2) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta
annetun lain 9 §:n muuttamisesta
Sampsa Kataja /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämän esityksen tavoitteena on
parantaa pienten riippumattomien panimoiden kasvuedellytyksiä valmisteverotuksen
niin sanottuun pienpanimoalennukseen tehtävin muutoksin.
Niistä aiheutuvat verotuoton menetykset ovat melko vähäisiä,
koska ehdotettuun vuosituotannon ylärajan korotukseen 10
miljoonasta litrasta 15 miljoonaan litraan ei liity minkäänlaista
verotukea. Kysymys on tältä osin ainoastaan siitä,
ettei panimo menetä kumulatiivisia tukiaan, jos sen vuosituotanto
ylittää nykyisen katon, 10 miljoonaa litraa.
Toinen ehdotettu muutos liittyy veroasteikon alimpaan portaaseen,
jonka vuosituotannon enimmäismäärä ehdotetaan
korotettavaksi nykyisestä 200 000:sta 500 000
litraan, ja tällä veromenetyksiä kertyy
vain 400 000 euroa.
Valiokunta pitää esitystä perusteluna
ja ajankohtaisena pienpanimotoiminnan vahvan kasvutrendin ja siihen
perustuvan investointihalukkuuden vuoksi. Alennuksen tarkoituksena
on tasata tuotantokustannusten eroja pienten ja suurten panimoiden
kesken ja helpottaa siten pienten panimoiden toimintaedellytyksiä ja
kasvumahdollisuuksia.
Suomessa on tuoreimpien tietojen mukaan 43 pienpanimoa, joista
valtaosan vuotuinen tuotantomäärä mahtuu
alimpaan tukiportaaseen. Sitä koskeva tuotantorajan nosto
parantaa siis suoraan näiden panimoiden kasvuedellytyksiä.
Vuosittaisen enimmäistuotantomäärän
korotus 15 miljoonaan litraan lieventää puolestaan tuen
päättymiseen liittyvää ankaraa
porrasta, jota esimerkiksi Kilpailu- ja kuluttajavirasto on pitänyt
haitallisena.
Ehdotettua alimman portaan tuotantomäärän korotusta
on pidetty yleisesti hyvänä valiokunnan asiantuntijakuulemisessa.
Ylärajan nosto taas on herättänyt alan
toimijoiden kesken vahvoja näkemyseroja esityksen kilpailuvaikutuksista.
Siksi tästä muutama sana erikseen.
Panimon on täytettävä rakennedirektiivin
4 artiklan mukaan kaksi edellytystä, jotta siihen voidaan
soveltaa oluen alennettua valmisteveron määrää.
Toinen koskee tuotetun oluen enimmäismäärää,
ja siinä yläraja on direktiivin mukaan 20 miljoonaa
litraa. Toisen edellytyksen mukaan panimon on oltava oikeudellisesti
ja taloudellisesti riippumaton muista panimoista.
Tuen kriteerit on säädetty näin täsmällisesti direktiivissä,
ja esitys jää alle tämän direktiivin salliman
enimmäistason ja -tuen. Lisäksi kilpailun vääristymiä tulee
aina tarkastella koko sisämarkkina-alueella, kuten EU-oikeudessa
yleensä. Olennaista on, että verotuki on säädetty
syrjimättömällä tavalla ja se
on kaikkien kriteerit täyttävien panimoiden hyödynnettävissä.
Valiokunta pitää esityksen perusteita kestävinä jo
näillä perusteilla.
Jos taas tarkastelu kohdistetaan yksinomaan Suomeen, kuten julkisessa
keskustelussa on tapahtunut, huomio täytyy kiinnittää markkinoihin kokonaisuudessaan,
ei vain pienpanimoiden asemaan. Suomen markkinat ovat tunnetusti
varsin keskittyneet, ja kolme isoa toimijaa hallitsee noin 95 prosenttia
markkinoista. Ne tuottavat hieman yli 400 miljoonaa litraa vuosittain,
kun pienpanimoiden yhteenlaskettu tuotanto vastaa noin 13:a miljoonaa
litraa. Nämäkään tiedot eivät
siis tue väitettä pienpanimoiden kilpailua vääristävästä toiminnasta.
Arvoisa puhemies! Näin ollen valtiovarainvaliokunta
tukee hallituksen esitystä, ja tämä mietintö on
yksimielinen.
Eeva-Johanna Eloranta /sd:
Arvoisa puhemies! On erittäin ilahduttavaa, että valtiovarainvaliokunta
kannattaa tätä hallituksen esitystä yksimielisesti.
Suuret panimot ovat 80-prosenttisesti ulkomaalaisomistuksessa,
toisin kuin pienpanimot. Hallituksen esityksellä tuetaankin,
kuten valiokuntakin linjaa, nimenomaan työllistävää ja
investointihalukasta kotimaista kasvavaa elintarviketeollisuuden
alaa, pienpanimoteollisuutta, jonka kasvu heijastuu myös
muihin toimialoihin.
Pienpanimoilla on ollut halukkuutta voimakkaaseen kasvuun, mutta
pienpanimoalennuksen päättyminen kuin seinään
tuohon 10 miljoonan litran kohdalle on padonnut tähän
asti kasvuhalut. Kun panimo on saavuttanut tilanteen, jossa se joko
joutuu pidättäytymään pienpanimoalennuksesta
kokonaan viimeisen vuoden osalta tai hyödyntämään
alennuksen ja maksamaan sen takaisin vuoden lopussa korkeine korkoineen,
sen ei ole kannattanut investointeihin lähteä.
Nykytilanne on aiheuttanut kasvavia paineita siirtää tuotantoa
jopa ulkomaille 10 miljoonan litran rajan lähestyessä.
Kotimaisilla pienpanimoilla onkin kaikki mahdollisuudet merkittävään
kasvuun, mutta sen vauhdittaminen tuon 10 miljoonan litran kynnyksen
yli ilman valtion tukitoimia on ollut vaikeaa.
Suomessa pienpanimoiden koko vaihtelee yhden henkilön
työllistävistä...
Puhemies Eero Heinäluoma:
(koputtaa)
Anteeksi arvoisa edustaja! Pyydän vahtimestareita varmistamaan,
että parvekkeella ei pidetä mitään seminaaria.
Istuntoa voi seurata, mutta keskustelu ja kannanotot ovat kiellettyjä. — Olkaa
hyvä.
Kiitos, puhemies! — Suomessa pienpanimoiden koko vaihtelee
yhden henkilön työllistävistä mikroyrityksistä aina
kymmeniä työntekijöitä työllistäviin
pienyrityksiin. Suomessa toimii tällä hetkellä 43
pienpanimoa uusimman tiedon mukaan. Näistä noin
60 prosenttia tuottaa vuodessa alle 200 000 litraa olutta.
Pienpanimot tuottavat alle 3 prosenttia kaikesta oluttuotannosta
Suomessa tällä hetkellä, mutta ala on
kuitenkin kasvava teollisuudenhaara.
Pienpanimoalennus tasaa tuotantokustannusten eroja pienten ja
suurten panimoiden kesken ja helpottaa siten pienten panimoiden
toimintaedellytyksiä ja kasvumahdollisuuksia. Sekä alarajaa että ylärajaa
koskevat muutosehdotukset ovat linjassa tämän
tavoitteen kanssa.
Valiokunnan tulkinta verohyödystä on oikeanlainen,
eli tuen kriteerit on säädetty täsmällisesti direktiivissä ja
esitys jää alle direktiivin salliman enimmäistason
ja -tuen. Lisäksi kilpailuvääristymiä tulee
aina tarkastella koko sisämarkkina-alueella, kuten EU-oikeudessa
yleensä. Tästä syystä merkitystä ei
ole myöskään sillä, kuinka moni
pienpanimo Suomessa hyötyy välittömästi nyt
ehdotetuista muutoksista. Olennaista on, että verotuki
on säädetty syrjimättömällä tavalla
ja se on kaikkien kriteerit täyttävien panimoiden
hyödynnettävissä.
Jos tarkastelu kohdistetaan yksinomaan Suomeen, huomio täytyy
kiinnittää markkinoihin kokonaisuudessaan, ei
vain pienpanimoiden asemaan. Suomen markkinat ovat tunnetusti varsin keskittyneet,
ja kolme isoa toimijaa hallitsevat noin 95 prosenttia markkinoista.
Ne tuottavat hieman yli 400 miljoonaa litraa olutta vuosittain, kun
taas pienpanimoiden yhteenlaskettu tuotanto vastaa noin 13 miljoonaa
litraa.
Vastaavasti pienpanimoalennuksen vuosittainen määrä,
toistaiseksi noin 5,3 miljoonaa euroa, vastaa alle 1:tä prosenttia
olutveron vuosittaisesta tuotosta. Nämä tiedot
eivät tue väitettä pienpanimoiden kilpailua
vääristävästä toiminnasta.
On myös syytä panna merkille, että tämä verohelpotus
on tehty kustannusneutraaliksi eli valtion verotulot laskevat marginaalisesti
tämän toimen myötä.
Vaikeina taloudellisina aikoina kaiken kotimaisen teollisuuden
tukeminen lisää työllisyyttä ja
tuo mukanaan kasvavaa toiveikkuutta. Pienpanimot ovat tärkeä osa
alueidensa paikallista pienyrittäjyyttä, ja niillä on
usein tärkeä merkitys alueelle myös matkailullisesti.
Siksi pienpanimoiden toiminnan tukeminen on mielestäni
erittäin kannatettavaa.
Seuraavaksi on syytä toteuttaa oluen suoramyynnin mahdollistaminen
pienpanimoista. Tä-mä uudistus lieneekin jo kirjoitettu
mukaan tulevan alkoholilain kokonaisuudistuksen luonnokseen, joka
tullee seuraavan eduskunnan käsittelyyn.
Timo Heinonen /kok:
Arvostettu puhemies! On syytä todeta, että tämä on
pitkästä aikaa järkevä esitys
alkoholipolitiikassamme. Annan tälle esitykselle vahvan
tukeni. Pienten riippumattomien panimoiden alkoholiveron alennus
lisää työpaikkoja ja lisää näiden
pienten yritysten kasvumahdollisuuksia Suomessa.
Ja niin kuin edellä puheenvuoroissa on jo todettu,
80 prosenttia suomalaisesta panimoteollisuudesta on ulkomaalaisessa
omistuksessa, ja kolmen suurimman panimon osuus on 95 prosenttia.
Pidän myönteisenä sitä, että kun
tämän esityksen piti tulla voimaan vasta syksyllä 2015, niin
nyt eduskuntakäsittelyssä tämä on
päätetty ottaa voimaan taannehtivasti vuoden 2015
alusta.
Arvoisa puhemies! Pienpanimoiden myynti nousi myös
esille, ja se on myös sellainen asia, jonka toivon etenevän.
Olen itse kollegan, edustaja Mikael Jungnerin, kanssa tehnyt myös
laki-aloitteen, jossa haluaisimme korjata tämän
vuoden alussa voimaan tulleen alkoholilain ylilyöntejä.
Siellä tuli sellaisia uudistuksia, jotka eivät millään
tavalla ole maalaisjärkeen sopivia. Me yritimme niitä edustaja
Jungnerin kanssa korjata jo ennen tuon lain voimaantuloa. Toivon,
että valiokunta ottaa tämän lakialoitteen
käsittelyyn. Siihen oli kaikilla kansanedustajilla mahdollisuus
allekirjoitus laittaa, ja osa halusi laittaa ja näin osoittaa
tahtonsa sille, että näitä ylilyöntejä muun
muassa alkoholilain mainonnassa korjattaisiin.
Myös tuo tilamyynti, johon viittasin, on sellainen
asia, jonka itse toivon etenevän.
Maria Lohela /ps:
Panimobuumi ja olutharrastus ovat viime vuosien saatossa lisänneet
suosiotaan, ja laatutietoiset ja kokeilunhaluiset kuluttajat erityisesti
nauttivat tarjonnan lisääntymisestä ja
alan yrittäjät tietenkin kysynnän kasvusta.
Pienpanimoiden toiminta on nimensä mukaisesti useimmiten
pientä, mutta kasvun mahdollisuuksia on olemassa ja kaikenlaisen
yrittämisen, kasvun tukeminen on taloudellisesti ja työvoimapoliittisesti
järkevää. Suomi tarvitsee yrityksiä, Suomi
tarvitsee kasvuyrityksiä, ja tämänkin
lakimuutoksen jälkeen useat pienpanimot silti pysyvät
pieninä, mutta joissakin on enemmän tuota kovasti
tarvittavaa kasvupotentiaalia, ja hyvä niin. Kuten täällä on
jo todettu, niin valiokunta oli tästä esityksestä yksimielinen,
ja perussuomalaisten mielestä se on aivan oikeansuuntainen esitys
yrittämisen edellytysten tukemisessa, mutta esityksiä tarvitaan
vielä jatkossakin huomattavasti lisää.
Jaana Pelkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys
on positiivinen valonpilkahdus muutoin menneisyyteen jämähtäneessä alkoholipolitiikassamme.
Kuten edelläkin on jo kuultu, pienpanimot ovat alallaan
erittäin tärkeitä työllistäjiä,
tärkeä osa suomalaista lähiruokakulttuuria
ja matkailua. Uusia panimoita on syntynyt ilahduttavasti parin viime
vuoden aikana, ja uusia hankkeita on jatkuvasti vireillä eri
puolilla Suomea. Suurimpaan verohelpotukseen oikeuttavan rajan noustessa
puoleen miljoonaan litraan pienpanimot voivat muun muassa kehittää toimintaansa,
tehdä investointeja ja, mikä tärkeintä,
työllistää. Maailmallahan on lukuisia
loistavia esimerkkejä pienpanimoista, joista on nopeasti
kasvanut merkittäviä työllistäjiä ja
myöskin vienninedistäjiä. Suomalaisilla
pienpanimoilla olisi samat mahdollisuudet, mikäli näitä kasvuedellytyksiä ei
tietoisella politiikalla tuhottaisi. Esimerkiksi jo täälläkin
tänään mainittu pienpanimoiden ulosmyynti
on erittäin tiukasti säänneltyä valitettavasti
edelleen, ja pienpanimoille tulisi sallia ulosmyynti ilman erillisten
elintarvikekioskien perustamispakkoa. Toivottavasti tämä asia
myöskin pian etenee.
Mutta hallituksen esitys on positiivinen alku. Paljon, paljon
kehitettävää kuitenkin jatkossakin riittää.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä pienpanimoalennusta
koskeva esitys on hyvä esitys, ja nyt alkaa jo olla hyvin
uskottavaa, että hallitus ei tätä esitystä peruuta
eikä anna sen raueta vaaleihin.
Suomen panimoteollisuus on hyvin keskittynyttä. Niin
kuin täällä on todettu, yli 95 prosenttia
markkinoista on kolmen toimijan hallussa. Tämä on
tietysti tärkeää, että pienpanimoita
tuetaan tällä tavalla ja tuotantokustannusten
eroja tasataan pienten ja suurten panimoiden kesken hieman. Tämä helpottaa
pienten panimoiden toimintaedellytyksiä. Pienpanimoitten
tuotteilla on vahva kysynnän kasvu meneillään.
Ne tuovat monipuolisuutta Suomen oluttarjontaan, ja tällä alalla
on myös investointimahdollisuuksia, ja sekin on hyvin myönteinen
asia.
Elisabeth Nauclér /r:
Värderade herr talman! Den här sänkningen
av accis på alkohol och alkoholdrycker för små oberoende
bryggerier är, som många har sagt här,
mycket viktig. Den är viktig för sysselsättningen
i glesorter och på landsbygden.
Vi borde i Finland dricka mindre, det är helt klart.
Denna sänkning av alkoholskatten har dock inte den inverkan
på alkoholkonsumtionen som man skulle kunna tro, nämligen
att det skulle drickas mer — tvärtom. Det handlar
om små bryggerier och liten konsumtion, men ett ökat
intresse för produkten, som faktiskt kan leda till att konsumenten
blir mer intresserad av kvalitén än av kvantiteten,
och att drickandet därmed minskar. Intresset för
produkten ökar, och därmed intresset för
lokalproducerat och närmat — med andra ord ett
utmärkt lagförslag. Låt oss även
i fortsättningen stödja verksamhet av den här
typen, och hit räknar jag gårdsförsäljning
av liknande produkter.
Mikko Savola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! On hyvä, että pienpanimoiden
asemaan saadaan parannuksia, ja on hyvä, että myös
alkoholista puhutaan ja alkoholituotannon kotimaisesta tulevaisuudesta
puhutaan tässä salissa nyt tämän
lakiesityksen myötä. Se on ainakin nähty, että alkoholi
on herkkä asia, mutta näistä herkistäkin
asioista täytyy voida keskustella. Sen vuoksi haluaisin
kääntää tätä alkoholikeskustelua
nimenomaan siihen ihmisten omaan vastuuseen itsestään,
yhteiskunnan holhoamisen kääntämiseen
enemmän siihen ihmisten omaan vastuuseen.
Nämä alkoholilainsäädännön
muutokset, joita tällä vaalikaudella tehtiin:
siinä nähtiin, että mentiin monilta osin
kyllä liian pitkälle, kiristettiin ruuvia niin
paljon, että ihmiset suorastaan tuskaantuvat. Yrittäjille
on tullut suurta haittaa muun muassa näistä kuljetusautojen
teippien pois repimisistä ynnä muista. Tämän
kaltaiset tavallaan lainsäädännön
kömmähdykset täytyy meidän kyllä pyrkiä jatkossa
estämään. Sen vuoksi tätä alkoholilainsäädännön
kokonaisuudistusta varmasti tulevalla vaalikaudella tarvitaan.
Itse olen sitä mieltä, että meidän
täytyy kehittää meidän kotimaisten
alkoholituotteiden lainsäädäntöä siltä osin,
että tilaviinit, tilaliköörit tulee saada
helpommin sieltä tiloilta myyntiin ensi vaiheessa, niin
että yrittäjillä on enemmän
mahdollisuuksia, koska nämäkin tuotteet ovat kehittyneet
koko ajan. Sen lisäksi olisin valmis kokeiluihin siinä,
että pienpanimotuotteet sekä kotimaiset viinit
saataisiin myös ruokakauppoihin ja sitä kautta
päästäisiin näitä kotimaisia
elintarvikkeita, tärkeitä tuotteita tuomaan paremmin
kuluttajien lähettyville.
Uudistuksia tarvitaan ja alkoholilainsäädännön
uudistusta tarvitaan, mutta peräänkuulutan sitä ihmisten
vastuuta (Puhemies koputtaa), ei holhoamista, ja meidän
täytyy elää myös sen mukaan,
että ihmiset sitä vastuuta voivat käyttää.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Kerrankin hallitusta voi kiittää.
Tästä on erittäin hyvä laki
tulossa ja oikeansuuntainen. Meillähän Suomessa
pienpanimot elävät ikään kuin
kulta-aikaansa. Tämä on johtanut siihen, että pienpanimot
ovat yleistyneet ympäri Suomea ja tämä oikeanlainen
olutkulttuuri on saanut tästä johdossa hyvää myötätuulta.
Tämmöisessä myötätuulessa
on yleensä se hyvä puoli, että se poikii
lisää hyvää ympärilleen.
Oma veikkaukseni on se, että jossain vaiheessa myös
näistä pienistä panimoista kasvaa suuria
panimoita ja saadaan sitä kautta suomalaisia isoja olutfirmoja
ja sitä kautta kasvatettua vientiä ja saamme maailman
olutmarkkinoille hyvää suomalaista kaljaa. Eli
tämä on täysin oikeanlainen suuntaus,
ja tällä tiellä pitää jatkaa.
Kuten tässä aikaisemmin tuli esille, niin
tässä alkoholipolitiikassa pitäisi päästä irti
siitä holhousmentaliteetista, mikä on aina esillä,
kun alkoholista puhutaan. Kieltolaki on jo aikaa sitten koettu ja
todettu huonoksi ja toimimattomaksi. On aika kokeilla jotain uutta,
ja tämä on erittäin tervetullut askel.
Ville Vähämäki /ps:
Arvoisa puhemies! Se on täsmälleen niin kuin
edustaja Jalonen tuossa äsken sanoi. Suomalaiset pienpanimot
tuottavat hyviä tuotteita. Ne ovat jopa niin hyviä,
muun muassa tämä gluteeniton olut, että tämä on
valtava viennin mahdollisuus, vientituote, mikä kiinnostaa
kuluttajia Yhdysvalloissa, keliaakikkoja.
Sitten vielä mitä tulee tähän
keskustan linjaukseen, kun keskustahan aikoi viedä keskioluen
Alkoihin, pois kaupoista: Tämä olisi tappanut
satoja kyläkauppoja. Tämä olisi ollut
keskittämispolitiikkaa. Kaupat lähtevät,
palvelut lähtevät, ihmiset joutuvat lähtemään
sen jälkeen kaupunkeihin. Uskon näin, että tämä keskustan
linjaus tulee vielä ponnahtamaan esille vaalien jälkeen.
Se on vain nyt väliaikaisesti haudattu tuonne maton alle.
Keskusta tullee esittämään myöskin
jatkossa tätä ehdotustaan.
Vesa-Matti Saarakkala /ps:
Arvoisa herra puhemies! Olen myös tämän
esitetyn lain takana, mutta otan kantaa myös tähän
alkoholipolitiikkaan yleisellä tasolla.
Itse olen tämän valitun nykylinjan puoltaja
ja hiukan ihmettelen sellaista kulttuuria, mikä meillä on
nyt tullut tämän kaljakeskustelun ympärille.
Kun täällä joku aika sitten päätettiin
jotain, niin ei mennyt montaa viikkoa, kun siitä sanouduttiin
irti, ja semmoinen ei kyllä anna hyvää kuvaa
eduskunnasta. Minä toivoisinkin nyt sitä, että katsotaan
nyt, mikä on tämän vaikutus, mitä on säädetty,
ja sanoudutaan sitten irti, jos vaikutukset ovat jotenkin erityisen
negatiivisia.
Esimerkiksi tupakkapuolella on kyllä saatu tupakointia
vähennettyä sillä, että on tuotu
tiukempaa lainsäädäntöä,
ja mielestäni se on kyllä hyvä asia.
Kyse on kuitenkin molemmissa tapauksessa päihteistä,
ja olisi ollut ihan oikein, että nämä alkoholimainonnan
kiellot olisivat olleet ehkä vieläkin tiukempia
kuin nyt esitettiin.
On ihan loogista, että näistä autoista
on poistettu nämä mainokset kyljistä,
koska se mainontakielto koski kaikkea julkista mainontaa. En ymmärrä,
miten voisi olla niin, että olisi sallittua pitää joitakin
mainoksia, mutta taas toisaalta joitakin ei. Tämmöinenhän
ei käy perustuslain kannaltakaan. Ei ole mitenkään
mahdollista tuommoinen sääntely. Kyllä meidän
nyt kannattaisi kuitenkin pitää kiinni johdonmukaisuudesta
eikä mennä, voisi sanoa, tällaiseen vääränlaiseen
kansankiihottamiseen tämän keskustelun osalta.
Mikko Savola /kesk:
Arvoisa puhemies! Edustaja Vähämäelle
haluan vain todeta sen, että älä huolehdi,
kyllä keskiolut kaupoissa pysyy ja tulee olemaan siellä jatkossakin
hamaan tappiin tulevaisuuteen. Mutta tämä käyty
keskustelu, mikä silloin oli, todisti tämän
herkkyyden, mikä alkoholikeskustelussa on, ja todistaa
myös sen, että meidän pitää saada
myös näitä parannuksia aikaan.
Meillä alkoholikulttuuri on monilta osin mennyt siihen,
että alkoholia käytetään paljon
kotona ja valvotuissa oloissa alkoholin käyttö on
jäänyt pienemmälle, mikä tarkoittaa
siis sitä, että kun tuossa yhdenkin ravintolayrittäjän
kanssa keskustelin jokin aika sitten, hän sanoi, että se
on kello yhden aikaan yöllä, puoli kahden aikaan yöllä,
kun väki tulee ravintolaan, ja myynti täytyy tehdä sen
kolmen tunnin aikana, mikä on, ja se on jo aika tumussa
se väki, joka sinne ravintolaan siinä vaiheessa
tulee.
Jos me emme pysty verotustamme kehittämään
siihen suuntaan, että ravintolassa nautittu alkoholi on
edullisempaa, siellä valvotuissa oloissa, emmekä pysty
kehittämään lainsäädäntöämme
siihen suuntaan, että väki haluaa kokoontua sinne
yhteen valvotuissa oloissa nauttimaan alkoholinsa, niin me olemme
kyllä huonolla tiellä. Nimenomaan työllistävyyden
kannalta näillä asioilla on suuri merkitys, sillä,
että myös ravintolat meillä pärjäävät.
Edustaja Saarakkalalle haluan vain todeta sen, että kyllä tämän
salin tehtävä on myös niitä ylilyöntejä korjata.
En näe kyllä sitä logiikkaa siinä,
että jos virolainen auto tulee tänne maahan, niin
siinä saa olla kyljissä minkälaiset teipit
tahansa, mutta suomalaisista autoista ne kiellämme. Tämäntyyppiset
ylilyönnit, joilla ei ole mitään käytännön
vaikutusta siihen alkoholin käyttöön,
meidän pitää korjata, jos me hölmöjä päätöksiä täällä olemme
tehneet.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Savola on ilmeisesti lukenut minun
blogiani, missä kirjoitan alkoholipolitiikan kokonaisuudistuksesta.
Toivottavasti tämä on keskustan uusi alkoholilinjaus
ja poistatte sen vanhan virallisen linjauksenne voimasta.
Piti mainita vielä se, että pienpanimokulttuurin
mukana on tosiaan tullut jo kiitosta ja palkintoja maailmalta. Palkittuja
oluita tehdään Suomessa, ja tämä on
erittäin huomioitava asia. Tässä on vientimahdollisuuksia,
kun tämä oikein tehdään.
Sitten alkoholipolitiikasta vielä, aikaisemmasta tämän
kauden päätöksestä. Kyllä minä olen
ainakin sillä kannalla tosiaan, että kun huomaa
tehneensä virheen, niin sen pyrkii myös korjaamaan.
Ja olen mielestäni tehnyt virheen, mutta sen jälkeen
olen kyllä toiminut niin, että tämä virhe
tulisi korjatuksi.
Vesa-Matti Saarakkala /ps:
Arvoisa puhemies! Tietenkin jos Virosta tänne tulee
mainosteipattu auto sen sijaan, että on kyse suomalaisesta
autosta, niin totta kai siihen pitää pyrkiä vaikuttamaan
EU-tasolla ja ylipäätään niin,
että se ei olisi mahdollista. Mutta ei se mielestäni
ole ehkä ratkaisu, että nyt lähdetään
siitä, että mennään takaisin
siihen, että teipataan ne suomalaiset autot uudestaan tai
maalataan näihin mainoksiin. Koetetaan hakea toisentyyppistä ratkaisua.
Edelleenkin kannattaa nyt kuitenkin seurata muilta osin niitä mahdollisia
positiivisia vaikutuksia, mitä tiukentuvalla alkoholipolitiikalla saadaan
aikaan, koska niin kuin minä sanoin, niin esimerkiksi tupakkapuolella
tupakointi on vähentynyt aika rajusti näillä toimenpiteillä,
mitä on tehty. Ne puhuttivat kanssa silloin aikanaan aika
paljon, ja niistä moni irtisanoutui, mutta tänä päivänä aika
harva haluaa esimerkiksi rajoittamatonta tupakointia ravintoloihin.
Enkä ole kyllä kuullut oikeastaan, että kukaan
olisi esittänyt esimerkiksi sitä, että tehtäisiin
semmoinen uusi laki, että tupakat olisivat edelleen näkyvillä,
kun niitä kaupataan kioskeissa ja kaupoissa. Tuntuu, että tähän
on aika hyvin sopeuduttu. Vaikka se eräänlaista
holhoamista onkin, niin se on mielestäni positiivista holhoamista.
Elsi Katainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Täällä ilmeisesti
halutaan jatkaa tätä väärän
käsityksen vahvistamista suhteessa siihen, mitä keskusta
on esittänyt ja mitä ei ole esittänyt.
Se on ainakin selvää, että keskusta ei
missään vaiheessa ole esittänyt sitä,
että olut vietäisiin kokonaan pois lähikaupoista.
Ei suinkaan, vaan vain se yli 3,5 promillea ylittävä väkevämpi
olutlaatu. Ja kuinka ollakaan, tämä sitten kuohutti
kansaa niin paljon, ettei juuri mikään muu aihe.
Tämä osaltaan osoittaa sen, kuinka kummallista
meidän suhtautumisemme alkoholiin ylipäätään
on, kun yhtä aikaa tiedämme sen mittavan kansanterveydellisen
ongelman, mikä alkoholinkäytössämme on.
Se on miljardiluokan vahinko joka vuosi, ja olemme aika keinottomia
olleet tähän mennessä tuon kasvavan ongelman
suhteen.
Olemme kuitenkin varmasti yhtä mieltä siitä, että meidän
poliitikkojen täytyy jotakin tehdä tämän
asiantilan parantamiseksi. Ja kun joku asia, yksi ehdotus, nousee
esille, niin siitä tulee yleinen sylkykuppi ja sitä pidetään
elossa, vaikkei aihettakaan enää olisi. Kaipaan
tähän keskusteluun kyllä uusia, hyviä avauksia,
ja mieluumminkin niin päin, että pyrkisimme ennemmin
kansanterveyden parantamiseen kuin puoluepoliittiseen populismiin.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Ja pyritään siirtämään
keskustelua itse lakiesityksen sisältöön.
Ville Vähämäki /ps:
Kunnioitettu puhemies! Niin, tähän lakiehdotuksen
sisältöön. — Tämä on
hyvä lakiehdotus, sillä pienpanimoilla on voimakas
investointihalukkuus, he haluavat investoida Suomeen, niihin pienpanimoihin.
Se on suomalaista työtä, sitä täytyy
tukea ja edistää.
Käsittääkseni pienpanimotoiminta
myös lisää vastuullista alkoholinkäyttöä.
Tämä on oikeansuuntainen linjaus lisätä vastuullista
alkoholinkäyttöä, kasvattaa hyvää kansalaismielialaa
alkoholinkäytön suhteen, toisin kuin tämä keskustan linjaus,
että halutaan tiukentaa, halutaan viedä keskiolut
kaupasta ensin, mitä keskusta on esittänyt. Sitten
keskusta sanoo, että ei, tämä olikin leikkiä vain,
emme me tämmöistä haluakaan ajaa.
Itse olisin pikemminkin sitä mieltä, että kauppojen
vähittäismyyntiaikaa siitä kello 21:stä voisi
liukumalla nostaa 22:een asti. Mikä eniten kansalaista
vaivaa alkoholin oston suhteen, keskioluen oston suhteen, on tämä kello
21. Kun katsotaan kellosta, että ehditäänkö sinne
kauppaan sitä ostamaan, niin kyllähän
se kansalaista hiukan kiusaa, tällainen jostain vain keksitty
aika.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Edustaja Katainen on ihan oikeassa siinä, että kyllä alkoholi
on ongelma. Kaikki tunnemme ja tiedämme ne monet ikävät
seuraamukset, sen hinnan, mitä siitä seuraa sekä inhimillisesti että myöskin
taloudellisesti. Jotain pitää tehdä.
Pienpanimotoiminnan edellytysten kohentaminen niin, että — ihan
oikein — ne voivat pärjätä näitten
vähän suurempien kanssa, on ihan hyvä ja
oikea toimi eikä millään tavalla vaaranna pyrkimystä terveeseen
alkoholipolitiikkaan, ei millään tavalla. Ei täällä kyllä ole
taidettu sellaista väittääkään,
mutta haluan sanoa tämän vielä tässä yhteydessä ääneen.
Mitä tulee vielä keskiolueen, totta kai siihenkin
liittyy sekä tämä kansanterveyden näkökulma
mutta myöskin tällainen palveluiden saatavuuden
näkökulma. Minä olen syntyisin tuolta Kinnulasta.
Aika hankalaa se olisi, jos tuolta Kinnulasta 64 kilometrin päästä pitäisi
lähteä Viitasaarelle asti hakemaan sitä keskiolutpulloa, niin
että kyllä se parempi vaan on, että sieltä Kinnulasta
niitä saa, ja silloin mentäisiin muillekin kauppa-asioille
sinne Viitasaarelle — tämä huomio tähän.
Aivan viimeinen huomio, arvoisa puhemies, liittyy kyllä siihen
edustaja Savolan puheenvuoroon, joka oli mielestäni ihan
hyvä. Ylipäänsä järjestelyt,
jotka lisäisivät sitä, että alkoholi
nautitaan — varsinkin vähänkin väkevämpi,
viini ja sitä väkevämpi — kontrolloiduissa
tiloissa eli käytännössä ravintolayhteisössä,
ovat kyllä erittäin tärkeä ja
merkittävä periaate. Nyt on monella eri ratkaisulla
isketty korville tätä pyrkimystä. Viimeinen
oli tämä mainosjuttu, jossa esimerkiksi erilaisten
pelien palkintona et voi enää käyttää vaikkapa
yhtä grogia tai vastaavaa. Siis ihan tolkuttomuuksiin mennään
monissa kohdissa tavalla, joka käytännössä vähentää entisestään
alkoholin kontrolloidun nauttimisen mahdollisuuksia, ja se on kyllä väärä tie.
Yleiskeskustelu päättyi.