Ulla Karvo /kok:
Arvoisa puhemies! Neljännes suomalaisista palkansaajista
tekee muuta kuin jatkuvaa kokoaikatyötä. Kaikki
työ on arvokasta. Lainsäädäntömme
perustuu kuitenkin historiaan ja vakinaisessa työsuhteessa
oleviin. Laki ei ole pysynyt työelämän
muutoksessa mukana.
Sosiaaliturvan, verotuksen ja työelämän
sääntöjen on huomioitava oikeudenmukaisesti
niin kokoaikatyötä kuin osa-aikatyötä tekevät,
tekijänoikeustuloa saavat, freelancerit, samanaikaisesti
yrittäjänä ja palkansaajana toimivat
sekä näiden yhdistelmät. Kysymys koskee
laajaa joukkoa muun muassa akateemisesti koulutettuja nuoria ja
rakennemuutoksen myötä uudelle uralle lähteneitä.
Kysynkin ministeri Sinnemäeltä:
Mitä hallitus aikoo tehdä, että lainsäädäntömme
vastaisi paremmin erilaisissa työsuhteissa toimivien ihmisten
tarpeita?
Työministeri Anni Sinnemäki
Arvoisa puhemies! Kysyjä kuvaa hyvin sitä tilannetta,
jossa suomalaiset työtätekevät ihmiset
tänä päivänä tekevät
työtä mitä moninaisimmissa työsuhteen muodoissa
tai myös työsuhteen ulkopuolella.
Tämän hallituskauden aikana yksi niistä suuremmista
yrityksistä helpottaa näitä kysymyksiä oli
Sata-komitean työ, jossa pohdittiin erityisesti sosiaaliturvan
ja työtulojen yhdistämistä, että se olisi
ihmisille kannattavampaa. Tässä asiassa valitettavasti
ei edetty niin pitkälle kuin moni meistä olisi
halunnut, mutta sielläkin verotuksen osalta joitain asioita
on korjattu, jotta työn tekeminen ihmiselle olisi kannattavaa.
Tämän lisäksi esimerkiksi apurahaa
saavien osalta työttömyysturvan saamista on selkeytetty, heidän
eläkejärjestelmäänsä on
parannettu ja on parannettu niitä ehtoja, millä he
saavat esimerkiksi vanhempainpäivärahoja.
Meillä on ensi viikolla ministeri Juha Rehulan kanssa
tapaaminen muutamista erityiskysymyksistä, jotka koskevat
erityisesti ...
Puhemies:
On jo paljon aikaa siitä, kun minuutti kului!
... freelancereina työtä tekeviä henkilöitä,
miten laittaisimme liikkeelle lainsäädäntövalmistelut
heidän osaltaan.
Ulla Karvo /kok:
Arvoisa puhemies! Työelämämme on
murroksessa myös sen vuoksi, että työtä tekevät
ikäluokkamme pienenevät. Jokaiselle työikäiselle
pitäisi Suomesta löytyä töitä. Vaikein
tilanne on vajaakuntoisilla, ja heidän työllistymiseensä tarvitaan
erityistoimia. Tämä on iso asia yhteiskunnalle
mutta ennen kaikkea yksilölle itselleen. Kokoomus on esittänyt
muun muassa yritysmuotoisen työpankkikokeilun vakinaistamista
pysyväksi toiminnaksi sekä pysyvää palkkatukea
henkilöille, joilla on pysyvästi työkykyä alentava
vamma. Kysyisinkin ministeri Sinnemäeltä:
Miten te aiotte toimia, jotta Suomessa myös vajaakuntoisten
oikeus työhön toteutuu?
Työministeri Anni Sinnemäki
Arvoisa puhemies! Työpankkikokeilu on sosiaali- ja
terveysministeriön hallinnoima kokeilu, joten sen vakinaistamisesta
varmaankin tehdään päätökset siellä.
Sinänsä ymmärtäisin niin, että työpankki ei
ole ristiriidassa meidän lainsäädäntömme kanssa
ja työpankkeja on mahdollista hyvinkin pitää pysyvinä itse
asiassa jo nykyisen lainsäädännön
tiimoilta.
Vajaakuntoisten osalta kaikki ne palvelut ja tuet, joita meillä on
työllistämisen edistämiseksi olemassa,
esimerkiksi palkkatuettu työ, koulutus ja ne tuet, joita
yhteiskuntamme tarjoaa nimenomaan työpaikkojen mukauttamiseen
niille ihmisille, joilla on jotain sellaisia mukautustarpeita, ovat
kaikki tietenkin käytössä. Meillähän
on tällä hetkellä myös voimassa
väliaikaista lainsäädäntöä,
jolla pyritään houkuttelemaan eläkkeellä olevia
vajaakuntoisia ihmisiä takaisin työelämään
sillä tavalla, että he voivat jättää tuon
eläkkeen lepäämään
ja kokeilla työelämässä oloa niin,
että heillä on oikeus palata eläkkeelle,
jos työelämässä ei onnistu.