Henrik Lax /r:

Arvoisa rouva puhemies, ärade fru talman! Käsiteltävänä oleva esitys on viimeinen rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä valmistelluista laajoista osauudistuksista. Tämä on nyt neljäs perättäinen eduskunta, joka käsittelee tätä rikoslain kokonaisuudistusta. Nyt on käsiteltävänä yli sata vuotta vanhan lainsäädännön kokonaisuudistuksen viimeinen vaihe ja niin sanotut rikosoikeuden yleiset opit, jotka koskevat kaikkia rikoksia ja rangaistuksia. Toki tämän jälkeen jää joitakin pieniä rippeitä vielä tarkistettaviksi. Ne jäävät seuraavalle eduskunnalle, sellaiset kuin rikoslain lukujen uuden järjestyksen määrääminen ja jotkin muut vähäiset lisäykset.

Vaikka tämä on laaja ja monessa mielessä vaikea asia, voidaan sanoa, että lakivaliokunta on ollut työssään pitkälti yksimielinen. Oikeastaan vain kahdesta asiasta on oltu eri mieltä ja näistäkin on jätetty vastalauseet. Ne koskevat tahallisuuden määrittelyä ja erehdyksen vaikutuksia rangaistavuuteen ja rangaistuksiin. Kiistan kohteena on oikeastaan ollut se, pitääkö näistä asioista säätää laissa vai jätetäänkö nämä oikeuskäytännön varaan, niin kuin tähän asti on ollut.

Kysymyksessä on melko teoreettinen säännöskokonaisuus. Tämä sisältää kaikkia rikoksia koskevat yhteiset säännökset: muun muassa rikoslain soveltamista koskevat yleisperiaatteet — niin sanottu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, ajallinen ulottuvuus elikkä se, että rikoslakia ei voida taannehtivasti säätää — seuraamuksia ja niiden käyttöä, siis rangaistuksen määräämistä ja mittaamista, koskevat säännökset, vastuun edellytyksiä, vastuuvapausperusteita sekä yritystä ja osallisuutta koskevat säännökset.

Merkittävä uudistus on, että rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaisesti rikosoikeudellisen vastuun edellytyksistä nyt säädetään laissa. Mainitsin jo, että nämä asiat aikaisemmin ovat olleet täysin tuomioistuinten käytännön ja lainoppineiden käsitysten varassa. Tarkoituksena on nyt kirjata lakiin hyvin pitkälti vakiintunut oikeuskäytäntö ja kirjallisuudessa esitetyt yleisesti hyväksytyt näkemykset.

Eräs kysymys, johon valiokunta on erittäin syvällisesti paneutunut, koskee rikosoikeudellista vastuuikärajaa. Vastuuikärajan poistamista ja jättämistä (Hälinää — Puhemies koputtaa) tuomioistuinten käytännön varaan on esittänyt lakialoitteessa yli sata kansanedustajaa. Tästä lakialoitteesta huolimatta lakivaliokunta yksimielisesti puoltaa nykyisen 15 vuoden ikärajan säilyttämistä yleisellä pohjoismaisella tasolla. Lyhyesti sanottuna peruste on se, että sen poistaminen ei täyttäisi meidän perustuslakimme mukaisen laillisuusperiaatteen vaatimuksia. Asiantuntijat laidasta laitaan ovat tyrmänneet ikärajan poistamisen, ja miltei kaikki ovat olleet sitä mieltä, että 15 vuoden raja on paras ja tarkoituksenmukaisin. Myös YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa edellytetään ikärajan säätämistä lailla.

Asiantuntijat ovat myös todenneet, että lastensuojelulliset keinot ja niiden kehittäminen ovat avainasemassa silloin, kun yhteiskunta haluaa puuttua nuorten ja lasten epätoivottuun käyttäytymiseen. Rikosoikeudellinen järjestelmä soveltuu siihen huonosti tai ainakin huonommin. Lasten ja nuorten rikolliseen käyttäytymiseen on suhtauduttava vakavasti valiokunnan mielestä, ja se tarkoittaa riittävän varhaista puuttumista lasten syrjäytymiseen, huumeiden käyttöön, mielenterveysongelmiin jne. Nämä tekijät ovat useimmiten lasten ja nuorten rikosten taustalla, ja rikosoikeudellisten seuraamusten käyttö on yleensä epäonnistunut, kun niillä on pyritty tähän puuttumaan.

Viime kädessä on lastensuojeluviranomaisten asia huolehtia vaaravyöhykkeessä olevista lapsista. Tämä merkitsee, että myös on osoitettava riittäviä resursseja ja rakennettava sopivaa yhteistyötä perheiden, koulun ja viranomaisten välille, jotta näihin lasten ongelmiin tehokkaasti voitaisiin puuttua.

Mainitsin jo, että tahallisuus-käsitteestä ja siitä, tuleeko tästä laissa säätää vai jättää oikeuskäytännön varaan, on käyty paljon keskustelua valiokunnassa. Valiokunta ei edellytä sisällöllisiä muutoksia nykyiseen oikeuskäytäntöön, mutta on kyllä liittänyt mietintöönsä lausumaehdotuksen, joka lähtee siitä, että hallituksen on huolehdittava siitä, että vaaralliset, syyntakeettomina rangaistukseen tuomitsematta jätetyt voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon. Tilanne on myös huono vähentyneesti syyntakeisten vankilahoidon osalta, kuten myös vankilan jälkeen. Avohoito vapautumisen jälkeen on surkealla tolalla, ja tämä aiheuttaa yhteiskunnalle vaaratilanteita, koska juuri nämä henkilöt ovat hyvin taipuvaisia uusimaan rikoksiaan ja tekemään vakavia rikoksia. Henkirikokset ovat tällainen riskitekijä. Myös kokonaan syyntakeettomien avohoito sen jälkeen, kun he ovat hoidosta vapautuneet, on heikoilla. Taisin äsken sotkea tahallisuuden ja syyntakeettomuuden. Nyt pari sanaa lisää tahallisuudesta.

Niin kuin sanoin, tämä ehdotus jakoi valiokunnan jäseniä ja myös asiantuntijoita. Tässä nyt ehdotetaan tuomioistuinkäytännön kirjaamista lakiin kuitenkin eri lailla kirjoitettuna kuin hallituksen esityksessä. Erimielisyyttä asiantuntijoiden keskuudessa aiheutti tahallisuuden alarajan määrittely ja myös se, tuleeko lakiin otettavan säännöksen koskea pelkästään seurausta vai myös teon olosuhteita. Valiokunta päätyi siihen, että lakiin kirjataan vakiintunut todennäköisyys tahallisuuden määritelmä teon seurauksen osalta. Jos olisi menty hallituksen esityksen mukaan, muutos olisi merkinnyt vaikeasti hallittavaa epävarmuutta ja se olisi varmasti tuonut törkeän tuottamuksen rangaistavana asiana pohdiskeluun aivan uudella tavalla, mutta valiokunta on päätynyt siihen, että tarvetta muuttaa nykykäytäntöä ei ole, ja tähän tähtää ehdotetun säännöksen sanamuoto.

Tärkeä asia, josta myös on ollut paljon keskustelua, on hätävarjelu ja voimakeinojen käyttö. Yli sata vuotta vanha hätävarjelusäännöstö uudistetaan nyt vastaamaan nykyajan käsitystä voimakeinojen käytöstä. Muutokset koskevat hätävarjelussa sallittujen voimakeinojen määrää, aikarajoja ja suojeltavia oikeushyviä. Meillähän vallitsee suhteellisuusperiaate yleensäkin ja käytettävien voimakeinojen on oltava suhteessa puolustettavaan intressiin, elikkä omenavarasta ei voi kohdella kuinka rajusti tahansa. Lakitekstissäkin siirrytään ehdottomasta hätävarjeluoikeudesta etuvertailua edellyttävään hätävarjeluun. Oikeutetun hätävarjelun edellytyksenä on, että tekoa on kokonaisuutena arvioiden pidettävä puolustettavana ottaen huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet. Puolustettavuutta arvioitaessa on otettava huomioon paitsi suojeltavan edun merkitys ja hyökkäyksen vaarallisuus myös puolustuksessa käytetyn väkivallan ja sen aiheuttaman vahingon suuruus.

Vielä jokunen sana jokamiehen kiinniotto-oikeudesta. Tämän osalta lakivaliokunta on suorittanut pientä hienosäätöä hallituksen esitykseen nähden. Jokainen saa ottaa kiinni rikoksentekijän verekseltään tai pakenemasta, jos rikoksesta voi seurata vankeutta tai kyseessä on laissa mainittu sakkouhkainen rikos. Tähän asti voimakeinot ovat olleet sallittuja vain kiinniotettavan tehdessä vastarintaa. Valiokunta ehdottaa, että voimakeinot ovat sallittuja myös pakenijan pysäyttämiseksi. Voimakeinojen on oltava puolustettavia.

Luen tästä vielä valiokunnan esittämän lausuman, joka kuuluu näin, nimenomaan mielenterveydellisiä häiriöitä potevien henkilöiden osalta: "Eduskunta edellyttää, että ennen rikoslain voimaantuloa hallitus varmistaa, että rikoslain ja mielenterveyslain säännökset mahdollistavat vaarallisten syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta jätettyjen tahdosta riippumattoman hoidon."

Fru talman! Ett mycket digert arbete ligger bakom lagberedningen både i denna riksdag och de tre föregående riksdagarna. Äntligen har vi kommit så långt att vi kan slutföra en total reform av vår drygt ett hundra år gamla strafflag. Många gamla principer upprätthålls, men skrivs nu till åtskillnad från det som har gällt tidigare in i lagen. Avsikten är inte att med detta aktstycke göra några radikala ändringar i en lagstiftning och i en rättspraxis som har visat sig fungerande.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä lakiesitys rikosoikeuden yleisistä opeista huipentaa rikosoikeuden kokonaisuudistustyön, joka on ollut vireillä neljä vuosikymmentä. Tätä esitystä on valmisteltu poikkeuksellisen perusteellisesti, ja siitä oikeusministeriö ansaitsee kiitoksen. Muun muassa oikeustieteen professori Ari-Matti Nuutila totesi hallituksen esityksen olevan yleisesti ottaen harvinaisen hyvää lainvalmistelutyötä. Yllätys yllätys, välillä näinkin.

Ed. Petri Salo teki maaliskuussa 2001 lakialoitteen jokamiehen kiinniotto-oikeuden täsmentämiseksi ja laajentamiseksi siten, että kiinniottaja on oikeutettu käyttämään voimakeinoja myös pakenijan kiinniottamiseksi. (Ed. Zyskowicz: Se on oikein!) Lakialoitteen keskeinen ajatus sisältyy valiokunnan yksimielisesti hyväksymään mietintöön, mutta aloite ei sellaisenaan mennyt läpi, vaan sitä muutettiin. Merkittävää ja huomionarvoista on kuitenkin valiokunnan vaatimus, että voimakeinojen on oltava sekä tarpeellisia kiinniottamisen toimittamiseksi että kokonaisuutena arvioiden puolusteltavia, kun otetaan huomioon rikoksen laatu, kiinniotettavan käyttäytyminen ja tilanne muutenkin. Olen lakivaliokunnan vihreänä jäsenenä hyväksynyt mietinnön ja olen tähän muotoiluun tyytyväinen.

Asian tiimoilta viime sunnuntaina Kymmenen uutisten toimittaja totesi kiinniotto-oikeuden saaneen kannatusta kaikilta muilta puolueilta paitsi vihreiltä. Ilmeisesti toimittaja oli katsonut läpi aloitteen allekirjoittajat, mutta ei ollut huomannut sitä aivan oleellista seikkaa, että vihreät ovat hyväksyneet valiokunnan mietinnön, johon kiinniotto-oikeus sisältyy. Se, että toimittaja ottaa poliittisten kantojen perusteeksi yksittäisen edustajan lakialoitteen allekirjoittajat eikä valiokunnan vasta hyväksymää mietintöä, osoittaa heikkoa politiikan tuntemusta. (Ed. Zyskowicz: Se on väärin!) Mutta se, että kanssani samassa valiokunnassa istuva ed. Salo sortuu tosiasioiden sijasta vihjailuun vihreiden tarkoitusperistä, on jo tarkoitushakuista. (Ed. Zyskowicz: Sekin on väärin!) Politiikassa ei ole kysymys ainoastaan sisällöstä vaan myös siitä tavasta, jolla politiikkaa tehdään. Reilun politiikan pelisäännöt tulisi muistaa myös näin vaalien alla.

Uutisissa ed. Salo päätteli, että selitys vihreiden nimien puuttumiselle löytyy aloitteen jättöaikaan sattuneista turkistarhaiskuista. Väite on pöyristyttävä, ilkeämielinen vihjaus, ellei suorastaan mustamaalausta. En tiedä, montako kertaa tämä pitää vielä todeta: Vihreät ovat aina tuominneet ja tuomitsevat edelleen turkistarhoihin kohdistetut laittomat iskut yksiselitteisesti moraalittomina, ympäristön kannalta tuhoisina ja tarpeettomina väkivallantekoina. Me koetamme parantaa eläinten elinoloja lainsäädäntöä muuttamalla. Opettajana jättäisin jo luokalle oppilaan, joka ei tätä vielä pysty muistamaan, niin usein olemme tämän kannan esittäneet.

Arvoisa puhemies! Toinen yleistä keskustelua ansaitusti herättänyt asia koskee rikosoikeudellista vastuuikärajaa. Lapsen rikosoikeudellinen vastuu alkaa hänen täyttäessään 15 vuotta. Hallituksen esityksen yhteydessä käsiteltiin muutamia laki- ja toimenpidealoitteita, joissa esiteltiin joko rikosoikeudellisen vastuun laskua 13 vuoteen tai jopa sen poistamista kokonaan. Se, että lasten rikollisuuteen etsitään vastausta rangaistuksen koventamisesta, kertoo surullisella tavalla aloitteiden allekirjoittajien arvomaailmasta. Huolestuttavinta on se, että ed. Jouni Lehtimäen aloitteen allekirjoitti 102 edustajaa. Minusta tämä on uskomatonta, ja kun katsoo sitä nimiluetteloa, vielä hätkähdin.

Jotta uskoo tällaisten keinojen purevan, täytyy ihmiskuvan olla hyvin yksioikoinen ja mekanistinen. Aloitteen allekirjoittaneet eivät ymmärrä lapsen herkkää kehitystä, eivät tajua, mitä lapsi tarvitsee kehittyäkseen tasapainoiseksi aikuiseksi, tai haluavat tietoisesti vähätellä sitä, mutta ennen kaikkea ajatus rangaistuksen voimasta kielii armottomuuden ilmapiirin vahvistumisesta. Uskotaan rangaistusten voimaan enemmän kuin tukeen ja ohjaukseen. Minusta on todella ristiriitaista, että aloitteen allekirjoittajat pystyvät samaan aikaan puhumaan perheiden ja lasten eduista vaalikampanjoissaan. Tätäkö se heidän mielestään on? Ajatellaanko todella, että lapsen tuominen lastensuojelun piiristä rikosoikeuden piiriin olisi lapsen tai perheen etu? Tässä menee kirjaimellisesti ja surutta lapsi pesuveden mukana.

Alle 15-vuotias lapsi tai nuori kaipaa ennen kaikkea opastusta ja tukea. Useinhan nuorten rikoksentekijöiden kohdalla on kyse monien ongelmien kasautumisesta. On kohtuutonta ja epäinhimillistä asettaa nuori vastuuseen omasta syrjäytymisestään, sillä siitähän usein on kyse. Kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto lausunnossaan totesi: "Rikosoikeudella ei ole tarjottavanaan lasten ja nuorten sosiaalistamisprosessia tukevia keinoja. Lapsen tai nuoren tekemä rikos on enemmän osoitus kypsymättömyydestä kuin harkitusta ja tietoisesta päätöksestä rikkoa lakia."

Onkin aloitettava aivan toisesta päästä eli ongelmien syistä. Tarvitaan kunnossa olevia sosiaali-, terveys- ja opetustoimen palveluita, toisin sanoen konkreettisesti riittävän pieniä oppilasryhmiä, tukihenkilöitä tukea tarvitseville, riittäviä mielenterveystyön resursseja, perheiden ja vanhempien varhaista tukea jne. Yksikään asiantuntija ei yhtynyt aloitteen tekijöiden perusteluihin, että lapsen kehitys olisi nykyään huomattavasti nopeampaa kuin sata vuotta sitten. Päinvastoin asiantuntijat katsoivat, ettei tälle olettamalle ole mitään psykologisia, psykiatrisia tai sosiologisia perusteita. Voidaan pikemminkin olettaa, että nyky-yhteiskuntaan kasvaminen vie enemmän aikaa kuin se vei agraariyhteiskunnan aikoihin. Jotkut allekirjoittajista perustelivat alaikärajan laskemista kansainvälisillä vertailuilla. Totean tähän lyhyesti vain sen, että niissä maissa, joissa rikosoikeudellinen vastuuikäraja on alempi kuin meillä, myös seuraamusjärjestelmä on aivan toisenlainen.

Arvoisa rouva puhemies! Kolmantena asiakohtana pohdin yhdyskuntapalvelua ja sovittelua. Valiokunta ottaa mietinnössä kantaa kahteen yhdenvertaisuusongelmaan. Ensinnäkin pidämme ongelmana sitä, että päihdeongelmaisilla ei ole mahdollisuutta suorittaa yhdyskuntapalvelua. Rikoksentekijä voidaan tuomita yhdyskuntapalveluun vain silloin, kun hänen oletetaan siitä suoriutuvan. Vakavasti päihderiippuvaisille nykyisen kaltainen yhdyskuntapalvelu ei sovellu, joten heidät useimmiten tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen, ja heille vankila on aivan väärä paikka. Voidaan kärjistetysti sanoa, että rikoksentekijän sosiaalinen asema määrittää hänen rangaistuksensa kovuutta, mikä ei luonnollisestikaan voi olla perusteltua. Päihderiippuvaisille pitäisi ehdottomasti kehittää heille sopiva vankeusrangaistuksen vaihtoehto.

Vastaava yhdenvertaisuusongelma liittyy nykyiseen sovittelumenettelyyn. Tässä laissa rikoksentekijän ja asianomistajan välinen sovinto on peruste lieventää rangaistusta. Tämänhetkinen ongelma on se, että lievennys on kuitenkin mahdollista vain siellä, missä sovintomenettely on otettu käyttöön. Koska menettelyä ei ikävä kyllä ole vielä valtakunnallistettu, on rikoksentekijä hyvin erilaisessa asemassa riippuen siitä, missä sattuu asumaan. Lakivaliokunta edellyttää, että sovintomenettelystä säädetään lailla ja että se ulotetaan jokaiseen kuntaan. Asian tiimoilta on tehty monia vetoomuksia ja talousarvioaloitteita.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja sisäministeriö esittivät tämän vuoden budjettiin yhteensä 4,5 miljoonaa euroa siihen, että tämä hyväksi koettu sovittelumenettely voitaisiin valtakunnallistaa, mutta yhtään rahaa ei tullut. Uuden hallituksen tulee pikaisesti korjata nämä epäkohdat.

Lopuksi: Rangaistusten yhdenvertaisuus on yksi oikeusvaltion perusperiaatteita, joista on pidettävä kiinni. Asuinpaikka, alkoholiongelma, sosiaalinen asema tai varakkuus eivät käy perusteeksi poiketa siitä perusperiaatteesta, että oikeuslaitoksen tulee kohdella kaikkia rikoksentekijöitä yhdenvertaisesti.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni valiokunnan puheenjohtaja hieman vähätteli valiokunnan tekemää muutosta tässä jokamiehen kiinniotto-oikeudessa, kun hän kutsui sitä hienosäädöksi. En vähättelisi. Mielestäni on hyvä, että kukaan yrittäjä ei enää joudu vahingonkorvaukseen sen takia, että roistolle tulee paha mieli ja roisto pelästyy, kun yrittäjä ottaa hänet kiinni rikoksen jälkeen, kun konna yrittää päästä pakoon. Tämä on mielestäni erittäin perusteltu täsmennys ja muutos tähän hallituksen esitykseen ja tähän lainsäädäntöön. Kiitos kuuluu ed. Petri Salolle, joka teki tästä aloitteen.

Arvoisa rouva puhemies! Aivan lopuksi olisin halunnut myös kiittää lakivaliokuntaa, sen puheenjohtajaa ja kaikkia jäseniä, siitä, että lakivaliokunta on käsitellyt kaksi hyvin laajaa esityskokonaisuutta loppuun ja tuonut ne tänne meidän käsiteltäväksemme, ja saamani tiedon mukaan myös erittäin tärkeä esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistushanke on hyvää vauhtia etenemässä tänne suureen saliin.

Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ojansuu kyllä vähän ilkeästi sanoi meistä 102 kansanedustajasta, jotka ovat huolissaan myöskin alle 15-vuotiaiden rikoksentekijöiden tulevaisuudesta. Me emme ole todellakaan tarkoittaneet sitä, että heidät pitää sulkea vankilaan vaan kyllä heihin jonkinlaisia toimenpiteitä pitäisi kohdistaa. Nämä pikku paaterot kyllä ovat aika pahalla mallilla jo 14-vuotiaina.

Suomen vankiloissa ei tälläkään hetkellä ole alle 18-vuotiaita vankeja kuin muutamia kymmeniä. Pitää olla todella paha poika tai tyttö, että pystyy itsensä saattamaan vankilaan. Kaikki toimenpiteet ovat tietenkin silloin jo myöhäisiä hänen kohdallaan, mutta silloin kun on tulipalo päällä, on turha sammutusvälineillä ruveta harjoittelemaan vaan pitäisi tehdä joitakin toimenpiteitä.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowicz pelkäsi, että lakivaliokunta ja sen puheenjohtaja jotenkin vähättelevät tekemiänsä muutoksia. Tästä ei ollenkaan ole kysymys, mutta sen sijaan tuntuu, että ed. Zyskowicz ei oikein ole huomannut, mikä on olennaista lakivaliokunnan suhtautumisessa tähän pakenevan kiinniottoon. Kysehän on silloin siitä, että kiinniottamisessa käytetyn väkivallan tai keinojen tulee olla suhteessa tehtyyn rikokseen. (Ed. Zyskowicz: Totta kai!) Sen alleviivaaminen ja painottaminen ei ole vähättelyä ollenkaan, vaan niiden asioiden sivuuttaminen olisi silmien sulkemista ja vääristeltyä suhtautumista rikollisuuteen.

Jouni Lehtimäki /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ojansuu puheenvuorossaan moitti hiukan ed. Saloa siitä, että hän vihjaili edustajakollegoista. Tuntui kyllä pahalta ed. Ojansuun puheenvuorossa taas se, että hän leimasi meidät aloitteen tekijät mekaanisiksi ja kylmiksi ihmisiksi. Jos hän lukisi aloitteen tarkalleen, siellähän mainittiin, että yksikään aloitteen tekijöistä ei haluaisi laittaa lapsia linnaan. Eli tämän aloitteen hyväksymisenkään jälkeen lapsia ei olisi linnaan laitettu, vaan kyse on siitä, että kehitystason määrittely rangaistuksen pohjaksi on varmasti oikeudenmukaisempaa kuin tietty ikä. En ymmärrä sitä, minkä takia päivää alle 15-vuotias ei olisi rikosvastuun alainen, mutta päivää yli on, tai jopa tuntia, suuntaan tai vastaavasti toiseen. Ilman muuta kehitystaso on oikeudenmukainen vaihtoehto. Koska aloite kuitenkin hylättiin, tämän takia en aio puhua pitempään, mutta ihmettelen ed. Ojansuun vihjauksia aloitteen tekijöiden suuntaan.

Susanna Rahkonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta on aivan oikein hämmästellä tätä aloitetta rikosoikeudellisen vastuuikärajan alentamisesta. Kyllä mielestäni kollektiivinen vanhemmuus on pahasti hukassa, jos me huudamme poliisia ja rikosoikeudellista järjestelmää apuun, kun lapsi tekee rikoksia. Meidän täytyy miettiä, mikä tekee viattomasta vauvasta 14-vuotiaana rötöstelevän nuoren. (Ed. Zyskowicz: Yhteiskunta!) Siinä välissä on tapahtunut paljon, ja tähän väliin meidän pitää puuttua ennalta ehkäisevillä keinoilla. Kaikki se, mitä tehdään lasten ja vanhempien tukemiseksi ennalta, ehkäisee asioita, ja se on se, mihin meidän päättäjinä pitää kiinnittää huomiota. Toki lastensuojelutoimet ovat sitten ne tärkeät toimet, joihin se huomio täytyy kiinnittää.

Kirsi Ojansuu /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Lehtimäelle: Totta kai lapsen kehitystasoa tulee määritellä, mutta on aivan eri asia, minkä piirissä se tapahtuu, että se todellakin tapahtuu lastensuojelun piirissä, jossa on lapsipsykologiaan erikoistuneet ihmiset, sen sijaan, että se tapahtuu rikosoikeudellisessa piirissä. Siinä on todella suuri ero asennoitumisessa ja suhtautumisessa lapseen ja hänen perheeseensä. Siitä on kyllä kysymys, ja kukaan asiantuntijoista ei asettanut tätä ihan perustavan laatuista lähtökohtaa kyseenalaiseksi, sitä, että lastensuojelun piiriin kuuluvat nämä tapaukset mitä suurimmassa määrin.

Jouni Lehtimäki /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me olemme nähneet sen, että tänä päivänä lastensuojelulain toimenpiteet eivät riitä, tarvitaan muita keinoja. Niin kuin aloitteessakin mainittiin, aloitteen tekijät lähtevät siitä, että tarvitaan rikoslain keinoja, mutta tarvitaan myös sosiaalipuolen keinoja. Me emme ole poistamassa niitäkään, mutta koska nykytilanne ei ole riittävä, tarvitaan kovempia otteita kouluille, poliiseille puuttua niihin ongelmiin, oikeudenmukaisia keinoja, jotka huomioivat yksilön nuoren iän.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Lehtimäki perustuslakivaliokunnassa toisen lain yhteydessä, koululakien yhteydessä, varmasti on tietoinen, että lastensuojelun ongelma ei ole tällä hetkellä se, etteivätkö pykälät olisi kunnossa, vaan se, että sieltä puuttuu resursseja. Kyllä lastensuojelulla toimivaltuuksia ja pykäliä on jopa lapsen erottamiseen perheestä, jopa huostaanottoon ja laitoksiin sulkemiseenkin, jos tarvitaan kovia toimenpiteitä, mutta laman säästöjen jäljiltä on niin valtavat resurssipulat, että sen takia aina ei ole riittävän varhaisessa vaiheessa puututtu riittävän ankaralla kädellä. Täytyy muistaa, että jotkut näistä lapsista, jotka oireilevat, hakevat elämänsä ensimmäistä kertaa aikuista, joka tekee heille myös rajat. He hakevat niitä sääntöjä, minkä puitteissa toimia, ja lastensuojelulla on tähän toimivaltuudet, mutta välillä heiltä puuttuu resursseja.

Jouni Lehtimäki /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tosiaan käsittelemme tänään näitä peruskoululain uusia pykäliä valiokunnassa, ja sikäli kumma tilanne, että ed. Brax oli valmis siellä hyväksymään muun muassa oppilaan poistamisen luokasta eli erittäin kovat keinot. Tietynlainen johdonmukaisuus pitää olla myöskin suhtautumisessa otteiden kovuuteen. Tämä ei liity rikosvastuuseen, mutta kuitenkin haluan kertoa sen, että johdonmukaisuutta myöskin puheenvuoroihin, kun niitä käytetään.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Lehtimäki nyt juuri paljasti, että hän ei ehkä tunne sitten lastensuojelulakia. Nimenomaan ne kovat keinot on jo lastensuojelulaissa. Kyllä lastensuojelun piirissä olevat, lasten kehityksen tuntevat asiantuntijat voivat puuttua myös laillisesti hyvinkin pitkälle menevillä ja kovilla keinoilla, jos niitä tarvitaan. Sieltä puuttuu tällä hetkellä resursseja, eikä lastensuojeluresursseja paikata sillä, että annetaan poliisille oikeuksia koviin keinoihin.

Susanna Rahkonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Lehtimäki ei tunnu tuntevan myöskään YK:n lasten oikeuksien sopimusta, joka edellyttää nimenomaisesti, että on säädettävä se konkreettinen ikäraja, jolloinka rikosoikeudellinen vastuu alkaa. Se ei voi mennä silloin yksilöllisen harkinnan mukaan.

Kirsi Ojansuu /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Lehtimäelle: Opettajan ja luokanopettajan koulutuksen saaneena en todellakaan halua, että kouluun tulee poliisi tekemään kasvatustoimenpiteitä, vaan jos luokasta poistaminen tapahtuu, sen tulee tapahtua opettajan auktoriteetilla ja koulun sisäisin voimavaroin eikä niin, että sinne tuodaan poliiseja, esitutkintaa tai muuta henkilökuntaa. Se on selkeästi oppilashuollollinen kysymys. Sitten käytetään kuraattoreja, koulupsykologeja, mutta ei niin, että sinne tulee mitään esitutkintaviranomaisia.

Jouni Lehtimäki /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuohon YK:n sopimukseen liittyen, mistä ed. Rahkonen totesi: Sopimus lähtee siitä, että täytyy olla tietty menettely, millä tavalla nuoret rangaistaan ja rikokset tutkitaan. Laki ei vaadi sitä, että pitää olla tietty kiinteä ikä. Nolla vuottakin riittää, jos on määritelty menettely, millä tavalla nuorten tekemät rikokset rangaistaan ja tutkitaan.

Vielä ed. Ojansuun toteamukseen siitä, mikä on tämän aloitteen ehkä perimmäinen tarkoitus, haluan todeta sen, että tässä ei myöskään vastuuta viedä pois vanhemmilta eli lapsia panna pelkästään vastuuseen, vaan tämä aloite myöskin pyrkii siihen, että vanhempien vastuu korostuu, koska nyt, jos tämä olisi mennyt läpi, vanhempien olisi täytynyt aikaisemmin opettaa lapsille, mikä on oikein ja mikä on väärin.

Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ojansuulle: Poliisikaan ei varmaan halua nimenomaan sekaantua näitten lasten asioihin. Mutta jonkunhan siihen täytyy sekaantua. On kuitenkin näytetty selvästi toteen, että koulu ja vanhemmat eivät ole pystyneet asiaa saamaan kuntoon. Aivan riittävästi on puhuttu näinä vuosina ennalta estävästä työstä. Miksei sitä ole tehty sillä tavalla, ettei olisi näitä rikoksentekijöitä tällaisessa määrin? Aivan turhaan myös Englannissa on 12-vuotiaat lapsukaiset vankilassa parasta aikaa. Sekö ei ole sivistyspaikka? Se on aivan sama, minkä niminen se paikka on, kun siellä kuitenkin pidetään kova kuri, onko se vankila, kasvatuskoti taikka koti, kunhan kuitenkin pidetään jonkinlainen järjestys myöskin näillä nuorilla.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Jos aivan aluksi tästä sivujuonteesta koskien rikosvastuun ikärajaa: Kyllähän näitä ongelmia on, mihin ed. Myllyniemi viimeksi viittasi, että tavallaan poliisissa tai lastensuojeluviranomaisissa ei ole mietittynä niitä puuttumismalleja. Kyllähän niitä valtuuksia on, lainsäädännössä esimerkiksi rikostutkintahan täydessä mitassaan voi tapahtua, ja sen pitääkin tapahtua, myös alaikäisen tekemän rikoksen osalta. Kysymys on vain siitä, onko meidän järkevää viedä oikeusprosessiin näitä alle 15-vuotiaita elikkä syytettäväksi tuomioistuimeen, kun meillä ei kuitenkaan ole tarjota siellä sellaisia seuraamuksia, jotka ylipäänsä voisi soveltua alle 15-vuotiaisiin. Sakot menevät vanhempien maksettavaksi, ja niin kuin täällä on todettu, vankilalla ei ole muuta kuin kielteistä vaikutusta herkästi tuon ikäiseen tekijään.

No, tämä asia myös siitä, että olisi järjestelmälliset, mietityt, suunnitellut tavat puuttua myös alle 15-vuotiaiden tekemiin rikoksiin, on esillä nuorisorikostoimikunnassa. Sieltä ei varmaankaan tule ehdotusta tämän rikosvastuun ikärajan muuttamiseksi, mutta toivon, että sieltä tulisi mietittyjä malleja siitä, miten nämä lastensuojelutoimet tehoavat, että ne ovat samanlaisia ympäri maan ja samanlaisissa tilanteissa puututaan samalla tavalla, tulisi tavallaan tällaiset yleiset rikosoikeudelliset periaatteet näiden asioiden käsittelyyn, vaikka niissä aina pitää korostaa sitä, että ne on yksilökohtaisia toimia, pitää selvittää koko perheen elämäntilanne jne.

Toinen linja, missä tätä pitää miettiä, on sitten rikosasioiden sovittelu, jota paraikaa ajetaan valtakunnalliseksi. Tällainen asiantuntevasti johdettu sovittelu sopii hyvin myös alle 15-vuotiaiden kolttosiin ja rötöksiin. Niissä pitää sitten tietysti järjestelmällisesti ottaa mukaan lapsen vanhemmat siihen prosessiin, jotta ennalta estävä vaikutus uusiin rikoksiin syyllistymisen kannalta on mahdollisimman tehokas.

Mutta odotellaan kaikessa rauhassa, mitä nuorisorikostoimikunta esittää. Siellähän pohditaan myös näitä yli 15-vuotiaille soveltuvia seuraamuksia, jotka nykyisiä paremmin juuri ohjaisivat pois rikoksen poluilta. Aineksia yleisempään keskusteluun tulee aivan lähiviikkoina, kun toimikunnan raportti valmistuu.

Lakivaliokunnan puheenjohtaja ed. Lax kertoi nämä yleiset muutokset, joita tähän hallituksen esitykseen tehtiin. Näitähän valmisteltiin yhdessä oikeusministeriön ja lakivaliokunnan kesken, ja kokonaisuutena voin hyvin yhtyä niihin perusteluihin, joita hän esitti. Tätä lakiesitystä valmisteltiin harvinaisen huolellisesti. Itse kun olin ensimmäisen version vastaanottamassa, totesin, että kieliasu ei ollut mitenkään kovin kehuttava verrattuna aikaisempaan ytimekkääseen rikoslain ilmaisutapaan. Esitys lähetettiin vielä suomen kielen eksperttien hiottavaksi, mutta kovin suurta kohennusta sieltä ei tullut. Nyt lakivaliokunta on vielä joitakin tällaisia tyyliseikkoja parannellut oman halunsa mukaan, ja tätä voidaan nyt varmaan pitää selkeimpänä mahdollisena tässä tilanteessa, mutta jatkossa kun vielä on yksi vaihe tavallaan tästä rikoslain kokonaisuudistuksesta, se että rikoslain luvut kirjoitetaan järjestelmälliseksi, loogisesti eteneväksi kokonaisuudeksi, niin varaisin kyllä sen mahdollisuuden, että siinä yhteydessä vielä mietittäisiin näitä kielikysymyksiäkin, että saataisiin selkeämpää ja laadukkaampaa, yleiskieltä lähempänä olevaa suomen kieltä näinkin keskeiseen peruslakiin kuin rikoslaki.

Pakenevan henkilön kiinniotto-oikeutta, siinä käytettäviä toimivaltuuksia, on keskustelussa sivuttu. Siinäkin oikeusministeriössä tuon ed. Petri Salon aloitteen pohjalta asiaa selvitettiin ja haettiin sellainen kirjoittamistapa, jolla edustajien tarkoitus tulee mahdollisimman hyvin täytetyksi ja joka sopii tähän rikoslain yleisten oppien kokonaisuuteen. Saavutettu tulos vastaa kyllä hyvin myös ministerin ja ministeriön näkemyksiä.

Tämä rikoslain yleisten oppien uudistus vaatii aika laajaa koulutusta, kun se pitää omaksua poliisityössä, syyttäjälaitoksessa, tuomioistuimissa ja mielellään sen ydinsisältöä on hyvä saada laajemminkin kansalaisten käsittämäksi ja tietoisuuteen. Toivon, että tämä huolella tehty työ niin ministeriössä kuin eduskunnassa auttaa mahdollisimman yhdensuuntaista tulkintaa yleisten oppien tullessa sovellettaviksi, ja myöskin, että koulutus sitten tavoittaa ja näiden tekstin muutosten kautta ei tule mitään yllättäviä tulkinnan vääristymiä tai epäselvyyksiä myöhemmin oikeuskäytännössä. Uskon, että tämä huolellinen työ sitä ennalta estää.

Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Liike-elämän ja yksityishenkilön omistuksen kannalta on erittäin tärkeää, että tällainen laki saadaan voimaan täällä eduskunnassa. Aikaisemminhan oli tilanne se, että kun omistaja puolusti omaisuuttaan, kävi normaalisti niin, että omistajaa syytettiin ja varasta ei. Nyt tämä epäkohta poistuu, ja sikäli ollaan oikeilla jäljillä.

Annika Lapintie /vas:

Rouva puhemies! Tässä ministeri Koskinenkin puheenvuoronsa aluksi totesi puuttuvansa sivujuonteeseen, ja jos näin on, aion minäkin puuttua. Eli lakivaliokunnan käsittelyssähän oli lakialoitteita, ei muutama vaan iso nippu, jotka liittyivät eri tavalla rikosoikeuden yleisiin oppeihin. Useimmat niistä, hyvin monet, käsittelivät juuri syyntakeisuutta eli lasten osalta sitä, minkä ikäisinä tulee rikosoikeudelliseen vastuuseen. Itse asiassa pohdinta siitä, kuka vastaa teoistansa, tämä lasten ikäraja, kuvaa aika hyvin yleistä suhtautumista, millä tavalla tähän muutenkin pitäisi suhtautua.

Kuten täällä puheenjohtaja Laxin ja ed. Ojansuun puheenvuoroissa tulikin jo esille, niin todellakin lakivaliokunnan mielestä on aivan selvää, että suomalaiseen rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen kuuluu se, että rikoslaissa säädetään siitä, milloin kukakin on vastuussa teoistaan, eikä jätetä sitä tuomioistuimen harkintaan kussakin yksittäistapauksessa. Kuten lakivaliokunnan jäsenet ja koko eduskuntakin tietävät, tähän on puututtu muun muassa, kun on käsitelty rikollisjärjestön toimintaan osallistumista ja samoin myös terroristirikoksiin, eli niissähän lakivaliokunta olennaisesti muutti hallituksen esitystä niin, että määritellään ne teot, jotka ovat rikoksia.

Samalla tavalla nyt, vaikka on totta, että on olemassa työryhmä, joka pohtii nuorten tekemiä rikoksia, siitä huolimatta se, että lakivaliokunta otti ja nyt sitten koko täysistuntosali ottaa kantaa siihen, että lasten rikosoikeudellinen ikäraja tulee selkeästi laissa säätää, kyllä on viesti ja aika selkeäkin ohjeistus siitä, minkälaista lainsäädäntöä toivotaan tästä asiasta oikeusministeriöltä.

Todellakin, valiokunta sai kuunnella paljon asiantuntijoita myös lasten kehityksestä ja lasten kyvystä ymmärtää rikoksiaan sekä myös siitä, miten tulevia rikoksia ehkäistään, mikä on tehokas keino puuttua rikollisen toiminnan jatkumiseen. Itse asiassa ne puheenvuorot, mitä lastenpsykiatrit pitivät, ja ne selostukset, mitä he tutkimuksista tekivät, ovat kyllä aika kuvaavia ja itse asiassa kertovat mielestäni myös siitä, millä tavalla yleensä rikosten torjuntaan tulisi suhtautua.

Erityisen valaiseva oli mielestäni suullinen puheenvuoro, jonka lastenpsykiatrian professori Tamminen piti ja jossa hän kertoi aika selkeästi pitkänä aikana Euroopassa tehdyistä tutkimuksista, miten suhtaudutaan lapsiin, jotka ovat tehneet rikoksia. Siinähän tuli kolme eri suhtautumistapaa ja kolme eri keinoa ja myöskin kolme eri seurausta, mitä nämä keinot aiheuttivat. Eli kun niissä maissa, joissa rikoksia tehneisiin lapsiin puututtiin rikosoikeudellisin keinoin, näitä lapsia muutamien vuosien kuluttua tai kymmenenkin vuoden kuluttua tutkittiin, mikä heidän tulevaisuutensa oli, niin ne lapset, joiden tekemisiin oli puututtu rikosoikeudellisin keinoin, olivat edelleenkin rikoksen tiellä ja rikosoikeudellisten toimenpiteiden kohteena. Eli sillä tavalla, millä tavalla yhteiskunta vastaa ja puuttuu, nämä rikoksen tekemiset jatkuivat. Toinen ryhmä oli selkeästi se, että puututtiin sosiaalitoimen toimenpitein eli hoivattiin ja autettiin ja käytettiin sosiaalipolitiikan ja sosiaalihuollon tyypillisiä keinoja. Nämä lapset taas sitten nuorina ja aikuisina olivat edelleen tällä samalla tiellä. He olivat edelleen yhteiskunnan sosiaalihuollon toimenpiteiden kohteena, ja heilläkin näytti vahvistuvan se ura, että miten yhteiskunta reagoi ja vastasi, sillä tavalla hekin sitten reagoivat ja jatkoivat elämäänsä. Kolmas ja kaikkein onnistunein ryhmä olivat ne lapset, joihin puututtiin koulunkäynnillä, eli yhteiskunta piti huolta siitä, että lapset jatkoivat koulunkäyntiään ja saivat koulun suoritettua loppuun ja pääsivät kiinni yhteiskuntaan.

Itse asiassa siinä esimerkkikeskustelussa ja luettelossa tulivat esille myös Suomen koulukodit ja se, miten voisi hyvän järjestelmän siitäkin sitten kehittää, jos haluttaisiin nimenomaan painottaa sitä, että nuorena, lapsena, rikollisiin tekoihin syyllistyviin nuoriin nimenomaan puututaan koulutuksen keinoin ja pidetään huolta siitä, että he saavat koulunsa loppuun ja pääsevät kiinni yhteiskunnan syrjään. Näissä eri vuosikymmeninä tehdyissä tutkimuksissa tämä lopputulos oli hyvin saman suuntainen joka ikinen kerta, ja lopputulos oli todellakin se, että ne, jotka olivat koulunsa käyneet loppuun, olivat yhteiskunnan kansalaisia ja olivat jättäneet onnistuneesti taakseen rikollisen uransa.

Mielestäni tämä nyt on aivan selkeä viesti siitä, millä tavalla lapsiin ja nuoriin tulee suhtautua rikoksentekijöinä. Mielestäni se on myös selkeä viesti siitä, mikä yleensä on tehokas tapa suhtautua myös vanhempiin ja aikuisiin rikoksentekijöihin, miten yhteiskunnan tulee puuttua. Eivät pelkät rankaisut eivätkä aina sosiaalitoimen paapomisetkaan auta, vaan kyllä semmoinen reipas ote, missä ohjataan lapsi tai nuori takaisin yhteiskuntaan koulutuksen ja mielekkään tekemisen kautta, on se kaikkein tehokkain keino. Toivon todellakin, että tämä viesti nyt selkeästi menee valiokunnan käsittelystä edelleen ja voidaan meilläkin lopettaa nuorten kummallinen käsittely näissä rikoskeskusteluissa täällä eduskunnassa.

Lopuksi ihan pari sanaa yleensä nuorista rikoksentekijöistä ja lastensuojelusta. Kuten valiokunnan mietinnöstäkin käy ilmi ja kuten ed. Braxkin puheenvuorossaan sanoi, nykyinen lastensuojelulaki velvoittaa viranomaiset huolehtimaan siitä, että lapsen kehitys ei vaarannu rikollisen käyttäytymisen vuoksi. Lastensuojelulaki sallii kyllä tällaiset lastensuojelulliset toimet, mukaan lukien esimerkiksi laitoshuollon. Ongelmana on yleensä se, että viranomaisten välinen yhteistyö ei toimi ja lastensuojelullisiin toimiin ryhdytään liian usein ja sen lisäksi niitä ei käytetä niin tehokkaasti, kuin mihin olisi mahdollisuuksia.

Kun eduskunnan hyväksymänä on kokeiltu nimenomaan tätä, miten voitaisiin nopeuttaa nuorten tekemien rikosten käsittelyä, niin saman suuntaisia viitteitä on sielläkin, eli kun tehdään yhteistyötä poliisin, syyttäjän, käräjäoikeuden, kriminaalihuollon ja sosiaalitoimen välillä, voidaan myös tehokkaasti nopeuttaa nuorten tekemien rikosten tutkintaa. Nopea puuttuminenhan on todella tärkeää. Tällä hetkellä meillä on ongelmana se, että rikoksensa käsittelyn yhteydessä nuori on vain ajoittain huolto- ja tukijärjestelmien piirissä. Esimerkiksi kriminaalihuolto tai sosiaaliviranomaiset tekevät tällaisen henkilötutkinnan, ja sitten nuori unohdetaan ja sen jälkeen vasta, jos päästään nuorisorangaistukseen asti, palataan tähän asiaan.

Suurena ongelmana tuntuu olevan se, että me aikuiset, jotka olemme tekemisissä nuoren kanssa, emme ilmeisesti ole ymmärtäneet riittävän vakavasti suhtautua ongelmaan. Yksi selkeä esimerkki on se, että kun tietyissä kaupungeissa, joissa sosiaalitoimisto on aikaisemmin sijoittanut sosiaalityöntekijän poliisilaitokselle osallistumaan esitutkintaan, on tehty säästötoimenpiteitä, silloin juuri tämän sosiaalityöntekijän, joka siellä poliisilaitoksella on ollut, toimi on lakkautettu tai siirretty sieltä pois. Samalla tavalla sosiaalitoimistot eivät osallistu suurissa kaupungeissa nuorten henkilöiden tekemien rikosten tuomioistuinkäsittelyyn. Nuorten rikollisten osalta suurin ongelma tuntuu olevan ihmisten ja aikuisten välinpitämättömyys.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ed. Lapintie totesi, että vanhemmat ja perheet ovat välinpitämättömiä, niin mielestäni ei perheitäkään pitäisi kovin paljon syyllistää lasten kasvatuksesta. Perheistähän lasten kasvatuksen pitäisi lähteä, mutta antaako nyky-yhteiskunta perheille ja vanhemmille mahdollisuuden kasvattaa? Työelämän syke on nykyisin niin kiivasta, että siellä esiintyy työuupumusta ja loppuunpalamista. Tässäkin salissa on monta kertaa tästä puhuttu ja todettu, että loppuunpalaminen on yksi suurimpia yhteiskunnan ongelmia. Voivatko tällaiset vanhemmat sitten kasvattaa lapsiaan, kun he eivät itsekään pärjää? Samoin suurtyöttömyys aiheuttaa perheissä ongelmia. Siitä kärsivät lapset, ja se näkyy lasten rikoksissa.

Näihinkin syihin pitäisi puuttua, jos aiotaan tällaista asiaa oikaista yhteiskunnassa. Mielestäni hallituksen esitys lähtee aivan oikein siitä, että lapset kuuluvat lastensuojelulain piirin eivätkä rikoslain piiriin, kun näitä asioita pohditaan.

Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On hämmästyttävää, että täällä edelliset puhujat, kuten ed. Lapintie, aina niin voimakkaasti vetoavat asiantuntijoihin. Täytyy hämmästellä, että eduskunnassa on väkeä, joiden pitää perustaa ajatuksenjuoksu asiantuntijoitten sanomiseen. Eikö itse kullakin edustajalla ole sen vertaa elämänkokemusta, että pystyisi lasten hoivaamisesta kertomaan ihan omakohtaisia kokemuksia? Kun lapset ja nuoret jätetään nykyisellä tavalla heitteille ja kukaan ei aseta heille rajoja, ollaan nykyisessä nuorisorikollisuuden tasossa. Opettajien ja vanhempien ei pidä olla lastensa kavereita vaan kasvattajia.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ihan täsmällisesti en näköjään itseäni osannut ilmaista, kun ed. Kangas luuli minun tarkoittaneen, että vanhempien pitää nimenomaan puuttua rikollisten lasten elämään. No, varmasti näinkin on, mutta useinhan on niin, että kotiolot ovat sitten aika vaikeat, niin kuin ed. Kangas sanoikin. Tarkoitin näillä vanhemmilla niitä aikuisia, jotka tekevät kriminaalihuoltotyötä, sosiaalityötä, ovat syyttäjinä, eli yleensä tätä aikuisten kollektiivista vastuuta ja ymmärrystä siitä, että on pidettävä huoli lapsista ja nuorista vähän laajemmaltikin kuin pelkästään siitä omastansa, jos sitäkään riittävän hyvin tekee.

Ed. Myllyniemelle toteaisin, että kyllä on aika kummallinen se kansanedustaja, joka ei asiantuntijoita kuuntele. Kyllä varmasti meillä kaikilla on kokemuksia ja suurimmalla osalla meistä on omia lapsiakin ja nämä asiat hyvin tunnemme. Mutta miksi me sitten täällä istumme ja kymmeniä asiantuntijoita valiokunnissa kuuntelemme, jos emme myös ymmärrä sitä, mitä he meille sanovat, tai ainakin yritä ymmärtää?

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa puhemies! Esittelypuheenvuoron ja ed. Ojansuun puheenvuoron jälkeen alkoi debatointi lasten asemasta ja rikosoikeudellisesta vastuuikärajasta, joka nyt on sitten jatkunut lähes jokaisen puheenvuoron jälkeen. Ministeri sanoi tätä sivujuonteeksi, mutta tämä keskustelu osoittaa, että se ei saata olla ihan sivujuonne. Se ei ole sivujuonne senkään vuoksi, että vuosi sitten ed. Lehtimäki keräsi 102 nimeä aloitteeseen, jossa esitettiin vastuuikärajan poistamista kokonaan. Otan sitaatin, paljon puhuvan sitaatin, ed. Lehtimäen aloitteesta: "Yhteiskunnan turvallisuuden sekä lasten ja nuorten asennekasvatuksen kannalta olisi tärkeää, että yksilöille välittömästi ja riittävän tiukasti osoitettaisiin, että he rikoksiin syyllistyessään toimivat väärin ja yhteiskunnan pelisääntöjen vastaisesti."

YK:n lasten oikeuksien sopimuksen sivuuttaen aloite lähtee siitä, että rikosoikeudellinen vastuuikäraja poistettaisiin kokonaan. Aloitteen tekijät olettavat, että käytännössä tuomioistuin asettaisi rajan tapauksesta riippuen johonkin 11—12 ikävuoden paikkeille ilmeisesti jonkinlaisen mielentilatutkimukseen rinnastettavan kypsyys- ja syyntakeisuusselvityksen jälkeen, tämmöisen yksilöllisen kypsyys- ja syyntakeisuusselvityksen jälkeen.

Lähetekeskustelussa ed. Nordman irtisanoutui aloitteesta. Ymmärrän niin, että koko joukko edustajia on ainakin henkisesti ja vähintäänkin passiivisesti pitäytynyt tässä esityksessä. Sen vuoksi tämä keskustelu täällä, vastaisen varalle, on muuta kuin sivujuonne. He ovat selittäneet — ja ed. Lehtimäki selitti täällä tänäänkin — että he eivät toki tarkoittaneet, että lapsia tuomittaisiin vankilaan, kuten aloite monissa keskusteluissa otsikoitiin. Mutta mitä he sitten tarkoittivat? Meidän rikoslaissamme on koko joukko rikoksia, joista ei yksinkertaisesti voi tuomita muuta kuin ehdotonta vankeutta. Ed. Lehtimäki on juristi, ja allekirjoittajina on jonkin sortin pikkujuristeja useampiakin.

Merkillepantavaa on, että lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisen jälkeen tässä tarkoitetun aloitteen allekirjoittaneet lakivaliokunnan jäsenet eivät ed. Myllyniemeä lukuun ottamatta ole enää ottaneet sitä esille valiokunnassa eikä kai oikein valiokunnan ulkopuolellakaan. Vaikka tällä aloitteella ei kenties lähtökohtaisestikaan ollut menestymisen mahdollisuutta, ilmiönä sitä kannattaa pohtia, niin kuin tässä keskustelussa nyt on tehtykin. Se on taas yksi esimerkki arvojen kovenemisesta.

Lähetekeskustelussa tätä aloitetta perusteltiin, paitsi silloin ajankohtaisilla vakavilla nuorten tekemillä rikoksilla, sillä, että nuoret kypsyisivät aikaisempaa varhaisemmassa ikävaiheessa kantamaan vastuuta. Kun mietitään yleistä kasvamisen ja kasvattamisen ympäristöä muutamia vuosikymmeniä taaksepäin, tuo nuorempana kypsyminen saattaa osoittautua näköharhaksi. Vielä 50—60-luvulla esimerkiksi suurten perheiden lapset joutuivat ottamaan, tai omakohtaisesti täytyy sanoa, että saimme ottaa, vastuun elämästämme nykyistä nuorempina. Monissa tapauksissa kannettiin vastuuta itsemme lisäksi sisarista ja joissakin tapauksissa vanhemmistakin. Nyt käydään koulua ja opiskellaan vanhempien luomin edellytyksin ja vastuun ottaminen itsestä on siirtynyt tuonnemmaksi. 30-luvulla luodut kotikasvatuksen tukiverkot, pyhäkoulut, kesäleirit ja vastaavat, eivät enää tavoita, eivät ainakaan entisessä määrin.

Tutkimusten mukaan, joista valiokunnalle esitettiin selvitystä, lasten aggressiivisuus ei sinänsä ole lisääntynyt, mutta keinoja purkaa sitä aggressiivisuutta on aikaisempaa vähemmän. Erityisesti sähköisen viestinnän viihdemaailma tuo kotiin käyttäytymismalleja, joihin ei ole kypsytty. Se tekee lapsista näennäisesti aikuisia liian varhain. Lapsen fyysinen kehitys on varmaankin aikaistunut, mutta edellytykset vastuun kantamiseen pikemminkin myöhentyneet. Lapsen tekemänä tunnusmerkistön mukainen rikos saattaa pikemminkin osoittaa henkistä kypsymättömyyttä kuin vastuullista harkintaa tehdä rikos.

Arvoisa puhemies! Ed. Lapintie kuvasi täällä valiokunnalle esitettyä tutkimusta, jossa tutkittiin tuhat eri maissa vakaviin rikoksiin syyllistynyttä nuorta ja se tapa, millä kussakin yhteiskunnassa näihin tekoihin suhtauduttiin. Toistamatta sitä, mitä ed. Lapintie täällä sanoi, karkeasti ottaen tutkimuksen viesti on se, että rikosoikeudellisen puuttumisen ennuste on äärimmäisen huono. Sen sijaan jonkin koulutuksen läpivieminen vaikka poikkeuksellisin menetelmin tuotti yleisimmin odotetun suuntaisen tuloksen. Alaikäisen tekemän rikoksen takana, niin kuin edustajien Lapintie ja Kangas välisessä keskustelussa kävi ilmi, on jokseenkin aina jonkin sortin sosiaalinen ongelma. Rikosoikeudellisessa järjestelmässä määrätty seuraamus ei korjaa sitä ongelmaa. Se ei edes sivua sitä ongelmaa. Päinvastoin, rikosoikeudellinen seuraamus leimaa ja sosiaalistaa seuraamuskierteeseen. Siitä irrottautuminen tiedetään sangen vaikeaksi. Mitä nuorempana se kierre alkaa, sen toivottomammiksi välttämättömät katkaisuyritykset tulevat aina osoittautumaan. Vankeusvankien uusimisriski lienee nyt jotakin 70—80 prosentin luokkaa.

Nuorille määrättävässä seuraamuksessa pitää olla jo lähtökohtaisesti kasvattava ote. Meillä on tietoisesti purettu sellaista, mikä nyt jälkikäteen tarkastellen saattoi sittenkin toimia lasten hyväksi. Meidän lastensuojelulakimme saattaisi vieläkin tarvita velvollisuuden johonkin erityiseen kasvattavaan huolenpitoon, joka voisi johonkin mittaan oikeuttaa sivistyneeseen, ihmisoikeusnormit täyttävään puuttumiseen vapauteenkin.

Mutta jokapäiväisempi asia ja ongelma on se, että sosiaali- ja lastensuojelutyö on käytännössä jäänyt jälkeen tapahtuneesta kehityksestä. Se on jätetty jälkeen. Se on jätetty rahoittamatta. Kuntien hyvin koulutetut sosiaalityöntekijät on sidottu laskukoneen piuhaan tekemään monessa tapauksessa puhtaasti normeihin perustuvia laskennallisia toimeentulopäätöksiä, merkantin töitä. Lapsen syrjäytymiseen päästään puuttumaan liian usein vasta sitten, kun on edellytykset ottaa hänet huostaan vanhempien tahdosta riippumatta, ja silloin ollaan jo varsin pitkällä.

Oma kokemus tästä jonkinlaisen koulutuksen läpiviemisestä ja sen tuloksista tähän lähes lopuksi: 90-luvulla vedin vapaaehtoistyötä, jolla autovarkaita ohjattiin kullekin yksilöllisesti räätälöityyn, hänen vahvuuksiinsa nojaavaan ammatilliseen koulutukseen ja samalla puolitettiin yhden pienen kaupungin autovarkaustilastot kolmessa vuodessa. Pienessä piirissä meidän aikuisten kesken rohkenin sanoa, että liian kaavamainen koulu oli syrjäyttänyt heidät. Siinä pienessä piirissä rohkenin jatkaa, että jos joku nyt pakollinen aine ei kerta kaikkiaan luista, se pitää voida vaihtaa vaikka sellonsoittoon tai lankahitsaukseen. Nyt kun alkaa olla viimeinen väri parrassa, kai voin sanoa sen vaikka tältä paikalta.

Jos oletetaan, että esimerkiksi 50 000 asukkaan yhteisössä kymmenen nuorta ikäluokastaan syrjäytyy, on opittua avuttomuutta, jos emme kykene taluttamaan joka toista elämän polun alkuun. Vankilan huutaminen avuksi kasvatustyöhön on kollektiivista vastuuttomuutta.

Tässä ovat ymmärtääkseni ne keskeisimmät perusteet sille, että lakivaliokunta pitäytyi tässä ikäasiassa hallituksen esityksessä ja esittää yli sadan edustajan allekirjoittamaa lakialoitetta hylättäväksi.

Tapio Karjalainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen kuunnellut tätä keskustelua ja todennut tuon lakialoitteen allekirjoittajana, että en ole tunnistanut itseäni niistä kovien arvojen puolustajista, mihin minutkin ilmeisesti tuossa on aika sumeilematta leimattu. Minä totean vaan ihan lyhyesti, vastauspuheenvuorossa kun ei pitkään pysty puhumaan, että kokemuksesta tiedän, että on muuten 14-vuotiaita, sosiaaliviranomaisten kanssa konsultaatiossa olevia nuoria, jotka tietoisina 15 vuoden ikärajasta käyttävät sitä hyväkseen, tietäen että heille ei ole tiettyjä seuraamuksia olemassa, ja niiltä, jotka sitten pitävät tuota 15:tä vuotta ikärajana, kysyn vaan: Entäs jos lapsen ikä on 15 vuotta ja 1 päivä, haluatteko te hänet vankilaan, vai mitä te haluatte?

Rakel Hiltunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkä tuosta ed. Karjalaisen puheenvuorosta voisi jatkaa niin, että kyllä olen hänen kanssaan eri mieltä siitä, tulisiko rikosoikeudellista ikärajaa alentaa vai ei. Olen ehdottomasti lämpimästi kannattamassa lakivaliokunnan ottamaa kantaa. Mutta voisi kai ajatella, ed. Karjalainen, että mikäli sosiaalityö olisi ollut riittävän intensiivistä ja jämäkkää, niin se nuori ei jatkaisi 15 vuotta täytettyään enää sitä kierrettä.

Ed. Kanerva käytti syvällisen puheenvuoron, ja siinä tuli esille varhaisen puuttumisen merkitys. Näitä Näppäri-projekteja on eri kaupungeissa lukuisasti, ja niillä nimenomaan poliisin ja sosiaalityön yhteistyöllä on saatu hyviä tuloksia aikaan.

Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Aivan turhan paljon käytetään kyllä aikaa tähän 15 vuoden ikärajaan, koska sitä ei valiokuntakaan käyttänyt. Se oli kuitenkin tuollainen esitys, jota ei nyt sanatarkasti saisi juuri ottaakaan huomioon.

Tiedän ed. Erkki Kanervan hyvät työt aikaisemmassa elämässään, eli hän pystyi puolittamaan ne autovarkaudet aikanaan siellä pienessä kaupungissa. Mutta kun kymmenen vuotta sitten lakia niin muutettiin, että saatiin taas pidättää autovarkaat, niin autovarkauksien määrä myöskin puolittui isossa kaupungissa eli Oulussa. Kyllä siis joillakin järjestyksenpitoasioillakin on merkitystä eikä pelkästään — käytetään nyt hyssyttely-sanaa, joka on vähän rumasti sanottu, anteeksi.

Tapio Karjalainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos me olisimme onnistuneet lähimmäisinä ja yhteiskuntana, niin meillä ei olisi rikollisia eikä tarvitsisi rangaista. Tämä koskee myös näitä lapsia. Ei heitä tarvitse tosiaan vankilaan toimittaa, mutta rajat on syytä olla tiedossa nuoresta pitäen.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Minäkin osaltani puutun tähän muutenkin hyvin ansiokkaaseen ja mielenkiintoiseen yleisten oppien esitykseen vain näiltä kahdelta osalta, joista on ollut näitä lakialoitteitakin liikkeellä. Puutun siis toisaalta käytyyn keskusteluun ed. Petri Salon lakialoitteesta ja myös siitä, millä tavalla on mielestäni korrektia ottaa nimiinsä esitys ja toisaalta varsinkin väittää, että toiset eivät ole sitä jossain vaiheessa kannattaneet. Itselläni on eräästä toisesta lakialoitteesta esimerkkejä siitä, ja jos puhemies sallii, niin vähäksi aikaa pysähdyn tähän ongelmaan. Sen lisäksi käyn läpi tätä alle 15-vuotiaitten ongelmaa, koska saattaa olla, että minulla erityisliikuntajaoston puheenjohtajana on aika uutta tietoa lasten ja nuorten häiriökäyttäytymisen uusista syistä, joita on löydetty yllättävän paljon fysiologisesta kehityksestä, lisääntyneistä aivovaurioista myös, koska se tuo tähän uutta realismia ja hyvin vankkaa tutkimustietoa siitä, mistä on osittain kyse näissä uusissa, hyvin nuorissakin niin sanotuissa rikoksentekijöissä, todella holtittomasti ja vaarallisesti käyttäytyvien nuorten elämässä.

Puhemies! Ensin tähän ongelmaan varkaan verekseltään kiinni ottamisesta. Mielestäni on erittäin tärkeätä, että lakivaliokunta yksimielisesti on tullut siihen tulokseen, että on tärkeätä tehdä tämä asia selväksi, tarkentaa nykyistä säännöstä. Olen nähnyt valiokunnan asiantuntijalausuntoja ja puhunut myös valiokunnassa olleiden juristien kanssa, ja siellä monet ovat korostaneet, että lakivaliokunnan nyt ottama kanta on todellakin täydentävä, tarkentava kanta, ja mielestäni valiokunnan puheenjohtaja esitteli sen aivan oikeassa valossa.

Aivan yhtä lailla kuin oli selvästi väärin, että yksittäinen yrittäjä ei saanut lähteä varkaiden perään, jos olen julkisuudesta saanut oikean kuvan siitä tapauksesta, aivan yhtä vastuutonta olisi nyt vaalipropagandan nimissä levittää semmoista sanomaa, että nyt meille on tullut villi länsi, jossa kuka tahansa saa lähteä millä keinolla tahansa ottamaan keitä tahansa kiinni ja vielä pidättelemään heitä. Meidän on syytä olla varovaisia ja vastuullisia siinä viestissä, ja lakivaliokunnan puheenjohtajan Laxin esittelypuheenvuoro tältäkin osin oli paikallaan. Nyt ei ole tehty mitään merkittävää muutosta. On selvennetty käytäntöä, jonka olisi pitänyt olla tällainen täysjärkiselle laintulkitsijalle jo tähänkin asti.

Mutta sitten — olen iloinen, että ed. Petri Salo on nyt salissa — haluaisin meidän kaikkien hiukan miettivän, mikä oikeus meillä on käyttää lakialoitettamme vaalikeskusteluissa. On päivänselvää, siihen meistä varmasti itse kukin katsoo olevan aihetta, että jos lakialoitteemme tavalla tai toisella etenee, on oikein sanoa vaalien alla, että minä sen tein tai ainakin olin mukana. Mutta jos joku ei ole jonkun lakialoitetta allekirjoittanut ja sen jälkeen meistä kollegoista toinen menee väittämään, että se tarkoittaa, että hän on vastustanut, niin liikutaan perustuslaillisesti todella vaarallisilla vesillä ja semmoisilla uusilla pelisäännöillä, joista ryhmien on keskenään puhuttava hyvin vakavasti.

Otan esimerkin toisesta asiasta. Kun yli sata kansanedustajaa allekirjoitti aikoinaan minun tekemäni aloitteen vaarallisimman dopingin kriminalisoinnista, allekirjoittajien joukossa ei ollut läheskään kaikkia niin sanottuja tunnettuja urheiluihmisiä ja -johtajia. Toimittajista hirvittävän monet soittivat ja kärttivät minulta kannanottoa, a) oletko pyytänyt heidän nimeään, b) miksi he eivät allekirjoittaneet. Katsoin säännönmukaisesti, että minulla ei ole mitään oikeutta kommentoida mitään niiden puolesta, jotka eivät jostain syystä tänne kansan valittuina allekirjoittaneet minun tekemääni lakialoitetta. Se ei ole kansan julkinen foorumi, jossa lainsäädäntöä tehdään, kun meistä kollega toiselta pyytää lakialoitetta. Voi olla kymmeniä eri syitä, minkä takia jossakin tilanteessa joku edustaja ei reagoi johonkin lakialoitteeseen. Jos me yhtäkkiä rupeamme julkisesti käyttämään sitä väitteenä, että on vastustanut jotain hanketta, kun ei ole esimerkiksi kahvilan pöydässä yhtäkkiä allekirjoittanut eteen heitettyä lappua, niin me liikumme todella vaarallisilla vesillä ja annamme eduskunnasta käsittämättömän huonon kuvan.

Toistan vielä aikaisemmat omat kokemukseni. Olisi ollut äärimmäisen helppoa poliittista peliä syyttää ja mustamaalata niitä, jotka eivät siinä tilanteessa halunneet lakialoitettani allekirjoittaa, mutta mielestäni meillä ei ole siihen oikeutta, ja toivon, että nämä pelisäännöt nyt tässä tulevat kuntoon.

Sitten tilanne vielä paheni, jos oikein ymmärsin, niin, että on väitetty ei vain, että kun ei allekirjoita lakialoitetta, ei siis kannata asiaa, mikä jo se on valhe, vaan että motiivina on ollut vielä sillä hetkellä tapahtuvan rikollisen toiminnan tavallaan suojelu. Minä olen omalta osaltani tehnyt koko ajan juristinakin selväksi, että yön pimeydessä toisten kettutarhoille meneminen tai minne tahansa minkkitarhoille meneminen on rikos eikä millään tavalla edistä minulle tärkeätä ympäristönsuojelua tai eläinsuojelua. Jos sitten vielä väitetään, että sillä, että en ole allekirjoittanut jotain lakialoitetta, jota en muista edes nähneeni, olisin tavallaan suojelemassa tätä rikollista toimintaa, niin liikutaan kyllä todella kyseenalaisilla vesillä ja ylitetään poliittisen korrektiuden rajat. Toivoisin, että tämä asia pystytään ensinnäkin sopimaan kahden kesken puolin ja toisin ja että tämmöinen poliittinen kulttuuri ei Suomeen enää leviä.

Kertaan nyt vielä kerran, jos jollekin on jäänyt epäselväksi: Yöllä salaa lakien rikkominen, karkuun juokseminen tai huligointi niin, että on peittänyt identiteettinsä ja juoksee pakoon, ei ole sellaista kansalaistottelemattomuutta, jota minä puolustan. Kansalaistottelemattomuuteen kuuluu, niin kuin Mahatma Gandhi sen teki, niin kuin suomalaiset itsenäisyystaistelijat tekivät, kun joukkoina kieltäytyivät asepalveluksesta Venäjän armeijassa, tai niin kuin Koijärvellä tehtiin, se, että se tehdään päivänvalossa, omat kasvot näyttäen, henkilöllisyystodistus mieluiten mukana, valmiina kohtaamaan yhteiskunnan reaktio. Kansalaistottelemattomuuden tarkoitus on haastaa yhteiskunta sillä väitteellä, että nykyiset säännöt ovat vanhentuneita, moraaliltaan vääriä, ja kansalaistottelemattomuudessa pitää aina olla valmis kohtaamaan yhteiskunnan reaktio. Tässä on niin merkittävä ero, että en vieläkään oikein jaksa ymmärtää, kuinka joku saattaa väittää vihreistä ylipäätänsä, siis niihin kuulun silloin minäkin, että olisin ollut hyväksymässä semmoista rikollista toimintaa kuin kettutyttötoiminta on.

Mutta sitten tähän toiseen lakialoitteeseen ja itse asiaan, arvoisa puhemies.

Terveysliikuntatoimikunnan viimeaikainen toiminta, joka siis koskee vammaisten ja raihnaisten ihmisten liikuttamista ja kuntouttamista, on keskittynyt entistä enemmän puheenjohtajakaudellani erilaisten mielenterveysongelmaisten ihmisten liikunnallisiin häiriöihin ja palveluihin. Siinä työssä olemme erinäisten asiantuntijaseminaarien puitteissa löytäneet entistä enemmän maailmalta tietoa siitä, mistä johtuvat nykyään kaikissa länsimaissa havaitut ilmiöt, että nuorisosta joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 20 prosenttia on keskittymishäiriöisiä, kyvyttömiä istumaan, keskittymään, kuuntelemaan. Monesti heillä on niin vakavia tunne- ja aivosektorin häiriöitä, että he eivät kunnolla edes hahmota sitä, mistä he itse alkavat ja mihin loppuvat.

Yhtenä keskeisenä havaintona uusissa tutkimuksissa, joita on nyt tehty myös Suomessa, mutta varsinkin naapurimaassa Ruotsista niitä löytyy, on, että heillä on motorinen ja kinestologinen kehitys häiriintynyt jo alle kouluiässä. Osittain paikallaan istumisen takia, liian vähän liikkumisen takia, osittain sosiaalisten huonojen kontaktien takia he eivät ole kasvaneet sillä tavalla kuin meillä vanhemmilla ikäluokilla on ollut oikeus kasvaa. Aivoista yli 90 prosenttia vain koordinoi meidän aistiemme yhteistoimintaa, liikuttaa meitä, yhdistää näköhavainnon käsihavaintoon, saa meidät toimimaan, niin kuin ihmiset toimivat. Tämä kehitys on häiriintynyt nykyajan lapsista hirvittävän suurella osalla, ja se näkyy entistä suurempina, myös todella vakavina, häiriökäyttäytymisinä, kyvyttömyytenä hahmottaa ylipäätänsä, mitä itselle tapahtuu ja mitä elämässä tapahtuu.

Puhemies! Tämä ei selitä läheskään kaikkea nuorisorikollisuutta, mutta tämä kertoo sen, että meillä ei ole mitään yksiselitteistä reseptiä tähän häiriökäyttäytymisen lisääntymiseen. Myös uudet aivotutkimukset ovat tuoneet tuloksia, kuinka entistä enemmän lääkkeillä, medikalisaatiolla, pystytään hoitamaan näitä häiriökäyttäytymisiä. Vankeinhoidon johtaja on minulle ilokseni kertonut ja myös oikeusministeri Koskinen täällä toisessa yhteydessä vahvisti, että tarkoitus on muun muassa vankeinhoidossa entistä enemmän ottaa nämä uudet aivohoidot käyttöön, koska osittain on kysymys siis vakavista lääketieteellisistä ongelmista.

Mutta tämä kaikki johdattaa minut siihen, että alle 15-vuotiaiden osalta meidän täytyy tarkemmin tunnistaa, mistä on kysymys. Siellä on mielestäni paljon myös nuoria, joille koskaan ei ole annettu rajoja. Olen koripallovalmentajana, uimaopettajana ja tarkkailuluokan opettajana aika nuoresta asti oppinut antamaan nuorille rajoja. On aika uskomatonta nähdä, kuinka nopeasti nuori, jolle ei ole aikaisemmin annettu rajoja, rauhoittuu, rentoutuu, vapautuu, kun hänelle on tehty selväksi riittävän varhaisessa vaiheessa, mikä on oikein ja mikä on väärin ja että siihen todella puututaan, jos hän tekee väärin.

Mutta tämä ei ole koko häiriökäyttäytymisen kuva. Meillä on taas nuoria, jotka ovat liian suurten auktoriteettien murtamina myös vaurioituneet aivan toisista syistä ja tarvitsevat aivan toisenlaista hoitoa. Ed. Lapintien kuvaama hoivamalli on esimerkiksi silloin varmasti tarpeen, jos kotona on ravannut erilaisia päihde- ja huumekauppiaita, jos lasta ei ole hoidettu edes fysiologisesti, riittävästi annettu ruokaa, saati että ihmissuhteet olisivat kunnossa jne. Tästä kaikesta seuraa, että jos me olemme tosissamme huolissamme näistä lapsista, me annamme sosiaalihuoltajille, sosiaalihuollolle, resurssit puuttua sekä tarvittaessa kovalla kädellä että riittävän varhaisesti myös lempeällä kädellä niiden perheiden osalta, jotka väärin toimivat.

Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Brax lakimiehenä puhui todella pääsääntöisesti aivan asiaa. Mutta, arvoisa ed. Brax, lakialoite ei ole kahvilan pöydälle heitetty lappunen, se on valtiopäiväteko. Pihlajanmarjat ovat happamia, ja olen kateellinen ed. Petri Salon aloitteesta. Toki ed. Brax oli oikeassa siinä, että oikeusistuimen olisi pitänyt ymmärtää hätävarjelupykälät ilman tätä aloitettakin, mutta näin eivät tehneet. Valitettavaa on kuitenkin todeta se, että hyvin useassa tapauksessa vihreät ovat olleet ensisijaisesti puolustamassa rikoksentekijöitten oikeuksia vastustaen samalla poliisivaltuuksien lisäämistä. Samalla he tulevat vastustaneiksi uhrien etuja.

Petri  Salo  /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minuutti on lyhyt aika vastata ed. Braxin sinänsä ihan hyvään ja perusteltuun puheenvuoroon. Mutta mitä tulee tähän asian julkistamiseen, niin en muista koskaan sanoneeni tämän hyvän lakialoitteen johdosta, että vihreät olisivat olleet sitä vastustamassa. Sitä minä en ole koskaan sanonut, en edes vihjannutkaan siihen suuntaan. Olen ainoastaan vastannut niiden toimittajien kysymyksiin, jotka ovat ihmetelleet, minkä takia vihreät mahdollisesti puuttuvat tästä allekirjoittajien osalta. Siinä voi olla tietenkin monenlaisia henkilökohtaisia syitä tai joitakin muita syitä.

Varmasti meillä Pohjanmaalla ehkä ovat vähän syvällä ne ajatukset, kun meillä on paljon turkistaloutta meidänkin kotikunnassamme ja Pohjanmaalla, että me emme välttämättä pidä ehkä vihreitä kaikkein myötämielisimmin tähän turkistarhaukseen ja sen elinkeinon kehittämiseen suhtautuvana poliittisena ryhmänä. Se on kasvanut ehkä liian syvälle meihin. Mutta toimittaja teki kysymyksiä ja ehkä johdattelevia kysymyksiä. Ed. Ojansuuhan antoi vähän toimittajallekin siitä syytä, että ei saisi kysyä tällaisia kysymyksiä. Minä vastaan vain niihin kysymyksiin, mitä toimittaja tekee. Kuulijat tekevät johtopäätöksensä.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minulle on toisessa yhteydessä esitetty samanlaisia kysymyksiä, ja on maailman helpointa puolustaa toisten kollegojen oikeutta puhua omalla nimellään ja sanoa, että kysykää heiltä itseltään, minä en rupea toisten puolesta puhumaan. Se todella on ihan helppoa. Sitä voi vaikka harjoitella ensin varmuuden vuoksi kotona vastaisen varalle. Se käy niin nopeasti. Silloin ei tule vahingossakaan ruvettua toisten puolesta puhumaan, kun toimittaja kerta vaan kysyy.

Petri Salo /kok(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ihan lyhyesti: Kyllä tämmöisestä lakialoitteesta, joka täällä salissa tulee hyväksytyksi hallituksen esityksen yhteydessä, suurin kiitos kuuluu näille 113 kansanedustajalle. Katsoin hyvin tarkkaan niitä perusteluja, millä oikeusministeriö tarkisti kantaansa. Ne olivat nimenomaan sellaiset, että eduskunnan enemmistö, tämän salin enemmistö, katsoi, että nykyinen oikeustila, joka on ollut 1800-luvun lopulta ja aiheuttanut paljon korkeimman oikeuden vaikeitakin ennakkopäätöksiä, on johtanut siihen. Mutta edelleen sanon, että sinun vastauksesi tuossa tilanteessa (Puhemies koputtaa) oli varmasti fiksumpi kuin minun.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Lakivaliokunta on ollut varsin työllistetty, ja yksi suurimpia paketteja on ollut tämä historiallinen yleisten oppien uudistaminen. Se on ollut iso ja aika vaikeakin työ, mutta siitä on mielestäni valiokunta selviytynyt varsin kunniallisesti. Tästä on syytä antaa näin opposition suunnaltakin kiitokset valiokunnan puheenjohtajalle, ja valiokuntaneuvokset ovat tehneet tavattoman vaativaa työtä hyvän lopputuloksen saamiseksi. Kyllä valiokunnan jäsenetkin ovat paneutuneet asiaan kohtuullisen hyvin. Lopputulosta kuvaa ehkä se, että vaikka siellä on meillä pari vastalausetta, niin ne kohdistuvat harvoihin pykäliin. Esimerkiksi ne asiat, joista tämä keskustelu on pääasiassa käyty tähän asti, ovat valiokunnan yksimielisiä kantoja, eli syyntakeisuusikäraja ja jokamiehen kiinniotto-oikeus ovat yksimielisesti valiokunnassa hyväksytyiksi tulleita asioita.

Arvoisa puhemies! Muutamaa kohtaa tarkastelen pykäläjärjestyksessä, sellaisia, joista tässä keskustelua ei ole vielä käyty, tai oikeastaan ensimmäinen asia on, kun pykäläjärjestyksessä menen, tämä 15 vuoden ikä ja syyntakeisuus, josta on toki käyty keskustelua. En ollut tuon ed. Lehtimäen lakialoitteen allekirjoittaja. Totesin jo silloin, kun allekirjoitusta kyseltiin, että se ei ole oikea ratkaisu niihin ongelmiin, jotka meillä on, jotka ongelmat on sinänsä tunnustettava. Rikoslaki ei ole oikea paikka puuttua näihin kysymyksiin. Alle 15-vuotias on lapsi. Lapseen on kohdistettava lastensuojelutoimenpiteet, sosiaalitoimenpiteet ja sitten on mietittävä perhepolitiikan kysymyksiä ja, koska he ovat oppivelvollisia, myös koulun toimintaperiaatteita, kurinpitojärjestelmiä jne., mutta ei rikoslakia. Siksi katson, että oikea paikka ei ole tästä säätää lailla. Sama kantahan oli hallituksen esityksessä ja tuli myös valiokunnan yksimieliseksi kannaksi tältä osin.

On totta, että lapset eräällä tavalla kypsyvät nykyisin nopeammin, varhaisemmassa vaiheessa kuin aikaisemmin, mutta useat asiantuntijat totesivat, että kypsyminen on useimmiten fyysistä, mutta ei niinkään henkistä. Juuri tässä kun mietitään näitä ongelmia, kysymys on henkisen kypsyyden tasosta, ja silloin rikoslaki ei ole tällaisten asioiden ratkaisupaikka. Meillä on tarvetta varmasti lastensuojelulainsäädännön uudistamiseen, korjaamiseen, ajan tasalle saattamiseen, ja sitä on syytä kiirehtiä ja myös miettiä vielä paljon voimaperäisemmin perhepolitiikkaa ja niitä asioita, jotka edellä mainitsin. Tältä pohjalta katson, että 15 vuoden ikärajan säilyttäminen rikoslaissa kansainväliseen tapaan on perusteltua ja oikea linjanveto.

Arvoisa puhemies! Samassa 3 luvun 4 §:ssä on 4 momentti, jossa sanotaan näin: "- - päihtymystä tai muuta tilapäistä tajunnan häiriötä, johon tekijä on saattanut itsensä, ei oteta syyntakeisuusarvioinnissa huomioon, ellei siihen ole erityisen painavia syitä." Tämä on kirjoitettu sillä tavalla, että edellytetään erityisen painavia syitä, ja tietysti tällainen meikäläisen ainakin herättää katsomaan, mitä hallitus on kirjannut erityisen painaviksi syiksi tässä yhteydessä. Siellä on hallituksen esityksen perustelujen sivulla 68 luettelo näistä erityisen painaviksi syiksi katsottavista tekijöistä. Siellä on muun muassa väsymys. Mielestäni väsymys syyntakeisuuden arvioinnissa ei ole oikea peruste. Silloin oli syytä tarkentaa perusteluja tältä osin, ja valiokunta teki sen. Mielestäni tämä on tärkeää huomata. Tällä 4 momentilla ei ole tarkoitus muuttaa nykykäytäntöä. Kun esimerkiksi päihteiden, huumeiden ja muiden käyttö, tilapäiseen tajunnan häiriöön saattaminen, on yleistä ja yleistyvää ja rikoksia tehdään siinä tilassa huomattavan paljon, niin on syytä pitää selkeä ja tiukka raja, ettei niillä erityisillä syillä lievennetä nykyistä käytäntöä tältä osin ja tehdä ikään kuin väsyneenä tai humaltuneena toimintoja hyväksyttävämmiksi. Siinä on syytä pitää erityisen selkeä linja.

Arvoisa puhemies! Seuraavana on 3 luvun 6 § "Tahallisuus". Tästä on jo vastalauseessa erilaisia näkökulmia, kaksikin erilaista. Missään muussa maassa hallituksen esityksen perustelujen mukaan ei lakiin ole pykälänä sisällytetty tahallisuuden määrittelyä, ei muissa pohjoismaissa eikä Saksassa. Hallitus on kirjoittanut tämän pykälän osalta pitkät perustelut, monta sivua perusteluita, ja valiokunta kirjoitti hyvin paljon perusteluita tämän pykälän tueksi. Nämä pitkät perustelut ovat mielestäni aika epäselvät, osin riidanalaiset, ja kun tahallisuuden lajeja on useampia, niin tämä ei selkiytä nykyistä tilannetta. Tässähän erityisen keskustelun kohteeksi tuli tuo "varsin todennäköisenä" eli varsin-sanan ottaminen myös tähän lakipykälään. Se ilmeisesti kuvaa menettelyä, jonka korkein oikeus on viime vuosikymmeninä päätösratkaisuissaan ottanut käyttöön. Tahallisuuden kynnystä on näin korotettu, ja nyt valiokunta lähti siitä, että tämä korkeimman oikeuden linja viedään lakiin, kirjoitetaan tahallisuudesta pykälä ja tällä tavalla ikään kuin betonoidaan tämä malli. En ollenkaan ole varma siitä, että korkeimman oikeuden linja olisi oikea tässä suhteessa. Se voi olla, mutta se voi myös olla tarpeettoman tiukka.

Muissa maissa on tämä tahallisuus jätetty oikeuslaitoksen ja oikeuskirjallisuuden varaan. Me olemme ed. Aittoniemen kanssa lähteneet vastalauseessa siitä, että tämä olisi jatkossa Suomellekin paras linja, luottaa oikeuslaitokseen ja jättää tahallisuus pykälänä pois — varsinkin kun sillä nyt betonoidaan toisenlainen linja kuin mikä tähän asti on ehkä ollut — jolloin oikeuslaitos harkitsee tapaus tapaukselta ja linja muodostuu siitä. Ei ole mitään tarvetta tämän pykälän sisällyttämiseen lakiin. Me esitämme, että tämä 6 § poistetaan. Vastalauseessa ed. Aittoniemen kanssa meillä on myös tuo 7 §, tuottamuksen määrittelypykälä, mutta sen suhteen en ole niin kriittinen. Ne eivät ole toisiinsa sidottuja, jolloin se voidaan kyllä pitääkin siellä, mutta 6 § on selvästi tarpeeton. Esitys ei ole perusteltu, ei kansainvälisestä eikä myöskään oikeudenkäytön näkökulmasta.

Arvoisa puhemies! Sitten 4 luvussa on vastuuvapausperusteista säädetty uusia pykäliä. 1 §:n "Tunnusmerkistöerehdys" olen valmis hyväksymään, vaikka pidän sitä hieman kyseenalaisena. Ed. Aittoniemi on esittänyt sen poistamista kokonaan. Valiokunta on kuitenkin sitä pykälää hieman tarkentanut, ja katson, että se voidaan sisällyttää lakiin.

4 luvun 2 § "Kieltoerehdys" kuuluu näin: "Jos tekijä erehtyy pitämään tekoaan sallittuna, hän on rangaistusvastuusta vapaa, jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana seuraavien seikkojen vuoksi: 1) lain puutteellinen tai virheellinen julkistaminen; 2) lain sisällön erityisen vaikeaselkoisuus; 3) viranomaisen virheellinen neuvo; tai 4) muu näihin rinnastettava seikka." Epäilemme, että tällä tavalla kirjoitettu uusi pykälä tulee olemaan automaatti, johon talousrikolliset ja monet muutkin vetoavat lähes aina ja poikkeuksetta. He saavat viivytettyä ja hankaloitettua oikeudenistuntoja ja toisaalta aiheuttavat kustannuksia ja ehkä jopa pääsevät rangaistuksesta vapaaksi tällä perusteella. Meillä on kritisoitu lainsäädännön valmistelua ja sitä, että laeissa on puutteita ja virheitä ja että ne ovat vaikeaselkoisia. Erityisesti tämä vaikeaselkoisuus on sellainen asia, johon on helppo vedota. Me olemme yhä enemmän kansainvälisissä yhteyksissä, meillä liikkuu ulkomaalaisia ihmisiä, jotka syyllistyvät valitettavasti myös rikoksiin, ja heidän on hyvin helppo vedota tällaiseen pykälään. Silloin tästä saattaa tulla automaatti, joka on hyvin vahingollinen meidän oikeudenkäynneillemme ja rikollisten saamiselle vastuuseen teoistaan. Siksi esitämme, että tämä koko kieltoerehdyspykälä tarpeettomana poistetaan. Tämän korvaa kyllä se, että meillä on yleiset syyttämättä ja tuomitsematta jättämisen perusteet; ne riittävät korvaamaan tämän pykälän puuttumisen. Vastaavaa pykäläähän ei nykyisinkään laissa ole.

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi tästä jokamiehen kiinniotto-oikeudesta totean, että se on mielenkiintoinen asia ja tulevaisuus tulee näyttämään, millaiset keinot ovat hyväksyttäviä suhteessa siihen tekoon, josta tekijä otetaan kiinni. Yleensä myymälävarkaat tai varsinkin isomman ryöstön tekijät ovat raavaita miehiä, joita ei pidätetä millään kävelykepillä tai muulla, vaan siinä tarvitaan kovempia otteita ottaa kiinni. Mitkä sitten ovat ne otteet, jotka ovat suhteessa tekoon, jonka takia kiinniotto-oikeus annetaan jokamiehelle? Kansan oikeustajua tämä pykälä ilman muuta vastaa ja on syytä, että tämä lakiin sisällytetään, mutta on myös syytä seurata sen käyttöä.

Arvoisa puhemies! Tulen tekemään yksityiskohtaisessa käsittelyssä muutaman muutosesityksen.

Erkki Kanerva /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olemme ed. Kankaanniemen kanssa käyneet tämän keskustelun lakivaliokunnassa, mutta kun täällä on paikalla edustajia, jotka eivät sitä ole olleet kuulemassa, niin todettakoon, että tahallisuuden kirjoittaminen lakiin on oikeuskäytännön kirjoittamista lakiin, kieltoerehdyksen kirjoittaminen lakiin on vallitsevan oikeuskäytännön kirjoittamista lakiin. Kieltoerehdykseen vedotaan jatkuvasti ja kieltoerehdyksen perusteella jätetään rangaistuksia tuomitsematta tänäkin päivänä. Suomalaiseen systeemiin sopii paremmin se, että se on lakiin kirjoitettuna, kuin se, että se perustuu oikeuskäytäntöön.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen kunnioittanut aina ja kunnioitan ed. Erkki Kanervan asiantuntemusta näissä kysymyksissä. On ikävää, että hän jää pois eduskunnasta. Näissä kohdin kuitenkin totean, että ei asia ole aivan näin yksinkertainen. On paikallaan jättää myös oikeuslaitokselle harkintaa ja linjanveto-oikeuksia eikä lähteä siitä, että laissa on tällaisista kysymyksistä säännökset, joihin hyvin helposti tullaan vetoamaan, esimerkiksi kieltoerehdykseen, kun se on lakiin nimenomaisesti kirjoitettu. Siksi tässä on iso periaatekysymys samaten kuin tahallisuuden määrittelyssä ja sen valtavan pitkissä ja moniselitteisissä, vaikeissa perusteluissa. On syytä jättää ne pykälät pois ja näin noudattaa sitä vallitsevaa olotilaa, joka meillä on ja joka on myös muissa Pohjoismaissa.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Pitäydyn aika pitkälle vastalauseen tekstissä, koska sitä on moneen kertaan harkittu eikä sitä muuten olisi kirjoitettu, jos ei siihen olisi jonkinlainen juoni kuitenkin kirjoitettu.

Rangaistuksen edellytyksenä on tahallisuus, jollei muuta laista ilmene. Hallituksen esityksen perusteluissa nähdään puutteena, että tahallisuudesta ei määritellä laissa. Näin on hyvin tultu toimeen yli sata vuotta Suomessa. Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Saksassa ei tahallisuutta ole määritelty rikoslaissa. Määritelmä ei ehkä toisikaan pulmia, jos kyseessä oleva pykälä olisi kirjoitettu sen mukaisesti, millainen meillä oli oikeuskäytäntö vielä kymmenen vuotta sitten. Silloin oli vielä selvästi käytössä myös lievimmän asteen tahallisuuden käsite, jota tosin edelleen ainakin alioikeudet vähäisimmissä rikosjutuissa pitävät tahallisen rikoksen rangaistavuuden alarajana tällä hetkelläkin, ja tulevat tulevaisuudessakin ehkä pitämään.

Korkein oikeus on kuitenkin jo vuosia sitten lähtenyt omille linjoilleen tahallisuuden määrittelyssä vastoin vuosikymmenistä oikeuskäytäntöä. Korkein oikeus ei kuitenkaan säädä lakeja, eikä sen käytäntö saa ohjata eduskuntaa. Tästä huolimatta jopa hallitus menee suorastaan korkeimman oikeuden selän taakse ja on muotoillut tahallisuuspykälän korkeimman oikeuden mielitekojen mukaiseksi. Tätä perustelua on käytetty myös lakivaliokunnan mietinnössä. Eräät asiantuntijat pitivät muutosta virheellisenä, ja he olisivat jopa mieluummin jättäneet kokonaan kyseessä olevan tahallisuuden määritelmän pois esityksestä.

Vaikka lakivaliokunta teki huomattavan parannuksen kyseessä olevaan pykälään, tulee tämä pykälä aiheuttamaan sen, että enää ani harvoin alimman asteen tahallisuus riittää rangaistavuuden perusteeksi. Tämä tulee erityisesti näkymään väkivaltarikoksissa ja talousrikoksissa. Muutos tulee hyvin huonoon aikaan, koska juuri nyt on keskusteltu vakavasti siitä, kuinka syyttäjät hyvinkin herkästi jättävät rikoksia syyttämättä. Yksityinen kansalainen on joutunut vaatimaan muun muassa murhatuomiota, kun syyttäjä ei ole kyseessä olevassa asiassa syyttänyt mistään rikoksesta, ja syyttäjä ei ollut mikään ensikertalainen, vaan taisi olla valtionsyyttäjä peräti. Mietinnön esitys nostaa vielä syyttämiskynnystä niin paljon, että asiaan joudutaan muutaman vuoden päästä palaamaan, niin kuin täällä on palattu monissa muissakin asioissa tämän kahdeksan vuoden aikana. Kymmeniä asioita, voisin sanoa, mitä kuusi seitsemän vuotta täällä vastustettiin, on nyt toteutettu tämän eduskuntakauden aikana.

Lakivaliokunnan mietintöön sisältyvän 1. lakiehdotuksen 3 luvun 6 §:n 1 momentista olisi pitänyt poistaa sen ensimmäisestä virkkeestä sanat "varmana tai varsin", jolloin pykälässä olisi säilynyt jossain määrin ajatus alimman asteen tahallisuudesta. Kysymys oli siis tahallisuusrikoksista. Samaa asiaa olisi ajanut, jos toisesta virkkeestä olisi poistettu toiseksi viimeinen sana "varmasti".

En toista enää tuota samaa lakipykälää kieltoerehdyksestä, minkä ed. Kankaanniemi täällä esitti; olisi tehnyt mieli, mutta ilmeisesti se selviää kuitenkin muista asiakirjoista.

Saman lain 4 luvun 2 §:n 1 momentista 2 kohta, joka mietinnössä on säilytetty hallituksen esityksen mukaisena, tulisi poistaa. Tällöin rangaistusvastuun poistavaksi kieltoerehdykseksi ei hyväksyttäisi sitä, että tekijä erehtyy pitämään tekoansa sallittuna "lain sisällön erityisen vaikeaselkoisuuden vuoksi". Vaikka ed. Erkki Kanerva sanoi, että tätä on todellakin sovellettu tähänkin saakka, mutta sitä sovelletaan entistä enempi ja vedotaan siihen, että se on lakiin suoraan kirjoitettu.

Jos mietintö hyväksytään, se turvaa talousrikollisten toiminnan. Tämä on ehkä vähän ankarasti sanottu, eihän toki lakivaliokunta, eduskuntatalo, talousrikoksen toimintaa turvaa, mutta tämä tulee kuitenkin siihen johtamaan. Talousrikoksissa syntyy usein äänestyspäätöksiä, joihin talousrikoksista syytetyt voivat aina vedota. He voivat kysyä, kuinka he olisivat ymmärtäneet tulkita lakia oikein, kun alan asiantuntijatkin alioikeudessa ovat siitä eri mieltä. Hallituksen esitys on tältä osin hämmästyttävä, ja vielä oudompaa oli, että lakivaliokunta meni äänestyksen jälkeen tähän samaan vipuun. On todella hämmästyttävää se, että hovioikeudessa äänin 3—2 tulee päätös. Siihen rikoksentekijän on helppo vedota, että siellä on kaksi hovioikeudenneuvosta ollut samaa mieltä kuin minä, etten minä kovin suuriin rikoksiin ilmeisesti ole syyllistynyt, ja jos asiassa vedotaan korkeimpaan oikeuteen, niin onpas harvinaisen helppo peruste asian kumoamiseksi.

Tästä johtuen, arvoisa puhemies, tulen esittämään yksityiskohtaisessa käsittelyssä 1. lain kohdalla 3 luvun 6 §:n muuttamista ja 4 luvun 2 §:n muuttamista vastalauseen 2 mukaisesti.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on useassa puheenvuorossa viitattu rikosoikeudellisen vastuun alaikärajan määrään, onko se 15 tai joku muu. Käymättä erityisesti kiistelemään siitä, mikä on oikea, toteaisin vain tässäkin vaiheessa, että jos kykenee tekemään rikoksen, kykenee siitä myöskin vastaamaan.

Mielestäni ed. Karjalainen erinomaisen hyvin perusteli tämän asian siinä, että eihän sen nuoren rikollisen, joka on alle 15 vuotta, paikka ole vankilassa, vaan löytyy joitakin muitakin rangaistustapoja, mitkä tähän asiaan käyvät ja sattuvat.

Rouva puhemies! Pidän erittäin onnistuneena sitä näköalaa, että ed. Petri Salon aloite on johtanut hyvään ja toivottuun lopputulokseen ja tältä osin myöskin mahdollisuus parempaan järjestykseen yhteiskunnassa on olemassa tätä kautta.

Rouva puhemies! Sitä vuodatusta, minkä ed. Brax täällä esitti, mielestäni en voi ymmärtää enkä käsittää. Siinä puheenvuorossa oli hyvää maltillinen, vetoava ja kaunis esitystapa, mutta sisällöstä olen aivan eri mieltä.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä rikosoikeudellisen ikärajan alentamiskysymys on tässä monia edustajia puhuttanut, ja muun muassa ed. Kankaanniemi puhui, että lapsia he ovat, lapsia he ovat. No niin ovatkin, mutta tässä tapauksessa pitäisi ilman muuta oikeuskäytännössä ottaa tavaksi syyllistää isä ja äiti, koska lapsen jättäminen ulos ilman valvontaa on heitteillejättö. Ilman muuta näin on, jos he kerta ovat lapsia.

No, mistä tämä johtuu, nuorten rikollisuus ja häiriökäyttäytyminen? Se johtuu siitä, että heille ei ole aikoinaan asetettu rajoja. Jos ei niitä rajoja kerta kotona pystytä asettamaan, silloin täytyy olla mahdollista viranomaisten, päiväkotihoitajien, opettajien asettaa ne rajat. Meidän pitäisi tässä talossa hyvin kiireesti normeerata erikseen pahoinpitely ja fyysinen pakottaminen. Kyllä päiväkodissa täytyy, jos pieni lapsi ei suostu ottamaan kenkiä pois jalasta tai kulkemaan siitä portista, mistä muut menevät, opettajan pystyä fyysisesti se lapsi pakottamaan, että lapsi tietää, että kun kerta on säännöt, niitä noudatetaan. Tätä kautta se syntyy se lakien ja sääntöjen kunnioitus. Koskaan ei ole lapsi liian nuori opettelemaan ensimmäisiä sääntöjä ja rajoja.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Olen ed. Seppo Lahtelan kanssa monesta asiasta samaa mieltä, mutta tässä kysymyksessä olen kyllä eri mieltä eli en kannata tämän laajaa kannatusta saaneen aloitteen mukaista ajatusta rikosoikeudellisen ikärajan poistamisesta tai sen madaltamisesta. Ajattelen, että sellainen olisi omalta osaltaan vahvistamassa sitä trendiä, mitä yhteiskunnassa toki muutenkin on tapahtunut, että lapsuutta on eri tavoin lyhennetty. Ajattelen, että alle 15-vuotiaan tulee olla nimenomaan omille vanhemmilleen vastuussa teoistaan. Sen sijaan tulisi kyllä vahvistaa sekä lainsäädäntöä että muita toimenpiteitä, joilla vanhempien vastuunkantamista lapsistaan ja lastensa tekemisistä edistettäisiin.

Itselläni on 14-vuotias poika, joka pian täyttää 15 vuotta. Kyllä minun äitinä on mahdoton ajatella ja tuntuisi pahalta ajatella, että tämän ikäinen poika, tämän ikäinen lapsi, olisi suoraan tuomarin edessä tekemisistään vastuussa. Kyllä ne ovat minä ja minun mieheni, joiden tulee vastata tämän ikäisten lasten tekemisistä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Yleensä olen ed. Räsäsen kanssa samaa mieltä, mutta tällä kertaa en ole samaa mieltä, vaan olen ed. Seppo Lahtelan kanssa lujastikin samaa mieltä: rikosoikeudellista vastuuikärajaa on alennettava. Meillä nyt niin sanotut alaikäiset tekevät rikoksia, henkirikoksiakin, joista pitää saattaa tavalla taikka toisella vastuuseen. Sehän, että vastuuseen saatetaan, ei merkitse sitä, mitä helposti ajatellaan, että se on vain yksipuolista tuomitsemista, vaan yhteiskunnan pitää voida osoittaa sanktiot, joilla nuori selkeästi opastetaan pois rikollisilta poluilta vastuunsa tuntien ja saatetaan terveeseen, yhteiskuntakelpoiseen elämään. Samoin rikollisporukoissa syylliseksi osoitetaan aina se vastuuton alaikäinen. Kun muut tekevät konnuudet, alaikäinen opettelee, ja kun häntä ei voida rangaista, sitten ei voida rangaista ketään.