Täysistunnon pöytäkirja 26/2001 vp

PTK 26/2001 vp

26. TORSTAINA 15. MAALISKUUTA 2001 kello 10

Tarkistettu versio 2.0

1) Kansalaisten toimeentulon turvaaminen

 

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Oppositio on välikysymyksessään puuttunut erittäin vakavaan ja tärkeään asiaan: kansalaisten toimeentulovaikeuksiin ja köyhyyteen. Hallitus on omalta osaltaan tiedostanut nämä ongelmat jo laatiessaan hallitusohjelmaa.

Hallituksen keskeisenä painopistealueena on edistää toimia, joilla ehkäistään ja vähennetään vakavia köyhyysongelmia, syrjäytymistä ja huono-osaisuuden kasautumista. Köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemisellä haetaan erityisesti ratkaisuja pitkäaikaistyöttömien, mielenterveys- ja päihdeongelmaisten, ylivelkaantuneiden ja heidän perheidensä elämänhallinta- ja toimeentulo-ongelmiin. Hallituksen esittämät linjaukset pelkistyvät kolmeen tavoitteeseen: työn ensisijaisuuteen, panostamiseen syrjäytymistä ja köyhyyttä ehkäiseviin toimiin ja tuen kohdentamiseen heikoimmassa asemassa oleville.

Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi hallitus on toteuttanut niin tällä kuin myös viime vaalikaudella useita toimenpiteitä.

Tärkein väline on ollut onnistunut talous- ja työllisyyspolitiikka, joka luo edellytykset työllisyystilanteen parantumiselle. Ylivoimaisesti tehokkain ja kestävin tapa torjua köyhyyttä on uusien työpaikkojen luominen.

Suomi on selviytynyt 1990-luvun alkupuolen taloudellisesta lamasta eri yhteiskuntaryhmien yhteistyöllä. Määrällisesti kokonaiskansantuote palautui vasta vuonna 1996 taloudellista lamaa edeltävälle tasolle. Nyt se on kohonnut jo lähes neljänneksen lamaa edeltänyttä huipputasoa korkeammaksi. Taloudellisesta lamasta selviytymistä ovat edesauttaneet maltilliset tulopoliittiset ratkaisut ja julkisen talouden vakauttaminen.

Työllisyys oli heikoimmillaan vuonna 1994 ja siitä työllisten määrä on kasvanut liki 300 000 henkilöllä. Pitkäaikaistyöttömien määrä on painunut alle 100 000:n ja vähentynyt suhteellisesti nopeammin kuin työttömyys keskimäärin. Esimerkiksi Uudellamaalla yli kaksi vuotta työttöminä olleiden määrä laski yli 20 prosenttia ja Lapissakin yli 13 prosenttia viime vuoden aikana.

Työttömyys on pääsyy useamman etuuden samanaikaiselle ja pitkäaikaiselle käytölle. Sosiaaliturvaetuudet, joiden tarkoituksena on auttaa yksilöitä ja perheitä tilapäisissä vaikeuksissa, ovat joissakin tapauksissa muodostuneet pitkäaikaiseksi toimeentulon lähteeksi. Taloudellisen tilanteen kohennuttua ja työttömyyden alennuttua toimeentuloetuuksien tarve on vähitellen kääntynyt laskuun.

Talouskehityksen jyrkät vaihtelut ovat heijastuneet eri tavoin kotitalouksien toimeentuloon. 90-luvun alun lamavuosina työikäisen väestön keskimääräiset reaalitulot laskivat kaikissa perhetyypeissä. Vasta 90-luvun puolivälin jälkeen tulot alkoivat lähentyä lamaa edeltänyttä tasoa.

Viime vuosien hyvä talouskehitys on heijastunut kohtuullisen tasaisesti kotitalouksien toimeentuloon. Tästä poikkeuksena tulokehitys on ollut erityisen suotuisaa tulojakauman yläpäässä, mikä johtui omaisuustulojen kasvusta. Keskituloisten ja hieman alle tai yli sen ansaitsevien suhteelliset erot eivät ole kasvaneet.

Useimpiin muihin Oecd-maihin verrattuna tuloerot ovat Suomessa edelleenkin pienet. Suomen ja muiden Pohjoismaiden muita maita pienemmät tuloerot johtuvat pääosin sosiaaliturvaetuuksien ja verotuksen tuloeroja tasoittavasta vaikutuksesta. (Ed. Tennilä: Kasvussahan ne ovat Suomessa!)

Välikysymyksen mukaan köyhyys on lisääntynyt huikeasti ja jopa kaksinkertaistunut 90-luvulla. Kysymys on suhteellisen, ei absoluuttisen, köyhyyden lisääntymisestä. (Ed. Pekkarinen: Onko se hyväksyttävissä?) Suhteellinen köyhyys määritellään tulonjakovertailussa tilanteeksi, jossa kotitalouden käytettävissä olevat tulot jäävät alle puoleen kaikkien kotitalouksien mediaanitulosta. Vuonna 1998 lähes 200 000 henkilöä eli vajaat neljä prosenttia kuului talouksiin, joiden tulot jäivät näin määritellyn suhteellisen köyhyysrajan alle.

Suhteellinen köyhyys kääntyi 1990-luvun puolivälissä selvään kasvuun. Ammatissa toimivan väestön suotuisa tulokehitys sekä työllisyyden kohentuminen nostivat kotitalouksien keskimääräisiä tuloja ja samalla suhteellista köyhyysrajaa. (Ed. Elo: Rikkaat rikastuivat!) Tosiasiallinen köyhyys ei sitä vastoin ole lisääntynyt. Lienemme kaikesta huolimatta yksimielisiä siitä, että tulojen ja työllisyyden myönteinen kehitys on ollut hyvä asia. Ristiriitaista suhtautumista tähän tilanteeseen kuvastanee kolumnisti Anna Purnan toteamus Taloussanomissa siitä, että poliitikot eivät pidä optioista, mutta vaativat jaettavaksi optioista perittävät verot. (Ed. Elo: Kuka on vaatinut?)

Vuosikymmenen lopulla myös suhteellinen köyhyys näyttää hieman vähentyneen, vaikka kotitalouksien hyvä tulokehitys onkin nostanut köyhyysrajaa. Tämän pohjalta voidaan arvioida, että tosiasiallisesti köyhien määrä on vähentynyt vielä enemmän kuin suhteellinen köyhyys.

Tämä tosiseikka ei merkitse sitä, ettei köyhyys olisi merkittävä ongelma niille ihmisille, joita se koskee; päinvastoin. Mutta on rehellisyyden nimissä todettava, että hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikan ansiosta köyhyys on vähentynyt. Tältä osin opposition välikysymyksessä esittämät väitteet köyhyyden kaksinkertaistumisesta tai huikeasta lisääntymisestä eivät pidä paikkaansa. (Ed. Pekkarinen: Tutkijoiden kommentteja!)

Sitä vastoin on totta, että sosiaalinen syrjäytyminen on lisääntynyt maassamme. Tälle ilmiölle on olemassa monia syitä, joista köyhyys on vain yksi selittävä tekijä.

Sosiaaliset verkostot ovat ohentuneet eikä kaikkea syrjäytymistä ole helppo ehkäistä perinteisen hyvinvointiyhteiskunnan keinoin. Esimerkiksi yksinäisyys ei poistu rahalla tai lainsäädännöllä, siihen tarvitaan läheistä ihmistä. (Ed. Kuoppa: Työttömyys kyllä jatkuisi!)

Sosiaalisen syrjäytymisen käynnistäjänä voi olla varattomuus, terveyden heikkeneminen, asunnottomuus, koulutuksen riittämättömyys ja nimenomaan pitkään jatkunut työttömyys ja eräät muut sosiaaliset ongelmat. Mitkään edellä mainituista tekijöistä eivät yleensä yksinään aiheuta syrjäytymistä, vaan syrjäytymisessä on useimmiten kysymys eri ongelmien kasautumisesta. (Ed. Stenius-Kaukonen: Juuri näin!) Syrjäytymisilmiön moniulotteisuuden takia arviot syrjäytyneiden määrästä vaihtelevat 30 000:n ja 60 000:n välillä.

Ylivelkaiset taloudet ovat eräs toimeentulo-ongelmista kärsivä ryhmä, jota tavanomaiset köyhyystarkastelut eivät tuo esiin. Ylivelkaantuneisuutta kokevat yleisemmin pienituloiset ammatissa toimimattomat ja yksinhuoltajataloudet.

Asunnottomuus on kasvukeskusalueiden, erityisesti Pääkaupunkiseudun ongelma. Kasvavilla seuduilla asuntopula lisää asunnottomuuden ja ylivelkaantumisen riskiä. Asuinalueiden eriytyminen sekä paikallisten asuinyhteisöjen ja väestöltään taantuvien alueiden usein kasautuvat sosiaaliset ongelmat lisäävät syrjäytymisriskiä. Asukasrakenteen yksipuolistuminen, korkea työttömyys ja pitkäaikaistyöttömien määrä, alhainen tulo- ja koulutustaso sekä alhainen osallistuminen ja äänestysaktiivisuus näyttävät yhä tiiviimmin liittyvän toisiinsa.

Syrjäytymisuhka on muita ryhmiä suurempi myös sellaisilla ryhmillä, joilla peruskoulu on jäänyt kesken tai se on suoritettu alimmin arvosanoin, sekä niillä, joilla ei ole ammatillista koulutusta.

Syrjäytymisen ehkäisemiseen ja lieventämiseen on investoitu pääministeri Lipposen kummankin hallituskauden aikana useilla eri tavoilla.

Työttömyyden vähentäminen on ollut keskeinen tapa torjua syrjäytymistä. Työn merkitys sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin lähteenä on ollut suomalaisessa yhteiskunnassa aina keskeinen. Tämän rinnalla suomalainen kattava sosiaaliturvajärjestelmä ja peruspalvelut ovat pitäneet köyhyysasteen kansainvälisesti alhaisena.

Koska kysyntä työmarkkinoilla kohdistuu korkeasti koulutettuihin ja ammattitaitoisiin henkilöihin, tarvitsevat vähemmän koulutetut ja ammattitaidottomat tuekseen toimivan monialaisen palveluverkon ja erilaisen tuetun työn muotoja. Yhä useammin työmarkkinoille osallistuminen toteutuu lyhyiden ja määräaikaisten työsuhteiden kautta. Tämän takia epätyypillisessä työsuhteessa olevien sosiaaliturvaa on kehitetty ja toisaalta uusi työsopimuslaki parantaa pätkätyöläisten asemaa.

Työhön kuntouttaminen ja siihen liittyvät erilaiset elämänhallintaa lisäävät tukitoimet ovat syrjäytymiskehityksen katkaisuprosessissa keskeisiä. Työttömyys pyritään katkaisemaan mahdollisimman pian, vaikka vain lyhyemmilläkin työ- ja koulutusjaksoilla. Kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia ryhmiä on pyritty integroimaan työmarkkinoille ja heidän työllistymismahdollisuuksiaan on parannettu luomalla heille erityisiä työllistymispolkuja ja räätälöityä koulutusta. Suomessa on toteutettu satoja Euroopan sosiaalirahaston osarahoittamia työllisyysprojekteja, joiden piirissä tuhansien pitkään työttöminä olleiden suomalaisten elämänhallintaa ja työnsaantimahdollisuuksia sekä työllistymistä on parannettu. Työpajoissa on kokeiltu uusia koulutusmalleja opiskelumotivaation lisäämiseksi. Pitkäaikaistyöttömille on luotu myös omaehtoisen koulutuksen tukijärjestelmä. Kolmannen sektorin mahdollisuuksia toimia työnantajana ja kouluttajana on parannettu.

Monien syrjäytymisriskien hallinta edellyttää ennen kaikkea tulonsiirtojen ja palvelujen yhteensovitusta. Samalla kun tulonsiirrot takaavat aineellisten perustarpeiden riittävän tyydyttämisen, oikein suunnatut palvelut mahdollistavat elämänhallinnan kehittämisen.

Merkittävänä tuloksena voidaan pitää sitä, että omien taitojen löytyminen, sosiaalisten suhteiden rikastuminen, päihteiden käytön katkaisu ynnä muut tulokset ovat johtaneet laadukkaampaan elämäntapaan ja elämisen tasoon.

Työllistymisen esteitä on poistettu varmistamalla, että työpaikan vastaanottaminen merkitsee kotitalouden käytössä olevien tulojen lisääntymistä. Tähän tavoitteeseen tähtääviä uudistuksia on tehty muun muassa verotukseen, toimeentulotukeen ja asumistukeen. Myös palveluihin liittyvien maksujen, etuuksien, verotuksen ja palkkojen yhteensovitusta on kehitetty. Tutkimusten mukaan kannustinloukkujen purkamiseen liittyvät tavoitteet on pääosin saavutettu. Tutkimukset tukevat myös käsitystä, jonka mukaan uudistuksilla on työllistymiseen kannustava vaikutus. Onkin arvioitu, että toteutetuilla toimenpiteillä on vaikutettu noin 30 000 ihmisen työllistymiseen. (Ed. Stenius-Kaukonen: Ja kolmesataatuhatta työtöntä!)

Oppositio sanoo välikysymyksessään, että hallituksen köyhyyspaketti on osoittautunut suureksi pettymykseksi. Opposition väite perustuu näköharhaan, kuvitelmaan siitä, että kehysriihen yhteydessä päätetty köyhyyspaketti olisi tällä sektorilla ensimmäinen ja samalla myös viimeinen. Näin ei todellakaan ole asianlaita.

Kyseinen köyhyyspaketti ei ole alku, eikä se ole myöskään loppu. Hallitus on tehnyt lukuisia eri päätöksiä, joilla on pyritty torjumaan ja torjuttu sosiaalista syrjäytymistä, köyhyyttä ja työttömyyttä. Hallitus tekee myös jatkossa esityksiä näiden ongelmien vähentämiseksi.

Nyt ei todellakaan ole kysymys siitä, että hallitus käyttäisi vain kehysriihessään sopimansa runsaan puoli miljardia köyhyyden ja syrjäytymisen torjuntaan. Pitää muistaa, että koko suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä palveluineen sekä tulonsiirtoineen on rakennettu siten, että köyhyyttä ja syrjäytyneisyyttä voidaan vähentää. Selvää tietysti on, että järjestelmää on syytä jatkuvasti arvioida ja tarvittaessa uudistaa ja parantaa.

Haluan tässä yhteydessä muistuttaa oppositiota niistä toimenpiteistä, jotka hallitus on jo ennen nyt keskustelussa olevaa köyhyyspakettia tehnyt.

Viime vuoden kesäkuussa hallitus teki periaatepäätöksen toimenpiteistä työllisyysasteen nostamiseksi sekä syrjäytymisen ja köyhyyden estämiseksi. Kaikki tähän periaatepäätökseen sisältyvät toimenpide-esitykset on päätetty toteuttaa. Osa toimenpiteistä on jo käynnistynyt; osa toimenpiteistä käynnistyy tämän vuoden aikana.

Periaatepäätökseen sisältyivät kuntien sosiaalitoimen ja työvoimatoimistojen velvoittaminen yhteistyössä laatimaan aktivointisuunnitelmat kaikille pitkään työttöminä olleille sekä kuntien velvoittaminen tarjoamaan uutena sosiaalihuollon palveluna kuntouttavaa työtoimintaa pitkään työttöminä olleille. Tämä uudistus astuu voimaan tämän vuoden syyskuun alussa. Sen vaikutuksista annetaan ensi vuoden loppuun mennessä selvitys sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.

Samassa yhteydessä päätettiin toimeentulotuen kehittämisestä siten, että ehkäisevän toimeentulotuen käyttöä lisätään. Ehkäisevää toimeentulotukea voidaan jatkossa myöntää muun muassa tuensaajan aktivointia tukeviin toimenpiteisiin, asumisen turvaamiseksi, ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi sekä muihin tuen saajan omatoimista suoriutumista edistäviin tarkoituksiin.

Työllistymisen tukemiseksi on lievennetty ylläpito- ja majoituskorvausten tarveharkintaa työvoimapoliittisessa koulutuksessa, ja työmarkkinatukeen voidaan maksaa harkinnanvaraisesti matka-avustusta, kun työ- tai koulutuspaikka on kaukana kotoa.

Kansaneläkkeen tasoa on päätetty korottaa kesäkuun alusta lukien pienituloisten eläkeläisten aseman parantamiseksi.

Vuoden alussa on käynnistynyt kaksi kuntoutuskokeilua, toinen 45—48-vuotiaille syrjäytymisvaarassa oleville ja toinen 15—17-vuotiaille nuorille, joilla on vaikeuksia peruskoulun jälkeen siirtyä ammatilliseen koulutukseen tai työelämään. Kokeilujen pohjalta tullaan luomaan pysyvä järjestely, jolla voidaan syrjäytymiseen puuttua riittävän aikaisessa vaiheessa.

On myös syytä muistaa lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen kehittämiseen myönnetyt määrärahat eduskunnan oman aktiivisuuden pohjalta. Nämä tällä rahalla toteutetut kokeilut ovat tuottaneet konkreettista tulosta, samoin kuin Raha-automaattiyhdistyksen varoilla toteutetut erilaiset aktivointi-työllistämishankkeet ja syrjäytymisen ehkäisyhankkeet.

Hallitus on lisäksi päättänyt tarkistaa sairausvakuutuksen päivärahan määräytymissäännöksiä ottamalla YEL- ja MYEL-työtulon päivärahan pohjaksi. Tästä sovittiin maatalouden tulopoliittisen sopimuksen osana.

Välikysymystekstissä kiinnitetään huomiota myös ylivelkaantuneiden asemaan. Oikeusministeriössä on käynnissä selvitys nykyisen velkajärjestelylain toimivuuden arvioimiseksi. Ulosottolainsäädäntöä ja vanhentumislainsäädäntöä uudistettaessa selvitetään mahdollisuuksia elinikäisen velkavastuun rajoittamiseen. Talous- ja velkaneuvontaa koskeva laki tuli voimaan viime syksynä, ja ulosoton suojaosuuksiin on tehty taso- ja indeksikorotukset.

Hallitus käsitteli ylivelkaantuneiden tilannetta iltakoulussaan helmikuussa, ja tähän liittyen on sovittu sosiaalista luototusta koskevan selvitystyön käynnistämisestä. Sosiaalisen luototuksen kuntakokeilu on parhaillaan käynnissä, ja sen avulla on ehkäisty syrjäytymistä, lisätty kansalaisten omatoimisuutta ja yhdenvertaisuutta auttamalla velkakierteen katkaisemisessa ja työllistymisessä.

Kehysriihessä sovittu toimenpideohjelma köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi perustui monipuoliseen harkintaan ja hyvin syvälliseen pohdintaan siitä, mille ryhmille tukitoimenpiteet ja etuuksien parannukset kohdistetaan. Hallitus päätyi esittämään köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi ja lieventämiseksi toimenpiteitä, joilla kohdennetusti parannetaan etuuksia, mielenterveyspalveluja ja huumeongelmaisten hoitoa, työn ja/tai koulutuksen vastaanottamisen kannustavuutta sekä työnhakuvalmiuksia ja vajaatyökykyisten mahdollisuuksia osallistua työelämään.

Oppositio on vaatinut julkisuudessa mittavaa, eräiden arvioiden mukaan liki 2 miljardin markan etuuksien parantamispakettia ja synnyttänyt mielikuvan, että näitä etuuksia nostamalla ja vain niillä voitaisiin poistaa köyhyys- ja syrjäytymisongelma. Kuten edellä on selvitetty, ongelmat ovat monitahoisia ja vaikeita, ja siksi niitä ei ratkaista yksinkertaisilla toimilla vaan tarvitaan monipuolista sosiaali-, terveys-, opetus- ja työvoimahallinnon yhteistyötä, kolmannen sektorin projekteja ja tämän lisäksi etuuksien tarkistamista.

Tulonsiirtojen osalta lisäresurssit haluttiin kohdistaa pienituloisille lapsiperheille työmarkkinatuen ja kansaneläkkeen saajien lapsikorotuksina. Esimerkiksi kaksilapsisessa perheessä työmarkkinatuen lapsikorotus peruspäivärahan lapsikorotuksen tasolle merkitsee noin 480 markan lisäystä ja kolmilapsisessa perheessä noin 600 markan lisäystä kuukaudessa. Jos ajateltaisiin, että olisi korotettu lapsilisiä, niiden osumatarkkuus köyhyyden näkökulmasta olisi ollut huomattavasti heikompi.

Sairausvakuutusjärjestelmän määräytymisperusteita tarkistetaan siten, että työllistyvien työttömien sairauspäivärahaa korotetaan vastaamaan työmarkkinatuen tasoa, työeläkekuntoutuksessa olevien sairauspäivärahaa korotetaan vastaamaan kuntoutusrahaa sekä niin sanottujen nollapäivärahalaisten päivärahakauden ja työkyvyttömyyseläkekauden yhteennivoutumista tarkistetaan.

Työvoimahallinnon puolella on suunnitteilla kannustavia toimenpiteitä siten, että ylläpitokorvausta voitaisiin korottaa, yhdistelmätuen kestoa voitaisiin pidentää jne. Näistä toimenpiteistä myöhemmin työministeri Filatov kertoo tarkemmin.

Samoin päätettiin lisätä psykiatriseen hoitoon ja huumehoitoon tarkoitettuja määrärahoja, jotka lisätään kuntien valtionosuuksiin. Näistä peruspalveluministeri Soininvaara osaltaan varmasti kertoo tarkemmin.

Toimeentulotuen saajien kohdalla halutaan kannustaa työhön hakeutumista siten, että yhteensovitusta toimeentulotuen ja ansiotulojen välillä lievennetään niin, että jokaisesta satasesta hyötyy 20 markkaa 600 markan ylärajaan asti.

Asumistukeen esitetään muutosta, jonka mukaan normivuokraa korotetaan 4 markalla neliöltä ja asunnottomuutta vähennetään ohjaamalla Asuntorahaston varoja noin 1 000 asunnon rakentamiseen tai hankkimiseen asunnottomille. Normivuokrien korotus auttaa juuri niitä, joita syrjäytymiskehitys uhkaa kasvukeskuksissa asumiskulujen noustessa.

Hallituksen jo ohjelmansa mukaisesti toteuttamat ja päättämät toimenpiteet osoittavat, että köyhyys ja syrjäytymisongelmat on tiedostettu ja niiden lieventämiseksi ja ehkäisemiseksi on toimittu ja toimitaan myös jatkossa. Tämä toiminta on toisaalta pitkäjänteistä, vastuullista talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa ja toisaalta eri hallinnonalojen yhteisiä räätälöityjä toimia elämänhallinnan palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä työllistymispolkujen avaamiseksi.

Arvoisa puhemies! Esitän, että puheeni ruotsinkielinen käännös liitetään pöytäkirjaan.

Sosiaali- ja terveysministeri Perhon vastaus on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

Oppositionen har i sin interpellation tagit fasta på en mycket viktig fråga; medborgarnas försörjningssvårigheter och fattigdom. Regeringen har för egen del varit medveten om dessa problem redan då regeringsprogrammet gjordes upp.

En fråga med högsta prioritet för regeringen är främjandet av åtgärder för förebyggande och minskande av allvarliga fattigdomsproblem, utslagning och anhopning av problem för dem som har det sämre ställt. Förebyggandet av fattigdom och utslagning är ett sätt att hitta lösningar framför allt på de livskompetens- och försörjningsproblem som långtidsarbetslösa, personer med psykiska problem, missbrukare samt överskuldsatta och deras familjer konfronteras med. Regeringens riktlinjer kan sammanfattas i tre mål: arbete skall vara den primära försörjningskällan, åtgärder för förebyggande av utslagning och fattigdom skall prioriteras och stödet skall riktas till dem som har det sämst ställt.

För att uppnå dessa mål har regeringen såväl under den innevarande som under den förra mandatperioden vidtagit ett flertal åtgärder.

Det viktigaste instrumentet har varit en lyckad ekonomisk politik som skapar förutsättningar för ett förbättrat sysselsättningsläge. Det överlägset effektivaste och mest hållbara sättet att förebygga fattigdom är att skapa nya arbetsplatser.

Finland klarade sig igenom den ekonomiska recessionen i början av 1990-talet med hjälp av samarbete mellan olika grupper i samhället. Kvantitativt sett uppnådde den totala nationalprodukten inte nivån före recessionen förrän 1996. Nu har den ökat och överstiger med nästan en fjärdedel rekordnivån före recessionen. Behärskade inkomstpolitiska lösningar och stabiliseringen av den offentliga ekonomin har bidragit till att vi klarat recessionen.

Sysselsättningen var som lägst 1994. Från denna tidpunkt har antalet sysselsatta ökat med närmare 300 000 personer. Antalet långtidsarbetslösa ligger under 100 000 och har proportionellt sett minskat snabbare än arbetslösheten i genomsnitt. I Nyland sjönk antalet personer som varit arbetslösa i mer än två år med över 20 procent och till och med i Lappland med över 13 procent i fjol.

Arbetslöshet är den huvudsakliga orsaken till samtidig och långvarig användning av flera förmåner. Socialskyddsförmånerna, vilkas syfte är att hjälpa individer och familjer att klara tillfälliga svårigheter, har i vissa fall blivit en långvarig försörjningskälla. I och med att det ekonomiska läget har förbättrats och arbetslösheten har sjunkit har behovet av utkomstförmåner gradvis börjat minska.

De skarpa svängningarna i den ekonomiska utvecklingen har på olika sätt återspeglats i hushållens ekonomi. Under recessionsåren i början av 1990-talet sjönk de genomsnittliga realinkomsterna bland befolkningen i arbetsför ålder i alla familjeformer. Inte förrän under den senare hälften av 1990-talet började inkomsterna närma sig nivån före recessionen.

De senaste årens goda ekonomiska utveckling har återspeglats i hushållens ekonomi med förhållandevis jämn spridning. Ett undantag är att inkomstutvecklingen har varit särskilt gynnsam bland dem som har höga inkomster, vilket har berott på ökade förmögenhetsinkomster. De proportionella skillnaderna mellan medelinkomsttagarna och dem som har något högre eller lägre inkomster har inte ökat.

Jämfört med de flesta Oecd-länder är inkomstskillnaderna små i Finland. Det faktum att inkomstskillnaderna är mindre i Finland och de övriga nordiska länderna beror i huvudsak på socialskyddsförmånernas och beskattningens utjämnande verkan.

Enligt interpellationen har fattigdomen ökat drastiskt och till och med fördubblats under 1990-talet. Det är den relativa fattigdomen, inte den absoluta, som har ökat. Relativ fattigdom definieras vid en jämförelse av inkomstfördelningen som en situation där de inkomster som hushållen har till sitt förfogande understiger hälften av medianinkomsten för samtliga hushåll. År 1998 hörde närmare 200 000 personer, dvs. knappt fyra procent, till hushåll vilkas inkomster enligt denna definition låg under den relativa fattigdomsgränsen.

Den relativa fattigdomen började i medlet av 1990-talet klart öka. Den yrkesarbetande befolkningens gynnsamma inkomstutveckling samt den förbättrade sysselsättningen ökade hushållens genomsnittliga inkomster och höjde samtidigt den relativa fattigdomsgränsen. Den reella fattigdomen har däremot inte ökat. Trots allt torde vi vara överens om att den gynnsamma utvecklingen när det gäller inkomster och sysselsättning har varit en positiv sak. De motstridiga föreställningarna om situationen återspeglas i kolumnisten Anna Purnas konstaterande i tidningen Taloussanomat om att politikerna inte gillar optioner, men nog kräver en utdelning av skatterna som tas ut på optionerna.

I slutet av årtiondet tycks även den relativa fattigdomen ha minskat något, trots att hushållens goda inkomstutveckling har höjt fattigdomsgränsen. Utgående från detta kan man uppskatta att antalet personer som lever i reell fattigdom har minskat ännu mer än den relativa fattigdomen.

Detta faktum innebär inte att fattigdom inte är ett stort problem för de människor som berörs av den, tvärtom. Men i ärlighetens namn måste vi konstatera att fattigdomen har minskat tack vare regeringens ekonomiska politik och sysselsättningspolitik. Till denna del håller de påståenden om en fördubbling eller drastisk ökning av fattigdomen som oppositionen framför i sin interpellation inte streck.

Däremot är det sant att den sociala utslagningen har ökat i vårt land. Det finns flera orsaker till detta fenomen, och fattigdom är bara en förklarande faktor.

De sociala nätverken har blivit tunnare, och det är inte lätt för välfärdsstaten att med traditionella medel förebygga all utslagning. T.ex. ensamhet avhjälps inte med pengar eller lagstiftning, till det behövs personer som står en nära.

Början till social utslagning kan vara fattigdom, försämrad hälsa, långvarig arbetslöshet, brist på bostad, otillräcklig utbildning och vissa andra sociala problem. I allmänhet leder ingen av de ovan nämnda faktorerna ensam till utslagning, utan utslagning beror ofta på att olika problem hopar sig. På grund av att utslagningsföreteelsen har flera dimensioner varierar uppskattningarna av antalet utslagna från 30 000 till 60 000.

Överskuldsatta hushåll är en grupp som har problem med utkomsten och som inte tas upp i fattigdomsundersökningarna. I allmänhet är det icke-yrkesverksamma låginkomsttagare och ensamförsörjare som är överskuldsatta.

Bostadsbristen är ett problem i tillväxtcentrumen och i synnerhet i huvudstadsregionen. I växande regioner ökar bostadsbristen risken för att bli utan bostad och överskuldsatt. Utvecklingen i riktning mot isolerade bosättningsområden och de sociala problem som ofta hopar sig i lokala bostadssamfund och på områden med utflyttning ökar risken för utslagning. En ensidig boendestruktur, en hög arbetslöshet, antalet långtidsarbetslösa, en låg inkomst- och utbildningsnivå samt ett lågt samhälleligt deltagande och en låg röstningsaktivitet verkar vara faktorer som står i ett allt närmare samband med varandra.

Utslagningsrisken är större för dem som inte har gått ut grundskolan eller som utexamineras från grundskolan med de lägsta vitsorden samt dem som inte har någon yrkesutbildning.

Insatser har gjorts för att bekämpa utslagningen. Under statsminister Lipponens bägge regeringsperioder har man gjort flera olika slags insatser för att hindra och lindra utslagningen.

Att minska arbetslösheten har varit ett centralt sätt att bekämpa utslagningen. Arbetets betydelse som källa till social trygghet och välfärd har alltid haft en central plats i det finländska samhället. Vid sidan av arbetet har Finlands täckande system för social trygghet och vår basservice hållit fattigdomen på en internationellt sett låg nivå.

Eftersom efterfrågan på arbetsmarknaden gäller högutbildade och yrkeskunniga personer, behöver personer med mindre utbildning och utan yrkeskunnande stödas med ett fungerande och mångsidigt servicenät samt olika slags former av understött arbete. Allt oftare sker deltagandet i arbetsmarknaden via kortvariga arbetsförhållanden och visstidsarbetsförhållanden. Därför har den sociala tryggheten för personer i atypiska arbetsförhållanden utvecklats. Däremot förbättrar den nya arbetsavtalslagen ställningen för dem som gör kortjobb.

Arbetsrehabilitering och därtill anslutna olika slags stödåtgärder gällande livskontrollen är centrala när man vill avbryta utslagningstrenden. Strävan är att bryta arbetslösheten så snabbt som möjligt, även om det är fråga om endast kortvariga perioder av arbete och utbildning. Man har försökt att integrera de grupper som har det allra svårast på arbetsmarknaden, och deras sysselsättningsmöjligheter har förbättrats genom att man har skapat särskilda sysselsättningsvägar och särskilt anpassad utbildning för dem. I Finland har genomförts ett hundratal projekt som delfinansieras av Europeiska socialfonden och som har förbättrat tusentals långtidsarbetslösa finländares förmåga att ha kontroll över sitt liv och möjligheter att få arbete. I verkstäder har man prövat nya utbildningsmodeller för att öka studiemotivationen. För långtidsarbetslösa har det också skapats ett system med stöd för studier på eget initiativ. Den tredje sektorns möjligheter att sysselsätta och ge utbildning har förbättrats.

Hanteringen av utslagningsriskerna kräver framför allt samordning av inkomstöverföringarna och servicen. Samtidigt som inkomstöverföringarna garanterar att de fysiska basbehoven tillgodoses, gör rätt inriktad service det möjligt att utveckla livskontrollen.

Att upptäckandet av de egna färdigheterna, ett rikare socialt liv, avslutat drogmissbruk m.m. har lett till ett bättre liv kan betraktas som ett betydande resultat.

Sysselsättningshindren har undanröjts genom att det säkerställts att mottagandet av en arbetsplats innebär ökade disponibla inkomster för hushållet. Revideringar med detta mål har gjorts i bl.a. beskattningen, utkomststödet och bostadsbidraget. Även samordningen av avgifter, förmåner, beskattning och löner i anslutning till servicen har utvecklats. Enligt undersökningar har man till största delen uppnått målen för undanröjandet av flitfällorna. Den senaste tidens undersökningar stöder också den uppfattningen att revideringarna har en positiv effekt på sysselsättningen. Det har uppskattats att åtgärderna har lett till att cirka 30 000 människor har fått sysselsättning.

Oppositionen säger i sin interpellation att regeringens fattigdomspaket visade sig bli en stor besvikelse. Oppositionens påstående baserar sig på en synvilla. Det grundar sig på uppfattningen om att det fattigdomspaket som man fattade beslut om i samband med överläggningen om budgetramarna skulle vara det första och också det sista inom denna sektor. Så här förhåller det sig verkligen inte.

Det fattigdomspaket som nu är aktuellt utgör varken början eller slutet. Regeringen har fattat många olika beslut genom vilka man har försökt bekämpa social utslagning, fattigdom och arbetslöshet. Regeringen ämnar också i fortsättningen lägga fram förslag som siktar på att minska dessa problem.

Det är idag ingalunda fråga om att regeringen använder bara drygt en halv miljard för att bekämpa fattigdom och utslagning. Man skall komma ihåg att hela det finländska socialtrygghetssystemet inklusive alla därmed förknippade serviceformer och inkomstöverföringar är konstruerat så, att fattigdomen och utslagningen kan minskas. Samtidigt är det självklart att systemet hela tiden bör ses över och, när så behövs, reformeras och förbättras.

Jag vill i detta sammanhang påminna oppositionen om de åtgärder som regeringen redan — innan fattigdomspaketet över huvud taget aktualiserades — har vidtagit.

I juni i fjol fattade regeringen ett principbeslut om åtgärder som syftade till att höja sysselsättningsgraden och förhindra utslagning och fattigdom. Det har fattats beslut om att samtliga åtgärdsförslag som ingick i principbeslutet skall genomföras. En del av de föreslagna åtgärderna har redan kommit igång, en del inleds under loppet av detta år.

Enligt principbeslutet förpliktas socialförvaltningen och arbetskraftsbyråerna i kommunerna att i samråd göra upp aktiveringsplaner för alla som länge har varit arbetslösa, och dessutom skall kommunerna — detta är en ny serviceform inom den sociala omsorgen — erbjuda de långtidsarbetslösa rehabiliterande arbetsverksamhet. Den här reformen träder i kraft den 1 september 2001. Social- och hälsovårdsutskottet kommer före utgången av nästa år att få en rapport om verkningarna av reformen.

I detta sammanhang beslöts det vidare att utkomststödet skall utvecklas så, att användningen av s.k. förebyggande utkomststöd utökas. Förebyggande utkomststöd kan i framtiden beviljas för bl.a. åtgärder som är avsedda att främja aktiveringen av stödtagaren, för att trygga boendet, för att lindra svårigheterna för dem som till följd av skuldsättning eller plötslig försämring i sin ekonomiska situation behöver hjälp samt för andra ändamål som är ägnade att underlätta stödtagarens möjligheter att klara sig på egen hand.

För att stödja sysselsättningen har man i fråga om den arbetskraftspolitiska utbildningen lindrat behovsprövningen när det gäller ersättningarna för uppehälle och logi. Vidare kan arbetsmarknadsstödet utökas med resebidrag, om arbets- eller utbildningsplatsen ligger långt från hemmet.

För att förbättra situationen för de pensionstagare som har små inkomster har det bestämts att folkpensionens nivå höjs från ingången av juni.

I början av året har två rehabiliteringsförsök inletts: det ena riktar sig till personer i åldern 45—48 år som löper risk att bli utslagna och det andra gäller sådana unga i åldern 15—17 år som har svårigheter att efter grundskolan börja med yrkesutbildning eller att gå ut i arbetslivet och som därför riskerar att drabbas av utslagning. Utifrån de erfarenheter som försöken ger kommer man att skapa ett permanent system som gör det möjligt att ingripa i utslagningen på ett tillräckligt tidigt stadium.

Det är också skäl att komma ihåg de anslag som beviljats för utvecklandet av psykiatriska tjänster för barn och unga på basis av riksdagens egen aktiva insats. Den försöksverksamhet som genomförts med stöd av dessa anslag har medfört konkreta resultat, likaså de olika aktiverande och sysselsättande projekt i syfte att förebygga utslagning som genomförts med hjälp av medel från Penningautomatföreningen.

Utöver det som nämnts ovan har regeringen beslutat att se över bestämmelserna för hur sjukförsäkringsdagpenningen fastställs: avsikten är att FöPL- och LFöPL-arbetsinkomsten skall läggas till grund för dagpenningen. Detta var en sak som avtalades som en del av den inkomstpolitiska uppgörelsen för lantbruket.

I interpellationstexten nämns också de överskuldsattas situation. I justitieministeriet utreds för närvarande hur den nuvarande lagen om skuldsanering fungerar. Vid revideringen av utsökningslagstiftningen och preskriptionslagstiftningen utreds möjligheterna att begränsa det livslånga ansvaret för en skuld. Lagen om ekonomisk rådgivning och skuldrådgivning trädde i kraft i september 2000 och i fråga om de skyddade andelarna vid utsökning har nivå- och indexhöjningar gjorts.

Regeringen behandlade de överskuldsattas situation vid sin aftonskola i februari och i anslutning till detta kom man överens om att en utredning om social kreditgivning skall påbörjas. Ett försök med social kreditgivning pågår för närvarande på kommunnivå, och med hjälp av det har man förebyggt utslagning samt ökat medborgarnas initiativkraft och jämlikhet. Inom ramen för försöket har de skuldsatta fått hjälp med att bryta skuldspiralen och bli sysselsatta.

Det åtgärdsprogram i syfte att bekämpa fattigdom och utslagning som avtalades vid förhandlingarna om budgetramarna var baserat på en mångsidig prövning och ett djuplodande resonemang om vilka grupper som stödåtgärderna och de justerade förmånerna skall inriktas på. Regeringen beslöt att för avvärjande och lindrande av fattigdomen och utslagningen föreslå åtgärder med vilkas hjälp man på ett preciserat sätt förbättrar förmånerna och mentalvårdstjänsterna, utvecklar vården av dem som missbrukar narkotika, sporrar medborgarna till att ta emot arbete och/eller utbildning, främjar beredskapen att söka arbete och ökar möjligheterna för dem som har nedsatt arbetsförmåga att delta i arbetslivet.

Oppositionen har i offentligheten krävt ett omfattande paket, enligt vissa uppskattningar på närmare 2 miljarder mark, för förbättrande av förmånerna och låtit påskina att fattigdoms- och utslagningsproblemet kan elimineras bara genom att man höjer förmånerna. Av det som sagts här ovan framgår att problemen är mångfasetterade och svåra och att det inte existerar några enkla lösningar. Nu behövs ett mångsidigt samarbete mellan socialförvaltningen, hälsoförvaltningen, undervisningssektorn och arbetskraftsförvaltningen. Dessutom behövs insatserna inom den tredje sektorn och en justering av förmånerna.

I fråga om inkomstöverföringarna vill man rikta tilläggsresurserna till de barnfamiljer som har små inkomster, och detta sker i form av barnförhöjningar i arbetsmarknadsstödet och för folkpensionstagarna. I exempelvis en tvåbarnsfamilj innebär en barnförhöjning i arbetsmarknadsstödet cirka 480 mark per månad och i en trebarnsfamilj cirka 600 mark per månad. Om man utgått ifrån att höja barnbidragen, skulle detta ha inneburit att resurserna med tanke på fattigdomen skulle ha resulterat i betydligt sämre allokering.

Grunderna för sjukförsäkringssystemet justeras på så sätt att sjukdagpenningen för arbetslösa arbetssökande höjs så att den motsvarar nivån på arbetsmarknadsstödet, och sjukdagpenningen för personer som deltar i rehabilitering inom arbetspensionssystemet höjs så att den motsvarar rehabiliteringspenningen. Även sambandet mellan dagpenningsperioden och perioden av invaliditetspension för dem som får s.k. nolldagpenning justeras.

Från arbetskraftsförvaltningens sida planeras sporrande åtgärder så att ersättningen för uppehälle kunde höjas, tiden för samlat stöd förlängas osv. Arbetsminister Filatov redogör för dessa åtgärder senare.

Likaså har man beslutat utöka anslagen för psykiatrisk vård och narkomanvård, anslagen intas i statsandelarna till kommunerna. Omsorgsminister Soininvaara går säkert närmare in på dem.

När det gäller dem som lever på utkomststöd vill man sporra dem att söka arbete genom att de vid samordningen av utkomststödet och förvärvsinkomsterna för varje hundramark i inkomster skall få dra av 20 mark ända upp till en övre gräns på 600 mark. Det föreslås att bostadsbidraget ändras så att normräntan höjs med 4 mark per kvadratmeter och bostadslösheten minskas genom att medel från Bostadsfonden anvisas för byggande eller anskaffning av tusen bostäder för bostadslösa. Höjningen av normräntorna hjälper uttryckligen dem som hotar bli utslagna i tillväxtcentren i och med att boendekostnaderna ökar.

De åtgärder som regeringen redan i enlighet med sitt program har genomfört och fattat beslut om visar att regeringen är medveten om problemen i anslutning till fattigdom och utslagning och att åtgärder har vidtagits och kommer att vidtas för lindrande och förebyggande av dessa problem. Åtgärderna består dels i långsiktig, ansvarsfull ekonomisk politik och sysselsättnings- och socialpolitik och dels i gemensamma, skräddarsydda åtgärder som de olika förvaltningsområdena tillsammans vidtar för återbördande och upprätthållande av livskompetensen samt röjande av vägar till sysselsättning.

Ed. Kuisma merkitään läsnä olevaksi.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kyösti Virtanen, 41 vuotta, on työmarkkinatuella. Kolme vuotta sitten Tielaitos saneerasi hänet työttömäksi. Leila, edellisen puoliso, 34 vuotta, merkonomi, hoiti vuosia omaishoitajana sairasta äitiään, samoin kotona omia pieniä lapsiaan, ja on yrittänyt saada työtä. Nyttemmin hänen juhlaansa ja arkeaan vaivaavat aika ajoin erilaiset sairaudet. Perheen lapset ovat Netta, 6 vuotta, ja Niko, ikää vajaa vuosi. Tällainen on Virtasten perhe.

Tällä perheellä on ollut unelmansa. Aikanaan työtä tehden ja ponnistellen he myös uskoivat niihin. Tänään Kyösti Virtasen peruspäivärahan suuruus on lapsikorotuksineen 141 markkaa päivässä. Lipposen hallituksen aloittaessa vuonna 95 päiväraha vastaavassa elämäntilanteessa oli, ed. Stenius-Kaukonen, 153 markkaa. Leila Virtasen äitiyspäivärahan suuruus on 60 markkaa. Ollessaan vuonna 1995 edellisen kerran äitiyslomalla hän sai äitiyspäivärahaa 79,40 markkaa päivässä. Netasta ja Nikosta saatava lapsilisä on nyt 1 192 markkaa kuukaudessa. Vuonna 95 se oli 1 290 markkaa kuukaudessa.

Arvoisa puhemies! Virtasen perheeseen kiteytyy suuri pala suomalaisen eriarvokehityksen piilossa pidetystä koko kuvasta. (Ed. Stenius-Kaukonen: Se oli oivallinen esimerkki käytännön tilanteesta!) Tämä perhe ei elä ehkä suurimmassa köyhyydessä, mutta vähintään tavattoman ahtaalla taloudellisesti. Yhteiskunta ojentaa tälle perheelle selvästi kylmempää kättä tänään kuin vielä laman jäljiltä vuonna 1995. Ed. Stenius-Kaukonen, jälleen kerran te, Virtasen perheen tulot ovat tänään yhteensä yli 800 markkaa pienemmät kuukaudessa kuin ne olivat vastaavassa elämäntilanteessa olevan perheen tulot Lipposen hallituksen aloittaessa 1995. Tämän perheen kohdalla voi kysyä sen yhteisvastuun perään, jonka piti ottaa syliinsä Virtaset ja heidän kohtalotoverinsa, sadattuhannet vielä Virtasiakin köyhemmät, pitkäaikaistyöttömät, sairaat, monet lapsiperheet, eläkeläiset ja opiskelijat.

Suuri poliittinen kysymys kuuluukin: Miksi Virtasille ei löydy työtä? Ehkä vielä suurempi koko yhteiskuntaa koskettava kysymys kuuluu: Miksi Lipposen hallitukset ovat lyöneet entistä lujemmin lyötyä? Miksi juuri heikompien perus- ja perheturvaa on leikattu samalla, kun hallitus retostelee nopealla talouskasvulla, näyttävillä suurituloisille suuntautuneilla veronkevennyksillään ja velan nopeutetulla takaisinmaksulla? Onko heikommilta leikkaaminen todella toisten, kenties koko kansakunnan menestyksen ehto?

Olen havainnut, että tällaisilla kysymyksillä ei ole suurta kaikupohjaa kokoomuksen johdossa. Mutta uskon, että monen hallitusta tukevan vasemmistolaisen, kenties vihreänkin edustajan rinnassa sykkii sydän, joka ei pohjimmiltaan voi ohittaa näitä kysymyksiä. (Ed. Stenius-Kaukonen: Se on totta!) Ainakaan tilastotieteilijät ja tutkijat eivät näitä kysymyksiä unohda. He sanovat asian kukin hivenen eri tavalla, mutta siitä kaikki ovat yhtä mieltä, että Suomi jakaantuu kahtia sosiaalisesti ja alueellisesti ennätysvauhtia.

Vuonna 1992 kansantulon kakun suuruus oli 486 miljardia, vuonna 95 kakku oli 565 miljardia, viime vuonna 785 miljardia ja tänä vuonna sen ennakoidaan olevan reilusti yli 800 miljardia markkaa vuodessa. Tällaiseen nousuun on tarvittu koko kansan yhteiset ponnistelut. Niinpä poliittisen päätöksenteon pitäisi voida vaikuttaa myös siihen, miten hyvinvoinnin lisä jakaantuu kansalaisten ja alueiden kesken. Tämän tehtävänsä Lipposen hallitus on hoitanut käsittämättömän epäoikeudenmukaisella tavalla.

Hallitus on luovuttanut markkinavoimien päävastuulle paljon puhutun jakopolitiikan valtavirran. Markkinavoimat, nuo kelpo rengit, eivät isännäksi päästessään ajattele juurikaan oikeudenmukaisuutta tai tulevaisuutta. Markkinoiden tunnistamien lainalaisuuksien mukaan vahvimmat saavat aina eniten ja heikoimmat aina vähiten. Halutessaan mikä tahansa hallitus ja sen tukena oleva eduskunta olisi voinut ja voisi omilla toimillaan pehmentää markkinavoimien jakopolitiikan jälkeä. Vero- ja menoratkaisuillaan Lipposen hallitukset ovat kuitenkin päinvastoin syventäneet näitä eroja. Veronkevennysten valtaosa on kohdistunut suurituloisimpiin. Monien pienituloisimpien, erityisesti sairaiden ja työttömien, verotusta on jopa kiristetty. Joka ei muista millä tavalla tämä kiristäminen on tapahtunut, heille varmemmaksi vakuudeksi sanon, että työttömät heitettiin kokonaan pois ansiotulovähennyksen piiristä, (Ed. Zyskowicz: Tehän kannatitte sitä!) mikä johti heidän verotuksensa kiristymiseen, ed. Zyskowicz. 50 000 markan kuukausituloilla olevalle Lipposen hallitukset ovat antaneet lähes markalleen 40 000 markan veronkevennykset vuodessa. Tuo pelkkä saatu puhdas verokevennys on siis likipitäen sama rahasumma, minkä kansan pienituloisin kymmenesosa saa koko vuoden aikaisiin menoihinsa, kulutuksensa tarpeisiin, tällä hetkellä.

Valtion menoleikkausten kärki on vastaavasti ollut heikoimmissa. Opintotukea, alinta työmarkkinatukea, alimpia sairaus- ja äitiyspäivärahoja tai niiden lapsikorotuksia on leikattu. Tuhannet pienituloisimmat hallitus on heittänyt kokonaan sairausvakuutuspäivärahojen ulkopuolelle, mitä erityisesti ed. Zyskowicz on puolustanut, ja kansaneläkkeen pohjaosa on leikattu kokonaan. Eikä tämä lista edes tähän lopu. Tätä voisi jatkaa.

Markkinaliberalismin ja humanistisen liberalismin tienhaarassa hallituksen ja sitä tukevien kansanedustajien, myös siellä vasemmalla, hämmästyttävän yksisilmäinen valinta on ollut markkinaliberalismi. Tällainen politiikka on jättänyt jälkensä. Niinpä sanotut tutkijat todistavat, että kansalaisten tuloerot ovat nyt suurimmillaan kuin kertaakaan sitten 60—70-luvun vaihteen, jolloin puheena olevia vertailuja tilastollisesti on alettu tehdä. Pienituloisimpien osuus koko kansantulon kakusta supistuu ja suurituloisimpien osuus kasvaa roimasti, eikä kysymys ole vain, ministeri Perho, pienituloisimpien suhteellisesta jälkeenjäämisestä. Myös markoissa satojentuhansien suomalaisten käytettävissä olevat tulot ovat laskeneet.

Ei siis ihme, että myös leipäjonot kasvavat. Ne ovat koko maan, koko kansakunnan, mutta eivät nälkäisten itsensä häpeä. Ne ovat kaikkien meidän häpeä. Ne eivät poistu sillä, että ne kielletään, niin kuin on ehdotettu, vaan sillä, että niiden taustalla oleva köyhyys ja toimeentulo-ongelmat poistetaan. Vielä pari vuotta sitten ed. Zyskowicz sai aikaan yhden keskikesän erittäin aktiivisen keskustelun sosiaaliturvan väärinkäytöksistä. Väärinkäytöksiäkin on. Niistä on syytä keskustella ja ne pitää estää. Mutta sosiaaliturvan leikkausten pimittäminen tuollaisen keskustelun alle ei sittenkään onnistu, ei sittenkään onneksi onnistu. Sen viime kuukausien ja viikkojen julkinen keskustelu on todistanut mielestäni erittäin vakuuttavalla tavalla.

Suomen kansa ei tiukan paikan tullen hyväksy köyhyyden lisääntymistä, ei tuloerojen huimaa kasvua eikä alueellisten erojen voimakasta kärjistymistä. Tästä kaikesta antoi äskettäin vahvan ja vakavan näytön ja todistuksen Evan uusin tutkimus, jonka mukaan kansalaisten valtaenemmistö ei hyväksy äsken kuvatun eriarvoisuuden kasvua. Liki ennenkuulumattomalla tavalla köyhyyteen ja eriarvoistumiskehitykseen ovat puuttuneet meillä myös piispat ja papit. Heidän heikoimpia puolustava lempeyden sanomansa on niin voimakasta, että vastaavaa ei ole tavattu yleensä ja perinteisesti muuta kuin latinalaisen Amerikan maissa. Eikä ihmeiden aika ole sikälikään ohitse, että jopa työnantajan ja teollisuuden entinen ykkösmies, Tilastokeskuksen nykyinen pääjohtaja Timo Relander varoitteli eriarvokehityksen kielteisistä vaikutuksista jopa kansantalouden kasvun näkökulmasta. Suomalaisten eettis-moraalinen reaktio kansan kahtia jakaantumiseen ja suoranaiseen köyhyyteen on siis ollut tavattoman voimakas. Sitä ei voi estää, sitä ei voi kiistää enää kukaan.

Näiden viestien kääntyminen poliitikkojen ymmärtämälle kielelle näytti vielä muutama viikko sitten hyvinkin mahdolliselta. Pääministeri itse ennätti ensimmäisenä ehdottamaan ja markkinoimaan erillisen köyhyyspaketin rakentamista hallituksen kehyspäätöksen yhteyteen. Sen piti tuoda helpotusta pahimpaan. Useammankin hallituspuolueen eduskuntaryhmät ja puolue-elimet antoivat ja lisäsivät heti hyviä uusia ehdotuksia ja korjauksia tällaiseen pakettiin. Köyhyyspaketin aineellinen sisältö näytti nousevan nopeasti useiden miljardien mittaiseksi. Näille odotuksille hallituksen niin sanottu köyhyyspaketti oli kuitenkin valtava pettymys. Köyhyyspaketti supistui hallituksen käsissä liki kolmanneksen. Puolen miljardin paketti, ja muistutan tästä meitä kaikkia, puolen miljardin nyt rakennettu paketti on runsaat kaksi tuhannesosaa koko budjettiraamista ja vain noin puolitoista prosenttia siitä, minkä verran kansantulon kakku kasvoi viime vuonna, vuonna 2000.

Kun kuuntelin sitä tyrmistystä, minkä moni arvostamani vasemmistoedustaja kohdisti hallituksen budjettilinjaan ja köyhyyspakettiin, pidin mahdollisena, ettei Lipposen—Niinistön tyly linja tällä kertaa kestä ja että muutos oikeudenmukaisempaan politiikkaan olisi saatavissa aikaan täällä eduskunnassa näitten päivien aikana. Jo viime torstain kyselytunti kuitenkin osoitti, että vanha parlamentarismin ideaa rapauttava kaava saattaa sittenkin jälleen toistua.

Kasapäin hallituspuolueiden edustajia uhoaa kentällä ihmisten keskuudessa, että hallituksen linja ei tyydytä, mutta tiukan paikan tullen he seisovat tanakasti täällä hallituksen linjan takana. Näin siitäkin huolimatta, että tällä kertaa köyhyyden poistamiseen ja toimeentulo-ongelmien lievittämiseen vaativat meitä myös lähes kaikkien lehtien pääkirjoittajat viime viikonvaihteen pääkirjoituksissaan. Tuki näyttäisi siis sieltäkin olevan kaikille niille, jotka haluavat rientää nälkäjonojen lopettamiseen, lapsiperheiden auttamiseen, työttömien työllistämiseen, perusturvan ja eläketurvan parantamiseen, yksinhuoltajien, ylivelkaantuneiden ja vailla kunnon asuntoa olevien auttamiseen. (Ed. Zyskowicz: Lesket ja orvot myös!)

Arvoisa puhemies! Nyt on katsottava tulevaisuuteen, ja sen sopisi olla myöskin ed. Zyskowiczin harrastus näinä aikoina. Meidän on annettava usko ja toivo paremmasta kaikille niille, jotka ovat nyt suurissa vaikeuksissa tai suoranaisessa köyhyydessä. Meidän on palkittava yrittäjyydestä ja työn tekemisestä muistamalla samalla niitä, jotka eivät iän, sairauden tai muun syyn vuoksi työhön kykene tai ovat jo päivätyönsä tehneet. Meidän velvollisuutemme on pysäyttää maan jakaantuminen menestyjiin ja häviäjiin. Meidän on turvattava mahdollisuudet menestymiseen, hyväksytyksi ja arvostetuksi tulemiseen myös pienituloisten perheiden ja erityisesti yksihuoltajien lapsille ja nuorille.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä, että hallitus käynnistää ensi tilassa yhteisvastuun ohjelman, johon kirjataan toive rikkaalle maalle häpeällisen köyhyyden poistamiseksi ja toimeentulovaikeuksissa olevien kansalaisten ja perheiden auttamiseksi. Syrjäytymisen ja huono-osaisuuden tärkeimmän syyn eli pitkäaikaistyöttömyyden kimppuun on käytävä sekä työn tarjoamista radikaalisti madaltamalla että myös työn, myös lyhytkestoisen työn, vastaanottamista eri tavoin helpottamalla. Ihmisten on voitava tulla pääsääntöisesti toimeen työllään ja yrittämisellään. Ei voi olla oikein, että riittämättömän palkan päälle on käytävä ruokapankeissa.

Lipposen hallituksen tekemien perus- ja perheturvaleikkausten korjaaminen on aloitettava heti. Tämä edellyttää muun muassa seuraavaa: alimpia sairaus- ja äitiyspäivärahoja on korotettava, opintotukea ja pieniä eläkkeitä on parannettava, työttömyyden peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea on korotettava ja kaikki lapsikorotukset on palautettava. (Ed. Dromberg: Mistä rahat?) Lipposen hallituksen lapsilisiin ja kotihoidon tukeen tekemien, ed. Dromberg, yhteensä 1 450 miljoonan markan leikkausten purkaminen on aloitettava, pienituloisten, yksinhuoltajien ja ylivelkaantuneiden asemaa on kohennettava.

Kansalaisten peruspalvelujen, terveys-, sosiaali- ja koulutuspalvelujen, tasapuolinen saatavuus on varmistettava koko maassa. Uuden, toimeentuloeroja tasaavamman linjan on saatava sijaa tulevissa veroratkaisuissa niin tuloverotuksen kuin välillisen verotuksenkin osalta. Kainon toivomuksen haluaisin esittää niille, joiden käsissä ovat tulevat tuporatkaisut: naisvaltaisten matalapalkka-alojen tarkasteleminen osana toimeentulovaikeuksien voittamista voisi olla hyvin hyödyllinen ja tarpeellinen toimenpide.

Arvoisa puhemies! Tällaisten otsikoiden alle sijoittuvat uudistukset, myönnän sen, maksavat kaikissa oloissa enemmän kuin hallituksen kehysratkaisuissa nyt esittämät toimet. Silti Lipposen ja Niinistön on aivan turha tulla sanomaan, että ei tämän tyylisiin uudistuksiin ole varaa, että nyt pitää maksaa velkaa, tai kyselemään sen perään, mistä rahat näihin toimiin. Vaikka niin sanottuun köyhyyspakettiin käytettäisiin esitettyjen puolen miljardin markan sijasta vaikkapa kaksi kolme miljardia markkaa — vähempikin voisi toki aluksi riittää — Suomen talous ei sellaiseen kaadu.

Kuka ja missä talousteoriassa on Lipposen ja Niinistön linjan opiksi todistanut, että muutaman miljardin markan kulutuskysynnän lisä verotuksen keventämisen kautta kaikista rikkaimmille on koko kansantaloudelle onneksi, mutta saman miljardimäärän kohdentaminen kulutuskysynnän lisäykseksi kaikkein heikoimmille kaataa kansantalouden? (Ed. Stenius-Kaukonen: Hyvä kysymys!) Pyydän esiin sellaisia talousteoreetikkoja, jotka tämän oikeaksi todistavat. Ei sellaisia löydy. (Ed. Ala-Nissilä: Hetemäki tulee todistamaan!)

Pääministeri Lipponen nosti eilen valtiovarainministeri Niinistön kylmine linjoineen korvaamattomien joukkoon. Keskustan mielestä juuri sellainen linja tulisikin korvata uudella ja paremmalla.

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Tässä salissa on valtavasti tahtoa paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta. En voi mitään sille, en todella voi mitään sille, että suorastaan ihailen sitä vilpitöntä halua, millä ed. Stenius-Kaukonen haluaa kerta toisensa jälkeen auttaa heikompia, samoin sitä korkeata opastamista, jolla hän on vuosien ajan neuvonut niitä hallituksia, jotka eivät ole riittävästi tehneet oikeudenmukaisemman politiikan puolesta. Olen jopa innostunut siitä äänenpainostakin, mitä hän puhuessaan käyttää silloin, kun hän vaatii meiltä tukea oikeudenmukaisuuden asialle. (Ed. Stenius-Kaukonen: Minä olen tosissani!) Vaikutuksen ovat ainakin minuun tehneet myös muun muassa ed. Tennilän todistukset ja SDP:n edustajien Puiston ja Gustafssonin monet hyvät puheet hyvinvointiyhteiskunnan parhaiden perinteiden puolesta. (Ed. Zyskowicz: Eloa unohtamatta!)

Mutta hyvät nimeltä mainitsemani ja muut samanhenkiset hallituspuolueiden edustajat, teidän uskottavuutenne oikeudenmukaisuuden tinkimättöminä puolustajina on nyt äärimmäisellä koetuksella, jos te tämän välikysymyksen päätteeksi sanotte, että te pidätte riittävänä sitä, mitä maan hallitus on luvannut köyhyyden poistamiseksi tehdä. (Ed Tennilä: Älkää olko huolissanne!) Keskustan eduskuntaryhmä antaa teille jo koko eduskunnalle vaihtoehdon, johon hallituspuolueiden edustajat, myönnän sen, aika harvoin tarttuvat, mutta joille juuri nyt on historiallinen tilaisuus olemassa. Yhtymällä seuraavaan ponteen, jonka jättäminen äsken kuullun hallituksen vastauksen jälkeen on aivan välttämätöntä, teemme sen, mitä kansa meiltä nyt odottaa. Annamme näyttävän vastauksen oikeudenmukaisemman politiikan puolesta. Hallituksen vastaus kertoo sen haluttomuudesta puuttua riittävän voimakkain keinoin köyhyyden poistamiseen ja suuremmissa vaikeuksissa olevien kansalaisten ongelmien voittamiseen.

Arvoisa puhemies! Siksi ehdotan hyväksyttäväksi seuraavan perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen opposition välikysymykseen eduskunta toteaa, että hallitus ei aio ryhtyä välittömiin ja riittäviin toimiin työttömyyden peruspäivärahan ja työmarkkinatuen sekä pienimpien sairaus- ja äitiyspäivärahojen tason nostamiseksi eikä lapsiperheiden ja sosiaaliturvan väliinputoajien aseman tuntuvaksi parantamiseksi,

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Säde  Tahvanainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Pekkarinen ansiokkaalla tyylillään avasi vilkkaan keskustelun tässä salissa.

Arvoisa puhemies! Keskustapuolue on haastanut, kuten tässä aiemmin tuli jo ilmi, hallituspuolueet jatkamaan köyhyyskeskustelua välikysymyksellä, joka alkaa seuraavin sanoin: "Sosiaalinen ja alueellinen eriarvoisuus, tuloerot, vähäosaisten määrä ja suoranainen köyhyys ovat lisääntyneet huikeasti. Uusimmat tilastot osoittavat, että kansalaisten toimeentuloerot ovat kasvaneet poikkeuksellisen nopeasti. Joidenkin arvioiden mukaan köyhyys on kaksinkertaistunut 1990-luvun loppuvuosina. Myös monet lapsiperheet ovat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa."

Kiitos välikysymyksestä. Köyhyyskeskustelu on paikallaan, joskin se on aloitettu jo kauan ennen keskustan esittämää välikysymystä. Sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä on kuitenkin otettu kepun (Ed. Ala-Nissilä: Suomen keskusta!) keskusteluhaaste vastaan mielihyvällä. Nurkissa narina ei auta, asiat on puitava parlamentissa. Nämä ed. Pekkarisen esille nostamat Kyösti Virtasen kaltaiset henkilöt ansaitsevat huomiomme, mutta toivon, että kävisimme hyvin analyyttista keskustelua tässä salissa.

Köyhistä puhuttaessa on lähdettävä köyhyyskäsitteen määrittelystä, joka ei ole helppoa. Köyhyys ja tuloerot ovat monisyinen ilmiö ja koko maapallon ongelma. Maailmanlaajuisuutta kuvannee se tieto, että 200 maapallon rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon varallisuutta kuin 2,5 miljardin köyhimmän yhteenlasketut tulot ovat. Ongelma on siis todella globaali, maailmanlaajuinen, ja yhden kansakunnan omat toimet eivät siksi kasautuvien toimeentulo-ongelmien ja tuloerojen kasvamisessa riitä. Tarvitaan todellista poliittista tahtoa maailmanlaajuisesti ratkaista varallisuuden jakautumiseen liittyviä ongelmia. Kenellä meistä on tuota todellista tahtoa? Sosialidemokraattien mielestä ainakin tämä kehitys on ollut väärän suuntaista.

Tutkimukset antavat kuvaa köyhyydestä. Tilastotietojen mukaan läntisistä maista Yhdysvalloissa on köyhiä lähes 18 prosenttia, Englannissa 12,5, Kanadassa 10 ja Keski- Euroopassa 7,5 prosenttia. Pohjoismaissa ja Suomessa köyhyysaste on perinteisesti ollut alle 5 prosenttia. Näiden maiden köyhyysaste-eroihin vaikuttaa voimakkaimmin harjoitettu palvelu- ja jakopolitiikka, joka perustuu erilaisiin sosiaalipolitiikkamalleihin. Eniten köyhyyttä näyttää tuottavan monen kokoomuslaisenkin täällä ajama englantilais-amerikkalaiseen tarveharkintamalliin perus-tuva sosiaalijärjestelmä. Näissä maissa, joissa sosiaalipolitiikka perustuu pelkästään kaikkein köyhimpien auttamiseen heikon perusturvan kautta nojautuen lisäksi kapeaan julkiseen sektoriin ja yksityiseen vakuutusmalliin, onkin köyhyysaste kaikkein korkein!

Kuten jo aiemmin totesin, köyhyyden määrittely ei ole yksiselitteistä. Köyhyyttä käsitellään tilastoissa keskiarvoluvuin. Köyhä on tilastoissa se, jolla on käytettävissään vähemmän kuin puolet kansalaisen keskivertotuloista. Vuonna 99 yksin asuvan köyhyysraja oli meillä näin mitaten 3 300 markkaa ja köyhyysrajan alle jäi vajaat neljä prosenttia suomalaisista. Silti tilastot eivät kerro köyhyyden todellista luonnetta. Meillä toimeentulotuella mitattuna köyhäksi lukeutuu useimmiten nuori, alle 30-vuotias työtön tai opiskelija, joita toimeentulotuensaajista on lähes 40 prosenttia, tai toisena ryhmänä 50-vuotta täyttänyt henkilö, joiden osuus on yli 20 prosenttia. Lapsiperheiden osuus on vähäisempi, samoin kuin eläkeläisten. Aiemmin kertomissani tarveharkintaisen sosiaaliturvan maissa lapsiperheet ja yksinhuoltajat ovat suurin köyhien ryhmä. Meillä siis tilanne on toisin.

Keskustan välikysymyksen mukaan köyhyys on suomalaisessa yhteiskunnassa lisääntynyt huikeasti. Tutkijoiden mukaan totuus on se, että tulonjaon perusteella köyhyysaste oli noussut vuoden 90 3 prosentin tasosta 3,9 prosentin tasolle vuonna 98, eli tuo määrä ihmisiä elää alle 50 prosentin keskivertotuloilla, kuten aiemmin totesin. Köyhyys on suhteellisesti noussut kansalaisten tulotason myötä, mutta myös todellisia huono-osaisia on varmasti aikaisempaa enemmän. Jokainen köyhä on meidän mielestämme liikaa.

Tuloerojen väitetään räjähtäneen käsiin. Totuus on tutkijoiden mukaan tässä asiassa toisenlainen. Tulonjaossa ei ole tapahtunut räjähdysmäistä muutosta lukuun ottamatta ylintä tuloluokkaa eli niitä, jotka ovat saaneet rutkasti lisää omaisuustuloja ja myyntivoittoja. "Pienituloisimpien suhteellinen asema on tämän seurauksena kuitenkin heikentynyt, mutta todellinen ostovoima on laman jälkeen hienokseltaan kasvanut", toteaa tutkija Uusitalo.

Kansalaiset kokevat tämän päivän rikkaimpien ja pienimpiin tuloluokkiin kuuluvien tuloeron kasvun epäoikeudenmukaisena, ja se on tietenkin ymmärrettävää. Päättäjänä herääkin kysymys: miten pitäisi tasoittaa rikkaimman tuloluokan ja köyhimpien välistä tulokuilua?

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä tuloeroja on tasattava ensisijaisesti harjoittamalla aktiivista sosiaalipolitiikkaa ja oikeudenmukaista verontasausta. Tämä tarkoittaa progressiivista verotusta ja pohjoismaista hyvinvointimallia oikeistokonservatiivisen tarveharkinnan sijaan. Pohjoismaisesta hyvinvointipolitiikasta hyötyvät erityisesti pieni- ja keskituloiset, joiden välisiä tuloeroja sosiaaliturvajärjestelmämme hyvin tasaavat. Nykyverotus ja sosiaalituet eivät sen sijaan riittävästi tasoita kaikkein ylimmän ja sitä alempana olevien tuloluokkien välisiä eroja. Verotuksen uudistustarve on ilmeinen. Nykymallilla voidaan pienituloisten, esimerkiksi alle 53 000 markkaa ansaitsevien, toimeentuloa ja käteenjäävää tuloa parantaa varmasti esimerkiksi sosialidemokraattien esittämällä kunnallisen verotuksen perusvähennyksen korottamisella tai lisäämällä sosiaaliturvaetuisuuksia ansaitsevia ansiotulovähennyksen piiriin tulevia.

Pääomaverotuksen ja palkkaverotuksen välisen epäsuhdan korjaaminen on paras keino tällä hetkellä puuttua käsistä riistäytyvän isotuloisimpien luokan karkumatkan kiinniottamiseen. Pääoma- ja ansiotulojen veroa on Lipposen hallituksen aikana kavennettu noin 8 prosenttiyksikköä. Ilman tällaista veropolitiikkaa tuloerojen kasvu olisi ollut paljon pahempaa.

Köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäiseminen ja poistaminen on tärkeä yhteiskunnallinen päämäärä, johon tulee sinnikkäästi pyrkiä. Köyhyyttä koskeva keskustelu ja sitä vähentävät toimenpiteet eivät voi rajoittua kehysbudjettineuvotteluihin, vaan kyse on jatkuvasta prosessista, johon sosialidemokraatit haluavat osallistua aktiivisesti ja vastuullisesti. Köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäiseminen tulee olla tärkeänä näkökulmana kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa valtion- ja kuntatasolla, ja se edellyttää myöskin nykyistä tiiviimpää hallinnonalojen yhteistyötä. Tähän tulee tähdätä tulevien vuosien tulo- ja veropolitiikan.

Köyhyyden ja syrjäytymisen torjunta on sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän pysyviä ydinpainotuksia, mikä näkyy myös nykyisen hallituksen ohjelmaneuvotteluissa ja on ilmennyt monin eri tavoin Lipposen hallituskaudella tehdyissä ratkaisuissa. Hallitus on ohjelmassaan sopinut edistäviä toimia, joilla ehkäistään ja vähennetään vakavia köyhyysongelmia, syrjäytymistä ja huono-osaisuuden kasautumista. Hallitusohjelmalupauksia lunastetaan nyt, kun haetaan ratkaisuja erityisesti pitkäaikaistyöttömien, mielenterveys- ja päihdeongelmaisten, ylivelkaantuneiden ja heidän perheidensä kasautuviin elämänhallinta- ja toimeentulo-ongelmiin. Me sosialidemokraatit olemme tyytyväisiä, että hallitusohjelman kirjaukset ovat muuttumassa vähitellen sanoista teoiksi.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että paras köyhyyden ja syrjäytymisen torjuntakeino on ihmisten työllistyminen. Työnteko ehkäisee köyhtymistä ja syrjäytymistä. Työ antaa toimeentuloa ja sosiaaliturvaa ja myöskin osallisuutta. Työllisyyden edistäminen on Lipposen hallituksen tärkein painopiste ja sitä sen on oltava hallituksen loppuun saakka. Korkea työllisyysaste on ainoa kestävä perusta sosiaaliturvajärjestelmän rahoitukselle.

Työllisyyspolitiikan ohella kolme tulopoliittista kokonaisratkaisua tällä vaalikaudella yhdistettyinä pienituloisia ja keskituloisia painottaviin veroratkaisuihin ovat turvanneet pienipalkkaisille kohtuullisen palkka- ja ostovoimakehityksen ja hillinneet tuloerojen kasvua. Työllisyys on parantunut huomattavasti, mutta pitkäaikaistyöttömyys on edelleen aikamme isoin yhteiskunnallinen epäkohta.

Paitsi pitkäaikaistyöttömien toimeentulon parantaminen, syyskuussa alkava kuntouttava työtoiminta tuo pitkäaikaistyöttömille mahdollisuuden päästä syrjäytymisen kierteestä työllistymisen poluille. Uudistuksessa panostetaan erityisesti nuorten, alle 25-vuotiaiden, työttömien työllistymiseen. Tavoitteena koko ohjelmassa on syrjäytymisen ehkäisy ja työ- ja toimintakyvyn ja elämänhallinnan vahvistaminen sekä työllistymisen edistäminen. Terveydellisistä ongelmista kärsivien pitkäaikaistyöttömien tilannetta helpottaa niin sanottu Ilkka Taipaleen malli, johon valtio eduskunnan päätösten mukaisesti panostaa 10 miljoonaa markkaa vuonna 2001.

Oli sitten kyse työttömistä, opiskelijoista tai muista pienituloisista, ovat yhteiskunnan takaamat palvelut sosialidemokraateille olleet ensisijainen kansalaisten tasavertaisuuden takaamisen ja syrjäytymisen ehkäisymuoto. Oppositio on antanut kuvan, että hallitus ei ole panostanut kansalaisten palveluihin. Tämä ei pidä paikkaansa. Kuusivuotiaiden esiopetus, hammashoito jne. ovat parantaneet pienituloisten asemaa ja olleet myöskin tulonsiirto pienituloisimmille päin. Lisäksi mielenterveyspalveluihin laitetut lisäsatsaukset ovat parantaneet näiden henkilöiden asemaa yhteiskunnassamme, ja edelleen hallitus esittää niihin lisäyksiä.

Palvelut todellakin lisäävät kansalaisten välistä yhdenvertaisuutta. Jos kysyisimme kansalaisilta, kumman mieluummin valitset, reippaan korotuksen tulonsiirtoihin vai esimerkiksi koulutukseen tulevat lukukausimaksut, uskon suurimman osan valitsevan ilmaisen koulutuksen. Näin olemme valinneet me sosialidemokraatitkin. Olemme ensisijaisesti ajaneet korotuksia peruskoulutukseen ja peruspalveluihin tuleviin valtionosuuksiin ja siinä onnistuneet. Näitä määrärahoja on lisätty. Ilmainen koulutus on taannut sen, että köyhänkin lapset saavat Suomessa yliopistotasoista huippukoulutusta ja pääsevät myöskin sosiaalietuisuuksien ansiosta terveydenhuollon piiriin.

Arvoisa puhemies! Vaikka olemme ensisijaisesti ajaneet peruspalveluita parempaan kuntoon laman jäljiltä, on sosiaaliturvan osalta todettava muistin virkistämiseksi eräitä parannuksia. Työmarkkinatuen tarveharkintaa on lievennetty, mikä on parantanut näiden perheiden asemaa. Samoin syrjäytymistä ja köyhyyttä ennalta ehkäisevän toimeentulotuen käyttöä on lisätty. Opiskelijoiden asumistukea on nostettu ja aikuiskoulutustuki tulee edistämään työssäkäyvien omaehtoista kouluttamista. Pientä kansaneläkettä saavien toimeentulo paranee, kun heidän kansaneläkettään nostetaan ensi kesäkuusta lähtien. Muutenkin eläkkeensaajien verotusta on alennettu muiden tulonsaajaryhmien tapaan.

Uusia parannuksia tulonsiirtoihin tuo hallituksen budjetin kehysneuvotteluissa päättämä menolisäys köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämiseksi. Palveluja ja tulonsiirtoja parannetaan hallituksen esittämällä 500 miljoonalla markalla, ja sen lisäksi, kun otetaan aikaisemmat päätökset, yhteisvaikutus on noin 1,5 miljardia markkaa. Ei paketti siis ihan rutiköyhä ole, vaikka Annelin ansaan menneet kansalaiset ovat ehkä saaneetkin sellaisen käsityksen.

Arvoisa puhemies! Syrjäytymis- ja köyhyysongelman ratkaisussa ovat keskeisiä palvelut. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä painottaa, että Pekkarisen esitykset on pikaisesti toteutettava ja ensi vuonna saatava uusi järjestelmä voimaan. Samoin myöskin sosiaali- ja terveyshuollon rahoitusvaje ja palvelujen puutteet edellyttävät monivuotista määrätietoista ohjelmaa palvelujen kuntoon saattamiseksi. (Eduskunnasta: Kumman Pekkarisen?) — Anteeksi, Jukka Pekkarisen, korjaan pöytäkirjoihin.

Kuntien ponnistelut ovat erinomaisen tärkeitä, mutta samalla en voi olla heittämättä oppositiolle kysymystä, kun se vastustaa muun muassa pääomatuloverotukseen puuttumista ja samaan aikaan on puuttunut nimenomaan tuloerojen huimaan kasvuun, joka johtuu suurituloisimman kansanosan irtiotosta, osinkotuloista: Miksi ette halua tähän kysymykseen vastata?

Juha  Rehula  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Luulee. Ei ne mitään luule, ne tietävät. Menes valittaan nälkääsi niin lyödään semmonen rätinki eteesi, jossa todistetaan, ettei sinulla voi olla nälkä", totesi Tuntemattoman sotilaan Lahtinen aikanaan. Tänään hyvinvointiyhteiskunnaksi itseään kutsuvassa Suomessa meillä on satojatuhansia ihmisiä, jotka voivat hyvin kysyä, mitä herrat todellisuudessa elämän arjesta tietävät. Tämän totuuden olemme hyvin voineet viime tunnin aikana havaita niin ministeri Perhon kuin ed. Tahvanaisenkin puheenvuoroista.

Oikeudenmukaisuus on arvo, joka kuuluu meille jokaiselle ominaisuutena, ja sitä ei pidä unohtaa. Oikeudenmukaisuuteen kuuluu toisesta ihmisestä välittäminen. Yksilöllä on ensisijainen vastuu omasta elämästään. Yhteiskunnalla on vastuu niistä, jotka eivät syystä tai toisesta omasta elämäntilanteestaan johtuen siihen itse pysty. Poliittiset päättäjät ovat vastuussa niistä ihmisistä, jotka eivät ole mukana optio-ohjelmissa.

Onko hallitus todella pysähtynyt miettimään, miten suomalaisilla arjessaan menee? Vajaa kaksi vuotta sitten kirjoitetun hallitusohjelman kannessa lukee juhlapuheiden sävyyn: "Oikeudenmukainen ja kannustava — sosiaalisesti eheä Suomi". Missä ovat ne käytännön toimenpiteet, jotka hallitus hallitusohjelman johtoajatuksensa mukaisesti on asettanut eräiksi keskeisimmistä painopisteistään niiden toimien edistämisessä, joilla ehkäistään ja vähennetään vakavia köyhyysongelmia ja huono-osaisuuden kasautumista? Hallitusohjelmahan ei tosin alun alkaenkaan kovin paljon luvannut.

Arvoisa rouva puhemies! Pohjoismaisen sosiaalipolitiikan, jota Suomikin noudattaa, keskeisimpiin perusteisiin kuuluu universaalisuuden periaate, mikä tarkoittaa muun muassa oikeudenmukaisuutta. Ketään ei jätetä -turvaverkko on punottu niin, että sen silmästä ei pudota. (Ed. I. Kanerva: Ei se sitä tarkoita!) Mielipidemittausten mukaan suomalaiset ovat tähän valmiita. Elävä elämä kertoo karua kieltään, ed. Ilkka Kanerva, siitä, että verkon silmät ovat suurentuneet ja osin repeilleet. Lipposen hallitukset ovat tietoisilla ideologisilla valinnoillaan olleet romuttamassa hyvinvointiyhteiskuntamme peruspilareita romuttamalla samalla koko järjestelmän yleistä hyväksyttävyyttä. Ei ole sattumaa se, miten kuluneiden kuuden vuoden aikana on kohdeltu kaikkein pienituloisimpia, perheitä tai eläkeläisiä. Kansaneläkkeen pohjaosa on poistettu, vähimmäissairauspäivärahaan on puututtu tai minimiäitiyspäivärahaa on leikattu jne.

On tehty poliittisia valintoja, joita on perusteltu tulevaisuuden vaatimuksilla, käytetty arvoja, joissa yhteisvastuullisuuden periaate on saanut väistyä. Arvovalintojen seurauksena on unohdettu ne sadattuhannet suomalaiset, jotka eivät ole syystä tai toisesta päässeet mukaan keskimäärin ja tilastojen perusteella vallitsevaan hyvinvointiin.

Kyse on rahasta, tarkemmin sanottuna sen puutteesta. Kyse on päättäjien tahdosta ja halusta välittää. Orastavan muutoksen tässä tilanteessa on voinut havaita siltä osin, että kaukana takanapäin ei ole sekään aika, kun varsinkin kokoomuslaisten suurimpana huolenaiheena sosiaaliturvaan liittyen olivat väärinkäytökset ja väärinkäyttäjät.

Keskustan eduskuntaryhmä asetti erityisiä odotuksia hallituksen ymmärtämyksen lisääntymiseen silloin, kun ruotsalaisten ja vihreiden sopimalla tavalla vihreät saivat toisen ministerin hallitukseen. Peruspalveluministeri Osmo Soininvaaran tiedot ja monimutkaisen sosiaaliturvajärjestelmämme tuntemus antoivat odottaa, että koko hallituksen piirissä päästään uusille urille. Odotuksiimme peilaten myös pettymyksemme on ollut suuri. Aktiivisena ministerinä joko hänen voimansa eivät ole riittäneet uudistusten ajamiseen tai sitten paljoja puheita ei ole toimenpiteiksi tarkoitettukaan. Missä ovat konkreettiset esitykset perusturvan kehittämiseksi ja aloitteellisuus perustulon/kansalaispalkan, mitä termiä halutaankaan käyttää, suuntaan?

Arvoisa rouva puhemies! Tilastoista ja tunnusluvuista meillä ei ole pulaa, tästä esimerkkinä Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen Stakesin taannoin julkaistu raportti, joka käsittelee köyhyyden ilmenemismuotoja. Käynnissä on varsin laaja tulojen ja varallisuuden uusjako. Työttömyys ja siitä seurannut köyhtymiskierre on alkanut alueellisesti jo jopa periytyä. Syntyperällä ja asuinpaikalla sekä sosiaalisuhteilla näyttäisi olevan merkitystä. Eriarvoistuminen koettelee myös perinteistä palkkatyötä tekevää. Leipäjonoihin on ilmestynyt työttömien lisäksi tavallisia työssäkäyviä perheiden huoltajia, joiden tulot eivät riitä perheensä elatukseen jne. Tutkimuksen lista on pitkä. Minkäänlaisia kauhukuvia maalaamatta tosiasioiden pitäisi alkaa puhua puolestaan.

Hyvinvointiyhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta puhujat on leimattu kielteisessä mielessä jakopoliitikoiksi. Sosiaalitantoista ei ole muodikasta puhua myönteisissä äänensävyissä. Kaikki tämä sinä samana aikana, jolloin markkinoiden on annettu astua poliitikkojen reviirille sielläkin, missä meidän olisi tullut olla mukana. Markkinat ovat suorittaneet tulonjakoa tavalla, jota ainakaan me keskustalaiset emme voi olla tukemassa.

Ei ole mitään syytä kenenkään olla kateellinen niille, jotka omalla osaamisellaan ja työllään ovat luoneet menestyksensä ja pärjäävät. Suurin ongelma on ollut ja on se, ettei meillä virallisen totuuden mukaan näytä olevan varaa huomioida niitä, jotka eivät ole pysyneet kehityksessä mukana. Vähämerkityksistä ei ole myöskään se, että leikkaukset terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen voimavaroissa ja palvelujen karsinta sekä hallituksen päättämät terveydenhuollon maksujen kiristykset kohdistuvat eniten juuri niihin, joilla ei ole edes mahdollisuuksia muihin kuin julkisiin palveluihin ja niiden käyttämiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Millaiseen tulevaisuuteen Lipposen hallitus sitten todellisuudessa varautuu? Vastaan: Mantran asteella olevaan velattomaan Suomeen, jonka savuavilla raunioilla on suuret ryhmät ihmisiä, joiden elämänusko on mennyt, joiden tulevaisuus on takanapäin ja jotka kokevat ajautuneensa yhteiskunnan ulkopuolelle. Heistä ei välitetä. Tätäkö todella halutaan?

Yhteiskunnan oireilun pitäisi herättää Lipposen hallitus näkemään todellisuus ja ongelmien syvyys. Nykyisillä keinoilla leipäjonot eivät näytä lyhenevän, ja toisenlaisista väitteistä huolimatta toimeentulotuen tarve ei näytä laskevan. Lupauksista huolimatta minimitasojen alapuolella elävien määrä kasvaa ja se ottaa yhä vankemman otteen kokonaisista uusista ihmisryhmistä.

Tulee muistaa, että puhuttaessa alimmista päivärahoista, asunnottomuudesta tai yksinhuoltajan arjen ongelmista ei ole kyse vain menoista ja kuluista vaan mahdollisuuksista selviytyä päivästä toiseen. Ruokapankeista on tullut kiinteä osa viimesijaista sosiaaliturvaamme. Me emme saa tyytyä nykytilaan. Me emme saa hyväksyä olemassa olevaa vain siksi, että siihen on ikään kuin totuttu.

Suomalaisessa elämäntavassa on opittu luottamaan sanaan. Tämän tulee koskea myös poliittista päätöksentekoa. Periaatteelliset myönteiset kannanotot eivät riitä, ellei ole näköpiirissä edes halua toimia myös käytännössä. Hallituksen ministereiden ei pitäisi ylimielisellä vähättelyllään sulkea korviaan siltä elämän arjelta, jossa liian moni suomalainen tänään asuu ja elää. Niidenkin, jotka laskevat pelkkiä kylmiä markkoja, tulee muistaa, että etupainotteiset panostukset köyhyyden ja syrjäytyneisyyden torjuntaan ovat paras ja onnistunein keino varautua tulevaisuuteen.

Arvoisa rouva puhemies! Tiedossamme on hallituksen vuoden 2002 talousarvioraamiin sisällyttämä 530 miljoonan markan köyhyyspaketti. Viran puolesta tätä mahdollisimman tehokasta ja osumatarkkaa pakettia on puolustettu. Ne, joille täsmäohjukset on kohdennettu, kokevat itsensä pilkatuiksi. Palautteeseen tästä on vastattu niin, että tässä on vain osa siitä kokonaisuudesta, mitä tuleman pitää. Tämänhän me olemme jo tässä välikysymyskeskustelussakin pariin kertaan ainakin kuulleet.

On kuitenkin pakko kysyä, mitä hallitus todellisuudessa oikein aikoo tehdä, semminkin kun kaikki tämä tapahtuu aikana, jolloin tasavallan virallinen totuudenpuhuja, valtiosihteeri Raimo Sailas, viestittää valtion menojen lähtölavan noususta liian korkealle tasolle. Oikeutetutkin vaatimukset on leimattu hiuksia nostattaviksi. Näinhän se tietysti onkin, ellei nähdä, että mahdollisia muutoksia voitaisiin tehdä viilaamisen ja höyläämisen sijaan etsimällä uudistuksia ja lisäämällä voimavaroja. Valitettavaa on, että muodoiltaan luonnottoman hallituksen eväät näyttävät olevan syödyt.

Talouden ennusteet eivät lupaa auvoisten aikojemme jatkumista. Voi jo tänään nähdä sen tilanteen, jossa kysytään, miksei tehty silloin, kun oli vielä mahdollisuuksia. Tänäänhän ainoa vastaus ja virallinen totuus on, ettei voida, koska tulevaisuus alkaa näyttää liian epävarmalta. Tästä viimeisimmät terveiset olemme saaneet pääministerin suulla kuulla eilen. Hallitushan hänen puheensa mukaan on päättänyt jatkaa linjallaan, vaikka riepotella saakin.

Arvoisa rouva puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä haluaa olla mukana siinä työssä, jossa jokainen suomalainen voi kokea elävänsä ihmisarvoista elämää. Siihen tarvitaan uudistuspolitiikkaa, siihen tarvitaan puheiden sijasta myös tekoja. Kamreerimaisen otteen on saatava rinnalleen inhimillisempi ote huolehtia lähimmäisistämme. Tarvitaan kokonaisvaltainen yhteisvastuun ohjelma.

Tarvitsemme nykyistä selkeämpää ja johdonmukaisempaa perusturvaa, joka antaa rajoitusten sijaan mahdollisuuksia, ja sen on luotava edellytyksiä eikä yllytettävä ihmistä laskemaan, mikä kannattaa, eikä ainakaan houkuteltava toimimaan yhteisesti sovittujen pelisääntöjen vastaisesti. Jokaisella tulee olla oikeus ottaa vastuu omasta toimeentulostaan antaen mahdollisuudet tehdä valintoja ja aktivoitua. On pystyttävä tukemaan niitä, jotka eivät sairauden, vamman tai muun työkyvyttömyyden vuoksi kykene hankkimaan omaa toimeentuloaan. Kokonaisvaltaisempi uudistamistyö on välttämätöntä niin, ettei esimerkiksi työttömyysturvaan esitettyjen korotusten vaikutuksista esiin tulleiden ongelmien vuoksi tarvitse uudistusta tyrmätä, vain tämän järjestelmän ongelmallisuuden johdosta.

Aktiivisuuden tulee johtaa passiivisuutta parempaan toimeentuloon. Työn käsite on voitava ymmärtää nykyistä laajemmin. Tarvitaan niin sosiaalipoliittisia kuin verotuksellisiakin keinoja. Köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäiseminen eivät saa olla pelkkiä poliittisen pallottelun välineitä. Tulee voida järkyttää nykyistä vaihtoehdottomuuden tilaa, joka ei huomioi esimerkiksi työelämässä tapahtuneita muutoksia. Ei voi olla oikein, että perhettä perustettaessa lapsi on jakojäännös, jonka suuruus määrittelee perheen koon. Oikeudenmukainen hyvinvointi tulevaisuudessa edellyttää pitkän tähtäyksen näköalaa, jollainen luonnottoman pohjan omaavalta Lipposen hallitukselta näyttää puuttuvan.

Sari  Sarkomaa  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus otti jo hallitusneuvotteluissa keskeiseksi tavoitteekseen köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyn ja on panostanut tämän tavoitteen eteenpäinviemiseen monin eri päätöksin. Tämä linja jatkuu myös ensi vuoden budjetin valmistelussa, kuten hallituksen kehysriihi osoitti. On myös aivan välttämätöntä todeta, että koko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta palveluineen ja tulonsiirtoineen pohjautuu nimenomaan köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyyn.

Haluan kuitenkin heti aluksi muistuttaa siitä, että tuloksekkainta toimintaa köyhyyttä ja syrjäytymistä vastaan on ollut työllisyyden parantaminen. Tämän ed. Pekkarinen näytti puheessaan täysin unohtaneen. (Ed. Pekkarinen: Oli niin paljon muutakin!) Lipposen hallituksen aikana työttömyysaste on alentunut. Tilastokeskuksen tietojen mukaan alle 10 prosenttiin. (Ed. Ala-Nissilä: Ei riitä vielä!) Työpaikat ovat lisääntyneet vuodesta 94 vuoteen 2000 nettomäärältään 285 000:lla. Tämä on merkinnyt työtä, toimeentuloa, turvallisuutta ja parempaa hyvinvointia kymmenilletuhansille suomalaisperheille, virtasille, järvisille ja monille monille muille perheille. (Ed. Pekkarinen: Kyösti Virtasella menee paljon huonommin!)

Edellä sanotusta huolimatta syrjäytyminen ja vähäosaiset kansalaiset ovat viime viikkojen julkisissa keskusteluissa saaneet oikeutetusti paljon huomiota osakseen. Tällainen keskustelu onkin tärkeää aikana, jolloin kansantaloudella menee hyvin, mutta kaikki kansalaiset eivät silti koe pysyvänsä muiden perässä tai pääsevänsä nauttimaan kasvun yhteisistä hedelmistä. (Ed. Kuoppa: Kaukana perässä!) Tuoreen Evan tutkimuksenkin mukaan valtaosa suomalaista on uudella tavalla huolestunut eriarvoistumiskehityksestä. Tämä antaa meille kaikille ajattelemisen aihetta. (Ed. Gustafsson: Mitä kokoomus aikoo tehdä?)

Pitkään jatkuneen nopean taloudellisen kasvun myötä kansalaisten tulot ovat kehittyneet hyvin myönteisellä tavalla, (Ed. Kuoppa: Erityisesti rikkaiden!) mutta myös tuloerot ovat viime vuosina maassamme kasvaneet. Perimmäisenä syynä tähän on ennätysmäinen kasvu kaikkein korkeimmissa tuloluokissa, mikä johtuu pääasiassa pääomatulojen, kuten myyntivoittojen, lisääntymisestä. Tuloerojen kasvu ei siis johdu siitä, että köyhät köyhtyisivät, kuten keskusta virheellisesti väittää, vaan siitä, että rikkaat ovat entisestään rikastuneet.

Tästä herääkin väistämättä kysymys, miten tuloerojen kasvu ylipäätänsä olisi voitu estää, jos sitä olisi haluttu. Millä keinoilla te, ed. Pekkarinen, estätte näitä suuria osinko- ja myyntivoittotuloja saavia henkilöitä rikastumasta? Säätämällä lakeja, estämällä yrityksiä menestymästä vai nostamalla pääomaveroa? Kun hallitus nosti pääomaveroa kaksi vuotta sitten, te ette sitä silloin hyväksynyt vaan äänestitte vastaan. Kirjoititte vastalauseessa, että pääomatulojen verotus on Suomessa kohtuullista ja kansainvälisesti kilpailukykyistä. Hyvin kirjoitettu!

Arvoisa rouva puhemies! Keskusta väittää välikysymyksessään vähäosaisten määrän ja suoranaisen köyhyyden lisääntyneen huikeasti. Miten se olisi mahdollista aikana, jolloin tulonjakotilastot kiistatta osoittavat reaalitulojen nousseen kaikissa tuloluokissa? Tämä paradoksi johtuu yksinomaan laskentatavasta. Henkilö määritellään köyhäksi, jos hänen tulonsa ovat alle puolet kansalaisten keskimääräisestä tulosta. Kun nousukaudella kaikkien tulot kasvavat, köyhien näin laskettu tilastollinen määrä lisääntyy, vaikkei köyhien määrä suinkaan nouse. Laman aikana taas näin laskettu köyhien määrä vähenee. Sitäkö välikysymyksen esittäjät todella kaipaavat? Me emme halua vähätellä köyhyyden ongelmaa, mutta emme myöskään hyväksy suhteellisen köyhyyden käsitteellä ihmisten harhaanjohtamista.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on huolissaan todellisesta köyhyydestä ja syrjäytymisestä, joka ei avaudu tilastokikkailulla. Jos kyse olisi pelkästä tilastollisesta tuloköyhyydestä, köyhyys olisi erään köyhyystutkijan mukaan teoriassa poistettavissa parin miljardin markan panostuksella. Uskooko tähän joku? Kuten hyvin tiedämme, ongelma on paljon paljon moni-tahoisempi eikä se poistu vain rahakirstua raottamalla. Tarvitaan myös muita toimenpiteitä. Kun haluamme todella puuttua köyhyyteen, pitää meidän parantaa kaikkein pienituloisimpien yksilöiden ja perheiden tilannetta.

Kaksi suurinta yksittäistä ryhmää köyhien joukossa ovat opiskelijat ja työttömät. Opiskelijoiden kohdalla pienituloisuus on onneksi ohimenevä elämänvaihe, ja uusimman opiskelijatutkimuksen mukaan opiskelijat ovat aiempaa tyytyväisempiä toimeentuloonsa.

Arvoisa rouva puhemies! Ensisijaisesti tuleekin olla huolissaan työttömistä ja erityisesti pitkäaikaistyöttömien joukosta, sillä juuri pitkäaikaistyöttömyys on selkeästi merkittävin köyhyyden ja syrjäytymisen aiheuttaja. Kuten edellä totesin, tämän ja edellisen hallituksen aikana työttömyys on selkeästi vähentynyt. Pitkäaikaistyöttömien, asumistukea saavien ja toimeentulotuen asiakkaiden määrä on jatkuvasti vähentynyt. Näin ollen köyhien määrä on vähentynyt, mutta ongelma on silti todellinen ja polttava.

Kuten ministeri Perho jo mainitsi, hallitus on viime ja kuluvan vuoden aikana tehnyt monia ratkaisuja köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Kansaneläkkeisiin tulee ensi kuussa tuntuva tasokorotus ensimmäisen kerran vuoden 84 jälkeen. Tämä parantaa kaikkein pienituloisimpien eläkkeensaajien tilannetta.

Eduskunta päätti joulukuussa aktiivisen sosiaalipolitiikan uudistuksella ottaa käyttöön uusia toimenpiteitä, joilla muun muassa kuntouttavaan työtoimintaan ohjaamalla voidaan auttaa pitkäaikaistyötöntä työnhakijaa lähemmäksi työllistymistä.

Ehkäisevään toimeentulotukeen liittyviä säännöksiä on muutettu, minkä lisäksi hallitus esittää kokeilua, jolla toimeentulotukea ja ansiotuloja yhteensovittamalla parannetaan noin 70 000 toimeentulotuensaajan tilannetta.

Tänä vuonna myös pienituloisimpien viljelijöiden ja yrittäjien asemaa parannetaan muuttamalla heidän sairauspäivärahaansa liittyvää määräytymisperustetta.

Psykiatrisiin palveluihin erityisesti lasten osalta on panostettu aiempaa enemmän.

Myös ylivelkaantuneiden aseman parantamiseksi on valmistelussa useita lakimuutoksia muun muassa ulosotto- ja korkolain osalta. Talous- ja velkaneuvonta tuli tämän vuoden alusta lakisääteiseksi, mitä ei todellakaan sovi unohtaa, kun puhutaan velkaantuneiden tilanteesta.

Hallituksen niin sanottu köyhyyspaketti on siis looginen jatko jo aiemmin aloitetuille toimenpiteille. Tavoitteena on, että huono-osaisten syrjäytymiskierre voitaisiin katkaista. Vähimmäisetuuksien, kuten työttömien peruspäivärahan ja työmarkkinatuen, korottaminen ei kuitenkaan sinänsä poistaisi köyhyyttä, vaan siirtäisi etuuksien yhteensovittamisen myötä työttömiä pois toimeentulotuen piiristä. Näin ollen kansalaisten käteenjäävä tulo ei pääsääntöisesti nousisi, vaikka perusturvajärjestelmä ehkä vahvistuisikin. Siksi syrjäytymiskierrettä ei oikeasti katkaista nostamalla etuuksien tasoa kympillä tai edes kahdella. Tehokkaimpia keinoja syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja pienituloisten kotitalouksien tulotason parantamiseksi ovat työllistyminen ja työnteon kannattavuuden parantaminen.

Ansiotuloverotuksella pystytään ehkä käytettävistä olevista keinoista parhaiten vaikuttamaan työnteon kannattavuuteen. Juuri ansiotuloverotuksen saralla hallitus onkin tehnyt aivan erinomaista työtä. Vuoden alusta voimaan tulleilla, pienituloisiin kohdistuneilla tuntuvilla veronkevennyksillä voidaan jo nyt nähdä olevan merkitystä työllistymisen kannalta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä tukee hallituksen yksimielistä ratkaisua siitä, että köyhyyspaketissa syrjäytymistä pyritään torjumaan täsmätoimenpiteillä. Pitkäaikaistyöttömät ovat kaikki erilaisia ihmisiä eri elämätilanteissa, ja heidän auttamisensa vaatii ennen kaikkea yksilöllisiä palveluja. Näitä tarjoavat aktiivisen sosiaalipolitiikan lisäksi niin sanotun toisen aallon toimenpiteet, joita työministeriössä on valmisteltu.

Arvoisa rouva puhemies! Leipäjonot on usein nostettu Suomessa piilevän köyhyyden ja jopa nälän symboliksi. On kuitenkin voitava suoraan todeta, että kun maassamme on tarjolla ilmaista leipää, on aivan luonnollista, että sen noutaminen antaa vähävaraisille kansalaisille mahdollisuuden käyttää vähät rahansa muihin tarpeellisiin hankintoihin, kuten vaikkapa lasten vaatteisiin. (Ed. Kuoppa: Pitäisikö lasten kulkea ilman vaatteita!) Tosiasia onkin, että ilmaiset elintarvikkeet ovat aina tervetullut lisä hyvin vaatimattomissa olosuhteissa eläville kansalaisille. Näin ollen on rehellisesti sanottuna vaikea uskoa, että minkäänlainen köyhyyspaketti voisi olla niin tuloksellinen, että näistä jonoista pääsisimme kokonaan eroon. (Ed. Lintilä: Ei niitä aina ole ollut!)

Lapsiperheet ovat tämän päivän Suomessa usein liiankin tiukoilla. Tämä ei koske vain työttömien perheitä, vaan myös töitä tekeviä pienituloisia perheitä sekä paradoksaalisesti niitäkin, joilla töitä on aivan liikaa. Kärsijöinä ovat valitettavasti aina myös lapset.

On valitettava tosiasia, että lapsilisien reaaliarvo on viime vuosien aikana heikentynyt. Tämän jälkeenjääneisyyden korjaaminen nostamalla lapsilisää esimerkiksi noin 10 prosentilla eli noin 60—70 markalla kuukaudessa lasta kohden maksaisi lähes 800 miljoonaa markkaa. (Ed. Hyssälä: Leikattu vuosittain!) Muistutan kuitenkin, että olemme täällä keskustelemassa nimenomaan köyhyyden vähentämisestä. (Ed. Huotari: Onko tuo kokoomuksen kannanotto lapsilisiin?) Keskustan esityksellä lapsilisien korottamisesta ei ole paljoakaan tekemistä tämän tavoitteen kanssa. Emme puhu perhepolitiikasta ja lapsilisistä, vaan puhumme nimenomaan köyhyyden poistamisesta. Kuten totesin, keskustan esityksellä lapsilisien korottamisesta ei ole paljonkaan tekemistä tämän tavoitteen, köyhyyden poistamisen, kanssa, sillä sellainen esitys ampuu kuin haulikolla joka suuntaan. Lapsilisien korotus kohdistuisi muun muassa minuun ja kymmeniin muihin tässä salissa istuviin isiin ja äiteihin. Tämä kuvastaa hyvin keskustan köyhyyspaketin osumatarkkuutta.

Sen sijaan hallituksen kaavailemat korotukset työmarkkinatuen ja kansaneläkkeen lapsikorotuksiin vastaavat hyvin alkuperäiseen tavoitteeseen. Ne kohdistuvat heikoimmassa asemassa oleviin lapsiperheisiin.

On myös aiheellista pohtia, onko lapsiperheiden suurin ongelma juuri tuloköyhyys. Ainakin toimeentulotuen piirissä olevien lapsiperheiden määrä on itse asiassa vähentynyt. Sen sijaan laiminlyötyjen lasten määrä ja nuorten syrjäytyminen on huolestuttavassa määrin lisääntynyt, mikä näkyy yhteiskunnassamme lasten ja nuorten lisääntyneenä häiriökäyttäytymisenä, päihteiden ja huumeiden käytön sekä mielenterveyspalveluiden tuntuvana kasvuna.

Arvoisa rouva puhemies! Huomiota olisi entistä enemmän kiinnitettävä lapsiperheille suunnattaviin palveluihin ja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Perheiden kasvatustyön tukeminen sekä työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen edellyttävät vaihtoehtoja päivähoitoon, kattavia neuvolapalveluja ja kouluterveydenhuoltoa, kodin ja koulun saumatonta yhteistyötä sekä pienten koululaisten laadukasta iltapäivähoitoa.

Nuorten, alle 30-vuotiaiden osuus toimeentulotuen saajista on edelleen huolestuttavan korkea, lähes 37 prosenttia. Nuorten niin sanottua itsenäistymistä toimeentulotuen avulla on jo pyritty ehkäisemään muun muassa aktiivisella sosiaalipolitiikalla ja työmarkkinatukeen liittyvällä kouluttautumisvelvoitteella. Lisärahan jakaminen näille syrjäytymisuhan alla oleville nuorille on usein karhunpalvelus, sillä varttuneemmatkin nuoret tarvitsevat huolenpitoa, kannustusta, rajoja ja todellisen mahdollisuuden aloittaa alusta.

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Ed. Sarkomaa, totean, että 15 minuuttia on ylittynyt.

Puhuja:

Pelkkä raha ei heidän ongelmiaan ratkaise.

Arvoisa puhemies! Hallituksen toimet työllisyyden parantamiseksi ja sitä kautta köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi ovat olleet oikean suuntaisia. Ongelma on tiedostettu ja työtä on tehty hallitusohjelman mukaisesti, ja tätä työtä myös jatketaan. Lisää toimenpiteitä tarvitaan niin työllisyyden, työnteon kannustavuuden kuin syrjäytyneiden ja heikompiosaisten auttamiseksi myös tulevaisuudessa.

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Ed. Sarkomaa ...

Puhuja:

Hallitusohjelmaan perustavat linjaukset, arvoisa puhemies, vastuullisesta talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikasta antavat tälle työlle hyvän pohjan jatkossakin.

Ensimmäinen varapuhemies:

Huomautan jatkossa puhuville, että olemme puhemiesneuvostossa sopineet ryhmäpuheenvuorojen pituudeksi 15 minuuttia. Nyt mentiin pitkästi yli minuutti sen päälle.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Anttila.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa rouva puhemies!Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ei pidä menokehyksiin hyväksyttyä köyhyyspakettia riittävänä vastauksena siihen ahdinkoon, johon sairaudet, työttömyys, köyhyys ja syrjäytyminen ovat ihmisiä ajaneet. Köyhyyspaketti pitää sisällään toki monia tärkeitä asioita, mutta sen kokonaisuus on meidän mielestämme riittämätön.

Menokehysten yhteydessä ei kuitenkaan vielä ratkaistu vuoden 2002 talousarvion sisältöä, vaan siihen palataan kesän budjettiriihessä ja aikanaan täällä eduskunnassa.

Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisessa työssä tarvitaan palvelujen kehittämistä, tulonsiirtojen korotuksia ja toimenpiteitä, joilla estetään huono-osaisuuden periytyminen ja parannetaan heikoimmassa asemassa olevien koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia.

Vasemmistoliitto laatikin jo ennen viime vaaleja kymmenkohtaisen toimintaohjelman sosiaalisen tasa-arvon edistämiseksi, siis köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi, ja vaalien jälkeen me olemme pyrkineet tuota ohjelmaa myös toteuttamaan hallituksesta käsin. Voidaan todeta, että osa siitä on jo toteutunut, mutta paljon tehtävää on vielä edessä.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä on erityisen tärkeää pitää huolta kaikkein vaikeimmassa asemassa olevista ihmisistä. Siksi me esitimme kehysbudjettiin työmarkkinatuen lapsikorotusten korottamista, mistä sovittiinkin. Kehyspäätöksissä myönteistä ja tärkeää on myös se, että toimeentulotuki ei pienten lisätulojen takia vastedes leikkaudu pois vaan tuensaajalle annetaan mahdollisuus myös asteittaiseen siirtymiseen normaaliin työelämään, sekä se, että asumistuki nousee. Nämä ovat tärkeitä asioita.

Vasemmistoliitto esitti myös, että työmarkkinatukeen ja työttömyysturvan peruspäivärahaan tehtäisiin korotus. Meidän mielestämme tasokorotus on tarpeen, ja se on tarpeen kahdestakin syystä. Ensinnäkin nykyinen taso on aivan liian alhainen elämiseen, siis kunnolliseen elämään. Toiseksi näin voidaan vähentää tarvetta hakea toiselta luukulta täydennystä. Ihmisten juoksuttaminen luukulta toiselle on yksinkertaisesti sietämätöntä, alentavaa, se on tarpeetonta. Köyhyystutkijat korostavat myös tarvetta perusturvan tason nostamiseen. Vaikka tasokorotuksella ei leipäjonoja poistetakaan, sillä kuitenkin helpotettaisiin ihmisten arkielämässä selviytymistä.

Haluan tässä palata myös väitteisiin, että tasokorotuksesta ei jäisi mitään käteen, kun se vähentäisi muita tukia, asumistukea ja toimeentulotukea. Jos näin yksioikoisesti olisi, meidän kansanedustajien saamat tiedot tasokorotuksen kustannuksista olisivat väärät. Mehän saimme näitä tietoja eri ministeriöistä, näin ei kai voi olla. Vaikka korotus ehkä osittain vähentäisikin kyseisiä tukia, jäisi silti suurimmalle osalle enemmän käteen kuin nyt jää. Tätä käteen jäävää määrää voidaan lisätä esimerkiksi poistamalla toimeentulotuesta asumismenojen seitsemän prosentin omavastuu. Nämä ovat niitä asioita, joita täytyy miettiä.

Vasemmistoliiton esittämä tasokorotus ei mennyt lävitse menokehysten yhteydessä, mutta emme me anna periksi. Me jatkamme tämän asian esillä pitämistä ja otamme sen uudestaan esille viimeistään elokuun budjettiriihessä, sillä peruspäivärahalla ja työmarkkinatuen varassa elävien ongelma on todellinen. Tässä haluaisin viitata myöskin sosialidemokraattien ryhmäpuhujan, ed. Säde Tahvanaisen ajatukseen siitä, että voitaisiin myös harkita verohelpotusten kohdistamista työttömille. Tämänkin kyllä otimme esille jo kesän budjettiriihessä, mutta silloin se ei saanut vastakaikua.

Samoin pidämme erittäin myönteisenä, että pääministerikin mainitsi viime kyselytunnilla tarpeesta täydentää köyhyyspakettia menokehyspäätösten jälkeen. Me vasemmistoliitossa pidämme tästä lupauksesta kiinni.

Vasemmistoliitto haluaa myös muistuttaa, että työttömien kannalta tärkeintä on paluu työelämään. Suomen syvä lama ja siihen liittynyt nopea rakennemuutos vuosina 91—95 merkitsi monien ammattien häviämistä, juuri sellaista tilannetta, arvoisat keskustan edustajat, juuri sellaista tilannetta, minkä markkinatalous luo, eli sitä, että mullistukset tuhoavat yrityksiä ja työpaikkoja ja sitten meidän poliitikkojen pitää yrittää korjata näitä jälkiä.

Kasvun käynnistyttyä on kasvavilla aloilla tarvittu ihmisiä aivan uusiin ammatteihin. Tämä on ollut erittäin vaativa tehtävä työvoimahallinnolle ja suomalaiselle koulutusjärjestelmälle eikä siinä ole täysin onnistuttu, se meidän on myönnettävä.

Pitkäaikaistyöttömien työllistäminen on melkoinen haaste, ja juuri siksi työvoimapolitiikkaa ollaan muuttamassa, jotta heitä voitaisiin auttaa takaisin työelämään. Monissa projekteissa on saatu myönteisiä kokemuksia pitkäaikaistyöttömien työllistymisestä. Näitä hyviä käytäntöjä on tärkeää levittää ympäri maata. On myös erittäin tärkeää, että yritykset luopuvat ennakkoluuloistaan ikääntyneitä ja pidempään työttöminä olleita työnhakijoita kohtaan.

Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymyksessä puhuttiin sosiaalisesta ja alueellisesta eriarvoisuudesta. Me vasemmistoliitossa pidämme myöskin tasaista alueellista kehitystä tärkeänä. Kun tarkastellaan kuntien väestömuutoksia, havaitaan, että väkeä menettäviä kuntia on itse asiassa ympäri maata ja samalla väki vähenee maatalousvaltaisista tai muutoin elinkeinorakenteeltaan yksipuolisista kunnista.

Useissa tapauksissa tämän päivän väestökehitys on seurausta aikaisempien vuosien ja vuosikymmenten ratkaisuista. Ne kunnat ja seudut, jotka aikoinaan panostivat aktiiviseen elinkeinopolitiikkaan ja samalla tukivat yritystoiminnan yleisiä edellytyksiä muun muassa ammatillisen koulutuksen avulla, keräävät nyt saldon kaukonäköisistä ratkaisuistaan. Ne voivat nyt tarjota nuorille mahdollisuuksia jäädä asumaan myös kotiseudulleen.

Oulu ja nyttemmin esimerkiksi Jyväskylä taas ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten korkeakouluopetuksen antama osaamisen lisäys näkyy koko seudun kehittymisenä ja uusien yritysten tulona, vaikka samaan aikaan näiden kaupunkien perinteinen teollisuus onkin supistunut. Panostaminen osaamiseen onkin tärkeällä sijalla aluepolitiikassa.

Osaamiseen panostamisen lisäksi menestyneille seuduille on tyypillistä voimakas suuntautuminen seutukunnallisen yhteistyön kehittämiseen. Tämän yhteistyön edistämiseksi hallitus päätti viime syksynä käynnistää hankkeita osana aluepoliittista toimenpidepakettia. Valtion puolelta alueille tarjotaan nyt porkkanoita niiden omien kehityslinjausten toteuttamiseksi.

Positiivista on jo se, että monissa seutukunnissa on kokoonnuttu yhteisen pöydän ääreen etsimään seudun omia vahvuuksia. Seuduilla tarvitaan vielä ennakkoluulotonta yhteistyötä näiden vahvuuksien kehittämiseksi. Valitettavasti eräissä seutukunnissa näyttää kuitenkin edelleen olevan vallalla kuntien välinen, yhteistyötä haittaava kyräily. Tämä on erittäin valitettavaa.

Vasemmistoliiton edustaja, alue- ja kuntaministeri Korhonen, esitti menokehyksiin otettavaksi jo tässä vaiheessa erityistä Pohjois- ja Itä-Suomen tukipakettia hallituksen aluepoliittisen toimenpidepaketin mukaisesti. On valitettavaa, että esitys ei vielä tullut hyväksytyksi. Me vasemmistoliitossa pidämme kuitenkin välttämättömänä, että tällainen tukipaketti aikaansaadaan, ja tähänkin asiaan tullaan palamaan varmasti elokuun budjettiriihessä, jolloin siis vasta, huomautan, vasta elokuussa, talousarvioesityksestä lopullisesti päätetään ja tämän jälkeen eduskunta sen käsittelee. Haluan korostaa sitä, että myös selvitysmies Jukka Pekkarisen raportista tulisi päästä yksimielisyyteen pikaisesti niin, että kuntataloutta parantaviin toimenpiteisiin voitaisiin ryhtyä mahdollisimman pian.

Arvoisat edustajatoverit! Eriarvoisuutta koskevan välikysymyksen yhteydessä on syytä tuoda esille myös alueellisen kehityksen toinen puoli eli maakuntien vastuu. Mitkään rahasummat eivät nimittäin riitä, jos määrärahat uppoavat epämääräisiin konsulttiselvityksiin tai hankkeisiin, jotka eivät tuo pysyvää tulosta, jotka eivät luo pysyviä työpaikkoja, yrityksiä, sinne alueille.

Aluekehitysrahoilla on saatava aikaiseksi pysyvää, kertautuvaa vaikutusta, tuloksia, jotka näkyvät kauas myös tulevina vuosina.

Kun arvioidaan aluepolitiikan tehoa, niin tulee muistaa, että keskustalla on, arvoisa ed. Pekkarinen, keskustalla on maakunnissa merkittävä asema, ja kun päätöksenteko on nimenomaan maakunnissa, olisi ehkä ollut paikallaan esittää välikysymys tai ainakin vakava kysymys, ed. Pekkarinen, siitä näille paikkakunnille myöskin, näiden maakuntien päättäjille, joita keskustassa on hyvin runsaasti. (Ed. Pekkarinen: Eihän se heidän vikansa ole, että te olette rahat heiltä vieneet!) Keskustan kritiikin tulisikin tuntua myös maakunnissa ja siten omienkin riveissä.

Maakunnan ja kunnan kehittäminen on osaksi myös psykologiaa. Pitää kyetä luomaan tulevaisuuteen uskova maakuntahenki. Sillä kukapa nuori haluaisi jäädä sellaiselle paikkakunnalle, jonka omat nokkamiehet sanovat, ettei maakunnalla ole tulevaisuutta? Kai se usko täytyy olla ja yrittämisen halu myös siellä paikallisesti.

Arvoisa puhemies! Vaikka olemme esittäneet arvostelua köyhyyspaketin sisältöön, näemme, että työtä heikoimmassa asemassa olevien puolesta kannattaa jatkaa hallituksesta käsin. Sitä kautta nimittäin saadaan konkreettisia ratkaisuja sosiaalisen ja alueellisen eriarvoisuuden ongelmiin.

Ministeri Perho totesi puheenvuoronsa alussa, että tämä köyhyyspaketti ei ole alku eikä se ole loppu. Tästäkin me pidämme kiinni, ettei se ole loppu, mutta haluan sanoa, että kiire toki näillä parannuksilla ja uudistuksilla on.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kannattaa yksinkertaista päiväjärjestykseen siirtymistä.

Ed. Mikkola merkitään läsnä olevaksi.

Pehr Löv /r:

Värderade fru talman, arvoisa puhemies! Regeringen tar i regeringsprogrammet upp åtgärder för att förebygga marginalisering, fattigdom och utslagning. Man söker också lösningar på de problem som anhopas hos långtidsarbetslösa, överskuldsatta och övriga grupper som har svårt att förbättra sin livssituation.

Enligt regeringsprogrammet är det huvudsakliga målet för den ekonomiska politiken att förbättra sysselsättningen. Det här tryggar samtidigt finansieringen av välfärdssamhället. Sysselsättningsgraden har utvecklats synnerligen positivt under denna riksdagsperiod och kommunernas och statens skatteinkomster har ökat.

Alla socialpolitiska åtgärder, beskattningen och den offentliga servicen måste bilda en sporrande helhet. God samhällsservice, dvs. vård och utbildning, ger alla en jämlik möjlighet att klara sig i konkurrensen. Vi får inte heller glömma att vi lyckats upprätthålla en tillfredsställande välfärdsservice, trots en historiskt djup depression.

Jämsides med målet att nå en hög sysselsättningsgrad eftersträvar regeringen att upprätthålla en god offentlig service. Bland annat med hjälp av en aktiv utbildningspolitik, som strävar efter lika möjligheter till utbildning, förebygger man utslagning.

Puhemies! Ruotsalainen eduskuntaryhmä aloitti vuoden 2001 valtiopäivät julkaisemalla lehdistötiedotteen otsikolla "Panostakaamme köyhimpään kymmenekseen". Hyvinvointivaltio ei voi hyvin, kun Eurostatin köyhyysrajan alle jää 190 000 suomalaista. On oikein, että yhteiskunta antaa heille tukensa.

Taloudellinen liikkumavara on useiden hyvien vuosien jälkeen ja tiukan talouspolitiikan ansiosta kasvanut, jääden kuitenkin julkisissa keskusteluissa esitettyä pienemmäksi. Parhaana keinona köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseen on edelleenkin työllisyyden lisääminen. Aktiivinen työllisyyspolitiikka sekä ansiotulojen ja toimeentulotuen yhteen sovittaminen tuloloukkujen vähentämiseksi ovatkin tämän vuoksi tärkeitä toimenpiteitä.

Konkreettisena toimenpiteenä ruotsalainen eduskuntaryhmä on jo pitkään suositellut mahdollisuutta ansaita hiukan enemmän ilman toimeentulotuen alentamista. Tämä kannustaisi toimintaan, ja nyt hallitus esittää tätä. Samanaikaisesti on syytä kohdentaa suora tuki kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville. Välittömien tulonsiirtojen yleiskorotus ei tule kyseeseen, vaan tulonsiirtojen perusteena tulee olla tarkoin harkitut priorisoinnit.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo yksinhuoltajien, opiskelijoiden, kaikkien pienimpiä eläkkeitä saavien ja pitkäaikaistyöttömien kuuluvan ryhmään, johon on kiinnitettävä huomiota ja joka on asetettava toimenpiteiden kohdentamisessa etusijalle. Toimenpiteiden kohdentaminen on välttämätöntä, jotta olemassa olevaa taloudellista liikkumavaraa voitaisiin käyttää mahdollisimman täsmällisellä tarkkuudella. Kyseessähän on liikkumavara, jota on käytettävä sekä vastuullisesti että pitkällä tähtäyksellä.

Värderade fru talman! EVA:s färska rapport "Erilaisuuksien Suomi", en rapport om finländarnas åsikter 2001, uppvisar som genomgående mönster att invånarna är oroliga för de växande klyftorna i samhället. Det handlar främst om klyftor mellan regioner och mellan människor på basis av utkomst, utbildning och inflytande i samhället. Hela fyra av fem anser att flyttningsrörelsen måste stävjas även om det skulle kräva stödåtgärder som skulle medföra större utgifter. Ännu fler anser att välfärdsmodellen alltid är värd sitt pris. Det är tydligt att alla dessa frågor är områden där politikerna är aktörer och har redskapen i sina händer.

Ett lands moral belyses av hur man tar hand om de svagaste i samhället. Regeringen har nu tagit tjuren vid hornen — och lyft katten på bordet — och kommit med en rad riktade åtgärder för att förbättra situationen för de allra svagaste. Vi skall komma ihåg att regeringspolitiken hittills också har präglats av stöd till personer med låg inkomst. Skattesänkningarna har tyngdpunkt på låg- och medelinkomsttagarna, bl.a. genom en förhöjning av förtjänstinkomstavdraget och slopandet av den lägsta skatteklassen i statsskatten. Trots att arbetslösheten gått ner och att generellt sett ingen grupp fått det sämre har inkomstskillnaderna trots allt ökat.

Flera av regeringens åtgärder förverkligas från och med i år och fortsätter nästa år. Under sommaren justeras nivån på folkpensionen för första gången på femton år. Åtgärder för att stärka den rehabiliterande arbetsverksamheten är ett steg i rätt riktning. Också möjligheten att erhålla förebyggande utkomststöd förbättras. För att befrämja sysselsättningen kan behovsprövat förhöjt resestöd beviljas för arbetskraftspolitisk utbildning. Medel har anslagits för att utreda förutsättningarna för långtidsarbetslösa att gå i pension eller få rehabilitering.

Inte minst mentalvården har uppmärksammats, men satsningarna är tillsvidare för ett år i sänder. Summan stiger från årets 70 miljoner mark till 75 miljoner mark nästa år. Minister Eva Biaudet inledde satsningen med öronmärkta pengar. Nu kommer man att utreda finansieringsmodellen, men svenska riksdagsgruppen anser att man ännu inte i detta skede skall gå in för att kanalisera medlen via statsandelarna. En öronmärkning skulle antagligen vara det effektivaste sättet. Gruppen vidhåller att hela denna sektor kräver ett långsiktigt finansierings- och åtgärdsprogram i stället för att regering och riksdag måste återkomma till budgetanslaget varje år.

Arvoisa puhemies! Kehysneuvottelujen tuloksena syntyi joukko kohdennettuja panostuksia yhteiskunnassamme kaikkein vaikeimmassa asemassa oleviin. Panostukset on tulkittu paketiksi, köyhyyspaketiksi, mikä on ollut kahdestakin syystä onnetonta. Ensinnäkin pakettia tulkitaan helposti siten, että suunnitteilla ei ole mitään muita toimenpiteitä kuin pakettiin kuuluvat toimenpiteet. Näin ei tietenkään ole, vaan panostukset hallituksen paketissa sopimiin kohtiin tapahtuvat niiden voimavarojen lisäksi, joita sektoriministeriöissä on köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi. Sektoriministeriöissä on suunnilleen miljardi tähän tarkoitukseen. Uudet 533 miljoonan markan toimenpiteet ovat lisäystä. Toiseksi sanan paketti käyttäminen luo odotuksia, odotuksia, joita ei koskaan pystytä lunastamaan kokonaan. Kaikkia sosiaalisia ongelmia ei voida poistaa taikaiskusta, näyttipä paketti miltä tahansa. Tämän oppositio varsin hyvin tietää.

Fru talman! Sammanjämkningen av utkomststöd och inkomster, som omfattar olika hushåll med låga inkomster, är en av de mest intressanta åtgärderna i paketet. Försöket innebär att 20 procent av inkomsterna, maximalt 600 mark per månad, lämnas obeaktade vid beviljandet av utkomststöd och det skall därmed bli möjligt att förtjäna lite mera utan att utkomststödet sänks. Deltidsarbete blir sålunda mera lönsamt, en inkomstfälla desarmeras och systemet blir mera sporrande. En färsk undersökning gjord av Vatt visar att man genom att minska inkomstfällor har skapat 30 000 arbetsplatser.

Arbetslösa som håller på att sysselsättas, de så kallade nolldagarspersonernas ställning förbättras genom att villkoren för sjukförsäkringen justeras, handikappades sysselsättningsmöjligheter förbättras. Återinförandet och förhöjningen av barntillägget för folkpensionen och arbetsmarknadsstödet kommer i praktiken att gagna bl.a. många ensamförsörjare. Åtgärden är viktig både för föräldrarna och för barnen, som p.g.a. föräldrarnas ekonomiska svårigheter kan hamna utanför skolgemenskapen.

Normhyrorna höjs med 4 mark per kvadratmeter och staten kan bevilja fullmakter att bygga bostäder åt bostadslösa för 30 miljoner mark mer än tidigare. Arbetsministeriet får 125 miljoner mark till och under våren preciseras det vilka åtgärder man ämnar vidta inom ramen för denna summa. Här är det skäl att minnas att de personer som inte sysselsatts i normal ordning ofta behöver långa stödperioder med olika typer av service och rehabilitering för att kunna sysselsättas. Sänkningen av pensionärernas sjukförsäkringspremie med 0,8 procentenheter under 2002 kommer upp under budgetmanglingen och svenska riksdagsgruppen utgår ifrån att den sänks enligt överenskommelse.

Arvoisa puhemies! On kuitenkin ilmeistä, että vaikeassa asemassa olevat ryhmät tarvitsevat tulevaisuudessa enemmän huomiota ja uusia toimenpiteitä. Köyhyyspakettia on pidettävä myönteisenä alkuna, mutta monia asioita on vielä korjattava. Muun muassa kotiäitien ja -isien tilanteen parantaminen ei ole mukana. Konkreettisesti kyse on vanhempain- ja hoitovapaan tekemisestä eläkkeeseen oikeuttavaksi, seikka, johon Puron työryhmän on puututtava työssään. Muuten budjettia tullaan vielä tarkistamaan sekä budjettineuvotteluissa että eduskuntakäsittelyssä.

Fru talman! Trots allt är det uppenbart att de utsatta grupperna kräver mera uppmärksamhet i framtiden och nya åtgärder. Man måste se fattigdomspaketet som en positiv början, men många saker måste ännu åtgärdas, bl.a. saknas en förbättring av hemmamammornas och -pappornas situation. Konkret handlar det om att göra föräldra- och vårdledigheten pensionsgrundande, vilket Puros arbetsgrupp bör ta upp i sitt arbete. I övrigt kommer budgeten och riktade åtgärder för dem som har det sämst ställt ännu att justeras både i budgetförhandlingarna och i riksdagsbehandlingen av denna.

Regeringens åtgärder för att lindra fattigdomen och bördan för de marginaliserade är viktiga steg i rätt riktning och bör fortsätta. Regeringen har också meddelat att arbetet kommer att fortsätta. Regeringens förslag är till sin inriktning bra, då det i mångt och mycket följer svenska riksdagsgruppens uttalande gällande satsningar på den fattigaste tiondedelen, men vi förväntar oss en uppföljning med nya satsningar under riksdagsperioden.

Svenska riksdagsgruppen föreslår enkel återgång till dagordningen.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Vielä vuonna 1949 yhteiskoulun aloittanut saattoi joutua kokemaan sen, että juuri se läheisestä maaseutupitäjästä tullut koulutoveri, jota oli oppinut muutaman kuukauden aikana erityisesti ihailemaan tämän älykkyyden takia, joutui jättämään koulunkäynnin kesken perheensä köyhyyden takia. Tavatonta ei ollut sekään, että talvikenkiä ei riittänyt suuressa lapsikatraassa kaikille, vaan kyläkoulussa käytiin vuoropäivinä. Tyytyväisyys loisti vanhempien kasvoilla, kun isäni kenkäkaupassa möin kengät niiden tarpeessa oleville.

Sodanjälkeisessä Suomessa oli todellista köyhyyttä. 1950-luvulla sotakorvauslaivojen teko ja puunjalostusteollisuuden kehittyminen loivat itäsuomalaisessa kauppalassa vaurautta siinä määrin, että se heijastui myönteisesti ympäröivään syvään maaseutuunkin. 1960-luvulla kuvatunlaisen aikakauden voidaan katsoa päättyneen suomalaisessa yhteiskunnassa sillä erää.

Sodanjälkeinen jälleenrakennuksen Suomi oli yliherkkä taloudellisille taantumille ja työttömyydelle. Aikaan kuuluivat politiikan ytimessä kahdeksan kohdan ohjelma, hätätilahallitus ja Korpilammen seminaari. Kynnys, joka laukaisi poliittiset erityismanööverit, oli erittäin alhaalla. 1960-luvulla käynnistynyt tupopolitiikka piti sisällään solidaarisuuden työn tulosten jakamisessa palkanansaitsijoiden kesken. Tulopolitiikan onnistuminen oli sitä luokkaa, että 1980-luvun alkupuolella vaikuttaneet johtavat poliitikot saattoivat aktiivisesti unohtaa sen, kuinka suhteellisen hyvään tilanteeseen oli päästy. Yhteiskunnallisten palvelutehtävien nimessä käynnistettiin rahamarkkinoiden hallitsemattomaksi pian osoittautunut liian nopea vapautusprosessi, jonka erään välituloksen, uusköyhyyden, perusteella oppositio yrittää nyt kaataa hallitusta. Nyt 16 vuotta myöhemmin hallituksen kaatoa yrittävät olivat itse ideoimassa ja käynnistämässä tätä kohtalokasta prosessia ja jopa johtamassa sitä hallitusta, joka otti valtiolle yli 250 miljardia markkaa velkaa. (Ed. Isohookana-Asunmaa: Miksi?) Tämän vipin hoitomenot rajoittavat tänä päivänä ja pitkään tulevaisuuteen myös kaikkien hyvien ja kannatettavien sosiaalipoliittisten uudistusten toteuttamista.

Arvoisa puhemies! Tämän päivän rakenteellisen köyhyyden elementit luotiin vuosikymmen sitten pääosin itse aiheutetun taloudellisen laman kautta ja aikana. Kymmenettuhannet konkurssit veivät yrittäjinä toimineet todelliseen köyhyysloukkuun ilman sitä toimeentuloturvajärjestelmää, jonka järjestäytynyt ammattiyhdistysliike aikanaan loi ja jonka turvin sen jäsenet selviytyivät jonkin aikaa suhteellisen siedettävästi menetettyään samoissa konkursseissa työpaikkansa.

Kohtalokkainta pääministeri Esko Ahon hallituksen aikaisissa tapahtumissa oli, että konkursseissa menetettiin valtava määrä käyttökelpoista taitotietoa sekä tuotantorakennetta, jonka koneet ja laitteet myytiin halvalla ulkomaille. Näin estyi näillä tuotantovälineillä uusi nousu ja luotiin pohjaa pitkäaikaistyöttömyydelle. Uudet työpaikat ovat syntyneet pääosin aivan muille aloille, ja ne ovat vaatineet aivan toisenlaisia osaamisvalmiuksia.

Välikysymyksen perusteluissa viitataan tuloerojen kasvuun yhteiskunnassa ja annetaan sille kielteinen arvolataus. Tämä ilmiö on sinänsä tosi. Se on syntynyt siten, että vähätuloisimmat ja varattomat ovat jämähtäneet taloudellisessa tilanteessaan paikoilleen, samalla kun markkinataloudessa hyvin menestyneet ovat räjähdysmäisesti pystyneet lisäämään tulojaan ja niiden avulla varallisuuttaan. Juuri näihin tuloihin ja omaisuuksiin oppositio vetoaa moittiessaan hallitusta köyhyyden poistamattomuudesta. Taustaksi olisi hyvä muistaa, että vientituloista riippuvainen Suomi kokee kansainvälisen markkinatalouden ilmiöt paljon voimakkaampina kuin monet elinkeinorakenteeltaan monipuolisemmat valtiot, kuten Sveitsi. Pitkällä aikavälillä olisikin tärkeää lisätä kotimarkkinoilla toimivien pk-yritysten määrää, jotta herkkyyttä kansainvälisen talouden muutoksille voitaisiin lieventää.

Hallituksen toimissa taloudellisissa vaikeuksissa elävien auttamisessa parasta on se, että niillä pyritään täsmävaikutuksiin. Kohderyhmät ovat suhteellisen suurella tarkkuudella tunnistettavissa, niiden nykyinen tulorakenne tiedossa ja ero nykyisen ja kohtuullisen toimeentulon välillä laskettavissa. Vastaanottamastaan arvostelusta huolimatta hallituksen tulee vihreän eduskuntaryhmän mielestä jatkaa täsmäsuunniteltua kohderyhmien tukemispolitiikkaansa. Valtaosa näistä toimista on tavanomaisia yksilön tai perheen taloudellista ja henkistä pärjäämistä edistäviä. Niiden nettovaikutus vain on heikentynyt kustannustason nousun myötä. Asumistuen ehtojen tarkistaminen olisi ollut tässä katsannossa joka tapauksessa todella kiireellinen tehtävä.

Hallitus haluaa kannustaa työikäisiä ja vähänkin työkuntoisia tekemään palkattua työtä. Toimeentulotuen ehtojen lieventäminen tähtää tähän tavoitteeseen. Kansaneläkkeen turvin elävä vammainen voi jättää eläkkeen lepäämään sinä aikana, jolloin hän on töissä. Houkuttimiin kuuluu myös nuorten vammaisten kuntoutusraha. Töihin menevät työttömyyseläkeläiset alkavat saada sairastuessaan päivärahaa. Sairausvakuutusjärjestelmän väliinputoajaryhmille suunnitellaan sairausajan toimeentuloturvaa. Puutteessa elävien lapsista aiheutuvia kulujakaan ei ole unohdettu. Työmarkkinatuen lapsikorotus nousee ja kansaneläkkeeseen palautuu lapsikorotus. Siinä esimerkkejä.

Samalla kun hallitus pyrkii siis paikkaamaan sosiaaliturvan aukkoja, se pyrkii aktivoimaan työttömiä hakeutumaan työelämään. Hanke on hyvä ja kannatettava, mutta heti perään on todettava, että juuri vaikeasti työllistettävien työllistymistä silmällä pitäen suunniteltua työpankkijärjestelyä kumpikaan Lipposen hallituksista ei ole kyennyt toteuttamaan, vaikka sitä varten on ollut valmis suunnitelma ja vaikka lainsäädäntöpuolella tarvittaisiin vain pienehköjä muutoksia sosiaalihuoltolakiin. Valitettava totuus on, että viivyttely pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä vaikeuttaa yksilötasolla heidän työelämään hakeutumistaan ja lisää näin heistä yhteiskunnalle koituvia kustannuksia. Juuri nämä henkilöt ovat yleensä sosiaalitoimiston pysyväisasiakkaita.

Hallituksen on ryhdyttävä toteuttamaan selvitysmies Marjasen työpankkiehdotusta mitä pikimmin. Nyt ei enää riitä pallottelu ministeriltä toiselle. On myös tärkeää estää syrjäytymistä edistämällä heikosti koulutettujen työttömien ammatillista koulutusta.

Byrokratia-Euroopassa löytyy myös ryhmä, jota voidaan kutsua nimellä tilastoköyhät, tähänhän ministerikin on täällä viitannut. EU:n tilastoissa lasketaan nimittäin köyhiksi ruokakunnat, joilla on käytettävissään vähemmän kuin puolet niistä tuloista, mitä ruokakunnilla on keskimäärin käytettävissä.

Kolmasosa näin lasketuista köyhistä on meillä opiskelijoita. Juuri puhuva sukupolvi eli opiskeluaikanaan niukemmin kuin nykyinen opiskelijapolvi. Tarvittavat rahat saatiin vähäisen opintotuen ohella lainarahoista. Lainarahalla opiskelu ei pelottanut, kun valmistumisen jälkeen oli odotettavissa pitkäkestoisia työtehtäviä — ja onhan noita piisannut. Nyt pätkätöiden aikakautena tilanne on toinen: velkaa ei hirviä ottaa. Parempi on tehdä opiskelun ohella ansiotyötä ja viedä näin työpaikka iäkkäämmiltä ihmisiltä. Opiskeluajan pidentyminen lisää yhteiskunnan menoja. Hallituksen ja eduskunnan vallassa on puuttua opinto- ja asumistuen tasoon ja ehtoihin. Tilanne vaatii kokonaisvaltaista tarkastelua ja sen mukaisia pikaisia johtopäätöksiä.

Arvoisa puhemies! Hallitus on menetellyt aivan oikein pyrkiessään lyhentämään valtion velkaa nyt, kun on pystytty ylijäämäiseen budjettipolitiikkaan. Oikeaoppista on sekin, ettei korkeasuhdanteen oloissa tehdä elvyttäviä budjetteja. Näistähän ehkä kaikkein surullisenkuuluisin oli vuoden 1988 budjetti, jota hallitus lihotti noususuhdanteesta ja yksityisen lohkon hillittömästä lainanotosta huolimatta 13 prosentilla. Samaan hengenvetoon on todettava, että kaikilla menomarkoilla ei ole samanlaista inflatorista vaikutusta. Puutteessa elävien ruokaan ja välttämättömyysmenoihin käyttämät tukimarkat ovat aivan toisessa asemassa kuin rakennus- ja muihin vastaaviin investointikohteisiin käytetyt rahat, niin kuin ed. Pekkarinenkin totesi. Edelliset eivät ylikuumenna markkinoita, jälkimmäiset kylläkin nostamalla rakennuskustannuksia.

Meillä on takana viisi taloudellisen menestyksen vuotta. (Ed. I. Kanerva: Enemmän kuin viisi!) Vuoden 2000 luvut kielivät vientimaa-Suomen menestyksen jatkuneen: viennin arvo oli 294, tuonnin 218 miljardia markkaa. On luonnollista, että kansan suuren enemmistön on vaikea ymmärtää, että tällaisesta menestyksestä on herunut vähätuloisimmalle väestönosalle vain hippusia. Kun valtion velkaa lyhennetään, kevenee vastaavasti myös vuotuinen korkolasku. Tätä kevenemisvaraa tulee käyttää paitsi koulutusmenoihin nimenomaan sosiaaliturvan aukkojen paikkaukseen vastaamaan yhteiskunnan kulloinkin olemassa olevaa tulonjakotilannetta. Sehän muuttuu lukuisista eri tekijöistä johtuen kaiken aikaa, jopa kuukausittain.

Hallitus teki melkoisen pr-möhlän julkistaessaan ensin 750 miljoonan markan menonlisäyspaketin, jota se itse kutsui köyhyyspaketiksi, ja karsimalla siitä sitten 220 miljoonaa markkaa pois. Taktiikka oli surkea ja suunta väärä. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä köyhyyspaketin mitoituksen on palattava sekä tämän vuoden elokuun että ensi vuoden elokuun budjettiriihissä ja korotettava nyt tarkastelun alla olevien menomomenttien lisäykset yhteiskunnan kokonaisedunkin mukaisesti yhteismäärältään 1,5 miljardin markan kokoluokkaan.

Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että hallitus on sinänsä lähtenyt aivan oikealle tielle pyrkiessään lieventämään heikoimmassa asemassa olevien taloudellista ahdinkoa, täyttämällä sosiaaliturvan aukkoja ja helpottamalla vähäisten työtehtävien vastaanottamista ilman, että henkilö sen vuoksi menettää toimeentulotukietuuksiaan. Valitulla tiellä on kuitenkin reippaasti jatkettava vaalikauden jälkipuoliskolla. Tätä ei edistä hallituksen kaataminen. Hallituksen vastaus tyydyttääkin vihreää eduskuntaryhmää.

Leea  Hiltunen  /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan heti alkuun haluan vakavasti kysyä, tietysti itseltäni, mutta koko tältä salilta: Tyydyttääkö meitä se tieto, että hallituksen ratkaisuilla jaetaan pienituloisille, jos ajattelen kuvaannollisesti ja taloudellisesti mitattuna, vain tulitikkuaskin kokoista parannusta?

Samaan aikaan kun hyväosaisten määrä yhteiskunnassamme on kasvanut, on hallitus tehnyt päätöksiä, jotka ovat ylläpitäneet ja jopa kasvattaneet kuilua hyvin menestyvien ja syrjäytyvien välillä. Pyrkimys ihmisten tasavertaisuuteen ja yhtäläisiin mahdollisuuksiin on uhattuna. Kun ennen lamaa köyhiä oli 2 prosenttia väestöstä, nyt heitä on 4 prosenttia, vaikka noususuhdannetta on jatkunut jo 8 vuotta. Tilastokeskuksen mukaan vuosina 94—98 väestön hyvätuloisin kymmenes sai vuosittain 6 prosentin ja pienituloisin kolmannes vain 1,5 prosentin reaalikorotuksen tuloihinsa. Äskettäin julkistetun Evan raportin mukaan yli neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että suomalainen hyvinvointivaltio on hintansa arvoinen, vaikka palvelujen ylläpitäminen tulisi kalliiksi. Saman suuruinen joukko kansalaisista kokee rikkaiden ja köyhien välisen ristiriidan voimakkaaksi ja pitää tulo- ja hyvinvointierojen kasvua todellisena.

Kansalaisten selkeän enemmistön kokemus ja huoli tulee ottaa vakavasti. Nyt on kiireellisten toimenpiteiden aika. Koska hallitus on osoittanut kyvyttömyytensä tilanteen hoitamiseksi, on kristillisen liiton eduskuntaryhmä mukana tässä välikysymyksessä. Hallituksen kosmeettinen köyhyyspaketti ei riitä ratkaisuksi tilanteen korjaamiseksi edes välttävästi.

Vähäosaisuus ei toki ole vain markoissa mitattua köyhyyttä, vaan pitkälti myös henkistä syrjäytymistä ja kokemusta toisen ja jopa kolmannen luokan kansalaisuudesta. Todellisena vaarana on, että olemme matkalla uudelleen kohti luokkayhteiskuntaa, jossa vähäosaisuus ja syrjäytyminen siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tämän ehkäisemiseksi periaatteena tulisi olla, että ainakin toiselle perheen huoltajista taataan työtä.

Vanhojen syiden lisäksi tutkijat ovat jo havainneet uusia köyhyyden ja syrjäytymisen uhkia. Ilman tarpeellista hoivaa jäädyksi joutuminen tuo esimerkiksi vanhuksia ja mielenterveyspotilaita yhä enemmän toimeentulotuen piiriin. Maatalouspolitiikan ja koulutuspolitiikan puutteiden on arvioitu olevan jatkossa yhä merkittävämpiä syrjäytymisen taustalla olevia tekijöitä. Myös yksityisyrittäjät ovat työttömyyden ja sairauden yllättäessä monia muita heikommassa asemassa.

Toimeentulotuen tarve on tutkijoiden mielestä selkein köyhyyden mittari. Sen varassa on suomalaisista peräti 10 prosenttia, mikä on ikävällä tavalla Euroopan kärkeä. Työmarkkinatuen piirissä on yli 150 000 työtöntä, joista suuri osa ei saa tätä etuutta tarveharkinnaisuuden vuoksi täysimääräisesti. Monet lapsiperheet elävät toimeentulon rajamailla. Myöskään opiskelijoiden asema ei ole hyvä. Etenkin ylivelkaantuneiden nuorten määrä on kasvanut voimakkaasti.

Laman jälkeen toiminnassa olevat ruokapankit ja leipäjonot todistavat, että nykyinen perusturvajärjestelmä ei takaa riittävää toimeentuloa kaikille. Mutta hallituksen riveissä tunnutaan ilmeisesti ajattelevan, että rikkauden lisäksi Suomessa tulisi oppia sietämään taas menneiden aikojen malliin myös köyhyyttä. Köyhyyttä mielestämme ei tule kuitenkaan sietää, vaan hyvinvoinnin hedelmistä pitää jakaa kaikille. Kun Suomessa laman syvien vuosien jälkeen Lipposen ykköshallituksen toimesta luovuttiin muun muassa ensimmäisenä hyvätuloisten niin sanotusta lainaverosta, alkoi taas Ruotsin demarihallitus työnsä aivan toisesta vinkkelistä. Se lähti palauttamaan ensimmäiseksi laman vuoksi leikatut vähimmäisetuudet. Tämä työ on kuitenkin Suomessa edelleen pahasti kesken.

Viime syksynä tehtyjen budjettipäätösten yhteydessä jaettiin tulonsaajille yhteensä 6,5 miljardin markan tuloveronkevennykset. Ne kohdistuivat totuttuun tapaan markkamääräisesti selkeästi eniten hyvätuloisiin. Vuoden alusta tullut veronkevennyshän ei kaikista pienituloisimpiin yltänyt lainkaan. Nyt, kun hallituksen piti laatia reilun 700 miljoonan köyhyyspaketti, eivät valtion rahat enää riittäneetkään. Alimitoitetusta paketista piti vielä karsia valtion velkojen maksuun parisataa miljoonaa markkaa. Miksi kummassa veronkevennysmiljardit saatiin helposti kasaan, mutta köyhyyspaketin kanssa jahkailtiin ja jo entisestään pientä summaa leikattiin? Kun veronalennusten uskotaan tuottavan kuitenkin kansantaloudellista hyötyä, miksi ei kaikkein heikoimmassa asemassa oleville suunnatut markat tuottaisi vähintäänkin samaa hyvää tulosta? Arvatenkin jokainen lisämarkka köyhän kukkarossa menisi kulutukseen eikä säästötilille ja oletettavasti useassakin tapauksessa ehkäisisi sellaisia ongelmia, joista koituva lasku yhteiskunnalle myöhemmin on todella suuri.

Yksi tehokkaimpia ja yksinkertaisimpia keinoja parantaa pienituloisimpien taloudellista asemaa on alimpiin tuloluokkiin kohdistuva veronalennus, joka koskettaa ensisijaisesti juuri peruspäivärahan, työmarkkinatuen, opintotuen, kotihoidon tuen ja äitiyspäivärahan sekä pienimpien eläkkeiden varassa eläviä. Mahdollinen kevennysmalli voisi olla kunnallisveron ansiotulovähennyksen säätäminen koskemaan myös sosiaalietuuksia tai perusvähennyksen selkeä korotus. Tällä hetkellä ansiotulovähennys poistuu, kun ansiotulot ylittävät 355 000 markkaa. Tuota rajaa voitaisiinkin vastaavasti laskea vaikkapa 200 000 markkaan pienituloisimpien verotuksen kevennyksen rahoittamiseksi.

Kuntien palvelukyvyn ylläpitämiseksi kunnallisveroon kohdistuva veronalennus tulee korjata täysimääräisesti kunnille. Rahoitusta tarvittaviin toimenpiteisiin taas saataisiin säätämällä kristillisen liiton eduskuntaryhmän jo moneen, moneen kertaan esittämät lyhytaikaisten luovutusvoittojen verotuksen kiristäminen ja pörssivero. Verotuksen rakennetta korjattaessa olisi huomioitava myös, kuinka monta huollettavaa kyseisillä tuloilla tosiasiallisesti elätetään. Kristillinen liitto on useasti esittänyt myös perheverotusmallia, joka olisi toimiva ratkaisu edelleen näissä kysymyksissä.

Ryhmämme on myös useaan otteeseen esittänyt sitä, että veronkevennystä kohdistettaisiin elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamiseen 17 prosentista 12 prosenttiin. Laskennallinen hyöty kuluttajalle olisi noin 500 markkaa vuodessa ja taloudellisesti ahtaimmilla olevat hyötyisivät suhteellisesti eniten.

Kristillisen liiton eduskuntaryhmän mielestä hallituksen kehysriihessä hyväksymä köyhyyspaketti on täysin riittämätön, vaikka se sisältää korjauksia työmarkkinatuen lapsikorotuksiin ja sairausvakuutuksen päivärahajärjestelmään. Mutta sairauspäivärahojen minimitasot jäivät hallituksen paketissa edelleenkin palauttamatta. Kysymme, miksi, ja odotamme, että tämä korjataan pikaisesti.

Huhtikuun alussa voimaan tulevan uuden toimeentulolain tarkoituksena on tehostaa ja lisätä ennalta ehkäisevän ja harkinnanvaraisen toimeentulotuen käyttöä. Tämä on oikein. Mutta sekään ei muuta sitä tosiasiaa, että köyhyyttä poistavien perusratkaisujen pitäisi olla aina sellaisia, että toimeentuloluukulle ei nykyisessä määrin jouduttaisi lainkaan.

Perhepoliittiset etuudet ovat jääneet myöskin pahasti jälkeen. Lapsilisäjärjestelmän, kotihoidon tuen ja perheverotuksen kehittäminen ovat mielestämme tärkeä osa väestöpolitiikkaa sekä työn ja perheen yhteensovittamista ja vaihtoehtojen luomista pienten lasten perheille. Hallitus ei ole kuitenkaan esittänyt yhtään konkreettista toimenpidettä nimenomaan väestöpoliittisen kriisin torjumiseksi, vaikka se on tämän huolenansa nostanut esille, eli huolen huoltosuhteen rajusta tulevasta muutoksesta.

Arvoisa puhemies! Yhteiskunnan selkeän viestin ja ennen kaikkea hallituksen selkeän viestin tulee olla se, että jokainen ihminen on arvokas ja kykenevä toimimaan jossakin tehtävässä. Tärkeä on syrjäytymiskierteen nopea katkaiseminen, jossa työn tekemisen ohella ohjauksella ja kuntoutuksella on mielestämme keskeinen sijansa. Tarvitaan ehdottomasti pitkäaikaistyöttömien ryhmän, henkilöiden, ihmisten konkreettista läpikäymistä työvoimahallinnossa yhdessä sosiaalitoimen ja muiden tahojen kanssa aivan yksilökohtaisesti siten, että jokaiselle työttömälle saadaan selkeä päätös siitä, mikä on inhimillinen ja myöskin toimiva ratkaisu kunkin kohdalla.

Nykyisten tukityöllistämiskeinojen perusongelma on se, että moni työtön ehtii passivoitua ja syrjäytyä, ennen kuin tukitoimet tavoittavat hänet. Paras keino torjua syrjäytymistä onkin palauttaa työttömät mahdollisimman pikaisesti edes osa-aikaisesti takaisin työelämään. Tällä hetkellä yhtäjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita on noin 88 000. Se on aivan liian iso joukko.

Kristillisen liiton eduskuntaryhmän mielestä tukityöllistämisjärjestelmää tulisi myös muuttaa esimerkiksi siten, että jokaiselle työmarkkinatuella tai peruspäivärahalla olevalle, yli puoli vuotta työttömänä olleelle olisi järjestettävä ainakin vuoden mittainen työsuhde, jonka palkasta valtio vastaa 70-prosenttisesti enintään 3 500 markkaan saakka. Sivukulut tulisivat työnantajan maksettaviksi, ja peruspäivärahaa saavien ja osan työmarkkinatukea saavien kohdalla tämä lisäisi yhteiskunnan kustannuksia noin 1 000 markalla kuukaudessa. Tästä osa palautuisi toki yhteiskunnalle veroina ja huomattava osa lopustakin lisääntyvänä kulutuksena sekä säästönä toimeentulotuen ja asumistuen menoissa. Me tiedämme myöskin, että meillä on merkittävä työvoiman tarve edessämme monella hoiva-alalla ja palvelualoilla kunnissa ja myöskin kolmannella sektorilla.

Arvoisa puhemies! 90-luvun alun laman jäljiltä maassamme on yhä tuhansia ihmisiä ja perheitä, jotka eivät ole saaneet helpotusta tuolloin syntyneeseen velkataakkaansa. Rehellisten, pääosin ilman omaa syytään kohtuuttoman velkataakan alle joutuneiden ihmisten asemaa tuleekin nyt viipymättä helpottaa. Yksityishenkilön velkajärjestelystä annettua lakia tulisi mielestämme muuttaa siten, että velkajärjestelyyn pääsemistä helpotetaan ja maksuohjelmat voidaan vahvistaa sellaisiksi, että velallisilla on mahdollisuus selvitä taakastaan kohtuudella. Koko kansantaloudenkin kannalta on perusteltua palauttaa nämä ihmiset työ-, tuotanto- ja kulutusketjuun. Samalla voidaan torjua harmaata taloutta ja korostaa kaikkien yhtäläistä ihmisarvoa. Nykyisen velkajärjestelylain puutteet tulevat esille monella tavalla, mutta ne tulevat esille esimerkiksi siten, että yhä useampi valitsee elinikäisen ulosoton. Tämä ei ole oikein.

Tiedossa on, että pienimpien työttömyyskorvausten tasokorotus jumiutui hallituksessa siihen, että ammattiyhdistysliike ei ollut valmis tähän ilman korotuksia myös ansiosidonnaisiin etuuksiin. Kristillisen liiton eduskuntaryhmä haluaa korostaa, että ammattiyhdistysliikkeellä on merkittävä rooli köyhyyden ehkäisemisessä eikä sen joustamattomuudella tule vaikeuttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanteen helpottamista. Myös kolmikannan ulkopuolella olevat ihmisryhmät, kuten eläkeläiset, pienyrittäjät, maatalousyrittäjät ja työttömät, tulee saattaa tasavertaisiksi keskustelukumppaneiksi hyvinvoinnin hedelmiä jaettaessa.

Monet hallituspuolueiden kansanedustajat ja jopa ministerit ovat arvostelleet hallituksen linjaa ja sovittua köyhyyspakettia. Kun nämä edustajat ovat keskittyneet vaalipiireissään kritisoimaan hallitusta ja esittämään siellä, siis vaalipiireissä, kentillä, kansan keskellä, parempia ratkaisuja, nyt olisi näiden puheiden lunastamisen aika. Hallituspuolueiden kansanedustajina te voisitte asettaa hallituksen nyt selkä seinää vasten, ja jos te, hyvät hallituksen linjaan kriittisesti suhtautuvat edustajakollegat, jatkatte kahdella pallilla istumista, ei mielestämme kansalaisten luottamus poliittiseen päätöksentekoon parane eikä myöskään luottamus tulevaisuuteen kohene, vaan päinvastoin. Tämä on erittäin vakava kysymys.

Vastuu itsestä ja lähimmäisestä on yhteiskunnan kantava voima. Tiedämme, että nyt on korkea aika palauttaa kansalaisten luottamus poliittiseen päätöksentekoon ja usko tulevaisuuteen.

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Pekkarisen ehdotusta päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä välikysymys, jos mikä, on varmasti tarpeellinen. Hallitus halusi kuitata koko suomalaisen köyhyysongelman pikku paketilla, joka vielä uutisoitiin television pääuutisissa siten, että hallitus leikkaa köyhyyspakettia, kuin se olisi ollut suurikin paketti. Todellisuudessa tämän paketin leikkaaminen oli kuin mikropiirin korjaamista jakoavaimella. Köyhyysongelma ei ratkea eikä edes helpotu juurikaan runsaalla 500 miljoonalla markalla, eikä tilannetta korjaa sekään, että asiaan lupaillaan palata budjettiriihessä tai mahdollisessa lisäbudjetissa. (Ed. Gustafssonin välihuuto) Tekojen ja markkojen aika on nyt — ed. Gustafsson — eikä jossain hamassa tulevaisuudessa.

Suomessa on vuosikausia jatkunut voimakas taloudellinen kasvu. Rahaa on tullut ovista ja ikkunoista, vienti on vetänyt ja voittoja on lunastettu ja optioita jaettu. (Ed. Bremer: Älkää unohtako EU:ta) Valtion velkaa — tulee sekin — on pystytty lyhentämään, mutta kaikista köyhimmät ovat kurjistuneet sekä suhteellisesti että tosiasiallisesti. Tämä tilanne on kansallinen häpeä ja kertoo valtaapitävien armottomista arvoista. Köyhyydestä puhuminenkin halutaan hyssytellä hiljaiseksi. Kas, kun joku uuskielen kehittelijä ei ole koko sanaa poistanut tai saanut poistetuksi kielenkäytöstämme, sillä meillähän on runsaasti kokemusta siitä, miten autovarkaudetkin vääntyvät ajoneuvojen luvattomiksi käyttöönotoiksi, kun tarkoituksenmukaisuus niin vaatii.

Köyhyys ja toimeentulovaikeudet, ylivelkaantuminen ja syrjäytyneisyys ovat saavuttaneet sietämättömät mittasuhteet. Hallituksen tarjoama paketti on paheneviin köyhyysongelmiin suorastaan vitsi, kuten vapaaehtoistyötä Helsingin Myllypurossa tekevä Paavo Kaijonmaa tiistain Ajankohtaisessa kakkosessa sanoi. Hänen toinenkin toteamuksensa pitää paikkansa: "Hallitus tuntuu todellakin olevan enemmän huolissaan Suomen imagosta EU:ssa, jota leipäjonot ja ruokapakettijakelut jyrsivät, kuin itse ongelmasta. Ihminen on unohdettu, painettu alas, lyöty lyttyyn."

Köyhyysongelma on haluttu pois silmistä. Tulevat mieleen jopa kekkoslaiset Etykin ajat, jolloin Helsingin keskustaa siivottiin niin kutsutuista laitapuolen kansalaisista suurella luudalla jonnekin lähikuntien metsiin, jotta kaikki näyttäisi ulospäin hyvältä. Köyhyyteen suhtaudutaan kuin jälkijättöiseen sikiöseulontaan periaatteella: "pidä Suomi siistinä". Poliittisille päättäjille köyhyysongelma tuntuu olevan ikävä kärpänen, joka hetkeksi saadaan poliittisella pikkunäppäryydellä häädetyksi pois tasavallan pitopöydistä, mutta joka aina vain palaa takaisin ja löytyy piilottelun jälkeenkin kuin luuranko kaapista.

Uskallan väittää, että yksi merkittävä tekijä köyhyysongelman laajuuteen ja sen ponnettomaan hoitoon on siinä, että tämän päivän poliittiset päättäjät ja korkeat virkamiehet eivät ole muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta joutuneet kuuna päivänä omakohtaisesti kokemaan, mitä on elää köyhänä ja nurkkaan ahdistettuna vailla todellista ulospääsyä vallitsevasta tilanteesta. Kaikille näille ongelmaa väheksyville ja siitä korkeintaan suutaan soittaville herroille ja rouville tekisi erittäin hyvää joutua muutamaksi kuukaudeksi esimerkiksi pitkäaikaistyöttömän housuihin tilanteessa, jossa he joutuvat pelkän peruspäivärahan tai työmarkkinatuen turvin maksamaan 1 500 markan vuokran, vähintään velkojen korot pankille, ostamaan ruoan ja maksamaan pakolliset laskut. Tästä kaikesta selvitäkseen heidän pitäisi vielä käydä jollain pikkupaikkakunnalla joka kuukausi sosiaalitoimistossa tekemässä pesänselvityksensä saadakseen muutaman satasen ruokaan, joka sekin sitten vähentää jotain muuta tukea lähes samalla määrällä. Tämän maolaisen kuurin käytyään voisi ehkä hieman useampi täälläkin istuva pehmetä todellisen köyhyyspaketin tekemiselle, suomalainen kun ei usko ennen kuin itse näkee tai kokee.

Arvoisa puhemies! Poliittinen vasemmisto on joskus Suomessakin kantanut huolta pienituloisista ja vaikeuksissa olevista kansalaisista. Nyt koko poliittinen vasemmisto on istunut hallituksessa kohta kuusi vuotta ja tulokset puhuvat puolestaan. (Ed. Gustafssonin välihuuto) Mikä vasemmistopuolue hallituksesta puuttuu, jotta köyhän asiaa voisi ajaa? — Ed. Gustafsson, odottakaa, kun siteeraan Kansan Uutisten pientä pääkirjoitusta. — Älkää katsoko heidän huuliaan vaan sitä, miten he käyttäytyvät äänestyksissä. Vasemmisto ei enää edes puhu köyhän asiasta, vai mitä sanotte seuraavasta suorasta lainauksesta vasemmistoliiton pää-äänenkannattajan Kansan Uutisten viime perjantain pääkirjoituksesta? "Tuskinpa köyhät kuitenkaan vasemmistoliitollekaan kiitoskortteja lähettelevät. Eivät he lähettele kenellekään. Siinä onkin yksi tämän päivän suurimmista ongelmista; köyhillä ei ole ääntä. He eivät kuulu kansalaisjärjestöihin eivätkä puolueisiin. He eivät yleensä edes äänestä. Jos äänestävätkin, eivät vahingossakaan vasemmistopuolueita, vaan milloin mitäkin huuhaa-liikettä." — Mielestäni selkää tekstiä. Kun eivät köyhät ymmärrä äänestää heitä pettänyttä vasemmistoa, olkoot sitten ilman apua. Poliittinen tarkoituksenmukaisuus on viety todella hävettävän pitkälle. Protesteja ei saisi esittää äänestämällä vääriä puolueita.

Tämän rinnalle sopii ote Evan entisen toimitusjohtajan Kauko Sipposen yleisönosastokirjoituksesta Helsingin Sanomissa tammikuun 21. päivältä tänä vuonna: "Jos maamme köyhimpien kansalaisten ottamista mukaan muiden nauttimaan taloudelliseen kasvuun sanotaan populismiksi ja tästä huolehtimista jakopolitiikaksi, niin maassamme tarvitaan lisää populismia ja lisää jakopolitiikkaa. - - Tässä asiassa ei ole annettava yhtään periksi. Vai onko uuden perustuslain ensimmäiseen pykälään vallan turhaan kirjoitettu, että valtiosääntö - - edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa?" — Se oli mielestäni sattuvasti sanottu.

Halusin ottaa edellä mainitsemani lainaukset esille sen vuoksi, että huomaisimme, miten valta-asema sanelee politiikan sisällön. Vasemmisto on jo puheissakin luopunut köyhän asiasta muutamaa piristävää kansanedustajakollegaa, kuten edustajat Tennilä, Kuoppa ja Puhjo, lukuun ottamatta. Todellisia köyhän kansan asiamiehiä ei hallituksessa olekaan, sillä vihreät ovat mielestäni hyvä- ja keskituloisia ja sinisilmäisiä, joille tuottaa usein suurempaa surua jonkin koppakuoriaisen tai jäkälälajin häviäminen kuin muutaman kymmenentuhannen puutteessa elävän hädänalainen tila tai jonkun velkaongelmaisen itsensä narun jatkoksi vetäminen. Muut hallituspuolueet kilpailevatkin sitten siitä, mikä puolue saa kipeimmin potkittua köyhää kynsille.

Arvoisa puhemies! Kansa ei kurjistu itsekseen, vaan köyhyys ja toimeentulovaikeudet ovat pääosin yhteiskunnan virheellisin toimenpitein aikaansaatuja tai yhteiskunnan laiminlyönneistä johtuvia. Vain muutama vuosi sitten toteutetut toimeentulotuen perusosan supistukset kohdistuivat erityisen ongelmallisina monilapsisiin perheisiin. Tästä eduskunta oli varmasti tuolloinkin tietoinen. Suurin syy toimeentulo- ja köyhyysongelmiin on kuitenkin työttömyys, etenkin pitkäaikaistyöttömyys.

Suomessa olisi jo vähitellen uskottava, että pitkäaikaistyöttömien loputon kurssittaminen ei ole ratkaisu. Ainoa tehokas työttömyyden katkaiseva keino on velvoitetyöllistäminen, minkä kristillisetkin nyt viidentoista vuoden jälkeen ovat puheenjohtajansa suulla todenneet. Vasemmistosta ei ole työttömyyden katkaisuhoitoa tukevia kannanottoja tässä salissa viime aikoina suuremmin ainakaan demarileiristä kuultu sen jälkeen, kun ed. Heikki Rinne viime vaaleissa valitettavasti putosi eduskunnasta.

Järjetöntä on sekin vallalla oleva käytäntö, että työhön kykenemättömiä ihmisiä juoksutetaan vuodesta toiseen ja luukulta toiselle kerjäämään elantoa. Sairaat pitää päästää eläkkeelle. Väitän, että kansantaloudellemme on huomattavasti kalliimpaa pitää väkisin työttömyyskortistossa todellisuudessa työkyvyttömiä tai työhön sopeutumattomia ihmisiä kuin päästää heidät vuosikausien turhien ja kalliiden kurssitusten putkesta useimmiten hyvin pienelle mutta toivomalleen eläkkeelle. Kun näin tehtäisiin, voisivat työnantajatkin olla vakuuttuneita työvoimaviranomaisten heille lähettämien työnhakijoiden tasosta ja työhalusta ja toisaalta kursseille pääsisivät aina nekin, jotka sinne todella haluavat.

On aivan selvää, että köyhyys, ylivelkaantuminen, työttömyys ja syrjäytyneisyys ovat osaltaan lisänneet myös nuorten ja lasten voimakkaasti tuntemaa pahoinvointia. Suomi on mitä ilmeisimmin mätänemässä sisältäpäin, ja tämä on suuri uhka tulevaisuudellemme. Lisääntynyt päihteiden ja huumeiden käyttö on varmasti kytköksissä toimeentulovaikeuksiin ja toisaalta perheiden hajoamisiin ja työelämän vaatimusten kasvuun, joka varastaa lapsilta aikuisten heille varmasti haluamaa käytettävissä olevaa aikaa.

Tässä yhteydessä on yhteiskunnallisestikin kysyttävä Kari-Pekka Kyrön sanoin, miten meistä, siis suomalaisesta yhteiskunnasta ja päätöksentekijöistä, on tullut tällaisia. Raaka kilpailu, tehokkuuden ylikorostaminen ja tulosten saaminen hintaan mihin hyvänsä kasaa uupuneita sen tien viereen, josta menestyneet mersuillaan ohi hurauttelevat. Kyydistä jääneille on tarjolla apostolinkyyti, ja vain todelliset apostolien oppilaat eli kirkko ja eri vapaaehtoistyöntekijät käyvät köyhien ja muserrettujen rinnalla. Hyvä, että edes ne ovat olemassa. Annan täyden tunnustuksen heidän työlleen, sillä mikäli koko köyhyysongelma olisi vain yhteiskunnan hoidossa, olisi tilanne monin paikoin tuntuvasti nykyistäkin pahempi. Kaikkein huonoimmat eli ne, joiden elinolosuhteet ovat heikoimmat, saisivat ehkäpä vain elää rauhassa ja odottaa, millä tavoin voisivat hoitaa nälkäänsä ja kylmää odottaessaan jotakin budjettiriihtä, lisäbudjettia tai komiteanmietinnön toteutumista.

Köyhyys ei ole pelkkä pitkäaikaistyöttömien ja velkaongelmaisten opiskelijoiden tai lapsiperheiden ongelma. Köyhyyttä ja puutetta esiintyy myös vanhusväestömme keskuudessa. Suoranaista nälkää eivät vaatimattomiin oloihin tottuneet vanhukset näe, mutta puutteessa elämisestä voidaan täydellä syyllä puhua silloin, kun vuosikausia rintamalla ollut veteraani, kotirintamalla kahden edestä työtä tehnyt kotirintamanainen tai kotiäitinä vuosikymmenet toiminut henkilö joutuu tulemaan toimeen noin 3 000 markan kuukausituloilla. Lääkekulut vievät heiltä merkittävän osan tuloista, ja kuntien avustaan perimät korvaukset nousevat vuosi vuodelta. Köyhyyden syyksi halutaan laittaa myös se, että vanhuksiamme makuutetaan laitoksissa likaisissa vaipoissa, syöttämättä ja juottamatta päivästä toiseen kuntien karsittua hoitohenkilöstömäärärahojaan. Pahimmissa tapauksissa ei heitteillejättö ole enää kaukana vallitsevassa tilanteessa.

Arvoisa puhemies! Hallitus selittelee niin kutsutun köyhyyspakettinsa leikatun vaatimatonta tasoa sinänsä vallitsevassa tilanteessa eriskummallisella väitteellä eli rahapulalla. Kummallinen rahapula, kun verotulot ylittävät ennakoidun tason kymmenillä miljardeilla. Rahapulasta ei kuitenkaan puhuttu sanallakaan eilen, kun eduskunnassa toteamalla nuijittiin 420 miljoonan markan lisämaksu EU:n pohjattomaan kassaan jonkin teknisen muutoksen nimissä. Miksi sitä ei leikelty, kun samaa tasoa olevaa köyhyyspakettia viilattiin ja höylättiin hallituksessa viikkotolkulla? Mikä on kenenkin sydäntä lähellä, sitä hän hyvänä pitää.

Hiljattain tuli julkisuuteen tutkimus ...

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Ed. Vistbacka, viisitoista minuuttia on täyttynyt!

Puhuja:

Arvoisa puhemies! Haluan todeta vain sen, että mielestäni velkaongelmaan vaadittaisiin ehkä noin 50—100 miljoonan markan määräraha muutaman vuoden ajan, jolloin tämä asia voitaisiin hoitaa.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi haluan ilmoittaa, että tuen keskustapuolueen tekemää ja kristillisen liiton kannattamaa epäluottamuslausepontta.

Ensimmäinen varapuhemies:

Totean, että tässä vaiheessa, nopeatahtisessa keskustelussa, puheenvuorojen pituus saa olla enintään seitsemän minuuttia.

Työministeri  Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Tämäkin keskustelu osoittaa sen, että suomalainen syrjäytyminen ja köyhyysongelma ei ole mitenkään yksiulotteinen, vaan siinä on hyvin monta puolta ja se koostuu monista erilaisista ongelmista.

Tämä keskustelu on ollut aika ristiriitaista siinä mielessä, että toisaalta on vaadittu, että niiden ihmisten joukkoa, jotka joutuvat turvautumaan viimesijaiseen toimeentulotukiturvaan, pitää pienentää. Nämä ratkaisut usein eivät tuo välttämättä rahaa käteen näille ihmisille, vaan ainoastaan muuttavat valtion ja kuntien maksusuhteita. Toisaalta puhutaan siitä, että tarvitaan välttämättä myös käteenjäävää rahaa. Käteenjäävän rahan turvaamiseksi hallitus on etsinyt niitä täsmätoimia, joita tässä kokonaisuudessa nyt esitetään. Nämä eivät ole niitä ainoita ratkaisuja, joita on tehty. Tänä vuonna on jo tehty tämän tyyppisiä ratkaisuja ja varmasti tullaan tekemään myös jatkossa.

Jos ajattelemme vielä tätä monimutkaisuutta, niin ed. Pekkarinen ryhmänsä välikysymyspuheenvuorossa käsitteli työmarkkinatukea ja sen alhaisuutta ja puhui aivan totta osasta tämän perheen tilanteesta, mutta unohti sen, että kyseessä on tyypillinen perhe, joka saa toimeentulotuen kautta lisätäydennystä omaan elantoonsa. Se ei saa olla järjestelmä, se on totta, mutta jotta tästä ongelmasta päästäisiin pois, ensisijainen lääke on työllisyyden parantaminen. Jos katsomme niitä tuloksia, mitä sillä puolella on tullut, niin vuosi sitten uusien työpaikkojen määrä nousi 74 000:lla. 50 000 näistä työpaikoista oli kokoaikaisia, vakituisia työsuhteita ja se loppu joko osa-aikaisia tai määräaikaisia. Mutta työttömyys laski vain 23 000:lla, koska aina silloin, kun syntyy työpaikkoja, ihmisiä purkautuu muualta, koulutuksesta, kotoa, työmarkkinoille. Mutta viime vuonna työttömyys laski 34 000:lla. Eli tämä määrä on suurempi kuin edellisen vuoden lasku.

Jos katsomme, mitä muuta on tapahtunut: Pitkäaikaistyöttömyys on useimmiten se, mikä kaikkein pahiten syrjäyttää ja kaikkein pahiten aiheuttaa köyhyysongelmaa. Vuosina 1999—2000 pitkäaikaistyöttömyys laski Uudellamaalla 20,4 prosenttia; Lapissa 13,6 prosenttia; Pirkanmaalla 16,5 prosenttia. (Ed. Stenius-Kaukonen: Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi viime vuonna!) — Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä. — Vuoden työttömänä olleiden määrän lasku on Uudellamaalla ollut 13,9; Lapissa 10,5; ja Pirkanmaalla 7,5 niiden tilastojen mukaan, jotka ovat työministeriön lukuja. (Ed. Pekkarinen: Sopikaa hallituksen sisällä, mikä teidän lukemanne on!) — Minä puhun nyt tällä hetkellä hallituksen esittämistä luvuista, ja eduskunnan sisältä tulee kansanedustajien esittämiä lukuja.

Jos mietimme, mitkä ovat niitä välineitä, joilla me puutumme syrjäytymiseen ja köyhyyteen, meillä on monia EU:n kautta tulevia rahoitusohjelmia, ja suurin näistä Esr, joka panostaa moniin asioihin. Mutta jos sieltä perataan puhtaasti syrjäytymiseen ja köyhyyteen ja sen ehkäisyyn liittyvät ohjelmat, niin se panostus on vuositasolla edellisellä ohjelmakaudella ollut 776 miljoonaa vuodessa ja nyt se on 395 miljoonaa. Tämä ei ole hallituksen syytä, vaan tämän taustalta löytyy se tosiasia, että esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomessa ykkösohjelmassa, johon liittyy köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyyn liittyviä projekteja, mutta myös esimerkiksi työssä olevien ihmisten koulutukseen ja osaamiseen panostavia asioita, niin ne projektit, jotka tulevat maakunnista, eivät puutu köyhyyteen ja syrjäytymiseen. Ne valinnat, joita tehdään näillä alueilla, eivät kohdista rahoitustansa tälle puolelle. Meidän on jopa vaikea täyttää niitä EU-kriteereitä ja -jaotteluja, joita tämän ykkösohjelman sisällä on. (Ed. Pekkarinen: Suomen valtion pitää tehdä ratkaisut, ei EU:n!) Suomen valtio on varannut siihen rahaa, mutta alueilla on preferoitu toisenlaisia projekteja, jotka ovat varmasti tärkeitä ja hyviä.

Mutta tämä kertoo niistä mahdollisuuksista, joilla köyhyyteen ja syrjäytymiseen voidaan puuttua, ja siitä, että olemme siinä asiassa yhteisvastuullisia. (Ed. Pekkarinen: Vastuu on Suomen valtiolla!) Meillä on kunnan taso, meillä on alueellinen taso, meillä on valtion taso. (Ed. Manninen: Jos ei ole varaa!) Suurissa kaupungeissa ongelma on toisin päin, niin että esimerkiksi kuntia on vaikea saada työllistämään, vaikka siihenkin on varattu rahaa enemmän kuin sitä tällä hetkellä on kulunut.

Mutta sitten, jos katsotaan näiden Esr-projektien tuloksia, kun puhutaan pitkäaikaistyöttömistä, ihmisistä, joilla on sen lisäksi, että heillä on pitkäaikaistyöttömyyttä, selviä elämänhallinnan vaikeuksia, esimerkiksi vapautuneista vangeista, alkoholiongelmaisista ja muista, niin heistä yli puolet, sen jälkeen, kun he ovat olleet näissä projekteissa mukana, on lähtenyt joko jatkokoulutukseen tai työhön, jolloin voidaan sanoa, että se syrjäytymiskierre on katkennut ja he ovat päässeet kunnollisen elämän alkuun.

Jos puhutaan työttömien ryhmistä näiden projektien tuloksissa, niin sanotusti helpommista ryhmistä, niin siellä tulokset ovat yli 75-prosenttisia. Uskon, että alueilla osataan valita niitä keinoja, joilla parhaiten sen alueen ihmisiä autetaan, koska nämä tulokset ovat näin hyviä, mutta toivoisin työministerinä, että rahaa käytettäisiin enemmän syrjäytymisen ja köyhyyden ehkäisyyn kuin sinänsä hyviin asioihin, työssä käyvien elämäntilanteen parantamiseen.

Tässä keskustelussa on paljon puhuttu siitä, miksi hallitus ei tässä ratkaisussaan lähtenyt niin sanotusti rettelöimään ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Voisi sanoa, että tulopoliittisessa ratkaisussa tähän asiaan on jo puututtu, ennen kuin se on ollut edes hallituksen pöydässä kehyskeskustelun yhteydessä. Se, että me olemme tehneet keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja, on yksi taustatekijä siinä, että meidän työllisyytemme on parantunut niin positiivisesti kuin se on, mutta tulopoliittisen ratkaisun yhteydessä sovittiin, että asetetaan kolmikantainen työryhmä, jonka tulee kiinnittää huomiota pitkäaikaistyöttömien tarvitsemien erityistoimien selvittelyyn, pitkäaikaistyöttömien toimeentulon turvaamiseen ja työryhmän tulee lisäksi selvittää ...

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Seitsemän minuuttia on täyttynyt!

Puhuja:

... onko työttömyysturvassa aihetta tehdä työhistoriaan liittyviä muutoksia sekä sovitellun päivärahan uudistusproblematiikkaa. Nämä kaikki ovat niitä ratkaisuja, joita tässä salissa on moneen kertaan vaadittu, mutta ne on tehtävä yhteistyössä, koska me olemme hallitusohjelmassa sitoutuneet kolmikantamenettelyyn.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Ed. Pekkarinen omassa puheenvuorossaan kertoi perheestä Virtanen, joka on oikein hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu. Oli siis kyse miehestä, joka on työmarkkinatuella ja saa sitä noin 3 000 markkaa kuukaudessa, ja vaimosta, joka on äitiyspäivärahalla, saa sitä noin 1 500 markkaa kuukaudessa. Ed. Pekkarinen kertoi, että nämä ensisijaiset tuet tämän perheen osalta ovat laskeneet 800 markalla (Ed. Pekkarinen: Vähän ylikin!) — vähän ylikin. — Sääli kuntaa sen takia, että hän unohti kertoa, että tämä perhe saa noin 1 400 markkaa kuukaudessa toimeentulotukea. (Ed. Pekkarinen: Mutta perhe sai myös viisi vuotta sitten!) — Sai myöskin viisi vuotta sitten toimeentulotukea. — Ainoa muutos, mitä sille on tapahtunut, ovat ne muutokset, jotka ovat tapahtuneet toimeentulotuessa. Mutta 800 markan menetykset ovat menneet sen kotikunnan maksettavaksi. (Ed. Väistö: Rakennetaanko toimeentulotuen varaan?) — Sinänsä on erittäin ongelmallista se, että meillä ensisijaiset tuet ovat usein pienempiä kuin viimesijainen tuki, (Ed. Väistö: Perustuslain vastaista!) mutta näin hankalassa tapauksessa (Ed. Pekkarinen: Puolustaako ministeri tätä kehitystä?) — jos saisin puhua — on käynyt tietysti niin, että toimeentulotuki siellä pysyy varsin pitkään, vaikka me nostaisimme ensisijaisia tukia 5 miljardilla markalla. (Ed. Pekkarinen: Onko oikein, että heitetään toimeentulotuen varaan?) Mutta edelleen, tämän perheen tilanne paranee tässä paketissa selvästi.

Ensinnäkin ensi kuussa tulee voimaan toimeentulotuen parannus: Kerroitte, että perheessä on sairautta, ja uudistus harkinnanvaraisen toimeentulotuen kautta parantaa tilannetta.

Edelleen siinä, että perhe on näin syvällä tässä toimeentulotukiloukussa, on se vika, että jos mies tai vaimo sattuisikin saamaan tilapäisiä ansiotuloja, nehän eivät tätä perhettä hyödytä lainkaan, koska toimeentulotuki leikkaantuu siitä kokonaan pois. Tämäkin muuttuu tässä köyhyyspaketissa sillä tavalla, että toimeentulotuen ja ansiotulojen yhteensovitusta lievennetään.

Edelleen, tämän perheen osalta työmarkkinatuki nousee 470 markkaa lapsikorotusten palauttamisen takia. Vaikka koko köyhyyspaketti olisi pantu lapsilisiin, olisivat tämän perheen lapsilisät nousseet vain 65 markkaa, ja juuri sen takia köyhyyspakettia ei suunnattu lapsilisiin, koska haluttiin tällä kertaa suunnata se niihin, jotka ovat ehdottomasti eniten tuen tarpeessa. (Ed. Tennilä: Miksi työmarkkinatuki ei noussut?) — Työmarkkinatuki hänen tapauksessaan nousee 470 markkaa. (Ed. Tennilä: Mutta se peruskorotus!) — Palaan siihenkin.

Sinänsä on perhepoliittisesti ongelmallista, että meillä lapsilisät ovat jääneet inflaatiosta jälkeen. Mutta kun olemme katsoneet, mitä Suomessa on tapahtunut syntyvyydelle, syntyvyys on maassa laskenut, mutta se on laskenut kaikkein rikkaimmissa perheissä. En usko, että 30 markkaa lapsilisissä ratkaisee heidän lapsilukuaan, vaan kysymys on naisten asemasta ja siitä, että uudessa taloudessa on vaikeampaa kuin aikaisemmin yhteensovittaa perhettä ja uraa. (Ed. Kähönen: Juuri näin!) Se on taas kokonaan toinen asia, se on nimenomaan rikkaitten ongelma.

Täällä on sanottu, että köyhät ovat köyhtyneet, ja sitten on sanottu, että köyhien määrä on lisääntynyt. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa, ja niistä jälkimmäinen pitää paikkansa. (Ed. Zyskowicz: Vain suhteellisesti!) Köyhien tulotaso ei ole laskenut, mutta köyhyyteen on työelämästä pudonnut pitkäaikaistyöttömyyden kautta enemmän ihmisiä kymmenen viime vuoden aikana pikkuhiljaa. Tämä sinänsä on ongelma, mutta jos kysymys on nimenomaan pudokkaitten määrän lisääntymisestä eikä heidän köyhtymisestään, niin mikä tähän on lääke? Eikö silloin pidä välttää tätä putoamista ja auttaa ihmisiä takaisin työelämän piiriin? Tätä hallitus on tähän asti tehnyt, mutta tällä kertaa pyritään parantamaan myös sitä kaikkein köyhimpien asemaa ja vain sitä. (Ed. Väistö: Tämä oli selkeä selitys!)

Hyvin usein, kun tässä maassa yritetään parantaa köyhien asemaa, se kariutuu siihen, että sitten halutaan parantaa kaikkien muittenkin asemaa. Kun sanotaan, että verohelpotukset pitää suunnata köyhimmille, niin vähän ajan kuluttua se muuttuu niin, että ne pitää suunnata köyhille ja keskituloisille, ja seuraavassa vaiheessa köyhiä ja keskituloisia ovat kaikki paitsi rikkain 10 prosenttia. Kun näin menetellään, niin koskaan ei voida tukea niitä kaikkein köyhimpiä.

Samanlainen henki on ollut myös tässä keskustelussa, koska ne kansanedustajat, jotka ovat tähän kaikkein köyhimmille keskitettyyn pakettiin olleet tyytymättömiä, ovat olleet tyytymättömiä nimenomaan siihen, että muut pienituloiset, jotka eivät ole kaikkein köyhimpiä vaan vähemmän köyhiä, mutta sinänsä pienituloisia, eivät ole päässeet tässä vastaavasti saamaan osansa.

Esimerkiksi ajatus siitä, että tässä yhteydessä olisi pitänyt nostaa kaikkia työttömyyspäivärahoja, niin peruspäivärahaa kuin ansiosidonnaistakin, olisi merkinnyt, että tästä nettomääräisesti olisivat hyötyneet lähinnä vain ansiopäivärahan saajat (Ed. Stenius-Kaukonen: Suurin osa on pieniä päivärahoja!) — mutta he eivät ole silloin niitä kaikista köyhimpiä — ja peruspäivärahan saajista olisivat hyötyneet vain ne, joilla on joko velaton omistusasunto tai muuten erittäin halpa asunto. Kaikki ne, jotka ovat oikeasti pahimmassa asemassa, joilla on pienet tulot ja korkeat asumiskustannukset, eivät olisi siitä toimenpiteestä hyötyneet.

Samalla tavalla jos olisimme keskittyneet veronalennuksiin, kun meillä on henkilökohtainen tulovero, suurin osa siitä hyödystä olisi mennyt aivan normaalien varakkaittenkin perheitten toisille tai kolmansille osapuolille, esimerkiksi kesätyötä tekeville — sinänsä ihan viehättävä ajatus — mutta se ei olisi kohdistunut kaikkein köyhimpiin.

Sen takia on ollut hyvä valinta se, että on lapsiperheistä keskitetty nämä korotukset nimenomaan työmarkkinatukea saaville eikä kaikille lapsiperheille ja että kaikkein pienituloisimpia on autettu asumistukea korottamalla, sillä onhan kahdesta yhtä pienituloisesta paljon huonommassa asemassa se, jolla on lisäksi korkeat asumiskustannukset. Täytyy muistaa, että puolet suomalaisista asuu verottomassa omistusasunnossa. Sen takia asumistuen kautta tämän asian hoitaminen hyödyttää kaikista köyhimpiä paljon enemmän kuin muut toimet.

Edelleen meidän ongelmanamme on mielenterveyspotilaitten huono asema. Tässä mielessä on hyvä, että köyhyyspakettiin kuuluu myös mielenterveysrahoja. (Ed. Stenius-Kaukonen: Se on sen paras osa!)

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Seitsemän minuuttia on täyttynyt!

Puhuja:

Sitten on todettava keskustan ryhmäpuheenvuorosta, jossa kerrottiin, mitä kaikkea minä en ole tehnyt tässä hallituksessa, että valtioneuvoston ministereitten välinen työnjako löytyy Internet-sivuilta.

Puhemies:

Nyt käydään debattikeskustelu, ja pyydän niitä, jotka haluavat debattiin osallistua, nousemaan seisomaan ja painamaan V-painiketta. Vastauspuheenvuoron pituus on 1 minuutti, ja debatin jälkeen on ministeri Perhon puheenvuoro kello 16.30 jatkuvassa istunnossa.

Mauri   Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Esimerkkini Kyösti Virtasen perheestä on oikea ja pitää paikkansa. Vielä huomautan, että toimeentulotuen huomioon ottamisen jälkeenkin hän saa perheineen vähemmän käteen kuin vuonna 95.

Mitä muutoin tulee ministereiden puheisiin, on näköjään selvää, että ei mitään uutta auringon alla. Te ette edelleenkään pysty Suomen kansalle selittämään sitä, miten voi olla mahdollista, että tilanteessa, jossa kansantulon kakku on satoja miljardeja markkoja suurempi kuin laman pohjalla, meillä on satojatuhansia ihmisiä, joiden käytettävissä olevat tulot eivät ole lisääntyneet lainkaan, ja että edelleenkin monet leikkaukset, jotka te olette suorittaneet, ovat voimassa.

Erityisesti haluan lähettää terveisiä vihreiden äänestäjille. Kun vihreät tulivat hallitukseen, lapsilisiä leikattiin, kotihoidon tukea leikattiin ja monista muista etuuksista poistettiin nimenomaan lapsikorotukset. Ne odotukset, jotka nimenomaan teihin, arvoisa ministeri, siellä vihreiden edustajana kansalaisten keskuudessa liittyivät, olivat suuret.

Kertokaa yksi parannus, joka ennen tätä päivää on näihin etuuksiin toteutunut. Niitä ei ole.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Hallituksen vastaus monin kohdin oli hyvä, mutta kauhistuin yhtä väliotsaketta ja ylipäätään tätä keskustelua, jossa ruvetaan köyhyyttä erittelemään niin, että on köyhät ja tosiköyhät. Se tuo minun mieleeni keskustelun ennen hyvinvointiyhteiskunnan aikaa, jolloin äärioikeistossa tähdennettiin tällaista ajattelutapaa.

Suhteellisen köyhyyden käsitettä vähättelemällä köyhyyttä on nyt yritetty hallituspuolueiden taholla vähän selitellä pois, vaikka se on mielestäni yksi hyvinvointimallin ydin. Tähän saakka yhteinen arvomme on ollut, että kaikkien on päästävä hyötymään talouskasvusta. Sen takia kysyn: Onko ymmärrettävä, että ei ole toivoakaan saada korotusta peruspäivärahan tasoihin tai veroalea näille työttömille? Tämä olisi mielestäni pitkällä aikavälillä virhe. Viittaan myös siihen, että peruspäivärahan luonteeseen ei voi kuulua minkäänlainen tarveharkinta. Sekin pitäisi poistaa.

Ensimmäinen varapuhemies:

Totean tässä vaiheessa, että pyydetyt vastauspuheenvuorot ovat kirjattuina ja voimassa nyt istunnon keskeytyessä ja että debatin jälkeen ministeri Perho tulee vastaamaan.

Ensimmäinen varapuhemies:

Täysistunto keskeytetään ja sitä jatketaan kello 16.30.

Täysistunto keskeytetään kello 13.00.
Täysistuntoa jatketaan kello 16.30 Puhetta johtaa toinen varapuhemies Mikkola.

Edustajat Kerola, Myllyniemi, Ranta, Vihriälä ja Mäki-Hakola merkitään läsnä oleviksi.

Keskustelu välikysymyksestä jatkuu:

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Välikysymyksessään keskusta kiinnittää huomiota siihen, kuten he kirjoittavat, että tuloerot ovat lisääntyneet huikeasti. Näinhän on tapahtunut sen vuoksi, että viime vuosina Suomessa on muodostunut poikkeuksellisen suuria tuloja. Nämä ovat muodostuneet ennen kaikkea yritysten myyntitulojen tai osinkotulojen kautta. On perustettu uusia niin sanotun uuden talouden yrityksiä, nämä on listattu pörssiin, tai perustajat ovat myyneet osuutensa, ja on muodostunut satojen miljoonien markkojen myyntivoittoja. Tästä ovat tuloerot tulleet, eivät siitä, että köyhät olisivat köyhtyneet.

Kysynkin, herra puhemies, ed. Pekkariselta, välikysymyksen ensimmäiseltä allekirjoittajalta: Mikä on se keino, millä te, ed. Pekkarinen ja teidän eduskuntaryhmänne, olisitte tässä tilanteessa estäneet näin muodostuneen tuloerojen kasvun? Kertokaa meille: Mikä on se keino?

Mauri  Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowiczin pyynnöstä aivan lyhyesti.

Minä muistutan vielä, että kansantulon kakku on kasvanut (Ed. Zyskowicz: Vastaus kysymykseen, ed. Pekkarinen!) monelta eri kohdalta, myös optiotulojen osalta, mutta valtaosa kuitenkin siitä 300 miljardin markan kasvusta, ed. Zyskowicz, on muitakin kuin näitä optiotuloja. (Ed. Zyskowicz: Mikä on vastaus kysymykseen, ed. Pekkarinen?) Ydinvastaus teidän kysymykseenne on siinä, että ensinnäkin niitä leikkauksia, joita hallitus on suorittanut heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten (Ed. Zyskowicz: Mikä on vastaus kysymykseen, ed. Pekkarinen?) jokapäiväiseen selviytymiseen, sen kasvun jälkeen, mitä kansantulossa on tapahtunut viime vuosien aikaan, olisi tämän kasvun myötä ollut syytä palauttaa takaisin. (Ed. Zyskowicz: Vastauspuheenvuoro peruutetaan!)

Toiseksi, arvoisa puhemies, hallitus on suorittanut verotukseen näiden vuosien aikana miljardien markkojen suuruiset kevennykset. (Ed. Zyskowicz: Pääomatuloista on kysymys, ed. Pekkarinen! Te vastustitte pääomatuloverojen kiristystä!) Näiden kevennysten ylivoimainen pääanti on mennyt kaikista suurituloisimmille. Minä kysyn: Miksi suurituloisimmille? Eikö myös verotuksen kautta olisi voitu ojentaa kättä heikommassa asemassa oleville? (Puhemies koputtaa) Te heititte kokonaan ...

Toinen varapuhemies:

Ed. Pekkarinen! Minä olen koputtanut. Pyydän, että noudatatte koputuksia, ettei tarvitse katkaista erikseen.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiitän puheenvuorosta. Minä kysyin, ed. Pekkarinen, millä te olisitte omalta osaltanne estäneet välikysymyksessänne mainitsemanne tuloerojen kasvun tilanteessa, jossa Suomessa on syntynyt ennennäkemättömän suuria pääomatuloja ennen kaikkea myyntivoittojen ja osinkotulojen kautta. Millä te olisitte estäneet näin syntyneen tuloerojen kasvun? Tuloerot eivät ole kasvaneet sen vuoksi, että köyhimmät olisivat köyhtyneet, vaan juuri sen vuoksi, että kaikkein suurimmat tulot ovat kasvaneet. Te ette vastanneet. Puhuitte jotain verotuksesta. Ainoa, joka puree tuohon, on pääomaverotus.

Kun hallitus kiristi pääomaverotusta, te, ed. Pekkarinen, äänestitte vastaan. En minä väitä, että se oli hyvä ratkaisu, mutta te kuitenkin äänestitte vastaan eli vastustitte näinkin tapahtuvaa pientä tuloerojen tasaamista tältä osin.

Anneli Jäätteenmäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vastauksena ed. Zyskowiczin kysymykseen voin sanoa lyhyesti, että keskusta ei olisi leikannut lapsilisiä, me emme olisi poistaneet sairauspäivärahaa niiltä, joilla on pienet tulot ... (Ed. Zyskowicz: Ei tämä ole vastaus kysymykseen!) — Kyllä tämä on vastaus kysymykseen, koska ihmisten tulot ovat hyvin pieneltä osin optiotuloja tai pääomatuloja. Tavallisten ihmisten tulot ovat suurimmaksi osaksi palkkatuloja tai toimeentulotukia, ja te olette leikanneet kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kaikkia etuuksia. Jos näitä ei olisi leikattu, tuloerot eivät olisi kasvaneet sillä tavalla, kuin te esitätte.

Mauri  Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos pysytään tarkasti verotuksessa, sekin käy aivan hyvin päinsä. Vielä kertaalleen: Hallituksen linja merkitsi sitä, että kevennysten valtaosa suuntautui kaikista suurituloisimmille niissä ratkaisuissa, mitä on tehty. Sen lisäksi hallitus heitti kokonaan veronkevennysten piiristä pois ne, jotka ovat sairaita, ne, jotka saavat työttömyysturvaa, eikö niin, ed. Zyskowicz? (Ed. Zyskowicz: Tehän olitte mukana siinä!) Näin on tapahtunut. — Siinä ratkaisussa me emme olleet mukana. (Ed. Zyskowicz: Kannustinloukkoratkaisussa!)

Mitä tulee pääomatuloihin ja erityisesti osinkoveroprosenttiin, me emme hyväksyneet sitä, että pienten osinkotulojen verotusta kiristettäisiin tilanteessa, jossa pienyrittäjät maksavat korkeampaa veroa tällä hetkellä kuin vastaavaa tuloa saavat palkansaajat. Tätä me emme hyväksyneet. Me hyväksymme sen, että normaalien osinkotulojen verotusta kiristettiin ja kiristetään. (Ed. Zyskowicz: Ettehän hyväksyneet!) Osittainen avoir fiscal -järjestelmän tarkastelu on syytä ottaa pöydälle. Olen eri haastatteluissa näin sanonut julkisuudessa viime viikkojen aikaan ja sanon sen myöskin tässä.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowicz on lukenut todella huonosti tulonjakotilastoja. Hänellä on selvitys jäänyt täysin puolitiehen. Keskeisiä tietoja, mitä nämä pitävät sisällään, on se, että — nyt puhutaan vuodesta 99, koska tuoreempia ei ole saatavissa — saatujen tulonsiirtojen tuloeroja tasaava vaikutus on viime vuosina laskenut nopeasti ja oli vuonna 99 erittäin alhaalla. Samoin myöskin maksettujen tulonsiirtojen tuloeroja tasoittava vaikutus väheni vuonna 99 niin, että tasaava vaikutus oli alhaisimmalla tasollaan 1990-luvulla. Yhteenvetona: Tulonsiirtojen tasaava vaikutus oli myös kokonaisuutena alhaisimmalla tasollaan 90-luvulla, siis vuonna 99 edellisen hallituksen aikana. Tämä on olennaista. Juuri tämä, että ensisijaisia etuuksia ei ole korotettu markkamääräisesti eikä niiden verotusta ole alennettu, on johtanut siihen, että todella köyhät, jotka ovat olleet pitkään köyhinä, ovat edelleen köyhinä ja entistä vaikeammassa tilanteessa. Tähän on saatava muutos.

Bjarne  Kallis  /skl(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minä haluan vastata ed. Zyskowiczille. Hän on ollut tässä salissa äänestämässä budjetista, jossa kristillinen liitto on esittänyt pikavoitoille ylimääräistä veroa. On merkillistä, jos ei voisi maksaa 50 prosenttia veroa voitosta, joka syntyy yhdessä päivässä. Näin olisi saatu noin 300 miljoonaa. Pörssiveroa 0,15 prosenttia olemme esittäneet. Se olisi tuottanut 2,3 miljardia markkaa viime vuonna. Tällä summalla, 2,6 miljardilla markalla, me olemme esittäneet, että kuntien valtionavustuksia nostettaisiin, nostettaisiin minimieläkettä 200 markalla kuukaudessa jne. Ed. Zyskowicz on äänestänyt tätä vaihtoehtoa vastaan ja ollut mukana vaikuttamassa siihen, että tuloerot ovat kasvaneet. Jos ed. Zyskowicz ja koko ryhmä olisi äänestänyt meidän esityksemme puolesta, tuloerot olisivat selvästi pienemmät kuin ne ovat tänä päivänä. Tämä vastauksena yksinkertaiseen kysymykseen.

Peruspalveluministeri  Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Haluan tähän keskusteluun siltä osin puuttua, että puhuttaessa siitä, mistä tuloerojen suuri volyymi on peräisin, mielestäni ed. Zyskowicz tällä kertaa on kyllä voimakkaasti oikeassa. Kun puhutaan suurimpien tulojen verottamisesta, niin suurimmat tulot ovat tässä maassa pääomatuloja. Satojen miljoonien markkojen palkkatuloja on hyvin harvassa. Suurimpien tulojen vero on noussut pääomatulojen osalta 25:stä 29:ään ja optiotulojen osalta 25:stä 60 prosenttiin. Tuskin veroa enempää ainakaan optiotulojen osalta olisi voitu nostaa.

On tietysti totta, että tulonsiirtojen tasaava vaikutus on vähentynyt sitä mukaa kuin työttömyys on pienentynyt. Tämähän on tulonsiirtojen volyymissa kaikista suurin tekijä, että on vähemmän työttömiä. Työttömyys on vähentynyt paljon enemmän kuin minkään etuuden taso on vähentynyt.

Edelleen ihmettelen ed. Kalliksen ajattelua. Jos kristillinen liitto haluaa amerikkalaisia pörssiyhtiöitä verottaa siitä, että ne tekevät pörssikauppaa Helsingissä, miksi ne tekisivät sen jälkeen pörssikauppaa Helsingissä?

Ulla Juurola /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä siteeraan nyt lähinnä Pekka Ruotsalaista tässä tuloerojen kasvussa. Hänen mukaansa on aivan selvää, että tuloerojen kasvussa vaikuttaa kaikkein eniten tämä kymmenes, joka on kaikkein korkein. Siellä ovat pääomatulot nimenomaan ne, jotka ovat jo vuonna 1995 olleet lamaa edeltävällä tasolla. Ne ovat nousseet hyvin nopeasti. Miksi keskusta tätä asiaa eli pääomaverotuksen korotusta kaikilta osin on vastustanut? Minä ymmärrän sen siltä osin, että tässä joukossahan ovat esimerkiksi metsänmyyntitulot hyvin vahvasti mukana. Myyntitulojen ja osinkotulojen verotus voisi olla eri asteikossa kuin muu verotus. Tämä ei tietenkään ole este eikä missään tapauksessa syy sille, miksi emme puhuisi siitä kaikkein alimmasta tuloluokasta. On totta, että hallituksen ja eduskunnan vastuu on suuri siinä, mitä tapahtuu tälle alimmalle tuloluokalle.

Margareta  Pietikäinen  /r(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Köyhyyspaketista on tänään todettu muun muassa ministereiden taholta, että tämähän ei ole alku eikä loppu. Näkisinkin, että tämä paketti on lähinnä väliraportti, ja tästä on jatkettava ja ponnisteltava eteenpäin.

Herr talman! Det är viktigt att lyfta upp utsatta grupper. Fattigdom är förstås ett relativt begrepp och svenska riksdagsgruppen har valt att särskilt lyfta upp ensamförsörjarna, studerandena, pensionärerna med låga pensioner och de långtidsarbetslösa, men det finns också andra. Många handikappade hör också till denna grupp.

Det är bra att regeringens fattigdomspaket fäster uppmärksamheten på utsatta grupper. Det gäller nu att gå vidare i budgetmanglingen och framför allt i riksdagens behandling för att förbättra situationen för de utsatta och utstötta.

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mitä vielä tulee pääomaveroon keinona puuttua tähän tilanteeseen, tuloerojen kasvuun, minä ed. Juurolalle vielä toistan, että olin ja olen edelleenkin sitä mieltä, että yleinen pääomaverokannan nostaminen tästä tilanteesta ei ole perusteltua talletusten, vuokratulojen, metsänmyyntitulojen osalta esimerkiksi, mutta aivan eri asia on osinkotulot. Aivan eri asia on osinkotulot. Nehän ovat kasvaneet ja niihin verrattavat tulot, myöskin optiotulot. Näiden kohdalla on ilmiselvästi perusteltua arvioida myöskin verokannan oikea kohta. Mutta samalla, kun se arvio suoritetaan, pitää pienten yrittäjien yrittäjätulon verotus irrottaa tästä verotuksen kiristämisen ruuvista.

Ed. Juurola, te olette verojaoston jäsen ja olette varmaan siellä kuullut tämän tekstin monta kertaa aiemminkin keskustalaisten edustajien suusta. Olemme edelleen tällä samalla kannalla.

Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Uskomatonta hyssyttelyä on havaittavissa hallituspuolueiden edustamassa linjassa täällä. Vakavasta asiasta, köyhyydestä, ei täällä sanota muuta kuin että se on Annelin ansa, taikka on sanottu viime aikoina, että se on tuhon tie. Aika lailla erikoista ajatusta on. Alueelliset eriarvoisuudet ovat myöskin erittäin jyrkästi kasvaneet. Kolme erittäin arvostettua tutkimuslaitosta ovat tehneet tutkimuksen, jossa ne ovat todenneet tilanteen esimerkiksi oman maakuntani osalta. Tämä kiteytyy meidän maakuntalehtemme otsikkoon "Etelä-Savossa on nopeata vain ikääntyminen ja pois muuttaminen". Tästäkö on meidän siellä haettava tulevaisuuden uskomme? Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta nämä asiat saadaan paremmalle tolalle? Useimmiten olisi tässä sanottava näin, että käynti optikolla riittää, jos haetaan esimerkkejä siitä, mitä pitää tehdä.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ihmettelen ja kysynkin, mihin keskusta perustaa väitteensä siitä, että köyhät olisivat köyhtyneet ja että köyhyys olisi huikeasti kasvanut. Tosiasia on, että työttömyys on vähentynyt ja muun muassa toimeentulotuen saajien määrä on vähentynyt. Keskustankin olisi rehellisyyden nimissä myönnettävä, että hallituksen toimien ansiosta köyhyys on vähentynyt. Tämä tosiseikka ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei köyhyys olisi merkittävä ongelma ihmisille, joita se koskee.

Hallitus jatkaa työtään syrjäytymisen ja köyhyyden torjumiseksi, ja tämä niin sanottu köyhyyspaketti on vain osa tätä työtä, jota on tehty ja jota jatketaan.

Ed. M. Korhonen merkitään läsnä olevaksi.

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Alustuksessa ministeri Perho totesi sen, jotta ylivelkaisten asemaan on kiinnitetty huomiota, ja ihan totta, jotain on tehty. Mutta olisi odottanut nopeampaa aikataulua sillä tavalla, että tällä hetkellä vaikkapa velkajärjestelyssä olevien ihmisten kohdalla kyllä se putki niin ahdas on, että se suosii pimeän työn tekemistä taikka pakottaa tekemään pimeätä työtä. Jotkut ovat jääneet sen alapuolelle, eivät pääse siihen ollenkaan, ja se meidän pitää saada laukaistua, koska siellä on todellisia köyhiä, jotka ovat tehneet konkurssin tai ovat takausvelallisia. Minusta se kuuluisi yhtenä osana köyhyyspakettiin sinällään.

Toinen asia, jonka köyhyyspaketin sisällöstä voisi todeta, ovat aluepoliittiset keinot. En pitäisi mitenkään vieraana, että tähän kytkettäisiin jatkossa — mutta se on syksyyn mennessä tehtävä asia — veropoliittisia keinoja, joilla saataisiin sijainnin ohjausta paremmin harrastettua, että yritykset, jotka etelässä toimivat, voitaisiin sijoittaa halvemmille alueille, kun tontit ovat huomattavasti halvempia ja työvoimaa paremmin saatavana.

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Sarkomaan puheenvuoron johdosta vielä muistutan: Toissapäivänä Ilta-Sanomissa kirjoitti professori Jari Heinonen. Hän sanoi, että arvioiden mukaan 90-luvun lopulla varsinainen köyhyys on lähes kaksinkertaistunut. Ed. Sarkomaa, puheet siitä, että se on vähentynyt, eivät voi pitää paikkansa. Jos teidän käsitteistönne siitä, mikä on köyhää, mikä ei, on jotain muuta kuin tutkijoiden, se on kokoomuksen asia. Mutta näin sanovat tutkijat.

Mitä tulee vielä käytettävissä oleviin tuloihin, Tilastokeskuksen selvityksen mukaan sen alimman tulonsaajakymmenenneksen käytettävissä olevien tulojen markkamäärä vuonna 95—99 on lähes markalleen sama, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että reaalisesti sen markkamäärän ostovoima oli vuonna 99 pienempi kuin vuonna 95 tilanteessa, jossa kansantulon kakku on 300 miljardia markkaa suurempi tänään kuin vuonna 95. Siinä, ed. Sarkomaa, minun vastaukseni.

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre

Arvoisa puhemies! Edustajat Leppä ja E. Lahtela ovat peränneet aluepoliittisia toimia yrittäjyyden, yrityselämän, työpaikkojen edistämisen hyväksi Itä-Suomessa, ymmärtäisin, ja niillä alueilla, jotka niitä tarvitsisivat. Näillä alueilla on toimittu. Kahden viimeisen vuoden aikana näiden alueiden yritysten yritys- ja investointitukia on nostettu 50 prosenttia. Koko maassa on tutkimus- ja tuotekehitysrahoitusta lisätty. Kun kuuntelee täällä kansanedustajien puheenvuoroja, tuntuu, ettei mitään ole tapahtunut, mutta kun menee alueelle — olemme kauppa- ja teollisuusministeriön Yrittäjyyshankkeen yhteydessä käyneet joka puolella maata tapaamassa alueen yrittäjiä — on innostunut mieliala, loistavia, hyviä yrityksiä, joita voidaan palkita Kultainen avain -palkinnolla, joilla on kansainvälistymistä, yrittäjiä, jotka luovat työpaikkoja ja jotka eivät nurise. Nurisevat kyllä siitä, että yritysbyrokratiaa pitää purkaa ja antaa parempia yrittäjyyden edellytyksiä.

Työvoima- ja elinkeinokeskusten toimintaa olemme kehittäneet. Juuri Itä- ja Pohjois-Suomen alueelle olemme saaneet teknologia-asiamiehiä, Tekesin rahoitusta yritetään työntää sinne ja etsiä vastaanottajia. Kyllä me teemme siellä asioita.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kun hallitus leikkaa omaa köyhyyspakettiaan ja kun paketti jää hyvin vaatimattomaksi puolen miljardin paketiksi, hyvinkin silloin kuvittelisi, että kyse on rahapulasta. Saattaa pikemminkin olla kyse siitä, että hallituksella on ideapulaa tai että hallitus ei ota vakavasti niitä ideoita, joita esimerkiksi vasemmistoliitto on tehnyt peruspäivärahan korottamiseksi. Rahapulasta nimittäin ei ole kysymys, koska parhaillaan hallitus on valmistelemassa muun muassa puolustusbudjetin todella rajua korottamista. Pääministeri ja puolustusministeri ovat antamassa tukensa sille, että puolustusmäärärahoja korotetaan tämän vuoden 9,5 miljardista markasta peräti 11,8 miljardiin markkaan ensi vuonna. (Ed. Bremer: Eihän se niin ollut!) Jos tällainen korotus menee hallituksen neuvotteluissa lävitse, tietenkin täytyy sanoa, että vielä vähemmän vähävaraiset ja pienituloiset ymmärtävät sitä, ed. Bremer, että helikoptereihin kyllä on varaa, mutta ei köyhien aseman parantamiseen. Lisäbudjettiin on tulossa 1 100 miljoonaa markkaa kuljetushelikoptereita varten uuteen tilausvaltuuteen. Tämä on hallituksen köyhyyspolitiikkaa.

Ilkka Taipale /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Pekkarinen puhuu köyhyydestä. Kannattaa tässä yhteydessä muistaa, että köyhiä on paljon, kurjuutta vähän. Kurjuus pitää poistaa ensin ja kohdistaa toimet sinne. Täällä kaikki puhuvat perheellisten yksinhuoltajien puolesta, mutta tänään kuulin mielenkiintoisen seikan, jopa palkkatilastoista. Nelikymppisillä yksinäisillä naisilla on paremmat palkat kuin nelikymppisillä yksinäisillä miehillä, olkoonkin, että perheellisillä naisilla on vain 80 prosenttia miesten palkoista. Asunnottomuuden poisto-ohjelmaa hallitus ei ole tehnyt, vaan tehnyt asunnottomuuden vähentämisohjelman ainoastaan. Asunnottomuus kohdistuu pääosin yksinäisiin miehiin ja kuolleisuus, ei viikatemies vaan niittokone, alle 45-vuotiaisiin köyhiin miehiin. Siellä on kurjuutta. Se on sekä maaseudulla että kaupungissa. Yhtykäämme tähän taisteluun!

Klaus Bremer /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jatkaisin ed. Taipaleen sanomasta. Poliisi korjasi 20 asteen pakkasyöstä suojaan tunnetun taiteilijan koiran. Taiteilijaa odottaa nyt rangaistus eläinrääkkäyksestä. Minun koulukaverini Jykä jäätyi kuoliaaksi roskalaatikossa, ja Tapilta sahattiin jalka, kun hän jäätyi hylätyssä autossa. Vanha mestaripainija Masa, kaksi vuotta asunnoton, ei tupakoi, ei humalassa, nilkka nyrjähtäneenä. Ei otettu 25 asteen pakkasyössä vastaan Mariaan, ei Frälläkän eikä Pursimiehen yömajaan.

Puhemies! Eläimiä ja karjaa suojellaan meillä paremmin kuin ihmisiä. Hallitus tarjoaa nyt rahaa ja asuntoja kosmeettisesti kuin rauhoittaakseen omatuntoaan. Oleellista on kuitenkin tämä: millä lakiesityksillä ja aikataululla hallitus saattaa ihmisten suojelun edes eläinsuojelun tasolle? (Ed. Pekkarinen: Veitte sanat suustani!)

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen puheenvuoroista on koko ajan kuultanut se, että vähätellään köyhyyttä, ikään kuin sitä ei olisi ollenkaan, eikä tule minkäänlaista viestiä siitä halusta tasata tuloeroja Suomessa. Konkreettisia toimenpiteitä siitä halusta olemme odottaneet. Sen sijaan esimerkiksi lapsiperheille viesti on ollut aika tyly ottaen huomioon, että siellä leikkaukset ovat kohdistuneet hyvinkin moninkertaisina samoihin perheisiin: lapsilisät, kotihoidontuki, työmarkkinatuen lapsikorotukset, kansaneläkkeen lapsikorotukset, päivähoitomaksujen nousu. Nämä ovat hyvin dramaattisella tavalla muuttaneet monen lapsiperheen elämää, eivätkä ne ole voineet ennakoida tulojaan esimerkiksi vuoden päähän.

Eikö nyt voitaisi tehdä lapsiperheiden toimeentulon suojaamisstrategia, jotta ne voisivat vähän pidemmällä tähtäimellä suunnitella asioitaan? Peräänkuulutan yhteiskuntasopimusta perhepolitiikan keskeisimmistä linjauksista.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On totta, mitä ministeri Mönkäre lausui. Alueilla on saatu paljon myönteistä aikaan, mutta juuri nyt ne yritykset, joita äsken kuvasitte, ovat tulossa siihen vaiheeseen, että ne tarvitsisivat laajentuakseen tukea, jotta ne menestyisivät myöskin jatkossa. Mikäli ymmärsin oikein, hallituksen aluepoliittiseen toimenpideohjelmakokonaisuuteen kuului suorien yritystukien riittävä rahoitus. Kysyn: mitä uutta on tulossa ja millä aikataululla?

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre

Arvoisa puhemies! Suoraan kysymykseen saman tien vastaus: Kehysbudjetissahan lisättiin tämän vuoden osalta yritystukia ja investointitukirahoja, ja se taso jää seuraavalla vuodelle korotettuna. Mutta eihän se tietenkään ole kaikki eikä ainoa ratkaisu, pitää olla neuvontaa, ohjausta ja tukea kansainvälistymiseen ja kasvamiseen, ja se on tietysti Yrittäjyyshankkeen asia, että niitä edistetään joka hallinnonalalla yhdeksässä ministeriössä.

Eihän se tietenkään poista köyhyyttä Suomesta, se on ihan selvä asia, mutta näillä toimenpiteillä haluamme luoda työpaikkoja. Tulee monenlaisia työpaikkoja, eivät ne ole kaikki korkean teknologian, koulutettujen ihmisten työpaikkoja, vaan ihan suoritustason työpaikkoja tavallisille ihmisille. Niitä me haluamme olla edistämässä koko maassa. Siellä, missä koko seutukunta ja yliopistomaailma, mahdolliset ammattikorkeakoulut ja kaikki mahdolliset alueen toimijat ovat lähteneet yhdessä näitä välineitä kehittämään, on saatu hyviä tuloksia. Joka puolella ei tietysti ole yliopistoja, mutta kyllä meillä verkostoitumisen kautta sitä apua löytyy.

Ismo  Seivästö  /skl(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eilisessä kaupunkilehti Turkulaisessa seurakuntien diakoniajohtaja ja Pelastusarmeijan majuri toteavat, että köyhyys ei ole poistunut mihinkään. Sen sijaan auttajilta alkavat aineelliset resurssit olla hiljalleen loppumassa ja henkilökunta väsyy ison työtaakan alla.

Nyt peräänkuuluttaisin tässä vaiheessa hallitukselta vastausta siihen, missä aikataulussa näette, että leipäjonot pystytään todellakin tästä maasta poistamaan sillä tavalla, ettei se tule mistään mahtikäskyllä, että nyt ne lopetetaan, vaan että leipäjonojen asiakkaat todellakin poistuvat jonoista sen takia, että heidän elämäntilanteensa tulee kuntoon.

Peruspalveluministeri  Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Huhtikuun 1. päivänä astuu voimaan toimeentulotukilain muutos, joka tuo selvästi lisää harkinnanvaraisuutta toimeentulotukeen. Sen tarkoituksena on nimenomaan vastata ongelmaan, joka leipäjonoissa on.

Jos todetaan, että leipäjonojen ikään kuin liikevaihto on hieman yli 100 miljoonaa markkaa, on arvioitu, että tähän kuluisi noin 90 miljoonaa markkaa lisää rahaa, niin että nämä ovat suurin piirtein samansuuruisia asioita. Tässä yhteydessä olen myös kehottanut kirkkoa suhtautumaan hiukan ankarammin kuntiin siltä osin, että se vaatii kuntia täyttämään velvollisuuden, joka kunnilla toimeentulotukea jaettaessa on.

Merikukka  Forsius /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Sarkomaa omassa puheenvuorossaan sanoi, että köyhyyspaketti on vain pieni osa siitä, mitä hallitus aikoo tehdä köyhyyden torjumiseksi. (Ed. Stenius-Kaukonen: Kunpa vain olisikin!) Jos hallitus olisi halunnut välttää köyhyyspaketin uskottavuusongelmat, se olisi tässä samassa yhteydessä esittänyt, mitä nämä lisätoimet ovat, paljonko niihin panostetaan ja millä aikataululla ne toteutetaan.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Forsiuksen kysymyksestä on hyvä jatkaa. Nimittäin eduskuntaryhmien puheenvuorokierroksen yhden mielenkiintoisimman yksityiskohdan toi esille vihreiden puheenvuoron käyttäjä ed. Pulliainen, kun hän totesi, että vihreiden käsityksen mukaan köyhyyspaketin suuruusluokka olisi 1,5 miljardia markkaa. Olen itse suunnilleen samaa mieltä siitä tasosta, mikä sen tulisi olla, ja uskaltaisin sanoa, että myöskin sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän vaatimustaso liikkunee samoissa luvuissa. Olemme omissa johtopäätöksissämme todenneet, että tämä on nyt askel, jonka korotusmahdollisuudet arvioidaan kesän budjettiriihessä.

Kysymys vihreiden ministeri Soininvaaralle: Oletteko te valmis olemaan mukana sosialidemokraattien ja luultavasti vasemmistoliiton kanssa kamppailemassa kesän kehysriihessä, että taso saadaan nostettua?

Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies, totta kai on niin, että pääomaverotukseen liittyy oikeudenmukaisuusnäkökohtia ja keskusta ne hyvin tietää. Ed. Zyskowicz, pääomaverokanta oli silloin vain väärin korotettu. Minimiedellytyksemme, että voisimme harkita tätä, oli se, että pienet pääomatulot, jotka ovat yrittäjillä ja viljelijöillä 140 000 markkaan saakka ankarammin verotettuja, ja siellä on todella köyhiäkin varmasti joukossa, se olisi korjattu. Te ette sitä suostunut korjaamaan, ja se on vieläkin korjaamatta. Me emme halua vuokratuloja, metsänmyyntituloja tai talletusten korkokantaa, verokantaa olla nostamassa, mutta kuten ed. Pekkarinen totesi, voidaan harkita eriyttämistä sillä tavalla, että oikeudenmukaisuusnäkökohta tulee otettua huomioon, ja silloin tietenkin puhutaan osinkotulojen ja myyntivoittotulojen verotuksesta. Kyllä keskusta on valmis tätä keskustelua ollut aina käymään, ei pidä antaa nyt väärää todistusta. Te korotitte pääomaverokantaa väärin.

Irja  Tulonen  /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Säde Tahvanainen käytti sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron ja lanseerasi hyvin mielenkiintoisen sanonnan siitä, että on olemassa jokin konservatiivinen tarveharkinta, ja hän katsoi tänne kokoomuksen penkkiin. Jäin sitä oikein miettimään, mutta kun kuuntelin hänen kerrontaansa eteenpäin, olen jyrkästi eri mieltä siitä, että nuorille pitäisi tarveharkintaista toimeentulotukea maksaa enenevässä määrin. Itse olen sitä mieltä, että jos alle 24-vuotias nuori on toimeentulotuen luukulla, silloin on jotain väärin tehty ja väärin tuettu.

Kysyisinkin ministeri Maija Perholta, toimiiko hallitus edelleenkin niin, että yritetään ennalta ehkäistä sitä, että nuoret eivät joudu toimeentuloluukulle, heitä kannustetaan edelleen koulutukseen jopa pienillä sanktioilla, työttömyysturvaa voidaan alentaa, jos he eivät lähde esimerkiksi ehdotettuun koulutukseen.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Eduskuntahan on hyväksynyt viime syksynä budjetin yhteydessä lain kuntouttavasta työtoiminnasta ja tietyt sosiaalihuoltolain muutokset. Siinähän päätettiin juuri sen kaltaisista toimenpiteistä, joihin ed. Tulonen viittasi. Tarkoituksena on nimenomaan, että sellaisten nuorten kohdalla, joilla ei ole jatkokoulutusta, ammattikoulutusta, jotka ovat jo olleet pidempään työttömänä ja joilla ei ole tulevaisuutensa suhteen näköaloja, tehdään monipuolista sosiaalityötä yhdessä työvoimahallinnon kanssa, jotta he saavat valmiuksia työllistyäkseen ja integroituakseen yhteiskuntaan. Tämä on myös eduskunnan hyväksymä linjaus, jota ei varmaankaan olla nyt muuttamassa.

Tuula Haatainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laakso otti esille kysymyksen peruspäivärahan korotuksesta. Peruspäiväraha on noussut vuoden 1991 116 markan tasolta vuoden 1999 121 markkaan. Tällä hetkellähän se on korotettuna 127 markkaa. Lipposen hallituksen aikana otettiin indeksitarkistukset käyttöön peruspäivärahan ja työttömyysturvan ja eläkkeiden osalta, toisin kuin Ahon hallituksen aikaan, jolloin muun muassa eläkkeiden indeksitarkistukset jäädytettiin.

Minusta köyhyyskeskustelussa pitää myös keskustella siitä, mikä on köyhyyden syy, mistä se aiheutuu. On selvää, että se aiheutuu työttömyydestä, mutta yhtä lailla meillä työttömyysturvaan tehnyt leikkaukset, ansioturvan leikkaukset, heikennykset päästä ansioturvalle ovat aiheuttaneet sen, että keskimäärin 4 700 markkaa ansiosidonnaista saavat ihmiset tippuvat työmarkkinatuelle 2 600:aa markkaa saamaan. Tässä on suurin syy ja tähän pitää kiinnittää huomiota.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Perho sanoi aamuisessa puheenvuorossaan, että sosiaaliturvaetuudet, joiden tarkoituksena on auttaa yksilöitä ja perheitä tilapäisissä vaikeuksissa, ovat joissain tapauksissa muodostuneet pitkäaikaisiksi toimeentulon lähteiksi. Tuntuu, että ministeri kaunisteli tilannetta, sillä vuonna 99 toimeentulotukea sai 292 000 kotitaloutta ja puoli miljoonaa ihmistä. Näistä neljännes sai toimeentulotukea koko vuoden ajan. Ministerin mainitsemia "joitakin tapauksia" oli kaikkiaan lähes 70 000 kotitaloutta. Ymmärrän kyllä, että täsmällisin luvuin ei haluta kertoa, mutta on hieman harhaanjohtavaa, että puhutaan joistain tapauksista. Tuntuu, että on järjetöntä, ettei perusturvaa olla valmiita nostamaan vaan sen varassa olevat ihmiset joutuvat elämään lyhytaikaisten tukipäätösten varassa. Toimeentulotukijärjestelmä on sellainen, että siihen joutuneen on vaikea päästä pois tuen piiristä. Ministeri Soininvaara on monesti tästä puhunut, mutta edelleen tuntuu, että tämä on vain puheen tasolla.

Outi Ojala /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Filatov käytti ennen taukoa puheenvuoron ja toi esille niitä työllistämiseen liittyviä toimia, mitä hallitus on suunnittelemassa. Me olemme vasemmistoliiton puolella todenneet, että ne ovat hyviä ja niitä tarvitaan. Se on aivan selvä, mutta keskeinen ongelma köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyssä on se, että perusturvan taso on riittämätön. Tiedämme, että asuntomenojen omavastuuosuus, 7 prosentin osuus, on hyvin keskeinen. Tiedämme, että vuokrat ovat nousseet, asumisen hinta on korkea. Se on yksi tekijä, joka aiheuttaa tavattomasti köyhyyttä ja syrjäytymistä. Tämä on asia, jota todella toivon hallituksen miettivän jatkossa vakavasti, tarvitaanko sitä. (Ed. Pekkarinen: Mikä on hallituksen kanta?)

Toinen asia on työssäoloehtoasia. Siitä on paljon puhuttu täällä, ja kyllä sanon edelleen, että kymmenen kuukauden työssäoloehto muodostaa yhden köyhyysloukun, syrjäytymisloukun, monille, koska kymmenen kuukauden kartuttaminen vie niin paljon aikaa. Eikö olisi aika palata kuuteen kuukauteen?

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Kun tässä on heitelty miljardeja, puoltatoista, kahta ja kolmeakin miljardia, voisi muistuttaa, että jos katsotaan tämän vuoden budjetin pelkästään kehyksissä olleita pohjia, niin esimerkiksi työministeriössä on jo sisällä 200 miljoonaa sellaista rahaa, jota voidaan sanoa köyhyyden estämiseksi. Se, joka tulee nyt paketin myötä ja kehyksissä uudelleen sovittuna, on sen päälle olevaa rahaa. Jos katsotaan kaikkia ministeriöitä, pohjissa on jo miljardi tällaisia päätöksiä, joita on tehty tälle vuodelle. Sellaisia ovat esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien eläke-edellytysten selvittäminen, se että työmarkkinatukea voidaan maksaa kaksi kuukautta matkakustannuksiin, jos ihminen saa pidemmältä työpaikan, eikä kykene alkukustannuksista selviämään, sekä se että voidaan saada majoitus-korvausta, jos on omalla työssäkäyntialueella koulutuksessa, mutta ei olla omassa kunnassa. On monta tällaista asiaa.

Työttömyysturvan rakenneuudistuksista vielä kerran muistuttaisin, että tulopoliittisen sopimuksen yhteydessä sovittiin työryhmästä, joka käsittelee nimenomaan työttömyysturvaa yhdessä kolmikannassa, koska emme me voi mennä maksajien kukkarolle ilman, että sovimme maksajien kanssa siitä, miten uudistukset tehdään. Tässä tapauksessa kyse on työmarkkinajärjestöistä. Työryhmä kiinnittää huomiota pitkäaikaistyöttömien tarvitsemien erityistoimien selvittelyyn, työttömyysturvaan, soviteltuun päivärahaan sekä niihin rakenteellisiin uudistuksiin, joita kannustamisen nimessä tarvitaan.

Toinen varapuhemies:

(koputtaa)

Vastauspuheenvuoro ministeri Rehula. (Naurua) — Anteeksi, edustaja Rehula!

Juha  Rehula  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oikein paljon kiitoksia, herra puhemies! Täällä ovatkin ministerit puhuneet ja esimerkiksi ed. Zyskowicz sanoilla, jotka ohjaavat keskustelun pois itse asian ytimestä. Te kikkailette tilastoilla ja selittelyillä, niin kuin täällä kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa ed. Sarkomaa teki. Te ette näytä haluavan nähdä lukujen sisälle siihen ytimeen, josta tämän välikysymyksen yhteydessä on tarkoitus keskustella. Teidän luettelonne hallituksen toimista valitettavasti kumisee tyhjyyttään.

Ministeri Soininvaara, kuvasitte puheenvuorossanne oivallisesti nykyisen tukiviidakon ongelmallisuuden. Siitäkin huolimatta, että te neuvoitte minua tutustumaan ministeriönne nettisivuihin, kysyn teiltä jo oman kuvauksennekin perusteella: Mitä tämän tilkkutäkin yksinkertaistamiseksi aiotaan tehdä vai aiotaanko mitään?

Pekka  Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Köyhyys poistuu ainoastaan sillä, että kaikille työkykyisille työttömille Suomen valtion puolesta pystymme järjestämään töitä. Se on ainut lääke. Tällä hetkellä yritystoiminnan esteitten poistaminen on kaikkein tärkein asia, yritysympäristön parantaminen. Ministeri Mönkäre kertoi, että sitä ja tätä on tehty yritystoiminnan hyväksi. Se on kaikki positiivista. Meidän täytyy muistaa, että meillä on Suomessa 2,5 miljoonaa työntekijää ja yritystukipolitiikan kautta työllistetään vain 40 000 ihmistä. Jokainen meistä tietää, että yritysympäristön parantaminen koskisi kaikkia yrittäjiä. Sillä tavalla me saisimme uusia työpaikkoja.

Mitä tulee pääomaveroon, kun se oli silloin joskus 60 prosenttia, tuotto oli 3 miljardia markkaa. Nyt pääomavero on 29 prosenttia ja tuotto 32 miljardia markkaa. Kysyn vain, onko tehty oikeita päätöksiä hallituksessa.

Leena  Rauhala  /skl(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenvuorossa tuotiin esille, että hallitus on ottanut keskeiseksi kysymykseksi hallitusohjelmaansa nimenomaan köyhyyskysymyksen. Nyt tämä välikysymyskeskustelu mielestäni osoittaa sen, että peräänkuulutetaan sitä, onko tuloksia. Ovatko ne nyt, kun kuitenkin hallitusohjelmaa jo tässä taaksepäinkin katsotaan, suhteessa kaikkeen muuhun, mikä hallitusohjelmassa on todella keskeistä? Erityisesti tätä kysyn, koska myös sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenvuorossa peräänkuulutettiin analyyttisempaa keskustelua. Kun täällä tuodaan näitten niin sanottujen syrjäytyneiden köyhien elämäntilanteesta konkreettisia kuvauksia, niin kuin ed. Pekkarinen kuvasi Virtasen perhettä, niin vähän kuin vähätellään sitä, mitä ihmisille kuuluu. Miten hallitus näkee nämä?

Leena  Luhtanen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun on tätä keskustelua kuunnellut, mielestäni on ollut käsittämätöntä kuulla, että ikään kuin tämä nyt hallituksen esittämä täsmätoimenpide köyhyyden poistamiseksi olisi jotenkin huono tai ainoa toimenpide, jonka hallitus on tehnyt köyhyyden poistamiseksi.

Tosiasiahan on se, että hallitus on hoitanut talouspolitiikan hyvin. Täällä on monta kertaa tuotu esiin se, että työllisyyden parantaminen on se ainoa tehokas keino, jolla köyhyyttä poistetaan tai lievennetään. (Ed. Zyskowicz: Oikein!) Eihän tämä köyhyyspaketti ole ainoa, vaan nämä toimenpiteet on aloitettu hallituksen koko toiminnan aikana. Tämän vuoden budjetti sisältää lukuisia sellaisia toimenpiteitä, jotka parantavat vähäväkisten elämää ja omalta osaltaan poistavat köyhyyttä.

Minä haluaisinkin kysyä, vastatkaapa rehellisesti: Ovatko nämä toimenpiteet, joita nyt tässä täsmäesityksessä tehdään, nämä 500 miljoonan toimenpiteet, sellaisia, jotka joutavat vessanpytystä alas, vai ovatko ne hyödyksi Suomen kansalaisille? Minusta vastaus on ihan selvä, että ovat. Tietenkin on niin, että ne toimenpiteet eivät ole riittäviä, tarvitaan vielä paljon muuta, mutta ne ovat täsmätoimenpiteitä.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tämä parlamentarismia tämä! Täällä käydään välikysymyskeskustelua. Pääministeri Lipponen tuli aihepiiristä julkisuuteen eilen sosialidemokraattien puolueneuvoston kokouksessa. Hän esiintyi siellä teeman merkeissä. Tänään on ollut sosialidemokraattien ryhmäkokous, hän on ollut siellä. Missä pääministeri Lipponen on? Nyt on parlamentaarisen toiminnan ja esiintymisen paikka, ja pääministeri on tipotiessään.

Arvoisa puhemies! Kun täällä ed. Gustafsson sanoo, että hallituksen paketin pitäisi olla 1,5 miljardia markkaa, kolme kertaa suurempi kuin hallitus on esittänyt, tai kun ed. Ojala vaatii hallitukselta näitä ja noita tekoja, niin mikä on hallituksen ja hallituspuolueiden kanta? Pääministerin pitäisi olla täällä vastaamassa ja kertomassa ed. Gustafssonille, hyväksyykö hän kolme kertaa suuremman paketin, niin kuin Gustafsson sanoo sosialidemokraattisen ryhmän nimissä, ja vastaamaan myöskin ed. Ojalalle siihen, onko todella niin, että nämä korjaukset ovat riittämättömiä, niin kuin Ojala sanoo.

Tällainen parlamentarismi, jossa vastuuministerit ovat kaukana vastuupaikalta silloin, kun heidän vastuunsa perään kysytään, eihän tämä ole mistään kotoisin.

Peruspalveluministeri  Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Tässä on useassa puheenvuorossa pohdittu, minkä takia viimesijainen turva on saanut meillä niin suuren roolin, ja se on totta kai ongelma. Ensisijaisen turvan pitäisi aina olla suurempaa kuin viimesijaisen turvan, että näin ei kävisi. Mutta meillä on se rakenteellinen ero näissä, että kun ensisijainen turva on henkilökohtaista ja viimesijainen turva perhekohtaista ja jos erilaiset onnettomuudet osuvat samaan perheeseen, on vaikea tehdä ensisijaista turvaa niin kattavaksi, että missään olosuhteissa se ei jäisi vaikeassa perhekombinaatiossa liian pieneksi. Toinen syy tähän on tietysti asumiskustannusten kasvu, jolloin meidän asumistukemme ei ole pysynyt näitten kasvukeskusten asumiskustannusten takana.

Ed. Rehula sanoi, että minulle edelleenkin kuuluvat vain lapsilisä ja toimeentulotuki, mutta jos nyt kysytään mielipidettä, niin tietysti, jos asumistuen, työmarkkinatuen ja toimeentulotuen voisi yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi, joka voisi ehkä tässä sairausajan perusturvasta myös huolehtia, asia olisi paljon yksinkertaisempi. Jotakin sellaista kaavailua silloin tällöin on tehtykin.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Vaikka tämä on välikysymyskeskustelu eikä näytelmä, vaikuttaa siltä, että etukäteen harjoitellut ja päätetyt vuorosanat ovat kiveen hakattuja. Niihin vuorosanoihin ei vaikuta lainkaan se, mitä hallituksen taholta on kerrottu tehdyn, suunnitellun ja tulevaisuudessa tehtävän. Täällä on kerran toisensa jälkeen opposition puheenvuoroissa peräänkuulutettu, kuten ed. Rehulan puheenvuorossa, missä ovat ne käytännön toimenpiteet, kun hallitus on johtoajatuksensa mukaisesti asettanut erääksi keskeisemmistä painopisteistään niiden toimien edistämisen, joilla ehkäistään ja vähennetään vakavia köyhyysongelmia ja huono-osaisuuden kasautumista.

Selostin hyvin perusteellisesti niitä toimenpiteitä, joita on tehty ja aiotaan tehdä. Eli jankkaaminen siltä osin, ikään kuin hallitus olisi viettänyt nämä kaksi toimintavuottaan tumput suorana, ei todellakaan pidä paikkaansa. Eikä todellakaan pidä vähätellä niitä tuloksia, joita on saavutettu pitkäjänteisellä talous- ja työllisyyspolitiikalla. Ei pidä vähätellä niiden työpaikkojen merkitystä, jotka ovat tuoneet avun työttömänä olleille ja työttömyysturvan varassa olleille perheille. Eli tuloksia on.

En omassa puheenvuorossani kiistänyt, eikä täällä hallitusryhmien puheenvuoroissa ole suinkaan kiistetty sitä, etteivätkö köyhyys ja syrjäytyminen olisi ongelma. Kysymys on vain siitä, kuinka laaja ongelma tämä on ja mitä toimenpiteitä sen poistamiseksi tarvitaan. Tässä näyttää olevan aika suuri näkemysero siitä, missä on toimenpiteiden painopiste. Ovatko ne aktiivitoimissa, työvoimahallinnon toimissa, sosiaali- ja terveyspalveluissa vai etuuksissa. Hallitus on sekä edellisen kauden että nykyisen toimintakautensa ajan painottanut sitä, että työllisyyden edistämiseksi myös vaikeasti työllistettävien kohdalla tarvitaan monimuotoisia, räätälöityjä toimia, työllisyyspolkujen aurausta, jotta nämä ihmiset saadaan saatetuksi omatoimisiksi.

Täällä ed. Rehulan keskustan ryhmäpuheenvuorossa on puututtu miltei kaikkiin etuuksiin ja vaadittu niiden parantamista. Täällä todetaan muun muassa, viitataan eläkeläisiin, kansaneläkkeen pohjaosan poistamiseen. Kaikille pitäisi olla selvää, että ei näiltä pienituloisimmilta eläkeläisiltä ole leikattu, vaan parempituloisilta. (Ed. Hyssälän välihuuto) — Ne, joilta on leikattu niin sanotusti kahteen kertaan, ovat kaikkein hyvätuloisimpia eläkeläisiä, sen varmasti myös ed. Hyssälä varsin hyvin tietää.

Vastikään Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella, joka on erikoistunut köyhyystutkimukseen, on julkaistu selvitys, jossa on verrattu tilannetta vuonna 95 viime vuoden 2000 tilanteeseen. Siellä vanhuseläkeläisten itse kokema köyhyys on tipahtanut kolmasosaan viiden vuoden aikana. Vuonna 95 tutkituista 9,5 prosenttia koki tuloköyhyyttä. Viime vuoden tulos oli 3 prosenttia. Niin sanottu puutteen kokeminen eli elämän perusvälttämättömyyksien tarve on vähentynyt 7:stä 5 prosenttiin. Sosiaalitoimiston asiakkuudet ovat vähentyneet alle puoleen. Velkaantuneisuus on puolittunut. Tämä on ehkä yksi todistus siitä, että tilanne eläkeläisten kohdalla on parantunut, ja sitä tilannetta parantaa ensi kesäkuun alusta voimaan astuva kansaneläkkeen tasokorotus.

Täällä viitataan puheenvuorossa myös hyvin vakavaan ilmiöön elikkä köyhyyden ja syrjäytymisen periytymiseen sukupolvesta toiseen. Tämä on todella vakava ilmiö ja sen poistamiseksi tarvitaan juuri näitä edellä kuvattuja monipuolisia täsmätoimenpiteitä. Tämän ryhmän ongelmat eivät poistu pelkällä rahalla. Tarvitaan hyvin tehokasta, systemaattista sosiaalityötä, tarvitaan myöskin niitä työllistämisprojekteja, joihin alkupuheenvuorossani viittasin, joita koskevia lukuja ministeri Filatov toi esille.

Viime kaudella ja vuoteen 2006 jatkuvalla rakennerahastokaudella käytetään miltei 3 miljardia sellaisiin projekteihin, joilla tehdään työtä juuri elämänhallinnan parantamiseksi, työnhakuvalmiuksien parantamiseksi, ja kuten ministeri Filatov kertoi, onnistumisprosentti, eli työllistyminen, on erittäin korkea. Nämä rahat ovat olemassa köyhyyspaketin ohella. Se on hyvin merkittävä satsaus juuri niiden ihmisten elämäntilanteen kohentamiseksi, joista me olemme täällä tänään keskustelleet ja keskustelemme edelleen.

Ed. Rehula toteaa puheenvuorossaan, että sosiaalitantoista ei ole muodikasta puhua myönteisessä äänensävyssä. Tätä ilmaustahan käytetään tietysti monesta näkökulmasta, yleensä vähättelevästi. Itse tunnustaudun ihan ilomielin sosiaalitantaksi ja haluan tunnustautua nimenomaan sellaiseksi sosiaalitantaksi, joka ei auta avuttomaksi vaan auttaa omatoimiseksi. Kysymys on nimenomaan siitä, että hallitus omalla toiminnallaan luo edellytyksiä. Niitä muun muassa luodaan sillä lainsäädännöllä, joka astuu ensi syyskuun alusta voimaan.

Edelleen, kun analysoidaan köyhyysohjelmaa, todetaan, että ne, joille täsmäohjukset on kohdennettu, kokevat itsensä pilkatuiksi. Kysyn vain, kokeeko sellainen perhe, joka elää työmarkkinatuella, jossa on kaksi tai kolme lasta, itsensä pilkatuksi, kun saa lapsikorotusta lisää kaksilapsisessa perheessä 470 markkaa kuukaudessa tai kolmilapsisessa perheessä 600 markkaa kuukaudessa.

Perusteluna sille, että juuri nyt pitäisi tehdä keskustan välikysymys- ja ryhmäpuheenvuorossa esitetyt toimenpiteet, 2—3 miljardin toimenpiteet, esitetään, että ne pitää tehdä juuri nyt, koska tulevaisuus näyttää epävarmalta. Mielestäni perustelu on hieman kyseenalainen. Se, että halutaan tänä vuonna seurata tarkkaan maailmantalouden kehitystä ja Suomen oman talouden kehitystä, liittyy juuri siihen, mitä sitten budjettiriihessä konkreettisesti tehdään. Kaikki menolisäykset, jotka tehdään etuuksiin, ovat tietysti olemassa, enkä minä ainakaan haluaisi, mikäli vielä seuraavaan eduskuntaan kelpuutetaan, olla sitten leikkaamassa. Hallitus pyrkii omalla politiikallaan juuri siihen, että meillä on pelivaraa siihen tilanteeseen, jossa meillä on heikompi taloudellinen kehitys kuin tällä hetkellä, jotta voimme turvata juuri näiden ihmisten tilanteen ja taloudellisen turvan, joista täällä tänään keskustelemme.

Edelleen ed. Rehulan puheenvuorossa todetaan, että aktiivisuuden tulee johtaa passiivisuutta parempaan toimeentuloon. Juuri näin hallitus on toiminut ja juuri tällä politiikalla hallitus on saavuttanut erittäin hyviä tuloksia. Niin sanottu kynnyspalkka on huomattavasti alentunut. Tähän on vaikuttanut veropolitiikka. Täällä arvosteltiin hallituksen veroratkaisuja ja todettiin, että niistä eivät ole pienituloiset hyötyneet. Kun valtionverotuksen alarajaa nostettiin tälle vuodelle 66 000 markkaan, se merkitsee, että 332 000 henkilöä vapautuu valtionverosta. Tämä koskee varmasti myös monia lapsiperheitä. Ensi vuodelle on tarkoitus edelleen korottaa tätä rajaa, jolloin yhä useampi vapautuu valtionverosta. Mielestämme tämä on ollut aivan oikein ja tähdännyt juuri niihin tavoitteisiin, joita hallitus on omissa periaatelinjauksissaan nostanut esille.

Toinen varapuhemies:

Ministeri Perho, olemme tosiasiassa jo rajoitetuissa puheenvuoroissa tällä hetkellä. Toivon, että menemme tästä eteenpäin. Menemme tämän debatin loppuun ja sitten varsinaisiin puheenvuoroihin.

Puhuja:

Kyllä, sopii minulle. Edeltäjänne vain ilmoitti, että on rajoittamaton puheoikeus, mutta tyydyn tähän.

Toinen varapuhemies:

Ministeri Perho jatkaa tämän nyt loppuun, minkä haluaa sanoa.

Puhuja:

Minä olin jo aivan loppusuoralla. Ajattelin kommentoida paria vastauspuheenvuoroa.

Ed. Bremer peräänkuulutti ihmistensuojelua eli tehokkaampaa ihmistensuojelua kuin hänen mielestään eläintensuojelu on. Mielestäni ihmistensuojelun periaatteet ovat hyvin selkeästi kirjatut perustuslakiin ja sosiaali- ja terveydenhuoltoa säätelevään lainsäädäntöön, ja sen mukaisesti pitää tietysti toimia. Asunnottomuuden ääri-ilmiöt voivat olla todella traagisia, mutta silloin sen kunnan tai kaupungin, missä tällaista tapahtuu, kannattaa pysähtyä kysymään, mitä tämän asian eteen on tehty.

Ed. Laukkanen merkitään läsnä olevaksi.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Perholle: Aivan oikein, valtionveron osalta käy niin kuin te kerroitte, mutta muistakaapa, että kunnallisveroa maksavat varsin pienituloiset kansalaiset, juuri ne, jotka ovat tämän keskustelun aiheen piirissä. He maksavat myös kunnallisveroa, ja heistä osan te heititte kokonaan ansiotulovähennyksen ulkopuolelle.

Mitä vielä tulee verotukseen ja tulojen kasvamiseen, muistutan vielä sekä ministeri Perholle että ed. Zyskowiczille siitä, että se suuri kansalaisten tuloeroja kasvattava seikkahan ovat olleet viime aikoina nimenomaan optiotulot, eikä niitä veroteta esimerkiksi osinkotuloveroprosentilla taikka pääomatuloveroprosentilla. Niitä verotetaan normaalilla tuloveroprosentilla. Te olette näitten suurituloisimpien verotusta keventäneet enemmän kuin mitään muuta. Väitän, että ne kevennykset, joita optiomiljonäärit ovat saaneet, ovat hyvinkin sen mittaisia, minkä verran te nyt annatte tätä köyhyyspakettia, paljon julkisuuteen saatettua köyhyyspakettia. Näitä kansalaisiahan verotetaan nimenomaan normaalin tuloveroprosentin kautta eikä osinkotuloveroprosentin kautta.

Peruspalveluministeri  Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Ed. Pekkariselle haluan huomauttaa, että optioissa on liikkunut noin 20 miljardia markkaa, mutta pelkästään yhden yhtiön, joka nyt sattuu olemaan Nokia, arvonnoususta on kotimaahan jäänyt noin 300 miljardia markkaa pääomatulona verotettavaa arvonnousua.

Toinen varapuhemies:

Mennään puhujalistaan, ja enintään 7 minuutin puheenvuoroja.

Tuula  Haatainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Keskustan vaatimukset palauttaa jokseenkin kaikkien tukien tasot entiselleen ja lisäksi vaatimukset nostaa tukien ostovoimaa maksavat miljardeja, se voidaan laskea, jopa kymmeniä miljardeja markkoja. Samanaikaisesti, palatakseni verotuskeskusteluun, ed. Pekkarinen on muualla puheenvuoroissaan halunnut alentaa niin välittömiä kuin välillisiäkin veroja: ruoan ja bensan veroja. Osinkotuloilla rikastuneiden pääomaveroa keskusta ei ole valmis nostamaan, senhän kuulimme, vaikka veron nostaminen olisi täsmäase erityisesti viime vuonna rikastuneiden kukkarolle. Voikin kysyä: miksi keskusta ei halua nostaa rikastuneiden veroja? Se on aivan oikeutettu kysymys.

On hyvä, ed. Pekkarinen, että te olette pannut merkille sen, että kirkko ja ay-liike ja muut edistyksen voimat pitävät edelleen työttömyyttä ja sen mukanaan tuomaa ahdinkoa keskeisimpänä yhteiskunnallisena ongelmana. Haluan kysyä, vaikka ed. Pekkarinen ei näytä olevan paikalla, missä olitte silloin vuonna 1994, kun työttömyysluvut oli päästetty Ahon hallituksen laiminlyöntien ansiosta huippuunsa.

Köyhyyden ja syrjäytymisen suurin syy on työttömyys. Se on todettu kaikkialla. Ahon hallituksen aikana työttömyyden annettiin kasvaa ennätyslukemiin. Vaikka lama oli syvä, työllisyyspolitiikkaan olisi pitänyt satsata. Pahimman laman aikaan tehdyt leikkaukset lisäsivät työttömyyttä.

Naapurimaassamme Ruotsissa valittiin elvyttävä linja, jossa työllisyyden hoito oli etusijalla. Vaikka meillä oltiin sitä mieltä, että julkisten menojen supistaminen ja äärimmilleen kiristetty finanssipolitiikka on ainoa vaihtoehto ja että Ruotsin valitsema elvytys johtaa Ruotsin kuilun partaalle, tänään tiedämme, että Ruotsin talous on hyvässä kunnossa, siellä on työllisyystilanne parempi eikä köyhyydestäkään tarvitse puhua niin kuin meillä täällä Suomessa. Porkkana oli näin ollen tehokkaampi lamalääke kuin keppi.

Ihaillen täytyy seurata ed. Pekkarisen taitoja. Hän osaa poliittisen jonglöörin keinot. Asiat kiepsahtavat ilmassa kepeästi päälaelleen. Pari esimerkkiä Ahon hallituksen toimista: Te leikkasitte ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Nyt Lipposen hallituksen aikana nämä leikkaukset on korjattu. Ahon hallituksen aikana jäädytettiin eläkkeiden indeksitarkistukset. Lipposen hallitus palautti indeksitarkistukset eläkkeisiin, toimeentulotukeen ja työttömyysturvaan.

Ed. Pekkarisen esimerkkiperheelle on hallituksen esityksen myötä tulossa lapsikorotus työmarkkinatukeen, joka merkitsee 480:tä markkaa kuukaudessa bruttona. Samoin työmarkkinatukeen tuli vuoden alusta 5 markan korotus indeksitarkistuksen myötä. Parasta tietysti olisi, jos Virtasen perhe voisi työllistyä uudelleen. Siksi me tarvitsemme tehokkaita työllistämisen keinoja.

On totta, että monet ylivelkaantuneet ja lapsiperheet ja sosiaaliturvan väliinputoajat ovat edelleen vaikeuksissa. Vaikeuksissa olevia ei kuitenkaan auteta näillä keskustan konsteilla eli kauhomalla rahaa kaikkiin mahdollisiin suuntiin ja toivomalla, että sieltä muutama ropo kolahtaisi köyhän kukkaroon.

Minusta hallituksen tapa puuttua syrjäytymisen ehkäisyyn on oikeampi. Hallitus on ensin selvittänyt köyhyyden ja syrjäytymisen syitä, ja sen jälkeen on haettu keinot, joilla vaikeimmassa asemassa olevia voidaan auttaa. Työmarkkinatuen lapsikorotus ja kansaneläkkeen lapsikorotus ovat varmasti keinoja, joilla pystytään auttamaan kaikkein pienituloisimpia perheitä.

Köyhyys saadaan poistettua parhaiten porkkanalla eli pitämällä huolta työllisyydestä. Keppilinjalla eli syyttämällä työttömiä passiivisuudesta tai työn vieroksunnasta ei päästä eteenpäin. Aktiivisen työllisyyspolitiikan menot pitää saada nostettua muiden Pohjoismaiden tasolle. Työelämän laatukysymykset ja toimivat pelisäännöt ovat myös tärkeitä työkaluja köyhtymiskierteen katkaisussa. Irtisanomissuojan kehittäminen on myös tärkeä toimenpide työttömyyttä ehkäistäessä. Näissä talkoissa keskustan työreformihenkinen politiikka ei ole tullut työsuhdeturvaa vahvistavien voimien tueksi.

Pitkäaikaistyöttömyys on suuri yhteiskunnallinen ongelma, ja suuri osa köyhyys- ja syrjäytymisongelmista nivoutuu sen ympärille. Tästä syystä pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen edellyttää työvoimahallinnolle ja sosiaalitoimelle riittäviä resursseja.

Työnteko ehkäisee köyhtymistä ja syrjäytymistä ja antaa toimeentuloa, sosiaaliturvaa mutta myös osallisuutta ja sosiaalisia tukiverkkoja. Työllisyyden edistäminen on ollut hallituksen tärkein painopiste, ja sitä sen on oltava hallituskauden loppuun saakka. Korkea työllisyysaste on ainoa kestävä perusta sosiaaliturvajärjestelmämme rahoitukselle.

Asunnottomuus on yksi köyhyyttä ja syrjäytymistä lisäävä tekijä. Tähän ongelmaan hallitus on etsinyt ratkaisuja, ja helpotusta on tulossa muun muassa asumistuen kehittämisellä ja kohdentamalla rahoitusta asunnottomuuden helpottamiseen. Keskusta ei noteeraa asunnottomuutta sanallakaan. Miksi keskusta unohtaa Pääkaupunkiseudun asunnottomat? Siksikö, että kannattajakunta asuu turvallisesti omakotitaloissaan, jotka aikanaan on rakennettu arava- ja korkotuen avulla?

Pohjoismaiset hyvinvointipolitiikka ja -palvelut ehkäisevät köyhyyttä ja syrjäytymistä. Toimivat palvelut mahdollistavat työntekoa ja luovat työpaikkoja ja perusturvallisuutta. Julkisen palvelujärjestelmän puutteista kärsivät erityisesti köyhät ja syrjäytyneet. Kiireellisiä lisäpanostuksia tarvitaankin mielenterveys- ja päihdehuollossa sekä kouluterveydenhuollossa ja koulujen tukipalveluissa. Hyviä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluja pitää olla kaikkien saatavilla. Lasten ja nuorten toimintaan on annettava riittävät resurssit, koulujen tukijärjestelmiä on saatava kuntoon, ja esimerkiksi nuorten työpajatoiminta pitää vakinaistaa. Kuntien toimenpiteet hyvinvointipolitiikan vahvistamiseksi ovat keskeisiä.

Arvoisa puhemies! Köyhyyspaketti auttaa pienituloisten asemaa. Se on selvää. Olennaista on kuitenkin panostaa rahaa aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, tukityöllistämiseen ja koulutukseen.

Toinen varapuhemies:

Myönnän vastauspuheenvuoroja vain poikkeuksellisesti.

Ed. Kantalainen merkitään läsnä olevaksi.

Mirja Ryynänen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Oli todella hämmentävää kuunnella ed. Haataisen puheenvuoroa edellä. Hän löysi syyllisen köyhyyteen tässä tilanteessa, jossa maassa eletään jo seitsemättä perättäistä ennennäkemättömän kasvun vuotta. Hän löysi syyllisen Ahon hallituksesta. Muistuttaisin vain, että Ahon hallitus joutui toimimaan aikana, jolloin elettiin sodanjälkeisen historiamme syvintä lamaa. Sen laman syyllinen ei ollut Aho, Ahon hallitus eikä keskusta. Niissä talkoissa tarvittiin todella kaikkia. Kaikki joutuivat niihin osallistumaan, mutta silloinkaan ei otettu niiltä, jotka olivat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Pienimmästä perusturvasta pidettiin huolta myöskin vaikeina aikoina. Kuinka ei sitten nyt, kun me elämme todella hyviä aikoja tässä maassa?

Vielä, arvoisa puhemies, kun en saanut vastauspuheenvuoroa äskeiseen keskusteluun, jossa aluepoliittistakin keskustelua käytiin ja ministeri Mönkäre käytti siitä puheenvuoroja, haluaisin nostaa esille kysymyksen, onkohan hallitus todella tehnyt kaikkensa työllisyyden parantamiseksi kaikkialla maassa eikä vain kasvukeskuksissa. Ministeri Mönkäre puhui yrittäjyyshankkeista. Ihan hyvä hanke. Monia muitakin pienempiä hankkeita on liikkeellä, mutta todellisuus niillä alueilla on kokonaan toisenlainen. Se todellisuus on se, että toisella kädellä otetaan sieltä enemmän kuin toisella kädellä annetaan. Silloin ihmiset toimivat sen tilanteen mukaan. Monilla alueillahan työttömyys on lähes lamanaikaisella tasolla vielä. Ei nuorilla ole muita vaihtoehtoja kuin lähteä Pääkaupunkiseudulle, muihin kasvukeskuksiin työn perässä, lähteä asunto- ja palvelujonojen jatkoksi. Tyhjentyvillä alueilla syrjäytymiskierre vain pahenee, eikä helppoa ole myöskään ruuhkautuvilla alueilla. Hallituksen toimettomuus alueellisen eriarvoistumisen edessä on kohtalokas, köyhyyttä lisäävä linjavalinta. Nyt todella tarvittaisiin niitä toimia.

Siitä olen ministeri Perhon välikysymysvastauksessa samaa mieltä, kun hän totesi, että kestävin tapa torjua köyhyyttä on uusien työpaikkojen luominen. Niitä uusia työpaikkoja, yrittämisen mahdollisuuksia on entistä määrätietoisemmin luotava nyt kaikkialle maahan. Kasvavaa teknologiakehittämisrahoitusta on paljon nykyistä määrätietoisemmin suunnattava keskusten ulkopuolelle, uutta yrittäjyyttä, työllistämistä vauhdittamaan ja myöskin työvoimavaltaisen yritystoiminnan edellytyksiä on parannettava.

Arvoisa puhemies! Opposition huolen köyhyysongelman kasvusta jakavat tänä päivänä kaikki vastuulliset tahot tämän salin ulkopuolella kirkosta kansalaisjärjestöihin ja talouselämän vaikuttajiin. Niin kuin on todettu, myöskin Evan tuore raportti viestii hyvin selkeästi kansalaisten kasvaneen huolen yhteiskunnan kahtia jakautumisesta. Kansanvaltaa käyttävälle eduskunnalle tämän viestin pitäisi olla selvä. Ensin on hoidettava kuntoon perusasiat. Käytännössä se tarkoittaa vastuun kantamista heikoimmassa asemassa olevista ja tukea tarvitsevista. Tämä periaate on hyvin yksinkertainen lopulta. Se koskee niin ihmisiä kuin alueitakin. Markkinavoimat ovat aina vahvojen puolella, mutta poliittisen voiman tehtävä on tuoda oikeudenmukaisuutta ja tasapainoa. Itse asiassa se on sen ainoa oikeutuskin.

Valtiovarainministeri on täällä moneen otteeseen aikaisemmissa keskusteluissa, nyt hän ei ole paikalla, varoitellut tiukkaan tyyliin eduskuntaa menonlisäyksistä ja nähnyt ne jopa tulevaisuuden vaarantamisena ennätysvauhtia ikääntyvässä Suomessa. Totta kai tiukka taloudenpito ja kohtuullinen velanmaksuvauhti, varautuminen tulevaan, on tarpeen, mutta eivät asiat näin yksioikoisia ole kuin Lipposen—Niinistön vaihtoehdottomuuden linjalla meille uskotellaan. Tulevaisuutta tehdään tänään. Erityisesti sitä tehdään lapsiperheiden arjessa. Silloin valtiovarainministeriön näkökulmasta nyt menonlisäys voikin olla erittäin kannattava sijoitus tulevaisuuteen ja maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti säästyvinä kuluina.

Tulevaisuuden kannalta minusta on huolestuttavinta juuri lapsiperheiden vaikeutunut tilanne ja suoranainen köyhtyminen, jota tilastotkin todistavat. Alimpien päivärahojen, opintotuen, lapsilisien, kotihoidon tuen jne. tasoa pitäisi parantaa eli korjata nämä hallituksen kohtalokkaat virheet. Kohonneet asumiskustannukset ja työsuhteitten epävarmuus ja varsinainen työttömyys ovat usein lapsiperheiden ongelmien taustalla. Aikuisten ongelmat sitten heijastuvat lapsiin varsin rajuina. Lisää voimavaroja tänä päivänä tarvittaisiin niin lastensuojeluun kuin lasten mielenterveysongelmien hoitamiseen. Meillä neuvolat vielä pitävät onneksi ihan hyvää huolta lasten fyysisestä terveydestä, mutta kasvavien psyykkisten ongelmien hoitotarpeeseen nekään eivät resurssipulassa pysty vastaamaan. Ehkä tämä voi olla yksi esimerkki mahdollisuudesta säästää tulevaisuudessa sijoittamalla ajoissa lapsiperheen kokonaisvaltaiseen hoitoon ongelmatilanteessa. Näitä esimerkkejä voi hakea lisää koulun puolelta, oppilashuollon heikentyneistä voimavaroista jne.

Kun köyhyyden ja syrjäytymisen kokonaiskuvaa yrittää hahmottaa, vastaan tulvivat sen hyvin monet kasvot lähtien pitkäaikaistyöttömistä, ylivelkaantuneista pitkäaikaissairaisiin, mielenterveys- ja päihdeongelmaisiin. Silloin kaikille yhteisen kattavan ja toimivan sosiaaliturvajärjestelmän rinnalle ja sisälle, totta kai, tarvitaan joustavasti yhdisteltäviä tukimuotoja ja yksilöllisiä, räätälöityjä ratkaisuja. Esimerkiksi Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto on esittänyt sitä, että todellinen tarvittava toimintastrategia laadittaisiin hyvin laajalla yhteistyöllä, jossa kaikki eri tahot ovat mukana, valtio, kunnat, kansalaisjärjestöt, kirkko, ammattijärjestöt ja myös vaikeassa tilanteessa olevat ihmiset itse. Vastuu tällaisen strategian koordinoinnista ja totta kai riittävistä voimavaroista on kuitenkin sosiaali- ja terveysministeriöllä. Se on aina viime kädessä valtiovallalla.

Ihmisiä ei todellakaan saa jättää heitteille esimerkiksi sysäämällä vastuuta kunnille, niin kuin tämän päivän keskustelussa on tehty. Tiedämme hyvin, että kunnilla on erittäin eriarvoiset mahdollisuudet vastata asukkaittensa tarpeisiin, eli köyhien kuntien aseman korjaaminen on myös köyhyysongelman hoitamista.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Edustaja otti esiin alueelliset erot työttömyyden kehittymisessä. On aivan totta, että työpaikkoja on syntynyt eniten Etelä-Suomen te-keskusten alueelle. Mutta oikeastaan koko tässä työllisyyskeskustelussa on unohtunut se, että me elämme globaalissa maailmassa ja usein on kyse siitä, että työpaikka syntyy joko Suomeen tietyille alueille tai sitten se syntyy Suomen ulkopuolelle. On huomattavasti vaikeampaa harjoittaa sitä perinteistä aluepolitiikkaa, millä aikaisemmin voitiin tasata alueiden välisiä eroja. Sinänsä ei kannattaisi olla mustasukkainen kasvukeskusten kasvamisesta, mutta ehkä huolissaan siitä, että kasvu ei jakaudu niin tasan.

Etelä-Savo on ollut usein esimerkkinä siitä, että työttömyys ei ole kehittynyt suotuisaan suuntaan. Se onkin tilastojen, voisi sanoa, ehkä se mustin lammas, jos katsoo alueellisia eroja. Mutta kuitenkin Etelä-Savossakin yli vuoden työttömänä olleiden määrä 1999—2000 on alentunut 7,9 ja yli kaksi vuotta työttömänä olleiden yli 7 prosenttia. Viime vuoden luvuissa Etelä-Savo aleni vähiten työttömyydeltänsä, 3 prosenttia, mutta sen sijaan positiivista on se, että Etelä-Savossa avoimien työpaikkojen määrä nousi 22 prosenttia tammikuussa ja Pohjois-Savossa tuli 56 prosenttia lisää avoimia työpaikkoja.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä olen iloinen siitä, että Pääkaupunkiseudulle syntyy työpaikkoja. Olen erityisen iloinen siitä, että tänne tulevat kansainväliset huipputason yritykset, jotka Suomessa voivat sijoittua vain Pääkaupunkiseudulle. Niistä kilpailevat muut suuret kaupungit, jos Helsinki ei pysty niille tekemään tilaa.

Siksi minusta valtiovallan pitäisikin näyttää esimerkkiä ja siirtää ja hajauttaa toimintojaan muualle maahan, koska markkinavoimat eivät siinä ratkaise. Näin tehtäisiin täällä tilaa Pääkaupunkiseudun kehittymiselle ja sillä tavalla koko maan tasapainoiselle kehittymiselle. On ihan totta, että uuden talouden tietointensiiviset yritykset ja työpaikat eivät synny itsestään kaikkialle maahan. Siksi tarvitaan juuri näitä alueellisia kannustimia, esimerkiksi yrityksille veroporkkanoita, joita olemme esittäneet. Siihen tarvitaan valtiovallan toimia. Markkinavoimat itsessään eivät alueellisesti tasapainoista kehitystä toteuta.

Timo  Ihamäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Köyhyyskeskustelu on viime aikoina ollut ajan mantra. Jokin asia nousee pinnalle, ja sitten lähes kaikki puhuvat siitä, kunnes jokin toinen asia nousee pintaan. Julkisessa sanassa näyttää olevan vallalla käsitys, että yhteiskunnassa köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet. Köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisy on jo kuitenkin kirjoitettu ja hyväksytty hallitusohjelmaan kaksi vuotta sitten. Hallituksen köyhyyspaketti on tämän hallitusohjelman kohdan toteuttamista. Toki hallitus, niin kuin on todettu monta kertaa, on tehnyt ohjelmansa mukaan paljon muutakin tämän asian eteen, mutta köyhyyspaketti on nyt nostanut asian esille jopa välikysymyskeskusteluun asti.

Oleellista asiassa on, kuinka köyhyys määritellään. Suhteellisesti määriteltynä köyhyys tarkoittaa rahan puutteesta johtuvaa kyvyttömyyttä osallistua yhteiskunnassa vallalla olevaan elämänmenoon. Tämän määrittelyn mukaan köyhiksi lasketaan ne, joilla on vähemmän kuin puolet niistä tuloista, joita kansalaisilla on keskimäärin. Käytännössä tämä tarkoittaa vajaata 4:ää prosenttia väestöstä, jonka vuositulot olivat 39 600 markkaa vuodessa eli 3 300 markkaa kuukaudessa.

On totta, että köyhien määrän voidaan sanoa kasvaneen, sillä kun suurituloisten tulot kasvavat, nostaa se samalla köyhyyden tulorajaa. Tällöin köyhiksi lasketaan tilastollisesti suurempi määrä ihmisiä, vaikkei heidän tulotasonsa olisikaan muuttunut tai huonontunut. Jos taas tulisi lama ja suurituloisten tulot laskisivat, köyhyysraja siirtyisi alemmalle tasolle ja meillä olisi niin sanottuja köyhiä vähemmän.

On käsitteellisesti erotettava suhteellisesti köyhät absoluuttisesti köyhistä, joista viime mainitut edustavat todellista köyhyyttä. Suhteellinen köyhyys on lisääntynyt jonkin verran 90-luvulla, joskin viime aikoina se on laskenut. Työllisyyden paraneminen ja työssä käyvän väestön suotuisa tulokehitys ovat nostaneet kotitalouksien keskimääräisiä tuloja ja samalla suhteellista köyhyysrajaa. Tosiasiallinen köyhyys ei sitä vastoin ole lisääntynyt, kiitos yhteiskunnallisen myönteisen kehityksen viime vuosikymmeninä.

Mielestäni olemme jättäneet absoluuttisen köyhyyden taaksemme jo kauan sitten, onneksi. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että yhteiskunnassa elää vielä ihmisiä, jotka muistavat, miltä todellinen köyhyys tuntui. 1930-luvun köyhyys oli jokapäiväistä taistelua henkiinjäämisestä. Suomessa todellinen köyhyys alkoi väistyä sodan jälkeen. Monet pula-ajan kokeneet eivät varmasti haluaisi kutsua nykyistä vähäosaisuutta samalla nimellä kuin sotia edellyttänyttä täydellistä köyhyyttä.

Toki köyhyys ja tuloköyhyys ovat merkittäviä ongelmia edelleen niiden kannalta, jotka elävät taloudellisesti ahtaalla. On aivan oikein, että tämän väestönosan asiaa painotetaan ja siihen kiinnitetään huomiota. Heidän asiaansa on parannettava ennen kaikkea työllisyyden ja sosiaaliturvan keinoin. On aina muistettava, että työ on parasta sosiaaliturvaa.

Monesta asiasta voi hallitusta kiittää, mutta ylitse muiden se on onnistunut talouspolitiikassa. Hyvä talouspolitiikka on myös köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta tärkeää. Hyvä talouspolitiikka luo edellytykset myös työllisyystilanteen parantumiselle. Uusien työpaikkojen luominen on tärkeää köyhyyden torjumisessa. Työllisyys oli huonoimmilllaan vuonna 1994. Siitä on työtätekevien määrä kasvanut lähes 300 000 henkilöllä. Ainakin näiden ihmisten tulotasoa on merkittävästi kohennettu ja syrjäytymistä estetty, mutta on toki muistettava, että työllisyyden hoidossa on hallituksella edelleen paljon tehtävää ja työmaata.

Kun tarkastelemme köyhyyslukujen sijaan toimeentulotuen saajia, on luku suhteutettuna väkilukuumme Euroopan kärkipäässä, noin puoli miljoonaa. Toimeentulotukea saavien suuri määrä kertoo siitä, että monella rahat eivät riitä elämiseen. Joukossa on ylivelkaantuneita, pätkätyöläisiä, yksinhuoltajia ja tietysti työttömiä. Jos niin sanotussa köyhyyspaketissa olisi korotettu peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea, jonot toimeentuloluukulla olisivat lyhentyneet merkittävästi.

Tilastoköyhien ja toimeentulotukea saavien lisäksi voidaan puhua syrjäytyneistä. Syrjäytymisellä tarkoitetaan yleensä moniulotteista ongelmavyyhteä, joka sisältää samanaikaisesti muun muassa työttömyyttä ja asunnottomuutta ja muuta sosiaalista eriarvoisuutta. Suomessa syrjäytymisellä tarkoitetaan lähinnä työelämästä syrjäytymistä. Tämän vuoksi hallitus toimii myös esittelemässään köyhyyspaketissa syrjäytymisen ehkäisemisen puolesta.

Monissa puheenvuoroissa on vertailtu Suomea ja muuta maailmaa. Tosiasia on, että maailmanlaajuisesti katsoen ja vertaillen Suomessa ei rikkaita juurikaan ole — eikä juuri köyhiäkään — niin valtavat ovat erot muualla. Toki me elämme Suomessa, mutta elämme kansainvälistyvässä maailmassa, jossa tapahtuvat hyvät ja huonot taloudelliset ja poliittiset trendit ja olosuhteiden muutokset ulottavat vaikutuksensa aina meillekin. Markkinataloudella on omat sääntönsä, jotka on otettava huomioon kilpailukyvyn ylläpitämisessä, talouden järjestämisessä ja ennen kaikkea kokonaiskakun kasvattamisessa. Talouden on oltava kunnossa, että pitkällä tähtäimelläkin voidaan hyvää sosiaaliturvaa ylläpitää. Kakkua pitää myös ensin kasvattaa, jotta sitä voidaan sittemmin jakaa.

Annika Lapintie /vas:

Arvoisa herra puhemies! Vaikka koko aamupäivä on kuultu hallituksen ministerien selvityksiä köyhyyspaketin sisällöstä, niin tosiasiaksi valitettavasti jää, että hallituksen viime viikolla julkistama köyhyyspaketti oli suuri pettymys. Syynä oli ensinnäkin se, että hallitusohjelmaan oli todella kirjattu köyhyyden ja syrjäytymisen kasvun ehkäiseminen hyvin selkeänä tavoitteena, ja samalla oli pääministerikin puhunut miljardista markasta. Muutamaa päivää aikaisemmin sosiaalipoliittinen ministerityöryhmä ministeri Perhon johdolla esitti 750:tä miljoonaa markkaa, mutta lopputulos oli, kuten tiedämme, viitisensataa miljoonaa markkaa.

Olennaista on kuitenkin se, että kun lamakaudella jouduttiin tekemään leikkauksia, me kaikki ymmärsimme, että lamakaudella on tehtävä leikkauksia. Vaikka ratkaisut olivat kipeitä, niitä tehtiin. Nyt näinä vuosina on alettu korjata näitä vaurioita ja vahinkoja, ja ehkä viimeisenä eläkeläisten asemaan on saatu korjauksia toki hallituksenkin toimenpitein, mutta aika paljon myös eduskunnasta tulleen painostuksen jälkeen. Nyt kuitenkin tilanne on se, että ihmisten, jotka ovat kaikkein köyhimpiä ja elävät kaikkein vähimmillä markoilla, tilannetta ei ole parannettu eikä köyhyyspaketissakaan nyt oteta pois eikä anneta takaisin leikkauksia, joita on lamakauden aikana jouduttu tekemään.

Esityksiä siitä, että työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa olisi korotettu, ei otettu vakavasti eikä niitä saatu esille eikä läpi köyhyyspaketissa, ja se on varmasti kaikkein suurin ongelma. On kuultu mitä ihmeellisempiä selityksiä sille, miksi näin ei ole tehty, ja mikäänhän niistä ei ole valitettavasti totta. Ensinnäkin on sanottu, että työmarkkinatukea ei voida korottaa sen takia, että itse asiassa nämä ihmiset eivät saisi mitään lisärahaa käteen. Muun muassa ministeri Soininvaara jossain lehtihaastattelussa totesi, että hänenkin mielestään työmarkkinatuen ja peruspäivärahan korotus olisi ollut hyvä asia, koska se olisi ollut valtiolle halpaa, koska samalla olisi säästetty asumistuessa ja toimeentulotuessa. Tässä kohtaa hätkähdin, pysähdyin ja mietin oikein itsekseni, ymmärsinkö oikein: Ovatko vihreät ajaneetkin sellaista mallia, jossa pahin vaihtoehto toteutuu, että lähdemme korottamaan työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa ja lopputuloksena on kuitenkin se, että ihmiset, jotka elävät vähillä rahoilla, eivät saa lisää rahaa käyttöönsä ja käteensä? Ei kai kukaan sellaista mallia halua?

Jotenkin tuntuu, että hallituksessakin on asian valmistelussa ollut aivan kummallisia ajatuksia ja sen lisäksi keskenään hyvin ristiriitaisia tavoitteita. Senkin takia ihmettelen, miksi nyt niin kovalla kiireellä lyödään tällainen markkamäärä lukkoon. Miksi sitä ei tarkemmin mietitty ja pohdittu? Olisihan ollut täysin mahdollista esimerkiksi korottaa työmarkkinatukea niin, että korotuksen jälkeen pienin työmarkkinatuki olisi ollut 3 000 markkaa kuukaudessa, ja samalla korottaa asumistukeen oikeuttavia tulorajoja niin, että maksimityömarkkinatuki aina myös oikeuttaa asumistukeen. Eli kyse on silkasta tahdosta, toki myös markoista. Eihän köyhyyttä pelkällä tahdolla poisteta, kyllä siihen rahojakin tarvitaan, mutta rahojen jakamiseen riittää kyllä poliittinen tahto.

Ministeri Perho, vai kuka ministereistä se nyt olikaan, kysyi, onko tässä hallituksen köyhyyspaketissa nyt jotain vikaa. Vikaa on tietenkin alhainen taso, mutta sinänsä nämä tavoitteet ovat oikeita ja toimenpiteet ovat oikeita. Toki voidaan ajatella, että esimerkiksi asumistuen normikorotus ei välttämättä ole se paras keino puuttua asumistukeen. Kyllä varmasti esimerkiksi asumismenojen omavastuun poisto olisi keino, jolla todella niille ihmisille, jotka ovat kaikkein vaikeimmassa asemassa, annettaisiin lisää rahaa käytettäväksi. Siinä mielessä, vaikka siinä nyt ei ole mitään vikaa, niin monet niistä asioista olisi ehkä voinut tehdä paremmin, jos olisi annettu sosiaalisuudelle ja ministeri Perhon sosiaalitanttamaisuudelle vähän lisää painoa.

Sen lisäksi on paljon keskusteltu lapsilisistä ja niiden korotuksesta. Itsekin olen sitä mieltä, että lapsilisissä olisi ollut ehdottomasti syytä tehdä tasokorotus ja sitoa ne myös indeksiin. Mutta sen lisäksi lapsilisissä on hyvin iso ongelma siinä, että monesti varmasti me kaikki kuulemme puheita siitä, miksi rikkaille ihmisille annetaan lapsilisiä. Mutta minun mielestäni paljon isompi ongelma on se, että kaikkein köyhimmille ihmisille ei lapsilisiä ollenkaan anneta. Se johtuu siitä, että lapsilisät vähentävät toimeentulotukea, eli ne ihmiset, jotka saavat toimeentulotukea, eivät enää saa lapsilisää, vaan se miinustetaan heiltä pois. (Ed. Stenius-Kaukonen: Kenen hallitus sen teki?) — Sen teki vuonna 94 Esko Ahon hallitus. (Ed. Stenius-Kaukonen: Aivan!) — Muun muassa tämä olisi keino, jolla voitaisiin erityisesti puuttua kaikkein köyhimpien lapsiperheiden asemaan ja parantaa heidän toimeentuloansa ja samalla satsata tulevaisuuteen ja näiden lasten tilanteeseen.

Paljon on puhuttu myös kunnallisverotuksesta. Itse koen aikamoisena epäkohtana sen, että meillä edelleen kunnallisvero ei ole progressiivinen, vaan sitä jokainen työtönkin joutuu pienistä rahoista maksamaan. Olen muun muassa hyvin pahoillani siitä, että hallitus ei vakavasti keskustellut työttömän perusvähennyksen korottamisesta, joka myös olisi keino antaa suoraan rahaa niille ihmisille, joilla on kaikkein vaikeinta.

Tässä nyt kovasti on uskottava ministereiden kykyyn tulevaisuudessa tehdä parempia ratkaisuja, mutta täytyy sanoa, että jäljet kyllä pelottavat. Nytkään ministeri Perhon sosiaalinen 750 miljoonaa ei kelvannut, vaan sekä pääministeri Lipponen että valtiovarainministeri Niinistö sitä leikkasivat. Kovasti pelottaa, miten tulevaisuudessa käy.

Christina Gestrin /r:

Värderade talman! Regeringen har under hela sin verksamhetsperiod fäst uppmärksamhet vid de problem som utslagning och isolering från de sociala nätverken kan leda till. Redan i mål- och verksamhetsprogrammet för social- och hälsovården, som godkändes av regeringen i oktober 1999, fokuserades åtgärdsförslagen på det förebyggande arbetet.

Det allra första målet som formulerades i beslutet var att stärka välfärdspolitiken på det lokala planet. Staten och kommunen har båda skyldighet att se till att konkreta åtgärder genomförs. På statens ansvar vilar bl.a. att se till att modeller för projekt kan erbjudas kommunerna och att tillräckliga resurser finns tillgängliga. I vissa fall, så som understödet till barn- och ungdomspsykiatrin, har man under de senaste åren skjutit till ekonomiskt stöd utöver statsandelarna för att uttryckligen rätta till de brister som finns inom denna sektor.

Många förebyggande åtgärder för att motarbeta utslagning har en karaktär av långsiktig styrning av samhället och direkta effekter kan inte alltid mätas inom några år. En åtgärd som man under de senaste åren fäst allt större uppmärksamhet vid är betydelsen av människornas livsmiljö. I mål- och verksamhetsprogrammet uppmanas kommunerna bl.a. att uppgöra lokala miljö- och hälsoskyddsprogram som komplement till de lokala programmen för en hållbar utveckling. En viktig avsikt med de här programmen är att engagera invånarna, att öka demokratin på det lokala planet och att motverka utslagning av människor och grupper ur samhället.

Ennalta ehkäisevä työ on syrjäytymisen estämiseksi tärkeää kaikissa ikäryhmissä. Lapsi- ja nuorisotoiminnassa hallitus on erityisesti painottanut ennalta ehkäisevän työn merkitystä. Muun muassa Raha-automaattiyhdistyksen varoja on pitkälti kanavoitu hankkeisiin, jotka tukevat tämän tyyppistä toimintaa. Panostuksen lasten- ja nuorisopsykiatriaan mainitsin jo aikaisemmin. Tavoite- ja toimintaohjelmassa puututaan tärkeisiin kysymyksiin, kuten neuvolatoiminnan kehittämiseen, päihdeongelmien ehkäisyyn ja sellaisen tukihenkilökunnan tarpeeseen kouluissa, jolla on aikaa ja asiantuntemusta koululaisten auttamiseen ja tukemiseen. Varhainen puuttuminen on inhimillisin tapa ongelmien korjaamiseen. Monilta kärsimyksiltä voidaan välttyä panostamalla paikallisella tasolla varhaiseen puuttumiseen ja esimerkiksi parantamalla niiden aikuisten välisiä yhteyksiä, jotka ovat kosketuksissa lapsiin heidän arkipäivässään.

Monet kunnat ovat laatineet ja laativat parhaillaan lapsipoliittisia ohjelmia. Hallituksen kunnille antamat suositukset koskevat muun muassa tarvetta turvata kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon saatavuus ja huolehtia lasten ja nuorten hyvinvoinnin integroimisesta kaikkeen koulutoimintaan, myös opetussuunnitelmiin ja arvosteluun. Valtion tasolla laaditaan parhaillaan koulutus- ja tiedotusaineistoa alkoholin ja huumeiden käyttöä ehkäisevään toimintaan erityisesti varhaisteini-iässä oleville nuorille ja heidän parissaan työskenteleville henkilöille.

I det s.k. fattigdomspaketet har betoningen helt riktigt lagts på de grupper som har det svårast ställt i samhället. Förra året godkändes förslaget om en aktiv socialpolitik som uttryckligen berörde personer i en svår situation i samhället, dvs. långtidsarbetslösa med betoning på unga personer. Den bästa hjälpen och politiken för svaga grupper är den som leder till att personerna i fråga integreras i det aktiva livet, i arbetslivet eller annan social verksamhet. En del av den aktiva socialpolitiken går ut på att uppgöra personliga rehabiliteringsplaner som på sikt kan leda till att personen i fråga kunde återvända till arbetslivet eller på annat sätt integreras i samhället.

Föräldrar som lever på arbetsmarknadsstöd och utkomststöd har i fattigdomspaketet lyfts fram genom att man återinfört ett barntillägg. Samhället har ett särskilt ansvar för att se till att alla barn har goda förutsättningar för ett gott liv. Ständiga ekonomiska problem i familjerna påverkar barnen i hög grad. För barnens skull är det också viktigt att skolan har tillräckliga resurser för att hålla sig med stödpersoner för eleverna. Risken för att slås ut ur samhället ökar för personer som saknar utbildning eller som har avbrutit grundskolan. Det är därför nödvändigt att fortsätta arbetet med att hjälpa unga människor i riskgrupper att hitta personliga lösningar för att hållas med i det aktiva samhället och att skaffa sig en grundutbildning.

Kaikissa ikäryhmissä syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien toisiinsa liittyminen on tavallista. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on monesti painottanut tarvetta laatia mielenterveyshuollon kriisin ratkaisemiseen tarvittava ohjelma. Lasten- ja nuorisopsykiatrian viime vuosina saamat lisäykset on kanavoitu kunnille korvamerkittynä rahana. Mielestäni korvamerkinnän jatkaminen on tarpeen, jotta varmistuttaisiin siitä, että rahat menevät haluttuun tarkoitukseen. Psykiatriassa olisi tärkeää kohdistaa toimenpiteet koko perheeseen tapauksissa, joissa vanhemmat voivat psyykkisesti huonosti. Näiden perheiden lapsilla saattaa olla erityisen vaikeaa. Psyykkisten ongelmien ja huumeidenkäytön liittyminen toisiinsa on myös tavallista. Päihdehuollossa psykiatrisen avun saatavuus on myös tärkeää.

Värderade talman! För att motverka klyftbildningar människor emellan och för att förhindra fattigdom i samhället måste hela ekonomin utvecklas stabilt så att basservicen i kommunerna skall kunna upprätthållas. En förutsättning är att sysselsättningen förbättras och på den punkten har regeringen lyckats bra. Basservicen som alla har rätt till och goda förutsättningar för en hög sysselsättningsgrad är det viktigaste staten kan erbjuda för att motverka utslagning. Därför måste social- och hälsovårdstjänsterna och skolutbildningen prioriteras också i fortsättningen. Samtidigt gör regeringen enligt min uppfattning helt rätt i att medvetet ställa de allra svagaste grupperna i blickpunkten genom specialåtgärder uttryckligen riktade till bland annat långtidsarbetslösa, bostadslösa och barnfamiljer med låga inkomster. Betoningen är den rätta och dimensioneringen kommer vi säkert att få återkomma till ännu många gånger.

Merikukka  Forsius  /vihr:

Arvoisa puhemies! Viime vuonna valtio sai tuloverotuottoa 20 miljardia markkaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Optioista maksetuista veroista nettosimme noin 2 miljardia. Velkaa lyhennettiin 27 miljardia, korkomenoissa säästettiin runsaat 2 miljardia. Tuloveronkevennyksiä teemme tänä vuonna yli 6 miljardin edestä. Köyhyyspakettiin sijoitamme 530 miljoonaa. Kuulostaako uskottavalta samalla, kun tiedämme, että sosiaali- ja terveyspuolelta lamavuosina leikattiin 8—10 miljardia markkaa?

Hallituksen esittämät toimet köyhyyspaketissa ovat asiantuntevasti kohdennettuja. Ohjelma on kuitenkin jäämässä torsoksi. Hallituksen olisi kannattanut jättää asia kesän budjettiriiheen, sen sijaan että hallitus toi liian yksityiskohtaisen ja niukan paketin eduskunnan käsittelyyn. Näin hallitus itse vaaransi oman uskottavuutensa.

Pääministeri Lipponen on todennut, että tämä ei ole viimeinen sana köyhyyden torjumisessa. Toisaalta hän on yrittänyt saada omaa väkeään takaisin ruotuun varoittamalla menolistan paisuttamisesta. Lisäksi hän moitti äskettäin kuntia siitä, etteivät ne työllistä tarpeeksi. Pääministeri on myös ilmoittanut, että valtionvelan lyhennysaikataulu joustaa tarvittaessa. Pääministerin lausunnot vaikuttavat keskenään ristiriitaisilta, ja toivon, että sosialidemokraatit puolustaisivat nyt julkisuudessa köyhyyspaketista esittämiään kantoja ja pitäisivät kiinni vaatimuksistaan. Muun muassa varapuheenjohtaja ed. Virpa Puisto on esittänyt, että paketti vaatisi vähintään miljardin, jopa kaksi miljardia. Vai toimitaanko sosialidemokraattien eduskuntaryhmässä Demari-lehden 13.3. pääkirjoituksen ohjeiden mukaan ja yritetään huomaamatta siirtää keskustelu köyhyyspaketista toimiin, joita hallitus aikoo hamassa tulevaisuudessa tehdä?

Jos hallitus olisi halunnut välttää köyhyyspaketin uskottavuusongelmat, hallituksen olisi pitänyt samassa yhteydessä esittää, mitä nämä lisätoimet ovat, paljonko niihin panostetaan ja millä aikataululla ne toteutetaan. (Ed. Saarinen: Eikö virheitä ole hallituksessa ollenkaan?) Oliko vain sattumaa, että joulun alla sovittu eläkeläisten sairausvakuutusmaksun alentaminen kyseenalaistettiin samanaikaisesti, kun sopimusneuvotteluja köyhyyspaketista käytiin? Mielestäni se oli valtiovarainministeri Niinistön taktinen veto. Eduskunta asetettiin siihen tilanteeseen, että savamaksun alentaminen on uudelleen taisteltava kehykseen. Näin tukahdutettiin tehokkaasti osa nurinoista, saatiinhan 500 miljoonan markan savamaksun alennus kehykseen mukaan ja näennäisesti lisää rahaa köyhyyden torjuntaan.

Niinistön toteamus siitä, että hallitus ei ole tätä asiaa sopinut, kuulostaa saivartelulta. Kuitenkin hallitusryhmien puheenjohtajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan ryhmävastaavat sopivat savamaksun alentamisesta ja sen aikataulusta joulukuussa. Millaisen kuvan tämä antaa eduskunnan toiminnasta, jos valtiovarainministeri voi kävellä hallitusryhmien puheenjohtajien ja valiokuntavastaavien tekemien päätösten yli? (Ed. Manninen: Todellisen kuvan!)

Peruspäivärahan korotusta, joka olisi tehokkain keino parantaa kaikkein pienituloisimpien asemaa, ei saatu tähän ohjelmaan. Peruspäivärahan kytky ansiosidonnaiseen päivärahaan olisi nopeasti purettava, ja toivon, että hallitus jatkaa sitkeästi keskustelua ay-liikkeiden kanssa automaatin purkamisesta. Solidaarisuutta ja yhteisvastuuta kaikkein köyhimpien aseman parantamiseen luulisi ammattijärjestöiltä löytyvän. Valtiovarainministeri Niinistökin on korostanut, että kytkennästä on päästävä irti. Hän on myös todennut, että lapsilisät ovat olleet jäissä kymmenen vuotta. Lapsilisien tason palauttaminen vuoden 95 tasolle olisikin pitänyt tehdä ja sitoa ne indeksiin.

Hallitus ei voi myöskään vetäytyä tehtyjen veronkevennysten taakse, kun puhutaan köyhyyden torjumisesta, sillä kaikkein pienituloisimpia kansalaisiahan ei veroteta ollenkaan.

Köyhyyspaketin vaatimattomuutta perustellaan velanhoidon järkevyydellä epävarmassa maailmantalouden tilassa. Järkevä velanhoito on hyvä tavoite ja väestön ikääntymiseenkin on varauduttava, mutta laman jäljet on korjattava. Olisi nähtävä hiukan edemmäs, kuten valtiovarainministerikin toivoo. Kaikkein köyhimpien aseman kohentaminen on katsomista tulevaisuuteen sekä ongelmien ennalta ehkäisemistä, joka maksaa itsensä ennen pitkää takaisin. Ihminen, aikuinen, saadessaan taloudellista turvaa jatkuvan epävarmuuden tilalle pystyy suuntaamaan voimavarojaan perhe-elämään. Sen sijaan ahdistus toimeentulosta kasaa ongelmia ja huono-osaisuutta monin tavoin myös perheen lapsiin.

Vaikka olenkin tässä puheenvuorossani edellyttänyt tiettyjä lisäyksiä köyhyyspakettiin, ne eivät mielestäni passivoi kansalaisia tai tuudita heitä toimettomuuteen, enkä pidä vaatimuksiani kohtuuttomina valtion taloudelliseen tilanteeseen nähden nyt tai lähitulevaisuudessa. Velan lyhennysaikataulua on pohdittava yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Parempi maltillinen velanhoito kuin velaton kahtia jakautunut yhteiskunta, jossa suhteellinen köyhyys on lisääntynyt, rikollisuus rehottaa ja monet hyvinvointipalvelut, kuten esimerkiksi terveydenhuolto, kamppailevat ongelmissa. Tähän suuntaan nykyinen velanhoito- ja veronkevennysstrategia on johtamassa, ellemme tartu asiaan.

Lopuksi, arvoisa puhemies, en halua kasvattaa valtion menoja perusteettomasti, mutta arvovalintoja on tehtävä. Huonompien taloudellisten aikojen koittaessa olen valmis keskustelemaan velanlyhennystahdistamme tai veronkevennysten kohdentamisesta. Pitkäaikaisen köyhyyden vähentäminen edellyttää nopeaa vähimmäistoimeentulon tason korotusta. Nyt olisi oikeudenmukaista jakaa seitsemättä vuotta jatkuvan talouskasvun tuomaa vaurautta. Hallituksen kaavailema köyhyyspaketti tuplattunakaan ei vielä pysäytä tuloerojen ja eriarvoisuuden kasvua, mutta se kohentaisi kaikkein köyhimpien asemaa. Kyse on poliittisesta tahdosta, ei pelkästään rahasta. Siksi hallituksen vastaus ei tässä mielessä tyydytä.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Haluan oikaista ed. Forsiuksen käsityksen siitä, että savamaksulla ja köyhyyspaketilla olisi jotakin tekemistä keskenään. On aivan selvää, että hallituksen eduskuntaryhmien tahtoa ja eduskunnan tahtoa halutaan tässä asiassa kunnioittaa, koska kysymys on eläkeläisten toimeentulosta ja heidän käteenjäävästä tulostaan. Tämä asia, kuten pääministeri on täällä todennut, hoidetaan normaalijärjestyksessä samassa yhteydessä, kun päätetään veroista ja sosiaaliturvamaksuista.

Samoin haluaisin oikaista ed. Forsiuksen käsityksen siitä, että valtiovarainministeri Niinistö olisi edellyttänyt peruspäivärahan ja ansioturvan kytkyn purkamista kokonaisuudessaan. Kysymys on ollut vain siitä, että jos korotetaan peruspäivärahaa, tämä korotus ei valuisi ansioturvaan. Kysymys ei ole ollut perusjärjestelmän muuttamisesta.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Ed. Forsius oli hieman ristiriitainen, kun hän kritisoi sitä, että paketti on liian yksityiskohtainen tässä vaiheessa, ja sitten hän kuitenkin vaati jatkotoimilta lisää yksityiskohtaisuutta. Kummallakohan tasolla me puhumme: yleisesti vai konkreettisista yksityiskohdista? Voisi todeta, että hallitus ei tuonut tätä pakettia eduskunnan keskusteluun tässä vaiheessa, vaan se tuli välikysymyksen kautta. Hallitukselle se oli yksi väline kehysriihessä katsoa, mitä ovat ne täsmätoimenpiteet.

Vielä lyhyesti työttömyysturvan ja työmarkkinatuen välisestä yhteydestä. Haluaisin muistuttaa, että kun työmarkkinatuki on 2 730 markkaa kuukaudessa, samoin kuin peruspäiväraha, ansiosidonnainen työttömyysturva keskimäärin on 3 670 markkaa. Jos asetetaan vastakkain nämä molemmat köyhät ryhmät ja lähdetään jahtaamaan sitä toista, muutetaan suomalaista perusturvajärjestelmää aika rankasti.

Ismo Seivästö /skl:

Arvoisa herra puhemies, päinvastaisista titteleistä huolimatta! Maamme on velassa, mutta ei ainoastaan valtiovelan muodossa muille maille vaan velassa omille kansalaisilleen. Kansantulo on kasvanut roimasti, ylittänee tänä vuonna jo 800 miljardia markkaa, mutta suuri joukko ihmisistä on vain kuullut asiasta kokematta sitä henkilökohtaisesti mitenkään omassa elämässään. Ideologinen mittely rautaesiripun molemmin puolin on tältä erää ohi, koska rautaesirippu on poistunut.

Ideologisia asioita kannattaa toki vähän muistella. Kristillinen ajattelu, Santeri Alkio ja työväenliikkeen perinne ovat korostaneet sitä, että valtion tulee turvata kaikille perustoimeentulo, joka auttaa kansalaisia kehittymään ja pysymään moraalisesti ja poliittisesti itsenäisinä päätöksentekijöinä. Silti Euroopassa ja Suomessa on edelleen selviä tuloihin ja varallisuuteen perustuvia rajoja ja kuiluja. Pelkästään EU:n alueella lasketaan olevan yli 50 miljoonaa köyhää ihmistä, Suomessa noin 200 000, ja kun otetaan huomioon, moniko perhe ja kansalainen joutuu elämään toimeentulotuen varassa, tuo luku 200 000 on hyvin pieni, valitettavasti.

Arvostetun valtiomiehen Kalevi Sorsan eräs haastattelu oli otsikoitu "Kirkko ja Erkko ajaa SDP:n ohi vasemmalta". Onko, vasemmisto, jotain arvokkaasta perinteestänne unohtunut?

Tuloeroista ja köyhyydestä puhuttaessa meidän ei kannata tietenkään syyllistyä kaunan tai katkeruuden lietsontaan. Hyvä on kuitenkin muistaa, että ihmisarvon ja yhteiskuntarauhan nimissä kuilua rikkaan ja köyhän välillä ei saa päästää ammottavaksi.

Filosofi Platon varoitti aikoinaan, että äärimmäinen köyhyys ja äärimmäinen rikkaus saattavat kärjistää ihmisten väliset suhteet jopa sisällissodan partaalle. En ennusta näin käyvän Suomessa, mutta filosofin varoitus kannattaa ottaa vakavasti. Hyvä on muistaa myös Vanhan testamentin itsekkään rikkauden tuomitsevat profeettojen sanat. Rikkaus ja omaisuus tai menestyminen eivät tietenkään itsessään ole mitenkään tuomittavia, mutta köyhien unohtamisesta ja heidän oikeuksiensa polkemisesta profeetat sanoutuvat kyllä jyrkästi irti. Kysymys on siis ihmisyyden mitasta.

Muutama vuosikymmen sitten yhteiskunnallinen asema periytyi kodista. Sen varallisuus vaikutti paljon. Tilanne alkoi ratkaisevasti muuttua 1930-luvulla, kun sosialidemokraattien ja maalaisliiton niin sanottu punamultayhteistyö alkoi. Taloudellista, periytynyttä eriarvoisuutta alettiin kaventaa. Nyt joudumme taas kysymään, kuljemmeko kohti yhteiskuntaa, tai vielä pahempaa, olemmeko jo yhteiskunnassa, jossa yhteiskuntaryhmät tai jopa luokka periytyvät. Syrjäytyneiden vanhempien lapset ovat syrjäytymisen vaaravyöhykkeessä. Siksi ensi sijassa tulee poistaa ne tilanteet, joissa molemmat perheen aikuisista huoltajista ovat työttöminä. Sama periaate koskee niitä yksinhuoltajia, jotka yksin hoitavat perheensä. Työn tulee leventää jokapäiväistä leipää.

Kysyä sopiikin, miksi istuva hallitus ei alkanut purkaa laman aikana tehtyjä supistuksia ja leikkauksia siitä päästä, joka olisi koskettanut ensisijaisesti pienituloisia ihmisiä ja perheitä. Lapsilisiä, kodinhoidon tukea, toimeentulotukea on leikattu nykyisellä hallituspohjalla. Miksi hyvätuloiset asetettiin etusijalle? Markkamääräisesti samansuuruinen veronkevennys kaikille tuloluokille eli suurituloisille sama markkamääräinen kevennys kuin pienituloisillekin olisi luonut noin 1,5—2 miljardin markan pelivaran köyhyyspakettiin ja hyvinvointipalvelujen kohentamiseen. Nyt pienituloiset ja köyhät on asetettu jonon hännille.

Edelleen odotan, että niin sanotun nälkäryhmän kannanoton pohjalta lähdetään todellisiin tekoihin. Olihan siinä mukana keskeisiä politiikan, talouselämän, ammattiyhdistysliikkeen ja yliopistomaailman sekä kirkon vaikuttajia. Leipäjonot kuvaavat edelleen laaja-alaista köyhyyttä maassamme, jonka taustalla ovat työttömyys, pitkäaikaissairaus, asunnottomuus, ylivelkaantuminen ja oman elämän hallinnan vaikeudet. Toimeentulo- ja selviytymisongelmat maassamme ovat jo sitä mittaluokkaa, että silmien ummistamista niiltä ei voi enää millään puolustella. Työllistämistä ja työllistymistä on siten helpotettava, perusturvan minimitasoa nostettava ja kunnille taattava mahdollisuudet palkata terveydenhuoltoon ja vanhustenhoitoon lisää väkeä ja näin paikata sitä aukkoa, joka siellä tällä hetkellä on.

Mari  Kiviniemi  /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymys kansalaisten toimeentulovaikeuksien voittamisesta ja köyhyyden poistamisesta on ajankohtaisuudessaan erittäin perusteltu ja tarpeellinen, kuten täällä on jo yli puoluerajojen moneen kertaan todistettu.

Keskusta on useiden vuosien ajan ravistellut hallitusta huomaamaan yhteiskuntamme huono-osaisimmat ja köyhimmät. Lipposen hallitus on kuitenkin ollut kuuro näille puheille. Aluksi Lipposen hallitukset ovat jopa yrittäneet torjua totuuden. Kansan kahtiajakoa on yritetty väittää opposition mielikuvituksen tuotteeksi. Viimeistään nyt, kun Evan raportti suomalaisten asenteista on julkaistu, tosiasioita ei voi enää paeta. Valtaenemmistö suomalaisista on huolissaan eriarvoistumisesta. Se on fakta, johon hallituksenkin on ollut pakko reagoida.

Hallituksen korjausliike köyhyyden poistamiseksi on kuitenkin aivan liian vaatimaton. Kun tätä niin sanottua köyhyyspakettia tarkastelee, tulee lähinnä mieleen, että ainoa köyhä tässä maassa on Suomen hallitus. Näin asian laita ei kuitenkaan ole. Jos ongelmiin halutaan tosissaan puuttua, tarvitaan muutakin kuin vain kosmeettista näpertelyä.

Köyhyyttä ja syrjäytymistä ehkäisevä toimenpidekokonaisuus on nyt hieman yli 500 miljoonan markan suuruinen, vaikka vuoden alkukuukausina hallituskin antoi ymmärtää, että köyhyyspaketti tulisi olemaan ainakin yli 200 miljoonaa markkaa kookkaampi. Pääministerin suulla lupailtiin parannusta köyhien asemaan lupaamalla jopa käteistä rahaa työttömille ja muille pienituloisille. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmistä on tässäkin keskustelussa tänään esitetty paljon suurempia lukuja kuin köyhyyspaketin koko tällä hetkellä on.

Hallituksen esittämän ontuvan köyhyyspaketin voimalla todellisiin tuloksiin tuskin edes pyritäänkään pääsemään. On selvää, ettei tällä reilulla 500 miljoonalla kuin aloiteta asia. Paketti on selvästi liian pieni, ja voi sanoa, että se olisi syytä ainakin tuplata, oikeastaan triplata. Mutta on myös turha väittää, että tämän paketin tuplaus tai triplaus sysäisi taloutemme ahdinkoon. Väitteet siitä, että velat jäisivät maksamatta tai suurten ikäluokkien eläkkeet jäisivät maksamatta, ovat vahvasti liioiteltuja. Verotulojen ylijäämästä riittää varmasti myös köyhyyden lievittämiseen, ja jos ei jatkossa tunnu riittävän, alennetaan sitten verotusta hieman maltillisemmin. Valtionvelkaa pitää maksaa takaisin, mutta se ei saa olla itsetarkoitus. Velanmaksu ei kelpaa poliittiseksi ohjelmaksi. Panostus perusturvaan ja köyhyyden karsimiseen maksaa itsensä varmasti pitkällä tähtäimellä takaisin.

Arvoisa puhemies! Suurimmat puutteet hallituksen paketissa löytyvät työttömien, lapsiperheiden ja opiskelijoiden osalta. Siitä puuttuvat kokonaan sinne alun perin kaavaillut työttömyyden peruspäivärahan, työmarkkinatuen, opintotuen sekä alimpien sairaus- ja äitiyspäivärahojen korotukset. Köyhille lapsiperheille ei paketti myöskään tuo riittävästi uutta, vaikka lapsikorotuksia tukiin palautellaankin. Eriarvoistuminen ja syrjäytyminen yhteiskunnassa saavat hallituksen puolesta jatkua entiseen malliin. Kuitenkin Tilastokeskuksen selvityksestä käy selvästi ilmi, että lapsiperheet ovat köyhtyneet kuluneiden viiden vuoden aikana. Kohtuuttomiin lapsilisätalkoisiin osallistuneilla pienituloisilla lapsiperheillä ei tällä hetkellä mene kovinkaan hyvin. Hallituksen tekemät leikkaukset lapsilisiin ja kotihoidon tukeen ovat kokonaisuudessaan olleet jopa 1,5 miljardia markkaa. Leikkaukset ja inflaatiotarkistusten puuttuminen ovat jäädyttäneet lapsilisän 535 markkaan.

Hallituspuolueiden viime vaalien alla esittämät lupaukset ja korulauseet lapsi- ja perhepolitiikan tärkeydestä ovat osoittautuneet vain suureksi kuplaksi. Työttömyys, tarkan markan talous ja sosiaalinen ja alueellinen eriarvoisuus ovat todellisuutta yhä useammassa lapsiperheessä. Ruokapankkien ovista kulkee yhä entisestäänkin kasvava lapsiperheiden joukko.

Suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän todellisiin porsaanreikiin kuuluu myös pienimpien äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahan taso. Tätä epäkohtaa hallitus ei ole yrittänytkään korjata, vaan päinvastoin muuttanut niiden tasoa entistä huonompaan suuntaan. Hallitus leikkasi vuonna 95 minimiäitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahasta lähes 20 markkaa, eli tuo päiväraha putosi 79,40 markasta 60 markkaan. Tämä räikeä epäkohta pitäisikin korjata pikaisesti korottamalla tuota 60 markan päivärahaa 127 markkaan eli pienimmän työttömyyspäivärahan tasolle. On käsittämätöntä, että nykytilanteessa työttömälle on taloudellisesti huomattavan haitallista saada lapsia. Tämä on kestämätön asetelma niin perhe- kuin väestöpoliittisestikin.

Lapsiperheiden lisäksi hallituksen köyhyyspaketista puuttuvat myös opiskelijat. Aivan samaan tapaan kuin lapsiperheetkin ovat opiskelijat joutuneet koville. Leikkauksien jälkeen opintotukea ei ole tarkistettu, saati korotettu. Opintotuki on auttamattomasti jäänyt jälkeen yleisestäkin hintatason kehityksestä, mikä on kurjistanut monien opiskelijoiden arkea. Tämä on johtanut niin opiskelujen viivästymiseen kuin maksuhäiriökierteisiin. Monet opiskelijat asuvat vanhempiensa nurkissa, koska heillä ei ole mahdollisuutta itsenäistyä pienen opintotuen avulla. Itsekin tiukoilla olevat vanhemmat joutuvat monesti tukemaan lapsiaan taloudellisesti, vaikka heidän lainmukainen elatusvelvollisuutensa loppuukin lapsen täytettyä 18 vuotta. Niin lapset kuin nuoret opiskelijatkin tarvitsisivat yhteiskunnan tukea nykyistä enemmän.

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa hallituspuolueiden kansanedustajat ovat monella suulla valitelleet köyhien kohtaloa. Puheita täällä riittää, mutta teot ovat vähissä. Hallitus ei toimillaan eikä varsinkaan vastauksellaan keskustan välikysymykseen ansaitse eduskunnan luottamusta.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies Uosukainen.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on ollut sellainen aika epä-älyllinen piirre, että aivan kuin hallitus olisi silkkaa ilkeyttä tehnyt leikkauksia tiettyihin toimeentulotasoihin ja asioihin. Unohdetaan se syy, jonka vuoksi niitä on tehty, elikkä se, että valtiontalous on saatu tasapainoon. Mutta kuitenkin kritisoijat ovat valmiita käyttämään tasapainon tuomaa liikkumavaraa tällä hetkellä huomattavasti enemmän kuin ehkä olisi varaa.

Jos sanotaan, että hallitus on nyt vasta tämän niin sanotun köyhyyspaketin yhteydessä herännyt köyhyyden ongelmaan, haluaisin muistuttaa, että Lipposen toinen hallitus on ensimmäinen Suomen hallitus, jonka ohjelmassa oli köyhyyden ja syrjäytymisen poistaminen jo siinä vaiheessa, kun hallitus aloitti työskentelyänsä.

Kolmas ehkä sellainen vaarallinen piirre, joka keskustelussa hyvin usein on ollut esillä, on se, että lapsiperheet niputetaan kokonaisuutenansa heikko-osaisiin. On totta, että on leikattu lapsilisiä ja tiettyjä etuuksia, mutta jos köyhyyspaketissa halutaan lapsilisien avulla suunnata rahaa kaikkein köyhimmille, muistuttaisin, että niistä saavat ison osan ministeri Soininvaara, minä ja ed. Kiviniemi.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Haluaisin vain ehkä korjata tämän ikään kuin sinänsä oikean, mutta väärin tulkitun tilastotiedon siitä, että lapsiperheet ovat 90-luvulla köyhtyneet. On totta, että lapset elävät nykyisin köyhemmissä perheissä kuin 90-luvulla. Tällä tavalla mitattuna lapsiperheet ovat köyhtyneet paljon enemmän kuin lapsilisä on pienentynyt. Tämä tilastotieto itse asiassa ei kerro sitä, että perhepoliittiset tuet olisivat pienentyneet, vaan se kertoo toisesta, paljon syvällisemmästä ja hankalammasta ongelmasta: rikkaisiin, hyvinkoulutettuihin perheisiin ei tällä hetkellä synny lapsia, mutta köyhiin perheisiin, huonosti koulutettuihin perheisiin, syntyy tällä hetkellä enemmän lapsia kuin 10 vuotta sitten. Tämä on seikka, jota kannattaisi aika syvällisesti pohtia, mutta siihen ei varmaankaan ole ratkaisu lapsilisien nostaminen, vaan se, että paneudumme uudestaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen ja ehkä myös niihin lapsiperheiden tarvitsemiin palveluihin, jotka tällä hetkellä estävät uratietoisia ihmisiä hankkimasta lapsia.

Mari  Kiviniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Filatoville toteaisin, että kyllä tässä vähän on viime aikoina tuntunut siltä, että hallitus nimenomaan ilkeyttään ei ole puuttunut köyhyysasioihin, kun mitään ei ole tehty. Vaikka hallitusohjelmassa on sanottu, kuitenkin toimenpiteet ovat olleet niin vähäisiä. Tässäkin keskustelussa on monen eri kansanedustajan suulla yli puoluerajojen sanottu, että ehdottomasti isompia toimenpiteitä kuin hallituksen köyhyyspaketti pitää tehdä ja saada aikaan. Siinä mielessä puheet ovat olleet aivan toista kuin teot. Tosiasia on se, että tästä talouden kasvusta, mistä viime vuosina olemme saaneet nauttia, eivät pienituloiset ole juuri millään tavalla hyötyneet.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Voin aluksi ihan yhtyä siihen, mitä ministerit Filatov ja Soininvaara sanoivat. Mielestäni he puhuivat tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Jos tälle vuodelle eduskunta on hyväksynyt esimerkiksi 200 miljoonaa kuntouttavaan työllistämistoimintaan ja erilliseen sosiaalipolitiikkaan, mielestäni tämä on juuri sitä satsausta, joka on ensiarvoisen tärkeää. Mielenkiinnolla jäädään odottamaan, mikä sen vaikutus tämän vuoden aikana on.

Arvoisa puhemies! Kaikki ovat tänään köyhän asialla olleet. Sanan säilä on sinkoillut ja syyttänytkin istuvaa hallitusta, ja yritetään huomenna jopa sitä kaataa. Väittämä on se, että Suomi ei pidä huolta köyhimmistä kansalaisistaan. Leipäjonot tulivat Suomeen vuonna 95, huom. jo 95, jolloin Suomi oli bruttokansantuotteensa mukaan EU:n rikkain maa. On esitetty myös tuloerojen kasvaneen voimakkaasti. "Köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet" on viime aikoina ollut hyvinkin suosittu lausahdus. Kuitenkin kaikkien kotitalouksien, myös kaikkein köyhimpien, reaalitulot ovat viime vuosina kasvaneet. Kun kansantalous kukoistaa ja taloudellinen kasvu on ollut huimaa, on selvää, että menestyksen tekijöiden ansioissa kasvu on näkynyt. Kun korkeimpien tuloluokkien ansioita verrataan alimpiin, saadaan aikaan tilastollinen harha, jolla keskusta nyt tässä välikysymyksessä mielestäni ratsastaa.

Suomessa määritellään köyhäksi tilastoissa, kun tulot ovat vähemmän kuin puolet siitä, mitä kansalla keskimäärin on. Totta kai suhdeluku näyttää köyhiä olevan enemmän, kun tulot ovat kasvaneet rajusti ylimmissä tuloluokissa. Kuitenkin, kuten jo sanoin, alimpienkin tuloluokkien reaaliansiot ovat nousseet. Sen kaikki tilastot osoittavat.

Halutaanko välikysymyksellä jarruttaa Suomen talouskasvua, jotta kaikilla menisi tilastollisesti yhtä huonosti? Huikean tiukan verotuksen maassamme ovat pääoma- ja ansiotuloilla menestystä saaneet kyllä osallistuneet mielestäni tulonjakotalkoisiin vähintäänkin kiitettävästi.

Leipäjonoilla en myöskään suomalaisten köyhtymistä mittaisi, vaikka pidänkin näitä jonoja käsittämättöminä suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Keitä näissä leipäjonoissa oikeastaan on? Mielestäni tämä pitäisi selvittää. Olen allekirjoittanut eilen eduskuntakyselyn, jossa hallitusta pyydetään selvittämään, keitä ovat leipäjonojen asiakkaat. On myös muistettava, että kun jotain annetaan ilmaiseksi, sille yleensä löytyy kysyntää, ovat yhteiskunnan olosuhteet millaisia tahansa.

Näillä mielipiteilläni en todellakaan tarkoita, etteikö ongelmia ihmisillä olisi ja heitä tulisi auttaa. On selvää, että maassamme elää äärimmäisen niukan toimeentulon rajoilla ihmisiä, jotka ovat sairaita, työkyvyttömiä tai laman jäljiltä velkavankeudessa. Heidän ongelmiinsa on pystyttävä puuttumaan, mutta näihin ongelmiin ei löydetä ratkaisua vetoamalla suhteelliseen köyhyyteen.

Toinen kysymys ovat työkykyiset työttömät, työmarkkinatuen saajat ja nuoret, jotka ovat vailla koulutusta tai työtä. Pitääkö heidän toimeentulonsa lähentyä vastikkeettomasti niiden toimeentuloa, jotka ovat työtä tekemällä saaneet ansionlisäystä? Työttömien ongelmaa ei poista vastikkeettomasti tilille tuleva lisäraha. Puhun nyt nuorista. Heiltä on vaadittava omaa aktiivisuutta ja ohjattava heidät koulutukseen tai aktiiviseen työnhakuun. Parhaiten syrjäytymistä ja köyhtymistä estetään työllisyyden kasvulla, ei suorilla tulonsiirroilla.

Sanotaan, että toimeentuloasiakkaiden määrä ilmaisee köyhyyden määrää. Merkittävää onkin, että toimeentuloasiakkaiden määrä on vähentynyt selvästi vuodesta 97 työttömyyden vähentyessä. Vuoden 99 toimeentulotukea saavien määrä väheni edellisvuodesta noin 8 prosentilla. Huolestuttavinta on kuitenkin se asia, että toimeentulotukea saavista peräti 37 prosenttia on nuoria, alle 30-vuotiaita. Onko meille syntymässä sukupolvi, joka elää toimeentulotuella työn tekemisen sijaan? Nuorille olisi osoitettava kuntien ja eduskunnan yhteistyöllä muitakin vaihtoehtoja tulevaisuuteensa kuin luukulla käyminen, ja tätä työtä eduskunta on kyllä tehnytkin. Näissä nuorissa on paljon sellaisia, jotka ovat pudonneet työmarkkinatuelta, koska eivät ole halunneet hakeutua koulutukseen. Meille on syntymässä sukupolvi, joka ei ole motivoitunut koulutukseen tai työntekoon. Heidän aktivoimisekseen on löydettävä tehokkaita keinoja, ja niitä myöskin hallituksen köyhyyspaketissa on esitetty. Eduskunta myönsi tuon 200 miljoonaa markkaa aktiiviseen sosiaalipolitiikkaan kuluvalle vuodelle, minkä jo mainitsin. Mielestäni tulevassa hallituksen köyhyyspaketissa jatketaan aktivoimisen eli työllistämisen linjaa.

Köyhyyspaketissa kannustetaan työllistymään, koska pienet ansiotulot eivät nyt leikkaisi välittömästi toimeentulotukea. Ihmistä pitää palkita, jos hän osoittaa aktiivisesti oman elämänsä haltuun ottamista ja merkkejä siitä, että hän haluaa tehdä ja ottaa itse oman elämän haltuunsa.

Arvoisa puhemies! On tärkeää, että köyhyydestä puhuttaessa puhutaan myöskin summista. Kun lasketaan, että 3 300 markkaa kuukaudessa tienaava tai tulonsiirroilla tai eläkettä saava on köyhä, niin tiedämme silloin, että ilman asumistuen määrää tai monenlaisia muita, terveydellisiä, sosiaalisia tukia ei tällä rahalla tulla toimeen.

Arvoisa puhemies! Totean lopuksi, että hallituksen esittämässä köyhyyspaketissa on räätälöityjä esityksiä, joita pidän todella hyvinä.

Mikko  Kuoppa  /vas:

Arvoisa puhemies! Kun en vastauspuheenvuoroa saanut, aluksi muutamia vastauksia.

Ministeri Perho totesi, että työllisyyspolkujen auraus on käynnissä. Kyllä täytyy todeta, että auran terä on ollut tavattoman kaukana maasta, kun tammikuun viimeisen päivän tilaston mukaan oli 323 000 ihmistä edelleenkin työttömänä. Todella kaukana on ollut auran terä maasta, että se olisi vienyt ihmiset työhön.

Toinen asia: Ministeri Filatov totesi, että Pirkanmaalla pitkäaikaistyöttömyys on laskenut. Pirkanmaan te-keskuksen tilastojen mukaan yli vuoden pitkäaikaistyöttömien määrä oli tammikuusta 2000 tammikuun loppuun 2001 kasvanut 347 henkilöllä eli 8 398 ihmiseen. Ei tämä kehitys niin vallan erinomaista kaikilla alueilla ole ollut.

Seuraava asia: Erityisesti kokoomuksen edustajat, ed. Sarkomaa ryhmäpuheenvuorossaan, ed. Ihamäki ja viimeksi ed. Tulonen, ovat ihmetelleet köyhyyttä ja sitä, onko Suomessa todella muuta köyhyyttä kuin suhteellista köyhyyttä. Kyllä Suomessa on todellista köyhyyttä, todellista taloudellista hätää ja puutetta. Ihmiset, jotka eivät sitä usko, voivat kokeilla elää vuosikausia runsaan parin tuhannen markan kuukausituloilla. Ne tulot ovat kerta kaikkiaan niin pienet, että pitkiä aikoja niillä ei tule toimeen.

Kun täällä on vedottu erilaisiin tilastoihin, niin Tilastokeskuksen tulonjakotilaston mukaan vuosina 1994—1998 kaikista köyhimmän, pienituloisimman kymmenesosan tulot kasvoivat keskimäärin 0,3 prosenttia vuodessa ja suurituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat vastaavana aikana keskimäärin 6,1 prosenttia vuodessa. Eli tuloerot ovat myöskin tätä kautta huimasti kasvaneet. Jos ne viedään markoiksi, pienimmässä tulonsaajaryhmässä se tekee noin kymmenen markkaa kuukaudessa. Ylimmässä tulonsaajaryhmässä se tekee 180 markkaa kuukaudessa, ja näillä markoilla ostetaan. Meillä taloudellinen hätä on todella olemassa, ja täytyy muistaa, että näitä ihmisiä on erittäin paljon. Seuraavallakin tulonsaajaryhmällä tilaston mukaan keskitulo oli hiukan päälle 4 000 markkaa kuukaudessa. Sielläkin löytyy vielä todella pienituloisia ihmisiä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen köyhyyspaketti on todella köyhä paketti, joka ei puutu työttömyyden perussyihin eli siihen syvään työttömyyteen, joka on kauan jatkunut, ja erityisesti siihen, että työmarkkinatuen ja peruspäivärahan taso on jäänyt kohtuuttomasti jälkeen. Niillä rahoilla ei kerta kaikkiaan tule toimeen. On uskomatonta, että väitetään, ettei peruspäivärahoja voida korottaa. Se on mielestäni poliittinen veruke. Jos poliittista tahtoa löytyy, niitä varmasti voidaan korottaa, ja me kaikki tiedämme hyvin, että sidonnaisuudet toimeentulotukeen ja asumistukeen voidaan hoitaa, jos poliittista tahtoa löytyy. Jos halutaan päästä syvästä köyhyydestä eroon ja samoin leipäjonoista, peruspäivärahaa, perusturvaa on korotettava. Muutoin ei päästä eteenpäin.

Laman johdosta sosiaalisia tulonsiirtoja leikattiin tuntuvasti ja erityisesti työttömien toimeentuloturva oli leikkausten kohteena. Tämä ihmetyttää, kun esimerkiksi Tampereella yli 50-vuotiaita työttömiä on yli 4 000. Näiden ihmisten, jotka ovat kymmeniä vuosia tehneet työtä, sitten joutuneet irtisanomisten kohteiksi ja työttömiksi eivätkä ole työllistyneet enää uudelleen, toimeentulo, mielestäni ansaitsemansa päivät, tehdään tällä tavalla epävarmoiksi. Hallitus leikkasi opintotukea, lapsilisiä, eläkkeitä, sairauspäivärahoja jne. Perusteluna oli maan nostaminen jaloilleen. On huomattava, että tämä taakka istutettiin suurelta osin pienituloisten väestöryhmien kannettavaksi, jotka eivät taatusti olleet syyllisiä lamaan.

Sosiaaliturvan leikkaukset ovat omalta osaltaan olleet kasvattamassa tuloeroja. Nyt seitsemän taloudellisen kasvun vuoden jälkeen olisi vähintään kohtuullista nostaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten toimeentuloa. Mielestäni hallituksen politiikka tekee nälkäjonoista pysyviä tähän maahan. Köyhyys ja taloudellinen hätä eivät poistu sillä, että leipäjonot ja taloudellinen hätä kielletään, vaan pitää tehdä kunnolliset tasokorotukset peruspäivärahoihin ja tässä tapauksessa tietenkin työmarkkinatukeen ja perustyöttömyyspäivärahaan.

Koska pienituloisten, köyhimpien vuoro tulee? Laman aikana heiltä leikattiin, ja nyt, kun on korkeasuhdanneaika, perustellaan, että työttömyysturvaa ei voida korottaa, koska täytyy varautua tuleviin huonompiin aikoihin. Näyttää siltä, että pienituloisille oikeaa suhdannehetkeä ei tule lainkaan. Suurituloisimmille oli kyllä varaa antaa miljardikaupalla verohelpotuksia, mutta sen sijaan työttömille asetettiin vielä lisävero siinä mielessä, että kunnallisverotuksen ansiotulovähennys heiltä poistettiin. Meillä on kyllä olemassa taloudellisia voimavaroja, mutta poliittinen vastuu puuttuu.

Mielestäni, kun pääministeri Lipponen ja valtiovarainministeri Niinistö ovat pitkälti tämän kielteisen kannan takana, niin hehän saavat suunnilleen päivässä sen, minkä työtön saa kuukaudessa. Tässä se sitten on se solidaarisuus, jota nyt kaivataan. Minä henkilökohtaisesti en missään tapauksessa voi tukea sellaista linjaa, joka jättää kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset tyhjän päälle.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Ed. Kuoppa on siinä oikeassa, että Pirkanmaan pitkäaikaistyöttömyys tämän vuoden tammikuussa on noussut. Mutta puhuin edellisen vuoden jaksosta ja vuosista 1999—2000, mutta tämän vuoden tammikuussa siellä on ollut nousua. Todennäköisin syy on se, että Pirkanmaalla erityisesti jäi täyttämättä kunnallisia työllistämistukia. Sieltä esitettiin alueellisesti toivomuksia, että työllistämistukia voitaisiin suunnata työvoimapoliittiseen koulutukseen, ja näin tehtiin.

Syy, miksi tällainen painopistevalinta on tehty, on se, että Pirkanmaalla avoimien työpaikkojen määrä kasvoi vuoden alussa 40 prosenttia, eli tietyillä aloilla siellä on pula myös osaavasta työvoimasta. Jos syntyviä uusia työpaikkoja ei pystytä täyttämään, se tyrehdyttää myös alueen kasvua. Huolestuttavaa on se, että pitkäaikaistyöttömyys tietyillä alueilla tulee kasvamaan sen vuoksi, että meillä on vaikeuksia näiden järjestelmien ja tukitöiden kanssa. Sen vuoksi nimenomaan työvoimapolitiikan toinen aalto on käynnistetty ja tiettyjä kannustavuuteen liittyviä elementtejä, jotta rakenteellisia ongelmia saataisiin poistettua.

Mikko  Kuoppa  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tietenkin erinomainen asia, että avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut. Tässä on nyt vain se ongelma, että tähän ovat tulleet mukaan niin sanotut kesätyöpaikat. Työvoimatoimiston katsauksessa lukee nimenomaan, että kesätyöpaikat ovat tässä mukana. Nehän ovat pääasiassa kesälomasijaisuuksia nuorille opiskelijoille. Tietysti on hyvä asia, että työpaikkojen määrä on kasvanut, olen erittäin iloinen, että on kasvanut ja niitä on tullut lisää. Mutta täytyy nähdä, että tämä on vain tilapäinen ongelma. Esimerkiksi Pirkanmaalla on lukuisia kuntia, joissa on satoja työttömiä, mutta ei yhtään avointa työpaikkaa. Se tässä meillä ongelmana on.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade fru talman! Interpellanterna är ute i ett ärende som otvivelaktigt är aktuellt och angeläget. Interpellationen har som uppgift att ge riksdagen en möjlighet att diskutera den ojämlikhet som finns i vårt samhälle mellan folk och regioner, en uppdelning som håller på att förvärras. Det betyder självfallet inte att jag anser att regeringen inte skulle inse frågans allvar. Åtgärder för förbättringar finns i rambudgeten, men också i tidigare beslut som lett till minskad arbetslöshet och satsningar på service som har haft stor betydelse för grupper med låg inkomst.

Arvoisa puhemies! Hallituksen köyhyyspaketin raamit on syytä tarkistaa varsinaisessa budjettiriihessä. Tällaisena se voi toimia muistutuksena hallitukselle ja puolueille siitä, että yhteiskunnassamme on tarpeita, jotka on korjattava, jotta ihmisten minimitarpeet siedettävään elämään turvataan.

Jo monen vuoden aikana on ollut tarve palauttaa valtiontalous kuntoon. Makroperspektiivi on kokonaan varjostanut pienet jokapäiväiset kysymykset, mikä on johtanut siihen, että meillä on ryhmiä ja palveluita, jotka ovat jääneet näiden isojen suuntausten jalkoihin. On turha katsoa taaksepäin ja moittia niitä päätöksiä, jotka tehtiin vaikeina aikoina. Tärkeämpää on katsoa tulevaisuuteen, jotta voimme oikaista epäkohdat, jotta koko kansa voi ottaa osaa siihen hyvinvoinnin karttumiseen, joka on tapahtunut korkeasuhdanteen aikana.

Hallitus on velvollinen kuuntelemaan eduskunnan näkökantaa siitä, kuinka hyvinvointia tulisi jakaa. Mielestäni hallitus ei tarpeeksi ota huomioon, mitä tässä salissa on sanottu. Ainoastaan makroperspektiivi on käypää ja yksilön tarpeet ovat toissijaisia. Koska varoja löytyy veronalennuksiin ensi vuonna, löytyy myös tilaa parantaa niiden elämän laatua, jotka elävät hädässä. Ellei muita keinoja löydy, niin pienentämällä veronalennukset suurtuloisille varoja vapautuu. Kuulen hyvin harvoin vaatimuksia veronalennuksista hyvätuloisille, mutta sen sijaan kuulen usein vaatimuksia solidaarisemmasta politiikasta.

Fru talman! Hela idén med en särskild omgång för rambudgeten — jag nämner rambudgeten, eftersom den är orsaken till denna interpellation — bör ifrågasättas. Regeringsprogrammet och de egentliga budgetförhandlingarna kunde väl räcka. Jag utgår ifrån att den egentliga budgetmanglingen beaktar det som tidigare överenskommits, till exempel sänkningen av den förhöjda sjukförsäkringsavgiften för pensionärer, liksom de social- och vårdpolitiska brister som vi vet att finns. Regeringspartierna bör se till att regeringen svarar mot kraven på en mjukare politik som ofta efterlyses i denna sal. Fattigdomspaketet är ett steg i rätt riktning och en god utgångspunkt för fortsatta ansträngningar.

Leena  Rauhala  /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Olisi ollut hyvä, jos tätä välikysymystä ei olisi tarvinnut tehdä, vaan hallitus olisi päättänyt tuoda eduskunnalle köyhyyspaketin, joka olisi vakuuttanut todellisesta puuttumisesta yhteiskuntamme kipupisteisiin. Oppositio käyttää nyt oikeuttaan ja suoranaista velvollisuuttaan välikysymykseen ja peräänkuuluttaessaan kansalaisten valtuuttamana oikeudenmukaisuutta. Hallitus osoitti selkeän arvovalinnan markkinaliberalismin vahvistamiseksi, kun se karsi köyhyyspakettia 200 miljoonalla. Mielestäni tästä päätellen hallitus ei ole kuullut leipäjonoissa olevien, ylivelkaantuneiden, syrjäytyneiden, pienituloisten, ei myöskään lapsiperheiden tai vanhusten todellista hätää.

Eri yhteyksissä on puhuttu paljon laadusta. Kansalaisten yhteydenotoista voimme päätellä, että kaikilla suomalaisilla ei ole mahdollisuutta hyvään elämänlaatuun. Tiedämme, että hallituksen ei voida katsoa selviytyneen näin ollen oikeudenmukaisen tulonjaon ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen liittyvästä päätehtävästä eli hyvästä elämänlaadusta, mikä on yhteiskunnan velvollisuus peruspalvelujen tuottamisessa.

Syrjäytymisessä on kysymys moniongelmaisesta prosessista: työttömyydestä, asunnottomuudesta, heikosta terveydestä, myös masennuksesta. Tärkeintä on katkaista syrjäytymiskierre heti eikä odottaa, kunnes ihmisten ongelmat pahenevat ylikäymättömiksi. Ihmettelen niitä lausuntoja, jotka vähättelevät yhteiskuntamme syrjäytymis- ja köyhyysongelmaa. Taloudellisen hyvinvoinnin aikana näyttää todellinen, aito lähimmäisyys olevan pahasti hukassa. Lähimmäisen huomioimista ja heikomman puolustamista ei näy pidettävän riittävästi arvossa. Eräät tutkimukset ja selvitykset ovat päätyneet johtopäätökseen, että huono-osaisuus on laman jälkeen ensisijaisesti syventynyt. Tämä tarkoittaa muun muassa pitkäaikaistyöttömien kohdalla lisääntyvää, syvää kokemusta syrjäytymisestä ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä.

Köyhyys siis näyttäytyy leipäjonoissa ja erilaisissa pienemmissä ja suurissa ihmisryhmissä, jotka tarvitsisivat nyt oikein kohdentuvia palveluja. Me emme saa myöskään unohtaa pieniä ryhmiä. Sellaisia ovat muun muassa maahanmuuttajat ja paluumuuttajat. Meillä on muun muassa hyvä kotouttamislaki. Nyt jos koskaan sen toteuttamista ja seurantaa tulee tehdä konkreettiseksi.

Köyhyys on paitsi tilastollinen kysymys, jollaisena se päätöksentekotasolla liian usein ensisijaisesti ymmärretään, ennen kaikkea todellisuus, jota ihmiset elävät ja kokevat. Kokemukset saattavat merkitä ihmisen sairastumista ja myös syrjäytymistä sekä ennen kaikkea oman ihmisarvon rikkoutumista, ihmisenä huonoksi leimaantumista. Sen lisäksi, että huomio kiinnitetään heikompiosaisten taloudellisen tilanteen helpottamiseen, tulee voimakkaasti panostaa myös muihin syrjäytymistä ehkäiseviin toimiin. Elämänhallinnan perustaitojen varaan rakentuu mahdollisuus työllistymiseen ja aktiiviseen osallisuuteen yhteiskunnassa. Tällaisten taitojen opettamiseen tulee nykyistä enemmän panostaa resursseina, niin henkilöresursseina kuin taloudellisina resursseina, muun muassa myös peruskoulutuksessa ja yleensä koulutuksen aikana, erityisesti peruskoulutuksessa, vaikka näemmekin, että ensisijaisesti kasvatustehtävä ja turvallisuuden antaminen on kotien ja perheiden velvollisuus.

Köyhien ja toimeentulovaikeuksissa olevien joukossa on lukuisia lapsiperheitä. Kristillisen liiton eduskuntaryhmä on jo aikaisemmin vaihtoehtobudjetissaan esittänyt lapsilisäoikeuden laajentamista 17-vuotiaisiin. Tätä ei pidä tehdä kuitenkaan leikkaamalla pienempien lasten lapsilisiä. Kotihoidon tuen ja perheverotuksen kehittäminen on tärkeä osa työn ja perheen yhteensovittamista ja myös vaihtoehtojen luomista pienten lasten perheille ja heidän selviämiselleen.

Näiden myötä myös voitaisiin vastata aikuisten ja erityisesti vanhempien mahdollisuuteen olla lastensa kanssa. Ennen kaikkea tulee etsiä uusia ja uusia ratkaisuja, millä aikaa luodaan, että aikuiset voisivat olla turvallisuutta luomassa. Perheissä erityisesti köyhyys ja toimeentulo-ongelma on nähtävä paljon syvempänä ja laajempana kuin vain taloudellisena kysymyksenä.

Arvoisa puhemies! Piispa Huovinen on aivan oikein todennut: Vastuun tulonjaon oikeudenmukaisuudesta kantaa esivalta, valtio. Se ei voi tätä vastuuta sysätä hyväntekeväisyysjärjestöille tai kirkoille. Kansalaisyhteiskunta, yhteisöt ja seurakunnat voivat täydentää yhteiskunnan palveluita, mutta perus on valtion ja kuntien palvelut.

Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan keskeisiä periaatteita on ollut tasavertaisuuden toteuttaminen. Yhteiskunnan on otettava vastuu yksilön perustarpeiden turvaamisesta. Se, miten yhteiskunta hoitaa syrjäytyneet ja vähäosaiset, toimii yhteiskunnan sivistyksen mittarina. Vastuu itsestä ja lähimmäisestä on yhteiskunnan kantava voima. Kysyä tuleekin, minkälainen sukupolvien jatkumo on tulossa, jos kasvavassa määrin sijoitamme vain hyväosaisiin ja potentiaalisiin menestyjiin ja jos ohjaavana voimana ja tarkoitusperänä yhteiskunnassa on korostunut yksilö- ja nautintokeskeinen ihmiskäsitys? Millainen on tulevaisuutemme, kuka silloin kantaa hoidostamme ja arkemme turvallisuudesta vastuun?

Pirkko  Peltomo  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Pohjoismaiset hyvinvointiyhteiskunnat ovat kansainvälisesti vertaillen onnistuneet kohtuullisesti köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnassa. Silti parannettavaa on meilläkin. Köyhtymisen ja syrjäytymisen syyt ovat niin moninaiset, että tarvitaan johdonmukaista ja pitkäjänteistä hyvinvointipolitiikkaa sekä poikkihallinnollista yhteistyötä niin valtion kuin paikallisellakin tasolla. Itse näen solidaarisen veropolitiikan, hyvinvointipalvelut, korkean työllisyysasteen sekä sosiaaliturvan täsmätoimet keskeisinä välineinä ehkäistä syrjäytymistä ja köyhtymistä. Köyhyys ja syrjäytyminen ovat olleet keskeisiä teemoja Lipposen hallituksen vuoden 2002 budjettia koskevassa valmistelussa. Mielestäni on myönteistä ja sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän tavoitteiden mukaista, että hallitus on kiinnittänyt erityistä huomiota köyhien ja syrjäytyneiden asemaan valtion talousarvion varhaisessa valmisteluvaiheessa, elämmehän vasta maaliskuuta. Näin on tehty selvä linjavalinta yhdestä vuoden 2002 talousarvion painopisteestä. Köyhyyspaketti ei poista köyhyyttä ja syrjäytymistä Suomesta, mutta se on yksi tärkeä lenkki niiden toimenpiteiden ketjussa, joilla ongelmaa vähennetään.

Köyhyyttä ja syrjäytymistä torjuvia toimenpiteitä on tehty — viittaan sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoroon, joten en niitä toista — ja täsmätoimenpiteitä on tehtävä myös jatkossa mutta samalla on vahvistettava yleisiä hyvinvointipolitiikan rakenteita. Köyhyyttä ja syrjäytymistä torjuu parhaiten työllistyminen. Työllisyyden edistäminen on Lipposen hallituksen tärkein painopiste, ja sitä sen on oltava hallituskauden loppuun saakka. Hallitukselle kuuluu kiitos siitä, että se on määrätietoisesti luonut edellytyksiä työttömyyden laskemiselle ja ryhtynyt monipuolisiin toimenpiteisiin työllisyysasteen nostamiseksi. Työpaikat ovat nettomääräisesti lisääntyneet vuodesta 1995 lähtien lähes 300 000:lla. Korkea työllisyysaste on ainoa kestävä perusta sosiaaliturvajärjestelmämme rahoitukselle.

Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen edellyttää työvoimahallinnolta ja sosiaalitoimistoilta riittäviä resursseja aktiiviseen työvoima- ja sosiaalipolitiikkaan sekä ihmisen kokonaistilanteeseen paneutuvaa työskentelytapaa. Näihin tavoitteisiin pyritään muun muassa työministeri Tarja Filatovin esille tuoman toisen aallon sekä koulutus- ja aktiivitoimenpiteiden ja syksyllä alkavan kuntouttavan työtoiminnan kautta. Työvoimahallinnon, sosiaalitoimistojen ja kuntien yhteistyön ja vastuun lisääminen on välttämätöntä. Ihmisten pompottaminen luukulta toiselle ei ole 2000-luvun hyvinvointipolitiikkaa.

Lipposen hallituksen aikana on solmittu kolme tulopoliittista kokonaisratkaisua, jotka kiistämättä ovat edistäneet työllisyyttä. Kesäkuussa voimaan tuleva työsopimuslaki parantaa pätkätöissä ja vuokratyösuhteessa olevan asemaa. Työelämän osaamis- ja kilpailuvaatimukset ovat kasvaneet, ja monen työttömän ja työssäkäyvän ammattitaito uhkaa vanhentua. Tämän takia ammatilliseen lisäkoulutukseen on panostettava huomattavasti nykyistä enemmän. Näin on myös tupossa sovittu. Lisäresurssit ovat tarpeellisia siitäkin syystä, että elokuussa käynnistyy koulutusvakuutuksen kolmas vaihe ja uusi aikuiskoulutustuki. On paikallaan, että hallitus pitää kiinni tupositoumuksistaan.

Rouva puhemies! Sosialidemokraattien tavoitteet eivät ole kaikilta osin toteutuneet kehysbudjetin köyhyyspaketissa, mutta kompromissia haettaessa on käynyt samoin eräille muille tavoitteille. Valtiovarainministeri esitti taannoin, että työttömyysturvajärjestelmän rakennetta tulee muuttaa niin, että nykyinen peruspäivärahan ja työmarkkinatuen kytkös ansioon suhteutettuun päivärahaan katkaistaan ja vain perusturvaa korotettaisiin. Hallitus ei sisällyttänyt ajatusta köyhyyspakettiin. Kyse olisi työttömien asettamisesta vastakkain ja köyhyyden jakamisesta köyhien kesken. Työttömyysturvakysymykset valmistellaan kolmikantaisesti, ja on turhaa vaikeuttaa tupossa sovittua työttömyysturvatyöryhmän työskentelyä. Tällä hetkellä maksajat valmistelevat uusia ratkaisuja muun muassa sovitellun päivärahan osalta, ja mitä todennäköisimmin tähän palataan vielä kesän budjettikokouksissa.

Lapsiperheiden kannalta on myönteistä, että on sovittu työmarkkinatuen lapsikorotusten korottamisesta. Muutos parantaa useilla sadoilla markoilla pitkäaikaistyöttömien lapsiperheiden asemaa, mutta sosiaaliturvaa koskevien täsmätoimien lisäksi on erityisesti syytä vahvistaa syrjäytymistä ehkäiseviä palveluja ja perhettä tukevia toimintamalleja päivähoidossa, neuvoloissa ja kouluissa. Tarvitaan lisää henkilöstöä koulujen ja päivähoidon tukipalveluihin. Tätä kautta meidän on mahdollista helpottaa niiden lapsiperheiden tilannetta, joissa ongelmat ovat kasaantuneet monitahoisiksi ja pitkäaikaisiksi. Myös koulutuntien ulkopuolista aamu- ja iltapäivätoimintaa on nopeasti kehitettävä. Ei ole oikein, että ala-asteella jää moni pieni koululainen tuntikausiksi ilman aikuisen tukea ja läsnäoloa.

Pidän perusteltuna terveystiedon opetuksen ja terveyskasvatuksen vahvistamista koulussa. Tiedot nuorten kasvavasta päihteiden käytöstä ja päihdeongelmista edellyttävät yhteisvastuuta ja pikaisia lisäpanostuksia valtion ja kuntien toimesta.

Rouva puhemies! Kiinnitän huomiota myös siihen, että Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta jää vuosittain jakamatta noin 200 miljoonaa markkaa. Tästä rahasta ainakin osa voitaisiin osoittaa köyhyyttä ja syrjäytymistä vastaan työskenteleville järjestöille.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmämme on myös kiirehtinyt selvitysmies Jukka Pekkarisen esityksiä kuntien verotulojen tasaamisesta ja kuntatalouden lisävoimavaroista niin, että uudistus voisi käynnistyä jo vuoden 2002 aikana, jotta kunnat pystyvät tuottamaan tasavertaisesti peruspalvelut koko maassa muuttoliikkeestä, väestön ikä- tai elinkeinorakenteesta huolimatta.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Köyhyys on maassamme kiistattomasti lisääntynyt. Tilastojen mukaan lähes 200 000 suomalaista elää köyhyysrajan alapuolella. Määrä on lähes kaksinkertaistunut Lipposen hallitusten aikana, eikä köyhyys ole vain tilastollista, kuten hallitus väittää. Köyhyys ja toimeentulovaikeudet näkyvät käytännössä pitenevinä leipäjonoina, ihmisten uupumisina, ylivelkaantumisena, päihde- ja huumeongelmina sekä lisääntyvinä häiriökäyttäytymisinä. Nämä ongelmat eivät häviä vähättelemällä tai piilottelemalla niitä, kuten hallitus yrittää tehdä. Sama vähättely ja piilottelu koskee myöskin alueellista eriarvoisuutta. Sitä ei julkisesti tunnusteta, tai jos tunnustetaan, ei ryhdytä ainakaan mihinkään toimenpiteisiin.

Lähes uskomattomalta tuntuu pääministerin eilinen lausunto siitä, että Lapissa maanantaina pidetty kriisikokous oli yhden henkilön vaalitilaisuus. Tällainen kansalaisten hädän ja mielipiteen halveksunta pääministeritasolta tietää vaikeita aikoja demokratialle ja kansalaisyhteiskunnalle. Pääministeri onkin jokin aika sitten kunnostautunut Kekkos-kriitikkona. Erityisesti hän on arvostellut sitä, että ulkopolitiikan suhteen ei sallittu keskustelua. Pääministeri itse näyttää olevan luomassa maahamme uutta poliittista kulttuuria, jossa ei sallita keskustelua ja eri mieltä olemista edes sisäpolitiikassa.

Arvoisa puhemies! Syitä köyhyyden lisääntymiseen on monia. Suurimpia niistä ovat pitkäaikaistyöttömyys, pienet eläkkeet, sairaudet ja muut sosiaaliset ongelmat. Siksi on käsittämätöntä, että hallitus ei ole ryhtynyt riittäviin toimiin ongelmien ratkaisemiseksi, esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyyden todelliseksi alentamiseksi. Päinvastoin työllisyysrahoja on jatkuvasti leikattu. Sen on moni suurtyöttömyyden vaivaama maakunta saanut katkerasti kokea.

Koska hallitus näyttää voimattomalta pitkäaikaistyöttömyyden edessä, tulisi sen edes nostaa peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Sitä se ei ole kuitenkaan halunnut tehdä ainakaan köyhyyspaketissaan työmarkkinatuen lapsikorotusta lukuun ottamatta.

Toinen hallituksen vallassa oleva ratkaisu olisi ansiosidonnaisen ja peruspäivärahan edellytyksenä olevan työssäoloehdon palauttaminen takaisin kuuteen kuukauteen. Senhän Lipposen hallitus, toisin kuin SAK:n hallitus on tiedotteessaan antanut virheellisesti ymmärtää, itse nosti kymmeneen kuukauteen vuoden 1997 alusta. Miksi tätäkään virhettä ei haluta korjata? Toivottavasti SAK:n hallituksen tiedote oli lipsahdus eikä tahallinen yritys johtaa julkisuutta ja ihmisiä harhaan, sillä se olisi jo liian vakavaa varsinkin, kun SAK tosiasiallisesti hyväksyi itse tämän muutoksen. Sen sijaan keskustan edustajat muun muassa sosiaali- ja terveysvaliokunnassa itse mukana olleena 11.6.1996 jättivät asiassa vastalauseen myös tämän kysymyksen osalta.

Kansalaiset odottavat hallitukselta myös pienimpien sairauspäivärahojen leikkausten perumista. Tulottomilta pois otettu minimisairauspäiväraha on palautettava, ja vähimmäisäitiyspäivärahan leikkaus on peruttava. Näin voitaisiin edes hieman helpottaa sairaudesta kärsivien pienituloisten asemaa.

Ylivelkaantumisongelma on edelleen vaikeana keskuudessamme. Erityisen ongelmallisia ovat laman aiheuttamien konkurssien ja takausvelkojen seuraukset. Olisi lopultakin tehtävä ratkaisut, joilla ihmisten piinaaminen päättyisi. Hallituksen vitkuttelu asiassa on lopetettava.

Arvoisa rouva puhemies! Kansakunnan sivistystasoa sanotaan mitattavan sen kyvyllä kohdella heikompiosaisia. Lipposen—Niinistön hallituksen politiikalla ja köyhyyspaketilla mitaten sivistystasomme ei yllä kovin korkealle.

Ed. Karpio merkitään läsnä olevaksi.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija Perho

Arvoisa puhemies! Edustaja Manninen väitti, että hallitus suhtautuu köyhyyteen pelkkänä tilastolukuna. Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa.

Hallituksen vastauksessa analysoitiin köyhyyttä ja syrjäytymistä aivan samalla tavoin kuin ed. Manninen itse teki, ja sillä halusimme osoittaa sen, kuinka monitahoisesta ongelmasta on kysymys. Hallitus ei todellakaan vähättele tätä ongelmaa, mutta on halunnut selventää, mistä on kysymys silloin, kun puhutaan köyhyyden lisääntymisestä. Sen voi kiistattomasti todeta, että suhteellinen köyhyys on lisääntynyt, mutta absoluuttinen köyhyys ei ole lisääntynyt. Mutta tämä ei ole itse ongelman vähättelyä missään mielessä.

Ed. Manninen totesi työssäoloehdosta. Tämä kuuluu niihin selvitettäviin kysymyksiin, jotka ovat kolmikantaisessa työryhmässä tuposopimuksen yhtenä seurauksena.

Edelleenkin ed. Manninen totesi sairauspäivärahaongelmista. Tässä köyhyyspaketissahan on selkeitä parannuksia sairauspäivärahan väliinputoajien osalta. Yhteensä 55 miljoonaa on tarkoitettu osoitettavaksi näiden ongelmien korjaamiseen. Sitä muutosta ei tulla tekemään, mitä oppositio myös haluaisi, eli esimerkiksi kohtuullisesti toimeentulevan tai hyvätuloisen henkilön puolison sairauspäivärahaa ei palauteta, koska kyse ei ole tulonmenetyksestä.

Puhemies:

Palautan vielä mieleen pelin säännöt, jotka jo edeltäjäpuhemiehen kohdalla olivat voimassa: Vastauspuheenvuoroja ministereille silloin, kun asia polttaa, ja tietenkin debatin avaajalle. Vielä ministeri Soininvaaran ja sitten ed. Mannisen vastauspuheenvuoro. Ja sitten puhujalistaan.

Peruspalveluministeri  Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Jatkaisin tästä kysymyksestä, miten me oikein köyhyyttä mittaamme ja pitäisikö mitata absoluuttista vai suhteellista. Itse kuulun niihin, joiden mielestä suhteellinen köyhyys on hyvä mittari. Varsinkin pitkällä aikavälillä se kuvaa sitä yhteiskunnallista eriarvoisuutta, jota me haluamme torjua.

Mutta aivan kokonaan toinen kysymys on se, että tämä Tilastokeskuksen mittari tästä asiasta ei kerro oikein yhtään mitään, koska suurin osa niistä, jotka siinä tilastoituvat köyhiksi, ovat henkilöitä, joita tavatessamme emme pitäisi köyhinä ollenkaan. Siinä ovat esimerkiksi kaikki ne opiskelijat, joiden ei tarvitse käydä kesätöissä opintoja rahoittaakseen, vaan jotka saavat rahaa varakkailta vanhemmiltaan. Siinä on muutenkin väärin määriteltyjä kotitalouksia.

Tällä hetkellä se suhteellinen köyhtyminen meillä tapahtuu juuri tämän rajan yläpuolella eikä näy tilastoissa sen takia, että toimeentulotuki pitää ne henkilöt, jotka saavat toimeentulotukea, ainakin vielä tämän Tilastokeskuksen rajan yläpuolella. Juuri tämän rajan yläpuolelle kasautuu se oikea köyhyys, mitä me tarkoitamme köyhyydellä. Jos mediaanitulo tästä vielä vähän nousee eikä toimeentulotukeen tehdä korotusta, sitten kaikki nämä toimeentulotukiasiakkaat yhtäkkiä putoavat tähän tilastolliseen köyhyyteen. Silloin tilastollisten köyhien määrä nousee oikein kovasti. Se on sitten jo ihan oikea tilasto.

Puhemies:

Ministeri Filatov oli vielä pyytänyt tähän vastauspuheenvuoron. Muistutan, että se on myös ministereille sama minuutti kuin edustajille.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Olisin vain halunnut täsmentää, että kun edustaja puheenvuorossaan sanoi, että eduskunta tai hallitus voisi yksipuolisesti päättää siitä, mikä on työssäoloehto, jonka kautta pääsee ansiosidonnaisen turvan piiriin, niin tupossa on sovittu työryhmästä, joka pohtii erilaisia työttömyysturvaan liittyviä asioita. Mutta kun sen ansiosidonnaisen osuuden maksaa 95-prosenttisesti työnantaja ja 5-prosenttisesti työntekijä itse, niin ei eduskunta eikä hallitus voi oikein yksipuolisesti mennä toisten kukkarolle päättämään, miten sitä rahaa käytettiin. Aikanaan, kun näitä päätöksiä tehtiin, sillä haluttiin alentaa työnantajan kustannuksia erittäin korkean työttömyyden oloissa. Silloin se osittain varmasti toimikin näin. Kun tilanne on muuttunut, sen vuoksi on tarpeen myös pohtia uudelleen näitä rakenteita.

Hannes  Manninen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On päivänselvää, että hallitus on pyrkinyt ja hallituspuolueiden edustajat täällä koko päivän keskustelussa vähättelemään tätä köyhyysongelmaa puhumalla siitä, että on kysymys vain suhteellisesta tilastollisesta köyhyydestä. Tosiasiassa, aivan niin kuin ministeri Soininvaara totesi, köyhiä sanan perinteisessä merkityksessä meillä on paljon enemmän Suomessa kuin tämä tilasto osoittaa. Meillä on tässä maassa toimeentulotuensaajia puolisen miljoonaa, joka on Euroopan korkeimpia lukuja myös suhteellisesti. Olisi paras tunnustaa tosiasiat ja ryhtyä niiden mukaisiin toimenpiteisiin.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus on mielestäni kohtuullisen johdonmukaisesti toteuttanut hallitusohjelmaan kirjattuja tavoitteita. Myös köyhyyttä ja syrjäytymistä on ehkäisty useilla eri tavoilla. Muun muassa aktivoiva sosiaalipolitiikka ja työn vastaanottamisen tekeminen kannattavaksi ovat vähentäneet työttömyyttä ja kannustaneet kansalaisia ottamaan vastuuta itsestään ja perheestään. Uusia työpaikkoja on syntynyt noin 300 000 henkilölle. Miten hallitusta, joka on onnistunut samalla kertaa sekä ennätysmäisesti lyhentämään valtionvelkaa että keventämään verotusta ja lisäksi vielä parantamaan työllisyyttä, voi moittia välinpitämättömyydestä kansalaisten toimeentulon turvaamista kohtaan? Velan lyhentäminen on mitä suurimmassa määrin kansalaisten toimeentulon turvaamista myös tulevina vuosina, ja verotuksen keventäminen on näkyvissä erityisesti pienituloisten kansalaisten reaaliansioitten kasvuna.

On aivan totta, että 1990-luvulla yhteiskunnassamme tapahtunut kehitys huolestuttaa. Sen on syytäkin huolestuttaa. Ratkaisu ei kuitenkaan pelkästään piile siinä, että osoitetaan tietty määrä miljoonia köyhyyspakettiin, vaan tarvitaan arvojen ja asenteiden reformia. Vaikka me antaisimme 5 miljardia tai 15 miljardia erilaisten toimeentulotukien toteuttamiseen, tilanne ei pitkällä tähtäimellä tällä menolla parantuisi. Ihmisten on opittava ja heitä on tarvittaessa autettava ottamaan itse vastuuta itsestään ja rahankäytöstään. Esimerkiksi ylisuurten matkapuhelin- ja nettiyhteyslaskujen vuoksi velkaantunutta henkilöä ei ole aihetta totuttaa ajatukseen, että kyllä sosiaalitoimisto maksaa. Meillä ei ole siihen varaa, ei edes nyt, kun taloutemme on ylijäämäinen.

Taloutemme ylijäämä perustuu osittain kertaluonteisiin tuloihin. Niiden varaan ei todellakaan voi rakentaa jokavuotisia toistuvia menoautomaatteja. Välikysymyksen tekijöiden mielestä Suomen valtiontalous suorastaan kylpee rahassa. Sitä pitäisi nyt kiireesti päästä tuhlaamaan. Valtionvelka on kuitenkin vielä lähes kaksinkertainen meidän valtion vuosibudjettiimme nähden. Pelkästään valtionvelkamme korkomenot ovat 25 000 miljoonaa markkaa vuodessa. Se on enemmän kuin kuntien valtionosuudet yhteensä. Joka vuosi saamme lisää liikkumavaraa budjettiin samassa suhteessa kuin velan korkomenot lyhentämisen seurauksena pienenevät. Tätä liikkumavaraa voimme käyttää siihen, että aktivoimme kansalaisia kouluttautumaan ja työllistymään.

Arvoisa puhemies! Viime viikkoina julkisuudessa esiin nostetut otsikot siitä, että hallitus leikkaa köyhiltä, eivät pidä paikkaansa. Oikeampaa on todeta, että hallitus esittää 530 miljoonan markan lisätoimenpiteitä köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyyn.

Välikysymyksen allekirjoittajat eivät ilmeisestikään ole lukeneet, mihin paperiin ovat nimensä kirjoittaneet. Ei nimittäin ole mahdollista, etteivät he olisi hallituksen politiikasta tietoisia. Lainaankin seuraavaksi suoraan välikysymyksen perusteluista: "Hallitus ei ole esittänyt työttömyyttä vähentäviä, työn tarjoamista ja vastaanottamista helpottavia uudistuksia eikä todella vaikuttavia toimia pienituloisten ja vähävaraisten kansalaisten elämäntilanteen parantamiseksi." Tässähän on lueteltu juuri niitä toimia, joita hallitus on varsin menestyksekkäästi jo tähän mennessä toteuttanut. Saankin nyt vain vaivoin hillittyä itseni, etten lausu ääneen tässä salissa ehdottomasti kiellettyä sanaa, jolla tarkoitetaan täysin totuuden vastaista lausuntoa.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Rouva puhemies! Köyhyyspaketti on täysin alimitoitettu. Köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisy on hallitusohjelman painopisteitä, niin kuin on moneen kertaan todettu. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on kahden vuoden ajan yrittänyt saada käytännön toimia hyvien tavoitteiden toteuttamiseksi. Köyhyyspaketin hankkeet ovat pääosin hyviä, mutta ne eivät tuo riittävää apua tämän päivän toimeentulovaikeuksien kanssa kamppailevien ihmisten hätään. Tämä on tämän paketin ongelma.

Tämän arvioni pääministeri Lipposen eilinen esiintyminen SDP:n puoluevaltuustossa vahvisti. Paavo-Saulilla ja Sauli-Paavolla ei ole eroa. Pääministerin mukaan kannustavuus on hallituksen keskeinen tavoite, jota perusturvan vahvistaminen voisi heikentää. Näin ymmärsin hänen puheensa televisiosta kuultuna. Herra pääministerille, jonka toivoisin täällä olevan, sanoisin, että tällainen linja on paitsi hallitusohjelman myös perusoikeuksien vastainen. Tämän päivän lehtikirjoitukset kyllä kertovat sen, että en väärin ole häntä tulkinnut.

Vaikka työttömiä kannustettaisiin miten paljon tahansa, suurin osa tämän päivän pitkäaikaistyöttömistä ei työllisty tänä vuonna, ensi vuonna eikä edes sitä seuraavana vuonna. Vaikka työllistäminen on todella paras keino köyhyyden ehkäisyssä, siihen ei julkisen eikä yksityisen sektorin työllistämishaluilla päästä eikä työvoimahallinnon eikä kuntien resursseilla kyetä, vaikka ministeri Filatov kuinka hyvin yrittäisi. Siksi nyt tarvitaan toimia pitkäaikaistyöttömien ja pitkäaikaissairaiden käteenjäävien tulojen lisäämiseksi, samalla kun heidän tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut on turvattava.

Köyhyyspaketin tavoite ei voi olla se, että köyhistä köyhimpiä etsitään kuin neulaa heinäsuovasta. Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisilla toimilla on tehtävä rakenteellisia muutoksia, jotka estävät ihmisiä ajautumasta pitkäaikaiseen köyhyyteen sairauden ja työttömyyden vuoksi. Tämä on perusongelma. Toimien tavoitteena tulee olla kehittyvä yhteiskunta, joka takaa kaikille mahdollisuuden oman elämänsä hallintaan ja aktiiviseen osallistumiseen. Tämä on muuten suora lainaus hallitusohjelmasta, tiedoksi vain, arvoisat ministerit ja kansanedustajat.

Ihmisarvoisen elämän ja oman elämänsä hallinnan turvaamiseksi tarvitaan kahdenlaisia keinoja. Ensimmäinen ja tärkein johtopäätös on se, että pitkäaikaistyöttömien ja pitkäaikaissairaiden, mikä usein yhdistyy samassa henkilössä, toimeentuloa on parannettava. Se tarkoittaa sitä, että pienistä päivärahoista on jäätävä lisää rahaa käteen joko verotusta keventämällä tai päivärahoja korottamalla, että pääsee pois pysyvästä toimeentuloasiakkuudesta. Se on arvo sinänsä ja se tuo useimmille myöskin lisää rahaa käteen, mutta ei kaikille. Silloin työmarkkinatuen ja pienten päivärahojen nousu ei saa samanaikaisesti johtaa asumistuen ja toimeentulotuen alenemiseen, eli tarvitaan myös keinoja, joilla toimeentulolla tuettuakin tasoa nostetaan. Silloin asumismenojen omavastuun poistaminen toimeentulotuesta olisi yksinkertainen ja täsmällinen toimenpide hyväksyttävien normivuokrien korotuksen ohella, jota hallitus esittää. Näitä molempia tarvitaan. Me todella tarvitsemme myös monenlaisia täsmätoimia, mutta oleellista on se, että tehdään suuria, merkittäviä, rakenteellisia muutoksia, ja suuremmat muutokset tästä puuttuvat.

Kokoomuksen edustajat lukevat tulonjako- ja toimeentulotukitilastoja tarkoitushakuisesti, kun he puhuvat vain toimeentulotukiasiakkaiden määrän vähenemisestä. Se nyt vielä puuttuisi, että seitsemän lihavan vuoden jälkeen toimeentulotukiasiakkaiden määrä olisi kasvanut. Huolestuttavaa on se, että toimeentulotukimenot ovat alentuneet niin vähän, ja vielä huolestuttavampaa on se, että pitkäaikaisesti toimeentulotukea saaneiden määrä on kasvanut. Mitä pidempään ihminen on toimeentulotukiasiakkaana, sitä enemmän hän menettää itsemääräämisoikeuttaan ja sitä enemmän häneltä romahtaa pohja ihmisarvoiselle elämälle, jossa perustarpeet on tyydytetty ja jossa valinnan ja yksilön vapauttakin olisi edes vähäisessä määrin. Tähän ongelmaan on haettava ratkaisua. Silloin juuri tulonsiirrot ovat ne keinot. Sekä tulonsiirtojen antaminen että niiden maksaminen, nämä keinot yhdessä, ovat tarpeen.

Tarkoitukseni oli puhua perusteellisemmin ikääntyneistä pitkäaikaistyöttömistä, jotka ovat monessa suhteessa kaikkein vaikeimmassa asemassa, ja olin kerännyt runsaastikin tilastotietoa, sellaista, mistä täällä ei ole puhuttu, mutta kun käydyn keskustelun pohjalta muutin puheenvuoroani osittain, tässä esitän lopuksi joitakin asioita, joihin tarvittaisiin muutosta. Ryhmämme puheenjohtaja toi ainakin vastauspuheenvuorossa ja muissakin puheenvuoroissa hyvin esille kymmenen kuukauden työssäoloehdon ja työn teettämisen ilman työsuhdetta. Nämä ovat myöskin kaksi keskeistä tekijää, jotka ovat johtaneet köyhyyskierteeseen. Sovitellun päivärahan epäkohtien korjaaminen on yhtä tärkeää kuin esitys, jonka paketti sisältää, että ansiotuloja ja toimeentulotukea yhteensovitetaan. Tästähän on myöhemmin tulossa toivon mukaan kunnollinen esitys.

Haluaisin puuttua vielä yhteen kysymykseen, jota ei kukaan ole nostanut esille ainakaan sinä aikana, minkä olen keskustelua kuunnellut. Hallitus on ottanut tavoitteekseen seurata vuonna 2000 tai sen jälkeen työttömiksi jääneisiin 55—59-vuotiaisiin suunnattuja toimenpiteitä, etteivät he vain jäisi työttömyyseläkeputkeen. Sen sijaan hallituksella ei ole mitään toimenpiteitä, joilla yritettäisiin auttaa niiden 55—59-vuotiaiden työttömien selviytymistä, jotka ovat jääneet aiemmin työttömiksi, tai yli 60-vuotiaiden työttömien tilannetta, joiden määrä kasvaa. Heistä ne, jotka eivät ole päässeet työttömyyseläkeputkeen, kuuluvat pitkäaikaistyöttömien kovaan ytimeen. Heillä ei ole mitään edellytyksiä saada työtä ja heidän toimeentulonsa uhkaa jäädä 65-vuotiaaksi asti pelkän työmarkkinatuen varaan ja sen jälkeen eläke vielä pienenee.

Tämä tarkoittaa sitä, että, ministeri Perho, odotan kovasti esitystä eduskunnan lausuman pohjalta, että työttömyyseläkkeen viiden vuoden työssäoloehtoa viimeisen viidentoista vuoden aikana korjataan.

Jouko Jääskeläinen /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Kysymys köyhyydestä on hyvin monimuotoinen ja varmaan tästä keskustelusta myöskin syntyy hyvin monikuteinen matto, jos näin voi sanoa. Tässä välikysymyskeskustelussa on nyt käyty läpi suomalaisen köyhyyden tilannetta. Näyttää siltä, että voidaan päätyä kuitenkin siihen yhteenvetoon, että markoilla mitattu absoluuttinen köyhyys ei ole lisääntynyt, mutta suhteellinen köyhyys on. Tuloerot ovat itse asiassa kasvaneet ja varsinkin parhaiten ansaitsevien tulot ovat nousseet selkeästi muita ryhmiä enemmän. Kuuden prosentin vuotuisen nousun takana, johon paras kymmenys kansasta on päässyt, on varsinkin pääomatulojen kasvu ja nousu. Vähätuloisimmat, 30 prosenttia väestöstä, ovat saaneet tyytyä alle puolentoista prosentin kasvuun.

Edellä muun muassa ed. Tulonen näitä lukuja tarkasteli, ja kyllä kai näitä kuitenkin Tilastokeskuksen lukuina voi pitää hyvin luotettavina. Aivan kiistatonta on, että tuo 30 prosenttia, kolme heikointa desiiliä, silloin kun esimerkiksi opintolainaa ei tulona oteta huomioon, koska tuloahan se ei ole, on todella alle tuon puolentoista prosentin, eli markoissa on merkittävistä kysymyksistä kyse, markathan tässä ovat ratkaisevia.

Köyhyys ei ole kuitenkaan vain taloudellista laatua. Syrjäytymistä, ihmisten erottumista, erottelemista toinen toisistaan ja elinolosuhteiden heikentämistä tapahtuu myös monilla muilla tavoin. Koska tässä keskustelussa on varsin paljon puhuttu myös väestöpolitiikasta, perhepolitiikasta ja aluepolitiikasta, haluan korostaa ja mainita, että eräs näistä sirpaloitumisen muodoista on väestön jakautuminen eri alueille eri elämänvaiheissa. Itse asiassa sen yhteiskunnan perusyksikön, perheen ja suvun, joka Suomenkin historian vaiheissa on monia tavattoman vaikeita aikoja kestänyt ja jonka kautta ja avulla on läpiviety ihmisten elämän vaikeita hetkiä ja niistä selvitty, asema ja merkitys on kovin kovin paljon muuttunut. Voi sanoa jopa näin: sukujen sisäiset hoitoketjut on katkaistu. Tästä maksetaan myös kallista taloudellista laskua henkisestä puhumattakaan.

Raju väestöpoliittinen, aluepoliittinen muutos, joka on myöskin köyhyyden ja monen syrjäytymisongelman takana, on todellistunut siinä, että kaikki hakevat töitä etelästä ja lännestä. Koillinen tyhjenee, ilmaistakseni asian maantieteellisin termein, mistä varmasti Lapinkin oikeutettu hätä kertoo. Tällä kaikella on yllättävän suuri vaikutus koko maamme rakenteeseen. Valmistuneet hakevat työpaikan, mistä sen saa. Siellä asunnot ovat kalliita, elämä on kallista ja helposti käy, kuten ed. Rehula omassa ryhmäpuheenvuorossaan runollisesti totesi vakavan asian: perhettä perustettaessa lapsi on jakojäännös, jonka suuruus määrittelee perheen koon. Voisi todeta, että asumispaikkakunnan, työpaikan, tulotason ja molempien huoltajien työssäkäynnin välttämättömyys johtavat kaiken tulevaisuutemme kannalta liian pieniin perheisiin. Samalla isoisät ja isoäidit jäävät omille seuduilleen. Heidän asiansa ovat kunnossa niin kauan kuin terveyttä riittää, mutta kunnon heikentyessä yhä useammin lähin omainen on viranomainen.

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Soininvaara äsken keskusteluun liittyen totesi mielenkiintoisen ajatuksen, joka varmaan tilastoista löytyy: rikkaille ei synny lapsia, köyhille syntyy enemmän. Tuo varmaan antaa aihetta pieneen pohdiskeluun, ei vähiten sen takia, että koko valtion budjetin tulevaisuuden kannalta ja itse asiassa sen rahankäytön kannalta, joka tällä hetkellä olisi realistista ja oikein, on hyvin merkittävää se, mitä ministeri Niinistö on todennut työvoiman dramaattisesta eläköitymisestä, väestön vanhenemisesta, jossa nyt on käytetty vuotta 2010 eräänlaisena mittapisteenä, missä ryhtyy tapahtumaan. Tämä on sillä tavalla merkittävä asia, että kysymys näyttää vaikuttavan koko politiikkaan tällä hetkellä ja entistä enemmän jatkossa. On siis kysymys terveydenhuollon kriisistä, riittämättömistä voimavaroista jne., ja toteaisin ministeri Soininvaaralle, että työn ja perheen yhteensovittaminen ei ole vasta uuden talouden luoma ongelma, vaan se on ollut työvoiman siirtämis- ja siirtymispolitiikan vuoksi ongelma jo viimeiset 30—40 vuotta.

Muun muassa ed. Löv ja eräät muutkin ovat todenneet, että lasten hoitoaikaan, ed. Löv käytti termiä vanhempain- ja hoitovapaa, tulisi liittää eläkeoikeus. Samahan koskee kotihoidon tuen vaihetta ja muutakin hoivatyötä, joka perheessä tehdään. Itse asiassahan meillä on sen kaltainen tilanne, että yhä useammassa tapauksessa jo pitkään on ollut välttämätöntä molempien huoltajien käyminen perheestä töissä. Kun äsken ministeri Perho totesi pienimmistä äitiys- ja isyyspäivärahoista, että siinä ei ole kysymys tulon menetyksestä ja tällä perusteella hallitus ei aio korottaa pienimpiä päivärahoja, joissa tapauksissa siis noin kolmasosalta äitiyspäivärahakaudesta saatava korvaus on alle minimityöttömyyskorvauksen, niin ministeri Perholle toteaisin, että eihän tässä ole kysymys vain siitä, onko ollut ansioita vai ei. On kysymys ajan käytöstä, ja monista syistä näissä perheissä, joissa joudutaan tyytymään pienimpään äitiyspäivärahaan, on ajankäyttö ollut sen kaltainen, ettei ole ollut mahdollista hankkia työpaikkaa. Minusta juuri tämän takia tätä pientä etuutta tulisi selkeästi nostaa. Meidän mielestämme perhepolitiikka, sukupolvien ketjun kesto, ei ole myöskään asia, joka olisi köyhyysongelman ulkopuolella, koska sittenkin perhe on se yksikkö, jossa ne tärkeimmät elämän eväät annetaan tulevaisuutta varten. Hyvä ja toimiva perheyhteys estää myöskin syrjäytymistä, ja siksi siihen kannattaa panostaa.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Keskusta julistaa välikysymyksessään, että suoranainen köyhyys Suomessa on noussut huikeasti. Tällainen heitto edellyttäisi mielestäni analyyttisempää käsittelyä, mitä suoranaisella köyhyydellä tarkoitetaan ja miten se näkyy. Tarkoittaako se sitä, että ihmisen ruokakaappi on niin tyhjä, että hänen täytyy elää nälässä, vai tarkoittaako se sitä, että hän joutuu taistelemaan henkiin jäämisestään? Tämän tapainen, minun mielestäni suoranainen köyhyys ei ole erityisemmin lisääntynyt. Päinvastoin historiallisesti pidemmällä perspektiivillä tarkasteltuna tilanne on parantunut.

Sen sijaan laskennallinen köyhyys on ollut nousussa, niin kuin täällä tänään on useaan otteeseen todettu. Kun puhutaan köyhyydestä tässä mielessä, on huomattava, että laskennallisen köyhyysrajan alittavat kovin monenlaiset kansalaisryhmät. Tässä mielessä köyhiksi lukeutuvat tyypillisesti opiskelijat, joiden kesäansiot jäävät köyhyysrajan alapuolelle. Joukossa on myöskin hyvin toimeentulevia yrittäjiä, jotka pystyvät hyödyntämään yrityksiään, varmaan maanviljelijöitäkin, mutta totta kai myös ihmisiä, jotka joutuvat elämään peruspäivärahalla taikka pienellä eläkkeellä. Tilastot ovat kuitenkin tilastoja, mutta jos köyhyys halutaan näin yksioikoisesti määritellä tulo-ongelmana, se on myöskin sangen yksinkertaisesti ja vieläpä kohtuullisen pienellä rahamäärällä poistettavissa. Ongelmat ovat kuitenkin valitettavasti huomattavasti monitahoisempia.

Johtopäätökseni joka tapauksessa on, että mitään massamuotoista, suoranaista köyhyyttä meillä ei esiinny. Meillä kylläkin esiintyy huono-osaisuutta, syrjäytymistä sekä riskiä ajautua köyhyyteen, ja erityisesti tätä riskiä kasvattaa pitkäaikaistyöttömyys. Pitkäaikaistyöttömyys sisältää riskin taloudelliseen vajoamiseen palkkatulojen muuttuessa ensin ansiosidonnaiseksi turvaksi ja myöhemmin heikkeneväksi työttömyysturvaksi. Tämä on juuri se kierre, joka meidän on kyettävä katkaisemaan.

Vaikka lamasta onkin selvitty uuteen nousuun, laman pitkä varjo tuntuu vielä. Me kärsimme edelleen pitkäaikaisesta rakenteellisesta työttömyydestä, joka rasittaa sosiaalipoliittista liikkumavaraamme, mutta tilannetta ei pidä nähdä liian synkkänäkään. Meidän köyhyytemme ja syrjäytymistilanteemme on kuitenkin kyetty lamastakin huolimatta pitämään kohtuullisesti hallinnassa. Sosiaalisen vastuun luominen, aktiivinen sosiaalipolitiikka, progressiivinen verontasaus, sosiaaliturva ja peruspalvelut ovat kyenneet luomaan sellaista sosiaalista integraatiota, jolla on kyetty pitämään mukana lähes kaikki yhteiskuntamme jäsenet.

Arvoisa rouva puhemies! Lipposen hallitusten talouspolitiikan päätavoite on ollut ja on työllisyyden parantaminen lisäämällä työpaikkojen määrää ripeästi. Työllistäminen onkin kestävin tapa tasata tuloeroja sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja köyhtymisen riskiä. Työllisyyttä voidaan parhaiten edistää talouskasvulla. Kun kasvu ylittää tuottavuuden, työllisyys paranee. Räätälöidymmin yksilötasolla työllisyyteen voidaan vaikuttaa työvoimapolitiikan keinoin. Eivätkä nämä tulokset ole olleet aivan huonoja. Suomi on hyvää vauhtia lähestymässä 70 prosentin työllisyysastetta, ja työssä on nyt yli 250 000 ihmistä enemmän kuin Ahon hallituksen päättäessä taipaleensa. Kaikki ponnistukset onkin edelleen kohdistettava työllisyyden parantamiseen ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseen.

Työmarkkinoilla heikoimmassa asemassa ovat etenkin pitkäaikaistyöttömät, ikääntyneet, vajaakuntoiset ja maahanmuuttajat. Nämä ovat juuri niitä kohderyhmiä, joihin työvoimapoliittisia toimenpiteitä on kohdistettu ja jotka vaativat jatkossakin erityistoimenpiteitä. Tältäkin osin tuloksia on näkynyt, sillä pitkäaikaistyöttömyys on viime vuosina laskenut nopeammin kuin työttömyys keskimäärin. Itse tulkitsen niin, että tähän kehitykseen ovat vaikuttaneet vuoden 1998 alussa toteutetut työvoimapoliittisen uudistuksen mukaiset työttömien aktivointitoimet.

Uskon, että ne toimenpiteet, joilla hallitus on pureutumassa pitkittyvän työttömyyden selvään alentamiseen, tuovat jatkossakin tuloksia. Kyse on kuitenkin pitkäjänteisestä työstä, jonka hedelmät kypsyvät hitaasti. Työhön kuntouttaminen, työvoimapalvelujen tehostaminen, erilaiset elämänhallintaa lisäävät tukitoimet, yksilölliset työnhakusuunnitelmat sekä syrjäytymisvaarassa olevien opiskelijoiden tukeminen ovat niitä konkreettisia asioita, joilla voidaan pitkäaikaistyöttömien ja syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden asemaa parantaa.

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen punnertama 530 miljoonan markan köyhyyspaketti on saanut kalseahkon vastaanoton erityisesti opposition taholta. Pakettiin sisältyvät toimenpiteet, kuten muun muassa työmarkkinatuella olevien työttömien lapsikorotukset, väliinputoajien sairauspäivärahat, asuntojen järjestäminen asunnottomille, mielenterveyspalvelujen lisärahoitus, toimeentulotuella olevien kannustaminen työhön sekä lapsikorotusten palauttaminen kansaneläkkeisiin ovat mielestäni kaikki perusteltuja, tarpeeseen tulevia toimenpiteitä, todellisia täsmätoimenpiteitä.

Julkisessa keskustelussa vahvasti esillä ollut työmarkkinatuen ja työttömien peruspäivärahan tasokorotus jäi odottamaan kolmikantavalmistelun tuloksia. Asiaan palattaneenkin syksyllä. Onhan pääministerikin todennut, että tämä paketti ei ollut hallituksen viimeinen sana köyhyydenvastaisessa taistelussa. Odotamme pääministerin seuraavaa sanaa tässä asiassa.

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Hyvät edustajat! Sota ei yhtä miestä kaipaa. Siinä vastaus pääministeri Paavo Lipposelle, joka vakuutteli eilen, että valtiovarainministeri Sauli Niinistö on korvaamaton työssään. Valta on todella ajautunut viimeisten vuosien myötä valtiovarainministeriölle ja -ministerille, joka puuttuu hyvinkin pieniin budjettiasioihin kehyksiensä avulla. Kun pääministeri katsoo, että valtiovarainministerin keskeisin ominaisuus on se, että osaa sanoa "ei", niin kyllä sellaisia jarrumiehiä tai -naisia maasta löytyy pilvin pimein.

Mielestäni valtiovarainministerin tulee kyetä vastaamaan myös "kyllä", koska muutoin tältä yhteiskunnalta putoaa kehityksen pohja pois. Myönteisen vastauksen antaminen ei toki tarkoita yksistään sitä, että yhteiskunnan ja veronmaksajien menoja lisätään holtittomasti, vaan se tarkoittaa sitä, että resurssit osataan kohdistaa oikein ja ennen kaikkea oikeudenmukaisesti. Nyt näin ei tapahdu, kuten keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen osoitti omassa välikysymyspuheenvuorossaan.

Hallitus pyrkii vähättelemään köyhyysongelmaa. Ihan vihjeeksi vain: Kyllä meitä oppositiossa olevia voi pilkata, mutta muistakaa, että ette pilkkaa niitä satojatuhansia suomalaisia, jotka elävät taloudellisessa hädässä ja puutteessa.

Pääministeri Lipponen on kehittänyt myös aivan oman teorian siitä, miksi viime maanantaina Rovaniemellä järjestettiin niin sanottu kriisikokous muuttoliikkeen pysäyttämiseksi ja aluekehityksen tasapainottamiseksi. Pääministeri väittää, että kyseessä oli yhden puolueen ja vieläpä yhden henkilön eduskuntavaalikampanjan avaus. Olin myös paikalla tuossa kriisikokouksessa aistimassa todella lämmintä tunnelmaa ja aitoa hätää Pohjois- ja Itä-Suomen tulevaisuudesta. Kun tilaisuuden järjestäjinä olivat maakuntaliitot, ammattiyhdistysliike, yrittäjät, elinkeinoelämä sekä puolueet, niin kyllä pääministerin arvio tilaisuuden pohjasta on todella pielessä, tai sitten ainakin hänelle on viestitetty väärää tietoa.

Tämäkin esimerkki kuvastaa sitä, että hallitus on vieraantunut kansasta ja siitä todellisuudesta, jossa Suomessa tällä hetkellä eletään. Hallituksen on syytä huomata ja tunnustaa, että kaikilla ei mene hyvin. Opposition välikysymys uppoaakin Paavo Lipposen toisen hallituksen politiikkaan kuin kuuma naskali voihin, koska kyllä meille kansanedustajille on varmasti tullut riittävästi näyttöä ja palautetta tämän maan huono-osaisten arjesta. Kysymys on siitä, halutaanko arjesta ottaa mitään myös politiikan päätöksentekoon.

Edes niiden kymmenientuhansien viime vuosikymmenen talouslaman johdosta velkaantuneiden huuto ei ole kuulunut hallituksen kammareihin saakka. Ainoa oikea ratkaisu olisikin se, että hallitus nöyrtyisi ja valmistelisi talouslaman johdosta ylivelkaantuneiden armahduksen. Jos se vaatii yksityishenkilön konkurssin hyväksymistä, niin sitten vaikka niin, koska jokin ratkaisu on löydettävä. Nyt jopa monet varsin nuoret ihmiset joutuvat elämään harmaan talouden parissa, koska muuten ei kannata tehdä mitään ulosoton vuoksi. Eikä jatkuva pienten tulojen ja eläkkeiden ulosotto ole loppujen lopuksi yhteiskunnankaan kannalta kannattavaa, koska kuluja syntyy myös perimisestä.

Arvoisa rouva puhemies! Välikysymys on nostattanut esille lukuisan määrän suomalaisen yhteiskunnan vääristymiä. Työttömät, sairaat, eläkeläiset ja opiskelijat eivät ole istuneet tupopöydässä päättämässä omista tuloistaan. Pienituloisimpien puolustaminen on eduskunnan eli meidän kansanedustajien tehtävä. Loputtomasti tätä vastuuta ei voi siirtää hallituspuolueiden edustajien edestä hallituksenkaan syliin, koska Suomen perustuslain mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta. Vai pitäisikö tuo vasta vuoden voimassa ollut Suomen perustuslain 3 § muuttaa kuulumaan seuraavasti: "Lainsäädäntövaltaa käyttää valtiovarainministeriö, joka päättää myös valtiontaloudesta." Olkoon se retorinen kysymys.

Kysymys on siitä, miten kansanedustajat käyttäytyvät huomenna välikysymysäänestyksessä. Ne, jotka äänestävät hallituksen puolesta, tukevat samalla nykymenon jatkumista, ja köyhien pilkka jatkuu. Ainakaan nyt esitettyä köyhyyspakettia ei voi kutsua muuksi kuin taloudellisesti hankalassa asemassa olevien kansalaisten pilkkaamiseksi. Taloudellisen ja samalla hyvin usein myös henkisen ahdistuksen keskellä eläville ihmisille vakuuttelu, että asiaan palataan myöhemmin, kuulostaa todella lohduttomalta ja suorastaan petolliselta. Luvatut veronkevennykset ja palkankorotukset on kyllä pystytty saamaan aikatauluun, mutta miksi samaa ei haluta tehdä pienituloisimpien ja köyhyydessä elävien ihmisten osalta?

Arvoisa puhemies! Siinä sosialidemokraattien, kokoomuksen, vasemmistoliiton, vihreiden ja ruotsalaisten edustajille pohdittavaa.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Minun on hyvin vaikea ymmärtää sitä, että ed. Rossin puheenvuorossa ja myös muissa keskustan puheenvuoroissa on annettu ymmärtää, että hallitus pilkkaa köyhiä. Mistä ihmeestä tällainen väite löytää pohjansa? Täällä on moneen kertaan selvitetty niitä toimenpiteitä, joita tämän ryhmän elämän edellytysten parantamiseksi on tehty, ja yhtenä osoituksena siitä on moneen kertaan todettu muun muassa näiden erityistoimenpiteiden luomat työpaikat ja työllistymismahdollisuudet.

Minusta tällainen keskustelu, jossa meidän taholtamme on todettu aivan kiistattomia tosiasioita, ei millään tavalla vaikuta, eikä näitä argumentteja oteta millään tavalla huomioon. Tällainen keskustelusävy ei johda yhtään mihinkään. Niin kuin totesin, me emme vähättele sitä köyhyyttä, jota on täällä monin adjektiivein kuvattu, emmekä syrjäytyneiden ihmisten elinoloja.

Seuraavaksi lyhyesti ylivelkaantuneiden tilanteesta. Oikeusministeriössä on vireillä ulosottolainsäädäntöä ja vanhentumislainsäädäntöä koskevat uudistukset, ja niiden sisällä on tarkoitus etsiä keinoja elinikäisen velkavastuun rajoittamiseksi.

Markku Rossi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Miksi voi päätellä, että köyhiä suorastaan pilkataan? Kyllä se johtuu tämän eduskuntatalon sisällä käytävästä keskustelusta. Se johtuu myös hyvin pitkälti siitä että, voiko sitä sanoa edes tuluskukkaroksikaan, mikä tämä hallituksen lopullinen niin sanottu köyhyyspakettiesitys oli. Kun vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron käyttänyt ed. Pulliainen kutsui tätä pr-möhläksi, niin kyllä voisin jättää jopa sen peeärrän pois, pelkkä möhlä silloin riittää. Tästä kaikesta voi päätellä, että kysymyksessä on, jos nyt ei suoranainen pilkka, niin ainakin tietyllä lailla tällainen käsitys syntyy, että hallitus ei ota näitä ongelmia tosissaan.

Se, kun te vastaatte myös hallituksen vastauksessa, että palataan näihin ylivelkaantumiskysymyksiin sanomalla, että oikeusministeriössä on käynnissä selvitys nykyisen velkajärjestelylain toimivuuden arvioimiseksi, kuten juuri totesitte, niin ei se kyllä paljon lämmitä niitä ylivelkaantuneita.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas:

Rouva puhemies! Tuloerojen kasvu on vasemmistolle hälytys. Sen pitää olla hälytys, joka velvoittaa toimenpiteisiin. Valitettavasti tuloerojen kasvu on vasemmistolle myös kipeä asia. Tuloerojen kasvuhan alkoi Suomessa Tilastokeskuksen tietojen mukaan 1997, eikä sattumoisin. Taustaltahan löytyvät nimenomaan Lipposen ykköshallituksen päättämät ja jo silloin pääosin toteuttamat menoleikkaukset valtiontaloudessa, yli 20 miljardia markkaa. Nuo leikkaukset kohdennettiin pääsääntöisesti sellaisiin etuuksiin, jotka ovat tärkeitä juuri pienituloisille ihmisille. Leikkauslistallahan olivat työttömyysturva, opintotuki, lapsilisät, kansaneläkkeen pohjaosa ja vieläpä toimeentulotukikin.

Lipposen kakkoshallituksen ohjelma on ristiriitainen kokonaisuus, joka heijastelee sen omalaatuista, minusta luonnotonta rakennetta. Mukana olevat puolueet ovat siihen ohjelmaan laittaneet itselleen tärkeitä tavoitteita, ja nyt käydään vääntöä siitä, minkä puolueen tavoitteet milloinkin toteutuvat. Kokoomukselle tuntuvat olevan tärkeimpiä tuloveronkevennykset, ja niitä onkin viety todella käytäntöön jopa hallitusohjelma ylittäen. Tälle vuodelle veronalennukset ovat yhteensä 6 000 miljoonaa markkaa, 6 miljardia.

Markkamääräisesti verohelpotukset suosivat suurituloisia. Esimerkiksi kansanedustajan käteenjäävä tulo kasvaa verohelpotusten seurauksena tänä vuonna 5 000 markkaa. Verohelpotusta sen sijaan eivät saa lainkaan pitkäaikaistyöttömät, koska kunnallinen ansiotulovähennys poistettiin työttömiltä 1997. Näistä tekijöistä, tällaisista ratkaisuista, tuloerojen kasvu muodostuu.

Verotuksen keventäminen edistyy, mutta köyhyyden poisto ei. Suomessa on paljon pienituloisia. Tässä maassa on yli miljoona sellaista verotettavaa, joiden verotettava tulo on 5 000 markkaa tai vähemmän. Pienituloisia on paljon Suomessa, ja paljon meillä on myös suorastaan köyhiä ihmisiä. 500 miljoonaa markkaa köyhyyspaketin aluksi, ei edes aluksi, olekaan siis riittävä. Jos siihen olisi lisätty työmarkkinatuen ja päivärahan nosto 10 markalla päivälle eli kolmeen tonniin kuussa, se olisi alkuna riittävä.

Minusta on hyvin erikoista ja huolestuttavaa vasemmiston näkökulmasta, että vasemmistoliiton esityksen työttömyysajan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korottamisesta kaatoi hallituksessa sosialidemokraattinen pääministeri Lipponen. Hänen osaltaan onkin pakko todeta tämän toimenpiteen jälkeen, että joko hänen yhteytensä pitkäaikaistyöttömien karuun arkeen ovat heikot tai puuttuvat kokonaan tai sitten hän ei vain välitä huonommin pärjäävistä veljistä ja sisarista. Jos taustalta löytyy vielä se, kuten jotkut sanovat, että ammattiyhdistysliikkeen johtajat eivät halunneet sitä, että työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa korotetaan erillään ansiosidonnaisen päivärahan korotuksesta, tästäkin asiasta meidän täytyy vasemmiston sisällä ja ay-liikkeen kanssa käydä keskustelu. Ei se ole nyt kyllä oikeata solidaarisuutta, että huonoimmin pärjäävä työttömien porukka jää kokonaan osattomaksi, osattomaksi verohelpotuksesta ja osattomaksi tasokorotuksesta. Jotakin on nyt tässä solidaarisuusajattelussa vinossa. Ansiosidonnainen päivärahahan kuitenkin nousee ensi vuoden alussa, kun aikaisempia leikkauksia perutaan. Minä en protestoi ansiosidonnaisen päivärahan korottamista, se ei ole hääppönen sekään, sekin pitää tietysti nähdä, mutta kyllä nyt täytyy huolehtia siitä, että huono-osaisimmat työttömät saavat edes jotakin.

Rouva puhemies! Minä en ole esittämässä epäluottamuslausetta omille ministereillemme. Tiedän, että he ovat todella tosissaan tehneet työtä saadakseen korotuksen työmarkkinatukeen ja työttömyysajan peruspäivärahaan. Lipposen tylyyttä vastaan kyllä protestoin.

Perussyy siihen, että tulen äänestämään keskustan ponnen puolesta, on kuitenkin se, että keskustan ponnen sisältö on täsmälleen sellainen kuin minäkin ajattelen tässä tilanteessa. Siinähän todetaan eduskunnan päätösesitykseksi: "Eduskunta toteaa, että hallitus ei aio ryhtyä välittömiin ja riittäviin toimiin työttömyyden peruspäivärahan ja työmarkkinatuen sekä pienimpien sairaus- ja äitiyspäivärahojen tason nostamiseksi eikä lapsiperheiden ja sosiaaliturvan väliinputoajien aseman tuntuvaksi parantamiseksi." Minä ajattelen juuri näin, että toimet eivät ole nyt riittäviä. Oikeastaanhan ne työttömyysajan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen tason korotuksen osalta puuttuvat kokonaan. Miten sitä voisi äänestää sitten jotenkin toisin? On tätä mieltä ja sitten pitäisi äänestää toisin. Minä olen yksinkertainen maalaispoika enkä ymmärrä, että pystyisi kahdella tavoin tekemään: ajattelisi yhtä ja tekisi toista. En minä todellakaan ole protestoimassa oman puolueeni ministereitä vastaan, mutta minusta kävi vain juuri näin: Köyhyyspaketti ei ole riittävä. Se ei kelpaa. Se ei ole edes riittävä alku, koska siitä puuttuu työmarkkinatuen ja peruspäivärahan korotus, jota me pidimme tärkeimpänä osana tätä pakettia jo tässä alkuvaiheessa.

Marja-Leena  Kemppainen  /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Suomi voi hyvin, sen me kaikki tiedämme, mutta miten voi suomalainen? Tiedämme myös sen, että taloudellisesti suurin osa suomalaisista voi suhteellisen hyvin, osa jopa huippuhyvin. Kuitenkin suomalaisista noin 4 prosenttia kuuluu siihen taloudellisesti heikosti voivaan ryhmään, jota kutsutaan köyhäksi. Köyhien määrä lisääntyy koko ajan. Sen vuoksi tämän asian korjaamiseksi olisi pitänyt herätä jo huomattavasti aikaisemmin. Tuloerot kasvavat koko ajan. Tästä asiasta on huolensa tuonut myös Tilastokeskuksen johtaja Relander, ja tätä tukee myös äsken julkistettu Evan tutkimus. Kansalaiset ovat huolissaan rikkaiden ja köyhien välisen kuilun syvenemisestä.

Eduskunnassa tämä huoli ja kokemus olisi pitänyt ottaa vakavammin jo huomattavasti aikaisemmin. Nyt köyhyyden kysymykseen odotettiin kovasti vastauksia hallituksen kehyspäätöskeskustelussa. Keskustelut köyhyyspaketista antoivat etukäteen liian positiivisen kuvan hallituksen tulevista toimenpiteistä. Ikävä kyllä näin ei käynyt, ja pettymys oli jälleen suuri. Siksi nyt viimeistään on käynnistettävä syvällisempi keskustelu asiasta ja pyrittävä vaikuttamaan niin, että lopullinen budjetti olisi sisällöltään myös köyhyyttä poistavampi.

Voidaanko köyhyyttä ehkäistä ja voidaanko sitä kokonaan poistaa, ovat varmaan niitä keskeisiä kysymyksiä, joihin haemme vastauksia. Usein kuulee toteaman, että köyhät ovat aina keskuudessamme. Näin varmaan on, mutta onko sitä pakko hyväksyä, varsinkin kun maamme talous on ollut hyvässä kasvussa jo pitkään ja meillä olisi mahdollisuus korjata tätä asiaa huomattavasti paremmin? Hyvän talouskasvun kanssa samaan aikaan on köyhien ihmisten määrä kasvanut, leipäjonot pidentyneet, asunnottomuus lisääntynyt, lasten ja nuorten sekä myös aikuisten pahoinvointi entisestään pahentunut.

Yksi merkittävä ryhmä kansalaisia on ylivelkaantuneet. Heidän vaikeaa tilannettaan ei mielestäni ole tarpeeksi huomioitu eikä tehty toimenpiteitä heidän elämäntilanteensa helpottamiseksi. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka.

Arvoisa puhemies! Työttömyys on edelleen suuri ongelma ja yksi suurin köyhyyden aiheuttaja. Pitkäaikaistyöttömien määrä on liian suuri. Yli vuoden työttöminä olleiden määrä on lähes 90 000. Kuinka monen pitkäaikaistyöttömän kohdalla todellisuus työhön menemisestä on vielä olemassa, tulisikin selvittää mahdollisimman nopeasti. Työttömyystilastoissa on aivan liian paljon niitä, joiden työhön sijoittuminen ei ole enää mahdollista. Heidän asiansa tulisi pikaisesti saattaa kuntoon henkilökohtaisilla ratkaisuilla, muun muassa eläkepäätöksillä.

Meille niin tuttu lause "Jokainen on palkkansa ansainnut" voitaisiin nyt muuttaa muotoon "Jokainen on työpaikkansa ansainnut". Nimittäin uskon, että suurin osa työttömistä haluaa tehdä työtä ja ansaita itse toimeentulonsa. Mielestäni tulisikin tehdä kaikki mahdollinen tämän asian mahdollistamiseksi.

Kristillinen liitto on tuonut keskusteluun yhden varteenotettavan vaihtoehdon, joka on tullut täällä jo ryhmäpuheenvuorossamme esille. Kun ihminen saa tehdä työtä ja kokea myös sitä kautta itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi, on syrjäytymisen uhkakin vähäinen hänen kohdallaan.

Arvoisa puhemies! Kansalaisten selkeän enemmistön kokemus ja huoli tulee ottaa vakavasti. Eduskunnan on ryhdyttävä elvyttämään yhteiskuntamallia, jossa solidaarisuus, usko yhteiskuntaan ja toivo tulevaisuudesta elää ja jossa heikommassa taloudellisessa asemassa olevista pidetään parempaa huolta.

Liisa  Hyssälä  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Minusta on äärimmäisen tyhmää yhteiskuntapolitiikkaa tuottaa ehdoin tahdoin monen kerroksen yhteiskunta, jossa työttömyyden periytyminen on enemmän sääntö kuin poikkeus". Näin toteaa köyhyystutkija Jouko Karjalainen Stakesista. Hän jatkaa: "Meillä olisi hyvin varaa estää sellainen kehitys." Näin hän toteaa kuunvaihteen Kotimaa-lehdessä.

Viime kesänä tehtiin viiden suurimman kaupungin ruokapankeista tutkimusta, ketkä siellä asiakkaina oikein ovat. Käyttäjiksi nousivat odotetusti pitkäaikaistyöttömät ja yksinäiset asunnottomat. Mutta näiden lisäksi tuli selkeänä uutena asiakasryhmänä esille lapsiperheet. Mikä tähän on johtanut, ei varmasti ollut yllätys. Keskitynkin puheessani lapsiperheitten ongelmiin.

Kun Lipposen hallitus aloitti viime kaudella, meillä eläkeläisille syötettiin uudissanoja "taitettu indeksi" ja "eläkevähenteinen kansaneläke". Samaan aikaan lapsiperheille tarjottiin "perälautoja" — näin puhuttiin, kun päivähoitomaksut nousivat pienituloisilla — ja teorioita monilapsisten perheiden saamista "ylikompensaatioista" ja "mittakaavaeduista". Näitä sanoja käytettiin, kun puhuttiin lapsilisäleikkauksista ja toimeentulotuen leikkauksista.

Lasten kotihoidon tuki, joka on ollut lakisääteinen oikeus vuodesta 85 lukien, koki myös ennenkuulumattoman dramaattisen leikkauksen. Kymmenen vuotta sen säätämisestä alettiin yhtäkkiä valistaa kansalaisia, näin ministeri Mönkäreen suulla, kuinka tyhmää on maksaa terveen lapsen hoidosta kotona. Eihän niin muissakaan maissa tehdä. Näinhän me täällä kuulimme. Muissa maissa tuetaan asiaa verotuksen kautta, mutta sehän tietenkin kiireessä unohtui sanoa.

Vaihtuneet ideologiat ovat ohjanneet meillä tulonsiirtojen leikkauksia. Silloin ei ole asioista avoimesti keskusteltu, arvokeskustelua ei ole käyty ja yleisesti hyväksytyt perustelut ovat jääneet odottamaan itseään. Vaikka esimerkiksi lapsilisät ja kotihoidon-, opinto- ja asumisen tuet eivät suoranaisesti nauti perustuslain antamaa erityistä suojelua, on silti kyse perusturvallisuudesta. Nämä ennakoimattomat muutokset lapsiperheissä ovat sitä suurempi uhka, mitä pienempi perheen rahallinen liikkumavara on.

Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen tutkija Heikki Hiilamo on tutkinut lapsiperheitten tuloeroja. Hän on todennut, että erityisen pahaa jälkeä on tehnyt nimenomaan päivähoitomaksujen korotus monilapsisten pienituloisten kohdalla. Hän pitää dramaattisimpana kaikista kotihoidon tuen leikkausta.

Arvoisa puhemies! Olemme ministeri Perhon kanssa molemmat Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen kasvatteja, molemmat sieltä yhtä aikaa valmistuneita ja molemmilla teoria on varmasti hanskassa. Näin ollen minulla onkin lupa odottaa ministeri Perholta juuri näitä sosiaalipoliittisia esityksiä, joihin äsken viittasin meidän entisen opinahjomme tutkimuksissa.

Lapsilisäjärjestelmää kehitettiin pitkään siihen suuntaan, että tuki vahvistuu lapsiluvun myötä. Perhetukiuudistuksessa 94 poistettiin lapsiperheiden keskeiset verovähennykset, minkä hyvityksenä suoraa tukea lisättiin. Se oli sosiaalipoliittisesti viisas ratkaisu, koska eiväthän pienituloisimmat verovähennyksistä olisi hyötyneetkään. Samalla lapsilisän niin sanottua skaalausta tehostettiin, ettei monilapsisten perheiden asema kävisi liian tukalaksi.

Puolitoista vuotta myöhemmin oltiin jo taas toista mieltä. Ilman sosiaalipoliittista selvitystä tai arvokeskustelua lapsilisiä leikattiin eniten monilapsisilta perheiltä ja skaalausta vedettiin takaisin. Esitys tehtiin 95 — itse tulin eduskuntaan 95 keväällä, tämä tehtiin heinäkuun alussa. Leikkaus oli sitä ankarampi, mitä useampilapsisesta perheestä oli kysymys. Me kaikki, joilla on useampia lapsia, tiedämme, että ei kierrätys niin vain onnistu eikä tässä mittakaavaetua synny, mitä silloin kovin mainostettiin.

Kun muita leikkauksia ajattelen, niin kansaneläkkeen lapsikorotusten leikkaus oli ehkä härskein toimenpide, mitä täällä on kuluneina vuosina tehty. Siinähän 31 000 lasta menetti etuisuuden. Nythän tämän vuoden alusta eduskunta vihelsi pelin poikki ja säästi lapsikorotuksen rippeet, jotka ovat 105 markkaa kuukaudessa.

Arvoisa rouva puhemies! Voisiko tulevaisuuteen tähdäten ajatella jonkinlaista lapsiperheiden toimeentulon suojaamisstrategiaa? Voisiko yrittää edes eräänlaista yhteiskuntasopimusta perhepolitiikan ihan keskeisimmistä arvoista ja niihin kiinnitetyistä taloudellisen tuen linjauksista, että lapsiperheet voisivat tehdä yhtä kalenterivuotta pitempiä suunnitelmia ja näköalaa ja visioita perheelle annettaisiin vähän pitemmällä horisontilla kuin nyt? Kun lapsiperheet yleensä tietäisivät, mihin pyritään, onko tähtäimenä milloin laitoshoidon tukeminen, milloin kotihoidon tukeminen, milloin monilapsisten perheiden tukeminen, milloin yksilapsisten. Tämä on niin tempoilevaa, että eivät perheet tässä myllyssä kerta kaikkiaan kykene laskelmiaan eivätkä selviytymisstrategioitaan tekemään.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä on kysymyksessä perustuslaillinen kaikille kuuluva oikeus vähimmäistoimeentuloturvasta. Ja vaikka raha ei tee onnelliseksi, niin kuin sanotaan, on petosta väittää, ettei toimeentuloturva olisi lapsiperheiden elämässä menestyksen keskeinen tukipilari.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Ed. Hyssälä kaipasi yhteiskuntasopimusta lapsiperheiden tulevaisuuden turvaamiseksi. Viime vuosien aikana ei ole tehty lapsiperheiden etuja heikentäviä muutoksia, eikä ole myöskään tarkoitus tehdä, vaan päinvastoin parannuksia, niin kuin tänään on eduskunnalle kerrottu.

Jos ja kun mahdollisesti keskusta on seuraavassa hallituksessa, lapsiperheillä on todella auvoinen tulevaisuus, koska keskusta nostaa lapsilisiä, keskusta nostaa kotihoidon tukea, keskusta laskee päivähoitomaksuja, ja toivotan tälle visiolle vain tavattomasti onnea. Mitä kaikkea muuta myös tehdään, ei se välttämättä ole todellisessa reaalisessa tilanteessa kovin helppo harjoitus.

On todettu se, että lapsilisät ovat jääneet jälkeen, mutta kun mietimme sitä, minkä etuuksien korotukset parhaiten osuvat kaikkein pienituloisimpiin lapsiperheisiin, päädyimme tässä vaiheessa työmarkkinatuen lapsikorotukseen ja kansaneläkkeen saajien lapsikorotusten palauttamiseen.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kun ministeri Perho juuri totesi, että ei ole tehty lapsiperheisiin kohdistuvia heikennyksiä, ajattelin, että kuulin väärin. Mutta en kai sentään kuullut väärin, kun täällä on aika monta todistajaa tässä salissa. Pitkän listan tuossa luettelin jo, mutta lista jäi vielä vajaaksi. Vielä olisi ollut muutamia kohtia, joissa leikkaukset ovat kohdistuneet nimenomaan lapsiperheisiin ja osaan perheistä monta leikkausta samaan aikaan. Se, miten keskusta näitä palauttaa sitten, kun on hallituksessa, niin ikävää, että ne on poistettu. Se on miljardien paketti, kun nyt on poistettu. Se miljardien paketti on siirretty toisaalle yhteiskunnassa, suurituloisten verohelpotuksiin, esimerkiksi juuri tähänkin saliin. Palauttaminen käy ainoastaan portaittain, mutta tahto on siinäkin tärkeintä. Me haluamme työskennellä lapsiperheitten puolesta.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Tämä oli viime vuosina. Silloin kun sateenkaari ykkönen aloitti, olimme tilanteessa, jossa velkataakka oli mieletön. Silloin tehtiin nopeassa tempossa näitä valitettavia, mutta välttämättömiä leikkauksia. Sen jälkeen ei lapsiperheiden kohdalla näitä ole tehty. Veroratkaisujen yhteydessä nimenomaan niistä ratkaisuista, joissa valtion verotettavan tulon alarajaa on nostettu, on hyötynyt yli 300 000 henkilöä. Heidän joukossaan on varmasti monta lapsiperhettä.

Päivi Räsänen /skl:

Rouva puhemies! Ihmettelen hallituksen ylimielistä asennetta välikysymyksen huolta kohtaan, mikä tuli näkyviin niin ministereiden puheenvuoroissa kuin valitettavasti hallituspuolueiden ryhmäpuheenvuoroissa. Hallitus ei ole mielestäni herännyt riittävästi siihen, että tällainen tuloerojen repeäminen ja köyhyyden ylläpitäminen ei saa tutkimusten mukaan laajaa suomalaisten hyväksyntää ja on erityisen merkillistä politiikkaa laajapohjaiselta vasemmiston ja oikeiston yhdistävältä hallitukselta.

Lipposen toinen hallitus otti hallitusohjelmaansa suoran lainauksen piispa Eero Huovisen johdolla toimineen nälkätyöryhmän kannanotosta. Hallitus lupasi, että sen keskeisenä painopistealueena on edistää toimia, joilla ehkäistään ja vähennetään vakavia köyhyysongelmia, syrjäytymistä ja huono-osaisuuden kasautumista.

Hallituspuolueiden kansanedustajilla on täysi syy vaatia näiden yhdessä sovittujen lupausten täyttämistä. Hallituksessa on kuitenkin hyvin pitkälti luotettu köyhyyden torjumisessa siihen, että nousukauden hedelmät ikään kuin vähitellen alkavat pudota myös syrjäytyneiden lähelle. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Toimeentuloerot ovat lamavuosien jälkeen kääntyneet kasvuun ja niiden ennustetaan edelleen repeävän.

Perusongelmana on ollut ennen kaikkea se, että Lipposen hallitukset ovat tehneet sinänsä välttämättömiä leikkauksia toteuttaen ne niin, että leikkaukset ovat kohdistuneet niihin kansalaisryhmiin, niihin sektoreihin, joissa todellinen tai oletettu muutosvastarinta on vähäisintä. Näin maksumiehiksi ovat joutuneet yhteiskuntamme huono-osaisimmat, ne kansalaisryhmät, jotka ovat tippuneet tai muutoin ovat työmarkkinoiden ulkopuolella: työttömät, lapset, kotivanhemmat, pitkäaikaissairaat jne.

Vastauspuheenvuorossaan ministeri Perho halusi kääntää huomiota aineellisesta köyhyydestä muuhun elämän kurjuuteen, kuten esimerkiksi yksinäisyyteen ja siihen, että kaikkea syrjäytyneisyyttä ei ratkaista rahan antamisella. Tässä ministeri on sinänsä oikeassa, mutta sitä emme oppositiosta käsin ole toki pelkästään vaatimassakaan. Hallituksen tulisikin ennen kaikkea vaikuttaa köyhyyttä ja syrjäytyneisyyttä tuottaviin ja edistäviin rakenteisiin. Useiden selvitysten mukaan pitkäaikaistyöttömyys lieveilmiöineen on köyhyyden suurin selittävä tekijä. Pitkäaikaistyöttömien perheissä kasautuvat myös nämä elämänhallintaongelmat toimeentulo-ongelmien lisäksi.

On todella surullista, että huono-osaisuus näyttää myös periytyvän, siirtyvän sukupolvelta toiselle. Eli on havaittu viitteitä, että jo varhaisessa lapsuudessa joidenkin lasten syrjäytymisriski on huomattavan suuri. Riskiryhmän lasten ravinnonsaannissa on epäsäännöllisyyttä. He tutkimusten mukaan nukkuvat liian vähän ja moni heistä on usein iltaisin ja öisinkin ilman aikuisen seuraa.

Ed. Hyssälä käytti äsken erinomaisen puheenvuoron perhepolitiikan ongelmista, enkä käy niitä sen vuoksi tässä kertaamaan.

Joka tapauksessa ongelmiin puuttuminen vaatii sosiaalityön vahvistamista kaikilla tasoilla ja myös kuntien edellytysten kehittämistä vastaamaan näihin tarpeisiin.

Perusturvan vahvistamisen yhteydessä, ja sen lisäksi, tulisi kohtuullistaa tulonsiirtojen verotusta. On mieletöntä, että minimipäivärahalla eläjä joutuu hakemaan toimeentulotukea maksaakseen veronsa.

Pitkäaikaissairaat ja päihdeongelmaiset muodostavat merkittävän köyhyysryhmän. Pienituloisten eläkeläisten tai työttömien kohdalla terveydenhoidon kustannukset vievät usein lähes kaikki käytettävissä olevat varat. Lipposen molemmat hallitukset ovat itse asiassa omilla toimillaan lisänneet juuri sairaiden ihmisten köyhyyttä. Lipposen ensimmäinen hallitus poisti vähätuloisilta ja tulottomilta oikeuden sairauspäivärahaan. Lipposen toinen hallitus korotti viime vuoden alusta sosiaali- ja terveyspalveluiden maksuja kompensoidakseen kuntien valtionosuuksien leikkauksia. Näiden korotusten vaikutus markkamääräisesti oli kokonaisuudessaan suurempi kuin maksukaton kautta aiheutuva hyöty sairaille ihmisille.

Valittu linjaus on siinä mielessä ongelmallinen, koska jo ennen viimeksi mainittua toimenpidettä suomalaisen potilaan maksuosuus terveydenhoidon kustannuksista on ollut Oecd-maiden korkeimpia. Sen vuoksi poliittisten toimenpiteiden tulisi vaikuttaa aivan toiseen suuntaan.

Sekin on muistettava, että köyhyys on uhka myös hyväosaisille, koska se lisää yhteiskunnan turvattomuutta. Stakesin tutkimuksen mukaan 86 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että yhteiskunnan tulee auttaa taloudellisesti ihmisiä, jotka eivät itse kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa. Tässä samassa tutkimuksessa kävi ilmi, että suurin osa, 55 prosenttia suomalaisista, olisi valmis tinkimään omasta elintasostaan, mikäli sillä voitaisiin lisätä yhteiskunnan kaikkein huono-osaisimpien hyvinvointia. Kansan keskuudesta löytyy kyllä paljon solidaarista ajattelua. Tehokkaalle köyhyysohjelmalle löytyy kansan keskuudessa laajaa tukea.

Toivon, että kun huomenna asiasta äänestämme, tukea löytyisi laajasti myös eduskunnasta.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Olen laittanut oman puheenvuoroni otsakkeeksi tai kokoavaksi ajatukseksi eettisen sosialidemokratian. Kun olen seurannut viime päivinä, viime kuukausina julkista keskustelua yhteiskunnassa, olen todennut sen, että valistunut kansalaismielipide on sitä mieltä, että hallitukselta odotetaan konkreettisia, hyviä toimia köyhyyden ja syrjäytymisen estämiseksi. Suomalaisessa yhteiskunnassa on kuitenkin syvällä yhteisvastuun ja solidaarisuuden ajattelu.

Pidän hyväksyttävänä ja ehdottoman järkevänä hallituksen valitsemaa päälinjaa, siis niitä kolmea tavoitetta: työn ensisijaisuutta, panostamista syrjäytymistä ja köyhyyttä ehkäiseviin toimiin ja tuen kohdentamista heikoimmassa asemassa oleville ja tavallaan sitä, että pyritään aktivoimaan ihmisiä auttamaan itse itseään saamalla heidät työn pariin.

Haluan tähän alkuun vielä todeta sen, että kuitenkin se lopputulos, johon viime viikolla hallitus päätyi, poikkeaa aika paljon omasta arvomaailmastani, ja ajattelisin näin, että aika paljon myöskin itse eettisestä sosialidemokratiasta.

Hallitushan on alentanut veroja tälle vuodelle yli 6 miljardilla. Käsitykseni mukaan seuraavana vuonna ollaan alentamassa noin 4—5 miljardia. Sanoin jo viime syksynä eduskunnassa, että kaavaillut veronalennukset ovat liian suuria. Olisin halunnut lohkaista veronalennuksista 1,5—2 miljardia sosiaali- ja terveydenhuollon voimavarojen kasvattamiseen kunnissa ja myöskin peruspäivärahojen tason nostamiseen. Olemme siis antaneet tai antamassa varsin merkittävän summan kaikille kansalaisille tilanteessa, jossa nyt hallitus on esittämässä köyhyyden torjumiseksi noin 500 miljoonan panostusta. Tämä on mielestäni liian vähän, ja uskallan ajatella näin, että täällä aktiivisesti ja hyvin istuneet ministerit Filatov ja Perho myöskin ovat kärsineet tässä asiassa jonkinmoisen henkisen tappion. Olen aivan vakuuttunut siitä, että he olisivat myöskin halunneet pitää kiinni sosiaalipoliittisen ministerivaliokunnan sopimasta tasosta.

Oma näkemykseni on, että vähempiosaisten aseman parantamiseen todella tarvittaisiin vähintään 1—1,5 miljardia. Tässä asiassa tiukka vääntö ja lopullinen käsittely käsitykseni mukaan jää ensi kesän budjettiriiheen. Mutta se ratkaisu, johon hallitus viime viikolla päätyi, on sellainen, että en koe sen taustalla olevaa ja sen sisältämää arvojärjestystä omakseni enkä voi siihen henkisesti sitoutua. Se ei edusta sen kaltaista eettistä sosialidemokratiaa, jonka ajajana mielelläni myöskin parlamentissa toimin.

Arvoisa rouva puhemies! Minusta kansalaisilla pitää olla oikeus tietää, mitä sosialidemokraatit todella olisivat halunneet köyhyysbudjetilta. Itse asiassa olemme puhuneet paljon myöskin tulevaisuuspanostuksista. Ne tavoitteet, jotka nyt jäivät toteutumatta ja joita ryhmämme ajaa kesän budjettiriihessä, koskevat nyt erityisesti köyhyyspaketin tason parantamista. Ryhmämme edellytti, että pitää saada tasokorotus vähimmäisturvalla elävien käteenjäävään tuloon. Tältä osin sinällään oikeat lapsikorotukset eivät riitä. Ajattelen itse sillä tavalla, jos sen pelkistän, että kun vauraus nyt yhteiskunnassa kuitenkin laajasti on levinnyt niillä, jotka ovat palkka- ja ansiotyössä, meidän moraalinen, sanoisinko, eettinen velvollisuutemme on kohdentaa myöskin näitä kansantulon kasvun osia kaikkein vähäosaisimmille. Olen itse sanonut, että vähintään 200—300 markkaa, mieluummin vielä vähän enemmän, pitäisi jäädä nettotulon kasvua myös niille, joiden tilipussissa se ei ole vielä näkynyt.

Toinen iso asia, jossa ryhmämme tavoitteet eivät kehyksissä näy, ja se välillisesti vaikuttaa myöskin köyhyysbudjettiin, liittyy laajasti ottaen sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksiin. Näemme, että jotta kunnat kykenevät hoitamaan palvelutoimintansa, joka kohdistuu kaikkiin kuntalaisiin ja erityisesti myöskin vähäosaisiin, tältä osin myöskin tarvitaan voimavaroja lisää.

Arvoisa puhemies! Ymmärrän hyvin ylileveän hallitusrintaman tuomat ongelmat ja sen, ettei kaikessa voi näkyä sosialidemokraattien vahva kädenjälki.

Ensimmäinen varapuhemies:

Ed. Gustafsson, seitsemän minuuttia täyttyi!

Puhuja:

Olisin vielä analysoinut ja kertonut, miten Ruotsissa sosialidemokraatit ovat juuri nyt nostamassa esimerkiksi pienimpien päivärahojen tasoa 65 markkaa tilanteessa, jossa Ruotsin työttömyys on 4,2 prosenttia, ja heillä on vielä muitakin aktiivisia työllistämistoimia. Se sisältää eettistä sosialidemokratiaa.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Anttila.

Olavi Ala-Nissilä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! On paikallaan osallistua muutamalla kommentilla keskusteluun.

Oli mielenkiintoista kuulla ed. Gustafssonin eettisen sosialidemokratian näkemyksestä. Lopuksi hän viittasi Ruotsiin hyvin aiheellisesti. Ruotsissa työllisyystavoite muuten asettuu 80:een. Se on erittäin kova tavoite. Meillä ei ole tällaisesta edes puhuttu.

Nythän köyhyyden torjunnassa hallitus on nostanut työn ensisijaisuuden yhdeksi kolmesta periaatteestaan. Ed. Sarkomaa kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa mainosti hallituksen saavutuksia työttömyyden hoidossa. Todellisuus on kuitenkin edelleen huolestuttava. Voidaan hyvin perustellusti kysyä, onko tehty riittävästi työllisyyden hyväksi, työllistämiskynnysten, työllistymiskynnysten ja yrittäjyyden edellytysten parantamiseksi. Jos Suomessa todellakin päästäisiin 80 prosentin työllisyysasteeseen, mikä Ruotsissa on asetettu tavoitteeksi, se olisi valtiontaloudellekin hyvin merkittävä keventävä asia.

Voidaan sanoa, että työttömyys meillä on jämähtänyt varsin korkealle tasolle. Työttömiä oli Tilastokeskusten työvoimatutkimuksen mukaan 248 000 tammikuussa eli 16 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Helmikuussa työttömyys taisi tästä vielä kasvaa. Työvoimatoimistoissa oli tammikuun lopussa peräti 323 700 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 9,9 prosenttia, vuotta aiemmin 10,6 ja työministeriön luvuilla pitkälti yli 10 prosenttia.

Meillähän jotkut ekonomistit ovat jo varoittaneet siitä, että työttömyyden aleneminen pysähtyisi lähivuosina kokonaan, jos talouskasvu jää alle 3 prosentin. Itse asiassa jossain valtiovarainministeriön laskelmissa onkin lukuja, jotka ovat tätä pienempiä kasvuoletuksia. Tämä johtaisi aktiivisesta työelämästä syrjäytyneiden lukumäärän kasvuun. Kun työministeri on hienosti paikalla, olisi hyvä kuulla, mitä todella konkreettista uutta on työn ensisijaisuustavoitteen hyväksi tehty, jolla voitaisiin köyhyyttä torjua ja vähentää.

On niin, niin kuin täällä todettiin, että toimettomuus työttömyyden torjunnassa ja eriarvoisuuden kasvussa tulee myöskin taloudelle kalliiksi. Eriarvoistuminen yhteiskunnassa on tavallaan menopommi. Jos sille voidaan jotain tehdä, silloin kaikki raha, mikä siihen käytetään, ei ole hukkaan heitettyä rahaa vaan sillä voi olla hyvin positiivisiakin vaikutuksia. Keskustahan budjettikehyskannanotoissaan juuri painotti, että pitäisi myöskin katsoa tulevaisuusinvestointeja, sellaisia toimia esimerkiksi alueellisen ja sosiaalisen eriarvoistumisen vähentämiseksi, joilla voitaisiin menoja pitkän päälle vähentää. Eriarvoistumiskehitys ei toki yksin johdu hallituksen toimista, vaan aikakausi on tällainen. Teknologian murros, markkinavoimien, kansainvälistymisen kasvu aiheuttavat eriarvoistumista, ja yhteiskunnalle on entistä kovempi haaste pyrkiä olemaan heikomman puolella.

Pääkaupunkiseutu on ehkä tyypillisin. Pääkaupunkiseutu kärsii työvoimapulasta samaan aikaan, kun työttömyys jatkuu esimerkiksi Itä-Helsingissä korkealla tasolla. Tässä ollaan aika lähellä ruuhkautumisen — autioitumisen noidankehää, joka Suomessa on aluekehityksen suurin ongelma.

Arvoisa puhemies! Mitä sitten pitäisi tehdä työllisyyden hyväksi? Veropolitiikassa mielestäni voisimme tehdä enemmän nimenomaan painottamalla verokevennyksiä matalapalkka-aloille ottamalla esiin myöskin esimerkiksi työnantajamaksut. Niiden porrastamisen mukaan voitaisiin yrittäjyyden hyväksi tehdä ilman muuta enemmän. Myöskin työllistämisen byrokratiaa voitaisiin vähentää nopeammin kuin nyt on tehty.

Toinen kommentti, mikä mielestäni keskustelussa on ollut vähän esillä, on kuntien tilanne. Tiedämme, että viime vuonna 163 kuntaa teki negatiivisen vuosikatteen, kuntien tilanne eriytyi. Jotkin kunnat ovat jo leikkauskieltoja laittaneet, nostaneet ne esille. Me ymmärrämme, että myöskin vähävaraisten ihmisten kannalta on ongelma, jos kunta ei pysty vastaamaan peruspalveluhaasteisiin.

On puhuttu ylivelkaantuneiden ongelmasta. Se on tärkeätä. Mielestäni sellaisten eläkeläisten osalta, jotka ovat ylivelkaantuneita ja pienituloisia, pitäisi tehdä jotakin erityistä. Kun heillä ei ole enää työelämässä mahdollisuutta hoitaa näitä velvoitteita, miksi tällaisia ihmisiä pidetään velkavankeudessa? On tapauksia, joissa on lasten takausvelkoja ja muita ollut ja tilanne on aivan kohtuuton. Ainakin kohtuuttomat tapaukset pitäisi pyrkiä nyt hoitamaan, kun velkaantumisongelmaa käsitellään.

Arvoisa puhemies! Ihan viimeisenä asiana, kun on puhuttu perheiden tilanteesta, mielestäni yhden tulonsaajan perheiden tilannetta pitäisi tarkastella myöskin tässä yhteydessä. On niin, että yhden tulonsaajan perheessä huoltajan on aika vaikea omin toimenpitein perheen elintasoa parantaa, kun verotus on progressiivinen ja eräät sosiaaliedut ovat sillä tavalla harkinnanvaraisia, että tilanne ei helpotu. Keskustan taholta on esitetty yhden tulonsaajan perheiden verotukseen esimerkiksi verovähennystekniikan avulla parannusta. Tämä olisi yksi mahdollisuus. Luulen, että kuitenkin tällaisten kasautuvien ongelmien tilannetta yhden tulonsaajan lapsiperheissä pitäisi osana köyhyysratkaisua tarkastella.

Arvoisa puhemies! Todella toivon, että näissä toimissa, jotka hallitus on saanut kovin vähäisesti liikkeelle, päästäisiin nyt jatkotyöhön, jolloin voitaisiin myöskin vähän laajemmin katsoa nimenomaan yhteiskunnan kokonaisuutta ja todella tehdä enemmän paitsi eriarvoistumisen vähentämiseksi myöskin työllisyyden hyväksi.

Työministeri  Tarja  Filatov

Arvoisa puhemies! Yleinen näppisääntöhän on, että noin 2,5—3 prosentin kasvu pitää työttömyyden sinänsä tasaisena, ja sitten, kun päästään sen paremmalle puolelle, työpaikkoja syntyy lisää, ja jos mennään huonommalle puolelle, niitä rupeaa häviämään. Nyt valtiovarainministeriön arvioiden mukaan jopa 2 prosentin kasvulla pystytään vielä pitämään yllä nykyistä työllisyyttä, koska kotimainen kulutuskysyntä on se, joka tavallaan paikkaa kasvun määrää.

Mitä on sitten tehty ja tehdään esimerkiksi tämänkin paketin yhteydessä lisää työllisyyden parantamiseksi? Työvoimatoimistojen henkilöstö on jalkautumassa yrityksiin, nimenomaan pieniin ja keskisuuriin, jotta voitaisiin rakentaa yhteistyömuotoja, rekrytointipalveluja ja muita, parantaa koulutuksen kohtaamista siten, että tehdään yritysten kanssa yhteistyössä työvoimapoliittista koulutusta juuri yritysten tarpeisiin eikä tulisi hukkakoulutusta. Toisessa aallossa ajatuksena on, että työvoimapoliittinen koulutus ja niin sanottu valmentava koulutus, joka tällä hetkellä on työvoimapoliittisen koulutuksen sisällä, esimerkiksi maahanmuuttajille suunnattu kotoutumiskoulutus, elämänhallintakurssit, kielikurssit ja muut, eriytettäisiin toisistansa siten, että työvoimapoliittisen koulutuksen puolelle saataisiin lisää vaikuttavuutta. Sen lisäksi ollaan lisäämässä joustoja tukitoimiin. Pääsääntöisesti lähdettäisiin siitä, että osa toimista tulisi varhemmin kuin tällä hetkellä, osa aktiivitoimista olisi ehkä kestoltaan lyhempiä mutta pitkään työttöminä olleiden kohdalla voitaisiin kestoa pidentää vaikkapa yhdistelmätuessa. Yhdistelmätuki olisi avoin myös yrityksille siten, että siinä ei ole vastikkeena toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen solmimista vaan vastikkeellisuus tulisi jo pitkäaikaistyöttömyydestä.

Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielenkiintoista kuulla ministerin vastauspuheenvuoro. Todella toivoo sitä, että kun talouskasvu on enemmän kotimarkkinavetoista, että hitaammankin kasvun oloissa syntyisi uusia työpaikkoja ja työllisyysaste voisi parantua. Todella Ruotsissa on asetettu hyvin kunnianhimoinen työllisyysastetavoite, ja jos meillä puhuttaisiin samasta, pitäisi tehdä enemmän vielä. Nämä ovat hyviä toimia, mitä tuossa äsken todettiin, mutta vielä enemmän pitäisi tehdä työllistämisen, työllistymisen ja yrittäjyyden edistämiseksi. Viittasin veropolitiikkaan, yritysbyrokratian purkamiseen, yrittäjyyden edistämiseen laajemmin, myöskin aikuiskoulutukseen panostukseen, osaamisen edistämiseen. Kyllä vielä on välineitä käyttämättä, kun katsomme kokonaisuutta ja asetamme tavoitteen riittävän kunnianhimoiseksi.

Mauri  Salo  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Ala-Nissilä totesi, kuten monet ministeritkin ovat todenneet, ylivelkaantumisesta ja velkaantumisen hoitamisesta. Kuitenkin on syytä kysyä edelleen, miksi hallituksessa edelleen käydään keskustelua ja vain keskustelua ylivelkaisuudesta. Hallitushan oli aktiivi toimija, kun Arsenaalin asiakkaita tuhatmäärin myytiin Aktiv Hansalle muutaman sadan miljoonan markan hinnalla eli ihmiset asetettiin ikuiseen velkavankeuteen nykyisen lainsäädännön myötä. Siihen olisi voinut tehdä erillislainsäädäntöä ja vapauttaa monta tuhatta ihmistä aktiiviseen elämään uuden elämän kanssa.

Anne  Huotari  /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä on tänään kinattu siitä, onko absoluuttinen vai suhteellinen köyhyys oikea mittari siihen, miten paljon Suomessa on köyhiä, ja onko köyhyys lisääntynyt vai vähentynyt vai mitä sille on tapahtunut. En usko, että tuon asian vatkaaminen kovinkaan paljon kiinnostaa talousongelmien kanssa kamppailevaa työtöntä, ylivelkaista tai sairastelevaa henkilöä. Päinvastoin, häntä se todennäköisesti ärsyttää, mutta olemme siihen syyllistyneet tänään.

Ministeri Perho on mielestäni aivan oikein todennut julkisuudessa, että köyhyyteen ei ole yhtä ratkaisua. Hallituksen kompuroiden tekemä paketti on oikean suuntainen mutta köykäinen, erityisesti siihen keskusteluun ja huolen määrään verrattuna, jota suloinen yksimielisyys alkuvuodesta antoi ymmärtää. Tässä en malta olla mainitsematta erään suomalaisen kuvalehden artikkelia ja otsikkoa, jossa valtiovarainministeri sanoi, että "Köyhille kaikki". Seuraavalla viikolla se sitten nähtiin, mitä se oli.

Työ on yksi tärkeimmistä ratkaisuista köyhyyteen. Etuustason korottaminen tuo helpotusta, mutta ei lopullista ratkaisua. Siksi pitäisi tehdä selkeitä ratkaisuja työllistämisen puolella. Kuuntelin mielenkiinnolla ministerin esittämiä visioita. Se nimittäin antaisi toivoa ja tulevaisuuden uskoa, jota nämä ihmiset nyt nimenomaan kaipaavat. Epätoivon lietsominen voi olla se viimeinen oljenkorsi, joka voi katkaista kamelin selän. Se on syytä muistaa, ja meillä kansanedustajilla on tässä myös vastuumme. Kysyn siis, miksi meillä ei olisi nyt varaa luvata kaikille työttömille vähintään kuuden kuukauden työsuhde, kun meillä oli siihen varaa vielä 15 vuotta sitten.

Viime vuosien työllisyyspolitiikka on johtanut pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun, ja se on lisännyt köyhyyttä. Vielä 1990-luvun puolivälissä tarkoituksena oli katkaista pitkäaikaistyöttömyyttä. Tuolloin pitkäaikaistyöttömäksi katsottiin henkilö, joka oli ollut vuoden työttömänä. Sitten siirryttiin systeemiin, jossa työttömän piti olla yhä pidempään työttömänä, ennen kuin hän sai tuetun työn. Tässä haluan huomauttaa, että jos henkilöllä on mahdollisuus niin sanottuun oikeaan työhön, ei hänen todellakaan kannata roikkua odottelemassa tuettua työtä.

Olen seurannut työllisyyspolitiikkaa 18 vuoden ajan hieman eri näkökulmista ja eri hallituksien aikoina, ja monenlaista tekijää siellä on ollut. On ikävää, että muodostunutta tilannetta, jossa pitkäaikaistyöttömyyteen valui koko ajan uusia ihmisiä, ei haluttu uskoa ja nähdä vuoden 1999 hallitusneuvotteluissa. Olin itse siinä työryhmässä, joka näitä asioita pohti, sen minkä pohti.

Ongelmana on siis se, että työttömyyden annetaan jatkua liian pitkään ennen tukitoimia. Toivon, että työministeri tutustuu Tanskan- ja Ruotsin-malleihin. Tanska on varmaan tutumpi jo näissä asioissa. Mutta palaisin ed. Gustafssoninkin mainitsemaan Ruotsin-malliin. Siellähän ansiosidonnaisen työttömyysturvan kesto on 300 päivää, mutta siellä henkilölle tarjotaan joko työsuhde, koulutus tai yhteiskuntatyö huomattavasti ennen 300 päivän täyttymistä, ja mikä tärkeintä, nuo toimenpiteet nollaavat työssäoloehdon. Siksipä Ruotsissa ei olekaan pitkäaikaistyöttömiä. Mutta ei siellä puhuta kannustinongelmistakaan, vaikka ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha, joka on pääasiallinen työttömien toimeentulo, on prosentteina palkasta huomattavasti korkeampi kuin Suomessa ja vielä juuri viime aikoina sitä nostettiin, kuten ed. Gustafsson mainitsi.

Suomessa jotkut ovat halunneet tehdä kannustinhuumassa ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta elitistisen järjestelmän. Minä sentään toivon, että se pysyisi järjestelmänä tai siitä tehtäisiin järjestelmä, joka tukisi henkilöitä työttömyyden lyhytaikaisessa tilanteessa, osatyöttömyydessä, siis soviteltu päiväraha, ja myös pitkään jatkuneessa työttömyydessä nimenomaan syrjäytymisen ehkäisijänä.

Toivon siis, että köyhyyden syihin pureudutaan tarkkaan, koska ei kai meillä ole tarkoitus tehdä köyhyyspakettia, vaan köyhyyden ehkäisypaketti. Silloin pitää puuttua työttömyyden lisäksi työkyvyttömien pääsemiseen eläkkeelle, ylivelkaantuneiden velkavankeudesta vapauttamiseen, sairaudesta aiheutuvien kustannusten pienentämiseen, moniongelmaisten hoitoonpääsemiseen ja niiden kurjien, kuten ed. Taipale täällä aiemmin heitä nimitti, asumistason nostoon. Ikävä kyllä, sosiaalityö ei tue tällä hetkellä ainakaan kaikissa kunnissa näissä elämäntilanteissa olevia ihmisiä riittävästi. Esimerkiksi toimeentulotuessa linja on 1990-luvulta lähtien tiukentunut huomattavasti, vaikka lainsäädäntö ei ole olennaisesti muuttunut. Kuntien taloustilanne on tulkintaa tiukentanut. Toivon, että ministeri Soininvaara kävisi näistä ongelmista keskustelua kuntien kanssa.

Täällä moneen otteeseen on todettu, että useissa tutkimuksissa on huomioitu, että suurin osa suomalaisista on valmis verovaroin pienentämään tuloeroja. Se ei ole populismia, vaan solidaarisuutta, ja se tulisi pääministerin ja valtiovarainministerinkin muistaa. On vaarana, että ensi syksyn jälkeen köyhät, etenkin tämän salin oikeassa laidassa, unohdetaan — niinhän kävi vanhuksille viime syksyn jälkeen — ja köyhät jätetään kirkon ja hyväntekeväisyysjärjestöjen hoidettaviksi. Toivon, että näin ei käy.

Köyhyyttä on monenlaista, on absoluuttista, suhteellista ja myös henkistä. Jos me poliitikot emme kykene todella ratkaisemaan ja ehkäisemään köyhyysongelmaa, se on henkistä köyhyyttä, jos mikä.

Painan huomenna vihreää nappia siinä toivossa, että budjettiriihessä sosiaalipoliittisen ministerivaliokunnan johdolla haetaan riittävät täsmälääkkeet köyhyyden todelliseen ehkäisemiseen.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Köyhyydestä on syytä puhua ja tuloeroista. Sinällään tämä hallituksen paketti sisältää, niin kuin täällä on todettu monesti, hyviä elementtejä. Ne on täsmäkohdennettuja ja sattuvat juuri sellaisiin, ketkä ovat kaikkein köyhimmässä asemassa tässä yhteiskunnassa. Siitä ei voi olla eri mieltä ministerien kanssa, jotka täällä ovat sitä todistaneet. Kysymys on vain siitä, jotta tässä on muruja rikkaiden pöydästä, muruja niille, jotka siellä pöydän alla ovat, sinne tippuu niitä murusia.

Sen takia olen sitä mieltä, jotta budjettiriihessä ja syksyn kuluessa eduskunnan on otettava se valta käsiinsä, joka sille kuuluu. Sanotaan, että on hyvä puhua köyhyydestä, mutta että tehdään tässä vaiheessa välikysymys, ei minusta ajankohtana ole oikein sopiva, koska emme vielä tiedä, mistä tässä oikeastaan on kysekään. (Ed. Kääriäinen: Välikysymys on aina väärä!) Tässä aliarvioidaan itse omaa tahtoa, koska meillä on mahdollisuutta ennen budjettia vääntää tämä siihen malliin, kuin haluamme. (Ed. Väistö: Tässähän on jo monta budjettia tehty!) Kyse on siitä, jotta syksyllä sitten katsotaan, onko pääministerillä ja valtiovarainministerillä kanttia sanoa, että eduskunta on tehnyt väärin näissä asioissa, koska viime kädessä meillä se valta täällä on. Sen takia minusta tässä vaiheessa välikysymyksen teko tuntuu — ainahan se on tietysti mahdollista — sinällään ajankohtana vähän vääränlaiselta.

Itse näen kuitenkin tässä, mitä pitää ottaa huomioon valmistelutyössä jatkossa: Meillä on tämä työmarkkinatuen korottaminen, josta on puhuttu. Olen sitä mieltä, että ehdottomasti siihen pitää saada korotus. Onko se kymppi, se on ihan hyvä luku. Sitä ei pidä erottaa ansiosidonnaisesta turvasta. En pidä ansiosidonnaista turvaa elitistisenä sillä tavalla kuin ed. Huotari totesi, vaan se kytkös saa olla yhä edelleen ja pitää olla edelleen. Kyse on siitäkin, jotta olen kuullut ministerien perustelevan, että välttämättä se rahasumma ei suoraan siirry, se kymppi sinne, jää muutama markka. Sinällään on tärkeää, jotta tasoa saadaan nostettua. Niitä muita loukkuja pitää purkaa sieltä.

Sitten yksi juttu liittyy toimeentulotukeen ja siihen sisältyvään asumiskulujen omavastuuseen, 7 prosenttiin. Minusta myös sitä elementtiä pitää olla valmis liikuttamaan, mahdollisesti kokonaan pois, mutta välimuotona jokin muukin, koska joka tapauksessa se kohdentuu heikoimpiin, köyhimpiin ihmisiin, jotka elävät perusturvan varassa.

Yksi hyvä tapa, joka ei tässä keskustelussa ole hirveän paljon saanut tilaa, on kunnallisverotuksen perusvähennys. Pikkuhiljaa sitä on nostettava sillä tavalla, jotta perusturvan varassa olevat ihmiset eivät maksa kunnallisveroa. Se on kompensoitava kunnille tietysti valtionverotuksen puolelta. Sekään ei tapahdu hetkessä, mutta siihen on askelia otettava, koska ei ole mitään järkeä, jotta ihmisiä juoksutetaan luukulta toiselle ja peritään vielä veroa, tehdään ylimääräistä byrokratiaa.

Sitten tämä ylivelkaisten asema. Tässä pitää kiittää kaikkia kansanedustajia siitä, jotta kansliaan tänä päivänä jätin lakialoitteen, johon tuli nimiä kaikista puolueista muuten, valtaosalta, hyvin harva jätti väliin. Elikkä se ei tule näköjään puhumalla. Tässä nyt voisi eduskunta näyttää tahtonsa velkajärjestelylaissa. Sinne on ollut monille pääsy estettynä kynnyksien takia, ja velkajärjestelyssä pysyminen on ollut vaikeaa; myös kannustuselementit siihen lakiin sisältyvät. Viedään nyt se läpi semmoisenaan, koska siinä on yli 120 ihmisen nimet. Nyt voisi eduskunta näyttää tahtonsa, jotta tehdään tässä semmoista hyvää lainsäädäntöä. Ei se just nippelin tarkasti valmis ole, mutta niinhän hallituksen esityksiäkin sorvataan valiokunnassa asiantuntijoita kuullen.

Tai jos käy niin onnettomasti, että rohkeus eduskunnassa pettää, niin odottaisi sitten, täällä on nimittäin ministereitä, että vievät viestin valtioneuvostoon, jolloin hallitus toisi pikaisemmin velkajärjestelylain muutoksen niillä elementeillä, mitä on lakialoitteessani kuvattu. Muuten se jää ensi kevääseen kuulemma. Elinikäisessä velkavankeudessa riiputtaminen, narussa riiputtaminen on turhan pitkä aika ihmiselle. Ne ovat olleet siellä jo 90-luvun alusta, ja ne ihmiset pitää saada tekemään käsillään töitä eikä pimeitä töitä eikä jättää olemaan kokonaan siellä vankeudessa. Siinä yksi semmoinen elementti.

Sen takia olen sitä mieltä, jotta en tule äänestämään hallitusta nurin huomenna. Sehän tarkoittaa sitä. Miksi nyt ajaisin nurin, vaan tehdään semmoinen hieno juttu, että näytetään eduskunnassa, että käytetään budjettivaltaa. Toivon sitä, että keskusta on kanssa aktiivisesti eikä turhaan ole tämmöistä keskustelua käymässä, kun ensi tiistaina saadaan tietysti käydä uudelleen. Hyvähän tämä on, tulee puheenvuoroja listaan ja voidaan purkaa tunteita, mutta mitään muutahan siinä ei tulekaan sitten.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. E. Lahtela antoi puheenvuorossaan ymmärtää, että olisin sanonut, että työttömyysturvajärjestelmä on elitistinen. En missään tapauksessa sanonut niin, vaan sanoin sana sanasta, että Suomessa jotkut ovat halunneet tehdä kannustinhuumassa ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta elitistisen järjestelmän. Minun mielestäni sen pitää olla kaikille mahdollinen. Nyt on tietysti vaara, että jos tämä sidos puretaan, niin siitä muodostuu elitistinen järjestelmä, jolloin vain hyvätuloisten ihmisten kannattaa kuulua työttömyyskassaan ja saada lyhyen työttömyysajan työttömyysturvaa. Minä taas näkisin tärkeänä, että työttömyysturvajärjestelmä olisi kaikille mahdollinen. Tällä hetkellähän ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavat pääasiassa pienituloiset, hyvinkin pienituloiset sen vuoksi, että hyvätuloiset ovat päässeet töihin.

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Minuutti on täyttynyt! Huomautan arvoisille edustajille, että todella vastauspuheenvuoron pituus on enintään yksi minuutti.

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Anteeksi, kuulin väärin tai aivoni eivät ole rekisteröineet ed. Huotarin puhetta niin kuin hän tarkoitti. Minusta juuri noin asia on, että siitä ei pidä tehdäkään elitististä, vaan jotkin tahot haluavat erottaa ansiosidonnaisen ja perusturvan, jolloin vääristyisi koko järjestelmä. Ilmeisesti siinä voi joillakin tahoilla olla myös semmoinen ajatus, että sillä voidaan jopa vaikuttaa järjestäytymisasteeseen, ja siihen ilmeisesti liittyy semmoisia pyrkimyksiä, että yhä enemmän ihminen jäisi yksin, kun ei ole enää järjestöä takana ja tämmöistä yhteenkuuluvaisuutta. Niin kuin voi sanoa, ansiosidonnainen työttömyysturva kuitenkin on yksi ponnin myös järjestäytyä.

Jaana Ylä-Mononen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ylivelkaantumisasiaan totean sen verran vain, että en itse tuohon lakialoitteeseen nimeäni laittanut, koska toivon edes kerran kuulevani ministerin suusta esimerkiksi tämän välikysymyksen tiimoilla, että ylivelkaantuneiden asiat hoidetaan kuntoon. Tiedämme lakialoitteen olevan tärkeä ja se aiheuttaa toimenpiteitä, mutta minä odotan vastausta tähän asiaan ministerin suusta.

Seppo  Kääriäinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Puheenvuoroni kestää 2 minuuttia 15 sekuntia, joten tulin sen takia tänne oikealle paikalle.

Arvoisa puhemies! Köyhyyspakettikeskustelussa ovat vastakkain lähinnä Lipposen ja tietysti muittenkin ministereiden julistama virallinen totuus ja toisaalta ihmisten kokema, laajastikin ihmisten kokema todellisuus. Lähinnä Lipposen ilmoittamaan, pönäkän oloiseen valtiolliseen totuuteen köyhyydestä kuuluu se, että hallituksen mielestä ongelmaa liioitellaan, että sen hallitsemiseksi on tehty lähes kaikki mahdollinen, että oppositiovoimilla ei ole vaihtoehtoa ja että Niinistö on korvaamaton.

Toinen, aivan vastakkainen köyhyyskuva muodostuu — anteeksi nämä sanat — ruoka- ja leipäjonoista, köyhyydestä ja eroista kertovista tilastoista, köyhyyden kimpussa ähräävien sosiaalialan ja kirkon työntekijöiden kertomuksista ja väsymyksestä sekä myös taloustieteilijöiden analyyseista. Kansalaiset kylissä ja kaduilla jakavat köyhyys- ja jakautumishuolen, ihan niin kuin Evan raportti aivan vastikään kertoi. Tässä ovat ne kuvat.

Miten tähän pitää suhtautua? Lipposen hallitus ei ole näköjään valmis ottamaan ratkaisevia askeleita politiikkansa suunnan muuttamiseksi eikä se voi sitä tehdäkään, eihän eliitti muuta yleensäkään köyhyyttä vähätteleviä kantojaan muutoin kuin pakon edessä ja vain siinä tilanteessa, joka on sille edullista rahassa ja turvallisuudessa mitattuna. Jos eliitti havaitsee, että sen asema ja varsinkin edut ovat uhattuina vaikkapa köyhyyden ja erilaisten erojen kasvun seurauksena, vasta silloin se ryhtyy tekoihin. Tämä koskee sekä poliittista eliittiä että kapitalisteja. Nykysuunnalla ja nykyvauhdilla lähestytään tällaista muutospistettä. Tämä on melko kyyninen, voi sanoa inhorealistinen ajattelutapa.

Toinenkin vaihtoehto on olemassa, siis se, että eduskunta voi tehdä ja politiikka voi tehdä niin halutessaan asiat toisella tavalla. Mitä tekee eduskunta? Opposition kanta on tiedossa. Kokoomus on linnoittautunut tämän pönäkän valtiollisen totuuden taakse eikä lipeä sieltä. Tämän yhtälön liikkuva osa onkin se, että vasemmisto on avainasemassa. Siitähän ed. Tennilän puheenvuoro oli hyvinkin kuvaava. Luultavaa on ja täällä kuullun perusteella varsin todennäköistä, että vasemmisto toimii, kuten tähänkin saakka on toiminut tällä vaalikaudella ja myös edelliskerralla: arvostelevat puheenvuorot täällä ja kentällä kertovat herkkyydestä, aidostakin herkkyydestä, myöntää tämän suurimman yhteiskunnallisen epäkohdan olemassaolo, mutta tästä huolimatta, niin kuin äsken kuultiin parissa puheenvuorossa, vasemmisto antanee tukensa hallituksen linjalle, kun tulee se teon paikka. Huomennahan se on kello 13 todennäköisesti.

Vasemmisto ratkaisee, kääntyykö suunta ja käydäänkö kitkemään köyhyyden, osattomuuden ja syrjäytymisen juuria. Huomennahan voi käydä niin äänestyksessä, että hallitus jatkaa elämäänsä. Vasemmisto ei reagoi, niin kuin se sydämessään ehkä ajattelee. Mutta täytyy toivoa, että tästä keskustelusta, yhteiskunnan ilmapiiristä, muodostuisi eräänlainen käännekohta Suomen yhteiskuntapolitiikkaan, joka ei välttämättä näkyisi ihan nyt näinä päivinä, mutta näkyy hiljaisena muutoksena ottaa ratkaisevia askeleita viimeistään vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeen. (Ed. Korkeaoja: Pelkään, että vasemmistosta lähdetään käpykaartiin!) — Niinhän sitä lähdetään, mutta toivon, että tämä tapahtuma olisi käännekohta kuitenkin kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntapolitiikkaa.

Meni viisi minuuttia, mutta ei yli rajojen.

Matti Huutola /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan aluksi on kuitenkin todettava hallituksen esittämästä köyhyyspaketista se, että onhan se monella tavalla myönteinen. Siellä on erittäin hyviä elementtejä, jotka auttavat monen köyhän ja vaikeuksissa olevan henkilön ja perheen asemaa.

Haluan nyt puheessani lähinnä keskittyä siihen, mihin monissa muissakin puheenvuoroissa on keskitytty, työmarkkinatuen ja peruspäivärahan korotustarpeeseen.

Pääministerin nihkeyteen työttömyysturvan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korottamiselle näyttäisi olevan perusteena pelko siitä, että korotuksen avulla halutaan katkaista työttömien perusturvan ja ansioturvan välinen yhteys, mikä on osa keskustalaista työreformia. Lainaan pääministeriä: "Ansiosidonnaisen työttömyysturvan jahtaaminen ja ammattiyhdistysliikkeen syyllistäminen tässä yhteydessä merkitsee viime vaaleissa tuomion saaneen työreformin uudelleen lämmittämistä." (Ed. Kääriäinen: Miten se tuli taas mieleen?) Näinhän pääministeri totesi keskiviikkona puolueensa valtuustonkokouksessa. (Ed. Kääriäinen: Asiaan!) Toivottavasti pääministerin esittämä pelko ei ole pelkkä veruke.

Selväähän on, että keskustalla on kyllä omat tavoitteensa, sillä on syytä kuitenkin muistaa, että Ahon hallituksen aikana keskustalla oli tavoitteena työssäoloehdon jatkaminen 12 kuukauteen ja sen porrastaminen. Me vasemmistoliitossa esitämme sen sijaan työmarkkinatuen ja peruspäivärahan korottamista ilman tällaisia keskustalaisia työreformistisia taka-ajatuksia. Käsitykseni mukaan on näet varsin helposti löydettävissä keino, jolla yhteys perusturvan ja ansioturvan välillä säilyy, vaikka korotus kohdennettaisiin tällä kertaa vain pieniin päivärahoihin. Uskon myös, että työmarkkinajärjestöiltä löytyy kyllä halukkuutta tällaisten ratkaisuvaihtoehtojen hakemiseen. (Ed. Korkeaoja: Keskusta tukee tämmöisiä tavoitteita!) — Tämä on myönteistä kuultavaa. Toki aikaisemmasta historiasta jäi ihan toisenlaiset käsitykset.

Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että monet ansioturvan varassa elävät työttömät elävät sangen niukkaa elämää. Eivät he elä herroiksi, niin kuin helposti on tullut monista keskusteluista käsitykseksi, että ne, jotka ovat ansiosidonnaisella työttömyysturvalla, olisivat jotenkin tämän maan etuoikeutettua kansaa. Näinhän ei oikeasti ole. Lähestulkoon kaikki hekin ovat kiikun ja kaakun, olisiko heillä oikeus toimeentulotukeen vai ei.

Kun näihin asioihin vielä palataan elokuun budjettiriihessä, niin tässä välillä hallituksella on hyvää aikaa käydä tarvittavat keskustelut työmarkkinajärjestöjen kanssa. Työministeri onkin viitannut useaan otteeseen siihen, että on olemassa neuvottelukunta, joka pohtii erilaisia asioita. Nyt minusta hallitus voisi olla tässä erittäin aktiivinen. Se voisi olla keskustelun käynnistäjä, aloitteen tekijä siihen, että löydetään ratkaisu, jolla työmarkkinatuen ja peruspäivärahan tasokorotus voitaisiin toteuttaa.

Arvoisa puhemies! Meillä on varaa peruspäivärahan tason korotukseen. Uskon, että laajalti koko Suomen kansalaiset ja työssäkäyvät, hyvätuloisetkin ihmiset ovat myös työttömyysturvan tasokorotuksen kannalla. Peruspäivärahan korottaminen ei vaaranna kuitenkaan nykyisen hallituksen suurta talouspoliittista linjaa. Uskon kuitenkin, että tämä talo laajasti ottaen ei ole eriävässä käsityksessä siitä, että Suomen talouden on tulevaisuudessa oltava vahva varautumalla ikääntyvien ihmisten ongelmiin ja siihen, mitä muuta siihen liittyy, ja valtionvelan maksamiseen. Tämän kipeän työttömyysturvan peruspäivärahan tason korotus ei vaaranna tätä kehitystä.

Lopuksi haluan muistuttaa siitä, että me pidämme toki työllistämistä kaikkein keskeisimpänä välineenä. Millään sosiaaliturvaan liittyvillä ratkaisuilla ei voida koskaan köyhyyttä poistaa. Köyhyys voidaan poistaa vain niin, että ihmisillä on tuottavaa työtä, sellaista työtä, josta elanto voidaan hankkia.

Vielä lopuksi kuitenkin on ilmeistä, että keskustan välikysymys on kyllä erittäin taitavasti tehty, enkä väitä, ettei asia ole kipeä tässä maassa. Se on nähty monista eri asioista. Mutta esitys, minkä hallitus on tehnyt, oli kehysbudjettiesitys ja tämän jälkeen käynnistyy taistelu siitä, millä tavalla tätä vielä voidaan parantaa. Minulla on hyvä syy uskoa siihen, (Ed. Korkeaoja: Se on valtioneuvoston päätös!) että vielä budjettiriihen aikana kesään mennessä tähän saadaan merkittäviäkin uudistuksia.

Ulla Juurola /sd:

Arvoisa puhemies! Jokaisella köyhällä, itsensä ja perheensä tilanteen köyhäksi kokevalla, on oma historiansa. Köyhyyden syihin ei ole yksinkertaisia vastauksia eikä niihin siis ole helppoa vaikuttaa. Erilaisten selvitysten mukaan köyhyyttä aiheuttaa erityisesti pitkäaikaistyöttömyys. Koska puheaika on rajattu, keskityn nimenomaan pitkäaikaistyöttömien asemaan ja erityisesti työmarkkinatuella oleviin.

Työmarkkinatuella elävä on köyhä. Työmarkkinatuella pitkään elävällä köyhyys syvenee. Työmarkkinatuen lisäksi kansalaiset joutuvat hakemaan toimeentulotukea, ja toimeentulotukea saavista noin 60 prosenttia on pitkäaikaistyöttömiä. Jos pitkäaikaistyötön joutuu leipäjonoon, viimesijainen tuki, toimeentulotukijärjestelmä, on pettänyt. Esimerkiksi ylivelkaantuneiden on vaikea saada tilanteeseensa apua toimeentulotuen kautta. Mikäli keskittyisimme nyt työmarkkinatuen yleiseen korotukseen, köyhimmän osan köyhyys ei parantuisi. Lahden kaupungin sosiaalityöntekijät toteavat, että he jakavat keskimäärin noin 200 markan toimeentulotukea pitkäaikaistyöttömille. Jos siis nostaisimme 10 markalla per päivä työmarkkinatukea, korotus hupenisi vähenevään toimeentulotukeen. Työttömän asemaa helpottaisi kuitenkin se, ettei tarvitsisi juosta luukulta luukulle. Tärkeä arvo sekin.

Työmarkkinatukea saavat ovat kaikkia työttömiä työnhakijoita nuorempia. Heillä on siis aktiivista työaikaa edessään 20—30 vuotta. He ovat siis keskimäärin alle nelikymppisiä. Vaikka lisäisimme työmarkkinatukea, korottaisimme sitä, heidän elämänsä tulee aina olemaan lähellä köyhyysrajaa. Todellisuudessa heitä auttaa vain työ. Itse asiassa mitä enemmän saan tietoa siitä, millaisia ryhmiä työmarkkinatukea saavat kansalaiset ovat, olen yhä vakuuttuneempi siitä, että hallituksen linja etsiä täsmätoimenpiteitä on oikea.

Työvoimaministeriön tilastoista selviää, että työmarkkinatuen saajat eivät ole lainkaan aina huonon koulutuksen omaavia. Sellaisilla työttömillä, joiden työssäoloehto ei täyty — he eivät siis ole päässeet lainkaan töihin tai työsuhde on ollut lyhyt — on suhteellisen hyvä koulutus. Heistä vain 17 prosentilla on ainoastaan perusasteen koulutus. Esimerkiksi keskiasteen alempi koulutus on 30 prosentilla näistä työttömistä. Heidän työttömyysaikansa myöskin on 62 prosentilla alle 6 kuukautta. Eräs ryhmä ovat nuoret yksinhuoltajaäidit.

On siis selvää, että järjestelmä pettää pahasti, elleivät nämä ryhmät kohtaa työtä tarjoavia, tai sitten tuki toimiikin lyhyen työttömyyden työnetsimisajan tukena. Ansiosidonnaiselta työttömyysturvalta pudonneilla sen sijaan on esimerkiksi koulutustaso huonompi, ja heidän tilanteensa kaikilla tapaa onkin varmasti vaikeampi.

Edellä esitetyn johdosta kannatan siis täsmätoimenpiteiden jatkamista. Korotukset lapsiperheiden tukeen ovat perusteltuja.

Ed. Rehula totesi puheenvuorossaan, että köyhyyspaketin kohteet, siis nämä kansalaiset, kokevat tulevansa pilkatuiksi. Jos kaksilapsinen perhe saa lisätuloa 480 markkaa kuukaudessa, asumistukea 200—300 markkaa kuukaudessa, lisäys ei ole mitätön. Lisäys saattaa olla lähes kolmasosa nykyisistä tuloista. Tällainen korotus ei varmasti mitätöi toimeentulotukea tai vähennä sitä. Oikean suuntaista on myös se, että pienet lisäansiot eivät vähennä toimeentulotukea.

Mielestäni siis työministeriön aktiivitoimenpiteisiin tarvittavat määrärahat on turvattava. Aktiivitoimenpiteiden piiriin pääsevien on saatava myöskin nykyistä enemmän tukea itselleen. Tässä suhteessa viime vaiheessa tehdyt "leikkaukset" työministeriön esitykseen ovat huonosti harkittuja tai virheellisesti tiedotettuja, mikäli toimenpiteet voidaan suorittaa työministeriön normaalikehyksen puitteissa. Tässä suhteessa ehkä annettiin väärä signaali julkisuuteen.

Erityisesti ansiosidonnaiselta työttömyyskorvaukselta työmarkkinatuelle pudonneiden joukossa on siis puutteellisen ammatillisen koulutuksen saaneita. Siksi en voi hyväksyä sitä, että ammatillisen lisäkoulutuksen lisärahoitusta ei näy köyhyyspaketissa. Minulle on kerrottu, että asiaa selvitetään edelleen. Hyvä näin. Työharjoittelupaikkoja on löydettävä työttömille. Myös oppisopimuksen osatutkintokiintiöt tulisi mielestäni poistaa. Oppisopimuskoulutus on erittäin hyvä koulutusmuoto silloin, kun ammattitutkinnon suorittamisesta on kulunut vuosia.

Pitkäaikaistyöttömien joukossa on niitä, joiden terveydellinen tila ei voi johtaa työllistymiseen. Näiden henkilöiden on päästävä eläkkeelle esimerkiksi Taipaleen-mallin mukaisesti. Työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa tulisi korottaa myös niille työttömille, jotka ovat osallistuneet useille kursseille tai työllistämisjaksoille työllistymättä. Heitä pitäisi palkita myös jo tehdyistä aktiivisuusjaksoista. Nämä ihmiset varmasti ovat niitä todella köyhiä pitkäaikaistyöttömiä. Heitä ei pidä juoksuttaa luukulta luukulle, vaan näitä kohdennettuja perusparannuksia pitäisi tehdä heidän osaltansa edelleen.

Arvoisa puhemies! Tässäkin suhteessa kuitenkin luotan ministereihimme ja hallitukseemme. Katson, että he edelleen jatkavat nyt valitulla linjalla uusia toimenpiteitä.

Työministeri  Tarja  Filatov

Arvoisa puhemies! Ed. Juurola epäili, voidaanko kaikki ne esillä olleet toimet, joista on puhuttu, toteuttaa työministeriön kehyksen sisällä tällä lisärahoituksella. Ei voida. Se on aivan selvä. Osa niistä joudutaan karsimaan tai osaa alentamaan, kun esimerkiksi alkuperäinen ajatus oli se, että näitä ylläpitokorvauksia, jotka ovat verottomia aktiiviajan korvauksia, joita ei syö toimeentulotuki eikä asumistuki, olisi korotettu 30 markasta 50 markkaan. Nyt todennäköinen korotustaso tulee olemaan 7 euroa elikkä hieman yli 40 markkaa.

Toinen harkinta pitää tehdä sen suhteen, mikä on esimerkiksi kunnallisen työllistämistuen taso suhteessa näihin uudistuksiin. Koska tähän mennessä kunnallista työllistämistukea ei ole saatu niin hyvin "kaupaksi" kuin olisi haluttu, täytyy miettiä, mikä osa siitä, joka tähän asti on suunniteltu käytettäväksi siihen, voidaan käyttää näihin tehostettuihin toimiin. Tätä punnintaa ja harkintaa tehdään.

Juha  Rehula  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Juurola, miksi tänään on käytetty kymmeniä puheenvuoroja siitä, että nyt tehdyt ratkaisut, nyt tehty paljon puhuttu köyhyyspaketti on vain välivaihe? Jatkoa seuraa. Sen nimiin on vannonut moni ilmoittaessaan äänestävänsä hallituksen luottamuksen puolesta huomenna. Miksi on näin? Siksi, että välitön palaute siitä ratkaisusta, jonka hallitus on keskuudessaan tehnyt, on ollut sen suuntainen, etteivät nämä täsmäohjukset ole sellaisia kuin ihmiset omassa arjessaan haluaisivat, ja siksi, että taustalla on tilanne, että on eletty vuosia tilanteessa, jossa ovat muistona leikkaukset eikä sitä arkipäivän toimeentuloa ole pystytty parantamaan. Siksi voi käyttää ehkä hieman kärjistettyä sanaa pilkkaaminen. Mutta se on se sana, joka tuolla kadulla kävellessä tulee vastaan.

Ulla Juurola /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Varmasti myöskin osittain vastaus tulee siten, miten asia kansalaisille tarjotaan. Mutta minusta taas on aivan itsestäänselvää, että emme me eikä myöskään varmasti mikään muu hallitus pystyisi vuodessa poistamaan köyhyyttä Suomesta. Kyllä kai tämän täytyy olla jatkuva prosessi, jota on jo tehty ja jota tullaan edelleenkin jatkamaan.

Matti  Väistö  /kesk:

Arvoisa puhemies! Huoli toimeentulosta on hyvin suuri monilla kansalaisryhmillä. Me tiedämme, että sosiaaliset ja alueelliset erot, eriarvoisuus, ovat kaiken aikaa kasvamassa. Se ihanne hyvinvointiyhteiskunnasta, joka on laajasti hyväksytty ainakin vaalien alla, ei näytä toteutuvan. Kaikista kansalaisista huolehtiminen on mielestäni keskeinen kysymys hyvinvointiyhteiskunnan oikeudenmukaisuutta ja sitä poliittista päätöksentekoa ajatellen, josta vastuu on hallituksella ja tällä salilla.

Viime eduskuntavaalien alla puhuttiin paljon kirkon nälkätyöryhmän esityksistä. Nyt taas runsas vuosi sitten, presidentinvaalien alla, hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen nousi keskeiselle sijalle, ja viime kunnallisvaaleissa syksyllä kuntien taloudesta selviytymisestä ja peruspalvelujen turvaamisesta kannettiin vahvasti ja aivan oikein huolta.

Arvoisa puhemies! Valitettavaa on ollut ja on, että hyvät tavoitteet ja poliittiset lupaukset eivät näytä toteutuvan käytännön toimenpiteissä. Tuoreet tosiasiatiedothan ovat puhuneet ihan muuta. Tulonsiirtojen tuloeroja tasoittava vaikutus on heikentynyt viime vuosikymmenen puolivälistä lähtien eli siitä lähtien, kun nykyinen laaja hallituspohja, jossa ovat niin sosialidemokraatit, vasemmistoliitto kuin vihreät mukana, aloitti. Merkille on pantava myös se, että viime vuosikymmenen puolivälistä talouskasvu on maassa jatkunut vahvana, ja se on ollut hyvä asia. Mittavasti on tullut uutta jaettavaa. Valitettavasti saajina ovat vähemmän olleet ne, jotka kipeimmin olisivat tarvinneet ja tarvitsisivat. Näyttää siltä, että kakusta on enemmän annettu niille, joilta ei Lipposen ensimmäisen hallituksen aloittaessa leikattu.

Keskeinen kysymys onkin, miten yhteiskunta panostaa hyvinvointipolitiikkaan. Tämä osuus on valitettavasti laskenut. Muutokset ovat sekä mitattavissa että nähtävissä suuren kansalaisjoukon arkipäivän elämässä. Tämä kaikki on kaiken lisäksi tapahtunut ja tapahtumassa aikana, jolloin hyvinvointiyhteiskunnalla tuntuu olleen — ja ainakin vaalien alla näin on annettu ymmärtää — laajempi tuki kuin koskaan, ja myös aikana, jolloin koko vasemmisto on mukana historiallisen laajassa hallitusyhteistyössä.

Tilastojen mukaan sosiaaliturvaetuuksien taso on meillä viime vuosina kehittynyt paljon hitaammin kuin yleinen ansiotaso. Köyhyysongelman ja etenkin alueellisesti vaikean työttömyysongelman ratkaisussa ei ole päästy eteenpäin. Työttömyys on jämähtänyt koko maassakin liian korkealle tasolle, ja erityisesti alueellisesti työttömyysongelma on hyvin vaikea ja vaikeasti ratkaistava. Kuitenkin jos talouskasvu nyt on hidastumassa, se uhkaa jo lähivuosina työttömyyden alenemista kokonaan, pysähdyttää sen, ja mitä tästä seuraa? Syrjäytyvien määrä edelleen lähtee nousuun. Tästä syystä, arvoisa puhemies, nyt tarvittaisiin kiireesti sellaisia toimenpiteitä, joilla vahvistettaisiin tasapainoisemman alueellisen kehityksen ja tasapainoisemman väestörakenteen kehitystä, luotaisiin uusia työpaikkoja vaikeimmille työttömyysalueille ja toteutettaisiin sellaisia toimia, joilla aluepolitiikan teho todella voidaan palauttaa.

Tulevaisuuden kannalta on keskeistä, että hyvinvointipolitiikkaan ja eriarvoisen kehityksen katkaisemiseen panostetaan ajoissa. Tämä merkitsee varmasti myös pidemmän päälle yhteiskunnan voimavarojen säästöä ja myös sitä, että kykenemme kakkua kasvattamaan, kun sitä jaetaan nyt oikeudenmukaisesti.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Työllisyyden aktiivinen lisääminen on parasta köyhyyden ja syrjäytyneisyyden torjumista. Siitä varmasti kaikki olemme yhtä mieltä.

Tämän päivän välikysymyskeskustelu kansalaisten huono-osaisuudesta liittyy hallitusohjelman yhteen pääkohtaan, köyhyyden ja syrjäytyneisyyden ehkäisyyn. Hallituksen toimesta on haettu ratkaisuja muun muassa pitkäaikaistyöttömien ja ylivelkaantuneiden sekä heidän perheidensä kasaantuviin ongelmiin. Monia parannuksia on tehty, joista yksi on hiljattain valtioneuvoston päättämä niin sanottu köyhyyspaketti. Se sisältää oikeita asioita, mutta minunkaan mielestäni paketti ei ole tasoltaan riittävä. Työtä siis riittää edelleen niin kesän kuin syksyn aikana ja totta kai myös seuraavilla valtiopäivillä. On kuitenkin tietyllä tavalla pöyristyttävää, että opposition taholta tämä yli 500 miljoonan markan paketti tavallaan kokonaan rytätään.

Parasta köyhyyden ja syrjäytymisen estämistä, nimenomaan ennaltaehkäisyä, on huolehtiminen kuntien riittävistä resursseista. Keskitynkin puheenvuorossani sen vuoksi kuntien talouteen ja sen kohentamiseen.

Muun muassa Itä-Suomen ja Kainuun monissa kunnissa työttömyys on noin kaksinkertainen maan keskiarvoon verrattuna. Tämä näkyy kuntataloudessa heikkona verotulojen kehityksenä ja yhä kasvavina toimeentulotukimenoina. Palvelujen tuottamiseen tarvittavat resurssit ja siihen saatava valtion rahoitus ovat riittämättömiä näillä seuduilla.

Pääministeri on luvannut, että selvitysmies Pekkarisen esityksestä pyritään tekemään päätös tämän maaliskuun aikana. Verotulojen tasauksen nopeuttaminen parantaa oleellisesti heikoimpien kuntien asemaa. Vaatimus 1,5 miljardin markan peruspalvelupaketista on oikea ja silti monelle kunnalle riittämätön. Näiden taloudellisissa vaikeuksissa olevien kuntien kannalta yhtä tärkeää on tulonhankkimisvähennyksen ja perättäisten ansiotulovähennysten korotusten aiheuttamien kuntien verotulojen menetysten kompensoituminen. Ties monennenko kerran totean täältä korokkeelta, että keskimääräistä alemmissa tulotason kunnissa menetykset ovat suhteellisesti suuremmat.

Puutun vielä yhteen kuntien kannalta keskeiseen ongelmaan.

Kuntien hankintoihin sisältyvä arvonlisäveron palautus- ja takaisinperintäjärjestelmä otettiin käyttöön arvonlisäverotukseen siirryttäessä vuonna 94. Nykyisen järjestelmän suurimpana ongelmana on ollut, että yksittäisen kunnan saamat arvonlisäpalautukset ja toisaalta kunnalta takaisin perittävät määrät poikkeavat huomattavasti toisistaan. Muun muassa omassa maakunnassani kuntien kannalta järjestelmä on ollut jatkuvasti epäedullinen, mikä on pitkälti johtunut muuta maata vähäisemmistä investoinneista. Suurin osa järjestelmästä hyötyneistä kunnista on muutenkin niin sanottuja menestyjiä. Valtaosa maamme kunnista on useiden vuosien aikana joutunut suorittamaan palautusjärjestelmän välityksellä tulonsiirtoja menestyneille ja kuntataloudeltaan useimmiten vahvoille kunnille. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan useimmat kunnat menettävät keskimäärin noin 0,6 tuloprosentin verran. Tämän epäoikeudenmukaisuuden poistamisesta on pystyttävä sopimaan pikaisesti. Toivottavasti uusi ja oikeudenmukaisempi järjestelmä on voimassa jo ensi vuoden alusta.

Minulle Pohjois-Karjalan kansanedustajana oli aivan käsittämätön pääministerin eilisen puheen se kohta, jossa hän syyllisti yleisesti kunnat: "Suomen työllisyys- ja köyhyyspolitiikan suurimpia epäkohtia on kuntien vähäinen kiinnostus ja vastuu syrjäytyvistä kuntalaisista". Totta kai omassa maakunnassanikin on kuntia, jotka katsovat, että kuntien tehtäviin ei kuulu työllistäminen, mutta otan esimerkiksi oman kuntani. Viime vuonna kotikaupunkini työllisti henkilöitä sen verran, että nettomenot olivat noin kahdeksan miljoonaa markkaa eli yhden tuloveroprosentin verran. Liikkumavara kunnassa tuloveroprosentin suhteen on käytetty, koska se on 18,75. Toimeentulotuesta meillä on irrotettu muun muassa nuorten opiskelijoiden aktivoimiseen ja työllistämiseen noin miljoona markkaa vuosittain. Muuten nämä nuoret olisivat toimeentulotuen piirissä. Edelleen kunta on osallistunut ehkäisevän sosiaalipolitiikan projektiin jne., siinä kohteena ovat juuri nuoret. Listaa voisi jatkaa. Voiko valtio meiltä, muun muassa Lieksan kaltaisilta kunnilta, odottaa vielä enemmän?

Arvoisa puhemies! Ajan rajallisuuden vuoksi totean, että toivoisin, että jatkossa hyvin nopealla aikataululla, mikä liittyy köyhyyteen, voitaisiin muuttaa työllisyyslakia siten, että lyhennettäisiin ansioturvan työssäoloehtoa. Edelleen toimeentulotuen asumistuen omavastuun alentaminen, josta on puhuttu monessa puheenvuorossa, tulisi pystyä korjaamaan.

Ihan lopuksi: Suomen taloudella menee todella hyvin. Ylijäämän käytöstä on esitetty monenlaisia näkökantoja ja vaihtoehtoja. Yhtä edustaa meidän valtiovarainministerimme kanta, että kaikki rahat tulisi käyttää velanmaksuun, jonkin verran ansiotuloveron alentamiseen. Itse katson, että markkamäärä, joka siihen ensi vuodelle on esitetty, on liian suuri. Kansalaiset, ylivoimainen enemmistö, on vahvasti sitä mieltä, että nyt tulisi panostaa hyvinvoinnin rakenteiden vahvistamiseen eikä yltiöpäiseen velanmaksuun. Myös pääministeri on ilmoittanut käsityksenään, että velanmaksuohjelmaa ei ole kiinnilyöty. Varsin pienillä rahamäärillä voitaisiin poistaa monia kipupisteitä ja tällä tavalla estää syrjäytyneisyyttä.

Keskustelu mielestäni muuten aina käy menoista, valtion ...

Ensimmäinen varapuhemies:

Ed. Kähkönen, aika on täyttynyt!

Puhuja:

... tulot ennustetaan aina liian pieniksi. Onko tämä tahallista?

Työministeri  Tarja  Filatov

Arvoisa puhemies! Pääministerin puolustukseksi sanoisin sen, että syvimmän laman aikana kunnat työllistivät lähes kaksinkertaisen määrän siihen nähden, mitä tällä hetkellä tapahtuu. Silloin myös kuntien taloudellinen ahdinko oli kaikkein pahimmillaan. Tämä on tausta, johon arviot pohjaavat. Hän myös kertoi siitä, että järjestelmässä on ongelmia, kunnille ei aina ole kannattavaa työllistää, ja viittasi siihen, että meidän pitää kehittää järjestelmiä siten, että kunta hyötyy aktiivitoimien järjestämisestä omissa tulonsiirroissaan esimerkiksi toimeentulotukikuluina. Tällä hetkellä ei näin aina ole. Pääministeri ei suinkaan syyllistänyt kuntia sinänsä, vaan viittasi kokonaisuuteen. Lisäksi voisi sanoa, että meillä on alueita, joilta esimerkiksi Esr-rahoituksessa tulee huomattavasti vähemmän hakemuksia syrjäytymisen ja köyhyyden estämiseen kuin muille alueille, vaikka tälle sektorille on varattu rahaa.

Pekka  Nousiainen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Filatovin näkökantaan toteaisin, että laman alkaessa kunnilla oli vielä vanhaa tulopohjaa, resursseja työllistää, mutta tänä päivänä on kuntataloudessa tilanne aivan toisin. Meillä on 163 alijäämäisen vuosikatteen kuntaa, yli 230 kunnassa viime vuonnakin talous heikkeni, joten pelkkä työllistäminen, niin kannattavaa kuin se onkin, ei tule kysymykseen, jos palvelujen tuottaminen on toisena vaihtoehtona, mikä on kuntien perusvelvollisuus.

Ministeri Filatov otti kantaa myöskin Esr-rahoihin ja niiden käyttämiseen köyhyyden ja syrjäytymisen torjuntaan. Esimerkiksi tavoite 1 -ohjelma on hyvin paljolti aluekehitysohjelma ja se ei niinkään ole toimeentulotukiohjelma, vaan sillä haetaan yrittäjyyden vahvistamista ja inhimillisten resurssien pitämistä työkykyisinä.

Työministeri  Tarja  Filatov

Arvoisa puhemies! Ne kunnat ja kaupungit, joissa työllistäminen on dramaattisesti alentunut, eivät suinkaan ole niitä kuntia, jotka olisivat taloudellisissa vaikeuksissa, vaan sellaisia, jotka ovat sinänsä työllisyydenkin näkökulmasta, aivan oikein, priorisoineet sitä, että ovat vakinaistaneet henkilöstöänsä ja valinneet tämän tien.

Toinen ongelma on, että kun lamaan sukellettiin, myös työttömien joukossa oli paljon sellaisia ihmisiä, jotka kykenivät tekemään kunnassa aivan normaalia työtä, ja sillä myös paljon paikattiin kuntien henkilöstövajetta. Tällä hetkellä, kun pitäisi työllistää niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat enemmän työllistämisessään apua, se ei enää kunnille ole palvelutuotannon näkökulmasta yhtä kannattavaa, ja on ymmärrettävää, että siellä myös silloin valitaan toisin. Sen vuoksi järjestelmiä on kehitettävä, esimerkiksi yhdistelmätukea eteenpäin, jotta se palvelee tämän hetkisiä tarpeita, jotka ovat muuttuneet.

Ohjelma 1:ssä on osuus, joka liittyy nimenomaan köyhyyden ja syrjäytymisen poistamiseen. EU on asettanut kriteerit, montako prosenttia eri sisältöihin pitää tulla, ja Suomessa ongelma on, että köyhyyden ja syrjäytymisen osuuteen ohjelma 1:n sisällä ei tule niin paljon hakemuksia kuin rahaa on suunniteltu siihen käytettäväksi.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Välikysymyskeskustelu välikysymyksessä esille nostettujen ongelmien ympärillä, lähinnä alimpien sairaus- ja äitiyspäivärahojen, lapsilisien ja kotihoidon tuen tason osalta, varmasti on perusteltua. Silti en malta, arvoisa puhemies, olla ottamatta oppositionkin kansanedustajana sitä näkökulmaa esille, että on suuri ihme, että pieni kansallisvaltio Suomi on kuitenkin taloudellisessa mielessä selviytynyt niinkin hyvin kuin viime vuosina tämä kansallisvaltio on selviytynyt. Minusta tämän näkökulman esille nostaminen on kuitenkin tässäkin keskustelussa paikallaan ja tarpeellista sen vuoksi, että kun otamme huomioon globalisaation vaikutukset, on nöyrällä mielellä pysähdyttävä kysymään, miten viisimiljoonainen perifeerinen kansakunta on saavuttanut sellaisen elintason, mikä meillä tänä päivänä on Suomessa. Se ei täysin poissulje sen keskustelun tarpeellisuutta, millä tavalla lisätään oikeudenmukaisuutta ja millä tavalla toteutetaan yhä oikeudenmukaisempaa yhteiskuntapolitiikkaa.

Ymmärrän, että hallituksen poliittinen rakenne on sellainen, että niitä todellisia kysymyksiä, jotka meidän pitäisi yhteiskuntapolitiikassa ratkaista, on lähes mahdotonta ratkaista. Valitettavasti tämä osoittautui jo todeksi, jos ajatellaan, että Paavo Lipponen johtaa toista hallitustaan ja meillä on jatkunut pitkään kansainvälisestikin arvioiden erittäin vahva talouskasvu, talouskasvu, joka on luonut sellaista liikkumatilaa, että myös merkittävien rakenteellisten uudistusten toteuttaminen olisi ollut todella mahdollista.

Ministeri Perho lähti vastauksessaan siitä, että työllisyys ja työllisyyden parantaminen, uuden työn löytäminen, on kaiken ydin. Näin varmasti onkin, mutta minusta on hämmästyttävää se, että esimerkiksi meille kehyskeskusteluun jaettu sinällään arvokas materiaali, mikä on valtiovarainministeriön toimesta laadittu, on jäänyt varsin vähälle huomiolle niissä toimenpiteissä, joilla hallitus pureutuu edelleen erittäin vaikeaan työttömyysongelmaan ja toisaalta siihen peruskysymykseen, millä synnytetään todella uutta työtä, mikä on se ydin, jotta luodaan uusia työpaikkoja. Ja kolmas ulottuvuus: millä tavalla estetään se alueellinen eriytyminen ja toisaalta aktiivisella politiikalla vastataan tämän alueellisen eriytymisen tuomiin ongelmiin?

Minusta nämä ovat kolme aluetta, joista ehkä kaikkein voimakkaimmin arvostelen nykyisen ja edellisenkin hallituksen toimintaa, samaan aikaan tiedostaen sen vaativuuden, mitä kansainvälinen toimintaympäristömuutos tulee asettamaan. Näemme nyt jo kehityslinjat, jotka merkitsevät sitä, että ehkä vuosi 2000 oli lähinäköpiirissä, peilaten taakse ja eteenpäin, se paras vuosi valtionbudjetin rakentamisen kannalta, osin vielä 2001, mutta todennäköistä on, että 2002 ja 2003 budjetit laaditaan jo selvästi vaativammissa olosuhteissa. Tästä huolimatta nämä kipeät kysymykset ovat edelleen ratkaisematta.

Nimittäin työttömyyden osalta me joudumme toteamaan, että edelleen, vaikka kokonaistyöttömyyden taso on laskenut, työttömyysjaksojen määrä esimerkiksi viime vuoden aikana ei ole olennaisesti muuttunut verrattuna niihin vuosiin, jolloin varsinainen työttömyyden taso oli maassamme korkeimmillaan. Se, että työttömyyden olemus on muuttunut, on totta kai sinällään jo hyvä asia.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä valtiovarainministeriön laatimassa yhteenvedossa itse asiassa tuodaan selvästi esille ne tosiasiat, joihin meidän pitäisi tarttua vahvemmin. Esimerkiksi yrittäjyyden osalta täällä selvästi todetaan, että Suomessa perustetaan uusia yrityksiä vähemmän kuin teollisuusmaissa keskimäärin. Se, mistä tämä johtuu, liittyy siihen, että palkkatyö Suomessa on suhteessa houkuttelevampaa kuin yrittäjäuran valinta. Suomessa suhtautuminen liiketoiminnan epäonnistumiseen on erittäin kriittistä. Verotukseen sisältyy piirteitä, jotka eivät kannusta yrittämiseen. Viranomaisten hallinnolliset toimenpiteet ovat sellaisia, jotka eivät kannusta ja tue yrittäjätoimintaa. Ja jopa täällä todetaan sekin, että koulutus on suuntautunut sillä tavalla, että se ei kannusta yrittäjyyteen. Täällä tavallaan yrittäjyyden näkökulmasta on lueteltu ne kipupisteet, joihin pitäisi pystyä puuttumaan huomattavasti vahvemmin harjoitettavalla politiikalla.

Jos minä ajattelen toisen aallon ohjelmaa, mikä on nyt työministeriössä valmisteltu, koko ohjelma lähtee siitä, että ihmiset voidaan sijoittaa toisen palvelukseen. Erittäin suuri periaatteellinen virhe. Ja palaudun juuri siihen näkökulmaan, että eihän olisi mitään ongelmaa työllisyyden näkökulmasta tätä kautta syrjäytymisen estämisessä, köyhyyden poistamisessa, jos meillä olisi riittävän paljon vastuuta ottavia yrittäjiä, jotka voivat tarjota myös toisille työpaikkoja.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä mielessä haluan kiteyttää puheenvuoroni: Kaikkein suurin ongelma nykyisen hallituksen toiminnassa myös köyhyysongelman, syrjäytymisongelman ratkaisemisessa on se, että hallitus ei ole kyennyt niihin rakenteellisiin uudistuksiin, jotka ovat tänään ja huomenna välttämättömiä.

Työministeri  Tarja  Filatov

Arvoisa puhemies! On totta, että toinen aalto ei puutu sinänsä yrittäjyyden edistämiseen, koska sillä on toinen tarkoitus, mutta sen sijaan se puuttuu hyvin voimakkaasti yritysten työvoimapalvelujen kehittämiseen ja yritysyhteistyön lisäämiseen. Voin sanoa, että työvoimahallinnon sisällä oleva elementti ovat meidän Esr-rahoituksemme, joissa on yrittäjyyttä tukevia projekteja, joista on tullut kohtuullisen hyviä lopputuloksia. Suomi on siinä mielessä poikkeuksellinen maa, että täällä hyvin usein yrittäjyyteen lähdetään työttömyyden eikä palkkatyön kautta. Silloin esimerkiksi starttiraha on ollut yksi väline, joka on tuonut monelle yrittäjälle helpotusta alkutaipaleelle.

Sen sijaan hallituksella on yrittäjyysprojekti, joka on KTM:n päävastuulla. Sieltä löytyy hyvinkin paljon varmasti niitä elementtejä, joita ed. Karjula puheessaan peräänkuulutti.

Kyösti  Karjula  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Valitettavasti ei löydy. Minä ymmärrän sen, että kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalallakin toimitaan, mutta ei toimita riittävän vahvoilla ja voimakkailla toimenpiteillä. Nimittäin viimeisimmätkin lähiviikkoina valmistuneet selvitykset osoittavat sitä, että mitään merkittävää muutosta ei ole tapahtunut. Tämähän on suomalaisen politiikan toimivuuden paradoksi, että silloin, kun meillä on laskukausi, yrittäjyys lisääntyy, ja kun on nousukausi, yrittäjyys vähentyy. Silloin, kun yrittäjyysympäristö on kunnossa, toiminta tapahtuu juuri päinvastoin.

Arto  Seppälä  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Karjulan puheenvuoro oli surullinen ja ikävänoloinen ja kuulostikin myös hyvin siihen suuntaan. Mietin vain esimerkiksi yrittäjien koulutusta, että sehän on alueellisesti järjestettävissä kuntoon ja järjestykseen, ei sitä tarvitse valtakunnallisesti hoitaa täältä ministeriön taholta. Minusta yrittäjän pitää olla alueellisesti yhteistyössä koulutuksen järjestäjien kanssa muun muassa. Myöskin meillä muun muassa pääomaverotus on ollut hyvin maltillinen. Kyllä meillä on tehty tosi paljon yrittäjien eteen tässä maassa töitä.

Kyösti  Karjula  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan sen vuoksi vastata ed. A. Seppälälle, että minä käsittelin asioita, jotka olivat valtiovarainministeriössä kirjattuja asioita. Minä uskon, että nämä on osittain hallituspuolueiden edustajillekin aika kovaa kuultavaa. Mutta, jotta me ratkaisemme ne ongelmat, jotka kohdistuvat siihenkin keskusteluun, jota nyt tällä hetkellä käydään, meidän on ne kohdattava, meidän on löydettävä huomattavasti vahvempia toimenpiteitä, että me todella edesautamme riittävän uuden työn, uusien työpaikkojen riittävän määrän syntymiseen.

Tarja  Kautto  /sd:

Arvoisa puhemies! Ihmisten syrjäytymiseen ja köyhyyteen on monia syitä ja siten myös sen ratkaisemiseen tarvitaan monia erilaisia toimenpiteitä. Ei ole olemassa sellaisia ratkaisuja, joilla kertaheitolla pystyttäisiin kaikkien asemaa korjaamaan. Köyhyysloukussa on kuitenkin erittäin suuri ryhmä, joko asunnottomuuden tai tuloihin nähden liian kalliin asumisen vuoksi. Vuoden 2000 lopussa vuokra-asuntojonoissa oli noin 118 000 hakijaruokakuntaa. Jonojen kasvua on ollut erityisesti kysyntäpaikkakunnilla, ja yli 70 prosenttia kiireellisistä asuntotarpeessa olevista hakijoista oli Pääkaupunkiseudulta. Kasvukeskusalueilla on korostunut erityisesti nuorten ja nuorten perheiden asuntotarve. He joutuvat myös muita ryhmiä useammin ratkaisemaan asumistarpeensa vapaarahoitteisilla vuokramarkkinoilla, joka on samalla kallein ja epävarmin tapa.

Suomessa oli vuonna 2000 kaikkiaan myös noin 10 000 yksinäistä asunnotonta ja lähes 800 asunnotonta perhettä. Heistä lähes puolet oli Helsingistä. Asunnottomuus on erityisesti yksinäisten ja eronneiden miesten ongelma, mutta yhä useampi asunnoton on nuori tai nainen. Se on asunnottomuustilanteemme uusi ilmiö. Erityisen hälyttävää onkin, että esimerkiksi Helsingin erityissosiaalitoimen asiakkaista naisten osuus oli jo kolmasosa alle 30-vuotiaiden ikäryhmästä ja heille tyypillistä oli niin sanottu moniongelmaisuus. Asunnottomista perheistä pääosa on ulkomaalaistaustaisia maahanmuuttajia, mutta joukossa on myös perheväkivallan vuoksi asunnottomaksi joutuneita ja lasta odottavia nuoria pareja.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on myös sitkeästi uskottu, että asuntotilanne korjaantuisi muun muassa hyväosaisille tuotetuilla isoilla perheasunnoilla vapauttamalla automaattisesti asuntoja muille väestöryhmille. Mutta tutkimusten mukaan onkin käynyt päinvastoin. Asuntotilanne on sekin vain lisännyt eriarvoistumista. Pienituloiset vaihtavat asuntoa omilla asuntomarkkinoillaan ja isotuloiset omillaan. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeusasuntojen tuotannon lasku ja erityisesti Pääkaupunkiseudulla tapahtunut suoranainen romahtaminen lisäävät osaltaan heikoimmassa elämäntilanteessa olevien ihmisten määrää. Tämä tilanne ei korjaannu mitenkään muutoin kuin lisäämällä voimakkaasti kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeusasuntojen tuotantoa, erityisesti Pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa.

Liian suuriin asumiskustannuksiin voimme vaikuttaa myös asumistuen muutoksilla. Se, että eduskunta päätti asumistuen tarkistamisesta kesken tukikauden tuensaajaruokakunnan olosuhteiden muuttuessa, oli oikean suuntainen päätös. Samoin se, että kehysriihessä on tehty päätös normivuokrien korottamisesta eduskunnan tämän vuoden budjetin käsittelyn yhteydessä tekemän lausuman mukaisesti. Valitettavaa on se, että normivuokrien korotuksen on määrä toteutua vasta ensi vuoden alussa. Asumistukea tulisikin kehittää vielä nykyistä joustavammaksi muun muassa siten, että pienille asunnoille vahvistettaisiin omat neliövuokranormit. Lisäksi tukea tulisi myöntää kokonaisvuokran perusteella asunnon pinta-alasta ja neliövuokrasta riippumatta, kun vuokra on riittävän alhainen. Se auttaisi perheitä ja auttaisi muun muassa niissä tilanteissa, joissa kotona asuvien täysi-ikäisten opiskelevien nuorten tilanne vaikeuttaa perheen ja usein erityisesti yksinhuoltajaperheen taloudellista selviytymistä.

Arvoisa puhemies! Nimenomaan asunnottomuuden tai liian korkeiden asumiskustannusten aiheuttamiin ongelmiin on ratkaisuja. Helmikuussa luovutettu asunnottomuuden vähentämisohjelma 2001—2003 sisältää hyviä esityksiä. Työryhmä esittää muun muassa seuraavia toimenpiteitä: Nykyistä omapääoma-avustusjärjestelmää on kehitettävä nostamalla avustusvaltuuden tasoa nykyisestä 20:sta 50 miljoonaan markkaan pitäen tasoa vuoteen 2005 saakka ja laajentamalla sitä uudisrakentamisen lisäksi hankintaan. Hankintalainoitusta tulee voida käyttää lainansaajasta riippumatta vuokratalojen hankin-taan edellyttäen, että 20—30 prosenttia asuinkiinteistöjen asunnoista osoitetaan asunnottomien auttamiseen. Niin sanottua laitosavustusta tulee laajentaa koskemaan sellaisia tyhjeneviä laitosrakennuksia, jotka ovat olleet sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksia vastaavassa käyttötarkoituksessa. Lisäksi edellytetään, että asunnot osoitetaan asunnottomille tuki- ja palveluasumiseen.

Syrjäytyneiden joukossa ehkä vaikeimmaksi ryhmäksi koetaan mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivät ihmiset. Nykyinen asuntojen puute tuottaa kuitenkin osaltaan lisää näitä ihmisiä. Asumispalvelut jaetaankin sosiaalihuoltolain mukaisesti palvelu- ja tukiasumiseen, kun sen sijaan olisi mahdollista ajatella asiaa asuntona ja palveluna. Olemme myös omilla päätöksillämme lisänneet näiden vaikeimmassa asemassa olevien määrää supistamalla psykiatrista avohoitoa noin 10 prosentilla ja vähentämällä laitospaikkoja.

Lamavuodet aiheuttivat myös sen, että niin sanottuja juoppohulluja ei juuri psykiatrisilta osastoilta enää löydy, vaan tilalle on tullut niin sanottu monipäihteisyys, eli alkoholin, lääkkeiden ja huumeiden väärinkäyttö. Tyypillistä on myös se, että asiakkaat ovat huono-osaisia riippumatta siitä, mitä aineita he käyttävät. Oman erityisryhmänsä muodostavat myös vankiloista vapautuvat. Heidän joukossaan asunnottomia on vuositasolla 400—500. On myös syytä muistaa se, että ennen vankilaan joutumista heistä oli ollut 41 prosenttia vailla vakituista asuntoa tai asunut asuntolassa.

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Ed. Kautto, seitsemän minuuttia on valitettavasti ylittynyt!

Puhuja:

Valitettavasti, lopetan hyvin pian. — Valitettavasti kasvava ongelmaryhmä ovat myös suonensisäisiä huumeita käyttävät ja hiv-positiiviset ihmiset. Kuitenkin Suomessa on näille ihmisille vain yksi asumispalveluyksikkö. Meillä on todella syytä ennalta ehkäistä uusien moniongelmaisten määrän kasvua, mutta pakko myös kehittää heille uusia palvelu- ja asumismuotoja.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tämäniltaiset puoli yhdeksän uutiset uutisoivat eduskunnan välikysymyskeskustelua, että henki oli kuin herätyskokouksessa. Täytyy sanoa, että nykyisin herätyskokouksissa on aivan olematon henki ja aivan nousematon mieliala, jos tätä keskustelua, mitä täällä on tänään kuultu, voidaan verrata herätyskokouksen henkeen ja siihen mielialaan, millä siellä pitäisi ihmisten eloa ja tulevaisuudenuskoa kiihottaa ja nostaa. Jos verrataan tätä keskustelua, kun jätetään pois ed. Pekkarisen todella ansiokas ja tulevaisuudenuskoa nostattava henkinen keskustelu siitä asiasta, miten hallitus on menetellyt ja kuinka tullut toimeen ja kuinka heikosti on tämä asia hoidettu pois, ei tässä oikeastaan todella mitään uutta ole tämän päivän aikana esille tullut.

Useassa eri puheenvuorossa on otettu esille pääministeri Lipposen lausunnot ja kannanotot siihen, kuinka voitaisiin asiat paremmin hoitaa ja kuinka — periaatteessa tulkitsen tätä asiaa aika vapaasti — oma väki pelotellaan. Lipponen toteaa, että tämä paketti, joka nyt on tarkastelussa, on harkittua ja kestää kaiken tarkastelun ja että sitä saa riepotella mielin määrin, mutta hallitus jatkaa valitsemallaan linjalla. Siihen voisi vielä lisätä, että mitään muuttamatta. Minusta tämä on synkkää kerrottavaa suomalaiselle kansalle ja sen syrjäytyneelle niin sanotulle köyhemmälle osalle.

Kun katsotaan keskustelua, jota on käyty ja tehty, ja sitä, millä hallitus on tämän paketin nimittänyt, köyhyyspaketti, mielestäni se on nimenä erittäin epäonnistunut, jopa väittäisin, että harhauttavakin. Paremminkin olisi tullut nimetä tämä nimikkeellä "toimeentulopaketti" tai jollakin muulla nimellä, joka kannustaisi kansalaisia enemmän yrittämään omankin toimeentulonsa kannalta parempiin saavutuksiin ja tuloksiin.

Kun vielä katsotaan pääministeri Lipposen kannanottoa asiaan, hän toteaa, että kunnat ovat työllistämiskysymyksessä laiminlyöneet asemansa ja niitä tulee rangaista kovemmilla maksuilla niiltä osin, missä valtionosuus on matkassa ja mitä käytetään näitten menojen kattamiseen, missä kunnilla on mahdollisuus harkita tämän paketin sisältöä. Katson, että se on edesvastuutonta kuntien syyllistämistä tähän asiaan, koska kunnat, niin kuin ed. Nousiainen äsken vastauspuheenvuorossaan totesi, ovat todellisessa suossa, sellaisessa suossa, että kuntien tilinpäätökset ovat entistä enemmän tappiollisia ja niitten negatiivinen suunta näyttää vain edelleenkin jatkuvan ja valtiovalta, hallitus, jättäytyy tästä vastuusta.

On hyvin nähtävissä, että pääministeri Lipponen tänään tässä tärkeässä asiassa ei ole tietääkseni eduskunnassa näyttäytynyt. Tämä on sellaista esikunnan johtamista, että sodankäynnissä, puolustustaistelunkin aikana, sanoisin, että se on vastuusta pakoilua ja sellaista syrjään vetäytymistä, että siinä yleensä ottaen ei siihen joukkoon, jos hallituksen joukkoja joukoksi voi nimetä, paljon uskoa ainakaan pääministerin ja johtajan taholta luoda.

Tällaisenaan on aika lailla masentavaa, että samassa keskustelussa on pitkälti rakennettu myöskin perhepolitiikka syrjäytyneiden ja onnettomien osaan. On rakennettu niin, niin kuin tosi onkin, että lapsilisät ovat laskeneet. Niissä ei ole missään muodossa seurattu sitä yleistä kustannustason kehitystä, mikä muuten olemassa, puhumattakaan että ne ovat markkamääräisesti pienempiä kuin aikaisemmin. Jos millä, tällä luodaan sellainen signaali, että lapset ovat tässä yhteiskunnassa tarpeeton ja toivoton osa.

Ministerin vastauksessa saatiin ymmärtää ja tietää, että parempituloisissa perheissä lapsien syntyvyys on vielä pienempi kuin heikoimmissa tuloluokissa olevissa. Käsittääkseni kova optiopolitiikka ja valtava taistelu rikkaiden asemasta on luonut sellaisen ilmapiirin, että siellä ei juuri aikaa lapsille ja perheille eikä perhekokonaisuudelle ole olemassa.

Hallituksen vastauksesta olisi voinut aistia tai löytää tai halusin löytää jonkin kohdan, jolla olisi kannustettu, yritetty löytää ihmisiä työhön ja luoda ihmisille työhaluja. Työmahdollisuuksista puhutaan aina, mutta sieltä yksi osapuoli merkittävästi puuttuu, työhalut, mutta sanallakaan siihen asiaan ei viitattu. Näyttää niin, että hallituksessa yrittäjäpolitiikka ja kansalaisten toimeentulomahdollisuudet myöskin oman työn kannustavuuden kautta ovat kokonaan unohtuneet tai sitten niitä ei ole vielä ymmärretty ajankohtaisiksi nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa.

Jos ajatellaan perheen tulevaisuutta ja taloudenpitoa, myöskin oman työn osuudella ja sen aktiivisuudella pitää olla merkitystä ja sitä pitää pyrkiä kannustamaan ja luoda sille edellytykset. On vain etsitty sellaista lähtökohtaa, mikä on normien mukaan keskivertoperhe, keskivertoperheen tulevaisuus, ja rakennettu sellainen ilmapiiri hallituksen sisältä, että se on köyhä, se on toimeentulokelvoton ja sillä ei ole elämisen mahdollisuuksia. Mielestäni tähän sattuu se talouden ja taloudellisuuden yksi peruslähtökohta, joka käy perhepolitiikkaan kaikkein parhaiten: Pitää olla pienet menot, pitää olla pikkasen enemmän tuloja, joko suoraan työstä, tuista tai niitten yhdistelmistä, sen elon pitää olla kannustavaa ja siinä pitää tulla toimeen. Sen lisäksi ihmisten mieliala pitää olla sellainen, että elämä on elämisen arvoista, se on hyvää ja myönteistä. Tähän nähden tämä sanoma hallituksen vastauksesta puuttuu.

Arto Seppälä /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen niin sanottu köyhyyspaketti on askel hyvään suuntaan. On ollut mielenkiintoista seurata siitä virinnyttä keskustelua, jossa yhtenä argumenttina on käytetty sitä, että nyt on otettu pienituloisilta pois. Kyllähän nyt ollaan tilanteessa, jossa määrätietoisesti lisätään rahaa pienituloisten tilanteen korjaamiseen, eikä ketään ole peloteltu, ed. Seppo Lahtela. (Ed. S. Lahtela: Kyllä köyhiä on!)

Haluaisin kiinnittää huomiota erityisesti kahteen asiaan. Ensimmäinen on nuoret. 90-luvun aikana nuorten toimeentulo on laskenut verrattuna muihin ikäryhmiin. Edes laman jälkeinen talouskasvu ei ollut tuonut parannusta heidän taloudelliseen asemaansa. Nuorten keskuudessa työttömyys on edelleen suurempaa kuin muissa ikäryhmissä. Nuorten käytettävissä olevat tulot ovat alle muiden ikäryhmien tulojen. Tässä ikävaiheessa menot ovat kuitenkin suuret erityisesti perheen ja kodin perustamisen vuoksi. Nuorista kaikkein huonoimmassa tilanteessa ovat kouluttamattomat nuoret, joilla ei ole työkokemustakaan. Monesti juuri he tekevät lapsensa nuorena ja heidän tilannettaan parantaa työmarkkinatuen lapsikorotus. Yhtä tärkeää on saada nämä nuoret koulutukseen ja kiinni työelämään, mihin kannustaa kulukorvausten korotus.

Huonoimmassa tilanteessa olevat nuoret ovat suurimmassa vaarassa syrjäytyä, ja voi vain toivoa, että kaikkien tukea tarvitsevien nuorten tilanteeseen ehditään vielä puuttua. Pahaa pelkään, että meillä on jo jokin tai joitakin menetettyjä vuosikertoja, joiden tilanteeseen puututaan aivan liian myöhään. Aktiivinen sosiaalipolitiikka on nuorten kannalta oikea ratkaisu, ja yhteiskunnan kannalta ei ole varaa ajaa heitä köyhyysloukkuun. Aktiiviseen sosiaalipolitiikkaan tulee kuulua myös sellaiset palvelut, että nuoria voidaan opettaa elämän hallinnassa. Näistä taidoista rahan käytön suunnittelu on yksi.

Valitettavan monet nuoret eivät osaa hallita rahojensa käyttöä. Tili tuli, tili meni on monelle tuttu tilanne. Nuorissa on keskimääräistä enemmän maksuhäiriöisiä, eikä kaikilla ole varakkaita vanhempia auttamaan pulaan joutunutta lastaan. On muistettava sekin, että nämä nuoret haluavat aikuistua, itsenäistyä. Silloin ei vanhemmilta hevin pyydetäkään apua. Suurimmista ongelmista kärsivät nuoret löytyvät erityisesti paitsi muuttovoittotaajamista myös muuttotappio-alueilta. Tämä pirstaloituminen on melkoinen haaste hyvinvointiyhteiskunnalle, eikä missään tapauksessa voi tuudittautua siihen uskoon, että kyllä se siitä korjaantuu.

Nuorista suuri osa on opiskelijoita. Heidänkään tulotasonsa ei ole noussut samaa vauhtia muun yhteiskunnan kanssa. Kuitenkin me päättäjät jaksamme muistuttaa, että koulutus kannattaa. Monet meistä muistavat edelleen aikaa, jolloin inflaatio käytännössä nollasi opintolainan koron. Nykytilanne on hyvin erilainen. On jo korkea aika myös päättäjien herätä siihen, että ei voi olla niin, että jokin ihmisryhmä joutuu ottamaan lainaa voidakseen ostaa leipää.

Arvoisa puhemies! Toinen mieltäni painava asia on ollut kajoaminen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, erityisesti peruspäivärahan ja ansioturvan väliseen suhteeseen. Suomen yhteiskunnan vakauden on osaltaan taannut pitkään jatkunut hyvä kolmikantayhteistyö, johon tosin tuli särö viime vuosikymmenen alussa keskustan johtaessa maan hallitusta. On tunnustettava, että ansiosidonnaisuuteen perustuva järjestelmä on luotu varsin erilaisena aikana kuin viime vuosien aikana on koettu. Se on kuitenkin kestänyt laman puristuksessa. En näe mitään syytä kajota tähän hyvin toimivaan järjestelmään. Valtiohan ei ansiosidonnaista osuutta työttömyysturvasta maksa, vaan siitä huolehtii työttömyyskassajärjestelmä. Valtio osallistuu ansioturvan rahoittamiseen vain peruspäivärahan suuruisella osuudella. Työntekijät ja työnantajat rahoittavat järjestelmän vapaaehtoisin maksuin turvatakseen työntekijän ansiotason työttömyyden kohdatessa. Olisi epäoikeudenmukaista suosia peruspäivärahan saajia. Mikäli tähän suosimiseen mentäisiin, voidaan hyvällä syyllä kysyä, kannustaako se jatkossa hankkimaan vapaaehtoista vakuutusturvaa.

Parasta köyhyyden hoitoa on köyhyyteen putoamisen estäminen. Ansiosidonnainen työttömyysturva on yksi hyvä keino estää työttömyyttä. Myös minun mielestäni ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin pääsyä tulisi helpottaa, kuten salissa on jo aiemminkin vaadittu.

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä lopuksi nostaa esille selvitysmies Jukka Pekkarisen esitykset. Ne ovat kannatettavia ja ne tulisi panna toimeksi viivyttelemättä. Erityisesti verotulojen täydennys tulisi toteuttaa nykyisen kuntarahoituksen ulkopuolelta, eli valtion tulisi osallistua sen rahoitukseen. Näin vakautettaisiin kuntien talouden perusteita ja ennen kaikkea turvattaisiin peruspalvelujen rahoitus maan kaikissa osissa.

Osmo Puhakka  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuunneltuani nyt käytyä keskustelua olen miettinyt, millaisen muutoksen sen sisältöön olisi tuonut aiheen avartuminen nyt tästä jo puolikuuluisasta köyhyyspaketista itse köyhyyteen. Tarkoitan tällä yksinkertaisesti sitä, että julkisuuteen lanseerattu köyhyyspakettikokonaisuus voi toki olla välikysymyksen aiheena. Sitä vastoin köyhyys kaikkine syrjäytymisseuraamuksineen on ja pysyy koko tämän talon yhteisenä haasteena. Luottamusäänestyksen tuloksesta täysin riippumatta retoriikalla ei hallitus tai yhtä vähän oppositio irtopinnoja nouki, pikemminkin päinvastoin. Kyse on yhteisestä tahdostamme ja sitä seuraavista teoistamme.

Viime viikolla hyväksyimme muutoksen rikoslakiin, minkä seuraamuksena eräät julkisuudessa paljonkin huomiota saaneet talousrikokset ovat vaarassa vanhentua. En nostaisi pikaisesti korjattavaa lapsusta esille, ellei sen vanavedessä myös nousisi pintaan se ylivelkaantuneiden joukko, mikä edelleenkin roikkuu ilman pienintäkään armahdusta edellisen laman velkahirsipuussa.

Kun tänäänkin on viitattu taloutemme viiteen tai puhujasta riippuen seitsemään lihavaan vuoteen, niin aiheellista on muistuttaa monen ulosotossa varattomaksi todetun velallisen todellisuudesta, minkä mahdollistaa ulosottajan kirje velan uudistamisesta, ei tietenkään enää saman suuruisena kuin kymmenen vuotta sitten, vaan kaksin-, jopa kolminkertaisena. En voi muuta kuin tukea sitä selvitystyötä, mikä oikeusministeriössä on käynnistynyt ulosotto- ja vanhentumislainsäädännön uudistamiseksi ja sitä kautta elinikäisen velkavastuun rajoittamiseksi.

Samaa voi sanoa siitä selvitystyöstä, mikä on käynnistetty sosiaalista luototusta koskevana. Kaikki tämä kertonee asenneilmaston paranemisesta suhteessa ylivelkaantuneisiin, joista monen kohtalona olivat omakohtaiset ulkomaiset valuuttalainat tai lähisukulaisten lainojen takaamiset. En voi käsittää, miksi raha mahdollistaa yleisen maksumoraalin verhoamana rajattoman velkavankeuden tämän päivän yhteiskunnassa. Vielä vähemmän käsitän sitä hollantilaiseen käytäntöön sovellettuna. Siellä nimittäin ihmisen sieto- ja jaksamiskyvyn rajana pidetään kolmea vuotta.

Velkasyrjäytymisen kohdalla ei läheskään aina puhuta rahasta, vaan kohtuullisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisyydestä. Kaikkein parhaiten tämä tulee esille velkajärjestelyssä mukana olevien tai sinne päässeiden kohdalla. Velallisen maksuvelvollisuutta voidaan toki tarkastaa tai jopa poistaa, jos maksukyky on heikentynyt. Todellisuudessa velkajärjestelyssä olevan siivet on tyystin leikattu. Yrittäjäksi ei hänestä enää ole eikä edes lainan ottajaksi. Lapsia ei voi syntyä, kaikkein vähiten lisätuloa. Kaikki mahdollinen liikkumavara löytyykin ainoastaan harmaan talouden tai erilaisten bulvaanien kautta. Tämä vain yhtenä esimerkkinä siitä oikeusturvan puutteesta, mikä on tänä päivänä velallisen ja takaajan kohdalla.

Arvoisa puhemies! Vastauksessaan välikysymykseen hallitus painottaa köyhyyspaketin erääksi kohderyhmäksi mielenterveyspalvelut ja huumehoidon resurssien lisäämisen. Eräänä konkreettisena kohteena ministeri Perho nosti päivällä esille lasten- ja nuorisopsykiatrian. Peruskysymys on kuitenkin sen selvittäminen, mikä on syy ja mikä on sen seuraus.

Tutkimusprofessori Matti Heikkilä on useampaankin otteeseen lanseerannut julkisuuteen käsitteen köyhyyden ja huono-osaisuuden ylisukupolvinen periytyminen. Hänen mukaansa riski huono-osaisuuteen ja taloudellisiin vaikeuksiin kasvavat suoraan sen mukaan, mitä vaikeammat lähtökohdat ajoittuvat ja sijoittuvat lapsuuteen. Erityisen selvä liittymäkohta on myös pitkäaikaistyöttömyyteen. Kun eräiden tuoreiden tilastojen mukaan yleisin syy nuorten eläkkeelle siirtymiseen on mielenterveysongelmissa, joudumme pakostakin kasvotusten työttömyyden, mutta aivan yhtä lailla taas ylivelkaantumisen kanssa.

Välikysymys ratkaisee luottamuksen hallitukseen, pitkäaikaistyöttömyyden ja ylivelkaantumisen hoito tai mahdollisesti hoitamattomuus taas luottamuksen koko eduskuntaan ja sitä kautta edustukselliseen demokratiaan.

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kun olen kyselytunnilla julki-ilmaistuun ärtymykseen saakka pitänyt esillä ylivelkaantuneiden sietämätöntä asemaa, otan sen vielä kerran esille kiirehtiäkseni niitä ratkaisuja, jotka hallitus on tässä suhteessa pannut työn alle.

Velkajärjestely- ja ulosottolain uudistamisella on kiire. Keski-iän ylittäneiden ylivelkaantuneiden psyykkiset ja nyt jo fyysisetkin voimavarat ovat loppumassa. Korotettukin ulosoton suojaosa toimii ylivelkaantuneiden kohdalla niin, että 80-luvun lopulla kahden devalvaation, joita ei pitänyt tulla, seurauksena ylivelkaantuneen mahdolliset ansiotulot menevät yli kymmenen vuotta vanhojen velkojen korkolyhennyksiin. Pääoma on karannut kauan sitten tavoittamattomiin. Ei ole vaikeaa kuvitella, mitkä ovat tällaisen eräänlaisen elinkautisvangin voimat työllistyä.

Tässä sietämättömässä tilanteessa luottotietorekisterit ja niitä tuijottavat viranomaiset ja pankit toimivat vielä niin, että yrittäjäksi suuntautuneen ylivelkaantuneen on käytännössä mahdoton päästä uuteen alkuun. Hänelle ei avata yrittämiseen välttämätöntä pankkitiliä, ei hän saa ennakkoperintärekisterinumeroa eikä muutakaan uuden alun edellytystä. Jos lausuntokierroksella olevan ulosottolain vanhentumisajat toimivat taannehtivasti, kuten on annettu ymmärtää, osaratkaisu näihin ongelmiin on keksitty. Se vaan pitää tuoda tänne nopeasti päätettäväksi.

Arvoisa puhemies! Toinen asia, jonka tahtoisin tuoda esille, on kuntien erilainen mahdollisuus vastata köyhyysongelmaan. Pääministeri on sanonut eilen: "Suomen työllisyys- ja köyhyyspolitiikan suurimpia epäkohtia on kuntien vähäinen kiinnostus ja vastuu syrjäytyvistä kuntalaisista." Ilman ministeri Filatovin täällä tänään esittämää selitystä tuo irrallisena esitetty ja irrallisena julkistettu lause olisi kohtuuton yleistys niitä kuntia kohtaan, jotka omasta taloudellisesta ahdingostaan huolimatta pitävät huolta köyhistään.

Tässä salissa on tämänkin kevään aikana toistuvasti osoitettu, että kunnat kantavat sosiaalisen vastuun eri tavalla eikä tämä useinkaan riipu kunnan varallisuusasemasta. Köyhä 18—19 pennin kunta voi pitää huolta köyhistään ja vastaavasti joku 15 pennin kunta laiminlyödä velvollisuutensa. Tiedämme, missä maamme kuvatuimmat leipäjonot muun muassa sijaitsevat.

Helsingin valtuustoryhmien puheenjohtajien julkisuuteen saattaman kannanoton mukaan valtion tulisi ymmärtää, että Helsingin menestyminen ei ole pois muilta Suomen kunnilta. Kun Helsinki menestyy kilpailussa Itämeren alueen ja EU:n muiden keskusten kanssa, heijastuu näin saatu hyvinvointi koko maahan, sanotaan valtuustoryhmien yhteisessä kannanotossa. Irrallisena tuo lausuma on liturgiaa. Kun otetaan huomioon asiayhteys, jossa se lausuttiin, se saa toisen sisällön. Tuolla lausumalla Helsinki pyrkii tekemään kerralla tyhjäksi kauan ja hartaasti odotetun Jukka Pekkarisen perusteellisen selvityksen valtion ja kuntien keskinäisestä tulosvastuusta. Sosiaali- ja terveysministeriö kiirehti samalle linjalle sosiaalisen vastuun nimissä, ikään kuin se olisi sitä köyhien kuntien puolesta kovastikin kantanut.

Arvoisa puhemies! Tiedämme kaikki, että valtionosuusuudistuksen jälkeen kunnat rahoittavat yli 80 prosenttia peruspalvelutuotannostaan omista tuloistaan. Nyt käytössä olevan jakomallin mukainen yhteisövero sopii huonosti kuntien tuottamien välttämättömyyspalvelujen rahoituslähteeksi. Se on suhdanneherkkänä epävakaa. Ainakin sata 18—19 pennin kuntaa kirjaa taas negatiivisen vuosikatteen ja ottaa syömävelkaa. Siitä huolimatta ne usein kantavat sosiaalisen vastuun myös köyhistä. Jotakin on tehtävä. Pekkarisen esitys pelkistettynä tarkoittaa, että yhteisöveron jako tehdään kerralla lopullisesti, tasapuolisemmin, toteutetaan verotilityksen yhteydessä. Jälkikäteen tehty oikaisu aiheuttaa usein kohtuuttomia heilahduksia kuntatalouteen ja usein juuri väärään aikaan.

Kun valtionvelkaa on kuitenkin 80 000 markkaa asukasta kohden eikä uutta valtion rahaa ollut lupa käyttää, Pekkarinen pantiin pelaamaan nollasummapeliä. Kun sama potti jaetaan tasapuolisemmin, se tarkoittaa, että joku menettää vähän ja toinen saa vähän. Pekkarisen malli maksaa eniten Kauniaisten kaupungille, sitten Espoolle ja Helsingille ehkä noin 300 miljoonaa markkaa, ei puoltatoista miljardia, kuten Helsinki tahallaan väärin laskee.

Jos nyt tulisi 90-luvun alun kaltainen suhdannetaantuma, nyt käytössä olevan yhteisöveron jakomallin mukaan Helsingin menetys olisi useita miljardeja, ehkä jopa 10 miljardia, kun se Pekkarisen mallin mukaan jaettuna tarkoittaisi Helsingille vain jotakin 700—800 miljoonaa markkaa. Pekkarisen-malli on turvaverkko ja puskuri myös Helsingille.

Helsingiltä puuttuvat kestävät perustelut vastustaa Jukka Pekkarisen mallin toteutusta ja mahdollisuutta tasata kuntien edellytyksiä kantaa vastuuta köyhistä. Realisoituessaan Helsingin ilmaisema itsekkyys on suurempi riski tälle hallitukselle kuin opposition ennenaikainen välikysymys vielä keskeneräisestä, syksyyn saakka täydentyvästä köyhyyspaketista.

Rakel  Hiltunen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kyllähän se oli kuin ruoskan sivallusta edustajatoveri E. Kanervan, köyhän ystävän, kritiikki, jota hän Helsingin kaupunkia kohtaan puheenvuorossaan esitti. Haluan kertoa, mistä Helsingin huoli on syntynyt. Pekkarisen tasaus, joka merkitsee noin 315 miljoonaa, ei olisi Helsingin voimakasta reaktiota herättänyt. Tunnemme myös solidaarisuutta köyhiä kuntia kohtaan. Itse jakoesitys, yhteisöverotuottojen tasaus, oli sellainen, jonka voisi hyväksyä.

Sen sijaan 1,5 miljardin aukon osalta, joka Pekkarisen selvitystyön pohjalta tulisi, on vielä osoittamatta, kuinka se rahoitetaan. Se herättää pelot. Nyt tiedossa olevien laskelmien mukaan sen merkitys on noin 400 miljoonaa Helsingille. Kun tähän lasketaan vielä arvonlisäverojärjestelmän uudistaminen, mikäli se toteutetaan yhteisöveron tuottopohjasta, sen lasku on 700 miljoonaa. Tästä, arvoisa rouva puhemies, tulee 1,4 miljardia markkaa. Toivon, että ...

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Minuutti on ylittynyt!

Puhuja:

... mielletään se, että itse Pekkarisen perusjakoesitykseen ei äläkkämme ole kohdentunut.

Tero Mölsä /kesk:

Arvoisa puhemies! Köyhyyspaketista käydyssä keskustelussa on ollut oleellista se, että tämä on hajaantunut niin monelle sektorille, että aina ei ole tiennyt, puhutaanko köyhistä vai mistä yleensä puhutaan. Köyhyyspaketin sinänsä, joka on tämän nimen saanut, juuret juontavat 90-luvun alun lamaan, silloisiin konkursseihin, ylivelkaantumisiin ja sitä myöten myös sosiaaliturvan leikkauksiin, jotka johtivat siihen, että monet köyhät ajautuivat köyhyysrajan alle.

Yhteiskunnan toimet eivät ole auttaneet tähän päivään mennessä pahimpia kärsijöitä. Päinvastoin voidaan sanoa, että monet toimet ovat edelleen pahentaneet tilannetta. Ylivelkaantuneiden osalta, joihin täällä on viitattu, on kuitenkin todettava, että ylivelkaantuneille on velkajärjestelylainsäädäntö luotu, mutta sekin monimutkaisuudessaan ja heikkoudessaan ei kyllä kaikkia ylivelkaantuneita ole pystynyt auttamaan.

Suomihan nousi varsin nopeasti kasvun uralle. Vuosi 93 merkittiin jo kasvun vuodeksi, ja nyt vuonna 2001 kansantulon osuus on jo merkittävästi korkeampi, noin 300 miljardia markkaa, kuin laman syvimpinä vuosina. Kun näitä lukuja tarkastelee, on selvää, että olisi voinut olla mahdollista sellainen kehitys, että köyhyysongelma olisi voitu tänä aikana myös hoitaa. Valitettavasti hyöty tästä kasvusta on valunut varsin harvojen käsiin ja sanoisin, että näitten harvojen käsien kautta koko suomalainen yhteiskunta on nousun aikana elänyt niin sanotusti yli varojen. Ajatuksia on uhrattu vähän jos lainkaan siihen, miten kasvu oikeudenmukaisesti voitaisiin jakaa ihmisten kesken. Ulosmittaus on heikentänyt mahdollisuutta korjata tulonsiirtoja, tasata alueellisia eroja ja tasata peruspalveluista vastaavien kuntien taloudellista tilannetta, mihin äskeinen puhuja minusta ansiokkaasti viittasi.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että näiden päätösten seurauksina mainitut tuloerot ovat kasvaneet, ja valitettavaa on, että päätösten tekijöinä on pääosin ollut hallitus, joka on muun muassa veropolitiikan kautta vaikeuttanut tilannetta ja toisaalta sen kautta, että sosiaaliturvan leikkauksia, joita jouduttiin tekemään tasapuolisuuden vuoksi 90-luvun alussa, ei ole kasvun myötä kuitenkaan palautettu.

Eräs syy sille, että tuloerot ovat kasvaneet, on mielestäni myös maassa harjoitettu tulopolitiikka ja ne päätökset, jotka eivät ole ottaneet huomioon vallitsevaa tilannetta. Kärjistynyt esiintymismuoto tästä kaikesta on varsin valitettava: niin sanottu leipäjono-ongelma on suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa edelleen tosiasia. Monta kertaa sanotaan ja puolustellaan, että leipäjonoissa olevat ihmiset ovat syrjäytyneitä eivätkä muuten pärjää, mutta tosiasia on, jos joku viitsii kysyä asianomaisilta viranomaisilta, jotka toimintaa harjoittavat, että siellä on ihan tavallisia ihmisiä ja myös lapsiperheitä, jotka useimmiten ovat leipäjonon asiakkaina.

Köyhyysloukkoon ovat ajautuneet myös pienituloiset eläkeläiset, pitkäaikaistyöttömät ja pitkäaikaissairaat. Puhe tuloeroista, arvoisa puhemies, on minusta hiukan häirinnyt tätä keskustelua ja laajentanut sitä turhaankin. On selvää, että meillä tuloerot ovat kasvaneet, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, mutta kun puhumme köyhyyspaketista, niin kyllä silloin keskustelun pääsanoman pitäisi olla nimenomaan siinä, että todelliset köyhät olisivat köyhyyspaketin toimenpiteiden kohteena ja heidän asioitansa hoidettaisiin.

Kun puhumme köyhyydestä, niin oma kokemukseni on, että tässä salissa köyhyydenpoistamisnimikkeellä on harvoin asioita hoidettu. Minusta on täysin perusteltua, että puhumme köyhyyspaketista, mutta tärkeää olisi, että sen toimenpiteet kohdennettaisiin todella köyhiin ihmisiin eikä välttämättä siihen, jos tuloerot ovat jossain määrin kulkeneet huonoon suuntaan. Minusta köyhyyttä ei tule sietää tällaisessa yhteiskunnassa kuin Suomi on, varsinkaan köyhyyttä, joka alentaa ihmisarvoa, kuten tänä päivänä monessa tapauksessa on.

Kehittyneen tilanteen ja osittain jopa painostuksen alla hallitus on nyt taipunut niin sanotun köyhyyspaketin antamiseen. On selvää, että varsin monella taholla ja ennen kaikkea köyhien taholla odotukset ovat olleet varsin suuret; nyt myös heille olisi tulossa jotain helpotusta. Ennen kaikkea he katsovat asiaa tasa-arvoisuuden näkökulmasta, että kun Suomella kerran on ollut talouskasvua jo usean vuoden ajan, vuodesta 93 lähtien, niin eikö heillä pitäisi olla oikeus myös päästä osallisiksi tästä kasvusta. Kuten tiedämme — ehkä hallitus itsekin sen toteaa — politiikka on mennyt vähän niin kuin pieleen, kun köyhyyspakettia on tietoisesti romutettu. Kun lähtökohta eräitten tietojen mukaan oli jopa se, että paketin koon piti olla yli miljardi markkaa, nyt on päädytty hiukan yli 500 miljoonaan. Muun muassa ed. Gustafsson keskustelussa mainitsi, että sosialidemokraattien ryhmän jonkinlaisena tavoitteena kuulemma on puolentoista miljardin markan köyhyyspaketti. Keskustan alun perin esittämä vaihtoehto, joka löytyy monista esityksistämme, on suunnilleen saman suuruinen.

Kun paketti on kuihtunut oikeastaan (Puhemies koputtaa) pieneen osaan alkuperäisestä tavoitteesta, on selvää, että jos odotukset köyhien keskuudessa olivat suuret, tämän lopputuloksen suhteen pettymykset ovat jopa vielä suuremmat. Erityisesti valitettavaa on, että tässäkin keskustelussa edelleen käytetään loukkaavia puheenvuoroja siitä, minkälaisia ihmisiä leipäjonoissa on. (Puhemies koputtaa) Sanotaan, että leipää haetaan, kun sitä on saatavana, eivät ihmiset tarvitse välttämättä sitä ...

Toinen varapuhemies:

Ed. Mölsä, toivoisin, että noudattaisitte aikaa, koska koputus tarkoittaa sitä.

Puhuja:

Pyydän anteeksi ja totean lopuksi, arvoisa puhemies, että valitettavana pidän edelleen sitä, että hallitus siirtää ongelman eteenpäin sillä, että kertoo asiaan palattavan myöhemmin. Mielestäni kahdeksan vuotta jatkunut talouskasvu olisi riittävä peruste asian hoitamiselle.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Mikkola.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa puhemies! Santeri Alkion keskustalaisen yhteiskuntanäkemyksen yksi peruspilari oli sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Sen mukaan yhteiskunnan on aina huolehdittava vähäosaisistaan. Alkio kiteytti asian poliittiseksi testamentikseen seuraavasti: Älkää unohtako köyhän asiaa!

Onneksemme suomalainen yhteiskunta on kyetty vuosikymmenten mittaan kehittämään pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, hyvinvointiyhteiskunnaksi, jossa on turvaverkot eri syistä köyhyyteen joutuneita varten. Kovin moni ei enää joudu kurjuuteen, kuten Alkion aikana vielä tapahtui. Hänen testamenttiaan on kohtuullisen hyvin noudatettu viime vuosiin asti.

Nyt leipäjonot todistavat, että tilanne on muuttunut. Turvaverkko ei enää pidä. En ryhdy toistamaan niitä välttämättömiä toimenpiteitä, mitä keskustan ja myös monien hallituspuolueiden edustajien puheenvuoroissa on esitetty köyhyyden poistamiseksi. Haluan kuitenkin tässäkin yhteydessä tuoda esiin mielestäni välttämättömän pienituloisia suosivan veropoliittisen toimenpiteen: elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamisen.

Pienituloisimmat ihmiset joutuvat käyttämään tuloistaan suhteellisesti eniten ruokaan. Kansantalouden tilinpidon mukaan kotitaloudet käyttävät keskimäärin 13 prosenttia kulutusmenoistaan elintarvikkeisiin. Suurin menoerä on asuminen, 25 prosenttia, kuljetus ja tietoliikenne, 17, ja kolmanneksi suurin elintarvikkeet, 13, virkistys, kulttuuri ja koulutus nielevät 12 prosenttia keskivertoperheen kulutusmenoista, jotka olivat vuonna 99 kansantalouden tilinpidon mukaan noin 147 000 markkaa.

Työttömällä, pienen eläkkeen varassa elävällä, ravintoon kuluu selvästi 13:a prosenttia enemmän käytettävissä olevista tuloista. Myös lapsiperheiden kulutusmenoissa ruuan osuus on selkeästi suurempi.

Elintarvikkeiden arvonlisävero on Suomessa EU-maiden toiseksi korkein, 17 prosenttia. Ainoastaan Tanskassa se on korkeampi, Ruotsissa veroprosentti on 12, Saksassa 7, Ranskassa 5,5 ja Englannissa tasan nolla. Suomessa ruuan arvonlisäveron alentaminen 17 prosentista 12:een merkitsisi valtiolle arviolta noin 1—2 miljardin markan vuotuista verotulojen menetystä, maksimissaan kaksi miljardia, mutta todellisuudessa varmasti tätä vähemmän. Tämä menetys pitäisi mielestäni huomioida veronkevennyksissä. Nythän hallitus on esittänyt 6 miljardin markan tuloveronkevennyksiä. Olisi sosiaalisesti erittäin oikeudenmukaista, että osa verokevennyksistä tapahtuisi elintarvikkeiden arvonlisäveron kevennyksenä.

Suomen elintarvikkeiden arvonlisävero korotettiin 17 prosenttiin valtiontaloudellisista syistä liityttäessä Euroopan unioniin. Korotus oli tarkoitettu tilapäiseksi ja sovellettavaksi vuoden 97 loppuun saakka. Tätä korotusta ei ole kuitenkaan poistettu, vaikka valtion taloudellinen tilanne on ratkaisevasti parantunut. Päinvastoin, hallitus on päättänyt jatkaa muista EU-maista poikkeavaa korkeaa arvonlisäverolinjaa. Tästä asiasta on toki tässäkin salissa aika paljon vuosien mittaan puhuttu, sitä on esitetty eri tahoilta. Muistan, että ainakin kaksi nykyisen hallituksen ministeriäkin, ministerit Mönkäre ja Hemilä, ovat tätä asiaa puheissaan vaatineet.

Arvoisa puhemies! Elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen esimerkiksi viidellä prosenttiyksiköllä ei yksistään riitä auttamaan, poistamaan köyhyyttä, se on aivan selvä asia. Se kuitenkin auttaisi laajaa pienituloisten ryhmää. Merkitys olisi esimerkiksi pienituloiselle kansaneläkeläiselle suurempi kuin luvattu kansaneläkkeen korotus.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsitellään keskustan välikysymystä, joka on osoitettu hallitukselle hallituksen riittämättömän köyhyyspaketin, köyhyysohjelman johdosta. Köyhyys on asia, jota meidän ei tule sietää, ja siksi köyhyyden poistamiseksi on tehtävä kaikki voitava.

Minkälainen ihminen on köyhä? Kansalainen, jolla on liian vähän rahaa voidakseen tyydyttää minimitarpeensa asumisen, ruuan, vaatteiden ja terveydenhuollon suhteen. Mistä sitten johtuu, että on näin? Vaatimaton elämä pienellä palkalla, josta seuraa pieni eläke, on yksi lähtökohta, työttömyys tai epäonnistunut yritystoiminta on yksi mahdollinen ja varsin kiusallinen tilanne, sairaus ja yksinäisyys voivat olla myös omalta osaltaan lähtökohtaisesti sellaisia, joille ihminen itse ei sinällään voi mitään. Kuitenkin meille on kehitetty järjestelmä, jolloin valtiolle syntyy tässä tilanteessa vastuu. Kantaako valtio vastuunsa, siitä käydään nyt keskustelua. Oppositio on sitä mieltä, että hallitus ei riittävästi kanna ihmisistä vastuuta, ja siksi välikysymyskin on tehty.

Useassa puheenvuorossa on puhuttu ylivelkaisten asemasta. Hallituksella oli oiva tilaisuus hoitaa ainakin aika ison ryhmän velka-asioita, kunhan olisi sen halunnut hoitaa. Nimittäin pankkikriisin yhteydessä jäi silloin perustettavan Arsenalin asiakkaiksi tuhatmäärin asiakkaita, jotka ovat lopun elämäänsä velkavankeudessa. Hallitus olisi voinut tehdä erillislain ja vapauttaa nämä ihmiset veloistaan, mutta hallitus ei kuitenkaan sitä halunnut vaan myi yli 12 miljardin saatavat Aktiv Hansa -nimiselle perintäyhtiölle noin 600 miljoonan markan arvosta. Nyt nämä tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat ikuisessa velkavankeudessa ja asiakassuhteessa Aktiv Hansaan. Tätä tämän hallituksen köyhyyspolitiikka ja velkajärjestelypolitiikka on.

Parasta sosiaaliturvaa on työllisyys ja asioiden hallinta. Meillä on ikävä kyllä syntynyt viime vuosina perheitä, joissa ei hallita kokonaisuutta, ei hallita rahavirtoja. On suuri joukko nuoria, jotka eivät myöskään kykene koordinoimaan omia toimintojaan, monien tuhansien markkojen kännykkälaskut kuukausitasolla yksistään romuttavat kotitalouksien maksuvalmiuden. Siitä tulee sitten erilaisia ongelmia, ja aikaa myöten, kun ajaudutaan maksuhäiriölistoille, joudutaan myös köyhyyslistoille ja turvautumaan sosiaaliturvaan ainakin tilapäisesti. Millä tavalla sitten hallitus aikoo näitä asioita hoitaa, koska tässä on todella tiedottamisen, koulutuksen ja ohjaamisen paikka?

Sitten on työllistäminen. Ihmisiä, jotka ovat jääneet työttömiksi, pitäisi voida aktiivisesti uudelleen työllistää julkisen taloudenkin avustuksella. Yrittämisen esteet ovat edelleen hallituksen yrittäjyysohjelman tavoitteissa, yrittämisen esteiden poistaminen ja purkaminen, mutta hitaasti etenevät herrojen kiireet, ja siksi sitäkin olisi syytä vauhdittaa.

Työllistymisen esteet ovat myös hyvin merkittävä osa siinä, että ihmisiä edelleen on paljon työttömänä. Tässä on paljon tehtävissä. Tosin tänään iloksemme olemme saaneet kuulla, kun työministeri Filatov on kertonut, että työministeriössä on suunnitteilla aktiivista työnhankintaa työttömille. Kun tähän vielä rakennetaan sellainen porkkana, joka innostaa työnantajia ottamaan töihin pitkäaikaistyöttöminä olleita, niin silloin päästään asiassa oivasti eteenpäin.

Herra puhemies! Talous on kasvanut monta vuotta peräkkäin, ja meille on syntynyt uusi it-teollisuus, johon on syntynyt uusia työpaikkoja. Kuitenkin rakenteellinen työttömyys kasvaa edelleen. On pelättävissä, että se kasvaa hyvin voimakkaastikin, koska emme ole kuitenkaan pitäneet huolta nyt perinteisestä teollisuudesta, perinteisistä työpaikoista. Perinteisiin työpaikkoihin voidaan lukea myös maatalous, jossa edelleen tapahtuu rajua rakennemuutosta. Jos oltaisiin perinteisessä maataloudessa, seuraavien kymmenen vuoden aikana sinne työllistyisi 50 000 ihmistä, mutta tilanne on muuttunut niin, että ei enää työllisty. Heillekin on löydettävä jostain uusi työpaikka.

Hallituksella on hirvittävä määrä myös haasteita. Toivottavasti talouskasvu jatkuu ja hallitus niistä keskustaopposition viesteistä, joita tänään on hallitukselle osoitettu, ottaa myös opikseen ja kehittää uusia menetelmiä työpaikkojenkin synnyttämiseksi. Erityisen tärkeää on turvata kansalaisten ostovoima. Jos ei ole varaa antaa lisää rahaa kansalaisille, on purettava kustannuksia, ja kun täällä ed. Ranta-Muotio puhui elintarvikkeiden arvonlisäverosta, sekin on yksi hyvä keino.

Arvoisa puhemies! Toivottavasti keskustan välikysymys johtaa siihen, että meillä hallitus vaihtuu.

Paula Lehtomäki /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Keskustelun aikana, varsinkin sen alkuvaiheessa, onnistuttiin lähes sumuttamaan piiloon välikysymyksen keskimmäinen ja perimmäinen idea, kun ruvettiin tilastokikkailemaan sillä, mikä on absoluuttista, mikä suhteellista, ja onko meillä köyhyyttä ja onko se kasvanut vaiko ei ole.

Tämän saivartelun takaa pitää kuitenkin paljastaa tämän koko keskustelun ydin jälleen kerran. Totuus on se, että köyhyys on arkipäivää. Meillä on hirmuinen joukko ihmisiä, joilla on suuria taloudellisia vaikeuksia elämässään. Tässä taloudellisessa tilanteessa, jossa Suomi nyt elää, meillä pitäisi olla mahdollisuus auttaa näitä ihmisiä edes vähän tanakammin kuin hallituksen köyhyyspaketissa on nyt lupailtu.

Se on varmasti oikea tulkinta, että köyhyyteen johtavat syyt ovat hyvin moninaisia ja merkittävää osaa niistä ei voida edes pelkästään rahalla hoitaa. Välikysymyksessäkin on nostettu työllistäminen ja työllisyyskysymykset keskeiseksi asiaksi. Nyt niistä onkin tässä iltasella hyvin monta tuntia ansiokkaasti keskusteltu. Valitettavasti ministeri Filatov on vain jo tähän mennessä iltaa väsähtänyt ja poistunut paikalta.

Myös työllisyyskysymyksessä ja varsinkin pitkäaikaistyöttömien määrän kohdalla kävi toisen kerran esiin se mielenkiintoinen kikkailu numeroilla, kun hallituspuolueiden edustajat joutuivat keskenään tappelemaan siitä, mikä pitkäaikaistyöttömyyden tilanne on. Mutta sekin on pohja-asia, että heitä on paljon, tähän ja näin monivuotiseen talouskasvuun verrattuna erittäin paljon.

Ministeri Filatov ensimmäisessä puheessaan tässä salissa välikysymyskeskustelussa totesi, että maakunnista tulevat projektit eivät puutu köyhyyteen ja syrjäytymiseen. Tämähän ei pidä kyllä paikkaansa lähimainkaan. Ministeri Filatov on itse vieraillut meillä Kainuussa Lex Kainuu -seminaarissa, joten hänen pitäisi hyvin tietää, että esimerkiksi sen hankkeen puitteissa on valmisteltu kaikkein vaikeimmin työllistettäviä varten erityisiä hankkeita, muun muassa Mestarikisälli-hanke nuorille työllistettäville ja yhteistyöprojekti vähän vanhemmille. Näin ollen raskaasta työttömyydestä kärsivä paikallinen taho kyllä toimii voimavarojensa äärirajoilla, mutta sen sijaan työministeriöltä tarvittaisiin vahvempaa ja selkeämpää tukea sekä myös lakiesityksiä, joten herätys, herätys siellä ministeriöissä, maakuntien vastuulle tätä asiaa ei kyllä tässä millään tavalla voi sysätä.

Täällä on myös paljon puhuttu myös siitä, että vaikeasti työllistettävien joukko tarvitsee erityispalveluita. Ja näinhän asia todellakin on. Mutta kauniista puheista huolimatta teot ovat täysin toisen suuntaisia, koska nythän on käynyt niin, että esimerkiksi työvoimatoimistojen resurssit ovat olleet ja tulevat olemaan hyvin vaakalaudalla. Näköpiirissä on jo se, että haja-asutusalueilla työvoimatoimistojen resursointi saattaa johtaa siihen, että toimipisteitä lakkautetaan. En kyllä koe, että tämä olisi mitenkään oikean suuntainen toimenpide, kun puhutaan siitä, että erityispalveluita tarvitaan näille vaikeasti työllistettäville. Työllisyysongelman ratkaisemiseksi ministeri Soininvaarakin on julkisuudessa esittänyt, että matalatuottoiselle työlle olisi saatava aitoa kysyntää sillä tavalla, että palkkakustannus olisi työnantajille pienempi ja sosiaaliturvan tehtävä olisi täydentää työllä hankittuja tuloja.

Tästä aivan samasta aiheesta on kirjoittanut muutama viikko sitten Kalevassa Joensuun yliopiston tutkija Martikainen, joka on kehitellyt varsin pitkälle sellaista mallia, että työnantajille tulisi mahdollisuus palkata työntekijöitä erittäinkin edullisesti, mutta sitten valtio huolehtisi tästä lisäpalkasta, joten erilaisia malleja on kyllä olemassa. Toimenpiteitäkin vielä tarvitaan, vaikka niin kauniisti olemme hallituksen taholta tänään kuulleet, mitä kaikkea on jo tehty ja mitä kaikkea on suunnitteilla. Kyllä vielä aika paljon pientä ja räväkkäämpääkin olisi mahdollista tehdä.

Muuan yksityiskohta tarttui ministeri Perhon vastauksesta, kun hän valitteli sitä, että sosiaaliset verkostot ovat ohentuneet ja tämä on yksi syrjäytymisen syy. Näin on varmasti käynyt, mutta en tiedä, onko ministeriössä pohdittu, miten valtavan tiukka yhteys sosiaalisten verkostojen ohentumisella on muuttoliikkeeseen, siihen, että niin paljon meiltäkin Kainuusta on porukkaa tullut tänne vieraille maille kaukahille yksin. Toivottavasti eivät kuitenkaan ole täysin erakoituneet. Tiedän, että valtaosa ainakaan ei ole.

Tänään on kuultu arvostelua hallituksen politiikkaa kohtaan enimmäkseen tietysti keskeltä ja sitten vasemmalta, mutta ei tarvita kummoisia ennustajanlahjoja, että tietää, että huomenna äänestyskartta on kuitenkin herttaisen yksimielinen. Tässä olemme kuulleet, että näihin köyhyysasioihin tullaan vielä palaamaan, ja totisesti kesällä budjettiriihien yhteydessä ja sitten syksyllä, kun budjetti hyväksytään, me odotamme näille lupauksille katetta.

Tuli vain mieleen, että kun tämä ei tämä tähän jää -mentaliteetti on niin vahva, onko sittenkin koko köyhyyspaketin lanseeraus tässä vaiheessa vähän turhan iso revohka?

Mika  Lintilä  /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskustan tekemä välikysymys koskettaa vakavaa aluetta, jolta varsinkaan me päättäjinä emme saa ummistaa silmiämme. Meidän velvollisuutemme on kantaa vastuu ja huoli kansalaisten hyvinvoinnista sekä sen edellytyksistä. Köyhyyden eri muotoja, syitä ja seurauksia on tämän päivän aikana käsitelty tässä salissa varsin erilaisin näkökannoin ja johtopäätöksin. On käsitelty työttömien asemaa, velkaantuneiden, opiskelijoiden, perheiden, vanhusten jne. Lopputulos on kuitenkin se, että meillä on maassamme merkittävä köyhyysongelma, jolla ei ole yksittäisiä kasvoja tai yksittäistä muotoa. Se on sosiaalinen ja alueellinen ongelma, jonka ratkaisemiseksi hallitus ei ole kyennyt osoittamaan keinoja eikä resursseja.

Käsitteillä ja määritteillä pelaaminen on varsinaisen ongelman peittelyä, eikä se muuta varsinaista ongelmaa miksikään. Meillä on köyhyysongelma, joka odottaa ratkaisua. Tätä ratkaisua odotellessa ongelma laajentuessaan uhkaa koko kansakunnan kehitystä, kuten Timo Relander jokin aika sitten totesi. Tämän köyhyysaikapommin pitäisi saada hälytyskellot soimaan jo hallituksenkin piirissä.

Maassamme on suuren arvokeskustelun aika. On käytävä keskustelu siitä, miten budjetin sisällä olevat varat kohdennetaan. Huomioitaessa, että kansantuote on jo kuuden perättäisen vuoden ajan kasvanut 4 prosentin nopeudella, voidaan päätellä valtion olleen varsin vahvan talouden tiellä. Kuinka me voimme ehkäistä köyhyysongelmaa laman aikana, ellemme pysty siihen edes näin vahvan talouden aikana?

Sosiaali- ja terveysturvan Sosiaalibarometri 2000 sekä useat muut tutkimukset osaltaan vahvistavat sen, mikä jo pitkään on ollut havaittavissa maamme kehityksestä. Suomen talouden kasvu ei ole tuonut hyvinvointia läheskään kaikille. Lähes miljoona suomalaista asuu kunnissa, joiden mahdollisuudet tarjota asukkailleen riittävät sosiaalipalvelut ovat entisestään heikentyneet. Samainen barometri vahvistaa myös osaltaan käsitystä maamme yhä lisääntyvästä jakautumisesta kahtia, menestyjiin ja häviäjiin, sekä myös alueellisesti. Keskeinen kysymys on, sallimmeko me tässä salissa kahtiajaon jatkuvan vai kykenemmekö tekemään ratkaisuja, joilla voisimme palauttaa kansanuskon sosiaalisesti tasapuoliseen ja yhtenäiseen Suomeen.

Arvoisa puhemies! Täällä on ministerien ja useiden edustajien puheenvuoroissa vastuuta köyhyyden ehkäisystä viritetty kuntien kontolle. Eilen pääministeri Lipponen ilmaisi pettymyksensä kuntiin, jotka eivät hänen mielestään ole kyenneet työllistämään tarpeeksi. On selvä, että edelleen laaja työttömyys on eräs köyhyysongelman keskeisiä syitä, mutta vastuun pyörittäminen siitä kunnille on mielestäni väärin. Kuntien syyllistämisen sijaan hallituksen tulisi tutkia mahdollisuutta työttömyysturvan niin sanotun työssäoloehdon lyhentämistä nykyisestä 10 kuukaudesta, kuten täällä useissa puheenvuoroissa on myös esitetty. Tällä muutoksella olisi merkittävä köyhyysongelmaa purkava vaikutus. Myös ministeri Soininvaara peräsi kuntien vastuuta toimeentulon hoitamisesta.

On ymmärrettävää, että hallitus mielellään kääntää huomion itsestään pois ja syyllistää kuntia ja maakuntia. On kuitenkin muistettava, että Lipposen hallitusten leikkaukset ja velvoitteiden lisäykset ovat aiheuttaneet kunnille kaikkiaan 25 miljardin markan taloudelliset rasitteet. Tämän suuruusluokan lisärasitteet kuntien talouteen ovat ajaneet useiden kuntien taloudellisen tilanteen siihen pisteeseen, että jo julkisten peruspalveluiden tarjoaminen on useissa tapauksissa vaarantunut. Päävastuu köyhyysongelman ratkaisussa ei ole kuntien ja maakuntien vaan valtion ja nimenomaan tämän salin, jonka päätäntävallassa on luoda taloudelliset mahdollisuudet ongelman ratkaisemiseen.

Köyhyyspaketti on aiheuttanut suuren pettymyksen sadoilletuhansille ihmisille, jotka olivat luottaneet siihen, että hallituksen kohulla lanseeraama paketti toisi helpotusta heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Köyhyyspaketti oli todellinen pettymys ja fiasko myös tässä salissa työskenteleville. Sen on tänään kuullut useissa sekä hallituspuolueiden edustajien että opposition edustajien puheenvuoroissa. Paine hallituksen harrastamaa sosiaalipolitiikkaa kohtaan kasvaa kaikilla rintamilla, ja viimeistään seuraavissa vaaleissa nähdään se, onko hallituksen politiikka ollut kansan mielestä oikeudenmukaista vai olisiko vaihtoehtoinen tasapuolinen linja ollut parempi.

Niilo Keränen /kesk:

Herra puhemies! Hallituksen ministerit ja kokoomus ovat tässä keskustelussa tämän päivän aikana todistaneet, että hallituksen aikana köyhyyteen ja syrjäytymiseen on pyritty vaikuttamaan monin eri toimin. On varmaan myös vaikutettu. Myös pitkään jatkunut nousukausi on vaikuttanut työllisyyden parantumisen kautta.

Hallitus on kuitenkin yhteiskunnan kehityksen ohjaamisessa tehnyt arvovalintoja. Hallituksen arvovalinta on työtuloillaan hyvin pärjäävien roimat veronalennukset. Toki tehtyyn veronalennuspakettiin kuuluu elementtejä, joista hallitus on aivan oikein todennut, että ne kohdistuvat pienituloisiin. Mutta väitän, että 4 prosenttia 25 000 markasta on erisuuri kuin 4 prosenttia vaikkapa 7 000 markasta. Näin ylioppilaskirjoitusten aikaan voisi tehdä kokeeksi laskuharjoituksia. Tuo 7 000 markkaakin on varsin iso luku oikeisiin köyhiin verrattuna. Hallituksen täytynee tietää, että kaikkein pienituloisimmat eivät saaneet verohelpotuksia. Syykin on yksinkertainen: ei ole veroja, kun ei ole juuri tulojakaan.

Tästä tullaankin seuraavaan kysymykseen: tietääkö hallitus, keitä ne köyhät ovat? Onko köyhä sellainen eläkeläinen, jonka kokonaiseläke on alle 3 000 markkaa kuukaudessa? Heitä on noin 180 000.

Onko köyhä sellainen työttömyysturvan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saava, jonka päiväraha on 127 markkaa päivä, siis noin 2 900 markkaa kuukausi miinus verot? Heitä on 170 000.

Onko köyhä sellainen, joka saa toimeentulotuen perusosaa runsaat 2 100 markkaa kuukaudessa? Työmarkkinatuen saajista 70 prosenttia kuuluu talouksiin, joihin maksetaan joko toimeentulotukea tai asumistukea. Niinpä 3 000 markan bruttotuloinen lienee todistetusti köyhä, koska häntä tarvitsee luukuttaa, panna hakemaan toimeentulonsa useilta luukuilta. Toisinaan tuntuu, jotta hallitus rankaisee työttömiä ja pieneläkeläisiä siitä, että he ovat työttömiä ja pieneläkeläisiä.

Onko opiskelija köyhä, kun hänen tulonsa on vielä pienempi, 1 540 markkaa kuukaudessa ynnä asumislisä, jolla ainakaan kasvukeskuksissa ei asuntoa kustanneta?

Entä pienintä äitiyspäivärahaa saava, jonka tulo jää 1 500 markkaan kuukaudessa?

Entä lapsiperhe, jonka molemmat puolisot ovat ansiotyössä noin 10 000 markan bruttopalkalla? Jos heillä on yksi lapsi ja lapsi katsotaan kulutukseltaan vaikkapa puoleksi aikuiseksi, heille jää nykyiset lapsilisät huomioiden noin 5 000 markkaa henkilö käteen kuukaudessa, kun päivähoitokustannus jätetään huomioimatta. Jos perheessä kuitenkin on viisi lasta, käteen jää vain noin 3 200 markkaa per henkilö. Tässä ollaan jo edellä kertomani köyhyyden rajamailla. Päivähoito- ja asumiskustannukset lipsauttavat perheen köyhyysrajan alle, siis ei suhteellisen vaan absoluuttisen köyhyysrajan alle.

Hallitus kuitenkin väittää, että lapsilisät eivät kaipaa korotuksia. Jos muuta sanotaan, se on harhaanjohtamista, koska korotuksia ei ole suunniteltu. Entäpä sitten, jos tällaisen lapsiperheen toinen puoliso onkin eläkkeellä, työttömänä tai sairastuu? Yhdeksän päivän sairauskarenssi voi olla kohtalokas. Viiden päivän sairaalahoito tekee kuukausituloon 700 markan loven, lääkkeet helposti useita lisäsatasia.

Arvoisa puhemies! Hallitus ylpeilee köyhyyspakettinsa täsmäkohdistuksilla. Toki ne ovat kaikki hyviä uudistuksia, mutta miten hallitus luulee pientä eläkettä saavan lapsenhuoltajan talouden siitä korjaantuvan, jos vaikka lapsikorotus olisi 105 markkaa kuukaudessa? Montako vaippapakettia sillä saa? Montako maitolitraa? Näitä lapsiperheisiä pieneläkeläisiä ovat esimerkiksi psyykkisen sairauden takia nuorella iällä eläkkeelle joutuneet, joilla luulisi taakkaa elämässään olevan jo muutenkin, ettei tarvitsisi tapella toimeentulorahoista.

Entä miten paljon korjaantuu työttömyysperuspäivärahaa saavan lapsiperheen talous, jos lasta kohti maksetaan lisää 15 markkaa per päivä? Kolmen lapsen perheessä summa on juuri tuo, ja työttömällähän ei saa olla kuin kolme lasta. Jos useampia on, niitä ei lasketa.

Arvoisa puhemies! Ongelmien hoitaminen maksaa. Vaikka pääministeri ja valtiovarainministeri ovat toistuvasti moittineet oppositiota siitä, että esitetään vain rahanmenoja, esitän silti. Tosin suomalainen ei tänä päivänä nälkään kuole, mutta se ei ole tämän hallituksen ansiota eivätkä tämän kaltaiset ja lukuisat muut köyhyysesimerkit ole mikään ylpeilemisen aihe sivistysvaltiossa. Silti kuitenkin tänäänkin ministerit ovat todenneet olevansa ylpeitä hallituksensa politiikasta.

Nykyisen kaltainen jakopolitiikka, jota hallitus harjoittaa, on inhimillisesti katsoen minusta paheksuttavaa. Hyvin ja kohtalaisesti toimeentulevien verotukseen on varaa panna 6 miljardia, köyhyyteen vain 0,5 miljardia. Valtion velkaa on viime vuosina lyhennetty niin, että korkomenot ovat nyt jo 2 miljardia pienemmät kuin muutama vuosi sitten. Mihin se 2 miljardia on pantu ja mihin se aiotaan panna jatkossa? Jos se pantaisiin edes toimiin, joilla työttömille saataisiin oikeata työtä, hyvä olisi, mutta nyt sekin pannaan velanmaksuun. Viime vuonna oli toki satunnaisia tuloja, mutta siltikin velan lyhentämiseen pannusta 30 miljardista olisi luullut edes jotain riittävän köyhyysapuun, edes leikatut kymmenykset.

Herra puhemies! Luotan lujasti siihen, että kaikki hallituksen ministerit lukevat puheeni Netistä.

Pekka  Nousiainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä kansalaisten toimeentulon turvaamisesta käytävässä välikysymyskeskustelussa tänään ovat nousseet itse pääasian ohella keskusteluun myöskin puheet ja teot tai lupaukset ja teot. Nämä kysymykset ovat kohdistuneet kansanedustajille ja heidän käyttäytymiseensä, mutta yhtä lailla nämä kysymykset voidaan kohdentaa koko hallitukselle suhteessa hallitusohjelmaan ja toteutettavaan käytännön politiikkaan.

Kuten muistamme, Lipposen toisen hallituksen hallitusohjelman sosiaalipolitiikan lähtökohta on ollut pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen ja tavoitteena on kehittyvä yhteiskunta, joka takaa kaikille mahdollisuuden oman elämänsä hallintaan ja aktiiviseen osallistumiseen. Hallituksen keskeisenä painopisteenä on edistää toimia, joilla ehkäistään ja vähennetään vakavia köyhyysongelmia, syrjäytymistä ja huono-osaisuuden kasaantumista. Sosiaali- ja terveyspalvelujen laatu ja saatavuus turvataan koko maassa.

Tämä oli lainaus hallitusohjelmasta. Ohjelmassa luvataan siis torjua köyhyyttä ja syrjäytymistä työllisyyttä parantamalla ja aluetalouksia vahvistamalla koko maassa.

Meille esitelty hallituksen ensi vuoden budjettikehys ei lupaa täyttää näitä hallitusohjelman kohtia. Hallituksen linja köyhyyden torjunnassa onkin tässä vallitsevassa suhdannetilanteessa ilmeisesti muuttunut, ja prioriteetiksi on jäänyt edelleen talouden kiristäminen ja valtion velan mahdollisimman nopea lyhentäminen. Hallitus on hyljännyt köyhyyden ydinongelman, kansalaisten hyvinvoinnin lisäämisen ja toimeentulon turvaamisen pienituloisille.

Valtion velan lyhentäminen on sinänsä oikea ja hyvä asia, mutta nyt, kun kansantaloudessa on liikkumavaraa, olisi tullut tuota liikkumavaraa käyttää pienituloisten toimeentulon turvaamiseksi. Taloudelliset ja alueelliset erot ovat kärjistyneet, hyvinvointi on keskittynyt kasvukeskuspolitiikan myötä paljolti Etelä-Suomeen ja kasvukeskuksiin, ja sinne ovat tulleet myöskin työpaikat ja hyvinvointi. Kaikki nämä ovat olleet lisäämässä taloudellista eriarvoisuutta ja sitä kautta erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa vähäosaisen kansan huonovointisuutta ja taloudellista niukkuutta.

Taloudellisesti tiukimmilla ovat pienimpiä eläkkeitä, työttömyysturvan peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea, opintotukea, alempaa sairaus- ja äitiyspäivärahaa saavat kansalaiset. Tähän luetteloon voidaan liittää myöskin opintotukea saavat, ylivelkaantuneet ja monella muulla tavalla sosiaaliturvan ulkopuolella olevat.

Täällä on tänään todettu, että meillä toimeentulotukea saavien määrä on erittäin suuri. Se kertoo siitä, että nämä pienet eläkkeet tai päivärahat tai työmarkkinatuki eivät riitä normaaliin elämiseen. Tämä on yksi osoitus siitä, että hallitus on määrätietoisesti sosiaaliturvaa supistamalla halunnut sysätä myöskin pienituloisten toimeentulon peruskuntien vastattavaksi.

Köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämisen lähtökohtana tulisi olla paitsi ihmisten taloudellisen toimeentulon turvaaminen ja sosiaalisten erojen kaventaminen myös henkisen hyvinvoinnin lisääminen. Tässä tarkoituksessa köyhyyden torjuntaan liittyy, kuten hallitusohjelmakin totesi, aluetalouksien vahvistaminen ja sitä kautta muuttoliikkeen hillintä, autioitumisen torjunta ja peruspalvelujen saatavuuden turvaaminen, siis aluepolitiikan tehokkuus hitaasti kehittyvillä alueilla ja heikon kuntatalouden maakunnissa.

Täällä on paljon puhuttu selvitysmies Pekkarisen ehdotusten toimeenpanosta. Se on välttämätöntä, sillä muutoin kunnat eivät tule selviytymään niistä vastuista, joita niille lainsäädäntö peruspalvelujen tuottamisessa ja turvaamisessa asettaa. Yhtä lailla aluepolitiikan painopiste on siirtynyt EU:n aluepolitiikan toteuttamiseen ja rakennerahastovarojen hyväksikäyttöön. Kansallinen aluepolitiikka on ajettu alas, ja sitä kautta myöskin työllistyminen on hidastunut erittäin voimakkaasti hitaasti kehittyvillä alueilla. Tutkimukset jopa osoittavat, että heikon talouden alueilla, harvaanasutulla maaseudulla ja muuttotappioalueilla matalan elintason seuraukset näkyvät ihmisten lisääntyvänä psyykkisenä ja sosiaalisena pahoinvointina ja syrjäytymisenä.

Niin sanottuun pahoinvointialueeseen kuuluvat jo Pohjois- ja Itä-Suomen alueet, osia Keski-Suomesta, Hämeestä ja jopa Pohjanmaalta. Valitettavaa vain on, että Suomessa hyvinvoinnin tutkimus on keskittynyt kaupunkipoliittiseen tutkimukseen ja maaseudun tilanne on jäänyt joko osittain tai kokonaan vaille tämän kaltaista tutkimusta. Siinä mielessä kuva maan hyvinvoinnista on puutteellinen tai virheellinen.

Hallituksen esittämässä 530 miljoonan markan hyvinvointipaketissa ei kajottu siis pienempien päivärahojen ja työmarkkinatuen parantamiseen. Ministeri Filatov sanoi, että hallitus ei ruvennut rettelöimään työmarkkinaosapuolten kanssa. Kolmikantasopimus esti siis köyhyysongelman ratkaisemisen.

Hallituksen esittämä täsmäpaketti köyhyyden torjumiseksi on oikean suuntainen, mutta jättää pienillä päivärahoilla elävät vaille huomiota. Mielestäni nyt, kun asian käsittely tulee jatkumaan, tämä kohta on korjattava, mutta huomenna äänestämme hallituksen luottamuksesta ja nähdään, miten köyhyysongelma tulee tästä eteenpäin ratkeamaan.

Toinen varapuhemies:

Tämä oli viimeinen puheenvuoro niin sanotussa nopeatahtisessa keskustelussa.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Vaikka nopeatahtinen osuus on nyt päättynyt, en kuitenkaan ajatellut pidentää puheenvuoroa ainakaan omalta osaltani.

Arvoisa puhemies! Julkisen sektorin, eli lähinnä valtion, toimia tarvitaan yhteiskunnan heikoimpien jäsenten turvaksi. Vahvat yksilöt pärjäävät kyllä kaikissa olosuhteissa. Pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi kutsuttu yhteiskuntamalli lähtee tästä periaatteesta. Yhteiskunnan heikommista jäsenistä pidetään huolta.

Täällä on tänään paljon puhuttu absoluuttisesta ja suhteellisesta köyhyydestä. Molemmat ovat lisääntyneet viimeisten vuosien aikana Suomessa. Vaikka työllisyyden parantuminen on helpottanut monen kansalaisen asemaa, ei sille, joka on pudonnut peruspäivärahan varaan, ole suurta lohtua siitä, että naapuri on saanut töitä. Keskiarvolla mitattuna asiat ovat kyllä parantuneet, mutta tosiasia on se, että ne ihmiset, jotka tänä päivänä joutuvat elämään esimerkiksi peruspäivärahan varassa, ovat tosiasiassa huonommassa asemassa kuin vastaavassa tilanteessa olleet ihmiset vuonna 1995 eli silloin, kun Lipposen—Niinistön hallituskausi tässä maassa alkoi.

Lainaan seuraavassa pari virkettä eilisestä Kansan Uutisista. "Sosiaalietuuksien taso on kehittynyt Suomessa viime vuosina selvästi hitaammin kuin yleinen ansiotaso ja väestön köyhyysaste on kasvussa. Myös vanhusten palveluihin käytetään huomattavasti vähemmän rahaa kuin muissa Pohjoismaissa. Eräät terveydenhuollon asiakasmaksut ovat meillä Euroopan suurimpia." Ja niin edelleen. Tämänlaista tekstiä kirjoittaa vasemmistoliiton äänenkannattaja.

Arvoisa puhemies! Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan keskeinen lähtökohta on tasa-arvo. Kun puhutaan suhteellisesta köyhyydestä, tarkoitetaan juuri tätä. Tosiasia on, että pienituloisin osa suomalaista yhteiskuntaa on jäänyt jälkeen keskimääräisestä tulokehityksestä. Eli tuloerot ovat kasvaneet Suomessa hyvin voimakkaasti.

Suhteellinen köyhyys on lisääntynyt. Lainaan taas samaista eilistä Kansan Uutisten artikkelia. Siellä todetaan: "Suhteellista köyhyyttä on kasvattanut rikkaiden rikastuminen ja kaikkein pienituloisimmille tärkeiden etuuksien leikkaukset." Samalla se suomalaisen yhteiskunnan tärkeä arvolähtökohta, että kaikkien kansalaisten on hyödyttävä hyvinvoinnin kasvusta, on romuttumassa.

Täällä on eräissä puheenvuoroissa käsitelty Ahon hallituksen politiikkaa. Muistan silloisen johtavan hallituspuolueen eduskuntaryhmän monia, monia kokouksia, joissa käsiteltiin silloin välttämättömiä leikkauksia. Silloin Ahon hallituksen aikana viime vuosisadan syvimmän laman oloissa pidettiin tärkeänä, että laman aiheuttamat kustannukset jakaantuvat oikeudenmukaisesti. Lukuisia kertoja keskustan eduskuntaryhmä silloin pisti hallituksen valmistelun uusiksi, kun katsoimme, että esitetyt leikkaukset eivät kohdelleet kaikkia yhteiskuntaryhmiä tasa-arvoisesti. Kun jälkeenpäin on tarkasteltu tätä Ahon hallituksen aikaa, voidaan todeta, että tässä tavoitteessa onnistuttiin. Tuloerot jopa supistuivat Ahon hallituksen aikana.

Ed. Gustafsson puhui jokin aika sitten eettisestä sosialidemokratiasta. Mitä se eettinen sosialidemokratia on? Onko se sitä, niin kuin nyt näyttää, että uskotaan siihen, että sosialidemokraattisjohtoinen hallitus joskus tulevaisuudessa tekee muutoksen politiikkaansa ja ryhtyy toteuttamaan oikeudenmukaisempaa ja parempaa politiikkaa? Sellaiselta ovat tänään tuntuneet puheenvuorot, kun jälleen kerran olemme kuulleet, että hallitukselle pitää antaa tuki, että se saa aikaa muuttaa politiikkaansa.

Ihmettelen kovasti, kuinka kauan teidän toisenlaista politiikkaa vaativien demareiden ja vasemmistoliittolaisten kärsivällisyys kestää vai oletteko sittenkään tosissanne. Onko puheenne vain kansalaisten hämäystä? (Ed. Laitisen välihuuto) Näyttäkää — ed. Laitinen — näyttäkää, että olette tosissanne. Takaan, että kun tusinakin teistä äänestää hallitukselle epäluottamusta tässä asiassa, Lipponen ja Niinistö ottavat teidät tästä lähtien varmasti tosissaan. Teitä ei sen jälkeen enää sivuuteta. Jos sen sijaan äänestätte hallitukselle luottamusta, näen jo nyt Niinistön naureskelevan partaansa. Tuki budjettikehykselle on eduskunnassa mitattu ja annettu.

Arvoisa puhemies! Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on osoittautunut paitsi kansalaisille turvalliseksi yhteiskunnaksi, myös taloudellisesti menestykselliseksi. Turvallinen yhteiskunta merkitsee sitä, että kansalaiset voivat levollisesti keskittyä omiin töihinsä, ja niinpä myös talous näyttää hyötyvän. Jos siis joltakin puuttuu sydäntä ymmärtää huono-osaista lähimmäistä, kannattaisi ajatella edes itseään ja varmistaa tasa-arvopolitiikalla suotuisan talouskehityksen jatkuminen.

Arvoisa puhemies! Tänään, jos koskaan, olemme käyneet todellista arvokeskustelua ja arvot ovat tulleet esille toden totta. Jos kannatamme hyvinvointiyhteiskuntaa, meidän on samalla hyväksyttävä korkea verotus. Hallituksen arvoasteikossa näyttää verojen alentaminen olevan tärkeämpi asia kuin hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen. Valitettavasti.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Suomen kaltaisessa vauraassa teollisuusmaassa ei kaiken järjen mukaan pitäisi esiintyä köyhyyttä lainkaan, mutta kuitenkin köyhyys on syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan juurtunut ongelma. Ongelman ratkaiseminen riippuu poliittisesta tahdosta. Hallitus on sitoutunut köyhyyden poistamiseen, mutta nyt esitelty köyhyyspaketti ei riitä sen lupauksen lunastamiseen.

Opposition välikysymys, pitää myöntää, osuu hallituksen arkaan paikkaan. Välikysymyksessä todetaan, että tuloerot ja vähäosaisten määrä ja suoranainen köyhyys ovat lisääntyneet huikeasti. En nyt sanoisi, että huikeasti, mutta valitettavasti eriarvoistumista tapahtuu liian paljon. Tätä en minä eikä vasemmistoliitto voi hyväksyä. Meillä tämä köyhyyden ja syrjäytymisen torjunta on ykköshanke.

Köyhien, ylivelkaantuneitten ja toimeentulominimillä elävien pahoinvointi on todellinen ongelma, johon on tartuttava eikä pakoiltava vastuuta. Leipäjonoilta, asunnottomuudelta, pitkäaikaistyöttömyydeltä ja lapsiperheitten ja eläkeläisten vaikealta asemalta ei saa ummistaa silmiään. Nämä ryhmät kaipaavat huomiota, ei pelkkää ymmärrystä, vaan lisää rahaa. Köyhyys, työttömyys ja syrjäytyminen liittyvät kiinteästi toisiinsa. Yhden ongelman laiminlyönti kostautuu muilla alueilla. Vasemmistoliitto ei ole tyytyväinen. Vähimmäistarve köyhyyden torjuntaan on 750—800 miljoonaa markkaa minimissään.

Arvoisa puhemies! Valtion köyhyyspaketin vaikutuksia on vielä vaikea kokonaisuudessaan arvioida, mutta yksi asia on varma. Se tulee kutistamaan kuntien kukkaroa. Suomen Kuntaliiton asiantuntija Sirkka-Liisa Karhunen arvioi, että köyhyyspaketin rahoittajiksi joutuvat suurelta osin kunnat. Satojen miljoonien markkojen lasku lankeaa kuntasektorille. Kestävätkö kunnat tämän paineen, varsinkin ne kunnat, jotka sinnittelevät haja-asutusalueilla Pohjois-, Itä- ja Keski-Suomessa?

Köyhyyspaketin tarkoituksena on lieventää toimeentulotuen ehtoja. Tuen avulla elävät ihmiset on tarkoitus innostaa hankkimaan itselleen vaikka vain lyhytaikaisia töitä ja saamaan vähän lisätuloja tuen lisäksi, ilman että tuen määrää supistetaan. Nykyisin jokainen markka, jonka toimeentulotukea saava ihminen ansaitsee, pienentää hänelle myönnettävää tukea. Toimeentulotukeen on tulossa uudistus, jonka mukaan ihminen saa ansaita enintään 600 markkaa, ilman että tuki pienenee. Tämä lisää tukimenoja kunnissa.

Suomalaisen yhteiskunnan ongelmana ei tilastojen mukaan ole köyhien lukumäärän räjähdysmäinen kasvu, kuten oppositio väittää, vaan se on se, että köyhyyden ongelma on juurtunut syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan. Monet ihmiset ovat työttömyyden myötä syrjäytyneet ja ajautuneet toimeentulo-ongelmiin. Nämä syrjäytyneet ja köyhät ihmiset kaipaavat yhteiskunnalta taloudellista apua. Ainoa keino parantaa heidän elintasoaan on antaa heille lisää rahaa ja kannustaa heitä uuden elämän alkuun. Tähän tavoitteeseen köyhyyspakettiin varattu 530 miljoonaa markkaa ei riitä. Köyhyyspaketin loppusumman pitää alkaa 7:llä tai mieluummin 8:lla.

Hallitusohjelmaan vaatimuksen köyhyyden torjunnasta vienyt vasemmistoliitto on pyrkinyt nostamaan köyhien ja syrjäytyneitten elintasoa ja elämänlaatua, mutta valtioneuvostossa meidän ministerimme, Siimes ja Korhonen, jäivät tavoitteineen yksin. Olen ylpeä vasemmistoliiton ministereistä, jotka vastustuksesta huolimatta ovat pyrkineet toteuttamaan vasemmistolaista ihannetta poistaa köyhyys kokonaan. Köyhyyden torjunta on poliittinen valinta, jonka toteuttaminen vaatii rahaa ja yhteistyökykyä.

Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisessa työssä tarvitaan palvelujen kehittämistä, tulonsiirtojen korotuksia ja toimenpiteitä, joilla estetään huono-osaisuuden periytyminen. Heikommassa asemassa olevien koulutus- ja kurssitusmahdollisuuksia on parannettava. Tällä tuetaan parhaiten näitten ryhmien työllistämismahdollisuuksia. Ihmisen on koettava itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi yhteiskunnan kannalta. Kukaan ei halua tuntea itseään turhaksi ja unohdetuksi.

Arvoisa puhemies! Työttömien työnhakijoitten ja avoimien työpaikkojen välillä on mahdoton yhtälö. Avoimia työpaikkoja on noin 22 000 ja työttömiä työnhakijoita runsaat 320 000. Ainoa keino kuroa tätä välimatkaa kiinni on kannustaminen työllistämiseen. Pitkäaikaistyöttömyyden, köyhyyden ja syrjäytymisen kierre on katkaistava. Tämän kierteen katkaisemiseksi hallitus on tehnyt työtä, mutta näyttää siltä, että pysyvien tulosten aikaansaaminen edellyttää nykyistä suurempia satsauksia työttömyyden ja köyhyyden torjuntaan.

Opposition välikysymys tarttuu oikeaan asiaan, mutta ainakin minulle on epäselvää, mitä konkreettista keskusta tarjoaa. Onko tämä mahdollisesti niin sanottu keskustan toinen reformi? Millä keskusta ratkaisisi köyhyysongelman ja mistä te tekisitte ne 300 000 työpaikkaa? Kysynkin suoraan, onko keskusta tullut vasemmistoliiton linjoille ja yhtymässä meidän vaatimukseemme, että peruspäiväraha nostetaan 3 000 markkaan kuukaudessa.

Köyhyyden ja syrjäytymisen torjunta eivät saa olla pelkkiä poliittisen pelin välineitä. Toisten ihmisten hädänalaisella asemalla ei saa revitellä, vaan kaivataan lisää inhimillisyyttä. Vasemmistoliitto laittaa toivonsa siihen, että ensi vuoden talousarvio on vielä lopullisesti lukkoon lyömättä. Eduskuntaryhmä odottaa, että viimeistään kesän budjettiriihessä päästään ratkaisuun työmarkkinatuen ja peruspäivärahan korotuksista sekä alueellista kehitystä tukevista toimenpiteistä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Keskustelu köyhyydestä on synnyttänyt hyvin laajamittaisen keskustelun, ja on oikein hyvä, että puhutaan aidosti sanalla "köyhyys". Tuo sanahan on ollut Suomen kielessä vähemmällä käytöllä jo pidemmän aikaa, mutta silti asia on monella tavalla hyvin todellinen.

Aikoinaan maalaisliiton perustaja — tai silloin Etelä-Pohjanmaan nuorsuomalainen maalaisliitto — Santeri Alkio lausui: "Älä unohda köyhän asiaa". Asia on ollut suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa hyvin keskeinen jo kauemmin kuin itsenäisyys. Itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä köyhyyden kasvot olivat hyvin toisenlaiset. Aiemmat sukupolvet muistivat ajat, jolloin lapset joutuivat konkreettisesti kerjäämään leipää, mutta tuon ajan yhteiskunta oli toisaalta jollakin tavalla pehmeämpi. Kevät kun tuli, ummessa ollut ehtynyt lehmä poiki ja kevät antoi uutta elämää ja uskallusta kurjimmissakin oloissa. Silloin yhteiskunta jotenkin selvisi, ihmiset tulivat toimeen vähillä menoilla, jos tulojakaan ei ollut. Jollakin tavalla vain kuitenkin haluttiin tulla toimeen ja oli ennen kaikkea selviämisen halua ja tahtoa.

Nykyajan yhteiskunnassa köyhyyden muodot ja kasvot ovat hyvin paljon toisenlaiset. Elämä on armottomampaa, henkilö, jolla ei ole rahaa, ei edes keväällä koe sitä, että lehmä poikii ja heruu lypsyyn. Silloinkin saattaa olla niin, että on yhtä tyhjä lompakko ja elämän taloudellinen puute ahdistaa.

Pikkuisen ehkä nyt liioittelin. Tänä aikanahan jokainen kuitenkin jostakin saa jonkin verran rahaa, mutta tullaan siihen, mitä laulutaiteilija Irwin lauloi 60-luvulla sanoittajansa sanoin, "kun ei rahat riitä". Siinä tilanteessa ihminen voi joutua hyvinkin epätoivoisiin ajatuksiin, ja monella tavalla elämä on silloin lähipiirillekin vaikeaa ja saattaa olla ongelmia. Olen tavannut paljon ihmisiä työssäni ennen eduskuntatyötä, jotka sanoivat "tuo Lauri se EU-paketti" tai "auta se EU-paketti, kun jääkaapissa ei ole muuta kuin valot". No, sähkö kumminkin tuli tyhjäänkin jääkaappiin, että jotain elämässä oli, mutta saatoin huomata, että jos jääkaappi oli tyhjä, saattoi lähimmäinen kuitenkin sitten, kun rahaa sai, kantaa siinä tilanteessa molemmin käsin taksiin täydet olutkorit. Ainehankinnassa oli siis arvovalinta, mihin vähän rahan käytti. Nyky-yhteiskunnassa ihmisellä on omat valinnanvapautensa.

Köyhyyden arki on tänä aikana jotain hyvin toisen tyyppistä. Siihen liittyy tietysti ihmisilläkin elämässä taloudellisten asioiden järjestelyn osalta jotain, jossa itse voisi tehdä asiat toisin. Mutta meillä on yhteiskunnassa tilanne se, että meillä on todella myös absoluuttista köyhyyttä. Usein nämä henkilöt eivät itse valita, ajattelen kaikkein iäkkäimpiä eläkeläisiä joukossamme. Heistä monet ovat sotiemme veteraaneja, ovat olleet lottapalveluksessa, eläneet sodan ajat, raivanneet ja rakentaneet, ovat pudonneet omaa työtään tehneinä eläkejärjestelmien sivuun liian korkean iän vuoksi tai saavat aivan minimaalisia eläkkeitä, ovat olleet omaa työtään tehneitä, maanviljelijäkotien emäntiä tai kotiäitejä, perheenäitejä, ja omaa työtä ei ole arvostettu sillä tavalla, että se olisi saanut taloudellista arvostusta — valitettavasti ei aina muutakaan arvostusta — ja eläketurva jää aivan minimiin. Meillä on todella paljon eläkeläisiä, joiden kokonaiseläke on alle 3 000 markkaa kuussa. Niissä tuntumissa joutuu katsomaan, mihin markat ja pennit käyttää.

Minusta pitäisi päästä siihen, että eläketurva olisi kaikilla enemmän kuin mainittu 3 000 markkaa. Siihen pitäisi saada ihan toisenlaiset korotukset kuin vähän päälle 100 markkaa kuussa, se ei kenenkään asioita auta. Uskon, että jos saataisiin vaikkapa 4 000 markkaan kuussa kaikkien eläke, sillä tehtäisiin jonkinlaista oikeudenmukaisuutta heitä kohtaan, jotka eivät pääse missään tuponeuvotteluissa oikeuksiaan valvomaan ja ovat pienimpien eläkkeiden varassa. Tässä pitäisi löytää todellinen köyhyys tänä aikana noiden lähimmäisten kohdalla. Kun ottaa huomioon, että he ovat vielä iäkkäimpiä, joilla on sairaus- ja sairaalakuluja ja monia muita, tämä kysymys pitäisi hoitaa arvokkaalla tavalla oikeudenmukaiseen ratkaisuun.

Täällä on paljon ansiokkaasti puhuttu työttömyyden aiheuttamista ongelmista. Velka on tuottanut monille yrittäjille köyhyyden. Nämä ovat kysymyksiä, joista kansalaiset meitä kansanedustajiakin päivittäin eri tavoin muistuttavat. Toivomme, että näihin asioihin löydettäisiin ratkaisu ja ihmisille tulisi uskallus elämään, yrittämiseen ja sitä kautta myös auttamaan itse itseään.

Minusta laman aikana annettu pankkituki kohdentui väärin, kun se meni pankeille. Elinvoimaisia, kehittämiskelpoisia pienyrityksiä meni valitettavasti nurin, paljon meni osaamista nurin, työkoneita jäi vaille käyttöä. Paljon parempi olisi ollut auttaa pienyrittäjiä selviämään ja säilyttämään yrityksensä, turvaamaan työpaikkansa ja hoitamaan sitä kautta myöskin pankeille velkansa, joita oli. Valitettavan paljon pääsi syntymään turhia konkursseja ja velkavankeuteen joutumista liian monen kohdalla. Tämä on epäkohta, joka on vienyt yrittäjiäkin hankaliin tilanteisiin, joissa monet ovat todella vaikeuksissa.

Muutama vuosi sitten olin Helsingin asemalla erään tehtaanjohtajan rouvan kanssa, joka oli kokenut yrittäjän kovan kohtalon. Hän ei valittanut, mutta huomasin, ettei hänellä ollut lähijunan lippuun juuri sillä hetkellä rahaa. Elämä saattoi olla menestyneelle kunnolliselle yrittäjällekin, jos oli erehtynyt takaamaan ja antamaan velkasitoumuksia, hyvin kovaa laman aikoina. Hänen kohdallaan uusi menestys on tullut ja elämä hymyilee, mutta moni joutui kokemaan hyvinkin nöyryyttäviä kokemuksia, joissa tarvittiin todella lujaa itsetuntoa, että niistä saattoi selvitä.

Köyhyys tänä aikana on uuden muotoista. Meidän pitäisi nähdä ne ihmiset, jotka ovat taloudellisissa ongelmissa, ja löytää lainsäädäntö, joka räätälöidysti korjaisi nämä tilanteet. Samalla täytyy muistaa, että meillä on myös niin pienituloisia henkilöitä, että kun perheellinen, vaikkapa poliisi tai toimiupseeri, elättää lapsensa, maksaa asuntovuokrat tai -velat, ei paljon jää elämiseen. Eräs varuskunnan päällikkö oli kuuleman mukaan kertonut alaisilleen, että armeijan virkapuvussa ette saa sossun luukulle mennä, menkää siviilipuvussa, jos menette. Meidän on löydettävä ne ongelmakohdat, jotka tässä yhteiskunnassa ansaitsevat huomion, ja keskustelu on käyty hyvin ajankohtaisista asioista, mukaan lukien opiskelijat. Opiskelijoillakaan ei välttämättä ole työpaikasta varmuutta opiskelun jälkeen.

Arvoisa herra puhemies! Asia on tärkeä, ja toivon, että yhdessä löydämme ratkaisuja.

Iivo  Polvi  /vas:

Herra puhemies! Tähän mennessä käytetyissä puheenvuoroissa on köyhyyden määritelmää, olemusta ja merkitystä käsitelty niin perusteellisesti, että ilmeisesti mitään uutta näkökulmaa on vaikea löytää. On ollut kuitenkin mielenkiintoista seurata nyt käytyä köyhyyskeskustelua ja havaita, että kahden välivuoden aikana ei tässä salissa oikeastaan mitään muutosta ole tapahtunut, paitsi noin kolmannes edustajista on vaihtunut. Tähän aikaan mukana olevia on hyvin vähän, mikä sinänsä on ymmärrettävää.

Käsittelyssä olevalla välikysymyksellä on nostettu keskusteluun köyhyys, joka valitettavasti koskettaa edelleen huomattavaa osaa kansalaisista. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen erityisesti sen takia, että samanaikaisesti kun maassa on köyhyyttä, huomattava osa väestöstä, erityisesti parempiosaisista, kahmii entistä enemmän itselleen etuja. Valitettavasti täytyy myöntää, että se on tapahtunut myös hallituksen myötävaikutuksella, ainakin osittain.

Käydylle keskustelulle näyttää olevan ominaista, että kaikki ovat köyhän asialla. Sen vuoksi olettaisi, että köyhillä menisi paremmin. Keskustelu näyttää noudattavan tuttua kaavaa. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, ed. Pekkarinen, puheenvuorossaan maalaili tunteisiin vetoavasti nykytilanteesta kauhukuvan. Ministeri Perho puolestaan hallituksen vastauspuheenvuorossa luetteli toimenpiteitä, joita hallituksessa on toteutettu köyhyyden poistamiseksi, ja niitä parannuksia, joita hallituksen budjettiraamiin sisällyttämä köyhyyspaketti edelleen tuo.

Välikysymyksessä on esitetty monia asioita, joista olen kysymyksen esittäjien kanssa samaa mieltä. Oppositio tosin itselleen ominaisella tavalla esittää kaikki ongelmat liioiteltuina ja myös nykyisen hallituksen aiheuttamina. Totuushan on aika paljon toisen tyyppinen. Se ei ole lainkaan niin yksinkertainen kuin välikysymyksen esittäjät näyttävät antavan ymmärtää. Välikysymyksessä on aivan oikein todettu, että pitkäaikaistyöttömyys on suurin köyhyyttä aiheuttava syy. Kysymyksen tekijät ovat siinä aivan oikeassa. Sen myös ministeri Perho kuittaa hallituksen vastauksessa välikysymykseen.

Välikysymyksen tekijät kuitenkin näyttävät tietoisesti unohtavan oman vastuunsa työttömyydestä ja vierittävät syyn pelkästään nykyisen hallituksen harteille. Tässä yhteydessä on syytä muistaa ja tiedostaa, että nykyisen pitkäaikaistyöttömyyden siemenet kylvettiin jo 1990-luvun ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Ahon hallituksen aikanahan saavutettiin kyseenalainen työttömyyden kasvun ennätys, jolle ei löydy mitään vertaista länsimaisessa taloushistoriassa. Ahon hallituksen päättäessä avoin työttömyys oli 500 000:n pinnassa, josta se on nyt hiljakseen alentunut, valitettavasti tosin pitkittynyt. On totta, että nykyinen hallitus ei ole riittävästi panostanut pitkäaikaistyöttömyyden voittamiseen eikä sen mukanaan tuoman köyhyysongelman poistamiseen. Se on minusta syytä myöntää.

Budjettiraamin yhteydessä koottu köyhyyspaketti sisältää muutamia myönteisiä elementtejä, kuten työmarkkinatuen- ja kansaneläkkeensaajien lapsikorotuksen, toimeentulotukijärjestelmän muuttamisen niin, että tuki ei leikkaudu pois pienimpien tulojen takia, vajaakuntoisten työllistämisedellytysten parantamisen, asumistuen normivuokran korotuksen jne. Ne ovat oikeita ratkaisuja ja täsmäohjattuja toimenpiteitä. Niillä tuki kohdennetaan erityisesti kaikkein kipeimmän tuen tarpeessa oleville. Valitettavasti ne toimet eivät kuitenkaan ole riittäviä.

Kehyspäätöksessä pettymyksenä on kirjattava se, että vasemmistoliiton vaatimus työmarkkinatuen ja työttömyysturvan peruspäivärahan korottamisesta ei raamipäätöksen yhteydessä toteutunut. Niinpä se on yksi niitä asioita, joihin budjettiriihessä on vielä palattava.

Tuohon pettymysten sarjaan on kirjattava myös se, että raamipäätöksen yhteydessä ei osoitettu rahoitusta alueellisten kehityserojen tasoittamiseen, jotka erot kiistatta ovat edelleen kärjistyneet. Alueiden kehittämistä koskevan lain tarkoittamasta tavoiteohjelmasta päättäessään valtioneuvosto aikanaan lupasi kiinnittää erityistä huomiota Itä- ja Pohjois-Suomen rakenteellisten ongelmien ratkaisemiseen. Ohjelmassa on lähtökohtana, että hallitus tehostaa Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämistä mainittujen aluetyöryhmien ehdotusten pohjalta. Näistä ehdotuksista sinänsä ei ole pulaa, mutta sen sijaan toimenpiteistä kylläkin.

Alue- ja kuntaministeri Korhosen johdolla budjettikehysratkaisua varten oli valmisteltu eri ministeriöiden kanssa yhteistyössä noin 500 miljoonan markan aluepaketti. Se olisi ratkaisu pahimpiin alueellisiin kehitysongelmiin. Sen hyväksyminen olisi myönteinen signaali alueellisille toimijoille. Se loisi myös uskoa hallituksen haluun vaikuttaa alueellisten erojen tasoittamiseen. Tuo lisäpanostus on niille alueille välttämätöntä taantuvan kehityksen katkaisemiseksi ja työttömyyden alentamiseksi niillä alueilla, missä se on vielä poikkeuksellisen korkea.

Tässä yhteydessä on myös syytä todeta se, että selvitysmies Jukka Pekkarisen kuntien peruspalvelujen rahoitusta koskevassa selvityksessä esittämien ratkaisujen toteuttamiseen on ryhdyttävä. Niillä ratkaisuilla voidaan parantaa kuntien tulojen ennustettavuutta ja vakautta. Samalla päästään nykyistä oikeudenmukaisempaan yhteisöverojen jakoon ja myös oikeudenmukaiseen arvonlisäverojen jakoon päästään kuntien välillä.

Hallituksen välikysymykseen antamassa vastauksessa on mainittava vielä yksi myönteinen asia, jota on syytä korostaa. Se on se, että köyhyyspaketti ei ollut viimeinen ratkaisu, vaan hallitus tekee myös jatkossa esityksiä köyhyys- ja syrjäytymisongelmien poistamiseksi. Niinhän myös pääministeri on monissa lausunnoissaan todennut.

Kun etukäteen markkinoitu köyhyyspaketti on kuihtunut paremminkin vähäiseksi nyytiksi, jolla ei köyhyyttä merkittävästi voida lievittää, on syytä varsinaisessa budjettiriihessä palata asiaan ja kohdentaa se kansantaloudessa ja myös valtiontaloudessa oleva liikkumavara nimenomaan vaikeimmissa olosuhteissa elävien aseman parantamiseen sen vastapainoksi, että annetaan entistä suurempia verohelpotuksia hyvätuloisille ja paremmin toimeentuleville.

Hannu  Aho  /kesk:

Arvoisa puhemies! En aio olla niin monisanainen, vaikka aikaa nyt olisikin näin yön tietämänä. Paljon on puhuttu, mutta ihan muutamiin oleellisiin asioihin haluaisin puuttua.

Onko köyhyyttä olemassa, ja missä ovat ne niin sanotut köyhät tänä päivänä? Täällä on kuultu jonkun edustajan puheenvuorossa käytettävän sanontaa, että köyhyyttä ei ole. Miksi sitten tämmöinen köyhyyspaketti on tehty, ellei köyhyyttä ole tässä maassa?

Minusta ei ole apua niistä lupauksista, että selvitetään, paneudutaan asioihin, on laitettu jokin työryhmä selvittämään; tässä on kyllä selvitetty ja paneuduttu aika pitkään. Nyt olisi kyllä konkreettisen tekemisen aika. Mielestäni kyse on siitä, halutaanko todella tunnustaa, että meillä on todellisia ongelmia täällä keskuudessamme ihmisillä saada hankituksi jokapäiväistä leipää ja normaali asunto itselleen tai perheelleen. Käydyssä keskustelussa on kuitenkin jotenkin jäänyt leijumaan ilmaan ajatus, että emme oikein välttämättä kaikki tiedä tai tiedosta sitä todellista ongelmaa, missä tänä päivänä mennään. Me kaikki tiedämme, että meillä on keskuudessamme paljon pienituloisia lapsiperheitä, joilla ei ole vakituista työtä ja joilla on sen lisäksi paljon asuntovelkaa.

Mutta meidän tulee muistaa, ja yllättävän vähän sitä on muistettu tänäkin päivänä, että meillä on myös niitä ihmisiä, jotka ovat todella elämänsä tehneet erittäin pienellä palkalla todella lujaa työtä ja nimenomaan meidän hyväksemme, jotta tänä päivänä me voimme vähän niin kuin pullistella tällä kansantuotteen kovalla kasvulla. He ovat tehneet pienellä palkalla vailla sitä eläketurvaa, sen kehittymistä, mikä meillä kaikilla tällä hetkellä on olemassa. He ovat eläneet myöskin siinä yhteiskunnassa, jolla ei ole ollut niitä palveluksia, joita me pidämme automaattisen selvänä, että saamme niitä itse käyttää. Heillä on niin pieni eläke, ja tiedän sen kokemuksesta, että jos henkilöt joutuvat, jotka ovat peruseläkkeellä, sairaalaan hoitoon, kuukaudessa ei kärsi olla 31:tä päivää tai muuten menee miinuksen puolelle. Eläke on niin pieni, raha on löydettävä jostakin muualta, puhumattakaan sitten, että siihen tulevat lääkekustannukset ym. yksityisiä menoja. Minusta tämä asia ei ole oikein.

Näitä todellisessa puutteessa eläviä ihmisiä on kaupungeissa ja maaseudulla, ja toivoisinkin, että tässä salissa emme käyttäisi niitä puheenvuoroja, joita valitettavasti tänäkin päivänä on käytetty, joissa asettaisimme vastakkain nämä puutteessa elävät ihmiset sen mukaan, ovatko he kaupungissa tai maaseudulla. Minä en näe henkilökohtaisesti minkäänlaista järjen hiventäkään niissä puheenvuoroissa, joita siihen suuntaan käytetään. Silloin me tahtomattamme haluamme asettaa niitä ihmisiä vastakkain, jotka todella apua tarvitsevat, ja itse haluamme peittää ne todelliset ongelmat, mitä meidän tulisi tässä salissa korjata.

Köyhyyshän on kuitenkin loppujen lopuksi aika yksinkertaista. Se on rahan puutetta. Sitä ei ole riittävästi kaikilla ihmisillä, vaikka tiedämme, että rahaa on tässä maassa, mutta se on vain kasaantunut vähän väärin ja eri paikkoihin. Rahan puute voi olla myöskin muodostunut monella tavalla. Sitä ei aina henkilökohtaisesti ole meillä kaikilla riittävästi, mutta ei ole myöskään kunnilla, joiden pitäisi pystyä ja pitää pystyä pitämään kaikista kuntalaisistaan huolta silloin, kun he eivät itse pysty omista asioistaan huolehtimaan. Tämä on sitä tulonjakopolitiikkaa, jota tässä maassa hallitus ei ole tosissaan ottanut. Hallituksella on mahdollisuus ja valta tehdä oikeita ratkaisuja, joilla kannetaan yhdessä vastuuta kuntien mahdollisuuksista pitää meille tärkeitä peruspalveluita yllä ja vastata myöskin siitä rahanmenosta.

Myöskin on totta varmasti se, niin kuin täällä puhutaan, mistä syystä köyhyys on olemassa. Kyllä se on varmaan totuutta, että rikkaat ovat edelleen rikastuneet tänä päivänä ja köyhät ovat köyhtyneet tai vähintäänkin pysyneet samalla asteella.

Työnteko on meille kaikille erittäin tärkeää ja siihen pitäisi satsata entistä enempi. Miten siihen kunnat pystyvät vastaamaan? Niillä täytyy olla resursseja, ja silloin myöskin syrjäytymisen ongelma pitäisi pystyä ottamaan tosissaan, että voisimme ennalta ehkäistä niitä tilanteita.

Mielestäni kalleinta yhteiskunnalle on se, että jo kouluikäisenä ihmiset syrjäytyvät ja emme siihen panosta tarpeeksi lisäopettajilla, -opetuksella, jotta voitaisiin saada kaikki nuoret kuulumaan tähän yhteiseen joukkoon tavalla tai toisella. Silloin me voisimme varmistaa, että hekin omalta osaltaan pystyisivät työtä tekemällä itsensä elättämään.

Toisaalta ihmetyttää, että työllistämisrahoja tänä päivänä ei voida käyttää siihen, että jos jollakin syrjäisellä kylällä on ihmisiä, jotka haluavat tehdä työtä auttaen lapsiperheitä ja vanhuksia hoidossa, heille ei myönnetä rahoitusta siihen, vaan kehotetaan, että heidän pitää ensin käydä koulua, opiskella, sen jälkeen vasta tähän työhön. Tuntuvat täysin järjettömiltä nämä ajatukset.

Tänä päivänä on paljon puhuttu, mitä pitäisi tehdä. On toivottu, että jossakin tuonnempana saamme näitä parannuksia aikaan. Mielestäni oppositio välikysymyksellään ei aliarvioi sitä 500:aa miljoonaa. Sillä on oma tarpeensa, mutta se on liian pieni määrä tätä köyhyyttä poistamaan, mikä meillä todellisuudessa on. Minusta tänä päivänä pitää tunnustaa perusasioita. Niihin on paneuduttava, on kannettava vastuuta, valtio ja kunta yhteistyössä, ja myöskin nyt, arvoisa puhemies, puheiden sijasta tarvitaan todellisia päätöksiä eikä katteettomia poliittisia lupauksia, joihin — ainakin näin näen — emme itsekään tässä salissa välttämättä aina usko.

Reijo Laitinen /sd:

Herra puhemies! Täällä ed. Mauri Pekkarinen keskustaryhmän puheenjohtajana kyseli, missähän se Lipponen oikein luurailee, kun ei ole kuuntelemassa näitä puheenvuoroja. Olen ihan vakuuttunut siitä, että Paavo Lipponen asiasta äärettömän kiinnostuneena henkilönä ja toverina käy läpi hyvin tarkoin esimerkiksi keskustan eduskuntaryhmän puheenvuorot ja muutkin puheenvuorot, mitä tässä salissa käytetään. Minusta ed. Mauri Pekkarisen puheenvuoro tältä osin oli vyön alle lyönti. (Ed. Väistö: Kuinka niin? Välikysymys, hallitus vastaa!) Sen takia, koska ed. Pekkarinen ollessaan ministerinä, aika ahkera ihminen kun on, siitä huolimatta joutui olemaan silloin tällöin työmatkojen takia pois salista, kun käsiteltiin esimerkiksi hänen hallinnonalaansa kuuluvia asioita. Näin on. Se voidaan tarkistaa.

Toinen asia, mihin ed. Pekkarinen puheenvuorossaan täällä äärettömän voimakkaasti otti kantaa todeten muun muassa vapaasti siteeraten, että vanha, rapautuva parlamentarismi-idea näyttää toteutuvan myöskin huomisessa äänestyksessä. Minäpä tämän toteamuksen jälkeen innostuneena rupesin kahlaamaan läpi sitä, miten 1991—95 Ahon hallituksen aikaan keskustan kansanedustajat äänestivät silloin, kun oli kysymys epäluottamuslauseesta hallitukselle. Enpä löytänyt yhtään edustajaa, joka olisi äänestänyt hallitukselle epäluottamuslausetta. Näin se vain nyt sitten sattui olemaan, elikkä tämä on semmoista retoriikkaa ja populismia, mitä ei tahdo oikein ymmärtää.

Totta kai on niin, että meitä kriittisesti suhtautuvia kansanedustajia esimerkiksi tämän köyhyys- ja syrjäytymispaketin osalta tässä salissa on aika tavalla. Minun mielestäni ed. Mauri Pekkarisen elämöinti näitten asioitten osalta on hurskastelua, kun me kaikki tiedämme sen, että kepussa on aika tavalla kovin ryhmäkuri, mitä eduskuntaryhmissä ylipäätään on.

Täytyy muistaa se, että silloin kun Ahon hallitus istui, köyhiä rokotettiin, silloin leikattiin vähätuloisilta ja köyhiltä aika tavalla, eikä sitä selitä ollenkaan se, että silloin elettiin toisenlaisia taloudellisia aikoja. Siitä huolimatta Ahon hallitus puuttui vähävaraisten ihmisten asemaan leikkaamalla heidän etujaan ja oikeuksiaan muun muassa niin, että peruspäivärahasta, työmarkkinatuesta indeksikorotukset niin kuin sosiaaliturvan osalta muutoinkin jäivät toteutumatta, mikä käytännössä merkitsisi sitä, että jos indeksitarkistukset olisivat tulleet, työmarkkinatuki, peruspäiväraha olisi tänä päivänä aivan toista luokkaa. Nyt Lipposen hallituksen aikana indeksitarkistukset ovat tulleet.

Työttömyysturvan osalta keskusta, kepu, on rakentamassa meille sudenkuoppaa. Ensinnäkin uskon sen, että meidän eduskuntaryhmästämme ei kukaan äänestä epäluottamuslausetta hallitukselle, koska tässä on kysymys ensimmäisestä askeleesta, toinen askel otetaan budjettiriihessä, kolmas askel otetaan eduskunnassa ja me korjaamme tämän paketin sillä tavalla, että se poistaa köyhyyttä ja parantaa syrjäytyneitten asemaa. (Ed. S. Lahtela: Entäs se sudenkuoppa?) — Aivan oikein, sudenkuoppa on se, että kepu haluaa ansiosidonnaiset järjestelmät romuttaa maasta. Näin se vain on. Se tapahtui esimerkiksi vuonna 93, jolloin ansiosidonnaisen työttömyysturvan ansiosidonnaista osuutta leikattiin 45 prosentista 42 prosenttiin. Silloin oli tarkoitus tehdä suurempiakin muutoksia ansiosidonnaiseen turvaan. Nyt vuoden 2002 alusta tämä keskustan tekemä leikkaus korjataan, näin on. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan ansiosidonnainen osuus korotetaan takaisin 45 prosenttiin. Tämä on se sudenkuoppa. Minä toivon, että vasemmistoliiton edustajat, jotka ovat aika lähellä ammattiyhdistysliikettä, eivät nyt putoaisi tähän kuoppaan.

On tietysti ihan selvää, että tämä paketti ei ole riittävä. Siinä on paljon sellaisia elementtejä, joita pitää korjata. Se käytännössä tarkoittaa sitä, että sinne on löydettävä myöskin lisää rahoitusta. Samalla on muistettava se, että tämän vuoden budjetin osalta näihin epäkohtiin köyhyyden ja syrjäytymisen osalta on panostettu noin 930 miljoonaa markkaa. Minä uskon niin, että vähintään se ministeriryhmän esitys tämän paketin tasosta tulee toteutumaan, jolloin puhutaan siitä, että köyhyyden ja syrjäytymisen poistumiseen on käytettävissä noin 1,7—1,8 miljardia markkaa rahaa. Sekään ei ole riittävä. Meillä on paljon asioita, joita pitää yhdessä vielä eteenpäin viedä.

Yksi keskeisin asia on se, että työvoimahallinnon voimavarat täytyy ehdottomasti turvata aktiivisen työvoimapolitiikan osalta ja erityisesti siitä syystä, että työttömyyden rakenne meillä on tavattomasti vaikeutunut. Tästä johtuen tarvitaan räätälöityjä toimenpiteitä pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi.

Syksyllä aloitettava kuntouttava työtoiminta on mielestäni ihan viimesijainen toimenpide. Ensisijainen toimenpide on normaali työllistyminen. Tähän tarvitaan lisää rahoitusta. Olisin toivonut, että tässä paketissa olisi toimeentulotuen asumista koskeva 7 prosentin omavastuuosuus poistettu tai ainakin sitä olisi vähennetty esimerkiksi sillä tavalla, että se olisi puolitettu. Me tiedämme sen, että kokoomus tämän asian osalta ei ole samassa kelkassa demareitten kanssa. Tämä kohentaisi mielestäni merkittävästi köyhimpien ja syrjäytyneitten elämän edellytyksiä. (Ed. Väistö: Ei riittävästi!) — Ei varmasti riittävästi.

Asunnottomuuden poistamisen osalta tarvitaan lisäkeinoja. Ongelma on kasvukeskuksissa kova, se on Pääkaupunkiseudulla, se on Jyväskylän seudulla, se on Oulussa jne. Minä en oikein jaksa uskoa siihen, että Siimeksen paketti nyt tältä osiltaan on sen kaltainen, että se pystyy tätä ongelmaa merkittävästi lievittämään.

Yksinkertaisesti köyhyyttä ja syrjäytyneisyyttä pahentaa se, että meidän perusturvatasomme on riittämätön. Peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea tulee nostaa. Uskon niin, että löydetään sellainen järjestelmä, mitä nyt selvitetään kolmikantaisesti. Tämä ei tarkoita sitä, että merkittävästi esimerkiksi ansiosidonnaista työttömyysturvaa nostetaan. Itse asiassa kysymys on tekniikasta ja matematiikasta. Väitän, että tunnen tämän järjestelmän kohtalaisen hyvin.

Yksi ongelma on myöskin se, että kymmenen kuukauden työssäoloehto on aivan liian pitkä. Mielestäni se pitäisi poistaa kokonaan tai vähintäänkin puolittaa. Aikaisemminhan se oli kuusi kuukautta ja nyt se on kymmenen kuukautta.

Maria Kaisa  Aula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ihan ensiksi vastaus ed. Laitiselle. Oli hyvä, että hän oli tutkinut sen, että keskustan eduskuntaryhmästä vuosina 91—95 kukaan edustaja ei äänestänyt Ahon hallitukselle epäluottamusta. Mutta siinähän se asian ydin juuri onkin. Me pystyimme vaikuttamaan asioihin eduskuntaryhmänä jo ennen kuin ne tulivat tänne eduskuntaan. (Ed. Laitinen: Todella silloin köyhien asemaa heikennettiin!) — Kyllä silloin esimerkiksi torjuttiin ehdotukset, jotka koskivat kansaneläkkeen pohjaosan poistamista, ja oli paljon muitakin perusturvaan liittyviä leikkauksia, joita muutettiin keskustan eduskuntaryhmän vaatimuksesta, mikä johti siihen, että eduskuntaryhmämme ei tarvinnut äänestää hallitukselle epäluottamusta. Siinä suhteessa se oli parempi hallitus kuin Lipposen hallitus, joka selvästikään ei ota huomioon niitä vaatimuksia, mitä eduskuntaryhmistä tulee, ja sen sisällä on vaikea päästä sopuun, koska on niin paljon erilaisia näkemyksiä. Lopputulos ei sitten oikein tyydytä yhtään ketään.

Arvoisa puhemies! Näin myöhäisenä iltahetkenä tai melkein aamuhetkenä muutama näkökulma käydystä köyhyyskeskustelusta. Jotenkin tuntuu kyllä siltä, että tämän hallituksen psykologinen silmä on pahasti pettänyt, koska köyhyyskeskustelussa ministereiden ja eräiden ryhmäpuhujienkin pyrkimyksenä on ollut vähätellä köyhyysongelman olemassaoloa ja selittää sitä tilastojen kanssa saivartelemalla mitättömäksi. Mutta olen kyllä huomannut, että tämän saman strategian ministerit näyttävät omaksuneen myös alueellisten erojen kasvun suhteen.

Olin viime maanantaina Rovaniemellä Lapin liiton järjestämässä aluepolitiikan kriisikokouksessa. Siellä oli mukana vasemmistoliiton ministeri Martti Korhonen ja hänellä oli valtava kalvopatteri, jolla hän pyrki osoittamaan, miten vähäinen alueellinen keskittymisongelma on ja miten paljon hallitus on jo asian hyväksi tehnyt. Kuitenkin kansalaisten huoli eriarvoistumisesta, niin köyhyysongelmasta kuin alueellisista eroistakin, on kiistämättömästi kasvanut. Sen kyllä pystyi jokainen aistimaan Rovaniemen kokouksessakin ja sehän nähdään Evan tutkimuksista ja selvityksistäkin. Myöskin jokainen ihan arjessa näkee kävelemällä kaupungilla tai tutustumalla asioihin, että ongelmat ovat kärjistyneet.

Jotenkin tuntuu tarpeelliselta kysyä, onko nyt kyse siitä, että ministerit ovat kiireidensä keskellä eristäytyneet omiin norsunluutorneihinsa, vai onko kyse siitä, että Lipposen valtakausi on tullut niin pitkäksi, kun istutaan jo toisella saman pääministerin vetämällä hallituskaudella, että ikään kuin torjunta ulkopuolelta tulevaa epämiellyttävää tietoa kohtaan tulee liian voimakkaaksi. Vai onko tämä linja selitettävissä sillä, kun hallituspuolueet pyrkivätkin vetoamaan omalla politiikallaan vain hyvin toimeentulevaan enemmistöön ja vain hyvin toimiviin alueisiin? Toivon kyllä kovasti, että viimeksi mainittu vaihtoehto ei pitäisi paikkaansa, koska se kyllä johtaisi eriarvoistumiskehityksen edelleen kärjistymiseen.

Oppositiosta voisikin antaa hallitukselle ihan konsultointineuvoja, miksei hallitus voisi reilusti tunnustaa, että ongelmia on ja niitä yritetään korjata. Jokainenhan käsittää sen, että ei yhtenä vuotena kaikkia köyhyyspulmia saada ratkaistua. Siksi hallitus olisi voinut nytkin laatia useampivuotisen ohjelman niin köyhyysongelman kuin vaikka myös alueellisen eriarvoistumisen ongelmien vähentämiseksi. Mutta näinhän ei ole tehty.

Sen sijaan hallituksen toimintatapa on se, että kaikki tulevaisuuteen suuntaavat, ongelmia ratkovat, ennalta ehkäisevät toimet on kuin pihdeillä nyhdettävä irti hallituksesta ja uudistusasioita tarkastellaan vain yhden vuoden tähtäimellä. Hallitus ei ole eriarvoisuusongelman ratkaisussa kyennyt luomaan mitään myönteistä tulevaisuudennäkymää, ja myönteistä näkymää on oikeastaan vain niille ihmisille ja alueille, joilla ennestäänkin menee hyvin.

Kun hallitus tarkastelee näitä ongelmia, se toimii sillä tavalla kamreerimaisesti, että ne hankkeet, jotka vähentäisivät syrjäytymistä, parantaisivat kuntien palveluita tai kehittäisivät koulutuksen mahdollisuuksia, katsotaan kuluina eikä niitä nähdä sellaisina investointeina, jotka tulevaisuudessa voisivat vähentää kustannuksia ja mahdollistaa talouden kasvua. Hallituksesta kyllä löytyy momenttien viilaamisen insinööritaitoa, mutta sitä, että asioita oikeasti laitettaisiin tärkeysjärjestykseen ja käytäisiin hallituksen sisällä poliittista keskustelua, arvokeskustelua, puuttuu.

Arvoisa puhemies! On puhuttu myös siitä, onko köyhyys markkinoiden ja valtavirtojen aikaansaamaa vai hallituksen toimista johtuvaa. Varmasti on molemmissa syynsä. Suhteellisen köyhyyden ja tuloerojen kasvun kannalta markkinat ovat todennäköisesti päävastuussa, koska hyvin eteenpäin menneen talouden ansiosta hyvätuloisten tulot ja pääomatulot ovat kasvaneet. Mutta eihän tämä ole se ensisijainen ongelma, vaan ongelma on se, että hallitus ei ole käyttänyt omaa poliittista valtaansa, jolla se olisi voinut markkinoiden kehitystä tasoittaa ja parantaa pienituloisten ja köyhimpien asemaa.

Tietysti tässä yhteydessä täytyy myös tarkastella Lipposen valtakautta kokonaisuutena. Hallituksen uusi köyhyyspaketti oikeastaan epäsuorasti tunnustaakin sen, että Lipposen ensimmäinen hallitus teki säästöpäätöksissään köyhyysongelmaa kärjistäviä virheitä. On hyvä, että edes nyt työmarkkinatuen ja kansaneläkkeen lapsikorotukset palautetaan, koska esimerkiksi juuri nämä sosiaaliturvan leikkaukset kohdentuivat köyhimpiin. Korjaamatta jäävät vielä esimerkiksi pienimpään sairaus- ja erityisesti äitiyspäivärahaan sekä kotihoidon tukeen tehdyt leikkaukset. Erityisen tärkeänä itse pidän lapsiperheiden köyhyysongelmien lievittämistä. Kun puhutaan paljon väestörakenteen vanhenemisesta ja siitä, miten pärjäämme tulevaisuudessa ikääntyneen Suomen kanssa, juuri tässä tilanteessa lapsista pitäisi pitää erityisen hyvää huolta ja investoida lapsiperheitten tulevaisuuteen.

Pitkäaikaistyöttömyys on köyhyyden suuri syy. Se on täällä todettu jo varmasti 100 kertaa. Mutta myöskään työttömyyden alentamisessa hallitus ei ole ollut tehokas, koska viime vuosina joka vuosi työttömyysaste on jäänyt korkeammalle kuin valtiovarainministeriö aina budjettia tehdessään omissa ennusteissaan odotti. Eli ei ole saatu aikaan niitä uudistuksia, joilla olisi työttömyyttä vähennetty.

On hyvä, että hallitus on nyt aloittanut toimeentulotuen uudelleenarvioinnin niin, että toimeentulotuen saaja voi myös ansaita hieman ilman, että toimeentulotuki vähenee, mutta näitä ongelmia on paljon muitakin. Esimerkiksi sovitellun päivärahan yhteydessä on saman tyyppisiä ongelmia, joita tulisi ratkaista pienten työtulojen ja sosiaaliturvan yhteensovituksessa. Lisäksi tulisi jatkaa pienipalkkaiseen työhön kohdentuvan työnantajamaksun alentamista, jotta työnantajien mahdollisuudet palkata myös vähemmän koulutettuja ihmisiä helpottuisivat. Työmarkkinatuen tarveharkintaisuus myös aiheuttaa edelleen kannustinongelmia. Tarvittaisiin myös kokeiluja, joissa työttömyysturvan ja toimeentulotuenkin vastikkeeksi työtön voisi tehdä erilaisia yleishyödyllisiä töitä. Monesti tähän olisi myös vapaaehtoisuutta ja halua. Se olisi kuntoutumista työn kautta.

Työministeriön uusissa työvoimapolitiikan suunnitelmissa on paljon hyvää aikomusta, mutta voimavarat ovat liian niukat. Tarvittaisiin hyvin yksilöllisesti räätälöityjä toimenpiteitä.

Alueelliset työttömyyserot ovat Suomessa Euroopan huippuluokkaa. Työvoimapolitiikan rahoja tulisikin suunnata tehokkaammin niiden vähentämiseen, koska, kuten sanottu, työttömyys ja köyhyys kulkevat käsi kädessä. Nyt ei näin ole tehty.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä muutama sana tuloerojen kasvuongelman analyysista ja myös siitä keskustelusta, jota täällä aikaisemmin päivällä käytiin keskustan kannasta suhteessa pääomaverotuksen korottamiseen.

Edellä on eräissä puheenvuoroissa pidetty, jos ajatellaan tuloerojen kasvua, rikastumista ongelmana ja esitetty siihen keinona pääomaverokannan tai osinkoverotuksen kiristämistä. Suhteellisiin tuloeroihin se voi toki auttaakin, mutta eihän se auta tämän maan köyhiä yhtään piirua, jos ei hallituksessa ole poliittista tahtoa ohjata verotuloja perusturvan kohentamiseen ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseen. Näinhän tilanne Lipposen hallituksessa on ollut. Voi kysyä, minkä verran auttoi köyhiä viime vuoden alusta tapahtunut pääomaveroasteen nosto, jota esimerkiksi demarit ovat kovasti markkinoineet köyhyyden vastaisena toimenpiteenään.

Keskusta ei kannattanut pääomaveroasteen korotusta pari vuotta sitten, koska tällä on myös merkitystä suomalaisten yrittämisen, olosuhteiden ja työllisyyden kannalta. Ennen kaikkea pääomaverokannan ohella olennaista on myös sen tuotto. Pääomaveron tuottohan on kasvanut huimasti viime vuosien aikana, olisi kasvanut ilman tuota verokannan korottamistakin, ja näitä verotuottoja olisi nyt jo voitu kohdentaa enemmän köyhyyden vähentämiseen. Pääomaveroasiaa kaiken kaikkiaan pitää tarkastella kokonaisuutena. Esimerkiksi myyntivoittojen verotus Suomessa on itse asiassa kireämpää kuin muualla Euroopassa ja pienituloisten yrittäjien ongelmat ovat edelleenkin korjaamatta. Kannattaa nyt varmaan sekin ottaa huomioon, että osittainhan tässä pääomatulojen kasvussa on talouden rakenteen muutoksen aiheuttamia tekijöitä, yritysten omistajien asettamien tuottovaatimuksien nousun vaikutuksia, on kansainvälistymistä ja suomalaisten säästämisen tavat ovat myös muuttuneet. Näissä parjattujen osinkotulojen saajissa on kyllä myös paljon ihan tavallisia palkansaajia mukana. Suomen on tietysti tärkeää olla myös kansainvälisesti yrittämisen ympäristönä kilpailukykyinen.

Arvoisa puhemies! Minusta poliitikkojen ensisijainen ratkaistava ongelma ei olekaan pääomatulo-osuuden alentaminen, vaan köyhyysongelman korjaaminen. Yrittämisen edellytyksiä voidaan turvata ja köyhyysongelmaa poistaa yhtäaikaisesti, jos tahtoa eli yhteisvastuuta hallituksessa riittäisi. Minusta tuntuu, että pääomaverokannasta keskustelu on jonkinlaista savuverhoa, jonka taakse todellinen köyhyysongelman ratkaiseminen eli näiden pienimpien sosiaaliturvaetuuksien ja perusturvan parantaminen ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen halutaan siirtää.

Rakel  Hiltunen  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan moraalinen selkäranka pitää. Näin voisi ajatella, kun tänä päivänä tätä köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiskeskustelua olemme voineet kuunnella. Eduskunnassa vallitsee laaja sitoutuminen sosiaalisen eriarvoistumiskehityksen estämiseksi riippumatta siitä, onko puhuja opposition edustaja vai hallituspuolueen kansanedustaja.

Mielestäni kuitenkin selvä ero on siinä, että hallituspuolueiden edustajat joutuvat puheenvuoroissaan sitoutumaan myös taloudelliseen vastuuseen, joka hallituksella on kansakunnan kokonaisuutta ajatellen. En sano, että opposition asema on helpompi, mutta ehkä hiukan huolettomampi, kun voidaan osoittaa vain epäkohtia kertomatta, kuinka epäkohdat voidaan myös taloudellisesti turvata ja korjata.

On hyvä muistaa, että köyhyys syntyi syvän laman seurauksena riippumatta siitä, oliko sen synty Ahon hallituksen vai Lipposen ensimmäisen tai toisen hallituksen aikakautta tai toimia.

Sadat tuhannet suomalaiset kokivat elämänsä turvattomaksi työttömyyden seurauksena henkilökohtaisesti tai läheistensä kautta. Samoin lomautukset, konkurssit, asuntojen menettämiset horjuttivat satojen tuhansien ihmisten elämää ja uskoa tulevaisuuteen. Se kokemus oli hyvin syvä, että ihminen ei aina voi itse vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Laman seurauksena monet ihmiset jäivät myös siihen elämäntilanteeseen, että he eivät enää saaneet otetta omasta elämästään.

Leipäjonot on mainittu hyvin useissa puheenvuoroissa köyhyyden symboleiksi. Minusta näin voikin ajatella. Työttömyys pitkään jatkuessaan ja vielä tänäkin päivänä jatkuessaan on saattanut kymmenet tuhannet ihmiset sellaiseen elämäntilanteeseen, että yhteiskunnan turvaverkko ei parhaimmillaankaan toimi.

Kun täällä on puhuttu myös alueellisesta eriarvoisuudesta ja on viitattu menestyviin Etelä-Suomen alueisiin, jopa Pääkaupunkiseutuun ja Helsinkiin, haluan kertoa, että myös näiden menestyvien alueiden sisällä voidaan huonosti ja on vaikea löytää yhtä keinoa, jolla leipäjonot saadaan lyhentymään. Yksin Helsingissä käy viikoittain noin 800 henkilöä hakemassa ruoka-apua leipäjonon kautta. Kun tätä tilannetta arvioi, en pysty sanomaan, että hallitus yksin voi kohentaa asiaa. Perusturvan minimit ovat ne, jotka ovat lähes jokaisen ihmisen elämäntilanteen taustalla, mutta sen lisäksi tarvitaan myös monia sellaisia sosiaalityön apukeinoja, joita kunta itse on velvollinen järjestämään. Ymmärrän hyvin sen, että pääministerin esittämä kuntakritiikki on saanut monet loukkaantumaan, mutta en myöskään haluaisi olla velvoittamatta kuntia kantamaan omaa vastuutaan asukkaista.

Kun seurasin Helsingin leipäjonotilastoja, huomasin, että eräs asia, joka on monissa puheenvuoroissa nostettu esille, toi uusia asiakkaita leipäjonoon. Se oli toimeentulotuen asumiskustannusten omavastuuosuus, joka edellisen eduskuntakauden hallituksen aikana luotiin. 7 prosenttia merkitsi 200:aa markkaa kuukaudessa kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, työmarkkinatuella pääosin eläville ihmisille. Tämä kasvatti leipäjonoja.

Itse olen ollut pettynyt hallituksen köyhyyspakettiin muun muassa siitä syystä, että se ei pitänyt sisällään tämän omavastuuosuuden poistamista toimeentulotuen asumismenoissa. Haluan kuitenkin uskoa, että myös tähän voidaan vaikuttaa kevään ja kesän aikana.

Toinen pettymyksen aihe itselleni oli se, että hallitus jätti siitä paketista pois luvatun eläkeläisten savamaksun alentamisen. On syytä uskoa, että se toteutetaan niin kuin olemme sen eduskunnassa sopineet. Harmillista on vain, että se jää vielä yhdeksi pelivaraksi elokuisiin ryhmien kokouksiin ja syksyn budjettikäsittelyyn.

Arvoisa puhemies! Hallitus ansaitsee risunsa, mutta myös ruusunsa, vaikka piikkien kera. Haluan vakuuttaa vielä, että hallituspuolueiden kansanedustajien äänestäminen hallituksen luottamuksen puolesta ei tarkoita sitä, että huoli sosiaalisen eriarvoisuuden kasvusta ei olisi yhteinen meille edustajille.

Jaana Ylä-Mononen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Edellä puhunut ed. Rakel Hiltunen hiukan vihjasi siihen suuntaan, että keskusta olisi jotenkin huoleton näissä asioissa, joista nytkin on puhuttu. Kyllä sanoisin, että meidän eduskuntaryhmästämme huolettomuus on nyt kaukana. Kannamme erityistä huolta ja murhetta siitä, että asia, josta tänään keskustellaan tai ainakin pitäisi keskustella, myöskin menee eteenpäin ja parempaan suuntaan. Siksihän tämä välikysymys on jätetty, että me kannamme huolta oppositiossa.

Siihen, mistä ed. Rehula käytännössä aloitti, voisi melkein lopettaa: mikälaiset rätingit nyt on lyöty pöytään. Hän käytti alikersantti Lahtisen sanoja sanoessaan, että kyllä sellaiset rätingit löytyvät, että kun ne katsotaan, ei nälkäisellä voi olla nälkä. Kieltämättä täytyy sanoa, että ministeri Perho onnistui puheessaan lyömään sellaiset rätingit ja tilastot pöytään, että köyhyys tuli melkein pois suljettua tästä maasta. "Vuosikymmenen lopulla myös suhteellinen köyhyys näyttää hieman vähentyneen, vaikka kotitalouksien hyvä tulokehitys onkin nostanut köyhyysrajaa. Tämän pohjalta voidaan arvioida, että tosiasiallisesti köyhien määrä on vähentynyt vielä enemmän kuin suhteellinen köyhyys", sanoi ministeri Perho vastauspuheenvuorossaan. Tästä ei muuta voi todeta kuin että tämän puheen on laatinut se, joka uskoo tilastoihin, mutta ei välttämättä näe, mitä jokainen meistä näkee, jos uskaltautuu tämän talon ulkopuolelle ja ihmisten pariin. Voi sanoa, että jo hallituksen aloittaessa pari vuotta sitten siltä puuttuivat henkiset eväät eikä niitä ole matkan varrella lisää näyttänyt tulleen.

Viimeksi tänään kävelin sen verran Helsingin katuja, että voin omin silmin todeta, että kerskakulutus ja köyhyys kävelevät Helsingissäkin ihan samaa katua. Kyllä suomalaiset näkevät, missä mennään. Köyhyyttä on, ja se huutaa, kun kävelee. Se näkyy ja sen näkee, jos vain haluaa katsoa. Sanoisinko, että Lipposen hallitus ei kuule eikä kuuntele. Siksi tämä välikysymys on mitä tarpeellisin sosiaalisen eheyden saavuttamiseksi.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Anttila.

Mikko Immonen /vas:

Arvoisa puhemies! Köyhyys, huono-osaisuus, syrjäytyminen eivät liene outoja käsitteitä. Outoa sen sijaan on, kuinka nämä ymmärretään niin, että osataan suhtautua sisällön tarvitsemalla vakavuudella.

Tilastot ja määrittelyt ovat lukuisissa puheenvuoroissa tulleet kerrotuiksi, joten se riittänee. Mutta jokapäiväinen arki? Ihmisillä, joiden päivät eivät toisistaan poikkea, päällä tuska, jonka lievittämiseksi itse kukin tekee omat kommervenkkinsä, tuska, joka muodostuu rahattomuudesta, maksamattomista laskuista, sairastumisista, halusta mennä töihin, huonosti maksetuista pätkätöistä, muutamia mainitakseni.

Tästä seuraa lumipallomainen vyöry ongelmia, minkä ulkopuolelle on vaikea sulkea jotakin ongelmista. Totuuden nimissä on sanottava, ettei ongelmitta ole koskaan eletty eikä eletä. Ne ovat myös rikkaus. Voi sanoa, että kehityksen pyörää pyöritetään ongelmilla. Köyhyyskierteen ongelmat eroavat siinä, että ne kasautuvat yksille ja samoille. Vähemmän koulutettu pitkäaikaistyötön on tyyppiesimerkki.

Pitkäaikaistyöttömän ja nuoren työelämään tulevan yhteinen ongelma on peruselintason alhaisuus. Pitkäaikaistyöttömällä alkaa kaikki vaatteista lähtien olla uusimisen tarpeessa, ja nuorella on vielä kaikki hankkimatta, joten ensimmäinen tavoite työhön päästäessä on oman elintason kohottaminen elämisen arvoiseen hyväksyttävään tilaan. Mutta karvas totuus iskee, kun ansiot riittävät vain häthätää hengissä pysymiseen. Lyhyen työsuhteen jälkeen suorastaan näkee nälkää. Toimeentulotuki, 200 markkaa viikossa, riittää vain lenkkimakkaraan ja kirnupiimään.

Koska työsuhteen päätyttyä kuluu vähintään viisi viikkoa työmarkkinatuen käteenjäämiseen työsuhteen päätyttyä, alkaa uusi rumba virastosta toiseen. Asumistuet ja suhteutetut päivärahat — liian monimutkaista. Helpompi lokeroitua työttömäksi ja syrjäytyä yhteiskunnasta. Tuloksena pitkäaikaistyöttömyyden lisääntyminen ja lokeroituminen omiin pieniin ympyröihin, jolloin ollaan ennen pitkää tilanteessa, jossa ollaan täysin yhteiskunnan ulkopuolella eikä osata tarttua elämään kiinni millään muotoa.

Ministeri Perho mainitsi hyväksyvänsä sosiaalitantta-kyltin. Hän haluaa edesauttaa köyhyyden poistamista nostamalla ihmisiä aktiivisuuteen, ei passiivisuuteen. Itse asiassa olen ministerin linjoilla, se vain vaatii todella hienosäätöä, missä ei voi massaratkaisuja tehdä. Käsitykseni perustuu omiin empiirisiin kokemuksiin sekä tohtori Vahteran tutkimuksiin. Oma tietämykseni on suuren joukkotyöttömyyden aikana toiminta työttömien keskiössä. Omassa toiminnassani huomasin, kuinka suuri merkitys on työttömyyden runtelemalle ihmiselle, kun hän saa valtaa ja vastuuta, mutta se ei saa olla näennäistä. Osallistuminen aidosti päätöksentekoon, missä vastuuta jaetaan, edesauttaa selviytymisessä. Aktiivisuus lisääntyy ja sinua arvostetaan, tulet huomioiduksi. Näin ympärilläni ihmisten muuttuvan.

Totuuden nimissä on sanottava, että työttömällä tieto työpaikan saamisesta ylitti kaikki muut keinot. Vahteran tutkimuksessa terveyden ja yleiskunnon kohentuminen oli niillä ihmisillä parempi, jotka eivät kuuluneet käskytettäviin, vaan suunnittelu- ja järjestelypuolelle. Mielestäni juuri käskytettävyys ja kyykyttäminen lisäävät syrjäytymistä. Pitkäaikaistyöttömyys, joka on suurin syrjäytymisen syy, johtaa loukkuihin: sinua juoksutetaan rahanhakumatkalla anoppilassa, työttömyyskassassa, sosiaalitoimistossa, harmaassa taloudessa jne.

Kyykyttämisen ehkäisemiseksi ei kovin suuria rahamääriä suhteessa syrjäytymiseen tarvitse etsiä. Esimerkiksi työttömien organisoidut yhdistykset, noin 200, ovat kolmannen sektorin suurin voimavara, joka yhteisesti palkattujen ja vapaaehtoisvoimin järjestää sekä osuuskuntien että muun toiminnan kautta toimintaa yli 100 000 ihmiselle. Tämä työ on sekä sosiaalisen että taloudellisen voimavaran kerryttämistä. Eräs toiminnan nykyaikaisin muoto on kierrätystoiminta, jonka piirissä toimii jo muutamia satoja ennen syrjäytyneitä ja pitkäaikaistyöttömiä. Toiminnan motivaatio on siinä, että siitä vastaavat työttömien omat yhdistykset. Toiminnan laajamittaisen työn esteenä on rahan puute. Pieni raha, 200 miljoonaa markkaa, tähän sekä työllisyyssyistä että kalusto- ja hallivuokriin riittäisi. Näin kymmenet tuhannet kilpailutyömarkkinoille kelpaamattomat ihmiset saisivat motivoitumista elämäänsä ja pääsisivät työrytmin kautta syrjäytymisen ulkopuolelle.

Toisin sanoen passiivisen auttamisen sijaan on olemassa aktiivista auttamista, mutta niiden massiivisesta mahdollisuudesta ollaan tietämättömiä, varsinkin niiden omaehtoisuudesta, jolla on keskeinen merkitys. Suurtyöttömyyden seuraukset ihmisten omassa kokemuksessa ovat suuret, ja siitä syntynyt oma toiminta on sarjassaan aivan eri luokkaa kuin muut vapaaehtoistoiminnat.

Kaikkiaan on liian paljon syrjäytyneitä ihmisiä, joiden elämää ei korjata millään toiminnalla, ainoastaan voidaan heidän olojansa helpottaa. Keskeinen helpotus on esimerkiksi 20 markan päivärahan korotus, joka tuntuu käteenjäävänä tulona. Käyttävätpä he sen miten tahansa, Suomen valtiolla on tähän varaa. Budjettiriihessä varmasti palataan asiaan.

Arvoisa puhemies! Koska en etsi työttömyyden syitä, en myöskään tölvi aikaa, milloin ja kenen aikana työttömyys kasvoi ennätyslukuihin, joten en myöskään yhdy opposition riveihin.

Veijo Puhjo /vas:

Arvoisa puhemies! Välikysymyksessä kiinnitetään perustellusti huomiota epäoikeudenmukaiseen tulonjakoon, pienituloisten kansalaisten heikkoon asemaan sekä suoranaiseen köyhyyteen, joka on saanut sietämättömät mittasuhteet maassamme. Huomautan kuitenkin, että köyhyydestä puhuminen on hieman ongelmallista, koska ihmisen määrittelemiseen köyhäksi ei ole päteviä kriteereitä. Selvää kuitenkin on, että hyvin suuri osa suomalaisista joutuu elämään ja kituuttamaan liian pienillä tuloilla.

Eurostatin tilaston mukaan köyhiksi luokitellaan noin 200 000 suomalaista. Tulojen riittämättömyyden takia toimeentulotukeen joutuu turvautumaan nykyisin vuosittain lähes 300 000 kotitaloutta, joissa on noin puoli miljoonaa henkilöä. Vuoden 1999 lopussa ulosotossa oli yli 300 000 velallista. Puute ja köyhyys näkyvät myös jatkuvissa leipäjonoissa. Jokaikinen päivä sadattuhannet suomalaiset kärsivät puutteesta, myös ruuan puutteesta ja ravinnon yksipuolisuudesta.

Sietämättömän tilanteen taustalla on se maassamme 1990-luvun alusta harjoitettu talous- ja sosiaalipolitiikka, jota yhä jatketaan. Lamavuosina sosiaaliturvaan ja julkisten palvelujen rahoitukseen tehtiin suuria miljardiluokan leikkauksia. Nämä leikkaukset ulotettiin jokseenkin kaikille sosiaaliturvan ja julkisen palvelujen sektoreille. Pääasiassa leikkaukset kohdistettiin tulonsiirtoihin, jotka ovat tärkeitä nimenomaan pienituloisille ihmisille, kuten toimeentulotuki, asumistuki, työttömyysturva, pienet eläkkeet jne. Tätä nimenomaan pienituloisiin ihmisiin kohdistettua leikkauspolitiikkaa ovat toteuttaneet samansuuntaisesti niin Ahon hallitus kuin Lipposenkin hallitukset.

Laman pohja sivuutettiin vuonna 1994, minkä jälkeen maamme taloudellinen kasvu on ollut harvinaisen voimakasta ja maamme kansantuote on kasvanut ennätysmittoihin. Myös julkisen talouden tasapaino on kohentunut nopeasti ja on nyt parempi kuin useimmissa muissa EU-maissa. Maallamme menee nyt taloudellisesti historiallisen hyvin, mutta ei suinkaan kaikilla kansalaisilla. Hyvästä taloudesta huolimatta lamavuosina tehtyjä sosiaaliturvan ja julkisten palvelujen leikkauksia ei ole peruttu kuin joiltakin pieniltä osiltaan. Leikkaukset on päinvastoin määrätietoisesti pidetty voimassa ja nimenomaan pienituloisille kansalaisille tärkeä sosiaaliturva leikatulla tasollaan. Reaaliarvoltaan selvästi 90-luvun alkua heikommalla tasolla ovat yhä muun muassa työttömyysturvan peruspäiväraha, toimeentulotuki, asumistuki, opintotuki, lapsilisät, varusmiesten päiväraha jne.

Vähimmäisturvan heikentäminen johtuu sekä leikkauksista että siitä, että useimpia näistä etuuksista ei ole sidottu indeksillä hinta- tai ansiokehitykseen. Indeksin puutteen takia kyseisiin etuuksiin on luotu alentamisautomaatti. Hallitukset ovat osallistuneet voimakkaasti myös kamppailuun kansantulon ensijaosta suosimalla yksipuolisesti pääomatuloja saalistavia työnantajia palkkatyöntekijäin kustannuksella. Tämän seurauksena muun muassa huippuvuonna 2000, viime vuonna, palkansaajien reaaliansiot polkivat entisellään, kun nousuksi voitiin kirjata vain 0,4 prosenttia.

Hyöty historiallisen voimakkaasta talouskasvusta onkin virrannut lähes yksinomaan suuryrityksille sekä pääomatuloista nauttiville hyvätuloisille väestöryhmille, ennen muuta kaikkein rikkaimmille. Sen sijaan pienituloisemman väestön reaalitulot on jäädytetty. Seurauksena on ollut tuloerojen voimakas kasvu, lisääntyvä eriarvoisuus ja suoranainen köyhyys, jota nyt on siis herätty täälläkin kauhistelemaan ja tosin myös kaunistelemaan. Leipäjonot venyvät, ja pienituloiset ihmiset kärsivät siksi, että heille ei ole suotu minkäänlaista osaa kasvaneesta kakusta. Näin ollen eriarvoisuus ja köyhyys ovat tietoisen politiikan tulosta.

Hallitukset olisivat voineet valita toisinkin, tukea suurituloisten sijasta pienituloisia ja suosia suuryritysten sijasta julkisia palveluja. Mutta ei, valittu ja ainoaksi oikeaksi julistettu politiikka on tämä. Se nimenomaan tuottaa eriarvoisuutta ja köyhyyttä. Hallituksen arvomaailmaan sopii maksaa lähes miljardi markkaa ylihintaa uusliberalismin mannekiinin ostamisesta johtajakseen, mutta ei köyhyyden helpottamiseen.

Kun nyt kuitenkin keskustelemme köyhyyden poistamisesta ja hallituskin on esitellyt vaatimattoman pakettinsa, tulkitsen, että hallituskin myöntää aiemman politiikkansa aiheuttaneen köyhyyttä ja hallituksen olevan siten linjantarkistuksen tarpeessa. Tässä tilanteessa on enemmän kuin perusteltua korjata lamavuosien ja sosiaaliturvan leikkausten ihmisille aiheuttamia vaikeuksia. Tämä on ehdoton velvollisuutemme. Se vaatii päättäväisiä toimenpiteitä ja moninkertaisia taloudellisia panostuksia nyt hallituksen esittämiin nähden. Keskeistä on toteuttaa ensisijaiseen vähimmäisturvaan sellainen tasokorotus, että se todella parantaa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asemaa ja poistaa tarvetta turvautua nöyryyttävän toimeentulotuen hakemiseen. Esimerkiksi köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto on esittänyt 4 000 markan perusturvan takaamista jokaiselle täysi-ikäiselle suomalaiselle, jolla ei ole mahdollisuuksia muuhun tuloon työttömyyden, vanhuuden, sairauden tai muun perustellun syyn takia. Tämä ei varmasti ole liikaa pyydetty. Samalla on paikattava sosiaaliturvan aukkoja ja toteutettava pienituloisia hyödyttäviä verouudistuksia.

Arvoisa puhemies! Parasta köyhyyden torjuntaa on työttömien työllistäminen. Siksi työllisyysmäärärahoja on supistamisen sijasta lisättävä. Jos tämä jumalainen markkinatalous ei pysty tarjoamaan ihmisille riittävästi töitä, julkisen vallan on tehtävä se, vaikka palauttamalla käyttöön velvoitetyöjärjestelmä. Sen kautta on turvattava tyydyttävä työpaikka ja pääsy ansiosidonnaiselle päivärahalle uuden työttömyyden mahdollisesti kohdatessa. Sen sijaan on lopetettava työttömiä nöyryyttävien tukimuotojen harrastelu.

Tietenkin puutteen ja köyhyyden poistaminen maksaa, mutta on huomattava, että toimeentuloa, sosiaalista turvallisuutta ja työkykyisyyttä parantavat toimet maksavat pitemmän päälle itsensä. Lisävaroja kuitenkin tarvitaan, koska nykyisten budjettiraamien puitteissa se ei onnistu. Varoja on otettava sieltä, missä niitä on: muun muassa korottamalla yhtiö- ja pääomaveroprosentti esimerkiksi kansainvälisesti vertailukelpoiselle tasolle 33 prosenttiin, saattamalla osinkotulot verotuksen piiriin, poistamalla yhteisöveron hyvitysjärjestelmä sekä luopumalla ylimpien tuloluokkien lisäverohelpotuksista. Myös yritysten ja rikkaiden on osallistuttava laman ja väärän politiikan uhrien tukemiseen ja solidaarisen yhteiskuntakehitykseen turvaamiseen.

Jari  Vilén  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! 1990-luvulla lamaan syöksynyt Suomi on nyt yhteisin ponnistuksin saatu nousuun ja maamme onkin viimeisen seitsemän vuoden aikana saanut nauttia ennennäkemättömästä talouskasvusta. Tämän talouskasvun seurauksena ja hallituksen määrätietoisen sekä johdonmukaisen talouspolitiikan ansiosta olemme viimein saaneet myös valtiontalouden tasapainoon. Tämä tasapaino on nyt mahdollistamassa ne uudet panostukset kansalaisten hyvinvoinnin eteen, joita hallitus on esittämässä muun muassa ensi vuoden budjettiin.

Talouskasvu ja valtiontalouden tervehdyttämistoimenpiteet ovat kulkeneet tässä käsi kädessä. Liikkumavara, joka meillä on käytettävissämme, on kuitenkin edelleen tavattoman pieni, ja sen hallitus on nyt budjettiraamiesityksessään muun muassa köyhyyspaketin muodossa jo aika tarkkaan käyttänyt.

Taloudellisen kasvun rinnalla myös tuloerot ovat kiistatta kasvaneet maassamme viime vuosina. Tuloerojen kasvu ei kuitenkaan johdu siitä, että köyhät köyhtyisivät, vaan siitä, että rikkaat rikastuvat nyt nopeammin kuin köyhemmät. Rikkaiden rikastuminen köyhiä nopeammassa tahdissa aiheuttaa kansantalouden keskimääräisen tulon nousemisen. Tällöin tuloköyhyyden laskennallisen rajan huonommalle puolelle jäävien kansalaisten määrä kasvaa. Tällä kovin laskennallisella ja epäoikeudenmukaisella mittarilla mitattuna suomalaisilla menee nyt huonommin kuin 90-luvun alkuvuosina. Kuitenkin tilanne on kiistatta päinvastainen.

Suoranainen köyhyys ei ole viime vuosina lisääntynyt, vaikka eivät kaikkein pienituloisimpien käteenjäävät tulot ole kasvaneet, mutta eivät ne myöskään ole pienentyneet. Onkin syytä kysyä, miten tuloerojen kasvu ylipäänsä olisi voitu estää. Tulojen kasvu kaikkein korkeimmissa tuloluokissa johtuu pääasiassa pääomatulojen lisääntymisestä, ja tämä opposition mukaan sietorajat ylittänyt kehitys olisi voitu lopettaa ainoastaan pääomien verotusta kiristämällä. Kuten täällä aiemmin on todettu, niin keskusta ei todellakaan ole halunnut ryhtyä tähän ja aiemmin tällä vaalikaudella eduskunnassa päättikin korottaa pääomatulojen verotusta. Keskusta näki silloin kansantalouden kohdalta perustelluksi pitää pääomatuloverotuksen tietyllä tasolla. Toivon, että näin voi olla jatkossakin.

Köyhyyteen voikin puuttua mielestäni vain puuttumalla niiden yksilöiden, niiden perheiden tilanteeseen, jotka maassamme ovat kaikkein pienituloisimpia. Meidän on syytä olla huolissamme työttömyydestä ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyydestä, samoin lapsiperheiden asiaan on syytä kiinnittää jatkossakin erityistä huomiota.

Hallitus onkin tehnyt pitkäjänteistä työtä työttömyysongelmaan puuttumiseksi. Työttömyys on vähentynyt maassamme viime vuosina huomattavasti, vaikkakin varmasti liian hitaasti. Samanaikaisesti myös työllisyysaste on kasvanut. Esimerkkinä pitkäjänteisistä toimenpiteistä voidaan mainita ne työvoimapoliittiset toimenpiteet, joilla on pyritty tukemaan työllistymistä ja työvoiman kysyntää. Erityisesti on pystytty välttämään uusien tuloloukkujen syntyminen. Myös nyt käsittelyssä oleva köyhyyspaketti kuuluu osana toimenpidekokonaisuutta pitkäaikaistyöttömien työnhakuvalmiuksien ja työnsaantimahdollisuuksien parantamiseksi. Myönteistä kehitystä on selvästi tapahtunut, mutta tehtävää, totta kai, on edelleen paljon työttömyyden muuttuessa yhä enemmän rakenteelliseksi.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa ministeri Perhon puheessaan mainitsemasta tosiasiasta. Tämä köyhyyspaketti ei ole ensimmäinen eikä viimeinen eikä ainoa hallituksen esitys köyhyyden torjumiseksi. Se on yksi osa kokonaisuutta, joka muodostaa koko suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän verkoston. Tämä paketti on rakennettu sillä liikkumavaralla, jota valtiontaloudessa on, ja se on kohdennettu juuri kaikkein pienituloisimpiin ja kaikkein vaikeimmassa asemassa oleviin.

Olen iloinen siitä, että muun muassa ed. Rehula keskustan ryhmäpuheenvuorossa oli hallituksen kanssa samaa mieltä niistä talouden uhkakuvista ja haasteista, mitä edessämme on olemassa, mitä maailmantaloudessa saattaa tapahtua. Se johtopäätös, minkä ed. Rehula teki näistä tulevaisuusnäkymistä, on taas hieman ristiriidassa oman käsitykseni kanssa, koska hänen käsityksensä tuntui olevan se, että juuri nyt, kun vielä hetken aikaa liikkumavaraa on olemassa, se kaikki olisi syötävä pois ja käytettävä tavallaan ennakkoon jo hyväksi. Itse olisin kyllä sitä mieltä, että vastuullista taloudenhoitoa, vastuullista vastuun kantamista on se, että katsotaan myös tulevaisuuteen eteenpäin eikä lähdetä sillä asenteella, että voisi käyttää ilmaisua: minun jälkeeni vedenpaisumus, sama siitä, mitä sitten tapahtuu.

Olen välikysymyksen jättäjien kanssa samaa mieltä siitä, että erityisesti syrjäytymiskierre on katkaistava. Sitä ei kuitenkaan katkaista nostamalla tiettyjen yhteiskunnan tukimuotojen tasoa muutamalla kymmenellä markalla tai edes muutamilla sadoilla markoilla. Jos tälle tielle lähdettäisiin, sen loppua ei näkyisi koskaan. Tehokkaampia keinoja syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja pienituloisten kotitalouksien tulotason parantamiseksi ovat työllistyminen sekä työnteon kannattavuuden parantaminen. Juuri näihin toimiin on hallitus panostanut ja panostamassa. Osa tätä kokonaisuutta on muun muassa köyhyyspaketti.

Valto  Koski  /sd:

Arvoisa puhemies! Näin aamuyön tunteina tulee vähän miettineeksi, mitä mielekkyyttä tämän tyyppisellä keskustelulla tähän aikaan on. Voi samalla todeta, että jos tämä on jokin mittari köyhyyden ja syrjäytymisen estämisestä, näitä köyhien ja syrjäytyneiden puolustajia näyttää olevan täällä kovin vähän. On syytä kysyä itseltämme, mitä me kansanedustajat ymmärrämme todellisesta köyhyydestä ja syrjäytymisestä, ja vielä, että jos puheiden määrällä voitaisiin ratkaista köyhyyden ja syrjäytymisen ongelmat, niin ne olisivat tähän aamuun verrattuna jo huomattavasti paremmalla tolalla. Mielestäni kuitenkin köyhyyden ja syrjäytymisen keskustelu on puuttumista yhteiskunnan vakavaan ongelmaan ja yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on tietysti köyhyyden ja syrjäytymisen vähentäminen, mutta mielestäni myöskin uskon ja toivon luominen niille ihmisille, jotka ovat jo toivonsa menettäneet yhteiskunnallisiin päättäjiin tämän asian hoitamisessa.

Haluan muutamin sanoin lainata erästä tutkimusta sen takia, että tulee sekin puoli selkeästi esille, mitä työttömyyden ja muun yhteiskunnallisen kehityksen kuva on Suomessa 90-luvun aikana ollut. Tutkimuksessa todetaan, että bruttokansantuote Suomessa on kasvanut vuodesta 1994 lähtien keskimäärin 5 prosenttia vuodessa ja vuonna 2000:kin kasvun arvioidaan olevan samaa luokkaa. Vuodesta 1994 myös kotitalouksien tulojen sanotaan kääntyvän hiljalleen nousuun, mutta lamaa edeltävä tulotaso saavutettiin vasta vuonna 1997. Hyvätuloisin kymmenys saavutti lamaa edeltävän tason jo vuonna 1995, mutta pienituloisten kymmenys ei ollut vielä vuonna 1998 yltänyt vastaavaan.

Suhteelliset tuloerot pysyivät suurin piirtein entisellään lamavuosina, mutta ne alkoivat kasvaa siinä vaiheessa, kun kansantalouden kasvuvauhti parani. Kotitalouksien saamat tulonsiirrot tasoittivat tuloeroja eniten vuonna 1994, minkä jälkeen niiden tasoittava vaikutus on vähentynyt lähes lamavuosia edeltävälle tasolle. Myös verotuksen tuloeroja tasoittava vaikutus on selvästi vähentynyt vuodesta 1996 lähtien. Tuloerojen lisääntyminen vuosikymmenen jälkipuolella johtui lähinnä omaisuustulojen realisoitujen veronalaisten myyntivoittojen ja osinkotulojen lisääntymisestä ja kohdistumisesta lähes täysin hyvätuloisimmalle kymmenekselle. Ylimpien toimihenkilöiden ja miesten palkkojen nousu selittävät myös jonkin verran tuloerojen kasvua. Kehityssuunta on näkynyt myös siinä, että köyhyysaste on noussut 2,9 prosentista 1994 4,5 prosenttiin 1998. Köyhiksi luokiteltavien kotitalouksien määrä on tänä aikana lähes kaksinkertaistunut.

Kotitalouksien toimeentulon riippuvuus sosiaaliturvasta on pienentynyt laman jälkeen hitaasti. Vuonna 1994 noin kolmannes kotitalouksien kaikista tuloista tuli suoraan sosiaaliturvaetuuksista. Vuoteen 1998 mennessä osuus laski 27 prosenttiin, kun se 1990-luvun alussa oli vain hieman yli 20 prosenttia. Työikäisten 55 vuotta täyttäneiden ja alle 25-vuotiaiden toimeentulosta yli puolet tuli sosiaaliturvasta vuosikymmenen puolivälissä, mutta varsinkin nuorilla osuus on nyt selvästi pienempi.

Muiden työikäisten toimeentulosta runsas neljännes muodostui 1994 sosiaaliturvaetuuksista eikä osuus ole pienentynyt siitä. Toimeentulon riippuvuus sosiaaliturvasta on vaihdellut alueittain. Vähäisintä se on ollut Pääkaupunkiseudulla ja suurinta Pohjois- ja Itä-Suomen maaseudulla. Tällaiset tiedot ilmenevät Kelan katsauksesta väestön sosiaaliturvaan ja hyvinvoinnin kehitykseen.

Myönteisestä kehityksestä kertoo se, että ikääntyvien mahdollisuudet työssä pysymiseen ovat 1990-luvun loppuvuosina kuitenkin parantuneet. 55—59-vuotiaiden työllisyys on parantunut huomattavasti vuodesta 1988 lähtien ja 60—64-vuotiaiden työllisyys seuraavasta vuodesta lähtien. Parantunut työllisyys on johtunut ennen kaikkea siitä, että virta eläkkeelle ja työttömyyteen on vähentynyt. 1990-luvun talouslama tuntuu yhä edelleen kansalaisten toimeentulossa, vaikka monien tilanne onkin kohentunut. Kun vuonna 1995 niin sanotun sosiaalibarometrin mukaan 31 prosenttia kotitalouksista arvioi tulevansa hyvin toimeen nykyisillä tuloillaan, vastaava osuus vuonna 2000 oli lähes 39 prosenttia. Myös tulevaisuuden näkymät ovat muuttuneet jonkin verran myönteisemmiksi. Kun vuonna 1995 noin 26 prosenttia kotitalouksista odotti tulotasonsa nousevan viiden seuraavan vuoden aikana, vastaava osuus vuonna 2000 oli 33 prosenttia. On kuitenkin todettava, että köyhyys kuului koko 1990-luvun lopun joka neljännen kotitalouden kokemuspiirin. Kuten täällä on sanottu, pitkäaikaistyöttömien tilanne oli vaikein. He eivät ole kokeneet toimeentulonsa lainkaan helpottaneen. Tosin heidänkin tulevaisuudenodotuksensa ovat nyt valoisammat kuin aikaisemmin. Kun vuonna 1995 vain 18 prosenttia pitkäaikaistyöttömistä odotti tulotasonsa kohonevan viidessä vuodessa, vuonna 2000 osuus oli jo 41 prosenttia.

Arvoisa puhemies! Koko 1990-luvun ajan on kohdistettu erilaisia toimenpiteitä toimeentulojärjestelmiin, jotka ovat pääosin olleet vaikutuksiltaan kyseenalaisia. Niillä onkin ollut merkityksensä köyhyyden ja syrjäytymisen kehityksestä, jota ei ole syytä tässäkään yhteydessä kiistää. Tutkimuksen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että Suomessa suurin ongelma ei ole se, että henkilöt elävät toimeentulotuen varassa, vaan se, että tuensaajat palaavat yhä uudelleen tämän tuen piiriin. Valitettavasti kroonisiksi pitkäaikaisasiakkaiksi ajautumisen riski on suurin niillä, jotka olivat tuen piirissä alle 20-vuotiaina.

Köyhyyden ja syrjäytymisen seuraukset voivat ollakin monitahoisia. Esimerkkinä mainittakoon, että masennuksen osuus työkyvyttömyyseläkkeiden perusteena jo 1990-luvulla on selvästi lisääntynyt. Sen osuus uusien eläkkeiden myöntämisperusteista oli vuosikymmenen lopulla jopa 40 prosenttia. Masennuksen yhteyttä työkykyyn selvittävä seurantatutkimus osoitti, että sairauspäivärahaa saaneista masennuspotilaista runsaat puolet elikkä 54 prosenttia oli vuotta myöhemmin eläkkeellä tai kuntoutustuella. Työttömyys oli yhteydessä masennuksen vaikeusasteeseen, vanhempaan ikään, huonompaan koulutukseen ja huonompaan sosiaaliekonomiseen asemaan. Näiden potilaiden elämänlaatu oli laaja-alaisesti huonompi. Toivottavasti tämä kuvaus avartaa omalta osaltaan näkemystä siitä, minkälaisten ongelmien kanssa olemme köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemisessä tekemisissä. Siksi toivoisin myös välikysymyksen esittäjiltä ymmärrystä tehtävän monimuotoisuuden suhteen.

Keskustan ryhmäpuheenjohtajan tapa osoittaa syyttävä sormi vain nykyisen hallituksen suuntaan jättää kokonaan huomion ulkopuolelle Lipposen hallitusten aikaa edeltävät toimet. Olisi ollut rehellistä tunnustaa myös oma osuutensa suomalaisten köyhyyden ja syrjäytyneisyyden syntyyn. Olen pyrkinyt avoimesti kuvaamaan ne syyt, jotka ovat nykyisen hallituksen aikaisista päätöksistä saattaneet seurata. Jos olisi ollut aikaa, olisi ollut varmaan hyvin tarpeellista tarkastella tulevaisuuden uhkakuvia, jotka saattavat vaikuttaa suomalaisen yhteiskunnan päätöksiin syrjäytymisen ja köyhyyden estämiseksi. En kuitenkaan rajoitetun ajan takia tähän ongelmakenttään tällä kertaa käy käsiksi.

Haluan lopuksi, rouva puhemies, todeta, että koska olen ilmeisesti yksi niistä harvoista, jotka ovat tulleet tähän saliin työttöminä, voin omakohtaisesti todeta joutuneeni kokemaan myös työttömyyden kirot kohdallani. Kun vuoden 92 lokakuussa jouduin työttömäksi, viisihenkisessä perheessäni oli myös kolme opiskelunsa päättänyt lasta työttöminä. Tuolloin ei ollut työtä vastavalmistuneelle diplomi-insinöörille, opistoinsinöörille eikä teknikolle. Toimeentulomme oli vaimon työpaikan varassa; hän oli ainoa, jolla oli töitä perheessämme. Käydessämme työttömien toimesta eduskunnassa vuonna 1993 kuuntelemassa eduskuntaryhmien vastauksia kysymyksiimme, jotka olimme etukäteen ryhmille toimittaneet, kuvaavaa oli, että silloisen hallituspuolueen keskustan edustajat eivät edes vaivautuneet paikalle. Tällaista on näiden hallitusten suhtautuminen köyhän asiaan. Onneksi tänä päivänä tilanne perheeni kohdalta on toinen ja opintolainojen maksu hyvässä aikataulussa.

Katri  Komi  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kun meitä on enää pari edustajaa paikalla, vain muutama ranskalainen viiva.

Mielestäni monimuotoisia toimia yli ministeriöiden rajojen tarvitaan kansalaisten toimeentulon turvaamiseksi. Meillä on Suomessakin vaarana huono-osaisuuden ja toimeentulovaikeuksien ylisukupolvistuminen. Erityisen selvä tendenssi näyttää olevan pitkäaikaistyöttömyyteen nähden. Lapsuudenkodin talousahdinko näyttäisi kaksinkertaistavan pitkäaikaistyöttömyyden riskin 90-luvun lopussa tutkimusten mukaan. Viimeisimmän tulonjakotilaston mukaan lapsiperheet ovat liki kymmenen vuoden seurannassa liukuneet pienituloisimpaan suuntaan.

Jos korotettaisiin pienintä äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaa nykyisestä 60 markasta työttömyysturvan peruspäivärahan 127 markan tasolle, se maksaisi 300 miljoonaa markkaa, koskisi 34 000:ta isää ja äitiä. Jos maksettaisiin opintotuen asumislisää ympärivuotisesti, se maksaisi 140 miljoonaa ja koskisi 75 000:ta opiskelijaa. Tietysti olisi muistettava myös tiettyjä ryhmiä, eläkeläisiä ja maanviljelijöitä, kun puhutaan pienituloisuudesta.

Ministeri Soininvaara sanoi, että sosiaalipolitiikan todellisia uudistuksia ei ole enää varaa viivyttää sen enempää taloudellisista kuin inhimillisistäkään syistä. Useaan kertaan hän on näin maininnut. Tämä asia on mielestäni myös tosissaan otettava.

Alueelliset ongelmat lisääntyvät edelleenkin. Sekin vaikuttaa köyhyyteen ja syrjäytymiseen, onko maakunnissa työtä saatavilla. Pitkäaikaistyöttömyys luo lisää ongelmia yksilöille mutta myös heidän perheilleen. Maakuntien ongelmien huomiotta jättäminen tuntuu jatkuvan. Osaamisen ja teknologian vahvistamista tulisi tukea, liikenneinvestoinneista on huolehdittava ja kotimaisen ruoan tuotannon edellytykset on varmistettava. Kun puhutaan köyhyydestä ja syrjäytymisestä, voidaan todeta, että peruspalvelujen tason säilyttäminen ja ennalta ehkäisevän toiminnan tukeminen kunnissa on tulevaisuuteen katsomista, mutta kaikki kunnat eivät selviä yksin.

Hyvää tässä paketissa oli lapsikorotuksen nosto työmarkkinatukea saaville ja esimerkiksi kansaneläkeläisten lapsikorotuksen palautus. Mutta vanhaa sanontaa toistaen on sanottava: hallituksen toimet köyhyyspakettiasiassa ovat oikean suuntaisia, mutta riittämättömiä.

Keskustelu päättyy.