Pirkko Mattila /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan säädettäväksi ampumaratalaki ja lisäksi muutetaan ampuma-aselakia, henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettua lakia, järjestyslakia ja rikoslakia.

Aluksi yleistä. Todetaan, että tässä on tarkoitus uusia osittain tsaarinaikaista, vuodelta 1915 olevaa lainsäädäntöä eli nämä edellä mainitut lait. Ja tässä esityksessä ehdotetaan tehokkaiden ilma-aseiden mukaan ottamista sääntelyn piiriin, kaasuaseet kun on huomioitu aikaisemmassa lainsäädännössä. Jousiaseita koskeva sääntely ei muutu. Tässä esitetään säädettäväksi niin, että tehokas ilma-ase on vuonna 1950 tai sen jälkeen valmistettu ase, jonka piipun pienin sisähalkaisija on yli 6,35 millimetriä ja joka ampuu metalliluoteja. Perustuslakivaliokunta on myös antanut tästä esityksestä lausunnon.

Ampumaratalaista aluksi. Todetaan, että ampumaurheilu ja -harrastus edellyttävät luonteensa mukaisesti järjestäytynyttä toimintaa, joka on myös sitten alan harrastajien etu, eli metsästäminen, urheiluammunta, reserviläistoiminta eritoten edellyttävät asianmukaisia harjoittelupaikkoja. Valiokunta saamansa selvityksen perusteella on todennut, että syrjäseuduilla on edelleenkin jossain määrin ampumaratojen puute. Suomessa ampumaratoja on noin 600 ja lupahakemuksia tulee muutama vuosittain lisää. Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomessa huolehditaan riittävän kattavasta ampumarataverkostosta. Ampumaradat luokitellaan kolmeen kategoriaan: vähäisiin ampumaratoihin, ampumaratoihin ja ampumaurheilukeskuksiin, ja tällainen ampumarata voisi sijaita sekä sisä- että ulkotiloissa. Ilma-aseradat ja jousiammuntaradat jäisivät ampumaradan määritelmän ulkopuolelle.

No, vähäinen ampumarata on tämän esityksen mukaan paikka tai tila, jossa on tarkoitettu ammuttavan enintään 10 000 laukausta vuodessa, ja vähäisen ampumaradan perustamisesta tehtäisiin ilmoitus Poliisihallitukselle. Tämä ilmoituksenvaraisuus on esityksen mukaan ja mietinnön mukaan perusteltua, koska ampumaradan perustamiseen liittyvät turvallisuusseikat voidaan turvata keveämmällä hallintomenettelyllä ja nämä ovat sellaisia yleensä metsästysseurojen tai riistanhoitoyhdistysten ratoja, joilla ammutaan jahtikauden alussa tai tarkkuutetaan aseita tai otetaan vastaan ampumakokeita, joita tarvitaan hirvieläinten metsästyksessä.

Ammunnan harrastajat ja maanpuolustusjärjestöt toivat kuulemisessa esiin, että vähäisen ampumaradan osalta 10 000 laukauksen määrä kyllä ylittyy helposti, ja muun muassa Ampumaurheiluliitto toi tämän esille, että aktiiviharjoittelija kyllä ampuu 20 000 laukausta helpostikin. Mutta näin kuitenkin mietinnössä todetaan, että tämä kolmiportainen luokittelu on perusteltua.

Ampumaradoille, joilla ammutaan yli 10 000 laukausta vuodessa, haetaan perustamista ja ylläpitoa koskeva lupa Poliisihallitukselta, ja sitten nämä ampumaradat, joilla saataisiin ampua yli 300 000 laukausta vuodessa, katsotaan ampumaurheilukeskuksiksi.

Tässä sitten valiokunnan saaman selvityksen mukaan on pohdittu myös muita vaihtoehtoja kuin Poliisia ratalupaviranomaisena, mutta tämä työryhmä on kuitenkin valiokunnan saaman selvityksen mukaan ainakin sitten kompromissina päätynyt tähän Poliisihallitukseen. Mutta toki Poliisihallitus joutuu yhteistyössä tekemään muiden viranomaisten kanssa, aluehallintoviranomaisten ja ely-keskusten kanssa, lupatoimintaa ja ratavalvontaa.

Edelleenkin muita huomiota ampumaradoista: Ampumaseura tai muu yhteisö olisi toimintansa tarkoituksen perusteella sopiva tämmöisen ampumaradan ylläpitämiseen ja myöskin yksityishenkilö, jos on henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopiva. Radan ylläpitämisestä ei saa aiheutua vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle eikä radan käyttäjille. Näin ollen ampumaradalle määrätään järjestyssääntö ja tulee nimetä ratavastaava, jolla olisi oikeus tarkastaa ampumaradan käyttäjän oikeus ampua radalla, mutta ratavastaava ei toki voi aina olla paikalla, kun rataa käytetään, ja ampumaratalupa voidaan sitten tietyin edellytyksin peruuttaa.

Maakunnan liitoille ehdotetaan velvoite laatia ja pitää ajan tasalla kehittämissuunnitelmaa, jossa esitettäisiin arvio maakunnallisista ampumaurheilukeskuksista ja näistä ampumaradoista. Osa liitoista puolsi, osa vastusti, ja tietyt liitot eivät ottaneet asiaan suoraan kantaa. Maakuntaliittojen tulee ampumaratoja kehittäessään kuulla keskeisiä metsästys- ja ampumaurheiluorganisaatioita.

Ampuma-aseiden säilytyksestä: Ehdotetaan muutettavaksi ampuma-aseen ja aseen osan säilyttämistä koskevia säännöksiä ja sitten lakiin ehdotetaan lisättäväksi ampuma-aseen väliaikaista säilyttämistä koskevat säädökset. Luvanhaltijalle asetetaan tiukemmat vaatimukset, kun säilytettävänä on erityisen vaarallinen ampuma-ase tai yhteensä enemmän kuin viisi ampuma-asetta. Tällainen säilytystila on erityinen turvakaappi, tai sitten aseiden säilytyspaikan poliisilaitos on hyväksynyt säilytystilat, ja tämmöinen SFS 5870 -standardin täyttävä kaappi olisi hyväksytty turvakaappi. Tosin turvakaapin hankkimiseen tulisi lain voimaantulosta viiden vuoden siirtymäaika, jolla halutaan turvata, että kaappeja on saatavana, ja sitten lisäksi todetaan, että tämä velvoite koskee arviolta 68 000:aa henkilöä, elikkä tämä on merkittävä muutos.

No sitten, arvoisa puhemies, vielä aseen kantamisesta, kuljettamisesta ja tilapäisestä säilyttämisestä. Elikkä jatkossa määrätään tilapäisestä säilyttämisestä. Millä tahansa kulkuneuvolla voidaan kuljettaa asetta, kunhan ase on lataamattomana suojuksessa tai sijoitettuna suojattuun tilaan. Kulkuneuvossa ampuma-asetta saa säilyttää vain väliaikaisesti aseen käyttö- tai kuljetustapahtumaan liittyen, mutta tällöin aseen tulee olla lukitussa paikassa tai muuten lukittuna ja säilytettynä siten, ettei ase ole havaittavissa kulkuneuvon ulkopuolelta. Siis nämähän liittyvät sitten pääsääntöisesti metsästykseen liittyviin tilanteisiin, tankkaustaukoihin, kun liikutaan aseen kanssa välillä, haulikon ja kiväärin kanssa.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esimerkiksi avolava-ajoneuvossa asetta voi tilapäisesti säilyttää tankkaus- ja kahvitaukojen ajan, jos aseen saa sijoitettua lukittuun autoon tai istuimien taakse niin, että ulkoa päin asetta ei näe, mutta avolavalle tätä asetta ei siis saa missään olosuhteissa jättää. Mopolla ja mönkijällä asetta voi kuljettaa lataamattomana suojuksessa.

Muutamia erityisiä huomioita on sitten kaasusumuttimista ja poikkeuksellisesti erittäin tehokkaista ilma-aseista, ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön ilmoitusoikeudesta ja -velvollisuudesta säädetään nyt niin, että on kaksi tilannetta ilmoitusvelvollisuudesta, elikkä kun henkilö on todettu oikeuspsykiatrisessa tutkimuksessa itselleen tai toiselleen vaaralliseksi tai kun henkilö on itsemurhayrityksen takia otettu tahdosta riippumattomaan hoitoon. Muutoin sitten säädetään ilmoitusoikeudesta ja siitä, että Poliisilla on oikeus säilyttää sille tehtyjä ilmoituksia kolmen vuoden ajan.

Ja, arvoisa puhemies, tämä mietintö ei ole yksimielinen, vaan sisältää kaksi vastalausetta, joissa on pykälämuutosesityksiä.

Mikko Savola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ampumaratalaki, ampuma-aselaki on käsittelyssä, ja haluan ampumisesta puhua lähinnä reserviläisten mutta myös metsästäjien näkökulmasta. Tämäkään lakiesitys, mikä nyt on, ei täysin ongelmaton ole. Siellä on kohtia, jotka eivät palvele kyllä ampumaharrastuksia eivätkä tuo kokonaisturvallisuuteen parannuksia, vaikka tätä nyt tässä säädetään.

Suomalaisen reserviläisen tärkein ominaisuus on ampumataito. Se pitää jokaisen hallita. Jos meillä valmiutta kohotetaan ja tarvitaan miehiä ja naisia niin sanotusti tositoimiin, täytyy jokaisen osata käsitellä asetta ja osata sillä myös ampua. Tätä palvelee tietysti metsästäminen, tätä palvelee ampumaurheilu. Tätä kaikkea tarvitaan myös viranomaisille, poliiseille heidän omassa harjoittelutoiminnassaan, heidän työssään. Tämä kaikki on kokonaisuus, mitä meidän pitää pystyä tässä maassa palvelemaan.

Tietysti kaiken lähtökohta on myös se, että aseenkäytön täytyy olla turvallista, ja siihen turvalliseen käyttöön meidän täytyy opettaa. Meillä on noin 600 000 aseenhaltijaa Suomessa, ja se on iso määrä. Se on iso harrastajien määrä, kun puhutaan metsästäjistä, reserviläisistä ja muuten ampumaharrastajista.

Herra puhemies! Viime vaalikaudella aselainsäädäntöä uudistettiin, kun oli näitä traagisia tapahtumia Suomessa. Meillä on se paha tapa täällä, että kun jotain pahaa sattuu, halutaan nopeasti tehdä korjaavia toimenpiteitä, ja niistä tehdään oikeastaan sen pidemmälle ajattelematta niin tiukkoja, että niistä on jo sitten enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja tämä edellinen uudistus kyllä meni liian tiukaksi. On suuret testit siihen, kun ampuma-aselupia haetaan. Vaikka jo omistaisi aseita edellisen kerran, täytyy näissä testeissä käydä. Käsittelyajoissa on pitkiä aikoja, ja tulkinnat myös vaihtelevat eri puolilla Suomea. Tästä saa viestiä, ja varmasti monelle meille edustajalle sitä viestiä on tullut näistä eriäväisyyksistä eri puolilla Suomea.

Niillä rehellisillä ampumaharrastajilla, joita meillä Suomessa on satojatuhansia, on se tunne, että heihin ei enää luoteta, että yhteiskunta on tavallaan ulkoistanut sen luottamuksen heiltä. Tämän vuoksi meidän pitää kyllä uudistuksia saada aikaan myös tältä osin ja tulevalla vaalikaudella saada kokonaisuudistus myös meidän ampumalainsäädäntöömme ja ampuma-aselakiimme ja nämä pahimmat epäkohdat täytyy siltä osin pystyä muuttamaan. Soveltaminen pitäisi aina pääsääntöisesti tehdä uusiin henkilöihin, ei takautuvasti vanhoihin, ja tässä mentiin kyllä osittain sille harmaalle alueelle, sinne vanhoihin myös.

Herra puhemies! Tässä lakiesityksessä puhutaan ampumaradoista, ja ampumaradat ovat se keskeinen tekijä siinä turvallisessa harrastamisessa. Me tarvitsemme kattavan ampuma-aseverkoston kaikkialle Suomeen, ja me tarvitsemme ampumaurheilukeskusten verkoston ja sitten myös näitä pienempiä ampumaratoja. Kyllä tässä nyt mennään liian pitkälle, kun halutaan käytännössä kaikki ampumaradat lupaprosessin piiriin asettamalla 10 000 laukauksen raja. Tämä 10 000 laukausta on niin pieni määrä, että sen käytännössä yksi, kaksi aktiivista ampumaharrastajaa pystyy ampumaan. Aivan ehdottomasti tämän rajan tulisi olla korkeammalla, siellä noin 50 000 laukauksessa, mitä myös useat asiantuntijat ovat esittäneet, ja myös noissa vastalauseissa tämä löytyy.

Se, että Poliisihallitukselta täytyy pyytää lupa, lisää byrokratiaa. Nämä ovat pieniä seuroja, jotka ylläpitävät ampumaratoja, niillä on pienet varat ja niin edelleen. Kaikki lisää byrokratiaa, kaikki lisää rahankäyttöä ja niin edelleen, eli tältä osin tämä raja on liian tiukka, ja sen pitäisi olla siinä 50 000 laukauksessa.

Myös säilytysmääräyksiin tässä esityksessä puututaan. Siitä laaja lausuntokierros on myös asiantuntijoilta tullut. Tämän kanssa voi elää, mutta itse edustaisin kyllä henkilökohtaisesti sitä kantaa, että näin tiukoista määritelmistä — kun puhutaan muun muassa väliaikaisesta säilytyksestä — tulee varmasti tulkintaeroja, tulee ongelmia tuolla kentällä sitten, että onko se ase nyt kuinka näkynyt sieltä kuljettavasta ajoneuvosta tai vastaavasta, ja näiden ongelmien vuoksi olisin itse halunnut, että tämä olisi sieltä jätetty pois.

Asekaappien säilytysten suhteen tulee myös muutoksia. Tämä tulee koskettamaan useita harrastajia, mutta tähän on tietysti jo aika moni varautunut ennalta, ja sen vuoksi nämä muutokset ovat niitä, joidenka kanssa pystytään elämään. (Puhemies koputtaa)

Mutta kuten sanoin, herra puhemies, niin kokonaisuudistuksen me tarvitsemme tulevalla vaalikaudella. Byrokratiaa keveämmäksi, luottamusta lisää ampumaharrastajiin myös tältä osin — sekä haluan viimeisenä asiana sanoa tämän maakuntaliittojen kuulemisen...

Herra puhemies! Olen aivan lopussa juuri, eli maakuntakaavan yhteydessä täytyy huolehtia siitä, että meillä kattava ampumarataverkosto löytyy jokaisesta maakunnasta. — Kiitos.

Olli Immonen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tällä hallituksen esityksellä ampumaratalaiksi sekä laeiksi ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamiseksi ollaan ottamassa jälleen merkittävä askel kohti epätoivottua ylisääntelyä ja lisääntyvää kansalaisten valvontaa.

Toteutuessaan tämä hallituksen esitys käytännössä tappaisi vanhat ampumapaikat sekä toisi olemassa oleville radoille tarpeetonta valvontaa ja laukausmäärärajoituksia. Lisäksi se veisi harrastuspaikat vähäosaisilta ja tekisi uusien ratojen perustamisesta todella vaikeaa.

Tässä ehdotetussa ampumaratalain 3 §:ssä ehdotetaan niin sanotun vähäisen ampumaradan kriteeriksi enimmillään 10 000 laukausta vuodessa. Perussuomalaiset ovat kuitenkin ehdottaneet, että vähäiseksi ampumaradaksi katsottaisiin sellainen rata, jolla ammutaan enintään 50 000 laukausta vuodessa. Tämä olisi paljon tätä hallituksen esittämää laukausmäärä parempi määrä.

Toteutuessaan tämä hallituksen esitys pakottaisi ilmoittamaan kaikki ampumapaikat, joista tällä hetkellä ei koidu mitään ongelmia, näiksi niin sanotuiksi vähäisiksi ampumaradoiksi. Tä-mä 10 000 laukauksen raja tarkoittaisi käytännössä sitä, että esimerkiksi jo kahden ampumahiihtäjän vuotuisella harjoitusmäärällä kyseinen rata voidaan helposti katsoa vähäiseksi ampumaradaksi, josta sitten puolestaan seuraa lisää velvoitteita ja lisää byrokratiaa. Sama koskee esimerkiksi aktiivisen alueellisen riistanhoitoyhdistyksen harjoitusrataa. Itse asiassa tämä kyseinen 10 000 laukauksen määrä ylittyy helposti jo jopa yksittäisen ampujan toimesta.

Arvoisa puhemies! Tällä uudella ampumaratalailla nykyhallitus valitettavasti jatkaa jo vuonna 2009 silloisen keskustalaisen hallituksen aloittamaa lakiuudistusten sarjaa, joiden tarkoituksena oli valtaeliitin kansainvälinen tavoite niin sanotusti kitkeä laitonta asekauppaa.

Henkilökohtaisesti kuitenkin uskon, että näiden jatkuvien lakitiukennusten todellisena pidemmän aikavälin tavoitteena on hiljalleen kitkeä koko aseharrastus ja kerätä aseet pois kansalaisten käsistä. Tätä väitettäni tukee mielestäni se, että tosiasiassa näillä lakitiukennuksilla on ainoastaan vain vaikeutettu merkittävällä tavalla laillisten aseenomistajien ja aseharrastajien elämää sekä samalla rapautettu suomalaisten maanpuolustusvalmiutta entisestään. Tehdyt toimet eivät ole todellisuudessa kohdistuneet tähän laittomaan asekauppaan.

Arvoisa puhemies! Totean loppuun, että nyt olisi korkea aika lopettaa tämä yhteen väestönosaan eli aseharrastajiin ja aseenomistajiin kohdistunut jo vuosia jatkunut vaino.

Maria Lohela /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tuossa äsken päättyneellä kyselytunnillakin otettiin esiin Suomessa tapahtuneet traagiset kouluampumiset, jotka monella tapaa toimivat katalyytteina aselakien kiristämiseen eri tavoin. Se on sinänsä aivan ymmärrettävä inhimillinen reaktio, mutta ei poista varsinaista syytä eli niitä ongelmia, jotka saavat jonkun tarttumaan aseeseen ja vahingoittamaan toisia. Niihin perimmäisiin ongelmiin puuttumisessa meillä on vielä aivan valtava työ.

Ampumaharrastus ja metsästys ovat tärkeitä vapaa-ajanviettotapoja Suomessa erityisesti harvaan asutuilla alueilla, jotka ovat kaukana kaupunkien loputtomista harrastusmahdollisuuksista. Niillä on nuorille ja vanhemmille asukkaille erittäin suuri merkitys. Lisäksi metsästyksellä toteutetaan välttämätöntä riistanhoitotyötä, josta me kaikki hyödymme muun muassa parantuneena liikenneturvallisuutena. On aivan selvää, että aseiden hankintaa ja käyttöä on säädeltävä lailla, mutta samanaikaisesti ei pidä tarpeettomasti hankaloittaa rehellisten lakia ja sääntöjä kunnioittavien harrastajien toimintaa ja lisätä byrokratiaa ja kustannuksia.

Perussuomalaisten tähän hallituksen esitykseen jättämässä vastalauseessa on esitetty muutoksia, joilla nämä näkökohdat huomioitaisiin hallituksen esitystä paremmin.

Ismo Soukola /ps:

Arvoisa herra puhemies! Näissä molemmissa vastalauseissa kummeksutaan tätä 10 000 laukauksen rajaa, joka on, niin kuin täällä on jo monesti todistettu, aivan mitättömän alhainen. Tässä takana ovat yhtenä seikkana myöskin ympäristönäkökohdat ja se, mitenkä tässä huomioidaan muun muassa äänenvaimenninkäyttö. Voidaanko sitä sitten pitää kuinka ympäristöriskinä, jos alueella ammutaan se yli 10 000 laukausta mutta vaimennettuna?

Ja sitten toinen asia, mikä minua kummastuttaa erittäin paljon: tämä valvova viranomainen, josta on tässä keksitty, että se olisi Poliisihallitus. Kuitenkin täällä perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että kysymys on erityislaatuisesta elinkeinotoiminnasta, ja kyllä siinä mielessä minä näkisin, että valvovan viranomaisen pitäisi olla silloin aluehallintoviranomainen. Ja se, että joku viranomainen ei jotain tehtävää haluaisi itselleen ottaa, ei suinkaan saa olla määräävä seikka siinä, kuka määrätään minkäkin tehtävän valvovaksi viranomaiseksi.

Sitten vielä tässä hallintovaliokunnan mietinnössä puhutaan, että ratojen valvontaa poliisi suorittaisi resurssiensa puitteissa muun partiotoiminnan yhteydessä. Tämä minua vähän kummastuttaa eikä niin vähääkään, koska ampumaradat ovat yksityisiä alueita ja siellä poliisi ei nykyisen poliisilain mukaan voi suorittaa yleistä järjestystä koskevaa valvontaa. Se ei yksityisalueilla ole mahdollista. Sitten on eri asia, jos sinne pyydetään poliisi jonkun häiriötapauksen takia. Se on aivan eri asia.

Olisin toivonut, että hallitus olisi edes pikkuisen tullut ampumaurheilijoita vastaan samankaltaisten aseitten hankkimiseen liittyvässä asiassa. Elikkä jos minä haluaisin metsästyshaulikkoni vaihtaa ratahaulikkoon, niin minä joudun käymään sen saman lupaprosessin kaikkine kustannuksineen uudestaan läpitte. Millä tavalla se tekee minusta yhtään sen turvallisemman tai vaarallisemman ampujan, jos minä haluan toisenlaisen haulikon toisenlaiseen käyttöön ja samalla kaliiperilla olevan aseen?

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomessa ollaan sangen yksimielisiä siitä, että liiallista viranomaissäätelyä on purettava, ja niin on myös tämän ampumarata- ja aselain suhteen. Paitsi että se kuormittaa hallintokoneistoa ja kansalaisia, se vie myös aikaa aiheuttaen lisää kustannuksia ja on monella tavalla estämässä ja haittaamassa muun muassa elinkeinotoimintaa, työllistymistä tai harrastusmahdollisuuksia.

Ampumaratoja koskevassa hallituksen esityksessä meidän keskustan valiokuntaryhmä näki selkeästi turhaa ja tarpeetonta ylisääntelyä, jota voidaan poistaa tai keventää ilman, että uudistukselle asetetuista tavoitteista jouduttaisiin tinkimään. Hallituksen esityksissä ehdotetaan niin sanotun vähäisen ampumaradan kriteeriksi enimmillään 10 000 laukausta vuodessa. Sille riittäisi pelkkä ilmoitusmenettely, kun taas muiden ampumaratojen kohdalla edellytettäisiin huomattavasti raskaampaa lupamenettelyä. Valiokunnalle annetuissa lausunnoissa eri tahot toteavat ehdotetun rajan olevan aivan liian matala, koska lakiesitykseen kirjattu laukausraja ylittyisi jo parin kolmen aktiiviharrastajan toimesta. Meidän näkemyksemme mukaan rajan nostaminen tuohon 50 000 laukaukseen vuodessa pitäisi ampumaradan luonteen kuitenkin edelleenkin niin sanottuna vähäisenä ampumaratana ilman velvollisuutta joutua raskaaseen lupamenettelyyn.

Myöskään turvallisuuteen ja jätehuoltoon liittyvät kysymykset eivät muuttuisi niin olennaisesti, että tuo laukausrajan nostaminen vaatisi lupamenettelyä. Sen sijaan hallinnollinen taakka kevenisi, jolloin säästettäisiin viranomaisten ja kansalaisten aikaa ja rahaa.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ollaan maakunnan liitoille asettamassa velvoite laatia ja ylläpitää ampumarataverkoston kehittämissuunnitelmaa. Katsoimme kuitenkin säännöksen erillisestä suunnitteluvelvoitteesta päällekkäiseksi ja osin myöskin tarpeettomaksi. Hallituksen tavoitteena myöskin on ollut karsia byrokratiaa ja keventää kuntien tehtäviä eikä suinkaan lisätä niitä sen enempää kuin maakunnan liitoillekaan osoitettavia tehtäviä, kun lisäresurssejakaan ei ole tiedossa.

Tämä ampumarataverkostojen suunnittelu olisi ratkaistavissa maankäyttö- ja rakennuslain säännöstöjen puitteissa. Maakuntakaavaa laadittaessa olisi mahdollista huomioida nämä ampumarataverkostojen ylläpitämisen vaatimukset ja myöskin ampumaratojen ja niitä ympäröivien alueiden käytön yhteensovittaminen. Tämän lisäksi suurempia ampumaratoja koskevat ympäristövaikutukset huomioidaankin jo ympäristölupahakemuksen käsittelyn yhteydessä, ja niistä voidaan pyytää sitten maakunnan liitoilta myöskin lausuntoja ja näkemyksiä. Erillisen kehittämissuunnitelman sijasta ampumaratoja koskeva aiemmin tehty selvitys voidaan päivittää maakuntakaavan muutosten yhteydessä ja käyttää sitä alueiden käytön suunnittelussa.

Arvoisa puhemies! Edellisen sisältöinen oli myös vastalauseemme keskustan valiokuntaryhmän puolelta.

Reijo Hongisto /ps:

Arvoisa puhemies! Täällä näyttää punainen valo palavan, ja siis aloitamme alusta.

On reilua myöntää, että käsiteltävänä olevassa lakiesityksessä on monta turvallisuutta parantavaa kohtaa, mutta samaan hengenvetoon joudun toteamaan, että epäkohtiakin löytyy. Mielestäni pahin ja räikein epäkohta on kirjattu lakiesityksen 106 a §:ään. Pykälässä puhutaan ampuma-aseiden kantamisesta ja kuljettamisesta sekä väliaikaisesta säilyttämisestä. Pääosin pykälä on hyvä ja perusteltu, mutta pykälän lopussa on lakitekstissä kohta, joka vaatii korjaamista. Pykälän kaksi viimeistä virkettä kuuluvat näin: "Kulkuneuvossa ampuma-asetta saa säilyttää vain väliaikaisesti aseen käyttö- tai kuljetustapahtumaan liittyen. Ampuma-aseen tulee tällöin olla lukitussa paikassa tai muuten lukittuna ja säilytettynä siten, että ase ei ole havaittavissa kulkuneuvon ulkopuolelta."

Erityisesti tuo viimeinen lause tulee aiheuttamaan erittäin paljon sekaannusta ja ongelmia metsästäjille, reserviläisille ja urheiluampujille sekä tietenkin lakia valvoville poliiseille. Kun poliisi valvoo lakia kirjoitetussa muodossa, niin minun tulkintani ja yli 40 vuoden metsästäjäkokemukseni perusteella totean, että aseen voi laillisesti jättää vain sellaiseen paikkaan tai kohtaan autoa, jossa ei ole ikkunoita. Pellin läpi asetta ei helpolla havaita, ikkunan kanssa asia on päinvastoin. Tällainen ikkunaton osa on henkilöauton takatavaratila taikka jonkun pakettiauton takaosa. Lain kirjaimen täyttäviä säilytyspaikkoja voisivat ehkä olla myös lukittavat suksiboksit ja kuomullinen peräkärry. Niihin ei näe sisälle suoraan.

Kun kuljettaa asetta maastoautossa, farmariautossa taikka lava-autossa, niin mihin siellä voi laittaa aseen niin, ettei sitä taikka sen suojakoteloa voi havaita auton ulkopuolelta? Minun käsitykseni mukaan ei mihinkään. Jos ajattelee laillistavansa lyhytaikaisen säilytyksen panemalla asekotelon päälle vaikkapa jonkun peiton, on syytä pitää mielessä pykälän selostusosan teksti: "Riittävää ei olisi, että ampuma-ase on suojapussissa tai -kotelossa taikka vaatteen alla niin, että on ulkoapäin pääteltävissä, että kotelon sisällä taikka vaatteen alla todennäköisesti on ase." Moni 600 000 aseenomistajasta miettii, miten hän ylipäätään kykenee noudattamaan lakia, jos se hyväksytään hallituksen esittämässä muodossa. Pitääkö vaihtaa sellainen auto, jossa on perinteinen takatavaratila?

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni tällainen vaatimus on kohtuuton. Lyhytaikainen säilyttäminen tulee yleensä kyseeseen silloin, kun hirvi- taikka karhuseurue metsästyspäivän aamuna kokoontuu jahtimajalle. Autot, joita voi olla kymmeniä, ajetaan majan pihaan, lukitaan ovet ja kävellään majaan sisälle kuuntelemaan jahtipäällikön ohjeita. Minä elämänkokemuksellani väitän, että tuossa tilanteessa kukaan ei ota asetta mukaansa majaan sisälle, vaan ase ja koirat jäävät autoon. Koirat ovat maasturin taikka farmarin takaosassa, ja ampuma-ase taikka -aseet ovat auton pehmustetulla takapenkillä. Aseita pidetään pehmustetuilla penkeillä, jotta ei kolhita kiikareita. Ampuma-aseiden päällä ei ole reppuja taikka muitakaan rensseleitä siitä samasta syystä. Asesuojan päällä voisi olla vaikka maastopuvun takki, mutta lakiesityksen mukaan se ei kuitenkaan ole riittävä.

Samanlainen tilanne tulee silloin, kun eräretkellä oleva metsästäjä taikka kilpailumatkallaan oleva ampumaurheilija pistäytyy huoltamolla kahvilla taikka vaikka vessassa käyntiä varten. Aseet jäävät lyhytaikaiseen säilytykseen autoon, sillä tuskin kukaan haluaa, että itseään huoltava matkaaja ottaa aseen mukaansa huoltamon sisälle. Miten ja kuinka toimii lainkuuliainen metsästäjä ja urheilija tässä tilanteessa?

Arvoisa herra puhemies! Esitän ongelman korjaamista niin, että poistetaan pykälän lopusta sanat "että ase ei ole havaittavissa kulkuneuvon ulkopuolelta". — Jatkan puhetta myöhemmin.

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! Tästä voinee alkaa, vaikka 5.33 on kellossa?

Arvoisa puhemies! Se on ihan hyvä, että ampuma-aseisiin liittyvä turvallisuus nostetaan aina esille ja sitä pyritään kehittämään. Mutta ikävä kyllä tässäkin on tapahtunut nyt semmoisia asioita, mitkä johtavat ojasta allikkoon ja itse asiassa heikentävät turvallisuutta, kuten edustaja Hongisto äsken kävi perussuomalaisten vastalausetta läpi. Eli kyllä, jos ihmiset, metsästäjät esimerkiksi, eivät vaihda sitä tarvitsemaansa maasturia siihen takaluukulliseen autoon, niin silloin tämä määritelmä, mitä hallitus nyt tässä esittää, ei täyty. Ja silloin, kun poiketaan huoltoasemalle, niin se on vähän semmoinen metka näky, niin kuin Israelissa oli, että siellä on sitten kivääri selässä, kun mennään käymään kaffeella. Ei oikein toimi. Eli tässä on todellisuudentaju kyllä karannut hallitukselta matkan varrella, mutta onneksi tässä on vastalauseita, elikkä homma pystytään vielä korjaamaan täällä suuressa salissa opposition avustuksella.

Hieman laajennan tätä asiaa toiseen näkökantaan. Tämähän ei nyt koske jousiaseita, mutta olen henkilökohtaisesti tehnyt jousimetsästystä koskevan kysymyksen. Siinä kysytään, että mitenkäs jousimetsästyksen riistaeläimet, se laajentaminen, elikkä onko tulevaisuudessa mahdollista jousella metsästää peuraa. Vastaus oli lyhykäisyydessään suurin piirtein tiivistettynä, että juurikin näin. Eli sieltä on vihreätä valoa tulossa sille muutokselle, että peura tulee jousimetsästettävien riistalajien joukkoon.

Siinä on kuitenkin yhtenä kohtana myös se, että siihen järjestetään ampumakoe näillä näkymin. Missä tämä ampumakoe sitten järjestetään? No, se on luultavasti ampumaradoilla. Tämä on tulevaisuutta, mutta tällä hetkellä ei ole oikeastaan semmoista turvallista, hyvää paikkaa ampumaradoilla, missä tämä ampumakoe voitaisiin jousella tehdä. Sinänsä se voi olla helppo, jos nykyiset määritelmät pitävät paikkansa, elikkä ilmeisesti siihen olisi tulossa 18 metrin etäisyydeltä tämä ampumakoe suoritettavaksi, mikä on ihan tämmöinen hyväksi koettu metsästysetäisyys jousella nimenomaan. Sen tilan löytäminen lienee kohtalaisen helppoa. Mutta kuitenkin ampumaratojen yhteyteen luultavasti tulee tehtäväksi tämmöinen kohta, ja olisi tässä kohtaa ehkä hyvä ollut jo valmistautua tähän.

Sinänsä, jos tässä on positiivinen puoli, niin se on se, että jos nyt eivät hallituspuolueet lähde opposition mukaan ja korjaa näitä virheitä, mitä tässä on ollut, elikkä tämä aseen kuljetus- ja säilyttämiskohta ja tämä vähäinen ampumaradan laukausmääräraja, niin ne voidaan korjata siinä yhteydessä, kun palataan jousimetsästyksen myötä ampumaratojenkin yhteyteen.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Tämä ampumarata- ja ampuma-aselain uudistus on tavoitteeltaan ihan hyvä, elikkä sillä halutaan edistää turvallista ampumaharrastusta. Näin tietenkin pitää tehdäkin. Oli sitten ampumaharrastuksen kohteena metsästysammunta, metsästäjät, maanpuolustukseen liittyvä ammunta, ampumaurheilijat tai ammunnan harrastajat ja ase-elinkeinon harjoittajat, kaikki nämä tarvitsevat turvallisia harjoittelupaikkoja, ja se on omiaan lisäämään ampuma-aseita käytettäessä turvallisuutta.

Kuitenkin tähän lakiesitykseen sisältyy muutama sellainen kohta, jotka ovat mielestäni tarpeettomia tätä tavoitetta ajatellen. Yksi liittyy täällä jo moneen kertaan esillä olleeseen asiaan, ampumaratojen kriteereihin eli siihen, mikä on tämän vähäisen ampumaradan kriteeri, joka nyt on määritelty tähän 10 000 laukaukseen. Se on erittäin pieni määrä. Siksi on perusteltua, että keskustan vastalauseessa esitetty 50 000 lau-kauksen raja olisi tuo raja. Siinä selvittäisiin paljon pienemmällä hallinnollisella taakalla, byrokratialla — niin alan harrastajat kuin myöskin hallintokoneisto. Kun meillä se yhteinen tavoite on ollut kaikilla puolueilla se, että me kevennämme hallintotaakkaa emmekä sitä lisää, niin tämä lakiesitys on jälleen yksi esimerkki siitä, että tämä tavoite ei toteudu vaan mennään toiseen suuntaan eli lisätään hallinnollista taakkaa.

Samoin täällä lisääntyvät myös kuntien ja maakuntien liittojen tehtävät. Sinne asetetaan nyt erillisen ampumarataverkoston kehittämissuunnitelman tekemisen velvoite. Myöskin tällainen on tarpeeton toimenpide, koska meillä on olemassa olevat maakuntakaavat ja niiden muutostöiden, kaavamuutosten yhteydessä voidaan myöskin määritellä nämä alueet ja niiden alueiden käyttö ja siihen liittyvä suunnittelu.

Samoin myöskin tuohon aseiden kuljetukseen liittyvät asiat: Mennään kyllä aika lailla sellaisille alueille, jotka eivät enää ole luettavissa siihen kategoriaan, että ne lisäävät ampumaturvallisuutta, vaan siellä selkeästi hankaloitetaan järkevää aseiden käyttöä ja aseiden kuljetusta. Näitä olisi mielestäni pitänyt arvioida toisella tavalla.

Puhemies! Jos ajatellaan maailmanlaajuisesti ampumaratoja, otan esimerkiksi kovan ampumaharrastusmaan Italian. Siellä on aika monessa kaupungissa keskellä kaupunkia ampumaratoja ja ne ovat yleisesti hyväksyttyjä ja siellä ammutaan todella paljon. Siellä on uusi tekniikka, joka on otettu käyttöön, ja erilaiset menetelmät, joilla on saatu varsinkin äänen osalta haitat minimoitua. Se yleinen hyväksyntä on siellä edelleenkin olemassa, vaikka väkeä on paljon ympärillä.

Meillä Suomessa mennään aivan toisenlaiseen suuntaan, ja tässä jos missä olisi meidän myöskin hyvä arvioida välillä omia kansallisia toimia ja peilata niitä sitten tuonne muualle maailmaan — tuo Italia on nyt vain yksi esimerkki, näitä on paljon, paljon muitakin — jotta tämä hyvä harrastus ei kohtuuttomasti vaikeutuisi ja ettei sitä kautta vaikkapa metsästyksen osalta, kun kaikilla meillä on tarkoituksena, että kaikki metsästäjät mahdollisimman hyviä ja tarkkoja riistalaukauksia suorittavat, ja harjoittelu on siihen oleellinen osa, sitä vaikeuteta tarpeettomasti.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Niin kuin täällä nyt on todettu ampumaharrastuksesta, voidaan todeta, kuten valiokunta mietinnössään, että on tavoitteena, että Suomessa huolehditaan riittävän kattavasta ampumarataverkostosta. Mutta myös mietinnössä todetaan se, että syrjäseuduilla on ollut puutetta ampumaurheilun ja ampumisen harrastuspaikoista. Tietenkin, kyllä kai ampua ja harrastaa jatkossakin voidaan, mutta minne saakka täytyy sitten matkustaa harrastaakseen, jos harrastuspaikka ei ole siinä kovinkaan lähietäisyydellä? Elikkä tämä on keskittävää politiikkaa metsästäjien, reserviläisten, ampumahiihtäjien ja ampumaurheilijoiden kannalta. Kuten täällä on todettu salissa, niin ampumahiihtäjät esimerkiksi toteavat, että hyvinkin pian tämmöinen 20 000 laukauksen määrä täyttyy tätä lajia harrastaessa. Olen sitä mieltä, että Suomi edelleenkin tarvitsee urheilusankareita.

No, jos hallintobyrokratia lisääntyisi, hallinnollinen taakka vyörytetään aina jollekin taholle, ja tämä taho nyt näyttää olevan sitten vastuulliset harrastajat. Toki olen sitä mieltä, että vastuu täytyy kantaa ja lakia täytyy noudattaa, mutta mikä on sitten oikeus ja kohtuus? Tätä lakia valmistellessa olen saanut yhteydenottoja erityisesti metsästäjiltä koskien syrjäseutujen harrastusmahdollisuuksia, ja he ovat tuoneet esille, että viedäänkö tässä miltei se ainoa harrastusmahdollisuus näiltä harva-alueilta. Kuitenkin metsästäjät suorittavat merkittävää riistanhoidollista toimintaa. Liikenteen kannalta on tärkeää, että esimerkiksi hirvieläinkanta pysyy tietyissä rajoissa. Eli ei vastuullista harrastusta kuitenkaan ihan suotta saa vastustaa tai aiheuttaa haittaa.

Mutta sitten myöskin herää kysymys siitä, kenen etuja sitten nämä lakia valmistelleet yhteistyötahot, nämä niin sanotut etujärjestöt, ovat ajaneet, koska kuitenkin palautteen perusteella sitä kritiikkiä tähän kompromissiesitykseen on tullut, ja sitähän me kansanedustajat saamme, niin että kyllä tässä todennäköisesti korjaamista jatkossa on.

No, sitten ihan muutama sana näistä maakuntaliitoista. Kaikki eivät suinkaan vastustaneet tätä esitystä maakuntaliittojen tehtävien lisäämisen osalta. En ihan siinä mielessä nyt täysin ymmärrä tuota keskustan näkemystä. Pohjois-Pohjanmaan liitossa maakuntahallitus jo käsitteli siellä esitellyn selvityksen tästä ampumarataverkostosta, ja jos tämä on siellä maakuntakaavassa, niin jonkun tämä verkosto kuitenkin täytyy siinä mielessä katsoa, ja toivon todella, että oikeastikin ampuma-asiantuntijuus — kun se on siellä niissä olosuhteissa, missä esimerkiksi harrastusmetsästys on — ja nimenomaan maakuntaliittojen ääni kuuluvat ja maakuntaliitot voivat sitten tarvittaessa kuunnella ja kuulla näitä asiantuntijatahoja, reserviläisiä ja metsästäjiä.

Ihan muutama sana sitten tästä, minkä edustaja Hongisto otti esille: tämä todellakin realisoitui minun mielestäni ihan täysin tuolla valiokuntakäsittelyssä, että tässä jää kyllä hyvin tulkinnanvarainen tilanne, hyvin tulkinnanvarainen tilanne. Tämä on sitten jäänyt käytännössä nähtäväksi, millaisia tilanteita tämä aiheuttaa, mutta onhan toki sitten myös niin, että jos laki niiltä osin on puutteellinen, niin sitä voidaan tulevaisuudessa muuttaa.

Mika Kari /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ampumaratalain ja ampuma-aselain uudistuksesta on kyse, ja toisin kuin tässä opposition edustajat aikaisemmin totesivat, niin olemme tehneet tätä lainuudistusta eri asiantuntijoiden mukaan erinomaisen hyvässä yhteistyöhengessä niin ampumaurheiluliittojen, reserviläisliittojen kuin valtion viranomaisten yhteistyöllä. Näin ollen vanha tsaarinaikainen laki päivittyy nyt vastaamaan 2000-luvun tarpeita.

Tästä vähäisen ampumaradan laukausten määrästä on tässä salissa keskusteltu paljon. On tullutkin jo esiin, että kyseessä on kompromissi eri toimijoiden välillä, ja siltä osin ollaan päästy yhteisymmärrykseen, jossa pystytään ottamaan huomioon ampumaurheilun harrastajien tarpeet ja samalla myös suomalaisten ampumaratojen kunto ja ympäristönkin vaatimukset. Kyseessä on siis kompromissi eri järjestöjen ja viranomaisten välillä, ja tätä kompromissia hallintovaliokunnan kuulemisessa erityisesti eri ampumaseurat, -järjestöt, reserviläiset ja niin edelleen kehuivat.

Tässä edustaja Hongisto otti puheeksi ampuma-aseiden säilytyksen. On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi Ampumahiihtoliitto on jo nyt ohjeistanut esitteen muodossa liiton jäsenyhdistyksiä, niitä tulevia mitalisankareita, ampumaurheilijoita, Ampumahiihtoliiton jäseniä siitä, että aseiden säilytyksen yhteydessä on otettava huomioon lain vaatimukset. Siltä osin tämä turval- lisuusnäkökulmakin on jo otettu hyvin huomioon. Pidän myös hyvänä, että terveydenhoidon ammattihenkilöstön ilmoitusoikeuden ja ennen kaikkea ilmoitusvelvollisuuden osalta saadaan nyt selkeät lakitekstit kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla myös lakiin.

Lakiesityksen mukaan maakuntaliittojen tulee kuulla ampumaratojen kehittämisessä metsästys- ja ampumaseuroja sekä muun muassa reserviläisjärjestöjä. Pidän tätä kohtaa erityisen positiivisena. Tähän viitattiin myös kuulemisen yhteydessä tämän jo aikaisemmin mainitsemani yhteistyön lisääntymisen osalta, ja myös valiokunnassa tuli esiin, että tämän tyyppisen lainsäädän-nön uudistuksen yhteydessä onkin hyvä löytää yhteinen kompromissi niin, että kaikkia osapuolia pystytään huomioimaan.

Valiokunta lisäsi mietinnössään kuultaviksi myös näiden kattojärjestöiden jäsenyhdistykset, joten näin saamme myös paikallista näkökulmaa ampumaratojen kehittämisessä hyödynnettyä, ja ennen kaikkea maakuntaliitot, jotka tätä yhteistyötä koordinoivat, ovat sitten kaavoitustyössään myös hyvin ajan tasalla ampumaseurojen ja muiden ampumarataa käyttävien jäsenyhdistysten tarpeista. Valiokunta pitää tärkeänä myös, että Ampumahiihtoliiton jäsenyhdistysten näkemykset ampumaratojen kehittämisessä otetaan huomioon. Voikin sanoa, että tämä lainuudistushanke on osallistava ja yhteistyötä eri osapuolien välillä lisäävä.

Mutta ei aina pelkästään hyvää, vaan jotain kehittämistäkin. Itse näkisin, että ampumaratalain ja ampuma-aselain kokonaisuudistus odottaa tulemista. Nämä eri lait, joita aikaisemmin mainitsin, ja tämä pitkä historia muun muassa ampumaratojen osalta viittaa siihen, että kokonaisuudistukselle on tarvetta. Vanhat lait muodostavat tällä hetkellä enemmänkin tilkkutäkin kuin kokonaisuuden, mutta tämä on selkeästi askel nykyisestä parempaan suuntaan.

Reijo Hongisto /ps:

Arvoisa herra puhemies! Jatkan äsken kesken jäänyttä puhettani. Otan kopin tuosta edustaja Karin toteamasta, että Ampumahiihtoliittoa kuultiin asiantuntijana. Se on aivan oikein. Ampumahiihtoliiton edustaja kertoi asioista Ampumahiihtoliiton urheilijoiden näkökannalta. Ja kun ottaa huomioon sen, että ampumahiihtokisoissa lähdetään kilpailupaikalle, niin siellä hyvin harvoin on mukana autossa koiria. Siellä on suksia, ampuma-asepatruunoita, hiihtovälineitä ja muita. Mutta kun metsästäjä lähtee metsään, niin useimmiten auton takaosassa on koira taikka koiria, ja valitettavasti sinne ei silloin sitä ampuma-asetta saa, vaan se ampuma-ase on auton takapenkillä.

Mutta jatkan tästä kirjoitettua osuutta ja totean, että otan esille tämän saman asian vähäisestä ampumaradasta ja totean, että toinen merkittävä epäkohta koskee vähäisen ampumaradan määritelmää. Lakiesityksen 3 §:ssä vähäiseksi ampumaradaksi määritellään rata, jolla ammutaan vuodessa enintään 10 000 laukausta. Monilta ampumaurheilijoilta saamani tiedon mukaan jo-pa yksittäinen urheilija voi vuodessa ampua yli 10 000 laukausta. Joten laukausmäärän rajaaminen noin vähäiseksi hankaloittaa monen ampumaurheilijan harjoittelua. Oman ampumapäiväkirjani mukaan toissa vuonna ammuin yli 5 000 laukausta, ja minä en pidä itseäni urheilijana vaan aivan tavallisena harrastajana.

On syytä pitää mielessä, että erityisesti ampumaurheilijat ovat yksittäisissä lajeissa tuoneet Suomelle mainetta ja kunniaa kansainvälisiltä kilpakentiltä. Mielestäni heidän harjoitusolosuhteittensa tulisi parantua eikä niitä tulisi heikentää tekemällä lakiin laukausmääräisiä rajoituksia. Valiokunnassa kuullut asiantuntijat puhuivat radoille kerääntyvästä lyijystä ja sen haitallisuudesta erityisesti pohjavesille. Pääsääntöisesti asiantuntijat käyttivät lyijymäärää arvioidessaan lukua, joka kertoo, että joka laukauksella ratavalliin iskeytyisi 10 grammaa lyijyä. Todettiin, että 10 000 laukausta ja 100 kiloa lyijyä. Esille tuli myös se, ettei alle 10 000 laukausta vuodessa ammuttaville radoille tulisi ympäristölupavelvoitetta.

Arvoisa herra puhemies! Minä hämmästelen asiantuntijoiden lausuntoa, sillä tietämäni mukaan aika harva urheilija ainakaan luotiasepuolella enää käyttää kaliiperia, jolla ammutaan 10 gramman painoisia luoteja. Eniten hylsyjä tehdään .22 Long Rifle kaliiperin aseella, elikkä tyypillisesti puhutaan pienoiskivääristä tai pienoispistoolista. Näiden aseiden luodin paino vaihtelee noin 3 gramman tienoilla. On latauksia, joissa luodin paino on alle 3 grammaa, ja latauksia, joissa luodin paino on hieman yli 3 grammaa mutta reilusti alle 10 grammaa. Pitemmille matkoille ammutaan korkeapaineaseilla, esimerkiksi 6 millin BR-kaliiperilla, jossa käytetään rihlannoususta riippuen 4,5—6,8 gramman luoteja. Yhteenvetona voi todeta, että käytetyt luodit ovat pikemminkin reippaasti alle 5 grammaa, joten maastoon kertyvä lyijyn määrä on puolet asiantuntijoiden arvioimaa määrää pienempi.

Saamani tiedon mukaan myös näillä radoilla, joilla ammutaan alle 10 000 laukausta, joudutaan anomaan ympäristölupa. Edustaja Kari totesi tuossa aivan oikein, että tämä 10 000 laukausta on eräänlainen kompromissi, mutta meillä on ely-keskuksen lausunto, jossa todetaan, että ympäristöluvan anominen ei riipu laukausmääristä. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna onkin perin omituista vetää vähäisen ampumaradan laukausmäärä noinkin alas. Mielestäni on myös aihetta kysyä, minkä vuoksi radoilta vaaditaan ympäristölupa. Asiaa selitetään usein sillä, että radoille leviävä lyijy voi liueta pohjaveteen. Minä en ole asiantuntija lyijyn liukenemisen suhteen, mutta oletan, että normaaleissa luonnonolosuhteissa kiinteässä olomuodossa oleva lyijy ei liukene veteen ilman erillistä liuotinta.

Arvoisa herra puhemies! Esitän, että vähäisen ampumaradan määritelmä nostetaan 10 000 laukauksesta nimenomaan 50 000 laukaukseen vuodessa, ja tulen huomisessa käsittelyssä esittämään vastalauseemme mukaiset pykälämuutokset. — Kiitoksia.