Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Hallitus antoi viime vuoden keväällä Kreikalle 1,6
miljardin euron lainan ja otti Euroopan vakausrahaston kautta noin
8 miljardin vastuut suomalaisille veronmaksajille muiden euromaiden talouden
kurjuudesta. Ministeri Paavo Väyrynen kirjassaan toteaa,
että nämä päätökset
olivat virheitä. Muutama päivä sitten
ministeri Pekkarinen Rovaniemellä sanoi, että enää ei
suomalaisten veronmaksajien varoja tai meidän lainaamiamme
rahoja pidä jakaa muille maille, vaan kunkin maan tulee
omat vastuunsa itse kantaa. Kysyn valtiovarainministeri Kataiselta:
Miten te reagoitte näihin ministereiden Väyrysen
ja Pekkarisen puheisiin ja ilmoituksiin, ja onko hallitus tehnyt
uusia päätöksiä jatkosta?
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa herra puhemies! Suomen hallitus on kantanut vastuuta
suomalaisista työpaikoista ja Suomen talouden kasvusta.
Olisi ollut erittäin kova päätös,
jos Suomen hallitus olisi muutamiin poliittisiin arvioihin vedoten
päätynyt erilaiselle kannalle Suomen ja Euroopan
talouden vakauden turvaamisesta kuin koko muu maailmantalousasiantuntijajoukko
oli päätynyt. Me teimme sen, mikä välttämätöntä oli.
Jokaista ottaa varmaan päähän ja ärsyttää se,
että Euroopassakin on maita, jotka hoitavat talouspolitiikkansa
niin huonosti, että toiset joutuvat auttamaan, mutta se ei
saa tehdä Suomen hallitusta eikä muuta Eurooppaa
toimintakyvyttömäksi suojaamaan omia talouksiaan,
omia työpaikkojaan ja verotulojaan.
Mikäli Kreikka tai Irlanti olisi päästetty
kaatumaan, niin voimme olla täysin varmoja siitä,
että Suomen talouskasvu viime vuoden lopulla ei olisi ollut
7,5 prosentin luokkaa. Teimme sen, mikä välttämätöntä oli,
vaikka se ei miellyttävää ollutkaan,
mutta vastuuta pitää osata kantaa semmoisinakin
aikoina, jotka eivät ole helppoja.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Arvoisa puhemies! Pekkariselta kysyn nyt: Tarkoititteko te puheellanne,
että pitäisi Kreikalle maksamatta olevat lainaosat
jättää maksamatta eli katkaista se veronmaksajien
rahojen sinne työntäminen, ja pitäisikö Suomen
vetäytyä siitä takuusta, minkä on
antanut tälle Ervv:lle, eli mikä oli teidän
puheenne sisältö tosiasiassa, mihin pyritte ja
miten jatkossa toimitte?
Oletteko te hallituksen rintamassa ja oletteko mahdollisesti
ministeri Väyrysen kanssa sopinut, että asia katkaistaan
ja tämä on sitten hallituksen linja, kun nyt ensi
viikolla jo tehdään todella isoja, vakavia päätöksiä Euroopan
jatkosta, euron tulevaisuudesta?
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen
(Ed. Zyskowicz: Vai oliko kyseessä tyypillinen tupailtapuhe?)
Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowicz, se oli ihan vakavasti kirjoitettu
puhe, ja olen sen puheen takana. Siinä lähdettiin
sen seikan toteamisesta, että ei tämä euroalue
toiminut niin kuin alun perin oli ajatus. Ei kyetty rakentamaan
sellaisia pelisääntöjä, jotka
toimisivat. Nämä muutamat velkaantuneet maat pystyivät koko
euroalueen makrotalouden tunnuslukuihin nojautuen saamaan hirveän
halvalla rahaa, ottivat sitä paljon, velkaantuivat, ja
nyt se on meidän kaikkien yhteisellä vastuulla.
Näinhän siinä kävi.
Minun viestini tässä on, luen sen, ed. Kankaanniemi,
teille: Kreikan ja Irlannin akuutteihin ongelmiin oli pakko vastata
muiden varautumismekanismien puuttuessa, sanasta sanaan näin.
En kuulu niihin, jotka silloin aikanaan vastustivat Kreikan tai
Irlannin mukaan ottamista, en silloin kuulunut enkä kuulu
tällä hetkelläkään.
Meidän oli pakko silloin se hoitaa, muutoin dominoilmiö olisi
tehnyt pahaa jälkeä, mutta uusien suurien vastuitten
ottaminen, johonka nämä rakennetut fasiliteetit
eivät riitä — se oli henkilökohtainen kantani — on
vaikea juttu, ja sitä on aika vaikea hyväksyä.
Eero Heinäluoma /sd:
Arvoisa puhemies! Oli todella mielenkiintoinen tämä ministeri
Pekkarisen puheenvuoro. Siinä hän sanoi, että nyt
tämän rahan kaatamisen pitää loppua,
ja ministeri Pekkarinen vaati myös pankkeja ja sijoittajia vastuuseen,
vaati juuri sitä, mitä muun muassa demarit viime
keväänä vaativat. No, nyt meille on tulossa
tänne merkittävä joukko eurooppalaisia
päättäjiä, huomenna kokoomuksen
vieraaksi tulevat muun muassa Saksan liittokansleri, Irlannin pääministeri,
Italian pääministeri, jolloin puhutaan juuri näistä asioista.
Nyt olisikin mielenkiintoista tietää, tuleeko
ministeri Katainen huomenna esittämään
eurooppalaisille oikeistopoliitikoille tämän ministeri
Pekkarisen linjan, elikkä rahan kaataminen saa nyt riittää,
nyt tarvitaan pankit ja sijoittajat vastuuseen.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Tulen luonnollisesti esittämään Suomen
hallituksen kannan siitä, että pysyvässä kriisinhallintamekanismissa
täytyy tulla selkeän sijoittajien vastuun näkyviin.
Se tarkoittaa sitä, että viime kädessä myös
sijoittaja voi hävitä rahaansa, toisin kuin tähän
mennessä on ajateltu voivan tapahtua. Tässä on
mielenkiintoinen tilanne, että Suomi ja muut tiukan talouskurin maat
ajavat tätä erittäin voimakkaasti mutta
kriittisiä arvioita esimerkiksi tulevien vuosien tai vuosikymmenten
velkasaneerausmahdollisuuksista kuuluu niistä maista, joilla
on ollut huono, löysä talouspolitiikka. Miksi
näin? Siksi, että kaikki eivät ole yhtä vakuuttuneita
siitä, että tiukemmat säännöt
ja sijoittajien mukaan ottaminen vastuun kantamiseen olisivat hyväksi,
koska se saattaa nostaa korkoja, mutta tämähän
on nimenomaan se tarkoitus. Tämän tulevan kriisinhallintamekanismin,
josta huomenna keskustellaan keskustaoikeistolaisten johtajien kanssa Helsingissä,
pitää pitää sisällään
sen, että sijoittaja voi tulevaisuudessa hävitä rahaansa.
Se on tärkeä linkki, joka pakottaa kaikkia maita
pitämään taloutensa hyvässä kunnossa.
Esko-Juhani Tennilä /vas:
Arvoisa puhemies! Kyllä kai tämä pysyvä mekanismi
on aivan erikseen, se on 2014. Nyt tullaan vääntämään
kättä hyvin pian siitä, mikä on
tämän väliaikaisen mekanismin rahamäärä,
ja kyllä minä tulen ihmettelemään,
jos Pekkarinen säilyttää kantansa siinäkin
vaiheessa, sillä Suomi pannaan siihen paikkaan, että lisää rahaa.
(Ed. Zyskowicz: Takauksia!) Se tulee eteen, takausta tulee lisää.
Ainakin nämä viitteet ovat semmoiset, ja katsotaan,
mikä on Pekkarisen kanta silloin. Mutta siellä on
edessä myöskin iso kannanotto tästä kilpailukyvystä.
Nyt huhut kertovat, että Merkel ja Sarkozy vaativat paikalliseen
sopimiseen siirtymistä ja erittäin niukkaa palkkapolitiikkaa
yleensäkin. Onko valtiovarainministeri sanonut yes jo tällekin
esitykselle?
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Ei kannata kuunnella tai uskoa ihan kaikkia
huhuja. Huhuja on maailma pullollaan, ja tuo, mitä kuvailitte,
ei ole missään vaiheessa yhdessäkään
vakavasti otettavassa keskustelussa tullut edes esiin. (Ed. Tennilä:
Onhan se papereissakin!) Ei ole millään tavalla
realistista odottaa eikä tietenkään myöskään
hyväksyttävää, että EU-tasolla
määriteltäisiin yksittäisen maan
palkkapolitiikasta, ei myöskään eläkkeistä eikä tämmöisistä,
mutta totta kai meidän täytyy etsiä keinoja,
joilla voisimme vahvistaa eurooppalaisten kilpailukykyä.
Mutta ne todennäköisesti tulevat olemaan suosituksen
kaltaisia, eri maitten omiin tilanteisiin parhaiten soveltuvia.
On vaikea nähdä, että pystyttäisiin
pääsemään kovin tiukkaan eurooppalaiseen
sääntelyyn, mutta kyllähän meidän
pitää tietysti olla sitä mieltä,
että eurooppalaisia talouksia pitää hoitaa
tiukemmalla kurilla ja keskittyä kilpailukykyyn. Ne maat, jotka
ovat olleet kilpailukykyisiä ennen kriisiä, ovat
nousseet kriisistä myös nopeimmin ylös,
ja näin myös Suomen kohdalla on.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa puhemies! Olen todella iloinen, että ministerin
ja hallituksen kanta on muuttunut, niin että te olette
nyt vaatimassa kyllä sijoittajien mukaantuloa. Kyllä me
silloin viime keväänä ja kesällä tiesimme,
milloin Kreikan lainat erääntyvät. Kyllä me
tiesimme tarkkaan, minä päivänä ne
erääntyvät. Me tiesimme myöskin,
kuinka suuret ne summat ovat. Silloin vaadittiin ihan selkeästi,
että otetaan sijoittajat mukaan, mutta silloin te sanoitte,
ettei ole mitään mahdollisuuksia, ei ole mitään
muita mahdollisuuksia ja muita teitä kuin mennä antamaan suoraa
lainaa. Annettiin jopa ymmärtää, että mitä enemmän
annamme, sitä enemmän hyödymme. Näinhän
on väitetty.
Minä kysyn: Aiotteko te nyt ihan varmasti pysyä tällä uudella
linjalla, ettette vaan lipsu sille linjalle, joka vuosi sitten oli
ainoa oikea tie?
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Ed. Kallis puhuu kahdesta täysin
eri asiasta. Ensinnäkään tämä ei
ole mikään uusi linja, vaan tämä on
hyvin vanha linja.
Itse asiassa meidän esityksemme oli se, että euroalueen
tuleviin velkapapereihin otetaan tämmöiset yhteistoimintalausekkeet,
joka suomennettuna tarkoittaa sitä, että kun jokainen
euromaa ottaa velkaa, niin niissä velkapapereissa lukee,
että sijoittaja voi huonossa tapauksessa hävitä rahojaan
tai parhaimmissakin tapauksissa, jos maa joutuu vaikeuksiin, voi
olla, että joutuu pidentämään
lainan juoksuaikaa tai alentamaan korkoa. Suomi oli ensimmäisenä esittämässä tätä.
Itse asiassa esittämäämme mallia kopioitiin. Saksa
oli siitä erittäin kiinnostunut hyvin alkuvaiheessa,
ja nyt puhumme viime syksyn tilanteesta. Minulla on nämä paperit
ihan hyvin tallessa. Jos ed. Kallis haluaa tutustua niihin, niin
voin ne teille esittää.
Mikä tilanne oli Kreikan kohdalla? Kreikan kohdalla
oli todella semmoinen tilanne, että me emme voineet kutsua
koolle velkojien kokousta tekemään velkasaneerausta
sen takia, että se olisi kestänyt varmaan useampia
vuosia ja siinä vaiheessa hyvin moni muukin eurooppalainen
maa olisi kaatunut velkaongelmiin ja Suomessa olisi aivan käsittämätön
työttömyys ja verotulot olisivat loppuneet jo
kauan kauan sitten.
Markku Uusipaavalniemi /ps:
Arvoisa puhemies! Kysyisin ministeri Kataiselta: Miksi te sanotte,
että ei missään vakavasti otettavassa
paperissa ole näitä mainittuja eläkeikää ja
paikallista sopimista. Minulla on E-kirjelmä 145 tässä, mikä on
julkinen. Siellä ne ovat. Kannessa lukee: "Vuotuinen kasvuselvitys".
Nämä ovat niitä toimenpiteitä,
joista te tulette 24.—25.3. olevassa kokouksessa päättämään.
Kysyn: Miksi te kiistätte nämä asiat
Tennilälle, Arhinmäelle?
Näihin vaiteliaisuuspyynnöllä varustettuihin papereihin
en voi puuttua.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Se nyt vaan on niin, että EU ei tule
päättämään yhdenkään
maan palkkapolitiikasta. Se nyt vaan on taivaan tosi. Näin
ei ole tapahtumaan. Se ei ole edes mahdollista, kun ei EU:lla ole
semmoista toimivaltaakaan. Emme me voi semmoisia ratkaisuja tehdä eivätkä maat voi
sopia keskenään, että yhdessä sovimme, mikä palkkaprosentti
kussakin maassa on oikea. Ei näin voi toimia, ja näin
ei myöskään tule tapahtumaan.
Eli kilpailukykyä voidaan lisätä hyvin
monella erilaisella tavalla. Sittenpähän tullaan
tämän kuun lopussa näkemään,
mikä se lopputulos on. Sitten ehkä täälläkin
pelkoja herättäneet edustajat pystyvät
selittämään, että olivat väärässä.
Timo Kalli /kesk:
Arvoisa puhemies! Näillä edellä mainituilla
Kreikan ja Irlannin operaatioilla oli tarkoitus saada Eurooppaan
ja maailmantalouteen vakautta. (Ed. Skinnari: Miltä näyttää?) — Siinä on
onnistuttu tähän asti. — Monet tahot kuitenkin
pitivät vaihtoehtona silloin, kun nämä operaatiot
toteutettiin, sitä, että olisi menty silloin velkajärjestelyyn.
Me olemme monta kertaa kuulleet täällä:
sitä vaihtoehtoa ei silloin ollut olemassa. (Ed. Rajamäki:
Kohta mennään, ja rahat meni kans!) — Ed.
Rajamäki ja monet muut saattavat löytää edestään
sen, että tämä toinenkin vaihtoehto voi
toteutua, ja se voi tietää rytinää ja
ryskettä, korkojen nousua ja muutakin.
Kysynkin valtiovarainministeriltä, kun huolettomasti
heitetään esiin tätä toista
vaihtoehtoa: Onko olemassa selvityksiä? Tiedämmekö,
mitä se mahdollisesti tarkoittaa suomalaiselle asuntovelalliselle
ja Suomen teollisuudelle ja taloudelle?
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Se on selvä, ja tästä ei
varmasti ole epäselvyyttä kenenkään
kanssa, että kukaan ei tykkää siitä,
että Euroopassa on maita, jotka ovat hoitaneet taloutensa
niin huonosti, että toisten pitää auttaa.
Mutta meidän vaan on ollut tehtävä se,
mikä välttämätöntä on
suuremman kriisin syntymisen ehkäisemiseksi.
Olisi ollut tosi raju päätös Suomen
hallitukselta sanoa, että kaikki ne talousasiantuntijat,
joita vaikkapa Euroopan keskuspankissa on, ovat väärässä,
tai että Suomen Pankki on täysin väärässä ja
Suomen oppositio on ainoa, joka on oikeassa. (Ed. Skinnari: Kaikki
on asianosaisia!) Olisi ollut todella kova päätös
meiltä sanoa, että Kansainvälinen valuuttarahasto,
Euroopan keskuspankki, Suomen Pankki, kaikki eurooppalaiset maat
ovat väärässä ja Suomen oppositio
on yksin oikeassa ja me tukeudumme Suomen opposition talousnäkemyksiin.
Se olisi ollut todella kova päätös. Me
emme pystyneet tietenkään itseämme pettämään.
Eihän tämä kivaa ollut. Ei tässä kukaan
ole ainakaan itselleen mitään etua hakenut, mutta olemme
hakeneet etua Suomen valtiolle, Suomen kansalaisille, suomalaiselle
työllisyydelle kantamalla vastuun erittäin vaikeassa
paikassa.
Jouko Skinnari /sd:
Arvoisa puhemies! Kun tämä hallitus aloitti,
oli 3 miljardia valtion kassassa — nyt on 8 miljardia velkaa.
Takauksia on takausrahastoon 8 miljardia tämän
1,6 miljardin Kreikan-lainan lisäksi. Mitä te
tulette huomenna ja ensi viikolla päättämään?
Nostetaanko takauksia 8 miljardilla 16 miljardiin? Suomalaiset tietävät,
mikä on takaus. Tämä on se olennainen
asia näitten kaikkien muitten kysymysten osalta. Oletteko
te valmiit sitomaan suomalaisten budjettivaroja tulevaisuudessa
tähän suureen velkataakkaan, joka on? Tämä on
se olennainen kysymys. Mitä te tulette vastaamaan? Teillä ei
ole mitään valtuuksia korottaa tätä summaa.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Siis huomennahan ei tehdä mitään
päätöksiä. Eduskunta tulee keskustelemaan näistä asioista
suuressa salissa ja tulee jatkamaan hyvin syvällistä,
pitkällistä keskustelua myös valiokuntatasolla.
Sosialidemokraatit olivat hyväksymässä vakausrahastoa,
niin kuin pitikin, eli sitä rahastoa, jolla on pystytty
auttamaan muun muassa Irlantia eli siis estämään
Irlannin kriisin leviäminen Suomeen ja muualle Eurooppaan.
Siinä asiassa sosialidemokraatit olivat ihan vastuullisia
eli olitte valmiita rakentamaan sen rahaston, jota on käytetty
Irlantiin. Meidän velvollisuutemme on tehdä kaikki
se, mikä tehtävissä on, jotta talousvakaus
ja rahoitusvakaus Euroopassa säilyisi, niin ettei uutta
lamaa Suomeen tule. Oli se helppoa tai vaikeaa, niin se vastuu pitää osata
kantaa. (Ed. Skinnari: Ministeri ei vastaa kysymykseen!)
Pertti Salolainen /kok:
Arvoisa puhemies! Jos Suomi ei olisi tässä tilanteessa
kantanut vastuutaan ja ollut mukana sopimassa näistä järjestelyistä,
niin kuka uskoo, että tähän maahan tulisi
yhtäkään Euroopan johtajaa huomenna keskustelemaan
meidän hallituksemme edustajan kanssa? (Välihuutoja
vasemmalta — Puhemies koputtaa) — Ei ensimmäistäkään,
ei ensimmäistäkään, ja on äärettömän
tärkeätä, että me olemme voineet
vaikuttaa siihen systeemiin, jota ollaan nyt luomassa. Kysykääpä esimerkiksi
pääministeriltä, mitä mieltä hän
on siitä, mikä on ollut Suomen vaikutus tähän
asiaan. Hän on todennut useampaan kertaan, että Suomella
oli vaikutusta siihen, mitä systeemiä ollaan luomassa.
Kysyn vielä nyt valtiovarainministeriltä,
mitä mieltä olette näistä pankkien
stressitesteistä, minkälainen systeemi pitää luoda.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Stressitestit ovat paraikaa käytössä,
eli tuossa ihan kesän alussa tai loppukeväästä saamme
tuloksia eurooppalaisten pankkien tilasta. Testejä on
tiukennettu, ja maat joutuvat tällä hetkellä varautumaan
siihen, että jos käy ilmi, että jotkut
pankit ovat heikommassa kunnossa, niin niitä pankkeja pitää sitten
pääomittaa, eli lisää tietoa
tulee loppukeväästä.
Suomi ajoi näitä stressitestejä hyvin
voimallisesti. Niitten aikaansaaminen kesti aikansa, mutta onneksi
ne nyt sitten ovat.
Suomen kannalta olennaista on se, että me olemme aktiivinen
vaikuttaja eurooppalaisissa pöydissä. Se, että me
olemme sulkeutuneita puskistahuutelijoita, ei kyllä edistä suomalaista
vaikutusvaltaa. Eurooppalaiseen yhteistyöhön pitää olla
sitoutunut, niissä pöydissä pitää olla,
siellä pitää osata neuvotella ja viedä niitä asioita
eteenpäin. Mitä paremmin tunnemme kumppanimme, sitä suurempi
vaikutusvalta meillä on.