Oikeusministeri Johannes Koskinen

Herra puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan, että kuolinpesän osakkaiden henkilökohtaisesta velkavastuusta pääsääntöisesti luovutaan kokonaan. Osakkaiden vastuu vainajan veloista rajoittuisi yleensä vainajalta jääneeseen omaisuuteen. Osakas voisi edelleenkin tietyin rajatuin edellytyksin joutua henkilökohtaisesti vastaamaan vainajan veloista, mutta vain määrällä, joka vastaa hänen velkojalle aiheuttamaansa vahinkoa. Velkavastuu voisi syntyä törkeämmänlaisella perunkirjoitusvelvollisuuden laiminlyönnillä taikka väärien tietojen antamisella tai tietojen salaamisella perunkirjoitusta varten.

Esityksen tarkoitus on siis korjata selvä epäkohta, joka lainsäädännössämme on. Kun henkilökohtainen velkavastuu syntyy, velkojalla on oikeus vaatia osakkailta täyttä suoritusta riippumatta siitä, paljonko vainajalta jäi omaisuutta, ja tietyissä tilanteissa myös riippumatta siitä, onko tällä perillisellä mitään osasyytäkään vahingon syntymiseen. Velkoja voi näin päästä parempaan asemaan kuin missä hän olisi ollut ilman kuolinpesän osakkaiden laiminlyöntejä.

Vaikkakaan tavallista ei ole, että velkavastuu käytännössä kohtaisi osakkaita näin ankarana kuin minkä lainsäädäntö mahdollistaisi, on selvää, että lainsäädäntöä täytyy korjata eikä jäädä sen varaan, että velkojat hyväntahtoisesti tyytyvät siihen, mitä vainajan omaisuudesta velkoihin riittää. Muistettava on, että kuolinpesän osakas ei voi nykyisinkään joutua vainajan veloista vastuuseen, jos vainajan omaisuus riittää vain hautajaiskuluihin ja pesänselvitykseen. Henkilökohtaista velkavastuuta ei myöskään synny alaikäiselle. Näistä seikoista on epäselvyyttä, ja tietyillä järjestelyillä on ollut mahdollista se, että alaikäiselle on siirtynyt velkavastuita. Yleensä siinä on sitten juuri tiedon puutteesta ollut kysymys. Velkojilla on ollut parempi tieto ja velallisilla, perillisillä, huonompi tieto.

Ulosoton määräaikaisuutta koskeva uudistus tuli voimaan eilen, maaliskuun alusta. Sen mukaan velkaa voidaan periä ulosottotoimin 15 vuoden ajan tavallisten velkojen kyseessä ollen, henkilövelkojan saatavista 20 vuoden ajan. Ulosoton päättyminen ei kuitenkaan merkitse velan lakkaamista. Esitykseen sisältyvät ehdotukset siitä, miten tällainen velka otetaan huomioon kuolinpesän selvityksessä. Hyväksyessään lain ulosottolain muuttamisesta eduskunta edellytti esityksen antamista juuri tästä kysymyksestä.

Lakiesityksen mukaan tällainen velka olisi maksettava kuolinpesän varoista viimesijaisena velkana pesänselvitysvelkojen ja vainajan muiden velkojen maksamisen jälkeen. Tällä ehdotuksella on haluttu turvata sitä, ettei velallisen uusien velkojien asema heikenny velallisen kuoleman vuoksi. Vanhoja velkojahan on voitu periä varsin pitkään, siis jo vähintään se 15—20 vuotta, kun ulosotto päättyy, eikä olisi perusteltua, että ne voisivat heikentää velkojien mahdollisuutta saada uusille, mahdollisesti vasta hiljattain ennen velallisen kuolemaa syntyneille veloille suoritusta vainajan omaisuudesta.

Tähän liittyen viittaan sivulle 20 hallituksen esityksessä. Sen yleisperusteluissa on kohta: "Hallituksen tarkoitus on lakialoitteeseen liittyen selvittää, minkälaisin, esimerkiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annettuun lakiin - - lisättävin säännöksin velka, jota koskevan ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuus on lakannut, voitaisiin julistaa lopullisesti vanhentuneeksi tuomioistuimen päätöksellä velallisen hakemuksesta." Eli tässä haetaan toimeksiantoa siihen, minkälaisella järjestelyllä tällaisesta ulosottokelpoisuutensa menettäneestä velasta pääsisi kokonaan eroon. Tällä hetkellähän olemassa olevia suositeltavia menettelyjä ovat velkajärjestely ja velkasovinto, jotka siis päättävät velan lopullisesti maksuohjelman loputtua. Tuo loppuvelka häviää oikeudellisesti. Sen sijaan ulosoton päättyessä näin ei tapahdu, ja tästä pitää muistuttaa jatkuvasti, että tuo lopullinen järjestely on tarpeen, nykysäännöksin siis velkajärjestelyn tai velkasovinnon kautta, mutta tässä on tarpeen varmasti ennen kevättä 2008, jolloinka ensimmäisten näitten pitkäaikaisten perintätoimien määräaika päättyy, lainsäädäntöön rakentaa myös tavallaan kevennetty velkajärjestelymalli elikkä mahdollisuus tuomioistuimen päätöksellä julistaa sitten se täytäntöönpanokelpoisuutensa menettänyt saatava lopullisesti vanhentuneeksi.

Eduskunnassahan on tehty lakialoite, jossa suoraan tähän täytäntöönpanokelpoisuuden menettämiseen kytkettäisiin lopullinen vanhentuminen. Sellainen sääntely toisi merkittäviä väärinkäytösten riskejä. Sen sijaan tällainen menettely, jossa tuon tilanteen toteaminen jäisi tuomioistuimiin ja jossa voitaisiin myös velkojia kuulla, paremmin täyttäisi sitten oikeusturvan takeet kaikkien asianosaisten kannalta. Mutta tämän esityksen osalta palataan siis asiaan myöhemmin.

Samoinhan on menossa oikeusministeriössä selvitys niin sanotusta henkilökohtaisesta konkurssista eli siitä, onko olemassa vielä välitilaa meidän kynnykseltään madalletun velkajärjestelyn ja sitten joissakin maissa käytössä olevan henkilökohtaisen konkurssin välillä, onko niissä niin isoja eroja, että meillä täytyisi vielä katsoa sitten toisenlaista oikeudellista mahdollisuutta päästä ylen suurista veloista eroon kuin mitä velkajärjestely tarjoaa. Tätä koskeva selvitystyö valmistuu tämän vuoden mittaan, ja sen perusteella sitten hallitus ratkaisee, minkälaisiin jatkolainvalmisteluihin lähdetään.

Tähän ehdotukseen sisältyy myös säännöksiä, jotka merkitsevät kuolinpesien konkurssien koko lailla poistumista. Niiden tarve poistuu sillä, että kuolinpesässä pesänselvittäjän valtuudet kasvavat. Velkojan oikeutta saada pesä pesänselvittäjän hallintoon ehdotetaan laajennettavaksi. Sen sijaan konkurssin käytettävyyttä ylivelkaisen pesän selvittämiseen ehdotetaan rajoitettavaksi. Konkurssi ei yleensä ole tarkoituksenmukainen menettely kuolinpesässä, jossa omaisuutta on vähän eikä velkojiakaan suurta määrää. Käytännössä niissä konkurssipesän toimitsija, asianajaja, laskuttaa ison osan siitä varallisuudesta, mitä siellä pesässä on, eivätkä velkojat hyödy menettelystä. Ehdotuksen toteutumisen myötä kuolinpesien konkurssien määrä vähenee merkittävästi. Nykyisin niitä on käsitelty tuomioistuimissa noin 300 vuodessa. Pääosin konkurssit ovat rauenneet, kun varoja ei ole ollut edes menettelyn täysimääräisiin kustannuksiin. Tässä mielessä tulee myös jonkin verran rationalisointihyötyä oikeuslaitokselle, kun toivottavasti tämä ehdotus eduskunnassa tulee hyväksytyksi.

Kauko Juhantalo /kesk:

Herra puhemies! Jotenkin on aika tylsää lähes tyhjässä salissa, kun tällainen aineellisoikeudellisesti todella tärkeä, mittava uudistus oikeusministeriöltä on hallituksen esityksenä eduskunnan käsittelyssä ja tällainen, jossa puhutaan ihan vakavasti meitä jokaista elämämme aikana ja sitten viimeistään elämämme päätyttyä koskevaa asiaa, joka taloudellisesti ja henkisesti koettelee montaa hyvinkin syvästi.

Erittäin hyvä, että oikeusministeri selvitti tämän lain pääkohdat. Oikeastaan minäkin puheenvuoroni halusin aloittaa en näistä kuolinpesän konkursseista vaan sitä ennen olleesta ajatusrakennelmasta ja haluaisin kyllä rohkaista edustajakollegoja sen keskustelun ja ajattelutavan mukaisesti, joka alkoi viime kaudella, menemään tässä reippaasti eteenpäin, koska tämä lainsäädäntö näillä toivomuksilla esitettynä jättää suuren osan epäselviä kysymyksiä ja sen sijaan, että helpottaisi tuomioistuinten töitä, tulee merkittävästi niitä lisäämään.

Lakihan perustuu viime vaalikaudella annettuun eduskunnan päätökseen, jossa, kuten ministeri sanoi, on edellytetty hallituksen antavan seuraavalla vaalikaudella tämän lakiesityksen koskien kokonaisuudessaan perintökaarta ja sitä, miten sellainen saatava, jota koskeva ulosottoperuste on päättynyt, otetaan huomioon kuolinpesässä. Kuten tiedämme, tällainen velka on menettänyt täytäntöönpanokelpoisuuden, mutta ei ole aineellisoikeudellisesti lakannut.

Haluan myös viitata ed. Kimmo Kiljusen täällä lokakuussa jättämään lakialoitteeseen 133/2003 velan vanhentumisesta annetun lain muuttamisesta niin, että rahavelka vanhentuisi 15 vuoden kuluttua. Hallitus on tässä juuri siihen kohtaan, johon ministeri viittasi, kiinnittänyt huomiota, ja tarkoitus on selvittää tämä kysymys ja erikseen tuoda se esille.

Hallituksenkin näkemys perustuu siihen, että tällaisella varovaisella linjalla estettäisiin mahdollisten väärinkäytösten syntyminen, kun lähestytään monimutkaisesti varoen sieltä täältä. Tämä käsitys on aivan virheellinen. Suomessa on kuolinpesiä tietysti valtava määrä jatkuvasti. On velkaisia kuolinpesiä vaikka kuinka paljon, ja sitten erikseen on niitä, jotka nyt ovat pysyvässä velkavankeudessa 90-luvun alusta lähtien ja joita tällä hetkelläkin taitaa olla seitsemisenkymmentä tuhatta.

Kaksi viimeistä hallitusta ovat tehneet hyviä esityksiä, ja eduskunta on säätänyt lakeja aina askel askeleelta rohkeammin, millä tavalla velkavankeudesta voi ihminen päästä. Kuten täällä selviää, meillähän on tehty henkilökohtaisesta velkajärjestelystä, yrityssaneerauksesta ja monesta muusta järjestelmästä systeemi, jonka avulla toivottiin ylivelkaantuneiden asioiden järjestyvän. Niin ei ole käynyt. Vaikka rummutettiin suurella äänellä sitä, miten velkojat ystävällisesti ottavat yhteyttä ja haluavat sopia sovinto-ohjelman puitteissa velkojen järjestelyistä, tämän rummutuksen tuloksena on saatu erittäin vaatimaton lopputulos. Perussyynä on se, että ne, jotka ovat olleet velkavankeudessa yli kymmenen vuotta, ovat menettäneet toivonsa. Ote on jotenkin kirvonnut yhteiskunnasta ja omasta työstä. Toinen syy on se, että valtaosa on siirtynyt harmaaseen talouteen eikä sieltä heitä enää irti saada. Jos nyt pelätään, että näitä 70 000:ta tulisi koskemaan laki, joka kertaheitolla lopettaisi heidän lainsuojattoman elämänsä, niin on promillen luokkaa se, mikä siellä sattuisi menemään niin väärin, että olisi syytä pelätä väärinkäytösten mahdollisuuksia. Se on sellaista asiaa, jossa poliittinen rohkeus on loppunut hallitukselta. Toivottavasti se ei lopu eduskunnalta.

Ed. Kiljusen aloite lähtee siitä, niin kuin ministeri Koskinen sanoi, että velkojen lopullinen, lakiin perustuva vanhentuminen on yksinkertainen keino estää velkojen elinikäinen perintä. Se olisi ainoa oikea ratkaisu, kun näin pitkään on mennyt tästä suuresta problemaattisesta tilanteesta Suomessa. Tämä ei ole ainoastaan elinikäinen vaan tämänkin lain jälkeen myös kuoleman jälkeinen perintäjärjestelmä. Me kierrämme kuin kissa kuumaa puuroa vähitellen lähentyen rohkenematta tehdä sitä, mitä suomalaiset odottavat. Me tiedämme luterilaisen ajattelutavan, tiedämme sen, miten velka pitää maksaa, ja paheksumme sitä, joka ei velkaansa maksa, mutta silloin kun koko maa joutuu tämänlaatuiseen tilanteeseen, on syytä rohkeasti ratkaista asia, etenkin kun on jo pitkälti toistakymmentä vuotta kulunut.

Jos katsotaan itse tätä järjestelmää, johon hallitus esittää uudistusta, siihen pitää suhtautua myönteisesti. Meidän nykyisen perintökaaremme mahdollisuudet joutua vastaamaan vainajan veloista ovat epäselvät. Siinä määräyksistä osa on tarkoin sanottu ja laiminlyöntilistat on täsmennetty etenkin silloin, jos tarkoin tiedetään, kuka on vastuussa perunkirjoituksen toimittamisesta ja millä tavoin tunnetaan määräajat jne. Mutta entäs silloin, kun kuolinpesä on tällainen reppananmallinen, ei oikein tiedetä, mitä on tapahtunut, tekeekö joku jotain? Kukaan ei saatakaan panna mitään toimeksi, ja kaikki toimenpiteet jäävät tekemättä. Se on inhimillistä elämää. Ollessani asianajajan toimessa aikoinani toistakymmentä vuotta olen tehnyt kymmeniä pesänselvityksiä ja perinnönjakoja. Tunnen käytännössä tämän pykäläviidakon ja asian, voi sanoa, hyvin. On ollut syytä selventää — ja tässä hallitus on aivan oikealla asialla — sitä järjestelmää niin, ettei tule näitä kohtuuttomia tilanteita, koska kohtuullistaminenkin on näissä asioissa ollut mahdottomuus.

Se, että edelleen säilyy jonkinlainen sanktio, mahdollisuus joutua vastaamaan kuolinpesän veloista, on sillä tavalla varmasti välttämätöntä, että yhteiskunnan etu edellyttää kuolinpesien tulla selvitetyiksi. Jollekulle se kuuluu. Siltä osin, että siinä vielä joutuisi ottamaan vainajan velat niskoilleen, on säädelty, että jos laiminlyö tämän asian, vaikka tietää sen tulevan, tai antaa vääriä tietoja, siis huijaa yhteiskuntaa, huijaa muita kanssaperillisiä, niin siitä joutuu vastuuseen, mutta sen jälkeen tulee ongelmaksi tämä ulosottoperusteensa menettänyt vanha velka, joka kuitenkin on aineellisesti olemassa. Ministeri Koskinen, minä olen aivan varma, että kun katsoo tätä järjestelmää, jossa joudutaan osituksessa monimutkaisesti harkitsemaan tasinko-oikeuden erilaisia järjestelmiä, miten velat on ryhmiteltävä niiden ikäkausien mukaan, niin vaikkakin tämä ulosottotäytäntöönpanon menettänyt olisi viimeisenä velkana, syntyy taatusti elävässä elämässä riitoja uusien velkojen maksamisesta mahdollisesti vanhalle velalliselle uusista toimenpiteistä tulleiden liike-elämän tai muun hyvän toiminnan johdosta tulleilla varoilla. Tämä aiheuttaa uuden sekamelskan asiassa, joka ei enää yhtään sekamelskaa kaipaisi.

Tämä uudelleen ajateltava järjestelmä, jossa pesänselvittäjän asema uudelleen muotoillaan minusta aivan oikealla tavalla, jotta voitaisiin päästä näistä turhista kuolinpesien konkursseista — niin kuin ministeri lausui, niitä on kolmisensataa ollut, ja useimmat ovat rauenneet, aiheuttaneet turhaa hallinnollista työtä oikeudelle ja myös kuolinpesälle jännitteitä — on aivan oikean suuntainen menettely, mutta ajatelkaa, minkä sekavan järjestelmän aiheuttaa sieltä takaa ilmestynyt, ulosottoperusteen menettänyt, kuitenkin aineellisoikeudellisesti vanhentumaton velka ajateltaessa lesken, osakkaiden ja vainajan huonojen päivien jälkeen aloittaman onnistuneen liiketoiminnan mahdollisesti tuottamaa tuottoa siihen kuolinpesään. Ai, ai, mitä apajia juristeille ja asianajajille! Ennen kuin tästä ovat alioikeusjärjestelmät saaneet ensimmäisiä ennakkopäätöksiä hovioikeudesta ja sen jälkeen korkeimmasta oikeudesta ja ennen kuin nämä ministerin mainitsemat henkilökohtaisen konkurssin ja mahdollisesti tämän lakiesityksen yhteydessä olevan velan kokonaisvanhentumisjärjestelmän tuomat tulokset ovat aikaansaaneet, että tämä koko sekamelska on pois pyyhitty, muutama vuosi on aivan turhaa juridiikkaa ja sekamelskaa.

Tässä viitataan ed. Kiljusen aloitteeseen, jossa on 106 allekirjoittajaa. Osa joukosta vielä puuttuukin; minäkään en siitä edes tiennyt, muuten olisin sen allekirjoittanut. Se osoittaa tämän eduskunnan kansanedustajien todellista tahtoa siitä, että tämä laki on pidemmälle vietävä ja meillä on päästävä ulosottokelpoisuutensa ikänsä puolesta tai muutoin menettäneen velan vanhentumiseen. Muutoin tässä herra ministerin lakiesityksessä on todella paljon hyvää.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tietysti täytyy hyvin pitkälle yhtyä siihen, mitä ed. Juhantalo totesi, mutta toisaalta kyllä täytyy onnitella jälleen kerran oikeusministeriä, vaikka itse olen oppositiossa, siitä että hallituksen esitys tältä osin on oikean suuntainen ja nimenomaan poistaa niitä kohtuuttomuuksia, mitä tällä hetkellä yleisesti on. Tavalliset kansalaiset, kuolinpesän osakkaat, eivät ole pystyneet tiedostamaan edes sitä tilannetta, mikä käytännössä tällä hetkellä on. Itse tiedän lukemattomia tapauksia nimenomaan siitä, että täysin vilpittömät ihmiset ovat joutuneet maksamaan vainajan velkoja. Se on täysin kohtuutonta, niin kuin yleensä sanotaan, talonpoikaisjärjen vastaista, monta kertaa ollut.

Tietysti toivoisin, että valiokunta pohtii vielä pidemmälle. Juuri niin kuin ed. Juhantalo sanoi, meillä on vielä määrättyjä kohtuuttomuustilanteita nimenomaan ulosottoperusteisuuden osalta. Meillähän on tämä uusi laki, joka nyt on tullut voimaan tämän kuun alussa, nimenomaan ulosottopuolelta, ja niitä lakeja yhteen sovittaen voitaisiin päästä vielä parempaan lopputulokseen.

Mutta, arvoisa puhemies, minä ilolla otan vastaan tämän hallituksen esityksen ja nimenomaan sen, että nyt päästään siitä kohtuuttomuudesta irti, mikä meillä on valitettavasti ollut.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Voin yhtyä myös siltä osin kehuihin, että on hyvä, että tämä lakiesitys on tässä vaiheessa meidän käsittelyssämme ja tulossa sinne lakivaliokuntaan nyt sitten. Meillä on kyllä riittävästi aikaa tällä hetkellä paneutua tähän tehtävään erittäin hyvin ja kuulla riittävästi asiantuntijoita ja mahdollisesti täälläkin puheenvuoron käyttäneitä hyviä juristeja, joilla on vahvaa käytännön kokemusta siitä, mikä on epäkohta.

On tietenkin vaikea sanoa, mikä on eduskunnan kanta, onko rohkeutta vielä mennä tästä esityksestä pitemmälle, vaikka selkeästi on tuotu esiin, että tähän liittyy pari ihan epäkohtaa, jotka edelleen jäävät tämänkin lakiesityksen jälkeen, jos tämä tällaisena hyväksytään, kaivertamaan, että asiaa ei ole viety loppuun asti.

Kuten ed. Juhantalo omassa puheenvuorossaan sanoi, nimenomaan jos uutta yritystoimintaa tai uutta tulonmuodostusta alkaa myöhemmin tulla, niin jos tämä lainsäädäntö jää tähän pisteeseen, ei se kannusta sitä ainakaan läpinäkyvästi ansaitsemaan. Tämä on ehkä se olennainen kysymys, johon lakivaliokunta tulee puuttumaan, ja teen ainakin osaltani lakivaliokunnan jäsenenä sen, että paneudumme tähän epäkohtaan niin syvälle kuin meillä siihen tietoa ja taitoa riittää. Katsotaan, mikä on lakivaliokunnan käsitys.

Mieluista olisi kuulla, mikä on oikeusministerin oma näkemys siitä, miten pitkälle tätä lakiesitystä saa sorkkia.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On helppo yhtyä kahteen viimeiseen puheenvuoroon, ed. Vistbackan ja ed. Salon puheenvuoroon, joissa on todettu niin kuin aikaisemmissakin puheenvuoroissa, että hallitus on tehnyt hyvän esityksen. Ihme kyllä, tältä hallitukselta on tullut tänään hyvä esitys. Aikaisempi lakiesitys ei ollut niin hyvä, mutta tämä näyttää varsin viisaalta.

Kun katsotaan tätä perillisten velkavastuuta, mikä tässä aikaisemmin oli vähän tietysti virkamiesten soveltavan käden alla, joskus tiukempi, joskus väljempi, niin tämä selkeyttää ja on erinomaisen hyvä ja oikea muutos.

Herra puhemies! Kun tähän perintökaaren uudistamiseen tavallaan nyt on päästy sisälle, niin en nyt kiihota lakivaliokuntaa ottamaan esille tätä asiaa, mutta toivoisin, että sellaistakin asiaa pohdittaisiin ja katsottaisiin, jos kovin laajalle tämä avaus menee, että siinä yhteydessä, kun yritysomaisuudesta, yritystoimintaa jatkavasta jäämistöstä ja tällaisesta on kysymys, sekin kysymys olisi vähän selkeämpi kuin nykyisestä perintökaaresta selviää ja löytyy.

Sen verran voisi todeta, kun täällä eduskunnassakin juristeja on olemassa, että nykyisin, jos tässä perittävältä jää jotakin yritysomaisuutta ja se on siinä ja siinä, että ei mene tänne, mutta ei ole oikein jatkamiskelpoinenkaan, sen jälkeen, kun juristit riepottelevat sen pesän, sieltä ei jää kenellekään yhtään mitään. Tämmöinen on nyt tämä maailmankuva ja maalaisnäkemys tässä asiassa, mitä tulee perimiseen ja perittävältä jäävään vastuuseen.

Kauko Juhantalo /kesk:

Herra puhemies! Ed. Lahtela ei varmaankaan ollut paikalla, kun aivan viitaten siihen, mitä ed. Salo sanoi, kerroin uskovani, että juristit hykertelevät käsiään. Tästä tulee suuri asiavyöry. Ajatellaan yrittäjää, joka on takausten takia joutunut vaikeuksiin — henkilökohtaisesti tiedän, kun olen takausten antaja — vaikka on ollut hyväkin yritystoiminta, ja jolla on sitä intoa ja joka löytää uuden yritysjärjestelmän sen jälkeen, kun ulosoton täytäntöönpano on päättynyt. Se yritys pärjää, saa uutta eloa ja virkistystä tähän yrittäjäänkin, ja hän tekee omaisuutta. Hänellä on varmasti juristi ja hänellä on tieto tästä laista, jos se on tällaisena silloin voimassa, mutta hän kuolee ehtimättä tehdä mitään laillisia järjestelyjä, ja pesään jää monenlaista velkaa ja monenlaista omaisuutta. Mielenkiintoinen juttu, sanoo asianajaja, kun toimistoon tulee joku leski sitten sanomaan, että tämä on vähän vaikean tuntuinen asia, koska alkaa juuri se vaihe, jossa maallikko ei ymmärrä sitä asiaa ollenkaan.

Tämän vuoksi toivoisin, että kun samanaikaisesti ministerin ilmoituksen mukaan tehdään sellaista lainsäädäntötyötä ministeriössäkin ja täällä on tehty hyvä aloite, ettei turhaan tällaista myllyä laitettaisi maassa käyntiin ja sitten seuraavalla lailla vedetään, että aprillia, teitte turhaa työtä, tätä ongelmaa ei enää ole.