21) Pankkivaltuuston ajankohtaiskertomus eduskunnalle 6.11.2002
jatkuu:
Antero Kekkonen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! On kysymyksessä siis pankkivaltuuston kertomus,
jonka omalla tavallansa laukaisi Romano Prodi lausahtaessaan, mitä lausahti,
aikoinaan tästä Vakaus- ja kasvusopimuksesta.
Asiasta keskusteltiin täällä viime perjantaina,
jolloin hyvinkin tarkkaan tuli ruodituksi se, mitä Romano
Prodi oli sanonut. Ei siis enää siitä asiasta,
siis Romano Prodin lausunnoista, sen enempää.
Rouva puhemies! Viime aikoina virinnyt vilkas EU:n laajuinen
keskustelu Vakaus- ja kasvusopimuksesta on siis nyt täällä.
Keskustelu on kohdentunut Vakaus- ja kasvusopimuksen perusteisiin,
vaikka kritiikki rajoitteita kohtaan lienee suunnattu osin myös
koko EU:n budjettivalvonnan nykyistä järjestelmää koskevaan
säännöstöön.
Perustamissopimus velvoittaa jäsenvaltiot välttämään
liiallisia julkisen talouden rahoitusalijäämiä.
Liiallisia alijäämiä koskevasta arvioinnista,
menettelystä ja sen täytäntöönpanosta
säädetään perustamissopimuksessa
ja lähemmin sopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa.
Kehitys Rahaliiton historian aikana, erityisesti sen alkuvaiheen
aikana oli julkisen talouden osalta pääosin myönteistä:
Kahdeksassa euroalueen maassa, samoin kuin kolmessa euroalueen ulkopuolisessa jäsenmaassa,
saavutettiin ainakin jonkinlainen julkisen talouden tasapaino vuoteen
2001 mennessä, kuten Vakaus- ja kasvusopimusta laadittaessa
oli sovittu. Sitä vastoin Saksassa, Ranskassa, Italiassa
ja Portugalissa tasapainotavoitteen saavuttamista on siirretty jatkuvasti
eteenpäin. Erityisesti Portugalin tilanne on osoittautunut vaikeaksi:
vielä keväällä alijäämän
uskottiin jääneen selvästi alle 3 prosentin
rajan, mutta todellinen luku viime vuoden alijäämästä nousi
4,1 prosenttiin.
Suomessa julkinen talous on kehittynyt Vakaus- ja kasvusopimuksen
voimassaolon aikana myönteisemmin kuin useimmissa muissa
jäsenmaissa. Vuonna 2000 julkisyhteisöjen rahoitusasema
bkt:hen suhteutettuna oli Suomessa 7 prosenttia, mikä oli
euroalueen paras. Viime vuonna ylijäämä hieman
pieneni, mutta oli edelleen euroalueen toiseksi korkein heti Luxemburgin
jälkeen. Suomessa julkisen talouden tila on saatu aikaan
muun muassa kasvua voimistavalla talouspolitiikalla sekä budjettitalouden
tiukalla linjalla. Suomen talouden ja erityisesti julkisen talouden
tilanne sekä eräät toimenpiteet kyllä käyvät
esimerkiksi monelle monelle maalle Euroopassa. Ei siis olekaan vaikeata
yhtyä pankkivaltuuston ajankohtaiskertomuksen henkeen sekä toteamukseen,
että Vakaus- ja kasvusopimus ja siihen liittyvä julkisen
talouden kurinalaisuuden periaate on tarpeellinen Talous- ja rahaliitossa, jossa
rahapolitiikasta päätetään yhteisesti
ja budjettipolitiikasta kansallisesti.
Rouva puhemies! Ne, jotka arvostelevat Vakaus- ja kasvusopimusta,
tapaavat sanoa, että sopimus rajoittaa kansallisen finanssipolitiikan liikkumavaraa
mielivaltaisesti ja pahimmassa tapauksessa jopa estää ajankohtaan
sopivan järkevän finanssipolitiikan harjoittamisen.
Näin varmasti on, mutta samalla voidaan hyvin kysyä, eikö tällaisten
maiden olisi pitänyt ajoissa toimia, jotta tällaisilta
tilanteen kärjistymisiltä olisi voitu välttyä.
Tähänhän sopimus juuri pyrkii eli välttämään
finanssipoliittiset kriisit, siis niin, että finanssipolitiikkaa
kyettäisiin hoitamaan pitkäjännitteisesti
ja tasapainoisesti.
Toisaalla sitten monet puhuvat siitä, että Vakaus-
ja kasvusopimus jättää liiaksi päätösvaltaa Ecofin-neuvostolle
ja siten etenkin suurten maiden valtiovarainministereille, jotka
eivät välttämättä pysty
toimimaan puolueettomina tuomareina omassa asiassaan. Tämäkin
saattaa pitää paikkaansa, mutta isojen maiden
ongelmasta tuskin päästään tässäkään
asiassa lopulliseen ratkaisuun.
Ja kolmantena vastustavana väitteenä käytetään,
että Vakaus- ja kasvusopimuksen on katsottu menettäneen
merkityksensä, koska kaikki maat eivät näytä riittävästi
pitävän kiinni sitoumuksistaan. Tässä tästä juuri
nyt on kysymys. Nyt vaadittaisiin erityisesti Vakaus- ja kasvusopimuksen
eräänlaiselta isältä, Saksalta,
selkeitä linjauksia ja käytännön
toimia sopimusvelvoitteiden täyttämisestä.
Muuten on mahdollista, että Vakaus- ja kasvusopimus jää pelkäksi
tavoitteeksi. Tämä olisi puolestaan vakava isku
koko rahaliittohankkeelle, koska ilman julkisen talouden reunaehtoja
ei saavuteta hintavakautta ja rahoitusmarkkinoiden vakaata kehitystä ja
muun muassa investointeja sekä kasvua tukevaa korkotasoa
sekä vakaata euron arvoa.
Arvoisa rouva puhemies! Kuten aiemmin jo olen todennut, Vakaus-
ja kasvusopimuksesta ja siihen liittyvästä julkisen
talouden kurinalaisuuden ydinperiaatteesta on pidettävä jatkossa
kiinni. Ajankohtaiskertomuksessa on haravoitu niitä parannuskeinoja,
joihin jatkossa olisi syytä kiinnittää huomiota.
Otan esille pari hyvää esimerkkiä siitä,
että järjestelmän toimivuutta voidaan kohentaa
ilman, että puututaan varsinaiseen sopimukseen. Kasvuennusteet
ovat osoittautuneet viime aikoina hyvin epävarmoiksi. Ennakoitua heikompi
talouskäsitys johtaa yleensä myös tavoiteltua
heikompaan julkisen talouden tasapainoon. Tämän
vuoksi kansalliset vakausohjelmat tulisikin laatia niin, että ne
sisältäisivät riittävät turvamarginaalit
siltä varalta, että todellinen kehitys osoittautuu
ennakoitua heikommaksi. Ja toinen ehdotus koskee tilastojen laadintaa,
erityisesti julkisen talouden tilaa kuvaavien tilastojen laatimista.
Jatkossa on syytä pyrkiä nopeuttamaan ja tehostamaan
näiden tilastojen tekemistä, on lisättävä niiden
luotettavuutta kaikissa Rahaliiton jäsenmaissa, jotta vältyttäisiin
Portugalin vuotta 2001 koskeneen tilastovirheen kaltaisilta yllätyksiltä.
Kari Uotila /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Tämä ajankohtaiskertomus
päättyy viimeiseen mustaan pallukkaan, joka kuuluu
niin, että Vakaus- ja kasvusopimuksen velvoitteiden hyväksyttävyyden
lisäämiseksi kansallisten parlamenttien ja hallitusten
tulisi keskustella perusteellisesti vakausohjelmien keskipitkän
aikavälin tavoitteista sekä muustakin sisällöstä.
Kun katsoo tätä salia nyt, niin tuntuu ainakin
siltä, että kovin suuria intohimoja tänään
tiistaina näiden kysymysten arviointiin eduskunnan taholta
ei tunnu olevan. Mutta täytyy toki muistaa, että jo
viime perjantaina käytiin tästä asiasta
keskustelu, joka sitten keskeytyi ajanpuutteen vuoksi.
Kuten täällä ed. Kekkonen totesi,
niin pankkivaltuuston pontimena antaa tämä kertomus
oli varmasti osittain se varsin värikäskin keskustelu, jota
on käyty tästä asiasta, ja komission
puheenjohtajan Prodin lausahdukset jopa tyhmästä sopimusjärjestelmästä.
Ne ovat tietysti aika vakavasti otettavia. Silloin varmasti niin
kansallisten hallitusten kuin parlamenttienkin on pysähdyttävä miettimään,
minkälaisia jännitteitä ja minkälaisia
syitä tällaisen sanailun takana on. Nyt koko globaali
talous ja erityisesti EU-alueen talous on hyytymässä:
viimeisiä ennusteitahan, jollen nyt väärin
muista, on juuri tarkistettu jälleen alaspäin,
jolloin lähdetään siitä, että kasvu
jää 0,8 prosenttiin ensi vuonna ja seuraavana
vuonna 1,8 prosenttiin. Elikkä se tarkoittaa sitä,
että koko euroalue ja koko EU on hyvin vaikeassa, nihkeässä taloudellisen
kasvun tilanteessa, jolloin myöskin finanssipolitiikka
on vaikeaa.
Ja kun tuossa ed. Kekkonen vetosi aivan oikein siihen, että isoissakin
jäsenmaissa olisi ehkä pitänyt aiemmin
lähteä liikkeelle talouden tasapainottamisessa,
niin tämä on aivan totta, ja tietysti esimerkiksi
Saksan osalta itäisen Saksan jälleenrakentaminen
jne., jopa sitten myrskyt ja muut ovat varmasti tuoneet paineita
sen talouden kestävyyteen. Mutta totta on, että olisi
ehkä pitänyt jo aiempina vuosina hieman eri tavalla
tilanteeseen suhtautua.
Muistan viime vaalikaudella, kun vedottiin siihen, että Suomessakin
pitää erittäin radikaalisti tehdä veronkevennyksiä,
kun Saksassa on kymmenien miljardien veronkevennysohjelmat muka
sovittu ja niitä aiotaan viedä läpi,
ja samoin Ranskassa. No, niistä veronkevennysohjelmista
on nyt luovuttu, ja aivan viime päivän tiedot
Saksan hallituksen sisäisestä keskustelusta ja Saksan
politiikan keskustelusta kertovat siitä, että nyt
uusi hallitus onkin joutumassa veronkiristysten tielle, veronkevennyslupaukset
ovat kääntyneet veronkiristyksiksi. Tämä tuo
vaikeuksia, ja varmasti komission puheenjohtaja Prodikin on eräällä tavalla
tätäkin arvioinut näissä kannanotoissaan,
onko joustavuutta tarpeeksi siinä tilanteessa, että tarvittaisiinkin
eräällä tavalla pitemmän aikavälin
mahdollisuus tervehdyttää talous, ettei jouduta
sellaiseen tilanteeseen, kuten viime perjantaina täällä totesin,
että tämä sopimusmekanismi sinällään
pakottaisi esimerkiksi Saksan liian kovaan talouskuuriin, joka sitten hyydyttäisi
Saksassa työllisyyden, talouskasvun ja sitä kautta
myöskin koko euroalueen talouskasvun. Täytyy kuitenkin
huomioida myös Suomen kannalta se, että Saksa
on hyvin keskeinen kauppakumppanimme ja suomalainen talous ja Suomen
työllisyys on aika paljon kiinni myös siitä,
mikä on Saksan talouden vetokyky ja kyky ottaa esimerkiksi
tuontia Suomesta vastaan.
Tältä osin jossain määrin
tätä joustavuutta, niin kuin tässä valtuuston
kertomuksessakin, edellytetään. Kyllähän
tätä joustavuutta nyt on tullut: kuten ministerineuvosto
totesi, määräaikoja on arvioitu uudelleen,
ja siitähän se keskustelu eräällä tavalla
myöskin lähti liikkeelle, että kun pienemmiltä jäsenmailta
on aiemmin edellytetty hyvinkin nopeaa ja kurinalaista toimintaa, niin
sitten kun suuret jäsenmaat joutuvat vaikeuksiin, ruvetaan
puhumaan uusista aikatauluista ja tältä osin periksiantamisesta
ja myöskin huomautusten takaisinvetämisestä.
Mutta täytyy kuitenkin olla, arvoisa puhemies, siinä mielessä realisti
myöskin, että jos nyt ajatellaan vaikka Irlannin
taloutta tai Suomen kansantaloutta suhteessa Saksan kansantalouteen,
niin kyllä ne eri tavalla vaikuttavat EU:n ja euroalueen
talouteen suhteellisesti. Tämä on fakta, ja ehkä se
jollain tavalla myöskin näissä joustavuusmekanismeissa
pitää huomioon ottaa.
Antero Kekkonen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Pyysin tämän puheenvuoron
siitä syystä, että ed. Uotila mainitsi
Saksan hyvin painokkaasti ja useaan otteeseen. Kyllä Saksa
on hyvässä ja pahassa meidän kompleksimme.
Siis meidän kytkentämme Saksaan euroalueen veturina
on sillä tavalla suuri, että meidän täytyy
pitää silmällä sitä kaiken
aikaa, teemmepä taloudessamme sitten mitä tahansa.
Minulle on suureksi mysteeriksi jäänyt se,
että kun Itä-Saksaa ruvettiin jälleenrakentamaan, täällä Suomessa
virisi hyvin voimakas optimismi, että me sen jälleenrakentamisen
kautta saamme uutta työtä, uusia tilauksia rakennusaineteollisuudelle,
josta täällä tänään
on puhuttu, jne. Mutta Itä-Saksan jälleenrakentaminen
ei muodostunutkaan veturiksi, vaan mitä ilmeisimmin se
näyttäisi olevan taakka Saksalle, ja kun se on taakka
Saksalle, se näyttäisi olevan taakka laajemminkin
Euroopalle, ja sitä myötä Suomikaan ei
siihen imuun ole ollut kykenevä menemään mukaan.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Täällä perjantaina
jo käytiin teemasta keskustelua; ehkä muutama
sana vielä pohdiskelua.
Ensinnäkin, kyllä kai meitä monia
aika lailla yllättää se tilanne, missä tällä hetkellä ollaan. Emu-Euroopan
piti olla se osa Eurooppaa, josta piti tuleman enemmän
tai vähemmän pysyvästi se vahvin osa
eurooppalaista taloutta, veturi, jonka vetoon pääsyn
piti olla tärkeä asia Suomen tapaisille maille,
niin kuin se lopulta olikin. Suomessa enemmistö kuitenkin
päätti tässä salissa, että mukaan
mennään yhteiseen Emuun. Niiden kohtaloa, jotka
jäivät tuossa vaiheessa Emun ulkopuolelle, surkuteltiin.
Laadittiin ja rakenneltiin aikamoisia kauhuskenaarioita siitä,
miten käy investointien noissa maissa, miten inflaatiokehityksen,
miten työllisyyden ja miten kasvun. Näillä parametreillä moni
oli valmis lyömään roponsa pöytään
ja väittämään, että Ruotsin,
Tanskan ja Englannin kohtalo ei välttämättä tulisi
olemaan kovin myönteinen 90-luvun lopun ja vuosituhannen
vaihteen aikoihin.
Nyt kun katsotaan taakse, mitä taakse on jäänyt,
huomataan, että tilannehan onkin monessa aivan toisenlainen.
Kun tarkastellaan, mitkä ovat keskeisten Emu-kriteereitten
osalta eri eurooppalaisten suurempien maiden keskeiset tunnusluvut
neljältä viime vuodelta, huomataan, että juuri äsken
sanottujen kolmen Emun ulkopuolelle jääneen maan
kohdalla tilanne on kohtuullisen hyvä. Budjetit ovat ei
alijäämäisiä vaan ylijäämäisiä viimeisiltä neljältä vuodelta
kaikilta. Työllisyyden osalta jokaisen noista maista työllisyystilanne
on parempi kuin euroalueella keskimäärin ja parempi
kuin esimerkiksi Suomessa. Inflaatiovauhdinkin suhteen jopa naapuri
Ruotsikin pystyy näyttämään
suurin piirtein samoja lukemia kuin meillä tai muissa euromaissa
on tilanne ollut viime vuosien aikaan. Tietyllä tavalla Suomen
tapaisen maan kannalta tämä on ihan hyvä.
Sitä se nyt vielä puuttuisikin, että Suomen
talouden kannalta sittenkin edelleenkin tärkeässä Ruotsissa
menisi nyt heikommin ja heikosti. Hyvä niin, että Ruotsi
ja Englanti ja Tanskakin ovat kumminkin selviytyneet tavalla, johon äsken
viittasin.
Minkä takia otin nämä äsken
sanotut kolme Emu-alueen ulkopuolelle jäänyttä maata
tässä esimerkiksi? Ihan siitä syystä,
että jotenkin nyt vaan näköjään
on syntynyt sellainen tilanne, että kaikki ne parhaimmat
odotukset, jotka liittyvät yhteiseen euroalueeseen, eivät
nyt vaan kerta kaikkiaan näytä oikein toteutuvan
tässä euro-EU:ssa. Kun ollaan tilanteessa, jossa
keskeisten Emu-kriteerien osalta useimmat maat joutuvat näyttämään
miinusmerkkisiä lukemia, silloin ollaan tilanteessa, jossa
asiat eivät ole oikein kunnossa.
Arvoisa puhemies! Rahapolitiikan osalta Emu merkitsee sitä,
että yksittäisillä mailla ei ole omaa
rahapolitiikkaa. Se on Euroopan keskuspankin käsissä,
tuo ohjainsauva. Tulopolitiikan sauvaa taas pitelevät eri
jäsenmaissa työmarkkinajärjestöt;
se on aika pitkälti niitten käsissä,
totta kai. Finanssipolitiikan ohjainsauva on talouspolitiikan kolmas
tärkein ohjasin, ja nyt tuon tärkeimmän
ohjasimen osalta siis senkin käyttöä rajoittavat
nyt nämä Emu-kriteerit yhtäältä,
ja toisaalta aika paljon tuon finanssipoliittisen ohjainsauvan käyttöä rajoittavat
myöskin ne lähinnä verotukseen liittyvät
harmonisointipyrkimykset, joita Euroopassa tällä hetkellä on
kosolti ilmassa kaiken aikaa.
Nykymuotoinen Kasvu- ja vakaussopimus on tämän
ohjauksen, kansallisen finanssipolitiikan, kannalta jossakin mielessä ihan
hyvä, toisessa mielessä vähän
huono asia. Voi löytää, niin kuin täällä ed.
Kekkonen äsken pohdiskeli, paljon perusteluita, jotka puhuvat
sen puolesta, että kun kerran tämmöinen
Emu, tämmöinen yhteinen euroalue, on kerran perustettu,
kerta kaikkiaan on välttämätöntä ja
tarpeen, että jokin tällainen mekanismi, Kasvu-
ja vakaussopimuksen tapainen mekanismi, tarvitaan, ja niin voi mielestäni
hyvin perustein, vankoin perustein, sanoa. Mutta jos tässä nyt
jatkaa tämmöistä pohdiskelua, niin voi
myöskin nähdä toisen puolen kolikosta,
sen, että kyllä tähän liittyy
muutamia sellaisia heikkouksiakin, joista heikkouksistakin pitää mielestäni
rohjeta puhua.
Nykyisen Kasvu- ja vakaussopimuksen parametrit ovat aika jäykkiä.
Hyvää niissä on mielestäni se,
että ne eivät anna muille euromaille mahdollisuutta
sotkea juurikaan toisten ympyröitä. Tämän
hyvä puoli on se, että jos yksi alkaa elää vuodesta
toiseen tavalla, joka yli varojen eläminen on kohtuutonta,
niin kerta kaikkiaan tuohon sopimukseen nojautuen muut maat voivat
ottaa käyttöön pakotteita, jolloin enemmän
tai vähemmän todellakin pakotetaan tämä vikuroiva
sitten järjestykseen. Ellei näin tapahtuisi, se
vaikuttaisi koko euroalueen yhteiseen valuuttakurssiin, ja jos valuutta
heikkenisi, siitä taas automaattisesti, käytännössä automaattisesti,
seuraisi korkojen nousu ja korkojen noususta seuraisi tietystikin vaikutukset
talouteen, sitä nimenomaan huonompaan suuntaan vievän
kaltaiset vaikutukset. Tällaisen tilanteen estämisen
nimissä siis muut maat voisivat yrittää panna
tätä vikuroivaa järjestykseen jnp. Tämä on
tarpeen ja ihan perusteltua.
Huonompaa tässä asiassa on mielestäni
sitten se, vielä kertaalleen, että maa, joka haluaisi
korjata talouttaan ja yhteiskunnallisia ongelmiaan finanssipolitiikan
keinoin, ei siihen kovin paljossa pysty aiheuttamatta muille kuin
itselleen ongelmia. Siis jos joku maa näkisi, että se
tarvitsee nyt sitten sellaisia kovia, voimakkaita finanssipoliittisia
toimia, joilla toimilla esimerkiksi siirtäisi joidenkin
välttämättömien uudistusten
maksun huomattavasti tuonnemmaksi, muutaman vuoden päähän,
niin yksittäinen maa ei tähän pysty muuta
kuin siten, että näin toimiessaan se välttämättä aiheuttaa
muulle euroalueelle ongelmia. Tämä on tämän
asian huono puoli. Voihan olla mahdollista, että jonkin
maan talouden kannalta voisi väliaikainen ja selväkin
budjettialijäämä olla perusteltu sitä seuraavine
korkeampine korkoineen ja kahta prosenttia suurempine inflaatioineen
edellyttäen, että julkisen kulutuksen tällainen
lisäys johtaisi pitemmällä tähtäyksellä kasvun
nopeutumiseen ja sitä tietä julkisen budjettitasapainon
nopeampaan paranemiseen.
Tuon sanomisella en ole sanomassa, että eläkööt
Saksa, Ranska ja Portugali niin kuin tykkäävät.
Tämä pohdiskelu ei missään tapauksessa
tarkoita sitä. Vielä kertaalleen vähän
epäselvässä sanomassani: kun Kasvu- ja
vakaussopimuksen kriteerit, parametrit, ovat tällaiset
kuin ne nyt sattuvat olemaan, niin niitä pitää tietysti
noudattaa, niitä pitää tietysti noudattaa.
Sen perään kysyn, määrittelen
sen kuitenkin näin, ovatkohan ne nyt sittenkään
kohdallaan nämä nykyiset parametrit. Pitäisiköhän
löytää menettelytapa, jolla maakohtainen
finanssipoliittinen liikkumatila olisi nykyistä laajempi
ja samalla maakohtainen vastuunkanto sellaisen käyttämisestä olisi
vastaavasti nykyistä huomattavasti suurempi?
Tämä on ydinsanomani, jonka yritän
sanoa. Minä tunnistan ja tunnen ja tiedän, että on
tavattoman vaikea löytää sellaisia mekanismeja,
joilla maakohtainen vastuu voisi olla huomattavasti suurempi kuin
nykyisessä tilanteessa, mutta tämäntapaista
arkkitehtuuria euroalueen sisällä kannattaisi
kyllä harrastaa ja sitä varmasti harrastetaankin
tällä hetkellä. Monien mielestä tällaisen
löytäminen on mahdotonta, että sellaisia
mekanismeja ei kerta kaikkiaan löydy. Voi tietysti ajatella,
että jos joku maa elää yli varojen, sen velkasitoumukset
asetetaan huonompaan asemaan kuin muiden euroalueen maiden kohdalla velkasitoumusten
kohdalla menetellään, että muu euroalue
antaa näille leiman, joka leima merkitsee velkasitoumuksen
huomattavasti huonompaa kohtelua. En tiedä, voi olla, että käytännössä sellainenkaan
ei toimi. Siinä vain yksi esimerkki niistä ajatuksista,
mitä julkisuudessa on esitetty.
Arvoisa puhemies! Tällaisen pohdiskelun tämän
ennen tätä puheenvuoroa ansiokkaan keskustelun
jatkoksi halusin esittää.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
Antero Kekkonen /sd:
Rouva puhemies! Ed. Pekkarinen tässä ansiokkaassa
pohdiskelussaan viritti kysymyksen, johon varauduin vastaamaan,
mutta sitten hän vastasikin siihen itse. Tämä on
väistämättä tämmöistä vähän
toisaalta—toisaalta-keskustelua itse kultakin, mutta ne kysymykset
ja dubiot, epäilyt, olivat kyllä erittäin
legitiimejä, mitä ed. Pekkarinen esitti.
Tietysti voidaan myöskin asettaa kysymys toisin päin:
Entäpä jos me emme olisi menneet mukaan tähän
Emu-maailmaan, mikä meidän tilanteemme silloin
olisi? Nyt tilanne on kuitenkin sellainen, että meidän
julkinen taloutemme on kehittynyt vakaus- ja kasvusopimuksen voimassaolon
aikana myönteisemmin kuin useimmissa muissa jäsenmaissa
ja vuonna 2000 julkisyhteisöjen rahoitusasema bkt-suhteutettuna
oli Suomessa 7 prosenttia, mikä oli koko euroalueen paras.
Viime vuonna ylijäämäkin hieman pieneni, mutta
oli kuitenkin edelleen euroalueen toiseksi korkein Luxemburgin jälkeen.
Arvoisa rouva puhemies! Tästä tematiikasta on
hyvin vaikea tehdä lopullisia johtopäätöksiä, niin
kuin Raamatussa sanotaan, on on ja ei ei, vaan tämä on
enemmän tai vähemmän tätä toisaalta—toisaalta-keskustelua.
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Todella, ed. Pekkarinen ansiokkaassa
pohdiskelussaan lähti Emun ulkopuolisista maista. Täytyy
kyllä todeta, että ne kauhukuvat, mitä maalailtiin
siitä, jos joku maa jää euroalueen ulkopuolelle,
eivät ole toteutuneet, vaan nämä kolme,
Englanti ja Ruotsi erityisesti, ovat monilla mittareilla pärjänneet
hyvin. Suomessahan on edelleen rahapolitiikka, mutta se on vain
euroalueen yhteistä rahapolitiikkaa. Tulopolitiikka on paljon
meidän ulkopuolellamme. Toisaalta nämä molemmat
rajoittavat finanssipolitiikkaa, esimerkiksi veropolitiikkaan tupopöydästä tulee
rajoitteita tänne ja sitten meillä on Vakaussopimus olemassa.
Suomi on tässä sarkaansa kuokkinut hyvin, mutta
kyllä erityinen huoli on tietysti Saksasta, paitsi sen
finanssipolitiikasta myöskin sen kyvystä uudistaa
omia rakenteitaan ja parantaa työllisyyttä.
Arvoisa puhemies! Tulen lopuksi siihen, että todella
olisi hyvä, että Vakaussopimuksen sisällä olisi
tällainen maakohtaisen vastuun jokin järjestelmä,
jossa ehkä markkinavetoisesti tai jotenkin porkkanana tai
piiskana sitten nimenomaan, siihen maahan kohdistuisi joitain sanktioita,
joka ei noudata Vakaussopimuksen säännöksiä,
joissa tietysti pitää joustavuutta sinällään
olla. Minäkin kannatan sitä, että järjestelmää pitäisi
miettiä, että siihen tulisi tällainen
maakohtaisen vastuun uusi faktori, uusi tekijä, jolla järjestelmää voitaisiin
kehittää.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Joudun jopa arvioimaan niin, että Suomen kannalta
se, että Suomi on ollut mukana Emussa, on todennäköisesti
tuottanut paremman kasvutuloksen kuin jos Suomi näiden
menneitten vuosien aikaan olisi ollut Emun ulkopuolella. Maailmantaloudessa
ja Euroopan taloudessa on ollut tietyllä tavalla Suomen
kannalta epäsymmetrinen häiriö olemassa
kahdesta syystä. Meidän yhteinen valuuttamme on
devalvoitunut enemmän kuin Suomen oman talouden fundamenteista konsanaan
se olisi käynyt. Heti erm-kytkennän jälkeenhän
alkoi meidän valuuttamme, ensin meidän oman valuuttamme
ja sitten yhteisen valuutan, devalvoituminen ja se tapahtui nimenomaan
sen seurauksena, että menimme mukaan siihen yhteiseen,
ensiksi ermiin ja sitten euroon. (Ed. Ala-Nissilä: Saatiin
vähän D-vitamiinia!)
(Puhuja siirtyy puhujakorokkeelle) Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti:
Tässä kävi tällä tavalla,
että valuutta devalvoitui enimmillään
30 prosenttia, 32 prosenttia suhteessa dollariin ja lähes saman
verran puntaan ja merkittävästi myöskin Ruotsin
kruunuun jnp. Toinen tärkeä tietyllä tavalla
tämmöistä epäsymmetristä "häiriötä"
kuvannut ilmiöhän oli tämä ict-alan
maailmanlaajuinen ekspansio, sittemmin osin kuplaksi osoittautunut,
mutta siinä kasvuvaiheessa tämmöinen ekspansiivinen
tekijä jnp. Nämä seikat epäsymmetrisyydessään
olivat Suomen kannalta, ei miinusmerkkisiä vaan antoivat
enemmän vauhtia Suomen kasvuun ja kehitykseen kuin ehkä omat talouden
perusfundamentit, mikä niiden todellinen tila oli olemassa
jnp. Tuossa vaiheessa nyt sattui toimimaan vaan tällä tavalla.
Nyt täytyy toivoa vaan jatkoa silmällä pitäen, että ei
tämä homma heittäisi toiseen päähän.
Nythän Suomen kasvu on jo alle Euroopan unionin keskikasvuvauhdin
tällä hetkellä. Nyt me olemme tippuneet
sieltä yli 6 prosentin kasvuvauhdista 0,5—1 prosentin
kasvuvauhtiin, kun Euroopan unionissa mennään
korkeampaan kasvuvauhtiin jnp. Tässä on pieni
vaara. Jos kävisi sillä tavalla, että tuo
Saksan talous tulisi nopeasti kuntoon jnp. ja yhteisvaluutta lähtisi
revalvoitumaan sitten suhteessa tärkeimpiin muihin maihin,
voisi olla, että se epäsymmetrisen häiriön toinen
puoli, se miinusmerkkinenkin puoli, tulisi jossakin vaiheessa vastaan.
Täytyy toivoa, että niin ei käy, vaan
että mieluummin mennään tätä positiivista
puolta.
Aivan lopuksi vielä, arvoisa puhemies, palaan vielä tähän
peruskysymykseen, että tietysti meidän kannaltammekin
on hirveän tärkeää, että keskisen
Euroopan jäsenmaat saavat oman taloutensa kuntoon ja sitä kautta
se, totta kai, vaikuttaa ja heijastaa positiivisesti myöskin
Suomen kannalta. Palaan vielä siihen, mistä kertaalleen lähdin:
Niin kauan kun on jokin sopimus, sitä sopimusta pitää noudattaa,
mutta minusta euro-Eurooppa kulkisi laput silmillä, jos
ei se nykyisistä kriteereistä kiinnipitäen
etsisi samanaikaisesti uusia kriteereitä, uusia pelisääntöjä,
jotka uudet pelisäännöt voisivat sitten
uudessa tilanteessa toimia vielä paremmin kuin nykyiset
pelisäännöt. Aivan parhaalla tavalla
nykyiset pelisäännöt eivät toimi.
Kari Uotila /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Minä arvostan sitä,
että vaikka ed. Pekkarinen analysoi Isoa-Britanniaa, Tanskaa
ja Ruotsia, jotka jäivät Emu-alueen ulkopuolelle,
hän kuitenkin minusta erittäin jämäkästi
suurimman oppositiopuolueen ryhmäpuheenjohtajana totesi,
että Emu-jäsenyys on hyvä. Minusta se
on erittäin rehellistä ja vastuullista puhetta.
Sitten ed. Pekkarinen arveli tätä asiaa sillä tavalla,
että on hyvä, että on pelisäännöt,
joilla niskuroivat laitetaan tarpeen tullen kuriin. Täytyy
kuitenkin muistaa, niin kuin tässä kertomuksessakin
todetaan, Kasvu- ja vakaussopimusta ja sen toimivuutta ei ole vielä koeteltu
todella vaikeissa oloissa. Ei ole jouduttu siihen tilanteeseen,
että Ranska tai Saksa todella varoituksista ja kehotuksista
huolimatta eivät pystyisikään tai haluaisi
laittaa talouttaan kuntoon. Nämä jäävät
historiaan näytettäväksi sitten jatkossa.
Ehkä joudutaan vielä sellaiseenkin tilanteeseen,
että tätä sopimusta todella koetellaan
myös vaikeissa oloissa.
Veijo Puhjo /vas:
Arvoisa puhemies! Pyysin puheenvuoron ed. Pekkarisen puheenvuoron
johdosta, kun hän mainitsi Suomen valuutan devalvoituneen
euroaikana. Puolitoista vuotta sitten, silloisella euron arvolla,
sain tietopalvelusta taulukoita, missä ermiin liittymisen
jälkeen Suomen markka oli devalvoitunut yli 50 prosenttia jeniin
ja dollariin nähden, siis puolentoista vuoden takaisella
euron arvolla. Nythän on euron arvo eri. Nyt olemme siinä hankalassa
tilanteessa, että meidän valuuttamme liikkuu tietysti muun
eurovaluutan kanssa samassa suhteessa muihin arvoihin. Jos tarkastelemme
ajanjaksoa vuodesta 60 tähän asti ja kaikkia niitä devalvaatioita,
joita on tehty, niin kaikkien devalvaatioiden jälkeen on
tapahtunut selvää tuotannon kasvua pitkiksi ajoiksi
ja tietysti silloin oman valuutan, markan, voimassa ollessa devalvaatiota
käytettiin tarkoituksella juuri oman tuotannon tilanteen
parantamiseen, ja nyt me sitten euroaikana olemme tavallaan hankalassa
välikädessä, kun ei Eurooppa kokonaisuutena
yhden Suomen, pienen maan, joitain oleellisia tuotannollisia asioita halua
jonkin rahan arvon muutoksella parantaa.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Haluan vielä tähdentää yhtyen
oikeastaan siihen, mitä ed. Uotila aikaisemmin sanoi toisen asian
kohdalla, että minusta lopullinen vastaus siihen kysymykseen,
kuinka suureksi onneksi tai onnettomuudeksi yhteinen raha- ja valuuttaunioni
lopulta osoittautuu, on vielä saamatta. Äsken arvioin,
että se, mitä viime vuosien aikana on tapahtunut,
on kuitenkin jäänyt positiiviselle puolelle, koska
häiriö on tavallaan ollut Suomen kannalta positiivinen
häiriö, joka vaikutti 90-luvun ja vuosituhannen
vaihteen aikaan jnp. Mutta minä varoitan siitä,
että tässä porukassa oleminen saattaa
merkitä myöskin kolikon toisen puolen ennemmin
tai myöhemmin kääntymistä näkösälle.
Silloin saattavat sen vaikutukset olla Suomen talouden kannalta
kielteisiä. Niin sanotusti loppuarvion tekeminen siitä,
mitä yhteinen euro meille loppujen lopuksi tuo, on aikaista.
Voi olla, että jostakin aikamäärästä lukien
devalvoituminen on yli 50 prosenttiakin. Muistan katsoneeni vähän
yli 30 prosentin lukuja. Voi olla, että vertailuvuosi on
siinä erilainen.
Antero Kekkonen /sd:
Rouva puhemies! Ed. Uotilan tavoin minäkin annan arvoa
sille, että ed. Pekkarinen suurimman oppositioryhmän
johtajana näin kiihkottomasti käsittelee tätä tärkeätä, vakavaa
asiaa.
Ed. Uotila totesi aivan oikein, että tämähän testataan
vasta vaikeissa oloissa, vaikeiden aikojen koittaessa. Toivottavasti
nyt kukaan ei tulkitse, että tässä maalaillaan
piruja seinille, mutta ne vaikeat ajat saattavat olla erittäin
lähellä. Tässä viittaan George
W. Bushiin, joka suunnittelee omia toimenpiteitään
suhteessa Irakiin. Jos hän panee programmin niin sanotusti
toimeen, me saatamme olla aivan uuden näköisessä tilanteessa
myöskin Euroopassa yleensä ja eurooppalaisessa
talouspolitiikassa erityisesti.
Ed. Puhjolle, joka jo meni. Minua hivenen sisäänpäin
hymyilytti, kun olin tulkitsevinani, että ed. Puhjo vähän
niin kuin kaipaili devalvaatiota. Kun tässä salissa
olen erilaisissa tehtävissä ollut seuraamassa
erilaisia devalvaatioiden jälkikeskusteluja, nimenomaan
poliittisen kentän kaikkein eniten vasemmalta laidalta
se on ollut yleensä pahin kirosana, mitä on voinut
olla, ja puheenparsi on ollut hyvin monotoninen. Se on ollut se, että se
on riistoa työläisiltä, talonpojilta,
eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja invalideilta
suurpääomalle. Näin siis vasemmisto aina
silloin, kun devalvaatioita täällä on
käsitelty.
Keskustelu päättyy.