Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Jos kaikki ihmiset olisivat enkeleitä ja
jos markkinatalous ei olisi varsin karu toimintaympäristö,
hallituksen esitystä n:o 235 viime valtiopäiviltä ei
olisi tarvinnut toimittaa eduskunnan käsiteltäväksi.
Näin kuitenkin jouduttiin hallituksen piirissä arvioimaan,
että tämä esitys, joka koskee tieliikennelain
66 ja 69 §:n muuttamista, on perusteltu ja paikallaan.
Esityksessä ehdotetaan tieliikennelakia muutettavaksi siten,
että tarkistettaisiin opetustoiminnasta vastaavan johtajan
vaatimuksia luvanhakijan ollessa oikeushenkilö. Johtaja
ei saisi olla konkurssissa, vaan hänen tulisi hallita omaisuuttaan
ja muutoinkin hänen tulisi olla toimintakykyinen ja kyetä asianmukaisesti
vastaamaan tehtävistään. Tällä estettäisiin se,
että omistaja voisi, jouduttuaan konkurssiin, jatkaa toimintaa
perustamalla yhtiömuotoinen yritys, jolloin hän
siirtäisi luvan yritykselle ja jatkaisi itse opetustoiminnasta
vastaavana opettajana.
Liikennevaliokunta on todennut, että ehdotettu säännös
siitä, että autokoulun opetustoiminnasta vastaavan
johtajan tehtävässä toimivan henkilön
olisi hallittava itseään ja omaisuuttaan, vain
selventää nykytilannetta. Sitä vaaditaan
nimittäin jo nyt. Mutta tässä yhteydessä tulee
pitää muistissa, että konkurssin aiheuttama
este poistuu kuitenkin konkurssin päätyttyä konkurssituomioon.
Muussa yritystoiminnassa tai yksityiselämässä tapahtuneella
velkaantumisella ei olisi uudenkaan lain mukaan vaikutusta myönnettäessä lupaa
toimia opetustoiminnasta vastaavana johtajana.
Mietinnössään valiokunta toteaa,
että ehdotettava laki muuttaa kuitenkin tilannetta ulosotossa olevien
velkojen osalta. Tätä nykyä johtajalla ulosotossa
olevat velat eivät vaikuta luvan myöntämiseen
eikä niitä sen vuoksi edes tarkisteta, kun sen
sijaan luvanhaltijan ulosotossa olevat velat vaikuttavat luvan myöntämiseen.
Ehdotettavan lain mukaan johtajan ulosotossa olevat velat vaikuttaisivat,
jos kyseessä ovat velat, jotka ovat syntyneet aikaisemmassa
toiminnassa autokoulualalla, ja ne voisivat vaikuttaa, vaikkei henkilöä asetettaisikaan
konkurssiin.
Valiokunta on keskusteluissa ollut huolestunut autokoulualalla
toimimista koskevasta laveasta määritelmästä.
Se katsoi kuitenkin, että ammattitoiminnan yleisen määritelmän
mukaan toimintaa esimerkiksi vain takaajana ei voitaisi pitää kyseisellä alalla
toimimisena. Tästä syystä takauksesta
syntyneet velat eivät myöskään
voisi vaikuttaa luvan myöntämiseen. Jos velat
taas olisivat yksityisiä tai johtuisivat muusta elinkeinotoiminnasta,
ne eivät välttämättä vaikuttaisi luvan
myöntämiseen. Valiokunta katsoi mietinnössään,
että viranomaisen laajaa harkintavaltaa luvan myöntämisessä tulee
käyttää lain periaatteita ja tavoitteita
korostavalla tavalla.
Arvoisa puhemies! Juuri tämä viimeksi mainitsemani
on se syy, jonka takia erityisesti tulin puhujakorokkeelle esittelemään
tämän mietinnön.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa puhemies! Hyvin pitkälle voi yhtyä valiokunnan
puheenjohtajan esittelypuheenvuoroon. Itse jäin vain miettimään
sitä, minkä valiokunnassa käydyssä keskustelussakin
toin esille ja mihin myös osittain valiokunnan puheenjohtaja
nyt puuttui, eli nimenomaan niiden velkojen, jotka ovat syntyneet muussa
toiminnassa kuin autokoulutoiminnassa taikka takauksen kautta, ei
pitäisi vaikuttaa, ja tänne on kirjattu "eivät
välttämättä vaikuttaisi" luvan
myöntämiseen. Voi pohtia sitä tilannetta, mikä merkitys
on silloin näillä taloudellisilla seikoilla, jos
ne eivät ole ihan kunnossa, jos on kyse sellaisesta autokoulutoimen
johtajasta, joka ei ole omistaja. Omistajan osalta, joka on myös
johtaja, sen ymmärrän ilman muuta.
Mutta seikka, johon valiokunnan puheenjohtaja lopussa puuttui,
on erittäin tärkeä. Tästä asiasta
keskusteltiin myös valiokunnassa hyvinkin pitkään,
eli kun viranomaisilla monta kertaa on mahdollisuus käyttää laajaa
harkintavaltaa, silloin saattaa syntyä hakijalle, jos lupa
hylätään, monta kertaa sellainen tilanne,
että ei pysty itse tiedostamaan sitä syytä,
minkä takia hylkäys on mahdollisesti tapahtunut,
jos jossakin lähes samanlaisessa tilanteessa lupa on myönnetty.
Eli viitaten nimenomaan laajaan harkintavaltaan valiokunnan mietinnössä on
kyllä ihan oikealla tavalla tätä pyritty
rajaamaan ja ohjaamaan viranomaiskäytäntöä,
koska mitään muuta ehkä voimakkaampaa
sanontaa siihen rajaamiseen ei saatu, mikäli ei olisi jouduttu
muuttamaan pikkuisen tätä hallituksen esitystä,
mutta se on nyt yksimielisesti hyväksytty. Toivotaan, että se käytännössä toimii
niin, että harkintavaltaa ei käytetä liian
laajasti.
Yleiskeskustelu päättyy.