Päivi Räsänen /kd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Esittelen lyhyesti kaksi raskauden keskeyttämistä koskevaan lakiin ehdottamaani muutosta ja samalla totean, että näitä samoja muutoksia olen jo aiemmillakin vaalikausilla esittänyt.

Listalla ensimmäisenä oleva ehdotus raskauden keskeyttämisestä annetun lain 5 a §:n kumoamisesta sai reilun 100 kansanedustajan — muistaakseni 107:n — allekirjoituksen muutama vuosi sitten edellisellä tai sitä edellisellä vaalikaudella, kun sen jätin, mutta valitettavasti tämä asia ei ole edennyt. Luulen, että aborttilain kohdalla ongelmana on se, että kun kysymyksessä on niin vaikea eettinen ongelma, jossa on monenlaisia erilaisia näkemyksiä ja arkoja kysymyksiä, niin arastellaan ylipäänsä avata koko lainsäädäntöä. Mutta mielestäni sitä rohkeutta tulisi kuitenkin löytyä.

Ehdotan tässä ensimmäisessä lakialoitteessani sitä, että aborttilaista poistettaisiin pykälä, joka siihen lisättiin ja tuli voimaan vuonna 1986, ja siinähän pidennettiin abortin suorittamisen mahdollisuutta tietyissä tilanteissa aina 20. raskausviikon loppuun asti. Tuo pykälä kuuluu näin: "Sen estämättä, mitä 5 §:ssä säädetään. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus voi antaa luvan raskauden keskeyttämiseen, jos lapsivesi- tai ultraäänitutkimuksella, serologisilla tutkimuksilla taikka muulla vastaavalla luotettavalla tutkimuksella on todettu vaikea sikiön sairaus tai ruumiinvika, ei kuitenkaan kahdennenkymmenennenneljännen raskausviikon jälkeen."

Yleinen raskauden keskeytyksen ylärajahan on 20 raskausviikkoa, mutta nyt siis niissä tapauksissa, joissa epäillään, että lapsi on esimerkiksi kehitysvammainen, tuo keskeyttämisen mahdollisuus ulotettiin vielä neljä viikkoa myöhemmäksi. Vammaisjärjestöt vastustivat tuolloin voimakkaasti tätä lainmuutosta vedoten siihen, että näin terveet, vammattomat ja vammaiset lapset, sikiöt, asettuvat eriarvoiseen asemaan.

Lainmuutosta koskeneen hallituksen silloisen esityksen perusteluissa vedottiin erittäin vaikeiden sikiöepämuodostumien aiheuttamaan henkiseen järkytykseen synnyttävälle naiselle ja käytettiin esimerkkinä, itse asiassa ainoana esimerkkinä, joka tuosta hallituksen esityksestä silloin löytyi, elinkyvyttömyyden aiheuttamaa aivojen täydellistä puuttumista. Myös valiokunta tuolloin korosti mietinnössään, että myöhäiseen raskauden keskeyttämiseen oikeuttavana vaikeana sairautena tai ruumiinvammana voidaan pitää lähinnä keskushermoston vaikeaa vajavuutta tai yleistä elinkyvyttömyyttä.

No, nyt kuitenkin käytännössä esimerkiksi tällä hetkellä nimenomaan sikiön epäillyn sairauden tai kehityshäiriöiden indikaatioilla tehdyissä raskauden keskeytyksissä valtaosa on huomattavasti lievemmin vammaisia ja sairaita sikiöitä, suurin ryhmä nimenomaan Downin syndroomaa sairastavia lapsia, mikä ei missään mielessä vastaa lainsäätäjän ja hallituksen perusteluita eikä mietinnön tekijän perusteluita.

Tällä hetkellä noin 200—250 raskautta keskeytetään epäillyn sikiön sairauden perusteella ja vain noin kymmenellä sikiöllä on lain perusteluissa aikanaan mainittu elinkyvyttömyyden aiheuttava aivojen täydellinen puuttuminen. Kyllä itsekin olen valmis hyväksymään tällaisen täydellisen elinkyvyttömyyden kohdalla raskauden keskeyttämisen, mutta valtaosassa tapauksissa tätä käytetään mielestäni väärin.

Sitten se kaikkein raskain perustelu, joka itselläni tähän esitykseen on, on se, että keskoshoidon edistyttyä olemme absurdissa tilanteessa, sillä aborttirajaa, tätä kaikkein myöhäisintä aborttirajaa, varmuudella nuorempia sikiöitä voidaan pitää hengissä kehittyneen tekniikan ansiosta. Who:n suosituksen mukaisesti nykyisin 22. raskausviikolla syntynyt tai 500 grammaa painavampi rekisteröidään jo lapseksi, eli Who rekisteröi lapseksi sellaisia sikiöitä, joita meillä voidaan vielä abortoida. Mielestäni ehdottomana takarajana tulisi näistä perusteluista lähtien pitää tuota 20. raskausviikkoa.

Nyt sitten tietenkin kokonaan toinen asia on vielä se, miten ylipäänsäkin suhtaudumme raskauden keskeytykseen. Asenne tätä toimenpidettä kohtaan riippuu hyvin pitkälti siitä, mistä katsomme ihmisen elämän alkavan. Esimerkiksi lääkärikunnassa varmasti löytyy erilaisia näkemyksiä. Löytyy suuri joukko sellaisia lääkäreitä ja sellaisia hoitajia, jotka ajattelevat, että suojeltava, arvokas ihmiselämä alkaa silloin, kun biologisesti voidaan todeta ihmisyksilön syntyvän, eli hedelmöittymisessä. Itsekin kuulun tähän joukkoon, joka näin ajattelee. Juuri tähän liittyy tämä toinen aloitteeni.

Tässä toisessa käsiteltävässä aloitteessa esitän, että lääkäreiden ja muun terveydenhoidon ammattihenkilöstön oikeuksia toimia omantuntonsa ja vakaumuksensa mukaan parannettaisiin, eli ehdotan oikeutta vakaumuksen perusteella kieltäytyä tekemästä lupapäätöstä raskauden keskeyttämisestä ja oikeutta kieltäytyä myös raskauden keskeyttämisestä. Korostan sitä, että esimerkiksi Lääkäriliitto on omassa eettisessä kannanotossaan tukenut tätä, eli Lääkäriliiton mielestä lääkärillä tulisi olla omantunnon syistä oikeus kieltäytyä raskauden keskeyttämisestä. Samaa on esittänyt myös Maailman lääkäriliitto, ja esimerkiksi Englannissa sekä lääkäreillä että hoitajilla on tämä oikeus. Suomessa valitettavasti on erään lääkärin kohdalla käräjöity aivan korkeimpia oikeusasteita myöten, kun hän kieltäytyi suorittamasta näitä aborttiin liittyviä virkatehtäviä. Hänet sen vuoksi erotettiin virastaan ja tuo erottaminen todettiin Suomen lain mukaiseksi sen vuoksi, että meillä ei tätä lakisääteistä omantunnon suojaa ole.

Korostan vielä, että esimerkiksi gynekologiksi, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi, erikoistuminen Suomessa on ymmärtääkseni täysin mahdotonta, jos ei aio raskauden keskeytysten suorittamisiin osallistua. Toki monin paikoin pystytään järjestelemään lääkärien keskinäisellä työnjaolla nämä tilanteet. Esimerkiksi kun itse työskentelin aikoinaan terveyskeskuksessa ja sairaalassa, joissa näitä tilanteita silloin tällöin tuli vastaan, niin ihan jo alun pitäen otin johtavan lääkärin kanssa asian puheeksi, että en tule aborttia suorittamaan enkä myöskään näitä lupahakemuksia allekirjoittamaan omantunnon syistä. Se pystyttiin järjestämään, kun hyvää tahtoa työyhteisöstä löytyi. Mutta aina sitä ei löydy, ja sen vuoksi mielestäni tässä suhteessa tulisi olla omantunnon suoja.