Täysistunnon pöytäkirja 145/2014 vp

PTK 145/2014 vp

145. TORSTAINA 29. TAMMIKUUTA 2015 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

2) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

 

Risto Kalliorinne /vas:

Arvoisa puhemies! Tällä kyseessä olevalla esityksellä tullaan panemaan täytäntöön uudelleen laadittu menettelydirektiivi ja samalla tarkistetaan ulkomaalaislain säädösten yhdenmukaisuus vastuunmäärittämisasetus Dublin III:n kanssa. Tässä luonnoksessa ehdotetut merkittävimmät lainmuutokset liittyvät hakijan kuulemiseen, haavoittuvassa asemassa oleviin hakijoihin, turvallisiin maihin, uusintahakemuksiin sekä täytäntöönpanon kieltämistä koskevaan hakemukseen.

Totean yleisesti, että valiokunnan mietinnössä hyväksytyn hallituksen esityksen oleellisimmat puutteet liittyvät siihen, että esityksessä ei ole riittävästi otettu huomioon eikä turvattu tehokkaita oikeussuojakeinoja ehdottomien palautuskieltojen noudattamisen ja keskeisten perus- ja ihmisoikeuksien, kuten lapsen edun ensisijaisuuden, turvaamiseksi. Valiokunnan kuulemisessa vähemmistövaltuutetun, Amnesty Internationalin ja Pakolaisneuvonnan asiantuntijalausunnossa kiinnitettiin erityistä huomiota juuri näihin tämän esityksen epäkohtiin.

Lisäksi Pakolaisneuvonnan asiantuntijalausunnossa nostetaan esille se, että yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää koskevien uudelleen laadittujen EU-säädösten implementoinnissa ja nyt myös käsiteltävässä esityksessä korostuu, että direktiivien ja vastuunmäärittämisasetuksen yhteisvaikutusta ei olla riittävästi otettu huomioon eikä arvioitu. Vertailua eri direk-tiivien ja vastuunmäärittämisasetuksen osalta on tehty erikseen, eikä aina ole osattu ottaa huomioon, että esitettyjen lainkohtien tulee täyttää kaikkien direktiivien ja vastuunmäärittämisasetuksen vaatimukset.

Valiokunnassa kyllä, huolimatta eri puolueista ja eri näkemyksistä ja arvoista, varmaan kaikkien yhteisesti jakama kritiikki on ollut se, että ulkomaalaislakiin tulee niin paljon pieniä muutoksia, että sen kokonaisuuden arviointi ja hahmottaminen on todella vaikeaa. Sen takia varmaan tulevaisuudessa tarvittaisiin ulkomaalaislakiin ihan tämmöinen kokonaisuudistus.

Tämän perusteella olen valiokunnassa tehnyt vastalauseen mukaiset muutosehdotukset, ja käsittääkseni niitä ei vielä tässä vaiheessa ole tarpeen toistaa, mutta silti totean, että ratkaisevassa käsittelyssä tulen tekemään vastalauseen mukaiset muutosehdotukset, jotka sisältävät yhteensä yhdeksän eri muutosta tämän lain pykäliin, muutosta siihen, mitä ovat hallituksen esitys ja valiokunnan mietintö.

Satu Haapanen /vihr:

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi yhdyn tähän vastalauseeseen, kannatan sitä. Se on meidän yhdessä tekemämme.

Muutama kohta, minkä takia teimme tämän vastalauseen. Yksi on esimerkiksi sellainen, että täytyisi turvata oikeus sille, joka hakee täältä turvapaikkaa, ja sillä tavalla, että kuullaan asianmukaisesti ja että Maahanmuuttovirastolla on asianmukaiset tiedot myös siinä tapauksessa, että hakija tekee uusintahakemuksen. Täytyisi selvittää, jos hakija tekee uuden hakemuksen, sisältääkö se sitten uusia perusteita turvapaikan antamiselle.

Ehdotamme myös sitä, että yksin tulleen alaikäisen hakemus tulee käsitellä aina normaalimenettelyssä. Ulkomaalaislaissa tulisi selkeästi säätää, että yksin tulleeseen alaikäiseen ei tule soveltaa nopeutettuja menettelyjä eikä yksin tulleen alaikäisen hakemusta tule jättää tutkimatta. Hakijalla tulisi olla mahdollisuus hakea täytäntöönpanokieltoa koko valitusajan ja tarvittaessa myös sen jälkeen maastapoistamispäätöstä koskevan valituksen vireillä ollessa. Ja kun hakija tekee hakemuksen, hänellä tulisi olla oikeus sitten odottaa päätöstä täällä Suomessa, niin että käännyttämispäätöksen täytäntöönpanoa todellakin saisi sitten odottaa täällä maassa.

Muun muassa tällaisia kohtia olemme nostaneet esille.

Markus  Lohi  /kesk:

Arvoisa puhemies! Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä useita ulkomaalaislain muutoksia, tämä nyt käsittelyssä oleva muutos on yksi niistä. Nyt on herättänytkin aika paljon hämmennystä ja keskustelua se, kun meillä on nyt vähintään, ainakin mieleen tulee, 4—5 ulkomaalaislain muutosta, jotka käsittelevät osittain samojakin asioita, että miksi ei olisi koottu nyt yhteen tätä koko ulkomaalaislain uudistamista ja lähdetty tavallaan yhdessä isommassa kokonaisuudessa esittämään tätä eduskunnalle.

Tähän lienee joitakin perusteluja olemassa, mutta siitä huolimatta hallintovaliokunta muun muassa tätä hallituksen esitystä käsitellessään kiinnitti tähän erityistä huomiota, että tällainen, voisi sanoa, usean samaa lakia koskevan muutoksen esittäminen yhtä aikaa tänne eduskuntaan on omiaan kyllä aiheuttamaan sekaannusta ja tekemään lainsäädännöstä helposti aika monimutkaista. Ja tällä on suuri merkitys myös niihin, jotka soveltavat lainsäädäntöä, kun tämä selkeys lähtee poistumaan laista. Valiokunta pitikin tärkeänä, että mahdollisimman pian käynnistetään ulkomaalaislain uudistaminen, jonka tavoitteena tulee olla lain selkeyttäminen ja jonka yhteydessä tulee tarkastella myös direktiivien täytäntöönpanoa ja arvioida lainsäädännön mahdollisia sisällöllisiä kehittämistarpeita.

Täällä viimeksi eilen käsiteltiin muun muassa tätä paperittomien ulkomaalaisten terveydenhuollon järjestämistä. Tämä on yksi esimerkki siitä, että osa näistä hallituksen esityksistä menee niin pitkälle, että niitä ei kyllä voi millään kannattaa. Siellä on monia muitakin esimerkkejä, mutta tämän hallituksen esityksen osalta täytyy todeta, että nämä muutokset ovat kohtuullisia, ja olen tämän hallituksen esityksen takana.

Teuvo Hakkarainen /ps:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan muun muassa, että turvapaikanhakijalle järjestetään tämän suostumuksella lääkärintarkastus. Sen tarkoituksena on selvittää seikkoja, jotka viittaavat aiempaan vainoon tai vakavaan haittaan.

Uskon, että hallituksen tarkoitusperä tässä on ollut hyvä, ja ehkä joidenkin henkilöiden kohdalla lääkärintarkastus tosiaankin voi osoittaa todeksi tai toisaalta kumota turvapaikanhakijan kertomukset vainosta tai vakavasta haitasta. Mutta vaikka lääkärintarkastuksessa ilmenisikin esimerkiksi merkkejä väkivallasta, emme voi olla täysin varmoja niiden alkuperästä. Henkilöhän voi väittää niiden syntyneen uskonnollisen tai poliittisen vainon seurauksena, vaikka totuus olisi perheväkivalta tai vaikkapa kuuluminen rikollisjengiin.

Arvoisa puhemies! Entä sitten käännyttämispäätösten täytäntöönpano.

Hallintovaliokunnan asiantuntijakuulemisissa tuotiin esiin näkemyksiä siitä, että kansainvälistä suojelua hakeneilla tulisi aina olla oikeus odottaa muutoksenhaun tulosta Suomessa. Vastalauseen allekirjoittajat, eli edustajat Kalliorinne ja Haapanen, näyttäisivät olevan samoilla linjoilla, sillä he ehdottavat, että kansainvälistä suojelua hakeneella tulisi olla oikeus odottaa muutoksenhaun tulosta Suomessa. He vaativat myös, että lainkohtaan säädetään pääsääntö, jonka mukaan muutoksenhaku estää maasta poistamisen täytäntöönpanon, ja että päätöstä käännyttämisestä ei saa panna täytäntöön ennen kuin täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus on ratkaistu. Edustajien Kalliorinne ja Haapanen mukaan tämä tulisi ulottaa myös tilanteisiin, joissa haetaan täytäntöönpanokieltoa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Arvoisa puhemies! Nämä lauseet herättävät kyllä aika lailla kysymyksiä minussa. Ensinnäkin, mitkä mahtoivat olla ne tahot, jotka hallintovaliokunnalle esittivät, että kansainvälistä suojelua hakeneella tulisi aina olla oikeus odottaa muutoksenhaun tulosta Suomessa? Ja toisekseen vastalauseessa lukee, että muutoksenhaku estää maasta poistamisen täytäntöönpanon. Tarkoittavatko vastalauseen allekirjoittajat siis, että hakija saa jäädä Suomeen odottelemaan ties miten pitkäksi aikaa, kunhan vain muutoksenhakupaperit on tehty?

Lisäksi vastalauseessa todetaan, että käännyttämispäätös voitaisiin laittaa täytäntöön vasta sitten, kun sen kieltämistä koskeva hakemus on ratkaistu, ja ratkaisua pitäisi odotella myös silloin, kun sitä haetaan korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Kysyisin vastalauseen allekirjoittajilta, miten kauan he arvelevat tuon prosessin kestävän, varsinkin tällaisena aikana, kun ruuhka kaikissa oikeusasteissa on kova.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että ilman huoltajaa olevan alaikäisen jättämä hakemus voidaan ratkaista nopeutetussa menettelyssä silloin, kun hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta. Kannatan tätä. Minusta vaikuttaa siltä, että vastalauseen allekirjoittajat haluavat tässäkin kohtaa ikään kuin pelata aikaa. He ehdottavat, että yksin tulleen alaikäisen hakemus tulee aina käsitellä normaalimenettelyssä.

Arvoisa puhemies! Kiitos.

Yleiskeskustelu päättyi.