Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Oppositio on välikysymyksessään tarttunut tärkeään aiheeseen. Kuukauden kuluttua valmistuva Kansallinen terveyshanke olisi antanut eduskunnan keskustelulle selvästi vankemman pohjan. Toisaalta tämäkin keskustelu auttaa hanketta hiomaan esityksiään.

Maamme terveydenhuollon kokonaiskuva ei ole ollenkaan niin synkkä, kuin välikysymyksen tekijät antavat ymmärtää, jos sitä tarkastellaan objektiivisten tunnuslukujen eikä pelkästään mielikuvien pohjalta. Vuoteen 2001 saakka suomalaiset ovat saaneet julkisia terveyspalveluja joka vuosi edellistä enemmän. Lääkärilakko tosin merkitsi tähän myönteiseen kehitykseen tilapäistä notkahdusta. Niin terveyskeskuskäyntien määrä kuin erikoissairaanhoidossa annettujen hoitojen määrä ovat lisääntyneet. Hoitotoimenpiteiden määrä erikoissairaanhoidossa on lisääntynyt 30 prosentilla kymmenessä vuodessa, mitä voi pitää erittäin hyvänä saavutuksena. Sairaanhoitoa suomalaiset saavat muiden Pohjoismaiden kansalaisia enemmän, ja hoitoon pääsy on hyvää pohjoismaista tasoa. Syöpäpotilaiden hoidon ennuste esimerkiksi on Suomessa maailman parhaita.

Vaikka välikysymyksessä pelättiin Suomeen syntyvän kahden kerroksen terveyspalveluita amerikkalaiseen tapaan, Suomessa on kansainvälisesti ottaen harvinaisen tasa-arvoinen järjestelmä, jossa verorahoitteisen terveydenhuollon osuus on maailmanennätysluokkaa ja jossa julkiset sairaalat ovat lääketieteelliseltä tasoltaan yksityisiin verrattuna pikemminkin parempia kuin huonompia.

Arvoisa puhemies! Kysyjät ovat huolissaan lääkäripulasta ja valittavat, että toimet sen voittamiseksi tepsivät hitaasti. Tämä on totta. Lääkärikoulutuksen lisääminen vaikuttaa vasta vuosien kuluttua, ja vastaavasti siemenet nykyiseen lääkäripulaan on kylvetty vuosia sitten. Vuonna 1993 lääkärikoulutukseen otettavien määrä alennettiin 500:stä hengestä 350:een henkeen. Jälkeenpäin arvioiden tämä oli selvä virhe. Siihen ilmeisesti vaikuttivat tuon ajan synkät talousnäkymät, jotka saivat arvioimaan kovin pessimistisesti sitä, kuinka hyviin terveydenhuoltopalveluihin Suomessa on varaa. Lääkäreiden tarve arvioitiin tämän mukaisesti kovin niukaksi. Sen jälkeen maan talous on kohentunut ja myös terveydenhuollon resursseja on selvästi lisätty. Kun terveydenhuollon palveluja on laajennettu tuon aikaisista kaavailuista, lääkäreitä tarvitaan enemmän kuin tuolloin ajateltiin.

Vuonna 2000 julkisella sektorilla työskenteli noin 1 800 lääkäriä enemmän kuin vuonna 1995. Palveluja on pyritty laajentamaan vielä tätäkin nopeammin, mutta tämä laajentuminen on törmännyt liian pieneksi mitoitettuun lääkäreiden koulutukseen, ja siksi vuonna 2001 jo yli 900 lääkärin virkaa oli kokonaan täyttämättä. Lääkäripula ei siten ole osoitus terveydenhuollon laiminlyönnistä, vaan päinvastoin palvelujen kaavailtuja ripeämmästä laajentamisesta ja siitä, että tavoiteltava terveydenhuollon taso mitoitettiin vuonna 93 kovin matalaksi. Osittain lääkäripulaan on myötävaikuttanut panostaminen tutkimustoimintaan. Suomessa on yhtäaikaisesti noin 600 tutkimustehtävissä toimivaa lääkäriä.

Kysyjät väittävät, että lääkäripula johtuisi lääkäreiden pakenemisesta yksityissektorille. Tämä lääkärilakon aikana usein toistettu väite ei pidä paikkaansa. Koulutetuista lääkäreistä toimii 7 prosenttia päätoimisesti yksityissektorilla, eikä määrä ole kasvussa. Kelan tilastojen mukaan vuonna 1990 sairausvakuutuksesta korvattiin 4 miljoonaa yksityislääkärillä käyntiä, mutta vuonna 2001 vain 3,5 miljoonaa. Kun Suomessa suurituloisten tulot ovat merkittävästi kasvaneet, voisi kuvitella, että yksityisten terveyspalvelujen suosio olisi noussut eikä laskenut, jos julkisen terveydenhuollon tila olisi niin surkea kuin välikysymyksessä on annettu ymmärtää.

Lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen määrää on nostettu nyt 550:een. Maassa olevien noin 200:n Eta-alueen ulkopuolella lääkärikoulutuksen saaneen ulkomaalaisen koulutus on käynnistetty. Sairaalat ja terveyskeskukset saivat erityisvaltionosuutta koulutukseen kuuluvaan harjoitteluun. Myös erikoislääkärien koulutusohjelmia on uudistettu vastaamaan paremmin väestön terveystarpeita.

On lääkäripulassa toki kyse muustakin kuin koulutuksen määrästä. Joukko lääkäreitä on siirtynyt osa-aikaeläkkeelle. Heitä lienee noin 200. Nuoret lääkärit vierastavat työtä terveyskeskuksissa. Työ siellä on ammatillisesti vaativaa ja ajankäytöllisesti kovin sitovaa. Myös työolojen kehittämiseen on tartuttu Kansallisessa terveyshankkeessa. Ajan ilmiöitä on valitettavasti myös lääkäripulalla rahastaminen siten, että yrityksen kautta vuokrataan lääkärityövoimaa terveyskeskuksiin korkealla hinnalla sen sijaan, että mentäisiin normaaliin työsuhteeseen. Tämän kaltaiset ilmiöt puoltavat lääkärikoulutuksen lisäämistä entisestään.

Kansallisen terveyshankkeen puitteissa harkitaan, että lääkärikoulutuksessa lisätään pakollista terveyskeskusharjoittelua. Vaikka toimenpiteen tarkoitus on koulutuksellinen, se lisää välittömästi terveyskeskuslääkäreiden määrää.

Arvoisa puhemies! Vaikka päätoimisten yksityislääkäreiden osuus työikäisistä lääkäreistä on kymmenen viime vuoden aikana pysynyt jokseenkin vakiona, joidenkin erikoislääkäreiden, kuten silmälääkärien, psykiatrien, radiologien sekä gynekologien siirtyminen yksityissektorille on hankaloittanut näiden erikoisalojen palvelukykyä julkisissa sairaaloissa.

Silmäkirurgia on kehittynyt voimakkaasti, ja näkökykyä voidaan nyt parantaa paremmin kuin ennen. Toimenpiteet ovat verrattain halpoja, ja siksi maksukykyiset potilaat pystyvät maksamaan itse hoitonsa sen sijaan, että jonottaisivat julkisia palveluja. Samalla leikkaavien silmälääkäreiden ansiotaso on yksityispuolella noussut huomattavan korkeaksi. Se, että potilaat mieluummin maksavat itse kuin odottavat, osoittaa, että leikkaavia silmälääkäreitä tarvitaan selvästi enemmän ja siksi heidän kouluttamiseensa on syytä kiinnittää erityistä huomiota.

Psykiatreja Suomessa on väkilukuun suhteutettuna varsin paljon, mutta heidän työolonsa julkisella sektorilla ovat paikoin raskaat. Kun Kelan maksamaa psykiatrista kuntoutusta on voimakkaasti lisätty, mikä sinänsä on hyvä asia, on tämä vetänyt psykiatreja pois julkiselta sektorilta.

Ortopedeja on Suomessa kertakaikkisesti liian vähän, ja ortopedisia leikkauksia tehdään vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Melkein kaikissa muissa toimenpiteissä olemme muita Pohjoismaita edellä, mutta tässä olemme jäljessä. Tähän ei ole olemassa nopeaa ratkaisua, sillä koulutuksen kautta ortopedien määrä nousee hitaasti. Ortopedinen toiminta on Suomessa myös varsin hajallaan, mikä vähentää hoidon tehoa ja osittain laskee sen tasoa. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut ohjeet tekonivelkirurgian keskittämisestä.

Arvoisa puhemies! Välikysymyksessä on kannettu huolta perusterveydenhuollosta. Lääkäripula on todellakin vaikeuttanut terveyskeskusten toimintaa joillakin paikkakunnilla. Tämä on osin seurausta huonoista ratkaisuista kuntatasolla. Terveyskeskuskuntainliittoja on purettu, jolloin on syntynyt toiminnallisesti aivan liian pieniä terveyskeskuksia. Niihin on vaikea saada lääkäreitä, koska työ pienissä terveyskeskuksissa on vaativaa ja edellyttää lääkäriltä erittäin voimakasta työhön sitoutumista. Sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteena on, että perusterveydenhuollossa lisätään seudullista yhteistyötä siten, että terveyskeskukset muodostaisivat toiminnallisia kokonaisuuksia, joissa työskentelisi pääsääntöisesti 12—18 lääkäriä.

On myös pohdittava, voisiko eräissä osissa maata olla tarkoituksenmukaista, että sairaanhoitopiiri laajenisi terveydenhuoltopiiriksi, joka huolehtisi siis sekä perusterveydenhuollosta että erikoissairaanhoidosta. Tämä ei sovi koko maahan, mutta eräisiin osiin maata se saattaisi olla hyvä ratkaisu.

Arvoisa puhemies! Välikysymyksessä valitetaan 100 000 suomalaisen olevan hoitojonoissa. Pitkät hoitojonot ovat valitettava asia, mutta ne eivät ole Suomessa sen pitempiä kuin useimmissa muissa maissa. Esimerkiksi Norjassa jonoissa on 300 000 henkeä. Jonotusta näyttää myös esiintyvän samoilla erikoisaloilla lähes kaikissa maissa. Hoitojonot olivat lupaavasti lyhenemässä, mutta puoli vuotta jatkunut lääkärilakko pilasi tämän hyvän kehityksen tuoden jonoihin noin 16 000 uutta potilasta. Tuona aikana tekemättä jäi noin 20 000 leikkausta. Hallitus ei ollut lakossa osapuolena.

Toisin kuin kysymyksessä annetaan ymmärtää, pitkät jonotusajat eivät ole Suomessa sääntö. Tehtyjen selvitysten mukaan valtaosa potilaista pääsee Suomessa sairaalan poliklinikalle erikoislääkärin konsultaatioon kuuden viikon kuluessa siitä, kun lähete on saapunut erikoissairaanhoitoon. Kuukautta pidempiä odotusaikoja on kaihileikkausarvioon, ortopedisten hoitojen, erityisesti tekonivelleikkausten tarpeen arvioon, sekä muutamissa sairaanhoitopiireissä lasten- ja nuorisopsykiatrian hoidon arvioon. Siellä missä hoidon arvioon pääsy kangertelee, joudutaan myös itse hoitoja odottamaan pisimpään. Jonotusaikojen mediaanit niissäkin sairausryhmissä, joissa jonotetaan pisimpään, ovat kuuden kuukauden mittaisia, joten valtaosa potilaista pääsee niissäkin ryhmissä hoitoon kohtuullisessa ajassa. Mutta kohtuuttoman pitkiä jonotusaikoja myös esiintyy.

Pisimmillään odotusajat ortopedisiin ja kaihileikkauksiin ovat 2—3 vuotta (Marjatta Stenius-Kaukonen: Kahdeksan vuotta!) sekä lasten psykiatriseen ja nuorisopsykiatriseen vuodeosastohoitoon 8—12 kuukautta. Vaikka tällaiset jonotusajat ovat poikkeuksellisia, ne ovat ehdottomasti liian pitkiä ja niiden lyhentämiseksi on välttämätöntä löytää keinoja.

On myös todettava, että tavallisimpienkin sairauksien osalta annettujen hoitojen määrissä, ei siis vain jonotusajoissa vaan annetuissa määrissä, on suuria alueellisia eroja. Erot eivät selity sairastavuuseroilla vaan erilaisilla hoitokäytännöillä sekä työnjaolla perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Sosiaali- ja terveysministeriö on tukenut näyttöön perustuvien hoitokäytäntöjen yhtenäistämistä Käypä hoito -projektin puitteissa. On tietysti lähdettävä siitä, että oikeus päästä hoitoon on eri puolilla maata samanlainen eikä se voi riippua paikallisista hoitokäytännöistä tai lääkäreitten paikallisista mielipiteistä.

Se, että hoitojonoja on muuallakin, ei tarkoita, etteivät hoitojonot olisi ongelma. Ne ovat ongelma paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti. Usein hoidon odottaminen tulee kalliimmaksi kuin itse hoito ja potilaan tila heikkenee hoitoa odotettaessa. On monikanavaisen terveydenhuoltomme rahoituksen ongelma, etteivät säännöt aina kannusta eri osapuolia toimimaan kokonaisuuden edun mukaisesti. Kansaneläkelaitos on vastuussa odotusajan sairauspäivärahoista ja kunta vastuussa itse hoidosta. Hallituksen tarkoituksena on puuttua määrätietoisesti hoitojonoihin. Kansallinen terveyshanke tulee esittämään tähän konkreettisia keinoja.

Arvoisa puhemies! Kuntien kyky ylläpitää riittäviä terveyspalveluja on viime kädessä kiinni kuntien rahoitusasemasta. Kunnallistalouden ja -hallinnon neuvottelukunnan laatimien raporttien mukaan kunnallistalouden tilanne on jatkuvasti parantunut viime vuosien aikana. Niin kuntien verotulot kuin käyttötulojen valtionosuudet ovat kasvaneet, minkä myötä myös kuntatalouden vuosikatteet ovat vahvistuneet. Hallitus on päätöksillään myös voimakkaasti tasoittanut kuntien välisiä taloudellisia eroja. Sosiaali- ja terveydenhuollon käyttötalouden valtionosuuksien määrä on kasvanut kahden viime vuoden aikana, siis vuodesta 2000 vuoteen 2002 yhteensä 322 miljoonalla eurolla, siis noin parilla miljardilla markalla, ja kunhan hallitus tänään saa taas budjettiraamit valmiiksi, kasvaa siitä ilmeisesti edelleen.

Arvoisa puhemies! Välikysymyksessä esitetään niin sanottu Kuopion tapaus hälyttävänä esimerkkinä nykyisen terveydenhuoltomme tilasta. On kyseenalaista, voiko yksittäisen tapauksen perusteella vetää johtopäätöksiä terveydenhuollon yleisestä tasosta, (Ed. Mölsä: Se on jäävuoren huippu!) mutta kun välikysymyksessä niin tehdään, tarkastellaan tapausta lähemmin.

Kyse on kuopiolaisesta henkilöstä, jolta evättiin sydänoireista huolimatta pääsy sydäntutkimukseen. Hän hakeutui lopulta yksityiseen hoitoon, jossa hänelle tehtiin kiireellinen ohitusleikkaus. Myöhemmin korkein hallinto-oikeus velvoitti Kuopion kaupungin maksamaan hoidon kustannukset hänelle, koska hän olisi ollut oikeutettu kunnan järjestämään hoitoon.

Kuopiossa tapahtui ilmiselvä virhe, mutta oliko se maan hallituksen vika? Kysyjien mielestä ilmeisesti oli. Totta onkin, että kunnallistalouteen kohdistetut voimakkaat säästöt ovat saattaneet myötävaikuttaa tähän tapahtumaketjuun. Näin voidaan ajatella, että maan hallitus ainakin osittain olisi vastuussa asiasta.

Hyvä terveydenhuolto on koko kansan asia, niin hallituksen kuin oppositionkin yhteinen asia, enkä toivo, että alamme taas hedelmättömän keskustelun siitä, minkä hallituksen vika on, että terveydenhuollossa on puutteita. Kun keskusta kuitenkin on tehnyt asiasta nimenomaan välikysymyksen, merkitsee se syyttävän sormen osoittamista istuvan hallituksen suuntaan. On vaikea ymmärtää, miten nykyinen hallitus voisi edes teoriassa olla vastuussa tästä vuoden 1990 joulukuussa alkaneesta ja helmikuussa 1995 kulminoituneesta tapahtumaketjusta.

Arvoisa puhemies! Joudun toteamaan, että ainakin tämän kysymyksen osalta ed. Pekkarinen tekee parlamentarismin historiaa tekemällä välikysymyksen omasta toiminnastaan Ahon hallituksen kuntaministerinä. (Naurua)

Mauri   Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Monesti väitetään, että ministereillä ei leikkaa, mutta äsken kuultiin, että kyllä se vain leikkaa. (Ed. Zyskowicz: Leikkaako entisillä ministereillä?)

Arvoisa puhemies — ja myös ed. Zyskowicz! "Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä." Tuo on hyvin sanottu. Juuri noin olemme kirjanneet asian uuteen perustuslakiin, sen 19 §:ään. Historiallisessa katsannossa suomalaisten terveydenhuolto on askeltanut muutamassa vuosikymmenissä valtavasti eteenpäin. Koko kansan terveys asetettiin sotien jälkeen keskeiseksi osaksi hyvinvointiyhteiskunnan rakennustyötä. Ja se kannatti. Inhimillisesti ja aineellisesti niin yksityisten kansalaisten kuin koko kansakunnan kannalta se kannatti.

Mutta miten on tässä ja nyt? Toteutuuko perustuslain henki? Onko terveydenhuolto edelleen kansakuntamme ylpeyden aihe ja menestystekijä?

Kun leikkausta vaativa vaiva iskee vientijohtaja Kalle Kuokkasen selkään, järjestelmä näyttää toimivan edelleen. Ovi oman firman lääkärille aukeaa nopeasti. Sieltä Kuokkanen kiitää lähetteineen yksityiselle erikoislääkärille. Siitä Kalle on kohta leikkauspöydällä ja muutaman viikon kuluttua terveenä töissä. Eikä tarvinnut Kuokkasen juuri kuvettaan kaivaa.

Somerolaisella Paavo Anttilalla on ollut vuosia täsmälleen sama vaiva kuin Kalle Kuokkasella. Jo terveyskeskukseen pääsyä oli Anttilan odotteleminen viikkojen verran. Toistamiseen sama piti tehdä, koska lähetettä ei ensi yrittämällä tullut. Lopulta terveyskeskuksesta toki lähete keskussairaalan erikoislääkärin syyniin tuli. Myös Anttilan vaivan todettiin vaativan samaa leikkausta kuin vientijohtaja Kuokkasen tapauksessa.

Puutarhatyöntekijä Paavo Anttila sai kuulla, että leikkausjono keskussairaalassa on yli vuoden mittainen. Yksityisellä puolella sama homma hoituisi tuota pikaa, mutta 10 000 markan, noin 1 600 euron, hinta ei houkutellut, eikä ollut puutarhatyöntekijällä vakuutusta. Paavo Anttila astui keskussairaalan jonoon selkäkipuineen kaikkineen, ja siellä hän on nyt sitten ollut neljä kuukautta yhteen menoon. Lääkkeitä ovat kipuihin määränneet ja sairauspäivärahapäiviä välillä kirjoitelleet. Oli lääkäri luvannut aivan äskettäin Anttilalle, että eiköhän nyt sitten puolen vuoden kuluttua.

Arvoisa puhemies! Paavo Anttilan selkäsairaus ei ole hengenvaarallista laatua. Eikä hän ole leikkausjonoissa yksin. Kohtalotovereita hänellä on uusimpien tietojen mukaan rutkasti 142 000. Vaikka akuutit, välittömiä toimia edellyttävät tapaukset järjestelmä poimiikin nopeaan hoitoon, voi jonoissa valitettavasti olla suuria määriä myös niitä, joille jokainen lisäpäivä odottelua jonoissa voi olla hengenvaarallinen riski. Näin erikoissairaanhoidossa.

Entä perusterveydenhuollossa? Soittokierros muutamaan terveyskeskukseen Pohjois-Karjalassa, Savossa, Keski-Suomessa ja Helsingin seudulla kertoo kylmän totuuden myös perusterveydenhuollon arjesta.

Maanantaina 11.3. tänä vuonna: Viitasaaren terveysasemalla vapaita aikoja neljän—kuuden viikon päästä, Keuruulla noin neljän ja Sonkajärvellä kolmen viikon päästä. Lieksasta kerrottiin, että aikoja ei jaeta lainkaan. Siellä jonotetaan luukulla, kunnosta riippuen hyvinkin pitkään. Esimerkiksi Viitasaarella vielä viisi vuotta sitten sijaisia sai eikä jonoja juuri ollut.

Helsingin itäisen terveyskeskuksen toimintasuunnitelmassa todetaan, että suurin haaste on tällä hetkellä lääkärin vastaanotolle pääsy. Kun viime keväänä jonot olivat puolesta puoleentoista viikkoon, on niiden mitta tänään neljästä kuuteen viikkoon. Eilen aamulla tehty tiedustelu Vuosaaren terveysasemalta todisti, että toimintasuunnitelma puhuu totta: ensimmäinen aika löytyi 8.4.

Arvoisa puhemies! Näin tavallinen kansa jonottelee terveyskeskuksiin. Paljon maakuntia kiertäneenä te, arvoisa puhemies, te jos kuka sen tiedätte, että eihän Suomesta sellaista paikkakuntaa löydy, missä kenenkään tarvitsisi odottaa viikkoa pitempään silloin, kun on kysymys auton huoltoon viemisestä. Mutta terveyskeskukset — mitäs sanotte?

Me ylvästelemme aiheestakin saavutuksillamme aineellisen vaurautemme rakennustyössä, uuden teknologian valtavilla edistysaskeleilla ja muulla vastaavalla. Mutta jo edellä sanottu todistaa, että me emme voi enää ylpistellä sillä — emme olla edes tyytyväisiä siihen — minkä pitäisi olla kaikkien kansalaisten perusoikeus, kohtuudella saatavilla terveydenhuollon palveluilla.

Terveyskeskuksissa oli viime vuoden lopussa yli 300 hoitamatonta virkaa, lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 1999. Osasyy tähän on varmasti siinä lääkäripulassa, johon ministeri Soininvaara oikeutetusti kiinnitti huomiota. Lääkärivajaus tänään on suurinta Keski-Pohjanmaalla, noin neljännes, Lapissa ja Etelä-Pohjanmaalla lähes yhtä paljon. Kaiken lisäksi kehityksen suunta tuntuu monilla seuduilla olevan edelleen huonompaan päin.

Oma lukunsa ovat ne kunnat, joissa ei ole yhtään omaa lääkäriä tai joissa terveysasemat ovat aika ajoin suljettuina. Tuoreimmat esimerkit taitavat olla Kotkan kaupungista, missä kaksi terveysasemaa suljettiin kahdeksi viikoksi. Viime elokuussa Puolangalla pantiin auki neljä lääkärin virkaa. Yhtään hakijaa ei ilmaantunut. Ongelmien ratkaisemiseksi kunta on joutunut turvautumaan poikkeuksellisiin ratkaisuihin, keikkalääkäreihin, videolääkäreihin ja vastaaviin. Nyttemmin tilanne on toki parantunut.

Mutta eihän tämäkään ole mikään ratkaisu ainakaan niille kunnille, joilla rahaa ei ole. Sosiaali- ja terveystoimen johtaja Marita Tervo Reisjärveltä laskeskeli taannoin Kaleva-lehdessä, kuinka keikkalääkäri se vasta maksaakin, jopa kolme neljä kertaa enemmän kuin normaali järjestely. Mutta jos ei muuta saa, kalliiseen on siinä tapauksessa tyytyminen.

Näin sanoessani en syyllistä keikkatyötä tekeviä lääkäreitä. Suurimmissa keikkapäivystyksiä tarjoavissa yksityisissä firmoissa työskentelee Pääkaupunkiseudulla jo pari—kolmesataa lääkäriä. Potilastuntemus ja omalääkärijärjestelmän periaatteet ovat tästä työtavasta kuitenkin kaukana, sen tämän salin asiantuntijat, monet lääkärit teistä, tiedätte tavattoman tarkasti. Järjestelmässä ja sen rahoituksessa se vika on, ei näissä, useimmiten nuorissa lääkäreissä.

Vaikka kärjekkäimmät yksittäiset tapaukset saattavatkin löytyä syrjäisimmiltä maaseutualueilta, ovat perusterveydenhuollon ongelmat myös monien keskusten, muun muassa Pääkaupunkiseudun, arkea. Omalääkäri puuttuu runsaalta 20 000 helsinkiläiseltä. Vuodenvaihteessa Helsingissä oli useita täyttämättömiä terveyskeskuksen virkoja.

Kun perusterveydenhuollon rahoitus on pidetty vuosikymmenen verran jäissä eli 11 miljardin markan tasolla, on se ajanut erikoissairaanhoidon rajuun kasvuun: 12 miljardista markasta 18 miljardiin markkaan vuosikymmenen kuluessa ja markoissa vielä asia ilmaisten.

Arvoisa puhemies! Kysymys edellisissä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon esimerkeissä on siitä, että julkiset palvelut ovat ajautuneet resurssipulaan, rahapulaan. Palvelujen kysyntä ylittää tarjonnan. Varsinkin erikoissairaanhoidossa ollaan joutumassa voimassa olevien lakien ainakin hengen vastaiseen tilanteeseen. Ne, joilla varaa on, nämä Kuokkaset, löytävät palvelunsa huomattavasti nopeammin yksityiseltä sektorilta. Ne, jotka ovat taloudellisesti ahtaammalla, nämä Anttilat, roikkuvat useammin palvelujonoissa, erityisesti leikkausjonoissa, mutta myös terveyskeskusten jonoissa yhä pitempään ja pitempään.

Tällaisella menolla Suomeen on vähitellen syntymässä, vähän niin kuin Amerikan malliin, kahden kerroksen terveyspalvelut: paremmin vetävät — ja ainakin yksityisen kansalaisen kannalta kalliimmat — yksityiset palvelut ja resursseiltaan riittämättömät julkiset palvelut.

Tämän sanominen ei ole ilman muuta kannanotto yksityisiä terveyspalveluja vastaan. Sen voi kuitenkin sanoa, että nykymenolla tällaiseen tilanteeseen — kahden kerroksen palveluihin — ollaan ajautumassa ilman tietoista ja hallittua politiikkaa. Tällaisessa menossa kärsivät useimmiten ja eniten juuri heikommat kansalaiset.

Erikoissairaanhoidossa on 142 000 potilaan jono. Tämä 142 000 ihmisen joukko voidaan tunnistaa monella eri tavalla. Jonoista suurin on kaihileikkausta odottavien jono, 28 000 potilasta. Muita tyypillisimpiä jonottajia ovat lonkkaleikkausta ja iskiasleikkausta odottavat potilaat.

Esimerkiksi Keski-Suomen keskussairaalassa, missä tilanne ei ole edes maan pahin, palvelujonot kirurgisissa toimenpiteissä ovat keskimäärin 16 kuukautta ja ortopedisissa toimenpiteissä noin 20 kuukautta. Siis keskimäärin luvut ovat tätä.

Pisimmillään leikkausta voi joissakin keskussairaaloissa joutua jonottamaan jopa kolmekin vuotta tai jopa senkin yli. Jopa jonoon pääsyä saattaa joutua odottelemaan. Aamulehden tuore juttu kertoi siitä, kuinka sydänvaivoja kärsivä henkilö voi Tampereen seudulla joutua odottelemaan erikoislääkärille pääsyä, tutkimuksiin pääsyä — korostan: tutkimuksiin pääsyä — 12—18 kuukauden ajan.

Yksityiselle potilaalle aika leikkausjonoissa on monesti henkisesti, fyysisesti ja aineellisestikin vaikeata aikaa. Mutta eivät jonot ole ilmaisia yhteiskunnallekaan. Kipuihin syödään lääkkeitä ja leikkausta odotellessa ollaan useita päiviä, monesti hyvinkin pitkiä jaksoja sairauspäivärahalla. Niinpä Kelan tilastojen mukaan sairasvakuutuskorvausten määrä nousi vuodesta 1999 viime vuoteen 2001 runsaalla 2 miljardilla markalla. Suurin osa tästä noususta selittyy juuri äsken sanotuilla lääkekorvausten ja sairauspäivärahojen suurella kasvulla, kasvulla, joka on seurausta jonojen kaikenaikaisesta kasvusta. Selvitysten mukaan pitkään jonossa leikkausta odottava työikäinen maksaa pääsääntöisesti yhteiskunnalle jopa enemmän kuin itse leikkaus. Tämä on sananmukaisesti tuhlausta ja ihmisten vaivojen pitkittämistä, en nyt sano tietoista, mutta kuitenkin sellaista pitkittämistä, johon pitäisi voimakkaammin toimin hakea ratkaisuja.

Eläkeläisten osalta tilanne on paljossa samanlainen kuin aktiivityöelämässä olevan osalta. Helsinkiläinen eläkeläisrouva odotti kolme vuotta pääsyä kaihileikkaukseen, jonka hinta on noin 6 000 markkaa. Yhteiskunnalle hänen jonottamisestaan koitui erilaisia kustannuksia, lähinnä sosiaalitoimen kautta, noin 45 000 markkaa vuodessa, yhdessä vuodessa monta kertaa enemmän kuin itse koko leikkaus konsanaan olisi maksanut. Eihän tällaista rouvaa kannata jonossa pitää. Aivan vastaavia esimerkkejä löytyy myöskin työikäisten piiristä.

Arvoisa puhemies! Suomen kansantalous on laman jäljiltä ottanut yhdeksän vuotta jatkuneen valtavan kasvun loikan. Kansantulon kakku on liki 300 miljardia markkaa suurempi kuin vuonna 1995. Monien muiden tahojen ohella pienen kiitoksen kimpun tästä ansaitsee myös aitiossaan istuva Lipposen hallitus. Mutta miksi viimeksi kiitetty sulki silmänsä vuosien ajan näkemästä suomalaisen terveydenhuollon edellä piirrettyä kuvaa, kuvaa, joka haaleallakin vedolla piirrettynä kertoo selvää kieltä siitä, (Ed. Jaakonsaaren välihuuto) että julkisista terveyspalveluista — ed. Jaakonsaari erityisesti teille — ei ole välitetty pitää huolta? (Ed. Stenius-Kaukosen välihuuto) Raaka raha todistaa tästä juuri, ed. Stenius-Kaukonen. Kunnillahan se vastuu on, näin on, mutta valtio on vastuussa siitä rahoituksesta. Niinkin on, eikö niin?

Hallitus on leikannut kuntien järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksia vuosien ajan ja rajusti. (Ed. Kalliomäki: Juuri lisättiin!) — Minä kerron, ed. Kalliomäki, tarkat lukemat. Kun vielä vuonna 95 näihin tarpeisiin käytettiin 19,32 miljardia markkaa, on vastaava luku tänä vuonna valtion budjetista, voitte katsoa sieltä liitteestä, 16,2 miljardia markkaa. Minä myönnän, että se välillä oli vielä alempana vuosi pari sitten ja nyt pikkuisen parannusta tuli. Mutta vuoteen 95 verrattuna pudotusta on yli 3 miljardia markkaa markoissa asia kertoen. Minä myönnän myöskin sen, että verotulot ovat monissa kunnissa tänä aikana kasvaneet, mutta siitä huolimatta vyötä on pitänyt kiristää. Se näkyy monessa, myös siinä, mitä jo äsken kerroin. Ei siis ihme, että terveydenhuollon maailman mallimaiden joukossa Suomi on nyttemmin tippunut Maailman terveysjärjestön Who:n listoilla kauas, kauas kärkitiloilta. Kansantulon kakusta terveydenhuolto saa yhä pienemmän siivun.

Hallitus ansaitsee kuitenkin tunnustuksen siitä, että se on vissillä tavalla tunnustanut terveydenhuollon kriisin. Kansallisen terveysprojektin asettaminen oli hyvä asia. Me kaikki odotamme selvitysmies Huttusen työn tuloksia, niitä hedelmiä, mitä se tuottaa. Jo nyt on käynyt kuitenkin selväksi, että niiden — mitä lopulta nuo tulokset ovatkin — ulottuminen kentän arkeen, arkipäivään, niihin arjen ongelmiin, on vuosien ja taas vuosien takana oleva asia.

Puuttumatta muutoin tässä yhteydessä lainkaan tuon työn sisältöön haluan kuitenkin jo tässä sanoa yhden asian selvästi: julkiset terveyspalvelut on pelastettava. Selkeän ensisijaisesti juuri niiden varaan on suomalaisten terveyspalvelut jatkossakin järjestettävä.

Julkisia palveluja täydentämään, niille tervettä kilpailua tarjoamaan me tarvitsemme myös hyvin toimivat yksityiset palvelut. Niistä ei saa kuitenkaan tulla minkään yläluokan palveluja, jonne pääsevät yhä useammin ja nopeammin vain ne, joilla raha on.

Arvoisa puhemies! Tämän välikysymyksen ajallinen tähtäin on kuitenkin tässä ja ensi vuodessa, terveydenhuollon akuuttien ongelmien purkamisessa. Maan hallitus valmistelee, niin kuin edellä kuultiin, parhaillaan valtion ensi vuoden kehyspäätöstä, siis sitä, minkä verran eri tarpeisiin ensi vuonna rahaa käytetään. Niin ikään se valmistelee kuluvan vuoden lisätalousarviota. Sauma korjata välittömästi terveydenhuollon ongelmia on tavattoman hyvä. Ainakaan ennen tätä keskustelua, ja tähän asti ministerinkin käyttämä puheenvuoro mukaan lukien, hallitus ei ole kuitenkaan lupaamassa riittävästi varoja, ei perusterveydenhuollon eikä julkisten erikoissairaanhoidon palvelujen pullonkaulojen avaamiseen.

Tällä välikysymyksellä, tänään käytävällä keskustelulla ja perjantain äänestyksellä, me painostamme hallitusta muuttamaan linjaa, auttamaan niitä suomalaisia, jotka apua niin kipeästi tarvitsevat, niitä terveydenhuollon ammattilaisia, jotka uupuvat työtaakan alla. Jo nyt näen mielikuvissani myös monien hallituspuolueisiin kuuluvien kansanedustajien tulevan todistamaan tämän saman välttämättömyyden, terveydenhuollon palvelujen parantamisen välttämättömyyden, puolesta. Äänestäjien erityinen tehtävä on seurata, painetaanko tässä salissa perjantaina nappia tämän päivän puheiden mukaisesti. (Ed. Gustafsson: Asia ei ihan niin helppo ole!) — Ed. Gustafsson, erityisesti teille, kun otitte asian puheeksi, sen sanon, että se ei käy enää päinsä, että äänestäjät eivät oikein enää tiedä, ketkä edustajat Lipposen hallituksen alkutaipaleella leikkasivat lapsilisistä ja kotihoidon tuesta kylmästi 1,5 miljardia markkaa, ketkä veivät kansaneläkeläisiltä näiden niin kipeästi tarvitseman pohjaosan ja ketkä (Välihuutoja — Puhemies koputtaa) leikkasivat alimmasta äitiyspäivärahasta viidenneksen. Eikä sekään käy — ja tässä se tulee — että suomalaiset eivät tarkoin tietäisi sitä, ketkä ovat tosissaan sairaiden auttamisessa ja leikkausjonojen välittömässä purkutyössä.

Arvoisa puhemies! Jo parinsadan miljoonan markan, noin 35 miljoonan euron, valtion rahoituksen lisäys kuluvan vuoden terveysmenoihin, kunnilta toinen samanmoinen ja ensi vuodelle näin syntyviin pohjiin vielä vähän enemmän auttaisi akuuttia tilannetta paljonkin.

Ministerin vastaus edellä kuitenkin osoitti, että hallituksella ei tunnu olevan valmiutta vastata riittävässä mitassa terveydenhuollon ongelmiin. Jonot eivät näillä toimilla lyhene riittävästi eikä kansalaisten pääsy lääkärille helpotu. Koko julkisen terveydenhuollon henkilöstö uupuu kasvavan työtaakan alla, niin kuin edellä jo siihen viitattiin.

Arvoisa puhemies! Edellä olevan perusteella ehdotan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavan perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon: "Kuultuaan hallituksen vastauksen opposition välikysymykseen eduskunta toteaa, että hallitus ei ole valmis esittämään riittäviä, välittömiä toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että kansalaiset pääsevät lääkärin vastaanotolle ja hoitoon ja että leikkausjonoissa olevat potilaat saavat hoitoa nopeasti, ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Tuula Haatainen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kadehdittavaa on tuo oppositiopolitiikan jonglööritaito. Keskusta vaatii suuria veronalennuksia toisessa keskustelussa ja täällä itkee nyt lisää valtion rahoitusta terveydenhuoltoon. Tämä on yhtälö, joka ei ratkea ainakaan niillä laskuopeilla, jotka minä olen peruskoulussa oppinut. Siihen tarvitaan nähtävästi ed. Pekkarisen omaa laskuoppia. Mutta vakavaan asiaan.

Arvoisa puhemies! Lääkäripalvelujen turvaamista koskeva välikysymys sivuaa hyvin ajankohtaista aihetta. Välikysymyksestä syntyy kuitenkin vaikutelma, että terveydenhuoltomme ongelmat olisivat muutettavissa tuossa tuokiossa joillakin hokkuspokkustempuilla. Välikysymyksen tekijöillä näyttää olleen kiire. Pääministeri Paavo Lipposen aloitteestahan valtioneuvosto asetti jo viime syksynä, 13. syyskuuta 2001, Kansallisen projektin terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi. Projekti on jaettu viiteen osakokonaisuuteen ja selvityshenkilöiden raportit on jo julkaistu.

Kansallisen terveydenhuoltoprojektin työ päättyy vajaan kuukauden kuluttua. Hankkeen tarkoituksena on koota olemassa oleva tieto terveydenhuollon kehittämistarpeista ja luoda tulevia vuosia varten pitkäkestoinen terveydenhuollon kehittämissuunnitelma. Välikysymyksen tekijät eivät malttaneet odottaa projektin tuloksia, vaan lähtivät hakemaan sinänsä tärkeän asian avulla oppositiolle näkyvyyttä.

Opposition aihevalinnalle voi antaa myös tunnustusta. Välikysymyksen aihepiiri on äärimmäisen tärkeä. Se mahdollistaa asiallisen ja vastuuntuntoisen keskustelun, jossa kartoitetaan lääkäripalvelujen ja laajemminkin terveydenhuoltojärjestelmämme tilannetta. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää terveydenhuollon kuntoon saamista erittäin tärkeänä. Siksi olemme pohtineet terveydenhuoltoasioita useammassa ryhmäkokouksessa tänä ja edellisenä vuonna. Viime viikolla nostimme terveydenhuollon asiat ensi vuoden budjetin painopistealueeksi.

Arvoisa puhemies! Suomen terveydenhuoltojärjestelmässä on aina korostettu palvelujen tasapuolista saatavuutta. Meille sosialidemokraateille on tärkeää, että palvelut järjestetään kaikille kansalaisille sosiaaliryhmästä, tuloista tai asuinpaikasta riippumatta.

Terveydenhuollossa kunnilla on tänä päivänä päävastuu palvelujen järjestämisestä. Useimmat kunnat järjestävät perusterveydenhuollon palvelut omassa terveyskeskuksessaan, mutta pienimmät kunnat järjestävät nämä palvelut usein kuntayhtyminä. Valtio ohjasi aiemmin varsin tarkasti terveydenhuollon toimintaa 70- ja 80-luvuilla. Sittemmin valtion ohjaus on vähentynyt huomattavasti. Nykyisin kunnilla on paljon vapauksia, vastuuta ja päätäntävaltaa terveydenhuollon järjestämisestä.

Viime vuosina on laadittu useita terveydenhuollon tulevaisuutta ja kehittämistä koskevia strategia-asiakirjoja. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö on yhteistyössä Suomen Kuntaliiton kanssa laatinut kehittämistavoitteita ja suosituksia muun muassa vanhustenhoidolle ja mielenterveyspalveluille. Lasten- ja nuortenpsykiatriassa on eduskunnan kohdentamilla lisämäärärahoilla käynnistetty sairaanhoitopiireissä ilahduttavasti hankkeita, jotka helpottavat lasten ja nuorten pääsyä ajoissa tutkimukseen ja hoitoon. Lisärahoituksen ohella käyttöön otettiin myös enimmäisajat tutkimukseen ja hoitoon pääsylle.

Suomalaisethan ovat EU-kansalaisista tyytyväisimpiä oman maansa terveyspalveluihin. Kuitenkin julkisissa terveyspalveluissamme on ongelmia, joita aiheuttavat esimerkiksi resurssien riittämättömyys, terveydenhuollon eri toimijoiden välisen yhteistyön heikkous ja terveydenhuoltojärjestelmämme hajanaisuus. Väestön ikääntyminen lisää hoivapalvelujen tarvetta. Me emme ole näiden ongelmien kanssa yksin. Myös muissa maissa ollaan aivan samankaltaisten terveydenhuollon ongelmien ja haasteiden edessä.

Arvoisa puhemies! Niin makaa kuin petaa. Nyt korjaamme, ed. Pekkarinen, jos maltatte kuunnella, niiden virheellisten päätösten satoa, joita tehtiin 90-luvun alkupuolella. Esko Ahon hallitus alensi lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja vuonna 93 silloisesta 500 paikasta 350 paikkaan. Kansallisen terveydenhuoltoprojektin väliraportissa arvioidaan, että sairaanhoitopiireissä on tällä hetkellä noin 600 erikoislääkärin ja perusterveydenhuollossa noin 300 lääkärin vaje.

Lääkäripula ei ole yksinomaan pienten paikkakuntien ongelma. Esimerkiksi Helsingissä Herttoniemen terveysasemalta puuttui helmikuussa seitsemän lääkäriä. Kun Herttoniemen tilannetta saatiin korjatuksi, syntyi Myllypuroon vastaavasti kahden lääkärin vaje. Koulutusmäärissä ei olekaan otettu huomioon alan naisistumista ja tarvetta muun muassa lastenhoitovapaiden järjestelyihin. Voi vain ihmetellä, miksi myös Lääkäriliitto on suhtautunut kielteisesti koulutuspaikkojen lisäämiseen.

Esko Ahon hallituksen leikkauspäätösten jälkeen on ehditty tehdä paljon lääkärivajeen korjaamiseksi. Viime vuosina lääkärinkoulutusta on lisätty siten, että aloituspaikkojen määrä on yli puolitoistakertaistunut Ahon hallituksen aikaiseen verrattuna.

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät sopivat vuosi sitten kesäkuussa lisärahoituksesta hyvinvointipalvelujen vahvistamiseksi. Sosialidemokraattien aloitteesta sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusprosenttia nostettiin tänä vuonna 0,8 prosentilla. Ensi vuoden korotus on tarkoitus olla 1 prosenttiyksikköä. Tehdyt korotukset lisäävät sosiaali- ja terveydenhuollon voimavaroja tuntuvasti. Ne suunnataan erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Huomion kohteena ovat muun muassa kouluterveydenhoito ja mielenterveyspalvelut. Kuntien pitää nyt huolehtia, että rahojen käyttö ohjataan oikeaan osoitteeseen.

Arvoisa puhemies! Olen henkilökohtaisesti kierrellyt viime aikoina terveyskeskuksia ja maamme yliopistollisia keskussairaaloita, viimeksi pari viikkoa sitten Tampereella. Näkemänsä perusteella voi rehellisesti sanoa, että Suomen terveydenhoito on korkeatasoista. Terveydenhuoltojärjestelmämme perusta on toimiva, henkilöstön osaaminen ja sitoutuminen työhönsä on korkealuokkaista ja palvelut laadukkaita. Vahvuuksista huolimatta terveydenhuollossa on myös välikysymyksen esille ottamia ongelmia. Jonotusajat leikkauksiin, täydet vuodeosastot, väsynyt hoitohenkilöstö, vanhustenhoidon henkilöstöpula sekä muut sosiaali- ja terveyspalvelujen puutteet on ratkaistava.

Alueelliset erot ovat suuret, mutta valtaosa potilaista saa hoitoa kohtuuajassa. Pisimmät jonotusajat on kaihileikkauksiin, joihinkin ortopedisiin toimenpiteisiin ja erityisesti tekonivelkirurgiaan. Ei voi olla oikein, että ääritapauksissa jonotusajat ortopedisiin ja kaihileikkauksiin ovat pisimmillään olleet 2—3 vuotta tai lasten- ja nuortenpsykiatriseen vuodeosastohoitoon 8—12 kuukautta.

Suomessa jonotusaikoja selittää osin asiakaskäyntien kehitys viime vuosina. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon avohoitokäyntien määrä on vuodesta 94 lisääntynyt puolella miljoonalla. Päiväkirurgisten toimenpiteiden määrä on vastaavana ajanjaksona kolminkertaistunut. Samana ajanjaksona vuodeosastohoitojaksot ovat jonkin verran vähentyneet. Kokonaisuutena erikoissairaanhoidon tarjoamien palvelujen määrä 90-luvun viimeisellä puoliskolla on selvästi lisääntynyt, ja onkin arvioitu, että suomalaisen terveydenhuollon tehokkuuden kasvaminen on Oecd-maiden huippuluokkaa.

Hoitoon pääsyä on tulevaisuudessa voitava nopeuttaa. Tavoitteeseen on päästävä parantamalla julkisen terveydenhuollon toimintaedellytyksiä. Terveyspalvelut tulee saada kaikkialla maassa oikea-aikaisesti ja ihmisten tarvetta vastaavasti. Hoitotakuujärjestelmä on yksi keino ratkaista asia mutta ei suinkaan ainoa. Tätä harkittaessa on kuitenkin huolehdittava siitä, etteivät kustannuspaineet muodostu kunnille ja sairaanhoitopiireille kohtuuttomiksi. Mahdollinen hoitotakuujärjestelmä ei saa johtaa julkisen terveydenhuollon ohittamiseen.

Arvoisa puhemies! On ollut surullista havaita, että perusterveydenhuollon lääkäripula on joillakin paikkakunnilla aiheuttanut ongelmia terveyskeskusten toiminnassa. Terveyskeskustyöstä on hohto pois, kun työtaakka kasvaa liian suureksi, mahdollisuudet kouluttaa itseään ovat heikot ja potilaat ongelmineen käyvät vaikeammiksi. Osin terveyskeskusten ongelmat ovat seurausta kuntayhtymien purkamisesta.

Me sosialidemokraatit pidämme kunnallisten terveyskeskusten toimintaa terveyspalveluiden lähtökohtana. Kuntien seudullisella yhteistyöllä on mahdollista parantaa perusterveydenhuollon toimintavarmuutta ja helpottaa myös alueellista lääkäripulaa. Seutukunnallisen yhteistyön mahdollisuuksia on etsittävä esimerkiksi ehkäisevässä terveydenhuollossa, päivystyspalveluissa, mielenterveystyön avopalveluissa sekä työterveyshuollossa. Perusterveydenhuollolla tulee olla ennalta ehkäisevä, kansanterveyttä edistävä rooli, joka on säilytettävä uusia organisaatiomalleja haettaessa.

Meidän sosialidemokraattien mielestä on voimakkaammin kiinnitettävä huomiota ennalta ehkäisevään toimintaan. Väestön terveysriskejä ehkäistään muutoinkin kuin pelkästään terveydenhuollon toimenpiteillä. Terveysnäkökulma pitääkin ulottaa kaikkialle työelämään, asuntopolitiikkaan, liikuntatoimeen sekä nuoriso- ja koulutoimeen. Ennalta ehkäisevällä otteella voidaan saavuttaa paljon esimerkiksi työterveyshuollossa.

Hyvin hoidettu vanhustenhuolto vähentää myös terveyspalvelujen tarvetta. Vanhusten elämänlaatua saadaan parannettua lisäämällä heille kotiin annettavia palveluja ja heidän ennalta ehkäisevää kuntoutumistaan. Erityisen tärkeää on sosiaali- ja terveydenhuollon saumaton yhteistyö.

Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon rahoitustarve kasvaa tulevina vuosina. Terveydenhuolto on työvoimavaltainen ala. Työvoimakustannuksia ei lisää pelkästään alan palkkojen nousu vaan myös henkilöstön lisätarve. Uuden henkilöstön rekrytointitarve kasvaa useimmissa terveydenhuollon ammattiryhmissä seuraavien kymmenen vuoden aikana. Niin lääkäreiden, sairaanhoitajien kuin lähihoitajienkin vuosittaisia opiskelijamääriä joudutaan lähivuosina lisäämään, jotta terveydenhuollon henkilöstöä olisi riittävästi.

Olennainen kysymys meidän näkökulmastamme on, mikä on yksityisen sektorin rooli terveydenhuollossa. Sosialidemokraattien kanta on selkeä. Kansalaisten tasa-arvoisuus palveluiden saatavuuden suhteen on turvattava julkisen terveydenhuollon järjestelmillä. Täydentävät markkinaehtoiset ratkaisut eivät saa vaarantaa kuntien omaa palvelutasoa.

Julkisen terveydenhuollon kehittämiselle onkin turvattava riittävät voimavarat. Terveydenhuollon voimavarojen lisäämisellä on myös kansalaisten vankka tuki. Esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan viime vuonna julkaiseman asenteita kartoittaneen mielipidetutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa kansalaisista pitää terveydenhuoltoa julkisen talouden ensiarvoisena kehittämisen kohteena. Kansalaiset pitävät palveluja veronalennuksia tärkeämpinä.

Arvoisa puhemies! 90-luvulla kasvoi maailmalla hyvin laajalti usko yksityiseen ja markkinatalouden ehdoilla rakentuvaan terveydenhuoltoon. Markkinaohjausta ajettiin sisään niin Uudessa-Seelannissa kuin Isossa-Britanniassakin. Pian huomattiin, että kilpailuttamiseen perustuvat mallit ovatkin hallinnollisesti varsin työläitä ja kalliita. Nyt onkin palattu takaisin korostamaan pitkän tähtäimen politiikkaa ja kilpailun sijasta yhteistyötä ja luottamusta.

Meille sosialidemokraateille terveys ei ole kauppatavaraa. Maahamme luotua terveyskeskusverkostoa on vahvistettava. Lääkäreiden ja hoitohenkilöstön työtaakkaa on voitava helpottaa. Terveyskeskuksien on voitava olla houkuttelevia ja innostavia työyhteisöjä. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat kunnianhimoisia oman ammattitaitonsa suhteen. Siksi on tärkeää antaa mahdollisuuksia vaikuttaa oman työnsä kehittämiseen ja on tarjottava mahdollisuus ammatillisen pätevyyden kehittämiseen. Tässä vaaditaan kuntatasolla uskallusta ja osaamista yhteistyön rakentamiseen yli kunta- ja hallintorajojen. Myös lääkärikunnan naisistuminen on otettava huomioon ja luotava työaikajärjestelyjä, jotka sopivat pienten lasten vanhemmille.

Erikoissairaanhoidon pullonkaulat hoitoon pääsyssä on purettava suuntaamalla resursseja sinne, missä jonot kasvavat kohtuuttomasti. Monien sairauksien kohdalla investointi hetkellisesti kalliiseen leikkaukseen tai lääkehoitoon tuottaa kuitenkin vastaavasti säästöjä muualla. Koko valtakunnan tasolla on myös uskallettava keskittää paremmin huippuosaamista edellyttäviä toimintoja. Myös ikääntymisen myötä sairaudet lisääntyvät. Työikäisen väestön jaksaminen ja uupumisen ehkäiseminen ovat kasvavia ongelmia. Siksi terveyttä edistävän toiminnan merkitystä ei pidä myöskään vähätellä.

Arvoisa puhemies! Verovaroin rahoitetun julkisen terveydenhuoltojärjestelmän avulla me voimme varmistaa kansalaisten oikeudenmukaisen kohtelun. Tasa-arvoinen mahdollisuus hoitoon kuuluu meidän kaikille kansalaisillemme.

Liisa  Hyssälä  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Julkinen terveydenhuolto on ajautunut yhä pahenevaan kriisiin. Huutava lääkäripula, erikoissairaanhoidon pitkät jonot ja terveysasemien väliaikaiset sulkemiset kertovat siitä, että potilaat eivät pääse lääkärin vastaanotolle ja hoitoon. Tästä keskusta ei voi hyväksyä.

"Suomessa on enemmän lääkäreitä kuin koskaan. Silti vakituisiakaan lääkärinvirkoja ei saada täytetyiksi. Lehdet kirjoittavat kymmenistätuhansista ihmisistä ilman omalääkäriä. Sen sijaan kymmenet lääkärit jonottavat lääkärityövoimaa vuokraaviin firmoihin, jotka kiristävät kunnilta jopa kolminkertaista palkkaa." Näin kirjoittaa tarvasjokelainen terveyskeskuslääkäri Timo Teinonen sanomalehtikolumnissaan vastikään. Hän jatkaa: "Kehitys on huolestuttava. Se uhkaa kunnallista, kaikille yhtäläistä terveydenhuoltoa. Lisäksi nuorille lääkäreille ja lääkäreiksi aikoville muodostuu helposti harhainen käsitys lääkäreiden yhteiskunnallisesta merkityksestä."

Tarvasjoella, pienessä varsinaissuomalaisessa kunnassa, on toimiva terveyskeskus. Lääkäri, hammaslääkäri ja hoitajat tuntevat väestönsä ja kantavat vastuuta kuntalaisten terveydestä, eli pieni kunta on suoriutunut hyvin perusterveydenhuollostaan. Valitettavasti näitä pieniä ja suuria tarvasjokia on yhä vähemmän.

Tuntuu kummalliselta, että ministeri Soininvaara kuittasi julkistamisen jälkeen välikysymyksen ylimielisesti todeten, että "pitäisi käydä katsomassa, miten kepulaiset kunnat ovat asiat järjestäneet". Tervemenoa Tarvasjoelle, ministeri Soininvaara!

Mutta ministerin ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Helsingissä, jossa peruspalveluministerin oma puolue, vihreät, johtaa valtuustoa ja terveyslautakuntaa, ongelmat ovat monenlaiset. Esimerkiksi viime vuonna Helsingin terveyskeskusten ajanvaraus kykeni vastaamaan vain joka toiseen puheluun. Huonoin tilanne oli Myllypurossa, jossa vastausta vaille jäi kaksi puhelua kolmesta. Miten voi päästä vastaanotolle, jos edes puhelu ei mene keskuksen läpi, puhumattakaan monista isoista Helsingin terveysongelmista, jotka vaativat ratkaisua?

Keskusta haluaa välikysymyksellä kiinnittää hallituksen huomion julkisten terveyspalvelujen riittämättömyyteen. Maksukykyisillä kansalaisilla on mahdollisuus käyttää yksityisiä terveyspalveluita, muut jäävät heikkenevien julkisten palvelujen varaan. Mitä hallitus aikoo tehdä, että kaikki kansalaiset pääsevät lääkärin vastaanotolle ja hoitoon ja että leikkausjonoissa olevat potilaat saavat hoitoa nopeasti?

Arvoisa rouva puhemies! Meillä lääkärinkoulutuksen mitoitus on ollut väärä. Tehdyt supistukset 90-luvun alkupuolella ovat olleet virhe. Kun jo Lipposen hallituksen edellisellä kaudella tuli viestejä vaikeasta lääkäritilanteesta muun muassa Keski-Pohjanmaalla, miksi koulutusta ei lisätty jo silloin riittävästi? Jos olisi lisätty, koulutetut olisivat jo nyt työelämässä. Vasta nyt on opetusministeriökin herännyt kunnolla koulutuksen lisäämiseen. Koulutusmääriä on tuntuvasti lisättävä. Lääkärit hakeutuvat nyt voimakkaasti osa-aikaeläkkeelle, ala naisistuu, perhe-elämä ja vapaa-aika asetetaan pikemminkin etusijalle kuin vanhan mallinen työhön sitoutuminen.

Koulutuksen sisältöön on myös tultava muutoksia. Ihmisten ongelmat ovat monimutkaisia. Eivät he halua tulla vastaanotolle kuulemaan, että he ovat väärässä paikassa. Potilas ei ole vain lääketieteellinen ongelma, ihminen on kokonaisuus, ja sosiaalinen näkökulma on otettava huomioon. Virhe tehtiin myös Kansallisessa terveysprojektissa. Miksi sosiaalipuoli unohdettiin? Oikeassa elämässä se käy käsi kädessä terveyden kanssa.

Sitten otan vielä esille kuntien talouden tietoisen heikentämisen. Suurta vastuuttomuutta sairaista osoittaa sekin, että tämän vuoden budjettiin sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien indeksikorotukset puolitettiin. Kuntien toimintaedellytyksiä terveydenhuollossa voi kuvata kriittisiksi. Niinpä ei olekaan ihme, että juuri tullut Taloustutkimuksen haastattelututkimus osoittaa, että kansalaisten arvostus julkista järjestelmää kohtaan on laskenut. Tosiasioita ei haluta tunnustaa, ei myöskään ikärakenteen muutoksen osalta. Siihen ei ole erityisesti reagoitu. Potilaat ovat yhä iäkkäämpiä ja yhä huonokuntoisempia.

Arvoisa rouva puhemies! Lipponen hallitusten aikana hyvinvointivaltion pilareista on pala palalta irrotettu lohkareita. Valtionosuusjärjestelmän tarkoitus oli, että kansalaisilla on kaikkialla maassa samanlaiset mahdollisuudet saada palveluja. Lipposen hallitusten kuntia kurjistava politiikka ja samaan aikaan työttömyys ja mittava muuttoliike ovat saattaneet monet kunnat niin ahtaalle, että lain edellyttämää palvelutasoa eivät kunnat kykene ylläpitämään.

Meillä on jo pitkästi toistasataa kuntaa, joiden kohdalla on kysyttävä, halutaanko säilyttää peruspalvelut, joihin kuuluvat koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut, ja jos halutaan, on näitä kuntia tuettava tässä tavoitteessa. Jos kunta on jatkuvasti harkinnanvaraisten avustusten varassa, se ei voi suunnitella toimiaan pitkällä tähtäimellä, ja se taas on edellytys palvelurakenteen kehittämiselle.

Nyt Kansallinen terveysprojekti hakee tähänkin vastausta, mikä on hyvä asia. Vastaus ei voi olla pelkästään suurempien hallinnollisten yksiköiden muodostaminen, jos niiden vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen ei ole mietitty. Jos kunnasta lähtevät hyvät veronmaksajat, lääkärit ja hoitajat suurempiin yksiköihin toisiin kuntiin, lähtevät palvelujen tarvitsijatkin. Kun sairaat laitetaan pyörien päälle, se kyllä työllistää autoilijoita, mutta vaara on, että näin kurjistetaan pieniä kuntia entisestään. Eikö pikemminkin ole niin, että lähipalveluja tulisi vahvistaa?

On syytä tarkoin harkita toteutusmallit. On otettava huomioon maan eri osien oma luonne. Toisaalta, jos suuruudella tavoitellaan edullisuutta, miksi Helsingissä on kalliimpaa tuottaa palveluja kuin muualla maassa keskimäärin?

Suomalaiset kunnat ovat vastanneet asukkaidensa terveydenhoidosta jo puolitoista vuosisataa. Kansanterveystyössä on parhaiten onnistuttu silloin, kun se on ollut monipuolisesti resursoitu. Nyt yksityissektori on pystynyt tarjoamaan julkista puolta kilpailukykyisemmät työehdot. Rahavirtojen kääntyminen kunnallisesta terveydenhuollosta yksityisiin palveluihin on heikentänyt kunnallisen terveydenhuollon edellytyksiä kilpailla työvoimasta. Toisaalta, miten isot palvelumaksujen korotukset julkisella puolella ohjaavat asiakkaan valintoja, tai miten niiden halutaan ohjaavan?

Arvoisa rouva puhemies! Terveydenhuollon ongelmien yksi syy on resurssien niukkuus. Suomen terveydenhuoltomenot ovat EU-maiden toiseksi pienimmät, kun katsotaan bruttokansantuoteosuutta: vain 6,8 prosenttia. Myös kaikkien sosiaalimenojen osuus kansantuotteesta on Suomessa alle EU-maiden keskitason. Siis Suomen järjestelmät eivät ole tulleet veronmaksajille kalliiksi eivätkä ole ylittäneet kansantalouden kestokykyä. Muut Pohjoismaat käyttävät reilusti enemmän.

Kun verrataan kotitalouksien maksamaa osuutta terveydenhuoltomenojen rahoituksesta, se on EU-maiden huippua. Ennen tämän vuoden rajuja korotuksiakin se oli jo yli 22 prosenttia. Tämän vuoden alusta maksut ovat nousseet. Se osoittaa, että ministeri Soininvaara on tullut todella kalliiksi Suomen sairaille. Hän salli maksujen noston tilanteessa, jossa jo ennestään korkeat maksut estivät hoitoon menoa. Vuoden alusta tuli uutena päivystysmaksu, jonka piti ohjata ihmiset normaalille vastaanotolle päivystyksestä. Jo nyt on huomattu, että se ei toimi. Kun ei ole niitä normaaliaikoja, niin mihin menet?

Eduskunnassa ei puhuttu ääneen maksujen todellisista korotuksista. Yllätys oli, että esimerkiksi fysioterapiamaksu ja sarjahoidon maksu sairaalassa nousi 18,9 prosenttia. Hammashuollon maksuissa korotukset ovat voineet olla jopa 40—50 prosenttia, kunnallisella puolella siis.

Potilaiden pompottelu tulee myös ainakin potilaalle kalliiksi: Helsinkiläinen eläkeläinen meni Herttoniemen terveysasemalle, josta hänet lähetettiin Malmin sairaalaan. Siellä vaivaa ei pystytty hoitamaan ja potilas siirrettiin Marian sairaalaan saman päivän aikana. Hyvä, että pääsee asianmukaiseen hoitoon. Huono juttu vaan, kun joka paikassa perittiin päivystysmaksu. Potilaan maksama osuus olikin nelisensataa markkaa. Tällainen rahastaminenko oli uuden päivystysmaksun tarkoitus? (Ed. Ojala: Ed. Hyssälä tietää, että se oli virhe!)

Terveysmaksujen korotukset ovat olleet arkipäivää Lipposen hallituksen aikana jo aiemminkin. Hallitusohjelman mukainen maksutuoton kasvattaminen 350 miljoonalla markalla oli alun perin liian korkea. Molempien Lipposen hallitusten aikana terveyspalveluja paljon käyttävien eläkeläisten eläkkeitä on leikattu. Sadoiltatuhansilta on viety kansaneläkkeen pohjaosa, osalla kahteen kertaan, joten eläkeläisten mahdollisuutta käyttää tarpeellisia palveluja tai ostaa lääkkeitä on näin vakavasti heikennetty.

Keskusta on odottanut hallitukselta toimia terveydenhuollossa, turhaan, näin ilmeisesti myös vasemmistoliiton edustaja Marjatta Stenius-Kaukonen. Ilmoittaessaan jättävänsä eduskunnan hän purki turhautumistaan todeten, ettei hänen puolueensa harjoittama politiikka vastaa hänen näkemyksiään pienituloisten, köyhien ja sairaiden etujen ajamisessa. (Stenius-Kaukonen: Sopiiko, että itse puhun puolestani eikä ed. Hyssälä?)

Arvoisa rouva puhemies! Keskusta kiinnitti vakavaa huomiota terveydenhuollon ongelmiin jo Lipposen viime hallituskaudella. Teimme asiasta välikysymyksen. Silloin oli jo olemassa lääkäripula, joka alkoi ensin vaivata Pohjanmaan pitäjiä ja muutakin maata. Samoin jo silloin julkisten palvelujen rapautuminen oli tosiasia. Totesimme välikysymyksessä, että hoidon tasosta on jouduttu tinkimään henkilökunnan vähäisyyden vuoksi ja että erityisen turvattomaan asemaan ovat joutuneet vanhukset. Peräsimme silloin valtion rahoitusvastuuta, jotta kunnat kykenevät huolehtimaan riittävistä terveyspalveluista. Silloinen terveysasioista vastaava ministeri Terttu Huttu-Juntunen mitätöi keskustan kysymyksen vakuuttaen asioiden olevan hyvin: "Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä on toimiva, se on tehokas ja hakee vertaistaan maailmassa." (Ed. Ojala: Se on totta edelleenkin!) Näin hallitus reilut kolme vuotta sitten.

Palasimme asiaan viime keväänä, jolloin välikysymyksessämme totesimme, että terveyspalvelut ruuhkautuvat, leikkausjonot kasvavat eikä kunnilla ole varaa palkata hoitohenkilöstöä riittävästi ja pitkäaikaissairaat jäävät usein vaille asianmukaista hoitoa. Hallituksen asenne välikysymykseen oli myös silloin yliolkainen ja ongelmia vähättelevä. Tämä siis vuosi sitten.

Aikaa on kulunut ja tilanne terveydenhuollossa on mennyt huonompaan suuntaan. Hallitus ei reagoinut myöskään silloin, kun Who:n terveydenhuoltoraportti ilmestyi. Siinä Suomi sijoittui kansainvälisessä vertailussa sijaluvulle 31. Viime vuonna sijoituksemme siinä oli 44:s. Molemmat ministerit, kokoomuslainen Perho ja vihreiden Soininvaara, ovat selittäneet, että huono sijoitus johtuu vain tutkimustavasta. Edelleenkään ei reagoitu ongelmiin.

Meillä on keskitytty terveydenhuollossa yhteen asiaan kerrallaan, milloin vanhuksiin, vammaisiin, mielenterveyspotilaisiin, lastenpsykiatrisiin potilaisiin. Näin on luotu eri väestöryhmien välille kilpailutilanne. Silloin on aina häviäjiä ja kokonaisuus unohtuu. Kun laaditaan vanhustenhoitoon laatusuositukset, mutta resursseja ei lisätä, eivät kaikki kunnat pysty suosituksia toteuttamaan. Syntyy kuolleita kirjaimia. Odotusten ja mahdollisuuksien välistä ristiriitaa ratkotaan pahimmillaan valitusteitse. Ikävään välikäteen joutunut henkilöstö väsyy ristiriitatilanteeseen ja hakeutuu helpompiin tehtäviin. Lopputulos on päinvastainen kuin tavoite.

Meillä esimerkiksi kouluterveydenhuolto on jäänyt miltei hunningolle. Väitöskirjan mukaan oppilaita saattaa livahtaa koulun läpi siten, että he eivät tapaa kertaakaan koululääkäriä tai koko järjestelmä ei tunnista pahojakaan sairauksia. Jopa kehitysvammainen voi mennä läpi niin, että häntä pidetään vain kömpelönä. Näin asianmukainen hoito ja tuki näillä koululaisilla jää saamatta. Eväät elämään heikkenevät.

Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että yksityinen terveydenhuolto toimii lisäten potilaan valinnanvapautta. Samalla se kirittää julkista puolta. Yksityislääkäreitä käytetään eniten silloin, kun tarvitaan erikoislääkäripalveluja. (Ed. Stenius-Kaukonen: Turussa käytetään eniten yksityisiä palveluja!) Yksityislääkärillä käyvät kaikki kansankerrokset, kuitenkin hyvätuloiset suhteellisesti eniten. Yksityislääkärillä kävijöiden joukossa on kasvava määrä vanhuksia ja muita keski- ja pienituloisia. Korvaustason mataluus estää usein lääkärillä käynnin. Jos kunta ei kyseistä palvelua tarjoa tai jono on liian pitkä, on tilanne hankala. Perusterveydenhuollon on toimittava, että nekin, joilla ei ole suuria rahoja, pääsevät hoitoon.

Keskustan mielestä perusterveydenhuollon onkin oltava kunnossa. Terveydenhuollon maksujen on oltava potilaalle kohtuulliset. Jonotusaikojen ei pidä muodostua liian pitkiksi. Jokaisen hoitoa tarvitsevan on päästävä lääkärin vastaanotolle. Jonot tulevat yhteiskunnalle kalliiksi kaikella tavalla. Hallituksen on lisäbudjetissa osoitettava varat jonojen purkuun ja potilaiden hoidon nopeuttamiseen.

Vieläkö meillä on toivoa? Mikä on se arvopohja, jolta terveydenhuoltoamme haluamme kehittää? Terveyskeskuslääkäri Teinonen päättää aiemmin mainitsemani kolumnin näin: "Onni on lähteä aamulla töihin hyvillä mielin ja palata työpäivän jälkeen tyytyväisenä kotiin. Sitä onnea ei palkankorotuskaan korvaa."

Arvoisa rouva puhemies! Onni on päästä lääkärin vastaanotolle. Onni on päästä ajoissa leikkaukseen.

Timo  Ihamäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Yleisessä keskustelussa terveysasioista puhuttaessa nähdään näinä päivinä paljon puutteita, ongelmia, epäkohtia ja heikosti tehtyjä päätöksiä. Jos näiden puheiden perusteella pitäisi arvioida Suomen terveyspoliittista tilaa, voitaisiin todeta, että huonosti menee. Terveyspolitiikasta voi kuitenkin puhua myös positiivisempaan sävyyn, varsinkin jos perspektiiviä riittää yli yhden budjettivuoden tai laman.

Välikysymys kohdistuu lääkäripalvelujen saatavuuteen. Aloitan toteamalla, ettei jokin palvelu sinänsä ole itseisarvo, vaan se, mitä palvelun avulla saavutetaan. Lääkäripalvelujen kautta ja terveyspalvelujärjestelmän toimivuudella halutaan saavuttaa terveyttä. Mutta terveyteen toki vaikuttavat monet muutkin asiat kuin terveyspalvelujärjestelmän toimivuus.

Suomalaisten terveydentila on viimeksi kuluneiden sadan vuoden kuluessa kohentunut lähes uskomattomalla tavalla. Runsas sata vuotta sitten väestön keskimääräinen elinikä oli 45 vuotta. Nyt se on 77 vuotta. Sata vuotta sitten kuoli suomalaisista 35 prosenttia ennen 20. ikävuottaan, nyt enää kuusi tuhannesta. Sydämen sepelvaltimotautikuolleisuus on viimeksi kuluneiden 25 vuoden aikana alle 65-vuotiailla vähentynyt yli 70 prosenttia. Syöpähoidoissa on saavutettu erinomaisia tuloksia.

Terveyspalvelujärjestelmä ja lääketiede ottavat mielellään kunnian tapahtuneesta. Toki terveyspalvelujärjestelmän kehittyminen on vaikuttanut yhä parantuviin tuloksiin. Myönteinen kehitys on kuitenkin vain osaksi lääketieteen, mutta paljolti muuttuneiden elinolosuhteiden ja muuttuneiden elämäntapojen ansiota. Pääosin myönteinen terveydentilan koheneminen johtuu yhteiskunnassa tapahtuneesta myönteisestä kehityksestä.

Viime vuonna julkaistu Maailman terveysjärjestön Who:n raportti maailman terveystilanteesta hätkähdytti Suomessa suurta yleisöä ja etenkin terveysalan ammattilaisia. Raportissa oli pantu 191 Who:n jäsenmaata niiden terveyspalvelujärjestelmän suorituskyvyn mukaiseen järjestykseen. Suomi sijoittui tässä vertailussa 31. sijalle, kun useat Länsi-Euroopan maat sijoittuivat paremmin.

Eihän sijoitus kovin huono ollut ja erot olivat pienet, mutta suomalaisten käsitykset maamme terveystilanteesta olivat paremmat. Olihan Who julistanut Suomen runsas kymmenen vuotta sitten terveydenhuollon mallimaaksi. Pari vuotta aikaisemmin Oecd-maiden tutkimuksessa suomalaiset olivat verraten tyytyväisiä terveydenhuoltopalveluihinsa ja koko terveydenhuoltojärjestelmäänsä. Suomessa on saatu hyvät terveyspalvelut matalalla bruttokansantuoteosuudella. Who:n selvitys sai paljon kritiikkiä osakseen ja aiheesta, koska sen tiedot eivät olleet yhteismitallisia. Oltakoon selvityksen laadusta mitä mieltä tahansa, jotakin se kuitenkin kertoo.

Ed. Hyssälä äskeisessä puheenvuorossa sanoi, että hallitus mitenkään ei tähän reagoinut. Väitehän ei pidä paikkaansa. Hallitus perusti Kansallisen terveysprojektin.

Suomen keskusta on tehnyt välikysymyksen kansalaisten oikeudesta päästä lääkärin vastaanotolle ja hoitoon. Keskustelu terveydenhuoltopalveluiden saatavuudesta ja laadusta on tietysti tärkeää ja välttämätöntä. Välikysymyksen ajankohta kuitenkin tuntuu hieman omituiselta. Hallitus nimittäin on juuri saamassa valmiiksi Kansallisen terveysprojektin nimellä tunnetun hankkeen. Sehän tulee sisältämään lukuisia konkreettisia esityksiä tilanteen parantamiseksi.

Tuntuu siltä, että keskustan välikysymyksen ajankohdan määritteli ensi sijassa halu käynnistää terveyspoliittinen keskustelu oppositionäkökulmasta juuri muutama päivä ennen kuin sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu projekti valmistuu. Oppositio siis kysyy asiasta, jota hallitus on selvittänyt määrätietoisesti kuuden kuukauden ajan. Välikysymys rajoittuu pelkästään lääkäripalveluihin, vaikka terveydenhuollon kokonaisuus sisältää toki muutakin. Välikysymyksessä kerrotaan esimerkinomaisesti puutteista, ja on myönnettävä, että niitäkin on. (Ed. Vihriälä: Aivan!)

Suomessa terveydenhuollon järjestämisvastuu on sijoitettu kunnille. Valtion ohjausvaltaa on terveydenhuollon sektorilla määrätietoisesti vähennetty. Aikaisempi sosiaali- ja terveysministeriön, Lääkintöhallituksen sekä lääninhallitusten valta määrätä kovin yksityiskohtaisesti lähes kaikesta on mennyttä aikaa. Kuntien mahdollisuutta omakohtaisesti harkita, miten perusterveydenhuolto järjestetään, on edistetty ja kuntien itsemääräämisoikeutta on yhä enemmän arvostettu. Kunnat saavat nyt toteuttaa itseään, näyttää, mihin pystyvät.

Päätösvalta vietiin kuntiin, koska ajateltiin paikkakunnalla tiedettävän asiat paremmin kuin Helsingissä. Mutta jäi huomioon ottamatta, että kunnat ovat Suomessa erilaisia ja erikokoisia. Ei välttämättä kunnanvaltuustossa tiedetty, miten sairaudet pitää hoitaa ja missä potilaat on parasta pitää. Asiat jäivät muutamien paikallisten virkamiesten päätettäviksi, eikä osaamisresursseja ollut pienissä kunnissa välttämättä heilläkään. Esimerkiksi vanhustenhoidon taso oli kovasti erilainen eri kunnissa.

Asiaa yritetään nyt korjata valtakunnallisella ohjauksella, esimerkiksi laatusuositusten avulla. Ne eivät ole lainsäädännöllisesti velvoittavia, mutta kunnanvaltuuston on vaikea olla niitä toteuttamatta, koska yleinen mielipide voi arvioida asiaa. Jos tämä suositussysteemi ei toimi, jouduttaneen ottamaan lakisääteisiä normeja takaisin? Tämä on kysymykseni. (Ed. Stenius-Kaukonen: Näin on!)

Hyvinvointipolitiikalla ja siihen liittyen hyvällä terveyspolitiikalla on kansan suuri tuki. Valtion ja kuntien voimavarojen rajallisuus on kuitenkin esteenä sen kehittämiselle, vaikkakin terveydenhuollon ja lääketieteen teknologia antaisi mahdollisuuksia ja vaikka kansa osaa vaatia palveluja enenevässä määrin. Julkisesti on väitetty, että Suomessa on menossa vaihe, jossa liikaa asioita medikalisoidaan. Kaikissa Euroopan maissa on käynnissä keskustelu terveydenhuollon järjestämisestä taloudellisesti mahdollisimman järkevällä tavalla. Yleisesti halutaan tietää, miten terveydenhuoltoon varatut rahat käytetään ja mitä niillä saavutetaan.

Taloudellisuusajattelun taustalla on ollut kansainvälisesti laajalle levinnyt usko kilpailuttamiseen, tuottajan ja omistajan erottamiseen toisistaan. Ajatellaan, että markkinavoimat voivat ratkaista ongelmia tai ainakin ne pitää ottaa huomioon. Terveystaloustieteilijät muistuttavat kuitenkin, että näiden opinkappaleiden tuloksista ei ole vielä kovin pitävää näyttöä. On lisäksi muistettava, että puhdas markkinajärjestelmä ei välttämättä terveydenhuollossa toimi, koska palvelujen tuottajalla on tietoylivoima verrattuna asiakkaaseen. Kun kilpailuttamisen elementtejä ja kustannustietoisuutta tuodaan esille, on myös otettava huomioon asiakkaan oikeudet ja toiminnan laatutietoisuus.

Niinpä Suomessa on säädetty potilaalle oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon, mutta toisaalta hoidon saanti on sidottu kuitenkin niihin voimavaroihin, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä.

Välikysymyksessä väitetään, että suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on ajautunut yhä pahenevaan kriisiin. Tämä väite ei todellakaan pidä paikkaansa. Suomessa on kattava kuntien järjestämä perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito. Terveydenhuollon tekninen välineistö on nykyaikaista ja henkilöstö on hyvin koulutettua ja työhön sitoutunutta. Palvelujen laatu on käytettävissä olevien mittareiden mukaan hyvä ja saatavuus hyvä tai kohtalainen.

Terveydenhuollon kokonaismenojen ja julkisen terveydenhuollon bkt-osuus ja ostovoimakorjatut julkiset terveysmenot ovat läntisten teollisuusmaiden pienimpiä. Käytämme suhteessa bruttokansantuotteeseemme ja ostovoimaamme EU-maista kolmanneksi vähiten rahaa terveydenhuoltoon. Vain Irlannissa ja Portugalissa käytetään vähemmän.

Tuotamme kuitenkin yhtä paljon terveyspalveluita kuin muut Pohjoismaat, joihin järjestelmäämme voidaan kohtuullisen tarkoin kriteerein verrata. Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on siten kustannuksiltaan tehokas. Ongelma on siinä, että tämä kustannustehokkuus perustuu merkittävältä osalta siihen, että meillä hoitohenkilökunnan palkkauksen taso on muita Pohjoismaita alempi. Tämä ei jatkossa ole kestävä tapa hakea tehokkuutta. Palkkauksellakin on oma merkityksensä hoitohenkilökunnan riittävyydelle.

Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyö on viime vuosina kehittynyt mallikkaasti. Edelleen on kehittämisen varaa luoda alueelliset hoitojärjestelmät hoitoketjuineen. Myös tietojärjestelmät täytyy yhtenäistää. Päivystyksen toimintapisteet tulee järjestää toiminnallisesti mahdollisimman tehokkaiksi. Lääkehuolto ja hankinnat voidaan hoitaa yhteistyössä. Jatkossa yksityisen sektorin ja ns. kolmannen sektorin niveltäminen yhteistyöhön on tarvittaessa hyvä mahdollisuus.

Välikysymyksessä nostetaan esiin sairaaloiden leikkausjonot. Vaikka terveydenhuoltojärjestelmämme toimii pääsääntöisesti hyvin, on tässä kohden ongelmia. Se on syytä myöntää. Valtaosa potilaista pääsee kuitenkin hoitoon kyllin nopeasti, varsinkin akuutit potilaat. Selvitysten mukaan jonoissa olevista potilaista noin 2—5 prosenttia on sellaisia, joiden odotusaika arvioidaan tällä hetkellä liian pitkäksi. Toimenpidejonot koskevat pääosin muutamia suuria potilasryhmiä.

Eräiden ryhmien kohdalla, kuten sydänpotilaiden, ortopedisten potilaiden ja kaihileikkausta odottavien, jonojen pituus vaihtelee huomattavasti ja perusteettomasti. Alueellisia eroja ei voi useinkaan perustella taloudellisten resurssien eroilla tai eroilla väestön terveystilassa. Kysymys on tällöin on ongelmista terveyspalveluiden järjestämisessä.

Arvoisa puhemies! Osana Kansallista terveysprojektia on sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu niin sanottua hoitotakuujärjestelmää. Potilaalle taattaisiin aina kaikissa olosuhteissa hoitoon pääsy riittävän ajoissa.

Kaavailujen mukaan potilaan tulee jatkossa saada perusterveydenhuollon ammattilaisen, tavallisesti lääkärin, ensiarvio tilanteesta kolmen päivän kuluessa ensi yhteydenotosta ja erikoissairaanhoidon lääkärin ensiarvio kolmen viikon kuluessa lähetteen kirjoittamisesta.

Lääketieteellisesti perusteltuun hoitoon tai tarpeelliseen hoitotoimenpiteeseen tulee päästä kansallisen hoitosuosituksen määrittämässä tai muuten näyttöön perustuen määritellyssä kohtuullisessa ajassa, tavallisesti enintään kolmessa kuukaudessa. Mikäli hoidon saatavuudessa todetaan puutteita, kunta järjestää hoidon vaihtoehtoisella tavalla tai antaa kuntalaiselle palvelusetelin. Suomalaisilla tulee olla tasa-arvoiset oikeudet saada laadukasta terveydenhuoltoa ja riittävän nopeasti.

Terveydenhuolto onnistuu tehtävässään vain, jos henkilöstö on hyvinkoulutettua ja motivoitunutta, sitoutuu työhönsä ja palkkaus on oikeudenmukainen. Tavoitteet voidaan parhaiten saavuttaa kehittämällä henkilökunnan osaamista, parantamalla työoloja ja mitoittamalla henkilöstö oikein. Tärkeää on vielä tasapaino lääkärien ja muun hoitohenkilökunnan välillä.

Järjestelmää uhkaa työvoimapula. Lääkäri- ja hoitajapula vaikeuttaa perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa koko maassa. Näin on, vaikka terveyskeskuksiin on viime vuosina perustettu lähes tuhat lääkärin virkaa. Pulaa on etenkin ortopedeista, leikkaavista silmälääkäreistä ja psykiatreista. Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle puutetta tulee olemaan kaikista henkilöstöryhmistä. Sen ratkaiseminen edellyttää monenlaisia toimenpiteitä, jotka vaikuttavat vasta useiden vuosien jälkeen. Jälkiviisaana voi todeta, että Ahon hallituksen aikana vuonna 1993 tehdyt lääkärikoulutuksen supistamiset eivät olleet viisas ratkaisu.

Päätökset toimista on tehtävä mahdollisimman nopeasti. Lääkäri- ja hoitajapula iskee pahimmin vuosien 2006 ja 2010 välillä, jolloin jopa 30 prosenttia alan nykyisestä työvoimasta jää eläkkeelle. Samaan aikaan vanhusväestön määrän kasvu lisää terveydenhuoltopalveluiden tarvetta.

Julkisuudessa on käyty osittain kiivastakin keskustelua siitä, miten kasvavaan lääkäripulaan voitaisiin löytää ratkaisuja. Sosiaali- ja terveysministeriö on lähtenyt siitä, että lääkäreiden aloituspaikkojen lisäämistä on jatkettava. Lääkäriliitto ja Tehy ovat lähteneet siitä, että muutos on saavutettavissa palkkoja nostamalla.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä lääkäripulan ratkaisu edellyttää aloituspaikkojen hallittua lisäämistä eri yliopistoissa, kuten nyt jo on tehtykin. Tällöin on kuitenkin lääketieteellisille tiedekunnille varattava lisärahoitusta, jotta korkeakoulutuksen taso voidaan jatkossa turvata. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä. Tärkeää on kehittää lääkäreiden työskentelyolosuhteita terveyskeskuksissa. Liian pienet terveyskeskukset eivät jatkossakaan tule saamaan lääkärinvirkoja täytettyä. Olen varma, että ongelma tulee vain pahentumaan, vaikka valmistuvien lääkäreiden määrä tulevaisuudessa kasvaakin. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että terveyskeskukset muodostetaan pääsääntöisesti ja alueelliset olosuhteet huomioiden siten, että niiden alueella on vähintään 15 000—20 000 ihmistä. Tällöin terveyskeskuksissa on riittävästi lääkärinvirkoja, jolloin myös työn järjestäminen mielekkääksi on helpompaa. Työssä jaksamisen kannalta tämä on erittäin tärkeää.

Terveyskeskuksissa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota johtamiseen, henkilöstön täydennyskoulutukseen, kansallisten hoitosuositusten noudattamiseen ja laadulliseen hoitojärjestelmään. Mahdollinen lääkäreiden harjoitteluvelvollisuus terveyskeskuksissa on tarpeellista lääkärikokemuksen kannalta, ja se tuo noin 400 lääkäriä työskentelemään terveyskeskuksiin.

Välikysymyksessä väitetään, että julkisten palveluiden riittämättömyys on viime vuosina johtanut yksityisen terveydenhuollon kasvuun. Tämäkään väite ei pidä yhtä totuuden kanssa. Kansaneläkelaitoksen korvaamat yksityislääkärillä käynnit eivät vieläkään ole saavuttaneet lamaa edeltänyttä tasoa. Vuonna 89 käytiin yksityislääkärillä useammin kuin nyt. Jos jotkut ihmiset haluavat maksaa terveydenhoidostaan enemmän, ei kannata luopua tästä. Yksityinen terveydenhuolto helpottaa myös julkisen terveydenhuollon palvelulaitoksia ja jonoja. Lähinnä tässä vallitsee pelkotila, että kaikki lääkärit lähtevät yksityissektorille. Tämä ei voi pitää paikkaansa, koska kysyntä ei ole niin suurta. Ja pääosin yksityinen terveydenhuolto on työterveyshuoltoa.

Arvoisa puhemies! Miten hyvin suomalainen voi, se riippuu monista muista asioista enemmän kuin lääketieteestä ja terveydenhuollosta. Mutta kun tarve vaatii, terveydenhuollon ja terveyspalvelujen järjestelmän palvelujen tulee olla saatavilla. Tosiasia on kuitenkin, että väestön ikärakenteen muuttuessa terveydenhuoltoon tarvitaan tuntuvasti lisää rahaa. Aikaisemmat 90-luvulla tehdyt säästöt on korvattava. Väestö ikääntyy ja hoitoisuus kasvaa. Lääketiede kehittyy ja lääketieteen teknologia ja lääkkeet maksavat yhä enemmän. Tämä on tosiasia. Vuosisatoja suomalaiset ovat toivottaneet toisilleen terveyttä ja pitkää ikää. Kun nyt vihdoinkin tähän toivomukseen ollaan pääsemässä, ei sitä pidä nähdä minään ongelmana, vaan hyvänä yhteiskunnan kehityksen tuloksena.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Hyvinvointiyhteiskunnassa kansalaisten on saatava terveydenhuoltopalvelut kohtuuajassa ja ilman oikeudenkäyntejä. Nyt tarvitaan kiireellisiä ratkaisuja terveyskeskusten vastaanottoruuhkien ja leikkausjonojen purkamiseksi. Tässä vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jakaa välikysyjien huolen.

Välikysyjät ovat kiirehtineet asioiden edelle julistaessaan, että kansallisen projektin tulokset toteutuvat pääosin vasta vuosien päästä eikä niistä näin ole apua tämän päivän akuutteihin ongelmiin. Kansallisen terveydenhuoltoprojektin tuloksia ei vielä ole julkistettu eikä päätöksiä tehty. Projektissa asetettavat tavoitteet ovat tietysti suurin piirtein tiedossa, sillä projektia on valmisteltu avoimesti ja myös oppositiolla on ollut mahdollisuus vaikuttaa sen sisältöön. Sitä, minkälaiset voimavarat projektin toteuttamiseen tullaan osoittamaan, ei vielä tiedetä. Se onkin avainkysymys.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä, että terveydenhuoltoa kehitetään pitkäjänteisesti osoittamalla selvästi lisää voimavaroja niin valtion kuin kuntien talousarvioihin ensi vuodesta alkaen. Hallitusryhmien viimekesäisellä budjettisopimuksella voimavarojen lisääminen kunnille on jo aloitettu tänä vuonna, ja se jatkuu ensi vuonna. Se ei kuitenkaan riitä. Tavoite 3,5 prosentin vuosikasvusta seuraavien kymmenen vuoden aikana on toteutettava.

Myös tämän vuoden budjetteja on oltava valmis arvioimaan uudelleen niin kunnissa kuin eduskunnassa. Hallituksien toimien arvioinnin aika on silloin, kun tiedetään, mitä hallitus aikoo esittää.

Terveydenhuollon kehittämisestä puhuttaessa raha on noussut päärooliin potilaan sijasta. Laman aikana raha on kuitenkin ollut huono konsultti terveydenhuollon kehittämisessä. Väärä säästäminen on tullut kalliiksi, kun ensimmäisenä leikkausten kohteeksi joutuivat ehkäisevät toimet kouluterveydenhuolto mukaan lukien. Kun palvelurakennetta piti kehittää laitoshoidosta avohoidon suuntaan, jäi avohoidon kehittäminen laman jalkoihin.

Muistan elävästi, miten Ahon hallituksen aikana sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kuultujen asiantuntijoiden varoitukset, että leikkausten seuraukset näkyvät kymmenen vuoden kuluttua erityisesti lasten pahoinvointina, kaikuivat kuuroille korville. Kun kunnat ilmoittivat, etteivät ne voi palkata lisää lääkäreitä, lääkärikoulutusta vähennettiin tunnetuin seurauksin.

Jos rahan sijasta konsultiksi otettaisiin potilas, se auttaisi löytämään paremmin oikeat painopisteet terveydenhuollon kehittämiselle. Potilaan kannalta tärkeintä on sairauksien ehkäiseminen. Jos sairaus kuitenkin todetaan, potilaalle on tärkeää, että sairautta hoidetaan mahdollisimman hyvin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta sairauden paheneminen voidaan estää.

Tuoreessa Lääkärilehdessä Sisätautilääkäriyhdistyksen 70-vuotisjuhlassa Etelä-Karjalan keskussairaalan ylilääkäri Antti Linkola puki sanoiksi potilaan ja lääkärin työnjaon niin oivallisesti, ettei tarvitse yrittää etsiä osuvampaa ilmaisua. "Pääasia olisi, että lääkäri ottaa vastuun sairauden tulkitsemisesta potilaalle ja keskustelee hänen kanssaan viimeaikaisen tiedon pohjalta hoitolinjoista ja tekee osuutensa hoidon toteuttamiseksi. Tavoitteena on ammattitaitoinen potilas, joka hoitaa itseään ja konsultoi hoitavaa lääkäriä tarvittaessa."

Tämän paremmin ei lääkärin roolia konsulttina monien pitkäaikaissairauksien hoidossa voi kuvata. Sama määritelmä käy sovellettavaksi myös moniin akuutteihin sairauksiin. Potilaat ja heidän omaisensa ovat valmiita ottamaan vastuuta, mutta he tarvitsevat siinä jatkuvaa ohjausta ja tukea.

Todellinen asiakasnäkökulma terveydenhuollon päätöksentekojärjestelmän lähtökohtana tekisi monen asian muuttamisen helpommaksi. Se, mikä on potilaalle hyvä, on myös yleensä kunnan kukkarolle hyvä. Kalliskin hoitotoimenpide oikeaan aikaan voi olla halvinta hoitoa.

Ratkaisun avaimia vastaanottoruuhkien ja sairaaloiden leikkausjonojen purkuun on lähdettävä hakemaan kunnista ja kuntien päätöksenteosta. Kuntia on tuettu informaatio-ohjauksen keinoin hyvien hoitokäytäntöjen luomisessa ja palvelurakenteen muuttamisessa avohoitopainotteisemmaksi. Informaatio-ohjaus ei ole ollut riittävä keino kaikkien kuntien saamiseksi toimimaan paitsi potilaan myös oman etunsa mukaisesti. On selvää, että valtion on perustuslain mukaan kannettava vastuu siitä, että kunnilla on riittävät voimavarat riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseen.

Perusterveydenhuollon toimivuus koko maassa on suurin haaste. Valtiovallan toimia tarvitaan erityisesti turvaamaan se, että myös Pohjois- ja Itä-Suomen asukkailla on mahdollisuus saada palveluja. (Ed. Takkula: Oikein!) Hyvin toimiva terveyskeskus ei ole suurten kuntien tavaramerkki, mutta sitä se on edelleen monissa pienissä ja keskisuurissa kunnissa.

Terveydenhuollon palveluja tarvitsevat eniten pitkäaikaissairaat. Pienempien potilasryhmien ja harvinaisten sairauksien hoidon laatu on varmistettava riittävällä osaamisella, jonka usein takaa se, että lääkäreillä ja hoitohenkilökunnalla on riittävästi potilaita, jotta ammattitaito pysyy ajan tasalla. Tämä koskee tietysti myöskin yleisiä sairauksia. Tämä siis edellyttää riittävää keskittymistä. Se on myös potilasturvallisuuden tae.

Perusterveydenhuollon ja sairaanhoidon saumaton yhteistyö on laadukkaan hoidon keskeinen kysymys, jonka takaamisessa voidaan käyttää erilaisia organisointimalleja, kuten on suunnitteilla. Perusterveydenhuollon järjestäminen seutukunnittain sopivan kokoisiksi yksiköiksi on hyvä lähtökohta, niin että riittävät lääkäripalvelut ja hoitohenkilökunta voidaan turvata ja potilaiden matkat pitää kohtuullisina. Vaatimusta 20 000—30 000 asukaspohjasta ei pidä noudattaa liian kirjaimellisesti, vaan joustava ja paikalliset olosuhteet huomioon ottava toimintatapa voi tuottaa erilaisia malleja, joissa välttämättömät laatukriteerit pitää täyttää. Hoidon ja hoivan yhdistäminen esimerkiksi vanhustenhuollon turvaamiseksi on tärkeä näkökohta. Sairaanhoitopiirien rooli ja alueellisten perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelujen takaajana tulee vahvistaa.

Yleiset kansansairaudet ovat yleisiä, tarkastelemmepa Helsingin Myllypuroa, Lieksan kuntakeskusta tai Utsjoen etäisiä kyliä. Siksi yleisten kansansairauksien ajanmukainen hoito ja asianmukainen seuranta on saatava toimimaan jokaisessa terveyskeskuksessa. Kroonisen sairauden kanssa potilaan on elettävä joka päivä elämänsä loppuun saakka. Vapaapäiviä ei ole. Hoitosuositukset on laadittu jo moniin sairauksiin. Nyt on aika saada ne eläväksi käytännöksi. Palveluketjut perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kesken on rasvattava saumattomiksi.

Sairaanhoitopiireissä tarvitaan määrätietoista suunnittelutyötä, jotta ketjun jokaisen lenkin toiminta on varmistettu terveyskeskuksen, sairaaloiden ja muiden toimijoiden kesken. Työterveyshuolto on erityisen tärkeä yhteistyökumppani, samoin potilasjärjestöt. Julkisen vallan on vastattava riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen saannista. Yhteistyö järjestöjen ja yksityisten palveluntuottajien kanssa on tärkeää ostopalveluja käytettäessä, mutta myös silloin, kun potilas haluaa valita yksityisen palvelun.

Hoitoon pääsyssä kansalaisia eniten kiukuttavia ongelmia on terveyskeskusten ajanvarausten tukkoisuus. Asiakaslähtöiseen palveluun kuuluu itsestäänselvyytenä joustava ja ystävällinen ajanvaraus- ja puhelinneuvonta. Se on järjestelykysymys.

Perusterveydenhuoltoon on palkattava lisää henkilökuntaa. Julkisessa keskustelussa on pääasiassa puhuttu siitä, miten lääkäripalvelujen saanti turvataan. Yhtenä ratkaisumallina lääkäripulaan on tarjottu lääkäreiden tehtävien siirtämistä hoitajille. Paljon olennaisempi lähtökohta hoidon turvaamiselle on moniammatillisten hoitotiimien toiminta. Erityisesti yleisten kansansairauksien ja monien harvinaisempienkin sairauksien hoidossa lääkärin antaman hoidon ohella on välttämätöntä, että perusterveydenhuolto turvaa asiantuntevan sairaanhoitajien, perushoitajien, terveydenhoitajien, ravitsemusterapeuttien, jalkojenhoitajien, fysioterapeuttien, psykologien ja muiden ammattiryhmien palvelut. Potilaan oma rooli hoitotiimin täysivaltaisena jäsenenä on tunnustettava. Pitkäaikaissairauksissa hoidon jatkuvuuden turvaaminen on olennainen osa hoidon laatua. Sen avulla voidaan vähentää lääkärissä käyntiä ja kehittää sähköisiä asiointeja.

Terveydenhuolto 2000 -projektin asiakastyytyväisyyskyselyissä on saatu näyttöä, että potilaat olivat selvästi muita tyytyväisempiä palveluihin, jos he ilmoittivat tapaavansa yleensä saman lääkärin. Väestövastuuvirkaehtosopimuksen palkkausjärjestelmä ei kuitenkaan kannusta runsaasti neuvontaa ja hoidonohjausta tarvitsevien potilaiden hoitoon. Siksi väestövastuuvirkaehtosopimuksen lääkärinpalkkioiden määräytymistapaa on kehitettävä niin, että se tukee lääkäriä käyttämään riittävästi aikaa potilaan sairauden käyvän hoidon suositusten mukaisen toimintatavan toteuttamiseksi. Myös muita hoitotiimin jäseniä on palkittava hyvästä tuloksesta.

Suurin kustannuserä hoitoa vaativan potilaan aiheuttamista kokonaiskustannuksista aiheutuu hoidon tarpeen toteamisen ja hoidon saamisen välisestä odotusajasta. Täällä on moneen kertaan todettu hoitojonojen pituuden aiheuttamat ongelmat.

Kansalliseen terveysprojektiin ollaan asettamassa kuuden kuukauden maksimijonoja. Savotta on kuitenkin aloitettava vahvasti jo tänä vuonna. Kuntien on arvioitava hoitojononsa ja tehtävä suunnitelmat niiden purkamiseksi. Se on mahdollista, vaikka yhtenäisten kriteerien rakentaminen vie vielä aikaa. Jos kunta ei kykene löytämään keinoja ja rahoitusta jonojen hallituksi purkamiseksi, sen pitäisi voida tehdä hakemus valtiolle, ja lisäbudjettiin tulisi jo ottaa erillisrahoitus jonojen purun aloittamista varten. Rikkaille kunnille sen sijaan tulee asettaa velvoitteet käyttää omia varojaan jonojen purkuun.

Hallituksen on varmistettava, että kiireellinen hoito päivystyksenä on turvattu ilman pitkiä jonotusaikoja. Ei-kiireellisissä tapauksissa hoitoon pääsy kolmessa päivässä on kiireellinen tavoite. Hoitotarvikkeiden ja apuvälineiden maksuton jakelu on myöskin varmistettava, samoin kuntoutuksen järjestäminen terveydenhuollossa. Erikoissairaanhoidon tehtäväksi ei saa jäädä sairauden perusterveydenhuollon puutteiden paikkaaminen, vaan sairaanhoitopiireille on annettava aktiivinen rooli terveyden edistämisessä, sairauksien ehkäisyssä ja perusterveydenhuollon tukemisessa niin kiertävänä konsulttina kuin teknologisten keksintöjen avulla hoidon aktiivisena toteuttajana. Kansallisesti merkittävien ehkäisyohjelmien pilottivaiheen suunnitteluun ja käynnistämiseen on osoitettava erillisrahoitusta jo tänä vuonna. Järjestöjen suunnittelun ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksen varaan ei voi jättää selkeästi hallituksen vastuulle kuuluvien tehtävien hoitamista. Diabetesepidemian leviämisen ehkäisyä esimerkiksi ei voi jättää yksin järjestöjen harteille.

Julkisen terveydenhoidon lääkäripula paikoin ja myöskin muun henkilökunnan pula on vakava kysymys, johon on vastattava riittävällä koulutuksella ja täydennyskoulutuksella. Hoitohenkilökunnan pahoinvointi kielii myös siitä, että päättäjät eivät arvosta sen työtä. Myös johtaminen voi olla kriisissä. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen yhtenäinen maksukatto on pitkään ollut myös vasemmistoliiton tavoite. Lääkekorvausjärjestelmän uusimisessa kokonaiskustannusten arviointi on nostettava keskiöön. On muistettava, että kallis lääke voi olla halvin hoito. Pitkäaikaissairaiden omavastuuosuuksia on alennettava, ei nostettava, niin kuin toimeksiannon mukaisesti etenemällä saattaa tapahtua.

Liian paljon viime vuosina on jätetty hyvää tarkoittavien projektien varaan ja liian vähän on annettu resursseja toimintatapojen konkreettiseen suunnitteluun ja muutosten toteuttamiseen. Kuntatasolla kehittämisresurssit ovat marginaalisia. Valtion on annettava korvamerkittyä rahaa, mutta on myöskin edellytettävä, että kunnat sitoutuvat projektien jatkamiseen, kun valtion rahat loppuvat.

Arvoisa puhemies! Paljon on kiireellistäkin tehtävää, mutta on muistettava, että meillä on paljon hyvin toimivia terveyskeskuksia ja sairaaloiden poliklinikoita ja osastoja, joiden potilaat antavat kiitettävät arvosanat saamalleen hoidolle ja tuelle vaikeankin sairauden kohdatessa.

Pehr Löv /r:

Värderade fru talman, arvoisa rouva puhemies! Oppositionen fäster med sin interpellation uppmärksamheten på bristerna i en service, som hör till våra grundrättigheter. Svenska riksdagsgruppen har också flera gånger uppmärksammat nackdelarna med den ojämlika hälsovårdsservicen i vårt land. En del kommuner har inte resurser att erbjuda fullvärdig service, i andra kommuner prioriteras inte hälsovården tillräckligt högt och läkarbristen gör det omöjligt att i vissa kommuner, trots god vilja, ge god vård tillräckligt snabbt.

Interpellanterna nämnde det färska Kuopiofallet som ett varnande exempel på utvecklingen. Högsta förvaltningsdomstolens beslut har där ålagt staden att ersätta patienten för en operation inom privata sektorn när man inte kunde ordna vård inom skälig tid. Ett beklagligt misstag gjordes, men vi måste ändå fråga oss om man på lagnivå kan exakt besluta vilken vård varje patient skall ha. Skall vi överföra vårdbesluten på jurister i stället för läkare och vårdpolitiker? Vi närmar oss i så fall onekligen ett amerikanskt system där kostnaderna är två och en halv gånger högre än i Finland, men trots det förblir 20 procent av amerikanerna utan vård.

Oppositio kiinnittää välikysymyksessään huomiota perusoikeuksiimme kuuluvassa palvelussa oleviin puutteisiin. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on kiinnittänyt myös useita kertoja huomiota terveydenhuoltopalvelujen eriarvoisuuteen maassamme. Osalla kunnista ei ole resursseja tarjota täysimittaisia palveluita, toisissa kunnissa terveydenhuoltoa ei priorisoida riittävästi, ja lääkäripula tekee joissakin kunnissa hyvästä tahdosta huolimatta mahdottomaksi hyvän hoidon tarjoamisen riittävän nopeasti.

Välikysyjät mainitsevat tuoreen Kuopion tapauksen varoittavana esimerkkinä kehityksestä. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä kaupunki on velvoitettu korvaamaan potilaalle yksityisellä sektorilla tehdyn leikkauksen, kun hoitoa ei pystytty järjestämään kohtuullisessa ajassa. Valitettava virhe tehtiin, mutta joudumme kuitenkin kysymään, voidaanko lain tasolla tarkasti määrätä jokaisen potilaan hoidosta. Pitäisikö meidän siirtää hoitopäätökset lakimiehille lääkäreiden ja terveydenhuollossa toimivien poliitikkojen asemesta? Lähestymme tällöin kieltämättä amerikkalaista järjestelmää, jossa kustannukset ovat kaksi ja puoli kertaa suuremmat kuin Suomen järjestelmässä, mutta kuitenkin 20 prosenttia amerikkalaisista jää vaille hoitoa.

Ei voida sanoa, että hallitus olisi ollut sokea tälle kehitykselle. Terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelmaan vuosiksi 2000—2003 sisältyy monia toimenpidekokonaisuuksia, jotka tulevat vähitellen parantamaan hoidon laatua. Kansallisen terveydenhuoltoprojektin tavoitteena on parantaa sekä hoidon saatavuutta että laatua. Projekti tulee synnyttämään lakiuudistuksia ja muita toimenpiteitä, jotka tuottavat tuloksia vähitellen. Valitettavasti tulokset syntyvät melko hitaasti. Terveydenhuoltosektorilla ei voida tehdä muutoksia nopeasti. Suomessa terveydenhuolto on edelleen kansainvälisesti korkealla tasolla, ja meillä on varsin osaava hoitohenkilöstö. Väestömme on kaikista Euroopan maista tyytyväisin terveydenhuoltopalveluihin, kaikesta huolimatta.

Talman! Jag skall sedan belysa viktiga bakgrundsfaktorer till den nuvarande utvecklingen av sjukvården i Finland. Informationssamhället erbjuder stora möjligheter till både ekonomisk och mänsklig utveckling. Snabb inlärning utgör nyckeln till framgång med risk för utslagning av dem som inte kan tillgodogöra sig allt det nya. Samtidigt växer den äldre befolkningens andel snabbt. I konkurrenssamhället har alla ont om tid och tack vare mera kunskap större förväntningar, därmed växer också kostnadstrycket i hälsovården.

De nya utmaningarna inom hälsovården innebär också etiska problem vid prioriteringen. De största problemen finns på två helt olika utvecklingsområden. Å ena sidan har vi tillämpningarna inom den medicinska forskningen och teknologin som är stadd i snabb utveckling. Nya dyra metoder och mediciner kommer i snabb takt. Inom det här segmentet ser vi ofta både orealistiska förväntningar och stora kommersiella intressen. Läkarna träffar här intressanta, samarbetsvilliga patienter, som det är lätt att hitta vårdformer för. Å andra sidan har vi många patientgrupper som lider av vanliga, kroniska sjukdomar eller är mångproblemklienter ur både social- och hälsovårdssynpunkt. De upplevs ofta som besvärliga att vårda och vårdresultatet är svårt att mäta och upplevs som ganska anspråkslöst. De är patientgrupper som behöver mänsklig omsorg och närhet för att känna livskvalitet.

Puhemies! Tätä taustaa vasten nyt onkin syytä käydä keskustelua suomalaisen terveydenhuollon nykytilasta ja tulevaisuudesta erityisesti oikeudenmukaisuus- ja ihmisarvonäkökulmasta. Hoitoetiikan on oltava realistista. Hyvä etiikka merkitsee kannanottoa epämukaviin ja ristiriitaisiin asioihin hoitopolitiikassa. Hyvillä tiedoilla vaihtoehdoista tulisi luoda pohja mahdollisuudelle eettisen vastuun ottamiseen ja huonojen asioiden minimoimiseen hoidossa. On hyväksyttävä, että kaikkiin terveydenhuollon ongelmiin ei ole ihanteellisia ratkaisuja.

Priorisointi ei ole uusliberaalin talouspolitiikan tulosta. Jollei inhimillisiä hoitotarpeita oteta huomioon päätöksentekoprosessissa, hoitomarkkinat jätetään sattumanvaraisuuksien ja markkinavoimien varaan. Tämä ei ole solidaarista eikä eettisesti puolusteltavissa. Priorisointi ei merkitse potilasryhmien vastakkainasettelua, siis sitä, ketä hoidetaan ja ketä ei, vaan se merkitsee akuutin hoidon takaamista ja arvokasta pitkäaikaishoitoa rinnatusten — ehkä ilman kaikkea mahdollista uutta huipputekniikkaa.

Jotta priorisointia voitaisiin käyttää hyvänä välineenä, meidän on Suomessa saatava aikaan parempaa tutkimusta terveydenhuollon kustannus—hyöty-vaikutuksista. On nimittäin niin, että hoidolla, jonka ihminen kokee myönteisenä, on myös kaikkein parhaimmat vaikutukset loppupäässä. Tämä merkitsee todennäköisesti sitä, että hoitomuodot, jotka ottavat huomioon ihmisen kokonaistilanteen ja joihin sisältyy kuntoutusta, tuottavat parempia tuloksia kuin huippuspesialistien yksittäiseen vaivaan tai sairauteen antama hoito. Kyse on toisin sanoen oikean ihmisen hoitamisesta oikeassa paikassa. Tarvitsemme hoito-ohjelmien vakiinnuttamista johtajiemme, lääkäreidemme ja hoitotyöntekijöidemme ohjaukseen terveydenhuollossa.

Talman! Den allmänna samhällsutvecklingen är till stor del ansvarig för den uppkomna situationen. Ett mycket bra exempel är den snabbt ökande läkarbristen. Vi har idag över 1 000 läkartjänster obesatta i Finland, cirka 2/3 av dessa inom primärvården. Orsakerna till detta är många. 1993 togs ett beslut om att minska läkarutbildningen från 500 till 360. Det här var ett förslag som starkt framfördes av arbetsgivarsidan, alltså kommunernas representanter. Detta accepterades förstås också av Läkarförbundet. Kommunförbundet och Sjukhusförbundet konstaterade att det i framtiden inte kommer att finnas ekonomiska möjligheter att ge arbete åt alla dessa nyutbildade läkare. Det här gjordes under Ahoregeringens tid, vilket kanske är skäl att komma ihåg nu när centerpartiet så starkt angriper den förda hälsovårdspolitiken. Sfp var visserligen också med i den regeringen och måste ta sin andel av ansvaret.

Läkarbristen är ett resultat av att kommunerna nu har kunnat anställa många fler läkare, läkarkåren har i medeltal kortare arbetstid, bland annat på grund av sociala ledigheter och av att läkarkåren består av betydligt fler unga kvinnor. Läkarbristen kan endast i långsam takt utbildas bort. Under tiden måste åtgärder vidtas för att göra livet utanför universitetscentralsjukhusen mera intressant. En utlokaliserad utbildning och framför allt praktikperioder där läkare ser också så kallade vanliga patienter och inte ett urval av patienter remitterade till universitetssjukhusen ökar intresset och sprider automatiskt på läkarkåren.

Svenska riksdagsgruppen har flera gånger framhållit den potential av läkare som vi har utanför EU. Tröskeln för dessa läkare att komma till Finland är mycket hög, mycket högre än i de andra nordiska länderna. Med handledning och ansvarsfull ledning på sjukhus och hälsocentraler kunde dessa läkare snabbare komma in i vårdsystemet och hjälpa upp situationen. Undervisningsministeriet har tillsatt en arbetsgrupp för att utreda möjligheterna att på ett effektivare och snabbare sätt utbilda den här gruppen av läkare. Arbetsgruppen borde ha gett sin slutrapport 28.2. Ännu finns ingenting att tillgå, tyvärr. Svenska riksdagsgruppen har aktivt drivit frågan i regeringen och nu torde statsrådet enligt uppgift ta beslut om att Rättsskyddscentralen skall kunna bevilja tillfälliga arbetstillstånd för utländska läkare.

Puhemies! Kansallinen terveydenhuoltoprojekti tulee esittämään hoitotakuumallia, joka olisi vakiinnutettava mahdollisimman nopeasti. Tarkoituksena on, että potilas pääsisi perusterveydenhuollon lääkärille kolmen vuorokauden kuluessa ja erikoislääkärille kolmen viikon kuluessa. Hoito perustuisi kansallisiin hoitosuosituksiin. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että kunnat piiskataan tämän jälkeen yhteistyöhön tai palvelujen ostamiseen yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta tavoitteiden saavuttamiseksi. Toivomme, ettei tämä johda henkilöstön pakoon julkiselta sektorilta yksityissektorille. Verotuloihin perustuva julkinen järjestelmä on kaikesta huolimatta paras tae kaikkien hoitamisesta.

On syytä todeta, että toistaiseksi lääkäripula ei suuremmassa määrin johdu yksityisen sektorin imusta. Pitkälti kyse on ainoastaan psykiatrian ja silmälääketieteen piirissä vaikuttavasta ilmiöstä. Hoitotakuujärjestelmä yhdessä hyvän henkilöstöpolitiikan kanssa, jossa tarjotaan muun muassa mahdollisuudet täydennyskoulutukseen, voisi turvata kiinnostuksen terveydenhuoltosektorin julkisiin työpaikkoihin ja niissä viihtymiseen.

On tärkeää, että tässä tilanteessa ei keskitytä pelkästään lääkäripulaan. Joidenkin vuosien kuluessa meillä tulee olemaan ilmeinen henkilöstöpula koko terveydenhuoltosektorilla. Henkilöstöstä 25 prosenttia siirtyy eläkkeelle kymmenen vuoden kuluessa. Hyvin suunnitellulla kansallisella koulutusohjelmalla onkin tämän vuoksi kiire. Emme myöskään pääse siitä, että terveydenhuoltosektorilla on lääkäreitä lukuun ottamatta hyvin alhainen palkkataso eurooppalaisesta perspektiivistä katsottuna. Tässä on myös päästävä myönteiseen kehitykseen huolimatta sen aiheuttamasta lisäpaineesta kustannuksiin. Hoitotakuuta ei kuitenkaan voida turvata, jollei meillä ole henkilökuntaa, joka kokisi itsensä myös tässä suhteessa arvostetuksi.

Talman! Hälso- och sjukvårdens andel av bnp i Finland är låg, endast knappt 7 procent. Redan en måttlig löneförhöjning för vårdpersonalen skulle höja den till europeisk medelnivå. Därför måste vi antagligen klara av utmaningen med relativt måttliga tilläggsresurser i själva strukturen. I svenska riksdagsgruppen är vi nöjda över att våra intentioner att få större statsbidrag till hälsovården, speciellt för barn och unga, har lyckats. Kommunerna kommer att få 1,6 miljarder mark mera under två års tid. Vi har också arbetat för att indexjusteringen av statsandelarna borde ha gjorts till hundra procent, inte som nu endast till hälften. Det är just vårdsektorn som hamnar mest i kläm när kommunernas resurser tryter.

Svenska riksdagsgruppen är liksom interpellanterna oroad över hälsovårdsservicens utveckling i Finland. Vi undrar dock hur mycket en interpellation av det här slaget gynnar utvecklingen. Motiveringstexten innehåller inga förslag till åtgärder för att förbättra situationen. Regeringen har klart noterat problemen och det sista året av den här riksdagsperioden kommer att uppvisa reformer som leder till en positiv utveckling.

Svenska riksdagsgruppen föreslår enkel övergång till dagordningen.

Puhemies! Ruotsalainen eduskuntaryhmä on samoin kuin välikysyjät huolissaan terveydenhuoltopalvelujen kehityksestä Suomessa. Kummastelemme kuitenkin sitä, missä määrin tällainen välikysymys edistää kehitystä. Perusteluteksti ei sisällä minkäänlaisia toimenpide-ehdotuksia tilanteen parantamiseksi. Hallitus on kiinnittänyt selkeästi huomiota ongelmiin, ja tämän eduskuntakauden viimeisin vuosi tuo uudistukset, jotka johtavat myönteiseen kehitykseen.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä ehdottaa yksinkertaista päiväjärjestykseen siirtymistä.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Oppositio on tällä kertaa tehnyt välikysymyksen kansalaisten kannalta merkittävästä aiheesta, sillä huoli terveyspalveluiden nopeasta saatavuudesta askarruttaa tuhansia suomalaisia. Toinen asia on, voidaanko sairaaloiden leikkausjonoja ratkaisevasti lyhentää pelkästään valtion toimenpiteillä ja millä aikataululla muutokset ovat mahdollisia. On myös myönnettävä, että lamavuosien jälkeen terveydenhuollon resursseja on lisätty.

Viimevuotinen lääkärilakko on pidentänyt aiemmin laskusuunnassa olleita leikkausjonoja. Osa kunnista, kuten esimerkiksi Oulu ja Helsinki, on päättänyt lisätä määrärahoja nimenomaan leikkausjonojen lyhentämiseen ja alueellisilla resurssilisäyksillä varmasti helpotetaan ongelmaa ratkaisevasti. Käytännössä on ilmennyt ongelmia tavoittaa leikkausjonossa olevia potilaita, koska esimerkiksi Helsingin kaupunki ei ole saanut potilastietoja vaihtoehtoisen leikkauspaikan tarjoamista varten. Kyseinen tieto-ongelma on ratkaistava tarvittaessa säädöksiä muuttamalla.

Hallitus käynnisti viime syyskuussa Kansallisen terveysprojektin, jonka tehtävänä on ensi kuun puoleenväliin mennessä arvioida terveydenhuollon palvelujärjestelmän nykyiset ja sitä mahdollisesti tulevaisuudessa uhkaavat ongelmat sekä laatia toimenpideohjelma ongelmien poistamiseksi. Projektissa tutkitaan palvelujärjestelmän tehokkuutta ja mahdollisuuksia parantaa sitä palveluiden rakenteita muokkaamalla. Eräs selvitysaihe ovat myös hoitoindikaatioiden alueelliset erot, jotka liittyvät valittuihin hoitotapoihin. Vihreä eduskuntaryhmä painottaa, että projektin avulla on löydettävä toimiva ratkaisu erikoissairaanhoidon hallinnon järjestämiseen sekä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyön parantamiseen.

Opposition kysymyksen kärki on nimenomaan leikkausjonoissa. Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että terveydenhuollon resursseja arvioidaan kokonaisuutena, mihin kansallisessa projektissa nimenomaan pyritään. Leikkausjonot ovat kiistatta osoitus ongelmista, mutta ne eivät tietenkään ole ainoa terveydenhuollon mittari.

Monien mittareiden perusteella Suomi on huipulla terveydenhuollossa: lapsi- ja lapsivuodekuolleisuus on ollut pitkään hyvin vähäistä, ja palveluiden toimivuutta osoittaa se, että nämä luvut olivat vuonna 2000 edelleen Suomessa maailman kärkeä pienuudessaan. Monilla muillakin mittareilla arvioituna suomalaisten terveydentila on koko maailman mitassa erittäin hyvä.

Terveydenhuoltoon käytettyjen yhteiskunnan voimavarojen osuus bruttokansantuotteesta sen sijaan on kymmenessä vuodessa laskenut 6,4 prosentista 5,2 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Huomaan, että tässä on jonkinlaisesta tilastointierosta kysymys oman puheeni valmistelun ja eräiden muiden puheenvuorojen välillä. Ilmeisesti eri järjestöillä, kuten Who:lla ja Undp:llä, on hieman eroja tilastoinnissa. Kuitenkin tosiasia on, että monet Euroopan maat mukaan lukien Norja, Ruotsi, Islanti, Ranska ja Sveitsi sekä Kanada käyttivät vuonna 2000 terveydenhuoltoon julkisia varoja bruttokansantuotteeseen suhteutettuna selvästi eli yli yhden prosenttiyksikön Suomea enemmän. Näin ollen ei voida väittää, että Suomi käyttäisi kansantalouden kestokykyyn nähden liikaa resursseja terveydenhuoltoon.

Suomalainen terveydenhuolto nojautuu korkeatasoisiin julkisiin palveluihin. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä julkisen terveydenhuollon korkea laatu on tärkeä arvo kansalaisten tasavertaisuuden kannalta jatkossakin.

Lääketieteen kehitys mahdollistaa yhä eriytyneempiä hoitomuotoja. Yleensä hoitomuodot vaativat selkeästi lisää resursseja terveydenhuollolta ja lisäävät myös lääkekuluja. Osa innovaatioista voi kuitenkin johtaa taloudelliseen säästöön hoidon parantuessa ja tehostuessa. Kokonaisuudessaan kustannuspaineet kasvavat koko ajan.

Ottaen huomioon väestön ikääntymisen ja lääketieteen kehityksen tuomat kustannuspaineet Suomen on varauduttava siihen, että terveydenhuoltoon käytetään julkisia varoja selvästi nykyistä enemmän. Terveydenhuollon kansallinen projekti on erityisen tärkeä siksi, että terveydenhuollon nykyiset voimavarat ja tulevaisuudessa tarvittavat lisävoimavarat saataisiin kohdennetuiksi mahdollisimman järkevällä tavalla.

Terveydenhuollon kehittämisestä on käyty niin sanottua priorisointikeskustelua, jotta eri hoitojen ensisijaisuudesta julkisessa tai julkisesti kustannetussa terveydenhuollossa voitaisiin päästä yksimielisyyteen. Niin sanotuista priorisointilistoista on vaikea saavuttaa poliittista yksimielisyyttä. Ne tuovat mukanaan myös eettisiä ongelmia, eikä niiden kautta optimoida terveydenhuollon rakenteita, mikä on yhteiskunnan voimavarojen ja potilaiden edun mukaista terveydenhuollon ohjausta. Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että Kansallisen terveysprojektin kautta pystytään ohjaamaan terveydenhuoltoa järkevämpään suuntaan, jotta priorisointilistojen tyyppiseltä politiikalta voitaisiin välttyä.

Nyky-Suomessa kärsitään myös lama-aikana tehdystä lääkärikoulutuksen supistuksesta. Sittemmin lääkärikoulutusta on lisätty. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä lääkärien ja erikoislääkärien koulutusta tulisi edelleen lisätä, sillä lääkäripula on ongelma erityisesti monilla lääketieteen erityisaloilla. Lisäksi on harkittava mallia, jossa syrjäseudulla vähintään viisi vuotta työskentelevä lääkäri saisi helpotusta opintolainojensa korkokuluihin. Terveydenhuoltoa voitaisiin myös siirtää hoitajapainotteisemmaksi, mikä edellyttää myös sairaanhoitajien koulutuksen vahvistamista. Julkisen terveydenhuollon on myös kehitettävä moderneja johtamistapoja työntekijöiden motivoimiseksi ja kannustamiseksi.

Ennalta ehkäisevä kansanterveystyö on tärkeää myös tulevaisuudessa. Monet suomalaisten terveysriskeistä liittyvät edelleen elämäntapoihin, siihen että suomalaiset liikkuvat liian vähän, syövät liikaa suolaa ja vääränlaisia rasvoja sekä juovat liikaa viinaa. Kansanedustaja Tuija Braxin johtama terveysliikuntatoimikunta esitti viime syksynä, että liikuntatottumusten parantamisen pitää olla konkreettinen osa terveystarkastuksia ja -neuvontaa. On tärkeää, että muun muassa arkiliikunnan lisäämiseen etsitään yksilölliset keinot, joihin kyseinen henkilö sitoutuu. Vastaavanlaista sitouttavaa terveysneuvontaa tarvitaan myös muussakin ennalta ehkäisevässä terveydenhuollossa.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että terveydenhuollon kokonaisuutta kehitettäessä muistetaan myös potilasryhmät, jotka eivät saa syystä tai toisesta johtuen paljoakaan julkisuutta. Esimerkiksi neurologien potilaita ei saa unohtaa, vaikka julkisuuden valokeila osuisi kirurgien potilaisiin.

Ed. Hyssälälle totean tässä yhteydessä, kun hän totesi kouluterveydenhuollosta ja siitä, että joku kehitysvammainen henkilö oli mennyt läpi kouluterveydenhuollon ilman, että mitään oli huomattu, että pitää toki satsata kouluterveydenhuoltoon mutta myös jo aiempiin vaiheisiin eli esimerkiksi neuvoloiden viisivuotistarkastusta pitää kehittää siihen suuntaan, että neurologiset ongelmat havaitaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja mieluiten juuri jo perusterveydenhuollon toimesta.

Tasa-arvo terveyspalveluiden saamisessa on paitsi alueellinen ongelma myös kysymys syrjäytymisen ehkäisemisestä. Vihreä eduskuntaryhmä painottaa, että huono-osaisuutta terveydenhuollon palveluissa voitaisiin vähentää lisäämällä kohdennettuja terveydenhuoltopalveluita syrjäytymisuhassa oleville ihmisille. Esimerkiksi työttömien henkilöiden yhdistyksien jäsenilleen järjestämiä terveystarkastuksia ja -neuvontaa on järkevää suosia kunnallisessa ja valtakunnallisessa rahoituksessa.

Mielenterveysongelmat ovat suomalaisten kansansairaus. On tärkeää, että myös mielenterveystoimistoihin sekä kasvatus- ja perheneuvoloihin voitaisiin saada hoitotakuu: palvelun tarvitsijan pitää päästä ei-akuuteissakin tapauksissa hoitoon kolmessa kuukaudessa.

Kansallinen terveyshanke johtanee myös kuntien ja valtion terveydenhuoltoyhteistyön edistymiseen. Kansallisen terveysprojektin toimeenpanossa on huolehdittava hoitotakuun kehittämisestä ja rahoitusjärjestelyistä kuntien ja valtion kesken. Hoitotakuun on mahdollistettava nopeampi hoitoon pääsy ja siten terveydenhuollon jonojen selkeä lyheneminen erityisesti erikoissairaanhoidossa. Ilman hyvää yhteistyötä maahamme ei saada kehitetyksi toimivampaa terveydenhuoltoa.

Arvoisa puhemies! Edellä esitettyyn nojautuen ja hallituksen vastauksen kuultuaan vihreä eduskuntaryhmä tukee hallituksen ponnisteluja terveydenhuollon kehittämiseksi.

Leea  Hiltunen  /kd:

Arvoisa puhemies! Viime jouluna meistä moni heräsi kylmään todellisuuteen: kaksi palvelutalossa asunutta vanhusta paleltui kuoliaaksi jäätyään yöksi ulos lukittujen ovien taakse. Kummassakaan palvelutalossa ei ollut tapahtumahetkellä paikalla henkilökuntaa. Muun muassa nämä tapaukset ovat traagisuudessaan saaneet meidät miettimään kansallisen terveydenhuollon tilaa, josta julkisuuteen tulevat esimerkit ovat mielestämme vain jäävuoren huippua. Hoitotyön arjessa esimerkkejä puutteellisista resursseista ja niiden aiheuttamasta alihoitamisesta näkee ja kuulee jatkuvasti. Kärjistyneimmillään tilanne on pikaista hoitoa vaativien hoitojonoissa, joissa kuolee ihmisiä hoidon puutteessa. Olemme sen tosiasian edessä, että terveydenhuollon palvelut eivät vastaa tarvetta eikä laki potilaan asemasta ja oikeudesta toteudu käytännössä. Olemme säätäneet lain, mutta emme mahdollistaneet sen toteutumista käytännössä niin, että kaikki potilaat saisivat ihmisarvonsa edellyttämän hoidon ja kohtelun.

Hallituksen pian valmistuva Kansallinen terveydenhuoltoprojekti sisältää toimenpide-ehdotuksia ongelmakohtien korjaamiseksi terveydenhuollon organisaation, rahoituksen ja työvoiman saatavuuden suhteen. Pelkona vain on, että asia jää taas puheiden ja komiteoiden tasolle, eikä todellista ratkaisua synny hoitojonossa olevien ja puutteellista hoitoa saavien potilaiden elämän helpottamiseksi. Invalidisoivista sydänvaivoista kärsivä sydänleikkausta odottava potilas ei iloitse näiden ehdotusten edessä, ehdotettujen toimenpiteiden vaikutus kun alkaa näkyä vasta vuosien kuluttua.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä edellyttääkin, että terveydenhuollon akuutin kriisitilanteen helpottamiseksi ryhdytään jo seuraavan lisätalousarvion puitteissa toimenpiteisiin, joilla kaikki olemassa olevat resurssit, kuten henkilöstö, tilat ja laitteet, saadaan nopealla aikataululla maksimaaliseen käyttöön. Tämä edellyttää terveydenhuollon kustannusten suurempaa priorisointia, mistä viesti toivon mukaan kulkee myös käynnissä oleviin hallituksen kehysneuvotteluihin.

Terveydenhuollon epäkohtia on Suomessa kartoitettu tiiviisti parin vuosikymmenen ajan, mutta puutteet ovat joko pysyneet ennallaan tai pahentuneet. Projekti ja työryhmä toisensa jälkeen saa selville samat ongelmat, esittää niiden korjaamiseksi hienon toimenpideohjelman ja lopettaa tyytyväisenä urakkansa. Uusi hanke samojen ongelmien luettelemiseksi on usein jo aloitettu, siis jo ennen kuin edellisen työ on saatu päätökseen. Ongelmat ovat tiedossa, ja keinoistakaan ei liene suuria erimielisyyksiä. Euroja vain puuttuu ja tahtoa jakaa ne tasapuolisesti kansalaisten terveydentilan turvaamiseksi.

Nyt terveydenhuollossa on kuljettu pitkiä askeleita kohti kahden kerroksen terveydenhuoltopalveluja. Stakesin tutkija Jan Klavus osoitti tämän tutkimuksissaan terveydenhuollon rahoituksen muutoksista 1990-luvulla. Hänen väitöskirjansa sanoma oli selvä: terveydenhuollon rahoituksen muutokset viime vuosikymmenen aikana ovat olleet epäedullisia pienituloisille kotitalouksille. Verovarojen vähentyessä ja asiakasmaksujen jatkuvasti noustessa pienituloiset joutuvat rahoittamaan terveydenhuollosta nyt suhteellisesti suuremman osuuden. Tämä on vaikuttanut sen, että jo nyt osa terveyspalvelujen käyttäjistä joutuu miettimään, onko heillä varaa hoidattaa itseään edes julkisen terveydenhuollon palveluilla.

Samaa viestiä kertoo myös Euroopan lääkepolitiikkaa arvioivan tutkimushankkeen yhteydessä tehty tutkimuskysely. Sen mukaan moni suomalainen jättää osan lääkkeistään ostamatta, kun rahat eivät riitä kaikkiin lääkärin määräämiin lääkkeisiin. Etenkin asiakkaat, joilla on useampia sairauksia ja lääkkeitä, jättävät osan hoitoonsa liittyvistä reseptilääkkeistään ostamatta. Maksuvaikeuksista ei useinkaan puhuta lääkärille vaan yritetään selvitä ongelmista omin voimin. Kun sitten osa hoitoon liittyvistä lääkkeistä jää ostamatta, potilaan kokonaishoito kärsii ja voi aiheuttaa lisääntynyttä laitoshoidon ja myös toimenpiteiden, leikkausten tarvetta tilanteissa, joissa asianmukaisella lääkehoidolla olisi selvitty edullisimmilla avoterveydenhuollon palveluilla.

Asiakasmaksujen ja lääkehoidon hintojen ja omavastuiden korotusten vuoksi meillä on jo nyt syntynyt asiakaskunta, joka ei saa riittävää hoitoa terveydenhuoltojärjestelmässämme. Tämän lisäksi julkista terveydenhuoltoa on karsittu rahoitusvastuun siirtyessä entistä enemmän kunnille, joilla ei useinkaan ole aina edes realistisia mahdollisuuksia selvitä velvoitteistaan. Valtionosuuksien pienentäminen on merkinnyt paitsi kuntien ja kansalaisten rahoitusosuuksien kasvamista myös sitä, että kuntien edellytykset palvelujen järjestämiseksi vaihtelevat suuresti eikä kansalaisten tasa-arvoisuus palvelujen saamisessa suinkaan toteudu. Eriarvoisuus kasvaa. Suurta ja aiheellista huolta aiheuttaa korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätös, jolla Kuopion kaupunki velvoitettiin maksamaan yksityispuolella tehty leikkaus.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä lääkekorvausjärjestelmän uudistamista sekä potilaiden nykyistä tasapuolisemman kustannusjaon että väestön ikääntymiseen liittyvien kustannuspaineiden vuoksi. On muistettava ja huomioitava, että Suomessa potilaan itse maksettavien kustannusten osuus on Oecd-maista Portugalin jälkeen korkein. Lääkekustannuksia tulee kohdella nykyistä selkeämmin osana muita terveydenhuollon kustannuksia. Lisäksi eri tavoin sairastavat potilaat tulee saattaa nykyistä yhdenvertaisempaan asemaan lääkkeiden omakustannusosuuden suhteen. Kustannusperusteinen malli vuotuisella omavastuulla yhdistettynä muiden terveydenhoitokustannusten maksukattoihin edistäisi tätä tavoitetta. Kustannusperusteisella lääkekorvausmallilla voitaisiin samalla karsia turhia hallintokustannuksia ja ohjata lääkäreiden työpanosta varsinaiseen potilastyöhön tarpeettomiksi käyvien lääkärinlausuntojen sijaan.

Terveydenhuollon painopiste on kehittynyt voimakkaasti yksityisten terveyspalvelujen suuntaan. Kierre yksityisten terveyspalvelujen korostumiselle julkisten heikentyessä on syntynyt, kun pitkien jonotusaikojen vuoksi yhä useammat potilaat pyrkivät hoitoon yksityissektorille ja toisaalta työvoimapulan vuoksi monet kunnat joutuvat käyttämään yksityisen sektorin palveluja, esimerkiksi keikkalääkäreitä. Yksityisiin terveydenhuoltopalveluihin on kuitenkin vain maksukykyisillä asiakkailla varaa. Muut jäävät karsittujen julkisten terveydenhuoltopalvelujen varaan. Yksityisten palvelujen käyttö lisää useimmiten myös kuntien terveydenhuoltomenoja. Käytännön esimerkit osoittavat, että yksityisten palvelujen kautta voidaan kunnissa menoja myös säästää esimerkiksi leikkaushoitojen ostoja kilpailuttamalla. Kuitenkin tilanteessa, jossa kunnat ovat käytännössä pakkoraossa ostamassa yksityiseltä sektorilta palveluja, ei taloudellisesta toiminnasta enää ole mielestämme kyse.

Suuren uhkan julkisen terveydenhuollon kyvylle toimia luo jo nykyisellään pula terveydenhuoltoalan ammattilaisista, lääkäreistä, hoitajista. Pula terveysalan osaajista on arkea erityisesti vanhustenhuollossa ja psykiatriassa, joista tällä hetkellä puuttuu tuhansia terveysalan ammattilaisia. Terveydenhuollon työvoimapulaa tulee pahentamaan terveydenhuollon työntekijätarve terveyskeskuksissa ja sairaaloissa väestön ikääntymisen aiheuttaman hoidon tarpeen kasvun myötä. Jo kahden vuoden kuluessa on työmarkkinoille tulossa vähemmän terveydenhuollon ammattihenkilökuntaa kuin sieltä poistuu. Samalla kuitenkin työvoiman tarve vain kasvaa.

Esimerkiksi vanhustenhuollossa tarvittaisiin uusia hoitajia pikaisesti yli 6 000, jotta edes perushoidosta selvittäisiin. Tulevaisuudessa tarve on huomattavasti suurempi. Eläkkeelle jäävien hoitajien tilalle ei enää helposti löydy uutta työvoimaa. Joillakin paikkakunnilla työntekijöitäkin olisi, mutta kuntien säästötoimien takia lisäväkeä ei palkata. Lääkärien osalta työvoimapula on iskenyt ensimmäisenä erikoislääkäreihin. Lääkäriliiton tekemien tutkimuksien mukaan joka viides, yhteensä yli 2 500 erikoislääkäriä, tulee eläkeikään seuraavien viiden vuoden kuluessa. Tällainen suurisuuntainen erikoislääkäreiden eläkkeelle jääminen tulee pahentamaan entisestään sairaaloiden pulaa lääketieteen spesialisteista.

Lääkärit erikoistuvat nykyisellään keskimäärin yhdeksän vuotta. Hoitoalan muukin koulutus kestää useita vuosia. Uusien terveydenhuollon työntekijöiden kouluttaminen lähtijöiden tilalle kestää siis kauan, joten ennalta ehkäiseviin toimiin pitää ryhtyä nopeasti. Viime syksynä lisätyt ja nyt Kansallisessa terveydenhuoltoprojektissa ehdotetut aloituspaikkojen lisäyksetkään eivät riitä paikkaamaan eläköityvien ammattilaisten ja lisääntyvien töiden luomaa vajetta. Aloituspaikkoja tarvitaan vieläkin enemmän, ja riittävä rahoitus tulee turvata laadukkaan opetuksen mahdollistamiseksi. Jälkiviisaasti voidaan todeta, että tulevaisuutta olisi pitänyt ennakoida koulutuspaikkojen mitoittamisessa jo vuosia sitten tiukoista ajoista ja valtiontalouden säästötarpeista huolimatta.

Terveydenhuollon tulevaisuus voidaan taata vain varmistamalla riittävällä koulutuksen ennakoinnilla ja laadukkaalla koulutuksella tarvittava terveysalan työntekijöiden määrä ja ammattitaito. Näiden avulla varmistetaan potilaiden hyvä hoito tulevaisuudessakin niin laadullisesti kuin määrällisestikin. Nyt on kuitenkin aika toimia eikä pyörittää toimikuntia asioita pohtimassa. Terveysalojen koulutuksen aloituspaikkojen kohdistettu lisääminen sekä terveydenhuollon työolosuhteiden, arvostuksen ja houkuttelevuuden parantaminen muun muassa organisaatioita, työnjohtamisjärjestelmiä ja palkkausta parantamalla ovat niitä keinoja, joihin on nyt ryhdyttävä välittömästi. Näillä varmistetaan ammattitaitoisen työvoiman saanti terveydenhuollossa tulevaisuudessakin ja myöskin vastataan siihen haasteeseen, mitä välikysymyksessä on esille nostettu.

Arvoisa puhemies! Terveys on aina ollut tärkeä arvo meidän suomalaisten elämässä. Useissa tutkimuksissa kansalaiset ovat nostaneet sen elämänsä tärkeimpien asioiden joukkoon. Potilasjonoissa odottavien ja heidän läheistensä huutoon on hallituksen ja eduskunnan nyt vastattava.

Vastaako terveydenhuolto nykyisellään väestön ja potilaiden tarpeisiin ja odotuksiin, sitä on syytä kysyä. Voimme vastata, että vakavia puutteita on jo nykyisellään ja uhkakuvat usean kerroksen terveyspalveluista ja terveydenhuollon työntekijäpulasta antavat aiheen vakavaan huoleen kansalaisten terveyspalvelujen saatavuudesta. 100 000 leikkausjonopotilasta on hyvinvointiyhteiskunnassamme liikaa. Mutta jos nopeisiin korjaaviin toimenpiteisiin ei ryhdytä, jonojen pituus tulee kasvamaan tästäkin rajusti, ellei sitten aika tee tehtäväänsä pikaista hoitoa vaativien leikkausjonoissa. Pitkittynyt hoitoon pääsyn odotus on aina inhimillinen tragedia ja tuo mukanaan epävarmuutta, pelkoa ja usein monenlaista käytännön elämän vaikeutumista. Unohtaa ei myöskään sovi sitä, että perusterveydenhuollon toimivuudesta huolehtiminen on juuri sitä toimintaa, jolla pystytään puuttumaan potilasjonojen kehkeytymiseen, lisääntymiseen nimenomaan erikoissairaanhoidon puolelle. Potilasjonojen muodostumisen ehkäisyä on se, että perusterveydenhuoltoa vahvistetaan.

Inhimillisten kärsimysten lisäksi hoitojonot tulevat kalliiksi myös yhteiskunnalle. Tämä käy ilmi viimevuotisesta Kuopion yliopiston ynnä muiden tutkimuksesta, jossa laskettiin, miten suuriksi sairauksien kokonaiskustannukset nousevat. Tutkimusryhmä nimittäin laski yhteen kulut, jotka koituvat potilaan odottaessa hoitoa, hoidon aikana ja toipumisaikana. Tutkimuksen selkeä sanoma oli, että jos kunta hoidattaa asukkaansa pian, jäävät kokonaiskustannukset paljon pienemmiksi kuin pitkiä jonoja tarjoavan kunnan asukkaiden kulut. Nykyisellään monitahoinen terveydenhuollon maksujärjestelmä kuitenkin mahdollistaa hoitojonoilla säästämisen, koska itselle tulevia maksuja pyritään sillä siirtämään muille. Kokonaisuudessaan tämä kuitenkin muistuttaa sitä kuuluisaa hölmöläisten täkinkudontaa, jossa toisesta päästä leikataan ja toiseen päähän lisätään. Täkki ei tule valmiiksi, mutta joka leikkauksella siitä häviää aina pieni osa. Näin on käynyt myöskin terveydenhuollossamme tänään.

Terveydenhuoltojärjestelmä on rakennettava kestävälle pohjalle niin, että nykyisiin ongelmiin tartutaan pikaisesti ja päättäväisesti ennen kuin tilanne vuosikymmenen lopulla uusien lisähaasteiden edessä taas kärjistyy. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä toteaakin, että pikaista helpotusta ei saada ilman riittävää rahallista lisäsatsausta potilasjonojen purkuun ja koulutuspaikkojen lisäämiseen.

Arvoisa puhemies! Lipposen toinen hallitus ei ole kyennyt riittäviin ratkaisuihin terveydenhuollon tilan ja hoidon saatavuuden turvaamiseksi eikä nauti tämän vuoksi kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän luottamusta. Kannatan ed. Pekkarisen ehdotusta perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on allekirjoittanut tämän välikysymyksen, koska pidämme sitä aiheellisena ja tärkeisiin epäkohtiin puuttuvana. Perusnäkemyksemme mukaisesti katsomme, että asioita ja epäkohtia ei nosteta esiin hallitusherrojen ja virkamiesten kiusaksi vaan kansalaisten parhaaksi.

Vuosi sitten lääkärit olivat tähän aikaan lakossa pakosta, kuten he itse asian tuolloin ilmaisivat. Lääkärilakon opetukset eivät kuitenkaan vieläkään ole menneet tarpeellisessa määrin perille. Lähes viiden kuukauden mittainen lääkärilakko oli kansallemme traumaattinen ja kallis kokemus. Palkkaukseen saatiin parannusta mutta ei kaikesta päätellen riittävästi, sillä lääkäripula terveyskeskuksissa on paikoitellen huutava eikä sijaisiakaan tahdo löytyä.

Vaikka lääkäreiden neuvotteluosapuolena lääkärilakossa oli Kunnallinen työmarkkinalaitos, ei maan hallitus eivätkä etenkään vastuuministerit voi vetäytyä sen selän taakse. Lääkärilakossa oli pitkälti kysymys myös julkisen terveydenhuollon toimivuuden ja laadun takaamisesta. Pelkkä raha ei mielestämme ratkaise. Kysymys on myös laadullisista kysymyksistä kuten työaika- ja päivystysjärjestelyistä, vuorotteluvapaista, sijaisten palkkaamisesta sekä Pääkaupunkiseudulla myös asunto- ja lastenhoitojärjestelyistä.

Mikäli julkisen sektorin palkat ja muut työehdot eivät ole kilpailukykyisiä, menetetään suuri osa lääkäreistä muun muassa ulkomaille ja/tai yksityissektorille. Sama uhka on olemassa myös sairaanhoitaja- ja muun henkilökunnan suhteen. Kaiken kaikkiaan on kysymys julkisen terveydenhuollon tulevaisuudesta.

Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon suurista ongelmista huolimatta on syytä todeta, että hoitohenkilökunta ja lääkärit ovat ammattitaitoista ja korkeamoraalista väkeä. Joka päivä leikkauksia tehdään, katkenneita raajoja kipsataan, lapsia autetaan maailmaan, kipuja lievitetään ja hoivaa ja huolenpitoa tarjotaan eri puolilla Suomea ja ympäri vuorokauden. Suomalainen lääke- ja hoitotieteellinen osaaminen on maailman huippuluokkaa, eikä sinänsä olemassa olevien epäkohtien ja kohtuuttomuuksien arvostelu voi eikä saa viedä pohjaa pois terveydenhuoltomme perususkottavuudelta, joka on hyvää tasoa.

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että terveydenhuollossamme tehdään ahkerasti töitä ja saadaan valtaosin aikaan hyvää ja tehokasta hoitoa. Tämä tosiasia ei saa unohtua, mutta olemassa olevia kiistattomia epäkohtia ja joidenkuiden ihmisten kokemaa kohtuuttomuutta ei silti saa vähätellä tai aliarvioida. Terveydenhuoltomme toimii potilasta ja hänen hyvinvointiaan varten. Ihminen on ja hänen tulee olla perusta, jonka pohjalle koko terveydenhuoltomme rakentuu ja jota varten se on olemassa.

Hallitusmuodossa määritellään julkisen vallan tehtäviin kuuluvaksi vastata muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluista. Kuntien tehtävänä on järjestää nämä palvelut, ja valtion velvollisuus on puolestaan turvata kuntien taloudelliset edellytyksen tämän velvollisuuden täyttämiseksi.

Säästötoimet ovat kuitenkin vakavasti nakertaneet ja aste asteelta heikentäneet kuntien edellytyksiä täyttää velvoitteitaan. Kunnille on sälytetty koko joukko uusia tehtäviä ja velvoitteita, mutta rahaa näiden sinänsä tärkeiden tehtävien hoitamiseen ei ole annettu riittävästi. Kuntien valtionosuudet ovat selvästi vähentyneet, mistä on aiheutunut köyhimpien kuntien ajautuminen pysyvään talousahdinkoon.

Tästä ovat sitten olleet seurauksena henkilökunnan vähentämistoimet, jotka ovat johtaneet henkilökunnan vajeeseen, ylikuormitukseen, työuupumukseen ja siitä aiheutuvaan henkilökunnan sairastuvuuden lisääntymiseen, mikä jälleen kertautuu töissäolijoille lisätyöpaineina. Tämän kaiken seurauksena ovat myös hoitovirheet, ainakin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan, lisääntyneet. Yhtenä merkittävänä lisäseurauksena ovat olleet pidentyneet leikkausjonot ja odotusajat erikoistutkimuksiin ja toimenpiteisiin. Juuri tähän kansalaisten oikeuteen päästä lääkärin vastaanotolle ja hoitoon tämä välikysymys puuttuu.

Tosiasia on, että monin paikoin odotusajat lääkärin vastaanotolle ovat muodostuneet kestämättömän pitkiksi. Esimerkiksi varakkaaksi mainitun Espoon kaupungin omissa sitovissa tulostavoitteissa on kirjattuna tavoite lääkärin vastaanotolle pääsystä 10 päivän sisällä. Tämä tavoite toteutuu vain osassa Espoota. Pahimmat poikkeamat venyttävät kaupungin sisällä vastaanotolle pääsyn jopa 16 päivään. Pohjanmaan monessa kunnassa ja monilla muillakin Suomen syrjäalueilla terveyskeskukseen pääsy normaalin ajanvarausmenettelyn kautta kestää yli kuukauden. Joissakin tilanteissa sinä aikana kuolemakin ehtii korjata omansa. Tällainen tilanne ei voi olla hyväksyttävä. Mikä tilanne oikein olisikaan, jollei niin moni olisi työpaikkaterveydenhuollon piirissä, joka osaltaan vie paljon painetta pois julkiselta terveydenhuollolta?

Välikysymyksessä viitataan korkeimman hallinto-oikeuden tuoreimpaan päätökseen, jossa korkein hallinto-oikeus määräsi Kuopion kaupungin korvaamaan potilaalle yksityisessä sairaalassa tehdyn leikkauksen. Kaupungin katsottiin laiminlyöneen velvollisuutensa kiireellisessä hoidossa. Arvoisa puhemies! Tämä korkeimman hallinto-oikeuden päätös on merkittävä ennakkotapaus ja vakava kehotus kiinnittää huomiota potilaan oikeuteen saada kiireellistä ja sairauden vaatimaa tehokasta hoitoa. Lienee selvää, että Kuopion tapaus ei ole mikään yksittäistapaus. Vastaavia on varmasti tapahtunut eri puolilla Suomea.

Merkittävää on se, että nyt on olemassa ennakkotapaus, joka voi avata piikin ja pään vastaavanlaisille oikeustapauksille. Monet kunnat ja kaupungit voivat joutua suoranaiseen korvauskierteeseen, mikäli ne eivät saa tehokkaasti hoidettua julkista terveydenhuoltoaan. Olisi Suomen terveydenhuoltojärjestelmän kannalta onnetonta, jos terveydenhuollossamme ajaudutaan jatkuvaan käräjäkierteeseen. Käräjäkierteestä eivät pitkässä juoksussa hyödy kuin asiaan keskittyvät, korvauskanteita ajavat asianajajat. Potilaalle vuosia kestävä valitus- ja käräjäkierre tuskin on mikään terapeuttinen kokemus. Julkiselle terveydenhuollollemme ja sen henkilökunnalle jatkuvat oikeusjutut olisivat varmasti tuntuva rasite.

Tavoitteena tulee olla, että kansalainen saa oikeutta ja hoitoa ilman oikeudenkäyntejä. Tämä on mahdollista satsaamalla riittävästi rahaa julkiseen terveydenhuoltoon. Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on perustaltaan hyvä, eikä sitä ole mitään järkeä lähteä romuttamaan tai mustamaalaamaan, mutta ilmiselviin epäkohtiin ja kohtuuttomuuksiin on tehokkaasti puututtava.

Kysymys on myös yhteiskuntamme arvoista ja arvostuksista. Jatkossa joudumme yhä enemmän asettamaan asioita järjestykseen niiden ensisijaisuuden perusteella. Perussuomalaisten mielestä kansalaisten terveys ja oikeus saada hoitoa on yksi keskeisimmistä perusarvoista, ja se on listamme ehdottomassa kärjessä: perustarpeet ensiksi ja muu, hömpän tukeminen, vasta sitten. Olen varma, että suuri osa suomalaisista on kanssamme samaa mieltä, ja tunnettuahan on, että kyllä kansa tietää.

Olemassa olevat epäkohdat ja kohtuuttomuudet eivät ratkea käsiä yhteen paukauttamalla tai selvityksiä tehtailemalla. Ongelmat ja kipupisteet ovat aika lailla tiedossa. Kysymys on rahasta ja resursseista. Kyllähän byrokratia huolen pitää, sairaalat saattaisivat tulla toimeen itsessään pari viikkoa jopa ilman potilaita. (Ed. Kokkonen: Kauemmin!)

Arvoisa puhemies! Psyykkiset ongelmat ovat Suomessa olleet selvässä kasvussa. Ankara kilpailuyhteiskunta sysää yhä useamman ihmisen sivuraiteille. Pitkäaikaistyöttömyys, lisääntyneet avioerot ja monenlainen näköalattomuus tuottavat yhä enemmän psyykkisiä ongelmia. Tämä kaikki heijastuu lapsiin ja nuorisoon, joiden mielenterveyshäiriöt ovat selvästi kasvaneet, näin ainakin väitetään.

Onneksi eduskunta on parina viime vuonna käyttänyt itsenäistä budjettivaltaansa ja lisännyt tähän tarkoitukseen määrärahoja, jotka eivät ole kuitenkaan ongelmaa kokonaisuudessaan ratkaisseet. Jonot psykiatriseen hoitoon ovat venyneet sietämättömän pitkiksi, eikä hoito- ja potilaspaikkoja ole riittävästi.

Avohoito on hyvä vaihtoehto silloin, kun potilas on sellaisessa kunnossa, että hän pärjää ja tulee toimeen avohoidossa riittävän kotiavun turvin. Huono ja kestämätön tilanne on nykytilanne, jolloin moni joutuu avohoitoon, koska laitos- ja potilaspaikkoja ei ole riittävästi. Voi todeta, että tällöin käytäntönä on "pilleripurkki sivutaskuun ja HKL:n kuukausikortti rintataskuun". Päivittäinen ratikka-ajelu tuntitolkulla ympäri Helsinkiä ei ketään kuntouta. Mielestäni erilaisia itsekseen höpisijöitä tuolla kaupungilla on aika paljon viime aikoina näkynyt. (Ed. Kuosmanen: On niitä täälläkin!) Lyhytnäköinen säästäminen terveydenhuollossa ja ennalta ehkäisevässä neuvontatyössä tulee jatkossa kalliiksi. Väärä säästäminen tulee kaikkein kalleimmaksi. Sairauksien nopea havaitseminen ja välitön hoidon aloittaminen on paitsi inhimillisesti oikein myös taloudellisesti järkevintä.

Kansalaisten terveydenhuoltopalveluiden saatavuusongelmat eivät rajoitu pelkästään nuoreen tai työikäiseen väestöön. Sotiemme veteraaneilla ja kotirintamanaisilla on sodan ja ikääntymisen mukanaan tuomia lukuisia vaivoja ja sairauksia, jotka useissa tapauksissa vaatisivat pikaista hoitoa. Tämä ei nykytilanteessa ole kuitenkaan kaikkialla mahdollista, ja hoidon viivästyminen saattaa useissa tapauksissa aiheuttaa ihmisen kunnon lopullisen romahtamisen. Sama tilanne on täyttä totta myös lukuisten eläkeläisten ja laitoshoidossa olevien vanhusten ja pitkäaikaissairaiden kohdalla.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten eduskuntaryhmä yhtyy ed. Pekkarisen näkemyksiin ja kannattaa ehdotusta perustellusta päiväjärjestykseen siirtymisestä.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ihan kernaasti haluan lausua kiitoksen ryhmäpuheenvuoron pitäjille niistä puheista, mitä täällä on julki sanottu. Yllättävän monissa niistä havaitsin hyvin täsmällisesti saman huolen, joka on kirjattu keskustan välikysymykseen, johon eräät muutkin edustajat ovat täällä yhtyneet. Lähes kaikissa puheenvuoroissa todettiin välitön tarve saada rahaa niiden pullonkaulojen aukaisemiseen, jotka tänään koetaan sekä perusterveydenhoidon että myöskin erikoissairaanhoidon suunnalla.

Minä omalta osaltani sanon vielä ääneen sen, minkä ed. Liisa Hyssälä täällä ryhmäpuheenvuorossa sanoi: konkreettisen rahan ohella, totta kai, tähän päivänkohtaiseen ongelmaan vaikuttaa lääkäripula, ja oli väärin aikanaan 90-luvun alussa, totta kai oli väärin jälkikäteen ajatellen, vähentää lääkäreiden koulutusta. Mutta sanon senkin tähän jatkoksi, että niistä ajoista, kun tuo hallitus, johon Soininvaara viittaa, on työnsä jättänyt, on kulunut jo vuosia ja vuosia. (Ed. Vehkaoja: Ei kovin paljon!) No, joka tapauksessa niin monta vuotta, että seitsemänä vuonna peräkkäin olisi voinut tehdä erillisen päätöksen siitä, että lääkäreiden koulutusta lisätään. (Ed. Vehkaoja: Jeesustelua!) Minä tunnustan sen, mitä aikanaan tapahtui niissä oloissa, jolloin oli syvä taantuma, ja ne ratkaisut, jotka silloin tehtiin, olivat vääriä, mutta niin ovat vääriä sen jälkeen olleet niin monet muutkin ratkaisut, joita on tehty.

Arvoisa puhemies! Vielä sanon ääneen sen, myös toistamiseen sen, että on hyvä, että Kansallinen terveysprojekti on nyt vireillä, ja jotain siitä varmasti tulee ennen pitkää. Mutta senkin toistan vielä, että niiden toimien, mitkä sitä kautta ovat jossakin vaiheessa realisoitumassa, ajallinen tähtäin on monen vuoden päässä, emmekä me nyt ennätä niitä odotella.

Tästä syystä keskusta välikysymyksessään ei esittele mitään suuria järjestelmäuudistuksia tai suuria muita rakenteellisia uudistuksia terveydenhuoltoon. Ongelmien välittömäksi ratkaisuksi riittää raha, eikä kovin suurtakaan rahamäärän lisäystä tarvita. Välittömänä tälle vuodelle esitin äsken noin 200 miljoonaa markkaa, kunnat panevat saman. (Ed. Vehkaoja: Kenelle annatte?) Jos näin voidaan resursseja lisätä, ed. Vehkaoja, olen keskustellut kahden sairaanhoitopiirin johtajan kanssa, ja molemmat vakuuttavat, että jos isänniltä löytyy lisää rahaa, heillä on edellytyksiä lisärahalla, nämä henkiset voimavarat huomioon ottaen, suorittaa merkittävä lisäpurku niissä jonoissa, jotka ennen kaikkea keskussairaaloissa tällä hetkellä on. (Ed. Vehkaoja: Lääkäreitähän ei ole!) Eli viime kädessä tämä akuutti ongelma kilpistyy rahaan, sen riittämättömyyteen, ja jos se tahto, mikä täällä näissä puheenvuoroissa julkilausuttiin, realisoituu lisäbudjettikäsittelyssä ja kehyspäätöksissä, me voimme auttaa sitä akuuttia ongelmaa. Ellei näin tapahdu, paljon huonommin todella käy.

Ministeri Soininvaara puheenvuorossaan muisteli myös sitä, että joskus on ollut vähän vähemmän rahoja käytettävissä terveydenhuoltoon. Markkamääräisestihän näin on ollut, mutta todellakin vastaavasti sitten valtionosuus, vielä kertaalleen sanottuna, on markoissa pienentynyt viime vuosien aikaan verrattuna siihen, mitä se vaikkapa laman aikana oli. Kun ministeri Soininvaara muisteli sitä, mitä joskus 90-luvun alkupuolella käytettiin terveydenhoitoon, niin sanon nyt vielä senkin ääneen, että se siivu, mikä kansantulon kakusta käytettiin 90-luvun alkupuolella terveydenhuoltoon, oli rutkasti suurempi kuin on se siivu, minkä Soininvaara irrottaa tänä päivänä kansantulon kakusta terveydenhuollon tarpeisiin. Tämä on arvovalinta. Hallitus voi omilla politiikkaratkaisuillaan tähän vaikuttaa, ja se on vaikuttanut, niin kuin nyt tiedämme, tavalla, joka on johtanut jonoihin terveyskeskuksissa ja jonoihin ennen kaikkea erikoissairaanhoidon piirissä.

Jos vielä jää epäselväksi se, mikä valtion ja kuntien panostus on ollut, totean ihan tilastoista täältä, että kun vielä vuonna 90 valtionosuus terveydenhuollon tarpeisiin oli 44 prosenttia, niin tänä vuonna valtio vastaa alle 20 prosentilla julkisen terveydenhuollon kustannuksista. Kyllähän tässä valtiovalta, julkinen valta yleensä, on vetäytynyt vastuusta. Näin suuri vetäytyminen vastuusta on meidän mielestämme kohtuutonta ja se on osa-, taustasyy muiden syiden lisäksi, joiden johdosta tämä välikysymys on tehty.

Arvoisa puhemies! Kun sovittu viisi minuuttia on käytetty, toivon vielä, että ne puheet, joista monet ryhmäpuheenvuorot jo selvää kieltä viestivät ennakkoon, voisivat realisoitua rohkeaksi äänestämiseksi perjantaina, punaisen napin painamiseksi sairaiden ja jonoissa leikkauksia odottavien hyväksi.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Totean, että ed. Pekkarinen ei näytä pitävän Kansaneläkelaitosta valtiovaltaan kuuluvana näiden tilastojen perusteella.

Aloitetaan siitä, mikä on valtion osuus ja mikä on kuntien osuus. Ed. Pekkarisen pitäisi Kuntaliiton aktivistina tietää, että tässä välissä on muutettu erilaisia valtion ja kuntien välisiä sääntöjä arvonlisäveron ja kaikkien muitten osalta ja tavallaan annettu kunnille suurempi osa tuloveropotista. Tietysti me voimme peruuttaa kaikki nämä toimet, joilla kuntien itsemääräämisoikeutta lisättiin, ja ottaa kunnat enemmän valtion holhoukseen, niin kuin ne olivat sinä aikana, jota ed. Pekkarinen niin ruusuisena tässä pitää. (Ed. Pekkarinen: Arvonlisäverouudistus vaikuttaa 2002, se ei vaikuttanut viime vuonna!) Sitten meillä on tehty 90-luvun puolivälin jälkeen sellaista arvonlisäveron edestakaisinmaksujen clearingia, joka vaikutti tähän seikkaan. (Ed. Pekkarinen: Minä muuten tunnen nämä toimet!) — Mutta ed. Pekkarinen näytti sen kuitenkin puheessaan unohtavan.

Hän tuntui sanovan, että nyt meillä on paljon huonompi terveydenhuolto kuin 90-luvulla. Vaikuttaa siltä kuin täällä ei lainkaan kuunneltaisi puheenvuoroja, joita käytettiin. Meillä on 30 prosenttia enemmän suoritteita terveydenhuollossa kuin vuonna 90. En ollenkaan häpeä sitä, että se tehdään taloudellisesti edullisesti. Minä häpeäisin suuresti sitä, jos meillä olisi 30 prosenttia enemmän menoja ja sama määrä suoritteita.

Sitten edelleen ed. Pekkarisen puheenvuorosta sai eräästä Kalle Kuokkasesta sen käsityksen, että meillä rikkaitten yksityinen terveydenhuolto olisi jotenkin kovasti nousussa ja julkinen terveydenhuolto laskussa. Tosiasiassa kymmenessä vuodessa yksityisen terveydenhuollon absoluuttinen määrä on alentunut. (Ed. Pekkarinen: Ei pidä paikkaansa!) — Vuonna 90 meillä oli 4 miljoonaa lääkärissä käyntiä Kelan korvaamina ja nyt 3,5 miljoonaa. Minusta 3,5 miljoonaa on vähemmän kuin 4 miljoonaa. (Ed. Vihriälä: On se varmasti!)

Edelleen ed. Pekkarisen puheenvuorossa, kun hän sanoi, että rahalla voidaan ihmisiä hoitaa, unohtui myös se, että siihen tarvitaan valitettavasti myös lääkäreitä. Nyt kun puhumme lääkäripulasta, siihenhän on kaksi syytä. Toinen on liian pieni tarjonta, siis on koulutettu liian vähäsen, ja sitten on liian suuri kysyntä, on laajennettu terveydenhuoltoa liian paljon. Tällä tavalla saadaan aikaan pula, ja myönnän, että tämä moka ikään kuin jakautuu kahtia. Ed. Pekkarisen hallitus vähensi koulutusta, ja Lipposen hallitukset ovat lisänneet kysyntää, ja tällä tavalla on saatu aikaan epäsuhde.

Kun kysyttiin, miksi koulutusta ei sitten heti ole lisätty, niin valitettavasti kestää aika kauan, ennen kuin lääkäri valmistuu. (Ed. Hyssälä: Olisi pitänyt aloittaa heti!) — Lipposen hallitus melkein ensimmäisenä vuonna, myönnetään, että ei ensimmäisenä vuonna, vaan vasta seuraavana nosti koulutusta siltä katastrofaalisen alhaiselta tasolta, jolle edellinen hallitus oli yrittänyt mitoittaa koko terveydenhuollon.

Tällä hetkellä lisärahan paneminen tähän järjestelmään tarkoittaa sitä, että alueiden eriarvoisuus terveydenhuollossa lisääntyy edelleen, koska silloinhan syntyy lisää lääkäreiden työpaikkoja. Se tarkoittaa sitä, että lääkärit keskittyvät yhä enemmän rintamaille ja yhä enemmän syrjäseuduilta jää lääkäripaikkoja täyttämättä. (Ed. Pekkarinen: Se riippuu siitä, miten rahat kohdennetaan!)

Mutta edelleen ed. Pekkarinen oli sitä mieltä, että panemalla 200 miljoonaa markkaa tähän järjestelmään kaikki ongelmat hoituvat. Me olemme nyt panneet kolmessa vuodessa 1,8 miljardia markkaa. Jos tästä ei ole ollut mitään hyötyä, mutta seuraavat 200 miljoonaa ratkaisevat tämän aivan hetkessä, niin kyllä hieman ihmettelen.

Mutta ennen kaikkea haluaisin kysyä: Mikä on se tapa, jolla te ehdotatte näitä rahoja pantavaksi tähän järjestelmään? Tapahtuuko se kuntajärjestelmän kautta vai ehdotatteko te, että valtio ottaa kunnat terveydenhuollon suhteen holhoukseen? Silloin me myös pystymme takaamaan, että se raha menee terveydenhuoltoon eikä johonkin muuhun asiaan. Nimittäin, jos keskustapuolueelta tulee sen kaltainen ehdotus, että kuntien itsemääräämisoikeus terveydenhuollon budjetin suhteen väliaikaisesti lakkautetaan, niin me otamme sen kyllä harkintaan, mutta odotamme sitä ehdotusta. Toivon, että ed. Manninen on ensimmäisenä allekirjoittajana tässä ehdotuksessa.

Olen samaa mieltä, että hoitojonot ovat suuri typeryys. Tietysti tällä hetkellä se, että hoitojonot ovat pahentuneet, johtuu suurelta osin lääkärilakosta, mutta jonot johtuvat myös siitä, että palvelujen maksajat ovat eri toimijat, siis kunnat maksavat palvelut ja Kansaneläkelaitos maksaa sairauspäivärahat. Tässähän ei synny, niin kuin ed. Pekkarinenkin sanoi, mitään optimointia. Mutta on kyllä, miten sen sanoisi, kepulaisella mittapuulla tehtyä liioittelua sanoa, että valtaosa lääkemenojen kasvusta johtuu tästä. Kyllä se on siihen varmasti myötävaikuttanut, mutta että se olisi valtaosa, siinä on kyllä jokin mittakaavavirhe.

Ed. Hyssälä vastusti täällä sitä ajatusta, että terveyskeskuskuntainliitot palautettaisiin ja pyrittäisiin uudelleen suurempiin organisatorisiin kokonaisuuksiin. Nyt ei ole tarkoituksena, että palvelupisteet viedään kauemmaksi, (Ed. Hyssälä: En minä sitä sanonut!) vaan että saadaan aikaan se, että niissä palvelupisteissä olisi henkilökuntaa. Ed. Hyssälä puhui pitemmistä matkoista ja potilaitten panemisesta pyörille. Eihän se, että hajanainen organisatorinen verkko laitetaan yhteen ja palvelupisteeseen tulee lääkäri, jota siellä tällä hetkellä ei ole, merkitse potilaan panemista pyörille.

Toivon tässä, koska tämän ohjelmakohdan toimeenpanemisessa Suomen keskustalla on suuri valta, koska se hallitsee kaikkia näitä liian pieniä terveyskeskuksia, että tästä myös päästään vapaaehtoispohjalla eteenpäin. On aivan selvää, että näihin yhden, kahden, kolmen lääkärin terveyskeskuksiin ei saada lääkäreitä sen takia, että lääkärit eivät suostu sitoutumaan sen kaltaiseen työhön. (Ed. Vihriälä: Joissakin kunnissa saadaan!)

Mutta sitten ihmettelen, että täällä on niin huonosti kuunneltu puheenvuoroja, kun moni on palannut tähän onnettomaan Kuopion tapaukseen ja edelleen syyttänyt siitä nykyistä hallitusta tai puolustellut nykyistä hallitusta. Sehän siis tapahtui Ahon hallituksen aikana. Minusta on erittäin kummallista ryhtyä kaivelemaan näin vanhoja yksittäistapauksia. (Ed. Hyssälä: Puhuin korkeimmasta hallinto-oikeudesta!)

Mutta ed. Hyssälä toi esille toisen yksittäistapauksen, joka on, sanoisin, lähes yhtä kuvitteellinen. Hän kertoi helsinkiläisestä potilaasta, joka on käynyt Herttoniemen ja Malmin terveyskeskussairaaloissa ja sitten Marian tässä tapauksessa ilmeisesti erikoissairaanhoidon puolella samana päivänä ja joutunut maksamaan 3 päivystysmaksua. Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee tänään päivystysmaksun käyttöönottoa, ja minusta on erittäin kummallista, että joku on sen jo joutunut maksamaan. Suoraan sanoakseni, en usko koko tuohon esimerkkiin.

Tilastollisesti voidaan sanoa, että suomalaisten yksityishenkilöiden osuus, tämä out-of-pocket money, on korkeampaa kuin muissa maissa, jos sitä verrataan terveydenhuollon menoihin, mutta jos sitä verrataan kansantuoteosuuksiin, niin sen määrä on alempi. Jos se esimerkiksi suomalaisessa järjestelmässä on 20 prosenttia 7 prosentista, niin se on 1,4 prosenttia, ja kun se amerikkalaisessa on 15 prosenttia 16 prosentista, niin siitä tulee tietysti 2,4 prosenttia eli paljon isompi luku. Siltä osin ei pidä paikkaansa, että meillä potilaat joutuisivat maksamaan enemmän rahaa kuin muualla, mutta on totta, että potilaat joutuvat maksamaan suuremman osan menoista. Se ei johdu siitä, että palvelumaksut olisivat nousseet, vaan se johtuu siitä, että lääkemenot kasvavat koko ajan 10 prosenttia vuodessa ja potilaiden osuus lääkemenoista on tietysti paljon suurempi kuin esimerkiksi potilaiden osuus sydänleikkausmaksusta.

Sitten viimeiseksi haluan oikaista edelleen sitkeästi elävän väärinkäsityksen Who:n tutkimuksesta. Who ei ole tutkinut Suomen terveydenhuoltojärjestelmää lainkaan. Tutkimus ei sisällä yhtään havaintoa Suomen terveydenhuoltojärjestelmästä. Ainoat havainnot, jotka Suomesta on kerätty, ovat odotettavissa oleva elinikä, toisena lukuna meidän korkea koulutusasteemme ja kolmantena se summa dollareita, joka meillä pannaan terveydenhuoltoon. Me saamme miinusta siitä, että meillä miehet kuolevat nuorina. Me saamme miinusta tässä laskelmassa siitä, että meillä on korkea koulutusaste, koska tämän mallin mukaan korkean koulutusasteen pitäisi johtaa pitempään elinikään. Ja me saamme miinusta siitä, että me käytämme niin paljon rahaa terveydenhuoltoon.

Tämä on koko se Who:n niin sanottu tutkimus, ja tähän verraten aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä on tehty. Mitään havaintoja suomalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä tähän tutkimukseen ei sisälly.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin arvonlisäverouudistuksista. Niillä ei ole mitään olennaista, mainittavaa merkitystä näihin lukemiin, mitä täällä esitin. Toisekseen, mitä tulee yksityislääkäreihin, luen tarkan tilaston: Vuonna 2001 päätoimisia lääkäreitä oli yksityisellä sektorilla 1 320, vuonna 95 vastaava luku oli 1 033, sivutoimisia viime vuonna oli 4 474, jossa lisäystä on tavattoman paljon. En kauhistele tällä lisäyksellä. Ei se hurjan suuri ole, mutta ministeri, se on selvä lisäys, luku on suoraan tilastoista.

Mitä tulee vielä näihin kelakorvauksiin, yli 2 miljardia, ne ovat lisääntyneet lähinnä sairauspäiväraha- ja lääkekorvausten vuoksi. Merkittävä osa on todella näillä niistä lisäyksistä, tämäkin tieto on suoraan tilastosta.

Mitä tulee sitten vielä kolmantena ja viimeisenä asiana tähän 200 miljoonaan markkaan, toisaalta te kauhistelette, kun joskus meidän puheenvuoroissamme puhutaan, että tarvitaan paljon rahaa. Kun minä sanon, että 200 miljoonaa tälle vuodelle, toiset 200 kunnilta, (Puhemies koputtaa) niin se on arvio, minkä verran niillä lääkäri- ja hoitoresursseilla voitaisiin lisää leikkauksia tehdä, (Puhemies koputtaa) jos tämä raha käyttöön saataisiin. (Puhemies koputtaa) Tämä perustuu sairaanhoitopiirien johtajien arvioihin.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kummallista, että ministeri Soininvaara vääristelee täällä käytyjä keskusteluja ja esitettyjä tietoja. Nyt totean lääkärikoulutuksesta ensinnäkin, että keskusta on kantanut siitä jo kautta historian suuren vastuun. Olemme olleet perustamassa Kuopioon ja Tampereelle lääketieteellistä tiedekuntaa, aiemmin Oulun yliopistoa ja sinne lääketieteellistä tiedekuntaa. Nyt on tapahtunut se virhe, jonka myönsimme, mutta koulutusta olisi pitänyt ratkaisevasti lisätä.

Väestö on, arvoisa ministeri, iäkkäämpää ja huonokuntoisempaa. Se vaatii enemmän palveluja, se käyttää enemmän palveluja kuin vielä sanotaan kymmenen vuotta sitten. Meidän väestörakenteemme on kerta kaikkiaan tällainen.

Mitä tulee korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen tästä Kuopion tapauksesta, päätöshän on tullut vasta nyt ja se on ennakkotapaus. Sen takia se on täällä esimerkkinä, että se voi poikia muita vastaavia tapauksia, joissa ruvetaan valituksen kautta hakemaan hoitoa.

Mitä Who:n raporttiin tulee, arvoisa ministeri, se on vakava signaali meidän miestemme varhaisesta kuolleisuudesta. (Puhemies koputtaa) Se on erittäin vakava viesti terveydenhuoltojärjestelmälle, ja (Puhemies koputtaa) sitä pitäisi miettiä. Ennalta ehkäisevä työ on laiminlyöty muun muassa tupakoinnin kohdalta. Ei ministeri voi sanoa, että se ei kerro mitään (Puhemies koputtaa) Suomen terveydenhuollon tilasta. Valitettavasti se kertoo erittäin paljon.

Tuula Haatainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Pekkarista voimme ensinnäkin näin helsinkiläisinä valtuutettuina myös rauhoittaa, että mikäli sosialidemokraateista kiinni on, niin päivystysmaksua ei tule Helsingin kaupungissa käyttöön, mutta muut poliittiset ryhmät taitavat olla asiasta eri mieltä. (Ed. Pekkarinen: Minä en ole puhunut mitään siitä maksusta, en sanaakaan!)

Mutta tämän salin keskustelun polttavin ongelma, ed. Pekkarinen, on lääkäripula tällä hetkellä. Siihen on syypäänä koulutusmäärien leikkaus. On hyvä, että oppositio nyt tunnustaa sen, että Ahon hallituksen aikana tehtiin tämä ratkaiseva virhe, (Ed. Pekkarinen: Emme tunnusta sitä!) koska lääkäreiden koulutusajat ovat pitkiä, kuusi seitsemän vuotta, erikoistumisineen yhdeksän vuotta. On selvää, että vuonna 93 aloitettu koulutusmäärien leikkaus on juuri tänä päivänä kohdalle osuvaa todellisuutta. Meiltä puuttuu perusterveydenhuollosta 300 lääkäriä, ed. Pekkarinen, 600 erikoislääkäriä erikoissairaanhoidosta. Nämä ovat suuria määriä, ja siitä syystä kysyn ministeriltä: mitä aiotaan nyt tehdä tämän polttavan tilanteen ratkaisemiseksi esimerkiksi tarkistamalla työnjakoa terveydenhoitajien, sairaanhoitajien ja lääkäreiden välillä, jotta ihmisille tässä tilanteessa voidaan turvata asiallinen hoito?

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan erään väärinkäsityksen korjata. Ed. Pekkarinen mainitsi, samoin kuin eräät muutkin edustajat puheessaan, että Suomi oli aikanaan Who:n mallimaa. (Ed. Pekkarinen: Listalla!) Tämä on ymmärretty täysin väärin. Tämä ei tarkoittanut suinkaan sitä, että meillä oli kaikki asiat niin hyvin hoidettu, että kelpasimme esimerkiksi muille, vaan sitä, että me annoimme kaiken tietomme ja taitomme Who:n käyttöön. Who:n edustajat kävivät täällä arvioimassa Suomen terveydenhuoltoa, ja joitakin malleja siirrettiin kenties muualle, mutta se ei suinkaan tarkoittanut sitä, että olisimme olleet mallikelpoisesti terveydenhuoltomme hoitaneita. Siitä ei pidä vetää sitä johtopäätöstä, että nyt emme olisi enää mallimaa. (Ed. Pekkarinen: En sanonut niin!) Me olemme edelleenkin Who:n mallimaa.

Ed. Hyssälä, muistakaa korkea ikänne, ei kannata kiihtyä, se voi olla vaarallista terveydellenne! (Naurua) Toteaisinkin, että ihminen ei todellakaan ole solujensa summa vaan psyykkinen, fyysinen, henkinenkin ja sosiaalinen olio, ja tämä pitää ottaa huomioon myöskin terveydenhuollossa eli kaikkia toimintoja ei pidä medikalisoida.

Vielä haluan kysyä aivan lopuksi, ed. Vistbacka, joko teitä hävettää, että te Pääkaupunkiseudun valtionosuuksia leikkasitte. Te olette Helsingin kurjuudesta täällä liikuttavasti kertonut.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hyssälä äsken totesi, että ennalta ehkäisevä työ on laiminlyöty, niin kuin voimakkaasti puheenvuorossani korostin. Tähän liittyy myöskin esimerkiksi hoitotarvikkeiden jakelu, diabeteksen hoidossa muun muassa, vaipat, avannepotilaiden hoitotarvikkeet. Tornion kaupunki ainoana kuntana Suomessa laittoi maksun hoitotarvikkeille. Viime kesänä korkein hallinto-oikeus kumosi tuon päätöksen. Se oli meille erittäin tärkeä päätös. Pellon kunta jakoi vain sata liuskaa. Kävimme siellä ja saimme kunnan nostamaan sen määrän 100 prosentilla 200:aan. Se on laiton päätös, olen sitä mieltä. Kun Rovaniemen hallinto-oikeus kumosi kunnan päätöksen, kunta valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ja sen päätöstä odotamme.

Ed. Pekkarinen ja ministeri Soininvaara, voisimmeko tehdä sopimuksen todella siitä, että huolehdimme yhdessä siitä, jos kunnat eivät noudata järkeviä, hyviä hoitokäytäntöjä, kuntien velvoitteita lisätään? (Ed. Pekkarinen: Kättä päälle!) Tuletteko mukaan, ed. Pekkarinen?

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Me olemme nyt nostaneet lääkärikoulutusmääriä 70 prosentilla siitä tasosta, jota piditte asianmukaisena. Olisiko pitänyt nostaa vielä enemmän? (Ed. Hyssälä: Seitsemälläkymmenellä paikalla kai?) On yksinkertaisesti sillä tavalla, että kerralla sen nostaminen taas ei ole kovin helppoa, koska koulutuskapasiteettia ei toisaalta ole olemassa. Minusta on kohtuutonta väittää, että 70 prosenttia olisi jotenkin liian vähäsen.

Siinä ed. Hyssälä on aivan oikeassa, että ennalta ehkäisevä työ on tärkeätä, mutta nimenomaan sen suhteen me olemme Who:n mallimaa erityisesti tupakan vastaisessa työssä ja muussa. Tupakointi on Suomessa huomattavasti vähäisempää kuin muissa teollisuusmaissa, mutta tältä osin on puutteita tällä hetkellä nuorten tyttöjen osalta, joiden tilanne menee ikävään suuntaan.

Kuopion tapaus saa näköjään koko ajan uusia tulkintoja. Haluan nyt lukea teidän välikysymyksestänne: te sanotte, että niin sanottu Kuopion tapaus on hälyttävä esimerkki nykyisen terveydenhuoltomme tilasta. Minusta ajattelutapa, joka tämän taustalla on, vaatisi jotakin valaisemista.

Anneli Jäätteenmäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kaikista puutteistaan huolimatta julkinen terveydenhuolto on säilyttämisen arvoinen. Tavoitteeksi onkin asetettava hyvä hoito ja potilasjonojen purkaminen. Se vaatii lisää rahaa, ja se vaatii lisää henkilöstöä. Kysynkin hallitukselta ja peruspalveluministeri Soininvaaralta, oletteko te valmiita antamaan lisää rahaa terveydenhoitoon.

Sitten haluaisin ottaa yhden esimerkin. Esimerkiksi Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa lonkka- ja polvitekonivelleikkausjono on lähes viisinkertaistunut viiden viime vuoden aikana. Jonotusaika on keskimäärin vuodesta kahteen. Mitä te sanotte näille potilaille? Milloin he saavat hoitoa, ja mitä hallitus on valmis tekemään, että nämä leikkausjonot lyhenisivät?

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Yritän täältä mahdollisimman pian päästä takaisin hallituksen raamibudjettiriiheen, jossa käsitellään sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksia. Tarkoituksena on nostaa niitä kyllä enemmän kuin keskusta on esittänyt, enemmän kuin 35 miljoonaa euroa. Olettaisin, että 100 miljoonaa euroa, joka oikeastaan on eduskunnassa jo hyväksytty, tulee tähän lisää, mutta tietysti siinä voi olla yllätyksiä.

Lonkkaleikkausten osalta Suomessa on ortopedeja kertakaikkisesti liian vähäsen. Heidän kouluttamisensa nopeasti ei ole kovin helppoa. Sen sijaan sosiaali- ja terveysministeriö on havainnut, että kun meillä ortopedisia leikkauksia tapahtuu noin 60 sairaalassa, tässä on ainakin puolet ellei kaksi kolmasosaa liikaa. Se saa aikaan sen, että ne vähäiset ortopedimäärät, joita meillä on, käytetään erittäin tehottomasti. Sen takia STM on antanut ohjeen leikkausten keskittämisestä. Toivon tietysti, että Suomen keskusta voimakkaasti tukee näitten leikkausten keskittämistä eikä ryhdy harrastamaan mitään nurkkakuntaista politiikkaa, että tässä kylässä täytyy kuitenkin vielä saada jatkaa leikkauksia. Hajanaisuus (Puhemies koputtaa) on yksi syy siihen, että jonot etenevät niin kovin hitaasti.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos ministeri Soininvaara pitää siitä kiinni, että hän lupaa tälle vuodelle vielä 200 miljoonaa markkaa lisää, joudun harkitsemaan, pitääkö esittää tämän välikysymyksen poisvetämistä. Sitähän, arvoisa ministeri, tässä välikysymyksessämme esitin varsinaisessa puheenvuorossa ja myöskin repliikkipuheenvuorossa, jonka esitin. Sen lisäksi sanoin, että mikä koskee seuraavaa vuotta, näihin lisättyihin pohjiin pitää vielä tulla lisää. Se oli ajatuskulku, jonka kahteen kertaan esitin. Toivon, että tarkistatte nyt, onko niin, että voin käydä ilmoittamassa, että vedän välikysymyksen pois.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Olisi monia syitä vetää välikysymys pois. Mutta yksinkertaisesti kovin nopea rahan lisääminen tähän järjestelmään johtaisi vain siihen, että syrjäseuduille ei saada lääkäreitä sen jälkeen lainkaan. (Ed. Pekkarinen: Ai jaa! Se on syrjäseuduilta pois muka!)

Haluaisin Suomen keskustan esityksestä kuulla hieman enemmän, mitenkähän se ohjataan terveydenhuoltoon. Jos me annamme kunnille yleisinä valtionosuuksina 200 miljoonaa markkaa, mikä takaa sen, että vaikkapa se Kuopion kunta sattuu tällä kertaa käyttämään sen jopa terveydenhuoltoon?

Anneli Jäätteenmäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Edellisessä puheenvuorossa te lupasitte lisää rahaa ja nyt te kysytte, että jos keskustan vaatimat 200 miljoonaa markkaa annetaan, miten ne käytetään. Miten voi olla, että jos me vaadimme lisää rahaa, niitä ei osata käyttää, mutta jos hallitus antaa pienemmän summan, ne osataan käyttää ja terveydenhuolto oikeastaan tuleekin paremmaksi? Nyt minä en ymmärrä ministerin logiikkaa ollenkaan.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Hallitus on kolmessa vuodessa antanut sosiaali- ja terveydenhuoltoon 1,8 miljardia markkaa kunnille. Tarkoituksena ei tämän vuoden aikana ole antaa kuntien valtionosuuksiin rahaa enempää, ellei sitten taloudessa tapahdu jotakin erityistä muutosta. Mutta on myös itsepetosta ajatella, että sen jälkeen kun tässä maassa on eräillä aloilla niin voimakas pula lääkäreistä, lääkäreitä voitaisiin taikoa lisää tuomalla tähän järjestelmään rahaa. On myös todettava, että meillä on vaikea tilanne sen takia, että meillä on henkilökuntapula. Henkilökuntapula hoituu ainoastaan kouluttamalla.

Ed. Pekkarinen vertasi vuoden 95 laman syvimpiä lukuja vuoteen 2002. Minun lukuni olivat lamaa edeltävältä ajalta ja laman jälkeiseltä ajalta. Vuodesta 1990 vuoteen 2001 yksityinen terveydenhuolto on vähentynyt. On totta, että se meni aivan polvilleen laman aikana ja on siitä nyt sitten pikkuhiljaa päässyt kontalleen. Mutta jos katsotaan vertailukelpoisia vuosia, trendi on alaspäin.

Leea  Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri, te sanoitte puheenvuorossanne, että terveydenhuollossa on suoritteita paljon ja työtä on tehty siellä kovasti taloudellisesti. Näin varmasti on, ja me saamme olla siitä iloisia ja kiitollisia. Meillä on hyvä ja halpa terveydenhuoltojärjestelmä, mutta se ei nyt vain kerta kaikkiaan toimi. Nyt en ymmärrä, kun sinne on rahaa ohjattu 1,8 miljardia kolmessa vuodessa ja nyt oli vähän tulossa rahaa, mutta sitten sitä ei tullutkaan, ja nyt kuitenkin ollaan sen tosiasian edessä, että jonoja on ja meillä on kriisitilanteita, jotka, jos niitä ei hoideta, aiheuttavat lisää menoeriä kunnille ja sairaanhoitopiireille. Korkeat kustannukset eivät leikkaannu missään vaiheessa. Kun meillä on säädetty laki potilaan oikeuksista ja asemasta saada palvelut, eivätkä terveydenhuollon palvelut vastaa nyt tarvetta, niin mikä on, ministeri, teidän vastauksenne siihen kysymykseen, miten me pääsemme tästä ylipäätään eteenpäin. Me emme voi jäädä odottamaan toimenpide-ehdotuksia, joita Kansallinen terveysohjelma tuo. Mitä lisätalousarviossa esitetään, jotta tämän päivän ongelmaan kunnissa voidaan vastata tähän, (Puhemies koputtaa) edes lievittää tilannetta?

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Välikysymys on ennen kaikkea lähtenyt siitä, että julkisella sektorilla puuttuu lääkärityövoimaa. Ihmettelen kamalasti, että keskustapuolue ei ole puheenvuoroissaan poiminut esiin ollenkaan julkisen sektorin ohjausmekanismeja. Kysymyshän on siitä, että esimerkiksi keskussairaalat tarjoavat kapasiteettia yksityisen puolelta tulevien lähetteiden hoitamiseen sen sijaan, että tämä kapasiteetti ensisijaisesti käytettäisiin terveyskeskuksista tulevien lähetteiden hoitamiseen. (Ed. Kankaanniemi: Miksette hoida, kun olette hallituksessa?) — Se on jokaisen keskussairaalan oma asia. Minä vain kysyn sitä, siihen ei tarvita yhtään lakia lisää, minkä takia siitä ei ole vielä puhuttu yhtään sanaa tässä keskustelussa, että julkinen ottaisi ensisijaisesti käyttöön sen julkisen kapasiteetin, joka sillä jo on.

Liisa Hyssälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Soininvaaralle sanoisin, että meillä on 100 000 ihmistä leikkausjonoissa. On arvioitu, että 10 000 ihmistä näistä leikkausta jonottavista potilaista olisi kiireellisen hoidon tarpeessa. Jotta he pääsisivät kiireelliseen leikkaukseen, olemme selvittäneet, että sairaanhoitopiireissä olisi mahdollisuus ottaa potilaita vastaan enemmän samalla tavalla kuin HUS-piiri purki lääkärilakon jälkeistä leikkausjonoa. Laittamalla lisää rahaa pystyttiin purkamaan leikkausjonoa. 80 prosenttia HUS-piirin lisäleikkauksista tehtiin julkisella sektorilla ja noin 20 prosenttia ostettiin ulkopuolelta yksityisinä palveluina. Siellä on ihan VES:in puitteissa lääkäreillä mahdollisuus tehdä tätä hommaa ja myöskin palkata lisähenkilökuntaa, jota kyllä on saatavissa. Näin on meille vakuutettu. Jostakin täytyy aloittaa tämä kiireellisten potilaitten hoito, ja siihen me tarvitsemme, arvoisa ministeri, tämän rahapotin, joka ei voi olla tämän kansakunnan kestokyvylle ylivoimainen, (Puhemies koputtaa) mutta jonottaminen näille potilaille on täysin ylivoimaista.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vehkaoja on ihan oikeassa. Tämä asia on kuitenkin niitä järjestelmäuudistuksia, jotka nekin tarvitaan, mutta välikysymyksessämme kuitenkin fokustähtäin on selvästi rahassa.

Mitä tulee ministerin puheenvuoroon vielä, hän heitti konkreetin kysymyksen minulle. Kun ministeri ei sitä ehkä usko, minä esitän, että media, jolla on yleensä tutkiva ote asioihin, tarkistaa valtion budjetit menneiltä vuosilta. Vielä kertaalleen väitän, että vuonna 95 sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksiin käytettiin 19,32 miljardia ja tänä vuonna 2002 käytetään 16,2 miljardia markkaa. Se näistä miljardeista.

Mitä sitten tulee siihen, että jos te annatte, arvoisa ministeri, lisää rahaa, miten käy kunnissa: On totta, että te olette leikannut kuntien koulutoimeltakin niin paljon rahaa, että monet kunnat uhkaavat panna opettajia lomalle, mutta jos te nyt kuitenkin ohjaatte nämä rahat sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksien kautta, uskon, että kunnat todella käyttävät ne, myöskin ne pienemmät, köyhemmät kunnat, joita te epäilitte, joita te moralisoitte, näitten jonojen purkamiseen, (Puhemies koputtaa) joista täällä tänä päivänä on puhuttu.

Sari Sarkomaa  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Keskustan puheenvuoroissa on todettu, että hallituksella ei ole vastauksia. Kyllä suosittelisin erityisesti edustajille Pekkariselle ja Hyssälälle tutustumista Kansallisen terveysprojektin ehdotuksiin, jotka ovat netissä saatavilla, joihin varmasti moni teistä onkin tutustunut. Siellä kyllä on vastauksia keskustan välikysymyksen kysymyksiin ja vähän laajemminkin, sen verran suppea näkökulma keskustan välikysymyksessä oli terveydenhuollon haastaviin kysymyksiin.

Kysyn, eikö esimerkiksi kokoomuksen vahvasti esille nostama hoitotakuujärjestelmä, jota Terveysprojekti esittää, ole vastaus siihen, että hoitoon päästäisiin nopeammin, kun siihen yhdistetään ne muut toimenpiteet, joita on tulossa.

Ed. Hyssälälle toteaisin, että hänen pohjoismaiset vertailunsa eivät olleet kyllä ihan oikeaan osuvia. Pohjoismaisessa vertailussa meidän palvelutuotantomme on samaa luokkaa, samoin hoitoon pääsy. Se, että Suomen bruttokansantuote on pienempi kuin muissa Pohjoismaissa, johtuu siitä, että meillä terveydenhuoltoalan palkat ovat hieman alempia, mutta siitä en ensisijaisesti syyttäisi kyllä Lipposen hallitusta, (Puhemies koputtaa) vaikka se ongelma onkin.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Se ei ole nyt aivan yksinkertainen ongelma, miten valtion rahaa ohjataan kuntien kautta terveydenhuoltoon. Kuntien taloudellinen tilanne on muutamassa vuodessa selvästi parantunut. (Ed. Pekkarinen: Joidenkin on, joidenkin ei!) Meillä on sellaisia kuntia kuin esimerkiksi vuoden 2001 Espoo, jolla on yhdet suurimmista hoitojonoista. Jos kunnista pitäisi tehdä vielä rikkaampia kuin Espoo oli vuonna 2001, ennen kuin ne katsoivat aiheelliseksi käyttää rahaa terveydenhuoltoon, niin luulen, että tässä ollaan aika ikään kuin taloudellisesti mahdottomassa tilanteessa. Esimerkiksi Kuopio, josta keskustan omassa välikysymyksessä on tehty maailman surkein paikka, ei ole mitenkään köyhimpiä kuntiamme, mutta sielläkin katsottiin, että ei kuitenkaan ole tarpeellista käyttää rahaa terveydenhuoltoon.

Sitä mukaa kuin kuntien taloudellinen tilanne nimenomaan Lipposen kakkoshallituksen aikana on parantunut, olemme STM:ssä vähän huuli pyöreänä katsoneet sitä, kuinka vähän paikallishallinto terveydenhuoltoa arvostaa. (Puhemies koputtaa) Jos me nyt annamme tähän 200 miljoonaa, voi olla, että siitä jopa 10 miljoonaa menee terveydenhuoltoon (Puhemies koputtaa) ja loput menevät jonnekin muualle. Sen takia Suomen keskustan ehdotus edellyttäisi, että me ottaisimme ikään kuin holhoukseen nämä kunnat, (Puhemies koputtaa) ja välillä tulee mieleen, että näin kannattaisi ehkä tehdäkin, mutta ...

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tiedättekö, ed. Jäätteenmäki, että yksi sairausryhmä, diabetes, aiheuttaa 12 prosenttia terveydenhuollon kokonaiskustannuksista, yli 5 miljardia markkaa. 200 000 diabeetikkoa on tänään, kymmenen vuoden kuluttua 300 000. Kustannusten arvioidaan nousevan 9 miljardiin markkaan. Te tiedätte myös erittäin hyvin sen, että aikuistyypin diabetes, tyypin 2 diabetes, voidaan ehkäistä hyvällä hoidolla. Oletteko te valmis käymään keskustapuolueessa kampanjan, joka johtaisi siihen, että keskustan vaikutusvallassa olevat kunnat omalta osaltaan ryhtyisivät pikaisesti toimiin tämän sairauden ehkäisemiseksi? Ne kustannukset johtuvat siitä, että 30 prosenttia diabeetikoista valitettavasti on saanut lisäsairauksia. 90 prosenttia hoitokustannuksista aiheutuu näistä. Te tiedätte, mitkä ovat nämä ongelmat.

Elikkä minä haastan teidät ja koko eduskunnan huolehtimaan siitä, että ei vain diabeteksen vaan kaikkien muidenkin ehkäistävissä olevien sairauksien ja paremman hoidon puolesta tehdään yhdessä työtä. Tampere on huono esimerkki. Minä toivon, että te tuette meitä siinä, että saamme ne myöskin korjatuiksi.

Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On ollut kyllä uskomatonta kuunnella ministeri Soininvaaran puhetta. Minä haluan toistaa vielä: keskusta kysyy tässä välikysymyksessä, mihin välittömiin toimenpiteisiin. Kyllä me olemme tutustuneet näihin terveydenhuollon kansallisen projektin esityksiin oikein hyvin.

Mutta ed. Sarkomaalle totean sen, että sanotteko te myös niille leikkausjonoissa oleville ihmisille, että menkää nettiin ja lukekaa, mitä vuosien kuluttua aiotaan terveydenhuollon puolella tehdä. Ette kai te ajattele niin, että se jotenkin lohduttaisi ihmisiä? Me haluamme toimenpiteitä nyt heti. Nyt te esitätte vain terveydenhuollon kansallista projektia ratkaisuksi. Ne ovat hyviä asioita, mitä siellä esitetään, keskusta niitä kannattaa, mutta ne ovat tulevan vaalikauden ratkaisuja. Ei niitä ole tulossa tänä vuonna. Yli 100 000 ihmistä on leikkausjonoissa. Tähän me haemme nyt hallitukselta vastausta.

Tuula Haatainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vehviläinen kysyi, mihin välittömiin toimenpiteisiin ryhdytään. Esimerkiksi lääkärien koulutusmääriä on nostettu 550:een vuodessa, kun te leikkasitte ne 350:een vuodessa vuonna 93. Tätä tahtia lääkäreiden määrä tulee lisääntymään. Se, totta kai, tulee viiveellä vaikuttamaan niihin ratkaisuihin, joita te teitte 93, jotka tänä päivänä ovat vielä todellisuutta. Eli nopeita ratkaisuja koulutusmäärien lisäämisen kautta ei ole enää tässä vaiheessa tehtävissä.

Rahaa on lisätty valtionosuuksiin 0,8 prosenttia tämän vuoden budjettiin. Me sosialidemokraatit olemme edellyttäneet, että pidetään kiinni hallituspuolueiden välisissä neuvotteluissa sovitusta prosentin korotuksesta vuoden 2003 budjettiin. Nämä ovat niitä toimenpiteitä, joilla nostetaan rahoitusta ja myös lääkäreiden määrää pystytään pitkällä aikajänteellä lisäämään.

Sakari  Smeds  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Soininvaara on jo useammassa puheenvuorossaan kuvannut kuntataloutta varsin valoisin sanakääntein. Hän on todennut, että kuntatalouden tilanne on jatkuvasti parantunut. Voiko todella olla niin, että ministeri näkee vain keskiarvoluvut eikä näiden lukujen takana olevaa rajua kuntien kastijakoa? Kyllähän teidän, arvoisa ministeri, täytyy tietää, että vuonna 2000 noin 200 kunnan vuosikate oli pakkasella. 83 kuntaa joutui nostamaan veroäyriään. Viime vuonna tilanne säilyi edelleen vaikeana. 92 kunnan vuosikate ennakkotietojen mukaan heikkeni edelleen. Tätä vuotta koskien satakunta kuntaa joutui nostamaan tuloveroprosenttiaan. Tosiasia on, arvoisa ministeri, että useiden kuntien kyky ylläpitää ja kehittää terveyspalveluja on erittäin koeteltu. Mitä te vastaatte? Ei juurikaan uutta sisältöä. Toivon, että ainakin voisitte eduskunnalle tässä välikysymyskeskustelun yhteydessä luvata, että hallitus ei ainakaan tule ensi vuonna leikkaamaan (Puhemies koputtaa) kuntien valtionosuuksien indeksikorotuksia, kuten teitte tänä vuonna.

Merikukka  Forsius  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri ja useat edustajat ovat vedonneet lääkäripulaan. Tilanne on kuitenkin ristiriitainen, sillä väestölukuhan on Suomessa pysynyt suurin piirtein ennallaan. Suomessa on tällä hetkellä enemmän lääkäreitä kuin on ollut koskaan ja enemmän hoitajia kuin koskaan. Eli jostain muustahan ne syyt lääkäripulaan tulevat. Meillä on tuhat lääkäriä ulkomailla. Tietysti palkka ja työn houkuttelevuus, työskentelyolosuhteet ynnä muut tämmöiset varmasti vaikuttavat.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin meillä on nimenomaan julkisessa virassa toimivia lääkäreitä nyt enemmän kuin koskaan sen takia, että julkinen palvelujärjestelmä on nyt laajempi kuin koskaan. Se myös tuottaa eniten palveluja, mutta samalla sitä on yritetty laajentaa nopeammin kuin meidän lääkäriresurssimme antavat myöten. Lääkäreitä ei ole yksityisellä sektorilla sen enempää kuin oli kymmenen vuotta sitten. Ulkomaille ei ole suurempaa virtaa. Meillä itse asiassa lääkäreitten työhönosallistumisaste on varsin korkea. Ei siitä oikein mihinkään pääse.

Mutta jos mennään kuntien rahoitukseen, täytyy muistaa, että me olemme nyt vasta pari kuukautta eläneet tätä vuotta. Me nostimme puolella miljardilla markalla kuntien sosiaali- ja terveydenhuoltoon asetettuja valtionosuuksia. Kunnat eivät ole tämän puolen miljardin markan turvin rynnänneet mitenkään purkamaan näitä leikkausjonoja. En tiedä, miten sitten, jos antaisimme vielä 200 miljoonaa lisää, ne sen jälkeen ryntäisivät. Sen takia edelleen kysyn, (Puhemies koputtaa) onko teillä esittää jokin ohjauskeino, jonka myös itse hyväksytte, jolla se raha, joka kunnille annettaisiin, myös menisi tähän (Puhemies koputtaa) tarkoitukseen. Miljardilla markalla siirrettiin rikkailta kunnilta rahaa köyhille kunnille. Tämäkin on ollut voimassa vasta kaksi kuukautta.

Antaisitte myös näitten toimenpiteitten jonkin aikaa vaikuttaa.

Mari  Kiviniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minullekin on jäänyt hieman hahmottamatta hallituksen vastaus keskustan välikysymykseen, kun toisaalta hallituspuolueiden ryhmäpuheenvuoroissa on esitetty syvä huoli terveyspalveluiden tilasta, mutta sitten ministeri Soininvaara on kertonut kauniita sanoja siitä, kuinka tilanne Suomessa onkin aika hyvä, ja vielä kaiken huipuksi sanonut, että täällä esitetyillä noin 200 miljoonalla markalla ei voisi itse tilannetta parantaa, kun ei tiedä, mihin rahat menisivät. Ministeri pyysi lupaa päästä kehysriiheen puolustamaan linjoituksia, mutta nämä linjoitukset, joita hän täällä on esittänyt, eivät kehysriihessä pidä. Aivan selvä tosiasia on, että lisää rahaa tarvittaisiin. Olisi hyvä, jos ministeri istuisi täällä vielä hetken aikaa tukiopetuksessa, jotta tietäisi, mitä kehysriihessä esittää.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Keskustelu on paikoitellen mennyt melkein rähinäksi nippeleistä ja nappeleista, kenen luvut ovat oikeat ja kenen eivät. Palaisin välikysymykseen vähän niin kuin ruisleipäasiaan sillä tavalla, että jos katson hallituksen vastausta, mitä sanomaa se antaa niille terveyskeskuksille, joihin lääkäreitä ei tänä päivänä saada rahallakaan, mitä sanomaa se antaa niiden alueitten ihmisille, joiden pitäisi päästä lääkärin luo näillä alueilla, niin ei mitään, ei yhtään mitään. Täällä on kolme lausetta, yksi ainoa toimenpide, jonka todetaan lisäävän välittömästi terveyskeskuslääkäreitten määrää, mutta siihenkään ei oteta kantaa. Olisin erittäin kiinnostunut siitä, mitä ministeri Soininvaara ajattelee pakollisen terveyskeskusharjoittelun lisäämisestä lääkärikoulutuksessa.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ministeri Soininvaara niin monta kertaa kysyy sitä, miten kunnissa nämä rahat käytettäisiin, vielä kerran sanon oman käsitykseni siitä ja uskon, että kuntakenttä toimii sillä tavalla, että jos hallitus päättää osoittaa sosiaali- ja terveystoimeen lisää rahaa erityisesti näitten pullonkaulojen poistamiseen, jotka ovat leikkausjonoina ja terveyskeskusten erityisinä ongelmina, kyllä kunnat varmasti nämä rahat niihin tarpeisiin myöskin käyttävät. Minusta siitä ei pitäisi erityisen suurta epäilystä olla, vaikka hallitus on todella leikannut monia muitakin asioita kunnilta, muun muassa koulutoimen järjestämisen edellytyksiä.

Mitä vielä tulee lääkärien määrään, minusta ed. Forsius käytti erinomaisen hyvän puheenvuoron, joka tavallaan kertoo mielestäni myöskin siitä, että totta kai lääkärien määrä on tärkeä, mutta myöskin, jos rahaa saadaan ja saataisiin enemmän ei vain lääkärien vaan koko terveydenhuollon infran käyttöön, niillä voimavaroilla saataisiin huomattavasti enemmän aikaan niitten jonojen purkamisessa, joista koko päivä täällä on puhuttu.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Joudun nyt valitettavasti poistumaan, mikä minua suuresti harmittaa, mutta haluan sanoa, että kyllä meillä terveydenhuoltojärjestelmässä on ongelmia. Meillä on ongelmana se, että perusterveydenhuolto on monin paikoin joutunut hyvin nopeasti suuriin vaikeuksiin. Se koskee syrjäseutuja, se koskee kaupungeissa niitä alueita, joissa, sanotaan, potilasaines on lääkärin kannalta jonkin verran raskasta. Näkyy selvästi, että Länsi-Helsinkiin saa lääkäreitä helpommin kuin Itä-Helsinkiin. Mutta on myös sillä tavalla, että lääkäreillä on kovin urbaanit arvot. Me ehkä valitsemme lääkärikoulutukseen vähän vääränlaista väkeä. Näillä kuuden laudaturin tytöillä, jotka asuvat kaupungeissa, ei ole taipumusta lähteä Kuhmoon terveyskeskuslääkäreiksi. Meidän on tultava toimeen niillä voimavaroilla, jotka meillä on.

Ed. Forsius on aivan oikeassa siinä, että meillä on nyt huomattavasti enemmän lääkäreitä kuin oli aikaisemmin. Heitä on kansainvälisesti ottaen paljon. Saamme heillä aikaan myös paljon terveydenhuollon suoritteita, ja meillä on paljon leikkauksia, meillä tehdään paljon operaatioita, paljon hoitojaksoja. Meillä on hyvät ennusteet hoidossa. Meillä on ortopediassa ja kaihileikkauksissa kapasiteettiongelmia. En ymmärrä, miksi ortopedeja on koulutettu aikanaan niin vähän; siihen ei ole oikein mitään nopeasti vaikuttavaa temppua. Kaihikirurgian osalta selvästi yksityissektorin todella huima palkkataso vie tällä hetkellä. Jos kaihikirurgi pääsee noin 20 000 euron kuukausiansioon erittäin helpolla työllä yksityissektorilla, on tietysti aika vaikea julkisen sektorin kilpailla tästä työvoimasta, eikä siihen ole mitään muuta ratkaisua kuin ylikouluttaa kaihikirurgeja niin paljon, että nämä työmarkkinat tasapainottuvat. Se vie jonkin verran aikaa. Meidän on pyrittävä edelleen parempaan suoritteeseen niillä voimavaroilla, jotka meillä on, ja se vaatii melkoista ihmettä. Silloin on katsottava, mikä meillä on ongelmana.

Meillä on perusterveydenhuolto, kuten sanottu, ajettu varmaan huonojen poliittisten päätösten seurauksena liian pieniin yksiköihin. Valtiovalta on varmaankin antanut jonkin väärän insentiivin, kun kunnat ovat terveyskeskuskuntainliittoja purkaneet. Sillä, että terveyskeskus olisi isompi ja sillä voisi olla useampia toimipaikkoja, mutta se olisi hallinnollisesti isompi, jolloin sillä on useampia lääkäreitä palveluksessa, voidaan lääkärin työtaakka saattaa sellaiseksi, että lääkäri pystyy siitä suoriutumaan ja että lääkäreitä myös saadaan. Varmaankin on totuttava siihen, että eräänlainen syrjäseutulisä, jota kunnat käytännössä jo maksavat, tulee lääkärinpalkkioihin takaisin, koska niin moni haluaa asua kaupungeissa.

Sitten meillä on selvästi ongelmia tämän järjestelmän hajanaisuudessa aluesairaalaverkon suhteen. Meillä on aivan liian paljon liian itsenäisiä aluesairaaloita, jotka yrittävät tehdä kaikkia asioita yhtäaikaa, erikoistua joka asiaan. Tämä johtaa suureen tehottomuuteen. Ortopediasta esimerkiksi saataisiin olennaisesti enemmän irti, jos meillä olisi keskittyneempi ortopediahoito. Tässä suhteessa esimerkiksi Tampereen keskussairaala, jossa tehdään yksi iso yksikkö, varmaan tulee johtamaan tehokkuuteen, tuottavuuden nousuun ja myös tason nousuun. Tämän kaltaista aktiviteettia on eräissä osissa maata. Täytyy sanoa, että toisissa osissa maata sairaanhoitopiirit uinuvat vähän niin kuin ruususenunta.

Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä on maailman hajautetuin. Se hajautettiin 90-luvun alussa täysin peruskuntien vastuulle. Tämä on ollut virhe. Hallitus ei ole tätä purkamassa, emme, vaikka mieli välillä tekisi antaa terveydenhuolto maakunnille tai sairaanhoitopiirin kokoisille yksiköille. Ainakaan tässä vaiheessa ei niin suureen urakkaan lähdetä. Voi olla, että Kainuussa kannattaisi koko terveydenhuolto antaa Kainuun sairaanhoitopiirille, koska se on kuntarakenteeltaan niin erikoinen alue, että siellä voisi näin tehdä.

Tämän kaltaiset rakenteelliset ratkaisut ovat välttämättömiä, jotta saamme tästä järjestelmästä riittävästi ulos. Me tarvitsemme rahaa, me tarvitsemme rahaa paljon, noin 20 miljardia markkaa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Se johtuu vain väestön vanhenemisesta ja teknologian paranemisesta ja hoitomahdollisuuksien parantumisesta. Tämä urakka ei ole aivan pieni, koska se ei ole valtion rahoja eikä se ole kuntien rahoja, se on veronmaksajien rahoja. Se tarkoittaa sitä, että muista asioista täytyy pystyä luopumaan vastaavasti paremman terveydenhuollon eteen, mutta se on välttämättömyys. Sen takia ajatuksiin, että välittömillä toimilla, nopeasti kiihdyttämällä julkiseen terveydenhuoltoon annettavaa rahaa, voitaisiin asioita hoitaa, en usko. Kysymykseen, joka tehtiin näistä lääkärinlähetteistä: meillä yksityisen ja julkisen terveydenhuollon väliset pelisäännöt eivät ole kunnossa tällä hetkellä lainkaan. Se, että yksityislääkärin lähetteellä pääsee huomattavasti pienemmällä indikaatiolla erikoissairaanhoitoon, on voimavarojen väärinkäyttöä. (Ed: Stenius-Kaukonen: Onko se totta? En usko sitä! — Ed. Pekkarinen: Ministeri on oikeassa!)

Meidän on myös pohdittava eri henkilökuntaryhmien työnjakoa. Suomessa ehkä liikaa katsotaan muodolliseen koulutukseen ja liian vähän siihen, mitä osataan. Meillä tällä hetkellä sairaanhoitajat yrittävät työntää perushoitajia suurin piirtein sairaaloista pois kokonaan ja väittävät, että he eivät osaa annostella lääkkeitä kuin öisin; yöllä he saavat kyllä annostella lääkkeitä, mutta eivät päivisin. Sitten edelleen meillä voisi kyllä paljon tehdä ... esimerkiksi flunssan havaitseminen. Uskoisin, että 10 vuoden lääkärinkoulutusta ei tarvita siihen, että havaitaan, että voi kirjoittaa todistuksen, että ihmisellä on flunssa. On myös paljon toimenpiteitä; jos katsotaan, kuinka vaativia toimenpiteitä kätilö saa tehdä hoitajakoulutuksen pohjalta, niin ihmetyttää, että yhtä vaativia toimenpiteitä ei muualla ole. Kävimme tutustumassa Britannian terveydenhuoltoon, ja totesin, että ne esitykset, mitkä itse olen antanut sairaanhoitajien toimenkuvan laajentamisesta, olivat aika vaatimattomia verrattuna siihen, mitä Britanniassa on jopa tehty. Siellä on jo eräs hoitaja, joka hoitaa käsikirurgiaa. Tämmöistä en ollut tullut ajatelleeksikaan. (Naurua)

Mutta joka tapauksessa Kansallinen terveyshanke tulee tuottamaan merkittäviä esityksiä. Ne tulevat varmasti olemaan esityksiä, jotka ovat kiistanalaisia. Meidän täytyy esimerkiksi pohtia tätä lisätyön mahdollisuutta julkisessa sairaanhoidossa. Niin käsittämätöntä järjestelmää kuin erikoismaksuluokkaoikeus ei varmaankaan tule toista enää, ja siitä kannattaisi varmaan luopua. Mutta samanaikaisesti kannattaa pohtia sitä, voisiko se lääkäri, joka nyt lähtee kello kolme julkisesta sairaalasta ja menee vieressä olevaan yksityissairaalaan, pysyä julkisessa sairaalassa ja tehdä sen lisätyön siinä julkisessa sairaalassa.

Sitten on ryhdyttävä ennakkoluulottomasti pohtimaan niitä pelisääntöjä, mitä meillä on itse maksavien potilaiden osalta. Ed. Pekkarinen otti sen hyvin esille, että meillä on tässä tietty eriarvoisuuden siemen. Onko sen eriarvoisuuden käsitteleminen meillä ollenkaan rationaalista, koska meillä toisaalta työterveyshuollon kautta erittäin voimakkaasti subventoidaan yksityisen terveydenhuollon käyttöön verrattuna julkiseen terveydenhuoltoon ja sitten toisaalta on tilanteita, joissa ihmisellä ei kerta kaikkisesti ole valinnanvapautta ollenkaan, ellei hänellä ole riittävästi maksukykyä?

Näitä kaikkia asioita joudutaan pohtimaan, mutta olisin toivonut, että tämä eduskuntakäsittely olisi järjestetty silloin, kun meillä on julkistettu Kansallisen terveyshankkeen ehdotukset, että olisimme pystyneet paljon konkreettisemmista asioista puhumaan. Sen kaltainen syyttely, jossa otamme esille yksittäistapauksia, tämä hoito tuolla tai tämä tuolla, vaikka ne olisivat vahingossa osuneetkin omaan hallituskauteen, eivät anna oikeata kuvaa meidän järjestelmästämme. Kyse on siitä, että kannattaa katsoa vähän suurempia tilastomääriä ja muuta sellaista. Meidän terveydenhuoltojärjestelmämme on tehnyt omassa tehokkuudessaan suuren ihmeen, samalla kun koko julkinen talous on mennyt suurin piirtein mankelista läpi. Terveydenhuoltojärjestelmä tällä hetkellä hoitaa paljon enemmän potilaita, tekee enemmän suoritteita kuin suurin piirtein realistisesti samalla rahalla 10 vuotta sitten.

Lopuksi haluan sanoa, että kyllä julkisessa taloudessa meillä on se ongelma, että julkisen sektorin koko on nyt suurin piirtein yhtä suuri kuin 10 vuotta sitten, mutta se maksaa 3 prosenttiyksikköä bkt:sta enemmän tulonsiirtoja kuin aikaisemmin. Sen takia se rahoittaa 3 prosenttiyksiköllä vähemmän palveluja. Jos me emme tätä rakenteellista työttömyyttä, ennenaikaista eläköitymistä ja muuta saa kuriin, emme löydä kohtuullisella verotasolla riittävästi rahoitusta palveluihin.

Olen pahoillani, etten pysty täällä pitempään jatkamaan tätä keskustelua, olisi ollut hauska käydä sitä pitempään.

Anneli Jäätteenmäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Huomaan ilokseni, että keskustan välikysymys on ollut juuri tässä vaiheessa todella tarpeeseen. Kolmen ja puolen tunnin keskustelun jälkeen voin ilokseni panna merkille, että ministerin puheenvuoro, jonka äsken kuulimme, oli aivan toisenlainen kuin tämä ensimmäinen puheenvuoro. (Ed. Stenius-Kaukonen: No ei nyt ihan. Hän myönsi ongelmat heti alussa!) — Tässä puheenvuorossa hän myönsi, että ongelmia on, rahaa tarvitaan, henkilöstöä tarvitaan lisää, mutta tästä ensimmäisestä puheenvuorosta ei kyllä saanut mitään selvää, mikä on terveydenhuollon tila. Eli keskustelu ja tämä eduskunnan ja keskustan antama tukiopetus on ollut ministerille ja koko hallitukselle tarpeen.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Myös omalta osaltani vähän niin kuin lisätukiopetusta siitä, miksi rahankäyttö on rajallinen ratkaisu: Tiedän tämän HUSin tapauksen, johon ed. Hyssälä muun muassa viittasi. Sen käyttömahdollisuus on rajallinen siksi, että käytännössä esimerkiksi leikkaustoiminta joudutaan tekemään ylityönä. Eli mistä saadaan henkilökunta? Se taas, että voidaan palkata tilapäistä henkilökuntaa, on rajallinen keino ja erityisesti lääkäreiden kohdalla erittäin vaikeasti toteutettavissa, eli siinä tulee tämä seinä vastaan. Sitten, ostetaanko yksityiseltä näitä palveluja? Siinä tulee vastaan se, että yksityisen sektorin kapasiteetti vetää vaativia potilaita on hyvin rajallinen. Toisekseen täytyy muistaa, keitä nämä lääkärit sitten ovat. Meillä on yli 4 000 lääkäriä, jotka tekevät niin sanottua tilapäistä yksityistä sektoria, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat saman yhteiskuntajärjestelmän lääkäreitä, eli tämä tekee sitä rajaa, miksi on rajallista rahavaroilla ratkaista tätä kysymystä.

Mitä sitten taas tulee yksityislääkärien kontra yhteiskuntalääkäreiden lähetteisiin, (Puhemies koputtaa) se on rajattua, eli eivät kunnat eivätkä sairaanhoitopiirit voi vaikuttaa mitenkään siihen, otetaanko sieltä yhteiskunnan lähetteet ennen yksityistä.

Mauri  Salo  /kesk (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Aika suuret odotukset oli silloin, kun ministeri Soininvaara astui virkaansa, mutta hän ei kyllä ole saanut omalla postillaan mitään merkittävää uutta aikaiseksi. Ongelmat ovat ainakin yhtä suuret, jos eivät vielä suuremmat. Oleellinen asia on se, että on osoitettava rahat sairaanhoidon henkilöstölle. Meidän on saatava sairaanhoitajia lisää, jotta saadaan toimivuutta ja saadaan lääkärit töihin. Kansantalouden kannalta on kaikkein onnettominta, että ihmiset ovat pitkään jonossa ja sairastaessaan nostavat tietenkin sairauspäivärahoja ja joutuvat syömään kalliita lääkkeitä. Tässä on perusprobleema, joka pitäisi ratkaista. Eli kansantalouden kannalta jonot on keinolla millä hyvänsä saatava pois.

Pekka   Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Erikoissairaanhoitoa varten maa on jaettu 20 sairaanhoitopiiriin (Ed. Kautto: Liian moneen!) ja meillä on 20 keskussairaalaa ja 5 yliopistollista sairaalaa. Valitettavasti kuitenkin tosiasia on, että sairaanhoitopiirien toiminta mielestäni on hyvin lamaantunut, kunnilla on vaikeuksia huolehtia erikoissairaanhoidon palveluksista. Mielestäni tähän ongelmaan minulla on hyvä ratkaisu, että sairaalat siirtyisivät kunnilta valtion omistukseen. Näin voitaisiin turvata erikoissairaanhoidon laatu ja ajanmukaiset työvälineet ja laitteet.

Pekka   Nousiainen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kuosmaselta voisi kysyä, mikä on valtion vastuu erikoissairaanhoidosta tai yleensä sosiaali- ja terveystoimesta. Me muistamme, että valtio vastasi kuntien sosiaali- ja terveystoimen käyttömenoista 90-luvun alussa 44 prosenttia. Tänä päivänä korotustenkin jälkeen se on vain 25 prosenttia. Kuntien vastuu on 60 prosenttia. Kyllä tässä periaatteessa on kysymys siitä, että valtio on vetäytynyt kustannusvastuusta sosiaali- ja terveystoimen osalta, ja kun kuntien eriarvoistunut kehitys on johtanut siihen, että kaikki kunnat eivät kykene huolehtimaan palveluistaan, myöskin kansalaiset ovat joutuneet eriarvoiseen asemaan. Tässä ennen kaikkea nyt toivoisi, että sosiaali- ja terveysministeriö ja valtioneuvosto sitoutuisivat siihen, mitä terveydenhuoltoprojektissakin sanotaan, vuosittaiseen reaalimääräiseen kuntien valtionosuuksien kasvattamiseen sosiaali- ja terveystoimeen. Tällä lailla tämä asia saataisiin parempaan järjestykseen.

Veijo Puhjo /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Nousiainen sanoi osuvasti, että valtio on vetäytynyt vastuustaan sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksessa. Totta on, että kolmen vuoden aikana on 1,8 miljardia markkaa lisätty, mutta isommat luvut kuvaavat paremmin kehitystä. Vuonna 94 budjetista kului 54 miljardia markkaa, sitten se aleni jossain vaiheessa 43 miljardiin markkaan, ja tänä vuonna menot ovat nousemassa runsaaseen 48 miljardiin markkaan, eli meiltä puuttuu vielä 6 miljardia markkaa vuoden 94 tasosta. Kun väki ikääntyy, hoitohenkilökunnan taso on kymmenen viime vuoden aikana suhteutettuna eläkeläisten määrään laskenutkin vuoden 75 tasolle, eli meillä pitäisi aika kiireen vilkkaan saada lääkäreiden lisäksi myös hoitajia töihin.

Ismo   Seivästö  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Soininvaara kiiruhtaessaan kehysriiheen totesi, että lähitulevaisuudessa tarvitaan lisää noin 20 miljardia markkaa varoja terveydenhuoltoon. Kun valtion osuus kokonaisbudjetista on noin 18 prosenttia ja kuntien 43 prosenttia ja kuntien tulopohjasta yli 50 prosenttia tulee veroista, kunnallisverosta, kyllä tämä yhtälö näyttää aika vaikealta, että köyhimmät kunnat selviytyisivät tästä haasteesta ilman merkittäviä veronkorotuksia. Nyt jo monessa kunnassa veroprosentti on huimaavan korkea verrattuna tiettyihin muihin kuntiin.

Jos nyt kuitenkin ministerin autoon kantautuisi täältä sellaisia jälkikaikuja, niin kehysriiheen terveiset, että Turussa vielä hammaslääketieteen laitoksella olisi valmius aloittaa hammaslääkärinkoulutus, koska myös tämän alan ammattilaisista on tulossa pula, ellei koulutusta lisätä.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on erityisesti ministeri Soininvaaran taholta tuotu vahvasti esille se, että suurin ongelma on pienissä terveyskeskuksissa, ennen kaikkea sellaisissa, joissa Suomen keskustan edustajilla on merkittävä asema. Minusta on kuitenkin syytä todeta, että meillä on erittäin toimivia pieniäkin terveyskeskuksia, joissa palvelut on turvattu. Nimenomaan pullonkaula on erikoissairaanhoidossa. Näistä pienistä terveyskeskuksista ei pääse myöskään erikoissairaanhoitoon niin nopeasti kuin tarvitsee. Voidaan myös todeta, että esimerkiksi Espoossa ja Tampereella, jonka nimi on täällä monta kertaa mainittu, nämä palvelut eivät pelaa. Minun tietääkseni näissä kunnissa ei Suomen keskustan edustajia kovin paljon ole päätöksentekopaikalla. Siellä vastaavat nykyiset hallituspuolueet ja niiden taustavoimat siitä, miten asioita hoidetaan. Tämäkin on syytä todeta.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri viimeisessä 16 minuuttia kestäneessä vastauspuheenvuorossaan toi ilmi sen perimmäisen asian, että vastuu on siirretty peruskunnille. Siitähän nyt on kysymys, kuinka peruskunnat tämän tehtävänsä hoitavat.

Sekä varsinaisissa ryhmäpuheenvuoroissa että vastauspuheenvuoroissa on vilahtanut Oulu aina silloin tällöin. Otetaan Oulu sitten esimerkiksi peruskuntavastuun kantamisesta. Viime valtuustossa ed. Myllyniemen kanssa olimme päättämässä, että osoitettiin lisäbudjetillisesti lisää varoja leikkausjonojen purkamiseen. Toisin sanoen kannoimme sen vastuun näin.

Sitten toinen asia, joka liittyy myöskin Ouluun. Kun ministeri oli äärimmäisen huolissaan siitä, että lääkärit eivät nyt mene Kuhmoon, se on jostakin syystä aivan outo paikkakunta ministerin mielestä, siis Kuhmo, joka on kulttuurikeskus Suomessa. Kun meillä koulutetaan tällä hetkellä lääkäreitä, heistä 60 prosenttia jää Pohjois-Suomeen. Siis toisin sanoen lääkärinkoulutusta Ouluun ja Kuopioon!

Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri poistui, keskustelun valot himmennettiin. Tulee semmoinen tunne, että ei taida hallitus kaatua tähänkään välikysymykseen, joskaan eivät kyllä jonotkaan näytä lyhenevän tämän keskustelun perusteella. Voi vain miettiä, mitä ne potilaat, jotka jonoissa ovat, muun muassa Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa yli 10 000 potilasta, miettivät tästä kaikesta.

Eri osapuolten, siis kuntien, valtion ja sairaanhoitopiirien, kesken on saatava aikaan sopimus terveydenhuoltopalveluiden turvaamisesta. Sitä kautta myös silloin määrärahat, jotka osoitetaan kunnille, kulkeutuvat ihan oikeaan paikkaan.

Tämän keskustelun aikana ei myöskään ole löytynyt rahaa muun muassa Vesannon homesairaalaongelmaan. Työsuojelupiirillä on päätös, että sairaala on suljettava. Mitä siellä tehdään sitten? Tällaisetkin kysymykset liittyvät myös tämän aiheen piiriin.

Arvoisa puhemies! Lopuksi siihen, kun ministeri politisoi tätä kysymystä monta kertaa: kyllä minusta tuntuu, että Helsingin kaupungissakin on näitä ongelmia, eikä keskusta nyt kyllä ihan johtava puolue ole pääkaupungissa.

Tero  Rönni  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Katselin eduskunnan kalenteria ja totesin, että kohtalaisen suurta terveyskeskusta tämäkin joukko pyörittää, toistakymmentä lääkäriä ja kymmenkunta sairaanhoitajaa. Tästä päästäänkin siihen kysymykseen, ovatko lääkärit tällä hetkellä todella oikeissa töissä. (Naurua)

Mielestäni sairaanhoitopiireissä ja kaikissa sairaaloissa lääkärit tekevät hallinnollisia ja taloudellisia töitä, mutta ovatko he koulutettuja siihen? Henkilöstöasiat ovat täysin päin prinkkalaa, taloudet mitä sattuu, ja kaikkia näitä johtaa lääkäri, jolla on lääkärinkoulutus. Kyllä mielestäni oikeasti koulutettuja ihmisiä pitäisi laittaa oikeille paikoille eikä suinkaan tämmöisiin paikkoihin.

Sanoisin vielä kuntataloudesta, että olen kunnasta, jossa lääkäripalvelut maksavat ihan maltaita. Kaikki rahat, mitä ikinä löytyy, joudutaan laittamaan terveydenhoitoon, muualta väki pihalle, ja on irtisanomisia. Puolestani olen ilomielin kuntapäättäjänä antamassa koko terveydenhoidon valtion haltuun. Pitäkää hyvänänne!

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on aivan oikein kannettu huolta henkilökunnan riittävyydestä niin lääkäreiden kuin muidenkin osalta mutta ei juuri ollenkaan ole puututtu toiseen ongelmaan eli siihen, kuinka tämä henkilökunta jaksaa ja voi työpaikoillaan, eikä työuupumukseen, joka on tutkimusten mukaan kasvanut kaikilla aloilla, ja se koskee erittäin paljon terveydenhoitoalaa.

Terveydenhoitoala joutuu sen kohteeksi kahta kautta. Se kärsii siitä itse ja joutuu kantamaan raskaan taakan muiden alojen ihmisistä, jotka työuupumuksen kautta esimerkiksi työkykynsä menettävät. Sen vuoksi on kyllä aivan välttämätöntä kiinnittää myös tähän asiaan huomiota, ei pelkästään henkilökunnan riittävyyteen vaan siihen, millä tavalla henkilökunta työssään jaksaa. Tässä tarvitaan kyllä jämäkkää yhteistyötä ja jämäköitä toimenpiteitä, joilla työuupumusta pystyttäisiin vähentämään.

Pirjo-Riitta Antvuori /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Harmi, että ministeri Soininvaara lähti täältä pois. Hänen viimeisessä puheenvuorossaan oli ihan hyvää analyysia. Mutta vähän jää harmittamaan sellainen, että hän toistuvasti sekoittaa asioita ja puhuu ikään kuin lääkärien ja hoitajien välinen tehtävienjako olisi jokin suuri ongelma tai sillä jotakin ratkaistaisiin. Kyllä kai kuitenkin realiteetti on se, että suurimmat ongelmat terveydenhuollossamme ovat työvoimaan liittyvät kysymykset. Niihin kuuluvat lääkäripula, hoitajapula, työntekijöiden jaksaminen, palkkausasiat, määräaikaiset työsuhteet, johtaminen jne. Toiseksi on kuntien eriarvoisuus, siinä tulorahoitus, väestörakenne ja koko palvelurakenne, kolmanneksi se, että tarpeisiin nähden on riittämättömästi rahaa.

Nyt on vannottu Kansallisen terveysprojektin nimiin, ja se on ihan hyvä, mutta se vaatii todella (Puhemies koputtaa) paljon rahaa. Onhan meillä näitä hankkeita ollut. Meillä on ollut Terveydenhuolto 2000-luvulle ...

... Terveys 2015 -hankkeet, sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelmat 2002—2003 ...

Hannu   Aho  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Vähän oudolta tuntui kuunnella tätä keskustelua, kun ministeri pani tämän enemmän välikysymys—keskusta-väliseksi keskusteluksi eikä kantanut itse vastuuta niistä asioista, mitä todella hallitukselta kysyttiin.

Siinä kyllä olisin vähän eri mieltä, mitä ministerikin esitti, että aina kaikki suuriin yksiköihin, pienet ovat tehottomia. Se on kyllä täysin väärä käsitys. Voi vain valittaen todeta, että ministeri ei silloin tiedä arkielämää, jos tämä totuus näin on hänellä. Meiltä löytyy pieniä yksiköitä, jotka ovat erittäin tehokkaita. Mutta näkisin, että lääkärinkoulutuksessa pitää — ainakin omankin terveyskeskuslääkärini mielestä — terveyskeskuksissa harjoittelun olla pakollinen. Sillä me saisimme terveyskeskuksiin lääkäreitä ja heille todellista kokemusta arkielämästä. Sanoisin kyllä, että vaikka julkiset palvelut ovat kohtuullisen hyvät, ei pitäisi unohtaa ostopalveluja. Niillä ratkaistaan monta kertaa moni pieni asia, kun saadaan potilaat lääkäriin oikeana aikana. Se on tärkeintä, että tilanne ei pääse liian pahaksi.

Susanna  Huovinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Keskusta perää täällä välittömiä toimenpiteitä ja väittää kirkkain silmin, että Kansallinen terveydenhuollon projekti ei tuo mitään välitöntä toimenpidettä. Mutta tämä ei pidä paikkaansa, kuten ministeri vastauksessaan totesi. Äsken teidän oma edustajanne totesi, että esimerkiksi lääkärien pakollinen harjoittelu terveyskeskuksissa tulee luultavasti mitä todennäköisimmin vastaamaan välittömästi tähän teidän esittämäänne kysymykseen.

Ed. Pekkarinen täällä aivan rehellisesti totesi, että keskusta on kiinnostunut nyt tässä keskustelussa vain lisärahasta terveydenhuoltoon. Olisi tietenkin hyvin toivottavaa, että keskusta olisi kiinnostunut myös tietyistä järjestelmäkysymyksistä, siitä, miten ennakkoluulottomalla yhteistyöllä kuntien välillä voidaan saada todellisia säästöjä ja parannuksia myös ihmisten kannalta. Tiettyjen palvelujen keskittäminen on osaamistason nostamiseksikin aivan välttämätöntä, mutta onko keskustalainen kuntakenttä tähän valmis? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana voin sanoa oman mielipiteeni, että tuntuu välillä siltä, että tällaiseen ei löydy valmiutta.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on nyt moneen kertaan puhuttu Kansallisesta terveysprojektista, että se tuo avun. Nythän Sailas on käyttänyt julkisuudessa aika ankaran puheenvuoron siitä, että lisää rahaa terveydenhuoltoprojektin kautta on aivan liian optimistista, elikkä työn ollessa kesken keskeisesti siinä mukana oleva virkamies kritisoi jo alustavia rahavaatimuksia terveydenhuollolle. Tämä on erittäin suuri negatiivinen pointti ja vie pohjan pois siltä projektilta. Tämä onkin vain silmänlumetta, koska projektissa mukana olevat henkilöt eivät ole sitoutuneet sen tavoitteisiin, että vaaditaan lisää rahaa.

Arvoisa rouva puhemies! On kyllä aika noloa Suomen sairaitten ja jonossa olevien ihmisten kannalta, että hallitus laittaa samaan aikaan jonkin oman kokouksensa, kun tästä on tiedetty ja he ovat aikataulun sopineet, että täällä keskustellaan nyt terveydenhuollosta. Yhtään ministeriä ei ole paikalla, ei yhtään hallituspuolueista vastaavaa. Tämä on skandaali, sanon suoraan! Tämä on kerta kaikkiaan skandaali, että voidaan laittaa samaan aikaan jokin kokous. Nyt ministeriemme pitää vastata ja kysytään ihmisten hädästä.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä keskusta kysyy välittömiä toimenpiteitä, ja olen samaa mieltä täällä puhuneiden hallituspuolueiden kansanedustajien kanssa, että toimenpiteitä on tulossa aika pian mutta ei mitään pikalääkettä ole tähän tilanteeseen, ikävä kyllä.

Sen sanoisin, että ei raha yksin ratkaise. Täällä aivan oikein on tuotu esille, että rakenteita täytyy muuttaa, ja siitä täytyy myöskin täällä keskustella, ei pelkästään rahasta. Yksi tärkeä asia, miten rakenteita on muutettava, on se, että esimerkiksi terveyskeskukset organisoitaisiin niin, että tosiaan sinne saadaan niitä lääkäreitä. Ei auta, jos me täällä keskustelemme, että koulutetaan lisää lääkäreitä ja terveydenhuoltohenkilökuntaa, kun he eivät sitten pysy siellä. Meidän täytyy myöskin keskustella siitä, kuinka saadaan terveydenhuoltoalasta houkutteleva niin, että ne, jotka ovat valmistuneet, pysyvät siellä ja ne, jotka ovat työssä siellä, jaksavat ja pysyvät siellä ja ennen kaikkea kuinka me tulevaisuudessa saamme henkilökuntaa terveydenhuoltoon. Jos koko eduskunta täällä vaan haukkuu ja moittii terveydenhuoltoa, en yhtään ihmettele, etteivät nuoret sinne hakeudu. (Puhemies koputtaa) Toivon, että täällä asiallisesti keskustellaan (Puhemies koputtaa) ja epäkohdat myönnetään mutta myöskin todetaan, että terveydenhuollossa tänä päivänä on vielä ilo tehdä töitä.

Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Stenius-Kaukonen alkujaan totesi, että terveydenhuollossa johtaminen on kriisissä. Nyt on kuultu pari saman suuntaista puheenvuoroa sen jälkeen. Mutta kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, että todellakaan terveysalan ammattilaiset eivät välttämättä ole parhaita johtamaan ja suunnittelemaan omia töitään. On aivan selkeää, että pelkällä rahalla ongelmia ei ratkaista vaan työmenetelmiä ja työtapoja tulee rajusti muuttaa, mitä myöskin edellinen edustaja sanoi. Esimerkiksi Oulussa nostettiin rahat 1 200 miljoonasta markasta 1 600 miljoonaan markkaan kahdessa vuodessa, ja edelleenkin siellä kivistää, että ei riitä, ei tulla toimeen. Siis terveydenhuollossa täytyy tapahtua todellakin suuria muutoksia, jotta tämä asia saadaan kuntoon. Tähän väliin täytyy sanoa, että hallitus on huono, että tulee sitäkin moitittua.

Ed. Stenius-Kaukonen sanoi, että keskustalaisten kuntien pitäisi tulla mukaan diabeteshommaan. Oulu on suurin, eniten keskustalaisia Suomenmaassa, ja me olemme sen asian hoitaneet, jos oikein muistetaan.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni on tänään jäänyt liian vähälle keskustelulle se, että lähestulkoon välitön keino tämän asiantilan parantamiseksi on todella lääkäreiden harjoittelujaksojen pidentäminen terveyskeskuksissa. Se on kaikista tänään mainituista yksittäisistä kohdista nopein keino. Senhän hallitus on luvannut tehdä.

Mitä sitten tulee rahanpyyntöön, minäkin olen koko ajan pitänyt tärkeänä sitä, että terveydenhuollon valtionosuuksia nostetaan, lähinnä siitä syystä, että ne ovat näinä vaikeina vuosina jääneet jälkeen. Mutta kun nyt asetan itselleni kysymyksen, mihin siellä raha pitäisi ensisijaisesti laittaa, vastauksen löytäminen ei ole kauhean helppoa.

Eniten tällä hetkellä olen lämmennyt sellaiseen asiaan, joka tosin ei ole eduskunnan rootelissa, elikkä siihen, että terveydenhuollon henkilökunnan palkkataso täytyisi nyt kerta kaikkiaan saada korjatuksi, ja jos se hoituisi, (Puhemies koputtaa) raha leviäisi hyvin tasaisesti koko maahan. Mutta siihen, (Puhemies koputtaa) että syrjäseudulle ei saada lääkäreitä, ei voi helppoa lääkettä keksiä, koska sinne ei ehkä saada ketään muutakaan erikoiskoulutuksen saanutta henkilöä.

On yleisistä elämänoloista kysymys.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. M. Salo suri ministeri Soininvaaran kohtaloa, kun tämä ei ole kyennyt vaikuttamaan. Ei vain ministerin vaan meidän monen kansanedustajan ja kaupunginvaltuutetun surullinen kohtalo on se, että emme voi vaikuttaa. Meillä ei ole voimaa vaikuttaa asioihin, joita yritämme edistää.

Tampereen reumayhdistys ja Tampereen tekonivelkirurgit ovat ainakin kaksi kolme vuotta tuoneet kaiken tiedon, mitä valtuutettu tarvitsee Tampereen tekoniveljonojen katastrofaalisesta tilanteesta, joka on vain pahentunut syistä, joita en nyt ehdi teille kertoa. En huuda valtiota apuun, vaan yritän huutaa niin, että puoli tuntia sitten alkaneeseen Tampereen kaupunginvaltuuston kokoukseen viestini kantautuisi jälleen kerran, että valtuusto hoitaisi tämän asian ja antaisi rahat.

En ole kuullut keskustan edustajien puheenvuoroissa yhtään sellaista puheenvuoroa, jossa te esittäisitte, miten kunnissa, joissa teillä on vaikutusvaltaa, asiat hoidettaisiin, miten jonoja voitaisiin purkaa. Olen aivan varma, että kaikki keskustajohtoiset kunnat (Puhemies koputtaa) eivät ole Suomen köyhimpiä kuntia.

Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Palaan vielä tähän, minkä ed. Hyssäläkin otti esille, ministerin poistumiseen täältä salista. On kyllä outoa, että kun hallitus saa valita itse, milloin se vastaa välikysymykseen, niin se laittaa välikysymyskeskustelun samalle päivälle kuin on laittanut kehysneuvottelut. Tämä osoittaa hallituksen sisältä sitä, ettei arvosteta eduskunnan työtä.

Palaan vielä siihen, kun täällä on ilkuttu sitä, miksi keskusta otti esille Kuopion tapauksen tai muita konkreettisia esimerkkejä. Me haluamme ottaa näitten tapausten kautta esille sen, että me emme kannata sitä, että hyvinvointiyhteiskunnassa, jota me haluamme edelleen ylläpitää, olisi sellainen meininki, että ihmiset joutuvat oikeudenkäyntien kautta hakemaan itselleen peruspalveluita ja terveyttä. Siitä syystä me olemme ottaneet nämä asiat nyt esiin.

Toimi  Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lipposen kahden hallituksen loppusaldoksi näyttävät jäävän sosiaalipolitiikan osalta pitkät nälkäjonot ja terveyspolitiikan osalta vielä pitemmät leikkausjonot. Tämä on kyllä häpeällistä, erityisesti sanoisin vasemmistolle, kun teidän kahdeksan vuoden hallituskautenne jälkeen on tällainen saldo. Tämä keskustelu ja hallituksen vastaus, jos se teitä tyydyttää ja hallitukselle luottamusta äänestätte, on vielä suurempi taakka tunnollanne, arvoisat edustajat.

Lipposen ensimmäinen hallitus leikkasi kuntien valtionosuuksia äärettömän voimakkaasti. Nyt ministeri kertoi, että on palautettu viime vuonna ja tänä vuonna. Näin on tehty, mutta vielä ollaan, niin kuin ed. Puhjo totesi luvuilla, kaukana siitä tasosta, mikä oli silloin, kun te lähditte liikkeelle ja mikä on tarve tällä hetkellä. (Puhemies koputtaa) Yksi ratkaisu on se, että rahaa saadaan lisää. Sairausvakuutus- ja koko kansanterveys- ja erikoissairaanhoitojärjestelmä on myös uudistettava. Mutta rahaa pikaisesti lisää, niin leikkausjonoja voidaan purkaa.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tätä keskustelua tietysti häiritsee se tosiasia, että helposti puhutaan ikään kuin lääketieteen yksityiskohdista, niin kuin ministerikin ortopedian keskittämisestä. Me tiedämme kuitenkin, että ortopedien ja traumatologien koulutus kuuluu yhteen. Emme voi keskittää kaikkia ortopedeja ja ortopedista osaamista suuriin keskuksiin, koska sitten meillä ei ole traumatologista valmiutta leikata niitä potilaita, jotka esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa vahingoittuvat ja tulee äkillisen traumatologisen operaation tarve.

Näin ollen tällainen tapa, joka lähtee enemmänkin tilastojen tarkastelusta, on aika ongelmallinen. Se vanha vertaus, että pää on uunissa, jalat ovat jääkaapissa ja keskimäärin voidaan hyvin, ei toimi terveydenhoidossa. Se on valitettava asia, ja näin ollen tämän suuntainen ministerin ajattelutapa on hankala asia.

Lopuksi, puhemies, Suomessa on henkilökuntaa, joka olisi valmis tekemään työtä sairaaloissa, mutta ei ole mahdollisuuksia, koska maallikot sairaanhoitopiirien hallinnossa (Puhemies koputtaa) ja kuntien lautakunnissa ovat tehneet ne päätökset, jotka tämän käytännössä estävät.

Pertti   Mäki-Hakola  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluan saattaa eduskunnan aikakirjoihin merkityksi suoran kansalaismielipiteen, joka kuuluu näin:

"Keskustan masinoima välikysymys terveydenhuollon ja lääkäripalvelujen saatavuudesta on häikäilemättömyydessään vertaansa vailla oleva kannanotto ja yritys jälkiensä peittämisestä, mitä Suomen itsenäisyyden historian olemassaolon aikana on tapahtunut. Kälviä on 4 600 asukkaan kunta Keski-Pohjanmaalla, jossa oli ennen vuoden 2000 vaaleja hyvät kahden lääkärin palvelut. Vaalien jälkeen valtuustoon valittu terveyskeskuslääkäri on irtisanottu, kun tuli valituksi valtuustoon kunnan historian suurimmalla äänimäärällä väärästä puolueesta. Nyt on yksi lääkäri ja kaikkina päivinä ei yhtäkään. Irtisanotun lääkärin paikka oli haettavana, mutta irtisanotun lääkärin ollessa ainoa hakija ei häntä voitu valita siitäkään huolimatta, että prosessin alkuvaiheessa liki 1 300 henkilöä allekirjoitti vetoomuksen lääkärin työsuhteen palauttamisesta Kälviän terveysasemalla ja ovat edelleen samaa mieltä. Kaikki lääkärit eivät ole täällä maaseudulla keskustan jäsenkirjalla varustettuja. Tiedän, että lähes vastaavia prosesseja on myös muualla Suomessa. Lääkäripula keskustavetoisissa kunnissa lisääntyy ja terveydenhuolto heikkenee, kun ei ole enää kysymyksessä potilaiden vaan keskustapuolueen etu." (Puhemies koputtaa)

Suora kansalaismielipide Kälviän kunnasta faksilla tulleena tämän keskustelun innoittamana.

Matti  Huutola  /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! On minusta kyllä nyt katsottava hiukan kauemmaksi myöskin meidän sosiaali- ja terveyspalvelujemme järjestämisen tulevaisuutta. On selvää, että nyt on kysymys akuuteista ongelmista, jotka johtuvat monista eri syistä. Siihen en mene kovin pitkälti. Olen ihan varma, että kansalaisten vaatimukset edelleen tulevat vahvasti kasvamaan.

Nyt tässä haluan nimenomaisesti korostaa, että emme ole päässeet aitoon yhteistyöhön, seutukuntien tai kuntien väliseen yhteistyöhön, esimerkiksi peruspalvelubudjetoinnin osalta, jossa varmasti kyetään vastaamaan myös laajemmin tulevaisuuteenkin tähtääviin ongelmiin. Tässä luulen, että pitkällä tähtäimellä on erittäin paljon kehitettävää tulevaisuudessa.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Mäki-Hakola halusi lukea eduskunnan pöytäkirjaan varmasti jonkin aatetoverinsa kannanoton Kälviän kunnasta. Näinhän sen täytyy olla. Minusta tätä ei nyt pitäisi kuitenkaan yleistää, mitä ed. Mäki-Hakola täällä oli esittämässä.

Pertti  Mäki-Hakola  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on 16.1.2002 Kokkolan seudun terveysyhtymän vs. johtavan lääkärin päätös: "Väestövastuulääkärin avoinna olleeseen virkaan oli yksi pätevä hakija." Korostan: pätevä hakija. "Hän haki avoinna ollutta väestövastuulääkärin virkaa, jonka nykyinen sijoituspaikka on Kälviä. Kyseinen henkilö ei ole sovelias tehtävään. Ei ole kuntayhtymän edun mukaista valita asianomaista henkilöä avoinna olleeseen virkaan. Virka jätetään täyttämättä."

1 300 kälviäläistä kirjoittaa nimensä listaan. Täällä todetaan, että kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että häneen ollaan hyvin tyytyväisiä. "Itse olen huomannut, että hän on erittäin hyvä ja huolellinen sekä täsmällinen lääkäri", kehuu paikallinen farmaseutti. (Ed. Kiviniemi: Mikä vika siinä oli?) — Oli väärästä puolueesta ehdokkaana, valittiin Kälviän kunnan historian suurimmalla äänimäärällä. Kuntalaiset, potilaat, kaikki ovat järjestään tyytyväisiä häneen, mutta keskustapuolue ei halua valita tällaista henkilöä virkaan.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Välikysymyksessä esiin tuodut ongelmat, henkilöstöpula, pitkät jonot odotusaikoineen ja henkilökunnan työtaakan kasvu, ovat valitettava tosiasia joka puolella Suomea. Väestön muuttoliike ja ikääntyminen, vaatimustason nousu ja toisaalta hoitojen kehittyminen ovat aiheuttaneet tilanteen, joka vaatii muutoksia ja toimintojen uudelleenarviointia. Ongelmat eivät ratkea pelkällä lisärahoituksella, koska lisätilojen ja henkilökunnan saatavuus rajoittavat nopeaa tilanteen korjausmahdollisuutta. Ongelmana on myös sosiaalitoimen palvelujen riittämättömyys tukipalvelujen osalta.

Sinänsä terveydenhuollon jakautuminen terveyskeskuksiin sekä alue- ja yliopistotasoiseen erikoissairaanhoitoon on oikea. Yhteiskunnan tarjoaman terveydenhuollon ongelmat ovat myös osaltaan johtaneet niin sanotun yksityisen sektorin hallitsemattomaan rönsyilyyn, joka osaltaan nakertaa julkisen terveydenhuollon voimavaroja niin henkilökunnan kuin rahoituksen osalta. Hallituksen toimenpiteitä koko terveydenhuollon sisäisen työ- ja kustannusjaon uudistamiseksi on kiirehdittävä. Maan sisäinen muuttoliike on johtanut terveydenhuollon voimavaraongelmiin sekä taantuvilla että kasvavilla alueilla.

Vaikka terveydenhuoltomme perusjärjestelmä on hyvä, niin heikkouksiakin on. Kestääkseen kasvavia tarpeita ja vaatimuksia järjestelmämme on hajautunut liian pieniin yksiköihin. Lisäksi perus- ja työterveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon organisaatioiden rajat heikentävät toiminnan tavoitteiden yhdistämistä, mikä osaltaan aiheuttaa turhaa potilaiden pallottelemista yksiköstä toiseen. Myös ristikkäiset taloudelliset kannusteet vaikeuttavat yhteistyötä.

Näiden ongelmien ratkaisu on pitkälti riippuvainen kuntien edustajien kyvystä hahmottaa eri toimijoiden osallisuutta toiminnan parantamiseksi. On ymmärrettävää, että ratkaisuja vaikeuttaa myös herkästi syttyvä muutosvastarinta, koska sekä päättäjät, henkilökunta että potilaat pelkäävät tilanteen vaikeutuvan entisestään.

Olemme myös vuosien saatossa vannoneet kunnallisen itsehallinnon nimeen. Samalla olemme tietoisesti ja tiedostamatta heikentäneet valtiovallan mahdollisuuksia ohjata palvelujärjestelmää. Tämä on johtanut siihen, että eduskunta on yrittänyt esimerkiksi erityismäärärahavarauksin korjata lasten- ja nuortenpsykiatrista hoitotilannetta. Se on mielestäni kuitenkin vain ensiapua, jolla ei pystytä saavuttamaan kestäviä ratkaisuja.

Terveydenhuollon toiminnan järjestämisvastuun tulee jatkossakin olla lähellä avuntarvitsijoita. Jos haluamme edelleen valtion huolehtivan hoitokäytäntöjen määrästä, laadusta ja saatavuudesta ilman turhia viiveitä, on siitä myös huolehdittava valtakunnallisella ohjauksella ja riittävällä taloudellisella tuella. Valtion on pystyttävä ohjaamaan myös koulutuksen sekä tutkimus- ja hoitomenetelmien kehittämistä, arviointia ja käyttöönottoa. Mielestäni valtakunnallinen vastuu olisi kannettava myös rahoituksen tasosta ja vakaudesta, rahoituskanavista ja voimavaroista sekä niiden jakautumisesta valtionosuusjärjestelmän, kuntalaskutuksen ja asiakasmaksupolitiikan kesken.

Meillä on annettu niin sanotun yksityisen sektorin muotoutua hallitsemattomasti. Asiakkaan kannalta on tietysti hyvä, että palvelua saa edes näin, jos julkinen sektori ei toimi. Mutta meillä ei ole todellista yksityistä sektoria, koska Kelan kautta tuetaan sekä asiakasmaksuja että lääkekorvauksia. Keskustelussa unohdetaan liian helposti myös se, että julkisen sektorin kalleus johtuu muun muassa siitä, että sillä on vastuu koulutuksesta, kehittämis- ja tutkimustyöstä sekä kalleimmista ja vaikeimmista hoidoista. Yksityinen sektori ei meillä kukoistaisi ilman julkista sektoria. Koska julkinen sektori tukee merkittävästi yksityisen toimintamahdollisuuksia, on sillä oltava myös mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkälaisen laskun se siitä maksaa.

Arvoisa puhemies! Terveydenhuollossamme on paljon hyvää, erityisesti osaava henkilökunta, jonka jaksamista on tuettava. Potilaat valittavat harvoin saamastaan hoidosta. Eniten valitetaan hoidon puutteesta. Tilanne vaatii kuitenkin nopeaa korjaamista, ja ongelman ratkaisemiseksi on tehtävä kohdennettuja määrärahalisäyksiä. Kestävämpien ratkaisujen osalta tarvitaan koko terveydenhuollon uudelleentarkastelua ja rakenteiden uudistamista, jota työtä on myös vietävä ripeästi eteenpäin.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Välikysymyskeskustelu osoittaa sen, että julkinen terveydenhuolto ei pelaa meillä niin kuin sen pitäisi pelata hyvinvointiyhteiskunnassa. Hoiva- ja terveysalan työntekijöillä on tällä hetkellä sellainen tunne, että potilas on rasite ja hoitaja on kuluerä. Kuitenkin hyvinvointivaltion tarkoituksena on pitää huolta sairaista, lapsista ja vanhuksista. Terveydenhuollossa tarjonta ohjaa kysyntää. Mitä enemmän palveluja yhteiskunta tarjoaa, sitä suurempia vaatimuksia kansalaiset asettavat eikä tasapainoa saavuteta koskaan, tämähän on tosiasia.

Kilpailuyhteiskunnassa julkisessakin terveydenhuollossa on esikuvaksi otettu liian voimakkaasti teollisuus ja siirrytty tulosvastuuseen. Valitettavasti tämä malli ei meillä toimi, sillä tästä järjestelystä kärsivät sekä henkilöstö että asiakkaat. Onko varsinainen hoitotyö muuttunut sivuseikaksi, sopii kysyä. Onko terveydenhuollossa tänä päivänä säästämisestä tullut pääasia? Säästöpolitiikka on johtanut kuitenkin siihen, että kansanterveystyön perusajatus on saattanut hämärtyä, vai onko se unohtunut, hoidetaan vain akuutit tapaukset ja jätetään ennaltaehkäisy tuuliajolle, mihin täällä on jo useissakin puheenvuoroissa puututtu?

Arvoisa puhemies! Seinäjoen seudun terveysyhtymässä keskusta—Niemistön terveysvastuualueella on runsaan kuukauden jono terveyskeskuslääkärin vastaanotolle. Puhelinpalvelu on tukossa ja ikäihmiset ajavat taksilla varaamaan aikoja, kun muutoin ei pääse. Varausjärjestelmän ongelmana on työvoimapula, tukkeutunut varausjärjestelmä ja kuusiviikkoiset lääkärien vuorolistat. Keskusta—Niemistön-väestövastuualueella on terveysyhtymän väestöstä 26 prosenttia, mutta 61 prosenttia yhtymäalueen yli 65-vuotiaista. Tämä vain on yksi esimerkki, että palvelut eivät tänä päivänä pelaa. Totean, että Seinäjoen seudun terveysyhtymä ei ole suinkaan pieni yksikkö, vaan tähän terveysyhtymään kuuluu neljän kunnan runsaat 50 000 asukasta. (Ed. Nurmi: Olen työskennellyt siellä!)

Valtiovalta onkin sysännyt päävastuun terveydenhoidosta kunnille, kuten täällä on useaan kertaan todettu. Suurin muutos tapahtui vuoden 95 jälkeen. Vuonna 95 valtionosuus oli 28,4 prosenttia ja kuntien 33,8, vuonna 99 valtionosuus 18,2 ja kuntien 42,6.

Arvoisa puhemies! Täällä on ainakin kahdessa hallituspuolueen edustajan puheenvuorossa, sekä ed. Kuosmasen että ed. Rönnin puheenvuorossa, heitetty esiin se, pitäisikö erikoissairaanhoito kansallistaa eli siirtää valtion vastuulle. Sanon tämän Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana, että minusta tämä asia pitäisi ainakin perusteellisesti selvittää, koska nykyinen järjestelmä ei toimi riittävän hyvin. Ellei tämä järjestelmä nimenomaan kunnallisen itsehallinnon kannalta ota tulta, ainakin tulee tutkia se asia, tulisiko sellaisia sairauksia, vaikeimpia leikkauksia, jotka ovat erittäin kalliita, siirtää valtion kannettavaksi. (Ed. Kautto: Kalliin hoidon tasausjärjestelmä on olemassa!) — Se on olemassa, mutta väitän vieläkin, että tätä voitaisiin viedä eteenpäin, koska tässähän kansalaiset ovat eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa he sattuvat asumaan, ovatko he Kauniaisissa vai ovatko he esimerkiksi meidän alueellamme Lehtimäen pienessä kunnassa. (Ed. Kautto: Sairaanhoitopiiri voi ratkaista sen!) — Kyllä, mutta mielestäni tämä asia tulisi perusteellisesti kuitenkin selvittää.

Arvoisa puhemies! On syytä myöskin todeta se seikka, että valtiovaltahan on nyt luopumassa myöskin investointiavustuksista sosiaali- ja terveyshuollon rakentamisen osalta. Vain tänä ja ensi vuonna sille avustuksiin rahaa esitetään, mutta sitten se tulee loppumaan. Väitän nyt, että tämäkin lisää eriarvoisuutta kuntien kesken.

Arvoisa puhemies! Tampereen yliopiston hallinto-oikeuden professori Arvo Myllymäki toteaa tutkimuksessaan, että kunnat ovat siirtäneet kaikkein huono-osaisimmat järjestöjen palveluiden varaan. Kilpailu ja kilpailuttaminen ovat myös tulleet todella vahvasti mukaan sosiaali- ja terveysalan palveluihin. Professori Myllymäen mukaan kilpailukeskustelusta puuttuu melkein kokonaan palvelujen loppukäyttäjien eli apua tarvitsevien ihmisten näkökulma eivätkä nykyiset kilpailusäännökset sovi todellakaan sosiaali- ja terveysalalle.

Yksityiset lääkäriasemat ja sairaalat eivät yleensä saa suoraa rahatukea yhteiskunnalta. Palvelujen käyttäjät saavat, kuten on kuultu, Kelalta takaisin osan lääkärinhoitomaksuista. Ilman Kelan korvauksia yksityissektori olisi, uskon näin, todella huomattavasti heikommalla kuin se tänä päivänä on. Toisaalta myöskin on syytä muistaa, että EU edellyttää terveyspalveluillekin yksityistä vaihtoehtoa kunnallisen rinnalla, joten Kelan korvauksista ei voitane luopua. Suomessa on erittäin pieni joukko sellaisia kansalaisia, joilla olisi varaa omasta kukkarostaan täysin maksaa käyttämänsä yksityiset sosiaali- ja terveysalan palvelut. Toisaalta on myös syytä muistaa, että kunnat tukeutuvat jo tällä hetkellä peruspalveluissa niin vankasti yksityissektoriin, että perustuslailliset oikeudet eivät toteutuisi ilman yksityisiä palvelun tuottajia. Mielestäni tämäkin on syytä todeta. Yhdyn siinä edellisiin puheenvuoron käyttäjiin, että meillä ei todellista yksityissektoria ole olemassakaan.

Arvoisa puhemies! Päävastuun julkisten terveyspalvelujen heikkouksista kantavat jo seitsemän vuotta istunut Lipposen hallitus ja sitä tukeva eduskunnan enemmistö eli nykyiset hallituspuolueet. Turha täällä on enää syyttää Ahon hallitusta. Nykyhallitus on antanut liiaksi valtaa puhtaille markkinavoimille. Se on tiennyt vähäosaisten ihmisten palvelujen heikkenemistä. Kansalaiset odottavatkin nyt nopeita toimenpiteitä terveyspalveluiden parantamiseksi ja tulevat varmasti, näin uskon, vuoden kuluttua vaaleissa reagoimaan uudella tavalla ja antavat viestin siitä, miten julkisia terveyspalveluja tulee oikeudenmukaisesti tässä maassa kehittää.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan aluksi kysyn ed. Vihriälältä, mitä sellaisia muutoksia suomalaisessa terveydenhuollossa olisi Lipposen hallitusten aikana tapahtunut, että markkinavoimille olisi annettu valtaa. Epäilenpä, että tällaista ei ole tapahtunut.

Opposition välikysymyksessä esittämä huoli suomalaisten oikeudesta päästä lääkärin vastaanotolle ja hoitoon on ajankohtainen. Hallitus on saamassa valmiiksi Kansallisen terveydenhuoltoprojektin esitykset, niin kuin täällä on todettu. Haluan vielä todeta sen, että siellä on kyllä varmasti vastaukset niihin kysymyksiin, joita oppositio on välikysymyksessään esittänyt. Kyllä siinä hankkeessa on arvioitu suomalaisen terveydenhuollon haasteet kokonaisvaltaisesti.

Välikysymyksen näkökulma onkin hieman kapea. Sitä tässä voin vielä ihmetellä. Kyllä terveydenhuollon ongelmissa on kysymys koko henkilöstöstä, ei vain lääkäreistä ja lääkäripalveluista. Kysymys on tehottomista rakenteista ja luutuneista toimintatavoista, jotka todella syövät voimavaroja sieltä, missä niitä kipeämmin tarvittaisiin. Pidänkin tärkeänä, että keskustaoppositio ja koko oppositio osallistuvat aktiivisesti Kansallisesta terveydenhuoltoprojektista käytävään keskusteluun, jossa todellakin on toimenpiteitä ihan tähän lähinäköetäisyyteen ja myöskin pidemmälle tulevaisuuteen.

Arvoisa rouva puhemies! Suomessa on kattava kuntien järjestämä perusterveydenhuolto ja kohtalaisen hyvin toimiva erikoissairaanhoito. Terveydenhuollon tekniikka on nykyaikaista ja henkilöstö on hyvin koulutettua ja motivoitunutta. Suurin osa kansalaisista on järjestelmään ja sen toimintaan tyytyväisiä. Se on täällä kyllä todettava. Vaikka terveydenhuoltomme perusta onkin kunnossa, on terveydenhuoltojärjestelmämme kuitenkin vakavien haasteiden edessä. En sanoisi, että terveydenhuolto on kriisissä, mutta kyllä se varmasti kriisiytyisi, jos ei toimenpiteisiin ryhdyttäisi.

Terveydenhuoltomenojen kasvu on nopeaa. Väestö ikääntyy. On ihan selvää, että palvelukysynnässä tapahtuu muutoksia. Lääketieteellinen teknologia muun muassa edellä mainittujen lisäksi edellyttää terveydenhuollon voimavarojen nykyistä tehokkaampaa kohdentamista, ja paine uudelleenarvioida totuttuja tuotanto- ja toimintatapoja kasvaa. Se, että vain lisättäisiin rahaa, ei riitä. Ei riitä, että hienosäädetään järjestelmiä, vaan meillä on edessä väistämätön tarve terveydenhuoltojärjestelmämme todellisiin rakenteellisiin ja toiminnallisiin muutoksiin. Siinä todella on haastetta niin Kansalliselle terveysprojektille kuin monelle muullekin tulevaisuuden projektille, ennen kaikkea meille lainsäätäjille ja kunnallisille päättäjille.

On selvää, että päällekkäisyydet on purettava ja rakenteita on uudelleenarvioitava. Laadukasta hoitoa on todella oltava saatavilla koko maassa yhtäläisin perustein. Kun nykyiset, olemassa olevat resurssit ovat tehokkaasti käytössä, saadaan varmasti olemassa olevilla voimavaroilla useampi potilas hoidettua entistä paremmin. Tämän on oltava terveydenhuoltomme kehittämisen lähtökohta.

Tosiasia onkin, että tällä hetkellä terveydenhuoltoon käytettävät rahat eivät ole kaikkialla maassa tehokkaassa käytössä. Hoitokäytännöt ovat osin sattumanvaraisia, samoin hoitotuloksissa on suuria laatu- ja hintaeroja. Erot kuntien terveydenhoitomenoissa ovat suuret. Kalleimmissa paikoissa tuotetaan samat palvelut kaksi kertaa kalliimmalla kuin jossain toisessa yksikössä. Useinkaan eivät korkeat kustannukset tehtyjen selvitysten ja tutkimusten, väitöskirjojenkin mukaan merkitse korkeaa laatua. Tilanne on usein jopa päinvastainen.

Kuten, arvoisa rouva puhemies, totesin, pelkkä raha ei terveydenhuollon ongelmia ratkaise, vaikka lisävoimavarojen tarvetta onkin. On todella tarkkaan harkittava, mitkä ovat kohteet ja toimenpiteet, joihin lisärahoitusta tarvitaan.

Välikysymyksessä nostetaan esille sairaaloiden leikkausjonot. Jonot ovatkin paikoittain kohtuuttomat pitkät ja alueelliset vaihtelut ovat suuria. Tosiasia on se, että nopeampi hoitoon pääsy vähentää terveydenhuollon kokonaiskustannuksia, ja se on ennen kaikkea inhimillistä potilaalle. Se, että potilaita ei hoideta, ja se, että potilaat ovat jonossa, vasta tulee kalliiksi, työstä poissaolot, kipulääkitys ja kotipalvelut puhumattakaan inhimillisistä kärsimyksistä, joita ei todellakaan voi rahassa mitata.

Kuopiossa tehdään paljon asioita. Kuopio on useassa yhteydessä tänään mainittu, mutta Kuopiossa tehdyssä terveysturvatutkimuksessa on laskettu muutamia esimerkkitapauksia jonotuksen kustannuksista. Esimerkiksi noin 30 000 markan lonkkaleikkausta odottavan pelkät sairauspäivärahat saattavat nousta 16 000 markkaan. Totta kai lisää kustannuksia tulee lääkityksestä, fysioterapiasta ja muusta. Tämä tosiaan todentaa sen, että hoitotakuumalli pitää paikkansa ja se tulee toteuttaa. On tärkeää, että leikkaamme potilaat oikeassa ajassa. Haluankin tässä, arvoisa rouva puhemies, kiirehtiä hoitotakuujärjestelmän käyttöönottoa. On hyvä, että määritellään aika, jossa potilaan on viimeistään päästävä hoidon arviointiin ja hoitoon.

Arvoisa puhemies! Mielestäni aivan vakavin uhka terveydenhuoltojärjestelmällemme on pula ammattitaitoisesta terveydenhuoltohenkilöstöstä ja nykyisen henkilöstön jaksaminen vaativassa työssään. Ammattitaitoinen, riittävä ja hyvinvoiva henkilöstö on laadukkaiden palveluiden tae. Mielestäni aivan ensisijaista on turvata terveydenhuoltohenkilöstön saatavuus. Tähän päästään mitoittamalla koulutusmäärät oikein, mutta ennen kaikkea meidän täytyy huolehtia olemassa olevan henkilöstön työolosuhteista. Niitä on kehitettävä. Meidän on myöskin etsittävä keinoja, joilla teemme terveydenhuoltoalasta houkuttelevan, että nuorisoa, uusia työntekijöitä, hakeutuisi alalle. Terveydenhuolto on joutunut jonkinlaiseen huonoon kierteeseen, ja meidän kansanedustajien on omalta osaltamme kannettava vastuu siitä, että saamme positiivisen kierteen terveydenhuoltoon ja teemme siitä houkuttelevan paikan tehdä töitä.

On tosiasia, että Suomen tehokkuus terveydenhoitopalveluiden tuottamisessa ja terveydenhuollon alhainen bruttokansantuoteosuus johtuvat suurelta osalta hoitohenkilökunnan matalasta palkkatasosta verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin. Kyllä meidän on myönnettävä, että palkkataso on tärkeä tekijä alan houkuttelevuudessa, vaikka paljon muitakin asioita on. (Puhemies koputtaa)

Aivan lopuksi, arvoisa rouva puhemies, haluan kiinnittää huomiota terveydenhuoltohenkilöstön täydennyskoulutukseen. Haluan todeta, että siitä on säädettävä lailla. Täydennyskoulutus on aivan keskeisellä sijalla, kun puhutaan terveydenhuollon laadusta ja siitä, että se on houkutteleva paikka tehdä töitä. Kyllä jatkuvasta oppimisesta on myös terveydenhuoltoalalla pidettävä kiinni.

Iivo  Polvi / vas:

Arvoisa rouva puhemies! Lääkäripalvelujen turvaamista koskevalla välikysymyksellä on nostettu keskusteluun tärkeä ja ajankohtainen asia. Aivan oikein välikysymyksessä todetaan lääkäripalvelujen saannin vaikeus monilla alueilla, leikkausjonojen kasvu jne. Tällä hetkellä on selvästi nähtävissä se, että terveyspalvelujen kysyntä koko ajan kasvaa. Siihen vaikuttaa väestön ikärakenne erityisesti.

Vaikka lääkäreiden kokonaismäärä on ilmeisesti korkeampi kuin milloinkaan aikaisemmin, niin julkisella sektorilla on noin 600 erikoislääkärin ja 300 terveyskeskuslääkärin vajaus. On selvää, että koulutukseen otettavien määrän alentaminen aikanaan 500:sta 350:een näkyy nyt työmarkkinoille tulevien lääkärien määrän vähenemisenä. Käytännön lääkäritehtävissä olevien pulaa lisää osaltaan myös se, että eri tutkimushankkeisiin sitoutuneiden lääkärien määrä on viime aikoina kasvanut. Toisaalta ammattiala on naisistunut, ja myös se vaikuttaa, että nuoremmat lääkärit arvostavat entistä enemmän myös vapaa-aikaa, jolloin vuotuinen työaika lyhenee. Ilmeisesti kehityssuunta jatkuu edelleen samansuuntaisena. Entistä enemmän ammattialalle tulevat arvostavat vapaa-aikaa eivätkä sitoudu pitkiin työrupeamiin. Kun myös lääkärikunnan ikärakenteesta johtuva eläköityminen lisääntyy, ei työssä olevien lääkärien määrä lähivuosina ole ainakaan merkittävästi lisääntymässä, ehkä pikemminkin päinvastoin on käymässä.

Välikysymyksessä on kerrottu terveydenhuollon ajautuneen yhä pahenevaan kriisiin, josta esimerkkinä ovat muun muassa huutava lääkäripula, erikoissairaanhoidon pitkät jonot jne. Oppositiolle ominaisella tavalla syy vieritetään pelkästään istuvalle hallitukselle. Se tuossa välikysymyksessä ihmetyttää, että siinä tietoisesti unohdetaan se, että juuri se taho, joka välikysymystä on operoinut, vähensi lääkärinkoulutuksen aloituspaikat aikanaan vuonna 93, mikä luonnollisesti juuri nyt näkyy valmistuneiden lääkärien määrässä. Se luonnollisesti vaikuttaa osaltaan nykytilanteeseen. Joka tapauksessa lääkäreiden määrällä ja potilasjonojen pituudella on ainakin jonkin asteinen riippuvuussuhde. Sen vuoksi olisi vähintäänkin kohtuullista, että myös oppositio ottaisi ainakin osavastuun siitä tilanteesta, missä tällä hetkellä ollaan.

On selvää, että hyvinvointiyhteiskunnassa kansalaisten on saatava terveydenhuoltopalvelut kohtuullisessa ajassa ilman oikeudenkäyntejä. Niinpä välikysymyksen esittäjät ovat oikeassa todetessaan, että terveyskeskusten vastaanottoruuhkien ja sairaaloiden leikkausjonojen purkamiseksi tarvitaan kiireellisiä ratkaisuja. Mitä ne mahdolliset ratkaisut voivat olla, sitä tuossa välikysymyksessä ei sen kummemmin pohdita. Oikeastaan ainut keino, johon viitataan, on lisärahan saanti. Silläkään ongelmaa ei kuitenkaan kertaheitolla ratkaista, koska kysymys on ensisijaisesti työvoimapulasta, lääkäripulasta. Pelkkä rahan lisäys ei poista silloin ongelmaa.

On tietenkin selvää, että valtiovallan on perustuslain mukaan huolehdittava siitä, että kunnilla on riittävät voimavarat sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoittamiseen. Vastuu kuitenkin palvelujen järjestämisestä on siirretty kunnille. Niinpä kuntien velvollisuus on etsiä keinot, joilla palvelujen saatavuus käytännössä turvataan. Kun vastuu palvelujen järjestämisestä on kunnilla, on kuntien päättäjillä tietenkin merkittävä rooli tehtäviä järjestettäessä. Täällä on monessa puheenvuorossa viitattu siihen, että kuntien talous on se, joka estää palvelujen järjestämisen. On tietenkin selvää, että osassa kunnista talousvaikeudet voivat rajoittaa palvelujen järjestämistä, mutta monessa tapauksessa kysymys on kuitenkin käytettävissä olevien rahojen ohjaamisesta, arvovalinnoista, mitä pidetään tärkeänä, mihin varat käytetään. Useissa kunnissa näyttää tilanne olevan niin, että terveydenhuoltoon käytettävät rahat suhteessa kokonaismenoihin ovat alentuneet eli silloin on painotettu muita alueita tärkeämpinä kuin terveydenhuoltoa.

Joka tapauksessa kuitenkin minusta on selvää, että pidemmällä aikavälillä ja oikeastaan välittömästikin terveydenhuoltoon on osoitettava lisää rahoitusta ja sen on tapahduttava valtion rahoitusjärjestelmän kautta. Veronalennuksiin ei ole mahdollisuutta tällä hetkellä. Varat on syytä osoittaa palvelujen ylläpitämiseen ja rahoittamiseen, mitä myös kansalaiset kaikkien selvitysten mukaan arvostavat enemmän kuin niitä mahdollisia veronalennuksia, joita jotkut kaipaavat.

Perusterveydenhuollon toimivuuden varmistaminen koko maassa on ensisijainen ja kaikkein kiireellisin tehtävä. Sen järjestämisellä voidaan merkittävästi vaikuttaa kokonaiskustannusten määrään ja myös erikoissairaanhoitoon hakeutuvien potilasvirtojen määrään. Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen alueella, missä lääkärien saatavuus tällä hetkellä on kaikista suurin ongelma, nopea ja käyttökelpoisin tapa tuohon ongelmaan vastata on lisätä lääkärikoulutukseen terveyskeskusharjoittelua. Sillä voidaan hyvinkin lyhyellä aikavälillä merkittävästi parantaa tilannetta.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Den här interpellationen kunde ha lämnats ogjord tycker jag. Vi har i regering och riksdag naturligtvis orsak att diskutera hälsovårdens situation, eftersom det är uppenbart att hälsovårdens resurser måste förstärkas med tanke på framtiden. Vi måste fråga oss vad som behövs, vad som kan och vad som skall göras. Men för det har ju regeringen redan bäddat med det nationella hälsoprojektet, som presenteras efter några veckor och som innebär en grundlig inventering av situationen samt förslag till åtgärder. Regeringen kan inte beskyllas för att nonchalera hälsovårdens situation.

Vi skall ha klart för oss att hälsan är det viktigaste av allt för oss människor. När hälsan sviker på grund av sjukdom, skada eller annat tar vi för givet att det finns hjälp att få. En sådan situation kan bli aktuell när vi minst anar. Just detta faktum måste finnas med när vi diskuterar och beslutar om vårdens resurser.

Arvoisa puhemies! Evan tutkimus "Erilaisuuksien Suomi" vahvisti suomalaisten pitävän yhä tärkeämpänä perinteisen hyvinvoinnin säilyttämistä. Hyvinvoinnin kaikkein tärkeimpänä rakennuspalikkana pidetään nimenomaan terveydenhuoltoa. Seuraavaksi tärkeimmät kehittämiskohteet ovat sisäinen turvallisuus, sosiaaliturva ja koulutus tämän saman raportin mukaan. Suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että vastuu peruspalveluista kuuluu julkiselle sektorille. Yksityistämisen kannatus kasvoi 90-luvun alussa talouslaman vuoksi, mutta sen vastustus on Evan tutkimuksen mukaan kasvanut merkittävästi viime vuosina. Suuri enemmistö pitää hyvää sosiaaliturvaa, johon tietenkin terveydenhuolto kuuluu, hintansa arvoisena ja on valmis maksamaan veroja tämän mahdollistamiseksi.

Mutta miten tämä on toteutettavissa? Valtion ja kuntien keskinäinen työnjako ja kustannusvastuu tulevat olemaan lähivuosien suurimpia poliittisia kysymyksiä. Tähän viittaavat Kansallisen terveysprojektin ensimmäiset selvitykset ja professori Kaarlo Tuorin Kuntaliitolle antama lausunto sosiaalisten perusoikeuksien toteutumisesta kunnissa.

Valtiontalouden romahduksen seurauksena 90-luvulla valtionosuudet kunnille ovat melkein puolittuneet, tämän joudumme myöntämään. Mutta tämän vuoden valtion talousarviossa korotamme toki merkittävästi valtionosuuksia ja sosiaali- ja terveydenhuollon osuutta 24,2:sta 24,3:een prosenttiin, niin kuin ehkä tiedätte ja muistatte. Erot kuntien taloudellisessa kehityksessä ovat kuitenkin suuret ja johtavat kansalaisten hyvinvointieroihin, jopa perustuslakia loukkaavaan eriarvoisuuteen.

Kansallisen terveysprojektin perinpohjainen selvitys ehdotuksineen on varsin tervetullut. Runsaslukuisia ja kunnianhimoisia ehdotuksia on varmasti odotettavissa. Vääjäämättä tarvitaan muutoksia ja myös lisää resursseja. Toimenpiteiden valinnat tulevat siis olemaan erittäin vaikeita meille poliitikoille. Lähtökohdaksi pitää tässäkin toiminnassa ottaa rakenteiden ja hallinnon yksinkertaistaminen, yhteistyön laajentaminen ja tehokkuuden lisääminen, unohtamatta kuitenkaan, että on kyse ihmisistä, heidän perustarpeistaan ja niiden hoitamisesta. Tutkimuksethan osoittavat, että henkilökunta uupuu jo ilman kuormituksen lisäämistä. Sairauspoissaolot ja stressi lisääntyvät eniten nimenomaan hoito- ja sosiaalialalla. Henkilökuntaa tarvitaan siis lisää lääkäreistä hoitajiin. Hoitoalan työolojen ja palkkojen parantaminen on edessä, muutoin hanke jää pelkäksi toiveajatteluksi.

Vanhustenhuollon kasvavat tarpeet ansaitsevat muutenkin oman keskustelunsa täällä eduskunnassa.

Värderade talman! Läkarbristen är uppenbar runtom i vårt land. Det gäller både på hälsocentralerna och på specialsjukhusen. Från min valkrets kan rapporteras att Vasa centralsjukhus, Bottenhavets och Jakobstads sjukhus har 48 obesatta läkartjänster. På Etelä-Pohjanmaan keskussairaala saknas 47 specialläkare. Kraven på kunskaper i både svenska och finska gör rekryteringen extra svår.

Helsingfors universitet är enda utbildare av svenskspråkiga läkare och har därför ett speciellt stort ansvar i det här sammanhanget. Trots att utbildningsplatserna ökades med 70 i år tilldelades inte Helsingfors universitet och den svenska linjen en enda tilläggsplats. Situationen förvärras med andra ord ytterligare om inte antalet platser ökas omedelbart. Det brådskar även med andra speciella åtgärder för att trygga tillgången på tvåspråkiga läkare. Att få en längre del av grundutbildningen, den kliniska delen, förflyttad till Vasa är absolut nödvändigt. Genom att studera i ett genuint tvåspråkigt område sänks trösklarna för att man skall söka sig dit efter avslutade studier. Vasa sjukvårdsdistrikt är berett att bidra med resurser och pengar för nödvändiga lärarkrafter. Ökade resurser för läkarutbildningen bör beaktas i den pågående budgetbehandlingen.

Värderade talman! I den diskussion som följer efter att det nationella hälsoprogrammet presenterats bör även det förebyggande hälsoarbetet ägnas ordentlig uppmärksamhet. I strävan att få resurserna att räcka till i hälso- och sjukvården är det ett bedrägligt misstag att tro att det lyckas bäst genom att spara i primärvården. Följderna är de motsatta, det är min övertygelse. Vi måste satsa ordentligt på primärvården också i fortsättningen.

Trots dessa anmärkningar stöder jag enkel övergång till dagordningen.

Merikukka Forsius /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Joulukuun lopussa yhteensä 142 600 ihmistä jonotti leikkaukseen pääsyä keskus- ja aluesairaaloissamme. Viimevuotinen lääkärilakko pidensi jonoja 20 000 henkilöllä ja toi ongelman julkisuuteen. Tilanne ei kuitenkaan ole uusi, vaan kriisi on kytenyt jo useamman vuoden. Jo ennen lääkäreiden lakkoa jonotti liki 130 000 suomalaista sairaalahoitoon. Tämäkin luku on valtavan suuri, mutta herää kysymys, olisiko tilanteen vakavuuteen havahduttu lainkaan ilman lakon tuomaa jonojen pidennystä.

Opposition välikysymys kohdistuu siis oleelliseen asiaan, samoin kuin laajemmassa mittakaavassa tekee tietenkin myös valtioneuvoston asettama Kansallinen terveysprojekti. Terveydenhoitomme tilaan olisi kuitenkin pitänyt puuttua jo aikaa sitten. Akuuteimpien ongelmien purkamiseen olisi pitänyt antaa resursseja samaan tapaan kuin esimerkiksi lasten ja nuorten mielenterveyden hoitoon myönnettiin.

Suomi panostaa bruttokansantuoteosuudella mitattuna terveydenhuoltoon vähemmän kuin useimmat muut EU-maat. Ongelmana ei kuitenkaan ole yksin rahan puute, vaan kokonaisvaltaisen näkemyksen puute. Terveydenhoidon kuluja ei meillä osata laskea yhteen. Kun terveydenhoidon kentän eri toimijat yrittävät kukin säästää omista menoistaan, lopputuloksena on usein kokonaiskustannusten kasvu. Jonot käyvät siis kalliiksi kaikille, niin kunnille, valtiolle, työnantajille kuin potilaille itselleenkin.

Tämä terveydenhoidon paradoksi on nyt myös tutkimuksin todettu. Kuopion yliopiston professorin Ilkka Vohlosen johdolla on selvitetty, mitä sairaalahoitoon jonottaminen maksaa. Tulokset osoittavat todeksi arkijärjellä tehdyn päätelmän: mitä kauemmin sairas ihminen joutuu hoitoon pääsyä odottamaan, sitä kalliimmaksi hän yhteiskunnalle tulee, puhumattakaan inhimillisen kärsimyksen määrän kasvusta.

Tutkimuksin on osoitettu myös se, että sairaudesta toipuvien kuntoutus täytyy aloittaa varhain, jotta siitä olisi hyötyä. Potilaiden pitäminen hoitojonoissa on varsin lyhytnäköistä säästämistä. Hoitoa odotellessa sairaudet pahenevat, ja niiden parantaminen tulee näin entistä kalliimmaksi. Lisäksi esimerkiksi osa kaihileikkaukseen jonottavista näkee niin huonosti, että tarvitsee laitoshoitoa. Laitospaikka maksaa vuodessa 200 000 markkaa, kun yhden kaihileikkauksen hinta on noin 10 000 markkaa. Nyt kaihileikkaukseen jonottaa 26 000 suomalaista. Tästä voimme laskeskella, miten suuri summa laitoshoidosta kertyy.

Leikkausjonoista koituvat kustannukset eivät jää sairaala- ja laitoshoidon kuluihin. Jonotusajan päivärahoista voi kertyä huomattavasti suurempi lasku kuin itse sairaalahoidosta. Tämän lisäksi tulevat toipumisajan päivärahat, ja mitä pidempään potilas joutuu leikkaukseen jonottamaan, sitä kauemmin toipuminen yleensä kestää. Sijaisen palkkaamisesta koituu työnantajalle kuluja, jonottajien lääkkeistä ja lääkärissä käynneistä niin potilaille kuin yhteiskunnallekin. Monet sairaudet, kuten sepelvaltimotauti tai aivohalvaus, vaativat hoitoa ja kuntoutusta heti, muuten viivyttely voi johtaa jopa siihen, ettei potilas enää kuntoudukaan vaan joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle.

Kun täällä eduskunnassa viime viikolla käsittelimme valtioneuvoston kuntoutusselontekoa, nousivat leikkausjonotkin esille. Ministerit Perho ja Soininvaara olivat silloin yhtä mieltä siitä, että monet leikkausjonot ovat taloudellisesti mielettömiä. Ministeri Perho sanoi jo puolitoista vuotta sitten käydessämme ajankohtaiskeskustelua terveydenhuollon tilasta kannattavansa esimerkiksi kaihijonojen purkamista julkisen sektorin ja yksityisen sektorin yhteistyönä: "Kaihileikkausjonojen purkamisesta: Minusta se on hyvä esimerkki juuri siitä kumppanuudesta, jota ajoin takaa, sellaisesta yhteistyöstä, joka on sekä kansantaloudellisesti järkevää että potilaan kannalta suotavaa." Jos kerran tämä asia tunnustettiin jo puolitoista vuotta sitten, miksei ryhdytty toimenpiteisiin?

Kun julkinen terveydenhuolto näin pahasti kärsii resurssien puutteesta, nopein tapa purkaa leikkausjonot olisi todellakin nostaa tarvittavat leikkaukset yksityisiltä klinikoilta. Moni kuitenkin vastustaa yksityisen sektorin käyttämistä apuna sillä perusteella, että yksityissektorin palveluiden kysynnän kasvu romuttaisi julkisen terveydenhuollon. Jonojen purkamisessa yksityissektorin avulla ei kuitenkaan olisi kysymys mistään syvälle menevästä ideologisesta valinnasta vaan kertaluonteisesta toimenpiteestä. En ymmärrä, miten se voisi julkista terveydenhuoltoamme romuttaa. Sitä paitsi, eikö tärkeintä pitäisi olla se, että sairaat ihmiset pääsevät jonoista hoitoon?

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston asettamalta Kansalliselta terveysprojektilta odotetaan paljon. Toivottavasti sen tuloksena saamme uudistettua terveyden- ja sairaanhoitomme rakenteita niin, että kansalaisilla todella olisi tasavertaiset mahdollisuudet saada tarvitsemansa hoito ja ettemme vastaisuudessa enää ajautuisi tällaisiin kriisitilanteisiin. Rakenteiden uusiminen on välttämätöntä, sillä väestön ikääntyminen lisää lähitulevaisuudessa painetta terveydenhuollossa. Julkisen ja yksityisen terveyssektorin välisestä valtataistelusta on päästävä eroon ja nostettava etusijalle se, että hoitoa tarvitsevat myös hoitoa saavat. Esimerkiksi Ruotsissa toimii niin sanottu kolmikantamalli: on julkiset terveyspalvelut, yksityiset terveyspalvelut ja yksityisesti tuotetut julkiset terveyspalvelut. Haluan korostaa, että en todellakaan ole ajamassa alas julkista terveydenhuoltoa. Toimivat julkiset terveyspalvelut takaavat parhaiten kansalaisten tasavertaiset mahdollisuudet hoitoon. Kaikkein parasta sairauksien ennaltaehkäisyä on riittävien sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen.

Tässä keskustelussa on käytetty paljon aikaa syyllisten etsimiseen. Ei kuitenkaan auta asiaa yhtään, jos täällä väittelemme, onko kriisiin syypää nykyinen hallitus vai Ahon hallitus. Tärkeämpää on toimia. Koska terveysprojektin tulosten konkretisoituminen kestää aikansa, (Puhemies koputtaa) olisi leikkausjonojen purkamiseen myös yksityistä sektoria apuna käyttäen ryhdyttävä viivyttelemättä.

Sakari Smeds /kd:

Arvoisa puhemies! Terveydenhuolto ja sairaanhoito ovat kaikkein tiukimmankin arvioinnin jälkeen niitä todellisia peruspalveluita ja juuri niitä hyvinvointipalveluita, joita monien mielipidemittaustenkin mukaan kansalaiset suuresti arvostavat ja me poliitikot puheissamme aina lämmöllä muistamme. Useimmat kuitenkin tietävät, että kansalaisten mahdollisuus saada hyviä ja laadukkaita lääkäripalveluita on tänä päivänä erityisellä koetuksella. Raskasta kotityötä tekevälle äidille ja siinä kätensä teloneelle kerrottiin, että erikoislääkärin vastaanotolle olisi puolen vuoden jono ja sen jälkeen mahdollisesti seuraavan leikkauksen odotusaikakin vielä enemmän. Odotusaika erikoissairaanhoidon arviointiin ylitti hänen kohdallaan seitsenkertaisesti Kansallisen terveysprojektin väliraportissa kaavaillun tavoitetason. Lukuisia vastaavia esimerkkejä tiedämme jokainen kotiseuduiltamme. Tämäkö on kohtuullista? Opposition välikysymys on mielestäni aiheensa kiistämättömän tärkeyden ja kipeyden vuoksi erityisen perusteltu.

Kansalaisen tarvitsemia hyviä lääkäripalveluja voidaan tuottaa vain, mikäli peruspalveluiden rahoituspohja on riittävä ja kestävä. Näin ei nyt ole, vaikka ministeri Soininvaara yrittikin puheessaan toisin vakuutella. Vuonna 2000 lähes 200 kunnan vuosikate oli pakkasella. Samaan aikaan 83 kuntaa joutui nostamaan kunnallista tuloveroprosenttiaan, kun vain 15 kykeni sitä alentamaan. Vuonna 2001 vuosikate oli ennakkotietojen mukaan pakkasella yhä lähes 100 kunnassa. Veroäyriä nosti 41 ja laski 6 kuntaa. Tälle vuodelle yli 100 kuntaa nosti ja vain muutama laski tuloveroprosenttiaan. Aika korutonta kertomaa tämä on. Keskimäärin kuntien talous voi olla hieman kohentunut tehdyistä veronkiristyksistäkin johtuen, mutta kuntien kastijako on selkeä. Tästä huolimatta hallitus päätti leikata valtion tämän vuoden budjetissa kuntien valtionosuuksien indeksikorotuksia puolella ja vähentää harkinnanvaraisia kunta-avustuksia.

Mitä sitten oppositio on tarjonnut vaihtoehdoksi? Pääministerikin välihuudossaan kyseli, mistä rahat, mistä rahat. Vain muutama kuukausi sitten äänestimme kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän esityksestä vahvistaa hyvinvointipalveluiden rahoituspohjaa tiukentamalla esimerkiksi lyhytaikaiseen omistamiseen perustuvan myyntivoiton verotusta. Tämä hyvinvointipalveluja tukeva linja ei saanut hallituspuolueilta kannatusta. Mitkä ovat ne käytännön esteet? Miksei keinotteluvoittoja voisi verottaa edes hiukkaa enemmän kuin pitkäjänteistä säästämistä, jos tälläkin tavoin voitaisiin ylläpitää peruspalveluita, vaikkapa paikata keskeisiä sairaanhoidon ja lääkäripalveluiden puutteita? Tässä rahat, tässä rahat. Ilman hyvinvointipalveluiden rahoituspohjan vahvistamista ajaudumme vakuutuspohjaiseen sosiaaliturvaan, jossa vain erittäin hyvätuloiset kykenevät turvaamaan nykytasoiset palvelut.

Valtiovarainministeri on julkisuudessa patistellut kuntia pitäytymään peruspalveluiden tuottamisessa ja pidättäytymään perustoimintojen ulkopuolisista uusinvestoinneista. Kuntien perustehtävästä muistuttaminen on aina paikallaan ja yksittäistapauksissa jopa oikeaan osuva. Perusasetelmaa tilanne ei kylläkään muuta. Jos useiden kuntien vuosikatekin on pakkasella, ei siitä paljon omarahoitusosuutta investointeihin riitä. Tyhjästä on paha nyhjästä.

Silloin tällöin vaaditaan kuntaliitoksia, jotta rahaa säästyisi ja peruspalvelut säilyisivät. Professori Ståhlbergin mielenkiintoinen pohdiskelu reilun viikon takaa päivälehdissä tyrmäsi tämän ajattelumallin. Kuntien yhdistymistä ajavat eivät hänen mukaansa muista inhimillistä mittakaavaa. Hän kuvasi muuttoliikkeen inhimillisiä kustannuksia arvaamattomiksi. Hän vaati kuntarahoja samaan kekoon, niiden uudelleenjakoa niin, että heikoistakin kannetaan huolta. Professori haastoi vasemmistoa pohdiskeluun väittämällä, että pienkuntapohjainen Suomi olisi sosialidemokraattisempi ratkaisu kuin sosialidemokratia tänä päivänä ajaa. Professorin heittämää haastetta voisi lisätä väittämällä, että mitä enemmän sosialidemokratia vetäytyy heikkojen huolehtimisesta, sitä enemmän vastuuta tästä siirtyy kristillisdemokratialle.

Arvoisa puhemies! Lääkäripalvelujen turvaamisen kannalta kuntatalous on keskeisessä asemassa. Välikysymykseen antamassaan vastauksessa hallitus ei ole luvannut selkeitä toimenpiteitä kuntien kastijaon päättämiseksi. Pidän tätä kylmänä ja vääränä linjana.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on tänään useaan otteeseen todettu, että tämä välikysymys on aiheeltaan tärkeä, mutta monien meidän hallituspuolueiden kansanedustajien mielestä varmaan ajankohdaltaan hivenen outo. Tuntuu vähän siltä, että keskusta kikkailee nyt kansalaisten kannalta merkittävällä asialla saadakseen ehkä sitten puhtia omaan mahdollisesti hieman ontuneeseen oppositiopolitiikkaansa. Niinpä tarvittiin välikysymykselle aihe, joka tavalla tai toisella koskettaa kaikkia kansalaisia. Terveydenhuollon palvelut ovat tällainen aihe. Olemme kaikki asiakkaita, potilaita. Silloin tällöin tarvitsemme apua lääkäreiltä. Näin ollen olemme tämän asian asiantuntijoita. Kuitenkin vain muutaman viikon päästä pääministerin käynnistämän Kansallisen terveydenhuollon projektin ehdotukset tullaan antamaan julkisuuteen, ja osa näistä ehdotuksista on nyt jo esillä. Tässä projektissa on kyse juuri niistä asioista ja laajemmastakin kokonaisuudesta kuin keskusta ja välikysymyksen allekirjoittajat kysyvät. Eikö ole hieman teennäistä kysyä aiheesta, jota parhaillaan selvitetään? Tähän kysymykseen olemme yrittäneet koko iltapäivän saada vastausta keskustan riveistä.

Keskusta perustelee kysymystään kiireellä. Kysyjien mukaan Kansallisen terveydenhuollon projektin tuotokset eivät ehdi vastaamaan siihen akuuttiin tarpeeseen, josta terveydenhuollon palvelujen saatavuusongelmissa on kyse. Näin ei ole. Varmasti osa ehdotettavista muutoksista vie aikaa, mutta useita asioita lähdetään todennäköisesti toteuttamaan välittömästi. Yhtenä esimerkkinä myös ministerin täällä mainitsema lisäys lääkärikoulutuksen pakollisesta terveyskeskusharjoittelusta.

Jotenkin tuntuu tässä salissa aika useinkin, että oppositiolle ei mikään riitä. Tarvittaisiin eräänlaisia hokkuspokkuskonsteja kaikkiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Kun hallitus sitten päättää jotakin asiaa tai aihetta selvittää ja rakentaa järkevältä, tutkitulta pohjalta pitkäjänteisiä ratkaisuja, sekään ei käy. Nytkin välikysymyksen tekstissä vähätellen todetaan, että työryhmiä istuu ja selvityksiä kyllä tehdään. Mielestäni juuri perehtymällä huolellisesti nykytilanteeseen voidaan vasta päätyä oikeisiin ratkaisuihin tulevaisuuden suhteen. Oppositio kannattaa ilmeisesti toisenlaista linjaa, mahdollisimman nopeasti huitaisemalla päätöksiä päätösten vuoksi. Oliko tämä tyylilaji silloin, kun keskusta asioita hallituksessa hoiteli?

Tästä yhtenä esimerkkinä on ehkä lääkärikoulutus. Nythän keskusta kantaa erityistä huolta juuri lääkäripulasta. Kun nykyiseen tilanteeseen johtaneet päätökset tehtiin, kepu oli johtava hallituspuolue. Porvarihallitus vähensi lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja, mikä täällä on tänään useaan otteeseen todettu, ja tämä näkyy nyt pahenevana lääkäripulana erityisesti pienissä kunnissa. Voi kysyä, millaisin tiedoin keskusta silloin hallitusvastuutaan kantoi, jollei osattu aavistaa, mihin tuloksiin moinen päätös johtaa.

Arvoisa puhemies! Monet ratkaisut ovat toki kiinni valtiovallan toimenpiteistä, ja lisää rahaakin terveydenhuoltoon aivan taatusti tarvitaan. Mutta asioita täytyy hoitaa aktiivisesti myös alueellisella ja paikallisella tasolla. Se toimintamalli, mikä sopii Helsinkiin, ei välttämättä sovi Lappiin tai esimerkiksi kotimaakuntaani Keski-Suomeen. Oleellista on se työ, jota esimerkiksi kunnissa perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa sairaanhoitopiireissä tehdään. Esimerkiksi meillä Keski-Suomessa sairaanhoito-piirissä asioita yritetään hoitaa yli puoluerajojen yhdessä, vaikka parlamentaarinen keskustelu toki silloin tällöin maakunnallisellekin tasolle heijastuu.

Kun keskusta välikysymyksessään vaatii leikkausjonojen nopeampaa purkamista ja potilaiden parempaa informaatiota, ei siihen välttämättä tarvita valtion määräystä. Vastaukset näihin kysymyksiin on pääasiallisesti ratkottava sairaanhoitopiirien sisällä. Esimerkiksi Keski-Suomen liian pitkiä jonoja päästään purkamaan nykyistä nopeammin uuden päiväkirurgisen yksikön myötä ja jonoissa olevien potilaiden tiedonsaantia kehitetään jatkuvasti. Tämä vastauksena myös ed. Pekkariselle, joka esimerkkinä mainitsi Keski-Suomen keskussairaalan leikkausjonot. Toivonkin, että ed. Pekkarinen jatkossa tukee Jyväskylän kaupunginvaltuustossa kuntapäättäjänä erikoissairaanhoitoon satsaamista. Tähän saakka keskustan valtuustoryhmä on edustanut sitä kantaa, ettei lisätalousarvioita saa valtuustolle tuoda, vaikka erikoissairaanhoidon tarpeet näin vaatisivatkin. Näillä markoilla hoidettaisiin juuri niitä potilaita, joista ed. Pekkarinen tässä salissa tänään niin kauniisti huolta kantoi.

Toistan lisäksi tässä sen toiveen, että keskustan kuntakentän edustajat olisivat valmiita sairaanhoitopiirien hallinnossa ennakkoluulottomiin ratkaisuihin. On selvää, että tiettyjä palveluja, kuten laboratoriopalveluita, keskittämällä voidaan saada säästöjä esimerkiksi tärkeisiin henkilöstömenoihin ja näin palkata sitä lisähenkilöstöä, joka on tässä tilanteessa todella tärkeä ja samalla nostaa osaamistasoa siten, että potilas saa parasta mahdollista osaamista ja hoitoa.

On selvää, että kunnat ovat huolissaan erikoissairaanhoidon menojen kasvusta, koska erikoissairaanhoito on kunnille iso menoerä. Siihen on syynsä. Lääketiede menee hurjaa vauhtia eteenpäin, uusia lääkkeitä, laitteita ja hoitoja tulee markkinoille koko ajan. Mitä uudempi ja tehokkaampi hoitomuoto, sen kalliimpi se yleensä myös on. Niinpä kustannukset eivät ole alenemassa, vaan päinvastoin väestön ikääntyessä palvelujen tarve kasvaa samanaikaisesti lääkekustannusten noustessa.

Nämä kysymykset eivät ole helppoja, sen varmasti kaikki tässä salissa myöntävät. Juuri näihin yritetään laaja-alaisessa terveydenhuollon kansallisessa projektissa löytää vastauksia. Keskusta halusi kuitenkin tehdä välikysymyksensä tietoisena siitä, että vastauksia moniin heidän esittämiinsä kysymyksiin on jo tulossa. Hyvällä syyllä voi kysyä, mitä sellaista keskusta uskoo saavansa välikysymyksellään aikaan, mikä ei olisi voinut odottaa Kansallisen terveydenhuollon projektin tuloksia. Mielestäni ei juuri mitään: helppoja lupauksia, populistista julkisuutta.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuulin tänään uutisissa, että Taloustutkimus on tehnyt haastattelututkimuksen, joka tukee tätä keskustan välikysymystä. Haastattelututkimuksen mukaan kansalaisten arvostus julkista terveydenhuoltoa kohtaan on viime vuosina selvästi vähentynyt. Eniten kansalaiset ovat olleet tyytymättömiä tämän haastattelututkimuksen mukaan heikentyneeseen palveluiden saatavuuteen.

Mielestäni Lipposen hallituksen terveyspolitiikkaa tulee katsoa koko nykyhallituksen eli seitsemän vuoden ajalta. Viime vaalikausi oli leimallisesti suurten sosiaali- ja terveysrahojen leikkausta, nyt Lipposen toisen hallituksen loppumetreillä hallitus laittaa pystyyn Kansallisen terveydenhuollon projektin. Haluaisin kysyä ed. Huoviselta, miksi tämä projekti laitetaan pystyyn vasta nyt. Miksi sitä ei laitettu aikaisemmin pystyyn? Eivätkö olleet tiedossa ne ongelmat, joihin nyt täällä vannotaan koko ajan, että ratkaisuja tulee ja pikaisesti?

Tämä terveydenhuollon projekti ei vastaa kysymykseen, mitä nyt heti aiotaan tehdä lääkäriin pääsyn helpottamiseksi tai leikkausjonojen purkamiseksi. On arvioitu, että noin 100 000:sta jonossa olevasta potilaasta vähintään 10 000 tarvitsisi todella pikaista apua. Kuten täällä on tänään kuultu, jotkut joutuvat olemaan jonossa jopa pari kolmekin vuotta. Kysyn ed. Huoviselta edelleen, onko tämä kohtuullista heidän kannaltaan, että heille sanotaan, että terveydenhuollon projektin kautta tulee sitten joskus ensi vaalikaudella teillekin mahdollisesti helpotusta. Ei voi olla näin. Keskustan mielestä nyt tulisi toimia akuuttien ongelmien, kuten todellakin näiden 10 000:n todella heti leikkausta tarvitsevan, hoitoon saamiseksi.

Arvoisa puhemies! Täällä on jo kuvattu monissa puheenvuoroissa hyvin terveyspalveluiden saatavuuden ongelmia potilaan näkökulmasta. Aiheellista on kysyä koko porukalta, olipa sitten hallituspuolueen edustaja tai opposition edustaja, mistä niitä konkreettisia keinoja lääkäripulaan olisi löydettävissä. Yhtä mieltä olemme kaikki siitä, että koulutuspaikkojen lisäys auttaa vuosien päähän. Monta kertaa se on täällä jo todettu. Mutta pidän myös ongelmallisena sitä, että kun hallituksen toimesta lisättiin tämä 70 paikkaa, niin niinhän oli, että hallitus ei samalla osoittanut koulutuspaikkojen lisäämiseen rahoitusta, vaan sanoi, että ne pitää yliopistojen nykyisten kehystensä puitteissa rahoittaa. Tämä oli minusta aivan selvä puute.

Entä sitten lääkäreiden saatavuus eri puolilla Suomea? Tähän tulisi kyllä etsiä kuumeisesti ratkaisuja. Eräs asia on taloudellinen kannustus, että olisi olemassa syrjäseutulisä. Syrjäseutulisällä varmaan on olemassa tämmöinen vähän negatiivinen kaiku. Mahdollisesti se osittain lisäisi lääkäreiden saatavuutta. Mutta minun käsitykseni mukaan ongelma on se, että juuri ne kunnat, joissa on vaikeuksia saada terveyskeskuslääkäreitä, ovat usein myös taloudellisesti erittäin huonossa kunnossa. Ei ole välttämättä ihan oikein, että juuri ne joutuvat isommalla rahalla turvaamaan kansalaisten oikeuden saada tasavertaisesti lääkäripalveluita.

Entä sitten, uskaltaako täällä salissa ottaa esille velvoitekeinot? Puhuin tänään pitkään pitkäaikaisen lääninlääkärin kanssa hänen kokemuksistaan vuosikymmenien ajalta ja siitä, miltä hänestä nyt tämä tilanne tuntuu. Hän oli valmis omana itsenään esittämään minulle pohdittavaksi sitä, pitäisikö meidän ottaa käyttöön se, että lääkäreille tulisi velvollisuus ottaa vastaan määräaikaisesti työ myös siellä, mihin ei saada luontevalla tavalla lääkäreitä. (Ed. Vehkaoja: Muutetaan perustuslakia!) — No, minun mielestäni tätä keskustelua voidaan silti käydä. En ole tässä nyt vaatimassa enkä ehdottamassa sitä. Mutta jos meillä on todellakin se tilanne, että on suuria alueita, missä ei saada alueelle terveyskeskuslääkäreitä, silloin minusta tämä kysymys on aiheellinen myös keskustella. Kyllähän meillä on esimerkiksi upseereiden osalta tai lentäjien osalta velvoitteet, että pitää olla käytettävissä valtion puolelle. Lääkärikoulutus on kallista koulutusta. Tiedän sen ongelman monelta kannalta muun muassa lääkäreiden ja heidän perheidensä kannalta ja myös siltä kannalta, että se saattaa vaikeuttaa motivaatiota alalle hakeutumiseen. Asia ei ole ongelmaton, mutta jopa tämmöisiä kannanottoja syrjäisemmillä alueilla puhutaan, kun tätä asiaa on tutkittu.

Entä sitten leikkaukseen pääsyn helpottaminen? Minusta on suuri ongelma se, että sairaaloissa on kalliit laitteet ja modernit koneet, jotka ovat vajaakäytöllä. Niitä pitäisi pystyä käyttämään enemmän. Pidän myös henkilökohtaisesti ongelmana sitä, että hoitohenkilöstöllä ja lääkärikunnalla on täysin toisistaan poikkeavat työajat. Minun mielestäni kiireellisintä leikkausta tarvitsevien jonot tulisikin purkaa lääkäreiden ylityöjärjestelyillä.

Ymmärrän lääkäreiden ja koko hoitohenkilöstön työtaakan ja uupumuksen. Juuri tämänkin vuoksi terveydenhuollon pahimpiin kipukohtiin tulisi etsiä ratkaisuja jo tänä vuonna eikä lykätä asioita Kansallisen terveysprojektin myötä tulevalle vaalikaudelle. Jonojen purkaminen kiireellisesti on etu niin potilaiden kuin kuntien kannalta ja myös valtion kannalta. Kuten täällä on jo todettu, jonoissa seisottaminen tai makuuttaminen on erittäin kallista muun muassa lääke- ja sairauspäivärahakulujen vuoksi.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi haluan ottaa esille vielä ed. Nordmaninkin esille nostaman asian eli hallinto-oikeuden professorin Kaarlo Tuorin, joka on pitänyt erittäin ongelmallisena sitä, että meillä on lainsäädännöllä laitettu kunnille erittäin paljon velvoitteita, mutta valtio on vetäytynyt vastuustaan. On tuotu esille rahasuhde, miten se on muuttunut. Mutta myös voi kysyä, onko meillä nyt oikein perusoikeuksien toteutuminen. Professori on yksiselitteisesti sitä mieltä, että ensisijainen vastuu perusoikeuksien, kuten lääkäriin pääsyn, osalta kuuluu valtiolle eikä kunnille. Minun mielestäni vastuu on molemmilla, mutta siitä salissa juuri keskustellaan.

Tuija  Nurmi  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Asia, mistä keskustelemme, on äärimmäisen tärkeä, enkä halua sitä suinkaan vähätellä. Mutta realiteetit pitää muistaa, kun puhumme jonoista. Jono on hyvin epämääräinen, jopa poliittinen käsite. Meidän pitää määritellä, mikä on jono. Onko se kiireellisten jono, vähemmän kiireellisten jono vai ei-kiireellisten jono? Ovatko potilaat samassa asemassa siinä jonossa? Tiedän tämän, koska olen kirurgin kanssa naimisissa, ja tästä jatkuvasti puhumme, kun hän on ollut 15 vuotta luottamusmiehenä. Jono on hyvin vaarallinen käsite. Esimerkiksi se, että 25-vuotias työssäkäyvä kahden lapsen äiti roikkuu jonossa jonkin mitättömän vaivan takia, on kyllä kohtuutonta. Hänet pitäisi leikata nopeasti, että hän pääsisi hoitamaan perheensä ja työnsä eikä roikkuisi sairaslomalla ja jättäisi perhettä huonommalle hoidolle. Tämä on hyvin moniammatillinen ongelma, eikä sitä yksillä lääkkeillä pystytä parantamaan.

Aikani loppuu. Käytän muita puheenvuoroja, että voin puhua asiani loppuun.

Susanna Huovinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Vehviläinen kysyi, mitä sanon jonossa olijoille. Sanon, että osaavista lääkäreistä on pula ja sen vuoksi jonossa joudutaan olemaan pitempään. Tämä ei ratkea sillä, että nyt lätkäistään jokin summa sinne rahaa, jos ei niitä osaajia ja leikkaajia ole. Tämä on ongelma. Lisäksi aion kertoa, että ongelma johtuu siitä, että päätökset tehtiin 90-luvun alkupuoliskolla, kun Esko Ahon hallitus päätti lääkärinkoulutuksen paikkoja vähentää merkittävästi. Sieltä juontuu lääkäripula. Vielä muistutan varmaankin potilasta siitä, että kuitenkin suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on kyennyt tehokkuuttaan nostamaan. Leikkauksia tehdään koko ajan enemmän ja potilaita koetetaan palvella yhä paremmin.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Vehviläinen ihmetteli, että vasta nyt on Kansallinen terveysprojekti asetettu. Finlandia-talolla, kun Terveydenhuolto 2000 -projektin loppuseminaaria pidettiin, ihmeteltiin, miksi jo nyt asetettiin Kansallinen terveysprojekti ennen kuin Terveydenhuolto 2000 -projektin tulokset olivat valmiit. Ed. Vehviläinen ei tunnu ollenkaan tuntevan sitä prosessia, mikä on tehty ja aloitettu jo edellisen hallituksen aikana. Kuntia on pyritty saamaan informaatio-ohjauksen avulla huolehtimaan paremmin terveydenhuoltopalveluista. Osalla kunnista syynä on rahapula, että ne eivät ole edenneet. Mutta en voi lakata toistamasta sitä, että suurimmassa osassa kunnista syynä jonoihin ei ole rahapula vaan tahdon puute.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Virheellisesti huutelin ed. Vehviläiselle, että tarvitaan perustuslain muutos. Näin ei varmaan ole, jos lääkärit velvoitettaisiin määräaika työskentelemään jossakin. Eräs juristi minulle väitti kuitenkin, että tarvittaisiin perustuslain säätämisjärjestyksessä tällainen säännös, mutta rohkenen epäillä sitäkin. Nimittäin jos puhutaan uusista, alalle hakeutuvista henkilöistä, se on ihan mikä tahansa sopimus. Muistelen itse, että kun otin vastaan yhdeksänviikkoisen koulutuksen, yhdyskuntasuunnittelun jatkokoulutuskurssin, jouduin sitoutumaan kahdeksi vuodeksi jatkamaan kunnalla töitä tuon kurssin nautittuani. Ihan vastaavanlaisesta velvoituksesta voisi olla tietysti kysymys uusien tulevien lääkäriopiskelijoiden kohdalla. Minusta asia pitää selvittää.

Matti  Saarinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Vehviläisen puheenvuoron johdosta vain yksi kommentti. Ei ole niin tavatonta, jos opiskelijoita sitoutetaan. Mehän tiedämme, että esimerkiksi armeijan lentäjäkoulutuksen saaneet sitoutetaan siihen tehtävään määrärajaksi, ennen kuin he voivat sitä koulutusta hyödyntää yksityisillä työmarkkinoilla. Kyllä tällainen käytäntö on olemassa ja sitä täytyy miettiä. Jos ne henkilöt, jotka saavat yhteiskunnalta lahjaksi arvokkaan, kalliin koulutuksen, karkaavat muille maille markkinoille, tätä pitää vakavasti miettiä yhtenä vaihtoehtona.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vehviläinen kyseli, mitä nyt pitäisi tehdä. Jos kapasiteettia on olemassa leikkausjonojen lyhentämiseen, se pitää käyttää. Piste. Ja se pitää priorisoida. Piste. Oulun mallin mukaan. Piste.

Tuija   Nurmi  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Halusin vain sanoa, että jos velvoitetaan lääkärit toimimaan tietty aika jossakin terveyskeskuksessa, se pitää suunnitella erittäin hyvin. Jos mietitään esimerkiksi, että täysin kokematon lääkäri laitetaan Lappiin pitkien välimatkojen päähän työskentelemään ilman minkäänlaista ohjausta ja neuvontaa, kyllä se on aika hengenvaarallinen tilanne. Tätä ei voi tehdä yhtäkkisesti. Vain kokenut lääkäri voidaan laittaa vaativaan työpisteeseen työskentelemään, jotta potilasturvallisuus voidaan taata. Se pitää koulutuksessa huomioida riittävän aikaisin. Tämä ei ole mikään hokkuspokkusjuttu.

Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En tarkoittanutkaan tätä hokkuspokkusjutuksi, mutta minusta on ilahduttavaa kuulla, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja ed. Vehkaoja ja myös ed. Saarinen näkivät sen mahdollisena. Tämähän ei tietenkään ratkaise akuutteja tapauksia, mutta kun koulutusta suunnittelemme ja katsomme työvoimatilannetta ja koko maan tilannetta, jotta peruspalvelut voitaisiin taata, minusta tämä pitäisi tutkia. Ymmärrän kyllä erittäin hyvin dubiot ja epäluulot tämmöistä kohtaan ja myös käytännön asiat, mutta käsitykseni mukaan tätä ei ole lääkäreiden osalta tutkittu.

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vehviläiseltä tuli oppositiosta ensimmäisiä rakentavia ehdotuksia, joita pikaisesti voitaisiin toteuttaa juuri siltä osin muun muassa, että leikkausjonoja voitaisiin purkaa ylityöjärjestelyin. Kannattaisin itse tämän suuntaisia toimenpiteitä ja haastaisinkin kaikki lääkärit kansallisiin terveystalkoisiin, että he nimenomaan myös sitoutuisivat siihen, että julkisella sektorilla voitaisiin tehdä ylitöitä ja sitä kautta purkaa syntyneitä jonoja. Samalla voisin todeta, että tämä on mielestäni erittäin paljon parempi ehdotus kuin ed. Forsiuksen esille tuoma palvelujen yksityistäminen, joka johtaisi siihen, että pidemmällä aikavälillä vielä enemmän romutettaisiin julkista palvelujärjestelmää.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Pulliaiselle toteaisin, että on erittäin hyvä asia, että Oulussa on kiinnitetty asiaan huomiota ja lisätty rahaa. Siellä on sairaanhoitopiirissä kuitenkin 14 000 potilasta jonossa, 14 000 potilasta. Se on erittäin paljon. Siellä on monia, jotka tarvitsisivat kiireellistä apua mutta eivät pysty näillä resursseilla ja rahoilla sitä saamaan. Mutta olen sieltä selvittänyt, että jos olisi lisää rahaa, siellä pystyttäisiin leikkaamaan enemmän. Nykyisellä henkilökuntamäärällä ja hoitajien lisäpalkkauksella voitaisiin ylitöillä ja muilla järjestelyillä saada lisää kapasiteettia. Mutta on hyvä, että siellä on lähdetty liikkeelle ja Oulun kaupunki on ollut tässä valveutunut ja toiminut fiksulla tavalla.

Pertti   Hemmilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Väestön ikääntyminen ja sen myötä huonokuntoisten vanhusten määrän lisääntyminen on ollut tiedossa kuitenkin jo pitkään. Myös ortopedisten leikkausten ja sydänkirurgian tarve lisääntyy aina vain suurten ikäluokkien vanhuusikään tulon myötä. Terveydenhuollon menojen kuten myös muu kehityssuunta kunnissa on ollut ennustettavissa, mutta siihen ei ole suhtauduttu riittävän vakavasti. Alueellisia eroja on sitä paitsi huomattavasti, ja tässä mielessä välikysymyskin pitäisi tehdä erikseen niistä kunnista ja kuntayhtymistä ja seuduista, joiden alueella lääkäripalvelujen tarjonta ei ole riittävä. Hallitushan ei voi mitään sille, jos kunnan päättäjät priorisoivat muut asiat perusterveydenhuollon edelle.

Toisaalta voin kokemuksesta sanoa, että palveluihin suunnattu lisäraha ei aina tuo lisää tyytyväisyyttä. Aina tarvittaisiin enemmän ja enemmän. Kotikunnassani Halikossa perusterveydenhuollon menojen lisäys oli viime vuonna 21,7 prosenttia. Silti kuuluu jatkuvaa napinaa määrärahoista. Tällä menolla olemme kotikunnassamme neljässä vuodessa kaksinkertaistaneet perusterveydenhuoltomenomme.

Huoltosuhteen heikkeneminen ja samanaikaisesti eliniän pidentyminen alkaa todellakin näkyä yhteiskunnassamme. Tällä vuosikymmenellä eläkkeelle siirtyy yli 700 000 suomalaista ja työmarkkinoille tulee vastaavaan aikaan nuoremmista ikäluokista vajaat 500 000 henkeä. Kuka tämän vuosituhannen toisella ja kolmannella vuosikymmenellä rahoittaa ja kustantaa meidän sosiaali- ja terveyspalvelumme ja ketkä tekevät käytännön työt? Tutkimusten mukaan maahanmuuttajistakaan ei ole tähän tulossa ratkaisua.

Valtionvelka on tällä hetkellä jopa 370 miljardia markkaa, yli 60 miljardia euroa. Tämä on kuitenkin se realiteetti, johon aina törmätään rakenneltaessa pilvilinnoja siitä, miten rahoja voidaan jakaa enemmän ja monelle suunnalle. Vastaus tähän välikysymykseenkään ei ole yksiselitteisesti raha, kuten oppositiossa kuvitellaan. Terveydenhuollosta kun puhutaan, voidaan kuvaannollisesti verrata, että rahalla saadaan kyllä hetkellisesti laastaria yksittäisiin haavoihin mutta suurempaa verenhukkaa sillä ei pysäytetä. Me tarvitsemme Suomessakin asennemuutosta, jotta resurssimme riittäisivät kaikkien kansalaisten asianmukaiseen hoitoon ja hoivaamiseen.

Kaikki mulle heti -asenteella kasvaneet sukupolvet ovat kovan paikan edessä joutuessaan todelliseen vetovastuuseen yhteiskuntamme hyvinvoinnista. Meillä on enemmän kakun syömiseen ja kakun leikkaamiseen kuin sen leipomiseen tottunutta väkeä. Peruskoulussa opetettu vähennyslaskusääntö "jollei ole täytyy lainata" ei voi olla valtiontalouden perusta. Syömävelan ottaminen sitä paitsi on sekä valtion että yksityisen henkilön elämässä äärimmäinen tilapäisratkaisu.

Yhteisvastuu oman perheen ja perhekunnan kaiken ikäisistä jäsenistä olisi palautettava luonnolliseksi osaksi elämää. Liiallinen yksilöllisyyden ja yksilön vapauksien korostaminen aiheuttaa kohtuuttomia paineita sosiaali- ja terveystoimelle, jonka pitäisi kaiken muun ohella olla myös lähimmän omaisen roolissa. Yksinäisyys synnyttää sairauden pelkoa ja kuvitteellisiakin oireita. Näiden tutkiminen vie kohtuuttomasti aikaa ja resursseja, ja näitä resursseja voitaisiin suunnata todellisten sairauksien hoitoon, erikoissairaanhoitoon ja leikkausjonojen lyhentämiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Pari viikkoa sitten Kuopiossa tarkastettu väitöskirja paljasti yllättäviä tuloksia terveydenhuollon tuloksellisuudesta. Vain joka viides henkilö koki parantuneensa saatuaan lääkärin hoitoa, ja 45 prosentilla näistä tapauksista sairaus olisi parantunut ilman lääkärin apuakin. Lääkäriä tarvitaan siis hyvin usein vahvistamaan henkilön uskoa omaan terveyteensä, siis uskon vahvistamiseen. Tehdään kalliita ja aikaa vieviä tutkimuksia, jotta olisi turvallinen olo, että onpahan tutkittu. Liian paljon lääkärin työaikaa kuluu myös sairauslomatodistusten kirjoittamiseen ja muihin sellaisiin tehtäviin, joita olisi mahdollista jakaa muulle terveydenhoitohenkilöstölle. Byrokratia ja hallinnolliset määräykset siis vaikeuttavat joustavaa työnjakoa terveyskeskuksissa, ja liian paljon aikaa kuluu niin kutsuttuun paperisotaan. Tähänhän peruspalveluministerikin tänään on kiinnittänyt erityistä huomiota. Ongelma ei nähdäkseni ole riittämättömissä resursseissa ainakaan pelkästään vaan työnjaossa ja liiassa hallintobyrokratiassa. Liian tarkat toimenkuvan rajaukset hoitohenkilökunnan keskuudessa vaikeuttavat asioiden joustavaa hoitamista.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Perustuslain 19 §:ssä todetaan, että lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Julkisen vallan on turvattava sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut edistäen väestön terveyttä. Tästähän on tänään keskusteltu, onko näin tapahtunut ja kuinka pitkään ei ole näin tapahtunut. Nyt on jotenkin päästy konsensukseen, että ongelmia on, kriisissä ollaan. Professori Jussi Huttusen mielestä olemme kriisissä, ja ainakin ministeri Soininvaara jokin aika sitten oli vielä sitä mieltä, että ei olla vielä kriisissä, ollaan sen partaalla, niin kuin kuilun partaalla. Omasta mielestäni askel on otettu aikaa sitten.

Muistelin keskustelun aikana ministeri Huuhtasta ja hänen käyntiään Kotkassa 90-luvun alussa. Silloin jo hänen kanssaan keskustelimme ja totesimme 90-luvun alun säästöjen vaikutukset sairaanhoitoa heikentävinä. Sen jälkeen tässä salissa 97 syksyllä pääministeri Lipponen totesi, että turhaan niitä ongelmia — hän sanoi "Kymenlaakson ongelmia" — tulee hallituksen syliin vätystellä. Siis ei ollut kansallista ongelmaa, oli ehkä jokin paikallinen. Edelleen yksi edellisistä ministereistä, ministeri Huttu-Juntunen, ei koskaan oikeastaan täällä puheissaan myöntänyt, että oli ongelmia, kun niitä kysyttiin kyselytunneilla. Nyt on ongelma. Mutta diagnoosi on tehty, ja luulen, että se on tehty aika myöhään, aika myöhässä ollaan. Tähän asiaan olisi pitänyt ihan selvästi aikaisemmin pystyä puuttumaan.

Mitkä ovat lääkkeet, mitä pitäisi tehdä? Ainakin Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä ja uskoakseni maassa muutenkin tarvitaan rahaa. Jussi Huttunen on sitä mieltä. Hänen yksi keskeinen teesinsä on se, että Suomi on Euroopan mitassa viimeinen sillä listalla, mitenkä paljon valtio laittaa rahaa per asukas nimenomaan sairaanhoitoon. Sellaiset maat kuin Iso-Britannia, Ruotsi ja Irlanti ovat tehneet jo päätöksen siitä, että ne lisäävät tätä osuutta omissa valtakunnallisissa budjeteissaan. Uskon, että professori Jussi Huttunen on kyllä huomioinut myös Kansaneläkelaitoksen roolin tässä asiassa, kun hän on omia laskelmiaan tehnyt, joita hän on hyvin laajalti meille kaikille esitellyt.

Mitä tulee jonoihin, niin täällä ed. Smeds ymmärtääkseni kertoi Kymenlaakson sairaanhoitopiirin jonotilanteen käsikirurgian yhteydessä. Vuoden alussa kiireellinen aika käsikirurgille kesti kuukauden ja kahdeksan päivää, siis kiireellinen aika, ja normaaliaikaa kului aikaa yhdeksän ja puoli kuukautta. Huoli siitä, miten todellakin erikoissairaanhoito pystyy vastaamaan kysyntään, on aivan aito. Meillä on ykköskiireellinen, kakkoskiireellinen ja kolmoskiirellinen jonosysteemi käytössä. (Ed. Nurmi: Päivystys!) — Ja sen lisäksi tietysti myös päivystys. Kun me näitä keskimääräisiä hoitoonpääsyaikoja kuuntelemme, mitä esimerkiksi peruspalveluministeri tänään kertoi — keskimääräiset ajat ovat kuusi kuukautta jne. — epäilen pahasti, että niissä on myös päivystys mukaan laskettuna, kun laskemme keskimääräisiä hoitoonpääsyaikoja. Näin ollen niitäkin on, jotka ovat yli kaksi vuotta jonossa, ja heitä on aivan luvattoman runsaasti.

Täällä on viitattu Kuntaliiton teettämään tutkimukseen, professori Ilkka Vohlosen tutkimukseen. Tietääkseni siinä on päästy sellaiseen lukuarvoon kuin 40 miljardia markkaa, minkä tulee maksamaan vuositasolla tälle yhteiskunnalle se, että potilaita ei hoideta ajoissa. Eli todellakin hidas hoito on erityisen kallista. Pakollisen terveyskeskuspalvelun palauttaminen lääkärikoulutukseen on varmasti hyvä asia huomioiden ne reunaehdot, mitä täällä on tuotu julki. Asia on varmasti tärkeä.

Lopuksi, puhemies, ed. Pekkarinen puheenvuorossaan viittasi kotikaupunkiini Kotkaan ja sen terveyskeskuksen sulkuun. Todellakin kolme terveysasemaa on suljettu kahdeksi viikoksi, ensi kesänä suljetaan viideksi viikoksi, säästöpäätös, äänestyspäätös tietysti. Mutta, puhemies, voin vakuuttaa, että Kotkan kaupunki ei ole niin köyhä, että sen olisi pakko tällainen päätös tehdä. Kaupunki muuten sivumennen sanoen päätti myös lopettaa viisi neuvolaa. Näin ollen kaikki se ennaltaehkäisystä puhuminen, mitä tänään on täällä kuultu, todellakin on tämän päätöksen kanssa ristiriidassa.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Erittäin hyvä puheenvuoro asiantuntijalta, lääkäriedustaja Tiusaselta. Todellakin Huttu-Juntunen vähätteli niitä ongelmia silloin, kun me teimme viime kaudella välikysymyksen. Minulla on tämä ministerin puhe tässä, kyllä se aika ihmeellistä on. Juuri niin, ed. Tiusanen, silloin olisi pitänyt toimia, kun teimme välikysymyksen. Miksi ei lääkärikoulutusta lisätty 95, 96, 97, 98, 99? Kun olette olleet vallassa, se olisi ollut mahdollista, sen kuin olisitte lisänneet. Lääkärit olisivat nyt töissä.

Mitä tulee Kotkan tapaukseen, se on todella murheellinen. Siitä nyt ei ainakaan ihan keskustaa voi syyttää, keskusta tuskin on Kotkassa johdossa, mutta ikävää on, että rahapula on ajanut siihen, että luottamushenkilöt ovat joutuneet tekemään tai ovat päättäneet tehdä näinkin kipeitä päätöksiä, sulkemaan terveysasemia ja sulkemaan neuvoloita. Onko siellä Kotkassa vasemmistoenemmistö valtuustossa?

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen siitä vakuuttunut, että Kotkan kaupungin taloudellinen tilanne ei todellakaan ole pakottanut sen enempää lopettamaan neuvoloita kuin tekemään tämän tyyppistä sulkupäätöstä. Tämähän tehdään sen takia, että lääkärit pitävät lomansa yhtä aikaa. Ei hankita sijaisia ja sen takia voidaan näin tehdä. Kaupunki on käyttänyt todellakin erittäin paljon rahaa muuhun.

Puhemies! Keskeinen asia sairaanhoitopiireillä on se, että kunnat päättävät sairaanhoitopiirin raamit ja ne tekevät sen poliittisesti tietylle markkatasolle, sanotaan vaikka, kuten Kuopiossa, vuoden 97 tasolle, samoin Kymenlaakson sairaanhoitopiiri. Nämä ovat poliittisia päätöksiä. Lääkärit kävelevät siellä, kirurgitkin, kädet taskussa, kun ei ole mahdollisuutta leikata. Siis ei ole mahdollisuutta leikata, koska on tehty tietynlainen säästöpäätös. Halutaan säästää menoista.

Jaana Ylä-Mononen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tiusasen puheenvuoroon heti jatkoksi: Kuvaavaa oli tilanne Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä muutama vuosi sitten. Kun tuli hiukan ylijäämää sairaanhoitopiirin budjettiin, niin isot kunnat, Tampere keskeisesti, vaativat, että rahat kunnille takaisin. Siitä seurasi se, että koko yliopistollisesta keskussairaalasta laitettiin ilmeisesti 100 vai 200 pitkäaikaista sairaanhoitajasijaista pihalle. Siitä seurasi sitten oma kaaoksensa, kun ei ollutkaan sijaisia, kun niitä tarvittiin. On ihan oikein minusta kyllä myöskin jonkin verran syyllistää kunnallisia poliittisia päättäjiä. Se on tosiasia.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Oppositiota ei voi yleisesti ottaen moittia huonosta välikysymyksen aiheenvalinnasta. Sijoittuuhan terveydenhuolto hyvinvointivaltion ytimeen. Sen kulloisellakin tilalla voidaan jopa mitata sitä, toimiiko hyvinvointivaltio tähän nimeen oikeuttavalla tavalla vai ei. Tässä katsannossa Kansallisen terveydenhuoltoprojektin valmistumisen kynnyksellä on hyvä käydä aiheesta yleistä keskustelua ja etsiä ratkaisuja akuutteihin ongelmiin, kuten leikkausjonojen vähintäänkin lyhentämiseen.

Aivan toinen asia on, onko välikysymys oikea väline eduskuntakeskustelun käynnistämiseen tässä asiassa. Välikysymyksen tarkoituksenahan on kaataa hallitus. Oppositio helpottaa erittäin paljon hallituspuolueiden käyttäytymistä luottamuslauseäänestyksessä viittaamalla välikysymyksen perusteluissa toistuvasti kuntien ja kuntayhtymien tekemiin, arvostelua herättäneisiin ratkaisuihin. Mikään hallitus ei voi olla vastuussa verotusoikeuden omaavien, itsehallintoa toteuttavien kuntien päätöksistä. Kuntien edustajat ovat olleet niin ikään tekemässä päätöksiä kuntayhtymien päätöksentekoelimissä.

Oppositio viittaa myös lääkäripulaan, joka on sinänsä erittäin vakava tosiasia. Tässäkin asiassa kirves osuu valitettavasti pääoppositiopuolueen omaan nilkkaan, kuten täällä on monella suulla todistettu. Lääkäriopinnot kestävät noin seitsemän vuotta. Tämä tarkoittaa, että nykyiseen lääkäripulaan johtaneet ratkaisut tehtiin 1980-luvulla ja seuraavan vuosikymmenen ensipuoliskolla. Johtava oppositiopuolue oli silloin hallitusvastuussa. Nyt niitetään sitä, mitä silloin kylvettiin.

Itse olen yrittänyt kaikin tavoin vaikuttaa siihen, että lääkärikoulutuksen sisäänottomääriä vihdoin nyt olisi reilusti korotettu, mutta näin ei ole tapahtunut. Ratkaisu siirtyy ainakin vuodella eli seuraavien hallitusneuvottelujen jälkeiseen aikaan. Tässä suhteessa nykyinenkään hallitus ei siis korkeita pisteitä ansaitse. Tämän panttinahan on ollut opetusministeri Rask.

Välikysymys on siis ajankohtaisesta aiheesta väärällä tavalla tehty keskustelualoite, jolla hallitus ei jo mainituista syistä kaadu. Itse asia antaa aihetta muun muassa seuraaviin sisällöllisiin kommentteihin:

Leikkausjonoja oli ennen lääkärilakkoa, ja ne pitenivät lääkärilakon aikana. Niiden lyhentämisessä lääkärit ulosmittaavat nyt sen, mistä lakon lopettaneessa sopimuksessa jäivät paitsi. Tästä koituvan laskun joutuvat kunnat ja heidän kauttaan kuntalaiset maksamaan. Verorasitus yksityisen kansalaisen kohdalla vaihtelee sen mukaan, joutuuko hän maksamaan kunnallisen jakoveron vai progressiivisen valtionveron kautta. Laskun maksusta veroteitse ei kuitenkaan kukaan voi välttyä.

Lasku ei ole jäävä lääkärien korotetuista palkoista johtuvaksi. Sairaanhoidossa on paljon muita, heitä huonommin palkattuja, jotka ovat jo ehtineet perustellusti vaatia korotusta palkkoihinsa ja parannusta muihin palvelussuhteensa ehtoihin. Olisi epärealistista kuvitella, etteivät nämä vaatimukset tulisi eteen varsin pian eli edessä olevalla tupokierroksella. Näihin vaatimuksiin on suhtauduttava samalla vakavuudella kuin suhtauduttiin lääkärien vaatimuksiin lähimenneisyydessä. Näin syntyviin menolisäyksiin on varauduttava myös taloudellisesti. Ajatukset veroasteen alentamisesta on syytä unohtaa, mikäli hyvinvointiyhteiskunnasta aiotaan todella pitää kiinni.

Hallinnon tehtäväksi puolestaan jää miettiä sitä, kuinka lääkäri- ja muut palvelut on tarkoituksenmukaisinta järjestää. Ensimmäinen selvä valinta on toimenpiteiden ja resurssien siirtäminen erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon. Seuraava aste on perusterveydenhuollon tarkoituksenmukainen uudelleenjärjestely, joka ottaa tapahtuneet väestörakennemuutokset huomioon. Nyt lääkäripula osaltaan ohjaa koko sairaanhoitojärjestelmää, mikä tavallaan välikysymyksen perusteluissakin tunnustetaan.

Nykyarkea kuvaa hyvin tilanne Pohjois-Suomessa, jossa on 50 terveyskeskusta. Tämä verkosto on tietysti sinänsä hyvä asia. Huonoksi sen kuitenkin muuttaa se, ettei kaikilla terveyskeskuksilla ole tarpeiden mukaisia terveyden- ja sairaudenhoidon valmiuksia. Hyvä valmius edellyttäisi kahdeksaa—kymmentä lääkäriä terveyskeskusta kohti. Näin pitäisi olla, jotta lääkärit voisivat pitää riittävää perusammattitaitoa yllä ja hankkia lisää erityisosaamista. Tämä kuitenkin puolestaan edellyttäisi, että asiakkaat terveyskeskukseen tulisivat noin 15 000 asukkaan populaatiosta.

Tähän pääsemiseksi on pantava uusiksi koko terveyskeskusverkosto. Joukko pieniä kuntia menettää siinä terveyskeskuksensa, mutta samalla niiden asukkaiden sairaanhoidon palvelut parantuvat. Tämän remontin olennainen osa on tehokkaan kuljetusjärjestelmän luominen, jotta potilaat saadaan nopeasti ja turvallisesti lääkäriin. Ruotsin julkisen liikenteen mallista kannattaa tässä suhteessa ottaa oppia.

Välikysymyksessä kiinnitetään erityistä huomiota leikkauspalvelujen saatavuuteen. Tämän huolenkannon voi jakaa. Hiukan omituiselta tuntuu kuitenkin se, että samaan aikaan, kun vaaditaan leikkausjonoja lyhennettäviksi, ehdotetaan leikkausyksiköiden sulkemista muun muassa aluesairaaloista.

Jos murrosvaihe tarjoaa hyväksi katsottavan mahdollisuuden rakennemuutokseen, niin ajoitettakoon sellainen sitten tähän. Alueellisesti järkevältä kuulosti sellaisen laatupiirijärjestelmän luominen, missä yliopistolliset sairaalat olisivat laadun tae, vaikka itse leikkauksia tehtäisiinkin aluesairaaloissa.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa puhemies! Välikysymys koskettelee todella vakavaa aihetta. Vastauspuheenvuorossa hieman aikaisemmin nostin esille kaksi jonoa, jotka ovat viime vuosina maahan syntyneet. Nälkäjonot ovat sosiaalipolitiikan tulosta ja laman jälkiseurauksia edelleen. Nälkäjonoihin Suomessa ei ilmeisesti kukaan kuole. Nyt käsitellään toista jonotusmuotoa eli leikkausjonoja, ja niihin tänä päivänä ihmisiä ilmeisesti kuolee. On siis todella elämästä ja kuolemasta kysymys. Turvaako suomalainen väitetty hyvinvointiyhteiskunta ihmisten terveyden- ja sairaanhoidon sillä tavalla, että ihmiset eivät jonotuksen takia, hoitoonpääsyn vaikeuksien takia, menetä lopullisesti terveyttään ja menetä jopa henkeänsä? Tähän on etsittävä lääkkeitä, ja täällä niitä on jo tämän keskustelun aikana huomattavasti etsittykin.

Täällä on kuitenkin käyty aika paljon keskustelua menneistä tapahtumista ja erityisesti muun muassa lääkärikoulutuksen ongelmista. Olen syyllinen aika suurelta osin siihen, että lääkärikoulutusta leikattiin 90-luvun alkuvuosina. Silloinhan elettiin Holkerin hallituksen jälkeistä lamaa, ja sen laman syyt olivat 80-luvun politiikassa. Tuo lama oli poikkeuksellisen syvä Suomessa ja näkyi työttömyyden kasvuna kaikilla aloilla. Myös lääkäreitä oli työttöminä, ja alkoi esiintyä entistä enemmän paineita siihen, että työttömyys lääkärienkin osalta kasvaisi. Lääkäriliitto painosti osaltaan koulutuksen vähentämiseen, ja kun tiedämme, että lääkärikoulutus on hyvin kallista, niin tuohon ajatukseen tartuttiin kaikkien muiden säästötoimenpiteiden yhtenä osana.

Tuolloin istui niin sanottu sivistyspoliittinen ministeriryhmä, jossa puheenjohtajana oli ministeri Uosukainen, hänen jälkeensä ministeri Heinonen, ja sitten oli ministeri Isohookana-Asunmaa, ministeri Norrback ja allekirjoittanut eli kaikista neljästä hallituspuolueesta yksi edustaja. Tuossa ministeriryhmässä käsiteltiin nämä asiat ja sitten ne asianmukaisesti opetusministeriön esittelystä vietiin päätökseen ja näin lääkärikoulutusta todellakin supistettiin laman syvimpinä vuosina, kun kansantalous, valtiontalous, työttömyys, pankit ja kaikki muut olivat kriisissä, todella syvässä kriisissä.

Tehtiin virhepäätös, myönnän sen. Lama-aika oli kuitenkin poikkeuksellinen aika, ja jo vuonna 94 lähti Suomen talous voimakkaaseen kasvuun, niin että Lipposen ensimmäinen ja toinen hallitus ovat voineet elää todella vahvan, poikkeuksellisen vahvan taloudellisen nousun aikaa. Nyt tuota aikaa on kulunut jo seitsemän vuotta, ja vasta viime aikoina on hallitus herännyt näihin lääkäritarpeen ongelmiin ja niiden ratkaisemiseen. Kiitos, että se on edes nyt lisännyt koulutuspaikkoja, koulutusta, mutta kovin myöhään, ja sanoisin, että aivan kaikkea syytä ei voi panna kahdeksan vuoden taakse siitä, mikä tilanne on nyt. Seitsemän vuotta on Lipposen hallituksella ollut aikaa korjata ne virheet, joita se on virheiksi väittänyt, ja myönnän, että teimme tässä suhteessa silloin vääriä ratkaisuja.

Toisaalta noilla ratkaisuilla, joilla säästettiin paljon menoja, saatiin myös valtakunnan talous kuntoon ja nousuun, niin että nyt voidaan keskustella rauhallisessa tilanteessa, tosin jälleen taloudellisten vaikeuksien jonkinmoisessa paineessa.

Arvoisa puhemies! Koulutus on yksi tärkeä asia lääkärien saamiseksi lisää. Täällä on esitetty muita ratkaisuja itse järjestelmän uudistamiseksi, terveydenhuollon ja sairaanhoidon järjestelmän uudistamiseksi, ja niihin ongelmiin on löydettävä ratkaisuja. Yksi asia, joka on noussut jonkin verran esille, on sama, josta tein toimenpidealoitteen vajaa vuosi sitten viime vuoden keväällä. Tein esityksen, toimenpidealoite n:o 149 viime vuoden valtiopäiviltä, jossa esitin selvitettäväksi viipymättä erikoissairaanhoidon siirtämistä kuntien vastuulta puhtaasti valtion toiminnaksi. Tämän toimenpidealoitteen perustelut lukemalla uskoakseni moni voisi siihen yhtyä, eivät varmastikaan kaikki, mutta arvelen, että näin saataisiin järkevä organisaatio ja saataisiin myös kustannuksiin säästöjä ja kuntien kannalta tavattoman hankalaksi osoittautuneiden erikoissairaanhoidon kustannusten aiheuttama epävarmuus siirrettyä pois.

Näin ei meidän myöskään tarvitsisi täällä riidellä siitä, minkä näköisissä kunnissa on hoidettu asiat hyvin, missä huonosti. Tosiasiahan on se, että on sitten vallassa kunnassa mikä puolue tahansa, ongelmia näyttää olevan. Ongelmat ovat ehkä vähän erilaisia, mutta niitä on Helsingissä, Espoossa, Pelkosenniemellä ja myös esimerkiksi omalla alueellani. Keski-Suomen keskussairaalassa on pitkät leikkausjonot, noin puolentoista vuoden leikkausjono. Itse asun Palokan kansanterveystyön kuntayhtymän alueella, joka kuntayhtymä on noin 40 000 asukkaan suuruinen ja sijaitsee Jyväskylän ympärillä, neljän kunnan muodostama kuntayhtymä. Jyväskylän seutukunta on erittäin vetovoimainen, kehittyvä alue koko maassa, esimerkillinen tässä suhteessa, mutta siitä huolimatta Palokan kuntayhtymän noin 35 lääkärinvirasta seitsemän on pitkään ollut auki eli täyttämättä ja on edelleen.

Sellaisillakin seuduilla on tällainen ongelma. Jotakin pitää järjestelmälle tehdä, ja erikoissairaanhoidon siirtäminen valtiolle voisi olla ainakin tutkimisen arvoinen asia ja kuntien taloudesta huolehtiminen turvaisi terveyskeskusten palvelut nykyistä paljon paremmin. Näinhän ei hallitus ole toiminut.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin olen pahoillani, että jouduin olemaan tästä keskustelusta pari tuntia poissa. Olisin itse asiassa oikein mielelläni keskusteluun osallistunut. Meillähän oli tänään hallituksen raamibudjettiriihi, ja sen takia itse olisin esittänyt, että tämä keskustelu olisi käyty eilen, mutta eduskunnan mielestä se olisi antanut liian vähän valmistautumisaikaa eikä sitä sen takia voitu pitää.

Lääkäripulasta haluan sanoa vain sen, että minusta on aika turha etsiä siihen syyllistä, sen takia, että se tehtiin varsin suuren yksimielisyyden vallitessa. Niin kuin suomalainen yhteiskunta usein on yhden totuuden yhteiskunta, se oli sen ajan totuus. Haluan kyllä myös kuitenkin sanoa, että jos olisin ollut päätöstä itse tekemässä, en tekisi sitten välikysymystä.

Mutta minkä takia ennuste meni silloin aivan pieleen? Se on ehdottomasti epäonnistuneempia ennusteita, ja voin sanoa, että olen itse palkannut Jussi Huttusen tähän nykyiseen projektiin ja hän oli tätäkin selvittämässä, sinänsä viisas mies. Silloin oli kuitenkin hyvin yksimielisiä ennusteita siitä, kuinka paljon lääkäreitä tarvitaan.

Yksi kysymys, mikä on muuttunut, on lääkärikunnan naisistuminen. Lääkärit, erityisesti mieslääkärit, tekevät hyvin pitkää työpäivää, siis itse asiassa rikkovat kaikkia ylityömääräyksiä. Naisetkin tekevät varmaan pitkää työpäivää, mutta heidän elinkaaren mittainen työpanoksensa ei ole aivan yhtä pitkä kuin miesten. Tätä ei osattu ottaa huomioon, siis tarkoitan heidän työpanostaan palkkatyössä, koska heillä on töitä kotona, lasten hoitoa jne.

Toinen seikka, joka on muuttunut ja jota ei osattu ollenkaan arvioida tai ei ehkä osattu ottaa huomioon, on sairaanhoitoteknologian muuttuminen. Hoitoajat sairaaloissa ovat olennaisesti lyhentyneet, ja kun meillä sairaalakapasiteetin ovat ennen kaikkea mitoittaneet vuodepaikat, samalla vuodepaikkamäärällä saadaan aikaan tietysti enemmän hoitoja. Tämän takia meillä on sairaaloissa tällä hetkellä 1 500 lääkäriä enemmän kuin vuonna 95. En osaa heti suoralta kädeltä sanoa, kuinka monta perushoitajaa on vähemmän, mutta uskoisin, että enemmän kuin 1 500 perushoitajaa vähemmän, koska vuodehoitoa sitten taas vastaavasti tarvitaan vähemmän. Sen seurauksena myös sairaaloissa tehdään erilaisia leikkauksia, operaatioita ja kaikkia muita hoitotoimenpiteitä 30 prosenttia enemmän samalla rahalla suurin piirtein kuin kymmenen vuotta sitten. Tätä muutosta ei osattu ottaa huomioon. Se on vaatinut sen takia huomattavasti enemmän lääkäreitä kuin ennen ja huomattavasti enemmän koulutettuja sairaanhoitajia kuin ennen ja selvästi vähemmän perushoitajia kuin ennen. Tätä ammattirakenteen muutosta ei osattu ottaa huomioon.

Seuraava asia, jota ei osattu ottaa huomioon, oli säännösten muuttuminen. Aikaisemmin meillä Lääkintöhallitus määräsi, missä meillä Suomessa saa perustaa lääkärinvirkoja. Niitä eivät kunnat saaneet noin vain perustaa tai sai niitä perustaa, mutta ne joutui itse maksamaan. Siihen ei tullut valtionapua. Tällä tavalla, jos maassa oli 14 000 lääkäriä, tehtiin 14 000 lääkäreitten työpaikkaa ja saatiin ne kaikki täyteen tai sitten joku oli työttömänä, jos ei suostunut menemään johonkin työpaikkaan. Nyt tämä suunnittelu on poistunut. Nykyjärjestelmässä ei voida samalla tavalla panna työmarkkinoita ikään kuin väkisin tasapainoon. Sen seurauksena lääkärit voivat mennä töihin paljon enemmän, minne huvittaa. Se johtaa siihen, että jonnekin ei huvita mennä. Sen takia joitakin työpaikkoja jää auki. Samanaikaisesti siis kunnat ovat perustaneet lääkärinvirkoja paljon enemmän kuin meillä on lääkärityöpaikkoja. Aikaisemmin tämä ei olisi ollut mahdollista, koska siihen ei olisi saanut lupaa.

Itse asiassa, jos kunnallistalous vahvistuu ja kunnat alkavat panostaa enemmän terveydenhuoltoon, siinä käy sillä tavalla, että syrjäseuduille on yhä vaikeampi saada terveyskeskuslääkäreitä, Itä-Helsinkiin voi olla yhä vaikeampi saada ja yleensäkin terveyskeskuslääkäreitä voi olla yhä vaikeampi saada, koska sairaalalääkärin homma on jotenkin miellyttävämpää ja mukavampaa aika monen mielestä.

Sitten on tapahtunut lääkäreitten keskuudessa kulttuurin muutos, jossa todellakin ehkä enemmän — mikähän nyt olisi diplomaattinen sanonta — ajatellaan oman elämän mukavuutta ja asiaan liittyviä taloudellisia näkökohtia (Ed. Nurmi: Viimein on herätty siihen!) ja ikään kuin velvollisuudentunnosta johonkin työpaikkaan meneminen on vähäisempää. Tämä johtaa siihen, että joihinkin paikkoihin on hyvin paljon vaikeampi nyt saada lääkäreitä. Se johtaa myös siihen, että varmaan kannattaisi lääkäreitä kouluttaa vähän enemmän kuin työpaikkoja on, jotta markkinat saataisiin vähän paremmin tasapainoon ja jotta voitaisiin taata, että suurin piirtein kaikki työpaikat tulevat täyteen.

Sitten meillä on ollut erittäin suuria yllätyksiä erilaisten erikoislääkärikoulutusta vaativien tehtävien kysynnän muutoksissa. Hyvin tyypillinen esimerkki on se, kuinka paljon silmäkirurgia on kehittynyt, kuinka paljon silmäkirurgian avulla voidaan auttaa sellaisia asioita, joita ei voi edes välttämättä kutsua sairauksiksi vaan enemmän ominaisuuksiksi, ja kuinka tämä on niin hyödyllistä työtä, vaikka ei ehkä lääketieteellisesti välttämätöntäkään, että kansalaiset ovat valmiit maksamaan siitä omalla rahallaan siinä, missä he maksavat vaatteistaan, turkeistaan, autoistaan tai muusta sellaisesta. Näin syntyy ainakin julkiseen palkkatasoon verrattuna myös kohtalaisen korkeita tulotasoja, minkä seurauksena sitten julkinen sektori ei pysty kilpailemaan näistä. Taitava kaihileikkaaja jossakin päin maailmaa tekee 20 kaihileikkausta päivässä. Jos kaihileikkaus yksityisellä sektorilla maksaa yli 10 000 markkaa ja siitä tulee sitten lääkärille kuitenkin aika suuri osuus, ymmärretään, että ...

Anteeksi, en huomannut. Voin oikeastaan lopettaa tähän ja käsitellä muita ongelmia myöhemmin.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin kiitän ministeriä siitä, että hän tuli paikalle. Me keskustassa jo mietimme, pitääkö istunto keskeyttää, kun käymme välikysymystä tärkeästä aiheesta eikä yhtään hallituspuolueitten ministeriä ole paikalla. Lähetimme viestin sinne ja se on kuultu, ministeri on lähtenyt paikalle. Kiitos tästä!

Lisään vielä ministerin listaan, että lääkärit hakeutuvat kunnallisella puolella osa-aikaeläkkeelle nyt entistä runsaammin — siellä on tilastot siitä — koska he osa-aikaeläkkeellä voivat tehdä yksityistä samaan aikaan. Se on hyvin suosittu ratkaisu nyt.

Mutta todellakin on ollut vaikeaa ennustaa koulutusmääriä. Se on ollut vaikeaa myös Lipposen hallituksille, kun ette ole lisänneet koulutettavia jo vuodesta 95 lähtien, vaan koulutusmäärät ovat edelleen vaatimattomat. On erittäin vaikeaa näitä ennustaa, ja pelkäänpä, että hammaslääkäripula tulee tähän maahan myöskin. On erittäin vaikeaa ollut näköjään ennustaa hammaslääkäreitten määrää, koska sitäkään koulutusta ei ole lisätty.

Leea   Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todella kiitos ministeri Soininvaaralle, että olette tässä keskustelussa vielä mukana. Aidosti tuli julki se, miten vaikea tilanne lääkäreiden kohdalla on. On kysymys julkisen sektorin palkkatason kilpailukyvyn heikkoudesta suhteessa yksityiseen sektoriin. Nyt ajattelen, onko mahdollista lyhyellä aikavälillä esimerkiksi ostopalvelumahdollisuuksia kunnille tarjota sillä tavalla, että valtio kohdentaisi korvamerkittyä rahaa niin, että niillä alueilla ja paikkakunnilla, joilla kuitenkin lääkäreitä on mahdollista saada erikoistoimenpiteisiin, kunnilla olisi mahdollisuus joko niin, että laitoksissa, sairaanhoitopiireissä tehtäisiin yksilökohtaisia sopimuksia näiden toimenpiteiden suorittamisesta ja rahaa ohjattaisiin, tai sitten niin, että ostopalveluun lisättäisiin määrärahoja. Kun meillä osaajia kuitenkin on erityisesti joillakin kirurgisilla aloilla, ortopediassa ja myöskin silmäkirurgiassa, niin voitaisiin jonot poistaa ikään kuin yhteisellä sopimuksella näitten hoitamisesta.

Tuija   Nurmi  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Koska aika on lyhyt, haluan sanoa lyhyesti, mutta toivon, etten loukkaa ketään. On hyvä, että ministeri myös myöntää, että työaikajärjestelyjä tässä talossa täytyy edelleenkin parantaa, jotta päästään näin tärkeästä asiasta vapaasti keskustelemaan. Tällä hetkellä on myös Kelan kokous, ja täällä on ainakin kaksi Kelan valtuutettua, joiden pitäisi olla siellä kokouksessa, ja yksi varavaltuutettu, ja samaan aikaan on Helsingin kaupunginvaltuuston kokous.

1980-luvun puolessa välissä palasin Suomeen takaisin. Sillä ajatuksella tulin käymään, että menen takaisin ulkomaille, ja yksi syy siihen oli se, että ennustettiin, että en tule koskaan lääkärinä saamaan Suomesta virkaa. Nyt tilanne on päinvastainen.

Naisten työnteosta haluan sanoa, että olen naislääkäri ollut 20 vuotta tänä syksynä ja pisin päivystysrupeamani on ollut torstaiaamusta yhtäjaksoisesti maanantai-iltaan ja 15 päivystystä kuukaudessa.

Lisäksi haluan mainita, että ainakin Lopella on koulu, jossa talvella luokassa lämpötila on +10 astetta. Eihän voi kuvitella, että kukaan opettaja haluaa hakeutua sellaiseen kouluun, missä on tällainen lämpötila talvella pakkasella, ja kuinka siellä sitten oppilaat viihtyvät. Ei varmasti sellaiseen paikkaan tule opettajia. Vastaava pätee myös lääkäreihin.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Oli oikeastaan aika mielenkiintoista ja nautittavaakin kuunnella ministeri Soininvaaran pohdintoja. Ne olivat ihan mielenkiintoisia. Tärkeätä tietysti on tämän välikysymyskeskustelun kannalta ja kansanedustajien kannalta, että tulee todella konkreettisia toimenpiteitä Jussi Huttusen esitysten pohjalta tämän vuoden aikana ja ne lähtevät nopeasti käyntiin.

Lopuksi tähän, mihin myös ed. Nurmi ja ed. Hyssälä kiinnittivät huomiota. On kyllä ongelmallista koko eduskunnan ja valtioneuvoston suhteessa, jos välikysymyskeskustelu käydään tilanteessa, jolloinka ministerit eivät voi olla paikalla. Tämä on todellakin vähän lievästi sanottuna sääli.

Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Soininvaara, te sanoitte hetki sitten puheenvuorossanne lääkäreiden työhön hakeutumisesta, että mennään minne huvittaa. Tämähän on todella iso ongelma. Vajaa tunti sitten keskusteltiin sellaisesta mahdollisuudesta, voitaisiinko tutkia, että lääkärille uuden koulutuksen myötä tulisi velvollisuus ottaa työ vastaan myös vähemmän halutuilla alueilla, syrjäseuduilla. Useampi henkilö oli sitä mieltä, että tätä tulisi ainakin tutkia. Ongelmatontahan se ei ole. Paljon siihen liittyisi ongelmia, mutta kysymys olisi siitä, että lääkäri olisi määräaikaisesti velvollinen ottamaan työn vastaan. Kyllähän meillä esimerkiksi määrätään muun muassa upseereiden osalta tai Puolustusvoimien lentäjien osalta. Joidenkin ammattiryhmien osalta tämä on näin. Mitä mieltä te olette tästä asiasta?

Paula   Lehtomäki  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kun on paljon puhuttu siitä, että lääkäreitten uhrautuminen tai työhön sitoutuminen ei olisi sitä luokkaa kuin se on ennen ollut, niin olen itse kuullut myös sellaisen teorian, että naisistuminen olisi myös osaltaan ollut vaikuttamassa siihen, että yhä edelleen suomalaiset perheet muuttavat herkemmin miehen työpaikan perässä kuin naisen ja se olisi osaltaan vaikeuttamassa lääkäritilannetta. En tiedä, onko ministeriössä törmätty tällaiseen teoriaan vai onko se jo vanhakantaista ajattelua.

Mutta siitä, minkä ed. Vehviläinen nosti esille, eli velvoitteesta, yhä uudelleen kysyn sitä, kun ette vastannut aikaisemmin, että kun tämä pakollinen terveyskeskusharjoittelu, mistä teidän vastauksessannekin mainitaan, toisi nopeasti lisää terveyskeskuslääkäreitä, miten te olette ajatellut siihen suhtautua.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Ennusteitten tekemiset ovat vaikeita. Voin sanoa, että sosiaali- ja terveysministeriössä vallalla oleva käsitys on se, että hammaslääkäreitä ei tarvita lisää sen takia, että hammaslääkärit tekevät nykyisin hoitajien töitä ja jos suuhygieenikot alkaisivat tehdä suuhygienistien töitä ja hammaslääkärien töitä, selvittäisiin pienemmällä määrällä hammaslääkäreitä. En ole tätä ennustetta itse käynyt läpi, mutta tällainen käsitys on olemassa.

Ostopalveluitten enemmästä käyttämisestä. Helsingin kaupunkihan sitä teki, ja hieman huonolla omallatunnolla olin itsekin siihen myötävaikuttamassa, koska totta kai se myös merkitsi sitä, että Helsingin kaupungin rahoilla ostettiin muista sairaaloista pois ihmisiä yksityissektorille ja muitten hoitojonot etenivät vähän hitaammin.

Niillä aloilla, joilla ei ole kovaa työvoimapulaa, voisi ajatella yksityissektoriltakin ostamista, mutta jos sitä tehdään ortopediassa tai silmäkirurgiassa, sehän vie viimeisetkin julkisen sektorin työpaikat ja tavallaan aiheuttaa alueellista eriarvoisuutta, kun ne kunnat, joilla on varaa maksaa vähän enemmän, ohittavat jonossa ne, joilla ei tätä vaihtoehtoa ole. Sen takia itse suosittelisin enemmän lääkäreitten kanssa tehtäviä ylityösopimuksia siitä, että he ylitöinä omassa sairaalassaan purkavat jonoja.

Sitten siitä, että alkaisimme määrätä lääkäreitä sinne tai tänne. En ole työoikeuden asiantuntija, mutta luulen, että Ilon sopimuksesta tulisi jotakin naputtamista, koska tämän kaltaiset sopimukset eivät ole mahdollisia. Sen sijaan osana opiskelua voidaan esittää pakollista harjoittelua, mutta valmiille, laillistetulle lääkärille on hyvin vaikea mennä sanomaan, että hänen pitää olla tietyssä paikassa työssä. Armeijan osalta tilanne on erilainen, koska he ovat töissä samassa armeijassa ja armeija on vain yksi työnantaja. Jos meillä olisi vain yksi sairaanhoito-organisaatio tässä maassa, silloinhan voisi sanoa, että jos haluatte tulla tänne töihin, aloitetaan Kainuun keskussairaalasta. Mutta nyt tällaista mahdollisuutta ei ole olemassa. Jos me siirrymme suurempiin yksiköihin, jossakin määrin työnantajamonopolia voidaan silloin enemmän käyttää töitten organisoimiseen. Se on yksi näkökohta, joka kannattaa pitää muistissa.

Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Keskustan välikysymyksen avainsanoja ovat kriisi, jonot ja julkisen terveydenhuollon lääkäripula.

Suomen terveydenhuollon palkkalistoilla olevan henkilöstön määrä vastaa Pohjoismaiden tasoa, mutta terveydenhuollon kustannukset ovat alemmat. Viimemainittu johtuu ennen kaikkea terveydenhuollon alemmista palkoista. Kaikkia muita sairaanhoitopalveluita Suomessa saa yhtä hyvin kuin Pohjoismaissa muuallakin paitsi tekoniveliin ja sydämeen liittyviä toimenpiteitä. Nämä ovat faktoja.

Kriisin tunnelmat ovat varmasti lähteneet siitä, että terveydenhuollon alueelliset erot ovat suuret ja paikoitellen esiintyy kestämättömän pitkiä jonoja hoitoon ja lääkäripulaa. Jonot johtuvat monesta syystä. Jos syynä ovat lääkärien huonot työolot, esimerkiksi liian pieni työyksikkö ja liian sitova työ, lääkärit jättävät virkansa ja pyrkivät hoitelemaan samaa työtä pätkä- ja keikkatöin. Lääkärit voittavat näissä ratkaisuissa itsenäisyydessä ja palkkioissa. Kiristynyt tilanne on lääkäreille rahallisesti otollinen. Palkkiot ovatkin nousseet nopeasti lähes pilviin. On siis suuri vaara, että ellei mitään muuta tehdä, terveydenhuollon lisärahat menisivät korkeampiin palkkioihin kunnissa ja oikeastaan mitään muuta merkittävää ei tapahtuisikaan. Jonot voivat johtua myös puutteellisesta ynnälaskutaidosta, mihin moneen kertaan on tänä iltana viitattu, koska jonossa syntyy vaihtoehtoisia kustannuksia. On tullut myöskin esiin, että kaikkein nopein lääkärivajeen korjaaja olisi lääkäreiden pakollinen harjoittelu. Ei voi unohtaa turhien todistuksien olemassaoloa myöskään. Niistä nopeasti pitäisi päästä pois.

Velvoitetyöstä minäkin haluaisin lisää selvitystä. Asia ei ehkä ole ihan mitätön otettavaksi suuremman selvittämisen kohteeksi.

Huoli julkisen terveydenhuollon lääkäripulasta on korjattavissa siten, että erikoissairaanhoito siirtyy palvelemaan ainakin ensisijaisesti terveyskeskuksista lähetettyjä potilaita. On myös tärkeää todeta, että erikoissairaanhoito ei mielestäni ole kantanut koko sitä vastuuta, mikä sille lainsäädännössä on asetettu liittyen esimerkiksi konsultaatioihin terveyskeskuksille. Se on myöskin eräänlainen resurssikysymys, mutta se on kysymys, joka myöskin vaikuttaa työnjakoon näiden kahden välillä. On mielestäni ennenkuulumatonta, että potilaan on haettava yksityiseltä sektorilta lähete turvatakseen toimenpiteeseen pääsy keskussairaalassa. Tämäntapainen toimintamalli aiheuttaa myös paljon päällekkäistä toimintaa.

Suomessa on jaksettu jauhaa yksityisestä terveydenhuollosta, vaikka mitään sellaista ei ole ollut koskaan oikeastaan olemassa. Myös Oecd on huomauttanut sekavasta systeemistämme. Vasta sitten voitaisiin puhua yksityisestä, jos julkisen, pakollisen sairausvakuutuksen tuki poistettaisiin. Tässä asiassa ei niinkään ole kysymys suurista rahavirroista, niin kuin tiedämme, vaan siitä, että tämän niin sanotun yksityisen olemassaolo sekoittaa julkisen sektorin sisäisen ohjausjärjestelmän. Selkokielellä sanottuna tilanne on hankaloittanut julkisen erikoissairaanhoidon ja terveyskeskusten välistä työnjakoa.

Kansallisessa terveysprojektissa väläytettyä sairaalalääkärien yksityistä lisätyötä en kannata, koska se sekoittaisi systeemin entisestään. Pikemminkin pitäisin tärkeänä, että edes jossakin kokeiltaisiin, miltä julkinen näyttäisi, jos se palvelisi vain terveyskeskuksista tulevia potilaita tarvittaessa ylitöin. On siis pidettävä huolella erossa ylityö ja lisätyö. Tämä voi mennä jo slangin puolelle, mutta noin jatkoa ajatellen ne on syytä pitää erillään.

Terveydenhuollossamme on muitakin ongelmia kuin lääkäripula. Minä odotan ministeriltä vastausta siihen, missä viipyy lääkkeitten rinnakkaisvalmistetta koskevan myynnin helpottaminen. Nythän, jos suoratuonti loppuu, välittömästi loppuu myös halvempien rinnakkaislääkevalmisteiden myynti. Rinnakkaisvalmisteet tarvitsevat noin kymmenen kuukauden ajan, jotta voidaan myydä ne varastot loppuun ja välttää turhia riskejä. Tämä olisi kaikkien etu, niin asiakkaiden kuin Kansaneläkelaitoksen. Kaiken kaikkiaan rinnakkaisvalmisteita nyt kipeästi tulisi suosia, koska niillä voitaisiin lääkekuluja vähentää 20—30 prosenttia.

Arvoisa puhemies! Mitä tulee terveydenhuollon organisointiin, pidän suurempia perusterveydenhuollon yksiköitä välttämättöminä. Asiaa ei mielestäni pidä kuitenkaan ratkaista sellaisilla seudullisilla malleilla, joiden perustaminen olisi vapaaehtoista. Olen ylipäätään kriittinen seudullisuuden suhteen. Mielestäni meillä ei ainakaan pitäisi olla varaa mihinkään ylimenokauden ratkaisuihin seudullisen ratkaisun kautta. Sen takia tähän kohtaan kannattaa nyt terveysprojektin yhteydessä perin juurin pysähtyä. Olisiko sittenkin parempi, että me yhdistäisimme erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon niin, että mentäisiin suoraan sairaanhoitopiirikohtaisiin hallintomalleihin? Korostan, että ne ovat pelkkiä hallintomalleja. Sillä ei saa olla mitään tekemistä sen kanssa, missä fyysisesti palveluja annetaan. Silloin voitaisiin saada suora vastaus siihen, että saadaan suuremmat yksiköt ja mielenkiintoinen urakehitysmahdollisuus et cetera tämän saman yksikön sisällä. Moni, moni täällä puhuttu ongelma voisi tulla ratkaistuksi.

Minä olen ollut, arvoisa puhemies, hyvin mielissäni siitä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä, jossa todettiin, että asiakas voi hakea palvelun muualta, jos oma keskussairaala ei sitä anna. On hyvä, että laki on asettunut asiakkaan puolelle. Pitää ymmärtää, että KHO:n päätös on ennakkopäätös. Ei kaikkien asiakkaiden tämän yhden jälkeen tarvitse mennä valittamaan KHO:hon saadakseen tämän saman vastauksen, vaan tämä on nyt otettava hyvin velvoittavana esimerkkinä ja todesta kunnissa ja keskussairaaloissa ja on tajuttava, että tästä on kysymys. Palveluja pitää kyetä priorisoimaan ja tekemään järkeviä päätöksiä.

Lopetan, arvoisa puhemies, toteamalla, että psykiatrian asema on jälleen tässä keskustelussa jäänyt kummallisen vähälle huomiolle. Alueelliset erot ovat tällä erikoisalalla suurempia kuin kenties millään muulla. Tilanne on lisämäärärahojen seurauksena ajautunut siihen, että lääkärit ja psykoterapeutit ovat siirtyneet yksityissektorille näitä rahoja käyttämään. Siellä he antavat palveluja joko ostopalvelusopimuksiin perustuen entisille työnantajilleen ja potilailleen tai sitten itse maksaville potilaille. Pahinta on, että kaikki tämä maksaa paljon enemmän kuin ennen, ilman että välttämättä samassa suhteessa palvelujen määrä lisääntyy. Julkisen sektorin pelastaminen vaatiikin mielestäni ensisijaisesti, että terveydenhuoltohenkilökunnan palkkausta siellä korjataan.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Geneeristen lääkkeitten osuutta juuri tänäänkin pohdittiin ja pohditaan tästä eteenkinpäin. Koska lääkehuolto kuuluu ministeri Perholle, tätä ongelmaa, joka liittyy ykköslääkkeen poistumiseen, en tunne lainkaan.

KHO:n päätös ei missään tapauksessa tarkoita, että kuka tahansa, joka ei ole ollut tyytyväinen julkiseen sairaanhoitoon, voisi hakeutua yksityiselle ja lähettää laskun. Kysymys oli potilaasta, joka olisi kuollut ilman tätä toimenpidettä, ja itse asiassa erittäin vakavasta hoitovirheestä Kuopiossa aikanaan. Tämä päätös koskee vain tätä tapausta. Itse olen sitä mieltä, että lakiin kannattaisi kirjoittaa maksimihoitoajat juuri sen takia, että tästä ei tulisi ikään kuin juristeriaa koko harkinnasta.

Psykiatrien meneminen yksityissektorille on valitettavasti ratkaistu aika paljon tässä salissa. Itsekin olen ollut sitä kannattamassa, ehkä vähän epähuomiossa. Kun olemme kovasti lisänneet Kelan kustantamaa psykiatrista kuntoutusta, sinne he menevät. On paljon hauskempaa ottaa kymmenen helppohoitoista potilasta ja elää niillä kuin hoitaa raskaita potilaita julkisella sektorilla.

Liisa Hyssälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Vehkaoja totesi, että meidän vähäinen rahoituksemme terveydenhuollossa verrattuna muihin maihin johtuisi terveydenhuoltohenkilöstön palkkojen alhaisuudesta. Osittain ok, mutta minulla on tässä Tyksin johtavan lääkärin tekemä muistio, jossa todetaan, että jos terveydenhuoltotyöntekijöiden — siis kaikkien, lääkärien, hoitajien, kaikkien — palkkoja nostettaisiin 20 prosenttia, huom. 20 prosenttia, mikä on mahdotonta työehtoneuvotteluissa, alan bruttokansantuoteosuus nousisi 7,7 prosenttiin. Silloinkin se olisi vielä aivan huomattavasti alhaisempi kuin muissa EU-maissa: Saksassa se on yli 10:n, Ranskassa liki 10, Ruotsissa yli 8 etc. Tämä on semmoinen totuus, josta aina vähän väliä kuulee sanottavan, että se johtuu palkoista. Se ei ole koko totuus, se on pieni osuus tätä totuutta. (Puhemies koputtaa) Ministeri Soininvaara puistaa päätään. Aivan turhaan, ministeri.

Jaana Ylä-Mononen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Soininvaara vei nyt itse itseltään perustelut. Olemme kovasti yrittäneet keskustan puoleltakin saada eteenpäin psykologien antamaa psykoterapiaa, ja te olette määrätietoisesti tyrmännyt aina sen, ettei tämä asia voi edetä. Sieltähän yksityiset tai ketkä hyvänsä psykiatrian erikoislääkärit vapautuisivat tekemään varsinaista lääkärin työtä psykoterapian sijaan, kun osa potilaista voitaisiin ohjata psykologille terapiaan.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin ed. Hyssälälle ensin sanoa, että kyllä kansainväliset vertailut osoittavat, että meillä on muulla lailla tehokkaampi terveydenhuolto. Mutta minun vertailuni koski vain Pohjoismaita, ei laajemmasti.

Ministerille haluaisin todeta, että korkeimman hallinto-oikeuden päätös on niin kuin mikä tahansa ennakkopäätös siltä osin, että täytyy tietysti huolellisesti katsoa raamit. Mutta vastaavissa tapauksissa se on ennakkopäätös, enkä soisi, että tarvitsee mennä yhtä pitkälle. Tähän liittyen kysyisin ministeriltä, vaikka hänellä on kovin vähän aikaa jäljellä, olisiko hän valmis Suomessa ottamaan käyttöön Lex Marian, jossa kaikista terveysjärjestelmän ongelmista raportoitaisiin esimerkiksi lääninhallitukseen. Näin tehdään Ruotsissa, mutta eikö tämä sopisi Suomeenkin? Meillä sosiaaliasiakkaan asemaa koskevassa laissa (Puhemies koputtaa) raportointivelvollisuus koskee vain kuntia.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Sairausvakuutuskorvaukset taas kuuluvat ministeri Perholle, mutta Kelan psykiatrisen kuntoutuksen rahoista ylivoimainen valtaosa menee psykologien antamaan psykoterapiaan. Luulisin, että vain yksi neljäsosa menee psykiatrien antamaan. Olen itse asiassa juuri eilen varmistanut nämä luvut.

Kun Tehyn puheenjohtajakin näyttää poistuneen paikalta, niin voin sanoa, että bkt-ero Ruotsiin johtuu pelkästään hoitajien palkoista. Palkkaero on yli 20 prosenttia. Vaikka on aivan epärealistista nostaa palkkoja 20 prosentilla, palkkaero Ruotsiin on sitä suurempi.

Kysymystä terveydenhuollon valvonnasta tällä hetkellä selvitetään. Uskoisin, että se ei tule enää minun päätettäväkseni, mutta tällaisen selvitysnaisen olen asiaan asettanut.

Mari Kiviniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Tänä iltana käyty keskustelu keskustan välikysymyksestä lääkäripalveluista on kyllä ollut hyvinkin tarpeen hallituksen herättelemiseksi. On hyvä, että edes ministeri Soininvaara on salissa ollut läsnä, mutta olisi toivonut hallituksen useammankin ministerin osallistuneen keskusteluun, niin tärkeästä asiasta on kyse. On ilman muuta tärkeää käydä tätä keskustelua jo nyt, sillä vaikka Kansallisen terveysprojektin loppuraportti julkaistaankin ensi kuussa, on kyse nimenomaan nopeista lääkkeistä akuutin tilanteen helpottamiseksi, nopeista lääkkeistä nimenomaan näihin ongelmiin. Loppuraportin toimet, niin kuin tiedämme, tulevat tehoamaan vasta vähän pidemmällä tähtäimellä.

Nyt tarvittaisiin nimenomaan nopeavaikutteisia toimia, sillä ei kansalaisten tasa-arvoisesta kohtelusta voi nykytilanteessa todellakaan puhua. Juuri tänään ilmestyneen Taloustutkimuksen selvityksenkin mukaan julkinen terveydenhuolto on menettänyt kansalaisten arvostusta selvästi. Aiempaa heikompia ovat suomalaisten mielestä terveyspalveluiden saatavuus, ammattitaito, luotettavuus ja henkilökunnan palveluhalukkuus. Vain palvelun ystävällisyys on lisääntynyt vuoteen 98 verrattuna.

Eniten suomalaisten mielestä on heikentynyt palveluiden saatavuus. Yli puolet tuohon tutkimukseen haastatelluista oli kokenut ongelmia hoitoon pääsyssä. Kaiken kaikkiaan palvelujen laatu huoletti 28:aa prosenttia vastaajista.

Tämänkin selvityksen tulokset todella osoittavat sen, että tämäniltaista keskustelua tarvitaan ja keskustan eduskuntaryhmä on aivan oikeassa vaatiessaan hallitusta puuttumaan useampaan selkeään terveydenhuollon epäkohtaan, joista päällimmäisenä on tietenkin entisestään pahentunut lääkäripula. Kansalaisten perusoikeuksiin kuuluu, että valtio turvaa kansalaisten oikeudet lääkäripalveluihin. Tuo pula on ollut arkipäivää jo pitkään paitsi syrjäseutujen myös monien kasvukeskusten terveyskeskuksissa. Niissä usein vain kourallinen työntekijöitä tekee uupuneena tuplaten töitä. Suurinta vajettahan lääkäreistä on muun muassa Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Lapissa, joissa kaikissa noin 20 prosenttia viroista on tällä hetkellä täyttämättä. Yhä useampi julkisen terveydenhuollon piirissä työskentelevä lääkäri on alkanut työtaakan uuvuttamana hakeutua yksityiselle sektorille parempien työolosuhteiden ja ansioiden toivossa. Ammattilaisten lähteminen julkisen terveydenhuollon piiristä kertoo tilanteen vakavuudesta. Siksi tähän ongelmaan tulisikin pikimmiten paneutua järein asein.

Kansallisessa terveysprojektissakin edelleen ehdotetaan lääkärikoulutuksen lisäämistä, mikä on todellakin vain yksi lääke tähän ongelmaan. Lääkäripulan lisäksi ei pidä tietenkään unohtaa muuta terveydenhuollon henkilökuntaa, joka sekin työskentelee äärirajoillaan johtuen juuri siitä, että heitä on työssä aivan usein liian vähän. Tällainen resurssipula johtaa tietenkin koko työyhteisön oirehtimiseen. Viime syksynä Suomen lähi- ja perushoitajaliiton jäsenistö lähestyi meitä kansanedustajia korttikampanjan kautta. Noissa SuPerin korteissa pyydettiin apua, jotta kaikki kunnat pystyisivät järjestämään kansalaisille riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Niissä vedottiin meihin päättäjiin, jotta huomaisimme yhtymäkohdat valtion rahoitusosuuden ja kuntien palveluiden välillä.

Hallitushan ei näihin moniin signaaleihin ole reagoinut ollenkaan pontevasti, vaan Lipposen hallituksen tekemät valtionosuusleikkaukset ovat rampauttaneet monien kuntien terveydenhuoltoa. Leikkaukset sosiaali- ja terveydenhuollosta ovat jättäneet jälkensä tiukan talouden kanssa ongelmoivien kuntien palvelutasoon. Valtionosuuksien roima pudotus 42—44 prosentista 21—22 prosenttiin ei ole voinut olla vaikuttamatta kuntien palveluihin, ja leikkauksista huolimatta kuntia on velvoitettu kantamaan jopa yhä enemmän vastuuta terveydenhuollosta. Kyllä palvelujen saannin turvaaminen vaatii valtiolta taloudellista panostusta ja sitoutumista. Tämä on Suomen kaltaiselle maalle, jossa väestörakenne, voi sanoa, vääristyy eli vanhenee roimaa vauhtia, erityisen tärkeää. Tiedämme, että pian terveydenhuollon piiriin hakeutuu yhä suurempi määrä hoitoa, tutkimuksia ja lääkäripalveluja tarvitsevia ihmisiä.

Huolestuttavaa on siis kehitys ollut monilla paikkakunnilla, niillä, joilla tuota lääkäripulaa on jopa niin paljon, että on jouduttu turvautumaan jopa terveysasemien väliaikaiseen sulkemiseen, mutta on ilman muuta selvää, että nämä kohtuuttoman pitkät potilasjonot ovat yksittäisten kansalaisten osalle tuleva aivan akuutein ongelma. Ilman muuta meidän on työskenneltävä siihen suuntaan, ettei suomalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä tule tulevaisuudessa amerikkalaista mallia, jossa hyvää terveydenhuoltoa saadakseen on hankittava mittavat vakuutukset. On kuitenkin selvää, että nopeiden toimenpiteiden ohjelmaa tarvitaan ja tarvitaan ilman muuta myös lisää rahaa. Siitä ei päästä yli eikä ympäri.

Arvoisa puhemies! Näiden yleisten ongelmien lisäksi haluan tuoda esille erään erikoissairaanhoitoa koskevan epäkohdan. Viimeisen puolen vuoden aikana nimittäin yhä useammat sairaanhoitopiirit ovat alkaneet karsia rintasyöpäpotilaiden seurantakäyntejä. Karsintoja tehdään oireettomien rintasyöpäpotilaiden osalta, mutta jatkossa on tarkoitus karsia myös muiden potilaiden seurantakäyntejä. Ensimmäisenä päätöksen asiasta teki Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, ja monessa muussakin sairaanhoitopiirissä ollaan seuraamassa näitä jalanjälkiä. Tämä tendenssi on huolestuttava, ja olenkin tästä asiasta muun muassa ministeri Soininvaaralta kirjallisen kysymyksen muodossa kysynyt, mutta vastaus ei kuitenkaan ainakaan minua tyydyttänyt. Siinä nimittäin paettiin Suomen rintasyöpätyöryhmän laatiman käyvän hoitosuosituksen taakse mainiten myös kansainväliset seurantatutkimukset, jotka eivät ole osoittaneet niiden olevan potilaalle hyödyksi. Keskustelu tästä asiasta on kuitenkin käynyt kiivaana, ja on niin, (Puhemies koputtaa) että tiheämmät seurantakäynnit ovat saaneet kiistatonta tukea monilta professoreilta ja muun muassa Helsingin Sanomien mielipideosastolla käydyssä keskustelussa, ja jatkossa tähän ongelmaan on myöskin kiinnitettävä huomiota.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Keskustelemme tärkeästä asiasta tärkeänä päivänä. Tänään on 62 vuotta siitä, kun talvisota päättyi, ja kesti sukupolven ajan, ennen kuin päästiin samaan elintasoon kuin ennen sotia oltiin, eli 1960-luvun puolessavälissä toivuttiin siitä ajasta. Tietenkin ajat ovat menneitä aikoja, mutta täytyy sanoa, että välikysymys terveydenhuollosta on tärkeä asia, mutta mielestäni se on kohdennettu aivan väärin, koska kunnilla on perusvastuu terveydenhuollosta ja siellä on vastuussa kaikkien puolueiden jäseniä.

Kuitenkin elintaso Suomessa on hyvä. Helsinki oli muistaakseni kuudennella sijalla pääkaupunkikyselyssä, ja siinä otettiin muun muassa terveydenhuolto huomioon. Tulee mieleen, kun näistä sotilasasioista puhun, Puolustusvoimien entisen ylilääkärin, sotiemme veteraanin, lääkintäamiraali Helskeen oppi, jonka sain sotilaslääketieteen museosäätiön papereiden allekirjoitustilaisuudessa: "Muista Tuija, että on olemassa kolmenlaisia potilaita" — ja haluan kertoa tämän teille — "on niitä, jotka on hoidettava kiireellisesti, on niitä potilaita, joita ei voi hoitaa koskaan, voisi sanoa, että he eivät ole hoidettavissa, ja on niitä potilaita, jotka voidaan hoitaa myöhemmin." Tätä ajattelutapaa pitäisi käyttää enemmän, kun puhumme näistä asioista, tätä triagea, joka tarkoitti postin lajittelua ranskan kielessä ja jonka Napoleon otti sotilaskieleen mukaan, eli potilaiden lajittelua.

Vuonna 1992 mieheni toimi Hämeen sotilassairaalassa ja vuonna 1994 Hämeen sotilassairaalan johtavana lääkärinä, kun laitos lakkautettiin. Silloin kävimme laskelmia läpi yhteistyössä muun muassa eduskunnan jäsenten kanssa, muun muassa Maija-Liisa Lindqvistin, Jouko Skinnarin jne. muutamia mainitakseni. Pyydän anteeksi, jos jätän jonkun mainitsematta, en halua heitä mitenkään unohtaa. Kuitenkin totesimme, että mikäli säästölinja jatkuu entisellään, olemme kymmenen vuoden kuluttua kriisissä.

Kymmenen vuotta on kulunut, ja mielestäni meillä jonkinasteinen probleema edessämme on. Myös Puolustusvoimien erikoissairaanhoidon tulevaisuutta mietitään, samoin perusterveydenhuoltoa ja kenttälääkinnän tulevaisuutta. Puhutaan siitä, että nämä tulisi ottaa siviiliterveydenhuollon vastuulle. Kysyn vain, miten se aiotaan tehdä, kun siviilipuolenkaan terveydenhuoltoa emme pysty hoitamaan tyydyttävästi.

Sitten, ajatellaanpa asioita vähän lääkärinkin kannalta. Ajatelkaa, miltä tuntuu lääkäristä, joka tietenkin itse on valinnut ammattinsa ja haluaa palvella potilaita, tekee töitä, kaikkensa, laittaa itsensä likoon, mutta paljon ei kiitosta heru siitä, kun yöt tekee töitä ja sinne tulee vaarallisia, jopa väkivaltaisia potilaita, narkkareita ja juopuneita. Työolosuhteissa on paljon parantamisen varaa, myös terveydenhuoltohenkilöstölle kokonaisuudessaan. Turhan byrokratian poistaminen on erittäin tärkeä asia, ja olen henkilökohtaisesti taistellut ylimääräistä byrokratiaa vastaan vuodesta 1992 alkaen. Esimerkiksi turhat B-lausunnot on poistettava. Lääkärin aika kuluu paljolti siihen "muuhun tehtävään".

Terveydenhuollon ongelma on lähes yhtä vanha kuin itse olen. Minut maailmaan saattanut lääkäri jätti johtavan lääkärin työn, koska hän halusi tehdä medisiinaa. Hän katsoi, että hänen työnsä oli ensisijaisesti paperi- ja tilastohommia, ja katsoi, että hänen tehtävänsä ei ole niitä hoitaa, varsinkaan kun paikkakunnalla oli laitos, joka koulutti henkilöitä, jotka voivat hoitaa tilastoinnit ja paperityöt. Mielestäni tästä asiasta kannattaisi ottaa oppia.

On oltava myös realisti ja tiedostettava se, että yhteiskunta oikeudellistuu. Tämä on tieto Suomen Asianajajaliitosta, ja tämän me tiedämme jokainen, ja tämä pitää huomioida, kun asioita uudistetaan. Mielestäni sosiaali- ja terveyslainsäädännölle on ehdottomasti tehtävä sama remontti, mikä tehtiin koululaeille. Noin 28 lakia supistettiin muutamaan keskeiseen lakiin, ja opettajakunta on ollut pääsääntöisesti tyytyväistä. Vastaava toimenpide on tehtävä sosiaali- ja terveyslainsäädännön puolella.

Totta kai yhteistyötä sosiaali- ja terveystoimen kanssa voidaan tänä päivänä jo nyt tehdä ilman lainsäädännön muutoksia, mutta on konkreettisia esimerkkejä esimerkiksi Janakkalan kunnasta, että tätä työtä ei voida tehdä ilman lainsäädännön muutoksia. Siksi sosiaali- ja terveyslainsäädäntö on käsi kädessä uudistettava. Jos sosiaalipuolella on oltava talousasioissa vaitiolovelvollisia, terveyspuolella terveydentilasta, kuinka voidaan perustaa moniammatillisia yhteistyötiimejä? Pelkkä projekti ei riitä, on ryhdyttävä myös toimenpiteisiin, mutta on hyvä, että tämä projekti, Kansallinen terveydenhuoltoprojekti, on nyt meillä käsissä. Kiitos siitä.

Toisin sanoen, meillä on kuitenkin kohtuullisen hyvin asiat Suomessa, mutta näillä resursseilla voitaisiin saada vielä parempaa aikaan. On tärkeätä, että keskustelemme aiheesta, mutta mielestäni tämä on meidän kaikkien asia, ei pelkästään hallituksen. Kyllä asia on ihan yhtä lailla myös opposition asia.

En voi olla myöskään puuttumatta Kuntalehdessä helmikuussa olleeseen kirjoitukseen, koska tapasin tästä kirjoituksesta tietämättä Johannes Koroman ja yllätyin hänen mielipiteestään. Hän vaatii nimittäin kunta-alaa vakavasti pohtimaan, onko kunnallinen päätöksentekojärjestelmä sellaisessa kunnossa, että kunnat pystyvät tuottamaan palvelut, joita niiltä edellytetään. Kuntien päätöksentekojärjestelmällä ei ole sisäistä kykyä priorisoida. Ja myös karmiva esimerkki on Helsingin lähikunta, joka on ilmoittanut, että se ei anna lääkäreilleen jatkokoulutusta, ja kuitenkin kunta on usein suurin työnantaja alueellaan.

Lyhyesti vielä, rouva puhemies, jos saan sanoa loppuun, akavalaiset tekevät noin 42,4 tuntia töitä viikossa. Ylitöitä ilmoitti tekevänsä 66 prosenttia kokopäivätyössä olevista vastaajista tässä tutkimuksessa 6,8 tuntia viikossa. Ylitöitä tehneistä 41 prosenttia ilmoitti tekevänsä kaikki ylityönsä korvauksetta, osittain ylityöt jäivät korvausten ulkopuolelle 3 prosentilla.

Säde Tahvanainen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tänään täällä salissa käydyn terveydenhuollon keskustelun johtopäätökset ulkopuolisen korvissa varmaankin, voisi sanoa ulkomaalaisen, kuulostaisivat siltä, että meillä on todellinen katastrofi vallalla meidän perusterveydenhuollossamme ja että meillä on erittäin heikossa ja surkeassa kunnossa oleva julkinen terveydenhuoltojärjestelmä.

Haluaisin, arvoisa puhemies, alkuun oikaista sitä käsitystä, ettei tällaista käsitystä vain missään nimessä jäisi. Vaikkakin tänään on julkaistu terveydenhuollon selvitys, jossa sanotaan, että kansalaisten tyytyväisyys on jossain määrin alentunut terveyspalvelujen saatavuuden ja laadun suhteen, meillä on eurooppalaisella tasolla ja Oecd-maidenkin kesken tarkastellen erittäin hyvä järjestelmä, jossa noin 80 prosenttia muun muassa muutama vuosi sitten on ilmoittanut olevansa hyvin tyytyväinen tai tyytyväinen palvelujen saatavuuteen ja laatuun. Tässä mielessä olemme ihan eri kategoriassa ja keskustelu saattaa antaa virheellisenkin kuvan suomalaisesta julkisesta terveydenhuollosta.

Suuri osa eurooppalaisista on tyytyväisiä terveydenhuoltopalveluihinsa ja, kuten sanoin, myöskin suomalaisista. Kun puhutaan resursseista, kuinka paljon suhteessa bruttokansantuotteeseen panostetaan terveydenhuoltoon varoja, tältä osin myöskin asiantuntijat ovat sanoneet, että suhde bruttokansantuotteeseen ei kerro sitä, kuinka hyvin palvelut on järjestetty tai kuinka tyytyväisiä kansalaiset ovat näihin palveluihinsa. Esimerkiksi eurooppalaisella tasolla saksalaiset panostavat kaikkein eniten terveyspalveluihin eli heidän bruttokansantuoteosuutensa on reilut 10 prosenttia, mutta vain noin 40 prosenttia saksalaisista ilmoittaa olevansa tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen näihin palveluihinsa. Tässä mielessä siis saksalaiset ovat 50 prosenttia tyytymättömämpiä kuin suomalaiset omiin terveyspalveluihinsa.

Meillä on myöskin lääkäreitä väestön kokonaismäärään suhteutettuna Oecd-maiden keskitason arvoisesti ja sairaansijoja on Euroopan maihin nähden enemmän ja näistä erityisesti psykiatrisia sairaanhoitopaikkoja. Eli tässä suhteessa meillä on kyllä määrällisesti monet asiat kunnossa, mutta sitten tämä järjestelmä ei ilmeisesti tuotakaan palveluita kaikkialla ja kaikilla sektoreilla niin tehokkaasti, että kansalaiset voisivat olla täysin tyytyväisiä julkisen sektorin toimintaan.

Kuten täällä tänään jo monta kertaa on käynyt ilmi, hallitus on asettanut Kansallisen terveydenhuollon projektin, jonka tuloksia tulemme tänä keväänä saamaan.

Tiedämme myös sen, että lääkärikoulutusta on lisätty. Siitä on tänään täällä useampaan otteeseen kinasteltu, kenen syy nykyinen lääkärivajaus on. Tiedämme, että 90-luvun alun virheet lääkärikoulutuksen mitoituksessa ovat syynä tämän päivän ongelmiin.

Ongelma, mikä myöskin terveyspalveluihin ja lääkäripulaankin liittyy, on, että meidän terveydenhuoltomme rekisterijärjestelmä ei ole kunnossa. Meidän tietojärjestelmästämme ei saa tietoja riittävän ajoissa muun muassa siitä, minkä alan koulutustarve olisi akuutein, eikä myöskään saa tietoja siitä, millä aloilla leikkausjonot esimerkiksi ovat suurimmat, riittävän ajoissa. Meillä tämä järjestelmä kulkee aina jonkin aikaa perässä.

Tiedämme sen, että kaihileikkausjonot ovat kaikkein pisimmät. Siitä on tänään monta kertaa täällä jo puhuttu. Tähän yksi syy on se, että toimintatapa on muuttunut. Aikaisemmin leikattiin vasta, kun näkökyky oli mennyt. Nyt leikataan heti, kun haitta ilmenee, ja saman tien mennään jonoon, eli jono pitenee tätä kautta luonnollisesti. Toisaalta meillä on tehokkuus lisääntynyt. 90-luvun alussa tehtiin 15 000—20 000 leikkausta vuodessa. Nyt määrä on tuplaantunut lähemmäs 40 000:een eli tehokkuus on lisääntynyt, mutta jono on edelleen pitkä siellä. Ihmiset myöskin haluavat entistä nopeammin leikkauksiin, mutta ongelmia on, kuten tiedämme.

Terveydenhuollon tietojärjestelmän lisäksi terveydenhuollon henkilöstön tehtävärakenteeseen liittyvät ongelmat on saatava ratkaistua. Kerron esimerkkinä täällä ministeri Soininvaaran esille nostamasta aiheesta eli hammashuollosta sen, mitä Joensuussa tehtiin. Joensuussa oli vanhanaikainen hammashuollon tehtävärakenne, jossa hammaslääkärit hoitivat perinteisesti hammaslääkäreille kuuluvia tehtäviä ja hammashoitajat vain avustivat näitä lääkäreitä. Kun hammashuoltajia, joita myöskin suuhygienisteiksi sanotaan, tuli hammashuoltoon Joensuuhun töihin, heillä teetätettiin ainoastaan ja vain hammashoitajien avustavia tehtäviä, vaikka he kykenevät tekemään monenlaisia tehtäviä, yksinkertaisia toimenpiteitä, jotka ovat aiemmin kuuluneet hammaslääkärille.

Tein Joensuussa aloitteen siitä, että tehtävärakenne uudistetaan, ja myöhemmin myös aloitteeni toteutui. Se aiheutti kyllä aikamoista kalabaliikkia siellä kunnassa. Hammaslääkärit, kunta erityisesti, mutta myöskin koko hammashuollon henkilöstö vastusti alkuun tätä muutosta, mutta he totesivat aika pian, että nämä muutokset ovat erittäin järkeviä ja tarpeellisia, koska hammashuoltajat kykenevät hammaskiveä poistamaan ja monta muuta tällaista toimenpidettä tekemään. Tällaisia rakenteellisia muutoksia on ehdottomasti tehtävä, ja kannatan lämpimästi niitä toimenpide-esityksiä, joita ministeri Soininvaaran ministeriöstä on selvitysmiesten osalta jo esitetty.

Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon asia on koko eduskunnan, koko yhteiskunnan yhteinen asia. Toivon, että myös kunnissa osataan tehdä sen mukaisia päätöksiä, kun resurssiohjauksella ja yleisellä lainsäädännöllä täältä pyrimme ohjaamaan.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Keskustan välikysymys terveyspalvelujen turvaamisesta on monellakin tavalla perusteltu. Pitkät leikkausjonot, terveyskeskuksien toimintaedellytysten heikkeneminen, terveysalan henkilöstön uupumus, paisuvat erikoissairaanhoidon kustannukset sekä lääkäri- ja rahapula ovat luoneet tilanteen, jossa kansalaisten mahdollisuus saada tarvitsemaansa terveydenhoitoa ei enää toteudu sosiaalisesti eikä alueellisesti tasa-arvoisella tavalla.

Kuntien rahapula on pakottanut etsimään terveydenhuollosta kustannussäästöjä jo siinä määrin, että säästäminen tapahtuu kansalaisten turvallisuuden kustannuksella kohottaen monessa tapauksessa myös yhteiskunnan kokonaiskustannuksia. Tässä mielessä terveydenhuollon määrärahojen nostaminen on välttämättömyys. Nyt kustannuspaineessa vastuu on siirtynyt yhä enemmän ja enemmän kansalaisille. Me pääsääntöisesti keskustelemme siitä, millä tavalla terveydenhuollon kustannukset jakautuvat valtion ja kuntien kesken, mutta tosiasiallisesti painopiste muun muassa päivystysten keskittymisen kautta, tätä kautta matkakustannusten osalta, on merkinnyt sitä, että kansalaisten vastuu kasvaa.

Rahan lisäksi tarvitaan kuitenkin uusia ratkaisuja, joilla terveydenhuoltopalvelut voidaan turvata myös tulevaisuudessa väestön ikääntyessä. Tässä yhteydessä, arvoisa rouva puhemies, haluan kuitenkin ottaa esille sen keskeisimmän syytekijän, joka on vaikuttamassa myös siihen, että terveydenhuollon rahoitusta ei kyetä hoitamaan. Se on edelleen korkealla pysytellyt työttömyys, todennäköinen työttömyyden lisääntyminen ja sitä kautta merkittävä kustannusvastuu työttömyyden hoitamiseksi. Tämä syö niitä budjettivaroja, jotka meidän pitäisi pystyä suuntamaan kansalaisten peruspalvelujen hoitamiseen.

Usko oman julkisen terveysjärjestelmämme erinomaisuuteen on ollut terveydenhuoltopalvelujen kehittämisen pahin vihollinen. Vasta Suomen sijoittuminen 31. sijalle Who:n raportissa puolitoista vuotta sitten käynnisti keskustelun terveydenhuoltomme tilasta. Tuoreen selvityksen mukaan yli puolet kansalaisista on kokenut vaikeuksia terveyspalvelujen saatavuudessa. Lähes kolmannes kansalaisista oli huolissaan terveyspalveluiden laadusta. Lääkäripulan pahenemista kuvaa hyvin terveyskeskuksien hoitamattomien virkojen nouseminen jo 10 prosenttiin. Pula koettelee pahimmin syrjäisiä alueita, joskin kaupunkienkin terveyskeskuksissa on jo vastaavia ongelmia. Maaseudulla ongelmana on kuitenkin vielä yksityisen terveydenhuollon puuttuminen tyystin. Alueellisen ja sosiaalisen tasa-arvon murentuessa ja ihmisten joutuessa odottamaan jopa kuukausia lääkärille pääsyä voi vain ihmetellä, mitähän tarkoitamme puhuessamme hyvinvointiyhteiskunnasta. Tilanne on edennyt valitettavasti jo siihen vaiheeseen, että edes erilliset palkkiot eivät riitä houkuttelemaan lääkäreitä maaseudun terveyskeskuksiin. Tästä huolimatta on välttämätöntä luoda jonkinlainen alueellinen palkitsemisjärjestelmä, jonka avulla on mahdollista houkutella lääkäreitä myös maaseudun terveyskeskuksiin.

Aikanaan jopa naureskelimme sosialistisen naapurimaamme järjestelmille, joissa jouduttiin asiaa kuin asiaa jonottamaan luukulta luukulle. Jos olemme vähänkään rehellisiä, meidän on pakko myöntää, että monilta osilta oma terveydenhuoltojärjestelmämme toimii nykyisin liian suurelta osin juuri vastaavalla tavalla. Kysymys on vielä kansalaisten kannalta tärkeämmästä asiasta, jokaisen omasta terveydestä. Vika ei missään nimessä ole terveydenhuoltohenkilökunnassa vaan järjestelmässä, joka ei anna kansalaisille riittävää palautekanavaa.

Todella iso kysymys onkin, miten rakennamme terveydenhuoltoomme järjestelmän, joka mahdollistaa ihmisille aidon valinnan mahdollisuuden. Miten vastaamme vaikea- ja monivammaisten välittömiin hoitotarpeisiin? Ilman yksittäisen kansalaisen valinnan mahdollisuutta ja organisaatioiden välistä toiminnan sisällön kilpailua meillä ei tule riittämään rahaa ikääntyvän väestömme tarvitsemien palvelujen hoitamiseen. Kansalaisella tulee olla mahdollisuus valita toinen palvelun tuottaja, mikäli hän ei saa hakemaansa terveyspalvelua julkisista terveyspalveluista kohtuuajassa. Yhteiskunnan kannalta tulee usein välttämättömän hoidon viivyttäminen huomattavasti kalliimmaksi kuin hoidon välitön järjestäminen.

On ihmeellistä, että juuri terveydenhuollon alueella hallitus on suostunut vain alistuneesti toteamaan, että näitten edellä esiin nostettujen ongelmienkaan osalta ei ole juuri mitään tehtävissä. Yhteiskuntapoliittisesti on aika herätä tarkastelemaan terveydenhuoltopalvelujen eri vaihtoehtoja osittain nykyistä puhtaammalta pöydältä. Lista terveydenhuollon uudistuksista on pitkä: lääkärinkoulutuksen lisääminen, alueellisen lääkäreiden palkitsemisjärjestelmän kehittäminen, yksityisen ja julkisen terveydenhuollon suhteen selkiyttäminen, erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyön kehittäminen, lääkekustannusten alentaminen, palvelujen ulkoistaminen, kansalaisten valinnan mahdollisuuksien lisääminen sekä teknologian hyödyntäminen potilastietojen ja hoidon järjestämisessä.

Arvoisa rouva puhemies! Ihan lopuksi haluan tuoda esille sen näköalan, miten hitaasti sisällölliset toimintatapoihin liittyvät uudistukset etenevät. Muistan erittäin hyvin syksyn 90. Vedin silloin yli kaksi vuotta kestänyttä Keski-Pohjanmaan keskussairaalan kehittämishanketta, ja vaikka lääkärien työtilanteen osalta jossain määrin elettiin toisenlaisia vaiheita, hyvin pitkälle samat ongelmat olivat esillä silloin keskusteltaessa.

Jaana Ylä-Mononen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Isot asiat ja pienet asiat ainakin julkisuudessa vievät yhtä paljon aikaa ja tilaa. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi juuri mediaa ja yleisöä puhuttava Subutex-keskustelu, johon varmasti ministerinkin aikaa on mennyt aivan riittävästi, vaikka asia on järjellä hoidettavissa. Sitten tällainen kokonaisuus kuin koko Suomen kansaa koskeva perusterveydenhuolto saa muutaman minuutin tai muutaman tunnin julkisuudessa huomiota.

Ensimmäiseksi haluan sanoa, että olen ollut joskus aikanaan ihan kunnollinen terveyskeskuslääkäri ja kätellyt tullessa ja mennessä 7 000 potilasta vuodessa, niin kuin sanotaan, että kunnon terveyskeskuslääkäri pystyy tekemään, ja se on melkoinen suoritus, sanon sen itse näin, ja joskus siitä työstä on suorastaan nauttinut. Parhaat hetket varmasti, mitä uralla on, eivät ehkä sittenkään ole täällä puhujakorokkeella vaan ovat sillä toisella uralla tehdyt. Itselläni on ollut mantra, jonka kanssa on pärjännyt perusterveydenhuollossa, ja se on ollut tämä suhdeluku: kunnan osoittamassa rahoituksessa perusterveydenhuoltoon omassa kunnassa 60 prosenttia ja erikoissairaanhoitoon maksimi 40 prosenttia. Sillä on onnistuttu ainakin siellä, missä itse olen ollut vaikuttamassa, pärjäämään ja myöskin erikoissairaanhoidon menot on saatu pysymään mahdollisimman hyvin kurissa. Mutta se edellyttää kuntapuolella rohkeutta panostaa se 60 prosenttia koko terveydenhuollon budjetissa kuntatasolla nimenomaan perusterveydenhuoltoon.

Olen huolissani siitä, että vaikka nyt puhutaan tietysti kokonaisuudesta erikoissairaanhoito mukaan lukien, painopiste keskustelussa ja varmasti myös ministeriössä kääntyy jatkuvasti erikoissairaanhoidon puolelle, ainakin mitä puheisiin tulee. Toivottavasti ei käy niin. Myöskin Kansallisessa terveydenhuoltoprojektissa on tietenkin tärkeätä pohtia jonoja. Jonot ovat elävä, liikkuva elementti, jolla hoidetaan asioita eteenpäin. Tietyistä tilapäisistä syistä ne saattavat väliaikaisesti paisua kohtuuttomiksi, mutta jonot eivät minusta ole oleellinen osa tätä keskustelua.

Aivan kuin ed. Nurmi oivallisesti sanoi, ne ovat osa myöskin lääkärin työtä, rastittaa ruutuun lähetteeseen kiireellisyysjärjestys. Tietysti lähettävänä lääkärinä voisi kuvitella ja toivoa, että kiireellisyysjärjestystä kunnioitetaan ja noudatetaan ja palvelujärjestelmä on mitoitettu sen mukaan, että kiireelliset pääsevät kiireelliseen hoitoon. Vähemmän kiireellisten kanssa ei ole kiire, mutta yleisön odotukset ovat tänä päivänä suuret. Näitä "kaikki heti tai ei mitään" -ihmisiä ei ole ainoastaan nuorissa eikä ainoastaan lääkäreissä vaan myöskin potilaissa. Odottaminen on tuskallisen piinallista, ei ainoastaan sen takia, että on kipeä, vaan muutenkaan tämän päivän ihmiselle odottaminen, palveluajan odottaminen hoitoa varten, ei tahdo sopia.

Toiseksi voisi ajatella, että lääkärivaje hoituisi sillä, että tulisi kunnon lama, jolloin olisi työttömyyttä oikein taas roimasti, jolloin kyllä taas viratkin kelpaisivat. Nyt meillä on tilanne, jossa varsin nuoret lääkärit ottavat sen asenteen, mikä heille on tietysti ihan suotavaa ja oikein, kun kerta valitsemaan pääsevät: he tekevät osa-aikaista tutkijan hommaa päiväsaikaan muutaman tunnin viikossa tai näin ja pari keikkaa viikonloppuisin ja saavat kaksinkertaisesti sen palkan kuin virkalääkäri terveyskeskuksessa. Siinä ei voi sanoa muuta kuin että ihan viisaita ovat.

Nyt on kysymys mielestäni siitä, annetaanko tämän systeemin vyöryä yhä enemmän siihen suuntaan, että näin tapahtuu ja yhä pitempään virkauralla olleet lääkärit turhautuvat, kun nuoret sankarilääkärit tulevat reppufirmasta ja kuittaavat kunnon tilin ja virkalääkäri tekee sitä samaa työtä virkavastuulla ja myöskin omalääkärin vastuulla. Nämä ovat aivan eri sarjan lääkäreitä. Jos tämä meno jatkuu, en tiedä, kuinka kauan virkalääkäreitten kantti kestää katsoa tätä ja kestää tilanne tällaisena ja kantaa sitten myöskin vastuu keikkalääkäreiden tekemistä munauksista omalääkäreinä. Tämä on ehkä rohkeata puhetta, mutta katson, että minulla on siihen kyllä taustat näin sanoa.

Sillä, mitä nyt on meneillään terveydenhuollossa, mikä nyt kulminoituu lääkäripulaan tällä kertaa — viiden vuoden päästä se kulminoituu varmasti sairaanhoitajapulaan — on myöskin aluepoliittisia vaikutuksia. Jos meillä ei olisi lääkäripulaa, meillä olisi paljon enemmän työtä ja toimeentuloa eri puolilla Suomea. Toisaalta aluepoliittista arviota siitä, mitä tässä maassa on tapahtunut, kun väki on muuttanut ja väki on vanhentunut tietyillä alueilla, ei ole riittävässä määrin sen enempää kunnissa kuin ehkä valtionkaan puolella tehty. Näin ollen meillä on korjaustarvetta palvelurakennepuolella roimasti. Itse väitän, että meillä on vielä myöskin löysää rahaa terveydenhuollossa. Kun katsoo eri alueiden kustannuseroja, mitä terveydenhuoltoon menee, kyllä sieltä on petrattavaa löydettävissä. Olen aivan varma siitä. Johtaminen on huonoilla kantimilla terveydenhuollossa, jos sitä onkaan.

Velvoitteista: Oli aika hyvä keskustelunavaus ed. Vehviläiseltä, voidaanko lääkäreitä velvoittaa. Minusta tämä kannattaa ainakin ministeri Soininvaaran tutkia, mihin valmistuva lääkäri voidaan velvoittaa ennen laillistumistaan tai heti laillistumisen jälkeen. Erikoistumisen yhteyteen mahdollisesti laajemmin terveyskeskuspalvelu? Ne ovat ensiapukeinoja. Mutta jos itse työtä ei saada esimerkiksi terveyskeskuksissa järjelliseksi, ei sinne sen jälkeen palaa yksikään pakollisen palvelun suorittanut nuori lääkäri. Tosiasia on se, mitä olen kentältä nyt juuri kuullut, että paljon voitaisiin hoitajille delegoida, niin kuin ministeri Soininvaara ehdotti Helsingin lääkäripäivien yhteydessä, terveyskeskuslääkäreiltä töitä, esimerkiksi diabeetikot jne., mutta kun ei ehdi tehdä sitä delegointia. Siinä tarvittaisiin nyt ministerinkin apua, että laittaisi sellaisen junan liikkeelle, että työnjako tehdään terveyskeskuksissa uudelleen, koska siihen on mahdollisuuksia. Terveyskeskuslääkäreillä ei ole aikaa eikä voimavaroja, ja turhat paperityöt pois. Siihen voi myöskin ministeri vaikuttaa. (Puhemies koputtaa)

Mutta rahaakin tarvittaisiin. Se olisi sellainen ensiapu, jolla saataisiin tämä kipukohta nyt laukeamaan. Siksi olen ed. Pekkarisen puheenvuoron kannalla myös, mitä tulee päiväjärjestykseen.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Olin aivan viimeisestä virkkeestä hieman yllättynyt, kun ensin toivottiin, mitä kaikkea minun pitäisi tehdä, ja sitten sanottiin, että minun oikeastaan pitäisi lopettaa työt perjantaina kokonaan. Nyt pikkuisen kokoan näitä.

Täällä on puhuttu eri maitten bkt-osuuksista. Ne jakautuvat itse asiassa kahteen osaan. On niitä yhteiskuntia, esimerkiksi pohjoismaiset järjestelmät, jotka ovat voimakkaasti verorahoitteisia ja joissa asiakkaan mahdollisuus valita palvelut on aika vähäinen. Se liittyy verorahoitteisuuteen aina väkisin. Sitten on vakuutuspohjaisia. Vakuutuspohjaiset ovat, jos ne pyrkivät samalle tasolle, noin 50 prosenttia kalliimpia, mutta niissä on tietysti sitten asiakkaan suurempaa vapautta ja muuta. Mutta niin kuin esimerkiksi Saksassa olemme havainneet, ei se tavattoman suurta tyytyväisyyttä ole myöskään tuottanut. Tässä mielessä, kun ed. Karjula sinänsä puhui kauniisti valinnanvapaudesta, varsinkin jos siihen liittyy sitten se, että palvelun tuottajilla on oma talous, oma pyrkimys myydä palveluja mahdollisimman paljon, kutsutaan järjestelmää minkälaiseksi tahansa, on se sitten verorahoitteista tai vakuutusrahoitteista, jos palvelun tuottajan kannattaa ryhtyä mainostamaan palveluja, hankkimaan mahdollisimman paljon asiakkaita, järjestelmä tulee välittömästi tavattoman kalliiksi. Sen takia on olemassa hyviä asioita, jotka ovat keskenään ristiriitaisia.

Ed. Karjula puhui jälleen kerran Who:sta ja sanoi, että se raportti herätti meidät pohtimaan näitä asioita. STM:ssä se ei ainakaan herättänyt yhtään mitään, tai jos se jotakin herätti, se lisäsi meidän haluamme panostaa niin sanottuun Kansanterveys 2015 -ohjelmaan, koska tässähän laskettiin suomalaisten kuolleisuutta, puhuttiin elämäntavoista, tupakoinnista, alkoholinkäytöstä, ruuasta ja kaikesta muusta sellaisesta.

Sadan viime vuoden aikana suomalaisten elinajan odote on noussut 30 vuotta. Siitä 20 vuotta on ollut elintapojen muutosta ja 10 terveydenhuoltojärjestelmää. Tästä 10 vuodesta 8 on ollut antibiootteja ja 2 vuotta koko sitä muuta 50:tä miljardia markkaa, minkä me laitamme tähän. Tietysti kun tässä arvioitiin, kuinka vanhoiksi suomalaiset elävät, niin silloin puhuttiin nimenomaan ravinnosta ja tupakoinnista eikä tästä viimeisestä 2 vuodesta. Se kannattaa tästä Who:n tutkimuksesta muistaa, että se ei tutkinut terveyspalvelujärjestelmää vaan elämäntapojen terveellisyyttä, sitä, mistä ed. Ihamäki esimerkiksi ansiokkaasti usein on puhunut.

Ed. Ylä-Monosen puheenvuoro oli hyvin mielenkiintoinen ja herättäisi moniakin kommentteja. Hän on aivan oikeassa siinä, että kannattaa panostaa perusterveydenhoitoon. Niitten kuntien, joissa perusterveydenhoito on kunnossa, kokonaismenot ovat paljon pienempiä kuin niissä kunnissa, joissa perusterveydenhuolto on hunningolla, koska silloin erikoissairaanhoito alkaa voimakkaasti kasvaa. Niissä kunnissa, joissa on paljon yksityislääkäreitä, kunnan terveydenhuoltomenot ovat paljon suuremmat, koska yksityislääkäreitten halukkuus lähettää erikoissairaanhoitoon on paljon suurempi kuin kunnanlääkäreitten.

Kysymys siitä, tekevätkö nuoret lääkärit liikaa hauskaa kivaa tutkimustoimintaa ja siinä sivussa sitten vähän tienaavat rahaa keikkahommilla, on saanut meidät pohtimaan myös sitä, onko meillä tutkimus-evo liian suuri, koska sillähän tätä toimintaa rahoitetaan. Aika moni on esittänyt, että alennetaan sitä, niin saadaan lääkäritkin taas töihin.

Ed. Ylä-Mononen oli aivan oikeassa myös siinä, että johtamisongelmat meillä koko sairaanhoitojärjestelmässä ovat kovin suuria. Meillä on se ongelma, että johtajaksi ei oikeastaan kouluteta ollenkaan. Sairaalan johtaminen on erittäin vaikeaa, eikä siinä anneta kuin sairaanhoitajille koulutusta, mutta lääkäreillä ei ole minkäänlaista johtamiskoulutusta. Tämä on seikka, johon on pakko jollakin tavoin puuttua. Lääkärikuntahan on hyvin mustasukkainen siitä, että vain lääkärit saavat johtaa sairaaloita, mutta sitten kun he perustavat yksityisen terveysaseman ja panevat siihen omia rahojaan, sitten kyllä ammattijohtaja alkaa kelvata.

Käyty keskustelu siitä, mitä kaikkea ministeriön pitäisi tehdä, muuttaa hoitokäytäntöjä jne., saa minut kyllä pohtimaan, pitäisikö ministeriölle, Stakesille tai jollekin myös palauttaa se valta, että se voisi tehdä kaikkia niitä asioita, mitä täällä on toivottu. Meillähän on nyt se käytäntö, että uskotaan, että mitä alemmalla organisaatiossa ollaan, sitä viisaampia ollaan, ja sen takia kukaan tässä järjestelmässä ei saa johtaa mitään. Koko terveydenhoitojärjestelmä lähtee siitä uskomuksesta, että peruskunnissa kaikki asiat tiedetään paremmin kuin missään muualla.

Viime aikoina olen alkanut epäillä, onko tämä tieto sittenkään oikea, pitäisikö meillä olla enemmän keskitettyä johtamista ja pitäisikö kaikkien niiden asioiden, joita ed. Ylä-Mononenkin edellytti ministeriön saavan aikaan, olla myös mahdollisia. Nythän ne eivät ole mahdollisia. Meillä ministeriön valtuudet johtaa toimintaa ovat erittäin vähäisiä. Olen tosin havainnut, että ministeriöllä ja ministerillä on kyllä sellaista arvovaltaa, joka ei perustu mihinkään lainsäädäntöön, mutta muodollista oikeutta tehdä niitä asioita, mitä täällä on pyydetty, ei ole ollut. Voi olla, että olemme hajasijoittaneet tämän järjestelmän aivan liian pitkälle.

Tuija   Nurmi  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluan todeta ministeri Soininvaaralle, että olen ollut nyt yhteensä 20 vuotta lääkärinä ja vuodesta 1989 sotaväen palveluksessa ja täytyy kyllä sanoa, että ainakin poliittisen urani aikana, jota on 10 vuotta ollut, aina on ollut dismeriittiä lääkärin olla johtajana.

Lisäksi koulutuksessani on opetettu aina kyseenalaistamaan tietoa, julkaisuja, oppikirjoja. Meidän pitää tehdä juuri niin kuin ed. Karjula sanoi: meidän pitää kyseenalaistaa rakenteita ja uskaltaa käydä uudistuksiin. Ongelma on, että yksityinen sektori terveydenhuollossa voi hoitaa helpot nakit ja komplikaatiot kaatuvat julkiselle sektorille, jolloin se on kallista.

Teknologiaa ei myöskään yksityispuolella ole tarpeeksi hyödynnetty. Eräskin eteläsuomalainen lääkärikeskus ottaa vasta nyt käyttöönsä potilashoidossa tietokoneet.

Edustajakollega Jaana Ylä-Mononen puhui kuin mies. Varusmieslääkärikään ei voi hoitaa kutsuntoja eikä sotilaslääkärin töitä.

Sanoisin loppuun vielä sen, että olen 8 vuotta asunut Saksassa, ja voisin sanoa, että saksalaisten vaatimustaso palveluitten suhteen on huomattavasti korkeampi kuin suomalaisten. Tätä ei voi tietenkään tieteellisesti todistaa eikä tutkia.

Kyösti  Karjula  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Jos me arvioimme rehellisesti terveydenhuollon nykytilaa, niin kyllähän tosiasia on se, että jo tällä hetkellä varsin monelle suomalaiselle todellinen turva on nimenomaan vakuutusturva. Tässä mielessä kun me kehitämme palveluita, otamme huomioon jo sen, mitenkä julkinen ja yksityinen palvelutoiminta ovat rinnan rakentuneet, ja luomme sitä kautta uusia vaihtoehtoja, uusia mahdollisuuksia. Ennen kaikkea tässä keskustelussa on tärkeää, että otetaan huomioon myös se, että terveydenhoidon alueella on liian hierarkkiset koulukuntakohtaiset rakenteet. Tässä mielessä niitä ajatuksia, joita ministeri Soininvaara on avannut, pitäisi viedä rohkeasti eteenpäin ja hälventää koulukuntarajoja, jotka ovat esteenä monille uusille kehitysaskeleille.

Timo Ihamäki /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ylä-Mononen puheenvuorossaan käytti sanaa sankarilääketiede, ja se innoitti minut käyttämään tämän puheenvuoron.

Miksi yleensä pyritään erikoislääkäriksi erikoissairaalaan, ja miksi niin vähän arvostetaan terveyskeskuslääkäriä? Kysehän on arvostuksesta, jota antavat lääkärit, jota antaa myöskin suuri yleisö. Ajatellaan jotain erittäin pitkälle koulutettua keuhkolääkäriä, joka diagnosoi ensin kalliilla menetelmillä potilaan ja sitten leikkaa hänet modernissa leikkaussalissa modernissa sairaalassa modernin leikkaustiimin avustamana ja jopa onnistuu leikkauksessa, niin että potilas selviää siitä, vaikka toki jää vajaakeuhkoiseksi invalidiksi. Me arvostamme tällaista ammattitaitoa, ja se on toki paikallaan silloin, kun tällainen tapaus on olemassa. Mutta miten me arvostamme sellaista terveyskeskuslääkäriä, joka oman potilaansa saa 20-vuotiaana lopettamaan tupakanpolton, niin ettei sitä keuhkosyöpää synny lainkaan? Minkälainen arvostus tälle annetaan?

Liisa Hyssälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ikävää, että ministeri totesi, että Who:n raportin tuloksiin ei ole ministeriössä reagoitu mitenkään. Sehän nimenomaan kertoo hyvin paljon suomalaisesta terveysjärjestelmästä, kuten sen, että miesten varhainen kuolleisuus on meillä muita maita huomattavasti runsaampaa. Se kertoo ehkäisevästä terveydenhuollosta. Se kertoo humalajuomisesta ym. Se kertoo siitä, että meillä pitäisi sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimia yhdessä paremmin. Tämä puute on Kansallisessa terveysprojektissa. Minkä takia jätettiin sosiaalipuoli siitä kokonaan pois, ikään kuin elämässä ne olisivat kaksi aivan eri asiaa?

Arvoisa rouva puhemies! Puoli yhdeksän uutisissa kuulimme uusia dramaattisia tietoja jonoista. Muun muassa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä jonot ovat 19 prosenttia viime vuoden aikana lisääntyneet. Johtajalääkäri kertoi siellä erittäin huolestuneena tilanteesta. Haastateltiin potilaita, jotka kertoivat, että kaksi kolme vuotta olisi pitänyt olla jonossa julkisella puolella, elleivät olisi päässeet sinne yksityiselle puolelle. Tämä on (Puhemies koputtaa) aika kova juttu. Ministeri Soininvaara on tilastotieteilijä eikä terveystieteilijä, ja se kyllä huomataan.

Peruspalveluministeri  Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Haluan nyt korjata sen, kun esitettiin väite, että Kansallinen terveysohjelma koskee palvelujärjestelmää. Se ei varmasti syntynyt Who:n raportin pohjalta, mutta sen sijaan se on saattanut myötävaikuttaa Kansanterveysohjelma 2015:een, jossa puhutaan ehkäisevästä työstä.

Unohdin äskeisessä puheenvuorossani sanoa, että meillä on erittäin suuria kunnallisia ja alueellisia eroja siinä, kuinka hyvin samalla rahalla saadaan terveyspalveluja järjestetyksi. Pirkanmaa on oikein hyvä. Olen ymmärtänyt, että Virtain terveyskeskus todella toimii oikein hyvin. Edustaja otti itse esille Varsinais-Suomen piirin. Jostakin syystä sieltä aina tulee huonoja uutisia, samanaikaisesti kun kysymys ei ole mitenkään köyhästä alueesta tässä maassa. Nyt on kysymys siitä, voimmeko me antaa varsinaissuomalaisille itsemääräämisoikeuden, joka heillä on, kun he näyttävät aina tekevän asioita vähän huonommin kuin muualla maassa.

Matti Saarinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! On avoimesti tunnustettava, että terveyspalvelujen saatavuuteen liittyy ongelmia. Pitkät jonot, henkilöstöpula sekä työssä uupuminen ovat tulleet tutuiksi monilla tahoilla. Aiheellista olisi kuitenkin huomata se, miten korkeatasoisista terveyspalveluista kuitenkin pääsemme edelleen osallisiksi. Suomalainen terveydenhuolto on kiistatta maailman valioluokkaa.

Välikysymyksessä keskitytäänkin pääasiassa kuvaamaan sitä, mitä kaikkea meiltä puuttuu, sekä erästä yksityiskohtaa, joka osuu ajallisesti juuri, niin kuin on todettu, Esko Ahon ja keskustan johtamalle hallituskaudelle. Yleisesti ottaen kansalaisten ei tarvitse hakea terveyspalvelujaan lakitupien kautta, ei nyt eikä tulevaisuudessakaan.

Keskustelun kuluessa on oppositionkin taholta tunnustettu, että lääkärikoulutuksen alasajo Ahon hallituskaudella oli virhe. Se osoittaa henkistä suuruutta ja rehellisyyttä, kun tunnustaa virheensä. Tätä virhettä ollaan nyt korjaamassa, ja ollaan kaikki siitä onnellisia.

Merkittävin särmä tulevaisuuden terveyspolitiikassamme liittyy julkisen ja yksityisen sektorin keskinäiseen suhteeseen. Keskustapuolue ei ottanut selkeätä kantaa julkisten terveyspalvelujen puolesta. Sen sijaan esimerkiksi sosialidemokraatit liputtivat omassa ryhmäpuheenvuorossaan vahvasti julkisen terveydenhuollon hyväksi. Ihmisten tarvitsemista terveyspalveluista ei saa tulla markkinaehtoista kauppatavaraa, sillä kyse on mitä suurimmassa määrin myös tasa-arvosta.

Viimeaikainen yhteiskunnallinen kehitys on monella tavalla luonut edellytyksiä julkisten palvelujen yksityistämiselle. Kaikkia näitä ratkaisuja ei voida pitää kovinkaan onnistuneina. Meillä vallitsee jonkinlainen yksityistämisbuumi yhteiskunnassa. Terveydenhuollon kyseessä ollen on sekä kuntien että valtionkin edun mukaista, saatikka meidän kansalaisten tahdon mukaista, että julkinen terveydenhuolto toimii mahdollisimman hyvin. Mitä olisi sitten tehtävissä? Sitähän täällä on jo monta tuntia tänäänkin pohdittu.

Jos julkisen sektorin kilpailukykyä on tarkoitus ylipäänsä ylläpitää, ensinnäkin terveydenhuolto on resursoitava todellisten tarpeiden mukaisesti. Tätä taustaa vasten pidän tärkeänä, että valtionosuuksiin tehdään todellisia kustannuksia vastaavat indeksikorotukset. Valtiovallan taholta esitetyt toiminnan rationalisointivaateet ovat tulleet jo ikään kuin polkunsa päähän. Sitä kautta tämä ongelma ei ratkea.

Kaiken kaikkiaan kuntia ei pidä terveydenhuollon ongelmista syyllistää, sillä jokainen meistä, joka on toiminut kunnallishallinnossa, tietää, että kuntien budjettiprosesseissa terveydenhuollon tarpeet ja kustannukset budjetoidaan lähestulkoon aina ensimmäisten tarpeiden joukossa. Jälleen kerran on aiheellista palauttaa mieliin sekin, että valtiolla ja kunnilla on yhteinen vastuu asukkaistaan. Kuntien kasvanutta itsehallintoa ei paljonkaan siis lämmitä, jos jakokulmassa on alamittainen valtionosuussäkki.

Terveydenhuollon rahoituspohjan kannalta olisi tarpeellista vielä miettiä, miten valtionosuuslainsäädäntöä pitäisi kuntatalouden kannalta katsoen uudistaa. Nyt en tarkoita pelkästään rahan tarvetta, vaan esimerkiksi sitä, että yhteisövero on osoittautunut niin suhdanneherkäksi tuloeräksi, että se herkkyys vaikeuttaa vakaata kuntatalouden suunnittelua. Ongelmaksi on osoittautunut sekin, että tosiasiallisesti vain harvat kunnat pystyvät aktiivisella elinkeinopolitiikallaan vaikuttamaan omaan yhteisöverokertymäänsä.

Julkisen terveydenhoidon vetovoimaa on yritettävä jollakin lailla myös lisätä. Tällöin pintaan nousee luonnollisesti se, minkälaisissa olosuhteissa työskennellään. Näitä olosuhteita pitäisi voida nykyisestään korjata ja saada ne paremmin myös henkilöstöä palveleviksi. Vaikka se ei meidän käsissämme eduskunnassa olekaan, kyllä palvelussuhteen ehdoissakin olisi korjaamisen varaa.

Kun otetaan huomioon myös se, että lääkäriksi kouluttautuminen maksaa yhteiskunnalle luokkaa miljoona markkaa ja erikoistuminen päälle luokkaa 300 000 markkaa, jos markoista vielä saa puhua, niin jos ei muu auta, on todella mietittävä sitäkin mahdollisuutta, että lääkärikoulutuksen saaneet sitoutettaisiin jossakin koulutuksen vaiheessa tai jossakin uran vaiheessa julkiseen terveydenhoitoon määräajaksi vähän siihen tyyliin kuin nyt jo tehdään esimerkiksi lentäjäkoulutuksen saaneiden kohdalla.

Arvoisa rouva puhemies! Keskustan välikysymys liikkuu herkillä pinnoilla, ja keskustelu aiheesta on varmaankin aiheellista ja hyödyllistäkin. Välikysymyksen tekijät kaivavat esiin epäkohtia, mutta jättävät omat ratkaisumallinsa esittelemättä. Esimerkiksi rahoituksen osalta he vaikenevat tyystin, ja sen myötä koko välikysymykseltä putoaa pohja pois. Näin ollen tällä välikysymyksellä ei hallitusta kaadeta. Hallitus nauttii siis edelleen ainakin minun ja uskoakseni eduskunnan enemmistön luottamusta.

Anneli Jäätteenmäki /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Terveydenhuoltomme perustuu pääosin kuntien järjestämiin ja verorahoilla kustannettuihin palveluihin. Jokaisella maassamme pysyvästi asuvalla on puolestaan oikeus riittäviin terveyspalveluihin. Tutkimusten mukaan meillä on kohtalaisen toimiva ja taloudellinen palvelujärjestelmä. Nyt palvelumme ovat kuitenkin selvästi kriisiytymässä. Sitä ilmentävät kasvavat potilasjonot, lääkäripula, henkilöstön uupuminen ja kuntien taloudellinen ahdinko.

Terveydenhuoltomme ongelmia arvioitaessa lähtökohdaksi on otettava asiakasnäkökulma. Potilasjonot terveyskeskuksissa kasvavat ja leikkausjonot sairaaloissa pitenevät. Jonojen pituus vaihtelee merkittävästi sairaanhoitopiireittäin ja niiden sisälläkin erikoisalojen välillä. Esimerkiksi Oulun yliopistollisessa sairaalassa lonkka- ja polvitekonivelleikkausjono on lähes viisinkertaistunut viiden viime vuoden aikana. Jonotusaika on keskimäärin vuodesta kahteen. Voi vain kuvitella sitä tuskaa ja kärsimystä, jota nämä ihmiset joutuvat kokemaan, ja kuinka paljon muita kustannuksia jonoista aiheutuu? Näin ei saa jatkua, sillä se ei ole sivistysvaltion arvon mukaista. Tavoitteeksi on selvästi asetettava potilasjonojen purkaminen. Se vaatii luonnollisesti lisää rahaa ja henkilöstöä. Paljon voidaan saavuttaa myös tehostamalla olemassa olevan työvoiman käyttöä. Se on mahdollista vain, jos työpaikan henkilö- ja työskentelyolosuhteet ovat kunnossa. Pidemmällä tähtäyksellä tarvitaan kuitenkin erityistoimenpiteitä.

Suomi käyttää terveydenhuoltoonsa selvästi pienemmän osuuden bruttokansantuotteesta kuin Euroopan unionin jäsenmaissa keskimäärin. Itse asiassa olemme lähes häntäpäässä. Syitä on varmasti monia. Eräs niistä on 90-luvun alun laman seurauksena toteutettu julkisen talouden säästökuuri. Terveydenhuoltomenomme eivät kasvaneet reaalisesti ollenkaan 90-luvulla.

Terveydenhuollon henkilöstö kokee uupumusta liiallisen työtaakan alla. Henkilöstöä on riittämättömästi ja työsuhteet ovat liian usein määräaikaisia. Myös palkkaus on alhainen verrattuna työn vaativuuteen ja koulutukseen. Henkilöstöä on lisättävä ja määräaikaisia on vakinaistettava. Palkkauksen epäkohdat on myös hoidettava. Henkilöstöä ei voida lisätä tulevaisuudessa, ellei myös koulutusta lisätä. Jo tällä hetkellä on lääkärivajaus noin 1 000, joista 300 perusterveydenhuollossa.

Niin lääkärikoulutuksen kuin muidenkin terveydenhuoltoalojen aloituspaikkoja on lisättävä. Voimavarojen oikea mitoitus lisää terveydenhuoltoon käytettäviä varoja. Lisävoimavaroja vaativat väestön ikääntyminen, nykyisen henkilöstön vanheneminen sekä teknologinen kehitys. On vaikea uskoa, että suomalaiset voisivat selviytyä laadukkaasta terveydenhuollosta selvästi pienemmin kustannuksin kuin Euroopan unionin jäsenmaissa keskimäärin. Tämän vuoksi rahaa terveydenhuoltoon on lisättävä tulevaisuudessa vuosittain, niin että saavutamme EU:n keskiarvon.

Keskeisenä syynä terveydenhuollon rahoituskriisiin on valtion vetäytyminen kustannusvastuusta. Vuonna 90 valtion osuus terveydenhuollon kustannuksista oli 35,6 prosenttia, mutta vuonna 2000 enää vajaat 21 prosenttia. Vastaava osuus on siirtynyt kuntien, kotitalouksien ja Kansaneläkelaitoksen maksettavaksi. Kotitalouksien maksama osuus onkin EU:n korkeimpia lähinnä lääkekustannusten omavastuuosuuksien vuoksi.

Valtion ja kuntien välinen rahoitussuhde muuttui viime vuosikymmenellä 4,3 miljardia euroa kuntien tappioksi. Kaikki kunnat eivät pystykään enää heikon taloutensa vuoksi huolehtimaan kaikista peruspalveluista. Erityisen ongelmallinen tilanne on pienillä maaseutuvaltaisilla muuttotappiokunnilla. Tämän vuoksi julkinen keskustelu on painottunut kuntien ja terveyspalveluyksiköiden kokoon. Ratkaisuksi on tarjottu suurempia terveyskeskusalueita ja sairaanhoitopiirejä. Kaikki vaihtoehdot on selvitettävä, mutta suuruus sinänsä ei ole tae tehokkuudesta. Esimerkiksi kuuden tavanomaisen leikkauksen kustannukset eräissä sairaaloissa olivat ylivoimaisesti halvimmat pienessä Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ja kalleimmat Helsingin yliopistollisessa ja Jorvin sairaalassa. Kustan-nuserot olivat 35—50 prosentin luokkaa. Pienikin voi siis olla kaunista, tehokasta ja halpaa.

Keskustelussa näkökulma tulisikin siirtää hallinnollisista kysymyksistä asiakaspalveluihin. Tällöin on kiinnitettävä huomiota palveluiden saatavuuteen ja siihen, että asiakasta hoidetaan oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Asiakkaan on saatava hoitoa ilman kohtuutonta viivytystä.

Asiakkaiden vaatimustason kasvu, teknologinen kehitys ja väestön ikääntyminen ovat suurimmat tulevaisuuden haasteet. Terveyserot eri väestöryhmien välillä ja erilaiset hoitokäytännöt vaativat toimenpiteitä. Terveydenhuollon rahoitus ja maksupolitiikka nousevat myös polttopisteeseen. Kaikista puutteistaan huolimatta julkisen terveydenhuoltomme perusta on säilyttämisen ja kehittämisen arvoinen. Kansainvälisestikin se on todettu selvästi edullisimmaksi vaihtoehdoksi. Ongelmien voittaminen ja tulevaisuuden haasteista selviäminen edellyttävät selkeitä tavoitteita ja myöskin kansallista yksimielisyyttä. Keskusta on omalta osaltaan valmis siihen valmistelun loppusuoralla olevan Kansallisen terveysprojektin pohjalta, mutta terveysprojektin lisäksi vaaditaan pikaisia välittömiä toimenpiteitä niin, että ihmiset, jotka tänä päivänä ovat terveyden- tai sairaanhoidon tai leikkauksen tarpeessa, saavat palvelun ilman kohtuutonta viivytystä.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tänään käyty välikysymyskeskustelu kansalaisten oikeudesta päästä lääkärin tutkimukseen ja hoitoon on ollut hyvin monitahoinen, laaja ja sinänsä perusteltu. Kansalaiset ovat yhtyneet hyvin laajasti siihen huoleen, minkä myöskin keskusta välikysymyksessään on esittänyt, sillä Kunnallisen kehittämissäätiön tutkimuksen mukaan kansalaiset ovat jopa valmiit maksamaan lisää veroja saadakseen parempia kunnallisia palveluja.

Täällä käyty keskustelu on nostanut esiin ennen kaikkea lääkäripulan, terveydenhuollon rahoituksen ja perusoikeuskysymyksen.

Ensinnäkin tästä lääkäripulasta. Täällä on hyvin laajasti palattu aikaan, jolloin oli Esko Ahon hallitus ja jolloin lääkärikoulutusta supistettiin. Minusta kuitenkin tämän päivän tilanne näyttää siltä, että sieltä ei löydetä todellista ongelman aiheuttajaa ja syytä tähän lääkäripulaan tänä päivänä. Meillä suoritetun tutkimuksen mukaisesti lääkärivaje on terveyskeskuksissa lisääntynyt. Vuonna 2000 se oli 6,8 prosenttia viroista ja 2001 9,3 prosenttia, eli kaiken kaikkiaan meillä on 313 lääkärinvirkaa terveyskeskuksissa täyttämättä. Erikoissairaanhoidon avoimien virkojen määrää en tiedä, mutta oletan, että niitä ei ole juurikaan enemmän kuin terveyskeskuksissa.

Toisaalta me tiedämme sen, että maassa on lääkäreitä enemmän tänä päivänä kuin koskaan, kaikkiaan runsaat 19 300 lääkäriä. Kuitenkin meillä lääkärivaje on olemassa, ja se johtuu käytännössä siitä, että kiinnostus tai halu tehdä sitä työtä ei ole enää niin aktiivista kuin aikaisemmin. Meillä on, kuten todettiin, ulkomailla lääkäreitä 1 000 henkeä, 400 lääkäriä on poissa työstä joko tutkijana, vanhempainlomalla tai muissa tehtävissä, osa-aikaeläkeläisten määrä on kasvanut 25 prosenttia kolmessa vuodessa. Tämä on se syy, miksi meillä itse asiassa on lääkäripula.

Sanoisin, että meidän on kokonaisvaltaisemmin mietittävä, miksi hakeutuminen lääkärin virkoihin ja toimiin julkisella sektorilla ei ole tänä päivänä ajankohtainen. Ovatko työolosuhteet hyvät? Onko palkkaus riittävä? Kuinka on puolison työnsaannin laita? Onko riittävästi täydennyskoulutusta? Ovatko asumisolosuhteet ja muut tekijät sen kaltaiset, että ne puoltavat työhön hakeutumista? Tämä olisi minusta yksi kysymys, johon olisi syytä paneutua huolellisemmin, ja tulisi pyrkiä tätä kautta myöskin tätä ongelmaa lievittämään.

Sitten tämä perusoikeuskysymys. Täällä on viitattu professori Tuorin asiantuntijalausuntoon, jossa hän totesi, että valtio on vetäytynyt terveyspalvelujen rahoitusvastuusta. Kunnille on siirtynyt tuo vastuu, joka on sosiaali- ja terveystoimen puolella yli 60 prosenttia toimintamenoista. Toisaalta valtio vastaa tänä päivänä vain noin neljänneksestä. Lisäksi on viitattu tuohon Kuopion kaupunkia koskettavaan korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen, jossa kaupunki velvoitettiin kustantamaan kuntalaiselle yksityisessä sairaalassa saatu hoito. Näistä minusta voidaan tehdä se johtopäätös, että kansalaisella on oikeus saada kiireellisessä tapauksessa lääkinnällisin perustein asianmukainen tutkimus ja hoito. Siitä meidän pitää pitää kiinni. Toisaalta myöskin voidaan tehdä se johtopäätös, että perustuslain mukaisesti, mikäli valtiovalta antaa kunnille tehtäviä, sen on myöskin tosiasiallisesti huolehdittava siitä, että kunnilla on resurssit näiden tehtävien hoitamiseen. Siinä mielessä rahoituskysymys on aivan keskeinen, kun terveydenhuollon tilaa ja toimivuutta tarkastellaan tulevaisuudessa.

Hallitus on hakenut ratkaisua Kansallisesta terveydenhuoltoprojektista. Tuon projektin väliraportin tiedot kertovat, että hallitus hakee ratkaisuja hyvin paljon rakenteellisista muutoksista. Henkilökohtaisesti en välttämättä usko aina rakenteellisiin muutoksiin ja perustelen sen muun muassa sillä, että tulen alueelta Itä-Savosta, jossa Savonlinnan kaupungissa tehty kansalaistutkimus kertoo, että 80 prosenttia kaupunkilaisista oli tyytyväisiä sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon palveluihin. Se kuvastaa sitä, että siellä toimii niin perusterveydenhuolto kuin myöskin pieni erikoissairaanhoito ja keskussairaala. Siksi, kun haetaan ratkaisuja tulevaisuuden kysymyksiin, minusta jo vuoden 2003 budjettiin tulisi saada riittävät rahat terveydenhuollon kustannusten kattamiseen ennen kaikkea.

Arvoisa rouva puhemies, näin lopuksi toteaisin, että terveydenhuollon henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi on työnantajan kilpailukyvystä pidettävä huolta, ja tähän toivoisin ennen kaikkea tuon Kansallisen terveydenhuoltoprojektin keskittyvän enemmän kuin hallinnollisiin kysymyksiin.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Asiakas on ykkönen, sanotaan. Sanotaan myös, että asiakas on aina oikeassa. Onko hän oikeassa silloinkin, kun hän todella oireita tai kipua tuntiessaan yrittää päästä ammattiauttajan käsittelyyn, vai onko oikeassa esimerkiksi terveyskeskuksen päivystys, joka etäparantajan lailla toteaa, ettei hätä varmaankaan ole tämän päivän asia? Tunnustellaan. Ajanvaraushenkilöstölle se ei ole tämän päivän asia, mutta asiakkaalle itselleen näin saattaa olla. Korvauksia laiminlyönneistä, johtuivatpa ne sitten mistä tai kenestä tahansa, on myöhäistä suunnata potilaalle silloin, kun tilanne on jo menetetty.

Näitä ääriesimerkkejä kuulemme päivittäin, eivätkä ne enää ole marginaaliryhmiin kuuluvia vaan jokapäiväistä elämää, valitettavasti. Asiakkaat ovat oikeassa. He ihmettelevät, miksi veromarkoille ei löydy vastinetta. On kuitenkin syytä tutkia, mikä johtuu mistäkin. Vastaanotto tai päivystys on tulilinjalla ensimmäisenä, kun linjat eivät vedä. Seuraavana tulitetaan hutiloivaa lääkäriä tai saamatonta sairaanhoitajaa. Riippumatta siitä, mihin asiakas ohjataan, kommellukset jatkuvat jatkohoidoissa tai seurantatutkimuksissa, mikäli potilas siirretään kotihoitoon liian aikaisin. Kaikissa näissä etapeissa toimivina ammattilaisina ovat kuitenkin hyvin koulutetut ihmiset, joiden työtaakka on muodostumassa kestämättömäksi. Alituinen kiire, liian hätäinen rynniminen, potilaan kesken tutkimisen jättäminen ja jatkuva vajavuuden tunne ajavat vastavalmistuneita lääkäreitä mieluummin kunnille kalliiksi tuleville yksityisille rekrytointiluukuille kuin terveyskeskusten lääkäreiksi. Kunnanisiä puolestaan syytetään nuivasta suhtautumisesta rahanjakoon, ja potilasjonot sen kun kasvavat.

Valtio, joka on perustuslaillisesti osavastuussa resurssien jaosta, on ryhtynyt tilanteen toteajaksi, normittajaksikin, ja ohjeiden antajaksi. Kasvavien jonojen lyhentämislääkkeeksi on tarjottu hoitajille siirrettäviä toimenpiteitä. Miten hoitajat selviytyvät uusista tehtävistä, koska entistenkin tehtävien hoitaminen kasautuu heille? Joidenkin toimenpiteiden kohdalla ratkaisu on hyvä, mutta on kuitenkin hyvä muistaa lääkärin vastuu tai yleensä jonkun nimetyn ihmisen vastuu potilaalle annettavasta hoidosta silloin, kun sitä perätään.

Tosiasia kuitenkin on, että massiivisten jonojen sisältö on jo niin laaja ja kirjava, että pikaisia toimenpiteitä on tehtävä. Mielekästä ei ole ottaa oppia eräästä lentoyhtiöstä, joka lupaa paikkoja useammalle matkustajalle kuin koneeseen mahtuu luottaen siihen, että joku matkustajista kuitenkin poistuu tai poistetaan jonosta luonnollisella tai luonnottomalla tavalla. Onko niin, että valtio jonotuttaakin kansalaisiaan peittelemällä koko terveydenhuollossa ilmenevää ongelmavyyhtiä?

Ministeri Soininvaara oli tahmea pikaresurssien myöntämiselle terveydenhoitoon. Näin eivät kuitenkaan ole ajatelleet esimerkiksi vasemmistoliiton kansanedustajat, joista ainakin osa on omassa maakunnassamme luvannut terveydenhuoltoon lisää rahaa ennen kuin oppositio sitä konsanaan tajusi pyytääkään.

Olemme siis toiveikkaita, että tuulet vielä kääntyisivät, sillä selviö on, että jonot muodostavat ennen pitkää itselleen ohitusjärjestelmän. Rahaa tarvitaan tämän ohitusjärjestelmän muodostumisen ehkäisyyn. Suomen julkisella terveydenhuollolla ei voi olla varaa siihen, että raa’alla kädellä priorisointi pannaan toimeksi jonoissa tai että Amerikan-malli toteutuu tai että heikoimmat lenkit poistuvat ylipitkistä jonoista luonnollista tietä. Tässä kärsivät aina iäkkäät sekä potilaat, jotka eivät aina kykene pitämään omia puoliaan. Lisäksi he tarvitsevat palveluita kohtalaisen paljon. Ihmisten kasvavan eliniän ennuste yhdessä kehittyvän teknologian ja uusien laitteiden kanssa lisää kustannuspaineiden nousua terveydenhuoltopuolella entisestään. Terveystaloustieteen näkökulma on aiheellista pitää koko ajan kustannusten tarkastelun rinnalla.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan tuoda vielä esille ongelman, jonka ratkaisulla saataisiin sekä eliminoitua päällekkäisiä investointeja että turvattua esimerkiksi hammaslääkäripalvelut pienemmissäkin kunnissa. Julkisen terveydenhuollon ja yksityisen sektorin toimijoiden toimitilakysymykset on kyettävä ratkaisemaan joustavasti korvauksellisesti. Tietoisten raja-aitojen rakentaminen siihen suuntaan, että toiminnan kohde, asiakas, kärsii joutumalla hakemaan terveyspalvelunsa ties kuinka kaukaa, ei voi olla tätä päivää. Julkisten toimitilojen järkevällä organisoinnilla eliminoidaan kasvukeskuksiin kasautuvia jonoja esimerkiksi hammaslääkäripalvelujen tuottamisessa.

Paula Lehtomäki /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä näyttävät enää olevan eduskunnan terveet ja voimakkaat paikalla, mutta ehkä silti se ei vähennä ponnistelumme arvoa.

Tänään on paljon kautta tämän keskustelun debatoitu välikysymyksen aiheellisuudesta ja myöskin sen ajankohdasta. On esitetty käsityksiä siitä, että välikysymystekstissä annetaan liian karmea kuva meidän terveydenhuoltomme tilasta. On myöskin todettu, että suomalainen järjestelmä on kuitenkin hyvä ja halpa.

Ehkä voi todeta, että joissain toisissa yhteyksissä, esimerkiksi ajankohtaiskeskustelussa, useammatkin kansanedustajat ovat ilmaisseet huolensa terveydenhuollon tilasta, mutta nyt, kun olemme hallituksen luottamuskysymyksessä, järjestelmä näyttääkin vähän paremmalta.

Totta ja ohitsekäymätön tosiasia on kuitenkin se, että merkittävä määrä terveyskeskuksia kärsii tällä hetkellä tuntuvasta lääkärivajauksesta. Tähän ongelmaan hallitus ei mielestäni esitä välittömiä toimia vastauksessaan välikysymykseen, ja siksi aion äänestää epäluottamuslauseen puolesta.

Välikysymyksessä on myös sisälle rakennettuna vahva ennakoiva ote siinä mielessä, että kyllähän meidän täytyy myöntää se, että jos systeemi yskii tänä päivänä, niin todelliset haasteethan ovat kuitenkin vielä edessäpäin, joten asioihin pitää puuttua ajoissa.

Olemme keskustelleet tänään paljon lääkärinkoulutuksesta ja sen määrästä. Yhteisesti on myönnetty se, että oli virhe 90-luvun alkupuolella laskea lääkärinkoulutuspaikkojen lukumäärää. Nyt tarvitaankin tuntuvaa nostoa yhä edelleen lääkärinkoulutuspaikkoihin, koska 90-luvun alussa tehdystä leikkauksesta johtuen on kumulatiivista kertynyttä vajausta, joka myöskin eläköitymiskehityksen myötä vahvistaa lääkäripulaa.

Lääkärikoulutuksen sisältöihin on täällä vain ohimennen viitattu. Tärkeä kysymys kuitenkin on se, ohjataanko lääkäreitä koulutuksessa hoitamaan lähinnä vain bakteerisairauksia vai onko painopiste kokonaisuuden, kokonaisen ihmisen, hoitamisessa. Onhan kuitenkin myönnettävä, että tänä päivänä yhä useammat terveydenhuollon asiakkaat kärsivät monien erilaisten ongelmien vyyhdestä. Siinä mielessä erityisen tärkeää olisi koko ihmisen ja hänen lähiympäristönsä hoitaminen.

Täällä on viitattu myöskin elämäntapojen merkitykseen ja esimerkiksi hyötyliikuntaan. Ilahduin kovasti, kun ministeri Soininvaara oli pohdiskellut Lääkäripäivillä pari kuukautta sitten, josko meillä voitaisiin hoitoja kehittää siihen suuntaan, että lievään depressioonkin lääkäri pilleripurkin sijasta määräisi liikuntaohjelman. Minä olen erityisen ilahtunut hyötyliikunnan merkityksen korostamisesta.

Hyvin paljon Kansallisessa terveysprojektissa ja tämänkin päivän keskustelussa on puhuttu terveyskeskusten rakennemuutoksesta, siitä, että 20 000 asukkaan terveyskeskuspohja, jossa olisi 12:sta 18:aan lääkäriä, että tämä rakenne nyt sitten parantaa näitä ongelmia. Sinänsä allekirjoitan sen, että pienet terveyskeskukset ovat haavoittuvaisia, mutta sittenkin nostaisin esille vielä sen, että joitakin ongelmia saattaa liittyä myöskin terveyskeskusalueitten suurentamiseen. Mitä se tarkoittaa käytännössä meidän pienille terveyskeskuksille, se on vielä vähän auki. Paikoitellen jopa 20 000 asukkaan verkon luominen tarkoittaa maantieteellisesti melko tuntuvan kokoisia alueita, joten voi olla, ettei tämä ihan ongelmitta suju.

SDP:n ryhmäpuheenvuorossa tänään korostettiin sitä, että terveyskeskusverkostoa on vahvistettava, mutta herää kysymys, miten se sopii yhteen toisaalta näiden suurentamispyrkimysten kanssa. Toivottavasti ei käy niin, mutta pelko on olemassa, jaksetaanko lähipalvelusta aiheutuvia lisäkustannuksia maksaa myöskään suurempien yksiköiden sisällä. Ja sitten minusta on syytä kyllä tunnustaa se, että terveyskeskusten yhteistoiminta joissakin tapauksissa ja joiltakin ihmisiltä vie palvelun kauemmaksi. Esimerkiksi jos tiettyjen hiljaisten aikojen yhteispäivystys siirtyy 100 kilometrin päähän, niin kyllä se niille paikallisille asukkaille silloin on palvelujen saatavuuden heikennys, ei siitä pääse mihinkään.

Arvoisa puhemies! Hyvin tärkeää on moniammatillisen hoitotyökokonaisuuden hoitaminen. Tänään on korostettu myöskin ennalta ehkäisevää työtä. Nostaisin esille myöskin sairastuneiden jälkiseurantakysymyksen. Viittaan tässä myöskin ed. Kiviniemen puheenvuoroon, jossa hän puhui Helsingin tilanteesta ja siitä, että joissakin erikoissairaanhoitopiireissä esimerkiksi rintasyöpäpotilaiden seurantakäyntejä on harvennettu. Kuitenkin sairastuneiden jälkiseuranta, vaikka tilanne ei ole akuutti, luo potilaalle hyvin tärkeää turvallisuudentunnetta siitä, että välitetään ja katsotaan, ettei sairaus pääse uusimaan. Tätä kautta syntyy varmasti potilaallekin semmoinen turvallisuudentunne, joka edesauttaa kuntoutumista myöskin henkisellä puolella.

Arvoisa puhemies! Tässä on hyvin monet asiat jo käsitelty, eikä sitä tietenkään voi koskaan välttää, kun kymmenen aikaan illalla tulee puhujakorokkeelle, että joutuu toistamaan niitä hyviä asioita, mitä täällä on jo todettu. Mutta vielä ihan kertauksena puheenvuoroni loppuun totean, että olen pettynyt siihen, miten vähän nopealla aikavälillä vaikuttavia lääkkeitä hallitus on löytänyt välikysymykseen vastaukseksi. Sen takia kannatan ed. Pekkarisen tekemää päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuotoa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tänään puhutaan varsin tärkeästä aiheesta: terveydenhuollosta, ihmisten terveyspalveluista. Nämä jos mitkä ovat niitä asioita, jotka ovat tärkeitä silloin, kun sairastuminen yllättää.

Minulla tai lähipiirilläni henkilökohtaisesti ei ole muuta kuin pelkkää kiitosta sanottavana terveydenhuollon palveluista omalla paikkakunnallani Keuruulla. Esimerkiksi viime sunnuntaina terveyskeskuslääkäri, kun perheessämme tuli äkillistä hammassärkyä, oli valmis ajamaan autolla Haapamäelle ja pyhäaamuna auttamaan. Tällainen oli kyllä aivan ainutkertaisen upeaa henkilökohtaista palvelualttiutta, joka ansaitsee myöskin ruusut eduskunnan puhujakorokkeelta.

Mutta tässä maassa itse järjestelmässä on ongelmia. Meillä on yli 3 000 lääkärin vajaus, näin on muun muassa laskettu koskien eri alojen lääkäritarvetta. Toki meillä hoito- ja hoivatyössä on muutoinkin ongelma, mistä löytyvät tekijät vaativaan ja tärkeään työhön. Muun muassa sairaanhoitajista on pian hyvinkin paha pula, varsinkin kun suuret ikäluokat vaativasta ja kuluttavasta työstä jäävät eläkkeelle tai ennen aikojaan työn ja stressin uuvuttamina joutuvat työstä sairauden tähden pois.

Lääkäripula pahenee, kirjoitti keskisuomalainen Sampo-lehti, joka ilmestyi Saarijärvellä pari viikkoa sitten. Etusivun uutinen jatkaa: "Saarijärven Karstulan seudun terveydenhuollon kuntayhtymässä tuntuu koko valtakuntaa vaivaava lääkäripula. Sijaisia ei ole saatu riittävästi enää pariin vuoteen, ja tilanne heikkenee edelleen. Saarijärvellä on auki työterveyslääkärin ja yhden omalääkärin virka, joita on yritetty täyttää, mutta toistaiseksi niihin ei ollut yhtään kysyjääkään. Avoimien virkojen lisäksi Karstulassa ja Saarijärvellä olisi tarjolla pitkä sijaisuus, mutta siihenkään ei ole saatu lääkäriä. Tulevan kevään aikana tilannetta pahentaa vielä se, että työssä olevilla lääkäreillä on pitämättömiä lomia, jotka yritetään pitää maalis—huhtikuun aikana. Tästä seuraa, että maaliskuun puolivälin jälkeen Saarijärvellä on töissä vain kolme neljä lääkäriä eli vain noin puolet normaalimiehityksestä, ylilääkäri kertoo. Lääkärivajauksesta johtuen vastaanotolle pääsyä joudutaan rajoittamaan. Pitkäaikaissairauksien kontrollia joudutaan lykkäämään ja sairauteen liittymättömien todistusten tekemistä varten aikoja ei anneta. Näin menetellen pystytään turvaamaan kiireellisten asioitten hoito." Näin paikallislehti Sampo pari viikkoa sitten Saarijärvellä.

Luin toista keskisuomalaista lehteä Viitasaarelta. Siinä oli saman kaltaisia asioita, tai jos luen oman paikkakuntani Suur-Keuruun sanomia, siellä on jo useaan kertaan toistunut uutinen, että avoinna olevaan ylilääkärin virkaan ei ole tälläkään hakukerralla löytynyt ainuttakaan hakijaa.

Lääkäreitä on ilmeisesti tässä maassa liian vähän. Aikanaan tehty päätös lääkärikoulutuksen pudottamisesta oli virhe, jonka seurauksia nyt tunnemme. Mikä sitten on oikea lääkärimäärä, se on tietysti vaikea kysymys. Sairaanhoito, terveydenhoito, lääketieteellinen tutkimus — tämähän on itse asiassa melko rannaton kenttä, johonka minusta yhteiskunnan, joka haluaa panostaa inhimillisyyteen, ihmisen arvoon, tulisi myöskin riittävästi aina panostaa. Meidän tulisi tehokkaasti lisätä lääkärikoulutusta. Toisaalta se lyhyellä aikavälillä sitoo jonkin verran nyt työssä olevia lääkäreitä koulutukseen, mutta siitä huolimatta tämä on välttämätöntä.

Eräs sektori on sotilaslääkäritoiminta. Meillä on tässä maassa pohdittu sitä, tulisiko varusmiesten terveydenhuolto siirtää terveyskeskuslääkäreille. Mielestäni enää uusia velvoitteita terveyskeskuksille ei ole aiheellista siirtää, vaan näkisin, että tuokin erityissektori, sotilaslääketiede osaavine lääkäreineen Puolustusvoimien sisällä, tulee säilyttää omana kokonaisuutenaan niin rauhanajan kuin poikkeusajan olosuhteitakin varten.

Arvoisa rouva puhemies! Koen, että meillä tänään on vakava, ihmistä lähellä oleva asia esillä, ja koen, että siihen on etsittävä apua, on lisättävä tehtyjä suunnitelmia, runsaammin lääkärikoulutusta ja nimenomaan pohjoisessa Suomessa, jolloin on toiveita, että lääkärit valmistumisen jälkeen asettuvat niihin työpaikkoihin, joissa heitä eniten tarvitaan pohjoisessa Suomessa. Sieltä kyllä sitten lääkäreitä siirtyy myöskin tänne Etelä-Suomeen.

On tietysti hyvä, että meillä on myös yksityisiä lääkäripalveluita saatavana, mutta meidän on kannettava vastuu siitä, että perusterveydenhuolto — terveyskeskukset, sairaanhoitopiirit — pystyy täyttämään vastuun tämän kansan terveydenhuollosta, sairaanhoidosta. Kansalla, joka panostaa koulutukseen, on aina parempi tulevaisuus.

Arvoisa rouva puhemies! Toivon, että me Suomessa nopeasti panostamme lääkärikoulutukseen, sairaanhoidon ja hoivatyön kaikkien tekijöitten koulutukseen, jotta meillä on parempi ja turvallisempi elämä lähivuosina.

Anne   Huotari  /vas:

Arvoisa puhemies! Mielestäni tämä välikysymys on tarpeellinen siksi, että voimme täysistunnossa keskustella terveyspolitiikasta kokonaisvaltaisesti. Nimittäin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa aina silloin, kun yksittäisiä lakiesityksiä sinne tulee, keskustelemme yleensä vain siitä lainkohdasta ja yritämme pukea sitä laajempaan kokonaisuuteen. Nyt kun meillä on aivan loppusuoralla menossa Kansallinen terveysprojekti, niin enpä tiedä, millä tavalla se olisi täällä eduskunnassa käsitelty, siis tarkoitan laajaa käsittelyä istuntosalissa. Siinä mielessä välikysymys on yksi keino tuoda terveyspolitiikka kokonaisuudessaan keskusteluun. Olisinkin toivonut, että meillä olisi ollut käytettävissä terveysprojektin loppuraportti, joka valmistuu muutaman viikon kuluttua, niin että olisimme voineet ehkä vieläkin laajemmin käydä keskustelua täällä myös niiden esitysten pohjalta, joita siinä raportissa tulee olemaan. Mutta kyllähän tämäkin keskustelu on ihan hyvä. Toisaalta jos täällä tulee hyviä ja kun on tullutkin hyviä ehdotuksia sekä hallituspuolueista että opposition puolelta, toivottavasti ne myös Terveysprojektissa jollain tavalla tulevat näkyviin. Siinä mielessä tämä ajankohta saattaa olla ihan oikea.

Vasemmistoliiton näkemys terveyspolitiikkaan on laaja, eli se tarkoittaa, että terveyteen vaikuttaa paljon muukin kuin itse terveyspolitiikka, siis se, millainen työllisyystilanne maassa on, millaista aluepolitiikkaa maassa harjoitetaan, millaista sosiaalipolitiikkaa maassa harjoitetaan. Alkoholipolitiikka, liikennepolitiikka ja monet muut asiat vaikuttavat siihen, kuinka paljon meillä asiakkaita terveydenhuollossa on. Mielelläni näkisin, kuten ed. Ihamäki on täällä useaan otteeseen tuonut esille, kansanterveystyön tärkeänä toimintana ja nimenomaan niin, että pystymme ehkäisemään sairauksia, niin kuin on Suomessa pystytty hyvin vähentämään sydän- ja verisuonisairauksia muun muassa ruokatottumuksia ja elintapoja muuttamalla. Esimerkiksi tupakanpolton vähentäminen on vähentänyt huomattavasti sairaanhoitokustannuksia vuosikymmenien aikana. Siinä mielessä laaja näkemys terveyspolitiikkaan on erittäin tärkeä, eikä kansanterveyttä voi korostaa koskaan liikaa.

Suomalainen terveydenhuolto on mielestäni pääsääntöisesti laadukas ja erittäin edullinen. Keskustelu täällä siitä, että Suomen terveydenhuoltokustannukset ovat niin paljon alhaisemmat kuin muissa maissa, ei kerro koko totuutta. Olen sitä mieltä, että kun hoitoon pääsee, sairautta hoidetaan erittäin laadukkaasti ja kehitys on ollut voimakasta viime vuosikymmenien aikana.

Toimittaja Pekka Kymäläinen totesi eräässä tv-ohjelmassa niin, että sairautta kyllä hoidetaan, mutta potilaan hoitamisessa olisi toivomisen varaa. Se osoittaa juuri sen, että sairauteen kyllä keskitytään, mutta kun ei ole riittävästi aikaa, potilaan kokonainen huomioiminen jää liian vähäiseksi, vaikka varmasti hoitajilla olisi siihen ammattitaitoa ja tahtoakin. Väitän, että yksi syy työuupumukseen tulee juuri siitä, että hoitajat ja lääkäritkin haluaisivat paremmin hoitaa asiakkaitaan, mutta aikaa ei ole siihen riittävästi.

Terveyden- ja sairaanhoidossamme on siis paljon myös ongelmia, vaikka isoisämme eivät olisi voineet unelmoidakaan tällaisesta terveydenhuollosta kuin meillä nyt tällä hetkellä on. Ongelmat ovat eri puolilla Suomea erilaiset, eli joka puolella Suomea on ongelmia, mutta ne ovat erilaiset. Siksi niihin tarvitaan myös erilaisia ratkaisuja.

Yksi ongelma, asiakaslähtöisyyden puute, vaivaa koko Suomen terveydenhuoltoa. Olemme jotenkin järjestelmäkeskeisiä. Ikävä kyllä myös terveysprojektin väliraportissa kuulsi tällainen järjestelmäkeskeisyys. Ilmeisesti valmistelijat ovat olleet myös aika paljolti sieltä järjestelmän sisältä.

Myöskin valtava hierarkia, johtamisen ongelmat, lisäkoulutuksen vähäisyys julkisella sektorilla ja muut ovat sellaisia asioita, jotka terveysprojektissa on huomioitu. Tosin vaikeudet ovat osittain myös nopeuttaneet rakenteellisia muutoksia terveydenhuollossa. Esimerkiksi hoidon porrastus 90-luvulla on varmasti säästänyt paljon voimavaroja ja tehostanut ihan oikeallakin tavalla terveydenhuoltoa, mutta helppoa ratkaisua ei näihin meidän ongelmiimme ole. Rahakaan yksin ei ratkaise tämän päivän terveydenhuollon ongelmia. Yksi suuri kysymys onkin, miten se raha, jota todennäköisesti terveysprojektissa esitetään, ohjataan kuntiin juuri terveydenhuoltoon. Se on iso kysymys, jota ei ainakaan niissä papereissa, joita minä olen nähnyt, ole vielä pystytty ratkaisemaan. Rakenteisiin on uskallettava puuttua. Jos emme uskalla niihin nyt puuttua, se tarkoittaa sitä, että tilanne on vielä vaikeampi tulevaisuudessa. Itse kannatan joko seutukuntamallia tai maakuntamallia terveydenhuollon järjestämisessä sen vuoksi, että sitä kautta pystymme paremmin järjestämään kehitystoimintaa ja myöskin koulutustoimintaa terveydenhuollon henkilöstölle.

Lopuksi sanon vain sotilaslääkäritoiminnasta, että aikaisemminhan sotilaslääkäritoiminta esimerkiksi Oulussa oli oma erikoissairaanhoito kokonaisuudessaan. Kun varuskunta siirrettiin Kajaaniin ja erikoissairaanhoito siirrettiin sairaalan puolelle, huomattavasti vähemmän käyttöä on siellä ollut kuin oli etukäteen arvioitu.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen riittävyys sekä huoli palvelujen rahoituksesta ovat olleet vahvasti esillä viime aikojen yhteiskunnallisessa keskustelussamme. On myös paljon kyselty, uhkaako julkista terveystointamme rapautuminen.

Mielestäni maamme terveydenhuollon kuva ei ole niin synkkä kuin usein halutaan esittää, vaan Suomessa on kaiken kaikkiaan kohtuullisen hyvä ja laadukas terveysjärjestelmä. Myös omat henkilökohtaiset kokemukseni tukevat tätä näkemystä. Järjestelmämme on myös halpa, käytämmehän me vain noin 7 prosenttia bruttokansantuotteestamme terveydenhuoltoon. Halpuus on osaltaan seurausta niukasta ja tiukasta henkilökuntamitoituksesta ja edullisesta ikärakenteestamme. Jälkimmäisestä emme tosin kauaa pääse nauttimaan. Suuret ikäluokat alkavat olla eläkeiässä ja tulevat luomaan suuria paineita terveyspalveluille. Rahoituksen kestävyys ja henkilökunnan riittävyys tulevatkin olemaan jatkossa kovalla koetuksella.

Vaikka juuri kehuin järjestelmäämme hyväksi ja halvaksi, niin toki terveydenhuollon palvelujärjestelmässämme on paljon parannettavaakin. Rakenteellinen ongelma liittyy siihen, että meillä on aivan liian paljon pieniä terveyskeskuksia, liian monta sairaanhoitopiiriä ja liian suuri kuilu sosiaalitoimen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Tieto ei kulje, ja koordinaatio ei toimi riittävän hyvin.

Perusterveydenhuolto on osittain ajautumassa vaikeuksiin, koska erityisesti pieniin terveyskeskuksiin ei tahdo saada lääkäreitä. Meillä on myös pulaa monien erikoisalojen lääkäreistä ja saattaapa edessä olla hoitajapulakin, mihin ed. Oinonenkin puheenvuorossaan viittasi.

Itse pidän lähtökohtana sitä, että julkisen vallan on tulevaisuudessakin tuotettava pääosa sosiaali- ja terveyspalveluista verotuloilla. Tällä hetkellähän meidän järjestelmämme on kohtuullisen tasa-arvoinen. Verorahoituksen osuus on varsin korkea, ja julkiset sairaalat ovat erittäin korkeatasoisia. Tämä tulee taata jatkossakin.

Ed. Huotarin kanssa olen samaa mieltä siitä, että julkisessa terveydenhuollossamme on tärkeää kehittää palveluja ihmiskasvoiseen ja asiakaslähtöiseen suuntaan. On kyettävä lisäämään luottamusta potilaan, omaisten ja terveydenhuollon välillä. Potilaan läheiset ja hänen sosiaaliset suhteensa on otettava huomioon. On ymmärrettävä, että ihminen tuntee itsensä parhaiten. Hän kykenee kantamaan vastuuta omasta terveydestään. Myös potilaan tiedonsaantia on kyettävä parantamaan ja hänen osallistumistaan itseään koskevaan päätöksentekoon on lisättävä. Lääkärien ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten tulee olla ennen kaikkea tukena, ei autoritaarisina käskijöinä ja päättäjinä.

Hyvä terveyspolitiikka perustuu mielestäni mahdollisimman pitkäjänteisiin potilassuhteisiin ja riittäviin henkilöresursseihin. Hoito- ja palveluketjujen on oltava selkeitä ja katkeamattomia.

Tärkeänä pidän myös sitä, että kykenemme vahvistamaan terveyttä edistävää ja sairauksia ennalta ehkäisevää toimintatapaa. Täällä on tänään viitattu muun muassa kouluterveydenhuoltoon. Kouluterveydenhuollon palveluja on viime vuosina supistettu niin paljon, että kouluterveydenhuolto ei voi vastata lisääntyneiden ongelmien tuomiin haasteisiin.

Välikysymyksessä nostetaan lääkäripula vahvasti esiin. Tilanne on kieltämättä hankala eikä nopeita keinoja sen poistamiseksi ole. Kuten ministeri Soininvaara jo vastauksessaan totesi, siemenet nykyiseen lääkäripulaan kylvettiin jo 1990-luvun alussa. Tällöin tehtiin selkeä ennustevirhe. Mutta mikään ei ole niin vaikeaa kuin tulevaisuuden ennustaminen.

Arvoisa rouva puhemies! Vaikka aloituspaikat on nyttemmin nostettu 350:stä 550:een, meillä on edessä vaikeat vuodet. Suuria määriä lääkäreitä alkaa siirtyä eläkkeelle ensi vuonna, ja kun jo nyt on valmiiksi vajausta lääkäreistä, tilanne on hankala. Ongelmat tulevatkin olemaan suurimmat niillä erikoisaloilla, joilla jo nyt on vajetta lääkäreistä. Tällaisia aloja ovat muun muassa silmätaudit, patologia, radiologia ja psykiatria.

Aloituspaikkojen lisääminen tulee näkymään sairaaloissa ja terveyskeskuksissa vasta vuosikymmenen loppupuolella, ja kestää 12—15 vuotta ennen kuin opintonsa aloittanut on valmis erikoislääkäri. Erikoistumista nopeuttaisikin, jos nuoret lääkärit voisivat läpäistä erikoiskoulutuksen nykyistä nopeammin. Tästä järjestelmästä onkin kyettävä karsimaan jonot ja turhat viiveet, jotta nuoria osaajia olisi valmiina suurten ikäluokkien eläköityessä.

Koulutusjärjestelmä kannattaisi muutoinkin ottaa suurennuslasin alle. Se on tänä päivänä aivan liian jäykkäliikkeinen eikä pysty vastaamaan yhteiskunnassamme tapahtuviin muutoksiin.

Hannu Takkula /kesk:

Arvoisa puhemies! Lääkäripalvelujen turvaaminen on asia, mistä oppositiossa olemme katsoneet aiheelliseksi ei vain herättää keskustelua vaan tehdä välikysymyksen ajatuksena, että hallitus ottaisi todellisen vastuun näistä kysymyksistä.

Viimeisten vuosien aikana hallituksen vastaukset yleensä terveyspolitiikkaan liittyen ovat olleet, että työryhmät on asetettu, suunnitelmia ja hankkeita on menossa eri puolilla Suomea ja on saatu erilaisia lupauksia, että seuraavissa budjettikehyksissä asiaan tullaan puuttumaan taikka seuraavan vuoden budjetissa. Kuitenkin monet näistä lupauksista ovat kaikuneet tyhjille seinille. Ne ovat rauenneet tyhjiin. Hallituksella on ollut ehkä enemmän halua tehdä kuin kykyä toteuttaa.

Nyt olemme siinä tilanteessa, että huolimatta siitä, että meidän kansallinen terveydenhuoltomme on varsin korkeata tasoa Euroopan laajuisesti ja maailmanlaajuisesti mitattuna, meillä on esimerkkejä niin arkikokemuksesta kuin myöskin tutkimusten kautta tullut potilasturvallisuuden vaarantumisesta. Ilman muuta, kun puhutaan terveydenhuoltojärjestelmästä, on tärkeää muistaa, että nämä järjestelmät on rakennettu ihmisiä varten, asiakkaita varten, ja asiakkaita terveydenhuollon piirissä olemme tottuneet nimittämään potilaiksi. Mikäli potilas ja hänen turvallisuutensa unohtuu, on selvää, että silloin järjestelmä ei toimi sillä tavalla kuin sen tarkoitus olisi toimia.

Arvoisa puhemies! On totta, että Kansallinen terveydenhuollon projekti on loppusuoralla. Näin täytyy ollakin. Sitä on odoteltu jo useamman vuoden ajan. Voi sanoa, että terveydenhuoltoprojektilta odotetaan kohtuullisen paljon, että se vastaisi niihin ongelmiin, mitä tällä hetkellä meidän terveydenhuollossamme on. On tietenkin totta, että ongelmat, syyt ja seuraukset ovat toistensa summia. Hyvin usein on näin, että monilla suurilla paikkakunnilla hallitsematon muuttoliike on aiheuttanut sen, että potilasjonot ovat kasvaneet suuriksi ja lääkärimäärä on riittämätön vastaamaan muuttovirran tuomaan väkilisäykseen. Sen lisäksi on kuitenkin nähtävissä, että perimmäinen kysymys on niistä arvoratkaisuista, mitä hallituksen piirissä on tehty. Viimeiset vuodet suomalaisessa yhteiskunnassa, suomalaisessa hyvinvointivaltiossa, ovat kuitenkin hyvin voimakkaasti menneet eräänlaisen sosiaalidarwinismin ihailuajatukseen, että ne asiat, mitkä tuottavat, missä on suoraan nähtävissä taloudellinen hyöty, taloudellinen kasvu, niihin satsataan, ja näistä tuikitarpeellisista peruspalveluista, jotka ovat valtion budjetissa siellä menopuolella, on oltu karsimassa. Näitä palveluja ja näitten tarpeellisuutta on arvosteltu ja arvioitu. Ne on nähty ikään kuin vain menoeränä valtion budjetissa. Nyt leikkausjonot ovat kasvaneet niin suuriksi, että ei riitä se, että terveydenhuoltoprojekti on loppusuoralla, vaan nyt tarvitaan nopeita toimia.

Arvoisa puhemies! Monessa yhteydessä tänä päivänä keskustelussa on noussut esille lääkäripula. On totta, että lääkäripula meidän maassamme tällä hetkellä on. On hyvin helppoa ja halpahintaista sanoa, että kun silloin 90-luvun alkupuolella Ahon hallituksen aikana näitä lääkärien opiskelupaikkoja supistettiin, tämä pula johtuisi yksinomaan siitä. Näin ei suinkaan ole, vaikka näin jäljestäpäin voimme arvioida, että lääkäriopiskelijoiden aloituspaikkojen supistaminen ei ollut järkevä ratkaisu silloin. Se tehtiin ehkä lyhytnäköisesti, mutta tänä päivänä voidaan katsoa, että siinä tehtiin virhearvio. Huolimatta siitä virhearviosta virhearvio ei ole kovin paljon vielä vaikuttanut meidän yhteiskuntaamme johtuen siitä, että lääkärien koulutus on kohtuullisen pitkä. Kuusi seitsemän vuotta kestää valmistuminen. Näin ollen muutama vasta näiltä pienimmiltä kursseilta on valmistunut. Mutta huomattava on myös se, että nyt muutaman vuoden ajan, mikäli koulutusmääriin ei saada muutosta, myöskin vähemmän lääkäreitä valmistuu. Se osaltaan vain on pahentamassa tätä ongelmaa.

Syyttelevää sormea ei kuitenkaan kannata liian voimakkaasti tässä kohden nostaa, vaan on mietittävä ratkaisuja. On katsottava koko suomalaisen yhteiskunnan kehitystä niin, että haluamme tasapainoisesti rakentaa ja kehittää maata, turvata tasapainoisesti palvelut, ja jos se olisi ollut tällaisen suomalaisen politiikan painopistealue viimeisten vuosien aikana, monelta näiltä vauriolta olisimme säästyneet. Nyt kuitenkin hallitsemattoman muuttoliikkeen keskityksen ansiosta ja myöskin osittain koko sosiaaliturvan rahoituspohjan heikkenemisen ansiosta olemme joutuneet tilanteeseen, että niilläkin sairaaloilla, niilläkin terveyskeskuksilla, joissa tarvetta olisi palkata lääkäreitä taikka muuta terveydenhuollon ammattihenkilökuntaa, yksinkertaisesti taloudellisia resursseja ei ole tehdä tätä toimenpidettä. Tämä kertoo, niin kuin jo aikaisemmin sanoin, niistä yhteiskunnan arvoista, mitkä tällä hetkellä ovat vallalla tässä maassa. Ne kertovat valitettavaa kieltä siitä, että meidän myötäelämisen taitomme, meidän empatiataitomme suhteessa toisiin ihmisiin on käynyt vähiin. On aivan totta se, mitä ed. Huotari sanoi, että monessa tapauksessa hoidetaan vain sairautta, mutta potilas unohdetaan.

Toisaalta lääkäripulan ja akuutin tilanteen on voinut myöskin synnyttää se, että yhteiskunnassa syvänvihreitten perusarvojen puuttuessa on myöskin syntynyt sellainen ihmiskäsitys, että ihmiset ajattelevat, että riittää, kun minä saan palvelut, kun minulle heti tuodaan kaikki tänne, viis toisista ihmisistä ja heidän palveluistaan. On totta, että se, millä tavalla me ajattelemme toisista ihmisistä, näkyy myös meidän toimintamalleissamme. Tämän päivän terveydenhuollossa, tämän päivän lääkäripulassa, tämän päivän koko sosiaalisektorilla näkyvät vain ne toimet, mitkä yhteiskunnallinen valtavirtaus, mitä Lipposen hallitus on synnyttänyt ja mikä on Lipposen hallituksen ihmiskäsityksen takana. Siitä johtuen etuoikeutettu elitistinen hallitus ei ole pystynyt näkemään niitä ongelmia, mitä syvällä maaseudulla muuttotappiokunnissa olevilla ihmisillä on, vaan se on tuijottanut enemmänkin kasvukeskuksia ja siellä olevaa yksityistä terveyspalvelua ja katsonut, että maksukykyiset ihmiset, ne, joille vuosi toisensa perään on annettu suuria verohelpotuksia, siis hyvätuloiset, he kyllä löytävät palvelut ja saavat palvelut nopeasti. Näin ollen sen väestönosan, joka on syvällä maaseudulla ja haja-asutusseudulla asuva, palvelut ovat puolestaan joutuneet kärsimään siitä, että näitten kuntien rahoituspohja on jäänyt heikoksi muuttoliikkeen ja tämän yhteiskunnallisen rakennemuutoksen vuoksi.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluaisin todeta, että toivon, että hyvin nopeasti nyt Lipposen hallitus terveydenhuoltoprojektin tultua käynnistää todelliset toimenpiteet niin, että myöskin niitä taloudellisia resursseja, jotka ovat tuiki tärkeitä näiden julkisten terveydenhuoltopalvelujen ylläpitämiseksi, löytyisi. Katson näin, että jos hallituksella on ollut viime vuosien aikana kymmenien miljardien markkojen edestä mahdollisuus antaa verohelpotuksia, ensinnä pitäisi hoitaa peruspalvelut, mikä on hyvinvointiyhteiskunnan peruslähtökohta, ja vasta sen jälkeen suunnitella verohelpotuksia ja tämän tyyppisiä ratkaisuja, jotka ovat kuitenkin tässä katsannossa toisarvoisia.

Lisäksi on huolehdittava siitä, että niin suomen kuin ruotsin kielellä ja pohjoisessa saamen kielellä ihmiset voivat saada omalla äidinkielellään, virallisella kielellä, lääkäripalveluja, koska se jos mikä on myöskin potilaan hoitamista. Mutta jos todellinen halu ja tahto Lipposen hallituksella on puuttua asioihin — jos ihmisellä on miksi, hän tietää, miten — nyt näyttää siltä, että tällä hallituksella on vielä vuosi mahdollisuus näyttää se, mikä on sen tahtotila tässä terveydenhuoltoon liittyvässä kysymyksessä, lääkäripulassa, ja laajemmin, onko tästä hallituksesta palauttamaan kansalaisten usko suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja terveyspalveluihin vai onko niin, niin kuin itse vakaasti uskon, että tämä kansa ansaitsee jo paremmalla ihmiskäsityksellä varustetun hallituksen, joka syvänvihreistä arvoista käsin katsoo ihmistä ja elämää ja pyrkii rakentamaan ihmistä ja elämää suojelevien arvojen ja ihmiskäsityksen päälle ehyen ja turvatun tulevaisuuden.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tässä välikysymyskeskustelussa on hallituspuolueiden taholta useaankin otteeseen todettu, että keskusta kikkailee terveydenhuollon kustannuksella halvan populistiseen tapaan. Haluan tähän sanoa, että keskusta ei halua kikkailla eikä millään tavalla tehdä populistiseksi asiaa, joka on meille jokaiselle suomalaiselle tärkeä ja josta me jokainen suomalainen olemme aidosti huolissamme. Se huoli kulminoituu nyt välikysymyskeskustelussa nimenomaan lääkäripalveluiden saatavuuteen.

Arvoisa puhemies! Omassa maakunnassani Etelä-Savossa on erikoissairaanhoidon osalta kohtuullisen hyvä lääkäritilanne mutta sen sijaan psykiatrisen hoidon järjestämisessä on erinomaisen suuria vaikeuksia. Ongelmia esiintyy niin aikuis-, nuoriso- kuin lastenpsykiatriankin osalta. Vaikeudet johtuvat pätevän lääkärityövoiman puutteesta aivan yksiselitteisesti. Kun keskustelussa on myöskin moneen kertaan todettu, että ihmistä täytyy hoitaa kokonaisuutena, ei ainoastaan niin, että hänelle olisivat pillerit ja leikkaukset ainoa mahdollisuus ja hoitomuoto, tältä osin ainakaan nuo psykiatrian tarpeet eivät omassa maakunnassani toteudu.

Täällä on myöskin perusterveydenhuollon osalta tuotu esille SDP:n ryhmäpuheenvuorossa terveyskeskusverkoston vahvistaminen. Jäin kaipaamaan tälle hieman sisältöä ja pohjaa, mitä tällä tarkoitettiin. Tarkoitettiinko sitä, että terveyskeskuksia tulee yhdistää, laajentaa ja suurentaa, vai tarkoitettiinko tällä sitä, että perusterveydenhuoltoon ja terveyskeskuksille tulisi ohjata lisää taloudellisia resursseja? Tämä jäi täysin avoimeksi ed. Haataisen ryhmäpuheenvuorossa. Toivon, että se olisi tarkoittanut viimeksi mainitsemaani eli lisäresurssien antamista kunnille hoitaa yhtä kaikkein tärkeimmistä perustehtävistään.

Nythän hallitus on moneen otteeseen patistanut kuntia keskittymään oleelliseen. On keskitytty oleelliseen, koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Kun on huomattu, ettei olekaan työpaikkoja ja että työttömyysaste alkaa nousta, sitten on hallituksen taholta esitetty, että keskittykää elinkeinoelämän tehokkaampaan hoitamiseen. Siis kumpaa täytyy hoitaa, peruspalveluita vai elinkeinopolitiikkaa, tilanteessa, jossa valtionosuudet perustehtäviin, koulutukseen ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon ovat Lipposen hallitusten aikana kaiken aikaa alentuneet ja vähentyneet? Nyt ei auta enää puhua mistään keskimääräisyyksistä, koska ääripäät ovat kovin kaukana toisistaan.

Ministeri Soininvaara kysyi aiemmin päivällä, kuinka rikkaaksi Espoon pitääkään tulla, jotta se huolehtii omasta terveydenhuollostaan ja sen toimivuudesta. Samaan aikaan voisi kysyä ministeri Soininvaaralta, kuinka köyhäksi kunnan pitää tulla, jotta se edes jollakin tavalla auttavasti pystyisi hoitamaan kuntalaistensa terveydenhuollon. Viimeksi mainittuja tapauksia alkaa Suomesta löytyä jo usealta puolelta, ja tämän täytyisi myöskin herättää ministeri puhumaan muustakin kuin keskimääräisyyksistä.

Arvoisa puhemies! Lääkärinkoulutusta toden totta vähennettiin keskustan hallituksen aikana. Tuo toimenpide ei varmasti ollut näin jälkeenpäin arvioiden oikea. Silloinen hallitus kuunteli liian tarkkaan etujärjestöjen kantaa ja teki siitä johtopäätökset, jotka kokonaisuuden näkökulmasta eivät olleetkaan oikeita. Saman tyyppinen toimintatapa näkyy olevan myöskin Lipposen hallituksen osalta. Sen vuoksi toivoisin, ei ainoastaan sosiaali- ja terveydenhuollossa vaan myöskin muussa toiminnassa, että katsottaisiin aina ensin kokonaisuus ja sitten vasta eri etujärjestöjen tahto ja halu, koska se ei lähde tai ainakin hyvin harvoin lähtee kokonaisedun näkökulmasta, aina siellä on oma yksittäinen etu edellä.

Arvoisa puhemies! Muutama sana uudesta tekniikasta, joka voisi osaltaan myöskin, kun se täysimääräisenä käyttöön saataisiin, helpottaa lääkäreiden työtilannetta ja myöskin antaa heidän työlleen lisämahdollisuuksia varsinaiseen sairauden ja terveyden hoitoon. Tulevaisuudessa terveydenhuoltopalveluiden tuottaminen tapahtuu yhä lisääntyvästi verkoissa. Potilaan jatkohoidon turvaamiseksi myös tiedon täytyy jatkossa kulkea joustavammin ja yli organisaatiorajojen. Asenteellisesti tähän on jo valmiudet. Suurin haaste on kuitenkin tietosuojalainsäädännön joustavoittamisessa potilaan parhaaksi sekä sopivan infrastruktuurin rakentamisessa. Nykyinen teknologinen käytäntö perustuu pitkälle kiinteiden järjestelmien varaan. Tulevaisuudessa myös langattomat verkot tulevat tällä alalla lisääntymään.

Arvoisa puhemies! Tämän toivon otettavaksi myöskin yhdeksi selkeäksi kehittämistavoitteeksi, kun puhutaan terveydenhuollosta. Samoin on myöskin terveydenhuollon ammattilaisilta tullut viestiä siitä, että lääkärintodistusten tarpeellisuus nykyisessä laajuudessaan tulisi arvioida uudelleen. Tämä on saman tyyppinen toimenpide kuin äsken puhumani tietoverkkojen ja sähköisen tiedonsiirron parempi hyödyntäminen. Myöskin tällä olisi merkittäviä vaikutuksia siihen, että lääkärit pystyisivät keskittymään kaikkein oleellisimpaan elikkä potilaan hyvään ja asianmukaiseen hoitoon.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Matti  Väistö  /kesk:

Arvoisa puhemies! Maamme terveydenhuollossa on paljon korjattavaa. Tästä kertovat terveyskeskusten lisääntyvät ongelmat. Lääkäreistä on puutetta, se on tullut illan aikana hyvin eri tahoilta ja eri osista maata esille. Terveydenhuollon henkilöstöä on riittämättömästi, ja vaarana on, että tulevina vuosina tämä tilanne olennaisesti heikkenee. Ongelmana on myös se, että liian niukka henkilökunta uupuu ylikuorman alle. Terveydenhuollossa on paljon myös pätkätöitä, esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Ilomantsissa varsin paljon terveyskeskuksen henkilöstöstä on lyhytaikaisissa työsuhteissa työllistettyinä. Näistä pätkätöistä on päästävä pysyviin työsuhteisiin. Tämä edellyttää kuntien rahoituspohjan vahvistamista ja eritoten valtion rahoituksen lisäämistä.

Arvoisa puhemies! Illan keskustelussa ovat jotenkin häirinneet ne heitot, joita on suunnattu poliittisen jaon perusteella. On tuotu esiin, että ongelmia olisi ikään kuin eniten pienissä tai keskustaenemmistöisissä kunnissa. Toisaalta on kuitenkin todettu, että suuria ongelmia ilmenee Espoossa, Tampereella, Kotkassa, Jyväskylässä. Näissä kaupungeissa ainakaan keskusta ei ole keskeisin vaikuttaja päätöksenteossa. Näin ollen toteaisin tähän asiaan liittyen lyhyesti, että ongelmia on varmasti kaikkialla, ei yksin keskustalaisissa kunnissa, kuten esimerkit hyvin osoittavat.

Kansalaisten kokemien ja Kansallisen terveysprojektin esille nostamien terveysongelmien hoitoon on ryhdyttävä ripeästi. Perusterveydenhuollon henkilöstöä ja rahoitusta on lisättävä. Terveyskeskusten vastaanottoruuhkien ja sairaaloiden leikkausjonojen purkamiseksi tarvitaan nopeasti vaikuttavia ratkaisuja. Hyvinvointiyhteiskunnassa ihmisten on saatava ajallaan lainsäädännön edellyttämät palvelut asuinkunnasta riippumatta.

Hallituksen toteuttama terveysmaksujen korotus ei voi olla oikea vastaus julkisen terveydenhuollon ongelmiin. Miten päivystysmaksu voi ohjata normaalivastaanotolle, jos vastaanottoaikoja ei ole, kuten päivällä muun muassa Lieksan osalta todettiin, tai jos vastaanottoajat ovat useiden viikkojen päässä, jopa kuukauden päässä? Kiireellisten rahoitus-, henkilöstö- ja toimintaratkaisujen ohella tarvitaan myös pitkän aikavälin terveyspolitiikkaa.

Tähän liittyvät koulutukselliset päätökset. Esillä on ollut lääkärikoulutuksen lisäämisen tarve. Aikanaan 90-luvun alussa aloituspaikkojen vähentäminen on nyt tunnustettu virheeksi. Tuolloin, siinä tilanteessa, oli vaikea nähdä kokonaisuutta ja sitä tarvetta, jonka edessä nyt olemme. Toisaalta on todettava sekin, että pelkkä aloituspaikkojen lisäys, ellei vastaavasti lisätä koulutusta antavien yliopistojen resursseja, ei tuo toivottua ratkaisua. Me tarvitsemme laadukkaan koulutuksen ja riittävät resurssit myös lääkärikoulutuksen osalta. On syytä todeta, että lääkärikoulutuksen hajautus maan eri yliopistoihin, Kuopioon, Ouluun, Tampereelle, on ollut keskustan ajaman politiikan keskeinen sisältö.

Me koimme hyvin suurta tuskaa, kun hammaslääkärikoulutus Kuopiosta ja Turusta lakkautettiin. Tilanne on tältäkin osin nyt osoittautumassa virheeksi. Saamani tiedon mukaan Itä-Suomen alueelta on hammaslääkärikoulutuksessa vain yksi opiskelija aloittanut tänä lukuvuonna. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että koulutuksen rakennetta ja aloituspaikkojen sijoittumista, kenties yhdessä Oulun yliopiston kanssa, mietitään itäisen Suomen alueella ja nimenomaan Kuopiossa. Tämä toisi koulutus- ja aloituspaikat lähelle, varmistaisi sen, että alueelta lähdettäisiin opiskelemaan myös tälle tärkeälle alalle ja koulutuksen jälkeen palattaisiin tuttuun maakuntaan omalle alueelle.

Arvoisa puhemies! Kiireellisten rahoitus-, henkilöstö- ja toimintaratkaisujen lisäksi, kuten totesin, tarvitaan myös koulutusta ja muuta pitkän aikavälin terveyspolitiikkaa. Pohjois-Karjalassa toimii hyvinvointiklusteri ja sen ympärille on rakentumassa eri tahojen hyvän yhteistyön tuloksena Kansanterveyden keskus. Mielestäni se voi olla parhaimmillaan hyvä valtakunnallinen esikuva tulevaisuudessa samaan tapaan kuin Pohjois-Karjala-projekti oli aikanaan.

Terveyden ylläpitämistä edistävä toiminta on tulossa kaiken kaikkiaan entistä tärkeämmäksi. Monet nopeasti lisääntyvät kansansairaudet, kuten aikuisiän diabetes, edellyttävät juuri ennalta ehkäisevän toiminnan tehostamista. Elämäntapamuutoksilla ja lisääntyvän ylipainoisuuden hallinnalla on saavutettavissa mittavia säästöjä tulevien vuosien terveyskustannuksiin. Olennaisin kysymys terveyttä edistävässä toiminnassa on kuitenkin ihmisten hyvinvoinnin, elämänlaadun ja työkuntoisuuden ylläpito ja parantaminen.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Kun olen nyt saanut nähdä ja seurata hyvin läheltä suuren kunnan eli Oulun sairaalan tilaa ja kehittymistä, en voi olla kaikilta osilta tyytyväinen. Toistan vielä samaa kuin vähän aikaisemmin: Pari vuotta sitten vallinneessa tilanteessa Oulu sijoitti ja käytti 1 200 miljoonaa markkaa terveys- ja sosiaalipuoleen, ja todellakin molemmat puolet ovat mukana. Tänä vuonna summa on 1 600 miljoonaa markkaa eli 400 miljoonaa markkaa enemmän. Minusta tuntuu, että eduskunnassa puhuttiin, että valtiovallalta pitäisi saada 200 miljoonaa markkaa lisää. Oulun kaupungissa yksin laitetaan kaksi kertaa enemmän suurin piirtein samoihin asioihin. Nousua on siis peräti 20 prosenttia. Siitä huolimatta Oulussa ja Oulun suuressa sairaalassa on kauhea kitinä ja marina siitä, etteivät rahat riitä. Ei oikein voi ymmärtää sitä, miten tämä asia ei ole korjaantunut siitä huolimatta.

Kysymys ei ole siis todellakaan pelkästään rahasta, vaan työtavoista ja työmenetelmistä. Pelkään pahoin, etteivät terveydenhuoltoalan ammattilaiset hallitse omalla alallaan töittensä suunnittelua ja työnjohtoa, aika rumasti tietenkin niin sanottuna heidän alueellaan, mutta lääkärit pitää todellakin pitää siinä tehtävässä, minkä he hyvin osaavat ja minkä Suomessa terveydenhuoltoalan kaikki ihmiset osaavat. Toiset tekisivät sitä, mitä parhaiten hallitsevat, ja toiset näpertelevät papereitten kanssa.

Samalla voisin kysyä, ovatko nykyiset sairaanhoitopiirit, vai mikä niiden nimi lieneekään, paras mahdollinen hallintomalli. Sairaanhoitopiirin johtoon ajautuu, rumaa sanoa sekin, suurin piirtein sieltä politiikan puolelta sellaisia henkilöitä, jotka eivät välttämättä tunne ihan vastuuta siitä asiasta eivätkä päätöksistään. Toisaalta, kun on yhteisomistus, todella sitä vastuuta ei ole kenelläkään.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että mitä jos erikoissairaanhoidon ottaisikin valtio haltuunsa, niin kuin ministeri Soininvaara sanoi. Aivan hyvin, jos Oulun esimerkiksi ottaisi, voisi Oulun kaupunki ottaa haltuunsa yliopistollisen sairaalan. Kokonaisuudessaan sen johto ja vastuu tulisi sinne, ja me myisimme sieltä sitten ympäristössä oleville kunnille palveluja. Tietenkin siinä pitäisi olla jonkinlainen ylivahti, joka seuraisi, ettemme laskuttaisi liiemmälti. Joka tapauksessa ylikunnallinen systeemi ei ole kyllä mikään hyvä eikä järkevä sen paremmin tässä kuin koulupuolellakaan.

Täällä on jo toistettu, että oli suuri virhe, kun 1990-luvun alussa aikanaan lääkärikoulutusta vähennettiin. Siitä ed. Kankaanniemi antoi aika hyvän selostuksen, että silloin oltiin pakkotilassa ja niin piti tehdä. Mutta on kohtuutonta sen jälkeen sanoa, kun siitä on kuitenkin kulunut aikaa kohta kymmenen vuotta, että sitä asiaa ei olisi voitu korjata näiden Lipposen hallitusten aikana. Kaiken kaikkiaan olen kyllä sitä mieltä, että lääkäreillä on vähän liian suuri osuus sen päättämisessä, kuinka paljon meillä lääkärinkoulutusta tulisi antaa.

Toisaalta terveyskeskuksissa — vähäisen kokemukseni perusteella, kun itseni ei ole onneksi tarvinnut käydä, mutta lähituttavien ja sukulaisten — ammattitaito ei välttämättä ole ihan riittävän hyvä. Erikoislääkäreitä puuttuu monista paikoista. Erikoislääkärin koulutus kai lienee juuri meillä pahimmiten hunningolla.

Lääkäreiden ei pitäisi missään tapauksessa takertua paperiin eikä kynään missään vaiheessa. Oulussa lääkärit ihastelivat, kun kävimme tutustumassa siihen suureen ihanaan sairaalaan, kun heille oli tulossa uusia päätteitä, mikroja. Lääkärit ihastelivat, että he saavat uusia päätteitä. Jos he olisivat saaneet uusia puukkoja leikkausta varten taikka muita laitteita, se olisi ollut ymmärrettävää, mutta he ihastelivat sitä, että he joutuvat kirjoittamaan tosiaan päätteelle kertomuksensa. Se oli minusta aivan hämmästyttävää.

Se on johtanut samaan kuin kaikissa muissakin Suomen virastoissa ja laitoksissa, sillä työnjohtajat, ne henkilöt, joiden pitäisi olla työnjohdossa, näpläävät mikronsa kanssa kaiket päivät ja joutuvat jättämään varsinaiset tehtävänsä tekemättä. Lääkäreitä ei saisi päästää lähellekään mitään mikroa eikä päätettä, vaan sanelkoot jollekin nauhalle taikka kirjoittakoot sillä huonolla käsialalla paperiin ne ohjeet, mitä potilaalle pitää antaa, jonka jälkeen näppärä ihminen, joka sille alalle on erikoistunut, kirjoittaisi puhtaaksi ja laittaisi johonkin mappiin, jota ei kukaan varmasti koskaan sen jälkeen katso. Mutta kuitenkin, kun paperia pitää tuottaa, tuotettakoon sillä tavalla, mutta ei lääkärin hyvää ammattitaitoa saisi siihen tuhlata.

Todellakin tälle asialle pitäisi jotakin tehdä. Jo perustuslain henkikin on se. Siitä vähän täällä väiteltiin, mitä perustuslaissa on sanottu meillä terveydenhoitoalasta. Mutta kyllä terveydenhoitolain henki ja tavoite on, että koko Suomen kansan tulee olla tasa-arvoisessa asemassa terveyspalvelujen suhteen. Tässä suhteessa Lipposen molemmat hallitukset ovat pahasti epäonnistuneet.

Hannu Takkula /kesk:

Arvoisa puhemies! Katson vielä asialliseksi tehdä muutaman tarkennuksen äsken pitämääni puheenvuoroon. Nimittäin näin nopeasti tässä oli mahdollista saada päivitettyä tietoa, joka liittyy lääkäripulaan.

Vaikka omassa puheenvuorossani totesin, että syyttävää sormea ei kannata osoittaa liian voimakkaasti sinne 90-luvun alkuun, Esko Ahon hallituksen aikana tehtyyn ratkaisuun supistaa hiukan lääkärikoulutuksen oppilaspaikkoja, vaikka totesinkin sen olevan liikku, joka oli ehkä harkitsematon eikä ehkä oikean suuntainen, niin voin nyt todeta, että juuri saamieni tilastojen mukaan tilanne kuitenkin Suomessa on tällä hetkellä se, että noin 400 lääkäriä on muissa töissä kuin lääkärin töissä, noin 1 000 suomalaista lääkäriä on tällä hetkellä ulkomailla eri tehtävissä ja 100 on osa-aikaeläkkeellä. Kaiken kaikkiaan 313 on se akuutti lääkäripula, jotenka jos nämä vetovoimatekijät olisivat kunnossa, niin silloin, uskon näin, myöskin nämä lääkärit, jotka nyt ovat hakeutuneet muihin tehtäviin, olisivat hakeutuneet varsinaisen oman ammattinsa pariin ja sitä kautta lääkäripula, mikä meillä on, olisi hoidossa.

Mutta se, mikä on suurempi kysymys ja suurempi ongelma, on juuri hallinnollinen puoli, joka tällä hetkellä syystä tai toisesta ei toimi, ja on nämä pitkät jonot. Esimerkiksi kerrottakoon vielä: Lapin keskussairaalasta saamani tiedon mukaan kaihileikkauksiin jonotetaan noin kahdeksan kuukautta tällä hetkellä. Hiihtolomien aikana koko osasto on ollut kiinni johtuen siitä, että lääkärillä, (Puhemies koputtaa) joka siellä virkaa hoitaa, on luonnollisesti oikeus omiin vuosilomiin ja talvilomiin, jotenka kyllä nyt tarvitaan satsausta siihen, että ...

Niin, arvoisa puhemies, lopetan ihan tähän toteamalla, että kyllä nyt, jos halutaan potilasturvallisuus laittaa kuntoon, hallituksen on nopeasti tehtävä toimenpiteitä, joilla nämä jonot saadaan poistetuksi ja joilla saadaan myöskin haja-asutus- ja syrjäseutujen ihmisille luotua varma kuva siitä, että heidän peruspalvelunsa ja lääkäripalvelunsa ovat turvatut.

Veijo Puhjo /vas:

Arvoisa puhemies! Terveydenhuollolla on joitakin erityispiirteitä muihin julkisiin palveluihin ja sosiaaliturvan sektoreihin verrattuna. Vaatimukset ja tarpeet kasvavat muun muassa sen vuoksi, että tiede tuottaa jatkuvasti uusia hoitomenetelmiä, laitteita ja lääkkeitä. Tarpeita ja vaatimuksia määrittelevät potilaiden ohella asiantuntijat eli lääkärit sekä liiketoiminta eli lääke- ja laiteteollisuus. Tämä on yksi kustannuksia lisäävä tekijä.

Toisaalta terveydenhuollossa on erityispiirteitä, joiden vuoksi se sopii huonosti yksityisen liiketoiminnan kohteeksi. Potilas on yleensä sellaisessa asemassa, että hän ei itse voi vapaasti valita eri vaihtoehdoista tai verrata hintoja ja kustannuksia siten, kuin vallitsevan talousteorian mukaan vapaassa kilpailussa tapahtuu. Potilaalla ei ole asiantuntemusta esimerkiksi eri lääkkeiden ja hoitomenetelmien vertailuun. Usein potilas on niin avuttomassa asemassa, että hän on täysin muiden päätösten armoilla. Näin on ainakin onnettomuuden uhrien, vakavasti sairaiden tai heikkokuntoisten vanhusten kohdalla.

Yksityinen rahoitus- ja vakuutustoiminta sopii huonosti terveydenhuoltoon, mistä USA on hyvä esimerkki. Nämä ovat tekijöitä, jotka puoltavat julkisesti rahoitettua ja tuettua ja vähintäänkin tiukasti julkisesti kontrolloitua terveydenhuoltojärjestelmää.

Suomessa julkiset terveydenhuoltopalvelut laajenivat 1970- ja 1980-luvulla. Se näkyy havainnollisimmin henkilökunnan lukumäärän kasvussa. Vuonna 1975 julkinen terveydenhuolto työllisti 82 000 henkilöä, ja enimmillään vuosina 1990 ja 1991 henkilöstöä oli 136 000. Vuosina 1992 ja 1993 tapahtui suuri vähennys työvoimassa. Sen jälkeen on tapahtunut hidasta elpymistä, mutta vuoden 1991 tasosta ollaan selvästi jäljessä vuoden 2000 tietojen mukaan.

Henkilökunnan määrä pitäisi suhteuttaa kuitenkin palvelujen tarpeeseen, joka kaikesta päätellen kasvaa. Jos henkilökunnan lukumäärää verrataan eläkeläisväestön määrään, tilanne oli parhaimmillaan 1980-luvun lopulla. Sen jälkeen suhde on selvästi heikentynyt, ja nyt on palattu takaisin suunnilleen vuoden 1975 tasolle. Väestön ikääntymisen ja lähivuosina tapahtuvan joukkomittaisen hoitajien eläkkeelle siirtymisen luulisi vauhdittavan hoitohenkilöstön selvää lisäystä vuoden 1975 tasosta. Nykyinen kansantalous kestäisi sen.

Julkisen terveydenhuollon investoinnit ovat selvemmin jääneet jälkeen talouskasvusta. Suhteessa bruttokansantuotteeseen investoinnit ovat noin puolet 1970-luvun tasosta. Vuonna 2000 investointeihin käytettiin 1,8 miljardia markkaa, mitä voi verrata asehankintoihin vuosittain käytettävään 2,5—3,5 miljardin markan summaan. Kansainvälisessä terveydenhuoltomenojen vertailussa Suomen asema ei enää ole kovin kehuttava, minkä Oecd-tilasto kertoo.

Terveydenhuollon voimavarat ovat siten vähentyneet suhteellisesti ja absoluuttisestikin 1980-lukuun verrattuna. Tämän kehityksen syyt ovat varsin tunnettuja: kuntien valtionosuuksien leikkaukset, valtionosuusjärjestelmän uudistus, joka ei enää kannusta kuntia kehittämään palveluja vaan kannustaa pikemminkin säästämään, ja hoitoideologian muutos, jossa laitoshoito on julistettu pannaan ja avohoitoa painotetaan.

Valtaosa julkisuudessa käytävästä terveydenhuoltokeskustelusta ja lehtikirjoittelusta liittyy nimenomaan julkisen terveydenhuollon resursseihin tai voimavaroihin ja laatuun, vanhustenhoidon tasoon, hoitoon pääsemiseen, hoidon laatuun, hoitovirheisiin, sairaaloiden ja poliklinikoiden ruuhkautumiseen, henkilökunnan uupumiseen jne. Julkisen terveydenhuollon laadun heikentyminen ruokkii yksityistämistä. Samaan suuntaan vaikuttavat maksujen korotukset. Suurten kaupunkien hyvätuloiset ja keskituloiset asukkaat suosivat yksityisiä palveluja. Suuri osa työterveydenhuollosta hoidetaan yksityisillä lääkäriasemilla. Yksityiset lääkäriasemat ja myös sairaalat mainostavat palvelujaan nykyään aktiivisesti. Monet lääkärit ja muut ammattilaiset viihtyvät paremmin yksityisillä terveysasemilla kuin ruuhkaisissa julkisissa laitoksissa. Kunnat ovat alkaneet ostaa palveluja yksityisiltä terveysasemilta ja sairaaloiltakin, minkä nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa. Karjaan kunta yksityisti muun muassa koko terveydenhoitonsa ostamalla palvelut Folkhälsanilta. (Ed. Stenius-Kaukonen: Ja miten kävi!)

Tilastojen valossa mitään suurta yksityistämisaaltoa ei ole kuitenkaan vielä tapahtunut. Kelan tilastojen mukaan 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa yksityisen sektorin lääkärissäkäyntejä ja asiakkaita oli enemmän kuin vuonna 2000. Tähän vaikuttaa korvauksien heikentyminen sekä se, että suuri osa väestöstä elää niukemmilla tuloilla kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Korvaustaksat eivät seuraa todellista maksukehitystä. Yksityisiin palveluihin ei kaikilla ole varaa. Kansantalouden tilinpidon mukaan yksityiset terveyspalvelut työllistivät 17 800 henkilöä vuonna 2000 ja julkiset palvelut 129 500 henkilöä. Yksityispalvelujen käyttö on alueellisesti eriytynyt. Vuonna 2000 lääkärin korvaukset asukasta kohden olivat Uudellamaalla 92 markkaa ja Lapissa 35 markkaa.

Arvoisa puhemies! Potilasmaksuja ja sairausvakuutuksen omavastuuosuuksia korotettiin reippaasti etenkin 1990-luvun alkupuolella Ahon hallituksen aikana. Korkea taso on säilynyt, ja viime vuosina korotuksia on tullut lisää. Tosin vuonna 2000 käyttöön otettu osittainen maksukatto kaunistaa kuvaa. Kansainvälisten vertailujen mukaan potilasmaksut ja sairausvakuutuksen omavastuut ovat Suomessa korkeita. Esimerkiksi Tanskassa sairaalahoito on ilmaista. Samoin on Norjassa, ja Ranskassa valtio maksaa lääkkeet kokonaan. Korkeat maksut rasittavat erityisesti pienituloisia.

Terveyspolitiikan pääkysymyksenä on julkisen terveydenhuollon voimavarojen riittämättömyys. Jos lähtökohdaksi otetaan kansainväliset vertailut, rahaa tasokorotukseen olisi käytettävä melko runsaasti. Yhden prosentin lisäys bruttokansantuotteesta olisi noin 8,3 miljardia markkaa. Valtioneuvoston asettamassa Kansallisessa projektissa terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi onkin asetettu tavoitteeksi julkisen terveydenhuollon voimavarojen lisääminen 3,5 prosenttia vuodessa, niin että EU-maiden taso saavutetaan vuonna 2010.

Yhtenä ongelmana ainakin Helsingissä on liiallinen keskittäminen. Palvelujen keskittäminen on yksi keino saada aikaan kustannussäästöjä, mutta samalla aiheutetaan ruuhkautumista ja palvelut muuttuvat entistä enemmän persoonattomiksi liukuhihnapalveluiksi. Näin julkisen terveydenhuollon maine rapistuu ja yksityisten palvelujen suosio kasvaa. Nykyään ihminen kaipaa yksilöllisiä ja laadukkaita palveluja.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Osana julkisen terveydenhuollon toimintaa ja varsin tärkeänä osana ovat rakennukset ja toiminnan edellyttämät laitteet. Kiinnitän huomiota sosiaali- ja terveydenhuollon perustamishankkeiden rahoitukseen. Nythän hallituksella on ollut tätä koskeva uudistamistyö käynnissä. Sen myötä ja muutama vuosi sitten jo täällä esilläkin oli tavoite, että perustamishankkeiden valtionosuuksista luovuttaisiin kokonaan. Tämä uudistus nyt on ilmeisesti etenemässä niin, että osa siitä tulisi voimaan jo kenties ensi vuonna.

Mielestäni perustamishankkeisiin tarvitaan jatkossakin valtion rahoitusta. On tärkeää, että toiminnalliset edellytykset turvataan sekä sosiaali- että terveydenhuollon osalta tilojen rakentamisessa, hankinnassa ja peruskorjauksessa. Tämän ohella on toki tarpeen edistää kehittämishankkeiden toteutumista. Tämä, arvoisa puhemies, voi koskea tarpeellisen toiminnan sekä kehittämistä että tehostamista, samoin toimintatapojen uudistamista, edelleen erilaisia työmenetelmien kehittämis- ja uudistamishankkeita, laadunhallintahankkeita ja erilaisten hoito-ohjelmien ja -menetelmien kehittämishankkeita. Mielestäni kaikkia näitä tulee viedä eteenpäin, mutta korostan, arvoisa puhemies, että myös rakenteita tarvitsee uudistaa.