11) Laki sosiaalihuoltolain 27 a ja 27 b §:n sekä kunnallisten
viranhaltijain ja työntekijäin eläkelain
2 §:n muuttamisesta
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Olemme täällä salissa
paljon ja monissa yhteyksissä puhuneet väestön
ikääntymisestä ja niiden palvelutarpeiden
kasvamisesta, mitkä liittyvät väestön
ikääntymiseen. On erittäin merkittävää samalla
muistaa se, kuinka paljon jo tänä päivänä on
kotona tapahtuvaa hoitotyötä, hoivatyötä. Hoidetaan
sairaita, vanhuksia ja apua tarvitsevia. Maassamme on noin 300 000
omaishoidossa olevaa henkilöä. Meillä on
virallisesti omaishoitajalainsäädännön
kautta vähän yli 20 000 henkilöä kunnan
myöntämän omaishoidon tuen piirissä.
Mielestäni tämä on kohta, johon meidän
pitää pysähtyä.
Tällä lakialoitteella pyrin esittämään
sitä, että selkeämmin määriteltäisiin
ne kriteerit, joilla määritellään
hoidon saanti, ja myöskin laki antaisi rohkaisun tai velvoitteen
kunnille toteuttaa omaishoidon palvelujärjestelmiä.
Tällä hetkellä vallitsevat käytännöt
ovat hyvin kirjavia, koska tämä on vielä selkiytymätöntä.
Toki paljon on kysymys myös rahan puutteesta.
Tässä aloitteessa haen vastausta, ratkaisua,
parannusta siihen, että meidän omaishoitajamme työskentelevät
jaksamisen äärirajoilla tällä hetkellä.
Vapaapäivä, joka lisättiin viime vuonna, oli
erinomainen asia, mutta tämä on kuitenkin monen
omaishoitajan kohdalla niin raskasta ja täysipainoista
työtä, että sitä vastaten, mikä tilanne
meillä on tällä hetkellä monessa
muussa työssä, vapaapäivän tulisi
olla viikoittainen.
Myöskin tukipalvelujen tulisi olla suunnitellut sillä tavalla,
että ne tukevat nimenomaan omaishoitoa. Maksujärjestelmässä katsotaan, että omaishoidosta
ei tule omaishoitajille enemmän kustannuksia, vaan (Puhemies
koputtaa) että omaishoitotuki kattaa (Puhemies koputtaa) nuo
palvelut. Myöskin omaishoitajien kuntoutukseen kiinnitän
huomiota tässä lakialoitteessa. Toivon tälle
myönteistä käsittelyä.
Jouni Lehtimäki /kok:
Arvoisa puhemies! On hyvä, että ed. L. Hiltunen
puuttuu tähän asiaan omaishoitajan näkökulmasta.
Toinen näkökulma on kuitenkin miettiä asiaa
omaisen ja hoidettavan näkökulmasta. On nimittäin
kumma juttu, että tällä hetkellä omaisen
hoitaminen Raumalla tai Porissa tai Kiukaisissa korvataan eri tavalla.
Kunnat korvaavat eri maksuluokkien mukaan, ja tämä on
toinen asia, mihin pitäisi saada muutos. Se ei ole tietenkään
lakikysymys vaan se on ennen kaikkea kunnallinen kysymys, mutta ehkä siihenkin
voisi jonkinlaisella ministeriön ohjeella tai ohjeistuksella
saada ratkaisua.
Kalevi Olin /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. L. Hiltunen on hyvällä asialla.
Todella tämä omaishoitajien tuska ja rasitus,
joka tästä sinänsä inhimillisestä työstä tulee,
ei välity varmasti näissäkään
merkittävissä luvuissa. Tutkimukset osoittavat,
että vanhukset haluavat elää tutussa ympäristössä kotonaan
niin pitkään kuin se on mahdollista. Tätä meidän
pitää myös lainsäädännöllä tukea.
Toisaalta mitä tulee ikääntymiseen, niin
tässä positiivisesti tarkastellaan sitä.
Joskus syntyy joissakin muissa keskusteluissa vaikutelma, että vanheneminen
olisi yhteiskunnalle ikään kuin ongelma. Suomen
kaltaisessakin yhteiskunnassa pitäisi olla iloisia siitä,
että ihmiset voivat elää pidempään
ja että heille luotaisiin tavallaan turvallinen ja esimerkiksi
taloudellisista huolista vapaa vanhuus.
Margareta Pietikäinen /r:
Fru talman! Omaishoitajien asema on mielestäni viime
vuosien aikana noussut kiitettävällä tavalla
keskusteluun eduskunnassa ja ainakin on päästy
vähän eteenpäin tässä.
Muistutan siitä, että kun kävimme ajankohtaiskeskustelua
viime toukokuussa aiheesta Vammaiset ja yhteiskunta, niin erittäin moni
kansanedustaja nosti esille silloin omaishoitajien asemaa, palkkausta
ja muuta. Olen myöskin itse tehnyt lakialoitteen, vähän
saman tyyppisen kuin ed. L. Hiltusen.
Mutta halusin tässä nostaa vielä esille
sen asian, että kun puhutaan kustannuksista, on syytä muistaa,
että omaishoitajajärjestelmä myös
silloin, jos pystymme parantamaan omaishoitajien asemaa, on edullinen
tapa myöskin taloudellisesti. Se on inhimillinen tapa.
Laitospaikan hinta on todella korkea, ja tämä tarkoittaa
itse asiassa säästöä yhteiskunnalle.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Ed. Margareta Pietikäinen ehti jo
hyvin toteamaan sen, mitä omaishoito on, edullinen ja inhimillinen
tapa. Se monin paikoin täydentää laitoshoitoa,
koska laitospaikkoja me myös tarvitsemme.
Ed. L. Hiltusen lakialoitteessa on kiinnitetty huomiota hyvin
tärkeään asiaan eli työuupumukseen.
Edellisen aloitteen kohdalla korostimme sitä, että ennaltaehkäisy
säästää. Ennaltaehkäisy säästää myös
siinä, jos pystymme torjumaan ja voittamaan työuupumuksen.
Se, että eri kunnissa on erilaisia käytäntöjä,
kai johtunee pitkälti siitä, että kunnallinen
itsehallinto ja kuntien päätösvalta on
tässä asiassa aivan selvä. Mutta millä tavalla
sitten voisimme tietyllä tavalla kuitenkin antaa suosituksia?
Siitä varmaan, niin kuin ed. Lehtimäki pohdiskeli,
ministeriö voi antaa suosituksia. Mutta suositukset eivät
tietenkään voi olla sitovia, koska kunnat saavat
päättää. Valitettavaa on se,
että omaishoitajat ja sitä kautta omaiset ovat
eriarvoisessa asemassa eri kunnissa.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Ennen kuin Suomi siirtyi teolliseen
yhteiskuntaan, omaishoito lienee ollut luontainen tapa. Pidettiin
huolta vanhuksista perheissä eikä edes kyselty
sen kummemmin. Sitten kun on muutettu tähän järjestelmään
ja systeemissä ollaan, on kilpailuyhteiskunta ja kaikki
kiristyy, joudutaan väkisin miettimään
myös sitä, millä tavalla yhteiskunta
osallistuu kustannuksiin, koska kaikki nämä rakenteet
ovat muodostuneet niin kuin ovat. Viime hallituskausi oli ensimmäinen,
jossa omaishoitajan asemaa vähän jo saatiin korjatuksi,
esimerkiksi tuli vapaapäivä. Tällä kaudella
on tullut toinen päivä. Tämä aloite
on minusta hyvä siinä, että tässä pyritään
nyt hoitajankin näkökulmasta lähtemään
siitä, että ihminen jaksaisi.
Se, mitä edellisessä puheenvuorossa on tullut esille,
on todellinen ongelma eri kuntien välillä. Ohjeistusta
ei ole tarpeeksi. Joissakin kunnissa on hyvin tiukat kriteerit,
kuka yleensä saa omaishoidon tukea, pääsee
omaisen hoitoon. Minusta niitä pitäisi täsmentää,
tehdä yhteneväisiksi, jotta jokaisen kunnan on
näitä noudatettava. Samoin on määrättävä korvausten
taso. Olen aikaisemmin pommittanut sitä puolta ja tehnyt
aloitteita, miksi ei voitaisi tehdä verottomaksi omaishoidon
tukea. Ei pystytä maksamaan kunnon korvausta, mutta kuitenkin
tehdään hyvää työtä. Se
on tavallaan yhteiskunnallista työtä. Silloin korvaus
voisi olla jopa verovapaata. Kuitenkin ne korvaukset ovat suhteellisen
matalia, mitä kunnat pystyvät yleensä maksamaan.
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Kun täällä käsiteltiin
kuntoutusselontekoa, niin tuon keskustelun yhteydessä nostettiin
esille myöskin omaishoitajien kuntoutus. Jos oikein muistan,
niin ministeri Soininvaara silloin vastasi, että hän
ei ole valmis ikään kuin saattamaan omaishoitajia
kuntoutusrahaoikeuden piiriin. Se on nyt kuitenkin tässä lakialoitteessa
ja nimenomaan siinä viestinä, että sitä hallituksessa
todella mietittäisiin, koska sillä on merkittävä vaikutus
myös siihen, miten omaishoitajat jaksavat. Tässä on
kaksi osiota: on huolehdittava omaishoitajista mutta myös
kotona hoitoa saavista ja niin, että määritelmät
ovat selkeät. Olen tässä myöskin
esittänyt, että määriteltäisiin
alin hoitopalkkio. Se jollain lailla yhdenmukaistaisi tilannetta
sen lisäksi, että kriteerit hoidolle ja myöskin
laatuseuranta täytyy järjestää.
On erinomainen asia, jos nyt esimerkiksi Kansallisen terveysprojektin
yhteydessä myöskin tarkastellaan tätä osiota,
mikä merkitys omaishoidolla, kotona tapahtuvalla työllä,
on ennen kaikkea säästöjen kautta, että saamme
ehkä terveydenhuoltoon ja sosiaalitoimeen sitä kautta
lisävahvuutta.
Petri Salo /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Minulla on kunnia asua sellaisessa
kotikunnassa kuin Alahärmä, jossa me maksamme
ylimääräistä korvausta omaishoidolle.
On kunnia myöskin asua semmoisessa kunnassa, jossa maksetaan ylimääräistä kotihoidon
tukea lakisääteisen osuuden päälle.
Ne ovat tietenkin meidän kunnanvaltuutettujen ja virkamieskoneiston
arvovalintoja siinä kunnassa. Me olemme tehneet valintamme.
Oikein pysähdyin pari viikkoa sitten, kun kävin
erään viisikymppisen naisen tykönä,
joka hoiti kotonaan vaikeasti sairasta kahdeksankymppistä äitiänsä.
Kysyin, minkälaista tukea otat tai saat kunnalta tähän
toimintaan, kun jaksat tehdä. Hän sanoi, että ei
markkaakaan. Hän tekee sen rakkaudesta omaan äitiinsä,
siksi, että hän katsoo, että hänellä on
oikeus hoitaa, kun hänellä on mahdollisuus. Ei
voi puhuakaan siitä, että me puhuisimme tänään,
mikä oikeus meillä on hoitaa omaa lastamme silloin,
kun me olemme kotona. Mehän puhumme siitä, että meillä on subjektiivinen
oikeus viedä oma lapsemme hoitoon silloinkin, kun olemme
kotona.
Minä vain herätän tätä keskustelua
ihan toiseen näkökulmaan, siihen, kuinka kauaksi
me etäännymme siitä maailmasta, johon
me kaikki varmaan täällä haluaisimme
pyrkiä, että huolehtisimme omista lapsistamme
kotonamme, kasvattaisimme heidät kotona, ja tähän
myös kuuluisi se normaali rakkaus, että jos omat
vanhemmat väsyvät ja tulevat sairaiksi, jaksettaisiin
myöskin hoitaa heitä joskus ilman palkkaa.
Sinänsä tämä esitys on nykyaikainen,
entinen todellisuus on mennyttä. Lähimmäisenrakkautta ei
tahdo löytyä enää rahallakaan,
ei kuntoutuksellakaan.
Tanja Karpela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Ed. L. Hiltunen on tehnyt erittäin
kannatettavan aloitteen. Uskon, että ikäihmisille
on erittäin mieluisa tapa vanhuudenpäiviä viettää,
jos heillä on omaishoitaja. Kaikki ikäihmiset
eivät laitoshoitoa kaipaa vaan pärjäävät
pienellä tuella kotona silloin, kun heille omaishoitaja
suodaan.
Toiseksi se on myös hyvin edullinen tapa yhteiskunnalle,
kuten edellisissä puheenvuoroissa on tullut ilmi. Se on
halvempaa kuin laitoshoito.
Kolmanneksi: En yhtään väheksyisi
myöskään omaishoitajien sosiaalista merkitystä.
On valtava määrä ikäihmisiä,
jotka kärsivät yksinäisyydestä.
Näin ollen omaishoitajat tuovat myös lohtua tähän.
Niin ikään omaishoitajista on huolehdittava, jotta
meillä olisi tulevaisuudessakin omaishoitajia, koska tällä hetkellä omaishoitajien
keski-ikä on valtavan korkea. Olen kuullut, että se
on jopa yli 65 vuotta. Siihen nähden on hyvä huolehtia riittävästä vapaa-ajasta
sekä sijaisista, ja myös tuen tulee olla riittävä kuten
myöskin omaishoitajien kuntoutuksen.
Lähimmäisenrakkauteen: Tietysti on ihan hyvä herättää tuo
kysymys. Mutta uskon, että se on enemmän taloudellinen
kysymys, millä sitten pärjätään
elämässä, kun toimeentulon pitää jostakin
tulla. Uskon, että se liittyy enemmän elämän realiteetteihin
kuin että lähimmäisenrakkaus nyt olisi
kadonnut.
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti haluan todeta ed. Petri
Salon hyvään puheenvuoroon, että näinhän
meillä yhteiskunnassa on, että meillä täytyy
mahdollistaa myöskin, että me itse voimme jäädä pois
töistä silloin, jos se on taloudellisesti mahdollista,
ja hoitaa omaisemme aivan niin kuin lapsemmekin hoidamme, ja siihen
löytää taas sitten sellaisia palvelumuotoja,
niin julkisia kuin yksityisiäkin kunnassa, että tämmöinen
on mahdollista. Mutta minä näen tämän
myöskin palvelurakennemuutoksena, joka on tapahtunut jo
80-luvulta lähtien. Kun laitoshoitoa purettiin ja avohoitoa
lisättiin, me tulimme ikään kuin ykskaks
tilanteeseen, että jopa pakon edessä joutui hoitamaan
omaisiaan kotona. Nyt me haemme ratkaisuja siihen, että se on
mahdollista, laadukasta ja hyvää hoitoa ja taloudellisesti
mahdollista omaisilla hoitaa. Me olemme uuden tilanteen edessä tässä.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tämä lakialoite 20/2002
vp on aivan oikea. Omaishoitajien kysymys on tärkeä ja
tulee yhä tärkeämmäksi, aivan
kuten aloitteen perusteluissa on todettu, koska omaishoito tulee
lisääntymään. Se on monella
tapaa inhimillistä, läheistä, ja hoidettavien
tilat ovat aika pitkälti kodeissa valmiina, elikkä tässä on
yhteiskunnallisestikin hyvin mielekkäästä hoitomuodosta
kyse. Siksi omaishoitajien asemaan muun muassa kuntoutuksen osalta
tulee kiinnittää huomiota ja monilla muilla tavoilla
tukea ja kannustaa omaishoitoa.
Keskustelu päättyy.