Täysistunnon pöytäkirja 19/2001 vp

PTK 19/2001 vp

19. PERJANTAINA 2. MAALISKUUTA 2001 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys yritys- ja yhteisötietolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 

Leena  Luhtanen  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Tällä laillahan yksinkertaistetaan ja parannetaan tiedonkulkua niin, että yritykset ja yhteisöt voivat antaa perustamisestaan, muuttamisestaan ja lopettamisestaan tiedot yhdellä ilmoituksella eri viranomaisille.

Valiokunnassa, niin kuin varmasti tämän lain valmistelussakin kaiken kaikkiaan, erityisen suurta huomiota herätti se, että Yhdistysrekisteri jää toistaiseksi ainakin tämän lakiesityksen ja myös valiokunnan ottaman kannan mukaan ulkopuolelle. Valiokunta kiinnitti tähän asiaan hyvin perusteellisesti huomiota, mutta päädyimme yksimielisessä mietinnössämme siihen, että Yhdistysrekisteri jää siis toistaiseksi tunnusjärjestelmän ulkopuolelle ja yhdistysten asiointi tapahtuu edelleen eri viranomaisissa. Mutta kuitenkin edellytimme sitä, että perusteellisesti ja mahdollisimman pikaisesti selvitetään, mitkä ovat hyödyt ja haitat, jos yhdistykset myös liitetään yhteiseen tunnusjärjestelmään. Valiokunnan mietintö oli siis yksimielinen.

Ed. Kokkonen merkitään läsnä olevaksi.

Esko Kurvinen /kok:

Arvoisa puhemies! Minusta tässä lakiesityksessä on erittäin tärkeää se, että tällä kevennetään ennen kaikkea pienten yritysten byrokratiaa ja helpotetaan yritysten asioimista virastoihin päin. Tämä on tietenkin pieni askel, mutta, niin kuin sanonta kuuluu, oikean suuntainen niin yrittäjyyden edistämiseen kuin niin sanotun yhden luukun periaatteen toteutumiseen.

Toinen asia, mikä minusta tässä on erittäin tärkeä, on se, että järjestelmä mahdollistaa myös sähköisen ilmoitusmenettelyn käyttämisen, ja näin äskenkin paljon puhuttua suomalaisen tietoverkkojärjestelmän tehokkuutta voidaan hyödyntää.

Yleiskeskustelu päättyy.