Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Uutta uskonnonvapauslakia valmisteleva toimikunta ehdottaa, että koulujen uskonnonopetuksessa luovuttaisiin tunnustuksellisuuden käsitteestä. Edelleen ehdotetaan myös sitä, ettei kirkkoon kuulumattomien tarvitsisi erikseen tehdä ilmoitusta uskonnonopetuksesta vapautuakseen.

Toimikunnan ehdotus liittyy juuri tähän tekemääni lakialoitteeseen. Aloitteessa ehdotan, että uskonnonopetuksesta vapautetulle uskontokuntiin kuulumattomalle oppilaalle tai muihin uskontokuntiin kuuluvalle voitaisiin antaa elämänkatsomustietoa valinnaisesti ja että myös yläasteen oppilailla tämä valintaoikeus olisi.

Juuri tämä asia on myös ollut uskonnonvapauslakia käsittelevässä toimikunnassa, mutta tietojeni mukaan se ei ole saanut kannatusta. Käsitykseni mukaan olisi tärkeää, että valinnanvapautta ja myös oikeutta saada elämänkatsomustieto-opetusta voitaisiin tukea. Toivon, että kun esitys aikanaan tulee, jos näitä ehdotuksia ei ole otettu huomioon, mitä tässä lakialoitteessa on, eduskunnassa voitaisiin jatkaa sitten keskustelua.

Jaana Ylä-Mononen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Lakialoite on aralla aihepiirillä, ja sanotaan, että keskustelu, varsinkin kun lehdistö on tänään asiaa tuonut esiin omalta osin, varmasti lähtee käyntiin. Uskonnonopetus sinänsä on varmasti mennyt eteenpäin ja kehittynyt, niin kuin kaikki muukin niistä ajoista, jotka itse muistaa koulusta: ulkoa opettelua, erilaisia pitkiä virsisäkeistöjä tai Raamatun ulkolukua.

Itse asiassa se, mitä tällä kohdin mietin, koskee lasten ja nuorten pahoinvointia ja heidän kaikkinaista oireiluaan ja myös vanhempien osittaista keinottomuutta tukea lapsiaan. Tämä tilanne näyttää olevan varsin ilmeinen ja kaikkien toteama. Sanoisin, että pyhäkoulujen ja seurakunnan kerhojen vaikutus leikki-ikäiseen lapseen on erittäin voimakas — sen näkee ainakin omissa lapsissaan. Peruskouluikäisen kohdalla mietin, eikö uskonnonopetus kuuluisi vanhemmille ja sen lisäksi seurakunnalle. Tämä on vain minun näkemykseni. Toivottavasti äsken esittämäni kysymys ei loukkaa ketään. Katson kysymykseni kuitenkin oikeutetuksi.

Olen keskustellut uskonnonopetuksesta kouluissa viimeisen vuoden aikana lukemattomien lapsiperheiden kanssa. Lapset ja nuoret tarvitsevat tukea ja opastusta ihmisyyteen, suvaitsevaisuuteen, ihmisenä kasvamiseen ja ongelmista selviämiseen. Lapsemme, siis alle 18-vuotiaat, eivät ole hyvässä kunnossa. Tähän jälleen sain lisävahvistusta tänään Tampereen lääkäripäivillä. Siellä todettiin sekä lasten ruumiinkunnon että mielenterveyden ja oppimisen ongelmien olevan todella mittavia. Pohtiessamme keinoja auttaa uusia sukupolvia hyvinvointiin ja kohti parempaa terveyttä, olisi mielestäni myös selvitettävä opetuksen sisältöjä. Tämä koskee mielestäni myös uskonnonopetusta. Mielestäni vakaumukseen liittyvien asioiden tulee olla ensisijaisesti vanhempien ja lapsen iän mahdollistaessa hänen itsensä arvioitavissa.

Ed. Stenius-Kaukosen lakialoite astuu aralle maaperälle, niin kuin jo sanoin, mutta olen valmis osallistumaan keskusteluun tulevina aikoina rakentavassa hengessä. Olemme saaneet aikaiseksi muun muassa terveystiedon uutena oppiaineena. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa keskusteltiin tuolla kohdin tarpeesta saada kouluihin opetusta koskien oikeata ja väärää, välittämistä, toisen kunnioittamista ja elämän erilaisia selviytymiskeinoja — niitäkin tarvittaisiin. Tämä lakialoite on varmasti avaus pitempään prosessiin keskustella tällaisesta aiheesta, mutta pidän ehdotusta pohtimisen arvoisena.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Marjatta Stenius-Kaukonen lakialoitteellaan n:o 24/2001 vp, laki perusopetuslain 13 §:n ja lukiolain 9 §:n muuttamisesta, on todella synnyttämässä tärkeästä aihepiiristä ajankohtaista keskustelua. Siinä suhteessa aloite on hyvä, että ne asiat tulevat keskusteltavaksi, jotka ovat tärkeitä. Sinällänsä itse lakialoitteen fyysiseen sisältöön en kuitenkaan katso olevan aihetta yhtyä, koska katson, että meillä nykyinen uskonnonopetus nykyisellä muodollaan järjesteltynä on meille Suomeen hyvä malli, toimiva malli myös pitkälti tulevaisuuteen.

Täällä ansiokkaasti edellinen puheenvuoron käyttäjä, ed. Jaana Ylä-Mononen, toi esille niitä tarpeita, joita uskonnonopetuksella on nimenomaan aikamme nuoriin, ne monet ongelmat, joita tänä aikana nuorilla on muodostaessaan käsitystä omasta itsestään, toisesta ihmisestä, elämästä yleensä, ja silloin uskonnonopetus jos mikä voi olla erinomaisen hyvänä apuna ihmisen, tässä tapauksessa nuoren, oman elämän kehitykselle.

Kun nyt on puhuttu siitä, mitä tunnustuksellisuus uskonnonopetuksessa on, se on ehkä osaltaan akateeminen kysymys, mutta se on ennen kaikkea tietyllä tavalla selkeys siitä, että koulun uskonnonopetus on yhteismitallista ja sopusoinnussa kotien näkemyksen kanssa. Ymmärrän sanat "tunnustuksellinen uskonnonopetus" juuri tällä tavalla, että se merkitsee sitä, että se uskontokasvatus, jota koululaitoksessa annetaan, on sopusoinnussa vanhempien ja kotien uskonnollisen näkemyksen kanssa ja näin ollen on lapsen ja nuoren oikeus saada myös tuohon liittyvää uskonnollista opetusta ja kasvatusta.

Jos ajateltaisiin, että uskonnonopetus ei olisi tunnustuksellista, voitaisiin kysyä, mitä se siinä tapauksessa sitten olisi. Niin sanottu objektiivinen uskonnonopetus jäisi ehkä jollakin tavalla ilmaan leijumaan vailla siteitä arvopohjaan. Kaikkein ongelmallisinta saattaisi olla, että se ei olisikaan enää vanhempien ja kotien uskonnollisen näkemyksen, kirkkokunnan — Suomessa evankelisluterilaisen tai ortodoksisen kirkon, joihin pääosa kansasta kuuluu — näkemyksen kanssa sopusoinnussa. Tämä kohtaisi tavattoman paljon ongelmia. Sen vuoksi näen, että meillä tällä hetkellä pitkän ja ansiokkaan ja hienon kehitystyön tuloksena uskonnonopetus on hyvin järjestetty ja on jatkuvassa uudistus- ja kehitysprosessissa. Opetettava aine on niin sanottu opettajaherkkä aine, jossa opettajan persoona merkitsee hyvin paljon. Uskon, että voimme antaa työrauhan uskonnonopetukselle ja uskontokasvatukselle. Silloin se voi parhaiten täyttää sitä tehtävää, joka sillä meidän yhteiskunnassamme on.

Lakialoitteessa on tuotu esille ajatus, että lukio-opinnot aloittava voisi valita elämänkatsomustiedon tai uskonnonopetuksen. En näe aihetta tämän kaltaiseen vaan näen, että nykyinen tilanne meillä on varsin selkeä ja johdonmukainen. Lukion uskonnonopetus on sellaisena, kuin se nykyisellään on järjestetty, lähtökohdiltaan sopusoinnussa vanhempien ja kotien näkemyksen kanssa. Ne, jotka eivät kuulu kirkkoon, voivat saada elämänkatsomustiedon opetusta. Minusta meillä järjestely on aivan erinomainen ja malliksi mille tahansa muullekin maalle kelpaava.

Arvoisa rouva puhemies! Niin ansiokas kuin keskustelu onkin, toivon, että keskustelua tärkeästä asiasta käydään, uskonnonopetusta uudistetaan, kehitetään nuorten tueksi, mutta aloite ei kuitenkaan esitetyssä muodossaan ole aiheellinen.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen kovasti hämmästynyt ed. Oinosen johtopäätöksistä, kun hän ensin edellytti, että opetuksen pitäisi olla yhteismitallista vanhempien ja kotien uskonnollisen näkemyksen kanssa, mutta sitten hän ei suonut niille, joiden näkemys ei vastaa enemmistön kantaa, niille lapsille ja niille perheille, sitä oikeutta, että he voisivat saada vanhempien ja kodin näkemyksen mukaista opetusta. Mielestäni ed. Oinosen näkemys on varsin ristiriitainen.

Lauri Oinonen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! En tällä hetkellä ymmärrä, mitä Marjatta Stenius-Kaukonen, edustajakollega, tarkoittaa, koska meillähän on tilaisuus Suomessa käsittääkseni erinomaisen hyvin saada oman kodin ja oman tunnustuksen mukaista opetusta, paremmin kuin missään muussa maassa. Nykyinen tunnustuksellinen opetus juuri antaa siihen lähtökohdat. Jokin muu järjestely ei välttämättä näin tarjoaisi.

Esa  Lahtela  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kokeilen käyttää puheenvuoroa, joka ei ole ristiriitainen.

Minusta tämä lähtee niistä lähtökohdista, mihin suomalainen lainsäädäntö on iät kaikki perustunut, sellaisesta arvopohjasta, joka kumpuaa kristillisyydestä ja niistä arvoista, mitkä periaatteessa Raamatussa opetetaan. Se lähtee lähimmäisenrakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta, anteeksi antamisesta. Siinä mielessä lähden lähinnä lapsen näkökulmasta saada mahdollisimman laaja näkemys koulussa myös uskonnonopetuksen osalta, vaikka vanhemmat kuuluvat johonkin määrättyyn uskontokuntaan tai ovat ateisteja. Minusta se lähtökohta sinällään on hyvä, koska lapsella pitää olla mahdollisuus myös valita sillä tavalla tulevaisuudessa, jotta tietävät, mitä mikin on, mitä jokin uskontokunta edustaa. Sen takia kannatan hyvin laajaa uskonnonopetusta, johon kuuluu myös elämänkatsomustieto esimerkiksi.

Minusta kaikkien oppilaiden, kaikkien lapsien, pitää voida itse valita se, minkä oikeaksi näkevät, ei sillä tavalla, että meidän opetuksemme olisi uskonnonopetuksen osalta taikka sillä tavalla vanhempien tahdon mukainen pelkästään, jotta vanhemmat sanovat, jotta missään tapauksessa meidän lapsemme ei saa mennä joillekin uskonnonopetustunneille, hänhän saa vääriä vaikutteita, tai jotta ehdottomasti pitää olla jonkin lajin uskonnonopetusta. Minä luotan siihen, jotta viime kädessä lapset jo silloin, kun ovat lapsia, tai myöhemmin aikuistuessaan pystyvät valitsemaan sen, mikä heistä on oikein, mikä väärin ja minkä he itse valitsevat elämässään. Se perustuu minusta suomalaiseen perusarvomaailmaan.

Sen takia minä en ed. Stenius-Kaukosen lakialoitteelle sinällään näe semmoista tilausta, mikä tässä olisi sen tyyppinen, jotta se tällä hetkellä meillä olisi vinossa, koska näen, jotta kaikilla, jokaisella lapsella, pitää olla oikeus siihen, jotta ei tuputeta jotain vaan on vaihtoehtoinen näkemys. Sinällään, mitä alussa totesin perusarvoista ja lähtökohdista, kuitenkin meidän pitäisi oppia samat arvot, jotka meillä suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevat. Ne tulevat kuitenkin pohjimmiltaan kristillisen uskon pohjalta. Minä en koskaan ole kokenut, että siinä olisi mitään pahaa. Ei siellä opeteta pahantekoon vaan hyviin asioihin.

Tämä on tietysti hyvä keskustelu, ja on syytä käydä tämän tyyppistä, jotta hahmottuu, missä me olemme. Mutta näen, ettei täällä semmoista uutta lainsäädäntöä tarvitse lähteä tekemään, jossa enemmän lajitellaan ja oikeastaan suljetaan lapsilta mahdollisuus saada joitakin uusia näkemyksiä.

Riitta  Korhonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Allekirjoitan hyvin pitkästi sen, mitä ed. Oinonen perusteellisesti omalla ammattitaidollaan nosti esille, enkä halua siihen puuttua sen enempää. Mutta haluaisin tuoda keskusteluun lisää sen, että arvottomuus on lisääntynyt yhteiskunnassamme. Kuitenkin länsimainen yhteiskuntamme, oma yhteiskuntamme, sen lainsäädäntö ja perustuslaki, lepää kristillisen arvopohjan ja eettisen arvomaailman päällä. Me tarvitsemme arvoja ja etiikkaa. Yhteisö, joka elää yhdessä, tarvitsee suunnilleen yhtenevän eettisen arvopohjan, koska muuten ihmiset eivät ymmärtäisi toisiaan tai toistensa toimintaa. Täytyy osata valita oikean ja väärän välillä. Koska perinteisesti koko kulttuurimme, toimintakulttuurimme ja lainsäädäntömme lepää kristillisen, länsimaisen arvopohjan päällä, näen, että yhtä lailla uskonnonopetus koulussa on perusta, kun pääosa väestöstä kuuluu joko ortodoksiseen tai luterilaiseen kirkkoon. On ihan hyvä, että jos koti ei ehdi tätä arvopohjaa opettaa, tulee edes koulussa tiedoksi, mikä on oikea, mikä on väärä, mikä on meidän yhteinen arvopohjamme. Niille, jotka haluavat valita toisin, on olemassa elämänkatsomustieto.

Leena Rauhala /skl:

Arvoisa puhemies! Ed. R. Korhonen toi juuri niitä ajatuksia, joita haluan myös korostaa, että me olemme Suomessa, jossa lainsäädäntö perustuu kristilliseen arvopohjaan. Toivoisin, että kun tämä keskustelu nousee paitsi uskonnonvapauslakia valmistelevan toimikunnan myös näitten lakialoitteitten myötä, tässä käytäisiin arvokeskustelua. Olen myös huolissani siitä, että meillä on arvottomuutta. Ihmisten pahoinvointi ehkä johtuu siitä, että heillä ei ole yhteyttä, yhteisöllisyyttä, ei yhteyttä Luojaan tai yleensä sellaista näkemystä, mikä tämä maailma on ja minkälaisia voimia maailmassa on, jotka heille sitten aiheuttavat joko hyvää tai pahaa, että he eivät saa suhdetta siihen. Silloin on tarpeen kaikki tällainen paitsi eettinen keskustelu myös selkeästi arvokeskustelu, jossa saa aidon kosketuksen, että se ei ole vain sanottu, jokin tiede tai tieto, vaan se on ihmisen aito ymmärrys siitä, mitä usko tai uskonnot merkitsevät elämän hallinnalle. Todella toivon, ettei ainakaan tästä sellaista signaalia tulisi, että uskonnonopetus tai uskonto on jotakin sellaista, että se aiheuttaa oppimisen ongelmia tai lasten pahoinvointia. Varmasti on paljon syvemmästä kysymys.

Erityisesti olen myös sitä mieltä kuin ed. Oinonen ja muut, että kun meidän kotimme ja perheemme ovat myös aika paljon kysymässä voimavaroja, yhteiskunnan, koulun, niin esiopetuksen kuin koulun kaiken kaikkiaan, pitää olla kokonaiskasvatuksessa mukana, jossa kristilliset arvotkin ovat.

Jaana Ylä-Mononen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kiinnitin huomiota kohtaan, jossa ed. Rauhala arveli, josko joku syyllistäisi uskonnonopetusta. Siitähän ei varmasti ole kysymys. Mutta herätän kysymyksen siitä, että kun meidän lapsemme ja nuoremme voivat niin pahoin kuin voivat ja meillä on uskonnonopetus koulussa, ainakaan se opetus ei ole pystynyt ennalta ehkäisemään ongelmia tai ei ainakaan ole ratkaissut niitä. Tilanne voisi olla tietysti ilman sitä opetusta vieläkin pahempi, mutta ei tässä nyt siitä ollut kuitenkaan kysymys, mitä ed. Rauhala toi esiin.

Leena  Rauhala  /skl(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkä en ihan sitä tarkoittanutkaan mutta haluan korostaa sitä, ettei sellaista signaalia tulisi, koska jos ajatellaan kokonaisuudessaan meidän kouluopetustamme, me emme voi ottaa sieltä pelkästään jotakin uskonnonopetusta. Me sivistysvaliokunnassa keskustelemme juuri terveystiedosta. Koulumaailma on kokonaisuus, ja siellä pitäisi löytää se. Ajattelen omaa kokemustani, kun uskonnonopettaja, kirkkoherra Kivekäs sanoi, että Siltalan tyttäret voivat olla pois uskonnontunneilta, kun he eivät kuuluneet kirkkoon, mutta siellä me istuimme ja muistamme sen keskustelun, millä tavalla sitten koko koululuokkayhteisö käsitteli sitä, mitä tarkoittaa, kun ei kuulu kirkkoon tai kuuluu kirkkoon. Uskonto tuli sillä tavalla paljon elävämmäksi.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Keskustelua kuunneltuani minusta tuntuu siltä, että useat puheenvuoron käyttäjät eivät ole lukeneet lakialoitetta eivätkä tutustuneet siihen. Aloitteessahan ehdotetaan valinnanvapautta uskonnon ja elämänkatsomustiedon välillä. Tätä vapautta ei tällä hetkellä ole siinä määrin kuin aloitteessa ehdotetaan.

Minulle syntyi keskustelusta, ed. Oinosen ja ed. R. Korhosen puheenvuoroista ainakin, sellainen käsitys, että te puhutte kauniisti eettisistä arvoista mutta teidän arvoistanne puuttuu suvaitsevaisuus.

Esa  Lahtela  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Jos en korokkeelta selkeästi sanonut: en kannata hirveätä valinnanvapautta tässä, koska minusta tässä on kysymys syvemmistä, pohjimmaisista arvoista siinä mielessä, jotta voi kysyä, miten ihmisille, lapsille, muodostuu käsitys oikeasta ja väärästä.

Mitä puhuttiin pahoinvoinnista, voin yhtyä siihen, että sitä on olemassa.

Siihen, kumpi kasvattaa paremmin omaatuntoa: Minusta ihmisellä pitää olla myös omatunto kohdallaan, ja minusta pelkästään elämänkatsomuksellinen koulutus ei välttämättä nosta omaatuntoa pintaan, tekeekö oikeaa vai väärää. Kuitenkin uskonnollisen opetuksen puolelta voi tapahtua sillä tavalla, että omatunto myös herkistyy sellaiselle aaltopituudelle, että voi kokea, onko jokin asia oikein vai väärin.

Tämä voi olla filosofointia, joka vaatisi vähän pidemmän oppitunnin, mutta olen jutellut joidenkuiden kanssa, jotka eivät ole koskaan uskonnollista opetusta edes kuulleet tai saaneet, ja menkää selittämään niille ihmisille, mikä on omatunto.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Stenius-Kaukoselle voin sanoa, että olen yrittänyt paneutua lakialoitteeseen varsin tarkoin ja ed. Stenius-Kaukonen on nähnyt paljon vaivaa aloitteen teossa.

Olen siitä mielestäni ymmärtänyt aivan olennaisen, joka koskee sitä, että lukio-opinnot aloittavalla olisi mahdollisuus valita joko uskonnonopetus tai elämänkatsomustieto. Tässä asiassa näkemykseni on sen kaltainen, että lukio-opetuksessa joko uskonnonopetus on tunnustuksellista, toisin sanoen se on siihen kirkkokuntaan sidoksissa, mihin oppilas kuuluu, tai sitten on elämänkatsomustieto, joka on vaihtoehto heille, jotka eivät kuulu kirkkoon. Tässä suhteessa en voi yhtyä aloitteessa esitettyyn näkemykseen mutta olen aloitteeseen, jonka eteen tekijä on nähnyt vaivaa, halunnut tutustua ja paneutua.

Leena Rauhala /skl:

Arvoisa puhemies! Haluan myös samalla tavalla sanoa, että juuri luin tätä aloitetta, jossa on, että opiskelijalle, joka aloittaa lukiokoulutuksen, opetetaan hänen valintansa mukaan joko uskontoa tai elämänkatsomusta. Uskonnonopetus on perusasioita, jotka liittyvät opetussuunnitelmaan, ja aloitteessa siitä otetaan mielestäni olennainen osa pois. Täytyy kaiken kaikkiaan nähdä, mikä kokonaisuus on, ja tässä yhteydessä vielä todella haluan nähdä niin, että olemme kristityssä maassa ja suvaitsevaisia.

Suvaitsevaisuus näyttää nyt tarkoittavan enemmänkin, että jos mainitsemme sanan Raamattu tai Jumala, tulee tunne, että sitä ei saisi tässä yhteiskunnassa mainita. Sen vuoksi todella toivon, että aivan samalla tavalla kuin puhumme kaikista uskonnoista ja siitä, mitä merkitystä uskonnolla on, ymmärtäisimme, että siinä joukossa on myös kristinusko, ja että sillä on ihan oma paikkansa, ettei tarvitse ajatella niin, että ne, jotka puhuvat Raamatusta, ovat sitten suvaitsemattomia. Tulee joskus semmoinen tunne, että Raamatusta ei saisi puhua. Kuitenkin näen, että siellä on peruselämään, arkeen, liittyviä asioita.

Erityisesti vielä haluan sanoa käsitteestä tunnustuksellisuus, että toivoisin, että tämän asian käsittelyn yhteydessä, toimikunnan ja muiden myötä, se avattaisiin myös, koska on tullut opettajilta palautetta, että jos esimerkiksi luokassa on virsikirja tai virsi veisataan, se on uskonnon harjoitusta. Pitää selvittää rajankäynti siitä, mikä on uskonnon harjoitusta.

Riitta Korhonen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Kun olen seurannut lasteni kautta useiden vuosien ajan uskonnonopetuksen kehitystä, se on mennyt äärettömän suvaitsevaksi. Siellä opetetaan etupäässä kirkkohistoriaa ja tietoa muista uskonnoista. Tunnustuksellisuuden kanssa ollaan yllättävän varovaisia, jolloin voisi jopa sanoa, että oikea ja väärä ja oma arvoperustamme ei edes tule sitä kautta esille.

Juuri luettuani ed. Stenius-Kaukosen lakialoitteen sain syyn käyttää nämä puheenvuorot, juuri siitä syystä. Siitäkään huolimatta en rohkene nimittää häntä suvaitsemattomaksi.