Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Kysymyksessä on hallituksen
esitys eduskunnalle laiksi rakennustuotteiden hyväksynnästä ja
laiksi maankäyttö- ja rakennuslain 148 §:n muuttamisesta.
Tässä on kysymys käytännössä hyvin
tärkeästäkin asiasta, jos kohta tietysti
aika paperinmakuinenhan tämä hallituksen esitys
on, ja myöskin mietintö on kohtuullisen tekninen, yksimielinen.
Tämä asia on nyt toisessa käsittelyssä,
ja ensimmäisen käsittelyn aikana valiokunnan varapuheenjohtaja
käytti tästä asiasta puheenvuoron.
Tämä esitys kohdistuu tuotteiden käyttämiseen
rakentamiseen, mutta ei varsinaisesti rakennustuotteiden valmistamiseen
ja kaupan pitämiseen. Keskeistä on se, että tässä sovelletaan
CE-merkintäjärjestelmää ja sitä yhteensovitetaan Suomen
kansallisiin merkintä- ja laatusertifikaatioihin. Päällekkäisyyden
hyväksyntämenettelyyn on valiokunta ottanut kovasti
kantaa, hyvin yksityiskohtaisesti, ja nimenomaan asiasta myös lausunut
ponnessa.
Toinen ponsi, lausumaehdotus, valiokunnalta liittyy soveltamisalaan,
jossa kiinnitetään myös muiden kuin ympäristöministeriön
huomiota tähän asiaan ja vaaditaan muiden ministeriöiden aktiivisuutta.
Mitä sitten tämä CE-merkintä on?
Se todetaan rakennustuotteiden hyväksynnästä annetussa laissa.
Tässä kohdin siteeraan pöytäkirjaan
tämän periaatteen: "Valmistaja osoittaa tuotteeseen
kiinnitettävällä CE-merkinnällä sen,
että tuote täyttää CENin (Comité Européen
de Normalisation) tai CENELECin - - taikka näiden molempien
yhdessä Euroopan yhteisöjen komission toimeksiannosta
laatiman ja hyväksymän rakennustuotteita koskevan
standardin mukaisen kansallisen standardin tekniset vaatimukset
tai että tuotteelle on myönnetty eurooppalainen
tekninen hyväksyntä."
Arvoisa puhemies! Tämä vain sen takia, että tämä CE-merkintä on
todellakin eurooppalainen standardi, joka liittyy Euroopan unioniin,
ja tätä kautta sitä tuodaan nyt Suomen
kansalliseen käytäntöön.
Kaksi mainitsemaani lausumaehdotusta kuuluvat: "Eduskunta edellyttää,
että harkittaessa rakennustuotteiden kansallisten tyyppihyväksyntäohjeiden
kumoamista niiden ollessa päällekkäisiä eurooppalaisen
CE-merkintäjärjestelmän kanssa otetaan
huomioon rakennustuotteiden valmistajien tarpeet eri hyväksyntäjärjestelmien käyttöön
pitäen kuitenkin ensisijaisena CE-merkintäjärjestelmää."
Toinen lausumaehdotus, joka liittyy soveltamisalaan: "Eduskunta
edellyttää, että asianomaiset muut ministeriöt
kuin ympäristöministeriö pikaisesti selvittävät
tämän lain mukaisten rakennustuotteiden hyväksyntämenettelyjen
soveltamista toimialaansa kuuluvaan rakentamiseen."
Arvoisa puhemies! Tällä tavalla hiukan vielä esittelin
tätä lakia ajatellen sitä, että ensimmäisen
käsittelyn yhteydessä tähän
ei ollut mahdollisuutta.
Keskustelu päättyy.