Täysistunnon pöytäkirja 32/2010 vp

PTK 32/2010 vp

32. TIISTAINA 6. HUHTIKUUTA 2010 kello 14.01

Tarkistettu versio 2.0

16) Hallituksen esitys laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tekijänoikeuslain 25 b ja 48 §:n muuttamisesta

 

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa herra puhemies! Sanoin jo ensimmäisen käsittelyn yhteydessä, että jaan sivistysvaliokunnan kanssa huolen tuotesijoittelun sallimisesta lastenohjelmissa. Ongelma on siinä, että alle kouluikäisille ja ala-asteikäisille lapsille ei ole aivan selvää, mitä tuotesijoittelulla tarkoitetaan. Alle kouluikäiset lapset eivät osaa lukea teksti-ilmoituksia tuotesijoittelusta tai kun osaavat lukea, he eivät ymmärrä, mitä sillä tarkoitetaan.

Kuuloliitosta otettiin minuun yhteyttä ja kiitettiin tätä lakia koskevasta puheenvuorostani. Kuuloliitto on huolissaan siitä, että lastenohjelmat rajataan pois tekstitysvelvoitteesta. Kuuloliitto vaatii, että lasten oikeuksia tulisi kunnioittaa ja että lastenohjelmat tukisivat muun muassa lukemaan oppimista. Juuri televisio on se väline, jolla lasten lukemaan oppimista voidaan aktivoida ja edistää.

Arvoisa puhemies! Tekstityshän auttaa myös kuulovammaisia vanhempia, joita helpottaa lastenohjelmien seuraaminen. He tietäisivät paremmin mitä lapsi, oli sitten kuuleva tai kuulovammainen, seuraa. Silloin vanhempien on helpompi keskustella lapsen kanssa ohjelman sisällöstä.

Jo liikenne- ja viestintäministeriön lausuntakierroksella Kuuloliitto otti tähän asiaan kantaa, mutta se ei päätynyt hallituksen lakiesityksen lopulliseen muotoon.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! En ollut ensimmäisen käsittelyn aikana paikalla, oli joku meno, mutta haluan siksi muutaman sanan sanoa tästä lakiesityksestä. Tämä on yksi niistä liikenne- ja viestintäministeriön lakiesityksistä, joiden sananvapauskäsitystä voi kyllä ihmetellä — ja tässä tapauksessa todella oli aihetta ihmetellä. Perustuslakivaliokunta teki kuitenkin suuren työn siinä, että se poisti sen ongelman, mikä tässä lakiesityksessä oli. Eli tässä lakiesityksessähän rinnastettiin kaupallinen mainonta ja aatteellinen ja poliittinen mainonta toisiinsa. Elikkä lähtökohta oli sama, ja niitä olisivat koskeneet lähes suurin piirtein samat periaatteet. Tämä poistettiin ihan yksimielisesti ja yhteisymmärryksellä.

Tästä huolimatta tähän lakiin jää minusta semmoinen ongelma, joka liittyy juuri lapsiin ja tuotesijoitteluun. Onko todella niin, että aatteellinen ja poliittinen mainonta on niin vaarallista lapsille, että sitä oikein lailla halutaan estää ja halutaan siirtää aatteellisen mainonnan esiintyminen joskus kello kymmenen, yhdentoista, kahdentoista aikaan illalla, jolloin lapset nyt varmasti ovat nukkumassa? Minä en ymmärrä oikein sitä intoa siitä, että kaikki hyvätkin elokuvat ja televisio-ohjelmat siirretään myöhäiseen yöhön. Sitten aikuiset ovat aamulla kahdeksan, seitsemän aikaan niin nukuksissa, että tekevät virheitä ja ajavat kolarin ja kaikki vaan siitä syystä, kun lapsia täytyy suojella television pahoilta asioilta.

Onneksi joka tapauksessa tässä laissa on nyt se pahin vika korjattu, elikkä aatteellinen mainonta saa edelleenkin olla aatteellista mainontaa eikä sitä rajoiteta eikä siihen sovelleta samanlaisia säännöksiä kuin tavalliseen mainontaan.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Tuo tuotesijoittelu, josta puhuimme ensimmäisen käsittelyn yhteydessä pitkään, on ollut ihan historiallinen asia jo 20—30-luvulta alkaen. Hollywoodin elokuvissa se on nähtävissä ja jatkossa edelleen muualla. Se ei ole mikään uusi tilanne, mutta tämän kaiken hallinta olisi tietysti se varsin tärkeä iso asia, johon pitäisi kiinnittää huomiota.

Se, mihin ed. Laxell omassa puheenvuorossaan viittasi — siis Kuuloliiton kantaan lähetysten, etenkin lastenohjelmien, tekstityksestä televisiossa — on tärkeä asia. Olisi kyllä syytä kannustaa sekä Yleisradiota, ehkä hallintoneuvoston kautta tai muuten myös ihan lainsäädännöllä, että tuota tärkeää asiaa, joka on ihan perustuslaillinen kysymys nimenomaan kuurojen ihmisten kohdalla: saada käyttöönsä tekstitys. Sitä pitää toki jatkossa pitää esillä.

Eero Heinäluoma /sd:

Arvoisa puhemies! Ensin päivän hyviin uutisiin, joka on se, että eduskuntaryhmien keskuudessa vallitsee hyvin suuri yksimielisyys siitä, että Yleisradion osalta meidän pitää huolehtia Yleisradion toimintaedellytyksistä nykytasolla ja olla valmiit myös tämän mukaisesti huolehtimaan Yleisradion rahoituksesta. Olen iloinen, että kaikki eduskuntaryhmät saattoivat tänään tämän periaatteen allekirjoittaa ja todeta, että aikaisempi, ennen pääsiäistä käyty eduskuntaryhmien neuvottelu asiasta johti oikean tason määrittelyyn eli noin 480 miljoonaan euroon.

Sitten toinen asia liittyy tämän lakiehdotuksen kyseenalaiseen puoleen. Tämähän siis nyt tarkoittaa sitä, että jatkossa tuotesijoittelu tulee lailliseksi eli tulemme tilanteeseen, jossa erilaiset televisio-ohjelmissa esiintyvät tuotteet, ovat ne sitten juomia tai autoja tai muita välineitä, ovat ostettavissa. Pidän tätä erittäin huonona kehityssuuntana, ja aivan erityisesti koen, että tämä on huono kehityssuunta lasten ja nuorten ohjelmissa. Näissä ohjelmissa pitäisi olla harvinaisen päivänselvää, että emme tällaista piilomainontaa ryhdy tekemään.

On selvää, että tässä on kaupallisia intressejä ja tätä voidaan käyttää bisneksen teon mahdollisuutena, mutta yhtä selvää on, että tämä tulee hämärtämään kansalaisten aitoa uskoa televisiosta tulevien ohjelmien totuudenmukaisuuteen, kun rahalla voidaan ostaa tuotteiden näkyvyyttä. Olisin toivonut, että eduskunnan suuri enemmistö olisi tässä voinut varjella kulttuurin ja journalismin arvoja ja lähteä siitä, että tällainen tuotesijoittelu on vahingollista ja niin suuressa rahapulassa Suomen tasavalta ei ole, että näitä paikkoja pitäisi televisiossa erikseen myydä. Joten toivon, että kun asiasta sitten lopullisia kantoja itse kukin kansanedustaja ottaa, tämä näkökohta otettaisiin vakavasti huomioon.

Keskustelu päättyi.