Johannes Koskinen /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta ei eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksen yhteydessä ottanut tänä vuonna mitään erityistä asiaa laajemmin selvitettäväksi. Pidämme kertomuksen koostumusta ja siihen liitettyjä oikeusasiamiesten katsauksia hyvin toimitettuina, ja ne avaavat laajemminkin laillisuusvalvonnan kuvaa Suomessa.

Kertomuksessa on oma jakso Ihmisoikeuskeskuksesta, jolle kertomusvuosi oli ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Kokemukset sekä Ihmisoikeuskeskuksen toiminnasta että oikeusasiamiehestä, Ihmisoikeuskeskuksesta ja sen ihmisoikeusvaltuuskunnasta muodostuvan Suomen kansallisen ihmisoikeusinstituution rakenteesta ovat hyvin myönteisiä. Lain mukaan Ihmisoi-keuskeskuksen tehtävät liittyvät perus- ja ihmisoikeuksien edistämiseen ja turvaamiseen, ja yhtenä keskeisenä ajatuksena Ihmisoikeuskeskusta perustettaessa on ollut perus- ja ihmisoikeustoimijoiden välisen yhteistyön tiivistäminen.

Valiokunta korostaa tässä mietinnössään ihmisoikeustyön rinnalla myös perusoikeuksien... (Hälinää)

Niin, siis valiokunta korostaa tätä perusoikeuksien edistämis- ja turvaamistyön merkitystä Ihmisoikeuskeskuksen toimintaa kehitettäessä, eli kyseessä on sama asia, johonka aikoinaan Ihmisoikeuskeskusta perustettaessa haluttiin panostaa: välttää sitä, että syntyy kaksilinjaisuutta, että olisi tätä kansainvälistä ihmisoikeusvalvontaa ja raportointia sinne ja siitä ihan omaa, erillistä elämäänsä eläisivät sitten nämä kansalliset perusoikeudet ja niiden valvonta. Suomessahan on se onnellinen tilanne, että meillä on tuoreet perustuslain perusoikeudet ja ne vastaavat kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja niiden kautta pystytään paljon vahvemmin maan sisäisesti sekä tuomioistuimissa että hallinnossa valvomaan ja voimistamaan ihmis- ja perusoikeuksien toteuttamista. Ja sen takia on hyvä pitää kaiken aikaa rinnakkain perus- ja ihmisoikeudet eikä lähteä sitten eriyttämään tällaista ihmisoi-keuslinjaa erilleen tuosta perusoikeuksien valvonnasta ja kehittämisestä.

Oikeusasiamiehen toiminta on tilastojen valossa ollut tehokasta ja tehostunutta. Kanteluiden määrä on lähes ennätystasolla, ja kuitenkin on pystytty ratkaisuja tekemään enemmän kuin edellisvuonna oli kanteluita ja ratkaistiin noin 250 kantelua enemmän kuin niitä tuli vireille. Keskimääräinen käsittelyaikakin on saatu 4,2 kuukauteen, kun se edellisen vuoden päättyessä oli 5,4 kuukautta, eli kyseessä on prosentuaalisesti hyvin merkittävä nopeutuminen. Oikeusasiamiehen kanslia saavutti kertomusvuonna kanteluiden enintään vuoden käsittelyaikaa koskevan tavoitteen. Edellisen kerran näin on ollut 20 vuotta sitten. Eli tästä toiminnan tehokkuudesta ja suunnitelmallisuudesta Oikeusasiamiehen kanslia ja oikeusasiamies ansaitsevat kiitokset.

Perustuslakivaliokunta nimenomaisesti mietinnössään toteaa, että pidämme tärkeänä, että Oikeusasiamiehen kansliassa on saavutettu kanteluiden enintään vuoden käsittelyaikaa koskeva tavoite huolimatta kanteluiden määrän voimakkaasta kasvusta. Vuoden 2014 alussa ei enää ollut vireillä yhtään yli vuoden vanhaa kantelua. Osaltaan tähän vaikutti vuonna 2011 tehty lakiuudistus, joka on mahdollistanut voimavarojen tarkoituksenmukaisemman kohdentamisen sellaisiin asioihin, joissa oikeusasiamies voi aidosti auttaa kantelijaa tai muuten ryhtyä toimenpiteisiin. Eli näitä kovin vanhoja tai useaan kertaan käsiteltyjä asioita voidaan jättää vähemmälle.

Kokonaisuutena siis vuosi on ollut oikeusasiamiehen toiminnassa onnistunut, ja myöskin tuo vuosijulkaisu on hyvin toiveiden suuntainen. Perustuslakivaliokunta saattoi tyydytyksellä todeta, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta. — Kiitos.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomus kattaa kansalaisen elämisen kirjon laidasta laitaan, ja usein oikeusasiamiehen toimistoon tulevissa kanteluissa on kyse toimeentuloon liittyvistä kysymyksistä. Itse tarkastelin erityisesti asiaryhmää, joka liittyy työvoimaan ja työttömyysturvaan, ja tässä kertomuksen esittelytekstissä on kyllä tunnistettu hyvin vaikea työttömyystilanne, työhallinnon toiminnan jatkuva muutos, henkilöstön ja henkilöstön koulutuksen aliresursointi ja asiakkaan tukala asema byrokratiaviidakossa.

Vuoden 2013 aikana vireille tuli kaikkiaan 185 tämän asiaryhmän kantelua, ja se on kyllä aika paljon. Ratkaisuista yli viidennes johti viranomaistoiminnan arvosteluun. Se osuus on poikkeuksellisen korkea ottaen huomioon kaikki hallinnonalat, ja se kyllä kertoo siitä, että työhallinnon toiminnassa läheskään kaikki ei ole kohdallaan. Silloin, kun viranomaisen moitittava menettely kohdistuu työvoimapoliittiseen lausuntoon, sen määräaikaan tai sisältöön, on kyse suoraan siitä, onko työttömällä rahaa edes perusasioitten turvaamiseen: vuokranmaksuun, ruokaan tai lääkkeitten ostamiseen.

Toivon kyllä, että oikeusasiamiehen toimisto paneutuu kuluvana vuonna erityisellä tarmokkuudella seuraamaan työttömien oikeuksien toteutumista, sillä näppituntumalla voi sanoa aika lailla varmasti, että tilanne pahenee koko ajan. Esimerkkejä siitä, että tehdyt tarkastukset ovat johtaneet suoriin ja korjaaviin toimiin, on: esimerkiksi kun oikeusasiamiehen toimiston apulaisoikeusasiamies on käynyt tarkastamassa homekouluja, niin heti vastaavat viranomaiset ovat ryhtyneet korjaamaan niitä ongelmia. Toivon kyllä, että koko työhallinto ja työttömien oikeudet otetaan kuluvana vuonna erityisen tarkkailun alle.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013 on jälleen tylyä luettavaa asioista, jotka toistuvat näissä kertomuksissa vuodesta toiseen ilman, että tapahtuu parannusliikettä hallinnossa.

Sivulla 66—67 on otsikko "Puutteet vanhusten oloissa ja kohtelussa". Siinä todetaan, kuinka laitoshoidossa ja palveluasumisen yksiköissä asuu kymmeniätuhansia vanhusasiakkaita. Jatkuvasti tulee ilmi ravinnon, hygienian, vaippojenvaihdon, kuntoutuksen ja ulkoilun puutteita sekä riittämättömän henkilökunnan korvaamista liiallisella lääkityksellä. Myös kotona asuvien avopalveluvanhusten turvallisuudessa, ulkoilun järjestämisessä ja asiointipalveluissa on puutteita.

Vanhustenhoidossa käytettävien itsemääräämisoikeuden rajoittamistoimenpiteiden tulisi perustua lakiin. Vaadittava säädöspohja puuttuu kuitenkin kokonaan. Lakiuudistus on vireillä, mutta sen valmistelu on viivästynyt. Kysyisinkin tässä yhteydessä hallituspuolueilta: kuinka on mahdollista, että vanhusten asemaan ei tule kohennuksia, ja kuinka on mahdollista, että edelleen säädöspohja puuttuu kokonaan? Lakiuudistus on sentään vireillä, mutta senkin valmistelu on viivästynyt. Miten tämä on mahdollista? Kaikenlaisia muita asioita hallitus on edistänyt, kuten EU:n ulkopuolella asuvien henkilöiden, joilla ei ole papereita, terveydenhoitokustannuksia Suomella on varaa maksaa, mutta omista vanhuksista ei kanneta samalla tavalla huolta.

Arvoisa puhemies! Myös sivulla 88 on vakavaa tekstiä siitä, kuinka vanhuksia kohdellaan: "Ryhmäkodissa ei ollut niin tilavaa pesuhuonetta, minne vuodepotilaan olisi voinut viedä pestäväksi lavetilla. Tämä aiheutti sen, että vaippoja käyttäviä vuodepotilaita ei pystytty pesemään muutoin kuin sängyssä pesulapuin — epäselväksi jäi, kuinka usein ryhmäkodin vuodepotilaita tosiasiassa kylvetettiin palvelutalon 4. kerroksen pesutiloissa." Tämä on aivan järkyttävää tekstiä hyvinvointivaltio Suomessa. Kuka puolustaa vanhuksia? Meillä ei ole vanhusasiamiestä, vaikka olemme perussuomalaisissa useaan kertaan esittäneet, että olisi vanhusasiamies, joka näitten vanhusten oikeuksia valvoisi aktiivisesti. Sen sijaan meillä on ihmisoikeuskeskusta, ihmisoi-keusvaltuuskuntaa, ihmisoikeusinstituutiota, vähemmistövaltuutettuja ja siellä lukuisia virkamiehiä, jotka paperilla hoitavat asioita, jotka tekevät toisilleen raportteja ja jotka matkustelevat ulkomailla ja edistävät ihmisoikeuksia näin teoriassa, mutta käytännössä Suomessa lukuisat vanhukset ovat heitteillä. Mielestäni meidän pitäisi resursseja kohdentaa merkittävästi enemmän konkreettiseen vanhustenhoitoon.

Lisäksi tässä sivulla 88 kuvataan, kuinka "ryhmäkodin hoitoon sisältyvä ulkoilu tapahtui pääsääntöisesti parveketerassilla, toisessa ryhmäkodissa vähintään kerran viikossa ja toisessa noin kaksi kertaa kuukaudessa." "Yhdessä tarkastetussa ryhmäkodissa yksikään asukas ei käynyt ulkona joka päivä."

Arvoisa puhemies! Suomessa vangeilla on oikeus päästä ulkoilemaan tunniksi päivässä. Suomessa on pidetty paljon meteliä siitä, että meillä joissakin vankiloissa on paljusellejä, ja ne paljusellit ovat epäinhimillisiä joittenkin mielestä, mutta kukaan ei kanna huolta siitä, että vanhukset joutuvat makaamaan märissä vaipoissa, eivät pääse asianmukaisesti pesulle ja he eivät myöskään pääse ulos joka päivä, minkä heillä pitäisi olla ihan rutiinihoitokäytäntö.

Arvoisa puhemies! Toivoisin, että näihin vanhustenhoidon epäkohtiin voitaisiin puuttua mahdollisimman nopeasti: riittävästi resursseja tähän tarkoitukseen.

Elisabeth Nauclér /r:

Värderade herr talman! Justitieombudsmannens berättelse är en gedigen redogörelse för det gedigna arbete som utförts. Det är en skrift som förtjänar att närmare studeras. Då finner man — inte bara bilder, berättelsen är numer nämligen illustrerad — utan så hittar man i den vanliga redogörelsen områden som traditionellt utsätts för kontroll därför att de berör människors mest sårbara områden. Som fångvården, den sociala sektorn, barnens rättigheter och så vidare.

Noteras kan att det särskilda temat för år 2013 var jämlikhet och jämställdhet. Det som fått ett allt större utrymme både i berättelsen och här i debatten är människorättsfrågor och Människorättscentret. Grundlagsutskottets ordförande Koskinen talade om förhållandet mellan grundrättigheter och mänskliga rättigheter. Fast mänskliga rättigheter borde vara ett begrepp som är allmänt känt och accepterat finns det de som ifrågasätter om vi ska sätta resurser på området. I den ideella av ideella världar behövs inget särskilt område som betecknas som människorätt. Alla följer alla lagar, myndigheterna fattar alltid riktiga beslut och de behöver inte övervakas, men så är inte fallet i verkligheten.

Utbildning är en viktig del i arbetet, men också det internationella samarbetet, utlåtanden och ställningstaganden kräver resurser. Vi måste kunna mäta oss med andra. I samband med inrättandet av institutet tillsattes en delegation bestående av 20—40 medlemmar, en ganska stor samling. Med intresse skulle man läsa lite mer om hur deras roll är och hur det fungerar i praktiken. Kanske kommer det i nästa berättelse.

Berättelsen innehåller nästan alltid ett avsnitt om språket och språkproblem. Den här gången finns ett särskilt avsnitt om behandlingen av åländska ortnamn på kartor, och upphovet till klagomålet är att i den globaliserade cybervärlden har Åland i många sammanhang tappat sitt namn. Man kan hitta både the Ahvenanmaa Islands, les îles d"Ahvenanmaa och die Åland Inseln på nätet. Namnet Åland är ett varumärke som många är rädda om, och jag ska inte uppehålla mig vid behandlingen, den finns rätt ingående återgiven i berättelsen. Det jag däremot tänkte uppehålla mig vid är det som inte står, nämligen att justitieombudsmannen begärde utlåtande av Ålandsdelegationen för en uttolkning av självstyrelselagen och att Ålandsdelegationen var av en helt annan åsikt än vad JO kom fram till.

Ålandsdelegationen är ett organ som instiftades av Nationernas förbund i Genève 1921 och som ska fungera som den högsta uttolkaren av Ålands självstyrelselag. Den består av två representanter utsedda av Finlands regering och två utsedda av Ålands lagting. Som ordförande fungerar statens representant på Åland, som utses av presidenten på förslag av lagtingets talman. Om deras tolkning av självstyrelselagen i förhållande till de åländska lagarna ifrågasätts måste ärendet föras till högsta domstolen.

Ålandsdelegationen är just ett av de organ som väcker internationellt intresse när man talar om Ålands autonomi som ett exempel på en konfliktlösningsmekanism. Att justitieombudsmannen begärt utlåtande av Ålandsdelegationen och inte omfattat deras folkrättsliga expertis och uttolkning av självstyrelselagen är i sig anmärkningsvärt, men mest anmärkningsvärt är kanske att det inte ens noterats i berättelsen. Grundlagsutskottet har valt att inte nämna detta i sitt betänkande, men har i sitt protokoll från mötet gjort en anteckning.

Herr talman! Ålandsdelegationen har sedan beslutet i Genève 1921 haft rollen som den högste uttolkaren av självstyrelselagen och det är viktigt att det även i fortsättningen får så förbli. För en tid sedan valde också handels- och industriministeriet att ifrågasätta Ålandsdelegationens tolkning av självstyrelselagen och möjligheten att lösa frågan om stöd till vindkraften. Efter många turer är den lagen nu här i riksdagen. Det blir alltså möjligt just som Ålandsdelegationen sagt.

Att göra internationella lösningar beroende av nationell lagstiftning är en internationell trend som inte bara förekommer här hos oss. Jag ska inte trötta ut er med mer uppräkningar, men en sak är säker: det finns all anledning för oss att slå vakt om Ålandsdelegationens roll och ställning. Den får inte försvagas.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Vakiintuneen tavan mukaisesti saamme tämän kertomuksen taas tänä vuonna, ja tuon terveisiä myöskin kentältä. Tätä on myös luettu varmaan tuolla tämän talon ulkopuolellakin. Työ on tehty huolellisesti ja säädösten mukaisesti, mutta kanteluiden määrään liittyen voisi kuitenkin esittää sen kysymyksen, ovatko kaikki kantelijat tyytyväisiä kertomuksen sisältöön, onko hallinto ollut oikeudenmukaista, asiantuntevaa ja onko ollut vilpitön tahto pyrkiä siihen oikeudenmukaiseen ratkaisuun.

Laillisuusvalvonnan tehtävänä on valvoa nimenomaan hallinnon laillisuutta, mutta kuitenkin vuodesta toiseen kanteluiden määrä on lisääntynyt, ja viime vuoden vastaavassa tilanteessa kerrottiin Oikeusasiamiehen kanslian saavuttaneen uuden ennätyksen, elikkä kanteluiden määrä ylitti 5 000. Saamani palautteen mukaan kertomus voisi olla helpommin tulkittavissa ja luettavissa, niin että nämä kokonaismäärät ja niistä aiheutuneet ratkaisut ja tehdyt toimenpiteet olisivat selkeämmin siinä johdonmukaisessa linjassa, miten on menetelty eli minkälainen ratkaisu ja sanktio kulloinkin on kyseessä. Ja joka tapauksessa tämä kanteluiden määrän kasvu on mielestäni huolestuttavaa, ja jokaisella jutulla on myös hintansa.

Saamani tiedon mukaan Lauri Lehtimaja esitti kaudellaan, että kaikkia kanteluita ei diaarioitaisi, sillä kanslia hukkuu kanteluihin. Eli lieneekö tätä perua, että näitä ei olisi otettu sitten vastaan niin paljon kuin on tilastoitu?

Lisäksi näistä toimenpiteistä — virkasyyte, huomautus, käsitys, esitys — olisi mielestäni myös esitettävä niitten vaikutus, millä tavalla ne ovat muuttaneet kantelun kohteena olevien tilanteiden asiantilaa.

Tietysti on syytä myös kysyä, miksi kanteluiden määrä lisääntyy. Samalla on myös todettava se, että käsittelykustannukset nousevat. Totta kai täytyy olla valitusoikeus, mutta mielestäni tämä on kuitenkin hallintoa koskeva kysymys, joka saattaa kantelijan kohdalla olla myöskin ihan hyvin elinkeinoelämää ja talouselämää jarruttava asia, ja vaikutuspiirissä on myös muita ihmisiä.

Me elämme taloustaantumassa, jossa puolueesta riippumatta puhutaan kestävyysvajeesta. Me toteamme, että meillä on liikasääntelyä, meillä on liikaa hallintoa, joka ei ole osa — niin kuin eilen VTV:n erilliskertomuksen yhteydessä tuli esiin, että Ruotsissa puhutaan tuotantopotentiaalista — sitä tuotantopotentiaalia. Meidän on pakko jollain lailla byrokratiaa ja hallinnollista taakkaa keventää. Veronmaksajien määrä yksinkertaisesti vähenee, mutta ne kulut kasvavat ja pysyvät meillä, mitkä lakisääteisesti ovat, ja meidän monet menomme ovat hyvin lakisidonnaisia.

Kansanedustajakaudellani kentältä tulee tietoa, otetaan yhteyttä eli koetaan se, että kansalainen joutuu hallintotoimien kohteeksi ja voi menettää jopa omaisuutensa. Valituskierteessä viranomaistoimissa kuitenkin on nähtävissä, että viranhaltijat puolustavat kyllä toisiaan alhaalta ylös saakka. Sekin on ihan ymmärrettävää, mutta tässä sitten viimeiseksi tilanteeksi jää kantelu laillisuusvalvojalle. Kuitenkin tämän koko kanteluketjun ollessa kysymyksessä tuomioistui-messa periaatteessa kyllä se kantelija on useimmiten sitten vielä siinä heikommassa osassa. Kaikkea ei voi mielestäni perustella myöskään hävinneen katkeruudella.

Hallinnon pitäisi olla keskustelevampaa myös siltä osin, etteivät viranhaltijat ja eri virastot valita toistensa päätöksistä ja että näistä pystyttäisiin aina keskustelemaan etukäteen. Tämäkin aivan varmasti parantaisi myös virkaratkaisujen laatua ja vähentäisi kanteluiden ja näitten hallintomenettelyjen määrää.

Päätökset eivät välttämättä kuvaa tämänkään kertomuksen valossa ihan kaikkea siitä oikeusimagosta, jota Suomessa pidetään yllä.