Kari Urpilainen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Viime vuonna käsittelin tässä samassa puheenvuorossani kertomuksen lähetekeskustelussa muun muassa Valtiontilintarkastajien työn vaikuttavuutta. Haluan tässä yhteydessä nostaa esiin muutaman esimerkin.

Sähköisen asioinnin tila valtionhallinnossa on puhuttanut paljon myöskin eduskuntaa ja eduskunnan ulkopuolella. Tietoyhteiskunnan kehittämistä koskevia tavoitteita ei ole kaikilta osin voitu kitkatta toteuttaa. Esimerkiksi yhden ja yhteisen sähköisen asiointikortin kehittäminen on ollut perin hidasta ja kortin käyttöönotto kangertelevaa muun muassa palvelujen puuttuessa. Hallitus on nyt marraskuun alussa antanut eduskunnalle lakiesityksen henkilökorttilain muuttamisesta, jonka avulla maahamme saadaan aikaan yhteinen asiointikortti, jota Valtiontilintarkastajat ovat vaatineet.

Toinen esimerkki nimenomaan liittyy Kansalliseen terveysprojektiin ja niihin ehdotuksiin, jotka myös osittain perustuvat niille kannanotoille, joita viime vuoden kertomuksessa eli vuoden 2000 kertomuksessa on käsitelty.

Valtiontilintarkastajat ovat myös useina vuosina selvittäneet kunta—valtio—kansalainen-suhdetta, jolla on suora liittymä peruspalvelujen turvaamiseen. Nyt lähetekeskustelussa olevassa vuoden 2001 kertomuksessa on käyty läpi kaikki hallinnonalat. Kertomuksessa esitetään yhteensä 39 laajaa ja perusteltua Valtiontilintarkastajien kannanottoa. Olemme tehneet 48 valvontakäyntiä ministeriöihin ja muihin virastoihin, millä työskentelytavalla voidaan konkretisoida eduskunnan ja hallituksen välistä vuoropuhelua. Samoin olemme jatkaneet kuntavierailuja, joiden antamia ideoita on voitu hyödyntää valvontatyössä.

Kun kertomus on lähes 400 sivua sisältävä analyysi valtionhallinnon tilasta, on tärkeää, että tämän valvontatyön tuloksia hyödynnetään eduskunnassa ja laajemminkin yhteiskunnassa ja hallinnossa. Katsomme, että olisi eduskunnan työtä edesauttavaa, että maan hallitus velvoitettaisiin jatkossa vastaamaan kaikkiin Valtiontilintarkastajien vuotuisessa kertomuksessaan esittämiin kannanottoihin. Tämä vahvistaisi parlamentaarista valvontaa. Nykyinen vastausvelvoite on hallituksella valikoiva.

Ajan asettaman rajoitteen takia nostan tässä yhteydessä esille vain muutaman aiheen.

Valtiontilintarkastajat korostavat tässä kertomuksessa, että valtionhallinnon julkisoikeudellisten perustehtävien toteutuksen tulee perustua valtion budjettirahoitukseen. Yrityksiltä ja muilta yhteisöiltä saatavaa satunnaista sponsorirahoitusta tulee käyttää lähinnä lisärahoituksena tarkasti määriteltyihin kulttuurisuhteiden hankkeisiin. Sponsoritoimintaa hoitavilla virkamiehillä tulee kuitenkin olla selkeä käsitys toiminnan periaatteista ja sponsoroinnin oikeista toteuttamistavoista. Tätä varten tarvitaan riittävä ohjeistus, joka nyt meiltä puuttuu.

Niukkojen määrärahakehyksien vuoksi myös muut kuin budjettirahoitukseen perustuvat rahoitusmuodot ovat nousemassa ajankohtaisiksi. Isossa-Britanniassa sponsoritoiminnan toteutukseen on luotu valtion rahoittama valtakunnallinen Arts & Business -organisaatio, jolla pyritään edistämään kulttuurielämää saattamalla yhteen taidelaitoksia, yksittäisiä taitelijoita ja yrityksiä. Valtiontilintarkastajien mielestä kyseinen toimintatapa voi tarjota myös suomalaisen kulttuurin edistämiseen ja sen vientiin uusia ideoita ja toimintamahdollisuuksia muun muassa kulttuuri- ja tiedeinstituuttiverkoston rinnalla.

Osa kunnistamme on ajautumassa kestämättömään taloudelliseen tilanteeseen, jossa kunta ei enää pysty huolehtimaan lakisääteisistä velvollisuuksistaan ja velkakierteen katkaisemiseksi tarvitaan merkittäviä, rakenteisiin puuttuvia toimia, joihin kuntalakikin velvoittaa. Myös kuntaliitoksia edistämällä ja kuntien yhteistyötä lisäämällä ja tukemalla on pyrittävä tervehdyttämään kunnallistalouden rakennetta.

Valtiontilintarkastajat pitävät tärkeänä, että valtionosuusjärjestelmä on mahdollisimman selkeä ja tasapuolinen sekä ottaa riittävällä tavalla huomioon kuntien erilaisuuden ja erilaiset olosuhdetekijät. Verotulojen ja valtionosuuksien arviointia ovat vaikeuttaneet muun muassa tilitysjärjestelmän monimutkaisuus sekä yhteisöverojen jako-osuuksiin ja kasvuun liittyvät epävarmuustekijät. Tämän vuoksi valtionosuusjärjestelmän läpinäkyvyyteen ja yksinkertaistamiseen tulee kiinnittää jatkossa vakavaa huomiota. Myös verotulojen tilitysjärjestelmää on syytä selkiyttää. Lisäksi tulisi saada aikaan nykyistä kiinteämpi ja sitovampi neuvottelujärjestelmä asiakirjoineen valtiovallan ja kuntien kesken. Valtion keskushallinnossa tulisi valtionosuusasioiden koordinointia entisestään parantaa. Valtiontilintarkastajat korostavat, että sittenkin kunnallistalouteen voidaan tehokkaimmin vaikuttaa yleisen talous- ja aluepolitiikan avulla.

Valtioneuvoston vuoden 97 selontekoon pohjautuvat ja investointivaikutuksiltaan merkittävimmät puolustusministeriön organisaatiomuutokset koskivat Oulun ja Vaasan varuskuntia sekä Kouvolan Pioneerikoulua. Näiden kaupunkivaruskuntien kiinteistöille on löytynyt sittemmin muuta käyttöä, mutta syrjäisemmät kohteet ovat edelleen ongelmallisia. Vastuu alueiden ja rakennusten uuskäytöstä ei ole enää puolustushallinnon, vaan se on siirtynyt Senaatti-kiinteistöille ja Kapiteeli Oy:lle. Puolustushallinnon kaikkia toimia lakkautettujen varuskuntien osalta ei edelleenkään ole syytä pitää kovin järkevinä. Lisäksi on käynyt ilmi, että vain muutamia vuosia ennen lakkauttamista nimenomaan näihin kohteisiin tehtiin perusparannusinvestointeja lähes 18 miljoonalla silloisella markalla.

Valtioneuvoston vuonna 2001 antaman selonteon mukaan organisaatiouudistuksia jatketaan edelleen ja varuskuntia ja varikkoja lakkautetaan muun muassa Turussa, Haminassa, Hangossa, Vammalassa, Iisalmessa, Orivedellä, Lempäälässä ja Jyväskylän maalaiskunnassa. Viime vuosina näillä paikkakunnilla toimiviin Puolustusvoimien kohteisiin on tehty yli 13 miljoonan euron eli lähes 80 miljoonan markan perusparannus- tai rakennusinvestoinnit joko valtion tai kuntien rahoittamina.

Mikäli lakkautusuhat näillä paikkakunnilla aikanaan toteutuvat, on vaara, että Puolustusvoimat toimii jälleen lyhytnäköisesti ja suunnittelemattomasti ja niin valtion kuin kuntienkin varojen käytön kannalta varsin epätarkoituksenmukaisella ja moitittavalla tavalla. Valtiontilintarkastajat edellyttävätkin, että kustannusten eri vaihtoehtoja vielä tarkennetaan ja kokonaistaloudelliset kustannusvaikutukset muun muassa työllisyyden osalta selvitetään kohteittain ennen lopullisia päätöksiä.

Opintojen pitkittyminen ja viive siirryttäessä toisen asteen opinnoista yliopisto-opintoihin viivästyttää muun muassa opiskelijoiden työelämään siirtymistä. Kun Suomessa tutkinnon jälkeen siirrytään työelämään verrattain myöhään ja kun toisaalta eläkkeelle siirrytään kansainvälisesti vertaillen melko varhain, jää tutkinnon suorittamisen jälkeinen työelämän kausi lyhyemmäksi kuin useissa muissa maissa. Tämä heikentää osaltaan kansantaloutemme huoltosuhdetta, sillä se pienentää aktiivisesti työelämässä toimivan väestön määrän suhdetta koko väestön määrään.

Keskeisin vastuu opintojen etenemisestä on luonnollisesti opiskelijoilla itsellään. Yliopistojen tulee kuitenkin huolehtia siitä, että tutkintorakenteet tukevat opintojen sujumista. Yliopistojen tärkeä tehtävä on myös opiskelijoiden erilaisia tarpeita palvelevan opintojen ohjausjärjestelmän kehittäminen ja sen ylläpito. Esimerkiksi tutkintojen lopputyön ohjauksessa on esiintynyt suuria puutteita.

Olennainen opintojen etenemiseen vaikuttava tekijä on myös lukuvuoden pituus. Valtiontilintarkastajien mielestä opiskelun etenemistä voidaan parantaa, jos yliopistojen lukuvuosi käytetään ajallisesti nykyistä tehokkaammin opetukseen ja muihin opiskeluun liittyviin tehtäviin. Opintojen etenemisen tehostamiseksi myös kolmannen lukukauden käyttöönottoa tulisi vakavasti harkita.

Tehtyjen selvitysten mukaan keskeisin opintojen viivästymiseen vaikuttava tekijä on kuitenkin opiskelijoiden työssäkäynti. Työssäkäyntiä on lisännyt osaltaan se, että opiskelun ja työn vuorovaikutuksen merkitys on kasvanut koulutuspoliittisessa tavoitteenasettelussa. Myönteisiä vaikutuksia työskentelystä on silloin, kun työ on harjaannuttanut opiskelijaa tutkinnon jälkeisiin tehtäviin.

Merkittävin syy opiskeluaikaiseen työtekoon on kuitenkin ollut toimeentulon hankkiminen. Koska vain kolmasosa opiskelijoista on ottanut opintolainaa, on toimeentulo edellyttänyt opintorahan ja asumislisän tueksi myös työssäkäyntiä. Opetusministeriössä on opintotuen kehittämistoiminnan yhteydessä selvitetty muun muassa eri maiden opintotukijärjestelmien sisältöjä ja rakenteita sekä laadittu opintotuen uudistusesitys, jossa niin sanotun lainajoustomallin avulla pyritään nopeuttamaan opintojen loppuun saattamista.

Valtiontilintarkastajien näkemyksen mukaan opintojen edistymisen palkitsemisen lisäksi tutkinnon suorittamisen kannustavuutta tulee kehittää sellaisilla opintotuen saannin lisärajoituksilla, joita käytetään opetusministeriönkin tekemän selvityksen mukaan yleisesti eri maiden opintotukijärjestelmissä. Suomessa yliopisto-opiskelijoiden opintotuen saamisen edellytyksenä on 2,5 opintoviikon suorittaminen kuukaudessa. Tällä opiskeluvauhdilla opinnot kestävät huomattavasti tavoitteeksi asetettua tutkinnon 5 vuoden suoritusaikaa kauemmin.

Valtiontilintarkastajien mielestä mainittua opintotuen saannin edellytystä voidaan harkita korotettavaksi, sillä esimerkiksi ammattikorkeakouluissa vastaava opintosuoritustavoite on 3 opintoviikkoa kuukaudessa. Valtiontilintarkastajien käsityksen mukaan opintojen etenemistä ja tutkintojen suorittamista voidaan tehostaa myös rajaamalla yliopistoissamme käytössä olevaa ja kansainvälisestikin harvinaista ajallisesti rajoittamatonta opiskeluoikeutta.

Arvoisa puhemies! 1990-luvulla rataverkon ylläpitoon ja kehittämiseen ei ole voitu myöntää riittävästi määrärahoja. Rahoitustarpeiden ja -mahdollisuuksien ristiriita on edelleen olemassa. Erityisen tärkeää olisi saada riittävästi EU-rahoitusta hankkeisiin, joita EU:n piirissä pidetään tärkeinä. Merkittävin näistä on liikenneväylä Turku—Helsinki—Venäjän raja. Viiden viime vuoden aikana määrärahojen jälkeenjääneisyys on ollut keskimäärin 35 miljoonaa euroa vuosittain. Valtiontilintarkastajien mielestä rataverkon ylläpitoon ja peruspalvelutason turvaamiseen tarvitaan vuosittain nettomääräisesti 370 miljoonaa euroa.

Rataverkolla tapahtuva liikennöinti on ollut myös Euroopan unionin erityisen huomion kohteena. Komission mielestä markkinavoimien mukaan ottaminen on keino parantaa rautateiden kilpailukykyä. Valtiontilintarkastajien mielestä kilpailukysymyksissä pitäisi edetä hyvin harkiten ottaen huomioon ulkomaiset kokemukset kilpailun avaamisesta. Kansalliseen päätöksentekoon on mahdollisimman paljon jätettävä se, missä laajuudessa henkilö- ja tavaraliikenne avataan kilpailulle.

Valtiontilintarkastajien mielestä merialueella alusten aiheuttamien öljyvahinkojen torjunta on järjestetty pienen maan mahdollisuuksien ja tarpeiden kannalta varsin asianmukaisella tavalla, vaikka valtion alusten sijoittelun takia torjuntavalmius on puutteellinen nimenomaan itäisellä Suomenlahdella ja Perämerellä. Vaikka pohjoisella Itämerellä ei ole tähän mennessä sattunut yhtään merkittävää öljy- tai kemikaalikatastrofia, on sellainen riski kuitenkin kasvanut rahtiliikenteen lisääntyessä. Erityisiä riskitekijöitä Suomenlahdella ovat matalat vedet, minkä takia torjuntakykyä on tehostettava myös jääolosuhteissa. Talvitorjunnassa havaitut epäkohdat tuleekin korjata mahdollisimman pian.

Kuljetettavan öljyn määrä kasvaa jatkossakin huomattavasti, ja Venäjällä, Virossa, Liettuassa ja Latviassa on tällä hetkellä vain välttävä torjuntavalmius. Esimerkiksi Suomenlahden meriliikenteen kattava ohjauspalvelu lisää omalta osaltaan muun muassa öljy- ja kemikaalikuljetusten turvallisuutta, joten vastaavanlaisten järjestelmien luomista koko Itämeren alueelle tulee kiirehtiä.

Valtiontilintarkastajat esittävät ensimmäistä kertaa kannanottonsa myös rahoittamiensa tutkimusten pohjalta. Tällaisia kannanottoja on tehty muun muassa yritystukien vaikuttavuudesta sekä verotuksen ja väestön ikääntymisen yhteisvaikutuksista. Valtiontilintarkastajien valvontatoimi tarvitsee käyttöönsä tulevaisuudessakin riittävät tutkimusmäärärahat. Erikoisvaliokuntien kanssa pidetty kuulemistilaisuus näyttäisi lisäävän tarvetta tämän määrärahan korottamiseen vastaisuudessa.

Arvoisa puhemies! Puhemiesneuvosto on tämän vuoden marraskuussa asettanut selvitysmiehen tarkastelemaan, miten Valtiontilintarkastajat ja valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaosto voitaisiin, lainausmerkeissä, yhdistää erikoisvaliokunnan tapaan toimivaksi tutkinta- ja valvontaorganisaatioksi. Jos selvitysmies päätyy ehdottamaan uuden pysyvän erikoisvaliokunnan perustamista, se edellyttää muutoksia ainakin perustuslaissa säädettyyn valiokuntien lukumäärään ja valvontatehtävään. Muutokset eivät voi tulla voimaan kovin nopeasti, aikaisintaan vaalikauden 2007 alussa.

Valtiontilintarkastajat pitävät tärkeänä, että mahdollisessa uudessa tilanteessa valtion tilintarkastuksen parhaat perinteet tullaan säilyttämään. Tämä tarkoittaa, että eduskuntaa palvelevan valvonnan on perustuttava Valtiontilintarkastajien itsenäiselle parlamentaariselle harkinnalle sekä Valtiontilintarkastajien toiminnan itsenäisyydelle ja riippumattomuudelle. Valiontilintarkastajilla on oltava käytössään riittävät itsenäisen työskentelyn turvaavat voimavarat ja oma kanslia, jonka työtä he johtavat. Valtiontilintarkastajat jatkavat uusien toimintamuotojen kehittämistä ja parantavat yhteistyötä erikoisvaliokuntien kanssa. Tällaisena esimerkkinä todettakoon tänä syksynä järjestetty erikoisvaliokuntien kuulemistilaisuus valvonta-aihioiden kartoittamisessa.

Sekä erikoisvaliokuntien että eduskuntaryhmien kanssa on tarkoituksenmukaista käydä lähiaikoina keskustelut valvonnan tulosten entistä laajemmasta hyödyntämisestä. Valvonnassa on pyritty löytämään pitkäkestoisia teemoja, jotka kantavat hedelmää useassa kertomuksessa. Tällaisia teemoja ovat olleet muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon tarkastelu, kuntatalous ja valtionosuudet sekä eri hallinnonalojen kiinteistöpolitiikka, esimerkkinä Puolustusvoimien lakkautetut varuskunnat ja varikot.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Ed. Urpilainen kiinnitti puheenvuorossaan moneen tärkeään asiaan huomiota, ja niitähän Valtiontilintarkastajain kertomukseen sisältyy monia muitakin, joita hän ei tietysti ajan puutteen takia voinut käsitellä.

Ajattelin henkilökohtaisesti puuttua lyhyesti kolmeen asiaan, ehkä eniten asiaan, josta myös ed. Urpilainen puhui, eli opintoaikojen pituuteen. Mehän olemme täällä eduskunnassakin vuosikausia puhuneet siitä, että erityisesti yliopisto-opintojen aikaa pitäisi pystyä lyhentämään, ja siihen ed. Urpilainen sanoi aivan hyviä syitä, muun muassa kansantaloudellisia syitä.

Mehän olemme pääasiassa täällä keskustelleet siitä, miten me voimme nostaa todellista eläkeikää noin parilla vuodella, ja me olemme keskustelleet siitä, miten voisimme vastaavasti myöskin lyhentää opintoaikoja noin parilla vuodella. Eläkeiän osalta olemme päässeet toimenpiteisiin, opintoajan osalta ei. Nyt toivottavasti valtiovarainvaliokunta kiinnittää tähän asiaan huomiota ja todella arvioi sen, mitä on tapahtunut ja mitä on asetettu tavoitteeksi.

Kun katson Valtiontilintarkastajain kertomusta, niin siinähän havaitaan se, että opintojen keskiaika on edelleen 6,5 vuotta, kun tavoite on 5 vuotta, siis ylempään korkeakoulututkintoon. Keskimääräinen valmistujan ikä on 27,3 vuotta, lähentelee yhä enemmän 30:tä ikävuotta. Olen joskus todennut, että Keski-Euroopassa suurin piirtein tässä iässä aletaan olla tohtoreita, kun Suomessa vasta suoritetaan maisterin tutkinto eli parantamisen varaa on. Nyt vain sitten niistä toimenpiteistä.

Ed. Urpilainen totesi, niin kuin Valtiontilintarkastajain kertomuksessakin todetaan, että pääasiallinen syy on nimenomaan opiskelijoiden työssäkäynti. Kun henkilökohtaisesti opiskelin 60-luvulla, silloin ei juuri kukaan käynyt työssä eikä ollut opintorahaa eikä opintolainaa, eli systeemi on merkittävästi muuttunut. Mutta maailmahan on muuttunut monella muullakin tavalla ja ehkei vanhoja asioita niin kannata muistella.

Mutta ehkä tässä kuitenkin eräs tällainen kansantaloudellinen näkökulma on, ja se on se, että opiskelijoidenkin kannattaisi miettiä, kannattaako käydä niin sanotussa toisarvoisessa työssä, josta maksetaan pieni palkka, ja siirtää siten valmistumista ehkä usealla vuodella vai ottaa opintolainaa ja sitten pyrkiä mahdollisimman nopeasti valmistumaan ja päästä omaan ammattiinsa. Mielestäni tämä on näkökohta, joka opiskelijoiden tulisi ottaa huomioon. Mutta se on henkilökohtainen valinta, niin kuin ed. Urpilainenkin totesi. Se on opiskelijoiden valinta.

Mitä sitten yhteiskunta voi tehdä? Ed. Urpilainen totesi suurin piirtein, että sekä porkkanaa että keppiä voitaisiin käyttää. Niin todetaan myöskin tilintarkastajain kertomuksessa. Henkilökohtaisesti olisin sitä mieltä, että kun nyt vielä ei ole päästy minkäänlaisiin toimenpiteisiin, yritettäisiin ensin sitä porkkanaa: Esimerkiksi — jos lasketaan, että keskimääräinen valmistumistavoite todella on 5 vuotta — jos joku valmistuu sen alle, esimerkiksi puoli vuotta tai vuodenkin verran, siitä annetaan tietynlainen palkkio. Mielestäni sitä kannattaisi harkita, jonkinlaista tulospalkkiota. Tiedän sen, että ylioppilaskunnat varmasti vastustavat tätä näkemystä, mutta nyt eduskunnan pitää ottaakin johto tässä käsiinsä. Ei tämä voi olla sillä tavalla, että ylioppilaskunnat määräävät sen, miten opintotukea esimerkiksi sitten heille ohjataan.

Mitä sitten tulee professorien, opettajien vastuuseen ja valtaan, niin toteaisin kyllä — kun ed. Urpilainen puhui opintojen rakenteesta — että professorithan hyvin pitkälle määräävät sen, minkälaiset kurssivaatimukset ovat. Yliopistolla, niin kuin tiedämme, on autonomia, ja erittäin vaikea on ulkopuolelta lähteä kenenkään sanomaan professoreille tai muille opettajille, minkä tasoiset vaatimukset professorilla pitäisi olla. Ainakin omalta opintoajaltani muistan, että tässä oli aikamoista kirjavuutta yliopistoissa. Toisissa yliopistoissa ja vaikka saman yliopiston sisälläkin oli hyvin erilaisia vaatimuksia professoreilla.

En tiedä, kuinka paljon tähän julkinen valta pystyy sitten vaikuttamaan, mutta mielestäni tällaista keskustelua pitäisi käydä ja asennemuokkausta pitäisi tehdä joka tapauksessa tämän asian suhteen. Kyllä todella toivon, kuten totesin alussa, että valtiovarainvaliokunta kiinnittää tähän asiaan huomiota, koska se on erittäin tärkeä kansantaloudellisesti ja myöskin tietysti näiden yksilöiden, opiskelijoiden, kannalta.

Puhemies! Ihan lyhyesti toisesta asiasta. Tilintarkastajat kiinnittävät myöskin huomiota syrjäytymiskehitykseen Suomessa. Siellä on hyvin pitkä ja seikkaperäinen selvitys siitä, mitä on tapahtunut.

Niin kuin tiedämme sen muutenkin, pitkäaikaistyöttömyys on keskeinen syy, joka johtaa köyhtymiseen ja syrjäytymiseen. Toteaisin tässä, että työssäoloehdon kiristäminen 90-luvun lopulla oli eräs keskeinen syy, minkä takia yhä useampi suomalainen joutui sitten putoamaan työmarkkinatuelle. Kun työttömyys edelleen esimerkiksi teollisuuspaikkakunnilla oli erittäin korkea ja työtä ei ollut, työssäoloehdon nostaminen merkitsi sitten putoamista työmarkkinatuelle. Sitä kautta sitten myöskin alkoi syrjäytyminen ja köyhtyminen. Työssäoloehtoa on nyt jonkin verran parannettu, mutta mielestäni vieläkin siihen pitäisi kiinnittää huomiota. Ei voi olla kenenkään suomalaisen etu se, että työssäoloehto on se, joka estää ihmisiä pääsemästä uudelleen työn alkuun. Esimerkiksi julkisella vallalla pitäisi olla entistä enemmän roolia tässä suhteessa. Tosiaan tällaisia konkreettisia toimenpiteitä kaivataan.

Eräs toinen asia on se, josta olen täällä puhunut ja johon ei näy nyt kuitenkaan sitten olevan poliittista halua, on tarkastella yli 55-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien asemaa. Yli 55-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät ovat suurelta osin henkilöitä, joiden ammattitaito on päässyt ruostumaan, ja heillä ei enää ole reaalisia mahdollisuuksia päästä ainakaan saman tasoiseen työhön kuin mitä he ovat aikaisemmin tehneet.

Esitän vain sen kysymyksen, jonka aikaisemminkin olen täällä esittänyt: Mikä tulee halvemmaksi yhteiskunnalle, antaa näiden yli 55-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien, jotka haluavat, siirtyä eläkkeelle kunniallisesti vai yrittää kouluttaa heitä, yrittää saada heitä edelleen työelämän pariin? (Ed. Ala-Nissilä: No, mitä Elon laskuoppi sanoo?) — Elon laskuoppi on kyllä se, että yhteiskunnan kannalta järkevintä olisi se, että niille, jotka haluavat yli 55-vuotiaana eläkkeelle, puhun nyt pitkäaikaistyöttömistä, se suotaisiin, koska minun laskuoppini mukaan se tulee kalliimmaksi yhteiskunnalle, että heitä yritetään kouluttaa ja he eivät kuitenkaan työelämään sitten sijoitu.

Puhemies! Ihan lopuksi eräästä hyvin ajankohtaisesta asiasta, johon tilintarkastajat myöskin puuttuvat, puuttuivat varmaan jo etukäteen, mutta siitä ehdittiin tehdä välikysymys viime viikolla, ja se on tämä harmaa talous. Ei minulla mitään uutta sanottavaa harmaasta taloudesta ole, mutta minulla on uusia lukuja tässä, joita toivoisin myöskin, kun täällä on valtiovarainvaliokunnan jäseniä monia paikalla mukaan lukien puheenjohtaja Aula, heidän kommentoivan.

Eilisessä Hufvudstadsbladetissa on tämmöinen kuin Veckans figur eli Viikon kuvio, ja tämä on hyvin mielenkiintoinen. Kun täällä tilintarkastajien kertomuksessa mainitaan, niin kuin viime viikon keskustelussakin aika usein mainittiin, että harmaan talouden osuus on noin 4 prosenttia eli 5 miljardia euroa, 30 miljardia markkaa, niin tässä kuviossa, jonka on tehnyt saksalainen työntutkimuslaitos Iza, merkitään jopa 18 prosentiksi Suomen harmaan talouden osuus. Sehän tarkoittaisi suurin piirtein 150:tä miljardia markkaa. Tämä on siis virallinen tilasto. Tämän tilaston mukaan Oecd-maiden keskiarvo on suurin piirtein 15 prosenttia, eli me olemme Oecd:n keskiarvon yläpuolella harmaassa taloudessa tämän mukaan. Esimerkiksi Ruotsissa harmaa talous on jonkin verran vielä suurempi kuin Suomessa eli 20 prosenttia, Venäjällä jopa 45 prosenttia. (Ed. Ala-Nissilä: Kuinka paljon Italiassa?) — Italiaa ei ole tässä mainittu. — Yhdysvalloissa tämän mukaan on kaikkein pienin harmaa talous. Italia olisi varmaan Oecd-keskiarvon yläpuolella reilusti. Tällainen yleinen arvio on ainakin olemassa.

Puhemies! Tämä tästä, ja kerran vielä kiitoksia Valtiontilintarkastajille. Siellä on erinomaisen mielenkiintoista luettavaa ja paljon opiksi otettavaa.

Kari Kantalainen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Kun tilintarkastajat jättivät perjantaina kertomuksensa puhemiehistölle, niin siinä yhteydessä kun rouva puhemies Uosukainen otti vastaan kertomusta, hän totesi, että tämä vuosi 2002, jolloin nyt annettavaa kertomusta on valmisteltu, ei ollut ajanjaksona niin merkittävä kuin aiemmat vuodet, ja tästä varmaan voidaan olla samaa mieltä. Aikaisempia vuosiahan on leimannut uuden perustuslain voimaantuloon liittyvät tehtävät.

Nyt toista kertaa mukana olleena valtiontilintarkastajana voin myöskin todeta, etteivät lähestyvät vaalit ainakaan meidän työhömme tilintarkastajina ole tuoneet mitään erityisiä lisäjännitteitä vaan olemme entiseen tapaan pystyneet mielestäni arvioimaan varsin tyynesti asioita kuten ennenkin. (Ed. Ala-Nissilä: Ettehän ole ehdokkaana!)

Arvoisa puhemies! Rajoitun tässä yhteydessä käsittelemään vain kahta isompaa asiaa elikkä julkisen sektorin roolia yritysrahoituksessa sekä työvoima- ja elinkeinokeskusten kehittämistarpeita.

Valtiontilintarkastajat ovat kolmen viime vuoden aikana tehneet valvontakäyntejä lukuisiin eri te-keskuksiin. Nämä käynnit ovat mielestäni olleet hyvin hyödyllisiä, ja niiden avulla on ollut mahdollista peilata niitä yhteisiä, mutta myöskin erilaisia ongelmia, mitä eri te-keskuksilla on ollut.

Te-keskusten ohjaus- ja johtamisjärjestelmä on hakenut muotoaan keskusten koko olemassaolon ajan. Te-keskusjohtajan aseman parantaminen säädösmuutoksin vahvisti johtajan mahdollisuuksia edistää keskuksen kehittämistä ja osastojen välistä yhteistyötä. Ongelmana on kuitenkin edelleen se, että määrärahat tulevat valtion talousarvioon kolmesta eri pääluokasta.

Te-keskuksille on asetettu mittavat tavoitteet alueellisessa elinkeinopolitiikassa. Te-keskusten yhteisenä strategisena tavoitteena on vaikuttaa siihen, että työllisyysasteessa saavutetaan vuonna 2003 lähes 70 prosentin taso ja työllisyysaste nousee kaikkien te-keskusten alueilla, ja edistää kestävää talouskasvua Suomessa ja kunkin te-keskuksen alueella. Alueen kehittämisohjelmat ja -strategiat tehdään yhteistyössä maakunnan liiton ja muiden sidosryhmien kanssa. Tämä yhteistyö on Valtiontilintarkastajain saaman käsityksen mukaan määrällisesti hyvinkin riittävää, mutta ei riittävän vaikuttavaa, sillä yhteistyötä leimaa sektoriajattelu kokonaisuuksien hallinnan sijaan.

Myös tulosten mittaaminen on puutteellista, kun muun muassa samat työpaikat voidaan laskea moneen kertaan. Alueellisessa elinkeinopolitiikassa tulee voida myös paremmin hyödyntää koulutuspolitiikan tarjoamia mahdollisuuksia. Työvoima- ja elinkeinokeskuksen työvoimaosaston työvoimapoliittinen koulutus, yritysosaston yrityksille suuntaama koulutus ja lääninhallitusten ammatillinen aikuiskoulutus suunnitellaan ja toteutetaan erillisinä järjestelminä. Tämä on sellaista päällekkäisyyttä, josta mielestäni tulee päästä eroon. Eri viranomaisten samaan tavoitteeseen tähtäävä toiminta ja käytettävissä olevat voimavarat tulee yhdistää, jotta tälle toiminnalle saadaan selkeä vastuuorganisaatio.

Te-keskusten sidosryhmätyön suurimmat ongelmat näyttävät olevan hallinnollisen työn järkeistämisessä. Esimerkiksi yritysten taloudellisen tilan analysointia tekevät te-keskus, Finnvera ja Tekes, eikä toisten tekemiä raportteja hyödynnetä hankevalmistelussa. Melkein tasan vuosi sitten, 7.12.2001, kun täällä keskustelimme edellisestä tilintarkastajien kertomuksesta, kiinnitin huomiota tähän samaan asiaan, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Saman ministeriön alaiset laitokset tekevät samoista yrityksistä selvityksiä, mutta selvitykset jäävät vain ne tehneiden laitosten tietoon. Tarve luoda yhteiset asiakashallintajärjestelmät ja lisätä analyysien ristikkäiskäyttämistä onkin suuri. Teknisesti ei pitäisi olla hankalaa siirtää näitä tietoja sähköisesti saman valtiokonsernin sisällä muiden käyttöön. Yrityksen ei näin ollen tarvitse lähettää samoja virallisia liiteaineistoja useita kertoja vuodessa edellä mainituille tahoille eri hallinnollisiin toimenpiteisiin liittyen.

Kun nyt parin vuoden ajan olen tilintarkastajana käynyt eri virastoissa, niin jatkuvan ihmettelyn aiheeksi on noussut se, ettei valtion toisen viranomaisen tiedostoja voida käyttää hyväksi toisessa valtion viranomaisessa. On rakennettu erilaisia palomuureja, hallinnollisia ja lainsäädännöllisiä esteitä. Oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalalla turvallisuudesta vastaavat viranomaiset eivät voi käyttää hyväksi toistensa tiedostoja. Niinpä saammekin aika ajoin lukea uutisia, joiden mukaan poliisi etsintäkuuluttaa ja etsii rikollisia, jotka sillä hetkellä ovat varmassa tallessa, nimittäin vankilassa. Mutta ongelma on se, ettei poliisi saa tietoja vankilassa olevista muuten kuin mahdollisesti soittelemalla eri vankiloihin. Mielestäni tällaisten tietojen tulisi olla sellaisessa tiedostossa, jota myös poliisi voisi käyttää.

Arvoisa puhemies! Toisena asiana nostan esille julkisen sektorin roolin yritysrahoituksessa.

Suomalaisten yritysten rahoitusympäristö on kokenut kahden viime vuosikymmenen aikana merkittävän rakennemuutoksen. Rahoitusympäristön muutos ei kuitenkaan ole muuttanut kaikkien yritysten rahoitusympäristöä samalla tavoin. Pk-yritysten rahoituksen saatavuus ei ole muuttunut samalla tavoin kuin suuryritysten, sillä huolimatta kansainvälistymisestä ja teknologisesta kehityksestä monien pk-yritysten rahoituksen tarjonta on edelleen kotimaista. Yritysrahoituksen saatavuus ja rahoituksen kustannukset vaikuttavat keskeisesti niin uusien yritysten syntymiseen kuin jo olemassa olevien yritysten kilpailu- ja kasvuedellytyksiin.

Valtiontilintarkastajat ovat kertomuksessaan tarkastelleet sitä, miten julkinen yritysrahoitus lähinnä yrittäjyyspolitiikan hoitamisessa on muuttunut viime vuosina ja minkälaisia muutostarpeita julkisen sektorin roolissa olisi. Julkisen yritysrahoituksen kokonaismäärä oli 571 miljoonaa euroa vuonna 2001. Vähennystä vuodesta 95 oli 18 prosenttia. Silloin julkista rahoitusta myönnettiin 706 miljoonaa euroa. Viime vuosina yritystukijärjestelmää on yksinkertaistettu yhdistämällä erilaisia suoria yritystukiohjelmia ja siirtämällä rahoituksen painopistettä aineettomien investointien eli pääsääntöisesti teknologian edistämiseen.

Valtiontilintarkastajien mielestä julkisen yritysrahoitusjärjestelmän toimivuutta ja hallittavuutta onkin viime vuosina suoritetuilla kehittämistoimilla merkittävästi parannettu. Tukijärjestelmä on monilta osin läpinäkyvämpi kuin aikaisemmin. Julkista yritysrahoitusta ja neuvontaa on saatavilla lähinnä kolmelta taholta: te-keskuksista, Tekesistä ja Finnverasta. Finnveran osalta huomio kiinnittyi muun muassa sille asetetun itsekannattavuustavoitteen saavuttamiseen. Finnveran verotuksellista asemaa olisi myös muutettava siten, että sillä olisi mahdollisuus tehdä luottotappiovaraus ja että se olisi tuloverosta vapaa, kuten julkiset rahoituslaitokset monissa maissa ovat.

Julkisen rahoituksen muutokset elinkeinopolitiikan eri osa-alueilla ovat olleet erisuuntaisia ja erisuuruisia. Teknologiapolitiikan rahoitus on kasvanut 69 prosenttia vuosina 1995—2001, kun taas yrityspolitiikan rahoitus on laskenut vastaavana ajankohtana 73 prosenttia. Rahoitusmuodoittain tarkasteltuna puhtaasti kansalliset suorat avustukset yrityksille ovat vähentyneet 29 prosenttia, mutta samanaikaisesti tilalle on tullut EU-ohjelmarahoitukseen liittyvä rahoitus, joten todellinen suorien avustusten väheneminen on noin 12 prosenttia. Julkisen yritysrahoituksen roolina on yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa turvata yritysten kilpailukykyiset toimintaedellytykset.

Valtiontilintarkastajat ovatkin panneet huolestuneina merkille yrittäjyyspolitiikan rahoituksen pienenemisen teknologiarahoituksen rinnalla. Vaaranahan tässä on, että teknisen kehitystyön jälkeen yrityksellä ei enää ole voimavaroja tuotteidensa kaupallistamiseen ja markkinointiin. Myynti- ja markkinointitoimenpiteiden rahoittamisen välineitä tulisi kehittää EU:n sisällä kielletyistä avustuksista vastikkeellisen rahoituksen suuntaan.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi kiinnitän huomioni samaan asiaan, mihin puheenjohtaja Urpilainen omassa puheenvuorossaan. Hän nosti esille asian, joka oli esillä myöskin tämän kertomuksen luovutustilaisuudessa, eli kysymyksen siitä, että kun Valtiontalouden tarkastusvirasto siirtyi eduskunnan yhteyteen, toisaalta kertomusmenettelytyöryhmä omalta osaltaan on sitten asiaa käsitellyt ja tehnyt omat selvityksensä ja asettanut oman selvitysmiehen tutkimaan sitä, millä tavalla Valtiontilintarkastajain ja valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaoston mahdollista yhdistämistä erillisvaliokunnan tapaan toimivaksi valvontaorganisaatioksi tulisi kehittää.

Mielestäni Valtiontilintarkastajien toimintaan tai organisaatioon ei kuitenkaan tulisi tehdä sellaisia rakenteellisia muutoksia, ennen kuin on riittävästi kokemuksia siitä, mitä tosiasiallisesti on merkinnyt Tarkastusviraston tulo eduskunnan yhteyteen. On selvää, että kun selvitysmies tekee omaa työtänsä — joka johtaa varmastikin siihen, että on tarkoitus myöskin katsoa asemaa perustuslain näkökulmasta — ennen perustuslain avaamista Vtv:n rooli eduskunnan yhteydessä sekä parlamentaarisen toiminnan tarkastelun asema uudistuksessa on syytä katsoa kokonaisuutena jo pelkästään resurssien optimaalisen hyötykäytön johdosta.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Valtiontilintarkastajat kiinnittävät huomiota siihen, että koko 1990-luvun rataverkon ylläpitoon ja kehittämiseen on osoitettu aivan liian vähän määrärahoja. Myös tilintarkastajien puheenjohtaja äsken puheenvuorossaan sen totesi.

Liikenneministeriön selvityksessä "Tie auki kohti taivasta" esitetään, että VR-Yhtymältä otettaisiin liikenneverkkojen kohentamiseen vuosittain aina 500 miljoonaa euroa. Näiden temppujen joukkoon on myös esitetty VR-Radan yhtiöittämistä ja Tielaitoksen yhtiöittämistä. Raha tulisi sitten VR-Yhtymään jostakin ottaa eli yksityiseltä puolelta, ja mielestäni tällainen menettely kaiken kaikkiaan on tuhoon tuomittu. Myös tilintarkastajat toteavat kertomuksessaan, että esimerkki todella huonosta raideliikenteen turvallisuudesta on Iso-Britannia. Eli todella, kun tämä tapa selvityksessä on esitetty, niin toivottavasti se selvitys pannaan roskakoriin.

Kaiken kaikkiaan raideliikenteen toimintaedellytysten turvaaminen ja kehittäminen on alueiden tulevaisuuden kannalta erittäin keskeistä. Totean muun muassa omasta maakunnastani, että Joensuusta pohjoiseen menevän radan varrella on Uimaharjun, Lieksan ja Nurmeksen tehtaat. Siellä teollisuuslaitoksia on kehitetty ja kuljetettavat tonnimäärät ovat kasvaneet. Tätä myötä muun muassa tämän radan ja Niiralan—Säkäniemen radan sähköistämisellä on todella kiire.

Juha Karpio /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Valtiontilintarkastajat ovat jälleen laatineet tarkastuskertomuksensa, ja samalla tavalla tilintarkastajien puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan täällä pitämät puheenvuorot olivat erittäin seikkaperäisiä ja valaisevia.

Eri hallinnonaloista runsaasti kritiikkiä saa nyt muun muassa puolustushallintomme. Valtiontilintarkastajat huomauttivat puolustushallintoa jo vuonna 1997 käsitelleessä kertomuksessa siitä, ettei se ole ottanut riittävässä määrin huomioon eduskunnan ja sen valiokunnan edellyttämiä näkökohtia kuluvalla vuosikymmenellä toteuttamassaan ja edelleen jatkamassaan organisaatiouudistuksessa. Tästä ohjeesta huolimatta puolustushallinto on investoinut viime vuosina yhdessä kuntien kanssa lakkautuslistalla oleviin varuskuntiin jopa 13 miljoonaa euroa. Jo aikaisemmin lakkautetuista Oulun ja Kouvolan varuskunnista saamiensa kokemusten mukaan puolustushallinnon olisi pitänyt osata ennakoida tilanne samalla tavalla, kun Vaasa oli kyseessä.

Valtiontilintarkastajat toteavat nyt käsittelyssä olevassa kertomuksessaan, että vaikka yhdyskuntarakenteessa keskeisesti sijaitsevat kiinteistöt ovat löytäneet uutta käyttöä, ongelmana pysyvät selkeästi taajamien ulkopuolella sijaitsevat kiinteistöt. Onkin siis aiheellista esittää kysymys, miksi puolustushallinnossa ei osattu ennakoida käsillä olevaa organisaatiouudistusta ja siihen liittyviä taloudellisia ratkaisuja, vaikka sitä oli siitä huomautettu jo neljä vuotta sitten. Tilanne on toki toinen, mikäli varuskuntien lakkautusuhka peruuntuu jollakin paikkakunnalla. Tällöin investoinnit ovat olleet perusteltuja. En kuitenkaan usko, että oleellisia muutoksia tulee tapahtumaan niihin periaatteisiin, mitä selonteossa jokin aikaa sitten olemme linjanneet.

Arvoisa puhemies! Toinen seikka, johon on mielestäni syytä kiinnittää erityistä huomiota, on rataverkkomme huolestuttava nykytila. Kuten tilintarkastajatkin toteavat, ovat eduskunnan liikennevaliokunta ja valtiovarainvaliokunta 1990-luvulla käsitellessään rautateitä koskevia hallituksen esityksiä kiinnittäneet huomiota siihen, että rataverkon ylläpitoon ja kehittämiseen ei ole voitu myöntää riittävästi määrärahoja. Rahoitustarpeiden ja -mahdollisuuksien ristiriita on edelleenkin olemassa.

Rataverkkomme on ollut viime vuosikymmenet niin huonossa kunnossa, ettei sen kehittämiseen ole ollut riittävästi määrärahoja. Kaikki varat ovat menneet nykyisen huonokuntoisen verkon korjaamiseen ja paikkailuun. Surkuhupaisaa on muun muassa se, että Valtionrautateillä olisi kyllä junia, joilla voitaisiin monessa tapauksessa nipistää nykyisestä matka-ajasta yksi kolmannes, jopa puolet, mutta niiden ominaisuuksia ei voida käyttää, koska vanha ja huonokuntoinen rata hajoaisi muutoin alta.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluaisin nostaa vielä esille harmaan talouden aiheuttamat tappiot. Valtio menettää sen vuoksi ainakin 2,5 miljardia euroa verotuloina joka vuosi. Harmaan talouden suurimpia toimialoja ovat olleet vuodesta toiseen muun muassa rakennus- ja ravintola-ala. Myös Suomen idänkauppa on tarjonnut veronkiertomahdollisuuksia harmaan talouden harjoittajille. On selvää, että asiaan on yritetty jo aikaisemminkin puuttua. Torjuntatoimista huolimatta harmaan talouden osuus maamme bruttokansantuotteesta on kuitenkin jatkuvasti pysynyt erittäin korkeana. Suomessa onkin siis edelleen tarvetta yksikölle, joka vastaa harmaan talouden ja talousrikosten tutkinnan koordinoinnista kokonaisuutena eikä vain yhden viranomaisen näkökulmasta. Valtiontilintarkastajat toteavatkin aivan oikein, että tämän yksikön tulee ensisijaisesti keskittyä torjuntaa palvelevan tiedon keräämiseen, käsittelyyn, analysointiin ja tämän tiedon jakamiseen torjunnasta varsinaisesti vastaaville viranomaisille. Yksikölle on turvattava riittävät resurssit.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme nyt Valtiontilintarkastajain kertomusta vuodelta 2001. Jälleen kertomus on erittäin mielenkiintoinen ja painavaa tekstiä.

Haluan puuttua muutamaan asiaan, josta ensimmäisenä on sivulla 113 Puolustusvoimien erikoissairaanhoidon uudelleenjärjestely. Siinä kuvaillaan Puolustusvoimain erikoissairaanhoidon tilaa ja muun muassa Oulussa sijainneen Pohjan Sotilassairaalan lakkautukseen ja näihin toimintoihin liittyviä seikkoja.

Haluan tässä kohtaa mainita, että tällä hetkellä Puolustusvoimain erikoissairaanhoito ja terveydenhuolto on jälleen kerran muutosten edessä. Sinänsä asia ei ole laisinkaan huono. Mutta koska tiedämme, että julkinen terveydenhuolto on nyt jo vaikeuksissa, ihmiset eivät pääse hoitoon, keskustellaan jono-ongelmista, täytyy muistaa, että kun Puolustusvoimain erikoissairaanhoitoa ollaan nyt siirtämässä yhden mallin mukaan kuntasektorille tai kuntayhtymien hoidettavaksi ja tietenkin sairaanhoitopiirien johtajat vastaavat siihen ilomielin, että otamme nämä toiminnot vastaan, kuitenkin kun mennään substanssiin, tulee esiin kysymys, voidaanko varusmiehen tai kouluttajan polvi hoitaa samassa kiireellisyysluokassa kuin esimerkiksi syöpäpotilaan vaiva. Vastaus on: ei voida. Tästä on esimerkkinä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajan haastattelu Etelä-Suomen Sanomissa jokin aika sitten. Eli halua on ottaa vastaan kunnalliselle puolelle terveydenhoito, mutta sitten, kun tulee substanssista kysymys, asia tökkää välittömästi. Haluan kiinnittää tähän huomiota. Se varmasti tulee eteemme jossakin vaiheessa vielä.

Toiseksi haluaisin kiinnittää huomiota samaan seikkaan, mitä täällä ansiokkaasti on käsitelty, eli opiskelijoitten opintoaikoihin. Varmasti on erittäin tärkeä seikka, että löydämme ratkaisun, niin että opiskelijat pystyvät keskittymään täysipainoisesti opiskeluun ja valmistuvat mahdollisimman nopeasti yliopistosta. Se on niin opiskelijoiden, yliopiston kuin yhteiskunnankin etu, ja odotankin mielenkiinnolla esityksiä, joita on tekstin mukaan tulossa. Meillähän on Suomessa sellainen tilanne, että esimerkiksi yliopistoissamme on kansainvälisesti harvinainen oikeus käyttää ajallisesti rajoittamatonta opinto-oikeutta. Se on myös aika kallis ylläpidettävä oikeus.

Myös puhuttiin te-keskuksista ja niiden ongelmista. On keskeistä, että yritystoimintaa helpotetaan ja tuetaan sillä tavalla, että yrittäminen on mahdollista, koska yksityissektorin työpaikoista 62 prosenttia on pk-yrityksissä ja yli puolet kansantuotteesta tulee näistä yrityksistä, ja uskon, että valtakunnan voima lepää jatkossakin yrittäjien harteilla.

Loppuun muutama sana oman jaostoni näkökulmasta, kun työskentelen valtiovarainvaliokunnassa, oikeusministeriön hallinnonalasta ja vankeinhoidosta, koska siitä jatkuvasti saa kannanottoja. Kaikille niille sanon, jotka ovat kiinnostuneet vankiloiden tilasta, vankimäärien kehityksestä ja varsinkin siitä seikasta, mikä aina keskusteluttaa ulkomaalaisten vankien määrästä ja siihen liittyvästä problematiikasta ja mahdollisuuksista siirtää vangit suorittamaan rangaistusta omalle alueelleen, että kannattaa kyllä lukea ehdottomasti tekstiä sivulta 55 ainakin sivulle 70 saakka. Siitä selviää, mikä on valtakunnan tila, ja niin voi valistaa itseään tästä ongelmasta.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kantalainen edellä käsitteli yritystukijärjestelmän toimivuutta sangen perusteellisesti, joten tyydyn käsittelemään samaa teemaa lyhyesti paikaltani.

Viime vuosien yritystukia koskevien lakiuudistusten tavoitteena on ollut tukien vaikuttavuuden parantaminen ja tukien käytön valvonnan tehostaminen. Pidänkin tärkeänä, että tukien toimivuutta ja vaikuttavuutta seurataan ja kokemuksista vedetään tarvittavat johtopäätökset. Toistaiseksi ongelmana on kuitenkin ollut se, että yritystukien ja julkisen erityisrahoituksen vaikuttavuudesta on tehty sangen vähän luotettavaa tutkimusta.

Mielestäni tältä alueelta olisikin tarpeen saada uutta vakavasti otettavaa tutkimustietoa ja erityisen tärkeää olisi löytää sellaisia mittareita, joilla eri tukimuotojen vaikuttavuutta voitaisiin nykyistä paremmin ja yhdenmukaisemmin arvioida. Voinkin pitkälti yhtyä Valtiontilintarkastajien arvioon siitä, että yritystukien vaikuttavuuden arviointi on vielä sangen keskeneräistä. Kuten Valtiontilintarkastajat toteavat, olisi tärkeää saada tietoa tukien todellisista vaikutuksista suhteessa aiottuihin vaikutuksiin. Vain näin voidaan yritystukia myöntävien viranomaisten toimintaa kehittää. Tällainen tieto edesauttaa mielestäni myöskin yritystukirahoituksen suuntaamista elinkeinopoliittisesti nykyistä tarkoituksenmukaisemmin ja tuloksia tuottavammin.

On myös syytä suhtautua myönteisesti Valtiontilintarkastajien huoleen siitä, että yrittäjyyspolitiikan rahoitus on pienentynyt teknologiarahoituksen rinnalla.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Puutun kahteen asiaan, ensiksi lähetystöjen ja niiden virkamiesten turvallisuuteen.

Erikoisesti Brysselissä näyttäisi olevan niin, että siellä on, jos ei nyt ihan viikoittain, mutta hyvin usein niin, että suomalaiseen diplomaattikuntaan ja virkamiehiin kohdistuu rikoksia. Lähetystö siis on kaikista, sanoisiko, rikollisin suurlähetystö, ei suurlähetystö sinänsä, vaan tapahtumapaikka, mikä on aika yllättävää, että keskellä Eurooppaa on tämän tyyppinen tilanne. Siellä saatetaan muun muassa ryöstää tosiaan autosta, kun auto on pysähtynyt liikennevaloihin, käsilaukku jne. kansalaisilta, myös lähetystön henkilökunnalta. On murtauduttu asuntoihin iltasella, vaikka on nähty, että ilmeisesti siellä on asukkaita paikalla. Koululaisia ei voi päästää yksinänsä kouluun, vaan heidät pitää saattaa: pitää viedä ja hakea. Pitää olla erityinen todistus vielä antaa, jos joku muu lähtee hakemaan kuin normaalisti isä, äiti taikka omainen. Pitää hyvin suuret pumaskat olla mukana, jotta saa tämän lapsen mukaansa.

Mikä pahinta Belgiassa, Brysselissä, on se, että paikalliset poliisiviranomaiset ovat hyvin hituraita. Joskus Suomessakin sanotaan, ettei poliisi ole koskaan silloin paikalla, kun pitäisi olla, mutta se ei nyt kyllä pidä paikkaansa tässä maassa, mutta siellä todellakaan ei saada poliisia millään paikalle. Se huono yhteistyö on hyvin harvinaista. Kun useammassa maassa on nyt käyty katsomassa näitä suurlähetystöjä, niin siellä suurlähetystöillä ja paikallisilla poliisiviranomaisilla ja muilla viranomaisilla on erinomaisen hyvä yhteistoiminta, mutta Brysselissä se ei pelaa ollenkaan. Ei tulla kerta kaikkiaan, ei tuntiin eikä kahteen, eikä käydä siellä laisinkaan, ja monista yrityksistä huolimatta näyttää, että asiaa ei ole saatu sen parempaan kuntoon. Siihen ilmeisesti pitäisi meidän ulkoministeriömme vielä voimakkaammin ottaa kantaa.

Toiseksi — täällä ed. Nurmi puhui näistä vangeista — ulkomaalaisiin vankeihin lähinnä ottaisin kantaa. Lainaan suoraan tästä kirjasta: "Suomalaisissa vankiloissa on tällä hetkellä n. 200 ulkomaalaista. Heistä useat tulevat maista, joiden vankilaolosuhteet ovat tasoltaan sellaiset, että täytäntöönpanon siirtäminen olisi epäinhimillistä ja perustuslain vastaista. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan täytäntöönpanon siirtäminen muiden kuin Pohjoismaiden kesken vie aikaa ja on mahdollista lähinnä pitkähköihin vankeusrangaistuksiin tuomittujen osalta. Lainsäädännön muutokset eivät tältä osin muuta tilannetta. Siten käsitykset, että suomalaisissa vankiloissa olevia ulkomaalaisia vankeja voitaisiin merkittävässä määrin siirtää kotimaahansa suorittamaan rangaistuksensa, ovat perusteettomia."

Tämä on taas puolestaan suoraan lainaus lakivaliokunnan mietinnöstä, ja siinä mielessä lakivaliokunta on tietenkin ollut asiassa oikeassa, että nykyisen lain mukaisesti ei asialle paljon mitään voida, mutta voidaan tehdä kysymys, jonka tein aikoinani lakivaliokunnassa, miksi ei lakia sitten muuteta sillä tavalla, että näin voitaisiin menetellä.

On ihmeellistä, että jos virolainen miehenpuoli pahoinpitelee hyvin vakavasti suomalaisen henkilön Virossa, hän kyllä kelpaa oikein erinomaisen hyvin sinne virolaiseen vankilaan. Mutta jos sattuisi niin ihmeellisesti, että tämä sama virolainen pahoinpitelisi tämän saman suomalaisen Suomessa, niin nyt tämä virolainen vankila ei kelpaa tälle samalle tekijälle. Aivan keksimällä keksittyjä syitä, ja siihen on tietenkin syynä, niin kuin sanoin lakivaliokunnassakin, jopa meidän perustuslakimmekin, mutta sitä voidaan tulkita ehkä vähän eri tavalla kuin on tähän saakka tulkittu.

Yhtenä syynä on se, että meillä on erilainen rangaistusmenetelmä. Suomessa pääsee puolella ensikertalainen siitä rangaistuksesta, jos virolainen tuomitaan täällä, ja on hämmästyttävää ja ihmeellistä se, että me emme saa Suomeen Virosta rikosrekisteriotetta, josta ilmenisi se, onko tämä ensikertalainen vai onko tämä useamman kerran ollut syytteessä ja rangaistusta kärsimässä. Jos saataisiin rikosrekisteriote ja hän olisi uusija, niin hän olisi saman rangaistuksen alainen, vaikka hänet siirrettäisiin Viroon, kuin Suomessa. Virossa nimittäin vapautuu vasta kaksi kolmasosaa rangaistustaan kärsittyään, mikä Suomessakin on tavanomaista uusijoitten kohdalla.

Vain ensikertalaiset pääsevät puolella, mikä kaiken kaikkiaan on ihan hämmästyttävä asia eikä tähän välttämättä liity, mutta aiheutti kuitenkin keskustelua, minkä vuoksi tuomitaan jollekin neljä viisi vuotta vankeutta, kun jo tuomitsemishetkellä tietävät kaikki, että hänen tarvitsee siitä kärsiä vaan puolet. Miksei tuomittaisi suoraan se puolet siitä ja otettaisi almanakat esille, niin tuomari kuin tämä rikoksentekijäkin, ja sovittaisi, että sitten 2,5 vuoden päästä sinä ja sinä perjantaina olet taas vapaa tekemään murtoja tai — anteeksi — pääset kuitenkin vapaaksi vankilasta? Aiheuttaa suurta hämminkiä, loppujen lopuksi ei kukaan tiedä, koska vapautuu vanki, koska se on vankeinhoitoviranomaisen erillisen päätöksen mukaista. Voitaisiin mennä reaalirangaistukseen, jolloin ainakin muihin maihin nähden oltaisiin siinä tilanteessa, että ulkomailla olisi samanlainen rangaistus kuin Suomessa.

Sitten toinen suora lainaus: "Vangeista, joiden siirtäminen voi tulla kysymykseen, valtaosa on tuomittu törkeistä huumausainerikoksista varsin pitkiin vankeusrangaistuksiin. Heidän ehdonalaiseen vapauteen päästämisensä Virossa tulee harkittavaksi vasta kun he ovat suorittaneet 2/3 tuomiostaan. Lakivaliokunta on puolestaan katsonut, ettei siirtämiseen tule ryhtyä silloin, kun vastaanottavan valtion rangaistusten täytäntöönpanoa koskeva lainsäädäntö merkittävästi poikkeaa omasta lainsäädännöstämme esim. ehdonalaiseen vapauteen pääsemisen osalta. Siirtomenettelyyn tulisi työryhmän käsityksen mukaan ryhtyä siten vain tapauksissa, joissa vangit myös Suomessa pääsisivät ehdonalaiseen vapauteen vasta 2/3 tuomiosta suoritettuaan. Ongelmaksi muodostuu se, ettei tällaisia ulkomaisten vankien joukossa nykyisin juuri ole."

Toistan tätä samaa asiaa sinänsä. Näitten ulkomaalaisten kohdalla on sekin hämmästyttävää, miksikä Suomessa, kun ulkomaalainen syyllistyy rikokseen, tämän siirtäminen on tehty niin mahdottoman vaikeaksi. Tietenkin siinä on lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset, että myöskin vastaanottavan maan pitää tämä hyväksyä. Mutta kysyn vielä täällä eduskunnassakin moneen kertaan, mitä olen kysynyt tilintarkastajain kokouksessa ja lakivaliokunnassa: Miksi ei voida menetellä niin, että kun ulkomaalainen syyllistyy Suomessa vakavaan rikokseen, sama tuomioistuin, joka käsittelee sitä rikosta, ratkaisisi myös sen, mitä tulee tapahtumaan hänen Suomessa olemisensa kanssa? Kylmän rauhallisesti, kun on saatu tällainen kahden kolmen vuoden vankeustuomio, sama tuomioistuin päättäisi, että tämä kansalainen passitetaan maasta pois.

Kaikki sanovat, ettei tämä ole mahdollista, mutta kyllähän tämä on mahdollista. Me vain teemme sellaisia lakeja, joilla näin tullaan menettelemään. On tehty niin monimutkaiseksi tämä ulkomaalaisen rikoksentekijän maasta pois vieminen, että tähän hetkeen sitä on jo oikeusministerikin luvannut vissiin tämän vuoden — ja yhtä nyt epäillään tässä, josko yksi venäläinen saataisiin taas maasta pois tai yksi virolainen. Siihen on mennyt yhdeksän kuukautta aikaa, kun tätä yhtä siirretään. Me itse olemme tehneet semmoiset lait, ja taidamme olla uuden perustuslain vankeja siinä määrin, että ongelmia tulee tämän asian toisella tavalla päättämisessä.

Maria Kaisa Aula /kesk:

Arvoisa puhemies! Mielestäni Valtiontilintarkastajien kertomuksessa tällä kertaa on hyvä piirre se, että siinä on koetettu kiinnittää huomiota määrärahojen vaikuttavuuteen eli siihen, mitä panoksilla saadaan aikaan. Yleensähän täällä eduskunnan päätöksenteossa keskitymme määrärahojen tasoihin emmekä niinkään aina tule miettineeksi sitä, miten ne määrärahat todellisuudessa vaikuttavat. Kahdessa kohtaa tämän vaikuttavuuspainotuksen havaitsin:

Tilintarkastajat peräävät parempaa selkoa yritystukien vaikuttavuudesta niin Tekesin, KTM:n tukien kuin Finnverankin osalta. On tosiaan yllättävää, kun lukee tuon tilintarkastajien analyysin, että näinkin vähän yritystukien vaikuttavuutta on tutkittu. Sehän olisi olennaista, että osattaisiin sitten käyttää niitä välineitä, jotka kaikkein parhaiten vaikuttavat taikka ovat aina tehokkaimpia kulloinkin ajateltuun tarkoitukseen.

Myös työvoimapolitiikan osalta tilintarkastajat ovat mielestäni analysoineet hyvin ansiokkaasti näitä eri puolia, joita työvoimapolitiikassa on, sekä vaikuttavuutta itse työllistymiseen että myöskin sitten syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmaa. Mielestäni työministeriön kohdalla oli hyviä huomioita erityisesti ammatinvalinnan- ja uraohjauksen panostuksen lisäämisen tarpeesta ja myös siitä, että työnantajapalveluita työvoimatoimistossa tulisi parantaa niin, että saataisiin rakennettua luottamusta työnantajien ja työvoimatoimistossa tarjolla olevien työntekijöitten välille niin, että aina löydettäisiin sopivin ja paras työntekijä kulloiseenkin tarpeeseen.

Arvoisa puhemies! Mielestäni Valtiontilintarkastajien raportointi on mennyt hyvään suuntaan siinä mielessä, että kannanotot ovat vuosi vuodelta tulleet jämäkämmiksi ja selkeämmiksi, jos verrataan siihen, mitä oli vielä muutama vuosi sitten: ne kannanotot olivat aika lyhyitä, ja nyt ne ovat selvästi jo vahventuneet. Rohkaisisin tilintarkastajia vielä enemmänkin ottamaan kantaa ja selkiyttämään konkreettisia ehdotuksiaan, koska se juuri eduskuntatyön ja tämän tarkastuksen jatkotyöstämisen näkökulmasta valtiovarainvaliokunnassa on sitä parasta ainesta, mitä tässä tarkastuskertomuksessa on, eli ne kohdat, missä on selkeitä kannanottoja, joita voidaan sitten myöskin arvioida ja viedä eteenpäin.

Näyttää siltä, että parhaimmillaan Valtiontilintarkastajien työ on silloin, jos siinä tavallaan löydetään aika fokusoitu, täsmällinen, kohde, jota arvioidaan, joka on myöskin sillä tavalla hallinnassa oleva, että siihen kyetään ottamaan konkreettisesti kantaa. Otan esille muutaman sellaisen asiakohdan, joissa minusta oli uutta tietoa ja eduskuntatyön kannalta hyödyllistä näkökulmaa.

Esimerkiksi valtioneuvoston kanslian osalta tilintarkastajat olivat arvioineet kiinnostavalla tavalla lainvalmistelutyötä ja komiteoiden ja työryhmien käyttöä, myöskin ulkoasiainhallinnon rahankäyttöä, esimerkiksi asuntojen tarkoituksenmukaista kokoa. Se oli ihan täsmällistä ja osuvaa kannanottoa samoin kuin myös niin sanotun julkisuusdiplomatian osuus lähetystöjen ja edustustojen työssä. Myöskin vankila-asioiden hoito oikeusministeriön puolelta on täällä jo tullut esille, ja siitä varmasti on apua eduskuntatyössä.

Erityisesti oma huomioni kiinnittyi puolustusministeriön osuuteen ja arvioon siitä, mikä puolustushallinnon rationalisointien vaikutus valtiontalouteen on ollut, ja erityisesti arvioon siitä, miten hyvin ja johdonmukaisesti puolustusministeriö on näissä rationalisoinneissaan toiminut. Siellä oli hyvinkin tiukkoja kannanottoja Valtiontilintarkastajilta, ja ne varmasti kyllä vaativat aika hyvää vastinetta myös puolustusministeriöltä, kun tätä asiaa valtiovarainvaliokunnassa käsitellään. Muistelen, että tämä ei tosiaankaan ole ensimmäinen kerta, kun puolustushallinnon toiminnan tietynlaiseen epäjohdonmukaisuuteen kiinnitetään huomiota. Näinhän oli aikaisemminkin. Muistan ainakin Lahden Asekoulun tapauksen, joka oli myöskin esillä Valtiontilintarkastajien mietinnössä.

Nuo olivat minusta esimerkkejä sellaisista tarkastuskohteista, joissa on selvästikin uutta tietoa ja näkökulmaa, jota ei täällä eduskuntatyössä muissa yhteyksissä ole niinkään paljon arvioitu eikä otettu huomioon.

Toisaalta sitten sellainen alue, jolla tilintarkastajien kannanotot jäävät aika yleisluontoisiksi, on minusta kuntataloutta koskevat johtopäätökset. En tarkoita sitä, ettei se alue olisi tärkeä. Se on erittäin tärkeä ja tarpeellinen, mutta se on tietysti niin laaja aihepiiri käsiteltäväksi, että siinä kohtaa tilintarkastajien teksti lähenee tavallaan valiokunnan mietinnön tapaista, missä asetetaan toivomuksia yleisellä tasolla tulevaisuuteen.

Monissa asioissa Valtiontilintarkastajien mietintö tuo hyvää syventävää tarkastelua sellaisiin asioihin, jotka ovat olleet täällä eduskunnassa esillä jo moneen otteeseen. Näistä esimerkkinä mainittakoon te-keskusuudistus, jota on valtiovarainvaliokunnassa käsitelty. Tämä mietintö menee siinä taas eteenpäin tavallaan seuraavaan vaiheeseen. Myöskin radanpidon voimavarat ovat olleet esillä. Satamarahoitus tulee varmasti esille nyt tulevan talousarviokäsittelynkin yhteydessä. Samoin yliopistojen ulkopuolinen rahoitus on ollut jo moneen otteeseen pohdinnan alla, eivätkä varmasti lisänäkökulmat siihen ole mitenkään pahitteeksi.

Arvoisa puhemies! Edellisissä puheenvuoroissa jo viitattiinkin siihen työhön, mitä eduskunnassa on tehty sen hyväksi, että valtiontalouden ulkoinen tarkastus ja valtiontalouden valvonta saataisiin aktiivisemmaksi osaksi eduskunnan budjettivaltaa. Siinähän tavallaan kahdella tasolla on näitä asioita viety eteenpäin, toisaalta valtion tilinpäätöksen käsittelyn vahvistamisen kautta, jolle on siihen asetettu uusia tavoitteita, ja myöskin Valtiontalouden tarkastusviraston toiminta liittyisi jatkossa, jos niin mennään kuin on suunniteltu, valtion tilinpäätöksen käsittelyyn. Toinen tie, jota myöskin on haluttu edistää, on se, miten eduskunnan sisällä eduskunnan omassa toiminnassa käytössä olevat voimavarat käytettäisiin mahdollisimman tehokkaasti, niin että parlamentaarinen valvonta olisi mahdollisimman vaikuttavaa.

Tällä hetkellähän nyt, kun Valtiontilintarkastajien mietintö lähetetään valtiovarainvaliokuntaan, se lähetetään siellä hallinto- ja tarkastusjaostoon, joka antaa siitä mietintönsä, eli voi sanoa, että tavallaan näille Valtiontilintarkastajien näkemyksille tulee tuplakäsittely eli ensin tilintarkastajat tekevät oman arvionsa kansanedustajina ja parlamentaarikkoina ja sen jälkeen me valiokunnassa käsittelemme sen toiseen kertaan. Hallituksen vastauksethan, joista edellä oli puhetta, hallitus antaa nykykäytännön mukaan niihin aiheisiin ja tarkastuskysymyksiin, jotka valtiovarainvaliokunta ottaa tästä kertomuksesta antamassaan mietinnössä esille. Näihin sitten hallinto antaa vastauksen aikanaan tilimuistutuskertomuksessa.

Nythän on, arvoisa puhemies, vireillä selvitystyö siitä, voitaisiinko parlamentaarista valvontaa tehostaa niin, että Valtiontilintarkastajat ja valtiovarainvaliokunnan tarkastusjaostotoiminta yhdistettäisiin erikoisvaliokunnan tapaan toimivaksi organisaatioksi, jolla olisi sitten omaa tutkimus- ja selvitystoimintaa ja joka voisi antaa oman tarkastuskertomuksensa tänne täysistuntoon suoraan jo valiokunnan mietintönä. Tuon selvitystyön yhteydessä on minusta hyvä miettiä myös sitä, että tätä kautta voitaisiin saada se uusi käytäntö, että kaikkiin esitettyihin huomioihin myöskin vastattaisiin eli siitä poistuisi yksi tämänhetkinen suodatin välistä.

Samalla tietenkin tuossa selvitystyössä on syytä miettiä sitä, miten muuten tehtäväjako valtiovarainvaliokunnan ja mahdollisen uuden tarkastus- ja tutkimusvaliokunnan kesken tulisi tehdä, koska hyvinkin paljon enemmän täällä eduskunnassa voitaisiin panostaa jälkikäteiseen arviointiin, tarkastukseen, mutta nykyisen valtiovarainvaliokunnan puitteissa valitettavasti voimavarat ovat rajalliset. Meidän työstämme pääosa menee aina seuraavan vuoden talousarvion käsittelyyn.

Arvoisa puhemies! Tämä selvitystyö ilman muuta vie aikaa, ja toteutus etenkin jää vielä monien vuosien päähän, mikäli johtopäätöksiä siitä tulee. On tärkeää, että sillä välillä Valtiontilintarkastajien ja erikoisvaliokuntien yhteydenpito tiivistyy niin, että myöskin erikoisvaliokunnista tutkimus- ja tarkastusaiheita voisi entistä paremmin välittyä Valtiontilintarkastajille. Näinhän on viime syksyn aikana jo tehtykin. Samoin itse toivoisin, että Valtiontilintarkastajat myöskin hyödyntäisivät Valtiontalouden tarkastusviraston tuottamaa tietoa ja näitä tarkastuksia mahdollisimman tiiviisti niin, että myöskin tämmöiseltä, voisiko sanoa, tuplatyöltä silläkin puolella vältyttäisiin.

Arvoisa puhemies! Minusta on hyvä, että Valtiontilintarkastajat ovat alkaneet teettää ulkopuolisilla tutkimuksia ja arviointeja ja nyt myöskin ovat liittäneet niihin kannanottoja. Ajattelen näin, että jos tämmöinen tutkimus- ja tarkastusvaliokunta eduskuntaan joskus muodostettaisiin, niin juuri tämmöiset ulkopuolisiltakin tilattavat tutkimukset ja arvioinnit voisivat olla ihan olennainen osa sen toimintaa.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valtiontilintarkastajain kertomus vuodelta 2001 on varsin mielenkiintoista luettavaa. Tässä mielessä on paikallaan antaa tunnustus Valtiontilintarkastajille tehdystä työstä. Minusta jopa rakenteellisesti tarkastuskertomus on siinä muodossa, että tähän pääsee varsin hyvin kiinni. Tämä on jaettu hallinnonaloittain, ja tällä tavalla saa varsin nopeasti kuvan siitä, mihinkä valvonta- ja tarkastustoiminnan painotus ja sisältö on vuonna 2001 keskittynyt. Ajattelin kuitenkin, arvoisa puhemies, kommentoida muutamaa asiaa vähän tarkemmin.

Ihan kertomuksen alussa on tartuttu komitea- ja työryhmätyöskentelyyn valtion keskushallinnossa, joka mielestäni on hyvin tärkeä asia, mutta pitää sisällään myös semmoisen hyvin olennaisen havainnon, jonka toivoisin otettavan vakavasti huomioon, kun tulevaisuudessa kuitenkin erilaisia työryhmiä käytetään. Jos ajattelen Lipposen kahta hallitusta, niin voidaan kai sanoa, että näiden aikana on ollut todella runsaasti erilaisia työryhmiä liikkeellä, mutta perusteltua on kysyä, onko siellä asiantuntemuksen lisäksi ollut riittävästi avoimuutta ja demokratian painotusta. Nimittäin ihan suora sitaatti kertomuksesta: "Asiantuntemuksen, avoimuuden ja demokratian on yhdistyttävä valmistelun jokaisessa vaiheessa niin, että esiin tulleita näkemyseroja ei haudata työryhmän yhteiseen kompromissiin, vaan ne tuodaan julkiseen keskusteluun." Minusta tässä on hyvin olennainen asia, jos ajatellaan meidän politiikassa aktiivisesti mukana olevien kannalta, mutta ihan tämmöisen laajemman kansalaiskeskustelunkin näkökulmasta, että myös nämä erilaiset mielipiteet, erilaiset painotukset tulevat selvemmin esille.

Toinen huomionarvoinen asia on se, että Valtiontilintarkastajat päätyvät suosittamaan myös parlamentaaristen komiteoiden käyttöä. Jos ajatellaan viimeksi kuluneita vuosia, niin mehän olemme mielellämme torjuneet parlamentaariset komiteat, mutta niillä on myös hyvin keskeinen ulottuvuus demokratiaan ja demokratian toimivuuteenpäin. Sen vuoksi toivon, että tämäkin ylöskirjaus saa riittävän käytännön merkityksen.

Tämän lisäksi mielestäni tässä on otettu esille muutamia muita hyvin tärkeitä asiakokonaisuuksia.

Aikaisemmissa puheenvuoroissa on jo tarkasteltu yliopisto-opintojen viivästymistä, joka on hyvin keskeinen ja tärkeä asia. Toivon mukaan tämä työ jatkuu sillä tavalla, että saadaan riittävän selkeitä johtopäätöksiä, miten opintojen pitkittymiseen voidaan puuttua. Minä uskon, että kertomuksen johtopäätös siitä, että päällimmäinen syy liittyy nimenomaan opintojen rahoittamiseen, on oikea. Mutta toisaalta on tarpeen kiinnittää myös huomiota siihen, että kun tällä hetkellähän meillä opinnot monta kertaa todella kohtuuttomasti venyvät, millä tavalla me saamme aikaan ne topparit, jolloinka päädytään kohtuullisiin opiskeluaikoihin. Tämä tulee olemaan erityisen tärkeä lähitulevaisuudessa, kun meillä varsin merkittävä osa nykyisistä työikäisistä ihmistä siirtyy eläkeikään ja eläkevaiheeseen.

Sitten hyvin mielenkiintoinen asia on maaseutupolitiikkaa ja maaseutuyrittäjyyttä käsittelevä kokonaisuus. Varsin monipuolisesti on tarkasteltu tätä asiakokonaisuutta ja jopa niin, että täällä on päädytty ihan mielenkiintoisiin johtopäätöksiin.

Nostan yhden asian esille: Nimittäin näissä maaseudun kehittämishankkeissa todellakin säilytettyjen työpaikkojen määrä on ehkä se päällimmäiseksi kriteeriksi monta kertaa jäänyt asia. Täällä todetaan, että ensisijaiseksi tuloskriteeriksi tulisi ottaa uusien työpaikkojen syntyminen.

Kuitenkin aiheena on maaseutuyrittäjyys. Ihmettelen sitä, että tähän yhteyteen ei selvästi tuoda rinnalle uusien työpaikkojen lisäksi syntyneiden uusien yritysten määrää, koska joka tapauksessa, jos me ajattelemme maaseudun elinvoimaisuutta, varsin keskeistä on se, millä tavalla myös maaseutualueilla aikaansaadaan uutta yritystoimintaa. Tässä hyvin ansiokkaasti on otettu esille myös näitten erilaisten kehittämishankkeiden osalta se, miten tärkeää olisi se, että yrittäjät ja yritykset saataisiin paremmin mukaan näihin kehittämistoimenpiteisiin.

Vielä kolmantena asia-alueena maaseutuyrittäjyyden vahvistamiseen liittyy havainto siitä, millä tavalla varmistetaan myös näille maaseutuyrityksille riittävä tutkimus- ja kehittämisrahoitus. Me olemme muissa yhteyksissä keskustelleet Tekesin roolista laajemminkin, mutta hyvin tärkeää on muun muassa se, miten Tekesin rahoja kohdennetaan nykyistä määrätietoisemmin myös maaseutuyrityksiin.

Tässä on arvioitu myös rataverkon nykytilaa ja kehittämistarpeita, sinällään hyvin tärkeä asia. On otettu kantaa työvoima- ja elinkeinokeskusten kehittämistarpeisiin. Ed. Aula jo edellä otti esille sen, miten arvokasta on, että löydetään myös tämmöisiä isoja uudistuskokonaisuuksia, joita riittävän pitkäjänteisesti seurataan.

Mutta minusta oikeastaan tähän liittyy se, millä tavalla nyt nämä Valtiontilintarkastajain kertomuksen johtopäätökset sitten heijastuvat käytäntöön korjaavina toimenpiteinä. Se on ehkä, arvoisa puhemies, se asia, jota itse tykönäni pohdin, mitä kehittämistoimenpiteitä pitäisi toteuttaa, että nämä sinällään arvokkaat havainnot, jotka tulevat tässä tilintarkastajain kertomuksessa, todella jalkautuvat käytäntöön nyt eri hallinnonaloilla ja johtavat korjaaviin toimenpiteisiin. Jos minä arvioin nyt esimerkiksi käytyä keskustelua te-keskusuudistuksesta, niin kuitenkin meillä on jo viisi vuotta tästä uudistuksesta ja osittain nämä samat ongelmat, siis hyvin voimakas sektoroituminen, joka tulee tässä esille. Tämä on todettu useaan useaan otteeseen, mutta silti niitä toimenpiteitä, joilla vaikutetaan tähänkin asiaan, ei jostakin syystä saada liikkeelle.

Viimeisenä asiakokonaisuutena, arvoisa puhemies, otan esille Valtiontilintarkastajien rahoittaman tutkimustoiminnan.

Täällä on moniakin mielenkiintoisia aiheita, mutta pysähdyn ainoastaan niistä yhteen elikkä keskittyvän alueellisen kasvun ohjausmahdollisuuksiin. Mielestäni tämä kokonaisuus pitää sisällään sellaisia asioita, että olisin esittämässä, olisiko tarkoituksenmukaista jatkaa ja syventää tätä tarkastelua, koska kuitenkin näissä johtopäätöksissä on hyvin vahvojakin kannanottoja siitä, miten tämmöinen alueellisen tasapainon parempi aikaansaaminen on välttämätöntä. Tässä tehdyssä tutkimuksessa mielestäni on saatu sellainen aluejako aikaan, joka voisi avata tämmöistä hedelmällistä, asiallista keskustelua siitä, mitä merkitsee se, että ovat nämä keskittymiskierteeseen ajautuneet alueet ja toisena ääripäänä kurjistumiskierteessä kamppailevat alueet.

Minä ajattelisin, että jos tätä tarkastelua syvennettäisiin, niin voitaisiin ehkä vihdoin saada aikaan semmoista asiallista keskustelua, jossa todella tunnustetaan nämä merkittävät erityyppisten alueiden ongelmat ja päästäisiin riittävän syvällisesti hakemaan niitä ratkaisukeinoja, millä todella tasapainoa saadaan aikaan. Ajattelen näin, että kun parasta aikaa tulevaisuusvaliokunnassa on alueellisen tasapainon mietintö valmisteilla, niin tässä tilintarkastajien kertomuksessa käsitellyssä tutkimuksessa on tiettyjä ainespuita jopa siihen kokonaisuuteen.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Todellakin Valtiontilintarkastajain kertomus vuodelta 2001 on erittäin hyvä, tavattomasti asiaa, ja tämän kirjan tietysti toivoisi viihtyvän itse kunkin käsissä.

Siellä on ihan tilastotietoa ja sen tyyppistä paljon. Muun muassa Ratahallintokeskuksen rahoituksen kohdalla selvästi avautuu tilanne, jossa todetaan, että ratojen perusylläpito jatkuvasti esimerkiksi vuodesta 98 vuoteen 2002 pienenee lähes noin 150 miljoonalla markalla, merkittävä summa. Tulevaisuudessa on aikomus vieläkin vähentää.

Myöskin satamien kohdalta on hyviä huomioita. Vaikka Vuosaari ikään kuin hyväksytään, siitä huolimatta epäsuoraa kritiikkiä ja heikkouksia tilintarkastajien lausunto myös selvästi näyttää. Tämä on vuodelta 2001, ja Prestige ei ole vielä kunniattomasti uponnut eikä myöskään Byzantio ole seilannut Suomenlahdella, mutta kuitenkin tähän öljyonnettomuuden uhkaan on kiinnitetty huomiota. Seili ei ole ehtinyt vielä tähän tekstiin, ja myöskin siinä todetaan, että vuoteen 2010 mennessä öljynkuljetukset Suomenlahdella olisivat noin 80 miljoonaa tonnia tai ylikin sen, mutta toisaalta se 80 miljoonaa tonnia jo saavutetaan ehkä vuonna 2005.

Kaiken kaikkiaan, puhemies, tässä on todella paljon asiaa. Lopuksi totean, että terveydenhoidon henkilökunnan jaksaminen ja riittävyys tulevaisuudessa on hyvällä tavalla kyllä otettu tässä asiakirjassa huomioon.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Aula totesi omassa puheenvuorossaan, että on erinomaisen hyvä asia, että Valtiontilintarkastajat ovat ryhtyneet ottamaan selvästi kantaa asioihin, niin että ymmärtää, mitä mieltä nyt sitten näistä tarkastettavista asioista todellisuudessa ollaan. Pidän niin ikään tätä omaksuttua linjaa varsin kannatettavana ja toivon sen vain terävöityvän tulevaisuudessa.

Yleensä on sillä tavalla, että kun näitä kertomuksia lukee, niin on tavallaan hyvällä mielellä siitä, että selvitetään asioita ja otetaan niihin sitten myöskin kantaa. Nyt aloitan kuitenkin puheenvuoron ottamalla kantaa sellaiseen asiaan, jossa olen ollut hyvin eri mieltä Valtiontilintarkastajien kanssa ja joka ei ole yltänyt tähän asiakirjaan. Se on Tielaitoksen omaisuuden realisointi, joka on tullut erinomaisen selkeästi esille liikennevaliokunnan työssä.

Kun täällä puolustushallinnon osalta todetaan, että homma ei ole ollut oikein hanskassa, on kunnostettu rakennuksia ja omaisuutta ja sitten heti kohta taas on tehty sen omaisuuden kanssa aivan kokonaan toisin ja se on jäänyt käytöstä pois ja se on sitten myyty jnp., elikkä tämmöinen suunnitelmallisuus on tällä tavalla ollut heikkoa, niin Tielaitoksen omaisuuden kohdalla — siis kysymys on vanhasta Tielaitoksesta — on käynyt niin, että hyvinkin monessa tapauksessa omaisuutta, kiinteistöjä, oli kunnostettu vastikään ja satsattu niihin paljon rahaa, ja sitten kun hallinnonuudistus tapahtui, niin se aiheutti suorastaan paniikinomaisen reaktion koko tästä omaisuudesta luopumiseksi. Täytyy sanoa, että se on tietysti monelle yrittäjälle ollut kultakaivos, kun on saanut varikot jnp. todella pilkkahintaan. Kun tätä asiaa sitten pyysin selvittämään, niin sieltä tuli hyvin näppärä ja lyhyt kirje, että kaikki on mennyt ihan hienosti eikä tässä mitään lisäselvittämisen tarvettakaan ole olemassa. Elikkä kun varmasti sekä nyt kuunnellaan tätä puheenvuoroa tuolta lehteriltä että myöskin tekstiä luetaan, niin olen sitä mieltä, että tämä asia tulisi ottaa uudelleen arvioitavaksi ja selvitettäväksi.

Puolustusvoimien kohdalla yhdyn kritiikkiin, jota tässä asiakirjassa on, ja totean, että siellähän on nyt varsinainen pommi muhimassa, jos Puolustusvoimat siirtyy vuokralaiseksi niin sanotusti omiin kiinteistöihinsä. Erikoisen rajusti se tulee näkymään tässä vuokrahinnoittelupolitiikassa kulujen nousemisena ja sitten aivan erikoisesti pakkosiirtojen kohteena olevan henkilökunnan maksamissa vuokrissa, jotka kai moninkertaistuvat. Tässä tullaan jo siihen, säilyykö tämä henkilökunta Puolustusvoimien palveluksessa lainkaan, kun nykyisillä liksoilla pitäisi ne vuokrat maksaa. Tähän kannattaa jatkossakin Valtiontilintarkastajien kiinnittää huomiota, ja nyt akuutissa vaiheessa tietysti valtiovarainvaliokunnan päänsärkynähän tämä asia on.

Sitten, arvoisa puhemies, näistä opiskeluasioista. Täällä kannetaan huolta siitä, että opiskeluajat ovat pidentyneet ja se on eräällä tavalla tehotonta toimeliaisuutta. Itse henkilökohtaisesti selviydyin perusopinnoista siinä ensimmäisessä vaiheessa kahdessa ja puolessa vuodessa ja tohtoriksi seitsemässä vuodessa ja tiedän, millä panostuksella se temppu onnistui 50-luvun lopulla ja 60-luvun puolella. Silloinhan se tarkoitti sitä, että me otimme velkaa ja hoitelimme hommat, ja kun vaan kohtuullisessa ajassa hoitelimme ne hommat, niin siitä saimme sitten palkkioksi opintotukea ikään kuin palkkiotukena silloisen järjestelmän mukaan.

Periaatteessa aivan sama malli sillä tavalla pitäisi ottaa käyttöön, että pidetään opintotuki niin korkealla tasolla, että se valtio-osapuoli voi todella vaatia, ja jos sitten opinnot eivät etene, niin siitä tavallaan sanktioituu. Näinpäin sen pitäisi toimia. Sitten taas siitä, että todella hyvin menestyy, niin kuin täällä joku sanoi, saa tulospalkkion. Sopii vallan mainiosti olla tulospalkkio.

Ed. Elo täällä vertaili suomalaisia maisteri- ja tohtoritutkintoja ja opiskeluaikoja ulkomaalaisiin vastaaviin. Niihin totean kyllä, että silloin pitää olla kompetenssi myöskin vertailla tasoja. Jos otetaan Saksa—Suomi-vertailu, joka saattoi hänellä, vaikkei hän sitä suoraan sanonut, olla mielessä, niin kyllä siellä maisteritaso on alempana kuin meidän maisteritasomme ja tohtoritaso varmasti alempana kuin meidän tohtoritasomme. Jos halutaan toiselta puolelta ottaa rajut vaatimukset toiseen suuntaan, niin sitten sopii ottaa Norja, jossa on kummankin kohdalla vaatimustaso selvästi kovempi kuin meillä, elikkä näissä suhteissa täytyy olla hyvin varovainen, mitä tekee.

Edelleen kesälukukausi elikkä kolmas lukukausi on kenttäbiologisissa aineissa ollut iät ja ajat, 1800-luvulta lähtien. Samoin agronomiopiskelijoilla on ollut pakolliset harjoittelut ja kaikki tyyni, elikkä kun luonnon kanssa ollaan tekemisissä, niin kesäkausi on ollut pakko käyttää hyväksi. Se pitää ottaa silloin opintotuessa jnp. huomioon. Ei se sen ihmeellisempi asia ole. Se ei ole myöskään tavaton asia. Kysymys on joko käytännön sanelemasta asiasta taikka sitten siinä on kysymys tarkoituksenmukaisesta ajan ja tilojen käytöstä.

Arvoisa puhemies! Sitten tästä rataverkkoasiasta. Sen, että jokin puolue puolueena pitää jotakin ministerinpostia hallussaan, ei tarvitse merkitä minkäänlaista viestiä harjoitettavan politiikan suunnasta, ei pienimmässäkään määrin. Tämä tulee erittäin hyvin esille tässä rautatieasiassa. Nimittäin kun liikenne- ja viestintäministerinä oli Olli-Pekka Heinonen, hän tähdensi kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, että ensisijaista on rautatieliikenteen turvallisuuden parantaminen ja sitten toissijaisia ovat kilpailuasiat ja niihin palataan sitten siinä vaiheessa, kun turvallisuusasiat ovat kunnossa. Sitten kun ministeri vaihtui samassa puolueessa nykyiseen ministeriin, niin kaikki tämä romutettiin viimeistä piirtoa myöten. Turvallisuusasiat häipyivät keskustelusta pois kokonaan ja kilpailuasiat tulivat ylitsevuotavaisiksi ensisijaisiksi asioiksi ja sillä lailla.

Kun Valtiontilintarkastajat kiinnittävät huomiota rataverkkoon, näille kannanotoille löytyy erinomaisen hyvää käytännön tukea viime viikkojen ja kuukausien havainnoista. Kun Pendolino-yhteyksiä ryhdyttiin Oulusta ajamaan tänne Helsinkiä kohti, niin välittömästi 10 prosenttia henkilöliikenne tällä välillä kasvoi. Toisin sanoen, kun on kunnon kalusto, kun on kunnon yhteydet, niin välittömästi tämä liikennemuoto pärjää ja kehittyy. Eli Valtiontilintarkastajat ovat tässä suhteessa erittäin oikeassa. Tällä linjalla kannattaa kannanotoissa jatkaa.

Sitten vielä kaksi asiaa.

Harmaa talous on saanut tässä merkittävän roolin. Siitä käytiin keskustelu viime viikolla. Sen käsittely on erinomaisen hyvä asia. Toivottavasti nyt herääminen tapahtuu joka puolella.

Sitten öljynkuljetusturvallisuudesta Suomenlahdella. Täällä on mainittu Seili-alus tai Seilin sisaralukset, mitenkä vaan nyt oikein tulee. Liikennevaliokunta on saanut juuri tietoa siitä, että näissä selvityksissä, jotka ovat olleet hallituksen työn perustana, ei kaikki ole ihan kohdallansa. Totean tässä, että liikennevaliokunta kutsuu Alfons Håkansin asiantuntijaksi nyt mahdollisimman pian, joka vastaa nyt käytännössä öljyvahinkojen hoitamisesta, jos sellaisia havereita sattuu. Toivon, että Valtiontilintarkastajat kuulevat sitä pikaisesti asiantuntijana.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin kiinnittää ed. Pulliaisen esiin nostamaan opintotukiasiaan huomiota. Yhdyn hänen käsitykseensä siinä, että opintotuki nykyisellään ei riittävästi ota huomioon erilaisia opintoja, niin kuin hän mainitsi, kesäistä opintovelvoitetta tai sitten normaalia perustutkintoa pitempiä opintoja eikä myöskään sitä, että nimenomaan Pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat muuta maata korkeammat, mikä sitten johtaa siihen, että opiskelijat joutuvat kesätöihin ja myös lukukausien aikana töihin ja opinnot pitenevät ja kokonaisuuden ja yhteiskunnan kannalta kustannukset kasvavat. Kyllä Valtiontilintarkastajat kiinnittävät oikeaan asiaan huomiota, kun halutaan nämä epäkohdat korjata. Loppujen lopuksi tulee myös valtiontalouden kannalta halvemmaksi, jos nämä järjestelyt toimivat kunnolla.

Mikko Elo /sd (vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Kun ed. Pulliainen mainitsi nimeni, niin haluaisin ensinnäkin todeta, että mitä tulee tähän niin sanottuun tulospalkkioon, niin mainitsin sen, koska olen sitä mieltä, että sittenkin kannustaminen parhaiten lyhentää opintoja eikä niinkään sanktiot.

Puhemies! Ed. Pulliainen ihan oikein arvasi, että Saksaa lähinnä ajattelin. Saksassa suurin piirtein ollaan tohtoreita silloin, kun Suomessa ollaan maistereita. Ed. Pulliainen, en minä puhunut mitään siitä tasosta, mutta en ole aivan varma myöskään siitä, että saksalainen tohtori ei olisi Suomen tohtorin tasoa vastaava. Kyllä sitten monta kertaa on niin, että meidän kannattaa mennä itseemme ja kysyä, olemmeko me opiskelleet sitä ydinainetta ja olemmeko me tutkimukseen perehtyneet riittävästi ja onko meillä esimerkiksi kielten opetusta ylimääräinen määrä, jota muissa maissa ei tarvita ollenkaan. Mistä johtuvat meidän pitemmät valmistumisaikamme? Siihen on tietysti monia syitä.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaisen puheenvuoro oli hyvä, ja hän kiinnitti huomiota myös öljyntorjuntaan, niin kuin tilintarkastajat olivat tehneet myös. Valtiontilintarkastajien oikea-aikaisuus vuonna 2001 on tietysti hyvä todeta. Tämänhetkisen väylänhoitoaluksen Seilin muuttaminen öljyntorjuntavalmiuteen vaatisi 1,5 miljoonaa euroa enemmän kuin mitä on budjetoitu. Nämä ovat näitä tämän päivän ongelmia ensi vuoden talousarviossa. Mutta kaiken kaikkiaan on hyvä, että tähän asiaan on kiinnitetty huomiota. Ehkä olisi pitänyt tehdä niin vieläkin terävämmin, kuten myöskin terveydenhoidon puolella, jossa siis terveydenhoidon työntekijöiden, hoitajien, palkkataso on 20 prosenttia huonompi kuin Euroopassa keskimäärin, EU:ssa. Juuri terävä kannanotto on tärkeä.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti.

Ensinnäkin asiantuntija Håkans totesi Seilistä, että sen ongelma on se, että se on liian kevyt ja liian heikolla koneteholla varustettu hinauksiin elikkä siinä, missä sitä tarvittaisiin. Juuri silloin kun se Prestige-aluksen kohdalla oli, se ei enää pädekään.

Ed. Elolle tohtoriasioista. Minä olen sitä mieltä aika pitkäkestoisen professorinkokemuksen perusteella, että meillä taso on ihan hyvällä mallilla, siis tasovalinta. Esimerkiksi Norjassa se on liian korkea, se on ehdottomasti liian korkea, mutta meidän tasomme pitää olla parempi kuin Saksassa. Meillä on yksi erinomaisen hyvä puoli, joka on uusi. Se on tohtoriohjelmat. Sehän näkyy myöskin väitelleitten tohtoreitten määränä, joka on selvästi noussut nyt aivan uudelle tasolle. Elikkä ei tässä niin kovin paljon arvostelemisen sijaa tällä hetkellä ole.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Minäkin ehkä aloitan opiskelijoitten asemasta ja opintotuesta, josta täällä oli hyvä keskustelu. Myös Valtiontilintarkastajien kertomuksessa tämä on mielestäni hyvin nostettu esille nimenomaan opintojen pitkittymiskysymyksenä. Tietenkin niistä ratkaisuista, millä tähän voidaan vaikuttaa, on täällä jo keskusteltu, ja tässä tilintarkastajien kertomuksessa nostetaan joitakin.

Täältä voi löytää esimerkiksi yhden: mitkä ovat opintotuen saamisen edellytykset opintoviikkoina? Tällä haavaa, tällä hetkellähän, opintoviikkojen suorittamisen määrä kuukaudessa on 2,5, ja yksi esille nostettu asia tässä tilintarkastajien myötä on, että tätä voitaisiin nostaa. Se on varmasti yksi tehokkuuteen pyrkivä näkökulma, mutta olen samaa mieltä kuin täällä on tullut jo esille, että paitsi siitä, miten opiskelijat opinnoistaan selviävät, kysymys on myös opiskelijoitten arkielämästä. Silloin tullaan siihen, millä he sen elämänsä rahoittavat. Täällä on hyvin nostettu keskeisimmäksi opintojen viivästymiseen vaikuttavaksi tekijäksi opiskelijoitten työssäkäynti ja sen merkitys.

Hyvin täällä tietenkin tuodaan esille tarkastajien myötä se, että kaiken kaikkiaan vastuu on opintojen etenemisestä opiskelijoilla itsellään, onhan kysymys aikuisista, ja varmasti tästä tulee lähteä. Ed. Pulliainen toi esille, miten aikoinaan on toimittu: on otettu lainaa, sitä vastuuta on monella tavalla kannettu, että on selvitty. Mutta kyllä uskon niin, että ne vaikeudet, mitä tänä päivänä on opiskelijoilla tässä rahallisessa puolessa, juuri lainojen ottamisessa, on myös nostettava esille, ja opintotukikysymys, sen määrä ja se, mitkä edellytykset siihen on, todella arvioitava — mihin mielestäni tämä tarkastuskertomus viittaa — mutta myös se, millä tavalla hoidetaan mahdollisesti kaikki muu resursointi.

Täällä on myös nostettu opintojen etenemiseen vaikuttavana tekijänä tietysti lukuvuoden pituus kaiken kaikkiaan ja yliopistossa tapahtuva opiskelijoitten ohjaus. Siitähän me olemme täällä myös keskustelleet, ja ainakin sivistysvaliokunnassa useampaankin otteeseen, että on varmasti olemassa useita eri tekijöitä, millä siihen voitaisiin vaikuttaa, että opiskelu lyhenisi ja tehostuisi. Mutta on myös tärkeää, että se opetus on laadukasta. Siihen yhdyn, mitä edellä ed. Pulliainen sanoi ja muissa keskusteluissa tuli esiin, että meidän ei tarvitse hävetä niitä ohjelmia, mitä meillä yliopistoissa ja korkeakouluissa ja muutenkin koulutusohjelmissa on.

Arvoisa puhemies! Vielä pariin kolmeen asiaan.

Täällä on myös noussut esille sosiaali- ja terveysalan kohdalta useita asioita. Itsekin kiinnitin huomiota siihen, että täällä on hyvin nostettu esille sosiaali- ja terveysalan henkilöstö ja ihan kirjattu: "Sosiaali- ja terveysalan henkilöstö on hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamien palvelujen keskeinen tekijä. Viime aikoina on korostunut erityisesti sosiaali- ja terveydenhoidon työvoiman riittävyys tilanteessa, jossa suurten ikäluokkien laajamittainen eläkkeelle siirtyminen on alkamassa."

Sosiaali- ja terveysalalle kyllä on hakijoita riittävästi. Se on sillä lailla tietysti vetovoimainen ala, että koulutukseen on pyrkijöitä. Sitten täällä tuodaan mielestäni hyvin esille se, mikä ala ei niin paljon houkuttele: vanhusten palvelut. Tietysti se on suurempi ongelma, kun se asetetaan sitä vastaan, että vanhusväestön ikääntyminen on suurta eli vanhuuspalveluja tulevaisuudessa tarvitaan lisää. Täällä tuodaan siis esille myös se, että meillä sosiaali- ja terveysalalla on sekä ylitarjontaa työvoimasta joillakin kohdin että myös puutetta, työvoimapulaa. Nämä kohtaantumiset, miten palvelujen tarve kaiken kaikkiaan kohtaantuu ja työvoima palveluissa, on mielestäni hyvin nostettu täällä esille.

Haluan vielä tuoda esille liittyen nyt tähän sosiaali- ja terveysalan koulutukseen, että täällä muun muassa kuvataan Tampereen kaupunkia, joka on yksi näistä suuremmista keskuksista, jossa tietysti työntekijöitten määrä sosiaali- ja terveystoimessa on lähemmäs 6 000 eli yli 5 500. Täällä kuvataan, mitenkä lähimpien vuosien aikana noin 1 000 heistä jää eläkkeelle. Tällaisissa suurissa paikoissa erityisesti ikääntyminen näkyy. Yksi huoli tässä on, kun me ajattelemme myös olemassa olevaa Kansallista terveysprojektia, johon liittyy koulutus ja koulutusmäärien selkeä tarkistus. Ainakin oma tulkintani Kansallisesta terveysprojektista on, että jos se toteutetaan, se edellyttää lisäkoulutusta, lisäpaikkoja sosiaali- ja terveysalan koulutukseen. Niinpä täällä mielestäni tuodaan hyvin esille se, että todella olisi kiire arvioida sitä lisätarvetta ja lähteä nyt jo kiireesti toteuttamaan suuremmin aloitusluvuin kuin nyt ihan lähinäköpiirissä on. Siis koulutuspaikkoja tulisi lisätä niillä alueilla erityisesti, missä se pula näkyy ja on. Tämä mielestäni on erittäin hyvin täällä kuvattu.

Sitten vielä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla on neuvolapalveluista hyvä kuvaus ja erityisesti on tuotu esille se, miten äitiys- ja lastenneuvolapalvelujen alku on lähtenyt tämmöisestä vapaaehtoisesta valtakunnallisen järjestön toiminnasta. Haluan tähän lukea, mitä lukee Mannerheimin vetoomuksena koko Suomen kansalle silloin, kun perustettiin Mannerheimin Lastensuojeluliitto, koska tämä kuvastaa sitä, miten neuvolajärjestelmä Suomessa on alkanut toimintansa. Sitten kun lukee tätä tarkastuskertomustakin, niin tämä neuvolapalvelujen kohdalta päätyy siihen, että neuvoloiden henkilökunta ym. ei ole riittävää, verkostoituminen ja se toiminta, mitä sinänsä lasten ja nuorten ennalta ehkäisevään toimintaan tarvittaisiin, ei ole riittävää. Siihen nähden täällä on tämä perusta.

Jos luen sen nyt suoraan täältä, Mannerheimin Lastensuojeluliiton perustavassa kokouksessa neuvolapalveluissa on lähdetty tämmöisestä ajatuksesta: "Päämääränä olkoon, että jok’ainoa Suomen lapsi äidinkohdusta lähtien ja kautta koko kasvinaikansa saa oikeutetun osansa siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi." Ilmeisesti tätäkin ajatusta vasten Valtiontilintarkastajat ovat todella todenneet, että tänä päivänä meillä neuvolahenkilökunta ei ole riittävää. Nimenomaan kyseessä on se, millä tavalla kaikkea sitä tutkimus- ja kehittämistietoa, mitä on olemassa, voidaan lasten ja nuorten palveluissa hyödyntää ja mahdollistaa niitä toimintaedellytyksiä.

Ihan yhtenä asiana vielä lopuksi tässä tilintarkastajain kertomuksessa vankeinhoidosta. Minusta on hyvin nostettu esille myöskin vankeinhoidon henkilöstön asema kaiken kaikkiaan, mutta myös vankeinhoidossa se, että vankimäärä on lisääntynyt ja ne olosuhteet, jotka vankeinhoidon sisällä ovat, ovat vaikeutuneet. Mielestäni on vielä erittäin hyvä, että täällä on nostettu se, että vankien yhteydet yhteiskuntaan eivät ole hyvät. Siinä takana on esimerkiksi henkilökuntamäärä, valvojien määrä vankeinhoidossa kaiken kaikkiaan, miten voidaan tapaamiset ja perheyhteydet järjestää. Tästä täällä on hyvin tuotu esille se, että yhteiskuntaan takaisin palaaminen ei onnistu ilman, että jo vankeinhoidon aikana on sosiaalisia yhteyksiä perheeseen ja kotipaikkakuntaan.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valtiontilintarkastajain kertomuksesta vuodelta 2001 tiedotusvälineissä korostui tämä puolustushallinnon sektori. Todettiin, että oli tehty hyvinkin merkittäviä investointeja paikkakunnilla, jotka sitten tässä menneinä vuosina ovat joko menettäneet varuskuntansa tai menettäneet juuri näitä yksiköitä, joihin investointeja on tehty.

Ed. Pulliainen erinomaisessa puheenvuorossaan toi esille myöskin tämän kysymyksen, joka tällä sektorilla meillä on edessä puolustushallinnon kiinteistöuudistuksen myötä. Mielestäni siinä on todella suuren luokan pommi tulossa, ei vain torpedo vaan todella suuri pommi, joka tuhoaa hyvin paljon ja nopeasti meidän varuskuntiamme, koska siellä tulee menoja, kaiken todennäköisyyden ja ilmiselvien laskelmien mukaan menoja, jotka joudutaan ottamaan pois Puolustusvoimien toiminnoista, ja se tulee merkitsemään jälleen uutta varuskuntien ja varikoiden sulkemisaaltoa.

Ei ole mitenkään realistista, että terveydenhuollon ollessa kriisissä, kuntatalouden ollessa kriisissä ja koulutoimeen tarvittaessa paljon rahaa Puolustusvoimat voisivat saada jatkuvasti yli sen budjettiprosentin, mitä muilla sektoreilla on, ja tässä tapauksessa syynä olisi vain tämä vanhaa sanontaa käyttäen "kuolleen lehmän maksaminen" kiinteistömenoihin, joilla pitäisi sitten tuottaa laskennallisia tuottoja.

Näen, että Puolustusvoimien kaikki kiinteistöt ovat hyvin erikoistyyppisiä rakennuksia tai kiinteistöjä, joilla on täsmälleen oma tarkoitus. Ne eivät ole vuokrattavissa eikä niitä ole vuokrattavissa, vaan ne on rakennettu tarkoituksiaan varten. Toivonkin, että valtiontaloudessa nähtäisiin ne tehtävät ja tarkoitukset, mitä varten jokin järjestelmä on olemassa.

Ed. Pulliainen viittasi muun muassa rautateihin. Totta on, että kun palvelu paranee, käyttäjiä alkaa tulla, ja vielä tuossa tapauksessa, mihin ed. Pulliainen viittasi, hyvinkin nopeasti. Monta kertaa vain on niin, että ihmisten tavat ja tottumukset tarvitsevat oman aikansa, ennen kuin ne muuttuvat. Valtionhallinnossa aikanaan tapahtui seuraavaa esimerkiksi Haapamäki—Parkano—Pori-radalla, josta nyt liikenne on katkaistu, 40 prosentilla se toki vielä kulkee, Parkanosta muutama kymmenen kilometriä Haapamäelle päin Aitonevalle lähinnä turve- ja puutavarakuljetuksia ja Parkanosta Kankaanpäähän vastaavia, myöskin sotilaskuljetuksia ja Puolustusvoimien kuljetuksia. Tuo rata ennen liikenteen sulkemista sai tietyn korjauksen, sinne pantiin sähköiset opastimet, vaihteet uusittiin raskaammalle kiskotukselle, rataa salaojitettiin ja Pekka Vennamon ollessa liikenneministerinä sitten katkaistiin Virrat—Kuru-maantien kohdalta, ja näin radan yhtenäinen liikenne sisämaasta satamaan katkesi ja radan kohtaloksi muodostui metsäradan kohtalo vailla liikennettä äsken mainittuja osia lukuun ottamatta. Rautatienkin asiantuntijat ovat sanoneet, että jos tuo rata olisi pidetty liikenteellä, se olisi Länsi-Suomen vilkkain puutavararata tänä päivänä.

Sitten menen vankeinhoidon alalle. Täällä edellisessä puheenvuorossa ed. Rauhala viittasi kysymyksiin, jotka liittyvät vankeinhoitoon. Vankimäärät ovat nousseet rikollisuuden rajusta lisääntymisestä johtuen, muun muassa huumerikollisuudesta johtuen. Todellakin vankeinhoidosta ollaan kaukana, jos henkilökuntaa ei ole riittävästi, ei ole tarkoituksenmukaisia paikkoja vangeille, joissa heitä voitaisiin auttaa, mikäli mahdollista, takaisin yhteiskuntakelpoisuuteen, ja samoin vangit kokevat myös turvattomuutta erityisesti huumeongelmien vuoksi.

Tässä yhteydessä haluan palauttaa mieliin aikoinaan suunnitellun Haapamäen vankilahankkeen, johon siihenkin kului suunnitelmiin yli 4 miljoonaa markkaa rahaa aikanaan. Sitten ostettiin maa-alue sitä varten. Se oli tarkoituksenmukainen, nykyaikainen vankilahanke, jonka tarkoitus olisi ollut auttaa ihmisiä yhteiskuntakelpoisuuteen modernein vankeinhoidon ideoin. Toivoisin, että vielä tämänkin hankkeen aika nostaisi uudelleen esille juuri vankien turvattomuuden takia ja siksi, että oltaisiin riittävän kaukana niistä ympäristöistä, mistä halutaan päästä eroon.

Arvoisa rouva puhemies! Toivon, että valtionhallinnossa voitaisiin ennakoida, mikäli mahdollista, tulevaa, niin että vältyttäisiin hukkainvestoinneilta ja olisi eri hallinnonalojen välillä riittävästi yhteistyötä.

Pirkko Peltomo /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Valtiontilintarkastajien kertomuksessa puututaan lasten ja nuorten ongelmiin kuin myös perheiden ongelmiin, erityisesti työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Valtiontilintarkastajat toteavat: "Lapsen kannalta on hyvin tärkeää, että aikuiset kuulevat hänen tarpeensa eivätkä toimi vain omien tarpeidensa mukaisesti. Ylivoimaiset rasitteet voivat kuormittaa joitakin vanhempia niin, etteivät he jaksa kuunnella lasta tämän kehityksen edellyttämällä tavalla. Tällaisia rasitteita voivat luoda työelämä ja taloudelliset paineet. Tältä osin myös yhteiskunta on vastuussa siitä, miten lapset voivat ja miten he toimivat."

Rouva puhemies! Pätkätöissä työskentelevien osuus kaikista palkansaajista on kasvanut siinä määrin, että niin sanotuista epätyypillisistä työsuhteista määräaikaisuuksineen on tullut työelämälle todellisuudessa tyypillinen ilmiö. Määräaikaiset työsuhteet ovat yleistyneet erityisesti julkisella sektorilla sekä naisten ja 30—49-vuotiaiden palkansaajien keskuudessa. Eurooppalaisessa vertailussa Suomen edelle pätkätyön määrässä menevät nykyisin vain Espanja ja Portugali.

Kyse on palkansaajien kannalta kielteisestä ilmiöstä, sillä pätkätyötä ei tehdä useinkaan omasta valinnasta vaan pakosta. Tilastokeskuksen mukaan 80 prosenttia yli 30-vuotiaista pätkätyöläisistä ilmoittaa tekevänsä määräaikaista työtä, koska muuta ei ole tarjolla. Lapsentekoiässä olevat, 25—44-vuotiaat naiset tekevät kaksi kertaa enemmän pätkätöitä kuin saman ikäiset miehet. Alle 35-vuotiaista palkansaajanaisista peräti joka kolmannes on määräaikaisessa työsuhteessa.

Pätkätöiden yleistyminen on heikentänyt ennen kaikkea naisten asemaa työmarkkinoilla, ja tämä heijastuu kotona oleviin lapsiin. Elämän yleisen epävarmuuden lisäksi määräaikaiset kärsivät myös rahanarvoisten etujen menettämisestä. He jäävät tulospalkkauksen ulkopuolelle, heille ei makseta henkilökohtaisia lisiä, eivätkä he pääse koulutukseen. Heidän eläke- ja sosiaaliturvansa jää pieneksi. Koko perhe kärsii taloudellisista ongelmista.

Vaikka Suomi tuntuu välillä olevan EU-direktiivien pilkuntarkan toteuttamisen luvattu maa, EU:n osa-aikaisuutta ja määräaikaisuutta koskevia direktiivejä ei ole vielä viety työehtosopimuksiin. Direktiivien mukaan määräaikaisille kuuluvat samanlaiset sosiaali- ja koulutusedut kuin vakinaisillekin työntekijöille. Viime vuonna säädetty työsopimuslaki kielsi niin sanotut perusteettomat määräaikaistyöt. Pätkätöitä ketjutetaan kuitenkin yhä lain vastaisesti, mutta pätkätyöläinen ei uskalla useinkaan valittaa, sillä hankalaksi leimattu pätkätyöläinen on pian työtön tai työpaikkakiusattu.

Puhemies! Lähes joka viides määräaikainen työsuhde on kestoltaan yli vuoden mittainen, joten määräaikainen ei välttämäti tarkoita samaa kuin lyhytaikainen. Kärjistetyimmillään pätkiminen on kuitenkin silloin, kun pätkätyöntekijälle tehdään työsopimus, jossa viikkotyöaika on 0—90 tuntia, tai kun 4 tunnin työvuoro jaetaan kahteen pätkään eikä niiden välisistä hyppytunneista makseta mitään. Onneksi tuloneuvotteluissa ratkaistiin merkittävä kysymys 4 tunnin vähimmäistyöajasta, jota täällä eduskunnassakin on useaan otteeseen vaadittu. Osapuolet sopivat siitä, ettei alle 4 tunnin työaikoja tule käyttää, jollei siihen ole erityistä perustetta tai työntekijä itse sitä toivo. Suotakoon muutenkin heikossa taloudellisessa asemassa oleville opiskelijoille mahdollisuus iltatyöhön. Keskustelussa puututtiin myös opiskelijoitten valmistumiseen, mutta todellisuudessa tilanne on niin, että opiskelija joutuu ottamaan lyhyitäkin työsuhteita vastaan rahoittaakseen opintojaan. Silloin voidaan kysyä, pitäisikö tehdä näin vai pitäisikö meidän tarkistaa opintotukia.

Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtaja Tommi Hoikkala totesi jokin aika sitten osuvasti, että työmarkkinoiden lyhytjänteisyyden logiikka uhkaa myös persoonallisuuden kehittymistä. Miten vanhemmat onnistuvat välittämään lapsilleen velvollisuuden, uskollisuuden ja päämääristä kiinnipitämisen moraalia, kun työelämän joustavoittamisen periaate edellyttää aivan muuta? Myös aikuinen oppii nopeasti, ettei työ enää kiitä tekijäänsä. Mihin silloin joutuu perinteinen suomalainen työmoraali, josta olemme olleet niin kauan ylpeitä?

Puhemies! Valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaostossa käsitellään parhaillaan ensi vuoden budjettia, ja asetamme selvästi painopisteeksi lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen. Meillehän ei ole uusi asia, että lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Tiedetään myös, että Suomessa yleisin ennenaikaisen eläkkeen syy on masennus lasten vanhemmilla. Psyykkisistä ongelmista kärsivät yhä useammat. Eräs asiantuntija kysyi, ovatko ihmiset todella tulleet hulluiksi vai maailma niin hallitsemattomaksi, että ihmisen on hajottava kestääkseen. Vakava kysymys.

Meidän on panostettava siihen, että jokainen saa ajoissa apua. Eduskunta on lisännyt lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen määrärahoja jo useampana vuonna peräjälkeen ja asettanut enimmäisajan hoitoon pääsylle. Tämän vuoden valtionosuuksissa on lisäystä myöskin kuntien mielenterveystyöhön. Sairaalahoidossa olevien mielenterveyspotilaiden asemaa ja oikeusturvaa on parannettu. Paljon on jo tehty, mutta vielä enemmän pitää tehdä.

Tilintarkastajat ovat puuttuneet aivan oikeisiin asioihin.

Iivo Polvi /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Valtiontilintarkastajain kertomus lähes 400-sivuisena opuksena sisältää monia mielenkiintoisia yksityiskohtia ja tietoja.

Yhtenä haluan ottaa esille sisäasiainministeriön hallinnonalalta kuntien asemaa, taloutta ja talouden tasapainottamista koskevat kohdat, jotka sinänsä sisältävät arvokasta tietoa. Kaiken kaikkiaan tilintarkastajat ovat näiden selvitystensä perusteella päätyneet toteamukseen, että "pitävät myönteisenä, että valtion vuodeksi 2002 hyväksymät kuntien talouden vakauttamistoimet edistävät kuntien talouden tasapainoista kehittämistä ja pysäyttänevät kuntien taloudellisen aseman erojen kasvun vuosina 2002 ja 2003". Yhdyn kyllä tuohon näkemykseen vuoden 2002 osalta, mutta en ole niinkään varma enää vuotta 2003 koskien.

Kun luen Valtiontilintarkastajien kannanottoa eteenpäin, siellä todetaankin: "Valtiontilintarkastajien mielestä useiden kuntien talous saattaakin ajautua paheneviin vaikeuksiin, joihin ei ole helppoja ratkaisuja. Kuntien taloudelliset erot pysynevät edelleen suurina, mutta ilmeistä on, että osa kunnista on ajautumassa kestämättömään taloudelliseen tilanteeseen, jossa kunta ei pysty huolehtimaan lakisääteisistä velvollisuuksistaan."

Minusta tässä on ennakoitu sitä pahinta mahdollista tilannetta, että nämä erot tulevat kasvamaan. Lainkaan en ole vakuuttunut, että vuonna 2003 erot vielä tasaantuvat. Lohdullista on kuitenkin havainnoida se tilintarkastajien toteamus samassa asiassa vielä, että "vaikka kuntien peruspalveluissa on puutteita ja epäkohtia, peruspalvelut toimivat kunnissa valtiontilintarkastajien mielestä tällä hetkellä vähintäänkin tyydyttävästi ja ovat yleisesti ottaen asukkaiden saavutettavissa".