Johannes Koskinen /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Itsenäisten maiden al- kuperäisheimokansoja koskeva Kansainvälisen työjärjestön ILOn yleissopimus 169 hyväksyttiin 76. kansainvälisessä työkonferenssissa jo kesäkuussa 1989, siis pian 26 vuotta sitten. Se tuli kansainvälisesti voimaan syyskuussa 1991. Sitä on aika harva maa ratifioinut — lukumäärä taitaa olla 20:n tienoilla tällä hetkellä. Sillä on kuitenkin suuri symbolimerkitys alkuperäiskansoille, koska se on ainoa sitoutumista varten avoinna oleva kansainvälinen nimenomaisesti alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus.

Hallitus saattoi ILOn perussäännön mukaisesti sopimuksen eduskunnan käsiteltäväksi ensimmäisen kerran lainsäädäntö- ja muita toimenpiteitä varten vuonna 1990. Silloin eduskunta päätti, hallituksen esityksen mukaisesti, olla hyväksymättä sopimusta. Hallituksen esityksessä sopimuksen hyväksymättä jättämistä perusteltiin sillä, ettei Suomen tuolloisen lainsäädännön katsot-tu vastaavan yleissopimuksen määräyksiä. Sen jälkeen on toki paljon eri lainsäädäntöä muutettu, esimerkiksi tätä saamelaisten itsehallintoa kehitetty. On myös tehty erilaisia taloudellisia järjestelyjä koskien poronhoitoa tai muita alueen perinteisiä elinkeinoja.

Perustuslakivaliokunta on eri yhteyksissä edellyttänyt hallituksen selvittävän, millä tavoin ja millaisin käytännön vaikutuksin esteet yleissopimuksen ratifioimiselle ovat poistettavissa, sekä pitänyt tärkeänä, että lainsäädäntöä ei kehitetä yleissopimuksen vastaisesti. Ratifioimista on valmisteltu Suomessa yli 20 vuoden ajan, muun muassa toimikunta- ja työryhmätyönä sekä useiden selvitysmiesten avulla. Tunnetusti valmisteluprosessi on ollut vaikea. On tehty esityksiä hiukan tuon Norjan mallin mukaisesta alueen saamelaisväestön ja muun väestön yhteisestä valtion maiden hallintomallista. Myös Metsähallituksen tuottojen jakamisesta paremmin alueen omien elinkeinojen kehittämiseen on tehty esityksiä, mutta ne eivät ole saavuttaneet joko saamelaiskäräjien myötävaikutusta tai sitten alueen kuntien ja muun asukaskunnan hyväksyntää.

Alkuperäiskansojen oikeuksien edistäminen on jo pitkään kuulunut Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan painopistealueisiin. Sen kannalta olisi tietysti tärkeätä, että kansallisesti toimitaan samansuuntaisesti, ja muun muassa siihen kiinnitetään huomiota tässä tuoreessa valtioneuvoston ihmisoikeusselonteossa. Selonteossa viitataan hallituksen tavoitteeseen ILO 169 -sopimuksen ratifioimisesta ja kerrotaan Suomen antaneen tästä YK:lle vapaaehtoisen sitoumuksen.

Perustuslakivaliokunta pitää yleissopimuksen ratifiointia tärkeänä saamelaisten kielen ja kulttuurin säilymisen ja kehittymisen turvaamiseksi. Ratifioimalla yleissopimuksen Suomi vahvistaa kansainvälisesti sitoutumistaan turvata Suomen ja Euroopan unionin ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten, mahdollisuudet säilyttää kulttuurinsa ja kehittää sitä omien tavoitteidensa mukaisesti, nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia ilman esteitä ja syrjintää sekä osallistua sellaisten asioiden valmisteluun, jotka voivat vaikuttaa välittömästi heihin.

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi yleissopimukseen annettavan selityksen, jossa Suomen hallitus ja saamelaiskäräjät Suomessa toteavat yhteisymmärryksensä yleissopimuksen ja erityisesti sen 14 artiklan määräysten täytäntöönpanon pohjaksi Suomessa. Yleissopimuksen 34 artiklan mukaan yleissopimuksen täytäntöönpanemiseksi toteutettavien toimenpiteiden luonne ja laajuus on ratkaistava joustavasti kunkin maan erityiset olosuhteet huomioon ottaen. Selityksellä selvennetään sitä, miten käsillä olevan yleissopimuksen määräyksiä sovelletaan ja pannaan täytäntöön Suomessa yhteisymmärryksessä saamelaiskäräjien kanssa.

Tällä selityksellä on siis haluttu sulkea pois sellaiset äärimmäisyyksiin vedetyt tulkinnat, että Suomessa esimerkiksi valtion maiden omistusta lähdettäisiin muuttamaan tai saamelaisten ja muun pohjoisimman Suomen asukkaiden välisiä elinkeinonharjoittamissuhteita tai omistussuhteita jotenkin lähdettäisiin muuttamaan. Selityksen mukaan Suomen hallitus ei yleissopimuksen johdosta puutu saamelaisten kotiseutualueella olevien yksityisten henkilöiden yhteismetsien eikä kuntien tai muiden julkisyhteisöjen maa- ja vesialueiden omistus-, hallinta- tai käyttöoikeuksiin, eikä yksityisten henkilöiden yhteismetsiä taikka kuntien tai muiden julkisyhteisöjen omistamia tai hallitsemia maa- ja vesialueita siirretä pois alueiden nykyisiltä omistajilta tai haltijoilta. Ei puututa myöskään jokamiehenoikeuksiin tai vastaaviin käyttöoikeuksiin.

Tämän selityksen oikeudellista luonnetta on arvioitu, ja on todettu, että sillä ei tällaista oikeudellista sitovuutta ole, mutta tietysti se kertoo sen tahtotilan, mikä on toisaalta valtioneuvostolla ja toisaalta saamelaiskäräjillä ollut tulevaa niin hallintoa kuin lainsäädännön kehittämistäkin ajatellen.

Perustuslakivaliokunta toteaa, että yleissopimus ei edellytä muiden oikeuksiin puuttumista. Myös ILOn asiantuntijakomitea on katsonut, että maaoikeudet on taattava yhdenvertaisesti sekä saamelaisille että alueen muulle väestölle, ja ratkaisun on oltava reilu niin saamelaisten kuin muunkin väestön kannalta. Valiokunta pitää hyvänä, että hallitus ja saamelaiskäräjät ovat saavuttaneet yhteisen näkemyksen yleissopimuksen täytäntöönpanon lähtökohdista niin, että sopimuksen johdosta ei ryhdytä muiden alueella asuvien oikeuksia rajoittaviin toimenpiteisiin.

Tunnetusti ILOn yleissopimuksia koskee varaumien tekemisen kielto, joten myöskään tähän sopimukseen ei voi liittää varaumaa sopimuksen hyväksymisen yhteydessä. Tämä äsken kuvattu selitys ei siis kansainvälisoikeudellisessa mielessä sido sen paremmin sopimuksen kansainvälisiä valvontaelimiä kuin muita sopijaosapuolivaltioitakaan. Sopimuksen 34 artikla huomioon ottaen tämä ei kuitenkaan tarkoita, että selitys olisi vailla kaikkea oikeudellista merkitystä. Selitykseen on kirjattu kansallinen ratkaisu, jossa on sopimuksen 34 artiklassa tarkoitetulla tavalla otettu huomioon Suomen erityiset olosuhteet. Selitys muodostaa pohjan sille, miten yleissopimuksen määräykset Suomessa, näissä Suomen erityisissä olosuhteissa, ymmärretään ja mille ratkaisulle on myös alkuperäiskansan demokraattisesti valitun edustuselimen tuki.

Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan ehdotetulle selitykselle on tarpeen saada eduskunnan suostumus. Tämä selityksen tarve tulee juuri siitä, että Suomessa myös historiallisesti pohjoisimman Suomen asutus on tapahtunut samanaikaisesti, niin saamelaisten toimesta kuin sitten suomalaisväestön. Myöskin samoja elinkeinoja — poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta — on samanaikaisesti ryhdytty harjoittamaan silloin valtion maaksi kirjatuilla alueilla, ja niistä osa on sitten myöhemmin elinkeinojen kehittymisen myötä kirjattu yksityiseen omistukseen, ja suurin osa sekä saamelaisten että suomalaisväestön käyttämistä alueista on jäänyt valtion maaksi

Perustuslakivaliokunta halusi kirjata nimenomaisesti tämän Suomen oikeustilan tuossa mietinnössä jaksoon Sopimuksen soveltaminen Suomen olosuhteissa. Siinä kerrotaan, että hallituksen lähtökohtana esityksessä on ollut, että Suomen kansallinen ratkaisu maaoikeuksien osalta lähtee siitä, ettei kansalaisten, saamelaisten, kotiseutualueella oleviin maa- ja vesialueisiin kohdistuviin omistus-, käyttö- ja hallintaoikeuksiin puututa yleissopimuksen täytäntöönpanon johdosta. Tätä lähtökohtaa on pidetty maa- ja metsätalousvaliokunnan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnoissa perusteltuna, ja perustuslakivaliokunta yhtyy tähän käsitykseen.

Valiokunta katsoo, että Suomen lainsäädäntö vastaa sopimuksen määräyksiä eikä sopimuksen ratifioiminen aiheuta tarvetta muuttaa Suomen lainsäädäntöä. Valiokunta korostaa, ettei yleissopimuksen täytäntöönpano edellytä puuttumista saamelaisten kotiseutualueella olevien yksityisten henkilöiden tai julkisyhteisöjen maa- ja vesialueiden omistus-, hallinta- tai käyttöoikeuksiin eikä myöskään jokamiehenoikeuksiin tai muihin omistuksesta riippumattomiin käyttöoikeuksiin eikä valtion maa- ja vesialueiden omistus-, hallinta- tai käyttöoikeuksiin.

Perustuslakivaliokunta painottaa, että sopimus ei edellytä Suomen kiinteistölainsäädännön muuttamista eikä sopimus itsessään luo luonnollisille tai oikeushenkilöille yksityisoikeudellisia kiinteistö- tai muita oikeuksia. Sopimus ei myöskään edellytä muut poissulkevien eri- tai yksinoikeuksien luomista alkuperäiskansaan kuuluville yksilöille tai heidän muodostamilleen oikeushenkilöille. Sopimus ei aiheuta myöskään muutoksia Suomen kaavoituslainsäädäntöön tai kuntien kaavoitusoikeuteen.

Valiokunta katsoo kuitenkin sopimuksen täytäntöönpanoon kuuluvan, että saamelaisille turvataan oikeudet osallistua ja vaikuttaa saamelaisten kotiseutualueella olevien valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon samoin kuin oikeudet käyttää näitä alueita saamelaiskulttuurin harjoittamisen ylläpitämiseen ja edistämiseen sekä harjoittaa näillä alueilla saamelaisten perinteisiä elinkeinoja, kuten poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta.

Yleissopimus ei velvoita sopijavaltioita määrittelemään kansallisessa lainsäädännössä, ket- kä voidaan katsoa alkuperäiskansan jäseniksi. Yleissopimus asettaa kuitenkin tiettyjä vaatimuksia määritelmäsäännökselle sekä sitä koskevalle valtion sisäiselle päätöksenteolle, jos määrittely halutaan tehdä kansallisessa lainsäädännössä. Myöskään kansainvälinen oikeus ei sisällä yleisesti hyväksyttyä määritelmää alkuperäiskansoista tai sellaisiksi katsottavista ryhmistä. Näin ollen se, ketkä yksittäiset henkilöt kuuluvat alkuperäiskansaan, on lähtökohtaisesti kunkin kansallisen oikeusjärjestyksen säänneltävissä oleva asia.

Äsken keskustelimme Suomessa tästä määrittelystä, mitä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluminen edellyttää, ja se on jossakin määrin erillinen kysymys verrattuna siihen, mitkä sitten tämän ILO-sopimuksen alkuperäiskansaan kuulumisen kriteerit olisivat.

Suomessa puhutaan useita saamelaiskieliä, ja eri saamelaisryhmillä on erilaiset historialliset taustat, ja myös niiden kulttuurit eroavat toisistaan. Osa saamelaisryhmistä on vuosien kuluessa joutunut muita voimakkaampien suomalaistamispyrkimysten kohteiksi, ja ryhmän jäsenet — tai osa heistä — ovat voineet tämän prosessin tuloksena omaksua käyttöönsä suomen kielen. Silti he ovat voineet säilyttää kokonaan tai osittain muita saamelaiskulttuuriin keskeisesti kuuluvia sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia tai poliittisia instituutioitaan.

Valiokunta halusi tässä yhteydessä tarkastella sitä, että saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloon hakeutuminen on vapaaehtoista ja luettelosta voi myös irtisanoutua. Vaaliluettelo ei siis ole tyhjentävä luettelo siitä, ketkä ovat saamelaisia, vaan luettelon ulkopuolellakin heitä on. Näin ollen saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei valiokunnan käsityksen mukaan voi olla yksinomainen luettelo niistä henkilöistä, joita yleissopimuksen alkuperäiskansaa koskevat säännökset suojelevat. Valiokunta korostaa, että esimerkiksi saamelaisten kielelliset oikeudet, kuten saamen kielen käyttäminen viranomaisissa taikka saamen kielen opetuksen tai saamenkielisten päivähoitopalvelujen saaminen, eivät voi olla riippuvaisia henkilön tai hänen huoltajiensa kuulumisesta vaaliluetteloon.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan myös joissakin sopimuksen jo ratifioineissa maissa on ollut erilaisia käsityksiä siitä, keitä sopimuksen määräysten tulisi koskea, mutta näihin tilanteisiin on löydetty kyseisten maiden olosuhteisiin soveltuvat ratkaisut. Sopimus ei valiokunnan saaman selvityksen mukaan aseta esteitä sille, että sopimuksen alkuperäiskansan suojelua koskevia määräyksiä sovellettaisiin Suomessa saamelaiskäräjillä edustettuina olevien saamelaisten ohella myös johonkin muuhun väestöryhmään, joka täyttää sopimuksen 1 artiklan mukaiset alkuperäis- tai heimokansan tunnusmerkit.

Valiokunta esittää vielä joitakin täydennyksiä koskien raportointijärjestelmää ja tulevaa niin lainsäädännön kuin hallinnon kehittämistä. Mutta tärkeintä tuossa mietinnössä on juuri tämä suomalaisen oikeustilan varmistus ja se, että tämä ILO-sopimus ratifioitunakaan ei sitä järkytä, mutta sen sijaan se antaa evästystä siihen, miten tulevaisuudessa yhteistoiminnassa pyritään sekä saamelaisten alkuperäiskansan asemaa kohentamaan että muun väestön oikeuksia kehittämään tuolla Suomen saamelaisalueella. Kokonaisuutenahan sopimus on tietysti sovellettavana koko valtakunnan alueella, esimerkiksi näitten kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien osalta.

Markus Lohi /kesk:

Arvoisa puhemies! Kansainvälisen työjärjestön ILOn työkonferenssin vuonna 1989 hyväksymän yleissopimuksen 169 perustavoitteet ovat erittäin hyviä ja kannatettavia. Yleissopimuksen tarkoituksenahan on varmistaa, että alkuperäis- ja heimokansat voivat nauttia täysimääräisesti ihmis- ja perusoikeuksista ilman esteitä ja syrjintää. Yleissopimuksen tarkoituksena on myös saattaa alkuperäis- ja heimokansojen oikeudet samalle tasolle muun väestön kanssa — siis haluan korostaa: samalle tasolle muun väestön kanssa.

Tuon sopimuksen 14 artiklassa todetaan, että osapuolten on tunnustettava alkuperäis- ja heimokansojen omistus- ja hallintaoikeudet niihin maihin, joilla ne perinteisesti asuvat. Tämä 14 artikla onkin se kohta, joka on meillä Suomessa ilmennyt aika ongelmalliseksi, ja ehkä juuri tämän takia meillä, vaikka sopimus jo aikoinaan vuosia sitten allekirjoitettiin, ratifiointi on venynyt.

Edelleen, kuten tuossa edellä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja totesi, asiantuntijakuulemisessa on tullut ilmi, että sen keinon, jolla hallitus tällä kertaa pyrkii tämän 14 artiklan tietyllä tavalla ohittamaan — se on laatinut erillisen selityksen — on todettu valiokunnan asiantuntijakuulemisessa olevan vailla kansainvälisoikeudellista merkitystä. On selvää, että eihän se täysin merkityksetön ole. Toki se on tämän hetken osapuolten tahdonilmaisu siitä, miten tulisi tulkita näitä omistus- ja hallintaoikeuksia ja mitä muutoksia ne aiheuttavat, jos me tämän sopimuksen ratifioimme. Mutta viime kädessä kaikki asiantuntijat valiokunnassa olivat sitä mieltä, että tällä hallituksen ja saamelaiskäräjien laatimalla selitysosalla ei ole varsinaisesti ILO-sopimuksen tulkintaan liittyvää sitovaa oikeudellista merkitystä.

Tästä syystä näen, että edelleen meillä on sellainen tilanne Suomessa, että meillä ei ole edellytyksiä ratifioida tätä ILO 169 -sopimusta. Niitä keskeisiä ongelmia on nimenomaan kolme: ensinnäkin, keitä sopimus koskee, eli sopimuksen subjektit, toiseksi, mihin maantieteelliseen alu-eeseen sopimusta tullaan soveltamaan, ja kolmanneksi, millä tavalla tuo sopimuksen edellä mainittu 14 artikla ja sen käytäntöön soveltaminen vaikuttaa alueen maiden omistus-, hallinta- ja käyttöoikeuksiin. Koska meillä ei edelleenkään ole kattavaa selvitystä tästä asiasta tehty, edellytyksiä ILO-sopimuksen ratifioinnille ei ole.

Tulenkin näillä perusteilla esittämään tämän esityksen toisessa käsittelyssä, että eduskunta ei hyväksy mietintöön sisältyvää yleissopimusta ja että eduskunta hylkää mietintöön sisältyvät lakiehdotukset ja, kolmanneksi, että edustaja Rundgrenin tekemä toimenpidealoite olosuhdeselvityksestä 25/2013 tultaisiin hyväksymään. Olemme valiokunnassa jättäneet tähän vastalauseen, ja sen ovat allekirjoittaneet allekirjoittaneen edustajan lisäksi edustajat Rundgren, Saarakkala, Packalén, Kivelä ja Kauma.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Lapin ystävänä ja myös Lapin oloja monin tavoin seuranneena täytyy todeta, että tämä on yksi näitä loppuvaiheen surullisimpia asioita. Vähän runttaamalla ja vähän niin kuin puolilusmutyylillä viedään läpi täällä viimeisellä viikolla asioita, jotka eivät kestä kyllä kriittistä tarkastelua ja päivänvaloa.

Tällä on tietysti RKP:lle joku suuri poliittinen missioluonne. Jokainen on ihmisoikeussopimusten osalta, totta kai, vankasti tässä talossa niiden takana, mutta täytyy sanoa, että jos puhutaan YK:n kokouksiin menosta ja periaatteiden ja ihmisoikeuksien julistuksesta, niin ennen sitä pitää oman takapihan olla kunnossa. Oikeusministeriön ja ulkoministeriön osalta täytyy sanoa, että varmasti siellä YK:n suunnassa paljon kuljetaan ja matkustellaan, mutta harvemmin varmaan silmät ja korvat ovat auki täällä omalla takapihalla ja omassa maassa.

Maa- ja metsätalousvaliokuntahan käsitteli tätä asiaa nimenomaan myös maa- ja metsätalousvaliokunnan toimenkuvan osalta, millä tavalla nimenomaan poronhoito- ja muiden oikeuksien ja nimenomaan kansalaisoikeuksien ja kansalaisten tasa-arvoisen kohtelun ja ihmisoikeuksien kannalta Suomen Lapissa perusväestö kokee asemansa. Tällä hetkellä tuntuu olevan aika erikoinen tilanne, että poiketen Norjasta ja monesta muusta meillä on tämmöinen puhdasoppinen rotutoimikunta, joka äänestää ja päättää, kuka kuuluu kastiin ja kuka ei. Tämä ei voi olla tapa, jolla Suomi etenee, eikä tältä pohjalta voida lähteä kyllä minnekään kansainvälisiin kokouksiin kirkasotsaisesti julistamaan, miten Suomi hienosti hoitaa hommat. Pitää olla joku tolkku.

Nimenomaan tältä osin maa- ja metsätalousvaliokunta korosti, totta kai piti tärkeänä, että ILO-sopimuksen ratifiointi pitää saada tehtyä mahdollisimman nopeasti siten, että saamelaisen alkuperäiskansan oikeudet saadaan turvattua — sen jälkeen, kun on aikaansaatu sellainen kansallinen saamelaismääritelmä ja siihen liittyvät ratkaisut, jotka turvaavat tosiaan meidän kansalaisillemme ja pohjoisen asukkaille tasapuolisesti kaikkien asianosaisten oikeudet. Juuri tämän takia maa- ja metsätalousvaliokunta esitti, että tämä ILO-sopimus tulee palauttaa uuteen valmisteluun. Se oli meidän perustuslakivaliokunnalle antamamme lausunto. Nimenomaan perustuslakivaliokunnanhan odottaa huolehtivan Suomen kansalaisten yhtäläisistä oikeuksista, kansalaisoikeuksista ja tasavertaisuudesta. Maa- ja metsätalousvaliokunta katsoi myös, että sopimuksen vaikutuksia saamelaismääritelmän ulkopuolelle jääviin ryhmiin ei ole selvitetty riittävästi esityksen valmistelussa.

Johdonmukaisesti varsin yksimielisen maa- ja metsätalousvaliokunnan kannan kanssa on ilo olla loppuun saakka vastustamassa tätä esitystä, kun tätä ei ole palautettu uuteen valmisteluun.

Satu Haapanen /vihr:

Arvoisa puhemies! Mielestäni on tärkeää, että ILO-sopimuksen ratifiointiin ryhdytään, koska se takaisi saamelaisille, Euroopan unionin ainoalle alkuperäiskansalle, universaalin suojan kieliensä ja kulttuuriensa vaalimiseen.

Täällä puhutaan paljon siitä, pitäisikö ensin päästä yksimielisyyteen saamelaismääritelmästä ja vasta sitten hyväksyä, ratifioida, ILO-sopimus vai pitäisikö tämän tapahtua toisin päin. Minun mielestäni ensin pitää ratifioida tämä sopimus ja sitten jatkaa niiden ongelmien ratkaisemista ja oikeudenmukaisen ratkaisun hakemista siihen, että kaikki saamelaisiksi itsensä sukujuuriltaan tai kieleltään tuntevat huomioidaan. Se, onko saamelaiskäräjien luettelossa vai ei, ei poista sitä tosiseikkaa, että ihminen, joka tuntee itsensä saamelaiseksi, on saamelainen ja sinänsä jo silloin ILO-sopimuksen piirissä.

Mielestäni on tärkeää, että sopimus ratifioidaan mahdollisimman pian, jotta ILO-sopimuksen mukaisesti päästäisiin edelleen vahvistamaan alkuperäisiä heimokansojen ihmisoikeuksia ja perusvapauksia ilman esteitä ja syrjintää ja siten myös Suomen osalta edistettäisiin paremmin saamelaisten osallistumista heitä koskevien asioiden valmistelun ja päätöksentekoon.

Tähän hallituksen esitykseen sisältyvä selitys on tärkeä siinä mielessä, että poronhoitoon tai maiden ja vesien omistukseen liittyvä tilanne ei ainakaan merkittävästi muuttuisi mutta sen sijaan saamelaisten osallisuus päätöksentekoon paranisi. Maa- ja metsätalousvaliokunnassa jätin maa- ja metsätalousvaliokunnan lausuntoon eriävän mielipiteeni.

Ja vielä lopuksi: olisi hyvä, että nyt Suomi vihdoin viimein ratifioisi tämän ILO-sopimuksen.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Edustaja Lohi kiteytti tuossa vastalauseessamme olleet kolme kohtaa, jotka ovat olennaisia tässä ILO-sopimuksen ratifioinnissa.

Ensimmäinen kohta: keitä sopimus koskee, elikkä sopimuksen subjektit. Siitä me olemme käyneet edellisen lakiehdotuksen kohdalla keskustelun, jossa keskustelimme tästä saamelaismääritelmästä. Se on tästä syystä myöskin aivan olennainen kohta tässä ILO-sopimuksen hyväksymisessä.

Toiseksi: mihin maantieteelliseen alueeseen sopimusta tullaan soveltamaan? Meille on iskostunut ajatteluun se, että tämähän koskee vain Enontekiön, Inarin, Utsjoen ja Sodankylän pohjoisosien aluetta. Tosiasia kuitenkin on, että jos tämä ILO-sopimus Suomessa ratifioidaan, niin koko poronhoitoalueella tulee käynnistymään prosessi, jossa loppujen lopuksi katsotaan, mitä tämä sopimuksen ratifiointi on merkinnyt. Sitten tuo kolmas kohta tuossa, millä tavalla se vaikuttaa, selviää silloin.

On jollakin tavalla paradoksaalista mielestäni se, että kun tässä ILOn sopimuksen kohdalla on olennaisesti kysymys niistä 14 artiklan sisältämistä maankäyttö-, hallinta- ja omistusoikeuksista, niin sitten hallitus antaa selityksen, jossa se koettaa vakuuttaa, että tällä ei ole mitään merkitystä näihin asioihin, niin kuin täällä on todennut perustuslakivaliokunnan puheenjohtajakin, että asiantuntijat ovat todenneet, että tällä selityksellä ei ole tällaista juridista velvoitetta. Tämä ihmetyttää tässä hallituksen politiikassa kaikkein eniten. ILO-sopimuksessa on keskeinen asia se, että se nimenomaan koskee näitä maanomistusoikeuksia ja hallintaoikeuksia, ja te yritätte vakuuttaa, ettei sillä mitään merkitystä ole: ratifioidaan vain, ei se mitään vaikuta. Voin vakuuttaa teille, että Lapissa ihmiset kyllä tarttuvat tähän ILO-sopimuksen ratifioinnin jälkeen erittäin voimakkaasti, jos jätätte sen tällä tavalla. Nimittäin se on tarkoitettu sitä varten, ja siellä kyllä mitataan sitten se, kuka niitä maita käyttää ja millä tavalla, eikä se pysähdy vain siihen pohjoiseen osaan Lappia vaan koko poronhoitoalueeseen.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Arvoisa puhemies, värderade talman! Hallitus siis ehdottaa, että eduskunta hyväksyisi niin sanotun ILO-sopimuksen 169, jotta se voitaisiin ratifioida.

Tämän yleissopimuksen keskeisenä tavoitteena on varmistaa, että alkuperäis- ja heimokansat voivat nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia ilman esteitä ja syrjintää sekä osallistua sellaisten asioiden valmisteluun, jotka voivat vaikuttaa välittömästi niihin. Alkuperäis- ja heimokansojen tulee saada säilyttää kulttuurinsa ja kehittää sitä omien tavoitteidensa mukaisesti. Ratifioimalla yleissopimuksen Suomi vahvistaisi kansainvälisesti sitoutumistaan näiden tavoitteiden turvaamiseen. Tämä sopimus on ainoa kansainvälinen sopimus, joka nimenomaan koskee alkuperäiskansoja. Hallituksen käsitys on, että Suomen lainsäädäntö lähtökohtaisesti täyttää sopimuksen edellyttämät vaatimukset.

Ratifioinnin osalta yleissopimuksen maaoikeuksia koskeva 14 artikla ja sen tulkinta on herättänyt eniten keskustelua. Tässä yhteydessä voidaan todeta, että Suomen erityisolosuhteisiin kuuluu muun muassa se, että asutus on saamelaisten kotiseutualueella yhteiskunnallisista ja maantieteellisistä syistä muodostunut vuosisatojen aikana sellaiseksi, että saamelaiset ja muu väestö ovat asuttaneet osin samoja alueita ja harjoittaneet osin samoja elinkeinoja. Tästä johtuen Suomen kansallinen ratkaisu ja ratifioinnin lähtökohta on, ettei saamelaisten kotiseutualueella oleviin maa- ja vesialueisiin kohdistuvia omistus-, käyttö- ja hallintaoikeuksia muuteta sopimukseen liittymisen johdosta. Tämä koskee paitsi yksityisiä myös valtion omistuksessa olevia maa- ja vesialueita. Ratifiointi siis ei vaikuta omistus-, käyttö- ja hallintaoikeuksiin.

Värderade talman! Det här betyder att såväl samerna som den övriga befolkningen även i framtiden har rätt att använda statens marker för till exempel renskötsel enligt samma förutsättningar som tidigare. Även äganderättigheterna bibehålls oförändrade.

Ratifiointi ei siten vaikuta paikallisväestön oikeuksiin tai asemaan. Keneltäkään ei viedä mitään pois. Tämä on reilu ratkaisu.

Tämä Suomen kansallinen ratkaisu on tarkoitus selostaa erillisessä selityksessä, jossa hallitus ja saamelaiskäräjät esittävät yhteisen näkemyksensä sopimuksen ja erityisesti sen maaoikeuksia koskevan 14 artiklan täytäntöönpanon pohjaksi. Selityksessä Suomi sitoutuu kehittämään saamelaisten oikeuksia osallistua saamelaisten kotiseutualueella olevien valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Saamelaisille myös turvataan oikeus käyttää näitä alueita saamelaiskulttuurin harjoittamiseen, ylläpitämiseen ja edistämiseen samoin kuin harjoittaa näillä alueilla saamelaisten perinteisiä elinkeinoja.

Myös saamelaiskäräjälakiin sisältyvää viranomaisten neuvotteluvelvoitetta on ehdotettu muutettavaksi niin, että se painottaa aiempaa enemmän viranomaisten ja saamelaiskäräjien yhteistyötä.

Tämän selityksen on tarkastanut myös ILOn oikeudelliset asiantuntijat, ja he ovat todenneet sen täyttävän ILOn vaatimukset. — Kiitos.

Anu Urpalainen /kok:

Arvoisa puhemies! Äsken käsittelimme tuota käräjälakia, ja nyt valiokunnan mietinnön pohjana on erilainen esitys kuin hallituksen alkuperäinen esitys oli, varsinkin saamelaismääritelmän osalta. Olisin kysynyt ministeriltä, kun ministeri lähetekeskustelussa, ILOon liittyen varsinkin, totesi, samoin kuin totesi myös valiokunnan kanssa käydyssä keskustelussa, että sinällään tämä saamelaiskäräjälaki ja saamelaismääritelmä liittyvät vahvasti yhteen tämän ILOn ratifioinnin osalta: entä jos eduskunta hyväksyy nyt valiokunnan mietinnön pohjana olevan saamelaismääritelmän, joka on muutettu esitys hallituksen esityksestä, kuinka käy ILOn?

Markus Lohi /kesk:

Arvoisa puhemies! Itse asiassa kysymys, jonka aioin tehdä ministerille, oli juuri sama, minkä edustaja Urpalainen tuossa edellä teki. Kun nyt näyttää siltä, että hallituksen esityksen mukaan tuota saamelaiskäräjälakia ei tulla hyväksymään eduskunnassa, erityisesti ei sitä 3 §:n saamelaismääritelmää, ja olette omissa puheenvuoroissanne nyt ja aikaisemminkin korostaneet sitä, että on tärkeää, että saamelaiskäräjät on lain takana ja tässä tapauksessa ILO-sopimuksen takana, niin voisin oikeastaan kysyä hieman toisin sanoin tuon saman kysymyksen: olisiko nyt viisainta vetää johtopäätökset tämän ILO-sopimuksen osalta, kun saamelaiskäräjät on ilmoittanut, että jos pienikin muutos tehdään saamelaiskäräjälakiin, niin he eivät ole enää ILO-sopimuksen ratifioinnin takana?

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Tuohon äskeiseen kysymykseen todellakin haluamme kuulla vastauksen.

Mutta kiinnitän itse huomiota siihen, että nämä hallituksen tulkinnat ja selitykset kertovat siitä, että hallituksen lähestymistapa tähän asiaan on käytännön todellisuudelle vieras lähestymistapa. Kaikki saamelaisten itsehallintoalueella ja koko Lapissa tälläkin hetkellä jo tietävät, että saamelaiskäräjien lausunnoilla on maankäyttöä erittäin voimakkaasti ohjaava merkitys jo tällä hetkellä, ja se asema tulee luonnollisesti vahvistumaan näitten prosessien jälkeen, mistä tässä nyt on kysymys. Metsähallituksen, joka omistaa Lapissa 60 prosenttia kaikista maista, korvat ovat erittäin herkät saamelaiskäräjien lausunnoille, ja se kyllä näkyy elinkeinopolitiikassa monin paikoin.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan tehtävänä on ollut lähestyä tätä kysymystä nimenomaan tämän 14 artiklan kohdalta ja yhteisneuvottelupykälän kohdalta. Kun kansanedustajat ovat perusteellisesti näihin asioihin paneutuneet tuossa valiokunnassa — toistan sen, minkä aikaisemmin tuolta puhujapöntöstä sanoin — ja omaa mandaattiaan vapaasti käyttäneet, on johtopäätös ollut se, että he esittävät tätä lakia uuteen valmisteluun. Tässä tulemme nyt sitten siihen, mitä hallitus aikoo nyt jatkossa tehdä — tässä on tämä kysymys tehty.

Vielä yhteen asiaan kiinnitän huomiota: Toimenpidealoite, jonka olen tehnyt vuonna 2013, olisi ollut syytä toteuttaa siellä oikeusministeriössä. Nimittäin kyllä näitä työryhmiä on ollut, mutta tämän asian käsittely olisi edellyttänyt paljon syvällisempää ja laajempaa työtä tuolla alueella: olisi tullut katsoa, mitkä asiat siellä todella ovat sellaisia, joihinka tarvitaan muutosta nykytilanteeseen, ihan näin kansainvälistä alkuperäiskansan asemaa ajatellen. Sitä ei ole Suomessa kyllä vielä tehty, ja se jää tämän hallituksen tappioksi, että yritettiin runnomalla viedä tämä laki eteenpäin ilman, että sen perusta olisi selvitetty, tarvitaanko ja missä suhteessa parannuksia tai muutoksia paikalliseen elämään.

Oikeusministeri  Anna-Maja   Henriksson

Arvoisa puhemies! Niin kuin tässä hallituksen esityksessä tulee esille, katsomme, että Suomen lainsäädäntö on jo niin hyvällä tolalla, että me voimme tämän ratifioinnin tehdä. Tällä hallituskaudella on muun muassa Metsähallitus-lakiin tehty muutoksia, ja vesilaissa, kaivoslaissa on näitä yhteistoimintavelvoitepykäliä ja niin edelleen. Näin ollen hallitus katsoo, että pystymme tämän ratifioinnin nyt tekemään.

Se on totta, mitä olen tuonut esille myös perustuslakivaliokunnassa, että saamelaiskäräjät katsovat, että nämä molemmat asiat liittyvät yhteen. Nähtäväksi nyt jää — koska emme vielä tiedä, miten huomenna äänestys saamelaiskäräjälaista päättyy ja mikä sen kohtalo tulee olemaan — mitä tehdään tälle ratifioinnille. Juuri tällä hetkellä katson kuitenkin, että olisi tärkeätä, että Suomi voisi ILOn ratifioida, ja toivon, että siitä pystytään pääsemään sillä tavalla yhteisymmärrykseen, että enemmistö tässä salissa olisi sillä kannalla.