2) Hallituksen esitys laiksi Suomen Teollisuussijoitus Oy -nimisestä valtionyhtiöstä
annetun
lain 1 ja 2 §:n muuttamisesta
Martin Saarikangas /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Tämä lakiehdotus on
sinänsä hyvä, mutta lyhkäisesti
todettuna me emme hyväksy valiokunnan lausumaehdotusta.
Se edellyttäisi toimintaa, joka ei mielestäni
sovi Teollisuussijoituksen rooliin siten kuin se on määritelty.
Sitä vartenhan maastamme löytyy Finnvera ja muita, joiden
tehtävänä on huolehtia tällaisista
enemmän riskiin suuntautuvasta sijoitustoiminnasta. Sen
takia toteankin, että niin Suomessa kuin Euroopan laajuisesti
valtion rahoittajanroolia on perusteltu nimenomaisesti niin kutsutuilla
markkinapuutealueilla, joihin ei kohdistu riittävästi
yksityistä rahoitusta mutta jotka elinkeinopoliittisesti
ovat tärkeitä. — Nämä ovat
lainauksia ministeri Pekkarisen kirjoituksesta.
Valtion rahoituksen kohdentaminen sinne, missä jo on
riittävästi yksityistä rahoitusta, ei
tuo mitään lisäarvoa verovarojen käytölle.
Mitä enemmän Teollisuussijoituksen varoja sijoitetaan
kohteisiin, joihin on saatavissa riittävästi yksityistä rahoitusta,
sitä enemmän se on pois elinkeinopoliittisesti
kohdennetun rahoituksen osuudesta. Suorien sijoitusten
osuuden voimakas kasvattaminen merkitsisi Teollisuussijoituksen resurssien
painottamista tähän toimintaan rahastosijoitustoiminnan
kustannuksella, ja tällaista kehitystä me emme
pidä toivottavana.
Tämän johdosta esitämme vastalauseen,
joka on mietinnön liitteenä. Sen perusteella totean, että valiokunnan
mietintöön sisältyvä lausumaehdotus
tulisi hylätä.
Pekka Kuosmanen /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Itse olen ollut Teollisuussijoituksen
sijoitusneuvostossa jo lähes 12 vuotta eli alusta alkaen
ja seurannut Teollisuussijoituksen toimintaa. Toiminnan sijoitusvolyymi
on kasvanut vuosi vuodelta, ja se pääoma, mitä valtio
on sijoittanut Teollisuussijoitukseen, on lähes puolitoistakertaisesti
kasvanut. Vaikka riskinottokynnys on ollut Teollisuussijoituksessa
erittäin alhainen, niin siitä huolimatta olemme
hyvin onnistuneet hoitamaan Teollisuussijoitukselle annetut tehtävät.
Mutta minäkin puutun tähän valiokunnan
lausumaehdotukseen sillä tavalla, että se on hiukan ristiriidassa
meidän aiemmin suorittamiemme toimintojen kanssa. Tässä vastalauseessa
lukee, että Suomen Teollisuussijoitus Oy:n toiminnan tulee
perustua rahastosijoituksiin. Suorien sijoitusten tulee säilyä valtion
muiden yksiköitten tehtävänä.
Tätä toimintaa me juuri olemme tehneet siellä Teollisuussijoituksessa.
Näin ollen kannatan ed. Saarikankaan tekemää vastalausetta.
Ensimmäinen varapuhemies:
Ehdotukset tehdään vasta asian toisessa käsittelyssä.
Ed. Reino Ojala merkitään
läsnä olevaksi.
Reijo Laitinen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Lakiehdotus on hyvin perusteltu, ja
talousvaliokunta on tehnyt mielestäni hyvää ja
perusteellista työtä. Tässä laissahan
ehdotetaan muutettavaksi yhtiön sijoitustoimintaa siten,
että sitä ei rajoitettaisi oman pääoman
ehtoisiin sijoituksiin vaan yhtiö voisi tehdä uuden
osakeyhtiölain tultua voimaan käytännön
mukaisesti myöskin pääomasijoituksia.
Alun perin, kun Tesi perustettiin ja laki säädettiin,
lähtökohtahan oli se, että toiminnalla pääomasijoitustoimialalla
pystytään täyttämään markkina-aukkoja.
Tässä suhteessa Tesi on toiminut mielestäni
hyvin, myöskin taloudellisesti sillä tavalla,
että voidaan todeta, että Tesin viime vuosikin
oli kohtalaisen hyvä. Valtio on tilanteen mukaan Tesiä pääomittanut.
Minä arvioisin sillä tavalla, että kun
nyt tämän vuoden talousarviossa ei ole esityksiä Tesin
pääomittamiseksi, niin se aika joka tapauksessa
meillä edessä on, että näin
tulee tehdä.
Kaiken kaikkiaan sijoitussopimukset, joita yhtiöllä on,
olivat viime vuoden loppupuolella semmoinen 360 miljoonaa euroa,
ja valtiohan on sijoittanut yhtiöön noin 270 miljoonaa
euroa.
Ponsi, mihin täällä edustajat Saarikangas
ja Kuosmanen puuttuivat, on minun mielestäni ihan oikea.
On hyvä, että valiokunta on nostanut tämän
asian pöydälle. Tämä lausumaehdotus
lähtee siitä, että eduskunta edellyttää,
että hallitus selvittäisi, miten Suomen Teollisuussijoitus
voi parhaiten toteuttaa elinkeinopoliittista tehtäväänsä kohdentamalla
joustavasti sijoituksiaan pääomarahastoihin suorina
sijoituksina niin, että yhtiö voi saavuttaa pitkällä aikavälillä myöskin
liiketaloudellista kannattavuutta. Minusta tämä selvitys
on järkevä tehdä. Kyllähän
alun perin, no, ei alun perin, alkuaikoja en muista, mutta joka
tapauksessa Suomen Teollisuussijoitukselle on annettu elinkeinopoliittinen
tehtävä. Meidän pitää myöskin
huolehtia siitä, että sen on mahdollista sitä tehtäväänsä myöskin
toteuttaa.
Kaiken kaikkiaan tämä lakiesitys on tarpeellinen
ja siihen liittyvä mietintö on hyvä koskien myöskin
tuota lausumaehdotusta.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ihan kiitosta siitä,
että joka tapauksessa tästä itse laista
ollaan yhtä mieltä. Sitten tämän
lausuman osalta näyttää olevan vähän
erilaista käsitystä, eikä se nyt ole
niin vaikea ymmärtää, että on
vähän erilaista käsitystä. Tosin
minun oli kyllä vähän vaikea ymmärtää,
että ed. Saarikangas perusteli hivenen toisella tavalla
tämän vastalauseensa ja sitten ed. Kuosmanen perusteli
minun mielestäni vähän vastakkaisilla
perusteilla. Mutta minä ehkä ymmärsin
väärin, ehkä saan myöhemmin
selostusta siihen tämän keskustelun ulkopuolella.
Ed. Laitisen puheenvuoron johdosta vaan aivan lyhyesti totean,
että todellakin on niin, että tämän
hallituksen aikana ei Tesiä ole valtio juuri pääomittanut.
Osin tämä on tietysti seurausta siitä,
että Tesillä on mennyt hyvin näiden menneitten
vuosien aikaan. Sillä on erinomaisia eksittejä muutama
kappale, joista kertaheitolla aina tulee kymmenen tai jopa muutama
kymmenen miljoonaa euroa parhaimmillaan. Se on antanut sen liikkuma-alan,
millä Tesi on voinut toimia hyvin tässä menneitten
vuosien aikaan.
Mutta yhdyn ed. Laitisen siihen ajatukseen, että tässä ei
voi tuudittautua tavallaan siihen ajatukseen, että Tesi
pystyy hoitamaan sen aika varhaisessa vaiheessa sille uskotun markkinatehtävän
niin, että se pystyy ihan tuolta markkinoilta vuosittain
aina tekemään sellaista tulosta, että se tulos
riittää sitten siksi pääomahuoltotarpeeksi, mikä sillä on,
eli on varauduttava todellakin siihen, että jatkossa pääomitetaan 5
Teollisuussijoitusta.
Mitä vielä tulee sitten tavallaan tähän
ponnen alueeseen, niin kun meillä on useita julkisia toimijoita,
jotka ovat vain sitä varten, että ne täydentävät
markkinaehtoisia toimijoita, niin kyllä siinä aika
tarkka saa olla kuitenkin, missä määrin Tesi
lähtee tänne private equity -alueelle, ja se rajankäynti
on aika herkkä. Minusta tämä valiokunnan
mietintö näiltä osin kuitenkin tässä herkässä maastossa
kulkee aika taitavalla tavalla.
Pekka Kuosmanen /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Kun olen huomannut tuossa Teollisuussijoituksen
sijoitusneuvostossa sellaisen epäkohdan, että julkishallinnon
eli valtion omistamat yritykset kilpailevat samoista hankkeista
vuodesta toiseen, kysyn teiltä, ministeri Pekkarinen, mitä tälle
asialle voitaisiin tehdä.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Nyt minun täytyy kyllä sanoa,
että en oikein ymmärtänyt, koskeeko tämä sitä,
että Teollisuussijoitus ja Finnvera esimerkiksi jossakin
tilanteessa kilpailevat, vaiko mitä. Minä joudun
esittämään näin päin
kysymyksen, jos puhemies sallii.
Pekka Kuosmanen /kok:
Arvoisa puhemies! Nimenomaan tämä ongelma
on siellä, että Finnvera, Tekes ja nämä kilpailevat
samoista hankkeista ja sitten vihdoin viimein monta kertaa se kaatuu
Teollisuussijoitukseen tämä hanke, koska riskit
ovat niin suuret. Voisikos ministeri vaikuttaa sillä tavalla,
että samoista hankkeista ei julkishallinto kilpailisi?
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Puhemies! Ensinnäkin sellaista tilannetta ei pitäisi
olla teoriassakaan olemassa, että Tekes ja Finnvera tai
Tekes ja Teollisuussijoitus kilvoittelevat samasta hankkeesta, koska
niiden tehtävä on ihan erilainen. Tekes rahoittaa
vain teknologiahankkeita, avustaa tai joissakin tapauksissa lainoittaa
tällaisia teknologiahankkeita. Sitten taas Finnvera joko
myöntää takauksia tai myöntää luottoja
ja eräissä tapauksissa myöskin tuonne
pääomasijoitusyhtiöiden toimintaan osallistuu,
ja Tesi on taas pääomasijoituksen puolella täällä kaikista
varhaisimmassa vaiheessa. Kyllä tämän
työnjaon pitäisi olla selvä.
Yksi esimerkki: Esimerkiksi nämä Teollisuussijoituksen
varhaisimman vaiheen rahoitusinstrumentit — tässä viitataan
ilmeisesti tähän Averaan — ovat sellaisia,
että niissä Avera voi olla mukana ilman, että siinä on
tätä yksityistä partneria, mutta aina
kaikissa Finnvera-hankkeissa pitää olla myöskin
yksityinen partneri, joka on vähintään
50 prosentilla mukana siinä pääomasijoituksessa
silloin, jos Finnvera on pääomasijoittajana kuvioissa
mukana. Kyllä voi olla, että joskus on tämmöinen
kilpailualue, jossa molemmat ovat, mutta minä en ymmärrä,
että se on haittaavaa, jos jonkun verran tässä päällekkäisyyttä on.
Sitä on aika vähän lopulta kuitenkin.
Reijo Laitinen /sd:
Puhemies! Minä ymmärsin myöskin,
että ed. Kuosmanen viittasi nimenomaan Averaan. Työnjaon
näitten eri toimijoitten kesken pitäisi olla selkeä,
ja se varmasti sitä onkin, mutta aivan aiheellista on puuttua
siihen kysymykseen, miten sitten keskinäinen tiedonkulku
ja tiedonvälitys näitten yhtiöitten välillä eri asioissa
menee. Kun täällä valiokuntakin korostaa
sitä, että keskinäinen yhteistyö muun
muassa tiedonvälityksen kautta on välttämätöntä,
niin se on varmaan tällä tavalla. Kyllä tässä semmoisia pieniä jännitteitä on
olemassa käytännön toiminnassa, vaikka
sen työnjaon sinänsä, niin kuin ministeri
täällä sanoi, pitäisi olla ihan
selkeä. Yhteistyötä enemmän,
sitä tässä tarvitaan.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Voi olla, että tällaista
pientä jännitettä on, mutta sitä joutuu
kysymään, onko se hirveän huono asia,
jos sitä jännitettä sitten on.
Mitä vielä tulee Averan toimintaprofiiliin,
fokukseen, mihin sen pitää keskittyä eduskunnan täällä ja
talousvaliokunnan valmisteleman lain mukaan, ja siihen, mitä Finnvera
voi tehdä, niin yksi erittäin keskeinen ja tärkeä rajankäynti
liittyy juuri siihen, että Avera voi ja sen lain mukaan
itse asiassa pitää olla mukana siellä varhaisimmassa
vaiheessa, siellä, minne markkinaraha ei tule, siellä,
mihin markkinaraha ei tule. Se on Finnveran tytäryhtiö tämä Avera,
sen pitää hoitaa se siivu, ja sillä on
valtuus tehdä ja se nimenomaan tähän
saakka ymmärtääkseni on aina tehnyt sijoitukset
niin, että niissä se Averan osuus ylittää 50
prosenttia siitä sijoitetusta pääomasta, minkä pääomasijoittajat
ovat siihen yritykseen laittaneet.
Mutta taas Finnveran muun toiminnan tai Teollisuussijoituksen
varsinaisen toiminnan osalta niillä tätä oikeutta
ei ole. Aina mukaan lähtiessään yksityisen
partnerin pitää laittaa enemmän kuin
50 prosenttia omaa pääomaa siihen hankkeeseen.
Tämä mielestäni on yksi tärkeä ikään
kuin rajankäynti näiden, Averan ja sitten Finnveran
muun toiminnan ja Teollisuussijoituksen toiminnan, välillä.
Yleiskeskustelu päättyy.