Täysistunnon pöytäkirja 143/2014 vp

PTK 143/2014 vp

143. TIISTAINA 27. TAMMIKUUTA 2015 kello 14.00

Tarkistettu versio 2.0

12) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 13 §:n muuttamisesta

 

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Ensimmäisessä käsittelyssä tästä hallituksen esityksestä käytiin vilkas ja kriittinenkin keskustelu monesta suusta. Ihmeteltiin sitä, kuinka kevyesti ja yksimielisesti esitys on mennyt läpi valiokunnassa — neljä asiantuntijalausuntoa, joista kolme oli hallinnon lausuntoa ja neljäs Työttömien Valtakunnallisen Yhdistyksen lausunto, ja se oli kyllä hyvin kriittinen ja perustellusti kriittinen tätä hallituksen esitystä kohtaan. Voi kyllä sanoa näin, että ainoa, joka näistä lausunnonantajista edustaa asianosaisia, oli nimenomaan tämä Työttömien Valtakunnallinen Yhdistys.

Kuntouttavassa työtoiminnassa on paljon hyvää, mutta paljon on myös korjattavaa. Ensinnäkään tällaista toimintaa ei saa harjoittaa niin, että se estää oikeitten työpaikkojen synnyn. Toiseksi, kaikilla niillä työttömillä, jotka suinkin pystyvät työsuhteeseen, tavoitteena tulee aina olla työsuhteinen toimenpide, niin että työntekijälle koituvat hyväksi kaikki työsuhteeseen kuuluvat oikeudet. Nythän ei näin ole, vaan massamittaisia näennäistoimenpiteitä toteutetaan aivan liikaa. Kuitenkin monelle kuntouttava työtoiminta on ollut paikallaan. He ovat halunneet olla viitenä päivänä viikossa aktiivisessa toiminnassa, ja nythän tämän hallituksen esityksen mukaisesti karsitaan yksi päivä pakolla pois. Se tarkoittaa, että kuukautta kohden sen henkilön tulot putoavat 36 tai 45 euroa kuukaudessa.

Näistä syistä, ja vaikka valiokunnan mietintö on yksimielinen, teen esityksen, että tämä hallituksen esitys hylätään.

Maria Tolppanen /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys 328 koskien 1 momentin muuttamista kuntouttavasta työtoiminnasta annetusta laista on kauniiseen paperiin kääritty tomukasa, jonka ainoana tarkoituksena on leikata kaikkein vähäosaisimmilta. Tällä leikkauksella haetaan esityksen mukaan valtiolle säästöjä 3 miljoonaa euroa ja kunnille 5 miljoonaa euroa. Tämä yhteensä 8 miljoonaa otetaan ihmisiltä, joiden tulotaso on joko työmarkkinatuki, joka on 689 euroa, tai toimeentulotuki, joka on 485 euroa kuukaudessa. Summat ovat yksinäisen ihmisen kuukaudessa saama määrä, paitsi että niistä vähennetään vielä kunnallisvero.

Kuntouttavan työtoiminnan tarkoituksena alun perin vuodelta 2000 oli pitkäaikaistyöttömyyden estäminen ja vähentäminen sekä pitkään työttömänä olleiden työmarkkinoille pääsyn edistäminen. Muutaman kerran aikaisemmin muutetussa laissa, tuon vuoden 2000 jälkeen, edellytetään, että pitkään työmarkkina- tai toimeentulotukea saaville laaditaan aktivoimissuunnitelma työllistämisedellytysten ja ylipäätään elämänhallinnan parantamiseksi. Sen jälkeen kuntouttava työtoiminta on mahdollista.

Kuntouttavaa työtoimintaa voi saada kolmesta kuukaudesta kahteen vuoteen viitenä päivänä viikossa vähintään neljä tuntia päivässä. Tästä toiminnasta kuntouttavassa työtoiminnassa mukana oleville on maksettu työmarkkina- ja toimeentulotuen lisäksi 9 euroa päivä. Nyt esillä olevassa hallituksen lakialoitteessa ehdotetaan yhden päivän leikkaamista näiltä ihmisiltä, eli kuntouttavaa työtoimintaa voisi olla enintään neljänä päivänä viikossa. Rahassa se tarkoittaa maksimissaan 45 euroa kuukaudessa, ja sen päälle matkakulut otetaan tietenkin tässä kohdassa viideltä päivältä pois.

Hallitus perustelee esitystään sillä, että henkilölle annetaan yksi vapaapäivä viikossa omien asioiden hoitamista varten tai sitä varten, että hän voi osallistua johonkin muuhun sosiaali- tai terveydenhuollon palveluun. Bullshitiä, sanon minä. Kuntouttavassa työtoiminnassa oleva, sen enempää kuin työssä käyväkään ihminen, ei tarvitse päivää viikossa asioidensa hoitamiseen. Jos taas henkilö osallistuu yhden päivän viikosta muuhun sosiaali- tai terveydenhuollon palveluun, leikkaantuvat valtion ja kuntien ajatellut 8 miljoonan euron säästöt. Eli tarkoitus on pelkästään leikata, pelkästään työntää ihminen yhdeksi päiväksi pois.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta epäröi, aivan oikein, kyseisen lain toimivuutta mietinnössään sanoen näin: "Mikäli te-hallinnon palvelut eivät tarkoitetulla tavalla toimi, muutoksen ainoa seuraus on, että kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat jäävät yhtenä päivänä viikossa vaille mahdollisuutta osallistua työtoimintaan ja vaille kulukorvausta sekä 9 euron toimintarahaa kyseiseltä päivältä." Ja edelleen: "Valiokunta katsoo, että uudistuksen vaikutuksia tulee seurata tarkasti ja ryhtyä toimenpiteisiin, mikäli asetetut tavoitteet eivät toteudu."

Jos meillä säädetään lakeja, joiden toimivuutta ja vaikuttavuutta epäillään jo lakia valmisteltaessa, herää kysymys, miksi laki säädetään. Onko tarkoituksena pyöritellä sanoja sivukaupalla, jotta saadaan leikattua tavallisilta kansalaisilta, tässä tapauksessa heiltä, jotka joutuvat elämään viimekätisellä sosiaaliturvalla? Voin vakuuttaa, että yksikään kuntouttavassa työtoiminnassa olevista ihmisistä ei ole ollut aiheuttamassa Suomen lamaa eikä ole tahallaan jättäytynyt työttömäksi.

Sanojen pyöritys tarkoituksellisesti nousee tämän lakiesityksen kera vielä räikeämmin esiin toisessa kohdassa. Nyt esitettyä heikennystä kuntouttavaa työtoimintaa tarvitseville perustellaan hallituksen esityksessä työ- ja tasa-arvolautakunnan lausunnolla. Mutta työ- ja tasa-arvolautakunta ei ole lausunut tästä asiasta yhtään mitään. Hallituksen esityksessä käytetty työ- ja tasa-arvolautakunnan lausuntopätkä on vuodelta 2000 — 15 vuoden takaa. Sinänsä tuo lausunto on hyvä, ja siinä ei edellytetä tai perustella tai haluta leikata kuntouttavassa työtoiminnassa olevilta ihmisiltä yhtään mitään eikä pienentää tulotasoa. Toki huvittavaa on se, että tuo 15 vuotta vanha lausunto poikkeaa toisesta uudesta laista, joka myös koskee osaltaan kuntouttavaa työtoimintaa, eli kyseessä on laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Tästä työ- ja tasa-arvovaliokunta on lausunut.

Se, että työ- ja tasa-arvovaliokunnan lausunto samasta asiasta muuttuu 15 vuoden aikana, ei ole ihmeellistä, koska maailma muuttuu ja maailman muutokset on huomioitava. Sen sijaan ihmettelen suuresti, että hallitus perustelee esityksiään valiokuntien lausunnoilla, jotka on annettu 15 vuotta sitten, siis melkein sukupolvi taaksepäin.

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Mustajärven tekemää hallituksen esityksen hylkäysesitystä.

Kysymys on siis kuntouttavaa työtoimintaa koskevan lain heikentämisestä, kyse on kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien työttömien toimeentulon heikentämisestä, työttömien, joilla on paitsi äärimmäisen suuret taloudelliset toimeentulo-ongelmat myös ongelmat elämänhallinnassa ja terveydessä. On täysin käsittämätöntä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on tällaisessa asiassa täysin yksimielinen. Tämän lakiesityksen yhteydessä olisi ilman muuta pitänyt käydä perusteellinen keskustelu koko kuntouttavan työtoiminnan laadullisesta sisällöstä, joka on monin paikoin aivan kelvotonta, erittäin huonosti ohjattua ja todella huonosti motivoivaa.

Kuntouttavaa työtoimintaa käytetään myös täysin väärin, lainvastaisesti elinkeinotoimintaan, palkattomalla työllä keinotteluun. Näihin asioihin olisi pitänyt puuttua.

Siis alleviivaan: kannatan hylkäysesitystä.

Jari Myllykoski /vas:

Arvoisa herra puhemies! Hämmästystä voi jatkaa tässäkin puheenvuorossa. Edustaja Myllykoskella oli toive, ennen kuin oikeastaan ministeriön ohjaus tässä muutama viikko sitten täsmensi kyllä selkeästi sitä, mihinkä kuntouttavaa työtoimintaa voidaan käyttää. Siitä ministeriön reagoinnille pluspisteet.

Mutta itsessään hallituksen esityksessä ja valiokunnan yhtenä yksimielisenä esityksenä hämmästelen sitä, miksei tässä vaiheessa kiinnitetty huomiota enemmän siihen, että nämä tiedossa olevat väärinkäytökset oltaisiin nyt tähän mukaan nostettu ja käyty se perusteellinen keskustelu siitä, mitenkä voidaan välttää väärinkäytösten edelleen jatkuminen.

No, ehkä tämä nyt sitten osaltaan varsinkin elinkeinoelämän osalta kilpailukykyä vääristäviin puuttuu, kun sitten voidaan kuntouttavaa työtoimintaa tai kuntoutujaa käyttää vain neljänä päivänä viikossa yrityksen palvelussa, mikä sinällään on laiton tila. Ehkä se nyt on sitten tämä plusmerkki siinä, mutta joka tapauksessa kokonaisarviointi olisi pitänyt suorittaa paremmin ja täsmällisemmin ja sitä kautta enemmän tähän tuoda jo sitä ministeriön ohjausta, mikä muutama viikko sitten annettiin, jämäkämmin niin, että siellä olisi ollut sanktioita niiden osalle, jotka sitten tähän virheelliseen käyttämiseen ryhtyvät.

Raimo Piirainen /sd:

Arvoisa puhemies! En tunne tarkemmin tämän lakiesityksen taustaa, mutta kun tätä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä tässä lueskelen, niin kyllä tulee mieleen, että miten tämä todellakin on yksimielisesti voinut mennä läpi. Näitä työkuntoutettavia on ottanut minuunkin yhteyttä, ja omasta mielestään he ovat ihan työkykyisiä, mutta kun ei ole ollut työtä, niin sitten on osoitettu heille tämmöinen kuntouttava työtoiminta. Tässäkin yksi kaveri valitteli, että se on toisarvoista työtä, mitä teetetään heillä, ja voi olla myös sitä, mitä tässä edustaja Myllykoski mainitsi, että käytetään yrityksissä hyväksi. Mutta sitten toisaalta tulee miettineeksi myös sitä, että jos tämä työtehtävä on jossakin hyvin kaukana keskuksesta ja tarvitsee sitten sitä asioitten hoitoa, niin kyllä sen vapaapäivän varmasti siihen tarvitsee. Tämmöisiä ajatuksia tässä tulee mieleen. Mutta kun ajatellaan kumminkin, että 9 euroa on päiväraha niin sanotusti, ja sitten kumminkin 4 tuntia päivässä, niin ei tämä työsuoritus kovin hyvältä tunnu, riippuen tietysti siitä, mitä siellä sitten ollaan kaiken kaikkiaan tekemässä.

Näihin asioihin tietenkin toivoisi parannusta, mutta niin kuin sanoin, kun en tunne tarkemmin tämän lain sisältöä muuten kuin valiokunnan mietinnön takaa, niin vähän kriittinen tälle voisi tietenkin olla.

Maria Tolppanen /ps:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin 4 tuntia on minimissään, maksimi on 7,5 tuntia, aivan kuten kaikilla muillakin ihmisillä, ja siitä maksetaan se 9 euroa per päivä lisää. Se on hirvittävä asia, että näitä ihmisiä käytetään oikean työn tekemiseen, silloin heitä kutsutaan 9 euron palkkalaisiksi. Eihän kukaan nyt minkäänlaisia tuollaisia sosiaalitukia, niin kuin työmarkkinatukea ja perustoimeentulotukea, voi palkaksi laskea, elikkä sitten katsotaan, että he ovat 9-eurolaisia. He ovat siinä kohdassa orjatyöläisiä.

Minä ihmettelen suunnattomasti edustaja Myllykosken loppua, kun sanoitte, että sen takia pitäisi antaa vain neljä päivää heille, että nämä yrittäjät eivät voisi hyväksikäyttää heitä muuta kuin neljänä päivänä, että muutenhan heille olisi voinut tulla sanktiot siitä, että he ovat käyttäneet väärin tätä rahaa. Minun mielestäni on täysin oikein, että sanktiot seuraavat väärinkäytöksiä. Kyllä tässä kohdassa nyt ennen muuta pitää katsoa ihmistä, sitä ihmistä, joka kuntouttavaa työtoimintaa tarvitsee, sitä ihmistä, joka on pitkäaikaistyötön, joka haluaisi takaisin työelämään, sitä ihmistä, jota syytetään tämän maan työttömyydestä, sitä ihmistä, jota syytetään laiskaksi sen takia, että hän ei viitsi tehdä töitä, kun on työpaikka kaatunut alta ja joutuu pitkäaikaistyöttömäksi. Ja jos sattuu pääsemään kuntouttavaan työtoimintaan, niin ainakin pääsee pois nelinurkkaisesta.

Siitä, että yhtenä päivänä voi sitten hoitaa niitä asioita: lauantaina ja sunnuntaina voi käydä kaupassa, lauantaina ja sunnuntaina voi tehdä työhakemuksia, iltaisin voi käydä MOLin sivulla, niin kuin siellä päivälläkin käydään, ja jos sitten tarvitsee käydä, pääsee työhaastatteluun, niin vuorenvarmasti kuntouttavasta työtoiminnasta saa kaksi tuntia vapaata tai vaikkapa kokonaisen päivän, jotta voi käydä siinä työhaastattelussa ja saa sen uuden tulevan työpaikan.

Jari Myllykoski /vas:

Arvoisa herra puhemies! Jotenkin olinkin varma, että sarkasmini ei mennyt aivan perille asti, niin että suomennetaan nyt se: kun näitä kuntoutujia todellakin käytetään yrityksissä säännösten ja lakien vastaisesti niin, että he ovat yrityksissä työntekijöinä, saavat sen 9 euroa, niin poistaahan tämä nyt ainakin sen, että se laiton tila ei jatku kuin sen neljä päivää sitten, jos se nyt on sitten tavallaan sitä markkinahäiriötä poistamassa. Sitä lähinnä tarkoitin — jos nyt oikein väkisin tästä jotakin hyvää koettaa hakea.

Tilanteessa ollaan juuri sen takia, että valtio on itsessään säätänyt kunnille sellaisen velvoitteen, että ellei työtön ole aktiivisten työllistämistoimien piirissä, niin kunta joutuu maksamaan sakkomaksuja. Tämä on ollut se halvempi tie polkea niitten työkuntoisten työttömien työnhakijoiden asemaa, siirtämällä ne tähän laatikkoon, missä ovat nämä kuntoutujat. Sitä kautta päästään 9 eurolla per päivä näitten kustannusten osalta. Toki on joku Huittisten esimerkki, missä kunnan taholta myytiin tätä työvoimaa yrityksille 10 eurolla per päivä — maksettiin siis yrityksille 10 euroa per päivä, jos he ottavat tämän vastuulleen — ja sitten yksityisillä taisi olla se tasan 9 euroa.

Eli on oikein, että tämä ainakin on keskustelussa, mutta valitettavasti se tulee tässä muodossaan. En ole tätä hyväksymässä.

Keskustelu päättyi.