17) Laki opintotukilain muuttamisesta
Paavo Arhinmäki /vas(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Näissä opintososiaalisiin
etuisuuksiin kuuluvissa asioissa on ollut tapana, että eduskunta
edistää niitä voimallisesti ja vie eteenpäin.
Nythän hallitus on luvannut nostaa opintorahaa 15 prosentilla,
mikä on hyvä asia. Se oli opiskelijaliikkeen taistelu,
ja olisivat hallituksessa olleet mitkä tahansa puolueet,
niin tämä nousu olisi tullut esiin. Tietysti on
harmillista, että se nousee vasta syyskuussa, tältä osin
opiskelijoiden odotukset petettiin, odotettiin, että se olisi
noussut jo ensi vuoden alusta.
Mutta tämä opintorahan korottaminen ei riitä, vaan
tarvitaan muitakin toimenpiteitä. Hallituksen esitys 6/2007
esittää, että alle 20-vuotiaiden toisen
asteen opiskelijoiden, itsenäisesti asuvien sellaisten,
vanhempien tulojen vaikuttaessa opintotuen tasoon sitä tulorajaa
nostetaan 30 prosentilla.
Tämä on tietysti oikeaan suuntaan, mutta edelleen
tämä jättää ison, ehkä opintotukijärjestelmän
kaikkein isoimman epäoikeudenmukaisuuden eli täysi-ikäiset,
itsenäisesti asuvat opiskelijat joutuvat edelleen vanhempien
varoilla elämään. Olen tehnyt tämän
lakialoitteen rinnakkaisaloitteeksi tähän hallituksen
esitykseen. Nyt meillä on oiva mahdollisuus täällä eduskunnassa hoitaa
tämä asia kuntoon, eli poistetaan tämä epäkohta,
joka jäi 90-luvun puolivälissä laman myötä.
Oli tarkoitus hoitaa asia kuntoon, mutta silloin tehtiin leikkauksia.
Nyt viimeistään olisi aika hoitaa se kuntoon.
Samalla pitäisi pitää huolta siitä,
että ei tule enää opintorahaan tällaisia
kuoppia, niin kuin tämä 15 prosentin tasokorotus,
vaan opintoraha pitäisi sitoa indeksiin niin, että vuosi
toisen jälkeen ei jouduta käymään
taisteluja opintorahan tasosta, vaan se nousisi kulujen myötä.
Samoin asumislisää pitäisi maksaa ympärivuotisesti, koska
opiskelijat tarvitsevat asuntoa ympärivuotisesti.
Eli nämä parannukset on mahdollista nyt täällä eduskunnassa
niin meidän opposition kuin hallituksen kansanedustajien
yhdessä tehdä. Nyt on mahdollisuus parantaa tätä hallituksen
esitystä, joka sinänsä vie eteenpäin.
Siksi olen tehnyt tämän lakialoitteen, ja koska
sekä oikealta että vasemmalta on erityisesti tähän
alle 20-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden kysymykseen tullut
se selvä viesti, että tämä on
iso epäoikeudenmukaisuus ja tämä pitää korjata,
niin uskon, että tämän lakialoitteen
taakse löytyy laaja tuki ja me yhdessä täällä eduskunnassa
hoidamme kuntoon, että myös toisen asteen opiskelijoiden,
näiden alle kaksikymppisten, asema paranee.
Henna Virkkunen /kok:
Arvoisa puhemies! Itse en voi olla aivan näin positiivinen
kuin ed. Arhinmäki siinä, että eduskunta
olisi voimallisesti tukenut täällä erilaisia
opiskelijoiden asioihin liittyviä ehdotuksia. Nimenomaan
viime hallituskaudella ei tullut näitä pitkään
odotettuja uudistuksia. Siinä mielessä olen hyvin
iloinen, että nyt uusi hallitus heti tuoreeltaan on tehnyt
nämä juuri opiskelijajärjestöjenkin
pitkään toivomat korotukset, 15 prosentin korotuksen
opintorahaan sekä tämän vapaan tulon
tulorajan korotukset.
Uskon, että ed. Arhinmäki todella vilpittömästi
on halunnut listata tähän erilaisia parannuksia, jotka
opiskelijoiden arjessa olisivat tarpeen. Nehän sisältyvät
hyvin pitkälle tähän opintotuen kehittämisohjelmaan,
opintotukiasiain neuvottelukunnan tekemään varsin
hyvään paperiin ja selontekoon siitä ehdotuksesta,
miten asteittain voitaisiin edetä näissä asioissa
ja parantaa näitä erilaisia epäkohtia,
jotka liittyvät opiskelijoiden toimeentuloon.
Mutta siinä mielessä täytyy kyllä aina
ottaa myös talouden realiteetit huomioon, että itse
en nähnyt tästä ed. Arhinmäen
aloitteesta, miten olitte ajatellut tämän rahoitettavaksi
ja mitkä näiden muutosten taloudelliset vaikutukset
ovat. Tässä kehyksessä, mikä on
täällä ollut keskustelussa, mielestäni
on nyt hyvällä tavalla kuitenkin tultu jo opiskelijoita
vastaan, ja on tärkeää, että opiskelijoiden
asemaa näin asteittain viedään koko ajan
eteenpäin.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Opiskelijoitten taloudellinen asema on tärkeä kysymys,
ja on hyvä, että hallituksessa on tehty nämä ratkaisut
opintorahan nostamisesta, vapaan tulon rajan nostamisesta, eräitä muitakin ratkaisuja.
Kaikkiaan toivon, että opiskelijoitten kysymyksiin voitaisiin
tällä vaalikaudella kiinnittää huomiota,
niihin asioihin, joita on hallituksen tavoitteissa, niihin asioihin,
joita kansanedustajat tuovat esille ja joita on tuotu esille eri vaalikausien
puitteissa.
Paavo Arhinmäki /vas:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Virkkusen kysymyksiin ensin totean, että on
todella harmillista, että viime hallituskaudella sosialidemokraatit
ja keskusta estivät ne esitykset, joita tuli niin vasemmalta
kuin oikealta tästä opintorahan oikeudenmukaisesta
korottamisesta. Nyt on hyvä, että se etenee, ja
siitä annan kyllä kiitosta hallitukselle.
Edelleen olen sitä mieltä, että samaan
aikaan kuitenkaan ei pitäisi minkään
puolueen nyt ottaa tätä omiin nimiinsä ja
viedä pois sitä opiskelijoiden taistelun ja joukkovoiman
merkitystä, koska se oli aika merkittävää,
kun olivat täällä eduskuntatalon portailla
ympäri Suomea opiskelijat liikkeellä.
Minusta tämä on oikean suuntaista, että nyt lähdetään
viemään eteenpäin, mutta tähän
on listattu nämä todella, niin kuin ed. Virkkunen
sanoi, keskeiset epäkohdat. Ja tämä alle
kaksikymppisten asia on ollut niin kauan esillä, ja tämä on
taloudellisesti kuitenkin varsin pieni, kuten voi lukea täältä lakialoitteesta.
Se on 22,4 miljoonaa euroa vuodessa, että hoidetaan tasa-arvoiseen
asemaan toisen asteen opiskelijat korkea-asteen opiskelijoiden kanssa.
Tämä on tämmöinen oikein perustavanlaatuinen
oikeudenmukaisuuskysymys, että tasavertaisesti kohdellaan riippumatta
siitä, onko ammatillisessa oppilaitoksessa, lukiossa vai
korkeakoulussa.
Eli sen hinta on se, ja arvio tästä indeksiin
sitomisesta olisi, että se olisi noin 10 miljoonaa. Jos
nyt halutaan jotain vaihtoehtoja, niin esitän esimerkiksi
vaihtoehtoisesti varallisuusveron palauttamisen. Sillä me
saisimme sata miljoonaa euroa ja hoitaisimme helposti nämä kaikki
esitykset tästä näin, ja siinä vaiheessa
ei tarvitsisi nollamaksuluokista luopua. Siinä vaiheessa
voitaisiin nostaa vielä peruspäivärahaa
työttömien osalta. Kyllä tämä esimerkiksi
on yksi semmoinen oikein hyvä mahdollisuus saada lisää valtiolle
tuloja ja sitä kautta rahoittaa muun muassa nämä ehdotukset
ja paljon muuta.
Keskustelu päättyi.