Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Keskusteluun tullut hallituksen esitys
laiksi Puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta, hallituksen
esitys n:o 18/2001 vp, on mielestäni varsin mittava
asiasisällöltään ja erittäin kauaskantoinen
seuraamuksiltaan. Sen takia toivoisin, että tämä päivän
teema saisi myöskin tämän hallituksen
esityksen osalta vilkkaan keskustelun, jossa ruodittaisiin tätäkin
kysymystä yhtä perusteellisesti kuin edellistäkin
lakiesitystä.
On tietysti hyvin ymmärrettäviä syitä,
minkä vuoksi tällainen esitys on tehty Puolustusvoimien
toimintatarpeitten kannalta resurssien ollessa hyvinkin rajalliset
kustannuspaineitten kasvaessa monella tavalla Puolustusvoimissa.
Tällöin on ymmärrettävää,
että etsitään kuin hädissään
ratkaisuja, joilla voitaisiin selvitä eteenpäin.
On tietysti totta myös se, että aina tarvitaan
uudistuksia. Puolustusvoimien historia on niitä täynnänsä myöskin
menneiltä parilta vuosikymmeneltä. Ei vain kenraali
Keinosen ajalta vaan myös häntä seuranneelta
ajalta Puolustusvoimissa on ollut paljon uudistuksia. Näillä uudistuksilla
on ajan tarpeisiin voitu vastata, ja Puolustusvoimat on aina tuon
tehtävän erinomaisen hyvin täyttänyt.
Nyt kuitenkin kyseisessä hallituksen esityksessä on
varsin suuria lähtökohtia tarkastelun pohjaksi,
joita toivoisi tarkasteltavan. Tässä yhteydessä toivoisin,
että kuultaisiin niitä tahoja, jotka ovat asianosaisia
nyt ja vastaisuudessa — tarkoitan Upseeriliittoa, toimiupseereita
edustavaa Päällystöliittoa ja myöskin
muita vastaavia järjestöjä. Toivon, että kuultaisiin
heidän asiantuntevaa ääntänsä näissä kysymyksissä,
jotta voitaisiin tehdä sellaisia ratkaisuja, että mitään
suuria vahinkoja ei ainakaan vaativissa tilanteissa tulisi.
Minulla kävi viime keskiviikkona vieraana nuori mies,
joka kertoi, että upseerin ura näyttää kovin
ongelmalliselta tulevaisuudessa. Hän sanoi, että oli
vielä pari päivää sitten kadetti,
mutta kun hän täällä kävi,
hän ei enää ollut kadetti. Hän koki,
että upseerin uralla ei ole sellaista turvallisuutta, että voisi
elättää perheen. Hän oli jo
perheenisä, niin ettei uskaltaisi tuolle alalle lähteä. Minä ja
edustajakollegat toki sanoimme tälle nuorelle miehelle
oman käsityksemme, että hän teki suuren
vahingon, kun hän kadettikoulusta lähti pois,
mutta se oli tietysti hänen oma ratkaisunsa ja kuvasi sitä tilannetta,
joka nyt saattaa näitten hyvinkin suurten muutosten edessä tulla.
Kysymys määräaikaisuudesta on sellainen
kysymys, että nuoret uraa valitessaan saattavat tätäkin
lähtökohtaa harkita. Ainakin tähän
saakka sotilasuralle, niin upseereiksi kuin toimiupseereiksi, on
mielestäni lähtenyt hyvää ainesta,
tehtävästään innostunutta joukkoa,
jolla on ollut määrätietoinen halu palvella
tehtävässään, ja he ovat lähteneet
hyvin luottavasti koulutukseen, jonka yhteiskunta kustantaa ja maksaa
jopa tietyt päivärahatkin. Nämä kaikki
kuuluvat ihan oikein, ja näin tulee ollakin. Mutta nyt
ilmeisesti saattaa käydä niin, että nuoret,
jotka valitsevat tulevaa elämänuraa, saattavat
käydä vastaisuudessa, jos tämä hallituksen
esitys tällaisena toteutuu, harkitsemaan, kannattaako tuolle
uralle lähteä. (Ed. Kekkonen: Siis edustaja vastustaa
tätä hanketta?) — Minä en vastusta
vaan minä olen kriittinen. Haluan, että käydään
kriittistä keskustelua ja sen pohjalta tehdään
ratkaisut. Tuodaan siis huomioon myöskin ne näkökohdat,
jotka ovat kriittisiä näkökohtia. Jos
huomataan, että kritiikki on kyllin suuri, siinä tapauksessa
tehdään muita ratkaisuja tai katsotaan, mikä on
parempi ratkaisu, jos on valittava tietyistä huonoista
lähtökohdista vain huonoja. Toivon, että sellaiseen
tilanteeseen ei jouduttaisi vaan etsittäisiin ratkaisuja,
joilla alan vaativaan koulutukseen lähtevät olisivat
vakuuttuneita siitä, että siinä voi olla
ala, jossa tulee perheellisenäkin toimeen työaikansa.
Rekrytointi niin upseeriksi kuin toimiupseeriksi saattaa kohdata
juuri epämääräisen tulevaisuuden
tähden omia ongelmiaan. Tietysti nuorella, kun lähtee
mille tahansa alalle, on edessä monia epämääräisiä tekijöitä.
Hyvin monet korkeakoulun ylemmän loppututkinnon tai jopa
tutkijakoulutuksen saaneetkaan eivät tahdo työmarkkinoille
sijoittua, mutta sotilasuralla on ollut luonnollista, että työ on
koulutuksen jälkeen odottanut, ja jos nyt ei niin leveä niin
ainakin varma ja pitkä valtion leipä on ollut.
Tässä tarvittaisiin takeet tulevaisuudesta niiden
kohdalla, jotka tälle alalle lähtevät.
Toinen kysymys liittyy yhden vuoden koulutettujen kouluttajatehtäviin.
Minusta varusmieskoulutus on eräs vaativimpia tehtäviä,
joissa Puolustusvoimien pitäisi antaa parhaimmat kouluttajansa
käyttöön. Hieman epäilen, onko
yhden vuoden koulutuksen saaneella henkilöllä välttämättä paras
koulutus. Tarvittaisiin myös ei vain Puolustusvoimien omaa
koulutustaitoa vaan elämänkokemusta ja kypsyyttä,
myöskin ihan fyysistä ikää,
johon elämänkokemusta mahtuu, ainakin jonkin verran
ainakin joillakin kouluttajilla. Tietysti joukossa voi olla toki
nuorempiakin, mutta tarvitaan, että olennaisessa kouluttajatehtävässä on
myös sen verran varttuneempaa, elämänkokemusta
omaavaa kouluttaja-ainesta, että sen hyödyllinen
vaikutus asevelvollisten koulutuksessa tulee esille. (Ed. Kekkonen:
Onko kouluttajien taso laskenut, edustaja?) — On vaara,
että tämän uudistuksen myötä näin
tapahtuu. Tätä pelkään, että nimenomaan
varusmieskoulutuksen osalla tämä tapahtuu, kun
tällä hetkellä, ed. Kekkonen, minun käsitykseni
mukaan koulutuksen taso on varsin korkea. Se on noussut siitä, mitä se
aikoinaan on ollut. Nimenomaan suurten ikäluokkien aikana
pätevistä kouluttajista oli pulaa, mutta epäpätevät
taikka tehtäviinsä heikosti soveltuvat kouluttajat
saattavat tehdä hyvinkin pahaa vahinkoa Puolustusvoimien
imagolle ja yleensäkin maanpuolustustahdolle.
Tämän vuoksi, arvoisa herra puhemies, haluan
olla kritiikkiä esittämässä näiltä osin.
Toivon, että näillä kriittisillä näkökohdilla
asian jatkovalmistelussa voitaisiin hallituksen esitystä tarkistella
mahdollisimman hyvän lopputuloksen saamiseksi.
Olli Nepponen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tämä Puolustusvoimien
päällystön koulutusjärjestelmän
uudistusesitys on perusteltu. Sille perusteet löytyvät
yleensä koulutusjärjestelmän muutoksista,
mitkä yhteiskunnassa tapahtuvat, eläkejärjestelmän
muuttamisesta, joka nostaa kouluttajien keskimääräistä ikää,
sekä edessä olevista rakennemuutoksista. Se on
välttämätön, vaikka siihen sisältyy
tietenkin kysymyksiä, muun muassa määräaikaisuus,
mutta se on myöskin haasteellinen ja hyvin kannatettava.
Valitettavaa on, että valmisteluvaiheessa eivät
kaikki henkilökuntajärjestöt olleet täysin
yksimielisiä, mutta se varmasti tulee valiokuntakäsittelyssä.
Erään kriittisen arvion antaisin siitä,
että kun tämän järjestelmän
on tarkoitus astua voimaan elokuussa, laki tulee maaliskuussa. Valmistelujen
pitäisi olla aika pitkällä, eli valmisteluja
tehdään, ilman että laki on voimassa.
Tämä olisi tullut tuoda jo viime syyskaudella,
ehkä siihen syynä oli tuo erimielisyys, mutta
on valitettavaa, että joudutaan kiireellä säätämään
laki, jonka edellyttämä valmistelutyö on
jo varsin pitkällä.
Antero Kekkonen /sd:
Herra puhemies! Pysyvää on vain muutos, ja
näinhän on tietysti Puolustuslaitoksenkin piirissä.
Kyllä minuakin askarruttaa, vaikka muutaman välihuudon
tein ed. Oinoselle, tämä muuttamisen tahti.
Ei ole kovin kauan siitä, kun perinteinen aliupseeristo,
siinä merkityksessä kuin se oli aikaisemmin, tavallaan
lakkasi. Tehtiin opistojärjestelmä, jossa aliupseeriston
ja upseeriston rajaa häivytettiin. Epäilemättä muutos
oli oikeaan osunut, mutta se oli aika vaikea prosessi. Se oli mentaalisesti
hyvin hankalaa. Kun elämme maailmassa, joka on hyvin auktorisoitu
maailma, niin kuin sotaväki on, tämän
muuttumisen tahti minua hiukan tässä kyllä askarruttaa.
Kun olen ollut kohteena, niin kuin arvaan myöskin ed. Nepposen
olleen kohteena kaikenlaiselle kritiikille, palautteelle ja muulle
sellaiselle, joskus kieltämättä käy
mielessä, pitääkö sotaväki
hiukan liian suurta kiirettä näiden perusfundamenttiensa kanssa.
Totta kai sotaväen tehtävä on paljon
isompi ja merkittävämpi kuin vain huolehtia pojistaan.
Se on mitä suurin ja isänmaallisin tehtävä,
mikä sillä on, mutta voisi olla, että se,
hyvin suurissa sitaateissa, "sielunhoito", mitä sotaväkikin
aika ajoin saattaisi tarvita, on jäänyt vähän
liian vähälle. Tämä kyllä kiteytyy
siihen, minkä ed. Nepponen sanoi, että kun lakia
on valmisteltu ja sitä käsitellään,
niin samaan aikaan sitä jo pannaan toimeen, kun itse asiassa
ei edes tiedetä, minkä muodon laki tulee saamaan.
Toki me osaamme alan miehinä ennakoida ed. Nepposen kanssa, minkä muodon
se tulee saamaan, mutta siitä huolimatta minusta tämä on
periaatteessa hiukan kyseenalaista.
Keskustelu päättyy.