Täysistunnon pöytäkirja 155/2001 vp

PTK 155/2001 vp

155. PERJANTAINA 14. JOULUKUUTA 2001 kello 12

Tarkistettu versio 2.0

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 33

 

Pirjo-Riitta  Antvuori  /kok:

Arvoisa puhemies! Otan puheenvuorossani esille muutamia sosiaali- ja työjaostossa käsiteltyjä aiheita, joista kaikki eivät ole valtion budjettikokonaisuuden kannalta kovin merkittäviä, mutta joiden laajempi, periaatteellinen merkitys on sitäkin suurempi.

Aluksi haluan kuitenkin muistuttaa niistä hyvinvointipanostuksista, joista hallituspuolueiden eduskuntaryhmät sopivat viime kesänä. Hallituspuolueet sopivat tuolloin, että hyvinvointipalveluihin panostetaan selkeästi sekä vuoden 2002 että vuoden 2003 budjeteissa. Tämä tapahtuu korottamalla sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusprosenttia. Näin syntyvillä lisävoimavaroilla parannetaan kouluterveydenhuollon ja koulukuraattorien palveluja, koululaisten iltapäivähoitoa ja mielenterveysongelmaisten palveluja.

Hallituspuolueiden sopimuksesta ensi vuoden budjetissa kuten myös vuoden 2003 budjetissa otetaan edelleen erityisesti huomioon huumausaineiden käytön lisääntymisen käytön aiheuttamat ongelmat, pitkäaikaistyöttömyydestä ja syrjäytymisestä johtuvat ongelmat sekä pienituloisten toimeentulon parantaminen. Kaikkiin näihin on haluttu panostaa. (Hälinää)

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Ed. Antvuori, ihan pieni hetki. Ed. Antvuori voi jatkaa.

Puhuja:

Sosiaali- ja työjaosto kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan valtionosuuksiin esitetään tehtäväksi vain puolet kustannustason edellyttämästä indeksitarkistuksesta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden ja tyydyttävän laadun turvaamiseksi tulisi vuotta 2003 koskevissa kehysneuvotteluissa olla lähtökohtana se, että kustannusten nousu korvataan täysimääräisesti.

Määrärahojen riittävyys on kriittinen kysymys erityisesti terveydenhuollossa. Vaikka kulunut vuosi onkin tuonut alalle valoa kuntien vakinaistaessa myös terveyden- ja sairaanhoidon virkoja, henkilöstöä on monin paikoin yhä aivan liian vähän. Väestön ikääntyminen lisää terveyspalvelujen kysyntää entisestään, mikä edellyttää lähivuosien aikana terveydenhuoltoon huomattavia lisäresursseja.

Arvoisa puhemies! Eduskunta on kuluneena kahtena vuonna myöntänyt erityismäärärahan lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen tukemiseen ja kehittämiseen, runsaat 100 miljoonaa markkaa. Sosiaali- ja työjaoston saamien selvitysten mukaan lisämäärärahalla on muun muassa vahvistettu lasten- ja nuortenpsykiatrian peruspalveluja, lyhennetty jonotusaikoja ja koulutettu henkilökuntaa uusiin käytäntöihin. Kunnat ovat myös perustaneet uusia virkoja sekä lasten- ja nuorisopsykiatrian osastoja.

Kaksi vuotta on kuitenkin kovin lyhyt aika pysyvien muutosten aikaansaamiseksi. Sen vuoksi sosiaali- ja työjaosto on katsonut tarpeelliseksi edelleen suunnata lisävoimavaroja lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen kehittämiseen runsaat 3,1 miljoonaa euroa eli vajaa 19 miljoonaa markkaa. Jaoston mielestä ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista, että palvelujen järjestämiseen osoitetaan pysyvästi erillistä määrärahaa. Kun nyt luotavien pysyvien toimintamuotojen muu rahoitus vakiintuu, erillismäärärahaa on syytä pienentää. Toisin sanoen lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen on oltava osa kuntien muuta terveydenhuoltoa.

Arvoisa puhemies! Suomessa asuu nykyisellään noin 7 500 saamelaista. Heillä on halutessaan oltava mahdollisuus saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja äidinkielellään eli saamen kielellä. Euroopan neuvoston ministerikomitea on tänä syksynä kiinnittänyt asiaan huomiota. Asia mainitaan myös sosiaali- ja terveydenhuollon vuosien 2000—2003 tavoite- ja toimintaohjelmassa. Sosiaali- ja työjaoston saaman selvityksen mukaan saamenkieliset sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat nykyään heikosti saamelaisten kotiseutualueella. Suurin tarve olisi saamenkielisen lasten päivähoidon ja vanhustenhuollon järjestämiseen. Valiokunta ehdottaakin ensi vuoden budjettiin 200 000 euron eli 1,2 miljoonan markan suuruista määrärahaa saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen.

Suomeen adoptoidaan ulkomailta vuosittain noin 200 lasta. Adoptioiden määrä on viime vuosina kasvanut. Perheen yhden lapsen adoptoinnista maksamat kulut voivat nousta lähes 100 000 markkaan. On väärin, että kansainvälinen adoptio on vaihtoehto vain sellaisille perheille, joilla on siihen taloudellisesti varaa, ja että biologiset perheet ja adoptioon päätyvät perheet ovat yhteiskunnan tarjoamien etuuksien suhteen kovin eriarvoisessa asemassa. Sosiaali- ja työjaosto esittää, että hallitus antaa eduskunnalle ensi tilassa esityksen laiksi avustuksesta kansainväliseen lapseksiottamiseen. Avustuksen myöntämiseen tarvittavat määrärahat on sisällytettävä ensi keväänä annettavaan lisäbudjettiin.

Lopuksi haluan vielä kommentoida lyhyesti Raha-automaattiyhdistyksen tuottoa koskeneita keskusteluja ja päätöksiä. Raha-automaattiyhdistys ja sosiaali- ja terveysministeriö sopivat viime keväänä, että Raha-automaattiyhdistys suuntaa lisää avustusvaroja erityisesti vanhusten toimintakykyä parantavien palvelujen kehittämiseen sekä huumeongelmien korjaamiseen ja päihdeongelmaisten äitien kuntoutukseen. Lisäksi sovittiin, että Raha-automaattiyhdistys panostaa lasten iltapäivätoimintaan, syrjäseutujen kehittämiseen, sosiaaliseen luototukseen ja heikossa koulutus- ja työmarkkina-asemassa olevien nuorten aseman parantamiseen. Luettelo on kuin ote hallituksen ohjelmasta. Toisin sanoen Raha-automaattiyhdistys täydentää järjestöille jakamillaan avustuksilla julkisen sektorin tarjoamia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.

Raha-automaattiyhdistyksen tuoton jakamisesta käyty keskustelu tuntuu kovin erikoiselta juuri palvelujen tuottamisen kustannusten näkökulmasta ja palveluja pääosin rahoittavan valtion näkökulmasta. Raha-automaattiyhdistys jakaa järjestöille tänäkin vuonna avustuksina runsaat 1,5 miljardia markkaa. Näiden järjestöjen toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoistyön varaan. Olisi hyvin hedelmällistä arvioida, kuinka moninkertaiseksi järjestöjen saama ulkopuolinen markka kertautuukaan juuri vapaaehtoistyön ansiosta.

Arvoisa puhemies! Yhteenvetona sosiaali- ja työjaostossa kuultujen asiantuntijoiden viesteistä ja jaostossa käydyistä keskusteluista ja tavallaan evästyksenä tulevien vuosien budjetin laatijoille haluaisin sanoa, että paras investointi, mitä valtio voi tehdä, on investoida lapsiin ja nuoriin. Investoimalla ajoissa ja aukottomasti lasten ja nuorten hyvinvointiin, perheiden hyvinvointiin, päivähoitoon, koulutoimeen, lasten ja nuorten terveys- ja sosiaalipalveluihin varmistamme sen, että yhteiskuntamme perusta on terve myös silloin, kun me suuret ikäluokat olemme eläkkeellä.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Anttila.

Liisa Hyssälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Keskusta on vastalauseessaan tähän pääluokkaan esittänyt lapsiperhepainotteiset esitykset. Tällä viittaan myöskin käytyyn välikysymyskeskusteluun samoin kuin ed. Antvuoren äsken pitämään puheeseen lapsiperhepainotuksista. Esitämme kotihoidon tukeen korotusta, lapsilisien indeksikorotuksia ja pienimmän äitiyspäivärahan nostamista, kansaneläkkeen lapsikorotuksia sille tasolle, jolla ne olivat ennen leikkauksia. Näiden lisäksi esitämme sotiemme veteraaneille kuntoutukseen lisää rahoitusta.

Arvoisa puhemies! Hallitus on nyt hiljattain kahden ministerin suulla — viimeksi Filatov, sitä ennen ministeri Soininvaara — ilmoittanut, että kun lapsiperheisiin on kohdistunut runsaasti leikkauksia perhetukiin, niin vastapainoksi on panostettu perheiden palveluihin. Nyt kuitenkin se tieto, mikä perheiltä tulee, kertoo siitä, että palvelut ovat kautta linjan ohentuneet mutta sen sijaan kustannukset ovat huomattavasti kasvaneet. Kouluterveydenhuollon läpi solahtaa monia koululaisia, jotka eivät näe lääkäriä koko kouluaikanaan. Myöskin väitöskirjatutkimuksen mukaan siellä on erittäin suuriakin ongelmia diagnosoida erilaisia vammoja tai sairauksia.

Hallitukselta on jäänyt myöskin tiedostamatta, että meillä on köyhyysrajan alapuolella tällä hetkellä 120 000 lasta. Jos ajatellaan näitä tietoja vasten, hallitus on nyt siis korottanut päivähoitomaksuja ja niillä perheitten maksurasitusta on kasvatettu 25 miljoonaa markkaa ja uudet terveysmaksut rokottavat lapsiperheitä erityisen pahoin. 89—90 markan päivähoitomaksu on täsmäisku korvakipuisten lasten perheisiin, koska korvakipuiset lapset ovat suuri yksittäinen päivystysasiakasryhmä. Hehän eivät voi odottaa normaalia vastaanottoaikaa.

Tämän lisäksi erityisen raskas on hammashoidon maksujen korotus. Täällä on puhuttu 6 prosentista, mutta tieto kentältä kertoo aivan toista. Kun samaan aikaan 18-vuotiailta eli juuri yläluokilla olevilta koululaisilta aletaan periä normaali maksu nykyisen maksuttoman hoidon sijaan, tämä on myöskin lapsiperheille suunnattu heikennys.

Otan esimerkin, joka tietojeni mukaan on tullut myöskin ministeri Perholle sähköpostiin kuten allekirjoittaneellekin, miten hammashuollon maksut nousevat ja juuri koskettavat vähävaraista kansanosaa. Tavallinen hampaanpoisto terveyskeskuksessa maksoi ennen korotusta, siis vielä tänä vuonna, 65 markkaa. Siihen sisältyi käyntimaksu, poisto ja puudutus. Nyt 1.1.2002 vastaava toimenpide maksaa 137 markkaa. Korotusprosentti on siis 44. Tämä koostuu poistosta, käyntimaksusta ja puudutuksesta. Toinen esimerkki on tutkimuskäynti hammaslääkärillä, jossa samalla kertaa tehdään ehkäiseviä toimenpiteitä. Ennen tämä maksoi yhteensä 65 markkaa, siis tänä vuonna, ja ensi vuoden alusta sama toimenpide maksaa 101 markkaa, kun eurot pyöristetään markoiksi. Korotusprosentti on 55. Nyt voi ihmetellä, onko päättäjille, jos nyt ei suorastaan annettu väärää tietoa, ainakin jätetty kertomatta eräitä terveysmaksuihin vaikuttavia seikkoja. Muuten ei voi ymmärtää näitä korotuksia.

Tätä taustaa vasten on todettava, että Suomessa ylipäätänsä terveyspanostus on erittäin heikkoa. Vaikka nyt budjetissa siihen saadaan, kuten ed. Antvuori kertoi, joitakin parannuksia, kaiken kaikkiaan me käytämme bruttokansantuotteesta terveydenhuoltomenoihin noin 6,8 prosenttia, ehkä vielä vähemmänkin tällä hetkellä. Yleisesti EU-maissa osuus on siinä 8—8,5 prosentin paikkeilla. Bruttokansantuoteosuudet eri maitten välillä ovat hyviä mittareita vertailla.

Kun eduskunnassa on haikailtu, miksi näin on, ministeri Soininvaara on useaan kertaan sanonut, että kun meillä on terveydenhuollossa niin huonot palkat, se vaikuttaa tähän. Totta kai se vaikuttaa, mutta Stakesista saadun tiedon mukaan, jos meillä olisi bruttokansantuoteosuus 8 prosenttia, tarvittaisiin palkankorotuksiin niin paljon nykyistä enemmän rahaa, että korotus olisi 24,9 prosenttia. Sehän on aivan mahdoton jo teoriassakin, eli meillä puuttuu panostusta muualtakin kuin palkoista meidän terveydenhuoltoomme, ja se näkyy, kuten olen kertonut.

Asiakasmaksut ovat huippuluokkaa. Niin sanottu out of pocket eli kotitalouksien maksama terveydenhuolto-osuus on yli 20 prosenttia. Se on juuri EU-maiden ehdottomaan huippuun kuuluvaa.

Arvoisa rouva puhemies! Paitsi lapsiperhepainotusta vastalauseessa todellakin myöskin otamme esille sotiemme veteraanit. Veteraanijärjestöistä on esitetty, että jokavuotinen kuntoutus oli aiheellista ottaen huomioon säästyvät varat, kun veteraanien määrä vähenee, mutta edelleenkään tähän ei ole päästy. Nyt kun määrärahat nousevat, ne menevät kaikki kustannusten nousuun, koska veteraanit ovat huonokuntoisempia ja tarvitsevat laitoskuntoutusta. Myös kustannukset eri laitoksissa ovat kohonneet ja nousseet, joten kuntoutuskertoja veteraanit eivät saa siinä määrin kuin tarvetta olisi.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Haluan äskeisen puheenvuoron osalta sanoa ensinnäkin väitteeseen, että lapsiperheiden köyhyyttä olisi lisätty päivähoitomaksuja nostamalla: Päivähoitomaksut nousivat vain ja ainoastaan ylimmässä maksuluokassa ja tulorajojen tarkistuksien mukaan kaikkien muitten osalta päivähoitomaksut alenivat, jolloin tämä väite ei tunnu oikein uskottavalta.

Toinen valituksen aihe koski korvakipuisia lapsia, joiden on pakko käyttää terveyskeskuspäivystystä. Haluan huomauttaa, että lasten terveyskeskusmaksut ovat aina olleet nolla ja ovat tämänkin jälkeen. Maksuttomuuden yläraja vielä nousi 15:stä 18 vuoteen, joten en katso, että tässä niin tavattomasti korvakipuisia lapsia olisi rokotettu.

Kolmanneksi täytyy todeta, että 24,9 prosenttia Suomessa terveydenhuollon alempina, esimerkiksi muita Pohjoismaita alempina, palkkoina on aika vaatimaton arvio.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Ed. Hyssälä kertoi vastalauseeseen sisältyvästä ehdotuksesta korottaa rintamaveteraanien kuntoutusmäärärahoja. Totean, että hallituksen esityksessä ja budjetissa on aika mittava korotus veteraanien kuntoutustoimintaan, niin että määrärahat ensi vuonna nousevat noin 10 prosentilla. Lisäksi veteraanikuntoutuksesta on annettu uusi ohjekirja viime vuoden sisällä, jossa painotetaan avokuntoutuksen merkitystä ja painopisteen siirtämistä sinne, mikä osaltaan mahdollistaa useamman veteraanin pääsyn kuntoutuksen piiriin.

Ensimmäinen varapuhemies:

Vastauspuheenvuoron pituus maksimissaan 1 minuutti.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaoston puheenjohtaja Antvuori mainitsi puheessaan, että jaosto on lisännyt määrärahan kansainvälisten adoptioperheiden tukeen. Se on aivan oikein, mutta olisi kai kohtuullista, että tuettaisiin myös niitä perheitä, joihin lapsia syntyy useita kerralla, siis Suomessa. Näillä monikkoperheillä syntyy huomattavasti enemmän kustannuksia kuin yhden lapsen synnyttäneillä. Ongelma on myös monikkoperheiden äitien jaksaminen, koska monesti lapset syntyvät keskosina ja vaativat enemmän hoitoa. Siinä mielessä tämä olisi järkevää toteuttaa Kelan hoitotuen avulla, ja kustannus on vain 10 miljoonaa markkaa. Heitän nyt toiveen ministeri Soininvaaralle, että kun seuraavaa budjettia rakennetaan, tämä pieni kuluerä huomioitaisiin.

Ensimmäinen varapuhemies:

Totean, että listalla on pyydettynä 25 puheenvuoroa. Myönnän vielä vastauspuheenvuorot edustajille Ihamäki, Karpela ja Hyssälä, ja sen jälkeen siirrymme takaisin puhujalistaan.

Timo  Ihamäki  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hyssälä käytti sanaa "terveyspanostukset" tarkoittaen sillä sitä osuutta, minkä me käytämme bruttokansantuotteesta terveyspalvelujärjestelmän ylläpitämiseen. Lukuhan on 6,8 prosenttia. Tämä on kuitenkin korjaavaa terveydenhuoltoa ja lääketiedettä. Varmuuden vuoksi tuon jo keskustelun tässä vaiheessa esiin, että terveyttä jaetaan ja muodostetaan ja terveyspanostuksia annetaan edistämällä terveitä elintapoja ja ennalta ehkäisevällä työllä.

Tanja  Karpela  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hyssälän hyvään puheenvuoroon sekä ed. Huotarin mainitsemiin ongelmiin viitaten: Meillähän käytiin muutama viikko sitten välikysymyskeskustelu perhepolitiikasta. Silloin keskustelu henki syvää huolta yli puoluerajojen. Ongelmakohdat ovat keskustan vastalauseessa mukana. Nythän me teemme niitä päätöksiä, joilla voimme näihin ongelmiin vaikuttaa äänestämällä.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Soininvaaralle sanoisin, että mainitsin esimerkkinä, että 25 miljoonaa, vaikka päivähoitomaksut nousevatkin ehkä yläpäässä, on kuitenkin lapsiperheisiin kohdistuva maksurasitus. Samaan aikaan tietenkin lapsilisien indeksikorotukset, joita esitämme budjetissa, kohdistuvat samoihin perheisiin. Myöskin esimerkiksi korvakierrelapset ovat hyvin usein yksityisillä päivystysasemilla. Perheille ovat erittäin suuri maksurasitus nämä terveysmaksut, jotka kohoavat sekä terveyskeskuspuolella että yksityisellä. Vaikka eivät juuri nämä olisi niitten päivystysmaksujen piirissä, joka tapauksessa he joutuvat maksamaan. Esimerkiksi Turussa nämä käyvät jatkuvasti yksityisellä, ja kun maksut kohoavat joka puolella ja myöskin lääkekulut ovat korkeat, maksurasitus kohdistuu näihin, vaikka he eivät juuri tätä päivystysmaksua maksaisikaan, esimerkiksi (Puhemies koputtaa) hammashuollon kohonneita maksuja terveyskeskuksissa.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Vaalikausi on vaiheessa, missä Lipposen kakkoshallitus reilun vuoden kuluttua on jättämässä testamenttinsa. Lopullista versiota kirjoitetaan. Konsepti on meillä nyt käsittelyssä. Loppu on näköpiirissä, vaikka tehokasta peliaikaa jäljellä vielä onkin. Lopun lähestymisestä viestittävät muun muassa viime viikkoina lisääntyneet löyhät puheet. Tällä tarkoitan niin ministeri Soininvaaran lapsilisäkorotuspuheita kuin esimerkiksi ed. Sarkomaan lisääntynyttä huolta lapsiperheiden asemasta. Varsinaista sosiaalipoliittista keskustelua eduskunnassa on tämän syksyn käyty valitettavan vähän. Oikeastaan lapsiperheitä koskevaa välikysymyskeskustelua lukuun ottamatta sitä ei juurikaan ole käyty, talon ulkopuolella sitäkin vilkkaammin. Hyvä edes niin, onhan kolmikannassa valmisteltu niin eläkepolitiikkaa kuin työttömyysturvaakin. Mutta tämän suuruusluokan asioista kelpaisi tässäkin salissa jonkin verran enemmän puhua. Erityisesti toivoisin, että kokoomus ottaisi osaa niihin keskusteluihin, joita täällä käydään. Teitä tänä syksynä on täällä näkynyt varsin vähän. (Ed. Akaan-Penttilä: Olen eri mieltä!)

Tulevan vuoden budjettia kuvaan sanoilla: aiemmin tehtyjä virheitä korjaten, näköpiirissä ja olemassa olevia uhkia ja niitten korjaamista vältellen, tosin odotuksia luoden. Köyhyyspaketti edes sen suuruisena, kuin se on nyt hyväksytty, on parannus aikaisempaan. Muun muassa niin sanotun nollapäivärahan palautus, vaikka sitä kokoomus kaikin voimin ainakin johtonsa toimesta yritti vastustaakin, on työvoitto, ja kiitos kuuluu sinne, minne se kuuluu, eli tässä tapauksessa salin vasemmalle laidalle, että laki on saatu hyväksyttyä.

Eläkkeiden lapsikorotuksien olemassaolosta on päätetty. Eläkeläisten savaa on alennettu, mikä vastaa hallituksen antamia lupauksia, ja hyvä niin. Työttömyysturvaa on parannettu. En väheksy tätäkään. Toimeentulotukilain muutos, joka mahdollistaa edes pienet ansiotulot työttömyysturvan varassa oleville, on myönteinen asia, vaikkei toteutukseltaan täysin ongelmaton olekaan ja jättää korjaamisen varaa tulevaisuudessa.

Hallituksen sisällä suurimman kärhämän aiheuttivat lasten päivähoitomaksuihin tehdyt muutokset. Perusteellisempi remontti on kuitenkin edelleenkin tarpeen. Tulorajat eivät kohtele erilaisia lapsiperheitä oikeudenmukaisesti. Nykyinen järjestelmä ei riittävästi tunnista perheiden tilanteen monimuotoisuutta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta otti asiaan aivan oikein kantaa, ja vaikka meillä ponsien määrää tänä syksynä on koetettukin rajoittaa ja niistä on pidetty lukua, tässä oli asia, joka tuohon kiintiöön mahtuu ja jossa tuon kiintiön käyttäminen oli hyvinkin paikallaan. Vaikka tiedänkin poliittisten lähtökohtien erilaisuuden ja paineet, lain uudistaminen on kaikesta huolimatta aivan välttämätön asia.

Arvoisa rouva puhemies! Syksyn suurimman yksittäisen miinuksen annan hallitukselle sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen korotuksista, asiasta, josta ed. Hyssäläkin tässä äsken pitkään puhui. Alun alkaen liki läpihuutojuttuna läpi menossa ollut kustannustason nousuun keskeisesti perustunut paketti ei vastaa valmistelultaan ja toteuttamistavaltaan niitä periaatteita, joita sosiaali- ja terveydenhuollon maksuilla tulisi olla. Terveyspoliittisilla perusteilla tulee olla suurempi painoarvo. Vaikutuksien palvelujen kysyntään tulee olla paremmin selvillä päätöksiä tehtäessä, paremmin selvillä kuin tänä syksynä on ollut, semminkin kun hallituksella on omasta toimeksiannostaan menossa Kansallinen terveysprojekti, jonka osana myös maksupolitiikkaa tarkastellaan. Kysyn edelleenkin, miksei ollut aikaa odottaa muutamaa kuukautta.

Puheenvuoroni aluksi totesin, että hallituksella on lukuisia työryhmiä niin ministeriössä kuin niin sanotussa kolmikannassakin valmistelemassa tulevaa. Työttömyysturvan uudistamisen ensimmäiset palat olivat käsittelyssämme jo tänä syksynä, ja jatkoa seuraa. Kolmikannassa on sovittu, mitä tuleman pitää. Näiltä osin olen huolestunut siitä, että nytkään ei näy päästävän varsinaiseen rakenteelliseen remonttiin.

Viime kevättalvella käydyn köyhyysvälikysymyskeskustelun aikoihin ja sen jälkeenkin, ministeri Perho, lupailitte, että asiaa selvitetään ja sosiaaliturvan yksinkertaistamistyöhön panostetaan. Takanamme oleva syksy kuitenkin näyttää, että ainakaan pikaisesti ei ole mitään tapahtumassa, ja odotan mielenkiinnolla — ministeri Perho, kuulisin teiltä, kun olette läsnä — missä tällä hetkellä mennään, onhan lukuisia kertoja niin Kansaneläkelaitoksen suunnasta kuin yksittäisten lukuisten edustajienkin suulla toivottu remonttia. Toivon mukaan tilkkutäkistä päästään systemaattisempaan ja parempaan tulevaisuuteen pikaisesti.

Kansallisen terveydenhuoltoprojektin tekijöitä ei käy kateeksi. Valtioneuvoston toimeksiannon mukaisten suunnitelmien ja toimeenpano-ohjelmien laatiminen ongelmien poistamiseksi terveydenhuollostamme on savotta, jossa kiireinen aikataulu huomioiden työ on raju. Palvelujärjestelmän rakenteiden uudistaminen sekä tehokkuuden ja taloudellisuuden lisääminen, työvoiman tarve ja keskinäinen työnjako, terveydenhuollon rahoituksen taso, vakaus ja rahoituslähteet, julkisen terveydenhuollon, yksityisen ja kolmannen sektorin työnjako ja yhteistyö sekä hoitokäytäntöjen yhtenäistäminen ja hoidon saatavuuden parantaminen kertovat jo otsikkotasolla, miten vakavasta asiasta on kysymys.

Tästä annan kiitokset hallitukselle, että on tartuttu asiaan ja vieläpä ennen kuin terveydenhuollon kriisiytyminen on pääsemässä liian pitkälle. Työn laajuus ja aikataulu eivät oikein kulje käsi kädessä, mutta odotukset meillä kaikilla ovat varsin kovat. Toivon mukaan emme tälläkin kertaa pety. Taloudellisten resurssien riittävyys on tietysti asia, joka meidän pitäisi täällä eduskunnassa pystyä turvaamaan. Kunnat ovat palvelutuotannossa rintamavastuussa asiakkaisiin nähden, ja niiden vaatimuksien ja odotuksien, jotka meillä täällä on, pitäisi kulkea käsi kädessä niiden markkojen kanssa, jotka me täällä valtionosuuksina kunnille annamme.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Pohjois-Suomen syrjäkylissä talvi- ja jatkosodan aikana venäläisten partisaanien hyökkäyksissä eloonjääneiden lapsien kokemat järkyttävät kohtalot ovat tulleet viime vuosina yleiseen tietoisuuteen kirjallisten kuvausten, asiasta tehtyjen selvitysten ja tv-dokumenttien muodossa. Niiden perusteella uhrien voidaan katsoa olevan sotilasvammalain mukaisten korvausten piirissä. Partisaaniuhreille ei ole tähän asti maksettu korvauksia ollenkaan, eikä määrärahaa olla myöntämässä myöskään vuoden 2002 talousarvioesityksessä.

Sosiaali- ja terveysministeriön esityksessä partisaanihyökkäyksissä kuolleiden omaisille ja hyökkäykset kokeneille ihmisille esitettiin maksettavaksi korvauksia noin 6 miljoonaa markkaa vuonna 2002. Esitys perustui partisaaniuhrien lähetystön ministeriölle toimittamaan selvitykseen, jonka mukaan elossa olevia uhreja ja heidän omaisiaan oli vuonna 2000 hieman vajaat 1 600 henkilöä. Nyttemmin määrä on pienentynyt noin 200:lla. Lisäksi noin parillasadalla on jo rintamatunnus, eli korvausten piirissä olisi noin 1 000 ihmistä. Yli 65-vuotiaiden korvausten piirissä olisi noin 600 henkeä. Tämä esitys ei mennyt lävitse eikä ole tosiaankaan budjetissa.

Tässä asiassa ehkä ollaan menossa, jotkut väittävät, takaperin puuhun, eli asiasta pitäisi olla ensiksi laki ja sen jälkeen rahat. Ehkä se on minun mielestäni vähän niuhottamista. Jos kerta on rahaa, niin lakihan on hyvin helppo täällä eduskunnassa tehdä. Saamani tiedon mukaan tämmöinen laki on kai tulossa helmikuun aikana, mutta esitys tästä määrärahasta on kuitenkin joka tapauksessa tarkoitus esittää äänestykseen saakka.

Toinen asia: Rintamasotilaseläkkeisiin ja asumistukeen myönnettyjä varoja ei ole tietenkään riittävästi. Yleisten elinkustannusten ja asumismenojen kohoamisen myötä etenkin vähävaraisten sotaveteraanien toimeentuloedellytykset entisestään heikkenevät siitä huolimatta, että rintamasotilaseläkettä ja asumistukea saavien kokonaismäärä vuosittain laskee. Veteraanien keski-ikä on tällä erää jo 82 vuotta, joten meillä alkaa olla kiire korvata ne ansiokkaat työt, jotka he ovat tälle maalle aikanaan tehneet.

Riitta  Korhonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Aion nostaa esille vain joitakin asioita, joihin valiokunta mietintöä laatiessaan kiinnitti huomiota.

Erityinen asia on lasten ja nuorten harkinnanvarainen kuntoutus. Kansaneläkelaitokselle on myönnetty lasten ja nuorten psykiatriseen kuntoutukseen vuosina 2000 ja 2001 yhteensä 40 miljoonaa markkaa. Tuo raha on kohdennettu etupäässä 5—20-vuotiaitten ikähaitarin yläpäähän. On todettu, että alle 18-vuotiaitten lasten osuus kuntoutettavista on ollut vain 6 prosenttia.

Kuitenkin tutkimukset osoittavat, että mitä aikaisemmin hoito ja kuntoutus aloitetaan, sen parempiin tuloksiin päästään. Tilastojen mukaan voi sanoa, että jopa 20 prosenttia lapsista ja nuorista kouluun tullessaan oireilee jollakin tavalla, osa jopa vakavasti. Siitä syystä valiokunta piti tärkeänä, että alle 5-vuotiaiden lasten psykoterapiaan liittyvät käytännöt selvitetään ja otetaan jatkossa yhä paremmin huomioon lasten ja nuorten hoitotarvetta kartoitettaessa.

Arvoisa puhemies! Kunnat erilaistuvat ja eriarvoistuvat kovaa vauhtia ikääntymisen, muuttotappioiden, niukkenevien verokertymien ym. saman tyyppisten syitten vuoksi. Edelleen tietyillä Suomen reuna-alueilla on korkea työttömyys. Siten kunnilla on myöskin ongelmia ollut tuottaa lakisääteisiä peruspalveluitaan. Siitä syystä valiokunta piti tärkeänä, että vuotta 2003 koskevissa kehysneuvotteluissa lähtökohtana olisi se, että kustannusten nousu korvattaisiin täysimääräisesti, kun sitä rahaa ei tuolla osassa Suomea vain tyhjästä synny, niin kuin sitä jossain muualla näyttäisi syntyvän.

Samoin myöskin väestö ikärakenteeltaan on epäedullisempi Itä- ja Pohjois-Suomessa eli väestö ikääntyy siellä suhteellisesti nopeammin kuin täällä rintamailla, ja siitä syystä myöskin terveydenhuollon kustannukset kasvavat suhteessa nopeammin ja on tärkeätä, että lisäresursseja on saatavilla, että heitteille ei jouduta ketään jättämään.

Samoin valiokunta on kiinnittänyt huomiota kouluterveydenhuoltoon ja sen epäkohtiin, erityisesti juuri lasten psyykkisiin häiriöihin. Tupakan ja päihteiden käytön ehkäisyyn ei nykyisillä resursseilla ole mahdollisuuksia, ja siitä syystä on nähty tärkeäksi panostaa juuri kouluterveydenhuoltoon, koska ennaltaehkäisy on paras tapa reagoida.

Samoin valiokunta piti tärkeänä, että laaditaan laatusuositukset, jolloin pystytään pääsemään ainakin alkuun kuntien välisten merkittävimpien erojen vähentämisessä niin yleensä terveydenhuollossa kuin myöskin kouluterveydenhoidon puitteissa.

Arvoisa puhemies! Raha-automaattiyhdistyksen tuottoa valiokunta ehdottaa avustuksina jaettavaksi ensi vuoden talousarviossa 20 miljoonaa euroa enemmän kuin hallituksen esitys oli. Tätä valiokunta perustelee sillä, että Raha-automaattiyhdistyksen avustuksilla on keskeinen merkitys kehitettäessä sosiaalityön uusia toimintamalleja ja järjestettäessä terveyttä edistävää toimintaa sekä turvattaessa jopa tiettyjä kotipalveluja niillä alueilla, missä kunnat itse eivät pysty niitä tuottamaan.

Järjestökentällä on äärettömän suuri merkitys. On nähtävissä, että erityisesti niissä kunnissa, joissa kuntien omat resurssit ovat niukkia, kunta yhdessä kolmannen sektorin ja yksityisten palvelutuottajien kanssa pystyy vastaamaan jopa niihin lakisääteisiin haasteisiin ja velvoitteisiin, mitä kunnalle on lakien kautta sälytetty. Siitä syystä valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että Raha-automaattiyhdistyksen monopoliasema säilyy myös tulevaisuudessa ja niitä rahoja, mitä sitä kautta kertyy, kohdennetaan erityisesti juuri näille yhteisöille ja säätiöille. Erilaiset yhdistykset, esimerkiksi Alzheimer-yhdistykset, jotka tekevät merkittävää työtä ikääntyvien dementoituneiden parissa, omaisten hoitajat kaikilla sektorilla, erilaiset vammaisten, munuaissairaiden ja epileptikkojen etujärjestöt ym. tekevät merkittävää työtä, ja ilman Raha-automaattiyhdistyksen panostusta tuo työ olisi mahdotonta.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Muutama kommentti esitettyihin puheenvuoroihin.

Ed. Rehula referoi köyhyyspaketin sisältöä ja antoi siitä toki vaatimattomia kiitoksia, eli kiitos näistä kiitoksista. Joka tapauksessa köyhyyspaketin sisältö pyrittiin laatimaan sillä tavoin, että ne kohderyhmät, joihin näitä etuuksien korotuksia suunnattiin, hyötyisivät tuntuvammin kuin olisi ollut tilanne, jos varat olisi levitetty tällaisina hyvin pieninä tasokorotuksina laajemmille ryhmille. Merkittävimpänä näistä pidän työmarkkinatuen lapsikorotusta ja myös niitä monien väliinputoajaryhmien tilanteiden parantamista, johon ryhmään kuuluvat muun muassa ne, jotka aikaan saivat niin sanottua nollapäivärahaa tai oikeammin sanottuna eivät saaneet sairauspäivärahaa lainkaan.

Ed. Rehula tiedusteli, miten etenee tämä laaja hanke sosiaaliturvan yksinkertaistamiseksi. Meillä on asetettu selvitysmies tekemään tätä työtä valiokuntaneuvos Arajärven työn pohjalta yhteistyössä Kelan asiantuntijoiden kanssa. Tarkoitus on eri sosiaaliturvalajit käydä kohta kohdalta läpi ja katsoa, minkälaista lainsäädännön yhtenäistämistarvetta siitä syntyy. Osa tästä projektista on tarkoitus saattaa lakiesityksinä eduskuntaan jo tällä vaalikaudella, ja osa väistämättä siirtyy ensi vaalikaudelle. Toivon, että tämän työn kuluessa muun muassa pystytään poistamaan niitä epäloogisuuksia, joita aiheutuu eri etuuksien yhteensovittamisesta, jotka sitten etuudensaajan näkökulmasta näyttäytyvät täysin epäoikeudenmukaisina lopputuloksina.

Sitten ed. Myllyniemen puheenvuoron yksityiskohtaan. Hän tunsi huolta sotiemme veteraaneista, erityisesti pienituloisimmista. Haluan tässä yhteydessä muistuttaa siitä, että talvisodan päättymisen 60-vuotisjuhlan kunniaksi korotettiin nimenomaan näiden pienituloisimpien veteraanien ylimääräistä rintamalisää, mikä merkitsi tilanteesta ja tapauksesta riippuen melko merkittävääkin käteenjäävän tulon korotusta.

Ed. Huotari otti täällä esille monikkoperheiden aseman ja ehdotti yhdeksi mahdollisuudeksi Kelan hoitotukea, joka kuuluu allekirjoittaneen vastuualueelle. Olemme todella ministeri Soininvaaran kanssa keskustelleet tästä asiasta ja pyrimme löytämään siihen toimivan ratkaisun etuusjärjestelmän puitteissa, mikä sitten parhaiten toimiva voisi ollakin. Tämä ongelma on siinä mielessä täysin todellinen, että kun perheeseen syntyy kolmekin lasta yhtä aikaa, siellä ei ole sitä etua, joka on monilapsisissa perheissä normaalisti, että nuoremmat voivat osittain käyttää niitä varusteita, vaatteita, esimerkiksi urheiluvälineitä tai jotain muuta, jotka sitten jäävät aina perinnöksi nuoremmille lapsille. Tämä on yksittäinen täsmäasia, joka toivottavasti löytää hyvän ratkaisun.

Kari Myllyniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Perho totesi aivan oikein, että näinhän meneteltiin veteraanien kanssa, mutta heillä on joka tapauksessa tarvetta saada vielä lisää korvausta. Ei heille koskaan liian suuria korvauksia ole maksettu. Mutta ministeri ei kiinnittänyt mitään huomiota partisaanien aiheuttamien tuhojen korvaamiseen. Väitetään, että laki tästä tulisi helmikuussa eduskuntaan. Olisi mielenkiintoista saada tästä tietää, jos mahdollista.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Tämmöinen ehdotushan sosiaali- ja terveysministeriöllä budjettikäsittelyn yhteydessä oli. Se ei sitten loppujen lopuksi budjettiesitykseen sisältynyt, mutta uskon, että ministeriö tulee eduskunnan pontta noudattamaan tältä osin. Todettakoon kuitenkin, että kun täällä on jaettu ed. Myllyniemen nimeä kantava esitys, jossa esitetään miljoonaa euroa talvi- ja jatkosodan aikaisissa partisaanihyökkäyksissä vammautuneille, niin tämmöinen ehdotus on jokseenkin turha, koska jos hyökkäyksessä on todellakin vammautunut, saa ihan sotilasvammalain mukaista korvausta jo nyt.

Niilo Keränen /kesk:

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysbudjetin myönteisiä asioita: Käyttökustannusten valtionosuutta on hiukan lisätty ja erityisinä painopistealueina ovat lasten ja nuorten hyvinvointi, kouluterveydenhuolto, koululaisten iltapäivähoito, huumehoito ja vanhustenhuolto. Valiokuntakäsittelyssä tulleita korjauksia ovat muun muassa määrärahat lasten- ja nuortenpsykiatriaan sekä saamenkielisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta esitti lausunnossaan kansainvälisen adoptioavustuksen ottamista talousarvioon. Valtiovarainvaliokunta onkin laatinut asiasta lausuman, jonka mukaan tämä on huomioitava kevään lisätalousarviossa. Edelleen valtiovarainvaliokunta on laatinut lausuman sotien aikaisten partisaani-iskujen uhrien huomioimisesta lisätalousarviossa. Nämä ovat merkittäviä myönteisiä kannanottoja.

Sen sijaan, arvoisa puhemies, pitkäänkin voisi puhua siitä, että käyttö- ja investointikustannusten valtionosuudet eivät ole riittävät. Satsaukset terveydenhuoltoon ovat viime vuosina kyllä jonkin verran kasvaneet, mutta kysyntä on kasvanut enemmän ja henkilökunta on koko ajan yhä tiukemmalla. Kysynnän kasvu johtuu paitsi väestön ikääntymisestä myös ja erityisesti väestön lisääntyvästä pahoinvoinnista. Terveyskeskusten ja sairaaloitten toiminta on tänään aivan siinä äärirajoilla henkilöstön työpaineitten ja uupumuksen vuoksi. Tämän tulisi olla todella vakava hälytysmerkki. On selvää, että rahaa tarvitaan lisähenkilöstön palkkaamiseen, mutta myöskin sairaaloissa työskentelevän henkilöstön parempaan kannustamiseen. Nythän esimerkiksi sairaanhoitajien ja perushoitajien palkkaus on merkittävästi alhaisempi kuin vastaavan tason koulutuksen saaneiden muiden ammattihenkilöiden.

Sama resurssipula on myös sosiaalitoimessa. Lisääntyvät mielenterveyshäiriöt, huumeiden ja päihteiden käyttö, epäsosiaalinen käyttäytyminen, puhumattakaan yhä korkeana jatkuvasta työttömyydestä ja sen aiheuttamasta syrjäytymisestä, lisäävät sosiaalityön tarvetta paljon. Kuntouttava työtoiminta on tervetullut uusi keino syrjäytymisen estoon, mutta täysin vastaavasti uusia henkilöitä ei ole mahdollista palkata tästä säädetyllä korvauksella. Tilastoista on myös helposti nähtävissä, että vanhuksille annettava kotipalvelu on jatkuvasti vähenemässä ja lapsiperheiltä kotipalvelu on loppunut jokseenkin kokonaan. Nähtäväksi jää, mikä on kotipalvelun supistumisen vaikutus tulevaisuudessa vanhusten kotona selviytymiseen tai vaikeissa oloissa olevien perheiden lasten tulevaisuuteen.

Sosiaali- ja terveydenhuolto tulee jatkossa ehdottomasti priorisoida nykyistä merkittävämmäksi yhteiskunnan osa-alueeksi. Vain terveet ja hyvinvoivat kansalaiset tuottavat sitä kansantuotetta, mutta nykyisellä satsauksella sosiaali- ja terveydenhuolto pystyy tulevina vuosina vain hätäapuun, ei juurikaan kunnon hoitoon eikä ennalta ehkäisevään työhön.

Arvoisa puhemies! Lapsiperheitten asemasta puhuttiin budjetin yleiskeskustelussa paljon, enkä ryhdy nyt tässä sitä toistelemaan. Sen sijaan ottaisin esille yhden ehkä uudenlaisen näkökohdan. Nimittäin kysymys on siitä, miksi meidän lapsi- ja perhepolitiikkamme tuottaa läntisen maailman pahoinvoivimpia lapsia ja nuoria, vai onko meillä lapsi- ja perhepolitiikkaa? Pahoinvoinnista on olemassa runsaasti selvityksiä, enkä niitäkään käy tässä toistelemaan.

Minun mielestäni syy ei voi olla pelkässä lapsilisien tai muiden rahallisten perhetukien tasossa. Syy ei voi olla myöskään pelkästään päivähoitojärjestelmässä, joka toimii hyvin ja mahdollistaa molempien vanhempien työssäkäynnin. Syy ei voi olla pelkästään perhe- ja työelämän yhteensovituksen puutteissa, hoidetaanhan esimerkiksi selvästi yli puolet alle kolmivuotiaista tänään kotona. Syy ei varmasti ole myöskään pelkästään erilaisten uusperheitten lisääntymisessä, vaikka sitäkin on julkisuudessa epäilty.

Arvoisa puhemies! Syy on tämän päivän suomalaisten perusasenteissa. Perhearvot ovat liukuneet väärään suuntaan. Meille aikuisille tärkeintä ei ole lasten tulevaisuus vaan oma viihtyvyys ja hyvinvointi, oma itsekkyys. Työlle uhrataan kaikki voimat ja tarmo, jotta pystyisi nostamaan omaa, siis ei perheen, vaan omaa, elintasoa ja hankkimaan itselleen yhä uusia ja entistä hulppeampia elämyksiä. Voimia ei jää lapsille, ei puolisolle, ei ihmissuhteille, ja kasvatuskysymykset hoidetaan satasilla.

Monet vanhemmat tuntevat toki puutteensa ja potevat siitä sitten jatkuvaa huonoa omaatuntoa, mutta ponnistelevat vain sitä enemmän saadakseen lisää niitä satasia. Rahasta on tehty kaiken arvon mitta. Kasvatuskysymysten edessä ihmiset ovat neuvottomia; heillä ei ole keinoja eivätkä he edes uskalla kasvattaa, koska kasvattaminen on vanhanaikaista. Toki toinen ryhmä ovat ne todella syrjäytyneet perheet, joilla ei ole edes niitä satasia kasvatuskeinoiksi.

Arvoisa puhemies! Tarvitaan asennemuutosta. Itsekkäitten aikuisten on opittava tinkimään omista tavoitteistaan ja pystyttävä miettimään, mitä lapselle merkitsee se, että omat vanhemmat eivät ehdi koskaan viettämään tavallista kotiaikaa lastensa kanssa. On panostettava myös siihen, että perheiden ristiriitatilanteissa ihmissuhteita hoidetaan ja katsotaan niitä paljon nykyistä enemmän lasten kannalta. Tietysti tarvitaan myöskin perheitten taloudellista tukemista, niin ettei kenenkään olisi välttämätön pakko panna kaikkea tarmoaan työhön ja siihen elintasokilpaan.

Arvoisa puhemies! En ole pystynyt keksimään keinoja asiantilan korjaamiseksi ja itsekkyyden vähentämiseksi. Ei kai siihen kukaan oikein yksin pysty. Siksi olenkin tehnyt talousarvioaloitteen tämän tyyppisen laaja-alaisen hankkeen käynnistämisestä Stakesin johdolla ja tulen esittämään aloitetta yksityiskohtaisessa käsittelyssä. Erityisen tärkeää on, että hankkeessa olisivat mukana kodit, koulut, päivähoito, lasten mielenterveysasioiden ammattilaiset, työmarkkinajärjestöt ja erityisesti julkisuus, media, median kannanotoilla ja julkisuudella kun näyttää tänään olevan keskeinen merkitys siinä, millaisiksi meidän kaikkien asenteet muokkautuvat.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Haluan ensinnäkin kiittää tästä puheenvuorosta, koska se oli hyvä puheenvuoro perhepolitiikasta. Ihan lopussa olleeseen aloitteeseen: Suurin piirtein tuon kaltaisen kehotuksen olen Stakesille antanut, en ehkä ihan noin laajamittaisesta hankkeesta, mutta tähän kysymykseen paneutumisesta.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitän myös ed. Keräsen hyvästä puheenvuorosta. Muistuttaisin kuitenkin, että kyllä tämä nuori pullamössösukupolvi kuitenkin yrittää parhaansa eikä se aina kyllä arvovalinnoista ole kiinni. Kyllä taloudelliset resurssit ovat monessa perheessä kovin kovin vähäiset. Tämä nuoriso kamppailee uusien työpaineiden ja työtilanteiden edessä. Ei tilanne aina ole ihan noin yksiselitteinen.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Keräsen puheenvuoro oli poikkeuksellisen hyvä tässä asiassa. Hän oli aika lähellä asian ydintä.

Minä kysyisin ministeri Soininvaaralta: Kun olette antanut tämän hyvän kehotuksen Stakesille, niin pitääkö se sisällään, että myöskin mahdollisimman laajapohjaisesti suomalaiset lastenpsykiatrit tulisivat tässä julkisuuteen selvityksien ja mielipiteiden kautta? Minua häiritsee hyvin paljon se, että heidän tietotaitoaan ei ole kattavasti käytetty tässä asiassa. Edes Stakes käsittääkseni ei ole pohjamutia myöten tähän asiaan paneutunut. Me tarvitsisimme näitä tietoja. Ministeri pudistaa päätään. Jos se vielä olisi mahdollista jälkikäteen liittää tällaisena jälkityömääräyksenä, voisiko näin tehdä?

Markku Laukkanen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyt kommentti ed. Keräsen puheenvuoron loppuosaan, jossa hän korosti myös tiedotusvälineiden vastuuta ajankohtaisten perhekysymysten käsittelyssä.

Mediahan heijastelee tavattoman paljon tavallaan suomalaisen yhteiskunnan ja sen kautta tietysti myös perheiden arvomaailmaa ja asenteita. Sen tulisi pystyä käsittelemään ja analysoimaan myöskin syvällisesti eri tyyppisin keinoin, niin tietoperusteisesti kuin myös draaman keinoin, niitä ongelmia, joiden äärellä suomalaiset elävät.

Eilen kyselytunnilla keskusteltiin väkivaltaohjelmistosta. On selvää, että kyllä erityisen vakavasti suomalaisen sähköisen median pitää väkivaltaohjelmiston suora ja välitön yhteys myöskin lasten ja perheiden väkivaltaongelmiin ottaa huomioon.

Tässä heitän myöskin arvon ministereille haasteen, että tiedotusvälineiden ja ministeriön kesken voitaisiin kenties löytää jokin tapa, jolla voitaisiin tämän tyyppistä, perhepolitiikkaan suoraan ja välittömästi kohdistuvaa ohjelmatarjontaa lisätä.

Timo Ihamäki /kok:

Arvoisa puhemies! Viime vuonna julkaistu Maailman terveysjärjestön raportti "Maailman terveystilanne" hätkähdytti Suomessa suurta yleisöä ja etenkin terveysalan ammattilaisia. Raportissa oli pantu 191 jäsenmaata niiden terveysjärjestelmän suorituskyvyn mukaiseen järjestykseen. Suomi sijoittui tässä vertailussa 31. sijalle, kun useat Länsi-Euroopan maat sijoittuivat paremmin.

Eihän sijoitus toki huono ole, mutta suomalaisten käsitykset maamme terveystilanteesta olivat paremmat. Olihan samainen Who julistanut Suomen runsaat kymmenen vuotta sitten terveydenhuollon mallimaaksi, ja muutama vuosi sitten läntisten maiden, Oecd-maiden, tutkimuksessa suomalaiset kansalaisina olivat verraten tyytyväisiä terveydenhuoltopalveluihinsa ja koko terveydenhuoltojärjestelmäänsä. Suomessa on saatu hyvät terveyspalvelut matalalla bruttokansantuoteosuudella.

Ajatelkaa: Suomi on YK:n statistiikan mukaan maailman teknisesti kehittynein maa; kilpailukykyisyydessä olemme ykkössijalla erään länsieurooppalaisen selvityksen mukaan; ympäristöasioiden tuntemuksessa ja hoidossa olemme ensimmäisten joukossa — mutta terveydenhuollossa olemme 31. sijalla. Oltakoon selvityksen laadusta mitä mieltä tahansa, jotakin se sanoo.

Who tutki sairastuvuutta ja kuolleisuutta eli kansanterveyttä sekä voimavaroja ja kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa terveyspalvelujen saatavuuteen ja laatuun. Haluttiin vastaus kysymykseen, tuottaako maan terveyspolitiikka terveyttä. 70-luvulla oli terveyspiireissämme tuttu lause: Meillä on maailman terveimmät lapset, mutta sairas keski-ikäinen mies. Naisilla meni vähän paremmin, mutta ei aina heilläkään. Imeväiskuolleisuus oli jo tuolloin ja on edelleen maailman alhaisimpia, ja tätä pidetään hyvin tärkeänä terveydenhuollon tason mittarina, mutta se ei riitä, kun vastaan tuli sairas keski-ikäinen mies.

Niinpä 70-luvulla alettiin määrätietoisesti edistää suomalaisten terveyttä vaikuttamalla keskeisten suomalaisten kansansairauksien syihin ja riskitekijöihin. Tässä työssä onkin saavutettu mittavia tuloksia. Esimerkiksi yleisimmän suomalaisten kansansairauden, sepelvaltimotaudin, ehkäisyssä on onnistuttu loistavasti. 25 vuodessa on sepelvaltimotautiin kuolevuutta alle 65-vuotiailla vähennetty lähes 70 prosenttia, mutta edelleen olemme noin 10 vuotta jäljessä eteläeurooppalaisesta tasosta.

Kansanterveysmittareilla todettu huonohko Who-sijoitus liittyy vahvasti siihen, että eri väestöryhmien terveyserot Suomessa ovat varsin suuret:

Naisilla ja miehillä on selvät erot sairastuvuudessa ja kuolevuudessa eri tautiryhmissä. Tällä hetkellä keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä on naisilla 81 vuotta ja miehillä lähes 74 vuotta. Ero on peräti 7 vuotta tässä tasa-arvoon pyrkivässä maassa. Ero on yksi Euroopan suurimmista. Miesten alhaisempi keskimääräinen elinikä selittyy runsailla tapaturmilla, runsaalla viinankäytöllä, väkivallalla, itsemurhilla ja tupakanpoltolla.

Alueellisia maantieteellisiä eroja on havaittavissa edelleen. Itä- ja Pohjois-Suomessa kansalaisten terveys on olennaisesti huonompi kuin länsi- ja eteläsuomalaisilla. Itä-Suomessa kuollaan nuorempina kuin Länsi-Suomessa. Syyt ovat edelleen epäselvät.

Mutta huomattavat terveyserot saadaan eri sosiaaliluokkien välille. Koulutukseen, ammattiin ja tulotasoon liittyvät terveyserot näyttävät olevan Länsi-Euroopan suurimpia, elleivät peräti suurimmat. Jos merkitään ylimmän sosiaaliluokan kuolevuutta jonakin ajanjaksona 100:lla, samassa ajassa kuolee alimman sosiaaliluokan ihmisiä 238. Tässä helposti ajatellaan, että tämä johtuu lompakon paksuudesta, mutta ei se niin ole, vaan se johtuu tiedoista, valmiuksista ja asenteista, mitkä meillä on korvien välissä. Sen takia jaksan yhä itse uskoa peruskoulussa annettavaan perusteelliseen terveystiedon opetukseen, joka toki kohta saadaan käyntiin. Se panee eri sosiaaliluokat edes tiedoissa samalle viivalle. Ehkä suuret sosiaaliluokkien väliset erot terveydessä selittyvätkin sillä, että peruskoulussa ei ole riittävästi aikaa antaa terveystietoa eikä kasvattaa terveysasenteita.

Lähivuosien terveyspolitiikan suurin haaste on kuitenkin väestörakenteen muutos. Vaikka uuden vuosituhannen seniorikansalaiset näyttävät olevan terveempiä kuin ikätoverinsa 50- ja 60-luvulla, ikärakenteen muutos lisää resurssien tarvetta ja pakottaa ajattelemaan palvelujärjestelmän toimintaperiaatteen kokonaan uudelleen.

Ikääntymiseen liittyvät ongelmat ovat parhaiten ratkaistavissa etukäteen. Terveellinen elämä ja fyysisestä ja henkisestä kunnosta huolehtiminen koko elämänkulun aikana ja erityisesti eläkeiän kynnyksellä ja sen ensi vuosina takaavat toimintakyvyn ja elämänlaadun säilymisen pitkään. On perusteltua uskoa, että suomalaisten terveyden myönteinen kehityssuunta jatkuu ainakin lähivuosina, jos terveyttä edistäviä toimenpiteitä tehostetaan ja jos etsitään uusia ratkaisuja väestön elinolojen, terveystottumusten ja terveyspalvelujen parantamiseksi.

Edellä olen käsitellyt syitä ja hoidettavia ongelmia, miksi terveydenhuolto vaatii jatkossa lisää resursseja. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että jos terveydenhoitoon ei saada lisää rahaa, kansalaisten hyvinvointi laskee ja terveyspalvelujen saanti ja laatu huononevat. Meillä on nyt lähes Euroopan pienin osuus bruttokansantuotteesta sijoittaa terveydenhuoltoon. Meneillään oleva Kansallinen terveysprojekti on erinomainen keino tuottaa tietoa ja tuottaa kansalaisten eteen tilanne, jotta nähdään, missä mennään.

Ensimmäinen varapuhemies:

Totean, että listalla on edelleen 23 pyydettyä puheenvuoroa, minkä takia vastauspuheenvuoroja on pakko rajata.

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kun olen kuunnellut jokseenkin koko budjettikeskustelun, se osoittaa, että me löydämme tästä budjetista erilaisia painotuksia. Omasta näkökulmastani koko nyt käsillä olevan budjetin myönteisimpiä asioita on ainakin suhteellisesti ottaen merkittävä lisäpanostus sosiaali- ja terveydenhuoltoon. On arvokasta, että molemmat ministerit perjantai-iltana, viikon viimeisenä työpäivänä, ovat kuulemassa tämän keskustelun.

Budjetissa on ed. Keräsen puheenvuoronsa alussa luettelemien painotusten lisäksi 7,5 miljoonan euron harkinnanvarainen määräraha huumeiden käyttäjien hoitoon. Valiokunta esittää runsaat 3 miljoonaa euroa lasten- ja nuortenpsykiatriaan. Molemmat ovat vähintäänkin perusteltuja panostuksia. Lasten- ja nuortenpsykiatrian alullepantu uusi kehitys olisi kohtalokkaasti saattanut keskeytyä, jos lisäpanostus olisi jäänyt tekemättä. Huumehoitoon 7,5 miljoonaa euroa ei tietenkään riitä, mutta ollaan oikealla tiellä. Perusteltua on myös se, että huumehoidon määrärahat osoitetaan lääninhallituksille. Niukahkon rahan käyttötarkoitus pitää voida tarkoin harkita. On nimittäin havaittavissa, että kun monet kunnat eivät usko huumehoidon tuloksiin, ne ostavat halpaa hoitoa ja tulokset jäävätkin huonoiksi. Jos nyt huumehoitoon osoitettavan määrärahan käyttöä ei kontrolloida, hoitojen eräänlainen huutokauppahinnoittelu saattaisi vähitellen kalvaa koko hoidon uskottavuutta ja rapauttaa sitäkin vähäistä hoitomotivaatiota, jota ylipäätään maksajan puolella on vielä olemassa. Huumehoidossa on panostettava nimenomaan laatuun, ja se vääjäämättä maksaa.

Pelkästään ikääntyminen, hoitomenetelmien ja lääkkeiden kustannusten kasvu lisäävät vääjäämättä terveydenhuollon kustannuksia. Kustannussäästöjä on alettava etsiä hoitojärjestelmistä. Valtakunnallinen terveysprojekti varmaan esittääkin niitä kohta, keväällä, mutta siihen olisi pitänyt voida kannustaa jo nyt myös paikallisesti.

Kummastelin kuntalakikeskustelun yhteydessä suhtautumista kuntayhtymiin. Nehän on perustettu sen mahdollistamiseksi, mikä ei kunnalle yksin ole mahdollista. Ne pitää perustamisensa jälkeenkin nähdä mahdollisuutena, ei kustannustekijänä.

Valtakunnallisen projektin esityksiä emme siis vielä tiedä, mutta sen tiedämme, että sama malli ei toimi kaikkialla maassa. Pääkaupunkiseudun ongelmat, niin kuin kustannuksistakin näemme, ovat erilaiset kuin väljästi ja viihtyisästi asutussa Suomessa. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ollaan etsimässä kustannussäästöjä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumattomasta yhteistyöstä, yhteisistä tiedostoista ja tietojärjestelmästä, päällekkäisten toimintojen ja päällekkäisten investointien purkamisesta ja vastaavista.

Eilen illalla MTV3:n Seitsemän uutiset lähetti tuoreen raportin vuosikausia kehitellystä sähköisestä allekirjoituksesta, joka oleellisesti vähentää terveydenhuollon tiedostojen kuluja. Tällaisia omahakuisia kehittämishankkeita, jonkinlaista esimerkiksi harvaan asutun alueen pilottimallia, olisi pitänyt voida tukea erillisellä määrärahalla. Toivottavasti tukea löytyy ministeriön raamin sisältä, kun näitä malleja nyt on jo olemassa. Tiedän, että näitä kehityksen junia on muutamia muitakin pantu liikkeelle, eikä niiden soisi pysähtyvän liian kaavamaiseen valtionapuun.

Toivottavasti valtakunnallinen projekti löytää nykyistä oikeudenmukaisemmat valtionavun painotuskertoimet. Tietoa kustannustekijöistä on yllin kyllin. Uskonkin, että se löytää ne.

Kokonaan eri kysymys on mielestäni se epäoikeudenmukaisuus, että oikeuspsykiatria on pantu kuntien kustannettavaksi. Kun lääketieteellinen lausunto ratkaisee valinnan oikeuspsykiatrisen hoidon ja vankilan välillä, ei ole oikein, että se samalla kaataa kustannukset kunnalle, kun vankeinhoitoa kuitenkin pidetään selkeästi valtion kustannettavana hoitona.

Sosiaali- ja terveysministeri   Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Ed. Kanerva otti esille monia hyvin tärkeitä terveydenhuollon kehittämishankkeita ja tehostamishankkeita ja yhtenä teknologian kehittämisen ja sähköisen tiedonsiirron kehittämisen. Sosiaali- ja terveysministeriö on panostanut näihin hankkeisiin aika merkittävästi sinänsä pieniä tutkimus- ja kehittämisrahojaan. Makropilottihanke Satakunnassa on näistä suurin. Tuettu on myös muita hankkeita Lapissa ja eri puolilla Suomea. Näiden hankkeiden tulokset on tarkoitus levittää mahdollisimman laajasti käyttöön eri puolilla Suomea. Olennaista on, että uusien järjestelmien avulla ei tarvitse välttämättä liikuttaa potilasta paikasta toiseen, vaan liikutetaan nimenomaan tietoja ja tarjotaan konsultaatiomahdollisuuksia perusterveydenhuollolle erikoissairaanhoidossa.

Ensimmäinen varapuhemies:

Täysistunto keskeytetään ja sitä jatketaan kello 15.30.

Täysistunto keskeytetään kello 13.57.
Täysistuntoa jatketaan kello 15.30 Puhetta johtaa toinen varapuhemies Mikkola.

Yleiskeskustelu pääluokasta 33 jatkuu:

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Aivan varmuuden varalta kiipesin puhujakorokkeelle. En usko, että sitä kahta minuuttia aivan käytän, mutta ettei tarvitse keskeyttää.

Pääluokan esittelypuheenvuorosta kävi jo ilmi se, että suurimmat satsaukset sosiaali- ja terveystoimen pääluokkaan saatiin läpi jo kesällä, jolloin hallitusryhmät sopivat valtionosuuksien korottamisista. Tämä on merkittävin asia mielestäni tämän pääluokan kysymysten yhteydessä.

Kuitenkin haluan vielä valiokuntaa erikseen tässä yhteydessä kiittää siitä lausumasta, jolla edellytetään, että kansainväliseen adoptioon suunnattu avustus sisällytettäisiin ensi kevään lisätalousarvioon. Kansainvälisen adoption tukeminen on hyvin tärkeä asia. Tällä hetkellähän hyvin pitkälti taloudellinen tilanne määrittää sen, kuka voi kansainväliseen adoptioon ryhtyä. Tällainen tilanne ei voi mielestäni olla oikein. Lapsia ulkomailta haluavien parien, vanhemmiksi haluavien parien, pitäisi saada yhteiskunnalta nykyistä paremmin tukea. Kyse on oikeudesta vanhemmuuteen sillä tavoin, ettei esimerkiksi adoptioon ryhtyvien vanhempien taloudellinen tilanne ajaudu suurten kustannusten vuoksi kestämättömään pisteeseen. Se ei mielestäni ole ainakaan omiaan parantamaan kiinteän perheyhteyden muodostumista silloin, kun lapsi tai lapset Suomeen saapuvat uuteen kotiinsa. Silloin ei pitäisi päällimmäisenä murheena olla taloudellisten ongelmien kanssa painiminen.

Toinen asia, arvoisa herra puhemies, johon haluan tässä yhteydessä lyhyesti kiinnittää huomiota, on erityismääräraha lasten ja nuorten psykiatrisiin palveluihin. Pidän erittäin tärkeänä sitä, että tätä projektirahoitusta ei kokonaan vielä lopeteta. On tärkeää, että projektien aikana saadut hyvät kokemukset kerätään talteen ja voidaan myös ottaa käyttöön tulevina vuosina osana ihan säännönmukaista toimintaa. On tietenkin hyvin tärkeää myös arvioida se työ, jota projektien parissa on tehty, ja sitä kautta saada lisää osaamista ja tietotaitoa tältä alueelta kartoitettua.

Lopuksi, puhemies, itsekin haluan vielä Kansallisesta terveydenhuollon projektista sanoa sen verran, kun aikaisemmatkin puhujat viittasivat siihen, että emme nyt odottaisi liian suurta tulosta rajallisen ajan puitteissakaan. Itsekin vähän pelkään, että nyt suuriin terveydenhuollon ongelmiin odotetaan ikään kuin jotain viisastenkiveä. Tämähän ei ole millään tavalla mahdollista. Uskon kuitenkin, että tästä projektista saadaan hyvä lähtökohta ja pohja tulevien vuosien uudistuksille, joita varmasti tarvitaan, mikäli hyvinvointiyhteiskunnan peruskivi ja pohja eli terveydenhuollon palvelut voidaan turvata.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Olen erityisen tyytyväinen valtiovarainvaliokunnan mietinnössään sivulla 120 esille nostamaan huoleen lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden kehittämisestä ja näiden palveluiden turvaamisesta tulevaisuudessa. Ilman korvamerkittyä määrärahaa monilla paikkakunnilla aloitetut hankkeet olisivat olleet uhattuina. On hyvä, että näiden jo aloitettujen hyvien hankkeiden jatkuvuus turvataan tämän 20 miljoonan markan erillismäärärahan turvin.

Totuus on se, että 90-luvulla lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet selvästi. On jopa arvioitu, että lapsista ja nuorista 15—20 prosentilla on psyykkisiä häiriöitä, ja noin 8 prosentin arvioidaan olevan erityisen hoidon tarpeessa. Käytöshäiriöistä kärsii yli 10 prosenttia lapsista ja nuorista. Ongelma on lisäksi se, että vain pieni osa näistä lapsista ja nuorista hakee apua.

Nuorten mielenterveysongelmat ovat jo vuosia lisääntyneet ja mutkistuneet. Tämän vuoden alusta muutettu mielenterveysasetus velvoittaa tarjoamaan tutkimusta ja hoitoa nopeasti. Tänä päivänä nuorisopsykiatrian poliklinikkojen työ on luonteeltaan entistä enemmän yhteistyötä eri toimijatahojen ja nuorten perheiden kanssa. Kun vuosien varrella psykiatrista erikoissairaanhoitoa on vähennetty, ovat nuorisopsykiatrian hoitopäivät ja poliklinikkojen avohoitokäynnit kaksinkertaistuneet neljässä vuodessa. Hoitojaksot ovat peräti kolminkertaistuneet. Alueellisesti kunnat ovat kyllä perustaneet uusia virkoja ja uusia lasten- ja nuortenpsykiatrian osastoja on perustettu. Todettakoon, että puute lasten- ja nuortenpsykiatreista ja -terapeuteista on edelleen kova.

On hyvä, että Pitkäniemen ja Niuvanniemen sairaaloihin on päätetty perustaa vaikeahoitoisten ja vaarallisten alaikäisten tutkimus- ja hoitoyksikkö. Tällaisista hoitopaikoista on ollut jo pitkään huutava pula. Monet näistä tutkimuksista ovat niin vaativia ja aikaa vieviä, että niiden hoitaminen vie kohtuuttoman suuren osan pienten yksiköiden muista voimavaroista.

Nyt sairaanhoitopiirien tulisi olla valppaina ja hakea korvamerkittyjä varoja ja suunnata resursseja ja kehittää lastenpsykiatrian toimintoja. Toivon, että ne meistä, jotka olemme kuntapäättäjiä, ovat valppaina myös alueellisesti omissa kunnissamme.

Arvoisa puhemies! Lapset ja lapsiperheet ovat tulevaisuuden kannalta kannattavin ja paras investointi. Meidän tulee kuitenkin myös huomioida se tosiasia, että kaikki asiat eivät ole pelkästään rahalla autettavissa. Totta kai totuus on se, että perheiden parempaan toimeentuloon on kiinnitettävä huomiota. Kun puhutaan lasten pahoinvoinnista, on ongelma kuitenkin paljon moninaisempi ja laajempi. Kyse on asenteista ja arvoista, asennoitumisesta omiin lapsiin, asennoitumisesta vanhemmuuteen, siitä, annammeko yleisesti ottaen riittävästi aikaa lapselle. Vain harvoin lapsi voi psyykkisesti pahoin pelkästään biologisista syistä. Ympäristö on suurimmassa osassa tapauksia häiriöitä aiheuttava tekijä. Kiihtyvä yhteiskunnallinen muutostahti on liian rankka usealle aikuisellekin saatikka lapselle. Lapsen identiteetti syntyy riittävän syvästä huolenpidosta. Jos työelämä vie kokonaan isän ja äidin ja lapsia juostaan paikasta toiseen, tarhaan, kouluun, harrastuksesta toiseen, herää kysymys, missä on perhe, ovatko perheet muuttuneet huoltopisteiksi, mistä löytyy pienen ihmisen tasapainoiseen kasvuun pysyvä turva.

Vanhemman ja lapsen varhainen vuorovaikutus heijastuu lapsen myöhempään hyvinvointiin, se on pohja kaikelle. Lapsen kehityksen kannalta ensimmäiset kolme vuotta ovat tärkeimmät. Silloin kehittyy lapsen terve minä. Oma isä tai äiti tietää parhaiten, miltä omasta lapsesta tuntuu, mikä on lapselle parhain vaihtoehto, kotihoito vaiko päiväkoti. Kognitiivinen eli tietopuoli ei ole tärkeintä vaan tunnepuoli: lapselle tulee olla aikaa. Ensimmäisen kolmen vuoden aikana varhaisen vuorovaikutuksen myötä kehittyy myös lapsen pohja empatialle. Kun katsomme viimeaikaisia otsikoita lasten tunteettomista väkivallanteoista, eikö se heijasta juuri tätä empatiakyvyn puutetta?

Tänä päivänä me puhumme, että lapsella on oikeus päivähoitoon. Onko tämä itse asiassa niin suori oikeus? Miksi lapsella ei ole oikeutta kotihoitoon, oman vanhemman hoitoon, oikeutta olla vanhemman kanssa kotona? Tänä päivänä vanhempien aktiivivuosiin kuuluu paitsi lapset, myös uran rakentaminen, asunnon hankinta, opiskelu, kaikki stressitekijät yhtä aikaa. Nyt onkin kyse siitä, miten helpotamme vanhempien painetta ja annamme vanhemmille aitoja valinnanmahdollisuuksia, sillä lapsi on aina yksin. Tänä päivänä kotivanhemmuus on harvinaista herkkua lapselle, koska se on tehty taloudellisesti vaikeaksi. Eikö voucher-mallia ja sen käyttöönottoa voisi kartoittaa todella huolellisesti? Jos jompikumpi vanhemmista haluaa hoitaa kotona lastaan päiväkodin sijaan, siihen tulee antaa mahdollisuus.

Kotiäitien eläkekertymä on myöskin asia, josta on puhuttu jo pitkään. Siitä on puhuttu pitkään ja hartaasti. Aikoinaan Sylvi Kekkonen jo nosti tämän asian esille. Yhteiskunta ei voi korvata tai paikata perheen ja vanhempien tuomaa turvallisuuden tunnetta. Yhdyn täysin professori Terttu Arajärven toteamukseen: "Meillä ei ole häiriintyneitä lapsia vaan häirittyjä lapsia."

Lopuksi, arvoisa puhemies, en malta olla muutamalla sanalla kommentoimatta valtiovarainvaliokunnan mietinnön sivulla 121 kohtaa 38 koskien valtionavustusta kunnille huumeiden käyttäjien hoitoon. On hyvä, että kunnille myönnetään ensi vuonna valtionavustuksena noin 7,5 miljoonaa euroa huumeiden käyttäjien hoitopalvelujen lisäämiseen. Tämä lisäys on erittäin hyvä ja tulee tarpeeseen. Mutta asia, jota itsekin haluan vielä korostaa, kuten mietinnössäkin on tuotu esille, on se, että nimenomaan alueellisten hoitomallien kehittäminen on keskeistä ja hoidon porrastus ja hoitoketjut ovat avainasemassa. Hoitopalvelut ovat tällä hetkellä aivan liian hajanaiset, ja tuntuu, että alueellisesti kokonaisvastuu hoitoketjujen toimivuudesta puuttuu kokonaan. Tämä hoitopalvelujen hajanaisuus haittaa hoito- ja kuntoutusprosesseja. Tällä hetkellä toiminta on alueellisesti pirstaloitunutta ja liian monen eri toimijan vastuualueella, myöskin useiden eri hallinnonalojen alaisuudessa. Toiminnan kokonaisvaltaisuus ja koordinointi on todellakin vaikeaa ja aiheuttaa ongelmia.

Matalan kynnyksen hoitopaikkaverkoston luominen koko maan kattavaksi on myöskin tulevaisuuden kannalta erityisen tärkeää. Tässä tilanteessa täytyy ilolla todeta se, että olen tyytyväinen Tampereen kaupungin ensi vuoden talousarvioon siinä mielessä, että Tampereelle päätettiin perustaa tämmöinen matalan kynnyksen hoitopaikka.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Tämän pääluokan käsittelyn yhteydessä kiinnittäisin huomiota oman maakuntani osalta ja myös laajemmin koko maata ajatellen kuntien vastuuseen sosiaali- ja terveyshuollon määrärahojen käytössä ja palvelujen toteuttamisessa. Hallitus on tehnyt näissä asioissa paljon, mutta ei vielä ihan riittävästi. Viime aikoina ei ole kovin halukkaasti menty määrärahojen korvamerkintään, mutta ei tässä jää monta muuta vaihtoehtoa, jos jatkuu näin, että kunnissa sosiaalimenoihin tarkoitettuja rahoja käytetään erilaiseen kerskarakentamiseen ja moottoriurheiluratojen rakentamiseen. Kansalaisten perusturva uhkaa heikentyä, jos talouskasvun hidastumisen varjolla näitä määrärahoja käytetään muuhun kuin sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon.

Tästä kansalaiset tulevat usein puhumaan, että sosiaali- ja terveyshuollon leikkaukset pelottavat. Nämä ihmiset tietävät, että kysymys on puhtaasti poliittisista valinnoista. Omalla äänestyskäyttäytymisellä ihminen voi vaikuttaa siihen, tuleeko lisää terveyspalveluja vai annetaanko korkeatuloisille johtajille tuntuvat verohelpotukset ja köyhä ei saa edes kymppiä. Siitähän tässä on kysymys. Seuraavissa vaaleissa puolustetaan sosiaali- ja terveyspalveluja. Jokainen tietää, että väestö vanhenee ja se aiheuttaa entisestään tarvetta lisätä sosiaali- ja terveyshuollon menoja. Meidän on yhdessä puolustettava pohjoismaista hyvinvointivaltiota eikä tuhottava sitä.

Arvoisa puhemies! Yleinen turvattomuus kasvaa. Sekä henkiseen että fyysiseen turvallisuuteen pitää panostaa tulevina vuosina. Maailma muuttuu, ja ihmiset ovat huolissaan tulevaisuudestaan. Työttömyys on edelleen korkea. Liian monet ovat joutuneet työttömäksi ilman omaa syytään. Työttömyyden alentaminen on tärkeää jo työttömien ihmisten mielenterveyden takia. Ihmiset tarvitsevat mielekästä tekemistä, jotta he pysyvät terveinä.

Köyhyysohjelmaa on kiihdytettävä. Monelle vähävaraiselle päivittäinen lääkkeiden hankkiminen voi olla kova ponnistus. Köyhyysohjelma toimii ainoastaan antamalla lisää rahaa köyhille ja syrjäytyneille. Tämän maan vanhukset, sairaat ja vammaiset haluavat enemmän kuin mitä heille nyt annetaan. Hallitusohjelma sitoo hallitusta köyhyysohjelman toteuttamisen suhteen. Jo sosiaali- ja terveyshuollon näkökulmasta on köyhyysohjelman jatkaminen välttämätöntä.

Erityinen huomio kiintyy laitoshoidon riittävyyteen ja henkilökunnan jaksamiseen. Vanhukset haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään, mutta silloin kun laitoshoitoa tarvitaan, sitä on myös pystyttävä tarjoamaan riittävästi ja siihen tarpeellinen määrä henkilöstöä. Nyt kunnat, vaikka peruspalveluministeriö on lähettänyt hyvän hoidon ohjeet vanhuksia varten kuntiin, ovat joko välinpitämättömiä sen suhteen taikka sitten jaksottaneet monelle vuodelle, että tällainen tavoite saavutettaisiin.

Sairaanhoitopiireissä on ongelmaksi noussut pätkätyöläisten ja määräaikaisten työsuhteitten suuri määrä. Monella työpaikalla perushoitajien töitä tekevät ylikoulutetut henkilöt, esimerkiksi sairaanhoitajat, mikä johtaa korkeampiin palkkakuluihin ja siihen, ettei pystytä määrällisesti täyttämään tarvittavan työvoiman tarvetta. Näihin ongelmiin olisi syytä puuttua pikaisesti. Perushoitajia on paljon työttöminä ja pätkätöissä.

Lopuksi haluan sanoa muutaman sanan perhepolitiikasta. Lasten pahoinvoinnista puhutaan paljon. Lapsia jopa pahoinpidellään, jopa lastentarhoissa. Lapsi on liian usein uhattuna. Lapsi tarvitsee suojelua ja turvaa. Se, mitä lapset eniten tarvitsevat vanhemmiltaan, on aika. Lapset kärsivät vanhempien epäsäännöllisistä työajoista ja ylitöistä. Välillä tuntuu, että keskustelu perhepolitiikasta on kadoksissa. Vanhemmilla voi olla monenlaisia ongelmia, mikä näkyy lasten masennuksena. Perheet tarvitsevat lisäapua ja yhteistä aikaa.

Sosiaalityöhön, kouluterveydenhoitoon ja koulukuraattoreitten palkkaamiseen pitää panostaa entistä enemmän. Nuorten ja lasten oireilu osoittaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuudenhaasteet ovat perheissä: lasten ja nuorten ja heidän vanhempiensa henkisessä ja fyysisessä hyvinvoinnissa. Lapsiperheet tarvitsevat myös taloudellista tukea, etenkin ne perheet, joissa on työttömyyttä ja pätkätöitä. Työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamisessa on vielä paljon tehtävää.

Tanja  Karpela  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuten olemme tässä salissa monesti jo todenneet, tutkijat niin ikään, tämän vuoden aikana on ollut yksiselitteinen mielipide siitä, että lasten kasvava pahoinvointi on lisääntynyt, ja tämä on johtunut juuri siitä, että lapsiperheiltä on monella eri tavalla nakerrettu.

Professori Katja Forssén Turun yliopistosta toi niin ikään viime lokakuussa esille sen, että tämä on vaikuttanut palvelujen univeraalisuuteen heikentävästi. Lapsiperheiden kotitaloudet ovat köyhtyneet enemmän kuin muut väestöryhmät. On myös arvioitu, että noin 64 000 lapsiperheen ja 255 000:n niihin kuuluvan henkilön toimeentulo on niukkaa. Hälyttävää on, että tutkimukset yksiselitteisesti kertovat lapsiköyhyyden lisääntyneen.

Arvoisa puhemies! Vain muutama viikko sitten käytiin laaja välikysymyskeskustelu perhepolitiikasta. Se keskustelu henki syvää puoluerajat ylittävää huolta perhepolitiikan tilanteesta. Nyt me teemme päätöksiä, joilla me voisimme vaikuttaa perheiden, lasten ja nuorten asemaan myönteisesti.

Kävin tästä näkökulmasta läpi valtiovarainvaliokunnan enemmistön muokkaaman budjettimietinnön, ja tulos oli tyrmäävä. Valiokunnan mietinnössä perhepolitiikalle ei osoitettu huomiota juuri lainkaan, paria poikkeusta lukuunottamatta. Valiokunta kiinnitti huomiota kansainväliseen adoptiotoimintaan ja lasten ja nuorten mielenterveyskysymyksiin. Näiltä osin onkin hyvä jatkaa, joskin niissäkin kysymyksissä paranneltavaa riittää.

Sen sijaan valiokunnan vastaukset syksyllä jätettyihin perhepoliittisiin vastauksiin ovat tylyä luettavaa. Lapsilisien saattaminen seitsemän vuoden tauon jälkeen indeksikorotusten piiriin tyrmätään täysin. Asiaa koskeva aloitteeni syyskuussa kuului seuraavasti: "Päätös lapsilisien leikkaamisesta tehtiin vuonna 95. Tämän jälkeen vuoden 2002 talousarviosta uhkaa muodostua jo seitsemäs peräkkäinen, jossa lapsilisiin ei tehdä edes kustannusten nousua korvaavaa indeksitarkistusta, saati että lapsilisiä olisi kohotettu tuottavuuden nousua vastaavalla tavalla. - - Silmiinpistävää on, että juuri lapsiperheiden tuen ostovoimaa on leikattu vuodesta toiseen, kun samalla laajasti tiedetty tarve lapsiperheiden ja niiden kasvatusvastuun tukemiseen on yleinen. Sanojen ja tekojen ristiriita on selittämätön." — Näin lyhennetysti.

Eduskunnan nyt esittämä vastaus lapsilisien indeksikorotukseen on lyhyt, tyly ja paljon kertova: "Lapsilisiä koskevat määrärahat on mitoitettu valtiontaloudellisten mahdollisuuksien mukaan. Aloite ei antane aihetta toimenpiteisiin." Keskustan eduskuntaryhmä jätti aloitteen kotihoidon tuen korottamisesta ja siihen liittyen valtionosuuksien nostamisesta kunnille, koska kunnathan kotihoidon tuen maksavat. Vastaus on teknokraattista munkkilatinaa, josta perheet eivät kostu mitään.

Keskusta esitti myös alimpien äitiys- ja isyyspäivärahojen korottamista. Tähänkin eduskunnan vastaus on lohduton. Käsittämättömintä vastauksessa on se, että valtiovarainvaliokunta perustelee alhaisena pidettävää päivärahaa sillä, että perheen toimeentuloa parantaa lapsilisäjärjestelmä. Lapsilisäähän saavat kaikki perheet, ei se voi korvata äitiys- ja isyysrahaa. Valiokunnalla on suorastaan kummallinen käsitys keskeisten perhepoliittisten tukimuotojen tarkoituksesta. Jos valiokunta katsoo, että lapsilisät ovat vastauksen mukaan parantamassa perheen toimeentuloa, niin miten on selitettävissä se, että lapsilisät ovat ensi vuonna leikkauksen jälkeen seitsemättä vuotta jäissä? Todellista parantamista onko tämä, kysyn vain?

Tämä aikakirjoihin jäävä vastaus kuuluu siis seuraavasti: "Sairausvakuutuksen päivärahajärjestelmän lähtökohtana on, että henkilölle korvataan vain menetettyä ansiota. Päivärahan määrä määräytyy äitiysvapaalle jäävän ansioiden perusteella siten, että perusteena pidetään äitiysvapaan alkamista edeltäneenä vuonna toimitetussa verotuksessa vahvistettuja työtuloja, ellei henkilön tulot ole viimeisen kuuden kuukauden aikana ennen äitiysvapaalle jäämistä olleet olennaisesti eli 20 prosenttia korkeammat kuin verotuksessa vahvistetut työtulot. Äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainrahan osalta on perhepoliittisista syistä säilytetty vähimmäispäiväraha, joka on suuruudeltaan 60 markkaa. Päivärahan määrä asetettiin vastaamaan lasten kotihoidon tuesta annetun lain mukaista perusosan määrää. Nykyisin tämä vastaa lasten kotihoidon tuessa ensimmäisestä alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettavan hoitorahan määrää. Lisäksi perheen toimeentuloa päivärahakaudenkin aikana parantaa osaltansa lapsilisäjärjestelmä. Näin ollen aloite ei antane aihetta toimenpiteisiin." Näin kuului vastaus.

Hallituksen ensi keväälle lupaamassa perhepoliittisessa selonteossa hallitusrintaman on syytä selvittää itselleen toisaalta, mikä on lapsilisien tarkoitus ja mikä on äitiyspäivärahojen tarkoitus. Verottomilla lapsilisillä pitäisi korvata kaikille lapsiperheille lapsista syntyviä kustannuksia, ja äitiyspäivärahan tehtävä on huolehtia äitiysloman aikana perheen toimeentulosta. Tuntuu, että hallitukselta on tämä unohtunut.

Keskusta esitti myös muun muassa esiopetuksen kuljetuksen järjestämiseen tarvittavaa määrärahaa. Tähän hallitusrintama vastaa tutulla tyylillään: "Koska kuljetuksen järjestäminen ei ole, pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevia oppilaita lukuun ottamatta, kunnille eikä muille esiopetuksen järjestäjille kuuluva lakisääteinen tehtävä, määrärahan korottamista ei voida pitää perusteltuna. Aloite hylättäneen."

Nämä vastaukset kertovat todella surullista viestiään eduskunnan enemmistön suhtautumisesta perhepolitiikkaan. Keskustan budjettivastalauseessa on muun muassa esitykset lapsilisien, kotihoidon tuen ja minimiäitiys-, -isyys- ja -vanhempainrahan korottamiseksi. Näistä me tulemme äänestämään. Mehän emme voi säätää lakia siitä, kuka on hyvä isä ja kuka on hyvä äiti. Meidän tehtävämme ja se, mitä me voimme tehdä, on luoda puitteet perheiden hyvinvoinnin perustalle. Näistä asioista tulemme äänestämään, ja toivon, että tällä kertaa puheet ja teot vastaisivat tässä salissa toisiaan.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Tällä puheenvuorollani haluan kiinnittää huomiota siihen, mikä on tällä hetkellä terveydenhuoltomme tilanne. Terveydenhuoltosektori on joutunut myös voimakkaasti taloudellisen tehokkuuden vaatimusten alle. Samanaikaisesti paljon on laitettu toivoa siihen, että rakenneratkaisuilla löydettäisiin taloudellisia voimavaroja ja toiminnallisia lisäyksiä.

Minulla on henkilökohtaisesti kokemusta siitä, miten Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella rakenteisiin vaikuttavat toiminnot on ajateltu toteuttaa ja mitä on aikaansaatu. Pelkään sitä, että tällä hetkellä nimenomaan tällaisiin rakenteellisiin ratkaisuihin on laitettu liikaa odotuksia, niin kuin muun muassa HUSin alueella toivottiin, että päästäisiin jopa huomattaviin taloudellisiin säästöihin, mutta näin ei toki ole käynyt, vaikka uusia ratkaisuja on otettu käytäntöön. Meidän täytyy ottaa huomioon se, että samanaikaisesti on tullut uusia haasteita siinä mielessä, että vanhenevat ikäluokat tarvitsevat yhä enemmän terveydenhuollon palveluksia. Samanaikaisesti asukasmäärät ovat liikkuneet alueella ja keskittyneet erityisesti kaupunkiseuduille ja Pääkaupunkiseudulle, eli nämä luovat sellaisen oman liikkujansa tässä ongelmakentässä.

Terveydenhuollon kehitys on toki mennyt parempaan suuntaan koko ajan, ja sieltä olemme saaneet monia uusia hyviä ratkaisuja, joista esimerkkinä voi mainita hyvin sen, että useiden sairauksien hoitoajat ovat lyhentyneet ja hoidot ovat nykyistä tehokkaampia. Mutta samalla kun terveydenhuolto ja yleensä lääketieteellinen kehitys menee eteenpäin, se tuo myös uusia ongelmia ja uusia haasteita. Se on erittäin hyvin näkyvissä erikoislääkäreiden ammattikuntien sisällä. Esimerkiksi kirurgiaan tulee koko ajan uusia vaatimuksia ja kirurgit erikoistuvat hyvinkin eri tavalla ja erikoistuminen vaatii pitkäaikaista koulutusta. Samanlaista kehitystä on ollut huomattavissa myös muilla erikoisaloilla.

Uusi teknologia tuo toki myös paljon hyvää tullessaan, mutta samanaikaisesti se vaatii kalliita uusia investointeja ja uusia teknillisiä ratkaisuja. Se ei useinkaan liity pelkästään siihen, että uusia teknologisia koneita hankintaan, vaan samassa yhteydessä joudutaan toimitiloja uudelleen järjestelemään. Samanaikaisesti myös uusien hoitomahdollisuuksien kehittäminen tietää sitä, että nykyään pystytään hoitamaan yhä vakavampia sairauksia, pystytään hoitamaan yhä useampaa sairautta samanaikaisesti potevia potilaita. Lisäksi oman haasteensa tuovat esimerkiksi hiv-tartuntojen lisääntyminen, huumeiden käytöstä aiheutuvat sairaudet jne.

Oman ongelmakenttänsä on myös muodostanut uusien tehokkaiden lääkkeiden tulo markkinoille. Se tietysti auttaa potilaita ja on tervetullutta ja hyvää kehitystä, mutta samanaikaisesti nämä lääkkeet ovat erittäin kalliita. Tästä esimerkkinä voi pitää syöpälääkkeiden kehitystä, mutta näiden lääkkeiden käyttäminen aiheuttaa huomattavasti uusia menoja sairaaloissa.

Lopuksi haluaisin kiinnittää vielä yhteen ongelmaan huomiota, joka on erityisesti tietysti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen ongelma, mutta on myös muun Suomen ongelma: Mikä tulee olemaan työvoimatilanne lähitulevaisuudessa?

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työttömyys on ajat sitten jo ohitettu, ja etenevästi on merkkejä päinvastaisesta kehityksestä, eli tarvittaisiin lisää henkilökuntaa. Lääkäreistä on jo nyt pula erityisesti psykiatrian hoitoalojen, anestesiologian, gynekologian ja kuvantamisen alueella. Myös hoitohenkilöstön sijaisten saamisessa on jatkuvasti vaikeuksia.

HUSin alueella on tehty selvitys, henkilöstötilinpäätös, jonka mukaan yli 56-vuotiaita lääkäreitä on tällä hetkellä palveluksessa yli 260 ja eläkepoistuma tulee olemaan lähivuosina yli 12 prosenttia. Hoitohenkilöistä yli 56-vuotiaita on 748, ja heidän eläkepoistumansa on noin 7 prosenttia. Seuraavan viiden vuoden aikana ammattikorkeakoulutasoista hoitohenkilöstöä jää muun muassa eläkkeelle lähes 600 ja heidän lisäkseen osastonhoitajia 150. Nämä ovat erittäin huomattavia määriä.

Samanaikaisesti tämän alueen ongelma on se, että hoitotyön johtajia ei saada rekrytoitua, ja siinä on nimenomaan syynä se, että terveystieteiden koulutusohjelma puuttuu Uudeltamaalta. Osaavan ja pätevän henkilöstön saamiseksi olisi perusedellytys, että Helsingin yliopistossa käynnistyy terveystieteiden maisterintutkintoon johtava koulutusohjelma mahdollisimman pikaisesti. Valitettavasti ne viestit ja vastaukset, mitä tältä osin on opetusministeriön toimesta tullut, eivät todellakaan tyydytä.

Mielestäni on hoidettu erittäin huonosti Uudenmaan henkilöstökysyntää nimenomaan terveydenhuoltosektorilla. Toivonkin, että kun nyt tiettävästi on ministeriössä tekeillä selvitys terveydenhuollon kehittämisestä, tähän kiinnitettäisiin vakavasti huomiota, niin että yksin opetusministeriö ei tässä asiassa hääräisi.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Huumeongelma on meillä pahentunut kuluvankin vuoden aikana, vaikka poliisi on onnistunut aika merkittävästi ilmeisesti uusien käytettävissä olevien keinojensa avulla saamaan kiinni huumeiden kuljettajia ja kauppiaita. Onkin tärkeää, että poliisille on lisätty näitä työvälineitä, koska ennaltaehkäisy ja rikollisuuden torjuminen on perusavain näissä kysymyksissä. Tästä huolimatta meillä huumeiden käyttö on lisääntynyt ja se on lasten ja nuorten vakava ongelma tänä päivänä tässä maassa. Keski-ikäisiä ja vanhempia huumeiden käyttäjiä meillä ei ole juurikaan, koska huumeiden käyttäjät eivät elä keski-ikäisiksi eikä vanhoiksi ja useimmiten näyttää olevan niin, että keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset eivät enää aloita huumeiden käyttöä. Se on siis tulevaisuuden vakava kysymys, koska se on nuorten ja lasten ongelma.

Tällä hetkellä näyttää olevan vielä aihetta palata sen puheenvuoron sisältöön, minkä vuosi sitten käytin tässä samassa yhteydessä. Juuri ennen vuosi sitten pidettyä budjetin keskustelua Jyväskylässä oli palaveri, jossa puitiin huumeongelmaa ja nimenomaan huumehoitokysymyksiä, ja tuo neuvottelu päättyi silloin niin sanotusti ratkaisemattomaan tilanteeseen. Huumeiden käyttö ei ole sellaisenaan varsinaisesti sairaus. Siitä kyllä muodostuu sairaus hyvin helposti, sen seuraukset ovat sairauden kaltaiset, ja sitä seuraavat monet sairaudet. Toisaalta se on sosiaalinen ongelma, mutta se on meillä lainsäädännössä myös rikos. Kun se on samanaikaisesti sairaus, sosiaalinen ongelma ja rikos, tämä on johtanut ilmeisesti ajatukset siihen, että sairaiden hoidosta vastuussa olevat tahot, käytännössä kuntayhtymät, eivät ota huumehoidosta keskitetysti vastuuta; sosiaalisena ongelmana kunnat eivät mielellään ota siitä vastuuta, eikä niillä ole käytettävissä riittävästi hoitopaikkoja ja keinoja ongelmaan puuttumiseksi; toisaalta rikostorjunnassa toimivat poliisi, oikeuslaitos, tuomioistuimet, sitä kautta valtio, eivät omaa keinoja huumehoidon ratkaisuihin. Tämä ilmeisesti on johtanut siihen, että mitkään näistä viranomaistahoista: peruskunnat, kuntayhtymät tai valtion viranomaiset, eivät kanna vastuuta todellisuudessa niistä nuorista, jotka ovat huumekoukkuun jääneet tai jäämässä. Se on jäänyt monelta osin niin sanotun kolmannen sektorin tehtäväksi, ja se on todella vaikea ja kallis työsarka, ja kolmas sektori ei tuota kokonaisvastuuta pysty kantamaan.

Kun tilanne on tällainen, mielestäni tilanne ei ole lainkaan hyväksyttävä eikä näin saisi enää jatkua. Vuosi sitten käyttämäni puheenvuoro ei ole johtanut ikävä kyllä, eivätkä monien muidenkaan puheenvuorot, tässä asiassa selkeään muutokseen, selkeään vastuun ottamiseen. Vetoankin ministeri Soininvaaraan, että hän vielä — ehkä jonkin verran hänellä on aikaa asioita hoitaa — puuttuisi tähän oikein konkreettisesti ja voimakkaasti ja lainsäädäntöäkin hyväksi käyttäen toisi eduskuntaan tarvittaessa esityksen, jolla määrättäisiin selkeä vastuuviranomainen nuorten ja lasten huumeongelman hoitamisen suhteen. Toteuttajia sitten löytyy, kunnallisia laitoksia, sairaaloita ja myös ennen kaikkea kolmannen sektorin hoitoyksiköitä, jotka tarvitsevat siihen luonnollisesti yhteiskunnan julkista tukea. Tämä on niin vakava kysymys, että siihen pitää saada nopeasti selvä muutos. Sellaiset kokoukset, jollainen oli muun muassa Jyväskylässä runsas vuosi sitten, ovat häpeäksi meidän järjestelmällemme. Siellä todettiin, että ongelma on ratkaisematon, eikä päästy eteenpäin. Kiitos kuitenkin kolmannelle sektorille ja muun muassa seurakunnille, jotka tekevät tällä sektorilla tärkeää työtä, mutta se ei riitä ongelman yhä kasvaessa.

Arvoisa puhemies! Lyhyesti totean, että puolitoista vuotta sitten tältä paikalta nostin esille köyhyyden lisääntymisen ongelman Suomessa silloisen hallituksen kertomuksen pohjalta. Siitä lähti laaja keskustelu liikkeelle, ja hallitus vastasi tuohon keskusteluun antamalla niin sanotun köyhyyspaketin, jota on sitten kuluvan vuoden aikana viety jossakin määrin eteenpäin. Siitä lausun hallitukselle sinänsä kiitokset. Se taisi olla noin 520 miljoonaa markkaa arvoltaan, ja sitä on viety lainsäädäntöön, ja myös budjetissa se tietyllä tavalla näkyy. Muun muassa lapsikorotukset ja nollasairauspäivärahajärjestelmästä luopuminen tavallaan olivat osa sitä. Se on hyvä.

Mutta edelleen köyhyys on yhtä suurta kuin oli puolitoista vuotta sitten. Meillä on noin 200 000 köyhää ihmistä. Tietysti voidaan kiistellä siitä, ovatko he suhteellisia köyhiä vai absoluuttisia köyhiä. Eihän meillä sellaisia absoluuttisia köyhiä ole kuin jossakin Afrikassa tai kehitysmaissa yleensä on, mutta niin köyhiä ihmisiä meillä on runsas määrä, että heillä ei ole jokapäiväiseen elämään tarvittavaa toimeentuloa. He joutuvat sitä keräämään ja jopa "kerjäämään". Kunnat eivät vastaa edes perusturvasta kaikissa tapauksissa siltäkään osin kuin niillä olisi velvollisuus. Näitä tapauksia tulee jatkuvasti esiin. Se on häpeä tälle sivistysvaltiolle, joka on elänyt vahvan talouskasvun vuosia seitsemän vuotta. Meillä on pitkät nälkäjonot ja satojentuhansien köyhien määrä tässä maassa.

Tuloerot ovat edelleen kasvussa. Nytkin tehdyt veroratkaisut suosivat hyvätuloisia erityisesti markkamääräisesti laskien. Hyvätuloiset ovat saaneet reilut veronkevennykset. Pienituloiset ovat edelleen heikon perusturvan varassa. Tämä ero on kasvussa. Lipposen hallitusten perintö seuraavalle hallitukselle on tässä suhteessa häpeällinen. Tuloerot ovat huimassa kasvussa. Vaikka huiput ehkä nyt ovat talouden taantuman johdosta hieman tasoittuneet, siitä huolimatta pysyvä ero on muodostunut kohtuuttoman suureksi. Heikoimmassa asemassa olevista, puolustuskyvyttömistä ihmisistä eli vanhuksista, lapsiperheistä, sairaista ja pitkäaikaistyöttömistä meidän on kannettava yhdessä huolta. Heillä ei ole etujärjestöjä, jotka heidän puolestaan puhuisivat. Eduskunnan tehtävä on olla heidän etujärjestönsä ennen kaikkia muita. Tässä on siis paljon parantamisen varaa.

Arvoisa puhemies! Vielä totean, että erikoissairaanhoidon ongelmat ovat todella vakavat. Siihen pitää paneutua. Toivoisin, että ministerit ja hallitus toisivat eduskuntaan erikoissairaanhoitoa käsittelevän selonteon tai jopa tiedonannon, niin että voitaisiin nämä asiat käydä kunnolla läpi, selvittää selonteon tai tiedonannon muodossa, missä tilassa ollaan ja mikä on lähivuosien kehitys. Nimittäin kaikki merkit osoittavat lääkäripulan, alueellisen eriarvoistumisen ja monen muun seikan valossa, että tilanne on kehittymässä todella huolestuttavaan suuntaan. Yksityinen sektori palvelee rikkaita, mutta köyhät jäävät hoitoa vaille tällä tiellä. Tähän pitää saada selvyys ja selvät linjat, miten mennään eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Mietintöön on sisällytetty kaksi hyvää ponsilausumaa. Valiokunta esittää niitä kansainvälisen lapseksiottamisen osalta ja partisaani-iskujen uhrien osalta. Ne ovat pienehköjä asioita tässä isossa sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudessa mutta ovat tärkeitä. Olisin tietysti toivonut, että erikoissairaanhoidon, huumehoidon ja köyhyyden kysymyksiin olisi valiokunta myös laatinut selkeät, yksiselitteiset ponnet, mutta toivotaan, että ne ilman sitäkin tulevat otetuiksi hoitoon.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Viime vuosien aikana huumetilanne varmaan tässä maassa on aivan selvästi pahentunut ja on riittävän paha. Mutta niillä mittareilla, joilla STM ja Stakes huumetilannetta mittaavat, vaikuttaa siltä — mittarit ovat epätarkkoja ymmärrettävistä syistä — että huumetilanteen paheneminen on pysähtynyt ja tavallaan ne toimenpiteet, joita on tehty, ovat tehonneet. Huumehoitoonhan tässä budjetissa on rahaa, sanoisinko, melko runsaasti. Hoidosta vastaava taho aivan yksikäsitteisesti on kunta — piste. Se ei voi olla mikään muu, joka on vastuussa hoidon järjestämisestä.

Itse asiassa juuri eilen annettiin eduskunnalle lakiesitys päihdehuoltolain muuttamisesta, jossa annetaan asetuksenanto-oikeus huumehoidon osalta. Sillä tehostetaan huumehoitoa ja erityisesti laajennetaan niin sanottua lääkkeellistä hoitoa.

Toimi  Kankaanniemi  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En tietysti tiennyt sitä, mitä eilen on tapahtunut valtioneuvostossa. Kiitos siitä ilmoituksesta, että asiassa on näin menty eteenpäin edes tässä vaiheessa. Mutta jään vielä peräämään sitä, jos ja kun ministeri toteaa, että kunta on vastuullinen huumehoidon järjestämisessä, onko ministeri todella vakuuttunut siitä, että kaikki meidän kuntamme ovat siinä kyvykkäitä, että meillä on hoitopaikkoja ja että kunnilla on todella resurssit lähettää siihen äärettömän kalliiseen hoitoon näitä lapsia ja nuoria, mikä on välttämätöntä ongelman ratkaisemiseksi. Tämä puoli pitää hoitaa. Vaikka rahaa budjetissa on, se ei kohdennu näihin ongelmiin riittävästi nykyisellä järjestelmällä. Tässä tarvitaan varmasti vielä selkeämpiä ohjeita. Toivottavasti sillä asetuksenantovaltuudella voidaan mennä, (Puhemies koputtaa) mutta epäilen, että ei voida mennä riittävän pitkälle tässä asiassa.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva sosiaali- ja terveysministeriön pääluokka on ajatellen budjetin kokonaisuutta tärkeä osa kaiken kaikkiaan, ja se on tärkeä osa myös ajatellen tavallista kansalaista, meitä jokaista ihmistä, koska terveys varmasti meille jokaiselle merkitsee hyvin paljon.

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveyspalvelujen kuvauksessa, mitä valiokunnan mietinnössä tuodaan esille, mielestäni on erittäin hyvin nostettu esille kuntien rahojen riittämättömyys. Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä sanotaan mielestäni erittäin hyvin. Lainaan sen suoraan täältä:

"Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan valtionosuuksiin esitetään tehtäväksi vain puolet kustannustason edellyttämästä indeksitarkistuksesta. Jotta kunnat pystyvät huolehtimaan lakisääteisistä peruspalveluista, tulisi valiokunnan mielestä vuotta 2003 koskevissa kehysneuvotteluissa olla lähtökohtana se, että kustannusten nousu korvataan täysimääräisesti. Valiokunta toteaa, että erityisesti terveydenhuollossa kehittämistarpeet samoin kuin kustannuspaineet lähivuosina lisääntyvät. Myös lisääntyvä terveyspalvelujen kysyntä väestön ikääntyessä vaatii huomattavia lisäresursseja terveydenhuoltoon tulevina vuosina."

Tämä on mielestäni pohjaksi erittäin hyvin todettu. Tietysti olisi odottanut jo tulevalle vuodelle 2002, josta budjetista on kysymys, täysimääräisyyksiä. On tietenkin erittäin ymmärrettävää, että kohteita, joihin rahoja olisi lisättävä, on paljon.

Erityisesti puheissa tänäänkin on ollut esillä ja jo aikaisemmin, kun olemme käyneet keskusteluja erityisesti perhepolitiikan näkökulmasta, että meillä on huomattavia ongelmia lasten ja nuorten terveydessä. Syy miksi siitä nyt tulisi ennen kaikkea kantaa huolta, on se, että vaikka laman seuraukset ovat osin takanapäin, ne sairausongelmat ja yleensä sosiaaliset ongelmat näkyvät lapsissa tänään ja viiveellä myös tulevina vuosina.

Tilastoista me tiedämme, että lasten huostaanottojen määrä on lisääntynyt. Me tiedämme myös, että psykiatrisen hoidon tarve on lisääntynyt. Hoidossa tänä päivänä, niin laitoshoidossa kuin avohuollossa, on enemmän lapsia, mutta mikä vielä huolestuttavampaa, hoidon ulkopuolella on myös sellaisia, jotka asiantuntijoitten mukaan tarvitsisivat ihan kipeästi asiantuntijoitten hoitoa. Tietenkin pohjana on se, että silloin, kun perherakenteet hajoavat, tulee ongelmia kun puuttuvat tukirakenteet eikä vanhemmuus tai kasvuympäristö ole saanut tukea tai siellä on epäonnistuttu, jolloin painopiste siirtyy korjaavan työn puolelle. Niin kuin on sanottu edellisissä puheenvuoroissa, erityisesti ed. Kauton puheenvuorossa, silloin on erikoishoidon tarve suomalaisessa yhteiskunnassa entistä voimakkaampi ja siihen huumehoidot ja psykiatriset hoidot liittyvät.

Nyt näen niin, että ennen kaikkea, paitsi korjaavaa hoitoa, on saatava sellaista linjausta, että ennalta ehkäisevän työn osuus voitaisiin uudelleen kohdentaa, resursoida riittävästi, koska hoidon ja huollon tarve ei ole vähenemässä kaiken kaikkiaan. Tiedämme, että Suomi on kärkisijoilla Euroopan tilastoissa edelleenkin humalajuomisen suhteen. Täällä tuli ilmi, että huumeongelmissa jotain tasaantumista on tapahtunut, mutta tiedä onko näin, koska edelleenkin erilaisia hoitotarpeita kunnissa on ja toteamme, että apua ei ole riittävästi, mutta toivoahan sopii parempaa. Mutta kaiken kaikkiaan lastemme ja nuortemme käyttäytymisestä seuraa palvelujen kehittämistarvetta.

Ymmärrän nimenomaan, että uudenlaisten toimenpiteitten ja uudenlaisten ratkaisujen etsimistä hoitopalveluihin tarvitaan. Siinä näen erittäin tärkeänä sen, mitä valtiovarainvaliokunnan mietinnössä tähän pääluokkaan liittyy: Raha-automaattiyhdistyksen tuoton käyttö ja se, millä tavalla se kohdennetaan. Niin kuin nyt on todettu, sinne ollaan lisää rahaa saamassa. Näen, että niillä rahoilla, millä tuetaan yleishyödyllisiä yhdistyksiä, voidaan julkisen kunnallisen toiminnan rinnalla saada aikaiseksi uusia kokeiluja.

Toivoisin, että siellä syntyisi sellaista toimintaa, että arvioitaisiin myös toiminnan laatu kaiken kaikkiaan, mitä Raha-automaattiyhdistys rahoittaa. Tietenkin on paikallaan, niin kuin täällä on peräänkuulutettu, kustannusten arviointi kaiken kaikkiaan sosiaali- ja terveydenhuollossa, niin kuin kaikilla palvelualoilla. Kun rahaa ei paljon ole, myös erilaisten toimintojen kohdalla on tarpeen, että voidaan toiminnan tuloksellisuutta ja laatua arvioida, ei pelkästään siis markkojen määrällistä riittävyyttä, vaan sitä, mitä niillä markoilla saadaan aikaiseksi, minkälaisia tuloksia. Uskon, että tämä on se tulevaisuus, mihinkä erityisesti tulee myös panostaa, että arviointia ja seurantaa tehdään.

Arvoisa puhemies! Alle 15-vuotiaisiin lapsiin on mielestäni kohdennettava erityisesti ennalta ehkäiseviä toimia. Kristillisdemokraattien esittämässä vastalauseessa 1 on lausumaehdotus, joka kuuluu näin: "Eduskunta edellyttää, että hallitus viimeistään lapsipoliittisen selonteon yhteydessä tuo eduskunnalle esityksen kotona tapahtuvan hoivatyön kehittämisestä siten, että se on tasa-arvoinen vaihtoehto muiden hoivaratkaisujen rinnalla." Eduskuntahan jo edellytti vuonna 2001 selontekoa yhteiskunnassa ja arvomaailmassa tapahtuvista, lasten ja nuorten hyvinvointia uhkaavista muutoksista. Näemme, että tämä olisi erittäin kiireellinen asia, että tämä nostettaisiin esille, miten se pohja, missä lapset kasvavat ja minkälaisessa arvomaailmassa, selvitettäisiin ja tietojen nojalla, mitä saadaan, voitaisiin selkeästi nostattaa toimenpiteitä ennalta ehkäisevään työhön.

Arvoisa puhemies! Haluaisin yksittäisen asian tuoda myös esille. Ministeri Perho edustajien puheenvuoroihin vastaten toi jo esille, kun oli kysymys monikkoperheiden huomioimisesta, että monikkoperheillä on erityisiä kysymyksiä, joita ei ole, kun yksi lapsi syntyy perheeseen. Olen itsekin näistä tehnyt aloitteita. Pidän erittäin tärkeänä sitä, että huomioimme tämmöisiä täsmäasioita. Ministeri Perho mielestäni sanoi, että tämmöinen asia on prosessissa ja etsii ratkaisua. Näin toivon, että muittenkin asioiden osalta, mitä täällä on noussut, etsitään erityisiä täsmäratkaisuja.

Vielä ihan lopuksi, kun aika jo näyttää umpeutuvan, haluan tuoda esille kouluterveydenhuollon. Mietinnössähän siihen myös kiinnitetään huomiota. Mietinnössä valiokunta pitää laatusuositusten laatimista myönteisenä. Pidän myös tärkeänä, että tätä nostettaisiin esille, koska niiden avulla voidaan ainakin päästä alkuun siinä, koska on eriarvoisuutta eri kuntien välillä kouluterveydenhuollon toteuttamisessa. Tiedetään, että joissakin se on erittäin hyvin toteutettu. Nimenomaan kun kouluterveydenhuolto on kattavasti toteutettu, sillä voidaan näitä lasten ongelmia, mistä me puhumme, uskoakseni suurelta osin auttaa.

Kari Kantalainen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Miellyttävää, että ministeri Soininvaara on paikalla. Ajattelin omassa puheenvuorossani lähinnä mietiskellä STM:n hallinnonalaa näkökulmana nimenomaan mikroyritykset, yrittäjät, yrittäjäperheet ja näiden sosiaaliturvaan liittyvä problematiikka.

Meillä Suomessa on nähtävissä se, että yrittäjänä toimiminen ja yrittäjyys eri selvitysten mukaan vastaa paljolti sitä, mitä esimerkiksi meidän nykynuoremme sanovat ammatiltansa toivovansa, elikkä itsenäisyyttä, mahdollisuuksia vapaaseen ideointiin, itsensä toteuttamiseen, rajojen etsimiseen, uuden kokeiluun, rutiinien välttämiseen jne. Silti yrittäjyys ammattina ja uravaihtoehtona meillä kuitenkaan ei houkuttele nuoria siinä määrin kuin muissa markkinatalousmaissa yleensä.

Tästähän eilen, kun KTM:n pääluokkaa käsiteltiin, voitiin saada paljoltikin kuulla, kun hyvin laajasti keskustelussa käsiteltiin Gem-tutkimusta, jossa meidän yrittäjäaktiviteettiamme nostettiin esille ja syitä siihen, miksi yrittäjäaktiviteetti meillä on kuitenkin vielä alhainen. Alhaiseen motivaatioon ryhtyä yrittäjäksi ja yritystoimintaa harjoittamaan uskoakseni keskeisenä syynä ovat yrittäjän työhön liittyvät kannustimet, jotka ovat selkeästikin jääneet jälkeen palkkatyön kannustimiin nähden.

Kuitenkin eletään tilanteessa, missä meilläkin Suomessa on hyvin paljon pienyrittäjävaltaisuutta. Meidän koko yrittäjäkentästämme noin 160 000 yrittäjäkotitaloudesta, yritysten määrästä, on 93 prosenttia alle 10:n työntekijän yrityksiä. Tämä pienyritysten joukko vastaa noin 18 prosentilla eri yritysten liikevaihdosta ja noin neljänneksellä työllisistä, eli ei puhuta kuitenkaan ihan vaatimattomasta lukumäärästä. Toisaalta kun tiedetään, että juuri tämä on sen tyyppinen ryhmä, joka on kotimarkkinasidonnainen ja tätä kautta on omalta osaltaan vaikuttamassa siihen, että voimme työllistää ja työllistyä, tietysti näihin kysymyksiin pitää voida löytää ratkaisuja.

Esimerkiksi viime laman aikanahan saatettiin nähdä se, että yrittäjyyden alamäki osui samaan aikaan työttömyyden kasvun kanssa. Yrittäjyys osoittautui kuitenkin selkeästi palkkatyötä sitkeämmäksi työllisyyden turvaajaksi. Palkansaajien määrä väheni laman aikana noin 18,5 prosentilla ja yrittäjien määrä noin 12,5 prosentilla. Laman jälkeen on päästy jo vuoteen 98 mennessä tilanteeseen, jolloin yrittäjien määrä on kasvanut lamaa edeltävään vaiheeseen, mutta palkkatyössä olevien määrässä lamaa edeltävää tasoa ei vieläkään ole saavutettu. Näin ollen on tärkeätä tätä asiaa tarkastella myöskin työllisyysnäkökulmasta.

Yleisesti ottaen voisi todeta, että yrittäminen on kannattavaa toimintaa. Kuitenkin yrittäjäkotitalouksien jäsenistä eli 160 000:n joukosta selvästi suurempi osa kuin palkansaajakotitalouksien jäsenistä on alimmassa tulokymmenyksessä. Kymmenettuhannet yrittäjät tekevät kokoaikatyötä palkkatasolla, joka alittaa yleissitovien työehtosopimusten vähimmäistason ja josta ei juurikaan kerry ansioeläkettä. Kuitenkin vastaavasti yrittäjä joutuu tekemään varsin raa’asti työtä, jonka on arvioitu henkiseltä rasittavuudeltaan vastaavan ylempien toimihenkilöiden työtä, ja toisaalta työympäristön fyysiset rasitteet ovat samat kuin työntekijän asemassa olevilla. On aivan tunnettu tosiasia se, että useampi kuin yhdeksän kymmenestä omistajayrittäjästä tekee päivittäin työnsä samassa paikassa kuin heidän työntekijänsä: verstaassa, autossa, kaupan tiskin takana jne. Kun yrittäjän työtaakkaa vielä arvioidaan, on syytä huomioida se, että he ovat keskimäärin vanhempia kuin palkansaajat ja heidän työ- ja terveysetuutensa ja sairauden ajan toimeentuloturvansa ovat ratkaisevasti heikompia kuin palkansaajilla.

Arvoisa puhemies! Tässä on toki meillä hallitusohjelman Yrittäjyys-hankkeessa saatu asioita eteenpäin varsin hyvinkin, mutta vielä on muutamia sellaisia kysymyksiä, jotka erityisesti haluaisin nostaa esiin, asioita, jotka on varsin moneen kertaan tässäkin salissa nostettu esiin ja joita esimerkiksi yrittäjäjärjestö voimallisesti on halunnut nostaa.

Työttömyysriski kasvaa työmarkkina-aseman muuttuessa palkansaajasta yrittäjäksi, ja on tiedossa, että aloittavan yrityksen konkurssin todennäköisyys on tuntuvasti suurempi kuin palkansaajan irtisanotuksi joutumisen todennäköisyys. Yrittäjyyden riskin vähentämiseksi tulisi työmarkkina-aseman muutosten vaikutusta työttömyysturvaan lievittää, ja siirtymien palkansaaja- ja yrittäjäaseman välillä tulisi olla kitkattomia. Lisäksi tulisi huolehtia, ettei yrittäjäksi ryhtymisestä seuraa kielteisiä vaikutuksia esimerkiksi perheenjäsenten asemaan.

Voimassa olevan työttömyysturvalain mukaan perheen yrityksessä työtä tekevän perheenjäsenen katsotaan työllistyvän yrittäjänä. Laki ja sen soveltamiskäytäntö ovat kuitenkin johtaneet lukuisiin käytännön ongelmiin yrittäjäperheissä, koska on vaikea hankkia näyttöä siitä, että yritys ei työllistä perheensä jäseniä. Tältä osin olisi toivottavaa, että jatkettaisiin sitä hyvin alkanutta käytäntöä, jossa pyrittäisiin tasapainottamaan säädöksiä, niin että yrittäjän sosiaaliturvaa ja palkansaajan sosiaaliturvaa työttömyysturvan osalta tältä osin voitaisiin lähentää.

Toinen yhtä keskeinen asia liittyy sairastumiseen. Sairausvakuutuslain mukaisessa sairauspäivärahassa on yleinen yhdeksän päivän karenssiaika, jonka jälkeen henkilö on oikeutettu päivärahaan. Käytännössä työelämässä mukana olevista yrittäjät ovat ainoita, joihin tätä sääntöä tässä muodossaan sovelletaan. Palkansaajillahan on työehtosopimuksiin sisällytetty oikeus palkkaan karenssipäiviltä ja myös sairausvakuutuspäivien aikana tietyin enimmäissäännöksin.

Yrittäjien muita epäedullisempaan käsittelyyn sairastumisen johdosta korvattavien tulojen menetyksessä ei ole perusteita. Päinvastoin tulisi osata ymmärtää, että yrittäjän poisjäänti yritystoiminnasta johtaa usein merkittävämpiin kuin vain sairauspäiviin liittyviin tulojen menetyksiin. Esimerkiksi asiakkaiden menettäminen voi vähentää liikevaihtoa pitkäaikaisessa yritystoiminnassa. Mielestäni olisi syytä, että tältäkin osin pyrittäisiin löytämään sairausvakuutuslain karenssipäiviin sellainen uudistus, jossa näiden päivien määrä esimerkiksi voitaisiin lyhentää yhdeksästä neljään ja joka näin kohdentuisi erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin pieniin yrittäjiin.

Arvoisa puhemies! Tältä osin olen tyytyväinen siihen, että olemme uudistuksia saaneet, muun muassa yrittäjien matkakorvaukset ja päivärahat on tämän hallituskauden aikana saatu samanarvoiseen ja samantasoiseen asemaan kuin työntekijöillä. Toivon, että nämäkin asiat, joita nyt nostin esille, voitaisiin jatkossa ottaa huomioon, kun rakennetaan parempaa yhteiskuntaa.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kantalaisen puheenvuorossa kannattaa varmaan kommentoida hänen toivettansa kitkattomuudesta, joka yrittäjän ja palkansaajan aseman välillä liikkumisessa pitäisi olla. Yhdyn ed. Kantalaisen vaatimukseen. Sillä voisi olla myöskin meidän seuraavan pääluokkamme eli työllisyyden hoidon kannalta aivan merkittävä vaikutus.

Herra puhemies! Ehkä on syytä luonnehtia niitä suuria kysymyksiä, jotka tämän budjetin ehkä kaikkein rakkaimman pääluokan — vaikkei salissa paljon tällä hetkellä edustajia olekaan — taustana kuitenkin ovat. Onhan sosiaali- ja terveydenhoitosektori suuri momentti, joka vie todella paljon rahaa ja johon myös paljon ihmisten toiveita liittyy. Ne korjaukset, joita tähän pääluokkaan pyritään tekemään, liittyvät myöskin yhteiskunnan suuriin kysymyksiin. Suuria kysymyksiä ovat väestöpolitiikka, perhepolitiikka, aluepolitiikka, kaikki politiikan sektoreita, joilla on tehty melko epäonnistuneita ratkaisuja.

Väestöpolitiikka kertoo, että reilun kymmenen vuoden päästä Suomen väkiluku lähtee pienenemään ja samassa vaiheessa työssäkäyvien määrä suhteessa työelämän ulkopuolella oleviin lähtee myöskin muuttumaan kielteiseen suuntaan tai silloin tapahtuu eurooppalaisessakin mittakaavassa poikkeuksellisen suuri muutos.

Perhepolitiikassa on hyvää ja huonoa. Syntyvyys on noussut 1,7 lapseen naista kohden, mutta sen pitäisi olla 2,1, jotta kansakunta uudistuisi. On todella paljon myöskin politiikan sektorilla tässä kohdassa tehty virheitä.

Aluepolitiikka: Siinä näemme, että muuttoliike, uusien työpaikkojen keskittyminen keskuksiin jne. ovat aiheuttaneet suuria kysymyksiä sekä lähtö- että tulopaikkakunnilla.

Nämä politiikan erittäin suuret linjakysymykset ovat taustalla silloin, kun hallitus yrittää toimia tavallaan ja me oppositiossa yritämme hallitusta vauhdittaa oikeaan suuntaan, kun yritämme näitä ratkaisuja saada aikaan. Varmaan on niin, että tässäkään keskustelussa emme suuria ratkaisuja saa aikaan, mutta pienempiin käytännön kysymyksiin jotakin.

Arvoisa herra puhemies! Hallitusryhmät sopivat viime kesänä ihan miellyttävistä korotuksista kuntien valtionosuuksiin, mutta kun katsoo niitä viestejä, joita tässä asiassa saadaan, toki puutetta edelleenkin on. Esimerkiksi Vanhusten Kotiapusäätiö Vantaalta viestitti, että budjettiesityksessä oleva 700 miljoonan markan osuus ei ole riittävä, jotta vanhustenhuoltoon saataisiin tarvittavat lisäresurssit. Nyt mietinnössä tuli hieman lisääkin, mutta varmaan olemme tämän tosiasian edessä, että määrärahat eivät ole riittävät. Vaikka kunnat siihen oman vahvan osuutensa laittavat, kaikkea ei ole tehty, mitä voitaisiin.

Eduskuntaryhmämme laati oman budjettivaihtoehtonsa. Mielestämme sen rahoitus oli realistinen. Siinä oli tiettyjä uusia avausehdotuksia. Samalla teimme ehdotuksen, miten nuo pari miljardia markkaa voitaisiin hyvin kohdentaa. Meidän mielestämme ensi vuodelle täysimääräinen indeksikorotus kuntien valtionosuuksissa olisi ollut paikallaan. Käyttö olisi sitten jäänyt kuntien harkintaan, enkä paljon tässä nyt kuitenkaan epäilisi kuntia. On kuultu näitäkin puheenvuoroja, että niitä rahoja käytetään kerskarakentamiseen tai muuhun, mutta luulenpa, että kunnat hyvin vastuullisesti kansalaisten paineessa ja tosiasioiden paineessa kuitenkin jokaisen uuden markan käyttävät.

Omaishoidon tukeen myös budjettivaihtoehdossamme esitimme 100 miljoonan markan lisäystä. Nythän hallitus ja eduskunta lisäävät vapaapäivien määrän kahteen, tämä asia on mennyt myönteisesti eteenpäin, mutta kun katsoo omaishoidon tuen piirissä olevien ihmisten määrää hallituksen budjettiesityksestä, sehän on 23 000, kovin vaatimaton määrä valitettavasti. Luulen, että tämänkin määrän täytyy nousta, siihen täytyy löytyä keinoja ja resursseja, jotta ikääntyvän väestön hyvästä hoidosta voimme selvitä.

Perhekustannusten tasauksesta on tänä syksynä puhuttu varsin paljon sekä välikysymyksen kautta että tässä keskustelussa. Ne raportit, joita muun muassa Veronmaksajain Keskusliiton taholta on saatu, kertovat, että 90-luvulla kaikki perheet ovat hävinneet. Viitataan perhetukiuudistukseen, jossa yksi- ja kaksilapsiset perheet hävisivät, monilapsiset perheet ehkä säilyivät ennallaan, jotkin ehkä jopa aavistuksen voittivat, mutta tuon perhetukiuudistuksen jälkeen tehtiin sitten myöskin nämä lamaleikkaukset, joista tänäänkin on puhuttu sekä kotihoidon tuen kohdalla että lapsilisien kohdalla ja myöskin indeksitarkistuksen puutteen vuoksi. Jaana Kurjenojahan tässä Veronmaksajien selvityksessä toteaa, että vuosien 1994—2001 perhetukipolitiikassa kaikki perheet ovat hävinneet.

Tämä ei tietysti ole perhepolitiikan kannalta ollenkaan hyvä asia. Siksi budjettivaihtoehdossamme lähdimme siitä, että voitaisiin tehdä maltillinen, realistinen, kotihoidon tuen korotus. Meidän arvioissamme se oli 10 prosenttia. Silloin olemme laskeneet sen koko vuodelle, emme ole aloittaneet sitä vasta syyskuussa vaan koko vuoden tasolla olisimme mielestäni pystyneet tämän tähän sijoittamaan. Esitimme pienimmän äitiyspäivärahan nostamista pienimmän työttömyysturvan tasolle, ja kuten totesin, esitimme siihen oman rahoitusmallimme.

Mutta kaikkea ei ole tässäkään budjetissa saatu valitettavasti aikaan. Se on harmillista siinä mielessä, että yhteiskunnassa kuitenkin suomalaismittakaavassa tuloerot 90-luvulla ovat kasvaneet poikkeuksellisen paljon. Parhaissa tuloluokissa on kuitenkin tapahtunut tuo 5—6 prosentin kasvu. Heikoimmat tuloluokat ovat jääneet sinne 2 ja 1 prosentin alapuolelle, ja jos niitä viestejä kuuntelee, mitä tämänkin budjetin alla olemme kaikki saaneet, niin esimerkiksi se, että toimeentulotuessa vuokrakuluihin kohdistuva 7 prosentin summa kuuluu omavastuun puolelle, esimerkiksi tällainen tilanne, jossa toki harkintamahdollisuus sosiaaliviranomaisilla on, nämä tällaiset leikkaukset, joita on jouduttu tekemään ja joita on tehty, kyllä harmittavat juuri kaikkein pienituloisimpia. Toivon, että jatkossa harkitaan, mitä voidaan tehdä. Nimenomaan tämä eniten ansaitsevien ja vähiten ansaitsevien välisen ristiriidan kasvu ei ole kovin perinteistä suomalaista sosiaali- ja talouspolitiikkaa tai hyvinvointipolitiikan ajattelua.

Mutta, arvoisa herra puhemies, muutama ajatus vielä siitä, ettei todellakaan ole kysymys vain rahasta, on kysymys myöskin siitä, että henkisen kestokyvynkin täytyy olla tallella. Perheiden jaksaminen työelämässä ja jaksaminen elämässä ovat myöskin hyvin keskeisiä asioita. Kaikkiin niihin ei voida rahalla suoraan vaikuttaa, tai kaikissa tapauksissa pelkästään raha ei auta. Olen tehnyt talousarvioaloitteen vapaaehtoisjärjestöjen avioliitto- ja perhetyön tukemisesta. Tällä hetkellähän perheet monesta syystä ovat varsin tiukoilla. On varsin paljon vapaaehtoistoimintaa sekä seurakuntien piirissä, järjestöjen piirissä että muuten, jossa pyritään perheitä tukemaan leirien, kurssien, tapahtumien ja opetusmateriaalien kautta. Voi olla, että tässä budjetissa tämä määrärahaesitys ei tule hyväksytyksi, mutta toivon, että Raha-automaattiyhdistys ja muut vastaavat tahot voivat jatkossa myöskin kasvavassa määrin tämän kautta tätä henkistä pahoinvointia olla muuttamassa henkiseksi hyvinvoinniksi.

Päihdekysymyksistä tässä muun muassa ed. Kankaanniemi puhui. On erittäin tärkeää, että pidämme siinä asiassa tiukan linjan. Ei ole tarvetta minkäänlaisten, mietojenkaan, huumeiden laillistamiseen missään yhteydessä. Tässä kyllä tiukka linja on se, joka tuo parhaan tuloksen. En pitäisi henkisen hyvinvoinnin kannalta ollenkaan pienenä asiana sitä, että perheet jaksaisivat lastensa perään katsoa ja että myöskin yhteiskunta omilla päätöksillänsä huolehtisi muun muassa siitä, että murrosiässäkin lapset voisivat saada suojaa tiedotusavaruuden rajuimmilta ilmiöiltä, niin kuin tätä Internet- ja mediamaailmaa voisi kuvailla. Nämä ovat niitä aineettomia asioita, joihin lainsäätäjä ja kokonaisyhteiskunta voi vaikuttaa, kun se ne tiedostaa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! On hyvä todeta, että ministeri Soininvaara on paikalla, mikä on eduskunnan keskustelun kannalta hyvä asia. Aina ei todella näin ole, että asianomainen ministeri on pääluokkaa käsiteltäessä paikalla.

Rahoituksen lisääminen, joka kohdistuu terveydenhoitoon ja sairaanhoitoon vuoden 2002 budjetissa, on hyvä asia. Se mikä oli jo vuoden 2001 budjetissa ja mikä myöskin jatkuu edelleen tulevaan, on psykiatrinen rahoitus ja korvamerkintä. Se on tuonut selkeästi tulosta sairaanhoitopiireissä. Erilaisia suunnitelmia sairaanhoitopiireissä ja kunnissa on muun muassa terveyskeskuksen päivystyksen keskittämisestä sairaaloihin, esimerkiksi keskussairaalapaikkakunnilla keskussairaaloihin tai aluesairaaloihin. Sitäkin voi pitää myös lääketieteellisesti ja potilaan näkökulmasta kestävänä asiana, kun pallottelu potilaalla jää pois ja erilaiset tutkimusmenetelmät ovat paremmin käytettävissä.

Voidaan pitää hyvänä ja tervehtiä myönteisesti sitä, että kolmatta sektoria otetaan mukaan etenkin psykiatrian alueella. Esimerkiksi Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys on tällainen toimija. Lähinnä kyse on silloin avohoidosta, asumisen järjestämisestä.

Mutta kaiken kaikkiaan sairaanhoito ja terveydenhoito on kriisissä. Tiedän, että ministeri Soininvaara on asiaa luonnehtinut, että se ei olisi vielä kriisissä, vaan askeleen päässä siitä. Itse edustan sitä käsitystä, että tämä askel on otettu varsin monessa kohdassa. Tietysti Suomi on jakautunut. On erilaisia alueita, on jopa kuntia, joissa on kylliksi lääkäreitä terveyskeskuksissa, mutta on myös kriisiytyneitä alueita.

Millä tavalla kriisiytyminen sitten tapahtuu? Esimerkiksi niin, että kunnat päättävät omissa budjeteissaan, että ne eivät enää samalla tavalla kuin aikaisemmin osoita määrärahaa erikoissairaanhoidolle, sairaanhoitopiirille. Näin ollen sairaanhoitopiiri ottaa seuraavan askelen, vähentää ja supistaa toimintojaan varsin epäjohdonmukaisella tavalla, muun muassa tässäkin salissa useamman vuoden ajan paljon puhutun päiväkirurgisen hoidon supistamisena, joka tietysti ihan kustannusajattelun kannalta, potilaan nopean hoidon, nopean hoitoon pääsyn kannalta, on varsin kielteistä. Näin tapahtuu kuitenkin esimerkiksi Kaakkois-Suomessa, Kymenlaaksossa, valitettavasti. Samalla operaatioiden määrä kaiken kaikkiaan vähenee. Odotusajat pidentyvät. Maassamme ei ole suinkaan epätavallista, että vuodesta kahteen ja yli senkin odotetaan päiväkirurgista toimenpidettä, polvitähystystä, puhumattakaan keinoniveloperaatioista. Näin hoito pitkittyy ja on usein jonon eikä potilaiden hoitoa. Tyhjäkäynti, jota tapahtuu erilaisine peruuttamisineen, potilaiden sisäänoton viivästymisineen ja leikkausten tuonnemmaksi siirtämisineen, on kallista ja tuloksetonta.

Samalla potilaille osoitetaan yksityisen sektorin suuntaa. Se ei ole suinkaan ongelmatonta. Pienikin päiväkirurginen toimenpide yksityispuolella on bruttohinnaltaan 5 000—6 000 markkaa ja ylitsekin. Hyvin nopeasti hinta nousee, jos tarvitaan teknillisesti tai ajallisesti vähänkään enempää resursseja, puhumattakaan tuhansien suomalaisten odottamista keinonivelistä, polvinivel- tai lonkkanivelkirurgiasta. Silloin kustannukset yksityisellä sektorilla bruttoarvoina ennen Kelan osuutta ovat 40 000—50 000 markan luokkaa niveltä kohden, ja näin ollen ne käytännössä pysyvät kansalaisten valtaosan saavuttamattomissa, ja tällöin yksityissektorille osoittaminen ei ole siis mikään vaihtoehto. Näin kuitenkin tapahtuu.

Mikä sitten avuksi? Selvitysmies Jussi Huttunen on omana reseptinään tähän tautiin tarjonnut nimenomaan sitä, että kansantuotteesta, valtion budjetista, osoitetaan suurempi määrä rahaa terveyden- ja sairaanhoitoon. Tunnetusti hän on käyttänyt laskentaperusteena ostovoimatasapainotettua dollarimäärää, jolla hän on määritellyt vuoden 98 tilannetta Euroopan eri maiden ja Oecd-maiden välillä. Tällöin Suomen luvuksi saatiin 1 510 dollaria vuodessa kansalaista kohti käytettyä taloudellista panosta. Siis 1 510 dollaria vuodessa, kun nämä luvut on eri maiden välillä tasapainotettu niiden ostovoiman suhteen. Suomen taakse jäävät Euroopassa Puola, Unkari, Tshekki, Espanja, Kreikka, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta. Suomea enemmän absoluuttista rahaa asukasta kohden on käyttänyt Irlanti. Kun Suomen luku oli 1 510 dollaria, Irlannin luku oli 1 534 ja Ruotsin 1 732 dollaria. Molemmat maat, sekä Ruotsi että Irlanti, ovat päättäneet lisätä tätä taloudellista panosta. Samoin Suomea vähemmän rahaa käyttänyt Yhdistynyt kuningaskunta, joka käytti 1 510 dollaria asukasta kohti, on päättänyt myös lisätä omaa panostaan. Näin ollen Suomi on vertailukelpoisimpiin kumppaneihin, kuten Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan, nähden selkeästi huonommassa ja vaatimattomammassa tilanteessa. Suomessa ei kuitenkaan vielä ole tehty tätä päätöstä, jota selvitysmies toivoo, jo nyt on ikään kuin tähän käsitykseen tullut.

Selvitys, joka on siis läsnäolevan ministeri Soininvaaran liikkeellelaittama, valmistuu keväällä. Todella toivon, että se johtaisi konkreettisiin päätelmiin jo vuoden 2003 budjetin valmistelussa.

Eli on varmasti paljon asenteellisia kysymyksiä, työajan järjestelyyn, työssä viihtyvyyteen liittyviä kysymyksiä, sairaanhoitohenkilökunnan, sairaanhoitajien, lähihoitajien koulutukseen liittyviä kysymyksiä, jatkokoulutukseen, työpaikkakoulutukseen, työssä viihtyvyyteen, työpaikan demokraattisuuteen, tasa-arvoisuuteen liittyviä kysymyksiä. Mutta on myös kysymys varsin kovasta asiasta, rahasta, tulevana vuonna eurosta, että niitä olisi kylliksi luomaan sitä pohjaa, että kunnat, jotka vastaavat palveluiden tuottamisesta, todella ovat vastuullisia ja täyttävät myös perustuslain 19 §:n velvoitteen.

Leea  Hiltunen  /kd:

Arvoisa puhemies! Yleispuheenvuorossani aikaisemmin totesin, miten suuri merkitys budjetilla kaiken kaikkiaan on välineenä, toisin sanoen merkitys kansalaisten hyvinvoinnin vahvistamisessa ja tukemisessa ja tulevaisuususkon lisäämisessä kaiken kaikkiaan. Ajattelen näin, että nimenomaan sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala on lähellä kansalaisia. Kansalaiset kohtaavat erityisesti ne asiat, jotka tämän tehtäväalueen kautta hoidetaan. Terveys-, hoiva- ja hoitopalvelut, perusturvallisuus sekä sosiaaliturva ovat erittäin merkittäviä asioita silloin, kun me puhumme ihmisten elämänhallinnasta ja toimeentulosta.

Totta kai katsotaan nyt ja tulevaisuudessa, ensi vuonna ja ensi vuoden jälkeenkin, onko tässä budjetissa tehty nyt oikeita valintoja, sellaisia valintoja, jotka vahvistavat hyvinvointia, ja onko vaikutus sen kaltainen, että mahdollisesti jossain budjetissa voidaan todeta, että nyt jollekin tehtäväalueelle ei enää tarvita niin paljon määrärahoja, esimerkiksi huumehoitoasioita jne. tarkasteltaessa.

Näinhän on varmasti kautta aikojen ollut, että meillä on erilaisia painotuksia asioissa. Se ilmenee puheenvuoroista. Aivan yhtä lailla hallituspuolueiden edustajat esittävät kuin me opposition edustajat esitämme niistä näkökulmista asioita, jotka ovat meille tärkeitä ja joissa mahdollisesti on asiantuntijuutta ja kokemusta. Näin ollen on jopa sellaisia esityksiä, että talousarvioon pitäisi ottaa jollekin momentille lisää määrärahoja. Täällä erittäin painokkaasti on puhuttu tänäänkin esimerkiksi terveydenhuollosta ja perheiden tilanteesta. Ryhmäni kristillisdemokraattien budjettivaihtoehto on painottunut myös merkittävästi lapsiperheiden tilanteen parantamiseen, vanhusten palvelujen kehittämiseen, sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen kaiken kaikkiaan, ja erityisesti siellä on painopistealueena huumeiden käytön ennaltaehkäisy ja päihdevieroitustyö.

Tässä budjettimietinnössä on erityisesti kiitos annettava siitä — jos otan nyt vain joitakin asioita tässä lyhyessä ajassa esille — että kansainvälisestä lapseksiottamisesta perheelle aiheutuviin merkittäviin kustannuksiin on pysähdytty. Mietinnössä on lausumaehdotus, jossa edellytetään, että tähän puututaan jo keväällä 2002 lisätalousarviossa ja mahdollisesti saadaan tämä avustus. Vakavasti tosiaan toivon, että se avustus tulee riittävänä.

Olen itse tehnyt tähän talousarvioaloitteen ja toivoisin, että kun tuota avustusmäärärahaa arvioidaan lisätalousarviossa, arvioitaisiin myös sitä mahdollisuutta, että näille perheille, jotka adoptoivat lapsen kansainvälisen adoption kautta vieraasta maasta, suotaisiin myöskin perhevapaiden pidentäminen. Erityisesti näissä perheissä on tärkeää, että isät ja äidit voivat viettää aikaa näiden lasten kanssa ja lapsi—vanhempi-suhde syntyy jo varhaisessa vaiheessa turvalliseksi ja tähän suhteeseen on todella aikaa. Toivon, että se otetaan merkittävästi esille tässä yhteydessä.

Toinen asia mietinnössä on lausumaehdotus 14. Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen sotilasvammalain mukaisen korvauksen myöntämisestä myös tapauksissa, joissa sairauden syntyminen liittyy vuosina 39—45 tehtyjen partisaani-iskujen aiheuttamaan poikkeukselliseen järkytykseen. Tätä tarkoittava määräraha tulee sisällyttää keväällä 2002 annettavaan lisätalousarvioon. Tällainen on todella kiitoksella mainittava. Tähän liittyen on itselläni, niin kuin muillakin edustajilla, talousarvioaloite. Itse olen esittänyt tähän 2 miljoonaa euroa, mutta siellä on myöskin pienempiä markkamääriä. Tietysti toive on, että se voidaan jo tämän käsittelyn yhteydessä hyväksyä.

Arvoisa puhemies! Merkittävä asia on todella kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto, josta täällä on puhuttu. Ymmärrän näin, että terveydenhuolto on kriisissä, niin kuin ed. Tiusanenkin sanoi. En välttämättä jaksa uskoa, että Kansallinen terveysprojekti tuo ainakaan hyvin lyhyellä ajalla ratkaisua näihin kaikkiin kysymyksiin, joita meillä eri puolilla maatamme on. Siksi toivonkin vakavasti, että nyt ei hallituksessa jäädä suinkaan odottamaan tuota raporttia ja selvitystä ja sen äärelle pysähtymistä, vaan jo nyt haetaan niitä ratkaisuja, joilla sosiaali- ja terveydenhuolto pidetään sellaisella tasolla, että palveluja voidaan tuottaa laadukkaasti. Silloin ei ole kysymys suinkaan pelkästään rakenteesta, vaan on kysymys monista asioista.

Ennen kaikkea on kysymys rahasta, mikä tuli ed. Tiusasenkin puheenvuorossa aivan painokkaasti esille. Tarvitaan lisää rahaa ja pysähtymistä siihen, miten raha siellä kohdennetaan, että se tuottaa oikeata tulosta, ja myöskin työvoimaa henkilöstömäärän suhteen. On myös tarpeen arvioida se, mitkä ovat ne ammattiryhmät, joita siellä todella lisää tarvitaan ja minkälaista lisäkoulutusta mahdollisesti ja henkilöstön tukemista jaksamisenkin osalta kaiken kaikkiaan sosiaali- ja terveydenhuollon alueella tarvitaan. Kun on kysymys valtionosuuden kautta tapahtuvasta palvelujen järjestämisestä, todella olisin toivonut, että valtionosuudet olisi annettu nyt täysimääräisenä, nämä indeksitarkistukset, ja että harkinnanvaraisia määrärahoja olisi voitu myöskin lisätä. Joillakin alueilla nämä olisivat mahdollistaneet sen, että kunnat eivät olisi tehneet niitä supistuksia, joita on jouduttu konkreettisesti tekemään.

Epäkohta tässä budjetissa mielestäni on sairausvakuutuksen minimipäiväraha äitiys- ja vanhempainrahakauden ajalta eli 60 markkaa, joka maksetaan kuudelta arkipäivältä viikossa. Päivärahan pienuus merkitsee selvää tulonalennusta äitiyslomalle siirtyvälle työttömälle, jonka minimipäiväraha on 22,22 euroa eli 132 markkaa. Mielestäni on erittäin vaikea löytää perusteluja esimerkiksi sille, että työttömän päiväraha laskee lähes puoleen, kun hän alkaa hoitaa lastaan. Toivon, että hallitus mahdollisesti jo lisätalousarvion yhteydessä antaa vastauksen, että näitä minimipäivärahoja voidaan korottaa, ja vastaa myöskin sillä tavalla näille perheille, rohkaisee työttömänä olevia perheitä, jotta heillä on mahdollisuus myöskin ratkaisuun perheenlisäyksestä.

Arvoisa puhemies! Täällä nousi esille huumeiden vastainen työ. Yritin ottaa vastauspuheenvuoron, mutta totean nyt tässä yhteydessä, kun ministeri Soininvaara sanoi, että on valmisteilla huumehoidon tehostamista koskeva lakiesitys, että se on aivan oikein. Meillä on liian pirstaleinen palvelujärjestelmä, ja niin paljon kuin hyvää ja tehokasta on, tarvitaan varmasti uudelleenarviointeja ja kohdennuksia eri tavalla, mitä tällä hetkellä näissä palvelujärjestelmissä on. Toivoisin kovasti, että tämä lakiesitys ei keskittyisi pelkästään lääkkeellisen hoidon järjestämiseen, vaan kokeiluin tai muulla tavalla etsittäisiin erilaisia palvelumuotoja, erityisesti lääkkeettömän hoidon kautta myös. Olen itse käynyt tutustumassa Kankaanpään A-kodin toimintaan, ja siellä on saatu erittäin hyviä tuloksia. Siellä on ollut vieroitushoidossa, lääkkeettömässä hoidossa, eri-ikäisiä huumeidenkäyttäjiä, ja tulokset ovat erinomaiset. Toivon, että tämän tyyppiseen kohdennettaisiin määrärahoja ja mahdollisesti myöskin lain kautta saataisiin tukea.

Arvoisa puhemies! Yksi asia, jonka haluaisin vielä todeta, on lastensuojelukysymys. Mielestäni lastensuojelun voimavarojen lisääminen olisi aivan välttämätöntä nyt tässä vaiheessa. Olemme puhuneet lasten ja nuorten pahoinvoinnista, mutta me tiedämme, että tällä hetkellä esimerkiksi avohuollossa sijoitustarve kodin ulkopuolelle on lisääntynyt, ja on aivan merkittävä huomio se, että meillä on huostaanotettujen lapsien määrä kasvanut vuosi vuodelta. On myöskin puute sijaiskodeista, ja me tiedämme, mikä merkitys on sillä, jos lapsi joutuu odottamaan turvallista kotia tai joutuu siirtymään kodista toiseen, lapsen aikuistumisessa ja terveessä kasvussa. Toivoisin, että tähän kohdennettaisiin määrärahoja aivan samalla tavalla kuin lasten mielenterveystyöhön ja lasten psykiatriseen hoitoon on, kiitos siitä, saatu lisämäärärahoja ja että erityisesti pysähdyttäisiin näitten lasten palvelujen lisäämiseen ja hoidon järjestämiseen, jotka joutuvat jättämään kotinsa ja ovat huostaanoton tarpeessa.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Tänä vuonna oli poikkeuksellinen budjetin käsittelymenettely, ja niinpä viime kesäkuussa pääosa näistäkin sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksistä tehtiin eduskunnassa hallitusryhmien kesken. Tärkein niistä päätöksistä tietenkin oli valtionosuuksien lisääminen kunnille. Toinen asia on tietenkin se, käyttävätkö kunnat lisääntyneet valtionavut juuri niihin tarkoituksiin, mihin eduskunta on ne tarkoittanut, ja kaikkialla näin ei ole käymässä. Toivonkin, että ministeriö teettää tutkimuksen siitä, miten kunnat käyttävät näitä lisääntyneitä valtionapuja, käytetäänkö niitä valtionapuun oikeuttaviin menoihin vai käytetäänkö niitä joihinkin muihin tehtäviin.

Ed. Karpela käytti voimakkaan oppositiopuheenvuoron lapsipolitiikasta jälleen kerran. Täytyy vain todeta, että jos keskustapuolue ja ed. Karpela ovat hallituksessa ensi kaudella tai joskus myöhemmin, varmaan totuus sitten paljastuu: vaikka halua olisi, välttämättä ei kaikki se toteudu, mitä täällä syvällä rintaäänellä puhutaan. Olen onnellinen siitä, että olen ollut ensimmäisellä kaudella hallituspuolueen kansanedustaja eikä toisinpäin; ei ole tullut liian ruusuista kuvaa eduskuntatyöskentelystä.

Lapsipolitiikasta en puhu paljoa enää sen vuoksi, että täällä oli juuri muutama viikko sitten välikysymyskeskustelu, jossa käytin asiasta useita puheenvuoroja juuri näistä samoista asioita kuin budjetissakin on sosiaali- ja terveydenhuollon puolella. Totean vain, että ed. Niilo Keränen käytti täällä aikaisemmin iltapäivällä erittäin hyvän puheenvuoron. Eli kyse on lasten hyvin- ja pahoinvoinnissa yhteiskunnan syvistä rakenteista ja arvomaailman muutoksista. Raha toki auttaa eri tilanteissa, mutta se ei ratkaise kaikkia ongelmia.

Pari yksittäistä kohtaa haluaisin kuitenkin tässä mainita. Toinen on monikkoperheiden tilanne, josta jo aiemmin vastauspuheenvuorossa sanoin. Toivon, että ministerit vievät viestin eteenpäin, että tämä pieni ryhmä on sellainen, joka tarvitsee pikaisesti avun, ja viimeistään seuraavaan budjettiin.

Toinen mielestäni tärkeä asia, josta täällä ei ole riittävästi puhuttu, on se, että kunnat varaisivat riittävästi rahaa perheneuvontatyöhön. Tarvitaan matala kynnys perheneuvontaan ennen kuin parisuhteet ehtivät kariutua. Näin ehkäistäisiin monia avioeroja ja lasten pahoinvointia. Sitä kautta vähennettäisiin myöskin niitä kustannuksia, joita aiheutuu lastenpsykiatrian puolella ja huostaanotoissa ja muissa lastensuojelutoimenpiteissä, mutta ennen kaikkea inhimilliseltä kannalta se olisi erittäin tärkeää.

Sitten haluaisin puhua pari sanaa eläkeläisistä. Eduskunnassa on nyt ollut kovaa halua palauttaa yhteensovitettu työeläkkeen määrä niille henkilöille, joilta pohjaosa on leikattu. Tämä on niin sanotun kaksinkertaisen leikkauksen oikea termi. Kansanedustajat vaativat nyt tämän palauttamista, mutta eläkeläisjärjestöt ovat huomanneet sen, minkä jotkut kansanedustajatkin ovat huomanneet jo kauan aikaa sitten, että se ei ole ollenkaan oikea ratkaisu tähän ongelmaan, vaan oikea ratkaisu olisi se, jos eduskunta ja hallitus katsovat, että on niin paljon rahaa, että voidaan ruveta palauttamaan pohjaosaa ylipäätään, että ruvetaan palauttamaan sitä kaikille niille, joilta sitä on leikattu. Eläkeläisjärjestöt kaikki yhdessä ovat tulleet tähän johtopäätökseen. En sitä yhtään ihmettelekään, kun ne ovat tutkineet asian tarkemmin.

Nimittäin jos yhteensovitus palautetaan, silloin rikotaan aiemmin sovittua periaatetta yhteensovitusrajasta. Jos tulevaisuudessa palautettaisiin eläkeläisten vaatimia pohjaosia, henkilöt, joille yhteensovitettu osa on palautettu, saisivat tuplapalautuksen eli enemmän kuin heiltä on leikattu. Tietenkään ei ole järkevää käyttää rahaa sellaisiin tarkoituksiin, vaan olisi järkevää käyttää rahaa sillä lailla, että se hyödyttää kaikkein eniten niitä eläkeläisiä, joilta on leikattu, ja sitten niin pienituloisia eläkeläisiä, ettei heiltä leikkauksia ole tehty, eli kansaneläkettä saavia eläkeläisiä. Tasokorotuksen kautta tulisi hakea ratkaisua alle 8 000 markkaa saavien eläkeläisten tuloon, koska tasokorotus eläketulovähennyksen kautta vaikuttaa myös siihen. Tämä olisi kuvalla paljon helpompi osoittaa, mutta koska tässä ei sitä mahdollisuutta ole, tämä kuulostaa aika monimutkaiselta.

Nyt jos teemme niin kuin eläkeläisjärjestöt ovat aiemmin vaatineet eli palautetaan yhteensovitettu osa, käy niin, että jos se joudutaan rahoittamaan kuntien eläkevakuutuksesta, se vaikeuttaa kuntien työllistämistä ja palveluiden järjestämistä, koska paineet sitten taas työntekijöitten eläkevakuutusmaksuun nousevat. Se taas vähentää mahdollisuutta järjestää vanhustenhoitoa ja muita palveluja. Nyt mielestäni kannattaisi miettiä kahteen kertaan, mikä tässä olisi kaikkein järkevin ratkaisu, ja myöskin keskustella asiasta eläkeläisjärjestöjen kanssa, joilla on yhteinen uusi näkemys tästä asiasta. Enpä tästä nyt sen enempää käy puhumaan.

Sitten pari sanaa vanhustenhoidosta. Kiitokset ministeri Soininvaaralle siitä, että saimme valtakunnalliset suositukset vanhustenhoitoon, mutta siitäkin pitäisi tehdä tutkimus aika lähiaikoinakin, onko kunnissa ensinnäkin avattu tämä asiakirja ja toisekseen miten sitä on alettu noudattaa, ettei käy niin, että suositukset on tehty hyvässä mielessä, mutta niitä ei ole käytännössä toteutettu. Yksi vaihtoehto olisi, että kunnat arvioisivat itse, kuinka paljon nimenomaan vanhustenhoitoon tarvittaisiin rahaa, että pystyttäisiin nämä suositukset täyttämään.

Raha-automaattiyhdistyksen rahojen palautus oli hyvä asia, eikä siitä sen enempää.

Terveydenhoidosta sanoisin, että jotkut ovat esittäneet erikoissairaanhoidon siirtämistä valtiolle. Minusta se olisi erittäin suuri virhe. Jos on erikoissairaanhoidossa eri maksaja kuin perusterveydenhuollossa, se tarkoittaisi erittäin suurta kustannusten lisäystä. Siihen en nyt käy tämän syvemmälle. Toivottavasti eduskunta pääsee keskustelemaan ensi keväänä Kansallisen projektin pohjalta myöskin täällä isossa salissa laajemmin terveydenhuollosta, koska se olisi erittäin tärkeää.

Aiemmin iltapäivällä keskustelussa ed. Ihamäki mainitsi, että lompakon paksuudella ei ole merkitystä siihen, että väestöryhmien terveyserot ovat kohtuullisen suuret Suomessa. Koska silloin en saanut vastauspuheenvuoroa, kommentoin nyt.

Kyllä lompakon paksuudella on merkitystä. Hyvä esimerkki siitä on se, jos kahdella henkilöllä, joista toinen on hyvätuloinen ja toinen pienituloinen, on sama sairaus. Pienituloinen menee terveyskeskukseen, jossa katsotaan, että ei hän nyt vielä kovin sairas ole, mahdollisesti annetaan purkki lääkkeitä ja pyydetään palaamaan asiaan uudelleen. Hän ei saa lähetettä erikoissairaanhoitoon. Mutta hyvätuloinen menee yksityislääkärille, joka ystävällisesti kirjoittaa lähetteen erikoissairaanhoitoon, joka on erikoissairaanhoidossa otettava vastaan. Hänet hoidetaan siellä ja mahdollisesti selvitään pienemmillä kustannuksilla kuin siinä tilanteessa, että pienituloisen henkilön sairaus myöhemmin pahenee ja hän pääsee erikoissairaanhoitoon. Tässä on se, milloin rahalla on merkitystä. Toki tiedolla, mitä ed. Ihamäki aikaisemmin painotti, on myös merkitystä, ja asenteilla erityisesti.

Työttömyysturvasta sanoisin sen, että tasokorotus oli erittäin tärkeä, sillä ensisijaisten etuuksien pitää olla sen verran korkeita, että toimeentulotukea tarvitaan vain poikkeustilanteissa. Tärkeintä on kuitenkin työllisyyden hoito ja työvoimapolitiikka, ettei meidän tarvitsisi työttömyysturvaa niin paljon maksaa.

Lopuksi ihan pieni asia valtion budjetin kannalta, mutta iso asia niille kunnille, joissa on ongelma, eli valtion vankimielisairaalakustannukset. Se on erittäin iso asia niille yksittäisille kunnille, joissa esimerkiksi useampi henkilö on täällä hoidossa. Se voi olla puoli miljoonaa markkaa vuodessa, mikä pienessä kunnassa kaataa lähestulkoon koko kunnan talouden. Toivon, että ministeri tämän asian saa kuntoon. Tästä on jo useampaan kertaan ollut puhetta.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin hahmotan kyllä tämän pohjaosakysymyksen hyvin samalla tavalla kuin ed. Huotari. Jos täällä aletaan palauttaa 90-luvun puolivälissä tehtyjä leikkauksia eläkkeitten osalta, täytyy myös muistaa indeksijäädytys, joka tehtiin vuonna 94 ja joka edelleen vaikuttaa eläkkeisiin runsaan miljardin markan edestä. Silloin olisi ehkä hyvä katsoa myös perhepoliittisia etuuksia, joita leikattiin myös, enkä ymmärrä, minkä takia niitäkin ei sitten palautettaisi. Niitten pitäisi kaikkien sitten olla samalla viivalla.

Todettakoon, että eduskunta on esittänyt 205 miljoonan euron edestä määrärahan korotuksia, jotka selvästi kohdistuvat johonkin väestönosaan. Näistä 205 miljoonan euron lisäysesityksistä 44 miljoonaa euroa kohdistuu lapsiperheille ja 161 miljoonaa euroa vanhusväestölle kokonaisuudessaan, 115 miljoonaa vanhusväestölle yleisesti ja 46 miljoonaa eri tavalla sotaveteraaneille, sotainvalideille tai muihin sotaan liittyviin seikkoihin. Se ehkä jossakin määrin kertoo myös siitä painotuksesta, joka tässä talossa on.

Seppo Lahtela  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Huotarin ansiokkaasta puheenvuorosta jotenkin tarttui korvaan tässä asiassa kiinni, että kun yleisesti on käsitys olemassa, että ed. Huotari edustaa vasemmistoliiton parhaiten sosiaalisista asioista perillä olevaa kantaa, onko vasemmistoliitto unohtanut nyt kahteen kertaan leikatun pohjaosan kärsijät tässä asiassa ja muuttanut linjaansa tähän sortavaan, kovaan politiikkaan, niin kuin puheenvuorosta selvästi tuntui. Onko tapahtunut todellinen muutos hallituksen sisällä?

Timo Ihamäki  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meillä on ed. Huotarin kanssa pikkuisen eri käsitys tästä, mitä on sairastaminen ja mitä terveys. Väestötasolla terveyttä ei rakenneta niin, että mennään lääkärille, kun sairastutaan, ja lääkäri sitten antaa pillereitä, leikkaa tai tekee jonkin hoitotoimenpiteen. Terveyttä edistää se, että ei sairastuta, ja hyvää terveyttä rakennetaan koko eliniän ajan, niin että sairastumista ei tapahdu, ja vain terveistä lapsista voi tulla terveitä aikuisia ja terveistä aikuisista terveitä vanhuksia. (Ed. Kautto: Terveitä vainajia!)

Olli  Nepponen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä nyt ryhdytään pohtimaan, maksetaanko kaksinkertainen pohjaosan leikkaus takaisin. Eduskunta on kahteen kertaan tehnyt päätöksen ja edellyttänyt siitä esityksen tuomista. On hämmästyttävää, että ministeri ei halua noudattaa tätä eduskunnan päätöstä. Onko niin, että ministerillä on vähän huono omatunto, kun katsellaan muutamia vuosia taaksepäin tässä asiassa?

Veijo Puhjo  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pyysin vastauspuheenvuoron sen takia, kun ed. Huotari mainitsi tämän ongelman vankimielisairaaloiden asukkaista. Tässä on selvä epäoikeudenmukaisuus. Jos normaali rikollinen tuomitaan tavalliseen vankilaan, silloin tietysti kustannukset eivät mene kunnalle, mutta jos siellä siirretään potilas vankimielisairaalaan, silloin lasku menee kuntaan. Paltamossakin kuulin kahden tällaisen tapauksen olevan voimassa. Sen sijaan, jos rikollinen määrätään suoraan vankimielisairaalaan, kustannukset menevät alusta pitäen pelkästään valtiolle. Tämä epätasa-arvo on kohtuuton ja tähän pitäisi saada korjaus.

Pentti Tiusanen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuohon, mihin ed. Seppo Lahtela viittasi, niin sanotusti kahteen kertaan leikattuun pohjaosaan, haluan vakuuttaa, että vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on tätä asiaa kovasti käsitellyt viimeksi eilen ja on edelleen sillä kannalla, että se on nimenomaan palautettava.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eläkeläisjärjestöt ovat yksimielisesti sitä mieltä, että mieluummin pitäisi palauttaa pohjaosaa kaikille kuin palauttaa yhteensovitusta. Yritin sitä puhujakorokkeella, kun oli enemmän aikaa, vääntää rautalangasta, mitä tämä tarkoittaa, mutta ymmärrän sen kyllä, että se on erittäin vaikea ymmärtää. Sanoin, että jos olisi kynä, millä piirtää se, olisi helpompi se selostaa, mutta voin kuppilassa antaa yksityisohjausta. Jos teemme taas kerran sellaisen ratkaisun, joka on vastoin eläkeläisjärjestöjen tahtoa, siitähän se aivan oikeutettu arvostelu syntyy.

Ed. Ihamäelle sanoisin, että meillä on tasan sama käsitys terveydestä, mutta sairastamisesta ja sen kustannuksista ja sairauseroista meillä on todennäköisesti vähän erilainen käsitys.

Olen ehkä vähän oppositiossa eduskuntaryhmässäni pohjaosa-asiassa siinä mielessä, että mielestäni olisi järkevämpää (Puhemies koputtaa) ja sosiaalipoliittisesti oikeampaa tehdä niin, kuin eläkeläisjärjestöt vaativat, eikä niin, kuin kansanedustajat vaativat ja eläkeläisjärjestöt ennen vaativat.

Leena-Kaisa Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Jo hallitusryhmien kevään neuvotteluissa päädyttiin siihen, että muun muassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseen suunnataan valtionosuuksien muodossa lisävaroja 74 miljoonaa euroa. On ensisijaisen tärkeää, että koululaisten terveydenhuoltoon, mielenterveyspalveluihin ja yksinäisiin iltapäiviin löydetään toimivia ratkaisuja. On myös huolehdittava siitä, että kunnille osoitetut lisämäärärahat löytävät paikallisella tasolla oikeisiin paikkoihin ja että näillä varoilla toteutettavat konkreettiset toimenpiteet parantavat lastemme elämänhallintatapoja.

Kouluterveydenhuollon merkitys on viime vuosien aikana korostunut, varsinkin kun sen tarjontaa oleellisesti karsittiin lamavuosien myötä. Kouluterveydenhuolto opastaa koululaista kantamaan vastuuta omasta terveydestään ja terveellisistä ruokailutavoista sekä ymmärtämään yhteyden elämäntavan ja terveyden välillä. Tähän tavoitteeseen ei kouluopetuksella valitettavasti näytä päästävän. Säännölliset tarkastukset ja terveydenhoitajan palveluiden saatavuus ovat tärkeitä nuorille, kasvaville lapsille.

Naisverkoston 10-vuotisjuhlaseminaari käsitteli tyttökulttuuria ja erityisesti sitä, miten tänä päivänä nuorille tytöille on ominaista entistä rajummat tavat. Suomalaiset nuoret tytöt juovat alkoholia enemmän kuin ikätoverinsa muissa maissa, polttavat entistä enemmän ja entistä nuorempana. Myös väkivaltainen jengiytyminen, nuorisorikoksista puhumattakaan, ovat tätä päivää. Tietenkin näihin näkymiin, pahoinvoinnin oireisiin, on puututtava, mutta ennaltaehkäisy on kaiken alku. Sitä kyetään tekemään valitettavasti liian reaktiivisen kouluterveydenhuollon avulla.

Toinen tärkeä ja korostettava asia tässä pääluokassa on lasten- ja nuortenpsykiatriaan panostaminen. Erityisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on lasten- ja nuortenpsykiatrian erikoislääkäreiden värvääminen osoittautunut ennakoitua hankalammaksi. Lasten- ja nuortenpsykiatrian erikoislääkäreistä on todellinen pula. Erikoislääkäreitä koulutetaan jopa yli tarpeen, mutta uusia lääkäreitä ei silti tule julkiselle sektorille tarpeeksi.

Lapset kärsivät tänä päivänä liian pitkään jatkuneita sairauden tiloja, jotka ajan myötä osoittautuvat ongelmallisiksi. Jonot hoitoon ovat pitkiä, ja pitkittyvä hoitoonpääsy vaikuttaa myös lapsen myöhempään kehitykseen hyvin ratkaisevasti. Tässäkin asiassa pitäisi muistaa ennalta ehkäisevä toiminta. Mutta kun oireet ovat vakavia ja pahenevat jatkuvasti, pitää psykiatrian erikoislääkäreiden työtaakkaa ja pitkiä jonoja helpottaa oleellisesti. Tästä syystä korvamerkityt lisäresurssit jälleen tänä vuonna ovat enemmän kuin tarpeen.

Lopuksi, arvoisa puhemies, muutama sana Raha-automaattiyhdistyksen tuoton jaosta. Valtiovarainvaliokuntakin toteaa, että Raha-automaattiyhdistyksen avustuksilla on keskeinen merkitys turvattaessa palvelujen saatavuutta ja kehitettäessä uusia toimintamalleja. Kyllä tästä jakamattomasta tuotosta, jota nyt tuloutetaan talousarvioon enemmän, pitäisi löytyä resursseja myös innovatiivisesti tuotettuihin vanhusten palveluihin. Yhtenä hyvänä esimerkkinä mainittakoon Aktiiviset seniorit -yhdistyksen Yhteisöllinen senioritalo Loppukiri -hanke. Hankkeen takana on joukko keski-ikäisiä ihmisiä, jotka perustavat asumisyhteisön Arabianrantaan. Yhteisö tulee koostumaan pienistä omistusasunnoista ja yhteistiloista. Kokonaispinta-alasta noin 10 prosenttia on yhteistiloja. Valitettavasti tämä innovatiivinen ja varmasti toimiva vanhuuden turvaksi ideoitu hanke ei saa Raha-automaattiyhdistyksen avustusta.

Vielä lopuksi, arvoisa puhemies, muutama sana yrittäjyyden tilanteesta tämän pääluokan alalla. Mielestäni ed. Kantalainen toi hyvin esille sitä sosiaaliturvaproblematiikkaa ja arkipäivää, jossa tänä päivänä yllättävän moni pienyrittäjä elää. Yrittäjyyden riskien vaikea ennustettavuus, saatikka niiden hallinta, tuo sitä epävarmuutta, joka saa monet valitsemaan palkkatyön turvallisuuden.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Olen ed. Huotarin ja muutamien muiden ja ministeri Soininvaarankin puheenvuorossaan vahvistamalla tavalla täsmälleen samaa mieltä siitä, mitä nyt tulisi tehdä kahteen kertaan leikattujen pohjaosien ja pohjaosan palauttamisen kanssa: sikäli kun haetaan kaikkein oikeudenmukaisinta ratkaisua eläkeläisten kannalta, pohjaosan palauttaminen näillä tiedoilla, jotka meillä tänään 14. joulukuuta tästä asiasta on, olisi oikeudenmukaisinta. Tavoitteenahan tulee olla se, että se keskustelu, jonka kanssa me kansanedustajat joudumme jatkuvasti olemaan, saataisiin edes osin lakkaamaan. Tosin puheenvuorot, ed. Nepponen, kokoomuksen suunnasta osoittavat, mitä sana oikeudenmukaisuus kokoomuslaiselle tarkoittaa, ja se saa teidän puheenvuorossanne vahvistuksen. Se on tosin nähty myös päätöksenteon osalta, on sitten kyse lasten päivähoitomaksuista tai terveydenhuollon asiakasmaksuista. Sana oikeudenmukaisuus on hieman erilainen eri ihmisillä, siltä näyttää, mutta onhan hyvä, että puolueilla tänä päivänä vielä joitakin eroja on.

Kahteen kohtaan budjetista kommentti. Omaishoidon tukijärjestelmän kehittäminen on asia, johon on tulevankin vuoden parannusten jälkeen pikaisesti ryhdyttävä. Muutokset lisävapaapäivästä ja tapaturmavakuutuksesta ovat myönteisiä asioita, mutta lista korjattavista asioista on melkoisen pitkä. Toivon mukaan päästään tilanteeseen, jossa meillä laaditaan laki omaishoidon tukijärjestelmästä. Se sisältäisi kohdat muun muassa siitä, mikä on omaishoidon tuen taso, millaisia maksuja peritään tarvittavista tukipalveluista, mitä niiden saatavuudesta tulisi olla olemassa, millaisen verotuskohtelun omaishoidon tuki ansaitsee/saa, vain joitakin asioita mainitakseni, jotka parannusta ja kehittämistä vaativat. Näen omaishoidontukijärjestelmän kehittämisen erinomaisena keinona valmistautua meidän kaikkien yhteisenä huolena olevaan väestön ikääntymiseen.

Aikaisemmassa puheenvuorossani annoin yhden ison miinuksen kuluvan syksyn budjettikäsittelystä. Se liittyi terveydenhuollon asiakasmaksuihin. Toinen miinus hallitukselle — niitä on tietysti enemmänkin, mutta toinen periaatteellisesti merkittävä miinus — menee kuntien valtionosuuksista sosiaali- ja terveydenhuollon perustamiskustannuksiin. Taitaa jo parisen vuotta olla aikaa kulunut siitä, kun eduskunnassa hyväksyttiin laki, jossa nykyinen, vielä muutaman viikon voimassa oleva järjestelmä lakkaa ja tilalle tulee lainsäädäntö, jossa panostetaan kehittämishankkeisiin. Nyt ollaan tilanteessa, missä vanhan lain aikaiset määrärahat perustamishankkeitten valtionosuuksiin on ajettu alas. Kuitenkaan samanaikaisesti uuden lain toteuttamisen edellyttämät markat eivät sisälly tulevan vuoden talousarvioon. Tämä ei ole oikein. On kysymys suuresta periaatteellisesta asiasta, joka koskettaa kuntia, jotka ovat palvelujen järjestämisvastuussa Hangosta, Helsingistä, Espoosta, Tampereen kautta Ouluun ja aina Utsjoelle asti.

Lopuksi, arvoisa herra puhemies: Ed. Kangas piti joitakin aikoja sitten hämmästyttävimmän puheenvuoron, jonka olen pitkään aikaan kuullut, ja varsinkin, mitä STM:n hallinnonalaan liittyy. Kun keskustelun kuluessa oppositionkin edustajien — näin ainakin haluan tulkita — miltei kaikki puhujat ovat löytäneet tulevan vuoden budjetista ainakin jotain myönteistä, ed. Kankaan jeremiadista ei löytynyt, ei hippuakaan, ei edes pilkahdusta tulevasta kenties paremmasta ajasta. Ed. Kangas, jos olisitte paikalla, sanoisin: Ette todellakaan nähnyt mitään myönteistä. Puheenne on pakko laittaa jonkinlaisen jouluripittäytymisen piikkiin. Näyttää hallituksessa olo olevan melko rajua ja vastenmielistä hommaa.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Ed. Rehula on erehtynyt vuodella. Perustamishankkeitten valtionosuusjärjestelmä jatkuu vielä ensi vuonna ja taitaa jatkua vielä vuonna 2003:kin, ja vasta sen jälkeen siirrytään kehittämishankeinvestointeihin. Olen tosin melkein kaikki hankkeet jo aikaistanut, koska en ymmärrä, minkä takia niiden pitäisi odottaa rahoitusta. Joka tapauksessa nämä rahat ilmestyvät budjettiin aikanaan. Varsinaista lakia siitä, millä tavalla kehittämishankkeita tehdään, ei myöskään vielä ole olemassa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön pääluokka kätkee hyvin paljon inhimillisestä elämästä. Arjen ja elämän kysymykset mahtuvat monitahoisuudessaan tämän pääluokan alle. Aivan viimeksi on käyty keskustelua eläkkeistä. Haluan tuoda vielä yhden näkökulman.

Edes eläkeläisjärjestöt eivät tahdo muistaa heitä, jotka saavat kaikkein pienintä eläkettä, esimerkiksi alle 3 000 markkaa kuussa. Näitä suomalaisia on hyvin paljon. Heidän joukossaan on kunniakansalaisiksi kutsuttuja veteraaneja ja ennen kaikkea veteraanien leskiä ja puolisoita. Siihen joukkoon mahtuu paljon erittäin raskaan työuurastuksen tehneitä maatilojen emäntiä, kotiäitejä, yrittäjiä, heitä, jotka ovat pudonneet MYEL-eläkkeen, siis maatalousyrittäjäeläkkeen, yrittäjäeläkkeiden tai työeläkkeiden, täysimääräisten eläkkeitten, sivuun. Kaikkein vanhimmat ikäluokat ovat täydellisesti tästä sivussa, mutta nimenomaan pientä eläkettä saavien joukossa on juuri heitä, jotka saavat vain rippusen äsken luettelemistani eri eläkejärjestelmistä. He ovat kuitenkin tehneet ihailtavan ja kunnioitettavan elämäntyön jokainen omalla paikallaan. Siksi haluan edelleen kerran muistuttaa tästä pientä eläkettä saavien joukosta. Olympiakultamitalin saanut emäntä minua viimeksi on tällaisesta asiasta omakohtaisesti omaa eläkelappuaan katsoessaan halunnut muistuttaa.

Toivon, että meidän politiikassamme voitaisiin löytää ihan tietty minimieläke, joka voisi olla esimerkiksi 4 000 markkaa kuukaudessa. Se ei ole kovinkaan paljon, ja minusta tähän asiaan tulisi voida kiinnittää huomiota, senkin uhalla, että nämä kaikkein pienintä eläkettä saavat ovat tyytyväisimpiä eläkeläisten joukossa ja kenties he näin joulun alla ovat vielä niitä lähimmäisiä, jotka erilaisiin joulukeräyksiin kaikkein altteimmin haluavat oman antinsa antaa.

Edelleen meillä on pienituloisia joukossamme myös opiskelijoiden kohdalla. Heillä on elämä edessään ja tulotaso toivon mukaan ja mitä todennäköisimmin paranee, mutta kun tänään esimerkiksi kävimme opetusministeriön pääluokan kohdalla äänestystä opiskelijoiden toimeentuloon liittyvistä asioista, toivon, että voitaisiin joskus päästä parempiinkin tilanteisiin tässä suhteessa.

Mutta tällä kertaa haluan puuttua erääseen asiaan, josta täällä on jo aiemmin illan mittaan hieman puhuttu ja josta olen tehnyt toimenpidealoitteenkin tämän vuoden alkupuoliskolla. Viime keväänähän Kansanterveyslaitoksen ylilääkäri Jussi Huttunen on julkisuudessa todennut, että viina on pahin uhka suomalaisten terveydelle. Se uhkaa kansalaisten terveyttä pahemmin kuin luullaan. Edelleen ylilääkäri Jussi Huttunen Kansanterveyslaitokselta sanoo, että kansan juomatavat ovat todella huolestuttavat ja että suomalaisten keskimäärin kuluttama alkoholimäärä on tällä hetkellä 9 litraa jokaista henkilöä kohti ja että suuntaus on voimakkaassa nousussa. Ministeri Soininvaara, joka juuri poistui paikalta, on aivan ansiokkaasti kiinnittänyt tähän ongelmaan huomiota. Nyt varsinkin on suuri uhka tulevien muutosten takia, joita kansainvälistyminen ja uudet lainsäädännöt ovat aiheuttamassa, että tämä ongelma kasvaa. Jussi Huttunen, Kansanterveyslaitoksen ylilääkäri, on edelleen ennakoinut surullisen näkökohdan, että tällä menolla Suomesta on tulossa kohta Euroopan kovin viinamaa.

Myös Alko on esittänyt tilastoja, että alkoholimenot ovat hieman vajaat 4 000 markkaa jokaista suomalaista kohti mukaan lukien myös lapset sylivauvasta lähtien. Kun tähän lisätään vielä ulkomaanmatkoilta tuotu alkoholi, jonka osuus arvioidaan noin viidesosaksi alkoholin kokonaiskäytöstä, määrä nousee. Sitten voidaan vielä arvioida laiton alkoholin valmistus ja tuonti. Alkoholin kulutusmenot jokaista suomalaista kohti ovat 5 000 markkaa vuodessa. Jos ajateltaisiin nelihenkistä perhettä, se olisi 20 000 markkaa vuodessa. Sillä voisi saada jotain paljon tarpeellisempaakin ja elämän asioita kohennettua. Se on pois kotitalouksien muusta taloudesta.

Tilanne uhkaa, kuten edellä totesin, paheta. Siksi ylilääkäri Huttunen oli esittänyt, että pitäisi luoda kansallinen ohjelma suomalaisten alkoholinkäytön hillitsemiseksi ja tietysti samalla myös huumeidenkäytön karsimiseksi. Toivonkin, että asianomainen ministeriö kiinnittäisi huomiota juuri tähän, että tehtäisiin kansallinen ohjelma, jolla puututtaisiin näihinkin ongelmiin.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies Uosukainen.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! En pitkään tässä vaivaa, mutta haluan kiinnittää kolmeen asiaan huomiota.

Kun viikko sitten muun muassa viimeksi Mikkelin kaupungin osalta hyväksyimme budjetin, sosiaali- ja terveyshuollon menot olivat se kovin kohta, jonka kanssa jouduttiin taiteilemaan, ja haasteet lisääntyvät väestön ikääntyessä ja tulevat entistä enemmän vaatimaan niin kunnilta kuin valtiolta. On tietenkin tyydytyksellä todettava, että hallituksen tekemät päätökset 2002—2003 merkitsevät kylläkin valtionosuuksien lisääntymistä kaiken kaikkiaan noin 1,5 miljardilla. Odotukset ovat kyllä suuremmat. Meidän on näitä järjestelmiä kehitettävä ja pystyttävä säästämään kustannuksia. Sairaanhoitopiirien päällekkäisyydet ja monet organisaatiot vievät turhan paljon varoja, ja erikoissairaanhoidon kustannukset uhkaavat karata käsistä. Siksi odotukset ovat suuret tälle työlle, mikä parhaillaan on menossa. On rohjettava tehdä ratkaisuja.

Toinen asiakohta: Jo vastauspuheenvuorossani otin esiin kansaneläkkeen kaksinkertaisen pohjaosan leikkauksen palauttamisen, jossa tosiasiassa on leikattu näiden kohteeksi joutuneilta noin 120 000 henkilöltä lakisääteisestä eläkkeestä osa. Siksi on muistettava, että eduskunta on kahteen kertaan tehnyt päätöksen, jolla odotetaan valtioneuvostolta esitystä, miten tämä asia hoidetaan.

Kolmantena asiana palaan aiheeseen, josta olen täällä joka vuosi puhunut, rintamaveteraanien kuntoutukseen. Sotien veteraanejahan on noin runsaat 130 000 vielä keskuudessamme. Olemme moneen kertaan painottaneet, että veteraaneilla olisi viimeistään nyt jo aika päästä vuosittain kuntoutukseen. Vääjäämättä viimeinen iltahuuto on koittamassa useimmille. Siksi olisi hoidettava kunniallisesti heidän viimeiset vuotensa. On myönteisenä todettava, että sosiaali- ja terveysministerit esittivät 40:tä miljoonaa markkaa lisää. Valitettavasti lopullisessa päätöksessä summa jäi noin 20 miljoonaan markkaan. Se on kuitenkin merkittävä parannus, mutta samanaikaisesti kuntoutuskustannukset laitoksissa uhkaavat karata myöskin käsistä, vaikkakin sosiaali- ja terveysministeriön ohje rintamaveteraanien kuntoutuksesta korostaa lähikuntoutuksen merkitystä. Tästä eduskunnasta 134 edustajaa allekirjoitti toimenpidealoitteeni, jossa ehdotettiin sitä, että rintamaveteraanien kuntoutus saataisiin vuosittaiseksi. Tätä on jäätävä nyt odottamaan viimeistään niin, että vuoden 2003 budjetissa tähän tavoitteeseen päästäisiin. Silloinkin veteraanien määrä on merkittävästi pienentynyt.

Seppo Kanerva /kok:

Arvoisa puhemies! Maassamme on 1 200 000 eläkeläistä eli noin kolmasosa äänestäjistä. Heistä hallitus ei juurikaan piittaa. Hallituksen itsensäkin ylimääräiseksi nimeämä sairausvakuutusmaksu roikkuu eläkeläisten rasitteena, vaikka ylimääräisyyden aiheuttanut lama on jo poistunut. Taitettu indeksi on kuin yhä lihova hauki, leukaluut yhä enemmän ammollaan, tuhoten vanhempien eläkeläisten vanhuuden turvaa. Tämän vuoden lopussa ovat yli 65-vuotiaiden menetykset joka tilistä olleet 4 prosenttia nuorempiin eläkeläisiin verrattuna. Rahassa tämä molokin kita on yksistään yli 65-vuotiailta nielaissut lähes 6 miljardia markkaa kuuden vuoden aikana yhä kiihtyvällä vauhdilla. Kokonaisuudessaan vuoden 1994 jälkeen on tämä molok nielaissut maamme vanhusväestöltä yli 25 miljardia markkaa. Se on siis 25 tuhatta miljoonaa. Siinä on sitten mukana kaikki ylimääräiset savat ja pohjaosan leikkauksen ja sen sellaiset, mutta joka tapauksessa noin paljon on mennyt.

Teollisuuden ja Työnantajien työmarkkinakatsaus 14.11.2001, eli juuri kuukauden vanha, kertoo teollisuustyöntekijöiden reaaliansioiden nousseen yli 23 prosenttia tarkasteluvuodesta 1994 tähän asti eli suunnilleen tänä samana aikana. Nimellisansiot ovat samana aikana nousseet 40 prosenttia. Hallitus on luvannut eläkeläisille, että kenenkään eläkkeiden markkamäärät eivät laske. Hyvä, hallitus! Onnittelen. Olette kyenneet pitämään eläkeläiset nollatulossa samaan aikaan, kun teollisuuden työntekijöiden markkamäärä nousi 40 prosenttia eli palkan nimellinen arvo ... — Anteeksi kuinka? (Ed. Korkeaoja: Edustaja on hallituspuolueen jäsen!) — Siitä huolimatta voin arvostella tätä asiaa. En edes ollut silloin tässä eduskunnassa, kun nämä päätökset on tehty, enkä olisi koskaan niihin voinut yhtyä. Ne on tehty edellisen eduskunnan aloittaessa. (Ed. Korkeaoja: Tehkää johtopäätös! Erotkaa!) — Tässä tehdään johtopäätöksiä kaiken aikaa.

Eivät eläkeläiset tuhoa maamme taloutta, vaan hurjat palkannousut. Eläkeläisten reaaliansiot ovat siten vastaavasti 23 prosenttia miinuksella. Tuntuu joskus niin turhalta puhua täällä korokkeella, kun eduskunnan sisärengas on jo kaiken päättänyt. Täällä me huru-ukot ja -akat höpisemme, ja päättäjät naureskelevat muualla tälle pelleilylle. Ovat sentään parlamentin nimissä jättäneet vahtimikon kuuntelemaan — jaa, mutta hänkään ei ole enää istumassa — meidän juttujamme.

Se, että Venk eli valtakunnallinen eläkeläisten neuvottelukunta on osoittanut tyhmyyttä ja tietämättömyyttä kansaneläkkeen pohjaosan leikkauksen korjauksessa, on paheksuttava asia, joka tuleekin ohjaamaan jatkossa eläkeasioihin perehtyneitä henkilöitä niiden venkiläisten tilalle, jotka eivät ole perehtyneet eläkeläisiä koskeviin ongelmiin tai ovat antautuneet vasemmistopuolueiden sumutettaviksi. Toisaalta jos suurelle joukolle palautetaan tehtyjä leikkauksia, on se hyvä asia, mikäli huolehditaan samalla siitä, että väärin leikatut tuplaleikkaukset korjataan tämän lisäksi. Kyllä tämä meille sopii, mutta rahaa ei taida kaikkeen riittää.

On turha puhua, että tämä tulisi kunnille kalliiksi. Julkishallinnon eläkkeet ovat noin 30 prosenttia. Siten kyseinen kompensointi rasittaisi huimaksi kasvanutta, 420 miljardin, työeläkeyhtiökassaa, sillä mainittu 30 prosenttia tulisi marginaaliverotuksella takaisin kunnille.

Eläkeasioita ajavia sanotaan populisteiksi. Vastuunkantajiksi kutsutaan puolestaan niitä, jotka tuhlailevat yhteisiä varoja erilaisiin omien palkkojen korotuksiin, kiasmoihin, musiikkitaloihin, parlamentin lisärakennuksiin, Vuosaaren sataman miljoonahankkeeseen, kaikki siis käymällä muiden lompakolla ja eläkeläisiä nutistamalla. Milloinkahan täälläkin ryhdistäydymme ja poistamme eläkeläisten sortotoimet ja palautamme heille A-kansalaisuuden?

Timo Ihamäki /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan puhua terveydenhuollon ja sairaanhoidon kustannuskriisistä, josta viime aikoina on ollut runsaasti puhetta. Toisaalta on aika selvästi viime vuosina kerrottu meille, että Suomen terveydenhuollon saavutukset ovat olleet menestystarina. Tässähän on ollut paljon positiivista. Imeväiskuolleisuus on edelleen maailman alhaisinta. Eliniän odote on noussut valtavasti. Noin 100 vuotta sitten suomalaisten keskimääräinen elinikä oli 45 vuotta, nyt se on 76 vuotta. Lääketiede on kehittynyt valtavasti, ja kansalaiset ovat terveempiä kuin ennen, jopa siinä määrin, että tämän päivän seitsemänkymppinen on kuin 30 vuotta sitten viisikymppinen jne. Kansalaiset elävät siis pitempään, mutta tietysti iän mukana tulee raihnaisuutta ja ongelmia.

Osasyy onnistumiseen on tietysti siinä, että on onnistuttu terveyden edistämisessä ja ennaltaehkäisyssä, elintapojen ja elämäntapojen valinnoissa ja ne on saatu raiteilleen. Ennen kaikkea on onnistuttu ravintopolitiikassa, liikunnanpuutteen korjaamisessa ja tupakan polttamisen torjunnassa erittäin hyvin. Osasyy tietysti on ollut myöskin hyvä terveyspalvelujärjestelmä, joka mielestäni pitää sisällään paitsi sairaudenhoidon myös ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä, kuten äitiysneuvolat, lastenneuvolat, rokotukset ja infektiotautien välttämisen.

Mutta terveydenhuolto on kriisissä ja nimenomaan kustannuskriisissä monissa kunnissa, terveyskeskuksissa ja sairaanhoitopiireissä. Ei yksinkertaisesti ole varaa antaa sitä hoitoa, mitä lääketiede nykyään jo osaisi antaa. Siis ongelmia on. Toisissa sairaanhoitopiireissä hoito on kallista ja toisissa vielä kalliimpaa laadun ollessa sama. Terveyskeskuksissa henkilökunta ja lääkärit eivät viihdy, työpaine on kova. Työ on teetetty pienellä henkilökunnalla, joka on uupunutta ja kärsii monia burnout-vaivoja. Väestö ikääntyy, vaatimukset kasvavat ihmisten tietoisuuden lisääntyessä siitä, mikä lääketieteessä on mahdollista. Lääketieteellinen teknologia kehittyy, mutta se on kallista. Lääkkeet kallistuvat, ja lääkehoito kallistuu, niin että rahanmenoa on tiedossa ja kustannuskriisi on olemassa.

Suomi käyttää 6,8 prosenttia bruttokansantuotteesta terveydenhuoltoon. Se on pieni luku, mutta tämä ei tietysti ihan kaikkea kerro. Kun bruttokansantuote kasvaa, niin tietysti tämä osuus pienenee, ellei määrärahoja nosteta. Mutta osuus on kuitenkin tällä hetkellä Euroopan matalimpia. Rahaa terveydenhuoltoon tarvitaan, se tiedetään tänä päivänä. Kansalaiset odottavat, että he saavat sitä hoitoa, mikä on mahdollista antaa, kun he sairastuvat. Vaihtoehtoisia ratkaisumalleja on muutamia.

Ensimmäinen on siinä, että kansakunta rikastuu niin, että terveydenhuolto saa myös omansa. Se edellyttää noin 5 prosentin bruttokansantuotteen kasvua, mutta kuten nyt tiedämme, kasvu on 0,5 prosenttia.

Toinen mahdollisuus on siinä, että lisäämme terveydenhuollon osuutta bruttokansantuotteesta niin, että terveydenhuollon siivu on riittävän suuri. Kansalaiset kyllä mielessään priorisoivat terveydenhuollon ja niin tekevät kunnalliset päättäjätkin sanoen, että terveydenhuolto on tärkeimpiä asioita, mutta sitten kun päätöksiä pitää tehdä, ei aina osata toimia oikein.

Kolmas mahdollisuus tietysti on terveyspalvelujärjestelmän kehittäminen ja tehostaminen siten, että pienemmillä panoksilla voidaan saada lisää terveyttä. Tähän nyt viittaa meidän uusi Kansallinen terveysprojektimme, josta täytyy antaa tunnustusta ministeri Soininvaaralle, että se oli äkkiä pystyyn nostettu, tarpeesta tuleva toimi, mutta sen aikataulu on ehkä turhan kireä. Mutta katsotaan nyt, mitä tässä ajassa saadaan aikaan, ja tarvittaessa sitten jatketaan.

Neljäs vaihtoehto on tietysti, että palvelutarvetta vähennetään. Se onnistuu vain sillä, että edistetään terveyttä, että ihmiset ovat mahdollisimman pitkään terveitä. Tämä onnistuu vain terveiden elintapojen lisäämisellä. Jos emme onnistu, joudumme sairaanhoidossa priorisoimaan ja valikoimaan, ketä hoidetaan ja mitä hoidetaan, ja tinkimään laadusta.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa puhemies! Terveydenhuolto on merkittävä asia tässä yhteiskunnassa, ja se on kriisissä. Siellä on monia kriisejä, siis kustannuskriisi, hallinnolliset ongelmat ja rahaongelmat, mutta pahin on varmasti se, että asiakkaat, potilaat, joutuvat odottamaan palveluja eli jonot kasvavat. Viimeisimmät tiedot kuulimme Uudeltamaalta, jonoista kirurgisissa toimenpiteissä, niin että jotain tarttis tehdä.

Erityisesti kannan huolta kustannusten kasvun estämisestä ja siitä, miten hallitus arvottaa esimerkiksi ennalta ehkäisevän työn, kun tiedämme, että menneinä vuosina julkinen sektori on merkittävällä tavalla panostanut terveysneuvontaan, äitiysneuvontaan, lastenneuvoloihin, jopa vanhusten neuvolatoimintaan, perheneuvolatoimintaan ja näitä juuri viime vuosina on karsittu. Jos nyt halutaan ennakoivasti säästää kustannuksia, niin näihin tulee pysähtyä. En ole löytänyt tästä budjettiesityksestä nyt tätä panostusta.

Toiseksi nousee nimenomaan kustannusten nousu ja se, miten se korvataan täysimääräisesti kunnille, koska kunnathan osoittavat erikoissairaanhoidolle ja terveydenhuollolle ne määrärahat, millä palveluja toteutetaan, ja kun kustannukset nousevat, niin nyt olisi todella selvitettävä, miksi nuo kustannukset nousevat, jotta voitaisiin huolehtia siitä, että palvelujen kysyntä ja tarjonta saataisiin tasapainoon ja kohtaantumaan oikealla ja laadukkaalla, vaikuttavalla tavalla.

Kolmas asia on näiden suositusten antaminen, mikä täällä on noussut esille. Nyt on kysymys siitä, mikä merkitys on mielenterveyspalveluihin ja vanhusten palveluihin annetuilla suosituksilla. Mutta erityisesti peräänkuulutan seurantaa ja valvontaa ja sitä, että on konkreettisia sanktioita, jotta kunnat todella lähtevät toteuttamaan näiden suositusten mukaista toimintaa.

Veijo Puhjo /vas:

Arvoisa puhemies! Kuten monessa puheenvuorossa on täällä mainittu, sosiaali- ja terveydenhuolto on todellisessa kriisissä. Sitä ei voi kukaan kiistää. Niin on henkilöstön puolesta, niin potilaiden puolesta kuin järjestelmänkin puolesta, jolloinka jonot hoitoihin kasvavat. Lääkäripulaa on avohoidossa aivan liikaa, mutta myöskin sairaaloissa on monilla erikoisaloilla erikoislääkäreistä selvää pulaa eikä edes tarpeeksi leikkaajia kaikilla aloilla yksityisen puolen vetäessä paremmilla palkkioilla lääkäreitä pois sairaaloista. Kaikki me tiedämme, että on runsaasti jo kuntia, joissa ei ole yhtään lääkäriä tai sitten vain yksi. Silloin herää heti kysymys, miten on mahdollista, että sen kunnan alueella henkilöillä on mahdollisuus päästä hoitoon ylipäätään. Tästä tulee sitten seuraava kysymys: Jossain vaiheessa, mikäli tilanne vielä pahenee, ettei kymmenien kilometrien päässä ole Etelä-Suomessakaan lääkäriä tavoitettavissa, onko kyseessä jo asukkaiden heitteillejättöä?

Vanhustenhuollossa on runsaasti puutteita. Henkilöstö uupuu ja vanhukset näkevät nälkää, niin kuin viime päivinä olemme lukeneet. En luettele näitä ongelmia liiemmin, koska lista ongelmista olisi päättymätön. Lasten ja nuorten pahoinvointi ja mielenterveysongelmat ovat enne tulevasta kaaoksesta, jonka voi estää vain saattamalla sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus vaikkapa vain vuoden 1994 tasolle. Tähän on aivan erinomaiset mahdollisuudet. Ensi vuodelle se ei vielä kuitenkaan budjettiteknisistä syistä onnistu.

Tilannetta ei auta yhtään myöskään se, että syyllisiksi haetaan kuntia, koska niillä ei ole mahdollisuuksia palkata tuntuvasti uutta henkilöstöä. Henkilöstö ikääntyy, uupuu ja eläköityy nopeassa tahdissa lähivuosina ainakin hoitoalalla. Ilman oleellisia muutoksia rahoituksessa ei tätä tulevaa henkilöstöpommia yksinkertaisesti voida ratkaista. Ratkaisua ei siis edistä syyllisten nimeäminen. Ongelma voidaan ratkaista vain, mikäli valtio ottaa entisen lailla vastuuta koko maan sosiaali- ja terveydenhuollosta eli korottaa kuntien valtionosuuksia tuntuvasti.

Kuten aiemmin totesin, olisi valtionosuuksien korottaminen entiselle tasolle täysin mahdollista. Siitä nyt muutamia lukuja todisteeksi. Lama tietysti vaikutti yhteiskunnan kehitykseen, ja viime eduskuntakaudella 23—25 miljardin markan säästöillä saatiin aikaiseksi kaikki nämä ongelmat, mitä meillä nyt maassamme on. Ellei siihen puututa, ongelmat vain pahenevat.

Vuonna 1994 valtion menot sosiaali- ja terveydenhuollossa olivat 54 miljardia markkaa. Sitten ne laskivat viime eduskuntakauden aikana runsaaseen 43 miljardiin markkaan. Nyt tulevan vuoden budjetissa on hieman nousua edelliseen vuoteen ja ensi vuoden budjetissa on merkitty 48 miljardia markkaa valtion menoiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa. Siis vuoden 94 tasosta puuttuu vielä puolet syntyneestä erosta eli 6 miljardia markkaa. Sen 6 miljardin markan lisääminen sosiaali- ja terveydenhuoltomenoihin lähivuosien budjeteissa ei ole ollenkaan mahdotonta.

Haluan näyttää tässä näin — ehkä eturiviin näkyy — verottajan tilaston viime vuosikymmeniltä, miten osakeyhtiöiden verotus on muuttunut. Kun vuonna 1994 valtion sosiaali- ja terveysmenot olivat 54 miljardia markkaa, osakeyhtiöiden verotettava tulo oli reilusti sen alle eli 39 miljardia markkaa, sitten vuonna 1996 jo 60 miljardia markkaa, vuonna 1998 105 miljardia markkaa, ja viime vuonna osakeyhtiöiden verotettava tulo yli kaksinkertaistui yli 180 miljardiin markkaan. Näitä lukuja ei ole aktiivisesti ainakaan hallituksen taholta tuotu esiin, mutta nämä ovat virallisia verottajan lukuja. Minusta tämä tulojen muutos ja yleensäkin eriarvoistuminen ihmisryhmien ja maan alueiden välillä on sen suuruinen, että nyt on täysin mahdollista ja oikeastaan välttämätöntä muuttaa veropolitiikkaa, eikä tällä tulokehityksellä voida mitenkään kuvitella, että johtaja Ollilan esittämä verotuksen alentaminen vielä parantaisi ainakaan suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Tarkoitukseni oli kuunnella tämä keskustelu loppuun, mutta vaikeudet työn ja perheen yhteensovittamisessa alkavat nyt käydä ylivoimaisiksi. Joudun tässä vaiheessa poistumaan ja sen takia lyhyesti kommentoisin joitakin täällä käytettyjä puheenvuoroja. Tosin puheenvuorojen käyttäjät nyt taas ovat poissa; toivottavasti he kuuntelevat tätä huoneistaan, niin kuin minä kuuntelin heitä huoneestani.

Todettakoon ensinnäkin, että ed. Seppo Kanerva sanoi pohjaosasta, että ei se tulisi niinkään kuntien maksettavaksi, koska julkiset eläkkeet ovat vain yksi kolmasosa eläkkeistä. Jotta olisi päässyt kärsimään tästä pohjaosan ja työeläkkeen yhteensovituksesta, pitää ensin olla päässyt nauttimaan täydestä eläkkeestä. Vuonna 95 se oli jokseenkin mahdotonta työeläkejärjestelmän puitteissa, koska työeläkejärjestelmä ei ollut vielä täysi-ikäinen. Se oli vasta 32 vuotta vanha, ja se tulee täysi-ikäiseksi vasta 40 vuotta vanhana. Sen takia täyteen eläkkeeseen työeläkejärjestelmän puitteissa pääsi vain sopivalla varhaiseläkejärjestelyllä, ja se oli hyvin harvinaista. Sen takia nämä ovat lähes yksinomaan valtion ja kuntien eläkkeitä, joista on kysymys. Siitä menee puolet kuntien maksettavaksi, toinen puoli valtion maksettavaksi ja työeläkejärjestelmälle hyvin hyvin vähäsen. Kuntien palveluista se on poissa.

Ed. Puhjolle haluan todeta, kun hän kaipasi vuoden 94 terveydenhuollon rahoitusta: Jos otamme koko terveydenhuollon rahoituksen, se oli silloin 10 miljardia markkaa vähemmän kuin nyt, joten en suosittelisi. En muista aivan ulkoa näitä lukuja, mutta noin 10 miljardia se on noussut sen jälkeen. On totta, että valtion muodollinen osuus tässä oli silloin isompi ja kuntien pienempi. Täytyy myös muistaa, että sen jälkeen kuntien ja valtion suhteessa on tapahtunut yhtä sun toista, ennen kaikkea ristikkäisten rahavirtojen clearausta, kuntien vastuu Kansaneläkelaitoksen menoista on vähentynyt ja kaikkea semmoista. Ei ole niin yksinkertaista verrata, mitä oli silloin ja mitä tällöin, mutta terveydenhuoltoon käytetään tällä hetkellä olennaisesti enemmän rahaa kuin vuonna 94. Bruttokansantuoteosuus, myönnetään, on pienempi, mutta bruttokansantuotteelle on tapahtunut sen jälkeen myös yhtä sun toista.

Sitten täällä on sanottu, että vähättelen terveydenhuollon ongelmia, koska olen sanonut, että se ei ole vielä kriisissä vaan vasta kriisiytymässä. Jos ollaan aivan tarkkoja, tämä puheenvuoro, jota siteerataan, oli vuosi sitten. Sen jälkeen on tapahtunut yhtä sun toista. Täytyy sanoa, että meillä perusterveydenhuollon asema itäisessä ja pohjoisessa Suomessa ja eräät lääkäripulaan liittyvät seikat ovat kriisiytyneet jopa nopeammin kuin osasimme ennustaa, mutta ennustettavissa tämä kehitys sinänsä oli. Tästä on kohonnut ajatus perustaa kansallinen terveyshanke pohtimaan koko järjestelmän perusteita. Se, että se tapahtui näin nopeasti, johtuu siitä, että kyllä sitä STM:ssä vuoden ajan valmisteltiin kaikessa hiljaisuudessa. Sitä piti valmistella kaikessa hiljaisuudessa, koska oli lääkärilakko, ja silloin sen valmisteleminen äänekkäämmin olisi vain sotkenut tuon lakon sovittelua.

Se mikä kiireellisimmin pitää tehdä, on järjestää perusterveydenhuolto laajemmalle pohjalle. On aivan selvästi havaittavissa, että toimiakseen kunnolla terveyskeskus tarvitsee 8—10 lääkäriä. Pienemmissä terveyskeskuksissa lääkäreitten työhönsitoutumisaste on niin korkea, että on vaikea vapaaehtoisia niihin tehtäviin löytää. Oltakoon erilaisista läheisyysperiaatteista mitä mieltä tahansa, ja onko käyttäjän kannalta pieni ja lähellä oleva terveyskeskus mukava tai muuten hauska, näin voi olla, mutta jos ei siellä ole lääkäriä, siitä mukavuudesta on hyvin vähän hyötyä.

Meillä myös on aika paljon aluesairaaloita tässä maassa, itse asiassa aivan liikaa oikeastaan tarpeeseen nähden, ja kun lääketiede on nopeasti erikoistumassa ja tulemassa yhä monimutkaisemmaksi, aluesairaalat eivät pysty osaamaan kaikkea. Yksi vaihtoehto on se, että rakennamme perusterveydenhuollon aluesairaaloitten ympärille ja sen sijaan, että me tekisimme nykyisen tiukan jaon perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon, laittaisimme rajan aluesairaaloitten yläpuolelle. Silloin meillä olisi toisessa kupissa perusterveydenhuolto ja ikään kuin perustason erikoissairaanhoito — itse asiassa sellaista hoitoa hyvin monessa terveyskeskuksessakin annetaan — ja sitten olisi vaativamman tason erikoistunut sairaanhoitopiirien keskussairaalatason hoito, joka on asia erikseen. Tällä tavalla voisimme ehkä löytää myös aluesairaaloille jonkinlaisen nykyaikaisen käyttötarkoituksen. Sairaalarakennuksia tässä maassa tullaan kyllä tarvitsemaan kaikesta lyhytkirurgiasta huolimatta ihan riittävästi, koska väestön vanheneminen tuottaa tätä kysyntää.

Meidän ehdottomasti suurin ongelmamme ei terveydenhuollossa ole rahan puute. Olen aivan vakuuttunut siitä, että päättäjät tulevat pitämään huolta siitä, että terveydenhuolto tulee saamaan riittävästi rahaa. Meidän ongelmamme on henkilökuntapula. 90-luvun alussa tehtiin erittäin kohtalokas virhe, kun lääkäreitten koulutusta vähennettiin. Kun itse olen tilastotieteilijä ammatiltani, voin todeta, että silloin ehkä unohdettiin se seikka, että kun lääkärikunta naisistuu, sen ikään kuin käytettävissä olevat työvuodet vähenevät verrattuna siihen, että lääkärit ovat uratietoisia ja perheistään vähän vähemmän välittäviä miehiä. Tämän korjaaminen lääkäreitä kouluttamalla tapahtuu ymmärrettävästi hitaasti.

Kuulin täällä itse asiassa juuri yllätyksekseni eilen kyselytunnilla, että opetusministeriöllä ei ole aikomuksia lisätä lääkärinkoulutusta enempää. STM:n käsitys asiasta on toinen. Jos itse saisin päättää, miten terveydenhuollon ja sosiaalitoimen koulutus maassa järjestettäisiin, panisin sen tilaaja—tuottaja-mallille sillä tavalla, että STM tilaa ja opetusministeriö tuottaa. On erittäin epäkäytännöllistä, että sekä sosiaali- että terveystoimen henkilökuntaa koulutetaan lähtien niistä oppilaitoksista, joita meillä on, eikä siitä tarpeesta, joka meillä on. Tämä yhteistyö ei ehkä ole niin hyvää kuin sen pitäisi olla. Siinä ehkä taas esimerkiksi oppilaitoksiin liittyvät aluepoliittiset näkökohdat ovat erilaisia kuin henkilökunnan tarve, joka taas sosiaali- ja terveystoimessa on.

Joka tapauksessa on aivan selvää, että terveydenhuolto tulee vaatimaan olennaisesti lisää rahaa. Se että Suomen bruttokansantuoteosuus on niin pieni, selittyy oikeastaan kolmella seikalla, ensinnäkin korkealla tai nopeasti kohonneella bruttokansantuotteella. Tänä vuonna bruttokansantuoteosuus tulee selvästi nousemaan, ei sen takia, että terveydenhuolto olisi nyt mitenkään pompannut ylöspäin, vaan bruttokansantuotteen kasvu on niin nopeasti hidastunut.

Toinen selittävä tekijä on puhtaasti tilastollinen. Suomessa vanhustenhuollosta huomattavasti suurempi osa luetaan sosiaalitoimeen kuin muissa maissa. Sellainen vanhainkotitoiminta, joka ei paljon terveyskeskuksen vuodeosastosta eroa, voitaisiin aivan yhtä hyvin tilastoida terveydenhuoltoon, ja tällä tavalla saisimme sen osuuden paljon nousemaan.

Itse asiassa eräs tekijä on myös palkkataso, mutta kun se on työmarkkinakysymys, en nyt puutu siihen, mutta jos meillä olisi Pohjoismaiden palkkataso, kahdeksikolla alkaisi tämä bruttokansantuoteosuus.

Neljäs tekijä on se, että Suomessa on erittäin edullinen ikäjakauma. Meillä on hyvin vähän vanhuksia tässä maassa verrattuna muihin Euroopan maihin. Niin kuin tiedämme, tämä tekijä poistuu hämmästyttävän nopeasti.

Jos me pelkästään ajamme tulevan ikäjakauman tähän palvelujärjestelmään, oletamme, että tulevat vanhukset käyttävät sosiaali- ja terveyspalveluja yhtä paljon kuin aikaisemmat kohortit, niin tarvitsemme noin 20—30 miljardia markkaa lisää rahaa seuraavien 20 vuoden aikana ja bruttokansantuoteosuus pomppaa selvästi kaksinumeroiseksi luvuksi. Yhdysvalloissa muuten lasketaan, että se tulisi nousemaan 15 prosentista 22 prosenttiin samasta syystä johtuen.

Meillä on myös tekijöitä, jotka lisäävät terveydenhuollon menoja. On tullut kalliita hoitotapoja, joilla voidaan hoitaa niitä potilaita, joille ennen ei voitu tarjota kuin lohtua, ja tämä on tietysti seikka, joka automaattisesti lisää menotasoa. Siihen on pakko varautua, sillä se on päivänselvä asia.

Joudumme myös jossakin vaiheessa tekemään erittäin vaikeita eettisiä valintoja siitä, kuinka pitkälle elämän venyttämisessä hintaan mihin hyvänsä voidaan mennä. En mitenkään tule kadehtimaan seuraajiani, joiden eteen tämä kysymys varmaan jossakin vaiheessa väkisin tulee.

Tarkoituksemme ei ole nostaa terveydenhuollon bruttokansantuoteosuutta 10, 11, 12 prosenttiin, vaan ajatuksena on se, minkä ed. Ihamäki jo sanoi, että on tietysti parempi, ettei sairastuta ollenkaan. Terveyden edistämisessä itse asiassa elämäntavat, liikunta ja muut tällaiset kysymykset ovat olennaisesti tärkeämpiä. Meillä on positiivisia viitteitä siitä, että suuret ikäluokat tulevat olemaan selvästi terveempiä kuin edelliset kohortit saman ikäisinä, ja tämä tulee vähentämään, näin ainakin toivomme, hoidon tarvetta. Jos näin ei käy, suuria rahoitusvaikeuksia tulee järjestelmässä olemaan.

Me tiedämme, että tälle asialle voidaan tehdä jotakin, ja sosiaali- ja terveysministeriön tilauksesta on juuri valmistunut terveyttä edistävästä liikunnasta mietintö, joka erittäin hyvin osoittaa sen, että jos elämänmuotomme sisältäisi enemmän kävelyä, enemmän pyöräilyä ja yleensä enemmän rappusissa kulkemista ja ehkä ihan liikunnaksikin tarkoitettua liikuntaa, (Ed. Kautto: Ja kun olisi vähemmän hankalia vuodenaikoja!) niin meillä varmaankin ihmiset voisivat paremmin, elämä olisi hauskempaa ja miellyttävämpää ja hoidon tarve olisi olennaisesti vähäisempi.

Ed. Oinonen puhui alkoholista omasta puheenvuorossaan. Se muodostaa tietyn riskin. Meillä tällä hetkellä vanhusväestö on vielä niitä kuivia kohortteja, jotka eivät alkoholia ole juuri käyttäneet. Kun seuraavat kohortit, jotka ovat hieman enemmän tottuneet ottamaan, tulevat vanhuusikään, saattaa olla, että esimerkiksi dementia tulee yleistymään kuolinsyynä, ja tämä saattaa lisätä hoidon tarvetta aivan olennaisesti.

Kansallisen terveysprojektin tarkoituksena on paitsi pohtia työnjakokysymyksiä miettiä keinoja, joilla terveydenhuollon tasa-arvo olisi suurempi ympäri maata. Terveydenhuollon epätasa-arvo ei näy niinkään hoitojonoissa, vaan se näkyy hoitoindikaatiossa. Me olemme havainneet, että tiettyjä hoitoja annetaan eri puolilla maata aivan eri määriä, eikä se selity millään väestön sairastavuudella, vaan sillä, että se kriteeri, jolla hoitoon pääsee, vaihtelee aivan tavattomasti. Eikä se vaihtele lainkaan sillä tavalla, että on köyhät kunnat, joissa on vaikeampi päästä hoitoon, ja rikkaat kunnat, joissa on helpompi päästä hoitoon, vaan yhdessä kunnassa saattaa olla paljon vaikeampi saada lonkkaleikkausta, mutta helppo saada kaihileikkaus, ja naapurikunnassa tai naapurisairaanhoitopiirissä nämä saattavat olla toisin päin. Tässä ei ole mitään logiikkaa, miten nämä hoitoindikaatiot vaihtelevat ympäri maata. STM:n tarkoituksena on ohjeistaa tätä enemmän ja pyrkiä tavallaan yhtenäistämään hoitokäytäntöjä ja antamaan siitä parempia ohjeita. Kun meillä on Suomessa maailman hajautetuin terveydenhuoltojärjestelmä, tarvitaan selvästi voimakkaampaa informaatio-ohjausta kuin Suomessa on.

Kuten sanottu, olennaista terveydenhuollon tulevaisuuden suhteen on se, missä kunnossa meidän väestömme on. Todettakoon, että kun sadan viime vuoden aikana eliniän odote on noussut noin 30 vuodella, terveydenhuoltojärjestelmä ottaa siitä omaan piikkiinsä 10 vuotta, josta antibiootit tekivät 8 vuotta, ja koko se muu 50 miljardia, mitä käytämme tässä, on nostanut odotetta 2 vuodella. Tätä kannattaa verrata esimerkiksi tupakkaan, joka vähentää sitä 4 vuodella. Mutta joka tapauksessa elintavoissa, ravinnossa, kaikessa muussa tällaisessa on selvä vastaus.

Kun ed. Ihamäki aikaisemmassa puheenvuorossaan puhui tästä onnettomasta Who:n tutkimuksesta, josta tilastotieteilijänä voisin sanoa yhtä sun toista, niin siinähän Suomi sai miinusta siitä, että suhteessa siihen, kuinka paljon käytämme rahaa terveydenhuoltoon ja kuinka koulutettu väestö meillä on, suomalaiset miehet kuolevat liian nuorina. Kun katsomme tilannetta tarkemmin, ne ovat näitä Ilkka Taipaleen edustamia vähän koulutettuja, huonossa sosiaalisessa asemassa olevia, usein yksinäisiä miehiä, jotka kuolevat kovin kovin nuorina ja vievät koko tämän järjestelmän arvosanan alaspäin. Suomessa sosiaaliset erot miesten kuolleisuudessa ovat suurempia kuin missään muussa teollisuusmaassa.

Veijo Puhjo  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Soininvaara sanoi, että terveydenhuollossa ongelma ei ole raha vaan henkilöstöpula. Sehän on rahakysymys.

Sitten mainitsitte, että terveydenhuoltomenot ovat kasvaneet. Olen kyllä samaa mieltä, mutta käytin tietoisesti budjettikirjoissa olleita kokonaislukuja sosiaali- ja terveysministeriön kohdalta, koska sosiaali- ja terveyspuoli ovat hyvin monesti saman asian kaksi eri puolta. Kuinka paljon lainkaan ovat sosiaalipuolen rahat laskeneet ja vaikuttaneet siihen, että terveysmenoja kuluukin sitten ylenmäärin?

Päivi  Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jäin miettimään, mitä ministeri Soininvaara tarkoitti sillä, että joudumme tekemään vaikeita ratkaisuja tulevaisuudessa, mihin saakka elämän loppupuolella hoitoja annetaan. En aivan saanut kiinni, mitä ministeri tällä vihjailevalla puheenvuorolla tarkoitti, mutta toivon, että ette ainakaan viitannut eutanasiaan, jota sitäkin on valitettavasti ehdotettu ratkaisuksi terveydenhuollon resurssiongelmiin. On vaarallista, jos annetaan sellainen kuva, että taloudellisista syistä joudutaan muuttamaan terveydenhoidon eettistä perustaa, sitä, että kaikilla ihmisillä tulee olla yhtäläinen oikeus saada terveydenhoidon palveluita, ja sitä, että ihmisen elämää tulee kunnioittaa elämän loppuun saakka.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli erittäin hyvä, että ministeri käytti puheenvuoron. Olen useasta kysymyksestä hyvin samaa mieltä hänen kanssaan. Oikeastaan toivomusluonteisesti toteaisin vielä, että siinä vaiheessa, jos katsotaan, että tehdään suurempia yksiköitä ja erikoistutaan, samassa yhteydessä varmaan on syytä tarkastella myöskin sitä, kun lääketiede aina eriytyy enemmän ja enemmän, mitkä sairaalat suorittavat tietyn tyyppistä erikoistumista ja mitkä taas toista. Minusta se liittyy olennaisesti myös koko perusterveydenhuollonkin katsantoon.

Sitten toinen asia, josta olen totaalisesti samaa mieltä. Koulutuspolitiikka on tässä maassa ollut puhtaasti aluepolitiikkaa viime vuosina. Minusta on erittäin törkeätä se tapa, jolla koulutetaan joissain tietyissä osissa maata ihmisiä eikä siellä, missä on myöskin kysyntää; viittaan Etelä-Suomen tilanteeseen. Tämä tulee jatkossa johtamaan vain siihen, että jälleen Etelä-Suomi automaattisesti joutuu imuroimaan henkilökuntaa muualta maasta. (Puhemies koputtaa) Koko koulutuspolitiikka on kääntynyt itse itseään vastaan.

Pentti Tiusanen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Mielestäni on aivan selvää, että rahaa tarvitaan enemmän. En ymmärrä tilastotieteellisiä pohdintoja aina näissä asioissa. Sekä Lappeenrannassa että Kotkassa on lopetettu sijaisten palkkaaminen. Ei se johdu mistään tilastotieteestä tai jostakin muusta, vaan siitä, että kuntapäättäjät sanovat, ettei ole rahaa. Edelleenkin 4 000 jonopotilasta on tällä hetkellä Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä. Heistä oleellinen osa on tuki- ja liikuntaelinsairauspotilaita: lonkka-artroosia, polviartroosia. Siinä ei paljon enää ruokavalio auta, ministeri Soininvaara, tai mukavat ympäristöt, vaan heitä pitää auttaa muulla tavalla. Ei auteta. Miksi? Vastaus: koska ei ole rahaa. Leikkaussaliyksiköissä suljetaan leikkaussaleja, ei palkata väkeä sinne, ei leikata niin kuin ehkä leikattiin aikaisemmin, operoitiin, leikataan vain budjettia.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Yritin sanoa, että meillä on terveyspolitiikassa erittäin suuria alueellisia eroja, jotka eivät ole myöskään kunnan taloudellisella tilanteella selitettävissä. Ed. Tiusanen kertoi yhdestä alueellisesta erosta. Pitää ehkä myös kysyä paikallisilta päättäjiltä, miten näin on päässyt käymään.

Pyysin vastauspuheenvuoron ed. Räsäsen kysymykseen, tarkoitanko eutanasiaa. En tarkoita eutanasiaa, vaan tarkoitan erittäin kalliita hoitoja, jotka saattavat potilaan tilannetta hyvin pienellä todennäköisyydellä parantaa ja joissa tavallaan on myös kysymys siitä, kuinka kalliilla hinnalla kuolemaa on tarkoitus venyttää.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala on yhteiskunnassa hyvin vaikuttava hallinnonala. Terveydenhuollon kustannukset ovat nousseet viime vuosina hyvin merkittävästi. Kuntatasolla sen näkee niin, että kun kustannusten nousu on tänä vuonna ja ensi vuonna noin 10 prosentin luokkaa, tietää sen, että kunnan talouden rakenteissa tapahtuu silloin selkeitä muutoksia.

Miksi näin tapahtuu? Yhtenä syynä on tietenkin se, että ihmiset ovat pitkän työttömyyskauden jälkeen entistä enempi mielenterveyden kanssa ongelmissa, alkoholismin kanssa ongelmissa, huumeet ovat tulleet mukaan. Tällä on hyvin suuri merkitys nimenomaan, kun se tulee sen perinteisen ongelmakentän päälle. Lääkärilakon aikana syntyi pitkiä jonoja. Niitä lääkärilakon aikaisia jonoja yritetään purkaa, mutta siitä huolimatta ne eivät nopeasti tule hoidettua. Lääkäreiden puutetta tässä suomalaisessa yhteiskunnassa on selitetty monella eri tavalla. Opetusministeri otti eilen sen kannan, että missään tapauksessa lääkäreiden koulutusta ei tulla ainakaan ensi vuonna eikä seuraavana vuonna lisäämään.

Meidän on syytä pohdiskella sitä, millä tavalla sairaanhoitopiirejä hallinnoidaan. Ovatko meillä kaikki lääkärit oikeissa töissä, vai onko meillä liikaa sidottu lääkäreitä hallinnointitehtäviin ja tätä kautta aiheutetaan tietyllä tavalla myös kustannusvääristymää? En usko, että hyvä kirurgi on hyvä talousmies. Silloin kun on kysymys sairaanhoitopiiristä, jossa on yli miljardin markan budjetti, kyllä siinä tarvitaan todella oikeita ihmisiä oikeille paikoille. (Ed. Korkeaoja: Leikataan mistä leikataan!)

Kasaantuneet investoinnit ovat kuntasektorilla iso haaste. 1999 hallitus päätti luopua valtionosuusjärjestelmästä, ja nyt tämä alkaa kohta toimia täysimääräisenä. Ministeri Biaudet’n heitto hallituksen budjettiriihessä johtaa aika ongelmalliseen tilanteeseen tulevaisuudessa. Käyttökustannustason nosto valtionosuuden kohdalla tulee auttamaan tässä tilanteessa, mutta kunnat joutuvat rahoittamaan isoja investointeja pitkäaikaisesti vieraalla pääomalla. On pelättävissä, että tämä ei kuitenkaan täysimääräisesti toimi.

Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat nousseet johtuen siitä, että entistä enempi ihmisiä tietenkin hoidetaan mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti, ja se on ihmisten oikeus. Toisaalta pitäisi myös miettiä lääketeollisuuden roolia, kuinka esimerkiksi lääketeollisuus ja tukkukauppa nostavat hintoja jatkuvasti.

Niin kuin totesin, työttömyys tulee suomalaiselle yhteiskunnalle kalliiksi, samoin mielenterveysongelmat, huumausainehoito-ongelmat ja alkoholismi. Huumausainekysymyksiin pitäisi voida tässä yhteiskunnassa suhtautua entistä vakavammin. Tänään juuri Tulli on saanut kiinni suuren amfetamiinierän, jossa annoksia oli yli 300 000. Nämä ovat hirvittäviä eriä, ja kun ne markkinoilla ovat ja tarvitaan uusia asiakkaita, se tuo jatkossa lisää ja lisää kustannuksia myös erikoissairaanhoidon puolelle.

Arvoisa rouva puhemies! Veteraanien kuntoutus on vihdoin viimein saatettava asianmukaiselle tasolle. Jokaisella veteraanilla täytyy olla oikeus päästä kuntoutukseen useammin kuin tänä päivänä. Tässä yhteydessä on syytä myös painottaa sitä, että Raha-automaattiyhdistyksen varoja jaettaessa niitä kohdennetaan nimenomaan veteraanipuolelle.

Eläkkeiden kohdalla ja nimenomaan kansaneläkkeen pohjaosan kohdalla hallitus on luonut odotustilan. Hallituksen on syytä hyvin nopeasti tuoda oma esityksensä eduskunnan käsittelyyn, niin että myös tämä asia tulee täysimääräisesti hoidettua.

Arvoisa rouva puhemies! Terveydenhuolto on kriisiytymässä tai on menossa kohti akuuttia kriisiä. Siksi jo ensi kevään aikana vuoden 2003 budjettia valmisteltaessa on otettava kaikki kipukohdat mahdollisimman tarkasti huomioon.

Päivi Räsänen /kd:

Rouva puhemies! Oman ryhmäni kristillisdemokraattien vastalauseessa ehdotetaan, että hallitus viimeistään lapsipoliittisen selonteon yhteydessä tuo eduskunnalle esityksen kotona tapahtuvan hoivatyön kehittämisestä siten, että se on tasa-arvoinen vaihtoehto muiden hoivaratkaisujen rinnalla. Olen huolestunut siitä, että tämän vaalikauden aikana ei ole otettu askeltakaan tähän suuntaan. Vaikka ennen vaaleja useimmat puolueet, myös hallituspuolueet, ottivat perhepolitiikan yhdeksi kärkiteemoistaan, tämän vaalikauden aikana ei ole kotihoidon tukea kehitetty eikä myöskään perheverotusjärjestelmää otettu käyttöön.

Hallitusneuvotteluja käytäessä peruspalveluministeri Soininvaaran oma puolue otti kysymyksen kirjallisessa vastauksessaan pääministeri Lipposelle esiin, jossa se ehdotti perheiden hoivatyön mahdollistamista viitaten esimerkiksi perheverotukseen, mutta mitään esitystä ei ole tullut tänne vakavasti keskusteltavaksi. Oma ryhmäni on esittänyt konkreettisen ehdotuksen kotihoidon tuen kehittämiseksi vaihtoehtobudjetissaan. Ehdotukseen sisältyy myös hoivatyötä tukevan vaihtoehdon rahoitus.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmän budjettivastalauseen keskeinen painopistealue on perhepolitiikka. Se on tärkeä ja tulevaisuuteen suuntautuva alue. Itse kuitenkin puheenvuorossani haluan kiinnittää huomiota veteraanien kuntoutukseen.

Kuten ed. Nepponen jokin aika sitten totesi, monen veteraanin viimeinen iltahuuto on lähellä, ja mielestäni vähin, mitä voisimme tehdä, on varmistaa, että veteraanit pääsisivät kuntoutukseen useammin kuin nyt tapahtuu. Siksi olemme esittäneet ja ehdotamme 4 miljoonan euron lisäämistä veteraanien kuntoutukseen. Toivon, että tämä asia voitaisiin vielä isossa salissa korjata.

Haluan vielä lopuksi lyhyesti todeta eläkepolitiikasta. Kaksinkertaisen leikkauksen poistamisesta on puhuttu ja kansaneläkkeen pohjaosasta viiden kuuden vuoden ajan erittäin paljon. Hallitus on nyt luvannut tuoda esityksen pohjaosan kaksinkertaisen leikkauksen korvaamisesta. Keskustassa odotamme ja edellytämme, että hallitus pitää lupauksensa ja toimii asiassa nopeasti.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Todellakin, kahteen kertaan leikatun pohjaosan ongelma on ratkaistava. Se on uskottavuuskysymys, aivan oikein. Yhdyn täysin edellisen puhujan ajatuksiin.

Ed. Leea Hiltunen aikaisemmin kosketteli ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa ja sanoi, että sen kohdalla on erityisesti kuntatasolla säästetty. Kunnat ovat lopettaneet seulontoja, neuvoloita jne. Näin todella on, ed. Leea Hiltunen. Valitettavasti viime keskiviikkona esimerkiksi omassa kotikaupungissani lopetettiin käytännössä kaksi neuvolaa. Neuvoloiden yhdistäminen hyvin suurta aluetta hoitavaksi ei enää neuvolan ideaa todellakaan täytä. Nyt kysytään, onko tämä asia kanan vai munan vika eli onko se valtiovallan vai kuntien vika. Joka tapauksessa näin epätavallisella tavalla tehdään. Olen varma, että ministeri Soininvaara sanoisi, että pitäisi ihmetellä, miksi kunnissa päättäjät tekevät näin kummallisia ratkaisuja, mutta tällaista tapahtuu.

Lopuksi, niin kuin todettiin, moni sotainvalidikin käy vielä samaa sotaa. Usein vastassa on Valtiokonttori, jolloin 25 prosentin invaliditeetti on se maaginen raja. Sen yli pääseminen, 30 ja 35 prosentin haitta-asteeseen pääseminen, on todellakin vaikeata, koska siihen liittyisi jo lisäetuuksia.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kuten edellisessä puheenvuorossani totesin, sosiaali- ja terveysministeriön sektori on varsin laaja. Eräs alue liittyy juuri terveydenhuoltoon ja lääkärien saatavuuteen. Ainakin tänään perjantai-illan ollessa pitkällä on varsin hienoa, että eduskuntamme lääkäriedustajat ovat näin runsaasti paikalla, mistä täytyy antaa tunnustus, ja sairaanhoitajien hieno edustus on mukana myöskin. Eduskunnan muillekin edustajille tämä luo turvallisuutta. (Ed. Ihamäki: Ja vielä pappi kaiken päälle!)

Mutta menen tähän kysymykseen yöpäivystyksestä. Olen kantanut huolta siitä nimenomaan maaseudulla ja eri seutukunnilla. Etsiessään säästöjä, jotka oikeastaan ovat leikkauksia, vaikka eivät olekaan kirurgisia toimenpiteitä vaan leikkauksia, kunnat ovat yhä enemmän menneinä vuosina viimeisen kymmenen vuoden aikana lopettaneet terveyskeskuksista lääkärin yöpäivystystä, ja on saatukin aikaan ehkä jonkunlainen pieni säästösumma. Koen, että tämä osaltaan aiheuttaa turvattomuutta.

Esimerkiksi omassa perheessäni silloin kun lääkäriä on tarvittu, nimenomaan jos on ollut äkillisempi tarve, on se joka kerta tapahtunut yöllä. Etenkin silloin, kun lapset olivat pieniä, korvakivut ja nämä kaikki kävivät sietämättömän tuskaisiksi juuri yöaikaan, ja voin sanoa, että yöaikaan tarvitsin terveyskeskuksen palvelua, ja mikä parasta, tilanteet eivät olleet niin pahoja, etteikö apu olisi joka kerran erinomaisesti tai ainakin tyydyttävästi löytynyt. Tämä oli mielestäni hyvin järjestetty, ja on myös tietty turvallisuuden tunne, kun on kaukaisessa työssä sieltä kotiseudulta täällä eduskunnassa ja on tieto siitä, että on lääkäripäivystys paikkakunnalla. Tosin tällä hetkellä meillä Keuruulla lääkärien yöpäivystyksestä on luovuttu ja se on tuolla Tero Rönnin valtakunnassa Mäntässä, mutta se on Keuruu-Multian terveydenhuollon kuntayhtymän äärialueilta varsin kaukana. Etenkin silloin, jos olisi kiireellisestä avusta kyse, se on kaukana.

Kuntapäättäjäthän sanovat, että ambulanssihan se kutsutaan silloin, kun on kiireellinen tilanne, mutta kun ambulanssejakin tahdotaan vähentää. Esimerkiksi meillä oli kaksi ambulanssia yöaikaan. Nyt on vain yksi, ja jos se yksi on sairaankuljetusmatkalla, todella kaukaa joudutaan toista sitten etsimään. Eli tämä on tietty turvallisuuskysymys, ja pidän tätä hyvin tärkeänä.

Lääkäreiden kanssa olen puhunut ja keskustellut asiasta. Minusta tuntuu, että lääkärit ovat, nimenomaan silloin kun on jo elämänkokemusta vähän enemmän, väsyneet yöpäivystystehtäviin eivätkä oikein tykkää siitä, että heitä toivottaisiin yöpäivystyksiin. Lähden kuitenkin siitä, että kun alan ja uran valitsee, tietää myöskin ne rasitteet, mitkä työssä ovat, ja ne ovat myöskin silloin osa sitä työtä. Toisaalta nuoret lääkärit saattaisivat ajatella hieman toisin, jos on vielä opintovelkoja ja perheenperustamisesta tai asunnon hankkimisesta jne. kuluja, että erilaiset yöpäivystyksistä tulevat lisät olisivat hyvinkin tervetulleita. En jää pohtimaan, mitä ne ovat, ne tietävät kunnalliset virkaehtosopimukset jne.

Katselen tätä asiaa kansalaisten kannalta, terveydenhoidon palvelujen saatavuuden kannalta. Joku on sanonut, että ei meillä Keuruulla yöpäivystystä tarvita, pari kolme humalikasta siellä yössä käy. Lähden siitä, että myöskin he ovat aivan täysiarvoisia asiakkaita ja tarvitsevat silloin, jos lääkäriin tulevat, asianomaista apua.

Eli tästä asiasta olen kantanut huolta sekä kunnallisena vaikuttajana että myös kansanedustajana, kuinka ihmisten turvallisuus taataan kaikkina vuorokaudenaikoina. Tietysti on totta, että jos tapahtuu suurempi vamma, silloin kyllä hommat hoituvat, tulee ambulanssit ja palokunnan ensivasteet paikalle, mutta jos on jotain lievempää, lapsen korvakipu, käärmeenpuremaa tai jotain muuta, eikä ole suorastaan välitöntä ambulanssin tarvetta, silloin pitemmästä matkasta ihmiset harkitsevat, lähtevätkö lääkäriin tai ei. Tai sitten jotkut sydänkohtauksen oireet, kyllä niiden täytyy olla tavallisella ihmisellä todella vakavat ennen kuin hän tilaa ambulanssin, ja saattaa olla, että se on silloin liian myöhäistä.

Haluan todella, että meillä yhteiskunnassa harkittaisiin, onko oikein tämä lääkäripalvelujen saatavuuden keskittyminen nimenomaan viikonloppu- ja yöaikaan, jotta nähtäisiin kokonaistaloudellinen näkökulma. Kyllä ne matkatkin maksavat, ja saattaa olla, että terveyskeskuksen vuodeosasto, jossa ei ole lääkäriä viikonloppuna tai yöaikaan, on helposti eräänlainen vanhainkodin sairasosasto, ja potilaita joudutaan hoitamaan kalliimmilla hoitopaikoilla erikoissairaanhoidossa.

Arvoisa rouva puhemies! Näillä kysymyksillä haluan tuoda tuntoja esille, jotka koen tärkeäksi.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Haluan vielä todeta, että olin pettynyt siihen, että valtiovarainvaliokunta ei ottanut huomioon sosiaali- ja terveysvaliokunnan yksimielistä lausuntoa ja siihen sisältyvää pontta, jossa edellytettiin, että valtiovarainvaliokunta ottaisi lisämäärärahan, joka kohdistuu päihdeäitien hoitoon. Äidin päihteidenkäyttö on itse asiassa jo merkittävin synnynnäisen kehitysvammaisuuden aiheuttaja. Kun muutama vuosi sitten alkoholin ja huumeiden vaurioittamia lapsia syntyi vielä alle 200 vuodessa, nyt heitä syntyy jo noin 700 vuodessa. Tämä muutos on tapahtunut muutamien vuosien sisällä. Näiden lasten hoito ja kuntoutus on moninkertaisesti kalliimpaa kuin päihdeongelmaisten naisten raskauden aikainen tehokas hoito. Ihmettelenkin sitä, että valtiovarainvaliokunta ei huomioinut näitä perusteluja ja asiaan liittyvää pontta oman valiokuntani lausunnossa. Kristillisdemokraattien vastalauseeseen kuuluu ehdotus siitä, että 7 miljoonaa euroa lisättäisiin päihdeäitien päihdevieroitushoitoon.

Veijo Puhjo /vas:

Arvoisa puhemies! Edustajat Tiusanen ja Oinonen ottivat esille avoterveydenhuollon ongelmia. Molemmat johtuvat vähän samasta syystä, eli kun laman jälkeen säästettiin, niin kunnilla ei yksinkertaisesti ollut varaa pitää kaikkia niitä palveluita, mitä haluttiin, ja puoluekannasta riippumatta on tietenkin lautakunnissa ja valtuustoissa toimittu niillä rahoilla, mitä on ollut käytössä.

Ed. Tiusanen mainitsi neuvoloiden sulkemiset. Samaa on Satakunnassakin, mutta varsinaisesti avoterveydenhuollosta olisin hälyttävänä esimerkkinä maininnut Oulun seudun. Lääketieteellisessä julkaisussa kirjoitettiin hiljattain, että Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa 75—80 prosenttia leikkauksista onkin kiireellisiä tai aivan välitöntä leikkaushoitoa vaativia. Johtopäätös tästä oli tietenkin se, että normaaleja jonopotilaita ei voida kutsua leikkauksiin siinä määrin kuin aikaisemmin ja jonot kasvavat. Toinen johtopäätös siitä oli se, mikä on koko ongelman ydin, että kun avoterveydenhuollosta on säästetty, näiden potilaiden sairaudet olivat tulleet jo siinä mitassa pahemmiksi, kun he eivät saaneet avohoidossa hoitoa, että jouduttiin päivystykseen ja välittömiin leikkauksiin, mikä taas esti normaalien jonopotilaiden leikkaamista. Todellinen kierre on olemassa, ja jollei rahoitukseen saada muutosta, tämä vain pahenee.

Ed. Oinonen otti esille lääkärien yöpäivystykset. Itse pidän erittäin suurena ongelmana päivystyspisteiden karkaamista kauaksi kotiseudulta. Porissakin joudutaan kaukaisimmiltaan tulemaan 60 kilometrin päästä naapurikunnista yöpäivystykseen. Näissä kunnissa ovat lääkärit vähentyneet juuri sen vuoksi, että palkkaratkaisut eivät ole sitä, mitä lääkärikunta toivoo. Hiljan olleen lääkärilakonkaan yhteydessä ei tehty samalla tavalla ratkaisua maaseudun lääkäritilanteen parantamiseksi kuin aina ennen on tehty. Sairaanhoidossa palkkaratkaisut ovat kulkeneet eräänlaisena syklinä niin, että aina kun terveyskeskuksissa on ollut pulaa lääkäreistä, ei ole ollut kuin yksi ainut keino saada lääkäreitä takaisin, ja se on se, että avohoidon lääkäreiden palkka on selvästi korkeampi kuin sairaalalääkäreiden. Sitten kun sairaalalääkäreiden palkka taas hinautuu samalle tasolle kuin avohoidossa, virta vie heti pois terveyskeskuksista. Nyt tätä ratkaisua ei tehty, joten maaseudun tilannetta ei todennäköisesti saada yhtään paremmaksi. Tämä vaikuttaa sitten ennen kaikkea myöskin yöpäivystyksiin. Olenpa kuullut huhuja, että Satakunnassa sairaanhoitopiiri suunnittelee, että ainoastaan Porissa ja Raumalla päivystetään. Olen tottunut havaitsemaan, että se mitä piiri suunnittelee, toteutuu aikaa myöten. Se on valitettava piirre.

Sikälikin yöpäivystysten vähentyminen on hankalaa, että potilaat eivät hakeudu ajoissa hoitoon ja tila voi seuraavana päivänä olla jo pahempi ja vaatia juuri niitä päivystysleikkauksia, mitä Oulun esimerkki on. Mutta jos mentäisiin vielä ed. Oinosen esimerkkiin yöllä sairastumisesta, niin totta on, että monesti korvakivut ovat kipeimmillään yöllä. Tähän on ihan anatominen selitys: korvatorvi on makuuasennossa tiukemmin kiinni. Jotta voisitte saada omaa havaintoa siitä, mitä korvatorvi tekee, niin se ilmastoi nielun kautta korvaa ja pitää sitä ilmavana, jotta se ei tulehtuisi niin helposti. Kun nyt jokainen täällä nielaisee, niin neljällä viidestä tervekorvatorvisista korvissa rapsahtaa eli sinne menee ilmastoivaa ilmaa. Makuuasennossa tämä ei toimi, ja tulehduksen aikaan paine korvassa kasvaa, jolloin lapsi huutaa. Eli minun omalta erikoisalaltani on aivan selvää, että hoitoon pitäisi päästä ja kaikkia olisi hoidettava. Varsinaisessa, aiemmin pitämässäni puheenvuorossani mainitsin taloudellisia lukuja, että olisi mahdollisuus nostaa valtionosuuksia, jotta saisimme palkkaratkaisut paremmiksi ja henkilökuntaa hoitamaan. En näe siihen muuta mahdollisuutta kuin muuttaa veropolitiikkaa.

Timo Ihamäki /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Oinosen puheenvuoro lääkäripäivystyksestä sai minut käyttämään tämän lyhyen puheenvuoron.

Aikaisemmin oli trendi, että sairaustapauksissa potilaan oli saatava hoitoa nopeasti tai hoito oli saatava kiireellisesti jopa potilaan luo. Tämä ajattelu perustui esimerkiksi sydäninfarkti- ja sydänpysähdystilanteisiin. Jos elvyttäjä tulee paikalle mahdollisimman pian, niin monesti elämä voidaan pelastaa. Jos taas hoito tulee viiveellä, niin elämä menetetään. Tähän muun muassa perustuu lääkäriambulanssitoiminta ja lääkärihelikopteritoiminnan idea.

Nyt on taas vallalla trendi, että yöpäivystyksestä luovutaan lähinnä kustannussyistä, koska niin harvoin saatetaan tarvita äkillistä sairaanhoitoa. Tämä suuntaus on ilman muuta sairaanhoidon kannalta menoa huonompaan suuntaan, ja tämä merkitsee ilman muuta sairaanhoidon tason laskua Suomessa.

Pirjo-Riitta Antvuori /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Räsänen lähti nyt täältä pois, mutta hän pahoitteli sitä, että valtiovarainvaliokunnan mietinnössä ei ole huomioitu sosiaalivaliokunnan lausuntoa päihdeäitien ongelmista. Kyllä on huomioitu, mutta ei ole katsottu tarpeelliseksi toistaa valtiovarainvaliokunnan lausunnossa valiokunnan esittämiä huomioita. Se, miksi ei ole korvamerkittyä rahaa päihdeäitien ongelmatilanteeseen osoitettu, on tietysti hyvä kysymys, mutta kaiken kaikkiaan korvamerkitty raha lasten- ja nuortenpsykiatriankin osalta on ollut vähän sellainen kaksipiippuinen asia. Viime kesänä tehtiin hyvinvointipaketti, jossa on huomioitu paitsi lasten ja nuorten ongelmia myös huume- ja päihdeongelmia, joihin on aika merkittävät panostukset.

Mutta sen sijaan valiokunnan lausunnossa on Raha-automaattiyhdistyksen ylimääräisen jakosumman kohdalla erityisesti korostettu päihdeongelmaisten äitien kuntoutuksen tarvetta ja annettu sillä tavalla viestiä Raha-automaattiyhdistykseen päin, että kun sieltä jaetaan järjestöille rahaa, tämä asia erityisesti huomioitaisiin.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin mielestäni ed. Oinonen käytti erittäin hyvän puheenvuoron. Myös edustajat Ihamäki ja Puhjo puhuivat varsin sattuvasti.

Hyvin mielenkiintoista oli ed. Puhjon esimerkki Oulun tilanteesta, että peräti 80 prosenttia tai ylikin on päivystystyyppisiä leikkauksia. Tämä on tietysti paljon kalliimpaa toimintaa kuin se, että voitaisiin etukäteen ikään kuin profylaktisesti hoitaa. Ihan yksinkertainen esimerkki: sappikivet pitäisi hoitaa aina operatiivisesti, koska ennemmin tai myöhemmin ne aiheuttavat sappitietulehduksen ja siihen liittyvät komplikaatiot haimatulehduksineen jne.

Päivystyksen keskittäminen on aina tietysti myös kynnys sille, lähteekö potilas vaivojensa kanssa liikkeelle vai ei, mikä myöskin predestinoi sitä, että vaivat voivat vaikeutua. Toinen samalla tavalla vaikuttava tekijä ovat maksut, siis ne kulut, jotka liittyvät tähän asiaan. Siitä on ihan väitöskirjatasoisia tutkimuksia muun muassa Kuopion yliopistosta.

Näin ollen päivystyksen keskittäminen on perusteltua lääketieteellisesti paikkakunnilla, joissa on lyhyet etäisyydet ja joissa on esimerkiksi aluesairaala, sen ympäristössä. Mutta kun asiaa katsotaan pitemmällä säteellä ja mitataan sitä, niin siellä pitäisi sitten olla paikallista päivystystä, joka voisi, jos on lääkäreitä, olla vanhanaikaista toimintaa, että soitetaan ja herätetään päivystävä lääkäri.

Yleiskeskustelu päättyy.