Raija  Vahasalo  /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olemme sivistysvaliokunnassa käsitelleet laajan selonteon kulttuurin tulevaisuudesta. Sen pohjaksi tehtiin paljon selvityksiä ja perusteellista taustatyötä. Selonteossa käydään läpi kulttuurin ja taiteen muuttuvaa roolia, ja siinä linjataan paljon eri kehittämiskohteita. Selonteko laajentaa kulttuuripolitiikan perinteisiä rajoja ja korostaa taiteen ja kulttuurin merkitystä ja vaikuttavuutta yhteiskunnan eri alueilla.

Aikaperspektiivi on pitkä, aina vuoteen 2035 asti. Se tuo väistämättä myös ennustamattomuutta. Selonteossa on esitetty lukuisia hyviä toimenpiteitä, joihin valiokunta ei mietinnössään ota yksityiskohtaista kantaa. Se ei ole selontekojen tarkoituskaan, jos — ja tässä tapauksessa kun — valiokunta hyväksyy selonteon yleislinjan. Mietintömme lopussa esitämme hyväksyttäväksi kahdeksan kannanottoa, joilla valiokunta haluaa tuoda esiin tarvittavia lähiajan toimenpiteitä.

Valiokunta korostaa, että kansantaloudellisesti merkittäviä asioita ovat kulttuurin vaikutukset ihmisten henkiseen hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisemiseen sekä suvaitsevaisuuden ja keskinäisen ymmärryksen ja luottamuksen edistämiseen monikulttuurisessa Suomessa. Taide ja kulttuuri ovat itseisarvoltaan tärkeitä, mutta ne tuovat merkityksellisyyttä ihmisten elämään, voimauttavat, osallistavat ja vahvistavat arkea. Taidetta ja kulttuuria voidaan hyödyntää menestyksellisesti esimerkiksi hoiva- ja hoitotyössä, työelämässä, työpajatoiminnassa, kotouttamisessa. Valiokunta painottaa myönteisten asenteiden lisäksi laajaa yhteistyötä eri hallinnonaloilla sekä työelämän ja koulutuksen tarpeiden ja soveltavuuden selvittämistä.

Kulttuuriperinnön ja -ympäristön osalta valiokunta toteaa, että sekä tiedon välittäminen että kulttuuriperinnön välillinen hyödyntäminen voivat toteutua kestävällä tavalla vain, jos myös itse kulttuuriperinnön säilyminen turvataan. Valiokunta korostaa sitä, että kulttuuriperintöön kuuluvat suomalaisen kulttuurin perinteet ja niiden vaaliminen. On tärkeää säilyttää ja siirtää suomalaisiin arvoihin pohjautuvaa perintöä myös tuleville sukupolville. Valiokunta pitää kulttuuriperinnön säilymisen kannalta kansallista digitaalista kirjastohanketta ihan keskeisenä.

Tulevaisuudessa tarvitaan vahvaa taide- ja kulttuuriosaamista, kulttuurien tuntemusta ja kulttuurista lukutaitoa. Nämä perustiedot ja -taidot luodaan koulussa taito- ja taideaineiden tunneilla ja muussa opetuksessa. Taito- ja taideaineet ovat avainasemassa ihmisen persoonallisuuden, identiteetin ja itseluottamuksen kehittymisen sekä yhteisöön liittymisen kannalta. Ne edistävät oppilaiden hyvinvointia, koulussa viihtymistä, sosiaalista kasvua. Kulttuuri ja taide ovat yhteisöjen sidosaine, joka kasvattaa suvaitsevaisuuteen, ennakkoluulottomuuteen, luovaan ongelmanratkaisuun ja vastuullisuuteen. Valiokuntamme esittää kannanottonaan, että taito- ja taideaineiden asemaa vahvistetaan sekä perusopetuksessa että opettajankoulutuksessa.

Liiketoimintaosaamisessa ja muun muassa markkinoinnissa on meillä selvästikin parannettavaa. Luovat ratkaisut löytyvät eri alojen osaamista yhdistelemällä, ja luovuutta tarvitaan myös liiketoiminnassa. Valiokuntamme korostaa, että liiketoiminnan perusteiden opetusta tulee vahvistaa taidealojen koulutuksessa. Vahva ja monipuolinen kulttuurintuotanto mahdollistuu, kun panostetaan kulttuurin ja luovuuden koulutukseen, infrastruktuuriin ja luovan työn ja tuotannon tukemiseen.

Yllättävä tieto saattaa olla se, että kulttuuri on toiseksi suurin yksityisen kulutuksen erä elintarvikkeiden jälkeen. Tilastokeskuksen tietoihin pohjautuvan selvityksen mukaan kulttuurin yksityisen kulutuksen arvo vuonna 2008 oli yli 6,6 miljardia euroa, mikä on lähes 7 prosenttia kaikesta yksityisestä kulutuksesta. Kulttuuripalvelujen kannalta on ensisijaisen tärkeää, että kunnissa yhteisesti jo asetetut hyvät tavoitteet viedään myös käytäntöön. Asiakas- ja tarvelähtöisyyden korostaminen vaatii uudenlaista ajattelua ja muutoskykyä. Moniammatillinen vuoropuhelu ja sitä tukevien rakenteiden luominen mahdollistavat muutoksen.

Selonteon käsittelyssä yhdeksi tärkeäksi asiaksi nousi taiteentekijöiden toimeentulo. Hyvällä kulttuuripolitiikalla voimme vaikuttaa siihen. Taiteen ja kulttuurin ammattimaisen harjoittamisen toimintaedellytykset on turvattava, kun sen sijaan taiteen itsenäisen ja riippumattoman aseman pitää olla itsestäänselvyys. Luovaa kasvua ja taiteilijan toimeentuloa koskevassa selvityksessä todetaan, että suomalaisella taiteilijalla on, taiteenalasta riippuen, heikompi toimeentulo kuin väestöllä keskimäärin tai pohjoismaisella kollegallaan. Taidepolitiikan tavoitteena tulee olla lisätä taiteilijoiden mahdollisuutta elää taiteellaan.

Kulttuurin suora osuus bruttokansantuotteesta ei ole paljoakaan kasvanut 2000-luvun aikana. Kulttuurin ja luovan osaamisen alueille syntyvä uusi yritystoiminta ja innovaatiot eivät ole löytäneet kanavia ja kannustusta kasvu-uralle pääsyyn. Luovan osaamisen kasvu muodostuukin yhä useammin osana muiden toimialojen kehitystä. Yhtenä tärkeänä esimerkkinä voidaan mainita muotoilu ja sen rooli suomalaisen teollisuuden jalostusasteen nostamisessa ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamisessa. Valiokunta pitää tärkeänä päivittää 2000-luvun alussa laadittu muotoilupoliittinen ohjelma.

Yksi ongelmakohta meillä on selkeästi se, miten kohdellaan itsensä työllistäviä luovien alojen harjoittajia. Nykyisin itsensä työllistävä luovan työn tekijä voi olla eri viranomaisten näkökulmasta riippuen palkansaaja, yksinyrittäjä, opiskelija, apurahansaaja tai työtön. Pahimmillaan sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmä voi jopa estää itsensä työllistämistä työttömyysturvan heikkenemisen uhatessa. Näitä niin sanottuja kolmannen tien kulkijoita tarvitaan, jotta luodaan pohjaa kasvuyrityksille.

On tärkeää tunnistaa luovan työn erityisluonne ja kehittää sen edellytyksiä, kuten koulutusta, työtiloja sekä viranomaiskohtelua, toimeentuloa ja työllistymistä. Samoin valiokunta pitää välttämättömänä sitä, että tehdään kattava selvitys kulttuuritoimialan verotuspolitiikan kokonaisuuden kehittämisestä. Siihen liittyvät verotuksen jaksotus, arvonlisäverokohtelu, taidehankintojen verohuojennukset, verotuskohtelun alueellinen yhdenmukaisuus.

Valiokunta esittää kannanotoissaan, että ratkaistaan kulttuurialan sosiaali- ja työttömyysturvaan ja eläkekysymyksiin liittyvät erityiskysymykset niin, että mahdollisimman moni työllistymisen este voidaan poistaa. Tällä vaalikaudella on tehty apurahansaajien sosiaaliturvaan heidän asemaansa parantavia muutoksia, mutta valiokunta kuitenkin ehdottaa, että kehitetään tai-teilijoiden sosiaaliturvaa niin, että nykyistä suurempi osa taiteilijoista saadaan sosiaaliturvan piiriin. Valiokunta viittaa myös eduskunnan hyväksymään lausumaan, jossa eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää mahdollisuudet laajentaa apurahansaajien vakuuttamisvelvoitetta niin, että peräkkäiset, yhteen laskettuina vähintään 4 kuukauden mittaiset apurahat tulisivat pakollisen vakuuttamisen piiriin. Valiokunta kannattaa myös niin sanottua prosenttiperiaatetta rakentamisessa.

Arvoisa puhemies! Valiokunta on useiden asioiden yhteydessä käsitellyt myös tekijänoikeuksia. Sen vuoksi valiokunta ei tässä mietinnössään käsittele laajasti tekijänoikeuksien kokonaisuutta vaan korostaa, että vahva tekijänoikeussuoja on edellytys sille, että laadukkaita ja monipuolisia sisältötuotteita ja -palveluja on kansalaisten saatavissa, ja tekijänoikeussuoja mahdol-listaa työtä sisältöjen tekijöille, jatkojalostajille ja jakelijoille. Yksityiskohtana toteamme, että hyvitysmaksujärjestelmää tulee edelleenkin kehittää ja uudistaa niin, että se tukee taiteilijoiden toimeentuloa.

Valiokunta on useissa yhteyksissä kiinnittänyt huomiota myös luvattomaan sisältöjen tietoverkkolevitykseen eli piratismiin. Mikäli luvatonta levitystä ei saada merkittävästi vähennettyä, uhkaa tilanne näivettää eurooppalaisen sisällöntuotannon. Valiokunta pitää välttämättömänä tehostaa toimenpiteitä piratismin estämiseksi ja digitaalisen aineiston laillisen käytön edistämiseksi. Tulee myös kehittää toimenpiteitä, jotta kulttuurin tuottajat ja käyttäjät voivat kohdata laillisin keinoin.

Arvoisa puhemies! Korostan, että tämä mietintö oli yksimielinen.

Sinikka Hurskainen /sd:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteolle kulttuurin tulevaisuudesta oli ehtinyt syntyä vahva tarve, sillä edellinen kulttuuriselonteko tehtiin 1990-luvulla. Taidetta ja kulttuuria koskevat käsitykset ovat muuttuneet avoimempaan suuntaan, ja on hienoa, että selonteossakin tunnustetaan taiteen ja kulttuurin laaja-alainen merkitys ihmisen itseisarvoisena perustarpeena.

Selonteossa käsitellään taiteen ja kulttuurin arvoa ja yhteiskunnallista vaikutusta useasta näkökulmasta, mutta yksi olennaisimmista jätetään liian kevyelle huomiolle: taiteen vaikutus terveyteen. Tämä on muuten minun lempiaiheeni. Kulttuurin hyvinvointivaikutuksista ilmestyi vajaa vuosi sitten erillinen toimintaohjelma, mutta myös tässä selonteossa kyseinen aihe olisi pitänyt nostaa vahvemmin esille. Ainakin olisi hyvä kuulla, miten toimintaohjelman käynnistämisessä on onnistuttu ja miten paljon sille on kohdennettu resursseja.

Tutkimukset ovat viime vuosina alkaneet antaa vahvistusta sille, että kulttuuripalvelujen suotuisat vaikutukset sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen ovat merkittäviä. Erityisesti taide voi vaikuttaa tervehdyttävästi sydän- ja verisuonitauteja sairastaviin. Tämä on seikka, joka ei useimmille varmasti tule mieleen, että taiteella todella voisi olla merkitystä mietittäessä parannuskeinoja näihin kansantauteihimme.

Turun kaupunki päätti vastikään lahjoittaa Turun yliopistolle ainutlaatuisen neljän eri tieteenalan yhteisprofessuurin, jonka nimike on kulttuurisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen professuuri. Tämäkin on konkreettinen osoitus siitä, miten tärkeä ja ajankohtainen aihe kulttuurin vaikutus terveyteen on.

Arvoisa puhemies! Selonteossa tunnustetaan, että luovan työn ammattilainen jää edelleen väliinputoajaksi sosiaaliturva-, eläke- ja työttömyysjärjestelmissä sekä verokohtelussa. Ongelmakohdat on kartoitettu, joten nyt tarvitaan lujaa tahtoa sekä muuttaa lainsäädäntöä että osoittaa budjettirahoitusta muuttamaan sanat teoiksi. Suomen kaltaisella pienellä, vain uusien innovaatioiden kautta pärjäävällä maalla ei ole varaa jatkaa tilannetta, jossa luovan alan toimijat eivät voi saada turvaa ja toimeentuloa omasta työstään.

Taito- ja taideaineiden osalta selontekoon on kirjattu, että niiden osuutta yleissivistävässä koulutuksessa vahvistetaan. Aiheesta on puhuttu paljon myös peruskoulun tuntijakouudistuksen yhteydessä, joka loppuvuodesta meni jäihin ainakin alun perin esitetyssä muodossaan. Hyvä näin, sillä monien muiden ongelmakohtien lisäksi taito- ja taideaineiden aseman vahvistaminen ei olisi toteutunut työryhmän esityksessä tavoitteiden mukaisesti. Myös useissa lausunnoissa toivottiin, että kaikille oppilaille yhteisiä taito- ja taideaineiden tunteja olisi enemmän kuin ehdotuksessa. Voi todella toivoa, että tämä asia etenee oikeaan suuntaan seuraavan hallituskauden aikana, nyt on aika jo aika vähissä, sillä taito- ja taideaineilla tulee aina olemaan aivan olennainen rooli ihmisen kasvun ja inhimillisen kehityksen perustana.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Sivistysvaliokunnan mietintö valtioneuvoston selonteosta kulttuurin tulevaisuudesta ajoittuu kreivin aikaan. Kun puolueet tekevät vaaliohjelmia ja kirjauksia kulttuurin osalle, luonnostellaan juuri hallitusohjelmaa. Täyden-täen puheenjohtajan esittelyä totean, että kulttuuriperintöä koskeva luku on selonteossa erittäin hyvin laadittu. Siinä painottuu voimakkaasti kulttuurin ja kulttuuriperinnön välineellinen asema esimerkiksi hyvinvoinnin lisääjänä ja uuden yrittäjyyden mahdollistajana. Näkökulma on tulevaisuuden kannalta tärkeä. On kuitenkin muistettava, että sekä tiedon välittäminen että kulttuuriperinnön välillinen hyödyntäminen voi toteutua kestävällä tavalla vain, jos myös itse kulttuuriperinnön säilymisestä on huolehdittu.

Kulttuuriympäristön näkökulmasta selonteossa on innovatiivinen ja rohkea ote. Ongelmakohtia on oivaltaen tunnistettu ja paljastettu, ja niihin on puututtu konkreettisesti toimenpide-ehdotuksissa. Kulttuuriympäristöohjelma on hyvä askel kokonaisvaltaisen näkemyksen kirkastamiseksi ja konkreettisten toimenpiteiden viitoittamiseksi. Tällainen ohjelman valmistelutyö edis-tää samalla ministeriöiden välistä yhteistyötä alalla, jolla kohtaavat useiden hallinnonalojen toiminta. Samoin sekä kulttuurivaikutusten arviointia että kulttuuriympäristön tilan seurantajärjestelmiä on tärkeää kehittää.

Kulttuuriympäristöihin kohdistuvien uhkien joukossa on muistettava se, että ylivoimainen enemmistö Suomen rakennetusta kulttuuriperinnöstä, niin säilyneestä kuin jo kadotetustakin, on puusta rakennettua. Tämän materiaalin tuhoutumisherkkyys palamalla, lahoamalla ja muilla luonnonlaeista johtuvilla tavoilla on etelä- ja keskieurooppalaisia kivimateriaaleja oleellisesti suurempi.

Museot ovat tärkeitä kulttuuriperinnön siirtäjiä ja säilyttäjiä. Selonteon toimenpiteissä on kiinnitetty huomiota museoiden ja arkistojen kehittämistarpeisiin muun muassa ympäristöoppimisen tyyssijoiksi. Tähän liittyy se, että erityisesti kuntaliitoksista ja niukkenevista resursseista johtuen kunnat ovat siirtäneet kasvavan joukon pienistä pitäjän, kylän ja paikallismuseoista takaisin kotiseutuyhdistysten hoitoon. Tällaisissa museoympäristöissä on yksi tai useampia, paikoin jopa kymmeniä arvokkaita perinnerakennuksia.

Sivistysvaliokunta muistuttaa mietinnössään kansalliseen kulttuuriin kuuluvana myös ruokakulttuurista. Sitä valiokunta käsitteli juuri loppusyksystä ruokapolitiikan selonteossa maa- ja metsätalousvaliokunnalle antamassaan lausunnossa. Sivistysvaliokunta kannattaa tässä kulttuuriselonteossa olevaa ehdotusta siitä, että jatketaan eri ministeriöiden yhteishankkeena suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelmaa etenkin tulevaisuuden ruokakulttuurin tekijöiden elikkä lasten ja nuorten parissa ruokaosaamisen ja kokonaisvaltaisen ruokaymmärryksen kasvattamiseksi. Mehän tiedämme, että lähiruoka on trendituote, johon tulee panostaa.

Arvoisa puhemies! Kolmantena osa-alueena otan esille kulttuurin harrastamisella ja palveluilla olevan myönteisen vaikutuksen sairauksien ja sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisemisessä ja kuntoutumisessa ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Taiteella ja kulttuurin keinoilla ja menetelmillä on selvä vaikutus terveyden edistämisessä ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. Nyt tarvitaan ennakkoluulottomuutta ja luovuutta poikkihallinnollisen yhteistyön tekemisessä.

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Tämä sivistysvaliokunnan mietintö kulttuuripoliittisesta ohjelmasta, joka on täällä meillä liitteenä, on minusta hyvin onnistunut. Siinä luetellaan kahdeksan erilaista toimenpidettä, joiden avulla voitaisiin parantaa taiteen tekijöiden ja toisaalta taiteen asemaa. Voi perustellusti sanoa, että jos nämä kahdeksan toimenpidettä pantaisiin täytäntöön, niin kuin toivon, taiteella menisi tässä maassa jo erittäin hyvin. Tärkeimpiä näistä toimenpiteistä ovat varmasti ne, joilla parannettaisiin taiteilijoiden mahdollisuutta työllistyä ja sitten toisaalta taiteilijoiden sosiaaliturvaa, työttömyysturvaa ja toisaalta myös taiteen verokohtelua. Toivon sydämestäni, että nämä eri toimenpiteet löytävät tiensä hallitusohjelmaan.

Tätä sivistysvaliokunnan mietintöä kulttuuripoliittisesta selonteosta voi jopa kutsua hyvällä syyllä historialliseksi. Mietinnössä nimittäin mainitaan, ja käsittääkseni aivan ensimmäistä kertaa eduskunnan historiassa, käsite "itsensä työllistävät". Itsensä työllistävillähän tarkoitetaan sellaisia työntekijöitä, jotka jäävät lainsäädännössä palkansaajien ja yrittäjien välimaastoon ja joilla siksi ei ole kunnollista sosiaaliturvaa. Erityisen paljon näitä väliinputoajia, itsensä työllistäviä, on nimenomaan luovilla aloilla, kulttuurialoilla.

Kulttuuripoliittisessa selonteossa luovasta taloudesta povataan Suomen tulevan menestyksen tekijää. Mutta jotta näin voisi tapahtua, on itsensä työllistävien asemaa lainsäädännössä välttämättä kohennettava. Työ- ja sosiaalilainsäädäntö pitää päivittää sillä tavalla, että se tunnistaa ja tunnustaa erilaiset työn tekemisen uudet muodot. Työttömyysturvajärjestelmää pitää muuttaa joustavammaksi nopeasti vaihtelevien työmarkkinatilanteiden suhteen. Palkansaajille pitää saada mahdollisuus vakuuttaa itsensä työllistäviä. Jotta näin tapahtuisi, myös ammattiliittojen on otettava itsensä työllistävien asema omakseen.

Arvoisa puhemies! Tulevaan hallitusohjelmaan pitäisi saada lupaus siitä, että ensi hallituskaudella parannetaan itsensä työllistävien asemaa. Olisi järkevää perustaa ministeriöiden välinen työryhmä selvittämään lainsäädännön epäkohtia itsensä työllistävien kohdalla. Näinhän toimittiin apurahansaajien suhteen, ja apurahansaajille saatiin tällä hallituskaudella vihdoin sosiaaliturva, mitä pidän erittäin suurena, merkittävänä asiana nimenomaan kulttuurityöntekijöiden kannalta.

Aivan kuten valiokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo toi esille, on erittäin tarpeellista, että apurahansaajien sosiaaliturvalakia täydennetään vielä sillä tavalla, että myös alle 4 kuukauden mittaiset apurahat saadaan lain piiriin. Voidaan tutkia esimerkiksi sitä, voisivatko esimerkiksi tällaiset ryhmät, jotka saavat yhteisen apurahan, jakavat sen, ja tekevät esimerkiksi 4 kuukauden mittaisen harjoitusproggiksen teatterissa tai tanssin piirissä, vaikka yhteisesti vakuuttaa itsensä. On varmasti erilaisia malleja.

Myös sivistysvaliokunta korostaa mietinnössään kulttuuripoliittisen selonteon ehdotusta siitä, että tunnistetaan luovan työn erityisluonne ja kehitetään sen edellytyksiä, kuten koulutusta, työtiloja, viranomaiskohtelua, toimeentuloa ja työllistymistä. Lisäksi valiokunta pitää välttämättömänä sitä, että tehdään kattava selvitys kulttuuritoimialan verotuspolitiikan kokonaisuuden kehittämisestä.

Se, mihin emme tässä mietinnössä ottaneet kantaa, oli kulttuurin rahoitus. Se olisi vaatinut ihan oman kuulemisensa ja pohtimisensa. Eräs asia, joka tästä mietinnöstämme puuttuu, on esimerkiksi se, miten vapaan taiteen kentän rahoitusta pitäisi kehittää. Mutta se on varmasti asia, johon palataan sen jälkeen, kun kulttuuriministeriössä tällä hetkellä työskentelevä Vares-työryhmä saa esityksensä valmiiksi.

Arvoisa puhemies! Taiteilijoiden toimeentuloa selvittäneen Tarja Cronbergin mukaan suomalaistaiteilijoiden toimeentulo on muihin Pohjoismaihin verrattuna niukkaa ja epävarmaa. Suomessa apurahakaudet ovat hyvin lyhyitä ja valtion kokonaistuki taiteelle on muihin Pohjoismaihin verrattuna vaatimaton. Cronberg ehdottaakin apurahojen määrän lisäämistä siten, että apurahamediaani, siis niiden osuus taiteilijan vuosituloista, nousisi 6 000 euroon. Tämä on hyvä tavoite.

Toinen tapa parantaa taiteilijoiden toimeentuloa voisi olla tulotakuu, jollainen on jo käytössä Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Myös tätä voisi selvittää seuraavalla hallituskaudella. Tulotakuu voisi tarkoittaa taiteilijapalkkaa, siis eräänlaista perustuloa, jota työstä saatu ansio vähentäisi. Toisaalta se voisi olla työllisyysapuraha, jota maksettaisiin varsinaisten palkkatyöjaksojen välillä. Ensimmäisessä mallissa tulotakuu korvaisi nykyisen kaltaisen apurahajärjestelmän ja toisessa täydentäisi sitä. Tätä voitaisiin hyvin Suomessa tutkia ja ehkä kokeilla.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi toistan vielä sen, minkä toin jo aluksi esiin, eli luovaa taloutta ei voi olla ilman taidetta ja sen tekijöitä. Siksi taiteilijoiden toimeentulon edellytysten parantaminen on aivan keskeistä myös Suomen ja suomalaisten tulevan hyvinvoinnin kannalta. Tämä on mielestäni, samoin kuin valiokunnan mielestä, otettava maamme kulttuuripolitiikan keskeiseksi ajatukseksi.

Paavo Arhinmäki /vas:

Arvoisa herra puhemies! Tästä laajasta selonteosta haluan nostaa erityisesti kaksi asiaa esille, päätösehdotuksen kohdat 7 ja 8, ja vähän avata, mitä minä ajattelen siitä, miten voimme jatkossa turvata kulttuurin-, taiteentuottajien tulot. Minusta on oleellista, että jos Suomi haluaa tulevaisuudessa menestyä, pitää pitää huolta siitä, että kulttuurin-, taiteen- ja tieteentekijät tulevat myös toimeen tuotoksillaan. Ja tietysti on kaksi mahdollisuutta. Suomessa on semmoinen henki, että pyrkimällä kieltämään kaikki, kriminalisoimaan rikoslainsäädännön kannalta, pystytään puuttumaan siihen, että taiteilijoiden, kulttuurintekijöiden, tieteentekijöiden tuotantoa ei käytettäisi maksutta vaan että siitä saisi oikean korvauksen. En itse usko, että tämä on kestävä tapa edetä asiassa, vaan pitää löytää positiivisia keinoja, joilla tuottajat ja toisaalta käyttäjät kohtaavat niin, että välissä ei ole suuria monikansallisia yrityksiä ottamassa isointa pottia välistä vaan käyttäjät voivat suoraan tuottajille itse maksaa. Nostan erityisesti siksi kaksi päätösehdotuksen kohtaa esille ja vähän pohdiskelen niitä.

Ensimmäinen näistä on se, että valiokunta esittää, että me, eduskunta, päättäisimme suosituksesta kehittää ja uudistaa niin sanottua hyvitysmaksujärjestelmää. Tästähän käytiin viime vuoden loppupuolella kiivasta keskustelua. Hyvitysmaksut ovat romahtaneet puoleen parin vuoden aikana. Tämä merkitsee musiikintuottajille erittäin hankalaa taloudellista tilannetta. Asetuksella päätetään ne laitteet, joista kerätään hyvitysmaksua, jota hyvitetään sitten näille tekijöille.

Asetus, joka astuu nyt voimaan ministeri Wallinin esityksestä, oli erittäin suuri pettymys tekijöille. Itse asiassa moni koki, että lupaukset tulivat petettyä, kun sanottiin, että turvataan toimeentulo, ja tämä uusi esitys ei sitä turvaa, että päästäisiin edes lähelle sitä tasoa, joka oli vielä pari vuotta sitten. Mutta riippumatta siitä, että nyt tehtiin päätös, joka ei ole tyydyttävä, pitkällä tähtäimellä koko hyvitysmaksujärjestelmä varmasti ei ole se tapa, jolla voidaan taata toimeentulo tekijöille. Jatkossa se on pelkkää perässä juoksemista. Tekniikka kehittyy koko ajan, ja joka vuosi tulevat uudet laitteet, jotka pitäisi saada hyvitysmaksun piiriin, entistä enemmän laitteita hankitaan ympäri maailmaa matkoilta, eli meidän pitää kehittää uusia järjestelmiä tämän hyvitysmaksun tilalle. Se ei kerta kaikkiaan muuttuvassa maailmassa enää ole kestävä ratkaisu. Sen vuoksi pidän hyvänä, että tässä nimenomaan todetaan, että sitä kehitetään ja uudistetaan, yritetään löytää yhdessä uusia ratkaisuja, yhdessä poliittiset päätöksentekijät ja yhdessä tuottajat. Tämä on ensimmäinen huomio. Minusta tämä nimenomaan tarkoittaa sitä, että meidän pitää katsoa tulevaisuuteen, miten turvataan toimeentulo, ei vain nojata tähän vanhaan järjestelmään ja yritetä paikata sitä purukumilla sieltä täältä.

Arvoisa puhemies! Toinen kysymys on se, että tässä nostettiin vahvasti nettipiratismi esille, ja kuten aikaisemmin puheenvuorossani totesin, en usko siihen, että voimme taistella niin sanottua nettipiratismia vastaan kielloilla, lailla, lähettelemällä kirjeitä, vaan meidän pitää löytää sellaisia kanavia, joilla tuottajat ja käyttäjät pystyvät laillisesti kohtaamaan toisiaan. Sen vuoksi, kun tässä alun perin oli vaan, että lisätään toimenpiteitä niin sanotun nettipiratismin estämiseksi, minusta on erittäin tärkeää, että myös sivistysvaliokunta yksimielisesti on sitä mieltä, että digitaalisen aineiston laillista käyttöä edistetään. Ainoa tapa, jolla oikeasti pystytään puuttumaan tähän ongelmaan, että tekijät eivät saa työstään sitä korvausta, joka heille kuuluu, on se, että on käyttäjäystävällisiä, yksinkertaisia, helppoja tapoja, joilla suoraan käyttäjät ja tuottajat kohtaavat. Esimerkiksi Spotify tekniikaltaan voi olla sen tyyppinen ratkaisu, vaikka Spotifyhan tuotoiltaan on aivan surkea, mutta tämä on se ainoa tapa, jolla voidaan edetä. En usko kieltoihin, en usko lakeihin sillä tavalla, että ne pystyvät ratkaisemaan ongelman, vaan tarvitaan kokonaan uusi järjestelmä, ja tähän suuntaan tämä mietintö yrittää löytää ratkaisuja.

Aila  Paloniemi  /kesk:

Arvoisa puhemies! Olen ed. Arhinmäen kanssa samaa mieltä noiden hyvitysmaksutulojen romahduksesta ja siitä aiheutuvista ongelmista. Ne todellakin vievät pohjaa taiteilijoitten toimeentulolta ja johtavat siihen, että kulttuurin edistämiskeskusten toiminnassa tulee hankaluuksia. Minusta tuohon asiaan pitäisi kyllä palata jollakin tavalla ja miettiä niitä uusia keinoja.

Mutta taiteen ja kulttuurin vaikutukset hyvinvointiin ja koettuun terveyteen ovat mielestäni jatkuvasti ajankohtainen asia ja myös tulevaisuuteen suuntaava aihe. Taiteen soveltava käyttö tarjoaa sektorirajat ylittäviä yhteistyömahdollisuuksia, joiden tarve erityisesti väestön ikääntyessä lisääntyy. Esimerkiksi hoitolaitoksissa tai työpaikoilla on jo pitkään toteutettu erilaista taide- ja kulttuurilähtöistä toimintaa, mutta näyttäisi siltä, että hyvät käytännöt eivät ole vielä riittävässä määrin levinneet koko maahan. Myös hallinnolta on puuttunut valmiuksia vastata toiminnan tarpeisiin.

Tarvitsemmekin jonkinlaisia managereja tai luotseja yhdistämään eri hallinnonalojen pyrkimykset, jotta taide ja kulttuuri todellakin saadaan kunnissa osaksi ihmisten arkea. Olen erittäin iloinen siitä, että valtionhallinnossa aiheeseen on tartuttu eri ministeriöiden välisellä yhteistyöllä. Ministeri Wallinin toimeksiannosta aloitettiin opetus- ja kulttuuriministeriössä kulttuurin hyvinvointivaikutusten edistämishanke, jonka puitteissa laadittiin kulttuurin hyvinvointivaikutusten toimintaohjelma vuosille 2010—2014.

Tuo ohjelma sisältää kolme eri osa-aluetta: kulttuuriosallisuuden yhteisöllisyyden, arjen toimintojen ja ympäristöjen edistäjänä, taide ja kulttuuri osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä työhyvinvoinnin tukeminen taiteen ja kulttuurin keinoin. Ja työssä ovat todella olleet alusta läh-tien mukana useat ministeriöt — tämä on loistavaa.

Ohjelman toimeenpanosta voi todeta muun muassa viime kevään valtion ensimmäisen lisätalousarvion. Miljoonan euron suuruinen määräraha osoitettiin nuorten taiteilijoiden ja kulttuuri- ja sosiaalialan ammattilaisten työllistämiseen kulttuurihyvinvointipalveluiden kehittämiseksi. Tä-mä määräraha päätettiin osoittaa alueellisten taidetoimikuntien käyttöön jaettavaksi edelleen alueen toimijoille nuoria työllistäviin hankkeisiin. Saamani tiedon mukaan toimikuntien jakamilla työllistämisavustuksilla on työllistetty kaikkiaan 120 nuorta eripituisiin tehtäviin.

Taiteen ja kulttuurin positiiviset vaikutukset eivät tietenkään rajoitu ainoastaan aikuisiin. Tutkimukset osoittavat, että taide- ja kulttuurikasvatuksella on myönteisiä vaikutuksia ihmisen persoonallisuuden kasvuun sekä henkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Lasten ja nuorten taidekasvatuksen ja palveluiden tasa-arvoisen saatavuuden turvaaminen koko maassa on erittäin tärkeä tekijä lasten ja nuorten hyvinvointia silmällä pitäen. Taidekasvatuksen merkitys tulee korostumaan varhaiskasvatuksessa ja kouluissa ilman muuta.

Tämän päivän Suomessa yhä suurempi huolenaihe ovat syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret. He tarvitsevat huomiota, kannustusta ja mahdollisuuksia harrastaa taloudellisesta tai sosiaalisesta asemasta huolimatta. Yhteinen tekeminen tarjoaa lapsille ja nuorille oivan tavan koota sosiaalista pääomaa ja mahdollisuuden toimia ryhmässä. Ellei tähän kasveta jo lapsina, yhteisöllisyyden arvostaminen, yhdessä tekemisen merkitys, jää varsin vieraaksi aikuisenakin.

Luovaan hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluu taiteen ja kulttuurin edistäminen ja sen edellytysten kehittäminen. Taiteen julkista tukea ei mielestäni missään tapauksessa tule asettaa vastakkain sosiaalipolitiikan toimenpiteiden ja resurssivaatimusten kanssa. Päinvastoin taiteen tukeminen tulee nähdä myös ennalta ehkäisevänä sosiaalipolitiikkana. Taide on yhteiskunnallisen kehityksen strateginen voimavara, ja se on myös kulttuurisesti yhteisöllinen voimavara. Luovuuden vaaliminen ja siihen kannustaminen on perusta yhteisön kehittämiselle sen kaikilla alueilla.

Uutisissa kerrottiin hiljattain, että suomalaiset käyvät töissä mielialalääkkeiden voimalla. Olen aivan varma siitä, että taiteella ja kulttuurilla voitaisiin rikastuttaa työpaikkoja ja työyhteisöjä. Taidenautinnot auttavat jaksamaan työssä ja arkielämässä paremmin. Lääkkeiden käyttöä voitaisiin vähentää, kun työkyvystä huolehdittaisiin ja työyhteisöjä kehitettäisiin taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset huomioiden.

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa puhemies! Kulttuurin merkitys suomalaisille ei ole mitattavissa pelkästään yritysten liikevaihdolla tai työllistymislukujen avulla. Vaikutukset ulottuvat ihmisten henkiseen hyvinvointiin sekä syrjäytymisen ehkäisyyn. Lisäksi kulttuurin avulla voimme lisätä suvaitsevaisuutta ja keskinäistä ymmärrystä yhä monikulttuurisemmaksi käyvässä Suomessa.

Tässä salissa meitä on varmasti monta, jotka lukeudumme niihin, jotka ovat kulttuurin suurkuluttajia. Mikä ilahduttavaa, tällä vaalikaudella valtion kulttuurimäärärahoja on lisätty 100 miljoonalla eurolla. Kulttuuriin myönnettyjen valtionosuuksien käyttö kunnissa muuhun kuin kulttuurimenoihin on erittäin paheksuttavaa. Nämä määrärahat tai valtionosuudethan eivät ole korvamerkittyjä, mutta kunnissa pitäisi olla sitä viisautta ja kulttuurin nälkää ja halua edistää kulttuuria niin, että kunnan päättäjät käyttävät nämä rahat arvostuksen ja asenteiden mukaisesti siihen, mihin ne on tarkoitettukin.

Kulttuuriseteli on mainio esimerkki siitä, kuinka työntekijöitä kannustetaan kulttuurin pariin. Kulttuurikokemukset antavat tarvittavaa vastapainoa kiireiselle työelämälle. Liikunta- ja kulttuurisetelien tarjoaminen työntekijöille tukee työntekijöiden terveyttä ja henkistä hyvinvointia. Setelit ovat työnantajan panostus työhyvinvointiin, josta tänä päivänä puhutaan paljon. Kulttuuriseteli on käytössä jo kymmenissätuhansissa yrityksissä, ja määrä kasvaa hyvää vauhtia. Yli miljoona palkansaajaa on tämän edun piirissä.

Arvoisa puhemies! Kulttuurilla voidaan menestyksekkäästi puuttua nuorten syrjäytymiseen. Säännöllinen harrastus antaa nuorelle mielekästä tekemistä, jotain, jota odottaa, sosiaalisia suhteita sekä onnistumisen tunteita. Lasten ja nuorten harrastuksilla on suuri vaikutus kasvulle ja onnelliselle kehittymiselle. Esimerkiksi taideopetuksen avulla lapsi ja nuori oppii paremmin ilmaisemaan itseään ja tulkitsemaan myös muiden tunteita. Sosiaalisen vuorovaikutuksen taidot eivät synny itsestään, vaan lapsi ja nuori tarvitsee tukea kartuttamaan omia taitojaan. Siksi kouluissa taito- ja taideaineiden opiskelua tulee tuntuvasti myöskin tulevaisuudessa lisätä ja laaja kirjo erilaisia taito- ja taideaineita oppilaille täytyy olla valittavissa.

Ruumiinkulttuurikin on yksi kulttuurin laji. Ruumiinkulttuurissa ei ainoastaan fysiikka mutta myös sen kemia ja sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä. Olipa kyseessä sitten kansantanssi tai paini, tiedetään, että liikunta on ihmiselle hyväksi. (Ed. Skinnari: Kumpi voittaa?)

Kunnissa on tehty paljon onnistuneita kulttuuriprojekteja ja -hankkeita. Valiokunnan kuulemisessa saimme paljon esimerkkejä siitä, että nämä projektit ovat auttaneet kulttuurin eri muodoissa nuoria, lapsia, mutta myös ikäihmisiä arjen askareissa. Mutta ongelmana näissä projekteissa ja hankkeissa on se, että sen jälkeen, kun tämä määräaikainen hanke loppuu, yleensä myöskin toiminta hiipuu, jos ei lopu kokonaan, ja yleensä rahoituksen puutteesta. Siksi on tärkeää, että näille projekteille ja hankkeille tulevaisuudessakin valtionosuuksissa ja hankerahoissa tultaisiin myöntämään pitempiaikaisia rahoituksia ja resursseja hankkeen jatkumiseksi sitten tulevaisuudessa.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin

Arvoisa puhemies, ärade talman! Kiitos rakentavista ja innostavista puheenvuoroista. Kävihän se julkinen keskustelu kulttuurin tulevaisuuden selonteosta vilkkaana myöskin viime keväänä, kun tämä selonteko tuli eduskunnan käsittelyyn. Sen jälkeenkin kulttuuri- ja taidepolitiikka on keskusteluttanut, ja se on aina ilo huomata. Erityisesti on kiinnostanut se, millaista kulttuuria ja taidetta valtion rahoituksella käytännössä tuetaan. Niitähän tuetaan summalla, jonka taso siis on 100 miljoonaa euroa tai 35 prosenttia korkeampi kuin 4 vuotta sitten.

Voimme huoletta todeta ainakin kaksi asiaa: taiteessa ja kulttuurissa kauneus on aina katsojan silmissä, ja tulevaisuuden teemme me itse. Kaikki on siis mahdollista. Niin ovat myös monet selonteon linjaukset, jotka ehkä tänä päivänä tuntuvat hieman kaukaisilta tai abstrakteilta. Kyllä ne vielä konkretisoituvat. Panin ilolla merkille, että sivistysvaliokunta ottaa mietinnössään esille monta kulttuurin kannalta tärkeää asiaa ja vieläpä yksimielisesti. Se on hyvä todistus siitä, että kulttuuri todistettavasti yhdistää.

Valiokunta toteaa muun muassa, että kulttuuri voi edistää luottamusta monikulttuurisessa Suomessa. Tämä on erittäin hyvä huomio. Yhdyn myöskin käsitykseen laajasta kulttuurin käsitteestä. Kulttuuria on kaikkialla yhteiskunnassa, ei siis vaan Turussa, ja kulttuuri kuuluu nimenomaan kaikille.

Valiokunta ottaa esille tieto- ja taideaineiden merkityksen peruskoulujen opetussuunnitelmassa, ja toivottavasti seuraava hallitus palaa tämän asian äärelle myöskin draaman osalta. Valiokunta keskittyy kulttuuritoimialojen talouden, työllistymisen ja toimeentulon asioihin, mikä tässä ajassa onkin erittäin hyvä ja aivan oikea painotus. Mietinnössä esiin otettua ajatusta kulttuurin taloustutkimuksesta tuleekin kehittää, kuten myöskin taitelijoiden sosiaaliturvaa ja työllistymistä, mihin on täällä jo kiinnitetty huomiota.

Kulttuurin kansantaloudellista merkitystä ei tietenkään voida mitata ainoastaan yritysten liikevaihdon tai työllistymislukujen mukaan. Kulttuurin vaikutukset ihmisten henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisemiseen ovat erittäin merkittäviä, ja kuten tässä jo tuli esille, kulttuurin terveysvaikutuksista esimerkiksi mielenterveystyössä, lastensuojelutyössä, aivoinfarktista toipuvien kuntouttamistyössä, vanhustenhuollossa jnp. on erittäin hyviä kokemuksia.

Yksittäisistä aloitteista voisin todeta, että Taiteen keskustoimikunnan muuttaminen Taiteen edistämiskeskukseksi on edelleenkin ajankohtaista ja se tulisikin kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan. Valiokunnan huomiot nettipiratismin ehkäisemisestä ovat myöskin erittäin tärkeitä. Tähän ongelmaan onkin tartuttu lakiesityksellä luvattoman verkkojakelun torjumiseksi, joka on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.

Hyvitysmaksukysymyksessä, joka nousi tässä esille, on helppo yhtyä myöskin valiokunnan mietinnön johtopäätökseen, jossa sanotaan, että kehitetään ja uudistetaan hyvitysmaksujärjestelmää sen jälkeen, kun pöly laskeutuisi tämän viime vuoden lopussa käydyn keskustelun jälkeen. On helppo todeta, että tämä nykyinen hyvitysmaksujärjestelmä on ehkä jopa aikansa elänyt, koska teknologiakehitys, teknologian maasto, on erittäin nopeassa muutoksessa. Tämä edellyttää kyllä tulevalta hallitukselta sen kaltaista kannanottoa, jossa maksujärjestelmän uudistaminen on keskipisteessä. Siinä työssä täytyy huomioida paitsi teknologiakehitys myöskin kuluttajanäkökulma, koska edelleenkin tulee tilanne olemaan se, että kaikkien laitteiden ostajat eivät käytä laitetta siihen tarkoitukseen, jota tämän järjestelmän tulisi kattaa, vaan myöskin on edelleenkin olemassa niitä, jotka hankkivat laitteita aivan muuhun tarkoitukseen kuin esimerkiksi musiikin kuunteluun.

Olenkin pohtinut tätä kysymystä viimeisten viikkojen aikana, ja harkitsen vakavasti selvityshenkilön asettamista vaihtoehtoisia malleja pohtimaan. Erittäin laaja selvitystyö on jo tehty, ja kentän palaute on tiedossa, mutta lähinnä olisi kysymys siitä, mitkä olisivat ne vaihtoehtoiset mallit, jotka olisivat nykyistä järjestelmää parempia, onko sellaisia olemassa tämän nykyisen tiedon perusteella, vai pitäisikö sellaista ihan uutta mallia lähteä kehittämään. Myöskin kannattaa tietysti aina silmäillä naapureita ja sitä, mitä muissa maissa, vaikkapa Pohjoismaissa, mietitään tästä asiasta, koska hyvinkin pitkälti olemme tässäkin asiassa samassa veneessä.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunta ei ole tässä ollut aktiivisesti mukana antamassa omaa lausuntoaan, mutta haluaisin lyhyesti kiinnittää huomiota muutamaan asiaan, jotka liittyvät kuitenkin nimenomaan ympäristövaliokunnan toimialaan.

Ensiksi kulttuuriympäristöstrategia. Sivistysvaliokunnan mietinnössä viitataan mietinnön sivulla 4, kun se käsittelee tätä kohtaa, siihen, että "valiokunnan mielestä tähän tavoitteeseen pääseminen edellyttää, että kulttuuriympäristöjen asemaa kaavoituksessa vahvistetaan, erityisesti asemakaavatasolla". Tässä tarkoitetaan sitä, että selonteon vuoteen 2035 ulottuvissa visioissa on todettu muun muassa Suomessa huolehditun kulttuuriympäristön ekologisesta ja esteettisestä kestävyydestä. Maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:ssä todetaan, että kulttuuriset vaikutukset on kaavaa laadittaessa selvitettävä, mutta se koskee kyllä kaikkia kaavatasoja. Sinänsä tämän hyvän huomion, että kaavoituksessa pitää ottaa huomioon kulttuuriarvot, täytyy tietysti lähteä jo maakuntakaavasta, huomioida se yleiskaavassa ja sitten myös asemakaavassa tämä sama asia. Nimenomaan kulttuuriympäristöt ovat niin laaja käsite, että asemakaava sellaisenaan ei ole ehkä oikea kaavataso vaan se tietysti pitäisi huomioida jo maakuntakaavassa. Otetaan nyt ajankohtainen asia, tuulivoiman sijoittuminen. Sen ja kulttuuriympäristön välinen suhde olisi hyvä selvittää jo maakuntakaavatasolla.

Rakennushankkeista, rakentaminen on myös ympäristövaliokunnan toimialaa, voidaan todeta, että suuri ongelma, mielestäni iso miinus, meillä kaiken kaikkiaan on se, että laki rakennusperinnön suojelemisesta, joka hyväksyttiin vuoden 2009 lopulla, ei käytännössä suojele kylliksi rakennusperinnettä eli rakennuskulttuuria. Se ongelma on nähtävissä jatkuvasti, ja jos ei muuta, niin arvokkaat rakennukset lopulta palavat, haihtuvat savuna ilmaan. Myös rakennusperinteen suojeleminen kulttuurin tärkeänä osana, sen aikakerrostuman kertojana meille ja tuleville sukupolville, olisi mielestäni pitänyt tässä valtioneuvoston selonteossa paremmin tai varsinaisesti huomioida. En löytänyt sitä kohtaa tästä valtioneuvoston selonteosta VNS 4/2010 vp.

Lopuksi, puhemies, on hyvä asia, että tällainen selonteko on ollut eduskunnan käsittelyssä. Sivistysvaliokunta on käsitellyt sitä varsin yksimielisesti. Kuultava joukko asiantuntijoita on laaja. Siellä on myös Yleisradio, ja Yleisradiosta onkin todettava, että se on keskeinen tämän valtakunnan kulttuurilaitos. Se, että sen talous ja tulevaisuus on epävakaa, pilviä taivaalla, on eduskunnan vastuulla. Yleisradiohan toimii eduskunnan vastuulla, ja hallintoneuvosto, jonka jäseniä täällä eturivissä istuu, on tässä tietysti keskeisessä vastuussa. Olemme keskeisiä vastuunkantajia tässä asiassa.

Koulutuksesta on puhuttu paljon, ja kansalaistoiminnan huomioiminen, joka tuli tässäkin keskustelussa esiin, on erittäin tärkeä asia.

Lopuksi. Suomen tulevaisuus on vahvasti kiinni siitä, miten vahva identiteetti meillä on, miten voimakkaasti itse kukin ymmärrämme, minkälainen itsetunto meillä on. Se liittyy kulttuuriin. Vahva itsetunto, vahva suomalainen kulttuuri, joka on moninainen luonteeltaan, niin kuin tässä selonteossakin puhutaan, kulttuurinen moninaisuus on sen voima.

Jouko  Skinnari  /sd:

Arvoisa puhemies! Yleisradio on tosiaan tärkeä tekijä tässä, ja ilokseni näin tilastoja, joissa todettiin, että suomalaiset tv-sarjat ja suomalainen elokuvakin ovat suomalaisten mieleen, ja se merkitsee työtä monille. Se tarkoittaa sitä, että käsikirjoitukset ovat hyviä, ohjaus on hyvä, näyttelijät ovat hyviä ja nämä voittavat amerikkalaisen rahasammon, joka täällä muutoin niin musiikissa, elokuvassa kuin muussakin kulttuurissa koettaa Suomea rahastaa ja hyvin onnistuneesti sitä tekeekin juuri muun muassa musiikkituotannossa.

Tässä koko asian sekä valtioneuvoston käsittelyssä että myös tässä eduskuntakäsittelyssä on yksi heikkous, ja se on juuri se, joka liittyy talousvaliokunnan toimialaan, eli se, että kulttuuri vientinä, kulttuuri työllistäjänä Suomessa, olisi minusta vaatinut oman tarkastelun, koska kulttuurista on tullut nimenomaan työllistäjänä ja bruttokansantuotteen tekijänä moneen teollisuusalaan verrattava alue. On sen takia tärkeää huomata, että Suomi on tässä hyvä, ja meidän pitää olla mukana tässä kaikilla rintamilla viemässä tätä suomalaista osaamista myös tällä sektorilla. Samaan aikaan meillä on kuitenkin 35 000 akateemista työtöntä, joista suurin osa on juuri kulttuurin alalla. Toisin sanoen tässä on kyllä töitä kerrakseen ja tässä koulutus ja sitten nämä mainitsemani sektorit, vienti ja työllistäminen, eivät kyllä ole kohdanneet. Tässä suhteessa tämä käsittely on puutteellista.

Tähän liittyy myös sitten se, mikä tässä on monessa yhteydessä ollut esillä, ja jonkin verran saatiin korjausta, kun tähän eläketurvaan tuli parannusta. Tässä mielessä kulttuurityöntekijöitten asema on kohentunut, mutta edelleen palkkauksessa, verotuksessa, eläkkeissä ja muussa sosiaaliturvassa on kulttuurityöntekijöitten merkittävä riski, ja kyllä siinä luovuus on koetuksella, jos perheen toimeentulo on kiinni niistä. Kyllä siinä aamulla herätessään saa miettiä, miten sitä luovuutta nyt tänä päivänä taas pystyy edistämään.

Samaan aikaan meillä lasten urheileminen, urheiluvalmennus, kulttuuriharrastukset ovat tulleet entistä kalliimmiksi niin, että meillä on syntynyt kulttuurin osalta tilanne, että ainoastaan varakkaamman perheen lapsilla, vaikka eivät olisikaan niin lahjakkaita, on mahdollisuus harrastaa kulttuuria, on se sitten musiikkia tai mitä tahansa, ja sitten ne, joilla ei ole tähän varaa, jäävät tämän ulkopuolelle, ja se on suuri lahjakkuuden menetys. Sehän näkyy jo urheilussa tällä hetkellä, että me emme pysty pärjäämään niissä lajeissa, joissa aikanaan olimme hyviä, koska valmennus, on se sitten hiihtoa tai muuta, rämpii tuolla, ei ainoastaan lumessa, vaan se rämpii nimenomaan rahan puutteessa. Tässä esimerkiksi valtionyhtiöt, jotka voisivat olla mukana, tekevät mitä tekevät, ja siinä St1:kin näyttää esimerkkiä siitä, mitä valtionyhtiöt voisivat tehdä, kun suomalaisten hiihtäjien pipossa on St1.

Samaten toimitilat kulttuuriväelle, ovat he sitten ikäihmisiä tai lapsiperheitä, tämä on enemmän kunnallispolitiikkaa, heidät on laiminlyöty. Eläkeläisjärjestöt ja muut kysyvät, mihin me voimme mennä, missä me voimme harrastaa liikuntaa, missä me voimme harrastaa kulttuuria. Ja sama näkyy olevan lapsissa, nuorissa. Jos on jäähalleja, lapset ja nuoret työnnetään sitten sinne johonkin kauas sellaiseen aikaan, että varmaan aamulla koulussa ei ole parhaassa mahdollisessa vireessä.

Arvoisa puhemies! Suomi on vahva kulttuurin maa tässä slaavilaisen kulttuurin kupeessa, mutta me emme ole osanneet hyödyntää sitä sillä tavoin kuin meillä olisi mahdollisuuksia. Se koskee kulttuurin kaikkia sektoreita, mutta onneksi tilanne näyttää paranevan jatkuvasti, ja toivon, että tähän asiaan myös tulevan hallituksen ohjelmaa tehtäessä kiinnitetään huomiota, koska se on todellakin bruttokansantuotteen kannalta merkittävä alue, se on työllisyyden kannalta merkittävä alue ja se on viennin kannalta merkittävä alue.

Pauliina Viitamies /sd:

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva selonteko on ensimmäinen kulttuuria käsittelevä 18 vuoteen. Onkin jo korkea aika ottaa muuttuneessa maailmassa tarkasteltavaksi se, miten suomalaista kulttuuripolitiikkaa linjataan globalisoituneessa maailmassa, jossa valtioiden väliset rajat ovat menettäneet merkityksensä ja tietoverkot välittävät sekunnin murto-osissa tietoa maailman puolelta toiselle.

Selonteko pitää sisällään nelisenkymmen- tä toimenpide-ehdotusta. Sivistysvaliokunnassa emme ottaneet niihin kantaa, mutta teimme omat ehdotuksemme, joiden avulla kulttuurin ja taiteilijoiden asemaa saataisiin parannettua. Tosin on todettava, että kun valiokunnan listaa tarkastelee kriittisesti, sitä voi hyvällä syyllä pitää nykyhallituksen tekemättömien töiden listauksena. (Ed. Perkiö: Oho!)

Puhemies! Hallituksen kulttuuriselonteossa edistetään, vahvistetaan, arvioidaan ja kehitetään. Sitä ei kerrota, millä voimavaroilla tämä kaikki toteutetaan käytännössä. Monessa kohti selonteon tavoitteet ovatkin kaukana siitä, mitä hallitus nyt parhaillaan käytännössä tekee. Selonteko on siinä hyvä, että se laajentaa kulttuuripolitiikan perinteisiä rajoja yhteiskuntapolitiikan eri lohkoille. Tulevaisuudessa yhteiskunnassa tarvitaan vahvaa taide- ja kulttuuriosaamista, kulttuurien tuntemusta ja kulttuurista lukutaitoa.

Kulttuurin saama osuus bruttokansantuotteesta ei ole kuitenkaan juuri kasvanut 2000-luvulla. Kulttuuri- ja taide-elämä ei kehity ilman riittävää rahoitusta. Kulttuuriin sijoitetut rahat ovat vain pieni osa valtion ja kuntien budjetista, ja ne kasvavat korkoa säästyneinä menoina muilla yhteiskuntaelämän lohkoilla.

Arvoisa puhemies! Kulttuurin avulla lisätään ihmisten hyvinvointia. Taide voi jopa parantaa, ja sitä voidaan hyödyntää menestyksellisesti hoito- ja hoivatyössä. Kaikilla lapsilla ja nuorilla on eri puolilla maata oltava tasavertaiset mahdollisuudet päästä osalliseksi monipuolisesta kulttuurista. Eritasoisten kulttuurin koulutuspolkujen tulee olla kunnossa kaikkialla, ei vain suurissa asutuskeskuksissa ja Pääkaupunkiseudulla.

Kulttuuria ei saada äidinmaidossa, vaan kulttuurin tekijäksi ja käyttäjäksi opitaan ja kasvetaan. Peruskoulun taideopetusta tulee lisätä. Se on samalla tärkeä osa lasten ja nuorten tunnekasvatusta ja henkistä kasvua. Taidekasvatusta tulisikin lisätä myös varhaiskasvatuksessa, neuvoloissa ja päiväkodeissa. Opettajankoulutukseen, opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen, tulee lisätä taito- ja taideaineiden osuutta.

Arvoisa puhemies! Selonteossa luvataan myös kehittää museoita, yleisiä kirjastoja ja arkistoja. Kuitenkin pienten museoiden sulkemista eri puolilla maata suunnitellaan parhaillaan. Yleiset kirjastot ovat arvokas peruspalvelu. Siitä huolimatta esimerkiksi meillä Itä-Suomessa kuntien kirjastoista neljännes toimii puutteellisissa toimitiloissa ja tilojen saneeraukset esimerkiksi kos-teusongelmien vuoksi ovat vasta suunnitteilla. Hallitusohjelmassaan nykyhallitus sitoutui säilyttämään kirjastojen rahoituksen. Kuitenkin palveluverkon ja aukioloaikojen supistumisen myötä kirjastopalvelujen saatavuus on heikentynyt. Valtionavustukset kunnille kirjastojen perustamishankkeisiin pitää säilyttää vähintään nykyisellä tasolla siitä huolimatta, että julkista taloutta painetaan jatkossa entistä ahtaampiin raameihin.

Arvoisa puhemies! Pidimme sivistysvaliokunnassa tärkeänä, että ehdotus Taiteen keskustoimikunnan kehittämisestä Taiteen kehittämiskeskukseksi toteutuu ja että uudistamistyötä jatketaan. Alueelliset taidetoimikunnat ovat merkittävä resurssi, koska niiden avulla turvataan se, että taide ja kulttuuri ovat tarjolla tasapuolisesti eri puolilla maata ja että kunkin alueen ominaispiirteet otetaan huomioon.

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi, taiteella pitää olla markkinoita, jotta taiteilijat ansaitsisivat elantonsa. Taiteen hankkimista on edistetty muun muassa varaamalla tietty osa rakennuskustannuksista taidehankintoihin. Pidimmekin sivistysvaliokunnassa tärkeänä sitä, että rakennushankkeita toteutettaessa luovuutta ja visuaalisesti kiinnostavaa ympäristöä edistetään edelleenkin jyvittämällä tietty osa hankkeen kustannuksista taidehankintoihin.

Selonteossakin luvataan tehdä kattava selvitys kulttuuritoimialan verotuspolitiikan kokonaisuuden kehittämisestä verotuksen jaksotuksen, arvonlisäverokohtelun, taidehankintojen verohuojennusten ja verotuskohtelun alueellisen yhdenmukaistamisen avulla. Herää tietenkin tässä vaiheessa kysymys, miksi tätä selvitystyötä ei ole laitettu jo vauhtiin ja miksi sitä ei ole parhaassa tapauksessa laitettu käyntiin.

Anne-Mari Virolainen /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Viitamies maalasi suomalaisen kulttuurin tilaajien ja toimijoiden toimintamahdollisuudet varsin murheellisiksi, ja täällä jo jossain aikaisemmassakin puheenvuorossa viitattiin siihen, että me salissa olijat olemme varmaankin kulttuurin suurkuluttajia, ja sellaisena suurkuluttajana täytyy todeta, että en tunnistanut lainkaan sitä ympäristöä, mihin ed. Viitamies viittasi.

Tässä käsittelyssä olevassa selonteossa ja siihen liittyvissä lausunnoissa ja mietinnössä korostetaan kulttuurin ja taiteen merkitystä ihmisten hyvinvoinnille ja luovuudelle, ja tämä on todistettu lähes jokaisessa puheenvuorossa, joka tämän iltapäivän aikana on käytetty. Myös minä liityn sen näkemyksen kannattajiin, että kulttuuri tuo hyvinvointia, mutta kuitenkin haluaisin muistuttaa, että meidän ei pitäisi rajata kulttuuria kovinkaan suppeaksi tai tarkkarajaiseksi, kuten täällä on totuttu määrittelemään, vaan jokainen voi määritellä kulttuurinsa aivan itse.

Kulttuurin monenlainen harrastaminen on positiivista myös lapsille ja nuorille, heidän kehitykselleen ja kasvulleen. Me olemme paljon puhuneet viime syksyn aikana taito- ja taideaineiden opetuksen merkityksestä koulussa. Siellä useat erilaiset harrastukset käsityökerhoista kuvataiteeseen ja vaikkapa näytelmäkerhoihin kehittävät lastemme kykyä ilmaista itseään ja tuoda ajatuksiaan esiin eri tavoin, ja olen ymmärtänyt, että se on myös monelle nuorelle hyvinkin mieluinen tapa purkaa omia tunteitaan.

Sivistysvaliokunta toteaakin lausunnossaan hyvin osuvasti, että tulevaisuuden kulttuurintekijöiden ja -kokijoiden perustiedot ja -taidot luodaan koulussa. Haluankin korostaa lasten ja nuorten luovuuden ruokkimista, ilmaisutaidon edistämistä ja omien taiteellisten valmiuksien kehittämistä, enkä suinkaan tarkoita sillä sitä, että koululainen kykenee erottamaan preussin- ja azurinsinisen, mutta kuitenkin korostan sitä, että kuvaamataidon ja liikunnan roolia lasten koulupäivässä ja vapaa-ajassa on pyrittävä lisäämään.

Arvoisa puhemies! Täällä on jo aiemmissa puheenvuoroissa korostettu sitä, että taiteilija on välillä lainsuojaton sosiaaliturvan osalta ja sosiaaliturvaa on todellakin kehitettävä. Kun mietimme sitä, paljonko on kulttuuriin käytetty rahamäärä Suomessa, vuodessa noin 6,6 miljardia euroa, niin mielestäni se summa ei korreloi sen arvostuksen kanssa, jota haluaisin taiteilijoiden ja luovien alojen toimijoiden työtä kohtaan osoittaa. On myös muistettava, että hyvääkään tuotetta ei haeta kotoa tai sieltä tekijän työhuoneelta, ja tässä selonteossa aivan perustellusti korostetaan liiketoimintaosaamisen kasvattamista. Meidän on yhä paremmin pystyttävä tuotteistamaan, markkinoimaan ja jopa viemään sitä meidän mahtavaa suomalaista kulttuuriosaamista rajojen ulkopuolelle.

Kulttuuri nähdään myös alueiden keskeisenä kehitystekijänä, ja näin se nähdään myös Turussa. Tässä yhteydessä on syytä kiittää ed. Karpelaa, että hän kulttuuriministerinä toimiessaan myönsi Turulle tämän kulttuuripääkaupunkistatuksen. Tänä vuonna Turku palaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Avajaisissa se nähtiin, mutta myös luovan alan toimijoiden ja kulttuurin kuluttajien keskuudessa. Niin ikään alueen matkailu-, majoitus- ja ravitsemusalan yrittäjät odottavat jopa liikevaihdon kasvua tämän kulttuuripääkaupunkivuoden takia. Myös kansainvälinen ja kansallinen media on antanut kulttuuripääkaupunkivuodelle paljon julkisuutta, joten odotukset kulttuurista nauttivien vierailuryhmien ja seudun asukkaiden osalta ovat korkeat.

Luonnollisesti tällainen iso hanke luo skeptisyyttä, ja suuri huoli monella ihmisellä onkin ollut, saako rahoille vastinetta tai onko tämä aiheellista tässä taloudellisessa tilanteessa. Paljon myös pelätään kulttuurin elitismiä. Käsiini osui artikkeli, jossa oli haastateltu turkulaisia ja varsinaissuomalaisia ja kysytty, mitä he pelkäävät kulttuuripääkaupunkivuoden osalta. Eräs osuva vastaus oli: "En tiedä, mitä pitäisi pelätä. Ehkä sitä, että olen liian juntti ymmärtämään ja arvostamaan kulttuurivuotta. Yritän olla tänä vuonna kulturelli." Mielestäni tämä on juuri sitä, mitä kulttuurin tulevaisuus ei saisi olla. Meidän kaikkien tulisi ymmärtää se, että kulttuuri tekee hyvää.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ajattelin käyttää lyhyen puheenvuoron siitä, mikä on kulttuurin merkitys tänä päivänä. Erityinen syy tähän aihevalintaan oli se, että luin The New York Times -lehdykäisestä, se on aika paksu muuten, katsauksen, jonka oli tehnyt talousnobelisti Paul Krugman. Hänhän on se henkilö, joka sanelee nykyisin Yhdysvalloissa, mikä on oikein ja kohtuullista ja mikä on vähemmän hyvää. Ja näissä hänen kaikissa kannanotoissaan, paitsi että ne ovat tieteelliseltä vaikuttavia ja ilmiselvästi vielä tieteellisiä sisällöltään, on hyvin rakentavahenkinen kritiikki aina ominaisuutena.

Yksi hänen kannanottonsa koski juuri sitä aihetta, jota me nyt tällä hetkellä täällä eduskunnan isossa salissa käsittelemme, elikkä kuinka ja kuinka paljon syntyy todellista kulttuuripääomaa ja mikä on aineellisen ja kulttuuripääoman suhde. Hän kävi läpi Yhdysvaltain ikioman historian 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen alkupuolen aikana ja laskeskeli siitä, millä tavalla kansallisomaisuudelle oli Yhdysvalloissa käynyt. Se kaikesta ähräämisestä ja duunaamisesta ja tuunaamisesta huolimatta oli laskenut, siis se aineellinen puoli. Kun kuitenkin kaikitenkin oli jotakin saatu hyvin paljon aikaiseksi, se kaikki oli aineettomalla kulttuurin saralla. Näin minä sen tulkitsin.

Jos katsotaan, millä tavalla meillä Suomessa on viime vuosina käynyt, niin yhtäkkiä se bruttokansantuote, joka on sitä aineellista kulttuuria, yhdellä hetkellä kaikki se, minkä piti olla toisin, onkin toisin ja yhtenä vuonna 8 prosenttia bruttokansantuote suorastaan romahtaa. Onko siitä kaikki romahtanut? Ei suinkaan. Se aineeton osuus varmasti on pärjännyt suhteellisen hyvin. Ja suomalainen yhteiskunta nykyisen kulttuuriministerin johdolla tämän kohta päättyvän nelivuotiskauden aikana on pystynyt puhumaan meille tämän aineelliselta puolelta aineettoman kulttuurin menestymisen edellytykset ja pohjat, ja, arvoisa puhemies, se on saavutus. Minä olen yhdessä kirjassanikin tätä ylistänyt, että tämä on äärimmäisen merkityksellinen aikaansaannos.

Ja kun täällä on mainittu muun muassa Yleisradio, niin se on oikein hyvä instituutio, siis eduskunnan ikioma radio, ja se kertoo siitä, että missä mennään. Kun Yleisradio kamppailee talouslukujensa kanssa, leikkaa, kuristaa, tekee kaikkia maailman temppuja, niin sen operatiivinen uusi johto on tehnyt ratkaisun, että tämä draama ja muu aineeton kulttuuripuoli keskitetään oman väen tuotannoksi, jolloinka indie-tuotanto jää vähemmälle rahoitukselle ja huomiolle, ja sillä on mitä suurin kansallinen merkitys juuri tässä tilanteessa. Silloin tietysti katseet kääntyvät opetus- ja kulttuuriministeriön suuntaan, että millä tavalla asiat saattaisivat olla sieltä puolelta katsottuna ja millä tavalla vaalittavissa tämä puoli, koska meillä on erinomaisen hyvä pohja tällä hetkellä ja erittäin paljon todellisia kulttuurin taitajia, osaajia, jotka tahtovat jäädä vajaaresursoiduiksi, ja sillä tavalla se on kansallinen menetys suorastaan.

Katja Taimela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Kuten jo tämän selonteon lähetekeskustelussa totesin, on erittäin tervetullutta, että myös ruokakulttuuri noteerataan tässä selonteossa. Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelmaa tulee jatkaa eri ministeriöiden yhteisenä projektina edelleen. Meidän on tiedostettava, että ruokakulttuurin puolella tapahtuu samoja asioita kuin muutenkin kulttuurin saralla. Maailmalta puhaltavat uudet tuulet myös suomalaisiin koti- ja ravintolakeittiöihin.

Totuttu lihapullakansa alkaa oppia melko ennakkoluulottomaksi makujen suhteen, tai toisaalta toinen puoli siitä oppii: ne, joilla sattuu olemaan siihen varaa. Välillä se menee näinkin. Samaan aikaan suomalaisessa ruokakulttuurissa on vallalla toinenkin vahva suuntaus eli pika- ja einesruoan suosion nouseminen. Nämä jälkimmäiset ovat tutumpia niille, joilla ei ehkä ole varaa poiketa gourmet-ravintoloissa tutustumassa tuoreimpiin uutuuksiin. Niiden vaikutukset ovat vaan valitettavan haitalliset kansanterveyden lisäksi myös kotimaiseen ruokakulttuuriin.

Arvoisa herra puhemies! Kiinnittäisin huomiota sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnon hengessä kulttuurin hyvinvointivaikutuksiin. Museoiden ja muiden kulttuurilaitosten saavutettavuus voi paikoin olla hankalaa vaikkapa sairaille ja vähävaraisille ihmisille. Näitä osallistumisen esteitä meidän on yhdessä, hyvät kollegat, purettava.

Kirjastojen maksuttomuudesta meidän on ehdottomasti pidettävä kiinni. Samalla kirjastojen resurssit on turvattava, kuten melko hyvin koko valtakuntaa ajatellen onkin turvattu. Silti on hyvin todennäköistä, että taloudellisesti tiukkojen aikojen tuomat säästöpaineet ulottuvat uhkaamaan myös omia kirjastojamme. Kuitenkin kirjasto on se paikka, missä vaikkapa työtön voi osaltaan alkaa rakentaa itselleen tulevaisuutta. Yleisen sivistyksen merkitystä ei pidä väheksyä. Se on erittäin tärkeä elämäntaito. Vajavainen sivistys aiheuttaa myös monenlaisia ongelmia tässä kehittyneessä yhteiskunnassamme.

Tulevaisuusvaliokunta korostaa lausunnossaan kulttuuria ihmisiä yhdistävien arvojen ja merkitysten järjestelmänä. Tässä kohdassa on hyvä huomata myös eri kulttuurien merkitys välittäjinä, kun erilaisten ihmisten erilaiset arvot kohtaavat. Kaiken kaikkiaan kulttuuri ja taide opettavat meitä kohtaamaan uutta ja erilaista, eli ne ovat osa elämäntaitoa, jolle suvaitsevaisuus perustuu. Tämä perustaito tuntuu olevan tänä päivänä paikoin pahasti hukassa tässä meidän yhteiskunnassamme.

Vielä loppuun käytännön kokemusta sivistysvaliokunnan ehdotusten listallekin päässeestä prosentti taiteeseen -periaatteesta. Kotikunnassani Salossa prosenttiperiaatteesta on ansiokkaasti pidetty kiinni, mistä olemme saaneet laajempaakin tunnustusta. Nyt, kun myös Salon kaupungin talous on suurissa vaikeuksissa, ovat tietysti protestit prosenttiperiaatetta vastaan, kuinka ollakaan, korottaneet äänenpainojaan. On kuitenkin todettava, että kunnallinen päätöksentekijä on erittäin hankalan tilanteen edessä, kun kulttuuria pistetään vastakkain vaikkapa perusturvan palvelujen kanssa. Tämä vastakkainasetteluhan on äärimmäisen surkea ja turha ja vähän samanlainen kuin kulttuurin ja liikunnan vastakkainasettelu. Koen, että aika monet luottamushenkilöt ja virkamiehet ovat kuitenkin lähteneet käyttämään tätä vastakkainasettelua. Ehkä valitettavan monikin heistä on lähtenyt sille linjalle, että nämä nähdään vastakkain toistensa kanssa. Kulttuuri kuuluu tulevaisuudessakin meille kaikille varallisuudesta riippumatta. Siitä meidän on, hyvät kollegat, pidettävä huoli.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta on laajasti kuullut asiantuntijoita, niin kuin täällä ministerikin tai joku edustaja puheenvuorossaan taisi todeta, ja koonnut asiantuntijakuulemisista ja keskusteluista mielestäni ihan hyvän mietinnön.

Ykkösasiana, joka tästä selonteosta nousee esille, on varmasti kaikkien meidän hyväksyttävissä se, että luovuuden ja luovan alan kehittäminen on varmistettava. Ja kulttuurilla on merkittävä osuus innovaatiopolitiikassa, jolla taas katsotaan olevan hyvin suuri merkitys Suomen kehittämiselle. Kulttuurin merkitys myös hyvinvoinnin lisäämisessä on todettu ja myönnetty, joskin keinot sen toteuttamiseksi johdonmukaisesti ovat vielä alkutiellään. Tässä sosiaalipoliittisessa ja koulutuspoliittisessa työssä tarvitaan ennen kaikkea eri hallinnonalojen sekä kolmannen sektorin yhteistyötä.

Kulttuurilla on tärkeä tehtävä aina varhaiskasvatuksesta ikäihmisiin. Kouluissa tulee pystyä korostamaan myös järjestöjen ja yhteisöjen osallistumista. Kulttuuri pitäisi myös pystyä kirjaamaan paremmin opetussuunnitelmiin, kuten selonteossa todetaan kulttuurin kirjaamisesta hoito- ja palvelusuunnitelmiin.

Kulttuurilla on tärkeä tehtävänsä myös nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Tästä meillä on hyvä esimerkki muun muassa Myrsky-hankkeessa, jolla on saatu erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten arki paljon helpommaksi. Näillä, vielä melko pienilläkin taloudellisilla panoksilla saadaan näin ollen suuri vaikutus.

Arvoisa puhemies! Tästä päästäänkin siihen ajatukseen, että niin varhaiskasvatuksessa kuin siellä perusopetuksessa tulee lisätä taito- ja taideaineiden osuutta. Ne selkeästi edistävät hyvinvointia, itsetuntemusta ja suvaitsevaisuutta. Valiokunta keskustelikin koulujen mahdollisuudesta yhä enemmän lisätä taideaineiden sisältöjä opetukseen, ja se tuli sitten sinne ponsilausumiinkin kirjatuksi. Tämä luonnollisesti vaatii myös opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa taito- ja taideaineiden osuuden kasvattamista.

Valiokunta kuuli myös useita taidealan yrittäjiä, ja kuulimme niistä haasteista, joita luovan alan yrittäjyyteen sisältyy. Luovan työn tekijöiden sosiaaliturvassa on vieläkin paljon kehittämistä, ja on selvää, että jos haluamme sen innovaatioiden Suomen, myös luovan alan työn ja yrittäjyyden tulee olla kannattavaa.

Arvoisa puhemies! Eräs ongelmia aiheuttava asia, josta täällä on jo puhuttu, on tietenkin tekijänoikeuslainsäädännön puutteellisuus. Paljon keskustelua on herättänyt sähköisen viestinnän osuus. Paljon rahaa, perusturvaa luovan työn tekijöiltä valuu pois käsistä niin kauan kuin nettipiratismia ei saada kuriin. Myös hyvitysmaksuasia kaivertaa, koska moni väline jää maksujen ulkopuolelle. Nämä tekijänoikeuksien puutteet on saatava korjatuksi nopealla aikataululla, ja on todella hyvä, jos ministeri on päättänyt jo nyt selvitysmiehen asettamisesta, koska tämä asia vaatii suurempaa työtä ja enemmän työtä kuin vain yksi tai kaksi lakimuutosta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä oleva laaja kulttuurikokonaisuus koskettaa tavalla taikka toisella jokaista suomalaista. Kulttuuri on laaja, erittäin kokonaisvaltainen, koko elämää koskeva käsite. Haluan nähdä sen nimenomaan juuri sellaisena tarkoittamatta mitään tiettyä kulttuuria tai korkeakulttuuria. Jokaisen ihmisen elämään mahtuu jo sellaisenaan kulttuuria. Näkisin, että meidän suomalaisten tulee rohkeasti ja avoimesti lähteä omalta, perinteiseltä, suomalaiselta arvopohjalta käymään kulttuurielämää koskevaa kehitystä ja sitä keskustelua, jota tänäänkin täällä käymme.

Suomen historia eri vuosisatojen aikana on luonut sen perustan, johonka meidän tämä päivämme rakentuu. Ja erityisesti kaikki se, mikä koskettaa kulttuuria, on myös tätä, joka rakentuu arvokkaalle suomalaisille arvopohjalle. Näen, että meidän suomalaisten tulee myös nähdä ja tunnustaa avoimesti ja suoraan kristillinen arvopohja, kirkon ja kristinuskon vaikutus Suomen kansallisessa historiassa, tässä päivässä ja myös tulevaisuudessa. Tätä ei millään tavalla pidä väheksyä, vaikka maahanmuuton myötä on myös muihin uskontoihin kuuluvia.

Yleensä kun me puhumme maahanmuuttajista, me ajattelemme, että he ovat muihin kuin eri kristillisiin kirkkoihin kuuluvia. Maahanmuuttajistamme 70 prosenttia on kristittyjä. Tämä 70 prosenttia maahanmuuttajista usein ihmettelee Suomeen tullessaan, onko tämä maa, niin kuin he ovat tänne tuloaan harkinneet, kristitty maa vai mikä tämä on. Niin vähän me suomalaiset tuomme esille sitä perustaa, jota kristinusko tässä maassa on merkinnyt jo ennen ristiretkiä olevalta ajalta. Sen takia, kun usein tuomme esille, että me olemme muuttuvassa maailmassa, jossa on monikulttuurisuutta, täytyy muistaa myöskin tämä kristillisen arvopohjan merkitys ja että maahanmuuttajien valtaenemmistö on nimenomaan kristittyjä. Ne, jotka kuuluvat muihin uskontoihin, myös sanovat, että jos tässä maassa otettaisiin kristillinen usko elämässä enemmän todesta, silloin myös maahanmuuttajien, jotka eivät ole kristittyjä, olisi tässä maassa parempi elää. Haluan tuoda tämän näkökohdan juuri tässä yhteydessä esille.

Täällä on aiemmissa puheenvuoroissa viitattu myös kirjastoihin. Haluan alleviivata myös lähikirjastoja. Ne ovat varsin tärkeitä käyttäjilleen, kuten kirjastojen maksuttomuuskin. Haluan alleviivata myös paikallista kulttuuria, seudullista, maakunnallista kulttuuria. Näillä on juuri kulttuuria rikastava vaikutus. Arkinen elämä, työ, rakentaminen, vaikka infrastruktuurirakentaminen, nämä kaikki ovat myös enemmän tai vähemmän tekemisissä kulttuurin kanssa hyvinkin vahvasti. Maisema, joka tulee teiden, siltojen, rautateitten, rakennusten rakentamisen tuloksena, on aina tekemisissä kulttuurin kanssa. Esimerkiksi täällä Helsingissä on nyt Helsingin Sanomien talossa menossa helsinkiläistä maisemaa kuvaava taulunäyttely. Se osoittaa, mitenkä vahvasti myös rakentaminen ja maisema ovat tekemisissä kulttuurin kanssa.

Tuon esille myös kansalaisopistojen, järjestöjen ja seurojen merkityksen nimenomaan ihmistä lähellä olevan kulttuurin kanssa. Kulttuuria pitää nähdä myös myönteisenä tekijänä hyvinvointiin, nuorison elämänotteeseen liittämisessä. Tuon tässä esille työpajatoiminnan. Sillä voidaan saavuttaa ne nuoret, jotka muutoin olisivat syrjäytymässä ja vieraantumassa elämästä. Haluan, että kulttuuri nähdään koko elämää koskevana ja elämästä nousevana asiana, ja sellaisena sillä on vankka sija suomalaiselta arvopohjalta nousevana.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa herra puhemies! On hauska yhteensattuma, että uutinen Guggenheim-museon mahdollisesta tulosta Helsinkiin tuli julkisuuteen samalla viikolla, jolloin eduskunta jatkaa kulttuuripoliittista keskusteluaan täysistunnossa. Näistä Guggenheim-museoista on tullut kansainvälisesti arvostettu brändi kattaville ja korkeatasoisille taidemuseoille. Näyttää siltä, tuon uutisen mukaan, että Helsingillä saattaisi olla mahdollisuus saada tuollainen museo omaan kaupunkikuvaansa.

Monista Guggenheim-museoista maailmalla on tullut rohkean ja näyttävän arkkitehtuurin monumentteja, taideteoksia, jotka jo sellaisenaan vetävät yleisöä sisäänsä. Silti minusta on tärkeätä, että Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Haatainen korosti, että museo kaikissa tapauksissa pitää rakentaa sisältöjen eikä vain seinien varaan. Kun tällaisena taloudellisesti vaikeana aikana aletaan puhua ison museon rakentamisesta pääkaupunkiin, on selvää, että hanke herättää epäilyjä. On jo ehditty kysyä, ovatko museon rakentamiseen laitettavat rahat pois sosiaali- ja terveydenhuollosta tai lasten kouluilta.

Kulttuurielämän on kyettävä kohtaamaan nämä kysymykset avoimesti. On kerrottava kulttuurin merkityksestä yhteiskunnalle ja yhteiselle hyvinvoinnille. Isojen kulttuuri-investointien kohdalla on esitettävä myös laskelmia ja arvioita siitä, mikä on uusien rakennusten kokonaisvaikutus talouteen. Olikin tärkeätä, että tv-uutisissa kaupunginjohtaja Jussi Pajunen kertoi, että tämän suuruusluokan kulttuuri-investoinnin, kuten Guggenheim-taidemuseon, myötä syntyisi myös uutta tulovirtaa kasvavan kotimaisen ja kansainvälisen kulttuurimatkailun myötä. Pajunen piti selvänä, että museoinvestointi olisi selkeästi taloudellisesti kannattava. Samoin perustein on eri maissa ja nyt myös Suomen Turus-sa investoitu kulttuuripääkaupunkihankkeeseen. Kulttuuri-investointi tuottaa muutakin kuin henkistä hyvää. Näin on laskettu.

Valtioneuvoston kulttuurin tulevaisuutta käsittelevässä selonteossa pohditaan laajalti muun muassa näitä kysymyksiä. Ilahduttavaa on se, että selonteossa kulttuurin itseisarvo kuitenkin vahvasti tunnustetaan. Kulttuuria ei voida lyhytnäköisesti alistaa vain talouden, kilpailukyvyn tai työllisyyden edistämisen päämäärille, vaikka myös nämä ovat tärkeitä tavoitteita. Kulttuuri eri muodoissaan on kuulunut ihmisyyteen tuhansia vuosia ja on väistämättä yksi olennainen ihmisenä olemisen ja sen ilmaisemisen muoto ja väline. Kulttuuri ilmaisee meille sen, mitä me ihmisinä olemme. Kulttuuri on se inhimillisen toimeliaisuuden alue, jossa ihmisen luovuudelle muodostuu suurin tila. Yksilön vapaudelle on kulttuurissa suurimmat mahdollisuutensa, ja juuri siksi kulttuuri antaa meille tärkeätä tietoa itsestämme.

Arvoisa puhemies! Kulttuurin tulevaisuutta koskevan selonteon aikaansaaminen on ollut hallitukselta ansiokas teko. Kulttuuripuolen määrärahakehityksessä on siinäkin positiivisia piirteitä. Sen sijaan on murheellista se, miten suurten ja mustien pilvien on annettu kasaantua Suomen keskeisen kulttuurilaitoksen Yleisradion ylle. Jos olisi jokin taho, jonka suuri halu olisi Yleisradion aseman heikentäminen, se varmaan iloitsisi nykytilanteesta, jossa Yleisradion rahoitusjärjestelmän kehittämisessä ei tällä vaalikaudella kyetty tekemään johdonmukaisia päätöksiä. Monia eri avauksia ja päätösluonnoksia tuli julkisuuteen ilman, että päätöksiä niistä olisi syntynyt. Päättämättömyys on ollut omiaan synnyttämään hämmennystä ja epävarmuutta kansalaisissa. Tässä tilanteessa innostus nykyrahoitusmallin mukaiseen ja sen edellyttämään tv-maksun kuuliaiseen maksamiseen ei ole pysynyt parhaimmalla tasolla.

Hallitus ei ole kyennyt pitämään Yleisradiosta huolta. Nyt olisi tarvittu vahvaa johtajuutta, kun eväät päätöksiin olivat olemassa. Johtajuutta ei ollut, tai sitten puuttui halu turvata Yleisradion asema. Kysymys Yleisradion rahoituksesta tulee varmasti esiin ensi vaalikaudella. Muistissa on tämän eduskunnan eduskuntaryhmien puheenjohtajien yhteinen kanta siitä, että Ylen rahoitus turvataan vuoden 2010 tasossa. Jos tästä halutaan pitää kiinni vaalien jälkeenkin, tarvitaan huolellista harkintaa ja sitten vahvaa johtajuutta ja päätöksentekokykyä. Ei riitä se, että hallituspuolueilla on liikenne- ja viestintäministerin sekä valtiovarainministerin salkut. Tarvitaan myös näkemystä suomalaisen kulttuurin arvosta ja päättäväisyyttä sen puolustamisessa. Ei voi olla niin, että kansanvallan, sivistyksen, kansainvälisen maailmankuvan ja suvaitsevuuden kannalta keskeisen instituution annetaan hiljalleen hiipua. Toivottavasti kykyä ja tahtoa Yleisradion puolustamiseen löytyy seuraavasta hallituksesta.

Yleisradion merkitys ei tyhjene siihen, mitä se oman henkilöstönsä avulla saa aikaan ohjelmien teossa ja jakelussa. Yleisradion erityinen merkitys julkisen palvelun yleisradioyhtiönä on kotimaisen sisällöntuotannon edistämisessä ja mahdollistamisessa. Kaupallisen median mahdollisuudet tukea kotimaista sisältötuotantoa ovat varsin rajalliset. Erilaisten kotimaisten sisältöjen tilaajana, tuottajana ja jakelijana Yleisradiolla on varsin laaja vaikutus kulttuurin ja luovan työn edellytyksiin Suomessa.

Ylen erityisenä tehtävänä, arvoisa puhemies, on lisäksi huolehtia siitä, että monipuolinen kulttuuritarjonta tulee niin kielivähemmistöjen kuin lastenkin saataville. Suomi, suomalaiset ja suomalainen kulttuurielämä ansaitsevat virkeän ja vahvan televisioyhtiön, mediayhtiön, jonka rahoitus ei ole markkinaehtoista vaan yhteisistä varoista hoidettua. Virkeä Yleisradio on välttämätön osa suomalaisen kulttuurin tulevaisuutta.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! On hyvä, että kulttuuri on nyt nostettu esille vahvasti omana selontekona. Sitä on pitkään odotettu, että hahmotettaisiin tuota toimintaympäristöä tällaisella laajemmalla kokonaisuudella. Me sivistysvaliokunnassa kävimme erittäin pitkän perusteellisen asiantuntijakuulemisen, ja sen myötä vielä nostimme esille yhteensä kahdeksan omaa ehdotustamme, jotka tuon kuulemisen myötä esille nousivat, muun muassa sen, että meillä on edelleen vahva halu vahvistaa taito- ja taideaineiden asemaa perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Vaikka tämä uudistus keskustan vastustukseen nyt kaatuikin tällä hallituskaudella, me tulemme sen uusimaan myös puolueena kokoomuksen toimesta ja haluamme, että ensi hallituskaudella se nostetaan uudestaan esille ja tuodaan suomalaiseen peruskouluun lisää taito- ja taideaineita, niin kuin tässä sivistysvaliokuntakin linjaa.

On muitakin hyviä toimenpiteitä, mutta, arvoisa puhemies, oikeastaan itse haluan nostaa tähän keskusteluun sen, että merkittävä osa suomalaisen kulttuurin tuesta rahoitetaan Veikkauksen tuotoista kertyvillä niin sanotuilla veikkausvoittovaroilla, jotka opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa urheilulle, tieteelle, taiteelle ja nuorisotyöhön. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee veikkausvoittovaroilla teattereita, elokuva- ja valokuvataidetta, tanssi- ja säveltaidetta, rakennustaidetta, museo- ja perinnejärjestöjä sekä useita valtakunnallisia ja kunnallisia kulttuuritapahtumia ja muuta taide- ja kulttuuritoimintaa. Taiteen osalta Taiteen keskustoimikunta toimii merkittävänä määrärahojen jakajana ministeriön lisäksi.

Myös tälle vuodelle 2011 pystyimme lisäämään poikkeuksellisen paljon varoja niin urheilulle kuin — nyt, kun puhe on kulttuurista — myös taiteen ja kulttuurin määrärahoihin. Yhteensä lisäystä tuli lähes 26 miljoonaa euroa, josta tuo vajaa 18 miljoonaa ohjattiin taiteilija- ja sanomalehtieläkkeiden siirrosta OKM:n pääluokkaan, ja taiteenalojen lisäyksistä merkittävin kohdistui kotimaisen elokuvan tuotantoon ja levittämiseen, johon tuli lähes 2,5 miljoonan euron lisäys. Kulttuuriviennin tukemiseen tuli miljoona euroa, ja myös useiden taiteenalojen rahoituksiin tuli lisärahoitusta, ja syy on ainoastaan se, että me suomalaiset olemme ahkerasti pelanneet.

Liikunta, taide, kulttuuri saavat siis rahoituksensa veikkausvoittovaroista, ja on erittäin hyvä, että nyt Suomen linja on myös EU:ssa ensimmäistä kertaa EU:n historiassa hyväksytty, eli EU on hyväksymässä sen, että myös kansallisia monopoleja voidaan hyväksyä tämän tyyppisessä toiminnassa. Me olemme nyt ensimmäistä kertaa EU:ssa yhdessä pystyneet kirjaamaan tällaisen lauseen yhteisiin asiakirjoihin, ja se on erittäin merkittävää.

Mutta itse koen, arvoisa puhemies, niin, että tässä salissa hirveän vähän uskalletaan puhua siitä uhasta, joka on meidän urheilun, kulttuurin, liikunnan rahoituksessa. Pelko on se, mitä oikeasti tapahtuu tulevaisuudessa, vaikka EU on nyt linjannutkin, että he hyväksyvät sen, että voi olla kansallisia monopoleja tämän tyyppisessä toiminnassa, jos rahat käytetään vastuullisesti, niin kuin tässä meidän mallissamme toimitaan. Mutta kyse on siitä, että Suomessa ei olekaan monopoli vaan meillä on tripoli. Uskallan sanoa, että tämä tulee nousemaan erittäin vakavalla tavalla, arvoisa ministeri, esille tulevaisuudessa EU:ssa, niin kuin tiedättekin. Meillä on Veik-kaus, meillä on Raha-automaattiyhdistys, ja meillä on Toto, joilla kaikilla on tietyllä tavalla oma toimintasektorinsa mutta kuitenkin myös päällekkäistä kilpailua, päällekkäistä toimintaa.

En ymmärrä sitä, minkä takia me haluamme nyt leikkiä tällaisella vakavalla asialla, levittää suurin piirtein bensaa siihen kytevään kasaan, joka EU:ssa mahdollisesti räjähtää päälle. Silloin olemme hädässä kulttuurin, urheilun, liikunnan rahoituksen kanssa. Minun mielestäni meidän pitäisi nyt määrätietoisesti lähteä tekemään yhtä yhtenäistä toimijaa tälle sektorille. Sen alla voi yhtä hyvin toimia tulevaisuudessakin osa-alue, joka kohdistaa rahansa Toton tapaan hevosurheilulle taikka Raha-automaattiyhdistyksen tapaan siihen sektoriin tai Veikkauksen tapaan veikkauksen puolelle, mutta pitää olla yksi yhteinen toimija.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi, vaikka kello hieman menee yli, totean vielä sen, että minun mielestäni Suomessa pitäisi myös lähteä miettimään sitä, voisiko sen jälkeen, kun meillä olisi yksi aito monopoliyhtiö, jonka alla nämä voisivat sitten toimia ja jakaa sen rahan täysin samalla lailla kuin tänäkin päivänä, lähteä monopolin rinnalle myös EU:n hyväksymään rajoitettuun lisenssijärjestelmään esimerkiksi tiettyjen nettipelien kohdalla.

En usko siihen, että suomalaiset toimijat, Raha-automaattiyhdistys taikka muut, voivat täyttää sen peli-innon ja -halun, joka suomalaisilla internetin käyttäjillä on, ja silloin meidän kannattaisi miettiä sitä, että meillä olisi lisenssijärjestelmä. Me saisimme näitä kansainvälisiäkin toimijoita Suomeen, saisimme heidän rahoistaan, voitoistaan, osan tähän samaan jakopottiin kulttuurille ja taiteelle ja urheilulle, ja myös pystyisimme valvomaan heidän toimintaansa.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin

Arvoisa puhemies! Ed. Heinonen otti esille monia tärkeitä asioita, ja erityisellä mielenkiinnolla kuuntelin tätä viimeistä osiota, jossa hän käsitteli suomalaisen rahapelijärjestelmän tulevaisuutta. Jaan ehdottomasti sen käsityksen, että Suomen täytyy huolehtia siitä, että meidän rahapelijärjestelmämme on jatkuvasti, johdonmukaisesti ja aina uskottava, että se on tietysti iskukykyinen meidän kansallisiin tarpeisiimme nähden mutta että se myöskin kestää eurooppalaisesta näkökulmasta kriittisen tarkastelun joka tilanteessa.

Näen ehkä kuitenkin muitakin uhkakuvia. Ne tulevat ehkä hieman lyhyemmällä aikavälillä esille. Ne ovat myöskin pitkälti kiinni kansallisista poliittisista päätöksistä, nimenomaan poliittisista päätöksistä. Toivoisin hartaasti, että tämä suotuisa määrärahakehitys veikkausvoittorahojen osalta tulisi jatkumaan myöskin seuraavalla vaalikaudella, koska kopin ottajia löytyy edelleenkin erittäin paljon sekä nuorisotyön, liikunnan että kulttuurin, taiteen ja tieteen puolella.

Tämä tarkoittaa sitä, että seuraava hallitus toivon mukaan tekisi alkumetreillään viisaan päätöksen, nimittäin sellaisen päätöksen, että se jatkossakin noudattaa jakosuhdelakia, käyttää veikkausvoittovaroja, veikkauksen onneksi kasvavia tuottoja, täsmälleen siihen tarkoitukseen, mihin ne on eduskunnan säätämän lain perusteella tarkoitettu, ja täsmälleen siihen tarkoitukseen, mihin varmaan myöskin veikkauspelien pelaajat ovat tarkoittaneet.

Tämä tarkoittaisi sitä, että veikkausvoittovaroja ei vietäisi mustaan reikään, ei käytettäisi budjetin yleiskatteeseen eikä käytettäisi myöskään sellaisten menojen kattamiseen, joita tällä hetkellä maksetaan budjettivaroilla. Ainoastaan tällä tavalla, ainoastaan tällaisella poliittisella sitoumuksella, ainoastaan tällaisella politiikalla tämä suotuisa kehitys voi jatkua, kehitys, josta ovat hyötyneet kansalaisyhteiskunta, taide, suomalainen taide-elämä ja kulttuurielämä, suomalainen lapsi- ja nuorisotyö ja suomalainen liikuntakulttuuri kaikessa laajuudessaan.

Tämä päätös on puhtaasti poliittinen, ja sen suhteen toivottavasti seuraava hallitus tekee viisaita päätöksiä. Näillä päätöksillä on erittäin suuria vaikutuksia. Ne kattavat eivät pelkästään sitä nelivuotiskautta, vaan niitten vaikutukset näkyvät myöskin kauan sen jälkeen. Toivokaamme viisaita päätöksiä myöskin jatkossa, niin että suomalainen veikkaus- ja rahapelijärjestelmä toimii ja että se toimii taatusti myöskin kansalaisyhteiskunnan hyväksi poliittisten päättäjien myötävaikutuksella.

Paula Sihto /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssämme on nyt valtioneuvoston selonteko kulttuurin tulevaisuudesta, mikä on tärkeä asia sekä yksittäisen ihmisen että myös koko yhteiskunnan ja sen hyvinvoinnin kannalta.

Viime vuosina on sekä kulttuurin että taiteen nähty kokonaisvaltaisesti edistävän ihmisen terveyttä ja hyvinvointia. Taiteen ja kulttuurin keinojen ja menetelmien käytöstä terveydenhuollossa, lastensuojelutyössä sekä vanhustenhuollossa on lukuisia tutkimustuloksia ja hyviä esimerkkejä. Esimerkiksi musiikkiterapiassa musiikin avulla on pystytty parantamaan terveysongelmista tai oppimisvaikeuksista kärsivien henkilöiden psykologista, fysiologista, kognitiivista tai sosiaalista toimintakykyä. Iäkkäiden psykososiaalinen ryhmäkuntoutus, jossa taide ja viriketoiminnat ovat keskeisinä välineinä, on todettu myös kustannustehokkaaksi hoitomuodoksi.

Taiteen ja kulttuurin kokeminen ovat tärkeitä ihmisen elämänlaadun ja koetun terveyden kannalta. Taide- ja kulttuurielämykset auttavat ihmistä löytämään merkityksiä itselleen yksilönä ja varsinkin yhteisön jäsenenä, mikä on monissa paikoin jo menetettyä kulttuuria yhteiskunnassamme. Yhteisöllisyys ja osallisuus edistävät kansalaistemme hyvinvointia.

Tässä kohtaa on tarpeen nostaa esille myös talkootyö, mitä erilaisten kulttuuriharrastusten tai kulttuuritapahtumien eteen tehdään, ja niihin osallistuminen tuo monelle ihmisille myös tärkeän tunteen, että voi osallistua ja olla hyödyksi yhteisen hyvän eteen. Valitettavaa vain on, että monilla paikoin Suomea talkoo- tai kökkätyö, niin kuin se omalla alueellani tunnetaan, on vähenemään päin. Kökkätyö jos mikään on erittäin hyvä näyttö yhteisöllisyydestä yhteiskunnassamme.

Taiteella ja kulttuurilla on vaikutusta sosiaalisiin hyvän elämän kokemuksiin, ja ne auttavat jäsentämään ja ottamaan haltuun arkea. Näin niillä on positiivista vaikutusta terveyteemme. Taidetta ja kulttuuria harrastamalla pääsee muitten ihmisten mukaan helposti, ja täten ne estävät syrjäytymistä, joka on nyky-yhteiskunnan yksi suurimpia haasteita.

Tutkimustuloksin on osoitettu myös, että ihmiset, jotka osallistuvat kulttuuritoimintaan, elävät pidempään terveempänä ja säilyttävät kauemmin myös työkykyisyytensä. Olisiko taiteen ja kulttuurin harrastamisella mahdollisuus mukavalla ja helpolla tavalla pidentää työuria? Taide- ja kulttuuriaineet pitäisikin nähdä koulujen opetussuunnitelmissa osana yhteiskunnallista toimintaa, ja siten niiden osuutta opetussuunnitelmissa tulisi lisätä.

Monipuolisella keinovalikoimalla yhteiskuntamme pystyy paremmin toimimaan ja tuottamaan palveluja kaikkialla Suomessa. Mielestäni taide tarjoaa vaihtoehdon lisääntyvien kuntoutustarpeiden, sairauslomien ja liian varhaisen eläköitymisen vähentämiseksi, yksinäisyyden ja masentuneisuuden tunteiden sekä syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi. Taiteen ja kulttuurin avulla on mahdollista vaikuttaa työyhteisön ilmapiiriin ja työntekijöiden työkykyyn. Tällä voi puolestaan olla myönteisiä vaikutuksia työurien pituuteen, koska työuran jatkamispäätökseen vaikuttavat taloudellisten kannusteiden ohella jaksaminen ja viihtyminen työssä ja työpaikalla.

Suomalainen taide- ja taiteilijapolitiikka ovat saanut maakohtaisissa arvioinneissa ja kansainvälisissä vertailuissa kiitosta kattavuudestaan ja monipuolisuudestaan. Suomessa taiteen julkista asemaa on turvattu taidelaitosten ja yksittäisten taiteilijoiden tukea koskevalla lainsäädännöllä. Julkiseen tukeen nojautuva kulttuurihallinto tarjoaa myös työtilaisuuksia yksittäisille taiteilijoille ja taiteilijaryhmille.

Kuntien pitäisi mielestäni panostaa enemmän taidehankintoihin. Kunnat voisivat tukea nimenomaan omia paikkakuntansa taiteen harrastajia hankkimalla heidän töitään kuntien moninaisille seinille. Taide julkisilla paikoilla on omiaan luomaan elämyksiä ja elämänlaatua kohottavia tuntemuksia. Mitä ajatuksia esimerkiksi erilaiset taideteokset herättäisivät terveyskeskusten odotushuoneiden seinillä tai vaikkapa vanhainkodeissa? Niillä olisi varmasti terapeuttinen vaikutus ihmisiin. Taiteen pitäisi olla kaikkien saatavilla myös ihmisten jokapäiväisessä arjessa. Taide kuuluu kiinteänä osana suomalaisen ihmisen elämään, ja sitä pitäisi tuoda vain enemmän esille.

Arvoisa puhemies! Taiteen ja kulttuurin hyödyntäminen sosiaali- ja terveydenhuollossa ja työelämässä tarjoaa taiteilijoille ja muille kulttuurialan toimijoille uusia työllistymismahdollisuuksia. Taide- ja kulttuuritoiminnan avulla on mahdollista kehittää hoito- ja hoivatyötä sekä katkaista laitoshoidon arkea. Tämä lisää myös kiinnostavuutta ja houkuttelee nuoria hakeutumaan sosiaali- ja terveysaloille.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt, kun ministeri on vielä paikalla, pari kommenttia ensin teidän puheenvuoroonne.

Ensin, olen täydellisesti samaa mieltä siitä, mitä puhuitte veikkausvoitto- ja muiden rahapelituottojen jakosuhteesta ja niiden käytöstä suoraan liikuntaan, taiteen ja kulttuurin edistämiseen eikä niin, että tulee minkäänlaista vaaraa siitä, että niitä ajetaan valtion budjetin yleiskatteeseen. Tämä on aivan oikea poliittinen linjaus, ja mielestäni tällainen asia pitäisi voida sopia hallitusohjelmassa. Se on ainoa mahdollisuus ja tapa, millä tavalla sitten seuraavalla vaalikaudella tämä asia on turvassa.

Toinen asia ja kommentti liittyy oikeastaan tähän ajankohtaiseen tapahtumaan, joka elokuvamaailmassa on ollut. On selvitelty julkisen elokuvatuen väärinkäyttöä. Tämä on sillä tavalla vakava viesti tietysti siitä, että kyllä meillä täytyy olla tämä valvontajärjestelmä sellainen, että se pystyy tunnistamaan kaikkinaiset väärinkäytökset ennen kuin niistä tulee sitten rikosoikeudellisia asioita, koska tämä maine tulee sitten syömään koko elokuva-alaa ja vie omalla tavallaan Elokuvasäätiönkin uskottavuutta, vaikka asiat nyt on selvitetty tältä osin. Mutta täytyy olla varmuus siitä, kun elokuva kuitenkin on äärimmäisen kallis taidemuoto ja siellä on paljon julkista rahaa. Toivotaan, että suomalainen elokuva tulevaisuudessakin niittää mainetta, ei vain kotimaassa saa suuria katsojamääriä, vaan sillä on myöskin vientimahdollisuus, ja että meillä on sellainen luotettava, uskottava järjestelmä, että tämän kaltaisiin esimerkkeihin, joita viime aikoina on julkisuudessa ollut, emme tulevaisuudessa enää törmää.

Kolmas asia liittyy näihin julkisen palvelun laitoksiin. Tällä tarkoitan nyt lähinnä Yleisradiota, sen rahoitusta, ja julkisia kirjastoja. Yleisradiohan on kiistatta Suomen suurin kulttuurilaitos, ja se tapahtuma, joka täällä nyt on eräässä puheenvuorossa todettu, ja on sanottukin, että menetimme tavallaan sellainen h-hetken ja mahdollisuuden turvata pitkäjänteisellä tavalla Suomen tärkeimmän kulttuurilaitoksen toiminnan, oli suuri poliittinen virhe. Sanon hallituspuolueenkin edustajana, että tämä hallitus tavallaan hukkasi sen hetken ja mahdollisuuden.

Nyt eletään tilanteessa, jossa Yleisradion rahoitus on tyhjän päällä, ja uusi eduskunta joutuu joka tapauksessa etsimään taas uudenlaisen rahoitusmallin. Kuinka paljon se pystyy sitten hyödyntämään mallia, josta oli jo parlamentaarinen yksituumaisuus, jää sitten nähtäväksi. Mutta sellainen malli, että olemme tyhjän päällä emmekä tiedä, millä tavalla julkisen palvelun perustehtäväämme hoidamme ja rahoitamme, on meille mahdoton. Erikoista on se, että missään muussa Euroopan maassa ei käydä tämän kaltaista keskustelua.

Nyt kun me luovumme aikanaan tästä kaupallisten televisioiden toimilupamaksusta, kaupallisten yhtiöidenhän pitäisi olla siitä erinomaisen tyytyväisiä, koska monessa Euroopan maassa julkista palvelua rahoitetaan myöskin mainoseuroilla ja meillä ei. Meillä on hyvin puhdas licence fee-, siis lupamaksuun perustuva, malli, ja tämä antaa hyvän työnjaon julkisen palvelun tehtävän, joka perustuu lakiin, ja toisaalta sitten kaupallisten radio- ja tv-yhtiöiden välille. Tämä asia meidän pitää pystyä mahdollisimman nopeasti ratkaisemaan, turvaamaan työrauha Yleisradiolle ja täyttämään sen perusidea, joka edelleen on olemassa, eli samalla hinnalla sama ohjelmisto, kattava ohjelmisto, asuinpaikasta, varallisuudesta riippumatta. Ei tämä perusidea ole hävinnyt mihinkään. Tämän varassa täytyy meidän jatkossakin toimia.

Sama koskee, arvoisa puhemies, myös meidän kirjastolaitostamme. Kirjastolaitos on tällä hetkellä äärimmäisen suurien haasteiden äärellä, eikä tässä ole olennaista nyt oikeastaan enää tämä digitaalisuuden uhka, koska kirjastolaitos on ollut niitä edelläkävijöitä, jotka ovat pystyneet ottamaan digitaaliset välineet myöskin omaan palvelurakenteeseensa hienolla ja upealla tavalla.

Tavallaan tulevaisuuden kirjasto onkin enemmän tällainen kansalaisten olohuone. Se voi olla geneerinen monen eri taiteenlajin kohtaamispaikka, jonne voidaan mennä ja joka on mieluiten auki seitsemän päivää viikossa ja mieluiten 18 tuntia vuorokaudessa. Se on tapaamispaikka, siellä voi olla näyttelyitä, siellä voi olla konsertteja, eikä se ole vain kirjavarasto. Ei kirjastoa pidä kokea sellaisena. Tätä samaa pohdintaa käydään nyt kaikkialla Euroopassa.

Itse olen tehnyt ehdotuksen Euroopan neuvostossa, että tekisimme tästä myös raportin ja etsisimme uusia toimintatapoja tulevaisuuden kirjaston malliksi. Esimerkkinä tuore keskustelu, joka liittyy Helsingin uuteen keskuskirjastoon, jonka paikka on tuossa noin. Kun mennään tuohon eduskunnan pääportaille, me näemme sen tontin siinä musiikkitalon takana. Tämä on oma kantani, ja kannustan kulttuuriministeriä toimimaan niin, kun valtiolla on kuitenkin siellä tonttiomaisuutta, että voisimme löytää Helsingin kaupungin kanssa toimivan ratkaisun, että saisimme sen tulevaisuuden kansalaisten kohtaamispaikan, olohuoneen, tähän lähelle.

Lopuksi, arvoisa puhemies, vielä pari sanaa vain kulttuuriviennistä. On hieno asia, että meillä on musiikkivientiä, suomalainen elokuva menestyy maailmalla. On tärkeä asia, että me suuntaamme myös näitä vientipanostuksia kaikille taiteenaloille. Meillä on myöskin menestyksekkäitä kuvataiteilijoita, meillä on monilla eri taiteenaloilla sellaisia kansainvälisiä näyttöjä, kansainvälisiä tekijöitä, joiden kansainvälistymistä, vientiponnistuksia tulee tukea.

Sen kautta, arvoisa ministeri, luodaan myöskin sitä Suomi-brändiä ja luotetaan siihen, että suomalaisuus on innovatiivista ja dynaamista myöskin kulttuurin luomisessa ja meillä on kyky löytää sitten myöskin tähän aikaan soveltuvia kulttuurin jakelumuotoja, käyttää perinteisiä menetelmiä ja siinä rinnalla sitten myöskin kaikkia digitaalisuuden tuomia mahdollisuuksia.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa puhemies! Mä otan näkökulmakseni pikkusen toisenmoista kulttuuria, nimittäin kyllähän liikuntakulttuurikin on kulttuuria. Se on ruohonjuuritason kulttuuria, jota harrastaa aivan ylivoimainen osa kaikista muista kulttuurin haaroosta suomalaasia. Puhutahan miljoonaluvuust. Nimittään kyllähän totuus on näin, että ku itte kukin tavallinen pulliaanen, jos tällaasta sanontaa käyttää, käy hakemas niin henkisiä kuin fyysisiä erellytyksiä, henkisiä voimavaroja, tuolla samoolemalla mettissä, sitä ei voi sellaanen, joka ei oo ikänä muuta kun mentaalihikoollu, tajuta, minkämoisia elämyksiä se sieltä saa.

Tääl on paljon puhuttu siitä, mitä kulttuuri kaikkiaan antaa. Se antaa, totta kai, varmasti työtehoa, pysyy terveempänä, mutta tämä ruohonjuuritason liikuntakulttuuri on kuitenkin aivan ylivoimaanen myös tämän suhteen. Se antaa sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja, jaksetahan töissä paremmin, ehkä ollaan terveempiäki, ja ennen kaikkia, mikä siinä on se kaikista tärkein asia, tämän päivän yhteiskunta, joka Suomessa on hyvinvointiyhteiskunta, tääl ruraatahan hyvin pienistä asioosta. Kun neula putuaa maahan, niin siihen jo sähähretähän, eli se antaa myös sitä niin sanottua kärsivällisyyttä. Ei joka asiahan rupia naputtamahan. Eli se on torella merkittävä, ei väheksyttävä.

Jos sitten mietitähän sitä, minkämoisia elämyksiä urheilutapahtumat antaa suomalaaselle väestölle niin joukkuepeleissä kuin yksilölajeissa, te voitte kuvitella, kun ne jo puoli vuotta ennen tietää, sellaanen ja sellaanen tapahtuma on tulossa, ne jo merkittöö, ne elää jo siinä kuukausitolkulla mukana. Ja sitten, kun tapahtuma lähestyy, ne valamistautuu siihen, että kun nämä tapahtumat on päällä, niitä seuratahan. Ne saa siitä myös omia virikkeitä, ja se antaa henkisiä ja fyysisiä intohimoja ja samalla toteuttaa myös ruveta ehkä harrastamaan sitä liikuntaa itte.

Mutta kulttuuri- ja urheiluministeri kerkis tästä häipymähän, mulla olis ollu hänelle yks tärkiä kysymys, joka tuolta kentältä on tullu. Nimittäin kun veikkausvoittovaroosta annetahan torella merkittäviä rahasummia vuosittaan urheilujärjestöille, niin kyllä tuolla maakunnissa ihimiset on näreissään siitä, kuinka voi olla, jotta kaupalliselle televisiolle annetahan tietynlaasia ohjelmia. Nämä seurat, liitot myivät ja kuitenkin nauttivat veikkausvoittovaroosta. Tämä kysymys olis ollu hyvä heittää ministerille, mutta kaippa se sen tuolta jostakin saa kuulohoonsa, niin että tähänkin saa vastauksen. Mutta minä oon kyllä jyrkästi sitä mieltä, että silloon, kun yleisrariost on kysymys, ja ennen kaikkia siellähän nyt tietysti näytetään, siel ei kaupallisia ohjelmia näytetä, mutta kuitenkin yhteiskunnan varoosta, veik-kausvoittovaroosta, näille järjestöille annetahan jo muutenkin rahaa, niin että se erellyttää sitä, että varsinkin tietyt ohjelmat tulevaisuureski pitää taata, että ne tuloo kaikkien suomalaasten ihailtaviksi, elämyksiä antaviksi, myös töllöttimien seuraamismahrollisuutena, ja ennen kaikkia niille, jokka rehellisesti luvan maksaa. Toivottavasti televiisiolupamaksuihin saarahan joskus sellaanen järjestelmä, että kaikki, jokka teeveetä kattoo, myös luvan maksaa.

Sanna Perkiö /kok:

Arvoisa puhemies! Keskustelemme tänään kulttuurin tulevaisuudesta, ja näenkin tässä erittäin paljon hyvää, että suomalaisten kulttuurinnälkä on lisääntymässä. Kulttuuri tuo hyvinvointia yhä useamman ihmisen elämään, ja se vaatii kyllä tietysti kulttuuripoliittisia tekoja. Kulttuurialaan liittyy läheisesti myös luovuus ja luovien alojen kehittyminen ja se, että se olisi yhä useammalle ihmiselle jonkinlainen kulttuuri-, taidejohdannainen elinkeino. Siinä mielessä on hyvä, että tällainen selonteko on tehty.

Selonteossa olisi kyllä vielä enemmän voitu pohtia sitä, miten saataisiin kulttuurialoille enemmän talouden voimaa. Nythän hyvin pitkään on yhteiskunta rahoittanut kulttuuri- ja taidekenttää, ja onkin ollut ihan pääsääntönä, että yhteiskunnan pitää rahoittaa nimenomaan taiteilijoita apurahoilla eikä tarvitsekaan välttämättä myydä teoksia tai se ei ole ollut varsinainen tavoite. Mutta jos me haluamme oikein kunnolla monimuotoisuutta kulttuurin kenttään, kyllä me tarvitsisimme sinne oikein kunnollisia talouden ohjauskeinoja, niin että saisimme yksityisen rahoituksen tavallaan myös rahoittamaan taidetta. Siinä mielessä meillä olisi paljon tehtävää erilaisten keinojen, verotuksen keinojenkin, kautta.

Olen esittänyt, että esimerkiksi kotona tehdyn taiteellisen työn tai taide-esityksen, taidepalvelun, joka on kotona tuotettu, kotitaloudet voisivat remonttikustannusten tavoin vähentää verotuksessa. Sitten voisi yrityspuolella olla kannustimia, että yritysten kannattaisi enemmän ostaa taidetta työpaikoille. Puheena on ollut prosenttiperiaate julkisessa rakentamisessa: prosentti kustannuksista käytettäisiin jollakin tavalla taiteelliseen työhön. Kaikki tällainen visuaalinen ja parempi taiteellinen suunnittelu yhdyskunnissa toisi hyvinkin paljon työtä taiteen ja arkkitehtuurin rajapinnassa. Näitä on nyt syytä miettiä. En sano, että olisin miettinyt tätä asiakohtaa aivan loppuun saakka, mutta monta keinoa olen kyllä keksinyt, ihan senkin, että kannattaa sijoittaa taiteeseen tai että kannattaa antaa lahjoituksia taideinstituutioille, tällainenkin tarve saattaa tulla ajankohtaiseksi, ja sen tähden enemmän ajankohtaiseksi, että meillähän taiteeseen sijoittaminen tai taidelahjoitukset, mesenaattitoiminta, ei ole ollut kauhean yleistä.

Mutta nyt, kun meitä on kohdannut tällainen onnenpotku, että Guggenheimin museo on aloittanut Helsingin kaupungin kanssa yhteistyönä selvityksen ja suunnitelman siitä, millainen olisi aivan uuden aikakauden museotoiminta, taidemuseo, ja tällaiseen mielikuvitushankkeeseen on lähdetty, tässä yhteydessä, kun tällainen aivan mielettömän hieno taidemuseo harkitsee sijoittumista Suomeen ja tuo myös omia toimintatapojaan, ja keskeisenä Guggenheimin konseptissa on sekin, että yksityiset ihmiset tekevät lahjoituksia tälle museolle ja museo ylläpitää sitä hienoa toimintaansa lahjoitusten avulla, saattaa olla, että nämä verotuksenkin keinot ihan tässä suomalaisessa ympäristössä voisivat tulla ajankohtaisiksi.

Tarvitsemme taidetta yhä laajemmin elämäämme ja elinympäristöämme parantamaan. Siinä mielessä ollaan ihan oikeaan suuntaan menossa.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Ministeri Wallin ja ed. Laukkanen vastasivat ja lähtivät mukaan tuohon jakosuhdelakikeskusteluun. Olen täysin samaa mieltä siitä, että se on selkeä ja sen pitää olla kokoomuksen kielellä kiveen hakattu, että se säilyy tulevaisuudessakin niin, että ne rahat käytetään jakosuhdelain mukaisesti eikä haeta jotain takaväyliä ja ... (Ed. Laukkanen: Hallitusohjelmakirjaus!) — Juuri näin, hallitusohjelmakirjaus, niin kuin ed. Laukkanen tuolta välihuutona toteaa. — Mutta, ed. Laukkanen ja ministeri Wallin, joka valitettavasti nyt joutui lähtemään muihin työtehtäviin, mutta on ollut täällä lähes koko keskustelun hienosti paikalla, täytyy todeta, että jos me tämän monopolin nyt tuhoamme, niin ei meillä tarvita mihinkään jakosuhdelakia, ja tämä on se ongelma, kestääkö suomalainen tripoli EU:n monopolitarkastelun, ja tämä on iso kysymys. Tästä tarvitaan myös, ed. Laukkanen, hallitusohjelmakirjaus, että meidän pitää tehdä aidosti kaikki työt. Eivät pelkät puheet jakosuhdelaista ja monopolista riitä, jos Suomessa on kuitenkin samaan aikaan tripoli.

Olisin halunnut ministeri Wallinilta kuulla, mitä komissio on nyt EU:sta viestittänyt tästä meidän tripolimallistamme. Minun tietoni on se, että he eivät hyväksy tämän tyyppistä mallia, jossa on jopa sisäistä kilpailua, vaikka Suomessa muuta vakuutetaankin. Oma ajatukseni on se, että luodaan yksi uusi yhtiö, jonka alla sitten hevosurheilu voi toimia omanaan ja sen tuotto voidaan tuon uudenkin yhtiön alla jakaa tulevaisuudessakin hevosurheilulle ja hevostutkimukseen. Veikkaus toimii omalla tavallaan siellä alla uudessakin yhtiössä, ja tuossa ministeri Wallinin kanssa syntyi jo uudelle yhtiölle myös nimikin. Jos Veikkaus ja Ray yhdistetään, niin siitähän tulee Raykkaus y-kirjaimella. Katsotaan sitten, käykö näin.

Arvoisa puhemies! Raykkaudesta sitten Ylen rahoitukseen, joka täällä tänäänkin on paljon keskustelua aiheuttanut. Ja tämä on erikoinen sali. Täällä salissa valtaosa vannoo aina Ylen nimeen niin kovaa ja niin yksimielisesti, niin yksituumaisesti ... (Ed. Pulliainen: Paitsi ed. Heinonen!) — Ed. Heinonen ei vanno. Ed. Heinonen kuuntelee, mitä kansa on mieltä, ja varmasti ed. Pulliaisellekin tuli palautetta, että Suomen kansa ei halua pakkomaksua, (Ed. Pulliainen: Ei kukaan kertonut minulle siitä!) joka on kaikille suomalaisille yhtä suuri siitä välittämättä, kuinka paljon he Ylen palveluita käyttävät.

Minulle käy pakollinen maksu, mutta sen pakollisen maksun pitää olla kohtuullinen, ja sen takia itse olen vastustanut tätä mediamaksua, jota esitettiin. Minun mielestäni nyt olisi tärkeintä pohtia sitä, mikä on Ylen tehtävä, perustehtävä, julkisen palvelun tehtävän rajaamista. Minun mielestäni siihen kuuluu suomalainen draama, siihen kuuluu kulttuuritarjontaa, kotimaista tuotantoa, siihen kuuluvat uutiset ja ajankohtaisohjelmat, siihen kuuluu tiettyjen erityisryhmien ohjelmatarjonta, jota ei voida muuten kustantaa, ja siihen kuuluu radio- ja maakuntaradiotarjonta.

Mutta kyllä, ed. Laukkanen, Yle on paisunut kuin pullataikina tässä viime vuosina ja lähtenyt myös kilpailemaan sellaiselle alueelle, joka ei millään tavalla voi kuulua julkisen palvelun tehtävään, esimerkkinä vaikkapa se, että he ovat lähteneet tarjoamaan näitä mainostauluja, uutistauluja, metroihin, torialueille, piazzoille, tai sitten yhtenä kysymyksenä se, että esimerkiksi Yle lähti miljoonahankintoihin yhdysvaltalaisen HBO-jenkki-tv-elokuvatuotantofirman kanssa ja hankki sellaiset tv-ohjelmat itselleen, jotka näkyivät jo Suomessa ilman sitä, että sinne laitettiin näitä tv-lupamaksuja miljoonia. (Ed. Pulliainen: Niinkö siellä Nelosella kerrottiin teille?) — Näin se vain nyt tapahtui. Ei tarvinnut Nelosen kertoa eikä kenenkään muun kertoa, vaan sen itse näki. Ne näkyivät Suomen televisiossa ilman, että siihen käytettiin euron euroa tv-lupamaksuja. — En ymmärrä tällaista kilpailua, jota Yle on harjoittanut. Itse kannatan, että Ylen tehtävät katsotaan, tarkistetaan, ja sen jälkeen se rahoitus on helppo hoitaa, mutta ei sen voi antaa kasvaa kuin pullataikina.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Heinosen edellinen puheenvuoro vaatii muutaman kommentin ja täsmennyksen.

Tietysti on nyt näin, että lakihan määrää Yleisradion tehtävät, ja se on aika kattava, ja luettelitte aivan oikeita asioita sieltä, mutta se peruslähtökohta on ollut aina se kattava, täyden palvelun ohjelmisto. Myöskin hyvälaatuinen viihde on Yleisradion perustehtävä, jonka laki määrää. Yle on sillä tavalla helppo tehtävä tälle talolle, ed. Heinonen, että eduskunta tekee lain, jossa se antaa sille tehtävän, ja meidän täytyy sitten antaa rahat, että tässä on rahat, hoitakaa tämä homma. Se on semmoinen toimeksianto. Se on tämmöinen spending organisation, se on käyttävä organisaatio, se on niin kuin osuuskunta, joka ei tuota voittoa, eikä sen tarkoituskaan ole tuottaa voittoa. Se tekee sen tehtävän, minkä me laissa määräämme. Se on hyvin kattava, ja se perusidea ei ole mihinkään hävinnyt.

Mutta olen siltä osin myöskin jossain määrin kriittinen, että Yleisradion suurin haaste tulevaisuudessa on Yleisradio itse ja sen oma journalistinen valinta- ja ohjelmapolitiikka. Mitä lähemmäksi Yleisradio menee omassa journalismissaan ja valinnoissaan tavallaan iltapäivälehtien kulttuuria, sitä suuremman karhunpalveluksen se tekee silloin Yleisradion perusidealle, jonka me olemme sille toimeksiannossa asettaneet. Tässä osiossa, ed. Heinonen, jossain määrin olen teidän kanssanne samaa mieltä, että Yleisradion pitäisi skarpata sitä perustehtäväänsä eikä mennä sellaiselle alueelle, joka selkeästi ei sitten tähän perustoimeksiantoon kuulu. Mutta nämä skriinit tuolla jossakin Narinkkatorilla tai muualla, eiväthän ne ole mikään uhka, hyvänen aika. Eivät ne vie keneltäkään bisnestä. Se on sitä julkista palvelua, ja pitää hyväksyä, että julkista palvelua tarjotaan kaikilla tämän päivän digitaalisilla jakeluteillä ja kaikilla mahdollisilla välineillä, vaikka sitten mikroaaltouunista, jos siihen joku chippi asennettaan. Se on tärkeätä, että kaikki on käytettävissä.

Mutta se ongelmahan tulee siitä, että ... Tv-maksukin on sitä paitsi, ed. Heinonen, pakollinen. Laki määrää sen pakolliseksi, ja voitte menettää vastaanottimen valtiolle, jos ette sitä maksa. Ei mediamaksun pakollisuus ole tässä suhteessa millään tavalla erilainen. (Ed. Heinonen: Kyllä, kyllä!) — Ei millään muotoa erilainen. Tv-maksu on myös pakollinen. (Ed. Heinonen: Tv-maksu on tv:hen sidottu!) — Se on laitesidonnainen, kyllä, mutta nyt täytyy muistaa, että myös lain tulkinnassa lähdetään siitä, että jos tietokoneessa on tv-kortti, niin silloin siitäkin pitäisi maksaa, tai jos kännykästä katsotaan tv:tä, siitäkin pitäisi maksaa. Tämän takiahan me olemme tässä tilanteessa, että joudutaan hakemaan se uusi malli, joka irtoaa tavallaan siitä laitesidonnaisuudesta, mutta se ei poista sitä faktaa, että tämä nykyinenkin malli on pakollinen.

Tästä on helppo mennä sitten tähän ed. Miedon tärkeään puheeseen. Rohkenen nyt tulkita kuitenkin ed. Mietoa, että te sivistyneenä pohjalaisena urheilumiehenä ette aseta urheilua ja kulttuuria vastakkain, vaan ne ovat rinnakkaisia asioita, ja kumpikaan ei ole toiselta pois. Me tarvitsemme laajaa liikuntaharrastusta, sen rahoitusta, me tarvitsemme huippu-urheilua, kaikkea siltä väliltä, mutta me tarvitsemme myöskin täällä kulttuuri-, sivistyspuolella ihan samanlaisia satsauksia. Ne tukevat toinen toisiaan. Niillä on jopa paljon samankaltaisia tehtäviä. Siitä täytyy pitää huoli, että emme ala puhua valtiokulttuurista ja valtiourheilusta vaan jätetään kuitenkin sille luovuudelle ja innovatiivisuudelle sinne kentälle, kansalaisille, se kulttuurin luomisen paikka tällaisessa kansalaisyhteiskunnassa, missä me elämme.

Mutta olennaista on se, että me pystyisimme tulevaisuudessa tarjoamaan kaikki merkittävät urheilutapahtumat vapailla kanavilla. Olen siitä erittäin huolissani, että meillä on nyt jo menossa monia sellaisia suosittuja urheilutapahtumia niiden korkean maksun takia, koska niiden copyright-oikeudet ovat jollakin, niin kuin jääkiekon MM-kisojen tekijänoikeudet ovat sveitsiläisellä liikemiesryhmällä, ja he ne kilpailuttavat aina, ja eniten maksava ne saa. Usein ne menevät silloin sitten maksukortin taakse, ja se on aina kallein järjestelmä, ja tämä on yksi keskeinen tehtävä julkisen palvelun ideassa koko Euroopassa — en puhu nyt vaan Ylestä, vaan koko Euroopassa — että se pystyy tarjoamaan merkittävimmät urheilukilpailut vapailla kanavilla kaiken kansan nähtäväksi. Tämä on meille suomalaisille hyvin tärkeä asia.

Lopuksi vielä, puhemies, lyhyt kommentti tähän museokeskusteluun. On hieno asia, jos Helsinki saisi Guggenheimin tänne. Se olisi yksi semmoinen museoiden lippulaiva, mutta samaan aikaanhan tietysti käydään myöskin jokaisessa kunnassa ja kaupungissa pohdintaa siitä, kuinka monta museota ylipäätään pystytään ylläpitämään. Omassa kotikaupungissani Kouvolassa laskettiin ja pantiin nyt yhteen kaikki siellä olevat pienet kotiseutu- ja muut museot ja löydettiin, että siellä on yhteensä 124 rukkia jaettuna eri museoihin tietysti ja kävijämäärät ovat 50 henkilöstä per vuosi muutamaan tuhanteen per vuosi. Eli kyllähän tässä on myös rationalisoinnin paikka. On hieno asia, että meillä on pieniä erityyppisiä erikoistuneita museoita, mutta siinä me tarvitsemme sitten sitä talkoohenkeä ja vapaaehtoistyötä, mikä on myös osa sitä yhteisöllisyyttä, osallisuutta, joka tuo sosiaalista pääomaa ja on tavallaan tämmöinen kolmannen sektorin toimija sitten myöskin kulttuurin sektorilla. Tämän kysymyksen äärellä me olemme tällä hetkellä monessa kunnassa, monessa kaupungissa kos-kien myöskin kirjastolaitoksen ylläpitoa, sitä, tarjotaanko kirjastolaitoksen palveluja kiinteiden seinien sisällä, kirjastoautossa vai kenties jollain muulla toimitustavalla. Se muoto ei ole enää tärkeä. Tärkeintä on, että se kansalainen pääsee sen kulttuuripalvelun äärelle.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! On hyvä jatkaa tässä kansanedustaja Laukkasen puheenvuoron jälkeen. Tässä nyt on hyvä näin illan puhteessa myös muistella erästä asiaa. Tapasin ensimmäisen kerran kansanedustaja Laukkasen vuonna 1991 Kotkan torilla noin livenä. Muistan erään kotkalaisen rouvan hänelle sanoneen, että Markku Laukkanen, teillä sitten on kaunis ääni. Markku Laukkanen silloin, taisi olla kansanedustaja Laukkanen, vastasi, että niin on teilläkin ääni, rouva. Sitä en tiedä, minne se ääni meni, mutta joka tapauksessa ed. Laukkanen puhui äsken ihan oikeaa asiaa vastatessaan ed. Heinoselle.

Kyllä se oli aikamoinen ryöpytys, minkä kohteena Yle ja mediamaksu, yleensäkin Ylen talous, oli silloin, kun vahvat linnakkeet tuolta Mannerheimintien toiselta puolelta ampuivat täysillä, ja silloin kyllä päivästä toiseen oli tämä sama jumputus. Siinä ihmisiä kyllä jonkin verran johdettiin myös harhaan siinä, kuinka paljon heille oltiin ikään kuin tuomassa pakosta uutta maksettavaa. Tosiasiassa mediamaksu olisi laskenut menoja niiden kohdalla, jotka maksavat tv-luvan. Mutta tietysti tämä näkökulma siitä, että on ihmisiä, jotka eivät lainkaan käytä Ylen palveluja, on totta, mutta he ovat tietysti varsin minimaalinen joukko, ja sitten ovat tietysti kuurosokeat vielä tähän lisäksi.

Mutta täällä on puhuttu ihan hyvin kulttuurista, ja laajasti käytännön asioita on se, mihinkä ed. Laukkanen viittasi, että kunnat heikentävät kulttuuripalveluja lopettamalla vaikkapa nyt museoita, ja myöskin pienten koulujen kohtalo on ongelma, ja Kouvola, ed. Laukkasen kotikaupunki nykyään, on tässä kielteinen esimerkki. Ei näitä kulttuuriasioita voi aina ihan sillä tavalla mitata, kuinka monta kävijää on museossa, ja Kouvolassa esimerkiksi ollaan hyvin valmiita lopettamaan museotoimintaa.

Kansalaisjärjestöt pitävät usein yllä näitä museoita, kunnat hiukan niitä tukevat, ja tämä on se lähtökohta. Meidän tulee myös kansallista kulttuuria, museokulttuuria, tukea. Meillä on tuossa vieressä Kansallismuseo, sitten on Nykytaiteen museo, ja Kotkassa on Vellamo, jossa on Suomen merimuseo ja Kymenlaakson museo. Se muuten on ensimmäinen rakennus Kansallismuseon rakentamisen jälkeen, joka on nimenomaan museaalista tarkoitusta varten, historiallista ja museaalista tarkoitusta varten, rakennettu, ja siinä oli aika pitkä väli.

Nyt on tämä taidemuseopuoli jälleen, Guggenheim, esillä. Se on tietysti todellakin asia, joka on kiehtova. Tiedämme Bilbaon, Venetsian, tiedämme New Yorkin — ja kaikkialla Guggenheim. Tämä on viehättävä ajatus, mutta sen viehättävyys ei saa sitten kuitenkaan polkea muita museaalisia toimia jaloille, ja siinä mielessä siihen pitää suhtautua kuitenkin asiallisesti ja siinä mielessä viileästi, ettei viehäty, ennen kuin asia on loppuun saakka mietitty. Nyt sen selvittäminen on tietysti paikallaan. Se on ihan hyvä asia.

Puhemies! En käytä enempää aikaa.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa puhemies! Oli hienoa, että ed. Laukkanen otti esiin, kun meikämanne ei havaannu tuolla sanua: mullei oo tarkootuskaa, jotta kulttuuri ja liikuntakulttuuri sotivat keskenänsä. Päinvastoon. Ne nivoutuvat tänä päivänä, sen verran sivistyneitä ollahan molemmin puolin, hyvin yhteen. Tierän erittään paljo innokkaita ruohonjuuritason liikkujia, jokka ovat jopa saaneet kimmokkeen lähtiä teattereihin ja muihin kulttuuritapahtumihin. Ja tierän myös paljon kulttuuri-ihimisiä, jokka mielellänsä haluavat liikkua sen takia, jotta jaksavat esimerkiksi tehrä ihimisille elämyksiä ja jotta kulttuuri kukoistaa. Jotenka tämä tuli nyt tässä korjattua.

Sitten tosiaan tuosta, että jos Suomi menettää tämän Veikkauksen suhteen monopolin, niin se on suuri vahinko. Kyllä meirän pitääs ainaki täs asias EU:n suhteen pitää kivenkovana se aate ja ajatus, että soon meirän sisäänen asia, että Veikkaus säilyttää oman saman merkityksen ku tähän asti. Pitää muistaa se, että siitä kuitenki tiere-, kulttuuri- ja tairepuoli ja liikunta saa merkittävän panostuksen.

Sitten vielä lopuksi tästä Yle-maksusta. Haluaasimpahan vain sanoa, että ku innovaatiosta puhutaan tänä päivänä, innovaatioita ja innovaatioita, niin pistetähän yleinen kilpailu, jotta mikä tuloo Yleisrarion maksutavaksi, jotta kaikilta niiltä saarahan tv-lupa, jokka teeveetä katteloo.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Mietintö päättyy kahdeksaan eri lausumaehdotukseen, jotka ovat hyvin yleisluontoisia. Yksi näistä ehdotuksista koskee Taiteen keskustoimikunnan muuttamista Taiteen edistämiskeskukseksi.

Arvoisa puhemies! Tähän haluan varsinaisesta puheenvuorostani unohtuneena asiana kiinnittää huomiota, että kun kirjailija-apurahat kuuluvat Taiteen keskustoimikunnan rooteliin nykyisessä järjestelyssä, niin tietysti ne sitten tässä siirtyisivät tuonne Taiteen edistämiskeskuksen toimialalle. Mitä siellä on aivan erityisen merkityksellistä edistettävää silloin, on tietenkin se, että kaunokirjailijoitten ja tietokirjailijoitten kohtelu tulee edes kohtuullisesti yhtäläiseksi. Nimittäin tällä hetkellähän apurahat kohdistuvat lähinnä kaunokirjailijoille ja tietokirjailijat jäävät miltei lehdellä soittelemaan, ja kuitenkin tietokirjailijoita on rekisteröity 2 600 kappaletta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen toi esille tietokirjailijat ja heidän toimeentulonsa. Heistähän on sanottu: Keitä ovat he, jotka kirjoittavat öisin? He ovat tietokirjailijoita. Toki muitakin saattaa olla, kansanedustajia, jotka tekevät aloitteita, valmistelevat puheita, työskentelevät öisin. Mutta tämä oli hyvä havainto, jonka ed. Pulliainen toi esille, ja toivon, että tähän kiinnitetään huomiota. Tietokirjat, nimenomaan suomenkieliset tietokirjat, ovat tärkeä osa tiedon välittämisessä, opiskelussa ja kaikessa, mihin kirja tietoa välittää.

Täällä on puhuttu myöskin Ylestä. Joukkoviestimet kautta linjan ovat hyvin merkittävä kulttuuritekijä. Itse olen hyvin murheellinen siitä ohjelmatarjonnasta, mitä joukkoviestimet tarjoavat. Siellä on hyvin paljon väkivaltaa. Jos jonain iltamyöhänä käy katsomaan televisio-ohjelmaa, niin valitsipa sieltä melkein minkälaisen kanavan tahansa, siellä on jonkinlaista väkivaltaa tai jotain muuta, sanoisinko, hömppää, jonka rooli, arvo, kulttuurielämässä jää perin vähäiseksi. Haluaisin kiinnittää tähän huomiota, että jos Suomen oma kansallinen tuotanto, niin dokumenttiohjelmat kuin vaikka jonkun harrastajateatterin tai vaikka rippikoulunuorten esitykset, tuotaisiin esille, niin sieltä löytyisi paljon enemmän ideoita kuin joistakin ulkomaisista ohjelmista.

Samoin näkisin hyvin tarpeelliseksi sen, että televisiostakin tulisi joka pyhäpäivä jumalanpalvelus. On paljon ihmisiä, jotka eivät itse pääse jumalanpalvelukseen tai eivät pääse kulttuuritapahtumiin. Heille juuri joukkoviestimien kulttuuritarjonnalla olisi suuri merkitys, ja minä toivon, että tämä tiedostettaisiin ja otettaisiin nykyistä paremmin huomioon.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Keskustelu on laskeutunut kyllä nyt ihan tänne lattian tasolle. Mutta totean kuitenkin sen tähän ed. Lauri Oinosen puheenvuoroon, että eilen illalla TV1:stä tuli nimenomaan Imf:n ja Maailmanpankin toiminnasta Afrikan mantereella kertova ranskalainen dokumentti, kohtuullisen pitkä, ja se antoi erittäin hyvän pohjan tämän aamun globaaliryhmän keskustelulle, jossa oli pääjohtaja Wahlroos puhumassa kehitysavusta ja omasta suhtautumisestaan siihen. Näin ollen tämä oli jälleen kyllä sellainen julkisen palvelun loistava hetki, jonka Yleisradio, YLE TV1, tarjosi katselijoilleen, kun se toi esille todella vahvan dokumentin tästä kysymyksestä, mitä tapahtuu Afrikan mantereella.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Arvoisa ed. Tiusanen, ette sitten tullut maininneeksi Monsanto-ohjelmaa, joka on nimenomaan tarkoitettu siihen gmo-keskusteluun, joka täällä salissa käydään muutaman päivän kuluttua.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Henkilöt, jotka ovat kiinnostuneita asiaohjelmista, kuten ed. Tiusanen ja ed. Pulliainen mitä suurimmassa määrin ovat, löytävät kyllä ohjelman, joka miellyttää, joka antaa keskusteluvirikkeitä, on hyödyllinen. Mutta on todella erittäin paljon niitä ihmisiä, jotka ovat yksiöidensä vankeja, eivät paljon pääse sieltä minnekään liikkumaan, ja minua säälittää se ohjelmatarjonta, mitä esimerkiksi televisiokanavilla tulee. He eivät saa sieltä niitä virikkeitä, joita odottaisivat ja toivoisivat. Monet iäkkäämmät henkilöt, jotka niin sanotusti ovat yksiön vankeja, sanovat, että ei tuosta televisiosta paljon mitään iloa ole, ehkä uutiset sieltä katsovat.

Samoin näkisin, että ihmisillä pitäisi olla tietoisuus siitä, mitä maailmalla tapahtuu, riittävä uutistarjonta myöskin radiossa, koko laaja kokonaisuus, jossa on niin kulttuuri, urheilu kuin politiikka. Nämä kaikki luovat sitä elämän ympäristöä, missä eletään, missä nuoremme varttuvat. He tarvitsevat koko laajan tietoisuuden, ja minä katson, että tämä kaikki on osaltaan kulttuuria ja liittyy tähän käsiteltävään teemaan mitä suurimmassa määrin.