2) Laki ulosottolain 4 luvun 6 §:n muuttamisesta
Lauri Oinonen /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Lakialoitteellani n:o 20/2005 vp
olen halunnut kiinnittää huomiota ulosoton suojaosuuksiin.
Tällä hetkellähän ulosoton suojaosuudet
ovat liian alhaiset. Velallisen suojaosuus ulosoton kohdalla on
yksinäisellä henkilöllä 540
euroa kuukaudessa, mikä markoiksi laskettuna tekee yli
3 000 markkaa kuukaudessa. Jos me ajattelemme tänä päivänä kansainvälisesti
arvioitua laskennallista köyhyysrajaa, niin se on noin
1 000 euron paikkeilla. Näin ollen tämä suojaosuus
on suunnilleen vähän yli puolet tästä.
Tämä aiheuttaa osaltaan ulosottovelallisille, joita
ovat tietysti henkilöt, jotka ovat ottaneet velkaa, mutta
myös takaajiksi lähteneille henkilöille
ongelmia, ongelmia silloinkin, vaikka kyse ei olisi kevytmielisestä velkaantumisesta.
Erityisesti takaajien kohdalla nämä ovat tragedioita, koska
yleensä silloin ei ole saatu mitään tuon
velan vastineeksi, usein ehkä sukulaisina tai hyväntahtoisessa
auttamistarkoituksessa on laitettu nimi paperiin. Ja vaikka asia
on selvitetty, että velka on omakohtaisesti maksun aikana
maksettava, silloin kuitenkin käytännössä usein
ihmiselle tulee sitten yllätyksenä tuo maksu.
Tästä asiasta on sinällänsä oikein
hyvä hallituksen esitys, ministeri Koskisen toimesta annettu,
ja se on parhaillaan lakivaliokunnassa, oli toissa viikolla täällä eduskunnassa
lähetekeskustelussa, mutta erityisesti haluan lakialoitteellani herättää keskustelun
ulosoton suojaosuudesta. Tällä hetkellä käytäntö on
sellainen, että sillä me luomme kurjuutta ja köyhyyttä sinne,
missä velkoja on maksettava. Toisaalta ymmärrän
hyvin sen oikeudenmukaisen periaatteen, että velat on maksettava,
myös takausvastuu on kannettava, mutta haluaisin juuri
tuon alhaisen suojaosuuden kohdalta korotusta.
Lakialoitteessani olen esittänyt suojaosuuksien kaksinkertaistamista.
Onko näin hyvä, sen lakivaliokunta toivon mukaan
aloitetta käsitellessään pohtii, mutta
lähtisin siitä, että suojaosuutta tulisi
voida korottaa niin, että uusia ongelmia ei aiheutettaisi,
niin että ihmiset joutuvat tämän takia
toimeentulotuen pariin entistä enemmän, eikä jouduttaisi
tässä myöskään perheenjäsenten
kannalta liian suuriin ongelmiin. Velkahan on tietysti aina ongelma,
ja se on selvä periaate, että velka on maksettava,
myöskin korot siitä.
Aloitettani kohtaan on esitetty kritiikkiä, joka tietysti
myös on syytä ottaa huomioon: kävisikö niin,
että jos suojaosuutta korotettaisiin, sitten ei pienituloinen
eikä ehkä keskituloinenkaan voisi enää saada
velkaa, koska velanmaksussa tulisi sitten juuri omat ongelmansa,
jos suojaosuus olisi korkeampi. Tämä näkökohta
on tietysti hyvä selvittää, ja toivon,
että siihenkin asiallisesti kiinnitetään
huomiota. Toisaalta jos tällä myös estettäisiin
sitä, että niihin ongelmiin, joita nyt on, ei jouduttaisi,
niin sekin olisi sinällänsä hyvä.
Arvoisa herra puhemies! (Ed. Ala-Nissilän välihuuto)
Tässä on myös kysymys siitä,
rohkenevatko ihmiset lähteä yrittäjiksi.
On aivan oikein pelko siitä, että jos lähtee
yrittäjäksi ja joutuu ottamaan velkaa, takaamaan
oman kodin jne., niin sitten käy, jos epäonnistuu,
hyvin huonosti. Meillä tässä maassa tarvittaisiin
yrittäjiä, tarvittaisiin niitä, jotka
olisivat myös työnantajina. Tämän vuoksi
toivon, että näihin kysymyksiin löydettäisiin
ratkaisuja, että ei tarpeettomasti jouduttaisi epäonnistuttaessa
ongelmiin. Samalla myöskin toki on muistettava velallisenkin
asianmukainen oikeusturva ilman muuta.
Ed. Ala-Nissilä toi täällä aivan
oikein esille kysymyksen eläkeläisistä.
Itse asiassa (Ed. Ala-Nissilä: Pienituloiset eläkeläiset
eivät voi selvitä takausrahoista!) tämä ongelma
on noussut esiin juuri pienituloisen eläkeläisen
minulle kertomana. Hän ei todellakaan voi koko oletettavissa
olevana elinaikanaan selvitä velasta. Tämä on
todellinen ahdistava elämäntilanteen loukku ja
juuri tällaisen yksilöidyn yrittäjäesimerkin
pohjalta: kun yrittäjä erehtyi takaamaan toista
yrittäjää ihan puhtaasti hyväntahtoisuuttaan,
niin sitten onkin oletettavissa olevan elämäniän,
vielä invalidieläkkeen mutta myös jo
vanhuuseläkkeen saajana, velkavankeudessa. Elämäntilanne
on silloin hyvin lohduton, kun jäljelle jäävä osuus eläkkeestä jää kovin
pieneksi.
Arvoisa herra puhemies! Haluan, että tämä aloitteeni
synnyttäisi keskustelun sekä täällä täysistunnon
lähetekeskustelussa että myöskin lakivaliokunnassa.
Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Oinonen tässä osoittaa
esimerkillistä aloitteellisuutta. Olisin kuitenkin vastauspuheenvuoron
käyttänyt täydentääkseni
asiaa nimenomaan eläkeläisten osalta. Itsekin
olen törmännyt sellaisiin tapauksiin, että on juuri
takausvelallisuus, sukulaisten yritysvelkoja esimerkiksi taattu,
ja on jo ikää 70 vuotta ja pieni kansaneläke.
Ei ikinä, jos ei lottovoittoa tule, mitään
mahdollisuuksia ole selvitä ja maksaa sitä velkaa.
Minusta tällaiset ihmiset pitäisi käsitellä nyt
erikseen. Siitä on ministeri Koskisellekin puhuttu, eikö tässä voisi
jotain armahdusta tai tällaista käyttää.
Ja kun nyt lakivaliokunnassa näitä käsitellään,
tätä ed. Oinosenkin hyvää aloitetta,
niin tämä näkökulma on kyllä tärkeä.
Heikki A. Ollila /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Oinosella on varmasti hyvä tarkoitus,
mutta herää kysymys, mitenkähän
monta yksilöä Suomessa joutuu elämään tuota
esitettyä 1 080:tä euroa pienemmillä tuloilla
tänä päivänäkin. Heitä on
varmaan runsaasti. Ja vastaavasti kun otetaan huomioon taloudet, joissa
asuu useampia henkilöitä, niin vaikka tuo suojaosuus
olisi pienempikin kuin tuo 1 080, niin ongelmia varmasti
tässä on, pienemmillä tuloilla moni joutuu
toimimaan.
Esko-Juhani Tennilä /vas:
Herra puhemies! Ed. Oinosen ehdotus on ihan oikea. Rapiat 500 euron
tuloilla ei pärjää. Suojaosa on jo tätä kautta
osoittautunut liian matalaksi.
Lisäksi kysymys on motivoitumisesta työllistymiseen.
Näin matalat suojaosat eivät työttömän
tilanteessa läheskään aina edes motivoi
menemään töihin. Viimeksi eilen minuun
otettiin yhteyttä Ounasjokivarresta ja tuotiin esille se, että esimerkiksi
yhdistelmätuelle on tämmöistä tosi
moniongelmaista työtöntä vaikea saada,
kun ei ole motiivia, kaikki menee kuitenkin, kun näin matala
suojaosa on. Kyllä tässä on tämä aktivoimisnäkökulmakin
otettava huomioon ja tehtävä tilaa sille, että ihmisen
kannattaa mennä duuniin.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa puhemies! Nimenomaan siitä on kyse, että on
ollut takaamassa ja, niin kuin tässä lakialoitteessa
on todettu, ilman omaa syytä ja ilman tarkoitushakuista
velkaantumista on joutunut tähän kierteeseen.
Itse kun olen ulosottomiehenä aikoinaan toiminut, niin
näin niitä tilanteita. Minun mielestäni
jonkinlainen kohtuus näihin pitää tulla.
Nyt vielä jos otetaan huomioon se, millä tavalla
Aktiv Hansa toimii perintäyhteydessä, niin se
on aivan käsittämätöntä,
millä tavoin ihmiset saatetaan vaikeuksiin. Se, mitä ed.
Ala-Nissilä otti täällä esiin, myöskin
kannattaa kyllä huomioida, lähinnä sen johdosta,
että ainakin Pohjanmaalla nimenomaan laman aiheuttamia
velkaantumisia tuli nimenomaan ilman omaa syytä ja sen
johdosta yritystoimintaakin valitettavasti joudutaan harjoittamaan
jopa bulvaanien välityksellä.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Aloitan tästä viimeksi
mainitusta asiasta puheenvuoroni toteamalla, että tämähän
se tässä sitten käytännön
tasolla ehkä kaikkein traagisinta on, että on
sitten kuitenkin — viittaan ed. Tennilän puheenvuoroon — motivaatio
tehdä, mutta sitten tämän laman seuraukset
itse aiheuttamattomasti ovat esteenä, niin että tulee
sellainen vyyhtiyhteiskunta, että tästä on
hyvin vaikea selviytyä.
Tässä ed. Oinonen on varmasti vilpittömästi aivan
todella pyrkimässä hyvään. Mutta
tämä keskustelu on jo osoittanut, että tämä on
erittäin monimutkainen asia ja tämä pitäisi
ratkaista kokonaisuutena, ja voisi kuvitella sillä tavalla,
että lakivaliokunta tekisi aikamoisen positiivisen asian,
jos kerrankin tekisi niin, että hyläten tämän ponnella
toisi tämän asian tänne saliin takaisin, niin
että sillä ponnella velvoitettaisiin tähän
monipuoliseen selvittämiseen, niin että hallitus
tulisi kunnon hallituksen esityksellä tänne saliin.
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Pulliaisen toive oikeastaan on siinä mielessä toteutunut,
että hallitus on tuonut meille noin viikko sitten hallituksen
esityksen n:o 13/2005, jossa on 248 sivua ulosottolain
muuttamisesta ja kokonaisuudistuskin. Täällä on
yli 200 pykälää, joissa otetaan kantaa
samaan kuin ed. Oinosen tekemässä ehdotuksessa,
siihen, mikä on tämä suojaosuuden määrä.
Tässä esityksessä ehdotetaan, että lievemmän
ulosmittauksen käyttöä laajennettaisiin
ja aiempaa useammalla pienituloisella velallisella ulosmittauksen
määrä olisi vähemmän
kuin kolmannes nettopalkasta, ja vastaavasti täällä myös
suurituloiselta jatkossa ulosmittauksen määrä on
nykyistä käytäntöä suurempi.
Eli kaikki nämä asiat tulevat lakivaliokunnan
perusteelliseen käsittelyyn. Uskon, että me pääsemme tämän
lakipaketin kimppuun vasta syksyllä, mutta joka tapauksessa
työ vie äärettömän
paljon aikaa sen takia, että asia on erittäin
monimutkainen, kuten ed. Pulliainen äsken kertoi.
Mutta aina meidän täytyy muistaa myöskin mitalin
toinen puoli, että ulosmittauksen kohteena saattaa olla
jonkun toisen pienituloisen perusteltuja saatavia eikä voi
olla sellainen yhteiskunta, että tämä,
jonka saatavia peritään, joutuu itse vaikeuksiin
tai hänen toimeentulonsa sen takia, että joku
muu ei halua niitä riittävästi maksaa.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Oinonen on tehnyt tavallaan rinnakkaislakialoitteen —
joka
tapauksessa oikeaan aikaan, niin että sitä voidaan
käsitellä viimeistään ensi syksynä tuon
hallituksen esityksen yhteydessä.
Mutta itse tähän asiaan. Todella 90-luvun
alun lama ei ole vaikuttanut vain ikään kuin suomalaisten
psyykeen ja asenteisiin muun muassa lainan ottamisen suhteen ja
siihen, että nykyinenkin hallitus pitää pääasiana
jatkuvasti niin sanottua säästämistä ja
pitää tiukkoja pantoja yllä eli kehykset
ovat jatkuvasti tiukat, ei vain tähän, vaan myös
siihen se on vaikuttanut, että yli kymmenen vuoden jälkeen
edelleenkin on ylivelkaantuneisuutta ja näitä mainittuja
täällä esiin tulleita ulosotto-ongelmia.
Näin ollen tämä on todella ollut historiallisen
vakava paikka, josta on Suomi nyt sitten saanut nenänsä vedenpinnan yläpuolelle.
Nyt pitäisi tietysti hoitaa vielä nämä vanhat,
sanoisiko, maksamattomat velat yhteiskunnallisesti.
Petri Neittaanmäki /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Oinonen puuttuu aloitteellaan tärkeään
asiaan. Kuten tässä aloitteessa todetaan, suomalainen
köyhyysraja on asiantuntijoiden mukaan noin 1 000
euroa. Kuitenkin ulosotossa olevilla velallisilla tällä hetkellä voimassa
olevien säännösten mukaan tuo raja on
540 euroa. Näin ollen tämän suojaosuuden
korottaminen tuohon noin 1 000 euroon olisi täysin
perusteltua.
Mutta todellakin, kuten ed. Salo omassa puheenvuorossaan totesi,
hallitus on antanut tästä asiasta oman esityksensä,
johon sisältyy myös ehdotuksia ed. Oinosen aloitteen
piiriin kuuluvasta asiasta. Lakivaliokunnassa tulemme viimeistään
syksyllä käymään tätä asiaa
läpi. Omalta osaltani kyllä lupaan yrittää viedä asiaa
ed. Oinosen esittämän aloitteen suuntaan.
Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tietäen ja tuntien ed. Oinosen
ahkeraksi ja aktiiviseksi kansanedustajaksi ihmettelen, että hän
on yksistään jättänyt tämän
aloitteen, ettei ole kerännyt tähän useampaa
nimeä. Mutta on todella hyvä, niin kuin ed. Salo
aiemmin totesi, että meillä on varsinainen hallituksen
esitys n:o 13/2005 jo lakivaliokunnan käsittelyssä.
Mutta, arvoisa herra puhemies, jos ajatellaan ihan tällaista
huono-osaista, minkälainen ihminen on siihen tilanteeseen
joutunut, niin taloudellisen huono-osaisuuden ja syrjäytymisen
riskiryhmässähän on ammattikouluttamaton
pitkäaikaistyötön, joka on ollut myös
toimeentulotuen piirissä pitkäaikaisena asiakkaana.
Riski kasvaa, jos henkilö on yksin asuva mies tai yksinhuoltajanainen.
Taloudellinen ja sosiaalinen huono-osaisuus ovat helposti kasaantuvia
huono-osaisuuden alueita. Taloudellinen huono-osaisuus muodostuu
helposti kouluttamattomuuden, työttömyyden ja
pienituloisuuden kehäksi, joka voi helposti johtaa myös
sosiaaliseen huono-osaisuuteen ja näin kasautuen aiheuttaa
ongelmia, ja tässä ongelmanipussa on yhtenä osatekijänä myös
ulosottomies.
Heikki A. Ollila /kok:
Herra puhemies! Tämä keskustelu on jo osoittanut
selkeästi sen, että ed. Oinosen hyvää tarkoittava
aloite on tuollaisenaan liian kaavamainen. Täytyy muistaa myös
se, että köyhyysrajan alapuolella on tänä päivänä runsaasti
muitakin ihmisiä kuin ulosotossa olevia ihmisiä.
Erityisen vaikeaa on varmasti määritellä tuo
"ilman omaa syytään". Olenkin joskus ajatellut
sellaista mallia, että 90-luvun laman seurauksena näihin
kurimuksiin joutuneiden käsittelemiseksi perustettaisiin
jonkinnäköinen armahduslautakunta, joka tapaus
tapaukselta käsittelisi niitä. Sillä pystyttäisiin
varmaan monta ihmistä pelastamaan työelämään
takaisin.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Haluan kiittää tästä erittäin
kantaa ottavasta, asiallisesta, napakasta keskustelusta. Halusin
juuri, että tämä lakialoite tulee esille
hyvän hallituksen esityksen rinnalle ja sitä kautta
myöskin lakivaliokunnan vaativaan työskentelyyn,
jossa nähdään näkökohtia,
jotka liittyvät näihin ongelmiin.
Näkökohta, joka tuli ed. Ala-Nissilän
keskustelupuheenvuorossa esiin, on hyvin vakava, koska juuri eläkeläisten
kohdalla on todennäköisesti kyseessä koko
jäljellä olevan elämän ikäinen
velkavankeus. Eläkeläinen ei yleensä kovinkaan paljon
voi toimeentuloonsa vaikuttaa.
Keskustelu päättyy.