4) Laki konkurssilain 1 luvun muuttamisesta
Teuvo Hakkarainen /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen tarkoituksena
on korjata vuoden 2004 konkurssilain epäkohta, jonka seurauksena
tuomioistuin voi hyväksyä konkurssisaatavan toteamatta
sen oikeaa määrää. Konkurssituomiolla
määritelty maksuvelvoite voi olla virheellinen.
Tilastokeskuksen mukaan konkurssipäätöksiä on
tehty vuodesta 1991 alkaen 20 vuoden aikana 74 230 kappaletta.
Päätösten oikeellisuutta ei ole tutkittu,
ja nykypäätökset voivat olla jopa miljoonia
euroja liikamääräisiä. Konkurssi-
ja ulosottopäätösten suuren määrän
vuoksi on selvää, että prosentuaalisesti
pienikin liikamääräisten tuomioiden osuus
voi käsittää suuren määrän
virheellisiä tuomioita. Tämä on kansantaloudellisesti
erittäin merkittävää. Kuluttajavirasto
on todennut, että summaarisessa määrittelyssä syntyy
perusteettomia ulosottoperintöjä. Aiheesta ei
valitettavasti ole tutkimustuloksia, mutta tätä viranomaisten
lausuntoa oikeusministeriölle voidaan pitää näyttönä siitä,
että tuomioistuimissa tuomitaan velallisia maksuvelvollisiksi
toteamatta velan oikeata määrää.
Perustuslain omaisuudensuojasäädöksen
mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Yhteiskunnan velvollisuus
on suojella kansalaista niin, ettei häneltä perustuslain
vastaisesti viedä perusteettomasti omaisuutta tai ansiotuloa
toteamatta velan todellista määrää.
Aineellisesti väärien tuomioiden mahdollinen suuri
määrä osoittaa, etteivät konkurssiin
ja ulosottoon liittyvien la-kien nimellisesti oikeusturvaa suojaavat
säädökset toimi käytännössä.
Velkojan asema on muodostunut niin vahvaksi, että konkurssisaatavaksi
voidaan hyväksyä liikamääräisiä vaatimuksia.
Lainsäädäntö ei tältä osin
tue luottojärjestelmän vakautta. Velallinen voi
joutua vastaamaan velasta, jota ei ole ottanut. Se heikentää luottamusta
velkasitoumusten pitävyyteen ja koko oikeusjärjestelmään.
Tuomioistuinlaitoksen resurssipula ei kelpaa kansalaisten oikeusturvan
rajoittamisperusteeksi. Siten nykykäytäntö heikentää oikeusturvaa
ja on ristiriidassa perusoikeuksien kanssa.
Yrittäjiksi tulee entistä useammin yksityisiä henkilöitä,
joilla konkurssitilanteessa ei ole varoja palkata itselleen avuksi
päteviä asiantuntijoita, ja siksi velkojat voivat
määrätä, miten velallista kohdellaan.
Velallisen oikeusturva on äärimmäisen
heikko. Konkurssia koskeva dokumenttiaineisto otetaan velkojien
hallintaan. Konkurssivelallisen mahdollisuudet vastustaa vaatimusta
tai korjata virheellisiä konkurssivelkomis-vaatimuksia
ovat mitättömät, sillä velalliselle
on säädetty velvollisuus allekirjoittaa konkurssipesän
asiakirjat vangitsemisen uhalla, vaikka hänellä ei
ole edes oikeutta nähdä velkojen oikeaa määrää.
Koska nykyinen lainsäädäntö edistää aineellisesti
virheellisiä tuomioita, on perusteltua muuttaa konkurssituomiokäytäntöä siten,
että tuomion perusteena ovat tuomioistuimen toteamat oikeamääräiset
konkurssisaatavat. Aineellisesti virheellisten tuomioiden muuttamisesta
oikeamääräiseksi ei ole selkeää säädöstä,
eikä se kuulu myöskään korkeimman
oikeuden tehtäviin, vaikka sille esitettäisiin
dokumentit velkavastuun oikeasta määrästä.
Näennäisestä oikeusturvasta huolimatta
velallisen asema on käytännössä niin
huono, että ongelma on korjattavissa vain velan oikean
määrän toteamisen varmistavalla säädöksellä.
Velallisen oikeusturvaa kohentava muutos ei heikentäisi
minkään velkojaryhmän oikeusturvaa. Lain
täsmennyksellä vähennetään niiden
ihmisten määrää, jotka tuomitaan
taloudelliseen vastuuseen perusteetta tai virheellisestä määrästä.
Oikeamääräiseksi todettu konkurssisaaminen
poistaisi osaltaan myös perusteettomia ulosottoperintöjä.
Lainmuutoksella on selkeästi positiivinen vaikutus
koko yhteiskuntaamme: se tulee vähentämään
köyhyyttä ja syrjäytymistä.
Köyhyyden lumipalloefektin kaltainen lisääntyminen
alkoi 1990-luvun alun lamasta. Yrittäjät joutuivat
turvautumaan sosiaalitukeen menetettyään kaiken omaisuutensa
lisäksi työpaikkansa, ja tästä alkanut
köyhyyden lisääntyminen on jatkunut tähän päivään
saakka. Nyt tämä kielteinen kehitys on mahdollista
pysäyttää. Oikealla velan määrällä konkurssituomiossa
on vaikutusta konkurssin jälkeen perheelleen sosiaalitukea
hakevien lukumäärään. Tällä lainmuutoksella
on myös yleistä merkitystä yrittäjyyttä harkitseville.
Kokemukset varsinkin 1990-luvun liikamääräisiä velkavastuita
vahvistaneista konkurssituomioista vaikuttavat kielteisesti uusien
yritysten syntymiseen.
Arvoisa puhemies! Lainmuutoksella tuomioistuimen päätöksellä alkava
konkurssi perustuisi oikeamääräiseen
saamistodisteeseen ja dokumentoituun konkurssivelkojan saatavaan.
Tuomion perusteena oleva velkamäärä siirtyisi
oi- keamääräisenä ulosottoperintään
ja muihin mahdollisiin samassa asiassa nostettaviin kanteisiin, esimerkiksi
takaajaa vastaan. Konkurssituomiolla, joka perustuu konkurssivelkojen
oikeaan määrään, on välitön
kansantaloudellisesti myönteinen vaikutus.
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa herra puhemies! Miksei yrittäminen nappaa?
Useiden vuosikymmenten ajan yrittäjiä on joissakin
piireissä pidetty lähinnä riistäjinä ja
jopa toisten hyväksikäyttäjinä.
Verottajan suhtautuminen yrittäjiin on ollut ylireagointia
sekä arvio- ja harkintaverotusta.
Verottajan mielipide, olipa se väärä tai
oikea, on yrittäjän näkökulmasta
yliampuva ja menee jossain mielessä Suomen lainkin yli.
Verorikosoikeudenkäynneissä verotarkastajat saavat
todistaa valaehtoisesti omat väittämänsä oikeiksi.
Tämänhetkistä tilannetta en tarkoin tiedä,
mutta vielä viime vuosikymmenen puolivälissä tuomioistuinten
jäsenillä lienee ollut käytännöllisesti
katsoen osittain välttämätön
ja riittävä taloushallinnon tieto. Niinpä he
ratkaisivatkin jutut niin kuin verotarkastajat ja poliisi todistavat,
ovathan nämä virkavastuullisia käsityksensä mukaan. Harvinaista
on ollut syyttäjien kirjanpidon, tilinpäätösten
ja koko taloushallinnon tuntemus, ja he ovat syyttäneet
luottaen virkamiehiin.
Tänä päivänä teollisuustuotanto
on supistunut vuoden takaisesta viime tammikuuhun verrattuna 7,5
prosenttia, ja viennin arvo on supistunut 9 prosenttia. Tilausten
määrä on pudonnut yli 3 prosenttia, eli
työllistäviä pieniä yrityksiä ei
synny.
Edustaja Hakkaraisen aloitteen esittelyssä puhuttiin
yrittäjien oikeusturvasta. Eläkkeellä oleva
hovioikeuden presidentti Erkki Rintala on arvostellut oikeuslaitostamme
todeten, ettei Suomea voi sanoa eturivin oikeusvaltioksi ja etteivät Euroopan
neuvoston ja Euroopan unionin vaatimukset kunnollisesta oikeudenkäytöstä toteudu Suomessa.
Hän näkee, että ammatillinen koulutus
puuttuu Suomesta ja että Suomessa tuomarit jakavat oikeutta
yleistutkinnolla, jossa niin sanotut tuomariaineet voivat olla hyvinkin
vaatimattomassa osassa. Tässä puhun taloushallinnon osaamisesta.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti tuominnut Suomen
maksamaan hyvityssakkoja oikeudenkäyttövirheistä,
ja nämä ovat myös lisääntyneet
huolestuttavasti. Rintalan mukaan hyvityssakot eivät ainoastaan
suista maatamme oikeusvaltioiden takariviin. Ne asettavat suurimmiksi
kärsijöiksi ihmiset, joiden oikeutta on loukattu.
Tästä on monelle yrittäjälle jäänyt
elinikäiset arvet.
No, Suomessa nyt esimerkiksi vähittäiskaupasta
tulee tietoja, että joudutaan lomauttamaan myyjiä.
Kuulemme kyllä usein, miten regulaatio tuo uusia työpaikkoja
samoin kuin palveluammatit, mutta ei siinä leipä levene,
jos naapuri pesee naapurinsa pyykit ja vastavuoroisesti toinen hakkaa
lämmityspuut pyykkärille. Tästä puuhastelusta
verottaja on kyllä kiinnostunut. Nykyisestä päättäjäporukasta
ei monikaan ole ollut mukana 90-luvun työ- ja rahoitusmarkkinoilla.
Niinpä nyt ei ole sitä tietoa, jota kaivattaisiin
kipeästi uusien työpaikkojen luomiseksi. On suorastaan
häpeällistä, että me päättäjät,
mukaan lukien itseni, emme tiedä, miksi yrityksiä ajautuu
konkurssiin ja mitä konkurssin jälkeinen elämä on.
Tilanteen ratkaisemiseksi kunnissa ja valtiolla turvaudutaan konsultteihin,
joiden tieto ei välttämättä ole peräisin
yritysmaailmasta.
Verorikoksista nostettujen syytteiden käsittelyaika
on saattanut venyä useisiin vuosiin. Pisin tiedossani oleva
veroriita kesti 22 vuotta, jonka jälkeen verottaja antoi
periksi. Vaikka yrittäjän todetaan olleen oikeassa,
konkurssituomiota ei pureta, vaikka jopa ihmisoikeustuomioistuin
olisi antanut valtiolle langettavan päätöksen.
Miten me voimme edes kuvitella, että tällaisen
yrittäjäperheen lapset haluaisivat jatkaa yritystoimintaa?
Eivät he luota hallintoon.
Suomessa ihmetellään, miksi keskisuuret yritykset
myydään usein ulkomaalaisille. Kyseessä on
monen mielestä verottajan pelko. Koskaan ei voi olla täysin
varma yritysverotuksen linjoista. Siksipä yrittäjät
tekevät mielellään tilin, kun se on mahdollista,
ja myyvät yrityksensä. Tuottavuus ei lisäänny
löysässä hirressä.
Yritysten kaatuminen 1990-luvulla oli melkoista keilamatsia.
Lainoja väkisinkin myyneet mutta sittemmin vaikeuksiin
ajautuneet pankit saattoivat mitä ilmeisimmin kaataa hyvin
toimivia yrityksiä kuvitellen, että niiden realisoinnista jää jotain,
kunhan tuomari ja heidän huutokauppa-adjutanttinsa ovat
ensin ottaneet osuutensa päältä. Toisin
kävi. Pankeille ei jäänyt
paljon jaettavaa, mutta pesien tilityskokouksia ei kiirehditty,
sillä pesänhoitopalkkiothan juoksivat. Sekä yrittäjien
että takuumiesten kannalta oli erittäin tuhoisaa,
kun velkojen todellisia saatavamääriä ei
voitu todeta perusteiltaan ja määriltään
paikkansapitäviksi. Oliko verottaja ilmoittanut saatavansa
jopa kymmenkertaisiksi siitä syystä, että puhevalta
saadaan haluttuun suuntaan? Onko tullut houkutus, että pesän
realisoinnin jälkeen verottaja pudottaa saatavansa määrän
esimerkiksi kymmenesosaan verrattuna alussa ilmoittamaansa määrään?
Konkurssituomion yhteydessä takuumiehille saattavat jäädä moninkertaiset
vastuut todellisiin nähden. Sen lisäksi, jos on
useita takuumiehiä, onko houkutus, että heiltä jokaiselta
saatetaan velkoa maksimimäärä? Velkojien
oikeutta ei käytännössä valvo
kukaan. Konkurssipesien ympärille on muodostunut ammattikunta, joka
järjestelee huutokauppoja varten muun muassa tavaraerät
niin, etteivät ne kiinnosta ammatinharjoittajia huutamaan.
Yritysten työpaikkailmoituksissa on luetteloita monipuolisista
koulutus- ja kokemusvaatimuksista haettaessa henkilöitä esimerkiksi
taloushallinnon tehtäviin. Mikä on vero- ja poliisihallinnon
tutkivien ja päättävien viranhaltijoiden kuten
myös syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten jäsenten
taloustietotaidon taso, kun sitä peilataan monien eri yrityssektoreiden,
monen eri alan yrittäjien taloushallinnon kirjanpidon tuntemukseen?
Laajempi asiallinen näkemys ja suhtautuminen sekä tekemistensä tarkka
analysointi ja oikeellisuus pahojen ja laajavaikutteisten seurausten
välttämiseksi saattavatkin olla jo liian iso vaatimus.
Arvoisa puhemies! Konkurssilainsäädäntö kaipaa
perusteellisen remontin, mutta edustaja Hakkaraisen tekemä aloite
on hyvä alku.
Jukka Kopra /kok:
Arvoisa herra puhemies! Minusta tämä edustaja
Hakkaraisen aloite konkurssilain 1 luvun muuttamisesta on tervetullut. On
tärkeää, että velkomusasioissa
konkurssitilanteessa velottavat summat perustuvat todellisiin velkoihin
eivätkä musta tuntuu -menetelmällä heitettyihin
arvioihin mahdollisesta velan määrästä.
Sivusta seuranneena voin allekirjoittaa sen, että tällaista
meillä kyllä on tapahtunut tuolla yrittäjäkentällä aika
usein. Eräällä tavalla yrityksen konkurssitilanne
on kuin haaska, jonne eräät tietyntyyppiset korppikotkat
saapuvat paikalle saalistamaan, ja tällaisessa tilanteessa
tuo epäonninen yrittäjä on eräänlainen
lainsuojaton. Jos tähän asiaan voidaan vaikuttaa
ja tätä korjata esimerkiksi tällä aloitteella
ja mahdollisella lainmuutoksella, niin se on minusta tervetullut
asia.
Täytyy muistaa, että konkurssikin on normaali
tapahtuma yrityksen elinkaaressa, ja jos yritys tekee konkurssin,
niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että on ollut
jotain vilunkia, hämärää tai
rikollista, vaan yksinkertaisesti bisnes ei ole luistanut ja rahat
eivät ole riittäneet. On yritetty ja on epäonnistuttu.
Siinä ei ole minusta mitään ihmeellistä,
ja tällaisessa tilanteessa myös yrittäjää pitää kohdella
kuin ihmistä. Asiat pitää hoitaa asiallisesti,
velkojien on velottava vain todellisia velkoja, ja on pidettävä huoli
siitä, että elämä jatkuu myös
sitten sen konkurssin jälkeen.
Ylipäätään suomalaisessa
yhteiskunnassa meidän tulisi väljentää tätä tiukkaa
suhtautumistamme konkurssin tehneitä yrittäjiä kohtaan
ja nähdä tietenkin asia ennemmin niin, että konkurssin
tehnyt yrittäjä omaa sellaista kokemusta, jota
voi jatkossa yritystoiminnassa hyödyntää niin,
että tulee valtiollekin sitten enemmän verotuloja.
En tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi
mitään epärehellistä toimintaa
suvaita tai hyväksyä, sitä en tällä puheellani
aja takaa. Totta kai, jos on rikoksia tai muuta hämäräpeliä ollut
konkurssissa, sellaiset sitten tuomittakoon asianmukaisesti.
Kaj Turunen /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Hakkaraisen lakialoite on erittäin
hyvä. Velan määrä täytyisi
vahvistaa aina konkurssioikeudessa. Se on välttämätöntä oikeusturvan
kannalta. On ihmeellistä ja tosi outoa, että oikeusvaltiossa, Suomessa,
sitä ei vielä ole lailla määrätty.
Eli käytännössä voi tulla sellaisia
tilanteita, että velkoja — yleensä se
voi olla pankki — ilmoittaa velan määräksi
jotakin, ja kun tätä ei tarkisteta oikeudessa,
se jää silloin tämän konkurssin
tehneen yrittäjän maksettavaksi. Näitä esimerkkejä on
90-luvulta, laman ajoilta, todellakin paljon. Me menetimme 90-luvulla
ison osan, merkittävän osan, satoja sellaisia
ihmisiä, jotka voisivat olla tänä päivänä yritystoiminnassa
mukana ja kasvattamassa Suomen kansantaloutta mutta rimpuilevat
nyt vieläkin niitten velkojen kanssa.
Täällä puhuttiin verottajan osuudesta,
ja ottamatta sen kummallisemmin siihen kantaa, ongelmaksi suhteessa
verottajaan minä näen kyllä tämän,
että on käänteinen todistustaakka. Otan
tästä nyt sellaisen esimerkin, että jos
yrityksen tietoja, jotka ovat vapaasti saatavissa kaupparekisteristä,
käytetään hyväksi jossakin,
kuittikaupassa esimerkiksi, eli jos minun yhtiöni tiedot, riittävästi
tietoja, otetaan kaupparekisteristä ja tehdään
käteiskuitteja näitten tietojen pohjalta, käytetään
minun tietämättäni jossakin niitä ja nämä käteiskuitit
tulevat sitten myöhemmin jossain verotarkastuksessa tai
muussa esille, niin minun täytyy pystyä todistamaan
verottajalle se, että minulla ei ole ollut mitään
tekemistä tässä asiassa. Tämä käänteinen
todistustaakka on hyvinkin ongelmallinen.
Käytännössä konkurssissa
meillä Suomessa on nyt se käytäntö,
niin kuin sanottu, että velan oikeaa määrää ei
todeta; velallinen, konkurssin tehnyt yrittäjä,
siirretään sivuun, hän ei pysty seuraamaan
sen jälkeen enää esimerkiksi sitä, miten
sitä pesän varallisuutta käytetään
siihen velkojen hoitoon. Ja pesänhoitajat, jotka tuota pesää hoitavat — minun
mielestäni tämä "pesänhoitajat"
tittelinä hyvin kuvaa heitä — hoitavat sitä pesää niin
pitkään kuin pystyvät sieltä palkkionsa
nostamaan, ainakin mahdollisimman pitkään, ja
pitkittävät sitä, koska se on heidän
bisneksensä.
Kun tänään sivuttiin kyselytunnilla
tätä asiaa, konkurssilainsäädäntöä,
ja edustaja Soini kysyi tästä ministeriltä,
niin ministerillä oli tosi ohkainen vastaus. Hän
vastasi, että konkurssilainsäädäntöä tullaan
muuttamaan ja että yrittäjät pääsevät
velkajärjestelyn piiriin. Kyllähän velkajärjestelyn
piiriin pääsevät tänä päivänäkin
yritykset ja yrittäjät, se ei ole sinällänsä ongelma.
Me tarvitsemme konkurssilain kokonaisuudistuksen, me tarvitsemme
Suomeen amerikkalaistyylisen konkurssilainsäädännön,
missä tietyn ajan jälkeen, olkoonkin se vaikka
sitten kolme vuotta tai muuta, tämä yrittäjä saa
puhtaat paperit ja pääsee yhteiskuntaan takaisin.
Ilmapiiri Suomessa on erittäin surkea sen suhteen,
että me leimaamme ihmiset, jotka ovat tehneet konkurssin.
Yrityksiä tulee ja yrityksiä menee. Yritystoimintaan
kuuluu aina riski, ja on totta, että jotkut yritykset eivät
yksinkertaisesti toimi ja ne päätyvät
konkurssiin. Meidän pitäisi saada myöskin
ilmapiirin suhteen sellainen yritysilmapiiri, että me hyväksymme
myöskin nämä konkurssin tehneet yrittäjät.
Kalle Jokinen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tämä keskustelu on
erittäin hyvää, yrittäjyydestä ja
siitä, mihin konkurssi johtaa. Konkurssi tekee yrittäjästä lainsuojattoman
Suomessa. Tuntuu, että velallisella ei ole oikeusturvaa sen
jälkeen, kun on yrityksessä epäonnistuttu
ja ajauduttu konkurssiin. Epäonnistumisesta on tehty myös
häpeä tässä yhteiskunnassa,
ja se on omiaan kyllä tukahduttamaan yrittäjyyttä ja
sitä, että ylipäätään
lähdettäisiin yrittäjäksi, tai
sitä mahdollisuutta, että epäonnistumisen
jälkeen, konkurssin jälkeen, sitten päästäisiin
takaisin sinne yrityselämään. Meillä on
edelleen 90-luvun laman yrittäjiä, jotka ovat
siinä velkavankeudessa eivätkä ole luottotietojen
menettämisen myötä päässeet
takaisin yrityselämään, vaikka heillä olisi
kokemusta ja osaamista ja antamista myös yhteiskunnalle
tuon yrittämisensä kautta.
Konkurssilainsäädäntöä ja
ulosottolainsäädäntöä on
välttämätöntä muuttaa,
jotta tuosta velkavankeudesta voi kohtuullisessa ajassa vapautua,
ja esimerkiksi tämä viiden vuoden saatavien vanhenemisaika
olisi semmoinen, jota voitaisiin soveltaa tässäkin
tapauksessa. Silloin kun konkurssissa on kuitenkin sen omaisuutensa
jo menettänyt, joku kohtuullinen aika sen jälkeen
pitää olla, jotta pääsee takaisin
harjoittamaan yrityselämää.
Tämä johtaa myös sitten seurannaisvaikutuksiin
ulosottolaissa. Viimeisin tapaus, johon törmäsin,
oli konkurssiin joutunut yrittäjä, joka oli toistakymmentä vuotta
jo maksanut sitä velkaansa, mikä siitä jäi,
ja oli tällä hetkellä ansiotyössä, ja
siihen ansiotyöhön sitten kuului autoetu ja puhelinetu,
ja tuon ulosottolainsäädännön
seurauksena tällainen henkilö maksaa puolet enemmän siitä autoedustaan
ja puhelinedustaan kuin sellainen palkansaaja, joka ei ole ulosotossa.
Tämä ei ole oikeudenmukaista millään
lailla, eli nämä epäkohdat on täältä lainsäädännöstä poistettava, ja
tämä edustaja Hakkaraisen lakialoite on oikein
hyvä.
Eero Lehti /kok:
Arvoisa herra puhemies! Edellisen laman seurauksena kymmenettuhannet
yrittäjät joutuivat vahvan markan politiikan epäonnistuttua
konkurssiin, ja silloin tätä asiaa pohdittiin
aika laajasti, koska se oli jo suurten joukkojen ongelma. Silloin
todettiin, että suomalainen konkurssilainsäädäntö poikkeaa
ankaruudessaan merkittävästi siten, että yrittäjä,
joka todella joutuu konkurssiin, on käytännössä toimintakyvytön
sen konkurssin suhteen, ja tässä yhtey-dessä todettiin,
että Ruotsin lainsäädäntö poik-keaa
tästä siten, että siellä on
niin sanottu konkurssiasiamies, joka valvoo sitä, että konkurssiin joutuneen
yrityksen tai yrittäjän omaisuutta ei myydä alihintaan
eikä sillä voida keinotella.
Pankit ja finanssisektori ovat jatkuvasti esittäneet
kritiikkiä sitä kohtaan, että konkurssilainsäädäntöä modernisoitaisiin
ja väittäneet, että niin sanottu holtiton
velanotto lisääntyisi ja sitä kautta
pankkien luottotappiot lisääntyisivät.
No, pankkien luottotappiot ovat kyllä aika teoreettisia,
kun Suomessa ei taida olla ainuttakaan pankkia, joka unohtaa niin
sanotut turvaavat vakuudet silloin, kun siellä yrittäjä on
pyytämässä lainaa, eikä yksityishenkilönkään
kohdalla. Siis pankkien riskinotto on näissä tapauksissa
käytännössä teoreettinen, kun
vakuusarvoksikin lasketaan 60—70 prosenttia.
Mutta kyllä voisi sanoa, että sivistysvaltion kannalta
tämän lainsäädännön
muuttaminen ja ajanmukaistaminen olisi tarpeellista. Yhdysvalloissa
on niin sanottu henkilökohtainen konkurssi, johon mennessä hankittu
omaisuus menee, mutta sen jälkeen elämä jatkuu.
Nyt voisi lopuksi sanoa, että niin Kodakin Eastman kuin
Henry Ford molemmat tekivät konkurssin, ja sikäli
kuin olen ymmärtänyt, myöhemmin menestyminen oli
aika mahtavaa. Konkurssi on laillinen tapa lopettaa liiketoiminta — jos
se tehdään laittomasti, tilanne on toinen.
Teuvo Hakkarainen /ps:
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyt kommentti tuohon: tämä konkurssilaki,
mikä nyt on voimassa, on ajalta sirppi ja vasara. Kaiken
takana on kateus ja katkeruus, eikä siinä ole
muuta kuin että tuo niin sanottu vihollinen, joka on työnantaja,
painetaan alas.
Tästä on esimerkki minulla 90-luvun alun lamasta.
Siellä noilla sahoilla ja teollisuuslaitoksissa kävi
semmoisia ohjelmia tekemässä kaveri, hyvin koulutettu
ja osasi homman, mutta tämä tilanne, mikä oli
Suomessa, vei konkurssiin. Hän ei ole selvinnyt tähänkään
päivään mennessä siitä velan
määrästä, mikä sinne
tuli. 20 vuotta Suomi on korkeasti kouluttanut nämä kaverit,
se on maksanut jo vaikka mitä, nyt nämä ajetaan
muualle, esimerkiksi Kiinaan. Tämä kaveri sanoi
nyt, että minulle riittää, se löi
pillit pussiin ja sanoi, että hän osaa sen verran
tuota Lontoon murretta, että hän pärjää tuolla
maailmalla, ja lähti. Elikkä Suomi menetti koulutetun
henkilön ja osaavan työntekijän, ja se
meni muualle. Eihän tässä ole mitään
järkeä tämmöisessä hommassa.
Keskustelu päättyi.