Kimmo  Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):

Kunnioitettu puhemies! (Hälinää)

Perustuslain parlamentarisoinnin pitkä kaari on lähestymässä päätepistettään, kun tätä esitystä käsitellään täällä eduskunnassa. Edustuksellisen kansanvallan ja länsimaisen parlamentarismin vahvistaminen ovat olleet läpäiseviä periaatteita useimmissa merkittävissä valtiosäännön uudistuksissa tasavallan presidentti Urho Kekkosen presidenttikauden jälkeen 1980-luvulta alkaen. Keskeisenä tavoitteena on ollut eduskunnan ja sille vastuunalaisen valtioneuvoston roolin korostaminen suhteessa tasavallan presidenttiin. Merkittävimpiä uudistuksia ovat olleet tässä mielessä seuraavat:

Ensinnäkin vuonna 1991 presidentin valtaoikeuksiin kuulunut eduskunnan hajotus säädettiin tapahtuvaksi pääministerin aloitteesta ja samalla selkeytettiin pääministerin eroon liittyvää presidentin toimivaltaa. Olennaista oli se, että presidentti yksin ei enää voinut hajottaa eduskuntaa. Samoin vuonna 1991 määrättiin valtioneuvostolle velvollisuus antaa viivytyksettä ohjelmansa eduskunnalle tiedonantona.

Lepäämäänjättämisinstituutiosta luovuttiin vuonna 1992, jolloin siirryttiin enemmistöparlamentarismiin. Eduskunta saattoi viedä päätökset yksinkertaisella enemmistöllä. Vuonna 1993 pääministerille annettiin myöskin oikeus antaa eduskunnalle pääministerin ilmoitus, mikä on mahdollistanut aidon dialogin hallituksen ja eduskunnan välillä.

Kun Suomesta tuli ensin Etan jäsen ja sen jälkeen Euroopan unionin jäsen, siinä yhteydessä unionia koskeva päätöksenteko annettiin nimenomaan valtioneuvostolle. Tässä yhteydessä säädettiin vahvasti eduskunnan asemasta niin, että eduskunta on hyvin tiiviisti kaikessa tässä päätöksenteossa mukana.

Suuressa perustuslakiuudistuksessa vuonna 2000 parlamentarismin periaate ensinnäkin kirjattiin perustuslakiin, sen 3 §:n 2 momenttiin. Eduskunnan roolia vahvistettiin hallituksen muodostamisessa, eli eduskunta valitsee pääministerin. Eduskunnan asemaa pääministerin ja muiden nimitysprosessissa vahvistettiin eli hallitusneuvottelujen painopiste siirrettiin eduskuntaan ja pöytäkirjamerkinnällä todettiin, että suurin eduskunnan ryhmä käynnistää neuvottelut, joten säännöt olivat selvät ja tasavallan presidentin puuttumista ei tarvita paitsi kriisitilanteissa.

Myöskin valtioneuvoston asemaa suhteessa presidentin päätöksentekoon vahvistettiin. Hallituksen esitysten osalta viimekätinen ratkaisuvalta jäi valtioneuvostolle, eli valtioneuvosto kykenee aina antamaan oman kantansa mukaiset hallituksen esitykset eduskunnalle. Myöskin, mitä tulee ulkopoliittiseen päätöksentekoon, uudessa perustuslaissa korostettiin 93 §:n 1 momentissa presidentin ja valtioneuvoston yhteistoimintaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Eli haluttiin, että ulkopolitiikassa on parlamentaarinen vastuukate. Myöskin asetuksenantovaltaa muutettiin siten, että se on pääsääntöisesti vuodesta 2000 lukien kuulunut valtioneuvostolle.

Nyt käsillä oleva perustuslain uudistuspaketti jatkaa johdonmukaisesti tätä valtiosäännön pitkäaikaisen kehittämisen linjaa. Tarkoitus on vahvistaa edelleen parlamentarismia ja samalla myöskin eduskunnalle vastuunalaisen valtioneuvoston asemaa. Olennaista on se, että hallituksen esitysten antaminen siirretään yksinomaan valtioneuvostolle. Eli kun hallitus antaa esityksen, esitys tulee suoraan eduskuntaan ilman presidentille lähettämistä. Tasavallan presidentti sidotaan myöskin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa päätöksenteossa tiiviimmin valtioneuvoston ja eduskunnan kantoihin, mihin palaan myöhemmin.

Merkittävää on se, että tämä uudistus ei ole radikaali uudistus vaan se on hyvin maltillinen uudistus. Tämänkin uudistuksen jälkeen tasavallan presidentille jää suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävä rooli sekä ulko- että turvallisuuspolitiikassa. Hän toimii edelleen Puolustusvoimien ylipäällikkönä, on tärkeä toimihenkilö nimitysasioissa, muun muassa tuomareiden nimittämisessä, upseerien nimittämisessä, ja presidentillä on myöskin rooli lakien vahvistamisessa. Eli jos presidentti katsoo, että jonkin lain säätäminen ei ole mennyt kohdalleen, hän voi aina jättää lain vahvistamatta, jolloin se palautuu eduskuntaan uudelleen käsiteltäväksi. Nämä ovat merkittäviä valtaoikeuksia.

Arvoisa puhemies! On ollut kuitenkin selkeätä tarvetta muuttaa perustuslakia. Tätä asiaa on selvitetty useissa eri yhteyksissä vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain jälkeen, ja on todettu, että tuota tarvetta on nimenomaan ulkopoliittisessa päätöksenteossa, koska siellä on niin sanottu kaksoislukitus eli on tarvittu kaksi päätöksentekijää, ja se on saattanut vaikeuttaa päätöksentekoa. Myöskin sitten EU-edustuksessa on ollut tiettyä kädenvääntöä, epäselvyyttä, ja tältä osin asia on haluttu korjata. Samassa yhteydessä on myöskin puututtu eräisiin muihin tärkeisiin asioihin, kun valtiosääntöä on ylipäätänsä nyt tässä yhteydessä modernisoitu ja täsmennetty.

Ensinnäkin, mitä tulee ulkopolitiikan päätöksentekoon, tasavallan presidentti johtaa edelleen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tämä ilmaistaan perustuslain 93 §:n 1 momentissa, joka jää edelleen voimaan. Kuitenkin päätöksentekoa selvästi selkeytetään tältä osin. Se tarkoittaa sitä, että valtioneuvosto esittää presidentille määrämuotoisessa päätöksenteossa ja presidentti voi olla hyväksymättä valtioneuvoston esityksen, mutta jos presidentti ei hyväksy, sen jälkeen alkaa prosessi, jossa eduskunnalle tulee keskeinen rooli.

Lähtökohta on se, että sen jälkeen, jos presidentti ei hyväksy, valtioneuvosto voi edetä silloin, kun on pakko edetä, mutta se voi edetä sillä tavalla, että se saattaa asian eduskunnan käsiteltäväksi. Kun eduskunta on käsitellyt asian, asia palautuu valtioneuvostolle ja valtioneuvosto voi esittää eduskunnan kannan mukaista ratkaisua presidentille, jolloin presidentin on hyväksyttävä tuo eduskunnan kannan mukainen valtioneuvoston esitys. Jos valtioneuvosto esittää jotakin muuta kuin eduskunnan kannan mukaista esitystä, sen jälkeen presidentille jää edelleen mahdollisuus tehdä haluamansa ratkaisu, joka voi poiketa valtioneuvoston kannasta. Valtioneuvostolla on myöskin se mahdollisuus, että jos se ei ole tyytyväinen eduskunnan asiasta tekemään päätökseen, silloin valtioneuvoston ei ole pakko esitellä asiaa presidentille, jolloin asia jää ratkaisematta.

Perustuslakivaliokunta on selkeyttänyt sitä menettelyä, jota tässä yhteydessä sovelletaan. Täytyy sanoa, että hallituksen esitys ei ollut kovin hyvin laadittu, koska siinä olisi voitu käyttää valtioneuvoston uuden kannan pohjana esimerkiksi jotakin vanhaa valiokunnan kannanottoa. Voi sanoa, että se olisi johtanut helposti ristiriitaisuuksiin ja riitoihin, tulkintavaikeuksiin, ja nyt perustuslakivaliokunta on täsmentänyt menettelyä. Lähtökohta on se, että jos valtioneuvosto haluaa jatkaa prosessia, siinä tilanteessa valtioneuvosto tuo eduskunnalle selontekona oman kantansa: millä tavalla se haluaa, että asiassa edetään. Selonteko lähetetään täällä eduskunnassa valiokuntaan. Useimmissa tapauksissa se lähetetään ulkoasiainvaliokuntaan. Ulkoasiainvaliokunta selvittää asian. Sen jälkeen ulkoaisainvaliokunta tulee omalla lausumaesityksellään täysistuntoon ja täysistunto hyväksyy sen, mikä on eduskunnan kanta. Ja kuten sanottu, jos hallitus esittää tämän eduskunnan kannan mukaista ratkaisua, silloin presidentin on hyväksyttävä tuo ratkaisu.

Olennaista tässä on se, että tämä menettely ei missään tilanteessa jää salaiseksi, vaan se on aina täysistunnossa, johonka kaikki kansanedustajat voivat ottaa osaa. Kaikilla puolueilla on myöskin mahdollisuus sanoa asiasta oma kantansa. Kuitenkin se, että asiaa valmistellaan valiokunnassa, antaa myöskin käytännössä ulkoasiainvaliokunnalle mahdollisuuden siihen, että se voi pyrkiä myöskin sovittelemaan presidentin ja valtioneuvoston kannan välillä. Jos se katsoo, että presidentin argumentit ovat vahvoja, se voi pyrkiä löytämään jonkinlaista keskitietä.

Olennaista on myöskin se, että tässä on suljettu tiedonanto ulkopuolelle, mikä tarkoittaa sitä, että hallitus ei voi tulla eduskuntaan omalla kannallaan, vaatia, että eduskunta äänestää siitä kannasta ja hallituksen luottamuksesta samanaikaisesti, ja sen jälkeen pakottaa eduskunnan tietyllä tavalla tiettyyn kantaan, vaan voi sanoa, että perustuslakivaliokunnan tässä hyväksymä ratkaisu merkitsee aitoa parlamentarismin vahvistamista ja antaa eduskunnalle todellakin sovitteluroolin näissä tilanteissa, tai ainakin mahdollisuuden siihen.

Se, mikä on kuitenkin olennaista, on se, että tarkoitus on, että tämä eduskunnan käsittely on viimesijainen ratkaisu. Koko järjestelmän tarkoitushan on se, että presidentti ja valtioneuvosto aina sopisivat kaikki asiat, niin että ne eivät koskaan tule eduskuntaan. Tosiasiassa tämä ratkaisu merkitsee sitä, että valtioneuvoston asema keskusteluissa presidentin kanssa vahvistuu, koska useimmiten voidaan olettaa, että eduskunta asettuu valtioneuvoston kannalle. Mutta minun käsitykseni on se, että jos valtioneuvosto katsoo, että sillä on vahvat argumentit, se on vahvemmilla neuvotteluissa tasavallan presidentin kanssa, mutta jos valtioneuvoston argumentit ovat huonot ja presidentti on sitä mieltä, että hänen argumenttinsa ovat vahvat, silloin presidentillä on varmasti rohkeutta jättää ratkaisu hyväksymättä ja saattaa asia eduskunnan käsiteltäväksi, koska jos presidentti voittaa argumenteissa, se on myöskin erittäin hankala tilanne istuvalle valtioneuvostolle.

Eli tässä suhteessa voidaan sanoa, että uudistus vahvistaa valtioneuvostoa jonkin verran, mutta joka tapauksessa se merkitsee sitä, että paine sovun löytämiseen näiden kahden osapuolen välillä on erittäin suuri. Joka tapauksessa olennaista on se, että meillä on mekanismi, jolla asiat voidaan ratkaista niin, että asiat eivät koskaan jää ratkaisematta.

Arvoisa puhemies! Toinen keskeinen kysymys tässä yhteydessä on Euroopan unionin edustus ja siinä esiintynyt epäselvyys. Toisaalta täytyy sanoa, että tilanne on selkiytynyt 1. joulukuuta 2009 jälkeen, jolloin Lissabonin sopimus astui voimaan. Kuitenkin on sinänsä tarkoituksenmukaista ja tarpeen, että asia selkiytetään myöskin Suomen perustuslaissa ja tietty valtiokäytäntö, joka ei mielestäni välttämättä ollut aivan perustuslain mukainen, saadaan myöskin tällä tavalla katkaistua.

Valiokunnan uudelleen muotoileman 66 §:n 2 momentin mukaan lähtökohta on se, että pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa. Se tarkoittaa sitä, että pääministerin velvollisuus on aina mennä Eurooppa-neuvostoon, ennen Eurooppa-neuvoston kokousta 97 §:n mukaisesti kertoa suurelle valiokunnalle kokouksesta, kokouksen jälkeen kertoa jälleen suurelle valiokunnalle, ja voi sanoa, että se on yksi hänen kaikkein tärkeimpiä virkatehtäviään, josta hänen on kaikissa olosuhteissa pidettävä huolta.

Jos pääministeri on estynyt, silloin pääministerin sijaistaminen ja pääministerin sijaisjärjestely ovat täysin selviä. Ja sitten, jos sijainenkaan ei pääse, hänen sijaisensa menee, ja järjestelmä on tältä osin täysin yksiselitteinen ja selkeä. Eli lautaskiistat ovat nyt pois päiväjärjestyksestä. Mitä tulee muihin Euroopan unionin kokouksiin — ja niitä ovat lähinnä kolmas maa -kokoukset, kuten EU:n päämiesten ja esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin väliset tapaamiset — näitten osalta lähtökohta on myöskin selvä: pääministeri edustaa aina näissä kokouksissa Suomea.

Mutta sitten tulee poikkeus: Valtioneuvosto voi poikkeuksellisessa tapauksessa päättää, että joku muu kuin pääministeri edustaa Suomea. Tietysti lähtökohta on se, että jos pääministeri ilmoittaa, että hän menee, hän menee, ja asia on selvä. Mutta jos katsotaan, että Suomen kantojen edistämiseksi, kuten perustuslakivaliokunta toteaa, on tarkoituksenmukaista, että joku muu kuin pääministeri menee sinne, niin silloin valtioneuvosto päättää, että esimerkiksi presidentti tai joku toinen ministeri voi mennä näihin kolmas maa -kokouksiin tai muihin Euroopan unionin ympärillä oleviin kokouksiin. Täytyy sanoa, että mielestäni tämä mahdollisuus on erittäin tärkeä, koska tietysti Suomen pitää menetellä hyvin pragmaattisesti ja silloin, kun katsotaan, että presidentin toiminnasta on hyötyä, meidän kannattaa tietysti ottaa tuo kaikki hyöty käyttöömme.

Seuraava kysymys on kriisinhallinta. Vuonna 2005 eduskunnassa käytiin mielenkiintoinen keskustelu siitä, kun peruslakivaliokunta totesi, että EU-kriisihallintajoukkojen lähettäminen kuuluu perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaisesti valtioneuvostolle eikä presidentille. Tuosta seurasi vilkas keskustelu, jonka jälkeen valtioneuvosto esitti eduskunnalle, että menetellään siten, että kaikki kriisinhallintaratkaisut tehdään niin, että presidentti päättää valtioneuvoston esityksestä ja tietysti asiat pitää tuoda sitten myöskin eduskunnan käsittelyyn. Tätä perusteltiin sillä argumentilla, että on johdonmukaista, että kaikissa tilanteissa päätöksentekomenettely on sama. Eduskunta hyväksyi tämän lain perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Nyt perustuslakivaliokunta on löytänyt tähän sellaisen ratkaisun — tämä asia on yritetty järjestää perustuslain perusteluilla eikä mielestäni välttämättä oikein uskottavalla tavalla — että tältä osin perustuslakivaliokunta toteaa, että todetaan perustuslain 58 §:ssä, että kriisinhallintajoukkojen lähettämisestä päätetään tavallisella lailla. Eli tämä tarkoittaa sitä, että kriisinhallintajoukkojen lähettäminen on erotettu sieltä presidentin päätöksenteosta, se on erotettu myöskin perustuslain 93 §:n 1 momentista ja 2 momentista, ja tämä tarkoittaa sitä, että niihin sovelletaan omaa menettelyään ja siitä menettelystä eduskunta päättää tavallisella lailla.

Täytyy todeta, että aina on myöskin mahdollista, että tavallisella vallalla voidaan päättää, että valtioneuvosto tekee päätöksen eduskunnan suostumuksella, voidaan presidentti poistaa. Mutta perustuslakivaliokunta toteaa, että ainakin näissä olosuhteissa, missä me tänä päivänä elämme, on tarkoituksenmukaista, että meillä on, kun suomalaisia lähetetään ulkomaille, kolmoislukitus. Eli pitää olla sekä hallituksen esitys, presidentin hyväksyntä että myöskin eduskunnan hyväksyntä, ja tämä on näissä olosuhteissa varmasti tarkoituksenmukainen menettely. Tietysti tilanteet saattavat tilanteen kehittyessä aina muuttua, mutta ainakaan lähiaikoina tällaista tarvetta ei mitä ilmeisemmin ole.

Seuraava kysymys, jonka haluaisin ottaa esille, on ulkoasiainvaliokunnan tiedonsaanti. Tältä osin täytyy todeta, että ulkoasiainvaliokunnalla on mahdollisuus saada tietoja — sillä on mahdollisuus saada kaikki tiedot koskien ulkopolitiikkaa — ja valtioneuvostolla on tietysti sitten myöskin velvollisuus antaa tietoja ulkoasiainvaliokunnalle. Ulkoasiainvaliokunta oli esittänyt tältä osin lausumaa hyväksyttäväksi.

Täytyy sanoa, että ulkoasiainvaliokunnan rooli korostuu. Kun se joutuu kenties tekemään näitä sovitteluratkaisuja presidentin ja valtioneuvoston välillä, sillä on oltava kaikki tieto, sillä on oltava aina kaikki ajantasainen tieto, ja tältä osin perustuslakivaliokunta korostaa sitä, että valiokunnalla on todellakin oikeus saada kaikki tiedot ja valtioneuvoston pitää entistä aktiivisemmin välittää raportteja ulkoasiainvaliokunnalle. Olennaista on myöskin se, että valtioneuvoston tehtävä on välittää presidentin tapaamisista tehdyt muistiot, tuo informaatio, myöskin valiokunnalle. Täytyy sanoa, että ei tietysti ole kovin hyvä se, jos ulkomaiset lähettiläät Helsingissä tuntevat asiat paremmin kuin ulkoasiainvaliokunnan jäsenet tai erityisesti puheenjohtaja. Tässä suhteessa on syytä vedota valtioneuvostoon, että se aktivoituu tässä tiedon välittämisessä koskien myöskin tasavallan presidentin ulkopoliittista toimintaa.

Seuraava asia, joka on tärkeä, on se, mitä tulee yhteistoimintaan presidentin ja valtioneuvoston välillä. Tältä osin perustuslakivaliokunta korostaa sitä, että on tärkeätä, että kun ulkopolitiikan ja EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan raja ei ole kovin selvä enää tänä päivänä — oikeastaan melkein kaikkiin asioihin luodaan raameja Euroopan unionissa myöskin ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla — on tärkeätä, että korostetaan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja tasavallan presidentin yhteisiä kokouksia. Valiokunta myöskin toteaa — ja se on luonnollisesti mielestäni selvää — että pääministeri voi kutsua nämä yhteiskokoukset koolle ja myöskin presidentti voi kutsua nämä yhteiskokoukset koolle. Mutta sen lisäksi on myöskin tärkeää, että näissä kokouksissa käsitellään kaikkein merkittävimmät EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiat. Eli tietysti EU:ssa on paljon pieniä asioita, niin sanottua sälää, mutta on tärkeätä, että kaikki merkittävät asiat ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalta käydään niin sanotussa TP-Utvassa lävitse ja niistä voidaan käydä keskustelua ja voidaan tehdä myöskin linjauksia niitten osalta, vaikka linjaukset viime kädessä jäävätkin sitten valtioneuvoston vastuulle.

Sitten on myöskin syytä mainita kansalaisaloite, joka esitetään hyväksyttäväksi. Lähtökohta on se, että 50 000 suomalaista voi tehdä eduskunnalle aloitteen, joka eduskunnan on käsiteltävä. Tältä osin valiokunta korostaa sitä, että ei pidä asettaa — sitten, kun aikanaan tavallisella lainsäätämisjärjestyksellä tavallinen laki hyväksytään — sille, millä tavalla tuo aloite tehdään, kovin suuria vaatimuksia. Aloitteen pitää tietysti olla selvä, ja tietysti, kun nimiä kerätään, niitten nimien pitää olla identifioitavissa, mutta liian suuria vaatimuksia ei saa asettaa, niin että käytännössä olisi mahdoton kerätä tuo 50 000 nimeä. Valiokunta toteaa, että tärkeätä on, että myöskin internetin välityksellä näitä nimikirjoituksia voidaan kerätä — tosin luotettavalla tavalla, se on olennaista. Uskon, että tästä voi syntyä merkittävä instrumentti, kunhan sitä ei väärinkäytä ja sitä käytetään niissä tilanteissa, joissa sille on aitoa, merkittävää tarvetta.

Sitten haluaisin vielä sanoa, että on tärkeätä, että kun poikkeustilalakia käsiteltiin eduskunnassa, todettiin, että perustuslaki, sen 23 §, on hieman liian suppeasti kirjoitettu, ja tältä osin nyt tuota perustuslain 23 §:ää, joka koskee kriisin hätätilaolosuhteita, kriisiolosuhteita, poikkeusolosuhteita, avataan jossain määrin. Nyt pykälää ei ole tarvinnut muuttaa, mutta haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt tulkinnan osalta huomiota siihen, että kun päätöksiä tehdään, on löydettävä herkkä tasapaino ja samalla oikea tasapaino, jossa yhteiskunnan toiminnot poikkeusoloissa voidaan turvata mutta kuitenkin samalla kunnioitetaan perusoikeuksien suojaa mahdollisimman täysimääräisesti. Ja tietysti olennaista on tässä se, että asiat tulevat, kun valtioneuvosto hyväksyy asetuksen, välittömästi eduskunnan käsiteltäviksi, tarkastettaviksi. Sen jälkeen on sitten eduskunnan kontrolli, ja sitten, kun puututaan näihin kansalaisoikeuksiin, siltä osin ollaan huomattavan tarkkoja ja niin täsmällisiä kuin suinkin mahdollista.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluaisin vielä ottaa esille kysymyksen siitä, että nyt tänne perustuslakiin, sen 1 §:ään, laitetaan maininta siitä, että Suomi on Euroopan unionin jäsen. Tietysti voidaan kysyä sitä, tarvitaanko tätä kirjausta. Täytyy sanoa, että mielestäni sitä ei välttämättä tarvita siellä, (Ed. Tennilä: Samaa mieltä!) mutta valtiosääntöoikeudellisista syistä asiantuntijat ovat puoltaneet sen kirjaamista, ja siitä syystä myöskin valiokunta puoltaa sen kirjaamista.

Lähtökohta on se, että tosiasioitten tunnustaminen on parasta ulkopolitiikkaa, miksei myöskin muuta politiikkaa. Ja tosiasia on se, että Euroopan unionin jäsenyys vaikuttaa vahvasti sekä Suomen oikeusjärjestelmän perusteisiin että myöskin yksilön oikeusasemaan. Jos verrataan juuri Yhdistyneisiin kansakuntiin, YK:n yleiskokouksen päätöksillä ei ole lainkaan samaa merkitystä Suomelle kuin Euroopan unionissa hyväksytyillä direktiiveillä, jotka täytyy Suomessa panna täytäntöön lainsäädännöllä, tai Euroopan unionin asetuksilla, jotka tulevat voimaan välittömästi Suomeen, tai Euroopan unionin hyväksymillä perusoikeuksilla, joittenka toteutumista EY-tuomioistuin ja tulevaisuudessa viime kädessä Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuin valvovat. EU:lla on täysin suora vaikutus meidän lainsäädäntöömme, ja sen tosiasian tunnustaminen on tarkoituksenmukaista. EU ei ole mikä tahansa perinteinen kansainvälinen järjestö. Jäsenyys merkitsee siinä enemmän. (Ed. Laakso: Miksei sitä mainita?) Kysymys on tältä osin nimenomaan siitä, että halutaan vallitseva asiantila valtiosäännön täydellisyysperiaatteen mukaisesti kirjata tänne perustuslakiin.

Olennaista on se, että tämä ei ole mitään uutta Suomen perustuslaissa. Jos te luette perustuslain 50 §:n, 93 §:n, 96 §:n tai 97 §:n, näissä kaikissa on mainittu Euroopan unioni. Vai haluaisitteko poistaa esimerkiksi pääministerin velvollisuuden kertoa ennen Eurooppa-neuvoston kokousta eduskunnalle hänen ja Suomen kannoista, mitkä ne ovat? Haluatteko todella poistaa tällaisen EU:ta koskevan maininnan perustuslaista? Luulen, että kukaan ei halua poistaa sitä. Ja, mikä on olennaista — kun on sanottu, että tällä olisi merkitystä eroamisen kannalta — Suomi eroaa kaikista kansainvälisistä järjestöistä kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti ja meidän perustuslakimme mukaisesti. Eli jos Suomi haluaa erota Euroopan unionista, todettakoon ensinnäkin, että Lissabonin sopimuksessa on ensimmäistä kertaa EU-säännöstössä todettu mahdollisuus erota Euroopan unionista. Mutta Suomi voi yksin eduskunnan yksinkertaisen enemmistön päätöksellä erota mistä tahansa kansainvälisestä järjestöstä siitä syystä, että Suomi ottaa silloin omaa valtaansa, toimivaltaansa, itselleen takaisin, vahvistamme itseämme.

Jos me sen sijaan luovutamme Suomen toimivaltaa mille tahansa muulle kansainväliselle organisaatiolle, silloin tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö. Kun Suomesta tuli EU:n jäsen, me hyväksyimme jäsenyyden kansanäänestyksen jälkeen kahden kolmasosan enemmistöllä, mutta eroaminen on mahdollista yksinkertaisella enemmistöllä. Voin kyllä vakuuttaa, että jos eduskunnan enemmistö tekisi päätöksen eroamisesta, sen jälkeen olisi aika luonnollista, että nuo mainitsemani 50 §, 93 §, 96 § ja 97 § varmasti poistettaisiin perustuslaista tarpeettomina, jos emme olisi enää Euroopan unionin jäseniä. Eli tältä osin silloinkin noudatettaisiin täydellisyysperiaatetta, mutta jos EU on kirjoitettu tai sitä ei ole kirjoitettu meidän perustuslakiimme, sillä ei ole merkitystä tuon jäsenyyden kannalta, vaan ratkaisu tehdään muilla perusteilla.

Arvoisa puhemies! Luulen, että tämän uudistuksen jälkeen, kun se toivottavasti hyväksytään kahden kolmasosan enemmistöllä seuraavassa eduskunnassa ja yksinkertaisella enemmistöllä tässä eduskunnassa, kovin suurta tarvetta ylimpien valtioelinten toimivaltojen muuttamiseen, tasapainon muuttamiseen, ei meillä enää yhteiskunnassa jää.

Haluan myöskin, puhemies, kiittää perustuslakivaliokunnan jäseniä erittäin hyvästä hengestä tätä asiaa valmisteltaessa. Valiokunnassa oli aito halu laajaan kompromissiin, yhteisymmärrykseen. Se kyettiin saavuttamaan. Erityisen kiitoksen haluan antaa valiokunnan varapuheenjohtajalle ed. Södermanille, jonka aloitteen pohjalta tämä kompromissi on aika pitkälti tehty, jolla on vuosikymmenten kokemus perustuslakivaliokunnasta ja jonka panoksella on ollut myöskin tässä asiassa erittäin suuri merkitys. Myöskin haluan kiittää erityisesti ulkoasiainvaliokuntaa mutta myöskin puolustusvaliokuntaa hyvistä lausunnoista, joita valiokunta on voinut käyttää mietintönsä perusteena. (Eduskunnasta: Onko eriävää?) — Ja, anteeksi, vielä todettakoon, että valiokunnan mietintöön sisältyy vastalause ja sen on jättänyt vasemmistoliitto. Vastalauseessa on esitetty muutoksia useampiin kohtiin, ja se varmaan kohta esitetään.

Pertti Salolainen /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunta piti lausunnon antamista erittäin tärkeänä, sillä perustuslain muutoksen olennaisin osa on ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, keskitytäänhän siinä ulkopoliittisen toimivallan käyttöön.

Valiokunta tuki esitetyn muutoksen peruslähtökohtaa eli parlamentarismin vahvistamista. Käytännössä ulkopolitiikan johtamisessa ei enää ole juuri sellaisia lohkoja, joissa Suomen kannat muodostettaisiin arvioimatta niiden suhdetta unionijäsenyyteen. Valiokunta pitikin perusteltuna sitouttaa presidentin päätöksentekoa valtioneuvostoon ja selkeyttää perustuslain tasolla Suomen edustautumista Eurooppa-neuvostossa.

Valiokunta käsitteli laajasti yhteistoimintaa, koska sen merkitys kasvaa. Keskeinen ulkopolitiikan yhteistyön foorumi on valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja tasavallan presidentin yhteiskokous, niin sanottu TP-Utva. Tämän kokouksen merkitys korostuu entisestään. Valiokunta esitti, että yhtenäisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta on tärkeää, että tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteiskokousten valmistelua kehitetään muun muassa parantamalla valtioneuvoston etukäteiskoordinointia ja vahvistamalla ulkoasiainministeriön valmistelukoneistoa.

Valiokunta korosti, että muodostettaessa Suomen kantaa merkittäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin unioniasioihin valtioneuvoston tulee toimia läheisessä yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa johdonmukaisuuden turvaamiseksi. Onhan EU:ssa tällä hetkellä hyvin paljon, ja yhä enenevästi Lissabonin sopimuksen jälkeen, ulkopoliittisia näkökohtia.

Herra puhemies! Nyt ehdotettu perustuslain muutos synnyttää tosin käytännössä hyvin epätodennäköisen ja ei-toivottavan tilanteen, jossa eduskunta ylimpänä lainsäädäntövallan käyttäjänä asetettaisiin ratkaisijaksi kahden ylimmän hallitusvallan käyttäjän välisessä ristiriitatilanteessa. Siis tämä olisi äärettömän epätoivottava asetelma, ja ei se varmaan tule yleinen olemaankaan.

On tärkeää muistaa, mistä tässä käytännössä voisi olla kysymys. Asian siirtäminen eduskunnan käsiteltäväksi ristiriitatilanteessa toisi sen käytännössä myöskin avoimeen julkiseen keskusteluun, toivottavasti ei kuitenkaan riitelyyn. Arvioitaessa eduskunnan uutta roolia tämä seikka on huomionarvoinen, samoin kuin julkisen keskustelun mahdollinen vaikutus Suomen ulkosuhteisiin. Siksi ulkopoliittisen päätöksenteon tulisi toimia niin, että eduskuntaan ei tulisi ainuttakaan selontekoa muutetun perustuslain nojalla.

Suomen etujen mukaista on, että yhdenmukainen politiikka varmistetaan. Valiokunta piti selvänä, että paine kasvaa niin valtioneuvostolle kuin presidentille yhteisen kannan määrittämiseksi jo ennen virallista käsittelyä, ennalta ehkäisevästi. Laajan parlamentaarisen tuen avulla yhteistoimintaa voidaan vahvistaa.

Herra puhemies! Käsiteltävänä olevan perustuslain muutoksen myötä eduskunnan rooli ja toimivalta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vahvistuu. Eduskunta on niin sanottu viimeinen valitusporras yhteisen linjan löytämiseksi. Ennakkovalvontaa eli konfliktin estoa on siten tehostettava tilannekuvaa parantamalla ja eduskuntaa informoimalla. Parlamentarismin katteen varmistamiseksi tiedotuksen suunnan näissä asioissa tulisi olla ulkoasiainvaliokunta ja sitä kautta siis myöskin eduskunta. Vastaisuudessa edellytetään entistä laaja-alaisempaa tiedottamista myös asioiden valmistelu- ja keskusteluvaiheesta.

Viime päivinä niin sanottu Wikileaks-vuoto on osoittanut kaikella selkeydellään tähänastisen ulkopoliittisen tiedonkulun ongelman. Yhdysvaltain lähetystö oli vuonna 2004 paremmin informoitu tasavallan presidentin ja Venäjän silloisen presidentin Putinin keskusteluista kuin eduskunnan ulkoasiainvaliokunta. On tärkeää, että valtioneuvosto ja erityisesti ulkoministeriö ottavat eduskunnan tiedonsaantioikeuden vakavasti. Tähänkin asti presidentin ulkopoliittisista toimista olisi tullut tiedottaa paremmin. Tiedotus ei kuitenkaan ole ollut kovin hyvä. Nyt perustuslakiuudistuksessa asiaan kiinnitetään huomiota eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mietinnön mukaisesti.

Perustuslakivaliokunta on siis yhtynyt ulkoasiainvaliokunnan lausuntoon, jossa korostettiin, että ulkoasiainvaliokunnan tiedonsaannin tarve parlamentaarisen valvonnan toteuttamiseksi korostuu. Tiedottamiseen liittyvien käytäntöjen tulee olla sellaisia, että ne turvaavat käytännössä eduskunnan perustuslaillisen aseman ja vaikutusvallan. Tiedonsaantioikeus on rajoittamaton ja se sisältää velvoitteen valtioneuvostolle oma-aloitteisesti pitää ulkoasiainvaliokunta informoituna oikea-aikaisesti ja säännönmukaisesti kansainvälisistä asioista.

Ulkoasiainvaliokunta edellytti, että valtioneuvosto antaa valiokunnalle vastaisuudessa oma-aloitteisesti ja säännöllisesti selvityksiä ja tietoja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Näiden selvitysten tulee kattaa myös tasavallan presidentin keskeiset ulkopoliittiset toimet. Tasavallan presidentti ei nimittäin jatkossakaan tule eduskuntaan informoimaan ulkopolitiikastaan. Tiedottamisvelvollisuus on valtioneuvostolla, eli mitään uutta institutionaalista linkkiä UaV-TP ei olla synnyttämässä. Vastuu informoinnista jää nimenomaan hallitukselle ja ennen kaikkea ulkoministeriölle ja ulkoministerille.

Tähän mietintöön sisältyy yksi vastalause.

Veijo Puhjo /vas:

Herra puhemies! Hallituksen esitys laiksi vuoden 2000 Suomen perustuslain muuttamisesta sisältää muutaman ajantasaistamismuutosehdotuksen lisäksi kolme merkittävää muuta muutosehdotusta. Positiivisena on ehdotus kansalaisaloitteen sisällyttämiseksi perustuslakiin. Ehdottoman negatiivisena pidän ehdotuksia tasavallan presidentin ulkopoliittisen toimivallan käytännön romuttamisesta sekä perustuslakiin 1 §:ään tehtävästä lisäyksestä "Suomi on Euroopan unionin jäsen".

Herra puhemies! Alun perin aktiivisimmat perustuslain muuttajat pyrkivät tieten tahtoen tasavallan presidentin ulkopoliittisen johtovallan murentamiseen muuttamalla perustuslain 93 §:n 1 momentin kohtaa "Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa".

Kun tämä ei poliittisesti voinutkaan toteutua, ei hanketta tohdittu jatkaa. Samat piirit päätyivätkin kiertotiehen, ja muutoskohteeksi otettiin presidentin päätöksentekoa säätelevä 58 §.

Valtioneuvoston ja tasavallan presidentin nykyinen vallanjako edellyttää näiden valtaelinten yhteistoimintaa. Nyt ehdotus presidentin päätöksentekosäännöistä poistaa käytännössä tämän yhteistoimintavelvoitteen ulkopoliittisista päätöksistä. Tosiasiassa presidentin johtovalta ulkopoliittisissa asioissa alistettaisiin ristiriitatilanteissa pääministerin kantaan, mikäli eduskunta erotuomariksi määrättynä olisi pääministerin kannalla. En pidä hyväksyttävänä sitä, että perustuslaissa kaikkien merkittävien ulkopoliittisten asioiden päätösvalta keskitetään pääministerille.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kannattaa presidentin nykyisen ulkopoliittisen aseman säilyttämistä. Emme siten kannata ehdotettua kompromissimuutosta, missä eduskunnasta tehtäisiin selontekomenettelyineen isoimmissa erimielisyyksissä erotuomari presidentin ja pääministerin välille. Vaikka koko eduskunta muodostaakin kantansa täysistunnossa, on vaikeaa kuvitella eduskunnan kannan poikkeavan pääministerin kannasta. Eduskunnassa yli 20 vuoden ajan vallinnut antiparlamentaristinen hallintamallihan takaa aina sen, että eduskunnan onkin nautittava hallituksen luottamusta eikä päinvastoin. Siksi esitän yksityiskohtaisessa käsittelyssä pykälämuutosta mietintöön nähden.

Herra puhemies! Tasavallan presidentin osallistumista EU-kokouksiin pyritään vähentämään muuttamalla perustuslain 66 §:ää pääministerin tehtävistä. Vaikka Eurooppa-neuvoston kokoonpano on kiinteä, on EU:lla lukuisia muita joko omia tai sitten kolmansien maiden kanssa pidettäviä kokouksia, joissa valtionpäämiehet voivat kokoontua virallisesti tai epävirallisesti. Näissä tasavallan presidentillä tulisi olla jatkossakin mahdollisuus osallistua käsiteltäessä Suomelle tärkeitä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioita. Mietinnön mukaan vain poikkeustapauksissa tämä olisi mahdollista. Siksi esitän yksityiskohtaisessa käsittelyssä pykälämuutoksen poistamista.

Herra puhemies! Suomen EU-jäsenyyden maininta perustuslaissa on perustuslakivaliokunnan mietinnössä uusi valiokunnan linjaus. Nykyistä perustuslakia laadittaessa valiokunta oli periaatteellisista syistä toista mieltä. Suomen jäsenyyttä EU:ssa ei kirjattu perustuslakiin nimenomaan sen takia, ettei perustuslakia tarvitsisi aina muuttaa, kun EU tiivistyisi uudenlaiseksi EU:ksi jokaisen aina muutaman vuoden välein hyväksyttävän uuden perussopimuksen myötä. Valiokunnan arvio EU:n muuntumisesta oli aivan oikea. Nykyinen EU on rakenteeltaan aivan toinen kuin se EU, mihin Suomi vuonna 1995 liittyi.

Herra puhemies! Nyt esitetään kansalaisille EU-mielialahoitoa, kun Suomen EU-jäsenyys kirjattaisiin noin vain perustuslakiin mainitsematta lainkaan, mitä tuo jäsenyys tulevaisuudessa oikeastaan saattaa merkitä. Moni luuli Lissabonin sopimuksen määräenemmistöpäätöksineen lukinneen EU:n luonteen pitkäksi aikaa suurten jäsenmaiden temmellyskentäksi äänivaltoineen. Kreikan ym. maiden talousongelmien tultua julki Suomenkin ministerit alkoivat muiden EU-ministerien kera vaatia oman käden oikeudella ohi hyväksytyn Lissabonin sopimuksen, että EU:n pitää saada puuttua jäsenmaiden talousarvioidenkin sisältöihin. Eli onko mielivaltaisesti ohi hyväksyttyjen EU-säädösten toimiva EU se EU, mihin Suomi nyt halutaan perustuslaissa jäseneksi niitata?

Oma kysymyksensä on vielä, minkälaisiin muihinkin EU-muotoihin Suomi voitaisiin näin automaattisesti liittää jäseneksi. Kysymys kuuluukin: Mikä on Suomen tilanne esimerkiksi EU:n muuttaessa itsensä vaikkapa hyväksytyin määräenemmistöpäätöksin liittovaltioksi? Olisiko Suomi siten automaattisesti liittovaltio EU:n jäsen perustuslakikirjauksen takia?

EU:n tuleva rakenteellinen kehitys on täysin hämärän peitossa. Tällaisessa tilanteessa ja periaatteellisestikin vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ei ole hyväksymässä perustuslakiin mainintaa Suomen EU-jäsenyydestä. Siksi tulemme äänestämään yksityiskohtaisessa käsittelyssä kyseisen maininnan poistamista perustuslaista.

Jotta jatkossa tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen vuoropuhelu tapahtuisi asianmukaisesti, esitän myöhemmin eduskunnan hyväksyttäväksi lausumaehdotuksen: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee pikaisesti valtioneuvostosta annetun lain muuttamisen siten, että myös tasavallan presidentti voi kutsua koolle hänen ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan yhteiskokouksen."

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Suomen sodanjälkeistä menestyksellistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on johdettu presidenttien toimesta laajaan kansalliseen konsensukseen samalla nojautuen. Tähän hyvin toimineeseen johtamismalliin ollaan nyt kuitenkin tekemässä suurta muutosta, jossa ydinasiana on pääministerin aseman hyvin vahva korostaminen niin EU-politiikassa kuin myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Asiaan kuuluvalla tavalla puhutaan tietysti eduskunnan vallan lisäämisestä, jopa kansanvallan kasvattamisesta siinä tilanteessa, jos uuteen meininkiin mennään ja presidentti ja pääministeri ovat eri mieltä. Tämä erimielisyyshän voi koskea ulkopolitiikan kaikkia isoja linjavetoja, jopa sellaistakin asiaa kuin Nato-jäsenyys. Mitä eduskunta siinä tilanteessa sitten tulee tekemään? Minusta on tasan varmaa ja päivänselvää, eikä tätä esitystä muuten tehtäisikään, se, että pääministeri voittaa sen väännön. Eihän löydy sellaista hallituspuoluetta, joka oman pääministerinsä kaataisi. (Välihuuto) — Ei varmasti löydy. — Ja tässä tarkoituksessa tätä hanketta nyt eteenpäin viedäänkin.

Presidentti Kekkosen pitkällä valtakaudella sanottiin hänelle kertyneen aivan liian paljon valtaa. Kun nyt vallanohjakset siirretään pääministerille budjetti- ja lainsäädäntötyön osalta, lisäksi vielä EU- ja ulko- ja turvallisuuspolitiikankin osalta, Kekkonenkin olisi voinut vain haaveilla näin isosta vallasta, jota pääministerille nyt ollaan siirtämässä. Tuskinpa hän viisaana miehenä olisi kenellekään hyväksynytkään niin suurta valtaa kuin Suomen pääministerille on näiden muutosten jälkeen tulossa.

Miksi sitten tällainen vallankumous ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisessa? Lipposen jo paljon ennen "so what" -lausuntoa lanseeraaman fraasin mukaan sokea Reettakin näkee, että Nato-kiertotietähän tässä haetaan. Siihen presidentin vallan vähentämisellä tosiasiassa pyritään, siltä varalta että seuraavakin ja ehkä vielä sitäkin seuraava presidentti tuon jäsenyyden torjuisi. Tämä on se iso tausta tälle hankkeelle ja tälle kiireelle, jolla tätä hanketta viedään eteenpäin. Ja voihan olla niin, että jos tällaista presidentinvaltaa ei olisi, viimekätistä sananvaltaa, niin jo nyt tämä Nato-hanke olisi paljon pidemmällä. Kyllä siinä on presidentin asenteella mutta myös vallalla vaikutusta, että me olemme pitäytyneet sotilaallisesti liittoutumattomassa roolissamme.

Arvoisa puhemies! Perustuslakiin esitettyä muutosta pidän huonona myös kansanvallan kannalta. Presidentinvaali suorana kansanvaalina johtaa ja jopa pakottaa siihen, että kaikkien ehdokkaiden on esitettävä linjauksensa tulevan ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta. Sen sijaan eduskuntavaaleissa ulko- ja turvallisuuspolitiikka harvoin nousee edes merkittäväksi kysymykseksi, saati sitten pääkysymykseksi. Kaiken lisäksi pääministeri voi jopa vaihtua — ja näköjään nykyään kiihtyvällä vauhdilla — vaalikauden kestäessä. Meillähän on tällä vaalikaudella virassa muistaakseni jo kolmas pääministeri, ja heistä vain yksi esiintyi pääministeriehdokkaana ennen vaaleja Suomen kansan edessä kysymyksiin kaikista asioista vastaten. Kaksi muuta on valittu yhden puolueen puolue-elinten toimesta, ja tällainen henkilö saa sitten jatkossa kaiken vallan, siis pääministeri, joka voi olla ihan muu kuin se, mitä kansa on kannattanut.

Arvoisa puhemies! Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei voi eikä saa olla tempoilevaa eikä pienille enemmistöille rakennettua. Nykyinen malli, jossa presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa läheisessä yhteistyössä pääministerin, ulkoministerin ja muiden ministerien kanssa eduskuntaa hyvin informoiden ja kuullen, on taannut laajapohjaisen konsensuksen, ja sitä tällainen pieni maa tarvitsee jatkossakin. Äkkinäisiä ratkaisuja ei pidä eikä saa todellakaan tehdä. Tämä malli, mikä meillä nyt on, on turvannut tällaisen laajapohjaisen asioiden käsittelyn ja myös päätännän.

Samasta syystä olen pitänyt hyvänä myös sitä, että presidentti on osallistunut EU-kokouksiin huippukokousten osalta. Mitäs ongelmaa se on Suomelle tuottanut, että meillä on ollut kaksi päättäjää paikalla, kun hyvin kiperätkin asiat ovat olleet käsittelyssä? Ja voi vain arvioida, että EU:nkin osalta niitä kiperiä, jopa kriittisiä, jopa dramaattisia tilanteita saattaa tulla jatkossakin. Mitä ongelmaa on ollut siinä tai mitä ongelmaa tulisi olemaan siinä, että meillä on kaksi korkeaa päättäjää asioita yhdessä pohtimassa tiukan paikan tullen? (Eduskunnasta: Siellä on vain yksi paikka!) — No, paikat ja paikat, tämä on sitä muodollista saivartelua. Kyllähän ne asiat ovat aina järjestyneet. — Tärkeintä on, että kun siellä tulee Suomen kannalta suuri kysymys ratkaisuun, on sen verran sitä sijoittamista harkittavissa, että he pääsevät yhdessä katsomaan, mikä on Suomen kannalta viisasta. Nyt tämä menee täysin pääministerin käsiin, eikä meillä oikein muita sanansaattajiakaan taida jatkossa noista sisäisimmistä keskusteluista olla.

Arvoisa puhemies! Mitä vielä tulee tähän EU-jäsenyyden ottamiseen perustuslakiin, niin en minä pidä tätäkään muutosta tarpeellisena. Siinä ei ole mitään painetta, saati pakkoa, joten eiköhän kyse ole enemmänkin sellaista EU-henkisyyden ilmauksesta.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Nyt ensimmäisessä käsittelyssä oleva hallituksen esitys Suomen perustuslain muuttamisesta perustuu laajapohjaiseen valmisteluun, Perustuslaki 2008 -työryhmän ja perustuslain tarkistamiskomitean työhön. Näissä molemmissa myös perussuomalaisilla on ollut edustus.

Suuri osa esitetyistä muutoksista on lähinnä teknisiä, joilta osin voin yhtyä hallituksen ja mietinnön esityksiin. Eräitä perustavaa laatua olevia muutosesityksiä, kuten Suomen toimivallan siirtomahdollisuutta sekä hallituksen halua viedä Suomea osin pääministerivetoiseen ulkopolitiikkaan, ei voida kuitenkaan mielestäni ohittaa maininnatta.

Hallituksen esitykseen sisältyvään lakiesitykseen on valiokuntakäsittelyssä tehty kahteen pykälään vähäiset tarkistukset, jotta SDP on valiokunnassa saatu esityksen taakse. Näillä muutoksilla ei kuitenkaan ole vaikutusta omaan alkuperäiseen mielipiteeseeni hallituksen esityksestä.

Arvoisa puhemies! Mietinnössä, kuten hallituksen esityksessäkin, esitetään, että perustuslain 1 §:ään lisätään toteamus Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa. Tämä on outoa, kun kuulumme tällä hetkellä jäsenenä lukuisiin muihinkin kansainvälisiin järjestöihin kuin EU:hun, nimittäin Yhdistyneisiin kansakuntiin ja sen alajärjestöihin, Euroopan neuvostoon ja Pohjoismaiden neuvostoon, sekä osallistumme muuhun kansainväliseen yhteistyöhön, esimerkiksi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön piirissä. Mielestäni ei ole minkäänlaista pitävää perustetta sille, että Suomen jäsenyyksistä mainittaisiin perustuslaissa ainoastaan Euroopan unioni, eikä tällaista mainintaa Euroopan unionikaan meiltä vaadi.

EU:n jäsenyydellä on toki huomattava vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomi on luovuttanut merkittävän osan eduskunnan ja hallituksen päätösvallasta EU:lle, ja sitä ollaan lisää tyrkyttämässä. Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen EU-jäsenyys on kuitenkin tulkittavissa kansainväliseksi sopimukseksi, joka voidaan periaatteessa sanoa irti koska tahansa.

Mielestäni EU-jäsenyyden mainitseminen ykköspykälässä rajoittaisi päinvastaisista väitteistä huolimatta Suomen perustuslaillista toimintavapautta, mikäli eduskuntaan saataisiin sellainen enemmistö, joka haluaisi luopua EU-jäsenyydestä. Tällöin voitaisiin väittää EU-jäsenyyden nauttivan perustuslaillista suojaa. Sen seurauksena voitaisiin edellyttää, että EU:sta irtautuminen ja EU:lle luovutetun päätösvallan palauttaminen vaatisi ensiksi perustuslain muuttamisen siten, että jäsenyydellä ei olisi enää väitettyä perustuslain suojaa. Näin ollen voitaisiin irtautumista EU:n jäsenyydestä kohtuuttomasti pitkittää, ja siksi perussuomalaiset eivät tule kannattamaan sitä, että perustuslaissa on lisättynä toteamus Suomen EU-jäsenyydestä. (Ed. Kimmo Kiljunen: Ei tarvetta irrottautua!) — On! Suomen on tarpeellista irrottautua, ed. Kimmo Kiljunen, omasta mielestäni.

On muistettava, että Suomi on itsenäinen kansakunta. Saamme itse päättää kaikista asioistamme. Kansan suvereniteettiajatuksen mukaan vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisistä kaikista omista asioistaan.

Arvoisa puhemies! Suomessa on toimiva presidentti-instituutio, jota kansa arvostaa. Sitä osoittaa kansalaisten erityisen aktiivinen osallistuminen tasavallan presidentin vaaleihin. Puoluepolitiikan ulkopuolella oleva presidentti on kansakunnan voimavara, joka luo tasapainoa ja vapautta. Hallitus ilmoittaa esityksessään vahvistavansa parlamentarismia. Todellisuudessa kyse lienee sen vallanhalusta. Hallitus haluaa siirtää valtaa pois suoralla kansanvaalilla valitulta presidentiltä ja näin heikentää kansanvaltaista järjestelmäämme. Mielestäni presidentin valtaoikeuksia tulisi mieluummin lisätä kuin vähentää. Vallattoman presidentin valitseminen suoralla vaalilla olisi kansan pilkkaamista.

Arvoisa puhemies! Suomen pääministeri edustaa enimmillään 25:tä prosenttia kansasta. Suomalaisessa monipuolueparlamentarismissa on perinteisesti tasavallan presidentille kuulunut merkittäviä valtaoikeuksia. Ulkopolitiikan johtaminen tapahtuu esityksen mukaan edelleen presidentin johdolla yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Suomalainen parlamentarismi on mielestäni toiminut hyvin eikä sitä tulisi romuttaa. En hyväksy perustuslain 58 §:n muuttamista.

Esitetyllä muutoksella saatetaan pyrkiä sitomaan hallituspuolueiden kansanedustajien vapaata kannanmuodostusta kansanedustajien perustuslain takaamasta riippumattomuussäännöksestä huolimatta. Muutos veisi presidentiltä harkintavaltaa, kun asia palauttamisen jälkeen päätettäisiin valtioneuvoston uuden ratkaisuehdotuksen mukaisesti, jos ehdotus vastaa eduskun-nan enemmistön ilmaisemaa kantaa asiassa. Jos kävisi niin, että eduskunnan enemmistö olisikin presidentin kannalla, johtaisi se käsitykseni mukaan hallituksen luottamuksen menettämiseen ja sen kautta eroamiseen. Ehdotettu muutos mielestäni saattaisi siis aiheuttaa poliittisia kriisejä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen 66 §:n muotoilu, jota valiokunta on ilmeisen kompromissin jälkeen tarkistanut, mahdollistaisi mielestäni sen, että Suomen tasavallan presidentti ei voisi osallistua Suomen edustajana Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Poikkeuksellinen valtioneuvoston päätösmahdollisuus sinne on merkitty nyt tässä muutetussa muodossa. Aikaisemmin ne olivat perusteluissa. Mielestäni silloin kun puhutaan Suomelle erityisen tärkeistä ja merkittävistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä asioista, tasavallan presidentillä pitäisi olla muutakin tehtävää kuin mainittu "presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa".

Mielestäni oikea tapa olisi se, että presidentillä olisi mahdollisuus osallistua Suomen kannalta erityisen merkittävään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevään kokoukseen. Lissabonin sopimushan sallii myös valtionpäämiesten osallistumisen muun muassa Eurooppa-neuvoston kokouksiin, sillä sen mukaan jäsenvaltioita Eurooppa-neuvostossa edustaa joko valtion tai hallituksen päämies. Mielestäni Suomessa tasavallan presidentti on valtion päämies. Lissabonin sopimuksella ei käsitykseni mukaan ole myöskään siirretty EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa EU:n päätösvaltaan, vaan sopimus säilyttää sen jäsenmaiden hallitusten keskinäisenä yhteistyöhön perustuvana politiikkana, ja linjanmäärittelyt perustuvat käsitykseni mukaan yksimielisyyteen.

Monissa kohdin, kun tätä lakiehdotusta on pyritty perustelemaan, on korostettu parlamentarismia. Mielestäni suomalaista parlamentarismia ei voi verrata eurooppalaiseen parlamentarismiin, jossa jo vaalijärjestelmissä useimmiten pyritään periaatteessa kaksipuoluejärjestelmään. Suomalaisessa monipuolueparlamentarismissa on perinteisesti tasavallan presidentille kuulunut merkittäviä valtaoikeuksia, ja voimassa olevan perustuslain mukaan ulkopolitiikan johtaminen tehdään tasavallan presidentin johdolla, toki yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tämä on toiminut mielestäni hyvin eikä sitä tulisi romuttaa. Näkisin, että presidentin valtaa, kuten aikaisemmin totesin, tulisi mieluummin lisätä kuin vähentää niin sisä- kuin ulkopolitiikassa. Kriisitilanteissa olisi oltava joku, joka ikään kuin määrää kaapin paikan.

Arvoisa puhemies! Lakiehdotuksen 94 ja 95 §:ssä ehdotettu muutos lisäisi Suomen täysivaltaisuuden kannalta tehtävien toimivallan siirtojen päättämistä enenevässä määrin eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Tällainen muutos toimivallan siirtojen päätöksentekoon on mielestäni arveluttava. Jos toimivallan siirrossa on kyse merkittävästä eduskunnan toimivaltaan puuttumisesta, ei sitä mielestäni tulisi tehdä yksinkertaisella enemmistöllä.

Perustuslakiin ehdotetaan myös sitä, että otettaisiin säännökset Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivaltaa koskevista siirroista Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle ja toimielimelle. Tällainen merkittävä siirto voitaisiin ehdotuksen mukaan tehdä eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä. Merkittävä toimivallan siirto saattaa vaarantaa kansainvälisen velvoitteen muodossa valtiosääntömmekin tarkoittamia kansanvaltaisia perusteita. Siksi mielestäni tällaiset toimivallan merkittävät siirrot tulisi säätää varsinaisessa perustuslain säätämisjärjestyksessä perustuslain 73 §:n muodossa, jolloin lopullinen päätös tehtäisiin eduskuntavaalien jälkeisillä ensimmäisillä valtiopäivillä. Tällöin toimivallan siirto tulisi käsiteltyä kahden eri eduskunnan toimesta ja kansalaisilla olisi todellinen mahdollisuus ottaa asiaan kantaa eduskuntavaaleissa ennen lopullista päätöstä.

Arvoisa puhemies! Asian yksityiskohtaisessa käsittelyssä tulen esittämään 1. lakiehdotuksen viiden pykälän osalta muutosesitykset, jotka on jaettu edustajien pöydille.

Jacob  Söderman  /sd:

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan mietintö perustuslain muuttamiseksi on nyt ensimmäisessä käsittelyssä. Valiokunta ehdottaa esityksen hyväksymistä muutamilla presidentin asemaa koskevilla muutoksilla. Näistä sovittiin 22.12.2010 hallituspuolueiden puheenjohtajien sekä SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen kanssa. Tämä kompromissi merkitsi sitä, että lakialoitteen 44/2010 sisältämät muutokset hyväksyttiin tietyin tarkennuksin.

Hallituksen esitykseen tulee muutos, joka tarkoittaa sitä, että selontekomenettely on ainoa tapa purkaa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston lukkiutunut erimielisyys ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Niin sanottu valuvika siirtyy historiaan. Mahdollisen erimielisyyden ratkaiseminen tapahtuu näin julkisesti eduskunnassa täysistunnossa, siis parlamentaarisin keinoin. Menettely olisi käytännössä työläs. Sen aiheuttama julkisuus merkinnee sitä, että osapuolet etsisivät vakavasti sopua. Niin sanottu yhteistoimintavelvoite ei poistu, se vahvistuu.

Toinen muutos merkitsee sitä, että voimassa olevassa laissa sotilaallisesta kriisinhallinnasta oleva päätöksentekomenettely jää voimaan perustuslain muuttamisesta huolimatta. Näin sotilaallisesta kriisinhallinnasta päättäisi kukin vuorollaan: valtioneuvosto, eduskunta ja tasavallan presidentti. Suomalaisten sotilaitten lähettäminen kaukaisille taistelukentille on päätös, joka vaatii laajan yksimielisyyden.

Kolmas muutos koskee maamme edustamista Euroopan unionissa. Ehdotuksen mukaan pääministeri edustaa maatamme erityisesti Euroopan neuvoston kokouksissa. Poikkeuksellisesti valtioneuvosto voisi päättää siitä, (Ed. Kanerva: Ei, vaan Eurooppa-neuvosto!) että tasavallan ... (Ed. Kanerva: Eurooppa-neuvosto!) — Kiitoksia avusta. Minä olen liikuttunut tästä tuesta. Sanotko sen vielä kerran? (Ed. Kanerva: Jos tarvitaan!) — Hyvä. — Poikkeuksellisesti valtioneuvosto voisi päättää siitä, että tasavallan presidentti on paikalla, jos Suomen kantoja voitaisiin kokouksen luonne huomioon ottaen näin edistää, kuten ulkoasiainvaliokunta sanoo.

Esityksen tarkoitus on vähentää presidentin muodollista valtaa. Hallituksen esitykset ja kertomukset eduskunnalle antaisi valtioneuvosto. Kansliapäälliköiden nimitys siirtyisi valtioneuvostolle. Sen sijaan tasavallan presidentti päättäisi edelleen lakien vahvistamisesta ja voisi jättää lain vahvistamatta esimerkiksi, kun hän katsoo sen loukkaavan perustuslaissa tai kansainvälisissä sopimuksissa turvattuja perusoikeuksia.

Presidentti voi päättää ennenaikaisten eduskuntavaalien järjestämisestä, tosin vain pääministerin perustellusta aloitteesta. Presidentti nimittää edelleen tuomarit, valtioneuvoston oikeuskanslerin, valtakunnansyyttäjän, upseerit, Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajan sekä määrää tehtäviinsä edustustojen päälliköt ja upseerit eli ne, joilta edellytetään puolueettomuutta ja korkeaa asiantuntemusta. Tulisi vakavasti harkita korkeimman poliisijohdon liittämistä tähän luetteloon.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, jota presidentti edelleen johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, olisi tärkeää se, että sen valmistelu ja pohdiskelu tapahtuisi säännöllisesti turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, jossa myös käsiteltäisiin merkittävät Euroopan unionissa esillä olevat ulkopoliittiset asiat. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta esitti vaatimuksia valiokunnan työn kehittämiseksi, joita perustuslakivaliokunta on mietinnössään kannattanut. Perustuslaki siis rajaa kansan valitseman presidentin valtaoikeuksia mutta jättää hänelle riittävästi valtaa ja erityisesti vaikutusvaltaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen.

Muutamat lehdet ja jokunen poliitikko ovat kiittäneet esillä olevaa lakiehdotusta askeleena oikeaan suuntaan. Ilmeisesti halutaan edelleen siirtää presidentiltä valtaa valtioneuvostolle, (Ed. Ukkola: Kyllä!) koska näin on monissa länsimaissa, erityisesti Pohjoismaissa. Näin heikolla itsetunnolla varustettu Suomi haluaa matkia muita.

Kansanvaalilla valitulla presidentillä tulee säilyttää kohtuullinen, tarkoin rajattu valta. Esillä olevan perustuslakiuudistuksen piirtämät rajat ovat melko ihanteelliset. Tehtäväänsä hyvin valmistautuneella presidentillä, joka valppaasti seuraa aikaansa, on riittävästi vaikutusvaltaa maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, valtaa erityisesti silloin, kun linjaa ja sen perusteita suunnitellaan tarkistettavaksi. Kokemuksemme osoittaa, että pienellä maalla ei ole varaa ulkopoliittiseen poukkoiluun, vaan askeleet tulee ottaa varovaisesti asioita yhdessä pohdiskellen.

Valtioneuvosto, erityisesti pääministeri ja ulkoministerit, on käytännössä ulkopolitiikan toteuttaja. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalla tulee olla elävä ja toimiva yhteys valtioneuvostoon erityisesti, kun eduskunnan rooli edelleen vahvistuu ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella. Jos joku sen sijaan haluaa vielä vähentää presidentin valtaa, hänellä tulee olla rohkeutta esittää, että presidentin kansanvaalista luovutaan. Tämä tuskin saavuttaa suosiota, koska presidentinvaalit ovat maassamme suosituimmat poliittiset vaalit. "Kun ken kansaa väheksyy, kaatuvi kuin juureton puu, silloin on Suomessa huomen", sanoo runoilija.

Ehdotus merkitsee myös sitä, että kansalaiset saavat oikeuden tehdä kansalaisaloitteen, jos sen taakse saa 50 000 kansalaista. Perustuslakivaliokunta tarkensi perusteluissaan hallituksen esityksen linjaa niin, että se hyväksyy kansalaisaloitteiden allekirjoitusten keräämisen netissä luotettavalla ja henkilötietojen suojaa turvaavalla tavalla. Kansalaisaloitteella voi edistää tärkeiden lakialoitteiden vireilletuloa eduskunnassa. Kansalaisaloitteen mahdollisuuden hyväksyminen perustuslakiin on askel kansalaisvaltaisempaan suuntaan. Muutamissa maissa sillä on saavutettu käytännön tuloksia.

Arvoisa puhemies! Lopuksi varoittaisin merkillisestä harrastuksesta koko ajan muuttaa perustuslakia. Tälläkin hetkellä valiokunnassa on kaksi muuta esitystä perustuslain muuttamiseksi, toinen täysin tarpeeton. Perustuslain muuttamiselle tulee kynnyksen olla korkea, muuten se ei ole mikään perustuslaki. Mitä sellaista vikaa on perustuslaissamme näiden muutosten jälkeen, jota vielä pitäisi korjata? Meillä on parlamentarismi täysin voimassa sisäpoliittisissa asioissa. Erityisesti Euroopan unionissa ja yleensäkin kansainvälisissä suhteissa toimivat pääsääntöisesti parlamentaarisessa vastuussa oleva valtioneuvosto ja sen jäsenet. Maamme parlamentaarista järjestelmää täydentää kansan valitsema valtionpäämies, siis toinen kansan valitsema valtiollinen elin. Hän toimii kansainvälisissä suhteissa valtioneuvoston kanssa yhteistoiminnassa määritellyn linjan mukaisesti, ja hänen tulee säännöllisesti informoida siitä valtioneuvostoa.

Järjestelmä perustuu historialliseen kokemukseemme. Toisen maailmansodan jälkeen tasavallan presidentit ovat kiistatta menestyneet ulko- ja turvallisuuspoliittisissa asioissa. (Ed. Tennilä: No, miksi pitää valtaa kaventaa?) — No, sitä nyt kavennetaan hyvin vähän. (Ed. Tennilä: Ratkaisevasti!) Sitä paitsi se koskee nyt, hyvät pojat, minä luulen, että te ette nyt ole huomanneet tätä asiaa, se koskee seuraavaa presidenttiä. (Ed. Tennilä: En ainakaan tytöttele ketään, siitä tulee vaikeuksia!) — Minä edustan kansaa enkä kansliaa.

Entä mikä on muiden Pohjoismaiden tilanne? Ovatko niiden perustuslait kansalaisten kannalta paremmat? Heillä on valtionpäämiehenä henkilöitä, jotka valitaan suvusta, joka on joskus kaukaisessa historiassa valittu hallitsijasuvuksi. Kansanvaltaisia nämä järjestelmät eivät ole. Kansalaisaloitetta muissa Pohjoismaissa ei ole.

Arvoisa puhemies! Ehdotan siis, että me kerrankin unohdamme heikon itsetuntomme ja toteamme, että muutosten tultua voimaan maamme perustuslaki on Pohjoismaiden modernein ja kansanvaltaisin. Voi olla, että se on myös Euroopan uudenaikaisin.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa puhemies! Kiitos perustuslakivaliokunnalle, sen puheenjohtajistolle ja koko jäsenistölle hyvästä työstä ja hyvästä yhteistyöstä. Asian taustan ja valmisteluhistorian tuntien me kaikki tiedämme, että perustuslain uudistuslinjoista on ollut monia hyvinkin erilaisia näkemyksiä, ja on ollut merkittävä saavutus löytää sellainen lopputulos, jonka valtaenemmistö voi hyväksyä.

Näissä keskusteluissa me kaikki, mukaan lukien myös minä itse, olemme joustaneet ja tulleet toisiamme vastaan. Olin perustuslakivaliokunnan jäsen vuonna 2000, kun tehtiin edellistä, ja silloin kävi samalla tavalla. Perustuslakivaliokunnan traditio, niin kuin puheenjohtaja kertoi, on kuunnella, kunnioittaa ja etsiä kompromisseja ja tietysti niin kuin tälläkin kertaa — ja pidän sitäkin erittäin suuressa arvossa — sanoa viimeinen sana.

Aivan niin kuin vuonna 2000, niin nytkin, te perustuslakivaliokunnan jäsenet, hyväksyitte, ja toivottavasti sitten koko eduskunta perustuslakivaliokunnan selvän enemmistön perässä lopulta hyväksyy sen version, joka perustuslakivaliokunnassa tulee hiotuksi. Mielestäni se sopii ja kuuluukin perustuslakivaliokunnan rooliin, ja todella uskon myös, niin kuin täällä muun muassa valiokunnan puheenjohtaja sanoi ja äsken varapuheenjohtaja, että kun perustuslaki on kuitenkin se lakien laki, niin ei ole tarkoitus, vaikka nyt ollaankin näin 10 vuoden päästä tätä valuvikaa paikkaamassa, että perustuslaki joka vaalikaudella olisi uuden uudistuksen paikalla.

Monella tapaa on kysymys nyt vain muutamien asioiden korjaamisesta, maltillisista välttämättömistä uudistuksista, jotka meillä silloin vuonna 2000 vielä jäivät, vaikka kompromissi onnistuttiinkin tekemään, hoitamatta, ja nyt nämä kohdat on hoidettu. Kiitoksia todella paljon kaikille osapuolille.

Valuviasta on nyt jo paljon puhuttu, joten lyhyesti toistoa valitettavasti harjoittaen kertaan, että silloin kun vuonna 2000 töitä teimme, niin tasavallan presidentin ja valtioneuvoston toimivaltaan erityisesti ulkopolitiikan päätöksenteossa jäi teoreettinen valuvika. Onneksi, niin kuin täällä monet ovat kehuneet meidän nykyisiä ja edellisiä päättäjiämme, meitä on siunattu viisailla päättäjillä eikä tästä ole aiheutunut mitään pahaa isänmaalle, mutta on selvää, että jokainen itseään kunnioittava kansa kirjoittaa perustuslakinsa niin, että viime kädessä sekä meille kaikille, koko kansalle, mutta myös meidän kanssamme yhteistyötä tekeville muille kansoille ja kansainvälisille järjestöille on selvää, kuka viime kädessä, ja missä, päättää. Silloin on järkevää ja viisasta löytää kompromissi tämän niin sanotun valuvian korjaamiseksi.

Hallituksen esittämä lähtökohta on säilynyt hyvin perustuslakivaliokunnan mietinnössä. Perustuslakivaliokunta tarkensi tätä menettelyä vielä niin, että kun eduskunta nyt jatkossa on tässäkin asiassa se, jonka sana on viimeinen sana, niin silloin se eduskunnan kanta — toivottavasti siis näissä teoreettisissa koskaan tarvitsemattomissa tilanteissa — muodostuisi selonteon pohjalta. Mutta niin kuin valiokunta korostaa, niin myös hallituksen esitys jo aikoinaan korosti, että lähdetään siitä, että tämä suomalainen perusmalli on yhteistyö ja asioiden ratkaiseminen ja hoitaminen paljon ennen kuin olemme siinä pisteessä, että selonteko tänne tarvitsisi tuoda.

Perustuslakivaliokunnan mietintö linjaa myös, että päätöksentekomenettelyä koskien sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumista säännellään kriisinhallintalaissa. Tämä käsittääkseni vastaa kaikkien eduskuntaryhmien yksimielistä käsitystä siitä, että niin sanotun kolmen lukon periaate joukkojen lähettämistä koskevissa päätöksenteoissa säilyy nykyisellään. (Ed. Laakso: Sitähän yritettiin romuttaa myös!)

Hallituksen esityksen ja perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaan pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa sekä pääsääntöisesti myös unionin niin sanotuissa kolmas maa -kokouksissa, joissa EU-maat kokoontuvat unionin ulkopuolisten maiden kanssa. Perustuslakivaliokunnan lisäämän säännöksen nojalla valtioneuvosto voi kuitenkin erikseen poikkeuksellisesti päättää, että pääministerin ohella tai sijasta Suomea edustaa tasavallan presidentti tai asianomainen ministeri. Tämä kompromissi on mielestäni viisas. Olin ed. Södermanin mainitsemassa kompromissitilaisuudessa esittelevänä ministerinä läsnä ja itse asiassa hyvin voimakkaasti kyseisessä Smolnan tilaisuudessa kannatin tai jopa muodostelin ajatusta tästä kompromissista sittenkin. Nimittäin on käynyt ilmi myös sellainen seikka, joka ei ole ehkä vielä tullut esiin, että joissakin tilanteissa nämä kolmas maa -kokoukset saattavat olla myös sellaisia, että jos pääministerillä on jotain hyvin poikkeuksellisen painavaa muuta menoa, niin siinäkin tilanteessa saattaa olla, kun kerta Suomen linja, niin kuin on, on yhteinen ja painava, että saattaa niissäkin tilanteissa olla silloin hyvä mahdollisuus lähettää Suomen johtajista tasavallan presidentti sinne. (Ed. Tennilä: Se on niin kuin varamiehen varamies, eikö niin?)

Perustuslakiin ehdotetaan otettavaksi uusi kansalaisten osallistumisoikeuksia edistävä väline, kansalaisaloite. (Ed. Kuoppa: Kolmannesta ketjusta!) Tältä osin olen erittäin iloinen myös ed. Södermanin esittämästä arviosta uuden perustuslakimme modernisuudesta. Nyt jatkossa siis Suomen kansalaisilla on, paitsi jo niin kuin tähän asti kunnallistasolla ollut oikeus tehdä kunnallisaloitteita, Lissabonin-sopimuksen jälkeen EU-tasolla, niin jatkossa myös valtiollisella tasolla. 50 000 äänioikeutettua voi aloitteen tehdä, ja pidän erittäin arvokkaana perustuslakivaliokunnan evästyksiä — lähinnä luen ne evästyksinä sille käynnissä olevalle työryhmätyölle oikeusministeriössä, joka kirjoittaa varsinaista lakia tästä asiasta — että kynnystä ei saa keinotekoisesti tai muistakaan syistä nostaa liian korkealle ja että tässä modernin teknologian maailmassa täytyy tietysti turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehtia, mutta ensisijaisia ovat kansalaisten osallistumismahdollisuudet. Pidän tärkeänä perustuslakivaliokunnan viitoittamaa tietä tässä asiassa, semminkin kun samaan aikaan unioninkin kansalaisaloitteessa muun muassa ei edellytetä vahvaa sähköistä tunnistamista allekirjoitukseen. Silloin on loogista, että löydämme tässäkin kansan oikeuksia, kansalaisten oikeuksia palvelevan mallin.

Arvoisa puhemies! Perustuslain tarkistukseen liittyvässä julkisessa keskustelussa, ja nyt täällä tänäänkin, on puhuttu kriittisesti EU:n jäsenyyden kirjaamisesta alkuun. Valiokunnan puheenjohtaja Sasi selitti tässä alussa juurta jaksaen, kuinka Suomi, jos haluaisi, voisi erota EU- jäsenyydestä. Ei siihen tarvita, ed. Vistbacka, perustuslain sanamuotojen muuttamista, (Ed. Laukkanen: Ei todellakaan!) se tapahtuisi yksinkertaisella enemmistöllä.

Täällä tuli vielä uutena väitteenä, että perustuslakiin kirjaamalla muka jatkossa olisimme automaattisesti sitoutuneet myös EU:n perussopimusten muuttamiseen. Emme ole. Joka kerta Suomi, niin kuin muutkin jäsenmaat, on osa sitä neuvotteluprosessia jota käydään, ja jo neuvotteluprosessissa tekee selväksi, mikä käy ja mikä ei. Ja jos sitten eduskunta on toista mieltä kuin neuvottelujen tulos, niin silloin Suomella on tietenkin vapaat kädet. Tämä asia on hyvin selvä, ja tuntuu jossain määrin kohtuuttomalta väittää kansalle toista. Päätös siis tehdään eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä, ja on tietysti loogista, että perustuslakia myöhemmin muutetaan, mutta se ei ole välttämätöntä — jos siis joskus tästä maasta löytyisi sellainen enemmistö, joka moista haluaisi.

Arvoisa puhemies! Lopuksi erityisen paljon kiitoksia vielä koko keskustelusta. Ed. Vistbacka kertasi, kuinka me aloitimme ensin oikeusministeriössä vuonna 2008 työryhmällä, jossa olivat kaikkien ryhmien edustajat. Ministeri Taxellin johtama komitea jatkoi. Koko ajan päälinja on ollut erittäin rakentava, maltillista kompromissia etsivä. Ja ehkä tässä jotenkin, kun isänmaallisia puheita aikaisemminkin on käytetty, on kyllä tämän maan voima, että silloin kun on sitten aika löytää ratkaisuja, niin kykyä kuunnella, joustaa ja ymmärtää löytyy. Kiitoksia kovasti!

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokunta antoi myöskin lausunnon esityksestä ja kiinnitti huomiota erityisesti kahteen asiaan, nimittäin kriisinhallintaan ja presidentin asemaan Puolustusvoimien ylipäällikkönä. Puolustusvaliokunta yksimielisesti kannanotossaan piti tärkeänä, että presidentin asema ylipäällikkönä säilyy, ja tämähän sisältyy nyt tähän esitykseen. Hyvä näin.

Toinen asia koski sotilaallista kriisinhallintaa, rauhanturvatoimintaa, sotilaitten lähettämistä Suomen rajojen ulkopuolelle, ja siinä yksimielisessä kannanotossa pidettiin tärkeänä, että tässä tämä niin sanottu kolmen lukon periaate säilyy, joka on nykyisessä laissa sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tässä tapauksessa poikkeuksena tästä niin sanotusta valuvika-asiasta tulee jatkossakin menetellä siis niin, että periaatteessa jokaisella kolmella päätöksentekijätaholla, valtioneuvostolla, presidentillä ja eduskunnalla, on ikään kuin veto-oikeus siihen, lähetetäänkö sotilaita Suomen ulkopuolelle. Tarvitaan kaikkien näiden kolmen tahon yhteinen ymmärrys ja yhteinen hyväksyntä sille, että sotilaita lähetetään Suomen ulkopuolelle. Tämä on mielestäni erittäin tärkeää senkin takia, että meillä on yleiseen asevelvollisuuteen perustuvat, vapaaehtoisuuteen perustuvat Puolustusvoimat, ja erityisesti näen, että tällaisen armeijan sotilaiden lähettäminen johonkin muuhun tehtävään kuin välittömästi oman maan puolustustehtävään (Puhemies: 2 minuuttia!) edellyttää laajaa yhteisymmärrystä.

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Itse pidän hyvänä sitä, että tämä selkeyttää presidentin ja valtioneuvoston välistä suhdetta, ja on myös tärkeää, että tiedämme, kuka meitä Euroopan unionissa edustaa ja millä tavalla tämä edustautuminen tulee sitten raportoituna tänne eduskuntaan. Pääministerin rooli tässä tulee nyt hyvin selkeäksi.

En yhdy niihin ed. Tennilän väitteisiin, että tämä rapauttaisi liikaa presidentin valtaa. (Ed. Tennilä: Kyllä se rapauttaa!) Minusta te katsotte, ed. Tennilä, maailmaa myöskin liian EU-keskeisesti. Kun katsomme, mitä asioita jää tasavallan presidentin valtaan tässä: meidän Venäjä-suhteemme, joita nykyinen presidentti on hoitanut aktiivisesti, koko suhde kolmansiin maihin EU:n ulkopuolella ja myös bilateraaliset suhteet, joita Suomi edelleen kuitenkin eri maihin viljelee ja hoitaa, mielestäni on väärä väite, että presidentti jollain tavalla jäisi seinäkukkaseksi tämän uuden muutoksen myötä. Riippuu sitten tulevan presidentin aktiivisuudesta ja näistä rakenteista, miten tämä toimii.

Mutta mielestäni hyvä asia on se, jonka ed. Salolainen otti esille, että eduskunnalle raportoitaisiin jatkossakin paremmin siitä, mitä tasavallan presidentti tekee ja miten hän toimii. On aivan totta, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on ollut tietynlaisessa paitsiossa, jota viime aikojen keskustelukin on korostanut, sen suhteen, (Ed. Laakso: Pitää kysyä ulkoministeriltä!) mitä presidentti tekee, missä hän liikkuu, keitä hän tapaa. Tätä raportointia pitää saada myöskin eduskuntaan enemmän.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Täällä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja puhui siitä ikuisesta ongelmasta, että ulkoasiainvaliokunta ei saa riittävästi tietoa hallitukselta eikä sillä tavoin tasavallan presidentiltä. Tämä on tietysti kyllä parantunut Kekkosen ajoista jonkun verran. Kerran järjestettiin Kekkosen aikana ulkoasiainvaliokunnan kokous Smolnaan, jossa Kekkosen piti selvittää, mitä oli tullut tehneeksi, ja siitä tuli kitkerä väittely hänen ja Junnilan välillä, eivätkä asiat edistyneet niin paljon.

Mutta minä luulen, että jos tämä Utva lähtee nyt toimimaan niin kuin ulkoasiainvaliokunta ja perustuslakivaliokunta toivovat, niin pitäisi heti alussa hallituksen uuden presidentin kanssa sopia niistä pelisäännöistä, miten täällä menetellään, ja hallituksen pitäisi sitten informoida riittävästi eduskuntaa kaikesta siitä, mitä tasavallan presidentti tekee.

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Aika tietysti näyttää tämän päätöksen ikään kuin ulkopoliittisen siunauksellisuuden. Mutta kiistattoman varmaa on tietysti se, että kun tällaisia muutoksia tehdään, niin askeleen, joka otetaan, pitää olla harkittu, analysoitu ja loppuun saakka mietitty, ja tässä tapauksessa ei ole kysymys todellakaan mistään tiikerinloikasta, vaan todellakin hallinnassa olevasta muutoksesta, jota monipuolisesti on arvioitu.

Yhteisen ulkopolitiikan valmistelussa suurimpia ongelmia tällä hetkellä on se, miten TP-Utva toimii. Tässä suhteessa valmistelutyö on hyvin erityyppistä, hajanaistakin, ja sitä pitäisi ulkopolitiikan yhtenäisyyden nimissä tasavallan presidentin ja hallituksen välillä saada siten parannettua, että tämä työ saisi vakinaisen sihteeristön käyttöönsä, ja kun se on ainoana mahdollisuutena ankkuroitavissa ulkoministeriöön, pitäisin järkevänä, että TP-Utvalla olisi käytössään sihteeristö, joka rakentuisi poliittisen osaston alivaltiosihteerin varaan ulkoministeriössä, joka olisi täysin oikea asemointi tällaisen päätöksenteon koordinointia ajatellen, ja toivon, että tämä käytännössä tulee tämän kaltaiseen sovellutukseen johtamaan.

Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Silloin kun presidenttinä oli Kekkonen, oli presidentillä niin sisäpoliittinen valta kuin ulko- ja turvallisuuspoliittinen valta. Sitä pidettiin huonona, ja minä pidän huonona, että yhdelle miehelle tai yhdelle naiselle keskitetään valta.

Nyt tällä perustuslailla ollaan samalla tavalla pääministeristä tekemässä uutta Kekkosta, keskitetään sisäpoliittisen vallan lisäksi myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen valta. En pidä sitä hyvänä asiana, etenkin kun tiedetään, että presidentti valitaan kansanäänestyksellä, pääministerit on viime aikoina valittu eduskuntaryhmissä tai puoluekokouksissa. Kumpi on kansanvaltaisempi tapa?

Meidän mielestämme, vasemmiston mielestä, voidaan luopua presidentin sisäpoliittisen vallan jäänteistä, erilaisista nimityksistä, mutta sen sijaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta päätettäessä mitä useampi on mukana päätöksenteossa, sen parempi. Ei ole järkevää pyrkiä rajaamaan presidenttiä pois. Me haluamme laajasti ihmiset mukaan päätöksentekoon, emme suppeasti. Emme halua uutta Kekkosta pääministerin paikalle.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Useassa puheenvuorossa on kritisoitu muun muassa sitä, että arvostelin tätä 1 §:n 3 momenttiin tehtävää lisäystä. Ihmettelen vaan sitä, minkä takia se nyt ylipäätään sinne jouduttiin tekemään, jos sillä kerran ei mitään merkitystä ole ja me olemme pärjänneet jo yli kymmenen vuotta ja EU:kaan ei käsitykseni mukaan sitä edellytä.

Tässä EU-problematiikassa vaan on koko ajan ollut sellaisia yllättäviä piirteitä. Olen lukenut perustuslakivaliokunnan mietinnön 1 §:n perustelut, joissa todetaan lopussa nimenomaan, ettei sen kumoaminen ole edellytys eroamiselle. Mutta, arvoisa puhemies, tässä EU-jäsenyyden aikana olen todella huomannut sen valitettavasti, että ne perustelut, joita perustuslakivaliokunta on tehnyt, vaikka periaatteessa sanotaan, että ne tulkinnat ovat pysyviä, mitä siellä tehdään, mutta kyllä ne tulkinnat ovat vaan lipsuneet aika paljonkin. Vaikka tähän suoraan ei voi verrata niin sanottua mustaa aukkoa, niin kyllä perustuslakivaliokunnan jäsenenä kun silloin olin, hämmästelin monen muun kanssa, tällaisenko päätöksen me lopulta teimme, ja sen johdosta olen esittänyt tällaista omaa tulkintaani, ovatko silloin, jos tällainen konkretisoituu joskus 5—10 vuoden päästä, ovatko silloin perustuslakiasiantuntijat toista mieltä ja eduskunnan enemmistö, koska poliittisesti tehdään perustuslakivaliokunnassa päätöksiä.

Mikaela Nylander /r(vastauspuheenvuoro):

Värderade talman! Det föreslås nu att det i grundlagen tas in ett nytt instrument för medborgarna att påverka, medborgarinitiativ. Det är klart att det är viktigt att man hela tiden funderar på instrumenten som medborgarna har till sitt förfogande för att föra en dialog med beslutsfattarna. Jag ser att det finns möjligheter, men också risker inbakade i det här medborgarinitiativet.

Om det är så att man kräver att få enkla svar på svåra politiska frågor, så hur kommer man nu, när man sitter och funderar på den här fortsatta lagstiftningen att beakta den här risken för att det blir ett kontraproduktivt instrument, det vill säga att det fjärmar medborgarna från riksdagen när vi uttryckligen har sökt efter någonting annat? Det här skulle jag gärna vilja höra med tanke just på att det är ett viktigt instrument. Vi har nu fattat ett historiskt beslut att ta in det i grundlagen.

Sedan måste jag säga att jag tycker att här har förts en bra och konstruktiv debatt om Utvas roll och det har kommit konkreta förbättringsförslag också (Puhemies: No, nyt se minuutti on kulunut!) kring hur man skulle kunna jobba på ett annat sätt, för Utvas roll kommer att betonas i framtiden.

Kimmo  Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan todeta sen, että kun perustuslakivaliokunta on ottanut selvän kannan ja se perustuu kansainväliseen oikeuteen, että Suomi voi yksinkertaisella enemmistöllä erota EU:sta, niin kyllä se tulkinta on täysin selvä eikä se siitä mihinkään voi muuttua. Ed. Vistbackan pitäisi kyllä tämä uskoa.

Sitten ed. Vistbackalle haluaisin todeta sen, että muistan vielä sen ajan, kun Veikko Vennamo oli tässä salissa käyttämässä puheenvuoroja, ja hän kyllä silloin ajoi tässä salissa erittäin voimakkaasti presidentin vallan supistamista. (Ed. Laakso: Hän oli Kekkosta vastaan niin kuin te olette Halosta vastaan!) Ja hän on kyllä sentään SMP:n, perussuomalaisten, kantaisä. (Ed. Laukkanen: Ja hyvin EU-henkinen!) Täytyy sanoa, että kyllä puolue on nyt ihan heittänyt kuperkeikkaa tässä peruslinjassa, joka puolueelle on aina kaikkein tärkein ja keskeisin sen linjauksessa.

Puhemies! Lopuksi vielä todettakoon se, että presidentille jää kuitenkin keskeinen rooli: virkanimitykset, Puolustusvoimat, tuomarit. Tärkeintä on se, että pidetään huolta siitä, että ne ovat sitoutumattomia eivätkä poliittisesti valittuja. Nimenomaan lakien jättäminen lepäämään ja myöskin ulkopuolisissa kysymyksissä palauttaminen eduskuntaan — täytyy sanoa, että ne ovat niitä arvokysymyksiä. Jos tehdään huonoa politiikkaa, niin presidentti voi silloin puuttua, ottaa kansalaisten intressit ja arvot huomioon ja vaikuttaa keskeisesti myöskin poliittiseen päätöksentekoon.

Johannes Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkä tässä vastauspuheenvuorossa on syytä keskittyä tuohon EU-jäsenyyden mainintaan. Ed. Vistbacka oli mukana Taxellin komiteassa ja varmaan muistaa sen, että minä olin siellä komitean jäsenenä esittämässä, että mahdollisimman selvästi kirjoitettaisiin tämä kohta, että tämä ei muuta missään mielessä järjestystä, missä mahdollinen irtautuminen EU:sta voisi tapahtua. Mutta silloin siellä hallituspuolueiden edustajat eivät suostuneet tähän selkeään kirjaamiseen, eikä sihteeristökään ollut kovin innokas.

Nyt perustuslakivaliokunnassa tämä on kirjoitettu hyvin selvästi, ja perustuslakivaliokunta on ylin perustuslain tulkitsija. Se on muuttanut, täsmentänyt pykäliä ja kertoo sen merkityssisällön, joka esimerkiksi tämän uuden EU-maininnan osalta on. Sillä ei ole konstruktiivista oikeudellista merkitystä, vaan EU:sta irtautuminen, perussopimusten irtisanominen voi tapahtua yksinkertaisella enemmistöllä, niin kuin mikä tahansa valtiosopimus, kansainvälinen sopimus. Tämä nyt on täyttä totta. Toivottavasti perussuomalaistenkin parissa keskityttäisiin nyt niihin asioihin. Täällä voi olla paljon kritisoitavaa, mutta ei kannata rakentaa mörköä semmoisista asioista, jotka eivät mörköjä ole.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todellakin tämä uudistus saattaa satamaan pitkän linjan perustuslain uudistustavoitteen tavalla, jolla mielestäni pärjäämme nyt todella pitkän aikaa. Nyt ei ole tarvetta pitkään aikaan avata näitä pykäliä ja tehdä perustuslain uudistusta.

Erityisen hyvä on, että löytyi konsensus. Kiitän erityisesti edustajien Koskinen ja Söderman panosta tämän ristiriitatilanteen avaamiseksi tavalla, joka tyydyttää nyt selkeätä enemmistöä. Minusta tämä tapa, että tullaan sitten ristiriitatilanteissa eduskuntaan, vahvistaa yhteistoimintamenettelyä. Tässä on hyvä muistuttaa, ed. Arhinmäki, teitä, että ei se presidentti Kekkonenkaan tuolla valtioneuvoston hyllyllä istunut kertaakaan, vaan siellä istuu pääministeri, joka nauttii parlamentaarista eduskunnan luottamusta. (Ed. Arhinmäki: Elikkä enemmän valtaa kuin Kekkosella on pääministerillä!) Tämä on minusta olennainen kysymys, ja tämän yhteistoimintamenettelyn vahvistamisen kautta tulemme totta kai siihen kysymykseen, että me tarvitsemme tavallaan valtioneuvoston kanslian ja tietenkin sitten TP-Utvan toimintaedellytysten vahvistamista valmistelutyössä.

Totean lopuksi vielä, arvoisa puhemies, sen, että on hyvä, että tämä lautaskiista nyt saadaan historiaan. Se ei ole ollut meille kunniaksi. Tämä tekee nyt selväksi sen, että pääministeri on huippukokouksissa Suomen edustaja, mutta se ei sulje pois sitä, etteikö tasavallan presidentti voi osallistua muihin korkean tason EU-kokouksiin, jos valtioneuvosto niin erikseen päättää. (Puhemies: Ja sitten eteenpäin!) Tämä edellyttää myöskin presidentiltä omaa aloitteellisuutta.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Jo muutama vuosi sitten perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi esitti tavoitteeksi sen, että tasavallan presidentiltä riisutaan kaikki ulko- ja turvallisuuspoliittinen valta pois. Samalla kannalla oli silloinen perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Arja Alho. Tätä on toteutettu systemaattisesti.

Jos me kuvittelisimme, että tämä uudistus olisi jo voimassa, mitä olisi tapahtunut Suomen ulkopolitiikassa? Suomi olisi paljon syvemmällä Afganistanin sisällissodassa kuin me olemme tällä hetkellä. Suomi saattaisi olla jo Naton jäsen, jos presidentillä ei olisi sellaisia valtaoikeuksia, mitä tasavallan presidentillä nyt on. (Ed. Laukkanen: Ei puhuja usko itsekään tuohon!)

Täytyy ihmetellä erityisesti sosialidemokraattisen ryhmän kantaa, kuinka halvalla te olette myymässä tasavallan presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittiset valtaoikeudet. Näyttää siltä, että entinen pääministeri Lipponen yhdessä puolueen nykyisen puheenjohtajan Urpilaisen kanssa on saanut niskalenkin tasavallan presidentti Halosesta ja eduskuntaryhmän puheenjohtajasta Eero Heinäluomasta. Vielä syksyllä teidän kantanne oli toinen. Vielä syksyllä te olitte sitä mieltä, että tasavallan presidentillä (Puhemies: Minuutti on kulunut!) pitää säilyttää ulko- ja turvallisuuspoliittiset valtaoikeudet. Nyt te olette toista mieltä.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä puhuttiin Urho Kaleva Kekkosesta, joka on kuollut ja kunniallisesti haudattu. Mutta hän ilmeisesti elää ainakin täällä salin oikealla puolella. Sanoisin sen, että se on ihan varma, jos sen tyyppinen poliitikko kuin Kekkonen nyt olisi meidän joukossamme, niin hän olisi pääministeri, olen siitä aivan varma, mutta silloin hän olisi parlamentaarisessa valvonnassa ja hän olisi täysin kontrollissa. Monta puoluetta toimisi hänen vierellään. Hänen ei olisi mahdollista mihinkään yksinvaltiuteen siirtyä.

Sitä paitsi minusta vasemmistoliitto tekee sen virheen, että te suurentelette tätä muutosta, koska nyt, kun tuli tämä selontekomenettely siihen, niin oikeastaan ulkopoliittiset valtuudet säilyivät sellaisenaan. (Välihuuto) — On, on. Se ei sitä nyt ole. (Välihuuto) — Niin, mutta se ei ole maailman kauhein asia, jos parlamentaarisessa maassa parlamentti lopulta päättää, mikä on oikein ja mikä ei.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa herra puhemies! Oikeastaan ed. Vistbackalle vastattiin jo niin moneen kertaan, ja hän on poistunut salista, että en siihen enää käy. Mutta, ed. Arhinmäki, ed. Södermanin vastausta tavallaan jatkaen, pääministeri Suomessa sekä tänään että jatkossakin — kun tämä uudistus toivottavasti menee läpi, kun konsensusta on löytynyt — on koko ajan eduskunnan enemmistön kontrollissa, ja hänen on löydettävä koko ajan ratkaisuja, joita hyväksyy eduskunnan enemmistö. Se on hyvin kaukana siitä, että yksi ihminen päättää ja yhdellä ihmisellä olisi poikkeuksellista valtaa.

Toinen seikka on, että jo nyt meillä perustuslaissa lukee niin, että tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Pääministerin rooli ulkopolitiikassa on vuodesta 2000 alkaen keskeinen. Tällä muutoksella vain ja ainoastaan korjataan se hypoteettinen tilanne, että joskus tulisi tilanne, mitä toistaiseksi ei ole tullut, että konflikti on niin ylitsekäymätön, että tarvitaan ratkaisija. Silloinkin ratkaisija on eduskunnan enemmistö ja vielä nyt tällä ed. Södermanin esittämällä tavalla, selonteolla, jonka silloin jo lähetekeskustelussa sekä silloinen pääministeri että minä totesimme varteenotettavaksi vaihtoehdoksi.

Eli tässä uudistuksessa nykytilanteeseen, ulkopolitiikan johtajiin, johtamistapaan, tasavallan presidentin rooliin ulkopolitiikan johtajana ja jo olemassa olevaan pääministerin rooliin ulkopolitiikan keskeisenä toimijana ei tule kuvailemaanne radikaalia muutosta, ei alkuunkaan.

Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nimenomaan nykyisen perustuslain mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. (Eduskunnasta: Yhteistoiminnassa!) Nyt tähän ollaan tekemässä se muutos, että keikautetaan nämä roolit toisinpäin, ja se tulee muuttamaan ratkaisevasti meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamista.

Te yritätte tätä vähätellä, totta kai, kun te haluatte tätä eteenpäin, ja totta kai sen vuoksi erityisesti, koska kansa, joka kansanäänestyksellä äänestää tasavallan presidentin, on sitä mieltä, että mitä useampi ihminen on päättämässä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, sen parempi.

Ministeri Brax, teidän näkemyksenne siitä, että enemmistöhallituksissa pääministeri ei ajaisi tahtoaan lopulta läpi, on aika naiivi, kun on katsonut vihreiden politiikkaa täällä esimerkiksi tämän hallituksen aikana, miten kaikki mahdollinen, mitä pääministeri on syöttänyt, on päästetty läpi. Miten tämä nyt muuttuisi?

Ville Niinistö /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin olen perustuslakivaliokunnan jäsenenä hyvin tyytyväinen siihen laajaan yhteisymmärrykseen, mikä tässä tärkeässä asiassa on löytynyt, tosiaan lukuun ottamatta vasemmistoliittoa ja perussuomalaisia.

Voisin sanoa yleisellä tasolla, että aikana, jolloin kansalaisten luottamus poliittiseen järjestelmään on heikentynyt, on todella tärkeätä, että perustuslain muutokset ovat kansanvaltaa vahvistavia. Nimittäin tässä esitykset merkittävästi parantavat julkista keskustelua ja tuovat politiikkaa avoimeen keskusteluun.

Se, että on ratkaistu tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välisiä kiistakysymyksiä sillä, että ne voidaan avoimesti ratkaista eduskunnassa tarvittaessa, lisää myös mahdollisuutta laajaan julkiseen keskusteluun näissä tilanteissa, ja myös se, että korostetaan eduskunnan tiedonsaantia myös tasavallan presidentin toimesta hallituksen kautta. Nämä ovat kansanvaltaa vahvistavia toimia, joita luulisin vasemmistoliitonkin kannattavan.

Sen lisäksi kansalaisaloite on erittäin konkreettinen tapa vahvistaa suoraa osallistuvaa demokratiaa, ja kun Suomessa suomalaiset kokevat, että heillä on vähemmän vaikutusmahdollisuuksia omaan elinympäristöönsä kuin muissa Pohjoismaissa (Puhemies: Nyt on minuutti mennyt!) ja muissa Länsi-Euroopan maissa, niin tämä on tärkeää. Tämä on perustuslain uudistuksen hengen ytimessä.

Hannes Manninen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin hiukan täsmentää ed. Puhjon ja ed. Arhinmäen puheenvuoroja, joissa on selvä väärinkäsitys. He antavat ymmärtää, että nyt tässä yhdeltä henkilöltä elikkä presidentiltä siirretään päätösvaltaa pääministerille, yhdelle henkilölle. Mutta pääministerihän tässä edustaa vain valtioneuvostoa. Se ei ole yksi henkilö, vaan se on sidottu Utvan kantaan, hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kantaan ja myöskin koko valtioneuvoston kantaan. Pitää muistaa, että kun presidentti palauttaa uudelleen valmisteluun, niin sen toisen esityksenhän ei välttämättä tarvitse olla eikä olekaan sama kuin se ensimmäinen, jolloinka tarvittaessa pääministeri voi käyttää eduskuntaa sovittelijana, jolloinka voidaan valita siitä väliltä joku ratkaisuehdotus ja sitten se toisessa käsittelyssä hyväksytään. Elikkä te olette ymmärtäneet väärin. Pääministeri edustaa valtioneuvostoa mutta ei yksityisenä henkilönä toimi.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin ihmettelen vasemmistoliittolaisten kantoja. Poliittista valtaa on yhteiskunnassa jokin perustuslain määräämä vakio. Minä en voi ymmärtää sitä, että edustuksellisessa demokratiassa joku instituutio vallankäyttäjänä olisi pyhempi tai koskemattomampi kuin toinen. Minun on erittäin vaikea ymmärtää, mistä syystä pääministeri poliittisen vallan käyttäjänä olisi jollain tavalla oudompi kuin presidentti poliittisen vallan käyttäjänä ihan instituutiona.

Te viittasitte siihen, että Nato-jäsenyys olisi edennyt toisella tavalla, Afganistanissa oltaisiin tiukemmin kiinni jne. Voi olla, että tätä spekulaatiota voidaan käydä juuri vuosina 2009—2010 tietäen ne poliittiset kannat, joita tietyt tahot edustavat, mutta miten teillä voi olla takeet siitä, että meillä ei olisi presidentti, joka nimenomaan saattaisi meitä ajaa Natoon tai saattaisi meitä pitää vaikkapa Afganistanin kaltaisessa kriisissä pidempään? Tähän ei ole sen kummempaa taetta olemassa. Valta vaihtuu ja poliittiset tilanteet muuttuvat. (Puhemies: Minuutti!) Tämä järjestelmä on järkevä kompromissi. Tässä parlamentarisoidaan päätöksentekojärjestelmää, ja pääministeri on myöskin luonteva poliittinen vallankäyttäjä tässä yhteiskunnassa.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kokoomus on koettanut kuljetella Suomea Natoon. Esteenä on ollut kaksi asiaa: kansalaismielipide ja sitä kuunteleva presidentti. Nyt presidentillä on tähän saakka ollut se viimeinen sana ja sen takia sitä ei ole lähdetty yrittämäänkään tosissaan, mutta nyt kääntyy toisinpäin, (Ed. Manninen: Eikö ole parempi, että eduskunta päättää eikä presidentti?) nyt siirretään pääministerille valtaa eli siirrytään enemmistöparlamentarismiin myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa nykyisen konsensuksen sijasta. Eihän presidentti yksinään voi viedä Suomea mihinkään. Se edellyttää aina presidentin kannalta yhteistyötä eduskunnan ja hallituksen kanssa. Nyt käännetään tämä tilanne päinvastaiseksi: pääministeri sanoo viimeisen sanan jatkossa, koska aina tulee saamaan omien hallituspuolueittensa tuen. Minä olen täällä nähnyt tätä hommaa 35 vuotta enkä ole nähnyt, ettettekö te ole kuuliaisia, kun hallitusherra sanoo. Kyllä te nöyrästi painatte sitä nappia, mitä käsketään.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mitä Nato-jäsenyyteen tulee, niin olennaisinta on se, että eduskunnan täytyy hyväksyä jäsenyys todennäköisesti kahden kolmasosan enemmistöllä. Esimerkiksi kokoomus on sanonut, että jäsenyyden edellytyksenä on se, että suoritetaan kansanäänestys asiasta, joka on myöskin merkittävä lukko, joka edellyttää sitä, että kansan enemmistön pitää olla takana, ja käytännössähän näin pitää olla, että eduskunta tällaisen päätöksen ylipäänsä tekisi. Eli presidentin rooli siinä, että emme ole liittyneet, ei ole millään tavalla merkittävä tässä suhteessa.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä käsittelyn vaiheessa voi huomata, että useatkin eduskuntaryhmät ovat muuttaneet kantaansa, kaikkein eniten vasemmistoliitto, joka vain runsas vuosi sitten Braxin valmistelemassa työryhmässä halusi täydellistä parlamentarisointia, meni siis kokoomuksesta oikealta ohi, jos niin voi sanoa, ja muutos on ollut siis totaalinen tässä suhteessa.

58 §:n muutos tässä eniten on puhuttanut. Minusta se ei ole erityisen historiallinen. Se olisi voinut jäädä tekemättäkin, niin kuin SDP halusi, mutta se oli se ehto, jolla saatiin järkevä kompromissi aikaan. Todennäköisesti sen vaikutus on todella sen suuntainen, että peruspykälän yhteistoimintavelvoite vain vahvistuu tämän mukana. Näin voi ainakin ennakoida.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä vasemmalta on esitetty tämmöistä täysparlamentarismiakin, jossa ei presidenttiä, olisiko sitä enää olemassakaan. Mutta tässä on nyt tullut muutos 1990-luvulla. Tekin kannatitte, ed. Kalliomäki, suoraa kansanvaalia, jos muistan, oikein innokkaasti. Mitä sitä tekee semmoisella presidentillä, joka valitaan kansanvaalissa ja sitten sillä ei ole valtaa? Te ajatte ensin läpi tämän kansan suoralla vaalilla valitseman presidentin ja sitten te raakkaatte tämän vallan pois. Mitä järkeä siinä yhtälössä on? Ei minkään näköistä, koska sehän on kansan juoksuttamista turhaan. Kansa odottaa, että presidentillä on myös valtaa. Minä pidän hyvänä tätä nykyistä konsensusta, jossa suoralla kansanvaalilla valittu presidentti ja vaaleilla valittu eduskunta ja sen kautta hallitus yhdessä ovat päättämässä. Nyt konsensus muutetaan enemmistöparlamentarismiksi myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, ja minä pidän sitä virheenä.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Todella, kannatin aikanaan suoraa kansanvaalia sillä edellytyksellä, että presidentin sisäpoliittisia valtaoikeuksia samalla vähennetään merkittävästi, ja näin on tapahtunut. Eduskunnan hajottamiskysymys on selkeä esimerkki, hallituksen muodostamiskysymys toinen vielä vahvempi esimerkki. Kun viittaatte, että nyt valtaoikeuksia riisuttaisiin, niin minun kantani on se, minkä äsken jo sanoin: 58 §:n muutos tarkoittaa peruspykälän vahvistamista, sitä, että yhteistoimintavelvoite on entistä vahvemmin mukana näiden instituutioiden yhteistyössä ja päätöksenteossa.

Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Perustuslakia ei tule koskaan laatia henkilöiden perusteella eikä sillä perusteella, onko joku tehnyt jotakin tai tuleeko mahdollisesti joku tekemään jotakin. Jos Suomi liittoutuu vaikkapa sotilaallisesti, se tapahtuu selkeästi kansanäänestyksen perusteella ja eduskunnan päättämänä. Se on se marssijärjestys, jossa tulee kulkea.

Perustuslain uudistaminen on toteutunut johdonmukaisesti. Itse olin mukana edellisessä perustuslain uudistuksessa, ja tässä yhteydessä, kun tarkastellaan nimenomaan päätöksentekojärjestelmää, parlamentaarinen vastuu korostuu erittäin merkittävästi. Tässä mielessä eduskunnalla ja kansalla on se oikea valta, ja näin sen tulee myöskin olla. Pääministerillä on keskeinen asema.

Se, että Suomi on Euroopan unionin jäsen ja nyt se mainitaan, aiemmin todettiin, että jääkööt auki, on johdonmukaista. Koska kuitenkin myös perustuslaissa viitataan Euroopan unioniin, niin nyt myös tuo jäsenyys on sitten mainittu perustuslaissa, mutta sillä ei ole vaikutusta siihen, voiko Suomi joskus erota myös Euroopan unionista.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä kun ajattelen koko tätä prosessia, niin olen seurannut sitä kyllä hyvällä mielellä. Se on ollut asiallinen, perusteellinen ja monipuolinen ja ihan sopivalla tavalla debatoitu. Olen myös tyytyväinen siihen, miten Utva jatkossa, TP-Utva nimenomaan, otetaan tässä huomioon.

Minun sanomani tähän kaikkeen on se, että nyt kun pelisäännöt muovautuvat, niin haasteelliseksi tulee kyllä tiedotus, joka tapauksessa se, miten tiedotus ulkoasiainvaliokunnalle toteutuu jatkossa. Se on ehkä sopivalla tavalla nähtävissä. Siihen on varmasti tarvetta. Mutta yksi asia, josta tässä juuri ollenkaan ei ole edes puhuttu ja joka on jokaviikkoinen, ei nyt joka kerta mutta aina silloin tällöin tulee esille, on meidän EU-suhteemme. Kun meidän ministerimme käyvät siellä, pääministeri ja ministerit, hehän tulevat suureen valiokuntaan aina ennen ja jälkeen. Presidentti käy välillä näissä mukana aivan aiheellisesti, ei kaiketi varsinaiseen päätöksentekoon osallistu, mutta kieltämättä ei ole minkäänlaista sovittua tapaa edes, (Ed. Kimmo Kiljunen: Huomenna 8.30!) miten hänen mahdollisista kontakteistaan tai muista tulisi joku tieto (Puhemies: Minuutti!) edes pääministerin kautta suurelle valiokunnalle tai kirjallisesti. Sen toivon toteutuvan paremmin.

Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalainen demokratia on kriisissä. Kansalaistemme into äänestää vaaleissa on ollut jo pitkään laskusuunnassa. Jopa valtiovallan taholta on esitetty huolestumista demokratiamme tilasta. Nyt kun presidentiltä viedään valtaa uudessa perustuslakiesityksessä, on pelättävissä, ettei kansaa kiinnosta enää äänestää puolivallattomasta presidentistäkään.

Ministeri Brax, alennatteko valtaoikeuksien lisäksi myös presidentin palkkiota ja määrärahoja? Puolivallattomalla presidentillä tulee luonnollisesti olla käytettävissään vain puolet määrärahoista.

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän kansalaisaloitetta valmistelevan työryhmän jäsenenä yhdyn niihin kiitoksiin, jotka liittyvät tähän mietintöön, eli tämä antaa pelivaraa ja on joustava, kun tätä lakia valmistellaan. Mutta niin kuin täällä ed. Nylander aiemmin totesi, on hyvä, että ei aseteta sähköisen tunnistamisen pakkoa, näitä kannatuksia voidaan kerätä samalla tavalla kuin puolueiden kannattajakortteja ja tämä rima pidetään mahdollisimman alhaalla.

Mutta on muistettava myöskin se, että on vaara, että tämä kansalaisaloite ja tämä demokratian laajentaminen kärsii inflaation, ellei huolella mietitä myöskin niitä muita tekijöitä: tätä tietosuojaa ja aloitteen liikkeelle laittajien vastuuta, rahoittajien vastuuta ja sitä, voiko vetäytyä aloitteesta, jos tilanne muuttuu jne. Elikkä tämä on vielä iso rupeama, mikä tässä täytyy läpi käydä, että tämä kansalaisaloite saavuttaa sen aseman, mikä sille on tarkoitettu.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa puhemies! Ed. Uotila vastasi ed. Nylanderin kysymykseen, joten puolet siitä, mitä ajattelin sanoa, jää sanomatta.

Kerrottakoon vielä, jos se on uusi tieto joillekin, että vastikään uudistetussa Ruotsin perustuslaissa myös ruotsalaiset päätyivät selkeyden nimissä — ei siis kukaan ole pakottanut ketään — omasta tahdostaan kirjoittamaan EU-jäsenyyden perustuslakiin, aivan samalla tavalla kuin me olemme itse omasta tahdostamme (Ed. Tennilä: Miksi te kirjoititte sen sinne?) selvyyden, suoraselkäisyyden nimissä halunneet välittää sen viestin, että kun sinä luet perustuslaista, mikä on oleellista vallankäyttöä tässä maassa, niin siinä näkyy keskeinen taho, jolle on siirretty myös ihan oikeasti sitä tuomiovaltaa, jonka kautta me käytämme lainsäädäntövaltaa.

Minusta vasemmistoliitosta tuli hyvin oleellinen sana äsken: nyt te aiotte parlamentarisoida ulkopolitiikan. Se tehtiin jo 2000. Tässä on nyt tämä meidän erimielisyyden tai väärinkäsityksen kohta. Se on tehty vuoden 2000 uudistuksella, kun tehtiin yhteistoiminnassa se päätös jo silloin. Ne kaikki tavat, millä tavalla valtioneuvosto ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunta, suuri valiokunta tuotiin päätöksentekoon, ovat olleet jo 10 vuotta, eikä tähän ole tulossa mitään muutoksia. (Ed. Tennilä: On tulossa muutoksia! Iso muutos!)

Mutta on sitten kokonaan eri asia, että sekä eduskunnassa ensi vaalikaudella että nyt, kun valtioneuvoston kanslia hakee jäseniä valtioneuvostolain uudistuskomiteaan, on pohdittava tätä uutta todellisuutta, miten muun muassa tämä tieto kulkee paremmin. Molemmissa päissä täytyy tehdä tiettyjä uudistuksia.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Palaan tämän näytelmän ensimmäiseen ruutuun, ed. Sasin esittelypuheenvuoroon, joka oli retorisesti loistava, sisällöllisesti täydellinen, mutta kiinnitän siinä huomiota yhteen pikanttiin yksityiskohtaan, joka särähti pahasti. Se on se, että hän vetosi direktiiveihin ja niitten kautta tapahtuvaan valtaan Suomen lainsäädäntöprosessissa, siihen implementointivaltaan. Arvoisa ed. Sasi, vuosina 1992—1993 tässä salissa implementointi: tähtäimessä oli Eta-jäsenyys 1.1.1994 lukien. Ei ollut mitään. Norja on implementoinut sen saman lainsäädännön Eta-puitteissa. Ei mihinkään perustuslakiin ole merkitty, että Norja on Etan jäsen. Eli siis toisin sanoin teidän argumentaationne aina jossakin sitten kuitenkin pettää.

Risto Kuisma /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kansalaisten mielipide on vahvasti sitä, että presidentin valtaa ei saa vähentää. Me kansanedustajat tietysti olemme kansan edustajia, ja tätä mielipidettä täällä ainakin periaatteessa edustamme. Sen takia ihmetyttää, että niin vähän tässä presidentinvaltakeskustelussa kansalaisten selvän enemmistön mielipiteeseen on kiinnitetty huomiota. Tietysti on luonnollista, että kansanedustajat puolustavat omaa valtaansa, parlamentaarista hallitustapaa, mutta se ei kokonaan selitä asiaa.

Sinänsähän täällä myös keskustellaan, että parlamentarismi olisi jotenkin oikeampi tapa kuin presidenttivaltainen hallitustapa, mutta nehän ovat tarkoituksenmukaisuuskysymyksiä. Kumpikin on yhtä oikea tai yhtä väärä, riippuu ajattelutavasta. Tietysti tässä uudistuksessa on hyvä, että tämä valuvika korjataan. Itse olin niitä harvoja kansanedustajia, jotka vuonna 1999, muistaakseni, äänestivät (Puhemies: Minuutti!) nykyistä perustuslain muotoilua vastaan, nimenomaan sen takia, että se oli epäselvä vallanjaossa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kanssa.

Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kun on kuunnellut tätä keskustelua valtiovarainvaliokunnan jäsenenä, niin pieniä ovat Suomen ja suomalaisten murheet, jos he tällaisiin asioihin käpertyvät. Kyllä arjen murheet ovat ihan jossakin muualla. Nyt on löydetty kannatettava konsensus, ja sitä on etsitty kauan, ja menettelytavat ovat olleet kaikin tavoin kansanvallalle kunniaksi.

Valiokunnan mietintö on minun mielestäni hyväksyttävissä, ja kiinnitän huomiota ed. Södermanin erittäin hyvään puheenvuoroon ja siellä yhteen yksityiskohtaan, joka ei ole oleellisin osa tätä pakettia, mutta olisin toivonut, että tässä yhteydessä olisi tasavallan presidentin nimitysvaltaa siirretty koskemaan myös poliisijohdon nimittämistä, koska pidän sitä uhkana, että sinne jonkinlaisia värisuoria joissakin olosuhteissa rakennetaan.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kansalaiset äänestävät aktiivisesti presidentinvaaleissa, aktiivisemmin kuin eduskuntavaaleissa, ja se osoittaa tietysti heidän tahtoaan tukea presidenttiä ja presidentin valtaa. Se, että valtaa leikataan, vähennetään, on kuitenkin sen tahdon vastaista, mitä kansalaiset ovat ilmaisseet.

Täällä käytävässä keskustelussa ed. Manninen totesi, ketä pääministeri edustaa ja mikä on valtioneuvoston rooli. Eduskunta kävi ainakin kahdeksan vuotta Paavon koulua, kun pääministeri Paavo Lipponen opetti eduskuntaa nimenomaan olemaan niin, että se nauttii hallituksen luottamusta. Tässä mielessä kyllä, kun ed. Puhjo täällä on kyseenalaistanut tämän parlamentarismin toteutumisen, hän on oikeassa.

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin vaan lausunut tyytyväisyyteni tästä kansalaisaloitteen mukaantulosta nyt tähän uuteen esitykseen. On käyty paljon keskustelua siitä, ovatko kansalaisten huolet turhia tai jos 50 000 kansalaista on jostakin asiasta huolissaan, pitäisikö siihen reagoida vai ei. Mutta on erittäin hyvä asia, että eduskunnan agendalle, kansanedustajien agendalle, voidaan tuoda tällaisen kansalaisaloitteen kautta joitain uusia asioita, joita puolueet eivät ehkä ole ottaneet huomioon omassa toiminnassaan, tai asioita, jotka ovat poikkipoliittisia. Mielestäni tällaisia asioita tänä päivänä tulee yhä enemmän esille.

Huomasin, kun tätä asiaa alun perin käsiteltiin, että puolueet haluavat tavallaan säilyttää sitä monopolia kansalaisten edustautumiseen. Tämä ei ole aina oikein, koska on uudenlaisia haasteita. Ympäristökysymykset on tyypillinen sellainen, jossa kansalaisten huoli voi mennä paljon ohi sen, mitä puoluekenttä pystyy tuomaan esiin. Siinä mielessä on hyvä, että tämä aloite saadaan mukaan tähän uuteen perustuslakiin.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tuntuu siltä, että ed. Arhinmäki ja muutkin vasemmistoliiton puhujat kantavat huolta siitä, että useampia henkilöitä osallistuu nyt sitten ulko- ja turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon. (Ed. Tennilä: Toisinpäin!) — Kyllä, te kannatte tästä nyt huolta ja siitä, että syntyy ikään kuin ristiriitatilanteita. Kysehän on juuri siitä, että tällä pyritään ristiriitojen ennakolliseen ehkäisemiseen. Sitähän tämä 58 §:n muotoilu tarkoittaa, joka tarkoittaa de facto yhteistoimintamenettelyn vahvistamista. Tä-mä on hyvin selkeä logiikka.

Miksi te silloin pelkäätte parlamentarismin vahvistumista ja sen vahvistamista ulko- ja turvallisuuspolitiikassa? Niin kuin täällä ministeri Brax sanoi, se iso askelhan tässä tehtiin jo aikanaan, kymmenen vuotta sitten. Nyt me etenemme tällä samalla polulla, luotiin hieno mekanismi näiden ristiriitojen sovitteluun tämän selontekojärjestelmän pohjalta. Silloin tullaan eduskuntaan ja käydään keskustelu täällä, ja syntyy eduskunnan selkänoja niille ratkaisuille.

Toinen kysymys vielä, arvoisa puhemies: Haluan tässä todeta, että itse asiassa tullaan lähemmäksi tätä kriisinhallintamenettelyä jo nyt. Elikkä on se kolmen lukon takana oleva ajattelutapa. (Ed. Laakso: Miksei se kelpaa muualla!) — Mehän tulemme tällä yhteistoimintamenettelyn vahvistamisella lähemmäksi sitä. Tämä on olennainen kysymys. Silloin ilman yhdenkään — tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan — kantaa ei lähetetä joukkoja mihinkään. Tämä on äärimmäisen tärkeä periaate, tämä kolmen lukon takana oleminen. (Puhemies: Minuutti on kulunut!)

Lopuksi vielä mainitsen vaan lyhyesti tästä unionin jäsenyydestä, että ei perussuomalaisten pitäisi tällä nyt vain politikoida ja luoda väärää mielikuvaa ja antaa vääriä tietoja kansalaisille.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhdet pelkäävät Kekkosta ja haluavat vähentää presidentin valtaa, toiset pelkäävät Lipposta ja haluavat, että pääministerillä ei ole roolia. Tämä on kyllä poliittista suhdanteiden varassa toimimista. Minusta on järkevää, että meidän perustuslakimme tekee tämän yhteistoimintavelvoitteen järkeväksi ja toimivaksi. Tätä kautta myöskin ulkopolitiikka parlamentarisoituu juuri sillä tavalla kuin se on parlamentarisoitunut, mutta presidentillä, joka valitaan kansanvaalilla, on vahva rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Toinen seikka, joka minusta täällä on häirinnyt tätä keskustelua, on ollut tämän presidentin informointi eduskuntaan. En jäänyt miettimään sitä lakisääteisesti, presidentti ei todellakaan informoi, mutta tämä on paljon eduskunnasta itsestään kiinni. Kello 8.30 huomenna ulkoasiainvaliokunta tapaa tasavallan Presidentinlinnassa. Siinä on tilaisuus keskustella presidentin kanssa. Me voimme käyttää jatkuvasti tehokkaammin ulkoministeriä, jotta hän raportoi niistä keskusteluista, joita presidentti käy maailmalla erilaisissa kokouksissa. Tässä suhteessa meillä on monia tapoja olla myöskin informoituina eduskuntana siitä, millä tavalla tasavallan presidentti toimii ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Oikeusministeri  Tuija  Brax

Arvoisa rouva puhemies! Tässä vaiheessa ehkä enää vain tähän pääministerin rooliin monipuoluetodellisuudessa, kun täällä sanottiin siitä, että Suomessa äänestäjät valitsevat näin monia puolueita. Sehän ei ole meidän vaalijärjestelmämme vaan suomalaisten äänestäjien tahto, ja näillä näkymin todennäköisesti seuraavissakin vaaleissa muodostetaan monipuoluehallitus. Ajatus, että se todella olisi sillä tavalla kuin ed. Arhinmäki kuvaili, että pääministeri sen jälkeen pystyisi runnomaan neljä vuotta kaikkea niin, että se monipuoluehallitus niin kuin hiljaisena yhtiömiehenä hyväksyisi, niin minä luulen, että ed. Kimmo Kiljusen arvio siitä, että teillä on nyt jokin trauma omasta viimeisestä hallitustaipaleestanne, pitää paikkansa.

On päivänselvää, että monipuoluehallituksen johtaja, jos kuka, joutuu koko ajan kuuntelemaan ja joutuu nimenomaan aina omiensa keskuudessa siihen paineeseen ja arvosteluun, että hän hallituksen johtajana joutuu luopumaan puolueen omista tavoitteista. Tämähän on se perushaaste, mikä suomalaisella pääministerillä on, kun hänen pitää ajaa koko hallituksen yhteistä linjaa. Tästä meillä on vaikka kuinka monta todistusta, että pääministerin on löydettävä kaikkien hallituspuolueiden hyväksymiä linjauksia eikä hän voi ajaa vain oman puolueensa linjausta.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Silloin, kun aloitin Taxellin komiteassa varajäsenenä, oli suuri toivo siitä, että ulkopolitiikka lopultakin parlamentarisoituisi, mutta toisin kävi. Me yritimme tehdä takkia, mutta tuli tuluskukkaro, eikä aina sitäkään. Tämä on valitettava takaisku niille toiveille, joita esimerkiksi kokoomus piti yllä neljä vuotta sitten vaalikampanjassaan, elikkä toisin sanoen, että pystyttäisiin kääntämään tämä ulkopolitiikan hoito niin, että ulkopolitiikka on valtioneuvoston vastuulla yhteistoiminnassa presidentin kanssa. Nyt tämä edelleenkin jatkuu samanlaisena kuin aikaisemminkin.

On tässä tietenkin muutamia hyviä puolia, jotka tuon sitten tuolla puhujapöntössä esille, että ei tämä yritys nyt sinänsä aivan turha ollut. Mutta en ymmärrä sitä esimerkiksi ed. Sasin kannanottoa, että nyt tässä on päästy pitkälle eikä tarvitse enää vähään aikaan puuttua valtiosääntöön. Minun mielestäni, päinvastoin, tämä jäi niin puolitiehen, että aivan varmasti seuraavan kymmenen vuoden sisällä joudutaan puuttumaan, tekemään uusi tavoite ja uusi aloite. Se riippuu tietenkin siitä, kuka tulee presidentiksi. (Puhemies: Minuutti on kulunut!) Jos tulee ärripurri, niin taatusti se tapahtuu äkimpään.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Silloin, kun vuoden 2000 perustuslakia valmisteltiin, tämä niin sanottu valuvika ei tietenkään syntynyt niin, ettei sitä tilannetta olisi ajateltu. Eli silloin ajateltiin kyllä, että tämä yhteistoimintamenettely, Utvan kokous, on sellainen, joka jatkuu niin kauan, että yhteisymmärrys syntyy. Eli se on vähän niin kuin paavin vaali, että valkoisen savun pitää nousta ja silloin on ratkaisu, eli pakotetaan osapuolet löytämään yhteisymmärrys.

Nyt vasemmistoliiton lähtökohta näyttää olevan se, kun tämän pattitilanteen purkamiseksi luodaan tämä mekanismi, että se muuttaisi totaalisesti tämän tilanteen ja johtaisi siihen, että valtioneuvoston puoli, pääministeri, voi ikään kuin nojata eduskuntaan ja sanoa, että me olemme tässä vahvoilla, me teemme mitä haluamme, presidentti väistyköön. Näin ei tule tapahtumaan. Tämä logiikka ei tule toimimaan, vaan lähtökohta on kyllä se, että tämä yhteistoimintamenettely, joka on sen koko asian peruskysymys, tulee toimimaan, ja tämä ratkaisumalli tuoda selonteolla eduskuntaan (Puhemies: Minuutti on kulunut!) tarkoittaa sitä, että tämä perusasetelma kyllä säilyy entisellään

Paavo Arhinmäki /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Tähän perustuslakiesitykseen sisältyy sekä hyviä että huonoja puolia. Monet lait ovat sellaisia, että ne eivät ole vain huonoja eikä vain hyviä, kuten oppositio ei ole vain hyvä tai huono tai hallitus vain hyvä tai huono, vaan molempia puolia on.

Erityisen hyvää tässä on tämä kansalaisaloite, että tuodaan se lakiin, ja pitää tietysti pitää kiinni myös siitä, että kansalaisaloite oikeasti on keino, jolla pystytään vaikuttamaan, ei vain lain kirjaan siinä huumassa, että kun sellainen nyt on EU:n perustuslakiin eli Lissabonin sopimukseen kirjattu, niin sitten tännekin kirjataan, vaan että se oikeasti toimii.

Meidän mielestämme ei ole myös ollut perusteita sille, että tasavallan presidentillä on sisäpolitiikkaan liittyvissä asioissa siinä määrin valtaa kuin tällä hetkellä on. Eli me olemme presidentin vallan karsimisen kannalla, vasemmistoliittokin, tältä osin.

Kiistahan tässä keskustelussa on ollut siitä, että nykyinen käytäntö, jossa valtioneuvoston ja pääministerin ja toisaalta tasavallan presidentin pitää ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yhteistoimin toimia ja löytää yhteistoimin yhteistyö. Eli isompi joukko on sitä tältä osin tekemässä. Se on meidän näkökulmastamme toimiva.

Presidentillähän ei ole sellaista valtaa, että hän yksin voisi tehdä päätöksiä, vaan hän tarvitsee siihen valtioneuvoston tueksi tällä hetkellä. Eli ei tämänhetkinen tasavallan presidentti ole tälläkään hetkellä mikään vallan keskittymä, ja tällä mekin olemme viemässä sitä entisestään pois. Mutta ongelmaksi muodostuu todella se, että kun presidentti on suoralla kansanvaalilla valittu, kansan enemmistö haluaa, että presidentillä on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sananvalta, ja kyllä tällä esityksellä nyt ollaan tätä kansan tahtoa ja tätä toivottua valtaa kaventamassa, ja se on se kohta, johon me olemme puuttumassa.

Esimerkiksi kansainvälisissä kokouksissa, kansainvälisissä tilanteissa — kun täällä on paljon puhuttu, että päästään kahden lautasen ongelmasta eroon — ei se Suomen kannalta mikään ongelma ole, että meillä on useampi ihminen edustamassa Suomea, vaan se on rikkaus. Hankalissa tilanteissa, nopeissa tilanteissa, monimutkaisissa tilanteissa, mitä useampi ihminen pystyy asioita käymään läpi, sen parempi. Eli tämä on se useamman ihmisen ajatus, mikä meillä on takana.

Kyllä sen jälkeen, kun presidentiltä viedään tämä ulko- ja turvallisuuspoliittinen valta, jota kansa haluaa presidentillä olevan — ja kansa aktiivisesti äänestää kansanäänestyksessä tasavallan presidentistä — voi kysyä, mikä rooli sitten on enää jatkossa tällä suoralla kansanvaalilla. Täällä perussuomalaiset jo ilmoittivat, että kukaan ei halua tällaiseksi presidentiksi, ja näyttää siltä, että tämä ainakin tässä eduskunnassa on menossa läpi, joten ilmeisesti se oli myös ilmoitus siitä, että Timo Soini ei tule asettumaan presidenttiehdokkaaksi. Voi olla hankala muitakin presidenttiehdokkaita löytää. Tämä haastehan on meillä jokaisella puolueella edessä heti eduskuntavaalien jälkeen.

Pentti Oinonen /ps:

Arvoisa rouva puhemies! Ei voi kuin ihmetellä sitä tahtia, (Ed. Pulliainen: Taas ihmetellään!) jolla Suomen perustuslakia on viime vuosina revitty auki. Vastahan perustuslakia uudistettiin kymmenkunta vuotta sitten. Onkin pakko kysyä, kenen etua tämänkertainen perustuslain muuttaminen palvelee. (Ed. Korkeaoja: Kansan etu!) — Se kyllä tiedetään, kenen etua se ei palvele, nimittäin Suomen kansan etua. — Kenen etu on se, että Suomen tasavalta kirjaa Euroopan unioni -nimisen epädemokraattisen, harvainvaltaan perustuvan, omia sääntöjään alati rikkovan ja muuttelevan organisaation jäsenyyden omaan perustuslakiinsa? Eihän Suomikaan luovuttanut itsenäisyyttään taistelematta 70 vuotta sitten. Nyt sen sijaan Mari Kiviniemen hallitus haluaa jäädä historiaan hallituksena, joka antaa maamme itsenäisyyden rippeidenkin mennä vapaaehtoisesti.

Luojan kiitos 70 vuotta sitten hallituksessa istuneilla päättäjillämme ja presidentillämme oli vielä rohkeutta puolustaa Suomen kansan etuja, eikä annettu maatamme vapaaehtoisesti ja pyytämättä suureen tuntemattomaan, josta ei ole paluuta. Eikö näiden 16 EU-jäsenyysvuoden aikana ole opittu mitään siitä, että EU:sta ei ole ollut kovinkaan paljon muuta kuin itkua ja hammasten kiristystä? Rahat ovat kyllä menneet toisten valtioiden pankkiirien ja miljardöörien pelastamiseen oman kansamme kustannuksella, ja nyt vielä tämä itsenäisyyden rippeidenkin pois luovuttaminen.

Tämän järjettömän perustuslakiin kirjaamissuunnitelman olemassaolon voisi jotenkuten käsittää, jos se tulisi Brysselistä direktiivien tai jonkin muun käskykirjeen muodossa ja Suomen hallitus totuttuun tapaansa puudelina tottelisi sitä. Mutta kun edes Euroopan unioni ei meiltä tällaista kirjausta perustuslakiimme vaadi, niin onhan tätä täysin mahdotonta ymmärtää. Tämä on epäisänmaallisin teko sitten EU:hun liittymisen.

Ministeri Brax, kertokaa Suomen kansalle, ja täysin rehellisesti, miksi te haluatte kirjata Suomen EU-jäsenyyden perustuslakiin. Johtuuko se siitä, että pelkäätte Suomen kansan enemmistön haluavan jonain päivänä eroon tästä taloudellis-poliittisesta katastrofista nimeltään Euroopan unioni?

Arvoisa puhemies! Presidentin valtaoikeuksien sanotaan säilyvän hyvinä, vaikka niitä nyt tosiasiassa muutetaankin. Erilaisista tutkimuksista käy hyvin ilmi, että kansa haluaa vahvan presidentin, ei puolivallattoman, sellaisen presidentin, jolla on valtaa ajaa Suomen kansan etua, henkilön, joka viheltää tarvittaessa pelin poikki, kuten tällaiset Euroopan unionin kirjaus perustuslakiin -tyyppiset hulluudet. Näin myös perussuomalaiset haluavat.

Johannes Koskinen /sd:

Arvoisa puhemies! Historiankirjoitusta varten on hyvä hiukan tätä suurta linjaa todistaa. Täällä on väitetty, että sosialidemokraatit ovat tehneet lehmänkäännöksiä tai muita muutoksia kannoissaan koskien valtiosääntöä. Tosiasiassa olemme yllättävänkin hyvin samalla linjalla olleet aina sieltä 1970-luvun valtiosääntöuudistuksen käynnistyksestä saakka.

Nyt aivan tällä vuosikymmenellä uuden perustuslain aikana vuoden 2005 puoluekokouksessa katsottiin, että 1.3.2000 voimaan tulleen perustuslain säännöksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisesta ei ole tarpeen tarkistaa. Tasavallan presidentin valtaoikeuksia koskeva keskustelu ei ole nostanut esiin suuria muutoksia edellyttäviä käytännön ongelmia. Vuoden 2008 puoluekokouksessa painotettiin edelleen perustuslain kokonaisuuden tarkastelemista pitkäjänteisesti ja todettiin, että parlamentarismia on syytä vahvistaa nykyisen perustuslain toimivuuden arvioinnin pohjalta.

Keväällä 2009 SDP järjesti jäsenkyselyn, jossa jäsenet ottivat varsin laajasti kantaa presidentin ulkopoliittisten valtaoikeuksien säilyttämisen puolesta. Jäsenkyselyn tulosten käsittelyn jälkeen puoluevaltuusto vahvisti kantansa perustuslain kehittämistarpeisiin maaliskuussa 2009, siis liki kaksi vuotta sitten. Sen kannanoton mukaan vallanjakoon eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin välillä ei tarvita isoja muutoksia. Valtioneuvoston johtavaa roolia Suomen EU-politiikassa voidaan selkeyttää. Suomen ulkopolitiikan johtamisessa on välttämätöntä presidentin ja parlamentille vastuunalaisen hallituksen tiivis yhteistoiminta, mikä tarkoittaa myös tärkeiden linjaratkaisujen tekemistä yhdessä. Yhteistyön velvoittavuutta voidaan lisätä sekä työmuotoja kehittämällä että tarkemmalla sääntelyllä valtioneuvostolaissa. Edelleen puoluevaltuuston kannanoton mukaan presidentin valtaoikeuksiin kuuluvan ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisen tehtäväkenttään liittyy saumattomasti puolustusvoimien ylipäällikkönä toimiminen.

Jos katsotaan näitä linjoja, niin aika hyvinhän ne ovat toteutuneet tämän prosessin lopputuloksena. Tunnetusti tuo Taxellin komitea ei päässyt täyteen yksimielisyyteen, ja siellä oli lähinnä hallituspuolueiden puolelta painetta, että haluttiin noudattaa oikeastaan ed. Ukkolan viitoittamaa linjaa kovinkin pitkälle, että tavallaan valtioneuvostoa vedettäisiin ohi presidentin ulkopolitiikan puolella myöskin. Tähän ei päädytty, mutta kun tuossa kiireellä päättyneessä komiteatyössä oli kovin ristikkäisiä paineita, niin tuon komitean mietinnön luovuttamisen yhteydessä ed. Heli Paasion kanssa jätimme lausuman, ja täytyy nyt sekin siteerata tänne.

Silloin todettiin sosialidemokraattien puolelta, että perustuslain tarkistuksissa on haettava mahdollisimman laajaa hyväksyntää. "Sosialidemokraatit pitävät valitettavana, ettei perustuslain uudistamisessa ole löytynyt sellaista lähes koko poliittisen kentän kattavaa yksimielisyyttä kuin vuosikymmen sitten perustuslain kokonaisuudistuksessa. Mielestämme vuoden 2000 perustuslaki on osoittautunut hyvin toimivaksi eikä välttämättömiä muutostarpeita ole. Toisaalta osa ehdotetuista muutoksista vahvistaisi parlamentaarista demokratiaa sosialidemokraattien kestävästi ajamalla tavalla."

Ja sitten edelleen lainauksena tuo seuraava kappale, joka aika hyvin on toteutunut sitten tässä jatkovalmistelussa. Siinä totesimme: "Tasavallan presidentillä säilyisi johtava rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Olemme halunneet vahvistaa presidentin ja valtioneuvoston yhteistoimintaa ulkopolitiikan johtamisessa ja koordinoinnissa, myös silloin kun on kyse EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaamisesta ja yhteensovittamisesta kansallisen ulkopolitiikkamme kanssa. Tämän kannalta tärkeää on, millaiseksi tavallisen lain tasoista sääntelyä kirjoitetaan ja miten hyvin valtiokäytäntö muovautuu tavoitteen mukaisesti."

Nyt sekä ulkoasiainvaliokunnan että perustuslakivaliokunnan lausuntoon kirjattiin juuri tämä selkeä tavoite, että tätä yhteistoimintaa, jota nykyinen perustuslaki jo edellyttää, tiivistetään ja että se kattaa myös EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan. Asiantuntijakuulemisten ja asianosaisten kuulemisten perusteellahan oli käynyt ilmi, että EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei ollut käsitelty tämän perustuslain voimassa ollessa säännönmukaisesti presidentin ja valtioneuvoston, lähinnä pääministerin ja ulkoministerin, kesken, eikä myöskään Utvan asialistalla säännöllisesti ole tämä ollut.

Samalla tämä nyt eduskunnan hyväksyttävänä oleva kokonaisuus antaa selvän toimeksiannon jatkotyölle, minkä suuntaiseksi valtioneuvostolakia pitää täsmentää, minkälaisiksi valtiokäytännöt kehittää, jotta tapahtuu tuo koordinaatio kansallisen ja EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan välillä siten, että presidentti siihen aktiivisesti osallistuu.

Tärkeätä on tässä yhteydessä korostaa myös sitä, että kun tuota 93 §:ää ei muuteta, niin tasavallan presidentti johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa myös niiden asioiden valmistelua, jotka tulevat sitten tuohon muodolliseen prosessiin valtioneuvoston esittelyyn. Eli samanaikaisesti sovelletaan 93 §:ää ja tätä 58 §:ää, jonka valuviasta ja sen korjaamisesta on edellä paljon keskusteltu.

Jos otetaan nyt esimerkiksi tämä Nato-jäsenyys, josta vasemmistoliiton edustajat ovat kovaa porua pitäneet, sen asian esilletulohan vaatii sitä, että asiaa käsitellään ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa ja myöskin yhteiskokoonpanossa tasavallan presidentin kanssa, ja jotta asia voitaisiin tuoda valtioneuvoston käsittelyyn, niin sen pitää kulkea tämän prosessin läpi, jota johtaa tasavallan presidentti. Ei oikein kyllä tuntuisi mahdolliselta se, että tässä yhteydessä unohdettaisiin tämä ja valtioneuvosto voisi asian tämän ohi tuoda vastoin presidentin kantaa valtioneuvostoon ensimmäistäkään kertaa käsiteltäväksi. Tämä "tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa" on sitova, yhtä lailla sitova oikeudellisesti kuin nämä muodollista prosessia paremmin sääntelevät 58 §:n säännökset.

Tähän samaan seikkaan kiinnitti tasavallan presidentti Halonen huomiota 14.5.2010 hallituksen esityksen antamisen yhteydessä kirjaamassaan lausumassa. Siteeraan sieltä. Presidentti Halonen totesi: "Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslakiuudistuksen valmistelussa pyrittiin saamaan muutoksille laaja poliittinen kannatus. Yhtenä tavoitteena oli perustuslain kestävyys. Uudistuksen voimaantulosta on vain kymmenen vuotta. Olen ollut ainoa presidentti tämän perustuslain aikana. Pidemmän ajan kuluminen ja kokemukset useamman presidentin toimikausista antaisivat lisää perspektiiviä muutostarpeitten arvioimiselle."

No, tämähän pitää paikkansa, että silloin kun perustuslakia säädettiin 11 vuotta sitten, niin yleisesti todettiin, että se nyt tuommoisen sukupolven verran kestäisi ennen isompia entraamisia elikkä ehkä 20, 25, 30 vuotta. Tämä aika on nyt puoliintumassa, tosin nämä muutoksetkaan eivät kovin isoja ole, joten sikäli ehkä tuo 12 vuoteen puolittuva aika on perusteltavissa.

Mutta sitten tullaan tähän kohtaan, jossa presidentti Halonen lausumassaan totesi juuri tästä 93 §:n ja 58 §:n suhteesta. Lainaan presidentti Halosen lausumaa: "Ehdotetulla 58 §:n (presidentin päätöksenteko) muutoksella kuitenkin vaikutettaisiin tosiasiallisesti merkittävällä tavalla tasavallan presidentin mahdollisuuksiin johtaa ulkopolitiikkaa. Ulkopolitiikan johtaminen edellyttää presidentin ja valtioneuvoston välistä kiinteää yhteistoimintaa. Nykyistä perustuslakia säädettäessä edellytettiin, että presidentti ja valtioneuvosto huolehtivat toistensa asianmukaisesta ja ajoissa tapahtuvasta informoinnista ulkopolitiikan hoidon kannalta merkityksellisissä asioissa."

"Näin onkin pääsääntöisesti tapahtunut. Kysymys ei tietenkään ole pelkästään pykälistä vaan myös tahdosta. Perustuslakiin ehdotetut muutokset asettaisivat nykyistäkin suurempia vaatimuksia sille, miten tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välistä yhteistoimintaa toteutetaan, mukaan lukien Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat valmistelut ja kantojen muodostaminen. Yhteistoiminnan parantaminen edelleenkin on hyvä tavoite, mutta esitetyt muutokset eivät vaikuta selkiyttävän tuon yhteistoiminnan muotoja."

Ja edelleen lausumassa myöhemmin presidentti Halonen korosti: "Ulkopolitiikan johtamista koskevan perustuslain 93 §:n 1 momentin toteutuminen tulee johdonmukaisesti turvata. Muutoin perustuslakiin eri kohtiin ehdotetut muutokset voivat vaikuttaa haitallisesti ulkopolitiikkamme johdonmukaisuuteen ja pitkäjänteisyyteen, jota tasavallan presidentti on osaltaan tarkoitettu turvaamaan."

Näitä epäselvyyskohtia on eduskuntakäsittelyssä pystytty paikkaamaan. Toisaalta tuo menettely, että aina ristiriitatilanteessa eduskunnan kanta on koko salin kanta selontekomenettelyn kautta, on yksi selkeyttävä tekijä, ja toisaalta juuri nämä lausumat siitä, että tuon yhteistoimintamenettelyn tulee olla kattavaa niin kansallisen kuin EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta.

Nyt sitten ennen perustuslain voimaantuloa — jos se nyt tässä eduskunnassa ja sitten kahdella kolmasosalla seuraavassa eduskunnassa hyväksytään — tulee järjestää nämä käytännön muutokset, resurssit ja tarvittavat valtioneuvostolain muutokset, jotta tämä yhteistoimintamalli voi toimia tällä tarkoitetulla tavalla. Nyt se ei ole enää mikään hurskas toive, vaan juuri tämän eduskunnan käsittelyn kautta niin puolustus-, ulkoasiain- kuin perustuslakivaliokunnankin lausuntojen ja mietinnön pohjalta tämä linjaus on selvä — tai todennäköisesti toimeksianto — vaalien jälkeiselle hallitukselle, joka sitten esitykset tekee ja käytännöt muovaa, että tosiaankin tämä kattava yhteistoiminta pyörii. Se osaltaan varmistaa sen, että tämä uusi säännös 58 §:ssä jää semmoiseksi takavarmistimeksi, joka osaltaan pitää huolta siitä, että yhteistoiminta on tiivistä ja yhteisiin kantoihin johtavaa.

Mikaela Nylander /r:

Värderade fru talman! Reformen av grundlagen har en lång process bakom sig. Den så kallade Taxellska kommittén lade grunden för det förslag vi nu har att behandla och sedan lämna vilande över nyval. Det är nästa riksdag som fattar det slutliga beslutet om detta förslags öde.

Den Taxellska kommitténs digra arbete lade grunden för regeringens proposition och grundlagsutskottet har gjort ett bra arbete i och med att utskottet preciserat och förtydligat vissa stadganden. Parlamentarismen stärks och moderniseras för att svara mot tidens krav. Överlag är de ändringar som nu föreslås moderata och väl övervägda. Grundlagen får inte vara föremål för alltför tätt återkommande ändringar.

Yksi vahvimmista piirteistä, joka liittyy muutosehdotukseen, on valtioneuvoston roolin vahvistaminen. Määrämuotoisissa päätöksissä presidentin rooli vähenee. Toimivalta antaa hallituksen esitykset osoitetaan valtioneuvostolle ja sama pätee hallituksen kertomuksen antamiseen. Myös ministeriöiden kansliapäälliköiden nimitystoimivalta siirtyy valtioneuvostolle. Kaikki nämä muutokset ovat tervetulleita ja asianmukaisia.

Perustuslakivaliokunnan muutosehdotukset liittyen siihen, miten ratkaistaan sellaiset kysymykset, joissa tasavallan presidentti ja hallitus ovat eri mieltä, on erittäin tervetullut muutos, joka selkeyttää prosessia huomattavasti. Menettely, jossa haetaan eduskunnan mielipidettä, on nähtävä hyvin poikkeuksellisena ja viimekätisenä erimielisyyksien ratkaisemiseksi. Nyt ehdotettu menettely, jossa eduskunnan mielipide asiassa ilmaistaan selonteon muodossa, on selkeää, avointa ja hyvää.

Arvoisa rouva puhemies! Suomen edustautuminen EU:n toiminnassa on aiheuttanut paljon päänvaivaa käytännön elämässä. Eurooppa-neuvoston luonne muuttui Lissabonin sopimuksen myötä muodollisesti oikeudellisia päätöksiä tekeväksi toimielimeksi, ja neuvoston kokouksiin osallistuu vain yksi varsinainen edustaja kustakin jäsenvaltiosta.

Perustuslakiin ehdotettu sääntö, että pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvoston kokouksissa ja valtion ylimmän johdon edustusta vaativissa EU:n muissa toiminnoissa, vastaa perustuslakivaliokunnan pitkäaikaista tulkintaa. Säännöksellä on se käytännön merkitys, että valtioneuvoston ei enää tarvitse tehdä päätöstä asiassa. Sen sijaan perustuslakivaliokunta ehdottaa uutena momenttina, että valtioneuvosto poikkeuksellisesti voisi päättää presidentin osallistumisesta. Tämän menettelyn on katsottu tuovan joustoa ylimpien valtioelinten välille. Päätös on poliittinen kompromissi.

Mielestäni tähän ei liity minkäänlaista dramatiikkaa tai edes politiikkaa pääministerivetoisempaan EU-edustautumiseen. Tämä on lopputulos pitkäaikaisesta kehityksestä EU:n sisällä. Ylipäätänsä voidaan todeta, että niissä kysymyksissä, missä löytyy paineita muuttaa työnjakoa presidentin ja valtioneuvoston välillä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä, syynä on pitkälti kansainvälinen kehitys tai EU:n sisäinen kehitys.

Fru talman! I grundlagen föreslås nu ett omnämnande av Finlands medlemskap i den Europeiska unionen. Stadgandet är enbart av konstaterande natur och ändrar inte på den juridiska statusen. Eftersom den Europeiska unionen nämns på flera andra ställen i grundlagen är det naturligt att ha med ett konstaterande om medlemskapet. Stadgandet saknar dramatik i juridisk mening men omnämnandet kan förstås användas i direkt politiska syften.

En fråga som sällan dryftas offentligt gäller hur man ska definiera undantagstillstånd. Grundlagen föreslås nu kompletteras med stadganden om att pandemier, storolyckor och naturkatastrofer berättigar till att utlysa undantagstillstånd. Tillägget är bra med tanke på de konkreta hot och faror som föreligger. Till de allvarligaste och största säkerhets- och försvarspolitiska hoten räknas i dag förutom de rent militära hoten också naturkatastrofer etc. Därför är det nödvändigt att dessa hot räknas upp i grundlagen. Statsrådet kan sedan flexiblare fatta beslut om undantag från grundrättigheterna via förordning.

Den sista frågan som förtjänar att lyftas upp i debatten är frågan om det nya instrument, medborgarinitiativet, som grundlagen nu stadgar om. Om minst 50 000 människor undertecknar ett initiativ ska riksdagen behandla frågan. Tanken är god, det vill säga att bredda på medborgardiskussionen och att erbjuda ytterligare ett instrument för medborgare att påverka. Initiativ av det här slaget kan inte gälla budget- utan enbart lagstiftningsfrågor.

Två aspekter ser jag som riskfyllda. Att initiativen kommer att handla om svåra politiska frågor där enkla svar krävs och kanske redan har krävts en tid. Den andra risken hänger ihop med den första, det vill säga om riksdagen inte kan omfatta det som föreslås. Hur ska man då på ett ändamålsenligt sätt kommunicera så att medborgarinitiativet inte blir ett kontraproduktivt instrument som tenderar att ytterligare fjärma medborgarna från riksdagen?

Det är viktigt att beakta dessa aspekter då själva lagen utformas. Som helhet är förslaget till ny grundlag väl övervägt, föga dramatiskt men svarar mot ett uppenbart behov av reform.

Oikeusministeri Tuija Brax

Kiitoksia puheenvuorosta, arvoisa puhemies! Tänään on tämän vaalikauden viimeinen valtioneuvoston iltakoulu ja ymmärtänette ja suonette anteeksi, että joudun poistumaan, joten haluan tässä vaiheessa kiittää käydystä keskustelusta.

Ed. Koskinen poistui, mutta vielä näiden eri hankkeiden aikatauluista: Kuten tarkoitus on moneen kertaan hallituksen esityksessäkin ollut, niin perustuslaki on määrä hyväksyä aika pian heti uusien valtiopäivien jälkeen, jotta uusi tasavallan presidentti sitten pääsee aloittamaan uusilla valtaoikeuksilla ja järjestelmällä. Jos tasavallan presidentti tulee valituksi ensimmäisellä kierroksella, niin silloin siinä tulee muutaman viikon tilanne, että uudet toimivaltuudet tulevat voimaan vasta sitten hänen jo ehkä asetuttuaan virka-asuntoonsa taloksi, mutta jos toisella, niin silloin keritään saamaan kaikki valmiiksi.

Tämä valtioneuvostolaki, johon ed. Koskinen muun muassa viittasi: Mehän jo silloin Perustuslaki 2008 -työryhmässä päädyimme kehottamaan valtioneuvostolakia uusittavaksi, ei vähiten ministerien esteellisyyssäännösten puutteellisuuden ja vanhanaikaisuuden vuoksi, ja valtioneuvoston kanslia jostain syystä on sitten päätynyt siihen, että vasta vähän aikaa sitten on pyydetty jäseniä, ja sen jälkeen ei ole kuulunut mitään, joten tämä viitannee siihen, että valtioneuvostolain todellinen valmistelu alkaa seuraavan vaalikauden alussa, mahdollisesti jossain määrin jotain kehittelyä voi tässä lähikuukausina jo tapahtua. Että vaan avoimuuden nimissä: Aikataulut näistä päätöksistä lienevät tämänkaltaiset, ja valtioneuvostolain valmistelu varmasti vie aikamoisen tovin, koska siellä ovat nämä kuuluisat ministerien vanhemmuuslomien puutteellinen säätely, esteellisyyssäännökset, valtioneuvoston arjen monet kysymykset, kuten myös nyt mietinnössä esiin otettu TP-Utva-seikka.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Toteaisin vaan, että kiitoksia myös ministeri Braxille. Tämä oli erinomaisen oikeaan aikaan satamaan saatettu lakihanke ja uudistus. Juuri tässä vaiheessa tämä piti tehdä, ja hallituksen puolelta oli erittäin tärkeää, että hallitus oli aktiivisesti mukana myöskin niissä muutoksissa, joita eduskunta valiokunnissa sitten täällä kykeni tekemään.

Arvoisa puhemies! Ensin muutama sana nyt vielä tästä EU-jäsenyyden mainitsemisesta 1 §:ssä. Sillä ei ole tietenkään vaikutusta siihen menettelyyn, joka tulisi noudatettavaksi, jos Suomi päättäisi erota EU:sta, päinvastoin kuin täällä perussuomalaiset ovat aktiivisesti väittäneet. Tätähän on myös perustuslakivaliokunta painottanut omassa mietinnössään. Perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaanhan kansainvälisen velvoitteen irtisanomisesta päätetään äänten enemmistöllä, eli kuten täällä valiokunnan puheenjohtaja ed. Sasi sanoi, silloin kun me luovutamme valtaa, silloin pitää olla laajempi eduskunnan enemmistö, kun me otamme sitä takaisin, riittää yksinkertainen enemmistö. Tässähän tämä logiikka selkeästi on. Siksi tuntuvat oudolta juuri nämä perussuomalaisten äänenpainot, jossa tämä asia tulkitaan juuri päinvastoin. Eli EU:sta eroaminen ei olisi perustuslaillinen ongelma. Kyse on vain siitä, mitä poliittisia ja taloudellisia seuraamuksia siitä sitten aiheutuisi, irtautuisiko Suomi myös Euroopan talousalueesta vai jäisikö Suomi talousalueeseen, jättäisi päätöksenteon jäsenvaltioille. Kyseessähän olisi erittäin suuri muutos, ja siitä aiheutuisi merkittävää haittaa koko Suomelle, talouselämälle, viennille, jne. Siirtyisimme, ottaisimme selvän askeleen eurooppalaiseen marginaaliin emmekä olisi mukana tekemässä niitä päätöksiä, jotka vaikuttaisivat meidän asemaamme. Tämä on johdonmukainen seuraus tietenkin Lissabonin sopimuksesta, joka tuli voimaan 2009 joulukuun ensimmäinen päivä, ja siinä tunnustetaan ensimmäistä kertaa yksiselitteisesti jäsenvaltion mahdollisuus erota unionista. Tämä on johdonmukainen, looginen ja luonteva jatko, tämän kirjaus perustuslakiin.

Eli miksi vastustetaan sitä, että vallitseva tilanne ilmenee perustuslaista? Perustuslaissa on jo 8 luku, jossa säädetään EU-politiikan menettelytavoista.

Arvoisa puhemies! Kuten aivan alussa totesin, minusta oli tavallaan erittäinkin poliittisesti merkittävä asia, että tämä uudistus saatiin nyt satamaan. Tällä jatketaan pitkään valmistelun alla ollutta perustuslain uudistumista. Tuli uusia elementtejä mukaan, tuli Suomen EU-edustautuminen, kansalaisaloite, poikkeusolosääntelyä ja ne uudistukset sitten tähän presidentin päätöksentekoon. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, kuten perustuslakivaliokuntakin toteaa, että ne ovat erittäin lyhyitä askeleita kuitenkin, ne ovat erittäin maltillisia, ja nämä sopivat sitten erittäin hyvin myöskin tähän perustuslain pitkäaikaisen kehittämisen päälinjaan. Tässä ei ole mitään ristiriitaa sen kanssa, vaan johdonmukaisesti kuljemme kymmenen vuotta sitten valitulla parlamentarisoinnin tiellä selkeästi eteenpäin.

Oli poliittisesti merkittävä saavutus, että näistä asioista löytyi yksituumaisuus, olkoonkin, että tämä menettely, jossa valtioneuvoston on viime kädessä haettava sitten ehdotukselleen erikseen tuki eduskunnasta mahdollisessa ristiriitatilanteessa, on tietenkin parlamentarismin periaatteiden kannalta jossain määrin erityislaatuinen. Menettelyhän voisi tulla kyseeseen vain, jos kyse on sellaisesta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta merkittävästä asiasta, josta presidentti ja valtioneuvosto ovat käymiensä keskustelujen jälkeen, vielä senkin jälkeen, eri mieltä. Tällaisessa tilanteessa tietysti eduskunnan kytkeminen tähän menettelyyn on luontevasti perusteltu sen vuoksi, että tämä mahdollistaa sitten päätöksenteon tueksi laajapohjaisen parlamentaarisen keskustelun kansallisesti merkittävästä asiasta. Mutta alleviivaan sitä, että tämä menettely täytyy nähdä poikkeuksellisena ja viimekätisenä erimielisyyksien ratkaisukeinona ja mahdollisuutena. Koenkin näin, että tämän järjestelyn ensisijainen tarkoitus on etukäteinen, ristiriitoja ennalta ehkäisevä ja niin, että ne ristiriidat eivät kärjisty sillä tavalla, että presidentti ja valtioneuvosto ajautuvat konfliktitilanteeseen, vaan että he pyrkivät jo ennen muodollista päätöksentekotilannetta sovittamaan näkemykset yhteen ja näin välttämään avointa ristiriitatilannetta päätöksenteossa.

Puhemies! Ehdotukset hallituksen esitysten antamistoimivallan siirtämisestä yksinomaan valtioneuvostolle ja presidentin ulkopoliittisen päätöksenteon sitomisesta mahdollisissa ristiriitatilanteissa valtioneuvoston ja eduskunnan yhtenevään kantaan jatkavat johdonmukaisesti kehitystä valtiosäännön parlamentaaristen piirteiden vahvistamiseksi, mikä on ollut myöskin Taxellin komitean tavoitteena. Mutta on kuitenkin hyvä tässä salissa tähän esitykseen kriittisesti suhtautuneille ja tätä vastustaville todeta, että kuitenkin tästä päätöksenteon alan kaventumisesta huolimatta presidentti säilyttää edelleen asemansa merkittävänä valtioelimenä ulkopolitiikan alalla ja presidentille jää edelleen itsenäistä harkintavaltaa päättää lain vahvistamisesta ja hänen toimivaltaansa kuuluvista virkanimityksistä ja tehtävään määräämisistä.

Tässäkin yhteydessä haluan sitten vielä todeta tämän kriisinhallintalain ja kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisen. Niistä päätetään edelleenkin jatkossa samassa menettelyssä kuin nykyisin kriisinhallintalain mukaan tehdään, eli käytännössä tarvitaan kolme lukkoa: eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin yhteinen kannanmuodostus asiassa, ja näin tulee olla. Se on toiminut tähän saakka erinomaisen hyvin.

Sitten, arvoisa puhemies, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan roolista. Ensin totean vain sen, että valiokunta kuuli laajasti myöskin tässä lausunnonantamisvaiheessa asiantuntijoita ja tulimme selkeästi siihen tulokseen, että valtioneuvoston ja tasavallan presidentin yhteistyö toimii tällä hetkellä ulko- turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä hyvin. Ei siinä ole mitään olennaista rakenteellista ongelmaa. Mutta valiokunta päätyi kuitenkin siihen, että on hyvin tärkeää, että tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteiskokousten valmistelua, tätä TP-Utva-menettelyä, voitaisiin parantaa ja sen parantamisella ja kehittämisellä vahvistaa valtioneuvoston etukäteiskoordinaatiota ja vahvistaa ulkoasiainministeriön valmistelukoneiston kautta. Tämä ilman muuta lähtee siitä ajattelutavasta, että tämä yhteistoimintamenettely ikään kuin tämän uudistuksen myötä vahvistuu ja silloin tällaisia valmisteluvalmiuksia tarvitaan varmasti jatkossa vielä enemmän.

On myös hyvin tärkeä asia, että turvataan eduskunnan tiedonsaanti ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Eduskunnan rooli mahdollisena ristiriidan ratkaisijana tietysti edellyttääkin laaja-alaista tiedottamista, myös asioiden valmistelua keskusteluvaiheessa, ja valiokunta katsookin saadun selvityksen ja myös omien kokemusten perusteella, että pelkästään ministerien harkinnan varassa oleva suullinen tiedottaminen ei ole riittävä menettely eduskunnalle tiedottamisessa. Nyt kun tasavallan presidentti erittäin usein käy keskustelua ulkovaltojen edustajien kanssa ilman ulkoministerin läsnäoloa, niin tietysti silloin tämä kysymys myöskin tasavallan presidentin tiedottamisesta ja näiden tapaamisten keskustelujen tiedottamisesta myöskin eduskunnalle ulkoasiainvaliokunnan kautta korostuu, ja tässäkin keskustelussa tänään on tämä toive moneen otteeseen esitetty.

Puhemies! Pari sanaa vielä tästä kansalaisaloitteesta. Pidän sitä hyvin mielenkiintoisena. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, mikähän mahtaa olla ensimmäinen kansalaisaloite, joka tehdään eduskunnalle ja siellä on 50 000 allekirjoitusta äänioikeutetuilta Suomen kansalaisilta. (Ed. Pulliaisen välihuuto) — Sekin on mahdollista, ja ties mitä innovaatioita kansa tuleekaan tässä asiassa sitten tuottamaan, jää nähtäväksi. — Siksi onkin tietysti tärkeätä, että meidän täytyy tämä aloite nähdä tällaisena edustuksellista järjestelmää täydentävänä ja tukevana järjestelmänä. On aivan selvää, että lainsäädäntötyönhän täytyy perustua jatkossakin pääasiallisesti hallituksen esityksiin ja kansanedustajien lakialoitteisiin, mutta kansalaisaloitehan tuo näiden oheen sitten uuden kansalaisyhteiskunnan aktiivisuuteen nojaavan tavan saada lainsäädäntöasia vireille eduskunnassa, ja näin ollen se voi toimia myöskin sitten kanavana avata kansalaiskeskustelua ja nostaa aivan uudenlaisia kysymyksiä poliittisen keskustelun kohteeksi. Totta kai tavoitteena on myös se, että parhaimmillaan tämänkaltaisen kansalaisvaikuttamisen kehittäminen voi omalta osaltaan yleisesti ehkäistä myöskin poliittista vieraantumista ja sen kautta sitten edistää myöskin äänestysaktiivisuuden kasvua.

Arvoisa rouva puhemies! Lopuksi totean vaan, että erittäin merkittävä työ, jonka hallituksen esityksen pohjalta eduskunta on tehnyt ja on valmis sitten riittävällä enemmistöllä hyväksymään tässä eduskunnassa ja, näin uskon ja toivon, myöskin seuraavilla, vaalien jälkeisillä valtiopäivillä.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Todennäköisesti olen yksi harvoista kansanedustajista, jotka ovat hieman onnettomia siitä, minkälaisen lopputuloksen tämä suuri työ elikkä perustuslain uudistaminen saavutti. Kun Taxellin komitea aloitti, niin silloin oli tiettyä toiveikkuutta ilmassa, koska oli olemassa sellainen ajatus, sellainen into, että lopultakin ulkopoliittinen päätöksenteko parlamentarisoitaisiin. Yhtenä esimerkkinä, yhtenä keinona oli, että perustuslain 93 §:n ensimmäinen momentti muutettaisiin niin, että ulkopolitiikkaa johtaa valtioneuvosto yhteistoiminnassa presidentin kanssa. Mutta tämä sitten kohtasi esteet ja mietinnöstä tuli sitten sellainen kuin tuli. Kun tätä käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa, niin tyydyin enemmistön kantaan enkä siellä sitten enempää harannut vastaan, koska katsoin, että se on turhaa.

Minun mielestäni tässä on kuitenkin muutamia sellaisia hyviä kohtia, joista kannattaa olla kiitollinen. Yksi on se, että lopultakin on päästy eroon kahdesta lautasesta elikkä siitä, että riidellään siitä, kuka siellä Suomen valtuuskuntaa johtaa, kuka Suomen ääntä käyttää Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Se on nyt yksi ja ainut, ja se on pääministeri ja hänen varamiehensä. Tietynlainen kompromissi sitten tälle perääntymiselle oli, että kolmas maa -kokouksissa valtioneuvosto voi omalla päätöksellään valtuuttaa myös presidentin osallistumaan. Minä toivon todellakin, että ei laiteta presidenttiä sellaisiin kokouksiin, joissa tehdään todellisia päätöksiä ja joissa sidotaan Suomen hallitus ja Suomen eduskunta tiettyihin ratkaisuihin. Tällaisiin kokouksiin ei missään nimessä pidä sellaista henkilöä laittaa, joka ei ole vastuussa eduskunnalle.

Presidentin vallan ongelman ydinhän on siinä, että hän ei ole vastuussa kenellekään, paitsi jos hän myy Suomen, jos hän myy maansa ja joutuu siitä valtakunnanoikeuteen. Hän ei todellakaan ole vastuussa. Hän voi tehdä ja lähestulkoon päättää mitä vain eikä joudu siitä sen enempää tekemään tiliä. Tietenkin onneksi monet menettelytavat ovat muuttuneet niin, että presidenttikin kertoo, mitä hän on tehnyt.

Mutta tämä Wikileaks-vuoto siitä, mitä hän on tehnyt ja kenen kanssa keskustellut ja mitä näissä keskusteluissa käsitellyt, oli kyllä todella järkyttävä. Ei niinkään siksi, että Lipponen on kertonut asioista Yhdysvaltain lähettiläille, vaan siksi, että siinä paljastui, minkälaista kahden naaman politiikkaa Venäjä pelaa. Siinähän kävi sillä tavalla, että tämä vuoto lopullisesti todisti sen, että myös Venäjä virallisesti sanoo, että Nato-jäsenyys on Suomen oma asia. Koko ajanhan tätä on kuulutettu. Mutta kuitenkin taustalla Venäjä pelottelee Natoa Suomen jäsenyydestä. Ja tämähän oli se todella iso paukku ja iso uutinen, jota kannattaa kyllä pohtia, pitäisikö sittenkin eduskunnalle vastuussa olevan ulkoministerin olla presidentin mukana kaikissa neuvotteluissa. Tästähän ei ole mainintaa edes tuossa mietinnössä, vaikka minä sitä toivoin. Toivoin sen takia, ettei tämmöisiä pääsisi käymään. Minusta tämä on erittäin valitettava asia.

Tietenkin tämä yhteistoimintamenettelyn tiivistäminen, joka nyt tuli tähän mietintöön, tietyllä tavalla ehkä pakottaa muttei velvoita presidenttiä kuitenkaan kertomaan niistä omista neuvotteluistaan ministereille, hallituksen ulkoasiainvaliokunnalle. Tämä on puute, ja siksi minä en erityisemmin ymmärrä sitä, että täällä kehutaan niin kovasti tätä Utva-hommaa, Utvan muutosta yhteistoimintamenettelyllä, koska ei kukaan voi presidenttiä pakottaa. Sen sijaan siellä on kyllä maininta siitä — kuten ed. Johannes Koskinenkin täällä sanoi — että hallituksen täytyisi presidentille kertoa kaikki, mitä Euroopan unionissa päätetään ja minkälaista ulkopolitiikkaa tehdään, miten Suomi suhtautuu Euroopan unionin ulkopolitiikkaan, ulkopoliittisiin päätöksiin. Kuitenkin kun valmisteluvastuu kaikissa asioissa on valtioneuvoston, tämä tietyllä tavalla vie EU-valtaa jälleen presidentille, mitä minä en voi kyllä hyväksyä.

Toinen hyvä puoli tässä mietinnössä on tietenkin se, että ulkoasiainvaliokunta saa lopultakin säännöllisesti, toivottavasti saa säännöllisesti tiedot siitä, minkälaisia päätöksiä presidentti on ulkopolitiikassa tehnyt, minkälaisia neuvotteluja hän on käynyt. Mutta minä vain kysyn, riittääkö tämä, jos mukana ei ole ulkoministeriä. Ja minä muistutan teitä, että jossakin vaiheessa Kalevassa oli Antero Jyrängin haastattelu, jossa hän sanoi, että koskaan ei pitäisi päästää presidenttiä neuvottelemaan kahden kesken ilman eduskunnalle vastuussa olevaa ministeriä, mutta tätä ei ole pystytty purkamaan. Se on tietenkin totta, että jatkossa me joudumme edelleenkin, taikka tämä eduskunta, keitä tänne sitten tuleekin, miettimään sitä, miten presidentin roolin käsittelyä, miten ulkopolitiikan parlamentarisointia jatketaan. Tämä ei todellakaan ole päätepiste niin kuin ed. Sasi täällä sanoi, ei missään nimessä, vaan tähän jäi valuvika, joka minun mielestäni ja varmasti monen muunkin mielestä tulee korjata.

Minä en ollut hoksannut sitä, mikä täällä tuli esille, että jos presidentti ja valtioneuvosto joutuvat kiistaan keskenään, niin ratkaisijaksi tulee eduskunta ja että se voisi todellakin koskea myös Nato-jäsenyyttä. Jos näin on, niin se on erittäin hyvä asia, koska Nato-jäsenyys Suomelle on kyllä kaikkein parasta turvallisuuspolitiikkaa. Tämä ei ole tämän presidentin aikana edistynyt pätkääkään. (Ed. Pulliainen: Luojan kiitos!) Päinvastoin on otettu askelia taaksepäin, ja tuskin se edistyy tulevankaan presidentin aikana.

Elisabeth Nauclér /r:

Ärade fru talman! Reformen av grundlagen har varit en intressant process att medverka i, i Taxellska kommittén, i utrikesutskottet och slutligen i grundlagsutskottet. Det finns mycket att säga om det, men jag kommer här enbart att uppehålla mig vid de frågor som närmare rör Åland.

Den ändring av grundlagen som nu kommer att antas har föregåtts av mycken oro på Åland just på grund av den särskilda ställning presidenten har i det åländska självstyrelsesystemet och fick av Nationernas förbund i Genève 1921. Det är därför vi kan se med tillfredsställelse på det resultat vi har framför oss. De viktigaste komponenterna i presidentens roll som garant för självstyrelsen finns kvar. Mycket av det åländska engagemanget i arbetet med att revidera grundlagen har gått ut på att se till att det nuvarande systemet som fungerar väl för Ålands del fortsätter.

Presidentens roll i lagstiftningsarbetet blir visserligen förändrad vad gäller överlämnandet och återtagandet av regeringens propositioner, men inte vad avser stadfästandet av lagar, och det är det som är det viktigaste i självstyrelsesystemet. Historien har visat oss att när riksdagen lagstiftade in på åländskt behörighetsområde 2001 så var det tack vare presidentens möjlighet att ingripa som ärendet behandlades i högsta domstolen och allt kunde ställas till rätta. På denna punkt blir det alltså ingen ändring; presidenten kommer fortsättningsvis att ha en självständig prövningsrätt när det gäller att stadfästa lagar och det är viktigt för tilltron till ålandslösningen som internationellt exempel på konfliktresolution.

Trots att republikens president får krympt behörighet och mindre utrymme för självständiga beslut kommer presidenten att kvarstå som ett betydande statsorgan på utrikespolitikens område. Detta är viktigt för Åland, inte därför att vi har stora svåra utrikespolitiska problem som måste lösas av presidenten, men därför att det är en internationell lösning med internationella garantier som presidenten med medarbetare har, och historiskt har haft, kunskap om. Kunskap om självstyrelseordningen är nödvändig för den som ska hantera dessa frågor, och det kommer säkert i fortsättningen att finnas behov av att också statsrådet sätter sig bättre in i självstyrelsens grunder och behov.

Kunskap om Ålands demilitarisering och särskilt neutraliseringen är central för den som ska fungera som försvarsmaktens överbefälhavare. Det ska därför vara en hög tröskel för att presidenten ska överlåta uppgiften. Försvarsutskottet hade gärna sett att det enbart skulle ske vid väpnade angrepp. Den lösning grundlagsutskottet i överensstämmelse med propositionen nu gått in för, nämligen en hänvisning till 23 § i grundlagen är som utskottet konstaterar tillräckligt begränsande, men det är just ett exempel på att det är viktigt att det då finns tillräcklig kunskap om de internationella åtaganden som gäller för Åland i det här sammanhanget. Här ser jag ett behov av att denna fråga noggrant diskuteras med de åländska självstyrelsemyndigheterna och dess inflytande vid ett eventuellt undantagsförhållande.

Fru talman! Åland nämns särskilt på två ställen i grundlagsutskottets betänkande. Det ena gäller ikraftträdandet av internationella förpliktelser, där frågan uppstod vad bestämmelsen egentligen betydde för Ålands del, men det har nu klart fastslagits i betänkandet att överföring av behörighet som står i strid med självstyrelselagen även i fortsättningen kommer att träda i kraft i landskapet bara om lagtinget och riksdagen har fattat beslut om det i enlighet med 59 § 2 momentet i självstyrelselagen. Med andra ord, det blir ingen ändring på det här området.

Det andra stället Åland är nämnt är i motiveringen till 1 §, som av många diskuterats här, där det sägs att Finland är medlem av Europeiska unionen. Det har funnits oro för att Åland därmed inte skulle kunna utträda ur EU, men så är det självfallet inte. Åland självstyrelse grundar sig inte på grundlagen utan på internationella överenskommelser som sedan regleras i självstyrelselagen. Det sägs också klart ut i 180 § i grundlagen att Åland har självstyrelse enligt vad som särskilt bestäms i självstyrelselagen.

I 3 § i grundlagen sägs till exempel att den lagstiftande makten utövas av riksdagen, trots att den också utövas av Ålands lagting. Det är ett exempel. Man skriver inte in i varje enskild paragraf i grundlagen att för Åland gäller annat. Nu framgår det också klart i utskottsbetänkandet att Åland är med i EU med stöd av självstyrelselagen, och denna ändring av grundlagen har ingen inverkan på detta förhållande utan är endast en deklaratorisk förklaring.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Omaan suhtautumiseeni tähän asiaan vaikuttaa tietysti historiallisesti se, että olin 1990-luvun alkupuolella Suomen Euroopan yhteisöön liittyvien näkökohtien kanssa painiskelevan 14 kansalaisjärjestön muodostaman yhteisen neuvottelukunnan puheenjohtaja. Olin se henkilö, joka joutui tuleen aina silloin, kun puolustusta näille kriittisille EY-näkökohdille tarvittiin tuoda julki. Tässä katsannossa on paikallaan palauttaa mieliin jotakin sellaista, jota tässä keskustelussa ei ole vielä lainkaan tuotu esille.

Siitä yhteen pieneen osaan jo kiinnitin huomiota, ja se on se prosessi, joka käytiin Euroopan talousalueen muodostamisesta ja siihen liittyneestä direktiivien implementoinnista Suomen lainsäädäntöön. Tavoitetasohan oli 250—260 direktiiviä, jotka piti implementoida osaksi Suomen lainsäädäntöä. Vaikka Euroopan yhteisöllä jo silloin oli yhteinen maatalouspolitiikka, niin siitä huolimatta maatalousvaliokunnan piti käsitellä vähän yli 50 lakiehdotusta, jotta Euroopan talousalue yhteisessä maatalouspolitiikassa tulisi oikealla tavalla lainsäädännöllisesti huomioon otetuksi Suomessa.

Aivan saman prosessin kävi Norja, josta tuli niin ikään Euroopan talousalueen jäsen, ja niin kuin tässä jo tuli käyneeksi ilmi, ei Eta-jäsenyydellä, niin kuin ei Suomen Eta-jäsenyydellä, ollut minkäänlaista vaikutusta perustuslakeihin näissä kahdessa Pohjoismaassa, ei millään tavalla. Se kaikki oli täysin mahdollista, ja huom., vapaaehtoisesti ilman mitään valmista sitoutuneisuutta kummankaan kohdalla. Tässä suhteessa perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin äskeinen perustelu onnahti todella pahan kerran. Arvoisa puhemies! Se onnahti niin pahasti, että en tule hyväksymään äänestyksessä Euroopan unionin jäsenyyden merkitsemistä perustuslakimme ensimmäiseen pykälään. Ei silloin, kun perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan kriteerit näin klikkaavat, tule pakettia niin sanotusti.

Arvoisa puhemies! Sitten vähän muutakin. On ollut erittäin mielenkiintoista olla edelleen mukana politiikassa, kun on kokenut kaiken sen, minkä näissä asioissa jouduin kokemaan 1990-luvun alkuvuosina. Totaalisesti julkinen sana Suomessa unohtaa yhden äärimmäisen merkityksellisen asian erikoisesti silloin, kun arvioidaan perussuomalaisten gallupkannatusta. Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä puolesta ja vastaan -luvut olivat 53—47, siis hävisimme hiuksenhienosti sen äänestyksen, kansan neuvoa-antavan äänestyksen. Siis toisin sanoen Euroopan unionin kannattajien kannalta tilannehan on erittäin hyvä, kun vastustusprosentti on pudonnut 47:stä 16:een. Mutta tästähän ollaan huolissaan, kun se on laskenut näin paljon. Aika mielenkiintoinen asetelma, jos politiikkaa tarkastellaan juuri niin kuin sitä pitää tarkastella, tosiasiallisena tilanteena.

Mutta mikä tässä mättää pahemman kerran, on se, että jos sellaisessa asiassa, joka on syvästi ihmisten tunnemaailmaa koskettava asia, niin kuin suomalaisten kohdalla on aina ollut koko itsenäisyytemmekin ja sitä edeltäneen ajan, ei jollakin tämmöisellä muodollisella tempulla saavuteta yhtään mitään osoitettavissa olevaa hyötyä ja vielä perusteina pidetään sellaisia perusteita, jotka eivät todellakaan riitä argumentaatioksi, niin miksi siitä huolimatta pitää ajaa läpi tällainen perustuslakia koskettava asia. Minä en ihmettele ollenkaan, että tästä on poliittisia seurauksia. Niiden poliittisten puolueiden, jotka muuten tuntevat olevansa jostakin syystä heikoilla, kannattaisi ottaa tämmöiset tunnemaailman asiat huomioon. Tämä on aika kova juttu.

Arvoisa puhemies! Yksi asia jälleen lisää tähän keittoon, mitä ei ole otettu huomioon, on se nyt Lissaboniin merkitty proseduuri, jolla EU-jäsenyydestä voi päästä pois. Näinhän on tapahtunut aikaisemminkin, että sieltä on lähdetty pois, siis Euroopan yhteisön jäsenyydestä, ja Grönlanti teki sen tempun. Se on mielenkiintoinen irrottautuminen, joka oli täysin kivuton operaatio, sillä Grönlanti sai Tanskan yhteydessä itsemääräämisoikeuden vasta äskettäin, aivan äskettäin kuningatar ja kruununprinssi kävivät sen siellä paikan päällä julistamassa, että asia on nyt näin, mutta silloin, kun sitä itsehallinnollista asemaa ei ollut vielä, silloin Grönlanti irrottautui Euroopan yhteisön jäsenyydestä. Elikkä se kaikki on ollut mahdollista näin, ja tässä suhteessa perussuomalaisten argumentaatio ei oikein satu kohdalleen tässä keskustelussa. Mutta ymmärrän sen, miksi he ajattelevat ja käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät.

Sitten vielä yksi asia, joka on äärimmäisen kiusallinen Euroopan yhteisön kannalta, ja se on artikla 125 -ongelma. Siis toisin sanoen selvästi sanotaan artiklassa, että ei joudu naapurin laskuja maksamaan, jos sen sanoo näin kevyellä ilmaisulla. Siitä huolimatta se kaikki on mahdollista, kun pikkusen vaan mutkan kautta oikaistaan, taitavasti sanoja käännetään elikkä mitätöidään sellaiset asiat, joilla on jälleen kerran paitsi fiskaalista merkitystä myöskin tunnemaailmaan liittyvää merkitystä mitä suurimmassa määrin ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä näkökohtia mitä suurimmassa määrin.

Mutta, arvoisa puhemies, muulta osalta hyväksyn tämän mietinnön.

Pekka Haavisto  /vihr:

Arvoisa puhemies! Edustin vihreitä tuossa Taxellin komitean työssä ja ajattelin siltä pohjalta sanoa muutaman sanan nyt käsillä olevasta esityksestä.

Ensinnäkin on hyvä, että tästä on löytynyt laaja poliittinen kompromissi eduskunnassa näiltä keskeneräisiltä osilta. Keskeneräiseksihän nimenomaan jäi Taxellin ryhmässäkin se, millä tavalla valtioneuvoston ja presidentin ristiriitatilanteissa sitten eduskunta tulee ratkaisijaksi, ja siihen on nyt löytynyt tämä selonteon muoto.

Tietysti kiinnostavaa poliittista historiaa kirjoitetaan silloin, kun käy niin, että eduskunta asettuu presidentin puolelle valtioneuvostoa vastaan, mikä olisi tietynlainen epäluottamuslause valtioneuvostolle. Miten politiikka siitä pisteestä sitten jatkuu? Mutta joka tapauksessa tämä uusi ehdotus luo nyt selkeän menettelytavan näille ristiriitatilanteille.

Arvoisa puhemies! Puutun vain muutamaan asiaan, joista täällä on jo käyty keskustelua. Ensin tästä kahden lautasen ongelmasta.

Täällä salin vasemmalla laidalla kovasti korostettiin, että mitään ongelmaa ei koskaan ole ollutkaan, ja tuli vaan mieleen, että kannattaisi varmaan kysyä ainakin ex-ulkoministereiltä, Tuomiojalta ja Kanervalta ja muilta, millainen sirkus näiden lautasasioiden ympärillä käytiin. Tietysti tilanne oli sellainen, jossa kukaan osapuoli ei voinut oikein julkisesti ruveta pillittämään siitä, mikä on käytännön tilanne, mutta ei se Suomelle kunniaksi ollut, kun ei ollut aivan selvää, kuka minäkin hetkenä Suomea edustaa salissa ja millä valtuuksilla ja kuka antaa neuvotteluohjeet.

EU tuli kyllä meidän apuumme Lissabonin sopimuksen kautta tässä myöskin ratkaisemaan sen, että se on selkeästi pääministeri, joka edustaa, mutta hyvä, että tämä suomalainen "musical chairs" saatiin loppumaan. Mielestäni ratkaisu on hyvin selkeä, että eduskunnalle raportointivastuussa oleva pääministeri siellä meitä edustaa. Tämä ei millään tavalla syö sitä mahdollisuutta, etteikö presidenttiä ennen näitä kokouksia voida konsultoida, niin kuin tässä esityksessäkin on todettu ja keskustelussa todettu, että TP-Utva on sitä varten, että myöskin keskeiset EU-asiat sitä kautta tulevat käsittelyyn ja presidentin kanta kuulluksi.

Arvoisa puhemies! Täällä on myöskin puhuttu paljon kansalaisaloitteista. Itse kuulun niihin, jotka tervehtivät tällaisen muodon tuloa, ja olisin tässä yhteydessä halunnut myöskin kiittää eduskunnan pääsihteerin panosta lausunnonantajana Taxellin työryhmässä. Voi sanoa, että kun perustuslakijuristit ovat asialla, niin monenlaisia esteitä ja mutkia löytyy sille, miksi kansalaiset eivät voisi tehdä suoria kansalaisaloitteita, jotka tarpeen vaatiessa tulevat sitten eduskunnan käsittelyyn. Mutta mielestäni myöskin eduskunnan pääsihteeri omalla lausunnollaan vaikutti siihen suuntaan, että tällainen mahdollisuus avautui, eikä hän nähnyt omassa lausunnossaan mitään suuria ongelmia siinä, että uusia asioita voidaan eduskunnan käsittelyyn tätäkin kautta tuoda. Mielestäni tämä avaa uuden vaikutusmahdollisuuden, ja todennäköisesti sellaisia asioita, jotka ovat politiikan kentällä uusia, joita ehkä puolueet eivät ole vielä huomanneet ottaa esille tai joista puolueilla vallitsee sisäisestikin erilaisia käsityksiä, voidaan tuoda politiikan asialistalle tätä kautta.

Arvoisa puhemies! Sotilaallisen kriisinhallinnan osalta kolmen lukon periaate, se, että sekä valtioneuvoston, presidentin että eduskunnan pitää antaa suomalaisille kriisinhallintaoperaatioille vihreää valoa, tässä esityksessä säilyy, ja mielestäni tämä on hyvä esimerkki, selkeä esimerkki siitä konsensuksesta, jota tarvitaan silloin, kun ehkä kaikkein vaativimpiin kansainvälisiin tehtäviin suomalaisia miehiä ja naisia lähetetään. Tässäkin mielessä tämä lainsäädäntö ei tuo näihin asioihin muutosta.

Sitten, arvoisa puhemies, aivan viimeisenä asiana olisin vielä, kun täällä on puhuttu tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistyöstä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioissa, kiinnittänyt huomiota asiaan, jota ei ole tässä keskustelussa mielestäni mainittu tähän asti. Se on kysymys siitä, että ei vain pääministerin ulkopoliittinen toimintasektori, joka on valtavasti laajentunut EU-jäsenyyden myötä, mutta myös yksittäisten ministereiden ulkopoliittinen toimintasektori on laajentunut.

Muistan omalta kohdaltani esimerkiksi ympäristöministerin roolin siinä vaiheessa, kun Kioton ilmastoneuvottelut alkoivat, miten tavattoman monia ulkopolitiikkaan, kansainväliseen talouspolitiikkaan liittyviä asioita sellaisissakin prosesseissa kuin ilmastoprosessi voi olla. Silloin on tärkeää, että kaikkien niiden valtioneuvoston jäsenten, joiden toimintasektoriin ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiat jollain tavalla kuuluvat, mahdollisuudet osallistua tähän valtioneuvoston työhön, tarvittaessa TP-Utva-työhön, taataan. Tämä voi nykyään koskea jopa sisäministereitä, jotka kansainvälisen turvallisuuden asioita ja muita käsittelevät. Eli valtioneuvoston pitäisi erittäin laajalla pohjalla käsitellä myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja Sasi esitteli mielestäni perusteellisesti ne keskeiset asiat, jotka liittyivät eduskunnan tekemiin muutoksiin ja jotka myöskin keskeisellä tavalla muuttavat aikaisemman perustuslain mukaisia käytäntöjä. Näin ollen en yksityiskohtaisesti niihin tietenkään palaa, mutta haluan, ennen kuin oman kantani esitän, lyhyesti kommentoida eräitä täällä käytettyjä puheenvuoroja.

Ensinnäkin perussuomalaisten ed. Pentti Oinosen puheenvuorosta haluaisin todeta, että olisi kansanvallalle kunniaksi, jos hän edes pienen osan tässä salissa varaisi tosiasioille ja totuudelle.

Mitä tulee sitten siihen kysymykseen, jota vasemmistoliiton taholta ja myöskin perussuomalaisten taholta on erityisesti kysytty, miksi perustuslakiin halutaan kirjata tämä Euroopan unionin jäsenyys, kysymys on ennen kaikkea lainsäädäntöön kuuluvasta niin sanotusta täydellisyysperiaatteesta, elikkä kaikkien oleellisesti asiaan vaikuttavien seikkojen on käytävä ilmi myös ulkopuoliselle lainsäädännöstä. Mitään sen kummempaa viisautta siihen ei liity.

Vasemmistoliitto, erityisesti ed. Arhinmäki ja ed. Tennilä, on täällä kovasti väittänyt ensinnäkin, että tässä siirretään yhdelle henkilölle eli pääministerille kohtuuttomasti valtaa. Toisaalta ed. Arhinmäki täällä totesi, että eihän presidentti nytkään voi yksin päättää, miten haluaa. Ensinnäkin tähän viimeiseen väitteeseen voin todeta, että nykyisen käytännön ja perustuslain mukaan valtioneuvoston esittäessä ensimmäistä kertaa asian, presidentti voi palauttaa asian uudelleen valmisteluun. Kun valtioneuvosto esittää toisen kerran, niin presidentti voi päättää ihan, miten hän haluaa, elikkä hänellä on todellinen yksinvaltainen päätöksenteko.

Sen sijaan tässä uudessa järjestelmässä, kun vasemmistoliitto kaipaa enemmän mukaan henkilöitä päättämään asiasta, ensinnäkin pääministeri tässä ei tarkoita yhtä henkilöä vaan instituutiota, joka edustaa valtioneuvostoa. Eli pääministerin kannan takana on valtioneuvoston noin 20 jäsentä, ja jos erimielisyys on sellainen, ettei sitä saada sovitettua, siihen otetaan mukaan 200 eduskunnassa olevaa henkilöä. Eli tämän järjestelmän mukaan sen päätöksen takana teoreettisesti voi olla 220 henkilöä tai, jos oppositio äänestää vastaan, vähän vähemmän, mutta kuitenkin lukuisa määrä henkilöitä. Elikkä vasemmistoliiton nämä nimeltä mainitut edustajat ovat ilmeisesti ymmärtäneet — tai halunneet ymmärtää — täysin väärin tämän asian.

Minullakin on ollut tilaisuus olla sekä Taxellin komitean jäsen että perustuslakivaliokunnan jäsen tätä asiaa käsiteltäessä. Mehän saavutimme Taxellin komiteassa suurimpien puolueiden kesken kompromissin, joka kuitenkin tiedotustilaisuudessa ja sen jälkeen, lähinnä sosialidemokraattien sisäisten näkemyserojen perusteella, hajosi, ja syntyi uusi tilanne.

Kuitenkin, voisi ehkä sanoa tässä vaiheessa, oli hyvä, että se hajosi, koska itsekin näen, että tämä kompromissi, joka perustuslakivaliokunnassa hyväksyttiin puoluejohtajien neuvottelujen pohjalta, on selkeämpi kuin komitean ehdotus presidentin ja valtioneuvoston välisen päätöksenteon rajanvedon ja pattitilanteen ratkaisemisen kannalta. Toiseksi se selkeästi palauttaa kolmen lukon järjestelmän sotilaalliseen kriisinhallintaan ja se myöskin aikaisempaa selkeämmin määrittelee presidentin mahdollisuutta osallistua kolmas maa -kokouksiin tai Euroopan unionin tai Eurooppa-neuvoston epävirallisiin kokouksiin, joissa voi olla useampia edustajia.

Arvoisa puhemies! Haluan omalta osaltani todeta, että nyt käsiteltävä esitys perustuslain muuttamiseksi on varovainen, harkittu ja johdonmukainen askel parlamentarismin vahvistamiseksi. Itse näen, että tällä järjestelmällä on mahdollista mennä eteenpäin pidemmänkin aikaa. Haluan myös todeta, että keskustan eduskuntaryhmä on tyytyväinen nyt hyväksyttyyn kompromissiin, sillä se vastaa keskustan maltillista ja kansanvaltaista näkemystä, sillä niin kuin keskusta-nimikin sanoo, me haluamme kulkea keskitietä, emme kannata äärilaitoja puoleen emmekä toiseen.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Perustuslain uudistamisen tavoitteena on olut lain yhtenäistäminen sekä saattaa perustuslaki ajanmukaiseen muotoon. Uudistuksella ei muuteta voimassa olevan perustuslain valtiosääntöön liittyviä perusteita. Nykyinen perustuslaki on ollut voimassa lähes 11 vuotta. Perustuslain muuttamiseen on aina haluttu suhtautua pidättyvästi, ja muutoksiin ei ole lähdetty päivänpoliittisten kysymysten takia. Samaa pidättyvyyttä on syytä jatkaa tulevaisuudessakin. Nytkin uuden perustuslain valmistelu tehtiin huolellisesti kaikkien eduskuntaryhmien kannat huomioiden. Hallituksen esitys perustuslain muuttamiseksi jatkaa jo pitkään vallalla ollutta suuntausta parlamentarismin vahvistamiseksi Suomessa, ja tätä linjaa haluan olla omalta osaltani vahvasti tukemassa.

Hallitusohjelman mukaisesti Matti Vanhasen toinen hallitus asetti lokakuussa 2008 perustuslain uudistamista valmistelevan parlamentaarisen komitean, niin sanotun Taxellin komitean. Komitean mietintö valmistui viime vuoden lopulla. Hallituksen nyt käsittelyssä olevan esityksen sisältö vastaa olennaisilta osiltaan komitean tekemiä ehdotuksia ja myös niitä muutostarpeita, joita perustuslakivaliokunta on perustuslain voimassaoloaikana esittänyt.

Rouva puhemies! Perustuslakiesityksen mukaan hallituksen esitysten antaminen siirretään presidentiltä valtioneuvostolle. Valtioneuvosto päättää myös esitysten mahdollisesta täydentämisestä ja peruuttamisesta. Toimivalta koskee myös sellaisia esityksiä, joilla annetaan eduskunnan käsiteltäviksi ehdotukset kansainvälisten velvoitteiden hyväksymiseksi. Tällä muutoksella halutaan korostaa eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston johtoroolia niin lainsäädäntötyössä kuin valtion talousarvion laadinnassakin. Tätä samaa linjaa tukee myös kansliapäälliköiden nimitysvallan siirto presidentiltä valtioneuvostolle.

Presidentin päätöksentekoa koskeva 58 § perustuslaissa ehdotetaan muutettavaksi. Presidentin päätöksenteko sidotaan perustuslain muutosesityksissä valtioneuvoston kantaan siinä tapauksessa, kun valtioneuvoston ja presidentin kannat eroavat toisistaan ja valtioneuvosto tuo asian uudelleen ratkaistavaksi eduskunnan päättämän kannan mukaisesti. Perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaisesti riittävänä menettelynä tällaisessa tilanteessa pidetään hallituksen selontekoa eduskunnalle. Tämä perustuslain 93 §:n 1 momentin nojalla tapahtuva presidentin päätöksenteko sidotaan näin vahvemmin valtioneuvoston tekemään päätösehdotukseen, jolla on eduskunnan tuki.

Menettely, jossa valtioneuvosto hakee eduskunnasta tuen omalle esitykselleen yksittäisessä asiassa, on parlamentarismimme kannalta hieman erikoinen. Perustuslakivaliokunnan mukaan tällainen menettely tulisi kyseeseen lähinnä sellaisessa Suomen ulkopolitiikkaa koskevassa merkittävässä asiassa, jossa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kannat ovat neuvottelujenkin jälkeen erimieliset. Tällaisessa tapauksessa laaja parlamentaarinen päätöksenteko on kansallisesti tärkeässä asiassa perusteltua. On tärkeä huomata, että tässä uuden perustuslain mukaisessa tilanteessa on kyseessä poikkeuksellinen ratkaisukeino, joka ratkaistaan loppujen lopuksi eduskunnan päätöksellä. Menettely lisää selkeästi painetta tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteisen kannan muodostamiseksi.

Tasavallan presidentti johtaa edelleen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tämä tosiasia ei muutu. Yhteistoiminnan paine valtioneuvoston kanssa asioita käsiteltäessä sen sijaan kasvaa.

Rouva puhemies! Vaikka tällä perustuslain muutoksella presidentin ulkopolitiikan päätösvaltaa hieman kavennetaan, se tuo myös valtioneuvoston ja tasavallan presidentin väliseen yhteistyöhön lisää painoa, koska menettely korostaa mahdollisten ristiriitojen ratkaisua ennalta ehkäisevästi kärjistämistä välttäen. On vaikea kuvitella tilannetta, jossa jokin neuvoteltava, ulkopolitiikan alaan kuuluva asia tuotaisiin lopulta eduskunnan käsiteltäväksi, kun valtioneuvosto ja tasavallan presidentti olisivat ajautuneet eri raiteille. Valtioneuvoston ja presidentin yhteistyön kannalta tärkeä foorumi on valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta. Uuden perustuslain aikana tämän valiokunnan työn merkitys korostuu.

Rouva puhemies! Suomi on Euroopan unionin jäsen. Suomen äänivaltaa EU:ssa käyttää voimassa olevan perustuslain mukaan pääministeri. Tasavallan presidentti on myös osallistunut useisiin Eurooppa-neuvoston kokouksiin perustuslain mukaisen ulkopolitiikan johtajuuden perusteella. Tämä kahden lautasen ongelmaksi nimetty tilanne poistuu uuden perustuslain hyväksymisen myötä. Pääministeristä tulee yksinomaan Suomen äänivallan käyttäjä Eurooppa-neuvostossa perustuslakiin merkittävän pykälän perusteella. Enää ei siis valtioneuvoston päätöksiä asiassa tarvita, vaan asia merkitään suoraan perustuslakiin.

Lissabonin sopimuksen tultua voimaan tuli Eurooppa-neuvostosta unionin toimielin, jolla on todellista päätösvaltaa. Istuva tasavallan presidentti ei ole Lissabonin sopimuksen aikana osallistunut Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Olisiko kyseessä tulevan perustuslain ennakointia?

Tasavallan presidentti ei uudenkaan perustuslain voimassa ollessa joudu kokonaan pois Euroopan unionin toiminnasta. Valtioneuvosto voi poikkeuksellisesti päättää, että pääministerin lisäksi tasavallan presidentti voi osallistua unionin toimintaan liittyvään kokoukseen, jos Euroopan unionin järjestelmä sen mahdollisuuden sallii. Perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaan tasavallan presidentin läsnäolo EU-kokouksissa ei koske Eurooppa-neuvoston kokouksia, jotka nimenomaan kuuluvat pääministerin toimivaltaan.

Rouva puhemies! Lainsäädäntötyön kannalta uusi perustuslaki ei tuo suuria muutoksia. Lainsäädäntötyö tapahtuu lähes poikkeuksetta hallituksen antamien lakiesitysten perusteella. Myös kansanedustajan tekemän lakialoitteen kautta voidaan uusi laki saada vireille. Uutena keinona lakihankkeen saamiseksi liikkeelle uusi perustuslaki mahdollistaa kansalaisaloitteen tekemisen. Lakialoitteeseen tarvitaan vähintään 50 000 allekirjoitusta äänioikeutetuilta kansalaisilta. Kansalaisaloitteen yksityiskohdat määritellään tarkemmin eduskunnan säätämällä lailla.

Rouva puhemies! Lopuksi on syytä huomata, että perustuslain säätämisjärjestyksen mukaan tämä lakiesitys hyväksytään näillä valtiopäivillä äänten enemmistöllä ja tuleva eduskunta vaalien jälkeen päättää lopullisesti uudesta perustuslaista määräenemmistöllä seuraavilla valtiopäivillä. On syytä huomata myös se, että tähän uuteen perustuslakiin sisältyy tietenkin Lissabonin sopimukseen sisältyvä mahdollisuus erota Euroopan unionista. Elikkä tästä uudesta perustuslaista voidaan tavallaan todeta, että nyt tämä vastaus siihen joidenkin esittämään pelkoon, että jos asiat menevät huonosti Euroopan unionissa, pääseekö siitä koskaan eroon, tulee perustuslakiin merkityksi ja Lissabonin sopimuksen mukaiseksi olemassa olevaksi tosiasiaksi.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnan käsittelyssä oleva perustuslain uudistus on lähtenyt liikkeelle poliittisesta tarpeesta, kun tasavallan presidentti ja pääministeri eivät oikein hahmottaneet tilannetta, jossa sitten ajauduttiin tilanteeseen, jossa samaa lautasta tavoittelemassa oli kaksi valtion johtohenkilöä.

Nyt käsittelyssä oleva muutos lähti liikkeelle saatesanoilla, että presidentistä tehdään vallaton. Osaltaan tästä syystä myöskin maakunnissa käydään keskustelua nimenomaan presidentin valtaoikeuksista, ja sodan käynyt ikäluokka, joka on tuntenut presidentti Kekkosen hyvin, haluaisi, että Suomessa olisi edelleen vahva presidentti, jolla oikeasti olisi valtaa niin sisä- kuin ulkopolitiikan osalta.

Tämä tilanne, jossa nyt ollaan, on siinä mielessä positiivisessa vaiheessa, että presidentiltä ei viedä kaikkea valtaa, vaan hänelle sitä jää: kriisinhallinnan osalta kolme lukkoa, presidentti nimittää edelleen Puolustusvoimien ylipäällikön ja sitten monta muuta ja Suomen Pankin pääjohtajan — nämä ovat tärkeitä asioita.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta tarvitaan yhteisymmärrystä ja -näkemystä. Suomi on mukana Euroopan unionin jäsenenä. Euroopan unioni harjoittaa omaa ulkopolitiikkaansa. Meillä on rajanaapurina Venäjä. Se luo meille ominaispiirteitä, jotka meidän pitää kunnolla hoitaa, ja tässä jos missä myöskin tämän tulevan perustuslain mukaan on tasavallan presidentillä toimintaedellytykset ja -mahdollisuudet.

Venäjä on presidenttivetoinen yhteiskunta, ja olen aistinut niin, että päämiehet yleensä haluavat samoilla nimikkeillä varustettujen päämiesten kanssa käydä keskusteluja, ja tämä edesauttaa varmasti myöskin sitä, että meidän presidentillämme on jatkossakin mahdollisuus harjoittaa ja tehdä ulkopolitiikkaa, ja tämän pitää olla mahdollistava ja rakentava elementti myöskin tässä uudessa perustuslaissa.

Tämä perustuslakimuutos on valmisteltu hyvin vakaiden poliittisten ilmapiirien vallitessa. Jossain 1960-, 1970-luvulla, puhumattakaan sitten sodan aikaan, jolloin hallituksia tuli ja meni, tarvittiin vahvaa presidenttiä, joka siinä myrskyisessä vaiheessa piti ohjat käsissä, kun muodostettiin uusia hallituksia. Toivottavasti se aika on historiaa eikä enää palata pätkähallituksiin ja myrskyisiin valtiopäiviin. Tämä on toiveeni, joskin historialla on tapana toistaa itseään ja seuraavat vaalit osoittavat myöskin meillä, mihin suuntaan me olemme tässä yhteiskunnassa menossa.

Euroopan unionin jäsenyys tulee kirjatuksi nyt perustuslakiin. Osittain se selkeyttää sitä keskustelua Suomen suhteesta Euroopan unioniin, voidaanko siitä erota ja minkälaisella äänestyspäätöksellä. Täällä on todettu perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan suulla, että yksinkertainen enemmistö siihen riittää. Missä tilanteessa sitten sitä äänestystä voitaisiin käydä, minä en ainakaan osaa sitä arvioida.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä nyt maltillisesti uudistettu perustuslaki toivottavasti pysyy voimassa pitkään. On helppo yhtyä niihin edustajiin, jotka ovat todenneet, että perustuslakia ei pidä jatkuvasti muuttaa, koska se on iso prosessi. Hetken mielijohteesta voidaan sitä tietenkin lähteä ajamaan vahvojen vaikuttajien toimesta, mutta jatkuvuus ennen kaikkea, ja perustuslaki on se, johon nojaa suomalainen yhteiskunta.