Oras Tynkkynen /vihr:
Arvoisa puhemies! Viime aikoina on julkisuuteen taas tullut
järkyttäviä tietoja suomalaisista turkistarhoista.
Salaa lukuisilla tarhoilla kuvatuista aineistoista näkyy paljon
muun muassa verisiä avohaavoja ja hyvin pitkälle
edenneitä tulehduksia, ja merkittäviä puutteita
väitetään olevan ihan alan etujärjestön johtohenkilöiden
pyörittämillä tarhoilla. Tämähän
ei valitettavasti ole ensimmäinen kerta. Tässäkin
salissa on aiemmin keskusteltu samasta asiasta. Viimeksi vuosi sitten
tuli hyvin samankaltaisia tietoja julkisuuteen, yhtä huolestuttavia,
yhtä järkyttäviä. Ministeri
Anttila, kysyisin teiltä:
Kun vuosi sitten nähtiin hyvin samanlaista aineistoa
julkisuudessa, niin mitä tässä vuoden
aikana on tapahtunut, mitä on tehty, jotta tämän kaltaisia
brutaaleja väärinkohteluja suomalaisilla turkistarhoilla
ei enää koskaan nähtäisi?
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Arvoisa puhemies! Kotieläinten hyvinvoinnista huolehtiminen
on erittäin tärkeätä, myöskin
turkiseläinten hyvinvoinnista huolehtiminen, ja myönnän,
että ne nähdyt kuvat ovat sellaisia, että niistä eläimistä suurin
osa olisi pitänyt jo lopettaa.
Normaalikäytäntö on se, että Elintarviketurvallisuusvirasto
Evira ottaa tapauksen johdettavakseen ja aluehallintovirastoista
läänineläinlääkäri
tekee tarkastuksen näille tiloille. Samalla tiedän,
että turkistuottajat itse ovat myöskin tarttuneet
härkää sarvista kiinni, koska eihän
heidänkään etunsa ole tämän
tyyppinen toiminta suinkaan. Tässä nyt sitten
poliisille on ilmoitettu ne, jotka tarvitsevat eläinsuojelulain
mukaista toimintaa, poliisitoimintaa, sen rinnalla, että eläinten
hyvinvointi ja eläinsuojelutarkastukset tehdään.
Minä en tiedä tarkastusten tuloksia, niitä minulla
ei ole, mutta informoin sen jälkeen, kun ne saadaan. Tiedän
myöskin, että ala itse on kehittänyt
sertifikaatin, mikä tarkoittaa sitä, että eläinten
hyvinvointiolojen pitää olla paremmat kuin minimisäädökset,
ja uskon, että siellä on myöskin tapauksia,
joissa joudutaan sertifikaatti ottamaan ainakin näiltä tiloilta
pois, joissa tämmöistä toimintaa on havaittu.
Tuomitsen sen täysin.
Oras Tynkkynen /vihr:
Arvoisa puhemies! Sopivasti tämän viikon
alussa tuli voimaan lainmuutos, jossa nyt vihdoin kiinnitetään
lainsäädäntöön myös
törkeä eläinsuojelurikos. Se auttaa puuttumaan
eläinten kohtelussa niihin kaikkein pahimpiin rikoksiin,
joista tähän asti saadut rangaistukset ovat olleet
kansan oikeustajun vastaisia eli aivan liian löysiä.
Nykyinen lainsäädäntö ei kuitenkaan
vielä turvaa riittävästi eläinten hyvinvointia,
ja te, ministeri Anttila, olette myös tämän
julkisuudessa todennut. Vihreät kannattaa turkistarhauksen
kieltämistä siirtymäajan turvin, mutta
niin kauan kuin turkistarhausta tässä maassa harjoitetaan,
eläinten hyvinvointia pitää siellä merkittävästi
parantaa.
Te, ministeri Anttila, olette todennut, että kun eläinsuojelulainsäädäntöä uudistetaan,
pitää ottaa enemmän huomioon niitä keinoja,
joissa kiinnitetään huomiota paitsi häkin
kokoon ja vastaaviin myös ihan näitten eläinten
asemaan, miltä ne eläimet näyttävät
ja kuinka hyvinvoivasti ne näyttävät
siellä pärjäävän.
Pitäisikö teidän mielestänne
nämä keskeiset piirteet kirjoittaa ihan lain tasolle
ja vaatimustasoa selvästi nykyisestä tiukentaa?
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Arvoisa puhemies! Meillähän on käynnissä tällainen
eurooppalainen tutkimushanke, jossa me olemme mukana, ja siinä kehitetään näitä eläinten
ja turkiseläinten hyvinvoinnin mittareita. Nyt meillä on
ministeriössä valmisteltavana eläinsuojelulaki,
joka tulee seuraavan vaalikauden aikana eduskuntaan käsiteltäväksi,
ja siinä yritetään nimenomaan löytää niitä hyvinvoinnin
mittareita, muitakin kuin senttejä, joilla mitataan kaukalon
pituutta taikka häkin kokoa tai vastaavaa, eli tämä kokonaisvaltainen
tarkastelu on käynnissä ja valmistelussa.
Sitten tämän elinkeinon lopettaminen: hallitusohjelmaan
on kirjattu, että se on laillinen elinkeino, jota kehitetään.
Ensimmäinen varapuhemies:
Kysymys on loppuun käsitelty.
Kyselytunti on päättynyt.