Täysistunnon pöytäkirja 24/2008 vp

PTK 24/2008 vp

24. TORSTAINA 13. MAALISKUUTA 2008 kello 16

Tarkistettu versio 2.0

8) Laki rakkauslomasta

 

Tommy Tabermann /sd(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Huomaan, että puhutaan pelottavasta asiasta, koska paikalla on vain rohkeita, valioväkeä.

Puhutaan siis elämän ydinkysymyksestä, puhutaan rakkaudesta. Mistä me oikein puhumme, kun puhumme rakkaudesta? Totta kai me puhumme mysteeristä, siitä, johon olemme syvästi sidoksissa, mutta me puhumme myös jostakin aivan muusta asiasta, jostakin aivan hyvin arkipäiväisestä ja konkreettisesta. Me puhumme ääneen lausutusta hyvästä sanasta, murretusta leivästä, jakamisesta. Me puhumme sylistä, joka antaa turvaa kylmien tuulten keskellä maailmassa. Siitä me siis puhumme, kun me puhumme rakkaudesta, jokapäiväisestä, yksinkertaisesta ja samalla suuresta, mystisestä, selittämättömästä.

Parisuhde, kahden ihmisen muodostama liitto, on ihmiselämän perusyksikkö, jonka kautta mekin jokainen olemme tänne maailmaan tulleet. Jos parisuhde voi hyvin, voi ihminen hyvin, vaikka elämä muuten kolhisi, kohtelisi kaltoin. Hyvä parisuhde on muuri murheita, pelkoja ja vaaroja vastaan. Sen avulla uskomme, jaksamme ja pidämme toivoa yllä. Se antaa elämälle kiintopisteen ja merkityksen. Intohimo, lämpö ja solidaarisuus syntyvät ja elävät parisuhteessa. Se on, siis parisuhde, yhteiskunnassa kaiken hyvän hautomo, joka säteilee yhteiskunnan joka kolkkaan joka päivä.

Mutta samalla tavalla parisuhde vaikuttaa kaikilla tasoilla silloin, kun siinä on häiriöitä tai kun se menee rikki. Koska parisuhteen merkitys yksilölle on suuri, niin häiriöt kulkeutuvat hänen mukanaan yhteiskunnan joka soppeen. Ne tuntuvat paitsi kodeissa, myös työelämässä, lasten elämässä, suvuissa, yhteisöissä, kaduilla, kaikkialla, missä ihmiset kohtaavat. Ne synnyttävät huonoa ilmapiiriä ja kitkaa, joka tekee arjesta epämiellyttävän ja hankalan, ja vaikeuttavat kanssakäymistä ja kaikkea inhimillistä toimintaa.

Tänä päivänä noin puolet solmittavista suomalaisista avioliitoista päättyy eroon. Vuosittain se merkitsee noin 13 000:ta avioeroa. Arvioiden mukaan Suomessa eroaa lisäksi vuosittain noin 30 000 avioparia. Vaikka onkin olemassa niin kutsuttuja hyviä, onnellisia eroja, useimmiten ero synnyttää kuitenkin surua, murhetta, katkeruutta ja jopa elinikäisiä henkisiä ja fyysisiäkin vammoja naisille, miehille, lapsille. Voidaan jo puhua tänä päivänä ihmissuhdesotavammaisista ja ihmissuhdesotaorvoista. Hyvin usein ero muistuttaa sotaa pienoiskoossa, mutta kaikki uhrit ovat siviilejä, heikkoja ja suojattomia. Heitä on Suomessa jo kymmeniä-, ehkä satojatuhansia.

Tässä meidän tehokkuutta korostavassa hiostuksen maailmassamme on ajasta tullut niukkuuden symboli. Ihmiseltä on riistetty riittävä aika olla itsensä ja läheistensä kanssa. Ensin hänet pakotetaan tuottamaan mahdollisimman kiivastahtisesti, ja sitten hänet houkutellaan kuluttamaan saman mallin mukaisesti. Hiostus- ja shoppailuyhteiskunta luo siis salakavalasti noidankehän. Näin syntyy pula ajasta, jota ei tuoteta missään lisää. Siitä kärsivät ennen kaikkea pienten tai pienehköjen lasten vanhemmat, mutta se koskee myös muita. Kun parisuhteet, liitot hajoavat, ilmoitetaan usein — saatamme sen jokainen lehdistä lukea lähes joka päivä — syyksi se, että ei ollut riittävästi aikaa suhteelle ja toiselle. Tämä oivallus tulee kuitenkin tavallisesti sitten, kun on jo liian myöhäistä.

Rakkausloman tai parisuhdevapaan, ihmissuhdevapaan — olen valmis tinkimään tästä nimestä, jos tämä sana tuottaa liian suurta tuskaa — tarkoituksena on ennalta ehkäistä parisuhteen rapautuminen ja erilleen ajautuminen. Rakkauslomalla, parisuhdevapaalla, pari palaa kaksistaan suhteen ytimeen, toisilleen omistautumiseen uudelleen, rakkauden polulle ja lähteelle. Kyse on siis mahdollisuuden antamisesta parisuhteen niin kutsutulle uudelleensyntymiselle. Eheytymisen, hyvän olon, elämänilon luomisen kautta loma maksaa nopeasti itsensä takaisin. Hyvinvoiva ihminen tekee työtä paremmin, sairastaa vähemmän ja jaksaa pidempään työelämässä.

Kysynkin: Onko meillä todella varaa nykyisen kaltaiseen pahoinvointiin, uupumukseen, masennukseen, rikkinäisyyteen? Mitä tämä rakkausvaje tulee maksamaan sekä yksilöille kärsimyksenä että yhteiskunnalle kuluina? Siinä on melkoinen haaste jollekin taloustieteilijälle, tutkijalle. Odotan innolla, että joku tarttuu tähän haasteeseen ja edes yrittää hahmottaa tämän summan. Se lienee valtava.

Rakkausloma ei kuitenkaan ole tarkoitettu vain pienten lasten vanhemmille tai lasten vanhemmille ylipäätänsä. Myös moni aikuinen, jonka vanhus, omainen polkunsa viime matkalla on läheisyyden, lämmön ja hellyyden tarpeessa, olisi siihen oikeutettu. Todellista elämänlaatua on se, että joku läheinen voi pidellä kädestä viime hetkillä, ettei lähde täältä tyhjin käsin, yksin. Se on rakkauden teko, arkinen sellainen, ja siihen on tarjottava jokaiselle mahdollisuus. Se kuuluu ihmisoikeuksiin. Se on sitä paljon puhuttua — varsinkin juhlapuheissa — aitoa välittämistä, se on sitä paljon puhuttua elämänlaatua.

Rakkausloman tarkoitus ei ole olla niin kutsuttu saavutettu etu, joka automaattisesti käytetään hyväksi. Osa kansalaisista on nimittäin jo osannut järjestää suhteensa, elämänsä ja olemisensa niin, ettei sitä enää tarvitse. Minä uskon yhä suomalaisten terveeseen järkeen ja rehellisyyteen. Miksi syödä, jos on kylläinen? Ajatteleva ihminen, alamaisuudesta vapautunut kansalainen ei ahnehdi sellaista, mitä ei tarvitse. Mutta kaikki meistä eivät matkusta ensimmäisessä luokassa. Tässä junassa on myös toinen ja kolmaskin luokka. Monet ovat ahtaalle ajettuja ja tarvitsevat apua ja tukea. Tämä mahdollisuus on heille tarkoitettu, jokaiselle tarpeensa mukaan. Joskus yksikin päivä voi tehdä ihmeitä. Elämä ei ole rangaistus, elämä on lahja ja etuoikeus. Muistakaamme se.

Herra puhemies! Tiedän, että tämä aloite tulee saamaan osakseen — ja olen saanut jo — riittävän määrän kyynisyyttä, pilkkaa ja vähättelyä, mutta on hyvä muistaa, että vielä muutama vuosikymmen sitten isyysvapaalle naureskeltiin samaan vähättelevään, jopa pilkkaavaan sävyyn: ei sitä tarvita, sitä ei haluta, siihen ei ole varaa. Mutta tänään isyysvapaata ylistetään kuorossa: se on hyväksi miehelle, lapselle, naiselle, perheelle, koko yhteiskunnalle. Mitä me, kollegat, ystävät, tästä opimme? Me opimme, että tämän päivän ja eilispäivän utopiat ovat huomispäivän itsestäänselvyyksiä.

Katja Taimela /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Nykypäivänä tuntuu hyvin useasti siltä, että työ vie ihmisen ajasta ja inhimillisistä resursseista aivan liian suuren osan. Silloin kärsijöinä ovat puoliso ja oma perhe. Työelämän vallatessa työntekijät raastaen heistä irti kaiken mahdollisen ja mielellään tietysti vähän päälle syntyy välillisten ja välittömien vaikutusten myötä pahoinvoiva yhteiskunta. Tämä kehitys on jo nyt päässyt liian pitkälle. Me kaikki näemme sen. Pitkässä juoksussa myös yritysmaailma kärsii loppuun ajetuista ihmisistä enemmän kuin yrityselämän edustajat osaavat ajatellakaan. Työvoima on se, joka konkreettisesti tuottaa yhteiskunnalle taloudelliset mahdollisuudet hyvinvointiin. Ei ole oikein, että kvartaalitalous ulosmittaa rikkaiden taskuun suuret voitot, jotka syntyvät työntekijöiden venymisestä.

Ed. Tabermannin rakkauslomalakialoite on omalla tavallaan sijoitus tulevaisuuteen. Se realisoituu tietysti hyvinvoivina ihmisinä, mutta myös taloudellisesti: hyvinvoivien suomalaisten työntekijöiden jaksaessa tehdä työtään paremmin, tehokkaammin ja pidempään työurillaan. Rakkausloma ei ole mielestäni luppoaikaa laiskoille. Päinvastoin se on työaikaa ihmisen oman ja hänen läheistensä hyvinvoinnin edistämiseksi.

Mielenkiinnolla odotan tämän lakialoitteen käsittelyä omassa valiokunnassa, koska saan kuulua tähän työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ensimmäisen kerran 21 vuoden aikana luen sanan "rakkaus" jostakin hengentuotteesta, joka saatetaan käsittelyymme täällä tässä muodossa. Tämä aloite on kirjallisesti loistavasti kirjoitettu, ehkä kirjallisesti paras, mitä olen lukenut näitten vuosien aikana. Elikkä pelkkää ylistystä tähän saakka. Aihe osoittaa luovuutta, ja teksti paljastaa jo sellaisenaan mitä todennäköisimmin ensimmäisen allekirjoittajan sukupuolen: "Jos taas jäämme sitä vaille, elämä on vajaata, vaillinaista, puolinaista." Jos näin kirjoittaa kuin tässä on kirjoitettu ja sen laiksi rakentaa ja kun perustelee tätä lakialoitetta niin kuin tässä on sitä perusteltu todella asiallisesti, todella mieleenjäävästi, niin tavallaan sitten pettyy siinä, että se perimmäinen tarkoitus, mitä ajetaan, häviääkin, kun siirrytään itse lakitekstiin.

Nimittäin nythän tässä käy sillä tavalla, että tämähän on pekkaspäivät tommypäiviksi muutettuna. Yhtäkkiä tuli tuttu juttu mieleen, kun oli lukenut tämän tekstin. Silloin kun tekee tällaisen taitavan jipon — niin sitä kutsun hyvässä tarkoituksessa — niin ehdottomasti näillä perusteilla, näillä odotuksilla tässä olisi pitänyt olla tarkoituspykälä. Tarkoituspykälä on estää avioero, siis toisin sanoen lähtökohtaisesti jo viestittää siitä, mihinkä pyrkii. Nyt nimittäin jos tämä ykköspykälä jää puuttumaan — senhän voi lisätä valiokunnassa aivan mainiosti tähän — niin tässähän saattaa käydä sillä tavalla, että kun tässä eräällä tavalla tarkoituksen toteutusvarmuus puuttuu, niin käykin sillä tavalla, että kun lähtee sille lomalle ... Mehän tiedämme, että vuosiloma, erikoisesti kesällä pidetty vuosiloma, on ehkä kaikkein vaarallisin aika parisuhteen kannalta, koska siinä kun on ollut kiireisesti koko ne 11 muuta vuoden kuukautta, niin sen kuukauden aikana jos onkin vielä mökillä sen ajan kahdestaan aviopuolison kanssa, niin siinä käy just päinvastoin kuin oli tarkoitus. Elikkä siis toisin sanoen, kun tämä seuraavaan tupoon ilmiselvästi pitäisi saada, niin kuin pekkaspäivälakikin oli osa tupoa, niin soisi, että tähän tommypäivät-, vapaa-, lomalakiin rakennettaisiin, ehdollistettaisiin viestinnällisesti tämä tarkoitus. Nimittäin tässä silloin teoriassa, jos ei näin tehdä, voisi käydä toisinpäin.

Tähän saakka olen ollut erittäin vakavissani enkä kyyninen enkä mikään, koska minusta nämä asiat ovat loistavia, kannatettavia, ihania asioita. Sitten minä olen pikkusen persoonallinen. Kun 4 §:n 2 momentissa sanotaan, että "rakkausloman ansainta ei keskeydy" ja sitten niin poispäin, niin keskeytyykö se, jos se toinen lähtee lätkimään sieltä lomareissulta? Sitä ei kerrota ollenkaan, että siinä käy näin, ja sitä ei ole sanktioitu, jos tämä homma johtaakin avioeroon, jota ei muuten olisi sitten sitä tilannetta synnytettykään.

Sitten, arvoisa puhemies, vielä 5 §:n osalta, kun on tämä ilmoitusvelvollisuus, niin kysyn vaan, että riittääkö tekstiviesti.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Tästä maailmasta puuttuu paljon rakkautta ja välittämistä. Me olemme korvanneet rakkauden liian usein ahneudella, vihalla ja katkeruudella, jotka synnyttävät tässä maailmassa runsaasti pahaa.

Kiitän ed. Tabermannia, että hän on rohjennut nostaa tämän asian esille huolimatta tiedosta, että myös kritiikkiä tulee ovista ja ikkunoista. En usko, että tällä aloitteella on missään vaiheessa haluttu peittää alleen muita tärkeitä asioita, muita tärkeitä aloitteita tai esimerkiksi omaishoitajien vapaapäiväjärjestelmän kehittämistä. Päinvastoin myös omaishoitajilla tulisi olla oikeutus päästä valtakunnallisen rakkauden piiriin ja heidänkin asiansa tulisi hoitaa tässä samalla kertaa.

Olisikohan meillä huomattavan paljon vähemmän sotia, jos me ihmiset osaisimme rakastaa enemmän? Olisikohan meillä vähemmän ihmisiä ilman omaa kotia, jos me osaisimme rakastaa enemmän? Olisiko meillä tässä maassa niin paljon köyhiä tai pitkiä hoitojonoja, jos me rakastaisimme toisiamme enemmän? Olisiko meistä niin moni masentunut, jos me rakastaisimme enemmän?

Rakkaus kuuluu jokaiselle, ja rakkaudella me voimme täällä eduskunnassakin saada paljon hyvää aikaan. Rakastettu ja rakastava poliitikko osaa tehdä myös inhimillisiä ja lähimmäiset huomioon ottavia päätöksiä.

Rakkaus ei ole keneltäkään poissa. Meidän jokaisen olisi ainakin välillä hyvä liikkua onnen ja välittämisen karkeloissa. Lämpöinen kosketus, lempeä käsi voivat kantaa sinua halki koko elämäsi. Elämä on meille vain hetkisen laina, siksi kuljekin se läpi rakastaen aina.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Voimme olla onnellisia, ylpeitä ja tyytyväisiä, että ed. Tabermann on kansanedustaja ja on halunnut lähteä omassa tärkeässä yhteiskunnallisessa työssään liikkeelle myöskin käytännössä niitten arvojen ja puheiden, kirjoitusten puolesta, joita hän on elämässään tehnyt, ja sen takia itse asiassa tämä lakialoite on ymmärrettävä, luonnollinen, tarpeellinen. Itse asiassa jos haluaa olla vakava toveri, vakavamielinen, niin voi miettiä tietysti sitä, missä määrin tällainen asia, aloite, kuuluu lainsäädäntöön, lainsäätäjälle tänne eduskuntaan, missä kulkee yksityisen ja julkisen raja. No, me tiedämme, että tämän päivän yhteiskunnassa monet kolmannen sektorin järjestöt, kirkko ja monet muut, tekevät paljon vakavaa työtä parisuhteitten hyväksi, ja mikseipä se silloin kuulu sitten myöskin tänne parlamenttiin.

Arvoisa puhemies! Yllättävän monasti huomaan nykyään olevani paljon samaa mieltä ed. Pulliaisen kanssa. Ilmanko olen jo 15 vuotta sitten ilmoittanut olevani punavihreä sosialidemokraatti. Nimittäin minä kiinnitin samaan asiaan huomiota, mihin ed. Pulliainenkin — olen itse allekirjoittanut tämän lakialoitteen, mutta en tietysti lähtenyt sitä rustaamaan — tähän lain tavoitepykälään, mutta sittenkin toisin kuin ed. Pulliainen, en tiedä, kuinka pitkään hän oli sitä miettinyt, kun hän sanoi, että tavoitepykälän pitäisi olla näin, että "estää avioero". Minä katson sitä asiaa kyllä avarammin ja itse jotenkin kirjoittaisin sen tällä tavalla, että tarkoitus on parisuhteessa elävien ihmisten hyvä elämä, siis parisuhteessa elävien ihmisten hyvä elämä, ja käsitykseni mukaan se on myöskin tämän lakialoitteen tämmöinen arvopoliittinen kannanotto, ja siksi sen hyvin halukkaasti allekirjoitin.

Sitten tämän aloitteen sisältämä pääajatus, näin sen itse ymmärrän, korostaa sitä, miten avioliitossa, avoliitossa, ylipäätänsä parisuhteessa olevilla aikuisilla on oikeus ja, näkisin myöskin, tietyllä tavalla velvollisuus olla yhdessä, viettää yhteistä aikaa. Monet arjen sankarithan toteavat näin, että he merkkaavat kalenteriin aina kerran viikossa yhden päivän tai yhden illan tai kaksi iltaa vaimolle tai tyttöystävälle tai kääntäen poika- ja miesystävälle, ja se on tavallaan tämän asian sukulaisserkku. Mutta totta kai tiedämme elämänkokemuksesta, että pidempi yhteinen aika, yhteinen viikko voi monasti avioliitossa, avoliitossa esimerkiksi kolmen viiden ensimmäisen vuoden aikana, kasvaa huikeaa korkoa ja olla monasti sitten ikään kuin myöskin sitä yhteiseloa parantamassa ja sitten sitomassa asioita yhteen.

Haluan kyllä ihan tässä sanoa nyt, kun tämän tyyppinen asia on edessä, että edustan kyllä sen kaltaisia arvoja yhteiskunnassa, että kyllä tämän lakialoitteen henki ja sisältö toteutuessaan merkitsisi myöskin sitä, näin uskon, että monet avioerot vältettäisiin, jotka erityisesti pienten lasten kohdalta voivat olla varsin ongelmallisia. Se olisi hyvin arvokas asia, ja sen vuoksi toivon, että tämä aloite on myöskin tämän yhteiskunnallisen keskustelun kautta johtamassa arvokkaisiin päämääriin, vaikka tietty pelko on, ettei tämä lakialoite vielä vuoden päästä ole voimassa. Mutta aivan niin kuin ed. Tommy Tabermann sanoi kokemuksista isyysvapaastakin, niin se on vuosien, ehkä vuosikymmenten asia sitten. Mutta kiitoksia, ed. Tabermann!

Marko Asell /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä ed. Tabermannin laki toteutuessaan olisi varmaan hyvä piriste tähän kovaan maailmaan, mikä talouden ehdoilla pyörii. Varmasti se edistäisi henkistä hyvinvointia perheissä ja estäisi avioeroja, niin kuin tässä tulikin esille. Mutta tuli mieleen, syrjiikö tämä nyt sitten sinkkuja. Kuitenkin muistaakseni 40 prosenttia ihmisistä asuu yksin, niin että pitäisikö myöskin sinkuille ja yksinasujille saada sitten lomaa, että löytäisi sen kumppanin, rakkauden kohteen. Voihan se tietysti olla näinkin, että se voisi toimia näinkin. Tietysti yksi näkökulma on se, että kun tiedetään tulevaisuuden työvoimapula, niin tämähän voisi olla yksi ratkaisu tietysti siihen, että rauhoitutaan kotona ja hoidetaan parisuhdetta ja näin ollen myöskin ehkä perheet sitten kasvavat. Tällä hetkellähän taitaa keskiarvo olla alle kahden lapsilukumäärä per nainen. Senhän pitäisi olla sitten sen päälle, jos meinataan, että me suomalaiset yleensä jatkossa pysymme tässä määrässä kuin olemme, ja kun tiedetään, että työvoimaa tarvitaan, niin siinäkin mielessä tämä olisi varmaan ihan kannatettavaa. Muistaakseni joskus USA:ssa joku sähkökatkos on tullut, että ovat hissit pysähtyneet ja valot sammuneet, ja muutaman tunnin sähkökatkoksesta 9 kuukauden kuluttua tuli ennätysmäärä lapsia. Miksei sitten tämmöinen viikon lomakin, tai päiväkin edes, auttaisi siihen.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Erittäin kannatettava ja upea idea. Sinänsä vielä tietyllä tavalla yhtyen ed. Pulliaisen kritiikkiin kreikkalaisessa mielessä, jossa kritiikki siis tarkoitti sitä, että arvostaa niin paljon, että haluaa luoda siinä mukana sitten, niin kuin hyvän taideteoksenkin kohdalla aina on. Tässä on monipuolisesti, erittäin taitavasti, tarkkalaskuisesti jopa, otettu huomioon tiettyjä perustavaa laatua olevia tekijöitä, mitkä liittyvät parisuhteeseen.

Mutta sen verran haluaisin tarkentaa ja pohtia tätä, aivan kuten ed. Asell äsken, että miten tämä sinkkuasia sitten. Jos tämä tässä muodossaan tulee hyväksyttyä jossain tulevaisuudessa, niin silloin jäävät päivät periaatteessa kerääntymättä singleille tai yksilöille, miten sen nyt sanoisi, niille, jotka elävät yksinään.

Mutta idea periaatteessa on sama: oikeastaan lempiloma. Minä jo kehittelin tätä ilmausta lempiloma, koska Suomessa lempi on aikoinaan ollut se sana ennen rakkautta. Rakkaushan on siinä mielessä karmea sana, että sille ei oikeastaan loppusoinnullisestikaan toimi kuin "rokkaus", ja rokkaus ilman rollia, vierimistä, virtaamista ja muuta vastaavaa liikettä on aika yksitoikkoista keinumista, niin kun eräänlaista egoistista egotyydytystä, minä-tyydytystä vaan, kun keinutaan paikallaan. Mutta yksilökohtaisesti tämmöisessä lempilomassa voisi kehittää tätä ideaa niin, että yksilö tavallaan kerää näitä päiviä itselleen, myös tavallaan tulevaa. Vaikka tästä helposti saa sen käsityksen tai ei oikeastaan helposti, että tämä on ikään kuin uusiinnuttaa, löytää uudelleen, niin tämän kuitenkin rakkausloman tarkoituksena on ennalta ehkäistä parisuhteen rapautuminen ja erilleen ajautuminen.

Kun mennään ennaltaehkäisyyn, arvoisa puhemies, niin mistä asti ennaltaehkäisy alkaa? Tämä on erittäin tärkeä filosofinen kysymys. Ovatko ne tavat "amo mores", kun amorhan tarkoittaa tavallaan epämoraalista? Yleensä rakkaus Ranskassa on jo sitä, että tavallaan rikkoo perinteisiä tapoja. Mores Kreikassa tarkoitti etiikkaa, sitä, että eletään tiettyjen tapojen ja arvojen mukaan. Amore on se, kun rakkaus rikkoo näitä tapoja. Rakkaus on siinä mielessä aina anarkisti. Nyt kun yhteiskunnallisesti ennaltaehkäistään sitten tämmöistä tulevaa parisuhteen rapautumista, niin silloinhan se lähtee yksilöstä. Oikeastaan me yksilöinä kasvatamme ja me kasvamme rakkauteen, aivan kuin tähän yhteiskunnalliseen työpanokseenkin, kuinka me sitten suoritamme sen parhaimmalla mahdollisella tavalla. Eli tässä täytyisi jotenkin olla semmoiset kasautumis- tai keräytymispäivät, että voi valita jo tullessaan työsuhteeseen tai sitten jotenkin valtio meidän puolestamme, virkamieskoneisto, päättäisi jonkun tämmöisen bonusrakkauspisteytysjärjestelmän, jonka me voimme lunastaa sitten tulevan parisuhteen seuratessa tai tullessa sitten julki. Onhan teoreetikkoja, jotka sisällyttävät tähän vielä Jumalan rakkauden, jota ei ole tässä oikeastaan ollenkaan käsitelty. Tästähän sitten päästään rankkoihin teorioihin siitä, miten esimerkiksi kiima ja rakkaus erotetaan toisistaan.

Tämmöinen rakkauslomahan on aina ollut todellisuutta. Se honeymoon, hunajakuu käännettynä amerikasta tai englannista, tarkoittaa juuri sitä rakkauden, voisiko sanoa, soidinmenestyksellisintä aikaa, jolloin toteutetaan tämä rakkauden fyysinen puoli, tunteellinen puoli huipussaan. Ja nyt kun toiminnallisesti, funktionaalisesti, analysoidaan tätä ed. Tabermannin esitystä, niin silloinhan juuri minä ainakin henkilökohtaisesti koen, että justiin tämä uudelleen löytäminen on tämän kokonaisvaltaisen voiman löytäminen eli palautus tavallaan sinne paluureduktioon, sinne kiiman, voisiko sanoa, kun tämä on lainsäädäntöä, luonnonlainsäädäntöön, perusluonnonlainsäädäntäjärjestykseen, joka order, määrää, meidät tässä suhteessa toteuttamaan parasta itseämme. Koska tämähän on vanha idea, että kun ihminen pystyy purkamaan, rentouttamaan, velttoonnuttamaan itsensä täydellisesti, niin sen jälkeen ihminen on valmis palaamaan työelämään, virkamieselämään, mitä täällä oli lueteltukin hienosti, työmies, virkamies ja viranhaltija ja kaikkea tämmöistä hienosti otettu huomioon. Ihminen voi antaa taas, voisiko sanoa, tälle raadollisemmalle maailmalle panoksensa täyspainoisemmin tyhjennyttyään.

Jos ajatellaan, että kohta meille pasqua tulee, niin kuin sanotaan italiassa pääsiäinen — passover englannissa tarkoittaa sen läpi käymistä — niin koko symboliikkahan tämmöisessä risteyksessä on, että risti muodostuu kahdesta asiasta, tämmöisestä parisuhteesta, koko elämän tavallaan erilleen viemästä voimasta, meidän täytyy tavallaan löytää itsemme sekä henkisesti että työmme kautta tässä ruumiillisesti. Idean ydin on siinäkin se, että me käymme läpi sen raadollisimman yhtymisen ja yhdynnän, tavallaan kohtaamme sen toisen puolen ja sen jälkeen vapaudumme pääsiäiseen sitten sieltä luolasta. Kivi häipyy, roll away the stone, niin kuin jotkut sanovat, tai roll away the rock jotkut rock-miehet, sitten kivi otetaan pois.

Tässä ideassa siis on periaatteessa laajennettuna se ajatus, mihin koko länsimaisesta agapesta tavallaan ruumiillisempi tämmöinen parisuhteellinen idealismi pyrkii, että ihminen ei olisi tämmöinen itseään tai minäänsä tyydyttävä ahne erakko, joka sitten vaan tiettyjen asioitten takia luo parisuhteita tai nimeksi, vaan että löytää toisessa ihmisessä itsensä, aivan kuin raamatullisesti sanotaan, että nämä kaksi tulevat yhdeksi ja samaksi lihaksikin, että on kyse tosiaan siitä, että tämä uudelleensyntymä on tavallaan parin uudelleensyntymä. Kun me aina puhumme vaan yksilön uudelleensyntymästä, renaissance, re-ne-sans, uudelleensyntymästä, niin tässä tapauksessa kaksi ihmistä löytää jälleen sen voiman, joka synnyttää heidät toisissaan itsessään. Ja siihen tarvitaan lomaa, aivan kuten meille samalla lailla todistetaan, että me pidämme nykyään kansanedustajatkin ihan vähän lomaa yksilöinäkin eli me emme mene lomalle ja anna itsemme palautua, hiljentyä, kokea tätä universaalia rakkauden värähtelyä ja flow’ta, minkä urheilijatkin parhaimmillaan kokevat yksinäänkin.

Minä uskon ja väitän, että tämän lakiehdotuksen nerokkuus on siinä, että runoilijanakin edellisessä elämässä esiintynyt kansanedustaja Tabermann on tajunnut, että ikään kuin tarvitaan muusaa jopa lomailuun. Ja paras muusa on jotenkin se, joka on ensimmäistä kertaa saanut nämä kaikista syvimmät ja vaikeimmat tasot harmoniaan, lepoon ja myös ehkä tulisimpaan raivoon. Tässä on mielenkiintoinen sanamuoto: "Rakkauslomalla pari palaa kaksistaan suhteen ytimeen - -." Tämähän on kuin fuusioreaktori: pari palaa. Suomen kieli on siinä mielessä nerokasta, että tuli palaa. Idea aikoinaan etymologiassa on ollut se, että kun meillä on ollut hiipunut kipinä parisuhteessa, niin silloin siihen on täytynyt palauttaa henki eli oli joku, yleensä se on ollut tietäjä, joka osasi puhaltaa sopivalla tavalla siihen hiileen, ja silloin tuli palasi. Aivan kuin joku runoilija olisi tehnyt tätä lakiesitystä, koska "rakkauslomalla pari palaa kaksistaan suhteen ytimeen". Nuotio, hella, mikä tahansa alttari, jossa on pyhä liekki, on aina myös uskonnoissa — myös vanhoissa, joita huonosti nimitetään pakanallisiksi uskonnoiksi — ollut se symboli, jossa tämmöinen yhtyminen ja ihmisen omimpana oleminen on parhaimmillaan. Ja juuri kaikki rituaalit, riitit — me voimme viedä tämän niin pitkälle, että loma on rituaali, jossa palaamme kaksistaan asian ytimeen, syyn ytimeen, minkä takia olemme olemassa, ja sitä kautta uudistumme ja tunnistamme sen voiman, mikä meitä pitää yllä.

Sen verran vielä sanoisin, että kun Beatles aikoinaan tuli "love, love, lovella" eli rakkauden ja hippismin ideologialla tunnetuksi tässä maailmassa ja meihin moneen on vaikuttanut, niin täällä kauniisti sanotaan "rakkausloman ansainta työntekijällä". Tämä on 4 §: "Työntekijällä on oikeus saada lomaa 7 päivää kultakin täydeltä - -", mutta minä panisin tuohon 8 päivää. Nimittäin Beatlesien yksi tärkeimmistä lauluista oli Eight days a week, 8 päivää viikossa. Kun rakkaussuhde oli paremmillaan, parhaimmillaan, paraimmillaan, parhultaisimmillaan, niin Beatles lauloi "it’s not enough to show" jnp. Ei edes 8 päivää riitä. Eli noin rakkauden perinne meihin moneen suomalaiseenkin tässä mielessä hyvällä tavalla ja indoeurooppalaisen kulttuurin vaikutus ulottukoon ja Beatlesien merkitys, tähän voisi toivoa vielä tämmöistä tähdennystä.

Itse olen myös perehtynyt tähän byrokratia- ja lakikieleen. Kirjoitin itsekin runokirjan tässä juuri mennä vuonna, Kapulakielinen pilkunrakastaja. Ja jokainen ymmärtää, siinä on pykälän kuviakin, että tässä on juuri tähän rakastamiseen kiinnitetty erityisen paljon huomiota. Sen takia lukisinkin tässä vielä tämän lakialoitteen kunniaksi pienen esimerkin siitä, ylijäämäiset poistot. "Ei oltu enää tasapainossa, jouduttiin ottamaan lyhyt- ja pitkäaikaista lainaa. Velkaannuttiin muussakin kuin rakkaudessa." Tämä on ehkä koko jutun ydin: Olemme velkaa rakkaimmillemme, niille, joista todella välitämme, koska tämä työ, tämä lyhyt- ja pitkäaikainen kiirastuli vie, ajeluttaa meidät eroon toisistamme ja niistä todellisista voimanlähteistä. Kaikin tavoin kannatettava ehdotus, tai mikä tämä nyt onkaan. Onko tämä lakiehdoitus, -ehdotus?

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! En pääse noin korkeisiin ajatuksiin kuin mihin edellinen puhuja pääsi. Kokeilen ottaa tähän aloitteeseen näkökulmaa vähän alempaa.

Ed. Tabermannin aloite on minusta sinällään hyvä ja uusi keskustelunavaus sen tyyppiseen ajatteluun, miten ihmiset voisivat paremmin ja miten se vaikuttaisi myös siihen näkökulmaan, miten sitten työpaikalla voitaisiin paremmin, ja se jopa tarkoittaa työtehokkuutta, monta asiaa koko yhteiskunnassa.

Kun tämä aloite oli jossakin lehdessä tullut julki, niin joltakin verkkosivuilta luin heti tuomitsevia kannanottoja siitä, jotta tämä tulee maksamaan, kun tässä lyhennetään työaikaa. Mutta itse asettaisin tähän toisen näkökulman. Nyt hiljattain on tehty tutkimusta siitä, jotta optiojärjestelmä ei olekaan ollut hyvä yrityksille. On jaettu johtajille suuria optioita, mutta välttämättä se ei ole johtanut yrityksen pitkäjänteiseen, hyvään tulokseen ja kehitykseen, vaan se on ollut hyvin lyhytjänteistä politiikkaa. Jos tämän aloitteen ajatusta kysyy, niin eikö tässä ole semmoisesta kyse, jotta tämä johtaa pitkäjänteiseen hyvinvointiin ja maksaa paljon vähemmän kuin joku optio-ohjelma, kun nyt on jaettu muutamille johtajille tai jopa yhdellekin johtajalle valtavia rahasummia siitä, jotta hän on osannut sopivasti sen yhden päivän osalta saada semmoiselta tuloksen näyttämään, välittämättä siitä, mitä se on kahta puolta sen päivän.

Monessa paikassa ollaan luopumassa optiojärjestelmistä. Sen sijaan ottaisin optiojärjestelmän tilalle tämän rakkausloman tai parisuhdeloman, mikä tämä nyt olisi sitten, niin kuin ed. Tabermann tässä totesi, on varaa antaa nimessä periksi. Muusta ei kannata kyllä antaakaan tässä periksi, vaan kun valiokunta käsittelee, niin käsitellään vaan sitten, kun olen samassa valiokunnassa, joka ottaa tämän käsittelyyn, eli työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa. Näkisin, jotta nyt tässä on tämä nimikysymys, ja saadaan tämä kohdalleen, jos jotain se närästää. Mutta minulle kyllä käy tämä nimi näinkin, jotta se on rakkausloma. Se kuvastaa sitä ajatusta, mitä tässä haetaan.

Työnantajat ovat heti todenneet, että meillä on työvoimapula tulossa ja nyt tässä tehtäisiin vielä työajan lyhennystä. Mutta sen sanonnan työvoimapula taaksehan ei nähdä, mihin tällä pyritään. Nimittäin tällähän pyritään pidentämään työuria, tällä pyritään siihen, jotta ihmiset eivät sairastaisi, jotta jaksetaan. Nimittäin jos ihminen on sillä tavalla, niin kuin ed. Virtanen kuvasi, tavallaan vapautunut, saa tasapainon, ei ole kireä ilmapiiri ja kotona on asiat hyvin, niin sehän tarkoittaa, jotta siitä tulee tehokkuutta, siitä tulee hyvää työpanosta, hyvinvointia. Se säteilee myös toiseen ihmiseen siellä työpaikalla. Taas negatiivinen ilmiö tekee sen, jotta kaikilla on paha olla, mutta tämähän tekee hyvän olon.

Sen takia näen tämän erittäin hyvänä asiana, että tämmöinen aloite on tänne tullut, ja toivon mukaan seuraavissa neuvotteluissa sitten joku vahva liitto lähtee tätä ajamaan, koska tupothan on kuulemma ohitettu, niitä ei enää tule tänne. Silloin jonkun vahvan liiton pitää lähteä ajamaan tätä eteenpäin. Toivon mukaan tulopoliittisia kokonaisratkaisuja saadaan vielä, siis toisin sanoen kolmikannassa valtiovaltakin on mukana, ja tietysti toivon mukaan tämä hallitus lähtisi vielä mukaan, hallituspuolueiden edustajia on aika vähän paikalla, mutta siitä huolimatta heitä olisi sitten tämmöisen ajatuksen takana, jotta luodaan hyvinvointia työpaikoille.

Täällä on kannettu huolta siitä, jotta tämä ei ota yksinäisiä henkilöitä huomioon. Minä täältä luen kyllä perusteluosasta, jotta täällähän todetaan, jotta rakkauslomaan olisivat harkinnan perusteella oikeutettuja myös yksinhuoltajat ja yksinäiset. Tässähän on otettu sekin näkökulma huomioon. Minä erityisesti kannan meidän Pohjois-Karjalan peräkammarin pojista huolta siinä, kun he nyhjöttävät siellä mökissä ja käyvät töissä ja äkkiä pakenevat sinne korpeen, jotta eivät häiritsisi ketään seksuaalisesti eivätkä muutenkaan. Siinä mielessä tämä antaisi toisen signaalin tässä. Kun jopa työehtosopimuksessa mainittaisiin tämmöinen rakkausloma, se antaisi vapauden siihen, jotta nyt tällä viikolla voi ainakin vähän katsoa paremmin toista sukupuoltakin ja jopa tehdä ehdotuksia, jotta voisi päästä niin kuin sillä tavalla kontaktiin siinä häiriökäyttäytymisessä, joka heillä sattuu olemaan.

Kun miettii tässä tulevaisuutta, niin mehän tarvitsemme tähän maahan lapsia. Tuolla työelämävaliokunnassa kuultiin asiantuntijoita, oikein isoja tappeja, Korkmania ja Sailasta. Siellähän tuli sekin esille, jotta kun tännehän odotetaan ulkomailta siirtolaisia työntekoon, jotta täällä pystyttäisiin yleensä jatkossa hommat hoitamaan, niin nämä isot herrathan sanoivat, jotta kun tänne tulee näitä ulkomaisia siirtolaisia, niin siitä ensimmäisestä sukupolvesta saatu hyöty, jos kuvataan sitä niin päin, on suomalaiselle yhteiskunnalle plus miinus nolla, koska siinä menee aikaa kotoutukseen, menee kielen opetukseen, menee kulttuurin opetukseen. Vasta toisesta sukupolvesta tulee sitä hyötyä.

Jos se on toinen sukupolvi, niin miksi emme uhraa niitä panoksia suomalaisiin ihmisiin, jotta he tekisivät täällä suomalaisia lapsia, suomalaiset ihmiset, vaan me odotamme, että siirtolaiset tulevat tänne, he tekevät lapsia, me koulutamme heidät ja he tulevat rakentamaan suomalaista yhteiskuntaa? Meidän pitäisi satsata meidän omiin ihmisiin, jotka täällä ovat ja vielä pystyvät lapsia tekemään. Heidäthän meidän pitäisi saada onnellisiksi ja viihtymään keskenään ja ne peräkammarin pojat sieltä pirteistään mönkimään ulos ja tulemaan ihmisten ilmoille muutenkin kuin töihin. Siellä on hyvää ainesta nimittäin ja vielä muutenkin terveet elämäntavat ja muutenkin semmoista jämerää ainesta, josta tulisi hyviä työntekijöitäkin sitten vielä tänne työmarkkinoille.

Kun minua varoitettiin, että älä liian pitkiä puhu, niin minusta tähän voisi lopettaa, jotta kannatan ehdottomasti tätä ja toivon, että tämä saa arvoisensa käsittelyn työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa ja tästä kiirii sana pitkin Suomen kaikkia kuntia ja läänejä ja tulee jopa paine, jotta tehkää tämmöinen laki todeksi täällä eduskunnassa.

Pia Viitanen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Haluan kyllä lämpimästi kiittää ed. Tabermannia erittäin hyvästä ja ajan hermolla olevasta lakialoitteesta. Täällä ed. Pulliainen sanoi omassa puheenvuorossaan, että hän ei ole tottunut siihen, että tässä talossa näkisi papereita, missä lukee sana "rakkaus". Näin se varmasti voi olla, mutta suurella ilolla itseni on todettava, että minä olen jo pikkusen saanut sitä harjoitella, että on olemassa poliittisia asiakirjoja, joissa ihan oikeasti voi lukea sana "rakkaus". Siellä voi lukea sana "lähimmäisenrakkaus", "välittäminen", kaikkea sitä hyvää, mitä jokainen ihminen varmasti kaipaa.

Me olemme nimittäin sosialidemokraatteina laatineet ensi kesän puoluekokousta koskien henkisen hyvinvoinnin asiakirjan, "Ei vain leivästä — kohti henkistä hyvinvointia". Tässä asiakirjassa puhutaan rakkaudesta, puhutaan niistä asioista, miten politiikan parissa voisimme yhteisesti kehitellä sellaisia keinoja, jotta ihminen voisi hivenen paremmin, voisi elää vähän mukavampaa elämää, voitaisiin välttää sitä, että hyvinvointiyhteiskunnassamme niin moni ihminen voi pahoin, masentuisi.

On nimittäin aika surullista, kun ajatellaan, että meillä on periaatteessa elämisen puitteet kunnossa, mutta käytännössä sitten työelämä uuvuttaa ja rasittaa. Masennus on suuri syy sairauslomille tänä päivänä. On aika hullua ajatella, että me elämme muuten yhteiskunnassa, jossa ihan vakavalla naamalla joudumme kysymään, miksi esimerkiksi kaikissa tilanteissa me emme välitä meidän vanhuksistamme tai onko meillä joku vanhus yksin. Minusta se on aika hurjaa. Silloin jos koska on myös politiikan keinoin pyrittävä kehittämään uudenlaisia ideoita, jotta voisimme yhdessä paremmin tässä yhteiskunnassa.

Siksipä mielestäni tämäkin lakialoite on todella hyvä. Tämä on todella tarpeen. Toivon tosiaankin niin, että vaikka "rakkausloma" tai muu kuulostaa ehkä vähän oudolta, niin sitä ei sitten sillä varjolla todellakaan naureskella kuoliaaksi. Sen me varmasti ed. Tommi Tabermannin kanssa kestämme, kaikki, ketkä tätä aloitetta kannatamme, että vähän voi tietenkin heittää kevyempääkin tämän ympärillä, koska tämä on erilaista, mutta oikeasti tämä sanoma on vakava ja tässä on äärimmäisen hyvä ajatus sisällä, ja siksipä tätä kannattaa pohtia hyvin tarkasti ja viedä eteenpäin.

Tässähän puhutaan työelämästä ja siitä, että ihminen sitten voisi sieltä saada tällaisessa tapauksessa vapaata. Kun nyt työelämästä puhutaan ja on viitattu näissä aiemmissakin puheenvuoroissa siihen, että heti on ruvettu päivittelemään, että tämä maksaa liikaa tai tämä aiheuttaa kustannuksia ja tätä ei siksi voitaisi toteuttaa, niin kyllä minä haluan osaltani myös alleviivata niitä perusteluja, mitkä täälläkin tulivat ilmi, että meidän täytyy osata tänä päivänä laskea niitä kustannuksia ihan erilaisten silmälasien läpi kuin olemme tottuneet kamreerimaisesti laskemaan.

Nimittäin tämän tyyppinen laki nimenomaan säästää kustannuksia ennalta ehkäisevänä, ihmiset voivat paremmin, jaksavat paremmin, ihmiset ovat luovempia, kun jaksavat paremmin. Olen aivan vakuuttunut siitä, että myös työelämä kehittyy tuottavammaksi sitä myötä, kun työntekijät voivat paremmin ja todellakin ovat innostuneita työstään, luovat ja keksivät uutta. Silloin, jos henkisesti voidaan huonosti ja asiat ovat vähän rempallaan, on vähän vaikea olla luova. Tämän päivän työelämässä on aika paljon liikaa sellaista, että aina siellä joku on niskaan hengittämässä ja sitten tulee vähän semmoinen tunne, että suorita vaikka hampaat irvessä. Aina eivät tämän tyyppiset asiat välttämättä ihan pakottamallakaan lähde.

Eli minä uskon kyllä siihen totuuteen, että tämän kaltaisten asioiden avulla lisäämme sitä työelämän tuottavuutta. On sinänsä väärinkin perustella niinkin tärkeitä asioita kuin ihmisten hyvinvoinnin lisääminen ainoastaan tuottavuudella tai taloudellisilla termeillä. Totta kai se on itseisarvo, että ihmiset voisivat paremmin. Se on se itseisarvo tietenkin. Mutta tämän päivän maailmassa liian usein me joudumme perustelemaan sitten, ollaksemme uskottavia, näitä asioita myös tällaisin perinteisin, kovin termein, ja silloin kyllä kannattaa ihan vakavasti miettiä, kuinka paljon tämän kaltaisilla asioilla voimme parantaa työelämän laatua ja sitä kautta myöskin sitten työn tuottavuutta ja kansallista vaurauttakin lisätä. Jos itse olisin työnantaja, niin mielelläni soisin työntekijöilleni tämän tyyppisiä keinoja tulla onnellisemmaksi työntekijäksi, jos näin voisi sanoa. Työnantajankin näkökulmasta uskon, että tämä ei ole ollenkaan huono asia.

Tämä ed. Tommi Tabermannin aloite on minun mielestäni hyvin lähellä tällaista nykysosialidemokraattista ajattelua ihan aidosti. Eli meillä on todella ollut viime aikoina monia monia avauksia sen suhteen, miten me voisimme tähän kaiken perinteisemmän politiikanteon rinnalle tuoda isommalla ja tärkeämmällä pensselillä alleviivattuna sen kysymyksen, miten todellakin ihmiset voisivat voida paremmin. Eli tämä on sellainen kysymys, että minun mielestäni meillä täällä eduskunnassa ja kaikilla vakavasti otettavilla poliittisilla toimijoilla täytyy voida olla tuntosarvet sen suhteen, mitä ihmiset miettivät tuolla, kun he kulkevat kadulla, ja mitä ihmiset miettivät siellä kotona ja muualla, mitä he meiltä odottavat. Minä olen aivan vakuuttunut, että tänä päivänä ihmiset odottavat myös meiltä keskustelunavauksia ja ratkaisuja siihen, miten voisimme henkisesti voida paremmin, miten voisimme tasapuolisemmin taata sen, että mahdollisimman monella meistä olisi mukavampi, parempi elämä jnp.

Uskon, että tässä aloitteessa ovat nyt nimenomaan olleet tuntosarvet kohdallaan eli olemme pystyneet aistimaan sitten sitä, mitä tänä päivänä politiikalta odotetaan. Tämä on vahvaa tulevaisuusajattelua. Mielestäni uusia ideoita ei koskaan saa haudata, vaan niihin pitää tarttua, niitä pitää mutustella, uteliaana katsoa, mihin ne voivat johtaa parhaimmillaan. Minä tulen vannomaan ihan samalla lailla kuin ed. Tabermann tässä omassa puheenvuorossaan, että minä uskon, että tulemme näkemään sen päivän vuosien päästä, että tämän tyyppiset asiat ovat aivan arkipäivää eikä niitä tarvitse sitten enää kummastella tai ihmetellä.

Minusta tämä on hyvä avaus ja kannatan, että valiokunta tämän nyt huolellisesti tutkii. Uskon, että se niin tulee tekemään, kun varapuheenjohtaja siinä nyökyttelee kovasti päätään. Toivotan tälle paljon menestystä.

Sanna Lauslahti /kok:

Herra puhemies! Tässä tarkastelin taloudellista katsausta ja sitä, minkälainen tilanne meillä tulee olemaan tässä tulevina vuosina. Täällä on selkeä suora suunta alaspäin työpanosten osalta. Jollain tavalla se tietenkin pohdituttaa, onko utopistista ajatella, että meillä voisi olla rakkauslomia.

Mutta miksi otin tämän puheenvuoron: Sinänsä asiahan on tosi tärkeä. En tiedä, onko tämä jopa niin kuin vähän hätähuuto meidän yhteiskunnallisesta tilanteesta. Sen sijaan tietenkin täytyy pohtia, voimmeko me lailla laittaa ihmiset rakastamaan toisiansa tai viettämään aikaansa. Tämän ajatuksen mukaan, jonka ed. Tabermann on tähän laittanut, yhteiskunta olisi kaunis ja hyvä, jos perheen vanhempien turhat riidat ja avioerot jäisivät pois. Se viesti on tosi tärkeä, joka tästä aloitteesta tulee esille. Minä uskon, että silloin tietenkin lapset voisivat takuuvarmasti paremmin. Jos me ajattelemme nykypäivän pahoinvointia lapsissa, niin voi olla, että sitä ei olisi tässä mittakaavassa kuin tänä päivänä on, mutta en tiedä, onko se rakkausloma, jolla sitä ratkaistaan, vaan ihan samalla tavalla kuin edellisessä lakialoitteessa, kun puhuttiin äsken arkiliikunnasta, ehkä tässä pitäisi puhua siitä arkiajasta yhdessä perheen kesken, jota pitäisi olla enemmän.

Se loma on vähän niin kuin lääkeruisku, joka ei sitten välttämättä pitkällä tähtäimellä auta, vaan sitä yhteistä aikaa pitäisi olla koko viikon varrella. Sinänsä tässä ed. Tabermannin lakialoitteessa on hirmu kaunis ajatus.

Tommy Tabermann /sd:

Herra puhemies! Täytyy myöntää, että olen kiitollinen ensinnäkin kaikista näistä kannustavista viesteistä, jotka saan tässä salissa. Olen ollut kaiken aikaa tietoinen siitä, että tämä aloite on vähän riskialtis, koska se kuulostaa niin oudolta. Me emme ole tottuneet ajattelemaan tietyllä tavalla. Tietyllä tavalla itse olen tästä asiasta puhunut, luennoinut, tätä tutkinut jo toistakymmentä vuotta, joten minulla tämä on jo selkäytimessä, koko tämä visio siitä, että tämä on oikeastaan yksi niistä ainoista teistä päästä umpikujasta pois.

Tänään kuuntelin radiota. Psykoterapian tarve on kasvanut Suomessa niin, että vuosittain oliko 13 000 ihmistä, jotka saavat yhteiskunnan kustannuksella psykoterapiaa. Muistaakseni pelkän masennuksen ensihoito maksaa vuosittain yhteiskunnalle 500 miljoonaa euroa. Vain muutama tunnusluku tässä siitä, että kun puhutaan hyvinvoinnista, niin mitä pahoinvointi maksaa. Silloin tällainen hyvinvointipanostus, tällainen erittäin kuitenkin rajallinen ja pieni, on erittäin halpa ja yksinkertainen keino, ajan antaminen ihmisille, ihmissuhteille. Nyt minä nimittäin, ed. Lauslahti, puhun perussuhteesta, että mies ja nainen saavat olla kaksistaan, minun puolestani myös kaksi miestä, kaksi naista, mutta siis pari. Sillä ei ole mitään merkitystä. Se on kuitenkin merkittävää, että jokainen sen tietää omasta elämästään, miten tärkeää ja merkityksellistä se on.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kiitän ed. Tommy Tabermannia hyvän asian esille virittämisestä lakialoitteen muodossa. Tästä lakialoitteesta on jo tähän mennessä syntynyt hyvä, moniulotteinen keskustelu, jossa minun ymmärtääkseni on tajuttu aivan asian ydin, mitä ed. Tommy Tabermann on halunnut aloitteellaan tuoda: nähdä elämää muinakin asioina kuin pelkästään numeraalisina, materiaalisina asioina. Itse asiassa niin pitäisi olla, että materiaaliset asiat olisivat vain hyvä renki hyvälle elämälle.

Ja täällä eduskuntatyössäkin yleensä me keskitymme vain materiaaliin, numeroihin emmekä näe sitten itse elämää. Tässä aloitteessa — näin ymmärrän — aloitteentekijä on halunnut nähdä itse elämää ja tuoda sitä tänään lähetekeskusteluun aloitteen muodossa, ja toivon, että aloite synnyttää myös moniulotteista, laajaa keskustelua asianomaisessa valiokunnassa, jonneka se tulee menemään. Väitän, että tässä on hyvin tärkeä asia kyseessä. Toteutuipa se missä muodossa aikanaan tahansa, tai minkä lakien puitteissa tai millä nimillä tahansa tai sitten muutoin, tämän aloitteen kautta voitaisiin tehdä paljon hyvää, joka ei loppujen lopulta kovinkaan paljon maksaisi.

Aivan kuten täällä on mainittu, niin monet muut asiat tulevat paljon kalliimmiksi, niillä tehdään vahinkoa elämälle, ja nimenomaan kaikkein onnettominta on silloin, jos siitä kärsivät lapset ja tulevat sukupolvet. Elikkä tällä aloitteella on hyvin laaja-alainen elämää koskettava näköalakenttä, ja siinä suhteessa, arvoisa puhemies, toivon, että aloite synnyttää eri muodoissaan menestyksekkään ja hedelmällisen jatkokeskustelun.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Tavallaan vastauspuheenvuoro ed. Lauslahdelle, kun hän maalaili jo tulevaisuutta sillä lailla, että tässä joudutaan vähän huonompiin aikoihin, ja myös näihin ed. Tabermannin mielenterveys- ja masennusasioihin.

Kieli ja mieli. Suomessa jopa kieli ja mieli ovat yllättävän lähellä sanoinakin, jokainen, ainakin runoilija kuulee sen. Sitten kun tämä menee eteenpäin, niin voisi kehittää ajatusta pidemmälle niin, että kun estetään väärinkäyttöjä tulevaisuudessa tämän suhteen tai sitten, kun ihmisille käy niin, että he menettävät työnsä, niin voisi tämän kielenkäytön niin kuin muillakin virkakielialueilla tehdä sen kaltaiseksi, että olisi täytettävä rakkauslomake, että selkeästi kehitettäisiin sen kaltainen kysely, jossa tämä lomake, loma, korostuisi. Ja sitten jos tulisi estymiä, just että jos työsuhde katkeaisi, niin sitten se olisi rakkauslomautus, että ihminen vielä tässä lomautusvaiheessa kokisi, että hän on tällä jatkumolla, jossa tämä yhteiskunta tämän uuden ajattelunsa ja hahmottamistapansa kautta välittää hänestä edelleen.

Keskustelu päättyi.