13) Laki vesiliikennelain 24 §:n ja rikoslain 2 a
luvun 9 §:n muuttamisesta
Lauri Kähkönen /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pari kuukautta sitten sain puhelimitse tutulta
vinkin, joka johti tämän lakialoitteen
laatimiseen. Saman tiedon sai ed. Nousiainen, mutta sovimme keskenämme,
että allekirjoittanut laatii tämän lakiesityksen
ja kerää nimet siihen, ja nyt sitten ollaan lähetekeskustelussa.
Valvovan viranomaisen kannalta on tärkeätä, että rikkomuksesta
aiheutuvat rikosoikeudelliset seuraamukset ovat kohtuulliset ja
oikeassa suhteessa rikoksen laatuun ja siitä ilmenevään
rikoksentekijän syyllisyyteen, millä on todennäköisesti
vaikutusta myös kansalaisten lainkunnioitukseen yleensäkin.
Esimerkiksi lokakuun alussa 2003 voimaan tulleen järjestyslain
myötä ulotettiin rikesakon käyttämismahdollisuus
muun muassa yleisillä paikoilla tapahtuneeseen alkoholin nauttimiseen
ja virtsaamiseen, joista aikaisemmin kunnallisen järjestyssäännön
nojalla voitiin määrätä ainoastaan
päiväsakkojen mukainen rangaistusvaatimus.
Mielestäni sekä lainvalvojan että rikkomuksen
tekijän kannalta oikeudenmukaisempi seuraamus teosta on
kaikille määrättävä 20
euron rikesakko kuin sakko, jonka rahamäärä saattaa vaihdella
36 eurosta ylöspäin sakotettavan tuloista riippuen.
Lakiesityksessäni on mainittu säännökset,
joiden rikkomisesta voitaisiin määrätä rikesakko.
Mielestäni ne ovat juuri ne säännökset, joita
voidaan pitää sellaisina vähäisinä rikkomuksina,
joista rikesakon määrääminen
on kohtuullista lievemmissä tapauksissa.
Seuraavassa esimerkkejä seuraamuksista, kun on vertailussa
rangaistusvaatimus tai rikesakko. Yksi rikesakon käyttöalan
esitetty rikkomus on vesiliikenneasetuksen 2 §:n säännösten
rikkominen. Pykälässä säädetään
siitä, mitä varusteita liikkeellä olevassa
moottoroidussa tai yli viiden metrin pituisella purjeella varustetussa
vesikulkuneuvossa on oltava. Pykälän 1 kohdassa
säädetään, että veneessä on
oltava kullekin veneessä olijalle hyväksytty pelastusliivi,
kelluntapukine tai pelastuspuku, joka kooltaan ja kantavuudeltaan
vastaa henkilön kokoa. Mielenkiintoinen yksityiskohta on,
että varusteiden käyttö ei ole pakollista
eikä niiden tarvitse olla veneessäolijoiden päällä.
Ainoastaan veneen kuljettajaa voidaan rangaista siitä,
että veneessä ei ole riittävästi
varusteita.
Rikkomuksesta on säädetty normaalirangaistukseksi
kuusi päiväsakkoa. 1 000 euron nettokuukausituloilla
sakon määrä on 72 euroa, 2 000 euron
kuukausituloilla 174 euroa ja 2 500 euron kuukausituloilla 216 euroa.
Rikesakon rahamäärä voisi olla esimerkiksi
20, 35 tai 50 euroa, joka seuraamus olisi kaikille sama. Se määrättäisiin asetuksella,
jos ja kun tämän lakiesityksen mukaiset muutokset
vesiliikennelakiin ja rikoslakiin saadaan aikaiseksi, niin kuin
uskon.
Samassa lainkohdassa on säädetty pakollisiksi
varusteiksi myös tyhjennyspumppu tai muu väline
veden poistamiseen, airot ja mela taikka ankkuri köysineen
sekä hyväksytty käsisammutin tietynlaisissa
veneissä. Seuraamukset olisivat samanlaiset kuin edellä mainitussa
tapauksessa.
Esityksessä on ehdotettu rikesakkoa käytettäväksi
myös vesiliikennelain 13 §:n säännösten rikkomisesta,
joka pykälä koskee vesikulkuneuvon kuljettamista
pitämättä mukana vaadittavia asiakirjoja.
Säännöksen rikkomisesta määrättävä normaali
päiväsakko on neljä päiväsakkoa.
1 000 euron nettokuukausitulolla sakon määrä on
48 euroa, 2 000 euron tuloilla 116 euroa ja 2 500 tuloilla
144 euroa.
Edelleen esityksessä ehdotetaan rikesakolla rangaistavaksi
veneliikenneasetuksen 10 §:n säännösten
rikkominen, jossa pykälässä säädetään
rangaistavaksi muun muassa rekisteritietojen muutosilmoituksen tekemättä jättäminen
moottorivenerekisteriin
ja poistoilmoituksen tekemättä jättäminen
samaan rekisteriin. Säännösten rikkomisesta
määrättävä normaali
päiväsakko on neljä päiväsakkoa,
jolloin nämä sakon rahamäärät
ovat samat kuin juuri edellisessä esimerkissä totesin.
Arvoisa puhemies! Seuraavassa muutama sana niistä perusteista,
joilla esitystäni saatetaan vastustaa. Lakiesitys saattaa
kohdata vastustusta ensinnäkin sillä perusteella,
että vesiliikennelain 2 §:n säännökset
on säädetty turvallisuuden parantamiseksi ja ylläpitämiseksi.
Voidaan ajatella, että rangaistusseuraamuksen pienentyessä lain
ennaltaehkäisevyys vähenee ja turvallisuus samalla
huonontuu. Totean tähän, että kyseessä olevan
pykälän säännöksillä parannetaan
ja ylläpidetään veneessäolijoiden
turvallisuutta eikä niillä ole merkitystä muiden
vesilläliikkujien turvallisuuden kannalta. Edelleen voidaan
todeta, että rikesakon käyttömahdollisuudesta
huolimatta säilyy mahdollisuus käyttää edelleen
rangaistusmääräysmenettelyä eli
vähäistä vakavammissa tapauksissa voidaan
määrätä tulojen mukainen päiväsakkorangaistus,
ja totta kai aina on mahdollisuus pelkästään
huomautukseen.
Rikesakkoa käytettäisiin, aivan kuten muidenkin
sen käyttöalaan kuuluvien lakien kyseessä ollen,
lievemmissä, usein toistuvissa niin sanotuissa massarikoksissa,
joiden rikkomisella ei ole sanottavaa merkitystä turvallisuuden
kannalta. Esimerkiksi jos useita pelastusliivejä puuttuu,
määrättäisiin sakkorangaistus.
Jos yhdet liivit puuttuvat, saattaa olla rikesakon paikka, mutta
jos yhdessä liivissä on vääränlainen
kantavuus, selviäisi huomautuksella. Nämä ovat
allekirjoittaneen ajatuksia lain mahdollisesta tulkinnasta. Samoin
sammuttimen puuttuminen johtaisi tai saattaisi johtaa sakkoon, mutta
vanhentunut, tietyllä ajalla ylittynyt sammuttimen tarkastusmerkintä johtaisi
rikesakkoon. Muissa rikkomuksissa on kysymys erilaisista asiakirja-
ja menettelytapapuutteista ja menettelytapavirheistä, joilla
ei ole merkitystä turvallisuuden kannalta.
Esitystä voidaan vastustaa samalla perusteella kuin
edellä: että rangaistusuhan pienentäminen johtaisi
paperiasioiden yleisempään laiminlyömiseen.
En usko, että euromääräisen
rangaistusuhan suuruus säätelee tässä tapauksessa
ihmisten asioidenhoitamismotivaatiota kovinkaan suuresti. Tunnolliset
ihmiset hoitaisivat asiansa edelleen asianmukaisesti ja muut eivät.
Ymmärrettävät unohdukset ja huomaamattomuudet
johtaisivat sen sijaan kohtuullisempaan seuraamukseen. Vastustusta
voidaan perustella myös sillä, että valvontaviranomainen
voi nykyisen lain puitteissa vesiliikennelain 25 §:n nojalla
antaa tekijälle sakon sijasta huomautuksen vähäisessä tapauksessa,
joten rikesakkoa välimuotona ei tarvita lainkaan. Näin
toki on, mutta kansalaisten yhdenvertaisuus ei käytännön
valvonnassa toteudu välttämättä etenkään
suurempituloisten osalta. Jos ajatellaan, että 2 500
euron kuukausituloinen henkilö kuljettaa venettä,
josta puuttuvat airot, mela ja äyskäri, tällöin
joutuu valvontaviranomainen pohtimaan seuraamusta 216 euron sakon
ja huomautuksen välillä, jolloin on mahdollista,
että huomautukseen päädytään
helpommin kuin jos vertailu tehdään työttömän
henkilön kyseessä ollessa 36 euron sakon ja huomautuksen välillä tilanteen
ollessa samanlainen. Eli on mahdollista, että lainvalvoja
suorittaa kohtuusharkinnan seuraamuksen suuruuden perusteella, kun
se pitäisi tehdä itse teon perusteella.
Arvoisa puhemies! Mielestäni tämä lakiesitys on
tarpeellinen ja tarkoituksenmukainen. Myös palaute aloitteeseen
on ollut myönteinen. Tämän lakialoitteen
allekirjoitti 113 kansanedustajaa. Heille tästä kiitos.
On myös todettava, että läheskään
kaikilta en ehtinyt kysyä allekirjoitusta ja niistä,
joilta kysyin, vain muutama kieltäytyi tämän
aloitteen allekirjoittamisesta.
Totean vielä aivan lopuksi, että kyse on tosiaan
tämän veneilyliikennelain parantamisesta eikä siitä,
että tämän kautta sitten tavallaan haluttaisiin
lisätä rangaistuskäytäntöä.
Pekka Nousiainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Kähkönen esitteli varsin
seikkaperäisesti nimeään kantavan lakialoitteen,
jossa olen toisena allekirjoittajana. Kun käytännössä tätä lakialoitetta
on tarkastellut sen valmistelun pohjalta, jonka hän suoritti,
niin voidaan tietysti todeta, että on kohtuullista, että rangaistus
on aina oikeassa suhteessa tehtyyn rikkomukseen. Sekä veneilyliikenteessä että vesiliikenteessä
näin
ei aiemmin ole ollut, koska sakkorangaistus on ollut pienin mahdollinen
rangaistus näistä virheistä taikka laiminlyönneistä,
joita vesiliikenteessä on voinut sattua, kuten täällä juuri
varusteiden, asiakirjojen taikka rekisteri-ilmoituksen osalta on saattanut
käydä. Siksi on perusteltua, että ne
kokemukset, joita tieliikennelain puolella rikesakkokäytännöstä on
ollut, voidaan siirtää myöskin vesiliikenteen
puolelle ja siten saadaan toteutetuksi se toivomus, minkä ennen
kaikkea vesiliikenteen valvojat ja veneilijät ovat esittäneet,
että saataisiin tämmöinen kevyempi, helpompi
rikesakkokäytäntö, joka toimii erittäin
hyvin.
Yhdyn ed. Kähkösen näkemykseen siinä,
että tämä lakialoite on tarpeellinen
ja tarkoituksenmukainen. Tuntuu siltä, että tämä vain
on jäänyt huomaamatta ja ajan tasalle saattamatta.
Toivon, että valiokunnan kautta nyt tämä lakialoite
saatetaan myöskin voimassa olevaksi oikeudeksi.
Marja Tiura /kok:
Arvoisa puhemies! Itse olen myöskin tämän
ed. Kähkösen lakialoitteen allekirjoittanut ja
pidän tätä aloitetta erittäin
hyvänä ja eteenpäinviemisen arvoisena.
Minun mielestäni on johdonmukaista se, että tämmöinen
rikesakkorangaistus olisi olemassa myöskin vesiliikenteen
puolella. Silloin se olisi myöskin johdonmukaista, jos
ajatellaan, että se on tuolla tieliikenteen puolella meillä olemassa.
Jos mietitään sitä, että jostain
tämmöisestä pienemmästä rikkomuksesta
sitten rampataan tuolla poliisilaitoksella selvittämässä,
että voi, voi, kun mela unohtui tai joku pienempi osa,
vähäpätöisempi asia, esimerkiksi
asiapaperit tai jotkut muut ovat veneilijältä unohtuneet
kotiin, niin kyllähän sekin on huomattavan kallista.
Minun mielestäni tämä aloite on erittäin
hyvä. Olisi todella järkevää,
että valiokunta kiinnittäisi tähän
asianmukaista huomiota. Kun 113 edustajaa on tämän
allekirjoittanut, niin toivon, että se ei jää mihinkään
mappi ööhön todellakaan seisomaan. Ed.
Kähköselle kiitokset hyvästä lakialoitteesta,
ja lämpimästi kannatan tätä aloitetta
ja sen eteenpäin viemistä.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Kähkönen kertoi äskeisen
puheenvuoron alkaessa, että on saanut hyvän vihjeen
tähän asiaan. Tietenkin kaikissa aloitteissahan
tarvitaan hyvä vihje, mutta tarvitaan tämmöinen
käytännönläheinen vihje. Tämän
osalta voisi sanoa, että kun ed. Tiura esitti syvät
ja lämpimät kiitokset tästä asiasta,
niin itsekin kuulun aloitteen allekirjoittajiin. Täytyy
sanoa, että tässähän ei varmaan
kovin iso työ ollut tämä aloite kirjoittaa, mutta
näitten nimien keräämisestä pitää ed.
Kähköselle erityisesti lakkia nostaa; tämä on
ollut todella iso työ ja hatunnoston arvoinen työ kaikkineen.
Mutta mitä liittyy yleisilmeenä tähän
aiheeseen, niin ed. Kähkönen puheenvuorossaan
mainitsi suurin piirtein siihen malliin hengessä, että tämä on
täydellinen ja tässä ei ole mitään
korjattavaa koskaan ja asia pitää kerralla panna
järjestykseen. Ed. Kähkönen tämmöisenä ahkerana kansanedustajana
aina silloin tällöin joskus jättää näitä lakialoitteita,
ja nämä ovat kyllä lähellä kansaa
ja kansantajuisia, mutta yhden asian tähän lisäisin,
kun valiokunta tätä pohtii. Lisäisin niin
kuin hengessä ja aatteessa, että valiokunta pohtisi
vähän sillä silmällä,
mitä muita tämmöisiä vastaavia
lakeja, vastaavia tapauksia, missä rikesakkoa voitaisiin
soveltaa ja toteuttaa, olisi olemassa. Kun yritin miettiä tuossa äsken
kuumeisesti sitä, mikä voisi tämmöinen
esimerkki olla, niin muun muassa luulen, että moottorikelkalla
ajettaessa, lumikelkalla ajettaessa, jos kypärästä on
remmi auki taikka se kypärä jopa kokonaisuudessaan
saattaa joltakin metsurilta puuttua, niin tämä voisi
olla tähän rinnastettava asia ja tämä tulisi
ottaa tässä valiokuntakäsittelyssä huomioon.
Nythän sen verran selvityksenä todettakoon, että joku
eteläsuomalainen, etelän mies pohjoisessa katselee,
kun poromies ajelee karvalakki päässä,
puuhka päässä, ja poromiehille tämä liittyy
tähän asiaan ja sisältöön
siinä, että heillä on lain suoma oikeus,
että voi käyttää työssä karvalakkia
tai semmoista tehtävään sopivaa päähinettä,
ja tämä kypäräpakko koskee kaikkia
muita äkkinäisiä tässä asiassa.
Sen pohjalta, jos on niin, että tähän
ei synny semmoista perustetta eikä sitä kyetä sinne
löytämään, niin monia muita
asioita on olemassa, mitä tähän samaan
käsittelyyn ja mietintöön voidaan kytkeä ja
laittaa. Kun näen, että ed. Pulliainen saapuu
paikalleen tähän asiaan, niin hän tuntee
tätä sisältöä paljon
enemmän ja pystyy löytämään
lisääkin näitä esimerkkejä, mutta
minusta tämä kelkkailijan kypäränkäyttöpakko
olisi yksi tämmöisenään.
Herra puhemies! Sopinee kertoa tähän, että kun
itse joskus ihmettelin, miten poromiehet ovat saaneet oikeuden karvalakin
käyttöön, kun itsekin sitä haluaisin,
niin sillähän on semmoinen peruste olemassa, että se
on käytännön kokeilla todettu. Poromiehet
ovat tehneet karvalakkimatkan, lähetystömatkan,
Helsinkiin ja tullessaan Stadionin tornista kokeilivat, pudottivat
sieltä alas karvalakin ja kypärän. Kypärä hajosi
ja karvalakki jäi ehjäksi, ja ilmeisesti sillä perusteella tämä päätös
on syntynyt ja semmoiset säädökset ja
laki, että heille on oikeus suotu tähän
asiaan. Mutta toivon, että valiokunta pohtii näitä asioita.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Seppo Lahtela, kysymys on siitä,
mitä sen kypärän sisässä on.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa herra puhemies! Veneilijät ovat erittäin
positiivisesti vastaanottaneet tämän lakialoitteen,
kun lukivat siitä lehdestä. Tuen sitä eduskunnan
veneily- ja vesistöjensuojeluryhmän puheenjohtajana
erittäin lämpimästi ja toivotan ed. Kähkösen
tervetulleeksi ryhmäämme.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Kun ed. Kähkönen
tämän alussa esitti myös tämän
lakialoitteen allekirjoitettavaksi, niin heti niskavillat nousivat
pystyyn, jotta tässä käydään taas
ihmisiä kurittamaan lisää ja sakottamaan. Mutta
sitten kun tämän luki tarkemmin ja mietti, niin
kyllä tässä joku juoni on kuitenkin olemassa,
koska tämänhetkinen käytäntö on
ilmeisesti aika kohtuuton. Tästä voisi johtaa
muihinkin asioihin samalla tavalla, niin kuin ed. Seppo Lahtela
totesi. Nimittäin minä johtaisin tämän
ajattelun tieliikenteen puolelle myös, koska siellä jos missä on
joissakin tilanteissa täysin kohtuuttomia rangaistusmääräyksiä,
mitkä eivät liity yhtään siihen
mahdolliseen vaaranaiheuttamismahdollisuuteen tai vahingonsattumismahdollisuuteen.
Sen takia siinä on tullut sitten esille näitä tapauksia,
joissa ilmeisesti tämä ed. Kähkösen äsken
käyttämä puheenvuoro pitää paikkansa
siinä mielessä, jotta näissä monessakaan
tapauksessa ei tämmöinen kansalaisen yhdenvertaisuus
toteudu, ei veneilyn puolella eikä tieliikenteen puolella,
koska tässä annetaan poliisimiehelle aika iso valtuus
tällä hetkellä tehdä aika rankkakin,
niin kuin jatkossakin kyllä harkintaa tulee olemaan, sakko
tai rangaistus, koska siellä on poliisissa semmoisia himosakottajia,
jotka oikein virkaintoisuuttaan haluavat näyttää,
miten valtiolle varoja kerätään. Voi
olla, jotta jos kenen pärstä ei oikein miellytä,
niin hänelle voi antaa vielä reilumman sakon.
Sen takia tämä antaa nyt kuitenkin mahdollisuuden
siinä mielessä vaikka sen asiakkaan osalta, että rupeaa
natisemaan, että annoit vähän kohtuuttoman
sakon, koska nyt annetaan mahdollisuus tämmöiseen
rikesakkoon kuitenkin tässä. Ei aina tarvitse
päiväsakkoa antaa.
Niin kuin aikaisemmin on tullut esille, tässä on
hyvin laaja harkintavalta olemassa. Yhtä hyvin joissakin
tapauksissa, jollakin pienellä sisäjärvellä,
onhan nyt kohtuutonta, kun tiedetään, jotta siellä ei
myrskyä (Puhemies koputtaa) tule kuin joskus ison hurrikaanin
aikana, että siellä vaaditaan kaikki hilut ja
kalut ja sitten annetaan vielä päiväsakko,
jos sattuu, että on vanhentunut päivämäärä jossain
palosammuttimessa.
Pekka Vilkuna /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tämä ed. Kähkösen
tekemä lakialoite on erittäin asiallinen ja hyvä,
niin kuin itse ed. Kähkönenkin on asiallinen mies.
Tässä todella on yli sata, en kerinnyt laskea,
montako nimeä tässä on, mutta yli sata
on paikalla, (Ed. S. Lahtela: 113!) — 113, kuulen tästä.
Sehän tarkoittaa sitä, että on eduskunnan
tahto, että asia lähtee menemään
tähän suuntaan, mutta kokemuksesta voin ed. Kähköselle
sanoa, että näin ei tule käymään,
ellette koko ajan päivystä tätä asiaa.
Sitä on vaan muistettava pyörittää eteenpäin,
potkittava sitkeästi menemään, kyllä se
siitä sitten. Jos tämän läpi
lopen saatte, se on ed. Kähkösen kohdalta valtiopäivämiesteko,
ja minä onnittelen ja toivon, että saatte joskus
tästä kakkukahvit nauttia, toteutuneesta tuloksesta.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Niin sanotun puhemies Suomisen säännön
mukaan tämä asiahan tulee nyt käsittelyyn,
kun siinä on yli sata allekirjoitusta. Toivottavasti tämä käytäntö on
edelleen voimassa, ja ehkä ensi kevätpuoli on
siinä suhteessa helpompi aika, niin että tämä voisi
tulla käsittelyyn, siitä syystä, että ylipäätään
tämä vesiliikennesäännöstö pitäisi kyllä revisioida
ihan välttämättömästi.
Jos jostakin tulee niin sanottuja kansalaiskommentteja, niin se
on vesiliikenteen säännöstö ja
käytännöt ja kaikki muut. Sitä ei
pidetä tänä äärimotorisoituneena
aikakautena ollenkaan ajan tasalla olevana, ja tämä rikesakkomenettely
on tällaisenaankin viehättävä ajatus,
vaikka nyt sakosta onkin kysymys, tähän palettiin
lisänä. Elikkä minä toivoisin
hartaasti, että tästä tulisi mietintö,
vähintäänkin mietintö, ja siinä mietinnössä käytäisiin nämä ongelmakohdat
läpi ja siinä olisi jokin, jos ei suoraan hyväksyntä tälle
menettelylle, niin jatko-ohjelma kuitenkin.
Marja Tiura /kok:
Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen käytti niin hyvän
puheenvuoron, että halusin jatkaa tätä keskustelua
vielä siltä osin, että viime kaudellahan
lakivaliokunnassa keskusteltiin muun muassa näistä promillerajoista. Nämä promillerajathan
vesiliikenteessä ovat erilaiset kuin tieliikennelainsäädännössä tällä hetkellä.
Varmasti niitten osaltakin tullaan käymään
keskustelua tulevaisuudessa.
Toinen asia, johon haluaisin myös kiinnittää huomiota,
on se, että meillä tämmöisiä perinteisiä veneilijöitä on
hyvin paljon, mutta myöskin vesiskoottereilla liikkuvien
määrä vesistöissämme
on huomattavasti lisääntynyt. Tänä päivänä isommat,
komeimmat vesiskootterit ovat tällaisia pitkän
matkan skoottereita, jotka ovat rinnastettavissa aika pitkälti
pieniin veneisiin ja kulkevat suhteellisen nopeata vauhtia. Minä uskon, että turvallisuuden
osalta myöskin näitten skoottereiden käyttäjien
kannalta on ihan hyvä, että tultaisiin vähän
käsittelemään tätä vesiliikennelainsäädäntöä myöskin
siellä valiokunnassa, missä ed. Pulliainenkin
istuu, pikkuisen laajemmalla perspektiivillä.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Jo tässä vaiheessa haluan
edustajakollegoita kiittää käytetyistä puheenvuoroista,
kannustuksesta, ja ed. Asko-Seljavaaralle myös kiitokset
tervetulotoivotuksista asianomaiseen kerhoon.
Tosiaan olen myös jo tätä tilaisuutta
ennen informoinut asianomaisia ministereitä ja heidän avustajiaan,
ja totta kai myös valiokunta on hyvin keskeinen. Myös
itse toivon ja uskon, että tämän aloitteen
myötä asia menisi eteenpäin.
Vielä aivan lopuksi, arvoisa puhemies, täydennän
sitä, että jos ja kun tämä rikesakko
saataisiin veneilyliikennelakiin, niin tosiaan edelleen ne entiset
instrumentit säilyvät ja myös huomauttaa
voi tarvittaessa. Viranomainen harkitsee sitä, riittääkö huomautus.
Uskon, että tämä on kaiken kaikkiaan
vain parantamassa nykyistä tilannetta.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa herra puhemies! Veneilyryhmä on kuullut nyt
olemassaolovuotensa aikana runsaasti sekä liikenneministeriön
että Merenkulkulaitoksen virkamiehiä, ja tälle
alueelle, veneilyn alalle, on tulossa erittäin paljon uutta
lainsäädäntöä, muun
muassa päästörajat ja äänirajat
ja CE-merkinnät. Lisäksi veneilijän turvakortti
nyt on tutkimuksen alaisena, että kyllä veneliikenteeseen
on erittäin paljon lainsäädäntöä tulossa.
Reijo Paajanen /kok:
Arvoisa puhemies! Lopuksi tähän keskusteluun
ed. Kähköselle totean myöskin, että aloite
on erinomainen ja vesillä liikkujana, jopa ammatin puolesta
pitkään, pidän sitä erinomaisena.
Totean samalla, että uusi poliisipäällikkö totesi,
että rattijuopumuksia, kun on kysymyksessä pieni
promilleraja, ruvettaisiin sakottamaan tien päällä.
En tietysti tiedä, voidaanko sitä veden päällä toteuttaa,
mutta tämän lakialoitteen henki on saman tyylinen,
että sillä byrokratiaa puretaan. Se on erinomaisen
hyvä asia.
Keskustelu päättyy.