Täysistunnon pöytäkirja 178/2002 vp

PTK 178/2002 vp

178. PERJANTAINA 10. TAMMIKUUTA 2003 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys kuntoutusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi

 

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kysymyksessä on hallituksen esitys kuntoutusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. On varmasti paikallaan painottaa myös tässä kohdin yleensä kuntoutuksen merkitystä. Eilisillan keskustelussa, missä käsiteltiin useita lakialoitteita, jotka liittyivät rintamakuntoutukseen ja sotaveteraanikuntoutukseen, sotainvalidien kuntoutuksiin, näitä asioita vahvasti tuotiin esille.

Kuntoutuksesta on saatu selontekoja eduskunnalle, sen merkitystä on painotettu vanhenevan väestön kannalta, koko yhteiskunnan kannalta, työllisyyden kannalta, myöskin eilen paljon puhuttujen siivoojien työkykyisyyden kannalta. Meillä on aika paljon siivoojan ammatilla olevia ihmisiä, ammattisiivoojia, työttömyyskortistoissa, osa työkykyisinä työnhakijoina, johtuen esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairauksista. Heille tarvitaan kuntoutusta.

Arvoisa puhemies! Haluaisin tätä asiaa vielä painottaa.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Rouva puhemies! Ensimmäisessä käsittelyssä keskustelimme laajemmin tästä esityksestä, joka on tärkeä, kun se parantaa mahdollisuuksia saada kuntoutusta varhaisemmassa vaiheessa. Todella paljon täytyy vielä tapahtua, jotta tämä laki muuttuu käytännöksi. Lakihan tulee voimaan vasta vuonna 2004, mutta asenteita ja valmiutta lähteä kuntouttamaan ihmisiä tarvitaan ennen kaikkea työpaikoilla, mutta myöskin työeläkelaitoksissa, jotka osaltaan toimeenpanevat tätä. Tulkinnat tällä hetkellä ovat ikävä kyllä erittäin usein sellaisia, että henkilö ei tarvitse kuntoutusta kuitenkaan, vaikka hänellä on jo monta B-lausuntoa siitä, että työkyky on selkeästi alentunut.

Tässähän ehdotetaan osakuntoutusrahaa nyt jo voimaan tulevaksi. Valiokunta ehdotti myöskin osasairauspäivärahan käyttöön ottamista, joka on tärkeä ja hyvä ajatus. Itse valiokunnassa tänään puhuin, että pitäisi ottaa vaikka neljäsosapäiväraha ja eläke käyttöön, koska nyt on monia ihmisiä, jotka ovat joutuneet lyhentämään työaikaa esimerkiksi kuuteen tuntiin, ja se on käytännössä tarkoittanut, että palkka putoaa suurin piirtein neljänneksellä. Se on varsin kohtuutonta, kun on kysymys ihmisistä, jotka ovat pitkään olleet mukana työelämässä, ja sen vuoksi vielä vaihtoehtoja, jotka mahdollistavat ihmisten työssä jaksamisen, pitäisi kehittää.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Kuntoutuksen edellytysten parantaminen on tietenkin sinänsä myönteinen asia. Tässä keskustelussa haluan kiinnittää huomiota siihen, että Kansaneläkelaitoksen eri toimipisteissä myös suhtaudutaan yksilöllisiin kuntoutussuunnitelmiin eri tavoin ja kuntoutuksensaamismahdollisuudet voivat vaihdella ihan näistä paikallisista eroista johtuen. Näin ollen on erittäin olennaista, että kuntoutustoimintaa ja sen kriteereitä pystytään harmonisoimaan tässä maassa, jotta ihmiset olisivat keskenään tasavertaisessa asemassa.

Kiinnitän huomiota myös siihen, että ikääntyvän väestön kuntoutus on tulevaisuuden hyvin suuri haaste ja siihen tarvitaan myös uusia ideoita, jotka liittyvät terveysliikuntaan ja sen lisäämiseen.

Paula  Kokkonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan kiinnittää erityistä huomiota siihen, että vanhemman väestön kohdalla olisi syytä erityisesti painottaa avokuntoutusta ja lähikuntoutusta. Monet eivät enää jaksa lähteä laitoskuntoutuksiin.

Haluan myöskin korostaa veteraanien puolisoiden ja omaishoitajien kuntoutusta. Se on asia, joka on kiireesti hoidettava kuntoon.

Keskustelu päättyy.