Täysistunnon pöytäkirja 136/2005 vp

PTK 136/2005 vp

136. MAANANTAINA 12. JOULUKUUTA 2005 kello 12 (12.07)

Tarkistettu versio 2.0

8) Hallituksen esitys rahankeräyslaiksi sekä laeiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain ja rikoslain muuttamisesta

 

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Tällä rahankeräyslain uudistamisella halutaan poistaa niitä väärinkäytöksiä, joita meillä rahankeräyksen osalta on ollut, ja parantaa muutoinkin rahankeräyksen luotettavuutta ja selkeyttä. Tähän liittyy myös eräitä sellaisia kohtia, joista valiokunnassakin keskusteltiin.

Yhtenä kohtana on se, että nyt selkeästi sellaiset tahot, kuten kunta ja kirkko, joilla on oikeus kantaa veroa, säädetään jo laissa tahoiksi, joilla ei ole oikeus saada rahankeräyslupaa. Toisaalta on tässä yhteydessä selkeästi todettava, että näin on ollut tähänkin saakka, tosin ei lakiin kirjattuna, mutta korkeimman hallinto-oikeuden tulkitsemana. Vuonna 1984 korkein hallinto-oikeus on kuntaa koskien tehnyt ratkaisun, jonka mukaan kunnalla ei ollut oikeutta rahankeräyslupaan.

On myös todettava, että nyt uuden lain mukaan rekisteröimättömilläkin yhdistyksillä on oikeus saada esimerkiksi jotain määräaikaista tarkoitusta tai tehtävää varten rahankeräyslupa, ja tämähän koskee muun muassa vaaliehdokkaiden tukiryhmää. Ei siis tarvitse olla tämän mukaan enää rekisteröity, kun on tällainen yksi määräaikainen tehtävä, rahankeräys.

Tässä käytiin keskustelua paljon myös yleishyödyllisistä yhdistyksistä. Niiden osalta valiokunta teki selkeää parannusta ja linjausta, ja uskon, että monet järjestöt, kansanterveysjärjestöt, ovat varsin tyytyväisiä tähän linjaukseen.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tämä rahankeräyslaki on varmasti hyvin perusteltu ja odotettu, ja se selventää monia sellaisia tilanteita, joissa ne henkilöt, jotka ovat yrittäneet auttaa vaikeuksiin joutuneita henkilöitä, ovat nykyisin voimassa olevan lain mukaan joutuneet ikävään asemaan.

Mutta, herra puhemies, minua hieman hämmästyttää se, mitä valiokunnan arvoisa puheenjohtajakin täällä nyt totesi nimenomaan kuntien osalta, kun joudutaan maksamaan veroja. Me kaikki tiedämme, että kirkollisveroa maksavat vain seurakuntien jäsenet, mutta kunnallisveron jokainen kuntalainen joutuu maksamaan, ja kirkosta voi aika helposti erota, niin että jäin hieman pohtimaan valiokunnan puheenjohtajan toteamusta.

Ja sitten kun vertaa valiokunnan lausumaehdotuksen loppuosaan, jossa todetaan, että hallituksen on arvioitava erikseen mahdollisuutta erityisestä syystä myöntää evankelisluterilaiselle kirkolle tai ortodoksiselle kirkkokunnalle jne. rahankeräyslupa, niin oliko todella niin, että minkäänlaista selvää vastausta lain mukaan siihen ei voitu kirjata valiokunnassa tai antaa suoranaista ohjetta vaan ainoastaan tällainen hallituksen velvollisuus erityisseurantaan?

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallintovaliokunnan mietintö tästä rahankeräyslaista on nyt edennyt kakkoskäsittelyyn ja sen osalta laki voidaan hyväksyä taikka hylätä. Mielestäni tämä tulee hyväksyä, ilman muuta. Mutta tietenkin se esitys oli vähän pehmyt, eikä tämä tästä tehty arvio, eli mietintökään, nyt äärettömän pontevan kova ole ollut olemassa. Ensimmäisessä käsittelyssä se on punnittu ja kelvolliseksi nähty. Kiinnittäisin huomiota kuitenkin tähän valiokunnan lausumaehdotukseen, missä kerrotaan kaikki, mitä oikeastaan pelätään ja nähdään. Toivon mukaan hallitus seuraavan eduskuntakauden aikana katsoo, jos tässä puutteita on, ja korjaa niitä omalta osaltaan.

Tämä antaa varmasti tälle viranomaispuolelle oikeat lähtökohdat ja mahdollisuudet myöskin niin, että syyte nousee herkemmin kuin tätä ennen ja se syyte pitää ja syntyy tuomio herkemmin kuin tätä ennen. Tätä edeltävän lain aikanahan on vähän ollut niin, että rehellinen kansalainen auttaessaan naapuria, kyläläistä tai jotain muuta on syyllistynyt rikolliseen menettelyyn jne., mutta nämä huijarit, suuret jobbarit, joita nyt on Suomen maa täynnä — niitä tulee Virosta käsin ja muualtakin — ovat saaneet vapaasti mellastaa. Ja kun tämä aukko tässä tukkeutuu, niin sen jälkeen tämä on hyvä. Toivon, että tätä lausumaa kuitenkin seurataan sen jälkeen, kun eduskunta sen hyväksyy, ja sen mukaisiin toimenpiteisiin ryhdytään, jos aihetta on.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Ed. Seppo Lahtelalle totean, että kyllä naapuria pitää auttaa ja voi auttaa. Tämä selkeyttää kyllä merkittävästi tätä asiaa, kun perehdytte sekä hallituksen esitykseen että mietintöön.

Mitä sitten tulee kysymykseen kirkosta ja tähän lausumaehdotukseen, meillähän kirkko suorittaa monia keräyksiä, ja muun muassa Yhteisvastuukeräys on teille kaikille erittäin tuttu. Sen suorittajana on kirkon palvelujärjestö, Kirkkopalvelut ry, rekisteröity yhdistys. Ja edelleenkin kirkolla, samoin kuin seurakunnilla ja kunnilla on mahdollisuus sekä yhdistysten että säätiöiden kautta varsin hyvin toteuttaa omia tarkoitusperiään tukevia keräyksiä. Se ei sinällään ole kovin ongelmallistakaan. Mutta katsoimme, että jos on tarpeen esimerkiksi tämän tyyppisen valtakunnallisen keräyksen kuin Yhteisvastuukeräys toteuttamisen osalta selvittää vielä erikseen perusteellisesti, onko mahdollista laissa myöntää tämän tyyppiseen keräykseen lupa suoraan jo lain kirjaimen mukaan ja ilman eri yhdistys- tai säätiöpohjaisuutta, niin siitä syystä laitoimme tämän lausumaehdotuksen.

Mitä taas sitten kirkkoihin kirkkoina tulee, ne ovat veronkanto-oikeuden piirissä, ne saavat yhteisöveroa, sekä evankelisluterilainen että ortodoksinen kirkkomme. Siitä syystä on katsottu, että niillä on tätä kautta myös yhteiskunnallisia velvoitteita. Ja kun ed. Vistbacka sanoi, että seurakunnasta voi erota: kirkosta voi erota, kyllä voi, mutta yhteisöveroa kirkot saavat kuitenkin yli 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun puhun täältä hallintovaliokunnan puheenjohtajan ed. Väistön takaa, niin en ihmettele, että sanomani täysin väärin tulkittiin, ettei tällä voi naapuriapua tehdä ja toteuttaa. Tällä nimenomaan voi, mutta tätä edeltävällä lailla sitä ei voinut tehdä. Haluan tarkentaa tämän, ettei muullekin Suomen kansalle jää väärää käsitystä kuten täällä salissa joillekin kuulijoille.

Keskustelu päättyy.