Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Mietinnön esittelyä hiukkasen:

Jo heti tämän vaalikauden alussa kävi hyvin selväksi valiokunnalle, että ajoneuvolaki ja siihen liittyvä lainsäädäntö kaipaavat revisiota ja oikeastaan aika perusteellista uudistamista. Tässä katsannossa se, että hallitus on tuonut ajoneuvolakiesityksen kuvaamallani tavalla eduskunnan käsittelyyn, on ollut ihan oikea teko. Voidaan kuitenkin kysyä, minkä ihmeen takia tällainen esitys, näinkin mittava paketti, johonka on kohdistunut aika paljon odotuksia eri tahoilla ja hyvin ristiriitaisiakin odotuksia, on tuotu budjettilakina. Kun vielä tarkastellaan asiantilaa nyt, sitä että mietinnön teksti oli konekirjoitettuna 66 sivua ja painettuna nyt 30 sivua, mikä kuvaa sitä, että tähän on tehty valtava määrä muutoksia, niin tässä katsannossa tämä harkinta on ollut hiukan vajavaista hallituksessa ja erikoisesti liikenne- ja viestintäministeriössä.

Olen moneen kertaan miettinyt sitä, missähän tämä perimmäinen idea tai ydin oikein on piillyt siitä, että näin valtavaan määrään lakiteknisiä muutoksiakin on jouduttu päätymään. Niistähän valtaosa on perustuslakivaliokunnan tekemiä ehdotuksia. Se kai johtunee siitä, että nyt perustuslakimuutoksen jälkeen asetustekstejä on siirretty varsinaiseen lakitekstiin ja nuo asetustekstit ovat olleet vähän niin kuin kotikutoisia ja siihen erityiseen tarkoitukseen tarkoitettuja eikäpä niitä ole sitten kuin ministeriön ja prosessin kautta vähän hoidettu. Eduskunnassahan ne eivät ole käyneet lainkaan. Nyt sitten ollaan siinä tilanteessa, että kun perustuslaki muuttui, niin on ollut sitten pakko ottaa huomioon, että vaatimustaso on aivan uudenlainen.

Arvoisa puhemies! Kaikesta tästä huolimatta tämä koko paketti on yksimielinen, elikkä tämä on pystytty vääntämään yksiin puihin yksimielisesti perusteellisen työn jälkeen. Kiitos siitä kaikille niille, jotka ovat tähän prosessiin osallistuneet.

Tässä yhteydessä on myöskin pystytty nyt ratkaisemaan monta sellaista asiaa, jotka ovat olleet esillä, osa koko tämän vaalikauden liikennevaliokunnassa, osa sitten aivan viime vaiheessa mukaan tulleita asioita.

Yksi sellainen asia on niin sanottu kevytnelipyöräasia. Eduskuntahan lausui jo 16.11.1999, että liikenneministeriö ryhtyy pikaisesti toimenpiteisiin ajoneuvon rakenteista ja varusteista annetun asetuksen tarkoittamien kolmipyöräisen mopon ja kevyen nelipyöräisen saattamiseksi säädöstasolla yhdenvertaisiksi pitäen lähtökohtana kolmipyöräistä mopoa. Tätä muutosesitystä sitten odotettiin ja odotettiin valiokuntaan ja siitä sitten kirjelmöitiinkin ministeriöön, mutta asia ei edennyt. Nyt kun ajoneuvolaki kokonaisuudessaan liitelakeineen aukaistiin, valiokunnalle tarjoutui mahdollisuus hoitaa tämä asia kotiin yhdellä kertaa, ja sen valiokunta on tehnyt yksimielisesti. Elikkä eduskunnan tahtoa näin noudatetaan viimeiseen piirtoon saakka.

Sinä aikana, kun tätä lakia on käsitelty, myöskin ajoneuvorintamalla on tapahtunut muutoksia. Tuonne maastoihin ovat ilmestyneet mönkijät, maastoajoneuvot, joilla on se kiusallinen käyttöongelma, että niillä joutuu sitten ylittämään tien, kun ei ole yhtenäisiä erämaa-alueita paitsi Lapin ja Itä-Suomen perukoilla, ja nyt on täytynyt sitten löytää ratkaisu sille, että mönkijällä voi ylittää tien, ja myöskin moottorikelkka on sellainen väline, jolla joutuu pakosta tien ylittämään. Tätä koskevat näkökohdat on otettu valiokunnan ehdottamassa ponsilausumassa huomioon.

Liikennetraktori on yksi keskustelun alaisena ollut ajoneuvoratkaisu ja erikoisesti siinä se, onko siinä ajopiirturi vai ei. Nyt on tehty sellainen ratkaisuehdotus eduskunnan hyväksyttäväksi, että ajopiirturi on silloin kuvassa mukana, kun liikennetraktoria käytetään samaan tarkoitukseen kuin kuorma-autoa. Sitten muutoin, jos kysymys on traktorin käyttämisestä maataloustarkoituksissa tai metsätyötarkoituksissa, ajopiirturia ei tarvita.

Hyvin merkittävä ajan ongelma on se, että taksitoimintaa harjoitetaan nyt harmaana taloutena kepulikonstein. Tähänkin piti löytää ratkaisu. Seikkaperäisen keskustelun jälkeen valiokunta päätyi siihen ratkaisuun, että taksamittari voi olla vain takseissa, jolloin tämä ongelmakenttä selkiytyy harvinaisen selvästi. Valiokunnan työn aikana tuli asianomaisen teollisuuden taholta esiin piensarjatyyppihyväksynnän tarpeellisuus tässä laissa, eli sekin pitäisi hoitaa nyt kertaheitolla kuntoon. Yhteistyössä liikenne- ja viestintäministeriön asianomaisen osaston kanssa nämä lainmuutokset upotettiin tähän lakiin, muistaakseni muutoksia tuli neljään pykälään tältä osalta.

Sitten hyvin tärkeä asia oli ajoneuvon katsastukseen ryhtyminen tilanteessa, jossa veroja tai maksuja ei ollut suoritettu, että voidaanko katsastustoimenpiteeseen ryhtyä. Hallitushan oli sitä mieltä, että ei olisi oikein voinut. Me päädyimme siihen liikennevaliokunnassa, että voidaan ryhtyä, mutta loppuun suorittaminen jo sitten edellyttää, että nämä maksut ja verot on suoritettu viimeistä piirtoa myöten.

Sitten hyvin paljon valiokuntaa puhuttivat ajoneuvojen osien vaihtamiset liikenneturvallisuuden edistämistarkoituksessa. Siinähän on tämmöinen 50 prosentin sääntö. Valiokunta lausui tästä tuonne mietintöön omat näkemyksensä ja painotti liikenneturvallisuuden parantamiseen tähtäävän velvoitteen merkitystä. Edelleen kiinnitettiin huomiota autoveron perimiseen yli 30 vuotta vanhalta ajoneuvolta, ja toivotaan, että siinä asia saa jatkokäsittelyssä asiaan kuuluvan, aikaan sopivan ratkaisun.

Edelleen ajoneuvojen rekisteröintiä koskevat säädökset käytiin uudelleen läpi, samoin kuin kotirauha-asiat otettiin nyt huomioon niin kuin perustuslakivaliokunta oli ehdottanut. Mielenkiintoista tässä on se, että parhaillaan on toisaalla lainsäädäntöä, jossa näistä ei ole välitetty, eli tässä suhteessa vielä tuommoinen tietty loogisuus hallituksen esityksien kesken puuttuu. Etäajokortti saa tässä oman pykälänsä, ja perusteluissa on kiinnitetty huomiota myöskin tarpeeseen saada alle 3 500 kg painaville pakettiautoille ja matkailuautoille maksiminopeus nostettua 100 kilometriin tunnissa, mutta nehän ratkeavat sitten toisessa yhteydessä, ei tällä lailla.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Voi sanoa näin, että paketti kokonaisuudessaan oli liikennevaliokunnalle aika vaikea, valtava suorite ja siitä, että se saatiin nyt tällä tavoin vietyä läpi, voi kiittää yksinomaan valiokunnan puheenjohtajaa, joka otti sen päämäärän kuitenkin, että se viedään läpi ja kirjoitetaan suurelta osin uudelleen perustelujen osalta, koska perustuslakivaliokunta omassa lausunnossaan edellytti hyvin paljon muutoksia. Itse olisin ollut valmis siihen, että laki olisi palautettu uudelleen valmisteltavaksi, koska en näe järkevänä lain soveltamisen kannalta sitä, vaikka pykälät tietysti löytyvät, että on olemassa hallituksen perustelut ja valiokunnan perustelut ja soveltaja joutuu niitä yhdistelemään ja etsimään muutettuja pykäliä, mitkä ovat sellaisia kuin ne ovat olleet hallituksen esityksessä, millä tavoin valiokunta on muuttanut pykäliä ja millä tavoin valiokunta on sitten perustellut niitä muutoksia.

Jos lähdetään siitä, mitä edellisessä asiassa lausuttiin muun muassa ed. Erkki Kanervan taholta, että siinä asiassa lakivaliokunnan mietintöä käytetään tuomioistuimessa lakia sovellettaessa mitä ilmeisimmin jonkin aikaa ikään kuin käsikirjana, niin nyt valitettavasti valiokunnan mietintöä ei voida käyttää muuta kuin siltä osin, missä valiokunta on tehnyt muutoksia. Sitten soveltaja joutuu etsimään taas toisaalta hallituksen esityksestä niitten pykälien perustelut, joissa ei ole tehty muutoksia. Tältä osin minun mielestäni eduskunnassakin, ja nimenomaan eduskunnan korkeimman johdon, pitäisi hyvin vakavasti miettiä ainakin seuraavalla eduskuntakaudella, niiden, jotka täällä ovat, mitkä ovat ne perusteet, missä vaiheessa hallituksen esitys pitää palauttaa uudelleen valmisteluun, ettei valiokunnassa jouduta lähtemään alusta. Useimmiten se uudelleenkirjoittaminen on tietysti puheenjohtajan ja neuvoksen harteilla. Se ei kyllä minun mielestäni ole tämän talon tehtävä, vaan silloin kun tulee esimerkiksi perustuslakivaliokunnan lausunto, niin kuin tässä tapauksessa, ja edellytetään hyvin paljon muutoksia, minun mielestäni pitäisi lakiehdotus lähettää takaisin. Silloin myöskin soveltaja voisi saada sellaisen ikään kuin yhteenvedonomaisen kuvan siitä, mitkä ovat olleet pykälien perustelut.

Arvoisa puhemies! Tämä on monelta osin tekninen laki, ja siltä osin puheenjohtaja kävi näitä mielenkiintoisimpia asioita lävitse. Itsekään en nyt lähde joka kohtaa läpikäymään, mutta kiinnitin erääseen asiaan huomiota. En halunnut lähteä nyt tekemään siitä vastalausetta, jotta saimme tämän yksimielisesti kuitenkin ulos, ja perusteet valiokuntaneuvoksen mukaan olivat omalle kannalleni vähän sellaiset, että minä en nyt ihan tarkkaan voi niihin yhtyäkään. Mutta olkoon nyt menneeksi, kun se asia on kuitenkin jätetty nyt sitten asetukseen.

Tarkoitan tällä määritelmiä. Lain 3 § määrittelee eri ajoneuvojen muodot, luettelee ne hyvin tarkasti. Tähän nyt on pyritty, niin kuin puheenjohtaja totesi, keräämään kaikki mahdolliset ja melkein mahdottomatkin asiat niin, että ne pystytään kirjaamaan yhteen. Kun ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annetun asetuksen 7 §:n osalta ajoneuvolakiesityksen 3 §:ään on nämä määritelmät otettu, niin olisin nähnyt, että sinne olisi myös lisätty auton alustalle rakennettu työkone. Mutta ymmärsin näin, että tämä asia on sellainen, että kun sillä ei ole viittauksia mihinkään muuhun, niin sen osalta on sitten asetuksen asianomainen pykälä jätetty voimaan. Sitä lähinnä koskettaa sitten laki moottoriajoneuvoverosta, jossa moottorityökoneet määrätyiltä osin rinnastetaan moottoriajoneuvoihin, ja myöskin käsitykseni mukaan näin tapahtuu siltä osin kuin on puhe auton alustalle rakennetusta työkoneesta, kun kuitenkin täällä asianomaisessa moottoriajoneuvoverolaissa puhutaan, sen lisävero-kohdassa nimenomaan, tällaisista työkoneista.

Tältä osin itse vaan olen hieman hämmästellyt sitä tulkintaa, joka työkoneitten katsastuksessa on. Nyt kun, uskoisin näin, tämä puheeni menee viestinä myös liikenneministeriön asianomaiselle johdolle, niin tulen kyllä erään asian yhteydessä vielä kokeilemaan sitä, mikä on se todellinen työkone sitten. Tarkoitan sellaista konetta, että auton alustalle rakennetaan erilaisia vehkeitä ja sitä ei käytetä tavaran kuljettamiseen lainkaan. Se rakennetaan sillä tavoin, että osittain sillä hoidetaan tietä eli aurausta, suolausta, hiekoitusta, määrätyissä tilanteissa alusterällä höyläystä, sitten sivussa on jyrsin, jolla pyörtänöitä madalletaan, on painepesulaitteet, joilla voidaan pestä siltoja aliurakoitsijana. Sitten siinä on vielä harja edessä, ja painepesulaitteiden kautta pystytään kosteuttamaan tämä harja sillä tavoin, että pöly ei pääse lentämään liikaa. Lisäksi siinä on niittokone, että tienvarret voidaan määrätyissä urakoissa leikata.

Minä en voi ymmärtää, että tällaista "vehjettä" ei voida pitää työkoneena. En tiedä, onko tässä sitten niin sanottu eturistiriita jonkun liittojäsenyyden kautta ollut esillä tai joku muu vastaava. Mutta itse en voi ymmärtää sitä, että kun tällainen työkone rakennetaan, se olisi luokiteltavissa kuorma-autoksi tai joksikin muuksi vastaavaksi, kun sillä ei tosiasiallisesti kuljeteta tavaraa ja kun tämän asianomaisen asetuksen 20 § nimenomaan luokittelee N₂- ja N₃-luokan ajoneuvot, jotka on varustettu erityisillä välineillä työn tekoa varten.

Esimerkiksi aurauksen osalta sinne voidaan laittaa, kun taajamissa joudutaan lunta auraamaan, laite, jolla pystytään ohjaamaan lunta tavallaan sinne lavalle, jos siellä on esimerkiksi hiekoitusta varten tilaa jonkun verran, ettei se lumi lennä toisten ikkunoihin tai pihalle taajamissa. Kun ihminen on aika kekseliäs, tällaisiakin vehkeitä rakennetaan. Toisaalta itse olisin nähnyt, että se olisi voitu määritellä tässä 3 §:ssä, mutta nyt asianomaisen asetuksen 20 § jää voimaan ja ilmeisesti sitä sitten noudatetaan.

Siinä pykälässä puhutaan myöskin tavaran kuljettamisesta, eli tällaista työkonetta ei ole tarkoitettu muun tavaran kuin työssä tarpeellisten työvälineiden ja tarvikkeiden kuljettamiseen. No, en tiedä, koska auratessa periaatteessa pitää sitten olla joko betonimöhkäleet taikka sitten hiekkaa tai suolaa tai jotakin muuta, niin että sen paino on sillä tavoin, että se työ pystytään hoitamaan, mistä on sovittu ja mistä on tehty urakka. Tietysti 3 §:n eräs määritelmä on aika lähellä tätä, mutta minun mielestäni, kun siinä ei puhuta auton alustalle rakennetusta työkoneesta, silloin ei sitä voida sisällyttää 3 §:n määritelmiin.

Arvoisa puhemies! Sitten ihan muutama asia vielä. Valiokunnan puheenjohtaja viittasi lakiesityksen 25 §:n taksamittariproblematiikkaan ja myöskin ajopiirturihommaan. Tältä osin valiokunta minun mielestäni on johdonmukaisesti noudattanut esimerkiksi liikennetraktoreissa sitä, että se on erottanut liikenneluvan haltijat, ja myöskin tässä ratkaisussa nyt on ajopiirturivelvoite asetettu ainoastaan niille, jotka ikään kuin kilpailevat kuorma-autoilijoiden kanssa taikka tekevät samaa työtä, hyvin pitkälle tietysti lyhyemmillä matkoilla.

Taksamittareiden osalta toteaisin sen, että sinetöidyt taksamittarit olisivat olleet tietysti eri asia minun käsitykseni mukaan joukkoliikennevälineissä, mutta koska niissä ei ole sinetöityjä taksamittareita, asiakas ei tiedä, mikä on todellinen maksuperuste. Näin ainakin väitetään ja on väitetty. Sanoisin näin, että siinä oma porukka on pilannut sen asian, mitä sillä ehkä alun perin on lähdetty hakemaan.

Mielenkiintoinen asia, kokonaan uusi, on 9 luku. Tässä puhutaan tienvarsitarkastuksista, joka on minun mielestäni sellainen asia, jota esimerkiksi ed. Bremer on vuosien saatossa liikennevaliokunnassa toistuvasti tuonut esille. Nyt se on saatu ainakin jollakin tavoin tänne. Uskoisin näin, kun tässä nyt aika pitkään mietittiin erilaisia versioita ja hiottiin pykäliä, että tämäkin ainakin jollakin tavoin lähtee liikkeelle sillä tavoin, että siitä ei tule suurempia valituksia.

Puheenjohtaja täällä totesi kolme- ja nelipyöräisistä, joista valiokunnassa on aika kiivasta keskustelua käyty ja myöskin eri intressitahojen kanssa. Nyt eduskunnan tahto ainakin tältä osin toteutuu myös tämän lakiesityksen kautta ja valiokunnan mietinnössä.

Ihan lopuksi, arvoisa puhemies, kun puhuttiin maastoajoneuvoista, niin pitkän harkinnan jälkeen — siinä oli erilaisia versioita loppujen lopuksi, ja muun muassa ed. Bremerillä oli hieman yksityiskohtaisempi esitys — päädyttiin lausumaehdotukseen, jossa sanotaan vaan muun muassa, että maastoajoneuvolla saa tilapäisesti tarpeellista varovaisuutta noudattaen ylittää tietä tai siltaa. Itse tulkitsin tämän niin, että se voi tapahtua joko suoraan taikka vähän vinosti eli silloin voi mennä aavistuksen verran sitä tietäkin pitkin. Uskon näin, että valvovat viranomaiset käyttävät talonpoikaisjärkeä tällaisessa yhteydessä, että mihinkään kohtuuttomiin sakotuksiin ei mennä, vaikka hieman tietä käytetäänkin siltojen, mäkien ja muitten epämiellyttävien maastokohtien alueella.

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Liikennevaliokunnan puheenjohtajan puheenvuorossa lakiesitys ja valiokunnan mietintö tulivat varsin perustellusti esitellyiksi, mutta kun tähän sisältyy viestejä liikenne- ja viestintäministeriölle, niin kertaan niitä vielä.

Esitys ajoneuvolaiksihan on lähtökohtaisesti uuden perustuslain täytäntöön panemista, sitä, että lukuisien asetusten ja kymmenien ministeriön päätösten varassa olevat ajoneuvoja koskevat määräykset saatetaan lain tasolle ja niille asetuksille, joita vielä voimaan jää, tulee lain tasoinen säädöstausta. Nämä perustuslakiongelmat ja se, että tätä jouduttiin uudelleen kirjoittamaan, selittyvät pitkälti siitä, että tämä säädöstö on muodostunut 40 vuoden kuluessa sellaiseksi kuin on muodostunut. Lakia valmisteltaessa sitä ei ole riittävästi peilattu voimassa olevaan perustuslakiin, vaan on siirretty suoraan säännöksiä asetuksista ja ministeriön päätöksistä lakiin. Perustuslakivaliokunta löysi toistakymmentä tämmöistä perustuslakihuomautusta tästä.

Vaikka siis lähtökohtaisesti on kysymys olemassa olevien asioiden siirtämisestä eduskuntalakiin, mietinnön tekeminen tarjosi valiokunnalle oivallisen tilaisuuden viestittää sekä liikenne- ja viestintäministeriölle että eräiltä osin myöskin valtiovarainministeriölle niitä asioita, joita liikennevaliokunta osittain on yrittänyt jo ainakin syksystä 99 alkaen viestittää. Toisin kuin eduskunta syksyllä 99 lausunnossaan tarkoitti esittäessään, että kevyt nelipyöräinen rinnastettaisiin kolmipyöräiseen mopoon, valtiovarainministeriö on asettanut kevyelle nelipyörälle moottoripyöräveron, joka nostaa sen hinnan juuri niiden ihmisten tavoittamattomiin, joille tämä ajoneuvo on suunniteltu.

Kevyt nelipyörä on ulkomitoiltaan muutaman sentin tarkkuudella kolmipyöräisen mopon kokoinen, mutta siinä on yhdellä polkimella hallittavat, hydraulisesti ohjatut levyjarrut jokaisessa pyörässä, kun kolmipyöräisessä jarrutustapahtuma vaatii sekä jalkojen että käsien käyttöä ja toisiin pyöriin se taitaa vielä mennä mekaanisten vaijereitten ja tankojen kautta. Kevyen nelipyörän lämmitys ja talvella välttämätön huurteenpoisto ovat järjestettävissä moottorin hukkalämmöstä niin kuin autossa, toisin kuin kolmipyöräisessä mopossa, johon tarvitaan sitä varten erityinen polttoainetta käyttävä lämmityslaite.

Ei tarvita erityisiä fysiikan opinnäytteitä, jotta ymmärtäisi, että neljällä pyörällä kulkeva ja neljällä pyörällä jarruttava mopo on turvallisempi kuin kolmipyöräinen. Sen erilainen verokohtelu on käsittämätön ratkaisu, jonka valiokunta, tai tässä tapauksessa, kun esitys tulee hyväksytyksi, eduskunta, nyt velvoittaa korjattavaksi. Toivottavasti se viesti nyt tavoittaa valtiovarainministeriönkin.

Hyötykäytössä on paljon nelipyöräisiä maastoajoneuvoja, joiden ongelma on ollut se, että niillä ei ole voinut ylittää tietä. Nyt valiokunnassa otettiin kanta, että tällaisella laitteella, jota mönkijäksi on alettu kutsua, pitää voida ylittää tie samoilla ehdoilla kuin moottorikelkalla on voitu tehdä jo iät ja ajat.

Euroopan unionin kaupan vapaudesta johtuen me joudumme tuota pikaa, viimeistään pian odotettavissa olevan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen, tarkistamaan autoverolakia niin, että käytettynä tuotavasta autosta ei voida periä autoveroa enempää kuin Suomessa myynnissä olevassa vastaavassa autossa on autoveroa jäljellä. Näin kai se EY-päätös on tulkittava.

Aikanaan autoverolakia on harrastajajärjestöjen toivomuksesta muutettu kulttuuri- ja keräilyesineinä maahantuotujen museoautojen verotuksen keventämiseksi niin, että niistä peritään 30 prosentin vero todistetusta hankintahinnasta, siis Saksasta, Ranskasta, Italiasta otettu todistus hankintahinnasta ja siihen 30 prosenttia päälle. Näissä muuttuvissa olosuhteissa, joissa keräilyautojen tuontimaissa keräilyauton hinta on usein korkeampi kuin meillä, tämän säännöksen voimaan jääminen johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen. Kolmenkymmenen vuoden ikäisessä, meillä jobbarin listalla olevassa autossa ei veroa saata olla jäljellä montakaan euroa, mutta museoesineeksi tuotavasta autosta perittäisiin 30 prosentin vero. Tämän vuoksi valiokunta kirjasi kannanoton, että museoautoksi tuotavasta 30-vuotiaasta autosta ei tulisi periä autoveroa lainkaan, ja näki niin, että valtion fiskaalinen tavoite saattaa toteutua tämän lisääntyneen harrastuksen myötä toista kautta.

Toinen tämmöinen verotuksellinen käsittämättömyys on ollut se, että ajoneuvon korjaaminen on verotuksellisista syistä ollut lopetettava siihen, kun puolet sen osista on vaihdettu. Vähän kärjistäen tämä tilanne on johtanut siihen, että pariin kertaan kolarikorjattuun autoon ei ole voinut vaihtaa tuulilasinpyyhkijääkään joutumatta maksamaan siitä autosta uutta autoveroa. Varsinkin jos tuo puolet ylittävä osa puretaan autosta, josta niin ikään on jo maksettu raskas autoveromme, säännös on ollut kohtuuton, samoin siinä tapauksessa, että tuo prosentti ylittyy varaosasta, jolla lisätään auton turvallisuutta, vaikkapa levyjarrusatulasta. Tähän verotuksen kohtuuttomuuteen ja tähän tavallaan meidän maksutaseeseemmekin, kun puoleksi korjatun auton tilalle pitää tuoda uusi auto, vaikuttavaan epäkohtaan on esitetty tässä mietinnössä muutosta.

Jonkinlaisen kömmähdyksen piikkiin lienee luettava tämä liikennetraktorien esitetty ajopiirturipakko. Suurin osa liikennetraktoreista menee edelleen tien ulkopuoliseen maa- ja metsätalouskäyttöön, jota ajo- ja lepoaikamääräykset eivät koske. Investointina kehittynyt ajopiirturi maksanee tänään parituhatta euroa ja tulevaisuudessa vielä enemmän, ja se nostaa vastaavalla summalla myös kotimaisen liikennetraktorin hintaa, kun valmistusvaiheessa ei tiedetä, myydäänkö se kotimaahan vai vientiin. Meillä on noin 600 liikennetraktoria, jotka toimivat luvanvaraisesti tavaraliikenteessä, ja niihin valiokunnan esityksen mukaan ajopiirturipakko sopii ja niihin sitä esitetään. Mutta niitä on noin 600. Ihan tarkka ilmaisu ei ole se, että näitä nivelohjattuja, runko-ohjattuja dumppareita näissä kokonaisurakoissa käytetään samaan tarkoitukseen kuin kuorma-autoa, mutta niiltä ei vaadita liikennelupaa eikä ole vaadittu ajopiirturia tähänkään saakka.

Sitten se helpotus, jonka valiokunnan puheenjohtaja täällä ansiokkaasti esitteli, näitten piensarjoina valmistettavien ajoneuvojen tyyppihyväksyntään koskee erityisesti kotimaista kuorma-autoteollisuutta. Suomalaista kuorma-autoa ei tehdä varastoon, ei ole tehty enää kymmeneen vuoteen. Jokaiselle tuotantolinjalle otetulle autolle on käyttäjä tiedossa. Auto tehdään hänen tarpeidensa ja tilauksensa mukaiseksi. Alkuperäisessä hallituksen esityksessä ollut tyyppihyväksyntävelvoite olisi kohdellut kotimaista kuorma-autoteollisuutta kohtuuttomasti.

Sitten tässä yhteydessä oli tarkoituksenmukaista ottaa esille myöskin alle 3 000 kilon pakettiautojen nopeusrajoitus. Meille tuodaan muutamaa automerkkiä, otetaan esimerkiksi Mercedes Sprinter, joka voidaan rekisteröidä pakettiautona; se voidaan rekisteröidä kuorma-autona; jos siitä maksetaan autovero, se voidaan rekisteröidä henkilöautona; kun siihen pannaan 10, 16, 20 penkkiä niin kuin Iisalmessa tehdään, se voidaan rekisteröidä linja-autona; se voidaan rekisteröidä pienoisbussina. Nyt tästä varustuksesta riippuen sillä saa ajaa joko kahdeksaakymppiä taikka sataa. Siinä on täsmälleen samat hallintalaitteet, täsmälleen samat lukkiutumattomat jarrut. On tarkoituksenmukaista, niin kuin valiokunta esittää, että sillä saisi ajaa sataa ja liikennerytmi ei sen takia sekoittuisi. Toinen asia on sitten, vaikka se valiokunnan mietinnössä on, nämä matkailuautot. Niitä tehdään kaikenlaisille alustoille. On olemassa ainakin yksi nestejarruilla varustettu, vanhan kuorma-auton päälle tehty puoliperävaunu-matkailuauto, ja semmoisella autolla sataa ajaminen on kyllä hengenvaarallista.

Sitten ed. Vistbackan työkoneongelma: Minä uskon, että liikenneministeriön edustaja, joka tätä lehterillä kuuntelee, tietää siihen jo ratkaisun. Jos se työkone, kuorma-auton alustalle rakennettu työkone, on juuri sellainen kuin ed. Vistbacka kuvaa, se todennäköisesti on työkone, mutta jos se varustetaan vaihtolavalaitteella, jolla sen päälle voidaan vetää vaihtoehtoisesti betonipaino tai sorakuorma, sitten se kyllä valitettavasti on auto, oli siinä niitä muita vimpaimia kuinka paljon tahansa.

Lakiesitystä on jouduttu, niin kuin puheenjohtaja alussa ansiokkaasti kuvasi, jalostamaan valiokunnassa poikkeuksellisen paljon, mutta annetussa aikataulussa enempi, kenties tarpeellinen vuoropuhelu ministeriön kanssa ei ollut mahdollista.

Esa  Lahtela  /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä valiokunta on tehnyt todella ison ja perusteellisen ja hyvän työn. Puutun vain yhteen kohtaan, kevytnelipyörän osalta. Minusta esitys on hyvä, ja kun miettii sitä menneisyyttä, mitä tässä on tapahtunut jo viime kaudella, ja tämän kauden kaikkia niitä aloitteita ja kirjallisia kysymyksiä, joita on kevytnelipyörän osalta tehty, niin nyt se osio saa päätöksen. Onhan nimittäin ollut ihan järjetöntä sillä tavalla, jotta kevytnelipyörää on verotettu sillä tavalla kuin on verotettu. Sehän on ollut täysin kohtuutonta: semmoinen mopo on maksanut yli 100 000 vanhoja markkoja, ja kuitenkin kyse on moposta. Nyt tällä menettelyllä päästään siihen tilanteeseen, jotta se olisi kohtuullisempi, vaikkakin kovan hintainen ilmeisesti vielä. Maaseudun ihmiset, joiden näitä enimmäkseen uskon ostavan, voivat nyt paremmin asua mökeissään sivummallakin.

Mutta on yksi seikka, johon toivoisin jatkossa kiinnitettävän huomion ja jota ei valiokunnan mietinnössä ole. Olen yhä edelleen kovasti ja tiukasti sitä mieltä, jotta tähän pitäisi saada semmoinen varoituskolmio tai -pyramidi katolle. Nimittäin kun se näyttää hyvin paljon pikkuautolta, ohitustilanteessa se on joissakin tapauksissa liikenneriski ja aiheuttaa riskitekijöitä. Odottaisi, jotta liikenneministeriö antaisi tämmöisen säännöksen, joka ei välttämättä muualla ole ollut tarpeellinen, ainakaan eteläisissä maissa, kun siellä ei jäätä sillä tavalla ole, mutta meillä liukkailla keleillä ennen kaikkea tämmöinen varoituskolmio olisi tarpeen, kun näyttää, jotta on auto edellä, ja lähdetään ohittamaan, yllättäen onkin perä edessä, ja jos vastaantulevien kaistalla joku tulee vastaan, siinä on aika heikko tilanne. Sen takia odotan ministeriön aikanaan antavan tästä asetusta.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valiokunnassa, niin kuin kaikissa puheenvuoroissa on kuultu, on tehty erityisen perusteellista ja hyvää työtä, ja niin se väkisin tästä paperistakin näkyy ja syntyy. Yhteen asiaan kiinnittäisin huomiota. Kun lausumaehdotuksessa todetaan varsin perusteellisesti ja oikein, että moottorireellä ja maastoajoneuvolla, mönkijällä, saa ylittää tien taikka sillan, ja tällaisiin toimenpiteisiin tulee ryhtyä ja syntyä, niin on yksi aihe, mikä varmasti tässä on jäänyt pohtimatta ja huomioimatta, ja ehkä sitä kukaan ei ole tuonut esillekään. Pidän aika erikoisena, minkä takia näitä raskaita mönkijöitä, joita metsässä ja maastossa kulkee, ei voitaisi hoitaa myöskin niin, että ne traktorin lailla olisivat kulkukelpoisia maaseututeillä ja vastaavissa olosuhteissa, jolloin niitten käyttö olisi yksinkertaisempaa ja selkeämpää ja terveempää, koska hiljaa liikennöidyllä tiellä niiden kulku on paljon terveempää kuin ihan umpimetsässä, kannokossa.

Rouva puhemies! Tämmöinen ajatus tuli mieleen tästä aiheesta.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan tämmöinen ex officio -vastaus ed. Seppo Lahtelalle, että tässä pitää ottaa huomioon sitten vakuutusasiat ja kaikki siihen liittyvät ja rakenteelliset vaatimukset. Asiasta kyllä keskusteltiin perusteellisesti, mutta katsottiin, että tämä oli tässä vaiheessa, kun me olimme muuten miltei kirjoittaneet lain kokonaan uudestaan ...(Ed. S. Lahtela: Onko toivoa paremmasta?) — Nämä toiveet kirjataan parhaillaan lehterillä ylös.

Klaus Bremer /r:

Arvoisa rouva puhemies! Ensin pari sanaa täällä käytetyistä puheenvuoroista.

Ed. Erkki Kanerva puuttui museoautoista perittävään 30 prosentin autoveroon. Tässä kohdassa on kyllä hyvä todeta, että nyt vieläkin voimassa oleva autoverolain, joka säädettiin 18. päivä joulukuuta vuonna 98, käsittelyn aikana jo havaittiin erittäin suuri vääryys ja ilmeinen virhe siinä, että kun autovero vuosittain alenee iän mukaan tietyn ikäkertoimen mukaan ja 24 vuotta ja 11 kuukautta vanhasta autosta, päivää vaille 25-vuotiaasta autosta, autoveroa on jäljellä noin 8 prosenttia, näin muistaakseni, niin kun yön yli auto vanhenee 25-vuotiaaksi, mikä silloin oli museoauton ikäraja, autovero pomppaakin 8 prosentista 30 prosenttiin yhtäkkiä. Silloin eduskunta yksimielisesti hyväksyi lausuman, joka sanamuodoltaan suurin piirtein oli näin, että eduskunta edellyttää, että hallitus välittömästi korjaa museoautojen veron samaan linjaan yleisen autoveron kanssa.

Tästä olen pari kertaa kirjallisella kysymyksellä muistuttanut hallitusta ja myöskin kyselytunnilla pari kertaa esittänyt kysymyksen, mitä tarkoittaa eduskunnan asema perustuslain mukaan korkeimpana päättäjänä maassa ja mitä tarkoittaa, kun eduskunta velvoittaa hallitusta "välittömästi" korjaamaan asian, jolloin ministeri Siimes pari kertaa nauraen on todennut, että no, kyllähän se sitten tulee varmaan käsittelyyn, kun autovero seuraavan kerran tulee käsittelyyn. On käsittämätöntä, että hallitus tällä tavalla pitää täysin pellenä eduskuntaa. Mutta kuten sanottu, toivottavasti tähän tulee kohtuullinen muutos. Aivan niin kuin ed. Kanerva totesi, hän on isä sille ajatukselle, että tokkopa tuosta museoautosta enää kannattaa autoveroa periä ollenkaan. Siitä on suurempia hyötyjä harrastajille ilman autoveroa, ja palautuu myöskin yhteiskunnalle enemmän hyötyä siitä, että näitä vanhoja autoja kunnostetaan ja keräillään. Se on harrastus parhaasta päästä.

Ed. Esa Lahtela otti esille nelipyöräisen, ja lisäisin siihen myöskin kolmipyöräisen, tietynlaisen liikennevaaran. Voidaan kuvitella, kun 60 tonnia painava tukkirekka hyökkää sakeassa lumisateessa nyppylän yli ja siinä seisoo sitten mopoauto tarkoituksella kääntyä vasemmalle esimerkiksi päätiellä. Siinä eivät mitkään jarrut pysäytä tukkiautoa, jollei se riittävän ajoissa näe huonoissakin olosuhteissa tätä mopoautoa. Näin ollen varmaan ihan yleinen toivomus Suomen oloissa, jotka kiistattomasti edustavat EU:n kaikkein vaikeimpia ajo-olosuhteita, on se, että sellaisen takaikkunaan tulee vaikka koko takaikkunan korkuinen punaista palava varoituskolmio, että selvästi näkee, minkälainen ajoneuvo siinä on.

Sitten tähän liikennevaliokunnan jättämään mietintöön. Aivan kuten täällä on tuotu esille liikennevaliokunnan puheenjohtaja Pulliaisen suulla, tämä on kohtuuttoman suuri paketti kohtuuttomalla aikataululla hoitaa kunnolla. Minäkin olen ylpeä koko valiokunnan puolesta, että on saatu niinkin selvästi tehtyä hyviä korjauksia siihen, samalla kun joudun toteamaan, että saman verran pieniä täsmennyksiä on jäänyt ilman käsittelyä kerta kaikkiaan aikapulan vuoksi.

Olen erityisen iloinen siitä, että tienvarsikatsastukset nyt tulevat tietynlaisiin raameihin ja toivottavasti yleistyvät. Meidän suurimpiin onnettomuusryhmiimme liikenneturvallisuuden kannalta kuuluu auton tekninen epäkuntoisuus, ja tämä tietysti edellyttää selkeästi sitä, että katsastukset parin vuoden välein eivät ole oikea lääke tälle. Auton pitää aina olla kunnossa, ei niin, että se on kunnossa ainoastaan silloin, kun se viedään katsastukseen. Siinä mielessä tienvarsikatsastukset on oikea lääke sille, että auto todella pidetään kunnossa jatkuvasti.

Näitä hyviä asioita on myöskin se jämäkkä tapa, jolla liikennevaliokunta nyt sanoo mielipiteensä kolmipyöräisen ja nelipyöräisen mopon autoverokohtelusta. Sehän on lopultakin tietysti valtiovarainministeriön käsissä ja verolaki, mutta kyllä tässä nyt selkeästi tulee lausuttua, näin näkisin, myöskin eduskunnan tahto asiassa.

Edelleen, kokonaispainoltaan alle 3,5 tonnia painavien pakettiautojen nopeusrajoitusten nostaminen 100 kilometriin tunnissa: Se on, aivan kuten ed. Kanerva täällä toi esille, järkyttävä sekasotku ollut tähän asti. Monella automerkillä on malli, joka tietyissä tapauksissa rekisteröidään pakettiautoksi, ja sille tulee 80:n rajoitus; sama auto voi olla pikkubussi, jolloin nopeusrajoitus on 100 kilometriä tunnissa; ja se voi olla henkilöauto, kun maksetaan henkilöautovero, ja ihan samalla autolla on se vapaa nopeus, mikä henkilöautoilla on Suomessa ja tietysti myöskin ulkomailla; samasta autosta on kysymys.

Vielä voin todeta, että asetuksessa ajoneuvojen käytöstä tiellä 3 §:ssä "Ajoneuvoluokkia koskevat nopeusrajoitukset" todetaan, että esimerkiksi N-luokan pakettiautolla suurin sallittu nopeus 80 km/t, N(1)-luokan pakettiautolla, jonka omamassa on alle 1,8 tonnia ja joka on otettu käyttöön vuoden 81 jälkeen, yllättäen 100 km/t ja edelleen N(1)-luokan pakettiautolla, jonka omamassa on alle 1,875 tonnia ja joka on otettu käyttöön vuonna 95 tai myöhemmin, 100 km/t ja sitten muilla alle 3,5 tonnin pakettiautoilla 80 km/t. Jo on aika yhtenäistää tämäkin käytäntö. On ilahduttavaa se, että tiettävästi myöskin liikenneministeriössä ollaan valmiit, näin käsittäisin, muutokseen tässä, joka tapauksessa vakavasti harkitsemaan tätä asiaa. Näkisin, että myöskin positiivinen tulos, päätös, tässä asiassa on lähellä.

Mitä matkailuautoihin tulee, niin puhutaan kyllä ihan toisen kategorian autoista. Henkilökohtaisesti pois minusta se, että vastustaisin ajonopeuden nostamista 100 kilometriin tunnissa, mutta siinä on sellaisia liikenneturvallisuustekijöitä, joita kannattaa visusti ottaa huomioon. Missä määrin matkailuauto on rakennettu sellaiselle alustalle, että ajo-ominaisuudet vastaavat ja pärjäävät 100 kilometrin tuntinopeudessa. Monta kertaa näitä rakennetaan korkeille alustoille, painopiste nousee hyvin korkealle, ne ovat maksimileveitä, huojuvia, ja sisällä saattaa olla koko perhe kulkemassa ja kirmailemassa siellä ympäri asuntovaunua. Siellä on irrallisia kattiloita ja mahdollisesti saatetaan ehkä keittää kahviakin avoliekillä. Sitä ei kukaan tiedä, mitä siellä kaikkea tehdään. Siellä lentelee pahvimukeja, kun pyydetään, että "isäntä, ota tästä ryyppy sillä aikaa, kun ajetaan, varmaan sua janottaa", ja pikkutyttö tulee näyttämään, että "kato isi, mulla on auringon kuva tässä piirretty". Siinä on sellaisia tekijöitä, joita kannattaa vakavasti ottaa huomioon silloin, kun päätetään matkailuautojen nopeuksista. Enpähän sano enempää. Talvi on erilainen myöskin matkailuautojen kohdalla ja liikenneturvallisuuden kohdalla kuin kesällä.

Edelleen olen hyvin iloinen siitä, että tämä taksamittariasia tulee nyt selkeästi esille. Käytäntö valitettavasti Helsingissäkin ja eräissä muissa kaupungeissa on ollut se, että kun ei ole saatu taksilupia, onkin hankittu joukkoliikennelupia ja niihin pantu taksamittari, joka ei ole blommattu, johon ei ole asetettu välttämättä taksapäätöksen mukaista taksalaskinta, ja sitten partioidaan hotellien ja ravintoloiden ulkopuolella ja napataan siitä asiakkaita. Asiakas kuvittelee, että tässä on taksiauto, ja hyvähän se on näyttää sitten taksamittaria, että katso nyt, tuossa on se summa, ja siinä voi olla minkälainen tahansa mielivaltainen taksa silloin käytössä. Kyllä kuluttajan turvallisuuden ja kuluttajansuojan takia päätös on oikea, se, että taksamittarit ovat pelkästään taksiautoissa.

Joukkoliikenneluvilla kulkevat liikennöitsijät puolustelevat usein sillä, että taksamittari on välttämätön myöskin, kun kunnille suoritetaan ajoja. Tässä on kuntien ja joukkoliikennelupa-autojen kesken selkeä sopimushinta, joka yleisimmin perustuu ajettuihin kilometreihin. Voi olla myöskin muita perusteita, mutta nekään eivät edellytä välttämättä taksamittarin käyttöä.

Edelleen, liikennetraktoreihin ajopiirturi, kun liikennetraktoria käytetään luvanvaraisessa tavaraliikenteessä, on oikeudenmukainen ja hyvä ja selkeä päätös lopultakin tähänkin asiaan.

Piensarjatyyppihyväksyntä laajennetaan Lex Sisulla sillä tavalla, että kotimainen kuorma-autoteollisuus saa tästä sen saman edun, mikä on tarjottu aikaisemmin muunlaisille autoille täällä ja autonvalmistajille.

Edelleen, Ajoneuvohallintokeskukselle annetaan oikeus myöntää poikkeuslupa ajoneuvoille, joiden ensirekisteröintioikeus EU:ssa tietyissä tapauksissa on vanhentunut. Se on myöskin inhimillinen ja hyvä päätös eikä millään tavalla huononna meillä liikenneturvallisuutta.

Mönkijäpäätös on erinomainen, lopultakin, se että voidaan edes ylittää tietä ja siltaa. Mönkijät monta kertaa ovat erittäin hyvässä, arvokkaassa käytössä metsäalueilla ja luonnossa, jossa ennen on liikennöity raskaalla traktorilla, joka on jättänyt paljon pahempaa jälkeä luontoon. Se, että näillä voidaan myöskin, niin kuin ed. Vistbacka täällä lausui toivomuksen, maaston huomioiden ajaa edes hiukan matkaa tietä pitkin — tämä on minun toivomukseni — koska, kun niissä on perävaunu ja mahdollisesti perävaunussa hirvenruho ja jos silloin pitää väkisin tien yli poiketa suoraan ja vastassa on korkeaa penkkaa, niin kyllä siinä on vakava vaara, että ensin kippaa perävaunu ja sen jälkeen koko härveli. Siinä, aivan niin kuin ed. Vistbacka totesi, hyvä on käyttää sitä tervettä maalaisjärkeä.

Yhtä kaikki tässä paljon asioita on jäänyt vaille huomiota:

Moottoripyörien vuosikatsastusasia jäi auki.

Mustien museoautokilpien käytön mahdollinen rajaus: Siihen olisi kannattanut ottaa jonkunlainen kanta liikennevaliokunnassa selvyyden vuoksi.

Romuautojen vastaanotto-oikeuteen liittyy tiettyjä ongelmia.

Katsastajien käyttö vahinkotarkastuksissa jäi auki.

Tienvarsikatsastusten kustannusjako ja edelleen siinä kohtuuttoman haitan määrittely ja tiettyjä muita yksityiskohtia jäävät nyt asetustasolla ilmeisesti pohdittaviksi.

Edelleen, tuoteturvallisuuden valvontavastuu.

Edelleen, valomääräykset, jotka meillä noudattavat EU-direktiiveja, jotka eivät ole ihan ajan tasalla ja paikallaan täällä meidän erittäin vaikeissa ajo-olosuhteissamme.

Hinattavan auton leveys, joka tällä hetkellä on aika omituinen tilanne: 2,60 leveää saa hinata esimerkiksi nelivetomaasturilla, mutta jos leveys ylittää 2,60, pitää olla kuorma-auto hinaamassa. Tämä aiheuttaa suuria vaikeuksia esimerkiksi venehuoltamoille sun muille tällaisille veneenomistajille, joiden laite jotain lyhyttä siirtoa varten on yli 2,60 leveä. Sille pitäisi saada erivapaus, ja tiettävästi liikenneministeriö ei enää myönnä näitä erivapauksia. On hankittava sitten jostain kuorma-auto vetämään. Jokainen voi kysyä, onko liikenneturvallisuus sillä sitten parempi vai huonompi.

Moottoripyörävero tai moottoripyörien vapauttaminen autoverosta: Olisi ollut hyvä asia tässä ainakin eduskunnan ilmaista tahtonsa, käsityksensä.

Samoin se, että on kahdeksan eri rakenne-enimmäisnopeusluokkaa. Meillä on ajoneuvoja tien päällä, joilla on suurimpana sallittuna rakennenopeutena 20 kilometriä tunnissa; on toisia, joilla on 25 kilometriä tunnissa; 40 on yksi raja; 45 on yksi raja; 50 on yksi raja; 60 on yksi raja; 80, 100 on raja. Kyllä tätäkin olisi kelvannut pikkuisen virtaviivaistaa ja yksinkertaistaa.

Mutta kaiken kaikkiaan tuli tehtyä hyvä työ liikennevaliokunnan parissa. Edelleen sanon, että aika ylpeä pitää liikennevaliokunnan olla selviytymisestä tästä paketista, joka oli kohtuuttoman suuri, kohtuuttoman pienellä työajalla valmistettuna.

Kulttuuriministeri Kaarina Dromberg

Arvoisa puhemies! Haluaisin puuttua matkailuautokysymykseen, niiden nopeuteen. Itse olen ollut karavaanari viitisen vuotta ja matkailuautolla liikkunut. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tuo 100 kilometrin tuntinopeus olisi oikea, kun ajatellaan liikenteen sujuvuutta Suomessa. Taitaa olla ainoastaan Albaniassa, jossa on samanlainen säännös kuin Suomessa. Ruotsissa se on 100 kilometriä, Euroopan maanteillä ja moottoriteillä se on rajaton, jos siellä ei ole muulla toiminnalla tätä rajattu. Nyt kun ed. Bremer puhui, että sieltä tippuu kattiloita ja patoja ja kaikkea, niin sanon, että kyllä tänä päivänä matkailuauton kuljettajat ja kuljetettavat ovat hyvin vastuuntuntoisia. Katsoisin, että meillä alkavat olla tietkin siinä kunnossa, että tämä 100 kilometrin tuntinopeus on oikea myöskin matkailuautoille. Kyllähän kaikenlaisia uhkakuvia voi myöskin täällä luoda meille, jos halutaan. Mutta todellakin toivon, että liikenne- ja viestintäministeriö ottaa vakavasti tämän vastaan, että 100 kilometri per tunti olisi tuo nopeus.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tässä ihan ilolla kuuntelin, kun on vähän huolestuttanut tuo piirturin käyttö liikennetraktorissa, että siinä otetaan huomioon, missä sitä käytetään, koska ongelmanahan on varmasti se, että jos sinne piirturit laitettaisiin, vaikka se olisi maa- ja metsätalouskäytössä, niin silloin se ei kyllä puolla paikkaansa, koska sinnekin varmaan ostetaan näitä traktoreita vetovehkeiksi monesti. On hyvä, että siellä on selkeästi rajattu se.

Sitten ajoneuvolain ja muiden osalta kehottaisin kyllä, että niitä mietitään asetuksillakin, kun tuolla haja-asutusalueilla joskus tulee tämmöistä vähäistä käyttöä esimerkiksi traktoreilla kauppaliikkeille, kun ne siirtävät tavaraa — ei kannata kenenkään kuorma-autoa pitää sitä varten, vaan traktorilla siirtävät sitä, ostopalveluna sitä tekevät — että sinne ei laitettaisi sellaisia rajoituksia, etteikö jatkossakin niitä voitaisi käyttää, koska se ei kyllä kilpaile millään tavalla kuorma-auton käyttöä vastaan. Ne eivät ole vastakkain, vaan ne täydentävät toinen toisiaan. Näyttää, että joskus tulee näitä tulkintaongelmia vähäisen, ja toivoisi, että käytettäisiin sitä niin sanottua maalaisjärkeä, miten näitä asioita hoidetaan, että ei vaikeuteta eikä vahingoiteta niiden ihmisten elämää, jotka muutenkin asuvat harvaanasutulla seudulla.

Erkki  Kanerva  /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä ed. Ahon viimeksi esille ottama asia ratkottiin silloin, kun tavaraliikennelaki säädettiin, mutta halusin havainnollistaa tätä kevytnelipyöräasiaa seuraavalla esimerkillä: Ostin vanhan Valko-Venäjällä valmistetun ilmajäähdytteisen Belarus-traktorin, joka oli ollut käytössä vanhuspariskunnalla, joka joutui laitoshoitoon. Olivat monta vuotta kulkeneet sillä kaupassa. Sillä ei ollut mitään muuta käyttöä, mutta piti ajaa traktorilla, kun eivät rahat eikä ajokortti riittäneet nelipyörään.