Täysistunnon pöytäkirja 23/2009 vp

PTK 23/2009 vp

23. TORSTAINA 12. MAALISKUUTA 2009 kello 16.01

Tarkistettu versio 2.0

Ikääntyneiden työntekijöiden irtisanomissuoja

Jyrki Yrttiaho /vas:

Arvoisa herra puhemies! Eilen täällä välikysymysvastauksessa hallitus toisti vaatimuksensa eläkeiän nostamisesta. Vaihtoehtoisia keinoja korotetulle 65 vuoden eläkeiälle haetaan työmarkkinajärjestöjen kanssa työryhmässä. Keskustelussa ja myös työryhmän työssä näyttää jäävän kokonaan sivuun se, että isona syynä ikääntyneiden varhaiseen poisjääntiin töistä on työkyvyn menettämisen lisäksi se, että työnantajat sanovat halukkaasti irti juuri ikääntyneitä työntekijöitä. Se on meillä liian helppoa ja halpaa, ja tämähän se on ero Suomen ja Ruotsin välillä. Ruotsissa on tiukempi irtisanomissuoja. Vasemmistoliitto esittää irtisanomissuojan parantamista ottamalla käyttöön tuntuvan erorahan, jonka suuruus olisi riippuvainen työntekijän työuran pituudesta, työvuosista.

Oletteko te tällä realistisella tavalla valmiit suojaamaan ikääntyneitä irtisanomisilta?

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa herra puhemies! Työministeri ei varsinaisesti ole paikalla, mutta tämä kysymyshän liittyy tähän sosiaalitupoon ja sen esityksiin myöskin, koska järjestöthän käsittelivät silloin laajasti tätä kysymystä, kun ne miettivät sosiaalitupoa ja niitä keinoja, mitä siinä on ikääntyneen työvoiman töissä pitämiseksi. Siinähän sovittiin kuitenkin laajassa yhteisymmärryksessä, että osa-aikaeläkkeen ikärajaa nostetaan ja myöskin sitten tämän putken ikärajaa nostetaan, jotta ikääntyneitä ei niin herkästi, niin aikaisessa vaiheessa siihen putkeen laitettaisi.

Totesin täällä jo aikaisemmin, että se sosiaalitupo oli kokonaisuus. Me olemme nyt tekemässä siitä lainsäädäntöä. Juuri näistäkin asioista, joista kerroin, sosiaali- ja terveysministeriö tekee lainsäädäntöä. Olemme tänään neuvotelleet valtiovarainministeriön kanssa rahoituksesta, siirrämme kehykseen rahoituksen. Se on iso kokonaisuus. Se on erittäin iso paketti, ja kuten sanottu, olen erittäin pahoillani, (Puhemies: Minuutti on mennyt!) että olette liuenneet tästä sosiaalitupopaketista. Olette äänestäneet sen keskeistä elementtiä vastaan. Me haluamme viedä näitä työelämän parannuksia käytäntöön.

Jyrki Yrttiaho /vas:

Arvoisa herra puhemies! Te puhutte joustavista menetelmistä jatkaa työuraa. Todellisuudessa olette, kuten myönsitte, vaiheittain lakkauttamassa osa-aikaeläkkeen. Se on ollut kymmenilletuhansille viimeinen henkireikä jatkaa ja jaksaa raskaissa ja kuluttavissa töissä. Eläkkeen ikärajaa te nyt nostatte ja heikennätte kertymää. Osa-aikaeläkkeelle ei enää jatkossa hakeuduta. Te siis tukitte jälleen yhden tien jatkaa työuraa. Hallituksen ja työmarkkina-eliitin sanojen ja tekojen ristiriita tässä huutaa.

Mitä te aiotte tarjota osa-aikaeläkkeen tilalle?

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa herra puhemies! Kyllä minä vähän ihmettelen nyt tätä vasemmistoliiton kysymystä. Mikä tässä nyt on, kun järjestöt ovat juuri yhdessä sopineet sen (Ed. Laakso: Kyse on irtisanomisista!) ja osa-aikaeläke on siinä paketissa? Kukaan ei ole sanonut, että se poistetaan tai lakkautetaan. Järjestöt, joissa on nyt, näin olen ymmärtänyt, vahvasti myöskin vasemmistoliittolaisia, ovat sitä mieltä, että tämä sosiaalitupo, jossa siitä sovittiin, on hyvä asia. Nyt se ei olekaan hyvä asia. Te olette jo sanoutuneet siitä irti.

Nimenomaan ikääntyvien työntekijöiden asemaahan siinä halutaan parantaa hyvin monella tavalla. Nythän tässä työelämän kehittämisen paketti on tulossa myöskin rinnalle tähän, mistä on sovittu järjestöjen kanssa. Aletaan kehittää työelämää, aletaan kehittää myöskin ikääntyvien työntekijöiden asemaa. Tässä ovat sekä sosiaali- ja terveysministeriö että työministeriö yhtä jalkaa tekemässä näitä toimenpiteitä.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Irtisanominen ja sen irtisanomisen helppous tässä on ongelma. Ikääntyneitä pannaan pois. Esimerkiksi Kemissä meillä on juuri se tilanne tuolla pohjoisessa, että Stora Enson, jossa valtiokin on mukana, uusi kunnossapitoyhtiö heti alkajaisiksi ilmoitti, että 110 lähtee. Arvatkaa, keitä he ovat. Te tiedätte kaikki, keitä he ovat: ikääntyneitä työntekijöitä.

Puuttukaa tähän olennaiseen asiaan, ja meillä se todellinen eläkkeellemenoikä jatkuu. Mutta te ette uskalla kapitalistin varpaille mennä, senhän näkevät kaikki. Te vaan puhutte kauniita, kauniita. Tehdään laki, että ikääntyneitä ei saa sanoa irti, tai otetaan käyttöön tämä erorahajärjestelmä, jossa eroraha on sitä isompi, mitä pitempi työura on takana. Semmoinen on monessa Euroopan maassa käytössä. Ruvetaan oikeasti jollekin, niin se työssäolo jatkuu. Eivät nämä puheet auta mitään.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa herra puhemies! Minä olen samaa mieltä ed. Tennilän kanssa, että kyllä ikääntyneitä työntekijöitä tarvitsee nykyistä paremmin kohdella, jotta he jaksaisivat työssä. (Ed. Gustafsson: Sanoja, sanoja! — Ed. Tennilä: Mitä te teette?) Tästä on hallitus sopinut nyt tässä paperissa työmarkkinajärjestöjen kanssa, että nämä järjestöt perustavat tällaisen yhteisen ryhmän, jossa työelämää ruvetaan katsomaan, sen sisältöä ja laatua.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja työministeriö, me yhdessä ministeri Cronbergin kanssa katsomme hallituksen puolelta, mitä vielä voimme tehdä konkretiaa. (Ed. Tennilä: Ette tee mitään!) Siihen liittyy ikäjohtamista, siihen liittyy ikääntyneitten aseman parantamista, työelämän kehittämistä. Meillä on ollut paljon ohjelmia, ja nyt niitä konkreettisesti lähdetään viemään käytäntöön. Tässä ei ole meillä järjestöjen kanssa mitään erimielisyyttä. Tästä on laaja sopimus nyt tehty.

Marjaana Koskinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kun puhutaan irtisanomissuojasta ja sosiaalituposta, niin mikä on se perustelu, ministeri Hyssälä, että koulutustukea heikennetään? Nuoret ihmiset ovat koulutustuen kautta saaneet uuden työpaikan, ja nyt tämä uusi järjestelmä tekee sen tilanteen, että koulutustuki syö ansiosidonnaista päivärahaa, sitä 500:aa päivää. Meillä on 30 000 ihmistä ollut koulutustuella ja keski-ikä on siinä 40—50:n paikkeilla ja he ovat saaneet jopa uusia työpaikkoja. Kertokaa se peruste nyt meille, minkä takia tätä heikennetään.

Sosiaali- ja terveysministeri  Liisa  Hyssälä

Arvoisa herra puhemies! Tämä on ministeri Cronbergin kysymyksiä. Kyllä nämä ovat työministerille tarkoitettuja kysymyksiä.

Mutta tältä osin vastaan, että järjestöthän neuvottelivat erittäin suuren paketin kaikkiin näihin aktiivitoimiin, jotka liittyvät työttömien aktivointiin. Siellä oli isot kysymykset. Minä olen tänään juuri ministeri Kataisen kanssa käynyt neuvotteluja siitä, miten me saamme kehyksiin kaikki nämä rahat. Nehän myöskin vaativat rahoitusta, ja tämä asia oli meillä juuri tänään esillä, että me saamme sosiaalitupon rahoituksen seuraavissa budjettineuvotteluissa sitten luuksi ja lihaksi ja lainsäädännön tänne eduskuntaan. Minä olen ollut siinä uskossa, että on paljon parannuksia tulossa eikä heikennyksiä.

Ensimmäinen varapuhemies:

Tämä kysymys on tällä kertaa loppuun käsitelty.