Päivi  Räsänen  /kd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehdotan tässä lakialoitteessani, että kotikuntalakia muutettaisiin siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai vastaavissa olosuhteissa asuvan henkilön kotikunnaksi voisi tulla hoitolaitoksen sijaintikunta tietyin edellytyksin. Näitä edellytyksiä olisivat se, että henkilö ensinnäkin itse niin haluaa, ja se, että hänellä on perhesuhteidensa perusteella kiinteä yhteys tähän mainittuun kuntaan.

Perustuslain 9 §:n mukaan Suomen kansalaisella on vapaus valita asuinpaikkansa. Hallituksen esityksessä kotikuntalaiksi vuodelta 1993 todettiin, että henkilön omalla käsityksellä kotikunnastaan on ratkaiseva merkitys valintatilanteissa.

Kotikuntalain mukaan henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa. Tällaisia toimintayksiköitä ovat esimerkiksi sairaalat, vanhusten hoitokodit, palveluasumisyksiköt, vammaishuollon laitokset, päihdeongelmaisten ja mielenterveyspotilaiden asumispalveluyksiköt, lasten- ja nuortenhuollon laitokset sekä rintamaveteraanien ja sotainvalidien palveluasumisyksiköt. Muutoin vastaavilla olosuhteilla tarkoitetaan esimerkiksi perhehoitoa, jota laajimmin toteutetaan lastensuojelussa ja kehitysvammahuollossa.

Kotikuntalakiin otetun rajoituksen taustalla on keskeisesti kuntatalous. Hoitoa ja huoltoa tarjoavien kuntien talous ei kestäisi sitä, että kaikki niiden alueella sijaitsevissa laitoksissa asuvat henkilöt siirtyisivät kunnan asukkaiksi. Lakia säädettäessä oltiinkin huolissaan siitä, että jos tosiasiallinen asuminen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä määrittää kotikunnan, niin hoitopaikkoja ei enää tarjota tarvetta vastaavasti. Laissa asetettua rajoitusta pidettiin kuitenkin väliaikaisena. Tämä ilmeni muun muassa silloisesta hallintovaliokunnan mietinnöstä. Valiokunta lausui kotikuntalakia koskevassa mietinnössään, että tulevaisuudessa laitoshoidossa olevien asemaa koskevaa muuta lainsäädäntöä on tarpeen korjata siten, etteivät asuinpaikkaan liittyvät taloudelliset seikat tosiasiallisesti rajoittaisi henkilön kotikunnan määrittämistä. Edelleen todellinen syy perusoikeuden rajoittamiselle kuitenkin on se, että kotikunta vastaa hoidon kustannuksista.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta varoitti omassa lausunnossaan siitä, että kotikunnan valinnan rajoittaminen ei saa johtaa siihen, ettei sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä asuva voisi missään olosuhteissa muuttaa laitoksen sijaintikuntaa kotikunnakseen. Lausuman mukaan tämänkin tulee olla mahdollista perustellusti, jotta esimerkiksi perhesyyt voidaan ottaa huomioon. Kun asuinpaikan valinta ei ole hoidon saatavuuden vaarantumatta mahdollista ilman laajempaa kustannusten jakamisen uudistamista, niin tässä aloitteessa ehdotetaan jonkinlaista välimuotoa, että henkilö voi halutessaan muuttaa kotikunnakseen laitoksen sijaintikunnan, jos hänellä on sinne perhesuhteidensa puolesta kiinteä yhteys. Tällä tietysti tarkoitetaan sitä, jos esimerkiksi perhe muuttaa asumaan toiselle paikkakunnalle Suomessa ja laitoshoidossa asuva, vaikkapa kehitysvammainen henkilö, lapsi tai sitten laitoshoidossa asuva vanhus haluaisi muuttaa lähelle omaisia, jotka tosiasiallisesti myös osallistuvat paljon tähän hoitotapahtumaan. Toki voi olla tarpeen tähän lisätä vielä muitakin rajoituksia. Tässä yhteydessä perheellä tarkoitetaan aivan tätä ydinperhettä eli puolisoa, vanhempia ja lapsia pääasiassa.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä ed. Räsäsen tekemä lakialoite on aivan hyvä ja asiallinen ja toteutunee. Sikäli voi onnitella kristillisten puheenjohtajaa ed. Räsästä erinomaisesta poliittisesta pelisilmästä, että tämä laki on valmisteilla ministeriössä ja tullee voimaan hyvin todennäköisesti vuoden puolentoista sisällä ed. Räsäsestä huolimatta.

Reino Ojala /sd:

Arvoisa puhemies! Osittain tarkoituksenani oli kertoa samaa kuin ed. Vilkuna, että työryhmä on miettimässä tätä asiaa sisäasiainministeriössä ja sen työryhmän työ valmistuu ensi keväänä. Työryhmää vetävän henkilön käsitys oli se, että missään nimessä ei voi eikä saa tulla käymään niin, että kustannukset tällaisen siirtyvän potilaan tai ihmisen mukana siirtyvät sinne uuteen kuntaan. Tässä tulisi äärimmäisiä houkutuksia esimerkiksi lapsille muuttaa semmoiseen kylään, missä on vanhemmille erinomaiset hoito-olosuhteet, vanhainkodit tai sairaalat. Vanhus tulee sinne perässä, ja uusi kunta maksaa kaiken. Tällä lopetettaisiin kaikki kuntien välinen yhteistyö vanhustenhuollossa, muussa terveydenhuollossa, vammaishuollossa jne.

Minä luotan siihen, että tätä lakia ei tämmöisenään koskaan tarvitse miettiä tulevaksi voimaan, vaan sisäasiainministeriön työryhmä löytää tähän järkeviä ratkaisuja, sikäli kuin tässä asiassa ongelmia on, ja niin, että kuntien kustannusjakoa tällä ei voida sillä tavalla muuttaa, että muuttava tuo kaikki kustannukset tullessaan kuntaan.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Räsäsen aloite on aivan erinomainen, kun otetaan huomioon ne perusteet ja lähtökohdat, että hoitoa tarvitsevan vanhemman tai vanhuksen ja lasten suhde pitää olla kohdallaan, joten miksi ei voida toteuttaa niin, että kotikunta muuttuu ja voidaan muuttaa ja toteuttaa tämä asia. Kun tässä on esitelty, että syntyisi mahdoton tilanne kuntien välille, eihän se vaan synny eikä toteudu. Tässä aiheessa kuntien pitää olla kilpailukykyisiä ja ihmisille pitää tarjota inhimilliset elinmahdollisuudet. Tämä on yksi askel parempaan suuntaan. Tämän toivon nopeasti toteutuvan.

Mitä täällä on kerrottu, että näitä virkamiesvalmisteluja on ollut olemassa, ne on jos on, mutta niitä pitää tällä tavalla kiirehtiä ja saada johonkin järjestykseen. Ei se riitä, että vuosikausia valmistellaan. Kyllä tämmöiset aloitteet ovat tärkeitä, terveellisiä ja sanoisin: tässä asiassa jopa välttämättömiä.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Olen pitkälti ed. Reino Ojalan kanssa samoilla linjoilla tässä asiassa ja toivon todellakin, että sisäasiainministeriön työryhmä, joka tätä asiaa nyt tutkii, kiinnittää näihin asioihin huomiota. Tietyissä erityistapauksissa, esimerkiksi vammaisen lapsen ollessa kyseessä, ymmärrän sen, että kotipaikkaa vaihdetaan.

Minä näen tässä myöskin vaaran. Todellakin jos ajatellaan jotain pientä kuntaa, esimerkiksi 1 500—2 000 asukkaan kuntaa, ja siellä on tämmöinen hoitolaitos olemassa, esimerkiksi jokin huumausaineriippuvaisten hoitolaitos, ja jos lähdetään siitä, että nämä henkilöt saavat muuttaa kotipaikkansa sille alueelle, niin minun mielestäni se voi tuoda tämmöisiä erityistilanteita eteen. Varmasti, jos tätä asiaa ei loppuun asti mietitä, tämä voi tuoda myöskin isoja kysymysmerkkejä ja isoja ongelmia tullessaan. Minä lähden siitä että, vain tietyissä erityistapauksissa voitaisiin sallia tämä, mutta ei sillä tavalla, että pelkästään olisi mahdollista hoitolaitoksen mukana vaihtaa kirjansa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Tämä aloite voi johtaa ojasta allikkoon. Tässä on edellä käytetty puheenvuoroja ja sen näkymän puolesta kanssa, että on epäilty, mitä tässä voisi tapahtua. Itse näen sillä tavalla, että tämä voisi johtaa semmoiseenkin tilanteeseen, jotta ei tämmöisiä hoitopaikkoja edes rakennettaisi, vaan pelättäisiin sitä, että sinne tulee lisäkustannus, ja se voisi johtaa semmoiseen tilanteeseen, että meillä kohta ei olisi tarjolla tämmöisiä hyviä hoitopaikkoja. Sen takia minusta tämä nykyinen malli kuitenkin jollakin tavalla puoltaa paikkaansa, jotta se kunta, josta se asiakas sijoitetaan mahdollisesti johonkin toisen kunnan alueelle, se kilpailuttaja, joutuu katsomaan, mihin sijoitetaan vai rakennetaanko itse näitä paikkoja. Sen takia tämän tyyppinen mahdollisuus, mikä tässä esitetään, voi olla aika vaarallinenkin.

Toisaalta tässä tuli se toinen puoli, mikä on se ihmisen oikeus, jos ajatellaan laitoshoidossa olevan ihmisen oikeutta siirtyä toiseen paikkaan. Se tietysti peilaa taas toisella puolella, mikä se ihmisarvo on, sitä taustaa vasten. Sen takia näkisin, että tämä pitäisi jotenkin hoitaa järjen kanssa.

Hyvä esimerkki oli kaksi vuotta sitten Helsingissä, kun tapahtui tämmöinen, missä järjen käyttö oli sallittu. Onko se Itä-Helsinki vai mikä tämä sosiaalialue siellä onkin, mistä siirtyi Pohjois-Karjalaan yksi ihminen, joka sieltä on syntyisin, tämmöinen viisikymppinen kaveri, joka halvaantui täällä. Helsingissä katsottiin, muuten joulun alla kaksi vuotta sitten, hyväntahdoneleenä, että sijoitetaan sinne, ja sosiaalivirasto totesi vielä kaiken lisäksi, että siellä on huomattavasti halvempi kuin täällä Helsingissä hoitaa. Joku tämän tyyppinen inhimillinen ajattelu pitäisi saada tässä aikaan, eli siirto, jos se on järkevää. Kategorisesti tämmöisen lain tekeminen voi johtaa monen näköiseen tilanteeseen.

Arto Bryggare /sd:

Arvoisa puhemies! Kauniin ajatuksen taakse kyllä sisältyy aikamoinen sudenloukku. Meillä on verontulotasausjärjestelmä, joka jo tällä hetkellä on aika karmiva joidenkin kuntien osalta. Jos tämmöinen järjestelmä luodaan, aivan varmasti, niin kuin ed. Esa Lahtela sanoi, tämä passivoi kuntien investointeja vanhuspalveluihin ja moneen muuhun sosiaalipalveluun ja aiheuttaa täysin vastakkaisen tilanteen, aiheuttaa tilanteen, jossa jokainen välttelee niitä investointeja, jotka nimenomaan tulevaisuudessa tarvitaan vanhusten puolella. Katsotaanpa sitten, minne ne ihmiset, jotka todella tarvitsevat apua, siirtyvät: ei minnekään.

Ei tämä maa voi olla maa, jossa siirretään jatkuvasti joillekin kunnille kaikki taakka ja jotkut toiset vapaamatkustajina seuraavat vierestä. Tämä on uskomatonta toimintaa. Täällä jatkuvasti suolletaan näitä lakiesityksiä, joiden tavoitteena on aina siirtää samoille kunnille vastuu taakasta tässä maassa.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Aikanaan kotikuntalakia säädettäessä törmättiin kahteen perusoikeuteen, jotka ovat osittain ristiriidassa: toinen on oikeus kotipaikan valintaan ja toinen oikeus hoitoon.

Edellä käydyssä keskustelussa ovat tulleet esille ne pulmat, jotka liittyvät siihen, jos kotikunnan valinnan vapaa oikeus toteutuu. Silloin vääjäämättä joutuu kysymään, mikä arvo on tällä oikeudella hoitoon tilanteessa, jossa hoitojärjestelmiä parhaillaan pitäisi kyetä kehittämään ja palvelurakennettakin kehittämään. Silloin kysymys on erittäin mittavista taloudellisista seikoista, kuten viime kaudella täällä eduskunnassa käydyissä keskusteluissa moneen kertaan jo todettiin.

Tästä syystä on erittäin tärkeää, että se työryhmä, joka selvitystyötä parhaillaan tekee, hakee sellaista ratkaisua, jolla nykyistä kustannusjakoa kuntien välillä ei muutettaisi tilanteessa, jossa tällaiset hoitolaitospaikkakunnat tavallaan joutuisivat vastaanottamaan mittavan joukon uusia kotikuntalaisia. Nykysäännösten mukaan se merkitsisi kyllä sitä, että todella, niin kuin täällä epäiltiin, tämän tyyppisiä kuntia meillä ei kohta enää olisi, jotka huolehtisivat laajemmin ihmisten hoidosta, hoitoa tarvitsevien sijoittamisesta alueensa hoitolaitokseen. Tästä syystä, herra puhemies, minusta tähän monitahoiseen kysymyskenttään pitää paneutua huolella. Tämä ei ole yksiselitteisesti tämäntapaisilla lakialoitteilla hoidettavissa.

Valto Koski /sd:

Arvoisa puhemies! Oikeastaan aika helppo yhtyä ed. Väistön näkemykseen kokonaisuudessaan. Minulla on semmoinen tilanne, että Kuusankoskelta, joka on minun kotikaupunkini, kaupunginjohtaja on nimitetty sisäministeriön työryhmään, jonka tehtävänä on selvittää tätä asiaa, eli hän on tällaisessa etuoikeutetussa asemassa. Kuusankosken kaupunki, joka on rakentanut laitospaikkoja oikeastaan aika paljon, tulisi sellaisesta kohtelusta osalliseksi, että — laskettiin ne laitospaikat, jotka meillä on, ja ne ihmiset, jotka siellä ovat — jos nämä henkilöt tulisivat kotikuntalain mukaan kuusankoskelaisiksi, niin 70 vanhaa miljoonaa markkaa lisääntyisi Kuusankosken rasitus vuodessa, siis 12 miljoonaa euroa. Minä vaan kysyn, että kun Kuusankosken talousarvio on suhtkoht pieni, minkälainen tilanne siitä syntyisi, jos pakotettaisiin kunnat tällaiseen tilanteeseen.

Sitten siinä on vielä se puoli, että täällä on nyt arvioitu sitä, mitä tällainen laki mahdollisesti vaikuttaisi laitospaikkojen rakentamiseen, ja tällä on tietysti vaikutusta. Mutta mitä se tässä tapauksessa vaikuttaisi jälkikäteen niille, jotka ovat jo ne rakentaneet?

Täytyy tietysti tätä tarkastella hyvin monipuolisesti, mutta sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana totean, kun ed. Räsänen viittasi meidän mietintöömme, että siinä on ne lähtökohdat vähän sillä tavoin soviteltu, että nämä inhimilliset ja taloudelliset puolet voitaisiin ottaa yhtä aikaa huomioon.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Tähän ed. Valto Kosken puheenvuoroon on helppo yhtyä, itse ajattelen tämän myöskin niin. Jos olet jossain suuremmassa kaupungissa asumassa ja teet työurasi siellä ja maksat sinne kunnallisveron ja maksat muut verosi ja sen jälkeen palaat esimerkiksi kotikonnuille — Kuusankoski on hyvä esimerkki tai otetaan meiltä Pirkanmaalta esimerkiksi Kylmäkoski tai Urjala — kyllä se aika nopeasti kippaa tämmöisen pienen kunnan talouden aivan ylösalaisin. Kyllä tosiasia on se, että jos lähdetään viimeiseen asti viemään tämä lainsäädäntö, niin siinä tapauksessa pienemmät kunnat tai pienemmät kaupungit eivät tule satsaamaan tämmöisiin hoitolaitoksiin.

Aivan sama asia on siinä, että päihdekuntoutuspaikkoja perustetaan ja halutaan nimenomaan perustaa tämmöisille luonnonläheisille paikoille maaseudun tuntumaan. Jos lähdetään siitä, että sen jälkeen hoidettavat vaihtaisivat kirjansa sille alueelle, niin paitsi, että se tuo tältä osin paineita, se tuo myöskin siihen ympäristöön paljon sosiaalisia paineita ja muita ongelmia tullessaan, joten enpä usko, että kovinkaan moni pieni kunta tai pieni kaupunki lähtisi rakentamaan minkään näköisiä hoitopaikkoja tai hoitolaitoksia enää sen jälkeen. Tässä on kyllä tietynlainen miina olemassa sisällä, ja tämän osalta on oltava kyllä aika varovainen, että millä tavalla tässä lainsäädännössä edetään.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Haluan vielä korostaa, että en tässä aloitteessa esitä vapaata kotipaikkakunnan valintaoikeutta, vaan nimenomaan näihin perhesuhteisiin sidottua ja rajattua mahdollisuutta vaihtaa kotikuntaa. Kiitän tästä keskustelusta ja myönnän kyllä sen, että tämän lainsäädännön uudistaminen ei sinänsä varmasti ole helppoa eikä tule olemaan helppoa, mutta kuitenkin näen, että tosiasiallisesti kaikkien henkilöiden perusoikeus valita asuinpaikkansa ja kotikuntansa ei tällä hetkellä ja nykyisen lainsäädännön puitteissa toteudu.

Varmasti tulee vaatimaan hyvin tarkan pohdinnan, miten voidaan yhdistää toisaalta kaikkien kansalaisten, myös laitoshoidossa asuvien, perustuslailliset oikeudet ja miten toisaalta samalla toteutetaan ja turvataan kuntien mahdollisuudet järjestää tasokkaita laitospalveluita.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Ed. Räsänen toi nyt puheenvuorossaan niitä oikeita painotuksia esille, joita täällä käydyissä aiemmissa keskusteluissakin on tullut. Hallintovaliokuntahan pyysi jo viime kaudella ministeriön selvityksen tästä asiasta juuri siitä näkökulmasta, että oikeus kotikunnan valintaan olisi mahdollisimman laaja ja koskisi mahdollisimman laajaa joukkoa, niin että niitä henkilöitä, joilta tämä mahdollisuus on rajattu, olisi mahdollisimman vähän.

Tämän selvityspyynnön ja saadun vastauksen eli annetun lausunnon ja kaiken tämän pohjalta nyt tämä valmistelutyö sinänsä ministeriön asettamassa työryhmässä on käynnissä. Samaan aikaanhan meillä on käynnissä myös valtionosuusjärjestelmän uudistaminen kokonaisuudessaan, ja ajatuksena on ollut, että tämä ratkaisu, miltä osin se nyt voi toteutua, tapahtuisi samanaikaisesti, jos siihen löytyy edellytyksiä valtionosuusjärjestelmän uudistamisen yhteydessä. Joka tapauksessa kysymys on monitahoinen. Kaikki tapaukset ovat aika lailla erilaisia, ja kysymys koskettaa merkittävää joukkoa kansalaisia. Toisaalta kyseessä on taloudellisesti suuren luokan asia, jos sitä kokonaisuutta arvioidaan.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ihan lopuksi lyhyesti vaan tässä ajatus, joka syntyi tuossa keskustelun yhteydessä. Minusta tässä pitäisi katsoa, niin kuin ed. Väistö tuossa edellä totesi, kun valtionosuuksia katsellaan uudelleen, kokonaan isompaa uudistusta, joka tarkoittaisi sitä, että tämän tyyppisessä laitoshoidossa olevat asiat siirtyisivät kokonaan valtion kustannettaviksi, mutta sehän tarkoittaisi sitä, että pitäisi siltä osin myös vähentää kuntien valtionosuuksia ja katsoa kustannusjako uudelleen, jolloin tavallaan näistä hoitopaikoista voisi olla jopa kilpailu sillä tavoin, kuka hoitaa ja miten. Ei hangoiteltaisi tietysti vastaan sitä, vaan ihmisellä olisi oikeus muuttaa mihin hyvänsä ja se yhteisestä kassasta maksetaan, niin kuin nytkin. Nyt tämä ongelma on kuntarajakysymys tässä ja se, kuka sen maksaa.