Kauko Juhantalo /kesk(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Tämä asia, joka on pitkään ollut meillä esillä, on herättänyt tietenkin hyvin paljon mielenkiintoa, ja aivan juuri, viitaten oikeastaan puhemiehen aloitukseen, myös informaatio on ollut hivenen epätäsmällistä. Koska toivottavasti tällä keskustelulla on paljon seuraajia, niin haluan juuri sanoa, että tämän selonteon elämä tässä vaiheessa on valiokunnan mietintö. Se ei ole, poiketen erään keskeisen lehden ja tämän päivän radio-ohjelmastakin, hallituksen esitys. Hallituksen esitys muuttuu eduskunnassa valiokuntakäsittelyn jälkeen mietinnöksi, ja nyt me keskustelemme tämän mietinnön pohjalta.

Samoin haluan aivan tämän puheenvuoron alussa sanoa — meillä oli eilenkin hyvinkin voimakkaita lehtiartikkeleita — menettelytavoista, joita tämän hallituksen esityksen ja mietinnön työn aikana on ollut. Haluan ehdottomasti torjua sen, että tasavallan presidentti olisi puuttunut puolustusvaliokunnan tapaamisessa — toisista en tiedä, vaikka olen varajäsen, koska en siellä ollut — millään tavoilla ohjaavasti saati komentavasti siihen työhön ja sen sisältöön, joka täällä on meillä tänään esillä. Tämä perustuu hallituksen esitykseen, tämä perustuu 120 kuultuun asiantuntijamielipiteeseen ja lausuntovaliokuntien lausuntoihin. Sen jälkeen olemme itsenäisesti ja oikein hallitusrintamaa ja hallituksen työtä tukien, jossa silloin on myös tasavallan presidentti ollut tiiviisti mukana, tehneet oman mietintömme.

Haluan ensin, koska valiokunnan puheenjohtajahan ei henkilökohtaisia mielipiteitään kovin paljon voi esittää tässä vaiheessa, vaan myöhemmin keskustelussa, selvittää, miten työmme on edennyt, miten se on käytännössä toiminut.

Haluan antaa lämpimän kiitoksen kaikille valiokunnan jäsenille. Me olemme, opposition pienryhmät mukaan ottaen, asiantuntemuksella, jota heillä on runsaasti, ja asiallisesti toimineet siten, että mietintö on saatu aikaiseksi. Erityisesti haluan korostaa oppositioryhmä kokoomuksen toimintaa meidän valiokunnassamme. Sittenkin muutamaa pientä näkemyseroa lukuun ottamatta äänestyksillä me olemme löytäneet hyvin samantapaisen linjan. He ovat olleet maamme etua puolustavalla tavalla tukemassa mietinnön tekoa. Toivottavasti tällä lyhyellä kiitoksella voin tukea heidän nyt jo vähän harmillista asemaansa omassa ryhmässään.

Tämän työn seuraava keskeinen periaate on se, kuten sanoin, että asiallisesti halusimme tukea hallituksen linjaa. Me emme ole halunneet tehdä keinotekoista, saati sitten jotain meille syntyneiden uusien oivallusten aiheuttamaa kritiikkiä ketään kohtaan, vaan olemme pysyneet niissä asioissa, jotka koemme oikeiksi sekä tässä alkupuolen turvallisuusympäristön ja muissa rakenteissa että sitten niissä, jotka ovat tietysti meille läheisiä, turvallisuusympäristöömme pohjautuvan kotimaisen puolustuksen järjestämisessä. Tämä viittaa siihen, että puolustusselonteko on oikeastaan jakaantunut kahteen osaan, niin myös meidän mietintömme. Siinähän on ensin laaja selvitys turvallisuus- ja puolustuspolitiikan peruslinjasta maassamme, ja siinä maan itsenäisyyden ja yhteiskunnallisten perusarvojen ja kansalaisten turvallisuuden ja yhteiskunnan demokraattisten perusarvojen turvaaminen ovat keskeisellä sijalla ja kansalaisten kaikinpuolinen turvaaminen ja hyvinvoinnin edistäminen. Tähän perustuu sitten se, mitä on haluttu sanoa, että puolustusvaliokunta haluaa katsoa vain pyssyjen kautta kaikkia asioita. Me olemme käyneet huolella läpi meidän toimintaympäristömme, meidän turvallisuusympäristömme ja sen jälkeen tietenkin olemme tulleet tähän toiseen osaan, jossa juuri edellä oleva on perustana ja jossa on kansallinen puolustus, yhteiskunnan toimivuus ja johdonmukainen ulkopolitiikka sekä vahva kansainvälinen asema ja Suomen aktiivinen toiminta nyt erityisesti EU:n jäsenenä. Me haluamme todeta täsmällisesti, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton. Me katsomme, että sotilasliitto on Nato, joka maailmassa on, me emme ole sen jäsen. Me olemme tosin parlamenttien edustajien kautta assosioituneina Naton parlamentaarikoissa, mutta emme ole sotilaallisesti liittoutuneet. Me olemme kiinnittäneet erityisen painon siviilikriisinhallinnan osalta ja olemme käyneet sen huolellisesti läpi. Meillä on siellä ponsissa mukana nimenomaan, että valtioneuvosto laatii asiasta erillisen selvityksen. Se on hyvin tärkeä osa meidän maamme puolustautumista ja niitä edellä olevia keskeisiä prinsiippejä ja periaatteita, joihin tämä työ on perustunut.

Kuten sanoin, toimintaympäristöselvityksissä hyvin tärkeätä on tietenkin, että katsotaan, missä me olemme. Suomen asema on tietysti maantieteellisesti selvä. Olemme perehtyneet käymällä keskeisesti tärkeissä naapurimaissamme. Olemme tavanneet sekä Ruotsin, Eestin että Venäjän vastaavat hallintoelimet. Me olemme perehtyneet todella hyvin Ruotsinkin juuri sattumalta samanaikaiseen selontekomenettelyyn. Hallitus sattui jättämään samana päivänäkin selontekonsa riksdagenissa, kun meillä täällä Suomessa tämä työ alkoi.

Tiedämme, että Ruotsissa oleva toimintaympäristö analysoidaan vielä enemmän sellaista pysyvää turvallisuutta ajatellen tai siihen perustuen, että Ruotsilla ei ole ainakaan kymmeneen vuoteen mitään sotilaallista uhkaa. He ajavat hyvin vahvasti alas omat puolustusvoimansa, vähentävät rankasti miehistöä ja pyrkivät pääsääntöisesti käyttämään nämä varat kansainväliseen kriisinhallintaan. Tavoite on korkea, tietenkin sisäinen jännite on siellä kova, mutta ratkaisuun on päästy, sisältää yli kymmenen varuskunnan lopettamisen jne. Tämä on meidän toisella puolellamme oleva tilanne.

Eesti on liittynyt Natoon, Baltian maat ovat liittyneet Natoon. Se heijastuu Itämerellä olevaan turvallisuustilanteeseen. Olemme todenneet, että nämä ovat vahvistaneet myöskin Suomen turvallisuusrakennetta, kokonaisuudessaan tämä on tullut selväksi. Toisaalta me tiedämme, että Baltian maiden liittyminen Naton jäseniksi on aiheuttanut ärtymystä Venäjällä. Me täällä esitämmekin, että me toivomme, että löytyvät mahdollisimman nopeasti sopuisat, oikeat toimintasuhteet heidän välilleen. Tämä on kuitenkin nykypäivää ja todellisuutta.

Venäjän tilannetta olemme analysoineet mahdollisimman tarkoin. Kuten sanoin, se kontrastipinta, mikä on Venäjän arvostelussa, perustuu myös siihen, että valiokunta vieraili luonnollisesti myös transatlanttisesti sekä Pentagonissa että ulkoministeriössä. Olemme saaneet suoraa silmästä silmään olevaa informaatiota. Venäjän sotilaallinen tilanne, tämä kaikki yhdessä on tehnyt meille sellaisen päätelmän, että ei Suomellakaan ole sodan uhkaa. Mutta Suomi rakentaa joka tapauksessa perinteensä mukaisesti meille parhaiten sopivan puolustusjärjestelmän, joka perustuu yleiseen asevelvollisuuteen, alueelliseen maanpuolustukseen ja hyvin toimivaan reserviin. Me supistamme sodan ajan joukkojen määrää ja sitten tulemme meidän Puolustusvoimain erinomaisen hyvän asiantuntemuksen informoimina varmasti sillä toimeen.

Venäjän puolustusvoimat rappeutuivat itsenäisyyden alkaessa, mutta tämän vuosituhannen alusta lähtien siellä on määrätietoisesti lisätty määrärahoja erittäin runsaastikin joka vuosi. Venäjä pyrkii kohentamaan, palkka-armeijaa hyväksi käyttäen saamaan uudelleen, me toteamme siellä, vahvistamaan entisen asemansa erityisesti Ivy-alueella. Venäjän puolustusvoimien runkona ovat ydinaseet. Tämän hetken selvityksen mukaan heillä on vielä 8 000 ohjusta. Sehän on sellainen määrä — onhan niitä nyt muillakin — että jos niitä minne hyvänsä lähetetään, sehän läpäisee minkä hyvänsä torjuntakyvyn. Venäjä on sitoutunut hyvin kansainvälisiin sopimuksiin, ja ohjusten määrää johdonmukaisesti vähennetään 2 000:een. Joka tapauksessa se on strategisesti vahva ydinasevalta meidän vieressämme. Emme tietenkään nyt sano, että sen takia varustaudumme, me varustaudumme siksi, että se on Suomen perinne. Meillä täytyy olla vahvat Puolustusvoimat tämän kaiken muun, siviilikriisinhallinnan, ympäristön monipuolisen valvomisen vuoksi. Me tiedämme, että täällä varmasti tulevat monella tavalla vielä esiin terrorismi, taudit jne. Ne ovat sitä nykypäivän uutta uhkatekijämaailmaa, johon joudumme varautumaan erittäin hyvin.

Kun ajatellaan, millä tavalla me kirjoitamme mietinnön suhteessa Venäjään, meidän täytyy samalla ajatella, miten me kirjoitamme mietinnön suhteessa Yhdysvaltoihin, sen transatlanttisiin suhteisiin. (Ed. Jaakonsaari: Todella väärä lähtökohta!) Me tuumimme asiaa siten, että on kaksi keskeistä napaa, joten meillä ei ole syytä hieroa riitaa kummankaan navan kanssa. Venäjä on meidän naapurimme, ja jokaiseen naapuriin järkevä ihminen ja perhe suhtautuu kunnioituksella. Ei ole mitään syytä olla kunnioittamatta sellaista hyvää naapuria, johon meidän kaupankäyntimme kasvaa enemmän kuin mihinkään muuhun. (Välihuutoja) — Minä en osaa meidän puolueemme liturgiaa ulkoa ollenkaan ja puhun aivan ilman liturgioita. — Mutta on syytä siihen, että me olemme Naton kumppanuusohjelmissa mukana, Yhdysvallat on keskeinen Nato-maa. Me haluamme pitää myös bilateraaliset suhteet erinomaisen hyvinä molempiin, ja molemmat asiat ovat Suomen etu. Olemme tulleet asiantuntijakuulemisissa tähän tulokseen vääjäämättä.

Mietintöön kuuluu yksi uusi asia. Se on vapaaehtoinen maanpuolustus, kuten tiedämme, joka helposti herkistää väärinymmärrettynä poliittisia vanhoja tuntoja. Me olemme ne menneet hyvin huolella ja avoimesti läpi ja olemme todenneet, että tämä on oikea järjestelmä, vapaaehtoisten maakuntajoukkojen perustaminen. Vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukeminen on oikeata suomalaisuutta. Meillä on aktiivisia ihmisiä, jotka eivät ole hurahtaneet sellaiseen väärään maanpuolustustahtoon vaan haluavat tehdä hyödyllistä työtä maanpuolustusjärjestöissä. Kun tämä organisoidaan osaksi Puolustusvoimia, aseet pidetään varuskunnissa, järjestelmä toimii nykyaikaisen Puolustusvoimien koulutuksen tavoin, me saamme sellaisen organisoidun järjestelmän tukemaan meidän alueellista puolustustamme, joka ei tule millään tavalla loukkaamaan meidän pelastusjärjestelmiämme, ei meidän terveysjärjestelmäämme, vaan on varuillaan siellä, jos jossain tarvitaan sitä joukkoa, johon nyt käytetään varusmiehiä. On parempi, että siihen käytetään kriisivalmiudessa ja vapaaehtoistyössä, viranomaisapujärjestelmissä hyvin koulutettua varttunutta joukkoa.

Erityisesti mainitsemme, että me haluamme, että naisten osuutta tässä vahvistetaan, koska siitä ei ole lainsäädäntöä. Tämä lainsäädäntö täytyy saada järjestetyksi. Valitettavasti kukaan meistäkään ei ole keksinyt parempaa sanaa kuin ei-asevelvollisten naisten huomioiminen. Keksikää joku täällä puhujakorokkeella, meillä on tässä hyvin aikaa. Sillähän tarkoitetaan vain niitä naisia, jotka eivät ole halunneet suorittaa asevelvollisuutta.

Tällä hetkellä meillä asevelvollisuuden suorittaa runsaat 80 prosenttia nuorukaisista ja noin 400—500 nuorta naista. Me teemme parhaamme, että tämä määrä pysyy jatkossakin samanlaisena, koska se heijastuu tulevaisuuteen, jos siinä tapahtuu radikaaleja muutoksia. Naisten asevelvollisuuden suorittamisesta on pelkkää hyvää sanottavaa. Ei minkäänlaista kielteistä kuulu mistään.

Tämä johtaa helposti erilliseen kohtaan, Puolustusvoimien rakennemuutokseen. Me olemme kunnioittaneet kehyksiä, ja eduskunnan tahto on ollut, että kehyksistä pidetään kiinni. Emme ruikuta siellä niin sanotusti rahaa lisää. Me toteamme vain, että seuraavan selonteon yhteydessä joudumme arvioimaan rahojen riittävyyttä. Mutta kun tämä kehysajattelu on kunniassa ja samanaikaisesti 2000-luvulla, vuodesta 2013 lähtien, meidän asevelvollistemme määrä supistuu, matemaattisesti tämä johtaa meidän rakenteidemme uudistamiseen ja korjaamiseen. Se on matemaattinen totuus. Poliittinen asia on sitten, miten me tämän teemme.

Näiden tosiasioiden pohjalta meidän asiantuntijamme esittävät, että varuskuntalaitosta tulee supistaa, kouluttajien määrää tulisi vähentää. Onhan se tietysti loogista. Meidän asiantuntijoidemme pitäisi ilmaista heti, jos tähän mennään. Toinen on se, että jos siihen mennään, niin kuin ministerikin viimeksi viikonvaihteessa sanoi, selvitetään asiaa vielä tämän Rädyn selvityksen jälkeen. Jos joudumme menemään näihin vähennyksiin, se koskisi vain kahta varuskuntaa ja tämä asia, päätös tuotaisiin myös valtioneuvoston ja eduskunnan kautta käsiteltäväksi. Jos sitten enemmän tarvitaan myöhemmin, se olisi vuonna 2008 selonteon yhteydessä. Sanon siis, että me olemme noudattaneet tässä asiantuntijoilta tullutta matemaattista ja kehitystietoa. Sitten me poliitikot yhdessä ratkaisemme näissä puitteissa, mitä tehdään. Se on tosiasia, että hyvin suuri pakko tähän päin olisi mennä. Mitään listoja ei ole olemassa, on erilaisia huuhaalistoja ja tämän laatuisia liikkeellä, mutta olemme vakuuttuneita, että sen työn pohjalta vasta, mitä prikaatinkenraali Räty tekee, tämä keskustelu lähtee asiallisesti käyntiin.

Tähän selontekoon on liittynyt muutamia julkisuudessa olevia aktiivisia kysymyksiä — tietenkin tämä Nato-kysymys. Me olemme tässä asiassa poiketen eräistä lausuntovaliokuntien kannanotoista pysytelleet hallituksen esityksen takana ja katsomme, että liittyminen Natoon on mahdollisuus. Me pidämme sitä laveampana, ja tämä toinen asia voisi antaa vähän yksipuolisemman mielialan.

Ottawan sopimus. Suomi on vuonna 97 tehnyt päätöksen, joka on kiertänyt eduskunnan kautta, ulkoasiainvaliokunnan kautta, joka ei ole sitä käsitellyt, mutta siihen on tullut konkludenttinen sopimus Suomelta. Me olemme vuonna 2001 täällä eduskunnassa hyväksyneet selonteossa tämän asian. Tilanne on sellainen etenkin, kun kuulimme parhailta asiantuntijoilta korvaavista järjestelmistä, että kyllä Suomen sotilaallinen puolustuskyky paranee, kun nämä vaihdetaan. Se on tietysti tunneperäinen asia. Henkilökohtaisesti itsekin pitkään olin sitä mieltä, että ei kiiruhdeta. Mutta nyt olemme voineet ratkaista asian siten, että siihen on varattu omat rahat, meillä on aikaa kehitystyöhön ja miinoista luovutaan vuonna 2016. On hyvin vaikea kiemurrella, kun me olemme sopimukseen menneet, siitä ulos. Tiedämme, että ryhmissä tämä on aiheuttanut ja aiheuttaa vähän päänvaivaa.

Lopuksi: Olemme vielä kiinnittäneet huomiota myös Suomen puolustusmateriaaliteollisuuden tilaan. Puuttumatta nyt näihin epäonnisiin viime vaiheisiin (Puhemies koputtaa) valiokunta katsoo, että meidän puolustusmateriaaliteollisuutemme tulevaisuutta on turvattava ja sen toimintakykyä on ylläpidettävä, kun me olemme liittyneet Euroopan puolustusviraston toimintaan. Silloin meillä pitää olla hartioita, leveyttä ja ammattitaitoa, että me pärjäämme siellä kansainvälisten markkinoiden erittäin kovassa kilpailussa, kun puhutaan aseteollisuudesta.

Selontekomenettely on saanut meidän kaikkien hyväksynnän. Me toivomme, että te kansanedustajat muutkin olisitte sitä mieltä, että tätä on syytä jatkaa. Puolustusvoimain johto katsoo, että nelivuotiskausi on erinomaisen hyvä. Se antaa juuri riittävän pitkän selkänojan, ja sinä aikana pystytään tekemään kehitystyötä. On syytä, että meidän johtavat kenraalimme sun muut välillä vähän harjoittelevat muitakin asioita kuin papereita täyttävät. (Puhemies koputtaa) Tähän liittyy välttämättä parlamentaarinen esivalmistelu, niin kuin se on tälläkin hetkellä ollut.

Lopuksi sanoisin, että työtämme on häirinnyt tietysti kiistely siitä, mikä valiokunta on oikea tekemään tällaisia asioita. Minä katsoisin Ruotsin-malliin, että tämä painottui niin selkeästi niihin asioihin, että lopetettaisiin tulevaisuudessa turha riitely. Tiedetään, että se on puolustusvaliokunnan työ, ja yhteistyössä hoidetaan tämä asia. Kun meillä on riittävästi muutoinkin täällä riitelemistä, niin miksi me keinotekoisesti itsellemme tällaisia asioita loisimme?

Mietintöön sisältyy viisi vastalausetta, jotka pääasiallisesti ovat yksityiskohtiin meneviä. Vasemmistoliiton vastalause on monipuolisempi.

Liisa Jaakonsaari /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Parlamentaarinen valvontahan tarkoittaa sitä, että kansanedustajien ja valiokuntien päätehtävä, itse asiassa velvollisuus, on arvioida hallituksen toimintaa. Suomen eduskunnallahan on erittäin vahva ote Euroopan unionin asioissa, ja nyt laajemmin myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Uuden perustuslain myötä myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiat ovat eduskunnan asialistalla parlamentaarisessa valvonnassa, ja tämä on oikein. Vahvojen enemmistöhallitusten aikana valiokuntien ja sen jäsenten vastuu korostuu erityisesti; mikään ei saisi olla läpihuutojuttu, niin kuin ei ole ollutkaan. Näin on tapahtunut myös tätä selontekoa käsiteltäessä, ja on erittäin hyvä asia, että useat valiokunnat ovat käyneet tämän huolellisesti läpi.

Olen huomannut, että jotkut ovat huolestuneet ulkoasiainvaliokunnan lausunnon kriittisyydestä. Mielestäni huolestuttavaa tämän parlamentaarisen valvonnan suhteen on vain se, että kriittisyyttä pidetään huolestuttavana. Turvallisuuspoliittinen konsensus syntyy vain kriittisen keskustelun kautta, ei rauhoittelemisen tai peittelemisen kautta, vain kriittisen keskustelun kautta. Tästä hyvänä esimerkkinä oli ed. Ranta-Muotion johtama seurantaryhmä, jossa rakennettiin parlamentaarinen silta tämän hallituksen selonteon ja eduskunnan välille.

Miten sitten ulkoasiainvaliokunnan lausunto eroaa puolustusvaliokunnan mietinnöstä? Ensinnäkin: Ulkoasiainvaliokunnassa pidettiin yksimielisesti selontekoa raskaana ja sen uudistamista tarpeellisena, erityisesti tänä päivänä, jolloin Euroopan unionin puolustuspolitiikka, ulkopolitiikka, kehittyy erittäin nopeasti ja muutenkin maailma muuttuu nopeasti. Miksi naulata omat jalat maahan aina vuoteen 2008 saakka, kun todella kaikki muuttuminen on pysyvää? Puolustusvaliokunta sen sijaan piti selontekomenettelyä puolestaan, niin kuin mietinnössä sanotaan, erittäin tarpeellisena ja perustelee sitä ymmärrettävästi Puolustusvoimien tarpeella. Se on hyvä, niin kuin valiokunnan puheenjohtaja äsken vetosi kenraaleihin ja armeijan henkilökuntaan. Mutta eikö tässä, ed. Juhantalo, olla nyt palaamassa vähän vanhaan, kun pääpaino johtopäätöksissä on siirtymässä Puolustusvoimiin? Minusta tässä on tämä valuvika, johon tämä valiokuntakäsittely sitten ikään kuin teki vielä megavaikutuksen.

Arvoisa puhemies! Uudet turvallisuusuhkat, keskinäisriippuvuus ja Euroopan unionin nopea kehitys vaativat uuden näkökulman ja toimintatapojen tarkastusta, ja on totta tietenkin se, että selonteossa on haettu erittäin kunnianhimoisesti tätä uutta näkökulmaa. Ulkoasiainvaliokunta esitti kuitenkin, että hallituksen tulisi laatia strategisempi asiakirja, jossa juuri näitten turvallisuusuhkien kokonaisuus, Suomen prioriteetit ja Suomen toimintalinjaus voitaisiin nostaa selkeästi esille. Nyt nämä esitetään selkeästi vain Puolustusvoimia koskevilta osilta, selkeästi ja yksityiskohtaisesti. Strateginen tarkastelu myös ulkoisen toiminnan osalta — tämä on se ulkoasiainvaliokunnan pointti — tekisi tilaa laajemman turvallisuuden huomioon ottamiseksi myös johtopäätöksissä ja käytännön toimissa. Nykyisellä järjestelmällä painottuvat puolustuksen aspektit — en väheksy sitä ollenkaan, se on erittäin tärkeää.

Selonteon sisällön osalta ulkoasiainvaliokunta nosti esille niitä puutteita parlamentaarisen valvonnan hengessä, joita valiokunta asiantuntijakuulemisessa ja sisäisissä keskusteluissa huomasi ja joita pidettiin tärkeinä, ja niistä kaikkein keskeisin on laajan turvallisuuden merkityksen hahmottaminen ja toimeenpanon puutteellisuus. Suomi on haavoittuvaisempi kuin koskaan ennen, ja uusien uhkien todellisuus on myös meillä totta. Valiokunta vaatii kansallisen valmistautumisen ja viranomaiskäytännön uudelleenarviointia. Tässä on edetty jo, mutta ihan käsitteitä myöten on hyvä miettiä, mitä tämä uusi maailma edellyttää. Esimerkiksi käsite maanpuolustus ei ilmennä enää näitä turvallisuuden uusia ulottuvuuksia.

Valiokunta kiinnitti myös huomiota kehitys- ja ihmisoikeuskysymyksiin osana turvallisuusstrategiaa. Selonteossa todetaan aivan oikein, että Suomen turvallisuuden puolustus alkaa kaukana rajojemme ulkopuolella. Suomen turvallisuus alkaa kaukana rajojemme ulkopuolella, tämä on selonteon pääpointti. Valiokunta esittikin, että juuri tästä ympäristömuutoksesta on aika vetää johdonmukainen toimintalinjaus ja vahvistaa Suomen ulkoista toimintaa. Valitettavasti puolustusvaliokunta ei ottanut tätä keskeistä esitystä mietinnössään huomioon. Toinen tähän liittyvä lausuma siviilikriisinhallinnan vahvistamisesta on otettu huomioon, ja se on hyvä. Siitä mainitsi valiokunnan puheenjohtaja Juhantalo, mutta jostain syystä tässäkään ei selvityksen pyytämistä pidetty kuitenkaan kiireellisenä, vaikka tosiasiassa näillä toimenpiteillä on enemmän kuin kiire.

Entä sitten liittoutumattomuus ja Nato-kannat? Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen, SDP:n puheenjohtaja, totesi Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokouksessa viime toukokuussa seuraavasti: "Suomessa kuvitellaan yhä, että me voimme pysyä omana erikoistapauksena, ikään kuin eduiltaan erilaisena, kansainvälisiä velvoitteita valikoivana maana. Tämän ajattelun kattokäsite on liittoutumattomuus." Erittäin hyvin sanottu. Ketä me muuten yritämme vakuuttaa liittoutumattomuudella? Kuka sitä meiltä kysyy?

Pääministeri Vanhanen totesi Oulun puheessaan — erittäin hyvä puhe ja erittäin hyvä puheenpitopaikka — että liittoutumattomuus ei ole enää doktriini. Se on aivan hyvin sanottu ja erittäin avaavaa, ja muutenkin oli hieno puhe. Ihmettelen vaan, miksi eivät pääministeri ja muut ministerit täällä eduskunnassa käytä koskaan näitä tärkeitä puheenvuoroja, eduskunnanhan pitää olla se arvokkaimman keskustelun foorumi. (Hälinää) Mutta erittäin hyvä oli tämä puhe. Minusta juuri tämä, että liittoutumattomuus ei ole doktriini, on se avainasia. Turvallisuuspolitiikassa on vastattava todellisiin haasteisiin eikä menneisiin haasteisiin. (Ed. Elo: Mitkä ne todelliset haasteet ovat?)

Jos me arvioimme, että uhkaa ei ole lähialueilla, ed. Elo, niin kuin tämä selonteko lähtee siitä, niin miksi tästä ei vedetä sitten johtopäätöksiä? Vedetään toisenlaiset johtopäätökset kuin tämän selonteon vastakohta on. Minusta, jos me arvioimme todellakin, että uhkaa ei ole lähialueilla vaan globaaleissa haasteissa, on siitä ennen pitkää vedettävä johtopäätökset ja silloin on kysyttävä, millä välineillä me voimme käsitellä globaaleja uhkakuvia, ratkaista niitä kriisejä, joiden kärjistyminen voi kenties dramaattisesti vaikuttaa myös meidän elämäämme. Selonteossa tähän on vastattu esimerkiksi niin, että nyt on selvästi prioriteettina sitoutuminen Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. (Ed. Elo: Ekö se riitä?) — Se riittää. — Kaikki ulkoasiainvaliokunnan lausunnon lukeneet — en tiedä, onko ed. Elo näin tehnyt — ovat voineet todeta sen, että tässä lausunnossa yhdistettiin hallituksen ja parlamentaarisen seurantaryhmän kannat liittoutumattomuudesta, niin että niiden välillä ei enää nostettaisi turhanaikaista eroa. Sanahelinän — tämä on hyvin jouluinen sana — sijasta on nyt todellakin syytä todeta se, että Suomi ei ole Naton jäsen, mutta Suomi on EU:n jäsenenä osa yhä tiivistyvää turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Euroopan unioni ei ole sotilasliitto, mutta sillä on sotilasliiton piirteitä. Tällä tavalla minusta tämä määritelmä voisi liittyä.

Entäs sitten tämä Nato? Nato on Suomen turvallisuuspolitiikassa jonkinlainen salarakas. (Naurua) Suhde on erittäin tiivis ja syvä, mutta siitä on sopimatonta puhua avoimesti. Vaikka emme haluaisikaan Naton jäseneksi — niin kuin emme halua, kukaan ei ole sitä esittänyt — on syytä hallituksen niin kuin eduskunnan, niin kuin nyt on tehtykin, puolesta ilmaista asiat sekä Naton että Yhdysvaltojen suhteen selkeän positiivisesti ja iloisella mielellä, aivan niin kuin tasavallan presidentti Tarja Halonen on viime aikoina monissa puheissaan tehnyt.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin merkitys Suomen turvallisuuden vahvistamiselle on yhä keskeisempää. Valiokunnan mielestä tähän sisältyi meidän lausunnossamme myös pientä kritiikkiä. Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vaikutusta unionin luonteeseen olisi selonteossa voinut ja pitänyt arvioida pikkuisen syvällisemmin. Euroopan unionin uskottavuus on globaalisti vahvistunut, ja Suomen kannalta tämä on erittäin hyvä asia. Suomi onkin ollut, toisin kuin jotenkin julkisesta keskustelusta voisi päätellä, johdonmukaisesti vahvistamassa Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Vastuun kantaminen turvallisuudesta kansainvälisesti tapahtuu myös niin, että tuemme transatlanttisia suhteita, osallistumme siviilikriisinhallintaan ja nopean toimintakyvyn vahvistamiseen taisteluosastojen kautta. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että eduskunnan päätäntävallan säilyttämisestä myös taisteluosastoja koskevassa päätöksenteossa pidetään kiinni.

Puhemies! Valiokunta käsitteli Venäjää suhteellisen laajasti niin mahdollisuus- kuin uhkanäkökulmasta. Tämä siksi, että Venäjän kehityksellä on Suomen ja Euroopan turvallisuudelle suuri merkitys. Minusta ei, ed. Juhantalo, todellakaan voi ajatella niin, että me jotenkin käsittelisimme mittatikulla mitaten samalla tavalla Yhdysvaltoja — moraalisella ja eettisellä mittatikulla tietenkin — mutta totta kai Venäjän kehitys vaikuttaa Suomen ja Euroopan turvallisuuteen erittäin ratkaisevasti. Minusta tämä on normaalia tilanneanalyysiä ja kuuluu eduskunnan valiokunnan rooliin. (Ed. Elo: Entä Yhdysvaltojen merkitys Euroopalle?) Tähän Venäjän-analyysiin ei puolustusvaliokunta ed. Juhantalon mainitsemasta syystä valitettavasti yhtynyt. Minä ymmärrän tämän varovaisuusperiaatteen, ja on aivan oikein, että tasavallan presidentti, hallituskin, on erittäin varovainen näissä arvioissa, mutta mahdollisimman syvällinen ja totuudenmukainen tilannearvio myös Venäjän suhteen on tarpeen. Minusta eduskunnan valiokunnat ja parlamentti ovat oikea paikka tätä työtä tekemään. Tämä on välttämätöntä niin tämän päivän johtopäätöksiä, tulevia johtopäätöksiä kuin historiankirjoitustakin varten.

Olavi Ala-Nissilä /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta keskittyi turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta antamassaan lausunnossa ennen muuta sotilaallisen puolustuksen voimavaroihin. Käsittelimme lausuntomme koko valiokunnassa ja ed. Lindqvistin hyvin johtamassa turvallisuus- ja puolustusjaostossa. Aivan ensimmäiseksi kiinnitimme huomiota siihen, että tämänkertainen selonteko ei kahdesta aiemmasta selonteosta poiketen sisältänyt rahoituskehyksiä. Vuosien 2005—2008 osalta viitattiin näitä vuosia koskeviin yleisiin valtiontalouden kehyksiin. Ne ovat toki tiedossa. Selonteon aikajänne ulottuu kuitenkin vuoteen 2012 saakka. Vuosien 2009—2012 rahoituskehyksistä ainoa tieto selonteossa oli, että tarkoitus oli säilyttää sama reaalinen taso kuin kehyskaudella 2005—2008. Valtiovarainvaliokunta ei myöskään asiantuntijakuulemisessa saanut sellaista lisäinformaatiota, jonka perusteella sillä olisi ollut pitävät edellytykset arvioida määrärahojen riittävyyttä selonteossa kaavailtuihin tehtäviin.

Puhemies! Keskityimme lausunnossamme pääasiallisesti arvioimaan Puolustusvoimien kaavailemia rationalisointitoimenpiteitä. Puolustusvoimien rakennemuutos käynnistettiin jo vuoden 1997 selonteossa, ja sitä jatkettiin vuoden 2001 selonteossa esitetyillä toimilla. Kuluvalla hallituskaudella on tarkoitus keskittyä lyhytaikaisiin säästöihin ja rakennemuutosta ennakoiviin toimenpiteisiin. Vuosina 2008—2012 tavoitteena on sen sijaan saada rakenteellisilla muutoksilla keskimäärin 50 miljoonan euron vuotuiset säästöt nykytasoon verrattuna.

Keskeiset rationalisointitoimenpiteet kohdistuvat koko tänä ajanjaksona vuoteen 2012 saakka johtamis- ja hallintojärjestelmiin, Merivoimien rannikkojoukkoihin sekä Maavoimien materiaalitoimintoihin ja koulutusorganisaatioon. Puolustusvoimien sodan ajan vahvuus supistetaan vuoden 2008 alkuun mennessä 350 000 henkilöön, jolloin Maavoimien osuudeksi jää 285 000 henkilöä, Merivoimien vahvuudeksi noin 30 000 henkilöä ja Ilmavoimien vahvuudeksi noin 35 000 sotilasta. Maavoimien johtoportaiden määrä supistuisi noin puoleen nykyisestään. Merivoimien osalta selonteossa kustannusvaikutusten arviointi on vielä tässä vaiheessa ollut vaikeaa, ja Ilmavoimia nämä rationalisointitoimenpiteet eivät juuri koskisi.

Koulutusorganisaatiota rationalisoitaessa riittävät säästöt voidaan valtiovarainvaliokunnalle annetun selvityksen mukaan saavuttaa vain lopettamalla kokonaisia toiminnallisia yksiköitä. Sodan ajan joukkoja tuotetaan tällä hetkellä 22 joukko-osastossa. Valiokunnalle esitettyjen suunnitelmien mukaan joukot voidaan tuottaa pienenevien ikäluokkien ja joukkotuotannon tarpeen mukaan vuodesta 2008 alkaen 20:ssa ja vuodesta 2012 alkaen 18 joukko-osastossa. Käytännössä tämä siis tarkoittaa kahden joukko-osaston lakkauttamista vuoteen 2008 mennessä ja lisäksi vielä kahden muun joukko-osaston lakkauttamista vuoteen 2012 mennessä. Rationalisointitoimenpiteet merkitsisivät painetta myös Maavoimien varikoita kohtaan. Näitä tarvittaisiin jatkossa ainoastaan noin 10, kun niitä nyt on 15.

Sen kummemmin toimenpiteiden kohteina olevia joukko-osastoja kuin varikoitakaan ei ole tarkemmin yksilöity selonteossa. Valtiovarainvaliokunta pitää tärkeänä, että puolustusvaliokunta sisällytti mietintöönsä kannan, jonka mukaan joukko-osastojen lakkauttaminen tuodaan vielä erikseen eduskunnan asianomaisten valiokuntien arvioitavaksi siinä vaiheessa, kun niistä on konkreettinen esitys. Puolustusvaliokunta näyttääkin sisällyttäneen mietintöönsä lausumaehdotuksen, jossa lähdetään aivan oikein siitä, että selonteossa yksilöimättömät Puolustusvoimien rationalisointitoimet tuodaan eduskuntaan vielä erikseen arvioitavaksi siinä vaiheessa, kun niistä on konkreettisia esityksiä.

Pysyvät säästöt henkilöstömenoissa edellyttävät selonteon mukaan noin 1 200 henkilötyövuoden karsimista vuoden 2012 loppuun mennessä. Puolustusvaliokunta on esittänyt mietinnössään laskelman, jonka mukaan niin sanottu kokonaislähtöpoistuma olisi vuosina 2004—2012 noin 7 300 henkilöä. Tästä luvusta, jossa mukana ovat myös eläkkeelle siirtyvät, siviilien osuus olisi noin 3 500 henkilöä.

Tällaisessa tilanteessa on selvää, että henkilöstölle aiheutuvat haittavaikutukset on pyrittävä minimoimaan. Valtiovarainvaliokunta lähti jo edellisestä selonteosta antamassaan lausunnossa siitä, että henkilöstön työllistämisen ja Puolustusvoimien käytöstä poistuvan infrastruktuurin hyödyntämisen on oltava keskeisiä tavoitteita. Työllistäminen edellyttää myös taloudellisia tukitoimenpiteitä esimerkiksi uudelleenkoulutuksen muodossa. Nämä reunaehdot pätevät valiokunnan mielestä myös tulevaisuuden rationointitoimiin. Erikseen ovat vielä ne paikkakunnat, joita Puolustusvoimien rakennemuutos kouraisisi poikkeuksellisen syvältä. Näistä on, aivan oikein, puolustusvaliokunnan mietinnössä otettu esille Korppoo, jonka osalta Turun rannikkopatteriston lakkauttaminen ja alueen merivalvontalinnakkeiden varusmieskoulutuksen lakkauttaminen vaikuttaisivat varsin mittavasti.

Kaiken kaikkiaan on valtiovarainvaliokunnan mielestä nähtävissä, että rationalisointitoimenpiteistä saatavat säästöt jäävät kokonaisvolyymiin nähden varsin pieniksi ottaen huomioon vielä niin sanotusta kumppanuusohjelmastakin saatavat mahdolliset säästöt. Kumppanuushankkeistahan eduskunta on valtiovarainvaliokunnan aloitteesta vaatinut erillistä selvitystä ennen niiden toteuttamista meneillään olevan pilottivaiheen jälkeen. Olemme edellä todetuilla reunaehdoilla kuitenkin ymmärtäneet rationalisoinnin tarpeen, koska merkittäviä lisäpanostuksia Puolustusvoimien kehittämistoimiin ei ole näköpiirissä.

Arvoisa puhemies! Selonteon mukaan Suomi liittyy henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012 ja hävittää jalkaväkimiinat vuoden 2016 loppuun mennessä. Puolustushallinnon menokehykseen on selonteon mukaan tarkoitus osoittaa vuosina 2009—2016 jalkaväkimiinat korvaavien järjestelmien hankintoja varten yhteensä 200 miljoonaa euroa lisärahoituksena. Lisäksi miinojen korvaamiseen on suunniteltu käytettäväksi 100 miljoonaa euroa lähinnä Puolustusvoimien iskukyvyn kehittämiseen suunniteltua rahoituskehystä.

Valtiovarainvaliokunta totesi, että kustannukset jalkaväkimiinojen korvaamisesta ovat korkeat siihen nähden, että kyse on vielä käyttökelpoisten, toimivien järjestelmien korvaamisesta uusilla. Valiokunta lähtikin siitä, että kustannukset eivät saa rasittaa Puolustusvoimien määrärahakehystä edellä todettua enemmän ja niitä koskevat tarkennetut arviot on annettava aikanaan ajoissa eduskunnalle lopullisen päätöksenteon pohjaksi.

Puhemies! Suomen panostus kansainväliseen toimintaan on noussut noin 100 miljoonaan euroon vuodessa, mikä on EU:n kärkitasoa asukaslukuun suhteutettuna. Tarkoituksena on säilyttää osallistuminen myös jatkossa tällä tasolla, mikä tarkoittaa keskimäärin noin tuhatta henkilöä vuositasolla. Valtiovarainvaliokunta katsoo lausunnossaan, ettei tätä panosta ole enää mahdollista merkittävästi nostaa ilman, että sillä heikennetään kansallista puolustuskykyä, vaikka kansainvälisistä tehtävistä onkin hyötyä myös kansalliselle puolustukselle.

Valtiovarainvaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että ulkoasiainministeriö ja puolustusministeriö ovat alibudjetoineet vuosien 2006—2008 kriisinhallintamenonsa. Alibudjetointi vuonna 2006 on runsaat 13 miljoonaa euroa ja vuosina 2007 ja 2008 molempina vuosina noin 25 miljoonaa euroa.

Valtiovarainvaliokunta pyysi vielä erillisen selvityksen puolustusministeriöltä lisäkustannuksista, jotka aiheutuvat Suomen osallistumisesta EU:n taisteluosastoihin. Suomen taisteluosastoihin osallistumisen mahdollistavien joukkojen kehittäminen toteutetaan pääsääntöisesti Puolustusvoimien pitkän aikavälin suunnitelman ja sen kehittämisohjelmien puitteissa. Arvio lisäkustannuksista päätyy runsaaseen 25 miljoonaan euroon vuoden 2008 puoliväliin mennessä. Edellä toteamaani alibudjetointiin viitaten valiokunta katsoo, että nyt suunnitellut määrärahat eivät tule riittämään edes käynnissä olevien operaatioiden toteuttamiseen uusista operaatioista puhumattakaan. Siten ne eivät riitä myöskään EU:n taisteluosastojen aiheuttamiin lisäkustannuksiin.

Arvoisa herra puhemies! Viitaten puutteelliseen informaatioonsa sotilaallisen puolustuksen voimavaroista ja kustannuseristä selonteon kattavana ajankohtana "valtiovarainvaliokunta edellyttää, että se saa käyttöönsä näitä koskevat tarkennetut arviot kehysmenettelyn ja vuotuisten talousarvioiden yhteydessä".

Matti Väistö /kesk(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Hallintovaliokunta on lausunnossaan käsitellyt sisäistä turvallisuutta ja sen ylläpitämiseen vaikuttavia tekijöitä. Muuttuneessa toimintaympäristössä raja sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden osalta ei nykyisellään ole enää niin selkeä kuin aikaisemmin. Voidaankin todeta, että Suomen turvallisuusympäristössä painottuvat uudet uhkatekijät, joista merkittävä osa kohdistuu sisäiseen turvallisuuteen. Nämä uhkatekijät sisältyvät myös Euroopan unionin turvallisuusstrategiaan. Kansainvälinen toiminta turvallisuuden hyväksi on tarpeen — tätä valiokunta korostaa — sillä turvallisuusuhkat ja -haasteet ovat yhä enemmän myös valtioiden rajat ylittäviä. Uudet uhkat liittyvät Suomen näkökulmasta ennen kaikkea kansainväliseen terrorismiin samoin kuin ulkomailta johdettuun kovan toimintakulttuurin omaksuneeseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Keskeisellä sijalla ovat myös tietoyhteiskunnan haavoittuvuuteen, rajaturvallisuuden ylläpitämiseen ja pelastustoimen varautumiseen liittyvät turvallisuuskysymykset.

Kansalaisten turvallisuutta uhkaavien väkivaltaisten purkauksien ja konfliktien taustalla on usein syvällisiä taloudellisia, yhteiskunnallisia tai kulttuurikehitykseen liittyviä taustatekijöitä. Ongelmien ehkäisemiseksi Suomen tulee hallintovaliokunnan mielestä harjoittaa aktiivista kokonaisvaltaista konfliktinesto- ja kriisinhallintapolitiikkaa. On myös tärkeää edistää turvallisuuspolitiikan ja kehityspolitiikan sekä kauppapolitiikan yhdensuuntaisia tavoitteita. Turvallisuutta lisäävänä tekijänä tärkeällä sijalla on myös ihmisoikeuspolitiikka ja etenkin naisten, lasten ja vähemmistöjen oikeuksiin liittyvät kysymykset.

Herra puhemies! Yhä monialaisemman järjestäytyneen rikollisuuden ja rikollisryhmien rikollisen toiminnan ennalta estäminen sekä rikosten paljastaminen ja tutkiminen edellyttävät uudenaikaisten tiedonhankinta- ja tutkintamenetelmien käyttöä. Viranomaisten toiminnan tehokkuuteen ja päällekkäisten toimintojen välttämiseen on syytä kiinnittää huomiota. Rikostorjunnassa tarvitaan myös laajaa kansallista ja kansainvälistä yhteistoimintaa. Suomessa poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminta on kansainvälisestikin tarkasteltuna esimerkillistä. Kuluvana vuonna on perustettu ja käynnistetty myös yhteiset rikostiedustelu- ja rikosanalyysitoiminnot. Näiden toimintojen avulla saadaan järjestäytyneestä ja vakavasta rikollisuudesta entistä tarkempi kokonaiskuva. Näin torjuntatoimet voidaan suunnata oikein parhaimman vaikuttavuuden saavuttamiseksi.

Kansainvälisen toiminnan kehittämisessä on sovittu Suomen ja Viron ptr-viranomaisten kesken yhteisistä toimintalinjauksista. Hallintovaliokunta katsoo lausunnossaan, että lähialueyhteistyötä tulee kehittää laajemminkin muun muassa yhteisen tilannekuvan saamiseksi rajat ylittävästä rikollisuudesta. Valiokunta tähdentää, että Euroopan unionin poliisiyhteistyössä tulee keskittyä operatiivisen yhteistyön tehostamiseen hyödyntämällä olemassa olevia instrumentteja ja rakenteita. Erityisesti tietojenvaihdossa on parantamisen varaa.

Kansallisesti on huolehdittava, että viranomaisten tehtävät, vastuusuhteet ja toimivaltuudet ovat selkeät ja että toimivaltuudet ovat lisäksi mahdollisimman ajantasaiset. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että myös sisäisen turvallisuuden osalta on käytettävissä mahdollisimman ajantasainen tilannekuva osana valtakunnan turvallisuustilannetta. Valiokunta toteaa, että osa selonteossa mainituista järjestäytyneen ja vakavan rikollisuuden torjuntaan tähtäävistä kehittämistoimista on käynnistetty jo. Valiokunta kiinnittää huomiota myös "syrjäytymisen ja eriarvoisuuden ehkäisyyn sekä sosiaalisten olosuhteiden parantamiseen pitemmän aikavälin toimenpiteenä ja rikollisuuden torjuntaan vaikuttavana keinona" ja toteaa, että "sisäisen turvallisuuden ohjelmatyössä mainitut seikat on jo nostettu keskeisten kehittämistoimenpiteiden joukkoon".

Herra puhemies! Avoimen ja pitkälle kehittyneen tietoyhteiskunnan toimivuus on monin tavoin haavoittuva. Yhteiskunnan palvelut perustuvat pitkälti sähköisten viestintä- ja tietojärjestelmien käyttöön. Viestintäverkkojen ja viestintäpalvelujen toimivuus ja tietoturvallisuus muodostavat siten yhteiskunnan keskeisen toimintaedellytyksen kaikissa oloissa. Tietotekniikan keinoin on mahdollista suojata ja varmistaa siirrettävän tiedon sisältö, ajankohtaisuus ja eheys. Sen sijaan valiokunnan saaman tiedon mukaan ongelmallisempaa on teknisin ratkaisuin pyrkiä estämään vastapuolta keräämästä informaatiota esimerkiksi siitä, kuka kommunikoi kenen kanssa, missä jokin taho sijaitsee tai milloin kommunikaatio tapahtuu. Näillä tiedoilla on muun muassa mahdollista katkaista tärkeä viestintä pahimmalla mahdollisella hetkellä. Tietoturvallisuuden parantamiseksi tulee valiokunnan mielestä kiinnittää huomiota muun muassa verkkoinfrastruktuurin suojaamiseen ja tietoliikenteen haittaamiseen tähtäävän toiminnan ehkäisemiseen. Tietoturvateknisin keinoin on varmistettava myös informaation eheys. Tässä tärkeää on varmistaa kriittisten järjestelmien, ohjelmistojen ja laitteistojen virheetön toiminta.

Herra puhemies! Hallintovaliokunta on käsitellyt myös terrorismia, sen syitä ja luonnetta sekä terrorismin torjuntaa. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta yhtyy selonteon arvioon, että suoraan Suomeen kohdistuva terrorismin uhka on vähäinen. Terroritoimintaa lähellä olevien sabotaasiluonteisten tekojen vaara koskee kuitenkin myös Suomea. Poliisi on terrorismin torjunnassa keskeinen viranomainen. Tärkeällä sijalla ovat myös Rajavartiolaitos ja Tulli, jotka toimivat poliisin tukena yhteistyössä taikka virka-apua antavina viranomaisina. Valiokunta korostaa terrorisminvastaisessa toiminnassa tiedustelun, toimivaltaisten viranomaisten tietojen analysoinnin ja ennakoinnin merkitystä. Tässä korostuu eri viranomaisten yhteistyö, jota koordinoi sisäasiainministeriöön asetettu poikkihallinnollinen yhteistyöelin. On korostettava, että terrorismin torjunta on nimenomaan ennalta estävää toimintaa.

Hallintovaliokunta on lausunnossaan käsitellyt myös maahanmuuttoa. Meillä on tavoitteena edistää hallittua maahanmuuttoa, mutta samalla ehkäistä tehokkaasti laiton maahanmuutto. Myös väestön suojaaminen ja pelastustoiminta sisältyvät valiokunnan lausuntoon. Edelleen siviilikriisinhallintaa valiokunta on käsitellyt, samoin ympäristöturvallisuutta, joka on eräs kasvava uhka ympäristöriskeineen. Muun muassa öljynkuljetuksiin Itämerellä sisältyy suuria riskejä. Rajaturvallisuus on osa kokonaisturvallisuutta. Huolta olemme kantaneet viranomaisten riittävistä voimavaroista jo aiemmissa lausunnoissa. Samoin valiokunta on tarkastellut myös vapaaehtoistoiminnan kehittämistä osana sisäisen turvallisuuden ylläpitoa.

Hallintovaliokunta on myös käsitellyt sisäisen turvallisuuden voimavaroja, ja olemme todenneet, että sisäisen turvallisuuden perustehtäviä on runsaasti eikä niitä voida jättää hoitamatta myöskään uusien tehtävien tullessa. Näin ollen on tärkeää, että uusia tehtäviä varten eri viranomaisille osoitetaan täysimääräisesti uudet voimavarat.

Eero  Lankia  /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kokonaisuus linjataan vaalikausittain selonteon muodossa. Keskustan mielestä tätä käytäntöä on syytä jatkaa. Laaja selonteko koostuu turvallisuusympäristömme kehittymisen kuvauksesta, Euroopan unionin kehityksestä turvallisuusyhteisönä ja Suomen omista puolustuspoliittisista linjauksista. Selonteko antaa myös Puolustusvoimille tarpeellisen poliittisen selkänojan oman toimintansa pitkän tähtäyksen suunnitteluun.

Annamme suuren arvon hallituksen työlle selonteon laadinnassa. Se antoi hyvän perustan keskustelulle ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Keskustan ryhmä arvostaa puolueryhmien välistä laajaa yhteistyötä puolustusvaliokunnassa. Mietinnöstä kolmen suurimman eduskuntaryhmän edustajat ovat yksimielisiä antaen näin tukensa hallituksen päälinjauksille. Ulkoasiainvaliokunnan työ ei kaikilta osin ollut yhtä linjakasta. Sen lausunnosta mietintöön otettiin kuitenkin monia tärkeitä kannanottoja. Se piti sisällään muun muassa ansiokkaan turvallisuuspolitiikan toimintaympäristön kuvauksen.

Maailmanlaajuisten ongelmien, kehityskriisien ja alueellisten konfliktien merkitys turvallisuudelle on lisääntynyt. Uudet turvallisuusuhat terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen, järjestäytynyt rikollisuus ja ympäristöongelmat asettavat rajat ylittävinä kansainväliselle yhteistyölle suuria haasteita. Suomenkin toiminta on sidoksissa maailmanlaajuiseen turvallisuusympäristöön. Suomi osallistuukin aktiivisesti näiden uhkien ja näiden ongelmien taustalla olevien eriarvoisuuden ja köyhyyden vähentämiseen osana kansainvälistä yhteisöä.

Vuoden 2001 selonteon jälkeen sekä Euroopan unioni että Nato ovat laajentuneet. Muutos on vahvistanut lähialueidemme vakautta. Keskusta yhtyy selonteon arvioon, että Venäjän kehityksen lisäksi EU:n ja Naton laajenemisella on ollut merkitystä koko lähialueemme turvallisuudelle ja vakaudelle. Pohjois-Euroopan vakauden edistäminen on Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ensisijainen tavoite. Siinä puolestaan on tärkeätä Venäjän kehitys, sen sekä talouden että yhteiskunnallisten olojen kehitys. Suomi antaa panoksensa EU:n Venäjä-politiikalle, mutta yhtä tärkeätä on toimia kahdenvälisesti naapurimaamme kanssa muun muassa lähialueyhteistyötä jatkuvasti kehittäen. Keskustan eduskuntaryhmä kannattaa pohjoisen Euroopan alueellisen yhteistyön tehostamista ja EU:n pohjoisen ulottuvuuden ohjelman kehittämistä osana unionin naapuruuspolitiikkaa.

Euroopan unioni on kehittymässä entistä vahvemmaksi turvallisuusyhteisöksi. Suomi osallistuu unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen ja toteuttamiseen. Perustuslailliseen sopimukseen sisältyvät yhteisvastuulauseke ja turvatakuuartikla vahvistavat unionin turvallisuusulottuvuutta. Euroopan unioni ei kuitenkaan ole alueensa puolustuksesta vastaava sotilasliitto, vaan sitä voi kuvailla laaja-alaiseksi turvallisuusyhteisöksi, johon Suomi on vahvasti sitoutunut.

On hyvä todeta, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa, koska emme ole sotilasliiton jäsen. Selonteko ja puolustusvaliokunnan siitä laatima mietintö nojautuvat tässä kansan selkeän enemmistön mielipiteeseen. Tästähän kertoi viime viikolla julkistettu tuore tutkimuskin.

Kansainvälinen yhteisö odottaa Euroopan unionilta kykyä toimia nopeasti kriisejä ennaltaehkäisten. Suomen rauhanturvaamisen perinteeseen sopii hyvin mukanaolo kriisinhallinnan kehittämisessä. Sen vuoksi on perusteltua, että Suomi on ilmoittanut osallistuvansa myös unionin nopean toiminnan joukkoihin.

Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä EU:n ja Yhdysvaltain suhteiden kehittämistä. Unionin oman kriisinhallintakyvyn kehittäminen voidaan toteuttaa siten, että se osaltaan myös edistää Euroopan ja Yhdysvaltain suhteita EU:n ottaessa lisääntyvää vastuuta kansainvälisestä kriisinhallinnasta.

Rauhanturvatehtävät ovat muuttuneet entistä enemmän ennalta ehkäiseviksi. Nopean toiminnan joukkojen toimintakyvyn mahdollistamiseksi eri tilanteissa on Suomessakin syytä arvioida tarve EU-mandaattiin. Lähtökohtana on joka tapauksessa pidettävä sitä, että kansainvälinen kriisinhallinta aina nojaa YK:n peruskirjan lähtökohtiin. Eduskunnan asema päätöksenteossa joukkojen lähettämisestä on jatkossakin varmistettava. Keskustan eduskuntaryhmä ottaa lopullisesti kantaa rauhanturvalain muutostarpeisiin valtioneuvoston asettaman virkamiestyön valmistuttua.

Herra puhemies! Suomen puolustus perustuu sotilaalliseen liittoutumattomuuteen, itsenäiseen ja uskottavaan puolustuskykyyn, yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen puolustusjärjestelmään. Puolustusjärjestelmämme on kustannustehokas ja oloihimme hyvin sopiva. Kouluttamamme reserviläiset samoin kuin ammattisotilaamme ovat saaneet kansainvälisissä tehtävissä runsaasti kiitosta osakseen. Kehitämme puolustuskykyämme turvallisuusympäristömme muutosta aktiivisesti seuraten. Nato-jäsenyys säilyy turvallisuus- ja puolustuspolitiikkamme mahdollisuutena myös jatkossa.

Vaikka perinteiset sotilaalliset uhkat Euroopassa ja Suomessa ovat vähentyneet, on kansallisen puolustuskykymme säilyminen tulevaisuudessakin tärkeätä. Ei-sotilaalliset uhkat ovat todennäköisempiä, mutta myös niihin voimme vastata paremmin, kun sotilaallinen puolustusjärjestelmämme on kunnossa ja yhteydet muihin viranomaisiin toimivat hyvin.

Julkinen talous asettaa rajat myös Puolustusvoimien kehittämiselle. Puolustusmateriaalin hinnannousu pakottaa arvioimaan kiinteiden menojen osuutta uudelleen. Toisaalta ensi vuosikymmenellä pienenevien ikäluokkien koulutus vaatii tulevaisuudessa nykyistä vähemmän henkilökuntaa. Välttämättömästä henkilöstön vähentämisestä valtaosa voidaan toteuttaa luonnollisen poistuman kautta. Keskustan eduskuntaryhmä painottaa hyvän työnantajan periaatteen noudattamista tehtäessä Puolustusvoimien henkilöstöä koskettavia päätöksiä.

Pienenevien ikäluokkien vaikutus ulottuu tuonnempana myös Puolustusvoimien koulutusorganisaatioon. Paineita varuskunta- ja varikkoverkostoa kohtaan on olemassa. Toisaalta niiden karsimisen merkitystä säästökohteina ei pidä myöskään liioitella. Keskusta lähtee siitä, että lopulliset arviot varuskuntien ja varikkojen karsimisesta tulee tehdä vasta käynnissä olevan selvitystyön valmistuttua. Mahdollisten toimenpiteiden yhteiskunnalliset, alueelliset ja maanpuolustukseen muutoin liittyvät vaikutukset on huolella arvioitava. Tätähän myös puolustusvaliokunta mietinnössään tähdentää.

Tämän selonteon eduskuntakäsittelyn aikana on ollut yksi uusi piirre. Aikaisemmin hallitusryhmät ja pääoppositio ovat etsineet laajaa kansallista yksituumaisuutta maamme turvallisuuden kannalta merkittävissä kysymyksissä. Tällä kertaa tästä hyvästä tavoitteesta irtosi maamiinakysymyksen kohdalla pääoppositioryhmä kokoomus. Valiokunnassa puolueen kokeneet ja asiantuntevat jäsenet saattoivat yhtyä hallituksen harkittuun kantaan, mutta puoluejohto käveli ryhmässä heidän ylitseen.

Miinakysymys on ollut yksi selonteon vaikeimmista ratkaisuista. Keskusta tukee siinä hallituksen linjaa. Lipposen ensimmäinen hallitus sitoutui jo vuonna 1997 siihen, että uusia jalkaväkimiinoja ei enää valmisteta eikä niitä viedä ulkomaille. Vuonna 2001 silloinen hallitus päätti, että Suomi ratifioi Ottawan sopimuksen vuonna 2006. Kokoomus oli täydellä painolla mukana näissä päätöksissä. Vanhasen hallituksen runsaalla vaalikaudella pidentämä aikataulu ei nyt kokoomusjohdolle kelpaa. Hallituksen päätös ratifioinnin aikataulusta ja uusien järjestelmien hankintaan varattavista lisävoimavaroista tekee ratkaisusta kestävän niin poliittisesti ja sotilaallisesti kuin taloudellisestikin.

Keskustan eduskuntaryhmä tukee vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämistä ja maakuntajoukkojen muodostamista. On perusteltua, että niiden asemasta säädetään lailla.

Herra puhemies! Hallintovaliokunta kiinnitti lausunnossaan, josta äsken kuulimme, huomiota sisäisen turvallisuuden voimavarojen riittävyyteen. Keskustan eduskuntaryhmä tähdentää tätä samaa asiaa. Sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvat tällä hetkellä monet uhat: järjestäytynyt rikollisuus, huumekauppa, rajojen yli kulkeutuvat tartuntataudit ja tietoyhteiskunnan järjestelmiin tapahtuvat iskut ovat kansalaisten turvallisuutta vaarantavia tekijöitä. Jotta voimme säilyttää Suomen myös tulevaisuudessa turvallisena maana elää ja asua, on näistä ihmisen arjen turvallisuusasioista kyettävä huolehtimaan hyvin.

Jouni  Backman  /sd(ryhmäpuheenvuoro):

(Ed. Pulliainen: Paljastatteko salarakkaan nyt?) Arvoisa puhemies! Sosialidemokratia on rauhanliike. Tuemme rakenteita ja toimintatapoja, jotka ylläpitävät rauhaa ja vakauttavat oloja. Nopeasti muuttuvassa kansainvälisessä toimintaympäristössä tarvitaan jatkuvaa uusien turvallisuusuhkien seurantaa. Niihin varautuminen ja puuttuminen edellyttää kansainvälistä yhteistyötä ja monenkeskistä ratkaisukokonaisuutta, jossa Suomenkin tulee olla aktiivisesti mukana. Painotamme turvallisuuden laajaa käsitettä ja Suomen roolia kriisinhallinnassa.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta tulee käydä aktiivista ja avointa keskustelua. Turvallisuuspoliittisen keskustelun osalta, erityisesti sen ajankohtaisen keskustelun osalta, on syytä kuitenkin hyvin voimakkaasti painottaa, että tärkeintä on yhteisen linjan hyväksyminen ja tuohon yhteiseen linjaan sitoutuminen, ei sitä kuvaavien yksityiskohtien erilaiset sanamuodot. Käynnissä oleva terminologinen varjonyrkkeily, vai onkohan kyseessä savolainen sanojen viäntäminen, on turhaa julkisuushakuista puhemaratonin ylläpitämistä. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee yksiselitteisen selvästi hallituksen ja tasavallan presidentin turvallisuus- ja puolustuspoliittista linjaa. (Välihuutoja vasemmistoliiton ryhmästä) Tämä linja vastaa kansallisia etujamme ja turvaa Suomen aseman muuttuvassa maailmassa.

Arvoisa puhemies! Tämä selonteko on syntynyt poikkeuksellisen perusteellisen ja parlamentaarisessa ohjauksessa tapahtuneen valmistelun pohjalta. Ministeriövalmistelun lisäksi Antti Kalliomäen ja myöhemmin Aulis Ranta-Muotion johtama työryhmä on seurannut ja edistänyt selonteon valmistelua. Näin tämä selonteko on jo etukäteen ankkuroitunut vahvaan parlamentaariseen tukeen.

Muuttuvassa toimintaympäristössä turvallisuuspolitiikan luotettavuus syntyy kyvystä johdonmukaisesti soveltaa omaksutut toimintalinjat ja periaatteet muuttuneeseen tilanteeseen.

Selonteko korostaa oikein viime vuosien suuria muutoksia. Suurimpiin muutoksiin kuuluu maapallon niin sanottu pienentyminen ja siirtyminen yhteisövaraiseen turvallisuuteen. Tämän johdosta selonteossa ja Ranta-Muotion työryhmän mietinnössä korostuva laajan turvallisuuden käsite on oikea tapa hahmottaa myös omaa turvallisuuspolitiikkaamme. On varauduttava myös uusiin rajat ylittäviin turvallisuusuhkiin muun muassa terrorismin, ympäristöongelmien, väestöliikkeiden ja järjestäytyneen rikollisuuden osalta. Niihin varautuminen edellyttää perinteisestä maanpuolustuksesta poikkeavia ratkaisuja. Tärkeä osa turvallisuuden lisäämistä on eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen. Turvallisuuspolitiikan ja kehityspolitiikan sekä kauppapolitiikan tulee edistää yhdensuuntaisia tavoitteita. Kysymys on kokonaisuudesta.

Globalisaation aikana maantieteellisesti etäisimmätkin tapahtumat vaikuttavat entistä suoremmin Suomen ja kaikkien suomalaisten asemaan. Euroopan unioni on Suomen ensisijainen kanava globaaliin turvallisuustilanteeseen vaikuttamiseksi. Unionin on pyrittävä voimakkaaksi toimijaksi kansainvälisessä turvallisuuspolitiikassa. Sosialidemokraattien johdolla Suomi on EU-jäsenyytensä alusta asti ollut aloitteellinen yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan luomisessa. Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen vastaa Suomen etua ja lisää oman maamme turvallisuutta.

Selonteko vahvistaa tämän toimintalinjan jatkuvuuden tulevaisuudessakin. Edellisen hallituksen EU-politiikan johdonmukaisuuden perinnettä jatkaen sosialidemokraatit kannattavat jatkossakin kaikkia käytännön toimenpiteitä, joita tämä toimintalinja edellyttää. EU:n kehittäminen uuden perustuslain mukaisesti turvallisuusyhteisönä, sisältäen turvatakuut ja solidaarisuuslausekkeen, vastaa Suomen etuja, ja tähän kehitykseen on syytä sitoutua.

EU:n nopean toiminnan joukot ovat johdonmukaista jatkoa unionin puolustusulottuvuuden kehittämiselle, jonka osalta Suomi itse on toiminut aloitteellisesti. Nopean toiminnan joukkoihin osallistumisessa on kyse kriisinhallinnasta, jonka on tapahduttava YK:n peruskirjan periaatteiden mukaisesti. Valtioneuvosto ja tasavallan presidentti ovat sopineet työryhmän asettamisesta, jonka ulkoministeri Tuomioja on asettanut, selvittämään rauhanturvaamislain uudistamistarpeita Suomen osallistumiseksi EU:n nopean toiminnan joukkoihin. Itse poliittisesta toimintalinjasta ja Suomen täysimääräisestä sitoutumisesta EU:n tiivistyvään turvallisuusulottuvuuteen sisältäen nopean toiminnan joukot ei ole eikä pidä olla mitään epäselvyyksiä. Sosialidemokraatit eivät kuitenkaan koe tarpeelliseksi yksityiskohtaisesti linjata mahdollisia lainsäädäntötarpeita ennen asianomaisen työryhmän työn valmistumista.

Arvoisa puhemies! Globaalien turvallisuushaasteiden edessä yksikään valtio tai valtioiden yhteenliittymä ei selviä ilman laaja-alaista yhteistyötä. On tärkeää, että ylläpidämme hyviä suhteita Pohjois-Amerikan valtioihin sekä Euroopan unionin puitteissa että myös kahdenvälisesti.

Uskottava oma puolustus, EU:n tiivistyvä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen yhteistyö sekä läheinen yhteistoiminta Naton kanssa ja siihen liittyvä mahdollisuus halutessamme harkita Naton jäsenyyttä täyttää nykytilanteessa Suomen turvallisuuspoliittiset tarpeet.

YK:n järjestelmän ja sen kautta toteutuvan kansainvälisen oikeusjärjestyksen ja tehokkaan monenkeskisen yhteistyön vahvistaminen on Suomen ulkopolitiikan keskeinen lähtökohta.

Suhteessa Venäjään unionin tulee pyrkiä yhtenäiseen ja johdonmukaiseen politiikkaan, joka saa kaikkien jäsenmaiden täyden tuen. Suomen on oman kahdenvälisen Venäjä-politiikkansa lisäksi oltava aktiivinen EU:n Venäjän-politiikan vahvistamiseksi. Omalla lähialueellamme pohjoisen ulottuvuuden politiikka on tärkeä väline talouskehityksen edistämiseksi ja ympäristöriskien hallitsemiseksi. Samalla sitä tarvitaan Venäjän saamiseksi mukaan tasavertaiseen ja vakautta edistävään lähialuekumppanuuteen. On ehkä syytä todeta, että se kuvaus Venäjän ja USA:n suhteista, jonka puolustusvaliokunnan puheenjohtaja esittelypuheenvuorossaan totesi, oli vanhakantainen ja kytki väärällä tavalla yhteen tasapainovaatimuksena nuo kaksi suhdetta.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko tunnistaa edellä kuvaamani haasteet. Selontekomenettely on keino edistää politiikan johdonmukaisuutta ja ennakoitavuutta ja lisätä luottamusta Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Seuraavan selonteon osalta olisi toivottavaa vielä selkeämmin korostaa turvallisuusympäristön analyysin yhteyttä konkreettisiin toimenpide-linjauksiin.

Selonteossa ja Euroopan unionin turvallisuuspolitiikan kehittämisessä siviilikriisinhallinnan merkitys kasvaa edelleen suhteessa voimakeinoihin. Sosialidemokraattien mielestä on tärkeää, että Suomi antaa tähän työhön oman vahvan panoksensa ja että valtioneuvosto mietintöön sisältyvän lausuman mukaisesti ryhtyy siviilikriisinhallintaa koskevan lainsäädännön kehittämisen ohella toimiin kansallisten voimavarojen ja asiantuntemuksen sekä EU:n siviilikriisinhallintapolitiikan vahvistamiseksi.

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on tyytyväinen, että jalkaväkimiinoista on löytynyt tasapainoinen ratkaisu. Valtioneuvoston toimintalinja täyttää maamme kansainväliset velvoitteet ja vastaa maanpuolustuksen tarpeita, kuten valiokuntatyössä muun muassa Puolustusvoimien asiantuntijat ovat todenneet.

Puolustusvoimien kehittämisen osalta eduskunnan rooli on strategisten linjausten tekeminen. Varusmieskoulutusta ja muuta käytännön toimintaa koskevat operatiiviset toimenpiteet tulee puolustushallinnon suorittaa eduskunnan peruslinjausten mukaisesti. Sosialidemokraatit pitävät tärkeänä, että Puolustusvoimien rakennejärjestelyt tehdään hyvässä yhteistyössä henkilöstön kanssa.

Osana maanpuolustuksen kehittämistä selonteossa päätetään perustaa maakuntajoukkoja. Tavoitteena on "edistää kansalaisten arjen turvallisuutta, varautumista uusiin uhkiin ja sotilaallista puolustusvalmiutta." Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää maakuntajoukkojen käyttöönottoa alueellisen puolustuksen kannalta sinänsä perusteltuna hankkeena. Kaikki maanpuolustustoiminta tulee kuitenkin säilyttää yhteiskunnallisessa, demokraattisessa ohjauksessa. Tästä syystä joukkojen asema ja tehtävät tulee määritellä erillisellä lailla.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko viitoittaa tien tulevaisuuteen, jossa laaja-alainen kansainvälinen yhteistyö muodostuu yhä tärkeämmäksi turvallisuustekijäksi. Emme tarvitse eristäytymistä, vaan entistä laajempaa ja syvempää yhteistyötä.

Jyrki  Katainen  /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Aivan alkuun täytyy kiittää ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan erittäin avarakatseista, realistista ja eteenpäin katsovaa puheenvuoroa. Kun kuulee ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan käyttävän tuon tapaisen puheenvuoron, tulee hyvälle mielelle ja usko tulevaisuuteen vahvistuu.

Herra puhemies! Tänään käsiteltävässä selonteossa osoitetaan, että Suomen turvallisuuden edistäminen edellyttää tiivistyvää kansainvälistä yhteistyötä. Sen ydin on Euroopan unionissa. Tämä suomalaisia puolueita laajalti yhdistävä näkemys on selonteon merkittävin linjaus ja myös sen ansio. Hallitus ei kuitenkaan suuntaa katsettaan tulevaisuuteen vaan tyytyy enemmänkin nykytilan kuvaamiseen. Laveasta ja keskeisiä kysymyksiä sivuuttavasta analyysista ei seuraa suoranaisia johtopäätöksiä.

Ulkoasiainvaliokunta päätyi samaan näkemykseen omassa kriittisessä lausunnossaan. Valiokunnan kritiikki oli rakentavaa, syvälliseen analyysiin pohjautuvaa ja kaikki puolueet yhdistävää. Kriittinen arvio ei siis ollut hallitus—oppositioasemaan perustuva. Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Kauko Juhantalon mukaan puolustusvaliokunta sen sijaan keskittyi hallituksen tukemiseen. Tämä esti joissakin kohtaa rakentavien ja eteenpäin katsovien, kriittistenkin arvioiden tekemisen mietinnössä.

Suomalaisille on tullut selväksi, että tarjolla on erilaisia ulkopolitiikan painotuksia ja tyylejä. Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikasta pitää saada puhua avoimesti tuoden esiin erilaisia näkemyksiä siitä, mikä Suomelle on parasta. Konsensus on arvokas asia, mutta sen varjolla ei saa estää keskustelua.

Kansainvälisen politiikan konsensuksesta on luovuttu jo muutamaan otteeseen, muun muassa EU- ja Emu-jäsenyyden yhteydessä. Aivan yhtälailla viime eduskuntavaaleissa näimme, kuinka ulkopolitiikka Irak-politiikan osalta valjastettiin vaaliteemaksi heittäen konsensus romukoppaan. Ei myöskään tarvitse pelästyä siitä, että hallitusryhmien sisällä tämän selonteon käsittelyn yhteydessä on ollut varsin ristiriitaisia, eri suuntaan vetäviä mielipiteitä, vaikka se onkin sinänsä erikoista. Ei anneta näitten, ehkä rakentavienkin, erimielisyyksien johtaa hyvää alkanutta keskustelukulttuuria sivuun.

Kokoomuksen mielestä Suomen ulkopoliittisen linjan on perustuttava realistisille arvioille ympäröivästä maailmasta ja sen kehityksestä sekä kansallisen edun puolustamiselle. Olennaisin muutos Neuvostoliiton romahtamista edeltäneisiin vuosiin verrattuna on ainutlaatuinen voiman keskittyminen yhden suurvallan käsiin. Suomen kannalta toinen keskeinen kehitys liittyy Euroopan unionin kansainvälisen toimijuuden vahvistamiseen.

Muutoksen keskellä on tärkeä huomata, että kaikki ei muutu. Valtiot ovat edelleen kansainvälisen politiikan keskeisimmät toimijat. Valtiokeskeisyys asettaa rajat niin globalisaation hallinnalle kuin Yhdistyneiden kansakuntienkin toimintakyvylle. Voimapolitiikka vaikuttaa edelleen valtioiden turvallisuuspolitiikkaan.

Kokoomuksen mielestä Euroopan unionin on oltava aktiivinen liittolainen Yhdysvalloille. Näin meillä on mahdollisuus sitouttaa Yhdysvallat liittolaissuhteeseen ja pyrkiä vaikuttamaan muun muassa siihen, kuinka USA:n voimaa käytetään. Tätä kehitystä Suomen on syytä EU:ssa edistää sen sijaan, että vahvistaisimme Yhdysvalloista etääntyvää linjaa.

Valtiokeskeisyyden huomioivaan analyysiin kuuluu myös realistinen arvio Venäjän tavoitteista. Venäjän sisäinen kehitys ei ole kaikilta osin kulkenut toivottuun demokratiaa ja oikeusvaltiota vahvistavaan suuntaan. Ulkopolitiikassaan se pyrkii luonnollisesti oman vaikutusvaltansa kasvattamiseen. Venäjä tarvitsee Euroopan unionia, mutta EU:n yhtenäisyys ei aina näytä olevan sen intresseissä. Suomen etujen mukaista on, että EU kykenee jatkossa toteuttamaan rakentavaa, mutta samalla johdonmukaista politiikkaa suhteessa itäiseen naapurustoonsa. Venäjällä ja EU:lla on paljon yhteisiä intressejä, mutta myös yhteisiä ongelmia. Kuten ulkoasiainvaliokunta lausunnossaan toteaa: "Venäjä ja Ivy-alue ovat Suomelle monien uuden tyyppisten uhkien lähde ja välittymisreitti."

Suomen ulkopolitiikan nykyisiin painotuksiin näyttää vaikuttavan arvio, jonka mukaan kaikkia valtioita yhdistävät yhteiset ongelmat ja edut. Tämän näkemyksen mukaan epäkohdat voidaan korjata yhteisissä globaaleissa instituutioissa, kuten YK:ssa. Todellisuudessa kehitys kohti globalismia ei ole vielä lähimainkaan näin pitkällä. Kritiikkiämme ei pidä ymmärtää väärin. Kokoomus pitää YK:n aseman vahvistumista tärkeänä, mutta peräänkuuluttaa valtioiden roolin ja todellisen luonteen huomioivaa realismia Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin painotuksiin.

Hallituksen EU-linjaa voi perustellusti kuvata vastentahtoiseksi sopeutumispolitiikaksi. Tietyissä kysymyksissä hallitus on jarrutellut yhteistyön tiivistämistä, mutta aina hävityn erän jälkeen pyrkinyt sopeutumaan uusiin yhteistyömuotoihin ja päätöksiin. Suurin ongelma tässä linjassa on, että tällöin Suomi ei ole kehitystä eteenpäinvievä ja sen suuntaan aktiivisesti vaikuttava toimija.

Kokoomuksen huolen ja hallituksen toimintatapojen kuvaamiseksi on syytä muistuttaa mieliin viimevuotinen EU-keskustelu puolustusratkaisuista. Kokoomushan ennusti lokakuussa 2003, että hvk:ssa syntyy uusia puolustuspoliittisia ratkaisuja ja että Suomen on siis lähiaikoina otettava niihin kantaa. Vaadimme keskustelua Suomen linjasta. Pääministeri ja ulkoministeri eivät yhtyneet näkemykseemme vaan totesivat, ettei asia ole ajankohtainen ainakaan kahteen—kolmeen vuoteen. Hallitus oli väärässä. Asiat etenivät unionissa juuri niin nopeasti kuin kokoomus oli ennustanut.

Nyt käsiteltävässä selonteossa Suomi katsoo keskinäisen avunantovelvoitteen ja yhteistyön vahvistavan Euroopan turvallisuutta. Hallituksen syksyinen virhearvio vaikeuttaa nyt realistisen ja tosiasioihin pohjautuvan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen keskustelun käymistä maassamme. (Ed. Elo: Mitä vahinkoa on tapahtunut?) Se kulminoituu kysymykseen siitä, onko Suomi edelleen sotilaallisesti liittoutumaton. Hallituksen on viime syksyn vakuuttelujen jälkeen vaikeaa tunnustaa, että Suomi on tosiasiallisesti luopunut perinteisestä sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ilman avointa kansalaiskeskustelua.

Kokoomus esittää maamme turvallisuuspolitiikan linjalle selkeää määrittelyä. Mielestämme EU:n luonnetta voidaan kuvata paitsi turvallisuus- myös puolustusyhteisöksi. Olemme saaneet muilta jäsenmailta turvatakuut ja sitoutuneet auttamaan toisia mahdollisen hädän hetkellä. Tähän liittyen teen seuraavan lausumaehdotuksen:

"Eduskunta toteaa, että Suomi on sitoutunut EU:n arvoyhteisöön, johon kuuluvat muun muassa solidaarisuuslauseke ja turvatakuut. Tämän vuoksi Suomea ei enää voi pitää perinteisessä mielessä sotilaallisesti liittoutumattomana maana."

Itse selonteonkin mukaan turvatakuulauseke "vahvistaa unionin keskinäistä solidaarisuutta". Sen tarkemmin hallitus ei turvatakeita analysoi. Myös puolustus- ja ulkoasiainvaliokunta kiinnittivät huomiota tähän merkittävään puutteeseen. Kokoomus edellyttää, samalla tavoin kuin puolustusvaliokuntakin, että hallitus selvittää eduskunnalle, mikä on turvatakuuartiklan todellinen merkitys Suomelle.

Parlamentaarisen työryhmän suositusten vastaisesti hallitus ei ole sisällyttänyt rauhanturvalain muuttamisen linjauksia selontekoon. Muutosten tarpeellisuudesta ei kenelläkään pitäisi olla epäselvyyttä. Mielestämme Suomen on voitava osallistua EU:n kriisinhallintaoperaatioihin sellaisessakin tilanteessa, että YK:n turvallisuusneuvosto — käytännössä sen viisi pysyvää jäsentä — ei ole kyennyt antamaan sille YK:n valtuutusta. Lähtökohtana EU:lla luonnollisesti on YK:n mandaatti.

Myös puolustusvaliokunta kiinnittää mietinnössään huomiota samaan ongelmaan todetessaan, ettei kaikissa tilanteissa operaation kiireellisyyden tai turvaneuvoston eturistiriitojen vuoksi ole mahdollista saada YK:n valtuutusta. Tästä oikeasta huomiosta johtuen eduskunnan on syytä tehdä yksiselitteisiä johtopäätöksiä. Tähän liittyen teen seuraavan lausumaehdotuksen:

"Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto tuo vuoden 2005 aikana eduskunnalle esityksen rauhanturvalain muuttamiseksi siten, että Suomen osallistuminen Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioihin on mahdollista myös ilman YK:n, sen erityisjärjestöjen tai Etyjin valtuutusta. Operaatioihin osallistuminen edellyttää aina YK:n peruskirjan periaatteiden toteutumista."

Eduskunnan vaikutusmahdollisuuden turvaaminen on olennaista kriisinhallintapäätöksiä tehtäessä. Kaikille operaatioille, olivatpa ne EU:n, Naton tai vaikkapa YK:n valtuuttamia, sovitaan säännöt voimankäytöstä. Suomen tulee muokata oma lainsäädäntönsä sellaiseksi, että voimme osallistua myös laajempaa voimankäyttöä edellyttäviin operaatioihin.

Arvoisa puhemies! Kuten ulkoasiainvaliokunta toteaa, selonteossa ei ole arvioitu riittävästi Yhdysvaltojen ja EU:n sekä Naton roolia ja tapahtuneita muutoksia eurooppalaisessa turvallisuuspolitiikassa. Myös Naton ja EU:n välistä suhdetta olisi pitänyt arvioida perusteellisemmin. Kokoomuksen mielestä hallituksen tulisi tuottaa perusteellinen selvitys Nato-jäsenyyden poliittisista ja sotilaallisista vaikutuksista. (Ed. Ala-Nissilä: Mikä on lausuma?)

Lähetekeskustelussa kokoomus hämmästeli hallituksen päätöstä hylätä parlamentaarisen turvallisuustyöryhmän yksimielisesti muotoilema Nato-optio. Kokoomuksen linja on ollut varsin johdonmukainen. Kuten lähetekeskustelussa totesin, kokoomus on sitoutunut Ranta-Muotion työryhmän linjauksin, mutta tulevaisuudessa näemme, että Nato-jäsenyys vahvistaisi maamme kansainvälispoliittista asemaa sekä turvallisuuttamme.

Kokoomus totesi jo lähetekeskustelussa arvostavansa hallituksen halua ylläpitää Puolustusvoimien toimintakykyä säilyttämällä puolustusmäärärahat nykyisellä tasolla vuoteen 2012. Raamit ovat tiukat. Itsenäinen, uskottava puolustus ei ole asejärjestelmien kehittyessä ja käyttömenojen kasvaessa helposti ratkaistava yhtälö.

Selonteko perustuu linjaukselle, jonka mukaan Puolustusvoimissa joudutaan merkittäviin varikko- ja varuskuntasupistuksiin. Tämä selonteko on kuitenkin ensimmäinen, jossa hallitus ei kerro eduskunnalle avoimesti suunnittelemistaan rationalisointitoimenpiteistä kohteet nimeten. (Puhemies koputtaa)

Herra puhemies! Loppuun: Kokoomus suhtautuu kriittisesti hallituksen päätökseen luopua jalkaväkimiinoista nopealla aikataululla. Tuemme Puolustusvoimille tarjottua mahdollisuutta kompensoida niiden poistuminen korvaavilla järjestelmillä, mutta käyttökelpoisia miinoja ei kuitenkaan pitäisi ennenaikaisesti hävittää.

Herra puhemies! Suomalainen keskustelu ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjasta on saanut modernille ja avoimelle eurooppalaiselle demokratialle kuuluvia piirteitä. Menneisyyden kaiut tai selonteon puutteetkaan eivät merkitse sitä, etteikö Suomen turvallisuustilanne olisi vakaa myös näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.

Jaakko  Laakso  /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Jaakonsaari kuvasi Natoa sanoilla, että Nato on Suomen salarakas. (Ed. Jaakonsaari: Niin on!) Suomen kielessä on tälle vertaukselle osuvampiakin ilmaisuja. Sitä voidaan kutsua myös salavuoteudeksi, tai yleensä kansankielessä kyse on pettämisestä. Suomalaisessa lauluperinteessä todetaan suoraan, että pettäjän tie on tuskainen ja käy harhaan. Todettakoon, että tämä laulu esitetään mollissa.

Herra puhemies! Ensi syksynä pidetään YK:n perustamisen 60-vuotisjuhlaistunto. Kyse ei ole pelkästä juhlasta, sillä tavoitteena on hyväksyä samalla päätökset järjestön uudistamiseksi. YK:n pääsihteeri Kofi Annan tekee heti ensi vuoden puolella omat ehdotuksensa siitä, miten YK:ta voidaan vahvistaa. Jäsenvaltiot ottavat ehdotuksiin kantaa jo alkuvuodesta.

Miksi sitten YK:ta pitää uudistaa? Siksi, että se voisi nykyistä tehokkaammin vastata muun muassa kasvavan köyhyyden tuomiin maailmanlaajuisiin haasteisiin ja päästä sanoista tekoihin koko maailman turvallisuutta ja monien alueidenkin alueellista vakautta uhkaavan köyhyyden vähentämiseksi ja viime kädessä poistamiseksi maailmasta.

Miten sitten YK:ta pitää uudistaa? Kyse on muun muassa YK:n rauhanturvaamistoiminnan ja voimankäyttövaltuuksien vahvistamisesta, jotta se voi estää Ruandan kaltaisten tragedioiden toistumisen. Suurin mielenkiinto kohdistuu epäilemättä kuitenkin turvallisuusneuvoston uudistamiseen. Sen kokoonpano ei enää nykyisin vastaa maailmassa vallitsevaa tilannetta. Uudistamista selvittänyt työryhmä ehdottaa turvallisuusneuvoston laajentamista nykyisestä 15 jäsenestä 24 jäseneen. Uusista jäsenistä osa olisi pysyviä, osa määräaikaisia.

Saksan ja Japanin pitää kuulua uudistettuun turvallisuusneuvostoon pysyvinä jäseninä, mutta sama oikeus on taattava myös Brasilialle ja Intialle. Myös Afrikan edustuksen on oltava mukana. Tässä laajuudessa uudistus kohtaa kuitenkin kovaa vastarintaa. Sitä vastustaa nykyisistä YK:n turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenistä ennen muuta Yhdysvallat, joka yksin voi kaataa koko uudistuksen.

Tuntuisi tietenkin aika kummalliselta, että samanaikaisesti kun Suomi antaa tukensa YK:n vahvistamiselle sen uudistamisen kautta, Suomi kääntäisi selkänsä EU:ssa maailmanjärjestölle sen keskeisimmässä tehtävässä: kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä. Kuitenkin viime kädessä juuri tästä on kyse kiistassa, joka koskee YK:n valtuutuksen välttämättömyyttä EU:n sotilaallisissa operaatioissa.

EU ei voi missään olosuhteissa toimia YK:n periaatteita vastaan, väittää puolustusvaliokunnan enemmistö ja myös puolustusministeri. Kyse on vain hurskaasta toiveesta. Presidentti taas tuntuu olevan toista mieltä. Hän huomauttaa, että YK ja EU voivat olla eri mieltä. Kun vasemmistoliitto niin vahvasti korostaa YK:n valtuutuksen välttämättömyyttä, tämä johtuu tietenkin siitä, että pelkäämme EU:n joskus voivan toimia tavalla, joka ei ole sopusoinnussa YK:n periaatteiden kanssa. (Ed. Elo: Onko se mahdollista?)

Myös presidentti Bush väitti toteuttavansa YK:n periaatteita hyökätessään Irakiin. Tälle kannalle Suomessa on vain vähän ymmärtämystä ehkäpä kokoomusedustaja Kimmo Sasin kaltaisia Yhdysvaltain politiikan kiihkomielisimpiä tukijoita lukuun ottamatta.

Euroopan unioni on ilmoittanut turvallisuus- ja puolustuspolitiikassaan sitoutuvansa YK:n peruskirjan periaatteisiin. Näistä periaatteista tärkein on se, että sotilaallinen voimankäyttö on sallittua ainoastaan itsepuolustukseksi tai YK:n turvallisuusneuvoston valtuuttamana. EU:n taistelujoukkojen käytössä keskeinen kysymys on, tuleeko EU:n sotilaallinen kriisinhallintatoiminta jatkossa vahvistamaan vai heikentämään YK:n arvovaltaa ja toimintaedellytyksiä.

YK:n valtuutukseen perustuessaan EU:n kriisinhallintatoiminta vahvistaa YK:n uskottavuutta ja mahdollisuuksia ihmisten suojelemiseen. Ilman valtuutusta EU:n kriisinhallintaoperaatiot sen sijaan murentavat kansainvälistä oikeusjärjestystä ja vievät pohjaa EU:n asemalta oikeusjärjestyksen edistäjänä.

Mitä tulee uudistettavaan rauhanturvalakiin, edellytämme YK:n ja Etyjin valtuutuksen sisällyttämistä myös uuteen lakiin ja katsomme, että päätökset osallistumisesta EU:n sotilaallisiin operaatioihin on aina tehtävä eduskunnan täysistunnossa.

Kansalliseen turvallisuuteemme YK:n valtuutus antaa merkittävän lisän. Sen avulla pystymme välttämään osallistumisen yhteenottoihin, joissa suurvallat syystä tai toisesta ovat joutumassa aseellisesti vastakkain. Suomen edun mukaista puolestaan on, että myös Venäjä sitoutuu YK:n päätöksiin. Erityisesti pienten valtioiden on syytä korostaa YK:n asemaa, jotta myös suuret valtiot ovat pakotettuja noudattamaan YK:n päätöksiä.

Herra puhemies! Maailma ei ole turvallisempi vaan turvattomampi sen jälkeen, kun Yhdysvallat otti oikeuden omiin käsiinsä ja ilman YK:n lupaa aloitti kansainvälisen oikeuden kanssa ristiriidassa olevan hyökkäyksen Irakiin. Tämä sota jatkuu, ja loppua ei näy. Suhteettoman ja sattumanvaraisen väkivallan käyttö kaikenlaisen vastarinnan tukahduttamiseksi terrorisminvastaisen taistelun nimissä on luonut Irakista myös vaarallisen ennakkotapauksen niin sanotun ennalta ehkäisevän sodan opin tuhoisuudesta. Suhteeton ja sattumanvarainen väkivalta lisää vastarintaa, mutta myös terrorismia nopeammin ja tehokkaammin kuin mikään muu, olipa sitten kysymys Irakista, Afganistanista tai Tshetsheniasta.

Herra puhemies! Venäjän suhteet Baltian maihin, ennen kaikkea Viroon ja Latviaan, ovat tällä hetkellä erityisen tulehtuneet. Yksi syy tähän on Naton laajentuminen Baltiaan. Puolustusvaliokunta totesi myös Naton ilmavalvonnan ulottamisen Baltiaan herättäneen epäluuloja Venäjällä.

Nato sopi ensimmäisen laajentumisensa yhteydessä periaatteesta, jonka mukaan uusiin jäsenvaltioihin ei sijoiteta pysyvästi ulkomaisia joukkoja, tukikohtia tai ydinaseita. "Alueen vakauden kannalta nämä linjaukset ovat olleet myönteinen tekijä", muistuttaa puolustusvaliokunta.

On Suomenkin etu, että Venäjän ja Baltian suhteet kyettäisiin ensi tilassa normalisoimaan. Parin viime viikon aikana on avautunut uusia mahdollisuuksia Baltian maiden ja Venäjän suhteiden normalisoinnille, jos vain molemmilta osapuolilta löytyy riittävästi poliittista tahtoa. Venäjä näyttää olevan valmis ratifioimaan ensi kevään aikana jo vuosia sitten allekirjoittamansa rajasopimukset Baltian maiden kanssa. Baltian maiden presidenttien vierailu Moskovaan toisen maailmansodan päättymisen vuosipäivänä tarjoaisi mahdollisuuden aloittaa suhteiden normalisointi. Presidentti Halonen, kuten monet muutkin valtionpäämiehet, aikoo juhlallisuuksiin osallistua.

Baltian maiden rajojen koskemattomuuden tunnustaminen tekisi myös Naton ilmavalvonnan alueella tarpeettomaksi. Kaikki eivät suhteiden normalisointia kuitenkaan hyväksy. Europarlamentissa on kyhätty kokoon kampanja voiton päivän juhlien boikotoimiseksi. Valitettavasti boikottivaatimukseen on yhtynyt myös muutama suomalainen oikeistolainen europarlamentaarikko.

Herra puhemies! Puolustusvaliokunnan enemmistö — kummallista kyllä myös sosialidemokraatit — oli valmis tukemaan selonteossa ehdotettujen erityisten vapaaehtoistoimintaan perustuvien sotilaallisten maakuntajoukkojen perustamista. Kyse on 10 000—50 000:sta sotilaallista koulutusta säännöllisesti saavasta vapaaehtoisesta, jotka järjestettäisiin paikkakunnittain ja isoimmissa asutuskeskuksissa kaupunginosittain. Tavoitteena on myös sitouttaa naisia maakuntajoukkoihin.

Maakuntajoukoista käydyssä keskustelussa on viitattu siihen, että sotilaallisesti koulutettuja vapaaehtoisia voitaisiin käyttää varusmiesten sijasta myös virka-aputehtävissä, aina pelastustehtävistä yhteiskunnan häiriötilanteisiin, kuten lakoissa ja mielenosoituksissa. Ja kun samanaikaisesti oikeistolehdistö kertoo kyseen olevan suojeluskuntien herättämisestä uudelleen henkiin, niin ei ole ihme, että monet suomalaiset jäävät kysymään, mistä oikein on kyse. Vaikuttaa siltä, että yksi syy, jota tosin ei mainita julkisesti, maakuntajoukkojen perustamiseen, on alueellisen puolustusjärjestelmän heikentyminen sen tuloksena, että asevoimien toiminnan painopiste on yhä enemmän siirtymässä kansainvälisiin operaatioihin.

Selonteko näyttää vihreää valoa toimille, joiden myötä oman puolustuksemme voimavarat saattavat heiketä. Kun torjuntahävittäjähankinnasta, Horneteista, aikanaan tehtiin päätös, väitettiin hankitun konemäärän olevan ehdoton minimi Suomen ilmatilan valvontaan ja mahdollisten alueloukkausten torjuntaan. Kun osaa koneista on nyt tarkoitus käyttää muuhun kuin Suomen ilmatilan valvontaan, liekö takana ajatus uusien Hornet-koneiden ostamisesta, kalliiden lentokoneiden määrän lisäämisestä?

Herra puhemies! Vuoteen 2012 mennessä on tarkoitus tehdä Puolustusvoimissa 1 200:aa henkilötyövuotta vastaavat henkilökunnan vähennykset. Pääosa näistä vähennyksistä koskee armeijan palveluksessa olevaa siviilihenkilöstöä. Varuskuntien ja varikoiden lakkauttamisesitys tehtäneen jo alkuvuodesta. Vähin, mitä me voimme nyt tehdä, on pitää huolta siitä, että lakkautukset tulevat eduskunnan käsiteltäväksi ja päätettäväksi.

Herra puhemies! Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä tukee Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittista perusratkaisua, sotilaallista liittoutumattomuutta, yleistä asevelvollisuutta ja koko maan puolustamiseen tarkoitettua alueellista puolustusjärjestelmää. Perusratkaisu, jolle myös puolustusvaliokunta antaa selonteon tapaan tukensa, merkitsee käytännössä sitä, että vaikka Suomi jatkaa ja syventääkin yhteistyötä Naton kanssa, sotilasliiton jäsenyyttä emme hae. Pettymys on tietenkin kova niiden Nato-jäsenyyttä kannattavien keskuudessa, jotka ovat halunneet muuttaa peruslinjausta. Kokoomus aikoo vielä äänestyttää eduskuntaa sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luopumisesta. Hyvä niin, sillä silloin selviää, kuinka vähäistä tukea kokoomuksen esittämällä uudella linjauksella on.

Herra puhemies! Teen myös vastalauseen 1 mukaisen ehdotuksen uusista lausumaehdotuksista kuitenkin siten, että 2. lausumaesitys kuuluisi seuraavasti:

"Eduskunta edellyttää, että Suomi osallistuu vain sellaisiin EU:n kriisinhallintaoperaatioihin, joilla on joko YK:n turvallisuusneuvoston tai Etyjin valtuutus, eikä hyväksy Suomen osallistumista EU:n taistelujoukkoihin, jos joukot voivat toimia myös ilman YK:n tai Etyjin mandaattia."

Ulla Anttila /vihr (ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuleva EU:n perustuslaki on historiallisesti merkittävä, sillä se mahdollistaa unionin tehokkaamman toiminnan kansainvälisissä yhteyksissä. Diplomatia, konfliktinehkäisy ja muu siviilikriisinhallinta ovat EU:n ulkopolitiikan aloja, joilla sen pitäisi kehittyä maailman johtavaksi mahdiksi. EU:n voiman pitää olla neuvottelukyvyssä ja -halussa sekä tahdossa ratkaista konfliktien taustalla vaikuttavia kehityskriisejä. Konfliktien uusiutumisriski on suuri, jollei siviiliyhteiskuntaa saada rakennetuksi kestävällä tavalla. EU:n haaste on yhdistää ulko-, turvallisuus-, kehitys- ja ympäristöpolitiikkansa tavalla, joka tukee globaalia oikeudenmukaisuutta. Tässä työssä tarvitaan Suomen aloitteellisuutta ja aktiivisuutta. Suomen pitää tukea myös YK:n vahvistamista ja globalisaation hallinnan kehittämistä eri järjestöissä.

Turkin todennäköinen liittyminen EU:hun runsaan kymmenen vuoden kuluttua parantaa unionin mahdollisuuksia toimia sillanrakentajana länsimaiden ja islamilaisten maiden välillä. Uutta asemaa on hyödynnettävä niin, että EU tukee islamilaisten maiden demokratia- ja ihmisoikeuskehitystä ja vaikuttaa näihin maihin tavoilla, jotka heikentävät ääri-islamilaisen terrorismin kasvualustaa.

Ulkoasiainvaliokunta vaati lausunnossaan hallitusta esittelemään eduskunnalle tulevana vuonna konkreettiset toimenpiteet sekä Suomen ulkoisen toiminnan että EU:n siviilikriisinhallinnan kehittämiseksi, voimavarat mukaan lukien. Selontekoon niitä ei ollut kirjattu, vaikka jo Turvallisuus 2004 -seurantaryhmä piti näkyvästi esillä muun muassa konkreettisia tavoitteita siviilikriisinhallinnassa. Vihreä eduskuntaryhmä vaatii, että hallitus laatii ulkoasiainvaliokunnan vaatimat selvitykset nopeasti ensi vuonna.

Hallitus unohti turvallisuuspoliittisen seurantaryhmän esittämän haasteen myös toisessa keskeisessä kysymyksessä. Selonteossa ei käsitellä EU:n tiivistyvän kriisinhallintayhteistyön vaikutuksia rauhanturvalakiin. Nopean toiminnan joukkoja koskevat päätökset on jo tehty EU:ssa, mutta hallituksen kanta rauhanturvalain muutostarpeisiin on vasta alkutaipaleellaan työryhmässä. Valitettavasti hallitus ja presidentti eivät päässeet yksimielisyyteen rauhanturvalain muutostarpeista niin, että kysymystä olisi käsitelty selonteossa.

Hallitustenvälisen konferenssin nopea eteneminen turvallisuuspolitiikassa oli hallitukselle yllätys, johon sen oli vaikea sopeutua. Hallituksen vaikeudet tehdä ulkopoliittisia linjavalintoja ovat huolestuttavia erityisesti, mikäli ne toistuvat muissakin ulkopoliittisissa kysymyksissä. EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittyessä nopeasti Suomen on pystyttävä ripeään kannanmuodostukseen.

EU:n sotilaallinen nopean toiminnan kapasiteetti on vain pieni osa unionin ulko- ja turvallisuuspoliittista keinovalikoimaa. Silti suomalainen keskustelu EU:n turvallisuuspolitiikasta on keskittynyt nopean toiminnan joukkoihin ja sinkkiarkkuihin. Sotilaallinen kriisinhallinta on vasta viimeinen keino, joka otetaan käyttöön, mikäli konfliktin syntyä ei saada estetyksi.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että EU haluaa estää ja pystyy tarvittaessa estämään konfliktien kärjistymistä ja kansanmurhia. Ruandan kansanmurha vuonna 1994 ja etniset puhdistukset Balkanilla 1990-luvulla ovat esimerkkejä konflikteista, joihin kansainvälinen yhteisö ei pystynyt puuttumaan ajoissa. Kansainvälinen yhteisö on tälläkin hetkellä tietoinen, että Darfurin tilanne Sudanissa on pitkään jatkuneen sodan jälkeen edelleen humanitaarinen katastrofi ja että välitys- ja avustustoimet ovat olleet riittämättömiä.

EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan tulee nojautua YK:n peruskirjan periaatteisiin ja jos suinkin mahdollista, YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiin. Mutta jos esimerkiksi kansanmurhan estämiseksi toteutettavalle operaatiolle ei ole mahdollista saada YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää, EU:lla pitää olla mahdollisuus toimia YK:n peruskirjan hengessä ihmisoikeuksien puolustamiseksi. EU:n monipuolisen kriisinhallinnan keinovalikoiman tavoitteena pitää kuitenkin olla nimenomaan YK:n vahvistaminen.

Vihreän eduskuntaryhmän selkeä enemmistö hyväksyy EU-mandaatin tarkoin rajauksin. Vihreä eduskuntaryhmä korostaa, että päätöksen joukkojen lähettämisestä kriisinhallintaoperaatioihin tekee eduskunta. On tärkeää, että myös nopean toiminnan joukkojen voimankäytön säännöt perustuvat YK:n periaatteisiin ja että hallitus tuo nämä säännöt myös eduskunnan käsittelyyn.

Julkinen keskustelu Suomen turvallisuuspoliittisesta linjasta on kilpistynyt EU:n taisteluosastokysymyksen lisäksi Suomen Nato-suhteisiin. Vihreän liiton kanta Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen on kielteinen. Eri puolueista ainoastaan kokoomus on toiminut myönteisesti Suomen Nato-jäsenyyden suuntaan, ja sosialidemokraattien joukossa on monia näkyviä hahmoja, jotka kannattavat Suomen Nato-jäsenyyttä. Muissa puolueissa Nato-jäsenyyden kannatus on vähäisempää. Suomen kansan selkeä enemmistö vastustaa mielipidetiedusteluissa Nato-jäsenyyttä.

Ottaen huomioon kansan ja poliitikkojen vähäisen Nato-innon tuore keskustelu Suomen Nato-option suuruudesta tai pienuudesta, saati sotilaallisen liittoutumattomuuden merkityksestä vaikuttaa oudolta. Nykyinen hallitus ei ole viemässä Suomea Natoon eikä nykyinen ja tuskin tuleva presidenttikään.

Osallistuessaan EU:n taisteluosastojen toimintaan Suomi voi väittää olevansa sotilaallisesti liittoutumaton, mutta sanapari kumisee onttouttaan. EU ei ole puolustusliitto. Suomi on muodollisesti sotilaallisesti liittoutumaton toimien kuitenkin syvällä EU:n kriisinhallintayhteistyön sotilaallisissa rakenteissa. Vihreiden mielestä on viisaampaa kuvata Suomen linjaa sitoutumiseksi EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuin keskittyä sanaparin "sotilaallinen liittoutumattomuus" vaalimiseen.

EU:n kriisinhallintayhteistyö on etenemässä itsenäisempään suuntaan Naton rakenteista, mutta silti Naton merkitys EU:n kriisinhallinnassa on edelleen suuri. Suomi on mukana Nato-johtoisissa operaatioissa Kosovossa ja Afganistanissa. Näiden seikkojen vuoksi Naton rauhankumppanuus on tärkeä myös Suomelle.

EU on sitoutunut Natoon muun muassa Berliini plus -järjestelyillä, joiden avulla EU-operaatiot voivat hyödyntää Naton voimavaroja — edellyttäen Nato-maiden hyväksyntää. Ensimmäinen koetinkivi EU:n itsenäiselle sotilaalliselle kriisinhallintaoperaatiolle oli viimevuotinen Kongon operaatio, johon ei tarvittu Naton tukea. Lähitulevaisuudessa EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan kehittyminen nopean toiminnan joukkoineen on haaste Suomen kriisinhallintayhteistyölle. Uudenlaista yhteistyötä ei voida pitää kuitenkaan Nato-jäsenyyteen johtavana automaattina.

Arvoisa puhemies! Selonteon mukaan Suomen alueellinen puolustus säilyy kattavana, vaikka Suomi kehittää valmiuksia osallistua yhä laajempiin sotilaallisen kriisinhallinnan tehtäviin. Suomen linja on erityislaatuinen. Esimerkiksi Ruotsi on tehnyt linjauksen keskittyä nimenomaan kansainväliseen kriisinhallintaan. Onkin tärkeää pitää puolustusmenot kohtuullisina niin, että aluepuolustuksen ja kansainvälisen kriisinhallinnan valmiudet tukevat toisiaan.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä Suomen kansallisen puolustuksen tulee perustua asevelvollisuusarmeijaan. Vihreät katsovat silti, että asepalveluksen suorittaneiden osuus ikäluokasta voi olla nykyistä pienempi. Esimerkkinä voimme pitää Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa, missä vain osa ikäluokasta käy armeijan.

Vihreä eduskuntaryhmä kannatti viime eduskuntakaudella pääministeri Lipposen toisen hallituksen linjausta, jonka mukaan Suomen pitäisi liittyä Ottawan sopimukseen vuonna 2006 ja luopua sopimuksen mukaisesti jalkaväkimiinoista vuonna 2010. Toisin kuin kokoomus ja sosialidemokraatit, vihreät kannattavat tätä Lipposen toisen hallituksen linjausta edelleen.

Ehdotankin eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavaa lausumaa:

"Eduskunta edellyttää hallituksen toimivan siten, että Suomi allekirjoittaa Ottawan sopimuksen maaliskuuhun 2007 mennessä."

Ottawan sopimuksen allekirjoittamisen lykkääminen heikentäisi Suomen neuvottelumahdollisuuksia aseidenriisunnassa. Suomi jäisi tällä ratkaisulla erikoiseen asemaan myös EU:ssa. Kansainvälinen aseidenriisunta ja asevalvontasopimukset ovat hyvin tärkeitä globaalin vakauden kannalta, eikä Suomi saa jäädä jälkijunaan sopimusjärjestelyissä. Jos eduskunta hyväksyy ehdottamani lausuman, joka eroaa selonteon ja mietinnön linjauksesta, hallituksen on esiteltävä ponsilausuman edellyttämät käytännön järjestelyt eduskunnalle erillisellä hallituksen esityksellä.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä Suomen on ponnisteltava aktiivisesti kansainvälisen aseidenriisunnan ja asevalvontasopimusten kehittämiseksi. Neuvottelut muun muassa taktisia ydinaseita ja pienaseita koskeviksi sopimuksiksi pitäisi käynnistää YK:ssa. Vihreiden mielestä EU:n on tiukennettava aseviennin käytännesääntöjä. Suomen on kannettava osansa globaalista vastuusta, jotta maapallon rajallisia luonnonvaroja ei käytettäisi nykyisessä määrin aseisiin ja asevaraiseen turvallisuuteen.

Christina  Gestrin  /r(ryhmäpuheenvuoro):

Herr talman, herra puhemies! Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on saanut eduskunnassa kunnianarvoisen käsittelyn edistyksellisin, tulevaisuuteen suuntautuvin etumerkein. Voisi ajatella olevan luonnollista, että hallitus olisi tässä yhteydessä ollut eteenpäin vievä voima, kun taas eduskunnan saattoi odottaa olevan asenteiltaan varovaisempi. Tämän vuoksi osien vaihtuminen onkin nyt aika lailla huomiota herättävää.

Turvallisuuspoliittisen selonteon lähetekeskustelussa ruotsalainen eduskuntaryhmä suhtautui kriittisesti selkeyden ja visioiden puutteeseen. Käsittely ulkoasiainvaliokunnassa on tämän vuoksi ollut huojentava prosessi valiokunnan analysoitua ja käsiteltyä turvallisuuspoliittista ympäristöämme sellaisena kuin valiokunta sen näkee.

Lähetekeskustelussa ruotsalainen eduskuntaryhmä nosti esiin kolme tärkeää mutta arkaa kohtaa: liittoutumattomuuden käsitteen, turvallisuuspolitiikkamme vision ja tavoitteen sekä rauhanturvaamisen kehittämistarpeen.

Turvallisuuspoliittinen kehitys on ollut valtavan nopeaa. Suomessa julkinen keskustelu on lähes pelkästään päätynyt kysymykseen siitä, pitääkö Suomen liittyä puolustusliitto Natoon vai ei. Samanaikaisesti turvallisuuspoliittinen yhteistyö EU:ssa on saanut muotonsa nyt tänä vuonna. Tunnusomaista keskustelulle — samoin kuin hallituksen selonteollekin — on, että on keskitytty niin kovasti pitämään kieli keskellä suuta Nato-keskustelussa, että on lähes kokonaan unohdettu keskustella EU:n uudesta roolista globaalissa turvallisuuspolitiikassa. Mielestäni eduskunnan valiokunnat ovat nyt myötävaikuttaneet siihen, että suomalainen keskustelu on päässyt tasoihin ympärillämme tapahtuvan turvallisuuspoliittisen kehityksen kanssa.

Det mest alarmerande med redogörelsen var att man upprepade gånger slog fast att Finland fortsättningsvis är alliansfritt. Det var gammal liturgi i en förändrad värld. De som ansåg att Finland var alliansfritt efter EU-inträdet borde slutligen ha ändrat åsikt i samband med det intensifierade försvarssamarbetet som unionen fattade beslut om i våras. Solidariteten mellan medlemsländerna förtydligas i flera klausuler som förpliktar länderna att erbjuda hjälp till det medlemsland som blivit angripet. Man kan på goda grunder säga att EU:s försvarsförpliktelser går längre än Natos artikel V.

Försvarsutskottet slår nu fast att Finland är militärt alliansfritt. Det kan vi vara överens om, om man med det vill säga att vi inte tillhör Nato. Men Finland är inte utrikespolitiskt eller säkerhetspolitiskt alliansfritt. Vårt samarbete inom ramen för EU:s nya säkerhetspolitik gör tanken omöjlig både i teorin och i praktiken.

Herra puhemies! Viime vuosien neuvotteluissa EU:n uudesta perustuslaista kokonaisuus jäi yksityiskohtien varjoon. Pääasiallisena tavoitteena oli vahvistaa EU:n roolia ja uskottavuutta globaalilla areenalla. Ensimmäiset ratkaisevat askeleet on jo otettu esimerkiksi turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventämisessä.

Hallitus nosti selonteossa EU:n esiin kaikkein merkittävimpänä yhteistyökumppaninamme, ja valiokunnat ovat päättäneet vahvistaa entisestään tätä päälinjaa. Valitettavasti epäselväksi jää, miten pitkälle Suomen kannalta integraatiossa voidaan mennä. On täysin mahdollista, että Euroopan integraatio jatkuu sellaisella vauhdilla, että EU:sta tulee yhtä voimakas toimija kuin Natosta. Tämä merkitsisi, että koko Nato-optio menettäisi arvoaan ja merkitystään.

Turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventämisellä Eurooppa haluaa vahvistaa kapasiteettiaan vastata ympäristössämme tapahtuviin muutoksiin. Suomi on nyt — sanokaamme joidenkin epäselvien piruettien jälkeen vuosi sitten — konkreettisesti ilmoittanut haluavansa kantaa kortensa kekoon. Tästä velvoitteesta seuraa myös vastuu. Tässä tulemme keskusteluun nopean toiminnan rauhanturvajoukoista.

EU utgör den samarbetsram inom vilken Finland vill stärka säkerheten i Europa och globalt. De nya samarbetsstrukturerna kräver förnyelse i Finlands lagstiftning. Inom svenska riksdagsgruppen anser vi det vara dags att man utformar lagen så att den svarar mot dagens behov och så att fredsbevarande även kan ske till exempel med EU-mandat. Däremot vill vi även i fortsättningen att riksdagen skall besluta om deltagandet i enskilda krishanteringsuppdrag.

Jag kan helt och hållet hålla med dem, som på senare tid sagt att det gäller att vara försiktig med att skicka ut våra män och kvinnor med vapen i händerna. Det är också viktigt att vara medveten om de stora riskerna. Men den här frågan borde naturligtvis ha diskuterats i ett betydligt tidigare skede då Finland deklarerade för sina kompanjoner i Europa, att man är villig att delta i samarbetet. Nu handlar det om att fullfölja givna löften. Det är bra att påminna oss själva om att fredsbevarandet aldrig varit ofarligt eller riskfritt. Därför måste även framöver förebyggande av konflikter och våldsamma kriser vara vår första prioritet.

Svenska riksdagsgruppen vill även nu fästa uppmärksamheten vid att försvarsutskottet och utrikesutskottet bekräftar att Ålands internationellt rättsliga ställning som demilitariserat område skall bestå. Det här hade av någon anledning lämnats bort i regeringens redogörelse.

I remissdebatten stödde svenska riksdagsgruppen de grundläggande principerna om ett nationellt försvar och en bibehållen allmän värnplikt. Svenska riksdagsgruppen underströk att det förutsätter att utbildningen sker på båda språken. Vi utgår därmed från att den svenskspråkiga beväringsutbildningen fortsätter vid Nylands Brigad.

Herr talman! Slutligen hoppas jag att vi i alla riksdagsgrupper analyserar resultatet av riksdagsbehandlingen av redogörelsen. Vid remitteringen till utskotten avvek man från den traditionella ansvarsfördelningen mellan utskotten. Detta ledde oss in på en farlig väg. I slutskedet utgick inte diskussionerna ifrån vad som var utrikespolitiskt klokast, utan vad som var partipolitiskt möjligt. Det anser jag att inte var särskilt lyckat, men slutresultatet var ändå relativt bra.

Bjarne Kallis /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Yleisesti voi todeta, että kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on yleisesti ottaen tyytyväinen selontekoon, mietintöön ja myöskin niihin lausuntoihin, mitä on annettu. On kuitenkin kaksi asiaa, mihin me puutumme, ja nämä kaksi asiaa ovatkin ne kaikkein suurimmat kysymykset. Toinen niistä koskee sitä, millä mandaatilla nopean toiminnan joukot voivat osallistua operaatioihin, ja toinen jalkaväkimiinoja. Näihin puutun hetken kuluttua yksityiskohtaisemmin.

Minusta on erittäin hyvä, että monet tahot, kuten turvallisuuspoliittinen seurantaryhmä, olivat eräällä tavalla mukana selonteon valmistelussa, ja jatkossakin pidämme tärkeänä, että eduskunnan mahdollisimman monet tahot ovat jo valmistelussa mukana. Mielestäni on myöskin erittäin hyvä, ettei selontekoon sisällytetty niitten paikkakuntien nimiä, jotka mahdollisesti menettävät varuskuntansa. Mietinnöstä käy selvästi ilmi, että varuskuntia lakkautetaan, mutta on aivan oikein, ettei nimiä mainita. Tässä voidaan viitata esimerkiksi keskusteluun, joka syntyi Ruotsin eduskunnassa, kun Ruotsin vastaavanlaiseen selontekoon tai raporttiin sisällytettiin paikkakuntien nimiä. Se vei keskustelun aluepolitiikkaan pois puolustuspolitiikasta ja myöskin johti siihen, että päätös saatiin syntymään vasta sen jälkeen, kun pääministeri Persson oli uhannut niskoittelevia ryhmiä ja kansanedustajia uusilla vaaleilla. Minä toivon todella, että puhemies, joka Suomessa tekee tämän esityksen, toteaisi, että nyt on niin hankala tilanne, että pitäisi järjestää uudet vaalit. Se sopisi meille oikein hyvin. Sillä saatiin Ruotsissa ryhmät ruotuun, eli kysymyksessä puolustuspolitiikka, turvallisuuspolitiikka ei noussut keskeisimmäksi asiaksi.

Kristillisdemokraatit ovat samaa mieltä kuin mietinnössä ollaan puolustuksen kehittämisestä, maakuntajoukoista ja oikeastaan näistä kaikista muista asioista paitsi mandaattikysymyksestä ja jalkaväkimiinoista.

Täytyy todeta, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on tapahtunut suuria muutoksia vuoden 1994 jälkeen eli silloin, kun liityimme Euroopan unioniin 1995. Silloin me hyväksyimme Maastrichtin sopimuksen, jossa todetaan, että pyritään yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen. Kun katsoo, minkälainen tämä kehitys on ollut, niin muutamia esimerkkejä haluan mainita.

Helsingin huippukokouksessa 1999 tavoitteena oli kriisijoukkojen perustaminen, ja nämä muodostuisivat 60 000 sotilaasta. Tänä vuonna 2004 syntyivät nopean toiminnan joukot, ja EU:n tulevaan perustuslakiin, jos ja kun se hyväksytään, sisältyy yhteisvastuulauseke ja avunantoartikla, kaksi merkittävää asiaa. En lähde tästä lausekkeesta ja artiklasta mitään sen laajemmin puhumaan mutta totean kuitenkin, että siinä EU:n jäsenmaa on oikeutettu apuun silloin, kun maa on joutunut terrorismin kohteeksi tai aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, ja apuun sisältyy myöskin sotilaallinen apu.

Herra puhemies! Näistä kahdesta suuresta kysymyksestä ensimmäinen on mandaattikysymys, millä mandaatilla lähetetään joukkoja operaatioihin. Olen seurannut, mitä ennen kaikkea naapurimaassa on todettu tästä asiasta. Arbetarbladet, joka on sosialidemokraattien jos ei pää-äänenkannattaja Ruotsissa, niin kuitenkin erittäin merkittävä äänenkannattaja sosialidemokraattiselle liikkeelle, on jo kahdesti pääkirjoituksessaan viitannut siihen, mitä pääministeri Persson 4. lokakuuta tänä vuonna lausui. Hän lausui vapaasti käännettynä: "On erittäin tärkeää, että ruotsalaiset joukot lähtevät vain YK:n mandaatilla operaatioihin." Tämän päivän Arbetarbladetin pääkirjoituksessa — anteeksi, minä puhun nyt väärästä lehdestä, Aftonbladet on se oikea nimi — tämän päivän Aftonbladetin pääkirjoituksessa tämä toistetaan.

Ilkka-lehti on myöskin Suomessa ottanut kantaa tähän mandaattikysymykseen. Ilkka-lehdessä kuitenkin hiukan ehkä provosoidaan, kun siellä todetaan, että kynnyksen lähteä sotaan pitää olla korkea, ja annetaan ymmärtää, että jos on YK:n mandaatti, silloin kynnys lähteä sotaan on korkeampi. Tuo pitää paikkansa, kunhan olisi vaihdettu tuo sana "sota" sanaan "operaatioihin". Kynnys lähteä ulkomaille operaatioihin saisi olla kyllä korkea, ja se on korkeampi, jos edellytetään YK:n mandaattia kuin jos EU-mandaatti riittää. YK-mandaatti olisi myöskin selkeä viesti muille maille, kuten myöskin meille itsellemme, missä Suomi tässä asiassa seisoo. Jos EU-mandaatti riittää, niin on vaarana, että syntyy sellainen harmaa vyöhyke, joka antaa pelitilaa diplomaateille ja poliitikoille.

Kun mietinnössä ja myöskin muualla on annettu ymmärtää, että YK on kykenemätön tekemään päätöksiä tai saattaa syntyä tilanteita, milloin YK on kykenemätön tekemään päätöksiä operaatioista, niin voin kuitenkin sen todeta, että ainahan Suomen eduskunnalla on mahdollisuus erillislain nojalla lähteä mukaan operaatioon, jolla ei ole YK:n mandaattia, ja silloin koko eduskunta päättää. Kyllä jokainen, joka on neuvotteluihin osallistunut, tietää, että joskus syntyy kiusallisia tilanteita, milloin haluaisi viitata johonkin, ja EU:ssa voi syntyä kiusallisia tilanteita, kun itse asiassa emme haluaisi operaatioon osallistua, mutta olisi kiusallista kaataa se, kun suuret painavat päälle. Semmoisessa tilanteessa on hyvä viitata lakiin, sillä Suomen laki edellyttää YK:n mandaattia.

Tämä tuli myöskin mieleeni, kun seurasin keskustelua, mitä tasavallan presidentti Halonen kävi presidentti Putinin kanssa. Kun presidentti Putin toivoi viisumivapautta venäläisille, tämä oli varmasti erittäin kiusallista presidentti Haloselle, mutta hän pääsi siitä viittaamalla siihen, että siitähän EU päättää, se ei ole meidän asiamme.

Tästä syystä kristillisdemokraatit ehdottavat lausumaa, joka kuuluisi näin: "Eduskunta edellyttää, että päätös EU:n nopean toiminnan joukkojen mahdollisesta osallistumisesta operaatioon, johon ei ole YK:n turvallisuusneuvoston tai Etyjin valtuutusta, tehdään aina erillislain nojalla."

Sitten toinen ponsi koskee jalkaväkimiinoja. Ehdotan lausumaa: "Eduskunta edellyttää, että varastossa olevien jalkaväkimiinojen käyttöikää pidennetään huolellisilla huoltotoimenpiteillä, joihin liittyy mm. miinojen sytyttimien vaihtaminen, ja että Suomi liittyy Ottawan sopimukseen, kun varastossa olevat miinat ovat vanhentuneet."

Totean vielä lopuksi, että ne perustelut, mitä aikaisemmin tuotiin esille Ottawan sopimukseen liittymiseksi, ovat nyt saaneet väistyä. Aikaisemmin väitettiin, että imagomme kärsii. Kun puhemies Lipponen eräässä lehtihaastattelussa totesi, että häntä ei ole koskaan moitittu siitä, että Suomi ei ole liittynyt Ottawan sopimukseen, ja samaa väitti kenraali Hägglund, ei ole voinut olla mitenkään laajaa painostusta, jos näin keskeisessä asemassa olevat henkilöt ovat todenneet, että tällaista ei heihin ole ainakaan kohdistettu. Väitettiin myöskin, että miinat vanhenevat. Minä uskoin, että miinat vanhenevat, kunnes Puolustusvoimain entinen komentaja Lauri Sutela totesi, että Sutela vanhenee, mutta miinat eivät vanhene koskaan. Kun kävi sitten ilmi, että sytyttimet vanhenevat, ja kun todettiin, että sytyttimet voidaan vaihtaa ja että sytyttimen kustannus on murto-osa miinan kokonaiskustannuksesta, niin katson, että tämä on huoltotoimenpide, kun sytytin vaihdetaan.

Nyt perustellaan sillä, että Suomi on EU:ssa vuonna 1997 yhtynyt siihen, että me emme enää valmista emmekä me myy miinoja. Kukaan ei sitä tee. Minusta sytyttimen vaihtaminen ei ole miinan valmistamista eikä tuotantoa ja näin ollen huolellinen huolto edellyttää, että varastossa olevaa tavaraa huolletaan hyvin. Jos me huollamme ne hyvin, silloin meidän ei tarvitse liittyä Ottawan sopimukseen, kuten selonteossa ja mietinnössä edellytetään. Tästä siis tuli myöskin ponsiehdotus.

Tony Halme  /ps (ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa valmisteltiin pitkään ja siltä odotettiin paljon. Loppuvaiheessa mukaan otettiin myös kaikki eduskuntaryhmät, jolloin myös perussuomalaisten edustus saatiin mukaan selonteon valmisteluun. Tästä voidaan antaa tunnustus nykyiselle hallitukselle, sillä turvallisuus- ja puolustusasiat ovat kansakuntamme kannalta niin tärkeitä asioita, ettei niiden yhteydessä tule harjoittaa puoluepoliittista taktikointia. Perussuomalaisten kannalta selonteko varmasti tuli astetta hyväksyttävämmäksi tämän valmistelussa mukana olemisen ansiosta.

Puolustusvaliokunta on käsitellyt selontekoa pitkään ja perusteellisesti. Valiokunnan enemmistö on nyt hyväksynyt mietintönsä sellaisessa muodossa, ettemme voi kaikilta osin yhtyä siinä esitettyihin kantoihin. Mielestämme Suomen tulee edelleenkin tiukasti pysyttäytyä kaikkien sotilaspoliittisten liittoutumien ulkopuolella, niin ettei missään virallisissa yhteyksissä avata mahdollisuutta Suomen liittoutumiselle Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natoon. Mielestämme tällaisen mahdollisuuden varaaminenkin, kuten valiokunta mietinnössään on nyt ilmaissut, asettaa puolueettomuutemme ja liittoutumattomuutemme kyseenalaiseksi. Suomen turvallisuuspoliittinen asema on muista EU:n ja Naton jäsenmaista poikkeava, ja tämän takia unionin jäsenmaiden enemmistön valitsema Natoon liittoutuminen ei ole maamme kannalta hyvä ratkaisu.

Suomi on pystynyt säilyttämään itsenäisyytensä pelkästään taitavan ulkopolitiikan ja uhrautuvan puolustushengen avulla. Kansakuntamme enemmistön tahto on, että Suomen tulee säilyttää mahdollisimman suuri liikkumavara ulko- ja turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissaan, siten että suomalaiset itse voivat vapaasti päättää siitä, milloin ja miten maatamme ja sen koskemattomuutta puolustetaan tai joukkojamme lähetetään ulkomaille. Suomalaisten maanpuolustushenki on kansainvälisesti tarkasteltuna vertaansa vailla olevaa. Yleisen asevelvollisuuden ansiosta valtaosa suomalaisista miehistä suorittaa edelleenkin varusmiespalveluksensa ja saa tätä kautta tuntuman maanpuolustukseen. Mikäli Suomi liittoutuisi Natoon, merkitsisi se ainakin pitkällä tähtäimellä palkka-armeijan luomista ja samalla puolustushengen heikentymistä, puolustusmenojemme merkittävää kasvamista ja todennäköisesti myös vieraiden joukkojen liikkumista alueellamme ainakin tilapäisesti.

Arvoisa puhemies! Valiokunta on mietinnössään päätynyt tukemaan Suomen rauhanturvalain muuttamista siten, että siinä tultaisiin sallimaan osallistuminen myös sellaisiin kriisinhallintaoperaatioihin, joilla ei ole YK:n tai Etyjin valtuutusta. Eduskunnalle ilmeisesti ensi keväänä annettavassa rauhanturvalaissa halutaan sallia myös pelkkään Euroopan unionin omaan päätökseen pohjautuvaan operaatioon osallistuminen. Perussuomalaiset ovat aina olleet yksiselitteisesti sillä kannalla, että kaikissa näissä rauhanturvaoperaatioissa, joihin Suomi päättää osallistua, tulee olla YK:n turvallisuusneuvoston tai Etyjin antama valtuutus.

Yhdistyneet Kansakunnat on yleismaailmallinen järjestö, jonka tärkein tehtävä on maailmanrauhan edistäminen ja syntyvien kriisitilanteiden laukaiseminen. Nyt halutaan käyttää YK:n sivuuttamisen perusteena sitä, että turvallisuusneuvoston toimintakyky on halvaantunut muutamien pysyvien jäsenten omista lähtökohdista tapahtuvien taktikointien takia. Mielestämme tämä ei saa eikä voi olla peruste YK:n sivuuttamiselle rauhanturvatoiminnassa. Vielä tuomittavammaksi tämän YK:n syrjään jättämisen tekee se, että kriisinhallintaoperaatiota organisoidaan USA:n etunäkökohdista tapahtuvan sanelupolitiikan kautta Naton avulla. Sotilaspoliittiset järjestöt on luotu ajamaan omien jäsentensä etuja, eivätkä ne mielestämme sovi rauhanturvaorganisaatioiksi.

Suomen tulisi perussuomalaisten mielestä Naton oven kolkuttelun ja sen juoksupojaksi pyrkimisen sijaan kaikilla rintamilla toimia sen puolesta, että YK:n ja sen turvallisuusneuvoston toimintakyky saataisiin mahdollisimman nopeasti jälleen palautettua. Tämä vaatii ennen kaikkea suurvaltojen painostamista lopettamaan YK:n turvallisuusneuvoston käyttämisen omana pelinappulanaan.

Arvoisa puhemies! Maamiinoista on maassamme taitettu peistä pidemmän aikaa. Tietyillä tahoilla on käyty voimakasta kampanjaa sen puolesta, että Suomen tulisi liittyä maamiinat kieltävään Ottawan sopimukseen mahdollisimman pikaisesti ja tämän mahdollistamiseksi tuhota varastoissamme olevat maamiinat. Valiokunnan enemmistö hyväksyy Suomen liittymisen maamiinat kieltävään sopimukseen siten, että jalkaväkimiinoista luovutaan vuoteen 2016 mennessä ja sopimukseen yhdytään vuonna 2012. Valiokunta teki tämän päätöksen tietoisena siitä, että naapurimaamme Venäjä omistaa suuren määrän jalkaväkimiinoja, joista osa on varastoituna itärajamme läheisyyteen. Tiettävästi Venäjällä ei ole suunnitelmia Ottawan sopimukseen liittymisestä tai maamiinojensa hävittämisestä. Sama tilanne on myös USA:n osalta.

Maamiinoista luopumisen tärkeyttä on korostettu lähinnä sillä, että ne aiheuttavat siviiliväestölle vammoja jäädessään maastoon. Suomen maamiinat ovat varastoituina ja tiukasti vartioituina armeijan varastoissa. Siellä ne eivät ole vaaraksi kenellekään. (Eduskunnasta: Sodan aikana?) — Rauhan aikana. Nyt ei ole sodan aika, nyt on rauhan aika. — Ainoa ryhmä, jolle suomalaisista maamiinoista on vaaraa, ovat maahamme mahdollisesti tunkeutuvat vieraat joukot. Huom! Käsittääksemme maamiinat on alun perin juuri tätä tilannetta varten hankittukin. Näin ollen niiden pysyttäminen asevalikoimassamme on täysin perusteltua siihen saakka, kun ne luonnollisen vanheutumisen kautta tulevat käyttökelvottomiksi, arviolta vuonna 2020, ellei niitä uusita tai kunnosteta. Perussuomalaisten mielestä vuosi 2020 sopisi näin ollen luonnolliseksi maamiinoista luopumisen ajankohdaksi ja tällöin Suomi voisi yhtyä maamiinat kieltävään sopimukseen mahdollisesti ilman erityistoimenpiteitä vuonna 2016.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan saamien tietojen mukaan maamiinoista esitetyllä aikataululla luopumisen kustannukset ovat noin 300 miljoonaa euroa. Ihmettelemmekin sitä, kuinka hallitus katsoo maallamme olevan varaa tämän kaltaisiin uusiin asejärjestelmiin aikana, jolloin armeijan toimintaa ollaan säästösyistä supistamassa ja kokonaisia varuskuntia lakkauttamassa. Lisäksi eri aselajeilla on listallaan merkittävä määrä kalliita asejärjestelmähankintoja, jotka kiireellisyydessään menevät selvästi ohi maamiinat korvaavista asejärjestelmistä. Perussuomalaiset pitävätkin maamiinoista käytävää keskustelua pelkkänä muotihömpötyksenä, jolle ei tulisi kallistaa korvaansa.

Arvoisa puhemies! Mainitsin jo edellä hallituksen pyrkimyksen Puolustusvoimien toiminnan supistamiseksi siten, että kokonaisia varuskuntia ja joukko-osastoja lakkautettaisiin. Selonteossaan hallitus jostain syystä jätti kuitenkin täysin avoimeksi sen, mitä yksiköitä ja varuskuntia kyseinen toimenpide tulisi koskemaan. Tähän valiokunta mietinnössään kiinnitti myös huomiota. Perussuomalaisten mielestä Suomen tulee pystyä puolustamaan aluettaan kaikilta osin. Se edellyttää riittävän laajaa ja koko maan kattavaa varuskuntaverkostoa. (Ed. Ala-Nissilä: Ei kasarmit käy sotaa!) — Mutta siellä ne sotilaat ovat tallessa, herra, jos tiedätte, niin kuin mekin olemme täällä eduskunnassa, emme me voi rappusilla olla. — Maanpuolustuksen hoitaminen pelkillä pienillä ja nopeasti liikuteltavilla iskujoukoilla on Suomen kokoisessa maassa vaikeata. Pelkkien maakuntajoukkojen luominen ei tätä tarvetta vähennä, vaikka omalta osaltaan se on täydentämässä puolustuksemme toimintakykyä ja samalla ylläpitämässä puolustushenkeä. Perussuomalaisten mielestä joukko-osastojen ja varuskuntien lakkauttamiseen ei tule mennä, ennen kuin hallitus seuraavassa puolustusselonteossa yksityiskohtaisesti erittelee ja perustelee toimenpiteensä.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset ovat jättäneet puolustusvaliokunnan mietintöön vastalauseen, jossa esitetään omat vaihtoehdot meille tärkeissä kysymyksissä, joissa emme voi yhtyä valiokunnan enemmistön kantaan. Ehdotan, että valiokunnan mietinnössä olevassa vastalauseessa 3 olevat kahdeksan muutosehdotusta mietinnön lukuihin hyväksyttäisiin, kuitenkin sillä täsmennyksellä, että Ottawan sopimusta koskevassa luvussa tarkoitetaan kappaleita 13—16.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan myös kiittää valiokunnan puheenjohtajaa ed. Juhantaloa ja valiokuntaneuvos Pelttaria asiallisesta ja avustavasta suhtautumisesta minulle aivan uusissa valiokuntatoimintatavoissa, joissa he auttoivat minua erittäin paljon.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Ensin eduskunnalle ja sen valiokunnille kiitos siitä, että se on koko voimallaan ja perusteellisuudellaan nopeassa aikataulussa vastannut tähän hallituksen syksyllä antamaan selontekoon.

Oma puheenvuoroni on etukäteen jaettu, mutta johtuen aikataulutoiveista ja halustani reagoida käytyyn keskusteluun en käytä sitä kokonaan.

Sotilaallinen liittoutumattomuus pysyy Suomen puolustusratkaisuna. On jälleen kerran syytä korostaa, että sotilaallinen liittoutumattomuus määrittää tapamme järjestää puolustuksemme, ei muuta. Myös selontekotekstissä käsite on liitetty tähän asiayhteyteen. (Ed. Kekkonen: Perinteinen käsitys!) Se ei kuvaa laajemmin ulkopoliittista linjaamme. Me olemme jäsenyytemme alusta alkaen olleet poliittisessa liitossa Euroopan unionissa. Emme siten ole puolueettomia emmekä sitoutumattomia. Nyt kokoomus esittää, että määrittäisimme linjamme, että emme ole "perinteisessä mielessä" sotilaallisesti liittoutumattomia. Toivon, että tällaisia uusia käsitteitä kuin "perinteisessä mielessä" ei nyt enää tähän keskusteluun sekoitettaisi. Pidämme hyvin tärkeänä, että EU:ta kehitetään määrätietoisesti vahvana turvallisuusyhteisönä, joka pystyy vaikuttamaan Suomeen ja suomalaisten turvallisuuteen vaikuttaviin ongelmiin: terrorismiin, joukkotuhoaseisiin, ympäristöongelmiin, maanosamme ja sen lähialueiden epävakauteen, globaaleihin ongelmiin.

Aluepuolustuksen osalta olemme rakentaneet maanpuolustuksemme siten, että hoidamme Suomen puolustuksen ilman Nato-jäsenyyttä. Puolustamme itsenäisesti koko aluettamme, ja hallitus pitää tärkeänä, että Suomella säilyy aito mahdollisuus hakea Nato-jäsenyyttä, mikäli päätyisimme siihen arvioon, että jäsenyys tässä sotilasliitossa olisi Suomen etu. Tärkeää on, että tälle liittymisoptiolle ei synny käytännön esteitä. Suomessa on tämän selonteon innoittamana käyty vilkasta keskustelua siitä, miten määrittelemme tämän sinänsä selkeän politiikkamme Nato-jäsenyyden suhteen: onko se mahdollisuus vai todellinen vaihtoehto.

Tämä keskustelu on saanut piirteitä, jotka saisivat vanhat kremlologitkin ja skolastikot punastumaan. Hyvin monella tavalla on pyritty näitä sanavalintoja arvioiden esittämään arvauksia siitä, onko suhteemme muuttunut vai ennallaan. (Ed. O. Ojala: Näinhän minä sanoin!) Liturgiaan takertuminen tukahduttaa helposti aidon poliittisen keskustelun. Meillä ei ole mitään tarvetta puhua Nato-jäsenyydestä kiertoilmauksin. Jos suhtautumisemme muuttuu, niin ainakin hallitus ilmoittaa sen selkokielellä. (Ed. Kuosmanen: Ollaan vapaamatkustajia!) Toivon, että muut tekevät samoin. Kuka kannattaa Nato-jäsenyyttä, saa sen aivan vapaasti sanoa ja tehdä sitä koskevia esityksiä. Emme kaipaa virtuaalista varjonyrkkeilyä, jossa symbolien perusteella pitäisi tulkita eroja ajattelutavassa.

Natoon pyrkiminen taitaa olla kannattajiensa keskuudessa kuin Harry Potter -kirjojen Voldemort. Hallitus on Potterinsa lukenut, mutta ei hae sieltä oppejaan. Nato-jäsenyys ei edellytä samaa vaikenemista kuin puhuttaessa tiedätte kai kenestä. (Ed. Kuosmanen: Minkä takia 19 EU-maata on jäseninä?) Tässäkin asiassa pitää keskustella oikeilla nimillä. Äsken kokoomus ryhmäpuheenvuorossaan, ymmärsin, tältä osin asettuu hallituksen selonteon ja valiokuntien käsittelyn taakse, mutta sitten toteaa: "Mutta tulevaisuudessa näemme, että Nato-jäsenyys vahvistaisi maamme asemaa." Näin kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa äsken sanottiin. (Hälinää — Ed. Sasi: Onko pääministeri eri mieltä?) Eli nyt ei haeta jäsenyyttä, mutta tulevaisuudessa se vahvistaisi maamme asemaa.

Tässä ei todellakaan ole kyse Potterin tekstistä vaan Lucius Malfoyn tavasta ilmaista asia. Jos Suomi valtiona ilmaisisi linjansa tällä tavalla, niin mitään selvää ei saisi. Sen tähden toivon, että tätä kokoomuksen esittämää muotoilua ei hyväksyttäisi. (Ed. Kuosmanen: Onko 400 miljoonaa väärässä?) Olen tätä salakieltä yrittänyt tulkita sekä näiden termien että myös kokoomuksen puheenvuoron perusteella, mutta en pysty oikein termeistä päättelemään, ovatko mahdollisuudesta vai vaihtoehdosta puhujat enemmän kallellaan ja mihin suuntaan. Itse vierastan "todellinen vaihtoehto" -termiä kuvaamassa suhdettamme Natoon vain yhdestä syystä. Se antaa mielestäni sen väärän vaikutelman, että voisimme Nato-jäsenyydellä korvata oman puolustuksemme ja kaiken sen, miten tämän selonteon mukaan puolustustamme kehitämme.

Sotilaallinen liittoutuminen ei tarkoita sitä, että joku muu tulee hoitamaan asiat meidän puolestamme. Suomelta edellytettäisiin vahvaa puolustuskykyä kaikissa tilanteissa, myös Naton jäsenenä. Ilmaisussa "Nato-jäsenyyden mahdollisuus" — ja näin se on ainakin hallituksessa ajateltu — sana "mahdollisuus" sitä vastoin kuvaa juuri sitä, mitä termi sanakirjassakin tarkoittaa. Uskon itse asiassa, että kaikki ovat samaa mieltä, että näillä molemmilla termeillä halutaan kuvata sitä, että meillä on optio olemassa, ja siitä ymmärtääkseni olemme samaa mieltä, mutta optio-sana ei oikein ole suomen kieltä. Sanon myös sen, että mikään ei voisi antaa Suomen linjasta epävarmempaa ja horjuvampaa kuvaa kuin se, että määrittelemme puolustusratkaisumme tavalla, jonka vivahteisiin kätketään vihjeitä mahdollisesta muutoksesta. Se olisi todellista linjattomuutta. Vanha myytäisiin, mutta mitään konkreettista ei saataisi tilalle. (Ed. Dromberg: Saataisiinhan!)

Arvoisa puhemies! Myöskään Venäjä ei kaipaa kiertoilmauksia. Venäjää pitää käsitellä avoimesti ja ilman komplekseja. On selvää, että puolustuksemme mitoitetaan lähialueemme mukaisesti, ja Venäjällä on huomattava sotilaallinen potentiaali. Emme usko, että se on meitä vastaan suunnattu. Emme myöskään näe, että Venäjän johdolla olisi mitään aikomuksia käyttää sitä meitä vastaan. Puolustuksessa ei kuitenkaan varauduta pelkästään todennäköisen varalta, vaan asiat pitää miettiä myös kaikkien vaihtoehtoisten tapahtumaketjujen varalta. Kun lähiympäristössämme on kyky sotilasvoiman käyttöön, niin meidän on siihen myös varauduttava puolustussuunnitelmissamme.

Pääkeino vakauden lisäämiseksi ympäristössämme on jatkossakin hyvä ulkopolitiikka ja sellaisen yhteistyön rakentaminen, josta kaikki hyötyvät. Turvallisuutta ei pidä koskaan rakentaa vain aseiden varaan. Suomen kaltaisessa laajassa, harvaanasutussa maassa tehokkaan puolustuksen ylläpitäminen edellyttää kykyä koko yhteiskunnan mobilisoimiseen hädän hetkellä. Siksi tarvitaan yleistä asevelvollisuutta, toimivaa aluepuolustusta, riittävää varustusta ja vahvaa maanpuolustustahtoa. (Ed. Vielma: Ja jalkaväkimiinat!)

Arvoisa puhemies! Tämän selonteon kautta olemme päässeet eteenpäin monessa tärkeässä hankkeessa. Yksi on Suomen miinapolitiikka, ja totean tyytyväisyydellä, että puolustusvaliokunnan mietintö tukee hallituksen ratkaisua, niin kuin myös ulkoasiainvaliokunnan mietintö teki. Haluan tässä yhteydessä todeta sen tosiasian, että yksikään hallitus ei aloita koskaan tyhjältä pöydältä. Se jatkaa siitä, mihin edeltävät hallitukset ja eduskunnat ovat päätyneet. Tämä koskee myös miinapolitiikkaa. Edeltävät eduskunnat ja hallitukset, joissa myös kokoomus on ollut mukana, ensin 97 tekivät selkeän ratkaisun, että uusia miinoja ei hankita. 2001 teimme selkeän päätöksen, jossa sanoimme, että meillä on tavoitteena liittyä Ottawan sopimukseen vuonna 2006. Nyt on haettu ratkaisu, joka on toteuttamiskelpoinen, ja se toteuttamiskelpoisuus on haettu aikataulua selvästi venyttämällä, ja tätä ratkaisua hallitus on esittänyt eduskunnan hyväksyttäväksi. (Ed. Kuosmanen: Poistaako Venäjä miinat kanssa?) Tässä suhteessa kokoomuksen äskeinen ryhmäpuheenvuoro jätti myös toivomisen varaa. Tiedän sen, miten edellisillä kahdella vaalikaudella olette asiaan ottaneet kantaa. Välillä näytti jo siltä, että te ette hyväksyisi hallituksen esitystä. Nyt ilmaisitte onneksi, että olette "kriittinen" tälle esitykselle. Minusta tämä on hyvä, ja samoin edustajanne puolustusvaliokunnassa ja ulkoasiainvaliokunnassa olivat hyväksymässä esitystä. Toivon, että tästä löytyisi laajalla yhteisymmärryksellä ratkaisu eduskunnassa.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin taisteluosastojen muodostaminen on edennyt ripeästi selonteon valmistumisen jälkeen. Tämä on ollut oma prosessinsa, ja valiokunnille on kerrottu pitkin matkaa, että nopean toiminnan voimavaraa kehitetään, voi sanoa, rinnan sen kanssa, kun tämä selonteko on eduskunnassa, ja selontekoa laadittaessa hallituksessa tämä konsepti vielä oli neuvottelujen varassa. Sitä on tehty olemassa olevien unionin perussopimusten pohjalta. Suomen on tarkoitus osallistua yhteen osastoon Ruotsin, Norjan ja toivottavasti myös Viron kanssa sekä toiseen Saksan ja Alankomaiden kanssa. EU:n nopean toiminnan kyvyn on tarkoitus olla toimintavalmiudessa vuonna 2007, niin että kykenemme unionina lähettämään noin 3 000 miestä 5—15 vuorokauden kuluessa, jos tarve tulee. Tämän uuden voimavaran ero olemassa oleviin noin 60 000 miehen joukkoihin on erityisesti nopeudessa ja siirtymiskyvyssä.

Kun tämä uusi voimavara muodostetaan, meidän on myös syytä käydä lävitse tämän käyttöön liittyvät päätöksentekomenettelyt. Päätöksentekomenettelyjen kohdalla hallituksen lähtökohta on se, että varsinkin silloin, kun Suomen joukot ovat päivystävässä osastossa vuorossa, se faktinen päätös joukkojen käyttämisestä tulee tapahtumaan siinä vaiheessa, kun ministerineuvosto EU:ssa yksimielisesti tekee operaatiota koskevan päätöksen. Silloin ministerillä, joka osallistuu päätöksentekoon, pitää olla varmuus siitä, että myös päätöksentekokoneisto Suomessa on päätöksen takana, ja muut osapuolet unionissa voivat luottaa siihen, että myös suomalainen osasto osallistuu operaatioon. Sen tähden on tärkeää tässä jatkovalmistelussa, että huolehditaan siitä, että kaikki päätöksentekijät — hallitus, presidentti ja eduskunta — ovat riittävällä tavalla mukana jo siinä ministerineuvoston päätöksenteon valmistelussa, ja tämä muutos on parhaillaan valmistelussa.

Toinen tässä yhteydessä sitten esiin nouseva kysymys koskee rauhanturvalain ajanmukaisuuden arviointia. Ulkoasiainministeriö on asettanut tätä arviointia varten työryhmän, ja sen on määrä päättää työnsä toukokuussa. Hallitus arvioi rauhanturvalain muutostarpeet tämän työn valmistuttua. Olen omana kantanani todennut, että rauhanturvalain muuttamista pitäisi harkita muun muassa siten, että toiminta on mahdollista myös EU:n tekemällä päätöksellä. Kyseessä ei ole YK:n valtuutuksen poistaminen vaan EU-päätöksen tuominen YK-valtuutuksen rinnalle. Toimimme YK:n periaatteita kunnioittaen ja sen tarkoitusperien tukena. Tässäkin kysymyksessä puolustusvaliokunnan mietintö antaa hyviä eväitä asian harkinnalle.

Kristillisdemokraattien puheenvuoron käyttäjä haki mallia Ruotsin suunnalta. Sieltäkin voidaan hakea heidän rauhanturvalaistaan ehkä mallia. Siellähän ei rauhanturvalaissa asialle aseteta isompia esteitä, vaan päätöksentekotilanteissa ratkaistaan kysymys.

Arvoisa puhemies! Käsissämme on sekä kokonaisvaltainen selonteko että laajat valiokuntien lausunnot ja mietintö. Tämä kokonaisuus hahmottaa Suomen toimintalinjaa niin ulkoisessa kuin sisäisessä turvallisuudessa. Turvallisuus on aina jakamaton, ja uhat ovat entistä monimuotoisempia. Olen puheenvuorossani halunnut keskittyä joihinkin yksittäisiin asiakohtiin, mutta on syytä jälleen todeta se tosiasia, että kansainvälinen yhteistoiminta on yhä tärkeämpi väline turvallisuutemme hoitamisessa. Emme jää odottamaan sitä, että uhkat ilmaantuvat ovellemme, vaan haluamme ehkäistä ennalta niiden esilletulon jo kaukaa. Tästä syystä olen halunnut korostaa eri puheenvuoroissa sekä tässä talossa että myös sen ulkopuolella, missä voi käyttää jopa tunnin mittaisia puheenvuoroja, ed. Jaakonsaari, (Ed. Jaakonsaari: Ja täällä myös!) sitä, että ulkopolitiikka on turvallisuutemme etuvartio.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Tavanomaisen valtioiden välisen sodan uhka on etenkin Euroopassa väistynyt, ja tämä myönteinen kehitys on luonnollisesti vahvistanut myöskin Suomen turvallisuutta. Mutta samanaikaisesti kun tällä tavoin valtion suvereenisuuteen kohdistuvat turvallisuusuhat ovatkin vähentyneet, valtioiden kansalaisiin kohdistuvat uudet turvallisuusuhat ovat voimistuneet. Sen vuoksi ihmiset eivät välttämättä kylmän sodan jälkeisessäkään maailmassa tunne itseään turvatummiksi kuin aikaisemmin.

Näitä kansalaisten turvallisuuteen kohdistuvia laaja-alaisen turvallisuuden uhkia ovat ympäristökriisien mahdollisuus; uudet kulkutaudit, kuten hiv:n tai aidsin tyyppiset; hajoavien valtioiden, heikkojen valtioiden kaikki heijastusvaikutukset; kansainvälinen, rajat ylittävä rikollisuus, ihmiskauppa, huumeet; joukkotuhoaseiden leviämisen mahdollisuus ja se, että ne päätyisivät terroristien käsiin; ja terrorismi nimenomaisena erityisenä uhkana. Nämähän eivät ole sinänsä uusia, ne ovat olleet kyllä pitkään olemassa, mutta ne ovat nyt korostetusti tämän selonteon turvallisuuspoliittisen ympäristön analyysin perustana, selvästikin korostuneemmin kuin edellisessä selonteossa.

Myös ulkoasiainvaliokunta on lausunnossaan kiitettävästi kiinnittänyt huomiota juuri tähän laaja-alaiseen turvallisuuteen, tukenut hallituksen peruslinjauksia tältä osin, kuten myöskin puolustusvaliokunta. Myöskin puolustusvaliokunta on tietysti perustehtävänsä mukaisesti erityisesti keskittynyt selonteon puolustuksen järjestämistä koskeviin kysymyksiin, eikä siitä, mitä valiokunta näistä lausuu, hallituksen puolelta ole huomauttamista.

Näiden uusien turvallisuusuhkien maailmassa turvallisuus on jakamaton. Vaikka lähialueet ovat meille edelleen tärkeitä erityisen mielenkiinnon kohteita, niin tapahtumat ja kriisit hyvin kaukaisissa maissa voivat nopeastikin muodostua globaalisiksi, meillekin heijastuviksi turvallisuuskysymyksiksi. Siksi se globaalinen ote, joka tässä turvallisuusselonteossa on hallituksen puolelta esitetty, on tärkeä ja myös eduskunnan sille antama selvä tuki, mutta se on haasteellinen siksi, että tähänastinen kollektiivinen turvallisuusjärjestelmä YK:ssa, sotilasliitot, muu kansainvälinen yhteistyö samoin kuin kaikkien maailman valtioiden omat kansalliset puolustusjärjestelyt ovat perustuneet tähän perinteiseen, valtioiden välisen sodan uhkaan ja sen torjumiseen. Nämä uudet turvallisuusuhat ovat vasta vähitellen tulleet mukaan ja edellyttävät edelleen voimakkaasti kansainvälisen yhteistyöjärjestelmän kehittämistä sillä tavoin, että niihin pystytään vastaamaan.

Se edellyttää nimenomaan panostamista mahdollisimman laajaan, monenkeskiseen yhteistyöhön. Eristäytyminen ei ole mahdollista, se ei ole vaihtoehto, eikä myöskään omin voimin toimien näihin pystytä käymään käsiksi. Siksi YK-järjestelmän vahvistaminen, kansainvälisen oikeusjärjestyksen vahvistaminen, demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioituksen vahvistaminen sekä kaiken kaikkiaan niiden olosuhteiden muuttaminen ja parantaminen, niiden konfliktien ratkaiseminen, jotka synnyttävät epätoivoa, katkeruutta, aiheuttavat pakolaisuutta, antavat kaikupohjaa ääriliikkeille ja jopa terrorismille, on keskeistä turvallisuustyötä tämän päivän maailmassa ja se on tämän selonteon niin kuin myöskin EU:n turvallisuusstrategian keskeinen lähtökohta.

On aivan perusteltua, että selonteossa on korostettu juuri EU:ta ja EU-jäsenyyden merkitystä turvallisuusyhteisönä. EU on ainutlaatuinen kansainvälinen toimija. Se ei ole sotilasliitto, mutta sillä on käytössään enemmän välineitä uusien turvallisuusuhkien hallintaan ja niiden ennaltaehkäisyyn kuin millään muulla järjestöllä on koskaan historiassa ollut. Totta kai tähän täytyy kuulua keskeisesti myöskin sotilaallinen kriisinhallinta. Se on yksi välttämätön ja tärkeä osa. Sekään ei ole uusi. Se, mitä unionissa nyt tehdään, on aikaisemman, jo olemassa olevan Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan syventämistä, kehittämistä, mahdollisuutta osallistua vaativimpiin tehtäviin, mahdollisuus toimia nopeammin kuin tähän asti on ollut mahdollista, mutta se tapahtuu olemassa olevien linjausten, olemassa olevien peruskirjojen ja sopimusten pohjalta, ja Suomella ei ole minkäänlaista ongelmaa olla tässä mukana. Päinvastoin me olemme eri vaiheessa tätä halunneet aktiivisesti kehittää.

Mutta yhtä selvää ja yhtä tärkeää on, että olemme myös kehittämässä näitä muita välineitä, joita Euroopan unioni tarvitsee parempaan globalisaatiohallintaan, turvallisuusuhkien ennaltaehkäisyyn ja ratkaisemiseen. Siksi on tärkeätä esimerkiksi se, että Euroopan unionilla on riittävästi voimavaroja yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ulkosuhdepolitiikkaan. Tämä on tärkeä näkökohta, kun käsittelemme seuraavaa EU:n finanssiraamia ja siitä tehtävää päätöstä. Kehitysyhteistyöhön, niin omaan kehitysyhteistyöhön kuin Euroopan unionin kehitysyhteistyöhön liittyvät kysymykset ovat tärkeitä, ja tietenkin siviilikriisinhallinta, johon valiokunnat ovat kiinnittäneet kiitettävästi huomiota ja jossa ilman muuta meillä on tarvetta myös Suomen linjausten kehittämiseen.

Siviilikriisinhallinnan toimintatehojen kehittäminen on osa konfliktijatkumoa. Siihen kuuluu kehitysyhteistyöstä alkaen konfliktien ennaltaehkäisy ja myös se, millä tavoin uusien operaatioiden toteuttamiseksi saamme käyttöön riittävästi voimavaroja, miten näitä voidaan laajentaa entistä oikea-aikaisemman ja tarvittaessa myös tällä sektorilla nopeamman osallistumiskyvyn luomiseksi ja millä tavoin suunnittelukapasiteettia tätä varten vahvistetaan unionissa, mutta me tarvitsemme tätä myös Suomessa, ja me tarvitsemme myös saman kaltaista voimavarojen kehittämissuunnitelmaa kuin meillä on myös perinteisen puolustuksen osalta. Tässä ei ole kysymys ainoastaan unionin käyttöön, vaan tietysti Ety-järjestön toimintaan ja YK-järjestön toimintaan tässäkin tapauksessa liittyvistä voimavaroista. Lainsäädäntöä on tässä kehitetty, mutta varmasti olemme tässä vasta alussa. Ne toiveet, joita eduskunnassa ja valiokunnissa on esitetty, ovat täysin perusteltuja.

Herra puhemies! Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on politiikkaa samalla lailla kuin muutkin politiikan osa-alueet, ja totta kai kaikesta pitää voida keskustella avoimesti, eikä ole mitään syytä, miksi erimielisyyksiä, jos sellaisia on, pitäisi hyssytellä. Toisaalta tästä huolimatta laaja yhteisymmärrys ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on edelleen pienessä, Suomen kaltaisessa maassa asia, jolla on mielestäni oma arvonsa, jota kannattaa, jos mahdollista, vaalia ja johon kannattaa pyrkiä. Olen itse ainakin ulkoministerinä, niin kuin koko hallituskin, pyrkinyt tällä tavoin toimimaan ja tätä vaalimaan.

Näyttää siltä, että oikeisto-oppositio on nyt valinnut toisen linjan. Kuinka yksimielinen se siinä linjavalinnassaan on, on heidän asiansa. Tämä on ihan demokraattinen valinta, mutta ongelmana on, että tämän linjan sisällöstä on usein vaikea päästä selvyyteen. Päällimmäiseksi nousee kaksi havaintoa: se, että kaikki näyttää kokoomuksen puheenvuoroissa olevan nyt huonommin hoidettu ja väärin hoidettu sen jälkeen, kun kokoomus itse ei enää ole hallituksessa, mukaan lukien ne asiat, joita jo edellisten hallitusten aikana kokoomus on ollut, niin kuin tämä miinakysymys, itse hoitamassa ja linjauksia tekemässä. Toinen syy on tietysti se, että hallitus ei tässä selonteossa näe syytä muuttaa Suomen peruslinjausta suhteessa sotilaalliseen liittoutumiseen, jossa Nato säilyy edelleenkin mahdollisuutena, ja siitä pidämme huolen, mutta ei sellaisena, jonka käyttämiseen nyt olisi mitään tarvetta tai syytä.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Puutun lyhyesti kolmeen asiaan, ensinnä valmisteluun, josta on ollut jonkun verran ristivetoa, onko se ollut kohdallaan ja mikä olisi paras tapa. Tämä nyt toteutettu parlamentarisoitu selontekomenettely on toiminut ainakin puolustusministeriön näkökulmasta riittävän hyvällä tavalla. Se on teettänyt kyllä paljon töitä, mutta se on toiminut kuitenkin riittävän hyvällä tavalla. Se, että tämä valmistelu on ollut eduskunnan ja sen valiokuntien tietynlaisessa ohjauksessa tai ainakin informoinnin toisessa päässä, on ollut kyllä hyvä uudistus tällä kertaa. Sekin pitää ottaa huomioon, että myös tällä kertaa tämä valmistelu nojautui erittäin pitkäjänteiseen ja monitahoiseen selvitys-, jopa tutkimustyöhön, kymmeniin ja kymmeniin selvityksiin. Se antoi hyvää pohjaa selonteolle ja myös mietinnölle. Muun muassa iskukyvyn osalta tehty tutkimus ratkaisi monia täällä aiemmin olleita pulmia. Ajantasainen yhteydenpito eduskuntaan, sen keskeisimpiin valiokuntiin, tämän asian kannalta kyllä antoi hyvää selkänojaa. Kaikki ryhmät ovat olleet mukana tavalla taikka toisella. Pitää kysyä, jos parannettavaa on, mikä on se vaihtoehto. Kyllä tämän päälinja on ollut tehokas ja erilaisia ryhmiä sitouttava, hyviä tuloksia tuottava valmistelutapa.

Sitten toisekseen muutama sana sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen puolustusjärjestelmästä 2010-luvulla: Mietinnössä sivulla 20 nostetaan esille Suomen puolustusjärjestelmän niin sanottuja erityispiirteitä. Tätä sanaa oikein siellä käytetään, jolla tarkoitetaan alueellista puolustusjärjestelmää ja myös yleistä asevelvollisuutta. Suomen järjestelyhän alkaa olla jo aika tavalla poikkeus Euroopassa. On todettava, että tämä järjestelmä ja sen perusteet ovat toimineet tässä ajassa, ja on hyvä, että mietintö selkeästi toteaa, että tällä pohjalla myös aiotaan jatkaa, kuten myös, että koko maata on päätetty puolustaa. On hyvä nähdä, että jos tästä kokonaisuudesta pidetään kiinni, niin sen ydin ja sen avain on ilman muuta yleinen asevelvollisuus.

Mietintö sivulla 21 tutkii vähän tarkemmin yleistä asevelvollisuutta tässä ajassa ja toteaa, että se on vertailukelpoinen, siis suorituskyvyltään ja osaamiseltaan, ja viittaa muun muassa kriisinhallintakokemuksiin. Tärkeä on myös se toteamus, että mikäli Suomessa päätettäisiin joskus siirtyä tai liukua ammattiarmeijaan, se merkitsisi budjetin moninkertaistamista. Tämä on suoraan mietinnön tekstiä ja nojautuu mietinnön mukaan saatuihin selvityksiin.

Tämä ei tarkoita sitä tietenkään, ettei ole aivan välttämätöntä vahvalla tavalla kehittää Suomen puolustusvoimia joukkojen liikuteltavuuden osalta ja muunkin suorituskyvyn osalta. Integroitu tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmä on sellaista. Uusi johtamis- ja hallintojärjestelmä vuoden 08 alusta lukien on sellaista työtä. Se tuo selkeyttä päätöksentekoon. Siihen liittyvä Maavoimien esikunnan perustaminen on sellaista kehittämistyötä. Maavoimien iskukyvyn kehittäminen niin, että päästään käsiksi vastustajan operatiiviseen syvyyteen, on tulevaisuuteen suuntautuvaa puolustuskyvyn kehittämistä, kuten myös Hornet-päivitys ja se, että luodaan ensi vuosikymmenellä ilmasta maahan -kyky. Tätä listaa voi jatkaa mietinnönkin pohjalta aika tavalla pitkälle, ja se kertoo siitä, että mietinnössä on sotilaallisen maanpuolustuksen osalta tulevaisuuteen katsova näköala, selvät toimenpiteet aikatauluineen, kuinka aiotaan toimia.

Pidän myönteisenä sitä, että näiltä osin mietintö on ilmeisestikin yksimielinen. Siihen nähden ei ole esitetty mitään huomattavia vastalauseita. Jatkossakin se, että materiaalihankintoihin suunnataan noin kolmasosa, pidetään huolta yhteensopivuudesta, Eurooppa-standardeista, kansainvälisistä standardeista, on välttämätön asia. Kaikella tällä tarkoitan sanoa sitä, että joka tapauksessa, oli Suomi liittoutunut taikka liittoutumaton, kuten me olemme nyt päättäneet, tärkeätä on se, että Suomi puolustaa itseänsä eikä lähde tässä kuvittelemaan jotakin muuta. Tuen antaminen ja tuen vastaanottaminen on sitten asia erikseen, mutta lähtökohta on se, että Suomi puolustaa omalla osaamisellaan itse itseään ja että me pystymme sen myös joka tilanteessa tekemään.

Kolmas asia, voimavarat, siis säästöt ja resursointipolitiikka: Kysymyshän on siitä, että toimintamenot täytyisi pitää kurissa, jotta tiukoissa kehyksissä voitaisiin turvata se noin kolmasosa jatkossa myös materiaalihankintoihin, niitten nykyaikaistamiseen. Tavoite on, että toimintamenot pysyisivät vuoteen 2012 mennessä vuoden 2004 tasolla, siis nykyisellä tasolla. Itsehän me päätämme hallituksen ja eduskunnan puitteissa pysäyttää toimintamenojen karkuun pääsyn. Tällä hetkellähän tilanne on se, että tilanne on hallinnassa. Mistään paniikista missään tapauksessa ei ole kysymys.

Säästöä tuo jo se, että johtamisjärjestelmä, hallintojärjestelmä, uudistetaan. Säästöä tuo varikoitten hallintojen uudistaminen ja ennen muuta se, että henkilökunnan poistuma lähivuosien aikana on erittäin merkittävää, antaa paljon säästömahdollisuuksia. Poistumahan on vuoteen 2012 mennessä yli 7 000 henkilöä, ja se tarkoittaa sitä, että sitä taitavalla tavalla, kuitenkin nuppi nupilta hyödyntämällä voidaan saavuttaa juuri sitä, mitä tavoitteeksi säästöissä on asetettu. Ikäluokat alkavat pienentyä vuoden 2014 jälkeen. Siihen mennessä kymmenen vuotta ne pysyvät kutakuinkin nykytasolla.

Mietintö asettaa kaksi uutta reunaehtoa joukko-osastojen tulevaisuudelle ja kehittämiselle. Ne ovat sivulla 25 vasemmalla ja oikealla palstalla. Toinen sanoo, että täytyy tarkastella koko Puolustusvoimia, ja toinen sanoo, että täytyy ottaa huomioon yhteiskunnalliset, alueelliset ja eräät muutkin tekijät. Puolustusministeriö valmistelee helmikuun puoliväliin mennessä ehdotuksia ja vaihtoehtoja säästötavoitteen toteuttamiseksi joukko-osastojen osalta lähtien nollavaihtoehdosta, ei siis yhtään supistamisia vaan pelkästään kehittämistä, (Ed. Jaakonsaari: Tehkää päätöksiä!) ja sitten toisessa päässä on merkittävä supistamisratkaisu. — Päätökset tulevat sitten, kun ne tulevat. — (Ed. Jaakonsaari: Vaalit lähestyvät, tehkää päätökset ajoissa!) Päätökset tekee puolustusministeriö, mutta pidän aivan selvänä, kuten mietintökin edellyttää, että ne tuodaan eduskunnan arvioitaviksi mietinnön mukaisella tavalla. — Ed. Jaakonsaarelle vastaan ja siihen lopetan myös puheenvuoroni, että näitä ratkaisuja ei tehdä huitomalla vaan harkitsemalla. (Ed. Jaakonsaari: Tehkää päätöksiä! Ja Ouluun on palautettava varuskunta, niin kuin kepu ennen vaaleja lupasi!)

Sisäasiainministeri Kari Rajamäki

Arvoisa herra puhemies! Turvallisuusympäristössämme painottuvat Euroopan unionin turvallisuusstrategian mukaiset uudet uhkat, joista merkittävä osa kohdistuu sisäiseen turvallisuuteen, kuten selontekoa käsitelleet valiokunnat ovat kattavasti todenneet. Turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa valmisteltaessa lähdettiin Suomen kansainvälisen turvallisuusympäristön muutoksista. Sisäisen turvallisuuden kehittäminen kytkettiin alusta saakka kiinteäksi osaksi selonteon valmistelua. Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko, yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian linjaukset ja sisäisen turvallisuuden ohjelma sovitettiin jo valmisteluvaiheessa yhteen. Selonteossa näkökulmana on ennen kaikkea kansallinen turvallisuus, kun taas sisäisen turvallisuuden ohjelmassa painottuu kansalaisen turvallisuus ja tavoitteena on lisätä arjen turvallisuutta.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon keskeisenä johtolankana uhkiin vastaamisessa on viranomaisyhteistyön lisääminen. Sitä tuleekin kehittää niin sisäisen turvallisuuden viranomaisten kesken kuin poikkihallinnollisesti. Unohtaa ei saa myöskään kansainvälisen yhteistyön kehittämistä. Koska esimerkiksi rikollisjärjestöt toimivat kansainvälisesti, on niiden torjuminenkin mahdollista vain eri maiden viranomaisten laajenevalla yhteistyöllä. EU:n sisäasioissa korostuu yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kehittäminen, laittoman maahanmuuton ja terrorismin torjunnan tehostaminen. Myös yhteisen rajavalvontaviraston käynnistäminen vappuna on tärkeä EU:n ulkorajaturvallisuuden näkökulmasta.

EU:n laajenemisen vaikutuksia, kuten selonteossa todetaan, on myöskin arvioitava sisäisen turvallisuuden eri osa-alueiden näkökulmasta. Unionin sisäisen turvallisuuden näkökulmasta on nimittäin varmistettava uusien jäsenvaltioiden tehokas integroituminen unionin toimintaan ja oikeus- ja sisäasioiden yhteistyöhön sen kaikilla tasoilla heti alusta lähtien. Tärkeätä on myös yhteistyön kehittäminen oikeus- ja sisäasioissa erityisesti Venäjän ja EU:n niin sanottujen uusien naapurien sekä Yhdysvaltain kanssa. Tavoitteena on EU:n ja Venäjän välisen rikostorjunta- ja rajavalvontayhteistyön tehostaminen. Vajaa kuukausi sitten Moskovassa Venäjän turvallisuusviranomaisten johdon kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta voi tähän suhtautua myönteisesti ja myöskin toiveikkaasti.

Siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksien yhteensovittamisesta vastaavana viranomaisena sisäasiainministeriö tekee parhaansa luodakseen tehokkaan rekrytointi- ja koulutusjärjestelmän. Lisäksi selvitetään Pelastusopiston kehittämistä sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan yhteistoimintaa koskevan koulutuksen ja tutkimuksen keskukseksi.

Sotilaallisesti järjestetystä Rajavartiolaitoksesta vastaavana haluan myös muistuttaa, että turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko määrittää Rajavartiolaitoksen osuuden maanpuolustuksessa edelleen merkittäväksi. Rajavartiolaitokselta odotettavat panokset sotilaallisen maanpuolustuksen saralla eivät siis vähene, vaikka koulutettavien joukkojen määrä väheneekin. Pääosa sisäisen turvallisuuden kehittämistoimenpiteistä toteutetaan olemassa olevilla resursseilla, mutta myös kehittämisen edellyttämissä lisävoimavaroissa on edistytty.

Herra puhemies! Hallituksen talousarvioehdotukseen vuodelle 2005 sisältyvien talousrikollisuuden ja terrorismin torjuntaan liittyvien ohjelmassa mainittujen toimenpiteiden rahoitus on tärkeä alku sen ohjelman toteuttamiselle. Talousarvion eduskuntakäsittelyn yhteydessä päästiin yksimielisyyteen myös rajaturvallisuuden ylläpitämisen edellyttämän lisähenkilöstön rahoituksesta. Muilta osin sisäisen turvallisuuden ohjelman rahoitusta tarkastellaan kehyspäätöksen 2006—2009 yhteydessä.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On ymmärrettävää, että pääministeri on huolissaan erilaisista käsitteistä, jos nyt katsoo, että teidän hallituksenne puolustusministeri lanseerasi hieman ehkä huvittuneenkin vastaanoton saaneen uuden käsitteen: aikaansa seuraava liittoutumattomuus.

Mutta jos nyt unohdetaan nämä erilaiset käsitteet ja puhutaan itse asiasta. Jos katsotaan, että Suomi on sitoutunut turvatakuisiin, olemme sitoutuneet solidaarisuuslausekkeeseen, olemme sitoutuneet nopean toiminnan taisteluosastoihin, joka on mitä suurimmassa määrin maanpuolustusta, ja on nämä turvatakuut, jotka tarkoittavat siis tarvittaessa myös sotilaallista avunantoa, niin on selvää, että Suomi ei ole siinä perinteisessä mielessä kuin olemme tottuneet ajattelemaan sotilaallisesti liittoutumaton.

Mitä tulee sitten ulkoministerin näkemykseen siitä, että oikeisto-oppositio on valinnut linjan, jossa konsensus rikotaan: kun täällä nyt kuuntelee tämänkin päivän keskusteluja, niin erilaisia mielipiteitä näyttää olevan myös hallitusryhmien sisällä. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja edustaa erilaista kantaa kuin ulkoasiainvaliokunta, demarijäsenet ja keskustan jäsenet ulkoasiainvaliokunnassa ovat eri mieltä kuin puolustusvaliokunnassa. Emme me arvostele hallitusta kaikesta, vaan tietyistä yksittäisistä kysymyksistä, joissa meillä on erilainen näkemys, ja sallittakoon tämä erilainen näkemys. Nykyaikaiseen moderniin demokratiaan kuuluu, että saa olla eri mieltä myös ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Olemme nostaneet jo aiemminkin tänä syksynä keskusteluun nimenomaan turvatakuihin ja rakenneyhteistyöhön liittyvät erimielisyydet.

Pääministeri  Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tässä ed. Kataisen puheenvuorossa tuli se aika usein viljelty väärinkäsitys siitä, että nopean toiminnan joukot olisivat jonkinlainen aihio tai alkio EU:n yhteiseen puolustukseen. Meillä on erikseen määritetty perussopimuksessa ja Amsterdamin sopimuksessa menettelytapa, jolla yhteiseen puolustukseen voidaan siirtyä. Se tapahtuu Eurooppa-neuvoston yksimielisellä päätöksellä ja sitä varten tehtävillä kansallisilla ratkaisuilla.

Näitä valmiusjoukkoja, joista aina päivystää kaksi eli yhteensä 3 000 miestä, ei kannata verrata esimerkiksi vaikka meidän valmiusprikaateihimme, joilla on panssarivoimaa käytössä, jotka muodostavat, voi sanoa, voimansa yhteistoiminnassa muiden kokoonpanojen kanssa. Nämä eivät kelpaa varsinaisen aluepuolustuksen tarpeisiin; jos joku meille hyökkäisi tänne, näistä joukoista ei siihen ole. Ei kannata sekoittaa näitä.

Jos aikanaan tehdään päätös EU:ssa yhteiseen puolustukseen siirtymisestä, se tehdään avoimesti, näkyvästi, niiden menetelmien mukaisesti, jotka EU:n perussopimuksessa on sovittu, mutta näillä nopean toiminnan joukoilla ei ikään kuin salakuljeteta yhteisen puolustuksen ideaa unioniin.

Suvi-Anne Siimes /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pitäisin tärkeänä, että skolastiikasta nyt todella siirryttäisiin sisältökysymyksistä keskustelemaan, ja tämän takia kiitän sekä pääministerin että ulkoministerin äsken käyttämiä hyviä puheenvuoroja, jotka koskivat sekä nopean toiminnan joukkojen käyttämisestä tehtävää päätöksentekoa että erityisesti ministeri Tuomiojan mainitsemaa kysymystä EU:n ulkosuhdetoiminnan tulevista voimavaroista.

Sääli on se, että nämä asiat jäivät varjoon hallituksen selonteossa ja sitä kautta tietysti vielä enemmän puolustusvaliokunnan asiasta antamassa mietinnössä. Mielestäni olisi tärkeätä, että nimenomaan näistä eurooppalaisista sisältökysymyksistä ja haasteista voitaisiin täällä eduskunnassakin keskustella. Nyt ainakin osassa ryhmäpuheenvuoroja tämä sanahelinä kuulosti sellaiselta, että tässä tämän kansallisen puolustuslinjan kuolonkouristeluja käydään mutta erittäin kauniitten korulauseiden kera.

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Varmaan eräs ongelma tässä keskustelussa liittyy kysymykseen kyseisen selonteon käsittelystä puolustus- tai ulkoasiainvaliokunnassa, siihen, että selonteko painottui konkreettisilta ehdotuksiltaan niin paljon puolustusasioihin, että houkutus siirtää se puolustusvaliokunnan varsinaiseen käsittelyyn oli hyvin suuri. Kuitenkin nimenomaan ulkopolitiikkaan tarvittaisiin konkreettisia tavoitteita ja konkreettisia ehdotuksia, aivan kuten eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on omassa lausunnossaan vaatinut. Tätä visiota vahvistamaan tarvitaan hallituksen selvitys ulkopolitiikasta ja siviilikriisinhallinnan resursseista.

Toivon, että hallitus ottaa tästä asiasta opikseen, että ulkoasiainministeriöön palkataan eräänlaisia ulkopolitiikan insinöörejä, jotka tekevät konkretiaa niistä esityksistä, joita sitten on vaikeampi toteuttaa samalla konkretialla. (Ed. Ahde: Insinöörit tekemään ulkopolitiikkaa!) — Se oli kielikuva.

Bjarne  Kallis  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin totean, että pääministerin vastaus ja kommentit olivat erittäin asiallisia. Mutta veditte kuitenkin väärän johtopäätöksen kristillisdemokraattien ponsilausumaehdotuksesta, kun annoitte tavallaan ymmärtää, että jos edellytetään YK:n mandaattia, niin Suomi ei voisi silloin osallistua operaatioon, johon ei ole YK:n mandaattia. Kyllä tämä on pääviesti, mutta siihen ponteen sisältyy myöskin jatko, jonka sisältö on, että operaatioon, johon ei ole YK:n mandaattia saatu, Suomi voi osallistua vain erillislain nojalla. Eli toisin sanoen, jos ei ole YK:n mandaattia, niin asiaa voidaan käsitellä, jos pidetään sitä niin tärkeänä, tässä suuressa salissa ja säätää laki siitä. Se ei montaa päivää vie.

Minä voisin vastaavasti vetää, en halua sanoa, että väärän johtopäätöksen, mutta teidän puheenvuorostanne (Puhemies koputtaa) voisi vetää semmoisen johtopäätöksen, että jos edellytetään YK:n mandaattia, niin kun tulee päivystysvuoro, (Puhemies: Aika!) meidän on pakko lähteä mukaan, mikä ei pidä paikkaansa.

Timo Soini  /ps (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Hallitus tuntuu kovin luottavan EU:hun, niin kuin tapana on. Mutta kun puolustusvaliokunnan mietinnön esitteli ravimies, niin sanoisin tästä EU:sta sen, että se on kuin satsaisi raveissa jalkavaivaiseen, laukkaherkkään ja ähkyherkkään hevoseen. Kyllä meillä täytyisi Suomessa painopisteen lähteä meidän omasta itsenäisestä puolustuksesta. Luoja ties, kun Turkki tulee EU:hun, voi olla, että tällä perspektiivillä, millä EU:n puolustusta rakennetaan, ei ole koko EU:ta olemassakaan. Se näkymä näyttää paljon todennäköisemmältä 15 vuoden päästä kuin tällä hetkellä.

Aluepuolustus kuntoon, riittävät resurssit maanpuolustukseen, eikä varuskuntia pidä lakkauttaa.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Silloin kun tämän selonteon valmistelun rinnalla, samaan aikaan, valmisteltiin nopean toiminnan kykyä EU:n puitteissa ja Suomi osallistui valmisteluun aktiivisesti, niin teimme sen ratkaisun, että selonteossa vain käsittelemme sen noin periaatekysymyksenä, mutta selkeästi valiokunnillekin on koko matkan aikana kerrottu, että rinnalla tapahtuu tämä toinen, ajankohtainen valmistelu. Sen seurauksena sitten tulee myös tämä päätöksentekoprosesseihin liittyvä arviointi, ja se tullaan tekemään ensi vuoden aikana, samoin kuin tämä rauhanturvakeskustelu. Ne tullaan käymään erikseen. Niitä ei nyt ratkaista tässä selonteossa, vaan sekä nämä päätöksentekojärjestelmät että rauhanturvalaki käsitellään erikseen ensi vuoden kuluessa tai viimeistään vuoden 2006 puolella. Lupaan sen, että eduskunnalla tulee olemaan näissä kyllä aivan keskeinen roolinsa.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin aluksi oikaista ed. Kataisen väitteen, että keskustan edustajat ovat olleet ulkoasiainvaliokunnassa ja puolustusvaliokunnassa täysin eri mieltä. Se ei pidä paikkaansa. Meillä on sama mielipide. Jopa meidän ryhmäpuhujamme on jäsen molemmissa valiokunnissa, ja itsekin olen puolustuksen varajäsen.

Mutta selonteon tulevaisuudesta. Tämä valmistelutapa on saanut aika suuren yksimielisen kannatuksen, ja ministeri Kääriäinen viimeksi totesi, että olisi hyvä tähän tapaan jatkaa. Kysyisin kuitenkin, onko tarkoitus sisäisen turvallisuuden selonteko jatkossa pitää täysin erillään, koska minua vähän häiritsee, että se resurssikysymys on siellä epämääräisempi, kun se on erillään, niin kuin nyt tälläkin kertaa, kuin varsinaisen perinteisen puolustuksen osalta. Uudet uhat kasvavat, ja käsitykseni mukaan näitä voisi jatkossakin tarkastella samanaikaisesti.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tässä selonteossa nyt otettiin sisäisen turvallisuuden kysymyksenasettelu aikaisempaa selvästi vahvemmin esille. Voidaan nähdä, että tämä selonteko on eräänlainen siirtymäkauden selonteko tässä mielessä, että todennäköisesti tulevissa selonteoissa tullaan käsittelemään sisäistäkin turvallisuutta enemmän. Mutta muotoon tai rakenteeseen liittyen ei ole tehty ennakoivia ratkaisuja.

Puolustuksen kohdalla, jossa tehdään hankintoja, joiden mittakaava on erittäin suuri ja aikajänne helposti 30 vuotta, on perusteltua, että on tällainen järjestelmä olemassa. Sisäisen turvallisuuden puolella ehkä aivan samoista mittakaavoista ei puhuta, ja luonnollisesti sisäisen turvallisuuden voimavarat pitää pystyä normaalissa budjetti- ja kehysmenettelyssäkin turvaamaan. Ylipäätään selonteko ei luonnollisesti myöskään puolustusmenojen osalta saa mikään menoautomaatti olla, vaan tämäkin ratkaisu on tehty kehyslinjaa noudattaen — sillä yhdellä pienellä poikkeamalla, mutta kehyslinjaa noudattaen. Jatkossakaan selonteot eivät voi olla ikään kuin raha-automaatti Puolustusvoimille, vaan tapa, jolla pitkäjänteisesti linjataan varat, joita käytetään, ja puolustushallinto voi sitten tehdä ratkaisunsa luottaen siihen.

Jouni Backman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensiksi kiitos pääministerille ja ulkoministerille selkeyttävistä puheenvuoroista. Erityisesti ulkoministerin kokonaisnäkökulma on hyvin tärkeä muistaa tässä keskustelussa.

Kokoomuksen puheenvuorot eivät selkeytä tilannetta. Ihmettelen, onko teillä erilainen linja kuin hallituksella vai onko kysymys pelkästään sananselityksestä. Jos teidän linjanne on muuttunut, niin toivon, että esimerkiksi jalkaväkimiinakysymyksessä saisimme kuulla, onko puheenjohtaja Kataisen linja erilainen kuin edellisellä vaalikaudella edellisten kokoomuspuheenjohtajien linja.

Toivoisimme kuulevamme myös ryhmäpuheenjohtaja Zyskowiczin kuuluisia lehdistökatsauksia. Hän voisi esimerkiksi viitata vuoden 2001 mietintöihin ulkoasiainvaliokunnassa, jossa hän on ollut mukana muokkaamassa Ottawan sopimuksen ja miinakysymyksen linjauksia. Onko hän nyt eri mieltä, kuin hän oli vuonna 2001?

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Backmanin puheenvuoron johdosta totean, että kokoomuksen linjana on, kuten puheenjohtaja Kataisen ryhmäpuheenvuorossa todettiin, että toimintakuntoisia miinoja ei tule hävittää. Tältä osin kantamme poikkeaa hallituksen ja hallituspuolueiden kannasta, jonka mukaisesti toimintakykyisiä miinoja ryhdytään hävittämään.

Mitä sitten tulee kysymykseen siitä, mitä viime vaalikaudella asioista todettiin, on, ed. Backman, huomattava se ero, mikä on siinä tilanteessa, kun asetetaan periaatteellinen tavoite, siihen tilanteeseen, jossa tehdään konkreettinen päätös. On totta, että siinä vaiheessa, kun asetettiin periaatteellinen tavoite, olisi kokoomuksen, minun itsenikin, pitänyt olla tarkempi. Mutta on kuitenkin helpompi sitoutua tällaiseen periaatteelliseen tavoitteeseen, ja siinä vaiheessa ei joudu kaikkia asian puolia miettimään samalla tavalla kuin siinä vaiheessa, jossa on konkreettisesta (Puhemies koputtaa) päätöksenteosta kyse.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pääministeri omassa puheenvuorossaan kuvaili, että jos hallitus olisi kuin kokoomus, niin se olisi hyvin huonosti ennakoitavissa. Minä nyt haluaisin kysyä teiltä ja ehkä ulkoministeriltäkin tätä ennakoitavuuslogiikkaa. Kun katsotaan vaikkapa turvatakuukysymystä, Suomen lähtökohta valtioneuvoston selonteon mukaan oli sellainen, että se ei pidä toivottavana näitten turvatakuiden muotoutumista. Suomen neuvottelutavoite oli myös hyvin kielteinen turvatakuiden toteutumiselle. Mutta kun katsotaan tulkintaa lopputuloksesta, niin Suomi katsoo, että perustuslailliseen sopimukseen sisältyvä avunantovelvoite vahvistaa merkittävästi unionin yhteisvastuuta. Mitä logiikkaa ja ennustettavuutta tässä on?

Aivan samanlainen logiikka toimii rakenneyhteistyössä. Hallitus lähtökohtaisesti vastusti, neuvottelutavoite oli vastustava ja lopputulosta kehutaan. Kokoomus on ollut koko ajan sitä mieltä, että yhteinen sitoutuminen EU:n puolustusrakenteisiin myös turvatakuiden ja rakenneyhteistyön pohjalta palvelee Suomen turvallisuusintressejä. Tässä on juuri pari esimerkkiä niistä konkreettisista kysymyksistä, (Puhemies koputtaa) joista me olemme halunneet käydä keskustelua, emme hajottaa koko konsensusta.

Jaakko Laakso  /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ennen kaikkea ed. Ben Zyskowicz yrittää selittelyllä peittää sen tosiasian, että kokoomuksessa on kaksi linjaa suhteessa jalkaväkimiinoista luopumiseen. On toisaalta valiokunnan jäsenten linja, joka hyväksyy hallituksen lähtökohdat ja hallituksen esityksen, ja toisaalta poliittisista syistä on kehitetty ed. Kataisen linja, jolla yritetään ikään kuin kerätä pisteitä siitä, että ollaan eri mieltä hallituksen kanssa.

Mutta sanoisin ministeri Kääriäiselle sen, että hallituksen esitys varuskuntien ja varikoiden lakkauttamisesta poikkeaa kahdessa suhteessa aikaisemmasta käytännöstä. Aikaisemmin hallitus on yksilöinyt lakkautettavat varuskunnat ja varikot ja toiseksi hallitus on tuonut myös nämä lakkausesitykset eduskunnan käsittelyyn. Nyt ei tapahdu yksilöintiä eikä tarkoituksena ole tuoda myöskään tätä lakkautusesitystä eduskunnan käsittelyyn. Vaikka ministeri Kääriäinen sanoo, että hän ei yksin omilla kapeilla hartioillaan aio ottaa tätä vastuuta ja tarvitaan laajempi porukka, niin todellisuudessa on kyse siitä, että eduskunnan asianomaisia valiokuntia vain informoitaisiin. (Puhemies koputtaa) Suuren salin käsittelyyn ei tämä asia ole tulossa päätettäväksi, ja tämänkin (Puhemies: Aika!) on kokoomus hyväksymässä, ihmeellistä kyllä.

Pääministeri  Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin sekä turvatakuiden että rakenneyhteistyön osalla, jotka on moneen kertaan kyllä täällä keskusteltu jo lävitse, kaikki ne päätökset, jotka hallitus on tehnyt, on myös eduskunta muistaakseni yksimielisesti — saattaa olla, että muutamia eriäviä lausumia on ollut — joka käänteessä hyväksynyt. Tässä mielessä en tätä kokoomuksen kritiikkiä oikein ymmärrä, varsinkaan kun se kritiikki on siinä mielessä aika tarkoitushakuista, että se poimii yksittäisiä virkkeitä, lauseita aika laajoista kannanotoista. Lopputuloshan oli molempien artiklojen osalla se, että neuvotteluissa niihin haettiin ja saatiin muutoksia ja sen jälkeen niihin oli mahdollisuus yhtyä. Niihin vaikutettiin ja niistä kaiken lisäksi saatiin hyvin helposti yhteisymmärrys unionin sisällä aikaan.

Mutta ehkä on jäänyt huomaamatta se, että silloin, kun konventin tulos ei tyydyttänyt meitä moniltakaan osilta — muistaakseni kokoomuksen edustaja ei edes allekirjoittanut konventin esitystä, vaikka kannustin konventin edustajia allekirjoittamaan kuitenkin sen esityksen — menettelytapa oli se, että jos ylipäätään halusi hvk:ssa joitakin artikloja avata, silloin piti yksiselitteisesti ilmoittaa, että emme kannata, emme hyväksy. Silloin ne asiat otettiin neuvottelujen kohteeksi ja silloin niihin tehtiin sitten viilausta, sellaisia muutoksia, jotka mekin taas eduskunnassa saatoimme yksimielisesti hyväksyä.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Arvoisa puhemies! Tästä varuskuntavarikot-asiasta, mihin ed. Laakso viittasi. Eihän päätöksiä voida aikoinaan tehdä — eikä milloin muulloinkaan — muuta kuin tekemällä yksilöityjä päätöksiä. Nehän ovat yksilöityjä päätöksiä, sitten kun ne ovat aikanaan kypsiä.

Toisekseen, mitä tulee eduskunnan käsittelyyn, niin on helppo toimia eduskunnan mietinnön edellyttämällä tavalla, jossa puhutaan, että tämä ratkaisu tuodaan, oli se mikä muoto tahansa, sisältö mikä tahansa, eduskunnan ao. valiokuntien arvioitavaksi. Minusta tämä päätösmalli kyllä varsin hyvin riittää. Ministeriö voi nämä päätökset tehdä, sillä on siihen toimivalta aivan kirkkaasti käsissään, ja se toimii myös tämän linjan pohjalta. Malttakaa nyt, ed. Laakso, helmi—maaliskuulle, saatte sen jälkeen uutta purtavaa.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Sen ohella, että nämä asiat, joista ed. Katainen tässä totesi, kuten jo pääministeri totesi, olivat sekä lähtökohdiltaan että nyt lopputuloksen arvioinniltaan sellaisia, että niihin on eduskunta kokoomusta myöten yhtynyt, se oleellinen asia, joka täällä neuvotteluissa saavutettiin, on, että nämä muotoilut syntyivät sellaisina, että ne eivät ole luoneet unioniin jakolinjoja. Tästä seuraa, että Euroopan unioni on yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan uskottavampi ja vahvempi kuin se olisi ollut niiden alkuperäisten esitysten pohjalta meneteltäessä.

Anni  Sinnemäki  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Selonteon linjaus Ottawan sopimuksen osalta ei ole Suomen turvallisuuspolitiikkaa edistävä eikä Suomen kansainvälispoliittista asemaa vahvistava. On mielestäni valitettavaa, että kaksi nykyistä hallituspuoluetta on luopunut siitä tavoitteesta, joka edellisellä hallituksella vielä oli, puhumattakaan kokoomuksesta. Toivottavasti ed. Zyskowiczin logiikka tässä asiassa, että on eri asia puhua periaatteellisista tavoitteista kuin sitten todella tehdä jotain päätöksiä, ei päde enemmänkin kokoomuksen politiikkaan. (Ed. Zyskowicz: Se pätee kaikkeen politiikkaan, ed. Sinnemäki!) Olisi ollut parempi asia, että Suomi olisi liittynyt Ottawan sopimukseen jo tällä hallituskaudella.

Toisekseen EU:n taistelujoukoista: kaipaisin enemmän valtioneuvoston jäsenten pohdiskelua siitä, mitä näillä taistelujoukoilla todella tehdään, kuin pelkästään keskittymistä tähän kotimaiseen päätöksentekojärjestelmään, josta sinänsä on valitettava, että näitä asioita ei pystytty käsittelemään tämän selonteon yhteydessä.

Päivi  Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen hallituksen kiirettä sitoutua EU:n taistelujoukkoihin osallistumiseen ennen näitä tärkeitä keskusteluja ja tämän selonteon käsittelyä. Pidän tarpeettomana myös sitä, että puolustusvaliokunta jo tässä vaiheessa ennakoi, millä tavoin rauhanturvaamislakia pitäisi ryhtyä muuttamaan.

EU:n taistelujoukkojen apua saatetaan tarvita vakavissa kriiseissä, esimerkiksi kansanmurhien ehkäisyissä tai terrorisminvastaisissa operaatioissa, mutta etenkin EU:n rajojen ulkopuolelle suuntautuvilla operaatioilla tulisi olla selkeä YK:n mandaatti, ja tässä suhteessa mielestäni tasavallan presidentin varovaisuus on ollut viisautta. EU:sta ei pidä tehdä omavaltaista maailmanpoliisia.

Jos eduskunnan päätösmahdollisuutta operaatioihin lähtemiseen aiotaan kaventaa, olisi ollut erityisen tärkeää, että tämän selonteon käsittely olisi ajoittunut ennen tuota hallituksen sitoutumista tähän taistelujoukkojen muodostamiseen.

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu on osoittanut sen, että kokoomus on ajanut itsensä miinaan tässä miinakysymyksessä. Pääministeri kuvasi täällä erittäin täsmällisesti sen päätösprosessin, missä kokoomus on aiemmin ollut mukana, vuosilukuineen. Kokoomuksen edustajat puolustusvaliokunnassa toimivat juuri tällä tavalla vastuullisesti ja aiempiin päätöksiin nojaten.

Nyt käsittelyssä oleva esityshän on miinoista luopumisen osalta ja korvaavien järjestelmien kehittämisen osalta sellainen, että se turvaa Suomen puolustuskyvyn kaikissa oloissa. Sehän on kaikista tärkein asia. Kyllä kokoomusjohdonkin pitäisi myöntää, että miinaan mentiin ja se miina laukesi nyt viimeistään täällä.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Joku odotti, että puutun miinoihin. Palaan niihin omassa puheenvuorossani.

Valitettavaa, että tässä selonteon tarkastelussa asetettiin kilpailuasetelma puolustusvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan välillä. Se on valitettavaa: kuka huutaa kovempaa? Kun sain kuulua ministeri Kalliomäen ja ed. Ranta-Muotion työryhmään, nähdäkseni ne periaatteet toteutuvat niin lausunnoissa kuin mietinnössäkin. Yhdessä asiassa mentiin jopa pidemmälle. Puolustusvaliokunta löysi linjan. Rauhanturvalakia pitää uudistaa sen mandaatin ja voimankäyttösäännöstön osalta. Siinä esimerkiksi ed. Ranta-Muotion työryhmä ei päässyt muuta kuin pienellä maininnalla eteenpäin. Kyllä tässä mentiin kohtuullisen hyvin eteenpäin.

Liisa  Jaakonsaari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri totesi, että sisäisen turvallisuuden asiat käsitellään kenties seuraavassa selonteossa vielä laajemmin. Ymmärsinkö oikein?

Jos näin tapahtuu, niin mitä tapahtuu sitten tämän ulkoisen toiminnan analyysille, joka jo nyt on tässä alakynnessä? Olisin toivonut ministeri Tuomiojan arviota siihen kritiikkiin, jota ulkoasiainvaliokunta esitti, että tämä selonteko antaa edelleen kaksijakoisen kuvan, että on edelleen — ehkä vähän jalostuneemmin kuin aikaisemmin — kansainvälisen tilanteen analyysia, jossa isot ja pienet asiat menevät vähän sekaisin, jossa ei näy punaista lankaa eikä näy tämmöistä selkeää strategiaa.

Sitten on erittäin yksityiskohtaisesti Puolustusvoimia koskeva osa, joka on ihan oikein. Milloin tulevat juuri nämä Euroopan unionin haasteet, mihin ed. Siimes puuttui? Milloin tulee esimerkiksi sen konkretisointi, mitä tarkoittaa hallitus edistämällä transatlanttista yhteistyötä? (Puhemies: Aika!) Milloin tämä ulkoisen toiminnan operationaalinen puoli nousee (Puhemies: Aika!) keskusteluun?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Näiden uusien uhkien näkökulmasta, jos kansalaisten kannalta kysymystä arvioidaan, tosiasia on se, että erityisesti terrorismista on muodostunut sellainen uusi keskustelunaihe sekä EU:ssa että laajemmin maailmassa, myös Suomessa, joka johtaa siihen, että näitä sisäisen turvallisuuden kysymyksiä pitää myös tarkastella tässä rinnalla. Siksi se ennakointini siitä, että tulevissa turvallisuus- ja puolustusselonteoissa tämä sisäiseen turvallisuuteen eli pitkälti terrorismin vastaisuuteen liittyvät kysymykset tulevat saamaan suuremman sijansa. Emme vielä arvioineet eikä vielä ole aika arvioida, miten tässä lopulta tullaan menettelemään. Minä kyllä jaan ed. Jaakonsaaren huolen siitä, onko tässä riski siitä, että ulkoisen toiminnan analyysi jää heikommalle sijalle. Kyllä se on mahdollista tehdä myös niinkin, että sivumäärää kasvatetaan. Arvioidaan nyt tätä tämän kokemuksen perusteella.

Tästä nopean toiminnan joukkojen käyttötavasta, josta useampi puheenvuoron pitäjä esitti kysymyksensä. Joukkoja tullaan käyttämään niin kuin nykyistäkin niin sanottua nopean toiminnan voimaa, jossa meillä on Euroopassa noin 60 000 miestä, Suomessakin siihen on ilmoitettu tuhat miestä. Tässä vaan tämä nopeus tulee kasvamaan, näiden joukkojen koulutus ja varustus on jokseenkin hyvin saman tyyppinen, ne tehtävät tulevat olemaan hyvin saman tyyppisiä. Voimankäyttösäännösten osalta johtuen siitä, että nyt sitoudutaan yhteisiin kokoonpanoihin, joudutaan tietysti käymään lävitse se, että nämä kokoonpanot olisivat toimintakykyisiä, ja tämä tulee tietysti johtamaan tarpeeseen, että meidän pitää arvioida tietysti nämä voimankäyttörajatkin. Mutta eivät ne operaatiot ja tehtävät sinällään ole kovinkaan paljon erilaisia kuin mihin olemme tottuneet osallistumaan kriisinhallinnassa viime vuosina. Se, että (Puhemies koputtaa) mennään nopeammin paikalle, johtaa siihen, että on vaikeammin (Puhemies koputtaa) ennakoitavissa, minkälaisiin tilanteisiin joudutaan, ja se vaatii tietysti riskianalyysin puolella entistä enemmän (Puhemies koputtaa) painoa, mutta periaatteessa (Puhemies: Aika!) tehtävät ovat samoja.

Outi Ojala  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on useissakin puheenvuoroissa viitattu tähän alun perin Kalliomäen, sitten myöhemmin Ranta-Muotion työryhmään ja sen työskentelyyn. Kun itsekin olin tuon työryhmän jäsenenä, niin kyllä täytyy nyt ihan eduskunnan pöytäkirjoihin ja totuuden vuoksi todeta myöskin se, että ne kaksi asiaa, jotka ovat puhuttaneet jo selontekoa laadittaessa ja täällä lähetekeskustelussa, nyt palautekeskustelussa ja tässä välillä, ovat ne samat asiat, jotka myöskin puhuttivat silloin Ranta-Muotion työryhmässä. Ja vaikka työryhmä sitten lopulta päätyi yksimielisyyteen, niin se tapahtui aikamoisen hierrännän jälkeen, niin kuin ed. Heinäluoma hyvin muistaa ne viime metrien väännöt. Eli kysymys on mandaatista, siitä, miten voidaan näitä nopean toiminnan joukkoja käyttää ja kuinka Nato-ovea lonksutellaan, vai lonksutellaanko, enemmän auki. Tässä suhteessa se yksimielisyys, mitä täällä on niin kovasti kuvattu, ei kyllä ollut aivan niin suurta, vaan kompromissia haettiin. Siinä, arvoisa pääministeri, kyllä jouduttiin myöskin turvautumaan tähän salakieleen tai kremlologiaan, niin kuin ministeri hyvin tietää, koskien nimenomaan tätä Nato-kantaa. Toivottavasti tällaisesta kremlologiasta päästään eroon.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jatkan tästä rauhanturvalain muuttamisesta ja näitten nopean toiminnan joukkojen käyttämisestä. Otan konkreettisen esimerkin: Puoli vuotta sitten Länsi-Sudanin Darfurissa alkoi minun määrittelyni mukaan kansanmurha. Vuorokaudessa on tapettu tai operaatiosta johtuen kuollut keskimäärin 500 ihmistä.

Herra pääministeri! Missä vaiheessa tämän teidän äsken kuvaamanne mallin mukaisesti EU:n olisi pitänyt herätä tai vastaavassa tapauksessa heräisi ja missä vaiheessa teidän mainitsemanne 5—15 vuorokautta Suomessa ruvetaan lukemaan?

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Rajamäki täällä puuttui sisäiseen turvallisuuteen ja Rajavartiostoon. Selonteossa kahdessa eri kohdassa viitataan Rajavartiolaitokseen ja rajavalvontaan, mutta mietinnössä en löytänyt varsinaisesti tähän viitteitä juuri lainkaan. Ministeri Rajamäki ehti poistua ilmeisesti juuri, mutta olisin kysynyt siitä — ilmeisesti pääministeri tai ulkoministeri osaa siihen vastata — kun täällä todetaan, että nykyisestä 22 000 rajavartijasta nimenomaan sodanaikaisten joukkojen osalta pudotetaan noin 14 000 eli jää 8 500, mutta toisaalta sisäisen turvallisuuden osalta puhutaan, että määrää pitää lisätä liikennettä vastaavaksi, että myös sisäinen turvallisuus säilyisi. Minun mielestäni tässä on aikamoinen ristiriita, taikka sitten sisäisen turvallisuuden osalta ei ole huomioitu sitä, mitä aikaisemmin sivuilla on todettu.

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eroa tämän perinteisen rauhanturvaamisen ja sitten näitten nykyisten tai suunniteltavien nopean toiminnan tulivoimaisten taistelujoukkojen välillä on vähätelty, aivan niin kuin pääministerikin täällä teki, elikkä hän totesi, että kysymyksessä on loppujen lopuksi melkein sama asia kuin tällä hetkellä. Kuitenkin jos sotilaallisen konfliktin keskelle on tarkoitus lähettää miehiä, niin on hyvin vaikea mennä väliin ilman, etteikö itse joutuisi sinne sodan osapuoleksi, ja toisaalta jos Suomi tällaisessa päivystysjärjestelmässä on mukana, niin tulee poliittisesti hyvin vaikeaksi vetäytyä siitä päivystysjärjestelmästä, vaikka joutuisimme sellaiseen konfliktiin, joka ei millään tavalla ole Suomen etujen valvomista. Voiko Suomi pahimmillaan joutua kenties sodan osapuoleksi tällä tavalla päivystysluonteisesti rauhanturvatehtäviä hoitaessaan, ja missä silloin on presidentin ja eduskunnan rooli, kun päätetään Suomen osallistumisesta sotaan ja rauhaan?

Jari Vilén  /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pääministeri on toistuvasti käyttänyt puheenvuoroja pohtien Suomen Nato-optiota, ja toivon, että voin auttaa häntä toteamalla sen, että kokoomuksen ja hallituksen välillä ei ole ristiriitaa Suomen Nato-optiosta eikä sen sanamuodosta. Me olisimme toivoneet, että Ranta-Muotion työryhmän sanamuoto olisi ollut hallituksen selonteossa, koska se olisi silloin kunnioittanut parlamentin, eduskunnan, omaa mielipidettä ja kantaa. Mutta kokoomus on samaa mieltä hallituksen kanssa siitä, että meillä täytyy olla vaihtoehto, jonka itse tulemme sitten sopivassa vaiheessa toteuttamaan, jos kansan enemmistö on sitä mieltä ja jos sen silloinen hallitus näin päättää. Mutta se, missä meillä on olemassa erittäin suuri erimielisyys ja mikä mielestämme on suurin puute ehkä tässä selonteossa, on se, mikä liittyy EU:n perustuslaillisen sopimuksen mukanaan tuomiin turvatakuisiin ja solidaarisuuslausekkeeseen. Tässä selonteossa ei millään lailla analysoida sitä, kuinka merkittävästi nämä velvoitteet ja oikeudet tulevat Suomen asemaa muuttamaan. Meidän asiantuntijakuulemistemme perusteella nämä velvoitteet, turvatakuut ovat enemmän sitovia ja painavia kuin Naton turvatakuuartiklat. Pääministeri, te ette puhunut sanaakaan puheenvuorossanne siitä, miten tämä tulee vaikuttamaan Suomeen.

Inkeri Kerola  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta keskustellaan, niin varmasti meidän kaikkien edustajien on syytä katsoa tätä asiaa myöskin rajojemme ulkopuolelta tänne Suomenmaahan käsin. Ajattelenkin niin, että mikään ei ole turvattomampaa meidän puoleltamme kuin se, että meillä on erilaisia kantoja turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa paitsi maamme rajojen sisäpuolella niin myöskin rajojemme ulkopuolisista asioista.

Tästä sitten seuraavaksi tuohon mandaattiajatteluun. Ajattelisin niin, että kun tositilanne ja tosielämä tulee eteen, niin varmasti me emme tällaista niin sanottua jauhantaa ehdi siinä vaiheessa käydä, vaan meillä pitää olla yksi linja, yksi oikea etenemistie, jossa päädymme sitten Suomen kannalta parhaaseen ratkaisuun.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! On helppo olla samaa mieltä vasemmistoliiton edustajien, puhujien kanssa, kun he ovat olleet sitä mieltä, että skolastiikan ja kremlologian ajan pitäisi olla ohi. Todellakin sanasaivartelulle ei kauheasti tarvittaisi enää tilaa. Itse asiassa ihmisiä ei pidä hämmentää käsitteistöllä, joka muuttuu kovin usein, joka tulee yhä uudelleen ja uudelleen hiukan erilaisena eteemme. Mutta on yksi asia, joka tässä ei jää sanasaivartelun piiriin, vaan joka on mitä ilmeisintä konkretiaa, ja se on todella tämä miinakysymys.

Ed. Zyskowicz äsken pikemminkin sekoitti kuin selvensi kokoomuksen kantaa. (Ed. Backman: Sekoomus!) Minusta puheenjohtaja Katainen tässä on nyt selityksen velkaa, ei vähiten sen takia, että teidän todelliset asiantuntijanne mietintövaliokunnassa olivat tässä eri mieltä kuin kokoomus nyt on. (Ed. Jaakonsaari: Siis kenraali Nepponen!)

Pekka  Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minun mielestäni tämä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on hyvin laadittu, mutta ainoa, mikä minua ihmetyttää, on tämä Naton ovien lonksuttelu, kun 25 jäsenmaata on EU:ssa ja 19 jäsenmaata on liittynyt Natoon eli 450 miljoonasta ihmisestä 400 miljoonaa ihmistä on Natossa mukana. Ihmettelen sitä, kun pääministeri täällä pelottelee meitä, että Nato-optiokin on semmoinen virheellinen sana, että tässä eivät kansanedustajat saisi edes keskustella hänen mielestään. (Ed. Jaakonsaari: Se on salarakas!) Onko tämä nyt niin erikoinen tilanne, että Suomi ei uskalla liittyä Natoon, vai haluaako se liittyä? Mikä se pääministerin kanta on?

Sitten jalkaväkimiinoista. Pohdittiinko puolustusvaliokunnassa sitä, että Venäjällä kuitenkin miinat ovat hyllyllä sytyttimien kanssa ja Suomessa jalkaväkimiinat pitää ottaa pois hyllyltä? (Ed. Pulliainen: Ei, kun tuodaan sytyttimet mukana sitten!)

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja puhuu kauniita sanoja laajasta turvallisuuskäsitteestä. Ristiriita vain on siinä, että te itse olette halukas kuljettamaan Suomen Natoon, niin kuin olen ymmärtänyt. Se on minusta pyssyuskoa, vastakkaista tälle laajalle turvallisuuskäsitteelle, jossa siis pitääkin lähteä siitä niin kuin pitääkin, että poistetaan sitä köyhyyttä ja kurjuutta, joka on kaiken tämän turvattomuuden kasvun perussyy. Kun te olette tässä Nato-uskossa samaan aikaan, kun puhutte laajasta turvallisuuskäsitteestä, niin siinä käy niin, että oikea käsi pyyhkii pois sen, minkä vasen on joskus kirjoittanut.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Voi olla, että meillä on joittenkin ryhmän jäsenten keskuudessa erilaisia mielipiteitä miinakysymyksestä. Ei siinä mitään. Meillä on kolme puolustusvaliokunnan jäsentä, joilla on omasta mielestään perustellusti erilainen näkemys, kun ryhmän enemmistöllä on toisenlainen näkemys, aivan yhtä lailla kuin täällä on tullut esille hallitusryhmien sisällä, jos verrataan nyt vaikkapa puolustusvaliokunnan tai ulkoasiainvaliokunnan edustajien, jopa puheenjohtajatason, erilaisia mielipiteitä, tai jos ajatellaan sitä, että keskustan edustajat ulkoasiainvaliokunnassa yhtä lailla kuin sosialidemokraattien edustajat ulkoasiainvaliokunnassa kokoomuslaisten edustajien kanssa olivat yhtä mieltä perustellusti. Nyt keskustan ryhmäpuheenvuorossa haukutaan ulkoasiainvaliokunnan mietintö kriittisiltä osiltaan, ja vielä haukkuja on se henkilö, joka on osallistunut tähän yhteisymmärrykseen, yhteiseen mielipiteeseen ulkoasiainvaliokunnassa. (Ed. Laakso: Tervettä itsekritiikkiä! — Naurua)

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Se lienee varmaa, että tämän käsittelyn jälkeen meillä on suomalainen miinakanta olemassa. Se on tietysti yksi tämän selonteon tärkeitä tehtäviä, ja päätöksenteon tuskaa on tietysti kaikilla olemassa. Ymmärrän tässä hyvin myös niitä, jotka ovat ehkä kantaansa vaihtaneet, mutta tästä nyt vaan eduskunnan pitää päätös tehdä. Minä olen tulkinnut niin, että kun ulkoasiainvaliokunnassa miinakysymykseen vain vasemmistoliitto ja vihreiden edustajat jättivät eriävän mielipiteen, kokoomuslaiset eivät jättäneet eriävää mielipidettä ja puolustusvaliokunta oli valtaosaltaan myös yksimielinen, ja kun kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossakaan ei esitetty muutosta tähän puolustusvaliokunnan kantaan, niin tämä miinakysymys nyt olisi valtaosaltaan saanut laajan yhteisymmärryksen. Toivottavasti tämä näin pitää myös paikkansa.

Ed. Kuosmaselle: Olin ilmeisesti huonosti ilmaissut kantani tähän optio-sanaan. Sanoin ja koetin sanoa, että Nato-yhteydessä sanasta optio meillä itse asiassa kaikilla olisi yhteinen ymmärrys, mutta ilmeisesti sen vierasperäisyyden takia sitä ei ole haluttu käyttää, ja sen takia on tullut tämä keskustelu "vaihtoehto vai mahdollisuus". Itse perustelin, miksi hallitus päätyi tähän mahdollisuus-sanaan, joka on kuitenkin ehkä täsmällisempi ja aidommin sopii tähän asiayhteyteen.

Ed. Essayahille: Se, että olemme päivystysvuorossa nopean toiminnan joukoissa, ei tarkoita sitä, että vastoin meidän päätöstämme sinne lähdettäisiin. EU:ssa edellytetään kaikkien 25 jäsenmaan yksimielistä päätöstä, jos operaatioon ryhdytään. Se päätös tapahtuu neuvostotasolla, ja siihen neuvostovaiheen päätöksentekoon pitää kytkeä tasavallan presidentti, hallitus ja eduskunta sellaisella vahvuudella mukaan, että neuvostopäätöksen jälkeen voidaan myös luottaa siihen, että varsinainen päätös täällä Suomessa tapahtuu neuvostossa otetun kannan mukaisesti.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Näistä miinoista nyt vielä kerran. Täällä on ihmetelty sitä, että kokoomuksen kanta miinoihin on viime vaalikaudelta muuttunut. Mitä siinä ihmettelette? Kenen kanta ei ole muuttunut? (Ed. Sinnemäki: Meidän!) Onko ed. Backman ajamassa täällä kantaa, että mennään 2006 Ottawan sopimukseen? Onko ed. Lindqvist sitä mieltä tai ed. Juhantalo sitä mieltä tai ovatko keskustan muut edustajat sitä mieltä? Täällä ihmetellään, että kannat ovat muuttuneet; kannat ovat muuttuneet sielläkin. Täällä ovat vihreät ilmeisesti ja jotkut vasemmistoliittolaiset entisellä kannallaan, eli sitä ei tarvitse niin hirveästi ihmetellä. Mikä sitten on kokoomuksen kanta? Pääministeri Vanhanen, tulkitsitte jonkin verran väärin. Kuten puheenjohtaja Kataisen puheenvuorossa todettiin, emme hyväksy toimintakykyisten miinojen hävittämistä, ja tämän mukaisesti tulemme äänestämään, kun näistä asioista huomenna täällä äänestetään.

Maija-Liisa Lindqvist /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä hiukan kysyä rauhanturvalain muutoksesta ja aikataulusta, kun olen ymmärtänyt, että nopean toiminnan joukkojen osalta on tärkeää, että todella näillä kaikilla mailla, jotka yhdessä osallistuvat näihin taisteluosastoihin, on yhdenmukainen lainsäädäntö, yhdenmukainen tapa toimia. Jos nämä menevät eri aikataulussa, niin saattaa olla, että tulee vaikeuksia toiminnan osalta. Onko eduskunnalle tulossa nyt jo kevätkaudella tähän rauhanturvalain muutokseen liittyvä ehdotus?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Nopean toiminnan voimavarojen on tarkoitus olla valmiina 2007. Sen kannalta on tärkeää se, että viimeistään 2006 meillä täällä Suomessa tehdään tähän liittyvät päätökset.

Rauhanturvalain osalta valmistelu on sovittu niin, että asiaa valmisteleva työryhmä tekee ensi kevääseen mennessä esityksen. Sen jälkeen tietysti hallitus sitä käsittelee, eli on hyvät edellytykset siihen, että vuoden 2005 kuluessa eduskunta saa asian käsiteltäväkseen, ja sanotaan, että päätöksen pitää olla sitten 2007:een mennessä täältä ulos.

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Oikeastaan myös ed. Essayahin aikaisempaan kysymykseen liittyen tässä on muistettava, että kysymys on myös presidentin toimivallasta Puolustusvoimien ylipäällikkönä. Se kulkee limittäin tämän EU:n nopean toiminnan joukkojen päätöksenteon kanssa. Ei voida lähteä siitä, niin kuin näkyy joissakin kannanotoissa lähdetyn, että kun se on EU:ssa tehtävä päätös, niin se on puhtaasti tässä EU-putkessa, vaan kysymys on siitä, että nämä joukot ovat kuitenkin Puolustusvoimien osa ja silloin Puolustusvoimien ylipäällikkönä presidentti osallistuu siihen.

Sen kaltaista harmonisointitarvetta, johon ed. Lindqvist viittasi, että kaikissa osallistuvissa maissa pitäisi olla kansallisen päätöksentekomenettelyn samanlaista, ei ole. Kyllä se on tietysti tärkeää, että niillä nopean toiminnan joukoilla on yhteiset toimintasäännöt kriisinhallintaan osallistuessaan siellä kohteessa. Mutta siinä, minkälaisilla valtuuksilla ne kotimaastaan ovat lähteneet tai miten valtuuksista päättäminen tapahtuu, on toki kansallisia eroja. Haetaan tällä valmistelulla, johon pääministeri viittasi, mahdollisimman toimivaa ja Suomen valtiosääntöön sopivaa mallia.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Haluan palata tähän ed. Jaakonsaaren esille nostamaan sanaan "salarakas". Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, ainakin olen sen vaikutelman saanut, että Nato on enemmänkin Liisa Jaakonsaarella julkirakas. Toteaisinkin kyllä sen, että jos puhutaan todellisesta vaihtoehdosta, niin todellisen vaihtoehdon pitäisi olla olemassa. Kaikki te, jotka puhutte nyt todellisesta vaihtoehdosta, kertokaa, koska se Suomessa on. Kun Nato vaatii, että kansan enemmistö tukee sitä, sellaista todellista vaihtoehtoa ei ole olemassakaan. Hallitus on lähempänä samoin kuin puolustusvaliokunta oikeaa termiä "mahdollisuus", mutta siinäkin nousee tietysti se kysymys, kannattaako meidän jankuttaa itsestäänselvyyttä. Se mahdollisuus on olemassa. Minkä takia puhutaan? (Ed. Jaakonsaari: Miksi jankutatte?) — Se onkin mielenkiintoista, ed. Jaakonsaari.

Pääministeri Göran Persson kävi Suomessa viime syksynä ja ihmetteli tätä keskustelua. Minä kyllä Göran Perssonin kanssa ihmettelen. Liisa Jaakonsaari ei ole sitä ennen ihmetellyt. Hän ihmettelee nyt ensimmäistä kertaa. Merkittäköön tämä nyt eduskunnan pöytäkirjaan.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tällä eduskunnan keskustelulla on ollut arvokas puoli se, että nyt on vähän selkiytynyt näitä kantoja, mitä tähän Natoon tulee. Minusta on ollut pahaa se, että Suomessa ed. Elon ja monen muun puolesta pidetään yllä semmoista kylmän sodan vanhaa Nato-kuvaa, kun Natossa on tapahtunut suurta muutosta. Se on kriisinhallintaorganisaatio. Niin kuin tasavallan presidentti sanoi, esimerkiksi Nato-maiden osallistuminen ja Suomen yhteistyö Nato-maiden kanssa näiden taisteluosastojen kanssa itse asiassa vahvistaa näitä Euroopan unionin taisteluosastoja. Ed. Elo ja minä olemme pitkän avioliiton kannattajia. Minusta on paljon parempi tämmöinen avioliitto ja parisuhteen rekisteröinti kuin joku tuommoinen hämäränä pidettävä Suomen Nato-suhde. Esimerkiksi nythän meidän pitäisi keskustella siitä, pääministeri, eikö pitäisikin, (Puhemies koputtaa) millä tavalla tässä uudessa tilanteessa Suomi haluaa kehittää uusia yhteistoimia Naton kanssa vai haluaako Suomi kehittää ollenkaan. (Puhemies: Aika!) Nämä ovat niitä ajankohtaisia keskustelunaiheita.

Suvi-Anne Siimes /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä kyllä huomaa takapenkissä istuessaan, että rakkaudella on monet kasvot.

Mutta se vakava asia, mistä nyt mielestäni tämän Nato-höpötyksen sijasta pitäisi täällä keskustella, on tietystikin se kysymys, mistä EU-maiden oikein pitää olla keskenään samaa mieltä. Tämä ed. Jaakonsaarenkin esiin nostama ja itsekin paljon esillä pitämäni asia EU:n ulkosuhteista ja niiden tavoitteista on se, mistä meidän pitää keskustella. Olennaista ei ole, niin kuin ministeri Koskinenkin totesi, onko päätöksentekojärjestelmä EU:n ulkoisten toimien ja nopean joukkojen käytön kohdalla kansallisesti joka maassa sama, mutta meidän kaikkien turvallisuuden, yhteisen turvallisuutemme, kannalta olisi tärkeää, että Euroopan unionin ulkosuhdetavoitteet olisivat kaikille eurooppalaisille yhteiset ja että meillä olisi aidosti myös parlamenttien tasolla yhteinen käsitys siitä, mihin asioihin, millä keinoilla, milloin ja missä Euroopan unioni eri ulkosuhdevälineillään puuttuu. Tästä ei valitettavasti ole sanaakaan tänään käsittelyn pohjana olevassa mietinnössä.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä puutun tähän sanankäyttöön. Minua häiritsee henkilökohtaisesti aika lailla se, että oikeastaan yksikään asia ei ole selvästi määritelty. Tulkitsen, että ed. Jaakonsaari puheessaan vähän samoihin asioihin viittaa. Esimerkiksi tämä meidän sotilaallinen liittoutumattomuutemme, minkä takia sitä selonteossa ei selkeästi kerrota, mikä se on määritelmänä, minkä jälkeen voisi aivan luontevasti kertoa kaikki nämä eri puolet? (Välihuutoja) — Ei ole määritelmänä. Siitä on erilaisia mielipiteitä. Ed. Elo on eri mieltä kuin joku toinen. — Lukekaa näitä papereita. Ulkoasiainvaliokunnassa puhutaan laajemmasta turvallisuusyhteistyöstä, ei sotilasliitosta, ei liittovaltiosta. Selonteossa sivulla 97 puhutaan, että kehitetään sotilaallista yhteenkuuluvuutta. Sivulla 80 puhutaan puolustusliiton asioista. Tavallinen kansalainen menee aivan sekaisin näistä.

Arvoisa pääministeri! Minkä takia ei tätä yhteistä keskeistä termiä ole selkeästi määritelty, josta voitaisiin olla yhtä mieltä?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tässä kokonaisuudessa sinällään uskon, että tämä sotilaallinen liittoutumattomuus on määritelty aika selvästi. Se on aihe, jota kohtaan ei muissa maissa kauheasti ole edes kiinnostusta, mutta meillä se on kytketty oman puolustuksemme toteuttamistapaan. Mutta sen sijaan myönnän, että käsitteistöissä on hyvin paljon eroja. Kun Euroopassa puhutaan puolustuksesta ja puolustuspolitiikasta, meillä se helposti tulkitaan sellaiseksi, mitä puolustus meidän sanoissamme tarkoittaa, eli maanpuolustukseksi. Sille taas on Euroopan fraseologiassa oma määritelmänsä. Se on määritelmä "yhteinen puolustus". Se on sama kuin meillä avopuolustus tai maanpuolustus. Näitä on pyritty puheissa ja selonteossa määrittelemään. Muistaakseni selonteossa on lopussa — hetkinen, eikö tänne tullutkaan, on täällä — täällä on varmaan kymmenen sivua eri termejä, niiden määritteitä. Mutta myönnän avoimesti, että näissä käsitteissä on sellaisia sekaannuksia, merkityssisällöissä eroja, jotka tekevät (Puhemies koputtaa) tämän kokonaisuuden hahmottamisen usein valitettavan vaikeaksi, mutta se ei johdu Suomen hallituksesta.

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totean sekä kokoomuslaisille että sosialidemokraateille, että teillä on nyt mahdollisuus pitää vanha kantanne. Voitte huomisessa äänestyksessä tukea vihreiden pontta, joka antaa vielä kahden kuukauden liikkumavaran, eli maaliskuuhun 2007 mennessä hallituksen pitäisi allekirjoittaa Ottawan sopimus. Tämä on siis viime eduskunnan kanta ja pääministeri Lipposen toisen hallituksen kanta.

Minua hämmästyttää nyt tässä keskustelussa se, että Ottawan sopimuksen ulkopoliittista merkitystä ja merkitystä aseidenriisunnan kannalta ei ole käsitelty. Kysymys nähdään yksinomaan puolustuspoliittisena, ja kuitenkin monissa muissa linjauksissa Suomi on tukenut vahvasti aseidenriisuntaa ja turvallisuuskäsitystä, joka on juuri tämä laaja turvallisuuskäsitys ja ulkopolitiikan kehittäminen, ja sillä puolella sitten nämä konkreettiset toimenpiteet jäävät tässä hallituksen selonteossa vähemmälle. Valitettavasti ministeri Tuomioja ei ole esitellyt meille sitä visiota, mitä esimerkiksi tämän ulkoasiainvaliokunnan ponnen suhteen aiotaan nyt tehdä.

Katri  Komi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Väkivaltaiset konfliktit ovat vakavin kehityksen este useissa kehitysmaissa, ja köyhyys, epäoikeudenmukaisuudet, epätasaisesti jakautuvat resurssit ja huono hallinto tarjoavat myöskin kasvualustoja konflikteille, terrorismille ja väkivallalle. Kuten ministeri Tuomioja totesi, konfliktien luonne on muuttunut yhä enemmän maiden välisistä maiden sisäisiksi konflikteiksi, ja tämä on korostanut köyhyyden vähentämisen ja ihmisoikeuksien, demokratian, oikeusvaltion rakenteiden ja hyvän hallinnon vahvistamisen merkitystä konfliktien estämiseksi. Konfliktien ratkaisemisen, rauhanturvaamisen ja siviili- sekä kriisinhallinnan panostukset olisikin sovitettava yhä kiinteämmin yhteen kehitysyhteistyön instrumenttien kanssa.

Kysyisinkin nyt asianomaisilta ministereiltä, miten arvioitte Suomen linjan edellä mainitussa asiassa kehittyneen tällä hallituskaudella. Moneen kertaan on jo viitattu, että konfliktit muuallapäin maailmaa vaikuttavat myös Suomen turvallisuuspolitiikkaan.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Täällä on aika paljon keskusteltu laajan turvallisuuden käsitteestä, ja varmasti meillä on yhteisymmärrys siitä, että turvallisuutta ei voi olla ilman kehitystä ja toisaalta kehitystä ei voi olla ilman turvallisuutta. Sen vuoksi nimenomaan konfliktien ennaltaehkäisy, näiden niin sanottujen varhaisvaroitusmekanismien kehittäminen ja konfliktien jälkihoito ovat köyhyyden vähentämistyössä tänä päivänä, niin Suomen kuin Euroopan unioninkin köyhyyden vähentämistyössä, kansainvälisesti katsottuna hyvin keskeisellä sijalla.

Kun täällä on keskusteltu paljon myöskin siitä, miten EU:n ja Suomen ulkosuhteiden tavoitteita pitäisi arvioida ja konkretisoida, muistutan siitä, että ensi vuonna on yksi hyvin tärkeä merkkipaalu näiden tavoitteiden saavuttamisen osalta, kun syksyllä YK:n piirissä keskitytään miettimään sitä, miten tämän vuosituhatjulistuksen kehitystavoitteet on onnistuttu saavuttamaan. Suomessa tehdään nyt meidän omaa raportointiamme siihen liittyen, Euroopan unioni tekee keväällä yhteisen, ja se on meille kaikille kyllä pohdinnan paikka nimenomaan köyhyyden kehityksen ja turvallisuuden välisestä yhteislinkityksestä, kun luultavasti joudumme toteamaan, (Puhemies koputtaa) että varsinkin tietyissä osissa maailmaa näiden tavoitteiden saavuttaminen on vielä kaukana.

Bjarne  Kallis  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vielä jalkaväkimiinoista ja Ottawan sopimuksesta: Olen kyllä pari kertaa jo todennut, että tavoite oli 2006. Ainakin minä uskoin siihen, mitä hallitus silloin sanoi, että Suomen imago kärsii, jos me emme liity siihen. Minä uskoin siihen, että miinat vanhenevat joka tapauksessa. Tietenkin voisin kysyä, miksi esititte väärää tietoa minulle. Miksi, kun on käynyt selvästi ilmi, että ei meidän imagomme ole kärsinyt niin paljon kuin annettiin silloin ymmärtää, kun on selvästi käynyt ilmi, että miinat eivät vanhene, jos sytyttimet vaihdetaan? Sytyttimen vaihtaminen on kustannuksiltaan murto-osa miinan valmistamisesta. (Ed. Taipale: Jalan vaihtaminen on paljon kalliimpaa!) Kun nyt viitataan sitten sopimukseen, joka on tehty 1997 Euroopan unionissa, se kieltää vain valmistamisen ja kaupan. — Ed. Taipaleelle minä voin sanoa, että ei yksikään siviili astu suomalaiseen miinaan, ja se, joka astu, saa syyttää itseään.

Maija  Perho  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on useassa puheenvuorossa sivuttu rauhanturvalakia ja myöskin täällä vastalauseissa ja eräiden eduskuntapuolueiden kannanotossa edellytetään YK:n tai Etyjin mandaattia nopean toiminnan valmiuteen kuuluvien taisteluosastojen toiminnalle tai näihin operaatioihin osallistumiselle. Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa esitetään lausumaa siitä, että tämän rauhanturvalain evästykseksi hyväksyttäisiin se periaate, että YK:n tai sen erityisjärjestöjen tai Etyjin valtuutusta ei tarvita mutta että operaatioihin osallistuminen edellyttää aina YK:n peruskirjan periaatteiden toteutumista. Puolustusvaliokunta on todennut tämän saman asian samassa hengessä, ja siksi mielestäni voisimme eduskunnan kannanottona tämän sisältöisen näkemyksen esittää jatkovalmistelua varten.

Eero  Lankia  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Kataisen viimeiseen puheenvuoroon vaan kommentoin sen, että hän käytti voimakasta kieltä sanoessaan allekirjoittaneen haukkuneen ulkoasiainvaliokunnan lausunnon. Totesin vain, että se ei ollut kaikilta osin erittäin onnistunut.

Sinällään niihin peruskannanottoihin ulkoasiainvaliokunnassa saatoimme keskustan edustajina yhtyä. Tarkoitan kannanottoa tähän puhuttuun Nato-asiaan sekä Suomen puolustusratkaisuun, jossa ulkoasiainvaliokunta lausunnossaan meni hallituksen selonteon tekstin taakse todeten selonteon olevan sitä mieltä. Sehän pitää paikkansa. Emme halunneet viedä asioita äänestykseen, koska meille oli tärkeää, että valiokunta pysyy yksimielisenä.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me olemme tänään kuulleet, että Suomi-neidolla on salarakas hyvässä ja pahassa, intohimoisempi suhde varmaankin, mutta ongelma on siinä, että se saattaa tuhota kaiken aiemman kestävän ja luotettavan, ja siksipä niin kuin yksityiselämässä voi Suomi-neidollekin suositella ei-salarakkautta.

Sen sijaan on mielenkiintoista kuulla, millä tavalla kokoomus sekä ed. Zyskowiczin että ed. Kataisen puheenvuorossa määritteli tätä Suomen suhdetta. Se ei hakenut julkirakkautta; kokoomuksen kanta haki moniavioisuutta. Se näkyi useissa muotoiluissa mutta ennen kaikkea niissä muotoiluissa, joissa pitäisi ennakoida jotakin tulevaa ilman, että siihen tänä päivänä päätöksenteossa konkreettisesti sitoudutaan.

Ed. Juhantalon kanta oli mielenkiintoinen. Hän totesi, että puolustusvaliokunta pidättyy niissä asioissa, jotka ovat heidän rootelissaan, siinä, mikä heille kuuluu. EU-mandaattikysymys epäilemättä on ollut sellainen asia, joka kuuluisi pikemminkin ulkoasiainvaliokunnalle, mutta puolustusvaliokunnan muotoilu oli sikäli oikein, että kun siinä pohdittiin kysymystä, missä määrin mahdollisesti tietyissä tilanteissa YK-mandaattia ei saataisi, niin toisin kuin kokoomus, puolustusvaliokunta ei muodostanut kantaa siitä, millä tavalla tuossa tilanteessa reagoitaisiin.

Olennaisin seikkahan ei ole se, että me mietimme, onko YK:n mandaatti olemassa, kun suomalaisia joukkoja lähtee ulkomaille, vaan olennaisinta, aivan kuten pääministeri täällä sanoi, on se, että riittää, kun näiden EU-operaatioiden toteuttamiseen on EU:n oma mandaatti. Siihen auttaa vastauksen löytämiseksi, kun tietää ja tajuaa sen, että Suomen oma mandaatti ei riitä Suomelle operoitaessa ulkomailla.

Suvi  Lindén  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskustan ryhmäpuheenvuorossa ed. Lankia totesi, että emme halua liittyä Natoon, kun Suomen kansalaiset eivät sitä halua. Näin on, ja se on aivan totta. Mutta viimeinen kysely osoittaa, että halu liittoutua on dramaattisesti kasvanut noin 10 prosentilla. Voisikohan ihmisten Nato-kielteisyys olla sitä, ettei haluta liittyä, kun ei tiedetä, mihin liitytään?

Ulkopoliittinen johto maassamme on selvästi karttanut avointa keskustelua Nato-jäsenyyden merkityksestä. Jos hallitus arvioisi Naton merkitystä turvallisuuspolitiikalle kertoen hyödyt ja haitat, niin kuin pääministerikin totesi, niin kansalaiset voisivat sitten tiedon pohjalta ottaa asiaan kantaa. Ehkäpä mielipidekyselyjen tulokset voisivatkin olla erilaisia sen jälkeen, kun tietoisuutta kansalaisten keskuudessa lisätään.

Kauko Juhantalo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Kiljuselle: Tämä pidättäytyvyys ei johtunut siitä, että olisimme arvioineet valiokuntaa, vaan siitä, että hallitus ilmaisi meille hyvin selkeästi erityisen lain, rauhanturvalain, olevan tulossa. Me halusimme vain enemmistö ilmaista, että me haluamme siihen jo tietoa eduskunnasta, että me haluamme leveämmän mandaatin. Mihinkään muuhun emme menneet.

Ed. Zyskowicz, hieman enemmän tarkkaavaisuutta. Oli mukavaa, että olin täällä eduskunnassa vuonna 2001 ottamassa kantaa, mutta en ollut paikalla.

Ed. Bjarne Kallis, minusta on sellaista kyynistä näppäryyttä tämä nallien, sytyttimien ja rautojen erottaminen toisistaan. Kaikki tiedämme, että on hyvää kekseliäisyyttä, mutta miina on kokonaisuus. Tiedämme toki asiantuntijoista senkin, miten nopeasti tarvittaessa saadaan tehtyä nalleja, miten saadaan nopeasti tehtyä rautoja. Me tiedämme totuuden, mutta ei ihan niin paljon pidä huijata, että asia on sillä hoidettu, kun viedään nallit vaan toiseen metsään.

Suvi-Anne Siimes  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näistä miinoista vielä muutama sana. Sellainen kysymys, josta Suomessa ei paljon Ottawan miinasopimuksen yhteydessä keskustella, on kysymys siitä, kenen turvallisuutta miinakieltosopimuksella on tarkoitus edistää ja kuka kärsii, jos kansainväliset pyrkimykset jalkaväkimiinojen hävittämisestä heikentyvät muun muassa Suomen toiminnan takia.

Aivan niin kuin ed. Anttila täällä jo aikaisemmin totesi, Ottawan sopimukseen on puolustusvaliokunnassa suhtauduttu vain kansallisena puolustuspoliittisena kysymyksenä ja etenkin kaikki Ottawan sopimuksen humanitaariset tavoitteet ovat loistaneet suomalaisesta miinakeskustelusta poissaolollaan.

Myös me olemme vastuussa siitä, mitä ihmisille muualla maailmassa tapahtuu. Ei ole vain niin, että meidän puolustuksemme ulkolinja on jossain kaukana rajojemme ulkopuolella, vaan meille kuuluu myös niiden ihmisten kohtalo, jotka turhaan kuolevat sotien ja konfliktien jäljiltä maassa oleviin miinoihin. Mielestäni meillä suomalaisilla on varaa hoitaa oma puolustuksemme muunkinlaisella tavalla kuin sellaisella tavalla, joka heikentää Ottawan sopimuksen humanitaaristen tavoitteiden edistämistä maailmassa.

Kimmo  Sasi  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni on täysin kiistatonta se, että EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu perustuslain 93 §:n 2 momentin alaan. Silloin kun ministerineuvostossa tehdään päätös EU-joukkojen lähettämisestä, sen asian valmistelee, siitä päättää valtioneuvosto ja sille hankitaan eduskunnan suostumus. Mielestäni perustuslain 128 § ei merkitse sitä, että Puolustusvoimien ylipäällikkö voisi toimia muulla tavalla kuin sillä tavalla, minkä eduskunta ja hallitus sille ovat osoittaneet. Onko hallitus tästä ajattelusta eri mieltä?

Mitä tulee sitten pääministerin saivarteluun siitä, että kokoomuksen kanta, että emme ole sotilaallisesti liittoutumattomia perinteisessä mielessä, olisi jollakin tavalla omituinen, niin haluan nyt vain lukea lehdistökatsauksesta 16.11. otteen pääministerin puheesta, jossa hän totesi, että puolustusratkaisu perustuu sotilasliittoutumattomuuteen, mutta "ulkopolitiikassa me olemme kaikkea muuta kuin liittoutumattomia". Ainahan joudutaan tekemään kokonaisarvio siitä, miten Suomen ulkopolitiikkaa luonnehditaan. Pääministerin pitäisi äänestää kokoomuksen ponnen puolesta täällä, jossa todetaan, että emme ole sotilaallisesti liittoutumattomia. Se on se Suomen todellinen ajatus tänä päivänä meidän ulkopolitiikkamme kokonaisuudessa. Täytyy sanoa, että kokonaiskuva pitää antaa.

Lopuksi, puhemies, haluaisin vielä todeta, että en muista, että ed. Laakso vuonna 68 olisi vaatinut Tshekkoslovakian miehitykseen YK:n mandaattia. Onko kantanne tässä suhteessa muuttunut? Haluan sen tietää, ed. Laakso.

Esa Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomalaisten käsitysten mukaan joka tapauksessa Suomessa on Puolustusvoimat, ja sitä taustaa vasten kun katsoo miinakysymystä, minä ainakin itse ymmärrän, että jalkaväkimiinat eivät ole mitenkään kova hyökkäysase sinällään. Mutta kun lukee, mitä tarvitaan niiden korvaamiseen — tässä sanotaan, että lähipuolustusheittimet pitää hankkia tilalle, kranaattikonekiväärit, viuhkapanokset ja niihin liitetyt sensorit, sitten älypanokset — niin tässä voi kysyä, onko tässä tarve tullut sillä tavalla, että kun ollaan Natoon menossa aika vinhaa vauhtia kansan tahdosta riippumatta, niin tarvitaan enemmän hyökkäyskalustoa kuin puolustuskalustoa. Nimittäin miinoilla se Nato ei ilmeisesti kelpuutakaan meitä joukkoihinsa, koska ne laitetaan maahan ja niillä puolustetaan kotimaan kamaraa mutta aika hankala niillä on lähteä hyökkäilemään johonkin muille tantereille

Kaarina  Dromberg  /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kun täällä on nyt puhuttu näistä miinoista ja Natosta, niin haluan myöskin tuoda siihen keskusteluun yhden uuden alueen: vapaaehtoisen maanpuolustuksen. Yksikään ministeri ei ottanut kantaa naisten vapaaehtoiseen maanpuolustukseen. Sitä vastoin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Kauko Juhantalo minun mielestäni toi esille sen, että naisten vapaaehtoinen maanpuolustus on yksi tärkeä osa myöskin vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Meillä on tuhansia naisia Suomessa, jotka ovat sitoutuneet tähän erittäin arvokkaaseen työhön, ja Pohjoismaissa ja Baltian maissakin on saman tyyppisiä järjestöjä, ja siellä on jopa lainsäädännöllä näistä asioista päätetty. Olisin halunnut pääministeriltä kysyä, mutta koska hän ei ole täällä, niin kysynkin puolustusministeriltä: Onko hallitus valmis sisällyttämään naisten ei-aseellisen vapaaehtoisen maanpuolustustyön lainsäädäntöön, sillä puolustusministeriön vapaaehtoisen maanpuolustustyön (Puhemies koputtaa) selvitystyöryhmän raportissa näin ainakin kehotetaan tekemään? Mikä on teidän kantanne?

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On arvostettavaa, että puolustusvaliokunnan mietinnön linja ja hallituksen linja ovat niin saman suuntaiset. Sen sijaan on harmillista, että on aistittavissa puolustusvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan lausuntojen välinen tietty jännite. Osin tältä pohjalta nouseekin ehkä tämän keskustelun ainoa linjaerimielisyys. Tästä uudesta linjasta voidaan käyttää nimitystä Jaakonsaari—Katainen-linja, ja sen perushenki on mentaalinen. Osittain tähän erittäin tärkeään asiaan tuotiin tällainen showhenki, jonka avasi ed. Jaakonsaari omassa puheenvuorossaan ja josta kertoi ed. Katainen nauttineensa kuunnellessaan tätä puheenvuoroa. Minä toivon, että näin vakava asia pienen kansakunnan tulevaisuuden kannalta säilyy asiallisissa puitteissa ja tältä pohjalta haetaan sitä viisautta, joka voi rakentaa yksimielisesti ja yksituumaisesti suomalaista turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

Outi Ojala  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä tämä keskustelu tuntuu aika ajoin aika epätoivoiselta, kun me puhumme myöskin näistä käsitteistä, kun täällä todella on jopa kyseenalaistettu tai kysytty, onko meillä yhteinen käsitys siitä, mitä on sotilaallinen liittoutumattomuus. Sen selkeämpää käsitettä tuskin voi olla, arvoisa ed. Akaan-Penttilä, koska se on hyvin yksiselitteinen: Suomi ei kuulu sotilasliittoon, EU ei ole sotilasliitto ja toivottavasti siitä ei koskaan tulekaan. Sen sijaan paljon, paljon epämääräisempi on se käsitys, jota kokoomuskin useasti viljelee, eli se, että Suomi on liittoutunut Euroopan unionin turvallisuusyhteisöön. Se on kyllä kansalaisille tosiaan aika vieras käsite. (Puhemies koputtaa)

Arvoisa puhemies! Olisin kuitenkin halunnut vähän enemmän puuttua siviilikriisinhallintaan, joka on valitettavasti jäänyt erittäin vähälle puolustusvaliokunnan mietinnössä. Ulkoministeriltä olisin tiedustellut:

Euroopan unionissahan nyt tapahtuu kaiken aikaa. Tässä mietinnössäkin viitataan muun muassa tällaiseen voimavarakonferenssiin tai päätöksiin, jotka pitäisi tehdä. Onko ministerillä uutta, tuoretta tietoa EU:n huippukokouksesta?

Ahti  Vielma  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Karjula mielestäni aivan tarpeettomasti arvosteli ed. Jaakonsaaren puheenvuoroa. Se on ollut tämän päivän parhaita puheenvuoroja, enkä pane ollenkaan pahakseni, jos tulevaisuudessa ja lähiaikoina Jaakonsaari—Katainen-linja on käytetympi linja Suomessa.

Minä olen huomannut sen, että hallituksen tietyt edustajat osaavat kyllä sen, että hyökkäys on paras puolustus teidän puheissanne kokoomusta kohtaan, kun puhutaan puolustusselonteostamme, mutta on onni, että me saamme keskustella näin. Kun 60—70-luvulla punamultahallitus oli, niin yleisten syiden vuoksi kokoomus ei oikeastaan saanut sanoa yhtään mitään, Tamminiemessä ärähdettiin heti.

Mutta erääseen asiaan kiinnitän huomiota. Selonteko koskettaa aikaa, jolloin Suomi täyttää 100 vuotta, ja on sinisilmäistä luoda kansalaisille sellainen puolustusjärjestelmä, että kansalaisilla ei ole turvallisuuden tunnetta siinä määrin kuin on tänä päivänä, että he eivät luota, että meidän maamme puolustus on kunnossa. Korostan: meidän ei pitäisi olla liian sinisilmäisiä päätöksiä tehtäessä.

Jouni  Backman  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen erittäin pahoillani siitä, että tämä julkinen keskustelu on kyllä mennyt tähän salarakaslinjalle, koska asiallisesti ottaen peruslinjauksesta — Suomen ulkopoliittisen linjan, turvallisuuspoliittisen linjan, puolustuspoliittisen linjan osalta — ei käsittääkseni ole ollut erimielisyyttä sen paremmin ulkoasiainvaliokunnassa, puolustusvaliokunnassa kuin myöskään tässä salissa. Sen takia tämä keskustelu, joka on enemmänkin semanttista sananselitystä, on vielä harmillisempaa, koska ulkoasiainvaliokunnan viimeisessä kokouksessa asiaa käsiteltäessä sovittiin, että ei mennä niihin sanamuotoihin, joista on erilaisia tulkintoja olemassa. Sen jälkeen alkoi keskustelu nimenomaan niistä sanamuodoista, joista todettiin, että me emme mene ollenkaan siihen keskusteluun. Itse olin paikalla siinä käsittelyssä, ja kun itse käytin sen puheenvuoron, vetoomuksen, että ei mennä siihen keskusteluun heti julkisuudessa, niin tämä niin sanottu välipuhe ei valitettavasti pitänyt.

Jari Vilén  /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja esittelypuheenvuorossaan totesi hyvin selvästi sen, että hänen mielestään on olemassa linjaerimielisyys ja periaatteellinen erimielisyys ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan lausunnon ja mietinnön välillä, joka liittyy myös sisältöön, rakenteeseen ja kriittisyyteen. Kriittisyys tulee siitä, miten nähdään meidän ympäristömme tapahtumat, ennen kaikkea muun muassa kriittisyys Venäjää kohtaan. Olin äärettömän hämmästynyt siitä, kuinka vähän puolustusvaliokunta kykeni analysoimaan muun muassa Venäjän tilanteen kehitystä, mitä puolestaan ulkoasiainvaliokunta hyvin selkeästi oli tehnyt. Mielestäni siinä oli jopa jonkinlaista itsesensuurin elementtiä sisällä.

Mutta sen, minkä haluan nostaa erityisesti esille tässä keskustelussa, toistan vielä kerran: Meillä ei mielestäni ole erimielisyyttä Nato-vaihtoehdosta, mikä Suomella on olemassa, eikä kokoomus ole riitauttamassa sanamuotoa, mikä on olemassa. Mutta kaipaan edelleenkin vastausta siihen kysymykseen, mihin Suomi on sitoutunut, ei ole vain periaatteellisesti etsimässä vaihtoehtoa. Suomi on jo sitoutunut solidaarisuuslausekkeeseen, joka on jo (Puhemies koputtaa) voimassa EU:ssa. Suomi tulee sitoutumaan yhteisiin turvatakuisiin. Miksi hallitus ei kerro, miten tämä vaikuttaa, nämä turvatakuut vaikuttavat, Suomen tulevaisuuteen?

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vilén nosti tuon kysymyksen, eikö ole riittävän kriittisesti suhtauduttu Venäjään. Onko lauserakenteeni nyt oikein valittu; haluan muistuttaa siitä, että ihan viimeisinä asiantuntijoina meillä oli vielä uudelleen mahdollisimman huippuluokan asiantuntijoita, jotka tuntevat Venäjän viimeistä piirtoa myöten, ja kävimme erittäin syvällisen keskustelun siitä. Emme ole sulkeneet silmiämme. Jotain hienovaraisuutta varmasti ilmennetään, mutta liitteenä on UaV:n lausunto, ja viitataan siihen, mitä on Ranta-Muotion mietinnössä. Kyllä niistä selviää, millä tavalla Venäjän tilanne otetaan huomioon.

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vilén toi esille sen, että oikeastaan meidän pitäisi käydä uusi turvallisuuspoliittinen keskustelu siinä vaiheessa, kun me mietimme, ratifioimmeko me sitten uuden perustuslain.

Mutta olisin vielä halunnut kysyä — tällä hetkellä ilmeisesti ulkoministeri Tuomiojalta — millä tavalla te näette sen, jos presidentti ja mahdollisesti maan hallitus ovat eri linjoilla siinä, lähettääkö Suomi taistelujoukkoihin miehiä. Sitten toisaalta, jos ajatellaan, että Suomi päivystysjärjestelmässä sitoutuu tähän systeemiin, niin kuinka uskottavana pidätte sitä poliittisesti, että Suomi jättäytyisi pois jostakin konfliktista? Kuinka mahdollista poliittisesti on vetäytyä, jos esimerkiksi vuonna 2007, kun Suomi on vastuussa yhdessä Hollannin ja Saksan kanssa, Nigeriassa vaikka hollantilainen öljy-yhtiö joutuu vaikeuksiin ja Suomi ei välttämättä haluaisi lähteä sinne hollantilaisen öljy-yhtiön etuja puolustamaan? Kuinka todennäköisenä pidätte, (Puhemies koputtaa) että poliittisesti siinä vaiheessa vetäytyisimme siitä hankkeesta?

Erkki Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä kaipasi täällä selkeitä määrittelyjä. Toteaisin, että on kuitenkin yksi asia, jossa toivottaisiin YK:lta ja erikoisesti sen turvallisuusneuvostolta yksimielistä määrittelyä, ja se on käsite terrorismi. Tällä hetkellä on presidentti Bushin tulkinta terrorismista, presidentti Putinin tulkinta terrorismista ja erikoisesti islamilainen tulkinta terrorismista. Tämä olisi ehkä kaikkein tärkein konsensus, mikä maapallolla pitäisi saavuttaa ja mahdollisimman pikaisesti. Nämä muut ovat vähän pienemmän luokan juttuja.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tähän keskusteluun on sisältynyt paljon hyviä ajatuksia ja eteenpäinvievää ajatuskulkua, mutta nyt toivottavasti en puutu liian pieneen asiaan, kun yhdistän ed. Vielman ja ed. Vilénin puheenvuorot, jotka tosin olivat eri asioista. Ed. Vielma viittaili 60—70-lukuun, mainittiinko siellä nyt Tamminiemi tai jotain vastaavaa, ja sitten seuraavan sulkupolven edustaja Vilén alkoi puhua itsesensuurista. Olisi kyllä kovin suotavaa, että näillä vainovalkeilla ei enää elämöitäisi. Minusta varsinkin kokoomuksen suunnalta se tuntuu kaikkein pahimmalta, koska kyllä kai noin objektiivisesti voimme todeta, että kokoomus aikoinansa sellaisesta ajattelutavasta on itse kärsinyt.

Kari Uotila /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tasan neljä viikkoa sitten Suomi sitoutui näihin nopean toiminnan taistelujoukkoihin. Täällä tänään käydyssä keskustelussa ei ole kuitenkaan haluttu kertoa, mitä se merkitsee. Muun muassa SDP:n ryhmäpuhuja ed. Backman totesi, että kun puhutaan Suomen sitoutumisesta mukaan lukien nopean toiminnan joukot "ei ole eikä pidä olla mitään epäselvyyttä".

Tulkitsen tämän niin, että sekä SDP että myöskin toinen päähallituspuolue keskusta ovat sitoutuneet kaikkiin niihin muutoksiin, mitä rauhanturvalailta edellytetään, että täysimääräinen sitoutuminen näihin taisteluosastoihin voidaan toteuttaa. Silloin se tarkoittaa sekä voimankäyttösäännösten muuttamista, päätöksentekojärjestelmän muuttamista että sitten myöskin ennen kaikkea valtuuskysymystä, mandaattia. Tekee mieli kysyä, onko jo tässä vaiheessa, vaikka asia on työryhmässä, todella sitouduttu, että kaikilla näillä kolmella alueella tehdään muutokset ja sen jälkeen mennään täysillä mukaan.

Antti Kaikkonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! 90-luvulla lakkautettiin useita varuskuntia vähän semmoisella ajatuksella, että tällä pitäisi nyt päästä hyvän aikaa eteenpäin. Tässä tuntuu kuitenkin, että on jonkun verran vallalla semmoista dogmia, oppia, siitä, että näitä vaan pitää jatkuvasti lakkauttaa enemmän. En tiedä, missä se raja sitten tulee vastaan. Näillä henkilöillä, joilla tämmöinen oppi on ja joita myös valiokunnan asiantuntijoina osin kuultiin, tuntuu olevan kapeikkoa tämmöisessä laajemmassa yhteiskunnallisessa ja alueellisessa näkemyksessä, ja kansanedustajien pitää kyllä se näkemys tuoda esiin.

Kun tiedossa on, että ikäluokat pienenevät vasta vuodesta 2014 eteenpäin, niin minä en ymmärrä sitä, mistä se säästö syntyy, jos nyt pannaan varuskuntia kiinni ennen tuota aikaa. Voisiko joku sen ystävällisesti selvittää? Eikö nämä ratkaisut olisi syytä tehdä, kun on paremmin näkyvissä tuo ikäluokkien pieneneminen ja siitä syntyvät tarpeet, vaikkapa seuraavan selonteon yhteydessä, arvoisa puhemies?

Ilkka Taipale /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitos, että sain tällaisena ikuisena asian harrastajana puheenvuoron näitten "asiantuntijoiden" jälkeen.

Onnittelen kaikkia valiokuntia ja hallitusta siitä, että on kyetty tekemään yli 100-sivuinen paperi, jossa sana rauhanliike tai rauhanjärjestö ei esiinny kertaakaan. Toivoisin jälleen sitä aikaa, joka oli maassa ennen taistolaisuutta, jolloin Paavo Lipponen kuuluisassa puheenvuorossaan vaati uutta ulkopolitiikkaa haastaen Kekkosen. Onko tämä nyt se uusi ulkopolitiikka? Onko se tätä? Ihmettelen kovasti.

Toinen seikka, jota ihmettelen: että aseidenriisunnasta täällä myöskään ei ole juuri sanoja. 70-luvulla meillä oli vahva aseidenriisunnan neuvottelukunta, jonka viimeisiä poliittisia jäseniä oli tuleva pääministeri Aho. (Välihuuto) — No, asiantuntijana ollut, mutta ei noteerattu. — Myöskin Ulkopoliittinen instituutti keräsi aseriisuntakirjaston Paavo Lipposen johdolla. Siinä on 10 prosenttia niistä kirjoista, mitä Postimuseon kirjastokokoelmissa on postimerkeistä. Miksi te olette miina-aseiden riisunnasta niin huolissanne? Miksi parlamenttien pienasekokouksessa Tukholmassa ei ollut kuin yksi kansanedustaja? (Puhemies koputtaa)

Lopuksi, ymmärrän toki, että keskustapuolue ja osa kokoomuksesta on etääntynyt Suomen Rauhanpuolustajista, mutta en ymmärrä sitä, että sos.dem.puolueen johto, mukaan lukien ed. Liisa Jaakonsaari, on etääntynyt Sadankomiteasta ja Suomen Rauhanliitosta jopa niin paljon, että osa ryhmämme johdosta ei tiedä edes, mitä nämä järjestöt ovat.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Lindén otti aiemmin esille sen, että täällä on aiemmin käytetty perusteluita, että Suomen kansa ei halua Naton jäsenyyttä ja sen takia sitä ei myöskään voi ajaa.

Suomessa ei ole varmasti koskaan tehty mitään merkittävää päätöstä, ainakaan kansainväliseen politiikkaan liittyvää merkittävää päätöstä, ilman että ulkopoliittinen johto tai poliittinen establishment on sitoutunut siihen ja lähtenyt sitä voimallisesti ajamaan. Näin oli EU-jäsenyyden aikana, näin oli Emu-jäsenyyden aikana. Mikäli nykyinen hallitus olisi siinä tilanteessa, missä silloinen hallitus oli vuonna 92, niin Suomi todennäköisesti ei olisi unionin jäsen, koska pääministerihän, niin kuin tiedämme, vastusti EY-jäsenhakemuksen jättämistä. Toisaalta me emme olisi ainakaan Emun jäseniä, koska keskusta vastusti henkeen ja vereen Emu-jäsenyyttä.

Nyt ulkoministeriltä ja puolustusministeriltä kysyisin sen johdosta, että ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa on ihan rakentavaa kritiikkiä annettu siitä, että selonteossa ei ole arvioitu EU:n ja Naton välisiä suhteita, ja kun toisaalta hallitus on sitä mieltä, että Naton jäsenyys on Suomelle mahdollisuus: Eikö olisi aika ihan lähiaikoina tehdä konkreettinen selvitys EU—Nato—Yhdysvallat-suhteiden kehittymisestä (Puhemies koputtaa) sekä Suomen Nato-jäsenyyden sekä sotilaspoliittisista että ulkopoliittisista vaikutuksista? Aiotteko tuoda tämmöisen selvityksen?

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Lindén ja eräät muutkin ovat esittäneet sellaisen käsityksen, että syy siihen, miksi Suomi ei hae Naton jäsenyyttä, on se, että Suomen kansa vastustaa Naton jäsenyyttä. Tämä on varmasti yksi syy. Monet Nato-jäsenyyden puolustajat yrittävät ikään kuin pelkistää sen, että Suomi pysyy Naton jäsenyyden ulkopuolella, tähän: Suomen kansan enemmistön vastustukseen.

Toki, ed. Lindén ja ed. Katainen, on koko joukko muitakin syitä, miksi Suomi ei katso aiheelliseksi Naton jäsenyyden hakemista. Niistä yksi syy on se, että me haluamme nähdä, mihin suuntaan Nato kehittyy tulevaisuudessa. On erilaisia kehittymissuuntia. Samoin me haluamme tietää myöskin sen, miten Yhdysvaltain ja sen Nato-liittolaisten suhteet kehittyvät tulevaisuudessa. On koko joukko epävarmuustekijöitä, jotka liittyvät jopa Naton olemassaoloon. Sen takia on selvää, että on parempi odottaa ja katsoa. Haluan tällä vain sanoa, herra puhemies, että syy siihen, että Suomi ei hae Naton jäsenyyttä, (Puhemies koputtaa) perustuu muihin tekijöihin kuin siihen, että Suomen kansan enemmistö on tästä asiasta toista mieltä.

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tähän sotilaallista liittoutumattomuutta käsittelevään keskusteluun toteaisin, että toki Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, sillä EU ei ole sotilasliitto eikä uuden perustuslainkaan myötä siitä sellaista tule.

Toinen kysymys sitten on, kuinka paljon tätä sanaparia kannattaa viljellä. Mielestäni on parempi pikemminkin viitata siihen, että Suomi on sitoutunut EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ja jättää sotilaallisen liittoutumattomuuden korostaminen vähemmälle. Se ei muuta Suomen asemaa mitenkään.

Mitä tulee ministeri Lehtomäen puheenvuoroon, on erittäin hyvä, että kriisikysymykset ovat esillä myös kehitysyhteistyössä, koska monissa köyhimmissä maissa, kun kriisejä seuraa rauhantila, ei pystytä rakentamaan siviiliyhteiskuntaa ja uhkana on, että tulee uusi kriisikonflikti ja köyhyys jatkuu. EU:n pitää kehittää ja Suomen myös sellaisia instrumentteja, joilla pystytään katkaisemaan tällainen konfliktikierre, joka on ongelma esimerkiksi monilla Afrikan alueilla. Näin ollen toivon, että kun hallitus valmistelee esityksensä siviilikriisinhallinnan (Puhemies koputtaa) voimavaroiksi, niin tätäkin kysymystä eli kehitysyhteistyön ja konfliktineston nivoutumista toisiinsa ja siihen liittyviä konkreettisia määrällisiä tavoitteita käsitellään tuossa esityksessä.

Timo  Soini  /ps (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun astuu imagon päälle, ei tapahdu mitään, mutta kun astuu miinan päälle, matka katkeaa, ja se on miinan tarkoituskin. Tämä nyt tästä imagosta ja miinasta.

Arvoisa herra puhemies! Tästä EU:n roolista. Sitähän tässä kierretään kuin kissa kuumaa puuroa. Sille yritetään yhteistä perustuslakia, EU:lle tehdään taistelujoukkoja, EU:lle tehdään turvalausekkeita, sille perustetaan ulkoministeriä, presidentin tointa. Sehän tässä on, että EU:sta tehdään suurvaltaa ja Suomesta suurvallan osavaltiota. Sehän tässä on menossa, ja siihen EU pyrkii 10—15 vuoden tähtäimellä, mutta epäilen, että hajoaa omaan mahdottomuuteensa ennen sitä.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Tässä on tullut hyvin paljon erilaisia kysymyksiä. Koetan käydä niitä tässä lävitse.

Ensinnäkin siviilikriisinhallinnan osalta EU:n Eurooppa-neuvoston kokouksessa äskettäin ei tehty uusia päätöksiä, vaan siviilikriisinhallinnan voimavarakonferenssi pidettiin, mutta se jäi julkisuudessa täysin sotilaallisen voimavarakonferenssin varjoon. Päätökset on tehty, ja se asia etenee. Me olemme tyytyväisiä siihen, että se etenee, mutta niin kuin täällä on montaa kertaa todettu, meidän täytyy omia valmiuksiamme ja omaa resursointiamme myös tästä eteenpäin tarkastella erikseen.

Sitten on myös enemmänkin eduskunnan sisällä keskustelua ollut siitä, kuinka paljon pitää ikään kuin arvioida ja minkälaisin sanakääntein lähiympäristön tai kaukaisempien alueiden turvallisuustilannetta ja sen heijastumista Suomeen, erityisesti Venäjän osalta. Haluaisin vain yhden näkökohdan todeta. Se on se, että asioiden pitää olla selkeitä ja johtopäätösten pitää olla selkeitä. Mutta siinä, mitä ikään kuin sanotaan, ei ole edelleenkään mielestäni millään lailla puute, jos käytetään tässä asiassa niin sanotusti diplomatiaa. Selkeys pitää olla. Meillä on itsellämme. Mutta on myöskin muistettava, että mahdollisia turvallisuuteemme heijastuvia ikään kuin isompien tai pienempien valtioiden käyttäytymiseen liittyviä epävarmuuksia pitää myöskin analysoida kaikkia samalla lailla ja samoilla kriteereillä.

Sitten tähän päätöksentekoon, kun siitä nyt vielä ed. Sasi totesi: kuten pääministeri on todennut, niin toimimme hyvin yksiselitteisesti nykyisen perustuslain mukaan. Tarkoitus ei ole muuttaa perustuslakia, tarkoitus on muuttaa rauhanturvalakia, ja se tarkoittaa kyllä silloin sitä, että tasavallan presidentti, hallitus ja eduskunta ovat kaikki tässä päätöksenteossa osapuolia. Mitenkä se käytännössä järjestetään, se tulee sitten ja nimenomaan aikataulukysymysten osalta katsottavaksi.

Ed. Essayah pelkäsi sitä, että jos me olemme saksalais-hollantilaisessa osastossa, mitä tapahtuu, jos on joidenkin näiden maiden intressi kyseessä. Ei tällainen osasto, mikään osasto, lähde minkään siitä koostuvien jäsenmaiden intressien pohjalta, vaan kysymyksessä on Euroopan unionin yhteisten päätösten toteuttaminen, ja tätä arviota tekemässä ovat kaikki 25 jäsenvaltiota, joiden täytyy olla yksimielisiä tällaisen operaation oikeutuksesta, siis kansainvälisen oikeuden kannalta, YK:n peruskirjan kannalta ja saavutettavien tulosten kannalta ja tarpeen kannalta, ennen kuin sellaiseen operaatioon voidaan ryhtyä. Tämä on se kohta, jolloin meidän velvollisuutemme on tietenkin myös katsoa, että jos me annamme suostumuksen, yhdymme siihen, että tällainen operaatio on tarpeen, niin kyllä se tietysti voimakkaasti tarkoittaa sitten sitä, että jos me olemme siinä vuorossa, jossa meidänkin resurssejamme siihen tarvitaan, niin ne myöskin luovutetaan käyttöön. Muutenhan tällainen ei toimi.

Edelleen oli kysymys vielä tästä Nato-suhteesta, kun täällä nyt kysyttiin edelleenkin, tehdäänkö nyt uusi Nato-selvitys. Ei hallituksella ole sellaiseen tarvetta eikä aikeita. Keskustelua voidaan jatkaa, me olemme aivan varmoja, että kokoomus osaltaan pitää huolen siitä, että keskustelua jatketaan, mutta ei tässä nyt ole ongelma se, onko kansa jotain mieltä. Nyt vain sattuu olemaan niin, että meidän hallituksemme on tehnyt tässä omaan arvioonsa perustuvan linjauksen, jolla näyttää olevan paitsi kansan, myöskin eduskunnan laajan enemmistön kannatus takanaan, ja jos tätä halutaan muuttaa, niin silloin sen, joka on toista mieltä, ei pidä lähteä siitä, että minä muuttaisin tai hallitus muuttaisi omaa näkemystä tai kantaa, vaan hankkikaa niin paljon kannatusta, että sitten korvaatte meidät päätöksentekijöinä. Näinhän asia demokratiassa toimii, tämän pitäisi olla aika selvää.

Sitten tämä turvatakuulauseke. On mielestäni kyllä tärkeä asia, että sitä pohdiskelua jatketaan. Se pohdiskelu varmaan tapahtuu myöskin siinä yhteydessä, kun perustuslakisopimus tulee ratifioitavaksi. Mutta on kyllä tärkeätä nyt havaita se ja lähteä siitä, niin kuin tässä selonteossakin ja meidän puheenvuoroissamme on todettu, että nämä niin sanotut turvatakuulausekkeet ovat luonteeltaan poliittisia. Toisin sanoen ne eivät ole sillä tavoin juridisia, että tulisi koskaan näiden voimassa ollessa sellaista tilannetta, että Euroopan tuomioistuimesta tai jostain muusta vastaavasta oikeuslähteestä hankittaisiin sitä tulkintaa. Tämä täytyy muistaa. Se sisältää tietyn moraalisen velvoitteen, johonka me olemme täysin sitoutuneet, mutta se juridiikka on se, että sen velvoitteen toteuttamistavasta päättää jokainen jäsenvaltio itse omien päätöksentekomekanismien puitteissa, mikä sen avun laajuus, mikä sen avun luonne jne., on.

Kun sitten kysytään, mikä se meidän käsityksemme on, niin ehkä on myöskin pohdittava sitä, että näitä erilaisia käsityksiä voidaan kyllä esittää, mutta jotta sillä olisi myöskin jotain arvoa, niin meillä täytyisi olla 25 jäsenvaltion yhdenmukainen käsitys. Tällaista ei ole näköpiirissä, eikä missään muussakaan maassa ole tällaista parlamenttitasolla. On yksittäisiä mielipiteitä esitetty varmasti hyvin paljon, myös Suomessa, mutta ei sellaista, johonka voitaisiin tällainen yksiselitteinen tulkinta pohjata. Tämä, niin kuin varmasti kyllä kysyjätkin tai tämän esiin nostaneetkin hyvin ymmärtävät, on se lähtökohta, mutta olen toki sitä mieltä, että tästä asiasta keskustelua ja analyysia täytyy jatkaa, ja se seuraava vaihe on tämän perustuslakisopimuksen käsittely.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Ed. Esa Lahtela puuttui tähän miinakysymyksen: onko tässä kysymys hyökkäykselliseen toimintaan siirtymisestä puolustuksellisuuden sijasta, kun miinoja korvataan. Ei tietenkään siitä ole kysymys, vaan myös uuden järjestelmän vallitessa sitten aikanaan Suomen Puolustusvoimat myös näiltä osin on tarkoitettu tämän maan puolustamiseen, mutta on selvää, että sodankäynnin muuttuessa ja kriisien luonteen muuttuessa puolustajan ja puolustuksen pitää kyllä pystyä tarttumaan vastustajan operatiiviseen syvyyteen, pitää olla ulottuvaisuutta. Tässä miinojen korvaamisessa myös haetaan tällaista kykyä, että sitä ulottuvaisuutta tulee olemaan sitten aikanaan.

Ed. Dromberg puuttui naisten vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön ja sen asemaan. Mietintö sivulla 27, sen oikealla palstalla, erityisesti käsittelee tätä asiaa semmoisella tavalla, joka kyllä vastaa myös hallituksen ja puolustusministeriön tulevia aikeita. Kun on kysymys maakuntajoukoista ja niitten rakentamisesta, minusta on välttämätön asia, että säädöspohjaa näiltä osin selkeytetään, ehkä myös luodaan säädöspohjaa lisääkin, niin että myös naisten osuus sekä oikeuksien että velvollisuuksien osalta on riittävän tarkoin ja hyväksyttävällä tavalla määriteltynä. Pidän myös ihan välttämättömänä sitä, että maakuntajoukkojen ja vastaavien toiminta on hyvin selkeän parlamentaarisen kontrollin alaista toimintaa, kuten tähänkin saakka tämä vapaaehtoinen maanpuolustustyö on ollut.

Sitten vielä ed. Kaikkosen varuskuntahuoleen. Minun mielestäni varuskuntien ja varikoiden kehittämistä tulevaisuudessa on tähän mennessä valmisteltu ja valmistellaan erittäin pätevällä voimalla ja voi sanoa, että nyt tämän mietinnönkin antamien uusimpien reunaehtojen pohjalta erittäin vastuullisella tavalla, ja nimenomaan monipuolisella tavalla lähtien kuitenkin siitä, että maanpuolustuksen tarpeet ja organisaation kehittämistarpeet ovat siinä ensisijaisia. Minuakin vierastuttaa se kiihko, jota joillakin näyttää olevan päästä lakkauttamaan varuskuntia ja varikoita kaiken sen jälkeen, mitä tähän mennessä on lakkautettu. Otetaan nyt huomioon sekin, että tässäkin selonteossa Maavoimien esikuntien määrä yksistään puoliintuu sen jälkeen, kun niitä on puolitettu jo sitä ennen. Eli siis kyllä tämä muutoksen vauhti myös suhteessa alueelliseen kattavuuteen on aika raju, ja sen vuoksi kyllä yhdyn tähän ed. Kaikkosen pyytämään maltillisuuteen, että on syytä hyvin tarkoin katsoa, miten jatkossa edetään ja millä varuskuntaverkolla aiotaan selvitä. Olen pannut merkille sen, että hyvin moni edustaja sanoo, että kyllä sieltä voidaan lakkauttaa, mutta meiltä ei voi lakkauttaa. Semmoinen puhe on jonninjoutavaa puhetta. Puolustusministeriö valmistautuu tähän asiaan todellakin harkiten ja sanoo stop kaikelle huitomiselle.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Ed. Anttilan puheenvuoroon liittyen totean vielä, että tietysti kriisinesto, kriisinhallinta, humanitaarinen apu ja pitkäjänteinen kehitysyhteistyö ovat varsinkin inhimillisen turvallisuuden näkökulmasta kaikki saman kokonaisuuden eri osatekijöitä ja sen vuoksi niiden välinen toiminta pitää saada sujumaan hyvin, mikä ei tällä hetkellä vielä kaikitenkaan toteudu. Oecd:n piirissä on tähän liittyen keskustelua myöskin siitä, pitäisikö Oda-kriteereitä jotenkin avata. Suomi kannattaa sitä, että nämä kriteerit ovat aina läpinäkyviä, transparentteja, eikä niitä ruveta venyttämään tapauskohtaisesti vaan sovitaan kriteeristöstä, joka sitten sopii erilaisiin tilanteisiin.

Ed. Siimeksen puheenvuoroon liittyen: Suomi tukee kyllä Ottawan miinankieltosopimuksen humanitaaristen tavoitteiden toteutumista tukemalla mittavasti eri puolilla maailmaa eri kehitysmaissa miinojen raivaustyötä ja toteuttamalla sitä myöskin suomalaisen tietotaidon kautta.

Aulis  Ranta-Muotio  /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon peruslinjaus on mielestäni hyvin selkeä ja kestävä. Suomi on vahvasti mukana EU:n puolustusulottuvuuden kehittämisessä. Nato-jäsenyyttä ei haeta, mutta rauhankumppanuusyhteistyötä Naton kanssa jatketaan, kuten tähänkin saakka. Asevelvollisuuteen perustuvista ja aluepuolustuksestakin huolehtivista Puolustusvoimista ja niiden kehittämisestä pidetään huolta. Voimavaroista tulevaisuudessakin käytetään 2—3 prosenttia kansainväliseen rauhanturvatoimintaan, mukaan lukien niin sanotut nopean toiminnan joukot. Vahvaa, vapaaehtoista maanpuolustushalukkuutta käytetään hyväksi uudistettaessa aluepuolustusjärjestelmää.

Julkisuudessa on eniten herättänyt keskustelua tämän asian tiimoilta suhtautuminen Nato-jäsenyyteen sekä toisaalta viime viikkoina Suomen osallistuminen EU:n nopean toiminnan kriisienhallintajoukkoihin. Voi myös todeta, että jossakin vaiheessa on haluttu sota nostattaa valiokuntien välille. Se kiista on julkisuudessa näkynyt paljon suurempana, tai linjaeroavuudet itse asiassa perusasioissa ovat olleet hyvin pieniä puolustusvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan osalta. Se sota on aivan turha. Onneksi se ei ole syttynytkään.

Täällä on moneen kertaan todettu, että terminologialla kikkailu voisi jo loppua ja puhuttaisiin itse asiasta. Haluan kuitenkin vielä vähän käyttää tähän aikaa. Oppositiohan on yrittänyt lyödä kiilaa hallitusryhmien väliin juuri tällä terminologisella kikkailulla. Julkisuudessakin on pyritty tekemään Nato-jäsenyyden ajajia ja voimakkaita kannattajia niistä, jotka allekirjoittavat sanonnan "Nato-jäsenyys on tulevaisuudessakin yksi turvallisuuspolitiikan todellinen vaihtoehto". Jäsenyyden vastustajiksi on luokiteltu puolestaan ne, jotka ovat selonteon sanonnan "jäsenyyden hakeminen säilyy Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan mahdollisuutena jatkossakin" kannalla.

Tätä selontekoa valmistellut kaikkien puolueiden edustajista koostuva turvallisuuspoliittinen seurantaryhmä käytti yksimielisesti ensiksi mainittua sanontaa. Ulkoasiainvaliokunta totesi seuraavasti: "Yhtyen selonteon kantaan valiokunta korostaa, että Naton jäsenyyden tulee tulevaisuudessakin olla yksi turvallisuuspolitiikan todellinen vaihtoehto."

Mielestäni, niin kuin täällä on todettu, ihmisiä ei kannata tällä kikkailulla hämätä, vaan on aivan hyvä käyttää tätä puolustusvaliokunnan ja selonteon ilmaisua, että Nato-jäsenyys säilyy tulevaisuudessakin mahdollisuutena. Mielestäni pääministeri aika hyvin tätä vivahde-eroa kyllä kuvasi todeten, että tämä vaihtoehto ehkä liiaksi korostaa sitä, että se olisi tämmöinen täydellinen vaihtoehto esimerkiksi omille Puolustusvoimille. Käytetään tätä ilmaisua "tulevaisuudessakin mahdollisuus", koska asiallisesti nämä molemmat ovat kyllä aivan samat. Molemmat ilmaisut sisältävät sen, että Suomi jatkaa rauhankumppanuusyhteistyötä Naton kanssa. Osallistumme aktiivisesti EU:n Nato-yhteistyöhön, olemme mukana kriisinhallintayhteistyössä, jonka johtoon YK on Naton valtuuttanut, esimerkiksi Kosovo, Afganistan. Molemmat käsitteet sisältävät myös sen, että Naton kanssa on sovittu kumppanuustavoitteista niin, että kansanomaisesti voisi sanoa, että tepselit sopivat yhteen meidän puolustusjärjestelmiemme ja heidän puolustusjärjestelmiensä kanssa. Naton muutosta seurataan tarkasti.

Toinen opposition terminologinen kikkailu liittyy tähän liittoutumaton-sanaan. On mielestäni täysin yksiselitteistä, että olemme sotilaallisesti liittoutumattomia, kun emme ole sotilasliitto Naton jäseniä. EU:n puolustusyhteistyössä mukana oleminen ei tee meistä sotilasliiton jäseniä, koska Euroopan unionista ei perussopimuksenkaan mukaan ole tulossa sotilasliittoa. EU:lla ei ole yhteistä suunnitteluesikuntaa, jossa laadittaisiin suunnitelmat yhteisen puolustuksen varalle, toisin kuin Natolla on.

Arvoisa puhemies! Mielestäni EU:n puolustusyhteistyöhön osallistuminen edellyttää, että me myös annamme panoksemme niin sanottuihin nopean toiminnan joukkoihin, kuten muutkin jäsenmaat. Pelkkä EU-mandaattikin voi tietyissä ääritilanteissa mielestäni tulla kyseeseen, jos YK on jonkun maan käyttäessä veto-oikeutta toimintakyvytön, niin kuin oli Makedonian tapauksessa. EU:lla ei voi olla tavoitteena pyrkiä toimimaan ilman YK-mandaattia. Tällaista päätöstä ei varmasti saataisi syntymäänkään unionissa, kuten ulkoministeri juuri kuvasi, muuten kuin sellaisissa tapauksissa, joissa todella laaja yksimielisyys esimerkiksi kansanmurhan estämiseksi on saatavissa.

Eduskunnalla tulee olla aina lopullinen päätäntävalta Suomen osallistumisesta tämän kaltaisiin operaatioihin. Tästä olemme hyvin laajalti yksimielisiä. Se on vain jäänyt avoimeksi, kuinka se nopean toiminnan joukkojen osalta käytännössä tapahtuu. Päätöshän pitää täällä eduskunnassa tehdä, ennen kuin Suomi on siellä unionimaitten mukana hyväksymässä sitä osallistumista, näin ymmärrän, sen jälkeen se on kyllä sitten myöhäistä.

Selonteon puolustuksen kehittämistä koskevan luvun osalta voin täysin yhtyä puolustusvaliokunnan mietintöön. Pidän hyvänä esitystä, että voimakas maanpuolustustahto ja vapaaehtoinen maanpuolustustyö kanavoidaan osaksi aluepuolustustamme. Muodostettavat maakuntajoukot kuuluvat Puolustusvoimien sodan ajan joukkoihin. Aseet säilytetään kuten tähänkin asti Puolustusvoimien lukkojen takana. Maakuntajoukkoja voidaan käyttää myös varusmiesten sijasta Puolustusvoimien virka-apuna muun muassa kadonneiden marjastajien etsinnöissä, metsäpaloissa, vartiointitehtävissä jne.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi vielä tästä selontekomenettelyn tulevaisuudesta. Nykyinen käytäntö, jossa on tämä parlamentaarinen toimikunta, on saanut täällä laajalti kannatusta myös näissä valiokunnissa. Puolustusvaliokunta teki siitä hyvän lausuman, ja se on evästys seuraavaa kertaa varten. Mielestäni ulkoasiainvaliokunta on samalla kannalla. Se vain korosti sitä, olisiko tämä laajempi turvallisuus, jonka uhat ovat selvästi kasvussa, otettava samanaikaisesti laajemmin tarkasteluun kuin tällä kertaa. Nyt edellisiin kertoihin verrattuna oli kuitenkin suuri muutos jo siinä, että samanaikaisesti on laadittu tämä sisäisen turvallisuuden ohjelma. Samanaikainen resurssien tarkastelu olisi mielestäni kyllä paikallaan.

Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokunta on tehnyt hyvän mietinnön ja ottanut mielestäni ulkoasiainvaliokunnan lausunnon asioitakin varsin hyvin huomioon, niin että mitään sellaista ristiriitaa näitten valiokuntien välillä ei ole, mitä on julkisuudessa yritetty esittää.

Antero  Kekkonen  /sd:

Herra puhemies! Puolustusvaliokunta on antanut selkeän tuen hallituksen peruslinjauksille. Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen linja ankkuroituu vahvasti eduskunnan tukeen. Kun tämänkin päivän keskustelua tässä seuraa, niin mitä kiivaampana se on käynyt, niin tekisipä mieli melkein sanoa, että sitä vähäisemmästä asiasta on ollut kysymys. Eli tämä iso peruslinja on ymmärtääkseni saanut niin täyden tuen kuin tämän kokoisesta salista saatavissa on.

Valiokunnan mietintö heijastaa turvallisuusajattelussa tapahtunutta muutosta. Suomen turvallisuuteen vaikuttavina tekijöinä nähdään paitsi kehitys lähialueilla myös sellaiset uhat kuin alueelliset kriisit, ympäristöongelmat ja maailman kehitysongelmat, köyhyys, terrorismi jne. Tässä laajan turvallisuuden käsitteistössä korostuu eristäytymisen sijasta yhteistyö, se, mikä on aina pienelle maalle enemmän mahdollisuus kuin uhka.

Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspoliittinen yhteistyö on entistä tärkeämpi tekijä Suomen turvallisuuspolitiikassa. Suomen osallistuminen nopean toiminnan joukkoihin on saanut puolustusvaliokunnassa laajan kannatuksen. Päätettäessä näiden joukkojen käytöstä valiokunta näyttää vihreätä valoa EU-mandaatille mutta jättää lopullisen kannanmäärittelyn odottamaan asiaa koskevan virkamiestyön valmistumista. Ratkaisu on perusteltu ja antaa mahdollisuuden asiaa koskevan lainsäädännön huolelliseen tarkasteluun. Pidän tätä ratkaisua optimiratkaisuna juuri tässä tilanteessa. Kaikki muut olisivat aiheuttaneet vahinkoa, joka nyt välttämättä ei olisi ollut korvaamatonta vahinkoa, mutta olisi saattanut vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin näistä asioista puhuttaessa, tuoda yleiseen ilmapiiriin epämiellyttäviä sävyjä.

Valiokunta ehdottaa, että eduskunta velvoittaisi hallitusta tehostamaan työtä EU:n pohjoisen ulottuvuuden toimintalinjan kehittämiseksi. Tämä on tärkeätä myös Suomen lähialueen taloudelliselle kanssakäymiselle, millä puolestaan on merkitystä myös alueen vakaudelle. Tämä asia koettiin niin tärkeäksi, että siitä tehtiin oikein ponsilausuma.

Kun täällä on esitetty asioita, jotka puuttuvat näistä asiakirjoista, niin jos tässä nyt yhden ottaisi tältä puolelta, niin voi olla, että taloudellisen yhteistyön korostaminen lähialueillamme olisi ansainnut hieman suuremman sijan kuin se nyt sai, koska taloudellinen toimeliaisuus on samalla myöskin alueen, sanoisinko, koheesiota lisäävää toimintaa, ja tällä tavalla se on sanan varsinaisessa merkityksessä myös turvallisuuteen vaikuttavaa toimintaa. Tämän seikan olisi tullut saada hiukan suurempi sija tässä, mutta kun se hoksattiin, sitten alkoi olla jo vähän myöhäistä. Mutta tärkeätä on, että se tiedostettiin puolustusvaliokunnan sisällä, ja tulevia tarpeita varten varmaankin esimerkiksi asiantuntijakuulemisessa saattaa näkyä se, että näillä taloudellisilla seikoilla on suurempi sija kuin nyt nähtiin.

Sosialidemokraatit edellyttävät, että Puolustusvoimien rakennejärjestelyissä henkilöstön asema turvataan. Ponsi siitäkin tehtiin. Varuskuntia koskevat päätökset on tehtävä tietysti harkiten. Henkilöstölle ei saa koitua tarpeetonta epävarmuutta. Henkilöstön asema juuri tällaisissa suuren julkisuuden omaavissa asioissa on peräti viheliäinen. Itse kullakin on varmasti kokemuksia tulevaisuudesta, joka näyttää epävarmalta. Kun perheet ovat asiassa mukana, asuinpaikat ja sellaiset, niin on erittäin tähdellistä, että nämä epävarmuuden ajat ovat niin lyhyet kuin mahdollista. Puolustusministeriön tulee varuskuntaratkaisuja koskevissa kysymyksissä pitää tietenkin eduskunnan asianomaiset valiokunnat ajan tasalla kaiken aikaa.

Selontekomenettely sinänsä antaa eduskunnalle vahvan aseman turvallisuusympäristön muutosten arvioinnissa sekä puolustus- ja turvallisuuspolitiikan linjauksista päätettäessä. Menettelystä on syytä pitää kiinni jatkossakin. Tämä viestihän tuli hyvin selkeästi Puolustusvoimain ylimmältä johdolta, mutta se ei tietenkään tätä asiaa ratkaise. Kyllä minä ymmärsin, että nimenomaan puolustusvaliokunnan piirissä tämä menettely sai aivan yleisen kiistattoman hyväksynnän.

Maakuntajoukkojen käyttöönotto on alueellisen puolustuksen kannalta perusteltu hanke varmaan sekin. Sosialidemokraatit tähdentävät kuitenkin demokraattista kontrollia vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja maakuntajoukkojen osalta. Se täytyy sitoa erittäin voimakkaasti yhteiskuntaan. On välttämätöntä säätää joukkojen asemasta ja tehtävistä erillisellä lailla.

Valiokunta tuntee erityistä vastuuta suomalaisen puolustusteollisuuden tulevaisuudesta. Ponsilausuma siitäkin otettiin, ja siinä edellytetään, että valtioneuvosto sisällyttää seuraavaan turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon erillisen osion asiasta.

Suomenlahden rannan asukkaana en malta olla ottamatta esiin yhtä tärkeätä yksityiskohtaa mietinnössä, ja se on Itämeren öljykuljetusten aiheuttamien riskien huomioiminen. Sitten toinen yksityiskohta: Oli tärkeätä, että kauppalaivasto nähtiin myös turvallisuustekijänä. Mietintö pitää sisällään selkeän viestin siitä, että ulosliputuksella on erittäin vakavia seurauksia myöskin kansallisen huoltovarmuuden kannalta katsottuna.

Nämä puheenvuorossa esiin ottamani asiat ovat luultavasti juuri nyt sellaisia, joita puheenvuoroa odottava ed. Siimes tulkitsee yksityiskohdiksi. Nyt kun käytän sanaa "taivastelu", en käytä sanaa "taivastelu" pilkallisessa mielessä, mutta en tietoisesti tässä puheenvuorossani ryhtynyt globaaliin taivasteluun, vaan poimin asiakirjastamme sellaiset asiat, jotka mielestäni ovat tärkeät. Tämä ei todellakaan merkitse sitä, että väheksyisin niitä globaaleja näkökulmia, joita tässäkin keskustelussa on ilmennyt ja joita (Puhemies koputtaa) on itse asiassa toivottu jonkin verran lisääkin.

Totean vielä sen, että pohjoinen ulottuvuus on meille erittäin tärkeä ja ponsilausuman me siitäkin teimme. Sen voi tässä puheenvuorossa tulkita nyt globaalimmaksi näkökulmaksi kuin se onkaan.

Olli  Nepponen  /kok:

Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokunta on saanut mittavan työnsä valmiiksi. On valitettavaa, että asiantuntijoiden laaja kuuleminen vei aikaa yhteiseltä pohdinnalta ja kompromissien hiomiselta. Pidän valitettavana, niin kuin aikaisemmin totesin, että asetettiin ikään kuin kilpailuasetelma ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnan välille. Puolustusvaliokunta on suhtautunut työhönsä äärimmäisellä vakavuudella. Yksimieliseen mietintöön ei päästy ja on myös äänestetty, mutta se on osa demokratiaa. Kokoomus pidättäytyi kuitenkin yhteisellä päätöksellä vastalauseen tekemisestä.

EU:sta on kehittynyt entistä vahvempi turvallisuus- ja puolustusyhteisö. Suomen tulee aktiivisesti sitoutua ja osallistua unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen ja toteuttamiseen. Turvatakuut ja yhteisvastuu ovat tärkeä osa EU:n toimintaa. Siksi niiden vaikutusta Suomen ratkaisuihin on kiireesti selvitettävä ja arvioitava erityisesti turvatakuiden poliittista ja sotilaallista merkitystä sekä niiden sitovuutta.

Suomi on sitoutunut aktiivisesti Euroopan unionin kriisinhallintayhteistyöhön ja tehnyt syksyllä päätöksen osallistua myös nopean toiminnan joukkojen muodostamiseen. Osallistuminen tukee Suomen oman alueen puolustusta. Haluan korostaa, että kansainvälisen toiminnan lisääntyessä huolehditaan toiminnan edellyttämistä taloudellisista, materiaalisista ja henkilöstöresursseista niin määrällisesti kuin laadullisesti. Myös henkilöstön etuisuuksista on huolehdittava. Tarvittaessa määrärahoja on korotettava, jotta ei jouduta lisääntyviin kustannussäästöihin muun toiminnan osalta.

Osallistuminen nopean toiminnan joukkoihin edellyttää rauhanturvalain muuttamista, kuten mietintö selkeästi toteaa. Päätöksenteossa on otettava huomioon eduskunnan ennakoiva osallistuminen. Määrätyssä tilanteessa on EU:n päätöksen oltava riittävä joukkojen käyttöön. Joukkojen tehtävät huomioon ottaen on myös voimankäyttösäännökset saatettava vastaamaan mahdollisesti syntyviä tilanteita. Joukkojen käyttöön tulee aina sisältymään riskejä, joihin on varauduttava niin henkisesti kuin muutenkin.

Suomen puolustus perustuu tulevaisuudessakin yleiseen asevelvollisuuteen ja uudistuvaan alueelliseen puolustusjärjestelmään. Vaikka siinä joudutaankin tehtäviä nykyistä enemmän priorisoimaan, on edelleen tärkeää, että koko maata puolustetaan, kuten puolustusvaliokunta halusi painottaa edelleen tässä mietinnössään.

Puolustuksen rahoitusraamit ovat erittäin kireät. Niitä kiristävät muun muassa uusiin uhkiin varautumisen edellyttämät toimintamuodot ja voimakkaasti lisääntyvä kansainvälinen yhteistyö. Tähän liittyen tulisi mahdollisimman pian laatia arvio erilaisista puolustusjärjestelmän muutosvaihtoehdoista tehtävä- ja kustannusvaihtoehtoineen. Tässä yhteydessä ei tietenkään voida unohtaa myöskään liittoutumisvaihtoehdon syvällistä selvittämistä. Kansalaisten mielipiteet näyttävät kulkevan liittoutumisen hyväksyvään suuntaan. Avointa keskustelua on jatkettava.

Puolustusjärjestelmän kehittämisessä pidän tärkeimpänä uuden verkostokeskeisen, sodankäynnin vaatimukset täyttävän, kaikki puolustushaarat kattavan yhteisen tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmän, joha 8:n, luomista. Sen on pystyttävä Puolustusvoimien lisäksi tukemaan valtiojohtoa ja muita viranomaisia sekä mahdollistettava myös kansainvälinen yhteistoiminta. Se tukee merkittävällä tavalla uusien uhkien torjuntaa laajan turvallisuuden kentässä.

Erityisen tärkeää on, että vihdoin viimein Maavoimien valmiusprikaatit saadaan kehitysohjelman puitteissa valmiiksi. Maavoimien iskukyvyn kehittäminen perustuu mittavaan tutkimukseen, joka käynnistyi edellisen selonteon pohjalta. Kehitysohjelma on täysin hyväksyttävissä.

Ilmavoimien osalta aloitetaan Maavoimien iskukykytutkimuksen perusteella ilmasta maahan mahdollistavan asejärjestelmän hankinta. Erityisen merkittävänä pidän sitä, että Ilmavoimille luodaan kyky osallistua kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin 2008 alkaen.

Selonteon mukaan puolustuksen rahoitusraamit asetetaan vuoden 2004 tasoon. Monet eri tekijät pakottavat Puolustusvoimat etsimään säästöjä, jotta kustannukset pysyvät esitetyllä tasolla. Kokoomuksen valiokuntaryhmä piti raameja liian kireinä. Valitettavasti se pakottaa jatkamaan rationalisointeja. Pidän erinomaisena asiana, ettei puolustusvaliokunnan mietintöön ja selontekoon sisältynyt nimeltä mainiten lakkautettavia joukko-osastoja. Näin valiokunta pystyi keskittymään moniin tärkeisiin asioihin ilman ulkopuolelta tulevia paineita. Valiokunnalle ei myöskään esitetty mitään listoja. Siksi on valitettavaa, että jatkuvilla erilaisten listojen esittämisillä on luotu epävarmuutta moniin varuskuntiin ja niiden henkilöstöihin. Varuskunnilla on aina painava alueellinen ja yhteiskunnallinen vaikutus sijaintialueellaan. Sitä korostaa myös valittu alueellinen puolustusjärjestelmä. Kun rationalisointeja joudutaan jatkamaan, pidän tärkeänä, että kehitystyö jatkuu nykyiseltä pohjalta. Vaikka Puolustusvoimien tarpeet otetaan ensisijaisesti huomioon, on painotettava yhteiskunnallisten, alueellisten ja kokonaismaanpuolustukseen liittyvien seikkojen vaikutusta päätöksenteossa. Sitä edellyttää myös alueellinen puolustusjärjestelmä. Ja Maavoimien ohella on selvitystyössä käsiteltävä myös muita puolustushaaroja.

Kokoomus on antanut tukensa maankuntajoukkojen perustamiselle. Joukot tulevat olemaan Puolustusvoimien organisaatioon kuuluvia, ja niiden koulutuksessa Puolustusvoimilla on tärkeä rooli. On erityisen tärkeää, että maakuntajoukot saavat oman säännöstönsä samalla, kun niiden parlamentaarista valvontaa lisätään, jotta mahdolliset epäluulot hälvenisivät.

Jalkaväkimiinat kuumentavat tunteita edelleen. Käytännössä edellisen selonteon yhteydessä jo hyväksyttiin Ottawan sopimukseen liittyminen. Tosiasia on, että silloin mietintöä valmisteltaessa vain keskusta haroi vastaan. Silloin edellytettiin, että vuonna 2004 selonteossa esitetään aikataulu, korvaavat järjestelmät ja niiden rahoitus puolustuskyvystä tinkimättä. Haluamalla olla itselleni rehellinen — edellisten päätösten mukaisesti — päädyin siihen, että esitetyt ehdot täyttyvät. Ottaen huomioon jalkaväkimiinojen vanhenemisen aikataulu, on esitetty vaihtoehto Puolustusvoimien valmiuden ja suorituskyvyn kannalta paras mahdollinen.

Suvi-Anne Siimes  /vas:

Arvoisa puhemies! Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon eduskuntakäsittelyä on siivittänyt ennätysmäisen vilkas julkinen keskustelu.

Politiikan maailmassa keskustelu on aina tervetullutta. Viime viikkojen varjopuoli on kuitenkin ollut se, että keskustelua on käyty myös aidanseipäistä. Terävin niistä on ollut spekulointi siitä, mitä eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on selonteosta antamallaan lausunnolla tarkoittanut. Tämä spekulointi on koskenut erityisesti Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta. Keskustelun tiimoilta on ollut väliin vaikea muistaa, mistä vuosikymmenestä on kysymys, sillä UaV:n lausuntoa koskevat tulkinnat ovat paikoin olleet kuin Jari Tervon uusimmasta romaanista, niihin on sotkettu niin tasavallan presidentti, Suojelupoliisi kuin ulkovaltojen lähetystötkin. (Ed. Kekkonen: Ja toimittajat!)

Monilta on jäänyt huomaamatta ennen tätä päivää se, että maamme hallitus ei ole esittänyt Suomen liittymistä Natoon. Hallituksen linjaus asiassa on selkeä ja yksimielinen, ja se on myös tasavallan presidentin kanssa yhteinen. Myös käsittelyn pohjana oleva mietintö antaa sille tukensa, eikä tämän peruslinjan vastaista kantaa löydy myöskään ulkoasiainvaliokunnan lausunnosta. Mielestäni tämä linja on hyvä ja selkeä ja sitä on helppo tukea.

Arvoisa puhemies! Turvallisuuspoliittista keskustelua on leimannut myös tietty historiattomuus. Suomen linjan ja EU:n kehityksen pitkiä kaaria ei ole haluttu nähdä tai sitten ne on haluttu erilaisista puoluetaktisista syistä unohtaa. Suomi osallistui aktiivisesti eurooppalaiseen kriisinhallintayhteistyöhön jo Lipposen ykkös- ja kakkoshallitusten aikana. 90-luvun lopussa Suomi oli yhdessä Ruotsin kanssa jopa aloitteellinen monessa siihen liittyvässä asiassa. Näille linjauksille antoi tukensa myös silloinen hallituspuolue, vasemmistoliitto, ja vasemmistoliiton tuki asialle on edelleen voimassa. Se, mitä nyt tapahtuu, on matkan jatkamista samaan suuntaan. Maasto, jossa edetään, on 2000-luvulla muuttunut ja tulee muuttumaan vielä lisää, mutta se joukkue tai turvallisuusyhteisö, johon kuulutaan, on aivan sama kuin ennenkin. Se yhteisö on Euroopan unioni, on ollut jo kymmenen vuotta.

Mutta jos turvallisuuspolitiikan kaari on pitkä ja melko johdonmukainen, niin mikä sitten on muuttumassa? Ja miksi muutama kriittinen sana on kaikesta huolimatta mietinnön osalta paikallaan? Yksi muutoksista on nopeus. EU:n taisteluosastot voivat tulevaisuudessa olla maailman kriisialueilla kymmenen päivän kuluttua siitä, kun niiden käyttöä koskeva eurooppalainen päätös on tehty. Tällä hetkellä joukkojen paikalle saapumiseen kuluva aika on paljon tätä kymmentä päivää pidempi. Joukkojen paikallesaamisnopeuden lisääntyminen on varmasti tarpeen, mutta tämä nopeuden lisääntyminen voi johtaa myös siihen, että kynnys joukkojen käyttämiseen alenee.

Mitä meidän siis pitää tehdä sen eteen, että EU:n sotilaalliseen kriisinhallintatoimintaan liittyvä liipasinherkkyys ei kasva liian suureksi? Ja mitä puolestaan sen eteen, että yhteisiä ja kaikkien EU-maiden yksimielisyyttä vaativia päätöksiä voidaan kuitenkin tarvittaessa tehdä? Ja miten me voimme varmistaa sen, että myös muut EU:n ulkoisen toiminnan keinot kuin sotilaallisen voiman käyttö saadaan pidettyä unionin toimintavalmiudessa täysimääräisesti mukana? Näissä asioissa ei ole kyse vain kansallisten varaumien minimoinnista tai Suomen omien päätöksentekoedellytysten arvioinnista. Kyse on myös ja ennen kaikkea siitä, minkälaisilla säännöillä EU tulevaisuudessa toimii. Meidän suomalaisten pitää osaltamme vaikuttaa täysimääräisesti siihen, miten Euroopan unioni kriisinhallinnassa toimii, kenen kanssa ja missä. Tästä asiasta valiokunnan mietintö kuitenkin vaikenee täydellisesti, ja se on mielestäni suuri puute.

EU:n parhaita saavutuksia ovat olleet Kioton ilmastosopimus ja kansainvälisen rikostuomioistuimen perustaminen. Niiden aikaansaaminen on perustunut monenkeskisen yhteistyön tekemiseen ja YK:n asettamien ja maailmanjärjestön tärkeinä pitämien tavoitteiden aktiiviseen edistämiseen. Siksi monenkeskisyyttä ja YK:n asemaa pitää vahvistaa myös EU:n ulkoisessa toiminnassa, sillä yhteisiä pelisääntöjä tarvitaan ehdottomasti myös EU:n yhteisessä turvallisuuspolitiikassa, ei vain EU:n siviilitoiminnassa.

Arvoisa puhemies! EU-joukkojen mahdollinen liikkeellelähtö on siis tulevaisuudessa nopeaa, mutta sotilaallisista operaatioista irrottautuminen pysyy varmasti yhtä hitaana kuin ennenkin. Siksi meidän pitää jatkossa vastata tehokkaasti ja uskottavasti myös niihin haasteisiin, jotka odottavat konfliktien jälkeen. Niihin kuuluu kestävän rauhan rakentaminen, mutta myös konfliktien jälkeiseen jälleenrakennustyöhön osallistuminen. Tähän asti konfliktien jälkeistä jälleenrakennustoimintaa on rahoitettu pääosin normaaleista kehitysyhteistyövaroista. Rahat on otettu erilaisilta hätäapumomenteilta, ja ne ovat olleet pois muiden yllättävien kriisien hoidosta.

Jo kriisinhallintaoperaatioiden lisääntymiseen varautuminen edellyttää meiltä sitä, että me varaudumme myös kasvavaan jälleenrakennusapuun, sillä maailmasta tulee turvallisempi vain, jos kansainvälistä vastuuta kannetaan täysimääräisesti myös kriisien jälkeen, ei vain niiden aikana. Meidän pitää myös yhdessä varmistaa se, että tätä kasvavaa jälleenrakennustarvetta ei rahoiteta YK:n vuosituhatjulistuksen kehitystavoitteiden kustannuksella vaan että myös äärimmäisen köyhyyden vähentämiseen panostetaan tulevaisuudessa olennaisesti nykyistä enemmän.

Mielestäni onkin häpeällistä, että EU:n nopean toiminnan kykyyn panostava Suomi ei lisää kehitysyhteistyövaroja tällä hallituskaudella edes sen vertaa, että Suomen YK:lle lupaama 0,7 prosentin osuus voitaisiin uskottavasti saavuttaa vuoteen 2010 mennessä. Häpeä on erityisen suuri siksi, että vuosituhatjulistuksen kehitystavoitteista ollaan pahasti jäljessä jo nyt.

Arvoisa puhemies! Suomi ei ole enää vain väkiluvultaan pieni eurooppalainen reunavaltio, se on myös täysivaltainen unionin jäsen, ja siksi Suomen pitää myös käyttäytyä tämän mukaisesti. Pelkkä kansallinen näkökulma asioihin ei riitä, poliittisia tavoitteita ja aivan ehdottomasti myös turvallisuuspoliittisia tavoitteita voi ja pitää asettaa myös Euroopan unionille. Mietinnössä niin ei kuitenkaan tapahdu. Johtopäätösten näkökulma on hyvin kansallinen. Se, mitä täällä Suomessa tehdään ja nähdään hyväksi, käydään mietinnössä läpi osin hyvinkin tarkasti. Siitä, millaiset tavoitteet ovat hyväksi Euroopalle, sanotaan vain vähän ja niistä asioista, joissa Suomen kansallinen kanta on EU:n tärkeänä pitämien tavoitteiden kannalta kiusallinen, ei sanota yhtään mitään.

Yksi näin vaietuista kysymyksistä on EU:n aseriisuntapolitiikka ja sen humanitaariset tavoitteet. Ottawan sopimukseen liittymistä käsitellään mietinnössä vain kansallisena puolustuspoliittisena kysymyksenä. Tämä näkökulma on mielestäni puutteellinen, ja siksi kannatan ed. Anttilan asiasta tekemää lausumaehdotusta.

Tarja  Cronberg  /vihr:

Arvoisa puhemies! Selonteko ja mietintö edustavat eräällä tavalla suomalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan murros- tai siirtymävaihetta. Nyt emme enää ole yksin tekemässä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vaan yhdessä EU:n kanssa. Tämä on Suomelle erityisen vaikea muutos, ja se heijastuu juuri tästä käsitteelliseen epävarmuuteen. Emme edes tiedä, millä käsitteillä tästä uudesta voisi puhua. Ehkä koko mietinnön ja selonteon slogaaniksi sopisikin "Vanhasta emme halua luopua, uutta emme vielä näe".

Uudet uhkat korvaavat perinteisiä, se todetaan selonteon turvallisuusympäristöosiossa. Tämä merkitsee uutta suhdetta sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden välille. Yhdyn niihin, jotka täällä ovat peräänkuuluttaneet sitä, että ulkoista ja sisäistä turvallisuutta tarkasteltaisiin resurssien näkökulmasta yhdessä. Enkä yhdy pääministerin toteamukseen siitä, että toinen on kansallista turvallisuutta ja toinen kansalaisten arjen turvallisuutta. Kansallista turvallisuutta ei ole ilman kansalaisia. Turvallisuus on yksi, eikä pienillä mailla ole varaa rakentaa useita päällekkäisiä ja rinnakkaisia järjestelmiä.

Vastalauseeni, jonka olen mietintöön esittänyt, koskeekin juuri tätä. En ehdota Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, poliisin ja pelastustoimen yhdistämistä vaan ennen kaikkea sitä, että niiden resursseja tarkasteltaisiin rinnakkain. Jos sisäinen turvallisuus tulee käsittelyyn, kuten tässä tuli ministeri Rajamäen esityksessä esille, 2006—2007 kehyksien yhteydessä, silloin pitäisi myös tarkastella Puolustusvoimien kehyksiä.

Uudet uhkat eivät liity puolustukseen, niillä ei itse asiassa ole edes puolustuksellisia seurauksia. Tämän takia puolustussuunnittelun uhkakuviksi on valittu toiset, alueellinen kriisi, sotilaallinen painostus ja voimankäyttö, jotka itse asiassa eroavat suuresti Euroopan turvallisuusopin uhkakuvista. Nämä kaikki, niin alueellinen kriisi kuin sotilaallinen painostus, viittaavatkin Venäjään. Sekä selonteossa että mietinnössä joudutaan rakentamaan uskottavaa sotilaallista uhkakuvaa Venäjästä.

Molemmissa saa Venäjän tilanteesta helposti aggressiivisen kuvan. Todetaan, että puolustus- ja aseteollisuuden nousu bruttokansantuotteesta kasvaa ja Venäjä pyrkii vahvistamaan suurvalta-asemaansa. Se priorisoi asevoimien investointeja muiden investointien kustannuksella. Näitä lausuntoja tarkastellessa on pidettävä mielessä lähtökohta. Materiaalihankinnat ja asevoimien sekä asetuotannon uudistaminen on ollut lähes pysähdyksissä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Itse omissa tutkimuksissani totesin muutama vuosi sitten, että Venäjän asetuotanto toimi noin 20 prosentin kapasiteetilla siitä, mitä se oli Neuvostoliiton aikoihin. Ehkä parhaimman kuvan Venäjän puolustusbudjetista saa lontoolaisen IISS-tutkimuslaitoksen Military Balancen arvioista, jonka mukaan Venäjän puolustusbudjetti on reaalisesti, kun ostovoimapariteetti ja muutkin puolustukseen liittyvät budjetin menot on otettu huomioon, noin kymmenesosa Naton puolustusbudjetista. Absoluuttisina lukuina se on noin kymmenesosa Euroopan maiden puolustusbudjetista. Onkin helppo yhtyä asiantuntijoiden lausuntoihin siitä, että Venäjä ei ole sotilaallinen uhka Euroopan unionille.

Venäjään liittyy kuitenkin monia muita huolestuttavia piirteitä, ja kehitys on, kuten ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa todetaan, huolestuttavaa. Huoli liittyy ennen kaikkea laajaan turvallisuuskäsitykseen, ympäristökatastrofeihin, organisoituun rikollisuuteen sekä tarttuviin tauteihin. Näiden torjuntaan on todella investoitava niin valtakunnallisesti kuin raja-alueilla.

Venäjä on myös ydinasevaltio. Ydinaseiden leviämistä ei ole lähemmin tarkasteltu selonteossa. Johdan itse parhaillaan Euroopan unionin tutkijaryhmää, joka selvittelee joukkotuhoaseisiin liittyviä uhkia. YK on muutama päivä sitten julkistanut raportin, josta käy ilmi erittäin suuri huoli ydinaseiden leviämisestä. Ydinsulkusopimus on menettämässä merkitystään, kun Pohjois-Korea ja Iran voivat kehittää ydinaseita. Kymmenillä muilla mailla on tällä hetkellä sama mahdollisuus. Koska ydinpelote on tällä hetkellä ehkä ainoa ja tehokas este ennalta ehkäiseville iskuille, lisääntyy myös aktiivisuus ydinasekehittämistä kohtaan.

Huolestuneisuutta lisää ydinvoiman siviilikäytön leviäminen. Ydinvoiman energiakäyttö lähtee samasta osaamisesta ja teknologiasta kuin ydinaseet. Ainoastaan sentrifugit erottavat ydinvoiman ja ydinaseet, kuten Iranin esimerkki on juuri todistanut.

Lopuksi lyhyt kommentti miinakysymyksestä. Jos olisimme pysyneet Lipposen hallituksen aikatauluissa, olisin ymmärtänyt sen, että miinoja korvaavia aseratkaisuja olisi rahoitettu 200 miljoonalla eurolla. Nyt kuitenkin miinasopimukseen liittyminen siirtyy ensi vuosikymmenelle, ja miinat hävitetään vasta 2016. Siis toisin sanoen miinojen vanheneminen alkaa aivan saman aikataulun mukaisesti. Kuitenkin hallitus rahoittaa miinoja korvaavia järjestelmiä 200 miljoonalla eurolla. Tämä on ihmeellistä, koska Puolustusvoimat on itse asiassa sitoutunut miinaselonteon mukaan korvaamaan miina-aseen omien kehystensä sisällä, mikäli se tapahtuu vanhenemisaikataulussa. Miksi siis hallitus panostaa 200 miljoonaa lisäeuroa tästä huolimatta?

Syrjäytyminen, kuten sisäisen turvallisuuden raportti toteaa, on Suomen tämänhetkisistä uhkakuvista todennäköisin, läheisin ja vaarallisin. Sen sijaan, että vanhenevia miinoja korvataan uusilla aseilla 200 miljoonalla eurolla, tulisikin rahat käyttää syrjäytymisen ehkäisemiseen ja antaa miinojen vanheta varastoissaan.

Roger  Jansson  /r:

Värderade herr talman! Det är ytterst intressant för en politiker från det demilitariserade och neutraliserade området i landet att följa behandlingen här i riksdagen och riket av säkerhets- och försvarspolitiken i nutid och framtid.

I riksdagen säger man nu klart, om än försiktigt indirekt att Finland nu är utrikespolitiskt allierat och att Finland nu är säkerhetspolitiskt allierat, men däremot inte militärt allierat! Skillnaden måste anses vara ytterst obetydlig mellan att vara säkerhetspolitiskt allierat respektive militärpolitiskt allierat. När Europeiska unionens nya grundfördrag om något år träder i kraft försvinner nog även den skillnaden och vi blir allierade på alla plan inom ramen för Europeiska unionen. Frågan är om vi inte redan blivit det genom att vår politiska ledning har undertecknat det nya grundfördraget förra månaden och det försvarspolitiska samarbetet skall förverkligas successivt innan grundfördraget slutligt godkänns.

Vi kan väl säga att Finland haft en drygt 10-årig period nu av militär alliansfrihet, det vill säga mellan det att vänskaps- och biståndspakten med Sovjetunionen upphörde och det att EU:s försvars- och säkerhetspolitiska samarbete skall ges sin utvecklade form, en form som till delar kan sägas vara mera militärpolitisk än till och med ett eventuellt Nato-medlemskap. Det kan inte vara lätt att hävda att vi var också militärpolitiskt alliansfria under Vsb-paktens dagar.

För en del av Finland är dagens diskussion om den militärpolitiska utvecklingen problematisk: Åland är en fast del av Finland. Åland skulle inte vara självstyrt om inte Finland självt hade klarat sin självständighet i vinterkriget och i fortsättningskriget. För detta har också och inte minst vi ålänningar full orsak att visa stor tacksamhet mot de män och kvinnor som kämpade för Finlands frihet för 65 år sedan och framåt.

Men samtidigt som vi i Finland talar om vår krympande alliansfrihet som nu så småningom övergår i en militär- och säkerhetspolitisk alliansbundenhet med det övriga EU, så finns det ett område i landet som å ena sidan står utanför dessa avtal genom gällande internationell rätt och gällande neutraliseringskonvention, men å andra sidan samtidigt är med i detta alliansbyggande som en del av Finland. I sanning en problematisk anomali.

Det faktum att Åland genom 1921 års konvention antagen i Nationernas Förbunds råd i Geneve skall vara neutraliserat område även i fall av konflikt i Finland eller Finlands närområde skapar i sanning ett mycket speciellt förhållande i Finlands säkerhets- och försvarspolitiska situation. Finland har enligt konventionen som sin särskilda uppgift att säkerställa Ålandsöarnas neutralitet vid fall av konflikt och att vända sig till de övriga signatärmakterna för att tillsammans fatta beslut om hur neutraliteten skall kunna upprätthållas vid fall av fortsatt hot eller konflikt. Under andra världskriget blev detta internationellt godkänt som Finlands uppgift.

Det är svårt att förstå varför detta invecklade och svåradministrerade förhållande helt förtigs i regeringens redogörelse till riksdagen. Så mycket bättre är det nu att såväl utrikesutskottet som försvarsutskottet har uppmärksammat förhållandet genom korta konstateranden om vilka förhållanden som gäller i folkrätten och vilka avtal som binder Finland och andra parter avseende Ålandsöarna. Jag tackar försvarsutskottet och utrikesutskottet för dessa korrekta konstateranden.

Däremot ser vi väl alla av den redogörelse som jag här har lämnat om landets svåra uppgift i en konflikt att i sin ställning som både självständig stat och allierad i förhållande till övriga EU-stater ändå upprätthålla en del av sitt territorium som neutralt område och att dessutom göra detta efter beslut tillsammans med andra stater av vilka vissa även står utanför EU-gemenskapen. Detta är en fråga för såväl vår inre som yttre säkerhet.

Det föreligger därför alla skäl till att i nästa säkerhetspolitiska redogörelse till riksdagen år 2008 ägna detta svåradministrerade problem ett vederbörligt utrymme. Frågan är av den svårighetsgraden att problematiken inte kan lämnas outredd.

Ett annat problem som också fortlöpande måste ägnas uppmärksamhet framöver är den civila myndigheten gränsbevakningens alltmer militära uppbyggnad och kontakt. Om den utvecklingen fortsätter så kommer uppbyggnaden av sjöbevakningen på Åland att så småningom närma sig att stå i strid med konventionen om Ålandsöarnas demilitarisering. Utvecklingen har redan till vissa delar gått så långt att vi närmar oss en sådan situation. I en viss konfliktsituation kan vi redan med gällande nationella reglering passera gränsen för vad konventionen kan anses exkludera.

Herr talman! Det finns således flera intressanta frågeställningar ännu att klargöra visavi Ålands demilitarisering och neutralisering i förhållande till Finlands säkerhets- och försvarspolitiska ställning.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ettei tärkein unohtuisi, kannatan aluksi ed. Kalliksen kumpaakin lausumaehdotusta.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon käsittely eduskunnassa, eri valiokunnissa ja ryhmissä osoittaa, että turvallisuuskysymykset ovat varsin herkkiä ja poliittisesti kuumia, politiikan kovaa ydintä. Pidän kuitenkin terveen demokratian merkkinä, että ulkopolitiikastakin uskalletaan keskustella eikä ainoastaan julisteta yhtä virallista totuutta, johon kaikkien olisi yhdyttävä. Poliittisessa historiassamme on kipeitä muistoja siitä, miten virallisen ulkopoliittisen linjan yksimielisyysperiaatteen nojalla sanan- ja jopa uskonnonvapautta yritettiin kaventaa eduskuntakyselyjä myöten.

Ulkoasiainvaliokunta ja puolustusvaliokunta ovat päätyneet joissakin suhteissa erilaisiin näkemyksiin, joissa näkyy, että myös oppositiopuolueiden, esimerkiksi kokoomuksen, sisällä löytyy linjaeroja. Samoin mietintöön sisältyvien vastalauseiden määrä osoittaa yksimielisyysvaatimuksen murtumisen. Hallituksen ja hallituspuolueiden sisällä on selvästi erilaisia näkemyksiä keskeisissä turvallisuuspoliittisissa linjauksissa, joita on nykymaailmassa tarpeetonta yrittää häivyttää puoluelehtien yhteisillä pääkirjoituksilla. Riittää, että hallitus kykenee antamaan esityksiään, aivan kuten muillakin politiikan osa-alueilla.

Selonteko alkoi lauseella, jossa todettiin Suomen lähialueiden vakauden lisääntyneen muun muassa Venäjän muutoksen myötä. Ulkoasiainvaliokunta taas näkee Venäjän tilanteessa huolestuttavia kehityspiirteitä ja toteaa, että Venäjän kehitykseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä ja riskejä, mutta myös suuria mahdollisuuksia. Ulkoasiainvaliokunta varoittaa Venäjällä edelleen ilmenevästä suurvalta-ajattelusta ja tähän liittyvästä vaikutusvallan turvaamisesta sen lähialueilla. Suora lainaus: "Venäjä pyrkii palauttamaan mahdollisuuksien mukaan entisen Neuvostoliiton vaikutusvaltaa muistuttavan johtoasemansa Euraasian alueella." Geopoliittinen asemamme on meille annettu lähtökohta, johon on kaikkina aikoina sopeuduttava. Historian opetuksia ja varoituksia ei tule sinisilmäisesti unohtaa.

Ulkoasiainvaliokunta tuo melko voimakkaasti esiin myös sen, että asiantuntijalausuntojen mukaan Euroopan unionin Venäjä-strategia on epäonnistunut. EU:n sisällä on Venäjä-politiikasta kovin erilaisia näkemyksiä, ja toisaalta Venäjä näyttää haluavan käsitellä asioita erikseen ilman vastavuoroisuuden periaatetta. Toisaalta Venäjä ja EU tarvitsevat toisiaan. Venäjän ulkokaupasta yli puolet suuntautuu laajentuneen unionin alueelle, ja Euroopan unionin riippuvuus Venäjältä saatavasta energiasta kasvaa. Eduskunnan on syytä nykyistä vakavammin paneutua Venäjä-politiikkaan. EU:n Venäjä-strategiaa on jäntevöitettävä ja hyödynnettävä erityisesti Venäjän naapurimaiden, kuten Suomen ja Baltian maiden, Venäjä-osaamista, samoin kahdenvälisiä suhteita ja lähialueyhteistyötä on edistettävä.

Tämän selonteon merkittävin konkreettinen kysymys liittyy EU:n taistelujoukkoihin. Valiokunta pitää mahdollisena, että kaikissa tilanteissa EU:n nopean toiminnan joukkojen käytölle ei esimerkiksi operaation kiireellisyyden tai turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten eturistiriitojen vuoksi ole mahdollista saada YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta. Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä Suomen tulee lähteä ensisijaisesti siitä, että taistelujoukkojen operaatioihin osallistumiseen edellytettäisiin EU:n päätöksen lisäksi YK:n tai Etyjin mandaatti. Jokaiseen operaatioon osallistumisesta on eduskunnan tehtävä erillinen päätös.

Toinen konkreettinen kysymys liittyy Suomen liittymisestä jalkaväkimiinojen täyskieltoon pyrkivään Ottawan sopimukseen. Selonteon mukaan jalkaväkimiinat korvaavien järjestelmien hankkimiseen on tarkoitus käyttää 300 miljoonaa euroa. Valtiovarainvaliokunta toteaa, että kustannukset ovat korkeat siihen nähden, että kyse on vielä käyttökelpoisten, toimivien järjestelmien korvaamisesta uusilla. Pidän tärkeinä kaikkia toimia, joilla yritetään ehkäistä maamiinojen aiheuttamia siviileihin kohdistuvia tuhoja. Ottawan sopimus on sinänsä kannatettava yritys tähän suuntaan. Tosin sen suuri ongelma on, että valtaosa maapallolle kylvetyistä miinoista on sopimuksen ulkopuolella.

Olisin valmis kannattamaan Suomen osalta suuriakin taloudellisia uhrauksia, jos Suomen liittymisellä Ottawan sopimukseen olisi sellainen ulkopoliittinen ja solidaarisuusvaikutus, josta aiemmin on puhuttu. On kuitenkin ilmeistä, että Suomen hitaus sopimuksen hyväksymisessä maailmalla ymmärretään ja Suomi voi monilla muilla tavoin edistää siviilejä vahingoittavien miinojen raivaustyötä. Suomen armeijan miinat eivät vahingoita sivullisia, ja niitä on turhaa ryhtyä korvaamaan kalliilla asejärjestelmillä niin kauan kuin ne ovat toimintakykyisiä. On myös selvitettävä, onko jalkaväkimiinoja mahdollisuus huoltaa rikkomatta Euroopan unionissa vuonna 97 tehtyä päätöstä, jossa Suomi on muiden EU-maiden kanssa sitoutunut lopettamaan jalkaväkimiinojen tuotannon ja kaupan.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ihmettelen, kuten eduskuntaryhmämmekin, puolustusvaliokunnan mietinnössään ottamaa kantaa, jonka mukaan rauhanturvalakia tulee muuttaa niin, että voisimme tulevaisuudessa lähettää joukkoja kriisinhallintaan myös ilman YK:n antamaa valtuutusta. Halutaanko, että suomalaisia sotilaita heitetään tuleen jossain maailman äärissä nopealla kiireellä pelkän EU:n oman päätöksen jälkeen? Mielestäni riskit ovat aivan liian suuret. Suomen ei tule tinkiä jatkossakaan kannastaan, että kaikille niille rauhanturvaoperaatioille, joihin Suomi osallistuu, on joko YK:n turvallisuusneuvoston tai Etyjin valtuutus. Pahin riski nyt kaavaillussa lakimuutoksessa on se, että ajaudumme Naton juoksupojiksi ja täydennysmiehiksi puolustamaan USA:n maailmanvaltapyrkimyksiä ja taloudellisia etuja. Tehkööt sen itse, jos haluavat näin rikkoa kansainvälistä oikeutta, kuten hyökkäys Irakiin osoittaa. Katson, että Suomen lupaukset osallistumisesta EU:n nopean toiminnan joukkoihin on junailtu kuin keittiön kautta ilman, että siitä on voitu eduskunnassa edeltä käsin käydä perusteellista keskustelua.

Suomen tulisi mielestäni keskittyä ponnistelemaan YK:n ja sen turvallisuusneuvoston työn tehostamiseen ja suurvaltojen omista näkökohdistaan lähtevän taktikoinnin estämiseen. En näe nykyistä lukkiutunutta tilannetta syynä ohittaa YK:ta sen alkuperäisessä tehtävässä maailman rauhan ja ihmisoikeuksien turvaajana. YK on ainut maailmanlaajuinen järjestö, joka voi puolueettomasti toimia kriisien laukaisemiseksi ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi. USA:n ja Naton ihmisoikeuspolitiikasta on sen sijaan saatu edustavia näyttöjä Afganistanista tuotujen vankien kohtelusta vankileirillä Kuuban saaristossa ja irakilaisissa kidutusvankiloissa. Tätäkö nyt halutaan Suomen tukevan?

Arvoisa puhemies! Mielestäni keskustelu Natosta ja siihen liittymisestä saa välillä huvittaviakin piirteitä eri sanoilla leikkimisestä. Joissakin kannanotoissa, kuten esimerkiksi puolustusvaliokunnan mietinnössä, "jäsenyyden hakeminen säilyy Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan mahdollisuutena jatkossakin", kun taas ulkoasiainvaliokunta "korostaa, että Naton jäsenyyden tulee tulevaisuudessakin olla yksi turvallisuuspolitiikan todellinen vaihtoehto". Tällaisessa asiassa tulee mielestäni asiat sanoa suoraan, halutaanko liittoutua Naton kanssa vai ei.

Tietysti ymmärrän, että jos jokin säilyy mahdollisuutena, onhan se aavistuksen verran lievempi muoto kuin se, jos liittymistä pidetään todellisena vaihtoehtona. Olisiko parempi sana sitten optio, jota sanaa pääministeri täällä sivusi, siihen en halua ottaa kantaa enkä lähde tulkitsemaan. Mielestäni olisi parempi ilmaista asia suoraan, että toistaiseksi Suomella ei ole mitään tarvetta käydä liittymiskeskustelua Naton kanssa ja piste.

Valiokunta otti mietinnössään kantaa maamiinojemme poistamiseen ja miinat kieltävään Ottawan sopimukseen yhtymiseen. Valiokunta halusi Suomen liittyvän mainittuun sopimukseen vuonna 2012 ja hävittävän kaikki miinat vuoteen 2016 mennessä. Pidän tätä päätöstä harkitsemattomana, koska suuri naapurimme Venäjä omistaa suuren määrän maamiinoja ja niitä on varastoitu lähelle rajojamme eikä kyseinen maa ole tiettävästi ilmoittanut aikeistaan liittyä maamiinat kieltävään sopimukseen. Mielestäni Suomi voi ilman mitään erityistoimenpiteitä liittyä sopimukseen esimerkiksi vuonna 2016, koska ilman uusimistoimenpiteitä maamiinamme vanhenevat ilmeisesti vuoteen 2020 mennessä. Tällöin ei aiheutettaisi lähitulevaisuudessa Puolustusvoimille arvion mukaan 200—300 miljoonan euron suuruisia uuden, korvaavan kaluston hankintakustannuksia ja varat voitaisiin käyttää muun armeijan kaluston uudistamiseen pääosin kotimaasta tehtävillä hankinnoilla.

Arvoisa puhemies! Kuten edellä käy ilmi, perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei kaikilta osin ole tyytyväinen puolustusvaliokunnan mietinnön sisältöön, minkä johdosta kannatan ed. Halmeen kahdeksaa muutosehdotusta, jotka sisältyvät myös hänen jättämäänsä vastalauseeseen.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! "Ellei ole uskoa parempaan maailmaan, ei parempaa maailmaa synnykään." Näin sanoi Maria Jotuni. Tähän täytyy meidänkin tänäkin päivänä uskoa, nimittäin tämän päivän maailmassa kaikki ihmiset ja valtiot ovat toisistaan riippuvaisia ja vaikuttavat toistensa hyvinvointiin monin eri tavoin. Ensisijaisia turvallisuusuhkia ovat aseelliset konfliktit, kriisit ja yleinen epävakaus. Terrorismi uhkaa yhä useampaa valtiota ja entistä vakavammin iskuin, vaikka suoraan Suomeen kohdistuvan terrorismin uhka onkin selvitysten mukaan vähäinen. Turvatoimien ohella tarvitaan kansainvälistä tiedusteluyhteistyön parantamista edelleenkin. Terrorismin lisääntymistä edesauttaa joukkotuhoaseiden leviäminen ja valtioiden rajat ylittävä rikollisuus. Merkittävä uusi uhka on puolustusvaliokunnan mielestä tietojärjestelmiin kohdistuvan niin sanotun informaatiosodankäynnin uhka. Se ei kuitenkaan koske pelkästään Puolustusvoimien järjestelmiä, vaan myös yksityisten kansalaisten tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä voidaan käyttää hyväksi. Muita vakavia uhkia ovat huumeet, sairaudet, ympäristötuhot ja hallitsemattomat muuttoliikkeet. Näiden uhkien torjumiseen voidaan osaltaan vaikuttaa muun muassa kehityspolitiikan keinoin.

Tavoitteena on oltava myös globalisaation hallinnan edellytysten parantaminen siinä määrin, missä nyt globalisaatiota voi hallita, globalisaation hyötyjen ulottaminen tasapuolisemmin kaikille ja sen kielteisten vaikutusten torjuminen. Selonteon mukaan Suomi pyrkiikin monenkeskisen yhteistyön, YK:n ja kansainvälisen oikeuden vahvistamiseen sekä globalisaation hallintaan turvallisuuden lisäämiseksi. Kuten ulkoasiainvaliokunnassa totesimme, Euroopan unionin ulkoisen toiminnan tulee johdonmukaisesti perustua monenkeskisen yhteistyön ensisijaisuuteen ja YK:n johtavaan rooliin.

Arvoisa puhemies! Kehitysyhteistyöhön on myös mahdollista sisällyttää entistä enemmän kriiseistä ennalta varoittavia järjestelmiä ja käyttää niitä hyväksi kriisien ehkäisyssä. Kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun sekä kriisinhallinnan ja jälleenrakennuksen työmuotojen täydentävyyttä onkin kehitettävä. Suomi osallistuu aktiivisesti kehitysmaissa tapahtuvan siviilikriisinhallinnan kehittämiseen myös YK:n, Etyjin, Euroopan neuvoston ja EU:n puitteissa. Suomen kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumisen yhtenä periaatteena voidaan edelleen pitää sitä, että se tukee samalla oman maan puolustusta. Edistämme myös EU:n piirissä kehityksen ja turvallisuuden käsittelyä toisiinsa kiinteästi liittyvinä kysymyksinä. Kestävät tulokset edellyttävät turvallisuutta ja rauhantilaa, mutta on muistettava, että kehitysmaat vastaavat itse ensisijaisesti omasta yhteiskuntakehityksestään.

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen linja tähtää maan itsenäisyyden ja yhteiskunnan demokraattisten perusarvojen turvaamiseen sekä kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Sen perustana ovat yhteiskunnan toimivuus, uskottava kansallinen puolustus, johdonmukainen ulkopolitiikka ja vahva kansainvälinen asema ja maamme aktiivinen toiminta EU:n jäsenenä. Suomi on edelleen sotilaallisesti liittoutumaton maa, jonka puolustus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen puolustusjärjestelmään, jolla koko maata puolustetaan. Se, että taisteluhelikoptereiden hankkimispyrkimykset on kuopattu, ei minua tässä yhteydessä harmita.

Arvoisa puhemies! Suomen tulee pyrkiä edistämään EU:n ja Venäjän molempia osapuolia hyödyntävän yhteistyön kehittämistä sen lisäksi, että meillä on oma aktiivinen roolimme kahdenvälisessä politiikassa naapurimaan kanssa. Vaikka — ja ehkä siitä syystä, että — demokratia- ja oikeusvaltiokehitys on Venäjällä viime aikoina hidastunut, Venäjä on alkanut korostaa taas suurvaltaroolia kanssakäymisessään ulkovaltojen kanssa. Esimerkiksi Itämeri-yhteistyö ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunta ovat tärkeitä yksittäisiä edistämistä vaativia asioita. Lisäksi muun muassa ydinturvallisuuteen ja tarttuviin tauteihin liittyvät kysymykset ovat olleet esillä, kun puhutaan laajemminkin pohjoisen Euroopan alueellisesta kehittämisestä. EU on pystynyt vakauttamaan ja vahvistamaan Eurooppaa tähänastisilla laajentumisilla. Selonteossa on mukana EU:n turvallisuusstrategia, mutta voin yhtyä puolustusvaliokunnankin kommenttiin siitä, että sitä olisi tullut käsitellä yksityiskohtaisemmin, varsinkin sen vaikutusta Suomen toimintalinjaan ja kokemiimme uhkakuviin.

Arvoisa puhemies! Taistelujoukkojen nimi mietinnön mukaan kuvaa pelkästään joukko-osaston kokoa eli vahvennettua pataljoonaa eikä niinkään sen käyttötarkoitusta. Taistelujoukkojen lähettämisen osalta on tarpeen säilyttää eduskunnan toimivalta myöskin. Tulemme varmaan näkemään usean uuden lakiesityksen aiheeseen liittyen tässä salissa. Voi olla, ettei kaikissa tilanteissa EU:n taistelujoukoille ole mahdollista saada YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta. Tämä ei kuitenkaan pois sulje sitä, että YK:n periaatteita on noudatettava ja hyökkäyssota ei voi olla lähtökohta. Puolustusvaliokunta toteaa myös, että ajatellun operaation luonne, esimerkiksi humanitaarinen avustustoiminta tai evakuointioperaatio, voi olla sellainen, ettei asia edes kuulu YK:n turvallisuusneuvostossa käsiteltäviin asioihin. Tällä hetkellähän EU:n jäsenistä vain kahdella on erityinen maininta YK:n turvallisuusneuvoston valtuutuksesta.

Mietinnön lausuma n:o 4, jossa edellytetään, että valtioneuvosto ryhtyy toimiin myös siviilikriisinhallintaa koskevien kansallisten voimavarojen ja asiantuntemuksen vahvistamiseksi, pitänee sisällään ulkoasiainvaliokunnan huomion myös naisten oikeuksia koskevan asiantuntemuksen vahvistamisesta.

Arvoisa puhemies! Mielestäni puolustusvaliokunta teki oikein linjatessaan selonteon mukaan, että Nato-jäsenyyden hakeminen säilyy Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan mahdollisuutena jatkossakin. Myös Ottawan sopimukseen liittyminen vuonna 2012 ja jalkaväkimiinojen hävittäminen vuoden 2016 loppuun mennessä on selkeä linjanveto. Tietyissä piireissä, muun muassa Ipussa, tämä aihe on jatkuvan keskustelun kohteena, vaikkakaan sen imagollista tappiota Suomen osalta en nyt kovin suureksi nostaisi. Suomen olisi kuitenkin korvattava vanhenevat miinat vuosina 2010—2025, koska olemme sitoutuneet lopettamaan jalkaväkimiinojen tuotannon ja kaupan jo aiemmin. Rahoitus korvaavan suorituskyvyn turvaamiseksi on tämän päätöksen johdosta hoidettava kunnialla.

Puolustusvaliokunta toteaa, että selontekomenettely on käyttökelpoinen tapa arvioida Suomen kansainvälisessä turvallisuusympäristössä tapahtuneita muutoksia sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjauksia. On myös hyvä, että meillä on nyt otettu niin sanottu laajan turvallisuuden käsite ohjenuoraksi. Selonteon kuvaus on mielestäni perusteellinen ja tarpeellinen.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa herra puhemies! Turvallisuusuhkamme ovat yhä monimuotoisempia, ja ne ovat yhä enemmän valtioiden rajat ylittäviä. Monet uhkatekijät, kuten esimerkiksi terrorismi, järjestäytynyt rikollisuus, huumeet, ympäristöongelmat, epidemiat ja informaatiouhkat, ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä vastaan ei voida taistella sotilaallisin keinoin. Tarvitaan eri viranomaisten saumatonta yhteistyötä ja tiedonvaihtoa. Enenevässä määrin tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Suomen turvallisuus mielestäni lisääntyykin vain kansainvälistä yhteistyötä kehittämällä ja syventämällä. Meidän on vahvasti sitouduttava maailmanlaajuiseen turvallisuusympäristöön. Meidän on myös osaltamme aktiivisesti pyrittävä vähentämään köyhyyttä, eriarvoisuutta ja syrjäytymistä eri puolilla maailmaa.

Syyskuun 11. päivän terroriteot vuonna 2001 toivat terrorismin suomalaisiinkin uhka-arvioihin. Suomi onkin sitoutunut terrorisminvastaiseen taisteluun. Terrorisminvastaisesta taistelusta on tullut globaalia toimintaa. Erityisesti tämä on näkynyt hallitsevana piirteenä Yhdysvaltain politiikassa. Mutta on terrorisminvastainen toiminta leimannut Euroopan unioninkin toimintaa, ja varsinkin tämän vuoden maaliskuussa Madridissa tapahtuneiden veristen terroritekojen jälkeen terrorisminvastaista toimintaa on Euroopan unionin piirissä tehostettu edelleen. Kansainvälisten terrorijärjestöjen iskut Suomessa ovat mielestäni epätodennäköisiä. Sen sijaan Itämeri lisääntyneiden öljykuljetusten vuoksi saattaisi olla houkutteleva kohde. On joka tapauksessa tärkeää, että terrorisminvastaisia toimia tehostetaan Suomessakin.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa mielestäni aivan oikein arvioidaan, että Suomen lähiympäristön vakaus on lisääntynyt. Tähän ovat ennen kaikkea vaikuttaneet Euroopan unionin ja Naton laajentuminen sekä Venäjän uudistumiskehitys, mikä tosin on ollut sangen hidasta. Tavanomaisen sodan uhka lähialueillamme ja laajemminkin Euroopassa on vähentynyt. Niinpä puolustuksemme suunnittelussa käytettävät uhkamallit eli alueellinen kriisi, poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen painostus sekä sotilaallisen voiman käyttö esimerkiksi strategisella iskulla ovat tämän päivän arvioiden pohjalta perusteltuja.

Puolustustamme koskevassa keskustelussa kansainväliset tehtävät saavat paljon palstatilaa. Puolustussuunnitelmamme perustuvat kuitenkin siihen perusolettamukseen, että me vastaamme itse maamme puolustamisesta. Vaikka kansainväliset tehtävät ovatkin lisääntyneet, me panostamme edelleen — yli 95 prosenttia puolustusmenoistamme — oman puolustusvalmiutemme kehittämiseen. Puolustuksemme painopiste on siis selkeästi kotipihan puolustamisessa. Me kehitämme puolustuskykyämme sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Puolustuksemme peruspilarit ovat yleinen asevelvollisuus ja uudistuva alueellinen puolustusjärjestelmä. Me kykenemme ylläpitämään uskottavaa kansallista puolustusta hankkimalla uutta, teknisesti korkeatasoista puolustusmateriaalia sekä kouluttamalla ja harjoituttamalla sodanajan joukkojamme.

Suomen turvallisuuspolitiikan keskeisiin keinoihin on aina kuulunut vahva tuki YK:lle. Olemme myöskin jo lähes 50 vuoden ajan antaneet vahvan panoksemme YK:n rauhanturvatoimintaan. Operaatioiden luonne on kuitenkin muuttunut vaativammaksi. Tänään operaatioihin osallistuvilla kriisinhallintajoukoilla on oltava nopea toimintavalmius ja vahva sotilaallinen suorituskyky. Suureksi haasteeksi onkin noussut joukkojen toimeenpanon nopeus kriisien ennaltaehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi. YK onkin joutunut yhä useammin kääntymään Naton ja Euroopan unionin puoleen kriisinhallintaoperaatioiden toteuttamisessa.

Euroopan unioni päätti vuonna 1999 lisätä kansainvälisten kriisien ennaltaehkäisemisen ja hallinnan keinovalikoimaan sotilaallisen kriisinhallinnan. Tavoitteena oli 60 000 sotilaan joukkojen kokoaminen 60 vuorokaudessa. Suomi on näihin joukkoihin osoittanut muun muassa mekanisoidun jalkaväkipataljoonan, pioneeripataljoonan sekä miinalaivan. Tänä vuonna Euroopan unionissa päätettiin sotilaallista kriisinhallintaa täydentää nopean toiminnan joukoilla. Tarkoituksena on perustaa kolmetoista 1 500 miehen taisteluosastoa, joista aina kaksi olisi vuodesta 2007 lukien 5—10 päivän lähtövalmiudessa. Vaikka puhutaankin taisteluosastoista, kyse ei ole sen sotaisemmista joukoista kuin muutkaan kriisinhallintajoukot. Toki joukot ovat hyvin varustettuja, mutta ennen kaikkea ne ovat nopeasti siirrettävissä operaatioalueelle suorittamaan vaativia evakuointi-, pelastus- ja humanitaarisia tehtäviä. Suomi on päättänyt osallistua kahteen taisteluosastoon runsaalla 300 miehellä. Mielestäni panostuksemme on oikein mitoitettu.

Kenen valtuutuksella sitten nopean toiminnan joukkoja voidaan lähettää tehtäväalueelle? Mielestäni lähtökohtana tulee olla YK:n tai Etyjin valtuutus, mutta poikkeustapauksissa, ja tällöinkin YK:n ja kansainvälisen oikeuden periaatteita noudattaen, joukkoja on voitava lähettää myös Euroopan unionin yksimielisellä päätöksellä. Muuten voi nimittäin käydä niin, että joukkojen perusidealta eli nopealta toiminnalta putoaa pohja pois. Kriisien eskaloitumisen kannalta voi olla ratkaisevaa, että kriisiin voidaan puuttua mahdollisimman nopeasti. Mielestäni kansallisesti me tarvitsemme lisäksi aina myös eduskunnan kannan joukkojen osallistumiseen.

Arvoisa puhemies! Pidän selontekomenettelyä hyvänä ja perusteltuna toimintatapana. Selonteossa luodaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjat ja määritellään toiminnan resurssit. Selonteon suuntaviivojen pohjalta voidaan sitten tehdä tarvittavat lainsäädännölliset tarkistukset ja Puolustusvoimien rakennemuutosta koskevat yksityiskohtaiset päätökset.

Olen jossain määrin ihmetellyt sitä keskustelua, mitä meillä on viime viikkoina käyty muun muassa varuskuntien lakkauttamisesta lakkautuslistoja levitellen. Se on ollut vastuutonta ja kylvänyt huolta ja epätietoisuutta eri puolilla Suomea, myöskin Satakunnassa. Maltetaan nyt edetä asiassa aivan rauhassa asiaa perusteellisesti valmistellen. Me ehdimme kyllä varuskunnista keskustella vielä myöhemminkin.

Jere Lahti /kok:

Arvoisa puhemies! Selontekomenettelystä on tullut keskeinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjauksen väline. Sitä on täällä kehuttu, mutta sitä on myöskin haukuttu. Se on varmasti ollut kuitenkin tarpeen ja paras mahdollinen vaihtoehto käsitellä näitä asioita nyt jo kolmannen kerran.

Nyt kuitenkin mielestäni pitäisi kunnianhimoisesti pyrkiä löytämään jatkoa tälle selontekomenettelylle, sillä tässä on monia sellaisia puutteita, jotka estävät parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamisen. Nämä ovat tietyllä tavalla hetken pysäytyskuvia. Niissä takerrutaan liiaksi yksityiskohtiin, eikä prosessi sinällään synnytä riittävää visiota, laajempaa ja tarkempaa näkemystä Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta toimintalinjasta, tulevaisuuteen. Todellisena vaarana on, että emme näe metsää puilta. Maailman ja Suomen turvallisuusympäristön muutos on nimittäin, niin kuin kaikki tiedämme, hyvin nopeaa ollut viime vuosina ja, voisi kai sanoa, ihan viime kuukausienkin aikana. Tämä korostuu useassa kohdassa. Erityisesti EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan ripeä kehittyminen ja siihen liittyvä välttämättömyys muuttaa rauhanturvalakia ovat jääneet itse selonteon ulkopuolelle. Selonteossa ei, edes sen valmistelussa, ole pohdittu tarkemmin EU:n perustuslailliseen sopimukseen sisältyvän turvatakuuartiklan käytännön merkitystä.

Seuraavan selonteon aika on vasta vuonna 2008. Tässä suhteessa tilanne on jossain määrin ainakin epätyydyttävä, sillä monet tärkeät muutokset sijoittuvat aikaan ennen tulevaa selontekoa. Eduskunta joutuu tekemään päätöksiä tietyllä tavalla peruutuspeiliin katsoen ilman selkeää, riittävän hahmottunutta kuvaa tulevaisuudesta.

EU:n perustuslaillinen sopimus astuu voimaan vuonna 2007. Myös molemmat taisteluosastot, joissa Suomi on mukana, ehtivät olla valmiudessa jo ennen seuraavaa selontekoa. EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehitys ja siihen kuuluva sotilaallisen kriisinhallinnan toteuttaminen edellyttäisivät ehdottomasti uutta mahdollisuutta käsitellä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa myös eduskunnassa perinpohjaisesti jo ennen vuotta 2008.

Nopean toiminnan joukkojen käyttöön liittyvät päätökset tulevat edellyttämään jatkossa kevyempää ja virtaviivaisempaa järjestelmää, jolla joustavuus ja nopeus taataan. Eduskunnan toimivallan ja myötävaikutuksen on joka tapauksessa säilyttävä näissä vaihtoehdoissa. Suomessa laahustetaan myös tosiasioiden tunnustamisessa. Haluttomuus todeta nykyinen tilanne on mielestäni lievästikin sanottuna hämmästyttävä. Käsite "sotilaallisesti liittoutumaton" on vailla perustaa. Yksinkertaisesti Suomen asemasta voidaan todeta se, että emme ole Naton jäsen. Muuten olemme hengessä, jos ei nyt aivan kirjaimellisesti, liittoutuneita EU:n turvatakuiden, koulutuksen yhteistyön ja komentokielen tai Nato-standardien ja -normien mukaisessa toiminnassa sekä materiaalisen yhteensopivuuden välityksellä.

Onko joidenkin intomielinen jääräpäisyys tässä asiassa sitten väärin? Ei tietenkään, mainitaanhan nämä perusteet ja perusteita vailla olevat tyhjät sanat "sotilaallinen liittoutumattomuus" tässäkin mietinnössä. Ketään ei voi pakottaa erottamaan totuutta luolan seinälle piirtyvästä varjokuvasta. Vääriä käsityksiä on suvaittava, jos jäljelle jää oikeus taistella niitä vastaan.

Menneiden vuosikymmenten tunkkaiseen ilmapiiriin sopivat eräiden tahojen yritykset vaimentaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta viime aikoina käytyä ja kriittisiä sävyjäkin saanutta keskustelua. Yhtä tuomittavia ovat yritykset paimentaa keskustelua jonkin konsensuksen kangastuksen taakse. Yhtä viisaudenkiveä ei ole. Sellaista ei löydy hallituksen selonteosta tai edes valiokunnan mietinnöstä. Nopeasti muuttuvassa maailmassa on tilaa ja tarvetta aidolle ulko- ja turvallisuuspoliittiselle keskustelulle ja analyysille.

Suurin yhteinen uhka kaikille perinteisille valtioille ovat mielestäni virtuaalivaltiot, joihin edellinen puhujakin viittasi, rikolliset mafiat, terroristit. Entiset vihanpitäjätkin joutuvat nöyrästi asettumaan saman pöydän ympärille löytääkseen keinoja taistella näitä ilmiöitä vastaan.

Puolustusvoimien osalta on myöskin todettava, että sen yhteiskunnallisen vastuun kantaminen ja toteuttaminen, jota siltä odotetaan, on sille erityisen vaikeaa olosuhteissa, joissa se ei voi riittävästi ennakoida tapahtumia. Esimerkiksi henkilöstön siirtovelvoite saattaa olla kiusaus, liian suuri kiusaus, joillekin tahoille hajasijoittaa Puolustusvoimien toimintoja pelkästään poliittisin perustein. Organisaatiomuutosten tulee aina olla ennen kaikkea tarkoituksenmukaisia, johtaa toiminnan rationointiin. Ne eivät saa olla lyhytnäköisiä aluepoliittisia kaappauksia.

Merkittävän rasitteen Puolustusvoimien taloudelle muodostaa niin ikään tehty kiinteistöuudistus. Tuon uudistuksen osalta käyttötarkoitukseltaan rajatuille kasarmikiinteistöille on asetettu perusteetta suhteettoman korkea markkinaehtoinen vuokratuottovaatimus. Tällaisessa tilanteessa rahaa siirretään tavallaan taskusta toiseen, ilman että se hyödyttää varsinaista alkuperäistä tarkoitustaan.

Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä ja päätteeksi kannatan ed. Kataisen tekemiä molempia lausumaehdotuksia.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi haluan kannattaa ed. Laakson tekemiä lausumaehdotuksia.

Turvallisuuspoliittisen selonteon käsittely maassamme ja täällä eduskunnassa on ollut kieltämättä varsin mielenkiintoinen. Haluan todeta, että vasemmistoliitto on puolustanut ja puolustaa sitä, että ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua käydään avoimesti ja että siihen saavat kaikki osallistua, myös ne, jotka eivät ole samoilla linjoilla kuin maamme ulkopoliittinen johto. Olemme korostaneet vapautta ja demokratiaa, ja sen tulee tietysti koskee kaikkia aloja, myös turvallisuuspolitiikkaa ja myöskin kokoomusta heidän omissa linjoituksissaan. Mitä vähemmän salailua, sitä vähemmän voi ulko- ja turvallisuuspoliittista korttia käyttää sisäpoliittiseen peliin. Siitä kyllä viimeaikaisessa keskustelussa on ollut vielä valitettavasti historiallisia jäänteitä.

Ehkä häiritsevintä ja kansalaisten näkökulmasta hämmentävintä on se, jos keskustelussa sanotaan yhtä mutta tarkoitetaan toista, siis harrastetaan eräänlaista varjonyrkkeilyä, missä keskeistä ei olekaan tehdä selväksi esimerkiksi Suomen turvallisuuspoliittisia tavoitteita ja tehdä päätöksiä sen suhteen, miten nämä tavoitteet voitaisiin saavuttaa, vaan ajetaan turvallisuuspolitiikan varjolla joitain ihan muita tavoitteita.

Puhemies! Suomen historian takia ovat maamme turvallisuus- ja puolustuskysymykset aina olleet meille herkkiä ja tärkeitä aiheita, aiheita joissa usein mielikuvat ja tunteet ohjaavat valintoja järjen ohella. Tätä ei kuitenkaan vastuullisen poliitikon tulisi käyttää väärin hyväkseen. Meidän on kuitenkin samalla nähtävä ajan haasteet ja uskallettava yhdessä tehdä järkeviä ja ajanmukaisia päätöksiä. Siksi kuurupiilo esimerkiksi varuskuntiin liittyvien uudelleenjärjestelyjen suhteen ei ole ansioksi hallitukselle. Kyllä meille tänne eduskuntaan pitää tuoda esitykset avoimesti ja ajoissa, ja eduskunnan olisi pitänyt jo tässä vaiheessa tietää kaikki faktat, ennen kuin teemme lopullisia linjauksia. Ministeri Kääriäisen selonteko siitä, että eduskuntaa informoidaan, ei ole suinkaan riittävä.

Tämä hallituksen selonteko, jota käsittelemme, on eräänlainen murroskauden selonteko tai, niin kuin pääministeri Vanhanen itse totesi, siirtymäkauden selonteko. Puolustusvoimissa on meneillään uudistusprosessi, jonka turvallisuuspoliittisessa ympäristössä tapahtuneet muutokset, siis pienentyvät ikäluokat ja teknologian kehitys, sanelevat. Samalla EU:n yhteinen turvallisuuspolitiikka sekä YK:n reagointivalmiuden kehittäminen aiheuttavat paineita myös Suomelle osallistua yhä enemmän kansainväliseen kriisinhallintaan ja myös uuden tyyppisiin ja vaativampiin kansainvälisiin operaatioihin.

Maamme Puolustusvoimiahan on kautta historian kehitetty siltä pohjalta, että selviäisimme mahdollisesta sotilaallisesta kriisistä itsenäisesti. Me vasemmistoliitossa yhdymme mietinnössäkin olevaan kantaan, että tämä on edelleen kestävä lähtökohta. Mielipidetutkimuksien mukaan tämä näyttää olevan myös Suomen kansan enemmistön mielipide. Tänä päivänä Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa. Sotilaallinen uhka saattaisi toteutua lähinnä liittyneenä yleiseurooppalaiseen tai alueelliseen sotilaalliseen kriisiin, mutta, kuten täälläkin on useasti todettu, todennäköisyys on erittäin pieni.

Vaikka meillä on tulevaisuudessakin kaikki ovet auki tehdä mahdollisesti uusia ratkaisuja puolustuspolitiikassamme, jos tilanne niin vaatii, on sotilaallinen liittoutumattomuus ollut ja on edelleen pienelle maalle järkevä, ympäristöä provosoimaton lähtökohta. Se on myös mahdollistanut sen, että meidän ei ole tarvinnut korottaa Puolustusvoimien budjettiosuutta rajusti, niin kuin ehkä olisi tapahtunut, jos olisimme tehneet toisenlaisia ratkaisuja. Minun lähtökohtani onkin se, että maailmassa pitäisi pikemminkin vähentää sotilasmenoja kuin kasvattaa, ja tässä suhteessa Euroopan unionin linjaukset, arvoisa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, eivät mielestäni ole välttämättä hyviä, koska nyt nimenomaan Euroopan unionissa edellytetään, että kaikki jäsenmaat sitoutuvat puolustusmenojen kasvattamiseen.

Suomen puolustusvoimien olennaiseksi tehtäväksi on tänä päivänä muodostunut osallistuminen kansainvälisiin rauhanturvaoperaatioihin ja kriisinhallintaan. Tätä kansainvälistä kriisinhallintaa tulee voimakkaasti kehittää ja kehittää ennen kaikkea YK:n toimintaa tukevaksi. Olen vahvasti sitä mieltä, että siinä tulee noudattaa kansainvälisiä, yhdessä sovittuja pelisääntöjä ja nimenomaan sitä, että Suomi ei lähde jatkossakaan sotilaallisiin operaatioihin ilman YK:n tai Etyjin mandaattia. Minä näen, että se on tärkeää siitä syystä, että pienen maan erityinen etu on se, että kansainvälisiä pelisääntöjä, kansainvälistä oikeutta, noudatetaan.

On hyvä muistaa, että YK pystyisi jo nyt olemassa olevin säännöin tehokkaamminkin toimimaan ennalta ehkäisevästi, jos YK:n jäsenmaat ja erityisesti turvallisuusneuvoston jäsenet niin haluaisivat. Siihen, että YK ei puutu tai puuttuu liian hitaasti, ei ole siis ainoastaan syynä se, että puuttuisi työkaluja tai että olisi ainoastaan huonot pelisäännöt, vaan useimmiten kyseessä on juuri poliittisen tahdon puute. Tämä on ongelma, johon pitää löytää ratkaisu nimenomaan yhteistyövaraista turvallisuutta vahvistamalla ja YK:ta kehittämällä. YK:n pääsihteerin nimeämä asiantuntijapaneeli on äskettäin antanut raporttinsa YK:n uudistamisesta, ja mielestäni tässä raportissa on paljon esityksiä, joita Suomen tulisi voimakkaasti lähteä tukemaan, ja toivon todella, että myös maamme hallitus suhtautuu tähän haasteeseen vakavasti.

Puhemies! Muutama sana vielä kriisinhallinnasta; aika täyttyy, mutta sanon aivan lyhyesti. Olen aika pettynyt, niin kuin täällä on aikaisemminkin tullut muun muassa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan puheenvuorossa esille, siihen, että tässä raportissa on kovin vähän kuvailtu niitä haasteita, niitä todellisia ulko- ja turvallisuuspolitiikan haasteita, joita Suomella ja Euroopan unionilla on edessään, ennen kaikkea siihen, että sotilaallisen kriisinhallinnan osalta puolustusvaliokunta on vielä päätynyt minimaaliseen ratkaisuun, ei edes siihen, mitä ulkoasiainvaliokunta esitti, vaan hitaammalla aikataululla edetään. Tämä on erittäin valitettavaa. En tiedä, onko syynä se, että siviilikriisinhallinta on siirretty ulkoministeriöltä sisäasiainministeriölle. Toivottavasti saamme parannusta aikaiseksi, mutta ulkoministeri Tuomiojahan täällä totesi siviilikriisinhallinnan kehityksestä Euroopan unionissa, mutta se näyttää jäävän sotilaallisen kriisinhallinnan varjoon.

Minä haluaisin nostaa esille sen, että monet suomalaiset, jotka ovat toimineet näyttävästi nimenomaan globaalisti ja nimenomaan laaja-alaisen turvallisuuden kannalta, ovat hyvin arvostettuja henkilöitä maailmalla. Tasavallan presidentti on täällä jo mainittu. Haluaisin myös erityisesti mainita niin Harri Holkerin työn YK:ssa kuin presidentti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin työn myöskin. Nämä ovat esimerkkejä siitä, että Suomi voi toimia rauhan ja turvallisuuden puolesta, vaikka olemme pieni kansakunta, ja että se työ perustuu ihan muuhun kuin asevaraiseen turvallisuuden vahvistamiseen.

Astrid Thors /r:

Värderade talman! Bästa kolleger! Tämän päivän turvallisuuspoliittinen keskustelu on ollut mielenkiintoinen, mutta en oikein pidä siitä, että yritetään vältellä erojen esiin tuomista puhumalla skolastiikalla. Mietin, miten yleisö ymmärtää tämän keskustelun, koska osittain kaksi kuitenkin tärkeintä valiokuntaa ovat samasta asiasta käyttäneet eri termejä. Ajattelen tietenkin keskustelua toisaalta nopean toiminnan joukoista ja taistelujoukoista. Tiedetäänkö yleisön keskuudessa, että tarkoitetaan samaa asiaa, vai halutaanko nyt käyttää poliittisia mielikuvia? Ne ovat hyviä, esimerkiksi taistelujoukot, luomaan poliittisia mielikuvia.

Tämä termien erilaisuus toisaalta myöskin kuvastaa sitä nopeutta, millä EU:n toiminta on edennyt, ja osittain ehkä sitä epävarmuutta, mitä Suomessa on. Epävarmuus on varmaan johtunut kahdesta syystä. Toisaalta on ollut yleinen epäluulo yleensäkin kansainvälistä sitoutumista kohtaan turvallisuuspolitiikan alalla, mutta toisaalta on ollut paljon niitä, jotka ovat halunneet aliarvioida EU:ta turvallisuuspoliittisena toimijana ja ovat sanoneet, että EU on kuitenkin aina Natosta riippuvainen.

Näistä syistä olemme vähän huonosti valmistautuneet keskusteluun EU:n turvallisuuspoliittisesta roolista. Tämä on erityisen hämmästyttävää, kun meillä on ollut keskeisellä paikalla suomalainen kenraali, joka on useasti muistuttanut siitä keskustelusta, jota käydään EU:n ytimessä. Hänhän on sanonut useasti, että meidän tulee nyt tarkastella EU-keskustelua, Nato-keskustelu voi odottaa.

Vad gäller EU så tycker jag att det är viktigt att också se på den faktiska utvecklingen. Nu ser vi förutom det som vi har debatterat här idag ganska långt att EU målmedvetet håller på att ta itu med de delar som har varit akilleshälar i EU:s internationella krisoperationer, dvs. kommunikations- och transportkapaciteten. Galileo-projektet kan vara en del av det. Det är givet att efter de här satsningarna som görs också på transportkapaciteten är det stor skillnad på de europeiska staternas militärpolitiska satsningar och Förenta nationernas satsningar, men Europa har börjat ta steg som är viktigare för självständigare krishantering. I samma riktning verkar också det utökade materielsamarbetet som EU-länderna har gått in för, men också att vi får forskning som betjänar militären och som kommer att ske inom ramen för EU:s forskningssamarbete.

Bästa vänner! Vi säger att vi i Finlands riksdag har den bästa bevakningen av EU-frågor. Hur kommer det sig då att dagens debatt är så yrvaken som den varit? Försvarsutskottet säger också — antagligen lite självkritiskt — att EU:s försvarsstrategi från förra året borde ha debatterats mera, inte hade vi heller någon särskilt ingående debatt inför EU:s resurskonferens i Bryssel förra månaden 22.11, där det de facto togs många beslut om snabbinsatsstyrkorna.

Meidän ei tule hirttäytyä siihen, että keskustelemme laajasti turvallisuuspolitiikasta vain kerran neljässä vuodessa. Tästä mielestäni ed. Lahti jo antoi mielenkiintoisia esimerkkejä, ja myöskin ulkoasiainvaliokunta peräänkuuluttaa strategiaa, toimintalinjaa, ja mielestäni tähän on puututtava. Ensi vuonna meillä on kaksi tilaisuutta puuttua asiaan: toisaalta kun keskustelemme rauhanturvalaista tai toisaalta EU:n perustuslaista. Mieluummin sitten tulisi käydä rauhanturvalain uudistamisen yhteydessä laajempi eurooppalainen turvallisuuskeskustelu. Ehkä myöskin tämä, että me olemme olleet vähän myöhään heränneinä, antaa osittain aihetta keskustella myöskin toimikunnassa, joka käsittelee sitä, miten EU-asioiden keskustelua tulee kehittää eduskunnassa.

Bästa vänner! Svenska riksdagsgruppen hörde till dem som fann brister i regeringens säkerhetspolitiska redogörelse och dagens debatt ger oss inte anledning att ändra på det här. Redogörelsen är som det har sagts lite ojämn till sin standard. Det finns en insikt om globaliseringen, att oro på annat håll i världen innebär ekonomiska hot eller hot mot vår säkerhet. Det är bra.

Men tongångar hörs också för att vi vid sidan om nationens säkerhet skall tala mera om individernas säkerhet, den interna säkerheten skall beröras mera. Men vad betyder det? Skall vi tala om militära krigshot samtidigt och på samma sätt som om flyttningsströmmar och illegal invandring? Skall vi förklara krig mot terrorismen? Jag tror att det är skäl att vara försiktig med att behandla den inre och yttre säkerheten efter samma måttstock. Gör man det i samma sammanhang finns det risk att man ser terrorister i alla buskar och de medborgerliga friheterna glöms bort.

Tyvärr har vi redan sett några exempel på detta när inrikesministeriet har föreslagit att polisen skall kunna be om handräckning av militären, till exempel i form av stridsplan som ställs till polisens förfogande för att snabbt avvärja en hotande terroristattack. Det finns en gråzon mellan de här hoten, men vi skall behandla dem enligt särskilda regler och vi skall vara medvetna om att olika värden står på spel i olika sammanhang och att medlen skall vara olika i de olika situationerna.

Sedan tre saker om vårt försvar.

Puolustusvaliokunnan mietinnössä todetaan, että on syytä katsoa kotiuttamisrahan ja päivärahan tasoa. Julkisuudessa olen kuullut, että työryhmä tekee puolustusministerille esityksen tästä ja että hän suhtautuu siihen myötämielisesti. Tänä päivänä tiedämme, että palvelus on todellinen taloudellinen uhraus, ja siinä mielessä toivon, että puolustusministeri saa tukea esitykselleen ja että myöskin päivärahan todellinen arvo säilyisi.

Puolustusvaliokunnan mietinnössä todetaan, että on mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä Puolustusvoimien ja kotimaisen puolustusmateriaaliteollisuuden välillä. Kunhan materiaaliteollisuus on suomalaisissa käsissä, se voi ilmeisesti tehdä huolintatöitä, jotka ovat hyödyksi sekä sille että myöskin Puolustusvoimille, ja tässä on sekä kehittämis- että säästämismahdollisuuksia.

Keskustelussa olemme tänään saaneet kuulla, että yksi sun toinen prikaati on uhanalaisena. Esimerkiksi Uudenmaan prikaati on saanut erittäin huonon joululahjan, koska sanotaan, että se prikaati (Puhemies: 7 minuuttia ylitetty!) on uhanalaisena.

Jag hoppas därför att det här bara är ett dåligt utkast och att vi inte skall fatta ett beslut i två etapper, utan att när besluten tas om indragningar görs alla på en gång.

Sari Essayah /kd:

Arvoisa puhemies! Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valiokuntakäsittely on ollut perusteellinen. Se on nostanut ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun sinne, minne se kuuluu, elikkä koko parlamentin käsittelyyn.

Vanhojen aikojen painolastia on nähtävissä puheenvuoroissa oikeastaan kahtaalla: niissä, joissa, voisiko sanoa, brezhneviläisesti arvostellaan kriittistä keskustelua, ja toisaalta myöskin niissä, joissa pyritään kaivamaan lähtökuoppia ehkä presidentinvaaleihin ja väittämään, että sanojen pyörittelyllä vaarannetaan Suomen etu. Niin kauan kuin turvallisuusuhat eivät konkretisoidu, voimme rauhassa pelailla näillä sanojen sävyeroilla. (Ed. Halme: Aina pitää varautua pahimpaan!) — Aivan totta, ed. Halme.

Kiistelyn ytimessä on kysymys sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. EU ei ole ainakaan tällä hetkellä sotilasliitto, mutta on varmasti aiheellista pohtia, kuinka kauan Suomi EU:n kelkassa ja uuden perustuslain myötä pystyy olemaan tosiasiallisesti sotilaallisesti liittoutumaton. Uuden perustuslain myötä yhteisvastuulauseke ja turvatakuuartikla samoin kuin Nato-klausuuli astuvat voimaan. On moitittavaa, ettei mietinnössä ole pohdittu näitä uuden perustuslain mukana tulevia muutoksia. Perustuslain ratifioinnin yhteydessä tulemme varmasti käymään täällä uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun.

EU-strategian mukaan jäsenmaiden oikeus- ja sisäasioiden yhteensovittaminen on välttämätöntä terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi. Niinpä näissä kansallisesti hyvin keskeisissä turvallisuuspoliittisissa asioissa ollaan siirtymässä määräenemmistöpäätöksentekoon. Nämäkin EU:n perustuslain mukana tulevat muutokset ja linjaukset on jätetty läpikäymättä.

Toivon suomalaisten enemmistön tavoin, että voisimme säilyä sotilaallisesti liittoutumattomana, mutta EU-junasta ei noin vain enää hypätä pois. Mietinnössä ei ole myöskään pohdittu, aivan kuten ed. Thorskin täällä toi esille, kuinka pitkälle EU:n turvallisuusstrategia ulottuu ja onko Suomen etu aina sama kuin EU:n etu. Tämä korostuu etenkin suhteessa Venäjään. Suomi tarvitsisi varmasti oman suhteen naapurimaahan, emmekä me voi aina piiloutua EU:n selän taakse kuten viisumikysymyksessä taannoin.

Minusta olisi hyvin tärkeää pohtia esimerkiksi energiapolitiikassa huoltovarmuutta ja huoltovarmuusstrategiaa mahdollista kriisiä varten. Eräs Venäjän energiaministerin alainen virkamies oli todennut, että mikäli energian tehokkuutta ei saada Venäjällä nostettua, niin Venäjän tulee harkita viennin lopettamista vuoteen 2010 mennessä. Esimerkiksi tällainen kannanotto ei ole saanut suomalaisessa lehdistössä eikä muuallakaan mediassa palstatilaa.

Arvoisa puhemies! Hallituksen vauhtisokeus nopean toiminnan tulivoimaisten taistelujoukkojen muodostamisessa ja niihin sitoutumisessa suorastaan hirvittää. Hallitus puolustusministeri Kääriäisen johdolla on todellakin päättänyt liittää Suomen mukaan näihin tulivoimaisiin taistelujoukkoihin ja ilmoittanut valmiuden lähettää ensimmäiset jo vuoden 2007 päivystystehtäviin. Tähän mennessä sotilaallinen liittoutumattomuus ei ole tarkoittanut sitä, että Suomi olisi ollut jonkinlainen vapaamatkustaja maailman turvallisuusriskien torjunnassa. Päinvastoin monissa maailman kriisipesäkkeissä on jälleenrakennus ja siviilien auttaminen ihmisluonnon julmuuksien jäljiltä päässyt käyntiin, kun suomalaiset sinibaretit ovat valvoneet rauhaa. Tällä toiminnalla on ollut laajojen kansalaispiirien, myös meidän veronmaksajien, tuki. Mutta nyt, kun aiomme osallistua yli 300 erikoiskoulutetun sotilaan voimin näiden taistelujoukkojen muodostamiseen, voidaan tietysti kysyä, kuinka kauan veronmaksajien tuki voi olla sillä toiminnalla, jossa ollaan todellakin lähdössä taistelutehtäviin. Sitten toisen maailmansodan meiltä ei ole lähetetty ihmisiä taistelemaan. Tällä hetkellä kasassa olevat 13 joukko-osastoa toimivat todellakin tällä päivystysperiaatteella. Ensimmäisen kerran sitten vuonna 2007 saamme jännittää, joudummeko tositoimiin yhdessä saksalaisten ja hollantilaisten kanssa.

Kaikessa tässä kiireessä on sitten unohtunut määritellä taistelujoukkojen käyttöönoton ja voimankäytön tarkemmat ehdot ja säännöt. Toivoisi, että tällekin jossain vaiheessa olisi aikaa EU:ssa. Esimerkkinä näitten uusien taistelujoukkojen tarpeellisuudesta on usein mainittu kansanmurhien ehkäisy. Totuus on kuitenkin se, että Ruandan hutut ja tutsit saivat kuitenkin koko lailla rauhassa ottaa toisiaan hengiltä, koska ulkopuolisilla ei ollut sillä alueella valvottavana taloudellisia tahi sotilaallisia intressejä. Toivon kyynisen arvioni olevan väärän, mutta luulen taistelujoukkojen väliin tuloa ohjaavan tulevaisuudessa enemmän maailman energialähteiden ja makeiden vesivarojen sijainnin kuin puhtaasti humanitaaristen syiden.

Arvoisa puhemies! Ottawan sopimukseen liittymistä ei mielestäni tulisi kiirehtiä, aivan kuten ed. Kallis täällä jo toi ryhmämme kannan esille. Ylipäätänsä pitäisi miettiä sitä, kuinka järkevää Suomen on seurata Ruotsin mallia eli purkaa kansallista puolustusta, varuskuntia, varikoita ja purkaa miinarajaamme ja suunnata varat näihin kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin, joiden suuntaviivat ovat kuitenkin varsin monella tavalla vielä avonaiset.

Ed. Ala-Nissilä totesi täällä hyvin, että tällä hetkellä osallistumisemme näihin kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin on jo EU:n kärkitasoa, jos vertaamme sitä maan henkilömäärään, ja toisaalta sitä tasoa ei voida nostaa vaarantamatta kansallista puolustuskykyä. Oikeastaan voi sanoa, että tässä mietinnössä valtiovarainministeriön oma lausunto on jäänyt vähän liian vähälle käsittelylle. Siinä on selkeästi tuotu esille se, että joudumme tekemään aivan valintoja sen välillä, olemmeko todellakin turvaamassa nyt sitten oman maamme rajojen sisällä olevaa puolustustoimintaa vai todella pistämässä rahoja näihin kansainvälisiin hyökkäystehtäviin.

Lopuksi vielä selontekomenettelystä. Mielestäni se on edelleenkin käyttökelpoinen menetelmä, jotta todellakin koko eduskunta ja sitä kautta median kautta myös laajat kansalaispiirit pääsevät keskustelemaan näistä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisista asioista. Eduskunnalla on mahdollisuus koska tahansa edellyttää hallitukselta tarkempia yksityiskohtaisempia niin sanottuja ad hoc -selvityksiä ajankohtaisista asioista. Vaikeaa olisi parlamentarismin sääntöjen mukaan edes menetellä toisin. Uskon, että tämä menetelmä, mikä meillä on tällä hetkellä käytössä, tosiaan takaa sen, että (Puhemies: 7 minuuttia!) täällä salissa kaikki, myöskin oppositio, pääsemme keskustelemaan tästä asiasta eikä ulko- ja turvallisuuspolitiikka ole niin kuin ennen vanhaan pienten piirien salatiedettä.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ensialkuun on syytä todeta sellainen tosiasia, että perussuomalaiset vaalivoiton jälkeen pääsivät mukaan tähän kuuluisaan turvallisuuspoliittiseen seurantaryhmään, joka oli hyvin mielenkiintoinen reissu. Arvostan sitä henkilökohtaisesti kovasti, ja arvostamme sitä puolueena. Kun meidät otettiin mukaan, se oli hyvä näköalapaikka seurata ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua, saada monipuolista tietoa. Täytyy kyllä sanoa, että tieto on lisännyt tuskaa, (Ed. Jaakonsaari: Niinpä!) koska maailma ei ole käynyt helpommaksi, ja pahaa pelkään, että tämä helppous ei ole lisääntymässä, pikemminkin päinvastoin.

Oma näkökulmani tähän asiaan on Suomen näkökulma laajasti ottaen, ja se linkittyy siihen, mitä kansainvälisesti tapahtuu. Meillähän maamme sisällä, vaikka köyhyys on lisääntynyt, se ei ole sellaisissa mittakaavoissa vielä, että sen pitäisi uhata sisäistä turvallisuutta. Mutta voidaksemme katsoa, että me voimme kehittyä rauhassa ja kasvattaa sukupolvemme ja huolehtia vanhuksistamme ja elää ihmisarvoista elämää, meidän on tajuttava, mimmoinen maailma on, ja tässä minun mielestäni tuleekin jo sitten isoja ongelmia, koska suurvallat katsovat aina omia etujaan. Sitä kun poliittista historiaa tankkasi tuolla Helsingin yliopistossa, se oli hyvin pitkälle sotahistoriaa, hallitsijoiden historiaa, valloittajien historiaa. Voittaja orjuutti aina toisia ja siirteli rajaa sen mukaan, mitä oli voittanut. (Ed. Kuoppa: Vahvimman ehdoilla!) — Niin, ed. Kuoppa, pelkään pahoin, että ihmisluonto ei tässä suhteessa ole muuttunut, tavat ovat vähän hygieenisemmät, ne perustellaan nätimmin. Eihän kukaan lähde enää sotaan, eihän sodasta puhuta, vaan meille puhutaan tällaista orwellilaista peitekieltä.

Jos nyt otan muutaman esimerkin siitä, mitä suurvallat tällä hetkellä touhuavat, niin suurvaltoja on oikeastaan USA, no se touhuaa Irakissa, Venäjä touhuaa Tshetsheniassa ja Kiina nyt ei suoranaisesti sodi tällä hetkellä, mutta painostaa Tiibetiä ja Taiwania erittäin voimakkaasti. Siinä se suurvaltojen hyvyys on. Ne katsovat asiat aina omasta näkövinkkelistään. Niin ne ovat tehneet aina historian aikana. Jos neuvottelut ovat se tapa, jolla saadaan tuloksia, niin ne neuvottelevat. Jos neuvotellen ei saada tuloksia, ne ryhtyvät painostamaan. Jos painostaminen ei riitä, niin käydään sotaan. Näin ovat suurvallat tehneet aina, ja näin ne tekevät tänä päivänäkin, ja näin ne tulevat tekemään jatkossakin. Tämä on peruslähtökohta, voi olla, että vähän kyyninen, mutta kun katsoo todistusaineistoa, niin tältä se nyt näyttää.

Arvoisa puhemies! Suomihan uskoo, virallinen Suomi luottaa EU:hun kuin pukki suuriin sarviinsa. Minä en luota. Se nyt ei varmasti ole mikään uutinen. Minusta EU on kolhoosi, joka pyrkii uudeksi suurvallaksi. Ennenhän oli tosiaan kypäräpäinen pappi, nyt on tämä kypäräpäinen meppi, tämä "stuppi". Tämä "stuppi" on siinä mielessä veikeä tapaus, että hän kirjoitti Ilta-Sanomissa suoraan muutama päivä sitten, että joskus EU-suurvallan ja Venäjä-suurvallan intressit voivat mennä hakauksiin ja siitä syntyy kipeitä varpaita. Tämä on se logiikka. Eivät välttämättä meidän johtoihmiset halua EU:sta suurvaltaa, mutta emme me nyt ole sitä nuotitusta siellä etupäässä piirtelemässä. Me olemme tanssimassa sitä musiikkia, mitä isot maat siellä tekevät.

Jos ajatellaan EU:n perustuslakia, se on valtava askel eteenpäin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa: presidentti, ulkoministeri, turvalausekkeet. Kyllähän tämä johonkin suuntaan on menossa, eikä se kovin hajautettuun suuntaan ole menossa. Se on menossa kohti Euroopan mahdollista suurvaltaa. Tosin tämä Turkin jäsenyysneuvotteluiden aloittaminen saattaa tehdä sen, että tämä ilmapallo lässähtää alkuunsa. Suomihan se polkee mallioppilaana siihenkin jopoon vauhtia komissaari Olli Rehnin johdolla. Siinä sitä taas suomalainen vetää kivirekeä ja perustelee mahdottoman mahdollisuutta.

Arvoisa herra puhemies! Se muutama asia näistä kipeistä asioista. En usko, että EU:n kriisinhallintajoukkoja lähetetään Ruandaan, niin kuin oliko se ed. Essayah, joka täällä sanoi, tai muuallekaan Afrikkaan. Eiväthän ne sitä varten ole tehty, estämään näitä heimosotia. Kyllä ne ajavat EU:n suurvallan intressiä. Ne ovat mieluummin Ranskan vanhoissa siirtomaissa, Englannin vanhoissa siirtomaissa. Ensin nämä Euroopan vallat aseistavat nämä heimopäälliköt siellä, myyvät sinne aseita. Sitten kun siellä on kriisi, me menisimme muka auttamaan. Ne aseistavat nämä heimopäälliköt, ja niin kauan kuin sieltä kulta, mineraalit ja öljy virtaavat länteen hyödyttäen myös meitä suomalaisia taloudellisesti, niin kauan siellä homma toimii, mutta sitten, kun tulee väärän värinen päällikkö, sitten siellä alkaa olla kriisi, ja sitäkö mennään sitten hallitsemaan? En minä oikein usko, että suomalaisia sinkkiarkkuun joutuu Ruandassa, mutta lähempänä öljy- ja makeanveden lähteitä semmoinen riski voi olla olemassa.

Arvoisa herra puhemies! Aika on kovin niukka, eikä tässä pääse kuin vähän lämpiämään, mutta laaja turvallisuuskehitys, taudit, tulvat, terrorismi, näistä me kävimme paljonkin keskustelua siellä Ranta-Muotion ryhmässä. Ne ovat isoja asioita, ei ollenkaan menneen talven lumia. Minä uskon pikemminkin, että näiden kanssa me tulemme olemaan pahoissa vaikeuksissa, sillä tällainen massatuotanto ajaa väistämättä meidät uusiin hullujen lehmien tauteihin. Ihmisen ahneus ei tunne mitään rajaa. Me tulemme olemaan nimenomaan ympäristökatastrofeissa suuren vaaran edessä. Vahinko vain, että aika loppuu. Kuitenkin tässä lopuksi haluan myös kannattaa osaltani ed. Halmeen tekemiä esityksiä.

Antti  Rantakangas  /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan peruslinja nauttii tutkimustenkin mukaan laajaa kansalaisten tukea. Tämä on hyvä lähtökohta myöskin tulevaisuuteen. Myöskin jatkossa Suomen pitää toteuttaa linjauksia, joissa on kansalaisten ja kansan tuki.

Suomi ei ole Naton jäsen, vaan jatkaa sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Yhteistyötä tiivistetään erityisesti EU:n puitteissa. Kansainvälinen kriisinhallinta ja erilaisten turvallisuusuhkien ennakointi ja torjunta sopivat hyvin Suomen rooliin Euroopan unionissa. Naton osalta jäsenyys ei ole ajankohtainen. Se säilyy kuitenkin mahdollisuutena jatkossakin, kuten on ollut tähänkin saakka. Yhteistyö Naton kanssa toimii nykypohjaltakin hyvin.

Nopean toiminnan joukkojen osalta niin sanottu mandaattikysymys arvioitiin valiokunnassa rauhallisesti. Halusimme antaa tuen käynnissä olevalle ulkoministeriövetoiselle virkamiesselvitykselle. Valiokunnan linjausten mukaan saattaa kuitenkin syntyä tilanteita, joissa YK erilaisista intresseistä johtuen on kykenemätön tekemään päätöstä joukkojen lähettämisestä. Tällöin tulee olla mahdollisuus toimia EU:n päätösten pohjalta kuitenkin pitäen kiinni YK:n periaatteista. Suomen kannan osalta on selvää, että ennen EU:n ministerineuvoston kokoontumista Suomen oman kannan on oltava ministerin käytettävissä. Tällä linjauksellahan pitää olla tuki myöskin tässä talossa.

Sotilaallisen maanpuolustuksen osalta Puolustusvoimat on merkittävässä uudistus- ja kehittämisvaiheessa. Sodan ajan joukkojen määrää alennetaan, johto-organisaatiota kehitetään ja päällekkäisyyksiä karsitaan, sekä toisaalta asejärjestelmät ja teknologinen kehitys ovat menossa eteenpäin huimaa vauhtia. Suomen on oltava mukana myöskin teknologian kehityksessä ja asejärjestelmien hankinnassa sellaisella uskottavalla tavalla, joka turvaa puolustuksen tason.

Yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustusjärjestelmä säilyvät puolustuksen kulmakivinä jatkossakin. Tämä on keskustalle tärkeä tavoite ja päämäärä. Tämä on aivan eri linjaus kuin esimerkiksi Ruotsissa on tehty. Olen tässä mielessä eri mieltä ed. Essayahin kanssa, joka sanoi, että Suomi ajaa Puolustusvoimia alas niin kuin Ruotsi. Päinvastoin, me pidämme Puolustusvoimien tasoa vahvana ja puolustuksen tason uskottavana.

Joukko-osastojen varikkorakenteeseen kohdistuu ikäluokkien pienenemisen ja budjetin sovittujen menokehysten kautta jatkossa paineita. Eräät kokoomuksen edustajat ovat pyrkineet sekoittamaan julkisuuden kautta faktat ja fiktiot tämän joukko-osastorakenteen ja varikkojen supistusten osalta. Odotetaan rauhassa Puolustusvoimien selvitysmiesten esityksiä. Valiokunnan linjausten mukaan toiminnan jatkamista nykyiseltä joukko-osastopohjalta tulee arvioida ensisijaisena vaihtoehtona. Itse haluan antaa ministerille tämänsuuntaisen selkänojan. Tulkitsin puolustusministerin puhetta täällä eduskunnassa samansuuntaisena. Lakkauttamiset ja lopettamiset eivät ole ainoa eivätkä ensisijainen vaihtoehto. Mikäli näihin joudutaan jatkossa, on mielestäni selvää, että alueelliset kompensaatiot ja henkilöstön aseman turvaamiset otetaan vakavalla tavalla huomioon, niin kuin valiokunta on edellyttänyt.

Liittyminen Ottawan sopimukseen on puhuttanut suomalaisia pitkään. Valiokunta kuvasi hyvin Suomen aiempien päätösten yksityiskohdat ja ajankohdat tähän mietintöön. 1997 päätettiin EU:n puitteissa luopua miinojen tuotannosta ja viennistä. Edellinen hallitus linjasi poliittiseksi tavoitteeksi jalkaväkimiinasopimuksen allekirjoittamisen vuonna 2006 ja miinoista luopumisen 2010. Samalla päätettiin, että lopullinen aikataulu täsmentyy vuonna 2004 selonteossa.

Jalkaväkimiinakysymystä on arvioitu puolustushallinnon lähtökohdista ja kansainvälinen toimintalinja huomioon ottaen. Nyt saavutettu ratkaisu hallituksen ja tasavallan presidentin toimesta on puolustushallinnon asiantuntijoiden mukaan uskottava. Se ei vaaranna Suomen puolustuskykyä, koska korvaavien järjestelmien kehittämiseen osoitetaan 200 miljoonaa euroa uutta rahaa kehyksen ulkopuolelta.

Kokoomuksen valiokuntaedustajat Olli Nepponen, Kalevi Lamminen ja Jere Lahti ovat puolueensa parhaita puolustuspolitiikan asiantuntijoita. He sitoutuivat valiokunnan enemmistön mukana tähän linjaan, toimivat vastuullisesti. Sen sijaan kokoomuksen puolue- ja ryhmäjohto sortui halpahintaiseen poliittisten irtopisteiden keruuseen. Edellisessä hallituksessa tehdyt linjaukset eivät enää sitoneetkaan kokoomusta, vaan lähdettiin hakemaan politiikan irtopisteitä, mikä on täällä kyllä tämän päivän kuluessa osoittautunut katteettomaksi. Ei tällaisella poukkoilevalla linjalla saavuteta kansalaisten luottamusta.

Kotimainen puolustusvälineteollisuus on kansallisesti tärkeä asia. Esimerkiksi Patria Oy on viime vuosina voimakkaasti kansainvälistynyt, omistuspohja on vahvistunut ja yhtiöllä on hyvät tulevaisuudennäkymät. Kansainvälistyminen ja yhteistyö eurooppalaisissa järjestelmissä on ainoa vaihtoehto pysyä mukana kovassa kilpailussa. Suomen omat hankinnat ja niitten taso ei riitä ylläpitämään meillä riittävän vahvaa kotimaista puolustusvälineteollisuutta. Tämä edellyttää myöskin valtion suunnalta panostuksia teknologian kehittämiseen myöskin puolustusteollisuuden osalta. Tällaisia ensiaskeleita on nyt otettu, ja suunta on tältä osin hyvä.

Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokunnan rooli selonteon käsittelyssä on ollut käytännönläheinen ja toteuttamiskelpoinen. Valiokunta ei ole pyrkinyt syleileviin visioihin ja strategioihin, joita tutkimuslaitokset olisivat varmasti tuottaneet halutessamme. Politiikkaa on tehtävä ajassa. Selontekomenettely antaa hyvät mahdollisuudet linjata turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa aina neljän vuoden välein jatkossakin. Sen vuoksi tätä menettelyä on hyvä jatkaa. Jatkossakin pyrkimyksenä tulee olla mahdollisimman laaja eduskunnan tuki linjalle ja rahoituskehykselle. Tämä tuo uskottavuutta ja turvallisuuden tunnetta myöskin kansalaisten keskuuteen.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä aluksi ed. Rantakankaalle kokoomuksen kannasta jalkaväkimiinoihin. Ed. Rantakangas kertoi, että tämä on kokoomuksen populismia ja tämä on ryhmäjohdon käsitysten mukainen päätös jnp. Tänä päivänä on kuultu monenlaista versiota. Minä voin kertoa, että kahdessa viimeisessä ryhmäkokouksessa on asiaa käsitelty ja olemme aika lailla yksimielisiä, että kaikki kirjoittelut ja spekulaatiot ovat olleet aivan tarpeettomia tänä päivänä. Me tiedämme, mikä meidän ryhmämme kanta on. Sen sijaan minä muistuttaisin ed. Rantakangasta menneitten vuosien keskustan päätöksistä koskien jalkaväkimiinoja; siinä on tapahtunut kyllä selkeitä muutoksia.

Arvoisa puhemies! Omassa puheenvuorossani keskitynkin lähinnä vain näihin jalkaväkimiinoihin, ehkä tämäkin puheenvuoro selkiinnyttää ed. Rantakankaalle kokoomuslaisia ajatuksia. Heti aluksi haluan kertoa tapaamieni sotaveteraanien kannan jalkaväkimiinoihin. Jokainen sodan kokenut veteraani, jonka olen tavannut, ja olen tavannut heitä runsaasti, on pyytänyt kertomaan eduskunnassa, että näistä miinoista ei tule luopua. Täällä eduskunnassa varmaan ymmärretään, että he tietävät ja tuntevat asian, josta puhuvat. Olen itse samaa mieltä kuin nuo veteraanit, ja perustelen näkemystäni seuraavasti:

Jalkaväkimiinat ovat oleellinen osa Suomen puolustusjärjestelmää, ja ne sopivat erittäin hyvin asevelvollisuusarmeijaan perustuvalle alueelliselle puolustuksellemme. Niiden pelotevaikutusta ei voi korvata millään muulla järjestelmällä. Suomi on harvaanasuttu maa, jonka puolustamiseen jalkaväkimiinat ovat erinomainen ase. Meillä on jopa tyhjiä alueita, joihin joukkoja ei riitä, ja meillä on yli tuhat kilometriä pitkä maaraja Suomen ja Venäjän välillä. Historiasta me tiedämme, että aina ei ole ollut helppoa pitää tuota rajaa koskemattomana. Tästä ovat meitä edelleenkin muistuttamassa menetetyt alueet Karjalassa.

Ymmärrän toisaalta niitä ihmisiä eri puolilla maailmaa ja omassa kotimaassamme, jotka vaativat Suomen liittymistä Ottawan sopimukseen ja luopumista jalkaväkimiinoista niiden viattomille ihmisille aiheuttamien kärsimysten vuoksi. Olen itse lapsuudessani Lapin sodan jälkeen nähnyt, kuinka pahaa jälkeä ihmiselle esimerkiksi räjähtänyt käsikranaatti aiheuttaa. Koulukaverini koki tuon kohtalon. Meidän tulee kuitenkin tätä asiaa käsitellessämme muistaa, että meidän miinamme ovat varastoissa eikä niitä käytetä kuin siinä tapauksessa, että maahamme kohdistuu hyökkäysuhka, ja niitä ei heitellä silloinkaan sattumanvaraisesti, eivätkä ne vahingoita ketään muuta kuin hyökkääjää. Mikäli joutuisimme tilanteeseen, jossa jalkaväkimiinoja asetettaisiin maastoon, miinoituksesta tehtäisiin hyvät kartat, joiden mukaan poistaminen ja purkaminen olisi helppo suorittaa. Kaiken lisäksi omat purkamisvälineemmekin ovat erinomaiset, niitähän on käytetty tuolla muuallakin maailmalla.

On väitetty, että jalkaväkimiinat murentavat Suomen imagoa maailmalla. Väite ei ensinnäkään pidä paikkaansa, ja toiseksi, jos vastakkain ovat maamme imago ja turvallisuus, meidän tulee ottaa vastuu turvallisuudestamme ensisijaiseksi. Kukaan ei kysele imagomme perään tilanteessa, jossa rajamme ovat vaarassa. Muistettakoon myös, että miinakieltosopimuksen ulkopuolelle ovat jääneet suurimmat miinojen tuottajat, muun muassa naapurimaamme Venäjä. Ymmärrän niitäkin henkilöitä, jotka edellyttävät, että miinoistamme emme luovu, ennen kuin Ottawan sopimuksen on myös Venäjä allekirjoittanut.

Vuoden 2005 valtion talousarvioon liittyvissä keskusteluissa olemme voineet todeta, että valtion ja kuntien talous ei ole laisinkaan niin vankalla pohjalla kuin toivoisimme. Hallitus on siirtänyt monia tärkeitä hankkeita ja ratkaisuja rahan puutteeseen ja velkaantumiseen vedoten. Senkin vuoksi tuntuu käsittämättömältä, että jalkaväkimiinoista luopumiseen uhrataan tarpeettomasti varoja. Asejärjestelmän uudistamiseen tehtävät panostukset ovat hyväksyttäviä, mutta olemassa olevan, hyväksi havaitun järjestelmän tuhoaminen ennen aikojaan ei ole tarkoituksenmukaista turvallisuuden eikä talouden kannalta tarkasteltuna.

Mikko  Kuoppa  /vas:

Herra puhemies! Aluksi kannatan ed. Laakson tekemiä lausumaesityksiä. YK:n aseman vahvistaminen on maailmanrauhan kannalta yksi keskeisin kysymys. YK:ta tarvitaan entistä enemmän köyhyyden poistamisessa maailmasta. Syvä köyhyys on keskeinen syy, joka synnyttää kriisejä ja mahdollistaa terrorismin kasvun eri puolilla maailmaa. Suomi on toiminut menestyksekkäästi YK:n rauhanturvaoperaatioissa, ja perinteisissä rauhanturvaamistehtävissä Suomi on suurvalta. Nykyinen rauhanturvalaki on antanut hyvät ja riittävät mahdollisuudet harjoittaa menestyksellistä rauhanturvatoimintaa. Vahva YK on paras turva pienille maille ja ainoa todellinen mahdollisuus köyhille kehitysmaille.

Nyt EU:ta ollaan militarisoimassa. Tämä näyttää etenevän hämmästyttävän nopeasti. Sen sijaan sosiaalisen Euroopan kehitys on vähintään tahmeaa tai suorastaan jäissä. Työttömyyden poistaminen ja sosiaalisten erojen kaventaminen ei etene juuri lainkaan. Nyt ollaan ratkaisevasti muuttamassa myös Suomen lähtökohtia rauhanturvaamistoiminnassa. Hallitus on hyväksynyt Suomen osallistumisen EU:n nopean toimintakyvyn taisteluosastoihin eli EU:n taistelujoukkoihin. Suomen tarkoitus on osallistua kahteen eri osastoon noin 330 palkkasotilaan joukolla. Yhden muodostaisivat Ruotsi, Suomi, Norja ja Viro, toisen muodostaisivat Saksa, Hollanti ja Suomi.

EU:n taistelujoukkoihin osallistuminen sitoo Suomen yhä tiukemmin sotaliitto Natoon. On sanottu, että Suomi voi itse aina päättää, osallistuuko se kyseiseen operaatioon. Näin on, mutta liittyykö Suomi EU:n taistelujoukkoihin sitä varten, että on sanomassa ei muille EU-maille?

Osallistuminen EU:n taistelujoukkoihin ja niin sanottuun rakenneyhteistyöhön vaatii aikaisempaa kalliimpien asejärjestelmien kehittämistä ja hankkimista. Jotta nämä lisämenot mahtuisivat suunniteltuun budjettikehykseen, joukko-osastoja lakkautetaan ja toteutetaan muita rationalisointitoimenpiteitä, jotka vähentävät Puolustusvoimien henkilöstöä noin 1 200 henkilöllä.

Hornet-hävittäjät aiotaan muuttaa sellaisiksi, että ne voidaan tankata ilmassa. Lisäksi ollaan hankkimassa Hornet-hävittäjiin ilmasta maahan -toiminnan mahdollistavia täsmäaseita. Kun Hornet-hävittäjät hankittiin, hankintaa perusteltiin Suomen ilmapuolustuksella. Nyt niistä ollaan tekemässä rynnäkköhävittäjiä. Nämä toimet liittyvät siihen, että Ilmavoimille luodaan valmius osallistua vuodesta 2008 alkaen erillisellä päätöksellä kansainvälisiin operaatioihin osana monikansallista lento-osastoa. Hävittäjien uusi aseistus on selvästi hyökkäyksellinen. Joukkojen siirtämisessä kaukaisiin kohteisiin tarvitaan erikoiskoneita, joita ollaan nyt vuokraamassa Ukrainalta. Samoin ilmatankkaukseen tarvittavat säiliökoneet on tarkoitus vuokrata.

Osallistuminen EU:n taistelujoukkoihin pienentää mahdollisuuksia osallistua perinteiseen rauhanturvaamistoimintaan. Nyt ollaan siirtymässä enemmän aseiden voimaan kuin neuvottelujen tielle. Taistelujoukkoihin osallistuminen merkitsee suuria poliittisia riskejä, ja myös omat tappiot ovat mahdollisia. On olemassa todellinen vaara, että nopea toiminta muuttuu pahimmassa tapauksessa jopa vuosia kestäväksi kriisiksi, josta on vaikea irrottautua, vaikka olisi haluakin. Osallistuminen EU:n taistelujoukkoihin ja niiden operaatioon sisältää riskin, että suomalaiset sotilaat joutuvat taistelemaan ilman YK:n tai Etyjin mandaattia. Irakin sota on tästä erittäin varoittava esimerkki. Useat EU-maat sotivat parasta aikaa Irakissa ilman YK:n mandaattia.

Osallistuminen taistelujoukkoihin ei ole ilmaista. On arvioitu, että osallistuminen näihin joukkoihin aiheuttaa jo vuonna 2006 7,6 miljoonan euron ja vuonna 2007 11,5 miljoonan euron kustannukset. Valtiovarainvaliokunta toteaakin: "Nyt suunnitellut määrärahat eivät tule riittämään käynnissä olevien operaatioiden toteuttamiseen eikä osallistumiseen uusiin operaatioihin. Siten ne eivät riitä myöskään EU:n taisteluosastojen aiheuttamiin lisäkustannuksiin." Tämä osoittaa jo, että myös uusia panostuksia armeijalle tarvitaan.

Herra puhemies! En voi hyväksyä Suomen osallistumista EU:n taistelujoukkoihin enkä Suomen Nato-jäsenyyteen tähtäävää optiota. Kannatan sen sijaan Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta, koko maan kattavaa aluepuolustusta ja asevelvollisuusarmeijaa. Täällä aikaisemmin käydyssä debatissa, kun ei saanut vastauspuheenvuoroa, niin haluan vielä todeta tuonne ministeriaitioon: Taistelujoukkojen voimankäyttövaltuutuksen laajentamista ei tarvita mitään paraatimarsseja varten, vaan sen johdosta, että ne voivat ratkaista kriisejä myös ampumalla. Elikkä nykyisellä rauhanturvalailla on voitu hyvin pärjätä tähän asti, mutta nyt halutaan paljon laajemmat valtuudet, ja nämä valtuudet ovat juuri niitä, että näitä joukkoja voidaan käyttää myös hyökkäyksellisiin tarkoituksiin. Tähän asti Suomen rauhanturvaajilla on ollut oikeus puolustaa itseään, varusteitaan jnp., mutta heillä ei ole käsittääkseni ollut oikeutta avata ja aloittaa taisteluja, mutta nyt haetaan laajempia valtuuksia, nimenomaan sellaisia valtuuksia, joilla voidaan myöskin ensin ampua. On syytä muistaa, että kun ammutaan, niin usein ammutaan myöskin takaisin. Tähän sisältyvät todella suuret riskit. (Ed. Halme: Nopean toiminnan joukot ovat hyökkäysjoukkoja!)

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Kun kuulun hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen valiokuntaan ja olen sen jäsenenä osallistunut tämän selonteon valmistelutyöhön, haluan kiinnittää tässäkin keskustelussa huomiota muutamiin asioihin.

Mutta ennen kuin menen näihin kysymyksiin, vastaan ed. Vielmalle keskustan miinalinjaa koskevaan arvosteluun, mitä hän puheenvuorossaan esitti.

Suomalainen yhteiskunta on ulkopolitiikassa pyrkinyt aina toimimaan hyvin johdonmukaisesti. Niin kuin pääministeri täällä totesi, ei ole ollut Suomen perinteen mukaista muuttaa keskeisissä poliittisissa kysymyksissä kantoja äärilaidasta toiseen hallitusten muuttuessa. Lähtökohta on ollut ja se on tärkeätä myös jatkossa pienen maan näkökulmalta, että erityisesti sen ulkopolitiikka on johdonmukaista.

Kokoomus oli edellisessä hallituksessa mukana sopimassa ja päättämässä linjauksesta Suomen suhteesta Ottawan sopimukseen ja tekemässä päätöksiä siitä, että Suomi tulee tähän sopimukseen liittymään. Tämä linja on omaksuttu myös Vanhasen hallituksessa, kuitenkin sillä tavalla, että tässä yhteydessä pitkään harkittiin, millä aikataululla taloudellisesti ja turvallisuuspoliittisesti on mahdollista luopua jalkaväkimiinoista, ja tehtiin sitten ratkaisu, joka tähän selontekoon on kirjattu ja joka Puolustusvoimien asiantuntijoitten mukaan on sekä taloudellisesti että puolustuksemme kannalta kestävä ratkaisu ja täyttää myöskin sen tärkeän lähtökohdan, että Suomi tässäkin kysymyksessä toimii johdonmukaisesti ja pitkäjännitteisesti ulkopolitiikassaan. Toivoisin, että kokoomus suurena suomalaisena puolueena ja pitkään sodanjälkeisessä politiikassa myöskin johdonmukaiseen ulkopolitiikkaan pyrkivänä puolueena ei kadottaisi tätä suomalaista perinnettä.

Arvoisa puhemies! Tämä selonteko jakaantuu kahteen eri osaan. Siinä on laaja turvallisuuspoliittinen analyysi toimintaympäristöstämme, lähiympäristöstämme, jopa maapallon turvallisuustilanteesta ja sitten toinen osa, joka keskittyy Puolustusvoimien kehittämislinjauksiin.

Jos ajatellaan turvallisuusympäristöä, niin tässä selonteossa keskeisenä tulee esille se tosiasia, että Suomen ja Euroopan turvallisuus kietoutuu kolmen tärkeän toimijan keskinäissuhteisiin eli Euroopan unionin — Suomi siinä osana — Venäjän ja Naton, USA mukaan lukien, keskinäisiin suhteisiin. Erittäin keskeistä Euroopan turvallisuudelle on EU:n ja Venäjän suhteiden kehitys. Voi sanoa, että kun hiili- ja teräsliitto yhdisti ja loi vakaan pohjan Saksan ja Ranskan ja niiden kautta keskeisen Euroopan turvallisuudelle ja loi pohjan Euroopan unionin syntymiselle, tämän päivän tarve olisi ja on luoda strategista kumppanuutta EU:n ja Venäjän välille vähän saman tapaisen liiton muodostamiseksi, jossa toisella puolella ovat Venäjän mittavat luonnonvarat ja toisella puolella Euroopan unionin teknologia, talous ja osaaminen. Näiden kahden tekijän strateginen yhteistyö on myöskin hyvin keskeinen osa eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria.

Toinen tärkeä asia on EU:n ja USA:n suhde, EU:n ja Naton suhde. On mahdotonta kuvitella sellaista tilannetta, että eurooppalaiset Nato-maat ryhtyisivät luomaan omalle turvallisuuspolitiikalleen Natosta irti olevaa uutta toimintapolitiikkaa. On siis realiteetti, että keskeinen joukko EU-jäsenmaista, siis meidän lähintä viiteryhmäämme, on myöskin Nato-jäseniä. Tällä tavalla me olemme tiiviissä yhteistyössä nyt ja jatkossa myöskin Naton kanssa. Mutta samalla on huomattava se, että Naton kehityksen kannalta on tärkeätä, että tämä transatlanttinen linkki toimii. On varmasti maailmanrauhan ja globaalin turvallisuuden kannalta parempi, että USA toimii Naton puitteissa, kuin että USA toimisi yksin. Sillä tavalla tästä syystä tämän yhteyden ylläpitäminen on Euroopan ja EU:n kannalta ensiarvoisen tärkeätä. Tärkeätä on myöskin pyrkiä myötävaikuttamaan siihen, että tämä Venäjän ja USA:n kolmas linkki toimii ja kehittyy mahdollisimman hyvin. Jos näiden kolmen toimijan keskinäissuhteet kehittyvät myönteisesti, silloin voidaan uskoa, että tämä turvallisuusympäristön kehitys on meidänkin kannaltamme myönteistä. (Puhemies: 7 minuuttia ylitetty!)

Arvoisa puhemies! Lyhyesti haluan todeta toisesta asiakokonaisuudesta eli Puolustusvoimien kehittämisestä ...

Tässä viittaan, arvoisa puhemies, vain siihen, että mielestäni liittoutumista tärkeämpi kysymys on yleisen asevelvollisuuden kehittymisedellytysten säilyttäminen, ja tästä asiasta selonteon sivulla 115 on siniseen laatikkoon laitettu kohta, jossa puhutaan yleisen asevelvollisuuden kehittämisestä. Lähtökohtani (Puhemies koputtaa) tässä työssä on ollut se, että tämän asian hoitaminen on tämän kehittämistyön ehdottomasti tärkein osuus.

Rosa Meriläinen /vihr:

Arvoisa puhemies! Armeijamme on liian suuri, ja siihen käytetään liian paljon rahaa. Puolustusvoimiin käytetään 1,4 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun oikea taso olisi ehkä jotakin prosentin luokkaa. Yli 80 prosenttia miehistä käy armeijan. Oikea prosenttiluku olisi huomattavasti alhaisempi nyt. Tuohon ei voi heittää mitään lukua, mutta monissa muissa Euroopan maissa puhutaan jostakin ehkä 30 prosentista tai ainakin ollaan ohjelmassa siirtymässä siihen suuntaan. Ruotsin tie olkoon siis meidänkin tiemme.

Kun puhutaan armeijaan käytettävistä resursseista, täytyy muistaa myös sen vaikutus työllisyysasteeseen. Toki tätä prosenttilukuakin nykyisellään säilyttämällä voitaisiin työllisyysastetta tarkastella siten, että opetusministeriön ja Puolustusvoimien välillä harrastettaisiin koordinaatiota niin, että asepalveluksen tai siviilipalveluksen suorittamisesta ei syntyisi jopa kahta välivuotta, niin kuin tällä hetkellä saattaa tapahtua sen takia, että näitä kutsuntaeriä ei ole suunniteltu sopiviksi yhteen ihmisen elämänvaiheitten kanssa. Kun nyt näitä erilaisia muita toimia työllisyysasteen nostamiseksi mietitään, tämäkin kannattaisi ottaa huomioon.

Arvoisa puhemies! Myös sukupuolten välinen tasa-arvo on merkityksellinen asia, kun pohditaan asevelvollisuutta. Reilua olisi tietenkin se, että palvelus olisi joko molemmille sukupuolille vapaaehtoinen tai molemmille sukupuolille pakollinen. Koska yleisessä asevelvollisuudessa on hyvätkin puolensa, lähden siitä, että palveluksen pitäisi olla molemmille sukupuolille pakollinen. Tämä tulisi tietenkin ihan kamalan kalliiksi, ellei samalla palveluksen minimikestoa lyhennettäisi oleellisesti eli kolmeen kuukauteen ja siviilipalvelus tehtäisiin saman mittaiseksi eli siten niin houkuttelevaksi, että riittävän moni katsoisi sen mielekkääksi tavaksi kontribuoida yhteiskuntaan. Tämmöisen kolmen kuukauden velvollisuuden, kansalaispalveluksen, voisi silloin suorittaa esimerkiksi kesäloman aikana.

Toki kaikki äitien kohdalta ymmärtävät, että tässä tapauksessa alaikäisten lasten huoltajille tulisi antaa vapautus tästä palveluksesta, mutta miksi ajatella, että äitiys olisi arvokkaampaa kuin isyys? Jo nyt meillä on esimerkiksi ennakkotapaus siitä, miten yksinhuoltajaisä on kutsuttu asepalvelukseen, ja pidän tätä aivan uskomattomana, vanhakantaisena ajatteluna, että isyys olisi sellaista osa-aikahommaa, jota voidaan tehdä vain silloin tällöin. Mielestäni isät kuuluvat päivällispöytään joka ilta lastensa kanssa. Totta kai se ei oikein kansanedustajille ole mahdollista, mutta tämä on nyt se ideaali.

Arvoisa puhemies! Lisäksi haluan huomauttaa, että viimeksi marraskuussa YK:n ihmisoikeuskomitea on antanut lausuman, jossa on huomautettu Suomea siitä, että meillä on erittäin paljon totaalikieltäytyjiä osin johtuen juuri siitä, että meillä on siviilipalvelus, kieltäytyminen aseista, mahdollista vain rauhan aikana ja silloinkin syrjivän pitkänä. Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta puhutaan — täällä on tänään paljon puhuttu YK:n merkityksestä ja siitä, miten YK-järjestelmää arvostamme — jos todella arvostaisimme YK-järjestelmää, ottaisimme nämä YK:n ihmisoikeuskomitean huomautukset vihdoinkin tosissamme ja lopettaisimme tämän syrjivän käytännön, josta seuraa kansainvälisesti häpeällinen suuri totaalikieltäytyjien määrä.

Arvoisa puhemies! Jos me nyt sitten esitykseni mukaisesti säästäisimme armeijasta huomattavia summia, voisimme käyttää sitä samaa rahaa hyödyllisemmin meidän turvallisuuttamme edistävällä tavalla sisäiseen turvallisuuteen, joka ei tarkoita ainoastaan poliisia, vaan myös olisi hyvinvointipalvelujen ja sosiaalisen koheesion vaikutusta meidän arjen turvallisuuteemme, ympäristöuhkiin, joista varmasti moni on sitä mieltä, että ne ovat tällaisia konkreettisia, isoja turvallisuusuhkia, joita meillä on, ja sitten globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseen, jolla on merkitystä maailmanrauhalle ja siten meidän turvallisuudellemme. Eli YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttaminen lienee sitä parasta rauhanpolitiikkaa, joten voisimme vaikka tätä rahaa, jota säästäisimme Puolustusvoimista esitykseni mukaan, siirtää nopealla aikataululla kehitysapuun, jolloin saisimme sen nostettua sinne 0,7:ään, joka on tavoitteena.

Rauhanpolitiikkaa, globaalia kumppanuutta — se olkoon suurempi tavoite kuin lisää rahaa aseisiin. Ikävä kyllä, tätä jälkimmäistä politiikkaa Suomessa on noudatettu. Minun linjani on, arvoisa puhemies: ei rautaa rajalle vaan pullakahvit.

Toimi  Kankaanniemi  /kd:

Herra puhemies! Viime vuosikymmenen alussa Varsovan liitto hävisi maailmankartalta. Sen jälkeen maailmaan jäi vain yksi sotilasliitto. Tuolloin Varsovan liiton hajottua Suomen silloinen Esko Ahon johtama hallitus joutui määrittelemään Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan. Tuo ratkaisu tehtiin valtioneuvostossa sillä tavalla, että kokoomuksen ja ruotsalaisen kansanpuolueen ministerit — heitä oli yhteensä kahdeksan — olivat sitä kantaa, että Suomi ei määrittele millään lailla linjaansa vaan toteaa syntyneen tilanteen ja jatkaa kuin ei mitään olisi tapahtunut. Keskustan ministerit, joita oli myös kahdeksan, olivat sillä linjalla, että määrittelemme perusratkaisumme niin, että Suomen perusratkaisu on sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus. Kun näin meni, että oli kahdeksan toisella kannalla ja kahdeksan toisella kannalla, niin arpa lankesi minulle ratkaista tuo kiista ja näkemysero, ja asetuin sille kannalle, että määrittelemme Suomen perusratkaisuksi sotilaallisen liittoutumattomuuden ja itsenäisen puolustuksen.

Hieman myöhemmin presidentti Koivisto kiitteli lämpimästi tuosta ratkaisusta, ja voidaan sanoa, että vaikka maailma on tässä vähän runsaassa kymmenessä vuodessa paljon muuttunut ja me olemme Euroopan unionin jäseniä ja monia muitakin asioita on mennyt eteenpäin, niin tuo perusratkaisu on kuitenkin yhä voimassa, koska sitä ei ole missään vaiheessa selontekojen yhteydessä tai millään muulla päätöksellä kumottu. Olen tyytyväinen, että Vanhasen hallituskaan ei tuota ratkaisua selonteossa tälläkään kertaa — tai tämän hallituksen ensimmäinen selontekohan tämä oli — esittänyt muutettavaksi ja että puolustusvaliokunta on tämän linjan myös säilyttänyt, joskin siellä on sitten tämä maininta tästä mahdollisuudesta liittoutumiseen. Eli kiitoksen ansaitsee mielestäni se, että Suomen linja on tämä, ja voimme todeta, että ainakin mielipidemittausten mukaan kansan vahva tuki on tällä perusratkaisulla edelleen. Se voi joskus muuttua, mutta tällä tietoa ei ole mitään syytä sitä muuttaa.

Herra puhemies! Tässä keskustelussa on käytetty monia puheenvuoroja Euroopan unionin puolustusulottuvuudesta ja sen vaikutuksista Suomen tilanteeseen. Euroopan unioni ei ole sotilasliitto, mutta siellä ovat nyt tulossa itse asiassa uuden perustuslakisopimuksen mukaan turvatakuut, jotka sinänsä ovat ymmärrettäviä poliittiselle liitolle, mutta ne takuut eivät mielestäni tee vielä unionista sotilasliittoa. Unioni saa myös, tai oikeastaan käytännössä on jo saanut, nopean toiminnan tulivoimaiset taistelujoukot, niin kuin ymmärtääkseni se oikea nimike niille on, eli siis nopean toiminnan tulivoimaiset taistelujoukot, joitten käyttötarkoitus on kriisienhallinta Euroopan unionin rajojen ulkopuolella erilaisissa maailman kriisipisteissä. Euroopan unioni haluaa näillä tulivoimaisilla taistelujoukoilla mennä ratkomaan kriisejä ja ongelmia sinne, minne eivät Yhdysvallat tai muut voimat halua lähteä.

Euroopan unionilla on selkeästi muun muassa Ranskan voimakkaasta toiminnasta johtuen halu olla tällainen maailmanpoliisi ja puuttua näihin kriiseihin, joita eri puolilla syntyy. Tavoite on sinänsä ymmärrettävä ja hyväksyttäväkin, mutta eteen tulee kyllä kysymys siitä, milloin EU sitten lähtee tällaisiin. Esimerkiksi Darfuriin ei ole menty, kukaan ei ole mennyt, kun ei ole riittävästi taloudellisia intressejä. Euroopan unionille ja Euroopan maille yleensäkin taloudelliset arvot ovat tänä päivänä yli kaiken käyviä, ja nämä arvot määräävät myös unionin toiminnan tällaisissa kysymyksissä.

Mielestäni näiden joukkojen lähettämiselle tulee aina olla YK:n tai Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön mandaatti. En näe EU:n yksin tekemää päätöstä perusteltuna enkä voi sitä kannattaa. Vähän ihmettelen ja jopa paheksun sitä, että Suomen hallitus sitoutui etukäteen näihin taistelujoukkoihin osallistumiseen, ennen kuin tätä selontekokeskustelua on täällä käyty ja siihen liittyvät päätökset tehty. Marssijärjestys oli mielestäni väärä, ja hallitus ansaitsee siitä pienet moitteet.

Herra puhemies! Jalkaväkimiinat ovat puheenaiheena, ja totean, että niistä luopuminen on erittäin kallis ratkaisu. Kustannukset tästä lankeavat noin kymmenen vuoden kuluttua maksettavaksi aivan samaan aikaan kun Euroopan unionin jäsenmaksut meillä nousevat monin-, moninkertaiseksi, valtavan suuriksi, samaan aikaan kun meillä väestön ikärakenne alkaa todella näyttää pahalta, ja näistä taloudellisista syistä jalkaväkimiinoista ei olisi viisasta luopua. Siksi kannatan sitä, että otamme pitemmän aikavälin, vaikka sinänsä ymmärrän, että kansainvälisiin sopimuksiin kannattaa pyrkiä liittymään, mutta kun Yhdysvallat, Venäjä ja eräät muut maat eivät ole liittyneet, niin me emme ole yksin tässä seurassa.

Herra puhemies! Vielä totean, että tämä hallituksen linja merkitsee sitä, että Suomen omat puolustusvoimat ovat alasajon kohteena hitaasti mutta varmasti, samanaikaisesti kun hallitus on työntämässä lisääntyvästi voimavaroja kansainvälisten kriisien hallintaan.

Maija-Liisa Lindqvist /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on laaja-alainen selvitys turvallisuuteen liittyvistä tarpeista, kehittämisestä ja toimenpiteistä. Suomen puolustusratkaisu perustuu edelleen uskottavaan kansalliseen puolustuskykyyn. Tämä edellyttää Puolustusvoimilta koulutuksen ja suorituskyvyn jatkuvaa kehittämistä, uudistumista ja annettuihin tehtäviin riittäviä taloudellisia voimavaroja.

Suomi ylläpitää ja kehittää sotilaallisesti liittoutumattomana maana omaa puolustuskykyään ja seuraa jatkuvasti turvallisuusympäristönsä muutoksia. Uskottavalla puolustuskyvyllä pyritään jo ennalta ehkäisemään turvallisuusuhkien syntyminen. Puolustuspoliittisen ratkaisun tulee olla suomalaisten laajasti hyväksymä, ja Suomen on kaikissa tilanteissa kyettävä takaamaan maan itsenäisyys ja turvaamaan demokraattisen yhteiskunnan toiminta. Toimintaympäristön muutos, ikäluokkien pieneneminen ja uhkien monimuotoisuus lisäävät tarvetta kansainvälisen yhteistyön lisäämiseen, uuden teknologian hyödyntämiseen ja Puolustusvoimien rakennemuutoksen jatkamiseen.

Kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuminen on Suomen puolustuspolitiikan ja Puolustusvoimien valmiuksien kannalta tärkeää. Kansainvälinen sotilaallinen yhteistyö on oleellinen osa Suomen puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa ja tukee Suomen omaa puolustusta. Sotilaallista puolustusta kehitetään niin, että Suomi voi toimia aktiivisena jäsenenä Euroopan unionin turvallisuusyhteisössä ja osoittaa tarvittavat sotilaalliset voimavarat unionin jäsenyyden edellyttämiin toimiin. Kansainvälinen kriisinhallinta on käynyt yhä vaativammaksi, ja riittävä voimannäyttö hillitsee osaltaan voimankäyttöä.

Hallituksen tekemä päätös Suomen osallistumisesta kahden taisteluosaston kokoonpanoon merkitsee mielestäni tarvetta uudistaa rauhanturvalakia niin, että eri EU-maiden joukoilla on samat mahdollisuudet toimia yhdessä. On selvitettävä muun muassa toimintavaltuudet ja voimankäyttö perusteellisesti ennen lähettämispäätöksiä. Pääsääntöisesti joukkojen lähettämiseen liittyvän päätöksen tulee perustua YK:n tai Etyjin toimeksiantoon, mutta perustellusti vaikeassa kansainvälisessä tilanteessa päätös on voitava tehdä myös EU:n toimeksiannosta ja luonnollisesti YK:n peruskirjan periaatteita kunnioittaen. Päätös joukkojen lähettämisestä on aina tuotava eduskunnan päätettäväksi.

Suomi kehittää edelleen yhteistyötään Pohjois-Atlantin puolustusliiton kanssa ja osallistuu aktiivisesti Naton rauhankumppanuusohjelman ja EU—Nato-yhteistyön kehittämiseen. Selonteossa todetun mukaisesti Suomen tulee seurata jatkuvasti Naton muutoksen suuntaa, toimintakyvyn kehitystä ja järjestön kansainvälistä merkitystä. Liittokunnan jäsenyyden hakeminen säilyy Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan mahdollisuutena jatkossakin. Hyvä niin. Nato on muuttunut paljon, ja uudet jäsenmaat tuovat oman lisänsä järjestön toimintaan. Suomella on oltava valmiudet myös Naton jäsenyyteen, jos niin tulevaisuudessa halutaan.

Puolustuksen kehittämisessä alueellinen puolustus on edelleen tavoitteena. Suomalaisilla on korkea maanpuolustustahto, ja se on arvo, jota on vaalittava. Kehittämisessä ja organisaatiomuutoksissa on pidettävä huoli siitä, että Puolustusvoimat on läsnä koko maassa. Vapaaehtoisen maanpuolustustoiminnan kehittäminen on tärkeä osa varautumista uusiin uhkiin ja ylläpitää sotilaallisen maanpuolustuksen puolustusvalmiutta. Puolustusvoimien virka-avun antaminen poliisille perustuu lakiin Puolustusvoimien virka-avusta poliisille ja osallistuminen pelastustoimintaan perustuu pelastuslakiin.

Terrorismi ja järjestäytynyt vakava rikollisuus edellyttävät turvallisuusviranomaisten yhteistyötä turvallisuuden ylläpitämiseksi. Sisäisen turvallisuuden kehittäminen edellyttää muun muassa riittäviä panostuksia rikostiedustelu- ja rikosanalyysitoimintaan sekä saumatonta yhteistyötä. Poliisin, Tullin ja rajaviranomaisten yhteistyön kehittäminen mahdollistaa torjuntatoimien suuntaamisen nykyistä paremmin. Rikollisuuden torjunnassa ratkaisevassa asemassa on mahdollisimman tehokkaiden tutkintamenetelmien käyttö. Lainsäädäntöä on tarkoitus kehittää niin, että vakavaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta voidaan torjua entistä tehokkaammin. Rikollisen toiminnan ennalta ehkäiseviä toimia on tehostettava myös muun muassa ehkäisemällä syrjäytymistä ja parantamalla sosiaalisia olosuhteita. Tasa-arvo ja yhteiskunnallisen toiminnan oikeudenmukaisuus ovat vakautta lisääviä toimia.

Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokunta on mietinnössään käsitellyt laajasti sotilaallista osaa turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta. Selonteko ohjaa tulevien vuosien toimintaa, mutta tärkeää on jatkuvasti tutkia toimintaympäristön muutoksia ja reagoida niihin. On kehitettävä laajassa yhteisymmärryksessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaamme vastaamaan tulevia haasteita.

Tärkeää on myös käydä laajempi keskustelu toimista, joilla voimme osaltamme estää kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin kasvua. On puututtava laajalla kansainvälisellä yhteistyöllä köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiseen, syihin, jotka luovat kasvualustaa rikolliselle toiminnalle aina terrorismiin asti. Ennen kaikkea on työskenneltävä rauhan ja vakauden lujittamiseksi lähialueillamme, koko Euroopassa ja maailmanlaajuisesti.

Arto Seppälä /sd:

Arvoisa puhemies! Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko arvioi laajasti kansainvälisessä turvallisuusympäristössä tapahtuneita muutoksia. Turvallisuusongelmat ovat moninaistuneet huomattavasti. Turvallisuusriskejä on yhä vaikeampi ennustaa tarkasti. Selonteko onnistuu kuitenkin kuvailemaan turvallisuusympäristössä tapahtuneita vaikeastikin hahmotettavia muutoksia kohtuullisen hyvin.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa on huomioitu hyvin laajentunut turvallisuuskäsite. Turvallisuutta ei voi enää nähdä vain sotilaallisen turvallisuuden kautta. Maailmanlaajuiset ongelmat eivät noudata enää kansallisvaltioiden rajoja, ja myös Suomen on varauduttava uusiin uhkakuviin. Luonnonkatastrofit, terrorismi, alueelliset yhteenotot ja joukkotuhoaseiden leviäminen ovat turvallisuusongelmia, joihin perinteiset sotilaalliset keinot eivät riitä ratkaisuksi.

Ennaltaehkäisyn merkitys kasvaa samalla, kun riskien ennustaminen tulee yhä vaikeammaksi. EU on noussut maailmankartalle yhdeksi tärkeimmäksi vaikuttajaksi kansainvälisessä politiikassa. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittäminen jatkossa on tärkeää EU:n roolin vahvistamisen kannalta. EU:n keskeisiin periaatteisiin kuuluu laaja turvallisuuskäsite ja ennaltaehkäisy. Uusi perustuslaki korostaa EU-maiden keskinäistä solidaarisuutta ja vahvistaa yhtenäistä turvallisuutta. Suomen tulee osallistua aktiivisesti EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen jatkossakin.

Kriisinhallintakyky ja sen kehittäminen on yksi suurimmista tulevaisuuden turvallisuuspoliittisista haasteista myös Suomen osalta. Selonteon mukaan Suomi kehittää ja laajentaa osallistumistaan siviilikriisinhallinnan kehittämiseen ja toteuttamiseen erityisesti EU:n kautta. Kansallisia voimavaroja kehitetään laaja-alaisesti. Turvallisuuspoliittinen selonteko arvioi, että Suomen lähialueiden vakaus on EU:n ja Naton laajentumisen, EU:n integraation syventymisen ja EU:n muutoksen myötä vahvistunut. Kuitenkin kansainvälinen turvallisuustilanne on myös Suomen kannalta tullut haasteellisemmaksi. Puolustusvoimat suuntautuu ennalta ehkäisemään mutta myös tarvittaessa torjumaan sotilaallisen voimankäytön Suomea vastaan. Puolustusta suunniteltaessa käytettävät kriisi- ja uhkamallit ovat alueellinen kriisi, jolla voi olla vaikutusta Suomeen, poliittinen, taloudellinen tai sotilaallinen painostus tai sotilaallinen voimankäyttö, joka voi olla strateginen isku.

Arvoisa puhemies! Suomelle on edelleen tulevaisuudessa tärkeää säilyttää uskottava kansallinen puolustuskyky. Suomen puolustuksen erityispiirteitä verrattuna muihin Euroopan maihin ovat edelleen alueellinen puolustusjärjestelmä, jota pyritään selonteon mukaisesti uudistamaan, sekä yleinen asevelvollisuus. Yleisen asevelvollisuuden mahdollisimman laaja reservi luo edellytykset koko maan puolustamiselle alueellisen puolustusjärjestelmän pohjalta. Yleinen asevelvollisuus vaikuttaa myös maanpuolustustahdon korkeaan tasoon. Suomi kehittää selonteon mukaan yhteistyötä Naton kanssa osallistumalla aktiivisesti Naton rauhankumppanuustoimintaan sekä EU:n ja Naton yhteistyöhön.

Sotilaallisen huoltovarmuuden turvaaminen on olennaista varmistaa tulevaisuudessakin. Maamme kriisivalmius edellyttää kansalliseen ja kansainväliseen huoltovarmuuteen liittyviä sopimuksia. Huoltovarmuuden turvaamisen kannalta on tärkeää, että kotimaassa ja kotimaisessa tuotannossa säilytetään tarvittava tietotaito. Tarvittavan osaamisen säilyttäminen ja myös kehittäminen vaativat riittävää panostusta. Muistuttaisinkin tässä teitä, että kotimainen osaaminen on esimerkiksi tekstiilipuolella tältä osin jo menetetty ja jatkossa vastaavan suuntainen kehitys olisi estettävä.

Selonteossa huoltovarmuuden turvaamista käsittelevässä kappaleessa ei edelleenkään puututa millään tavoin siihen, että Puolustusvoimat on lisännyt huomattavasti ostopalveluiden käyttöä. Esimerkiksi Mikkelin varuskunta hankkii kumppanuushankkeen myötä polttoaineensa yksityisiltä huoltoasemilta. Tällainen järjestely ei ainakaan edellä mainitussa tapauksessa ole lisännyt säästöjä vaan päinvastoin tullut kalliimmaksi.

Puolustusvaliokunnan lausumaehdotuksessa ehdotetaan, että seuraavaan selontekoon tulisi sisällyttää erityinen suomalaista puolustusmateriaaliteollisuutta koskeva osuus, jossa linjattaisiin tämän teollisuudenalan kehittymiseen ja toimintaedellytyksiin liittyviä kysymyksiä. Maamme puolustusmateriaaliteollisuudelle tulee systemaattisesti luoda hyvät toimintaedellytykset. Näen tämän ehdotuksen erittäin kannatettavana.

Yhteiskunnan sisäinen turvallisuus on huomioitu hyvin selonteossa. Viranomaisten kykyä torjua sekä olemassa olevia että uusia uhkia kehitetään. Valtioneuvosto on hyväksynyt syksyllä 2004 erityisen periaatepäätöksen sisäisen turvallisuuden ohjelmasta. Tässä ohjelmassa painopiste on kansalaisten turvallisuudessa ja erityisesti arjen turvallisuudessa.

Arvoisa puhemies! Uusi Maavoimien esikunta vastaa Maavoimien operatiivisesta johtamisesta sekä rauhan että sodan aikana. Maavoimien esikunnan sijoittaminen Mikkeliin vuonna 2008 on erittäin myönteisenä nähtävä asia. Esikunta tulee varmasti lisäämään alueen elinvoimaisuutta. Maavoimien esikunnan sijoittamista Mikkeliin ei pidä nähdä vaihtoehtona Savon prikaatin säilyttämiselle. Kumpaakin tapausta tulee ehdottomasti arvioida itsenäisesti. Savon prikaatin olemassaolo on hyvin perusteltu maanpuolustuksen alueellisen tasapainon säilyttämisen kannalta. Lisäksi prikaatin yhteiskunnalliset vaikutukset Mikkelin kannalta ovat erittäin suuret. Prikaati työllistää huomattavan määrän henkilöitä ja tuo siten alueelle hyvinvointia ja palveluita. Arvoisa puhemies! Savon prikaatin toimintaa voidaan jatkaa ja kehittää jalkaväen koulutuspaikkana niin varusmies- kuin myös reservin henkilöille.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Suomi liittoutui jo liittyessään EU:hun silloin 1995. Sehän on jo tutkitusti todettu, että suomalaiset äänestivät EU:n puolesta turvallisuussyistä. Koko Euroopan unioni on rakentunut sille pohjalle, että Saksa ja Ranska eläisivät rauhanomaisesti keskenään, ja uskon, että tämä toiminta jatkuu edelleenkin ja EU:n turvallisuuspolitiikka rakentuu tälle pohjalle ja syvenee entisestään. Siis liittoutumattomuus on tätä nykyä harhaanjohtava termi. Koska Suomi on länsimainen demokratia, tulee meidän olla mukana länsimaisissa demokratia- ja turvallisuusorganisaatioissa ja toimia siellä aktiivisesti.

Puolustusselonteossa ei ole nimetty lakkautettavia varuskuntia, ja mielestäni se rapauttaa työmoraalia niin Puolustusvoimissa kuin halveksii demokratiaakin. Mielestäni tällaisessa päätöksenteossa avoimuus on kaukana, ja paheksun sitä.

Haluan kiinnittää huomiota siihen, että Puolustusvoimat samoin kuin muukin siviiliyhteiskunta antaa virka-apua kriisin kohdatessa. Kuitenkin pidän selontekoa kovin abstraktina ja teoreettisena. Nykyajan uhkakuvat ovat siitä kuitenkin aika kaukana. Missä ovat selonteon ohjeet bioterrorismin kohdatessa, entä epidemioiden kohdatessa, entä agroterrorismin kohdatessa? Katson kuitenkin, että Suomessa on sen verran korkea osaamisen taso, että tästä tulisi suomalaisessa puolustusselonteossa puhua. Meidän selontekomme on kovin Puolustusvoimakeskeinen, kaikella kunnioituksella, mutta mielestäni tätä päivää olisi, että turvallisuus-käsitettä laajennettaisiin merkittävästi.

Bioterrorismihan tarkoittaa biologisesti tuotettua uhkaa, ja varsinkin terveys- ja ympäristöviranomaiset ovat siitä huolestuneita, koska tällainen haitallinen toiminta saattaa saastuttaa meidän juomavetemme, elintarvikkeemme ja aiheuttaa sairauksia. Sitähän on varsin helppo tuottaa, kun ajattelee esimerkiksi botuliinia. Esimerkiksi Irakin kriisin aikana Suomessa varauduttiin isorokkorokotteisiin niin, että Suomesta tuli omavarainen paikka; olisi voitu vaikka koko väestö rokottaa. Tosin Suomessa ei enää tuoteta rokotteita kuten ei myöskään tulitikkuja eikä akkuja, että se tiedoksi tästä huolto ... (Ed. Pulliainen: Tulitikkuja tehdään Suomessa!) — Ai, niitä on ruvettu sitten tekemään. Uusi tieto, kiitos vihjeestä.

Haluaisin sanoa sen verran miinoista, että henkilökohtaisesti minua miellyttää kenraali Hägglundin sanonta, että suomalaiseen miinaan ei astu kuin Suomeen hyökkäävä vihollinen. Niinpä miinoista ei tule luopua. Korvaavia menetelmiä voidaan kehittää, mutta rahoitus on niihin ensin turvattava. Tiedämme kyllä varmasti kaikki sotiemme veteraanien kannan, ja ed. Vielma toi sen täällä jo esiin. Näyttää kuitenkin siltä, että olemme Ottawan sopimukseen jo niin pitkälle sitoutuneita, että meillä ei ole enää siitä mahdollisuutta perääntyä, joten ainoa mahdollisuus on mielestäni ed. Kataisen esittämä kanta maamiinakysymyksessä.

Kriisinhallinnan suhteen olen sitä mieltä, että eduskunnan pitää olla päätöksenteossa ehdottomasti mukana. Siihen mielestäni riittää EU-mandaatti, koska uskon, että se tulee myötäilemään YK:n linjoja. Turvallisuus-käsite sinänsä on perin laaja. Haluan puhua siitä vielä, kun ajatellaan, mikä on syvän rauhan ajan ja sodan välinen tila. Siihen mahtuu monenlaista erilaista turvallisuustilannetta. Turvattomuus on Suomessa kuitenkin kasvanut. Kielitaidon myötä yhä useampi suomalainen on valmis jättämään maansa uhan kohdatessa. Myös voimakas kilpailu ja globaali kilpailu aiheuttavat turvattomuutta, vaikka toisaalta globaali talous ja kilpailu on myös suomalaisille mahdollisuus.

Myös tiedustelua tapahtuu koko ajan niin hyvässä kuin pahassakin, samoin kuin ulkopolitiikkaa kahdella eri tasolla. Ulkopolitiikassa on se näkyvä osa, jota me voimme seurata tiedotusvälineistä, kun esimerkiksi tasavaltamme presidentti tapaa naapurivallan presidenttiä, ja toisaalta on olemassa myös sitä ulkopolitiikkaa, joka tapahtuu ihan arkisessa kanssakäymisessä esimerkiksi virkamiesten, yritysten ja muitten toimijoittemme kohdatessa työtehtäviensä puitteissa.

Mutta vielä lopuksi haluaisin muistuttaa siitä, että tietenkin lääkärinä olen huolestunut siitä, kuinka vähälle huomiolle uhkat jäävät. Ajatellaanpa näitä pernaruttokirjeiden aiheuttamia vaaratilanteita, kuinka lähellä vahinko oli. Wto on kuitenkin jo jokunen viikko sitten varoittanut, että influenssavirus saattaa olla ihan lähiaikoina kohtaamassa meitä. En halua pelotella, mutta tämä on realistinen uhka ja siihen täytyy varautua. Mielestäni Suomi on kuitenkin sen verran vähäväkinen maa ja täällä on niin paljon tietotaitoa, että me voisimme ei vain järjestää omat asiamme kuntoon asiallisesti ja tehokkaasti, vaan myös siinä voisi olla oppia vietäväksi muualle maailmaan, kun harjoitamme siviilikriisinhallintaa.

Markus  Mustajärvi  /vas:

Arvoisa puhemies! Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko puhuttaa paljon myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmää, kenttäväkeä ja kannattajia. Vasemmalla laidalla aseet ja armeijat koetaan historiallisista syistä hyvin herkäksi aiheeksi vieläkin eikä ihan syyttä. Sotilaallinen liittoutumattomuus, yleinen asevelvollisuus ja aluepuolustus koetaan meidän keskuudessamme hyvin tärkeiksi asioiksi. Niistä ei pidä luopua. Neljäntenä hyvin tärkeänä seikkana voi mainita, että parasta maanpuolustusta on hyvin hoidettu sosiaalipolitiikka. Mitä oikeudenmukaisempi yhteiskunta, sitä voimakkaammin sen puolesta tehdään työtä ja sitä puolustetaan niin sodan kuin rauhankin aikana.

Tässä suhteessa hallituspuolueet harhailevat pimeässä. Köyhyys ja syrjäytyminen ovat sisäisen turvallisuuden suurin uhka. Samaan aikaan kun maan eri osien kehitys vinoutuu entisestään, yhteiskuntaryhmien erot kasvavat ja syrjäytymiskehitys syvenee, sisäisen turvallisuuden lääkkeeksi ei tarjota oikeudenmukaista hyvinvointipolitiikkaa, vaan eri viranomaisten toimivaltuuksien lisäämistä, jopa niiden rajojen hämärtämistä. Tarve maakuntajoukkojen perustamiselle jää selonteon jälkeenkin hämäräksi. Poliisien riittävien resurssien turvaaminen olisi varmasti paljon tärkeämpää kuin tällaisen vapaaehtoistoiminnan suosiminen.

Onneksi en itse ole sota-aikaa elänyt, mutta historia on pohjoisessa läsnä tänäkin päivänä. Sota-aikana siviiliväestö eli jatkuvan partisaanipelon alla. Kylät hävitettiin pahimmillaan useamman kerran. Väki pakeni evakkoon, ja vieraan vallan sotavoimat jyräsivät alueen idästä länteen ja etelästä pohjoiseen. Sellainen historia on syytä muistaa. Kotipitäjäni rakennuksista hävitettiin Lapin sodassa yli 90 prosenttia, ja vielä 60-luvulla kylärauhan saattoi rikkoa miinaräjähdys.

Aikoinaan mietin hyvin paljon, menenkö armeijaan. Mietin, alanko opetella toisen ihmisen tappamista ja onko minulla siihen ylipäätään oikeus. Kun omat havaintoni kertoivat, että elämme hyvin epätäydellisessä ja raadollisessa maailmassa, valitsin armeijan ja sen mukaan olen sittemmin toiminut. Se ei tarkoita sitä, että olisin luopunut omasta harkinnastani ja kävelisin sokeasti sinne, minne minut kulloinkin talutetaan. Jos esimerkiksi Suomi liitetään sotilasliiton jäseneksi, palautan sotilaspassini saman tien. Vannoin sotilasvalani itsenäiselle Suomen tasavallalle, en millekään sotilasliitolle, eikä sen valan velvoitteita siirretä millekään kolmannelle osapuolelle.

Arvoisa puhemies! Puolustuspoliittinen selonteko ja puolustusvaliokunnan mietintö näyttävät olevan keskeisiltä osilta kohdallaan. Edelleenkin Suomen puolustus perustuu uskottavaan kansalliseen puolustukseen. Maa pidetään sotilaallisesti liittoutumattomana ja Nato-jäsenyys mainitaan mahdollisena vaihtoehtona. Minä ainakin ymmärrän muotoilun niin, ettei Nato-jäsenyys ole tavoiteltava vaihtoehto.

Huolimatta edellä mainituista seikoista ei vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ole valmis hyväksymään selontekoa sellaisenaan. Olemme monesta asiasta jyrkästi eri mieltä. Ryhmämme valiokuntaedustaja jättikin perustellun vastalauseen, jossa edellytetään, että Suomi omalta osaltaan pyrkii vahvistamaan YK:n asemaa ja toimintaedellytyksiä. Se tarkoittaa, että Suomi osallistuu vain sellaisiin EU:n kriisinhallintaoperaatioihin, joilla on joko YK:n turvallisuusneuvoston tai Etyjin valtuutus. Samoin rauhanturvalaissa tulee säilyttää vaatimus YK:n ja Etyjin mandaatista, ja Suomen osallistuminen EU:n sotilasoperaatioihin tehdään aina eduskunnan täysistunnossa. Nämä kaikki kannat määriteltiin samansisältöisesti sekä vasemmistoliiton eduskuntaryhmän että puoluevaltuuston päätöksissä.

EU:lla ei ole mitään moraalista oikeutta alkaa toimia maailmanpolitiikassa niin kuin Yhdysvallat tai Venäjä nykyään toimivat. Maailmanpoliiseiksi ryhtyneitä maita ja liittoutumia on jo aivan tarpeeksi. Minä en ymmärrä, kuinka maailman turvallisuus siitä lisääntyy, jos EU, ja Suomi sen osana, omalla toiminnallaan horjuttaa YK:n uskottavuutta.

Selonteossa puhutaan monessa kohtaa ristiriitaisesti YK:n merkityksestä. Toisaalta painotetaan maailmanjärjestön asemaa, mutta esimerkiksi selonteon tiivistelmässä YK mainitaan suoraan ainoastaan yhdessä kaikkiaan 27 kappaleesta. Jos EU:n taistelujoukoille halutaan vahvaa roolia, silloin niillä täytyy olla riittävä valmius, välineet ja nopea päätöksentekojärjestelmä. Mutta taistelujoukkojen käytölle tulee olla myös moraalinen valtuutus. Mitä nopeampi lähtö, sitä pidempi reissu ja hitaampi paluu.

Ennen kuin sidomme kätemme, meidän tulee pohtia, koska taistelujoukoista tulee miehitysjoukkoja. Ikävää viime viikkoina käydyissä keskusteluissa on ollut se, että taistelujoukkojen vastustajat tai YK:n mandaatin vaatijat on leimattu kansanmurhien hyväksyjiksi. Kyllä minä annan tilaa niillekin, jotka ajattelevat, että taistelujoukot pelkällä EU-mandaatilla voivat ehkäistä vielä pahemman vaihtoehdon. Minä vain en siihen vaihtoehtoon usko, ja joka tapauksessa riskit ovat melkoiset.

Vasemmistoliitto ei hyväksy myöskään jatkuvaa spekulointia Nato-jäsenyydestä. Vaikka teemme jo nyt monenlaista yhteistyötä Naton kanssa ja Puolustusvoimien ase- ja johtamisjärjestelmät on yhdenmukaistettu sotilasliiton kanssa, on jäsenyyteen vielä matkaa ja toivottavasti tulevaisuudessakin.

Arvoisa puhemies! Olen huolestuneena kuunnellut niitä puheenvuoroja, joissa painotetaan, ettei puolustuspolitiikka ole aluepolitiikkaa. Kyllä se on ja sen tulee olla sitä jatkossakin. Jos koko maata halutaan puolustaa, tulee varuskuntien ja varikoiden sijoittelussa arvioida myös muita kuin pelkkiä tämän hetken kustannustekijöitä. Valtion toimintojen hajasijoittamisesta on pidetty messu jos toinenkin. Nyt sisä- ja puolustusministeriön hallinnonaloilla ollaan kuitenkin kulkemassa toiseen suuntaan. Ivalon rajakomppania aiotaan lakkauttaa, Sodankylän vaatetuskorjaamo ulkoistaa, ja Tervolan varikon yllä on leijunut mustia pilviä. Samanlaisia uhkia koetaan eri puolella maata. Puolustusministeri Kääriäisen tuleekin mahdollisimman nopeasti valmistella esitys henkilöstön vähennyksistä ja tuoda se avoimesti eduskunnan päätettäväksi.

Arvoisa puhemies! Henkilökohtaisesti selonteon vaikein osio minulle on ollut miinakannan muodostaminen. Minun ajatuksenkulkuni menee niin, että vastustan ehdottomasti Suomen jäsenyyttä sotilasliitossa. Silloin meillä tulee olla uskottava kansallinen puolustus, tahto, välineet ja henkilöstö. Jalkaväkimiinat ovat olennainen osa suomalaista puolustusjärjestelmää. Voi kuulostaa oudolta, jos sanon, että miinat ovat hyvä, halpa ja tehokas puolustusase maallemme, mutta niin ajattelen. Toiseen suuntaan vaakakuppia kuitenkin kallistaa se, että me olemme mukana kansainvälisessä järjestelmässä, joka kieltää jalkaväkimiinat.

Arvoisa puhemies! Vastustan EU:n hyökkäysjoukkojen perustamista, mutta tämän maan puolustamista en vastusta. Lopullisen kantani miinaäänestykseen ratkaisen siinä vaiheessa, kun lausumaesitykset on tehty.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Vastalauseeseen numero 2 viitaten ehdotan eduskunnan vastauksessa lausuttavaksi: "Eduskunta edellyttää, että puolustusvoimien, poliisin, rajavartiolaitoksen ja pelastustoimen resursseja tarkastellaan kokonaisuutena sisäisen turvallisuuden ohjelman käsittelyn yhteydessä keväällä 2005 ja että turvallisuuspoliittiset selonteot tulevaisuudessa ovat sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden suhteen tasapainossa."

Arvoisa puhemies! Maailman historia on sotien historiaa. Niin oli viime vuosisatakin kaksine maailmansotineen. Ihmiset ovat toisen maailmansodan jälkeen osoittaneet olleensa edelleen tajuamatta tuotannon ja suvunjatkamisen menetelmien vaikutusta asenteisiinsa ja arvoihinsa ja ovat käyttäytyneet ikään kuin he olisivat olleet täysin tietämättömiä niiden päätösten pitkäaikaisista ja kumulatiivisista vaikutuksista, jotka he ovat tehneet kiihtyvällä vauhdilla lyhyen aikavälin tuottojen ja kulujen suhteen maksimoimiseksi. Hallitsematon väestön lisäys ja ahneus ovat nytkin johtaneet etupiiri- ja reviirikiistoihin ja lopulta sotiin, viime vuosikymmeninä onneksi maailmansodan kuitenkin välttäen.

Maapallon väestön runsastuminen jatkuu nyt 78 miljoonalla ihmisellä vuodessa. Ikään kuin aavistaen, että tämä meno johtaa resurssisotiin, turvallisuuspolitiikaksi kutsuttu sotapolitiikka ja liittoutumiset vaikuttavat jo kaikkiin toimiimme, näin silloinkin, kun vihollista ei edes tunnisteta. Elämme paitsi resurssisotien uutta, eskaloitunutta vaihetta, myös sotaa kasvotonta terrorismia vastaan. Kasvottomuus on sitä luokkaa, että terrorismin tutkijalle on tarjolla muun muassa bushilainen, putinilainen, islamilainen ja kotoinen sisäministeriön tulkinta sen olemuksesta, mutta olennaisin puuttuu, nimittäin YK:n yleiskokouksen tai ainakin sen turvallisuusneuvoston yksimielisesti hyväksymä selkokielinen määritelmä.

Yksi tulos on kuitenkin jo selvä: Taistelu vapauden puolesta on johtanut vapauden menettämisiin, ennen kokemattomiin toimiemme rajoituksiin.

Nykyihmisen nykyhistoria on ajopuun tavoin ajautumista. Maapallo on maapallolla kateissa. Ihminen käyttää parissasadassa vuodessa sen, mikä on tälle planeetalle 500 miljoonan vuoden aikana varastoitunut. Tämän prosessin seurauksien kestämiseen maapallo on liian pieni planeetta. Tämän valitettava vahvistus saapui tällä kertaa Buenos Airesista. Maapallon aiemmat ilmastonmuutokset ovat johtuneet joko tästä planeetasta itsestään tai siihen ulkopuolelta törmänneistä meteoreista, eivät täällä eläneistä eliöistä. Nyt ilmastonmuutoksen aiheuttaa yksi laji, joka on vain keksinyt tavan käyttää planeetan pinnalle muinaisina aikoina varastoituneiden hiilivety-yhdisteiden kasautumat. Samainen keksijä ei halua tunnustaa sitä, mitä tämän keksinnön käytöstä on seurannut ja on jatkossa seuraava. Ihminen on toimijana eriytynyt omasta tieteestään, mikä on tehnyt mahdolliseksi juuri näiden hiilivetyvarastojen hyödyntämisen.

Arvoisa puhemies! Nykyinen turvallisuuspolitiikka ja sitä avustava niin sanottu tutkimus ovat keskittyneet setvimään vain ongelmavyyhtiä siitä, kuka tai mikä onnistunee milläkin taktiikalla käyttämään jäljellä olevat hiilivety-yhdisteiden varastot. Sitä, mitä sen jälkeen mahdollisesti tapahtuu, ei uskalleta edes spekuloida, puhumattakaan siitä, että keskityttäisiin kehittämään tälle planeetalle kestävän energian ja makean veden talouden järjestelmää. Nykymenolla puute on kummastakin ja vielä pahenee. Edellisen suhteen on olemassa uusiutuvan energian puolella vaihtoehtoja. Puhdasta makeaa vettä ei ihmiselämälle välttämättömänä korvaa mikään.

Masking factorilla tarkoitetaan ekologista tekijää, joka peittoaa vaikutuksellaan muiden rajoittavien tekijöiden vaikutuksen. Niukkuuden yllätettyä maapallon tulevaisuuden kannalta ratkaisevaksi on noussut masking factorien tunnistaminen ajoissa. Euroopan läntisen puoliskon, käytännössä Euroopan unionin, masking factor on yhä selvemmin ekologisesti hyväksyttävän energian saatavuus. Sellaisen hyödyntämisjärjestelmän luominen edellyttää ylimenokauden ajan aiemmista virheellisistä valinnoista johtuen fossiilisten polttoaineiden saatavuutta.

Kun vilkaisee niiden jämävarantojen sijaintia maapallolla ja noiden alueiden päivittäistä elämänmenoa, voi tulla unionin kansalaisena vain yhteen ainoaan johtopäätökseen, nimittäin siihen, ettei russofobiaan ole varaa. Tämä koskee tietysti erityisesti Suomea, jolla on pitkä raja Venäjän kanssa ja joka tuo yhä edelleen 70 prosenttia käyttämästään energiasta maan rajojen ulkopuolelta. Siirtyäkseen uusiutuvien energialähteiden tuotantoon ja käyttöjärjestelmään Suomi tarvitsee 10—15 vuoden ylimenokauden ajan fossiilisia polttoaineita.

Ollakseen kaikissa tilanteissa uskottava yhteistyökumppani itänaapurille Suomi tarvitsee europoliitikkojen tärkeiksi nostamien nopean toiminnan joukkojen käyttöpäätöksessä YK:n mandaatin. YK:ta tarvitsee muutoinkin yhä enemmän koko maapallo. Euroopan unioni tekisi historiallisen virheen, jos se ryhtyisi kilpailemaan USA:n kanssa maailmanpolitiikan herruudesta. Tämä planeetta ei ylipäätään kestä yhdysvaltalaistyyppistä sooloilua. Yhdysvallathan käy jo eri puolilla maapalloa öljysotia tai toteuttaa ylivaltaa toisten valtioiden öljykentillä. YK:n mitätöinti tällä perusteella olisi pelottava virhearviointi. Jokainen tietää, ettei nopean toiminnan joukkojen käytössä esiintyisi vähäisimmässäkään määrin "öljykenttäfobiaa".

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on valtioneuvoston periaatelinjaus, joka asettaa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimintalinjan periaatteet ja tavoitteet sekä tarjoaa kehyksen sen toimeenpanolle eri sektoreilla. Maailmanlaajuisten ongelmien ja uhkien merkitys turvallisuudelle on lisääntynyt. Turvallisuusuhat ja -haasteet ovat yhä enemmän valtioiden rajat ylittäviä. Tämän vuoksi kansainvälisen yhteistyön lisääminen turvallisuusuhkien torjumisessa on välttämätöntä.

Suomen toimintalinja tähtää maan itsenäisyyden ja yhteiskunnan demokraattisten perusarvojen turvaamiseen sekä kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Suomen toimintalinja perustuu uskottavaan kansalliseen puolustukseen, minkä perustana on yleinen asevelvollisuus, aluepuolustus, riittävä varustus ja vahva maanpuolustustahto. Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaan liittoutumattomuus pysyy Suomen puolustusratkaisuna. Sotilaallinen liittoutumattomuus siis määrittää tapaamme järjestää puolustuksemme.

Kokoomuksen lausumaehdotus, jonka mukaan Suomea ei voi enää pitää perinteisessä mielessä sotilaallisesti liittoutumattomana maana, on pelkkää poliittista retoriikkaa ja populismia tai käsitteiden tahallista sekoittamista. Kun EU:ssa puhutaan "puolustuksesta" ja "puolustusyhteistyöstä", niin sillä ei tarkoiteta aluepuolustusta. Vain "yhteisellä puolustuksella" on tämä merkitys. EU:lle nyt kehitteillä olevat taisteluosastot eivät ole EU:n yhteisen puolustuksen rakentamista. Taisteluosastojen tehtävänä on kyetä nopeasti puuttumaan mahdollisiin maailmalla puhkeamassa oleviin kriiseihin.

EU:n yhteisen puolustuksen luomiseen on olemassa selkeä menettely. Jos yhteinen puolustus halutaan, niin yhteiseen puolustukseen voidaan siirtyä Eurooppa-neuvoston yksimielisellä päätöksellä ja asian vaatimilla kansallisilla päätöksillä. Jos tällainen erillinen päätös yhteisestä puolustuksesta joskus tehdään, niin silloin EU täyttää sotilasliiton tunnusmerkit ja EU:n jäsenenä Suomi on sotilaallisesti liittoutunut maa.

Aluepuolustuksen osalta olemme rakentaneet maanpuolustuksemme siten, että hoidamme Suomen puolustuksen ilman Nato-jäsenyyttä eli puolustamme itsenäisesti koko aluettamme. Puolustuspoliittisen selonteon selkeänä linjauksena Suomella säilyy aito mahdollisuus hakea Naton jäsenyyttä. Mikäli päätyisimme siihen arvioon, että Nato-jäsenyys olisi Suomen etu, niin jäsenyydelle ei aseteta tässä selonteossa mitään esteitä. Puolustusvoimiemme kyky toimia Nato-standardien mukaan on varmistettu jo nyt. Ne ovat samalla EU:n käyttämiä standardeja.

Ulkoasiainvaliokunta lausunnossaan muotoili, että Nato-jäsenyys on todellinen vaihtoehto Suomelle. Tämä kyllä antaa vaikutelman, että voisimme Nato-jäsenyydellä korvata oman puolustuksemme ja jopa kaiken sen, millä tämän selonteon mukaan puolustustamme kehitämme. Sotilaallinen liittoutuminen ei tarkoita, että joku muu tulee hoitamaan puolustuksemme puolestamme. Suomelta edellytettäisiin vahvaa puolustuskykyä kaikissa tilanteissa, myös Naton jäsenenä. Suomi on jäsenenä poliittisessa liitossa, Euroopan unionissa, ja emme ole siten puolueettomia emmekä sitoutumattomia.

Kokoomus on populistisesti vastustamassa selonteossa esitettyä aikataulua jalkaväkimiinoista luopumisesta. Edeltävät hallitukset, joissa myös kokoomus on ollut hallitusvastuussa, tekivät ratkaisuja, joiden mukaan vanhenevia henkilömiinoja ei korvata uusilla miinoilla, ja sitoutuivat Ottawan sopimukseen liittymiseen. Edellisessä turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa, jota siis kokoomus oli laatimassa, miinoista luopumisen aikataulu oli niinkin kunnianhimoinen kuin vuosi 2006. Nyt kun keskustajohtoinen hallitus on esittämässä tuohon aikatauluun kymmenen vuoden pidennystä, se ei riitäkään kokoomukselle. Niin takki kääntyy.

Ulko- ja turvallisuus- sekä puolustuspolitiikkakin ovat Suomessa perinteisesti olleet yksituumaisia. Nyt niissäkin on selvästi ollut havaittavissa eriseuraisuutta. Oppositio on tietoisesti ja erityisesti taktisesti pyrkinyt lyömään kiilaa presidentin ja hallituksen välille. Tässä kiilan lyömisessä ovat sekoittuneet välillä myös valiokuntien puheenjohtajien roolit niin pahoin, että onkohan aina oppositio itsekään oikein tietoinen linjastaan.

Puolustusvoimat aikoo tehdä vuoteen 2012 mennessä 1 200:aa henkilötyövuotta vastaavat henkilökunnan vähennykset. Pääosin kyse on armeijan palveluksessa olevasta siviilihenkilöstöstä. Myös varuskuntia ja varikoita jouduttaneen ikäluokkien pienentymisestä johtuen jossain vaiheessa lakkauttamaan. Henkilöstön kannalta tärkeä on puolustusvaliokunnan ehdottama lausuma: "Eduskunta edellyttää, että Puolustusvoimat toimii selonteossa määriteltyjen henkilöstön vähentämis- ja uudelleenkohdentamistavoitteiden toteuttamisessa hyvän työnantajan tavoin pitäen lähtökohtana irtisanomisten välttämistä ja minimoiden toimenpiteistä aiheutuvat haitat ja että selonteossa yksilöimättömät puolustusvoimien rationalisointitoimenpiteet tuodaan eduskunnan asianomaisten valiokuntien arvioitavaksi, kun niistä on konkreettisia esityksiä."

Arvoisa puhemies! Selonteko on perusteellisesti ja huolellisesti laadittu, ja selonteon päälinjoihin on helppo yhtyä.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Isoäitini kertoi usein kokemuksistaan vuosilta 1937—1939 siitä, miten suomalaisten ja maailman kansalaisten mieliä muokattiin pikkuhiljaa kohti tulevaa sotaa, siitä, miten maailma alettiin yhä useammin nähdä mustavalkoisin värein ja siitä, miten viholliskuvilla ja avoimella pelottelulla ihmiset opetettiin vihaamaan toisiansa.

Kieltämättä viime vuosina itselläni on ollut saman kaltainen olo, aivan kuin olisi globaali totuus, että maailmaamme ja maahamme kohdistuvat turvallisuusuhat luonnonvoimien tapaan automaattisesti johtaisivat sotaan ja tuhoon, ilman että meidän on mahdollista vaikuttaa tuleviin tapahtumiin rauhanomaisin keinoin. Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä täällä on lausuttu sanoja kovasta raudasta, sodasta ja liittoutumista ja jonkin verran terrorismista ja kontrollista, mutta pitkälti vaiettu nälästä, äärimmäisestä köyhyydestä ja osattomuudesta sekä vaiettu globaaleista mahdollisuuksistamme yhdessä torjua uhkia muutenkin kuin aseilla, muun muassa vahvistamalla YK:n toimintakykyä ja toimintamahdollisuuksia eikä esityksen tapaan heikentämällä YK:n arvovaltaa sodan ja rauhan kysymyksissä.

Oireellista keskustelulle on ollut, että täällä kuulluista sankan ministerikatraan ennalta valmistelluista puheenvuoroista uupuivat kehitysyhteistyöstä, ympäristöyhteistyöstä, koulutusyhteistyöstä ja terveydenhoidon yhteistyöstä vastaavien ministerien äänet. Turvallisuuspolitiikka onkin Suomessa mielletty poikkeuksellisen pitkään luonteeltaan sotilas- ja puolustuspoliittiseksi linjanvedoksi, viime kädessä kansalliseksi, sisäänpäin kääntyväksi suojautumiseksi, vaikka globaaleista uhista keskustelemmekin. Niin myös täällä ja tänään. Globaali vastuumme ei kuitenkaan rajoitu vain kriisien aseelliseen jälkihoitoon tai omien raukkojen rajojemme puolustamiseen.

Aiheesta käydyn keskustelun tiimellyksessä Suomi on hukannut korkean profiilinsa kehitysyhteistyössä sekä siviilikriisinhallinnassa. Suomen halutaan olevan aktiivinen Euroopan unionin puolustuksen kehittäjä ja edistäjä, mutta missä ovat konkreettiset keinovalikot tai edes konkreettiset tavoitteet toteuttaa aktiivista roolia ihmisoikeuksien edistämisessä, globaalin demokratian rakentamisessa, konfliktien puhkeamisen estämisessä sekä kriisiytyneen yhteiskunnan jälleenrakentamisessa? Mitkä ovat konkreettiset valmiutemme auttaa kriisien keskellä elävää siviiliväestöä?

Euroopan unionin taistelujoukkojen edellytetään olevan operaatioalueella kymmenen päivän kuluttua joukkojen lähettämispäätöksestä. Selonteossa tai siihen annetussa mietinnössä ei kuitenkaan kerrota, kuinka nopeasti suomalainen tai eurooppalainen pelastuskalusto ja pelastushenkilöstö ovat kriisialueella vaikkapa Darfurin kaltaisessa tilanteessa, jossa 1,5 miljoonaa ihmistä on menettänyt kotinsa, tai vaikkapa ydinvoimalaonnettomuuden sattuessa Ignalinassa.

Pettymyksekseni ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja siitä käyty keskustelu ovat jälleen kerran keskittyneet lähes yksinomaan kapeaan, Suomi-keskeiseen sotilaalliseen turvallisuuskäsitykseen. Maailmalla ei kuitenkaan ole aikaa odottaa laajan turvallisuuskäsitteen kirjautumista vuoden 2008 selontekoon. Tarvitsemme tänään poliittisia päätöksiä ja todellisia tekoja, emme vain kauniita sanoja, köyhyyden vastaiseen työhön ja solidaarisuuteen siten, että kaikki kansakunnat hyötyisivät globalisaation hedelmistä, ja siten, että jokaisella maailman kansalaisella olisi mahdollisuus parempaan arkeen.

YK:n vuosituhatjulistus täyttää ensi vuonna viisi vuotta. Näiden viiden vuoden aikana miljoonat siviilit ovat jääneet tai jäämässä sodan jalkoihin. Miljoonat siviilit asuvat kadulla tai pakolaisleireillä, ja miljoonat siviilit näkevät nälkää. Näiden ihmisten elämää eivät natotukset, nopean toiminnan joukot, maakuntajoukot tai poliisien pakkokeinovaltuuksien lisäämiset auta, sillä yhtäkään kriisiä ei heidän osaltaan lopullisesti poisteta aseilla tai kontrollilla. Ensi vuonna julkaistava YK:n vuosituhatjulistuksen viisivuotiskatsaus ei tule Suomea imartelemaan. Tämä hallitus on nimittäin määrätietoisesti siirtänyt kehitysyhteistyömäärärahojemme ja siten köyhyydenpoistamisrahojemme kasvattamisvastuun seuraavalle hallitukselle. Sen sijaan lähes kaikkiin ei-rauhanomaisiin konfliktinratkaisukeinoihin hallitus on valmis uhraamaan voimavaroja ja rahoja jo tällä hallituskaudella. Käytännössä tällä hallituksella ei ilmeisestikään ole tarkoitustakaan laajentaa turvallisuuskäsitettä aseellista konfliktia pidemmälle.

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Anttilan tekemää ponsiehdotusta, jolla kiirehditään liittymistämme Ottawan miinasopimukseen. Sopimuksen mukaista miinanraivaustyötä tehdään siksi, etteivät miinat erota sotilaita siviileistä, vaan tappavat ja vammauttavat ihmisiä eri puolilla maailmaa joka päivä, ja siksi, että miinat jatkavat kaiken tielleen osuvan tappamista sodan jälkeenkin.

Tänä vuonna Ottawan miinasopimuksessa on mukana 143 jäsenvaltiota. Yhteensä tämä tekee kolme neljäsosaa maailman maista. EU-maista kaikki ovat mukana lukuun ottamatta Suomea ja Latviaa, joista jälkimmäinen tosin valmistelee pikaista liittymistä. (Ed. Elo: Entäs Puola?) Eli aivan kohta Suomi on aivan yksin miinakantansa kanssa.

Ilmeisesti miinojen raivaus kotoisista varastoistamme on vaativampaa työtä kuin sotakentiltä Aasiasta ja Afrikasta ja vaikeampaa kuin perustuslain muuttaminen. Esityksen mukaanhan Suomessa henkilömiinoista luopuminen siirretään kaksien vaalien yli. Miinakieltoon liittymättömyydellämme jarrutamme tärkeän kansainvälisen sopimuksen maailmanlaajuiseksi saattamista ja osoitamme, että olemme valmiita sitoutumaan kansainvälisiin sääntöihin vain silloin, kun uhraukset eivät ole meille itsellemme liian suuria, eli juuri sellaiseen kansainvälisten sopimusten omaa etua tavoittelevaan tulkintaan, josta kärkkäästi arvostelemme muita maita vaikkapa EU:n maatalouspolitiikasta puhuessamme.

Arvoisa puhemies! Perheväkivallan, lapsi- ja naiskaupan, äärimmäisen köyhyyden ja syrjäytymisen torjunta olisivat ansainneet paikkansa tässä selonteossa, jotta lähivuosina kaikilla maailman ihmisillä olisi rauhallinen joulu ja onnellisempi uusi vuosi.

Anni Sinnemäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Perusongelma tässä, kuten jo edellisessä selonteossakin oli, on, että Suomen puolustusvoimia pidetään yllä sellaisessa kokoluokassa, joka ei ole yhteismitallinen niiden uhkakuvien kanssa, joita selonteossa esitetään. Tähän ristiriitaan kiinnitti huomiota myös ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jaakonsaari. Suomeen ei kohdistu laajamittaista sotilaallista uhkaa, mutta silti pidämme yllä eurooppalaisittain varsin suurta armeijaa, joka itse asiassa ei ole kovinkaan edullinen. Puolustusvoimien määrärahat olivat edellisen selonteon aikana 1,17 prosenttia bruttokansantuotteesta ja nyt ne ovat kasvaneet jo 1,4 prosenttiin. Puolustusmenojen kasvu on ollut siis huomattavan nopeaa, nopeampaa kuin monien muiden alojen julkisten menojen kasvu. Tämän lisäksi Suomessa ei lasketa puolustusmenoihin esimerkiksi väestönsuojakustannuksia eikä niitä mittavia kustannuksia, jotka näkyvät työllisyysasteessa sen vuoksi, että niin suuri osa miespuolisesta ikäluokasta suorittaa asevelvollisuuden ja tämä aika on poissa heidän opiskelustaan ja osallistumisestaan työelämään. Jos nämä seikat otettaisiin huomioon, olisi puolustusmenojen osuus bruttokansantuotteesta tuota 1,4:ää prosenttia huomattavasti suurempi. Eli suhteessa mahdollisiin uhkiin Suomen puolustusvoimat valitettavasti nielee liikaa rahaa.

Arvoisa puhemies! Ottawan sopimuksesta: Olisi perusteltua, että Suomi liittyisi, kuten edellisessä selonteossa linjattiin, Ottawan sopimukseen vuonna 2006, jolloin miinoista tulisi luopua vuoteen 2010 mennessä. Miinoista luopuminen ei vaarantaisi Suomen puolustuskykyä, mutta toisaalta sopimuksen allekirjoittamisesta saatavat hyödyt olisivat merkittäviä. (Ed. Elo: Mitä ne olisivat?) Suomen allekirjoittaminen vahvistaisi Ottawan sopimusta ja sitä kautta pyrkimystä suojella siviilejä joutumasta miinojen uhriksi. Toisaalta liittyminen myös vahvistaisi Suomen asemaa kansainvälisessä aseistariisuntapolitiikassa ja auttaisi muun muassa pyrkimyksissä toimia aktiivisesti pienasesopimuksen aikaansaamiseksi, joka on, ed. Elo, ollut yksi tavoitteista, joita teidän puolueenne ulkoministeri on ajanut. Suomi ei ole maksimaalisen uskottava toimija aseistariisuntakysymyksissä niin kauan kuin emme ole allekirjoittaneet Ottawan sopimusta.

Arvoisa puhemies! Erityistä kritiikkiä voidaan mielestäni kohdistaa sitä linjausta kohtaan, jonka hallitus on esittänyt tässä selonteossa yhdistettynä siihen jonkinlaiseen, en tiedä, iltalypsyyn, eli että miinat hävitetään hyvin myöhään vain hieman ennen sitä kuin ne varsinaisesti vanhentuvat, mutta sitten tämän päälle esitetään, että tähän pitäisi jollain erityisellä kehyksen ulkopuolelta tulevalla rahasummalla varautua. 2010-luvulle Puolustusvoimilla ei tällä hetkellä ole tietenkään olemassakaan mitään kehystä, joten on vaikea sanoa, minkä päälle nämä sadat miljoonat olisi laitettava, mutta Puolustusvoimat on ollut hyvin tietoinen siitä, että Suomella on tarkoitus allekirjoittaa Ottawan sopimus, ja Puolustusvoimat on ollut siitä tietoinen pitkään. Jo 97 on tehty päätös siitä, että me emme uusi olemassa olevia miinoja, joten kysymys on normaalista toimintaympäristön muutoksesta, johon Puolustusvoimien pitäisi pystyä varautumaan omien kehystensä puitteissa, jotka ovat jo tähän mennessä olleet kasvavalla uralla, kuten äsken totesin.

Arvoisa puhemies! Olisi ollut huomattavasti parempi, jos kysymykset Suomen rauhanturvalain uudistamisesta olisi voitu käsitellä tämän selonteon yhteydessä, kysymys on sen verran vaikea ja yksi merkittävistä turvallisuuspoliittisista ratkaisuista. Maailmassa on ollut sellaisia tilanteita, joissa YK:n turvallisuusneuvosto ei ole antanut mandaattia sotilaalliselle toiminnalle, vaikka sellainen olisi ollut todennäköisin syin hyvin perusteltua. Tällaisia tilanteita voi jatkossakin maailmassa tulla. Tästä näkökulmasta on ymmärrettävää, että Suomen rauhanturvalain uudistamista pohditaan. Toisaalta kysymys on hyvin vaikeasta aiheesta, koska sotilaallinen toiminta ilman YK:n mandaattia on kansainvälisen järjestelmän kannalta aina rapauttavaa. Tämä erityisesti pätee tilanteessa, jossa Yhdysvallat sotii Irakissa sotaa, jolle YK nimenomaan ei ole antanut valtuutusta — ja hyvin perustelluin syin.

Toivottavasti työryhmä rauhanturvalain uudistamiseksi ottaa eri näkökohdat tasapainoisesti huomioon. Ne näkemykset, joissa on pohdittu rauhanturvalaille poikkeuksen säätämistä tilanteissa, joissa taistelujoukoilla olisi mahdollisuus esimerkiksi toimia kansanmurhan estämiseksi, mutta YK:n mandaattia ei olisi saatavissa, ovat mielestäni varteenotettavia. Joka tapauksessa mielestäni, kun kokoomuksen Jyrki Katainen on esittänyt ponsiehdotuksen, jossa esitetään, että Suomen rauhanturvalaissa ei vaadittaisi YK:n turvaneuvoston mandaattia, ja kun tässä ponnessa vielä heitetään ojaan YK:n erityisjärjestötkin, niin mielestäni tämä muotoilu erityisesti ei ole kovinkaan tervetullut, koska voidaan kuvitella esimerkiksi joku sellainen pelastusoperaatio, jossa avunpyynnön tekisi joku YK:n erityisjärjestö, ja kysymys ei olisi niin suuresta asiasta, että asia olisi viety YK:n turvallisuusneuvostoon. Esimerkiksi tämän tyyppinen näkemys kokoomuksen ponsiesityksessä ei mielestäni ollut suotava.

Arvoisa puhemies! Mielestäni tämä keskustelu EU:n taistelujoukoista on ehkä kuitenkin liiaksi keskittynyt kotimaisen päätöksenteon pohtimiselle ja liian vähän on kuultu hallituksen näkemyksiä siitä, mitkä ovat Suomen tavoitteet EU:n nopean toiminnan joukoille, minkälaisiin konflikteihin Suomi katsoo niitä voitavan käyttää ja minkälaisiin ei. Järkevä linjaus mielestäni on valiokunnan mietinnössä esitetty näkemys, että Euroopan unionin ja siis myös näiden taistelujoukkojen tavoitteena on Yhdistyneiden kansakuntien vahvistaminen ja sen varustaminen siten, että se voi täyttää tehtävänsä ja toimia tehokkaasti.

Osittain tämä keskustelu täällä on hyvin kaukana todellisuudesta. Ed. Pulliainen otti esiin Sudanin Darfurin kriisin, joka täyttää kansanmurhan kriteerit, mutta, mandaattien kanssa tai ilman, kansanmurhan jatkumista ei ole pystytty estämään.

Arvoisa puhemies! Jos ajattelee sitä turvallisuuspoliittista todellisuutta, jossa Suomessa eletään, ei pelkästään eduskunnan näkökulmasta vaan jonkun (Puhemies koputtaa) helsinkiläisen naisen näkökulmasta, joka katsoo uutisia, on aika erikoista, että näissä lausunnoissa tai mietinnöissä ei oikeastaan puhuta ollenkaan siitä, että Yhdysvallat koko ajan sotii Irakissa. Se sota on kansainvälisen oikeuden vastainen. Siellä on kuollut ilmeisesti noin 100 000, jos joku osaa arvioida, siviiliä, ja maailmasta ei näytä löytyvän tahoa, joka osaisi esittää poliittisen tiekartan siihen, miten tämä kysymys ratkaistaan.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on tarpeellista linjata vaalikausittain ja selonteon muodossa. Eduskunnassa käsittelyssä oleva selonteko antaa mahdollisuuden linjata Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kokonaisuutta siten, että eri hallinnonalojen näkemykset sisäisestä turvallisuudesta ulkoiseen turvallisuuteen tulevat huomioiduiksi. On myös tärkeää kyetä tarkastelemaan ulkoisen toimintaympäristömme muuttumista niin Pohjois-Euroopassa kuin laajemminkin.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen linja on selkeä. Olemme sotilaallisesti liittoutumaton maa, joka nojaa itsenäiseen puolustukseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja uudistuvaan aluepuolustusjärjestelmään. Tämä linja on selkeästi kuvattu hallituksen selonteossa ja sitä tukevassa puolustusvaliokunnan mietinnössä. On myös syytä korostaa, että tämä linja on presidentin ja valtioneuvoston yksimielisesti hyväksymä.

Suomen turvallisuusratkaisut ovat meidän oloihimme sopivat, ja niillä on kansan yleisen mielipiteen tuki. Turvallisuuspoliittista keskustelua on leimannut sekavuus, jonka ovat aiheuttaneet osa kokoomusopposition edustajista ja eräät ulkoasiainvaliokunnan hallitusryhmien jäsenistä. Keskustelu on erityisesti pyörinyt sotilaallinen liittoutumattomuus -käsitteen ympärillä. Olemme sotilaallisesti liittoutumaton maa, sillä emme ole sotilasliiton jäseniä. Olemme osa Euroopan unionin vahvistuvaa turvallisuusyhteisöä, mutta Euroopan unioni ei sopimusrakenteeltaan eikä kapasiteetiltaan täytä sotilasliiton piirteitä eikä se itsekään ole sellaiseksi julistautunut.

Arvoisa puhemies! Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on käsitepyörittelyn asemesta syytä painottaa ajoittain liian vähälle huomiolle jääviä uusia uhkatekijöitä. Eriarvoisuus, köyhyys ja alueelliset konfliktit muodostavat suurimman osan turvallisuusuhkista. Sotilaallinen valmistautuminen ei useinkaan ole paras keino ehkäistä uusien turvallisuusuhkien aiheuttamia ongelmia. Selonteon kirjauksen mukaisesti on tärkeää antaa voimakas poliittinen tuki Suomen pyrkimyksille harjoittaa aktiivista ja kokonaisvaltaista konfliktinesto- ja kriisinhallintapolitiikkaa sekä edistää turvallisuuspolitiikan ja kehityspolitiikan sekä kauppapolitiikan yhdensuuntaisia tavoitteita. Globalisaatiopolitiikka, kehityspolitiikka ja turvallisuuspolitiikka kytkeytyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka kuvaamiseksi ja Suomen toimintalinjan kirkastamiseksi tarvitaan jatkossakin selontekomenettelyn jatkumista.

Arvoisa puhemies! Selonteon rakennetta, sisältöä ja näkökulmia voidaan kuitenkin kehittää. Nyt palautekeskustelussa olevassa selonteossa uhkat ja niihin haettavat vastaukset käsitellään hyvin pitkälle sotilaallisesta näkökulmasta. Jatkossa enenevää huomiota pitäisi kiinnittää myös siviiliyhteiskuntaan ja kansalaisjärjestöjen rooliin uhkien ehkäisemisessä ja turvallisuuden edistämisessä. EU:ssa ja YK:ssa haetaan entistä tehokkaampia tapoja turvata siviiliväestön osallistuminen kriisien ehkäisyyn, varmistaa ihmisoikeus- ja oikeusvaltioperiaatteiden kunnioitus kansalaisten keskuudessa sekä vahvistaa demokratiaa. Esimerkiksi Punainen Risti on painottanut voimakkaasti yksilön turvallisuuden ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen tärkeyttä kaikissa tilanteissa. Juuri eriarvoistuminen ja köyhyys ovat luomassa pohjaa levottomuuksille ja väkivallalle ja aiheuttamassa siten globaalia turvattomuutta.

Arvoisa puhemies! Suomen ulkopolitiikan hoitoon luotetaan. Vasta valmistunut maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mielipidetiedustelu esimerkiksi kertoo siitä selkeää kieltään: 84 prosenttia kansalaisista katsoo, että Suomen ulkopolitiikkaa hoidetaan hyvin. Suomi on kansalaisten mielestä hoitanut hyvin suhteitaan myös muihin maihin. Yksituumaisuudesta maamme turvallisuuden kannalta olennaisissa kysymyksissä on syytä pitää edelleen tiukasti kiinni.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Mittava ja julkisuuteen ristiriitaisena näkynyt turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mietintökäsittely oli puolustusvaliokunnassa erittäin hyvähenkinen ja eteni joustavassa yhteistyössä. Myös puolustusvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan välillä tehtiin yhteistyötä, ja kollegavaliokunnasta tulleisiin muutosesityksiin ja huomioihin suhtauduttiin avoimesti. Mielestäni käsittelyssä oleva mietintö onkin kattava, tasapainoinen ja hiottu kokonaisuus, jonka henkeen ja muotoiluihin on ollut helppo yhtyä.

Suomen puolustusratkaisu perustuu edelleen uskottavaan omaan puolustukseen, ja Suomi pysyy edelleen sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Kansainvälinen yhteistyö leimaa toimintaamme. Suomen maineikas työ kriisinhallinnassa on tärkeää. Koska mietintöä on illan kuluessa puitu jo pitkään, otan tähän vain jokusen erillisen huomion.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan luonteen muuttuminen ja lähinnä laajeneminen nykymaailmassa koskemaan hyvin laaja-alaisesti yhteiskunnan eri toimintoja on tosiasia. Maatamme uhkaavat ensisijaisesti uudet turvallisuusuhkat, jotka ylittävät valtioiden rajat eri lailla kuin perinteiset uhkat: tartuntataudit, ympäristökatastrofit, järjestäytynyt rikollisuus tai vaikkapa tietotekniikkaan nojaavan yhteiskuntamme herkkyys tietotekniikan häiriöille. Tärkeää on myös sisäisen turvallisuuden säilyttäminen syrjäytymistä ja köyhyyttä vähentämällä ja maahamme muuttaneiden ulkomaalaisten asianmukaisella integroimisella suomalaiseen yhteiskuntaan. Tässä, niin kuin muussakin turvallisuustoiminnassa, on kansainvälisen demokratian ja kansainvälisen yhteistyön vahvistaminen tärkeää.

EU-valtuutuksella tai niin sanotulla mandaattikysymyksellä on spekuloitu paljon. Nostaisinkin toisena yksityiskohtana esiin mahdolliset nyt voimassa olevien lakien muutostarpeet. Puolustusvaliokunta ei ota niihin varsinaisesti kantaa, vaan tyytyy mietinnössä tässä vaiheessa lähinnä puntaroimaan tilannetta ja toteaa, että lopulliset kannat eri lakien uudistustarpeeseen voidaan ottaa vasta, kun asiaa toivon mukaan mahdollisimman kattavasti pohtiva valtioneuvoston asettama työryhmä saa työnsä päätökseen. Alleviivaisin tätä kohtaa mietinnössä.

Arvoisa puhemies! Yksi selkeä huolenaiheeni on varuskuntien mahdollinen lakkauttaminen. Varuskunnat toimivat monilla paikkakunnilla isoina työllistäjinä ja elävöittävät muutenkin kunnan, jopa useiden lähikuntien elämää ja taloutta. Vaikka päätös varuskunnista tulee mielestäni tehdä ensisijaisesti puolustuksen näkökulmasta, tulee valtion noudattaa hyvän työnantajan periaatteita, toimia yhteistyössä henkilöstön kanssa ja pitää huolta, ettei mahdollisesti lakkautettavien varuskuntien isäntäkuntaa jätettäisi pulaan. Viittaan tässä edellisen selonteon jälkeen lakkautettujen Pirkanmaan varikkopaikkakuntien osin edelleen jatkuviin ongelmiin. Mietinnössä Puolustusvoimien vastuuta henkilöstöstään korostetaankin erityisellä lausumalla.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan jäsenenä olen tyytyväinen tehtyyn mietintöön. Mielestäni selontekomenettely on hyvä tapa linjata Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Se on keino edistää luottamusta maamme turvallisuuspolitiikkaan, sen johdonmukaisuutta ja ennakoitavuutta. Mietinnössä nostetaankin pontena esiin eduskunnan tahto entistä laajemmin kytkeä eduskunta mukaan seuraavaan selontekoon.

Suvi Lindén /kok:

Arvoisa puhemies! Viimeisen vuoden aikana Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen ympäristö on ollut nopeassa muutoksessa, ei niinkään perinteisten uhkien osalta, vaan muun muassa EU:n uusi ulottuvuus turvallisuus- ja puolustusyhteisönä on muuttanut perinteiset asetelmamme. Kuitenkin laajan turvallisuuden käsitteen avaaminen selonteossa on jäänyt kuvailevaksi, konkretia puuttuu. Pääministeri Vanhanen puhuessaan Oulussa marraskuussa linjasi, että ulkopolitiikka on puolustuspolitiikan etulinjassa. Tämä osoittanee sitä, että hallituksella on valmiutta rakentaa seuraava linjaus laajan turvallisuuskäsitteen pohjalle. Puolustusvaliokunta omassa mietinnössään otti asenteen, että lausunnot ovat lausuntoja eikä niistä pahemmin tarvitse välittää. Ulkoasiainvaliokunnan arvioista ei suuremmalti näy jälkiä, ja niin ikään kuin varmuuden vuoksi käsitettä sotilaallinen liittoutumattomuus toistellaan jokaisessa sopivassa kohdassa.

Tänä syksynä on harvinaisen vähän käyty varsinaista Nato-keskustelua. Pääpaino on ollut EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan nopeassa kehityksessä. Hallitus ei ole pysynyt viime vuoden aikana nopeatahtisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehityksen perässä. Selvä osoitus olivat Suomen kannanotot syksyn 2003 perustuslakineuvotteluissa. Nämä hallituksen näkemykset kuulostavat nyt huvittavilta ja ristiriitaisilta, kun niitä luetaan. Perustuslaissa Suomi halusi korostamalla korostaa, että sotilaallinen liittoutumattomuus ei saa vaarantua. Kuitenkin hallitus selonteossa vahvasti korostaa ja tukee Suomen aktiivista roolia EU:n kehittämisessä turvallisuus- ja puolustusyhteisönä. Hallitus ei mielestäni vieläkään ole selvästi ilmaissut, millaisen roolin se haluaa. Haluammeko olla aktiivisia sopeutujia, kuten puolustusministeri Kääriäinen on ilmaissut, vai haluammeko olla vahvoja EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan rakentajia? Toivottavasti tällä hetkellä selvästi aktiivisen sopeutujan rooli muuttuu tietoisesti dynaamiseksi rakentajan rooliksi.

Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa pääministeri mielestäni vähätteli EU:n merkitystä Suomelle turvallisuus- ja puolustusyhteisönä. Turvallisuuslauseke lisää Suomen turvallisuutta ja vakautta. Totta on, että EU:lla ei ole sotilaalliseen puolustukseen sopivia omia joukkoja. Kuitenkin Naton joukot toisivat kriisitilanteessa Suomelle turvan. Nato ei ole liittona velvollinen Suomea turvaamaan, emmehän ole jäsen, mutta Naton jäsenmaat, jotka EU:n turvalausekkeen myötä sitoutuvat apua antamaan, tuovat väistämättä Naton mukaan mahdolliseen kriisiin. Kieltäytyisikö Suomi tällöin avusta? Tai jos EU-kumppaniamme uhattaisiin, voisimmeko puolestamme ilmoittaa, ettemme tarjoaisi heille apua?

Itse asiassa on käsittämätöntä, että hallitus ei selonteossa ole arvioinut sitä, miten yhteisvastuulausekkeen ja turvatakuumääräyksen soveltaminen vaikuttavat Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan. Ehkäpä arviota ei ole haluttu tehdä johtuen juuri Naton roolista. J. K. Paasikivi puhui tosiasioiden tunnustamisesta. Kysyä sopii, onko nykyinen hallitus unohtanut tämän päivän Suomen pitkäaikaisen ohjenuoran.

Hallituksen tulee kertoa meille oma näkemyksensä yhteisvastuulausekkeen ja turvatakuumääräyksen vaikutuksista. Maamme ulkopoliittinen johto ei selvästikään ole halunnut maahamme kansalaiskeskustelua Natosta. Kansalaisillamme on hyvin epämääräinen käsitys Naton roolista tänä päivänä, ja mielestäni kansalaisia aliarvioidaan, kun poliitikot eivät halua avoimesti keskustella Naton roolista suomalaisessa turvallisuuspolitiikassa. Viimeisten tutkimusten mukaan suomalaisten halu liittoutua sotilaallisesti on lisääntynyt, ei kuitenkaan Natoon, mikä ei ole ihme. Kansalaisille ei ole kerrottu Naton toiminnasta, kytköksistämme liittoon tai herätetty aitoa kansalaiskeskustelua Naton jäsenyydestä. Vasta kun tämä on tehty, kansalaiset voivat arvioida, pitäisikö Natoon liittyä vai ei.

Ulkoasiainvaliokunta omassa lausunnossaan toteaa, että Nato on pitkälti kriisinhallintaa toteuttava järjestö, vaikkakin peruskiveen on muurattu kollektiivinen puolustus. Suomi haluaa olla tiiviissä yhteistyössä Naton kanssa. Tämän päivän suomalainen rauhanturvaaja on Nato-kriisinhallintaoperaatiossa toimiva sotilas. Yli 700 miestä ja naista tuhannesta kriisinhallintatehtävissä olevasta suomalaisesta toimii Nato-johteisissa operaatioissa. Loput tuhannesta tulevat olemaan valmiustilassa olevia EU:n taisteluosaston jäseniä. YK:n rauhanturvajoukoissa vuoden lopussa on enää kolmisenkymmentä miestä tai naista.

Rauhanturvalaki on muodostunut hallitukselle äärimmäisen kiusalliseksi. Jos hallitus olisi ollut johdonmukainen ja ajan tasalla, olisimme jo viime keväänä käyneet keskustelua EU:n nopean toiminnan joukkojen merkityksestä olemassa olevalle rauhanturvalainsäädännöllemme. Nyt päätökset joukoista on tehty ja Suomi on etulinjassa mukana. Ratkaisun nopea eteneminen ei voinut tulla yllätyksenä hallitukselle, tai sitten ministerimme ovat nukkuneet ministerineuvoston kokouksissa. Vähintäänkin kohtuullista olisi ollut, että eduskunta olisi sidottu päätöksentekoprosessiin. Tätä ei ilmeisesti haluttu, joten mentiin takapuoli edellä puuhun. Päätökset on tehty ja ensi keväänä mietitään, millaisia seuraamuksia sillä on. Vasta nyt on asetettu työryhmä selvittämään päätöksen merkitystä rauhanturvalaillemme. Tässäkin näkyy hallituksen aktiivisen sopeutujan rooli. Omasta tahtotilasta ei ole näkynyt merkkejä.

Kokoomus on pitkin syksyä lukuisten muiden arvovaltaisten keskustelijoiden kanssa perännyt hallituksen linjoja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Vähitellen niitä on alkanut tippua. Hallitus on joutunut selittelemään liittoutumattomuusnäkökulmiaan ja antamaan selitysten sanakirjan selonteon käsitteille. Puolustusvaliokunta määrättiin pelastamaan hallituksen kasvot. Rohkeutta olisi ollut myöntää myös puolustusvaliokunnan mietinnössä, että liittoutumattomuus-käsite pitää ottaa uuteen tarkasteluun ennen kaikkea EU:n uuden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan näkökulmasta, kun pääministerikin on todennut, että liittoutumattomuus ei ole enää doktriini.

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perustana on selonteon mukaan uskottava kansallinen puolustus, yhteiskunnan toimivuus ja johdonmukainen ulkopolitiikka sekä vahva kansainvälinen asema ja aktiivinen toiminta EU:n jäsenenä. Pelkästään EU-jäsenyys tuo turvallisuutta, mutta ennen kaikkea sitä luo aktiivinen toiminta EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseksi. Jos alueemme olisivat uhattuina perinteisessä merkityksessä, niin kansallinen puolustuskykymme ei yksin riittäisi ainakaan kovin pitkään. Pienen maan on osoitettava selkeä tahtotila ulko- ja puolustuspolitiikassaan ulospäin. Puolustuspolitiikkamme tarvitsee kumppaneita, ja niitä olemme uuden perustuslaillisen sopimuksen myötä saamassa.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas:

Herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari puhuu paljon ja mielellään sekä laajasta turvallisuuskäsitteestä että Nato-jäsenyydestä. Tässä näkemyksessä on sisällä syvä ristiriita, sillä laaja turvallisuuskäsite edellyttää, että tehdään aito ja laaja analyysi turvattomuuden syistä ja ryhdytään niitä poistamaan, kun taas Nato-jäsenyys ja Nato kaikkinensa on pyssyuskoa puhtaimmillaan.

Mikä sitten on maapallon laajan turvattomuuden ja pahenevan tilanteen perussyy? Se on maailmanlaajuinen köyhyys ja kurjuus. Tällä hetkellä 3 miljardia maapallon ihmisistä elää kitkuttaa alle 2 dollarin tuloilla päivässä, lähes miljardi on nälässä. Juuri tästä surkeudesta, kurjuudesta, kumpuaa myös kasvava tuki terroristeille. Tällaisia äärivoimiahan on aina ollut, mutta niiden saama tuki riippuu kulloisistakin yhteiskunnallisista olosuhteista.

Sen sijaan, että puututtaisiin perusongelmaan, maapallonlaajuiseen kurjuuteen, lisätäänkin asemenoja. Tänä vuonna valtiot käyttävät jo 950 miljardia dollaria asevoimiinsa, kun taas niiden kehitysapu on vain 50 miljardia dollaria, vain viitisen prosenttia siitä, mitä pannaan aseisiin. Tämä epäsuhta on järkyttävä, ja kaiken huipuksi on käymässä niin, että tämä epäsuhta kasvaa nyt koko ajan. Asevarustelua kiihdytetään, vaikka siltä suunnalta ratkaisua ei vain kerta kaikkiaan löydy, ei ole löytynyt ennen eikä tule koskaan löytymään. Jos asevoimat, sotilaat, ratkaisisivat, maailman ongelmat olisivat ratkenneet jo Rooman vallan aikana. Silloin ei ainakaan sotilaista ollut puutetta, mutta ei, kaikki löytyi edestä, mikä taakse jätettiin. Kurjuus kiehuu, kupruilee ja räjähtelee, ja tämä näköala pitää kyllä ruveta todesta ottamaan.

Hyvin vakavaa on myöskin se, että YK:n asemaa jopa tietoisesti on heikennetty. USA:han hyökkäsi Irakiin välittämättä lainkaan YK:n turvallisuusneuvoston kielteisestä kannasta tai puuttuvasta kannasta. USA ylipäätään on omaksunut ennalta ehkäisevän iskun oppinsa, johon kuuluu myöskin toiminta ilman YK:n mandaattia. Se on ihan selvästi USA:n kannanotoissa ja perustavaa laatua olevissa dokumenteissa lähtökohtana.

Nyt on vakavaa se, että Euroopan unioni on omaksumassa samanlaisen toimintatavan. EU:n perustuslaistahan se juontuu, tämä kiista mandaateista taistelujoukkojen osalta. Siellä jo todetaan, että EU voi toimia myös ilman YK:n mandaattia, siellä ajatus on selvästi sisällä. Tämä on se huolenaihe, joka vasemmistoliitolla on. Me emme missään tapauksessa halua, että EU lähtee USA:n tielle näin perustavaa laatua olevassa asiassa. Me emme tulekaan kannattamaan Suomen osallistumista taistelujoukkoihin, (Ed. Elo: Sitä pelkoahan ei ole!) jos niitä taistelujoukkoja voidaan käyttää myös ilman YK:n mandaattia. — Jos se olisi täysin kuvitteellinen pelko, niin miksi EU sitten varaa itselleen oikeuden toimia ilman YK:n mandaattia? Tilanne voi syntyä meidän kannaltamme, missä tämmöinen tilanne tulee eteen, vielä hyvin hankalassa ja meitä koskettavassa tilanteessa, eli jos suuret vallat YK:n turvallisuusneuvostossa eivät pääse yksimielisyyteen jostakin operaatiosta ja EU siihen kuitenkin lähtee, silloin kyseessä on ilman muuta ongelma Venäjän kanssa meidänkin osaltamme. Ei pidä lähteä leikkimään aivan äärimmäisen vakavilla asioilla. Pitää pysyä YK:n mandaatissa, silloin on ainakin tältä osin asiat selvät.

Suomen turvallisuustilanne on kaikkinensa kuitenkin hyvä edelleen. Se on seurausta viisaasta liittoutumattomuuspolitiikasta, se on seurausta myöskin aluepuolustuksesta ja asevelvollisuusjärjestelmästä, jotka antavat meille uskottavan puolustuskyvyn. Ne pitää myös jatkossa säilyttää ja pitää jatkaa myös mukanaoloa YK:n pyytämissä rauhanturvatehtävissä. Tämän YK:n roolin pitää Suomelle olla hyvin tärkeä ja sitä pitää kaikissa yhteyksissä korostaa ja YK:n mandaatista pitää pitää kaikkien operaatioiden osalta ehdottomasti kiinni.

Suomessa on kuitenkin yksi sisäinen turvallisuusongelma. Sisäministeriön selvityksessä todetaan, että Suomen todellinen turvallisuusongelma on laajamittainen syrjäytyminen, joka on pahentunut. Kyllä me kaikki tiedämme, miten se menee: tulee työttömyys, tulee muita ongelmia, tulee alkoholismia, tulee avioero ja tulee väkivallantekoja. Jos me todella haluamme tämän maan turvallisuutta merkittävästi parantaa ja poistaa väkivaltaa tästä maasta, sen sisäisestä elämästä, pitää puuttua näihinkin syihin, pitää luoda ihmisille kunnolliset elinolosuhteet, kaikille tämän maan ihmisille. Eli pitää järjestää töitä niille, joilta sitä puuttuu, ja siinä valtion vastuu on suuri. Pitää myös järjestää semmoiset perusedut, että kaikki joten kuten edes pärjäävät, ettei tätä huonoa kierrettä synny. Se on se, mihin Suomea pitää nyt haastaa ja viedä, poistamaan tästäkin maasta köyhyys. Silloin me kyllä pärjäämme, ja silloin varmasti myöskin tämän maan puolustamisen tahto pysyy korkeana.

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Esillä oleva turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mietintö, joka on laadittu puolustusvaliokunnan toimesta, pitää sisällään varsin yhtenäisen näkemyksen hallituksen keskeisten linjausten osalta. Tämä on arvostettavaa, että tällaiseen maltilliseen yhteiseen kokonaisnäkemykseen on päädytty.

Keskustelun aikana on useaan otteeseen kysytty sitä, keskustellaanko Suomessa riittävästi ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, Natoon liittyvistä kysymyksistä. Minusta on erittäin hyvä muistaa kaksi asiaa. Jos vertaillaan meidän tilannettamme esimerkiksi naapurimaan Ruotsin tilanteeseen, moni asiantuntija on todennut, että meillä käydään laajaa avointa keskustelua aivan toisin kuin Ruotsissa. Tässäkin mielessä minusta se, että nähdään se kohtuullisuus, mikä on tarkoituksenmukaista tässä keskustelussa, ei vain niin, että me näennäisesti ruokimme keskustelulla erimielisyyttä ja hajanaisuutta ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa, vaan enemmänkin niin, että me asianmukaisesti seuraamme tilannetta, teemme johtopäätöksiä tavoitteena aito yksimielisyys.

Tähän liittyy toinen keskeinen näkökulma, että jotenkin tätä keskustelua kuunnellessa tulee sellainen tunne, onko Suomi tavallaan nousemassa vähän liikaakin temppelin harjalle näissä kysymyksissä. Jos ajatellaan kansainvälistä politiikkaa, kansainvälistä toimintaympäristöä, Suomi on kuitenkin pieni kansakunta. Erikseen ovat suurvallat, jotka todella määrittävät ne lähtökohdat, mitä kansainvälisesti tapahtuu. Tässäkin mielessä se pitkään jatkunut perusnäkemys sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, joka on kirjattu selontekoon, on äärimmäisen viisas valinta.

Minusta meidän hetkeksi olisi syytä pysähtyä myös ihastelemaan sitä, mitä tämä on merkinnyt Suomen vaurastumiselle ja suomalaisen yhteiskunnan rakentumiselle. Nimittäin otan vertauksen siihen, että kun Nato-jäsenyyteen on nyt tullut mukaan useita Itä-Euroopan maita ja jossain määrin peilataan myös siihen, miksi Suomi ei ole jäsen, vaikka Baltian maat ja muutamat Itä-Euroopan maat ovat tällä hetkellä Naton jäseniä, meiltä helposti unohtuu se, minkä vuoksi esimerkiksi Baltian maat tarvitsivat lähtökohdakseen Nato-jäsenyyttä: nimenomaan sen vuoksi, että he saavat sellaisen itsenäisyyden, että vapaa, avoin taloudellinen kehitys on mahdollista. Jos ajatellaan Suomen pitkäjänteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, se on jo vuosikymmenten saatossa avannut meille riittävän avoimen talouden toimintaympäristön, ja tätä peiliä vasten meillä ei ole samanlaista vaatimusta Nato-jäsenyyteen kuin oli esimerkiksi Baltian ja muutamilla Itä-Euroopan mailla.

Muistan erittäin hyvin muutama vuosi sitten, kun Tshekissä tapasimme silloisen Tshekin presidentti Havelin, joka avasi hyvin keskeltä tämän näkökulman, miksi tshekit halusivat, näkivät jopa tärkeämpänä, Nato-jäsenyyden kuin Euroopan unionin jäsenyyden. Juuri sen vuoksi, että saadaan riittävä turva tavallaan taloudellisen toiminnan eteenpäin viemiselle, ja vasta sen jälkeen Euroopan unioni. Suomi on Euroopan unionin jäsen. Tätä kautta meillä on tietty poliittinen merkittävä yhteistyöfoorumi käytettävissä, ja tässä suhteessa en näe mitään erityistä kiirettä siihen, että me etenisimme Nato-jäsenyyteen. Pienelle kansakunnalle tämä liittoutumattomuus — sotilaallinen liittoutumattomuus — voi edelleenkin olla ehkä viisaampi valinta kuin me tässä varsin pinnalliseksi muodostuneessa keskustelussa ajattelemme.

Arvoisa puhemies! Haluan vielä ottaa pariin kolmeen asiaan kantaa.

Täällä on puhuttu myös Venäjästä. Mietinnössä tarkastellaan myös Suomen ja Euroopan unionin suhdetta Venäjään. Korostan sitä näkemystä, mitä merkitsee rauhanomainen kumppanuus Euroopan unionille ja Suomelle suhteessa Venäjään — tulevaisuudessa ennen kaikkea energiayhteistyön osalta. Jos ajatellaan sitä, että Euroopan unionista ollaan rakentamassa maailman vaurainta talousaluetta, ehkä kaikkein suurin kriittinen kysymys on se, millä tavalla me tulevaisuudessa hoidamme oman energiahuoltomme. Euroopan unionin energiaomavaraisuus on varsin alhainen, ja tässäkin suhteessa on huomioitava se merkitys, mikä on ollut tähänkin päivään asti Suomen ja Venäjän, aikanaan Suomen ja Neuvostoliiton, välisellä yhteistyöllä, jonka yksi keskeinen virtaama oli nimenomaan energiayhteistyö. Aivan samasta on kysymys myös Euroopan unionin ja Venäjän välisessä yhteistyössä. Tässä mielessä on äärimmäisen tärkeää, että me suomalaiset myös pieneltä osaltamme toimimme tämän yhteistyön vahvistajina ja sillanrakentajina.

Aivan samalla tavalla, arvoisa puhemies, ajattelen USA:n suuntaa, tätä transatlanttista yhteistyötä ja osin myös vahvistuvaa taloudellista merkitystä Kiinan ja Aasian alueella. On erittäin tärkeää, että me säilytämme myös näihin suuntiin rakentavat ja luottamukselliset yhteydet pienenä kansallisvaltiona, vaikka toimimmekin Euroopan unionin kokonaisuudessa.

Ihan lopuksi haluan muutamalla sanalla puuttua vielä miinakysymykseen, joka osaltaan on synnyttänyt aika vahvojakin latauksia tähän selontekoon. (Puhemies koputtaa) Mielestäni on varsin tarkoituksenmukaista tämä sovittu aikataulu, että liitymme vuonna 2012 Ottawan sopimukseen ja luovumme vuoteen 2016 miinoista, jotka korvataan uusilla nykyaikaisemmilla järjestelmillä.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Karjula tuossa maalaili sitä, että Baltian maat olisivat liittyneet Natoon sitä varten, että ne haluavat taloudellisia etuja. Kyllä kai myöskin syy oli Venäjän pelko. Meillähän ei ryssäfobiaa esiinny Suomessa, joten Venäjähän on meille enemmänkin mahdollisuus kuin pelko.

Kun puolustusvaliokunta sai mietintönsä valmiiksi viime perjantaina, niin sen kokoonpano oli varsin miesvoittoinen. Siellä oli seitsemäntoista miestä ja kaksi naista. Onneksi siellä oli ed. Cronberg, hän on nainen, joka reippaasti teki vastalauseen 2, jossa hän toivoi poliisin, Rajavartiolaitoksen ja pelastuslaitoksen resurssien tarkastelua puolustusselonteon yhteydessä eli sisäisen turvallisuuden kytkemistä ulkoiseen turvallisuuteen. Tätä samaa myös hallintovaliokunta toivoi.

Perjantaina käsiteltiin nimittäin pelastushelikoptereitakin, jotka ovat erittäin tärkeä sisäisen turvallisuuden elementti. Tätä pelastus- ja lääkärihelikopteritoimintaa ei ole saatu järjestykseen, vaan edelleenkin raha-automaattivaroista maksetaan lentotoiminta ja sitten loput rahat kerjätään kansalta, mikä ei kyllä ole sisäisen turvallisuuden kannalta mikään hyvä asia.

Arvoisa herra puhemies! Olen puheenjohtaja Kataisen kanssa samaa mieltä siitä, että Suomi ei ole enää liittoutumaton maa, koska se osallistuu EU:n yhteisen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamiseen ja lisäksi meillä on aktiivinen EU—Nato-yhteistyö. Kuinkahan monen askeleen päästä me sitten olemme oikeasti liittoutuneet?

Valtiovarainvaliokunnan lausunnossa, joka liittyy tähän mietintöön, pistivät silmään massiiviset säästöt, joiden kohteeksi Puolustusvoimat joutuu vuonna 2008—2012, jolloin säästetään 50 miljoonaa euroa vuodessa. On todella kohtuullista työntekijöitä ja heidän perheitään kohtaan, että ministeriö julkistaa ne varuskunnat ja toiminnot, jotka joudutaan lopettamaan. Säästöjen valossa tuntuu ihmeelliseltä, että Merivoimien esikunta siirretään Turkuun ja sinne rakennetaan 21,5 miljoonaa euroa maksava rakennus, kun nyt Merivoimien esikunta voi ihan hyvin Lauttasaaren kiinteistössään. Minkähänlainen palatsi sinne Aurajoen rantaan oikein tarvitaan?

Toinen asia on Dragsvikin varuskunnan lopettaminen. On erittäin murheellista, jos ainoa ruotsinkielinen varuskunta Suomessa lopetetaan.

Maamiinakysymys kiinnostaa kaikkia kansalaisia, sillä Ottawan sopimukseen liittyminen, jota mietintö ehdottaa vuonna 2012—2016, maksaa Suomelle 311 miljoonaa euroa. Ottawan sopimushan syntyi hyvin ennätysajassa vuonna 1997, kun prinsessa Diana ja jotkut kansalaisjärjestöt marssivat YK:n saleihin ja vaativat, että tämä erityisen brutaali ase täytyy kieltää. Putkimiina ja sakaramiina on helppo valmistaa ja se on halpa ase, joten miinoja kylvettiin tuhansittain Kamputseaan, Angolaan ja Sri Lankan alueelle sotivien joukkojen jalkoihin. Sitten kun siviiliväestö palasi näille alueille, he joutuivat näiden miinojen uhreiksi. Siellä oli paljon naisia ja lapsiakin. Kirurgikollegani ovat kertoneet, että tällaisen maamiinan tarkoitus näissä sotaolosuhteissa oli se, että maamiina kylvettiin maahan, ja sitten, kun sotilas, joka hyökkäsi, astui siihen miinaan, jalat murskaantuivat, hän ei kuollut, vaan hän huusi kovasti apua. Tämän jälkeen kaksi muuta sotilasta, jotka eivät vielä olleet astuneet miinaan, lähtivät raahaamaan sitä sotilasta pois tantereelta, jolloinka saatiin eliminoitua kolme sotilasta. Tämän takia nimenomaan kansainvälinen Punainen Risti tarttui tähän kysymykseen, koska Punainen Risti joutui hoitamaan hyvin paljon näitä vammoja, ja sai siis prinsessa Dianan tähän mukaan, ja siitä tuli suuri julkinen asia, ja tämän vuoksi sitten Ottawan sopimus hyvin nopeasti hyväksyttiin.

Suomessa miinat ovat varastossa eivätkä maastossa. Niistä ei ole vaaraa siviiliväestölle. Jos miinoja joskus tarvitaan, on varmasti tosi kyseessä. Miinojen hävittämisellä ei siis Suomessa ole kiire. Käyttökelpoisia miinoja voidaan edelleen pitää varastossa kohtuullinen aika, kuten kokoomus ehdottaa, vuoteen 2020 saakka.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tänään on puhuttu laajasta turvallisuuskäsityksestä ja siitä, että Suomen turvallisuuden puolustaminen alkaa jo rajojemme ulkopuolelta. Muun muassa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja piti tätä lausetta kaikkein tärkeimpänä asiana tässä hallituksen puolustuspoliittisessa selonteossa, joka on nyt mietintönä täällä. Mielestäni tätä asiaa tuleekin tarkastella vielä tarkemmin. Rajojemme ulkopuolelta, aivan oikein, mutta myös ajallisesti niin, että nyt pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin, jotka takaavat turvallisuuden ei vain Suomessa vaan EU:ssa eikä vain EU:ssa, vaan koko planeetalla, mutta myös 30—50 vuoden päästä.

Mitä tämä merkitsee? Se merkitsee sitä, että täällä jo useaan kertaan, muun muassa ministeri Lehtomäen toimesta, siteerattu köyhyysongelma poistuu, mutta myöskin niin, että eräs köyhyyden suurimpia syitä, sen syventämisen suurimpia syitä nyt ja tulevaisuudessa on käynnissä oleva ilmastomuutos. Kun lämpötila on noussut nyt jo 0,7 astetta vuodesta 1900, niin on oletettavissa, että se nousee noina mainittuina ajanjaksoina, 30—50 vuotta eteenpäin, aina jopa 6 celsiusastetta keskimäärin tällä planeetalla. Se merkitsee yhä enemmän tulvia, kuivuutta, köyhyyttä. Se koskettaa eniten köyhiä maita ja kaikissa maissa eniten köyhiä ihmisiä. Se lisää köyhyyden määrää, ekologista pakolaisuutta, muuttoa, muuttovirtoja, ihmisten liikkumista, se epätasapainottaa ja instabiloi tätä koko planeettaa ja sen ihmisten välisiä suhteita. Näin ollen sellaiset maat kuin Bangladesh, Egypti ja eri saarivaltiot ovat tietysti ensimmäisiä, nämä delta-alueet ja matalat saaret, jotka kohtaavat tämän ongelman, mutta näiden lisäksi sen kohtaavat todellakin miljardit ihmiset.

Kun maapallolla on nyt noin 3 000 miljoonaa köyhää ihmistä ja kun noin miljardi ihmistä, noin 1 000 miljoonaa ihmistä elää alle dollarin tuloilla päivässä ja kun 800 miljoonalla ihmisellä ei ole puhdasta juomavettä, niin tiedämme, että jo tämä on sellainen köyhyyden panos, joka epästabilisoi kaikkia valtasuhteita tällä planeetalla ja kaikkien ihmisten välisiä suhteita. Kun tähän lisätään tämä ilmastomuutoksen tuoma köyhyyden lisääminen, epävakauden lisääminen ja lisääntyminen ja kun muistamme, että joka vuosi tämän planeetan väki lisääntyy Filippiinien asukasluvun verran eli 80 miljoonaa asukasta, siinä on sellainen yhtälö, että sitäpä ei suomalainen korpi- tai Nato-soturi enää ratkaise.

Eli tätä ongelmaa ei ratkaista sotilaallisesti. Se on vain ratkaistavissa eri kansojen välisellä yhteistyöllä. Tällöin yhteistyö lähtee nimenomaan YK-lähtöisesti, multilateraalisesti. Sitä ei ratkaise tämän hetken Rooma, siis Yhdysvallat, vaan se tulee kaikkien kansojen yhteisellä päätöksellä ratkaista. Näin myös ilmastomuutoksen ainut ratkaisumalli on multilateraalinen eli YK:n ilmastopuitesopimuksen toteuttaminen. Tämän vuodelta 92 olevan puitesopimuksen, joka syntyi Riossa tuona vuonna, tähän mennessä viimeinen osapuolikokous oli juuri nyt kuluneella viikolla Buenos Airesissa. Buenos Airesin näkökulmasta, josta tätä maailmaa saattoi viikon ajan katsella, todellakin Suomen turvallisuuspoliittinen selonteko on sillä tavalla kääpiöitynyt, että se katsoo aivan liiaksi ja liian paljon asiaa jollakin tavalla Suomen kotirintama-, siiliasemalähtökohdasta eikä niin, että näkisi todellakin ne globaalit vaikutukset, jotka ovat jo tällä hetkellä toiminnassa ja jotka syvenevät tulevaisuudessa. Nämä pitäisi nähdä voimakkaammin. Tämä on laaja turvallisuusnäkökulma, ja tämä näkökulma liittyy usein täällä useiden kansanedustajien jo siteeraamaan köyhyyteen, mutta myös tähän ilmastomuutokseen, joka on todella menossa ja johonka myös ed. Pulliainen viittasi.

Mitä tulee muuhun lähialueeseen ja sen turvallisuuskysymyksiin, niin Venäjä on luonnollisesti lähin partnerimme ja yhteistyö ja keskinäinen luottamus on se keskeinen sanapari, joka tässä kysymyksessä Suomenlahti—Itämeri-öljykuljetukset on keskeistä. Samoin energiayhteistyö EU:n ja Venäjän välillä voi vain pohjautua yhteistyöhön ja keskinäiseen luottamukseen. Euroopan unionin energiastrategia on jo vuosikymmeniä tai siis niin kauan, kuin EU on näitä strategioitaan tehnyt, lähtenyt siitä, että se pohjautuu nimenomaan maakaasuun ja sitä tulee Venäjältä. Aivan pieni osa on saatavissa Algeriasta ja toinen osa Pohjois-Pohjanmereltä, mutta pääosa on nimenomaan Venäjältä.

Lopuksi, arvoisa puhemies, ed. Vilén täällä kysyi: "Miten näemme ympäristömme tapahtumat?" Kysynkin, näemmekö ympäristömme tapahtumat? Näemmekö sen, että on menossa ilmastomuutos, joka haastaa kaikki kansat todella yhdessä tekemään työtä, vai pitäydymmekö aivan itsekkäisiin lyhytnäköisiin niin selontekoihin kuin muihinkin poliittisiin ratkaisuihin? Näemmekö todellakin sen, että meidän tulee ratkaista nämä asiat nimenomaan yhdessä globaalisti? Kun täällä on Darfurista paljon puhuttu, voimme kysyä, mistä johtuvat ongelmat Darfurissa. Ne johtuvat siitä, että Sahelin alue entisestään köyhtyy ilmastomuutoksen seurauksena ja toisaalta lisääntyvän väestöräjähdyksen tuloksena, jota on kolme osapuolta tukemassa: katolinen kirkko, siis paavinistuin, Bushin hallinto ja sitten (Puhemies koputtaa) islamilaisuuden fundamentalistinen osa.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka rakentuu edelleen sen vankkaan perustaan: sotilaalliseen liittoutumattomuuteen sekä yleiseen asevelvollisuuteen ja uudistuvaan alueelliseen varuskuntaverkostoon pohjautuvaan kansalliseen puolustukseen. Uutuutena on perinteistä rauhanturvaamista aktiivisempi rooli EU:n yhteisten nopean toiminnan joukkojen myötä kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Liittoutumattomuuden myötä Nato-ovi pysyy ainakin toistaiseksi kiinni, ja tässä vaiheessa hyvä niin. Mutta retoriikkahan näissä asioissa on tärkeää. Kansanedustaja Jaakonsaari sanoi tänään aiemmin, että Nato on Suomen politiikan salarakas, josta ei voi puhua. Tässäkin tapahtui valitettavasti pieni määritelmävirhe. Salarakkaan ja perinteisen rakastajan erohan on nimenomaan se, että kun perinteinen rakastaja pysyy piilossa, niin salarakkaasta taas puhutaan kovasti ja salarakas kertoo kaiken myöskin julkisuudessa. Tämä tarkennus huomioiden ehkä Nato sittenkin on perinteisempi rakastaja, josta ei kovasti puhuta, mutta johon kyllä yhteyksiä pidetään. Mutta, arvoisa puhemies, en kuitenkaan tunnustaudu sen syvemmin tämän salarakas-retoriikan enkä -käytännön asiantuntijaksi.

Siispä takaisin asiaan. Hyvä lähtökohta selonteossa on sotien jälkeen omaksuttu strategia hoitaa puolustuspolitiikkaa ensisijaisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikan keinoilla. Tukena on vahva alueellinen maanpuolustus. Uskottava puolustus ja koko Suomen puolustaminen vaativat, että Puolustusvoimilla on riittävästi toimintaa koko maassa. Kansallinen puolustuskyky on mitoitettava myös uudistuvan alueellisen puolustusjärjestelmän myötä niin, että nämä edellytykset toteutuvat.

Arvoisa puhemies! Erityisesti pääesikunnassa on mutta taitaapa myös tästä talosta löytyä kiiluvasilmäisiä varuskuntaverkoston harventajia, jotka viikatteet kädessä odottavat tilaisuutta lakkauttaa varuskuntia. (Ed. Elo: Ei täältä löydy!) Heille verkoston karsiminen tuntuu olevan dogmi, oppi, lähes pakkomielle. He lähtevät siitä, että varuskuntia pitää lakkauttaa, se on ikään kuin selvä asia. Kun perusteluja hakee ja jos jotakin lopulta saa puristettua, niin vedotaan säästöihin. Mitä säästöjä todella voi syntyä, kun ikäluokkien pieneneminen alkaa toden teolla vasta kymmenen vuoden kuluttua? Jos varuskuntia nyt lakkautetaan, tarvitaan investointeja toisaalla. Sen tiedon perusteella, mikä itselläni tällä hetkellä on, olen sitä mieltä, että voimme hyvin jatkaa nykyisellä varuskuntaverkostolla vielä vuosia. Odotan ja oletan, että puolustusministeriössä mietitään enemmän kuin kahteen kertaan ensi keväänä, ennen kuin lakkautuspäätöksiä tehdään. Erityisesti kannattaa huomioida maanpuolustukselliset, alueelliset ja muut laajemmat yhteiskunnalliset merkitykset, mitkä varuskunnilla on.

Esimerkiksi kotikunnassani Tuusulassa sijaitseva Helsingin Ilmatorjuntarykmentti on nimensä mukaisesti Pääkaupunkiseudun ilmapuolustaja, ja oletan, että sellaista tarvitaan jatkossakin. Sen lisäksi se on yli 300 ihmisen työpaikka, joiden perheiden tulevaisuus tässä myös on kyseessä. Sen lisäksi se on muun muassa tärkeä vapaaehtoisen maanpuolustuksen keskus, tärkeä viranomaisten virka-avun tukikohta jne. On myös merkitystä sillä, että myös Helsingin metropolialueella silloin tällöin näkyy Puolustusvoimien olemassaolo. Samalla tavalla myös muualla olevilla varuskunnilla on suurta merkitystä alueilleen. Niitä ei dogmien takia pidä lakkauttaa.

Arvoisa puhemies! Uskottava puolustus edellyttää myös tulevaisuudessa yleistä asevelvollisuutta, johon pohjautuu Puolustusvoimien koko toiminta. Kansainvälisesti vertaillen suomalainen asevelvollisuusjärjestelmä on tuottanut hyviä tuloksia. Yleisen asevelvollisuuden myötä Suomen puolustus on suomalaisten yhteinen asia. Yleiseen asevelvollisuuteen perustuva armeija on varsin kansanvaltainen ja demokraattisen päätöksenteon alainen. EU:n kehittyessä turvallisuusyhteisönä on unionista tullut monin tavoin keskeinen tekijä Suomen turvallisuuden kannalta. Paitsi, että EU on aiempaa selkeämmin myös jäsenmaidensa turvallisuusyhteisö, on EU ottamassa nopean toiminnan joukkojen myötä vastuuta kansainvälisten kriisien ratkaisuista laajemmin kuin perinteiset rauhanturvaoperaatiot ovat mahdollistaneet. Nyt käydäänkin parhaillaan tärkeää ja kauaskantoista keskustelua Euroopan unionin kriisinhallintajoukoista.

Perinteisestä rauhanturvaamistoiminnasta Suomella on vahva kokemus ja hyvä maine erinomaisesta osaamisesta. Suomen on syytä olla mukana kantamassa kansainvälistä vastuuta myös uusissa kriisinhallintatehtävissä. Mielestäni keskeinen kysymys on, millä mandaatilla EU-joukot toimivat. Toiset ovat suoralta kädeltä valmiita toteamaan, että EU:n päätös riittää. Itse kuitenkin haluan korostaa YK:n merkitystä. YK on mielestäni ainoa taho, joka voi täysin legitiimisti oikeuttaa taistelutoimiin kriisialueilla.

Harmillisinta käydyssä keskustelussa on ollut, että periaatteellinen pohdinta taistelujoukkojen roolista on ollut kovin vähäistä. Jos YK-mandaattia ei ole, EU ottaa itselleen hieman samankaltaisen maailmanpoliisin roolin, josta se itse on Yhdysvaltoja kritisoinut. Otamme vallan ja oikeuden omiin käsiimme, mutta emmekö samalla oikeuta myös Yhdysvaltoja, Venäjää tai vaikkapa Kiinaa toimimaan samoin omalla luvallaan missä päin maailmaa hyvänsä?

Me ajattelemme EU:ssa, että meidän arvomme ovat ne oikeat ja parhaat arvot, ja niin ajattelen minäkin. Mutta niin tupataan ajattelemaan omista arvoista myös useimmissa muissa maailman valtioissa ja yhteisöissä. Siksi yhteistoimintaan ja kriisien hallintaan tarvitaan Yhdistyneitä kansakuntia. Tätä asiaa arvioidaan ensi kevään aikana, mutta kynnyksen toimia ilman YK:n puoltoa pitää olla erittäin korkealla. Parasta olisi, että EU toimisi vain sellaisissa kriisinhallintaoperaatioissa, joilla on YK:n tuki. Samalla EU:n pitää olla uudistamassa YK:ta siten, että sen toimintakyky kriisinhallintatilanteissa paranee. Se edellyttää muun muassa muutoksia nykyisen veto-oikeuden käyttöön.

Arvoisa puhemies! Hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikalla on suomalaisten vahva tuki. Tämä selviää esimerkiksi tuoreesta maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan selvityksestä suomalaisten suhtautumisesta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, maanpuolustukseen ja turvallisuuteen. Suomalaisista 84 prosenttia on sitä mieltä, että Suomen ulkopolitiikkaa hoidetaan hyvin. Sen sijaan opposition, erityisesti kokoomuksen, turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen linjaan ei valitettavasti ole täysin luottaminen, se kun on viime päivinä vaihdellut kuin tuuliviiri näissä alkutalven tuulisissa säissä. Puolustusvaliokunnassa kokoomus yhtyi valiokunnan kantoihin. Sen jälkeen kokoomuksen linja on ollut taas hakusessa. Oppositiossa muisti taitaa olla lyhyt.

Arvoisa puhemies! Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta pitää voida keskustella, pitää saada olla eri mieltäkin, mutta pienen maan etu on se, että löydämme yhteiset kannat lopulta näihin yhteisiin tärkeisiin asioihin.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Ensinnäkin pari kolme kommenttia tähän asti käytettyihin puheenvuoroihin, kun en vastauspuheenvuoroa enää toista kertaa saanut.

Ensinnäkin ed. Jaakonsaaren, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan, pariin näkemykseen. Tuntuu siltä, että ed. Jaakonsaaren tiedot eivät kaikilta osin ole aivan riittäviä, jotta hän pystyisi käymään tällaista älyllistä debattia esimerkiksi Naton roolista, kun hän sanoo, että allekirjoittaneella on vähän vanhanaikainen käsitys Natosta. Tosiasiahan on, että Nato on tänä päivänä erittäin suuressa kriisissä Irakin tilanteen takia. Kun YK ei antanut Yhdysvalloille mandaattia hyökätä Irakiin, presidentti Bush sanoi, että Venäjälle voidaan antaa anteeksi, Saksasta ei tarvitse välittää mutta Ranskaa on rangaistava. Tämä on siis tämän hetken tilanne Naton sisällä, erittäin suuri kriisi.

Mitä tulee Venäjään, muistan, kun muutama kuukausi takaperin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari totesi, että kun Venäjäkin on nyt niin lähellä Natoa, niin kyllähän meidän suomalaisten pitää vähitellen jo sitten siirtyä myöskin Natoon. Puolustusvaliokunnan ansiokkaassa mietinnössä todetaan sivulla 15 muun muassa seuraavaa, mikä varmasti pitää paikkansa: "Venäjällä tunnetaan edelleen voimakasta epäluuloa Natoa kohtaan." Ei Venäjän kansa eikä Venäjän johto ole liittymässä Natoon. Tämän laatuiset puheet kovin läheisestä suhteesta ovat aivan tuulesta temmattuja. Nämä ovat siis ed. Jaakonsaaren aikaisempia arvioita.

Tänään kuulin myös hämmästyksekseni edustaja, entisen ministeri Lindénin puheenvuoron, ja Paasikiven opit tuntuvat nyt kyllä aivan heittäneen hänen päässään häränpyllyä, kun hän puolusteli Suomen Nato-jäsenyyttä Paasikiven opeilla. Paasikiven oppihan oli se, että ystävät pitää hakea läheltä ja viholliset kaukaa. Paasikivi oli se, joka opetti suomalaisille, että Venäjän kanssa pitää tulla toimeen. Minä olen sitä mieltä, että Paasikivi oli oikeassa, mutta ed. Lindén on ilmeisesti kyllä saanut tiedot aivan väärästä päästä.

Ed. Kaikkosen puheenvuoroon haluaisin sen verran todeta, että kyllä tietysti YK:n mandaatti saattaa EU:n nopean toiminnan joukkojen osalta ja EU:n kriisinhallinnassa olla paikallaan, mutta kannattaa muistaa, ettei YK ole mikään suuri demokratioiden yhteisö. Sen sijaan voidaan sanoa, että EU on 25 demokraattisen maan yhteisö. Ymmärrän kyllä, että jos Venäjä esimerkiksi on tätä YK:n mandaattia vastaan, niin se on varmasti hankala tilanne esimerkiksi Suomen kannalta ja muittenkin EU-maitten kannalta, mutta siihen varmaan voidaan palata ensi kevään puolella.

Mitä tulee tähän selontekoon, täytyy sanoa, että puolustusvaliokunta on minun mielestäni antanut tasapainoisen ja hyvän mietinnön asiasta. Sen sijaan ulkoasiainvaliokunnan lausunnosta voidaan olla monta mieltä, ja itse suhtaudun varsin kriittisesti muutamaan näkemykseen siinä. Muun muassa selontekojen tarpeellisuudesta ulkoasiainvaliokunta toteaa, ettei tällaisia selontekoja tarvita. Minusta täällä on tänä iltana käynyt aivan selväksi, että eduskunnan enemmistö on sitä mieltä, että selonteot kerran vaalikaudessa ovat paikallaan ja ne antavat eduskunnalle ja myös tätä kautta koko Suomen puolustushallinnolle hyvän lähtökohdan.

Mitä Suomen Nato-jäsenyyteen tulee, vastauspuheenvuorossani totesin sen, että ulkoasiainvaliokunnan käsitys siitä, että Nato olisi todellinen vaihtoehto, on suurta hölynpölyä. Itse olen pari kertaa ollut Naton päämajassa, missä Naton edustajat ovat aivan selvästi sanoneet, että jos Suomessa ei löydy kansanenemmistöä Nato-vaihtoehdon taakse, ei sellaista vaihtoehtoa ole olemassakaan. Kuten totesin, niin mahdollisuudesta voidaan puhua, mutta minun mielestäni tämä jankuttaminen nyt voitaisiin lopettaa. Todetaan vain se, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, ja se riittää. Minusta kaikki, jotka haluavat nyt puhua Natosta, haluavat saada julkisuuteen jonkun kannanoton. Mitään muuta merkitystä sillä ei tällä hetkellä minun mielestäni ole olemassa.

Voidaankin kysyä, miksi muuttaa tätä nykyistä tilannetta, joka on kaikin puolin Suomen kannalta hyvä. Meillä on vakaat olot Suomessa sisäisesti, meidän ulkopolitiikkamme on hoidettu hyvin. Vielä kerran toistan sen, mitä Ruotsin pääministeri, sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Göran Persson ihmetteli käydessään Suomessa viime lokakuussa, kun hän sanoi, että Ruotsissa on täysin mahdotonta ajatella tämän laatuista keskustelua, jota käydään vain kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen, joka ei johda yhtään mihinkään.

Mitä tulee Venäjän rooliin, niin ulkoasiainvaliokuntahan näyttää suhtautuvan hyvin kriittisesti Venäjän rooliin ja toteaa, että tietyt kehityspiirteet Venäjällä ovat huolestuttavia. Sen sijaan puolustusvaliokunta omassa mietinnössään toteaa, että Venäjän kehitykseen sisältyy Suomen kannalta suuria mahdollisuuksia mutta myös epävarmuustekijöitä. Minulla on se kuva, että Suomessa ei oikein tunneta nyt tätä Venäjän sisäistä kehitystä. Tuntuu siltä, että Venäjän arvostelusta on, kuten kerran aikaisemmin totesin, tullut myös Suomessa mutta muuallakin Euroopassa kansanhuvia. Kaikki käyvät nyt Venäjän kimppuun, demokratia on vaarassa, tiedotusvälineet eivät kohtele poliitikkoja tasapuolisesti jne. Voidaan tietysti kysyä, missä maassa tiedotusvälineet kohtelevat poliitikkoja täysin tasapuolisesti. Voidaanko tällaista tasapuolisuuden mittaa edes löytääkään? Ulkoasiainvaliokunta toteaa, että asiantuntijoiden lausunnon perusteella he ovat tulleet siihen tulokseen, että siellä ovat eräät kehityspiirteet huolestuttavia.

Itse kuulun Euroopan neuvostoon. Olen sen Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana. Viime viikolla Pariisissa me käsittelimme Venäjän federaatiota käsittelevää monitorointiraporttia, 82:ta sivua, ja sen raportoijina ovat brittikonservatiivi Atkinson ja saksalainen sosialidemokraatti Bindig. He totesivat muun muassa tästä vaalijärjestelmästä, että totta kai on aivan selvää, että kun Putinia tukee 300 450:sta duuman edustajasta, se näyttää kovin rumalta, se ei kovin demokraattiselta näytä. Mutta kun samanaikaisesti brittikonservatiivi Atkinson totesi, että uudella vaalijärjestelmällä, joka tähtää suhteelliseen vaalitapaan, nämä niin sanotut independentit eli riippumattomat edustajat poistetaan kokonaan, nyt voisin kysyä suomalaisilta kansanedustajilta, montako independenttiä kansanedustajaa täällä on, montako riippumatonta, itsenäistä, joka ei kuulu johonkin puolueeseen. Tällä hetkellä en tiedä ketään täällä olevan. Ruotsissa esimerkiksi on puoluelista, jossa puoluejohto määrää sen, missä järjestyksessä edustajat valitaan parlamenttiin. Venäläiset ovat nyt ottamassa tämän järjestelmän käyttöön. Siitä ollaan kauhean huolestuneita täällä läntisessä Euroopassa.

Olen sitä mieltä, että Venäjänkin poliittisia oloja voidaan kritisoida. (Puhemies koputtaa) Minun mielestäni demokratiassa on varmasti paljon vielä kehittämisen varaa, mutta kyllä me suomalaiset voisimme myöskin pikkuisen perehtyä, ennen kuin me annamme kovasti lausuntoja siitä. Voisimme pikkuisen epäillä myöskin omia asiantuntijoitamme.

Puhemies! Haluan vielä lopuksi kysyä puheenjohtaja Kataiselta, mitä mieltä hän on siitä, että hänen puolueensa mepit eli Itälä, Kauppi ja Stubb allekirjoittavat tällaisten Venäjälle vihamielisten Vytautas Landsbergisin ja Tunne Kelamin vetoomukset. Tämä on se syy, minkä takia Venäjän presidentti Putinin puhemies Jastrzhembski puuttui tähän. Nämä suomalaiset kokoomusmepit olivat allekirjoittaneet (Puhemies koputtaa) todella Venäjän-syöjien kirjelmän, jossa Venäjää moitittiin kaikin tavoin. On tämä aika erikoista kokoomuslaista politiikkaa, Venäjän ystävyyttä.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä oleva valtioneuvoston selonteko turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta on nykymuodossaan kolmas selonteko. Se käsittelee laajasti Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, käsittää kokonaisuudessaan 170 sivua. Valiokuntakuulemisessa on kuunneltu asiantuntijoita noin 120 kappaletta ja lisäksi työtunteja on käytetty huomattava määrä ja yleistä keskustelua sekä asiantuntijoiden kuulemista on tapahtunut paljon muuallakin. Hallitus on tiedotuksessaan ja valiokuntakäsittelyssä pitänyt huolta selonteon hyvien puolien esille tuomisesta. Arvosteltavat puolet ovat luonnollisesti jääneet vähemmälle. Keskityn puheessani lähinnä siihen osaan arvostelun lisäksi, mitä hallitus on jättänyt tarkemmin sanomatta.

Selonteon teksti on sangen yleisellä tasolla yhteiskuntaa kuvailevaa, maltillista ja myös optimistista — sinänsä hyvä asia valtiollisella tasolla. Terminologinen epätarkkuus on määritelmätasolla silmiinpistävää. Eniten ehkä tämän selonteon ympärillä on puhuttu sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Toiset ovat sitä mieltä, että Suomi on jo sotilaallisesti liittoutunut. Toiset ovat päinvastaista mieltä. Tähän joukkoon kuuluu myös hallitus. Ongelmastahan päästäisiin sillä, että määriteltäisiin, mitkä kriteerit on täytettävä, että ollaan sotilaallisesti liittoutuneita, ja ennen kaikkea Suomen kyseessä ollen, millä kriteereillä ollaan sotilaallisesti liittoutumattomia. Termi on nykyisin Suomessa epätarkka, ja vain selonteon poliittinen luonne puoltaa, että tätä tärkeää määritelmää ei haluta tehdä. Se muun muassa puuttuu täältä määritelmäluettelosta itse selonteon hakemistosta.

Myös termi "uskottava maanpuolustus" vaatisi selkeämpää tekstiä ympärilleen sen uskottavuuden lisäämiseksi. Pelkkä sanallinen julistushan ei realistista uskottavuutta luo. Myös epämääräiseksi jää syy, minkä takia Suomi ei ole sotilasliitto Naton jäsen tai päinvastoin minkä takia nimenomaan emme pyri sotilasliitto Naton jäseneksi. Pitihän jo selontekoa pohjustanut Aulis Ranta-Muotion johtama parlamentaarinen ryhmä Nato-jäsenyyttä tulevaisuudessakin "todellisena vaihtoehtona". Kuitenkin hallitus ja presidentti ovat kirjanneet selontekoon Nato-jäsenyyden olevan vain "mahdollisuus". Näin muotoutunut Nato-kanta lienee täysin poliittinen ja perustunee muun muassa suomalaisten kansalaisten mielipiteisiin Nato-jäsenyydestä.

Tässä siteeraan amiraali Jan Klenbergiä, suora lainaus hänen valiokunnalle antamastaan lausunnosta: "Natoa koskevassa keskustelussa on Suomessa jäänyt kovasti sivuun se näkökohta, että jäsenyys varmasti lisäisi maamme puolustuskykyä ja turvallisuutta. Se on sotilaan näkökulmasta painava asia, joka ohittaa monet vastenmielisyydet, joita meille suomalaisille on kertynyt sotilasliittoa kohtaan. Kansaa ja valtakuntaa on puolustettava kaikin käytettävissä olevin keinoin, joihin luonnollisesti kuuluu myös mahdollisuus liittoutua. Erityisesti katson, että ilmapuolustuksen liittäminen laajempaan alueelliseen ylikansalliseen kokonaisuuteen säästäisi Suomessa tuon alan suuria kustannuksia. Sama koskee osittain myös meripuolustusta." Hän siis päätyi siihen selkeästi, että sotilaalliset näkökohdat puoltavat Suomen liittymistä Natoon. Hallitus puolestaan päätyi ilmeisesti poliittisista syistä siihen, että ei ole syytä liittyä Natoon. Ristiriita on mielestäni kiusallinen.

Puolustusvoimien kehykset ja budjettitarkastelu halutaan pitää nykyisellä tasolla. Sotavarustukseen liittyvät monet määrälliset ja laadulliset ongelmat onkin tässä selonteossa selostettu ja kuvattu lyhyin maininnoin. Viittaan tässä sekä kansliapäällikkö Matti Aholan että amiraali Jan Klenbergin lausuntoihin ja myöskin valtiovarainvaliokunnan lausunnon yhteenvetoon lausunnon lopussa. Epäily on siis sangen selkeä. Rahat eivät ehkä riitä selonteon asettamien tavoitteiden saavuttamiseen kohtuullisessa ajassa.

Hallituksen maamiinoihin liittyvä kanta on selostettu laajasti valiokunnan mietinnössä, suorastaan huomattavan laajasti verrattuna selonteon hyvin lyhyeen kommenttiin liittymisestä Ottawan sopimukseen. Hallitus on siis liittymässä Ottawan sopimukseen tai hyväksymässä sen edelleen ja ratifioimassa sen aikataululla, joka edellyttää myös kunnossa olevien jalkaväkimiinojen, siis putkimiinojen ja sakaramiinojen, aktiivista tuhoamista. Kadunmieshän tätä ei ymmärrä, enkä ymmärrä sitä minäkään.

Kansainvälispoliittisesti on ylipäällikkömme johdolla tehty sopimuksia, jotka tähän Suomea velvoittavat, mutta huomiotta on selonteossa jätetty maininta Suomen 1 200 kilometriä pitkästä rajasta, joka EU:ssa on sangen poikkeuksellinen, sekä sen toisella puolella olevasta Venäjästä, joka edelleen aikoo pitää miinat rajoillaan. Tämä epätasapaino jätetään kokonaan mainitsematta. Jalkaväkimiinat korvaavia järjestelmiä on tutkittu ja selvitetty sangen kattavasti, mutta silmiinpistävää on se, että kaikki nämä järjestelmät maksavat huomattavasti enemmän. Niihin tarvittavan rahamäärän saaminen on edelleen epävarmaa, ja asiantuntijoiden mukaan mikään käytettävissä oleva järjestelmä ei sellaisenaan korvaa jalkaväkimiinoja ja niiden suorituskykyä. Kaikki korvaavat järjestelmät ovat kalliimpia. Niiden tekninen käyttö on lyhyempi. Uusista järjestelmistä ei ole käsitystä, miten ne toimivat Suomen metsissä ja talvella, lumessa ja erilaisissa kovissa olosuhteissa verrattuna jalkaväkimiinaan, joka talvi- ja jatkosodissa turvasi pitkien erämaarintamien pysyvyyden yli 800 kilometrin alueella. Miinamme testattiin silloin, ja ne toimivat erittäin hyvin. Miinakuri oli Suomessa selvä, ja miinakauhu oli ratkaiseva vihollista vastaan. Tässä asiassa Suomen parasta asiantuntijaa kenraali Sutelaa valiokunta ei ole kuullut.

Arvoisa puhemies! Jalkaväkimiina-asiakin hallituksen esityksessä on siis lähinnä poliittinen eikä niinkään puolustuksellinen ratkaisuehdotus. Tämän takia teen seuraavan lausumaehdotuksen:

"Eduskunta ei hyväksy puolustusvaliokunnan mietinnössä olevaa kannanottoa toimintakykyisistä jalkaväkimiinoista luopumisesta."

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kenraali Sutela ei ensinnäkään halunnut tulla kuultavaksi. Hänet kutsuttiin sinne. Tämän haluaisin todeta.

Sitten haluaisin ed. Akaan-Penttilälle todeta, että lausuitte syyskuussa lähetekeskustelussa, että hallitus on saanut asiassa aikaan ratkaisun, joka on aivan ymmärrettävä, ja tässä tilanteessa se on myös hyväksyttävissä. On pikkuisen erilainen käsitys nyt tässä tilanteessa, kun te lausuitte tämmöisen lausumaehdotuksen. Tämän haluan kirjata eduskunnan pöytäkirjaan.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan ed. Nepposelle vaan sanoa, että näin käy, kun asiantuntijoita kuuntelee.

Se toteamukseni siitä, että kenraali Sutelaa ei kuultu, oli toteamus, että häntä ei kuultu. En kertonut mitään syitä siihen.

Veijo Puhjo /vas:

Herra puhemies! Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2004 on hallituksen peruslinjaus, joka asettaa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimintalinjan periaatteet ja tavoitteet sekä tarjoaa kehyksen sen toimeenpanolle lähitulevaisuudessa eri sektoreilla. Keskityn nyt vain Suomen osallistumiseen selonteossa mainittuihin EU:n perustamiin nopean toiminnan joukkoihin kriisinhallinnassa.

Syyskuisen selonteon mukaan Suomi valmistautuu osallistumaan Euroopan unionin kehitteillä oleviin nopean toiminnan joukkoihin. Suomi onkin juuri 3. päivänä marraskuuta ilmoittanut, että Suomi on valmis osallistumaan yhteiseen taisteluosastoon paitsi Ruotsin kanssa myös toiseen osastoon Saksan ja Alankomaiden kanssa. Nyt käsittelyssä oleva mietintö muuttamattomana hyväksytyksi tultuaan vahvistaa sen, että Suomi perustaa omat, suomalaiset nopean toiminnan joukot.

Puolustusvaliokunta toteaa mietinnössään, että osallistuminen nopean toiminnan joukkoihin on merkittävä muutos Suomen kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumisen käytännön toteuttamisessa. Valiokunta mainitsee merkittävinä muutoksina lähinnä joukkojen nopean liikkeellelähdön ja palkatun henkilöstön palvelussuhteen erityisvaatimukset. Valiokunta jättää kuitenkin mainitsematta tärkeimmän muutoksen eli sen, millä mandaatilla näillä joukoilla lähdetään taistelemaan. Tätä me vasemmistoliiton ryhmässä pidämme tahallisena "unohtamisena".

Meidän mielestämme on erittäin tärkeää ottaa tarkasti kantaa siihen, millä mandaatilla suomalaiset joukot lähetetään. Meille ei riitä ollenkaan se, että puolustusvaliokunta yrittää ikään kuin varkain ujuttaa mietinnössään EU-mandaatin käytön sallimisen pitämällä sitä mahdollisena silloin, kun kaikissa tilanteissa EU:n nopean toiminnan joukkojen käytölle ei esimerkiksi operaation kiireellisyyden tai turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten eturistiriitojen vuoksi ole mahdollista saada YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta. Tällaista ujutusta me emme hyväksy.

Meidän mielestämme suomalaisia joukkoja voidaan lähettää EU:n kriisinhallintaoperaatioihin vain ja ainoastaan silloin, kun operaatioille on saatu YK:n tai Etyjin valtuutus. EU:n valtuutus ei ole hyväksyttävää, koska vuosien saatossa näin toimien käy aivan varmasti niin, että EU:n valtuutuksen käytöstä tulee myöhemmin toiminnan pääsääntö eikä poikkeus, kuten nyt annetaan ymmärtää. Pääsäännöksi se tulee siksi, ettei YK:lle anneta sitä arvoa, mikä sille kuuluisi maailmanlaajuisen rauhan ja hyvinvoinnin rakentajana.

Herra puhemies! Niin kauan kuin Suomessakin keskitytään joukkojen avulla ennemminkin terrorismin vastaiseen sotaan kuin terrorismia aiheuttavien köyhyyden, kurjuuden ja syrjäytyneisyyden ehkäisyyn, on lähes varmaa, että EU:n valtuutusta tullaan käyttämään yhä enenevässä määrin USA:n tapaan YK:n perusperiaatteisiin vedoten tulevissa EU:n kriisinhallintaoperaatioissa. Silloin suomalaisetkin joukot joutuvat varmuudella Irakin tapaiseen kriisinhallintaan. Tällainen kriisinhallinta muuttuu helposti miehityssodaksi, jolle ei loppua yleensä näy. EU:n valtuutuksen käyttö kääntyy siten itseään vastaan, kun operaatio aiheuttaakin terrorismin kiihtymistä ja raaistumista.

On valitettavaa, että esimerkiksi Pentagonin kanta — köyhyys on suurin syy terrorismin syntyyn — on mennyt täysin kuuroille korville niin Suomessa kuin muuallakin länsimaissa. Niin kauan kuin tätä Pentagonin kantaa ei oteta todesta eikä linjanmuutosta tässä suhteessa ole käytännön politiikassa nähtävissä, pidän EU:n mandaatin käyttöönottoa hyvin vaarallisena.

EU:n mandaatin myötä nopean toiminnan joukot tulisivat todennäköisesti muuttamaan Suomen rauhanturvaamistoimia kriisinhallintatoimiksi, niin että Suomelle syntyisi hankalia ongelmia riitojen osapuolten kanssa. Myös kansainvälinen terrorismi tullee saamaan tämän laatuisista hyökkäysoperaatioiksi muuttuvista toimista itselleen tekosyyn suunnitella vihollisuuksia missäpäin maailmaa tahansa, myös Suomessa. Espanjassa tapahtuneen junaterroriteon lisäksi kohteena saattaa olla myöhemmin myös tietoliikenne, mikä olisi varsin tuhoisaa.

Herra puhemies! Olen sitä mieltä, että kova hinku rauhanturvalain muuttamiseksi niin, ettei suomalaisten joukkojen lähettämiseen ulkomaisiin operaatioihin aina tarvittaisi YK:n tai Etyjin mandaattia, johtaa siihen, että Suomi osallistuessaan kriisinhallintatoimenpiteisiin tuleekin tällöin hankkineeksi vihollisia kaukaa. Tämä on hyvin todennäköistä nykyisen terrorismin aikana. Olen myös sitä mieltä, että suunnitellut nopean toiminnan joukot ulkomaisissa hyökkäysoperaatioissa ovatkin käytännössä aktiivisten terroristivihollisten keräilyjoukkoja. Nykyiseen rauhanturvaamislakiin sisältyvä vaatimus YK:n ja Etyj:n mandaatista onkin säilytettävä entisellään uudistettaessa lakia ensi vuonna selonteon johdosta ja ehkä myös siksi, ettei Suomen sotahistoria käännyttyään voitolliseksi kääntyisikin taas tappiolliseksi. Suomihan voitti viimeisen sotansa, missä Saksan sotajoukot jaagattiin Suomesta Jäämerelle, tosin Lapin tuhoutumisen kustannuksella.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Selonteossa todetaan, että nykyiset maanpuolustusalueet ja sotilasläänit lakkautetaan ja Maavoimien alueelliseksi johtoportaaksi perustetaan seitsemän sotilasläänin esikuntaa. Näistä Etelä-, Länsi-, Itä- ja Pohjois-Suomen sotilasläänit ovat operatiivisia sotilasläänejä. Kuopioon perustettavalla nykyisten Pohjois-Karjalan ja Kuopion Sotilasläänien alueista koostuvalla Savo-Karjalan Sotilasläänillä ei sen sijaan selonteon mukaan ole operatiivista vastuuta alueesta. Selonteossa ei myöskään tarkemmin määritellä operatiiviseen johtamiseen liittyviä rauhanajan toimintoja.

Lakkautettavien sotilasläänien tilalle perustetaan tarvittaessa sotilasläänien alaisuudessa toimivat aluetoimistot asevelvollisuusasioiden ja muiden palveluiden hoitamiseksi ja yhteyden pitämiseksi reserviin. Aluetoimistojen roolia, tehtäviä ja sijaintia ei selonteossa ole tarkemmin selvitetty. Mikäli Pohjois-Karjalaan perustettava aluetoimisto tai sen tehtäviä siirtyy Pohjois-Karjalan prikaatille, voimavaroja niin henkilöstön kuin uudishankkeiden osalta on lisättävä aluetoimistotoimintaa ja uusia tehtäviä vastaava määrä. Pohjois-Karjalan sotilasläänin lakkauttaminen korostaa joukko-osaston roolia maanpuolustustahdon ja Puolustusvoimien yhteiskuntasuhteiden ylläpitämisessä ja niiden edelleenkehittämisessä.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa ei puhuta mitään varuskuntien lakkauttamisesta. Mietinnössä todetaan, että puolustusvaliokunnan kuulemat asiantuntijat ovat esittäneet, että merkittävä osa henkilöstön vähentämis- ja -uudelleenkohdentamistavoitteista kyettäisiin toteuttamaan tekemällä alkuvuodesta 2005 päätös kahden joukko-osaston lakkauttamisesta ja vastaava päätös vuoden 2008 selonteossa.

Viime aikoina tiedotusvälineissä esitetyissä lakkautettavien joukko-osastojen nimilistoissa on mainittu Pohjois-Karjalan Prikaatin nimi. Puolustusministeri Kääriäinen on useampaan otteeseen todennut, että ainakaan hänen aikanaan prikaatia ei lakkauteta. Prikaatimme toiminta-ajatuksena on ylläpitää ja kehittää koulutus- ja perustamisvastuulla olevien joukkojen kykyä suoriutua ensimmäisistä tehtävistään valmiutta kohotettaessa ja sodan aikana. Toiminta parantaa myös rekrytointialueen maakunnissa väestön maanpuolustustietämystä ja on siten osaltaan lisäämässä sotilaallista turvallisuutta sekä kehittämässä myönteistä maanpuolustustahtoa ja maanpuolustusasennetta. Kiinteistöt riittävät nykytiloiltaan nykyvahvuuksilla, ja ne ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa vielä toistaiseksi, mutta perusparannustarpeet ovat kasautumassa. Pohjois-Karjalan Prikaatissa laadittua ympäristöohjelmaa tullaan käyttämään mallina maanpuolustusalueen muille joukko-osastoille — näin on kerrottu.

On selvää, että epävarmuus eri varuskunnissa niin kanta- kuin siviilihenkilökunnan keskuudessa ja kyseisillä seutukunnilla on melkoinen. Varuskuntien aluetaloudellinen merkitys on merkittävä ja suurempi, jos kyseisen alueen työllisyysaste ja tulotaso on keskimääräistä alhaisempi. Jo sotilasläänien lakkauttamisella on oma aluepoliittinen merkitys. Varuskuntarakenteella on muun muassa keskeinen merkitys alueellisessa puolustamisessa, alueen maanpuolustushengessä jne.

Itsenäisen ja uskottavan puolustuskyvyn kannalta ei ole samantekevää, missä varuskunnat sijaitsevat. Perusteita Pohjois-Karjalan Prikaatin lakkauttamiselle ei ole. Uskon, että tulevat päätökset prikaatimme tulevaisuuden kannalta ovat myönteiset. Luotan ministeri Kääriäisen usein julkituomaan lausuntoon, niin kuin aiemmin totesin.

Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta budjettimietintöön liittyvässä lausunnossaan edellytti Rajavartiolaitoksen varusmieskoulutuksen jatkamista nykyisessä neljässä paikassa aina vuoteen 2008. Valtiovarainvaliokunnan budjettimietinnössä esitetään tarvittavaa pysyvää tasokorotusta Rajavartiolaitoksen määrärahoihin vuoteen 2008, joten varusmieskoulutus jatkuu nykyisillä paikkakunnilla.

Pohjois-Karjalan rajavartiostoalueen komentopaikalla Onttolassa sissikomppanian tiloissa tehtiin mittava peruskorjaus äskettäin. Alueen ja sen olosuhteiden tuntemisen tärkeys korostuu kriisin puhjetessa. Niinpä ei ole yhdentekevää, missä varusmiehet saavat koulutuksensa. Myös henkilökunnan paikallisessa rekrytoinnissa tällä on merkitystä. Pohjois-Karjalassa Rajavartiolaitoksen, Puolustusvoimain, pelastustoimen ja poliisin yhteistyö on ollut esimerkillistä. Luotan siihen, että Onttolassa koulutus jatkuu myös vuoden 2008 jälkeen.

Arvoisa puhemies! Jalkaväkimiinoista on löytynyt tasapainoinen ja hyväksyttävissä oleva kompromissi. Toimintalinja, johon valtioneuvosto päätyi, täyttää maamme kansainväliset velvoitteet ja vastaa maanpuolustuksen tarpeita, kuten muun muassa Puolustusvoimain asiantuntijat ovat todenneet. Ottawan sopimuksen lisäksi jalkaväkimiinoista luopumiselle merkittävä seikka oli myös Euroopan unionissa vuonna 97 tehty päätös — silloin, niin kuin tänään on todettu, kokoomus oli myös hallituksessa — jossa kaikki EU:n maat sitoutuivat lopettamaan jalkaväkimiinojen tuotannon ja kaupan. Jo tämän perusteella Suomi ei saa uusia nykyisiä jalkaväkimiinojaan, kun niiden käyttöikä päättyy viimeistään 2020-luvun alussa.

Alueellinen puolustus edellyttää kuitenkin uskottavaa kansallista puolustuskykyä, varsinkin harvaanasutulta ja väkiluvultaan pieneltä valtiolta. Jalkaväkimiinat ovat nykyään vielä osa puolustusratkaisua, mutta hallituksen esittämä ratkaisu mahdollistaa miinoista luopumisen ilman puolustuskyvyn heikkenemistä. Toki myönnän, että etuajassa satojen miljoonien laittaminen korvaaviin asejärjestelmiin ei puhujaa innosta. Toimintalinja on kuitenkin niin sanotuin pitkin hampain hyväksyttävissä, enkä lähde tässä toistamaan lähetekeskustelussa käyttämääni puheenvuoroa tältä osin.

Jyri  Häkämies  /kok:

Arvoisa puhemies! Uudet uhkatekijät — terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen, alueelliset konfliktit, luhistuvat valtiot ja järjestäytynyt rikollisuus — edellyttävät kansainvälistä yhteistyötä ja kansainvälisiä järjestelyjä. Suomen kannalta aivan keskeistä on Euroopan unionin toiminta. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että Suomi osallistuu täysimääräisesti EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamiseen. Suomen turvallisuus yhä enemmän tulevaisuudessa perustuu kansainvälisen yhteistyön tiivistymiseen, ei eristäytymiseen. Unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka syvenee ja tätä kautta samalla häiventää liittoutumattomuuden ja liittoutumisen eroa. Tästä syystä liittoutumattomuuden määritelmästä on syytä luopua, kuten kokoomuksen ryhmäpuhuja esitti.

Tässä yhteydessä ei voi olla palaamatta viime vuoden tapahtumiin ja hallituksen linjanvetoihin hvk:n yhteydessä. Kokoomus esitti arvionaan tuolloin, että EU:n puolustusyhteistyö kehittyy nopeampaa vauhtia kuin tuolloin muutoin arvioitiin. Niin pääministeri Vanhanen kuin ulkoministeri Tuomioja kiistivät tämän ja sanoivat, ettei puolustusratkaisulla ole kiire muutamaan vuoteen, ei ennen sopimuksen ratifiointia. Toisin kuitenkin kävi. Nyt on jo tehty päätös osallistumisesta nopean toiminnan joukkoihin. Tuo päätös vaatii jatkokseen rauhanturvalain muutoksen, johon toivon mukaan eduskunta ja muu valtiojohto on valmis.

Suomi joutui nopeasti muuttamaan kantansa EU:n turvatakuihin, yhteisvastuulausekkeeseen ja sotilaalliseen yhteistyöhön. Vielä tänäänkin on vaikea hahmottaa niitä syitä, jotka kannustivat Suomen poliittista johtoa sen pyrkimyksissä vesittää EU:n turvatakuut. Ensin vastustettiin, sitten sopeuduttiin. Aika vaikea on nähdä, mitä voitettiin vai voitettiinko mitään. Suomen aktiiviselle maineelle EU:ssa tehtiin korvaamatonta haittaa. Edelleen on vaikea ymmärtää sitä, että turvatakuiden sisältö ja käytännön merkitys on edelleen niin auki. Mitä turvatakuut merkitsevät EU:n kriisitilanteessa, jos siis ulkoinen uhka kohdistuu EU:n sisälle, vaikkapa Suomeen?

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa Puolustusvoimiemme komentajan arvio syksyltä 2003, jolloin hän arvioi EU:n turvatakuista, että julistus jää pelkäksi poliittiseksi solidaarisuuden ilmaukseksi, sillä yhteinen puolustus toteutuu vahvasti Natoon tukeutuen. Unionin yhteisen puolustuksen julistus ilman Nato-jäsenyyttä on siten varsin köykäinen paperi. Näin siis Puolustusvoimien komentaja syksyllä 2003. Edelleen hän totesi: "Euroopan turvallisuutta tulee vahvistaa yhdessä Yhdysvaltojen kanssa eikä sen kanssa kilpaillen." On syytä yhtyä sekä ulkoasiainvaliokunnan esittämään huomioon siitä, kuinka vähän selonteko käsittelee tätä kysymystä, että kokoomuksen ryhmäpuhujan esitykseen siitä, että hallitus toisi kevään 2005 aikana selvityksen unionin turvallisuus- ja puolustusyhteistyön vaikutuksista.

Kun hallitus nyt sitten tänään arvioi, että EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustusyhteistyö kaikkinensa lisää vakautta ja on Suomelle positiivinen asia, on syytä jatkaa sen vaikutusten arviointia suhteessa Nato-kysymykseen. Nato-leimakirvestä on täällä tänäänkin käytetty taajaan niin kuin muutoinkin viime aikoina. Samalla kun Suomi virittää Puolustusvoimia yhä enemmän Nato-yhteensopiviksi, on joillakin tahoilla haluja maalata Nato kylmän sodan ajan termeillä ja samalla vedota kansalaisten mielialoihin. On siis tärkeää, että Nato-keskustelua edelleen jatketaan, siitä ei vaieta, vaan ed. Ranta-Muotion parlamentaarisen työryhmän mukaisesti Nato-optio säilytetään todellisena vaihtoehtona tulevia vuosia ajatellen.

On erikoista havaita, miten vähälle huomiolle puolustusvaliokunta on mietinnössään jättänyt Venäjän nykytilan ja kehityksen arvioinnin, kun lähtökohdaksi hyväksytään se, että Venäjä vaikuttaa aivan keskeisellä tavalla Suomen turvallisuuteen. Suhteet Venäjään ovat omalla tavallaan käymistilassa, kun Venäjä totuttelee EU-suhteeseen ja samalla testaa EU:n yhteisen Venäjä-politiikan toimivuutta ja vahvuutta. On itsestäänselvää, että Venäjällä on suorat kahdenväliset suhteet keskeisiin EU-maihin. Myös Suomen tulee näin toimia. Vaikka kahdenväliset suhteemme näyttävätkin päällisin puolin toimivilta, suuria voittoja on vaikea nimetä viime ajoilta. Hallitukselta puuttuu sekä Venäjä-strategia että vahvat toimijat.

Arvoisa puhemies! Yhtenä vaan ei vähäisenä kysymyksenä nostan lopuksi esille hallituksen esityksen liittyä Ottawan sopimukseen vuonna 2012 ja hävittää miinat vuoden 2016 loppuun mennessä. Niin kuin tiedämme, jokainen suomalainen miina on varastossa ja miina on puhtaasti puolustuksellinen ase eikä sillä voi hyökätä. Suomen ei näin ollen tule luopua toimintakykyisistä miinoista ennenaikaisesti.

Arvoisa puhemies! Kannatan täällä aiemmin ed. Akaan-Penttilän tekemää lausumaehdotusta siitä, ettei toimintakykyisistä miinoista luovuta.

Mari Kiviniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa on kyllä hyvä arvioida vaalikausittain näin selonteon muodossa. Selonteko antaa kieltämättä mahdollisuuden valtioneuvostolle tuoda turvallisuus- ja puolustuspoliittisen kokonaisnäkemyksensä parlamentaarisen keskustelun foorumille ja antaa myös eväitä laajemmalle kansalaiskeskustelulle. On erittäin tärkeää, että jatkossakin eduskunta kytketään varhaisessa vaiheessa selonteon valmisteluprosessiin parlamentaarisen seurantaryhmän kautta.

Toki jonkin verran ymmärtämystä voi antaa ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa esitetylle kritiikille siitä, että selontekomuoto ei ole paras mahdollinen silloin, kun ulko- ja turvallisuuspolitiikan ympäristössä tapahtuu nopeita muutoksia. Esimerkiksi EU:n yhteinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on edennyt viime vuosina sellaisella vauhdilla, ettei millään selonteolla voi pysyä perässä. Onkin hyvä ja selventävä pääministerin tämän päiväinen puheenvuoro siitä, että ensi vuoden aikana sekä EU:n nopean toiminnan joukkojen osalta että rauhanturvalain muutosten osalta eduskunta pidetään hyvin informoituna ja ajan tasalla muutoksesta. Tällaisia täydentäviä elementtejä ilman muuta selontekojen lisäksi tarvitaan.

Mutta juurikaan enempää en kyllä sitten ymmärrä UaV:n toimintaa lausunnonantajana. On ikävää, että pettymys siitä, mikä valiokunta antaa mietinnön, ja muut, lähinnä sielutieteen puolelle menevät syyt vaikuttavat lausunnon linjauksiin näinkin paljon kuin nyt tapahtui. Kritiikkiä hallituksen selontekoa kohtaan on ilman muuta syytä esittää, jos kerran perusteita löytyy, mutta kritiikki sen itsensä vuoksi ei kyllä vie asioita eteenpäin.

Arvoisa puhemies! On selvää, että edellisen, vuonna 2001 annetun selonteon jälkeen maailman turvallisuuskäsitykset ja uhkakuvat ovat hyvinkin vahvasti muuttuneet, syyskuun 2001 terrori-iskut Yhdysvalloissa vain yhtenä esimerkkinä. Avoimien demokratioiden on uuden epäsymmetrisen uhan edessä arvioitava tarkkaan turvallisuusstrategiansa. Yhtäältä on sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden järjestelmät päivitettävä vastaamaan terrorin uhkaan ja toisaalta samanaikaisesti säilytettävä kansalaisoikeuksien kunnioittaminen. Yhteiskuntien kasvavan taloudellisen keskinäisriippuvuuden myötä terrori-iskuilla, erilaisilla katastrofeilla ja konflikteilla on vähintään välillistä vaikutusta myös Suomeen. Suomeen ei kuitenkaan onneksemme kohdistu välitöntä terrorin uhkaa, mutta vastuunamme on osana kansainvälistä yhteisöä puolustaa avoimen demokratian arvoja kasvotonta terroria vastaan.

Suomessa puolestaan niin sanotut uudet turvallisuusuhat liittyvät muun muassa ympäristöön, merenkulun turvallisuuteen Itämerellä, järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja huumekauppaan. Näihin uhkiin vastatessa on tärkeä panostaa maan sisäisen turvallisuuden toimintaedellytysten vahvistamiseen, lähialueyhteistyöhön ja laajemmin Pohjois-Euroopan yhteistyön tiivistämiseen. Hallintovaliokunta painotti oikein lausunnossaan tarvetta osoittaa riittävät voimavarat sisäisen turvallisuuden kehittämistoimenpiteisiin. Puolustusvaliokunnan lausumassa on puolestaan ansiokkaasti kiinnitetty huomiota pohjoisen Euroopan alueellisen yhteistyön kehittämiseen ja EU:n pohjoiseen ulottuvuuteen.

Edellä mainittujen yhteistyörakenteiden lisäksi Suomella on mahdollisuus tarkastella vuoden 2006 EU-puheenjohtajuutemme aikana vapauden, oikeuden ja turvallisuuden alueen tavoitteiden toteutumista ja tarvittaessa uudistaa niin sanottua Haagin ohjelmaa.

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on vahvistunut turvallisuusyhteisönä ja globaalina toimijana, joka noudattaa vuosi sitten hyväksyttyä turvallisuusstrategiaansa. Suomen etu on olla mukana EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä. Unionin perustuslailliseen sopimukseen sisältyvät yhteisvastuulauseke ja turvatakuuartikla kieltämättä vahvistavat unionin turvallisuusulottuvuutta ja siten myös Suomen turvallisuutta. Kriiseihin ja alueellisten konfliktien eskaloitumiseen vastataan unionin nopeaa toimintakykyä vahvistamalla, ja nopean toiminnan joukkojen myötä kriisinhallinnan keinovalikoima ilman muuta monipuolistuu ja unioni kykenee vastaamaan entistä paremmin oman alueensa konfliktien hallinnasta ja kantamaan vastuuta laajemminkin.

Suomen osallistuminen nopean toiminnan joukkoihin edellyttää, kuten täällä on moneen kertaan todettu, rauhanturvaamislain tarkastelua ja osin myös muun lainsäädännön tarkastelua, eli on hyvinkin syytä rauhassa odottaa keväällä valmistuvan virkamiestyöryhmän selvitystä ja tehdä sen jälkeen tarvittavat lakimuutokset. Mutta henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä ja kallistumassa vahvasti siihen suuntaan, että pidän tarkoituksenmukaisena muuttaa rauhanturvalakia siten, että operaatiot olisivat mahdollisia myös pelkän EU-mandaatin turvin. (Ed. Lamminen: Hyvä!) Tälle on esitetty täälläkin keskusteluissa sangen pitäviä perusteluita, joita en ajan puutteen vuoksi lähde nyt tässä kertaamaan, mutta ilman muuta näissäkin operaatioissa tietenkin YK:n peruskirjan henkeä on noudatettava.

Sotilaallisen kriisinhallinnan ohella on tärkeää huolehtia siviilikriisinhallinnan edistämisestä, mihin liittyen ulkoasiainvaliokunta teki lausunnossaan tässä suhteessa kannatettavia esityksiä. Ulkoasiainvaliokuntahan esitti, että valtioneuvosto selvittäisi tarvetta perustaa Suomeen Ruotsin ja Sveitsin mallin mukainen siviilikriisinhallintaan ja konfliktinehkäisyyn keskittyvä keskus. Samoin valiokunta esitti, että valtioneuvosto laatisi ensi vuoden aikana eduskunnalle selvityksen siitä, miten hallitus aikoo edistää kansallisten siviilikriisinhallintaan liittyvien voimavarojen vahvistamista ottaen huomioon naisten oikeuksia koskevan asiantuntemuksen vahvistamisen. Siviilikriisinhallinnan edistäminen esitetyllä tavalla sopii hyvin Suomen toimintaprofiiliin ihmis-, perus- ja kansalaisoikeuksia korostavana maana.

Arvoisa puhemies! Suomi ylläpitää ja kehittää puolustuskykyään jatkossakin sotilaallisesti liittoutumattomana maana turvallisuusympäristön muutosta tietenkin seuraten. EU—Nato-yhteistyön kehittäminen on etujemme mukaista, ja Nato-jäsenyys säilyy turvallisuus- ja puolustuspolitiikkamme mahdollisuutena myös jatkossa.

Olen lähinnä huvittuneena seurannut tänäänkin täällä käytyä keskustelua liittoutumattomuudesta ja sen semantiikasta. Erityisesti kokoomuksen ponsi siitä, että Suomi ei ole enää perinteisesti sotilaallisesti liittoutunut maa, on kyllä vähän väärältä vuosikymmeneltä. Eihän tällaista ole kukaan vuosikausiin väittänytkään, koska tällainen perinteisesti sotilaallisesti liittoutunut maa kyllä ainakin minun ajattelussani viittaa tuonne 80-luvulle. Sotilaallisen liittoutumattomuuden merkitys on ilman muuta kaventunut viime vuosina selvästi ja tarkoittaa nyt kyllä yksiselitteisesti sitä, että Suomi ei ole Naton jäsen ja puolustuksesta huolehdimme edelleenkin omin voimin. Tätä tosiasiaa ei saa millään muutettua muuksi semanttisin keinoin. Sen muuttamiseen tarvitaan päätöksiä, joihin ei nyt ole edes oppositiolla valmiuksia.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa herra puhemies! Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ratkaisut lähtevät turvallisuusuhkien tarkastelusta. Keskeisiä uhkia ovat terrorismi, joukkotuhoaseiden käytön uhka, alueelliset konfliktit ja sotilaallinen voimankäyttö, järjestäytynyt rikollisuus, huumeet ja ihmiskauppa, taloudelliset ja teknologiset riskit, ympäristöongelmat, väestönkasvu, väestöliikkeet ja epidemiat. Ei siis ole ihme, että turvallisuuskysymyksiä on käsitelty hyvin laaja-alaisesti muutenkin kuin puolustuspoliittisten linjausten kannalta.

Ongelmana on, että laaja-alaisessa käsittelyssä yksittäisen kysymyksen käsittely voi jäädä pinnalliseksi tai muuten puutteelliseksi. Tähän muun muassa ulkoasiainvaliokunta kiinnitti lausunnossaan huomiota. Kaikkia turvallisuuteen liittyviä keskeisiä teemoja voisi tietenkin käsitellä laajasti ja perusteellisesti jo seuraavassa selonteossa, mutta silloin siitä on vaarassa tulla monisatasivuinen eepos. Selkeisiin linjanvetoihin ja toimenpide-ehdotuksiin keskittyvä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko kerran vaalikaudessa on ehdottomasti paikallaan.

Arvoisa herra puhemies! Nato-jäsenyys ei siis tulevaisuudessakaan ole Suomen turvallisuuspolitiikan todellinen vaihtoehto, mikäli eduskunta nyt hyväksyy käsiteltävänä olevan puolustusvaliokunnan mietinnön. Sen sijaan jäsenyyden hakeminen säilyy Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan mahdollisuutena jatkossakin.

On valitettavaa, sanoisinpa melkein surkuhupaisaa, että muutamista sanoista on jouduttu äänestämään valiokuntakäsittelyssä ja jouduttaneen äänestämään myös täällä suuressa salissa. Ulkoasiainvaliokunta teki kuukausi sitten puolustusvaliokunnalle tarjouksen, josta se ei uskonut valiokunnan voivan kieltäytyä, mutta toisin kävi. Todellinen vaihtoehto ei kelvannut. Ilmeisesti mahdollisuus-sana on ulkopoliittisesti turvallisempi. Farssi on nyt valmis, valitettavasti.

Olisi ollut kohtuullista, että Natoa ja sen tulevaa kehitystä olisi selonteossa tai puolustusvaliokunnan mietinnössä pohdiskeltu hieman syvällisemmin. Olisi ollut hyvä tuoda esiin perusteluja, joista olisi selvinnyt, miksi Nato-jäsenyys ei ole todellinen vaihtoehto tulevaisuudessa. Selonteossa sen paremmin kuin mietinnössäkään ei tuoda esiin Nato-jäsenyyden etuja tai haittoja. Niiden esiintuominen olisi selvittänyt, miksi Nato säilyy pelkkänä mahdollisuutena eikä todellisena vaihtoehtona. Nyt tuntuu, että Nato-kysymystä on käsitelty Yya-kaudelta peräisin olevan vaikenemiskulttuurin mukaisesti. Tuntuu, että puolustusvaliokunta keskittyi tässä kohdin tarkoin miettimään, mitä jättää sanomatta. Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä, mutta se sivuutetaan selonteossa täysin.

Yleisestä mielipiteestä huolimatta Suomi on mennyt hyvin lähelle todellista Nato-jäsenyyttä sellaisella vauhdilla, että hitaimpia jo hirvittää. Puolustusvaliokuntakin ilmoittaa mietinnössään tukevansa selonteon pyrkimyksiä vahvistaa Suomen valmiuksia osallistua myös jatkossa Naton johtamiin kriisinhallintaoperaatioihin esimerkiksi sotilaallista yhteensopivuutta, joukkosuunnittelua ja voimavaroja kehittämällä sekä osallistumalla aiempaa laajemmin harjoitustoimintaan ja lähettämällä suomalaista siviili- ja sotilashenkilöstöä Suomen kannalta keskeisiin Naton päämaja- ja esikuntatehtäviin. Edelleen puolustusvaliokunta ilmaisee tukensa Nato-yhteistyölle sekä selonteon linjaukselle kehittää Puolustusvoimien toiminnallista ja materiaalista yhteensopivuutta Nato-standardien ja -normien mukaisesti. Samalla varmistetaan, että selonteossa mainitulle Suomen turvallisuuspolitiikan linjaan kuuluvalle mahdollisuudelle hakea Naton jäsenyyttä ei muodostu käytännön teknisiä ongelmia.

Arvoisa herra puhemies! Ruotsin ja Suomen puolustuslinjaukset poikkeavat täydellisesti toisistaan. Ruotsalaiset katsovat, että sitä vastaan ei kohdistu laajaa suurhyökkäyksen uhkaa ...

Ruotsin ja Suomen puolustuslinjaukset poikkeavat täydellisesti toisistaan. Ruotsalaiset katsovat siis, että Ruotsia vastaan ei kohdistu laajaa suurhyökkäyksen uhkaa ainakaan lähivuosina. Ruotsi näyttää käytännössä lähes hylkäävän yleisen asevelvollisuuden ja vain osa nuorista saa jatkossa varusmieskoulutuksen. Suomi kulkee Euroopassa omia teitään. Ulkoasianvaliokuntakin viittaa asiantuntijoiden lausuntoihin, joiden mukaan Suomen puolustusratkaisu poikkeaa muista länsimaiden tekemistä ratkaisuista. Suomi pysyy selonteon mukaan liittoutumattomana ja säilyttää itsenäisen puolustuksen, yleisen asevelvollisuuden ja alueellisen maanpuolustuksen maakuntajoukkoineen sekä tukee vapaaehtoista maanpuolustustyötä.

Selontekoa lukiessa ei voi täysin välttyä ajatukselta, että Suomen puolustuksen lähtökohtien uskotaan pysyneen muuttumattomina muuttuneessa maailmassa. Ulkoasiainvaliokunta toteaakin lausunnossaan, että perinteisen varautumisen suhteellisesti korkea aste kielii siitä, että perinteisiä uhkakuvia pidetään Suomessa sittenkin pitkällä aikavälillä todennäköisinä. Suomen uhkakuvat poikkeavat muusta Euroopasta. Selonteon keskeisiä kulmakiviä on doktriini itsenäisestä puolustuksesta. Kuitenkin EU:n uuteen perustuslakiin sisältyy niin sanottu turvatakuuartikla. Sen mukaan, jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissä olevin keinoin YK:n peruskirjan 51 artiklan määräysten mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan luonteeseen. Mitä tämä turvatakuulauseke merkitsee käytännössä Suomen turvallisuudelle ja itsenäiselle puolustukselle? Turvatakuuartiklan mukaan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Naton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia. Mitä Suomen perinteisestä liittoutumattomuudesta on siis oikeasti enää jäljellä?

Suomi siis haluaa säilyttää itsenäisen puolustuksensa ja liittoutumattomuutensa. Doktriininsa mukaisesti Suomi uskoo kykyynsä ja haluun puolustaa maataan tarvittaessa vaikka yksin. Kuitenkin selonteossa esitetään jalkaväkimiinoista luopumista kansainvälisten sopimusten velvoittamana vuoteen 2016 mennessä. Pitäytyminen itsenäiseen ja perinteiseen puolustukseen ja samanaikainen jalkaväkimiinoista luopuminen sopivat huonosti yhteen. Suomen ei ole viisasta luopua miinoista, ennen kuin kaikki Suomen puolustuksen kannalta tärkeät maat ovat myös niistä luopuneet.

Yleiseen asevelvollisuuteen oleellisesti kuuluvaa varusmiespalvelusta käsitellään selonteossa hyvin vähän. Varusmiespalvelusta sivutaan lähinnä käsiteltäessä varuskuntien ja varikkojen lakkauttamista. Silloinkin vaan todetaan ikäluokkien pieneneminen ja siitä johtuva supistustarve.

Arvoisa herra puhemies! Ihan lopuksi vielä otan esille selonteossa ja valiokunnan mietinnössä esille nostetun ympäristöuhkan meriliikenteessä. Öljynkuljetuksiin erityisesti talviolosuhteissa Suomenlahdella liittyvä ympäristöriski on todellinen. Suomen kuljetus- ja logistiikkajärjestelmän (Puhemies koputtaa) toimivuus on suurelta osin merikuljetusten varassa. Suomalaisalusten ulosliputus heikentää maamme huoltovarmuutta kriisiaikoina. Aivan kuten valiokuntakin toteaa, riittävä kotimainen ja erityisesti jäävahvistettu aluskapasiteetti on turvattava jatkossakin.

Lasse Hautala /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Haluan lausua heti aluksi parhaat kiitokset puolustusvaliokunnan puheenjohtajalle Kauko Juhantalolle ja koko valiokunnalle varsin yksimielisestä mietinnöstä, jonka valiokunta on eduskunnalle antanut.

Puolustus- ja turvallisuuspolitiikka on niitä harvoja politiikan aloja, jonka arvostusta kansalaisten keskuudessa juuri yksimielisyys saa aikaan. Kun itsekin valiokunnan varajäsenenä olen seurannut valiokunnan työtä ja asiantuntijakuulemisia, niin voin hyvin antaa tunnustusta siitä aktiivisuudesta, mitä valiokunnan jäsenet ovat osoittaneet nyt esillä olevaa työtä kohtaan. Kaikissa merkittävissä asioissa valiokunta on ollut likimain yksimielinen, ja ilahduttavaa on se, että erityisesti kolme suurinta puoluetta ovat olleet asioissa yksimielisiä. Tämä antaa vahvan signaalin turvallisuusasioiden hallinnasta yhä nopeatempoisemmassa maailmassa.

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko jakautuu kahteen osaan. Aluksi käsitellään laajasti Suomen asemaa kansainvälisessä toimintaympäristössä ja sitten siirrytään pohtimaan Suomen turvallisuuden ja puolustuksen kehittämistä tulevaisuudessa. On erittäin hyvä, että muuttuvassa maailmassa riittävän usein eli kerran neljässä vuodessa pysähdytään tarkastelemaan sijaintiamme nykymaailman kartalla sekä tutkimaan, onko se jotenkin muuttunut. Selonteolle on erityisesti nyt tilaus, kun EU on laajentunut ja edellisen selonteon jälkeen on maailma eri turvallisuusnäkökohdista muuttunut. Kansainvälinen muutos on ollut arveltua nopeampaa, ja meidän on muututtava siinä mukana. Ihmisten vapaampi liikkuvuus, nopeat yhteydet ja eri osa-alueiden teknistyminen vaikuttavat merkittävästi turvallisuusympäristöömme.

Peilattaessa Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutosta tulee meidän muistaa katsoa taaksemme ja muistaa historiamme sekä osata suunnata eteenpäin ja tutkia siellä olevia vaihtoehtoja. Vaikeiden aikojen jälkeen vakiintunut liittoutumattomuuspolitiikka on edelleen onnistunut ratkaisu. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan teettämä tutkimus osoittaa, että enemmistö suomalaisista kannattaa edelleen sotilaallista liittoutumattomuutta. Mielenkiintoista on myös se, että mikäli Suomen tulisi liittoutua, saavat vaihtoehdot Nato ja EU yhtä suuren kannatuksen, jos kyseessä olisivat sotilasliitot. Täten optioita ei ole syytä liittää kumpaankaan suuntaan tai miettiä jäsenyyksien todellista mahdollisuutta. Suomen on hyvä jatkaa siis liittoutumattomana maana, jonka maanpuolustus nojaa vahvaan yleiseen asevelvollisuuteen sekä lujaan maanpuolustustahtoon. Sille on kansan tuki, ja se on turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa sitoutumisen kannalta ratkaisevinta.

Suomalaiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan on otettu mukaan käsite kokonaismaanpuolustus. Tällöin perinteisen sotilaallisen maanpuolustuskäsitteen rinnalle on otettu kokonaisvaltaisempi käsite, joka kattaa paitsi turvallisuuden ja puolustuksen käsitteen myös eri sektoreiden yhteistyön. Tämä on ollut tervetullut linjaus mukaan siihen keskusteluun, kuinka eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä voidaan parantaa sekä miten voidaan välittää reaaliaikaisempaa tietoa näille eri tahoille ympäristössämme tapahtuvista muutoksista. Tästä näkökulmasta on muun muassa hallintovaliokunta omassa lausunnossaan puolustusvaliokunnalle selontekoa lähestynyt.

Arvoisa puhemies! Tehty selonteko linjaa Suomen turvallisuuden ja puolustuksen kehittämistä tulevaisuudessa siten, että Suomi on aktiivisesti mukana kehittämässä Euroopan unionin puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa ja osallistumassa siihen. Meillä on pieneksi maaksi runsaasti kokemusta turvallisuutta lisäävästä työstä kriisialueilla. Yhteinen velvollisuutemme on jakaa tätä osaamista ja kartuttaa sitä omasta näkökulmastamme lisää.

Selonteon laadinnan aikana ja myös nyt mietinnön valmistuttua on yksi pieni, mutta ei täysin merkityksetön asia noussut esiin. Se on Ottawan maamiinat kieltävä sopimus. Selonteon mukaan allekirjoitamme sopimuksen 2012 ja miinat poistetaan 2016. Puolustusvaliokunta on ollut aikataulusta varsin yksimielinen. Puolustusvaliokunnan linjakkuutta perustelee myös se, että vuoden 2001 selonteossa miinoistaluopumisaikataulu oli nykyaikataulua nopeampi.

Tässä yhteydessä politiikan linjattomuus ja julkinen haparointi näkyy erityisesti kokoomuksessa. On sivusta seurattuna enemmän kuin surkuhupaisaa se, ettei puolueessa asiantuntemukselle ja kokemukselle anneta mitään arvoa. Prikaatinkenraali evp:n kokemuksella, yli kymmenvuotisella puolustusvaliokunnan jäsenyydellä ja kahden kauden puheenjohtajuudella sekä merkittävän yrityksen pääjohtajuuden tuomalla yhteiskunnallisella kokemuksella ei ole kokoomuksessa painoarvoa. Uskallan väittää, että arvovaltatappio miinakysymyksessä realisoituu vänrikille, jolle eivät ehkä apuritkaan ole kaikkea kertoneet.

Oli miten oli, mutta valiokunnan yksimielisyys lienee kuitenkin tärkeintä ja sille tämän salin enemmistö tulee antamaan tukensa. Nyt tulee voimavarat keskittää uusien korvaavien järjestelmien suunnitteluun ja jättää muutaman vuoden takaraja -keskustelut omaan liemeensä.

Suomalaiset kantavat tulevaisuudessa omaa kriisinhallintavastuuta yhdessä muiden EU-maiden kanssa. Tämä tarkoittaa suunnitelmakaudella noin 1 500 henkilön valmistautumista yhdessä Ruotsin sekä Saksan ja Alankomaiden kanssa siihen, että jopa kymmenessä vuorokaudessa voidaan siirtyä operaatioalueelle ja valmiutta on kyettävä ylläpitämään 30—120 vuorokautta kyseisellä alueella.

Itse yhdyn valiokunnan kantaan siinä, että 25 yksimielistä, laajan kulttuurisen kirjon omaavaa eurooppalaista maata riittää päättämään joukkojen käytöstä. Mielestäni ei ole näkyvissä sellaista uhkakuvaa, että joukkoja voitaisiin jotenkin väärin perustein tai vastoin YK:n peruskirjaa määrätä operaatioihin.

Arvoisa puhemies! Selonteko linjaa varsin osuvasti Suomen nykyistä asemaa ja tulevaisuutta globaalissa puolustus- ja turvallisuuskentässä. Selontekoa seuraavaa rauhanturvalain uudistusta tuleekin nyt lähteä selvittämään perin pohjin ja kiihkotta. Minusta on erittäin huolestuttavaa, jos ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu jatkuu samaan malliin kuin se viime aikoina on eri tahoilla jatkunut. On myös huolestuttavaa, mikäli käytännön ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa haitataan pölhöpopulismin keinoin allekirjoittamalla jokin Euroopan parlamentin käytävillä pyörivä kannanotto, jossa yleisesti edesvastuuttomuus tulee kohdattua jo otsikossa.

Suomi on pieni maa, jonka turvallisuuspoliittinen sijainti on merkittävä. Suomen tulee kansallisesti yhtenäisenä harjoittaa sellaista ulkopolitiikkaa, joka takaa turvallisuuden myös tulevaisuudessa.

Simo Rundgren  /kesk:

Arvoisa puhemies! Me olemme täällä siis kuulleet puolustusvaliokunnan puheenjohtajan seikkaperäisen esityksen puolustusvaliokunnan mietinnöstä valtioneuvoston selonteosta turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Sen lisäksi tätä ovat täydentäneet ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja, pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri, sisäministeri. He ovat kaikki syventäneet ja laajentaneet saamaamme kuvaa. Sitten ryhmäpuheenvuorot ja kymmenet kansanedustajat ovat omalla tavallaan selvitelleet asiaa ja esitelleet kantojaan. Tässä vaiheessa uskaltaa sanoa, että olemme saaneet varsin monipuolisen kuvan maamme turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta ja sen tilanteesta tänä päivänä. Siksi en lähde omalta osaltani enää purkamaan tätä pakettia kokonaisuudessaan. Totean kantanani kuitenkin sen, että en pidä Suomea sotilaallisesti liittoutuneena enkä halua tähän nykyiseen tilanteeseen muutosta. Katson, että meillä on ennen muuta vastuu omien kansalaistemme turvallisuudesta. Olen sitä mieltä, että me vaalimme tällä hetkellä parhaiten tätä pysymällä sotilasliittoutumien ulkopuolella.

Toiseksi katson, että meidän maailmamme täällä pohjoisessa ei ole muuttunut siinä suhteessa mihinkään, että meidän on pidettävä hyvät välit naapureihimme. Ruotsi lännessa, Norja pohjoisessa ja Venäjä idässä sekä Itämeren ympärysmaat ovat meidän lähipiirimme. Erityisesti Pohjoismaat ja Venäjä ovat meille tärkeitä naapureita. Viisas ulkopolitiikka ja hyvät naapuruussuhteet ovat historian opetuksemme mukaan meidän turvallisuutemme varmin tae.

Kolmanneksi: Meidän on toimittava aktiivisesti kaikissa niissä järjestöissä, joissa edistetään luottamuksen ja hyvän yhteistyön perustaa. Pohjoismaiden neuvosto, Itämeren valtioitten neuvosto, Arktinen neuvosto ja Barents-yhteistyö ovat kaikki lähialueillamme toimivia hyviä organisaatioita, joissa toimimalla voimme edistää ulkoista turvallisuuttamme, ja tietysti YK ennen kaikkea maailmanlaajuisena järjestönä. EU:n pohjoinen ulottuvuus on tärkeä aloite, jota meidän tulee edistää kaikin tavoin, sillä se tarjoaa hyviä yhteistyömahdollisuuksia Luoteis-Venäjän kanssa. Puolustusvaliokunnan lausuma edellyttääkin, että näitä yhteistyöfoorumeita kehitetään ja tehostetaan nykyisestään.

Neljänneksi: Olen sitä mieltä, että Suomen tulee pitää viimeiseen asti kiinni yleisestä asevelvollisuudesta. Paitsi, että se on köyhän maan vahvimpia aseita uskottavan puolustuksen rakentamisessa, se on myös yhteiskunnallisesti eheyttävä instituutio. Kun yli 80 prosenttia nuorista miehistä ja muutama sata nuorta naistakin käy armeijan, niin sillä on koko yhteiskuntaa yhdistävä merkitys. Siellä herää monelle suomalaiselle tahto tehdä yhdessä toisten suomalaisten kanssa, luokkaan taikka muihin eroavuustekijöihin katsomatta, työtä isänmaan hyväksi ja puolustaa sitä. On vaikea kuvitella, millä muulla tavalla saataisiin aikaan vastaava tulos.

Eri puolilla maata sijaitsevat varuskunnat luovat perustan alueelliselle puolustukselle. Kun tätä verkostoa joudutaan karsimaan, on aiheellista selvittää myös maakuntajoukkojen perustaminen. En todellakaan ryhdy tässä kertaamaan enää niitä käsityksiä, jotka on lausuttu keskustan ryhmäpuheenvuorossa pääministerin ja ministerien kannanotoissa, joihinka voin pääsääntöisesti yhtyä.

Kiinnitän huomiota enää yhteen näkökulmaan, joka ei mielestäni ole tullut vielä esiin. Baltian maiden tultua EU:n jäseniksi on meidän katseemme kohdistunut korostuneesti Itämeren ympäristöön. Koska Baltian maiden ja Venäjän raja on muodostunut myös Naton ja Venäjän rajaksi, on ymmärrettävää, että myös Venäjän kiinnostus suuntautuu juuri tuolle alueelle. Puhutaan jopa jännityksestä tuolla rajalla. Poliittisissa katsannoissa, myös puolustuspoliittisissa, näyttää syntyvän aika ajoin muoti-ilmiöitä. Nyt on eräänlainen muoti-ilmiö kiinnittää kaikki huomio Itämeren alueelle. Siellä onkin näitä monia uusia turvallisuuspoliittisia tekijöitä, myöskin ympäristökysymykset ovat iso haaste. Muun muassa tämä pssa-hanke on tärkeä seurata, miten se edistyy.

Haluan kuitenkin muistuttaa toisesta ilmansuunnasta. Haluan, että kohdistamme katseemme myös pohjoiseen. Norjan ja Venäjän raja aivan Suomen koillisosassa on edelleen myös Naton ja Venäjän raja. Norjalaiset totesivatkin Arktisen neuvoston kokouksessa Oslossa noin vuosi sitten, että he ovat huolestuneita siitä, että Varsovan liiton lakkautumisen jälkeen on ollut vaikea saada huomiota nousemaan ylös arktisille alueille. Mutta nyt se nousee sinne väkisinkin.

Arktisen neuvoston käynnistämä ilmastoprojekti Arctic Climate Impact Assessment on tuottanut 300 tiedemiehen työn tuloksena asiakirjan, jonka viesti on selkeä. Arktisella alueella tapahtuu jopa noin 30 vuoden kuluessa jäätiköiden merkittävää sulamista. Tämä johtaa uusien merireittien avautumiseen Barentsin alueelta Amerikkaan. Tästä seuraa se, että nopeammin kuin arvaammekaan, tulee USA:n ja Venäjän kiinnostus, toivottavasti yhteistyössä, suuntautumaan Barentsin alueen öljy- ja kaasurikkauksiin. Ne tulevat siis uusien merireittien avautumisen jälkeen olemaan todella edullisesti hyödynnettävissä USA:n kasvaville energiamarkkinoille.

Tulee siis tapahtumaan tämä kaikki aivan kivenheiton päässä Suomen pohjoisimmista osista. Olen varma, että tällä on suuri merkitys myöskin Suomen talouspolitiikalle, myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle. Nykyään kuulee eri puolilla maailmaa saatavan aikaan hyvässä yhteishengessä neuvotellen erilaisia kauttakulkusopimuksia. Suomi tarvitsisi reitin myös tuonne pohjoiselle merelle. Sieltä joko Kilpisjärven suunnasta tai päälakemme suunnasta voisivat avautua meille todella merkittävät mahdollisuudet olla mukana tuossa aivan lähitulevaisuudessa tapahtuvassa energiateollisuudessa. Jo nyt muun muassa Norrbottenissa on kaavailtu kaasuputken rakentamista Pohjois-Norjasta kohti kaivoksia ja pohjoisen terästeollisuutta. Se saattaisi merkitä paljon myös Perämeren alueelle ja Oulun teollisuudelle. Norjalaiset ovat myös ilmaisseet kiinnostuksensa rautatieyhteyksien rakentamiseen, niin että Kolariin päättyvää rataa jatkettaisiin aina Jäämerelle asti Storfjordiin.

Arvoisa puhemies! Tällaiset näkökulmat avautuvat pohjoisesta. Ne ovat valtavien mahdollisuuksien näköalat, ja jotakin noista mahdollisuuksista päästään toteuttamaan, jos pidetään huoli siitä, että suhteet naapureihin säilyvät hyvinä ja, voisiko sanoa, uutta luovina. Tämä ei sulje pois sitä, että pidämme vahvan huolen koko maan puolustamisesta ja kehitämme pohjoisia varuskuntiamme: lennostoa Rovaniemellä, jääkäriprikaatia Sodankylässä ja rajavartioston varusmieskoulutusta Ivalossa. Meidän tulee yhdellä kolmasosalla Suomen pinta-alasta olevalla alueella säilyttääkin tällainen vahvuus. Tätä toimintaa tulee lisäksi tukemaan Tervolan varikko.

Jari Vilén /kok:

Arvoisa puhemies! Marraskuun 22. päivänä puolustusministeri Kääriäinen ilmoitti Brysselissä EU:n voimavarojen kehittämiskonferenssissa Suomen hallituksen päättäneen suostua EU:n tuleviin taisteluosastoihin. Tämän päätöksen seurauksena näillä näkymin jo vuoden 2007 alusta alkaen hieman toistasataa suomalaista sopimussotilasta istuukin vuorollaan kuusi kuukautta valmiiksi pakatun repun päällä odottamassa mahdollista EU-ministerineuvoston päätöstä lähteä turvaamaan rauhaa ja suojelemaan kansalaisia erilaisissa kriiseissä todennäköisesti jossakin päin Afrikkaa. Jo tämä yksittäinen esimerkki osoittaa sen, kuinka poliittista keskustelua suorastaan vältellen Vanhasen hallitus on edennyt valovuoden verran siitä, mitä pääministeri Vanhanen vain vuosi sitten tammikuussa muun muassa Helsingin Sanomissa sanoi, että hänelle EU:sta on vain välineellistä arvoa.

Vanhasen hallituksen aikana Suomi on sitoutunut syvemmin ja voimakkaammin erityisesti EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuin koskaan aikaisemmin. Jo näiden tosiasioiden valossa hallituksen eduskunnalle antama turvallisuuspoliittinen selonteko onkin osoittautunut jo nyt vanhanaikaiseksi, hallinnollisten raja-aitojen rajoittamaksi sekä enemmän menneisyyteen kuin tulevaisuuteen katsovaksi. Oikeastaan pitäisin pääministerin puhetta Oulussa tässä Kalevan seminaarissa 16. marraskuuta konkreettisempana ja enemmän vastauksia antavana esityksenä Suomen turvallisuuspolitiikasta kuin selonteon kaikkia 167:ää sivua. Olisi toivottavaa, että pääministeri uskaltaisi voimavarakonferenssin jälkeen ottaa myös seuraavan askeleen ja todeta, että on enää turha puhua Suomen liittoutumattomuudesta sen missään sananmukaisessa merkityksessä.

Paras kuvaus mielestäni Suomesta tänä päivänä onkin se, että Suomi on EU:n jäsenvaltio, joka jo nyt on paljon syvemmin liittoutunut, kuin se milloinkaan voisi olla perinteisessä sotilasliitossa. Suomen liittoutuminen on tapahtunut moraalisesti, taloudellisesti, turvallisuuspoliittisesti, ja se tulee tapahtumaan myös enenevässä määrin sotilaallisesti, sillä unionin tulevaisuudessa hyväksyttävän perustuslaillisen sopimuksen solidaarisuuslauseke ja turvatakuut ovat enemmän velvoittavia kuin Naton turvatakuuartiklat. Yhä useammalle EU:n jäsenvaltiolle nämä turvatakuuartiklat ovatkin osa prosessia, jonka he katsovat johtavan ehkä 10—15 vuoden päästä myös EU:n yhteiseen puolustukseen. Näin ollen näiden turvatakuiden merkitys tulee olemaan Suomelle suurempi ja ratkaisevampi kuin kiistellyn Nato-jäsenyyden, sillä jo tänä päivänä EU:lla on mielestäni Natoa paremmat ja monipuolisemmat valmiudet vastata niihin todennäköisiin tulevaisuuden uhkiin, joita maahamme joskus voisi kohdistua.

Selonteon yksittäinen suurin puute mielestäni onkin sen kyvyttömyys yrittää vastata siihen, miten Suomi haluaisi EU:n sisäisen kehityksen etenevän, miten Suomi arvioi EU:n ja Yhdysvaltain ja EU:n ja Naton välisen suhteen ja työnjaon tapahtuvan. Puolustusvaliokunnan mietinnössä ei mielestäni ole uskallettu tehdä avointa ja perusteisiin menevää analyysiä Suomen, Venäjän, USA:n ja Naton suhteista. On tyydytty tyynnyttelemään ja mielestäni jopa itsesensuroimaan tätä sinällään hyvin terveellistä, hedelmällistä ja rakentavaa keskustelua Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Mielestäni voikin sanoa, että tällä hetkellä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan kantojen välillä näyttää olevan valovuosien ero. Kun ulkoasiainvaliokunta pyrki omassa lausunnossaan tuomaan vahvasti oman parlamentaarisen mielipiteensä esille, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ed. Kauko Juhantalo sanoi mielestäni avoimesti lehdistöhaastattelussa, mitä hän on hakemassa selonteolta ja valiokuntansa mietinnöltä. Hän linjasi selkeästi, että valiokunnan tehtävänä on puolustaa hallitusta ja hallituksen tekemiä esityksiä. Mielestäni tämä hänen tavoitteensa näkyykin vahvasti valiokunnan varsinaisessa mietinnössä.

Mielestäni hallituksen onkin syytä tehdä objektiivista itsetutkiskelua Suomen Venäjä-politiikasta. Erityisesti Venäjän EU-suhteissa on nyt meneillään vaihe, jossa koetellaan EU:n sisäistä yhtenäisyyttä ja EU:n painoarvoa vaikuttaa Venäjällä tapahtuvaan kehitykseen. Itse toivoisin, että Suomen Venäjä-politiikan keskeisimpänä kansallisena missiona olisi se, että Suomi löytäisi roolin EU:n oman Venäjä-strategian kehittämisessä sekä EU:n Venäjä-politiikan luomisessa, sillä tosiasia on, että tänä päivänä EU:n Venäjä-politiikka on monelta osin epäonnistunut, eikä aito, tasapuolinen ja avoin keskusteluyhteys toimi. Mielestäni on tärkeää pitää kiinni siitä, että naapureiden ja kumppaneiden täytyy kyetä keskustelemaan keskenään kaikista asiakysymyksistä. EU:n täytyy kyetä siihen, Venäjän täytyy kyetä siihen ja myös Suomen täytyy kyetä siihen.

EU:n täytyy kyetä välittämään yhtenäinen viesti Venäjälle, jossa se korostaa myös sitä, että kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat tasa-arvoisia ja kaikkia jäsenvaltioita tulee ja pitää kohdella samalla lailla. Tänä päivänä Venäjä pyrkii hyvin tietoisesti siihen, että jotkut EU:n jäsenvaltiot olisivat eriarvoisia kuin toiset. On selvää, että meidän EU-jäsenyytemme ei saa korvata kahdenvälistä poliittista vuoropuheluamme Venäjän kanssa, mutta on myös selvää, että Suomen Venäjä-osaamista arvostetaan, ja sitä tarvitaan yhä edelleen koko Euroopan unionissa. Meillä voi halutessamme olla hyvin keskeinen rooli Venäjän ja EU:n välisen vuoropuhelun ylläpitäjänä ja kehittäjänä. Kysymys kuuluukin, olemmeko me itse valmiit ottamaan tämän roolin ja siihen liittyvän vastuun ja haasteen itsellemme.

Arvoisa puhemies! Unionin yhteisessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on edessä kehitys, jossa Suomen on vääjäämättä sopeuduttava ja sopeutettava oma poliittinen päätöksentekonsa unionin yhteiseen raamiin. Suomen intressi on tukea tätä kehitystä, koska näin pystymme parhaiten turvaamaan omat kansallisetkin etumme. Tämä vaatii kuitenkin meiltä kykyä todellisiin poliittisiin linjauksiin ja poliittiseen johtajuuteen. Tämä selonteko ei mielestäni kykene vastaamaan kumpaankaan mainitsemaani vaatimukseen.

Jan Vapaavuori /kok:

Arvoisa herra puhemies! Berliinin muuri on murtunut jo aikaa sitten, Itä-Eurooppa on vapautettu, Suomi on EU:n ja Emun jäsen, kommunismi on kauas Kaakkois-Aasiaan jämähtänyttä katoavaa kansanperinnettä ja osa entisestä Neuvostoliitosta kuuluu Natoon. Täällä tänään käytyä keskustelua kuunnellessa on kuitenkin ollut vaikea välttyä vaikutelmalta, että kylmän sodan aikaisen yya-Suomen ummehtunut henki leijailee edelleen suomalaisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun yllä.

Menneinä aikoina ulkopolitiikka oli lähes kansallisen salatieteen asemassa. Sen olennainen osa olivat pilkuntarkat, virallisia linjauksia koskevat sanamuodot sekä ehdottoman yksimielisyyden ehdoton vaatimus. Eri mieltä ollut oli lähtökohtaisesti ellei kansan petturi niin ainakin luopio. Tänään vuonna 2004 näin ei enää pitäisi olla. Silti menneen maailman leimakirveet heiluvat ja liturgisesta yksimielisyydestä lipsuvia päivitellään tässäkin keskustelussa. Aivan erityisesti monia hallitusryhmien edustajia tuntuu närästävän kokoomuksen täällä edustama linja, vaikka se tosiasiassa todennäköisesti poikkeaa vähemmän hallituksen linjasta kuin SDP:n puheenjohtajan ja samasta puolueesta olevan ulkoministerin näkemykset poikkeavat toisistaan.

Käsillä olevan selonteon keskeisimmät kiistakysymykset liittyvät liittoutumattomuus-käsitteen mielekkyyteen, niin sanottuun Nato-option muotoiluun ja rauhanturvaamislain mandaattikysymykseen.

Liittoutumattomuus-käsitteellä märehtiminen liittyy ajatteluun, jonka mukaan kukin kansakunta voisi ulkopoliittisella liturgialla määritellä asemansa maailmassa riippumatta siitä, miten se tosiasiallisesti käyttäytyy. Uskon, että tässä salissa on varsin yhtenäinen näkemys siitä, miten me järjestämme puolustuksemme, ja siitä, mitä EU-jäsenyytemme sisältö tämän päivän unionissa on. Se, että täällä tästä huolimatta väännetään kättä siitä, miten asia määritellään, kuvastaa lähinnä sitä, miten vahvasti pinttynyttä eräiden käsitteiden varassa elämisestä on tullut.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen täällä esittämässä lausumaehdotuksessa todetaan: "Suomea ei enää voi pitää perinteisessä mielessä sotilaallisesti liittoutumattomana maana." Uskon vakaasti siihen, että varsinkin ulkomaiset tarkkailijat ovat olleet tätä mieltä jo pitkään riippumatta siitä, miten asia Suomessa halutaan muotoilla. Kyse ei ehkä sittenkään ole varsinaisesta linjaerosta, vaan siitä, kuinka rehellisesti maailman muuttuminen ja myös Suomen tosiasiallinen käyttäytyminen tässä muuttuvassa maailmassa ja sen mukana muuttuvassa EU:ssa halutaan tunnustaa.

Nato-jäsenyyden osalta semantiikka on hieman moniulotteisempaa. Sillä, onko jäsenyys Suomelle todellinen vaihtoehto vai mahdollisuus jatkossakin, on tietty ero. Tätäkin määrittelyä olennaisempaa on kuitenkin se, miten me elävässä elämässä kansakuntana käyttäydymme. Molemmat muotoilut pitävät sisällään ajatuksen siitä, että Suomi voi hakea sotilasliiton jäsenyyttä. Molemmat muotoilut lähtevät myös siitä, että asia ei juuri nyt ole ajankohtainen. Molemmat muotoilut jättäisivät myös itse asian täysin riippuvaiseksi tulevista tapahtumista ja tulevista päätöksistä. Se, että hallitus on päätynyt hieman parlamentaarista turvallisuustyöryhmää vähemmän myönteisen muotoilun kannalle, on tietenkin oireellista. Käytännössä sillä ei kuitenkaan ole suurempaa merkitystä. Joko me haemme jäsenyyttä tai sitten me emme hae. Se, millä peruspositiivisella muotoilulla päätämme olla asiaa vielä päättämättä, on vähemmän olennaista. Tosiasia on, että eräänlaisena kummajaisena meitä EU:n piirissä pidetään, oli muotoilu mikä tahansa.

Rauhanturvalain mandaattikysymys on esillä olevista kiistoista ehkä omituisin. Itse asiassa kokoomus vaatii vain sitä, että eduskunta voisi tässä vain kerran vaalikaudessa annettavassa, kokoavassa selonteossa todeta sen, minkä hallitus tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä toteamaan jo lähitulevaisuudessa ja minkä esimerkiksi istuvan hallituksen pääministeri on kuuluisassa Oulun puheessaan jo linjannut.

Puolustusvaliokunnan mietinnössä todetaan, että Euroopan unionin 25:sta jäsenvaltiosta vain kahdella eli Suomella ja Irlannilla on tällä hetkellä lainsäädännössään erityinen maininta YK:n turvallisuusneuvoston valtuutuksesta. Myös tätä taustaa vasten tämän asian mystifioiminen ja EU-mandaatin mahdollisuudella taivastelu tuntuu vähintäänkin erikoiselta. Suomi on monessa otteessa ja varsin johdonmukaisesti korostanut, että EU on länsimaisiin arvoihin ankkuroituva, kaltaistemme maiden muodostama arvoyhteisö. Silti me tai siis osa meistä haluaa käsittämättömällä tavalla kyseenalaistaa tämän arvoyhteisön kyvyn tehdä kestäviä kriisinhallintapäätöksiä. On se jännittävää, että luotamme enemmän Venäjään ja Kiinaan ja muuhun YK:n turvallisuusneuvostoon kuin Euroopan unioniin, johon me itse kuulumme ja jonka kansainvälisen vaikutusvallan vähäisyyttä aika ajoin täälläkin surkuttelemme.

Arvoisa puhemies! Laaja kansallinen yksimielisyys voi kiistatta olla vahvuus varsinkin pienelle kansakunnalle. Se ei kuitenkaan enää tänä päivänä voi olla minkäänlainen itseisarvo. Demokratian kannalta kovin erikoista on myös vaatia, että opposition pitäisi pystyä ja pyrkiä yksimielisyyteen sellaisen hallituksen kanssa, joka on kaikkea muuta kuin yksimielinen omassa keskuudessaan.

Ainakin kansainvälisestä näkökulmasta tarkastellen se, että tasavallan presidentillä ja pääministerillä tai eduskunnan puhemiehellä ja ulkoministerillä tai vaikkapa yhdestä päähallituspuolueesta olevalla ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalla ja toisesta päähallituspuolueesta tulevalla puolustusvaliokunnan puheenjohtajalla on keskenään varsin erilaisia näkemyksiä, on merkittävämpi kysymys kuin se, että opposition näkemykset poikkeavat hallituksen näkemyksestä.

Arvoisa puhemies! Muuten olen sitä mieltä, että Suomen tulisi hakea Naton jäsenyyttä.

Kalevi  Lamminen  /kok:

Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokunta teki uutterasti työtä muokatessaan turvallisuus- ja puolustuspoliittista mietintöä. Pääosin valiokunta oli yksimielinen. Valtioneuvoston selonteko on laaja, jopa liiankin laaja. Voisin sanoa, että se syleilee koko maailmaa puuttuen mielestäni epäolennaisiinkin kohtiin, mutta jättäen sitten melko vähälle maailmanpolitiikan nykyiset painopisteiden muutokset.

Vaikka maamme onkin eräs rauhallisimmista kolkista maailmassa, niin siitä huolimatta turvallisuuspoliittisen asemamme arviointi olisi saanut olla selonteossa huomattavasti terävämpi. Maailmalla syntyvät kriisitilanteet saattavat heijastua koska tahansa myös Suomeen. Kuitenkin Suomen kohdalla uhat ja kohteet ovat muuttuneet. Se ei merkitse sitä, että voisimme sulkea pois kaikki riskit. Turvallisuuspoliittiset riskit ovat vaikeita hahmottaa ja ennen kaikkea on vaikeaa nähdä tulevaisuus. Valtioiden suvereniteettiin kohdistuvat uhat ovat vähentyneet, mutta sen sijaan kansalaisiin kohdistuvat kriisit lisääntyneet.

Valiokuntakäsittelyn aikana tuli selväksi, että enää ei puhuta totaalisesta sodasta. Käytössä on strateginen isku ja sen torjuminen. Strategisen iskun kohteet ovat yhteiskunnan arat kohdat ja niiden lamauttaminen. Juuri tämän takia meidänkin Puolustusvoimamme teknistyvät ja modernisoituvat. Tämä tärkeä seikka on pidettävä mielessä, kun puhutaan jalkaväkimiinat korvaavista järjestelmistä, jalkaväkimiinat kun ovat räjähdelleet sekä medioissa että tänään täällä salissa. Teknistyvä ja modernisoituva armeijamme tekee tulevaisuudessa hyvin radikaaleja johtopäätöksiä. Nimenomaan rauhan ajan reservi pienentyy 700 000:stä miehestä 350 000:een henkilöön. Tämä taas johtaa varuskuntien yhdistämisiin, lopettamisiin ja kantahenkilökunnan uudelleensijoittamisiin. Kertausharjoituksiakin joudutaan karsimaan. Tarkempaa tietoa me saamme tästä helmi- ja maaliskuun taitteessa.

Olen selvästi huomannut, että ulko- ja turvallisuuspolitiikasta puhuminen on maassamme ollut pitkään epäviisasta, kuten edellinen puhuja ed. Vapaavuori täällä mainitsi. Keskustelun aloittajaa on katsottu karsaasti, varsinkin jos hän on eri mieltä enemmistön kanssa. Nyt ovat kielenkannat auenneet, ja se on hyvä asia. Keskustelun kuluessa — ei niinkään selonteossa eikä kokoomuksen kannassa — olen huomannut, että joiltakin edustajilta on jäänyt huomaamatta Naton roolin täydellinen muuttuminen. Muutos on ollut niin suuri, että jopa entinen Varsovan liiton johtomaa, ydinasevaltio Venäjä, on lähempänä Natoa kuin konsanaan Suomi, vaikka Suomi on aktiivisesti mukana Naton erilaisissa operaatioissa.

Nato onkin, tätä muotisanaa nyt käyttääkseni, Suomen salarakas. Me olemme sen takia yrittämässä sisään rakkaamme luokse keittiön kautta, koska uskallus ei riitä astella paraatiovesta. Puolustusvoimiemme komentaja Juhani Kaskealan arvio Nato-jäsenyydestä on seuraavanlainen: "Jos tai kun me liittoudumme, se ei tapahdu uhkatilanteessa Puolan, Unkarin tai Tshekin tapaan, vaan Euroopan syvenevän integraation kautta, Euroopan unionin yhteisen puolustuksen kautta." Kaskealan mukaan EU ei kuitenkaan perusta omia puolustusvoimia, koska 25 EU-maasta 19 kuuluu jo nyt Natoon. Unionin puolustus järjestetään Naton avulla, jolloin EU:n ja Naton välille tulee tiivis ja suora yhteys. Prosessi on parhaillaan menossa. EU:lle halutaan mahdollisuus käyttää sotilaallista voimaa kriisitilanteissa. Voiman käyttäisi Nato. EU:n täysivaltaisena jäsenenä Suomi on jo nyt vahvasti mukana Naton kriisinhallinnassa. Nyt on suora yhteys syntynyt." Näin siis Kaskeala, mutta poliitikothan päätöksiä loppujen lopuksi sitten tekevät.

Kun vuonna 1994 ja ehkä jo 1993 käytiin kiivasta keskustelua Euroopan unioniin liittymisestä, muun muassa presidentti Koivisto mainitsi silloin, että liittyminen antaa meille turvatakuun. Suomen kansa uskoi ja äänesti maamme Euroopan unioniin. Erikoisesti Itä-Suomessa jostain kumman syystä viesti meni tavattoman hyvin perille. Presidentti Koivisto sanoi sen lisäksi, että jos turvatakuita halutaan, Euroopan unioni antaa meille aivan mainion selkäturvan.

Suomi on siis saanut turvatakuut. EU ei tosin ole sotilasliitto. Unionilla ei ole taistelujoukkoja, mutta tehtävät, kuten sanoin, suorittaa Nato. Koska me emme ole Naton jäsen, kysynkin, onko meillä jotain niin erinomaista tässä maassa, että jotkut johtavista Euroopan unionin tai Nato-maista olisivat kriisitilanteessa aidosti kiinnostuneita Euroopan koilliskulman puolustamisesta. Ei suinkaan. Tähän olisi hyvä lisätä edellisen puhujan ed. Vapaavuoren sanonta: "Muuten olen sitä mieltä, että ..."

Meidän on siis edelleen jatkossakin perinteisesti luotettava itseemme ja luotava oma uskottava puolustuksemme. Mietinnössä valiokunta oli yksimielinen siitä, että Suomea puolustaa vain suomalainen, koska me emme Natoon liity. Mutta tuen saaminen ja antaminen on toinen asia, ja siksi meillä pitää olla se kuuluisa Nato-optio. Me emme voi lähteä Ruotsin linjalle. Naapurimaamme on radikaalisti heikentämässä puolustusvoimansa iskukykyä vähentämällä esimerkiksi sotilaittensa lukumäärää niin, että se saa kokoon vuonna 2008 vain 23 000 taistelijaa. Tämä merkitsee siis 20 joukko-osaston ja alueyksikön lopettamista. Sulkemiset koskevat erikoisesti Pohjois-Ruotsia. Karsiminen merkitsee luopumista alueellisesta puolustuksesta sekä koko Ruotsin puolustamisesta ja keskittymistä suurimmaksi osaksi kansainvälisiin tehtäviin. Suomen Puolustusvoimien päätehtävä on päinvastoin kuin Ruotsin yhä koko Suomen puolustaminen, ja kansainvälinen osallistuminen nähdään päätehtävää tukevana toimintana. Aivan selvää on, että jos Suomi ei pitäisi yllä puolustustaan tai jos Suomi vähentäisi puolustustaan Ruotsin tapaan, ei naapurimaamme Ruotsi voisi näin suureen muutokseen ryhtyä. Tämä tästä geopoliittisesta asemastamme.

Kansalaistemme halukkuus vapaaehtoiseen maanpuolustukseen on valtava voimavara. Mietintö ottaa siihen selvän myönteisen kannan. Vastaisuudessa perustetaan maakuntajoukkoja, jotta voidaan tukea viranomaisten toimintaa kaikilla tasoilla. Maakuntajoukot tulevat kuulumaan Puolustusvoimiemme sodan ajan joukkoihin. Ei-asevelvollisten naisten osuutta ja asemaa tässä tehtävässä myös laajennetaan, mikä kiitoksella pannaan merkille.

Ihan lopuksi: Puolustusvoimien ehdoton tahto on mietinnön käsittelyn aikana ollut se, että jokaisella eduskuntakaudella tehtäisiin selonteko, ja tämä ilmeisesti tullee tapahtumaan. Olen valiokunnan jäsenenä tyytyväinen tähän mietintöön ja kertaan vielä, että muuten olen sitä mieltä, että meidän on liityttävä Natoon.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Suomen ulkopolitiikassa on ollut toisen maailmansodan jälkeen hyvin selkeä visio. Se visio on ollut Suomen kansainvälisen aseman vahvistaminen ja Suomen kansallisen edun puolustaminen kaikissa tilanteissa. (Ed. K. Kiljunen: Näin on hallitus toiminut nytkin!) Täytyy sanoa, että tämä politiikka saavutti huippukohtansa vuonna 1999. Ehkä sen huippu oli se, kun presidentti Ahtisaari tuli Belgradista välitettyään rauhan, välitettyään Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä ja todella saadessaan aikaan rauhan Eurooppaan, mutta myöskin Suomen puheenjohtajakausi EU:ssa ja erityisesti huippukokoukset sekä Tampereella että Helsingissä ovat olleet sellaisia huippuhetkiä, joita tänä päivänä on miellyttävää muistella.

Arvoisa puhemies! Valitettavasti huhtikuussa 2003 tapahtui muutos Suomen ulkopolitiikassa. Jos luemme hallitusohjelman, siinä on pientä muuttumista, mutta oikeastaan se on aika pitkälti kirjoitettu vanhojen traditioitten mukaisesti. Tosiasiassa meillä tapahtui merkittävä muutos. Miten voitaisiin Suomen ulkopoliittista linjaa tänä päivänä luonnehtia? Se on vastentahtoista sopeutumista, se on myöskin julkilausumapolitiikkaan pohjautuvaa globalisaatiota, (Ed. Nepponen: Nyt ollaan selonteossa!) ja se on siirtymistä tärkeistä asioista puuhasteluun vähemmän tärkeiden asioiden kanssa. Se on myöskin ehkä sitä, että ulkopolitiikka ja populismi on sekoitettu keskenään.

Mitä vastentahtoinen sopeutuminen tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että on kielteinen asenne EU:n syventämiseen, EU:n yhteisen turvallisuuspolitiikan rakentamiseen. Sitä ei haluta. Sitä yritetään jarruttaa. Ei uskota tosiasioihin. Ei uskota siihen, mitä ympäristössä tapahtuu, ja lopputulos on se, että me emme hallitse tilannetta, putoamme kärryiltä emmekä voi vaikuttaa lopputulokseen emmekä kykene puolustamaan Suomen kansallista etua näissä muutoksissa.

Julkilausumaglobalisaatio on sitä, että kuvitellaan, että antamalla kannanottoja, järjestämällä foorumeita ja seminaareja maailman kehitykseen voidaan vaikuttaa. Keskustelu tietysti aina jonkin verran vaikuttaa, mutta kyllä on niin, että tekemällä sopimuksia, joita noudatetaan, käyttämällä voimaa voidaan vaikuttaa tähän kehitykseen. Täytyy sanoa, että en haluaisi aliarvioida tätä niin sanottua Helsinki-prosessia, minkä Suomikin on käynnistänyt, mutta kyllä se enemmänkin herättää hämmästelyä maailmalla kuin arvostusta.

Mitä tulee sitten Ilon globalisaatioselvitykseen, niin kyllä ne tulokset odottavat saavuttamistaan. Voi sanoa, että en ole vielä tähän mennessä nähnyt yhtään konkreettista tulosta, en yhtään ihmistä, joka olisi päässyt pois köyhyydestä sen takia, että tuollainen selvitys ylipäätänsä on tehty. Mikä on myöskin vaarallista, on se, että kun aikaisemmin kokoomuksen ollessa hallituksessa, aikaisemman pääministerin, ei edellisen vaan aikaisemman pääministerin aikana keskityttiin siihen, että Suomella pitää olla hyvät suhteet sekä Yhdysvaltoihin että Venäjään, niin tänä päivänä hallitus lähes viikoittain joutuu selittelemään, että kyllä meillä on hyvät suhteet Washingtoniin, kyllä meillä on hyvät suhteet Moskovaan ja kummaltakin suunnalta kuullaan lausuntoja, jotka eivät ole aivan näitten lausuntojen kanssa yhdensuuntaisia. Jos ajattelen presidentti Paasikiveä, ei hän ajatellut sitä, mikä on Paasikiven kansansuosio. Ei hän katsonut, minkä näköinen hän on tai mitä gallupit sanovat. Häntä ohjasi Suomen etu. Tänä päivänä tuntuu siltä, että ulkopolitiikassa pyritään tekemään ratkaisuja, joilla säilytetään oma suosio kansan keskuudessa. Gallupit ohjaavat ulkopolitiikkaa. Ja sanon, että sellainen ulkopolitiikka ei koskaan ole hyvää ulkopolitiikkaa.

Kaiken kaikkiaan tämä kokonaisuus näkyy siinä, että tässä selonteossa, jota nyt käsittelemme, ei ole selkeätä visiota eikä myöskään selkeätä toimintalinjaa siihen suuntaan, mitä Suomen pitää tehdä lähivuosikymmenen aikana. Täytyy myöskin sanoa se, mikä tässä maassa on onnetonta, kun käydään ulkopoliittista keskustelua: että meillä ei ole totuttu sivistyneeseen keskusteluun. Tosiasiat yleensä kiistetään. Kuvaavaa on se, että merkittävät ulkopoliittiset toimijat sanoivat sen jälkeen, kun Baltian maista tuli Naton jäseniä, että eihän meidän ympäristössämme ole tapahtunut yhtään mitään. Ei ole mitään, mihin Suomen pitäisi reagoida. Mielestäni kyllä silloin tapahtui jotakin, jonka olisi pitänyt antaa ajattelun aihetta.

Kun itse arvostelin presidentin syyskuisen YK-puheen valmistelua, niin en kyllä kuullut valtiosäännöllisiä kommentteja, vaan kuulin, että nyt on presidenttipeli alkanut. Eli kysyjän motiiveja epäillään, ei vastata siihen, mikä on oikea toimintatapa. Professorit Jyränki ja Saraviita ovat vastanneet: heidän mielestään presidentin tärkeät puheet pitäisi valmistella yhdessä ulkoministeriön kanssa ja käsitellä myöskin hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa.

Täytyy sanoa, että mitä tulee sitten tähän keskusteluun sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, jota nyt on käyty tässä parisen vuotta, niin kyllä se keskustelukin kuvastaa sitä, kuinka ihmiset puhuvat toistensa ohitse ja tosiasioita ei olla valmiita tunnustamaan. Jos me ajattelemme EU:n tulevaa perustuslakia, niin totuus on se, että muodollisesti, jos katsomme itse artiklan, EU:n turvatakuut ovat Natoa tiukempia. Sitten on myönnettävä se, että ne turvatakuut, mitä EU voi antaa, eivät tietysti ole sitä luokkaa, minkä Nato Yhdysvaltain tukemana voi antaa. On totta myöskin, että EU ei ole sotilasliitto, mutta sotilaallisten rakenteitten rakentaminen on aloitettu, eikä se pysähdy tähän, vaan se tulee jatkumaan. Ei voida puhua sotilasliitosta, mutta voidaan puhua kyllä näistä sotilaallisista rakenteista. Tietysti muistan, kun presidentti Ahtisaari lähti siitä, että mitä Suomen suhteeseen Natoon tulee, niin menemme niin lähelle Natoa kuin suinkin mahdollista, että ainoastaan jäsenyys on se, joka puuttuu, ja jäsenyyden myötä muodollinen vaikutusvalta, äänioikeus Natossa päätöksiä tehtäessä, oikeastaan veto-oikeus, koska Nato tekee päätöksensä yksimielisesti. Me olemme jopa johtaneet Naton Kosovon-joukkoja, mikä osoittaa sen, että aika vaikea on enää kovin vilpittömästi puhua Suomen liittoutumattomuudesta.

Sitten tietysti kysytään, miksi tosiasioita ei voitaisi tunnustaa. Jälleen olemme ulkopoliittisten asenteitten kanssa tekemisissä. Eräässä puolueessa meillä edelleen elää kekkoslainen puolueettomuuden henki. On selvää, että käsitettä puolueettomuus ei enää tänä päivänä voida käyttää, koska sen kaikki tunnustavat, että Suomi ei ole puolueeton. Voidaanko käyttää sitten käsitettä sotilaallinen liittoutumattomuus? Senkin kyllä ovat merkittävät toimijat todenneet, kuten pääministeri, joka sanoi, että ulkopolitiikassa olemme kaikkea muuta kuin liittoutumattomia, puhuessaan 16.11., mutta sanoi, että kun se oikein rajoitetaan ihan vain pelkästään puolustusratkaisuun, siis tehtyyn ratkaisuun, niin siinä voidaan puhua kyllä sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.

Mitä tulee sitten vasemmistoon ja siihen, kuinka vaikea sen on hyväksyä tai osan vasemmistosta on hyväksyä luopumista sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, niin tietysti se johtuu vain siitä, että kyseessä on sana sotilaallinen, joka on niin kauhean vaikea hyväksyä pasifismia suosivalle vasemmistolle, joten oli mikä tahansa kyseessä, niin niissä tilanteissa täytyy pitää kiinni tuosta imagosta, että olemme sotilaallisesti liittoutumattomia. Täytyy sanoa, että tuon käsitteen käyttö heijastaa menneisyyttä, tiettyä idealismia, mutta ei ulkopolitiikan realismia.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan todeta sen, että olin melkein viikon Bosniassa, koska olen Euroopan neuvoston ihmisoikeusraportoija Bosnian suhteen. 1990-luvulla Bosniassa kuoli 230 000 ihmistä taisteluissa. 2,2 miljoonaa ihmistä joutui luopumaan kodistaan maassa, jossa on 4 miljoonaa asukasta. Kuka pelasti? — Yhdysvallat. Otetaan koko ex-jugoslaavien historia. Kuka pelasti? — Yhdysvallat ilman YK-mandaattia. Se vain osoittaa sen, että kun täällä Jaakko Laakso puhuu siitä, että pitäisi olla YK:n mandaatti, silloin kun oli Tshekkoslovakia 68 kyseessä, ei hän vaatinut mitään YK-mandaattia Neuvostoliiton miehitykselle. Hän oli sitä mieltä, että käsite veljellinen apu joka tapauksessa riittää. Minä sanon: ei tarvita mandaattia, mutta on tärkeätä, että YK:n ihmisoikeusperiaatteita noudatetaan. Sotilaallista voimaa ei saa käyttää ihmisoikeuksien murskaamiseen, demokratian murskaamiseen, vaan sitä täytyy käyttää ihmisoikeuksien puolustamiseen ja elämän säilyttämiseen.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävä selonteko osoittaa, että Suomen turvallisuutta edistetään parhaiten tiivistämällä kansainvälistä yhteistyötä. Meille se tarkoittaa ennen kaikkea eurooppalaisen yhteistyön tiivistämistä. On itsestään selvää, että Euroopan unionin jäsenmaiden keskinäiset turvatakuut tekevät liittoutumattomuudestamme kuolleen doktriinin — se kai oli se termi, jota ed. Jaakonsaari täällä sanoi pääministeri Vanhasen käyttäneen siinä kuuluisassa Oulun-puheessa, jota täällä on useasti siteerattu. Ed. Kataisen liittoutumattomuuslausuman hyväksyminen ei siten ole mikään uusi linjaus, vaan itse asiassa jo tapahtuneiden tosiasioiden tunnustamista. Suomen kannalta ja Suomen turvallisuuden kannalta on erinomainen asia, jos eurooppalaisista turvatakuista tulee todellisia.

Tulee muistaa, että juuri meillä on Euroopan unionin pisin raja itään. Vaikka se nyt onkin rauhallinen ja on luultavasti rauhallinen myös lähitulevaisuudessa, historia on karvaalla tavalla osoittanut, että aina se ei ole rauhallisena pysynyt. On myöskin väärin kuvitella, että meidän lähialueillamme tilanne olisi hyvin rauhallinen. Me tiedämme, että Ukrainassa parastaikaa taistellaan kaduilla demokratian puolesta. Tiedämme, että yhtä lähellä, Valko-Venäjällä, eletään käytännössä neuvostoaikaisessa diktatuurissa ja taistelu on maan alla. Nämä molemmat maat ovat maantieteellisesti hyvin lähellä meitä. Eurooppalaisia kriisinhallintajoukkoja ei siten välttämättä tarvitakaan Afrikkaan rauhoittamaan entisiä alusmaita, vaan pitämään huolta Euroopan unionin takapihoista ja samalla meidän omista takapihoistamme, niistä maista, joista monissa demokratian vakiintumiseen on vielä pitkä matka.

Täällä äsken ed. Sasi kertoi siitä, mitä Yhdysvallat teki Bosniassa. En ole kuitenkaan aivan varma, että Yhdysvallat on valmis lähtemään enää tällaisiin humanitaarisiin operaatioihin, joihin ei liity suoranaisia intressejä. Minun mielestäni eurooppalaisten täytyy jatkossa ottaa enemmän vastuuta niistä asioista, jotka täällä Euroopassa tapahtuvat. Siksi eurooppalaista puolustusyhteistyötä on vahvistettava.

Ihmettelen sitä, että erityisesti vasemmistoliiton taholta on täällä vaadittu Euroopan unionin nopean toiminnan joukoille YK:lta toimintalupaa. Tällainen linjaus merkitsisi sitä, että Euroopan unioni tekee itse itsestään toisen luokan vaikuttajan. Käytännössä YK:n lupahan merkitsee turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten yksimielisyyttä eli siis sitä, että EU:n toiminnalla on Yhdysvaltain ja Venäjän tuki. Lievästi sanottuna ihmetyttää, että nimenomaan vasemmistoliitto täällä kantaa huolta siitä, että presidentti Bush ja hänen seuraajansa saavat veto-oikeuden Euroopan unionin kriisinhallintatoimintaan.

Jalkaväkimiinoista luopumista ennen niiden käyttöajan päättymistä ei voi pitää järkevänä. Edelleen ihmettelen sitä, että meidän kansainvälisen maineemme nimissä on välttämätöntä uhrata 300 miljoonaa euroa miinat korvaavien järjestelmien kehittämiseen, varsinkaan kun ei tiedetä edes sitä, pystyvätkö ne tosiasiassa ne korvaamaan. Tässä yhteydessä on hyvä mainita, että Yhdysvaltoja ja Venäjää ei niiden kansainvälinen maine huoleta, kun ne eivät ole Ottawan sopimukseen liittyneet.

Käydystä keskustelusta minulle ovat jääneet erityisesti mieleen vihreiden puheenvuorot Ottawan asiaan liittyen. Ed. Cronberg täällä, jos oikein ymmärsin hänen puhettaan, vaati nopeaa liittymistä Ottawan sopimukseen ja samalla korvausjärjestelmään, tarvittavien varojen löytämistä puolustusministeriön sisältä. Kun tähän vielä lisätään ed. Meriläisen ehdotus vapauttaa isät varusmiespalveluksesta, niin tuntuu siltä, että vihreät ovat ajamassa alas puolustuskykyämme. Onneksi sentään eduskunnan enemmistö tuntuu täällä ymmärtävän uskottavan, itsenäisen ja yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan puolustuskyvyn merkityksen kansakunnallemme.

Yksi positiivisista asioista, joka selonteossa on mainittu ja myöskin mietinnössä, on vapaaehtoisen maanpuolustustyön arvostaminen. Vapaaehtoistyön merkitys korostuu erityisesti samalla kun varuskuntien määrä tulee vähenemään. Varuskuntien määrän vähentäminen on väistämätön seuraus pienenevistä ikäluokista ja Puolustusvoimien rakenteellisesta muutoksesta. Olisi kuitenkin ollut oikein, että hallitus olisi tuonut tänne eduskuntaan ja jo tässä yhteydessä listan lakkautettavista varuskunnista. Tämä olisi tärkeää senkin takia, että täällä voitaisiin tehdä poliittinen päätös lakkautuksen kohteeksi joutuvien kuntien auttamisesta, ja samoin voitaisiin toki myöskin niiden ihmisten, jotka nyt ovat Puolustusvoimien palveluksessa, työllistymistä edistää.

Olen vuosia seurannut Vammalan asevarikon alasajoa ja alueen uudelleenkäytön toteutumista ja sillä perusteella tiedän, että jos lakkautuksen kanssa samaan aikaan ei tehdä poliittista päätöstä alueen uudesta käytöstä, vaan asia ajautuu valtion omaisuudesta vastaaville liikelaitoksille, niin järkevän jatkokäytön toteutuminen on erittäin vaikeaa, koska liikelaitos tehtävänsä mukaisesti pyrkii tästäkin asiasta tekemään voittoa. On täysin kohtuutonta, että lakkautuksen kohteeksi joutunutta kuntaa vielä toistamiseen yritetään rangaista vaatimalla alueesta ylihintaa.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi haluan kiinnittää huomiota kotimaisen puolustusteollisuuden asemaan. Portugalin kaupan takaiskusta huolimatta Patria on nousemassa kansainvälisesti merkittäväksi aseiden toimittajaksi. Korkeimmilla volyymeillä toimiessaan yhtiö kykenee toimittamaan myös kotimaiseen käyttöön suhteellisesti edullisempia ja laadukkaampia tuotteita. Kun osallistumme aktiivisesti eurooppalaisen puolustuksen kehittämiseen, samalla meidän tulee kehittää omaa puolustusvälineteollisuuttamme myöskin eurooppalaisen tason toimijaksi. Samalla mahdollistetaan alan työvoiman määrän kasvu Suomessa.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä on käyty hyvää keskustelua maamme turvallisuuteen ja tulevaisuuden ratkaisuihin liittyvistä kysymyksistä.

Mietinnössä todetaan, että puolustusvaliokunta tukee Suomen linjaa ylläpitää ja kehittää puolustuskykyään sotilaallisesti liittoutumattomana maana turvallisuusympäristönsä muutosta seuraten. "Suomen puolustus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja uudistuvaan alueelliseen puolustusjärjestelmään." Näin mietinnössä. Tämä on mielestäni erittäin tärkeä linjaus. Muutokset, joita kansainvälisessä toimintaympäristössä lähialueillamme ja Euroopassa tapahtuu, ovat sellaisia, että niihin sisältyy valtavasti uudentyyppisiä haasteita.

Suomessa käydään, kuten tänään on täällä salissa kuultu, keskustelua maamme Nato-jäsenyydestä. On avoimesti todettava, että varmasti sitä Natoa, jonka me eräät ainakin muistamme jo 50—60-luvulta, ei enää ole. Aika on tässä suhteessa muuttunut. Mutta muuten olen tänä iltana sitä mieltä, että Suomen ei ainakaan tänä iltana pidä hakea Naton jäsenyyttä. Sotilaallinen liittoutumattomuus on kuitenkin tällä hetkellä turvallinen ja kestävä ratkaisu yhdessä aktiivisen kansainvälisen yhteistyön kanssa.

Arvoisa puhemies! Uudet turvallisuusuhat ovat asioita, joihin pelkkä sotilaallinen voima ei riitä vastaukseksi. Huumeet, järjestäytynyt rikollisuus, terrorismi ja mahdollisen uuden rautaesiripun syntyminen uudelleen idän ja lännen väliin ovat todellisia uhkia yhteiskunnillemme. Aivan liian vähän on arvioitu myös uusregionalismin merkitystä globaalissa ympäristössä. Aasian talouskasvu, siirtolaisuus sekä tilanteen kärjistyminen kehitysmaiden ja rikkaiden maiden välillä omaavat heijastusvaikutuksia myös Suomen tilanteeseen. Laaja-alainen ajattelu olisi tarpeellista nyt, kun katsomme tästä eteenpäin.

Ulkoasiainvaliokunta pitääkin lausunnossaan selontekoa rakenteeltaan osittain epäjohdonmukaisena esimerkiksi puutteellisen turvallisuusympäristön kuvauksen ja toimintalinjojen välisen yhteyden takia. Tämän vuoksi ulkoasiainvaliokunta esittääkin lausunnossaan, että jatkossa valtioneuvosto laatisi Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan strategisen toimintalinjauksen eduskunnan käsiteltäväksi. Strategiaan sisältyisivät turvallisuusympäristön kuvaus sekä eri hallinnonhaarojen toimintasuunnitelmat ja kehittämistarpeet. Tätä on varmaan syytä harkita.

Arvoisa herra puhemies! Täällä on puhuttu, niin kuin jo tämän selonteon lähetekeskustelussa, jalkaväkimiinoista erittäin paljon. Selonteon mukaan Suomi liittyy henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012 ja hävittää jalkaväkimiinat vuoden 2016 loppuun mennessä.

Kaikkihan me ymmärrämme, jotka haluamme ymmärtää, että tämä ratkaisu, joka on aikaansaatu, ei ole riittävä. Toisinkin olisi voitu menetellä, mutta tässä poliittisessa tilanteessa maassamme tämä ratkaisu on varmasti parempi kuin olisi jokin muu ratkaisu. Siksi vähän ihmetyttää, että jalkaväkimiinoista nyt tässä tilanteessa on tehty niin voimakas kysymys, ja ennen kaikkea, että myöskin sinne on liitetty vastalauseita. Edustajaveli Seppo Lahtela on sitä mieltä, että ... (ed. S. Lahtelan välihuuto) — Voisin olla myöskin samaa mieltä, mutta pitää ymmärtää poliittiset realiteetit ja elää niiden mukaan tässä maailmassa, kun asioista ollaan päättämässä. — Valtiovarainvaliokuntakin toteaa lausunnossaan, että kustannukset jalkaväkimiinojen korvaamisesta ovat korkeat siihen nähden, että kyse on vielä käyttökelpoisten toimivien järjestelmien korvaamisesta uusilla. Jalkaväkimiinojen korvaamisen kustannukset eivät valtiovarainvaliokunnan mukaan saa rasittaa Puolustusvoimien määrärahakehystä. Aika näyttää, miten tässä käy. Pitää toivoa parasta mutta ehkä pelätä pahinta tässä suhteessa.

Herra puhemies! Haluaisin lopuksi kiinnittää pariin asiaan vielä huomiota eli todeta, että mielestäni tämä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko ottaa kuitenkin keskeiset asiat oikealla tavalla esille. Kertauksen vuoksi: meillä on yleinen asevelvollisuus, alueellinen maanpuolustus ja siihen liittyen myöskin tulevaisuudessa maakuntajoukot, sitten sotilaallinen liittoutumattomuus, ja ennen kaikkea tärkeä asia on kuitenkin se, että meillä on vapaaehtoinen maanpuolustustyö ja siihen liittyvä vahva puolustustahto tässä maassa.

Herra puhemies! Ihan pieneen alueelliseen asiaan haluan puuttua. Varuskuntien lakkauttamiset ovat realismia tulevaisuudessa. Minusta se on avoimesti todettava, että niin on varikkojen ja varuskuntien kohdalla, aika on muuttunut. Meitä eteläpohjalaisia tietenkin kiinnostaa, miten tulevaisuudessa käy Kauhavan yksikön, tuleeko Kauhavalle yleiseurooppalainen lentokoulutuskeskus. Tähän on puututtu myöskin selonteossa ja toivotaan, että tässä asiassa voitaisiin edistyä. Se ei olisi vain Etelä-Pohjanmaan vaan koko maan ja, sanoisin, kaikkien Pohjoismaiden edun mukaista, että tämä koulutuskeskus tänne saataisiin.

Arvoisa puhemies! Mielestäni selonteosta on puolustusvaliokunta saanut hyvän ja selkeän mietinnön ja tältä pohjalta on hyvä jatkaa. Haluankin lausua parhaat kiitokset siitä, että puolustusvaliokunta on saanut näinkin vaikeasta ja laajasta ja herkästä asiasta erittäin hyvän mietinnön, joka luo pohjaa meidän turvallisuus- ja puolustuspolitiikallemme.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Keskustelu valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta on ollut vilkasta ja mielenkiintoista.

Keskustelun kuluessa on käynyt selkeästi ilmi, että valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko antaa hyvät rakennustarvikkeet Suomen puolustuksen pitkäjänteiselle kehittämiselle ja rakentamiselle. Rauhallisin mielin voi todeta, että puolustuspolitiikan vanhat peruskivet liittoutumattomuus, kansallinen puolustus ja alueellinen puolustusjärjestelmä säilyvät entisellään. Suomen puolustus perustuu siis edelleen yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen puolustusjärjestelmään.

Selonteon yksi puhutuin aihe on liittynyt jalkaväkimiinoihin. Täällä isossa salissa samoin kuin maakunnissakin miinoja pidetään laajan maan halpana ja tehokkaana puolustusaseena. Tätä keskustelua on vilkastuttanut kysymys, miksi Suomen pitää luopua miinoista, kun huomioidaan, että Suomessa miinat varastoidaan ja merkitään karttoihin ja tarvittaessa raivataan. Tässä kysymyksessä on auttanut, kun on tarkastellut edellisiä selontekoja.

Ottawan miinasopimuksen suomalainen historia alkoi jo vuonna 1997. Tuolloin eduskunta päätti hyväksyä sopimuksen, ja vuoden 2000 turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä todettiin sama asia uudelleen. Sen verran Vanhasen hallitus sai edellisen hallituksen päätöstä muovatuksi, että Suomi liittyy Ottawan sopimukseen vasta vuonna 2012. Nyt jalkaväkimiinat on päätetty siis korvata vastaavilla mutta eri tavoin asetettavilla ja toimivilla järjestelmillä. Tämä tietysti harmittaa monia ihmisiä, niin minuakin, pioneeriaselajikoulutuksen saanutta nykyistä reservin luutnanttia.

Suunnitelmiin liittyy usein myös organisaation uusimista. Hallinnollisesti merkittävä muutos on se, että maanpuolustusalueet ja nykymuotoiset sotilasläänit lopetetaan. Maanpuolustuksesta vastaavat tulevaisuudessa neljä operatiivista sotilaslääniä. Niiden lisäksi perustetaan kolme muuta sotilaslääniä, jotka hoitavat eri tyyppisiä hallintotehtäviä. Selonteko siis jatkaa Puolustusvoimien rakennemuutosta, siten se on jatkoa edelliselle selonteolle. Toimintamenojen kasvu ja ikäluokkien pieneneminen johtaa näin organisaation tarkistuksiin.

Arvoisa herra puhemies! Suomella oli jatkosodan hyökkäysvaiheessa vuonna 1941 rivissä noin 500 000 miestä. Tämän käsiteltävänä olevan selonteon mukaan Maavoimat pärjää tulevaisuudessa 350 000:n sodan ajan henkilöstöllä. Jatkossa sodan ajan joukot jaetaan selonteon mukaan alueellisiin ja operatiivisiin joukkoihin. Alueelliset 250 000 henkilön vahvuiset joukot puolustavat omalla alueellaan tärkeitä kohteita, ja operatiiviset 100 000 henkilön vahvuiset joukot ovat suorituskykyisempiä yksiköitä ja liikkuvat koko valtakunnan alueella puolustuksen painopisteen mukaan. Erona alueellisilla ja operatiivisilla joukoilla on se, että operatiiviset joukot ovat aktiivisesti, jatkuvasti treenattuja ja koulutettuja sekä erittäin monipuolisesti varusteltuja ja aseistettuja, koska ne ovat operatiivinen osa, jos sotilaallinen hyökkäys Suomeen kohdentuisi. Operatiiviset joukot ovat siis ensimmäisenä hanttiin panemassa. On kuitenkin huomioitavaa ja merkillepantavaa se, että kaikilla 350 000:lla on strategisesti riittävän hyvä varustus.

Alueellisiin joukkoihin suunnitellaan kuuluvan noin 30 000 naisen ja miehen vahvuiset maakuntajoukot. Ne perustuvat vapaaehtoisuuteen ja vapaaehtoisuuden perusteella tapahtuvaan sotataitojen ylläpitämiseen ja kertaamiseen. Näiden joukkojen koulutuksessa yhdistyy sekä paikallinen asiantuntemus että vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus. Maakuntajoukkojen perustaminen on erinomainen asia. Joukkoihin sitoutuneet reserviläiset muodostavat parhaan tuen oman maakunnan turvallisuudelle. Maakuntajoukoille on annettava selkeät tehtävät. Lisäksi on huomioitava, että maakuntajoukot tarvitsevat toimiakseen viranomaisten sekä koko yhteiskunnan täyden tuen.

Suunnittelun suuriin linjanvetoihin liittyy aina painavia maanpuolustuksellisia näkökohtia. Tällainen yksi näkökohta on nimenomaan edellä mainittujen maakuntajoukkojen perustaminen. Tässä on osaltaan kysymys maaseudun elävyydestä sekä elinvoimasta, ja siksi se on mitä selvimmin juuri tällainen peruskysymys. Siellä, missä on pysyvää asutusta, on aina myös silmiä ja korvia havaitsemaan epäilyttäviä, epätoivottuja, ehkä turvallisuutemme vaarantavia toimia. Asutulla seudulla oudot kulkijat havaitaan, koirat haukkuvat ja sana kiertää. Tyhjissä kylissä ja autioissa metsissä ei koira perään hauku.

Elävä ja elinvoimainen maaseutu kuuluu edelleen monin tavoin maanpuolustuksen perustekijöihin niin aineellisessa kuin henkisessäkin mielessä. Maanpuolustuskoulutukseen ja muun muassa viime sotien vaiheisiin ja veteraanien henkiseen perintöön liittyvät arvot elävät luonnollisista syistä vahvimmin juuri maaseudulla. Kaikella tällä on vaikutuksensa myös tämän päivän maanpuolustusajattelulle. Suomalaisen nuorison terve kasvu vastuullisiksi, maamme vapautta, itsenäisyyttä ja historiallista perintöämme arvostaviksi kansalaisiksi on yksi keskeinen tulevaisuutemme tekijä.

Nuorten vahvasta maanpuolustustahdosta lainaan nuorimman, 19-vuotiaan tyttäreni Maija Ahosen Evijärvellä itsenäisyysjuhlassa tänä vuonna pitämän juhlapuheen loppua. Maija lopetti tuon juhlapuheen seuraavasti: "Viime aikoina on kysytty, olisiko meistä Suomen nykynuorista puolustamaan maamme itsenäisyyttä, olisiko meistä ollut siihen. Kysymys on vaikea, ja toivon, että siihen ei sodan todellisuudessa tarvitse koskaan vastata. Me nykynuoret pidämme Suomea puolustamisen arvoisena ja kunnioitamme syvästi sitä arvokasta lahjaa, rauhaa ja itsenäisyyttä, jonka vanhemmat sukupolvet ovat meille lahjoittaneet uhraten henkensä tulevien Suomen lapsien puolesta. Haluamme viedä eteenpäin sitä itsenäisen Suomen kieltä ja kulttuuria sekä itsenäisyyden puolustamisessa kirkastunutta henkistä perintöä, jonka olemme saaneet lahjana vanhemmiltamme ja isovanhemmiltamme, ja kun tulee aika, että omat lapsemme ovat päävastuunkantajina, haluamme lahjoittaa heille itsenäisen ja puolustamisen arvoisen Suomen." — Näin siis pohti Evijärvellä itsenäisyyspäivänä juhlapuheensa lopussa 19-vuotias tyttäreni Maija Ahonen.

Arvoisa herra puhemies! Pidän selontekoa hyvänä. Maanpuolustuksellisesti asiat ovat käsitykseni mukaan kokonaisuudessa hyvin, reservit ovat motivoituja ja hyvin koulutettuja. Kansalaisten kannalta selonteon viesti on rauhoittava. Yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustusjärjestelmä säilyy. Kaikkiaan voidaan olla rauhallisella mielellä.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Valtioneuvoston selonteon palautekeskustelu on ollut mielenkiintoinen ja, voisi sanoa, osittain ajatuksia sykähdyttävä mutta pitkälti myöskin vaisu ja joskus väärilläkin jäljillä. Sitä aihetta, onko tämä oikea aika tämän palautekeskustelun käymiselle vai ei, olisiko nyt paremmin budjettipuheitten aika ja olisiko tämän palautekeskustelun oikea aika ollut helmikuu vai joku muu, en jää tässä tarkemmin pohdiskelemaan enkä miettimään, koska poliittinen oppositiokaan ei sitä ole osannut täällä oikein hyödyntää eikä edes esille nostaa. (Ed. Nepposen välihuuto) — Näin ajatellen, ed. Nepponen, minä en oikein teihin luota tässä näitten tosiasioitten esille nostamisessa. — Näin ajatellen tässä maailmassa on parempi käydä se nyt loppuun ja ymmärtää, miten se on, mutta on aika ihmeellinen asia, että tämä nyt juuri tähän parhaaseen aikaan on käännetty. Onko ollut tietenkin pelko siinä, että jos tästä olisi käyty keskustelu helmikuussa ja nostettu silloin asiat oikein kunnolla esille, siitä olisi tullut liian suuri numero, vai onko tässä jokin muu erityinen kiire olemassa?

Herra puhemies! Kuitenkin päivän keskustelussa on käyty erityisesti väittelyä siitä, onko Suomi liittoutunut, liittoutumassa vai mikä on todellinen vaihtoehto olemassa. Onko Nato se todellinen ajautumisvaihtoehto, mihin Suomi tulee menemään? Oma vastaukseni on sellainen, että ajan merkit ilmasta haistellen on nähtävissä, että Suomea ikään kuin tavalla taikka toisella natotetaan, ja nämä asiat kun pannaan yhteen, niin syntyy väkisin semmoinen ajautumisteoria. Siihen ei ole pakko mennä, mutta täällä varsin hyvin on kuultu ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan lausumana — hän tuskin on ajatuksineen yksin tässä salissa — että siihen ollaan tätä asiaa ajamassa.

Väitteet Suomen liittoutumattomuudesta ovat yhtä sananhelinää. On kuitenkin ollut kautta aikojen selvä, viimeisten vuosien, oikeastaan koko EU-ajan oppien mukaista, että Suomi on poliittisesti liittoutunut länteen, mutta sotilaallisesti tai turvallisuuspoliittisesti liittoutumaton. Viimeiset opit ovat olleet sellaiset, että se on turvallisuuspoliittisesti liittoutunut EU:n kautta länteen, jolloin tämä sotilaallinen liittoutuminen siitä asiasta on siinä ja siinä. Kansalaisille on yritetty selittää ja todistaa, että Suomi ei ole liittoutunut, mutta meillä on liittoutuneen maan turvatakuut lännestä. Mitä sellainen elämä on olemassa, jos ei se ole jo jonkin näköisen liittoutumisen esiaste, niin kuin täällä on erinäköisiä avio-omaisia piirteitä tähän asiaan otettu kihlauksen muodossa jne.? Jossakin tämmöisessä asemassa suomalaiset nyt ovat olemassa.

Onko tämä huono vai hyvä? Jos joku sen pystyy varmasti tietämään, täällä on kahden lajin oppia: Oikeisto-oppositio, jos Suomessa nyt oikein kunnon oikeistoa onkaan, on sitä mieltä, että sinne pitäisi kiivaammin mennä. Vasemmisto-oppositio on taas todistellut, että ei missään tapauksessa. Ei Suomessa oikein semmoista isänmaallista vasemmistoa edes ole olemassakaan. Odotan, milloin semmoinen nousisi näkyviin ja ryhtyisi puhumaan oikein todella tästä asiasta. Näin ajatellen tätä maailmaa katsottaessa on katsottava avoimin silmin ja myöskin näissä kotimaisissa puolustus- ja turvallisuusratkaisuissa pohdittava, mihin ne ajavat ja ollaanko täällä ajautumistiellä, niin kuin äsken sanoin.

Joka tapauksessa voi sanoa, että me olemme nyt jonkin näköisen Naton kainalossa. Tämä yhteensopivuus on ollut jo vuosia täällä myöskin niin budjetin sisällä kuin muussa, että kaikki hankittava materiaali on Nato-yhteensopivaa, ja niin kuin tuossa johonkin puheenvuoroon huusin, myöskin komentokieli on niin harjaannutettu, että siltäkin osin meillä sopivuudessa ei ole mitään ongelmia olemassa.

Toinen tärkeä asia, mikä ei niinkään merkittävästi ole noussut näkyviin, on nämä Puolustusvoimien yhdeksi osaksi perustettavat maakuntajoukot. Sanoisin, että se on hyvä asia, se on myönteinen asia, mutta olen aina esittänyt myöskin kysymyksen, johtaako tämä siihen, että ajastaan tulee sellainen tilanne, että todetaan, että läpi koko maan alueellinen puolustus on näitten niin sanottujen vapaaehtoisten maakuntajoukkojen varassa ja tässä alueellisessa ratkaisussa, mitä nyt tärkeänä pidetään, ollaan osittain Puolustusvoimien operoimana ja hoitamana siirtymässä kevyempään tasoon. (Ed. Kankaanniemi: Suuri vaara on!) En tarkoita sitä, että tulisi käymään niin, että maakuntajoukot olisivat Puolustusvoimista erillinen joukko. Ne ovat osa sitä, mutta ne ovat talkooperiaatteella. Jos talkooperiaatteeseen kuuluu vaan muona ja vaatetus, se ei kuitenkaan ole välttämättä niin hyvä asia kuin että olemme paremmin latautuneet muuten tähän peliin.

Tämä kolmas aihe, mitä voisi täällä katsoa ja nähdä — oikeastaan otan tässä neljännenkin vielä esille — on tämä miinakysymys ja liittyminen tähän paljon puhuttuun Ottawan sopimukseen. (Ed. Kankaanniemen välihuuto) — Tämän osalta, ed. Kankaanniemi, lausuma syntyy, kun eduskunta sen vain hyväksyy. — Jos tätä maailmaa ajatellaan, niin tämänkin aiheen puitteissa on paljon annettu jopa aivan väärää tietoa, syötetty sellaista todellisen tiedon nimissä olevaa asiaa, mistä sitten kuitenkin on tiukemmin asiaa hierrettäessä todettu, että ei se niin olekaan. On väitetty, että miinat vanhenevat ja tämän pelkän vanhenemisen perusteella suomalaisten tarvitsee uusia tämä aseistus. On selkeästi käynyt ilmi, että miinat eivät vanhene, sytyttimiä pitää vähän rasvata ja hoitaa ja katsoa. Sanoisin karrikoiden, että jos tätä yleissytytintä hoidetaan, niin kansanomaisesti pikkaisen pitää panna Crc:tä sinne, ettei sokka hirttäydy taikka hapetu kiinni. Sen luonteista se huolto on olemassa, mitä tässä tarvitaan.

Ymmärrän erinomaisen hyvin, että kansainvälinen aseteollisuus mielellään myy Suomeen uudet, korvaavat aseet, jos täydellisesti korvaavia edes on olemassakaan. Ne, jotka ovat täällä pitkillä lounailla niihin asioihin syventyneet, mielellään puhuvat sen puolesta. Erinomaisen hyvin ymmärrän myöskin sen asian, että kun maamme poliittinen ylin johto on linjannut tämän rintaman tähän matkaan, niin kukaan sotilas ei uskalla ryhtyä arvioimaan tai esittämään toisenlaista lähtökohtaa tähän asiaan. Tämä on nähtävissä jopa täällä eduskunnan salissa, että jotkut sotilastaustaa omaavat edustajat tai sillä perusteella tarkemmin asiaa tuntevat ovat hirttäytyneet tähän samaan, voisi sanoa, miinaan, eivätkä ole pystyneet tämmöistä reserviläisajattelutapaa tässä käyttämään.

Jos tätä maailmaa ajatellaan näin katsottuna ja kun on myöskin sanottu, ettei tästä ole mitään haittaa, niin voinee olla niin. Luen tästä asiantuntijakuulemisen perusteella, mitä valiokunnassa on esimerkiksi puolustusvaliokunta kuullut. Suora lainaus: "Käytössämme olevat jalkaväkimiinat ovat erittäin halpoja verrattuna mahdollisiin korvaaviin järjestelmiin. Jalkaväkimiinoja ja niiden suorituskykyä ei saada sellaisenaan korvautua millään muulla järjestelmällä. Korvaavat järjestelmät ovat kalliimpia ja niiden tekninen käyttöikä on lyhyempi." Todetaan, että miinat eivät vanhene koskaan, mutta näiden teknisten järjestelmien vanhenemisikä on noin 20 vuotta, ja siihen on helppo uskoa.

Näin katsottuna ei ole syytä tämän kansainvälisen painostuksen, jos niin voisi sanoa, perusteella ryhtyä ja liittyä tähän sopimukseen. Suomi on ollut EU:ssa yhdessä sopimassa maailmanlaajuisen miinojen täyskieltosopimuksen voimaansaattamisesta. Niin kauan kuin siitä puuttuvat keskeiset suuret valtiot — USA, Venäjä, Kiina — Suomella ei ole mitään hätää tämän asian kanssa olemassa.

Jos tätä asiaa vielä katsotaan sitten, miten on katsottu, että tämä rahakehys 300 miljoonaa niiden korvaamiseen riittää — en edes usko, että se riittää — niin tämän kehyksen puitteissa se kyllä tultaneen ottamaan tästä supistuvasta varuskuntaverkosta ajastaan, Puolustusvoimain henkilöstön selkänahasta ja myöskin ehkä tulevaisuudessa tästä sodanajan joukkojen määrästä. Se 350 000 on nykyisellään tämmöinen niin sanottu minimimäärä, mikä maa-alueeseen nähden on liian pieni. Näin katsottuna, jos tätä vielä lähdetään täältä hiventämään ohuemmaksi, voidaan sanoa, että entistä lähempänä Natoa ollaan. Täällä keskustelun yhteydessä on todettu, muun muassa perussuomalaisten ed. Halme esitti, että olisi tullut saada sinne sellainen teksti, niin kuin itsekin valiokuntakäsittelyssä esitin, että tähän miinasopimukseen ei mennä, mutta jos tämä ei sellaisenaan toteudu eikä käy, niin sitten esitän tässä vielä semmoisen lausuman, että tämä tulisi paremmin hoidettua.

Kuitenkin, herra puhemies, voisi todeta tähän sinä neljäntenä asiana, että vaikka kuulunkin mietintövaliokuntaan, pidän valitettavana, että läpi silmien pääsi menemään se, että Rajavartiolaitoksen sodanajan joukkojen määrä putoaa 22 500 miehestä 14 000 miehellä 8 500:aan, elikkä 40 prosenttia jää jäljelle. Tätä olisi kyllä kuulunut vähän paremmin kuulla ja pohtia.

Herra puhemies! Selonteossa ei äänestetä hallituksen luottamuksesta, mutta Suomen pitkälle menevät turvallisuusratkaisut myöskin tätä kautta tulevat ja syntyvät. Ehdotankin seuraavaa lausumaa: "Eduskunta edellyttää, että Suomen tulee pidättäytyä Ottawan miinasopimuksen ratifioinnista sekä henkilömiinojen hävittämisestä niin kauan, kun Suomen pitkillä maarajoilla olevat naapurivaltiot ovat myös uskottavasti liittyneet maailmanlaajuiseen miinojen täyskieltosopimukseen."

Kari Uotila /vas:

Arvoisa herra puhemies! Tässä tämän päivän keskustelussa on moneen kertaan todettu, että on hyvin paljon ja nopeasti tapahtunut sen jälkeen, kun Helsingin kokouksessa vuonna 99 suuntauduttiin EU:n kriisinhallintakyvyn edelleenkehittämiseen. Tätä nopeutta on ihmetelty ja melkein päivitelty joidenkin sanomalehtien pääkirjoituksissa, mutta itse asiassa poliittinen keskustelu siitä, kuinka paljon ja nopeasti on tapahtunut, on ollut aika vaisua. Oikeastaan samalla tavalla kuin tässä näiden varikkojen ja varuskuntien lopettamisen osalta laitetaan pää pensaaseen ja jäädään odottamaan tulevaa, yllättävän vähän tämän päivän keskustelussa on myöskään otettu kantaa siihen, mihin Suomi itse asiassa on sitoutumassa ja mitä vaikutuksia sillä saattaa olla, kun olemme marraskuun 22. päivä, elikkä tasan neljä viikkoa sitten, ilmoittaneet Brysselissä, että osallistumme näihin nopean toiminnan joukkoihin ja taisteluosastoihin.

On sitouduttu osallistumaan, päätös on tehty silloin 3. päivä marraskuuta asianomaisella tavalla kylläkin täällä Suomen päässä, mutta siitä, mitä se meiltä edellyttää nimenomaan rauhaturvalain uudistamisen osalta, vaietaan aika paljon. Lainaan vielä jo aiemmin debatissa lainaamaani esimerkiksi SDP:n ryhmäpuheenvuoron kohtaa: "Suomen täysimääräisestä sitoutumisesta EU:n tiivistyvään turvallisuusulottuvuuteen sisältäen nopean toiminnan joukot ei ole eikä pidä olla mitään epäselvyyksiä. Sosialidemokraatit eivät kuitenkaan koe tarpeelliseksi yksityiskohtaisesti linjata mahdollisia lainsäädäntötarpeita ennen asianomaisen työryhmän työn valmistumista."

Jotkut yksittäiset kansanedustajat ovat tässä keskustelussa näyttäneet vihreätä valoa esimerkiksi mandaattikysymyksen osalta, että heille mainiosti käy se, että ilman YK:n tai Etyj:n mandaattia operaatioihin voitaisiin lähteä, mutta esimerkiksi tällaista linjoitusta puoleen enkä toiseen en ollut huomaavinani sen paremmin SDP:n kuin keskustankaan ryhmäpuheenvuorossa, elikkä eduskuntaryhmät jättävät tältä osin pohdinnan täysin auki.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on julkisuudessa ja monessa yhteydessä osoittanut omaa kantaansa ja problematisoinut sitä, että tässä on tapahtumassa aika paljon. Hän on jopa käyttänyt niin raflaavaa kieltä, että sinkkiarkuistakin pitäisi puhua niin kauan kuin ne ovat tyhjiä. Tällä raflaavalla ilmaisulla hän on varmaan tarkoittanut sitä, että ihan oikeasti pitäisi puhua siitä, mitä se merkitsee, kun suomalaisia sopimussotilaita mahdollisesti lähetetään vaikkapa Afrikan jonnekin rannikolle tilanteisiin, joissa ei ole enää varmuutta, tullaanko sieltä missä asennossa takaisin ja millä kulkumuodolla.

Kun mietinnössäkin todetaan ja selonteon tavoitteena on YK:n aseman vahvistaminen kansainvälisenä toimijana edelleen, ja siitähän on oma prosessinsa menossa pääsihteeri Kofi Annanin alulle panemana, niin sopii kyllä kysyä, mitä YK:n arvovallalle, asemalle, tässä globaalissa maailmassa tapahtuu, jos Euroopan unioni USA:n lailla ryhtyy käynnistämään operaatioita eri puolilla maailmaa ilman YK:n mandaattia ja päätöslauselman oikeutusta elikkä tekemään juuri sitä samaa, mistä olemme syyttäneet hyvin laajasti USA:ta, kun se ilman YK:n lupaa ja mandaattia hyökkäsi Irakiin. Minusta tämä ei ole YK:n kannalta hyvää kehitystä — sitäkin meidän pitäisi tässä salissa miettiä.

Mitä tulee tähän päätöksentekojärjestelmään, lehdistössä on jonkun verran aprikoitu, kuinka vaikeaa se käytännössä on. Tahto on varmaan se ja meidän vastalauseessammehan edellytetään, että joka tapauksessa päätökset on tehtävä eduskunnan täysistunnossa. Nyt on viitattu, että totta kai päätöksentekoon kytketään asianmukaisella tavalla niin tasavallan presidentti, valtioneuvosto kuin eduskuntakin, mutta sitten miettii, mitä se voisi olla, jos jossakin Eurooppa-neuvoston kokouksessa tällainen päätöksenteko tulee. Ennen näitä kokouksia informoidaan niin ulkoasiainvaliokuntaa kuin suurta valiokuntaakin, ja valiokunnat saavat antaa evästyksiä olemassa olevalle listalle ja ottaa kantaa hallituksessa syntyneisiin lähtöolettamuksiin ja Suomen tavoitteisiin. Mutta jos siellä sitten syntyy muiden osalta yksimielisyys siitä, että joku operaatio näille hälytysvalmiudessa oleville joukoille tulee — joissa lähtövuorossa saattavat olla suomalaiset, päivystysvuorossa — niin kyllä se aika vaikeata varmasti suomalaisten on siellä Brysselin päässä, tai missä sitten neuvoston kokousta pidetäänkin, todeta, että ei sittenkään, ei me lähdetäkään, vaikka on syksyllä 2004 sitouduttu olemaan näissä operaatioissa mukana.

Uskon, että asiallisesti 22. marraskuuta olemme myöskin sitoutuneet muuttamaan rauhanturvalakiamme ja muuta lainsäädäntöämme siten, että pystymme tämän velvoitteemme sitoutumisesta täysimääräisesti toteuttamaan. Mutta miten tapahtuu käytännössä sitten se, että eduskunta asiallisesti ja oikein voisi ottaa kantaa operaatioon, on varmaan vähän monimutkaisempi juttu.

Kolmas tekijä tietenkin siinä rauhanturvalain muuttamisoperaatiossa, joka meillä nyt on edessämme joka tapauksessa, on myöskin kysymys voimankäytöstä. Elikkä voi melkein sanoa, että ei ole ollenkaan mahdotonta, että meillä on edessämme tulevaisuus, jossa suomalaisia sopimussotilaita lähetetään erittäin pahaan konfliktiin jonnekinpäin maailmaa ilman YK:n tai Etyjin mandaattia rauhaanpakottamiseen eli erittäin laajoilla valtuuksilla joutuvat sinne lähtemään ja vielä menettelytavalla, jossa eduskunta ei voi kuin korkeintaan jälkeenpäin ehkä siunata tapahtuneen tosiasian. Silloin tietysti vedotaan siihen, että linjaukset on tehty aiemmin ja on menty ihan oikeassa järjestyksessä.

Elikkä kyllä minä tässä selontekokeskustelussa kaipaan lisää tietoa. Kun niin paljon on tapahtunut tämän puolen vuoden aikana, niin sitten yllättävän vähällä pohdiskelulla kuitenkin tämä taistelujoukko- tai taisteluosastoasia tässä keskustelussa ohitetaan ja pistetään pää pensaaseen ja jäädään odottamaan työryhmän työtä ja sanotaan, että palataan asiaan sitten keväämmällä tai sitten viimeistään ensi vuoden aikana.

Eero  Heinäluoma  /sd:

Arvoisa puhemies! Arvoisat edustajat! Rikas ja monipuolinen keskustelu on ollut tänään, jonka olemme voineet kuulla ja joka myös ilmeisesti historiankirjoitusta varten on dokumentoitu. Jos katsoo, mikä tässä keskustelussa kaikissa lausutuissa puheenvuoroissa on ollut yhteinen linja, minusta tuntuu, että sittenkin tämän pölypilven alta löytyy paljon sellaista, minkä eduskunta laajasti voi jakaa ja siinä tukea selonteossa esitettyjä linjauksia.

Ensimmäinen tärkeä asia on, että olemme selvästi siirtyneet yhteistyövaraiseen turvallisuuteen. Suomenkin ja suomalaisten asema ja turvallisuus riippuvat siitä, mitä maailmalla tapahtuu, myös hyvin kaukana meistä. Ne ongelmat, kuten vaikkapa Lähi-idän ongelmat, terrorismin ongelmat tai sitten moneen kertaan puhutut ongelmat joukkotuhoaseiden joutumisesta vääriin käsiin tai nälän ja köyhyyden ongelmat, ovat sellaisia, että niitä seurauksia emme voi väistää ja niihin vaikuttaminen edellyttää sitä, että olemme valmiit kantamaan omaa vastuuta yhteistyössä muiden kanssa.

Parhaiten ehkä tämän puki sanoiksi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoessaan, että emme voi rakentaa turvallisuuttamme eristäytymisen vaan yhteistyön varaan. Tässä suhteessa meidän tulee edelleenkin antaa vahva sija Yhdistyneille kansakunnille ja sen erityisjärjestöille, jotka osaltaan noudattavat tätä kansainvälisen yhteistyön järjestämisen velvoitetta. Tietysti meille hyvin tärkeä asia viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut Euroopan unioni työkaluna myös maailman asioihin vaikuttamiseksi. Kaiken kuullun keskustelun jälkeen uskon, että eduskunta hyvin laajasti perusteeltaan voi tämän ajattelun jakaa, nähdä, että emme voi käpertyä sisäänpäin, vaan meidän täytyy olla aktiivisessa vuorovaikutuksessa muiden valtioiden ja järjestöjen kanssa.

Tämän selonteon suurin asia muutoksena aikaisempaan on kuitenkin Euroopan unionin sisällä kehittyvä puolustus- ja turvallisuusyhteistyö. Vaikka täällä on paljon puhuttu Natosta ja sen ympärillä käyty ehkä vilkkainta keskustelua, tosiasia kuitenkin on, että selonteko ei linjaa muutosta meidän Nato-suhteeseemme. Mutta sen sijaan verrattuna edelliseen selontekoon Euroopan unionin puolustus- ja turvallisuusyhteistyössä tapahtuu isoja asioita, joihin selonteko antaa Suomen osalta vastauksen. EU:ssa turvatakuiden syntyminen perustuslaillisen sopimuksen yhteydessä, solidaarisuuslausekkeen käyttöönotto, puolustusmateriaaliviraston syntyminen ja myös nyt esillä ollut nopean toiminnan joukkojen perustaminen ovat asioita, jotka kiistämättä vaikuttavat myös meidän asemaamme.

Selonteon lähtökohta, jonka myös puolustusvaliokunta omassa mietinnössään toistaa, on, että nämä muutokset ovat meidän turvallisuutemme kannalta myönteisiä, vahvistavat osaltaan Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja siksi on perusteltua, että olemme näissä hankkeissa mukana. Loppujen lopuksi, kun päivän keskustelua kuuntelee, voi todeta, että täällä vallitsee tästä peruslinjasta sittenkin hyvin suuri yksimielisyys. Osallistuminen EU:n sisällä kehittyvään yhteistyöhön on Suomen etujen mukaista. Sitten se, miten se yksityiskohdissaan toteutetaan esimerkiksi näiden nopean toiminnan joukkojen osalta, on kuitenkin jo yksityiskohta eikä muuta itse tätä perusasetelmaa.

Soisi, että tälle myös voitaisiin selvästi eduskunnan päätöksenteossa antaa arvoa ja että eduskuntaryhmät olisivat valmiit selvästi myös julkisesti osoittamaan tukensa tälle selonteon ja hallituksen peruslinjaukselle, että ilman varauksia osallistumme EU:n sisällä kehittyvään turvallisuus- ja puolustusyhteistyöhön.

Näiden nopean toiminnan joukkojen osalta on kuitenkin syytä muistuttaa, että tässä on kysymys kriisinhallintatehtävistä ja nimenomaisesti YK:n peruskirjan mukaisesta kriisinhallinnasta. Nämä nopean toiminnan joukot eivät ole sotilaallisessa mielessä puolustuksellisia joukkoja, eivät minkään EU-armeijan ituja, vaan ne on lähtökohtaisesti tarkoitettu huolehtimaan Euroopan unionin kansainvälisen vastuun käytännön toteuttamisesta sen mukaisesti kuin YK:n peruskirjassakin on tarkoitettu.

Sitten tähän Nato-yhteistyöhön: Tärkeätä on se, että perusteiltaan tämäkin voi tapahtua laajan hyväksynnän oloissa. Suomen rauhankumppanuus Naton kanssa on perustunut eduskunnassa tehtyihin ratkaisuihin ja on tapahtunut aivan avoimesti ja julkisesti, niin kuin oikein tietenkin on. Selonteko ja puolustusvaliokunnan mietintö linjaavat, että tätä yhteistyötä on syytä jatkaa, se on luonteeltaan käytännönläheistä ja siinä mukanaolo on myös osa meidän valmiuttamme osallistua kriisinhallintatehtäviin. Maailma on siis tältä osin muuttunut, ja sen myös selonteko tunnustaa, mutta mitään merkittävää muutosta muutoin Nato-yhteistyön osalta selonteossa ei esitetä. Kun selonteko toteaa, että jatkossakin meillä on mahdollisuus niin halutessamme hakeutua Naton-jäsenyyteen, se on vanhan option toteamista, jolle eduskunnan on syytä antaa oma tukensa.

Kun kokoomus on täällä katsonut aiheelliseksi yhtä aikaa ilmoittaa, että se on eri mieltä hallituksen kanssa, ja samaan aikaan ilmoittaa, että loppujen lopuksi se ei olekaan eri mieltä hallituksen kanssa, niin kuin täällä tämänkin illan keskustelussa olemme voineet kuulla, jää jäljelle vain se kysymys, miksi tämä kokoomuksen irtiotto tapahtuu. Aikaisemmat selonteothan on voitu hyväksyä yksimielisesti ilman turhia äänestyksiä. Jos ollaan yhtä mieltä siitä, että turvallisuutemme on jatkossa vahvasti yhteistyövaraista turvallisuutta, jos ollaan yhtä mieltä siitä, että osallistumme Euroopan unionin sisällä kehittyvään turvallisuus- ja puolustusyhteistyöhön, ja jos ollaan yhtä mieltä siitä, että linjaamme kuuluu myös mahdollisuus hakeutua Naton jäseneksi, mutta emme nyt katso sitä aiheelliseksi emmekä etujemme mukaiseksi, voi kysyä, kannattaako siitä äänestää, miten sotilaallinen liittoutumattomuus tällä hetkellä määritellään. Kannattaako ja onko eduskunnan arvovallan mukaista, että täällä äänestetään siitä, mitä perinteisessä tai nykyaikaisessa mielessä tarkoittaa käsite sotilaallinen liittoutumattomuus?

Aikaisemmin lähtökohtana oli, että turvallisuuspolitiikkaa tehdään sen mukaisesti, mikä palvelee Suomen omia etuja, oman kansamme turvallisuuden maksimointia. Politiikkaa ei pitäisi myöskään jatkossa johtaa käsitteistä käsin, vaan miettiä, mikä on omien etujemme mukaista politiikkaa, ja antaa sille oikeat, mahdollisimman hyvin asioita kuvaavat käsitteet. Vankkureita ei siis pidä laittaa hevosen eteen, ei myöskään tässä käsitekeskustelussa.

Lopuksi, täällä on viitattu myös siihen, mitä mieltä Suomen kansa asioista on. Kyllä sillä on aikamoinen arvo myös. Jokainen valtio lähtökohtaisesti pyrkii siihen, että sen turvallisuuspolitiikan perusvalintojen takana olisi mahdollisimman suuri kansalaismielipiteen tuki. Silloin tietysti valtio on uskottava puhumaan myös kumppaneilleen ja muille valtioille, jos tiedossa on, että näitä valintoja tuetaan kansalaisten keskuudessa. Siihen tietenkin myös viime kädessä pyritään sillä, että asioiden päätöksenteko myös täällä eduskunnassa voisi tapahtua mahdollisimman suuressa yksimielisyydessä.

Merkillepantavaa on, että monien meillekin tärkeiden valtioiden osalta, joita täällä on paljon siteerattu, näiden ulkopoliittisia toimintoja, pyritään korostamaan tiettyä jatkuvuutta politiikassa. Yhdysvaltain osalta jopa viime presidentinvaalien osalta useat sekä politiikan johtajat että tutkijat halusivat korostaa, että Yhdysvaltain perusulkopolitiikan linja on riippumaton presidentinvaalin tuloksesta. Ei ole siis erityistä arvoa sillä, että olisimme mahdollisimman eri mieltä näistä ratkaisuista, vaan Suomen asemaa, kykyämme keskustella ja vaikuttaa muiden kanssa, kykyämme varjella omaa uskottavuuttamme ja tehdä itsestämme noteerattava kyllä palvelee se, että perusratkaisut turvallisuusvalinnoissa tehdään laajalla yksimielisyydellä ja ne ovat voimassa vaalituloksesta riippumatta. Siksi edelleenkin voi asettaa sen kysymyksen, jos olemme yhtä mieltä siitä, että olemme mukana EU:n sisällä kehittyvässä yhteistyössä, ja jos olemme yhtä mieltä siitä, että pidämme Nato-jäsenyyden mahdollisuutena myös jatkossa, onko tämän selonteon suurista linjoista syytä täällä huomenna äänestää.

Tapani  Tölli  /kesk:

Arvoisa puhemies! Muuttuneissakin oloissa Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintalinja tähtää selonteon mukaan maan itsenäisyyden ja yhteiskunnan demokraattisten perusarvojen turvaamiseen sekä kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Sen perustana ovat kansallinen uskottava puolustus, yhteiskunnan toimivuus ja johdonmukainen ulkopolitiikka sekä vahva kansainvälinen asema ja Suomen aktiivinen toiminta EU:n jäsenenä. Tämä on jykevä ja kestävä toimintalinja. Tämä toimintalinja läpäisee selonteon ja läpäisee selkeästi hyvin tehdyn puolustusvaliokunnan mietinnön.

Herra puhemies! Selontekomenettely on hyvä ja puolustusvaliokunnan mietintöä lainaten erittäin käyttökelpoinen tapa arvioida Suomen kansainvälisessä turvallisuusympäristössä tapahtuneita muutoksia. Se mahdollistaa samalla myös Puolustusvoimien pitkäaikaisen kehittämisen linjaukset. On myös tärkeää, että siihen on liittynyt valmistelun ajan parlamentaarinen seurantaryhmä. Se on omalta osaltaan sitouttanut ja laajentanut vastuuta.

Herra puhemies! On hyvä, että selonteon perusteella on käyty laajaa, vapaata ja kriittistäkin keskustelua. On kuitenkin tullut keskustelua seuratessa mieleen se, että vapauteen kuuluu aina myös vastuu. On ollut vähän surullista huomata se politikointi ja pikkunäppäryys, joka keskusteluun on myös osittain liittynyt. En tarkoita sitä, etteikö asioista tulisi puhua suoraan, avoimesti ja omilla nimillä. Keskustelussa ja toiminnassa on aina kuitenkin pidettävä silmämääränä kansallinen etu. Ei ole välttämättä aina keskityttävä ensisijaisesti eroavuuksien etsimiseen, kun tärkeämpi asia on löytää se yhteinen peruslinja, mihin erinomaisessa puheenvuorossaan edellä ed. Heinäluoma viittasi tai mitä hän käsitteli.

Tässä joku aika sitten käyttämässään puheenvuorossa ed. Lindén viittasi entiseen presidenttiin Paasikiveen ja kysyi, onko nykyinen hallitus unohtanut Paasikiven opetuksen tosiasioiden tunnustamisesta, ja viittasi Suomen Nato-jäsenyyteen. Rohkenen suositella ed. Lindénille lisää perehtymistä Paasikiven puheisiin ja kirjoituksiin. Tämän hallituksen osalta voin todeta, että se on paasikivensä lukenut. Kannattaa tutustua useammin Paasikiven viimeiseen puheeseen eli, voiko sanoa, testamenttipuheeseen, jonka hän piti puhemiehen korokkeelta maaliskuussa 1956. Hän käsitteli meille elintärkeitä asioita. Koko presidenttikautensa ajan Paasikivi puhui puolustus-, turvallisuus- ja ulkopolitiikasta ja puhui näiden politiikkojen peruslinjauksista ja edusti kestävää linjausta. Ja jos jostakin hän varoitti, niin hän varoitti konjunktuuripoliitikoista eli niistä, joiden peruslinja vaihtelee hyvin nopeasti tilanteen mukaan. Minusta tuntuu, että tänä iltana on jonkun verran tätä esiintynyt.

Herra puhemies! On turvallista todeta selonteosta, että puolustus- ja turvallisuuspolitiikkamme on pitkäjänteistä. Puolustus perustuu sotilaalliseen liittoutumattomuuteen, itsenäiseen ja uskottavaan puolustuskykyyn, yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen puolustusjärjestelmään. Puolustuskyky mitoitetaan siten, että koko maata puolustetaan. Yleinen asevelvollisuus on vahvasti suomalainen ratkaisu. Suomen itsenäisyyden aikana se on osoittanut toimivuutensa. Suomessakaan yleinen asevelvollisuus ei ole itsestäänselvyys. Ulkomaiset esimerkit palkka- ja ammattiarmeijasta sekä kotimaisetkin paineet ovat asettaneet sitä koetukselle. Se on kuitenkin selonteossa ja mietinnössäkin osoittautunut edelleen kulmakiveen verrattavaksi asiaksi.

Yleisen asevelvollisuuden perusteiksi voi esittää monia vahvoja syitä. Se sitouttaa maanpuolustukseen koko yhteiskunnan ja jakaa maanpuolustusvelvoitteen kohtuullisen tasapuolisesti kaikille yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Se on myös hyvin kustannustehokas, koko maan kattava järjestelmä. Yleisen asevelvollisuuden avulla saadaan merkittävää eri alojen asiantuntemusta reserviläisten avulla maanpuolustuksen hyväksi. Yleinen asevelvollisuus ja maanpuolustustahto liittyvät keskeisesti toisiinsa. Eivät palkka-armeija ja asevelvollisuusarmeija, johon on sitoutunut koko muu yhteiskunta, ole puolustustahdoltaan samanvertaisia. Yleinen asevelvollisuus vahvistaa myös vapaaehtoista maanpuolustustyötä, jolla myös selonteossa on merkittävä rooli. Kansalaisten halukkuus vapaaehtoistoimintaan on voimavara, joka edistää kansalaisten arjen turvallisuutta, varautumista uusiin uhkiin ja sotilaallista puolustusvalmiutta. Sotilaallinen, maanpuolustusta tukeva, vapaaehtoinen maanpuolustus organisoidaan uudelleen niin, että se voi tukea viranomaisten toimintaa kaikilla tasoilla.

Selonteon mukaan perustetaan niin sanotut maakuntajoukot, joka on uusi, merkittävä asia. Näihin asioihin on liittynyt jonkun verran pelkoja, turhia luuloja ja väärinkäsityksiäkin. Asian käsittelyn edetessä nämä ovat hälventyneet tai ainakin merkittävästi vähentyneet.

Herra puhemies! Tähän selontekoon ja mietintöön on merkittävänä osana yhdistetty myös sisäinen turvallisuus, joka on entistä ajankohtaisempi. Valtioneuvosto on jo aiemmin eli syyskuussa 2004 antanut periaatepäätöksensä erityisestä sisäisen turvallisuuden ohjelmasta. Tässä ohjelmassa on painopiste kansalaisen turvallisuudessa, ja sen tavoitteena on lisätä arjen turvallisuutta. Sisäisen turvallisuuden ohjelma on myös yhteiskunnan kannalta elintärkeiden toimintojen turvaamisen ohjelma. Sisäiseen turvallisuuteemme liittyy entistä enemmän erilaisia uhkia, kuten kansainvälinen terrorismi, järjestäytynyt, ulkoa ohjattu kova rikollisuus, tietoyhteiskunnan haavoittuvuus, rajaturvallisuus jne. On tärkeää, että pelastustoimemme on varautunut poikkeusoloihin ja kaiken kaikkiaan eri tahoilla on varauduttu järjestelmällisesti erilaisiin poikkeuksellisiin olosuhteisiin. Sisäinen turvallisuus ja sen vaaliminen on laajalti vastuutettava asia.

Mikko Immonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Aluksi kiitos puolustusvaliokunnan puheenjohtajalle, kansanedustaja Juhantalolle hyvin johdetusta työstä, tietenkin puolustusvaliokunnan jäsenillekin. Tässä ihan katteettomia minun sanani eivät ole, syystä että vuosia olen saanut olla yhteistyössä Neuvostoliiton monien tahojen kanssa ja sitten nyt muun muassa Venäjän ystävyysryhmän puheenjohtajana, ja tunnen, että mietinnössä ei vain sanat, mutta myös henki on semmoinen, mikä ilman sanoja tuntee vastuuta siitä, kuinka tärkeä meille naapuri on, kuinka tärkeää meidän on huolehtia siitä, että me säilytämme ystävyys- ja rauhantahdon ja olemme aina rattailla.

Hallituksen puolustuspoliittisen selonteon mukaan vuoteen 2012 mennessä lakkautetaan joukko-osastoja, myös varikoita ja muita laitoksia suljetaan. Nämä rationalistiset hankkeet synnyttävät varuskuntapaikkakunnilla närää ja antavat maallikolle kuvan säästöpolitiikasta, jossa armeijankaan tarpeisiin ei enää riitä valtion raha. Tosiasiassa tilanne on hieman toisenlainen. Säästöillä ja rationalisoinnilla luodaan tilaa uusille asehankinnoille, joita osallistuminen Euroopan unionin nopean toiminnan joukkoihin ja muuhun kriisinhallintaan edellyttää. Kyse on ensi sijassa rakennemuutoksesta, ei menojen säästämisestä. Suomi valmistautuu osallistumaan EU:n kehitteillä oleviin nopean toiminnan joukkoihin sekä edistää pysyvää rakenteellista puolustusyhteistyötä EU:ssa.

Hallituksen puolustuspoliittisessa selonteossa ei esitetä kovin tarkkoja lukuja puolustusmenojen eikä varsinkaan asemäärärahojen kehityksestä. Ehkä aikaisemmasta on otettu oppia eikä miljardeista enää mielellään puhuta. Lähtökohtana on, että lähivuosina noudatetaan hallituksen päättämää budjettikehystä vuoteen 2008 saakka. Sen mukaan puolustusmenot nousevat hiljalleen. Vuoden 2008 jälkeen vuoteen 2012 asti säilyisi sama reaalitaso eli edelleen noin jonkun verran yli 2,2 miljardia euroa. Jalkaväkimiinojen korvaamiseksi on luvassa 200 miljoonan euron lisärahoitus. Vuoden 2005 budjettiesityksessä puolustusministeriön budjetti on 2,1 miljardia euroa, joten menojen kasvu ei kokonaisuudessaan ole kovin merkittävä. Selonteon mukaan noin kolmannes budjetista käytettäisiin asehankintoihin. Viime vuosien budjeteissa kalustohankintoihin on käytetty 500—600 miljoonaa euroa vuosittain. Edelleen selonteko vuonna 2001 sisälsi 570 miljoonan euron tason vuodelle 2008. Uusi määritelmä merkitsee vähintään 700 miljoonan euron menoja, joten kasvu on melko merkittävää. Puolustusministeriön budjetissa aikaisempaa suurempi osa käytettäisiin kaluston ja muun raudan hankkimiseen.

Puolustuspoliittisessa selonteossa mainitaan muutamia hankkeita, jotka liittyvät EU:n interventiojoukkojen rakentamiseen. Hornet-hävittäjiin tehdään muutoksia, jotka mahdollistavat niiden tankkaamisen ilmassa. Kahden tai kolmen raskaan kuljetuslentokoneen hankkimista 2010-luvulla suunnitellaan, ja jo sitä ennen tarvitaan esimerkiksi vuokrasopimuksia joukkojen kuljetuksiin sopivista lentokoneista. Selonteossa mainitaan myös Hornet-hävittäjiin hankittavat kauaskantoiset täsmäasejärjestelmät. Voidaan epäillä, miten pitävä on se 2,2 miljardin euron menokehys, joka selonteossa asetetaan puolustusministeriölle vuoteen 2012 asti. Asejärjestelmät ovat kalliita, ja niiden hintojen kohoaminen puhkaisee helposti nämä kehykset.

EU:n perustuslaista tulee myös uusi paine asemenojen kasvattamiseen, jos se ratifioidaan. Perustuslaillisen sopimuksen I-41 artiklan mukaan jäsenvaltiot sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan. Sopimuksen mukaan perustetaan Eurooppaan puolustusmateriaali-, tutkimus- ja sotilasvoimavirasto, jonka tehtävänä on muun muassa osallistua jäsenvaltioiden sotilaallisia voimavaroja koskevien tavoitteiden määrittämiseen. Uusi virasto tulee siten paimentamaan jäsenvaltioita puolustusmäärärahojen lisäämiseen. On helppoa arvata, että Suomi, jonka puolustusmenot ovat yhä suhteellisesti Länsi-Euroopan keskitason alapuolella, joutuu tällaisessa syynissä helposti silmätikuksi. Onko paljon vai vähän, jos asehankintoihin käytetään vuosittain 700 miljoonaa euroa? Vertailukohdaksi voidaan ottaa vaikkapa tiemäärärahat, jotka ovat vuoden 2005 budjetissa vähän yli 700 miljoonaa euroa. Julkisen terveydenhuollon investoinnit olivat 2003 450 miljoonaa euroa. Kun vertaa näihin lukuihin, voi miettiä, onko kyse pikkurahoista.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Heti aluksi kannatan ed. Seppo Lahtelan tekemää lausumaehdotusta koskien jalkaväkimiinoja ja niiden kohtaloa. Siitä miinakysymyksestä voisi aloittaakin.

Ilmeisesti Suomessa ollaan sortumassa semmoiseen näköalaan, mikä kännykkäpuolella on, nimittäin kännyköitähän pitää uusia aika tiheässä aikataulussa. Eihän se ole mies eikä mikään, jos sillä ei ole viimeistä mallia olevaa kännykkää. Tai jos katsoo henkilöautopuolella tai autopuolella yleensä, autotehtaathan voisivat tehdä semmoisia autoja, jotka kestäisivät isältä pojalle ja tietysti äidiltä tyttärellekin tai toisin päin, mutta niitä vain ei tehdä, koska se ei oikein ole markkinatalouden etu.

Tässä tapauksessa minä väitän, että tässä miinakysymyksessä on hairahduttu ihan perusteellisesti siinä mielessä, että miinat ovat kuitenkin sillä tavalla hyvin hoidettuina, niin kuin Suomessa tehdään, ja nykyaikaisella tekniikalla voidaan, gps-järjestelmällä, vielä paikallistaa hyvinkin tarkasti, mihin ne tullaan asentamaan. Ne ovat sillä tavalla täysin turvallisia, kun tiedetään, mille alueelle ne laitetaan, ja sinne eivät Suomessa siviilit mene poljeksimaan.

On hyvin kaukaa haettu, jotta kun jossakin kehitysmaissa tai joillakin alueilla käytetään holtittomasti miinoja, jalkaväkimiinoja, sitten sillä perusteella Suomessa ne pitää hävittää tai joissakin muissa maissa. Okei, minä ymmärrän sen, että asetehtailijat ovat kovin hyvillään, ja ilmeisesti suurin osa uusista tekniikoista vielä otetaan mahdollisesti amerikkalaisten asetehtaiden tuottamina ja tekeminä, mikä on niille hyvä bisnes. Sen takia tässä on kyllä höynähdetty perusteellisesti Ottawan sopimukseen lähtemään ja todettu, että se on hyvä asia.

Täällähän, kuka mahtoi olla, taisi olla ed. Asko-Seljavaara, kun kuuntelin työhuoneessa, joka totesi, että tässä on prinsessa Diana ollut kovasti sen puolella, ja kertoi myös syyt, millä tavalla. Se kuvasi vain yhtä näkökulmaa, että nämä sissit ajattelevat, että saadaan kolme sotilasta kertaheitolla pelistä pois, kun yksi kävelee miinaan. Sekin on näköala, se on ikävä homma, mutta kun minä olen käsittänyt, että sodassa aina tapahtuu tämmöisiä.

Sitten kun mennään tähän toiseen näköalaan, jotkut ovat puhuneet, nyt tänä iltana ei niin paljon, aseistariisunnasta miinakysymyksen osalta. Kyllähän se on aika lailla omantunnon lepyttämistä semmoisella asialla, mikä ei pidä paikkaansa. Kun lukee tästä mietinnöstäkin, mitä ovat nämä uudet aseet, joita tullaan hankkimaan korvaavina aseina, niin eivät nämä yhtään hellemmin kohtele ihmistä tai mieluummin päinvastoin, tässä voi tulla enemmän reikiä. Viuhkamiinoissa on kaiken näköistä metallinpalaa ja kuulaa, jotka lentävät sieltä sitten ihmisten päälle, ja tarkoitus niillä ilmeisesti on tappaa ihmisiä. Niin minä ymmärrän, kun tämmöisiä aseita hankitaan. Vai ovatko ne vaan pelotuksen vuoksi?

Sitten tässä todetaan, että nämä uudet järjestelmät ovat sinällään ensinnäkin kalliimpia ja niiden tekninen käyttöikä on lyhyempi, mikä todistaa sen alussa sanomani, jotta tässä on siirrytty vähän niin kuin kännykkäkulttuuriin, jotta pitää uusia värkkejä aika usein ja markkinataloudessa saadaan sijaa siinä. Tosin ne rahat menevät vähän vika paikkaan, nimittäin minä ennemmin laittaisin ne rahat vaikka elämän ylläpitämiseen, vaikka niihin sairaaloihin, mistä todettiin edellisessä puheenvuorossa, miten vähän riittää niihin investointeihin varoja, mutta tänne ollaan valmiit satsaamaan. En vähättele muuten puolustuksen merkitystä, mutta tällä tavalla ne voisi käyttää järkevämmin.

Sen takia perustelu, miksi kannatan ed. Seppo Lahtelan lausumaehdotusta: se on järkevä, koska jos meidän on pakko lähteä, niin lähdetään siinä järjestyksessä mukaan Ottawan sopimukseen, kun suurvallat ovat myös mukana.

Sitten toinen kysymys, joka liittyy Natoon. Meillähän on itse asiassa hivutettu jo hyvin pitkälle, ollaan varmaan Naton kammarin ovella, ei missään porstuassa enää, koska meillä ovat monet järjestelmät Nato-yhteensopivia, kaikki viestintäjärjestelmät on kytketty Naton ohjausjärjestelmiin. Villasukatkin hankitaan Virosta, kun ne kuulemma ovat Nato-yhteensopivia. En tiedä, perustuuko se johonkin lausumaan, mutta niin vain tehtiin, vaikka samaan hintaan olisi saanut Suomestakin. Se tuntuu aika merkilliseltä, että aika pitkälle mennään. Kun Suomi ei ole Nato-maa, niin ajattelin, että onkohan ne siksi ostettu Virosta, kun Viro sattuu olemaan Nato-maa, silloin tehdään paremmat villasukat samoista langoista kuulemma. Aika ihmeellistä tämä maailmanmeno.

Sitten nopean toiminnan joukoista olen sitä mieltä, joka on ollut kolmas aihe — muihin liturgioihin en lähde, koska on toistettu riittävästi näitä kaikkia juttuja — että minusta kuitenkin siinä pitäisi lähteä sille linjalle, jotta siinä olisi YK:n valtuutus olemassa. En usko, että tällä hetkellä siinä olisi ongelmaa lähivuosina, vaikka siinä ei sitä olisikaan, mutta pelkään kuitenkin, kun aina tapahtuu, aina nousee missä hyvänsä päin maailmaa vahvoja johtajia. Voi olla, että meilläkin jollakin EU-johtajalla tulevaisuudessa on niin vahva auktoriteetti ja vaikutusvalta, että äly sumenee. Onko se pelon vai minkä johdatusta, mutta näin näköjään vaan tapahtuu, kun maailman historiaa katsoo ja seuraa, mitä on tapahtunut. Siinä voi tapahtua sillä tavalla sumentuminen.

Sen takia mitä laajempi porukka on pohtimassa kysymystä, niin luulen, jotta siinä tulee sitä vähemmän vahinkoa. Sen takia minusta YK:n mandaatti olisi tärkeä, koska se on kuitenkin maailmanlaajuinen, ympäri maailmaa olevat valtiot ovat siinä yhdessä pohtimassa sitä kysymystä. Uskoisin, että se on paljon viisaampi kuin jossakin EU-alueella jossakin suuressa voimantunnossa tehty päätös, jossa oltaisiin mukana. Toisaalta en hirveän paljon kyllä koko nopean toiminnan joukkoja pidä tärkeänä, miksi niitä ollaan perustamassa.

Sitten ihan alueelliseen kysymykseen. Hiljattain meidän ykköslehti Karjalaisen sivuilla pöllähti esiin, että taas ollaan Kontiorannan varuskunta lakkauttamassa. Siellä toimii Pohjois-Karjalan prikaati. Toivon mukaan nyt sitten ministeri Kääriäinen on mahdollisimman pitkään ministerinä ja hän muistaa lupauksensa, jonka on tehnyt, eikä muualle sitä vastuuta heitä. Tätäkin on hyvä verrata näihin muihin kysymyksiin. Kun meillä on puhuttu alueellistamisesta, niin olisiko tässä tapahtumassa alueellistamista, että se Itä-Suomesta siirrettäisiin johonkin muualle. Se tuntuisi aika järjettömältä, koska se on jo riittävän kaukana tuolla idässä ja lähellä rajaa. Toivon mukaan nyt tämä hallitus ja tuleva hallitus pitävät pintansa siinä, jotta jatkossa olisi turvattu, jotta Pohjois-Karjalan prikaati voisi säilyä ja sen toimitiloja kehitettäisiin. Tällä hetkellä sillä ei semmoista hengenhätää ole olemassa, mutta aina missä sotilassaappaat tallaavat, sinne tulee jonkinnäköistä kulumista ja orkosia, ja mitä enemmän siellä liikutaan, sitä enemmän siellä tarvitaan tietysti aina korjausta. Tuolla näkyy talousarvioaloitteissa muun muassa niitä toiveita, mitä pitäisi olla.

Sitten ihan viimeisenä kysymyksenä yksi, joka koskee Puolustusvoimia. Täällä kun puhutaan siitä, jotta tullaan vähentämään aika paljon jengiä tulevaisuudessa Puolustusvoimien palveluksesta ja iso osa niistä on siviilejä, tulee vaan mieleen, tehdäänkö tässä semmoisia asioita, joita täällä muiden asioiden osalta kuvataan ulkoistamisen nimikkeellä. Tässä siirretään ostopalveluiksi Puolustusvoimien eri näköisiä toimintoja. Minusta pitäisi kyllä katsoa, miten suomalainen sotaväki pitäisi kuitenkin vielä jotakin itselläänkin, jotta ei hävittäisi sitä osaamista, ei hävittäisi tietotaitoa sinä aikana, jos ihan oikeasti paha kriisi sattuisi.

Nimittäin tässä hyvä esimerkki siitä on vaikka Kontiorannan varuskunnan osalta. Siellä hävitettiin polttoainevarastointi, ja nyt siellä sitten tehdään aika paljon ylimääräistä kustannusta ja aiheutetaan ylimääräistä liikennettä, jopa liikennevaaratilanteita. Siellä käydään huoltoasemalta hakemassa Kutostien toiselta puolen ja matkaakin on ihan jonkun verran, tehdään ylimääräisiä polttoainekustannuksia, että saadaan polttoaineita Puolustusvoimien autoihin ja laitteisiin. Minusta se on ihan pöljää hommaa. En tiedä, jos semmoinen tositilanne tulisi, tuleeko sitten Shellille komento, jotta nyt tankit mukaan ja lähdetään tuonne johonkin tappelemaan ja polttoaineen toimitukseen tai mikä on systeemi.

Minusta tämä pitäisi säilyttää kuitenkin Puolustusvoimilla itsellään. Samoin kuin huoltotehtävät, että meillä olisi siellä ihmisiä, jotka olisivat huoltotaitoisia eikä siirrettäisi kaikkea, ulkoistettaisi, kilpailutettaisi. Nimittäin siinä vaiheessa, kun oikea tilanne tulee ja meillä ei ole siellä semmoisia koulutettuja porukoita eikä värkkejä olemassa — no, tiedän, jotta on pakkokeinolakeja mahdollista säätää — mutta olisi se aika hieno homma, jotta siellä olisi omat kalustot eikä tässä yksityistämisen vimmassa heitettäisi kaikkia hyviä asioita hukkaan.

Tarja  Cronberg  /vihr:

Arvoisa puhemies! Vielä tässä ennen puoltayötä haluaisin ilmaista tukeni ed. Pulliaisen esittämälle vastalauseen 2 lausumaehdotukselle, joka on sivulla 39, sitä ei varmaankaan tarvitse tässä yhteydessä lukea.

Ed. Satoselle toteaisin sen, että aika väärin ymmärretty oli viestini. En todellakaan ehdottanut, että miinasopimukseen liityttäisiin jo aikaisemmin ja vielä etsittäisiin 300 miljoonaa tähän rahaa. Päinvastoin totesin sen, että koska miinat hävitetään suurin piirtein niiden vanhenemisaikataulussa, niin on turhaa panna 300:a miljoonaa korvaaviin järjestelmiin. Tässä olisin ehkä ed. Lahtelan ja muidenkin linjoilla, jotka ovat sitä mieltä, että rahoille varmaan löytyy parempaa käyttöä.

Kun ed. Akaan-Penttilä teki ehdotuksensa lausumasta, niin ymmärsin sen niin, että kyse oli siitä, että toimivia miinoja ei hävitetty. Ilmeisesti tässä on ajatuksena, että kuitenkin tämä 200—300 miljoonaa jäisi armeijalle myös korvaavan kapasiteetin hankkimiseen.

Monessa puheenvuorossa on tullut esille, että ehkä Venäjän-suhteesta tarvitaan hyviä esimerkkejä. Haluaisinkin viitata raja-alueella tapahtuvaan yhteistyöhön. Venäjän kanssa Suomi tekee tänä päivänä erittäin hienoa raja-alueyhteistyötä koko rajan pituudelta. Jos halutaan löytää todella best practice, niin Rajavartiolaitokset molemmin puolin rajaa ovat erittäin läheisessä yhteistyössä. Yhteistyö toimii moitteettomasti, ja sitä kannattaa ehkä myös markkinoida muualla.

Vielä mandaattikysymykseen. En ensimmäisessä puheenvuorossani puuttunut kysymykseen EU:n nopean toiminnan mandaatista. Tärkeämpää kuin mandaatti on, mihin joukkoja käytetään. Tämä määritellään voimankäytön säännöissä. Tällä hetkellä EU:n joukkojen voimankäytön säännöt ovat valmisteilla. On mahdollista, jos rauhanturvalaki vasta keväällä hyväksytään, että silloin voimankäytön säännöt ovat jo olemassa. Tällä hetkellä niistä on olemassa luonnos, ja näissä todetaan (ehkä meidänkin kannalta tärkeitä asioita), että voimankäytön säännöt eivät luo mitään lisäpohjaa kansainväliseen oikeuteen, vaan lähtökohta on nimenomaan YK:n peruskirja, demokratia ja oikeusvaltio. Kysymyksessä on viimeinen keino, itsepuolustus, ja näitä joukkoja on tarkoitus käyttää humanitäärisiin operaatioihin ja rauhanturvaamiseen, johon liittyy myös tämä rauhaanpakottaminen. Toisin sanoen ainakaan näillä näkymin voimankäytön säännöissä ei olisi mitään lisävaltuutuksia tulossa. Mutta kuten sanottu, sitä kehitystä kannattaa seurata.

Nyt kun tässä kokoomuksen edustajat ovat viitanneet tähän Karthagon lausumaan "muuten" jnp., niin ehkä itsekin voisin todeta, että muuten en näe oikeastaan mitään järkevää syytä, miksi liittyä Natoon. Ehkä tämmöinen yksipuolinen suhteen julkistaminen on turhaa silloin, kun toinen osapuoli on jo varattu.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty hyvää turvallisuuspoliittista keskustelua, ja ainakin tästä voitaneen olla samaa mieltä. Tämä keskustelu on ollut minun mielestäni siinäkin mielessä hyvää, että eri tahojen linjat ovat tässä keskustelussa huomattavasti selkeytyneet. Kokoomus ja SDP:stä ainakin ed. Jaakonsaari ovat lähteneet turvallisuuspolitiikassa aivan omille teilleen. Onneksi kuitenkin suurin osa demareista näyttää olevan pääosin ainakin tasavallan presidentti Tarja Halosen maltillisella linjalla ja näin varmasti on eduskunnan selvä enemmistö.

Ed. Jaakonsaari totesi päivällä, että Nato on ollut Suomen turvallisuuspolitiikan salarakas. Suomen kansan enemmistö ei taida olla Jaakonsaaren kanssa aivan samoilla linjoilla. Kansalaisten mielipiteet nimittäin ovat ainakin vielä olleet varsin Nato-vastaisia. Minusta tuntuukin, että Nato on ollut enemmän tai vähemmän Jaakonsaaren ja kokoomuksen yhteinen salarakas. Tämä ihan senkin takia, kun kokoomus on tänään nimittäin kiitellyt vuolaasti ed. Jaakonsaaren mielipiteitä. Tästä voi vähän päätellä, että taitaapa ainakin näitten puheitten perusteella tässäkin jokin suhde muhia.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan oli hyvä asia, että turvallisuuspoliittisesta selonteosta mietinnön teki puolustusvaliokunta. Ulkoasiainvaliokunta näyttää nimittäin olevan paljolti puheenjohtajansa ja kokoomuksen ohjailtavissa. Kokoomus puolestaan saa linjalleen ohjeita, ainakin tiedotusvälineitten mukaan, aina Brysselistä saakka siellä olevalta mepiltään.

Euroopan unionin nopean toiminnan taistelujoukoista on puhuttu paljon myöskin vasemmistoliiton sisällä. Suomen mukaan lähtöä näihin hyökkäysjoukkoihin on perusteltu sillä, että Suomi ei voi olla vapaamatkustaja niin sanotuissa kriisinhallintaoperaatioissa.

Arvoisa puhemies! Suomi ei ole koskaan ollut vapaamatkustaja rauhanturvaamisessa. Tuskin kukaan muu näin pieni kansakunta on ollut yhtä aktiivinen kuin Suomi, ja olemme saaneet tästä paljon myöskin tunnustusta. Suomeen myös luotetaan näissä tehtävissä — näin ei voida sanoa kaikkien maitten osalta. Joten tulevaisuudessakin Suomi voisi toimia aivan samalla tavalla ja samalla panoksella kriisienhallinnassa. Emme olisi vapaamatkustajia tässä perinteisessä rauhanturvaamisessakaan. Näin ollen Suomen osallistuminen EU:n nopean toiminnan taistelujoukkoihin on täysin tarpeetonta.

Kriisienhallinnassa tarvitaan ennen kaikkea rauhanpolitiikkaa ja rauhanturvaamista. Saadut kokemukset nimittäin eri puolilta maailmaa kertovat, että kriisejä ei voida ratkaista voimapolitiikalla tai ennalta ehkäisevillä iskuilla. Esimerkkinä vain Irak, jossa USA liittolaisineen lähti ratkaisemaan kriisiä hyökkäysjoukoillaan. Irakissa jos missä rauha on tänä päivänä hyvin kaukana. EU:n taistelujoukkoja voidaan käyttää ilman YK-mandaattia. Tämähän käy selville EU:n perustuslaista suoraan. Kun toimitaan ilman YK:n mandaattia, niin silloin heikennetään myös YK:n asemaa, arvovaltaa ja sen mahdollisuuksia kriisientorjunnassa. Koska monet puolueet maassamme ovat sitoutuneet hyväksymään EU:n perustuslain, niin tämä lienee syynä siihen, että YK-mandaattia ei haluta nyt taistelujoukoille asettaa. EU:n perustuslaki näyttääkin olevan eräille tärkeämpi asia kuin Suomen etu tai YK:n mahdollisuus toimia rauhanturvaajana.

Nopean toiminnan joukot vaativat myös paljon rahaa. Uskon, että tämä on syynä siihen, että varuskuntia ollaan lakkauttamassa. Monet merkit viittaavat myös siihen, että Suomi on pikkuhiljaa siirtymässä palkka-armeijaan. Nopean toiminnan joukot ovat askel tähän suuntaan. Tällainen kehitys on mielestäni huonoa. Maamme puolustaminen tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa kansanarmeijaa, joka perustuu yleiselle asevelvollisuudelle. Vain tällä tavoin koko maata voidaan uskottavasti puolustaa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä miinoista: Täällä on annettu ymmärtää, että miinoista luopuminen edistää aseistariisuntaa, muun muassa ed. Ulla Anttila totesi näin. Näin ei välttämättä ole, jos miinojen tilalle hankitaan kalliita, entistä tehokkaampia tuhoaseita. Tällainen politiikka ei ole aseidenriisuntaa vaan militarisointia, joka ei ole tarpeellista, ei varsinkaan nyt, kun meillä eivät rahat tunnu riittävän kansalaistemme peruspalveluihin.

Olli Nepponen /kok:

Herra puhemies! Kun puolustusvaliokunnan puheenjohtaja on paikalla, haluan tässä toisen puheenvuoroni alussa kiittää häntä siitä työstä, minkä puolustusvaliokunta teki, ja siitä hyvästä yhteistyöstä.

Ed. Valppaalle heittäisin vielä perään, kun hän tuolla peräänkuulutti, että kokoomuksen edustajat valiokunnissa ottavat käskyjä jostain muualta. Kyllä me pystymme nämä asiat ratkomaan niillä kokemuksilla, jotka ovat syntyneet tässä pitkässä työelämässä, ja sillä kokemuksella, mikä on syntynyt nyt jo toisessa selontekokäsittelyssä, mutta mielestäni valiokunta on päätynyt ihan hyviin lopputuloksiin. Joissakin asioissa niin kuin asiaan kuuluu, voidaan olla myöskin eri mieltä, mutta peruslinjaukset ovat mielestäni Suomen kannalta ihan hyväksyttäviä.

Ed. Heinäluoman täällä pitämään puheeseen, niihin ajatuksiin, on helppo yhtyä. Meidän pitäisi, vaikka joistakin käsitteistä ollaan eri mieltä, suurissa linjauksissa kuitenkin löytää ne yhteiset ajatukset, millä Suomen asiaa viedään eteenpäin. Yhteistyövarainen turvallisuus on keskeistä Euroopassa. Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen selvästi kohti puolustusyhteisöä, siinä nopean toiminnan joukot ja toisaalta Suomen vahva sitoutuminen Naton rauhankumppanuusyhteistyöhön ovat niitä asioita, joita selonteossa ja mietinnössä korostetaan Suomen linjaukseksi.

On valitettavaa, että nämä käsitteistä ja muista asioista käydyt keskustelut — varmasti hyvinkin tarpeellisia — ovat jättäneet kuitenkin varjoonsa ne monet keskeiset nimenomaan Suomen puolustusta koskevat peruslinjaukset, joista on olemassa vahva yksimielisyys. Käsittelin niitä jo edellisessä puheenvuorossani, joten en lähde niitä toistamaan. Siinä linjataan Puolustusvoimien kehittäminen pitkälle tulevaisuuteen. (Ed. S. Lahtela: Supistuvassa hengessä!)

Ed. Lahtela otti asian esiin, josta ajattelin ensimmäisessä puheenvuorossani puhua, mutta jouduin vähän lyhentääkseni puhettani jättämään sen pois. Hivenen palaan siihen, että pidän valitettavana, että tämä turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mietinnön keskustelu on ajoitettu samaan aikaan tapahtuvaksi budjettikiireiden kanssa. Kyllä Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan käsittely vaatisi aikaa keskittyä enemmän näihin tärkeisiin kysymyksiin. Siksi esitänkin, että jatkossa on tarkoin mietittävä, miten ajoittuu mahdollisen tulevan selonteon käsittely eduskunnassa niin, että loppukeskustelu voidaan käydä ilman budjettikiireitä, ilman joulukiireitä, jolloin voi kaikessa rauhassa paneutua ydinkysymyksiin.

En ollut tuntea itseäni puolustusvaliokunnan jäseneksi ed. Suvi Lindénin puheenvuoron perustella, kun hän täällä aivan käsittämättömällä tavalla totesi, että puolustusvaliokunta lähti siitä, että lausuntovaliokunnan lausunnoilla ei ole mitään merkitystä. Se oli aivan käsittämätön ja osoittaa, että edustaja ei kyllä ole lukenut mietintöä. Siinä on yllättävän paljon otettu kaikilta lausuntovaliokunnilta keskeiset ajatukset esiin ja pyritty niitä käsittelemään ja liittämään ne siihen mukaan, ja myöskin puolustusvaliokunta on niihin liittänyt omat näkemyksenä. Me emme käsitelleet niitä kevytmielisesti, ja näin ollen tuo moite on vakava moite, kun se on virheellinen moite. Siitä kannattaisi kyllä ed. Suvi Lindénin vielä katsoa itseään peiliin ja miettiä, minkälaisen todistuksen täällä antaa. Kyllä jokainen valiokunnan jäsen kävi moneen kertaan lävitse nämä lausunnot ja pyrki kaikin keinoin katsomaan, miten ne voidaan ottaa huomioon. Koska meille oli uskottu mietinnön tekeminen, niin puolustusvaliokunta paneutui siihen erittäin suurella vakavuudella, jotta ei voitaisi joutua tällaisen arvostelun kohteeksi, joka nyt oli täysin aiheeton.

Valiokunta ei myöskään harrastanut — taisi olla ed. Vilén — "itsesensuuria" Venäjän suhteen. Totta kai hienovaraisuutta joudutaan tällaisissa eduskunnan hyväksymissä mietinnöissä noudattamaan, mutta kyllä Venäjää tarkisteltiin suuren suurennuslasin lävitse hyvin kriittisesti ja nähdään niin kuin ulkoasiainvaliokuntakin toteaa, suuria mahdollisuuksia, mutta myöskin monia sellaisia, jotka saattavat heijastua Suomen tilanteeseen.

Miinoista vielä otan esiin sen, että kokoomus on ollut mukana 97 hallituksessa, kun päätettiin mennä mukaan yhdessä Euroopan unionin maiden kanssa sopimukseen, jolla tuotanto, ostaminen, hankinta, miinojen siirtäminen päätettiin kieltää, tavoitteena täyskielto. 2001 kokoomuksen ministerit hyväksyivät selonteon, jossa päätettiin liittyä Ottawan sopimukseen, tavoitteena aikataulu 2006. Kun sitten silloin — niin kuin totesin — vain keskusta oli jyrkästi vastaan Ottawan sopimukseen liittymisessä, 2001 mietintöä käsiteltäessä, siihen löytyi yksimielinen näkemys, kun todettiin, että seuraavassa selonteossa pitää käsitellä aikataulukysymys, pitää löytää korvaavat järjestelmät ja pitää olla myöskin varmuus siitä rahasta niin, että puolustuskyvystä ei tarvitse tinkiä. Itse olin tämän kannalla silloin ja myöskin täällä syyskuussa lähetekeskusteluun lähdin tästä, siksi en voi tehdä minkäänlaista muuta päätöstä kuin olla tukemassa nyt sitä ratkaisua, minkä tämä selonteko tullessaan toi tänne, jossa on löydetty erittäin hyvä kompromissi sille, että 2012 lähtien liitytään, miinat hävitetään 2016 mennessä ja 2009 lähtien voidaan aloittaa uusien hankinnat. Tällöin ei tarvitse tinkiä puolustuskyvystä, päinvastoin puolustuskyky kasvaa ja myöskin valmius kasvaa, sillä ne tulevaisuuden näkymät, taistelukentät, joilla joukkoja käytetään, edellyttävät myöskin uudenlaisia välineitä. Totta kai jalkaväkimiinan tyyppisiä välineitäkin tarvitaan, mutta samantyyppisiä löydetään, kun korvaavat järjestelmät löytyvät.

Herra puhemies! Tässä nämä vielä yön myöhäisinä hetkinä tehdyt havainnot.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Aivan ensimmäiseksi, minun nähdäkseni tämä selontekomenettely on käyttökelpoinen tapa lähestyä turvallisuuspolitiikkaa myöskin jatkossa.

Toiseksi, tässä yhteydessä on tuotu esille sekä ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa erityisesti että myöskin tässä puolustusvaliokunnan mietinnössä, että tämä parlamentaarinen seurantaryhmä, Kalliomäen—Ranta-Muotion seurantaryhmä, on osoittautunut tarpeelliseksi ja hyödylliseksi tavaksi valmistella, tukea hallituksen työtä tässä yhteydessä. Tästä arviosta en ole aivan samaa mieltä, arvoisa puhemies. Minusta itse asiassa on merkillistä se, että kun täällä seurantatyöryhmän perustavoitteena oli arvioida turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutoksia ja sen heijastumia sitten turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaamme, niin tämähän toimeksianto kuuluu erityisesti eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle, mutta osin myöskin puolustusvaliokunnalle ja valiokunnille. Minkä vuoksi meidän täytyy valita eduskunnan keskuudesta joku pienempi klubi, joka ottaisi tämän tehtävän, joka näillä valiokunnilla on? Erityisesti se oli outoa, että molempien valiokuntien lausunnoissa tämä tuli esille, koska sillähän syötiin tavallaan heidän omaa toimintakenttäänsä alta pois.

Arvoisa puhemies! Tämän keskustelun kuitenkin kaikkein erikoisin piirre on ollut se, että ensimmäisen kerran, kun tehdään merkittävää turvallisuuspoliittista linjanvetoa Suomessa, suuri oppositiopuolue ottaa irtioton ja me täällä joudumme huomenna äänestämään semanttisesta määrittelykysymyksestä, joka kuitenkaan ei sinällään ilmennä suurempia linjaristiriitoja. Niin tätä keskustelua täytyy tässä tulkita. Etäisyyttä otetaan, ja se tuntuu oudolta.

Ed. Sasi täällä käytti melkoisen pitkänkin puheenvuoron, jossa hän selkeästi otti erilinjaisuutta; minä en nähnyt kyllä kokoomuksen linjauksessa muuten tätä vastaavaa erilinjaisuutta. Hän viittasi vuoteen 1999, sen merkitykseen Suomen ulkopolitiikassa. Itse viittaisin vuoteen 2000, jolloin tasavallan presidentti Tarja Halonen esiintyi New Yorkissa maailman johtajien huippukokouksessa. 146 valtionpäämiestä kokoontui World Summittiin New Yorkiin, ja siellä silloin lanseerattiin tämä toimintaohjelma maailman köyhyyden voittamiseksi, ja tasavallan presidentti Halonen oli tuon huippukokouksen puheenjohtaja. Se on luonnollisesti ollut niitä keskeisiä suuria punaisten lankojen vetotilanteita, jotka ovat nyt vaikuttaneet Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, näkyvyyteen myöskin maailmalla, ja tässä suhteessa se oli poikkeuksellisen merkittävä, mutta ed. Sasin puheenvuoro oli tätä kaikilla tasoilla aliarvioimassa.

Nyt sitten haluaisin muutaman sanan sanoa näistä lausunnoista ja erityisesti katsoisin yhtä kulmaa tästä puolustusvaliokunnan mietinnöstä. Olen iloinen siitä, että valiokunnan puheenjohtaja ed. Juhantalo on tässä paikalla, koska tässä minulla on ainakin tulkinnallista vaikeutta. Olisin valmis allekirjoittamaan sanasta sanaan puolustusvaliokunnan selonteon. Näen, että se on painavasti, hyvin tehty ja sen eri tyyppiset muotoilut ovat kompromissimuotoiluja ja ennen kaikkea tukevat hallituksen linjavetoja.

Yksi kohta kuitenkin tässä on jollain tavalla jätetty vähän niin kuin spekulatiivisesti auki, mutta kun katsoo tarkemmin, mitä valiokunta sanoo, voin hyvin yhtyä siihen, mutta sen sijaan, kun katsoo sitä, mitä ed. Juhantalo sitten tiedotustilaisuudessa kuvasi valiokunnan lausunnon sanovan, niin minulle on jäänyt epäselväksi, mitä tässä halutaan todellisuudessa sanoa. Se liittyy tähän Euroopan unionin mahdollisuuteen antaa itselleen mandaatti toimiessaan kriisinhallinnassa, käynnistäessään sotilasoperaatiota.

Nythän Suomessa on vähän erikoinen keskustelu käynnissä, sitä on tänäänkin täällä käyty. On pohdittu sitä, täytyykö Suomen rauhanturvalaissa olla maininta siitä, että Euroopan unionin mandaatti riittäisi tähän rauhaturvaoperaatioon. Kysymyshän on väärin asetettu.

Toimiessamme yhdessä Euroopan unionissa mehän joudumme kysymään, onko Euroopan unionilla mahdollisuus antaa Euroopan unionille mandaatti. Tässä tietysti helpottaa asian vastaamista, kun kysyy niin, voiko Suomi antaa Suomelle mandaatin. Kansainvälinen oikeus on tässä suhteessa aivan yksiselitteinen, ja Euroopan unionin uusi perustuslaki ja nykyisetkin perussopimukset viittaavat siihen, että unioni toimii YK:n peruskirjan periaatteiden pohjalta. Tässä suhteessa voimankäytölle ei ole mahdollisuutta kuin kahdessa tapauksessa: itsepuolustuksessa ja silloin, kun kansainvälinen rauhantulos on uhattuna, YK:n mandatoimana voidaan käyttää aseellista voimaa. Kaikissa muissa tilanteissa voimankäyttö on kielletty, se on hyökkäystoimi.

Tässä suhteessa unioni joutuu näiden perusperiaatteiden pohjalta jatkossa asiaa käsittelemään. Se käsittely ei tapahdu silloin, kun Suomessa pohditaan joukkojen lähettämistä ulospäin kriisinhallintaoperaatioon, vaan se pohdiskelu tapahtuu sillä hetkellä, kun unioni päättää tästä operaatiosta, ja Suomi, arvoisa puhemies, on yhtenä päätöksentekijänä juuri tuossa pöydässä, eli me itse olemme tarpeen mukaan mandatoimassa, jos tämä lähestymistapa tässä otettaisiin huomioon. Ja tuolla hetkellä, kun keskustelua käydään kriisinhallintaoperaatiosta, niin silloin kysytään unionin pöydässä päätettäessä, onko tälle operaatiolle olemassa YK:n mandaatti. Silloin konsultoidaan eduskuntaa, konsultoidaan myöskin tasavallan presidenttiä luonnollisesti, täällä kysytään aivan samaa asiaa, jolloin todellisuudessa meillä ei ole tarvetta itse rauhanturvalaissa sen kummemmin viitata YK:hon, Etyjiin kuin Euroopan unioniinkaan, koska Suomi noudattaa kansainvälistä oikeutta eikä sitä tarvitse erikseen todeta.

Mutta virhe olisi se, ja tätä kysyisin nimenomaan puheenjohtaja Juhantalolta, kun hän totesi, että EU:n lupa riittäisi. Tätähän ei voi lukea puolustusvaliokunnan tekstistä. Täällähän pohditaan sitä kysymystä, että valiokunta pitää mahdollisena, että kaikissa tilanteissa EU:n nopean toiminnan joukkojen käytölle ei esimerkiksi operaation kiireellisyyden tai pysyvien jäsenten eturistiriitojen vuoksi ole mahdollista saada YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta. Mutta tästähän ei tehdä johtopäätöstä jatkossa siltä osin, että ilman tätä valtuutustakin voitaisiin operaatio käynnistää, mikä on aivan oikein. Sitä ei ole syytä tässä mietinnössä tehdä, siitä keskusteltiin pitkään rauhanturvalain käsittelyn yhteydessä, ja käsitykseni mukaan ilman sitä valtuutusta operaatio ylipäätään ei käynnisty. Siihenhän viittaavat puolustusvaliokunnan myöhemmät huomiot tässä. Sen sijaan ed. Juhantalo lehdistötilaisuudessa on todennut näin, että EU:n lupa riittäisi. Jäin nyt tätä pohtimaan, otettiinko tässä jo askel pidemmälle kuin mihin itse asiassa valiokunnan mietintö antoi tilaa, ja niin kuin valiokunnan puheenjohtaja täällä myöhemmin totesi, varsinainen asia ratkaistaan sitten, kun tätä rauhanturvalakia käsitellään täällä, ja se onkin se oikea hetki tuon asian käsittelyyn.

Ed. Sasi omassa puheenvuorossaan toi aikaisemmin päivällä esille, että silloin kun tästä mandaatista sitten päätetään tai operaatiosta päätetään, tällöin riittäisi eduskunnan valtuutus valtioneuvostolle, koska tämä olisi unionin sisäinen asia. Tasavallan presidentti syrjäytettäisiin. Se tuntui täysin hämmästyttävältä puheenvuorolta, täysin hämmästyttävältä puheenvuorolta. Suomen perustuslain mukaan — ja ed. Sasi on sentään perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja — tasavallan presidentti vastaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. On täysin selvä asia, että suomalaisten joukkojen ulkomaille lähettäminen, unionin sotilasoperaatio, joka on jotakin aivan muuta kuin unionin sisäinen asia, edellyttää myöskin tasavallan presidentin kantaa. Tätä asiaa minusta ei ole syytä kiistää.

Arvoisa puhemies! Viimeisenä huomiona arvostaisin suuresti puolustusvaliokunnan mietintöä ja myöskin ulkoasiainvaliokunnan vastaavaa lausuntoa tässä yhteydessä siviilikriisinhallinnan osalta. Ne ovat hyvin painavat tekstit, ja täällä korostetaan muun muassa sitä, että Suomeen olisi syytä, kuten Sveitsissä, Saksassa ja Ruotsissa, perustaa tämmöinen erityinen siviilikriisinhallinnan keskus.

Täällä on myöskin sitten lisähuomio, joka minusta on erittäin tärkeä. Ulkoasiainvaliokunta viittaa lausunnossaan myös aikaisempaan esitykseensä selvittää siviilipalvelusmiesten osallistumista siviilikriisinhallintaan. Tältä osin myöskin puolustusvaliokunta tukee ulkoasiainvaliokunnan kantaa. Minusta tämä on erittäin tärkeä seikka nostaa täältä ulos. Tässä molemmat valiokunnat ovat oikein arvioineet sitä mahdollisuutta, mikä siviilipalvelusmiesjärjestelmään sisältyy, jota voitaisiin käyttää myöskin siviilikriisinhallinnassa. Liian monissa tapauksissa siviilipalvelusmiehet itse asiassa ovat "lähestulkoon jonninjoutavissa tehtävissä". Heitä voitaisiin sijoittaa myöskin sellaisiin tehtäviin, joissa he olisivat aidolla tavalla rauhaa rakentamassa.

Reijo Paajanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tätä keskustelua on ollut mielenkiintoinen seurata, ja tämä on ollut erinomaisen opettavainen ainakin siltä osin, että kello 20, hivenen yli, kun oli ensimmäinen puheenvuoro, myöhästyin 20 sekuntia, kun kaksi edustajaa oli jäänyt pois, ja sai tällaisen 4,5 tunnin lisäopetusajan.

Suomalaisen ulkopolitiikan viimeaikainen keskustelu on ollut melkoista pomputtelua, jos tällaista urheilutermiä käyttäisi. Poliittisesti keskustelu on todettu ja leimattukin jopa farssin tasolle. Presidentti on todennut yhtä ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja toista ja pääministeri kolmatta. Oppositiota on syytetty vääristelystä. Johtuuko se siitä, että valtioneuvosto on ulkopolitiikasta kuitenkin ollut lähes yksimielinen? Mielenkiintoista olisi tietää, millä maailman logiikalla tuohon lopputulokseen on päästy.

Käsillä oleva turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko luotaa laajalti kotimaisia ja kansainvälisiä turvallisuuskysymyksiä. Selonteko sisältää paljon asioita, mutta sisältö monen mielestä on kuitenkin vähäinen. Siitä ei käy myöskään yksiselitteisesti ilmi, mikä on Suomen turvallisuuspoliittinen linja tulevina vuosina. Selonteon sisältö ei selkeytä Suomen puolustuspoliittista linjaa. Selonteon sisältö jää moneltakin osin vajaaksi, se ei esimerkiksi kerro lakkautettavista varuskunnista. Tosin tähän puolustusministeri lauantaisessa haastattelussaan puuttui ja totesi, että asiasta tehdään päätöksiä ensi keväänä.

Arvoisa puhemies! Meillä Etelä-Karjalassa on eletty varuskuntien lakkautusuhan alla kauan. (Ed. Nepponen: Lappeenranta pistetään nurin!) Kotikaupunkini Lappeenranta kävi jo 70-luvulla veristä taistelua kahden joukko-osaston siirtoa vastaan. Koko kaupunki, eivät pelkästään asianosaiset, koki tilanteen epäinhimillisenä. Silloin tuntui kuin kaupungin juuria olisi revitty irti. Immolan varuskunnan kohtalo Imatralla on ollut myös pitkään vaakalaudalla. Tällainen löysässä hirressä roikottaminen tuhoaa ihmisten mahdollisuudet tulevaisuuden suunnitteluun.

Puolustusvoimien uudistamisella tulee pyrkiä puolustuksen kustannustehokkuuden parantamiseen. Tuolloin on osattava ennustaa oikein tulevaisuudet muutokset ja tarpeet, jotta virheratkaisuilta vältytään. Tämä voi tarkoittaa myös joidenkin varuskuntien lakkauttamista. Raja ja siihen liittyvät toiminnot Kaakkois-Suomen osalta ovat isoja kysymyksiä koko Suomelle, eikä ole vaikea ennustaa, että itärajan merkitys tulee kasvamaan vuosi vuodelta. Mitä merkitsee esimerkiksi Suomelle Venäjän mahdollinen viisumivapaus EU-maihin? Se merkitsee ainakin sitä, että rajatoiminnot itärajalla tarvitsevat melkoisesti lisää resursseja henkilöstön suhteen esimerkiksi.

Minusta pitäisi olla selvää, että rajajoukkojen koulutus tulee myös jatkossa keskittää niille alueille, joilla rajavartiolle on suurin tarve rauhan ajan, mutta myös sodan ajan tehtävissä. Kaakkois-Suomen rajavartiolaitoksen henkilökunnasta noin puolet on suorittanut Immolassa myös oman asevelvollisuutensa. Tämä kanava tulee jatkossa olemaan Puolustusvoimille erittäin tärkeä. Samalla on tietenkin muistettava varuskunnan merkitys myös alueella asuvien turvallisuudentunteelle.

Arvoisa puhemies! Suomen sisäinen turvallisuus pohjaa aktiiviseen ja toimivaan poliisitoimintaan. Poliisin ja muiden viranomaisten yhteistyöllä torjutaan niin kansainvälistä järjestäytynyttä kuin talousrikollisuuttakin. Tässä selonteossa maalataan asiasta kauniita maisemia, mutta todellisuus on jotain muuta. Poliisin toimintaympäristö on muuttunut viime vuosien aikana huomattavasti. Poliisitoiminnan haasteita ovat muun muassa talousrikollisuuden, väkivaltarikollisuuden ja huumausainerikollisuuden vähentäminen, kansainvälistyvä rikollisuus ja rajaturvallisuuden varmistaminen yhdessä raja- ja tulliviranomaisten kanssa sekä terrorismin torjunta. Samalla on kyettävä ylläpitämään poliisin peruspalveluita, kuten rikosten ja häiriöiden ennalta estämistä, laadukkaita hälytyspalveluita ja tehokasta rikosten selvittämistä. Tällaisen turvallisuudentunteen luomiseen ja maahamme kenties kohdistuvan kansainvälisen rikollisuuden kuten huumekaupan, talousrikollisuuden ja terrorismin uhan torjuntaan tarvitsemme laajaa analyyttistä tutkimusta Venäjän ja muiden lähialueiden sisäisestä tilanteesta. Tähän toimintaan voisivat osallistua kaikki viranomaistahot — ja niiden pitäisi. Tähän voisi erinomaisesti kytkeä mukaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston pohjoisen ulottuvuuden yksikköä myöten.

Suomen sisäisessä turvallisuudessa yhtenä osa-alueena on terrorismin torjunta, jossa keskeisessä roolissa on tähän saakka ollut poliisin Karhu-ryhmä. Nyt Puolustusvoimat rakentaa omaa terrorismintorjuntayksikköään. Terrorismin torjunta ei siten enää kuulu yksiselitteisesti sisäasiainministeriön ja poliisin toimialaan. Perinteisesti kotimaassa tapahtuvissa selkkauksissa toimivalta on ollut poliisilla. Onko nyt mahdollisesti terrorismitilanteessa tulossa tilanteita, joissa ei tiedetä, kuka ja miten toimii? (Ed. Nepponen: Kyllä tiedetään, laki on selvä!)

Ensisijaisesti sisäisen turvallisuuden kehittämistä tulee toteuttaa poliisivoimien organisaatiota kehittämällä. Armeijan yksiköitä tulee käyttää vain äärimmäisessä tilanteessa virka-apupyynnöstä kuitenkin niin, että sisäisten operaatioiden vetovastuu on poliisivoimilla. Näitä tilanteita varten on oltava valmisteltuina selkeät toimenpideohjeet, ettei tarvitse ryhtyä tositilanteessa toimivaltakysymyksiä pohtimaan. Kohtuullisella resurssien kohdentamisella voitaisiin lisätä Karhu-ryhmän roolia sisäisen turvallisuuden hallinnassa siten, ettei muita järjestelyjä tarvittaisi. Lisäksi on otettava huomioon, että Karhu-ryhmän jäsenet ovat mukana päivittäisessä poliisin työssä esimerkiksi vartioinnissa. Näin ollen he tuntevat käytännön toiminnan läheisemmin kuin vain erikoistilanteita varten mahdollisesti naftaliinista esiin kaivettavat joukot. Armeijan erikoisjoukko voi siten helpostikin ylireagoida toimissaan. Hallituksen tulisikin ottaa Karhu-ryhmän resurssikysymys mahdollisimman pian agendalleen ja osoittaa rahoitus järkevimmälle terrorisminvastaiselle toiminnalle.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin tästä puolustus- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, johon puolustusvaliokunta on suurella tarmolla tarttunut, täytyy sanoa todella suuret kiitokset puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ed. Juhantalolle valtaisasta työstä. Kun luki tätä valiokunnan aikaansaamaa mietintöä ja katsoi esimerkiksi sen asiantuntijalistan, jota valiokunta on työnsä aikana kuullut, niin ei voi kuin ihailla teidän sitkeyttänne, antaumustanne ja ahkeruuttanne. Se kaipaa mielestäni tässä ensinnä kiitokset, ja toivon mukaan puheenjohtaja välittää ne sitten koko valiokunnalle.

Mutta sitten itse asiaan. Tämä puolustusselontekomenettely, kuten selontekomenettely yleensä, on eduskunnalta erittäin hyvä keino kertoa suomalaiselle yhteiskunnalle, missä tässä maassa mennään, ja niille toimijatahoille, jotka esimerkiksi tämän puolustus- ja turvallisuuspoliittisen selonteon ympäristössä toimivat. Esimerkiksi Suomen armeija tarvitsee sen vahvan poliittisen tuen, johon nojata omissa toimissaan Suomen puolustuksen rakentamisessa jokapäiväisiä tehtäviä suorittaessaan. Tämän poliittisen selkänojan täytyy olla kunnossa, ja näillä selonteoilla se saadaan kuntoon ja ennen kaikkea keskusteltua läpi kunnolla, käytyä huolella läpi ja ennen kaikkea myös kansalaiskeskustelu käytyä, jota tämän selonteon yhteydessä on paljon käyty ja nimenomaan kansalaisten keskuudessa ihan oikeasti tuolla turuilla ja toreilla niin, että jokainen suomalainen on asiasta voinut lausua mielensä ja tulla hyvin moneen tilaisuuteen, jota esimerkiksi tämän talon toimesta on järjestetty.

Joka tapauksessa ympäristö puolustus- ja turvallisuuspolitiikassa on rajusti muuttunut viimeisten 20 vuoden aikana. Jos tämän päivän tapahtumat olisi 20 vuotta sitten kerrottu jossakin julkisessa tilaisuudessa, niin tätä kertojaa olisi todennäköisesti pidetty aika vahvasti häiriintyneenä. Maailma on viimeisten 20 vuoden aikana muuttunut nopeasti, ja siinä ei ole enää mitään muuta jäljellä kuin pysyvä muutos. Muutosvauhti kasvaa koko ajan niin, että ei meinaa pysyä kehityksessä mukana.

Terrorismi on kehittynyt. Hyvässä muistissa ovat syyskuun 11. päivän tapahtumat, joukkotuhoaseiden leviäminen, hallitsematon leviäminen tähän maailmaan esimerkiksi luhistuneiden kommunistivaltioiden mentyä pois valtioiden joukosta, järjestäytyneen rikollisuuden nousu ja sen sulautuminen muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan niin, että tietyissä valtioissa alkaa olla jo vaikeuksia erottaa, mikä on rikollista toimintaa, mikä ei, samoin esimerkiksi romahtavien valtioiden yhteydessä tapahtuva huumekauppa. Sieltä kautta rajojen yli tuleva järjestäytyneen rikollisuuden ylläpitämä huumekauppa on uhkaamassa jo monissa tapauksissa yhteiskunnan ihan arkipäiväistä turvallisuutta. Suomikaan ei näissä asioissa valitettavasti ole pysynyt enää lintukotona, vaan esimerkiksi huumekaupan osalta joka päivä saamme lehdistä lukea, mitä tämä arkinen maailma siinä asiassa on. Uhkat ovat tulleet rajat ylittäviksi, ja sellaista maailmaa ei enää ole, jossa joku kansallisvaltion raja pysäyttäisi esimerkiksi kansainvälisen rikollisuuden toiminnan.

Suomen tilanne on myös voimakkaasti muuttunut. Esimerkiksi EU-jäsenyyden myötä toimintaympäristömme on vahvasti muuttunut. Se on avannut ovia siihen yhteistyöhön, jota arvostan suuresti valtioiden välillä. Eristäytyminen on paha asia. Yhteistyö ja yhteisen hyvän ja yhteisen hyödyn etsiminen yhdessä on erinomainen rikas ja hyvä asia.

Tässä selonteossa mielestäni tärkeimmät linjaukset sisältyvät suomalaisen puolustuspolitiikan ja turvallisuuspolitiikan, voisi sanoa, kovaan ytimeen, jossa ensimmäisenä nostaisin esille sen, että Suomi pysyy liittoutumattomana maana ja Nato säilyy siinä kuviossa hyvänä mahdollisuutena. Liittoutumattomuuskin totta kai muuttuu. Se on muuttunut viimeisten 20 vuoden aikana tietysti käsitteenä. Maailma muuttuu rajua vauhtia, mutta on tärkeää, että oma linjamme tässä asiassa säilyy selkeänä ja vahvana.

Toisena merkittävänä asiana nostaisin esille alueellisen puolustuksen. Suomi isona, harvaanasuttuna maana on varmasti puolustuksellisesti vaikea hallita, mutta on erittäin tärkeää, että otetaan selkeä kanta siihen, että Suomea puolustetaan sen jokaisella neliömetrillä, olkoon kysymyksessä sitten pohjoinen, itä, etelä tai länsi. Jokainen Suomen neliö on puolustamisen arvoinen. Totta kai johtamisjärjestelmiin, hallintajärjestelmiin ja moneen muuhun seikkaan tulee muutoksia ajan myötä, mutta on tärkeää, että tämä perusoppi säilyy kirkkaana mielessä. Mielestäni esimerkiksi alueellista puolustusta ja sen tärkeyttä tässä maassa ei liiaksi korosteta. Jos se tulee esille vaikka joka vuosi tämän talon keskustelussa, se on aivan hyvä.

Kolmas asia, jonka nostaisin vahvana esille, on yleinen asevelvollisuus. Yli 80 prosenttia nykyisistä miespuolisista ikäluokista käy ja haluaa käydä suorittamassa asepalveluksensa. Se on erittäin vahva selkänoja sille, että maanpuolustustahto maassa säilyy. Kun käy esimerkiksi valatilaisuuksissa katsomassa, miten isät ja äidit ovat näissä tilaisuuksissa mukana, se on vahva osoitus siitä, että Suomen puolustuksen selkäranka, yleinen asevelvollisuus, toimii. On tärkeää, että tämä maanpuolustustahto säilyy. Meillä esimerkiksi Puolustusvoimien materiaalihankinnoista puhutaan paljon. Se on tärkeä asia, kalustoa pitää uusia ja nykyaikaistaa. Mutta vaikka meillä olisi kuinka hieno kalusto tässä maassa Puolustusvoimien käytössä, jos meillä ei ole tahtoa ja halua puolustaa isänmaatamme kaikin voimin, eivät siinä tilanteessa parhaat välineetkään auta.

Tässä yhteydessä on helppo nostaa esille myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen. Pidän sitäkin tärkeänä, että tässä puolustus- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa on tähänkin asiaan otettu hyvin vahva ja hyvä kanta, ja annan sille hyvin suuren arvon.

Samassa yhteydessä nostaisin esille myös Rajavartioston aseman suomalaisessa puolustus- ja turvallisuuspolitiikassa. On tärkeää, että Rajavartioston koulutuspisteet, ne neljä koulutuspistettä, säilyvät edelleen, koska tätä kautta saadaan koulutettua hyvää ainesta ympäri Suomea, niin että kaikki rajamme tulevat hyvin vartioiduiksi. Rajavartiolaitoksen tehtäväthän ovat jatkuvasti monipuolistuneet. Olemme tällä hetkellä EU:n ulkorajana, ja pitää muistaa, että se on uusi haaste. Niin kuin monessa edellisessä puheenvuorossa on keskusteltu, esimerkiksi ed. Paajanen mainitsi itärajan tarkastuksista, vaikka ei ole näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa eikä pidäkään olla mielestäni Venäjän EU-jäsenyys ja sitä myötä tämän tilanteen olennainen muuttuminen Suomen maarajoilla, joka tapauksessa on tärkeää, että Rajavartiolaitoksen koulutuspaikat säilyvät ja nimenomaan tämä hyvin toimiva ptr-yhteistyö — poliisin, Tullin ja Rajavartioston yhteistyö — säilyy ja tuottaa edelleen hyviä tuloksia, mikä on tälle maalle siunaukseksi.

Sitten nostaisin pari asiaa, arvoisa puhemies, vielä esille, joista ensimmäisenä huoltovarmuus. Mielestäni huoltovarmuudesta ei koskaan puhuta liikaa, koska Suomi täällä koillisessa Euroopan nurkassa on todella erillään Euroopan suurista metropoleista. Se on joissakin asioissa erittäin siunauksellista mutta joissakin asioissa kohtuullisen haitallista, onhan pitkät välimatkat, ja koko maan huoltovarmuuden takaaminen on hyvin vaikea tehtävä. Tässä yhteydessä on helppo puhua siitä, koska tässä talossahan tulemme ottamaan kantaa esimerkiksi tieverkon ylläpitoon, rataverkon ylläpitoon, siihen, miten pystymme takaamaan kaikille kansalaisille esimerkiksi elintarvikehuollon. Tässä maatalouden vahva, oma kansallinen panos pitää ehdottomasti säilyttää ja nimenomaan niin, että jokaiselle kansalaiselle taataan suomalaiset elintarvikkeet. Nykyiset kriisit maailmassa lähtevät aina liikkeelle yllättäen, esimerkiksi voi sanoa Jugoslavian kriisin. Kuka olisi joskus Sarajevon olympialaisten aikaan voinut uskoa, että ollaan tilanteessa, jossa Sarajevossa käydään ihan selvää, kovaa sotaa? Näin vain kävi, ja siksi on tärkeää, että huoltovarmuus Suomessa säilyy mahdollisimman hyvän tasoisena ja nimenomaan esimerkiksi elintarvikkeet pystytään tässä maassa tuottamaan itse omista raaka-aineista.

Tämän puolustus- ja turvallisuuspoliittisen selonteon yksi iso juttu on myös paljon puhuttu Ottawan sopimus ja maamiinat. Mielestäni siinä asiassa on puhuttu kohtuullisen paljon asian vierestä. Sanoilla keikarointiin ei mielestäni ole syytä. Suomalainen sissisota, kun tätä maata puolustetaan, tarkoittaa käytännössä sitä, että kun maahan tunkeutuvaa vihollista ulutetaan ja estetään sen tunkeutuminen syvälle maahan ja torjutaan, meillä pitää olla välineet. Ilman henkilömiinoja sitä hommaa on erittäin vaikea tehdä, ellei mahdoton.

On otettava huomioon sekin, että toisen maailmansodan päättymisestä ei ole aikaa kuin 60 vuotta. Viime kesänä vietettiin torjuntataistelujen 60-vuotisjuhlaa, ja ensi keväänä tulee siitä 60 vuotta, kun Lapin sota loppui. Näitäkään taisteluja ilman järkevää miinakantaa ei olisi voitu käydä, ainakaan menestyksellisesti. Ottaen huomioon nykyisenkin tilanteen ja sen, että kun maahan tunkeutuu vihollinen, kun mikä tahansa sotakoneisto hyökkää maan kimppuun, sehän tarkoittaa totta kai Ilmavoimien ja monen muun aselajin (Puhemies koputtaa) yhteistyötä — arvoisa puhemies, lopuksi haluan tiivistää vielä tämän viimeisen aiheen siihen, että kun maahan tunkeutuva vihollinen hyökkää, se totta kai käyttää esimerkiksi ilmavoimia, mutta sen takana aina tulee jalkaväki, joka pyrkii alueen miehittämään, ja sitä vastaan taistellessa on tärkeää, että on myös maamiinat käytössä. Se, kuoleeko se vihollinen putkimiinaan vai siihen kuuluisaan tässäkin salissa mainittuun viuhkamiinaan, lienee enemmän niin kuin filosofinen kysymys.

Mitä tulee näiden uusien järjestelmien kalleuteen, hyvä esimerkki ovat esimerkiksi jotkut Hornetit. Muistan sen ensimmäisen kustannusarvion, paljonko ne maksoivat ja (Puhemies koputtaa) paljonko ne sitten todella tulivat maksamaan.

Viittaisin tässäkin yhteydessä lopuksi, arvoisa puhemies, siihen, että tässäkin asiassa on kysymys myös siitä, miten paljon varuskuntia tässä maassa säilytetään, koska budjettikehys on tiukka ja siinä yhteydessä ei ole varaa siihen, että kustannukset karkaavat kattoon. Tässäkin toivon, että järki voittaa ja pystytään tässä asiassa oma kansallinen näkökulmamme säilyttämään.

Kauko Juhantalo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ajattelin täällä uudelleen ollessani käyttää aivan lyhyen puheenvuoron ainoastaan maamiina-asioista ja varuskuntien lakkauttamisesta. Mutta kun olen nyt noin kolme tuntia kuunnellut puheenvuoroja, niin täytyy kyllä sanoa se, että kun illalla ei ole tätä mediakohua ja mediahalukkuutta eikä sellaista valmiutta ilkeillä kollegoille, niin puheet sen kun paranevat. Ne ovat tasapainoisia ja hyvin harkittuja ja sisältävät sitä todellista asiaa, minkä vuoksi tätä työtä on tehty. Sen vuoksi aivan muutamasta muustakin asiasta haluan lausua.

Ensinnäkin on tietysti kiusallista lausua niiden nimiä, jotka eivät ole paikalla, mutta haluan antaa tunnustuksen ed. Heinäluomalle hänen valistuneesta, tasapainoisesta puheenvuorostaan. Voin vain sanoa, että hänen ajattelutapansa heijastui myös esimerkillisellä tavalla siihen työhön, jota yhdessä myös hallitusrintaman sisällä tehtiin puolustusvaliokunnassa.

Halusin lausua tästä varuskuntia koskevasta päätöksenteosta, joka on monella tavalla aiheuttanut harmia tässä maassa. Viimeksi omakohtaisesti tiedän, kun kokoomuksen ed. Vilén lakkautti ympäri maata varuskuntia, muun muassa kotikaupungistani, ja aiheutti tällaista turhaa hälyä. Nämä lakkauttamiset nyt ovat kulkeneet ympäri maata varuskunnasta toiseen. Ed. Esa Lahtela, samalla kun kannatti meidän edustajaamme Seppo Lahtelaa, toi esille Kontiorannan, joka heijastui siellä, ja jos nyt vain voi ajatella, niin kyllä Suomessa on kaksi varuskuntaa, Kontioranta ja Sodankylä, joilla on niin paljon muitakin tehtäviä kuin tämä rauhanajan kouluttaminen, että siinä ainakin arviot menivät aivan pieleen. Se on vahingollista, kun maanpuolustustyötä tekeviä — sekä niitä, jotka ovat siellä töissä, että niitä, jotka ovat maanpuolustushenkisiä ja -tahtoisia — ja ympäröivää yhdyskuntaa häiritään ja pelotellaan näillä asioilla.

Selvitin jo puheenvuoroni alussa sen, että nämä asiantuntijoiden antamat matemaattiset tunnusluvut ja se, että olemme poliittisesti sitoutuneet kehyksiin, aiheuttavat vääjäämättä sen, että meillä on vähemmän koulutettavia, me tarvitsemme vähemmän kouluttajia, me tarvitsemme vähemmän fyysisiä tiloja koulutusta ja harjoitusta varten. Ne tarkoittaisivat varikkojen hallintojen ja varmaan toimintojenkin yhtenäistämistä, ja ne tarkoittaisivat siis asiantuntijoiden mukaan neljän varuskunnan sulkemista.

Koko käsittelyn aikana meillä ei ole ollut mitään listoja. Me emme niitä tiedä. Se, mitä ministeri on puhunut, on totisinta totta. Prikaatinkenraali Räty tekee tätä selvitystä ministeriölle ja ministeriö sitten ratkaisee, millä tavalla, millä aikataululla se tuo tämän päätettäväksi. Me olemme itse selonteossa edellyttäneet, että eduskunnan rooli on ao. valiokuntien kautta tässä tehtävässä. Me tulemme varmuudella ne tietämään esitysten kautta. Meillä on halua siihen, että vielä selvitetään mahdollisimman tarkoin, voidaanko toimia tämän verkoston puitteissa, ja ellei voida, niin sitten tuotaisiin vain kahden varuskunnan osalta tämä päätös.

Me tiedämme, että asiantuntijat jakaantuvat suunnilleen kahtia. Toiset ovat sitä mieltä, että olisi reilua, niin kuin tässä ed. Paajanenkin toivoi, että kaikki ilmoitettaisiin heti. Toiset aivan yhtä kestävin perustein ovat sitä mieltä, että on yhteiskunnallisesti väärin, jos varuskunta aiotaan lakkauttaa kymmenen—viidentoista vuoden kuluttua. Ilmoitus siitä, että näin käy, demoralisoi työnteon. Monet lähtevät — varmasti nuoremmat haluavat heti sellaiselle paikkakunnalle töihin, jossa elämä jatkuu, niin myös Puolustusvoimien palveluksessa — investoinnit ympäristöön, ympäröivään yhteiskuntaan, heikkenevät, ja ollaan niin kuin odottamassa tätä kaivoksen sulkemista. Ei siinäkään ole perustellusti järkeä. Pitää olla malttia odottaa, jos tämä tämän matemaattisen mallin mukaan tehdään, se kaksi vuotta lisää, tai siis seuraavaan selontekoon ja silloin olevaan aikaan.

Toinen on tämä maamiinakysymys, joka omassa ryhmässämmekin on ollut vaikea. Itsekin olin alun perin samaa mieltä kuin ed. Seppo Lahtela. Kun luin ja selvitin, mitä mieltä meidän ryhmämme on viimeksi ollut, niin voin vain iloita siitä rehellisestä, hienosta puheenvuorosta, jonka ed. Nepponen täällä viimeksikin piti, ja kun näin hänen edellisen puheenvuoronsa tänään, täytyy nostaa hattua sille rehelliselle ammatti-ihmisen mielipiteelle ja sille, että de facto eduskunta on tämän asian sopinut. Kun vielä olemme kuunnelleet asiantuntijoita, joihin täytyy luottaa, niin tuleva aseistus on parempi kuin maamiinat. Maamiinat ovat todellisuudessa erittäin halpoja. Se on bulkkituote. Me tiedämme, että jos meille kriisi syntyy — siitä on sopimatonta puhua, kun olemme sopimuksen jäseniä — niin tällaista bulkkituotetta meidän nykyaikainen koneistomme tuottaa muutamassa viikossa kaikille taskut täyteen. On siis turha dramatisoida tätä asiaa, joka ei ole niin dramaattinen, jos sillä on käyttöä silloin niin paljon. Sen vuoksi tuossa valiokunnassa, jossa myös ed. Seppo Lahtelan kanssa olemme olleet, olen kyllä kaikkeen tähän tausta-aineistoon nähden tutustuessani tullut vakuuttuneeksi, että jos sen kolme neljä vuotta, josta me nyt käytännössä riitelemme, me vedämme vielä supistaen emmekä saa edes sitä lisäbudjettirahaa, niin sittenhän meillä on tukala paikka.

Minä en oikein ymmärrä esimerkiksi ed. Akaan-Penttilän ajatusta, että nyt kiristettäisiin siitä, mutta rahat menevät. Kunnioitan ed. Cronbergin mielipidettä, joka sanoo rehellisesti, että hän on sen vuoksi lämpimästi tukemassa ed. Lahtelaa jne., kun hän kokee, että jos siihen mennään, niin silloin ei ole rahaakaan, kun hänellä on rehellinen halu vähentää se 300 miljoonaa. Minä sen sijaan muiden mukana haluan, että se on mukana ja teemme tehokkaita laitteita. Tämä ei ole dramaattinen asia. Harmittaa, kun ed. Zyskowicz ei ole paikalla. Kun kuuntelin hänen ja ed. Sasin, juristien, puheenvuoroja — niin kuin sanoin, on vaikea lausua niiden nimiä, jotka eivät ole paikalla — niin tuli mieleen vanha oikeustieteen professori. Silloin kun oli vielä suulliset kysymykset paikalla, peruskysymys oikeustieteen ylioppilaalle oli, että mitä oikeustieteen ylioppilas tekee, kun hän astuu raitiotievaunuun. Totta kai me maalaistollikat ryhdyimme selittämään, että tervehtii ja niistää nenänsä ja yrittää esiintyä kaikin puolin kohteliaasti, mutta vastaus olisi ollut se, että ylioppilas tekee kuljetussopimuksen.

Niin on käynyt, aivan niin kuin ed. Nepponen sanoo, kokoomus on tehnyt kuljetussopimuksen, ja nyt kun yhtäkkiä tuleekin rahastaja, nämä entiset nuoret oikeustieteen ylioppilaat haluavat hypätä sieltä ratikasta pois lunastamatta sitä sopimusta. Ei niin pidä tehdä, sopimus sitoo suomalaisen järjestelmän mukaan hyvin voimakkaasti, ja tällä järjestelmällä, minkä nykyinen hallitus on tehnyt, tällä samalla sopimustiketillä aikaisemman kilometrin sijasta pääsee kymmenen kilometriä. Tämä on hyvä sopimus, ja sillä matkustamme hyvin eteenpäin.

Kun tässä on ollut kuitenkin sellaisia puheenvuoroja, joissa myös näistä muista asioista on puhuttu, niihin olisi miellyttävä viitata. En tiedä, kuunteleeko ed. Kiljunen työhuoneessaan. Minä keskustelin lyhyesti ed. Kiljusen kanssa tästä asiasta yhtenä iltana ja luin mielenkiinnolla hänen artikkelinsa tai hänen antamansa informaation lehdestä. Ed. Kiljunen tiedemiehenä katsoo kyllä tiedemiehen tarkkuudella näitä asioita. Kun hän äsken juuri tämän kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaista asiaa tulkitsi, niin minulla ei ole kompetenssia väittää, että hän olisi väärässä, se tuntui hyvin perustellulta.

Minun tapani on mieluummin puhua ilman kirjoitettua paperia, myös lehdistötilaisuuden pidin ilman kirjoitettua paperia niin kuin tänään täälläkin nämä puheeni, ja saattaa olla, että silloin käyttää ehkä hivenen huolimatonta kieltä, ja minä en muista enää sitä sanontatapaa, että myös pelkkä EU-mandaatti riittää. Olen voinut sitä käyttääkin, mutta se mikä on selonteossa, on meillä huolella menty yhteisesti läpi, ja olemme yksimielisiä tästä sanontatavasta.

Me tarkasti lähdemme siitä, että me emme puutu hallituksen keväällä lupaamaan lakiin ja sen sisältöön, mutta me halusimme selvästi antaa eduskunnan viestin, tässä tapauksessa valiokunnan viestin, siitä, että meillä on halu leventää mandaattia pelkästä YK:n ja Etyjin mandaatista, emmekä lausu siellä EU:ta emmekä mitään muuta, vaan se viesti on ihan selvä. Me emme halunneet mennä edes pidemmälle, emme rauhanturvalain sisältöön, koska nyt ei ollut meidän vuoromme. Se tulee vasta myöhemmin, sen jälkeen kun hallituksessa on nämä puhuttu.

Jos ed. Kiljunen kuulee minua, niin kyllä se, mitä siihen on kirjoitettu ja minkä vielä tässä yritän varmistaa, on se kanta, joka on valiokunnan kanta, ja puheenjohtaja ei halua myöskään henkilökohtaisesti laventaa tulkintaa kirjoitetusta paperista.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On hyvä päästä jatkamaan tässä ed. Juhantalon, puheenjohtaja Juhantalon, jälkeen niitä tulkintoja, mitä on kirjoitettu tekstiin ja kuinka se ymmärretään.

Valiokuntakäsittelyvaiheessa syntyi myöskin väittely siitä, paljonko edustajista on niitä, jotka lukevat tämän mietinnön tarkkaan läpi, ja olen arvellut, että noin neljäsosa edustajista tämän lukee. On myöskin arveltu, kuka lukee erityisen tarkasti, ja tässä ed. Kankaanniemi on noussut yhtenä nimenä, että hän varmasti lukee. Täällä äsken kuullun keskustelun perusteella jäi mielikuva, että myöskin ed. Hoskonen olisi tarkkaan tämän mietinnön lukenut. (Ed. Rossi: Kuinka moni ymmärtää?) — Mutta yleisesti ottaen, ed. Rossi, monet eivät ymmärrä näitä asioita, ja monet puhuvat paljon, kun eivät ymmärrä, sen takia täällä. — Mutta myöskin niin arvelen, että kukaan ei aivan viimeisen päälle tarkkaan ole lukenut, koska olen silmäillyt ja joitakin pilkkuja ja jokin kirjainkin jostakin puuttuu, ja kun kukaan ei ole tähän kiinnittänyt huomiota, niin luulen, että aivan lopullinen lukeminen joltakin vielä puuttuu.

Herra puhemies! Mitä tulee EU:n nopean toiminnan joukkoihin ja siitä käytettyyn sanaan taisteluosasto, mitä valiokuntakin mietinnössään ja tekstissään kovasti vältteli, niin taisteluosastolla ei tarkoiteta semmoista tappelevaa joukkoa, mikä lähtee sotimaan, vaan se on eräänlainen kokoonpano, mikä on vahvistettu pataljoona, mikä on toimintakelpoinen kaikilta huollon ja muilta osiltansa, eli tarkoitetaan semmoista osastoa. Kun tässä Suomi on siihen sitoutunut menemään YK-periaatteilla ja eduskuntaa kuullen, niin että kun ministeri tekee EU:ssa yksimielisen päätöksen, niin siinä on myöskin eduskunnan tahto tavalla taikka toisella matkassa.

Toivon, että kun nämä tulevat joskus esille, niin Suomessa erittäin suuri yksimielisyys on siinä joukossa, kun lähetetään, ettei ole tämmöistä, miten sanoisinkaan, tuulen viemää haihattelua, mistä täällä pohditaan juupas eipäs, kun siinä sitä aikaa ei ole pohtia. Se periaate, että osasto on kymmenessä vuorokaudessa tehtävän saatuaan toimintavalmiina perillä, tarkoittaa sitä, että siinä ei ole tuntiakaan hukattavissa vaan toiminnan ja liikkeellelähdön pitää tapahtua heti ja välittömästi.

Täältä eduskunnan suuresta salista puuttuu se ymmärtämys, puuttuu sellaisilta, joiden luulisi näitä asioita tietävän ja kokonaisuuksia hallitsevan. He eivät halua miettiä eivätkä nähdä, kuinka ja missä järjestyksessä tämä tapahtuu ja käy. Täytyy sanoa, että itsekin tätä asiaa vähän miettien on joskus tullut sellainen tuntuma, että mitenkähän tämä käy. Mutta kun tiedän nyt, kuinka asianomainen ministeri kuulee valiokuntia, kun lähtee täältä, voi kuulla jopa eduskunnan suurta salia, niin että jonkin näköinen eväs on olemassa, ja sillä perusteella, kun päätös syntyy, Suomi seisoo siinä yhtä jemptisti ja tiukasti kuin se nyt tuntuu seisovan tässä Ottawan sopimuksessa.

Täällä on tänään monessa puheenvuorossa, erityisesti kokoomuksen oikealta riviltä, kuulunut vanha Paasikiven sanonta, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, ja myöskin voisi sanoa, että EU:n yhteiseen toimintaan ympäri maailmaa, jos näin voisi sanoa, myöskin tosiasioiden tunnustaminen tässä antaa jonkin näköisen oikean pohjan.

Mitä syntyy sitten tähän pohdintaan, että Suomi on ollut EU:ssa tekemässä yhteistä päätöstä miina-asioista, myöskin siihen liittyy se, että kun on ollut tekemässä yhteistä päätöstä — yhdeltä riviltä löytyy yhdestä lauseesta — että kehitetään inhimillisempiä aseita. Kysyn, onko sodankäynnissä inhimillisiä aseita ollenkaan. Väitän, että jousipyssykin on epäinhimillinen, jos se nuoli osuu kohdalle. Näin arvellen ei pitäisi myöskään levittää ja antaa väärää tietoa maailmalle, semmoista, mikä ei ole oikeahenkistä ja oikeapohjaista. Toistan edelleenkin tässä asiassa sen, että Suomi on ollut mukana ja on edelleenkin hoitamassa, toteuttamassa maailmanlaajuista miinojen täyskieltoa, ja kun se toteutuu, niin luulen, että Suomi siinä matkassa pysyy.

Herra puhemies! Sitten kun otin tämän paikallisen lehden matkaan — olen aina luullut, että lehdissä kirjoitetaan oikeata tietoa — niin yllättäen, kun tätä kävinkin lukemaan, semmoista lehteä kuin Suomenmaa, minkä tietoa pidetään uskottavana ja oikeana, se viime keskiviikolta kirjoittaa vahvaa tekstiä, otsikkona tietysti "Puolustusvaliokunta pitää liittoutumattomuudesta". Täällä lukee: "Valiokunta asettaa tavoitteeksi, että uuden asejärjestelmän kotimaisuusaste on mahdollisimman korkea. Puolustushallinnon yleisten tavoitteiden mukaisesti puolet hankittaisiin kotimaisilta asevalmistajilta." Minusta tässä on painetussa tekstissä annettu selvästi väärä todistus, koska näistä korvaavista järjestelmistä, mitä miinojen korvaavat järjestelmät ovat olemassa — kranaattikonekiväärit, pienoisheittimet, voisi sanoa tykistön älyammukset, raskas kranaatinheitin ammuksineen jne. — tällä kertaa löytyy ehkä parhaimmillaan kotimaista valmistetta raskaan kranaatinheittimen ammukset. Ehkä löytyy jotakin muutakin, mutta se on utopiaa, että alkuunkaan puolet olisi kotimaasta. Luulen, että ehkä kotimainen teollisuus ei edes puolta kykene tarjoamaankaan siihen matkaan. No sitten, mikä on kotimaista; tietenkin tämän eurooppalaisen yhteisen puolustuksen periaatteella voidaan katsoa, että myöskin itävaltalainen tai saksalainen on kotimaista, ja silloinhan tämä peli toteutuu ja käypi, mutta ei tällaisena. Tässä annetaan kansalle aivan harhautettua, väärää tietoa.

Mutta jos tätä maailmaa katsotaan sitten, miten voisi vielä ajatella, niin vanha kiinalainen oppi on, että oikean tajuaminen ja sen tekemättä jättäminen osoittaa rohkeuden puutetta. Näin olen itse ajatellut, että kyllä tässä pitää tajuta myöskin Suomen asema ja tulevaisuus ja siltä osin välttyä niin sanotuilta pöllöiltä tempuilta, että aletaan niin toimivaa ja ikuisesti säilyvää asejärjestelmää kuin miinoja tuhoamaan ja vielä käytetään rahaa siihen tuhoamiseen; tämä ei ole kovin viisasta.

Herra puhemies! Täytyy sanoa, että ihmettelen kyllä, kun koko tässä keskustelussa — salissa, valiokunnissa, muualla — erittäin paljon on puuttunut poliittista silmää. Ei ole nähty yhtään pidemmälle, ei ole nähty tätä päivää, ei ole oikein muistettu taaksepäinkään, mutta tulevaisuudesta ei yhtään mitään. Puolustusvaliokunnasta täytyy sanoa, että ihaillen kyllä ihmettelen edustajia Laakso, Kallis ja Halme, jotka ovat nähneet tämän päivän kansan tahdon ja kansan halun tässä politiikassa. Näin ollen ehkä minullakin heiltä jotain opittavaa on olemassa tulevaisuudessa, kun näitä asioita esille tulee, ja joka päivä on opetuksen paikka. Mutta on tässä paljon puhuttu.

Herra puhemies! Yhdestä tämmöisestä silmän puutteesta voisi sanoa, että kun keskustelin jossain yhteydessä ja kysyin, miltä tämä nyt tuntuu, asioissa vahvasti mukana olleelta, niin tämä sanoi, että hänellä on vähän semmoinen tunne kuin kuohitulla pässillä. Mutta tähän joku savolaisneuvo oli olemassa, että siinäkin asemassa, kun tajuaa vallitsevan tilanteen ja hakeutuu uusiin tehtäviin, niin kyllä elämässä pärjää. (Naurua — Välihuutoja — Eduskunnasta: Konsulttihommiin!)

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! — Viitaten edelliseen puheenvuoroon, varmaankin kuten salissa välihuudoissa todettiin, konsulttihommiin.

Herra puhemies! Tuon tähän eduskunnan turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen keskusteluun terveiset Pohjois-Savosta. (Ed. Juhantalo: Onko siellä joku varuskunta?) Olen kuunnellut sekä Pohjois-Savon maakuntahallituksen että Kuopion kaupungin budjettivaltuuston lomassa uutisia tästä keskustelusta ja päätin tuoda osaltani niin sanotut maakuntien voimat isänmaan turvaksi.

Uutiskeskustelussa on tullut esille, että oikeistojoukot ovat keikuttaneet sotilaallisen liittoutumattomuuden venettä, vasemmisto-oppositio on torpedoinut niin Natoa kuin EU:n nopean toiminnan joukkoja ja että pienempiä sissipartioita on häärinyt miina-, lotta- ja muissa siviilipalvelustehtävissä maakuntajoukkojakaan unohtamatta.

Herra puhemies! Aluksi on todettava, että tälläkin kertaa eduskunta päätti oikein äänestäessään puolustusvaliokunnan jälleen kerran turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mietinnön laatijaksi. Nyt on todellakin kysymys maamme sotilaallisesta turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta linjauksesta aina pitkälle ensi vuosikymmenelle. Samalla on onniteltava puolustusvaliokuntaa, kaikkia sen jäseniä ja erityisesti myös puheenjohtajaa, selväjärkisistä linjauksista, jotka ymmärretään kotimaan lisäksi niin lännessä kuin idässä pois lukien kokoomusopposition johto, joka haluaa kirkastaa omaa kilpeään.

Matti Vanhasen hallituksen ja puolustusvaliokunnan mukaan Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton; näin on. Nato-intoilijoita toki harmittaa niin vallan vietävästi, kun pitkäaikainen haave Nato-jäsenyydestä säilyy vain mahdollisuutena. Näin harmitti itsenäisyytemme alussa myös niitä kuningasmielisiä, jotka jäivät lopuksi häpeään Hessenin prinsseineen.

Suomi on tasavalta, ja meillä on toimiva demokratia, johon isämaamme kansalaiset ovat luottaneet niin vaikeina kuin hyvinä aikoina. Suomen on syytä olla mukana ja hyvä olla mukana EU:n kriisinhallintatehtävissä ja nopean toiminnan joukoissa, koska se on luonnollista jatkoa YK:n rauhanturvaoperaatioille. Samalla saamme myös Puolustusvoimiin aina tarvittavaa käytännön kokemusta myös kiperien tilanteiden hoitoon. Se on selvää, että Suomen on toimittava aina YK:n peruskirjan ja kansainvälisten lakien sekä sopimusten pohjalta. Nopean toiminnan joukkojen käytölle on oltava aina myös eduskunnan hyväksyntä ja perustuslain mukainen toimintalinja. Muutoin Suomi ei voi olla mukana maamme rajojen ulkopuolisessa sotilaallisessa toiminnassa.

Suomen puolustus nojaa tulevaisuudessakin yleiseen asevelvollisuuteen ja laajaan, kansalaisten tukemaan maanpuolustukseen. Myös naisten asema on tänään ja tulevaisuudessa entistä tärkeämpi esimerkiksi Naisten Valmiusliiton puitteissa. Kun ikäluokkien pieneneminen näkyy myös joukkojen määrien supistumisena, on se korvattava sotilaallisen toiminnan tehokkuudella ja yleisen maanpuolustustahdon lisäämisellä. Jo tänään Suomen armeija kaikkine haaroineen on kansainvälisten arviointien mukaan erittäin tehokas ja puolustuskykyinen. Armeijaamme tulee kehittää jatkossakin niin, että uskottava puolustuskyky säilyy kaiken aikaa koko maan osalta. Tähän tarvitsemme taisteluprikaateja ja nykyaikaista tulivoimaa esimerkiksi Horneteista maahan ammuttavien ohjusten myötä, jotta tulevaisuudessakin tarvittaessa Talin—Ihantalan ihme voidaan toteuttaa.

Suomi on rauhantahtoinen maa, mutta vihollisen ja maahan tunkeutujan on aina tiedettävä, että ampiaispesässä ei viihdy kauan edes suojaverkko päällä. Suomi on myös laaja maa. Siksi puolustusministeri Seppo Kääriäisen ja Puolustusvoimien linjauksia koko maan puolustuskyvyn ylläpitämisestä on pidettävä oikeina. Tähän kuuluu myös ikäryhmien pienentymisen luomien paineiden aikana eri Puolustusvoimien yksiköiden sijoittuminen läpi maan perinteitäkään unohtamatta. Jotta koko maata pystytään puolustamaan myös sodan aikana, ei sotilaallisia tyhjiöitä saa syntyä myöskään rauhan aikana.

Herra puhemies! Jopa innokkaimmat jalkaväkimiinojen purkajat tietävät, että Ottawan sopimus on mahdollisen sotilaallisen kriisin syntyessä pelkkää paperia. Tässä en ole kyyninen, en optimistinen, vaan suomalainen realisti. Voimme olla täällä eduskunnassa tyytyväisiä miinojen osalta jo edellisen selonteon linjauksiin, jolloin asia siirrettiin nyt ratkaistavaksi. Maamme voi elää Ottawan sopimuksen osalta myös vuoden 2016 jälkeen. Tätä tukee myös kokoomusopposition tuki puolustusvaliokunnassa, Vanhasen hallituksen ja myös tasavallan presidentin linjausten mukaan. On selvää, että politiikka pakottaa hyppimään pitkin seiniä kuin lutikka konsanaan, mutta tähän on toki totuttu, ei kuitenkaan yleensä maamme kaikkein tärkeimpien asioiden eli turvallisuus- ja puolustuspolitiikan asioiden parissa. Onneksi eduskunnassa on enemmistönä isänmaan parhaat voimat, jotka ovat valmiita turvaamaan maamme koskemattomuuden ja turvallisuuden kaikissa oloissa.

Herra puhemies! Suomi on YK:ssa, EU:ssa, Etyjssä. Meitä sitovat lukuisat kansainväliset sopimukset. Meillä ei ole suoranaisia vihollisia. Me olemme kuitenkin vastuussa turvallisuuspoliittisista päätöksistämme suomalaisille, niille samoille sankareille, jotka ovat pitäneet maatamme pystyssä niin sodan kuin rauhan aikana. Nyt päätettävä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on hyvä pohja maamme tulevaisuuden kohtaloissa.

En sano hurskaasti, mutta sanon kuitenkin: suo meille Herra viisautta ja keskinäistä sopua pienen kansakuntamme tulevaisuuden turvaamiseksi. Lopuksi sitaatti: "Ollos huoleton, sun poikas valveill on!"

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Omalta osaltani tämän aiheen lopuksi pari asiaa vain lyhyesti:

Maamiinakeskusteluun puutun siinä mielessä, että suomalaisen sodankäynnin yksi iso oppihan on ollut tämä sissitaistelun ylläpitäminen sellaisenaan ja sen maineen ylläpitäminen ja koulutustason ylläpitäminen ja välineiden ylläpitäminen, joilla pystytään uskottavasti antamaan se viesti ulkopuolisille, että pystymme kaikissa olosuhteissa maata puolustamaan ja ennen kaikkea käyttämään suomalaista maastoa hyväksi niin, että taistelussa pystymme menestymään. Pystymmekö joka olosuhteissa? Lienee mahdoton asia, että pystymme maarajoille tulijat pysäyttämään, ennen kuin kukaan tulee metriäkään Suomen rajojen yli. Se armeija, joka on tänne tulossa, ei tietenkään rajalta käänny millään mahtikäskyllä, koska sen armeijan johto on tehnyt jo oman päätöksensä, oman strategiansa, millä maahan tullaan.

Sen torjunnassa eivät riitä ukaasit eikä mahtikäskyt, vaan siinä tarvitaan raakaa voimaa tietyssä tilanteissa ja semmoisia välineitä, että suomalaisessa maastossa pystytään se puolustustoimenpide suorittamaan täysipainoisesti. Esimerkkinä voin mainita ne 60 vuotta sitten tapahtuneet tapahtumat. Ilman niitä välineitä tuskinpa tässä puhuisimme puolustus- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta.

Mitä tulee näiden välineiden kalleuteen, niin edellisessä puheenvuorossani viittasin jo niihin Hornet-hankintoihin, joista muistamme sen lähtötilanteen, paljonko oli ensimmäinen arvio, paljonko niiden Hornetien hinta oli. En nyt muista sitä miljardimäärää. Mutta paljonko se todellisuudessa sitten tuli maksamaan, siitäpä ei ole kovin moni tainnut yhteenvetoa esittää, mutta se maksoi kuitenkin valtavan paljon arviota enemmän. Elikkä mitä modernimpiin järjestelmiin menemme, sitä valtavasti paljon enemmän rahaa käytämme.

Jokainen tässä talossa istuva kansanedustaja tietää paljon paremmin kuin allekirjoittanut, että budjettikehys tällä alueella on erittäin tiukka, koskee myös puolustushallintoa. Se on niin tiukka, että sieltä ei varmasti yhtään miljoonaa euroa löydy ylimääräistä. Jos me lähdemme uskottavaa puolustusta rakentamaan, sehän käytännössä tarkoittaa sitä, että välineiden pitää olla kunnossa, se on sen uskottavuuden yksi kulmakivi. Maanpuolustustahto on tietysti se toinen, mutta jos puolustus ilman välineitä onnistuu, niin se ei ole uskottava. Joka tapauksessa uskottava puolustus vaatii välineet, jotka maksavat. Jos budjettikehyksen sisältä sitä rahaa, vaikka sitä tuleekin se muutama sata miljoonaa lisää, ei silti löydy, sen jälkeen ollaan siinä tilanteessa, että ollaan rakenteita supistamassa.

Mitä tulee esimerkiksi paljon puhutun Pohjois-Karjalan prikaatin kohtaloon Pohjois-Karjalan maakunnassa, se on erittäin tärkeä varuskunta koko sillä itäisen Suomen alueella. Ehkä parhaiten tätä kuvaa Pohjois-Karjalan rajavartioston nyt eläkkeelle jäävän komentajan, eversti Martti Kukkosen sana muutamassa tilaisuudessa. Hän kysyi minulta, mikä on lähin varuskunta, jos Kontiorannan varuskunta lakkautetaan. Ehdotin siihen itse Kajaania taikka Mikkeliä, mutta oikea vastaus kuuluu, että se on Sortavala, Sortavalan varuskunta on sen jälkeen lähin varuskunta Joensuusta katsoen. (Ed. S. Lahtela: Se on suomalainen varuskunta sen jälkeen, kun Karjala palautetaan!) — Siihen en ota kantaa tässä puheenvuorossani.

Joka tapauksessa lyhyesti: Mielestäni tätä miinakysymystä ei ratkaise se, että jossakin juhlatilaisuudessa samppanjalaseja kilistettäessä saattaa joku käyttää pisteliään puheenvuoron Suomea kohtaan siitä, onko niitä miinoja vai eikö niitä ole. Tärkeää on suomalaisesta puolustuskyvystä huolen pitäminen niin, että saamme käytettyä suomalaisen maaston taisteluun mahdollisimman tehokkaasti, jos siihen tilanteeseen joudumme. Jos siinä tilanteessa olemme, sitähän me emme ole itse aiheuttaneet. Teemme kansainvälistä yhteistyötä mahdollisimman paljon, että kriisit torjutaan jo kauan ennen kuin niitä syntyy. Mutta uskottavaan puolustukseen kuuluu, että suomalaista maastoa pitää pystyä käyttämään taistelussa hyväksi, ja siinä nimenomaan nämä miinat ovat tärkeä osa. Niitä ei valitettavasti mielestäni, sissikoulutuksen saaneena henkilönä, millään muulla keinolla käytännössä pysty korvaamaan. Hyvän havaintoesimerkin saa siitä, kun kävelee Ilomantsin kunnan ja Venäjän yhteisen rajan. Meillä on sitä yhteistä maarajaa 135 kilometriä. Kun kävelee sen vihonviimeisen polun, saa siitä oivan läpileikkauksen, miksi niitä tarvitaan.

Toinen juttu: Huoltovarmuudesta sanon vielä sen verran, että huoltovarmuus on myös erittäin tärkeä asia, mihin edellisessä puheenvuorossani viittasin, mutta huoltovarmuudessa vielä nostaisin esille tämän maan asuttuna pitämisen. Se on aluepolitiikkaa sen parhaasta päästä. Jos me emme pidä tätä maata kokonaan asuttuna suurin piirtein nykyisessä laajuudessa ja vähän paremminkin vielä, että ihmisiä asuu ympäri Suomea niin pohjoisessa, etelässä, idässä kuin lännessäkin, niin koska se on osa huoltovarmuutta, osa maanpuolustustahoa, jonkin alueen jäädessä kokonaan autioksi sen halukkuus puolustautua ilman sitä paikallista väestöpohjaa varmasti rapistuu pikkuhiljaa.

Viittaan siihen vielä, mitä vanha viisaus sanoo. Kun tässä on näitä viisauksia tältä puhujakorokkeelta nyt tänä iltana kuullut, ehkä itsekin syyllistyn yhteen. Mitä lukee Suomenlinnan pääportin päällä? Kuuluisan ruotsalaisen Augustin Ehrensvärdin sanat: "Kansakunta, seiso omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun." Jotkut ovat viisastelleet, että se on hieno sanonta Suomessa, mutta joku on sanonut vielä viisaammin, että se onkin ruotsalaisen sanonta. Tämä kuuluisa näkijä tajusi sen, että jokaisen maan on omat vahvuutensa pidettävä vahvoina, ja siinä samassa yhteydessä on muistettava se, että jos me emme koko maata ota huomioon, menetämme jotain siitä vahvuudesta, jota ei millään rahallakaan saada vahvistettua. Se on se puolustustahto niin, että koko maa pidetään asuttuna ja välineet ovat kunnolliset.

Tältä osalta ei tähän keskusteluun enempää. Toivon hartaasti, että näillä päätöksillä, mitä tehdään lähiaikoina, maanpuolustusasiat pysyvät edelleen yhtä hyvässä kunnossa ja paranevat.

Eero  Reijonen  /kesk:

Herra puhemies! Täällä on varmaan tänä iltana jo ainakin kolmas, jos ei neljäs puhekierros menossa, mutta minäkin totean niin kuin ed. Rossi, että tuon tänne Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen ja Paloaukean varuskunnan kotikunnan Liperin kunnanvaltuuston budjettikokouksen terveiset, niin kuin ed. Rossi totesi Pohjois-Savon osalta.

Aivan aluksi haluan onnitella ja lausua parhaat kiitokset valiokunnalle. Puolustusvaliokunta on tehnyt upeata työtä. Valiokunnan varajäsenenä on ollut muutamassa kokouksessa mahdollisuus olla läsnä, ja oli todella mielenkiintoista ja haasteellista seurata sitä työtä, jota valiokunnassa tehtiin puheenjohtajan johdolla. Minun mielestäni kaikki se, mitä on kirjoitettu, on tarkkaan harkittua. Siellä ei ole mitään semmoista, mikä ei olisi todella laajan asiantuntijakuulemisen kautta sinne kirjoitettu. On todettava, että myös valiokunnan jäsenet ovat tämän eduskunnan parasta a-ryhmää, myöskin kokoomuksen osalta näin on todettava. Tämä mietintö antaa minusta hyvän lähtökohdan koko tälle keskustelulle ja yleensä suomalaiselle turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle. Tästä me voimme varsin yksimielisesti mennä eteenpäin.

Minusta tämän mietinnön keskeisiä asioita ovat kuitenkin tämä yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustus, jonka varaan voidaan suomalaista turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa rakentaa ja kehittää. Ne ovat tämän koko mietinnön keskiössä, ja sikäli tässä täytyy sanoa, että tämän asian suhteen ei ole ollut erilaisia näkökohtia. Se on erittäin hieno asia.

Sitten miinakysymys. Täällä on puhuttu maamiinoista, mutta korjaisin reservin pioneerimajurina, että tämä on hieman väärä käsitys ja lausahdus, puhutaan kuitenkin jalkaväkimiinoista, niin olemme oikealla termillä liikkeellä. Tämän miinakysymyksen linjausten osalta henkilökohtaisesti on tietysti ollut hieman vaikea ajatella, mitenkä tähän suhtautuisi, mutta itse olen lähtenyt siitä, että peruslinjaukset Suomen osalta tehtiin jo vuonna 1997. Kuten valiokunnan puheenjohtaja totesi, niin kyllä Suomea tietyt sopimukset sitovat. Ei voi olla niin, että Suomi aina, kun tekee tätä selontekoa, linjaa myös jalkaväkimiinakysymyksen eri tavalla. Kyllä Suomen valtiona on oltava uskottava, ja sitä taustaa vasten nämä linjaukset, joita on nyt tehty, kuitenkin ovat oikean suuntaisia. Jonkun verran näihin asioihin perehtyneenä sanoisin, että jalkaväkimiinakysymys voidaan kyllä hoitaa, jos siihen tarvetta tulee — toivottavasti tarvetta ei tule — tavalla tai toisella siten, että itsenäisyytemme osalta voidaan taistelut suorittaa tehokkaasti.

Tietysti eräs kysymys, jonka haluan nostaa esille, on tämä maanpuolustustahto, jonka varaan suomalainen puolustus hyvin vahvasti nojaa. Suomessa maanpuolustustahto on korkealla tasolla. Minusta tämä maakuntajoukkojen rooli, joka nyt tässä tulee hyvin voimakkaasti esille, entisestään vahvistaa tätä maanpuolustustahtoa, joka maakunnissa on erittäin vahva, ja minä uskon, että tämän linjauksen myötä maanpuolustustahto maakunnissa edelleen vahvistuu ja voimistuu.

Varuskuntaverkostosta on hyvin paljon julkisuudessa keskusteltu myös varikkojen osalta, ja on ymmärrettävää, että kun ikäluokat pienenevät, niin me joudumme joka tapauksessa jossakin vaiheessa ottamaan tähän kantaa. Minulla on hieman kokemuksia siitä, miten kunta selviytyy, jos varuskunta kunnasta lakkaa. Olin kunnanhallituksen puheenjohtaja, kun Liperin kunnasta lakkautettiin Paloaukion varuskunta, Pohjois-Karjalan tykistö, ja silloin oli reilut 200 työpaikkaa siinä. Kerrannaisvaikutuksiltaanhan työpaikkoja menee 400—500, se on suurin piirtein kaksinkertainen määrä. Kunta ei taloudellisesti ole vieläkään päässyt jaloilleen siitä, mitä 90-luvun puolivälissä tehtiin, menetykset ovat merkittäviä, ja on minusta aivan ymmärrettävää se, että tämän asian suhteen käydään voimakasta keskustelua siitä, mitkä varuskunnat ovat mahdollisesti niitä lakkautettavia varuskuntia.

Mutta kyllä varmasti sen päätöksen kanssa voi elää. Tänä päivänä varuskunta-alue kukoistaa ja ihmiset ovat sinne muuttaneet voimakkaasti ja kunta on kaavoittanut sen asuntotuotantoon. Uskon, että jos näitä lakkauttamisia tulee, niin myöskin muitten varuskuntakuntien osalta elämä jatkuu. Mutta ymmärrän täysin sen tuskan, mikä tämän asian suhteen on. Minusta on hienoa se, että ministeri on luvannut, että asia tulee kuitenkin valiokuntien ja eduskunnan käsittelyyn aikanaan, kun prikaatinkenraali Räty tekee omat selvityksensä tämän asian suhteen.

Huoltovarmuuden osalta lähestyn asiaa hieman eri tavalla kuin edellinen puheenvuoron käyttäjä. Itselläni on ollut mahdollisuus toimia huoltovarmuuden kannalta hyvin keskeisessä poolitoiminnassa mukana. Puolustustaloudellinen suunnittelukunta on uusinut omaa toimintaohjelmaansa, toimintasuunnitelmaansa ja organisaatiotaan viime aikoina, ja sen pohjalta uskon, että huoltovarmuus sinä käsitteenä, kuin sen itse ymmärrän, on turvattu 12 kuukauden osalta kohtuullisen hyvin ja sen jälkeen sitten Suomi on tässä Euroopan unionin huoltovarmuuden tukemisen piirissä. Uskon, että sitä kautta asiat tulevat sitten aikanaan myös kuntoon.

Arvoisa herra puhemies! Haluan lopuksi todeta sen, että annan erityisen arvon sille, että puolustusvaliokunnassa on nähty asia kokonaisuutena ja pystytty kohtuullisen tai melko yksimielinen mietintö laatimaan. Se antaa minusta myös erinomaiset menestymisen mahdollisuudet sille keskustelulle, jota jatkossa tämän asian suhteen Suomessa käydään.

Kauko Juhantalo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tietysti on hienoa puolustusvaliokunnan jäsenenä ja puheenjohtajana kuulla niitä lämpimiä sanoja, mitä täällä on valiokuntamme työstä lausuttu. Olemme siitä ylpeitä, me olemme yrittäneet tehdä kaiken tiedossa olevan hyväksi käyttäen mahdollisimman hyvää työtä.

Puheenvuoron halusin silloin, kun ed. Seppo Lahtela esitti Suomenmaa-lehteä, ja ettei jäisi väärää käsitystä, totean, että ed. Seppo Lahtela on erittäin rehti mies ja minä yhdyn hänen näkemykseensä, se on täysin totta. Jokainen asiantuntija valiokunnassamme myönsi, että tällä hetkellä korvaavia asejärjestelmiä tätä herra pioneerimajurin tarkasti selvittämää miinaa varten ei ole olemassa, vaan niitä pitäisi sitten kehittää. Valitettavasti ed. Oinonen on poissa tästä käsittelystä. Sellaista tilaisuutta ei ole ollut, ei Suomessa eikä ulkomailla aina presidenttiä myöten, jossa hän ei olisi aktiivisesti käyttänyt useamman puheenvuoron kotikaupunkinsa Keuruun puolesta. Juuri jos niin käy, että sopimukseen mennään, niin kuin varmasti käy, että tämän korvaavan järjestelmän valmistaminen ja huolto tapahtuisi hänen kotikaupungissaan, niin pitkälle kuin on suinkin ollut mahdollista olemme häntä tukeneet. Valiokunnan tekstissä vältimme yleensä ottaen nimien mainitsemista, mutta tekstistä ei kukaan voi ymmärtää, että tarkoitettaisiin mitään muuta paikkakuntaa juuri kuin ed. Oinosen kotipaikkaa. Täytyy toivoa, että meidän tuotekehittelymme sekä Puolustusvoimissa että siviilipuolella kehittävät niitä järjestelmiä, joita tulevaisuudessa tarvitaan.

Lyhyesti, äsken unohdin siteerata ed. Esa Lahtelaa, kun hän oli huolissaan siitä, millä tavoin erityisesti siviilityöntekijöihin kohdistuva poistuma hoidetaan Puolustusvoimista. Hän oli hyvin tärkeällä sektorilla sikäli, että tähän ei ole mitään halua irtisanoa ja todennäköisesti myös onnistuu niin, että ketään ei irtisanota, mikäli tämä asiantuntijoiden esittämä matemaattinen malli toteutuu vuoteen 2012 mennessä. Mehän tiedämme tietysti matemaattisesti, että 7 300 ihmistä eläköityy taikka muutoin poistuu sinä aikana normaalia tietä Puolustusvoimien palveluksesta ja heistä siviilien osuus on 3 500. Ei ole mahdottomuus hoitaa asioita siten, että virkoja täyttämättä jättämällä voitaisiin silloin järjestää myös tämä vähentyminen. Se ei ole helppo tehtävä, mutta se on mahdollinen. Selonteossa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, millä tavalla nämä asiat hoidetaan, ja edellytämme, että työnantaja noudattaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa.

Muutoin, jos tämä on viimeinen puheenvuoro, niin en ole prosessioikeuden ylivoimaisesti paras asiantuntija, mutta kun ed. Esa Lahtela on ainoana kannattanut ed. Seppo Lahtelaa ja kun kuuntelin molempien puheenvuoroja, niin minusta niiden puheiden perustelut ja sisältö ovat niin erilaiset, että en tietäisi täysin, voiko sitä kannatusta hyväksyä, koska ed. Esa Lahtela lähtee aivan eri näkökulmista. Kieltämättä hän sitten sanoo lopulta, että kannatan ed. Seppo Lahtelan esitystä. Mutta hupia sinänsä. Ehkä Lahtelat mielellään aina kannattavat Lahtelaa.

Kiitoksia arvoisat kollegat ja te muut, jotka olette olleet tätä seuraamassa. Valiokunta on tyytyväinen saamaansa työn vastaanottoon.

Eero Reijonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Sopinee, että puhun paikaltani, koska en aio puhua kovin kauan. (Puhemies: 2 minuuttia!) Saattaa olla, että maakuntalehdet kuitenkin tulkitsevat näitä puheenvuoroja. Minulta jäi hyvin keskeinen asia mainitsematta.

Nythän lähtökohta on se, että valmiusyksikköä eli Maavoimia kehitetään lähivuosina, ja se on ihan oikea lähtökohta, mutta kyllä me tiedämme sen, että Pohjois-Karjalan prikaatin osalta olemme olleet huolestuneita, kun julkisuudessa on Kontiorannan varuskunnan nimi ollut esillä. Itse näen kuitenkin tilanteen niin, että myös täällä eduskunnassa ja valiokunnissa ymmärretään se tilanne, että jos koko itäraja jää ilman varuskuntaa, niin se on sotilaspoliittisesti aika ongelmallinen tilanne ja silloin harkinta on voimakkaasti pettänyt. Leningradin sotilaspiirissä edelleen on vahvoja joukkoja, ja vaikka viholliskuvaa ei sinnepäin tarvitse rakentaakaan, minä uskon, että järki voittaa ja prikaatin suhteen voimme Pohjois-Karjalassa olla ja nukkua rauhallisin mielin.