Täysistunnon pöytäkirja 138/2006 vp

PTK 138/2006 vp

138. TIISTAINA 9. TAMMIKUUTA 2007 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

14) Hallituksen esitys laeiksi sosiaalisista yrityksistä annetun lain sekä julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 9 ja 11 §:n muuttamisesta

 

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Aivan lyhyesti: Tietysti haluan kiittää ensinnäkin hallitusta siitä, että näinkin nopeasti uuteen lainsäädäntöön ollaan tekemässä nyt täsmennyksiä, ja vaikkakaan kahdessa vuodessa tästä sosiaalisten yritysten laista ei ole tullut mitään suurta menestystarinaa, jaksan kuitenkin uskoa, että tämä on hyvä tapa työllistää vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä.

Sain käsiini itse asiassa Suomen ensimmäisen sosiaalisen yrityksen sähköpostiviestin, jossa oli tehty laskelmia tämän hallituksen esityksen mukaisesti. Tässähän yksi keskeisimpiä uudistuksia tulee olemaan se, että palkkatuki muutetaan prosenttiperusteiseksi. Siellä oli tehty laskelmia, joiden mukaan muun muassa erään työntekijän osalta, joka saa tällä hetkellä 882 euroa kuukaudessa palkkatukea, tuo tuki tulee laskemaan, ja uskallan väittää, että nyt valmistelussa ei varmasti tällaista ole haluttu. Toivonkin, että valiokunnassa tämä otetaan huomioon.

Se, että yli 300 suomalaista on saanut työpaikan sosiaalisista yrityksistä, on tietysti hieno saavutus sinänsä, ja hallitus on asettanut tavoitteeksi, että vuonna 2008 ne luvut tulevat kaksinkertaistumaan. On sinänsä vähän harmillista, että nyt kohderyhmää ei uskallettu vielä laajentaa. Mielenterveyspotilaat ovat yksi ryhmä, joka useimmiten on väliinputoajan asemassa, mutta toivon mukaan tässä voidaan edistyä tulevina vuosina.

Keskustelu päättyy.