Tuija Brax /vihr(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Nyt esillä olevat kaksi mietintöä muodostavat
oikeudenkäynnin julkisuutta koskevan sääntelyn
kokonaisuudistuksen. Nykyinen oikeudenkäynnin julkisuutta
koskeva laki on säädetty vuonna 1984. Tuon ajankohdan jälkeen
Suomi on muun muassa liittynyt Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen.
Sen jälkeen on myös toteutettu perustuslakiuudistus ja
olennaisena osana sitä perusoikeuksia koskevien säännösten
nykyaikaistaminen. 20 vuoden aikana myös tiedotusvälineiden
kiinnostus lainkäyttötoimintaan on ratkaisevasti
muuttunut ja monessa mielessä hyvälläkin
tavalla lisääntynyt. Lisäksi on voitu
todeta, että nykyinen oikeudenkäynnin julkisuudesta
annettu laki on osoittautunut vaikeatulkintaiseksi, ja muun muassa
näistä syistä nyt käsiteltävänä oleva
uudistus on varsin tervetullut.
Sääntelymallin osalta hallitus on päätynyt
siihen, että oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa
koskeva sääntely erotetaan vastaavasta hallintotuomioistuimia
koskevasta sääntelystä. Ratkaisua voidaan
pitää osittain perusteltuna ainakin sikäli,
että hallintotuomioistuimissa julkisuus toteutuu korostetusti
asiakirjajulkisuutena, kun taas yleisissä tuomioistuimissa suullisen
käsittelyn julkisuudella on vakiintuneesti ollut merkittävä asema.
Toisaalta näiden kahden tuomioistuimen linjan välillä on
myös asianosaisjulkisuuden toteuttamisessa eroja, jotka
johtuvat käsiteltävien asioiden laadusta. Näistä syistä siis
valiokunta on hyväksynyt hallituksen valitseman perusratkaisun.
Samalla kuitenkin se mietinnössään korostaa,
että kahden erillisen lain säätäminen
ei saa johtaa julkisuusasioissa noudatettavien toimintakulttuurien
olennaiseen eriytymiseen. Tämän vuoksi uusien
lakien voimaantulon yhteydessä järjestettävässä koulutuksessa
on voimakkaasti painotettava toteutettavien lainsäädäntöuudistusten
julkisuusmyönteistä lähtökohtaa.
Arvoisa puhemies! Jo tuoreeltaan sekä hallituksen esityksen
että valiokunnan siihen tekemien ja yleensä julkisuutta
lisäävien muutostenkin jälkeen on jo
korviini kantautunut ihan vakavasti otettavia huolia ja kritiikkiä siitä,
että tämänkin jälkeen on vaarana,
että kun hallinto-oikeuksista säädetään
nyt eri tavalla, niin hallinto-oikeuksissa muodostuisi tosiasiallisesti
jotenkin julkisuudelle kielteisempi käytäntö kuin
yleisissä tuomioistuimissa. Lakivaliokunta on molemmissa näissä nyt
käsiteltävinä olevissa mietinnöissä nimenomaan pyrkinyt torjumaan tällaista
kehitystä.
Mutta koska aivan hyvinkin vakavilta tahoilta on sitä pelätty,
niin totean jo tässä vaiheessa puhettani, että on
päivänselvää, että me
puhumme niin muuttuvista asioista, vaikeasti yhteensovitettavien
intressiristiriitojen asioista, että oikeuspoliittisella
tutkimuksella täytyisi olla nykyistä paljon merkittävämpi
rooli ja voimavaroja muun muassa ja ennen kaikkea Optulalla eli
Oikeuspoliittisella tutkimuslaitoksella seurata tämän
lain kehittymistä ja tehtäviä ratkaisuja
sekä niistä käytävää keskustelua.
Ylipäätänsä tämän
lain seurannasta on syytä jo seuraavalle eduskunnalle,
ainakin lakivaliokunnalle, tuoda arvio, ovatko nämä lakivaliokunnan
arvioinnit ja ohjaukset siitä, että myös
hallintolainkäytössä pääsääntönä tämä julkisuus
säilyy, toteutuneet vai onko tämä esitetty
kritiikki osoittautunut aiheelliseksi ja hallintolainkäytössä kohta
tarkemmin esiteltäviä lakeja tulkitaankin sitten
jatkossa toisin kuin lakivaliokunta on tarkoittanut ja kirjoittanut,
julkisuudelle kielteisemmin.
Esittelen lyhyesti erikseen molemmat mietinnöt aloittaen
oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa
koskevasta esityksestä. Ehdotettu laki oikeudenkäynnin
julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa perustuu sisäiseltä systematiikaltaan
hyvin harkittuun näkemykseen oikeudenkäynnin julkisuuden
ulottuvuuksista. Näitä hahmottuu neljä:
ensinnäkin oikeudenkäyntiä koskevien
perustietojen julkisuus, toiseksi oikeudenkäyntiasiakirjojen
julkisuus, kolmanneksi suullisen käsittelyn julkisuus ja
neljänneksi tuomioistuimen ratkaisujen julkisuus. Tällaisen
jaottelun varaan laadittu lakiehdotus merkitsee valiokunnan mukaan
säätelyn huomattavaa selkeyttämistä nykytilaan
verrattuna.
Lakiehdotuksessa on myös pyritty jättämään tuomioistuimelle
nykyistä enemmän harkintavaltaa näiden
ratkaisujen tekemisessä. Tämäkin lähtökohta
on valiokunnan mielestä onnistunut, koska liikkumavaraa
käyttämällä voitaneen useimmissa
tapauksissa sovittaa yhteen mainitut ristiriidat ja löytää,
tätä korostan, julkisuuden kannalta paras ratkaisu
ja julkisuusmyönteinen ratkaisu aina silloin, kun se on
löydettävissä.
Nykytilaan verrattuna julkisuus lisääntyy
erityisesti kirjallisina käytävissä oikeudenkäynneissä.
Niin ikään nykyistä vähäisempi
osa oikeudenkäyntiasiakirjoista on suoraan lain nojalla
salassa pidettäviä. Tuomioistuinten ratkaisut
puolestaan ovat aina julkisia, jollei tuomioistuin laissa säädettyjen
edellytysten täyttyessä määrää ratkaisua
joltakin osin salassa pidettäväksi. Ratkaisun
lopputulos ja sovelletut lainkohdat ovat tällöinkin
julkisia.
Yhteiskunnallisesti merkittävästä tai
huomattavaa kiinnostusta julkisuudessa herättäneestä asiasta
on salassapitomääräyksen antamisestakin
huolimatta laadittava julkinen seloste, joka sisältää pääpiirteittäisen
selostuksen asiasta ja ratkaisun perusteluista. Tämä on
erittäin tärkeä seikka. Käytännössä tällaisen
julkisen selosteen laatiminen tulee lähinnä kyseeseen
rikosasioissa. Valiokunta on kehittänyt tätä hallituksen
esitystä vielä siltä osin, että kun
on kysymys poikkeuksellisen arkaluontoisista asioista, esimerkiksi
lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä,
kehitimme uuden ratkaisumallin, jossa näiden selosteidenkin
julkistamiseen täytyy hakea ratkaisua, jota ei ole sitten
jälkikäteen ikään kuin jäljitettävissä tiettyyn
yksittäistapaukseen, joka paljastaisi rikoksen uhrin ja
loukkaisi rikoksen uhria, tässä tapauksessa lasta,
vielä pahemmin taikka yhtä pahasti kuin varsinainen
rikos tai edes vähän siihen suuntaan, jos hänen
yksityisyytensä vielä loukkaantuu. Tämä malli,
minkä kehitimme ja mikä mietinnöstä löytyy,
on, että tällaisissa hyvin, ja korostan, hyvin
poikkeuksellisissa tilanteissa on mahdollista myös odottaa
näiden selostusten kanssa, niin että niitä on useampia
ja ne julkaistaan kerralla, niin että ei ole jäljitettävissä niin
yksinkertaisesti ja oikeasti sitä tapausta ja sitä myöten
ei ole myöskään jäljitettävissä rikoksen
uhria. Tällä tavalla siis sekä palvelemme
julkisuutta että samalla suojaamme näissä,
taas korostan, onneksi hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa
myös rikoksen uhria.
Hallinto-oikeudenkäynneistä: Hallintolainkäytön
keskeisenä tehtävänä on yksittäistapauksellisen
oikeusturvan antaminen yksilölle ja yhteisölle.
Hallintolainkäytössä käsitellään
pääsääntöisesti muutoksenhakuasioita,
joissa on kyse hallintoviranomaisen päätöksestä valittamisesta.
Tällainen sidonnaisuus hallintoon ja sen päätöksiin
heijastuu myös oikeudenkäynnin julkisuutta koskeviin
kysymyksiin. Keskeisenä erona tämän ja
siis yleisiä tuomioistuimia koskevan lain välillä on
suhde viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin eli
julkisuuslakiin. Hallintolainkäytössä kyseinen
laki ja sen salassapitoperusteet ovat keskeisessä roolissa. Tämä perusratkaisu
säilyy myös jatkossa kui- tenkin sillä poikkeuksella,
että tuomioistuin voi antaa tietoja myös salassa
pidettävästä asiakirjasta siinä laajuudessa,
kuin se on tarpeen oikeu-denmukaisen oikeudenkäynnin turvaamiseksi taikka
asiaan liittyvän tärkeän yleisen tai
yksityisen edun vuoksi.
Itse luen tätä niin, että siis silloin,
kun nämä kriteerit täyttyvät,
myös julkisuuslain mukaisesti salassa pidettävä asiakirja
aina pitää tulkita ennemmin sitten tämän
kriteerin mukaisesti oikeudenkäynnin yhteydessä julkistettavaksi
asiakirjaksi. Tästäkään syystä en
ole niin huolissani kuin viime päivinä kuulemani
kritiikki on ollut. Oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa
koskevassa laissa lähtökohtana on siis toisinpäin,
että oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuus ja salassapito
perustuvat siihen lakiin eivätkä siis tähän
julkisuuslakiin.
Hallintotuomioistuinten osalta lakivaliokunta kiinnitti erityistä huomiota
tuomioistuinten diaaritietojen julkisuuteen. Hallituksen esityksen mukaan
tiedot asianomaisen tai asiaan osallisten henkilöllisyydestä olisivat
olleet salassapidettäviä, jos ne yhdessä hallintotuomioistuimen
asiakirjarekisterin tai päätökseen merkittyjen
muiden tietojen kanssa olisivat ilmaisseet laissa erikseen lueteltujen
salassapitoperusteiden soveltamisalaan kuuluvan seikan.
Valiokunta suhtautui tähän säännösedistykseen
hiukan kriittisesti ja katsoi, että diaaritietojen salaamisessa
täytyy olla hallituksen esittämää pidättyväisempi
ja painottaa julkisuuden merkitystä ja julkisuuden painavuutta.
Sen takia päädyimmekin esittämään,
että vaikka henkilön tunnistetiedot salattaessa
muut diaaritiedot, kuten tiedot asian laadusta ja sen käsittelyvaiheesta,
pysyvät julkisina, lakivaliokunnan mielestä salassapitointressit
ovat saaneet siis nyt aiheettoman suuren painoarvon. Sen takia tasapainon saavuttamiseksi
julkisuutta vahvistetaan niin, että säännöstä täydennetään
niin, että asianosaisen tai muun asiaan osallisen tunnistetiedot
voidaan pitää salassa vain, jos se on välttämätöntä laissa
mainittujen etujen suojelemiseksi. Tuomioistuimen on siis aina ensin
etsittävä muut keinot poispyyhkiä tai
salata osa päätöksestä tai muuten
päätyä julkaisemaan päätöksestä vain osia
diaarin salaamisen sijasta. Diaarin salaaminen voi olla mahdollista
vain, jos se on välttämätöntä ja
jos muilla keinoilla tai muiden keinojen yhdistelmillä ei
päästä siihen salassapitotarkoitukseen,
joka laista johtuu.
Lopuksi, arvoisa puhemies, valiokunta ehdottaa lakiin lisättäväksi
myös uuden säännöksen siitä,
milloin tunnistetiedot saa salassapitovelvollisuudesta huolimatta
kuitenkin luovuttaa. Tämän säännöksen
taustalla oli erittäin aiheellisesti esitetty huoli, että esimerkiksi
pakkohoitoon mielenterveyslain nojalla voisi kadota ihminen ilman,
että hänestä jäisi edes diaaritietoa. Huoli
ei ole merkittävä tämän päivän
Suomessa, mutta meistä jokainen ymmärtää,
että periaatteellisellakaan tasolla semmoista lainsäädäntöä ei
saa synnyttää, jossa ihminen saattaisi kadota jälkiä jättämättä,
esimerkiksi mielenterveyspäätösten vuoksi.
Tämän takia valiokunta ehdottaa seuraavaa: Säännöksen
mukaan muutoin salassa pidettävät asianomaisen
tunnistetiedot saa antaa asianomaisen lailliselle edustajalle, lähiomaiselle
tai muulle läheiselle, jos se on perustellusta syystä tarpeen
asianomaisen oikeuksien ja etujen turvaamiseksi.
Sitten vielä yhteen seikkaan, nimittäin liikkuvaan
kuvaan. Hallitus esitti, että silloin, kun yleisissä oikeudenkäynneissä esiintyy
liikkuvaa kuvaa, lähinnä videopätkiä,
joita yhä useammin esiintyy, niin ne lähtökohtaisesti
aina olisivat semmoista materiaalia, että vaikka niitä ei
julistettaisi salaisiksi, niitä ei anneta tuomioistuimesta
pois, jotteivät ne päätyisi muun muassa
lehdistön tai television kautta levitettäviksi,
vaan niitä saisi käydä katsomassa vain
oikeudessa. Julkisuus toteutuisi tältä osin poikkeuksellisella
tavalla. Itse suhtauduin hyvin kriittisesti ajatukseen siitä,
että me luovumme välineneutraaliudesta ja ajattelemme
jotenkin — ja epäilen, että hiukan liikaa
tähän aikaan sidottuina — että pysähtynyt kuva
on jotenkin vaarattomampi ja vähemmän julkisuutta
loukkaava kuin liikkuva kuva. Mutta poliittinen todellisuus ja ehkä myös
tämän hetken kuvien lukutodellisuus on kuitenkin
sellainen, että päädyimme seuraavanlaiseen
kompromissiin, jossa valiokunta poikkesi hallituksen kategorisesta
kiellosta ja lähti siihen, että jos on syytä olettaa,
että tiedon antaminen muulla tavoin voisi johtaa tallenteessa
esiintyvien henkilöiden yksityisyyden suojan loukkaamiseen,
niin silloin vain annetaan nähtäväksi
eikä luovuteta. Mutta siis jokaisessa tilanteessa pitää erikseen arvioida
se itse kyseinen materiaali ja sen sisältö ja
siihen liittyvä mahdollinen riski loukata esimerkiksi yksityisyyden
suojaa eikä kategorisesti lähteä siihen,
että pysähtynyt kuva on aina vaarattomampi kuin
liikkuva kuva.
Arvoisa rouva puhemies! Kun puheeni alussa vaadin sitä,
että tätä asiaa joka tapauksessa pitää seurata
ja oikeuspoliittisella tutkimuksella ja varsinkin Oikeuspoliittisella tutkimuslaitoksella
pitäisi
olla nykyistä merkittävästi paremmat
resurssit tutkia, mitä tämän lain todellisuudessa
tapahtuu, niin liittäisin näihin tutkittaviin
asioihin myös tämän välineneutraaliusasian.
Saattaa olla, että jo minun lasteni sukupolvi on niin eri
tavalla kuvaa ja materiaalia lukeva sukupolvi, että he
eivät ehkä enää näe
samanlaista eroa kuin ehkä minäkin vielä tosiasiassa
näen siinä, miten reagoin eri tavalla tuotettuihin
materiaaleihin. Rohkenen epäillä, että tämä nyt
saatettu kompromissi viitoittaa tosiasiassa tietä siihen,
että jatkossa tähän, liikkuuko kuva vai
onko se pysyvä, ei enää lainsäädännössä kiinnitetä huomiota.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila.
Astrid Thors /r:
Värderade talman, värderade utskottsordförande!
Jag vill tacka er både för ett utmärkt
arbete och en utmärkt presentation. Det är allt
skäl såsom både ni och regeringen sagt i
sina motiveringar, att det behövs nya regler eftersom förhållandet
mellan den egentliga offentlighetslagen och lagstiftningen om rättegångars offentlighet
har blivit oklar. Jag tror nog också att vi var och en
av oss har sett exempel på att rättspraxis inte
riktigt har kunnat skilja på det som vi tycker skall vara
offenligt rättegångsmaterial och det som skall
hemlighållas. Jag tycker allt mera att man i annan lagstiftning
när det gäller offentligheten gått in
för att försöka offentliggöra
det som går att offentliggöra. Sedan kan man ha
en så att säga partiell offentlighet, men det
tycks nog inte riktigt ha fungerat inom domstolsväsendet.
Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja otti erinomaisesti
esiin ne neljä erilaista kategoriaa, ne tilanteet, joista
tässä puhutaan: diaarinen julkisuus, asiakirjojen
julkisuus, käsittelyn julkisuus ja sitten lopullisen päätöksen
julkisuus. Toivon ja uskon, että tämä on
hyvä työkalu, kun tuomioistuimet nyt panevat tämän
toimeen.
Kun on sanottu, että tässä lait ehkä eivät
välttämättä johda sellaiseen
linjanmuutokseen ja toivottavasti suurempaan julkisuuteen, niin
kyllä se silloin mielestäni todellakin on pohjanoteeraus. Jos
näin selkeitä toiveita sekä eduskunnan
että hallituksen taholta esitämme, että toteutettaisiin julkisuusmyönteistä linjaa,
jos tämä ei toteudu, niin silloin tietysti meidän
on palattava aiempaan. Mutta elleivät nämä viestit
ole niin selkeitä kuin voivat olla, niin minä sitten
en tiedä, millä tavalla voisimme tämän
lisäksi asiaa edistää. Sitten on ihan
muutettava lainsäädäntötekniikka,
ja toivottavasti näin ei tarvitse tehdä, koska
elämähän on monimuotoista ja monimutkaista.
Det som jag tycker vi skall fästa uppmärksamhet
vid är att utskottet i sitt betänkande har korrigerat
det fel som fanns i tänkesättet när det
gällde skriftligt förfarande, att när
blir rättegångshandlingar offentliga i det skriftliga
förfarandet. Vi har här varit konsekventa, vi
har här tagit upp också den oro som man hyste
när vi gick in för mera skriftligt förfarande
i brottmål och för att det inte skulle få leda
till att man så att säga kan gömma undan
vissa saker genom att acceptera det skriftliga förfarandet.
Personligen tror jag också att de lösningar
som vi har stannat för när det gäller
både den redogörelse som skall göras
för det fall att avgörandet inte kan vara offentligt
och vissa andra situationer, att det kommer att befrämja
möjligheterna till en juridisk uppföljning av
rättspraxis i vårt land. Det är åtminstone
min utgångspunkt när jag har tittat på det
här betänkandet, för vi behöver också till
den delen en bättre uppföljning och bättre
forskning. Jag kan till alla delar förena mig om de önskemål
om resurser för den rättspolitiska forskningen
som utskottets ordförande ledamot Brax tog fram, de är
viktiga. Men jag tror också att genom de här avgörandena
som vi nu har gjort har vi skapat förutsättningar
för att få bättre grunder för
en rättspolitisk forskning.
Lopuksi haluaisin todeta, että me olemme tehneet erottelun,
mutta myöskin selkeitä viestejä on hallintotuomioistuimen
suuntaan, ja siinähän voi olla, että kun
käytäntö muuttuu ja meillä on
osittaiset uudet säännöt asianosaisten
oikeudesta tutustua asiakirjoihin, niin nämä työtehtävät
voivat lisääntyä. Tästä kannoin
itse huolta, koska tiedämme, että hallintotuomioistuimen
työtilanne on jo hankala joissain yhteyksissä,
ja vaikka nyt julkisten hankintojen laki on osittain parantamassa
tätä tilannetta muutoksenhaun osalta, niin meidän
on kuitenkin tarkasti seurattava, miten työmäärät
siellä muuttuvat ja miten toiminta käytännössä on, ettei ole
turhia taakkoja, jotka eivät sitten hyödytä loppujen
lopuksi tätä meidän päätavoitettamme.
Myöskin on syytä kiinnittää huomiota
siihen, että yhden ryhmän osalta olemme huomioineet erikseen
tarvetta suojeluun, ja se koskee turvapaikanhakijoiden tilannetta.
Tiedämme, että on erityisiä syitä varjella
heidän henkilöyttään, heidän
identiteettiään, ja sen olemme tästä huomanneet.
Jag är alldeles övertygad om och jag hoppas att
budskapet går klart ut härifrån att det är
mera offentlighet som vi skall ha. Och jag hoppas och tror att både
aktiva journalister, för det är ändå oftast
ett medel för aktiva journalister att kunna utnyttja den,
att den tillsammans med en god praxis i domstolarna leder till det
vi vill ha, dvs. en offentlighet som övervakar att rättsskipningen är
oväldig och obunden och fungerande.
Yleiskeskustelu päättyy.