Virpa Puisto /sd (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtiontilintarkastajien kertomus on nyt käsitteillä vuodelta 2003 ja vuodelta 2004. Vaalikaudeksi 2003—2007 valitut valtiontilintarkastajat antavat eduskunnalle ensimmäisen kertomuksensa. Kertomuksemme käsittelee siis vuotta 2004. Tänä vuonna eduskunnalle on luovutettu kaksi kertomusta, joista toisessa käsitellään vuoden 2003 asioita. Esittelen seuraavassa molempia kertomuksia käyttämättä kuitenkaan toivottavasti kaksinkertaista aikaa.

Kertomuksemme valmistelu vuodelta 2004 poikkeaa aikaisemmista kertomuksista. Se on aihevalinnoiltaan ja kannanotoiltaan entistä ajankohtaisempi. Kertomus perustuu valtiontilintarkastajien käsittelemiin tilaustutkimuksiin. Kertomuksen rakenne poikkeaa myös aikaisemmasta. Kertomus sisältää neljä ongelma-aluetta eli koria: palvelujen tuottaminen, koulutus- ja innovaatiojärjestelmä, kansallisomaisuus ja lainsäädäntö.

Palvelujen tuottamisen haasteet: Valtiontilintarkastajat ottavat kantaa väestön ikääntymisen aiheuttamiin palvelutuotannon haasteisiin itsepalvelun lisääntymisen, yrittäjyyden edistämisen ja valtion henkilöstön ikääntymisen näkökulmasta. Tarkoitus on jatkaa ja syventää analyysia tulevissa kertomuksissa muun muassa hallituksen politiikkaohjelman mukaisesti hallintorajat ylittäen. Palvelujen tuottaminen julkisella sektorilla kohtaa kansainvälisestä taloudesta ja väestön ikääntymisestä johtuvia haasteita. On panostettava rohkeasti strategiaan, jolla Suomi voi menestyä kansantalouksien välisessä kilpailussa menettämättä kuitenkaan hyvinvointivaltioyhteiskunnan takaamaa turvaa.

Toisessa korissa selvitetään koulutus- ja innovaatiojärjestelmän merkitystä, yliopistokeskusten, ammattikorkeakoulujen ja pienten teknologiakeskusten vaikuttavuutta. Nämä yksiköt ovat tärkeä osa maamme osaamisverkostoa, johon kohdistuu tällä hetkellä monia, osittain ristiriitaisiakin odotuksia. Väestömäärään verrattuna verkosto on kansainvälisesti arvioituna erittäin tiheä ja hallinnollisesti hajanainen. Huoli näiden organisaatioiden tulevaisuudesta ja taloudellisista toimintamahdollisuuksista asettaa uusia vaatimuksia, joihin päätöksentekijät joutuvat vastaamaan. Näitä ovat muun muassa toiminnan tuottavuuden lisääminen, keskusten olemassa olevien resurssien yhteiskäyttö ja päällekkäisten rakenteiden purkaminen sekä erikoistuminen.

Kansallisomaisuuden hoito osoittautui käytännössä erittäin vaikeasti määriteltäväksi aiheeksi, ja siitä on rajattu tällä hetkellä metsä- ja vesivarat. Kolmannessa korissa käsitellään puuntuotannon taloudellista kannattavuutta ja Suomen metsälainsäädäntöä sekä vesien tilaan myönteisesti ja kielteisesti vaikuttavia valtiovallan toimenpiteitä.

Lainsäädäntötyö on seuraavassa korissa, jossa todetaan, että lainsäädäntövalta, kuten tiedämme, on eduskunnan tärkein valtaoikeus ja lain säätäminen budjettivallan ohella eduskunnan tärkein yhteiskunnallinen ohjausväline. Eduskunnan mahdollisuus tosiasiallisesti käyttää tätä valtaoikeutta riippuu keskeisesti hallituksen lainvalmistelusta ja lainvalmistelun laadusta.

Valmistunut peruskartoitus avaa uudenlaisen näkökulman lainvalmisteluun ja -säätämiseen. Siinä tarkastellaan lainsäädäntötuotosta määrällisesti. Tutkijan havainto siitä, että maamme on Länsi-Euroopan lainsäädäntöintensiivisimpiä maita, herättää väistämättä uusia kysymyksiä: Onko vuosittain yhä kasvava lainsäädäntötuotos kaikilta osin todella tarpeellinen, vai olisiko mahdollista ohjata yhteiskuntapoliittista kehitystä muilla keinoin? Onko eduskunnalla mahdollisuus asianmukaisella tarkkaavaisuudella käsitellä yhä kasvavaa lakiesitysten määrää? Kansalaiselle on myös tärkeää tunnistaa häntä koskettavat, lakiin perustuvat uudet oikeudet ja velvoitteet. Tässä tilanteessa korostuu ajankohtaisesta lainsäädännöstä kansalaisille jaettavan selkeän ja määrältään riittävän tiedon merkitys. Vastuunkantajia tässä ovat yhtä lailla hallinto, eri alojen etu- ja kansalaisjärjestöt ja muut yhteiskunnalliset toimijat sekä tiedotusvälineet.

Arvoisa puhemies! Kertomus vuodelta 2003 on laadittu puheenjohtaja Kari Urpilaisen johdolla. Kertomuksessa on 26 kannanottoa yhteensä 12 ministeriön hallintoalalta. Otan tässä esille vain muutaman esimerkin heidän ansiokkaasta kertomuksestaan ilman tärkeys- tai arvojärjestystä.

Ensimmäisenä Suomen kehitysyhteistyö. Kehitysyhteistyö jäsennetään nykyisin keskeiseksi toimintamuodoksi Suomen kehityspolitiikassa, joka puolestaan on osa maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kehitysyhteistyö koetaan merkittäväksi kansainvälistä turvallisuutta ja vakautta edistäväksi toiminnaksi.

Kohdemaan omien sektoriohjelmien tukemisessa on tärkeä antaa avun saajalle ehdot ja kriteerit, jotka ovat avun antamisen edellytyksenä. Valtiontilintarkastajien suorittaman valvonnan yhteydessä on käynyt ilmi, että suora budjettituki kehitysyhteistyön toimintamuotona on kansainvälisesti yleistynyt. Suomen antaessa suoraa budjettitukea on valtiontilintarkastajien mielestäni ensin selvittävä kohdemaan hallinnon luotettavuus ja sisäisten valvontajärjestelmien toimivuus, jotta avunsaaja ja avunantaja voivat varmistua avun oikeasta ja tarkoituksenmukaisesta käytöstä.

Suomalaisten osallistuminen kansainvälisten järjestöjen toimintaan ja hankkeisiin. Valtiontilintarkastajien mielestä suomalaisten pääsyä kansainvälisten järjestöjen ja kehitysrahoituslaitosten johtotehtäviin tulisi tukea nykyistä voimakkaammin. Ehdokkaiden määrätietoinen tukeminen merkittäviin tehtäviin on ollut jossakin määrin vierasta suomalaisille. Hakijoiden kaikinpuolinen tukeminen avaintehtävien haussa on tärkeää siitäkin syystä, että rekrytointivaiheessa käydään usein kilpailua eri maiden ehdokkaiden kesken ja monet maat tukevat omia ehdokkaitaan hyvin systemaattisesti. Valtiontilintarkastajien mielestä rekrytointien tehostamisen ja toimivuuden edistämiseksi tulisi rekrytointijärjestelmä ulkoasiainministeriössä koordinoida ja keskittää. Tukemistoimintojen, kuten valmennuksen, koulutuksen ja markkinoinnin, kehittämisessä suomalaiset voisivat ottaa oppia niistä EU-jäsenmaista, joilla on systemaattiset valmennusjärjestelmät ja monien vuosien perinteet omien ehdokkaidensa tukemisesta.

Aluekeskusten toimivuus on ollut laajasti käsitelty aihe tässä kertomuksessa. Lyhyesti seuraavaa: Aluekeskusohjelmalla on lukuisia myönteisiä vaikutuksia. Valtiontilintarkastajien saamista selvityksistä ja tehdystä väliarvioinnista käy kuitenkin ilmi, että ohjelman toteutukseen liittyy epäselvyyksiä ja kehittämistarpeita. Valtiontilintarkastajien mielestä esitettyjen ongelmakohtien runsaus ja merkittävyys uhkaavat asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Merkittävinä ongelmina valtiontilintarkastajat pitävät alueellisen kehittämisjärjestelmän sekavuutta, erilaisten ohjelmien ja alueiden ja muiden kehittämisvälineiden suurta määrää sekä niiden päällekkäisyyttä. Alueellisen kehittämisen kokonaisuutta tulee selkeyttää sekä lisätä poikkihallinnollista yhteistyötä niin keskushallinnossa kuin aluetasollakin.

Maahanmuuttohallinnon erityiskysymyksiä. Osana tätä kohtaa valtiontilintarkastajat puuttuivat myös juuri äsken päättyneen Pohjoismaiden neuvoston kertomuksen yhteydessä esiin tulleeseen opiskelijavaihtoon ja toivovat sen edistämistä sekä suomalaisten mahdollisuuksia opiskella ulkomailla laajemmin kuin Pohjoismaat tai lähialueet.

Sen lisäksi tuodaan esiin seuraavaa: Suomen maahanmuuttohallinto on epäselvä ja jäsentymätön, mikä osaltaan aiheuttaa ulkomaalaishallinnon toimijoiden välillä ongelmia valta- ja vastuukysymyksissä. Toimialueiden päällekkäisyys ja työnjaon epäselvyys ilmenevät erityisesti sisäasiainministeriön ja työministeriön välillä, ja tämä on lisännyt hallinnon tehottomuutta. Valtiontilintarkastajat pitävät tärkeänä maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan mahdollisimman laaja-alaisen arvioinnin tekemistä. Maahanmuuttohallinnon tehostamiseksi valtiontilintarkastajat edellyttävät sellaista rakenteellista muutosta, jossa kansainvälisestikin yleistyvän käytännön mukaan maahanmuuttoasiat keskitetään yhden ministeriön vastuulle. Valtiontilintarkastajien mielestä luonnollinen vaihtoehto on keskittää maahanmuuttoasiat sisäasiainministeriön hallintoalalle.

Sosiaalihuollon asiakkaan asema. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi vuonna 2000 käsitellessään hallituksen esitystä laiksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, että laki täsmentää perusoikeuksien sisältöä sosiaalihuollossa. Sen avulla voidaan merkittävästi parantaa perusoikeuksien toteutumismahdollisuuksia tällä julkisten tehtävien alueella. Kyseinen laki tuli voimaan vuonna 2002. Lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa.

Sosiaalihuollon asiakkaan asema poikkeaa terveydenhuollon potilaan asemasta. Potilas on pääasiassa palvelujen saaja, kun taas asiakas on paitsi palvelun saaja myös etuuksien vastaanottaja. Tämä näkyy esimerkiksi salassapitosäännösten soveltamisessa.

Valtiontilintarkastajat kiinnittävät erityistä huomiota alaikäisten asemaan sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Potilasasiakirjojen laatimisesta ja säilyttämisestä on säännelty tarkasti ja kattavasti laissa ja asetuksessa, mutta sosiaalihuollon asiakirjoista ei ole vastaavia säännöksiä. Valtiontilintarkastajat eivät pidä tarkoituksenmukaisena tilannetta, että moniammatillisessa toimintayksikössä voi samankin henkilön asiakirjoja koskea erilaiset salassapitosäännökset sen mukaan, onko ne laadittu sosiaali- vai terveydenhuollon ammattilaisen toimesta.

Asiakaslaki velvoittaa kuntia nimeämään sosiaaliasiamiehen. Sosiaaliasiamiehelle ei ole laissa asetettu erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Sosiaalihuollon kelpoisuuslaki valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriössä osana Sosiaalihuollon kehittämishanketta. Valmistelu koskee myös sosiaaliasiamiehen kelpoisuusehtoja. Valtiontilintarkastajien mielestä tulisi kelpoisuusehtojen lisäksi kiinnittää huomiota sosiaaliasiamiehen asemaan riippumattomuuden varmistamiseksi.

Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen sosiaalialan tulevaisuuden turvaamisesta ja Kansallisesta terveyshankkeesta. Valtiontilintarkastajat pitävät tärkeänä näiden hankkeiden välistä riittävää yhteistyötä, jotta vältyttäisiin voimia kuluttavalta kilpailulta ja löydettäisiin yhteiset tavoitteet.

Arvoisa puhemies! Valtion tilintarkastuksen tulevaisuus on jälleen pohdittavana. Me vaalikauden 2003—2007 valitut tilintarkastajat olemme omalta osaltamme halunneet osoittaa, miten valtiontilintarkastajat voivat toteuttaa valvontatehtäväänsä myös arviointitutkimuksen avulla. Tähän mahdollisuuteen viittaa niin sanottu kertomusmenettelytyöryhmä mietinnössään.

Parlamentaarisen valvonnan uudelleenorganisoimista pohtivan toimikunnan työ valmistuu helmikuussa 2005. Toimikunta pohtii Valtiontilintarkastajien ja valtiovarainvaliokunnan valvonta- ja tarkastustoimen yhdistämistä. Tässä yhteydessä on tärkeää painottaa sitä, että Valtiontilintarkastajien työtä jatkavalla, mahdollisesti tarkastusvaliokunnalla, on sekä toimivallan että resurssien puolesta mahdollisuus itsenäiseen ja riippumattomaan valvontatyöhön, mistä syystä valvontatyön käytännön toteuttaminen eduskunnassa vaatii valiokunnalle oman kanslian ja virkakuntansa. Odotamme, että toimikunnan ehdotukset ovat rakentavia, koska myös meidän käynnistyneen valvontatyömme tavoitteena on parantaa ja yksinkertaistaa eduskunnan harjoittamaa valvontaa.

Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! Valtiontilintarkastajien kertomuksissa vuosilta 2003 ja 2004 on paljon tarttumapintaa. Tilanne onkin siinä mielessä poikkeuksellinen, että meillä on käsittelyssä kaksi kertomusta. Tämä kertoo siitä muutoksesta, mikä Valtiontilintarkastajien toiminnassa on tapahtunut. Suurella viiveellä tapahtuvaa tarkastusraportointia on kyetty muuttamaan yhä enemmän ajassa tapahtuvaksi. Siksi me voimme nyt vuoden 2004 lopulla käsitellä vuoden 2004 tarkastuskertomusta. Tämä muutos on mielestäni ollut perusteltu ja tarpeellinen.

Puutun tässä puheenvuorossani vain yhteen, mutta mielestäni tulevaisuutemme ja hyvinvointimme kannalta keskeiseen asiaan. Se on vuoden 2004 kertomukseen sisältyvä yrittäjyyden edistäminen.

Suomessa vallitsee selkeästi yrittäjyysvaje, jopa eurooppalaisiin kilpailijamaihimme verrattuna. Eurooppahan ei viime vuosina ole globaalisti tarkasteltuna ollut dynaamisimpia alueita. Päinvastoin talouden kasvu USA:han ja Aasian maihin verrattuna on ollut hyvin vaatimatonta. Lissabonin strategia Euroopan unionista maailman kilpailukykyisimpänä alueena on valitettavasti jäämässä sanahelinäksi.

Meidän yrittäjyysvajeemme on ainakin osittain perua niistä viime vuosikymmenien ratkaisuista, joilla tyydytettiin lähinnä julkisen sektorin ja suurteollisuuden työvoimatarvetta. Näin ei jäänyt riittävästi tilaa aluskasvillisuudelle eli pienyrittäjyydelle. Yrittäjyyden edistäminen, yritysten ja yrittäjien lisääminen on mielestäni kuitenkin se tie, jolla me voimme taata kansakuntamme hyvinvoinnin tulevaisuudessa. Me tarvitsemme yhä enemmän kasvuyrityksiä, joilla on kykyä selvitä yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. On nimittäin selvää näyttöä siitä, että kasvuyrittäjyyden edistäminen on talouskasvun ja työllisyyden parantamisen kannalta ratkaisevaa. Mielestäni onkin hyvä, että hallitus on voimakkaasti panostamassa kasvuyrittäjyyteen, sen lisäämiseen maassamme.

Yrittäjyysilmapiiri on maassamme parantunut viime vuosikymmenien aikana selkeästi. Tämä on tärkeää yrittäjyyden edistämisen kannalta. Ongelmana yrittäjyyspolitiikan toteuttamisessa on, kuten valtiontilintarkastajatkin kertomuksessaan toteavat, hallinnollinen hajanaisuus ja varovaisuus. Tämän vuoksi erilaisten teknologia- ym. ohjelmien ja erilaisten rahoitusinstrumenttien vaikuttavuutta ja tehokkuutta tulee jatkuvasti arvioida ja uudistaa. Yrittäjyyspolitiikan toimenpiteitä valmisteltaessa tulee virkamiesvaltaisuutta ja hallintokeskeisyyttä vähentää.

Tämän hetken yrittäjyyskasvatuksessa painotetaan ehkä hieman liikaakin yrittäjyyteen kuuluvaa riskiä ja taloudellisten menetysten mahdollisuutta. Vähemmälle huomiolle jätetään yrittäjän arkipäivän myönteiset asiat, kuten monipuolinen ja haasteellinen työ, joustava ajankäyttö, arvostettu asema yhteiskunnassa, mahdollisuus vaikuttaa työolosuhteisiinsa jne. Suomessa yrittäjän epäonnistuminen saattaa aiheuttaa elinikäisen leimaamisen ja sulkea yrittäjän kaiken taloudellisen toiminnan ulkopuolelle koko loppuelämän ajaksi. Yksi tärkeä alue mielestäni onkin kohtuullistaa epäonnistumisen seuraamuksia yritystoiminnassa. Meidän pitää voida hyväksyä se, että yrittäjä voi omista toimistaan riippumatta epäonnistua, eikä yrittäjää tulisi kohtuuttomasti rangaista tämän vuoksi.

Yhdysvalloissa on mahdollisuus henkilökohtaiseen konkurssiin sekä joissakin osavaltioissa lisäksi mahdollisuus rajata oma asunto ja muutakin omaisuutta konkurssivaatimusten ulkopuolelle. Tällaisen vaihtoehdon selvittäminen pikaisesti on mielestäni meilläkin tarpeen. Uskon, että tämän tapaisella uudistuksella olisi myönteinen vaikutus yrittäjyyteen. Se merkitsisi sitä, että kerran epäonnistunut yrittäjä voisi ottaa uuden alun yrittäjyyden tiellä. Nyt se on valitettavasti käytännössä lähes mahdotonta.

Herra puhemies! Jos me tosissamme aiomme lisätä yrittäjyyttä ja yrityksiä maassamme, meillä täytyy olla rohkeutta tehdä sellaisia yrittäjyyttä tukevia ratkaisuja, joilla on myönteinen vaikutus yrittäjiksi ryhtyvien elämässä. Toivonkin, että hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelma tuo tällaisia ratkaisuja. Yrittäjyyden edistäminen on asia, jota valtiontilintarkastajien tulee jatkossakin seurata ja kannanotoillaan ohjata.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa herra puhemies! Valtiontilintarkastajien kertomuksessa vuodelta 2003 on erittäin paljon tärkeää asiaa ja hyviä kannanottoja. Puutun tässä puheenvuorossani lähinnä eräisiin liikenne- ja ympäristökysymyksiin.

Me kaikki tiedämme sen, kuinka loppujen lopuksi lyhyessä ajassa Suomen päätieverkosto on rakennettu suhteellisen korkeatasoiseksi. Kerron vain esimerkkinä, että kun tulin Helsinkiin opiskelemaan vuonna 1962, Valtatietä 4 rakennettiin Viikin kohdalla ja Jorvaksen moottoritietä Lauttasaaren sillan kohdalla. Nykyisen verkoston luominen on vaatinut rohkeita päätöksiä ja ratkaisuja, jopa suuria riskinottoja, päättäjiltä. Eivät viime vuodetkaan mitään huonoja vuosia ole teiden rakentamisen osalta olleet. Siitä ovat todisteena valtiontilintarkastajien kertomuksessa kerrotut kolmen edellisen hallituksen käyttämät määrärahat, keskimäärin 1 miljardi euroa hallituskausittain.

Haluan tällä puheenvuorollani korostaa sitä, että maamme ei ole tiestön osalta edelleenkään läheskään valmis, vaan meidän tulee uskaltaa tehdä edelleenkin rohkeita ratkaisuja ja päätöksiä. Tämän vuoksi tervehdin tyydytyksellä valtiontilintarkastajien kannanottoa tieinvestointien lisäämismahdollisuuksista, pitkäjänteisyydestä ja suunnitelmallisuudesta.

Otan osaltani esille yhden esimerkin, jolla hyvää tienrakennusperinnettä voidaan jatkaa ja kehittää koko maata ajatellen. Valtatie 4:n rakentaminen todelliseksi Suomen selkärangaksi olisi toteutettava tekemällä rohkeita ja pitkäjänteisiä päätöksiä, niin kuin tilintarkastajat suosittelevat. Tuon Valtatie 4:n osalta lähinnä välillä Lusi—Vaajakoski käsittely on ollut todella sekavaa, vaikka eräänä tärkeimmistä väylistä sen suunnittelun, ohjelmoinnin ja toteuttamisen tulisi olla selkeää ja päättäväistä. Olemme viime aikoina ministereiltäkin saaneet hyvin erilaisia vastauksia. Viimeisin näistä oli eilinen valtiovarainministeri Kalliomäen kylmä suihku hankkeen kannattajille: valtio lyhentää mieluummin velkoja kuin käynnistää Valtatie 4:n rakentamista. Muistuttaisin tässä yhteydessä, kuinka merkittäviä hankkeita menneinä vuosina maassamme on toteutettu, muun muassa maailmanpankin rahoituksella ja ajat tuolloin ovat olleet paljon, paljon vaikeammat.

Seuraavaksi muutama sana tilintarkastajien kannanotosta ympäristökysymyksiin. Kannanotossa todetaan muun muassa seuraavaa: "Ohjauksen onnistuneisuus ja yhteistyön sujuminen kuntien kanssa vaihtelee selvästi alueittain. Huonoimmillaan vallitsee molemminpuolinen epäluottamus, eikä ohjauksella ole aina saatu aikaan toivottavaa lisäarvoa kuntien kaavoituksen valmisteluun." Tämä pätee moneen, moneen muuhunkin asiaan kuin suhteessa kuntiin ja kuntien kaavoitukseen. Kokemukseni ovat hyvin samanlaiset kuin tilintarkastajien kannanotossa mainitaan. Sen vuoksi mielestäni eduskunnalle olisi hyvin kiireellisesti tuotava selonteko ympäristöministeriön ja sen toimialaan kuuluvien ympäristökeskusten toiminnasta. Kenenkään edun mukaista ei voi olla se, että juuri ympäristöhallinto on jatkuvasti kielteisesti esillä julkisuudessa ja ympäristöviranomaiset ja kansalaiset ovat niin sanotusti napit vastakkain ja aivan liian usein. Tähän on ehdottomasti eduskunnan toimenpitein saatava parannusta aikaan.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Arvoisat kansliapäällikkö ja ylitarkastaja! Valtiontilintarkastajat valvovat valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valtion talousarvion noudattamista. Toiminnassa keskitytään sellaisiin kysymyksiin, joiden saattaminen eduskunnan tietoon on perusteltua. Vuoden 2004 tarkastuskertomus pohjautuu tutkimushankkeisiin ja niistä tehtyihin johtopäätöksiin.

Valtiontilintarkastajien työ on mielenkiintoista ja haasteellista. Valtiontilintarkastajien lausunnoista ei kokouksissamme ole tarvinnut äänestää vaan päätelmät on hyväksytty yksimielisesti. Tältä osin työ poikkeaa valiokuntatyöstä, missä korostuu hallitus—oppositio-asetelma.

Tehtäväni valtiontilintarkastajana alkoi viime syyskuussa, ja keskeisimpiä tarkastusraportin kohteita olivat palveluiden tuottamisen haasteet ja yrittäjyyden edistäminen, koulutus- ja innovaatiojärjestelmän vaikuttavuus, kansallisomaisuuden hoito ja lainsäädäntötyön kasvu.

Kansainvälinen talous ja väestön ikääntyminen aiheuttavat sen, että julkisten palveluiden tuottamiseen on löydettävä uusia tapoja. Julkisten palvelujen kasvattaminen syrjäyttää yksityistä palvelutuotantoa. Julkisia palveluita käyttävät eivät tiedä käyttämiensä palveluiden arvoa ja niiden tuottamisen kustannuksia. Julkisten palveluiden lisäämisen vaarana on kaikkien hyvien tarkoitusten vastapainona kansalaisten verotuksen ja maksurasituksen kiristäminen ja ostovoiman supistaminen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden laajentaminen vähentää saman suuruisella euromäärällä yksityistä kulutusta ja jarruttaa vastaavien yksityisten palvelujen kasvua. Esimerkiksi julkisten hoiva- ja terveyspalvelujen kasvun rahoittamiseksi pitää kerätä veroja, jotka supistavat kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja.

Vuoden 2000 tietojen perusteella kuntien palvelutuotannossa on paljon parantamisen varaa. Kuntien peruspalvelujen tuotannossa, hallinnossa, terveystoimessa ja koulutuspalveluissa on seutukuntien tasolla merkittäviä mittakaavaetuja. Tutkimuksen mukaan arvioidaan, että palvelutuotannon yksikkökustannukset alenisivat hallinnossa ja koulutoimessa kummassakin 18 prosenttia, jos palvelut tuotettaisiin seutukunnallisesti. Tutkimuksessa myös arvioidaan, että eläkeläisten tulojen ja varallisuuden kohoamisen vuoksi palvelujen kysynnän kasvua ei ole perusteltua tyydyttää nykyisessä laajuudessa julkisen sektorin tarjonnalla. Valtiontilintarkastajat arvioivatkin, että julkisia palveluita voidaan täydentää ja niiden tarjontaa tehostaa hyödyntämällä yksityisiä palveluyrityksiä ja itsepalveluja. Julkisten palvelujen hinnoittelu on saatava läpinäkyväksi ja palvelutuotanto mahdollisimman tehokkaaksi. Huolestuttavalta näyttää myös se, että kuntien välinen kilpailu näyttää entisestään kiristyvän, vaikka välttämättömämpää olisi etsiä yhteistyön uusia malleja.

Tulevaisuuden mahdollisuudet löytyvät palveluja korostavasta yrittäjyysyhteiskunnasta. Tämä edellyttää monipuolista ja laaja-alaista yrittäjyyden omaksumista sekä asenteena että toimintana julkisella ja yksityisellä sektorilla. Yrittäjyyspolitiikan toteuttamista häiritsee hallinnollinen hajanaisuus ja varovaisuus sekä puutteelliset tiedot erilaisten toimien vaikuttavuudesta.

Valtiontilintarkastajien kertomuksessa on arvioitu ja kyseenalaistettu yhteiskunnan nykyisiä toimia ja julkista tukea monilta osin. Samoin valtiontilintarkastajien kertomuksessa on arvioitu koulutus- ja innovaatiojärjestelmän alueellista vaikuttavuutta, kansallisomaisuuden hoitoa ja lainsäädäntötyön kasvua.

Valtiontilintarkastajien mielestä jatkossa pitäisi tarkemmin selvittää lakien käyttöä yhteiskuntapolitiikan keskeisenä ohjausvälineenä maassamme ja vaihtoehtoisia ohjausvälineitä. Tutkimuksen mukaan lainvalmistelu ja myös eduskunnan työ kokonaisuudessaan näyttää hyvin sirpaleiselta. Tämä saattaa johtaa huomion keskittämiseen säädeltävän toiminnan osakokonaisuuksiin ja vähentää eduskunnan mahdollisuuksia keskittyä yhteiskunnallisesti tärkeimpien uudistushankkeiden arviointiin ja merkittäviin yhteiskunnallisiin linjanvetoihin.

Arvoisa puhemies! Kansanedustajien ja vastuullisten virkamiesten kannattaa tutustua valtiontilintarkastajien kertomukseen ja arvioida tehtyjä tutkimuksia, havaintoja sekä toimenpide-ehdotuksia kriittisesti ja ryhtyä tarvittaviin toimiin.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Todella, elämme tänä päivänä harvinaista tilannetta: voimme käsitellä kahta valtiontilintarkastajien kertomusta yhtä aikaa. Koko organisaatiohan on nyt murroksessa, ja näyttää siltä, että tämä nykymuotoinen tilintarkastajainstituutio muuttuu, ja niin kuin nykyinen tilintarkastajien puheenjohtaja ed. Puisto puheessaan sanoi, on hyvin tärkeää, että tapahtuu muutos parempaan päin sikäli, että tämä nykyinen systeemi on hyvä. Tämä on käyttökelpoinen, ja tämä arvioi asioita, mutta ei missään tapauksessa puoluepoliittisin näkökulmin. Ainakin mitä minä nyt tämän ensimmäisen vuoden, pikkuisen yli vuoden, mukana olleena olen havainnut, niin työ on erittäin mielenkiintoista ja meidän porukkamme henki on tasapainoinen ja valtion etua ajatteleva ja sitä hyvin avoimin silmin etsivä.

Tosin meillä on parikin kertaa herännyt kysymys tilintarkastajien kokouksessa, tarvitseeko valtiontilintarkastajien ja sen organisaation miettiä myös kansantalouden näkökulmaa, koska nämä kaksi eivät välttämättä kulje käsi kädessä. Se, mikä on jossain ahtaassa ajattelussa valtion etu, se ei ole kansantalouden etu, ja minun mielestäni silloin ollaan väärillä jäljillä, jos ajetaan ahtaasti valtiontalouden etua ja unohdetaan kansantaloudelliset kustannustekijät. Kuitenkin valtion- ja kansantalous on sama; kansa ne maksaa ne kustannukset siitä, ne vaan eivät näy kirjanpidossa samalla lailla.

Tämä yrittäjyysasia on ollut meillä esillä, ja se on todella vakava asia. Se on meidän tulevaisuutemme kysymys. Meidän menestymisemme avainkysymys on yrittäjyys. Sitä ei minun käsitykseni mukaan pystytä yhtäkkiä millään lainsäädännöllä eikä taloudellisilla avuilla ja tämmöisillä ratkaisemaan lopullisesti. Totta kai, niin kuin meidän kertomuksestamme käy selville, valtion panostus yrittäjyyden lisääntymiseen ja yrittäjäkoulutuksen lisäämiseen ja tämmöisiin on merkityksellinen ja asiaa eteenpäinvievä, mutta meillä on niin suuria henkisiä asioita vielä muutettavanamme meidän kasvatusmetodeissamme, että päättäjien ja asioitten haltijoitten pitää lähteä käsittelemään asiaa sieltä asti. Tänä päivänä suomalaiset nuoret yliopisto-opiskelijat saattavat keskustella ja pääsääntöisesti keskustelevatkin kahvi- tai ruokatauolla, miten he voisivat optimoida valtiolta saamansa opintotuen ja kaikki muut taloudelliset etuisuudet opiskeluaikana, kun kumminkin Amerikassa sama nuoriso samaan aikaan keskustelee siitä, minkälaisen yrityksen he perustavat, kun mahdollisimman pian täältä opinahjosta ulos pääsevät. Se on suuri asennekysymys, ja se on imetty äidinmaidossa, se on se asenne saatu jossain muualla kuin koulussa.

Koulutus on kanssa meillä hyvin suuren haasteen edessä sikäli, että kaikkihan tiedämme, että laaja sivistys ja korkea koulutustaso on kansakunnan menestymisen edellytys ja ehto, mutta minun mielestäni on nähtävissä jo tällä hetkellä semmoinen tilanne, että vanhalla urheilutermillä sanottuna olemme ajautumassa ylikuntoon. Koulutamme nuorisomme niin korkealle, että meillä ei ole kohta enää niitä, jotka tekevät tämän maan työt. Jos kaikista tehdään herroja, niin kuka siivoaa huoneita ja kuka kantaa sika-nautaa nokan alle; niitä molempia tarvitaan. On aivan selkeästi nähtävissä alueita, että jos on kovin korkea ja hyvä koulutustaso, yliopistollisen ja ammattikorkeakoulun läpäissyt nuorisojoukko, niin sieltä väki pakenee vielä liukkaammin kuin muilta paikkakunnilta, kun ei ole sen tason töitä sitten enää ollenkaan saatavissa.

Kansallisomaisuudesta käsittelemme tässä 2004 kertomuksessa yhtä olennaista osaa, vesistöä, ja sen tulevaisuuden tilaa. Siitä oli mukava havainto se, että maatalouden kuormitus vesistöjen suhteen on hyvin, hyvin dramaattisesti vähentynyt nyt viimeisten 15—20 vuoden aikana. Se oli minulle talonpoikana hyvin lohdullinen tieto. Tähänhän me olemme pyrkineet, mutta meitä on toistaiseksi vielä syytetty siitä 70-luvun tasosta, joka oli väärä, mutta suunta on hyvä, ja siellä on edelleen parantamista.

Metsätalouden puolelta kertomuksesta käy hyvinkin selville se, että pitäisi enempi metsätalouden rajoitteita ja hakkuuohjeita käsitellä myös yksityisen metsänomistajan kannalta. Siinäkin jäi vaan mainitsematta se, että silloin, kun sitä katsotaan yksityisen metsänomistajan kannalta, silloin sitä on myös katsottu hyvin voimakkaasti valtiontalouden kannalta sikäli, kun nykyään tällä pääomaverokannalla, 28 prosenttia ensi vuonna, enempi kuin joka neljäs yksityismetsästä kaadettu puukin on valtion puu. Se on tulossa valtiolle verotulona. Jos yksityinen isäntä ja metsänomistaja saa metsästään optimaalisen hyödyn, se on myös vähän yli neljänneltä osaltaan valtiontalouden hyöty.

Jere Lahti /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä ovat valtiontilintarkastajien arvoisa puheenjohtaja ja kollegani käyttäneet puheenvuoronsa. Tässä on käynyt ilmi ja tullut esille, mitä tulee 03:n ja 04:n tarkastuskertomuksiin, varsin ansiokkaasti. Olisin tässä omassa puheenvuorossani kiinnittänyt muutaman ajatuksen ja huomiota siihen, mitä kehittämistarpeita tilintarkastustoiminnalla valtiontalouden osalta on.

Meillähän on useampia orgaaneja, jotka toteuttavat tarkastusta. Valtiontilintarkastajien tehtävä, niin kuin täällä on todettu, on todellakin laillisuuden, toiminnan tarkoituksenmukaisuuden sekä valtiontalouden toteutumisen valvonta ja seuranta. Tässä tilanteessa, jossa ollaan ja eletään tätä paljon puhuttua globalisaatioaikaa, meidän rakenteemme ovat voimakkaassa muutoksessa, murroksessa. Meidän kilpailukykymme kohtaa aivan uudenlaisia haasteita. Uskaltaisin sanoa, että tänä päivänä valtiontilintarkastajien roolin on oltava toisenlainen kuin se on tähän saakka ollut. Me kohtaamme jo nämä haasteet selkeästi. Meidän pitäisi nähdä vanhentuneitten rakenteitten aiheuttamat haitat, niin ikään toimintojen päällekkäisyydet, tehottomuudet. Meillä löytyy kohteita, joita pitäisi tarkastella tarkemmin. Päämääränä uudella tilintarkastustoiminnalla tulisi olla ilman muuta ennalta ehkäisevä vaikutus, lähtökohtana rakentaa järjestelmä sellaiseksi, joka jo ennalta preventiivisesti vaikuttaisi asioihin, jolloin säästettäisiin aikaa ja rahaa ja osuttaisiin paremmin maaliin. Myöskin valtiontalouden ohjaamisen tukeminen on mielestäni yksi semmoinen keskeinen tehtävä, johon tulisi kiinnittää huomiota.

Kun puhumme tarkastustoiminnan uudistamisesta, nythän on meneillään työ, jonka tulema on tuonne helmikuuhun mennessä sitten käytettävissä ja sen mukaan ensi vaalikaudella jo organisoitavissakin, niin mielestäni tehokkuus on se keskeinen sana, jonka tulisi tässä toteutua, ja tuon äsken mainitun ennaltaehkäisevyyden, päätöksien toimeenpanon tukemisen ja tietyllä tavalla hallinnon rakenteitten ajanmukaisuuden ylläpitämisen seurannan, valvonnan. Tuo läpinäkyvyys, tehokkuus tuossa on jo mainittukin.

Sitten erittäin tärkeä on se, ja tässä kollegani ed. Vilkuna jo pohti tätä asiaa, ovatko valtiontalous ja kansantalous parikkeja vai ei-parikkeja. Hän näki ne hieman eri näkökulmiin. Mielestäni molemmat kuitenkin kytkeytyvät sillä tavalla toisiinsa, että täällä eduskunnassa on ensinnäkin tehtävä sellaista politiikkaa, sellaisia päätöksiä, jotka tukevat ja luovat ennen kaikkea toimintaedellytyksiä niin yrittäjille kuin yrityksillekin. Näitten edellytysten suhteen tehtävät päätökset ovat erittäin tärkeitä, joittenka palaute olisi myöskin tilintarkastajien toimesta tänne saatava jo niille, jotka niitä päätöksiä tekevät, jotta tämmöinen iteroituminen ja sitä kautta eteenpäinmeneminen asioissa olisi mahdollista. Siis tilintarkastajien olisi tulevaisuuden roolissaan oltava edistämässä maamme kansainvälistä kilpailukykyä ja sitä kautta todellakin kansantalouden tehokkuutta ja kaikkien hyvinvointia.

Suvi Lindén /kok:

Arvoisa puhemies! Haluaisin kiinnittää huomiota valtiontilintarkastajien kertomuksessa opetusministeriön hallinnonalan kohtaan ja siellä kahteen eri seikkaan. Ensinnäkin valtiontilintarkastajat aiheellisesti kiinnittävät huomiota siihen, että kansainvälisten rahapeliyhteisöjen toimintaa ja tuloa Suomen rahapelimarkkinoille pitää seurata ja edellyttää, että tarpeen vaatiessa ryhdytään lainsäädännöllisiin ja muihinkin tarpeellisiin toimenpiteisiin, joilla turvataan — tässä puhutaan nyt Veikkauksesta, mutta lähtökohta on varmasti ihan sama Raha-automaattiyhdistyksen osalta — näiden asema ja valtiolle tuloutettavien tuottojen myönteinen kehitys. Tämä on tärkeää, ja sitä varten on rahapelifoorumi asetettu valtioneuvoston toimesta. Foorumin tehtävänähän on tarkastella kansallisen rahapelipolitiikan linjauksia ottamalla huomioon rahapelitoiminnan kansainvälistyminen sekä pelitoimintaan kytkeytyvät sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset. Tätä työtä tehdään, ja itse olen tämän foorumin jäsen. Kevään aikana on tarkoitus saada työ valmiiksi ja siltä osin sitten lisää.

En halua olla pessimisti, mutta tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa siltä, että rahapeliyhtiöiden monopoli Euroopan unionin sisällä on komission erityisen tarkastelun alla ja voi olla, että jonain päivänä joko lähitulevaisuudessa tai pitemmällä aikavälillä olemme siinä tilanteessa, että tämä rahapelimonopoli murtuu tai se murretaan EY-tuomioistuimen päätöksellä. Sen vuoksi olisi äärimmäisen tärkeää, että hallituksessa, kun asia ei kuulu tämän rahapelifoorumin tehtävänkuvaan, pohditaan myös sitä varasuunnitelmaa b, jossa peilataan sitten sitä strategiaa, millä tavalla sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaolosuhteet turvataan ja ennen kaikkea tietysti opetusministeriön hallinnonalalla. 57 prosenttia koko valtion taiteen ja kulttuurin tuesta, 98 prosenttia liikunnan tuesta, 93 prosenttia nuorisotoimen tuesta rahoitetaan Veikkauksen voittovaroin.

Millä tavalla tämä problematiikka voidaan sitten avata, jos sellainen tilanne syntyisi, että monopoli murtuu ja Raha-automaattiyhdistys ja Veikkaus ovat kilpailutilanteessa? Mehän tiedämme, että Internet-pelien kautta vähitellen erityisesti Veikkauksen puolella tätä monopolia väkisin ollaan murtamassa. Nyt on maailmalla oikeuden päätöksiä, joissa lähdetään siitä, että mainonta sallitaan, vaikka pelitoimintaa monopolimaissa ei sallittaisi, mutta kansainvälisten pelien mainonta sallitaan. Veikkauksen taholla tiedetään se, että yhä useampi suomalainen pelaa myös netissä. Näin ollen sekoittuu se, pelataanko kansallista monopoliyhtiön peliä vai jonkun kansainvälisen yhtiön peliä. Silloin suurelta osalta vaikuttaa se, minkälaiset tuloutukset sitten voitoissa on. Se vaikuttaa ennen kaikkea myös varmasti Veikkauksen tuloutettavaan määrään, että jos näitä palautusprosentteja pitää nostaa, niin sitten sen varsinaisen edunsaajille tuloutettavan voiton myönteinen kehitys ei ole varmasti sitä luokkaa kuin tässä tilanteessa, kun ollaan vielä lähes puhtaassa monopolitilanteessa.

Valtiontilintarkastajat mielestäni ovat aika optimistisia, tietysti Veikkaus Oy Ab:n antamien tietojen mukaan, mutta sen suhteen, että mitään katastrofia ei tällä sektorilla olisi tapahtumassa, mutta itse kyllä pitäisin tärkeänä, että siihen myös varaudutaan ja sitä pohditaan. Toivottavasti hallitusta ei yllätetä housut nilkoissa sitten, jos tällainen tilanne syntyisi.

Mutta varsinainen asia, joka tietysti liittyy rahaan, on mielenkiintoinen analyysi, jonka valtiontilintarkastajat ovat tehneet kulttuurin ja taiteen tukemisesta, ja tämä asia on monellakin tavalla akuutti. Tietysti Kajaanin kaupungin taloudelliset ongelmat ovat nostaneet sen suuren yleisön tietoisuuteen ja tiedotusvälineitten keskusteluun, mutta toivoisin, että myös tässä talossa keskusteltaisiin avoimesti siitä, mikä on se peruslinjaus, mihin pohjaa meidän kulttuurilaitostemme rahoitus. Kajaanin kaupungin tilanne on jäävuoren huippu, mutta tällä hetkellä monissa maakuntateattereissa ollaan siinä tilanteessa orkestereissa, että kunnan resurssit eivät riitä täysimittaiseen toimintaan ja sen rahoittamiseen. Kysymys on siitä, onko nyt vähitellen murtumassa se kattava alueellinen kulttuurilaitosten verkosto, niiden toimintaedellytykset. Nyt olisikin se hetki, jolloin opetusministeriössä kulttuuriministerin pitäisi asiaan puuttua ja lähteä selvittämään niitä ongelmakohtia, joita valtiontilintarkastajatkin erinomaisesti tuovat esille, jotka meidän kulttuurilaitostemme rahoituksessa ovat. Meillä esimerkiksi museoiden, teattereiden, orkestereiden valtionosuus ei perustu todellisiin kustannuksiin, vaan henkilötyövuosi määritellään jollekin tasolle, mutta se ei ole samalla tavalla kustannusperusteinen kuin muissa valtionosuuksissa. Tämä on suuri ongelma, ja tätä järjestelmää pitäisi kyllä avata. Toisaalta se, että meillä teattereitten henkilötyövuoden hinta ei ole indeksisidonnainen, aiheuttaa myös lisäongelmia teattereiden rahoituksen kehityksessä.

Meillä on alueellinen teatteritoiminta määritelty. Kysymys, jonka voisi opetusministeriön suuntaan heittää, on se, pitäisikö meillä periaatteessa kaikilla alueilla — puhun nyt Pääkaupunkiseudun ulkopuolella toimivista teattereista — olla alueellisia teattereita, jolloin lähdetään siitä, että tuotetaan kuitenkin niitä teatteri- ja kulttuuripalveluja, orkesterit myös, muillekin kuin oman kunnan asukkaille. Näinhän se tällä hetkellä on. Oulun kaupunginteatterissa käy suuri joukko Oulun seudulta ja muualtakin maakunnasta. Kaikissa muissa maakuntakeskuksissa on ihan sama asia, ja kuitenkin näitten kulttuurilaitosten rahoitus on puhtaasti näitten kuntien, joissa ne fyysisesti sijaitsevat, rahoitettavana. Kajaanissa nyt pohditaan sitä, että Kainuun-mallin mukaisesti myös Kajaanin teatterin rahoitukseen tulisivat Kainuun muutkin kunnat mukaan. Tässä on varmasti erinomainen malli. Meillä on muun muassa Kouvolalla ja Kotkalla yhteinen maakuntaorkesteri, joka puoliksi rahoitetaan näitten kuntien kassasta ja joka on antanut sen mahdollisuuden, että siellä orkesteritoimintaa on. Mutta olemme nyt siinä tilanteessa, että olisi syytä tehdä arvio siitä, millä tavalla vakautetaan ja huolehditaan siitä, että meillä myös jatkossa on vahvat ja hyvin toimivat alueelliset kulttuurilaitokset. Kun nyt valtiontilintarkastajatkin ovat tähän puuttuneet, toivotaan, kun opetusministeriössä, kuten tiedän, tarkasti valtiontilintarkastajien kertomuksia aina tutkitaan ja luetaan, että tämäkin kertomus otetaan huolella valmistelun alle ja aletaan valmistella sen tyyppisiä esityksiä, joilla ikään kuin sitten betonoidaan se lähtöolettama, että meillä on alueellinen kulttuurilaitosten verkosto tulevaisuudessakin.

Todellakin, arvoisa puhemies, toivon myös sitä, että vakavasti pohditaan myös sitä tilannetta, jos meidän rahapelimonopolimme jossakin vaiheessa murtuvat, millä tavalla sitten rahoitetaan se toiminta.

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Siitä huolimatta, että nämä kertomukset ovat täynnä painavaa asiaa, kiinnitän huomioni vain yhteen asiaan.

Vuoden 2004 kertomuksessa on aiheellisesti kiinnitetty huomiota eduskunnan lainsäädännön suureen määrään, volyymiin. Tutkimukseen nojautuva tieto kertoo siitä, mikä muun muassa valiokuntatyössä on selkeästi huomattavissa, että eduskunnan käsiteltävänä on suuri määrä yksityiskohtaista silppua sen sijaan, että pääsisi keskittymään suurempiin linjanvetoihin ja isoihin lainsäädäntöhankkeisiin. Mielestäni tämä on ongelmallista. Lopputuloksena on, että sen kummemmin asiaa käsittelevät kansanedustajat kuin kansalaisetkaan eivät pysty perehtymään valmisteltaviin lakeihin niiden edellyttämällä tavalla. Näin ollen lainsäädäntötyö on silloin liiaksi mielestäni virkamieskunnan kontolla. Toisin sanoen lakien laatu kärsii määrästä. Tähän on jo aikaisemmin tässä salissa myös kiinnitetty huomiota.

Tässä kertomuksessa käsitellään lakien laadullisia kriteerejä. Yksinkertaistaen voidaan määritellä, että lain tulee säännellä, ohjata, ilmentää ja kasvattaa. Uusien lakien ja nippelipykälien tulva aiheuttaa myös helposti sen, etteivät kansalaiset ehdi omaksua lakeja, ja näin ollen ilman muuta mielestäni lainkuuliaisuus kärsii.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! On paikallaan antaa tunnustus Valtiontilintarkastajien toiminnalle. Tässähän on historiallinen taitekohta, että tavallaan tämä Valtiontilintarkastajien toimintakäytäntö muuttuu ja nyt yhtä aikaa käsitellään vuotta 2004 ja vuotta 2003 elikkä kaksien tilintarkastajien kannanottoja.

Ihan lyhyesti vuoteen 2003: Siinä on tarkasteltu varsin ajankohtaisia aiheita, aluekeskusohjelman toimivuutta ja myös verohallinnon toiminnan kehittämistä. Tämä aluekeskusohjelmien toimivuuden tarkastelu päätyy myös ihan rakentaviin johtopäätöksiin. Toivon, että muun muassa tämä tavoiteasetannan ja resursoinnin parempi yhteys otetaan vakavasti sisäasiainministeriön tarkastelussa ja pyritään löytämään nykyistä toimivampaa yhteyttä. Aluekeskusohjelmissa tehdään monilta osin paljon hyvää työtä, mutta nyt kun tämä riittävä resurssiohjaus, resurssien kohdentaminen, ei toimi, on selvästi tunnistettavissa, että siellä on selvä ristiriita monien ohjelmien tavoitteiden ja toimenpiteiden välillä.

Verohallinnon toiminnan kehittäminen on sinällään erittäin tärkeä asia, ja tässä Valtiontilintarkastajat ovat puuttuneet tehdyn tutkimuksen pohjalta ennen kaikkea yritysverotuksen yhdenmukaisuuteen. Selvityksessä todetaan, että tällä hetkellä on varsin suuria eroja eri verotoimistojen osalta. Tämä on asia, joka tarvitsee paremman ohjeistuksen ja paremman yhteistyön verohallinnon sisällä, että päästään todella nykyistä yhdenmukaisempaan käytäntöön. On paikallaan, että tähän asiaan, moneen kertaan todettuun epäkohtaan, on kiinnitetty huomiota.

Valtiontilintarkastajat verotuksen osalta puuttuvat myös verotuksen yksinkertaistamiseen. Meillähän on verotuksessa hyvin pitkään jo viety tätä yksinkertaistamisen, neutraliteettiperiaatteen toteuttamista, ja on varmasti paikallaan tämä johtopäätös, joka on luettavissa tästä tarkastuskertomuksesta, että verotuksesta tehtävät pienet, määrältään vähäiset vähennykset voitaisiin karsia. Tähän haluan kuitenkin pysäyttää vähän toiseltakin näkökulmalta. Jos me ajattelemme tämmöisen verotuksen aktiivista käyttöä, minusta kotitalousvähennys on erinomainen esimerkki siitä, että ottamalla myös näitä vähennysinstrumentteja verotuksen piiriin voidaan löytää toimintakäytäntöjä, joilla on erittäin myönteinen vaikutus kansalaisten aktiivisuuteen ja tätä kautta työllistymiseen. Tämän vuoksi ehkä tätä verotuksen yksinkertaistamisnäköalaa olisi ollut paikallaan tarkastella myös tämän tarkastuskertomuksen yhteydessä vähän monipuolisemmin.

Arvoisa puhemies! Erityisesti haluan kuitenkin antaa palautteen vuoden 2004 osalta, jota koskevassa kertomuksessa on tehty varsin ansiokkaita selvityksiä. Sieltä tavallaan nostaisin vähän tarkasteluun ja pohdintaan sitä, millä tavalla tätä tarkastuskäytäntöä kaiken kaikkiaan, siis eduskuntatyön katalyyttinä, hyödynnettäisiin paremmin. Niin kuin tämäkin keskustelu osoittaa, niin keskustelua ovat käymässä lähinnä valtiontilintarkastustoiminnassa mukana olevat kansanedustajat. Muuten eduskunnan mielenkiinto vaikuttaa aika laimealta sinällään, sanoisin, parhaimmillaan erittäin tärkeän asiakirjakokonaisuuden tarkasteluun. Nimittäin jos me löytäisimme niitä yhteiskunnallisesti merkittäviä painopisteitä, joidenka osalta yhteiskunnallista ohjausvaikutusta pitäisi enemmän tehostaa, löytää pullonkauloja, epäkohtia, niin tämä tarkastuskertomushan toimii erinomaisena välineenä. Mutta kysyn ääneen sitä, voisiko Valtiontilintarkastajien ja valiokuntien välistä työtä jollakin tavalla vahvistaa. Voisiko olla aihepiireittäin sellaisia yhteisiä foorumeita, joilla pysähdytään pohtimaan ehkä näitä johtopäätöksiä ja tällä tavalla saataisiin enemmän säteilyä näistä hyvistä tutkimuksista, hyvistä selvityksistä, mitä on tehty?

Otan ihan tämän vuoden osalta esimerkin koulutus- ja innovaatiojärjestelmän alueellisesta vaikuttavuudesta, joka varmasti on yksi yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta aivan keskeisiä ulottuvuuksia. Tämä on ansiokas selvitys. Siinä on tarkasteltu ammattikorkeakoulujen, yliopistojen, yliopistokeskusten roolia nimenomaan koulutusyksikköinä mutta ennen kaikkea osana alueellista innovaatiojärjestelmää. Sanoisin, että osin myös nämä tilintarkastajien kannanotot pitävät riittävän rohkeita johtopäätöksiä sisällään. Mutta nyt joutuu kysymään, onko näillä sittenkään sitä ohjaavaa merkitystä meidän kansanedustajien työhön, mikä pitäisi olla, vai onko tämä enemmän vain viesti virkamieskunnalle eri ministeriöihin.

Nimittäin täältä vedän yhteyden lainsäädännön tuotoksia käsittelevään tarkasteluun, jossa on aivan oikein arvioitu sitä, keskittyykö eduskunta liikaa määrälliseen ja sirpaleiseen lainsäädäntötyöhön vai pitäisikö enemmän pyrkiä nostamaan lainsäädännön laatua ja — mikä ehkä näissä johtopäätöksissä kaikkein arvokkainta — varaamaan itsellemme aikaa merkittävien yhteiskunnallisten uudistusten ja uudistushankkeiden käsittelyyn. Tällä hetkellähän olemme ajautuneet tilanteeseen, että pääsääntöisesti nämä uudistushankkeet käydään virkamiesten toimesta, rakennetaan sisällöt virkamiesten toimesta ja tietyllä tavalla eduskunta kerta toisensa jälkeen on tilanteessa, jossa joko otetaan taikka jätetään ja ehkä tätä kautta ihan väärälläkin tavalla rakennetaan tämmöinen mustavalkoinen hallitus—oppositio-akseli. Sen sijaan, kun ajatellaan niitä erittäin merkittäviä uudistusvaatimuksia, jotka meillä on yhteiskuntana edessä, meidän pitäisi pystyä myös kansanedustajina enemmän prosessoimaan, vaikuttamaan aidosti näihin sisältöihin. Mutta osaltaan tämä käytäntö, mikä nyt on lainsäädäntötyöllä, on vaikuttamassa siihen, että me pääosin käsittelemme varsin yksityiskohtiin, nippeleihin, menevää lainsäädäntöä. Tästä on seurauksena se, että välttämättä me edustajina — saatikka, niin kuin kertomuksessa todetaan, kansalaiset — emme pääse käsiksi ihan siihen sisältöön ja aitoon ymmärrykseen, mitä näillä lainsäädäntöhankkeilla sitten viime kädessä tarkoitetaan.

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi haluan kommentoida yrittäjyyden edistämisen osalta tehtävää selvitystä ja liimaan sen vielä tähän innovaatiojärjestelmän alueelliseen vaikuttavuuteen liittyvään arviointiin. Tästäkin selvityskokonaisuudesta puuttuu se näkökulma, että kirjoitettaisiin ulos myös se, että meidän innovaatiojärjestelmämme yksi pullonkaula, osaamiskapeikko, on yrittäjyysosaaminen. Arvostan sinällään sitä, että Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota muun muassa siihen, että akateeminen yrittäjyys on koulutuksellinen haaste myös yliopistoille ja korkeakouluille, juuri näin. Mutta siihen, että me näemme yrittäjyyden yhtenä innovaatiojärjestelmän keskeisenä osaamisalueena, vaaditaan minusta vielä tiettyä henkistä ponnistusta. Tältä pohjalta tämä yrittäjyyskasvatuksen, yrittäjyyskoulutuksen kaikilla tasoilla tapahtuva vahvistaminen on välttämättömyys. (Puhemies: 10 minuuttia!)

Tällä hetkellä me hyvin paljon pohdimme sitä, millä tavalla Suomessa lisätään kasvuyrittäjyyttä, ja haluan vielä tavallaan kerrata sen näkökulman, että ellei tämän kasvuyrittäjyyden edistämisen pullonkaulana nähdä taloudellisen resursoinnin lisäksi tiettyjä keskeisiä osaamiskapeikkoja, joista yksi on yrittäjyysosaaminen, yksi johtajuusosaaminen, yksi liiketoimintaosaaminen, yksi markkinointiosaaminen, yksi kansainvälistymisosaaminen, meidän on vaikea edetä. Tässä mielessä näiden osaamisalueiden vahvistaminen koskettaa ammattikorkeakouluja, yliopistoja, yliopistokeskuksia, ja ellei näitä pullonkauloja eliminoida, me emme pääse merkittävästi uuteen lisäarvoon alueellisen innovaatiojärjestelmän vaikuttavuudessa.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomionsa myös vankeinhoidon puutteellisiin resursseihin ja vankiloissa toteutettavan kuntoutustoiminnan kasvavaan tarpeeseen. Vuoden 2003 kertomuksessa, kannanotossa, todetaan, että Valtiontilintarkastajat pitävät vankien työhön, koulutukseen ja kuntoutukseen, erityisesti päihdekuntoutukseen, osallistumisprosentteja hälyttävän pieninä. Suuri osa vangeista on toimettomana, mikä ei edistä vankeinhoidon tavoitteiden saavuttamista.

Vankilat ovat nykyisin suuria sairastupia. Valtaosa vangeista on vakavasti päihdeongelmaisia, ja myös eriasteiset mielenterveysongelmat ovat tavattoman yleisiä. Uusintarikollisuuden torjumiseksi on välttämätöntä lisätä vankiloiden henkilöstöresursseja ja erityisesti kuntoutusresursseja aivan kuten tilintarkastajat toteavatkin.

Lisäksi täällä todetaan, että on tärkeää kehittää vankiloiden päihdekuntoutustoimintaa ja luoda toimivat yhteydet vankien kotikuntiin, niin että kuntoutus voisi jatkua vielä vapautumisen jälkeen. Tällä hetkellä huomattava osa vangeista vapautuu käytännössä kadulle muovikassi kourassa ja muutama euro taskussa rahaa, ilman työtä, ilman asuntoa, ilman suunnitelmaa jatkokuntoutuksesta. Silloin ei ole valitettavasti vaikea ennustaa, mikä tällaisen henkilön tulevaisuus on.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vaikka sali on vähän vajaa, käymme kuitenkin keskustelua erittäin tärkeästä aiheesta, aiheesta, että valtiontilintarkastajat ovat tässä suuressa viisaudessaan laatineet kertomuksen ja kertoneet siinä sen, mitä valtiontaloudessa yleensä on tapahtunut taikka tapahtumassa. Siihen, kuinka on tapahtumassa, tulen jäljemmässä osassa, käsitellessäni kertomusta vuodelta 2003, mutta käsittelen tässä ensin kertomusta vuodelta 2004 ja asioita sen erään otsikon alta, Puuntuotannollinen kestävyys ja taloudellinen kannattavuus Suomen metsälainsäädännössä.

Ymmärrän erinomaisen hyvin, niin kuin valtiontilintarkastajatkin ovat tässä kantaa ottaneet, että tämä on Suomen kasvun, elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn kannalta erinomaisen tärkeä ala ja toiminnanhaara siinä, että ellei ole Suomessa metsätalous kunnossa, ei synny semmoista teollisuuden raaka-ainetta, mitä voitaisiin eteenpäin jalostaa ja kilpailukykyisesti sitten myöskin maailmanmarkkinoille tuottaa. Se, mikä tässä nyt sitten tietenkään ei käy ilmi, on, että sen raakapuun, ainespuun, mikä tuolla kasvaa, merkitys tähän kilpailukykyyn on olemattoman vähäinen. Siis tarkoitan, että taloudellisesti sen merkitys on vähäinen. Mutta se täytyy sanoa, että ellei sitä vähäistäkään osaa ole olemassa, tämä lopputuotekin estyy, kun ei ole sitä raaka-ainetta, mistä se tehdään ja jalostetaan. Sen merkitys tälle yksittäiselle metsätalouden harjoittajalle on suuri — näen tässä suurimpana metsäporvarina ed. Nousiaisen tuolla tyytyväisenä kuuntelevan tätä asiaa. On erittäin tärkeä osa siitä kannattavuudesta, että sille puulle syntyy oikea hinta ja oikeat kasvuolosuhteet. Siihen valtiontilintarkastajat ovat ottaneet erinomaisen hyvin kantaa, että ei ole olemassa lopullisesti oikeaa suositusta siitä, milloin todella metsänomistajan kannalta on taloudellisin hakkuu- ja uudistusaika olemassa.

Näin nähden minusta tässä tietenkin on jäänyt käsittelemättä semmoinen oleellinen osa, että tämä metsälainsäädäntöön liittyvä organisaatio, valtionhallinnosta maksettava, kustannettava organisaatio, Suomessa, on kovin raskas ja vanhan ..., en uskaltaisi sanoa vanhanaikainen, mutta jotain sen tyyppistä sanaa hakisin. Tässä voi hyvin sanoa, että kun tämä vaalikausi alkoi, niin Helsingin Sanomat uutisoi tästä aiheesta niin, että Suomessa metsälainsäädännön valvonta, vaikka metsätalous on siirtynytkin kone- ja motoaikaan, on vielä hevoskaudelta, ja tähän voisi vähän yhtyäkin. Sen pohjalta tulee tulevaisuus vaatimaan kyllä jotain suoraviivaisempaa ja ohentamista, järkeistämistä, tässä organisaatiossa. Jos tietäisin, kuinka se pitää tehdä, sanoisin sen jo nyt, mutta kun kaikki muut hallinnonalat ovat joutuneet höyläämään, ohentamaan, järkiperäistämään, niin sen tulee myöskin täällä tapahtua ja toteutua. Tässä käy selvästi valtiontilintarkastajien kertomana selville se, että ei ole oikeita ohjeita eikä ole riittävästi tutkittua tietoa. Tästä voi lukea vähän rivien välistä haarukoiden, niin kuin tulkitaan erään tunnetun kansanvihollisen tulkintaa Raamatusta, että lukee sitä rivien välistä pätkän sieltä sun täältä, ja niin tutkittuna tästä saa semmoisen käsityksen, että jotain uudistamista pitäisi tapahtua. Herra puhemies, tämä tästä nuoremmasta ajasta.

Mutta sitten tähän kertomukseen vuodelta 2003. Keskityn tässä yhden otsikon alle. Sen otsikon alta löytyy puolustusministeriön hallinnonalalta otsikko Vapaaehtoinen maanpuolustustyö. Tässä on tartuttu erittäin vahvaan ja, voisi sanoa, ajankohtaiseen aiheeseen. Valitettavasti en näe täällä salissa muita puolustusvaliokunnan jäseniä kuin ed. Lahden ja ed. Kallion. Tähän olisi voinut laajemminkin valiokunta muun muassa syventyä, kun parhaillaan rakentaa mietintöä moisesta aiheesta, ja tämän keskustelun osalta niin täällä eduskunnan lähetekeskustelussa kuin valiokunnassakin on syntynyt paljon epäluuloja siitä, mitä tämä pitää sisällänsä. (Ed. Kähkönen: Ed. S. Lahtela on täällä reserviupseeri!) — Näin se, ed. Kähkönen, on olemassa, mutta kertasin vain, keitä valiokunnassa on olemassa.

Tähän peliin katsottuna täällä monia niitä epäluulon aiheisia asioita on kerrottu ja selvitelty perusteellisesti. Nyt, jos tätä asiaa katsotaan, niin tämän selvityksen pohjalta, vaikka tähän vain muutama sivu on käytettykin, selviää se laaja kenttä, mitä vapaaehtoiseen maanpuolustukseen sitoutuu, paljonko siihen käytetään rahaa ja mistä se raha muodostuu ja syntyy. Sen jälkeen, kun Suomi vapautui niin sanotusti tästä vanhasta Pariisin rauhansopimuksesta ja voi ryhtyä omineen hoitamaan tämmöistä kansalaisten puolustusta ja siihen varautumista, poliittinen päätöksenteko kävi kovan kisan 90-luvun alussa, miten se voidaan toteuttaa ja tehdä. Syntyi tämmöinen poliittinen päätös siitä, että Puolustusvoimien rinnalle vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ympärille rakentaen tätä koulutusta annetaan ja tehdään ja myöskin järjestetään vapaaehtoisia kertausharjoituksia, mistä maksetaan vain pelkkä päiväraha, mutta ei makseta kertausharjoitusajalta palkkaa jne. — syntyy merkittävä säästö. Tässä minusta valtiontilintarkastajat ovat erinomaisen hyvin syventyneet tähän asiaan, paneutuneet todella pohjia myöten. Tässä monia sellaisia asioita on selkeästi tullut esille, mitä missään muualla kansanedustuslaitokselle ei ole muun muassa esitelty. Jos katsotaan tätä yhtä asiaa, mistä myöskin tuolla valiokuntatasolla on keskusteltu, toteutuuko näille tuleville maakuntajoukoille riittävä poliittinen valvonta ja vastuu ja ohjaus, niin täällä kerrotaan erinomaisen hyvin tästä nykyisestä maanpuolustuskoulutuksen neuvottelukunnasta ja sen jäsenistä: jäsenet ovat eduskuntaryhmistä, työmarkkinajärjestöistä sekä Maanpuolustuskoulutus ry:stä. Puolustusministeriöllä, sisäasiainministeriöllä, pääesikunnalla on pysyvä asiantuntijaedustus neuvottelukunnassa. Mielestäni tässä on kerrottu se, miten tämä poliittinen ohjaus ja valvonta on tätä ennen tapahtunut. En usko, että tässä kenelläkään, joka on tähän asiaan perehtynyt, on mitään epäselvää, mutta sellaisilla, jotka eivät ole halunneet perehtyä, on ollut paljon epäselvyyksiä tämän asian puitteissa, kuinka tämä tapahtuu ja käy.

Mitä syntyy tämän Maanpuolustuskoulutus ry:n kursseilla ja yhteistyössä, niin täällä kerrotaan, että viime vuonna kursseille on osallistunut 29 000 kurssilaista, joista kouluttajia on noin 3 500. Oppilasmäärä on noussut edellisestä vuodesta 25 prosentilla, ja naisten osuus on ollut 21 prosenttia. Mutta sitten yksi oleellinen osa: kursseille osallistuneista reserviläisiä oli 59 prosenttia, reserviläisistä 32 prosenttia oli reserviupseereita ja 25 aliupseereita ja miehistöä 25 myöskin. Tämä kertoo sen, kuinka nämä laajat toimeenpanevat joukot tämän miehistön osalta, jossa tätä koulutusta erityisesti tarvitaan, eivät ole sinne osallistuneet, tai sanotaan, että heidän osallistumisensa on jäänyt suhteettoman vähäiseksi. Mitä tulee myöskin tähän vapaaehtoisten harjoitusten osuuteen, keskipituudesta kerrotaan, että se on ollut 2,5 vuorokautta, mutta siellä erityisesti korostuu tämä osanottajien määrä, niin että 45 prosenttia on reservin upseereita, 40 aliupseereita ja 15 prosenttia miehistöä. Tämä on näitten tulevien maakuntajoukkojen pitkä henki siinä, että sinne pitäisi myöskin tämä koko miehistön laaja kirjo löytyä mukaan.

Sanoin puheenvuoroni alussa, että jäljempänä tullaan siihen aiheeseen, että valtiontilintarkastajat ovat ikään kuin asian verran edellä tässä, kun täällä kerrotaan, että asia on hyväksytty jo maanpuolustuskoulutuksen neuvottelukunnassa — siis tämä maakuntajoukkoasia — ja poliittinen päätös joukkojen perustamisesta tehdään turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon käsittelyn yhteydessä syksyllä 2004. Elikkä eduskunta käsittelee sitä viikon kuluttua. Mielestäni on erinomaisen hyvä, että se on tullut tänne matkaan. On myöskin erittäin hyvä asia se, mikä on täällä salissa muun muassa paljon aiheuttanut keskustelua ja epäselvyyttä: miten naisten osuus tässä tulee järjestykseen ja kuntoon. Täällä selvitetään varsin perusteellisesti se, niin että vapaaehtoiset naiset, jotka haluavat sitoutua ja sijoittua tässä organisaatiossa, tietävät myöskin, mikä heidän tehtävänsä tulee olemaan kriisin, pahimmillaan sodanajan, tehtävissä ja kuinka he tähän yhteiskuntaan voivat omat panoksensa antaa. (Puhemies: 10 minuuttia!)

Herra puhemies! Näyttää siltä, että valtiontilintarkastajat ovat ottaneet kantaa erittäin ajankohtaiseen ja aiheelliseen asiaan, ja toivon, että valtiontilintarkastajat myöskin terävästi seuraavat tätä toimintaa sen jälkeen, kun tämä niitten kaavailtujen ja ilmeisesti hyväksyttävien toimintalinjojen puitteissa tulee tulevaisuudessa käynnistymään ja saamaan tähän maahan vapaaehtoistoiminnalla myöskin tämmöistä toimivaa, uskottavaa organisaatiota. Kaikki ne epäselvyydet, mitä tämän asian puitteissa nyt on esitetty, tulevat suurin piirtein tässä kumotuksi jo etukäteen.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Valtiontilintarkastajat kertomuksessa vuodelta 2003 kiinnittävät myös huomiota työelämän ongelmiin ja semmoisiin kohtiin, jotka eivät vielä ole täysin kunnossa, muun muassa työsuojelun kehittämiseen ja siinä oleviin haasteisiin ja yhteistyöhön. Valtiontilintarkastajat toteavat, että työsuojelu mielletään edelleen perinteiseen työtapaturmien torjuntaan liittyväksi toiminnaksi ja hieman irralliseksi työsuojelun uusista tehtävistä, vaikka työn luonne on yleisesti ottaen muuttunut, siten että fyysisesti raskaat työt ovat vähentyneet ja työt ovat teknistyneet. Valtiontilintarkastajienkin mielestä pitäisi ottaa huomioon, että työelämä ja työtavat muuttuvat. Samoin pätkätyö ja projektityöt ovat tulleet tilalle, ja se tuo omia uusia haasteita niihin työterveysriskeihin ja siihen, miten ne asiat hoidetaan.

Samoin tilintarkastajat kiinnittivät huomiota ulkolaiseen työvoimaan ja siihen, että työehtojen valvonta asettaa viranomaisille uusia haasteita. EU:n laajentumisen myötä työsuojeluvalvonnassa ja viranomaistoiminnassa pitäisi ottaa nämä olosuhteet huomioon; työvoiman vapaa liikkuvuus ja työturvallisuuslainsäädäntö pitäisi nyt EU:ssa yhdenmukaistaa, että niitä noudatettaisiin sitten joka maassa, samat periaatteet olisivat voimassa. He kiinnittävät tässä huomiota myös siihen, että resursseja pitäisi saada lisää, nimenomaan henkilökuntaa, joka valvoisi näitä asioita. Tämä on vuodelta 2003. Minä luulen, että nämä asiat vuonna 2004 ovat vain kärjistyneet lisää. Tähänhän pitäisi todella pikaisesti puuttua.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni ed. Päivi Räsänen käytti täällä erittäin hyvän puheenvuoron ja kiinnitti huomiota erittäin tärkeään seikkaan, nimittäin meidän vankiloidemme terveystilanteeseen ja siihen, missä tilanteessa meillä vangit ovat. Tosiasia on se, että meillä vankiloissa tällä hetkellä, kun katsotaan tästä näkökulmasta, tikittää eräänlainen aikapommi. Meillä vankien määrä on lisääntynyt roimasti, ja voi sanoa, että meillä vankiloissa alkavat seinät pikkuhiljaa pullistella. Yksi syy on tietysti näiden sakkovankien määrä ja se, että meillä rangaistuslainsäädäntö on kiristynyt. Se on tosiasia, että kaksi kolmesta vangista kärsii vakavasta päihdeongelmasta tällä hetkellä ja huumausainekauppa vankiloissamme on valitettavasti lisääntynyt. Yksi ongelma on se, että meillä huumausainevangit on sijoitettu samaan vankilaan, ja näin ollen jos ajatellaan esimerkiksi virolaisia vankeja, niin he pystyvät kasvattamaan oman organisaationsa vankiloiden sisällä. Se on totta, että vangeille pitäisi enemmän tarjota tätä työtoimintaa ja heitä pitäisi vankiloiden sisällä kuntouttaa työn tekemisen kautta, mutta suuri ongelma on se, että meillä vangit on niin huonokuntoisia, että he eivät kykene työhön, valitettavasti.

Yksi tärkeä asia, joka pitäisi myöskin budjetin käsittelyn yhteydessä ottaa esille, on se, että meillä pitäisi sopimushoitojärjestelmään myöskin Suomessa lähteä aivan samalla tavalla kuten Ruotsissa on, elikkä näille vangeille, joilla on vakava päihderiippuvuus, voitaisiin kiinteä vankeusrangaistus muuntaa pakkohoidoksi hoitolaitoksessa, niin että vanki sitoutuu tähän hoitoon. Mutta kysehän tässä on pelkästään rahasta. Kaikki me varmasti olemme siitä samaa mieltä, että tämmöinen sopimushoitojärjestelmä olisi hyvä ja tervetullut, mutta se on valitettavan kallis järjestelmä, kun ei tahtonut nuorisorangaistusjärjestelmään ja sen laajentamiseen koko maahan alun perinkään löytyä rahaa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti, tässä kertomuksessa, niin kuin ylipäätään valtiontilintarkastajain kertomuksissa, olennaista on se, mitä niissä on ja mitä niissä ei ole.

Kiinnitän vuodelta 2003 huomiota siihen, että tuon vuoden aikana paljastui valtava määrä väylämaksuepäselvyyksiä merenkulun osalta, epäselvyyksiä, joidenka johdosta valtio menetti ehkä kymmeniä miljoonia euroja maksutuloja ottaen huomioon, että Merenkulkulaitoksen kokonaistulot olivat noin 70 miljoonaa euroa, elikkä siis suhde on merkittävä. Kaiken kaikkiaan nuo epäselvyydet on arvioitu 100 miljoonaksi euroksi.

Toinen asia, joka ajoittui samalle vuodelle ja josta olisi toivonut ja toivoisi jatkossa selvyyttä, on se, miten ihmeessä on mahdollista, että Suomen valtio harmaan talouden takia menettää 2,5 miljardia euroa verotuloja, ilman että valtion hallintojärjestelmä paljonkaan korvaansa lopsauttaa koko tälle ilmiölle. Jos ne rahat olisivat täällä jälleenjakelujuhlassa eduskunnan käytettävissä, niin asiat olisivat kovasti toisella tavalla. Kannattaisi herätä näissä asioissa.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Haluan vielä lyhyesti kiinnittää huomiota erittäin vaikeaan kokonaisuuteen, jonka valtiontilintarkastajat ovat tässä vuoden 2003 kertomuksessa ottaneet esiin. Nimittäin täällä on kiinnitetty erityistä huomiota alaikäisten asemaan sosiaali- ja terveydenhuollossa. Täällä kannanotossa todetaan, että "On tapauksia, joissa voidaan katsoa, että alaikäisen potilaan oikeus pitää potilastietonsa salassa huoltajiltaan on vastoin hänen omaa etuaan". Alaikäisellähän on periaatteessa oikeus kieltää terveydentilaansa ja hoitoaan koskevien tietojen antaminen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen, ja toisinaan tämä kielto-oikeus on osoittautunut lapsen edun vastaiseksi. Useimmitenhan nämä tulevat esiin päihteidenkäyttö-, varsinkin huumeidenkäyttötilanteissa.

Sinänsä salassapitovelvollisuus on tavattoman tärkeä periaate terveydenhoidossa, mutta yhtä lailla tärkeä lähtökohta on aikuisten ja etenkin vanhempien velvollisuus pitää lapsistaan huolta, ja toki siihen kuuluu myös oikeus tietää mahdollinen lapsen päihdeongelma. Täällä kannanotossa todetaan, että valtiontilintarkastajien mielestä "säännöksiä on muutettava niissä tapauksissa, joissa niiden soveltaminen käytännössä johtaa alaikäisen kannalta epätoivottuun tulokseen". Arvoisa puhemies, on vaikea ja vaativa haaste lähteä näitä säädöksiä muuttamaan, mutta toivottavasti tämä lähtee liikkeelle.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä vuoden 2004 kertomuksessa valtiontilintarkastajat ovat ehkä liian innokkaasti lähteneet Etlan Hannu Kasevan kelkkaan ja hyväksyvät hänen esityksensä siitä, että kunnalliset palvelut olisivat nykyisessä järjestelmässä jotenkin erityisen tehottomia. Kaseva väittää jopa, että terveyskeskuspalvelut olisivat 35 prosenttia halvempia, jos ne organisoitaisiin toisella tavalla. Tämä ei kyllä pidä paikkaansa, sillä terveydenhuollosta 80 prosenttiahan on pelkkää ihmistyövoimaa ja sitä tuskin voidaan toisella tavalla organisoida. Suomessa on edelleenkin maailman halvin ja laadukkain terveydenhoito käytettyihin varoihin nähden tällä järjestelmällä.