Täysistunnon pöytäkirja 149/2001 vp

PTK 149/2001 vp

149. PERJANTAINA 7. JOULUKUUTA 2001 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

15) Hallituksen esitys laiksi tieliikennelain muuttamisesta

 

Erkki Kanerva /sd:

Herra puhemies! Tämä nyt esillä oleva matkapuhelimen käyttökielto autoa ajettaessa on osa sitä pohdiskelua, jota kuripaketiksi sanottiin, ja ehkä tämä on kuripaketin käyttökelpoisimpia esityksiä. Mutta tähänkin kuitenkin liittyy ongelmia.

Ammattimaisessa liikenteessä tilausjärjestelmät, logistiikan ohjausjärjestelmät, perustuvat langattomiin yhteyksiin monta kertaa sellaisissa työolosuhteissa, että piuhojen ja korvanappien käyttäminen ei ole luontevaa eikä aina mahdollistakaan. Toivoisin, että valiokunta löytäisi tässä asiassa jonkin sellaisen sovelluksen tästä sinänsä hyvästä laista, että se ei vaikeuttaisi ammattimaista liikennettä. Luen tähän taksien ohella myöskin linja-auto- ja kuorma-autoliikenteen mukaan.

Meillä on esimerkiksi pieniä pitäjiä, joissa ei ole taksien yhteistä tilauskeskusta ja joissa puhelu siirtyy kiinteästä puhelimesta toiseen ja lopulta johonkin matkapuhelimeen. Kyllä tämän järjestelmän täytyy tämänkin jälkeen toimia.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Samaan asiaan kuin ed. E. Kanerva kiinnittäisin myös huomiota. Tässä lähetekeskustelussa olevaan tieliikennelain muutosesitykseen liittyy nimittäin uusi säännös, jonka mukaan moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ei saa ajon aikana käyttää matkapuhelinta siten, että pitää sitä kädessään. Sen täytyy olla kiinteästi asennettu puhelinlaitteisto tai nappikuuloke.

Matkapuhelimen käyttö ajon aikana on vain yksi riskitekijä onnettomuuksiin. Mielestäni yleinen vastuuttomuus ja piittaamattomuus liikenteessä ovat paljon suurempia ja pahempia ongelmia. Kannan myös huolta siitä, miten tätä uutta lakia aiotaan valvoa.

Ammattiliikenteen edustajat ovat olleet huolissaan siitä, minkälaiseksi muotoutuu lakimuutoksen sisältö lopullisesti. Heidän työtään ei saa vaikeuttaa millään tavalla. Heille ei esimerkiksi handsfree-laitteiston käyttö ole mahdollista. Erityisen selvästi tässä esityksessä ei ole ilmaistu sitä, että ammattiliikenteessä käytetyt laitteet, kuten puhelimet, jotka on asennettu kiinteästi kojelautaan ja joissa kädessä pidetään vain luuria, on jätetty täyden käyttökiellon ulkopuolelle. Nykyisessä muodossaan, jossa sanaa matkapuhelin ei mitenkään ole määritelty, teksti jää varsin epäselväksi.

Toivon, että valiokuntakäsittelyssä lakitekstiin tulisi selvyyden vuoksi lisätä, että ammattiliikenteessä on sallittu kiinteän autopuhelimen käyttö kiinteästi asennetun luurin avulla virkatehtävien hoitamista varten, tai sitten ainakin niin, että sana matkapuhelin tulisi määritellä tai kuvailla siten, että sen merkitys voidaan ymmärtää laajemmin kuin se, mitä arkikielellä tarkoitetaan sanalla kännykkä.

Veijo Puhjo /vas:

Herra puhemies! Hallitus on tarttunut tärkeään ongelmaan, nimittäin matkapuhelimen käyttö on selvä terveysriski ajettaessa autoa.

Tässä on tietysti monta ongelmaa, niin kuin ed. E. Kanerva ja ed. Vahasalo sanoivat, ammattimaisen liikenteen ongelmat, ja ed. Vahasalo vielä mainitsi, ettei ole oikein määritelty, mikä matkapuhelin on.

Yhdessä suhteessa lakiesitys on oikeastaan aika torso. Jos tällä haetaan liikenneturvallisuutta, selvitykset ovat selvästi osoittaneet, että handsfree-laitteisto on lähes yhtä onnettomuusherkkä käyttöväline. Nyt kun valiokunta käsittelee esityksen ja tekee mietinnön, siellä tietysti joudutaan ristiriitaan, miten saadaan liikenneturvallisuutta parannettua ja jotenkin sovitettua ristiriita ammattimaisen liikenteen ja yksityisautoilun välillä. Ainakin voisi sanoa, että yksityisautoja on määrällisesti niin valtavasti, että jos vaikka siltä puolelta myös handsfreen käyttö kiellettäisiin, niin onnettomuustilastot saattaisivat kohentua, mikäli lakia noudatettaisiin.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Oma ajatukseni kulkee suurin piirtein samaa latua kuin ed. Puhjolla tässä asiassa. Ehkä meidän peruskoulutuksemme sen aiheuttaa.

Tämä varmaan lähti liikkeelle kuripaketin yhtenä osana, mutta kyllä tervehdin tätä hallituksen esitystä ja myöskin sen aiheuttamaa keskustelua mielihyvällä, koska pelkästään jo keskustelun kautta kansalaisille tulee tietoa siitä, että kun ottaa puhelimen käyttöön autossa, osa havaintomaailmasta ihmisillä kerta kaikkiaan kääntyy sen puhelimen kautta tulevaan informaatioon. Se on poissa siitä havaintomaailmasta, mikä kohdistuu ajorataan. Hämmästyttävään keskusteluun olen itse omassa elämässäni joutunut pelkästään näin yksinkertaisen asian suhteen. Siinä mielessä tervehdin myös mielihyvällä hallituksen yleisiä perusteluja tässä asiassa.

Ainoa outous oikeastaan on se, että handsfree-systeemi tullaan jatkossa hyväksymään. Mutta arvelen, että se on poliittinen totuus, jonka takia niin täytyy tässä asiassa edetä. Mikäänhän ei pakota edes handsfreetä käyttämään. Kyllä kansalainen voi tulevaisuudessa tehdä niin, että hän tämän informaation saatuaan päätyy siihen, että jos hän käyttää kännykkää, hän pysäyttää autonsa tai ei edes pidä kännykkää muuta kuin täysin stand still -tilassa mukana autossaan. Erittäin hyvä käänne suomalaisessa tieliikennepolitiikassa, jossa edelleen kuitenkin kuolee yli 400 ihmistä vuodessa. Se on ihan liian korkea luku.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Muutama näkökohta keskusteluun: Ensinnäkin tässä nyt testataan sitä, onko mitään osaa siitä kansallisesta liikenneturvallisuuden kehittämispaketista toteutettavissa lainsäädännön kautta vai ei. Kun tämä sinänsä hyvin perusteltu ja tarpeellinen kokonaisohjelma tuotiin julkisuuteen, se oitis ristittiin sanalla kuripaketti. Meille, jotka joudumme nyt luottamustehtävän puolesta olemaan tässä näytelmässä mukana, tekstillinen palaute taikka ohjailu ei ollut sitä vaatimattominta luokkaa. Kyllä kuvaukset henkisistä kyvyistämme olivat ehkä sieltä kärkipäästä, ehkä täysin oikeaan osuneitakin, mutta tuntui siltä joskus, että hiukan liioiteltuja.

Kun hallitus ei suostunut tuomaan asiaa selonteon muodossa eduskuntaan, liikennevaliokunta aktivoitui asiasta ja sai täällä keskustelun aikaiseksi, joka oli mielestäni erittäin hyvä keskustelu. Siinä keskustelussa kävi hyvin selvästi ilmi se asia, joka kävi ilmi myöskin muistiota liikennevaliokunnassa valmisteltaessa, että suhtaudutaan eri tavalla yksityiseen autoliikenteeseen ja ammattiliikenteeseen. Tämä asia myöskin testattiin mielipidetasolla valiokunnassa. Tässä oli aivan selvä tulos.

Arvoisa puhemies! Nyt käytetyissä puheenvuoroissa juuri tämä ulottuvuus on ollut keskeisesti esillä, siis millä tavalla tässä yhteydessä pitäisi hoitaa ammattiliikenne. Pitäisikö se hoitaa täsmälleen samoin perustein kuin yksityinen autoliikenne? Hallitushan lähtee siitä, että kaikki ovat suurin piirtein samanarvoisessa asemassa tässä. Tähän asiaan joudutaan nyt todella perustavaa laatua olevalla tavalla paneutumaan, ja juuri niitä näkökohtia, jotka esimerkiksi ed. E. Kanerva toi esille, joudutaan tarkastelemaan. Erikoisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa tämä kutsujärjestelmä on sen laatuinen, että se toistaiseksi vaatii eräällä tavalla niin sanottua kännykkäyhteyttä. Muuten se ei toimi. Siis asiakas ja palvelun tarjoaja eivät kohtaa, jollei ole kännykän kaltaista järjestelmää käytettävissä.

Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä pitää myöskin projisoida asia siihen, mikä on liikenneturvallisuustilanne. Onko se kuripakettikeskustelu, joka viime talvena käytiin, johtanut liikenneturvallisuuden parantumiseen tasavallassa? Siihen on vastaus, että ei todellakaan. Olisi kuvitellut, että kun kansalaiset niin voimakkaasti ottavat tähän niin sanottuun kuripakettiin kantaa, se olisi johtanut jonkinlaiseen nokanvalkaisuun liikenteessä, mutta tilanne on juuri päinvastoin. Liikenneonnettomuuksissa kuolleitten määrä on nousemassa selvästi viime vuotta korkeammalle tasolle. Piittaamattomuus liikenteessä on lisääntynyt voimakkaasti. Siinä valitettavasti niin sanottu kännykänkäyttö on yksi osatekijä. Siis aivan hulvatonta vauhtia ajetaan ja vielä näppäillään näitä numeroita tauluun ilman minkäänlaista kontrollia. Kyllä tässä liikennevaliokunta joutuu kovan paikan eteen, kun se tämän asian toisaalta liikenneturvallisuuden ja toisaalta ammattiliikenteen edun kannalta hoitaa sovittelevaan putkeen.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kaikki mitä kuultu on, väittäisin, että on hyvää olemassa. Nimenomaan esityksen puitteissa ilmenee se, että tässä on monia selvittämättömiä ongelmia, jotka on syytä ottaa perusteellisen selvityksen alle ja pohtia, mitä ne vaikuttavat. Löydän tästä, vaikka puhutaankin, että tämä on kännykkälaki, myöskin sellaisen sanoman sisällöstä, että ajoa häiritsevien radiolaitteitten, kovalla olevien laitteitten käyttö tältä osin myöskin varmaan tulisi semmoisen valvonnan ja kiellon pariin, että ulos päin kuuluva, jopa auton ulkopuolella häiritsevä meteli ainakin siellä sisällä vaiennettaisiin sillä lailla, että kuljettaja ei siinä häiriinny.

Mutta se, mitä toivoisin tässä asiassa on, että tähän syntyisi, vaikka perusteluissa sanotaan, että lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun se on hyväksytty, riittävän pitkä siirtymäaika. Tällöin laitevalmistajat kykenisivät toimittamaan laitteet niin, että asia pelaa ja toimii ja myös autokauppiaat löytäisivät näitä handsfree-laitteita jo alkuperäisasennuksena sillä lailla, että Suomen autokanta alun perin tulisi markkinoille osittain uudistuessaan sitä kautta, että sillä olisi tämmöiset valmiudet olemassa. Ajatus on hyvä. Tällä esityksellä ei kuitenkaan mitään lopullisesti ratkaista.

Herra puhemies! Voisin tässä todeta, että kun itse tätä väliä Vehkalahdelta eduskuntaan ja pois päin ajelen, mielestäni parhaita aikoja on kuunnella kansalaisten murheita, kun autossa kuuntelee. Ei siinä tarvitse paljon miettiä eikä ajatella, sen kun antaa ikään kuin ymmärtää, että on linjalla vielä, niin sieltä se sanoma tulee. En väitä, että se olisi sielunhoitoa, mutta hyvin lähellä se sitä on olemassa.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ymmärsin ed. Seppo Lahtelan äskeisen puheenvuoron sisältäneen väitteen, että ei olisi olemassa handsfree-laitteita kaupan. Jo ikivanhassa Noakin aikuisessa Ericssonissa oli erittäin toimiva handsfree-systeemi, joka toimi kaikissa olosuhteissa ja oli liikenneturvallinen. Ei se tästä ole kiinni. Kyllä muita ongelmia voi olla, mutta ei sitä.

Seppo  Lahtela  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tiedän, että niitä on, mutta sen jälkeen, jos tämä tulee kovin lyhyellä toimeenpanosiirtymäajalla voimaan, väitän, että erinomainen kaaos syntyy. Sen verran kauppiaana tiedän, että jos itsekin näitä myisin, ryöstämisen halu tulisi.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt täytyy ed. Seppo Lahtelalle saattaa tiedoksi yksi hyvin merkittävä näkökohta. Voimakkaaseen enemmistöön perustuva parlamentaarinen hallitus on antanut tämän esityksen yksimielisesti. Kaikkien kauppiaitten on syytä ryhtyä valmistautumaan myyntitapahtumiin.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Liikenneturvallisuus on tietenkin tärkeä asia, koska jokainen henki, joka liikenteessä menetetään, on turhaan menetetty henki, ja vammautumisesta johtuu tietenkin yhteiskunnalle aina isoja kustannuksia ja iso hätä ja tuska lähipiiriin.

Arvoisa puhemies! Tässä lakiehdotuksessa hyvin kategorisesti todetaan, että moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ei saa ajon aikana käyttää matkapuhelinta siten, että pitää sitä kädessään. Tämä pitää sisällään kaiken, se pitää sisällään ruohonleikkurit ja kaikki muutkin, jos sitä näin kategorisesti tulkitaan. Olisi hyvä, jos kuitenkin lain valmistelun yhteydessä voitaisiin ottaa jokin raja, esimerkiksi rakenteellinen nopeus, mikä se onkaan, onko se 40 kilometriä tunnissa. Jos siitä menee yli, silloin tarvitaan tämä laite, koska tarvitaan erityinen tarkkaavaisuuskin. Uskon, että kun valiokunnan arvostettu puheenjohtaja on paikalla, hän näitä asioita huolellisesti miettii.

Kun tehdään lakia ja kielletään jotain, jos rikkoo kieltoa, siitä tulee rangaistus. Minkä rangaistuksen piiriin tämä aikanaan tulee? Tuleeko tästä sakko vai tuleeko tästä rikesakko? Mielestäni tällainen yhdenvertainen rikos jokaisen kansalaisen tekemänä, tämä pitäisi säätää tietyllä kiinteällä maksulla, olkoon se sitten korkein rikesakko, mikä Suomessa on käytössä.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä on matkapuhelimen lisäksi lausuma myös radio- ja televisiovastaanottimesta. Ed. S. Lahtela viittasi aivan oikein myös radiolaitteisiin ja niiden aivan tolkuttomaan voimaan, jota autojen sisällä käytetään. Siinä jumputuksessahan menee muun lisäksi kuulokin.

Mutta, puhemies, kun katsoo vastaantulevia autoja vaikka E18-tiellä, olisikohan puolessa tai melkein puolessa puhelu menossa. Suomalaisten tämän hetken yksi suosituin harrastus on puhua matkapuhelimeen myös kaupunkiliikenteessä. Aikaisemmin puhuttiin ylivelkaantumisesta. Tiedämme, että ylivelkaantuminen liittyy aika usein nykyään nimenomaan käsipuhelinlaskuihin, tosin nuorten kohdalla, ei niinkään arvokkaiden autojen omistajien kohdalla.

Puhemies! Tämä on hyvä esitys, ja hyvä, että liikennevaliokunta on ollut aktiivinen, niin kuin valiokunnan puheenjohtaja kertoi, ja on saanut asian liikkeelle.

Veijo Puhjo /vas:

Herra puhemies! Kun nykyään on mahdollista avata lakiesityksen kohteena olevan lain muukin pykälä tai ihan toisenkin lain pykälä käsittelyyn, mikäli kokonaisuuden ratkaisu sitä vaatii, haluan viestittää liikennevaliokunnalle, kun puheenjohtaja Pulliainenkin on vielä paikalla, vielä yhden näkökohdan. Nykyaikana on aika lailla yleistynyt sellainen melko makaava ajoasento. Tämä on, kun lääkärinä asiaa miettii, melkoinen ongelma, että istutaan autoa ajettaessa lepotilassa, kenties melkein makuuasennossa. Jos sattuu olemaan jotenkin väsynyt tai raukea olo ja selkänoja on kovin takana, tällöin puhelun tuleminen voi keskittää säpsähdyksenomaisesti kuljettajan huomiokyvyn ihan vääriin asioihin. Niin, että jos ajoasentoakin voitaisiin valiokunnassa miettiä.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Minusta tämä keskustelu on osin erinomaista tänä iltana. Kun liikennevaliokunnan arvoisa puheenjohtaja on paikalla, mikä on todella tärkeätä lähetekeskustelussa — ei muuten niinkään yleinen havainto meidän talossamme — tuli kaksi asiaa mieleeni, joita toivoisin puheenjohtajan voivan miettiä. Tämä ei ole varsinainen ehdotus, mutta tietenkin voidaan esimerkiksi testata tätä asiaa. Kun sivulla 2 hallituksen esityksessä sanotaan: "Lisäksi matkapuhelimen käyttämiseen ja puhumiseen keskittyminen muutoinkin kuormittaa kuljettajaa, mikä voi heikentää tarkkaavaisuuden suuntaamista liikenneympäristöön ja vähentää valmiutta havaita ja ennakoida liikennetilanteita." Juuri näin. Tätä varten on olemassa ajotestejä meillä Suomessa. Mikä estää anomasta erivapautta saada käyttää jonkinlaista handsfree-toimintaa tai kännykkää, jos osoittaa pystyvänsä siihen hommaan? Kaikilta muilta se ensin periaatteessa evätään pois, mutta sitten haetaan takaisin, jos on erityistä tarvetta. En halua lisätä byrokratiaa, mutta kun valiokunnan puheenjohtaja vähän tuskaili eri vaihtoehtojen välillä, halusin heittää keskusteluun mukaan tämmöisen ajatuskuvion.

Sitten myöskin kuripaketti-sana, kyllä se on peräti negatiivinen asia. Jos sen voisi kääntää toisenlaiseksi, tervehtisin sitä ilolla.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Akaan-Penttilän esiin ottama näkemys tässä asiassa, että pitäisi löytää myönteisempi ilmaisu tähän kuin pelkkä kuripaketti, toisi varmaan hyviäkin vaikutelmia tälle asialle. Kun liikennevaliokunta tämän sorvaa ja päättää ja nopeasti saa syntymään ja tulemaan tänne valmiina, niin miten rangaistusten soveltaminen tähän sisältyy, voisiko tässä olla myöskin semmoinen tarve, kun näen täällä edustajat Puhjon ja Salon lakivaliokunnan jäseninä, olisiko myöskin lakivaliokunnan näkemys tässä tarvittaessa, miten tämä sattuu ja missä puussa tämä sitten tarttuu kiinni, kun väärin menetellään ja tuolla liikenteessä tavataan? Vai meneekö tämä puhtaan rikesakon puitteissa sitten?

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti vielä tähän lopuksi. Olen tästä kuripaketti-sanasta, ilmaisusta, täsmälleen samaa mieltä äsken puhuneiden kanssa. On vain niin, että se ei ole meidän keksintömme vaan lehdistön keksintö ja kansan keksintö, ja sitä sitten viljeltiin niin paljon, että itse asiassa näytti jo käyvän niin, että tästä niin sanotusta kuripaketista ei jää eduskunnalle mitään käsiteltävää, se teilataan niin täydellisesti jo julkisessa keskustelussa ennakkoon.

Keskustelu päättyy.