Ulkoasiainministeriön hallinnonala 24
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ulkoasiainministeriön pääluokan
osalta: Viime vuonnahan sitä aika laajastikin käsiteltiin ja
oli erityinen selvitys, jota ulkoasiainvaliokunta ja valtiovarainvaliokunta
käsittelivät. Silloinhan viime vuonna valtiovarainvaliokunta
lisäsikin määrärahoja ulkoasiainministeriön
pääluokkaan. Valiokuntakäsittelyssä ja
jaostokäsittelyssä on tänäkin
vuonna keskeisin painopiste ollut kansainvälinen kehitysyhteistyö.
Ulkoasiainhallinnon osalta kuitenkin totean ensinnä sen,
että jaostokäsittelyssä todettiin ongelmaksi
se, että Eurooppa-tiedotuksen aluetoimipisteitä on
jokaisessa maakunnassa paitsi Itä-Uudellamaalla. Sieltä on
puuttunut EU:n alueellinen tiedotusyksikkö. Itä-Uudenmaan
aluepalvelu sijaitsee Helsingin keskustassa yhdistettynä Uudenmaan
maakunnan palveluihin. Saadun selvityksen mukaan valiokunta katsoo,
että oma Itä-Uudenmaan alueyksikkö voisi
nykyistä paremmin palvella itäuusimaalaisia ja
siten lisätä EU-tietämystä tällä alueella.
Niinpä valiokunta teki tähän 30 000
euron lisäyksen Eurooppa-tiedotuksen aluepisteen perustamiseen
Itä-Uudenmaan maakuntaan.
Perusteluissa viitataan siihen, että valtioneuvoston
kehitysyhteistyötä ja kehitysmaasuhteita koskevat
periaatepäätökset ja linjaukset tehtiin vuosina
96 ja 98. Suomen tavoitteenahan on ollut aiemmin sitoutua kehitysyhteistyömäärärahojen
0,7 prosentin tasoon bruttokansantuotteesta laskien. Mehän
olimme hyvin lähellä tätä tavoitetta
90-luvun alussa. Viime vuonna eduskunta kirjasi mietinnössään
ponnen tältä osin ja edellytti suunnitelmaa, jolla
Suomi tavoittaa tämän 0,7 prosentin tavoitteen.
Kehitysyhteistyön arvioidaan olevan käsiteltävässä olevassa
talousarviossa noin 0,348 prosenttia bruttokansantuotteesta. Ehkä tämän
eduskunnan ponnen seurauksena kehitysyhteistyöministeri
on asettanut valtioneuvos Harri Holkerin vetämän
asiantuntijaryhmän valmistelemaan esityksen siitä,
miten Suomi saavuttaa kehitysyhteistyömäärärahoissa
YK:n suositteleman tason. Myöskin meillä oli tänäkin
vuonna tilaisuus kuulla muun muassa valtioneuvos Holkerin näkemyksiä tämän
työryhmän vaiheista. Ryhmän on tarkoitus
tehdä selvitys julkiseen keskusteluun vuoden 2003 alussa
ja valmistaa asiantuntijaselvitys maaliskuun 2003 eduskuntavaalien
jälkeisiin hallitusneuvotteluihin.
Kun jaosto tänä vuonna myöskin vieraili
Suomen keskeisissä kehitysyhteistyömaissa Mosambikissa,
Tansaniassa, myöskin Etelä-Afrikassa, niin sielläkin
voitiin todeta se, että muut Pohjoismaat ovat noin kaksinkertaisella
panostuksella mukana ja Suomi tavallaan on niin sanotusti muiden
Pohjoismaiden siivellä näissä asioissa.
Meillä on hyvin laadukkaita projekteja, hankkeita, mutta
määrärahat ovat tasollisesti jääneet
jälkeen.
Erikseen vielä mietintöön on kirjattu
keskeinen kysymys siitä, että yhteistyön
tärkeimpänä tavoitteena pitkäaikaisissa
yhteistyömaissa on hallituksen esityksen mukaan köyhyyden
vähentäminen, ja se, että avun lisääminen
nimenomaan näissä kaikkein köyhimmissä Ldc-maissa on
pitkäaikainen tavoite, jota sinällään
ei pysty saavuttamaan ainoastaan painotuksia muuttamalla vaan tämäkin
edellyttää kokonaismäärärahojen
kasvua. On käyty keskustelua ja valiokunnan mietinnössä viitataan
siihen, että kehitysyhteistyö tulisi antaa suorana
budjettitukena. Tämä asettaa vaatimuksia vastaanottajamaiden
hallinnolle ja demokratialle. Valiokunta sinällään
ei torju tätä, mutta suhtautuu suoraan budjettitukeen
käytettävissä olevien tietojen perusteella vielä varauksellisesti.
Puhemies, ihan lopuksi: Jälleen kerran valtiovarainvaliokunta
on täällä eräissä valtionavuissa erikseen
nimennyt valtionavun Eurooppalainen Suomi ry:lle ja vaihtoehto-EU:lle.
Valtiovarainministeriö joka vuosi sitkeästi poistaa
nämä maininnat täältä,
mutta joka vuosi valiokunta ne sitkeästi tänne
myöskin on lisännyt ja pitänyt huolen
siitä, että Suomessa säilyy kansalaisjärjestöpohjainen
Eurooppalainen Suomi ry:n tiedotus, ja myöskin tämä kriittinen
näkemys pienellä summalla on huomioitu. Lisäksi
valiokunta ehdottaa YK-liitolle 30 000 euron lisäavustusta.
Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Tunnen kyllä hienoista pettymystä valtiovarainvaliokuntaa
kohtaan siitä, että valiokunta ei ole ottanut
napakampaa kantaa kehitysyhteistyömäärärahan
nostamiseen. Kuitenkin Suomi sitoutui Johannesburgissa poliittisiin
velvoitteisiin ja ulkoasianvaliokunnassakin on useaan otteeseen
käyty keskustelua siitä, että nopealla
aikavälillä Suomen pitäisi tähän
tavoitteeseen 0,7 päästä. Nyt Ruotsi
on mennyt jo reilusti sen yli. Siellähän on 0,83,
ja meillä niin hallitus kuin monet muutkin tahot siirtävät aina
tämän aikataulun käsittelyä selvitystyöryhmiin
ja nyt vedotaan sitten tähän Holkerin selvitystyöryhmään,
että se tulee aikanaan tekemään ratkaisuja.
Hallituksella olisi ollut neljä vuotta aikaa tehdä selkeä suunnitelma
siitä, miten Suomi aikoo toteuttaa velvoitteensa. Johannesburgin
jälkeen nyt viimeistään syksyllä tämä päätös
olisi pitänyt hallituksesta tulla, koska ei ole mitään
järkeä siinä, että me aina vain
keskustelemme ja sanomme, että olemme kansainvälisellä tasolla
(Puhemies koputtaa) sitoutuneita tavoitteisiin, mutta sitten kotimaassa
emme tee mitään sen hyväksi.
Toinen varapuhemies:
Nyt on pyydetty vastauspuheenvuorot edustajat Ulla Anttila ja
Olavi Ala-Nissilä. Myönnän nämä,
kun menin antamaan tämän auki. Nyt on tarkoitettu
nopeatahtinen keskustelu. Tässä pitäisi
mennä tällä keskustelulla eikä vastauspuheenvuoroilla.
Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Yritän vastata nopeatahtisesti sikäli,
että tässä on myös äänestyksessä määrärahakysymys
ja tämä vihreiden ehdotus määrärahatason
korottamisesta merkitsisi sitä, että kehitysyhteistyömäärärahojen
taso nostettaisiin 0,36 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä olisi hyvin
konkreettinen toimenpide, jolla eduskunta ilmaisisi sitä tahtoa,
joka on ilmennyt hyvin monista ulkoasianvaliokunnan lausunnoista
ja mietinnöistä vuosien varrella. Eli nyt on aika
toteuttaa näitä vaatimuksia, joita eduskunta on
esittänyt.
Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Unohdinkin sanoa, että tähän
sisältyy todella kehitysyhteistyömäärärahojen
osalta vastalause kristillisdemokraattien ja vihreän liiton
eduskuntaryhmien osalta. Tästä sitten voidaan äänestää.
Viime vuonna valiokunta selkeän ponnen tähän
laittoi, ja se johti työryhmän asettamiseen. Nytkin
tästä käytiin keskustelua. Toisaalta,
kun on hallitusneuvottelut edessä, siellä sitten
ratkaistaan, millaisella ohjelmalla ja aikataululla Suomi nostaa
omaa kehitysyhteistyöosuuttaan, niin ei sitten hallitusneuvottelujen ohjaamiseksi
ole välttämätöntä tarvetta
erikseen ponnen muotoon tätä tekstiä laittaa.
Toinen varapuhemies:
Nyt menemme puhujalistaan. Kolme ensimmäistä puheenvuoroa
ovat nopeatahtista keskustelua. Puheenvuorojen pituus enintään
7 minuuttia.
Timo Ihamäki /kok:
Arvoisa puhemies! Suomen ulkomaanedustus oli vuosi sitten taloudellisessa
kriisissä. Rahat tuskin riittivät pitämään
yllä silloista edustustojen määrää ja
tuskin riittivät toimintaan. UaV ja valtiovarainvaliokunta
saivat ulkoasiainhallinnosta tuolloin selvityksen. Vuosi sitten
jätettiin UaV:n tehtäväksi päättää Suomen
ulkoasiain edustamisen laajuus ja laatu, ja rahaa päätettiin
antaa lisää 1,2 miljoonaa euroa. Näin
ulkoasiainhallinto on pärjännyt kohtuullisesti,
etenkin kun euron ja dollarin kurssisuhde on ollut edullinen. Puutun
kahteen asiaan.
Suomen edustustot sijaitsevat maailmalla suurissa kaupungeissa.
Edustustojen sijainti on tietysti keskellä kaupunkia, edustustojen
diplomaatit ja henkilökunta asuvat varsin suurissa asunnoissa,
koska heillä on myös edustusvelvollisuus. Pääsääntöisesti
asutaan vuokralla. Vuokra maksaa suurkaupungeissa maltaita. Vuodesta toiseen
asutaan näin vuokralla, ja vuokrista kertyy suuria summia
vuosien kuluessa. On jopa laskettu, että viiden kuuden
vuoden vuokrilla saataisiin asunto omaksi. Mutta Suomen valtio ei
ilmeisesti valtiovarainministeriöstä johtuvista syistä halua
ostaa huoneistoja. Kysyä sopii, miksi. Kun edustustoa pidetään
aivan varmasti joissakin metropoleissa vuodesta toiseen, kannattaa huoneisto
hankkia omaksi ja maksaa siitä vain yhtiövuokra,
ja omistusasunnosta saa siellä myös omansa takaisin
myyntitilanteessa.
Toista asiaa myös ihmettelen. Jos EU maksaa kehitysapua
johonkin maahan tiettyyn tarkoitukseen, pitääkö Suomen
maksaa EU:n lisäksi kehitysapua samaan tarkoitukseen? Näitäkin
esimerkkejä on. Viimeksi eteen tuli EU-tuki ja Suomen tuki
eräisiin Egyptin arkeologisiin kaivauksiin. Kun muut maat
toimivat EU:n kautta, niin Suomi toimii sekä EU:n että oman
kehitysyhteistyöohjelmansa kautta. Kysymys kuuluu: Miksi näin,
voisiko Suomen osuutta toisinkin käyttää?
Esko Helle /vas:
Arvoisa herra puhemies! Niin sanottu terrorisminvastainen sota,
jota USA käy ympäri maailmaa, on eräin
osin ollut rapauttamassa ihmisoikeuksien kunnioitusta kehittyneissä maissa
ja ehkäissyt niiden edistymistä diktatuuri- ja
harvainvaltamaissa. Myös EU:n puitteissa nopealla tempolla
laadituissa terrorilaeissa on vaarannettu ihmisten perusoikeuksia.
Viittaan tässä myös eilen Suomessa vierailleen
YK:n uuden ihmisoikeusvaltuutetun Vieira de Mellon lausuntoon, jossa
hän totesi tuon saman uhan perusoikeuksien osalta ja sanoi,
että hänen mielestään terrorisminvastaisen
taistelun tulee kulkea käsi kädessä ihmisoikeuksien
suojelun kanssa.
Lisääntyvä kontrolli, kansalaisten
valvonta ja seuranta, kovemmat rangaistukset vievät kehitystä poispäin
vapaasta kansalaisyhteiskunnasta. Ei syyttä puhuta orwellilaisuuden
noususta. Näyttää siltä, että nimenomaan
Yhdysvaltojen johdon on hyvin vaikea ymmärtää,
mitkä seikat lisäävät terrorismia
ja mitkä sitä vähentävät.
He näyttävät luottavan vain aseisiin,
voimaan, ei niinkään taitoon, kanssakäymiseen,
yhteistoimintaan. Oman negatiivisen sävynsä kansainvälisen
yhteistyön kehittymiseen on tuonut Yhdysvaltain torjuva
suhtautuminen moniin kansainvälisiin yhteistyöhankkeisiin,
muun muassa kansainväliseen rikostuomioistuimeen, Kioton
ilmastosopimukseen, kidutuksen vastaiseen sopimukseen jne. jne.
Tätä taustaa vasten hieman ihmettelin julkisuudessa
esiintyneitä pääministerimme lausuntoja,
joissa hän totesi muun muassa, että suomalaiset
arvostavat suuresti presidentti Bushin politiikkaa, ja toisessa
lausunnossa hän oli kovin ymmärtäväinen
sille USA:n hyvin voimakkaalle ja vahvalle kansainvälisen
rikostuomioistuimen vastaiselle toiminnalle. Ihmettelen todella
näitä.
Meillä on viritetty maassa myös Nato-jäsenyyskeskustelua,
ja on syytä todella pohtia, mikä Nato on nyt ja
minkälaiseksi se on kehittymässä ja mihin
se pyrkii. Naton luonteesta näyttää todella
olevan monenlaisia käsityksiä. Joidenkin mukaan
se on rauhanjärjestö, jotkut taas pitävät sitä hyvinkin
tiukkana sotilasliittona. Oleellisia muutoksia Naton toimintaan
näyttää kuitenkin tulevan. Prahan kokouksessa
muun muassa Nato päätti kriisijoukkojen perustamisesta,
johtorakenteensa uudistamisesta ja niin sanotun ennalta ehkäisevän
iskun politiikan linjauksista. Näyttää olevan
tavoitteena myös se, että Naton reviiriä ulotetaan
ennen jopa selvästi sisäpoliittisiin asioihin,
juuri muun muassa terrorismikysymyksiin, korruptioon ja kansainväliseen
rikollisuuteen.
Muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa Stefan
Kornelius, saksalaisen suurlehden ulkomaantoimituksen esimies, totesi
muun muassa seuraavasti: "Ilman Yhdysvaltoja Nato ei ole mitään,
vain Yhdysvaltain kanssa se pystyy olemaan mitä tahansa.
Nato on perimmältään liitto Yhdysvaltoja
varten, ei vain liitto Yhdysvaltojen kanssa." Ja Kornelius jatkoi:
"Yhdysvaltalainen versio ennaltaehkäisystä ei
käy yksiin kansainvälisen oikeuden kanssa. Se
edellyttää uutta turvallisuuspoliittista ajatusrakennelmaa,
joka puolestaan vaikuttaa liittoutumien rooliin, asevoimien rakenteeseen
ja varusteluun, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden järjestämiseen.
Euroopassakin keskustellaan laajoista ehkäisyyn liittyvistä turvallisuuskäsitteistä,
mutta niskan päälle pääsee amerikkalainen
määritelmä."
Toisaalla sotilaallisessa aikakauslehdessä Kristina
Spohr Readman, joka on toiminut myös Natossa tutkijana,
toteaa: "Sitä mukaa kuin Nato on muuttumassa varsinaisesta
puolustusliitosta proaktiiviseksi sotilasliitoksi, kysymys voidaan esittää provokatiivisesti
myös seuraavasti: Onko puolustusjärjestö muuttumassa
huomaamatta aggressiiviseksi hyökkäyskoneistoksi
eli eivätkö ennaltaehkäisyiskut ole enemmänkin
ensihyökkäystä kuin klassista puolustusta?"
Ja Spohr Readman kirjoituksessaan vielä kysyy, lähteekö Suomi
USA:n vietäväksi.
Siinä meillä on todella pohtimista, arvoisa
puhemies.
Esko-Juhani Tennilä /vas:
Puhemies! Suomen suuri linja on vuosikymmenien ajan ollut rauhantahtoisuus,
rauhan edistäminen. Kuten Kekkonen sanoi, sodan ja rauhan
kysymyksissä Suomi ei ole puolueeton, vaan rauhan puolesta sotaa
vastaan. Suomen linjaan kuuluu se, että sotaa ei hyväksytä keinoksi
ajaa asioita.
USA:n linja on tosiaankin toinen. USA pitää nykyään
oikeutenaan ennalta ehkäisevää iskua. Tätä toimintalinjaansa
se levittää myöskin Natoon. Toimialueekseen
USA katsoo koko planeetan, ja tätä kantaa on vahvistanut
terrori-iskujen jälkeinen tilanne. USA:sta on hollantilaisen
Peter van Hamin mukaan tulossa asteittain valtio, joka toimii maailmanlaajuisena
lainlaatijana, poliisina, tuomarina ja teloittajana. Tämä oli
siis hollantilainen kanta.
Nyt USA valmistelee iskua Irakiin. Kun Irakin tuesta terroristeille
ei ole näyttöä, syyksi hyökkäykselle
sanotaan joukkotuhoaseet. Niitä nyt selvitetään,
onko niitä, YK:n toimesta Blixin ryhmän työllä.
Tämän ryhmän työ on kesken. Mutta
amerikkalaiset ovat kuitenkin jo etukäteen ilmoittaneet,
että jos joukkotuhoaseita ei löydy, ne on piilotettu,
eli he pitävät itsellään veto-oikeuden
edelleenkin. USA:n johto puhuu Irakin osalta myös demokratiasta.
Irakiin ollaan kuitenkin menossa paitsi demokratia huulilla kuitenkin
myös öljyn kiilto silmissä, eli kysymyshän
taustaltaan on tietysti öljystä, Irakin suurten öljyvarojen
saamisesta amerikkalaisten hallintaan.
Meidän kannaltamme on äärimmäisen
huolestuttavaa, että Suomen pääministeri
Paavo Lipponen on luvannut presidentti Bushille, että Suomi on
mukana jälleenrakentamassa Irakia sodan jälkeen.
Bushille on luvattu erilaista tukea lääkintämiehistä rauhanturvaajiin
saakka. Minä pidän tätä Lipposen
kantaa vähintäänkin piilotukena sodan
valmistelulle. Näen, että tämä Lipposen kanta
poikkeaa jyrkästi Suomen linjasta, joka siis on aina sotaa
vastaan ja muiden keinojen käyttämisen puolella
kriisien ratkaisuun. Olemme vakavassa tilanteessa.
Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! Tämäkin pääluokka
kuuluu meille valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaostolle.
Puhun muutaman sanan kehitysavusta.
Ensinnäkin, vuonna 1999 julkisen kehitysavun määrä prosentteina
bruttokansantuotteesta oli 0,33 prosenttia eli 401,6 miljoonaa euroa. Vuonna
2001 julkisen kehitysavun määrä prosentteina
bruttokansantuotteesta oli 0,32 eli vähemmän prosentuaalisesti
mutta euromääräisesti enemmän
eli 452 miljoonaa euroa. Näistä luvuista saa selvyyttä talousarvion
sivulta 84 mutta myös Kehitysuutiset-lehdestä,
joka on meillä kaikilla varmasti käytettävissä.
Liittyen kehitysavun tasoon ja laatuun valtioneuvos Harri Holkeri
on saanut tehtävän ryhtyä vetämään
selvitystä kehitysavun tasosta ja laadusta. Tältä pohjalta
on tälle ryhmälle syntynyt työnimike
Katala. Luenkin tästä muutaman suoran sitaatin
liittyen hänen mielipiteisiinsä tästä asiasta.
Hän on koonnut laajapohjaisen asiantuntijaryhmän,
ja hänen tavoitteenaan oli koota monipuolinen ryhmä,
joka on valmis uudenlaisiin esityksiin kehitysyhteistyön
parantamiseksi. Hän sanoo, että hänen
käsityksensä mukaan "kansalaisten luottamus kehitysyhteistyöhön
voi pysyä korkeana vain, jos yhteistyön laatu
on korkeaa ja annettu tuki todella auttaa köyhiä kehitysmaita kehityksen
alkuun". "Olen iloinen siitä, että suhtautuminen
asiaan niin ulkoasiainministeriössä kuin valtiovarainministeriössäkin
on ollut myönteistä", Holkeri sanoo. Sitten hän
jatkaa: "Erityisesti YK:n Millennium-huippukokouksen hyväksymä vuosituhatjulistus
ja siihen liittyvät köyhyyden puolittamisen tavoitteet
edellyttävät meiltä myös oman
kehitysyhteistyömme kehittämistä." Holkerihan
toimii itse YK:n Millennium-yleiskokouksen puheenjohtajana. Näihin
sanoihin varmasti voimme kaikki yhtyä.
Sen verran voin todeta, että henkilökohtaisesti
olen ollut töissä kehitysmaassa 1980 Filippiineillä yliopistolla
ja nähnyt, miten asia on, kun ihmiset kuolevat, kun ei
ole lääkkeitä, millä hoitaa
heitä taudeista, jotka voitaisiin hoitaa, mikäli välineitä olisi.
Toinen seikka on budjettikirjan sivulta 91, Pietarin lounaisen
jätevedenpuhdistamon rakennushanke. Puhun tästä,
vaikka jaostomme ei siitä nyt tällä kertaa
mitään lausunutkaan, ja käytän tässä myös
tietoja, jotka eduskunnan valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaosto
on saanut matkaltaan syyskuussa Pietariin. Nämä matka-asiakirjathan
ovat nykyisin julkisia, koska ne ovat pöytäkirjojen
liitteitä.
Tämän asiakirjan pohjalta selviää,
että keskustelussa pääkonsulinvirastossa
ilmeni, että Pietarista menee Itämereen suuria
jätevesimääriä täysin
puhdistamatta ja että Pietarin jätevedet ovat suurin
yksittäinen ympäristöpäästöjen
lähde Itämeren piirissä. 1990-luvun lopulla
selvitettiin, mistä suurimmat päästöt
tulevat. Suomen ympäristökeskus vastasi käytännössä tämän
projektin toteutuksesta. Venäjällä ei
toistaiseksi ole Itämeri-ohjelman tapaista ohjelmaa.
Ympäristöasioiden hoito Pietarin seudulla
alkoi varsinaisesti vuonna 1992, jolloin virastossa oli kuusi työntekijää.
Myöhemmin ympäristöhallinto on muuttunut
komiteaksi ja hallintoa on pyritty muutenkin tehostamaan ja parantamaan.
Viraston budjetti on kolminkertaistunut kahden viime vuoden aikana.
Mielestäni on tärkeää, kun
teemme lähialueyhteistyötä, johon kuuluu
myös Pietarin jätevedenpuhdistamon rakentamisen
avustaminen ja yhteistyö, että suomalaiset ovat
tässä mukana lisäämässä oman
alueemme vakautta, turvallisuutta ja lähialueiden kaikenlaista
edunvalvontaa. Nämä hankkeet, uskon, tukevat omalta
taholtaan kaikkia Venäjän myönteisiä uudistuksia.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! On todella hyvä, että voimme
keskustella kansainvälisistä kysymyksistä myös
ympäristön näkökulmasta, koska
aika monessa asiassa on ulkoasiainministeriö kuitenkin
toimijana, esimerkiksi kansainvälisten sopimusten kohdalla.
Siellä on tietysti myös ympäristöministeriö mutta avainasemassa
varsin usein varsinaisena kärkenä ulkoasiainministeriö.
Ympäristökysymyksistä Itämeri
ja Itämeren tulevaisuus on ollut varsin paljon esillä, öljyonnettomuuden
uhka. Ulkoasiainministeriö on toimiva ministeriö siinä kuin
liikenne- ja viestintäministeriö ja ympäristöministeriökin.
Tässä mielessä nimenomaan, kun toiminta
suuntautuu Venäjän suuntaan ja sen mukaansaamiseen öljykuljetusten
kontrolloimiseen ja esimerkiksi Itämeren julistamiseen
erityisen haavoittuvaksi merialueeksi Imossa, tässä myöskin
ulkoasiainministeriö ja sen toimielimet eli lähetystöt
eri maissa ovat hyvin tärkeässä asemassa.
Olemme juuri kuulleet, että Vuotos-päätös
pysyi voimassa korkeimmassa hallinto-oikeudessa siltä osin,
mitä teki Vaasan hallinto-oikeus aikaisemmin, eli Vuotosta
ei rakenneta. Tämäkin on perusteltu nimenomaan
sillä, millä tavalla tämä rakentaminen
sitten vaikuttaisi merialueisiin. Tämä on hyvä päätös
ympäristön näkökulmasta ja myös
kansainvälisestä näkökulmasta.
Tämä pallo on pieni, tämä pallo
on yhä pienempi, ja sitä uhkaavat yhä voimakkaammat
ympäristöuhat ja -haitat ja ympäristökatastrofit. Prestige-onnettomuus
on vain yksi näistä. Silloin Suomen aktiivisuus
tässä on erittäin avainasemassa. Kioton
sopimuksen yhteydessä olemme olleet hyvin aktiivisia, ja
jo aikaisemmissa puheenvuoroissa, edustajat Helle ja Tennilä,
ihmeteltiin, miten Suomi voi olla siunaamassa ja hyväksymässä ja
jakamassa Yhdysvaltojen näkemyksiä. Yhdysvallat
ei ole Kioton sopimuksen takana eikä sisällä eikä halua
tulla siihen mukaan, niin kuin Bushin hallinto on ilmoittanut. Tietysti
Yhdysvalloissa on paljon poliittisia voimia ja mielipiteitä,
kansalaisliikkeitä, jotka tähtäisivät
tähän, mutta nykyhallinto ei. Biodiversiteettisopimuksessa
Yhdysvallat ei ole mukana, kemiallisten ja biologisten ydinaseiden
kieltokysymyksessä Yhdysvallat on erittäin passiivinen, ja
Yhdysvallat on avaamassa jälleen myöskin avaruutta
varustautumiseen, eli tähtien sota on nyt avattu, ohjuspuolustusjärjestelmät
ovat nyt kehityksen kohteena, ja sopimuksia on avattu. Kaiken kaikkiaan
tämä ongelma on hyvin akuutti. Samalla uhkaa Irakin
sota ja öljyn hinta koskee Suomea tietysti, mutta kaiken
kaikkiaan maapallolla jatkuu tämä sodan uhka.
Afganistanin sota ja invaasio on vasta tapahtunut, ja mikä ongelmallista,
Afganistanissa eivät ihmisoikeudet ja naisen asema ole
kuitenkaan kunnolla menneet eteenpäin.
Mitä Suomen pitäisi omalta puoleltaan tehdä? Tietysti
viedä eri tasoilla eteenpäin meidän käsityksiämme,
ei sodan puolesta, ei Natoon menemisen puolesta, ja myöskin
sitten ympäristönäkökulmaa.
Suomi itse ei ole vielä ratifioinut Århusin sopimusta,
joka on hyvin tärkeä sopimus, koska sen kautta
kansalaisyhteiskunnan vaikutus teollisuuteen, sen investointeihin,
asettautumiseen eri paikkoihin maata avautuisi ja sen vaikutus todettaisiin
ja sitä vahvistettaisiin. Kuitenkin meidän lainsäädäntömme,
muun muassa ympäristönsuojelulaki, on rakennettu
aika tavalla Århusin periaatteiden pohjalle ja meidän
lainsäädännössämme,
jonka tämä sali on hyväksynyt, viitataan Århusin
sopimukseen. Tästä huolimatta ei tätä ratifiointia
ole tuotu eduskuntaan. Odotamme sitä.
Arvoisa puhemies! On hienoa, että ulkoministeri on
paikalla. Cartagenan sopimus on toinen bioturvallisuussopimus, ja
sitäkään Suomi ei ole ratifioinut. Myöskin
tämä olisi erittäin tärkeätä viedä eteenpäin.
Tässä, tiedän, odotetaan EU:n yhteistä toimintaa.
Johannesburgin kokoukseen täällä viitattiin. Tuo
erittäin tärkeä, merkittävä kokous
oli elo—syyskuussa tänä vuonna. Suomi
oli siellä hyvin aktiivinen. Meidän presidenttimme
oli aktiivinen ja hyvin näkyvässä asemassa,
ja samoin koko valtuuskunta, voi sanoa, oli aktiivinen.
Tässä talossa YK:n päivänä 24.10.
käytiin ajankohtaiskeskustelu Johannesburgin sopimuksesta
ja sen seuraamuksista, mitä Suomen pitäisi tehdä.
Mielestäni keskustelu oli hyvä, käytettiin lähes
30 puheenvuoroa, ja siitä jäi ikään
kuin kristalliksi se, että kestävän kehityksen
toimikunnan pitää ottaa Johannesburgin tavoitteet
ja sitoumukset osaksi toimintaansa, viedä eteenpäin
niitä, pitää yhteyttä eduskuntaan,
vuosittainen selonteko esimerkiksi, ja tällä tavalla
nämä erittäin keskeiset kysymykset koko
planeetan kannalta, ympäristökysymykset, olisivat
sitten tasapainossa myöskin meidän muun toimintamme
kanssa. Kestävä kehitys jakautuu tietysti kolmeen
osaan, mutta älkäämme unohtako nimenomaan
sitä ympäristönäkökulmaa.
Arvoisa puhemies! Natosta vielä niin paljon, että mikä on
Naton tulevaisuus. Itse näen, että se on pohjoisen
liitto ja vastassa on etelä eli rikkaat kontra köyhät.
Hyvin voimakkaasti tämä tulee esille kaikessa
Naton kehittymisessä. Se ei ole rauhanturvaamisorganisaatio.
Se on edelleenkin, niin kuin edustajat Helle ja Tennilä jo
toivat esiin, vahvasti Yhdysvaltain johtama ja Yhdysvaltain intresseistä lähtevä.
Arvoisa puhemies! Todellakin lopuksi haluaisin vain todeta sen,
että kansainvälisissä kysymyksissä ovat
nimenomaan ympäristökysymykset yhä voimakkaammin
nivoutuneet näihin käytäntöihin.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Arvoisa herra puhemies! Sattuneesta syystä keskityn
puheenvuorossani vain kehitysyhteistyöhön, vaikka
muistakin asioista olisi toki ajankohtaista keskusteltavaa ja arvoisa
herra ulkoministerikin on paikalla. Hän ei kuitenkaan vastaa
kehitysyhteistyöpuolesta. Ikävä onkin,
että kehitysyhteistyöstä vastaava ministeri
ei ole nytkään paikalla, jolloin ei ole suoraan
kommentoimassa keskustelun sitä osaa, mikä tältä osin
käydään. (Eduskunnasta: Kukas siitä oikein
vastaa?) — Ymmärtääkseni ministeri
Siimes. Hänellä on varmaan tärkeämpiäkin
tehtäviä. (Ed. Jaakonsaari: Kuka Siimes?) — Ministeri
Siimeksiä ei ole kuin yksi.
Arvoisa puhemies! Lipposen ensimmäisen ja toisen hallituksen
politiikkaa kuvastaa hyvin erilaisten toimikuntien, työryhmien
ja periaatepäätösten rakentaminen kehitysyhteistyön
osalta. Näitä periaatepäätöksiä ja
linjauksia on tehty vuosina 1996, 1998 ja 2001 ja nyt taas budjettiesityksessä luvataan
seuraavaa tai se on jo tekeillä valtioneuvos Holkerin toimesta
ensi kevään eduskuntavaaleja ajatellen ja ennen
kaikkea eduskuntavaalien jälkeisiä hallitusneuvotteluja silmälläpitäen.
Selvityksistä meillä todellakaan ei ole puutetta,
niitä on tehty ja periaatepäätöksiä on
tehty, linjauksia on rakennettu. Ensimmäinen varsinainen
kehitysyhteistyöstrategia Suomelle laadittiin kymmenen
vuotta sitten ja sen jälkeen sitä on yritetty
paikkailla, mutta se ei olisi erityisempiä paikkailuja
tarvinnut. Kehitysmaiden tilanne ei ole siinä mielessä ratkaisevasti
muuttunut, vaikka maailma on muuttunut. Olisi tarvittu rahaa näiden
ohjelmien ja tavoitteiden toteuttamiseen. Juuri nämä rahat
ovat jääneet leikatulle tasolle.
Olen vastuussa osaltani siitä, että määrärahoja leikattiin
kymmenen vuotta sitten, kun Suomi syöksyi Holkerin hallituksen
jäljiltä syvään lamaan, työttömyyteen,
vaihtotaseen hurjaan alijäämään
ja velkaantumiseen, jolloin presidentti Koivisto totesi, että kansakunta,
joka velkaantuu kansantaloutena eli jonka vaihtotase on raskaasti alijäämäinen,
ja valtio, joka velkaantuu, ei voi antaa vastikkeetonta rahansiirtoa
ulkomaille. Tuollaisella lausunnolla tietysti oli valtava vaikutus
siihen, että ei ollut kovin suurta tukea puolustaa kehitysyhteistyömäärärahoja.
Tämä on tietysti jälkikäteistä puolustelua, mutta
niin on kyllä kaikki sekin, mihin Lipposen hallitusten
aikana ministeri Haavisto, ministeri Hassi ja nyt ministeri Siimes
joutuvat paneutumaan. Nimittäin määrärahat
ensi vuoden budjetissa ovat noin 0,348 prosenttia bruttokansantuotteesta,
eli ei ole edes 0,35 prosenttiin bruttokansantuotteesta tämän
seitsemän kahdeksan vuoden tavattoman hyvän nousukauden
ja vahvan talouden aikana päästy vaan on jääty,
jumiuduttu, sinne tavattoman alhaiselle tasolle. Itse asiassa nousua
ei ole tapahtunut bruttokansantuoteosuudessa lainkaan tällä ajalla.
Kuitenkin esimerkiksi EU-aika on tuonut sen, että osa varoista
menee EU:n kautta, ja se on sitonut meidän omaa päätösvaltaamme
näissä kysymyksissä. EU:n kehitysyhteistyö ei
ole ylen joustava järjestelmä.
Arvoisa puhemies! Nyt on siis tilanne se, että näiden
Lipposen hallitusten perintönä Suomen kehitysyhteistyön
taso jää koko Oecd-alueella ja Euroopan unionin
alueella yhdeksi alhaisimmista, mitä on missään
maassa. Suomi on kuitenkin monilla mittareilla määriteltynä kilpailukykyisin,
vaurain, se on EU-maista taloudeltaan yksi vahvimpia, ja meillä pitäisi
olla omatunto hereillä myös tässä suhteessa,
että näkisimme sen kehityksen, joka on kehitysmaissa
ja johon meillä on velvollisuus ja meillä on myös
varaa sijoittaa nykyistä enemmän, olisi ollut
jo, mutta ei ole pidetty asiaa tärkeänä.
Voi olla, että tässä katseet kääntyvät
aiheellisesti ministeri Niinistöä kohti, mutta
kyllä katsoisin, että koko hallitus ja erityisesti
kymmenen vuotta sitten käytyä keskustelua silmälläpitäen erityisesti
vasemmisto ja vihreät, jotka ovat varsinaisesti vastuussa
olleet näistä asioista, olisivat voineet toimia
paljon ponnekkaammin ja saada jotakin aikaiseksi. Nyt on vain jääty
sille tasolle, jolla nyt sitten ollaan: 0,35:n alapuolella kaikista lupauksista
huolimatta. Ensimmäisen tavoitteen tulee olla 0,40, jonka
Lipposen hallitus on monta kerta vahvistanut tavoitteekseen, mutta
johon se ei pääse toisellakaan kaudella, ja sen
jälkeen sitten 0,7 prosenttia, niin kuin mietintöön
on kirjoitettu: kohtuullisessa ajassa. Täällä sanotaan,
että määräaika 0,7 prosentin
bruttokansantuoteosuuden saavuttamiselle ei saa olla kohtuuttoman
pitkä. Tähän on hyvä yhtyä.
Se olkoon edelleen meillä tavoitteena.
Paljon on käyty keskustelua siitä, miten kehitysyhteistyö pitäisi
kohdentaa. Kansalaisjärjestökenttä on
tavattoman tärkeä. Sieltä kansalaisilta tulee
aina vapaaehtoisesti oma panostus siihen, joka lisää meidän
kokonaispanostustamme kansallisella tasolla, ja toisaalta kansalaisjärjestöyhteistyö
on
siitä erinomaista, että se tuo ihmisille ihan
ruohonjuuritasolle tietoa kehitysmaiden asioista, ongelmista. Se
ei ole vain viranomaistoimintaa. Uskon edelleen, että kansalaisjärjestöjen hankkeet
toteutetaan sillä tavalla, että ne hyödyttävät
niitä ihmisiä, joitten hyödyttäminen
on kaikkein tärkeintä, tavallista ruohonjuuritason kansaa
ja tavallisia ihmisiä. Tämä on siis tavattoman
tärkeää, että sillä puolella
pidetään taso mahdollisimman korkeana.
Sitten tämä kaikkein köyhimpien Ldc-maiden osuus
on pudonnut nyt 0,08 prosenttiin bruttokansantuotteesta. YK:n suositus
on 0,15, ja tuntuu siltä, että tässä ollaan
kyllä todella häpeällisessä tilanteessa,
että meillä näihin kaikkein heikoimmin
kehittyneisiin maihin ei ohjata kuin pienen pieni muru, osa, tästä vaatimattomasta
kokonaissummasta.
Köyhyyden vähentäminen on tärkein
kehitysyhteistyön tavoite, mutta käytännössä yhtä tärkeitä ovat
muun muassa ympäristökysymykset ja väestökysymykset.
Niihin on syytä panostaa. Ne ovat meidän yhteisiä globaaleja
ongelmiamme, ja meillä on niistä vastuu.
Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa
ja sen pohjalta tehdyssä ed. Smedsin tekemässä vastalauseessa
on pieni korotus siihen määrärahatasoon,
jota hallitus esittää ja johon valiokunta on yhtynyt.
Se merkitsee sitä, että meidän tavoitteemme
nostaa vanhalla 200 miljoonalla markalla joka vuosi kehitysyhteistyömäärärahoja
toteutuisi, jos meidän sinänsä vaatimaton
esityksemme hyväksyttäisiin lisäyksenä tähän
mietintöön sisältyvään
määrärahaan.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Kankaanniemen puhe oli arvokas ja tärkeä,
mutta jäi semmoinen maku suuhun, että väärä mies
puhui oikeasta asiasta.
Kyse oli siitä, että hän moitti hallitusta
siitä, että kehitysyhteistyömäärärahoja
ei ole pystytty nostamaan niihin luvattuihin tasoihin, joihin on sitouduttu
jo vuonna 70 eli 0,7 prosentin tasolle. Ainoan kerran, jolloin Suomi
on tuon 0,7 prosenttia saavuttanut, oli vuonna 91. Sen jälkeen meillä oli
kehitysyhteistyöministerinä Toimi Kankaanniemi,
ja hänen kaudellaan neljän vuoden akana kehitysyhteistyö rojautettiin
historiallisesti. Yksikään toinen kehitysavun
antajamaa ei ole niin nopeassa tahdissa puolittanut sekä kehitysapunsa
suhteellista osuutta että maksatuksia kuin Ahon hallitus
ministeri Kankaanniemen toimiessa kehitysyhteistyöministerinä.
(Ed. Laakso: Ja seuraava hallitus jatkoi!)
Puheenvuoronne oli erinomainen, mutta todella minulle jäi
sellainen mielikuva, että väärä mies
oli äänessä.
Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Ed. Kiljunen puhui totta, mutta hänen
pitäisi lisätä myös tähän
johtopäätökseensä se, että kehitysyhteistyömäärärahoja
vähennettiin vielä tämän jälkeenkin.
Lipposen hallitushan systemaattisesti ensimmäisten vuosien
aikana alensi kehitysyhteistyömäärärahoja
vielä siitä, mihin Ahon hallitus niitä leikkasi,
eli on syytä olla tasapuolinen myös tässä.
Me arvostelemme Ahon hallitusta leikkauksista, mutta me arvostelemme
myös Lipposen hallitusta leikkauksista.
Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Haluamatta mitenkään puolustella
ed. Kankaanniemeä, joka silloin toimi ministerinä, täytyy
tietysti muistaa se, että ed. Kankaanniemellä ilmeisesti
oli aika vähän sanottavaa silloin, kun alettiin
pyyhkiä näitä määrärahoja
yli. Ehkä hän omassa vastauspuheenvuorossaan toteaa,
kuinka paljon hän pystyi vaikuttamaan. Ed. Kankaanniemi
edusti niin pientä puoluetta, ettei sillä ollut
kovin suurta merkitystä, niin että kyllä meidän
on annettava anteeksi se, mitä Kankaanniemi teki. Hänellä ei
ollut mahdollisuuksia paljon muuhun.
Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Asiat eivät ole niin huonosti kuin
nyt keskustelusta voisi käydä ilmi. Ne ovat itse
asiassa vielä huonommin! (Naurua)
Ongelma on se, ja minusta häpeällistä,
mihin esimerkiksi ulkoasiainvaliokunta on moneen kertaan kiinnittänyt
huomiota, että hallitus ei ole saanut aikaan edes sellaista
ohjelmaa, jossa olisi kerrottu, missä aikataulussa ja millä tavalla
tämä yhteisesti asetettu tavoite toteutetaan.
Tätä on vaikea puolustella kansainvälisillä foorumeilla, tätä on
vaikea puolustella kansalaisille, ja tähän on
saatava muutos, niin että tulee reilu ohjelma siitä,
milloin tämä tavoite saavutetaan.
Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Joka vuosi, silloin kun olin ministerinä,
budjettineuvotteluissa ja budjettiriihessä riitautin kehitysyhteistyömäärärahat.
Nyt olen seurannut ihan mielenkiinnolla, niin yhtenäkään
vuonna Lipposen hallituksen aikana asianomainen ministeri ei ole
kehitysyhteistyömäärärahoja
riitauttanut sillä lailla, että olisi loppuun
asti taistellut asioista. (Välihuuto) Se on ollut minulle
aika ... — No, voi olla, että jonakin vuonna,
mutta esimerkiksi tänä kesänä ei
ministeri Siimes välittänyt asioista niin paljon,
että olisi riitauttanut, vienyt ne loppuun asti. Minun
aikanani joka vuosi katsottiin loppuun asti, viimeisenä asiana
sovittiin kehitysyhteistyömäärärahat.
Mutta talouden kehitys oli silloin, niin kuin aikaisemmin sanoin,
aivan päinvastainen kuin on tänä päivänä tai
ollut nyt seitsemän kahdeksan vuotta. Sillä Ahon
hallituksen politiikalla saatiin Suomi kääntymään
nousuun, ja niistä nousun hedelmistä olisi nyt
ollut kohtuullista antaa kehitysyhteistyöhön hieman
enemmän kuin on annettu. (Puhemies koputtaa) Siitä kyllä on
annettava moitteet, että näin on päässyt
tapahtumaan näinä vuosina.
Ulla Anttila /vihr:
Arvoisa puhemies! Onneksi tässä keskustelussa
ei päästy ihan aiheeseen "laman syyt", koska usein,
kun näitä eri hallituksia ja niiden toimenpiteitä käydään
läpi, etsitään viime kädessä syytä siihen,
miksi Suomessa oli 90-luvun alussa lama, mutta en itsekään
aio siihen aiheeseen puuttua.
Mutta mitä sitten tulee tähän kehitysmäärärahojen
korottamiseen, niin perustelen nyt hieman tarkemmin tätä vihreiden
esitystä, joka teille on jaettu, ed. Sinnemäen
nimissä oleva esitys, jossa ehdotetaan siis lisäystä 17,5
miljoonaa euroa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön.
Tämä arvio perustuu laskelmaan, että näin
ensi vuonna kehitysyhteistyömäärärahojen
bkt-osuus nousisi 0,36 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tätä tavoitetta
pidän hyvin realistisena. Jos eduskunta päättäisi
kovin suuresta summasta tässä vaiheessa vuotta
joulukuuta lisäyksenä, niin sen kanavoiminen voisi
olla vaikeaa, mutta tämän suuruisen summan kanavoiminen
vielä voisi onnistua, koska kansainvälisten järjestöjen
kautta on hyvin monia suuria rahareikiä, jotka tarvitsisivat
rahaa.
Viittaan siihen, mitä sanoin eilen Afrikan nälänhädästä.
Itäisessä ja eteläisessä Afrikassa
on tällä hetkellä arviolta 30 miljoonaa
ihmistä, jotka kärsivät nälänhädästä,
30 miljoonaa, siis kuusi kertaa Suomen väestö.
Kansainvälisten järjestöjen kautta, arvoisa
puhemies, voitaisiin kanavoida merkittäviä summia
tämän akuutin tilanteen parantamiseen. Katson,
että tämä olisi meidän velvollisuutemme.
Mitä tulee tavoitteiden asettamiseen, niin ed. Jaakonsaari
on täysin oikeassa siinä asiassa, että pitäisi
hallituksen pystyä asettamaan selkeät tavoitteet,
milloin YK:n suositus 0,7 prosentin bkt-osuudesta kehitysmäärärahoissa
voidaan saavuttaa. Vihreä liitto on ottanut tähän
kysymykseen kantaa ja asettanut tavoitteekseen sen, että ensi kaudella
päästäisiin 0,55 prosenttiin bkt:sta
ja vuonna 2010 voitaisiin saavuttaa tämä YK:n
suositus.
Määrärahojen kasvun kannalta kehitysyhteistyökysymys
on hieman ongelmallinen matemaattisesti, koska tilanteessa, jossa
kansantuote kasvaa, niin vaikka kehitysyhteistyömäärärahojen
bkt-osuutta ei nostettaisi, niiden euromäärä kasvaisi.
Näin ollen tätä, että pitää pyrkiä nostamaan
tätä bkt-osuutta, voi olla hieman vaikea selittää ihmisille,
vaikea selittää myös sitä, että vaikka
määrärahat kasvavat, niin niiden bkt-osuus
ei välttämättä kasva. Tämä tavallaan
kaksitasoinen keskustelu tekee kysymyksestä hieman monimutkaisen
tupailloissa käsiteltäväksi. Mutta katson,
että kun kerran Suomi on sitoutunut YK:n suositukseen,
siitä tavoitteesta on tiukasti pidettävä kiinni.
Samanaikaisesti, arvoisa puhemies, on mietittävä myös
kehitysyhteistyön painopistealueita. Totta kai pidän
hyvin keskeisenä, tärkeimpänä, kysymyksenä köyhyyden
vähentämistä ja poistamista. Tämän
lisäksi tulevat kysymykset siitä, miten parannetaan
naisten ja tyttöjen asemaa ja koulutusta, miten estetään
aavikoitumista, miten estetään kasvihuoneilmiön
pahentumista, eli kehitysyhteistyön linkittäminen
ilmastopolitiikkaan, niin kuin ed. Tiusanen totesi, on hyvin tärkeä painopistealue.
Köyhyys ja ympäristökysymykset liittyvät
myös yhteen, koska esimerkiksi Saharan alueella aavikoituminen
etenee nopeasti ja aavikoitumista vastaan pitää pystyä toimimaan.
Näissä kysymyksissä on hyvin tärkeää, että Suomi
tukee YK:n alaisia järjestöjä, jotka pystyvät
käynnistämään hyvin laajamittaisia
ohjelmia kehitysyhteistyössä.
Ministeri Hassi, kun hän käynnisti tämän
toiminnallistamisprosessin, pyrki siihen, että kehitysyhteistyön
tuloksellisuutta arvioidaan. Hänen strategiansa oli nimenomaan
se, että pyritään arvioimaan kehitysyhteistyön
vaikuttavuutta. Kun on takeet siitä, että määrärahat
käytetään vaikuttavalla ja tehokkaalla
tavalla, on enemmän perusteluja sille, että määrärahoja
myös kasvatetaan huomattavasti. Pidän tätä näkökulmaa
edelleen järkevänä. Ministeri Hassin
aikana tämä kehitysyhteistyömäärärahojen
bkt-osuus myös kasvoi. Se asia riitautettiin useissa budjettiriihissä.
Tästä olen hyvin tietoinen toisin kuin ed. Kankaanniemi.
Mutta tehokkuusajattelun yhdistäminen kehitysyhteistyöhön
oli aika uusi näkökulma, ja se on myös
monien kansainvälisten järjestöjen kannalta
uusi näkökulma. Ulkoasiainvaliokunta on omissa
linjauksissaan korostanut, että pitää pyrkiä myös
yhteistyöhön eri järjestöjen
osalta ja eri valtioiden osalta niin, että näitä laadun
kriteerejä voidaan käsitellä yhtenäisemmin.
Tämä on minusta merkittävä ja
iso poliittinen kysymys.
Mitä sitten tulee, arvoisa puhemies, vielä kysymykseen
turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, siitä erityisesti
vasemmistoliiton kansanedustajat ovat käynnistäneet
keskustelua. Viittaisin tässä yhteydessä vihreän
liiton valtuuskunnan hyväksymään linjaukseen
kansainvälisestä turvallisuuspolitiikasta. Tuossa
yhteydessä vihreät painottivat hyvin voimakkaasti
YK-järjestelmän vahvistamista. Näin ollen
sen, millä lailla esimerkiksi Yhdysvallat toimii Irakin
suhteen ja millä lailla se toimii Natossa, kansainvälinen
hyväksyttävyys ja poliittinen hyväksyttävyys
minusta pitää asettaa siihen kehikkoon, kuinka
pitkälle Yhdysvallat kunnioittaa YK:n toimintaa ja kuinka
pitkälti Yhdysvallat pyrkii vahvistamaan kansainvälisiä yhteistyömuotoja.
On selvää, että Yhdysvaltoja voidaan
hyvin perustellusti kritisoida siitä, että esimerkiksi
Afganistanin sodan yhteydessä se syyllistyi niin sanottuun
unilateralismiin. Yhdysvaltoja voidaan kritisoida ilmastopolitiikan
osalta voimakkaasti ja myös kansainvälisen rikostuomioistuimen
hylkäämisen osalta hyvinkin voimakkaasti. Mutta se,
että tänä syksynä Yhdysvallat
halusi Irak-kysymyksestä uuden päätöslauselman
ja halusi käydä keskustelua siellä, on
sinänsä positiivinen signaali. Se, mitä lähitulevaisuudessa
tapahtuu, jää arvioitavaksi myöhemmin,
mutta totta kai, arvoisa puhemies, on maailman kannalta tärkeätä, että asetarkastukset
etenevät, ja olisi hyvin tärkeää,
että Irakin hallintoa saataisiin muutetuksi rauhanomaisella
tavalla siihen suuntaan, että se hyväksyy oikeusvaltioperiaatteen
ja ihmisoikeuksien kunnioituksen. Irak on syyllistynyt hyvin mittaviin
ihmisoikeusrikoksiin, ja sitäkään asiaa
ei pidä unohtaa.
Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja
Herra puhemies! Valtion ja sen ulkopolitiikan tehtävänä on
maan kansalaisten turvallisuuden takaaminen ja hyvinvoinnin edistäminen.
Tämä on varmaan verraten helppo määritellä näin,
mutta mitä se kulloinkin eri tilanteissa tarkoittaa ja edellyttää,
on tietenkin maailman mukana muuttuva asia. Meillä on todellakin
tapahtunut viimeisten vuosien aikana selkeä suuri muutos
kansainvälisissä suhteissa, kansainvälisessä politiikassa,
kylmän sodan päättymisen jälkeen.
Tämä on merkinnyt turvallisuuden osalta sitä,
että suursodan uhka on väistynyt, mutta se ei
ole vielä tuonut maailmaa lähemmäksi
idyllistä rauhantilaa. Voi sanoa, että kylmän
sodan aikaisissa asetelmissa suurvaltojen kauhun tasapaino merkitsi samalla
sitä, että monet alueelliset ja paikalliset ristiriidat
hallittiin, vaikka ei suinkaan aina näiden alueiden ihmisten
toivomuksia vastaavalla tavalla, ilman että niiden sallittiin
nousta uhiksi globaaliselle tasapainolle. Myös kylmän
sodan ideologinen painotus edesauttoi monien paikallisten etnisiä,
uskonnollisia ja nationalistisia elementtejä sisältäneiden
ristiriitojen lakaisemista maton alle.
Tänään meidän käsityksemme
turvallisuuteen kohdistuvista uhista on muuttunut. Ei vain suurvaltasodan
uhka ole väistynyt vaan ylipäätänsä perinteisen,
valtioiden välisen sodan todennäköisyys
on vähentynyt, joskaan ei kokonaan poistunut, ja tilalle
ovat nousseet uuden tyyppiset uhat, joidenka seurauksena on alettu
puhua niin sanotusta laaja-alaisesta turvallisuudesta ja siihen kohdistuvista
uhista. Ne muodostavat ison haasteen maailmassa, jossa niin kansalliset
puolustusdoktriinit kuin kollektiivinen turvallisuusjärjestelmäkin
on perustettu torjumaan perinteisen, valtioiden välisen
sodan uhkaa. Näitä uusia turvallisuusuhkia ovat
esimerkiksi ympäristön pitkävaikutteinen
heikkeneminen tai äkilliset ympäristökriisit,
ihmisperäiset luonnonkatastrofit, hajoavien valtioiden
synnyttämät ongelmat, etniset konfliktit, uskontojen
yhteentörmäykset, rajat ylittävä järjestäytynyt
rikollisuus, ihmiskauppa, huumeet, hiv—aids:n kaltaiset
kulkutaudit, hallitsemattomat pakolaisvirrat ja terrorismi. Nyt viime
vuoden syyskuun 11. päivän jälkeen terrorismi
esitetään usein ensimmäisenä ja
suurimpana uhkana. Sekään ei ole kokonaan uusi
eikä yllättävä uhka, vaikka
tämä syyskuun iskujen mittakaava olikin ennennäkemätön.
Kaikille näille uhille on ominaista ensinnäkin se,
että ne usein eivät ole lainkaan tai ovat vain vähäisessä määrin
torjuttavissa perinteisen sotilaallisen varustelun ja sotilaallisen
voimankäytön kautta. Syyskuun terrori-iskua ei
olisi estänyt ohjustorjuntakilpikään,
jos sellainen olisi ollut olemassa. Silloinkin, kun sotilaallinen
voimankäyttö on oikeutettua ja välttämätöntä,
kuten se epäilemättä on ollut Talebania
ja al-Qaidaa vastaan, niin se ei ole koskaan yksin riittävä keino.
Eikä turvallisuutta tuo myöskään
eristäytyminen. Rajoilla on tässä suhteessa
yhä vähemmän merkitystä, niiden
yli kulkevat niin hyvät kuin huonotkin asiat vaivatta ja
näiden erottelu ei ole usein kovin toimivaa. Siksi uhkien
torjunta edellyttää mahdollisimman laajaa, moninkeskistä yhteistyötä eikä mikään
supervalta ole tästä poikkeus.
Suomen osalta me olemme voimakkaasti halunneet korostaa moninkeskisen
yhteistyön tärkeyttä ja sitä eri
tavoin, YK-järjestelmää ja muulla tavoin,
vahvistaa. Meille erityisen tärkeää on yhteistyö Euroopan
unionissa. Euroopan unionilla on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka.
Se on vasta alullaan. Sitä täytyy vahvistaa, sitä tullaan
vahvistamaan. Monet arvostelevat Eurooppaa kyvyttömyydestä toimia,
vastata haasteisiin. Toisin päin ajatellen on kuitenkin
hyvin paljon, jossa tämä yhteisön ulko-
ja turvallisuuspolitiikka ja sen pohjalta muodostunut kannanmuodostus
on vaikuttanut myönteisesti. Ajattelen EU:n roolia Lähi-idässä,
yrityksissä pitää Lähi-idän rauhanprosessin
raiteilla. Ajatellen ihmisoikeuspolitiikkaa. Ihmisoikeuksien painoarvo
myöskin Euroopan unionin politiikassa on kasvamassa ja nimenomaan
horisontaalisella periaatteella, että kaikissa EU:n toiminnoissa
sen tulee olla keskeisesti kriteerinä.
Tai ajattelen sitä, millä lailla tärkeissä globalisaation
hallintaprosesseissa EU:lla on ollut suorastaan ratkaiseva osuus.
Sillä on ollut täysin ratkaiseva osuus siinä,
että sopimus kansainvälisestä rikostuomioistuimesta
on syntynyt, että se on ratifioitu EU-maissa ja että se
on astunut voimaan, ja EU:n kannat ovat myöskin torjumassa pyrkimykset
vesittää tätä kansainvälisen
oikeusjärjestyksen kannalta ehkä tärkeintä asiaa,
mikä viimeisten kymmenen vuoden aikana on saatu aikaiseksi.
Ajattelen EU:n roolia kansainvälisen kauppajärjestön
Wto:n Dohan kokouksessa, jossa päästiin yhteisymmärrykseen
uuden neuvottelukierroksen alkamisesta, joka nimenomaan tulee olemaan
ja on kehityskierros, jossa kehitysmaiden perustellut tarpeet ovat
keskeisinä, mutta jossa myöskin huomioidaan kaupan
ja ympäristön, kaupan ja kuluttajansuojelun, ihmisoikeuksien
ja työn perusoikeuksien suhde, jotka ovat kaikille tässä maailmassa
tärkeitä, keskeisiä asioita. Ajattelen
myös Kioton sopimusta, jota ei olisi syntynyt ilman EU:n
hyvää keskinäistä sitoutumista
ja yhteistyötä ja jonka täytäntöönpanossa
EU:lla on täysin keskeinen osuus. Eiväthän
nämä vielä riitä siihen, mitä me
haluamme ja odotamme globalisaation hallinnalta, mutta ne osoittavat
sen, että Euroopan unioni on välttämätön,
tärkeä toimija juuri näillä sektoreilla.
Myöskin terrorisminvastaisessa yhteistyössä EU:n
rooli on ollut merkittävä ja positiivinen. Me
olemme, kaikki EU-maat yhdessä ja erikseen, käyttäneet
niitä oikeus- ja sisäasiainyhteistyön
keinoja, jotka ovat välttämättömiä terroristiverkostojen
purkamiseksi ja niiden toiminnan estämiseksi. Mutta me
Euroopassa myöskin olemme ymmärtäneet
sen muita toimijoita paremmin, että terrorisminvastaisessa
toiminnassa päästään vain tiettyyn
rajaan saakka sotilaallisin ja poliisitoimin ja että on
tärkeätä pystyä pureutumaan
niihin olosuhteisiin ja niihin syihin, jotka synnyttävät
ymmärtämystä terrorismille ja ruokkivat
sen maaperää. Tämä koskee niin
laajoja kulttuurien ja uskontojen yhteentörmäys-
ja kitkakohtia kuin ratkaisemattomia alueellisia konflikteja, jotka
myöskin ruokkivat voimankäyttöä ja
terrorismia. Tässä Euroopan unionin ulkoministerit
ovat sopineet ja asettaneet omista erityisedustajistaan yhteisen
työryhmän, joka vähän tämän
normaalin virkavalmistelukoneiston ulkopuolella pohtii juuri laaja-alaisesti
sitä, minkälaista yhteistyötä terrorisminvastainen
taistelu ja sen kasvualustan kitkeminen edellyttää.
Uskon, että EU on nimenomaan muita kansainvälisiä toimijoita
paremmassa asemassa tuomaan tähän tällaista
laajempaa ymmärrystä, joka toivon mukaan myöskin
sitten konkretisoituu uusiksi aloitteiksi ja toiminnoiksi.
Haluaisin muutamalla sanalla kommentoida näitä asioita,
jotka tässä keskustelussa ovat jo nousseet esille.
Ensinnäkin kiitän eduskuntaa siitä kiinnostuksesta
ja huolenpidosta, jota se on tuntenut ulkoasiainhallinnon resursseja
kohtaan. Mehän toimitimme tänne sen ensimmäisen
meidän hallintoamme ja voimavarojamme koskevan selvityksen,
ja olen kiitollinen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja valtiovarainvaliokunnan vastauksista.
Niiden mukaan on koetettu toimia. On totta, että tätä budjettia
koottaessa tilanne oli helpompi kuin aikaisemmin. Se ei välttämättä ole pysyvä tilanne,
ja me tiedämme, että meidänkin on tietysti
ministeriön puolelta tehtävä edelleenkin
työtä voimavarojen käytön tehostamiseksi, mutta
on tärkeätä myöskin, että meille
osoitetaan voimavarat silloin kun pystymme perustellusti tarpeet
esittämään, kun tarpeet tässä maailmassa
kuitenkin edellyttävät itse asiassa entistä voimakkaampaa
osallistumista ja panostusta, juuri sellaista, joka kulkee edelleen
ulkoasiainministeriön kautta.
Kehitysyhteistyötä on käsitelty useissa
puheenvuoroissa. Haluaisin kuitenkin nyt muistuttaa, että tässä budjetissa
nostetaan kehitysyhteistyön bruttokansantuoteosuutta. Nousu
on tosin vain vaatimattomat 0,01 prosenttiyksikköä,
mutta kun tästä päästiin aikaisemmin
sopimukseen, siitä johtui, että myöskään
budjettiriihessä ei enää tarvitse tähän
asiaan palata. Varmaan tässä hallituksessa olisi
päästy sopimukseen siitä, että tästä eteenpäinkin
osuutta korotetaan tällaisella tahdilla, mutta se ei varmaan
olisi tyydyttänyt eduskuntaa, se ei olisi varmaan tyydyttänyt
ulkoasiainministeriössä toimivia ministereitä,
sellainen suunnitelma, jossa 35 vuoden kuluttua täytettäisiin
0,7 prosentin osuus. Siksi on ollut järkevää, että valtioneuvos Holkerin työn
kautta tämä asia on
seuraavien hallitusneuvottelujen pöydässä,
ketkä siihen sitten osallistuvatkin, ja toivottavasti sieltä saadaan
selkeä ohjelma tästä.
Tässä välissä on pidetty
Monterreyn kehitysrahoituskonferenssi, johonka valmistautumisen kautta
myöskin EU-yhteistyöstä saatiin sellaista painetta
ja sitoutumista, joka sitten mahdollisti sen, että tässä budjetissa,
vaatimattomasti mutta kuitenkin, kehitysyhteistyö on nyt
selvästi noususuunnassa. Sen täytyy jatkua.
Århusin sopimukseen on viitattu. Haluaisin todeta,
että tästä asiasta käydään
nyt parhaillaan vielä neuvotteluja ja selvityksiä ministeriöiden kesken,
voitaisiinko tämä sopimus saattaa vielä kuitenkin
tällä istuntokaudella eduskunnan käsiteltäväksi.
Asiahan on substanssin osalta sillä tavoin selvä,
että se tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin
EU:n kautta, EU:n direktiivien kautta, Suomea sitovaksi. Nyt tuo
ratifiointiprosessi ja valmisteluprosessi on EU:ssa ja muissa EU-maissa
sillä tavoin edennyt, että se jo varmaan voidaan
pian saattaa eduskunnan käsiteltäväksi.
Lopuksi vielä Irakista. Haluaisin muistuttaa siitä,
että hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta
käsitteli tätä tilannetta pari viikkoa
sitten. Silloin hyväksytyssä kannanotossa todettiin,
että me olemme johdonmukaisesti tukeneet YK:n pyrkimyksiä Irakin
joukkotuhoaseista riisumiseksi. YK:n turvallisuusneuvosto on yksimielisesti
hyväksynyt asiasta päätöslauselman 1441,
ja pidämme tärkeänä, että tämä päätöslauselma
pannaan täytäntöön turvallisuusneuvoston tarkoittamalla
tavalla.
Luonnollisesti toivomme sitä ja lähdemme siitä,
että tämä rauhanomainen täytäntöönpano
onnistuu, mutta sitten olemme tietenkin selvittäneet sitä,
millä tavoin eri yhteyksissä voisimme olla mukana
YK:n toiminnassa päätöslauselman toimeenpanemiseksi.
Realiteetti kuitenkin on, että on syytä varautua
siihen mahdollisuuteen, että tässä syntyy
aseellinen konflikti, ja sen jälkeiseen tilanteeseen liittyen
olemme selvittäneet mahdollisuuksia antaa humanitaarista
apua ja jälleenrakennustukea. Alustavat selvitykset ovat osoittaneet,
että meillä on sinänsä kohtuulliset valmiudet
osallistua YK-johtoiseen Irakin jälleenrakennukseen ja
humanitaarisen avun antamiseen. Lisäksi on selvitettävänä mahdollisuudet
osallistua YK:n valtuuttamaan rauhanturvaamistoimintaan esimerkiksi
cimic-henkilöstöllä sekä poliisitoimintaan
tai muuhun siviilikriisinhallintatoimintaan. On mielestäni
ihan luonnollista ja välttämätöntä,
että kaikkeen tällaiseen varaudutaan. Päätökset
tehdään, jos on aihetta, erikseen, mutta painotan
sitä, että tässä kannanotossa
nimenomaan lähdetään siitä,
että johdon ja mandaatin ja tarpeiden täytyy tulla
YK:n kautta ja YK-järjestelmää tukien.
Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomessa on virinnyt vilkas Nato-keskustelu.
Erityisesti nuoret tutkijat lähes poikkeuksetta ovat sitä mieltä,
että Suomi on ajautumassa jollain tavalla marginaaliin. Tälle
keskustelulle on kyllä antamassa pohjaa se, että liittoutumattomuuspolitiikan
viesti on ikään kuin kuihtunut. Arvoisa ministeri,
esimerkiksi kun teidän leipälajinne on siviilikriisinhallinta,
ja se on minusta ollut liittoutumattomuuspolitiikan uusi innovaatio,
niin kuitenkin se on jäänyt ikään kuin
kehittymättä ajatteluna, se ei näy valtion budjetissa
esimerkiksi, eikä sitä kehitetä samalla vauhdilla
kuin sotilaallista kriisinhallintaa. Kaiken lisäksi kaikki
ministeriöt: puolustusministeriö, sisäministeriö,
ulkoministeriö, ikään kuin puuhaavat
omissa lokeroissaan tämän otsikon ympärillä.
Eikö, ministeri, olisi todellakin aika koordinoida
siviilikriisinhallintaa, toimia niin, että (Puhemies koputtaa)
budjetissa sillä on oma määrärahoitus,
ja olla itse asiassa aktiivinen liittoutumattomuuspolitiikan kehittäjä juuri
niin, että siviilikriisinhallinta nousee (Puhemies koputtaa) oikeasti
ykköseksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä?
Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ulkoministeri, mainitsitte puheenvuorossanne,
että perinteinen suursodan uhka on poistunut ja sijalle
on tullut uhkatekijänä terrorismi ja joukkotuhoaseiden
käyttö. Olette yhdessä Ruotsin ulkoministerin
kanssa tänään julkaisseet suomalaisissa
ja ruotsalaisissa lehdissä artikkelin, jossa käsitellään
terrorisminvastaista yhteistyötä EU-tasolla. Ajatus
on kannatettava ja tuettava, mutta herättää kysymyksen,
minkälaisia toimia kansallisella tasolla tämän
uuden uhan torjumiseksi pitäisi tehdä. Oma käsitykseni
on, että sotilaallisella puolella asevelvollisuuteen perustuva
armeija voi (Puhemies koputtaa) sotilaalliselta osalta myöskin
vastata tähän uhkaan, mutta varmaan tarvitaan
myöskin tällaista kansallisen tason eri sektorien
(Puhemies koputtaa) yhteistyötä, jonkinlaista
cimic-toimintaa, tämän uuden uhan torjumiseksi.
Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Jaakonsaari, sosialidemokraattisen merkittävä ulkopoliittinen
johtaja,
näyttää olevan vahvasti kallellaan Natoon,
jos oikein tuota viestiä lueskelin. Hän mitätöi
liittoutumattomuuden merkitystä keksimällä joitakin
erikoisia perusteita. Minusta liittoutumattomuudella on edelleen
iso merkitys ja myös Irak-tapauksessa meillä on
roolimme, jos sitä halutaan käyttää.
Nyt kuitenkin pääministeri Paavo Lipponen on mennyt
lupaamaan Bushille, että Suomi on sodan jälkeen
jälleenrakentamassa Irakia. Minusta tämä on
vähintäänkin piilotukea Bushin sotaiselle
politiikalle. Miten se näin on, herra ulkoministeri, että Suomi
lähtee nyt julistelemaan, että lyökää se
maa lyttyyn ja me kyllä korjaamme?
Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä kyllä luki ajatuksiani
väärin. Minä kaipaan juuri sen takia, että päästäisiin
irti tästä ei-Nato—kyllä-Nato-keskustelusta,
luomaan tälle aktiiviselle, osallistuvalle, liittoutumattomuuspolitiikalle
uutta viestiä. (Ed. Tennilä: Mikä se
on Irakissa teidän mielestänne?) Se uusi viesti
voisi olla se, johon ed. Korkeaoja viittasi ja josta halusin puhua,
juuri se, että siviilikriisinhallintaa kehitetään
vakavasti ja että Suomi on juuri tämän
siviilikriisinhallinnan puitteissa aktiivinen kansainvälisillä foorumeilla,
mitä se ei tällä hetkellä todellakaan
ole ollut. Siviilikriisinhallinta ei ole kulkenut samalla raiteella
tai samalla painoarvolla kuin sotilaallinen puoli. Tässä on
minusta se liittoutumattomuuspolitiikan uusi viesti, jota varmasti
tarvitaan.
Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen ed. Jaakonsaaren kanssa kyllä samaa
mieltä, että liittoutumattomuuspolitiikalle pitää saada
enemmän sisältöä. Se on tällä hetkellä sellainen
fraasi, jolla kuvitellaan olevan enemmän sisältöä kuin
sillä on. Eli juuri aktiivisuutta tarvitaan. Se, että aikoinaan
puolueettomuuspolitiikka oli linkittynyt myös Suomen suomettumispolitiikkaan,
siihen, että esimerkiksi ei otettu kantaa tiettyihin kysymyksiin,
oli minusta aika ikävä vaihe meidän liittoutumattomuuspolitiikallemme.
Kaipaan juuri sitä, että Suomi tekee omia selkeitä aloitteita
sen suhteen, miten kriisejä esimerkiksi ehkäistään
ennalta. (Ed. Laakso: Eihän Suomi nytkään
ota kantaa esimerkiksi Yhdysvaltojen aggressiiviseen politiikkaan!)
Ismo Seivästö /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Tuomioja viittasi siihen valmiuteen,
joka Suomella on mahdollisen Irakiin kohdistuneen hyökkäyksen
jälleenrakentamisen kohdalla. Tiedustelisin ministeri Tuomiojalta,
näkeekö hän, että kun Suomi
ei ole Naton jäsen, Suomelle tulee sitten tällaisessa
tilanteessa erityinen kysyntä, meiltä suorastaan vaadittaisiin
paljon enemmän siinä tilanteessa kuin resurssimme
antavat myöden. (Ed. Laakso: Maksajan rooli! — Ed.
Kuoppa: Juhlien jälkeen tarvitaan aina maksaja!) Saman
tien myöskin tiedustelisin ministeriltä sitä,
miten te näette yleensäkin Lähi-idän
alueella ihmisoikeustilanteen kehittymisen. Onko merkkejä siitä,
että eri valtioissa ollaan menossa huomattavasti parempaan suuntaan,
vai onko tämä terrorismin uhka, terrorismin pelko,
johtanut päinvastaiseen kehitykseen?
Mikko Elo /sd (vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Myös tässä puheenvuorossa
haluan keskittyä Irakiin. Kun pääministeri
Lipponen tavattuaan presidentti Bushin totesi, että tarvitaan
lisää ymmärtämystä Amerikan
Irak-politiikalle, niin sitä oli vaikea ymmärtää.
Minun kysymykseni onkin, kun myöskin ministeri Tuomioja
tuossa äsken viittasi siihen, että me olemme valmiita mahdollisen
Yhdysvaltojen Irakin hyökkäyksen jälkeen
humanitääriseen apuun YK:n johdolla: Mitä ministeri
Tuomioja, Suomen pitäisi tehdä, jotta Amerikka
ei kuitenkaan hyökkäisi, ei tekisi yksipuolista
päätöstä hyökkäyksestä,
jos YK:n turvallisuusneuvosto ei tällaista valtuutusta
anna?
Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Tuomioja mielestäni erinomaisesti
korosti kansainvälisen yhteisön, myös
Euroopan unionin, merkitystä tässä kansainvälisessä turvallisuuden
kehittämisessä. Yhdysvaltojen ylivalta ja määräily
on saanut kyllä aika surkuhupaisiakin piirteitä matkan
varrella, ja siinä täytyy olla hyvin tarkkana,
ettei YK:ta ja myös Euroopan unionia vedetä tässä yhteydessä kuin
pässiä narusta. Yksi sellainen esimerkki on Afganistanin
tilanne, jossa kansainvälinen suosio saatiin operaatiolle
muun muassa sillä, että luvattiin puolustaa naisten
ja tyttöjen asemaa. Loppujen lopuksi esimerkiksi siitä rahasta,
joka Afganistaniin on mennyt, alle prosentti on päätynyt
naisten ja tyttöjen hyväksi. Itse asiassa tuoreet
tiedothan kertovat, että naisten ja tyttöjen asema
monilla alueilla on jopa heikentynyt, kun kansainvälinen
apu menee heimopäälliköille, (Puhemies
koputtaa) jotka sitten eivät kuitenkaan toimi niin kuin
suuri osa meistä toivoisi heidän toimivan naisten
ja tyttöjen aseman parantamiseksi.
Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Menen ehkä näihin vähän
tylsiin budjettilukuihin koskien kehitysyhteistyötä.
Eduskunta on todella halunnut omalta osaltaan tukea ulkoasiainministeriötä ja
ulkoministeriön kehitysyhteistyöministeriä pyrkimyksissä näiden
määrärahojen lisäämiseksi.
Tämä 0,348 prosenttia, mikä ensi vuodelle
nyt tuli, on tietenkin aivan minimi, niin että rima tässä heiluu
kyllä, jos ajattelemme ensi vuotta. Eduskunta edellytti
lausumassaan viime vuodelle, että laaditaan suunnitelma,
jolla Suomi tavoittaa 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta. Nyt
valtioneuvos Holkerin työryhmä on asetettu ja
se tekee tätä työtään.
Sitten tähdätään seuraaviin
hallitusohjelmaneuvotteluihin, ja tämä on tietysti
sinällään hyvä asia.
Toinen prosenttiluku sitten liittyy siihen, kuinka paljon Suomen
kehitysyhteistyöstä suunnataan kaikkein köyhimpiin,
Ldc-maihin. Tämä osuus on koko ajan laskenut.
Se on jo 0,08 prosenttia, kun se suositus (Puhemies koputtaa) on 0,15.
Olisin ministeriltä tiedustellut, onko tässä tulossa
suunnanmuutos.
Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun pääministeri Paavo Lipponen
vieraillessaan äskettäin Yhdysvalloissa ilmoitti
Suomen olevan valmis osallistumaan Irakin jälleenrakentamiseen
mahdollisen Yhdysvaltain hyökkäyksen jälkeen,
niin täytyy sanoa, että tämä ilmoitus
tuntuu vähintäänkin kummalliselta tilanteessa,
jossa YK:n asetarkastajat ovat vasta aloittamassa työtään
Irakissa. Yhdysvaltain presidentti George Bush sanoi arvostavansa
Lipposen esittämää tarjousta ja Suomen
panosta terrorisminvastaisessa sodassa. Kaavahan on täsmälleen
sama kuin aikoinaan Naton pommittaessa muutama vuosi sitten Jugoslaviaa.
Yhdysvallat vastaa pääosin pommituksista ja sodan
kustannuksista, ja Yhdysvaltain liittolaiset, ennen kaikkea Naton
jäsenmaat ja myös Euroopan unioni, taas maksavat
sodan tuhojen korjaamisen. Myös Suomi halutaan nyt mahdollisen
Irakin sodan jälkiselvittelyissä sodan tuhojen
maksumieheksi.
Mielestäni pääministeri Lipposen
ilmoitus ja tarjous Yhdysvalloille (Puhemies koputtaa) on kokonaan
eri asia kuin hallituksen ulkoasiainvaliokunnan tekemä päätös
selvittää mahdollisuuksia osallistua mahdollisen
Irakin sodan jälkiselvittelyyn.
Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Itse muistuttaisin tässä siitä,
miten tärkeätä on pyrkiä eliminoimaan turvallisuusuhkia.
Siinä ministeri Tuomioja on kyllä oikeassa, kun
te äsken korostitte sitä, miten tärkeätä on
terrorisminvastaisessa toiminnassa se, että pureudumme
syihin. Kaikki se, mitä kerroitte, mitä Euroopan
unioni on tehnyt, pitää paikkansa ja on hyvää,
mutta muistuttaisin kyllä siitä, että kun
Johannesburgissa kuunteli globaalia keskustelua ja erityisesti kehitysmaiden
taholta, niin EU sai aikamoista kritiikkiä. Yksi piirre varmaan
tulee tässä kulttuurien yhteentörmäyksessä esille,
joka ehkä juuri on sitten myöskin nousemassa siitä,
että köyhyys maailmassa ei ole vähentynyt,
vaan päinvastoin kasvanut. Juuri tähän
köyhyyden vähentämiseen pitäisi
pureutua.
En halua toistaa, puhemies, mitä äsken sanoin kehitysyhteistyömäärärahojen
kasvun tarpeesta ja siitä, että pitäisi
(Puhemies koputtaa) Suomenkin jo kansallisella tasolla löytää konkreettisia toimia
tavoitteen toteuttamiseksi.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tästä, mitä ed.
Isohookana-Asunmaa sanoi, on hyvä jatkaa sikäli,
että eteläiset valtiot, köyhät
maat, ovat kritisoineet rikasta pohjoista siitä, että pohjoinen
ei ole pitänyt sopimuksia eikä lupauksia Riosta
alkaen. (Ed. Laakso: Myös Euroopan unioni!) Tästä on
ollut näyttöä ihan jatkuvasti.
Mutta toinen asia, puhemies. Pääministeri
on kehottanut suhtautumaan Natoon avoimin mielin. Mielestäni
se on lähinnä sitä, että ei
todellakaan lähdetä sillä tavalla keskustelemaan,
kuin ed. Jaakonsaari sanoi, että tuodaan asioita esille. Enemmänkin
tämä avoimin mielin on sitä, että ollaan
sellaisen mielipidevyörytyksen kohteena, mikä on
nyt jo mediassa aloitettu Nato-positiivisen kannan saamiseksi suomalaisille.
Tämä keskusteluhan alkoi jo täällä eilen.
Sinänsä on hyvä, että sanotaan,
että ollaan Naton puolesta, jos ollaan, niin kuin ed. Laukkanen eilen
täällä teki omassa puheenvuorossaan.
Se on avointa keskustelua. Sitten taas me, jotka emme ole sitä mieltä,
olemme (Puhemies koputtaa) tuomassa omia argumenttejamme.
Toinen varapuhemies:
Nyt ministerin 2 minuutin vastauspuheenvuoro, ja sen jälkeen
puhujalistaan.
Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja
Maailma valmiiksi kahdessa minuutissa, herra puhemies! Ehkä näin
ollen vaan rajoitun ihan muutamaan seikkaan.
Voisin todeta sen, että Lähi-idän
tilanne kokonaisuudessaan on ollut jatkuva huolenaihe. Se on ollut
aina EU-ministereiden esityslistalla. Siellä on koetettu
kovasti tehdä työtä tämän
rauhanprosessin jollain lailla raiteillaan pitämiseksi
ja siihen, että vaikuttaisimme kvartettiyhteistyön puitteissa
niin, että myös Yhdysvallat, Venäjä ja YK
olisivat tässä prosessissa mukana. Jonkin verran
on menestystä, mutta itse kentällä, itse Lähi-idässähän,
tilanne ja myös ihmisoikeuksien kannalta, niin kuin ylipäätänsä humanitaarinen tilanne,
on vain heikentynyt.
Ikävä kyllä Afganistanissakin on
tilanne myöskin hyvin kireä. Oli minusta alusta
alkaen selvää, että ei ole realistista
kuvitellakaan, että tuollaisessa maassa, sen historian
ja lähihistorian erityisesti tietäen, voitaisiin
nopeasti palata todelliseen demokratiaan ja sellaiseen ihmisoikeuksien
kunnioitukseen ja naisten ja tyttöjen aseman parantamiseen,
kuin me edellytämme. Tässä suhteessa
työ ei ole edes kunnolla vielä alkanutkaan, ja
varmasti siellä tulee paljon takaiskuja. Mutta on tärkeätä,
että keskeiset periaatteet ainakin siitä, mitenkä Suomi
ja EU-maat osallistuvat, ovat kaikissa meidän toiminnassamme
mukana, ja siitä pienestä cimic-yhteistyöpanoksesta
Suomi on saanut erittäin hyviä arvosanoja kuitenkin
ja on pyrkinyt pitämään kaikista näistä keskeisistä periaatteista
kiinni.
Irakin osalta edelleen kaikki toivomme sitä, että mahdollinen
joukkotuhoaseiden uhka voidaan selvittää YK:n
päätöslauselmien pohjalta rauhanomaisesti.
Jatko on sitten riippuvainen YK:n päätöksistä,
samoin myöskin Suomen kannanotot. Me olemme todenneet,
että me olemme — ja täytyykin tietysti
olla — valmiit tarvittaessa osallistumaan YK-johtoiseen
toimintaan, mutta muu on sitten turhaa spekulaatiota tässä vaiheessa,
jossa meidän kaikkien on koetettava vaikuttaa siihen. Meidän
mahdollisuutemme ovat tietenkin, kun emme ole YK:n turvaneuvoston jäsenkään,
aika lailla rajalliset. Tässä asiassa on todettava,
että EU ei ole niin yhtenäinen kuin se esimerkiksi
Lähi-idässä on, mutta joka tapauksessa
katson, että EU:n vaikutus on ollut tässäkin kuitenkin
sillä lailla merkittävä, että sitä kautta nyt
tällä hetkellä toimitaan ja toivottavasti
loppuun saakka YK-raiteella.
Mikko Elo /sd:
Puhemies! Kun tässä on viime viikkoina seurannut
niin sanottua Nato-keskustelua, on ollut havaitsevinaan yhä enemmän sellaista
tarvetta, että koko keskustelu siirretään yli
vaalien. Minun mielestäni tämä on väärä ratkaisu.
Nyt on aika keskustella kysymyksestä, joka tulee olemaan
varmasti ensi vaalikauden keskeisimpiä ulkopoliittisia
linjauksia, eli Suomen mahdollisesta liittoutumisesta tai sitten
liittoutumisen ulkopuolella pysymisestä.
Suomessahan on syntynyt parin vuoden aikana, voi sanoa, jopa
ajoittain vilkaskin keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä,
mutta sen käynnistäjänä alun
perin ovat olleet kyllä Naton kannattajat. Tässä voisin
mainita Max Jacobsonin, joka Helsingin Sanomissa aika ajoin jaksaa
kirjoittaa Nato-jäsenyyden hyvistä puolista, Helsingin
Sanomien kolumnistin Olli Kivisen, meidän entisen eduskuntakollegamme
Jukka Tarkan. Viime aikoina olen ruvennut myöskin miettimään
Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan roolia sen
jälkeen, kun Risto J. Penttilä tuli siihen johtoon,
ja näyttää siltä, että Evalle
ollaan nyt antamassa Suomen Nato-jäsenyyden ajamiskysymystä.
Risto J. Penttilä, niin kuin tiedämme, on innokas Suomen
Nato-jäsenyyden kannattaja ja myöskin varsin hyvin
perillä ulkopoliittisista asioista.
Poliittisista puolueista myönteisimmät Nato-jäsenyyden
kannattajat ovat olleet selvästi kokoomus ja, jollain lailla
merkillistä kyllä, Rkp. Rkp jo Norrbackin aikana
alkoi esittää hyvin myönteisiä kannanottoja
Suomen Nato-jäsenyyden puolesta.
Puhemies! On mielenkiintoista myös todeta, että suomalaiset
kenraalit, sotilaat, ovat olleet varsin maltillisia omissa kannanotoissaan.
Kaikki me muistamme tässä joitakin viikkoja sitten, kun
Gustav Hägglund vähän kyseenalaisti koko Suomen
Nato-jäsenyyden merkityksen, kun Nato on nyt laajentumassa
26 maan sotilasliitoksi. Myös voi sanoa, että Suomen
puolustusvoimien komentaja Kaskeala on esiintynyt varsin maltillisesti
omissa kannanotoissaan.
Sen sijaan olin varsin hämmästynyt ja pettynyt
siihen, että aikoinaan presidentiksi ajamani Martti Ahtisaari
suostui ja minun mielestäni suostui nimenomaan tämän
Nato-liikkeen mannekiiniksi. Jos me katsomme sitä ajankohta,
sehän oli pari päivää Prahan
huippukokouksen jälkeen, missä uusia jäsenmaita
hyväksyttiin, kun Ahtisaari käytti tämän
merkittävän puheenvuoron, sinänsä hyvin
perusteellisen, olen hyvin huolellisesti sen lukenut, mutta myöskin
verrattain kritiikittömän puheenvuoron, jossa
Suomen Nato-jäsenyyttä puolustettiin. Ajoitushan
ei ollut sinänsä sattuma. Me jokainen ymmärrämme sen.
Puhemies! Meidän jokaisen kansanedustajan kannattaa
tietysti miettiä sitä, mikä Suomea uhkaa.
Mikä on, ed. Jaakonsaari, tehnyt Suomen liittoutumattomuuden
jotenkin marginalisoiduksi? Minä en ymmärrä tämmöistä keskustelua
ollenkaan. Ensinnäkään Suomea ei uhkaa
yhtään mikään tällä hetkellä.
Kyllähän tietysti kun George W. Bush meni Prahan
huippukokouksen jälkeen Liettuaan ja ilmoitti, että Nato
suojelee Liettuaa, niin jokaiselle, joka vähänkin
miettii, mistä Bush lupasi Naton suojelevan, totta kai liettualaisille
ja meille kaikille tuli mieleen, että Venäjästähän
on kysymys. Mutta ei Venäjä uhkaa Suomea, eikä kukaan
meistä voi missään unissa kuvitella,
että Ruotsista tulisi jotakin taikka mistään
muualta. Ainoa on tietysti terrorismi.
Mutta, hyvät kansanedustajakollegat, kyllä ihmettelen
sitä, jos joku teistä miettii sitä, että me jotenkin
Naton jäseninä voisimme terrorismia vastustaa
paremmin kuin pysymällä ulkopuolella. Kyllä Suomen
Nato-jäsenyys varmasti ensimmäisenä olisi
tuomassa tänne terrorismia lisää. Me
tiedämme, että täällä varmasti,
niin kuin suojelupoliisi ilmoitti, on eräänlaisia
liikkeitä, mutta hyvin pientä liikettä.
Olen kyllä sitä mieltä, että jos
aikoo Naton jäseneksi, terrorismin uhka Suomessa myöskin
tulee merkittävästi lisääntymään.
Pari viikkoa sitten myöskin Helsingin Sanomien kolumnisti
Erkki Pennanen vähän ihmetteli, onko Suomi nyt
putoamassa junasta. Minä kyllä ihmettelen, mistä junasta
nyt ollaan puhumassa, mikä juna on se, mistä me
olemme putoamassa. Emme me mistään junasta ole
putoamassa. Meillä ei ole mielestäni minkään
näköistä syytä hötkyillä tämän
Nato-kysymyksen kanssa. Minä olen sitä mieltä,
että liittoutumattomuudesta pitää tehdä Suomelle
oppi, doktriini. Me voimme aina tietysti keskustella siitä,
mitä maailmassa tapahtuu, meidän omasta asemastamme,
mutta minä olen kyllä sitä mieltä,
että liittoutumattomuus on Suomen oppi, Suomen doktriini.
Esimerkiksi pääministeri Lipponen sanoi, että hän
ei suostu vastaamaan tähän "kyllä" tai
"ei". Minun mielestäni siihen on syytä vastata
"ei". Suomen Nato-jäsenyydelle on sanottava "ei" ja liittoutumattomuudelle
"kyllä" ainakin tällä hetkellä näköpiirissä olevien
vuosien aikana. Jos katsotaan Irlantia ja Ruotsia, mielestäni
Ruotsi on nimenomaan hyvä esimerkki Suomelle. Olen ymmärtänyt,
että Suomen ulkoministeriössä on nimenomaan
tarkoitus seurata hyvin tarkkaan, mitä Ruotsille tapahtuu,
ja nämä yhteiset artikkelit, jotka jo entisen
ulkoministeri Halosen ja nykyisen ulkoministeri Tuomiojan aikana
ovat tulleet tavallisiksi Ruotsin ulkoministerin kanssa, ovat hyviä,
ne vahvistavat Suomen kuvaa tällaisena liittoutumattomana
maana yhdessä Ruotsin kanssa. Kyllä Ruotsin kahdensadan
vuoden kokemus liittoutumattomuudesta on minun mielestäni
hyvä esimerkki siitä, miten liittoutumattomuus
kannattaa jokaiselle maalle.
Puhemies! Vielä kerran, olen sitä mieltä,
että Nato on sopiva aihe vaalikeskusteluun, ja toivon tosiaan,
että kaikki Naton kannattajat, niin kuin kuulemma eilen
ed. Laukkanen täällä on ollut paikalla,
tulevat ulos kuorestaan nyt myöskin ennen vaaleja. Mehän
tiedämme sen, että Naton kannatus ei ole kansan
keskuudessa kovin suuri, mutta se älköön
pelästyttäkö Naton kannattajia, jotka
täällä eduskunnassa istuvat. Kyllä minun mielestäni
kannattaa kansalaisille ennen vaaleja reilusti sanoa, että minä kannatan
Natoa, vaikka te ette kannatakaan. (Ed. Jaakonsaari: Onko puhujalla
Nato-fobia?) — Ei minulla ole Nato-fobiaa, minä olen
liittoutumattomuuden kannattaja. Toivon myöskin, että ed.
Jaakonsaarikin alkaisi vähitellen oppia, mitä hyötyä Suomelle
on liittoutumattomuudesta, ja jättää nämä marginalisoitumispuheet
vähän toiseen arvoon.
Puhemies! On aivan selvää se, että jos
ja kun sellainen tilanne sitten syntyy, että Suomi joutuu ottamaan
kantaa, esimerkiksi Suomi kutsutaan Naton jäseneksi, silloinhan
kansanäänestys on järjestettävä.
Tällä hetkellä, niin kuin me tiedämme,
enemmistö kansasta, 78 prosenttia pari viikkoa sitten,
on sitä mieltä, että kansanäänestys
pitäisi järjestää. Minun mielestäni
kansanäänestys sopii erinomaisen hyvin nimenomaan
tällaisiin kysymyksiin kuin Nato-jäsenyys.
Lopuksi, puhemies, kun on viitattu Baltian maiden nyt edessä olevaan
Nato-jäsenyyteen, niin ehkä tässä jos
missä sopii sanoa: Baltian tie ei ole Suomen tie.
Jaakko Laakso /vas:
Herra puhemies! Presidentti Martti Ahtisaari perusteli Nato-jäsenyyttä yhteisillä
arvoilla.
Tämä perusteluhan ei ole uusi perustelu. Sitä samaa
perustelua ensimmäisenä Suomessa käytti
puolustusministeri Elisabet Rehn, ja myöhemmin me olemme
kuulleet tavan takaa myöskin nykyisen puolustusministerin käyttävän
samaa argumenttia.
Presidentti Ahtisaari kysyi puheenvuorossaan, joka oli, kuten
ed. Elo totesi, tarkasti ajoitettu Naton huippukokouksen jälkeisiin
päiviin: Ovatko meidän arvomme samat kuin muun
demokraattisen maailman? Jos niin on, keiden kanssa meidän
tulee arvojamme toteuttaa ja puolustaa? Kaksi päivää myöhemmin
muuten hän vastasi itse tähän samaan
kysymykseen käyttäessään Naton
jäsenyyden puolesta puheenvuoron Ruotsissa. Silloin hän
antoi myös vastaukset omiin kysymyksiinsä.
Mielestäni meidän on keskusteltava avoimesti
siitä, onko meillä samat arvot kuin Yhdysvalloilla,
Yhdysvaltain nykyisellä hallituksella. Otan yhden esimerkin.
Se koskee oikeusvaltioperiaatteita.
Terrorisminvastaisen taistelun verukkeella on kavennettu ihmisoikeuksia,
kuten YK:n juuri Suomessa vieraillut edustaja totesi. Oikeusvaltioperiaatteisiin,
jotka ovat keskeinen osa niistä arvoista, joihin muun muassa
suomalainen oikeusjärjestys nojaa, kuuluu oikeus oikeudenkäyntiin.
Viime vuoden tilanne on osoittanut, että Yhdysvaltain nykyinen
hallinto on valitettavasti peräytymässä tällaisesta
aivan keskeisestä oikeusvaltioperiaatteesta, oikeudesta
oikeudenkäyntiin. Yhdysvaltain hallinto on peräytymässä myös
oikeudesta omaan asianajajaan. Syytetyillä pitäisi
olla oikeus asianajajaan.
Yksi keskeinen oikeusvaltioperiaate on se, että pidätys
ei voi jatkua määräämättömäksi ajaksi.
Tässäkin suhteessa ei vain Yhdysvallat vaan myös
valitettavasti Englanti on ottanut käyttöön
toisenlaisen periaatteen, jossa pidätys voi jatkua määräämättömäksi
ajaksi. Englantihan on tässä suhteessa tehnyt
myös varauman Euroopan ihmisoikeussopimukseen, joka edellyttää toisenlaista
menettelyä.
Oudolta tuntuu myöskin sellaisen periaatteen soveltaminen,
että oman maan kansalaisia kohdellaan oikeuskäytännössä eri
tavalla kuin muun maan kansalaisia, puhumattakaan kuolemanrangaistuksesta,
kuolemanrangaistuksen ulottamisesta alaikäisiin, niihin,
joilla on mielenterveysongelmia. Aivan viime aikoina Yhdysvalloissa on
ollut käynnissä mielenkiintoinen keskustelu kidutuksen
sallimisesta. Näyttää siltä,
että tässä kysymyksessä maltilliset
edustavat sellaista kantaa, että Yhdysvalloissa nyt ei
pitäisi kuitenkaan ryhtyä kiduttamaan, mutta voitaisiin
harkita sitä, että ystävällismielisissä diktatuureissa
kuitenkin amerikkalaiset voisivat omia vankejaan käyttää kidutettavina.
Näyttää siltä, että juuri
näin muuten tällä hetkellä tapahtuu
parhaillaan pidätettyinä olevien al-Qaidan ja
Talebanin jäseniksi syytettyjen osalta. (Ed. Kiljunen:
Amerikkalaisella teknologialla!) — Aivan oikein.
Salakuunteluoikeuksia on laajennettu. Oikeus palkkamurhiin on
otettu käyttöön ensimmäistä kertaa,
pitkästä aikaa on otettu käyttöön.
Ei tämäkään aivan tunnu yhteisiltä arvoilta.
(Ed. Taipale: Kuukausipalkalla se tehdään!) Tässä keskustelussa
palkkamurhista — Yhdysvaltain presidenttihän on
saanut nyt oikeuden antaa luvan tällaisiin murhiin — tässä keskustelussa,
jota Suomessa ei paljon ole referoitu, on myös mielenkiintoisella
tavalla keskusteltu rikollisjärjestöjen käytön
mahdollisuuksista, (Ed. Zyskowicz: Se on vanha juttu!) eli kuinka
rikollisjärjestöjä voitaisiin käyttää hyväksi
Yhdysvaltain presidentin luvalla tehtyjen palkkamurhien toteuttamisessa.
Kun presidentti Ahtisaari puhuu yhteisistä arvoista,
niin tietenkin meidän täytyy kysyä, onko tässä nyt
kysymys yhteisistä arvoista. (Ed. Elo: Ei ole!) Yhdysvaltain
nykyisen hallinnon toimet oikeusvaltioperiaatteiden alueella ovat
olleet sellaisia, että esimerkiksi Euroopan neuvosto avoimesti
kysyy, aikooko Yhdysvallat asettaa kyseenalaisiksi aivan kaikkein
keskeisimmät yhteiset arvot, kaikkein keskeisimmät
oikeusvaltioperiaatteet.
Ulkoministeri viittasi kansainväliseen rikostuomioistuimeen.
Se on todella Euroopan unionin ja myös Euroopan neuvoston
merkittävimpiä saavutuksia kymmenen viime vuoden
aikana, mutta me tiedämme myös, mikä on
Yhdysvaltain kanta tähän asiaan. En oikein ymmärrä sitä, että kun
pääministeri Lipponen kävi Washingtonissa,
hän sanoi, että Euroopan unionin kannanotot ovat
olleet liian kovia. Tosin hän totesi, että myöskin
Yhdysvaltain kannanotot ovat olleet liian kovia. Vähintäänkin
pääministeri Lipponen on selityksen velkaa siitä,
mitä hän tällä kannanotollaan
tarkoittaa. Ehkä kaikki arvoisat kansanedustajat eivät
tiedä, mutta Yhdysvallat on tehnyt Suomelle tarjouksen
kahdenvälisestä sopimuksesta, siitä että Suomi
ja Yhdysvallat sopisivat kansainvälisen rikostuomioistuimen
mitätöinnistä kahdenvälisissä suhteissa.
Aivan toinen asia, eli mehän keskustelimme jo jonkin
verran Irakin tilanteesta. Yhdysvaltain hallitus lähetti
marraskuussa Suomen hallitukselle viestin, jossa pyydettiin Suomea
osallistumaan mahdollisen Irakin sodan jälkihoitoon. Suomelta
on tiettävästi pyydetty sotilaspoliiseja, lääkintähenkilökuntaa,
sairaalatarvikkeita, mutta myös suoraa taloudellista apua
sodan tuhojen korjaamiseen, mikäli olen oikein informoitu. Vastauksen
ehdotuksiinsa Yhdysvallat halusi mahdollisimman pian ja jo ennen
YK:n asetarkastajien työn päättymistä,
ja tämä vastaus annettiin. Pääministeri
Paavo Lipponen ilmoitti Suomen olevan valmis osallistumaan Irakin
jälleenrakentamiseen mahdollisen Yhdysvaltain hyökkäyksen
jälkeen, ja Yhdysvaltain presidentti George Bush sanoi
arvostavansa Lipposen esittämää tarjousta
ja Suomen panosta terro-risminvastaisessa sodassa. Tämä pääministeri Lipposen
ilmoitus mielestäni on outo. Erityisen oudoksi sen tekee,
että se todellakin annetaan tilanteessa, jossa YK:n asetarkastajat
ovat vasta aloittaneet työnsä Irakissa. Meidän
tehtävämme on se, että asetarkastajien
työlle annetaan kaikki mahdollinen tuki. Lipposen ilmoitus
valitettavasti voidaan tulkita myös vihreän valon
näyttämiseksi itse sotatoimille.
Toinen varapuhemies:
Minä en nyt anna vastauspuheenvuoroja, mennään
listaan. (Hälinää) Minä pyytäisin
nyt edustajia olemaan rauhallisesti, koska tässä on
aika monta puheenvuoroa. Siinäkin saa esittää mielipiteitään,
kun saa puheenvuoron.
Klaus Hellberg /sd:
Arvoisa puhemies! Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä,
että Suomen ei pidä liittyä Naton jäseneksi.
Minusta on aivan selvä asia, että sitä liittoutumattomuuspolitiikkaa,
mitä Suomi on noudattanut ja monet muut eurooppalaiset
maat noudattavat tällä hetkellä, katsotaan
vaikka Irlantia ja Ruotsia, Itävaltaa jne., on syytä jatkaa.
Jos tulee sitten sellainen tilanne eteen, että tilanne
oleellisesti muuttuu, silloin minusta kansaäänestyksen
kautta tätä asiaa pitää tarkastella.
Se, että kansa nyt selvällä enemmistöllä on
Natoon liittymistä vastaan tällä hetkellä,
on minusta ihan täysin ymmärrettävää.
Uskon, että täällä eduskunnassakin
tilanne on tällainen. Mutta jos tulee uusi tilanne eteen,
että jostain syystä Nato sitten on järkevä vaihtoehto,
niin kyllä uskon, että jos täällä eduskunnassa
enemmistö on sillä kannalla, niin myöskin
kansa on sillä kannalla. Mutta mitään
sellaista ei mielestäni tällä hetkellä ole
näköpiirissä. Sen takia minusta tämä liittoutumattomuuspolitiikka,
mitä me noudatamme, turvaa parhaiten Suomen edut ja turvallisuuden
jatkossakin.
Haluaisin tässä lähteä nyt
vähän muille teille tänne kotomaahan
ja kiittää valtiovarainvaliokuntaa siitä,
että se on katsonut, että Itä-Uudenmaan
maakunta tarvitsee oman alueyksikön EU-tietämyksen
alueella ja on osoittamassa määrärahaa
Eurooppa-tiedotuksen aluepisteen perustamiseen Itä-Uudenmaan
maakuntaan. Itä-Uudenmaan maakuntahan on ollut toistaiseksi
ja vielä tällä hetkellä ainoa
maakunta, josta on puuttunut alueellinen EU-tiedotusyksikkö,
ja tätä Itä-Uudenmaan aluepalvelutiedotusta
on hoidettu Helsingin keskustassa yhdistettynä Uudenmaan maakunnan
palveluihin. Nyt sitten Itä-Uusimaa saa oman palveluyksikkönsä.
Minusta se on erittäin hyvä asia, ja siinä mielessä suuri
kiitos, että valtiovarainvaliokunta muutti hallituksen
esitystä tältä osin.
Anni Sinnemäki /vihr:
Arvoisa puhemies! Tulin vähän hitaasti puhujakorokkeelle,
kun ed. Tiusanen tuli puhumaan veteraanien asiaa.
Haluaisin todeta vielä jotain kehitysyhteistyöstä,
josta totesin jo yleiskeskustelussa, että meidän
ryhmällämmehän on tästä määrärahalisäysesitys,
jolla ikään kuin tavoitellaan sitä, että saavutettaisiin
nopeampi tahti kohoamisessa kohti tätä 0,7:ää,
ja toivottavasti myös keskusta, jonka omassa talousarviovastalauseessa
tällaista esitystä ei ole, tulisi sitä äänestyksessä tukemaan,
ja myös hallituspuolueista sinänsä tukea otetaan
vastaan.
Valiokunnan mietinnöstä olisin halunnut ottaa
esiin tämän kysymyksen vähiten kehittyneistä maista,
joita tässä kutsutaan hienolla termillä Ldc-maat.
Kuten mietinnössä todetaan, tällä hetkellä Suomen
kehitysavusta vain 0,08 prosenttia menee näille vähiten
kehittyneille maille ja YK:n suositus on 0,15 ja Suomella itse asiassa
aikaisemmin tämä apu köyhimmille maille
on ollut vielä paljon korkeampi.
On mielestäni hyvä, että valiokunta
on todennut tässä yhteydessä, että tätä vähiten
kehittyneiden maiden, kaikkein köyhimpien maiden, auttamisen
osuutta ei saada nostettua ilman sitä, että koko
tätä meidän kehitysyhteistyöosuuttamme bruttokansantuotteestamme
nostetaan, että pelkillä painopisteen muutoksilla
emme pääse tähän tavoitteeseen
auttaa vähiten kehittyneitä maita enemmän,
vaikka joitain painopistemuutoksia toki on tulossa siinä vaiheessa,
kun toteutetaan kehitysyhteistyön toiminnallistamispäätöstä ja
meillä jollain aikavälillä tällä vuosikymmenellä on
lähdössä kahdenvälisten yhteistyömaiden
joukosta pois sellaisia maita kuten esimerkiksi Egypti tai Namibia,
jotka eivät kuulu näihin kaikkein köyhimpien
maiden joukkoon. Mutta tässäkin kohtaa tarvitaan
myös selvää suunnitelmaa siitä,
missä aikataulussa päästään tähän
0,7 prosentin tavoitteeseen.
Toinen asia, jota halusin kommentoida valiokunnan mietinnössä,
on budjettituki. Varsinaisestihan käsittääkseni
Suomi ei missään tällaista ikään
kuin sokeaa budjettitukea ole kokeillut ja tuskin tulee sellaisenaan
kokeilemaankaan. Valiokunta suhtautuu asiaan varauksella. Olen itse sitä mieltä,
että asiaan toki tulee suhtautua ikään kuin
niin, että jos tällaista budjettitukea annetaan,
sitä tehdään tiiviissä yhteistyössä kyseisen maan
hallinnon kanssa. Lähimpänä tällaista
kokeilua ollaan ainakin Tansaniassa, jossa on ryhmä maita,
jotka antavat jonkin verran budjettitukea. Mutta mielestäni
ei pidä olla turhan naiivi siinä, että ikään
kuin projektiapu olisi luonteeltaan täysin toisenlaista
kuin tällainen budjettituki. Budjettitukea valvotaan myös.
Sitä tehdään yhteistyössä sen
maan kanssa samalla tavalla kuin projektejakin tehdään
yhteistyössä kyseisen avunsaajamaan hallinnon
kanssa. Budjettituki voi olla paljon rationaalisempaa ja näiden
maiden auttamisen kannalta tehokkaampaa kuin se, että on
loputon määrä erilaisia yksittäisiä projekteja,
joista avunsaajamaat joutuvat raportoimaan ja joka kuormittaa näiden
avunsaajamaiden hallintoa voimallisesti. Jos ikään
kuin se kehitysapu, jota annetaan, menee demokraattisesti päätettyjen
periaatteiden mukaan niihin asioihin, joita kyseisessä maassa
on päätetty, ja on köyhyyden vähentämisen
ja ylipäätänsä yhteiskuntapoliittisten
tavoitteiden mukaista, niin tällainen budjettituki voi
aivan hyvin olla hyvinkin järkevää ja
itse asiassa paljon tehokkaampaa avun antamista kuin perinteinen
projektituki. Siinä mielessä tähän
ikään kuin sietäisi suhtautua mielestäni
avoimesti.
Arvoisa puhemies! Täällä on käyty
tällaista hyvin vilkastakin Nato-keskustelua. Olisin siihen
todennut, että mielestäni se päätös,
mikä Prahassa tehtiin esimerkiksi näistä nopean
toiminnan joukoista ja siitä, että voidaan tavallaan
reagoida missä päin maailmaa tahansa tapahtuviin kriiseihin
hyvin varustetulla pienehköllä joukolla, ei ainakaan
ollut sellainen asia, joka tekisi Suomen Nato-jäsenyyden
perustellummaksi. Se ei mielestäni ole toimintatapa, jota
erityisesti meidän pitäisi ulkopolitiikassamme
tavoitella.
Tämä argumentti yhteisistä arvoista
on mielestäni itse asiassa aika irrelevantti. Meillähän voi
olla varmasti monia yhteisiä arvoja läntisen Euroopan
maiden kanssa, ja meidän järjestelmämme
kaikista ed. Laaksonkin luettelemista eroavaisuuksista huolimatta
itse asiassa ei ehkä ole kaikilta osin niin kaukana Yhdysvalloista. Meillä voi
olla paljon samanlaisia arvoja heidänkin kanssaan, mutta
ei se tarkoita missään nimessä sitä,
että pitäisi kuulua samaan sotilasliittoon. Tässä Nato-keskustelussa
on otettu usein esille, että vanhat argumentit olla liittymättä eivät
päde, mutta itse asiassa argumentit, joita on esitetty liittymisen
puolesta, eivät mielestäni ole olleet myöskään
kovinkaan kaksisia.
Oma kantani on se, että voimme mielestäni toimia
ulkopolitiikassamme aivan hyvin ilman tätä jäsenyyttä.
Mikään meidän julkilausutuista ulkopoliittisista
tavoitteistamme ei jäsenyyttä sotilasliitossa
edellytä.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Ensin yksi ajatus ainoastaan kehitysavusta,
kun tässä siitä on paljon puhuttu tänään.
Hallitus on budjettiesityksessään lähtenyt
liikkeelle siitä, että ensi vuonna meidän
kehitysapumme tulee olemaan 0,348 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Tavoite tuntuu vuosi vuodelta tulevan yhä täsmällisemmäksi
suhteessa bruttokansantuotteeseen. Joutuu kysymään,
minkä vuoksi meidän täytyy nyt jo puhua
tuhannesosista. Onko syynä se, että kun olemme
sitoutuneet 0,7 prosentin bruttokansantuoteosuuksiin kehitysavussa
jo vuonna 70 ja olemme niin kovin kovin kaukana tuosta 0,7 prosentista,
niin päästäksemme seitsemää suurempiin
lukuihin tässä meidän tavoiteasettelussamme
seuraavalle vuodelle, meidän täytyy mennä tuhannesosiin,
jotta sinne tulee edes kasi mukaan? Muuta selitystä en
löydä sille, että meidän täytyy
tuhannesosien tarkkuudella tällaisia asioita arvioida,
kun tämä iso kysymys kehitysavun määrällisestä nostamisesta
niihin suositustasoihin, mihin olemme sitoutuneet, odottaa vielä toteutumistaan.
Arvoisa puhemies! Tämä ei kuitenkaan ollut aiheeni,
kehitysyhteistyö, vaan halusin myöskin osallistua
tähän Natosta käytävään
keskusteluun, jota täällä eduskunnassa
on nyt pitkälti käyty, ja ylipäätään
tähän sotilaallisen liittoutumisen ja liittoutumattomuuden
problematiikkaan ottaa jossain määrin kantaa.
Presidentti Ahtisaarihan avasi tämän Säkylässä käydyssä puheenvuorossa,
joka on virittänyt keskustelua. Kuten täällä on
jo todettu, hän viittasi siihen, että turvallisuusympäristömme
on muuttunut. Myöskin Nato on sotilasliittona, järjestönä,
muuttunut. Hän juuri peräänkuulutti,
kuten täällä sanottiinkin jo aikaisemmin,
että eikö meidän pitäisi olla
jäsen siinä yhteisössä, jonka demokratiat
ovat luoneet poliittista yhteistyötään
varten.
Ensinnäkin minusta on arvokasta se, että keskustelu
turvallisuudesta on käynnistetty ja myöskin tästä liittoutumattomuus—liittoutumis-tematiikasta
muun muassa Ahtisaaren painavan puheenvuoron johdosta virinnyt Suomessa.
Meillä on todellisuudessa turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö muuttunut
ja meidän luonnollisesti täytyy arvioida asemaamme
siinä. Vuosi 2004 on ikään kuin kiveen
hakattu vuodeksi, jolloin me sitten kantojamme muodostamme. Miksi
vuosi 2004? Turvallisuusympäristö muuttuu koko ajan,
ja me joudumme jatkuvasti arvioimaan asemaamme tässä mielessä.
Sen takia minä en olisi hirttäytymässä mihinkään
yksittäiseen vuoteen, vaan keskustelua on syytä käydä koko
ajan. Tietysti eduskuntavaalit antavat vielä oman höysteensä tälle
keskustelulle.
Onko nimenomaan Nato demokratioiden poliittista yhteistyötä varten
luotu järjestö, mihin Ahtisaari viittasi? Ilmaisu
ei ole aivan täsmällinen sen vuoksi, että Nato
ei ensisijaisesti ole poliittista yhteistyötä rakentava
järjestö. Euroopan unioni on paljon enemmän
tähän suuntaan oleva. Myöskin voi kysyä sitä,
onko nimenomaan demokratia se termi, joka attribuuttina alleviivaa Nato-jäsenyyttä.
Meidänhän kannattaa muistaa se, että Natossa
on ollut jäseninä myöskin sotilasdiktatuureja:
Turkki, Kreikka, Portugali, Espanja. Silloin, kun näissä maissa
oli sotilasvalta, ne olivat Naton jäseniä. Turkki
tänäkään päivänä ei
kelpaa Euroopan unionin jäseneksi demokratiavajeensa vuoksi,
jolloin unionin jäsenyyskriteerinä ehdottomasti
on toimiva demokratia, kansanvallan toimivat periaatteet. Nato-jäsenyys
ei määrittäydy tästä lähtökohdasta,
ja siinä suhteessa tuo ilmaisu ei ole aivan täsmällinen.
Mutta olennaisempaa, arvoisa puhemies, on kuitenkin kiinnittää huomiota
siihen, mitä ympäristössämme
on tapahtunut. Me olemme eduskunnassa kirjanneet kannaksemme sen,
että maamme on sotilaallisesti liittoutumaton vallitsevissa
oloissa. Jokainen meistä näkee, että vallitsevat
olot ovat muutoksessa. Ne ovat olleet muutoksessa jatkuvasti. Luonnollisesti
turvallisuusympäristössämme on tapahtunut
eräitä erittäin suuria keskeisiä muutostekijöitä,
jotka meidän on avoimesti tunnistettava ja tunnustettava. Naton
laajeneminen on tästä tietysti yksi selkeä esimerkki.
Seitsemän Itä-Euroopan maata on liittymässä Natoon.
Rehellisyyden nimessä on todettava myöskin se,
että suuri naapurimme Venäjä omaa tällä hetkellä tietyn
muutosprosessin kautta, joka tässä on koko ajan
ajassa tapahtumassa, tiiviimmät ja laajemmat yhteistyösuhteet Natoon
kuin Suomi. Nämä ovat muutostekijöitä, jotka
meidän on syytä rekisteröidä.
Tämän lisäksi meidän toimintaympäristössämme
on tapahtunut muita muutoksia, ja nekin on syytä rekisteröidä.
Eräänä meihin keskeisesti vaikuttavana
muutostekijänä on luonnollisesti Euroopan unionin
kehittyvä yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, ennen
kaikkea sen puolustuspoliittinen ulottuvuus. Tämä on
olennainen meihin vaikuttava ympäristötekijä,
muutostekijä, vallitsevissa oloissa, ja se meidän
on myöskin rekisteröitävä.
Kolmantena seikkana, joka on yhtä merkittävä,
ovat tietysti globaalitasolla tapahtuneet muutokset, globaalijärjestelmän
tasolla tapahtuneet muutokset. Globalisaation kautta maailma on pienentynyt,
ja joudumme puhumaan tänään maailmasta
kokonaisvaltaisena turvallisuusyhteisönä, ja siinä myöskin
Suomen turvallisuusasema määrittyy. Se ei enää määrity
pelkästään naapurisuhteiden kautta eikä pelkästään
eurooppalaisesta asetelmasta vaan globaalista, maailmanlaajuisesta,
asetelmasta. Nämä ovat olennaisia osatekijöitä,
kun me arvioimme myöskin asemaamme tässä turvallisuusjärjestelmässä ja myöskin
kun arvioimme sitä, onko meidän tarkoituksenmukaista
olla sotilaallisesti liittoutumaton vai liittoutua. Tässä on
pään pensaaseen panemista, jos me emme uskalla
eritellä näitä muutostekijöitä ja
myöskin tehdä näistä asioista johtopäätöksiä.
Arvoisa puhemies! Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja
täällä käytti äsken
termiä "me kaipaamme uutta sisältöä liittoutumattomuuspolitiikalle",
ja hän alleviivasi vielä "aktiiviselle liittoutumattomuuspolitiikalle".
Yritän antaa tälle aktiiviselle liittoutumattomuuspolitiikalle
ainakin eräitä nyansseja, jotka meidän
on syytä havainnoida, ja sitä kautta ikään
kuin virkistää tätä keskustelua.
Kolme eri ulottuvuutta.
Ensimmäinen ulottuvuus, jossa aktiivinen liittoutumattomuuspolitiikka
on jo osoittanut voimansa, on nimenomaan Euroopan unionin puitteissa
tapahtuva puolustuspoliittisen yhteistyön tiivistäminen
ja kehittäminen. Suomi ja Ruotsi liittoutumattomina maina
eivät välttäneet ja väistäneet
vaan olivat aktiivisesti kehittämässä,
osallistumassa aloitteellisesti, tekivät ehdotuksen niin
sanotuista Petersberg-periaatteista, puolustusulottuvuuden kehittämisestä kriisinhallinnan
suuntaan.
Tässä suhteessa suomalainen liittoutumattomuuspolitiikka
on ollut vastuuntuntoista, aktiivista, aloitteellista. Se on toiminut
tämän unionin puitteissa erinomaisen hyvin. Meidän pääkaupunkimme
antaa nimen niin sanotulle Helsinki Headline Goalille eli joukkotavoitteille,
kun unionin puolustuspolitiikkaa kehitetään. Siinäkin
näkyy Suomen unionin puheenjohtajuuskaudella osoittama
aktiivisuus. Meillä nimenomaan sotilaallinen liittoutumattomuuspolitiikka
manifestoitui erinomaisesti juuri näissä pyrkimyksissä.
Nyt viimeksi meillä on tänään
lehdistä luettavissa ulkoministereiden Lindh ja Tuomioja
arvio jatkokehityksestä unionin puolustuspolitiikan osalta.
Itse kun olen, arvoisa puhemies, tuossa konventissa ollut mukana
konventin puolustuspolitiikkaa käsittelevässä työryhmässä,
me siinä työryhmässä olemme
jo pitkälle päätyneet saman kaltaisiin
keskeisiin johtopäätöksiin, joihin nyt
liittoutumattomat Ruotsi ja Suomi antavat tukensa, eli laajennamme
yhteistyötä uusille osa-alueille, joista keskeisimpänä on
puolustusteollisen yhteistyön kehittäminen ja
tiivistäminen. Se on tähän mennessä ollut
turhan eksklusiivinen, poissulkeva, järjestelmä.
Me haluamme nyt siitä luoda sellaisen, että se
mahdollistaa unionin puitteissa puolustusteollisen yhteistyön,
mahdollistaa kaikkien halukkaiden maiden osallistumisen tällä sektorilla.
Toinen olennainen avaus, jossa nyt nimenomaan sotilaallisesti
liittoutumattomat jäsenmaat ovat olleet aktiivisia, liittyy
näihin uusiin uhkiin ja niiden torjumiseen, solidaarisuuteen, joka
on kuitenkin viime kädessä vapaaehtoista, liittyy
ei-valtiollisten toimijoiden aiheuttamiin kriiseihin tai uhkatilanteisiin,
konfliktitilanteisiin, ja pohjautuu siviiliviranomaisten aloitteellisuuteen.
Näissä kysymyksissä pyritään
mahdollistamaan se, että unionia laajasti sektoraalisesti käytetään
hyväksi, sen instrumentteja, tällaisten uhkien
torjunnan osalta, mikä sisällään
pitää sekä siviilikomponentit että myöskin
kriisinhallintaan liittyvät sotilaalliset komponentit.
Nämä ovat olleet juuri niitä osa-alueita,
joilla unionin puolustuspolitiikka parhaillaan kehittyy, ja sotilaallinen
liittoutumattomuuspolitiikka, jota Suomi edustaa unionin puitteissa,
on tarjonnut oivan jalansijan aktiiviselle osallistumiselle.
Arvoisa puhemies! Kaksi muuta osa-aluetta, joilla tämä aktiivinen
liittoutumattomuuspolitiikka näyttää voimansa,
liittyvät Naton muutokseen. Kuten jo totesin, Nato on selkeästi
muuntumassa, ja vaikka Nato on primäärisesti edelleenkin
turvatakuut tarjoava sotilasliitto, sen kylkeen on tämmöinen
avoin turvallisuusyhteisö rakentunut, joka kulkee nimellä rauhankumppanuusohjelma.
Nyt viimeaikaisessa keskustelussa on, kun seitsemän Itä-Euroopan
maata liittyi Natoon, herätetty sellaista pohdiskelua,
että tämä rauhankumppanuusohjelma on
tullut vähän kumman näköiseksi
suomalaisten näkövinkkelistä. Se on ikään
kuin vinoutunut, kun me olemme yhteistyössä ikään
kuin väärän tyyppisen viiteryhmän kanssa,
kun siinä rauhankumppanuusohjelmassa on mukana myöskin
Kaukasuksen ja Keski-Aasian maita.
Todellisuudessa, arvoisa puhemies, on tapahtunut ja tapahtumassa
se, että rauhankumppanuusohjelma tulee meidän
näköiseksemme enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Kun nämä seitsemän Itä-Euroopan
maata, nyt käytän tietoisesti termiä "itäblokin
maata", ovat olleetkin mukana tässä rauhankumppanuusohjelmassa
vain sen vuoksi, että se mahdollistaa täysjäsenyyden Natossa,
ja kun se nyt on toteutumassa ja toteutunut, niin tämä rauhankumppanuusohjelma
muuttuu nimenomaan sotilaallisesti liittoutumattomien maiden keskeiseksi
foorumiksi ja se on myöskin sen näköinen.
Siinä ovat aktiivisesti mukana Ruotsi, Itävalta,
Irlanti, Sveitsi ja Suomi. Nämä maat tätä rauhankumppanuusohjelmaa
hallitsevat, eivät Turkmenistan ja Armenia. Tämä on
ehdoton harha, jos me puhumme jotain toista. Tässä suhteessa
tämä rauhankumppanuusohjelma tarjoaa uusia ulottuvuuksia
juuri sille aktiiviselle liittoutumattomuuspolitiikalle, jossa siviiliyhteistyö myöskin
on erinomaisen keskeisellä sijalla.
Arvoisa puhemies! Vielä kolmas ulottuvuus, joka tässä on
tärkeää rekisteröidä,
kun pohdimme aktiivisen liittoutumattomuuspolitiikan roolia, liittyy
globaalitason muutokseen. On kieltämättä totta
ja kiistämätöntä, että nimenomaan
eurooppalaisella ja euroatlanttisella tasolla Nato alkaa edustaa
laajaa turvallisuusyhteisöä, joka kattaa käytännössä jo
kaikki keskeiset eurooppalaiset toimijat. Tässä mielessä tietysti
voisi ajatella, että sotilaallinen liittoutumattomuus alkaa
näyttäytyä jakavana tekijänä,
ei turvallisuusyhteistyötä rakentavana tekijänä.
Mutta, arvoisa puhemies, samanaikaisesti kun Nato on kattamassa
laajasti lähestulkoon valtaosan eurooppalaisista ja pohjoisamerikkalaisista maista,
sen rooli on myöskin globaalitasolla muuttunut. Nato on
muuttumassa — ja minä haluan tämän
selkeästi alleviivata, että me tiedämme,
mistä järjestöstä me puhumme — pohjoisen pallonpuoliskon
sotilasliitoksi. Kun se on vielä kaiken lisäksi
Prahan kokousten päätösten osalta muuntumassa
yhä enemmän alueellisesta puolustusyhteisöstä aktiiviseksi
globaaliksi toimijaksi, johon liittyvät muun muassa nopean
toiminnan joukot, niin selkeästi me näemme, että Naton
rooli globaalissa turvallisuusjärjestelmässä alkaa
olla kokonaan toinen kuin se tähän asti on ollut.
Tässä suhteessa, arvoisa puhemies, voi olla — tämä on
hypoteesi, koska se näyttäytyy vasta myöhemmin — niin,
että sotilaalliselle liittoutumattomuudelle tarjoutuu uutta
toimitilaa. Suomi on ollut taidokkaasti sillanrakentajana idän
ja lännen välisessä konfliktissa, jossa
Nato oli olennaisesti toisena osapuolena. Kun tämä vastakkainasettelu
on purkaantunut, epäilemättä tästä näkökulmasta
sotilaallinen liittoutumattomuus on menettänyt merkityksensä,
ja se on meidän syytä tunnistaa. Se on eurooppalaisella
tasolla menettämässä merkityksensä.
Mutta nimenomaan suhteessa globaalitasoon pohjoisen ja etelän
välisessä vastakkainasettelussa, joka näyttäytyy
yhä kärjekkäämpänä — ja
me puhumme tänä päivänä sivilisaatioiden
konfliktista, kulttuurien välisestä konfliktista,
me puhumme globaaliterrorismista, joka on vielä anonyymi
toimija kaiken lisäksi mutta nimenomaan pelkistyy tähän pohjoisen
ja etelän väliseen vastakkainasetteluun — voi
olla, että sotilaallisella liittoutumattomuudella on suuri
tehtävä olla nimenomaan vielä kertaalleen
lääkärinä enemmän kuin
tuomarina. Se voi toimia siltojen rakentajana tässä vastakkainasettelussa.
Tämä on ainakin pohdittavan arvoinen kysymys,
ja siinä mielessä viittaan ed. Jaakonsaaren puheenvuoroon,
mitä sisältöä voisi olla aktiivisella
liittoutumattomuuspolitiikalla.
Liisa Jaakonsaari /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Kiljunen käytti erinomaisen
puheenvuoron. Oli mielenkiintoista hänen asioiden rytmittämisensä ja
sisällön tuominen sille osallistuvalle, aktiiviselle
liittoutumattomuuspolitiikalle, jota minäkin haluaisin
etsiä ja tukea. Toden totta, Suomi on ollut erittäin
aktiivinen edistäessään esimerkiksi siviilikriisinhallintaa.
Minulle ei riitä se, että toistetaan kiveen hakattua
periaatetta "sotilaallisesti liittoutumaton vallitsevissa olosuhteissa",
"sotilaallisesti liittoutumaton vallitsevissa olosuhteissa", ja
samanaikaisesti kun tätä hoetaan, esimerkiksi
presidentti Ahtisaari on käyttänyt toisen tyyppisen
puheenvuoron. Keskustelua pitää käydä,
analyysiä pitää tehdä, mutta
jossain vaiheessa tämä "sotilaallisesti liittoutumaton
vallitsevissa olosuhteissa" alkaa menettää uskottavuuttaan,
jos tämä toinen keskustelu on erittäin voimakasta.
Ruotsin pääministeri Persson on oivallisesti sanonut,
että tässä on kysymys vähän
kuin avioliitosta. Jos sanoo puolisolle jatkuvasti, että rakastan
sinua vallitsevissa olosuhteissa mutta on minulla muitakin optioita,
niin voi olla, että se avioliitto ei kovin kauan kestä,
tai jos Nokia kertoisi, että joo, kyllä me näitä kännyköitä tehdään tässä muutama
vuosi mutta voi olla, että tehdään jotain
muuta sitten sen jälkeen, niin sekin nakertaisi tämän
yrityksen uskottavuutta. Sen takia on paikallaan juuri keskusteleminen
ja sisällön luominen aktiiviselle, osallistuvalle
liittoutumattomuuspolitiikalle, jolle on todella, niin kuin ed. Kiljunen
mainiosti analysoi, tulevaisuudessa myös tilaa.
Ed. Laakson puheenvuoro yhteisistä arvoista oli aika
terävä ja hyvä, mutta heijasti kyllä sitä vähän
primitiivistä Amerikka-käsitystä, joka
vaivaa varsinkin suomalaista vasemmistoa, samoin kuin se keskustelu,
minkä takia pääministeri Lipponen vastasi,
kun häneltä kysyttiin, minkä takia Suomi
on ilmoittanut, että me olemme kysymykseen vastanneet,
että olemme valmiita Irakin jälleenrakennukseen.
Minusta on erittäin tärkeätä, että Suomi
on tässäkin aktiivinen ja osallistuva, ja kun
kysytään, niin vastataan. Suomella on esimerkiksi
rauhanturvaamisessa erittäin paljon sellaista osaamista,
jota mahdollisesti tähän jälleenrakennukseen
tulee käyttää.
Arvoisa puhemies! Se, mistä lyhyesti vastauspuheenvuorossa
varmasti vähän turhankin yksipuolisesti totesin,
oli huoleni siitä, että siitä huolimatta,
että Suomi on siviilikriisinhallintatyössä varmasti
Euroopan kärkiluokkaa ja ministeri Tuomioja on ollut tässä erittäin
aktiivinen, kuitenkin siinä rinnakkaisessa etenemisessä,
joka on ollut Suomen politiikan idea, sekä sotilaallisen että siviilikriisinhallinnan
kehittämisessä, kyllä siviilikriisinhallinta
on jotenkin jäänyt sittenkin toisarvoiseksi ja
varjoon. Esimerkiksi, mihin ulkoasiainvaliokunta on moneen otteeseen
puuttunutkin, aika kehittymätön on se yhteistyöverkosto,
joka on ulkoasiainministeriön, sisäasiainministeriön
ja puolustusministeriön välillä, ja kun
olemme kuunnelleet valiokunnassa esimerkiksi näitten ministeriöitten
edustajia, ei saa sitä kuvaa, että olisi suunnitelmallinen
yhdenmukainen politiikka ja toiminta ennalta ehkäisevässä kriisinhallinnassa
konfliktialueilla. Tämä koko asia on tietenkin
kehitysvaiheessa, ja sen takia on hyvä, että eduskunnassa
käydään keskustelua ja tunnustetaan tämän
työn arvo ja tuetaan sitä, koska minulla on vakaa
käsitys siitä, että tämmöisessä uudessa
yhteistyömuodossa, jossa olisi enemmän kokonaisvaltaisesti
kuin nyt yhteistyötä kehitys-, kauppa-, ulko-
ja turvallisuuspolitiikan alueella, Suomi voisi jatkaa tätä aktiivisen,
osallistuvan puolueettomuuspolitiikan linjaa. Tällaisista
alueellisten konfliktien ennaltaehkäisyn strategioista
on hyviä esimerkkejä esimerkiksi Isossa-Britanniassa
ja Kanadassa. Tässä voidaan kehittää todellakin,
myös vahvistaa, sitä uutta viestiä liittoutumattomuuspolitiikkaan,
jota haemme.
Toinen asia, johon on hyvä kiinnittää huomiota,
on se, että myöskään koordinoitu
politiikka ei ole niin vahvaa kuin sen pitäisi olla esimerkiksi Suomen
toiminnassa kansainvälisissä Bretton Woods -instituutioissa,
kuten Maailmanpankissa, Valuuttarahastossa jne. Siinäkin
suhteessa, kun seuraavan vaalikauden politiikkaa vaalikentillä suunnitellaan,
on tärkeää, että seuraavassa hallitusohjelmassa
mietitään tarkemmin kuin nyt edustus Maailmanpankissa,
Valuuttarahastossa jne., jotta se politiikka olisi koherentimpaa
kuin tähän saakka.
Palaan vielä tähän Nato-keskusteluun.
Se on siinä suhteessa ollut hankalaa, että kun
gallupeissa kysytään kansalaisilta, suomalaisten
valtaenemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä,
mutta sitten kun kansalaisilta kysytään, miten
te ennustatte tulevaisuudessa käyvän, huomattava
enemmistö sanoo, että he ilman muuta uskovat,
että Suomi liittyy Naton jäseneksi. Tässä on
valtava ristiriita. (Ed. Kallis: Ei luoteta poliitikkoihin!) — Ei
luoteta politiikkaan, ja on sellainen perusepäluulo,
että ikään kuin kansan tahdon vastaisesti
ollaan viemässä jonnekin ja tekemässä jotain.
Kun vaalikentillä olemme, epäilenpä,
että tällaisia puhalluskokeita tullaan tekemään,
onko sinun veressäsi Natoa kuinka paljon, ja jokainen joutuu
sitten erilaisiin paljastuksiin sen suhteen. On erittäin
tärkeää todeta se, että Suomessa
ei varmasti tulla tekemään yhtään
turvallisuuspoliittista ratkaisua ilman, että kansan enemmistö sitä tukee.
Se on minusta aivan päivänselvää.
Ne keskustelijat, jotka yrittävät luoda tällaista pelon
ja epävarmuuden ilmapiiriä, eivät kyllä omalta
osaltaan edistä aitoa keskustelua, mitä minusta
täälläkin on nyt, ed. Kiljusen puheenvuoro
erityisesti, käyty, jotta sitten olisi, kun ratkaisuja
tehdään, tarpeeksi analyyttistä tietoa
Naton tulevasta luonteesta ja turvallisuusympäristön
muutoksesta meidän kaikkien käytettävissä.
Susanna Huovinen /sd:
Arvoisa herra puhemies! En kovin pitkiä puheita ajatellut
pitää, mutta tulin silti varmuuden vuoksi tänne
korokkeelle, ettei puhemiehen tarvitsisi alkaa huomautella 2 minuutin
rajasta.
Tämä keskustelu on nyt mennyt turvallisuuspoliittisille
urille tässä vaiheessa vähän
enemmän kuin se oli keskustelun alkuvaiheessa, jossa käytiin
hyvinkin tarkasti läpi kehitysyhteistyömäärärahoja
koskevia ratkaisuja. Minusta on aivan selvää se,
että keskustelu kehitysyhteistyömäärärahojen
nostamisesta YK:n suosittelemalle tasolle on hyvin tärkeää ja
tarpeellista tässä salissa, vaikka tuntuu välillä siltä,
että se tavoite on niin kovin kaukana ja sitä niin
kovin kauan on jo koetettu saavuttaa. Mielestäni Suomi
on aivan riittävän vauras antaakseen murusen omasta
hyvinvoinnistaan maailman köyhimmille. Osittain tietenkin
täytyy nyt olla tyytyväinen siihen, että pienen
pieni korotus tässä budjetissa kuitenkin, niin
kuin ministerikin totesi, on näihin rahoihin tulossa.
Erittäin tärkeänä pidän
myös sitä keskustelua, jota täällä on
käyty siitä, että kehitysyhteistyömäärärahoista
puhuttaessa on kosketeltava myös laatupuolta, sitä,
mitä niillä rahoilla saadaan aikaiseksi, mikä on
niiden vaikuttavuus. Itse kun toimin pienen kehitysyhteistyöjärjestön,
suhteellisen pienen, eli Taksvärkki ry:n puheenjohtajana,
voin kyllä sanoa, että laatukysymykset ovat nousseet
myös kansalaisjärjestökentässä viime vuosina
aivan eri tavalla esiin. Järjestöjen sisäisessäkin
keskustelussa kiinnitetään jo paljon huomiota
siihen, mikä on toiminnan vaikuttavuus, ja nimenomaan siihen,
minkälaisia kumppaneita siellä kohdemaassa järjestöillä on
toimijoina. Sitä myöskin korostetaan, että ei
ikään kuin vain sysätä sitä kahden
kolmen vuoden avustusta sinne maahan ja todeta, että kiitos
hei, ja lähdetä seuraavaan kohteeseen, vaan että avun ja
tuen tarve on paljon pitkäjänteisempi. Tavallaan
tähän suuntaan minusta pitää liikkua
yleisemminkin, ei pelkästään kansalaisjärjestökentän
toiminnassa.
Toivon, että myös tässä keskustelussa,
jota osaltaan varmaan Holkerin työryhmä tulee
sitten vielä virittämään lisää,
kiinnitettäisiin huomiota myös siihen, millä tavalla
instituutioiden välillä voidaan tehdä yhteistyötä kehitysyhteistyön
nimissä. Tarkoitan tällä lähinnä nyt
sitä, että esimerkiksi yliopistojen välinen
yhteistyö voisi olla yksi kanava siihen, että demokratia-ajattelu
ja koulutuksen merkitys ja tällaiset tärkeät
arvot voisivat nousta kohdemaissa korkeammalle tasolle. Mielestäni
tässä voisi kehitysmaille tarjoutua oppimisen
paikkoja, mutta ei vain kehitysmaille vaan myös meille.
Me monesti kuvittelemme, että olemme ikään
kuin ylemmällä tasolla ja tiedämme kaiken
tästä maailmasta. Välillä tekisi
todellakin varmaan hyvää ottaa myös oppia
niistä maista, jonne apua ihan aidosti ollaan viemässä,
tietyissä muissa kysymyksissä.
Mielestäni tällainen instituutioiden välillä tapahtuva
yhteistyö ja verkottuminen olisi tärkeää senkin
vuoksi, että kun on nämä konsultit, — tämä on
ehkä stereotypia — tuntuu, että se on
vähän sellaista pyörähtämistä siellä kohdemaassa. Nämä instituutiot,
esimerkiksi koulutuksen alalla yliopistot, ovat ehkä pysyvämpiä toimijoita
ja ehkä ne verkostotkin voisivat tätä kautta
olla hieman pitkäjänteisempiä.
Arvoisa puhemies! Haluan myös kiinnittää osaltani
huomiota siihen, minkä ed. Ulla Anttila täällä toi
aikaisemmassa keskustelussa esiin, ja myöskin ed. Tiusanen
siihen viittasi eli kehitysyhteistyön suhteen esimerkiksi
ilmastonmuutokseen. Tottahan on se, että ilmastonmuutoksesta kärsivät
juuri ne muutoinkin jo kaikkein vaikeimmassa ja köyhimmässä asemassa
olevat maat ja maailman kansalaiset. Tähän työhön
täytyy kyllä panostaa.
Äskeisestä keskustelusta toteaisin vain, että kun
täällä oliko pari vuotta vai puolitoista
vuotta sitten kävimme aika laajan keskustelun ulkoministeriön
selvityksen pohjalta globalisaation vaikutuksista, niin YK:n rooli
oli kyllä siinä keskustelussa paljon voimakkaammin
esillä, mihin suuntaan YK:ta täytyy jatkossa kehittää.
Ehkä se kuuluikin siihen keskusteluun enemmän
kuin tähän tämänpäiväiseen
keskusteluun. Mutta toivoisin, että näissä turvallisuuspolitiikan
kysymyksissäkin myös sitä näkemystä tuotaisiin
esiin.
Arvoisa puhemies! Aivan tähän loppuun ajattelin,
että kerron teille, kun me monesti todella täällä pohjoisella
pallonpuoliskolla ajattelemme olevamme jotenkin ylempiä ja
parempia, että tässä ajattelussa nämä mittasuhteet
menevät kyllä pahasti vinksalleen. Luin nimittäin
Sosiaalikalenterista maapallon kutistuksesta. En tiedä,
oletteko kuulleet, kollegat, eli jos maapallo kutistettaisiin 100
asukkaan kyläksi, mitä se tarkoittaisi siten,
että suhteet siis pysyisivät samana: Tämä 100
hengen kylä sisältäisi 57 aasialaista,
21 eurooppalaista, 14 läntisen pallonpuoliskon niin eteläisen
kuin pohjoisenkin asukasta, 8 afrikkalaista; 52 naista, 48 miestä;
70 värillistä, 30 valkoihoista; 70 ei-kristittyä,
30 kristittyä; 89 heteroseksuaalia, 11 homoseksuaalia;
6 ihmistä omistaisi 59 prosenttia koko kylän omaisuudesta,
ja nämä kaikki 6 olisivat USA:n kansalaisia; 70
tästä 100:sta ei osaisi lukea; 50 kärsisi
aliravitsemuksesta; ja 1 omistaisi tietokoneen. Meillä tietotekniikan
luvatussa maassa varmasti nämä mittasuhteet kannattaa
pitää mielessä.
Toinen varapuhemies:
Täysistunto keskeytetään suuren valiokunnan
kokouksen vuoksi ja sitä jatketaan kello 15.
Suuren valiokunnan kokous alkaa kello 14.
Täysistunto keskeytetään kello
13.56.
Täysistuntoa jatketaan
kello 15.18
Puhetta johtaa ensimmäinen varapuhemies Anttila.
__________
Edustajat R. Korhonen ja Saapunki merkitään läsnä oleviksi.
__________
Yleiskeskustelu pääluokasta 24 jatkuu:
Mirja Ryynänen /kesk:
Arvoisa puhemies! Muutamia näkökohtia täällä syntyneeseen
Nato-keskusteluun.
Ensinnäkin, Nato-keskustelu on minusta hyvin tervetullutta
niin ennen vaaleja kuin vaalien jälkeenkin, mutta hiukan
ihmettelen tätä tietynlaista intoilua, joka tähän
keskusteluun ainakin julkisuudessa liittyy. Meillä Suomessa
tuntuu olevan, ja ehkä se on menneitten aikojen perintöä,
tällainen alemmuudentuntoinen tapa käydä keskustelua
siitä, osataanko, uskalletaanko, halutaanko käydä keskustelua
jostakin ulkopoliittisesta aiheesta. Nato-keskustelussa on erityisen paljon
tätä henkeä. Nyt on oikeastaan muotia, että hieman
kuin ylhäältä opettaen patistellaan keskusteluun
sotilaallisesta liittoutumisesta. Tärkeintä tuntuu
olevan viestiä, että kaikilla fiksuilla on Nato-ovi
raollaan.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan arkisen työn näkökulmasta
on minusta aivan itsestäänselvyys, että esimerkiksi
valiokunnan nykyinen ja erittäin hyvin perusteltu kanta
liittoutumattomuudesta ei tietenkään voi tarkoittaa
sitä, ettei Nato-jäsenyys voisi joskus tulevaisuudessa
olla mahdollista. On tietenkin luonnollista, että tilannetta
aina harkitaan Suomen edun ja Suomen tarpeiden näkökulmasta
muuttuvassa turvallisuusympäristössä.
Eikä Natoon liittyminen myöskään
voi toteutua kansalaisten enemmistön tahdon vastaisesti.
Siksi esitys kansanäänestyksestä silloin,
jos liittoutuminen tulisi ajankohtaiseksi, on mielestäni
aivan paikallaan, enkä voi ymmärtää,
mitä pelättävää kansanäänestyksessä on. Suomalaiset
kyllä hyväksyvät uudetkin ulkopoliittiset
ratkaisut, jos ne ovat maan edun mukaisia ja jos ne myöskin
avoimesti kansalaisille perustellaan. Naton laajentuminen ei sekään
edellytä Suomelta uutta harkintaa jäsenyyden suhteen, sillä nykyiset
yhteistyötarpeemme näyttävät
kyllä hyvin täyttyvän rauhankumppanuusohjelman puitteissa.
Sitten paljon puhutaan tästä täysivaltaisesta paikasta
Nato-pöydässä, pöydässä,
jota USA suvereenisti isännöi. En usko, että se
voisi tuoda mitään sellaista lisäarvoa,
josta Suomi nyt hyötyisi. Sen sijaan jäsenyys
todennäköisesti toisi lisäkustannuksia
ja ainakin moraalisen velvollisuuden osallistua suurten maitten
päättämiin sotiin, vaikka totta kai jokainen
operaatioon osallistuminen myöskin kansallisella tasolla
käsitellään.
Naton puolestapuhujat vetoavat tänä päivänä kasvaneeseen
turvattomuuteen. On aivan totta, että arvaamaton väkivalta,
terrorismi, on tullut meitä kaikkia lähelle, mutta
välttämätön työ uusien
uhkakuvien torjumiseksi ei todellakaan edellytä Nato-jäsenyyttä.
Laaja-alainen turvallisuus edellyttää laaja-alaista
ja vahvaa kansainvälistä yhteistyötä paitsi
varsinaisessa turvallisuuspolitiikassa myös talous-, sosiaali-
ja ympäristöpolitiikassa, sillä kyse
on lopulta kestävän yhteiskunnallisen kehityksen
vahvistamisesta ja globalisaation hallinnasta sen kielteisten seurausten
torjumiseksi. Tätä yhteistyötä tehdään
ensisijaisesti YK:ssa, sitä tehdään Euroopan
neuvostossa, Etyjissä ja sitä tehdään
myöskin EU:n puitteissa. Toivoisin EU:lle siinä vielä nykyistä vahvempaa
roolia, todellista missiota globalisaation hallinnaksi poliittiseksi
vastavoimaksi markkinoiden voimalle. Tätä kehityssuuntaa
pitäisi mielestäni vahvistaa. Totta kai Natokin
on kehittämässä strategioitaan uusien
uhkien hallintaan, myös niiden ennaltaehkäisyyn,
mutta silti se on ainakin vielä ensisijaisesti USA:n johtama
sotilasliitto.
Naton ylivertaisia sotilaallisia voimavaroja, etenkin tiedustelu-
ja kuljetuskapasiteettia, tarvitaan myös Euroopan kriisipesäkkeiden
tukahduttamiseen. Siksi on hyvä, että yhteistyö EU:n kanssa
Berliini+ -sopimuksen mukaisesti saadaan nyt voimaan ja
Turkin vastustus murrettua. EU:n sotilaallinen kriisinhallintakapasiteettihan voi
olla vain Naton voimavaroja täydentävää,
ei niitä korvaavaa. Mutta erityisen tärkeää olisi
nyt kehittää EU:hun siviilikriisinhallintakapasiteettia,
konfliktien ennaltaehkäisyn ja jälleenrakennuksen
valmiuksia.
Suomalaiset ovat kehittäneet hyvin arvokasta osaamista
niin sanotuissa cimic-operaatioissa yhdistämällä perinteisen
rauhanturvaamisen ja konfliktin jälkeisen liennytys- ja
jälleenrakennustyön tukemisen. Tästä olen
itsekin saanut vaikuttavia todistuksia tämän työn
tuloksista eri kohteissa Bosniassa ja Kosovossa. Suomen ei todellakaan
tarvitse hävetä liittoutumattomuuttaan EU-perheessä Naton
ja EU:n laajentuessakaan. Tästä myöskin
Nato-vierailulla on ollut helppo vakuuttua.
Ei pienen maan tarvitse osallistua kaikkien rintamien sotiin,
kun se voi antaa paljon arvokkaamman panoksensa yhteisen turvallisuuden vahvistamiseen
rauhanturvaamisen ja jälleenrakentamisen osaamisen kautta
ja myöskin tämän alan koulutuksen antajana.
Me voimme vahvan itsetuntoisesti jatkaa kansainvälistä yhteistyötämme
yhteisen turvallisuuden puolesta ja tehdä tarvittaessa
ajallaan uusia päätöksiä, jos
ne osoittautuvat kansallisen etumme mukaiseksi. Minä todella
uskon, että juuri nyt aktiiviselle liittoutumattomuuspolitiikalle
on käyttöä ja sille on uusiakin mahdollisuuksia
sillanrakentajan työssä, kun me osaamme tämän
työn sisältöä kehittää.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Suomen turvallisuuspoliittinen asema
on ilmeisesti tänään vahvempi kuin koskaan
aikaisemmin, kuitenkin uskallan sanoa: kuin pitkiin aikoihin. Suomi
nauttii myöskin suurta arvostusta kansainvälisessä politiikassa.
Olemme palaamassa sille aktiiviselle linjalle, jolla me olimme 60-luvulla
ja 70-luvulla ja jonka johtopaikan norjalaiset ovat nyt 80- ja 90-luvulla
ottaneet, mutta Suomi nauttii suurta luottamusta kansainvälisissä piireissä ulkopoliittisen
linjansa ansiosta. Olemme hyvissä asioissa olleet aktiivisia.
Olemme hyviä asioita ajaneet.
On varmasti totta, että sodan uhka on väistynyt.
Sodan uhka on väistynyt koko Euroopassa, mutta meidän
tulee muistaa, että yhtä äkkiä kuin se
tilanne voi paremmaksi muuttua, se voi myöskin huonommaksi
muuttua. Ei ole monta vuotta siitä, kun Balkanilla oli
sota. Eurooppa sai nähdä valtavia pakolaisvirtoja,
joista kukaan ei olisi voinut edes uneksia, että niin suuria
pakolaisvirtoja tulee Eurooppaan 90-luvulla.
Tästä syystä on syytä ottaa
huomioon myöskin, mitä kaikkea voi tulevaisuudessa
tapahtua. Suomen turvallisuutta vahvistaa tietenkin jäsenyys
Euroopan unionissa. Turvallisuutta vahvistaa osittain myöskin
Emu-päätös, yhteinen valuutta muiden
EU-maiden kanssa. Turvallisuuspoliittista asemaa vahvistaa myöskin
rauhankumppanuussopimus, joka meillä on Naton kanssa. Nämä kaikki
ovat erittäin tärkeitä asioita.
Mitä sitten tulee tulevaisuuteen ja keskusteluun tulevaisuuden
linjasta, niin todettakoon nyt, että turvallisuuspoliittisesta
linjasta me olemme tässä maassa aina olleet hyvin
yksimielisiä. Jokainen poliittinen puolue toteaa, että voimassa oleva
doktriini, sotilaspoliittisesti liittoutumaton ja oma uskottava
puolustus, on oikea linja. Kukaan ei ole tätä kyseenalaistanut.
Kuitenkin on hyvä, että keskustelua käydään.
Keskustelu voi vaikuttaa. Se vaikuttaa mielipiteisiin. Se vaikuttaa
myöskin eri maiden suhtautumiseen turvallisuuspoliittisiin
kysymyksiin, ja viittaan vain siihen, miten keskustelu Baltian maitten
mahdollisesta Nato-jäsenyydestä vuosina 2001 ja
2002 vaikutti. Muistan, miten pari kertaa vuonna 2001 tavattiin
niin Baltian maitten johtajia kuin Venäjän ulkopoliittisen
johdon edustajia, ja kyllä Venäjän johto
suhtautui hyvin kielteisesti, voi sanoa jyrkän kielteisesti,
Baltian maitten Nato-jäsenyyteen vielä kesällä 2001.
Mutta yhtäkkiä lehti kääntyi.
Ilmeisesti keskustelu Euroopassa eri maissa Baltian maitten Nato-jäsenyydestä alkoi
myös vaikuttaa Venäjän johtoon niin,
että siellä ymmärrettiin, että tämä on
realiteetti, eikä Venäjä lähtenyt
sitä jäsenyyttä vastustamaan.
Mielestäni on hyvä, että me Suomessakin
tästä asiasta keskustelemme, mutta mitään
syytä muuttaa sotilaspoliittista doktriinia ei ole olemassa,
ei nyt, mutta jos olosuhteet muuttuvat turvallisuuspoliittisessa
ympäristössämme, niin tietenkin valmiutta
muuttamiseen pitää olla, aivan niin kuin me siirryimme
puolueettomuudesta sotilaallisesti liittoutumattomuuden linjalle.
Todettakoon, että viisi vuotta sen jälkeen, kun
Suomi siirtyi sotilaallisesti liittoutumattomuuden linjalle, Ruotsi
teki sen saman päätöksen, mutta siis vuosia
Suomen päätöksen jälkeen.
Arvoisa puhemies! Kun ulkoministeri totesi, että Lähi-itä-suhteeseen
vallitsee EU:ssa yhtenäinen linja, niin toteaisin, että ne
päätökset, joita eri EU-maissa on tehty
suhteessa Lähi-itään, vaihtelevat kyllä aika
lailla. Hyvänä esimerkkinä voisi mainita
Suomen äänestyskäyttäytymisen pari
vuotta sitten YK:ssa, kun Suomi poikkesi äänestyskäyttäytymisellään
Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta ja äänesti myöskin
eri lailla kuin Englanti ja Saksa jne. (Ed. Laakso: Samalla tavalla
kuin useimmat EU-maat!) — Äänesti toisin
kuin ... Eli EU hajosi, ed. Laakso, EU hajosi.
Sitten toinen vähän ajankohtaisempi asia on KTM:n,
kauppa- ja teollisuusministeriön, päätös olla
antamatta vientilupaa kaasunilmaisimien viennille Israeliin. Tämä oli
poliittinen päätös. Se oli päätös,
joka oikeastaan ilmaisi meidän Lähi-idän
linjamme, kun päinvastoin esimerkiksi Saksa teki myönteisen
päätöksen Patriot-torjuntaohjusten myymiselle
Lähi-itään ja Israeliin. Eli kyllä EU-maitten äänestyskäyttäytyminen
ja päätöksenteko poikkeavat selvästi
toisistaan. Suomessa katsottiin, että kaasunilmaisimia
ei voi viedä kriisialueelle. Saksassa katsottiin, että Patriot-torjuntaohjuksia
voidaan viedä.
Sitten muutama sana vielä kehitysyhteistyöstä.
Tyydytyksellä voimme todeta, että ilmapiiri on
kyllä muuttunut paljon paljon positiivisemmaksi. Johtuuko
tämä siitä, että kansalaiset
ovat eri mielipidemittauksissa selkeästi antaneet tukensa
kehitysmäärärahan korottamiselle, vai
johtuuko se siitä, että johtavat poliitikot, voi
sanoa valtioneuvos Harri Holkerin johdolla, ovat hyvin kirkkaasti
ja selkeästi todenneet, että sopimuksissa ja lupauksissa
pitää pysyä? Ei löydy ensimmäistäkään
ihmistä, ensimmäistäkään
kuntaa, yritystä, yhdistystä tai maata, joka olisi
köyhtynyt siitä, että se on köyhiä auttanut.
Päinvastoin, ne maat, jotka ovat eniten antaneet, ne ovat myöskin
eniten vaurastuneet.
Tyydytyksellä totean, että vaihtoehtobudjetissa
vihreät ovat osoittamassa lisämäärärahaa
kehitysyhteistyöhön niin kuin myöskin
kristillisdemokraatit. Voidaan ainakin todeta, että näissä molemmissa
ryhmissä puheet ja teot ovat yhtä maata. Me toivomme
todella, että saisimme nähdä sen päivän,
jolloin Suomessa päästään siihen tavoitteeseen
0,7 prosenttia bkt:sta.
Edustajat Krohn ja Lipponen merkitään
läsnä oleviksi.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Keskustelu ulkoasiainministeriön
pääluokasta on saanut koko päivän
aikana erityistä huomiota ja tunnustusta siinä mielessä,
että ulkoministeri on kunnioittanut sitä läsnäolollaan
tähän saakka, paitsi että juuri ennen
kuin tänne kerkisin ministeri Tuomioja kerkisi poistumaan
salista. (Ed. Kautto: Miksi meno? — Ed. Kallis: Sen takia!) — Tämä asia,
jos hän poistui sen takia, että tulin puhumaan,
oli sinänsä vahinko. (Ed. Kautto: Kenelle?) Puheeni
olisi saanut jonkin näköistä vastakaikua
ehkä paremmin, jos ministeri olisi ollut paikalla.
Mutta kun katsotaan Suomen ulkopolitiikkaa ja siihen liittyvää hallinnonalaa,
mikä liittyy talouteen ulkoasiainministeriön kautta,
niin tämä on mielestäni odotuksen aikaa,
odotuksen aikaa siten, että kun ensi vuoden alkupuolella
Irakin sota alkaa USA:n hyökkäyksellä,
sen jälkeen tämä saa vasta ne pohjat
ja ne periaatteet, mitä me tänä päivänä vain
aavistelemme ja haistelemme. (Ed. Nepponen: Sehän oli ennustus!) — Tältä osin, ed.
Nepponen, ennustajan lahjat eivät ole itselläni
kovin erikoiset, mutta tältä osin kannattaa tarkkailla,
tapahtuuko maailmankuva sen näköisenä kuin
tässä yritän ennustaa. (Ed. Laakso: Tapahtuu!)
Minä niin kuin ed. Laaksokin olemme samaa mieltä,
että näin tulee valitettavasti tapahtumaan, ja
valitettavasti siinä mielessä, että suomalaiset
ovat tässä asiassa henkisesti mukana, henkisesti
mukana niin, että itselläni vähemmän maailmapolitiikkaa
seuranneena ei tule montakaan asiaa mieleen, missä olisi
jälleenrakennettu ennen kuin on mitään
hajotettukaan. (Ed. Laakso: Se on Lipposen linja!) Irakin osalta
suomalaiset ovat sitoutuneet osallistumaan jälleenrakennustyöhön
ja humanitaariseen avustustyöhön, vaikka mitään
ei ole aloitettu, mitään ei ole vielä hajotettukaan.
Tämä on yksi askel Suomen uudessa ulkopoliittisessa
linjassa, linjassa, jossa kumarretaan USA:ta ja eletään
niin kuin oltaisiin ikään kuin eturivissä liittoutuneena
liittoutumassa mukana.
Mitä tähän keskusteluun sitten paljon
muuten on tullut ja syntynyt, on keskusteltu siitä, tulisiko
Suomen liittoutua Natoon, tulisiko Suomen ottaa se optio vastaan,
mikä Naton kautta on saatavissa, ja pitäisikö siihen
asiaan kuunnella Suomen kansaa vai ei. Tuntuu niin, että on
itsestäänselvä jonkinnäköinen
käsitys olemassa tämän päivän
puheiden perusteella, että jotkut viisaat ovat Suomessa
näkemässä linjan, jolla me olemme menossa
Natoon, liittymässä ennemmin taikka myöhemmin,
kun vain kansa saataisiin tämän asian taakse ja
taustalle. Mielestäni tätä asiaa ei voida
tarkastella niin kuin tätä takavuosina on pohdittu
ja tehty, että Suomen tulevaisuuden kysymykset ratkaistaan
sillä, olemmeko me Naton liittolaismaa vaiko ei.
Käsittääkseni ulkopoliittisesti katsottuna
Suomella ei ole mitään epäselvää olemassa
siinä, ettemmekö me sinne näissä nykyoloissa,
niin sanotuissa rauhan oloissa, olisi pääsemässä silloin, kun
me haluamme, jos suurempaa kriisiä ei ole nähtävissä.
Mielestäni tähän asiaan aivan erinomainen
ratkaisu on olemassa siinä, mitä tekee tämä ystävällismielinen
maa, meidän selkämme takana ollut Ruotsi nyt ja
tulevaisuudessa ja tapahtuuko siellä jotakin äkkiliikettä tämän
liittoutumakysymyksen kanssa. Sen jälkeen suomalaisetkin
joutuvat ehkä ratkomaan tätä asiaa samassa
rivissä, samalla rintamalla, kuten kävi tässä EY-jäsenyyden,
nykyisen EU-jäsenyyden, kanssa ja sen jäsenyyden
valmistelun kanssa.
Kun ajattelemme ja arvelemme niitä näköaloja,
joita Natossa mukanaolo meille antaisi, antaisi sen lisäksi,
että tällä kertaa tämän
rauhankumppanuuden kautta meillä on tämä pitkälle menevä yhteensopivuus,
pitkälle menevä valmius, niin silloin kun näin
on olemassa, ainakin itse maalaisnäkökulmasta
katson tämän niin, että kun meillä on
yhteensopivuus ja yhteistyö ja yhteistieto olemassa, emme
voi lähteä siitä ajattelutavasta, että Nato
tulisi joskus käyttämään tätä tietoa,
mikä siellä on olemassa, hyökätäkseen
joukkoineen tänne Suomeen, vaan kyllä tässä varmaan
täytyy lähteä siitä rintamasta,
että Nato yhteistyökumppanina, rauhankumppanina,
tulee auttamaan Suomea, jos täällä jotakin
tällaista asiaa tulisi esille ja tarvittaisiin.
Valitettavasti vain presidentti Ahtisaari tässä niin
sanotussa linjapuheessaan ennen itsenäisyyspäivää julisti
sellaisen näköalan, että Suomea ei uhkaa
mikään mistään, meillä ei
ole koskaan ongelmia, ei ole uhkaajaa sen paremmin lännessä kuin
idässäkään. Se on tämän
päivän tilanne, mutta tilanne voi aikojen kautta
muuttua. Muistuttaisin tässäkin vaiheessa siitä asiasta, mikä tilanne
oli 30-luvulla. Silloin Suomella oli hyökkäämättömyyssopimus
ja meitä ei kukaan uhannut eikä meidän
tarvinnut siltä osin varautua pahimman varalle, koska mitään
uhkaa ei ollut nähtävissä, mutta niin
vaan nopeasti tämä maailmanpalo kehittyi ja uhkakysymys
tuli ajankohtaiseksi.
Tässä asiassa sivistynyt maailma on selvästi kehittynyt,
kehittynyt parempaan suuntaan Euroopankin osalta. Elikkä Euroopan
unionin kautta on tullut kriisinhallinta ja sellainen kriisinhallinta,
missä Suomikin on mukana, ja se hallinta on saatu sille
tasolle, että on selvästi uskottava siihen aiheeseen,
että jos syntyy tämmöisiä kriisipesäkkeitä Euroopassa,
mistä toinen maailmansotakin syttyi, niin nämä pystytään
sammuttamaan ennen kuin oikein tuleen pääsevätkään. Sellaisenaan
tällainen rauhanturvatoiminta, missä Suomi on
mukana, on kehittävää ja kannatettavaa
ja on Suomelle kokonaisedun kannalta kannattavaa, vaikkakin asukaslukuun
nähden Suomi kantaa kohtuuttoman suuren vastuun siitä panoksesta,
mitä tähän Euroopan rauhaan siinä tulee.
Mutta kyllä tätä suomalaista hyvinvointia kannattaa
turvata, vaikka sitä turvattaisiin Euroopan kauttakin.
Mitä me saisimme, jos me liittoutuisimme Natoon? Me
saisimme ehkä ennakkopelotetta tavalla taikka toisella
mahdollista hyökkääjää ja
tänne tulijaa kohtaan. Sitä, saisimmeko me ikuiset turvatakuut,
en usko, että sieltä niitä syntyisi ja tulisi,
koska meillä ei muuta suurta luonnonvaraa ole olemassa,
mitä tarvitsisi varjella, kuin vettä ja sillä tällä kertaa
ei vaan ole valitettavasti vielä tätä maailmanmarkkinahintaa
eikä arvoa. En halua olla tässä asiassa
mikään erityinen ennustaja, niin kuin puheeni
alkuvaiheessa, mutta ennustan, että kun meistä aika
jättää ja seuraavat sukupolvet tulevat,
Suomen vesi on yhtä arvokasta ehkä kuin Irakin öljy
ja tämä pohjoinen vesi muutenkin makean veden
osalta arvokkaampaa kuin nyt käsitetään.
Mitä me saisimme sitten siinä liittoutumavaihtoehdossa
muuten esille ja mukaan? Ehkä me saisimme suomalaisille
sotilaille kokemusta tästä työstä ja
kumppanuudesta, mitä on olla yhtenä osana suurvalta-armeijassa
ja niitten joukkojen mukana. Mutta mitä me tavallaan menettäisimme
tässä asiassa? Me saattaisimme menettää suomalaisen
vahvan ja sitkeän, voimakkaan, sammumattoman maanpuolustustahdon,
joka on oikeastaan jokaisessa kansalaisessa, jokaisen kansalaisen
ytimessä. On annettu ymmärtää,
että me voisimme Natossa tulla toimeen halvemmalla, (Ed.
Laakso: Ei siihen usko kuin puolustusministeri!) mitä kukaan
ei onneksi ryhtynyt todistelemaan, että tämä olisi
mahdollista. On myöskin annettu ymmärtää,
ed. Laakso, että se tulisi paljon kalliimmaksi kuin tämä nykyinen
puolustusjärjestelmämme täällä maassa.
Siihen itse uskon. Näin tulisi varmasti olemaan.
Sen osalta tähän liittoutumaan, miten siinä tulisi
käymään, ei ole selvää eikä valmista
ratkaisua olemassa. Annettiin ymmärtää,
että jos Baltian maat liittyvät ja liittoutuvat,
Suomen asema muuttuu ulkopoliittisesti erilaiseksi ja erityyppiseksi
ja suomalaisten on pakko tehdä ratkaisu. Tämä asia
on nähty nyt. Se ei ole aiheuttanut mitään
tarvetta Suomen osalta, eikä tarvitse sitä niin miettiä.
Jos verrataan Suomea ja Baltian maita keskenään,
Baltian maille liittoutuma on ydinkysymys puolustusvalmiuden ja
puolustuskyvyn uskottavuuden osalta, kun Suomen puolustuskyky on varmasti
uskottavampi nykyvaiheessaan näine omine joukkoinemme.
Sen pohjalta mielestäni kiteyttäisin tämän
asian aika lyhyeen ajatukseen siitä, mitä Suomessa
pitää tehdä. Tulipa sellainen vaihe,
että me liittoutuisimme tai emme liittoutuisi eli säilyttäisimme
itsenäisen puolustuksen omineen, kotimaan puolustuksesta
tulevat kantamaan huolta vain suomalaiset itse ja vain yksinomaan
suomalaiset itse.
Mitä tämä pitää sisällänsä sitten
koko maan yleisen asevelvollisuuden, tähän liittyvien
asioiden kohdalta, kun se ei nyt tähän ulkopolitiikkaan
niin voimakkaasti liity, tulen tähän asiaan palaamaan
siinä vaiheessa, kun tulee puolustushallinnon pääluokka
esille. Uskottavan puolustuskyvyn säilyttämistä koskevien
puheitten aika on silloin.
Rouva puhemies! Näin vaatimattomasti muutamin sanoin,
lyhyesti kerrottuna, tämä on maalaismiehen näkemys
siitä, miten Suomen pitäisi ulkopolitiikan osalta
elää tämän Nato-liittoutuman
tulevaisuuden ja sen kohtalon kanssa. (Ed. Pulliainen: Tosi vaatimaton
mies!)
Sakari Smeds /kd:
Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on
tähän pääluokkaan tehnyt yhden
muutosesityksen: olemme esittäneet 6 miljoonan euron lisäystä kehitysyhteistyöhön.
Tämän sinänsä kohtuullisen pienen
määrärahalisäyksen tausta juontaa
tämän vaalikauden alkupuolelle. Ryhmämme
omaa kehitysyhteistyömäärärahatavoitettaan
pohtiessaan sitoutui siihen, että määrärahan
korotus tulisi olla vähintään 200 miljoonaa
markkaa vuosittain. Tämä oli siis minimitavoite.
Varauduimme siihen, että omissa vaihtoehtobudjeteissamme myös
vuosittain pitäisimme tämän mielessä ja hakisimme
rahoituksen. Arvioimme myös, että tämä korotustaso
olisi hyvinkin sen suuruinen, että kehitysyhteistyön
tuloksellisuus ja laadukkuus olisi varmasti hallittavissa. Me olemme
sitten vuosittain seuranneet hallituksen toimia, muistaneet oman
lupauksemme ja tuota erotusta aina vaihtoehtobudjetissamme esittäneet.
Tämä on tämän esityksen tausta.
Arvoisa puhemies! Yksi asia tässä kehitysyhteistyökeskustelussa
minua hiukan vaivaa, ja tämä nyt koskee kyllä niin
oppositiota kuin hallitustakin: niin helposti pakenemme tuon hyvän YK:n
tavoitteen, 0,7 prosenttia bkt:sta, taakse. Tässä mietinnössäkin
on vähän samaa henkeä. Nyt tuo tavoite
ikään kuin toteutuisi, näin ajatellaan,
ensi vaalikaudella. Kysynpä vain, näinköhän.
Jo tämän hallituksen ohjelmassa tuo tavoite oli
kirjattu. Minusta meidän pitäisi rohkeammin puhua
myös osatavoitteista. Yksi hyvä osatavoite olisi
se, että saisimme YK:n tavoitteen edes kaikkein köyhimpien
maiden osalta, 0,15 prosenttia bkt:sta, toteutetuksi.
Tarja Kautto /sd:
Arvoisa puhemies! Täällä on käyty
hyvin mielenkiintoinen keskustelu siitä, miten tällä hetkellä hahmotetaan
ulkopoliittista merkitystä ja tulevaisuutta. Sinänsä näitä tulkintoja
en lähde käymään kovin syvällisesti
läpi, koska totesin kuunnellessani ministeri Tuomiojan
puhetta olevani hänen kanssaan hyvin pitkälle
samoilla linjoilla.
Se mitä ed. Jaakonsaari otti täällä esille,
on minun mielestäni erittäin tarpeellista, eli
se, minkälaista keskustelua meillä halutaan tai
sallitaan Natosta ja nykyisestä tilanteesta. Täytyy
sanoa, että mielestäni hän käytti
aivan oikeata termiä sanoessaan, että kansalaiset
tulevat suorittamaan puhallustestejä tästä asiasta
ehdokkaiden suhteen. He ovat nimittäin jo aloittaneet sen.
Siinä mielessä nämä puhallustestit
ovat aika erikoisia, että vaikka tulos näyttäisi
nollaa, niin silti se kansalaisten keskuudessa tulkitaan helposti
siten, että näyttöä kuitenkin
on. Tällä hetkellä tuntuu, että keskustelua
ei uskalleta lähteä käymään
vaan haetaan voimakkaasti sitä tilannetta, että se
on joko jyrkästi ei tai jyrkästi puolesta, mutta
itse asiasta sitä ei käydä. Ei haluta
tietää edes sitä, mitä Nato
sinänsä on, vaan halutaan pitää kiinni siitä vanhasta
merkityksestä, mikä sillä on ollut, ja
se nähdään vielä kylmän
sodan aikaisena sotilaspoliittisena liittoutumana.
Meillä oli mahdollisuus ulkoasiainvaliokunnan delegaation
kanssa käydä tutustumassa tarkemmin tähän
osuuteen sekä YK:n puitteissa että myöskin
Naton ja myöskin siinä mielessä, miten USA:ssa
tällä hetkellä tilanne nähdään.
Minusta se oli erittäin mielenkiintoinen ja paljon näköaloja
avaava, ja täytyy sanoa, että tuskin ketään meistä se
teki sen kummemmin Naton suosijaksi, mutta saatoimme todeta, että tieto
on tarpeellista ja tuntuu siltä, että tällä hetkellä suomalaisilla
on hyvin väärä kuva siitä, mitä Nato
on ja minkälaista toimintaa siellä on ja mihin
sen toiminta tähtää. Toisaalta tuntuu
sitten, että niiden keskuudessa, jotka pitävät
Natoon liittymistä erittäin myönteisenä asiana,
nähdään tavallaan, että Nato
olisi kuin joku turvallisuuspoliittinen YK, mitä se ei
todellakaan ole.
Haluaisin itse korostaa sitä, että näen,
että meidän on käytävä kaikesta
huolimatta tätä keskustelua, ja onhan hallituskin
asettanut turvallisuuspoliittisen työryhmän valmistelemaan.
Olisi aika outoa, jos näistä asioista voitaisiin
nyt keskustella vain tämän työryhmän
sisällä eikä sitten kansalaisten keskuudessa.
Minun mielestäni tähän asiaan olisi suhtauduttava
samalla tavalla kuin aiemmin aikanaan suhtauduimme EU:hun ja sen
mukanaan tuomiin uusiin haasteisiin ja kysymyksiin, eli olisi syytä käydä hyvin
laajamittainen keskustelu siltä osin.
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelun aikana yksi
asia, joka minua on myös hämmästyttänyt, on
tietynlainen vähättelevä suhtautuminen
EU:n kansainväliseen merkitykseen siten, että se
ei olisi riittävästi tuonut esiin suomalaisia
ja EU-näkökohtia kansainvälisessä kehityksessä.
Voidaan toki arvostella, että panoksen pitäisi
varmasti olla merkittävämpi, mutta ainakin siltä osin,
mitä olen joutunut itse näkemään,
olen joutunut havaitsemaan, että EU:lla on erittäin
merkittävä rooli kansainvälisessä yhteisössä tänä päivänä esimerkiksi
kansainvälisten kokousten osalta, niin että tämä on
selvästi oma poolinsa ja EU:n vaikutusta arvostetaan ja
sen mahdollisuuksia kuunnellaan.
Minusta olisi ehkä syytä hieman tarkastella sitä enemmän,
olemmeko me Suomessa eduskunnassa täysin oikeilla tasoilla
ja oikeilla linjoilla, miten me saisimme omia painoarvojamme vielä enemmän
esiin EU:n yhteistä kantaa muodostettaessa. Tällä hetkellä tuntuu
esimerkiksi siltä, että me emme osaa itsekään
täysin katsoa eri sektoreiden yhdistämistä ja
niiden tuomista voimakkaammin keskusteluun. Esimerkkinä haluaisin
ottaa juuri ympäristökysymykset tai ilmastokysymykset,
joissa esimerkiksi kehitysyhteistyökysymykset sitoutuvat
hyvin merkittäväksi kokonaisuudeksi.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Kun vuonna 1995 kehitysyhteistyöasiat
tulivat vihreälle ministerille hoidettavaksi, kun vuonna 1999
ministeriys vaihtui toiselle vihreälle, niin kummassakin
yhteydessä silloin kun arvoisat ministerit olivat ensimmäisiä päiviä töissään,
pidin sen puheen, minkä pidän nytkin, joka on
varsin lyhyt, mutta jossa on mielestäni toisinajattelun sävyä hyvin
suuressa määrin siihen, mitä on tapahtunut.
Tämän puheen sisältö on lyhyesti
seuraava:
Olen äärimmäisen huolestunut tänään
niin kuin olin yliopistolla virkaa hoitaessani vuosikymmeniä sitten
siitä, mitä Afrikassa tapahtuu, kuinka aavikoituminen
itse asiassa pilaa muun muassa kaiken sen kehitysyhteistyön
tuloksen, mitä suomalaistenkin rahoilla siellä aikaan
saadaan. Minulle on tämä aivan erikoisesti kirkastunut
tänä vuonna, kun Unicef on valinnut kohdevaltiokseen
Tshadin siellä Saharan eteläreunalla, valtion,
joka on niin kuin Suomikin pohjois—etelä-suuntainen,
jota kuvataan kartoilla eteläosastaan vihreänä,
pohjoisosastaan ruskeana ja jossa aavikoituminen etenee 5—7
kilometriä vuodessa, 50—70 kilometriä vuosikymmenessä. Siis
toisin sanoen Afrikkaa tuhotaan tällä tavalla peruuttamattomasti.
Sillä on alueen väestölle drastinen vaikutus
ja merkitys, kohtalokas vaikutus ja merkitys, puhumattakaan, että se
luonto, mikä siellä on, häviää pois.
Ihminen karjan laiduntamisella jnp. edesauttaa tätä prosessia
voimallisesti.
Mitä sitten tälle aavikoitumiselle pitäisi
tehdä? Sille avainsana on agroforestry. Sillä ei
ole oikeastaan mitään suomenkielistä vastinetta,
kun meillä agroforestryä ei täällä Suomessa
ole. Se tarkoittaa sitä, että samanaikaisesti
istutetaan metsää ja niitten metsän puitten
välissä tuotetaan ruokaa ihmisille. Se on siis
se yhteisyys. Tälle on olemassa teknologia, kasvilajit,
kaikki olemassa.
Minun henkilökohtainen näkemykseni on se, että meidän
tulisi sopia jonkun halukkaan Afrikan valtion kanssa siitä,
että sillä alueella meidän rahoillamme
keskitytään hoitamaan agroforestryä niin,
että me satsaamme, me olemme pelastamassa jonkun alueen
aavikoitumiselta, millä on pysyvää, kestävämpää vaikutusta
sekä sille alueelle että niille ihmisille. Meidän
arvoisat ministerimme sanoivat, että sinä olet
teoreetikko ja sinä puhut teorioita, vaan ettei sillä ole
mitään käytännön ulottuvuutta.
Minä sanoin, että jos näin on ja se ei
kehy-osastolta saa minkäänlaista vastakaikua,
on minulla ainakin yksi paikka, missä minä voin,
niin kauan kuin minut on kansa tänne valinnut, pitää tässä yhteydessä puheen, jossa
minä tuon tämän näkemykseni
esille. Ehkä jonakin päivänä on
sellainen kehitysyhteistyöministeri, joka ottaa nämä puheet
vakavasti.
Kyösti Karjula /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Haluan tähän ulkoasiainministeriön
hallinnonalaan liittyen puuttua kahteen asiaan: toisaalta suurlähetystöjen
rooliin ja toisaalta sitten näihin turvallisuusjärjestelyihin,
joihinka edelliset puheenvuorot pääsääntöisesti
ovat keskittyneet.
On erittäin hyvä asia, että Suomi
on pystynyt säilyttämään suhteellisen
kattavan suurlähetystöjen verkoston. Runsas vuosi
sittenhän valmistui tietyn tyyppinen selvitys näitten
suurlähetystöjen tulevaisuudesta. Haluaisin tähän
liittyen ottaa kaksi semmoista näkökohtaa, kun
arvoisa ministerikin on paikalla, joihinka toivon mukaan paneuduttaisiin
edes jollakin tavalla nykyistä vahvemmin. Nimittäin
suurlähetystöillä on monella tavalla
keskeinen rooli tämän pienen kansallisvaltion
kansainvälistämisessä. Ne tekevät monilta
osin arvokasta työtä erilaisten luottamuksellisten
suhteitten rakentamisessa. Yrityselämän tuki on
monella tavalla vahvistunut viime aikoina, mutta mielestäni
korkeakoulujen yhteistyön vahvistamisessa suurlähetystöt
voisivat ottaa selvästi nykyistä aktiivisemman
roolin. Tämä liittyy erilaisten opiskeluun kytkeytyvien harjoitteluyhteyksien
rakentamiseen, ja ajattelen näin, että parhaimmillaan,
siis tämän meidän osaamisyhteiskuntamme
vahvistamisessa, tätä kautta voisi kanavoitua
jotain sellaista merkittävääkin lisäarvoa,
joka antaisi katetta myös sille ja vastaisi niihin kysymyksiin,
joita tänä päivänä tehdään,
onko meillä liiankin kattava suurlähetystöjen
verkosto.
Toinen asia liittyy siihen, millä tavalla me säilytämme
riittävän vahvan aseman maailmalla. Minä tiedän,
että ainakin ulkoasiainvaliokunta on jossain yhteydessä tarkastellut
sitä kysymystä, onko mahdollista pienen Suomen
rakentaa yhteisiä lähetystöjä esimerkiksi
Ruotsin kanssa. Ihan omana näkemyksenäni tässä ajattelen ääneen,
että minusta pitäisi vahvemmin selvittää myös
tällaista mahdollisuutta, koska on paljon tarkoituksenmukaisempaa,
että meillä on kuitenkin jokin vahva yhteys, kuin
että meillä ei ole mitään. Kansainvälisissä toimintaympäristöissä tapahtuvat
muutokset liian helposti merkitsevät sitä, että me
teemme jopa vähän jälkikäteen
näitä sijoituspäätöksiä ja
ehkä joiltakin sellaisilta alueilta, missä olisi
tarkoituksenmukaista vahvistaa meidän olemassaoloamme,
säästösyistä näillä nykykäytännöillä me
vetäydymme, ja päinvastoin. Tämän
vuoksi mielestäni tämän yhteistyön tarkastelu
ja ehkä uudelleenarviointi on paikallaan tehdä,
ja oletan näin, että sitä varmasti on tehtykin.
Arvoisa rouva puhemies! Siirryn toiseen asiaan, ja jos minä arvioin
nyt, kahdeksatta budjettia kun saan olla mukana käsittelemässä,
tätä eduskunnan käytäntöä,
niin minusta tämä ulkoasiainhallinnon ala on semmoinen,
että kyllä me näin eduskunnan sisälläkin
suhtaudumme tähän niin kertakaikkisella nöyryydellä,
että jos ei ole ulkoasiainvaliokunnan jäsen, niin
melkein on vähän niin kuin semmoinen koulupoikamainen
olo, että kärsiiköhän tästä tulla
edes mitään puhumaan. Tämän
haluan sanoa sen vuoksi, että tämä osittain
heijastelee sitä, kun me nyt todella ylhäältäpäin
kuulutamme sitä, käydäänkö Nato-keskustelua
tai ei. Minä avaisin tämän näkökulman,
että kun kyettäisiin laajemmin keskustelemaan
edes täällä eduskunnassa, minusta olisi
se tietyllä tavalla avaamassa sitä tietä,
että olisi todennäköistä, että laajempi
kansalaiskeskustelukin avautuisi tämän tyyppisistä asioista.
Minä sen vuoksi sanoinkin, että käytän
puheenvuoroa turvallisuusjärjestelyistä, koska
minusta hyvin helposti me nyt ajaudumme tässä asiassa
sivuladulle, kun me olemme ainoastaan ja vain peräänkuuluttamassa
Nato-keskustelua.
Minä ymmärrän näin, että kansainvälisen
toimintaympäristön nopeat muutokset ennen kaikkea
edellyttävät sitä, että tällaisen
pienen kansallisvaltion sisällä meillä on
koko ajan tiettyä elastista keskustelua, jossa tehdään
johtopäätöksiä tämän
toimintaympäristön muutoksista ja tarvittaessa
tehdään nopeasti — arvoisa puhemies,
korostan: tarvittaessa tämä luo perustan sille,
että voidaan tehdä nopeastikin — uusia
valintoja. Mutta on äärimmäisen harmillista,
jos me elämme tilanteessa, jossa me emme pysty tätä elastista
keskustelua pitämään yllä, ja
kun tulee tilanne, jossa meidän pitäisi toimia,
niin vasta yritetään käynnistää keskustelua.
Minusta tämä on sellainen asia, josta meidän pitäisi
ehkä kansanedustajina — rohkaisen tässä itseäni
ja muitakin arvoisia kollegoita, jotka emme ole ulkoasiainvaliokunnassa — vaatia enemmän
sitä keskustelun prosessia, joka pitää yllä asiallista
tilanteen arviointia. Nimittäin oma ajatukseni, jos ihan
lyhyesti kiteytän tämänhetkisen tilanteen,
lähtee siitä, että me emme ole kansallisesti
pystyneet tekemään riittävän
selväksi itsellemme, mikä on ulko- ja turvallisuuspolitiikan
kokonaiskentässä nimenomaan turvallisuusjärjestelyjen
osalta Euroopan unionin ja Naton rooli. Nimittäin jos ajatellaan
sitä, että Nato tällä hetkellä tunkeutuu
hyvin voimakkaasti Eurooppaan, ja ymmärrän sen,
että ... (Ed. Nepponen: Se on ollut täällä koko
ajan!) — Mutta koko ajan laajenee, siis uusien
jäsenmaiden kautta Naton vaikutus laajenee koko ajan. (Ed.
Nepponen: Yhteisellä päätöksellä!) — Juuri
näin. — Tämän vuoksi minusta
meidän pitäisi käydä myös
sitä keskustelua, mikä nimenomaan turvallisuusjärjestelyjen
osalta on Naton tehtävä ja mikä on Euroopan
unionin tehtävä.
Kun arvoisa ulkoministeri on paikalla, niin teen tämän
kysymyksen ihan senkin vuoksi, että tämän
keskustelun kuluessa jossain määrin tätä peruslähtökohtaa
voitaisiin selkiyttää, koska olen ymmärtämässä näin,
että myös Euroopan unionilla on sinällään
erittäin merkittävä rooli näiden
turvallisuusjärjestelyjen nimissä.
Jos minä ajattelen Suomea ja sitä peruslinjaa, joka
meillä on valittuna, liittoutumattomuus, tänä päivänä,
se on erittäin viisas pienen kansakunnan valinta. Jos ajatellaan
kuluneita vuosikymmeniä, puolueettomuuden ja liittoutumattomuuden
rakentuminen on ollut mielestäni aivan keskeinen osa myös
siinä, että Suomi on voinut luoda taloudelliselle
toiminnalle poikkeuksellisen vahvat ja monipuoliset kansainväliset
yhteydet. Se on vahvistanut meidän taloudellista asemaamme
ja muodostanut keskeisen lähtökohdan myös tämän
hyvinvointiyhteiskunnan rakentumiselle. Jos minä tässä suhteessa
teen vertailun esimerkiksi Baltian ja Itä-Euroopan maihin,
niillähän on ollut tässä mielessä täysin
toisenlainen lähtökohta. Voidaan sanoa, että niille
vasta Nato-jäsenyys on mahdollistanut myös riittävän
taloudellisen riippumattomuuden ja tätä kautta
riittävän vahvan taloudellisen toiminnan lähtökohdat.
Tämän vuoksi kiteytän oman ajatukseni,
että meillä ei todellakaan ole mitään
välitöntä tarvetta uusille johtopäätöksille,
mutta kannatan lämpimästi sitä, että me
käymme sitä keskustelua, joka auttaa meitä kansanedustajia,
mutta myös tavallisia kansalaisia, ymmärtämään
paremmin sitä, mitkä ovat tämän
päivän ja tulevaisuuden turvallisuusjärjestelyt,
jotka parhaiten turvaavat myös Suomen sekä sisäiset
että ulkoiset turvallisuuslähtökohdat.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Ulkoasiainministeriön hallinnonala
on kansakunnan kannalta tärkeä. On hyvä,
että meillä on edustuksellisuus, joka toimii nimenomaan maailmalla
toimivien edustustojen kautta. Säästösyistä monta
kertaa lähetystöjen toimintaedellytyksiä on
rajattu ja esimerkiksi kunniakonsulijärjestelmää,
joka on luotu aikanaan. Kunniakonsulit saivat alueen lähetystöltä jonkin
näköistä toimintatukea, mutta tänä päivänä he
joutuvat tulemaan toimeen omien taustayhteisöjensä kautta.
Toisaalta monta kertaa on käytössä kuitenkin hyviä henkilöitä,
joille olisi syytä antaa myös valtion taholta
tukea, vaikka tiedostankin sen, että kunniakonsulijärjestelmä on
pyritty luomaan niin, että kunniakonsulit saavat toimintamahdollisuutensa
taustayhteisöltään.
Laaja-alainen turvallisuuspolitiikka edellyttää puolueettomuutta.
Suomi on harjoittanut ja Suomessa harjoitetaan tänäkin
päivänä viisasta ulkopolitiikkaa, niin
että voimme elää täällä turvallisesti.
Nyt käytävä keskustelu Natosta, Nato-jäsenyydestä,
alkaa pikkuhiljaa kuumentaa tunteita. Mielestäni meidän
on jatkettava nykyisellä liittoutumattomuuslinjalla ja
mietittävä ja vahvistettava omaa sisäistä turvallisuusjärjestelmäämme
ja katsottava myös, että rajamme ovat jatkossakin
turvallisesti vartioidut. Erityisesti kansalaisten mielipiteitä tässä asiassa
on syytä kuulla.
Mirja Ryynänen /kesk:
Arvoisa puhemies! YK:n vuosituhattavoitteista päättäminen
ja myöskin Johannesburgin kestävän kehityksen konferenssi,
koko sen konferenssin henki ja päätöslauselmat,
ovat luoneet tiettyä toiveikkuutta yhteistä tulevaisuutta
ajatellen. Edellytyksenä on kuitenkin todellinen sitoutuminen
ja kumppanuus myöskin käytännössä ja
eri tasoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että niin
kansainvälisten kuin kansallisten ja alueellistenkin toimien
on oltava saman suuntaisia ja samanaikaisia ja myöskin
vaikutuksiltaan laaja-alaisia ja monipuolisia eli kaikki kestävän
kehityksen ulottuvuudet kattavia. Niin kuin edellisessä ed.
Pulliaisen puheenvuorossa voi kuulla, esimerkiksi ympäristön
laiminlyönnit voivat sitten tehdä tyhjäksi
kaikki muut ponnistelut.
Tämä yhteinen vastuu konkretisoituu väistämättä kehitysrahoituksessa.
YK:n kehitystavoitteitten toteuttaminen edellyttäisi tämänhetkisen kehitysavun
kaksinkertaistamista niin meillä kuin muualla. Se on, totta
kai, kova haaste eikä voi kovin nopeasti toteutua. Mutta
vähintä on, että hallitus viimeinkin
tuo selkeän aikataulun siitä, miten tähän
tavoitteeseen meillä päästään. Tämähän
meiltä nyt puuttuu, ja hallitus on siirtänyt tämän
vastuun asiaa pohtivalle Holkerin toimikunnalle. Toivon toimikunnalta
rohkeutta ja päättäväisyyttä ja
myöskin voimaa näiden tavoitteitten läpiviemiseen.
Lopuksi, puhemies, haluan vielä korostaa naisten ja
tyttöjen aseman parantamista ja laadukasta ja tasa-arvoista
koulutusta kehityksen avaintekijänä. Tässä kehityksessä on
nimenomaan ollut viime aikoina erittäin huolestuttavia piirteitä,
suoranaisia takaiskuja, niin monissa yksittäisissä maissa
kuin laajemmin kansainvälisessä yhteisössä,
kuten viimeksi Johannesburgin konferenssissa kävi ilmi.
Markku Laukkanen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Kun eilen täällä salissa
keskusteltiin Suomen kansantalouden ja budjettipolitiikan reunaehdoista
tulevina vuosina, ensi vuonna ja tulevina vuosina vähän
laajemminkin, katse kiinnittyi tietysti hyvin usein maailmanrauhaa
horjuttaviin tekijöihin, kuten Irakin sodan mahdollisuuteen.
On selvää, että Suomi ei seuraa eikä sen tule
seurata EU:n jäsenenä eikä YK:n jäsenenä millään
tavoin sivusta niitä toimia, missä Yhdysvallat
on valmistelemassa sotatoimia Irakiin hyvinkin kuurona YK:n päätöslauselmille
ja EU:n kannanotoille. Tämä vain osoittaa sen,
miten herkällä tavalla globaalissa mielessä ja
eurooppalaisesti maailmantalouden herkkyystekijät ovat konkretisoitumassa
juuri tällaisiin kriisitekijöihin.
Puhemies! Myös Suomen läheinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen
toimintaympäristö on hyvinkin merkittävässä murroksessa.
Silloin on syytä puhua muutama sana myöskin lähialuepolitiikasta,
koska koko Itämeren alue on tällä hetkellä tavattoman
mielenkiintoisen dynaamisen kasvun alue. Pohja tietysti syntyy siitä,
että Baltian maiden Nato-jäsenyys ja EU-jäsenyys,
toisaalta Venäjän rauhankumppanuus Natoon, kaikki
ne, merkitsevät pohjoisen Euroopan ulko- ja turvallisuuspoliittisen
toimintaympäristön muutosta niin suuressa määrin,
ettei Suomi tietenkään voi ummistaa siltä silmiään,
vaan meidän täytyy hyvin rauhallisesti ja kriittisesti
ja analyyttisesti pohtia sitä toimintaympäristön
muutosta ja niitä politiikkaseuraamuksia, mitä siitä Suomelle
sitten seuraa.
Sanoisin näin, että tämä murros
ja kehitys tarkoittaa Suomelle myöskin tavattoman paljon suuria
mahdollisuuksia, ennen muuta taloudellisia mahdollisuuksia. EU tulee
Baltian maissa tuohon Suomen rajalle, Suomenlahden toiselle puolelle.
Se merkitsee jo sellaisenaan sisämarkkinoiden lähentymistä ja
koko taloudellisen toimintaympäristön vahvaa kasvua.
Pietarin alueen vaikutuspiirissä on yli 20 miljoonaa ihmistä. Erittäin
vahvassa taloudellisessa kasvussa ovat Venäjän
ja nimenomaan Pietarin kasvuluvut, jotka Venäjän
sisäisessä taloudenpidossa ovat tällä hetkellä merkittävämmät
kuin Moskovan keskusalueen konsanaan.
Tämä tarkoittaa juuri sitä, että lähialueellamme
on erittäin suuria mahdollisuuksia, jotka pitäisi
Suomen kyetä oman lähialuepolitiikkansa sisällä kanavoimaan
myönteisiksi toimiksi EU:n ja Suomen lanseeraaman pohjoisen
ulottuvuuden politiikan sisälle. Ongelma on vain se, että tämän
pohjoisen ulottuvuuden politiikka ei ole saanut vielä kovin
paljon sellaista raskaan sarjan sisältöä,
jota sille tulisi antaa, ja juuri sellaista sisältöä,
joka antaisi sitten myöskin sellaisia taloudellisia välineitä,
joilla pystytään ratkomaan lähialueiden
niitä merkittäviä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia
ongelmia, joita heti rajan takana, Suomen ja Venäjän
rajan toisella puolella, on.
On hyvä muistaa, että se kuilu, mikä on
tuon rajan, joka on edelleenkin toistaiseksi nykyisen EU:n ja Venäjän
yhteinen raja, se kuilu, mikä tuon rajan kahta puolen sosiaalisessa
ja taloudellisessa mielessä on, on olennaisesti syvempi
kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Meksikon välillä, olennaisesti
syvempi kuin vaikkapa Kiinan ja Hongkongin välillä.
Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että vaikuttavat
myös ne ongelmat, mitä toisella puolella on vaikkapa
rikollisuuden, kulkutautien, alueen saastumisen, laajemminkin ympäristökysymysten
tiimoilta tai terrorismin. Ulkoministeri Tuomioja oli käyttänyt
puheenvuoron, jossa hän kysyi aivan oikein, että jos
terrorismi on saapunut Moskovaan, miksei se voi tulla myöskin
Pietariin.
Kaikki nämä ovat niitä asioita, jotka
vaikuttavat meidän turvallisuuspoliittiseen toimintaympäristöömme,
ja on hyvä muistaa, miten lähellä ne
ovat. Kaikkeen tähän täytyy Suomen kyetä varautumaan
ja rakentamaan sellaista lähialuepolitiikkaa, jossa monenkeskisesti
EU:n kautta nimenomaan, EU on juuri se väline, näihin
mittaviin kysymyksiin, kuten ympäristö- ja rikollisuuskysymyksiin,
täytyy voida sitten myöskin vastata. Varsinaisessa
pääluokkakeskustelussa aion sitten palata vähän
yksityiskohtaisemmin juuri näihin ympäristöriskeihin,
jotka tänä päivänä ovat
tuolla alueella tavattoman suuret.
Rouva puhemies! Tästä on tavattoman helppo tulla
sitten keskusteluun, joka koskee toisaalta EU:n laajenemista ja
myöskin Nato-kysymystä. Kyllähän
tämä Nato-kysymys näyttää nyt
olevan aivan liiankin herkkä kysymys, jos joku täällä avaa
tavallaan tämän ja pitää tärkeänä,
että siitä puhumme. Puhumme sen takia, että näköpiirissä on
2004 eduskunnalle annettava selonteko, joka saattaa johtaa siihen,
että tuleva eduskunta joutuu ottamaan siihen kantaa. Kyllähän
meillä jokaisella edustajalla täytyy olla joku
näkemys myöskin vaalien alla valitsijoittemme
edessä ja valmius siitä keskustella. Ei se ole
kannanotto puoleen eikä toiseen, on vain tärkeää,
että juuri tämä sali tätä keskustelua
käy. Ei voi synnyttää sellaista käsitystä,
että hallitus välttelisi tietoisesti Nato-jäsenyyttä koskevaa
keskustelua, ikään kuin uittaa Suomea sitten vähän
sammutetuin lyhdyin jäseneksi ilman, että siitä käydään
moniarvoista, hyvää keskustelua vaalien alla.
Siksi se ei millään tavoin ole turhaa tilanteessa,
jossa sotilasliitto on laajentunut ja laajentumassa Suomen porteille
ja on sisäisesti — tämä on mielestäni
tämän asian ydin — erittäin
voimakkaassa muutoksessa.
Eihän Nato ole enää sama Nato kuin
se oli kylmän sodan aikana, jolloin se puhtaasti keskittyi sotilaallisiin
operaatioihin. Sen toiminta on laajentunut kohti uudenlaisia kriisinhallintaan
liittyviä vastuita, joita pitäisi toteuttaa nimenomaisesti
YK:n ja EU:n määrittelemissä puitteissa.
Tässä on lähtökohta. Jos näin
todellakin toimitaan, tässä täytyisi
olla myöskin vastaus siihen, millä tavoin Irakin
iskunkin puitteet tulisi määritellä kunnioittaen
YK:n päätöslauselmia ja EU:n kannanottoja.
Tässä on silloin myöskin, arvoisa ulkoministeri,
Suomella äärimmäisen keskeinen rooli.
Eilen jo kyselin sen perään, mihin tarvitaan sitten
EU:n omien sotilaallisten joukkojen rakenteiden voimakasta kehittämistä,
jos ja kun Naton toiminnallinen luonne on laajentumassa samalle alueelle.
Mielestäni presidentti Martti Ahtisaari todellakin käytti
tavattoman tärkeän ulko- ja turvallisuuspoliittisen
puheenvuoron tästä kysymyksestä kysyessään,
onko Suomi pois jostain sellaisesta kehityksestä, jossa
sen tulisi olla mukana. Tämä on se kysymys, jolta
pohjalta tätä Nato-keskustelua tulisi moniarvoisella
tavalla tällä hetkellä mielestäni
myöskin Suomessa käydä.
Sitten kysymys EU:n konventtityöskentelystä,
EU:n unionin laajentumisesta, EU:n uudistumisesta, sen tulevaisuuden
sisällöstä, on yhtä lailla olennainen
ja tärkeä. Olen ymmärtänyt näin,
että suuri valiokunta on tänään
halunnut asiasta hallitukselta selvityksen, ja hyvä näin.
Jos sellaista selvityspyyntöä ei olisi esitetty,
hallituksen olisi ilman muuta pitänyt jollain selonteolla tai
muulla vastaavalla tulla eduskuntaan vielä tällä vaalikaudella.
Minusta se pääministerin haluttomuus, joka kävi
ilmi vielä alkuviikon eräässä tv-haastattelussa,
keskustella tästä asiasta ja tuoda eduskunta mukaan
tähän keskusteluun on hämmentävää ja
ihmetyttävää. Ei tässä pitäisi olla
myöskään mitään piiloteltavaa
ja salattavaa, vaan käydään myöskin
eduskunnassa aito dialogi, jotta eduskunta pääsee
määrittelemään kantansa konventin
työn pääkysymyksiin, koska sen avainkysymyshän
on jatkossa edelleenkin se, millä me säilytämme
kansallisten parlamenttien vaikutusmahdollisuudet unionin politiikkaan, unionin
päätöksentekoon, ja torjumme sitten pelättävissä olevan
demokratiavajeen ja sen kautta turvaamme kansalaisten vaikutusmahdollisuudet
myöskin uudessa EU:ssa.
Minusta hallituksen puolelta on korostettu aika paljon Euroopan
parlamentin asemaa ja sanottu, että ainoastaan se edustaa
ikään kuin suoraa kansanvaltaa EU:n päätöksenteossa.
Tässä asiassa olen toista mieltä. Suomalaisten
ja pienten maiden vaikutusmahdollisuuksien kannalta tärkein
kysymys on nimenomaan kansallisen parlamentin kautta tapahtuva valvonta.
Erittäin monet yhteiskunnalliset kysymykset ovat yhtä aikaa
sekä Euroopan unionin että myöskin kansallisia
asioita. Se malli, joka meillä tässä asiassa on
kehitetty nimenomaan suuren valiokunnan kautta hallituksen ja parlamentin
vuorovaikutuksen mahdollistamiseksi ja päätöksenteon
tekemiseksi, toimii erinomaisesti ja voisi toimia myöskin
esimerkkinä monille muille maille ja varsinkin uusille
jäsenmaille siitä, miten kansanvaltainen vaikuttaminen
EU:ssa sitten jatkossa voisi toimia.
Rouva puhemies! Tämän vuoksi pidän
tavattoman tärkeänä, että tällä vaalikaudella
myös tästä kysymyksestä voidaan
käydä hallituksen esityksen pohjalta jonkin muotoinen
selonteko-, tiedonanto- tai pääministerin ilmoitus
-pohjainen keskustelu, jotta parlamentti pääsisi
sitten määrittelemään kantansa
myöskin konventin työn pääkysymyksiin.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Kun ulkoasiainministeriön hallinnonalasta edelleenkin
on kysymys, yhteen asiaan kiinnittäisin huomiota, mikä on
erittäin tärkeä asia, kehitysyhteistyöapu
ja siihen ohjautuvat rahat ja niitten rahojen käyttöperiaatteet
ja se, että tätä työtä ja
siihen liittyvää toimintaa voitaisiin tehdä mahdollisimman
paljon täällä kotimaassa niin, että se
koituisi myöskin saajaosapuolen hyväksi. Siinä valossa,
vaikka en nyt niin kova kehitysyhteistyökansalainen olekaan,
en väheksy tätä alaa. Sen pohjalta se
kuitenkin kaikkea kansaa lämmittää.
Rouva puhemies! Kun aamupäivällä puhuimme
eduskunnan asemasta ja siihen liittyvästä rahankäytöstä,
olipa sitten kysymys avustajista tai lisärakennuksesta,
niin mielestäni, kun näitä verrataan
normaalikansalaisen hyvinvointiin ja sen jakoperusteisiin, silloin
kyllä aina keskustelu yleensä loppuu siihen, että ei
eduskunnassa kaikki niin huonosti ole olemassa, koska me kannamme
tätä kansainvälistäkin vastuuta
näistä pienimmistä ja köyhimmistä kansoista,
meidän tulevista kumppaneistamme.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Rikkaiden ja köyhien maiden
välinen suhteellinen kuilu kasvaa maailmassa jyrkästi.
Lähes kolmasosa ihmiskunnasta elää alle
1 eurolla päivässä. Suoranaista nälkää näkee
nykyisin noin 900 miljoonaa ihmistä, ja tämän
yhden vuorokauden aikana, jota nyt elämme, kuolee 20 000 lasta
nälkään tai aliravitsemuksen aiheuttamiin sairauksiin.
Unicefin laskelmien mukaan maailman köyhän väestön
perustarpeiden tyydyttäminen maksaisi vuodessa noin 150
miljardia dollaria. Tämä raha on vain puolet siitä rahamäärästä, minkä eurooppalaiset
käyttävät samassa ajassa tupakointiin.
Kehitysyhteistyön osuus bruttokansantuotteestamme on
ensi vuonna jäämässä edelleen 0,34
prosentin tasolle tämän esityksen mukaan, vaikka
hallitusohjelmassakin on selkeä lupaus avun lisäämisestä kohti
YK:n suosittamaa tasoa, 0,7:ää prosenttia. Ihmettelen
sitä, mikseivät hallituspuolueiden kansanedustajat
ole tarttuneet tähän hallitusohjelman lupaukseen
ja vaatineet hallitukselta sen suuntaisia esityksiä. Muissa
Pohjoismaissa tämä YK:n asettama tavoite on saavutettu.
Ruotsissa ollaan 0,7 prosentin tasolla, Norjassa osuus on 0,91 prosenttia,
Tanskassa jopa 1 prosentti. Mielestäni näitä lukemia
on täysin oikeutettua vertailla, koska Pohjoismaiden yhteiskunnalliset
rakenteet ovat varsin toistensa kaltaisia.
Mielipidetutkimukset osoittavat, että Suomessa laajat
kansalaispiirit kannattavat kehitysavun nostamista tältä häpeärajalta,
eli tällaista sosiaalista ja yhteisvastuun ajattelua näyttää kansan keskuudessa
olevan enemmän kuin eduskunnassa. Vaikka historiasta löytyy
lukuisia esimerkkejä siitä, miten kehitysyhteistyövaroja
on kohdennettu harkitsemattomasti tai niitä on kulkeutunut vääriin
käsiin, auttaminen on kuitenkin ollut tuloksellista. Muutaman
kymmenen vuoden sisällä keskimääräinen
elinikä kehitysmaissa on noussut lähes 20 vuodella.
Lapsikuolleisuus on samassa ajassa vähentynyt reilusti
yli puolella ja lukutaidottomuus myös vähentynyt
lähes puolella.
Kehitysavun nostamista jarrutetaan usein sillä perusteella,
että Suomen pitää keskittyä auttamaan
ennen kaikkea suomalaisia köyhiä. Mielestäni
meidän tulisi muistuttaa itseämme siitä,
että olemme itsekin olleet kehitysavun saajia. Sotien jälkeen
Unicef antoi Suomelle elintarvikkeita ja muita lahjoituksia yhteensä lähes
70 miljoonan markan arvosta. Syksyllä 48 Unicefin elintarvikeohjelman
piirissä oli yli 100 000 lasta. Unicef myös
tuki suomalaista tutkimusta, terveydenhuollon koulutusta ja vammaisten
lasten huoltoa. Vielä 50- ja 60-luvullakin Unicefin varoilla perustettiin
Suomeen keskosasemia ja hankittiin tutkimusvälineitä neuvoloille
ja lastensairaaloille.
Maailman maat ovat nykyisin yhä enemmän riippuvaisia
toisistaan. Kehitysyhteistyö ei ole viime kädessä antajamaalta
pois, sillä maailmanlaajuinen hyvinvoinnin lisääntyminen
edistää poliittista vakautta ja vähentää sotien
uhkaa. Vaikuttamalla konfliktien syihin, esimerkiksi taloudelliseen
eriarvoisuuteen, estetään muun muassa pakolaisuudesta
johtuvia kansainvälisiä ongelmia.
Joidenkin kehitysmaiden talous perustuu suurelta osin huumetuotantoon.
Aivan erityisestihän tämä on ollut Afganistanin
kohdalla viime aikoina otsikoissa. Tukemalla vaihtoehtoisen tulonmuodostuksen
kehittymistä näissä maissa voimme vähentää myös
huumetarjontaa omilla kotikulmillamme. Perussa toteutettiin Suomen
tukemana vaihtoehtoisen viljelyn ohjelma 90-luvun loppupuolella,
jolloin maanviljelijöille tarjottiin apua siirtymisessä laillisiin
viljelykasveihin. Tällä Suomen tukemalla projektilla
maan kokaviljelmät saatiin pienentymään
tuntuvasti.
Ympäristöuhkien torjuminen kehitysmaissa lisää maailmanlaajuista
ekologista turvallisuutta, ja auttamalla kehitysmaita pääsemään
kansainvälisen talouden piiriin tasavertaisiksi kauppakumppaneiksi
edistetään koko maailman talouskehitystä.
Mielestäni kehitysapua ja oman maan köyhien auttamista
ei pidä asettaa vastakkain. Jos poliittisessa tahtotilassa
yhteisvastuun näköala syrjäyttää itsekkyyden,
molemmat tulevat autetuiksi. Rikkailla mailla on sekä etuoikeus
että moraalinen velvoite auttaa köyhistä köyhimpiä,
myös kaukana olevia. Kehitysyhteistyö on aivan
olennainen sivistysvaltion tuntomerkki.
Arvoisa puhemies! Sen vuoksi kannatan lämpimästi
kohta äänestykseen tulevaa esitystä,
joka sisältyy kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettiin
ja jolla kehitysyhteistyöhön suunnataan enemmän
määrärahoja kuin hallituksen esityksessä.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! On ollut hyvä, että tässä pääluokassa
on keskusteltu paljon myös Suomen Nato-jäsenyydestä.
Asia on ajankohtainen ja vaalien alla on hyvin tärkeää, että kansalaiset
tietävät kansanedustajaehdokkaiden mielipiteistä Natoon.
Yhdyn niihin näkemyksiin, joita ulkoministeri Erkki
Tuomioja on esittänyt. On reilua äänestäjiä kohtaan,
että ehdokkaat ilmoittavat oman Nato-kantansa selvästi.
En ymmärrä pääministeri Paavo
Lipposen ja ed. Liisa Jaakonsaaren näkemyksiä siitä,
että Nato-asiassa edetään sammutetuin
lyhdyin. Tällainen eteneminen tähtää selvästi
vain siihen, että Suomi halutaan viedä pikkuhiljaa
mutta määrätietoisesti Naton jäseneksi.
On hyvä, että Natosta keskustellaan, ja on
erityisen tärkeää, että siitä tehdään
myös suuri kysymys eduskuntavaaleissa. Tämä sen
takia, kuten ed. Laukkanenkin totesi, että mitä todennäköisimmin
seuraava eduskunta ottaa kuitenkin ratkaisevat askeleet Suomen Nato-jäsenyydelle tai
toisaalta mahdollisesti pysäyttää nyt
koko ajan etenevän Nato-jäsenyysprosessin. Juuri
tämän takia eduskuntavaaleissa on mitä suurimmassa
määrin kysymys myös Nato-vaaleista. Uskon
myös, että on aivan turhaa estää Nato-kysymyksen
nousemista vaalien pääteemaksi. Se ei vain onnistu.
Nato-asia on tärkeä, mielestäni paljon
tärkeämpi kuin esimerkiksi se keskustelu, mitä käydään
siitä, kuka on kaikista söpöin pääministeriksi.
Toinen asia, joka on noussut täällä myös
esille, on Irakin jälleenrakentaminen. On uskomatonta,
että pääministeri lupaa USA:lle jälleenrakennusapua,
ennen kuin Irakia on edes hävitetty. (Ed. Karjula: Onko
puhuja hallituksen miehiä?) Näin ei ole varmasti
koskaan aikaisemmin tehty. Eikö olisi ollut parempi, että pääministeri
olisi USA:n matkalla pyrkinyt estämään
uhkaamassa olevaa sotaa? (Ed. Kekkonen: Kuka kirjoitti puhujan puheen?)
Lupaus jälleenrakentamisesta varsinkin, jos USA saa lupauksia
useammalta eri taholta, madaltaa mielestäni selvästi
sodan aloituskynnystä. Nyt muokataan mielipiteitä sodalle myötämieliseksi.
On selvää, että jälleenrakentamislupaus
ei ainakaan hillitse USA:n innostusta sotaan, jota se näyttää pitävän
väistämättömänä.
Arvoisa puhemies! On murheellista, että Suomi ei esiinny
tässä asiassa selvästi rauhan puolella.
Näyttää siltä, että ulkopolitiikassa
pääministeri on ottanut johtavan roolin. Tämä ei
mielestäni kuitenkaan oikeuta siihen, että hän
antaa lupauksia Irakin jälleenrakentamisesta, ennen kuin
sotaa on edes ollutkaan. Eduskunnalla täytyy olla näin
merkittävissä asioissa sananvalta. Meillä pitää olla
omat näkemykset. USA:n saneluun meidän ei pidä alistua.
Antero Kekkonen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Laukkanen itse asiassa inspiroi
minut tähän puheenvuoroon puhuessaan lähialueyhteistyöstä,
jonka merkitys tulee ilmiselvästi korostumaan. Itämeren
alue on todellisessa murroksessa juuri tällä hetkellä.
Sen murroksen luonne on taloudellista, se on turvallisuuspoliittista, ja
se on myöskin sotilaallista. Eli itse asiassa kaikilla
kansainvälisen politiikan alueilla on tapahtumassa suurta
liikehtimistä Itämeren ympäristössä ja
siis myös meidän ympäristössämme.
Tähän vallan hyvin voisi olla yksi vastaus ei
vain pohjoinen ulottuvuus vaan lähialueyhteistyö, joka
itse asiassa voidaan tulkita käytännössä samaksi
asiaksi, ja siinä suhteessa Suomella on roolinsa. En oikein
jaksa uskoa, että me ilmoittamalla, että emme
tykkää Yhdysvaltain presidentin toimista, saisimme
nämä toimet muuttumaan, mutta siihen uskon, että rakentavalla
tavalla Itämeren ympäristössä toimimalla
meillä saattaisi olla sellaista merkitystä, mitä me
olemme monessa yhteydessä vuosikymmenten aikana vaalineet,
siis sillanrakentaja merkitystä, yhteistyön promoottorin
merkitystä.
Nato-keskustelu on kyllä suoraan sanoen aika kummallista,
mutta voisi olla tilannetta rauhoittavaa ja myöskin omalla
tavallansa tilannetta vakauttavaa, jos tärkeät
puolueet voisivat sopia vaikkapa jo ennen vaaleja siitä,
että hallitusohjelmaan kirjataan liittoutumattomuus. Sitten
vuonna 2004 katsotaan asiaa uudesta näkövinkkelistä,
ja sen jälkeen olemme monessa mielessä paljon
viisaampia myöskin päätöksentekoon.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Varasin puheenvuoroni siinä vaiheessa, kun
oli tämä kehitysapukysymys. On hyvä,
että avun tarpeessa olevaa ihmistä halutaan auttaa
ja nähdä hänet lähimmäisenä.
Terve silmä näkee sekä lähelle
että kauas. Tämä on hyvä. Mutta
samalla tulee pitää huoli, että nämä kehitysapurahat,
joiden niukkuudesta moni on puhunut, sitäkin tarkemmin
kohdennetaan, että ne tulevat niihin tarkoituksiin, mihin
ne ovat tarkoitetut. Vaikka rahaa olisi paljon, se ei auta, jos
ne johonkin jäävät välille tai
käytetään epätarkoituksenmukaisesti.
Parempi, että pienikin summa menee valvotusti ja tarkoin
perille, ja tähän tulee kiinnittää nimenomaan
huomiota.
Samoin ed. Lahtela toi esille kehitysavun kotimaiset mahdollisuudet.
Haluan tässä yhteydessä tuoda miinat,
joita tuolla sisällissotien vaivaamissa maissa on, ja Suomessa
on hyvää miinanraivauskoulutusta ja osaamista,
ja toivon, että Suomi voisi olla näillä kehitysapuvaroillakin kansainvälisen
miinanraivauksen kouluttajamaa ja tietotaidon antajamaa.
Juha Korkeaoja /kesk:
Arvoisa puhemies! Tähän keskusteluun muutamia
huomioita.
Keskustelun alkupuoli käytettiin pohdintaan kehitysyhteistyöstä ja
Suomen kehitysyhteistyöpanoksesta. Minua on vuosien ajan
häirinnyt se, että meillä tehdään
kovin korkealentoisia sitoumuksia kehitysyhteistyön suuntaan
ja sitten suurin piirtein, kun tämä juhlavaihe
on ohi, muutama päivä kuluu, sitten palataan ikään
kuin realismiin ja budjetin tasolla tehtävät päätökset
eivät olekaan sitä, mitä näissä ylevissä ohjelmissa
on sovittu. Nyt näyttäisi kuitenkin tässä suhteessa ajattelu
vähän muuttuneen ja minusta on nähtävissä määrätietoisempi
ja realistisempi suhtautuminen kehitysyhteistyövarojen
kasvattamiseen. Jokainen meistä tietää,
että budjetin rajoitteet tulevinakin vuosina tulevat olemaan äärimmäisen tiukat,
ja sen takia kovin suuria askeleita on epärealistista kuvitella
tässäkään suhteessa voitavan ottaa.
Sen takia ajattelen, että sen ohjelman, mitä ulkoasiainvaliokunta
on nyt pyytänyt ja joka ehkä tulee hallitusohjelmaan,
tulisi olla sellainen, että siihen sitten erittäin
laajalla poliittisella tasolla voitaisiin sitoutua, että se
olisi valtiontalouden budjettitalouden näkökulmastakin
tarkasteltuna niin realistinen, että se todella voitaisiin toteuttaa
ja sen mukaan elää ja suomalaiseen tapaan toimia
sillä tavalla kuin puhutaan.
Toinen kysymys, jossa mielestäni myöskin kehitysyhteistyön
osalta on päästy paljon eteenpäin, on
se, että kiinnitetään huomiota tuen tehokkuuteen
ja siihen, minkälaisia tuloksia tuella saadaan aikaan.
Tässä suhteessa on tällaiset laadulliset
tekijät ja kehitysyhteistyön sisältö kaiken
kaikkiaan tullut uuteen tarkasteluun ei vain sen osalta, mitä tehdään
Suomen valtion toimesta, vaan myöskin sen suhteen, miten
kansalaisjärjestöt toimivat. Myös kansalaisjärjestöjen
puolella tämä vaikuttavuusnäkökulma
on noussut esille.
On aivan selvää, että tätä vaikuttavuutta
pitää arvioida ei vain sen pohjalta, mitä suomalaiset organisaatiot
tekevät, vaan myöskin kohdemaissa toimivien muiden
kansalaisjärjestöjen ja muiden maiden toiminta
huomioon ottaen. Tiedetään, että on ollut
tapauksia, joissa samoja asioita on toteuttamassa satoja kansainvälisiä organisaatioita,
ja on aivan selvää, että tällaisessa
tilanteessa kehitysyhteistyön tehokkuus ei ole parasta
mahdollista.
Suomen kannattaa painottaa hyvää hallintoa. Meillä on
moniakin erilaisia asioita tarjottavana. Muun muassa suomalaiset
kokemukset osuustoimintaliikkeen alkuvuosilta antavat hyvää pohjaa taloudellisen
ja demokraattisen koulutuksen ja yhteistyön malleista myöskin
kehitysmaille niiden tämänhetkiseen tilanteeseen.
Arvoisa puhemies! Olen eri yhteyksissä korostanut sitä,
että Suomessa tulisi käydä avointa ja
analysoivaa keskustelua turvallisuuspolitiikasta ja arvioida myöskin
Nato-jäsenyyttä. Kun tämä keskustelu
on nyt lähtenyt liikkeelle tässäkin salissa,
niin ajattelin, että hönkäisen tähän Nato-alkometriin.
Saavat sitten ed. Laakso ja kumppanit arvioida, kuinka paljon viisari
heilahtaa. (Ed. Kekkonen: Kyllä se vähän
värähtää!)
On esitetty kysymys siitä, onko tämä asia
sellainen, että siitä pitää keskustella
tai voidaan keskustella ennen vaaleja. Itse kannatan sitä,
että asiaa pohditaan monipuolisesti. On nimittäin niin,
että kansalaisilla on tämän asian suhteen epäluulo,
johon täälläkin keskustelussa on viitattu.
Suuri enemmistö vastustaa Suomen jäsenyyttä,
mutta toisaalta lähes sama joukko on sitä mieltä,
että kyllä ne herrat meidät Natoon kumminkin
salakavalasti vievät. Ed. Valppaan puheenvuoro tässä oli
vähän tätä vahvistava. Jos sanotaan,
että asiasta ei saa keskustella, niin toki juuri tällainen
keskustelun kieltäminen lisää sitä käsitystä,
että tässä on jotain salamyhkäistä liikkeellä.
Eli senkin takia tarvitaan tällaista avointa keskustelua.
Täälläkin on keskusteltu myös
mahdollisesta kansanäänestyksestä, joka
on tietenkin tämmöisessä asiassa kaukana
kaukana edessä, jos ylipäätään
tulee tarpeelliseksi. Mutta minusta tämä keskustelu
kansanäänestyksestä on siinä mielessä tärkeä,
että se on myös omalta osaltaan poistamassa kansalaisten
keskuudesta niitä ajatuksia, että tässä voitaisiin
tehdä jotakin kansalaisten päiden yli ja heidän
mielipidettään vastaan. Itse olen tosin sitä mieltä,
että jos Suomi päätyisi hakemaan Naton
jäsenyyttä, niin kansanäänestyshän
olisi mahdollinen vasta siinä vaiheessa, kun olisi joku
neuvottelutulos jo olemassa, ja ennen kuin taas neuvottelutulosta
voidaan aikaansaada, niin tiedetään, että silloin
jo pitäisi olla hyvin vankka käsitys siitä,
että kansalaisten selvä enemmistö on
tämän asian kannalla. Eli tavallaan, jos kansanäänestystä käytetään,
se tulee jälkikäteen ikään kuin
legitimoimaan sitä tosiasiallista päätöstä,
joka on jo tehty ja tapahtunut. Mutta tärkeää on,
että tässä edetään
sillä tavalla, että luodaan varmuutta ja vakautta
sen suuntaan, että tällaisia päätöksiä ei
tehdä missään pienissä piireissä kabineteissa
eikä kansalaisten selän takana.
Presidentti Ahtisaari puheessaan Säkylässä joku
viikko sitten päätyi sille kannalle, että Suomen
tulisi liittyä Naton jäseneksi. Minusta hän otti
esille eräitä hyvinkin relevantteja kysymyksiä tämän
asian suhteen. Hän totesi, että on ollut neljä keskeistä syytä,
miksi Suomi ei ole voinut liittyä Natoon. Taustalla on
ollut Suomen historialliset kokemukset, Nato-jäsenyyden
mahdolliset kielteiset vaikutukset Venäjä-suhteisiin
ja haluttomuus sitoutua Naton puitteissa globaalin turvallisuuden
vahvistamiseen. Hän katsoi, että nämä ovat
olleet esteitä aikaisemmin, miksi ei ole voitu liittyä.
Hänen arvionsahan oli se, että nämä syyt
ovat nyt tällä hetkellä poistuneet ja että Suomen
pitäisi näin ollen tehdä tässä suhteessa
uusi päätös.
Näitä kaikkia kohtia voidaan analysoida ja päätyä myös
toisenlaiseen johtopäätökseen kuin presidentti
Ahtisaari päätyi. Muun muassa hänen hyvin
kategorinen arvionsa siitä, että Venäjän uhka,
idän uhka, on kokonaan poistunut, on asia, joka voi johtaa
toisenlaiseenkin arvioon. Oma arvioni joka tapauksessa on se, että vaikka
Venäjän tilanne on hyvin vakaa ja stabiili tällä hetkellä,
demokratiakehitys on hyvin myönteisesti menossa eteenpäin,
niin tietenkään ei voida sanoa, että Venäjän
tilanne sillä aikavälillä, mikä joudutaan
ottamaan huomioon puolustusta suunniteltaessa, tulisi ehdottomasti
jatkumaan sillä tavalla kuin tällä hetkellä,
vaikka totta kai kaikki sitä toivomme, että näin
tapahtuisi. Myöskin irrottautuminen historiallisista kokemuksista
on kysymys, jota on vaikea sivuuttaa. Se on realiteetti, joka Suomessa
on ja säilyy ja näkyy tietenkin myöskin
kansalaisten mielipiteissä, jotka tässä asiassa,
kuten edellä totesin, ovat tärkeitä.
Mutta ehkä kysymys sittenkin on pitkälti siitä, mikä on
se arvoyhteisö, missä me toimimme, mihin Ahtisaari
viittasi, ja millä tavalla me voimme tässä arvoyhteisössä toimia
parhaalla mahdollisella tavalla. Niin kuin presidentti Kekkonen
aikanaan totesi, meidän roolimme on ollut paremminkin lääkärin
kun tuomarin rooli kansainvälisessä politiikassa.
Minusta tämän linjan jatkaminen ei ole ollenkaan
poissuljettu ajatus. Me olemme rauhanturvaprosesseissa, rauhanturvatoimissa,
täyttäneet kansainväliset velvoitteemme.
Emme ole siivellä eläjiä tai ajajia tässä kansainvälisessä yhteisössä.
Ed. Kiljunen täällä analysoi ja arvioi,
mitä mahdollisuuksia meillä on toimia liittoutumattomana
maana tämän statuksen puitteissa, ja varmasti
on näköpiirissä paljon mahdollisuuksia
myös tulevaisuudessa, ja toisaalta sitten ihan tällaisesta
pienen maan näkökulmasta silläkin, että me
hoidamme hyvin omaa aluettamme, pyrimme vaalimaan lähialueen
tasapainoa ja vakautta, on jo oma tärkeä merkityksensä.
Päättäisin siihen, mitä ed.
Kekkonen tässä sanoi, että voisimme ajatella
sitä, että seuraavaan hallitusohjelmaan liittoutumattomuus
kirjattaisiin. Nämä turvallisuuspolitiikan asiat
ovat mielestäni sellaisia, että ennen kuin jotain
uutta on selvästi ja konkreettisesti olemassa, on hyvin
järkevää ja perusteltua pitäytyä olemassa
olevassa tilanteessa, ja tältä pohjalta tämä ehdotus
tuntuu hyvin perustellulta. Lähtökohtana se ei
kuitenkaan tarkoita sitä, ettei tilannetta ja poliittista
kehitystä ja lähiympäristössä ja
erilaisten organisaatioiden muutosta tulisi jatkuvasti analysoida ja
olla valmiita reagoimaan siihen, mitä maailmassa tapahtuu,
mutta niin kuin tässä on todettu, Suomella ei
ole tällä hetkellä mitään
erityisiä päälle kaatuvia ongelmia. Ei
ole tarvetta tehdä uusia johtopäätöksiä.
Me voimme rauhassa arvioida tapahtuvaa kehitystä ja myöskin
pyrkiä omalta osaltamme luomaan uutta politiikkaa sen meidän
pitkän traditiomme pohjalta, jota olemme harjoittaneet
ja jossa meillä on hyviä kumppaneita eurooppalaisissa
liittoutumattomissa maissa.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Korkeaoja viittasi ed. Kekkosen puheenvuoroon,
ja molemmat edustajat ovat sitä mieltä, että tulevaan
hallitusohjelmaan voitaisiin kirjata tämä aikaisemmin
käytetty muotoilu "Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton
vallitsevissa oloissa".
Arvoisa puhemies! Minä ehdottaisin tähän muutoksen
kuitenkin. Se ehdotus olisi tämän kaltainen: "Suomi
on sotilaallisesti liittoutumaton muuttuneissa oloissa."
Ensimmäinen varapuhemies:
Jatketaan puhujalistaa. Totean, että todella tänä iltana
on tarkoitus vielä käydä pääluokan
29 yleiskeskustelu, ja sen takia en myönnä enempää vastauspuheenvuoroja.
Olli Nepponen /kok:
Rouva puhemies! Tulin varmuuden vuoksi tänne korokkeelle,
etten ylitä aikaa.
Suomella on selkeä linja. Sotilaallinen liittoutumattomuus
muuttuvissa olosuhteissa varmasti sopii tilanteeseen, jossa, kun
katselemme taaksepäin, muutokset ovat olleet melkoisia.
Nato on laajentumassa meidän lähialueillemme,
maailmalla ovat monet muutoksen myllerrykset tapahtuneet. Suomea
arvostetaan, ja meillä on kaikki edellytykset toimia tällä linjalla,
minkä me olemme viimeisessä puolustuspoliittisessa
selonteossa eduskunnan päätöksellä vahvistaneet.
On hyvä, että me käymme keskustelua
ja tarkastelemme avoimesti tilannetta, muuttuvaa tilannetta, ja
olisi toivottavaa, että sitä ei tarkasteltaisi
enää kylmän sodan ajatusten pohjalta
vaan tämän päivän ajatusten
pohjalta. Juuri niin kuin täällä edellä ed.
Korkeaoja analysoi tilannetta: se muuttuu koko ajan, meidän
on katsottava, mikä meille on hyväksi, mutta meillä ei
ole mitään kiirettä. Nato ei ole ottamassa
uusia jäseniä ensi vuonna, tuskin seuraavanakaan
vuonna, mahdollisesti vasta 2007, joten käyttäen
sanaa, jota moni on käyttänyt, ei ole mitään
syytä hötkyillä. Mutta avoimesti tilannetta
on katsottava eri kannoilta, mikä on meille hyväksi
tai mikä on meille huonoa tältä kannalta.
Euroopan unionin turvallisuuspoliittinen kehitys ja Naton kehitys
muodostavat sen viitekehyksen, missä me tilannetta katsomme,
ja myöskin se, miten maailma muuttuu. Muutokset ovat syviä eri
puolilla, Kiinan muutokset ja erityisesti se, mikä kaikkein
voimakkaimmin vaikuttaa meihin, miten Venäjällä tilanne
kehittyy. Nämä ovat aina olleet meille tärkeitä kysymyksiä,
ja siksi ne on myöskin jatkossakin syytä pitää tarkoin
mielessä.
En yhtään ymmärrä, että täälläkin
kansanedustaja sanoo, että menemme sammutetuin lyhdyin
vaivihkaa Natoon. Olen saanut ilon olla mukana turvallisuus 2004
-seurantaryhmässä ja matkoilla. Tämä on
täysin perätön väite. Se on loukkaava
väite myöskin meidän ulkopoliittista johtoamme
kohtaan. Niissä keskusteluissa ei ollut tullut sanallakaan
esiin mitään sellaista, jota emme täällä tietäisi,
emme julkisessa keskustelussa tietäisi, ja sen haluaisin
tässä painokkaasti sanoa. Tältä pohjalta,
mikä täällä on todettu, liittoutumattomuuden
pohjalta, on hyvä mennä vaaleihin, avoimesti tarkastella.
Kukin saa sitten oman mielipiteensä muokata. Minulle ei
ole tullut mitään sellaista tarvetta muuttaa omaa
käsitystäni, mutta olen avoin sille keskustelulle
ja olen saanut paljon uusia virikkeitä tarkastella tätä asiaa.
Tätä haluaisin painottaa. Meidän ei pitäisi täällä sitten
viestittää kansalaisille sitä väitettä tästä,
että mennään sammutetuin lyhdyin vaivihkaa
kansalaisia kuulematta. Se on jotain, jolla aliarvioidaan kansalaisia
myös. Tämän haluan painokkaasti sanoa.
Tällä hetkellä hyvin avoimesti asioita
katsellaan, ja olen iloinen siitä avoimesta keskustelusta,
joka Suomessa on virinnyt. Se on täysin toista kuin mitä Ruotsissa,
jossa ei juuri paljon Natosta keskustella.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Nepponen, sanoitte, että Suomi
on sotilaallisesti liittoutumaton muuttuvissa olosuhteissa. Näin
on olemassa ja näin on kirjoitettu ja sanottu. Mutta, ed.
Nepponen, teidän puheenvuorossanne loisti sellainen näköala,
että kansalla olisi tunne, että mennään
sammutetuin lipuin ja valoin Natoon. Väkisin jäi
ed. Nepposen puheenvuorosta semmoinen tunne ja tunnelma, että ed. Nepponen
henkii voimakkaasti Natoon ja antoi ymmärtää,
että tämä kuulijakunta ei olisi aistinut tämmöistä henkeä tässä asiassa.
Ainakin itselleni jäi kiistatta selvä ajatus,
että ed. Nepponen ei näe Natossa mitään
muuta kuin vain hyvää kehitystä, mitä sieltä voi
tulla. Toivottavasti näin saattaisi olla. Ed. Nepponen,
vertaan joskus näitä puheenvuorojamme rinnan,
ja katsotaan sitten, mitä niissä lukee.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Käytän tässä puhemiehen
suosituksesta nyt aluksi tämän lyhyen vastauspuheenvuoron,
jota pyysin ed. Korkeaojan puheenvuoron takia. Te, ed. Korkeaoja,
viittasitte siihen, että Venäjällä on
tapahtunut viime aikoina hyvin myönteistä kehitystä demokratian
suuntaan.
Venäjällä on todella tapahtunut kehitystä demokratian
suuntaan, siitä olen samaa mieltä teidän
kanssanne, mutta viime aikoina on ollut havaittavissa myös
tiettyjä askeleita tai ainakin pysähtymistä tässä kehityksessä.
Ainakin mikäli voin luottaa tiedonvälitykseen
tässä asiassa, niin presidentin asema tuntuu olevan
entistä voimakkaampi ja on myös tiettyjä sananvapauden
kysymyksiä, jotka eivät ainakaan ole ihan samalla
tavalla kunnossa kuin meillä Suomessa on. Siksi toivoisinkin,
ed. Korkeaoja, että kun olette ulkoasiainvaliokunnan jäsen
ja tiedätte tästä luonnollisesti enemmän
kuin minä, hiukan avaisitte tätä näkökulmaanne
tähän kysymykseen. Toivottavasti voitte, vaikka
on ehkä huonoa näin, osoittaa sen, että minun
ajatukseni ja pelkoni on turhaa ja että kehitys menee hyvää rataa
eteenpäin. (Ed.Kekkonen: Yksi askel eteen ja kaksi taakse, sanoi
Lenin!) — Lenin sanoi todellakin, ed. Kekkonen, tällä tavalla,
mitä lie sitten se tarkoittanut siinä tilanteessa
ja sen ajan jälkeisissä vaiheissa, varsinkin sitten
kun Stalin pääsi todellakin vauhtiin. (Välihuuto) — Niin,
ilmeisesti juuri sitä se tarkoitti, että kun Stalin
pääsi todelliseen vauhtiin, sitten mentiin kyllä montakin
askelta taaksepäin.
Mutta, arvoisa puhemies, tässä keskustelussa on
aivan oikein nostettu esiin sana köyhyys. Kun tuota sanaa
ja kaikkea, mitä se pitää sisällään, hieman
pohtii, niin täytyy todeta, että kristillinen ajattelu,
Santeri Alkio ja työväenliikkeen perinne ovat
aina korostaneet, että perustoimeentulo tulee taata kaikille
ihmisille, jotta ihminen säilyttäisi itsenäisyytensä ja
henkisen vapautensa ja sitä myöten pystyisi olemaan
itsenäinen päätöksentekijä.
Kun tätä ajattelua sovelletaan sitten laajemmalti,
niin se koskettaa myös kansoja. Jokaisella kansalla ja
kansakunnalla tulisi olla nämä perustoimeentuloasiat
kunnossa. Kun ajattelemme köyhyyttä, niin tilastot
osoittavat vääjäämättömästi,
että Suomessa on paljon köyhiä ihmisiä,
jotka tämän suomalaisen köyhyysmittapuun
mukaan elävät sen köyhyysrajan alapuolella,
todella suuri joukko suomalaisia. Euroopassa arvioidaan olevan 40—50
miljoonaa ihmistä, jotka elävät tämän
köyhyysrajan alapuolella. Sitten täällä jo
esiin tullut Afrikan tilanne on taas jo toisen tyyppistä,
köyhyyden kasvot siellä, kuin köyhyyden
kasvot Suomessa ja Euroopassa.
Perusongelma on köyhyys. Vaikka Suomessa on bkt kasvanut
hyvin mukavaa vauhtia, niin tämä kehitysyhteistyömäärärahojen
osuuden lisäys, 0,01 prosenttia, on kyllä aika
vaatimaton. Tietenkin summa on kasvanut, kun bkt on kasvanut, ja
se on myönteistä. Mutta hieman on sellainen tuntuma
jäänyt, että oman maan köyhät
ovat unohtuneet ja vähän ovat unohtuneet nämä suuren
maailmankin köyhät.
Tässä yhteydessä on hyvä kyllä todeta,
että kehitysyhteistyötä tekevät
järjestöt, muun muassa kirkon lähetysjärjestöt,
tekevät erittäin hyvää työtä,
henkilökunta ja ihmiset, jotka ovat sitoutuneita, innostuneita,
tekevät pitkää päivää ja
haluavat auttaa. Eli meillä on hyviä kanavia olemassa.
Siitä tulee heille antaa kyllä avoin tunnustus, samoin
kuin ministeri Tuomiojalle siitä, että jaksatte
seurata tätä keskustelua näin aktiivisesti kuin
olette tänään tehnyt. Tekin olette oman
tunnustuksenne arvoinen.
Sitten pariin pieneen asiaan tai ei ollenkaan pieneen, mutta
haluan toistaa vähän. Ilmastonmuutos ja aavikoituminen
ovat hyvin suuria kysymyksiä maailmanlaajuisesti. En puutu
niihin tässä enempää, ne molemmat
ovat tulleet esille.
Lopuksi muutama ajatus Natosta. Täällä muistaakseni
ed. Kekkonen, jos nyt muistan oikein, viittasi siihen, että Itämeren
taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen tilanne on selvästi
muuttunut ja muuttumassa. (Ed. Kekkonen: Pitää paikkansa!)
Tätä muuttuvaa tilannetta meidän tulee tarkoin
seurata, koska me olemme tämän Itämeren
rannalla, (Ed. Kekkonen: Itämeren tytär!) ei ainoastaan
vain sitä, mitä Nato tekee tai mitä Nato
ei tee. Nato on siinä yksi osa, mutta ei ole se koko paletti.
Siinä ovat monet tekijät. On juuri tämä — kohta
kuulemme varmaan ed. Korkeaojan vastauksen näihin ajatuksiin — mitä tapahtuu
Venäjällä: Venäjän
suhde Natoon, Venäjän suhde uusiin Nato-maihin
jne., ja Euroopan unionin kehittyminen. Tätä tilannetta
meidän täytyy tarkkailla kokonaisuutena kiskomatta
siitä irti yhtä osaa. Tämän
seuraaminen on tulevassa eduskunnassa myöskin vaalikeskustelussa
hyvin keskeinen asia.
2004 valmistuu uusi puolustus- ja turvallisuuspoliittinen selonteko.
Näihin kysymyksiin tulee sen tiedon valossa, joka silloin
on käytettävissä, luonnollisesti silloin
määrittää kanta, mikä se
tilanne sitten on. Tällä hetkellä ei
meillä ole mitään syytä kiirehtiä Naton
jäseneksi, ei mitään syytä kiirehtiä,
vaikka muutos on tapahtumassa. Mutta johtaako se joskus tulevaisuudessa
uudelleenarviointiin, sen sitten päättävät
silloinen hallitus ja eduskunta ja mahdollisesti sitten, niin kuin
ed. Korkeaoja erittäin hyvin kuvasi, kansanäänestys
lopulta.
Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Seivästölle vain tarkennukseksi,
että kun puhuin Venäjän demokratiakehityksestä,
arvioin sitä sitä taustaa vasten, mitä presidentti
Ahtisaari puheessaan nosti esille, ja halusin olla kriittinen hänen
kantaansa nähden todeten, että Venäjällä,
päinvastoin kuin hän sanoi, että Venäjä on
peruuttamattomasti demokratian ja yhteistyön linjalla,
kehityksessä on vielä paljon epävarmuustekijöitä talouden,
sosiaalisen tilanteen ja muun muassa Tshetshenian sodan takia. Tämä hänen
näin suoraviivainen arviointinsa oli ehkä tässä suhteessa
liian rohkea.
Kari Myllyniemi /kesk:
Arvoisa puhemies! En hirveästi aio piirtää suuria
visioita tällä alueella enkä varmaan
siihen pystyisikään, mutta uskon, että vanhaa
sanontaa voi käyttää, että ne pienet
asiat päättävät vaimoihmiset,
esimerkiksi asunnon ja auton ostot tai vaihtamisen, mutta suuret
asiat kuuluvat miehille: liitytäänkö Natoon
vai erotaanko YK:sta. Tämä tietenkin arvoisille
rouville myöskin, ottaen huomioon, että tämä oli
vanha juttu. Tältä pohjalta, kun kuitenkin olen
ulkoasiainvaliokunnan varajäsen, vaikka en ihan viime aikoina
siellä ole niin kovin paljon kerinnyt käydäkään,
käyttäisin muutaman sanan tässä.
Täällä jo ainakin ed. Karjula kiinnitti
huomiota Suomen suurlähetystöverkostoon. Niitä lienee tällä erää yli
70, taitaa olla 76 kappaletta. Niistä oltaneen lakkauttamassa
35 kappaletta. Joka tapauksessa pidän suurlähetystöverkostoa
hyvin tarpeellisena edelleenkin.
Itse lähetystörakennusten pitäisi
olla Suomen omistamia tai ainakin vuokrattuja hyvin pitkillä sopimuksilla.
Jos suurlähetystön paikka vaihtuu aina muutaman
vuoden välein, ei se tuo eikä luo sellaista arvokkuutta,
mitä lähetystöltä vaaditaan.
Kyseessä olevan kaupungin ihmisten ja maan tulee tietää,
missä Suomen suurlähetystö sijaitsee.
Vaikka puhun rakennuksesta, tietenkin on tärkeämpää se,
miten lähettiläs ja hänen henkilökuntansa
toimivat siellä.
On aivan hämmästyttävää,
että on sellainen pysyvä käytäntö suurlähettiläillä heidän
vaihtotilanteessaan, että he eivät edes tapaa
toinen toistaan. Entinen suurlähettiläs saattaa
jäädä viikoksi kahdeksi lomalle, ja sen
jälkeen tulee toinen tilalle. Luulisi, että lähettiläiden
tulisi olla muutama viikko yhtä aikaa paikalla. Melkein
saa sellaisen käsityksen, että uudelta lähettiläältä pyritään estämään
mahdollisuus menestyä hyvin alusta alkaen. Jotenkin ymmärtää tämän
systeemin, että lähettiläät
kilpailevat keskenään, niin kuin kilpailua näyttää olevan
yliopistoissakin professoreilla keskenään, mutta
kun samalla tavalla menetellään niiden henkilöiden
kesken, jotka hoitavat muun muassa kassaa, arkistoa ja konsuliasioita,
niin sitä ei voi ymmärtää. Voi
jopa käydä sillä tavalla, että henkilö on
lomalla kaksi kolme viikkoa, minkä jälkeen tulee
uusi työntekijä, jopa sellainen henkilö,
joka ei ole koskaan kyseessä olevia asioita hoitanut. Tähän
omituiseen menettelyyn pitäisi ulkoministeriön
kyllä puuttua. Tämä on aivan hämmästyttävä työnjohtotapa.
Toinen asia: On turhaan maristu kehitysapurahojen pienestä prosenttiosuudesta.
Prosenteilla ei ruokaa osteta vaan rahalla. Tuki lienee tällä erää suurempi
kuin koskaan aikaisemmin ja on aivan hyvällä tasolla.
Eri maat osaavat paremmin lukea kehitysavuksi myös enemmän
hallintokuluja kuin Suomi. (Ed. Laakso: Ostetaanko hallintokuluilla
ruokaa?) Periaatteessa tältä osin, mitä minäkin
nyt käytän puheessani aikaa, pitäisi
lukea kehitysavuksi jotakin. Esimerkiksi ruotsalaisilla on hyvin
tehokas systeemi. He laskevat Afrikassa usean suurlähetystön
melkein kaikki kulut kehitysavuksi, mutta Suomi ei osaa tätä tehdä.
Kysymys on nyt vain prosentin osista, mutta kuitenkin se on rahassa
aika paljon siinä vaiheessa.
Palaan vähän alkuun. Ed. Karjula on täältä pois,
mutta olen hänen kanssaan siitä huolimatta rohkeasti
eri mieltä yhteisistä suurlähetystöistä. Jo
pelkkä itsenäinen rakennus antaa oman arvovaltansa.
Berliinissä on Pohjoismailla yhteisellä tontilla
omat rakennuksensa. Sielläkään ei ole kuitenkaan
saavutettu mitään taloudellista hyötyä yhdessäolosta.
(Ed. Kekkonen: Berliinin muuri on murtunut!) "Parempi yksin kuin
kelvottoman kaverin kanssa" pitää tässäkin
paikkansa.
Antero Kekkonen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! En jatka tätä keskustelua
sen pitempään. Tässä on oikeastaan
tullut vastaukset moniin niihin kysymysiin, joita täällä on
esitetty. Mutta sen verran tässä nyt saivartelen,
että ed. Korkeaoja siteerasi vähän huolimattomasti
presidentti Kekkosta. Hän sanatarkasti sanoi niin, että näemme itsemme
pikemminkin lääkärinä kuin tuomarina maailmassa.
Te siteerasitte jotenkin vähän toisella tavalla.
Mutta noin ihan yleisellä tasolla ovat kummallisia
ne väitteet kyllä, että mentäisiin
sammutetuin lyhdyin johonkin ja että keskustelu olisi kielletty
tai että joku olisi sanonut, että ei saa keskustella.
Minusta Natosta keskustellaan tällä erää konsanaan
enemmän kuin aikoinaan EU:sta. (Ed. Nepponen: Juuri näin!)
Minusta se on erinomainen asia. Ken panisikaan kapuloita rattaisiin
silloin, kun näin tärkeästä asiasta
käydään keskustelua. Mikä tärkeintä,
tätä keskustelua käydään myöskin
kansalaisten keskuudessa. Tämä ei ole ollenkaan
eliitin sisäänlämpiävää funtsailua, vaan
ymmärtääkseni hyvin laveata ja aitoa
ja monessa tapauksessa aika asiantuntevaakin keskustelua.
Mutta tässä suhteessa kannattaa tietysti joitakin
puheenvuoroja noteerata vähän enemmän kuin
joitakin toisia puheenvuoroja. Yksi erinomainen lähtökohta,
korostan sanaa lähtökohta, tälle keskustelulle
oli kyllä presidentti Ahtisaaren puheenvuoro. Tämä ei
tarkoita, että sitä pitäisi sanatarkasti
noudattaa tai että se pitäisi ottaa opinkappaleena,
mutta hän käsitteli sellaisista kulmista tätä asiaa,
jotka ovat erittäin tärkeitä suomalaiselle
kansalaiskeskustelulle.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti jatkan siitä, mihin äsken
ed. Kekkonen päätyi: millä tavalla toimitaan
tällaisessa keskustelutilanteessa. Tavallaan toistan sitä,
mitä ed. Kekkonen äsken sanoi, mutta vähän
toisesta vinkkelistä.
Nimittäin, kun meillä käytiin EU-jäsenyyskeskustelu,
tai oikeammin EY-jäsenyyskeskustelu, 1993—1994,
niin niiltä ajoilta, niiltä periltä, on
ainakin sellaisissa joukoissa, joissa nyt niin sanotusti liikun,
jäänyt hyvin syvä trauma siitä, että menneen
seitsemän vuoden aikana on tapahtunut paljon sellaista
ensin EY- ja sittemmin EU-politiikassa, että nämä ihmiset
katsovat, että tavallaan kiellettiin sellainen mandaatti,
joka sitten tästä jäsenyydestä on
seurannut. Heidän käytännön
reaktionsa tähän on ollut se, että he
eivät äänestä, eivät
sitten millään, ja se näkyy sillä tavalla,
että äänestyssadannes on laskenut ja
laskenut. Oulussa jopa joissakin vaaleissa se menee jo alle 50 prosentin,
mikä on äärimmäisen huolestuttava
ilmiö.
Minä haluan tällä sanoa sitä,
että nyt kun on kysymys Nato-jäsenyydestä keskusteluaiheena, minä olen
sitä mieltä, että nyt pitäisi
aivan erityisesti provosoida siihen keskusteluun niin, että se vanha,
mitenkähän minä sanoisin, kielteinen
historia näissä asioissa ikään
kuin voitetaan niin, että kansalaiset aktivoidaan ottamaan äänestämälläkin
kantaa yhteiskunnan asioihin. Eli toisin sanoen nyt näitä oikein
suuria asioita ei nyt sitten ole, laajentuminen on jo nyt tosiasia
jnp., ja nyt on jäljellä tämä Nato-jäsenyys,
ja sen takia pidän tämmöisen keskustelun
provosoimista äärimmäisen tarpeellisena
koko suomalaisen yhteiskunnan demokratiakehityksen kannalta.
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Kohdennan puheenvuoroni vielä kehitysyhteistyömäärärahoihin.
Olen erittäin pettynyt, että vielä tässä käsittelyvaiheessa
emme voineet osoittaa sitä tahtoa, että olisimme
kantaneet vastuuta laajemmin kuin oman maamme köyhistä ja huonosti
voivista, joista on erityisesti kannettava huoli totta kai. Mutta
kun me tiedämme, mikä tilanne lasten ja nuorten
kohdalla ja totta kai koko kansan kohdalla kehitysmaissa on, niin
tämän vastuun laajempi ottaminen olisi ollut nyt
kyllä kädenojennus tässä tilanteessa,
mitä viestejä sieltä erityisesti on tullut
monienkin uutisten kautta. Maailmanlaajuisen hädän
lievittäminen on sitä, jolla osoitetaan, että me,
hyvinvoiva kansa, voimme jakaa omastamme. Meillä on vielä varaa
jakaa omastamme myöskin, osoittaa sellaisille, joilla on
aivan elämästä ja kuolemasta kysymys.
Olisi tullut edes asteittain lisätä tätä toisella
tavalla kuin mihin nyt mietinnössä on päädytty. Kristillisdemokraattien
vastalauseessa on esitetty, että tähän
olisi otettu lisäyksenä 6 miljoonaa euroa ja erityisesti
maa- ja aluekohtaiseen kehitysyhteistyöhön. Jotta
siinä tapahtuisi myöskin seurantaa ja arviointia
ja jotta ne hankkeet ja projektit todella tuottavat tulosta ja kohdentuvat
oikeisiin kohteisiin, niin siihenkin varmasti olisi syytä jonkin
verran kohdentaa voimavaroja.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Ensin ed. Myllyniemelle, kun hän
pohdiskeli kehitysapua ja kehitysyhteistyötä ja
totesi, että meidän ei pitäisi puhua
prosenteista vaan markoista: Ed. Myllyniemelle on ilmeisesti jäänyt
epäselväksi, että kun kehitysyhteistyöstä puhutaan
ja suhteutetaan bruttokansantuotteeseen prosenttiosuuksia, niin
nämä prosenttiosuudet ovat itse asiassa markkoja.
Tässä suhteessa puhumme todellakin määrästä.
(Ed. Kekkonen: Euroja ne ovat, ed. Kiljunen!) — Hän
käytti termiä, että pitäisi
puhua markoista. Minä myönnän, että kyse on
tänä päivänä euroista.
Arvoisa puhemies! Olennaisempi kysymys, mistä täällä on
paljon puhuttu, ovat viittaukset presidentti Ahtisaaren käyttämään
puheenvuoroon, jonka johtopäätöksenä oli
se, että kun suhteutetaan turvallisuusympäristössä tapahtuneet muutokset
ja arvioidaan myöskin Naton muutosta, meidän pitäisi
pystyä tekemään uusia johtopäätöksiä.
Presidentti Ahtisaarella oli kolme keskeistä premissiä tuossa
tärkeässä, erittäin painavassa
puheenvuorossaan. Hän pohdiskeli sitä, olemmeko
jääneet oman historiamme vangiksi ja sen takia
vastustamme Natoa. Toiseksi, me emme hänen mukaansa ole
osanneet arvioida oikealla tavalla nykyistä suhdetta Venäjään
ja sen vuoksi vielä edelleenkin vastustetaan Nato-jäsenyyttä.
Kolmanneksi, olemme haluttomia ottamaan globaalia vastuuta. Mikä koskee
tätä historiallista kokemusta, hänen
viittauksensa liittyi siihen yksin jäämisen kokemukseen,
joka suomalaisilla on ollut ja joka on johtanut siihen, että me
olemme pikemminkin väistämässä kuin
aktiivisesti osallistumassa turvallisuusympäristössämme
oleviin järjestöihin.
Tältä osin saattaa olla niin, että kun
katsomme näitä kolmea premissiä lävitse,
itse asiassa johtopäätös voi olla vastakkainen
kuin presidentti Ahtisaarella. Me olemme aktiivisia toimijoita tällä hetkellä globaalijärjestelmässä
monilla
tasoilla, myöskin Euroopan unionissa. Sama koskee myöskin
hyvin mielenkiintoisella tavalla Venäjän suhdetta.
Jos idän uhka niin sanotusti on poistunut, on myöskin
tahoja, jotka väittävät, että tästä on
vedettävä se johtopäätös,
että nimenomaan kollektiivisia turvatakuita omaavaan sotilasliittoon
ei ole syytä mennäkään. Kolmantena
ulottuvuutena on tietysti tämä globaali vastuu,
globaali osallistuminen. Silläkin tasolla saattaa olla
nimenomaan johtopäätös se, että sotilaallinen
liittoutumattomuus tarjoaa parempia välineitä rauhantyöhön
globaalitasolla kuin sotilaallinen liittoutuminen.
Nämä ovat tietysti hypoteeseja keskusteluun. Tätä meidän
on syytä käydä lävitse, mutta
samoista premisseistä voidaan päätyä erilaisiin
johtopäätöksiin.
Jaakko Laakso /vas:
Rouva puhemies! Puutuin ensimmäisessä puheenvuorossani
presidentti Ahtisaaren esitelmän yhteen kohtaan eli kysymykseen
yhteisistä arvoista ja hänen arviostaan, että Suomella
ja Nato-mailla on yhteiset arvot ja tästä syystä Suomenkin
pitäisi liittyä Naton jäseneksi. En puutu
tähän kysymykseen enää.
On ollut mielenkiintoista seurata tätä ikuista keskustelua
Nato-keskustelusta. Olen yrittänyt kerätä kaiken
sen, mitä Suomessa on sanottu vuodesta 91 Suomen Nato-jäsenyydestä,
ja voin aivan vilpittömästi sanoa, että Nato-jäsenyydestä on
kyllä Suomessa keskusteltu vuodesta 91 eikä siinä keskustelussa
ole minkäänlaisia tabuja ollut. Enkä oikein
ymmärrä sellaisia puheita, että joku
yrittää estää Nato-keskustelua.
Kyllä minun täytyy sanoa, että joku yrittää estää.
Esimerkiksi tällä hetkellä on tavattoman
vaikea saada Helsingin Sanomiin Nato-kriittisiä arvioita.
Vaikuttaa siltä, että Helsingin Sanomat on ottanut
ohjenuorakseen vain Nato-jäsenyyttä puolustavien kannanottojen
julkaisemisen, mutta sitä vastoin erilaisen kriittisen
aineiston ja artikkelien saaminen lehteen on vaikeaa.
Vaikuttaakin siltä, että Nato-keskusteluksi
halutaan tulkita vain sellainen keskustelu, jossa johtopäätös
on myönteinen Nato-jäsenyydelle. Sitä että kannattaa
Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta, Nato-jäsenyyden
ulkopuolella pysymistä, ei tulkita Nato-keskusteluksi.
Se ei ole Nato-keskustelua.
Mielenkiintoista oli myös havaita se, että kun Euroopan
unionin oikeusasiamies Jacob Söderman muutama kuukausi
sitten nosti esille pari Nato-jäsenyyteen olennaisesti
liittyvää kysymystä eli kysymyksen Suomen
Nato-jäsenyyden ydinaseoptiosta ja toisaalta Suomen Nato-jäsenyyden
kustannuksista, niin pääministeri Paavo Lipponen
puuttui tähän keskusteluun vaatien Nato-keskustelulta
asiallisuutta. Oma mielenkiintonsa on sillä, että pääministeri
Lipponen ei ole koskaan vaatinut asiallisuutta silloin, kun joku
Nato-intoilija, esimerkiksi puolustusministeri Enestam tai joku
muu, on eri tavoin kannattanut Nato-jäsenyyttä.
Mutta kun joku uskalsi, ja tässä tapauksessa Jacob
Söderman, esittää muutaman kriittisen
huomion Nato-jäsenyyden vaikutuksista, niin pääministeri
Lipponen vaatii Nato-keskustelulta asiallisuutta.
Nämä kaksi kysymystä, kysymys ydinaseesta ja
kysymys Nato-jäsenyyden kustannuksista, ovat kuitenkin
meille tärkeät ja välttämättömiä käsitellä monipuolisesti
Nato-keskustelussa. Siksi muutama huomio tästä ydinasekysymyksestä.
Puolustusvoimien komentaja kenraali Hägglund totesi
muutama vuosi sitten, itse asiassa kolme vuotta sitten, että sellaisella
optiolla, että me sulkisimme ydinaseen ulkopuolelle, Suomi
ei tule Naton jäseneksi. Tästä ei seuraa
se, että Suomen alueelle välttämättä Nato-jäsenyyden
tilanteessa sijoitettaisiin ydinaseita. Sellainenkin on tietysti
mahdollista, koska Natolla on ydinase arsenaalissaan. Mutta lähtökohta
on tietenkin se, että jokainen Nato-jäsenmaa,
myös jokainen uusi jäsenmaa, on Nato-option puitteissa,
Naton ydinasesateenvarjon puitteissa, riippumatta siitä,
sijoitetaanko asianomaisen maan alueelle ydinaseita vai ei.
On myös hyvä huomata se ero, mikä on
esimerkiksi Norjan ja Tanskan Nato-jäsenyyden ja toisaalta
uusien Naton jäsenmaiden jäsenyyden osalta suhteessa
ydinaseisiin. Tanska ja Norja ovat itse sulkeneet ydinaseet rauhan
aikana ulkopuolelle. Toisin sanoen Norjan ja Tanskan hallitukset
ylläpitävät politiikkaa, jossa lähtökohtana on
se, että rauhan aikana näiden maiden alueelle ei
sijoiteta ulkomaisia tukikohtia, pysyvästi Naton joukkoja
tai ydinaseita. Mutta kriisitilanteessa kaikki voi olla toisin.
Tämä ydinaseoptio Norjan ja Tanskan osalta koskee
vain normaaliaikaa, rauhan tilannetta, ei kriisitilannetta tai sodan
tilannetta. Sitä vastoin uudet Naton jäsenmaat,
esimerkiksi ne jäsenmaat, jotka tulivat vuonna 97 Naton
jäsenmaiksi, tai ne, jotka nyt ovat tulossa Naton jäsenmaiksi,
eivät ole antaneet minkäänlaista yksipuolista
ilmoitusta siitä, että niiden alueille ei sijoiteta
ydinaseita sen paremmin rauhan kuin sodan aikana. Sitä vastoin
Natolla on oma politiikka, jossa se pitää lähtökohtana,
että Natolla ei ole syytä, ei aihetta, eikä suunnitelmia sijoittaa
rauhan aikana ydinaseita näiden maiden alueille. Siitä huolimatta
nämä maat ovat Naton ydinasesateenvarjon alla.
Aivan samalla tavalla olisi syytä avata Suomessa keskustelu
siitä, että jos Suomesta tulee Naton jäsen,
mitä se merkitsee tämän Naton ydinaseoption
osalta. Kenraali Hägglund totesi myös pari vuotta
sitten hyvin avoimesti, että tietenkin ydinaseen sijoittaminen
esimerkiksi Kouvolaan on aivan toisen luokan kysymys kuin ydinaseiden
sijoittaminen Keski-Eurooppaan. Hän viittasi tässä yhteydessä tietenkin
Suomen asemaan rajamaana. Eli olisi välttämätöntä,
että me keskustelisimme tästä ydinasekysymyksestä emmekä sanoisi,
kuten pääministeri Lipponen sanoi, että tämä keskustelu
on asiatonta, tai kuten esimerkiksi puolustusministeri Enestam väittää,
että ydinaseoptio ei koske lainkaan Suomea. Se ei ole totta.
Sen tietää jokainen Nato-kenraali, jonka kanssa
esimerkiksi Enestam keskustelisi.
Toinen kysymys on tietenkin kustannukset, Nato-jäsenyyden
mahdolliset kustannukset. Kun presidentti Koivisto arvioi, että Nato-jäsenyys merkitsisi
kaksin- tai kolminkertaisia kustannuksia nykytilanteeseen verrattuna,
niin hänen lähtökohtansa oli Yhdysvaltain
kongressin juuri aikaisemmin tekemät laskelmat, jotka laskelmat
taas perustuivat kaikkein pahimman tilanteen olettamukseen. On aivan
selvää, että esimerkiksi kenraalien pitää tehdä selvitykset
tältäkin pohjalta. Tilanteessa, jossa kansainvälinen
jännitys on lientymässä, on aivan selvää,
että Suomen Nato-jäsenyyden kustannukset olisivat
toisenlaiset kuin tilanteessa, jossa jännitys kiristyy.
Sen takia voimme sanoa, että ei ole sellaista profeettaa, joka
voisi sanoa, kuinka paljon Suomen Nato-jäsenyys tulisi
maksamaan, koska se on sidoksissa kansainvälisen tilanteen
kiristymiseen tai kansainvälisen tilanteen lientymiseen.
Toisaalta täytyy sanoa, että on vain yksi
henkilö tässä maassa, ja se on puolustusministeri Enestam,
joka on uskaltanut väittää, että Nato-jäsenyys
merkitsisi puolustusmenojen vähentymistä. Ei kukaan
muu ole tällaista johtopäätöstä tehnyt.
Esimerkiksi Puolustusvoimien nykyinen komentaja Juhani Kaskeala
katsoo, että Nato-jäsenyys ei nostaisi merkittävästi
puolustusmenoja nykyisestä. Puolustusministeri Enestamin
lähtökohta oli se, että Naton jäsenenä Suomen
ei tarvitsisi hoitaa kaikkia niitä aloja puolustuksessaan,
mitä se tällä hetkellä hoitaa.
Minä kysyn puolustusministeri Enestamilta, lopettaisiko
hän Ilmavoimat, Maavoimat, Merivoimat tai mitä hän
lopettaisi, jotta kustannuksia saataisiin Nato-jäsenyyden
myötä alas. (Ed. Jaakonsaari: Asevelvollisuusarmeijan!) — Aivan
oikein. Kuten monet kenraalitkin ovat todenneet, paine Suomen asevelvollisuusarmeijan
muuttamiseksi ammattiarmeijaksi lisääntyisi, mutta
tämän tuloksena todennäköisesti
kustannukset eivät laskisi, vaan kustannukset lisääntyisivät.
Meillä on puolustusneuvoston selvitys vuodelta 97 siitä,
että palkka-armeijaan siirtyminen merkitsisi kustannusten
lisääntymistä, ei kustannusten alentumista.
Kaiken kaikkiaan on sanottava, että Naton taholta kohdistuu
sen nykyisiin jäsenmaihin painetta puolustusmenojen lisäämiseen,
ja on otaksuttavaa, että samalla tavalla kävisi
myös Suomelle. Kun Suomi käyttää tällä hetkellä 1,33
prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihin,
niin on otaksuttavaa, että todennäköisesti jäsenyys
merkitsisi ainakin jossain määrin puolustusmenojen
lisäystä. Samalla on aivan avoimesti ja selkeästi
sanottava se, että meidän ongelmamme on se, että Natoa
johtaa Yhdysvallat. Sillä on globaaliset, maailmanlaajuiset,
intressit. Se saattaa joutua esimerkiksi Venäjän
kanssa konfliktiin, ei välttämättä tällä alueella,
missä me elämme, vaan aivan jossakin muualla maailman eri
osissa. Tällainen kriisi näiden kahden valtion välillä saattaisi
heijastua ja heijastuisi varmasti myös tälle alueelle.
Sen takia on sanottava, että normaalitilanteessa, liennytyksen
tilanteessa, Naton jäsenyydestä aiheutuvat kustannukset
eivät ehkä olisi niin suuret kuin esimerkiksi
presidentti Koivisto on arvioinut, mutta tositilanteessa, jännityksen
kiristyessä, on aivan selvää, että Suomi
Naton jäsenenä joutuisi panostamaan huomattavasti
enemmän kuin Suomi panostaa tällä hetkellä puolustukseensa.
Markku Laukkanen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Aivan lyhyt kommentti. Kun edustajat
Kekkonen ja Korkeaoja pohtivat täällä tulevaan
hallitusohjelmaan kirjoitettavaa muotoilua siitä, että jatketaan
edelleen liittoutumattomuuslinjalla, ymmärsin heidän
tarkoittavan sitä, että ulkopolitiikka on kuitenkin
laji, sellainen doktriini, jonka kanssa pitää elää siihen
saakka, kunnes toisin päätetään.
Tästähän on tässäkin
kysymys nyt. Siksi täytyy tavallaan hyvin huolellisesti seurata
sitä muutosta, mikä maailmalla on meneillään,
ja koko ajan pitää mielessä se, mikä on Suomen
ulko- ja turvallisuuspolitiikalle ja suomalaisille paras ratkaisu — tämähän
tässä on olennaista — ja katsoa, mitkä ovat
ne kriisinhallintamekanismit, jotka parhaiten vastaavat sitten myöskin
suomalaisten tarpeita niitä erityyppisiä kansainvälisiä uhkia
kohtaan, joista Eurooppakin joutuu olemaan osallisena nyt ja tulevina vuosina.
Minusta tämä on se ydinkysymys. Tämä vaatii
kansalaisyhteiskuntakeskustelua, mutta tavattoman paljon työtä myöskin
poliittisen päätöksenteon osalta, ja
tämäkin keskustelu totta kai on ollut osaltaan
edistämässä sitä valmistautumista,
ottamaan aikanaan kantaa siihen, täytyykö sitä nyt
vallalla olevaa doktriinia muuttaa vaiko ei.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Ydinkysymys on kyllä se, että me
harjoitamme sellaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, että maa
pysyy itsenäisenä.
Kun kuuntelin ed. Laakson puheenvuoroa, niin kiinnitin huomiota
siihen, että hän puhui hyvin paljon rahasta ja
taloudellisuudesta ja kustannuksista, paljonko Nato maksaisi. Summat
hirvittivät häntä, ja sen takia tämä kielteinen
suhtautuminen Natoon, ainakin minun mielestäni, johtui
juuri kustannuksista. Jos Baltian maat olisivat saaneet valita rahan
tai itsenäisyyden, niin aivan varmasti ne olisivat valinneet
itsenäisyyden ja maksaneet hyvin paljon turvallisuudesta.
Minun mielestäni on, niin kuin totesin, ydinkysymys,
miten me pystymme parhaiten toimimaan niin, että itsenäisyytemme
säilyy, ja silloin rahalla on todella toisarvoinen merkitys.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti: Kun ed. Laukkanen pohdiskeli kysymystä siitä,
että me joudumme aikanaan ottamaan kantaa tähän
sotilaallisen liittoutumisen problematiikkaan, doktriinihan on sen
kaltainen, että otetaan koko ajan kantaa. Todellisuudessa me
otamme koko ajan, jatkuvasti, kantaa tähän kysymykseen
sekä tällä debatilla että tietysti Suomella
on virallinen linja, jolla tähän asiaan on kannanmuodostusta
tehty. Siinä suhteessa on harhaanjohtavaa, että me
pohdiskelemme joitakin uusia niin sanottuja hetkiä. Luonnollisesti, jos
me muutamme tilannearvioitamme, niin sekin on taas kannanmuodostus
siinä vaiheessa ja sitten eletään sillä kannalla
eteenpäin.
Kuten tässä totesin, niin meitä on
johtanut harhaan tässä nykyisessä muotoilussa
se, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton vallitsevissa oloissa,
kun me koko ajan näemme, että olosuhteet, niin
sanotut vallitsevat olot, koko ajan muuttuvat eli ympäristö koko
ajan muuttuu. Sen takia tämä termi "vallitsevat
olot" on vähän hankala, ja siksi olin jo ehdottamassa
sitä, että käyttäisimme mieluummin
muotoilua, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton,
ja jos jotain oloista halutaan sanoa, niin "muuttuneissa oloissa".
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Pyytäisin ed. Laaksolta sen verran
tarkennusta, että kun te viittasitte vuonna 91 (Hälinää — Puhemies
koputtaa) alkaneeseen vapautumiseen tässä Nato-keskustelussa,
niin tarkoititteko Holkerin hallitusta vai Ahon hallitusta. Jos
tarkoititte Ahon hallitusta, varmaan oli ensimmäinen kerta, kun
annoitte tunnustusta sille hallitukselle.
Yleiskeskustelu päättyy.