1) Hallituksen esitys laeiksi julkisista hankinnoista sekä vesi-
ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden
hankinnoista
Jouko Skinnari /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä laki julkisista hankinnoista
on erittäin tärkeä esitys. Sitä talousvaliokunnassa
koko viime syksy käsiteltiin ja päädyttiin
loppujen lopuksi laajan asiantuntijakuulemisen ja valiokuntien lausuntojen
pohjalta siihen, että tämä hallituksen
esitys on käytännössä hyväksyttävissä niillä muutoksilla,
joita tähän on tuotu.
Tämä hallituksen esitys ja nyt valiokunnan
hyväksymä mietintö koskevat julkisia
hankintoja, jotka ovat käytännössä noin
22,5 miljardia euroa — ne ovat noin 15 prosenttia bruttokansantuotteesta — ja
kun tässä on näitä erilaisia
kynnysarvoja ja muita, niin esityksen piiriin kuuluisi runsaat 13
miljardia euroa ja näistä EU-kynnyksen ylittävistä hankinnoista
3,6 miljardia euroa. Toisin sanoen me olemme euromääräisestikin
erittäin merkittävien asioitten kanssa tekemisissä,
ja tämä on suuri haaste suomalaiselle kunnallishallinnolle
ja myös valtionhallinnolle ja koko julkis-hallinnolle,
millä tavoin osataan tehdä ilmoitus tarjouspyynnöistä ja
millä tavoin sitten tarjoukset voidaan hyväksyä.
Tämä laki on menettelylaki niille hankinnoille,
joita tämä laki koskee. Siis kysymys on menettelylaista
niille hankinnoille, joita tämä laki koskee, ja
tämä ei poista kuntien yhteistoimintaa. Kunnat
päättävät edelleen itse siitä,
mitä ne haluavat kilpailuttaa, mutta jos kilpailutetaan, silloin
hankintalaki tulee käytettäväksi. Myös esimerkiksi
kolmannella sektorilla, joka on ominaista suomalaiselle yhteiskunnalle,
erityisesti sosiaali- ja terveysalalle, tämä mahdollistaa edelleen
toiminnan sillä tavoin kuin tälläkin
hetkellä. Samaten suorat hankinnat tässä on
mahdollistettu, ja niillä keinoin voidaan myös
niin työrajoitteiset, vammaiset kuin muutkin ottaa huomioon
sillä tavoin, että tällaiset monen mielestä jopa
kirosanan luonteiset sanat kuin kilpailu ja kilpailuttaminen eivät
ole siinä esteenä.
Kaiken kaikkiaan yleisesti ottaen voidaan todeta se, mikä oli
vähän jokaisen asiantuntijan lausunnossa, että koulutus,
suomalaisen julkishallinnon luottamushenkilöitten, erityisesti
virkamiesten, jotka vastaavat näistä hankinnoista, kouluttaminen
on yksi niitä suuria haasteita, jotka meidän on
otettava vastaan, ja kun se tapahtuu samaan aikaan kunnallisen hallinnon
uudistamisen kanssa, niin se on vielä suurempi haaste. Tässä suhteessa
jokainen sellainen kunta, kuntayhtymä ja tällä alalla
toimiva, joka tästä realistisesta lähtökohdasta
lähtee, on silloin askeleen edellä muita. Eli
koulutus ja osaaminen ovat tässäkin niitä asioita,
joihin kuntien ja muitten jul- kishallinnon elimien pitäisi
edelleen panostaa.
Tämä lakiesitys kaiken kaikkiaan ei ota kantaa
hankinnan sisältöön, koska sillä säädetään vain
menettelytapoja eli sitä, miten voittava tarjous valitaan,
eikä sitä, millainen voittavan tarjouksen tulee
olla. Tämä hallituksen esitys ja talousvaliokunnan
mietintö koettavat nyt viimein karistaa suomalaisesta julkishallinnosta
sen, että halvin tarjous on se, joka pitää hyväksyä.
Siis tämän lakiehdotuksen tavoitteena on se, että meillä laatu
tulisi julkishallinnossa tavoitteeksi ja laatu takaisi käytännössä myös
sen, että potilaat sairaaloissa, terveyskeskuksissa, vanhukset
kotona tai erityislaitoksissa, palvelukeskuksissa, saisivat mahdollisimman
laadukkaan hoidon ja että tarjousta tehtäessä ja
tarjousta hyväksyttäessä pudotettaisiin
pois ne, jotka eivät pysty näihin laatuvaatimuksiin
vastaamaan.
Toisin sanoen tässä on hyvin kunnianhimoiset tavoitteet
siitä, millä tavoin tämä kustannustehokkuus
käytännössä toteutetaan, koska
jos esimerkiksi vanhusten hoito tai sairaitten hoito tai ehkäisevä terveyspolitiikka
on huonoa, niin sen vaikutukset tulevat pitemmällä tähtäyksellä nostamaan
kustannustasoa ja vaatimaan edelleen uusia investointeja. Toisin
sanoen ostaja päättää, minkä ottaa,
ja tämä on hyvin tärkeä asia
tässä ottaa huomioon; tämä laki
ei poista sitä tosiasiaa.
Valiokunnassa me kävimme läpi tätä tilannetta
Kuntaliiton erityisesti epäillessä ja osoittaessa kritiikkiä sitä kohtaan, miten
käy
nyt kuntien yhteistoiminnan, ja siihen myös ministeri Pekkarinen
hyvin innokkaasti osallistui, ja kaikkihan me olemme julkisen hallinnon
ja erityisesti kunnallishallinnon asiantuntijoita. Tämä lakiesitys mahdollistaa
edelleen kuntien yhteistoiminnan. Kieltämättä syntyy
sitten käytännössä tilanteita, kuten
elävässä elämässä yleensäkin,
joissa joudutaan sitten lakia soveltamaan ja kysymään,
että onkohan tämä nyt sitten lain mukaista
ja miten tässä pitää menetellä.
Mutta kyllä asiantuntijoitten kuulemisen osalta, joka erityisesti
loppuvaiheessa keskittyi sosiaali- ja terveysasioitten käsittelyyn,
talousvaliokunnassa nähtiin hyvin paljon vaivaa siinä,
että sosiaali- ja terveyspuolen osalta laki olisi tyydyttävä.
Kansliapäällikkö Kari Välimäki
oli itse pariinkin otteeseen paikalla, kun tätä käytiin
läpi, ja siinä vaiheessa, kun sosiaali- ja terveysministeriön
kansliapäällikön ja myös, voi
sanoa, ministerin suulla ilmoitettiin, että tämä on
hyväksyttävissä tietyin edellytyksin,
myös valiokunta saattoi tässä suhteessa
rauhoittua ja todeta, että tällä nyt
ainakin tietty ajanjakso Suomessa voidaan mennä eteenpäin.
Näiden kynnysarvojen osalta, jotka on moneen otteeseen
käyty läpi, ensiksi toimikunnassa, sitten hallituksessa,
eri valiokunnissa ja niin meilläkin, loppujen lopuksi päädyttiin
sitten siihen, että ne nyt — niin kuin voidaan
nyt laista yleensä sanoa, koska mikäänhän
ei ole pysyvää, ei ainakaan laki — tässä vaiheessa
ovat tyydyttävät. Tästä aloitetaan,
ja se, miten sitten jatketaan tulevaisuudessa, on asia erikseen.
Mutta totta kai esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön
näkökulmasta sitä ohjeistusta, jota tullaan
antamaan, ja opaskirjasta, joka tästä tullaan
tekemään, ja yleensä neuvontatoimintaa,
jota tullaan perustamaan tämän asian ympärille,
tässä tarvitaan ja ne ovat tärkeitä.
Tiettyä epävarmuutta siitä, mitä tuleman
pitää, osoittaa tietysti se, että kun
tässä valiokunnan mietinnön lopussa on
näitä ponsia, niin niistä yksi on valiokunnan
ainoa ponsi neljän vuoden aikana selontekojen edellyttämisestä.
Katsottiin, että tässä on nyt sellainen
asia, ja katsottiin yhdessä valtioneuvoston kanssa, että tämä on nyt
se asia, josta pitää eduskunnalle antaa selonteko,
ja tästä myös ministeriöitten
piirissä oltiin yhtä mieltä. Tässä suhteessa
tämä on jatkuvaa opiskelua kaikilla tahoilla.
Valiokunnan lakiesityksiin sisältyy myös se periaate
näitten hankintojen osalta, että vaikka ne olisivatkin
näitten kynnysarvojen alapuolella, niin esimerkiksi avoimuutta
ja näitä periaatteita pitäisi käytännössä soveltaa
ja tällä tavoin luoda tällaista ilmapiiriä,
joka mahdollistaa rehdin toiminnan julkisissa hankinnoissa.
Ympäristövaliokunnan lausuntoon perustuen valiokunnassa
käytiin paljonkin keskustelua siitä, millä tavoin
ympäristölliset näkökohdat otetaan
huomioon näissä hankinnoissa. Toisin sanoen myös
kestävän kehityksen täytyy julkishallinnon
hankinnoissa olla keskeinen argumentti. Vähemmälle
jäi sitten kysymys siitä, kuinka paljon julkisissa
hankinnoissa pitäisi olla myös eettisten näkökohtien
esillä, toisin sanoen sen, että ne hankinnat olisivat
myös eettisesti kestäviä. Tämä on
varmasti sellainen asia, joka tässä käytännön
toteutuksessa on suomalaisen kunnallishallinnon haaste, joka sen
tulee ottaa vastaan.
Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan tämän asian,
joka perustuu EY-tuomioistuimen oikeustapauksiin, suomalaisen tuomioistuinjärjestelmän
oikeustapauksiin, käytännön kokemuksiin ja
nykyisen säännöstön epäkohtiin,
saaminen hallituksen esitykseksi on ollut hyvin vaativa tehtävä,
ja vaikka tähän nyt sisältyy näitä haastavia
kohtia, niin kuin voidaan nykyisin ongelmista sanoa, niin tämä on
kuitenkin sellainen lähtökohta ja pohja, jolta
voidaan lähteä eteenpäin. Tähän
pitää suhtautua sillä tavoin kuin vaativaan lainsäädäntöön
yleensäkin, että sitä pitää tulevaisuudessa
kehittää, ja kun nämä oikeusturvasäännökset
tulevat lähiaikoina muuttumaan, niin että hallituksen
selonteon yhteydessä tämä direktiivi todennäköisesti
on tullut jo Suomessakin käsittelyyn, niin myös
tämä oikeusturvanäkökulma, joka
on hyvin tärkeä, tulee tässä uudelleen
käsitellyksi. Valituksethan tässä on
rajattu kynnysarvot alittavien hankintojen osalta, mutta myös niin,
että markkinaoikeudessa joutuu maksamaan julkishallinnon
kulut. Tämä on myös näkökulma
siihen, että ei turhaan valitettaisi ainoastaan sen takia,
että halutaan osoittaa mieltä, kun ei ole tultu
voittajaksi.
Martti Korhonen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja ansiokkaasti
esitteli tämän, mutta tässä tulee
nyt väistämättä mieleen joskus
ennen vanhaan ollut sellainen sanonta metallimiehistä, että kun
järki loppuu, niin rautaa pannaan lisää. Kyllä tässä väistämättä tulee
vähän sama mielikuva, että kun järki
loppuu, niin pannaan pykäliä lisää,
noin 150 pykälää kilpailuttamiseen, joka on
puhdasta pakkokilpailuttamista, jonka hyöty todennäköisesti
jää kohtuullisen pieneksi johtuen siitä,
että kynnysarvot ovat todella liian matalat, niin kuin
asiantuntijat pääsääntöisesti
sanoivat. Kun se johtaa markkinaoikeuden ruuhkautumiseen, jopa joku
asiantuntija käytti sanaa katastrofaaliseen tilanteeseen,
niin voi kysyä, mikä järki tässä on,
kuka saavuttaa mitään järjellistä etua.
Minä ymmärrän, että kilpailuttaminen
ja kilpailu on aivan hyvä ja tervekin piirre silloin, kun sitä pystytään
käyttämään tehokkaasti eli ennen kaikkea,
kun veronmaksaja saa jotakin hyötyä siitä,
mutta tässä tapauksessa on kovin vaikea näillä kynnysarvoilla
ajatella, että se hyöty olisi todellista ja että veronmaksaja
saavuttaisi sen edun. Tästä syystä minusta
kynnysarvoihin vähintään olisi pitänyt
puuttua todella tiukalla kädellä ja käyttää sitä mahdollisuutta,
(Puhemies koputtaa) joka valiokunnalla olisi ollut.
Martin Saarikangas /kok:
Arvoisa herra puhemies! Talousvaliokunta käsitteli
tätä hallituksen esitystä yli puoli vuotta,
ja kuulimme sinä aikana yli 40 asiantuntijaa. Valiokunnan
puheenjohtaja Skinnari toi esille ansiokkaasti käsittelyn kulkua,
ja varmaan huomasitte hänen puheestaan, että ei
tämä nyt aivan päivänselvä läpihuutojuttu
ollut. Tätä tekstiä kyllä saatiin
aika paljon muokattua, siihen saatiin muutoksia, mutta kyllä kun
kuunteli näitä asiantuntijoita, jotka olivat paikalla,
aika moni totesi omassa lausunnossaan, että tämä laki
on hätäisesti laadittu, se on liian yksityiskohtainen
ja liian monimutkainen. Tästä on tehty semmoinen
monityökalu, jolla ei oikeastaan pystytä ratkaisemaan
yhtään mitään.
Näin ollen mekin ryhmässämme pitkin
hampain sitten olemme hyväksyneet tämän,
koska myös asiantuntijakuulemisissa tuli esille se, että parempi,
että saadaan joiltakin osin tämä laki
nyt voimaan ja toimintaan, ja sitten nämä lausumaehdotukset
täällä lopussa ovat sitä varten,
että viimeistään vuoden 2008 loppuun
mennessä saadaan seurantaa niille ongelmakohdille, joita
tässä selvästi on.
En aio laajasti käydä tätä läpi
omalta puoleltani, puheenjohtaja Skinnari teki sen jo itse, mutta jos
katsotaan kuntien kannalta erittäin tärkeää asiaa,
niin kynnysarvot eri hankinnoille ovat todella ongelma. Ne ovat
selkeästi alhaisemmat kuin direktiivi sallisi, ja jälleen
tulee mieleen, että suomalainen partiopoikamentaliteetti
on liikkeellä: aina pitää panna vähän
paremmaksi kuin mitä ... (Ed. Korhonen: Pioneerit tultaisiin voittamaan!) — No,
vähintään sitä. — Tätä minä kyllä vierastan.
Kun kerran direktiivi olisi sallinut korkeammat arvot ja ennen kaikkea,
arvoisa ministeri, työryhmä, joka tätä valmisteli
ja johon te viittasitte moneen kertaan, esitti kaksinkertaisia arvoja,
niin olisi luullut, että tässä voitaisiin
...
Tässä on lähinnä suurten
kuntien kohdalla ongelma. Silloin, kun lähdetään
ulkoistamaan tai tekemään kauppoja, niin ollaan
niin pienissä summissa, että varsinkin sosiaalipuolella,
johon täällä viitattiin, on todella ongelmallista
tämä kilpailuttaminen. Tämä tulee
johtamaan siihen — ammattitaitoahan ei löydy,
hyvä kun sitä löytyy suurissa kunnissa,
pienistä puhumattakaan — että tästä tulee
erittäin suuri taistelukenttä ja markkinaoikeus,
joka jo tänä päivänä on
erittäin kovasti rasittunut ja ylityöllistetty,
tulee viimeistään tähän lakiin
tukehtumaan, ellei sitten arvoisa ministeri järjestä valtavasti lisää rahaa ja
resursseja
sinne.
Arvoisa puhemies! Puheenjohtaja Skinnari mainitsi jo tämän
kolmannen sektorin, yleishyödylliset yhteisöt.
Mehän tiedämme, että tässä maassa
on hyvin paljon sellaista toimintaa, jossa vapaaehtoispohjalla yhdistykset,
seurat, urheiluseurat ja muut tekevät palveluja kunnalle
uimahalleissa ja muissa paikoissa, ylläpitävät
siellä kaikenlaista toimintaa. Sitä voidaan loputtomiin lasketella.
Tämäkin joutuu tämän lain puitteissa nyt
kilpailulle alttiiksi. Tämä on jälleen
yksi osoitus siitä, että onkohan hallituksen todellinen tarkoitus,
että kun kansalaistoiminnalta, niin kuin ystävyysseurojen
kohdalla, halutaan katkaista kurkku, niin kaikin tavoin pyritään
suomalaiseen vapaaehtoiseen talkoopohjaan rakentuvaa toimintaa nyt
sitten vähentämään ja viemään
kilpailuttamisen kautta siihen, että kaikki on bisnestä. Minä henkilökohtaisesti
en ymmärrä enkä voi hyväksyä sellaista.
Toivon, että tässä jatkovalmistelussa,
johonka valiokunnan lausumaehdotukset velvoittavat, ministeriö ja
arvoisa ministeri huolehtivat siitä, että tällaista
toimintaa ei katkaista eikä leikata. Tästä olisi
seurauksena se, että tämä Suomessa ehkä miljoonan
ihmisen vapaaehtoistalkootyö eri puolilla järjestökenttää tulee
yhä enemmän kyseenalaiseksi. Me tiedämme
itse kukin, jotka järjestämme yhdistyksissä ja
järjestöissä tehtäviä, että vaikeampaa
on saada ketään mukaan, koska jokaiselle pitäisi
maksaa. Jos sinne joku tulee, kilpailuttaa, tekee sen paremmin,
ei tämä valtakunta sitä kestä.
Lopputuloksena tästä kädenväännöstä sitten päädyimme
siihen, että nämä kolme lausumaehdotusta
ovat täällä. Erityisesti halutaan kiinnittää huomiota
siihen, että kuntien välinen toiminta sujuu, että käydään
selkeästi läpi, ovatko kynnysarvot edes lähellä oikeita
vai vaikuttavatko ne liikaa tähän meidän
kunnalliseen toimintaan, ja velvoitetaan siihen, että vuoden
2008 loppuun mennessä saadaan tämä selvitys.
Kuten sanoin, arvoisa herra puhemies, pitkin hampain — mutta
hetken häpeä, ikuinen kunnia siitä — olemme
valmiit hyväksymään tämän lain.
Ed. Jaana Ylä-Mononen merkitään läsnä olevaksi.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa herra puhemies! Julkisten hankintojen rahallinen arvohan
on varsin suuri eli se 22, 5 miljardia euroa vuodessa, joka on siis
15 prosenttia meidän bruttokansantuotteestamme. Ihmetyttää siis
se, niin kuin ed. Saarikangas ja ed. Korhonen jo sanoivatkin, miksi
tämä laki niin nopeasti runtattiin läpi ja miksi niin moni
asia tässä nyt jää epäselväksi.
Ensin ihmetyttävät hallituksen esityksen matalat
kansalliset kynnysarvot. Kun meillä kerran olisi ollut
mahdollisuus laittaa korkeammat arvot, kuten EU-direktiivissä on,
niin miksi me sitten hyväksyimme näin todella
matalat arvot? Ja miksi tässä vastalauseessa,
jonka vaan vasemmisto ja kristilliset ovat allekirjoittaneet, on
vaan nämä kaksi puoluetta? Muut eivät
ole menneet siihen mukaan. (Ed. Korhonen: Sitä me ihmettelemme!) — Niin.
Suurin ongelma ei kuitenkaan ole kynnysarvot, vaan hankintalain
soveltaminen kuntien hankintoihin ja kuntien yhteistyöhön.
Kunnathan ostavat palveluja itseltään eli siis
omilta liikeyrityksiltään ja osakeyhtiöiltään,
ja tällöinhän se on in house -hankinta
ja se voidaan tehdä kilpailuttamatta.
Mutta mitä tapahtuu kuntien keskinäisille
hankinnoille? Se ei ole ollenkaan niin selvää kuin valiokunnan
puheenjohtaja sanoi. Sosiaali- ja terveystoimessa on vakiintunut
paljon ostoja muilta sairaanhoitopiireiltä ja muilta julkisilta tuottajilta.
Tämmöisiä on esimerkiksi erityistason
sairaanhoito, joka pyritään keskittämään
viiteen yliopistosairaalaan. Tällaista erityistason hoitoa
ovat esimerkiksi elinsiirrot, lasten avosydänkirurgia,
vaikeiden palovammojen hoito jne. Ei ole mitään
järkeä kilpailuttaa näitä, kun
näistä nyt on tulossa Paras-hankkeen yhteydessä STM:n
asetus. Selkeää rajanvetoa ei siis ole hankintasopimuksen
ja yhteistoiminnan välillä.
Myös kolmannelta sektorilta tehdyt hankinnat tulisi
aina kilpailuttaa ja tietenkin yksityisiltä tulevat hankinnat.
Lisäksi kiireellisiä hankintoja on kaikissa hätätilanteissa,
joita sattuu sairaanhoidossa, ja silloin voidaan tehdä suora
hankinta.
Talousvaliokunnan mietintö ehdottaakin ensimmäisessä lausumassaan,
että kuntien välistä yhteistoimintaa
tulee kehittää erityislainsäädännöllä.
Eli vaikka puheenjohtaja talousvaliokunnassa sanoi, että oikeastaan
ei ole ongelmaa, kyllä talousvaliokunta itse
on sitä mieltä, että on ongelmaa.
Eräs ongelma on myös laadun ja hinnan suhde,
mistä jo puheenjohtaja mainitsi. Englanninkielisessä EU-direktiivissä sanotaan,
että hankinta on suoritettava "economically most advantageous".
Tämä on suomennettu ’kokonaistaloudellisesti
edullisimmin’. Mielestäni tämä sanontatapa
asettaa rahan tärkeämpään asemaan
kuin laadun. Kuntien olisikin opittava tekemään
hankintaehdotukset siten, että laatu merkitsee enemmän
kuin hinta. Tämä ei kuitenkaan käytännössä missään
toteudu, koska kuntien talous on niin huonossa kunnossa, että me
ainakin Helsingissä aina otamme halvimman tarjouksen ja
silloin saadaan myös huonompaa laatua. Näin tapahtuu terveyshankinnoissa
hyvin usein. Tämä on koettu katkerasti monta kertaa
esimerkiksi terveyslautakunnan kokouksissa.
Viimeinen ongelma ovat markkinaoikeudet. Ne ovat siten ruuhkautuneet,
että käsittelyaika on jopa 12 kuukautta. (Ed.
Kuoppa: Eikä tullut sinnekään kunnolla
rahaa!) — Niin. — Kun nyt esimerkiksi kilpailutettiin
hammaslääkäripalvelut Helsingissä ja
valittiin 8 tuottajaa 25:stä, niin suurin osa muista valitti,
ja nyt ne valitukset ovat sitten 12 kuukautta markkinaoikeudessa
ja ihmisten hampaat ovat 12 kuukautta hoitamatta. Tämä on
täysin epätervettä, ja sen vuoksi markkinaoikeuksien
ruuhkat tulisi purkaa.
Hankintalaki on siis tullut pysyäkseen, mutta vaatii
silti vuosien harjoittelun, monia epäonnistumisia, ennen
kuin saamme toimivan, moitteettoman hankintalain.
Sari Essayah /kd:
Arvoisa puhemies! On muistettava, että lakiehdotuksen
perustavoitteet ovat aivan samat kuin julkisten hankintojen direktiivien
elikkä avoimen, tasapuolisen ja syrjimättömän
hankintamenettelyn kautta tehostaa julkisten varojen käyttöä ja
edistää yhteiskunnan kannalta hinta—laatu-suhteeltaan
parhaitten hankintojen tekemistä, ja tämä on
myös varmasti julkistenkin hankintayksikköjen
intressi.
Aluksi, vaikka olen toinen vastalauseen allekirjoittajista,
haluan kuitenkin sanoa, että monin osin tämä laki
tuo myös parannuksia. Pelkästään emme
voi sitä moittia. Monilta osin se selkeyttää.
Mutta on aivan selvää, että kun tällainen
vaikea direktiiviviidakko on nyt haluttu implementoida tähän
suomalaiseen lainsäädäntöön,
niin se yksinkertaisesti aika kankeasti ja vaikeaselkoisesti siitä huolimatta
kääntyy lakitekstiksi.
Aivan niin kuin täällä ed. Asko-Seljavaara
jo toi esille, on kysymys suurista taloudellisista intresseistä:
15 prosentin osuus bruttokansantuotteesta ei ole pieni asia silloin,
kun puhutaan julkisista hankinnoista. Niinpä valiokunnassa
nousi esille useita asioita, joihin täällä jo
valiokunnan puheenjohtajakin viittasi. Kuntien välinen
yhteistyö oli yksi näitä, oikeussuojan
tarpeellisuus, sen kehittäminen edelleen, yleishyödyllisten
yhteisöjen asema, valtion tuen asema, avustukset yleishyödyllisille
yhteisöille, miten nämä vaikuttavat julkisten
hankintojen tekemiseen, niihin periaatteisiin, hankintamenettelyt
ja sitten myöskin tämä opastuksen ja
koulutuksen tärkeys. Itse ehkä nyt eniten kiinnitän
huomiota tähän kynnysarvokysymykseen, johon tämä vastalausekin sitten
kulminoituu.
Mutta kaiken kaikkiaan tarkoituksena koko tällä lainsäädännöllä on
varmistaa se, että kaikkia tarjousmenettelyyn osallistuvia
kohdeltaisiin aina tasapuolisesti ja syrjimättömästi
kaikissa näissä hankintamenettelyn vaiheissa.
Vaikka tietysti tavoitellaan kustannussäästöjä,
niin ennen kaikkea haluan alleviivata, niin kuin täällä edellisissäkin
puheenvuoroissa, sitä, että täytyy tavoitella
myöskin hyvää laatutasoa. Osaamispalveluhankinnoissa,
sosiaali- ja terveyspuolen hankinnoissa, pelkän hinnan
käyttäminen valintaperusteena, niin kuin tuossa
valiokunnan mietinnössäkin todetaan, voi johtaa äärimmäisen
huonoon lopputulokseen. Näissä palveluhankinnoissa
tuleekin käyttää ensisijaisena periaatteena
tätä kokonaistaloudellisuutta, mitä se
sitten tarkoittaakin. Varmasti meillä vielä oikeuskäytännössä on
tietyllä tavalla hahmottumatta, mitä me tarkoitamme
tällä kokonaistaloudellisuudella. Sen tähden
sitten markkinaoikeuskin tukkeutuu näihin riita-asioihin,
kun ei aina pystytä selkeästi siinä tarjouspyynnössä erittelemään
niitä asioita, joilla tätä kokonaistaloudellisuutta
ollaan hakemassa. Määräävänä tekijänä, totta
kai, tulisi olla yhtä lailla sen laadun kuin hinnan.
Mutta kuten sitten Eino Siuruainen tuossa viikonloppuna lehtihaastattelussa
totesi, tänä päivänä ollaan
jo lähellä sitä tilannetta, jossa esimerkiksi
vanhukset suurin piirtein myydään sille, joka
halvimmalla hoitaakseen ottaa, elikkä ollaan ikään
kuin palaamassa siihen vanhan ajan huutolaisyhteiskuntaan. Tämä johtuu
siitä, että meiltä puuttuu julkiselta
sektorilta se osto-osaaminen. Siitähän tässä on
kaiken kaikkiaan kysymys. Silloin kun ovat pitkäaikaissairaitten,
vanhusten ja vammaisten palvelut kysymyksessä, ei todellakaan
voida lähteä vaan tuijottamaan sokeasti sitä,
kuka halvimmalla tarjoaa näitä palveluita. Sen
tähden, kun esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluihin
laissa on ehdotettu nyt tätä 50 000:ta
euroa, niin siitä kyllä valiokunnassa käytiin
varsin pitkä keskustelu. Muun muassa Kehitysvammaliitto
omassa lausunnossaan toi esille, että silloin kun puhutaan
kehitysvammaisten henkilöitten asumispalveluista, jo yhden
tämmöisen vaativan asumispalvelun hinta vuosittain ylittää tuon
50 000 euroa. Jos kunta ei ymmärrä painottaa
palveluitten laatua ja käytännön toteutusta
näissä tarjouspyynnöissä, niin
silloinhan tietysti sitten sen halvimman tarjouksen tehnyt voittaa.
Valiokunta teki siinä mielessä hyvää työtä, että nostimme
sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnon tai oikeastaan sieltä tulleen
kimmokkeen mukaisesti ihan tänne valiokunnan mietintötekstiin
näitä perusteluita, millä suorahankinnan
käyttäminen olisi mahdollista näissä tilanteissa,
joilla yksittäisen hankinnan osalta on tärkeää ottaa
huomioon myös nämä inhimilliset seikat,
ja se on kirjattu tänne aivan selkeästi, koska lakiehdotuksen
67 §:n perusteluista löytyy niitä kriteerejä,
joita voidaan sitten käyttää niissä tilanteissa,
joissa olisi hyvin kohtuutonta muuttaa vanhuksen, vaikeasti sairaan
tai kehitysvammaisen henkilön asumispalveluja. Näissä tilanteissa tuo
sopimus voitaisiin tehdä yksittäisen potilaan osalta
saman palveluntarjoajan kanssa kilpailuttamatta sopimusta ja rajoittamatta
sen voimassaoloaikaa.
Sekä neuvottelumenettelyn että suorahankinnan
käyttäminen tulee edellyttämään
hyvää osaamista hankintaviranomaisilta, todetaan
tässä meidän mietinnössämme.
Tähän oikeastaan kulminoituu koko tämä hankintalaki,
löytyykö meiltä kunnista julkiselta sektorilta
kaiken kaikkiaan sitä hyvää osto-osaamista.
Täytyy sanoa, että tämä kyllä monissa
lausunnoissa, asiantuntijalausunnoissa, nousi esille, että pelätään,
että sitä ei ikävä kyllä löydy,
ja sen tähden sitten ollaan todellakin siinä tilanteessa,
että palataan tuonne sadan vuoden taakse huutolaisyhteiskunnan
tyyliin. Ihmisarvoisen kohtelun ja perusoikeuksien turvaamisen on
aina oltava kilpailunäkökohtia tärkeämpää.
Minä uskon, että tässä salissa
meillä kaikilla on ideologisesti ihan samanlainen näkemys
tästä, istuttiinpa oikealla tahi vasemmalla. Valiokunnassakin
se tuli hyvin esille. Mutta avoimeksi jää, miten
tämä käytännössä niissä tiukoissa
kilpailutustilanteissa, kun pyydetään tarjousta
ja siihen tarjouspyyntöön vastataan, sitten kääntyy
sen käytännön ostamiseksi.
Yleistäen todella voidaan sanoa, että ei ainoastaan
tässä kuntien osto-osaamisessa vaan tässä hankintaosaamisessa
myös siellä toisella puolella elikkä tässä tarjoamisessa
näitten pk-sektorin yritysten puolesta on myös
kehittämisen varaa. Koko tässä hankintaosaamisen
hallitsemisessa löytyy niin ostajien kuin tarjoajien puolelta
sellaista, mitä pitäisi kehittää.
Pk-yritykset kaipaavat tiedotusta, koulutusta tarjousten laadinnassa, sopimusten
tekemisessä ja markkinoissa julkiselle sektorille, ja niille
pitäisi olla yhtä lailla myöskin sitä neuvontaa,
jota nyt sitten valiokunta peräänkuuluttaa toivoen,
että ministeriö ja Kuntaliitto lähtisivät
työstämään tätä muun
muassa tällaisten hankintakäsikirjojen kautta.
Arvoisa puhemies! Todellakin tässä vastalauseessa
on sitten kulminoitunut tämä kysymys näistä kynnysarvoista.
Monet asiantuntijat niin tämän lainsäädäntöprosessin
aikana kuin sitten valiokunnassakin toivat esille sen, että näitä kansallisia
kynnysarvoja ei olisi syytä pitää näin
matalalla, kun direktiivi mahdollistaa kuitenkin korkeammat kynnysarvot.
Muun muassa Kuntaliiton lisäksi JHL, Kehitysvammaisten
Tukiliitto, jonka mainitsinkin, Tiehallinto, Kela, A-Palvelut ja
jopa Kaupan Liitto toivat esille sen, että nämä kansalliset
arvot asetetaan nyt aivan liian alas. Tämä tietenkin
voi johtaa siihen, että kunnissa joudutaan näitten
aika lailla pienienkin hankintojen takia näkemään
valtavasti työtä ja vaivaa, kun voitaisiin keskittyä sitten
näitten suurempien hankintojen laadullisten kriteerien
seurantaan ja keskittyä niin kuin tämän
laatupuolen hallintaan. Nyt joudutaan sitten näitten matalien kansallisten
kynnysarvojen tähden tähän jatkuvaan
kilpailutusrulettiin.
On hyvä muistaa, että aina on mahdollista
kilpailuttaa kaikki hankinnat, jotka jäävät
allekin näitten kansallisten kynnysarvojen. Sen tähden tässä vastalauseessakin
toteamme sen, että raja-arvojen alle jäävien
hankintojen osalta voitaisiin tehdä kilpailutusta ja hyvä kunta
sen tekee, koska haluaa säästää varmasti
veronmaksajien rahoja, mutta matalat kansalliset raja-arvot sitä vastoin
aiheuttavat sitten tämän kilpailutuspakon.
Ymmärrän, että näitten raja-arvojen
valitseminen on vaikeaa, koska tässä lainsäädännössäkin, niin
kuin ministeri siellä hyvin tietää, ne
ovat olleet kompromissi. On ollut erilaisia näkemyksiä siitä,
mihin nämä raja-arvot tulisi asettaa, ja on päädytty
näihin. Tässä omassa vastalauseessamme
vasemmistoliiton kanssa asetamme nämä raja-arvot
sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta 70 000 euroon. Se,
miksi tähän päädyimme, tuli esille
tuossa sosiaali- ja terveysministeriön Kari Välimäen
kuulemisessa. Hän ei kirjallisessa lausunnossa mutta suullisesti
totesi sen, että kyllä mahdollista olisi nostaa
tätä kansallista raja-arvoa. Tämän
60 000—70 000 euron osalta, niin kuin
hän siinä puheessaan totesi, hän viittasi
noin suurin piirtein yhden henkilön vuosipalkkaan sivukuluineen
ja katsoi, että siinä olisi sellainen sopiva raja,
mihin tätä voitaisiin nostaa.
Sitten taas, jos ajatellaan tätä tavarahankintojen
osalta, katson, että näitten sosiaali- ja terveyshankintojen
ja näitten tavarahankintojen tulisi kulkea siinä mielessä sitten
raja-arvoltaan tavallaan samassa suhteessa, koska silloin, kun sosiaali-
ja terveyspalveluista puhutaan, niin tukipalveluitten ja varsinaisten
sosiaalipalveluitten välillä tämä rajanveto
saattaa olla monta kertaa aika keinotekoista. Missä vaiheessa
se sitten katsotaan, onko sängyn petaaminen tai vastaava
vanhuksen avittamista vai onko se tätä tukipalvelua?
Yksityiskohtaisessa käsittelyssä tulen sitten esittämään
pykäläkohtaisesti nämä muutokset. Muilta
osin toivon vilkasta debattia kollegoittenkin puolelta näitten
raja-arvojen oikeellisuuden asettamisesta.
Marjaana Koskinen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Edelleen jatkan näistä raja-arvoista
ja sosiaali- ja terveyspuolen palvelujen raja-arvoista lähinnä.
Se, mikä tässä lainsäädännössä on
todella merkittävää, on nämä raja-arvot.
Täytyy muistaa, että tässä kohtaa
kuitenkin raja-arvoja korotetaan eli tavarahankinnan kohdalla raja
nousee 15 000 euroon, sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdalla
50 000 euroon ja sitten urakkatarjousten kohdalla 100 000
euroon. Minun mielestäni talousvaliokunta teki erittäin
hyvää työtä tämän hankintalainsäädännön
yhteydessä. Me jouduimme myös käsittelemään
pitkälti sitä, mikä on tämä sosiaali-
ja terveyspalvelujen tilanne, ja siinä kyllä kuultiin
toiseen kertaan samoja asiantuntijoita osittain, joita sosiaali-
ja terveysvaliokunnassa oli kuultu.
Ed. Essayahin puheenvuoroon haluan jatkaa sen verran, että on
aika vaikeaa talousvaliokunnan muuttaa esitystä, jos sosiaali-
ja terveysvaliokunnan lausunnossa ei ole sitä, että raja-arvo olisi
korkeampi. Minä itse istun kahdella pallilla eli olen sosiaali-
ja terveysvaliokunnassa ja sitten olen talousvaliokunnan jäsen.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei esittänyt raja-arvoihin
mitään muutoksia, mutta se muutos, mitä sosiaali-
ja terveysvaliokuntakin esitti, tuli talousvaliokunnan mietintöön,
ja se on nimenomaan tämä 67 §:n kirjoittaminen
auki niin, että siinä kohtaa, jos sosiaali- ja
terveyspalvelun raja 50 000 euroa tulee täyteen,
voidaan kuitenkin käyttää esimerkiksi vanhuksen
tai kehitysvammaisen laitosasumiseen samaa paikkaa, minkä kanssa
sopimus on tehty. Minun mielestäni oli erittäin
hyvä, että se kirjoitettiin tänne mietintöön,
koska sillä tapaa se lainsäädäntö menee,
että ensin luetaan lainsäädäntö,
lakipykälät, ja sen jälkeen tämä mietintö, mietinnön
perustelut, ja sieltä sitten toisena otetaan ne ohjeet,
jos tulee tulkintaepäselvyyksiä.
Nämä ongelmathan tulevat tietysti siinä tilanteessa,
jos kunnat ovat liikelaitostaneet toimintaansa ja sitä kautta
joutuvat näitä sosiaali- ja terveyspalveluja entistä enemmän
kilpailuttamaan. Minä uskallan allekirjoittaa sen, että kun
meitä on 200 kansanedustajaa, niin tuskinpa kukaan täältä haluaa
yhteiskuntaa muuttaa siihen suuntaan, että meillä on
huutolaisyhteiskunta, missä ihmisten laitosasumista kilpailutettaisiin
vaikka vuoden tai kahden vuoden välein. Tämä oli
erittäin keskeisenä sisältökysymyksenä,
kun talousvaliokunnassa asiaa käsiteltiin. Minun mielestäni
se oli hyvä asia, kun kuitenkin on talousvaliokunnan jäsenet
ja talousvaliokunnan esitys ja KTM:n esitys.
Se, mikä oli myös erittäin arvostettavaa
valiokunnan työskentelyssä, oli se, että ministeri
Pekkarinen oli useampaan otteeseen paikalla ja me saimme suoraan
myös ministerin kannat ja perustelut siihen, minkä takia
nämä raja-arvot ovat tämän kokoisia,
eli ne on kompromissina tehty. Henkilökohtaisesti joskus
aina olen myös tässä salissa joutunut äänestämään
hallituksen esityksiä vastaan. Mutta minun mielestäni
tätä asiaa nyt on perusteellisesti käsitelty,
eikä myöskään STM:n virkamies
Kari Välimäki esittänyt tarkkaan ottaen
tätä 70 000:ta euroa myöskään
siellä valiokuntakuulemisen yhteydessä. Hän
sanoi, että se voisi olla korkeampi.
Sosiaali- ja terveyspuolen järjestöt ovat
tosiaan esittäneet, että ne raja-arvot olisivat
korkeammat, ja ymmärrän sen niin, että jos
sosiaali- ja terveysvaliokunta olisi sosiaali- ja terveyspalvelujen
kohdalla esittänyt korkeampaa raja-arvoa, niin silloin
tätä olisi voitu myös paremmin pohtia
talousvaliokunnan kohdalla. Mutta kyllä pitkälti
tämä asia menee näitten raja-arvojen kautta
myös. Tietenkin täytyy ajatella sitä,
mikä sitten on niitten palvelujen sisältö,
mimmoisia myydään ja mimmoisia sopimuksia ylipäätänsä tehdään,
se on myös oleellinen kysymys tässä yhteydessä.
EU:n kynnysarvothan olisivat korkeammalla tasolla, jos niitä halutaan
katsoa, niin olisi pelivaraa olemassa aika paljon, mutta muuten
minun mielestäni tämä valiokunnan mietintö on
hyvä, koska siinä on seurannat laitettu ja seuranta
tulee aika nopeasti. On mielenkiintoista nähdä,
kun seurantaponsi koskee muistaakseni aikaa vuoden 2008 loppuun
mennessä, miten paljon sitten on ainesta tehdä tätä seurantaa.
Mutta minun mielestäni tämän asian käsittely
oli erittäin hyvä ja kuulemisia oli kymmeniä tunteja
siellä. Oikeastaan ei muuta.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Haluan kiittää valiokuntaa
erinomaisen hyvin tehdystä työstä. Tämä on
vaikea, laaja-alainen ja monitahoinen esitys, ja sen käsittely
oli hyvin perusteellista valiokunnassa. Valiokunta
ei varsinaiseen pykälätekstiin tehnyt mitään
olennaista muutosta. Ne lausumat, mitkä sinne valiokunta
on lisännyt, ovat mielestäni erittäin
perusteltuja ja hyviä, ja ministerinä voin hyvin
mieluusti ja oikeastaan voi sanoakin, että yhteistyössä osin
niitä katsellen kuitata kaiken sen, mitä näiltä osin
valiokunta on sanonut.
Tässä tähän asti käydyssä keskustelussa
on tullut esille kuitenkin muutama sellainen periaatteellinen asia,
joista joutuu olemaan eräiden puhujien kanssa vähän
eri mieltä, ja myöskin tulkintoja siitä,
miten asiat ovat olleet tietyissä vaiheissa, valmisteluvaiheissa.
Myöskin niistä joudun olemaan eräin osin
eri mieltä.
Ensinnäkin tämä lakihan perustuu
direktiiviin, ei vain direktiiviin vaan myös EY-tuomioistuimen
siitä antamiin tulkintoihin. Täytyy kyllä sanoa,
niin kuin taisin lähetekeskustelussa sanoa, että tämä lakiesitys
ja sen taustalla oleva direktiivi ja EY-tuomioistuimen menettely
ovat oiva esimerkki siitä, miten EU tekee sellaista normistoa,
jossa tosiasiassa se alun perin jättää EY-tuomioistuimelle
melkoisen vallan, jota valtaa EY-tuomioistuin sitten kyllä kelpo
lailla käyttää, ja tosiasiassa sen EY-tuomioistuimen päätöksistä muodostuu
se normisto, jota yksittäiset jäsenmaat joutuvat
käytännössä noudattamaan. Jos
joku poliittinen päätöksentekijä Euroopassa
ei joko halua taikka ei uskalla olla jotain mieltä, niin
se näköjään jättää sen
avoimen mandaatin vissillä tavalla EY-tuomioistuimelle, ja
se kyllä uskaltaa sitten päätösvaltaa
käyttää. Tämä on hyvä huono
esimerkki mielestäni tästä vissinlaisesta
ristiriitaisuudesta.
Onko lopulta EY-tuomioistuimen normitus kaikkeen siihen, mitä nyt
ollaan tekemässä, välttämättä huono,
se on toinen juttu. Minusta se normisto, mikä sieltä tulee,
ei välttämättä ole kovin huono,
mutta tällaisena periaatteellisena kannanottona uskallan
sanoa äsken kerrotun täällä todella
julki. Tämä ristiriita nyt tämän
kokemuksen perusteella, mikä nyt aika pitkästä täällä toimimisesta
on jo, ei nyt ole ensimmäinen kerta, mutta näitä tulee
aika ajoin vastaan, ja tässä on tavallaan pallo
meille kaikille, jotka olemme myöskin EU-normiston muodostamisessa,
eriasteisen normiston, asetusten, direktiivien sun muiden muodostamisessa,
tuolla unionissa mukana, että meidän pitää tätä periaatetta
katsoa, missä määrin me annamme todellisuudessa
valtaa sitten sellaiselle, jolle alun perin EU:ssakaan sitä ei
ole ajateltu annettavan, EY-tuomioistuimelle, vai pidetäänkö se
omissa käsissä silloin, kun se sinne kuuluu. Hyvä.
Mitä tulee nyt muutoin siihen sitten, mitä tämä esitys
pitää sisällään, minusta
täällä on eräissä puheenvuoroissa
ollut tietyllä tavalla niin kuin vähän
eriskummallinen ajatus. Minä kysyn: Mitä pelättävää kilpailussa
on? Mitä pelättävää reilujen
pelisääntöjen puitteissa tapahtuvassa
kilpailussa oikein on? Tätä kysyi minulta Jyväskylän kaupungin
hankintatoimen johtaja Tero Haapamäki, joka on erinomainen
asiantuntija. Kun minäkin tätä pohdiskelin
hänen kanssaan aikanaan, kun hän on ollut tässä valmistelussa
keskeisesti edellisen hallituksen jo asettamana mukana, niin hän
kysyi monta kertaa, mitä pahaa siinä on, ja oikeastaan
sen saman kysymyksen minäkin heitän teille, jotka
epäilette tätä. (Välihuuto) — Hyvä on,
byrokratia. Jossakin se kilpailuttamisvaihe joka tapauksessa sitten
tulee vastaan.
Toinen tämmöinen erikoinen heitto, mikä täällä tuli
nyt useammassakin puheenvuorossa, oli se, että tämä esitys
jollakin tavalla merkitsisi erityisesti sosiaalipuolelle — niin
ymmärsin — jonkunlaisen huutolaisyhteiskunnan
synnyttämistä. Millä tavalla? Jos kunta
haluaa itse järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut,
se voi edelleenkin sataprosenttisesti itse ne määritellä,
itse ne hoitaa. Ei kukaan pakota. Tässä laissa
ei ole ensimmäistäkään sellaista
indikaatiota, joka velvoittaisi kunnat niin kuin jotenkin ulostamaan
ne tehtävät, mitkä se tällä hetkellä hoitaa,
ei ole. Eli näiltä osin minusta pelko on kyllä lievästi
sanottuna ennenaikainen ja tarpeeton, ei vain ennenaikainen vaan
myöskin tarpeeton.
Mitä sitten tulee siihen, että tässä näitä kynnysarvoja
on näille hankinnoille asetettu, kun kilpailuttamiseen
mennään, 15 000 ja 50 000 täällä palvelupuolella
ja sitten 100 000 euroa, niin näiltä osin
ed. Saarikankaan tiedot — häntä aina
arvostan, hän on asiantuntija monessa asiassa — eivät
nyt olleet ihan paikkansapitäviä, eli kyllä tässä valmistelussa
aivan ylivoimainen valtaenemmistö kannatti 20 000:ta
euroa kaikille tavaroille ja palveluille ja 100 000:ta
euroa sitten näille urakoille. Tämän
valmistelun sisällä määrällisesti
oli enemmän niitä, jotka vaativat näitä korkeampia
rajoja, kuin niitä, jotka vaativat matalampia rajoja, ja
tästä esityksestä me nostimme tätä rajaa
50 000:een nimenomaan näitten koulutuspalveluiden
ja sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta.
Tähän tapaan tämä valmistelu
käytännössä meni. Yrittäjäjärjestöt
olivat sitä mieltä, että suurin piirtein
ei rajoja ollenkaan. Erilaiset elinkeinoelämän
järjestöt ja Suomen Kuntaliitto tavoittelivat
alun perin vähän korkeampia, mutta olivat valmiit
kuittaamaan nämä rajat 15 000, 50 000,
100 000 niiden neuvottelujen jälkeen, joita käytiin.
Minä ymmärsin, että kuntapuolella nimenomaan
se seikka, että tämä varioitiin, erilaistettiin
nämä tavarat ja palvelut, 15 000 ja 50 000,
oli erittäin hyvä, tai ei nyt sanota erittäin hyvä,
mutta sanotaan joka tapauksessa sen hyväksynnän
aikaansaanut asia.
No, minkälaista byrokratiaa tämä nyt
käytännössä sitten tuo? Totta
on se, että kyllähän tämä merkitsee
kilpailuttamisen lisääntymistä. Mutta tähänkin
saakka — ja se kannattaa muistaa, kun täällä puhutaan
näistä rajoista — markkinatuomioistuimen
linja on ollut se, että se raja on runsaat 6 000
euroa. Jos on tehty hankinta, joka on ollut vaikka 6 000:n
ja 10 000 euron välillä tähän
saakka, ja joku on keksinyt siitä valittaa, niin markkinatuomioistuinpäätöksen
mukaan sellainen hankinta menee nurin. Tällä lainsäädännöllä on
tarkoitus laittaa selvät pelisäännöt
siihen, mikä on se raja, minkä alla näitä kilpailuttamisia ei
tarvitse tehdä, mikä on se raja, jonka yläpuolella
pitää kilpailuttamiset tehdä, kilpailuttamiset tavoilla,
joihinka sitten myöhemmin vielä tässä tulen,
mikäli puhemies antaa vielä hetken minulle tässä aikaa.
Vielä korostan: Suomessa tehdään
julkisella sektorilla miljoonia hankintoja vuodessa, miljoonia hankintoja
määrällisesti ja lukumääräisesti, miljoonia
hankintoja vuodessa. Tämä laki koskee noin 40 000:ta
hankintaa — näin arvioidaan — kaiken
kaikkinensa kaikissa Suomen julkisyhteisöissä.
Tähän menettelyyn tulee sähköinen systeemi.
Tähän asti on ollut Julma ja nyt tulee Hilma.
Ennen on käytetty Julmaa ja nyt käytetään
Hilmaa sitten tästä lähtien. Nämä kaikki myöskin
helpottavat jonkun verran, nämä uuden ajan vempaimet,
joita voidaan käyttää tässä menettelyssä,
sen byrokratian jollakin tavalla hallittua hoitamista, mitä kieltämättä tässä jonkun
verran tulee. 40 000 hankintaa on kilpailutettu.
Arvoisa puhemies! Vielä viimeiseen asiaan, kun aikaa
olen aika paljon käyttänyt, kiinnitän huomiota,
joka tuli erityisen räikeästi jossakin täällä esille
tai joka tapauksessa tavalla, jota haluan kommentoida. Se koskee
erilaisia järjestöjä tai kolmannen sektorin
yhteisöjä. Minusta on erittäin tärkeää,
että näiden rooli ennen kaikkea täällä erityyppisten
palvelujen, lähinnä sosiaalipalvelujen puolella
turvataan kaikin tavoin. Siellä on erinomaista työtä tekeviä järjestöjä kasapäin
Suomessa. Se on rikkaus meillä, jota pitää vaalia.
Miten se vaaliminen tehdään parhaalla tavalla?
Niinkö, että kunnan hankintatoimesta vastaavan
viranomaisen pitäisi arvottaa sen järjestössä tehtävän
sosiaalityön merkitys kaupallisiin toimijoihin verrattuna,
niinkö? Ei. Ei kukaan hankintatoimen viranomainen siitä kunnialla
selviä, vaan eri tarjoajien, oli siellä yksityinen,
oli siellä joku muu, oli siellä sitten järjestö,
pitää olla sen hankinnan tekijän kannalta
tasaveroisessa asemassa. Hänen pitää tehdä niillä,
siis järjestyksessä, niin kuin puheenjohtaja oivallisesti
korosti, laadullisilla ja hinnallisilla kriteereillä, hankintapäätös.
Mutta julkisen vallan, halutessaan korostaa näiden järjestöjen
ja yhteisöjen työn merkitystä, pitää eri
tavoin verotuksellisilla, suoran tuen, sallitun tuen erilaisilla
menettelytavoilla huolehtia siitä, että nämä kolmannen
sektorin toimijat ovat kilpailukykyisiä siinä tarjontatilanteessa,
jossa ne tiettyjä erityisiä palveluja ovat tarjoamassa
julkisen sektorin hankintatoimeen.
Tähän tapaan tämä ajatus — ja
minä olen ymmärtänyt, että aika
laajalti nyt on myöskin, ainakin monien hallitusryhmien
edustajien kanssa keskustellessani — on hyväksytty,
enkä näe muuta järjellistä mahdollisuutta.
Tätä tapaa ja tätä tietä käyttäen
tämän kolmannen sektorin toimintamahdollisuudet
pitää turvata. Minä tiedän, että siellä valtiontukisäädöksistä äkkiä puhalletaan
taas EU:sta niskaan, mutta en epäile, etteikö löydy
sellaista mahdollisuutta meille, jolla me voimme turvata kolmannen
sektorin toimijoitten mahdollisuudet tässä kokonaisuudessa.
Mitä tulee vielä kuntien yhteis ... — Olen
ylittänyt 10 minuuttia, lopetan tähän.
Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Pekkarinen siteerasi Jyväskylän
virkamiestä kysymällä, mitä pelottavaa
on kilpailussa. Ei varmasti välttämättä pelottavaa,
mutta kysymys on ennen kaikkea siitä, mihin osaaminen riittää ja
miten tulkitaan sanaa kokonaistaloudellisuus. Täällä jo
aiemmassa puheenvuorossa todettiin, että se tarkoittaa
käytännössä halpa, ja näinhän
ei pidä olla, eikä näin saa olla. Mielestäni
on äärettömän tärkeätä,
kun jatko-ohjeistetaan, tapahtuu se sitten Kuntaliiton tai vastuuministeriöiden
kautta, että korostetaan sitä, että hinnan
ja laadun pitää olla tasapainossa ja pitää ottaa
huomioon erilaiset tarpeet ja näkökohdat, jotka
tietenkin erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa liittyvät
potilaiden ja asiakkaiden tarpeisiin. Eli korostan tätä kouluttamisvelvollisuutta.
Minusta se on valtion ja kuntaorganisaation velvollisuus.
Tämä seuranta on toinen äärettömän
tärkeä asia, johon ministeri Pekkarinen sanojensa
mukaan suhtautuu vakavasti. Muun muassa on se yksityiskohta, että (Puhemies
koputtaa) erityissairaanhoidon ostaminen toiselta kunnalta voi vaatia
turhaan kilpailuttamista.
Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kunnat ovat taloudellisesti ahtaassa tilanteessa,
ja kyllä silloin, vaikka kuinka kauniisti sanotaan, että voidaan
tarjousta tehtäessä asettaa eettisiä periaatteita,
ympäristönäkökulmat huomioon
ottavia periaatteita, laatuperiaatteita ja pitää niistä kiinni,
niin aika herkästi sitten kuitenkin se kokonaistaloudellisuus,
niin kuin ed. Perho totesi, lähtee halvemman tarjoajan
hyväksi. Tämä on huolestuttavaa, ja varmasti
monessa kunnassa varsinkin palvelujen tarvitsijat ovat huolissaan.
Ministeri totesi näistä kynnysarvoista, että direktiivi
olisi sallinut korkeammat kynnysarvot mutta EY-tuomioistuimen tulkinnat
ovat toisia. Ovatko EY-tuomioistuimen tulkinnat ja päätökset
olleet esteenä korkeammille kynnysarvoille?
Mitä sitten tulee kansalaisyhteiskuntaan, kansalaisjärjestöihin,
niin ikävä kyllä kehitys on huonoa. Tilintarkastuslaki
uhkaa niitä, verottajan tulkinnat uhkaavat niitä,
ja on aitoa huolta siitä, miten tämä kansalaisyhteiskunta
ja yhdistystoiminta tässä maassa tulevat jatkossa
pärjäämään. On hyvä,
jos toimitaan sen puolesta, että näitä huolia
saadaan vähennettyä.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri totesi äskeisessä puheenvuorossaan,
että EU-direktiivi merkitsee eräänlaista
siirtoa EY-tuomioistuimelle vallankäytössä käytännössä.
Arvoisa ministeri, eikö nyt voitaisi ajatella sellaistakin
johtopäätöstä, että tämän
jo käydyn keskustelun perusteella nyt eduskunta päättää sitten
hallituksen tahdon mukaisesti niin, että se on markkinaoikeus
meillä, joka on varsinainen peluri näitten kokemusten
perusteella?
Sitten toinen juttu arvoisan ministerin äskeisessä puheenvuorossa:
kun ministeri asettui ikään kuin pelastamaan kolmatta
sektoria tässä uudessa kilpailutuksen tilanteessa
ja käytti sanaa puhaltaa, niin olisitte puhaltaneet hallituksena nyt
kaiken sen, minkä sanoitte äsken juuri, tukemaan
näitä kolmannen sektorin toimijoita, että ne olisivat
kypsiä tähän koko hommaan. Se puoli on jäänyt
kokonaan paitsioon.
Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ihan vastauksena ministerin kysymykseen: ei
kilpailutuksessa ole sinällänsä mitään
pahaa, ei kristillisdemokraateilla ideologisesti ole mitään
sitä vastaan. Mutta on hyvin tärkeätä,
että meillä kunnissa olisi riittävä osto-osaaminen,
jotta näitä laatukriteerejä voitaisiin tuoda
esille sillä tavoin, että ne sitten näkyisivät myöskin
niissä hankinnoissa, ja toisaalta, että kunnilla
olisi rahaa ottaa huomioon se laatu, ettei mentäisi sitten
siihen huutolaisyhteiskuntaan, että kuka halvimmalla ottaa
hoitaakseen.
Aivan niin kuin ministeri totesi, eihän kunnan todellakaan
ole pakko siirtää niitä toimintojaan ylipäätänsä yksityisen
tai kolmannen sektorin hoidettavaksi. Mutta kun tässä minulla
kädessäni on kirja Fredriksson—Martikainen,
Kilpailuttamisen kokemukset, niin siinä todetaan, että 1990-
ja 2000-luvuilla tapahtunut kehitys on johtanut siihen, että julkisen
toiminnan osuus tuotetuista palveluista, nimenomaan sosiaalipalveluista,
on tänä päivänä jo
28 prosenttia, eli se on noussut kuitenkin kohtuullisen korkealle.
Ei sitäkään voi pitää sinällänsä huonona
asiana. On hyvä, että esimerkiksi erilaiset potilasjärjestöt
ja yhdistykset ottavat hoitaakseen vaikka tiettyjä vammaisten
palveluja, joihin heillä on kaikkein paras (Puhemies koputtaa)
mahdollinen osaaminen ja ymmärrys. Mutta sitten, kun kunta
ostaa näitä palveluja, niin hyvin herkästi
mennään siihen, että mahdollisimman halpaa
ja mahdollisimman vähin kustannuksin.
Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! On selvää, että tämä hankintalain
uudistus selkeyttää kilpailutusta hyvin monella
eri tavalla. Tuo nykyisin oikeuskäytännössä muodostunut
raja 6 000 euron osalta nousee nyt näihin moneen
kertaan mainittuihin 15 000:een, 50 000:een ja
100 000 euroon. Mutta on ihan selvä, että tämän
uudistuksen myötä voidaan ja pitää ottaa myös
huomioon laatukriteerit kaikessa hankinnassa, se on ihan selvä asia.
Tässä tullaan nimenomaan täällä myöskin moneen
otteeseen mainittuun hankintaosaamiseen ja sen lisäämiseen.
Sitä on liian vähän, ja se on liian huonolla
tasolla tällä hetkellä niin kunnissa
kuin monissa muissakin paikoissa. Mutta se ei ole lainsäädännön
asia, vaan se on niiden toimijoiden asia omaa osto-osaamistaan vahvistaa, ja
sitä pitää tehdä.
Mutta pelisäännöt selkiytyvät.
Ja kun täällä puhuttiin myöskin
siitä, että kolmas sektori jää jollain
tavalla paitsioon, niin ei se jää missään
nimessä paitsioon. Onhan myöskin olemassa erityislainsäädäntö,
joka hyvin monelta osin ohjaa myöskin hankintamenettelyjä.
Marjaana Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ministeri Pekkarinen toi tosiaan esille
tämän, mitä ongelmaa kilpailussa on,
tai toisen asian, että kunta voi järjestää itse
kunnalliset palvelut. Se on aivan totta. Tämä hankintalaki
menettää silloin merkityksensä. Mutta
minä luulen, että ongelmana on se, että kun
meillä on nyt hankintalainsäädäntö,
kunnat ovat liikelaitostaneet toimintojaan, on tuottaja—tilaaja-mallia,
niin ei ehkä ole kauhean pitkälle ajateltu sitä,
mitä tapahtuu kunnalliselle demokratialle. Sitten entistä enemmän,
kun ollaan hankintalainsäädännön
piirissä, pitää tehdä näitä kilpailutuskierroksia,
juristit hyötyvät, viedään asia
markkinatuomioistuimeen. Miten käy kunnan työpaikkojen
tulevaisuudessa? Kyllä siinä on monta kysymystä,
joihin haetaan vastauksia. Kunnat ovat tehneet jo osittain sen,
että on tosiaan tuottaja—tilaaja-malli tai on
liikelaitosmalli olemassa, ja tämä hankintalainsäädäntöhän
on olemassa olevaa lainsäädäntöä ollut,
mutta ehkä siihen nyt herätään
paremmin tällä hetkellä.
Martin Saarikangas /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin ministeri Pekkariselle:
Ei kilpailussa ole mitään pelättävää,
päinvastoin, kuulun kilpailun kannattajiin, mutta nythän
tapahtuu sillä tavalla, että kun nämä kynnysrajat
ovat sangen alhaiset, niin varsinkin suurissa kunnissa — minulla
on nyt vain suuren kunnan, Espoon, kokemus tältä osalta — kilpailu
vie siihen, että aivan pienistä asioista joudutaan
tekemään erittäin laaja ruljanssi, joka sitten
johtaa moneen oikeusprosessiin ja markkinatuomioistuimeen. Ei se
ole hyvä. Pienissä kunnissa ei ole osaamista.
Mitä sitten tulee näihin kynnysarvoihin, niin kyllä ne
tiedot, joita me valiokunnassa saimme silloin, kun tätä valmisteltiin,
puhuivat sen puolesta, että sen työryhmän
kynnysarvot vähintään olisivat olleet
ne, mitä halutaan. Tässähän
on sosiaalipuolella (Puhemies koputtaa) monta kertaa niin, että jopa
yksi potilas ylittää sen kynnysarvon ja joudutaan
kilpailuttamaan. Ei se voi olla oikein.
Maija-Liisa Lindqvist /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Juuri sosiaali- ja terveyspuoli on se,
mikä asettaa varmasti ne suurimmat haasteet tälle
kilpailuttamiselle. Olen kyllä myös kuullut järjestöiltä ja
säätiöiltä, jotka ovat jopa
vuosikymmeniä harjoittaneet hyvää toimintaa
sosiaali- ja terveyspuolelta, että he ovat huolissaan,
miten he pärjäävät siinä mielessä tässä kilpailussa,
että voivat olla tasa-arvoisesti kehittämässä sekä omia
investointejaan että toimintojaan. Monet investoinnit ovat
erittäin kalliita, ja tietämättä,
onko tulevina vuosina palveluiden käyttäjiä,
se asettaa heille välillä aika kohtuuttomiakin
tulevaisuuden näkymiä. Tiedotus ja koulutus kaikin
tavoin eri tahoille on varmasti avainasemassa tässä.
Onko teillä siitä jo tällä hetkellä näkemyksiä,
miten se tullaan toteuttamaan?
Arto Bryggare /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Oli mielenkiintoista kuunnella ed. Saarikankaan
arvioita rajoista, koska minulla on kokemusta kyllä Helsingistä ja
tiedän myös Espoosta sen, että vaikka
kunnalla on mahdollisuus olla kilpailuttamatta, niin kokoomus on ollut
siellä kovasti kilpailuttamassa, ja nyt sitten vaaditaan
kovalla suulla korkeampia rajoja.
Olen sitä mieltä, vähän
toisin kuin ministeri Pekkarinen, että kilpailu, jos se
noin suurin piirtein lähtee samalta lähtöviivalta,
toimii, mutta tässä tämä laatukriteeri
on vaikeasti arvioitavissa ja aina ei ole niin läpinäkyvää,
millä tavalla kilpailijat lähtevät samalta
viivalta. Julkisen tuottajan etu on se, että siellä se
laatukriteeri on aina tiukka ja on olemassa, ja meidän
pitää pyrkiä valvomaan erityisesti suurissa
kunnissa sitä, että tämä julkinen
tuotanto pystytään turvaamaan. Toivon mukaan nyt
sitten myös Espoossa on tapahtumassa tämmöinen
täyskäännös siihen, mitä tähän
saakka on tehty. Tähän saakka on tehty sitä,
että on kilpailutettu joka kulmassa jatkuvasti, ja nyt
maksetaan suuria kustannuksia siitä.
Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On mukava kuulla, että eduskunta
ja sitten eduskunnan luottamusta nauttiva ministeri Pekkarinen ovat
herttaisen samaa mieltä, että nämä lausumat
ovat hyviä. Varsinkin nyt, kun kuntien välinen
yhteistyö lisääntyy, on hyvä,
että tämä ensimmäinen lausuma
tässä on, että pitää ottaa
huomioon kuntien yhteistoiminnan edellyttämät kehittämistarpeet myös
lainsäädännössä.
Tietenkin täytyy muistaa, että se, mitä palveluita
julkinen sektori tuottaa, on oma kysymyksensä, ja sitten
se, mitä hankitaan ulkopuolelta. Täällä puhuttiin
kehitysvammaisten hoidossa juuri kolmannelta sektorilta hankittavista
palveluista, mutta myös on ihan yhtä lailla painotyöt esimerkki,
kuuluuko kuntien tehdä painotöitä vai ei.
Tietenkin byrokratia lisääntyy tämän
lainsäädännön myötä,
mutta ehkä myös jonkinlainen oikeudenmukaisuuskin.
Mutta en usko, että tämä nyt täysin
aukoton järjestelmä tämäkään
valitettavasti on, mutta en nyt halua lietsoa epätoivoa.
On päivänselvää, että seuranta
kuuluu lainsäädäntötyöhön,
ja on hyvä, että tässä on myös
lausuma siitä, että tulee selonteko tietyn ajan
kuluttua siitä, mitenkä tämä laki
toimii. (Puhemies koputtaa)
En voi olla huomauttamatta siitä, että myös lainsäädäntötyössä voitaisiin
kiinnittää laatuun huomiota. Kun lukee tämän
mietinnön läpi, huomaa, että siellä on
pieniä hupaisia yksityiskohtia.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Käytän nyt tilaisuutta hyväkseni
kysyäkseni ministeriltä: On olemassa kilpailutuslainsäädäntö,
tällä hetkellä voimassa oleva laki, joka
määrittelee kauppa- ja teollisuusministeriön
vastuunalaiseksi sen suhteen, että katsotaan, että kilpailu
toimii. Esimerkkitapaus Kotkasta: pysäköintilaitos,
hinta 8,9 miljoonaa euroa, ei kilpailutettu. Mikä on tässä tapauksessa kauppa-
ja teollisuusministeriön vastuu sitten? Kun asiaa tiedusteltiin
oikeuskanslerilta, hän vain totesi, että ei ole
hoidettu tehtävää. Voisitteko tätä jotenkin
kommentoida? Onko KTM edelleenkin jatkossa myös se viranomaistaho,
jonka ikään kuin viranomaisena pitäisi
vastata siitä, että näitä suuria
kilpailutuskohteita, jotka jotkut kunnat haluavat jättää kilpailuttamatta
ja tekevät sopimuksia jonkun osakeyhtiön kanssa, seurattaisiin?
Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Niin, ei kilpailutuksessa sinänsä mitään
välttämättä lähtökohtaisesti
väärää ole, pakkokilpailutuksessa
sen sijaan on, ja kynnysarvot ylitettäessähän
joudutaan tähän pakkokilpailutukseen käytännössä.
Mutta, ministeri Pekkarinen, te sanoitte, että tämä laki
ei velvoita ulostamaan tehtäviä kunnilta. Kuitenkin tiedämme,
että kuntien yhteistoiminta voidaan tämän
lain mukaan tulkita hankinnaksi, ja silloin tietysti, kun kynnysarvot
ylitetään siellä, jälleen tulee
tämä kilpailutus mukaan, jolloin käytännössä joudutaan
näihin kilpailutuksen mahdollisiin ongelmiin.
Talousvaliokunta tässä yhdessä lausumassaan viittasi
voittoja tavoittelemattomien ja rajoitetun voitonjaon yhteisöjen
sääntelyn selvittämiseen, ja valiokunta
on samaa esittänyt jo osakeyhtiölain kokonaisuudistusta
käsitelleessä mietinnössään.
Kysyisin ministeri Pekkariselta, joko tällainen selvitystyö on
käynnistynyt ministeriössä.
Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kunnat ovat ahtaalla siinä, millä tavalla
kunnat pystyvät palvelujen tarpeeseen, siihen kysyntään,
vastaamaan, ja nyt erityisesti täällä on
korostettu laatua. Tässä yhteydessä kuntien
virkamiehet ovat myös hyvin ahtaalla, kun he arvioivat
sitä, kenelle vastataan myönteisesti, koska monet
pienet yhteisöt, jotka ovat tuottaneet hyvää,
laadukasta palvelua, eivät välttämättä pysty
kilpailemaan suurten yritysten kanssa, joilla on useampia eri kohteita
ja jotka ovat toimineet laajalla alueella. Kuitenkaan ei niillä ehkä ole
se laatu niin suurta, mutta ne pystyvät hinnalla kilpailemaan.
Minä erityisesti haluan kysyä, miten, arvoisa ministeri,
näette vanhustenhuollossa, millä rohkeudella kunnat
voisivat tehdä sen päätöksen, että joitakin
ei todella kilpailuteta, jos on pitkään todettu,
että jokin pienempi yhteisö tuottaa todella laadukasta
palvelua, että kunnan virkamiehet uskaltaisivat tehdä sen päätöksen, että ei
kilpailuteta.
Pekka Nousiainen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä on paljon
kynnysarvokeskustelussa mietitty hankkijan näkökulmaa,
mutta tietysti on toinenkin osapuoli, joka on otettava huomioon,
eli toimittajat ja ennen kaikkea pk-yrittäjät,
ja maaseutualueella he ovat toivoneet alhaisia kynnysarvoja. Minusta nyt
kompromissi on tehty, ja se on erittäin hyvä, selkeyttää pelisäännöt.
Osaamisessa on varmasti ollut puutteita, mutta Suomen Kuntaliitolla
ja KTM:llä on ollut neuvontayksikkö, ja minä sanoisin,
että kun laki on nyt olemassa, niin osaaminen kehittyy,
paranee, ja siinä päästään
eteenpäin.
Haluaisin kiinnittää huomion siihen, että nämä laatukriteerit
pitää määritellä jo
tarjouspyyntövaiheessa. Silloin me pääsemme
pisteytysjärjestelmään ja lopullisesti
rehtiin, selvään hankintaan. Minä uskon,
että nyt asia tulee tässä erittäin hyvin
kuntoon.
Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä olen hiukan huolestunut kuntien
organisaatiorakenteesta tämän lain seurauksena
sen vuoksi, että niiden organisointien periaatehan on se,
että ihminen tarvitsee palvelun, palveluja varten tarvitaan
organisaatio ja organisaatiota varten tarvitaan rahaa. Jos sen palvelun
kansallinen kynnysarvo on liian matala, niin se saattaa tarkoitushakuisesti
johtaa siihen, että organisaatioyksiköt ovat liian
pienet, niitä on liian paljon, ja se taas johtaa siihen,
että palvelun hinta kallistuu, tulee byrokratiaa, ja siitä on
seurauksena se, että yleensä heikoin lenkki kärsii.
Ja valitettavasti on esimerkkejä, että se heikoin lenkki
on monta kertaa tärkein lenkki ihmisen kannalta eli sosiaali-
ja terveyspuoli. Tätä minä pelkään,
että se nimenomaan kirpaisee heikointa ihmistä kunnissa.
Kun kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoite on juuri päinvastainen,
niin mitä ministeri tekisi tältä osalta,
että tämä pelko olisi aiheeton?
Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Osto-osaaminen ja laatukriteerit ovat tärkeitä silloin,
kun on päädytty kilpailuttamaan. Hyviä ratkaisuja
löytyy, kun yritysten tai kolmannen sektorin palvelut täydentävät
julkisia palveluja, mutta kuntien osto-osaaminenkaan ei saa johtaa
liian suureen ulkoistamisvimmaan. Lyhyellä tähtäimellä kunta
voi säästää kilpailuttamalla
palvelun järjestämisen, mutta miten
on sitten vuosikymmenen kuluttua?
Isosta-Britanniasta kuulemme nyt uutisia, miten siellä on
kunnille ropsahtanut jättilaskut, kun tehtävien
siirrosta yksityisille on kulunut yli vuosikymmen. Kun kunnat eivät
enää itse kykene osallistumaan palvelujen tuottamistarjouksiin, toimivat
yritykset yritysten logiikan mukaisesti ja ovat nostaneet hintoja
rajusti. Silloin eivät auta enää laatukriteeritkään.
Tämä on, ministeri Pekkarinen, minusta pelottavaa
kilpailussa, mutta onneksi, kuten tekin totesitte, tämä laki
ei velvoita yksityistämään eikä toivottavasti
siihen liikaa kannustakaan.
Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minkä takia meillä on hankintalaki
Euroopassa? Syy on se, että tarkoitus on estää korruptiota.
Ja silloin, kun meillä on täysi läpinäkyvyys,
avoimuus ja selkeät pelisäännöt,
pidetään huolta siitä, että tehdään
ratkaisu, joka on kansalaisten edun mukainen, ja kukaan ei pistä omaan
taskuun mitään rahaa.
Olennaista on myöskin sitten se, että tilaaminen
ja tuottaminen erotetaan. Se, mikä siinä tilaamisessa
on olennaista, on se, paljonko hankitaan millä laadulla,
ja se on poliitikkojen tehtävä. Jos te täällä sanotte,
että ei osata tilata, niin sitten ovat väärät
poliitikot päättämässä.
Pitää valita semmoiset ihmiset, jotka osaavat
päättää siitä, mitä laatua
kuntalaisille tai muille suomalaisille halutaan hankkia. Se on se
päätöksen olennainen osa, ja se poliitikkojen pitää kyllä kyetä tekemään.
Mitä tulee sitten siihen, että jos ei ole
kilpailutusta, niin meillä on paljon kokemuksia siitä,
että silloin laadun kontrolloiminen on äärimmäisen vaikeaa.
Missä on sopimus, jonka perusteella mennään
sanomaan, että tämä ei ole riittävän
hyvää? Nimenomaan se sopimus on se keino, jolla kyetään
vääntämään se, että se
laatu on myöskin käytännössä sitä,
mitä on hankittu.
Mitä raja-arvoihin tulee, niin kun minä katson suomalaisia
taloyhtiöitä, niin ei siellä ole mitään ongelmaa
tehdä pieniäkin hankintoja kilpailuttamalla, mikä on
aina taloyhtiön edun mukaista. Eivät nämä raja-arvot
ole minun mielestäni millään tavalla
kohtuuttoman (Puhemies koputtaa) korkeita. Tärkeintä on
kuitenkin se, että markkinaoikeudessa on riittävästi
resursseja, että kun kiistoja syntyy, ne kyettäisiin
nopeasti ratkaisemaan.
Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Juuri pienissä asunto-osakeyhtiöissä ehkä näkyvät
selvimmin ne ongelmat, mitkä kilpailuttamiseen liittyvät.
Siellähän esimerkiksi siivousta kilpailutetaan
niin matalalle, että puhtaudesta ei voida enää puhua
yhtään mitään, ja käytännössä se
myöskin tarkoittaa sitä, että ne yritykset,
jotka haluavat kunnolla tehdä työnsä,
eivät pysty sitä tekemään.
Itse muutamalla miljardilla markalla kilpailuttaneena sinänsä pidän
kilpailuttamista ihan hyvänä keinona tehostaa
palveluitten ja hyödykkeitten hankintaa, mutta kun sitä sovelletaan
sosiaali- ja terveyspalveluihin, jotka eivät ole helposti määriteltävissä,
siinä syntyy väistämättä ongelmia.
Sinänsä olen positiivisella mielellä,
kun luen nuo lausumat. Nyt vaan testataan se, pystyykö eduskunta
lausumien avulla oikeasti vaikuttamaan siihen, mitä se
näyttää kuitenkin aika yksimielisesti
täällä tahtovan.
Klaus Pentti /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tässä lakiesityksessä ovat
puhuttaneet nimenomaan nämä kilpailuttamisen rajat,
ja ymmärrän, että suurissa kaupungeissa
ehkä helposti kaivataan suurempia, korkeampia raja-arvoja,
mutta taas pienemmissä kaupungeissa, pienemmissä kunnissa
pienempiä, mutta yrittäjyyden kannalta on tärkeää,
että nämä raja-arvot eivät ole
liian korkeat, elikkä tämä mahdollistaa
yhä useamman yrityksen tulla mukaan tähän
kisaan, ja todellisuudessahan nämä raja-arvot
nousevatkin.
Tässä keskustelussa on korostunut tämä laatu ja
samaten mietinnössä ja lakiesityksessäkin
laatu kilpailutekijänä, ja tässä suhteessa
varmaan on odotettavissa, että ainakin tilanne paranee,
koska viime vuosina on kiinnitetty erityisesti huomiota vain hintaan
ja nyt sitten on järkevää kiinnittää huomiota
laatuun. Se edellyttää osaamista. Nyt pitää huolehtia
siitä osaamisesta, se sitten kehittyy sekä tarjoajissa
että tavarantoimittajissa.
Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Nyt kun näitä kilpailutuksia
suoritetaan ja vertaillaan sitä lopputulosta, meillä on
syntynyt tämmöinen juristien ammattikunta jo tässä vaiheessa,
jotka hyvin aktiivisesti ovat vaikuttamassa siihen, että asiat
riitautetaan, ja tämä riitauttaminen johtaa siihen,
että nämä toiminnot halvaantuvat. Ja
nyt erityinen huolenaihe on tietenkin se, onko markkinaoikeudella riittävät
resurssit selvittää näitä asioita,
ja toisaalta, ottaako tämä laki nyt riittävästi
huomioon sen, mikä on haitanteko tässä tulevaisuudessa,
tehdäänkö vain valituksia haitanteon
vuoksi ja onko tässä mahdollisuus saada vahingonkorvauksia niiltä,
jotka aiheettomasti haittaavat toimintojen eteenpäinvientiä.
Martin Saarikangas /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tämä ministeri Pekkarisen
huoli tästä kolmannesta sektorista: Minua se huolettaa
tässä laissa nimenomaan siltä kannalta,
että kun nyt on mahdollista, että kolmannen sektorin
käy huonosti, niin missä valmistellaan nämä pykälät
ja toimenpiteet, joita te, arvoisa ministeri, toitte esille? Niistä olen
samaa mieltä, mutta kun ei niitä ole olemassa,
niin tällä hetkellä tämän
lain kautta kolmas sektori saattaa olla ongelmissa, ja sen takia
pitääkin ryhtyä nopeasti toimiin. Ed.
Bryggare ehti jo poistua, mutta kysehän on siitä rajasta,
jolla on pakko kilpailuttaa, ja kuntahan voi aina kilpailuttaa alempia, jos
haluaa. Mutta esimerkiksi suuressa kunnassa sosiaalisektorilla,
tiedän, että jos me lähdemme Espoossa
kilpailuttamaan jotain terveydenhoitopuolia, niin siinä joudutaan
lähes potilaskohtaisesti tekemään nämä kilpailutukset,
eikä se silloin ole järkevää.
On paljon järkevämpää, että on jonkunlaiset
hallittavissa olevat koot, jota kilpailutetaan. Näin minä ainakin
olen oppinut, kun olen kohtuullisesti myös menneessä elämässäni kilpailuttanut.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Mitä tulee ed. Saarikankaan viimeiseen
puheenvuoroon, kuvittelenpa näin, että Espoon
kaupunki ei tee lukuisia 15 000 euron hankintoja, vaan
tekee huikean paljon suurempia kertahankintoja. Oli tämä raja
vähän suurempi tai pienempi, niin aivan ylivoimaisessa
valtaosassa Espoon kaupungin hankintoja sillä ei käytännössä sitten
juuri ole merkitystä. Käytäntö taitaa
olla tämäntapainen.
Olen tavattoman tyytyväinen, kun kysyin, mitä pelättävää on
kilpailuttamisessa, ja täällä kaikki
vakuuttivat, että periaatteessa ei mitään. Hyvä!
Se on hyvä lähtökohta. Tämän
jälkeenhän tämä laki yrittää tunnistaa,
eduskunnan erinomaisen työn jälkeen, ne periaatteet,
kun hyväksytään se, että silloin,
kun kunta ulkoistaa, niin silloin sen pitää kilpailuttaa,
ja kun se kilpailuttaa, tässä laissa määritellään
ne periaatteet, miten kilpailuttaminen voi tapahtua ja myöskin mitä periaatteita
siinä noudatetaan, mitä arvoja arvostetaan silloin,
kun tämä kilpailuttaminen tapahtuu. Senhän
me nyt ansiokkaasti tässä yhteisesti olemme tehneet.
Miten se homma tällä hetkellä on?
Kannattaapa pieni hetki uhrata siihen asiaan. Jos me pelkäämme,
että tämä tulevaisuudessa johtaa johonkin
vaikeuksiin nyt tämän uuden lain vuoksi, niin minkäs
takia me emme pelkäisi vastaavaa tilannetta tällä hetkellä?
Aivan oikein. Minä kuvittelen, että tämä lainsäädäntö päinvastoin
normittaa ja selkeyttää niitä periaatteita,
joiden pohjalta tämä kilpailuttaminen tapahtuu.
Kaikista eniten minä pelkään, niin kuin
ed. Sasi hivenen toisin sanoin sanoi, näitten hankintojen
tekemistä vähän sulle—mulle-periaatteella.
En väitä, että niin tapahtuu, mutta voi
olla, että joskus historian kuluessa on voinut sitäkin
tapahtua, ja se on kauheinta, ja sellaiset pitää pystyä estämään
lopullisestikin. En väitä, että niitä enää tänä päivänä on, mutta
voi olla, että on tai on ainakin joskus ollut kenties historian
kuluessa, jos näin kauniisti sen asian sanon. En ota kantaa
mihinkään paikkakuntaan, missä kenties
on joskus näin ollut, en väitä ollenkaan.
Arvoisa puhemies! Mitä tulee vielä sitten
siihen, miten nyt sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta nämä hankinnat
voidaan tehdä, minä vielä korostan, että tähän
liittyy neuvottelumenettely, jossa on erilaisia vaihtoehtoja suorittaa
se hankinta tavalla, jossa niitä periaatteita, niitä erityisiä seikkoja,
joita kunnan vaikka sosiaalitoimen osalta pidetään
tärkeinä ja arvokkaina, jotka yhtyvät
lain päähenkeen, voidaan ottaa huomioon ja niiden
mukaan aika pitkälti lopulliset ratkaisut tehdä.
Minusta näiltä osin valiokunnan puheenjohtajan
moneen kertaan korostama laatunäkökohta kaikessa
tässä näkyy asianomaisten pykälien
nimenomaan tässä sanomassa.
Mitä tulee sitten siihen, että jos sitten
mummolle on tehty sopimus jossain tällaisessa sosiaalitoimen
avopalveluyksikössä, yksityisessä sellaisessa
tai yhteisön järjestämässä,
ja mummoa on hoidettu siellä viisi vuotta ja papankin kunto käy
sellaiseksi, että papallekin pitäisi hankkia hoitopaikka
jnp., niin jos mummon hoitopaikan kanssa on tällainen pitkäaikainen
sopimus tehty, ei mikään estä tekemästä tämän
saman hoitopaikan kanssa suoraan ilman neuvottelumenettelyäkään,
ei tarvita sitäkään, sen papan hoidosta
vastaavanlaista sopimusta kuin sen mummon kanssa. Eli jos mummo
ja pappa muuten ovat elämässään
pärjänneet mukavasti, niin ei heitä kyllä tällä lailla
siinä vaiheessa jaeta, kun ollaan katsomassa, millä tavalla
mummolle ja papalle se palvelu sitten hankitaan, kun he itse eivät
enää selviä. Tässä lain
sanoma on selvä. Minusta on hyvä, että itse
asiassa tätä pykäläähän
valiokuntakin vähän tarkensi tai kirjoitti jotain
tuohon perusteluun, jos nyt oikein muistan, mutta kyllä alkuperäisessäkin
esityksessä tämä ajatus oli aika selvästi
täällä olemassa.
Minä jaan sen näkemyksen, että tässä osaamisessa
on kohentamisen sijaa, on ollut tänä päivänäkin,
on ollut siinä hankintatoimessa, mitä nyt tehdään,
erittäin paljon, vaikka meillä on ollut Kuntaliiton
kanssa, KTM ja Kuntaliitto yhteisesti maksaneet puoliksi, tällainen
neuvontasysteemi siitä lähtien, kun nähtiin,
että vähitellen ulkoistetaan näitä palveluja.
Mehän panimme pystyyn tällaisen. Se on tehnyt
hyvää työtä. Niin kuin ed. Pekka
Nousiainen sanoi, nyt kun lain raamit on selvät, tuo työ ryydittyy,
uskon, entisestään, ja työsarkaa kyllä tässä asiassa
riittää. Osaamista tarvitaan. Mutta tässäkin
joutuu kysymään, alkaako se nyt se osaamisen tarve.
Minusta sitä olisi ollut kauan aikaa aikaisemmin.
Ed. Uotilalle siihen kysymykseen, mikä on KTM:n rooli:
Ei KTM:llä ole muuta roolia kuin että vaan ohjaa.
Se huolehtii siitä, että järjestelmä toimii,
ohjaa järjestelmän toimimista. Mutta jos sitten
rikotaan niitä normistoja, niin ne normaalit elimet käsittelevät
ylipäänsä tällaisia rikkomuksia,
markkinatuomioistuin ja jossakin tapauksessa myöskin siviilioikeus
sitten käsittelee niitä tapauksia, jos niin pitkälle
joudutaan jossakin tilanteessa menemään, ja siinä yhdyn
siihen näkemykseen, mitä täällä on
kerrottu, että markkinatuomioistuin varmaan tarvitsee resursseja. Sehän
on tällä hetkellä valmiiksi tukossa.
Senkin osalta joudutaan sanomaan, että markkinatuomioistuimella
on tämän vanhankin systeemin kanssa ollut ihan
riittävästi kestämistä. Se on
tukossa. Syitä on siihen monia, mutta en nyt niihin enempää.
Ja ihan viimeisenä asiana, vaikka täällä tuli
tavattoman ... No, ehkä ed. Uotilalle vielä, ed.
Uotila, kun sanoitte, että tästä kolmannesta
sektorista, että tilintarkastuslaki jollakin tavalla uhkaa
sitä. Minä tänä aamuna katsoin
television aamu-uutisia, ja totesin, että kyllä puhuttiin
niin puuta ja heinää kuin ikäpäivänä voi
puhua siitä, mitä tilintarkastuslakiesitys näiltä osin
merkitsee. Se ei merkitse sitä, mitä siinä väitettiin,
eikä sitä, mitä te, ed. Uotila, tässä väititte.
Millä tavalla tilintarkastuslakiesitys, joka on täällä eduskunnan
käsissä, uhkaa kolmannen sektorin toimintoja?
Ei millään tavalla. Sellainen väite ei
miltään osin pidä paikkaansa. Muilta
osin rakkaudella käsittelen kaikkien kansanedustajien puheenvuoroja, mutta
tässä vaan tämmöisellä tyyneydellä tämän asian
osalta, ed. Uotilan osalta.
Arvoisa puhemies! Aivan viimeinen asia vielä, tämä kuntien
välinen yhteistyö. Ainakin oma tahtotila ministerinä oli
hyvin selvä: niin pitkälle kuin ikäpäivänä voidaan
tätä yhteistyötä kuntien välillä edesauttaa
myös hankintatoimen osalta, niin niin pitää tehdä.
Kun tätä lausumaakin täällä nyt
sitten sorvattiin valiokunnassa, niin kyllä me yritimme
katsoa, kuinka pitkälti voitaisiin mennä sen lausuman
viestissä, mitä eduskunta tässä nyt
sitten jatkoa silmälläpitäen antaisi.
Minä voin teille kertoa, että vähänkin
pitemmälle meneminen kuin miten tämä lausuma
nyt tässä on kirjattu olisi merkinnyt sitä,
että oikeuskansleri ei enää olisi voinut
puoltaa tämän esityksen vahvistamista ja sitä kautta
tämän hankkeen läpiviemistä. Minä luulen,
että meillä kaikilla, jotka olemme kuntahallinnossa
olleet vuosien ajan, on selvä näkemys siitä,
että vähän enemmän pitäisi
voida tätä kuntayhteistyötä palveluiden
järjestämisessä tehdä kuin tähän
saakka on tehty. Tässä nyt on menty niin pitkälle
kuin suinkin mennä voidaan.
Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! En katsonut aamulla Aamu-tv:tä enkä tiedä,
mitä siellä on tilintarkastuslaista puhuttu, ja
se on eri laki, mikä nyt on käsittelyssä,
mutta totean vain sen, että sehän on sen takia
täälläkin edelleen viipynyt, että on
ollut huolia. Liikuntajärjestöt ovat kantaneet
huolta tulevaisuudestaan, ja valiokunta nyt pohtii, mitä on
tehtävissä, että ne huolet pystytään
väistämään. Mikäli maallikkotilintarkastajista
joudutaan luopumaan ja yhdistysten säännöissä on
edelleen maininta tilintarkastuksesta, niin silloin herkästi
mennään niin, että ne vähäiset
tukimarkat, joita esimerkiksi pieni liikuntaseura tai joku muu yhdistys
saa, menevätkin sitten tilintarkastuksen hoitamiseen. Kyllä nämä huolet
ovat olleet ainakin tähän asti olemassa, mutta
jos ne eivät ole ministerin korviin kantautuneet, niin
sitten ovat korvat olleet joko kiinni tai suunnattuina muualle.
Jouko Laxell /kok:
Arvoisa puhemies! Niin hallituksen esitys kuin talousvaliokunnan
mietintökin jättivät huomioimatta tärkeän:
Suomen Yrittäjien näkemykset pienten ja keskisuurten yritysten
mahdollisuudesta tarjota tavaroita ja palveluita kunnille ja
valtiolle. Kynnysarvot jäävät suhteellisen
korkealle markkinoiden ja julkisten hankintojen nykyinen koko huomioiden. Siksi
onkin tärkeää, että kynnysarvojen
alapuoliset hankinnat kilpailutettaisiin tilanteen mukaan, vaikkei
laki siihen velvoitakaan.
Talousvaliokunnan mietintö ei sisällä ehdotusta
hankintojen valvonnan järjestämisestä eikä sanktioita
kilpailuttamatta jättämisestä. Nämä puutteet olisi pitänyt korjata valiokuntakäsittelyssä.
Tavara- ja palveluhankintojen kynnysarvoksi lakiesityksessä on
määritelty 15 000 euroa, sosiaali- ja
terveys- ja eräiden koulutuspalvelujen 50 000
ja urakoiden 100 000 euroa. Aikaisemmin kaikki vähäistä suuremmat
hankinnat tuli kilpailuttaa. Oikeuskäytännössä vähäiseksi
hankinnaksi katsottiin noin 2 500 euroa. Ajattelen tilannetta,
jossa kunta ostaa vanhukselle hoivayritykseltä asumispalvelun,
joka siis kuuluu sosiaali- ja terveyspalvelujen alaan, ja on valmis
maksusitoumukseen tai ostosopimukseen 25 000 euron hinnalla.
Kunta voi jättää tällaisen palvelun kilpailuttamatta
ja valita mieleisensä palvelun kiinnittämättä lainkaan
huomiota laatukriteereihin ja kokonaistaloudelliseen edullisuuteen
ja muihin tekijöihin.
Arvoisa puhemies! Kuntien kilpailuttamis- ja sopimusosaaminen
ei ole kohdallaan. Palvelujen ja tavaroiden laadulle ei ole asetettu
yhtenäisiä ja soveltuvia kriteerejä.
Tämän takia markkinaoikeudessa on valtava määrä kilpailutettuja
hankintoja kesken, kun niistä on kilpailuun osallistunut
palvelun tai tavaran tarjoaja valittanut. Lisäksi on nähtävissä sellainen
kehityssuunta, että kilpailussa hävinnyt osapuoli
valittaa tehdäkseen kiusaa kilpailuttajalle. Siksi hankintalain
valmistelussa olisi pitänyt myös tehdä ehdotuksia
markkinaoikeuskäytännön muuttamiseksi
siten, että selkeästi aiheettomat valitukset eivät
johda lainkaan oikeuskäsittelyyn.
Oras Tynkkynen /vihr:
Arvoisa puhemies! Tämä laki on todella tärkeä.
Julkisiin hankintoihin käytetään Suomessakin
miljardeja euroja, ja sillä, mihin nämä rahavirrat
ohjautuvat, on erittäin paljon merkitystä palveluiden
laadun, markkinoiden muodostumisen, ympäristön,
työntekijöiden aseman ja monien muiden asioiden
kannalta. Sen takia toivoisinkin, että kun puhutaan hankintalaista
ja julkisista hankinnoista, niin vähän enemmän
mietittäisiin sitä, miten näitä rahavirtoja
ja julkisia hankintoja voitaisiin ohjata niin, että kannustettaisiin
kestäviin ratkaisuihin.
Tässä edeltävässä keskustelussa
on kritisoitu hallituksen esitystä aika paljonlaisesti.
Ehkä ministeri Pekkarisen puolustukseksi on hyvä sanoa, että kyllähän
tämä laki on parannus nykytilanteeseen monessakin
suhteessa. Kynnysarvot nousevat siitä, mihin ne ovat oikeuskäytännössä asettuneet,
ja ympäristö- ja sosiaalisten näkökohtien huomioon
ottaminen selkiintyy tässä uudessa laissa, eli
selvä parannus kokonaisuudessaan joka tapauksessa.
Kynnysarvoihin en enää tässä yhteydessä palaa,
koska se puitiin tuossa jo aika perusteellisesti. Sen sijaan puhuisin
toisesta valiokunnassa paljon puhuttaneesta aiheesta eli tästä kuntien
yhteistoiminnasta.
Tämä hankintalaki kilpailutusvelvoitteineen ja
kynnysarvoineen voi käytännössä koskea
esimerkiksi kuntien yhteistoiminta-aluetta, jossa yksi kunta ottaa
järjestääkseen palvelut muiden kuntien
puolesta. Tällainen palveluiden osto sitten katsotaan nykyisen
oikeuskäytännön mukaan hankintalain alaiseksi
hankinnaksi, ja tämä voi aiheuttaa sitten tiettyjä epäselvyyksiä,
joihin valiokunta on tässä mietinnössään
aika perusteellisesti ja hyvin kiinnittänyt huomiota ja
lähtenyt hakemaan apua omalla lausumallaan.
Hankintalain muuttamisella tähän ongelmavyyhteen
olisi ollut aika vaikea puuttua. Sen takia yhtenä vaihtoehtona
pidettiin keskustelussa sitä, että asiaan palattaisiin
esimerkiksi kuntalain kautta eli kuntalain säädöksiä muuttamalla
vahvistettaisiin ja turvattaisiin kuntien mahdollisuus yhteistoimintaan
vastaisuudessakin ja vältyttäisiin tällaiselta
pakkokilpailutukselta eli kunnat, jotka ovat tehneet hyvin ja perustellusti
yhteistä työtä palveluiden hankinnassa
tai palveluiden tuottamisessa, saisivat sitä myös
vastaisuudessa jatkaa hankintalain häiritsemättä.
Tuossa keskusteluvaiheessa yritin ministeri Pekkariselta kysellä vähän
valiokunnan mietinnön toisessa ponnessa mainitun asian
perään. Eli täällä lausumassa
peräänkuulutetaan selvitystä voittoa
tavoittelemattomien ja rajoitetun voitonjaon yhteisöjen
säätelystä. Talousvaliokunta aiemmin
käsitellessään osakeyhtiölain
kokonaisuudistusta peräsi vastaavanlaista selvitystä niin sanotuista
yleishyödyllisistä yhtiöistä,
joista on olemassa omaa lainsäädäntöä jo
Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa ja saatu ilmeisesti kohtuullisen hyviä kokemuksia.
Tällaisilla yleishyödyllisillä yhtiöillä voisi
olla kohtuullisen suuri potentiaali muun muassa julkisen ja yksityisen sektorin
yhteistoiminnassa. Nyt todellakin talousvaliokunta on toistamiseen
kiinnittänyt huomiota tarpeeseen selvittää tällaisten
yhteisöjen sääntelyä. Toivonkin,
että ministeriö ryhtyy valmistelemaan tällaista
selvitystä pikimmiten.
Ympäristövaliokunta omassa lausunnossaan talousvaliokunnalle
teki muutamia pykälänmuutosehdotuksia, joilla
pyrittiin ympäristönäkökohtien
huomioon ottamisen vahvistamiseen hankintalaissa. Toinen muutoskokonaisuus
talousvaliokunnassa menikin läpi, eli tähän
erityisalojen hankintalakiin tehtiin vastaava ympäristönäkökohtien
huomioon ottamista koskeva pykälä kuin on tässä yleisessä hankintalaissa,
ja tämä on tietysti merkittävä parannus
tähän erityisalojen hankintalakiin.
Valitettavasti tämä varsinaisen yleisen hankintalain
ympäristönäkökohtia koskevan
pykälän vahvistaminen ja selkiyttäminen
ympäristövaliokunnan esittämällä tavalla
ei saanut talousvaliokunnassa enemmistöä taakseen.
Kyse ei sinänsä olisi ollut mitenkään
maata mullistavasta asiasta. Se ei olisi edelleenkään
pakottanut hankintayksiköitä ottamaan ympäristöasioita
huomioon sellaisissa hankinnoissa, joissa siihen ei ole perusteita
tai tarvetta. Se olisi kuitenkin selkiyttänyt tätä ympäristönäkökohtia
koskevaa sääntelyä ja lähettänyt
selkeän signaalin kaikille meidän hankintayksiköille,
erityisesti tietysti kunnille, siitä, että ympäristö pitää aina
ottaa huomioon, kun suinkin mahdollista, kun julkisia hankintoja
tehdään. Toivon, että seuraavan kerran, kun
hankintalakia tarkastellaan ja sitä avataan, tähän
ympäristöasioiden huomioon ottamiseen palataan
ja siihen tehdään vielä tämän
ympäristövaliokunnan mukainen parannus.
Aivan lopuksi vielä toisesta asiasta, joka mielestäni
on kuitenkin kohtuullisen hyvin täällä mietinnössä tullut
esiin. Sivulla 10 puhutaan sosiaalisten näkökohtien
huomioon ottamisesta julkisissa hankinnoissa. Todellakin, hankinnoissa tulisi
nykyistä enemmän ottaa huomioon muun muassa työntekijöiden
olosuhteisiin ja työsopimusehtoihin liittyviä kysymyksiä.
Esimerkiksi vammaisten palvelus tässä hankintakilpailuun osallistuvassa
yrityksessä tai yhteisössä voisi olla yksi
tällainen tekijä. Näitä tulisi
vahvistaa jos ei pykälätasolla niin vähintäänkin
siinä osaamisessa ja koulutuksessa, johon tässä aiemmin
monessa puheenvuorossa on kiinnitetty huomiota ja jossa riittää todellakin
työsarkaa, jotta meidän hankintoja käytännössä eri
puolilla Suomea kunnissa ja muissa julkisissa yksiköissä toteuttavat ihmiset
todella osaavat asiansa ja pystyvät ottamaan huomioon muutakin
kuin pelkästään sen hinnan.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota kolmeen käytettyyn
puheenvuoroon ja niihin liittyvään nykytodellisuuteen.
Ensimmäinen kommenttini koskee ed. Sasin äsken
käyttämää puheenvuoroa, jossa
hän kiinnitti huomiota siihen, että tällä lainsäädännöllä rakenteellisesti
estetään korruptiota. Se on varmasti aivan totta
sellaisenaan, mutta hän ei siinä yhteydessä voinutkaan
tuolta paikaltaan mennä asiaan vähän
syvemmälle, minkä tämä väittämä edelleen
vaatii osakseen.
Nimittäin silloin, kun tätä lainsäädäntöä valmisteltiin
virkamiestyönä ja kun kuultiin asiantuntijatahoja
hyvin runsaasti, minulla oli tilaisuus keskustella sellaisen henkilön
kanssa, jonka tehtävänä on valtionhallinnossa
tehdä todella suuria hankintapäätöksiä ja
paljon vuodessa, satojen ja taas satojen miljoonien eurojen edestä. Hän
sanoi, että järjestelmä toimii sillä tavalla, että siihen
on erinomaisen vaikea puuttua, mutta se on rakenteessa sellaisenaan
sisässä ja se saattaa johtaa pitkällä aikavälillä hyvin
yhteiskuntaa rapauttaviin tuloksiin. Se toimii hänen mukaansa sillä tavalla,
että se, joka päättää näistä hankinnoista,
viipaloi ne toivotun suuruisiin osiin. Siis toisin sanoen markkinatoimijat
esittävät toivomuksen siitä, minkä suuruisia
nämä viipaleet ovat, mikä käytännössä merkitsee
sitä, että Suomen olosuhteissa paikalliset toimijat
putoavat kaikki absoluuttisesti pois, koska sieltä ei sellaista
volyymia löydy. Sillä tavalla se palkinto, joka siis
korruptiossakin tulisi, tuleekin automaattisesti sillä,
että tietynlaiset toimijat vaan voivat tulla kysymykseen
tarjouksen esittäjinä tarjouspyyntöön
vastaten.
Toinen malli on se, että nimenomaan ulkomaalaiset toimijat
tekevät sitä, että ovat kaikissa mahdollisissa
kisoissa mukana ja sen jälkeen, jos häviävät,
systemaattisesti vievät sen markkinatuomioistuimeen, siis
aivan systemaattisesti. Tein tässä yhden opuksen
viime talvena elintarvikealalta ja luin valtavan määrän
alan toimijoitten työn tuloksia ja niistä tehtyjä analyyseja, ja siellähän
se tuli
ilmi erittäin selvästi. Eräs Pariisissa
päämajaansa pitävä putiikki
oli valittanut kaikista mahdollisista päätöksistä,
kaikista, missä oli mukana kuvassa, nimenomaan sillä periaatteella,
ymmärsin niin, että väsytetään
kilpailijat, kun valitetaan kaikesta. Ja kun firmalla on resursseja
yli maapallon ulottuvassa toiminnassa, on resursseja toimia näin.
Siis tämä on jälleen eräs mahdollisuus,
kun mennään tälle tielle, ja se on siellä rakenteessa sisässä. Tähän problematiikkaan
ei ole tällä lainsäädännöllä vastattu lainkaan.
Sitten, arvoisa puhemies, toinen puheenvuoro, jota kommentoin.
Kannan aivan samalla tavalla huolta kuin ed. Saarikangas kolmannen sektorin
kohtalosta tässä yhteydessä. Kun ed. Perho
viittasi tässä yhteydessä kehitysvammapuoleen,
niin otan sieltä, kun sen aika hyvin tunnen, esimerkin.
Täällä on aivan oikein kiinnitetty
huomiota laatutekijään. Kun kehitysvammapuolella
on kolmannen sektorin toimijoita, niin joka ikisen sellaisen taustalla
on moraalis-eettisesti toimiminen, mahdollisimman hyvää palvelua
kehitysvammaisille toivoen ja kehittäen, ja kun pääsee palvelua
tarjoamaan, sitä myöskin laadukkaasti tarjoaa.
Nyt ihan viime aikoina on nähty, mitä tämä käytännössä sitten
saattaa merkitä, kun on siirrytty tähän
kilpailutukseen ja kilpailutuksen rajat ovat siellä aika
alhaalla. Se tarkoittaa käytännössä seuraavaa,
otan yhden esimerkin päivätoiminnasta.
Laadukas päivätoiminnan tarjoaja kehitysvammaisille
tarjoaa todella aktiivista toimintaa, jossa on suorastaan tieteellisen
tarkasti tutkittu se, että laatu tulee käytännön
tasolla juuri sellaiseksi kuin kehitysvammaiset sitä tarvitsevat
saadakseen elämäntyydytyksen mahdollisimman korkealla
tasolla. Olen tutustunut viime viikkojen aikana kilpailevaan tarjontaan.
Päivätoimintaa on se, että sanotaan,
että nyt päivätoiminta alkaa, menkää huoneistanne
käytävälle, seiskää siinä,
se on päivätoimintaa. Ei seistä tai istuta siellä omassa
huoneessa, vaan mennään käytävälle
seisomaan, ja se on kunnallisen viranomaisen hyväksymää päivätoimintaa,
piste. Siis toisin sanoen, kun sanotaan, että pitää laadusta
vastata, niin menepäs nyt sitten sanomaan siinä tarjouspyyntöjutussa,
mitä kaikkea se laatu sitten on. On selvää,
että tämä käytävällä seisominen
ei sitten paljon maksa, muuta kuin valvontaa. Siinä on
selvät rajat, siis tietty määrä ammattihenkilöitä täytyy olla valvomassa,
ettei haastavasti käyttäytyvien kohdallakaan mitään
katastrofia pääse tapahtumaan.
Kun näitä kahta asiaa verrataan ja tämä eettis-moraalinen
korkean tason toimeliaisuus, joka siis maksaa, pannaan tämän
toisen vaihtoehdon kanssa rinnakkain, niin on selvä asia,
kumpi on halvempi. Sitten jos se kunnallinen toimija ottaa sen halvemman,
niin lopputuloksen juuri kuvasin teille. Siis toisin sanoen näissä asioissa
kannattaa olla todella valppaana. On hyvä tietää, mistä on
nyt päättämässä. Jos
kynnysarvot olisivat korkeammalla, niin sen jälkeen alkuvaiheessa
voitaisiin helpommin toimia näissä ratkaisuissa.
Nyt, kun kynnysarvot ovat alhaalla, se johtaa siihen pakkokilpailutukseen,
niin kuin on täällä todettu.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Aloitan siitä hiukan samasta
aihepiiristä, joka ed. Pulliaisen puheenvuoron alussa oli
ja josta kysyin ministeri Pekkariselta. Hän tosin vastasi
ed. Uotilalle, kun me olemme hänen mukaansa kuin kaksi
marjaa. Mutta joka tapauksessa se koski sellaista tilannetta, että hankintaa
ei ole kilpailutettu huolimatta siitä, että se
on tosi merkittävä volyymiltaan, tässä tapauksessa
8,9 miljoonaa euroa. Kysymys on kotkalaisesta pysäköintilaitoksesta,
jota myös Toriparkiksi kutsutaan. No, sitä ei
siis kilpailutettu. Siinä oli erilaisia ostotapahtumia,
osakkeita on päätetty ostaa myöhemmin,
mutta olellista on, että sellainen yhtiö kuin
Oka rakensi tämän. Summa vain sovittiin kaupungin
ja lopulta siis tämän Okan välillä,
ja se oli se 8,9 miljoonaa euroa. Saa nähdä, onko
se lopullinen vai onko vielä suurempi. Mutta kuitenkaan
tässä ei siis kilpailutettu.
Kun asiaa tiedusteltiin oikeuskanslerilta, hän totesi,
että vastuu on kauppa- ja teollisuusministeriön,
koska tässä tilanteessa ei mikään
muu rakentaja ollut mukana tässä hankkeessa. Ei
tietenkään, kun ei ollut tarjouskilpailua, mutta
myöskään mikään toinen
rakentajayritys ei siis valittanut tästä. Ministeri
Pekkarinen viittasi, että se on sitten markkinatuomioistuin,
joka käsittelee tämän tyyppistä asiaa.
Jos kuitenkaan ei kukaan yrittäjä tätä asiaa
aseta kiistanalaiseksi, niin se vain sitten toteutuu. Mutta oikeuskanslerin
kannan mukaan ministeriö on se, jonka olisi pitänyt vastata
tästä asiasta ja seurata sitä tilannetta.
Ymmärrän kyllä, miten vaikeata se on,
että KTM pystyisi seuraamaan koko maassa tapahtuvaa hankintatointa
edes näiden suurien, siis lähes 10 miljoonan euron
hankkeiden ja suurempienkin hankkeiden kohdalla. Eli kun ei ole
tätä kilpailutilanteessa olevan yrittäjän
suorittamaa seurantaa, voidaan joutua ongelmalliseen tilanteeseen. Silloin
tulemme sille alueelle, mitä täällä ed.
Pulliainen puheenvuorossaan kosketteli.
Mutta itse tämä kilpailuttaminen: Pakkokilpailuttaminen
on todella ongelmallinen asia, ja siinä on löytynyt
tosi ikäviä esimerkkejä viime vuosien
ajalta. Siinä joudutaan tilanteeseen, jolloin hoidon taso
saattaa todella laskea terveydenhoidon ja sosiaalitoimen alueella
sen takia, että voittanutta tarjousta on todellakin viilattu
taloudellisesti niin alas, että sen puitteissa ei ole todellista
hoivaa ja laatua pystytty yleensäkään
toteuttamaan. Tällöin tietysti voimme sanoa, että onhan
tähänkin saakka ollut mahdollista tehdä tarjous
sillä tavalla, että se olisi sitova myös
laadun suhteen ja se kiinnittäisi oleellisiin laatutekijöihin
huomiota eli tarjouspyyntö ohjaisi sitten tätä toimijan
esittämää tarjousta kunnalle. Mutta jos näin
ei ole eikä näin ole tehty, tällaista
pisteytysmahdollisuutta tai muuta ei ole otettu huomioon, niin silloin
ollaan todella heikoilla. Jos on kunnan päämäärä yleensäkin
ollut se, että halvalla halutaan päästä jostakin
toiminnosta, niin silloin on ehkä tarkoituksellakin jätetty
tällainen laadun huomiointi tekemättä.
Tämä hallituksen esitys 50, jota nyt käsittelemme,
on nyt selvästi askel parempaan suuntaan. Se on selvä.
Mutta miten sitova se sitten on jatkossa kuntien suhteen, se tietysti
jää nähtäväksi. Täällä olemme
kuulleet, että jos tämä asia on poliitikkojen
käsissä ja jos poliitikot ovat lepsuja
eivätkä hoida tätä, niin tullaan
jatkossakin ongelmiin. Olen ed. Kimmo Sasin kanssa samaa mieltä tässä,
mihin hän viittasi. Pitää tietysti sitten kuntapäättäjien tämä asia pystyä ratkaisemaan.
Mitä tulee tähän ympäristövaliokunnan
kohtuullisen laajaan lausuntoon ja sen sisältöön,
niin tämä yksimielinen lausunto, joka todellakin
otti mielestäni sekä pykäläkohtaisesti
että yleisesti kantaa tähän hallituksen
esitykseen, on vain osin huomioitu talousvaliokunnassa. Talousvaliokunta
kuitenkin huomioi sen oleellisen asian, joka oli alun pitäen
kyllä ollut melkoinen puute tässä hallituksen
esityksessä, että kakkoslaissa ei ollut ollenkaan
hankinnoissa noudatettavissa periaatteissa huomioitu ympäristönäkökohtaa
edes "pyrittävä"-tasolla.
Sitten tämä asia, johon ed. Tynkkynen täällä viittasi
jo ja jossa sitten talousvaliokunta ei pystynyt ottamaan ympäristövaliokunnan
kantaa huomioon, on siis se, että kun tällä hetkellä ympäristönäkökohdat
on pyrittävä ottamaan huomioon, niin ympäristövaliokunta
esitti: "Hankinnoissa on aina otettava ympäristönäkökohdat mahdollisuuksien
mukaan huomioon." Siis siirrytään "pyrkimisestä"
siihen, että "on aina otettava" mahdollisuuksien mukaan
huomioon. No, tämä ero ei todella ole millään
tavalla dramaattinen, mutta kuitenkin suuntaa-antava, ympäristönäkökohdat
enemmän pöydälle nostava. Tässä mielessä olisi
todellakin toive nyt, että kun lakia tällä seurannalla,
mitä talousvaliokunta esittää, jatkossa
kehitetään, niin tämä asia otettaisiin huomioon.
Kaiken kaikkiaan, kun kuulimme laajasti myös ympäristöasiantuntijoita
ja myös niitä, jotka ovat olleet myös
ratkaisemassa erilaisia kiistakysymyksiä, on aivan selvää,
että nykylainsäädännön
vallitessakin pystytään jo varsin hyvin ottamaan
huomioon ympäristönäkökohdat,
jos todella ne tarjouspyynnöissä asetetaan keskeiseen
asemaan. Esimerkiksi Euroopan yhteisön tuomioistuin, johon
on viitattu, on käsitellyt tuomiota C-513/99,
jossa Concordia Bus Finland on ollut toisena osapuolena, ja tässä tapauksessa
nimenomaan typpioksidipäästöt ja melutaso
on pystytty ottamaan keskeisenä tekijänä huomioon,
kun on päätetty palvelun ostamisesta. Eli tässä mielessä me
emme ole yhtä kaikki kuitenkaan millään
kartan valkoisella läiskällä, vaan meillä on
jo nyt mahdollisuus ollut näiden asioiden huomioimiseen.
Nyt siihen tulee vielä lainsäädännöllisesti
parempi kehys, mutta edelleen jää auki kysymys,
tekevätkö kunnat sitten kunnon tarjouspyyntöjä.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila.
Heidi Hautala /vihr:
Arvoisa puhemies! Nyt on varmasti yksi tämän
vaalikauden tärkeimmistä laeista täällä pian
valmiina hyväksyttäväksi, ja se onkin
hyvin strateginen laki. Haluaisin nimenomaan korostaa niitä mahdollisuuksia,
joita julkisilla hankinnoilla on yhteiskunnan eri alojen kehityksen
ohjaamiseen.
Niin kuin ed. Tiusanen jo mainitsi, niin Euroopan yhteisöjen
tuomioistuimen ratkaisut ovat luoneet hyvän pohjan sille,
että päätöksentekijät voivat
halutessaan saada hyvinkin edistyksellisiä ympäristöratkaisuja
julkisten hankintojen kautta, ja taitavien tarjouspyyntöjen
esittäminen onkin se kysymys, johon tämän
lain todelliset vaikutukset sitten kilpistyvät. Onneksi
Kuntaliitto on järjestänyt jo tähän
asti koulutusta kunnille ja kuntien päättäjille,
jotka joutuvat hyvin paljon taitoa ja tietoa vaativiin tilanteisiin
näitä tarjouspyyntöjä laatiessaan.
Jos tarjouspyyntö valmistellaan huonosti, niin syntyy myöskin
tilanne, jossa edes palvelun tarjoaja ei tiedä, mihin hän
sitoutuu, ja tällaisia tilanteita pitäisi välttää.
Helsingin yliopiston kansleri, Euroopan tutkimusyliopistojen
liiton presidentti Kari Raivio esitti 6. päivänä tammikuuta
eli loppiaispäivänä Helsingin Sanomissa
mielenkiintoisen ajatuksen siitä, kuinka julkisilla hankinnoilla
voitaisiin itse asiassa edistää tuotekehittelyä ja
tekniikan kehitystä. Hän mainitsi, että Yhdysvalloissa
jopa 15 prosenttia julkisten hankintojen kokonaisuudesta ohjataan
tutkimus- ja kehitystarkoituksiin ja näistä jokunen
prosentti pk-yrityksiin. Asian ydin on siinä, että kun
tilataan sellaisia tuotteita tai palveluja, jotka kehittävät
nykytilannetta, nyt saatavilla olevia tuotteita tai palveluja, siis
edellyttävät palvelujen ja tuotteiden tarjoajilta
joitakin uusia innovaatioita, niin myöskään
Maailman kauppajärjestö ei silloin puutu tällaisiin
hankintoihin. Raivio korostaa sitä, että tällä tavalla on
syntynyt ehkä maailman kaikkein suurin rahasto, jolla pystytään
edistämään innovaatiotoimintaa, ja tämä kaikki
ikään kuin julkisen sektorin aivan normaalin toiminnan
yhteydessä. Tämän tyyppisiä ajatuksia
tulisi tutkia.
On selvää, että yksittäiset
kunnat ehkä aina eivät kaikkia näitä innovaatioita
voi löytää ja toteuttaa, mutta myöskin
valtionhallinnossa ja yritysmaailmassa tulisi miettiä keinoja
käyttää hankintalakia tähän
suuntaan, koska, niin kuin tiedämme, jopa viidennes bruttokansantuotteesta ohjautuu
julkisten hankintojen kautta. Euroopan unionissa kyse on jopa lähes
paristasadasta miljardista eurosta eli hyvin huomattavista
rahavirroista.
Vihreiden näkökulmasta olisi mielekästä,
että vastalauseessa esitetyt hieman korkeammat kynnysarvot
hankintoihin tulisivat lakiin kirjatuiksi. Nyt se esitys, joka täällä on
nähtävästi tulossa hyväksytyksi,
on kuitenkin kompromissi, mutta perusteena näille korkeammille
kynnysarvoille olisi varmasti myöskin se, että markkinatuomioistuinta
ei pidä turhaan kuormittaa erilaisilla asioilla, jotka
sitten vain ruuhkauttavat sen toiminnan ja estävät
näiden hankintojen toteutumista.
Toivon, että Kuntaliitto jatkaa tätä koulutustoimintaa,
koska tuhannet ihmiset joutuvat nyt sitten miettimään
sitä, mitkä ovat ne mahdollisuudet, jotka tähän
lakiin sisältyvät.
Sirpa Paatero /sd:
Arvoisa puhemies! Uusittu hankintalaki on siis lähtökohtaisesti
parannusta nykyiseen tilanteeseen. Se on tehty selkiyttämään
käytäntöä sovittaen sitä samalla
EU-direktiivien säädöstöön.
Tavoitteena on, niin kuin tiedämme, tehostaa julkisten
varojen käyttöä, mikä on meillä kaikilla
intressinä, ja taata tasapuolinen kohtelu kilpailutukseen
osallistuvien kesken.
Ongelmallista direktiivien soveltaminen suomalaiseen järjestelmään
on tietenkin siltä osin, että kuntapolitiikka,
kuntajärjestelmä ja yhdistysjärjestelmä on
eri tavoin organisoitu Suomessa kuin ehkä Keski-Euroopassa.
Suomessahan on tärkeänä voimavarana pidetty
ja pidetään yhä edelleenkin sitä,
että meillä myöskin julkisia palveluita
ovat järjestämässä julkinen
puoli itse, yksityiset yritykset ja kolmas sektori elikkä yhdistykset.
Nyt sitten on yritetty tässä valiokuntakäsittelyssä myöskin
ottaa huomioon ja myöskin lain valmistelussa se, mitenkä tämä kolmitahoinen
järjestelmä tästä eteenkinpäin
tulisi parhaiten toimimaan. Sen takia onkin erityisen tärkeätä,
että järjestöjä on kuultu. Tällaisissa
tapauksissa niitä olisi aina kuultava riittävästi,
ja nyt jotkut järjestöt jopa viestittivät,
että kuuleminen ei ole toteutunut tarpeeksi
jo näitä lakeja valmisteltaessa.
Tähän jää vielä joitakin
kysymyksiä, jotka tulevat mahdollisesti vasta lain käytännön
toteutuksessa selviämään, kuten se, mitenkä tulevaisuudessa
esimerkiksi talkootyön osuus tai yhdistysten saamat tuet
vaikuttavat ja otetaan huomioon ja miltä kohdin puhutaan
elinkeinon harjoittamisesta, miltä ei. Siitä tällä hetkellä jo
verotuspuolen kanssa kaiken aikaa käydään
käden- vääntöä, miten
se vaikuttaa sitten tarjousten tekemiseen ja tarkoittaako se yhdistysten
puolella järjestöjen tai yhdistysten pilkkomista
kahteen osaan, niin että on perinteinen vapaaehtoistoiminnan
puolella oleva järjestö ja sitten erikseen saman
sisältöinen mutta osakeyhtiömuotoinen tai
joku muu yhdistyksen sivujuonne, joka voi sitten tehdä näitä tarjoamisia.
Monta tällaista kysymystä tulee vielä eteen,
kun tätä lähdetään
soveltamaan käytännössä.
Hankintarajat oli yksi asia, josta oli tietoa, että siitä on
keskusteltu valmistelussa jo paljon. Myöskin valiokunnassa
asiasta käytiin hyvin paljon keskustelua. Parannusta tietenkin
on se lähtökohta, että nyt rajat on kirjattu
selkeästi, ettei se ole mitään sovellutusta
tai sitä, että yhteisesti vaan on sovittu 6 000
euron määrä, josta lähdetään,
vaan on kiinteästi se 15 000 euroa muun muassa
näihin ostoihin. Näin ollen rajautuvat pois ne
pienimmät hankinnat, joita siis ei tarvitse kilpailuttaa
ollenkaan, mikä käytännön elämää kyllä huomattavasti
helpottaa tuolla kuntakentällä ja myöskin
varmaan valtion puolella. Näitten rajojen alapuolellahan
myöskin sekä niitten sisällä on
tietenkin hyvä, että jokainen toimija voi myöskin
tehdä omat ohjeistuksensa ja ohjeistaa summat ja käytännön
asiat tämän lain mukaan ihan sen kokoisiksi kuin
parhaaksi näkee.
Ongelma, mistä näissä rajoissa keskusteltiin, on
tietenkin kuntien erilaiset koot. Voi hyvinkin ajatella, että on
eri tilanne muutaman tuhannen ihmisen kunnassa kuin vaikkapa Helsingin
kokoisessa kaupungissa ja myös sikäli, minkä kokoisista
summista puhutaan ja ovatko nämä rajat niin palvelujen
ostoissa kuin rakennusurakoissakin riittävät tai
jopa liian suuret joittenkin mielestä. Tässä hyvänä näen
sen, että tämän normaalin hankintaohjeistusmenettelyn
lisäksi, joka on hyvin ohjeistettu, jäi kuitenkin
joku mahdollisuus myöskin käyttää neuvontamenettelyä tai
suorahankintaa erityisesti, kun puhutaan esimerkiksi vanhusten,
vaikeavammaisten asiakkaiden ym. palveluista, jotta jatkuvuus voidaan
taata.
Nythän on myöskin ollut jo mahdollisuus käyttää erilaisia
kriteereitä hinnan lisäksi hankintoja tehtäessä.
Nähtäväksi jää, mitenkä se
tulee sitten näkymään, koska tällä lailla
on haluttu tukea enemmän vielä muiden kriteereiden
käyttöä kuin pelkkää hintaa.
Erityisesti on haluttu painottaa laatua ja sitä, millä se
sitten määritellään, ovatko
ne laatukriteerit vai joku järjestelmä. Valiokunnan
mietintöön on kirjattu ympäristöystävällisyys,
elinkaarikustannukset ja kustannustehokkuus kriteereiksi. Tärkeä kriteeri,
josta en ainakaan itse tiedä, että se olisi vielä käytössä ollut,
mutta voisi hyvin kuvitella, että se yhä tärkeämmäksi
tulee, voisi olla muun muassa erityistyöllistäminen
ja se, kuinka paljon siihen käytetään,
kuinka paljon joku taho lupaa tai on valmis tekemään
työttömyyden torjunnassa. Julkisen hallinnon puolella
suurena kysymyksenä tällä hetkellä on
työntekijöiden jaksaminen. Työntekijöiden
saaminen on varmaan myöskin yksi kriteeri, joka voidaan
jotenkin sinne toivottavasti muotoilla. Tietenkin tasa-arvo ja työ-
ja virkaehtosopimusten noudattaminen voivat myöskin olla
tällaisia kriteereitä, joita voidaan siihen tarjouspyyntöön
jo kirjata.
Uusi laki, niin kuin sanoin, mielestäni myöskin
vie asiaa huomattavasti selkeämpään suuntaan,
kun näitä parannuksia on tullut, mutta kun kirjoitimme
mietintöä, niin sinne jäi kuitenkin vielä aika
monta kysymysmerkkiä siinä, mitenkä laki
tulee käytännössä etenemään,
esimerkiksi hankintayksiköiden välinen yhteistyö — kuntien sisäiset
hankinnathan ovat ulkopuolella, mutta jos puhutaan yksiköitten
välisistä hankinnoista — tai mitenkä,
kun on kunnallisia liikelaitoksia, määräysvalta
suhteutuu niissä ja ovatko ne sisäisiä vai
ulkoisia hankintoja, tai mitenkä menevät kuntien
yhteistoiminnan rajat. Siellä on kirjattu kyllä viranomaistoiminnat,
jotka ovat tässä sisällä, mutta
mihinkä kohtaa sitten rajautuu kuntien yhteistoiminta,
minkä muotoista sen tulee olla, jotta se on ulkopuolella
tai sisäpuolella kilpailutusvelvoitteen?
Mutta tietenkin lähtökohtahan on se, että jokainen
kunta itse päättää, miten se
tuottaa omat palvelunsa. Tavarahankinnoista nyt ei ole paljon epäselvyyttä.
Ne on joka tapauksessa ostettava tämän 15 000
euron määritelmän mukaan, mutta jos palveluiden
osalla se, kuinka paljon kunta tekee itse, on selkeätä,
niin siinä kohtaa ei tietenkään tarvitse
kilpailuttaa.
Näihin ongelmakohtiin liittyen, joita nyt tässä on
noussut esille, on valiokunta esittänyt, että vuoden
2008 lopussa jo, joka on varsin pian, saataisiin tästä asiasta
selonteko.
Jotta tämä lähtee liikkeelle — nähtävästi
ensi kesänä saadaan päätökseen — niin äsken
ed. Heidi Hautalan mainitsema koulutusasia on erityisen tärkeä.
Onneksi siinä nyt on jo lähdetty liikkeelle, ja
se tarkoittaa, että sekä tarjouspyyntöjen
tekijöille että tarjoajille tarvitaan kolutusta. Samoin
siellä on esitetty, että laadittaisiin tämmöinen
hankintakäsikirja, jonka tulee myöskin kohdentua
sekä—että, jotta se sama tieto kulkee molemmilla
tahoilla ja voidaan yhteensovittaa sitä.
Se syy, miksi me olemme näitä tekemässä ja tätäkin
lakia muokkaamassa, on se, että meillä näissäkin
kohdin on ensinnäkin ne kunnan varat, yhteiset varat, mutta
että myöskin ne asiakkaat saisivat mahdollisimman
laadukkaan ja jatkuvan pitkäjänteisen palvelun
ja että se olisi se ensisijainen asia. Haluan myös
ajatella niin, että näillä tehdyillä säädöksillä voidaan
välttää liiallista markkinatuomioistuimen
kuormittamista ja saadaan myöskin se yleinen fiilis, että kilpailutukset pääasiassa
on tehty rehdisti ja niihin voidaan luottaa, kun on yhteiset pelisäännöt,
millä mennään eteenpäin.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Kansalliset kynnysarvot on syytä pitää tarjoajien tasapuolisen
kohtelun varmistamiseksi riittävän matalalla.
Toisin kuin voimassa olevassa hankintalaissa esitetyn hankintalain
mukaisissa menettelyissä edellytettäisiin laajaa
hankintailmoituksen julkaisemista. Hankintailmoituksen tekemiseltä voisi
välttyä ainoastaan suorahankintoina tehtävien
tai kynnysarvon alittavien hankintojen kohdalla. Ilmoitusvelvollisuus
parantaisi kansallisten hankintojen läpinäkyvyyttä ja
lisäisi kilpailua, eikä näitä hyötyjä tule
perusteetta eliminoida liian korkeilla kynnysarvoilla. Toisaalta
kynnysarvot eivät saa olla liian matalalla. Jotta kilpailuttamisella
saavutettaisiin julkisessa hallinnossa taloudellista etua, kilpailuttamisesta
saadun hyödyn tulee olla vähintään
siihen uhrattujen kustannusten suuruinen. Nyt voimassa oleva laki ei
määrittele euromääräistä kynnysarvoa,
mutta vapauttaa arvoltaan vähäiset hankinnat kilpailuttamiselta.
Oikeuskäytännössä raja on asetettu huomattavan
alas ja käytännössä jo muutaman tuhannen
euron hankinnat on kilpailutettu. Tällaisten varsin vähäisten
hankintojen kilpailuttamisen haitat ovat voineet ylittää kirkkaasti
kilpailuttamisen hyödyt. Tämän tilanteen
korjaamiseksi nyt esitetyt kynnysarvot tuntuvat riittävän korkeilta.
Arvoisa puhemies! Julkisessa keskustelussa sosiaali- ja terveysalan
asiantuntijat ovat olleet huolissaan avoimen kilpailuttamisen soveltuvuudesta
omalle sektorilleen ylipäätään.
Esimerkiksi lastensuojelun, kehitysvammatyön, mielenterveystyön,
päihdetyön ja vanhusten hoivatyön osalta
laadun mittaaminen on selvästi vaikeampaa kuin tavarahankintojen
kohdalla. Kilpailuttamisen on katsottu suosivan halvimman hinnan tarjoavaa laadukkaiden
kolmannen
sektorin palveluiden sijaan. Ratkaisuksi on esitetty kynnysarvojen
korottamista. Lakiehdotus ei kuitenkaan aseta juuri minkäänlaisia
rajoja laadun huomioimiselle. Hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnöissä voidaan
luetella vapaasti halutut hankinnan kohteeseen, toteuttamiseen ja
tarjoajaan liittyvät vaatimukset sekä vertailu-
ja valintaperusteet. Ainoastaan tarjoajia syrjivät tai
suosivat ehdot ovat kiellettyjä. Saaduista tarjouksista
voidaan valita kokonaistaloudellisesti edullisin, mikä ei
aina tarkoita halvinta. Toki vaatimukset täyttävä,
hinnaltaan halvin tarjous voidaan aina valita. Saattaa ollakin,
että hankinnasta vastaava virkamies suorittaa valintansa
useimmiten pelkän hinnan perusteella sen ollessa helposti
perusteltavissa ulospäin. Laki antaa kuitenkin tuen myös
toisenlaisille ratkaisuille.
Terveydenhoito- ja sosiaalipalveluiden jo entisestään
muita palveluhankintoja korkeamman kynnysarvon korottamisen sijaan
tulisi hankinnassa painottaa avoimuutta ja pyrkiä kirjaamaan vaatimukset
ja valintaperusteet mahdollisimman tarkasti ja selkeästi.
Tarjoajan valintaa helpottaa mahdollisuus käyttää avointa
menettelyä, joustavampaa neuvottelumenettelyä ja
mikäli hoito- tai asiakassuhteen turvaaminen tätä edellyttää,
myös suorahankintaa. Uskon näiden keinojen riittävän.
Kynnysarvojen nostaminen tarkoittaisi ainoastaan enemmän
tuntumaan perustuvia päätöksiä tai
jopa paluuta sulle—mulle-ratkaisuihin.
Arvoisa puhemies! Kolmannen sektorin aseman turvaamiseksi on
myös ehdotettu epäkaupallisten toimijoiden suosimista
hankinnoissa. Lakiesitys kuitenkin edellyttää yritysten
yhdenvertaista kohtelua kolmannen sektorin kanssa. Valittu linja
on perusteltu. Järjestöjen suosiminen voisi johtaa
vaikeisiin tilanteisiin paitsi EY-oikeuden näkökulmasta
myös käytännön syistä. Usein
pienet yritykset ovat toiminnaltaan hyvin lähellä järjestöjen
toimintaa. Hankintatoiminnasta vastaavan virkamiehen olisi erinomaisen
vaikeaa arvottaa hinnan ja laadun ohella myös tarjoajan
taustaa. Kukaan ei kiistä yleishyödyllisten ja usein
vapaaehtoistyöhön nojaavien järjestöjen osaamista
ja panosta. Uskon, että oikein laadituilla hankintailmoituksilla
ja tarjouspyynnöillä kyetään
turvaamaan pitkäaikaiseen yhteistyöhön kykenevien
ja laadukasta palvelua tuottavien järjestöjen
asema.
Arvoisa puhemies! Edellä esitetyin perustein tuen hallituksen esittämiä ja
valiokunnan puoltamia kynnysarvoja. Näihin
ehdotettuihin kynnysarvoihin ovat myös sekä Suomen
Yrittäjät että Suomen Kuntaliitto ilmaisseet
tyytyvänsä. Näitä kynnysarvoja
pitää olla toki valmis muuttamaankin, mikäli
siihen ilmenee myöhemmin tarvetta.
Lopuksi haluan vielä muistuttaa tärkeimmästä eli
siitä, että lakiesitys ei pakota yhtäkään
kuntaa ulkoistamaan esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluja, mitkä se
itse katsoo voivansa ja haluavansa tuottaa.
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Yhteiskunnan voimavarat allokoituvat optimaalisimmin,
kun hyvin informoidut toimijat maksimoivat hyötyjään
täydellisesti toimivilla markkinoilla. Ymmärtääkseni
suunnilleen tämmöisestä traditionaalisesta
taloustieteellisestä lähtökohdasta kumpuaa
alkuperäinen tarve hankintalain säätämiseen.
Tietenkin tarve on kummunnut Suomessa käytännössä EU:n
kauppapolitiikan ja sisämarkkinoitten vaatimuksesta, mutta
Suomessa markkinatalous on kuitenkin toiminut jo ennen kuin suuremmin
Brysselissä vierailimme, niin että on meillä tämmöistä kansallistakin perustaa.
Jos markkinat toimisivat äsken kuvatulla ihanteellisella
tavalla, niin hankintalakia ei oikeastaan tarvittaisi, koska silloin
jokaisella olisi mahdollisuus päästä markkinoille,
toisaalta kilpailla siellä, ja kun kaikki pyrkivät
oman etunsa maksimointiin, niin silloin eivät myöskään
erilaiset sulle—mulle-menettelyt omaisi oikein menestymisen
mahdollisuuksia. Mutta kun emme elä emmekä ole
eläneet emmekä varmasti tulekaan elämään
näin ihanteellisessa markkinatalouden maailmassa, niin hankintalaki sinänsä on
tarpeellinen.
Hankintalakiin kuitenkin liittyy ongelmia, ja ne kumpuavat juuri
siitä, että markkinat eivät toimi sillä tavoin
kuin niitten olisi toivottavaa toimia. Keskeisin ongelma on se,
että markkinoilla joudutaan aina toimimaan puutteellisin
tiedoin ja erityisesti tavaroitten ja palvelusten, siis hyödykkeitten
ylipäätään, laadun suhteen joudutaan
toimimaan puutteellisen tiedon varassa, silloin kun toimitaan niin
sanotusti aineettomien hyödykkeitten markkinoilla.
Kun ostaa auton, niin jo etukäteen voi kohtuullisen
hyvin arvioida, kuinka hyvä se auto on, mutta kun ostaa
hoivaa vanhukselle tai kehitysvammaiselle, niin se, kuinka hyvää se
hoiva oikeasti tulee olemaan, ratkeaa vasta sen jälkeen, kun
käytännössä sitä palvelua
on jo kohtuullisen pitkään nautittu,
ja sen jälkeen hankintojen ikään kuin peruuttaminen tai uusiminen ei enää onnistu.
Toinen ongelma, joka tähän liittyy, on se,
että raha tuppaa kuitenkin ratkaisemaan edelleenkin ihmisten
ja myöskin yhteisöjen päätöksenteossa, jolloin
hinnan merkitys tuppaa nousemaan sijaansa korkeammalle tai oikeastaan
tarvetta korkeammalle, koska näyttää vahvasti
siltä, että mitä heikompaa hankintaosaaminen
on ja mitä tiukemmissa taloudellisissa tilanteissa erilaiset hankintayksiköt,
yksilöt ja yhteisöt, toimivat, sitä keskeisempään
asemaan hinta muodostuu.
Viittasin tähän jo aiemmin vastauspuheenvuorossani,
jossa totesin, että esimerkiksi siivouksen osalta kovin
usein tingitään laatuvaatimuksista, kun pyritään
saamaan hinnat mahdollisimman alas. Ja kun laatua voi arvioida vasta
sen jälkeen, kun se siivous on tehty, niin sitten ollaan
tilanteessa, että jälkikäteen joudutaan
toteamaan, että tuli ostettua huonompaa palvelua. Toki
sopimukset voi aina purkaa, mutta ihan helppoa se ei ole.
Joka tapauksessa on niin, että tämän
lain säätämisen jälkeenkin keskeinen
ongelma tulee keskittymään hyvinvointipalveluitten
osalle ja erityisesti kolmannen sektorin tuottamien hyvinvointipalveluitten
osalle. Täällä on viitattu siihen, että ongelmia
voitaisiin esimerkiksi vanhusten ja kehitysvammaisten osalta poistaa
sillä, että neuvottelumenettely mahdollistaa yhden
potilaan, kehitysvammaisen tai vanhuksen, osalta poikkeamisen kilpailuttamismenettelystä,
jos se on inhimillisesti perusteltua. Ongelma syntyy vain siitä,
että yleensä kuitenkin tämäntyyppiset tarjouspyynnöt
tehdään isommasta joukosta kuin yhdestä potilaasta.
Ja voi tietysti kysyä, mitä seuraa toisaalta tarjoajille
ja koko kilpailutusprosessille, jos on mahdollista, että inhimillisyyttä ryhdytään
soveltamaan kesken tarjouskilpailun ratkaisemisen. On tietenkin
vahvasti perusteltua, että tämä mahdollisuus
on olemassa, mutta itse proseduurin kannalta tilanne ei välttämättä ole hyvä.
Toisaalta on myöskin niin, että kilpailuttaminen
ei aina johda parhaaseen mahdolliseen tulokseen tai se saattaa jopa
heikentää aiemmin vallinnutta tilannetta. Olen
itse, kuten täällä jo aiemmin mainitsin,
kilpailuttanut rakennuttamisen yhteydessä varsin runsaasti
suomalaisia rakennusurakoitsijoita, ja kokemuksesta voin sanoa, että rakentamisen
ja sitä kautta asumisen hinta määräytyy
käytännössä kolmesta tekijästä:
suunnittelun ohjauksesta, kilpailuttamisesta ja maan hinnasta. Valitettavasti
hankintalain ensimmäisen painoksen syntyminen tarkoitti
sitä, että vilpittömästikin
toimivilta rakennuttajilta mahdollisuudet käyttää kilpailua
tehokkaasti hyväksi heikkenivät.
Tilanne on nimittäin se, että periaatteellisesti voidaan
pitää ihan hyvänä sitä tilannetta,
että esimerkiksi peruskorjausurakkatarjousten yhteydessä tarjoukset
voidaan hylätä, jos suhdanteet sattuvat pomppaamaan
juuri kesken kilpailutuksen, hinnat saattavat nousta niin voimakkaasti, että ei
ole mitään järkeä hyväksyä urakkatarjouksia
ja toteuttaa urakkaa juuri silloin. Mutta kun aiemmin ne saatettiin
hylätä ilman että siitä oli sen
kummempia jatkoseurauksia, niin nyt samoilla suunnitelmilla ei voi
enää kilpailuttaa, koska jos kilpailun voittaja
vaihtuu välillä ja aiempi voittaja valittaa, niin
valitus menee lähestulkoon automaattisesti läpi,
ilman että rakennuttaja kuitenkaan olisi pyrkinyt tietoisesti
sortamaan jotakuta tarjoajista; sen sijaan hän on pyrkinyt
huolehtimaan siitä, että tulevat asukkaat saisivat
peruskorjatut asuntonsa mahdollisimman edullisesti. Mutta nykyisin
se ei onnistu. Siis toisaalta voidaan sanoa, että tämä on
läpi-näkyvyyden ja tarjoajien kannalta
oikeudenmukaista, mutta toisaalta se on selkeästi heikentänyt
varsinaisen toiminnan kohteitten ja asukkaitten hyötyjä.
Lopuksi, arvoisa puhemies, keskeisin ongelma, joka vallitsee
jo tällä hetkellä hankintalainsäädännön
osalta — ja pelkään pahoin, että se vallitsee
vielä totaalisemmin jatkossa — on markkinaoikeuden
ruuhkautuminen. Ministeri Pekkarinen, joka ystävällisesti
kävi pyytämässä oikein luvan
poistua täältä puheenvuoroni ajaksi,
jonka auliisi myönsin, totesi aiemmin, että tämä laki
on parannus aiempaan ja että mikään ei heikkene.
Tämä on aivan totta, mutta jo tämän
aiemman lain aikana tämä markkinaoikeuden ruuhka,
joka saattaa johtaa jotkut kilpailuttajat ja myöskin tarjouskilpailujen
voittajat kohtuuttomaan asemaan, on ollut ongelma.
Vaikka se ei tietenkään suoranaisesti, kun
kysymys on voimavaroista ja sitä kautta budjettilainsäädännöstä,
kuulukaan tämän lain yhteyteen, niin jotta tämä laki
voisi kohtuullisesti toimia, olisi pitänyt edellyttää, että tähän lainsäädäntöön
liittyen
markkinaoikeudelle olisi turvattu jo muutama viikko sitten hyväksymässämme
budjetissa riittävät voimavarat näitten
nykyisten jonojen purkamiseen ja huolehtimiseen siitä,
ettei niitä jatkossa enää synny.
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsittelyssä oleva
laki julkisista hankinnoista on tervetullut uudistus. Tavoitteena
on ollut säätää julkisia yhteisöjä koskevasta
kilpailuttamisvelvoitteesta ja siihen liittyvistä menettelytavoista.
Lain tarkoituksena on tehostaa julkisten varojen käyttöä,
selkeyttää hankintaviranomaisten ostoyhteistyön
edellytyksiä sekä turvata kaikille tarjoajille
tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu julkisissa
hankinnoissa.
Uusi hankintalaki on aiempaa yksityiskohtaisempi, ja se ohjeistaa
julkisten hankintojen tekemisen aiempaa paremmin. Tavoitteena oli
myös yksinkertaistaa ja joustavoittaa lainsäädäntöä. Siinä ei
kaikilta osin ole onnistuttu, mihin osaltaan ovat vaikuttaneet EU-direktiivit,
jotka myös pannaan täytäntöön
nyt säädettävillä laeilla.
On kuitenkin hyvä, että kilpailuttamista koskevat
säännöt on koottu yhteen. Jotta lain
soveltamisen ongelmat voidaan minimoida, on, aivan kuten mietinnössäkin
todetaan, hankintamenettelyihin liittyvää osaamista sekä tarjoajien että ostajien
osalta jatkossa syytä kehittää huomattavasti.
Arvoisa puhemies! EU-kynnysarvon, joka on palveluiden ja tavaroiden
osalta 211 000 euroa, ylittävät hankinnat
kilpailutetaan jatkossa hankintadirektiivin mukaisesti. Tämän
rajan lisäksi kansalliset kynnysarvot rajaavat lain soveltamisalaa.
Kansallisen rajan ylittävien mutta EU-rajan alittavien
hankintojen osalta säädetään
niiden kilpailuttamismenettelyistä ja ilmoittamisesta tarjouksen
keskeisestä sisällöstä sekä sen
valinnasta. Tällä hetkellä kilpailutuksen
raja on maassamme vakiintunut muutamaan tuhanteen euroon, mutta
nyt rajaa nostetaan selvästi. Jatkossa sosiaali- ja terveyspalvelujen
osalta kansallinen kynnys on 50 000 euroa, toisaalta tavara-
ja palveluhankinnoissa 15 000 euroa. Kilpailutusvelvollisuutta
ei tietenkään ole, jos kunta tai kuntayhtymä tuottaa
palvelut omana työnään. Uudet rajat ovat
tervetulleet, sillä matalammat rajat johtavat turhaan byrokratiaan,
joka ei tuota sen enempää kilpailua kuin säästöäkään.
Lisäksi kansalliset rajat alittavista päätöksistä ei
enää voi valittaa markkinaoikeuteen, mikä vähentää painetta
siellä ja mahdollistaa osaltaan palvelujen ja oikeusturvan
parantamisen rajat ylittävien tapausten osalta.
Arvoisa puhemies! Muutama sana sosiaali- ja terveyspalveluja
koskevista hankinnoista. Nyt säädettävä laki
huomioi niiden erityisluonteen aiempaa paremmin. Palveluilla on
pystyttävä vastaamaan monenlaisiin tarpeisiin.
Dementoitunut vanhus tarvitsee pitkäaikaisen laitoshoidon, huostaanotettu
lapsi turvallisen perhekodin, syrjäytyneelle mielenterveyspotilaalle
on räätälöitävä monipuolinen
palvelujen kokonaisuus. Palvelut on myös turvattava, vaikka
hoito tai palvelu olisi harvinainen tai erittäin kallis.
Sosiaalialalla noin viidennes palveluista on yksityisen tai
järjestösektorin tuottamia. Niihin kuuluvat monet
vanhusten asumispalvelut, huostaanotettujen lasten sijoitukset,
kehitysvammapalvelut ym. Usein nämä toimet ovat
pitkäkestoisia ja ne ylittävät nopeasti
kansallisen kynnysarvon. Siksi on erittäin tärkeää,
ettei hankintalaki johda sellaisiin palvelutarjonnan tai -kulttuurin muutoksiin,
jotka heikentävät asiakkaan elämänlaatua.
Näiden asiakkaiden palvelutarjonnan takaamiseksi on tärkeää seurata kynnyksen
vaikutuksia
ja reagoida mahdolliseen muutostarpeeseen.
Lain muotoilu, että on hyväksyttävä kokonaistaloudellisesti
edullisin tai hinnaltaan halvin, mahdollistaa halvimman tarjouksen
valitsemisen. Toisaalta kokonaistaloudellisuuden arviointikaan ei
ole yksiselitteistä tai helppoa. Vertailuperusteiden on
liityttävä hankinnan kohteeseen, oltava objektiivisia
ja syrjimättömiä, eivätkä ne saa
antaa hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta.
Tällainen muotoilu asettaa suuria vaatimuksia hankintaa
toteuttavien henkilöiden sisällölliselle
asiantuntemukselle. Totesimme sosiaali- ja terveysvaliokuntakäsittelyssä,
ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotteistaminen ole helppoa,
sillä inhimillisyydelle, yhteisöllisyydelle ja
asiakkaan yksilölliselle elämäntilanteelle
on vaikea saada sijaa kilpailumenettelyssä.
On myös tärkeää, ettei työn
hinta muodostu keskeiseksi kilpailuvälineeksi. On olennaista, että työntekijöihin
liittyvät velvollisuudet ovat kunnossa ja että myös
henkilöstön täydennyskoulutuksesta huolehditaan.
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat työvoimavaltaisia aloja,
eikä niissä ihmistä korvaa mikään.
Tästä varmaan kipeimmät ja konkreettisimmat
esimerkit tulevat vanhustenpalveluista. Senkin vuoksi
korostaisin vielä palvelujen laadun valvontaa. Lääninhallitusten
resurssit yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontaan
on varmistettava tehtävien laajuuden mukaisesti.
Kannatan myös talousvaliokunnan mietinnön kirjausta
siitä, että sosiaali- ja terveysalan viranomaiset
voisivat yhteistyössä alan toimijoiden kanssa
kehittää aiempaa enemmän laatusuosituksia
tai muita malleja, joilla ohjattaisiin yksityiskohtaisemmin hankintaviranomaisia
ostamaan yksilöllisempiä ja laadukkaampia palveluja.
Arvoisa puhemies! Kansalliset kynnysarvot alittaviin hankintoihin
lakia ei sovellettaisi lainkaan, joten tältä osin
hankintayksiköt voisivat soveltaa omia ohjeitaan. Ohjeiden
olisi kuitenkin täytettävä perustamissopimuksen
vaatimukset avoimuudesta ja syrjimättömyydestä.
Tätä korostivat myös sosiaali- ja terveysalojen
pienyrittäjät, joita kuultiin valiokunnassa. On
tärkeää näiden toimialojen kehittymisen
kannalta, että pienyritykset otetaan tasavertaisesti huomioon
ja mahdollistetaan myös niiden palvelutarjonta julkiselle
sektorille. Toisaalta kaikille alan toimijoille on suuri helpotus,
ettei kilpailutusta tarvitse enää läpiviedä kaikissa
hankinnoissa. Prosessin yksinkertaistaminen vähentää selkeästi
paitsi ostajien myös tarjoajien kuluja. Byrokratian pyörittämisen
sijaan voidaan keskittyä perustehtävään:
palvelutuotannon sisältöön ja sen
kehittämiseen.
Arvoisa rouva puhemies! Lopuksi vielä koulutuksesta
ja neuvonnasta. Niistä on hyvät ja kannatettavat
kirjaukset mietinnössä. Totuus on, ettei hankintaosaamista
ole riittävästi, ja osaamattomuus on johtanut
jopa kustannusten kasvuun. Onkin tärkeätä kehittää kunnissa
henkilöstön hankintaosaamista. Hankinnoista vastaavien
tulisi osata myös aktiivisesti soveltaa lainsäädännön mahdollistamia
joustoja. Toisaalta tulisi vahvistaa palvelutuottajien osaamista
tarjousten ja sopimusten tekemisessä. Etenkin pienet sosiaali-
ja terveysalan yhdistykset ja yritykset tarvitsevat neuvontaa pärjätäkseen
kilpailutilanteessa. Suunniteltu käsikirja vaikuttaa hyvältä työvälineeltä.
Siitä varmaan saadaan myös nettiversio. Toisaalta
Kuntaliiton ylläpitämän julkisten hankintojen
neuvontayksikön rahoituksen jatkaminen lienee tarpeen myös
kuluvan vuoden jälkeen.
Ihan lopuksi toteaisin, kun laki liittyy aivan olennaisesti myös kunta- ja
palvelurakenneuudistukseen, että tuolloin keskusteluun tulevat
kuntien yhteistyö, palvelujen organisointi, palvelujen
laatu, eri palveluntuottajien kokonaistaloudelliset ratkaisut ja
palvelujen tehokkuus, pitkäjänteisyys ja kehittäminen.
Meidän tulee aina muistaa, että viime kädessä on
aina julkisen vallan vastuulla huolehtia sosiaali- ja terveyspalvelujen
järjestämisestä, sekä niiden
laadusta että niiden saatavuudesta.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti ensiksi tästä terveysasiasta, mistä aivan
hyvin ed. Kiljunen juuri puhui.
Terveyspalvelujen tuottamisessa ovat erittäin tärkeitä myöskin
nimenomaan eettiset kysymykset. Jos ajatellaan vanhustenhoitoa,
niin inhimillisyyttä kunnioittaen pitäisi toimia.
Me olemme nähneet muun muassa Ylen ohjelmissa ihan vastikään,
taisipa olla sieltä Mikkelin pohjoispuolelta Pieksänmaan
kunnan alueelta, esimerkkejä vanhusten hoivasta, joka ei
millään lailla kestävän etiikan
mukaista ollut. Siinä oli nimenomaan yksityistetty, kilpailutettu
toimintoja ja tämä hoiva, jota käytännössä sitten
kuitenkaan ei juuri ollut, oli tällaisen kilpailun tulos,
ja siihen oli erittäin vaikea puuttua sitten vielä.
Näin tällä hetkellä Suomessa
näitä esimerkkejä on.
Sitten toinen toimija terveydenhoidon puolella ovat nämä suuret,
lähinnä ylikansalliset yksiköt tai yritykset
niin kuin MedOne. Niiden mahdollisuus hyvin edullisesti ottaa aluksi
toiminta hoitaakseen on tunnettua, koska niillä on pääomia
käytettävissä. Tämän
tyyppisiin kysymyksiin ja tilanteisiin vastaaminen on sitten erityisen tärkeätä sen
suhteen, lähdetäänkö yleensäkään yksityistämään
vai turvataanko nimenomaan kunnan omien palvelujen tulevaisuus ja
myös kohtuullinen hinta kuntataloudelle. Tähänhän täällä on
tänään jo viitattu esimerkkinä Iso-Britannia,
jossa kunnilla ei enää ole omaa palvelua. Siellä on
aikoinaan yksityistetty palvelut ja ollaan nyt sen palvelun varassa
ja joudutaan myös maksamaan, mitä pyydetään.
Mutta vielä tähän ympäristönäkökulmaan, josta
siis talousvaliokunnan mietinnössä on otettu osin,
ei täysin, mutta osin huomioon se, mitä ympäristövaliokunta
totesi. Kestävän kulutuksen ja tuotannon toimikunta
toimi parin vuoden ajan, ja kesäkuussa 2005 se antoi oman
ohjelmansa. Tätähän veti Helsingin yliopiston
kansleri Kari Raivio tätä Kultua eli kestävän
kulutuksen ja tuotannon toimikuntaa. Se toimikunta totesi keskeiseksi
asiaksi julkishallinnon hankintastrategian, joka pitäisi
toteuttaa vuoteen 2010 mennessä. Tässä strategiassa
pitäisi nimenomaan ympäristökriteerit
määritellä, joilla julkisia hankintoja
toteutetaan. Tarkoituksena on saada kaikkiin julkisiin hankintoihin
ympäristönäkökulma mukaan ja
kasvattaa ympäristömyönteisten hankintojen
osuutta julkisista hankinnoista vuosittain. Tämä oli
siis Kultu-toimikunnan lopputekstiä, erittäin
tärkeä asia, kun tiedämme, että vuositasolla
nuo hankinnat ovat 22,5 miljardia euroa Suomessa, siis tuo mainittu
15 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.
Kultu-toimikunta esitti myös ekofoorumia ympäristötyön
tueksi, ja näitä näkökulmia
valiokunta halusi painottaa talousvaliokunnalle. Näin ollen
tämä kestävän kulutuksen ja
tuotannon toimikunnan mietintö toisaalta ja toisaalta kestävän kehityksen
strategia, joka on hyväksytty kesäkuussa 2006
ja joka pitäisi myös saada toki eduskunnan käsittelyyn,
molemmat painottavat julkisten hankintojen merkitystä.
Täällä ed. Heidi Hautala totesi Helsingin
Sanomien loppiaisnumerosta kansleri Raivion kirjoituksen. Todella
sen kirjoituksen sisältö oli juuri tämä,
että voitaisiin julkisten hankintojen kautta edistää innovaatioita,
kun tarjouspyyntöön laitetaan tämä näkökulma
mukaan, mutta aivan samalla tavalla julkisten palvelujen kehittämisen kautta
voidaan edesauttaa kestävää kehitystä,
hyvää ympäristöä ja
ilmastonmuutoksen vastaista toimintaa.
Näin ollen nämä asiat ovat edelleen
kesken, talousvaliokunnan mietintö ja laki tällaisena
kuin se nyt on, ovat keskeneräisiä, ja todella
vuonna 2008 tulee uusi selonteko, jonka seurauksena oletan ja odotan,
että tulee myös uutta esitystä hallitukselta
eduskunnalle.
Virpa Puisto /sd:
Arvoisa puhemies! Kun olen kuunnellut työhuoneessani
tätä keskustelua, jota on käyty tästä kilpailulainsäädännöstä ja hankintalaista
ja erityisesti sosiaali- ja terveystoimen ja hyvinvointipalvelujen
kilpailuttamisesta, niin olen huomannut, että tässä keskustelussa ovat
selkeästi tulleet esiin ne kaksi äärireunaa, jotka
aiheuttavat pelkoja ja toisaalta toiveita. Myönteisenä on
tullut esiin vähän eri sanoin eri edustajien tuomana
selkiyttäminen kilpailun säännöissä,
läpinäkyvyys ja avoimuus kilpailutilanteessa.
Toisaalta se, mikä on selkeää ja aiheuttaa
pelkoja ja käytännössä jo on
aiheuttanut ongelmia, on, että Suomi on lähtenyt
muita EU-maita räväkämmin ja
tarkoitushakuisemmin kilpailuttamaan sosiaali- ja terveydenhuollon niin
sanottuja raja-aluepalveluja, jotka eivät ole lakisääteisiä,
eivät julkiselle sektorille yleensä eivätkä kunnalle
kuuluvia ja joita on erittäin vaikea tuotteistaa ja toteen
näyttää ja jotka ovat suoraan asiakkaan
kanssa käytäviä vuorovaikutussuhdepalveluja,
joilla voidaan ennalta ehkäistä kalliimpien, selkeästi tuotteistettavien palvelujen
tarve.
En tiedä, miksi olemme lähteneet muita räväkämmin
tähän, mutta muistan, että jo pari vuotta sitten
järjestöjen erilaisissa informaatiotilaisuuksissa
kauppa- ja teollisuusministeriön valmistelevat virkamiehet
kertoivat, että järjestöjen toimintaa
ei nykymuodossaan enää tarvita. Vain ne, jotka
yritykseksi kirjautuvat ja voivat tuotteistaa palvelut, ovat niitä,
jotka jäävät eloon. Muut voivat sitten
pyörittää yhdistystoimintaa, mutta eivät
tuottaa palveluja. Tämä oli selkeä viesti.
Tällä oli satoja sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kuulijoita,
jotka tämän kuulivat. Ja se näkyy nyt käytännössä.
Hyvin voimakkaasti on lähdetty siihen, että kilpailua
vääristävänä tekijänä on
valtioneuvoston ohjeistuksella poistettu kolmannen sektorin erilaisilta
tukipalveluilta niiden Raha-automaatin tuki. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi
sitä, että omaishoidon kohdalla tällaiset
vuorottelut ja vapaapäiväjärjestelyt,
joita yhdistykset ovat kohtuuhintaisesti Raha-automaatin tuella
voineet tehdä, on jouduttu alasajamaan, koska näitä niin
sanottuja kotimies-, päivystys- ja vapaahetkenjärjestämishommia
voidaan tuotteistaa ja ne voidaan kilpailuttaa.
Nämä eivät kuitenkaan ole lakisääteisiä kunnan
tehtäviä. Kunta ei ole ottanut niitä tiukan budjettinsa
lisäksi hoidettavaksi. Ollaan haja-asutusalueella; siellä yritys
ei kannata, koska asiakaskunta on satunnainen, epävakaa,
epävarma. Näin ollen saadaan lopputulos: tehtiin
tilaa, ajettiin alas järjestöjen palvelu, jotta
yritys voi tulla, yrityksiä ei ole tullut, ja nämä omaishoitajat
jäivät ilman tätäkin vähäistä palvelua.
Tämä ei tunnu kovin monta surettavan.
Toisella tavalla: Yritykset ovat tulleet mukaan sosiaalitoimeen.
Meillä muutama vuosi sitten oli konkreettinen esimerkki,
kun meillä oli tämmöinen Jussin kodit
-säätiö tuolla Pohjanmaalla, jolla oli
kolme erittäin korkeatasoista poikien nuorisokotia ja joka
teki erittäin hyvää työtä.
Taloudellisista syistä tämä säätiö sitten myi
eräälle firmalle, joka on pörssiyhtiö,
tämän toiminnan. Vajaa vuosi kaupan jälkeen
nämä kolme kotia oli yhdistetty, koska se on tuottoisampaa
ja tehokkaampaa toimintaa. Silloin eräs televisiotoimittaja
kyseli tältä pörssiyhtiön edustajalta,
onko tämä teidän mielestänne
nyt tämän päivän tarkoituksenmukaista
lastensuojelua ja nuorisohuoltoa. Tämä talouden
edustaja vastasi, että minä en tiedä lastensuojelusta
mitään. Minun tehtäväni on huolehtia,
että tämä yhtiö tuottaa tulosta.
Kyse oli poikien nuorisokodista.
Ensi- ja turvakotien liitto on toteuttanut niin sanottua Alvari-toimintaa,
joka on tehostettua kotipalvelua, jota annetaan erittäin
rajalla oleville perheille, jotka tarvitsevat moninaista palvelua.
Sitä tehdään pitkäjännitteisesti
ja tehokkaasti ja sitä tehdään kotona
asiakkaiden kanssa yhteistyössä. Näin
on voitu ennaltaehkäistä huostaanottoja ja saada
korjaavaa työtä aikaiseksi. Tämä voidaan
tulkita, että se on kotipalvelua. Sitähän
nämä ihmiset tekevät yhdessä antaessaan sosiaali-
ja sosiologista ohjausta. Kun on väitetty, että tämä on
kotipalvelua, niin tältä Alvari-toiminnalta sitten
kilpailulainsäädäntöön
vedoten on nyt poistettu Raha-automaatin tuki. Mikä kotipalvelujärjestö tai
-yritys menee näihin koteihin antamaan sitä sosiaalista
tukea? Kunnilla ei ole lapsiperheille kohdennettavaa kotipalvelua, elikkä ehkä kun
meiltä on lastensuojelun tasausrahasto purettu ja valtionosuuteen
oikeuttaa tällä hetkellä vain huostaanotto,
niin se on sitten kuntien etu, että ei enää tehdä tätä vaan
suoritetaan huostaanotto. Siitä saa valtiolta rahaa.
On hyvä, että tätä kilpailuttamisen
tarpeen kynnystä on nostettu. Silti, kuten täällä on
tullut monessa puheenvuorossa esiin, silloin kun puhutaan kalliista
toimenpiteistä, pitkäjännitteisestä hoidosta,
pitkäjännitteisesti asumiseen liittyvästä hoidosta,
autististen lasten hoidosta — voisi luetella diagnooseja
vaikka miten paljon — kynnys on erittäin matala.
Silloin herää kysymys: Kummasta on kysymys, siitä,
että taataan yrittäjille mahdollisuus pyrkiä sille
samalle markkinalle mahdollisimman usein, vai siitä, että halutaan
taata, että tämän asiakkaan pitkäjännitteinen
hoito, tämä yksilöllinen tarve, on tyydytetty?
Kummasta on kysymys? Tätä tämä esitys
ei selkeytä.
Me puhumme täällä siitä,
että tätä seurataan, valvotaan. Lääninhallituksen
valvontaa on ihan turha edes kirjata. Lääninhallitusten
resurssit eivät riitä valvontaan. Sen ne itse
allekirjoittavat millä hetkellä hyvänsä. Kuntaliitto edellyttää jo
tänä päivänä muun muassa valtiovarojen hallinto-
ja tarkastusjaoston kevyissäkin mietinnöissä,
että kunnan toimintaan ei saa kirjata seurantaa, puhumattakaan
valvonnasta tai sanktioista. Kunnallinen itsehallinto menee yli
perustuslaillisten oikeuksien peruspalveluihin. Tätä näkemystä hyvin
laajasti tässä talossa vaalitaan ja huolehditaan
siitä.
Muun muassa ed. Kiljunen erittäin kauniisti toi esiin
sen, että kansallinen ja julkinen vastuu on lopuksi siitä,
että kansalaiset saavat heille kuuluvaa palvelua. On hyvä,
että ministeri Pekkarinen tuli paikalle ja kertoo sen,
miten se valvotaan. Miten tätä seurataan? Miten
sitä paikataan, jos näin ei tapahdu? Tällä hetkellä on
jo nähtävissä selkeästi vanhustenhuollossa,
kehitysvammahuollossa ja myös lastensuojelussa, että euro
on konsultti ja huutolaisuus on hyvin lähellä tätä päivää.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! En ihan kaikkea ed. Puiston sanomaa kuullut,
mutta osan tämän salin ulkopuolelta kuulin ja
osan tässä salissa kuulin.
Mitä tulee ensinnäkin tähän
valvontaan, miten koko sosiaalisektoria tai terveystointa valvotaan,
niin meillähän on sitä varten omat viranomaiset,
jotka valvovat. Se, kuka palvelun järjestää,
ei millään tavalla muuta sitä valvontajärjestelmää,
mikä meillä on tällä hetkellä ja
mikä meillä on tämän lain voimaan
tullen, eikö niin? Ei tässä mielessä mikään
muutu. Meillä on viranomaisia, joille näiden asioiden
valvonta on vastuutettu. Muuttuvat ehkä joiltakin nyanssien osalta
pelisäännöt, millä tavalla toimitaan,
minun mielestäni selkeämmiksi. Miten nyt on asian laita?
Mitä nyt tapahtuu, kun ei ole olemassa tätä lainsäädäntöä,
jos ja kun vastaavia hankintoja tehdään? Ed. Puisto,
täällä joku väitti, että 28 prosenttia
nyt jo hankitaan kunnan palveluista kuntaorganisaation ulkopuolelta.
Ensinnäkin se oli minusta väärä tieto.
Saan tässä tilaisuuden samalla sen korjata. Ei
näin paljon hankita tällä hetkellä,
mutta joka tapauksessa hankitaan ja jo nytkin jotenkin sitä valvotaan.
Minä kyllä joudun toistamaan sen kysymyksen,
minkä äsken tuossa aikaisemmin sanoin — ed.
Puisto ei ollut silloin paikalla vielä: Millä tavalla
me nyt voimme luottaa niihin, jotka hankkivat palveluita? Tekevätkö ne
nyt jollakin tavalla oikeita ratkaisuja ja fiksuja ratkaisuja, kun
ei ole olemassa kunnon normistoa määrittelemään sitä,
millä tavalla nämä tehdään,
ja tekevätkö ne nyt parempia ratkaisuja kuin sen
jälkeen, kun tämä lainsäädäntö on
voimassa? Minun arvioni on, etteivät tee sen parempia nyt
kuin sitten, kun tämä laki on voimassa.
Mitä sitten tulee siihen, johtaako tämä nyt
kilpailuttamiseen ja missä kaikissa tilanteissa tämä johtaa
kilpailuttamiseen, niin jos Turun kaupunki tai Kemiö haluaa
itse hoitaa ja hoidattaa kaikki sosiaalisektorin hoidon piirissä olevat
ihmiset, ei kukaan niiltä revi tätä oikeutta
pois, ei tietystikään, ja jos se on kunnan tosiasiallisessa
omistuksessa oleva yhteisö, joka tämän
järjestää, sama juttu koskee myöskin
sitä. Mutta silloin, jos päätetään
ulkoistaa, niin ei toimita enää sulle— mulle-periaatteella,
ei, vaan pelisääntöjen, mahdollisimman
selkeitten pelisääntöjen, puitteissa pitää tämän
ulkoistamisen tapahtua. Siihen me yhteisesti tässä pyrimme.
Toinen asia liittyy aihealueeseen, josta ed. Puiston tiedän
puhuneen monta kertaa ja jossa hän huolineen mielestäni
on paljossa ihan oikeassa ja josta minäkin täällä aikaisemmin
puhuin. Toistan vielä sen ydinsanomani näiltä osin: Se
on tämä kolmas sektori. Ed. Pulliainen taisi olla
se, joka aikaisemmin täällä kysyi sen
perään, olemmeko nyt sitten riittävästi
huolehtineet siitä, että kolmas sektori tämän
lain voimaan tullen on kyvykäs ja pystyvä hoitamaan
sen siivun, mitä se on tähän asti hoitanut
ja mihin sillä monella tavalla on erinomaiset valmiudet
tästä eteenpäinkin. No, tässä on
ollut ed. Puiston eduskuntaryhmään kuuluvan ministerin
vetovastuulla tämmöinen valmistelutyö,
jossa on katsottu, mitä kaikkea pitäisi tehdä,
mitä kaikkea EU-kilpailupolitiikka ja mitä kaikkea
EU:n valtiontukipolitiikka sallii, tekee mahdolliseksi, mistä me voimme
kansallisesti huolehtia, ja näillä toimilla ja
myöskin niiden käytäntöön
toimeenpanolla niin pitkälti kuin suinkin, mitä meillä on
mahdollisuus tehdä, meidän mielestäni
on varmistettava se, että kolmas sektori pysyy mukana niiden
palveluntarjoajien joukossa ja mielellään jos
mahdollista vielä vahvemmassa roolissa kuin tällä hetkellä on,
joiden palveluita jatkossa erityisesti sosiaalisektorilla tarvitaan.
Mutta sen toistan vielä tässäkin,
että jos kolmannen sektorin huomioimisessa on erilaisia vaihtoehtoja,
niin minusta se vaihtoehto ei voi olla sitä ja suljen vielä kertaalleen
sen vaihtoehdon pois, mitä pidän täysin
mahdottomana, että Halikon tai Korpilahden tai, puhutaan
nyt vaikka Petäjävedestä, Petäjäveden kunnan hankintatoimesta
päättäjä vastuutettaisiin siten,
että hän arvioi yritysten A, B ja C rinnalla sen
kolmannen sektorin yhteisön, onko se niin hyvää yleishyödyllistä toimintaa,
että hänen pitäisi ohi muiden periaatteiden
valita se kolmannen sektorin palveluntarjoaja, oli hinta mikä tahansa.
Ei niin, vaan sen hankinnan tekijällä pitää olla
selvät laadulliset ja myöskin hintaperusteet,
joilla hän sen valinnan tekee. Hänen pitää olla
puhtaassa tilanteessa, puhtaalta pöydältä pitää pystyä valinta
tekemään. Mutta valtiovallan tehtävänä on
huolehtia siitä, että se kolmannen sektorin yhteisö on kilpailukykyinen
tarjoamaan palveluitaan niin, että se kunta kykenee, se
hankintatoimesta vastaava kykenee, tällaisen valinnan tekemään.
Tästä tietyllä tavalla se poikkeus
on, minkä vielä tähän jatkan,
kuitenkin se, niin kuin ed. Puisto ja muutkin tietävät,
että itse tämän hankintatoimen hoitoonhan
käytännössä meillä on
monenlaisia menettelyjä, joilla me voimme turvata sen,
että esimerkiksi jos kolmannen sektorin yhteisö on
hoitanut vaikkapa jonkun perheen vanhuksia tai vammaisia ja samasta
perheyhteisöstä tulee joku muu perheenjäsen,
joka tarvitsee vastaavaa palvelua, niin ei tarvitse edes neuvottelumenettelyyn
ottaa tällaista tapausta. Suorahankinnalla voi sen palvelun
hankkia tältä kolmannen sektorin yhteisöltä tämäntapaisissa
tapauksissa. Tämä lakihan ei ole kategorinen sillä tavalla.
Tämä pitää tämän
neuvottelumenettelyn sisällään ja tämä pitää sisällään
mahdollisuuden myös suoriin hankintoihin niissä tapauksissa,
joiden tuntomerkit tässä laissa kirjataan. Eli
tässä mielessä ei ihan niin mustavalkoinen
tämä kuva mielestäni ole kuin ehkä joissakin
puheenvuoroissa täällä on tullut ilmi.
Ed. Reijo Laitinen merkitään
läsnä olevaksi.
Virpa Puisto /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Koetan tiivistää, on niin
monta asiaa.
Olen samaa mieltä siinä, että jokaisen,
joka tarjoaa palveluja, pitää olla samalla viivalla,
olkoon yhteisö, järjestö tai yritys.
Mutta se, kun annetaan kuva nyt ulos siitä, paljonko meillä on
yksityisiä sosiaalipuolella, mutta ei ole eriytetty kolmatta
sektoria vaan kolmannen sektorin palvelut on kirjattu sinne yksityisen
otsikon alle, on harhaanjohtavaa, kuten tiedätte hyvin.
Paljon enemmän kuin siitä, että meidän
pitäisi kilpailuttaa ja ulkoistaa, on kysymys siitä,
että meidän pitäisi sitoa tätä säädöstä,
minkä tasoisia palveluja kunnan pitäisi tuottaa.
Siihen meillä ei ole valvontaa. Se on valitettavaa. Se
ei toimi, ja kunnat eivät sitä hyväksy.
Mutta se, mikä on tämä suurin ongelma,
on se, että kun kilpailun vääristämisen
nimissä on ajettu alas nyt tukia, esimerkiksi haja-asutusalueella
erityisaloilla, niin ei ole tullut yrityksiä siihen, elikkä me
olemme ajaneet palvelun (Puhemies koputtaa) alas eikä tule
ketään tilalle. Tämä on se ongelma,
(Puhemies: Minuutti!) ja tähän pitää saada
vastaus.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tästä samasta asiasta toisin
sanoen. Tuolla tieteen maailmassa on sellainen sana kuin koinsidenssi — hieno
sana. Se tarkoittaa sitä, että on toimenpiteitten
samanaikaisuus, ja tässä on nyt niin, että se
koinsidenssi ei ole toiminut, sitä ei nyt ole ollut. Ja
nyt ollaan juuri siinä, kuten ed. Puisto äsken
totesi, tiedän tämän ihan arkipäivän
tasolla, että kun sillä kolmannen sektorin toimijalla
ne marginaalit ovat niin heikoilla ja kun sitten tulee sellainen
kilpailutustilanne, jossa niin kuin terveen järjen mukaan
ei ole voinut näillä ehdoilla pärjätä,
sen jälkeen se yksityinen on tullut. Ja kun se yksityinenkään
ei ole pärjännyt, niin sen jälkeen ei
ole ketään. Sitten vielä siltä kunnaltakin
on oma palvelurakenne, se vähäkin, häipynyt
pois.
Se koinsidenssi, arvoisa ministeri.
Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Pekkarinen tässä puhui,
että hankintayksikkö ei voi mitenkään punnita
kolmannen sektorin tarjoajan paremmuutta yksityisen sektorin tarjoajaan
verrattuna, ja näin varmaan voi olla, että mitään
bonuspisteitä ei tässä kisassa kannata
antaa, mutta asiantuntijakuulemisessa kyllä pohdittiin
myös sellaista vaihtoehtoa, että kilpailutuksen
voisi jossakin tilanteessa rajata yksinomaan voittoa tuottamattomille
yhteisöille. Jos ajatellaan vaikka, että kunta
haluaa kilpailuttaa jääkenttien kunnossapidon, niin
se kilpailutus voitaisiin rajoittaa pelkästään urheiluseuroille
ja vastaaville voittoja tavoittelemattomille yhteisöille.
Olisin kiinnostunut kuulemaan, miten ministeri Pekkarinen
suhtautuu tähän. Samassa yhteydessä kuulisin
kyllä mielelläni, miten ministeri Pekkarinen suhtautuu
tähän yleishyödyllisten yhtiöiden
sääntelyyn, josta talousvaliokunta on
aiemmissa mietinnöissään lausunut.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Nyt joudun sanomaan, että en ole
ihan varma, voidaanko aivan näin vapaasti tulkita, että kunta
voi silloin, kun se ulkoistaa jonkun palvelutehtävän,
niin kuin suoraan sen rajata johonkin aika kapeaan palveluntarjoajajoukkoon,
mutta tämän neuvottelumenettelyn kautta se asiallisesti
ottaen voi päästä aika lähelle
sitä samaa periaatetta. Eli vaikka se menisikin normaaliin
kilpailuttamiseen, niin se kilpailuttaja voi laittaa sinne sellaisia
ehtoja, joilla se asiallisesti ottaen pystyy — hyvä esimerkki
on juuri ed. Tynkkysen esimerkki — vaikka tällaisen
urheilupaikkojen hoidon osalta laittamaan sinne sellaisia epiteettejä, joilla
se käytännössä pystyy rajaamaan
sen joukon sellaisiin, joiden välillä sitten tässä neuvottelumenettelyssä se
lopullinen ratkaisu tehtäisiin. Mutta että suoraan
voitaisiin hyvin kapea joukko valita, joiden kanssa ratkaisu tehdään — niin,
nyt minä voin olla väärässä,
minun täytyy sanoa se, mutta kovin epäilen, että niin
ei ole asian laita, että se ihan semmoisena onnistuu.
Mitä tulee ed. Pulliaisen pohdintaan siitä,
että eri asiat eivät nyt satu ihan samanaikaisesti
tai että niistä ei kaikista pidetä huolta
samanaikaisesti, niin voihan tässä tällaista
ongelmaa vähän olla. Ehkä kolmannen sektorin
toimintaedellytysten varmistamiseen liittyvät toimet, niiden
tukitoimen mahdollisuudet ovat vähän, sanoisiko näin,
menneet alaspäin viime vuosien aikaan, ei vain edellisten
hallitusten tai muiden hallitusten päätöksistä johtuen,
vaan osin myöskin EU-normistosta johtuen, ja sitten tämän
keikauttaminen toisinpäin, siis niin, että tuki
on nouseva näille kolmannen sektorin järjestöille,
ei ole ihan helppoa ollut, mutta tahtotila, ymmärrän,
tässä salissa on vahva. Meidän on huolehdittava
siitä, että niiden tärkeä yhteiskunnallinen
toiminta saa huomion ja että julkinen valta eri laillisin
keinoin huolehtii siitä, että ne ovat palveluineen
mukana.
Jari Leppä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! On todella haastavaa
yhdistää kolme eri asiaa tämän
hankintalain osalta eli kunnalliset ja valtion suorittamat palvelut, kolmannen
sektorin suorittamat
ja elinkeinoelämän eli yritysten suorittamat palvelut
ja kaikki tämä yhteenliittää saman
lainsäädännön alle. Siksikin
varmasti tämä keskustelu on polveillut vähän
myöskin sellaisilla alueilla, jotka eivät myöskään
kuulu koko tämän lainsäädännön
piiriin. Mutta kuitenkin, puhemies, tämä lainsäädännön
uudistus on ehdottomasti parannus nykyiseen tilanteeseen. Se on ihan
selvä. Ja kun täällä viimeksi
nyt käytiin voimakasta keskustelua kolmannen sektorin merkityksestä,
tämän myös alleviivaa mietinnössä erittäin
vahvasti talousvaliokunta. Se käyttää sivukaupalla
sen toteamiseen, että järjestötoiminta
on monilla tavoin Suomen voimavara, jota on ehdottomasti vaalittava,
ja näkee kansallisena haasteena tämän
järjestelmän tehostamisen.
Puhemies! Tähän täytyy sanoa, että — eikö niin,
ministeri Pekkarinen — että välttämättä tämän
kolmannen sektorin tehostamiseen emme saa apuja, päinvastoin,
oikeastaan tuolta EU:n piiristä direktiivien osalta, koska
tämä on ainutlaatuinen tapa tuottaa palveluita
Suomessa, joka on hyväksi havaittu, niin kuin täällä ed.
Puisto erinomaisella tavalla esille toi. Ilman sitä meillä olisi
paljon paljon ohuempaa ja huonompaa se palvelutuotanto, joka meillä tällä hetkellä
on,
ja siksikin siitä on pidettävä huoli
kansallisesti, ennen kaikkea kansallisesti. Ja kyllä mielestäni tämä lainsäädäntöuudistus
myöskin siihen vastauksia antaa, miten se hoidetaan.
Samoin — ed. Pulliainen taisi mainita sen — erityisesti
maaseudulla tämä palvelujen tarjonta on ongelma.
Niin se on. Se on aivan totta. Jos sieltä häviää kolmas
sektori, siellä ei välttämättä kysynnän
ollessa niin pientä ole yksityisiä yrityksiä,
yrittäjiä, jotka sen palvelun tarjoaisivat, ja silloin
jää ainoaksi mahdollisuudeksi joko kunnan järjestämä tai
kolmannen sektorin järjestämä palvelu,
ja siksikin ... (Ed. Pulliainen: Kun olisi edes taito järjestää!) — Se
taito järjestää pitää olla,
mutta se taito pitää, ed. Pulliainen, olla myöskin
siinä hankinnassa, miten se tehdään. — Tätä haluan
alleviivata erittäin vahvasti. Se ei tule itsestään,
vaan se siihen pitää panostaa, niin kuin nyt Kuntaliitto ja KTM yhdessä ovat
tehneet.
Puhemies! Toinen asia, joka liittyy kilpailutukseen, joka liittyy
palveluihin, on seikka, johon haluan tässä lyhyesti
puuttua. Se on se, että meidän kilpailun toimintaympäristömme
monilla eri alueilla on muuttunut kovasti paljon lyhyen ajan sisään,
ja tässä myös laajempaa kilpailulainsäädännön
uudistusta tarvitsemme välttämättä,
jotta me pystymme kansallisesti kilpailemaan toimintaympäristön
laajentumisen takia. Se vaatii muutosta jo, että markkina-alueet
ovat monissa eri tapauksissa kasvaneet erittäin merkittävästi,
ja siksi kilpailulainsäädännön
on seurattava aikaansa, jotta tämä kansallinen
etu tässä toimii. Ennen kaikkea tässä on
kysymys yritysten mahdollisuuksista toimia, mutta kaiken kaikkiaan kaikki
sektorit huomioon ottaen.
Puhemies! Ihan lopuksi vielä ongelmasta, joka on otettu
myös esille, elikkä markkinaoikeuksien mahdollisesta
ruuhkautumisesta. Niin kuin valiokunta mietinnössään
kirjoittaa, hyvin pieni osa hankintapäätöksistä on
johtanut markkinaoikeuteen. Nythän markkinaoikeus on jonkin
verran saanut lisäresursseja, ja tämänhetkinen
käsittelyaika on se 8,4 kuukautta, ja voi olla, että tämän
lisäresurssin myötä käsittelyaika
jonkin verran lyhenee, mutta toisaalta ehkä haetaan nyt
rajoja tämän uuden lain mukaan, jolloin se saattaa hyvinkin
pysyä ennallaan.
Mutta valiokunta kiinnitti aivan erityisesti huomiota siihen,
että täällä on myöskin
kohta, jossa tuomioistuin voi määrätä yksityiselle
asianosaiselle määräyksen korvata julkiselle
asianosaiselle oikeudenkäyntikulut, ja tämä varmasti osittain
rajoittaa niitä turhia ja järjestelmällisiä valituksia,
joihin myös täällä on puututtu,
ja näinhän pitää myöskin
olla. Ja myöskin valiokunta on katsonut, että järjestelmän
rakenteellisia uudistuksia harkittaessa yhtenä vaihtoehtona voitaisiin
selvittää myöskin lautakuntatyyppisten
suositusten antamista keinona pienentää markkinaoikeuteen
kohdistuvaa painetta. Niistäkin on ihan hyviä kokemuksia,
ja se voisi olla yksi tapa, kun tänne on määrätty
se, että tätä lain toimintaa pitää seurata
ja siihen tarvittaessa sitten puuttua.
Pekka Kuosmanen /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Julkishallinnon toimesta hankintalaki, joka
nyt saatetaan voimaan, on paikallaan sillä tavalla, että tämähän
tukee tätä niin sanottua kunta- ja palvelurakenneuudistusta
eli suuremmat yksiköt jatkossa suorittavat kilpailun näistä kuntien
hankinnoista. Ainut ongelma on tietysti pienissä kunnissa,
koska monta kertaa sieltä puuttuu ammattitaito näitten
tarjousasiakirjojen laatimiseksi. Se on yksi ongelma.
Toinen ongelma on muodostunut vuosien mittaan: Niin sanottua
yrityssektoria, joka pystyy palvelemaan kuntasektoria, ei ole syntynyt
Suomenmaahan sen takia, että ei ole tarvetta ollut tähän
saakka. Mutta nyt tämän uuden kilpailuhankintalain
kautta tilannehan muuttuu ja vuosikymmenien mittaan tulee ammattitaitoista
porukkaa. Jos kunta ulkoistaa toimintaansa, niin silloin on mahdollista
saada enemmän ammattitaitoisia yrittäjiä tarjoamaan
kunnalle palveluja.
Mitä tulee näihin kuntien palveluihin, niin
niin sanottu lääkäripulahan vaivaa pienkuntia
Suomessa sillä tavalla, että ne ovat pakotettuja
hankkimaan lääkäripalvelut niin sanotuilta
lääkärifirmoilta, joitten pääpaikka
on näissä kasvukeskuksissa. Monta kertaa sitten
näiden niin sanottujen keikkalääkärien
tulo paikkakunnalle aiheuttaa sen, että henkilökohtaiset
lääkärin palvelut puuttuvat ja monta
kertaa nämä palvelut maksavat paljon enemmän
kuin kunnan tuottamat palvelut. Mutta nämä olosuhteet,
mitkä Suomessa ovat, ovat vaikuttaneet siihen, että kuntien
palkkaamien sosiaali- ja terveyspalvelujen suorittajien palkat ovat
liian alhaiset. Tämä on se ongelma, joka eduskunnan
pitäisi korjata.
Virpa Puisto /sd:
Arvoisa puhemies! On totta, että talousvaliokunta
on erittäin laajasti ja hyvin puuttunut juuri kolmannen
sektorin toimintaan, ja siinä varmasti osaltaan kaikkien
jäsenten lisäksi vaikuttaa se, että puheenjohtaja
Skinnari tuntee tämän alan ja on tuonut oman asiantuntemuksensa
mukaan tähän arviointiin. Se on erittäin hyvä.
Niihin asiakirjoihin tullaan vielä palaamaan.
Tässä suurin ongelma, jonka haluan vielä kertaalleen
tuoda esiin, on se, että meillä järjestösektori,
kolmas sektori, satavuotisen historiansa myötä omaa
sellaista osaamista, jota eivät juuri perustetut firmat,
laajatkaan, kansainvälisetkään, kykene
tuomaan tähän peliin mukaan. Se ei ole syyllinen,
joka löyhää köyttä paljon
vetää, vaan se, joka sitä antaa. Kuvaava
on se, että Raha-automaatin niin sanotussa laajennetussa piispainkokouksessa,
jossa olivat eri palvelujen tuottajatahot mukana, yritykset olivat
sitä mieltä, että niiden tulee saada
myös palvelujen kehittämis- ja suunnittelurahat,
jotta ne voivat kehittää tuotetta, jota he sitten
myyvät. Kyllä me olemme pitkällä silloin
metsässä.
Toivon, että ministeri Pekkarinen jonakin illan hetkenä uudelleen
lukee sen teoksen ja tutkimuksen ja selvityksen, jonka Valtiontilintarkastajat
teki noin puolitoista vuotta sitten järjestöjen tilasta
silloin, kun ensimmäiset vaaran merkit olivat ilmassa.
Muistatte varmasti, että jätimme sen silloin teille
ja silloiselle valtiovarainministeri Kalliomäelle ja kerroimme,
mitkä ovat nämä todelliset uhkat.
Yleiskeskustelu päättyy.