3) Laki eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden
kuntoutuksesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta
Erkki Pulliainen /vihr(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tiistaina täällä käytiin sotilaallisesta
kriisinhallinnasta seikkaperäistä keskustelua,
ja siinä hyvin tärkeä näkökohta
oli se, että silloin, kun sotilaallisiin toimenpiteisiin lähdetään,
pitää olla hyvin valmistautunut asioihin, koska
seurausvaikutukset voivat olla hyvinkin vakavia.
Meillä oli oma kohtalomme, joka päättyi
sota-asioissa aktiivitoimien osalta 40-luvun puolivälissä.
Tänä päivänä yhä sen
sodan seurauksia käydään läpi.
Yksi sellainen laki, jolla pyritään tämän
sodan seurauksia eräällä tavalla jälkihoitamaan,
on laki eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden
kuntoutuksesta. Tämä laki on ollut täällä eduskunnassa
lukuisia kertoja esillä. Lukuisia kertoja on tilkitty tätä lakia,
ja paineita tämän tilkinnän jatkamiseen
on edelleen olemassa.
On aika mielenkiintoista, millä tavalla tämä asia
tulee eräällä tavalla esiin. Siinä näkyy
suomalaisen yhteiskunnan vaurastuminen, ihmisten kunnossa pysyminen
pitkään, mutta sitten kun ikääntyminen
tulee kysymykseen, kun mittarissa alkaa olla 80 vuotta ja sillä lailla,
niin siinä vaiheessa tulee mieleen, millä tavalla
saisin kuntoutuksen asioita hoidettua, ja sillä tavalla
palautuu mieliin, missä tehtävissä minä olinkaan
silloin sodan loppuvaiheissa.
Yksi tämmöinen ryhmä ovat niin sanotut
työkomppaniat. Siinä on kysymys sadonkorjuutehtävistä sotatoimialueella
sen jälkeen, kun väestö ja karja olivat
evakuoitu pois, heidän toimintansa. Nämä työkomppaniat
saivat komentomääräyksen, että nyt
sadonkorjuupuuhiin. Heille tuli siis selvä työmääräys
ja selvä päiväraha tästä toiminnasta
jnp. Sitten, kun näissä tilkitsemisoperaatioissa
lainsäädäntöön oli
päästy siihen vaiheeseen, että näitä karjanajajia,
paimenia, oli muistettu, niin nämä itse varsinaisissa
sadonkorjuutehtävissä olleet ja edelleen hengissä olevat heräsivät
kysymään, voisiko nyt meidätkin ottaa tässä huomioon.
Tässä on kysymys muutamasta kymmenestä henkilöstä,
jotka ovat edelleen elossa. He ottivat juuri puhuvaan ja varmasti
moneen muuhunkin yhteyttä ja toivoivat, että tämä pieni
operaatio hoidettaisiin kuntoon. Fiskaalista merkitystä tällä käytännöllisesti
katsoen ei ole lainkaan, ei yhtään mitään.
Se menee näitten reunavaikutusten piiriin. Kysymys on vaan
nyt sellaisesta, että kun olemme halunneet hoitaa näitä asioita
nyt kuntoon kaikilta osiltaan, niin hoidettaisiin tämäkin.
Totean vielä, arvoisa puhemies, tähän,
että 26 syntyneitten asia on edelleen odottamassa ratkaisuaan.
Kerranhan se oli ed. Koistisen lakialoitteella hilkulla hoitaantua,
mutta ei se sitten kuitenkaan hoitaantunut.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Tämä ed. Pulliaisen
aloite on sillä tavalla hyvä, jotta monta ihmistä on
ottanut tässä vuosien varrella yhteyttä vastaavasta
tilanteesta ja ihan hiljattainkin vasta otti eräs henkilö yhteyttä.
Kyse on monessa tapauksessa kyllä myös siitä,
voidaanko tämänhetkisen järjestelmän
mukaan osoittaa sitten, että siellä on oltu, koska
välttämättä Sota-arkistosta
ei kaikkia näiden henkilöiden nimiä ja
tehtäviä löydy. Sen takia minä tähän täydentäisin
vielä, että tässä pitäisi
enemmän uskoa kyllä ihmisten kertomuksiin siinä mielessä, koska
välttämättä ei sitä todistajaa
enää ole olemassa, joka siellä on ollut
kaverina, tai ei pysty osoittamaan sitä noin ihan konkreettisesti,
että joku on nähnyt. Sen takia tämä on
yksi semmoinen asia, joka tähän liittyy.
Sen allekirjoitan ihan täydellisesti, mitä ed. Pulliainen
totesi, jotta varmasti kyse ei ole suuresta porukasta. Se ei rahallisesti
ole merkittävä, mutta niille ihmisille se olisi
tärkeä asia, jotta pääsisivät
edes yhdesti elämässään kuntoutukseen,
ja sillä tavalla yhteiskunta muistaisi heitä kuitenkin
siitä tehtävästä, koska ne ihmisethän olivat
työvelvollisia, heidät ikään
kuin pakolla laitettiin. Jos kuka kynnelle kykeni, niin tuli käsky,
että on lähdettävä tekemään
linnoitustöitä tai sadonkorjuutöitä tai
tämän tyyppisiä töitä,
ja sinne vaan lähdettiin sitten. Sen takia toivoisi, että tämä yhden
edustajan allekirjoittama aloite nyt tässä tapauksessa
hyväksyttäisiin.
Antero Kekkonen /sd:
Herra puhemies! Aivan mahdotonta olla eri mieltä tästä asiasta
ja tämän perusteista. Mutta kun näitä asioita
tänne tulee, muun muassa tämä jo mainittu
26 syntyneiden kohtalo, niin on kyllä nähtävä rehellisyyden nimissä se,
että sotaveteraanien, siis sodan käyneiden, joukossa
suhtautuminen näihin asioihin ei ole lainkaan niin yksinkertainen
kuin esimerkiksi tässä salissa. Näihin
työkomppanioihinhan liittyi myöskin, en tohdi
sanoa halveksuntaa, mutta sellaista asenneilmastoa, että sinne
pantiin myöskin sellaista väkeä, joka
jostain syystä ei ollut ihan etulinjan väkeä.
Tämä tilanne loi aika isoa jännitettä sota-aikana
tämän joukon sisään, siis sen
joukon, joka oli työkomppanioissa ja sitten rintamalla.
Tämä vain tämmöisenä huomautuksena
historiasta, jolla en todellakaan halua sanoa, ettei tämä olisi
aivan kannatettava esitys.
Olen ed. Esa Lahtelan kanssa myös sitä mieltä,
että kun tämä väki vähenee
niin kovaa vauhtia nyt tällä hetkellä,
niin voisi olla, että osa kunniavelkamme maksamista olisi
myös se, että ei ihan niin kirjaimellisesti kaikkia
dokumentteja vaadittaisi, koska me tiedämme varsin hyvin,
että näihin tehtäviin myös määrättiin
ilman minkäänlaista dokumenttia. Poliisi saattoi
tulla kotiin ja sanoa, että nyt lähdet sinne,
ja mitään muuta ei jäänyt jäljelle
siitä käskystä. Siis ei mitään
jäänyt jäljelle siitä käskystä.
Tähän pulmaan olen itse törmännyt
hyvin monta kertaa ennen kaikkea eräiden lottien rintamasotilastunnusta
hankkiessani.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Miten tämän nyt oikein
aloittaisi, kun ed. Pulliainen on tehnyt niin ainutlaatuisen hyvän aloitteen,
että ei paremmasta väliä? Ed. Pulliaisen
esittelypuheenvuoro oli niin täydellinen, etteipä siihen
juuri mitään ole lisättävää,
ja kun ed. Esa Lahtela ja ed. Kekkonen ovat sen maasta taivaaseen
kehuneet, niin mitä tähän nyt oikein vielä sitten
sanoisikaan? (Ed. Kekkonen: Yrittäkää edes!) — Mutta,
ed. Kekkonen, minä yritän.
Jatkan siitä, mihin ed. Kekkonen jäi, että tämä näiden
asioiden huolehtiminen ja hoitaminen on eräänlaista
kunniavelkaa sille sukupolvelle, joka tämän isänmaamme
turvallisuuden ja tulevaisuuden pelasti. Tähän
asiaan liittyy vahvasti myöskin semmoinen, että sen
kotirintaman väen, niiden naisten ja nuorten poikien, ja
voisi sanoa, että myöskin niiden vanhojen ukkojen,
jotka pyörittivät tätä yhteiskuntaa
silloin, kun työkelpoinen, paras väki oli rintamalla
siellä etulinjassa ase kädessä puolustamassa
tätä maatamme, muistaminen ja huomioiminen, voisi
sanoa, edelleenkin, kun nyt on tapana puhua ahtaista kehyksistä,
niitten kehysten vapautuvien voimavarojen suhteessa otettaisiin
mukaan ja hoidettaisiin tänne matkaan. Sen varmasti tämä kehys
kestää, ja se on saatavissa mukaan.
Tässä kun sanoin niistä vanhoista
ukoista, jotka eivät rintamalla olleet, he ovat kaikki
keskuudestamme poistuneet. Me emme voi mitään
muuta kuin puheissa kunnioittaa ja muistaa heitä. Mutta
näiden kotirintaman naisten, jotka olivat silloin nuoria
naisia, tulevia äitejä, jotka tekivät tämän
työn — monet olivat aitoja äitejä silloin parhaimmillaankin,
mutta tällä kertaa ne, jotka keskuudessamme elävät,
olivat niitä tulevia äitejä — mukaan
ottamisella tässä asiassa, niin kuin tähän
aloitteen luonteeseen kuuluu, tähän rinnastaen
ja lisäten heitä pitäisi muistaa ja nähdä.
Näin arvellen tähän mahtuu ja tätä asiaa
pitäisi tehdä, ja niin kuin ed. Kekkonen sanoi,
eduskunnan tahdosta tämä asia varmaan ei ole kiinni,
vaan veteraanijärjestöt eivät niin kun
periaatteessa ole kypsiä ja lämpimiä sille,
että tätä asiaa avattaisiin tai laajennettaisiin.
Se keskustelu käydäänkin sillä rintamalla
erityisesti silloin 26 syntyneitten osalta, 26 ikäluokan,
mikä oli viimeinen asevelvollisuuttaan suorittava ikäluokka,
mikä oli aseissa, oli valmiina menossa, mutta tunnus jäi
vaan puuttumaan, elikkä ei ollut semmoista tehtävää ja
semmoista paikkaa, missä tunnus olisi hankittu ja löydetty,
joten tämä on hyvin luonnollista, että siinä sellaista
kisaa käydään.
Herra puhemies! Se, mikä tämän puheenvuoroni
oikein perimmäinen aihe on olemassa, on se, että tähän
aiheeseen liittyy aivan oleellinen osa siinä, mihin ed.
Kekkonen viittasi, että poliisi yhtäkkiä antoi
tehtävän, pani toimeksi jne., mistä ei
mitään merkintää kirjoihin jäänyt.
On eräs tärkeä ryhmä, josta
toivon, että kun tätä asiaa vielä uudelleen
täällä käsitellään,
ed. Pulliainen vaikka omisi sen itsellensä ja lähtisi
viemään sitä eteenpäin, nämä sotilaspojat,
mitkä kotirintamalla sotilaspoikaosastoissa tai sitten
näissä poikasotilaissa tai suojeluskuntapojissa,
mitä erilaisimmilla nimillä rakennettiin ilmasuojelukomppaniat,
olivat vartioimassa, ilmoittamassa ilmatilannekuvaa jne. — ja
sitten joku keksi vielä nämä oravapoikakomppaniat,
tarkoittaa samaa asiaa kaikki — toimivat lähettitehtävissä,
toimivat vartiointitehtävissä, toimivat myöskin
ihan puhtaassa vihollisjahdissa, desanttijahdissa jne., loivat semmoista
turvaa sinne kotirintamalle, että oli edes jotakin, oli
näitä poikia olemassa, jotka tätä hommaa
tekivät, erityisesti 44 kesällä. Koska
ne vanhemmat ikäluokat, useimmat niistä, joutivat ja
joutuivat rintamalle ja sitä kautta löysivät
tunnuksen ja tämän kuntoutusmahdollisuuden, nämä,
jotka tästä kisasta ovat jääneet
pois, voitaisiin ottaa tähän ed. Pulliaisen luonteiseen
aloitteeseen mukaan ja siinä yhteydessä myöskin
löytää niin, että kun tämä sotilaspoikajärjestö on
järjestäytynyt, heillä on tarkat luettelot,
kuka siellä on ollut ja kuka on toiminut, heille voitaisiin
tätä kuntoutustukea myöntää ja
hoitaa. He eivät tätä rintamatunnusta
haekaan eivätkä sitä tarvitse, niin kuin
ei tässä esityksessäkään
haeta rintamatunnusta vaan kuntoutustukea ja tunnustusta sitä kautta.
Tämä on se kunniavelka, mikä sille
sukupolvelle pitäisi tehdä ja löytää,
enkä näe, että tässä on
mitään poliittista ongelmaa, enkä näe
myöskään, kun näitä voimavaroja
vapautuu, että tässä olisi taloudellista
ongelmaa. On kysymys vain hyvästä tahdosta, sen
asian hoitamisesta. Sen me nykypäivän päättäjäsukupolvi
olemme velkaa niille aikaisemmille sukupolville, niin kuin ed. Pulliainen
tässä aloitteessaan tarkoittaakin.
Jukka Vihriälä /kesk:
Herra puhemies! Ed. Pulliaisen lakialoite on perusteltu ja hyvä,
kuten täällä on edellä jo kuultu,
että nämä työkomppaniassa sotatoimialueella
toimineet pääsisivät kuntoutuksen piiriin.
Syytä on tässä todeta se, että nyt,
kun tämän hallituksen aikana tehtiin tämä veteraanipaketti
vuonna 2004, siihenhän osoitettiin rahoja yli 20 miljoonaa
euroa kaikkiaan, niin on aivan selvää, että näistäkin
varoista pystyttäisiin näin pienet ryhmät
kuntoutuksen osalta hoitamaan. Toki on niin, että aloitteen pohja
on hyvä, ja on hyvä, että se nostetaan
esille. Se ei etene, mutta sosiaali- ja terveysministeriön
ja kyseisen ministerin pitäisi asia valmistella ja tuoda
tänne tämä lain muutos aivan samalla tavalla
kuin tämä 26 syntyneitten asia, jonka osalta edelleen
on tavallaan myöskin ikävää,
että sitä ei ole saatu järjestykseen.
Vuonna 26 syntyneitä lienee tällä hetkellä viitisentuhatta,
ja sekin joukko nopeasti poistuu keskuudestamme. Hekin odottavat
arvostusta. Siitähän tässä nyt
on kysymys eikä mistään muusta, ja varmasti
yhteistä poliittista tahtoa tässä salissa
löytyy. Minusta asiassa pitäisi ministeriön
kautta lähteä etenemään.
Rauno Kettunen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen on tehnyt hyvän lakialoitteen
jälleen kerran. Lakialoitteessa ehdotetaan, että kuntoutusta
voi saada myös se, joka vuosien 1939—45 sotien
aikana on osallistunut karjan evakuointiin tai sadonkorjuutehtäviin
työkomppaniassa rintamapalvelustunnuksesta annetussa asetuksessa
tarkoitetuissa tehtävissä. Moni ihminen on ottanut
minuunkin yhteyttä tällaisessa asiassa. Kannatan
lämpimästi tätä lakialoitetta,
niin kuin kaikissa aiemmissakin puheenvuoroissa täällä monisanaisesti
on jo tehty.
Anne Huotari /vas:
Arvoisa puhemies! Eri ryhmät, jotka ovat jääneet
tämän tunnuksen ulkopuolelle syystä tai
toisesta ja joita tässä on tullut jo esille, ovat
toivoneet tätä veteraanikuntoutusta. Se on täysin
ymmärrettävää. Niin kuin ed. Vihriälä tuossa
aikaisemmin sanoi, niin kysymys on myöskin arvostuksesta,
ja monet kokevat sen arvonantona, joko kuntoutuksen tai tunnuksen.
Esillä olleet henkilöt, jotka ovat työkomppaniassa
olleet, kokevat varmasti jääneensä nyt
paitsioon, ja on muitakin ryhmiä, jotka odottavat, että heidätkin
huomioitaisiin. Myös kotona paljon työtä tehneet
naiset ovat kokeneet, että hekin voisivat joskus, yhden
kerran elämässään, päästä kuntoutukseen,
kun heidän miehensä olivat rintamalla ja he joutuivat
tekemään todella paljon työtä ja
pelkäämään, palaako mies koskaan
sieltä rintamalta takaisin.
Nyt kun veteraanikuntoutuksen rahoituksesta vapautuu koko ajan
rahaa sen vuoksi, että luonnollisista syistä on
vähemmän käyttäjiä,
niin kannattaisi miettiä esimerkiksi sellaista ratkaisua, että kaikki
yli 80-vuotiaat henkilöt, jotka ovat sota-ajan ihmisiä,
pääsisivät yhden kerran kuntoutukseen.
Uskon, että he kaikki ovat sen ansainneet.
Reijo Laitinen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Yhdyn myöskin tähän
lakialoitteeseen. Uskon, että meihin kaikkiin kansanedustajiin
tämän kysymyksen osalta on otettu yhteyttä,
itseeni viimeksi eilen, kun olin tilaisuudessa, jossa oli veteraaneja
paikalla Jämsänkoskella. Muutoinkin, kun puhutaan
sotaveteraaneista, heidän asemassaan on vielä korjaamisen
varaa. Yhdessä vaiheessahan me olimme tilanteessa, että yritettiin näitä määrärahoja
jopa leikata, kun se väestömäärä,
sotaveteraanien määrä, kaiken aikaa pienenee.
Näin ei tietenkään voi tehdä,
vaan päinvastoin tulisi huolehtia myöskin siitä,
että sotaveteraanien lesket saisivat kuntoutusta, jotka
varmasti monilta osiltaan ovat eläneet mukana siinä kärsimyksessä,
mitä monelle ja useimmille on aiheutunut.
Tästä 26 syntyneitten rintamatunnuksesta,
siis rintamatunnuksesta on kysymys — heillähän
on tietyllä tapaa oikeus päästä kuntoutukseen — on tehty
lukemattomia lakialoitteita, ja tuntuu siltä, että tämä on
ikuisuuskysymys. Aikaisemminhan oli niin, että nämä järjestöt
vähän kisasivat keskenään. Mutta
minä olen ymmärtänyt sillä tavalla,
että tällä hetkellä järjestöt
yksimielisesti ovat kyllä tukemassa järjestöinä sitä,
että niille, jotka ovat todellakin 26 syntyneet ja ovat
olleet esimerkiksi sotatoimialueella, annettaisiin tämä tunnus.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Minulta jäi tuosta esittelypuheenvuorosta
tämä järjestöpuoli pois, kun
en ollut laittanut näitä avainsanoja ylös
paperiin. Tässä pitää muistaa
se kiusallinen yksityiskohta todellakin, ettei tässä ole
kuin kolme neljä vuotta aikaa, kun olin näissä infotilaisuuksissa,
niin siellä sitten majurit ja everstiluutnantit ilmoittivat,
että näitä muuten ei me tueta ja me tiedämme,
että veteraanijärjestötkään
eivät näitä hankkeita tue. Elikkä pitää olla sotatoimissa
aivan fyysisesti pyssyn kanssa liikkeellä ollut, jotta
voi olla oikeutettu toisaalta tunnukseen, toisaalta sitten kuntoutukseen.
Nyt, näin minulle on vakuutettu, kautta linjan tämä asenneilmasto
on korjaantunut ja sillä tavalla.
Ed. Seppo Lahtela otti esille nämä sotilaspojat.
Minäkin muistan, kun Itä-Suomesta olen kotoisin,
kuinka tankit vyöryivät sitä Joroisten
ja Jäppilän reittiä, että jokaisella
kulmalla olivat sotilaspojat seipäitten kanssa, tikkujensa
kanssa kulkemassa ja ilmeisesti katsomassa, että tie oli siinä kunnossa,
että tie ei murtunut, kun tankit ajoivat telaketjuineen
siitä. Elikkä kyllä tämä sota
on koskettanut joka ikistä silloin elänyttä, nuorempaa
ja vanhempaa.
Kalevi Olin /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen on, kuten täällä on
todettu, hyvällä asialla, ja on toivottavaa, että tämä lakialoite
etenee. Tässä yhteydessä myöskin
on kiinnitetty huomiota kotirintamanaisiin. Tuen näitä ajatuksia niin
ikään sekä sitten näitä 26
syntyneitä, joiden ongelma on ollut luvattoman pitkään
ratkaisematta. Nyt kun tiedämme, että veteraanijärjestöjen
käsitykset, jotka aiemmin poikkesivat, nyt ovat täsmentyneet,
niin edellytykset tältäkin osin asian eteenpäinviemiselle
ovat parhaat mahdolliset.
Arvoisa puhemies! Lopuksi: Ed. Huotari tarttui jälleen
tärkeään asiaan, kun hän totesi,
että itse asiassa kysymys pitäisi nähdä jopa
kaikkien yli 80-vuotiaiden osalta kuntoutukseen pääsemisen
suhteen edistettävänä asiana. Kannatan
myös tämän tyyppistä ajattelua.
Antero Kekkonen /sd:
Herra puhemies! Ed. Seppo Lahtela otti kyllä erinomaisen
tärkeän yksityiskohdan esille ruvetessaan puhumaan
sotilaspojista. Nimittäin nämä sotilaspojat
osallistuivat todellisiin sotatoimiin kaikissa muissa aselajeissa
paitsi Ilmavoimissa, siis sillä lailla, että he eivät
päässeet lentokoneisiin. Sieltä aivan
ed. Lahtelan naapurista kaatui nuorukainen desanttijahdissa hyvin
brutaalilla tavalla. Kotkan kaupungin edustalla ilmatorjuntaristeilijässä oli
saksan kielen taitoinen lyseolainen, joka kaatui, kun puna-armeijan
ilmavoimat upottivat tämän Nioben. He kokivat
siis sankarikuolemia käytännössä lapsena.
Miksi sanon tämän? Siksi, että joskus
törmää sen kaltaiseen vähättelyyn,
että nämä sotilaspojat eivät
olisi olleet sodanomaisissa tehtävissä. Se on
pötypuhetta. Ihan tässä Helsingin ympäristössä itse
asiassa ilmatorjunta ei olisi toiminut ilman tätä sotilaspoikaorganisaatiota
ja sotilaspoikien suurta määrää.
Herra puhemies! Haluan tällä vahvistaa näitä edellisiä puheenvuoroja
muistuttamalla siitä, että nämä nuorukaiset,
itse asiassa lähes lapset, olivat sotaoloissa tehden sotilaallisia
toimia ase kädessä.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Erityisesti viimeisten 20 vuoden aikana niin
sotainvalidien kuin sotiemme veteraanien kuntoutusta on kehitetty
erittäin voimakkaasti. Totta kai ikääntymisen
myötä myös sotiemme veteraanien laitoshoidon
tarve kasvaa ja on kasvanut, mutta tämän laitoshoidon
ja myös tällaisen, sanoisiko, laitoskuntoutuksen
usein tämä kuntoutettava kokee henkisesti raskaaksi
ja samoin hänen puolisonsa. Eli tämä avokuntoutuksen
tarve tavallaan entisestään on lisääntynyt.
Kiinnittäisin huomiota tämän kuntoutuksen
sisältöön, että se vastaisi entistä enemmän
veteraanien yksilöllisiä tarpeita.
Toisaalta valitettavasti vieläkään
vuosittain kaikilla paikkakunnilla nämä sotiemme
veteraanit ja sotainvalidit eivät pääse
kuntoutukseen. Mitä tulee tähän aloitteeseen,
niin todella lämpimästi kannatan tätä.
Täällä puheenvuoroissa on myös
tuotu esille puolisoiden kuntoutuksen tarve. Sen soisin myös
mahdollistuvan entistä useammissa tapauksissa.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! En tiedä, onko sattuma, ei
se ainakaan valittu varmaan ole olemassa, mutta pistääpä silmää,
että keskilinjan vasemmalla puolella olevat ja istuvat
ovat mukana tässä sosiaalisessa ja isänmaallisessa
keskustelussa. Tämä toinen puoli on varmaan jossain
muualla sitten, missä lieneekin. Kun ed. Pulliaisen jälkeen
on yksi tuoli keskilinjaan omassa paikassani, sama ed. Kettusen
kohdalla myöskin, niin vain vasemmalta katsoen on väki
paikalla. Kun me olemme nyt yksimielisiä tästä asiasta,
niin onhan se ihme, ettei tähän rahaa löydy
ja eteenpäin mene.
Mutta siinä, herra puhemies, mitä ed. Kekkonen
mainitsi sotilaspojista ja heidän työstään
ja toiminnastaan, minusta yksi tärkeä tekijä siihen asiaan
on olemassa: He olivat kaikki aidosti vapaaehtoisia. Heillä oli
palava halu ja tahto tehdä työtä isänmaan
eteen, ja sen pohjalta sitä tahtoa voisivat nykyiset päättäjät
osoittaa ottamalla heidät myöskin niihin riveihin
mukaan, missä muistetaan sitä sukupolvea, kenellä oli
tahtoa ja taitoa tehdä sitä työtä,
mitä silloin tarvittiin.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Seppo Lahtelalle voisi todeta,
jotta kyllä tämä vasemmalla oleva porukka
ja keskellä oleva porukka on yleensä eturintamassa
ja tuo oikealla oleva porukka tahtoo olla tuollaisessa takalinjassa
ja siellä komentobunkkereissa suojassa.
Loka Laitisen kirjoitus oli ihan hyvä, jos katsoitte
joskus muutama viikko sitten. Siinä oli puututtu tähän
oleelliseen näkökulmaan.
Ed. Seppo Lahtela puuttui ihan oikeaan kysymykseen sotilaspojista.
Mietin, kun monesti Suomessa paheksutaan, että maailmalla
käytetään lapsisotilaita. En tiedä,
miten paljon sitten muu maailma paheksui, mutta silloin oli semmoinen maailmantilanne
vaan olemassa, että niitä nuoria, jopa lapsia,
tarvittiin tämän maan puolustamisessa. Sen takia
vähän tämä asettaa myös
toiseen valoon sen ajattelun, että mikä oikeus
meillä joskus on arvostella, kun ei tiedetä ihan
tarkkaan, miksi siellä on tällaisia lapsisotilaitakin olemassa.
Mutta kaiken kaikkiaan tähän aloitteeseen
liittyen minusta, kun kuuntelin keskustelua, tuli mieleen, eikö tässä pitäisi
tehdä semmoinen viimeinen veteraanipaketti tai tämmöinen
sotaan osallistuneiden paketti, koska kohta se aika on käsillä,
että ei ennätetä tehdä sitäkään.
Elikkä nyt pitäisi huomioida se kunniavelka ihan
oikeasti kaikkien osalta ja ne loukut ja väliinputoamismahdollisuudet
poistaa tästä kuviosta.
Yksi semmoinen, joka tässä pitäisi
ottaa huomioon, ovat sotainvalidien lesket. Hehän pääsevät
kuntoutukseen, mutta jos sattuu olemaan niin, että se puolisko
on kuollut ennen vuotta 1975, niin ei ole mitään
mahdollisuutta. Tässä kun soittelin tuonne ministeriön
suuntaan ja Sota-arkistoon ja Valtiokonttoriin, niin siellä todettiin,
jotta ei ole noussut esiin semmoista niin kuin painetta. No, ei
siellä varmaan nousekaan. Niitä ei varmaan monta
kymmentä ole semmoista, mutta siellä on semmoisia
leskiä, jotka odottavat että he pääsisivät
kuntoutukseen. Tällä hetkellä he eivät
pääse.
Rauno Kettunen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Kähkönen toi esille
tärkeän näkökulman, elikkä myös
veteraanien ja sotatoimialueella toimineiden muiden miesten puolisot
pitäisi nykyistä paremmin huomioida tässä asiassa.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. Esa Lahtelalle, että tässähän
on semmoinenkin historia takana, että tämä on
viety asiakirjana päätettäväksi,
ja asianomainen esittelijä sanoi, että jos oikein
venyttäisin, niin voisin tehdä myönteisen
päätöksen jonkun alakohdan kohdalla.
Mutta kun asianomainen hakija on ilmoittanut rehellisesti, mitä teki,
niin ei ole kanttia tehdä tässä asiassa
niin kuin olisi pitänyt tehdä.
Keskustelu päättyy.