Täysistunnon pöytäkirja 34/2008 vp

PTK 34/2008 vp

34. TIISTAINA 8. HUHTIKUUTA 2008 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

1) Valtioneuvoston selvitys Suomen tuesta Afganistanin vakauttamiselle

 

Pertti Salolainen /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Kysymyksessä on siis Suomen tuki Afganistanin vakauttamiselle. Valtioneuvoston selvitys kartoittaa keinoja, joilla Suomi vahvistaa kokonaisvaltaista tukeaan Afganistanin vakauttamisessa.

Ulkoasiainvaliokunnan pyynnöstä annettu selvitys on ensimmäinen laajamittainen, poikkihallinnollisena yhteistyönä laadittu selvitys Suomen toiminnasta yhdessä kriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön kohdemaassa. Olen vakuuttunut siitä, että selvityksen laatimisesta ovat hyötyneet eduskunnan ohella kriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön parissa päivittäin työskentelevät monet tahot.

Afganistanin vakauttaminen on vuosien ellei vuosikymmenten haaste. Tämä todetaan painokkaasti UaV:n lausunnossa, ja se todettiin myös Naton Bukarestin huippukokouksen yhteydessä järjestetyssä laajassa Afganistan-kokouksessa, johon Isaf-operaatioon osallistuvien maiden ohella osallistuivat myös Afganistanin hallituksen, YK:n ja EU:n edustajat. Suomesta oli myöskin edustava delegaatio tasavallan presidentin johdolla.

Ulkoasiainvaliokunnassa Afganistaniin sitoutumisen pitkäjänteisyydestä vallitsi laaja yksimielisyys. Samalla tavoin UaV totesi yksimielisesti Afganistanin kestävän vakauttamisen edellyttävän sovintoratkaisun etsimistä poliittisen dialogin keinoin kaikkien halukkaiden ryhmien kesken. UaV painotti, että kansainvälisen yhteistyön tulee voimakkaasti kannustaa Afganistanin hallitusta poliittisen vuoropuhelun tehostamiseen.

Herra puhemies! Afganistanin valtio ja yhteiskuntarakenne on jo historiallisestikin ollut hauras ja kehittymätön. Vakauttamisen haasteet ovat tästäkin johtuen hyvin moninaiset. Tilannetta vaikeuttavat väkivallan jatkumisen ohella puutteet oikeusvaltiokehityksessä ja hyvän hallinnon rakentamisessa. Afganistanin tilanteen vakautuminen edellyttää UaV:n mielestä, että kansalaiset voivat nykyistä enemmän luottaa Afganistanin viranomaisten kykyyn toimia ihmisten elinolosuhteiden parantamiseksi. Huumetalouden edelleen erittäin vahva asema kyseenalaistaa myönteisen kehityksen taloudessa ja peruspalvelujen tuottamisessa.

Tilanteen korjaaminen vaatii määrätietoista ja kokonaisvaltaista toimintaa kansallisesti ja kansainvälisesti. Tervehdimme tyydytyksellä presidentti Halosen lausumaa Naton huippukokouksen yhteydessä, jonka mukaan Suomi aikoo jatkossa lisätä panostaan Afganistanin vakauttamisessa kehitysyhteistyön keinoin. Valtioneuvoston selvitykseen tätä lisäystä ei kuitenkaan ollut sisällytetty, joten tästä presidentin ilmoituksesta tarvitsemme tänne eduskuntaan lisätietoa.

Ulkoasiainvaliokunta toteaa lausunnossaan, että Afganistanin vakauttamiseen tähtäävä toiminta muodostaa Suomen kriisinhallintaosallistumisen ja kehitysyhteistyön selkeän painopistealueen. Valiokunta havaitsi kuitenkin asiantuntijakuulemisissaan, että Suomen kansallisessa toiminnassa on saman kaltaisia toiminnan suunnitteluun, koordinointiin ja seurantaan liittyviä puutteita, joita voidaan löytää myös kansainvälisen yhteisön toiminnasta. Ulkoasiainvaliokunnan mielestä valtioneuvoston tulisikin kiinnittää huomiota Suomen toiminnan suunnittelun, koordinoinnin ja toimeenpanon seurannan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen hallinnonalojen yhteistyön tehostamisen kautta. Tämä suositus ei koske pelkästään Suomen toimintaa Afganistanissa, vaan pitää paikkansa yleisemminkin kriisinhallinnassa ja kehitysyhteistyössä. Toimintaan osallistuvien tahojen monilukuisuudesta on aiheutunut, että toiminnan ohjaus on hajautunut useisiin ministeriöihin ja lukuisille eri yksiköille.

Arvoisa herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunta katsoo lausunnossaan, että Suomen kriisinhallintatoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen edellyttää kansallisen kriisinhallintastrategian laatimista. Tulossa olevassa valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa tultaneen antamaan uusi periaatelinjaus kriisinhallintaan osallistumisen yleisestä tasosta. Tämän peruslinjauksen toimeenpano edellyttää kuitenkin tarkempaa poliittista ohjausta, joka voitaisiin sisällyttää mainittuun kriisinhallintastrategiaan, mitä esimerkiksi tulee toiminnan suunnittelun, koordinoinnin ja seurannan poikkihallinnollisten järjestelyjen kehittämiseen. Afganistanin osalta ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, että valtioneuvosto laatii Afganistanin vakauttamistoimintaa ohjaamaan erityisen maakohtaisen toimintaohjelman.

Lopuksi, herra puhemies, totean, että valiokunnan lausunto on yksimielinen.

Thomas Blomqvist /r:

Ärade herr talman! Statsrådets utredning om Finlands fortsatta stöd för stabiliseringen av Afghanistan visar att Finland tar sitt globala ansvar och sitt fredsbevarande uppdrag på allvar. Redan 2002 svarade Finland jakande på FN:s förfrågan om att sända fredsbevarare till Afghanistan. Landet behöver också nu vårt och övriga länders och aktörers fortsatta, långsiktiga och övergripande stöd för att uppnå en hållbar inre och yttre säkerhet. Endast genom gemensamma åtgärder kan vi åstadkomma bestående stabilitet i Afghanistan som för tillfället är en av de största utmaningarna inom det internationella fredsbevarandet.

Finland kanaliserar sitt stöd till Afghanistan genom FN och dess specialorganisationer samt via EU, Nato, Världsbanken och övriga aktörer. I Afghanistan verkar Nato med FN:s mandat, vilket man alltid borde eftersträva även i övriga delar av världen.

Arvoisa herra puhemies! Yhteistyö Pohjoismaiden kumppaneiden kanssa on Suomelle luonnollinen ja tärkeä osa kriisinhallintaa myös Afganistanissa. Toukokuussa 2007 havahduimme kaikki huomaamaan Afganistanin tilanteen vakavuuden, kun suomalainen rauhanturvaaja sai surmansa pommi-iskussa. Suomi selvittää asiaa yhteistyössä Norjan kanssa, jotta vastaavilta tilanteilta pystyisi välttymään. On tärkeää huomauttaa, että osallistuminen on rauhanturvaajillemme vapaaehtoista, mutta olemassa olevat riskit on myös otettava esille heti alkuvaiheessa. Meidän pitää kaikin keinoin pyrkiä varmistamaan, että rauhanturvaajillamme on parhaat mahdollisuudet toimia ja paras saatavilla oleva varustus ja koulutus, jotta he selviävät eteen tulevista haasteista ja riskeistä.

Herr talman! Det är viktigt att den civila och den militära krishanteringen fungerar sida vid sida, bland annat för att de civila organisationernas neutralitet inte ska ifrågasättas. Finlands fortsatta deltagande i stabiliseringsarbetet i Afghanistan ska inte underskattas och vårt deltagande är i grund och botten en naturlig fortsättning på våra insatser i det globala fredsbevarandet. Finlands långa och omfattande erfarenhet och kunskap i krishanteringsuppdrag behövs i Afghanistan.

Reijo Paajanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Vaikka Afganistan sijaitsee täältä Pohjolasta katsottuna verrattain kaukana, pidän ensiarvoisen tärkeänä Suomen tukea maan vakauttamiselle. Olen monissa yhteyksissä puhunut suomalaisen rauhanturvaamisen ja kriisinhallintatyön puolesta. Ilman Suomen ja koko kansainvälisen yhteisön aktiivista ja pitkäjänteistä tukea Afganistan ei tule pääsemään jaloilleen.

Viime viikolla Suomen, Ruotsin ja Norjan ulkoministerit keskustelivat täällä Helsingissä pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä ja siviilikriisinhallinnasta. Maiden väliset suhteet ja yhteistyö tällä saralla sujuvat hyvin, mistä on syytä olla tyytyväinen. Afganistanin kriisinhallintaoperaation suhteen ulkoministerit peräänkuuluttivat yhteistyön tiivistämistä, joka onkin paikallaan.

Ulkoasiainvaliokunta toteaa tuoreessa lausunnossaan, että Afganistanin vakauttamiseen tähtäävän kansainvälisen toiminnan koordinaatiossa on puutteita. Lausunnossa mainitaan edelleen, että myös Suomen kansallisessa toiminnassa on toiminnan suunnitteluun, koordinointiin ja seurantaan liittyviä puutteita. Minusta tässä onkin eräänlainen itsetutkiskelun ja herättelyn paikka.

Viime vuoden toukokuussa sattui murheellinen tapaus, kun suomalainen rauhanturvaaja sai surmansa pommi-iskussa. Vaikka kyseessä olikin lähinnä huono onni ja kurja sattuma eivätkä puutteet toiminnan suunnittelussa, niin pahimmillaan kansainvälisen toiminnan koordinoinnin puute voi johtaa ihmishenkien menetyksiin. Nyt tulee tarkoin selvittää, missä yhteyksissä toiminnan suunnittelua ja koordinointia on mahdollista parantaa niin kansallisella, pohjoismaisella kuin kansainvälisellä tasolla. Ilmenneet puutteet on korjattava aikailematta eritoten turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Afganistanin operaatiossa on myös varauduttava siihen, että paikalliset olosuhteet saattavat muuttua hyvinkin nopeasti vakaudesta epävakauteen. Tässä mielessä on tärkeää, että alueella olevat suomalaiset ovat tietoisia toinen toisistaan ja pystyvät tarvittaessa antamaan toisilleen tietoa ja tukea. Tiedonkulun toimivuus on suoraan kytköksissä turvallisuuteen. Kentältä saatuja kokemuksia voidaan ja tulee käyttää hyväksi myös täällä kotimaassa. Kansainvälinen toiminta vahvistaa sotilaallista yhteistoimintakykyämme, kansainvälistä asemaamme sekä tukee ennen kaikkea oman kansallisen puolustusvalmiutemme kehittämistä.

Arvoisa herra puhemies! Afganistanin vakauttaminen ja jälleenrakentaminen saattaa kestää jopa kymmeniä vuosia. Koko kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus kantaa kortensa kekoon. Suomen tulee asettaa omat tavoitteensa Afganistanin operaatiossa, mutta omista lähtökohdistaan käsin. Tavoitteenasettelussa meidän pitää arvioida omat vahvuutemme ja kyvykkyytemme ja suhteuttaa ne muihin maihin. EU:n Europol-poliisioperaatio on mainio esimerkki sellaisesta alasta, jossa me suomalaiset annamme ansiokkaasti asiantuntemustamme ja osaamistamme muidenkin käyttöön. Kyseisen operaation kautta osallistumme merkittävällä panoksella Afganistanin poliisitoimen ja rikosoikeuden järjestelmän kehittämiseen.

Suomen kehitysyhteistyön osalta haluaisin korostaa samaa kuin ulkoasiainvaliokuntakin. Selkeänä tavoitteena tulee olla vaihtoehtoisten elinkeinojen kehittäminen korvaamaan huumekasvien tuotantoa. Tällä saadaan maan talouskin vähitellen nousuun. Tilanne tuolla Afganistanissa on haasteellinen, mutta maan vakauttamisessa ja jälleenrakentamisessa onnistutaan määrätietoisin sotilaallisin ja siviilikriisinhallinnan keinoin. Tämä edellyttää kuitenkin saumatonta yhteispeliä eri kansainvälisten toimijoiden kesken.

Juha Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Valtioneuvoston selvitys Suomen tuesta Afganistanin vakauttamiselle sisältää arvokasta ja tärkeää tietoa. Afganistanin tilanne on paikoitellen edelleen hyvin epävakaa. Maa tarvitsee kansainvälisen yhteistyön jatkuvaa tukea, joka käsittää maan vakauttamiseen sekä jälleenrakentamiseen liittyviä toimia.

Afganistan tarvitsee vielä kohtuullisen pitkään kaiken mahdollisen ulkopuolisen avun voidakseen edistää kestävää kehitystä ja talouskasvua. Kansainvälisen yhteisön yhteisillä toimilla voidaan saavuttaa parhaimmat tulokset Afganistanin vaikeassa tilanteessa. Kuten selvityksessä yksiselitteisesti todetaan: "Vain kokonaisvaltainen kehitys luo edellytykset kansainvälisten kriisinhallintajoukkojen poistumiselle Afganistanista."

Suomen tavoitteena on tehostaa omaa toimintaansa Afganistanin vakauttamiseksi sekä sotilaallisin että siviilikriisinhallinnan keinoin. Suomi tarjoaa lisäksi apuaan jälleenrakentamiseen kehitysyhteistyön ja humanitäärisen avun kautta. Myös Afganistanin huumetuotannon ja huumeviennin rajoittaminen sekä vaihtoehtoisten elinkeinojen tukeminen ovat keskeisiä tavoitteita. Suomi ohjaa näihin toimintoihin pääosan noin 10 miljoonasta eurosta, jotka se vuosittain osoittaa Afganistanin tukemishankkeisiin.

Suomi osallistuu Afganistanin kriisinhallintaan tiiviissä yhteistyössä Pohjoismaisten kumppaneidensa kanssa. Tavoitteena on tukea turvallisuussektorin ja paikallishallinnon kehittämistä Afganistanin kansallisen kehitysstrategian tavoitteita edistäen. Tässä vaiheessa sotilaallisella kriisinhallinnalla on vielä olennainen rooli, mutta tulevaisuudessa turvallisuustilanteen parantuessa painopiste tulee olemaan siviilikriisinhallinnassa ja kehitysyhteistyössä.

Arvoisa puhemies! Voin todeta tyytyväisenä, että Suomi on osallistunut merkittävällä panoksella Afganistanin poliisitoimen ja rikosoikeusjärjestelmän kehittämistä tukevaan EU:n Europol-poliisioperaatioon. Selvityksestä käy ilmi, että Suomi on tukenut operaation yhteisiä kuluja 327 000 eurolla ja antanut 500 000 euron lisärahoituksen operaation turvallisuuden parantamiseksi. Tämä on erittäin tärkeä sijoituskohde, sillä edelleen yksi suurimmista ongelmista Afganistanissa on aseellisen toiminnan jatkuminen.

Maan keskushallinnon vakautuminen ja vahvistuminen sekä olojen normalisoituminen ei ole mahdollista niin kauan kuin mahdolliset vastarintaryhmät, heimopäälliköt ja rikollisjoukot voivat toimia vapaasti. Yhteiskunnan rakenteiden heikkous sekä päivittäinen väkivalta syövät kansalaisten uskoa turvalliseen tulevaisuuteen. Luotettava poliisitoimi ja toimiva rikosoikeusjärjestelmä luovat uskoa turvalliseen ja toimivaan yhteiskuntaan.

Selvityksen mukaan kehitysyhteistyömme Afganistanissa on niin laadullisesti kuin määrällisestikin korkeaa tasoa. Rahoitusta tulisi kohdistaa erityisesti maaseudun kehittämisohjelmiin, huumetaloutta korvaavien elinkeinojen kehittämiseen ja naisten aseman parantamiseen. Erityisesti huumetuotannon jatkuvaa kasvamista vastaan on taisteltava entistä voimakkaammin.

Haluan kiinnittää erityistä huomiota Afganistanin huumetalouteen. Afganistanin eteläosissa huumetuotanto on kasvanut räjähdysmäisesti. Arvioiden mukaan Afganistan tuottaa jo 93 prosenttia maailman opiaateista. Huumetalouden arvon maan bkt:sta on arvioitu olevan yksi kolmasosa, ja suhdeluku kasvaa jatkuvasti. Noin puolet oopiumista salakuljetetaan rajan yli Pakistanin kautta. Sitä tietä jalostettu heroiini löytää tiensä myös Eurooppaan ja Suomeen.

Heroiinituotannosta kulkevat suorat yhteydet Afganistanin valtapolitiikkaan. Huumeista saatavat varat ovat maata 1990-luvun jälkipuoliskolla hallinneen ääri-islamilaisen Taleban-järjestön taloudellinen tukijalka. Afganistanissa tuhottiin useita unikkosatoja Talebanin alamäen aikaan aiemmin 2000-luvulla. Äärijärjestö on sittemmin voimistunut, ja samaan aikaan YK:n huume- ja rikostoimisto kertoo, että Afganistanin huumetuotanto jatkaa nousuaan.

Oopiumin tuotannon vastaisiin toimiin on Afganistanissa käytetty jo yli 2 miljardia dollaria. On uskomatonta, että suuresta rahallisesta panoksesta huolimatta vastatoimet eivät ole oikeastaan tehonneet juuri lainkaan. Koska korruptio vaikuttaa merkittävästi huumeiden vastaiseen taisteluun, Suomen tulisikin kiinnittää tarvittaessa huomiota Afganistanin hallinnon virkamiesten rikos- ja huumekytköksiin.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi, pidän tärkeänä ulkoasiainvaliokunnan lausunnossaan esille nostamaa kriisinhallintastrategian laatimista. Suomen kriisinhallinnan kokonaisvaltainen kehittäminen edellyttää ajantasaista strategiaa.

Ed. Olli Nepponen merkittiin läsnä olevaksi.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Aiheena on pohdiskella sitä, mitenkä Afganistanin aluetta pystyttäisiin vakauttamaan rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Täällä kaikki edellä puheenvuoron käyttäneet ovat puhuneet hyvin pitkistä ajanjaksoista. Ilmeisesti tämä pitää tulkita niin, että tehtävä on äärimmäisen hankala. Kun maantieteilijä katsoo tätä asiaa, niin ei voi muuta kuin vakuuttua, että — nykyaikaisin ilmaisuin — tehtävä on haasteellinen: 647 000 neliökilometriä, 28 aivan eri tyyppistä provinssia, 15 miljoonaa ihmistä ja 10 suomalaista siellä pistämässä järjestykseen. Elikkä tehtävä vaikuttaa jokseenkin rohkealta. Jos siitä vielä puuttuvat tällaiset varsinaiset strategiset suunnitelmat, niin tehtävä on vielä hankalampi.

Tällä kertaa, arvoisa puhemies, aikaisemmista tavoistani poiketen kehaisen UaV:ta. Edellisellä kerralla vastaavissa oli vähän jotakin sanottavaa. Nyt teoksen taso on noussut hyvin merkittävästi: On pystytty erittelemään ongelmia, ja on myöskin kahdeksaan kertaan pystytty tuomaan esille sellaisia asioita, joilla rakentavahenkisesti voisi olla merkitystä, jos ulkoasiainministeriö ottaa vakavissaan nämä UaV:n ehdotukset. Tästä on pelkästään hyvää sanottavaa.

Mistä sitten aikaisemmassa keskustelussa on kysymys, mitä on toivottu tästä salista? On toivottu sitä, että sotilaallisen kriisinhallinnan rinnalle kytkettäisiin siviilikriisinhallinta ja kehitysyhteistyö rakentavaksi kokonaisuudeksi, ja aivan erikoisesti on minun ymmärtääkseni toivottu sitä, että pystyttäisiin löytämään kohde, siis se eräänlainen, olkoon se nyt sitten opposition taikka minkä ihmeen tahansa — minä en ymmärrä tätä aluetta niin, että voisin edes luonnehtia, mikä se keskustelukumppani noin poliittisesti olisi — mutta se taho, jonka avulla tämä vakauttaminen voisi onnistua, niin tässä suhteessa kai ollaan ihan perimmäisten kysymysten äärellä, ja se osio tästä kokonaisuudesta puuttuu kokonaan.

Millä tavalla tätä voitaisiin hallinnollisesti edistää? Enpä juuri voi päätyä muuhun arviointiin kuin siihen, että kyllä kai Kabuliin pitää saada suurlähetystö koordinoimaan tämän laatuisia tehtäviä, ja jos YK:n pääsihteeri katsoi asialliseksi ilmoittaa, että tässä on jopa Natolla survival-operaatio menossa, että mitenkä järjestölle ylipäätään käy näissä toiminnoissaan, niin sitä suuremmalla syyllä, jos sinne suomalaisia lisää on menossa, ja heitä toivotaan sinne vietävän, niin sitä suuremmalla syyllä myöskin siellä täytyy olla tukiorganisaatio kotimaisin voimin.

Millä tavalla sitten ihan käytännön tasolla tämän laatuinen operaatio voisi onnistua? Vuonna 95 eduskunta lähetti silloisen puhemiehen Riitta Uosukaisen johdolla Kiinaan delegaation, joka pääsi käymään Burman ja Laosin rajalla viidakossa katsomassa, millä tavalla hoidetaan huumeitten kuljetuksen vastaista toimeliaisuutta. Siellä oli hyvin simppeli malli: siinä nimittäin yksinkertaisesti vehnää vaihdettiin huumeisiin. Elikkä yksi kuorma-auto vei vehnää ja toisella tuotiin, vaihdettiin se huumeisiin ja opetettiin toisenlaiseen kulttuuriin. Sen verran maantieteen oppikirjoja tuli vilkaistua tuossa viime viikonvaihteessa, että tämä ei hassumpi ajatus olisi nytkään tässä yhteydessä. Elikkä samalla, kun menet sinne sotilaitten kanssa, menet sinne myöskin siviilimielessä ja kehitysyhteistyömielessä ja viet vehnää mennessäsi.

Edustajat Hanna-Leena Hemming, Johanna Sumuvuori, Eero Heinäluoma, Bjarne Kallis ja Annika Lapintie merkittiin läsnä oleviksi.

Pentti Oinonen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Afganistan on ollut vuosikymmenestä toiseen esillä maailmanpolitiikan etulinjassa sotaisan historiansa vuoksi. Viimeisten 30 vuoden aikana maassa ei ole juurikaan ollut rauhaa, eikä sitä näytä sinne vähään aikaan tulevankaan.

Selonteossa ja valiokunnan lausunnossa Afganistanin osalta on kiinnitetty huomiota siihen, että sota alueella kiihtyy jatkuvasti. Käytännössä Etelä-Afganistan, joka on vahvaa Taliban-liikkeen tukialuetta, on sissisodan päärintamalinjaa.

Yhdysvallat liittolaisineen lisää jatkuvasti Isaf-joukkojensa määrää jahdatessaan sissejä, jotka ovat tottuneet vuoristosodankäyntiin. On joitakin esimerkkejä siitä, että Yhdysvallat liittolaisineen on aseistanut ja kouluttanut vieraan valtion sotilaita. Esimerkkeinä mainittakoon Saddam Husseinin Irak ja Afganistanin sissit. Konfliktien laajetessa ja liittolaissuhteiden hajotessa ovat amerikkalaiset joutuneet sotimaan kouluttamiaan joukkoja vastaan, niin kuin nyt on käynyt Afganistanissa. Herääkin kysymys, miksi alueelle lähetetään suomalaisia joukkoja. Eikö aseidenriisunta kuulu sille maalle, joka on sissit alun perin aseistanutkin?

Arvoisa puhemies! Afganistan on vahvaa oopiumkasvin viljelyaluetta, sillä huumekauppa on erinomainen keino rahoittaa sotaa ja elättää perhe. Ei siis ihme, että maa on maailman suurin heroiinin tuottaja noin 70 prosentin markkinaosuudellaan. Suomessa käytettävästä heroiinista jopa 90 prosenttia on Afganistanissa tuotettua. Kysymys taas kuuluukin: Miksi länsimaat eivät tuhoa viljelmiä, onhan siihen olemassa tekniikka ja välineet sekä joukot, joita YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaava Unodc-järjestö kouluttaa? Uskonkin, että sota Afganistanissa loppuisi nopeammin, jos unikkopellot tuhottaisiin kerralla ja lopullisesti. Jotain mätää täytyy kuitenkin olla, jos satelliitein havaittavia unikkopeltoja ei saada tuhottua.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset eivät vastusta rauhaa Afganistanissa tai muuallakaanpäin maailmaa. Me vastustamme sitä, että rauhaa yritetään viedä asein ja että Suomi on entistä enemmän sitoutumassa tällaiseen rauhaa sodalla -tyyppiseen politiikkaan.

Suomalaisten Afganistanissa toimineiden upseerien kautta olemme saaneet viestiä siitä, kuinka Isaf-operaatiolla menee. Viesti on, että operaatio on huonosti koordinoitu. Alueella toimii avustusjärjestöjä sekä sotilas- ja siviiliorganisaatioita rinta rinnan. Tästä syystä on ollut epäselvyyttä, kenellä on johtovastuu ja valta tehdä päätöksiä.

Arvoisa puhemies! Kriisinhallinnan nimellä kulkeva politiikka on lyhytnäköistä ja kallista sotilaspolitiikkaa. Muutamien viime vuosien aikana olemme joutuneet kasvattamaan kriisinhallinta-nimikkeen alle ohjattujen varojen määrää. Nyt puhutaan reilusta 70 miljoonasta eurosta. Sotilaspuolen menot kattavat kolme neljäsosaa näistä menoista, ja summa tulee epäilemättä jatkossa kasvamaan. Näyttää siltä, että Suomi on unohtamassa siviilien auttamisen rauhanomaiset periaatteet, joita olemme noudattaneet YK:n alaisuudessa vuosikymmeniä.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset eivät kannata suomalaisten joukkojen määrän lisäämistä kriisialueille minkäänlaisiin sotilaallisiin operaatioihin. Korostamme sen sijaan rauhanomaisten ratkaisujen hakemista YK:n alaisuudessa muun muassa Afganistanin ja Tšadin tilanteiden rauhoittamiseksi.

Ed. Juha Korkeaoja merkittiin läsnä olevaksi.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Afganistanin kriisinhallintaoperaatio on ollut eduskunnan täysistunnon ja eri valiokuntien käsittelyssä useita kertoja. Hyvä niin, koska me kaikki tiedämme ja tunnustamme sen, että tuohon kriisinhallintaoperaatioon liittyy äärimmäisen vakavia tilanteita, haasteita. On tärkeää, että eduskunta saa mahdollisimman suoran ja kattavan kuvan ja lausuu käsityksensä ja antaa tukensa niille toimille, joita hallitus on eduskunnalle esittänyt.

Yhtäältä tuo kuva on synkkä siinä mielessä, että Etelä-Afganistanissa tilanne muistuttaa sotaa. Tiedämme, että niitä iskuja, joita myös Pohjois-Afganistanissa silläkin alueella, missä Suomi Ruotsin alaisuudessa Prt:ssä toimii, tapahtuu jatkuvasti. Mutta toisaalta sitten taas on hyvä aina muistaa ne myönteiset saavutukset, joita näiden kuuden vuoden aikana on saavutettu. Kyliin on viety sähköä, vastasyntyneiden vauvojen kuolemat ovat laskeneet dramaattisesti, tytöt ovat menneet kouluun, terveydenhoito on saatettu hyvin isolle osalle kansalaisia palveluksi.

Eli kaikesta huolimatta tällä operaatiolla on viety myönteistä kehitystä eteenpäin, ja pitää muistaa, että nyt me puhumme reilun kuuden vuoden pituisesta operaatiosta. Välillä tuntuu, että ei maltti riitä, että pitäisi saada nopeammin tuloksia. Kuusi vuotta tiellä demokratian ja ihmisoikeuksien hyvän hallinnon taipaleella ei ole kauhean pitkä, eli tässä mielessä jaksan olla optimisti.

UaV on tehnyt perusteellisen lausunnon ja arvioinut Suomen toimia, ja olen varma, että eri ministeriöt ja hallinnonhaarat ottavat nuo näkökulmat tarkasti huomioon kehitettäessä tätä toimintaa. Ehkä voisi sanoa lyhyesti niin, että meidän kansallisen toimintamme painopisteiden kehittämiset ovat samoja kuin koko operaation, ja palaan nyt tuohon Bukarestin Naton huippukokoukseen, jonka kokoonpano Afganistanin istunnossa jo pelkästään kertoi siitä, mistä on kysymys. Siellä oli paitsi Nato-maat myös rauhankumppanimaat, kuten Suomi, siellä oli paikalla Euroopan unionin komission puheenjohtaja Barroso, siellä oli Maailmanpankin edustaja, siellä oli YK:n pääsihteeri jne. Tämä on koko kansainvälisen yhteisön iso operaatio, harjoitus, ja vain näiden kaikkien toimijoiden yhteispelin ja yhteistoiminnan kehittämisellä me voimme aikaansaada sitten merkittäviä askeleita. Meidän pitää sitten tehdä Suomessa eräällä tavalla miniatyyrikoossa, pienemmässä mittakaavassa, niitä samoja toimia, mutta perusviesti on se tietenkin, että pelkkä sotilaallinen kriisinhallinta ei riitä, vaan se tarvitsee tuekseen toimia hyvän hallinnon, rule of law, oikeusjärjestelmän, poliisihallinnon kehittämiseksi, joka on kaiken perusta. Se tarvitsee toimia kehitysavun puolella, jotka kuuluvat ministeri Väyrysen rooteliin, jotta saavutetaan niitä tuloksia, että puolestaan kansalaiset näkevät, että mennään eteenpäin ja tätä kautta myöskin turvallisuustilanne kehittyy.

Uskon, että tuo laajan kriisinhallinnan malli, joka Bukarestissa hyväksyttiin, on hyvä lähtökohta eri toimijoiden työlle Afganistanissa. Hyvin merkillepantavaa oli se, että — niin kuin hyvin tunnettua on, tämä operaatiohan on YK:n mandatoima — YK on nyt nimennyt Afganistanin korkean edustajan, norjalaisen Kai Eiden. Hänen työlleen ja YK:n roolille tällaisena kokoonjuoksijana kohdistuu suuria odotuksia. Minun viestini Bukarestista on se, että tarvitaan kaikkien kansainvälisen yhteisön toimijoiden parempaa toimintasuunnitelmaa, parempaa yhteispeliä.

Jos ajatellaan sitten, mitkä ovat ne keskeiset haasteet, niin varmasti ensimmäisenä on se, että meidän tulee tehdä sellaisia toimia, jotka vahvistavat Afganistanin omaa vastuunottoa turvallisuudesta, poliisitoimesta, rajajoukoista, kehitystoimista. Meidän tulee laajentaa tätä spektriä, että toiminta ei ole vain sotilaallista kriisinhallintaa tai rauhanturvaamista, vaan ennen kaikkea silloin puhutaan talouden uudistamisesta, ja silloin tietysti yksi avainkysymys on huumeet. Se yhtälö, millä tuo huumetuotanto korvataan toisen tyyppisellä tuotannolla niin, että ihmiset saavat siitä leivän, on varmasti iso kysymys.

Suomen osalta minusta on hyvä, että UaV linjaa. Meillä on pitkäaikainen sitoutuminen. Meidän panoksemme, 100 rauhanturvaajaa, on rajallinen, mutta se on osaavaa ja sillä on haluttua osaamista. Nyt me olemme liikkumassa siihen suuntaan, että me käynnistämme 10 hengen toimin Afganistanin armeijan kouluttamisen. Se on juuri oikean tyyppistä toimintaa, jonka päässä toivon mukaan on se, että Afganistanin armeija ottaa enenevässä määrin vastuuta itse oman maansa turvallisuustilanteesta, ja jos jonkun kehitysaskeleen myöskin mainitsen, niin se on Afganistanin armeija. Se on kehittynyt, se on kasvanut, ja se ottaa enenevässä määrin vastuuta. Siellä on monia maakuntia, niin kuin kuulimme esimerkiksi siinä Afganistanin seminaarissa joku aika sitten, joissa esimerkiksi tästä Prt-vastuusta voitaisiin vapautua. Itse olen aika varovainen tässä yhteydessä hakemaan Suomelle Prt-vastuuta. Se on tässä selvityksessä mahdollisuutena, mahdollinen vuorottelu esimerkiksi Ruotsin kanssa, mutta siinä tulee olla aika maltillinen, kun mietitään niitä toimia. Ennen kaikkea tärkeää on miettiä, mitkä toimet ovat tehokkaita, ja uskon, että tämä koulutustoiminnan tehostaminen on juuri oikea tie.

Arvoisa puhemies! Lopuksi toteaisin, että aivan kuin UaV lausunnossaan peräänkuuluttaa, meillä on tarvetta laajemman kriisinhallintamallin kehittämiseen kansallisella tasolla, miten eri ministeriöitä, miten muitakin ministeriöitä kuin puolustus-, sisä- ja ulkoministeriö, saadaan tähän työhön mukaan: oikeus-, sosiaali- ja terveys-, työ- ja elinkeinoministeriö monissa kriisinhal-lintaoperaatioissa. Mielestäni se oikea paikka on nyt työn alla oleva turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko. Se on se paikka, missä mielestäni pitäisi tehdä nämä merkittävimmät linjaukset kriisinhallinnan toiminnan kehittämiseksi.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Osana tämän selvityksen laatimista tehtiin Suomen Afganistanissa toteuttamasta kehitysyhteistyöstä evaluaatio, jonka johtopäätöksenä oli, että Suomen toiminta on ollut määrällisesti ja laadullisesti korkeaa tasoa. Tämän selvityksen mukaan tarkoituksena on jatkaa tätä määrällisesti ja laadullisesti korkeatasoista kehitysyhteistyötä, erityisesti hyvän hallinnon kehittämistä ja huumetuotannolle vaihtoehtoisten elinkeinojen luomista.

Toisin kuin ulkoasiainvaliokunnan herra puheenjohtaja puheessaan esitti, tähän selvitykseen sisältyy lupaus, päätös, avun lisäämisestä, sillä tässä todetaan: "Suomi tukee Afganistanin vakauttamista - - lisäämällä humanitaarista apua YK-järjestöjen kautta sekä tukea kansalaisjärjestöjen kautta." Evaluaatiossa esitetyn suosituksen mukaisesti tämä YK-järjestöjen kautta suunnattava tuki koostuu muun muassa tuesta miinanraivaukseen sekä elintarvikeavusta. Arvioisin, että kaiken kaikkiaan meidän apumme tänä vuonna nousee lähelle 15 miljoonan euron määrää. Tämä on suhteellisesti varsin korkea taso. Se on yli sen, mitä Euroopan unionin jäsenmaat keskimäärin suhteellisesti Afganistaniin apua antavat, ja se on suurin piirtein linjassa toisten Pohjoismaiden antaman avun kanssa.

Tällä tavalla, herra puhemies, on tarkoitus kehitysyhteistyön voimin Afganistanin vakauttamista tukea. Me olemme hyvässä yhteisymmärryksessä tämän selvityksen laatineet. Tässä on otettu huomioon ulkopoliittinen, turvallisuuspoliittinen lähtökohta, ministeri Stubbin toimiala, puolustushallinnon ja kehitysyhteistyön sektorit. Mehän olemme aikaisemmin jo antaneet kriisinhallinnasta erillisen selonteon eduskunnalle, ja siinä yhteydessä tämä sotilaallinen puoli tuli tarkemmin käsitellyksi. Nyt meillä on käsillä selvitys, joka on laaja-alaisempi, kokonaisvaltainen. Olen tyytyväinen siihen lausuntoon, jonka ulkoasiainvaliokunta tästä selvityksestä on antanut. Se antaa hyvän tuen hallituksen toiminnalle.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Arvoisat edustajat! Olen erittäin kiitollinen mahdollisuudesta tulla näin nopeasti eduskuntaan keskustelemaan Afganistanin tilanteesta. Uutena ulkoministerinä myönnän suoraan, että hyppään tässäkin kysymyksessä liikkuvaan junaan.

Puhemies! Olen myös kiitollinen siitä, että saan ensimmäistä kertaa pitää parlamentaarisen puheenvuoron, joka on yli 2 minuuttia, koska Euroopan parlamentissa tätä aikarajaa ei ylitetä. (Ed. Soini: Ei siellä muutkaan asiat ole kunnossa!)

Edustajat Salolainen, Blomqvist, Paajanen, Hakola, Pulliainen ja Oinonen esittivät yhden keskeisen teesin monen muun joukossa, ja se on, että Afganistan on meille haastava tehtävä. Tähän näkemykseen ei voi kuin yhtyä, ja tässä näkemyksessä ja Afganistanin tilanteessa on tärkeätä, että myös me Suomena kannamme vastuun. Meillä on siellä tällä hetkellä 100 rauhanturvaajaa, ja kuten tasavallan presidentti Bukarestin kokouksessa kertoi, me tulemme lähettämään sinne mahdollisuuksien mukaan 10 sotilaskouluttajaa.

Afganistanissa meillä on kolme tavoitetta. Ensimmäinen niistä on Afganistanin omistajuuden vahvistaminen, toinen on YK:lle suuremman roolin rakentaminen, ja kolmas on ylipäätään kokonaisvaltainen lähestymistapa, joka siis meille tarkoittaa sitä, että me panostamme sekä siviilikriisinhallintayhteistyöhön että totta kai sotilasyhteistyön lisääntymiseen.

Ed. Pulliainen — ja lopetan tähän — esitti konkreettisen kysymyksen, pitäisikö meillä olla siellä suurlähetystö ja mitä me asian eteen teemme. Sehän on ilman muuta selvää, että alueena Afganistan tulee olemaan yksi meidän fokuksistamme, ja sen takia myös tässä meidän selvityksessämme nostettiin esille mahdollisuus selvittää suurlähetystön perustamista siellä, eli tätä asiaa katsotaan erittäin tarkkaan muun muassa kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrysen kanssa.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhdyn ministeri Häkämiehen näkemykseen siitä, että Bukarestin kokous oli itse asiassa erittäin merkittävä, ehkä Naton kaikkien aikojen merkittävin kokous. Tähän kokoukseenhan osallistui myös meidän presidenttimme Tarja Halonen, joka todellakin sitten ilmoitti, että Suomi harkitsee Afganistanin siviilikriisinhallintaan resurssien lisäämistä. Nyt ministeri Väyrysen puheesta ei oikein käynyt selville, mitä tämä tarkoittaa, tarkoittaako tämä tämän edellisen lupauksen lisäksi vielä jotain uutta ja mikä on tämä kokonaisuus.

Tärkeätä oli kuulla myös uuden ministeri Stubbin lupaus siitä, että todennäköisesti suurlähettiläs Kabulissa tulee koordinoimaan tätä Suomen apua eli sinne perustetaan suurlähetystö ja lähettilään virka, mikä on erittäin tärkeää juuri tämän koordinaation kannalta, että Suomi tältäkin osin voisi näyttää esimerkkiä siitä, että asioissa on johdonmukaisuutta ja kokonaisvaltaisuutta.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Britannian parlamentissa on tapana, että kun puhuu ensimmäistä kertaa parlamentissa, niin silloin kehutaan kovasti, ja tämähän oli aivan erinomainen avaus, ministeri Stubb.

Tässä on hieman epäselvyyttä siinä kysymyksessä, johon ministeri Väyrynenkin viittasi ja ed. Jaakonsaari tässä, kuka on luvannut ja mitä. Kun me olemme lehtitietojen varassa ulkoasiainvaliokunnassa nyt olleet tämän tasavallan presidentin lupauksen suhteen, niin onko ministereillä lisätietoa valistaa siitä, mitä tämä lupaus todella tarkoittaa? Tuleeko lisää kehitysyhteistyövaroja, vai mistä tässä loppujen lopuksi on kysymys? Meillä ei ole tarkkaa kuvaa tästä. Me olemme lukeneet lehdistä tästä asiasta.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin haluan kiinnittää huomiota ministeri Stubbin hyvään puheenvuoroon ja siinä esiintyneeseen tarpeeseen kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan. Suomella rauhanturvatehtävissä on ollut paljon osaamista juuri siviili- ja sotilaskriisinhallinnan rajapinnassa, ja jos katsomme, missä meillä on sellaista osaamista, jota kansainvälisessä kriisinhallinnassa tänä päivänä tarvitaan, niin ehkä juuri siinä, millä tavalla sotilaallinen ja siviilitoiminta yhdistetään. Varmaankin tänä päivänä haasteet koko kansainvälisessä kentässä ovat tässä siviilikriisinhallinnassa erityisesti Afganistanissa, ja luulen niin, että käytämme parhaiten resurssejamme, jos suuntaamme painopistettä tälle alueelle.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Valiokunnan lausunto poikkeaa olennaisesti hallituksen selvityksestä siinä — ja olen tyytyväinen — että valiokunta tunnusti sen, että Afganistanissa voi myös epäonnistua. Se on pitkä operaatio, joka sitoo Suomen voimavaroja, ja tämä puuttui hallituksen alkuperäisestä tekstistä. Toivottavasti ministerit nyt yhtyvät tältä osin valiokunnan näkemykseen.

Mutta kun esimerkiksi ministeri Häkämies totesi, että täällä pohjoisen rauhallisemmilla alueilla, jossa suomalaiset nyt ovat, voidaan siirtää tätä vastuuta siviileille — olin itse myös tässä seminaarissa, johon viittasitte — niin eihän tämä nyt pidä kätkettynä sitä, että kun sotilaita vapautuu sieltä pohjoisesta, niin he voivat sitten siirtyä sinne etelään sotimaan, koska olen ymmärtänyt, että siellä Bukarestin kokouksessahan oli kovasti riitaa Nato-maiden kesken ja painetta siitä, että nimenomaan sinne etelään sotaisille alueille pitää saada lisää sotilaita. (Puhemies: Minuutti on kulunut!) Toivottavasti ei se tarkoita suomalaisia sotilaita.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiinnittäisin huomiota siviilikriisinhallinnan tulevaisuuteen, ja tässä lausunnossahan tämmöisenä uutena siviilikriisinhallinnan muotona, joka on selvitysvaiheessa, on tämä poliisi—syyttäjä-yhteistyön koulutusohjelma, jonka käytännön toteuttajana olisi sitten Kuopion kriisinhallintakeskus. Valiokunta tässä lausunnossaan pohtii tämän kriisinhallintakeskuksen ohjausta ja sitä, minkä ministeriön alaisuudessa tulevaisuudessa olisi tämän kriisinhallintakeskuksen kaikkein parhainta toimia. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko ministereitten kesken käyty jo tästä keskusteluja ja pohdittu suuntaviivoja.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Kun nyt kehut on kehuttu, niin kiinnittäisin huomiota ministereitten puheenvuorojen yleisilmeeseen, joka oli optimistinen, toiveikas ja myöskin luottava siihen, että kansainvälisen yhteisön toiminta siellä kehittyy hyvin ja että Afganistanin sisäinen kehitys myöskin on positiivinen. Selvityksessä on saman tyyppinen yleisilme, mutta todellisuus on se, että kun yksi perusteista, talouden kehitys, on hyvä, 8 prosenttia vuosikasvu, niin siitä yli 30 prosenttia kuitenkin on huumebisnekseen johtavaa perustuotantoa.

Sitten itse Afganistanin kehityksestä voidaan sanoa, että se on hauras valtio, ja se edellyttää sitä, että siellä ollaan pitkään, ei vuosia vaan vuosikymmeniä todennäköisesti, ja kansainvälisen yhteisön sitoutuminen ei suinkaan viittaa tähän. Tästä pyytäisinkin ministereiltä kommentteja. Siellä ollaan enemmän irtautumassa kuin liittymässä yhteiseen rintamaan, ja Suomen menestys täällä on kiinni siitä, miten koko yhteisö on sitoutunut.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin tässä yhteydessä muistuttaa, että Afganistanissa on saatu myös merkittävästi hyvää aikaan. Lapsikuolleisuus on vähentynyt, koulunkäynti lapsilla, sekä tytöillä että pojilla, on lisääntynyt. Mutta siitä huolimatta toki tehtävää ja haastetta riittää. Tällä hetkellä tilanne on Afganistanissa se, että suuri osa palveluista ja infrasta rahoitetaan huumerahoilla.

Olisin kysynyt ministereiltä sitä, kun tavoitteena on kuitenkin, että Afganistan jossain vaiheessa vuosikymmenen tai -kymmenien päästä on omilla jaloillaan, niin minkälaiset keskusteluyhteydet meillä on kansainvälisesti keskustella tästä huumerahoituksen poistamisesta, koska eihän tilanne voi olla sellainen, että kun kansainväliset joukot poistuvat, niin palvelut ja infra rahoitetaan huumerahoilla. Mitkä ovat ne vaikutusmahdollisuudet, joita meillä on kansainvälisesti näitä keskusteluyhteyksiä ylläpitää?

Johanna Sumuvuori /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Afganistanin turvallisuustilanne on vuosien rauhanturvaoperaatiosta huolimatta heikko, ja UaV:n edellisen lausunnon mukaan se on jopa heikentynyt vuonna 2007. Täytyy todeta, että Afganistanin tilanne ei ratkea ainakaan sillä, että sinne lisätään sotilaita, vaan nyt täytyy saada rauhanneuvottelut käyntiin maltillisen opposition kanssa.

Mitä tulee ministereiden puheenvuoroihin, niin olen tyytyväinen siitä, että kriisinhallinnan kokonaisvaltainen näkemys tuli niissä hyvin esiin. Nythän tämä turvallisuustilanteen heik-kous on johtanut siihen — tai nämä ongelmat operaatiossa — että paikallisväestön luottamus on heikentynyt paitsi rauhanturvaoperaatiota kohtaan myös siviilihenkilöstöä ja kehitysyhteistyön tekijöitä kohtaan. EU:n ja Naton yhteistyön ongelmat ovat myös hankaloittaneet osaltaan siviilikriisinhallinnan toimimista.

Kysynkin ministereiltä: Millä keinoin Suomi konkreettisesti voi edistää koordinointia eri toimijoiden välillä siten, että se edesauttaa myös siviilejä ja kehitysyhteistyön tekijöiden toimimista Afganistanissa?

Christina Gestrin /r(vastauspuheenvuoro):

Värderade talman! I utrikesutskottets yttrande betonar man alldeles speciellt det att demokratiutvecklingen måste gå vidare i Afghanistan och också kvinnornas situation. Man har lyft upp problem som har uppdagats genom att en kvinnlig parlamentariker inte har fått utöva sin roll som parlamentariker.

Jag frågar därför: Vad kan det internationella samfundet göra och vad kan Finland alldeles specifikt göra i sin u-landspolitik för att stärka kvinnornas deltagande och kvinnornas situation i Afghanistan?

Kysyn siis, millä tavalla Suomi voi kehitysyhteistyössään erityisesti huomioida naisten asemaa Afganistanissa, minkälaisia suunnitelmia on?

Puhemies:

Tässä välissä ministeri Häkämies, 1 minuutti, vastauspuheenvuoro.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Muutamaan käytettyyn puheenvuoroon kommentti. Ensinnäkin, ed. Kalliomäki, olen tismalleen samaa mieltä, eli kysymyksessä on kansainvälisen yhteisön pitkäjänteinen sitoutuminen. En oikein tiedä, en usko, että kukaan on uskaltanut arvioida, montako vuotta tarvitaan. Kaikki tietävät, että tarvitaan hyvin pitkäjänteinen kaikkien osapuolten yhteisponnistus. Minusta oli aivan oikein sitoa se, että Suomen menestyminen riippuu tietenkin tästä kokonaiskehityksestä. Pitää nyt kuitenkin muistaa joitakin lukuja. Suomella on sata rauhanturvaajaa viidenkymmenentuhannen rauhanturvaajan joukossa, Suomi on pienellä mutta tärkeällä panoksella mukana.

Ed. Lapintie kysyi sitä, kun siellä seminaarissa todettiin, että joissakin maakunnissa on syntymässä tilanne, että Prt-vastuu voisi siirtyä siviileille, tarkoittaako tämä joitakin muutoksia Suomen toiminnassa. Ei varmasti tarkoita. Suomen linjaukset ovat hyvin yksiselitteisiä, ne on tehty, eikä niissä ole epäselvää. Suomi toimii siellä Mazarin alueella, siellä tällaiseen kehitykseen ei ole vielä edellytyksiä.

Kolmantena sanoisin semmoisena yleishuomiona, että kun puhutaan sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja siviilikriisinhallinnasta, ne eivät ole toisiaan pois sulkevia tai joitakin kilpailijoita, vaan pitää muistaa, että tuon kaltaisessa maassa siviilityöntekijän tai poliisin työ edellyttää, että siellä on sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio antamassa ne turvapalvelut, jotta he voivat tehdä työtään. Se on eri työtä, mutta nämä molemmat toimet tähtäävät samaan maaliin.

Puhemies:

Tämä oli puolitoista minuuttia, ihan tiedoksi vain.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Kiitos ed. Jaakonsaarelle, olen luvannut selvittää suurlähetystön rakentamisen mahdollisuutta siellä, en luvannut suurlähetystöä suoranaisesti. Monessa puheenvuorossa puhuttiin pitkästä sitoutumisesta, muun muassa ed. Lapintie. Se on ilman muuta selvää, että meillä on pitkä sitoutuminen menossa siellä, mutta minun mielestäni Afganistanissa on myös tapahtunut paljon edistystä, eikä vähiten sellaisissa kysymyksissä, jotka liittyvät naisten asemaan.

Här vill jag också stöda det som ledamot Gestrin konstaterade. Konkret bygger vi på att vara verkligen engagerade i Afghanistan genom internationella organisationer, och det är det bästa sättet för oss att svara mot alla problem som där finns.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin varojen lisäys. Tämä selvitys on tehty hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa tasavallan presidentin johdolla, joten olen siinä käsityksessä, että se, mitä hän on Bukarestissa esittänyt, tarkoittaa sitä lisäystä, mikä sisältyy tähän selvitykseen.

Kaksi: huumeet. Mehän tietysti kaikella kehitysyhteistyöllä tähtäämme siihen, että tapahtuisi kehitystä, joka ei perustuisi huumeisiin, ja toisaalta itse kehitysyhteistyössä haetaan nimenomaan vaihtoehtoisia kasveja huumekasveille ja tällä tavalla pyritään huumeriippuvuutta tulevaisuuttakin ajatellen vähentämään.

Kolmanneksi naiset. Meidän kehitysyhteistyössämme on erityisesti naisiin kohdistuvia osioita muun muassa tuki Marie Stopes -säätiölle, jota täällä ed. Sirnö ja monet muut ovat eduskunnassakin esillä pitäneet.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minusta tässä UaV:n mietinnössä on hallitukselle kaksi tärkeää viestiä, ensin se, että Suomella ei ole kansallista Afganistanin vakauttamista koskevaa toimintaohjelmaa. Sellainen on syytä laatia, koska me tiedämme, että edessä on pitkä juoksu, hyvin pitkä juoksu, ja todellakin suunnitelma siitä, millä tullaan sieltä sitten myöskin aikanaan ulos. Toinen viesti liittyy tähän siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyötoiminnan yhteensovittamiseen, jossa on valiokunnan selvityksen mukaan erittäin paljon parantamisen varaa.

On erittäin hyvä, että ministeri Väyrynen selostaa, että me käytämme sinne kehitysyhteistyömäärärahoja muun muassa hallintoon, kansalaisyhteiskuntaan, jälleenrakennusapuun, tehdään sairaaloita, kouluja, rakennetaan parempaa infraa, annetaan tukea kansalaisjärjestöille. Mutta siviilikriisinhallinnan menot, jotka kohdistuvat esimerkiksi poliisitoimintaan, oikeusvaltion vahvistamiseen ja demokratian kehittämiseen, ovat myös hyvin olennainen osa tätä kokonaisuutta. Nyt kysynkin vielä, ministeri Väyrynen, näistä niin sanotuista kansainvälisistä urakriteereistä, joilla voidaan sitten kehitysapua antaa: (Puhemies: Minuutti on jo mennyt!) Miten Suomi pyrkii vaikuttamaan näiden urakriteereiden väljentämiseen, että myöskin nämä hankkeet lasketaan sen piikkiin?

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Suomeen vuoden 2005 alusta tullut siviilikriisinhallintalakihan on esimerkillinen, ja sisäministeriö vastaa kansallisista valmiuksista ja niiden kehittämisestä. En usko, että tämä perusta on meillä ongelma, ja siviilikriisinhallintakoulutuskeskus aloitti myöskin selonteon mukaisesti Pelastusopiston yhteydessä.

Mutta, puhemies, kiinnitän huomiota siihen, että Afganistanin tilanne ei ollut mikään normaali siviilikriisinhallintaoperaatio. Kesällä 2006 käsiteltiin nimenomaan maailmaa uhkaavaa huumetsunamia ja nimenomaan sitä toimintaa, jota tarvitaan tämän valtarakenteen ja koko tämän huumetuotannon hallitsemiseksi. On väärin kuvitella, että Suomen poliisien määrän lisäämisellä voidaan tähän perusongelmaan, joka Afganistanissa on erityinen vaara, vaikuttaa. Iso-Britanniahan kokeili vaihtoehtokasveja ja pohti huumetuotannon ostamista. Pitää tehdä todella isoja ratkaisuja, että päästään oikeasti siviilikriisinhallintatyöhön.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Kahteen edellä esitettyyn puheenvuoroon, ensin ed. Laukkaselle ja sen jälkeen ed. Rajamäelle.

Itse asiassa meillä on ulkoasiainministeriön sisällä laadittavana tällä hetkellä Afganistania koskeva toimintaohjelma, josta voidaan hyvin käydä myös keskustelua, ja ylipäätään kokonaisvaltainen kriisinhallintastrategia on ollut pohdinnassa pidempään. Kuten hyvin tiedätte, niin turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa myös näitä kysymyksiä laajemmin käsitellään.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomella on ollut historiallisesti merkittävä rooli näissä rauhanturvatehtävissä, ja me olemme hakeutuneet jopa vaativiinkin rauhanturvatehtäviin maan pienestä koosta huolimatta. Kysyisinkin, miten katsotte, että Suomen sadan hengen Prt-toiminta Ruotsin alaisuudessa tällä hetkellä hyödyttää Suomea ulkopoliittisesti, eli onko Suomen etu riittävästi hoidettu ja saako Suomi sen painoarvon kansainvälisenä ulkopoliittisena toimijana, mikä sillä aikaisemmin on ollut rauhanturvatehtävistä saamastaan hyvästä palautteesta johtuen. Miten tähän asiaan voitaisiin jatkossa puuttua, miten tätä Suomen rauhanturvatehtäväroolia pitäisi kehittää mielestänne?

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri Stubb käytti ensimmäisessä puheenvuorossa sanaa "omistajuus", eli Suomen tavoitteena on afganistanilaisten omistajuuden kehittäminen, mikä ilmeisesti tarkoittaa sitä, että tilanne siellä pitäisi saada afganistanilaisten omaan haltuun. Olisin kysynyt, millä tavalla esimerkiksi Suomi nyt sitten kansainvälisillä areenoilla on toiminut, jotta käytäisiin näiden maltillisten Taleban-liikkeen osien kanssa neuvotteluja, koska siellähän on erilaisia ryhmittymiä ja se on varmasti todella vahingollista, jos neuvotteluja ei käydä sen vuoksi, että kaikki leimataan samalla leimasimella. Täällä sanoitte nyt näin. En tiedä, osaatteko te vastata vai ministeri Häkämies, millä tavalla sitten edetään ja tehdään työtä tämän tavoitteen eteen.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Itse asiassa me käymme näitä neuvotteluja totta kai kansainvälisten järjestöjen kautta, mutta meidän ensimmäinen keskustelupartnerimme on totta kai presidentti Karzai ja demokraattisesti valittu hallinto, eli siitä me lähdemme liikkeelle. Mitä tulee talibaneihin ja muihin neuvottelupartnereihin, näissä edetään erittäin varovaisesti, mutta olettaisin, että ministeri Häkämies voi tästä jatkaa.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! On totta, että Afganistanin pitkäjänteinen kehitys vaatii poliittista ratkaisua ja siellä presidentti Karzain hallinto käy dialogia ikään kuin maltillisempien talibanien kanssa. Siellä näitä keskusteluja ja neuvotteluja johtaa paikallinen parlamentin puhemies. Mutta on selvä, että tuo haaste on vakava ja aika iso.

Ed. Hemming kysyi, miten Suomen rooli näkyy kansainvälisesti, kun toimimme Ruotsin alaisuudessa. On totta, että Ruotsin, Tanskan ja Norjan panokset ovat noin viidensadan rauhanturvaajan tasolla, Suomi on sadalla. Mutta mielestäni Suomen, ainakin oman kokemuksen perusteella, panos on tärkeä. Me olemme tärkeä osa sitä Ruotsin johtamaa Prt:tä, ja tämä Suomen uusin aluevaltaus, kymmenen sotilaskouluttajan työn aloittaminen kouluttamaan Afganistanin armeijaa, on erityisesti pantu merkille. Ennen uusia linjauksia minusta on hyvä katsoa kaikki nämä tulevien vuosien kriisinhallintahaasteet, (Puhemies: Minuutti on kulunut!) tavat, joilla sitä tehdään, selonteon yhteydessä.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Ed. Laukkanen otti esille oda-kelpoisuuskysymyksen. Olen sitä mieltä, että Suomen ei ole syytä lähteä yleisesti väljentämään näitä oda-kriteerejä. Sotilaalliset suurvallat saisivat tätä kautta mahdollisuuden vesittää omaa kehitysyhteistyöpanostaan. On tärkeää, että siinä on selkeät kriteerit. Vain sellainen toiminta, joka todella palvelee kehityspäämääriä, lasketaan viralliseen kehitysapuun. Mutta totta kai meidän pitää vastaavasti lukea odaksi kaikki se, mikä luettavissa on, ja tällöin esimerkiksi siviilikriisinhallinnan puolella on runsaasti sellaisia tehtäviä, jotka ed. Laukkanen itse mainitsi, jotka ovat tässä suhteessa selvästi oda-kelpoisia.

Minna Sirnö /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhtään kestävää rauhaa ei ole rakennettu asein. Sen takia on ollut erittäin tyydyttävää huomata, että kaikki ministerit alasta riippumatta ovat kansalaisyhteiskunnan vakauttamisen kannalla. Silti kaipaan edelleen tietynlaista balanssia. Valitettavasti valtiovarainvaliokunnan näkökulmasta se balanssi on ollut niin, että sotilaallinen kriisinhallinta menee aina edelle rahallisesti tämän siviilikriisinhallinnan rinnalla. Kuitenkin katsoisin, että pitkäjänteisen rauhantyön kannalta olisi merkittävää, että vähintäänkin siviilikriisinhallintaan satsattavat varat seuraisivat samaa kehitystä kuin sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Lisäksi allekirjoitan täysin ministeri Väyrysen äskeisen oda-kannanoton. Mielestäni on tarpeetonta enää antaa mahdollisuutta vesittää rauhanomaista kehitysyhteistyötä. Haluaisinkin vielä kysyä, onko Suomella joitakin muitakin hankkeita kuin tämä Marie Stopes, joka on siis äitiysklinikat, (Puhemies: Minuutti on kulunut!) lasten ja äitien tilanteen parantamiseen erityisesti Kabulin ulkopuolella.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan oikea linja Suomella: sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan vahvistaminen ja yhteistyön tehostaminen. Viimeksi eilen Brysselissä saimme kiitosta siitä, että näin on edetty, ja siitä, että Suomi ei ole kanavoinut kehitysyhteistyövaroja keskushallinnon kautta vaan suoraan kentälle. Näin tulee jatkaa. On panostettava edelleen oikeusvaltioperiaatteeseen, joka täällä on, poliisi—syyttäjä, mutta myös kehitysyhteistyövarojen lisäämiseen, niin kuin ministeri Väyrynen täällä esitti. Se on oikea tie, koska ollaan vahvasti kiinni ja se on pitkäaikainen operaatio, jossa nyt kansainvälinen yhteisö, kaikki osapuolet, on siellä mukana, niin kuin ministeri Häkämies totesi Bukarestin kokouksesta.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiinnitän yhteen ainoaan yksityiskohtaan huomiota. Täällä on ministereitten ja edustajien välisessä keskustelussa viitattu johonkin seminaariin, jossa on tuotu esille olennaisia asioita. Olisi erinomaisen hyvä, että nämä ulkoministeriön selvitykset, jotka tulevat valtioneuvoston selvityksinä tai selontekoina tai muina, olisivat sisällöltään sellaisia, että olisi jollakin tavalla kartalla näissä mukana. Nyt nämä ovat armeijan kalustoluetteloita eivätkä mitään muuta. (Ed. Jaakonsaari: Oikeassa olette!)

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministereiden selvityksissä tuli kaksi seikkaa esille, jotka tässä Afganistanin tilanteessa ovat olennaisia. Ensinnäkin tämä on koko kansainvälisen yhteisön yhteinen päänsärky ja haaste. Toinen oli se, että tätä asiaa ei voida lähestyä sotilaallisena kysymyksenä, vaan siinä on kehityspoliittinen ja laajempi poliittinen konteksti myöskin.

Ministeri Häkämies totesi, että kuusi vuotta on lyhyt perspektiivi arvioida tätä. Saattaa olla täysin totta. Britanniaa kun katsoo 1800-luvulla, niin he näkivät Afganistanin pitkänä pitkänä juoksuna, valtavana ongelmana, ja Neuvostoliitolle taisi käydä samalla tavalla. Miten te arvioitte? Afganistan ei ole valtio valtiona, vaan se on enemmänkin tämmöinen epäonnistunut valtio. Te puhuitte tästä armeijan vahvistumisesta, mille tämä armeija on rakenteellisesti vastuullinen. Kuinka pitkäksi tosiasiassa tämä kansallisen yhteisön läsnäolo muodostuu Afganistanissa ottaen huomioon tämän historiallisen kontekstin ja toisaalta sen valtiorakenteiden kehittymättömyyden?

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todella 1800-luvun lopulla britit tulivat verissäpäin Afganistanista, ja Neuvostoliitolla oli omat kokemuksensa. Nyt nämä viimeiset kokemukset eivät myöskään ole olleet siellä kovassa ytimessä, Etelä-Afganistanissa, kovin positiivisia. Sen takia on löydettävä muita ratkaisuja kuin aseelliseen taisteluun pohjautuva ratkaisu.

Kysynkin ministeri Väyryseltä asiaa, joka täällä vilahti, että kun edelleen unikko on kasvi, joka kasvaa hyvin siellä huolimatta ilmastonmuutoksista, jotka ovat kovalla kädellä kohdelleet myös Afganistania, kuivuus jne., niin mitä mahdollisuutta näette sillä brittiläisellä ajatuksella, että todella kansainvälinen yhteisö ostaisi vuotuisen unikkosadon ja käyttäisi sen esimerkiksi lääketeollisuuden raaka-aineena.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täällä ed. Pulliainen ja eräät muutkin edustajat ovat olleet kriittisiä sen suhteen, ettei riittävästi ole korostettu sitä, että Afganistanin tilanteeseen voidaan pitkällä aikavälillä ratkaisu saada vain siellä olevien eri ryhmittymien välisen poliittisen sovinnon kautta. Kyllä tämä näkökohta oli vahvasti esillä ulkoasiainvaliokunnan keskustelussa. Olimme täysin yksimielisiä tästä asiasta, ja siitä on kirjoitettu esimerkiksi valiokunnan mietinnön sivulle 5 seuraavaa: "Afganistanin kestävä vakauttaminen edellyttää valiokunnan mielestä sovintoratkaisun etsimistä poliittisen dialogin keinoin kaik-kien halukkaiden ryhmien kesken. Kansainvälisen yhteisön tulee voimakkaasti kannustaa Afganistanin hallitusta poliittisen dialogin tehostamiseen."

Toinen asia ed. Lapintielle: Suomi on täysin selväksi tehnyt, että emme ole siirtämässä joukkoja sinne etelään. Olen myös pääministeri Vanhasen kanssa eri mieltä, kun hän oli eräässä alustuksessaan sitä mieltä, että mikäli olisimme Naton jäseniä, joutuisimme siellä etelässä taistelemaan. Afganistanissa on lukuisia maita, jotka ovat (Puhemies: Minuutti on kulunut!) Naton jäseniä mutta joiden joukkoja ei ole siellä etelässä.

Outi Mäkelä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen Kuvalehti esittää 20.3. ilmestyneessä numerossaan melko vahvaa kritiikkiä Suomen Afganistan-toimintoja kohtaan väittäen muun muassa, että Suomen koulutuspanos Afganistanissa olisi hyödytön, etenkin kun toimintaa on rajoitettu. Olisin kuitenkin toivonut ministeriltä vahvistusta siihen, että resurssimme koulutuksen osalta Afganistanissa on kohdennettu viisaasti.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näihin parlamentaarisiin lyhyihinkin debatteihin voisi ajatella saavan lisää ideaa ja energiaa ajankohtaistamalla. Nyt kun ministeri Häkämies oli tässä Naton suuressa Afganistan-kokouksessa, olisi ollut mielenkiintoista kuulla vähän tarkemmin siitä, mitä siellä tapahtui.

Yhdyn siihen ed. Zyskowiczin näkemykseen, että taustaa olisi myös tälle keskustelulle tuonut pääministerin myös minun mielestäni virheellinen näkemys siitä, mikä meidän paikkamme olisi Afganistanissa, vaikka olisimme Naton jäseniä. Yleensä tämmöinen ajankohtaisempi viritys myös tähän selontekokeskusteluun olisi toivottavaa tulevaisuudessa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Ed. Sirnölle totean, että naisten aseman vahvistaminen on läpikäyvä periaate Suomen kehitysyhteistyössä. Tässä selvityksessä erityisesti mainitaan, että paikallisen yhteistyön varoja on käytetty muun muassa tähän tarkoitukseen.

Toiseksi, en ole lääkäri, kuten ed. Tiusanen, en tiedä, voitaisiinko niin suuria määriä opiaatteja käyttää lääketeollisuudessa kuin nyt laittomina huumeina tuotetaan ja käytetään. Tämä on mielenkiintoinen idea, jota on syytä ennakkoluulottomasti tutkia. Sitä suuresti epäillään, mutta se on syytä tutkia. Mitä tulee koulutukseen, niin evaluaatiossa, joka tehtiin meidän kehitysyhteistyössämme, ei tullut esiin mitään sellaista, mikä antaisi aihetta epäillä meidän koulutusprojektiemme onnistuneisuutta.

Eero Heinäluoma /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan kuulemisessa tuli hyvin esille se, että pelkkä sotilaallinen ratkaisu ei todellakaan tule riittämään. Samanlaista viestiä tulee myös yhä enemmän kansainväliseltä yhteisöltä, myös aika monelta semmoiselta maalta, joka on Afganistanissa tällä hetkellä mukana. Ulkoasiainvaliokunnan kanta, jota ed. Zyskowicz ihan oikein siteerasi, lähti siitä, että pitäisi siirtää painopistettä poliittisen ratkaisun hakemiseen.

Tiedustelen ministeri Häkämieheltä: Tuotiinko tämä kanta Suomen esiintymisessä tavalla tai toisella esille Bukarestin huippukokouksen yh-teydessä, siis välttämättömyys siihen, että siirretään painopistettä poliittiseen vuoropuheluun, ja sitten toisaalta tarve kehittää tätä siviilikriisinhallintaa?

Toinen kysymys ministeri Häkämiehelle: Oletteko valmiit siihen, että painopistettä Suomen osallistumisessa siirrettäisiin selvästi hiukan enemmän siviilikriisinhallinnan puolelle, koska siellä tuntuu olevan eniten lisätarvetta juuri sille osaamiselle, jota meillä kansallisesti katsoen erittäin paljon on? Mehän olemme tällä alueella voineet toimia koko maailmanyhteisössä tietyllä lailla edelläkävijänä siviilikriisinhallinnan keinojen näyttämisessä.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Palaan vielä tähän ministeri Häkämiehen toteamukseen siitä, että te ette pidä nyt todellisena tätä Prt-vastuunottoa. Vielä marraskuussa, kun hallitus antoi Afganistan-selonteon tänne eduskuntaan tähän Isaf-operaatioon osallistumisesta, pidettiin tätä Ruotsin kanssa tapahtuvaa yhteistyötä ja johtovastuun vaihtoa jopa todennäköisenä. Eli mikä tämä keskustelu tässä asiassa nyt on Ruotsin kanssa?

Ja vielä tähän Bukarestiin. Ehkä on hyvä, ministeri Häkämies, että tässä yhteydessä esittäisitte vielä sen kokouksen jälkeen vähän kokonaisvaltaisemman näkemyksen siitä, millä tavalla Nato-piirissä nyt nähdään tämä tämmöinen exit-strategia tästä eteenpäin. Millä tavalla tämä sitoutuminen siellä olevien myöskin kriittisten maiden suhteen on nyt tällä hetkellä nähtävissä?

Puhemies:

Ministeri Häkämies, 2 minuuttia vastauspuheenvuoroaikaa.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Kiitos 2 minuutista.

Ensinnäkin ed. Laukkanen nosti esille sen, kun totesin, että en näe juuri nyt kovin lyhyellä tähtäyksellä perusteltuna hakea omaa Prt-vastuuta tai vuorottelua Ruotsin kanssa. Pitää muistaa, että Ruotsilla — en ollut syksylläkään vakuuttunut siitä, vaan siitä, että aloitetaan tämä koulutustoiminta — Ruotsilla on paraikaa siellä 350 rauhanturvaajaa ja parhaillaan siellä keskustellaan määrän nostamisesta 500:aan. Ei 100:lla ja 500:lla vuorottelu ehkä onnistu, eli halusin vaan tuoda oman näkökulmani. Edetään nyt näillä päätöksillä ja mennään rauhassa eteenpäin.

Ed. Heinäluoma kysyi Suomen puheenvuorosta, jonka siinä kokouksessa käytti tasavallan presidentti. Siinä tuotiin hyvin voimakkaasti tämä laaja kriisinhallintamalli esille ja painotettiin erityisesti siviilikriisinhallintaa. Jos toisin siitä kokouksesta ehkä jonkun uuden terveisen, jota en ole aikaisemmin sanonut — olen tulossa kyllä ymmärtääkseni huomenna ulkoasiainvaliokuntaan, jossa tästä aiheesta puhutaan — se terveinen oli se, että jos kohta kansainvälinen yhteisö uskoo, että näillä toimilla mennään eteenpäin, niin kyllä Karzain hallinnolle asetetaan paineita, jotka liittyvät oikeusjärjestelmään, korruptioon. Samanaikaisesti kyllä kovaa painetta täytyy asettaa, että jos avustetaan, heidän täytyy tehdä myös omia toimia.

Ed. Sirnölle ihan lopuksi painopisteestä sotilaallinen—siviili. On tilanteita, joissa tarvitaan sitä sotilaallista kriisinhallintaa, jotta siviilit voivat toimia. Afganistanissa se on näin. Bosniassa on näköpiirissä tilanne, että sotilaallinen auttaja voidaan vetää pois ja se siirtyy poliisi- ja oikeusoperaatioksi. Eli on erilaisia kriisinhallintavaiheita, ja sitten tätä siviilikriisinhallintaa ei voi harjoittaa, jos ei siellä ole sotilaallisen kriisinhallinnan kautta turvallisuutta tehdä sitä työtä.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! On hyvä, että hallitus toi eduskunnalle selvityksen toiminnastamme Afganistanissa maan sisäisen tilanteen vakauttamiseksi. Haluan omalta osaltani kiittää myös ulkoasiainvaliokuntaa seikkaperäisestä ja kattavasta lausunnosta selvityksen tiimoilta. Suomen läsnäolon aikana Afganistanin tilanne on heilahdellut laidasta laitaan. Viimeisten kuukausien aikana erityisesti maan eteläosien tilanne on pahentunut ja taisteluja kansainvälisten ja Taleban-joukkojen välillä ei ole voitu välttää. Maan sisäisen tilanteen rajutkin vaihtelut kertovat siitä, että kansainvälisen yhteisön on kyettävä tarkastelemaan toimiensa vaikuttavuutta, tehtävä tarvittavat johtopäätökset ja toimittava niiden mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että jättäisimme Afganistanin hallituksen ja kansalaiset yksin voimakkaan intervention jälkeen. Ennemminkin on yhä vahvistettava paikallisen ja keskushallinnon osaamista sekä kykyä pidemmällä aikavälillä ottaa maa selkeästi haltuun.

Hallituksen selvityksessä ja valiokunnan lausunnossa todetaan, että aseellisen toiminnan jatkuminen on lähitulevaisuudessa suurin uhka Afganistanin vakaudelle. Jatkona voin yhtyä ulkoasiainvaliokunnan näkemykseen siitä, että Afganistanin tilanteen kuvaus ei ole riittävän kattava. Erilaisten ryhmien tavoitteet Afganistanin kehittämisen ja keskushallinnon vahvistamisen suhteen poikkeavat hyvin paljon toisistaan. Ilman näiden näkemyserojen ymmärtämistä kansainvälinen yhteisö ei tule saavuttamaan tavoitteitaan. Afganistanin vakauttaminen ja jälleenrakentaminen on todellakin vuosikymmenten haaste. Kestävä vakauttaminen edellyttää poliittisen sovintoratkaisun löytymistä eri afgaaniryhmien välille. Kansainvälisen yhteisön — ja Suomen sen osana — tulee voimakkaasti kannustaa Afganistanin hallitusta poliittisen dialogin tehostamiseen.

Arvoisa puhemies! Suomen tavoitteena osana kansainvälistä yhteisöä on siis vakauttaa Afganistanin sisäistä tilannetta. Emme tule tätä tavoitetta saavuttamaan sammutetuin lyhdyin. Meidän on kyettävä pitämään kiinni siitä antamastamme sitoumuksesta, jonka olemme aikaisemmin tehneet. Maitojunaan ei tule hypätä, vaikka niinkin tässä salissa on vaadittu tehtäväksi. (Ed. Laukkanen: Onneksi ei tänään enää!) — Onneksi ei. — Meidän on vahvistettava niin sotilaallista vaikuttavuuttamme, kehitysyhteistyötä kuin siviilikriisinhallintaakin. Ennen kaikkea tämän toiminnan on palveltava Afganistanin hallituksen toiminnan tukemista. Ulkoasiainvaliokunnan näkemykseen Afganistanin vakauttamista koskevan toimintaohjelman valmistelusta voi hyvillä mielin yhtyä. Toimenpideohjelman kautta kyettäisiin selkeämmin toteamaan toiminnan kokonaisvaltaisuuden ja eri sektorien toiminnan koordinaation kehittämistarpeet.

Arvoisa puhemies! Suomen sitoutuminen ja resursointi Afganistanin operaatioon on tarpeellista ja tärkeää. Tällä hetkellä kuitenkin sekä Suomen että koko kansainvälisen yhteisön toiminta Afganistanissa on liian pirstaloitunutta. Toimintatapoja on selkeytettävä, ja tavoitteen- asettelua on yksinkertaistettava ja jaettava nykyistä selkeämmin osatavoitteisiin. Afganistanin tilanteen paranemisen kannalta tämä tavoite on kaiken a ja o.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On todellakin oikein hyvä, että päinvastoin kuin tuossa marraskuun Afganistan-keskustelussa, jolloin täällä oli aika paljonkin äänenpainoja tältä suunnalta, missä katsottiin, että Suomen pitäisi vetäytyä tästä kansainvälisestä kriisinhallintaoperaatiosta, jonka kautta me olemme kantamassa sitä yhteistä globaalia vastuutamme, tänään keskustelua on voitu käydä aikamoisessa konsensushengessä ja on nähty, että Suomella on keskeinen rooli Afganistanissa, olkoonkin että se on pieni, mutta siitä huolimatta se on merkittävä ja panokseltaan ja kokonaisvaikuttavuudeltaan varmasti erittäinkin merkittävä.

Meitä arvostetaan monella tavalla. Meidän osaamistamme arvostetaan monella alalla. Paikalliset olosuhteet, ihmiset huomioivaa toimintatapaamme arvostetaan. Suomalaiset koetaan pragmaattisina, harkitsevaisina ja luotettavina. Tälle pohjalle on erittäin hyvä rakentaa tällaisen laajan kriisinhallinnan tulevaisuutta ja varsinkin silloin, kun me puhumme laajasta kriisinhallinnasta, jossa siviilikriisinhallinnan elementit muodostavat jatkossa yhä keskeisempiä välineitä, joista tänäänkin olemme täällä puhuneet.

Mutta tärkeää on, että kaikelle tälle löytyy tästä salista suuri parlamentaarinen kate. Hallitus tarvitsee toiminnoilleen vahvan selkänojan, ja on hyvä ja rehellistä sanoa sekin ääneen, että edessä on pitkä juoksu, todella pitkä juoksu, ja siksi, ministeri Häkämies, ehkä voisitte vielä käyttää yhden puheenvuoron ja kuvata vähän kattavamminkin sitä Bukarestin huippukokousta nimenomaan tältä pohjalta, koska on esitetty jopa puheenvuoroja, että Nato ajautuu syvään sisäiseen kriisiin Afganistanin takia sen vuoksi, että kaikki maat eivät ole valmiita vastaanottamaan sellaista vastuuta, jota koviin paikkoihin ja sotatilanteisiin meneminen siellä todellakin edellyttää. Tämä on erittäin merkittävä asia.

Mutta on ihan selvä, että kansainvälisten joukkojen läsnäoloa tarvitaan siellä monien, monien vuosien ajan eteenpäin. Meidän suomalaisittainkin pitää nähdä monien vaalikausien ylitse ne linjaukset, mitä tällä hetkellä teemme. (Ed. Claes Andersson: Satojen vuosien!) — Ed. Andersson toteaa, että "satojen vuosien". Ehkä näin, jos katselee Afganistanin historiaa satoja vuosia taaksepäin. — Tässä katsonnassa suosittelen teille loistavaa Khaled Hosseinin kirjaa (Ed. Claes Andersson: Kyllä!) nimeltä "Tuhat loistavaa aurinkoa", niin kuin kaikille muillekin. Upea kirja, kertoo Afganistanin historiasta ja myöskin Talibanin hirmuhallinnosta, (Ed. Jaakonsaari: Loistava kirja, juuri luettu!) johon meidän mielestämme ei pitäisi olla paluuta. Tuon kirjan luettuamme ymmärrämme Afganistanista uskoakseni aika paljon enemmän. Tulee tässä samalla myöskin kirjasuosituksia.

Mutta pari tärkeää asiaa vielä, joihin haluan tässä yhteydessä palata. Itse asiassa, vaikka nyt kriittisesti kysyinkin teiltä, ministeri Häkämies, tätä Prt-johtovastuun ottamista, ymmärrän oikein hyvin, että jos siihen hypättäisiin, sehän tarkoittaa sitä, että meillä pitäisi olla kanttia moninkertaistaa meidän joukkojamme siellä, mikä tarkoittaa taas merkittävää rahojen lisäresursointia ja -panostusta. On hyvä, että siihen hallitus suhtautuu kriittisellä tavalla. Mutta on hyvä kuitenkin kuulla se, käydäänkö tästä asiasta vielä Ruotsin kanssa keskusteluja, onko joku Ruotsin tar-jous vielä olemassa. Tämä on tärkeä asia.

Toinen tärkeä asia on se, että valiokunta todellakin katsoo, että tämä koordinaatio siviilikriisinhallinnan, sotilaallisen kriisinhallinnan ja kehitysyhteistyötoiminnan yhteensovittamisessa hieman Suomessa ontuu.

Tuolla valiokunnassa vähän leikkimielisesti kyselimme: Mikäs se on se Suomessa oleva Afganistan-puhelinnumero? Kuka on se herra tai rouva Afganistan, jolle me soitamme, kun me haluamme kokonaisvaltaisen käsityksen Afganistanista? Me saimme numeroita ja henkilöitä Pääesikunnasta ja puolustusministeriöstä, ulkoministeriöstä ja sisäministeriöstä, milloin mistäkin. (Ed. Jaakonsaari: Sisäministeriöstä!) Eli teitä on tässä nyt monen eri hallinnonhaaran ministereitä, ja tämä on minusta valiokunnalta selkeä viesti teille, että kannattaa ottaa tämä asia plus kansalaisjärjestöt vielä mukaan tähän — koska heilläkin on keskeinen rooli — ja miettiä, pitäisikö rakentaa tavallaan, samalla kun tehdään tämmöistä kokonaisvaltaista tulevaisuudensuunnitelmaa, myöskin sellainen body, sellainen elin, joita on monessa muussa maassa, joka sitten koordinoi tällä hetkellä paremmin tämän kysymyksen.

Ministeri Väyrynen kertoo täällä, että noin 15 miljoonaa euroa käytetään nyt tämän varsinaisen kehitysyhteistyön momentilta, joka tarkoittaa juuri tällaista siviilien suorittamaa konfliktin ehkäisyä, konfliktin jälkeistä toimintaa, ja on käynyt selkeästi ilmi, että juuri tämän kaltaiset hankkeet ovat merkitykseltään ja ehkä saannoltaan suuria juuri siksi, että niiden kautta myös siviiliväestössä luottamus ja ulkomaisten joukkojen hyväksyttävyys kasvaa. Silloin pitää nähdä se perusidea, että parhaimmillaan kokonaisvaltaisessa kriisinhallinnassa on tämä ase toisessa kädessä ja leipä tai omena sitten toisessa. Jotta siviiliapu saadaan perille, tarvitaan myöskin sotilaallista kriisinhallintaa.

Puhemies! Lopuksi vaan totean sen, että kaikki syy on etsiä niitä toimenpiteitä ja tukea niitä tavoitteita, mitä ulkoasiainvaliokunta ja eduskuntakin ovat asettaneet kehitysyhteistyörahojen kasvattamiseksi ja vielä niin, että me löytäisimme tavan, jolla me voisimme myöskin näitä kehitysyhteistyörahoja ohjata Afganistanin kaltaisiin kohteisiin, juuri sellaisiin asioihin, joilla me helpotamme siellä merkittävällä tavalla ihmisten työllistymistä vaihtoehtoisiin maatalouselinkeinoihin, saamme aikaan parempaa infrastruktuuria, sairaaloita, koulua, kaikkea sitä olennaista, millä rakennetaan oikeusvaltiota ja kansalaisyhteiskuntaa. Tässä Suomen osaaminen tulee varmasti parhaiten käytetyksi.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! On tietysti ehkä kohtalonkin ivaa, että nyt Suomen eduskunnassa keskustellaan Afganistanista huhtikuussa 2008 ja Afganistanista on tullut globaali haaste. Kun täällä ministeri Häkämies mainitsi, että Afganistan on haaste, niin globaalisti mielestäni se on haaste, haaste ja haaste. Siis se on vielä siihen suuntaan, mitä ministeri silloin Washingtonissa puhui Venäjästä, eli se on todella iso, iso haaste. Mutta ainahan Afganistan ei sitä ole ollut. Joskus 70-luvun alussa Kabulia verrattiin Pariisiin ja Afganistanin pitkälti heimopohjalle ja hyvin pirstaloituneeseen yhteiskuntaan rakentuva järjestelmä, mihinkä ed. Pulliainen viittasi, toimi omalla tavallaan. Se oli tietysti silloin myös naisen asemaan nähden tai yleensä tasa-arvoisuuteen katsoen länsimaisesta näkökulmasta hyvin epädemokraattinen, siellä ei silloin sodittu.

Mutta sitten kaikki muuttui, tietysti ensinnäkin niin, että onnettomassa Neuvostoliiton seikkailussa Afganistaniin sen hallituksen tukemiseksi, joka siellä oli, Afganistanista tuli kylmän sodan taistelutanner, ja rintamalinja kulki selkeästi Afganistanin poikki, hyvin monipolvisesti tietysti polveillen, ja tämä johti katastrofiin yhteiskunnan sisällä. Sitä katastrofia on jatkunut sitten Neuvostoliiton vetäytymisen jälkeen: pitkä sisällissodan kausi, sitten Talebanin vallanotto, jonka tehokkuutta kuvaa se, että huumeen tuotanto loppui silloin Afganistanissa. Se oli tämä Taleban-vaihe, kun ei oopiumia viljelty.

Mitä sitten? No, sitten oli kaksoistorneihin hyökkäys 11.9.2001 ja tämän jälkeen Yhdysvaltain väliintulo: hyökkäys Afganistaniin ja Talebanin hallinnon tuhoaminen, jonka pohja oli katsottu eettisesti ja poliittisesti mahdottomaksi. Osama bin Ladenia kuitenkaan ei ole löytynyt huolimatta siitä, että massiivinen hyökkäys ulottui läpikotaisin Afganistaniin. Tämän hyökkäyksen perustelut tietysti ovat siinä mielessä mahdollisia tai oikeutettuja, että oli kysymyksessä valtio, jonka sisältä käsin voitiin toteuttaa maailmanlaajuista terrorismia. (Ed. Claes Andersson: Eikö se ole Pakistanissa? — Ed. Jaakonsaari: Siinä rajalla!)

Mutta nykytilanne, missä tällä hetkellä eletään Afganistanissa, Afganistanin asukkaiden näkökulmasta on tietysti sellainen, että se voi muuttua vain paremmaksi. Silloin ihmisten jokapäiväisen elämän tukeminen on tässä ainut tie. Sotilaallisia, aseisiin pohjautuvia ratkaisuja on kokeiltu ja niitä on vuosikymmenien aikana koettu jatkuvasti ja historiallisesti sitä on siis monta kertaa yritetty. Eli pitää löytää muu tie kuin vain tämä aseellinen tie.

Täällä mainittiin neuvottelujen aloittaminen maltillisen opposition kanssa, yleensäkin sellaisen konsensuksen löytäminen, että ne, jotka katsovat tällaisen kovan Talebanien sotilaallisen ytimen säilyttämisen tärkeyden Etelä-Afganistanissa taikka sitten Pakistanin ja Afganistanin rajalla — ajoittain tietysti Pakistaninkin puolella — jäisivät vähemmistöön, niin että nämä eivät saa tukea Afganistanin asukkaiden keskuudesta. Silloin taloudelliset kysymykset tulevat tietysti ensisijaiseksi.

Täällä on useaan kertaan todettu, että yhteiskunta rakentuu unikon viljelylle ja siitä saataville vientituloille, joidenka aikaansaama ongelma, se suuri ongelma, on tietysti Yhdysvalloissa, Länsi-Euroopassa, siellä, missä unikon oopiumi muutetaan morfiiniksi ja käytetään huumausaineena. Mutta miten tästä päästään?

Ilmastonmuutoksen myötä jo 80-luvun aikana ja sen jälkeen Afganistanin luonnonolosuhteet ovat heikentyneet, sateisuus on muuttunut, ja oopiumi on kuitenkin nimenomaan se kasvi, joka pystyy edelleen tuottamaan sadon. Näin ollen se ajatus, mikä täällä tuli esille, johonka myös ministeri Väyrynen sinänsä myönteisesti suhtautui selvitettävänä asiana, yksi mahdollisuus, ehkä vaikea, kuitenkin olisi siis se, että oopiumisato ostettaisiin kansainvälisen yhteisön toimesta ja käytettäisiin tarvittavin osin hyödyksi lääketeollisuuden raaka-aineena. Jos ylituotantoa on, niin se tuhottaisiin.

Mutta kaiken kaikkiaan ongelma on yhteiskunnallinen, ei aseellinen. Ja ne, jotka Suomessakin ehkä haluaisivat päästä Afganistanin taistelujen ytimeen, Etelä-Afganistaniin, toivottavasti pysyvät vähemmistössä. Täällä mainittiin Suomen Kuvalehti. Ehkä Suomen Kuvalehden yleisönosasto on paikka, jossa tällaisia ajatuksia etenkin tulee vastaan. Käsiteltävä ulkoasiainvaliokunnan lausunto tukenee maltillista ja nimenomaan jälleenrakentamiseen pohjautuvaa Suomen politiikkaa, mitä toivon jatkossa.

Liisa Jaakonsaari /sd:

Arvoisa puhemies! Afganistan on kaukana, mutta, ah, niin lähellä. Kaikki tiedämme sen, että 90 prosenttia Helsingin kaduilla liikkuvasta heroiinista tulee Afganistanista ja koko Eurooppaa jännityksessä pitänyt terrorismi sai syntynsä ja kasvualustansa siellä Pakistanin ja Afganistanin rajoilla, ja tästähän tämä kansainvälisen yhteisön huoli ja kiinnostus ja toiminta sitten kumpuaa. Se on todella tärkeää ja varmasti kestää kauan ja vaatii sitkeyttä kaikilta toimijoilta ja myös meiltä kokonaisvaltaisempaa ajattelua.

Tuossa ed. Tiusasenkin puheenvuorossa oli vielä se vanhan ajan käsitys, että on olemassa hyvää siviilitoimintaa ja pahaa sotilaallista toimintaa. Näinhän se ei ole, vaan jos siviilitoiminnan kautta rakennetaan kouluja ja talebanit polttavat ne koulut, niin kyllä on hyvä, että on olemassa kansainvälisiä toimijoita, jotka yrittävät saada nämä koulujen polttajat, talebanit, sitten vastuuseen vaikka vähän kovemmallakin voimalla. Minä ainakin kunnioitan kovasti Ruotsin, Tanskan, Hollannin, näiden pienten maitten, rehellistä pyrkimystä siihen, että he ovat valmiita myös lisäämään sotilaallista voimaa, jotta tästä kokonaisuudesta voitaisiin pitää huolta, koska on vähän naiivia ajatella, että osa joukoista vaan rakentaisi koko ajan kouluja ja osa vetäytyisi pois taistelutehtävistä, ja sitten tämä kierre jatkuisi.

Siis kokonaisvaltaista ajattelua tarvitaan oikeasti ja vakavaa suhtautumista tähän, koska kyllä tämä on koko kansainvälisen yhteisön yksi semmoinen elämän ja kuoleman kysymys ja koetinkivi. Jos tässä Afganistanin vakautusoperaatiossa epäonnistutaan, niin kyllä saattaa käydä niin, että kaikki vetäytyvät takaisin omiin kuoriinsa ja omiin rappusiinsa ja tämmöinen globaali näkökulma kriiseihin häviää ja sitä kautta sitten kansainvälisen solidaarisuuden se heikkokin ajatus, joka tällä hetkellä on, häipyy. Erityisesti tämä on minusta tämän päivän kova haaste.

Täällä on puhuttu paljon koordinaatiosta, mutta siinä on tunnetusti se ongelma, että kaikki haluavat koordinoida, mutta kukaan ei halua tulla koordinoiduksi, ja siksi tässäkin tarvitaan todella vahvempaa toimintaa. Vaikka me olemme pieni toimija tietenkin, niin hyvä on, jos Suomi omalta osaltaan pystyisi kehittämään niitä malleja, joissa oikeasti pystytään koordinoimaan. Ja niin kuin täällä on käynyt ilmi, tämä järjestelmä ei Suomenkaan osalta ole vielä täysin hyvä, vaikka varmasti parempi kuin monissa muissa maissa. Otan esimerkin — täältä sisäministeri lähti pois: Muutama kuukausi sitten Suomessa puhuttiin isona ongelmana siitä, että poliiseja jää paljon työttömiksi, ja oikeastaan kansainvälisen kriisinhallinnan suurin ongelma on se, että ei ole poliiseja. Olisi mielenkiintoista tietää, millä tavalla ministeriössä koulutetaan, motivoidaan, kannustetaan poliisiopiskelijoita ja nyt työssä olevia poliiseja sitten osallistumaan tähän kansainväliseen kriisinhallintaan, millä tavalla puolustusministeriössä kannustetaan meidän sotilaitamme osallistumaan kansainväliseen kriisinhallintaan.

Luulen, että tässä on paljon vielä parantamista, niin kuin meidän kaikkien asenteissakin. Oikeastaan juuri sen takia kunnioitamme sotilaita. Minäkin kunnioitan sotilaita oikeasti siksi, että he osallistuvat myös vaikeissa paikoissa tehtävään työhön. Sehän on se kunnioituksen lähde, ja sen takia varmasti on niin, että tulevaisuudessa Suomi joutuu harkitsemaan sitä, että yhä enemmän osallistumme kriisinhallintaan ja itse asiassa yhä vaativammissa ja vaikeammissa paikoissa, eikä tässäkään voi tehdä sitä eroa, että jotkut YK-operaatiot olisivat pehmeämpiä ja helpompia, Nato-operaatiot vaikeita ja EU-operaatiot. Kyllähän tänä päivänä YK-operaatiot saattavat olla sotilaitten kannalta kaikkein vaikeimpia. Eli kokonaisvaltaista ajattelua tarvitaan tässäkin salissa.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyi.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Jaakonsaari viittasi allekirjoittaneen puheenvuoroon ja sanoi, että siinä olisi se vanhanaikainen sävy, että on nimenomaan vain pahaa sotilaallista toimintaa ja hyvää siviilitoimintaa. Ensinnäkin on myös pahaa siviilitoimintaa. Kun eduskunnan delegaatio vieraili vuonna 2000 Afganistanissa, niin näimme, mitä se kauppasaarto merkitsi, kun ei lääkkeitä voitu tuoda. Ketkä siitä kärsivät eniten? Tavalliset ihmiset, köyhät, lapset, sairaat, naiset.

Mutta tuo hyvä sotilaallinen toiminta, niin, arvoisa ed. Jaakonsaari, tarkoitin puheenvuorollani sitä, että pääpaino ratkaisussa pitää löytyä muualta kuin sotilaallisesta toiminnasta.

Claes Andersson /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suuresti arvostamani ed. Jaakonsaari puhui siitä, että syy lähteä Afganistaniin on terrorismi ja torniin hyökkäys lähti sieltäpäin. Se voi pitää paikkansa, mutta kun katsoo sitten, mikä on tulos siitä, että lähdetään tuhoamaan terroristeja Irakiin, Libanoniin, Pakistaniin, Jemeniin ja Afganistaniin, niin huomataan, että ainoa tulos on, että tuhatkertaisesti niin sanottujen terroristien määrä on lisääntynyt koko ajan. Tämä tie on kyllä hyvin tuhoisa. Kyllähän terrorismin syy piilee siinä, että ihmiset siellä ovat ilman toivoa ja elävät huonoissa sosiaalisissa ja taloudellisissa oloissa, ja se on niin kuin pohjana kuitenkin tälle, mutta eiväthän nämä terroristit lopu siihen, että niitä tuhotaan, vaan terrorismi lisääntyy koko ajan. Katsotaanpa vaikka Irakiin, missä ei ollut yhtään todisteita siitä, että al-Qaidalla olisi mitään yhteyttä Irakiin, ja se oli syy lähteä hyökkäyssotaan, ja kuitenkaan siellä ei ollut mitään semmoista. Nyt siellä on kyllä terrorismia.

Antti Kalliomäki /sd:

Puhemies! Olen sävyisämpi kuin ed. Jaakonsaari ja totean, että ed. Tiusasen puheenvuorossa oli historiallinen sävy, sillä tavalla vanhakantainen sävy. Totesitte aiemmassa puheenvuorossa, että brititkin lähtivät sieltä verissäpäin pois. Siihen voi lisätä, että yli 2000 vuotta aikaisemmin Aleksanteri Suureltakin varastettiin hevonen siellä. Konsti oli kyllä kova, ja hän sai hevosensa takaisin, pisti heimopäälliköt riviin, ja hevonen löytyi ennen kuin yhtään päätä ehti pudota. Mutta se ei ehkä ole ihan tämän päivän konsti. Kuitenkin tässä on minusta — vaikka leikillä on sija — totinenkin puoli, eli kyllä Afganistanin kohdalla nimenomaan tarvitaan tiukkaa realismia, ja siksi jo tuossa debatissa viittasin siihen, että tässä selvityksessä on, vaikka se sisällöltään pyrkii olemaan monipuolinen, niin kuitenkin ehkä hiukan liian paljon vivahdetta optimismiin, toiveikkuuteen, luottamukseen siitä, että kyllä tämä tästä suttaantuu sekä kansainvälisen yhteisön toiminnan osalta että myöskin Afganistanin sisäisen kehityksen osalta.

Ed. Pulliainenhan esitti täällä tämän peruskysymyksen, miten vakauttaminen voi onnistua. Selvitys vastaa siihen sillä tavalla, että on kyettävä aikaansaamaan Afganistanin viranomaisten täysi toimintakyky ja täysimääräinen vastuunotto maan tulevaisuudesta, siis tämä kuuluisa omistajuuskysymys, ja se on todella se iso juttu. Voi sitten kysyä, missä mennään nyt, mikä on todellisuus. Afganistan todella on tässä hauraitten valtioiden sarjassa, ja kansainvälisen yhteisön toiminta ei välttämättä aivan täydellä painolla kykene tähän haasteeseen vastaamaan. Sitoutuminen rakoilee liian paljon. Se rakoilee ennen kaikkea sotilaallisen toiminnan alueella etelässä Kandaharin alueella ja siellä, jossa todella sitten tarvittaisiin sitoutumista. Aiemmin hyvin tiukasti sitoutunut Kanadakin kuitenkin on esittämässä kysymyksiä, eli vastuullisia uusia maita ei ole oikeastaan tulossa vaan enemmänkin luopumassa nimenomaan tuolla sotilaallisen vaativuuden alueella.

Sitten vielä tämä toiveikkuuden tärkein kriteeri, sinänsä aivan ykkösasia, talouden kehittyminen, maan talouden myllyn pyöriminen, jos se saadaan hyvään kuntoon terveen rakenteen pohjalta, niin silloin ollaan todella hyvällä tiellä. Tässä suhteessa tuo selvitys on kyllä kaksijakoinen. Se ikään kuin antaa hyvin positiivisen kuvan talouden kehityksestä, mutta sitten myöntää sen pahan valuvian, joka talouden rakenteessa on, että kasvavassa mitassa se perustuu huumebisnestä rakentavaan toimintaan, ja tällä tavalla kansainvälisen yhteisön toiminta-aikana on menty todella huonoon suuntaan. Sitä aikaisemmin oli Taliban, sitä ennen Neuvostoliitto, jolla oli iso rooli kielteisen kehityksen aikaansaamisessa, mikä näkyy tänäkin päivänä: ei ole esimerkiksi infrastruktuuria, kastelujärjestelmää, jonka he tuhosivat pois lähtiessään, joka edesauttaisi toisen tyyppisten kasvien viljelyä kuin unikon viljelyä, joka on vähemmän riippuvainen veden saannista.

Hallinnon peruskysymys, se että historiallinen klaanijärjestelmä kyettäisiin kääntämään uhasta mahdollisuudeksi, on asia, jossa ei ole päästy niin pitkälle kuin pitäisi jo tässä vaiheessa kyetä. Totta kai myönnän ministeri Häkämiehen puheen oikeaksi siitä, että aikaa on vasta käytetty suhteellisen vähän, mutta tämä kääntäminen uhasta mahdollisuudeksi on aivan ratkaisevaa, ja Suomella on siinä oma roolinsa, koska meillä on hyvä koulutusohjelma sinne. Hirveän vähän resursseja — se on tietysti meidän kannaltamme miettimisen arvoinen asia.

Ed. Laukkanen viittasi tuohon kritiikkiin, joka tuli valiokuntakäsittelyssä, että ei ole ikään kuin yhtä puhelinnumeroa, yhtä keskusyksikköä täällä Helsingin päässä, johon voitaisiin koordinaatio viedä ja keskittää.

Puhemies! Ongelmia ja selityksiä on tuotu esille. Se on hyvä. Osin on jääty vastausta vaille ja peitetty turhankin toiveikkuuden alle, mutta johtopäätös ei ole kuitenkaan se, että olisi luopumisen aika, vaan nyt pitää sitoutua. Suomen on vahvistettava omaa sitoutumistaan ja sidottava se kyllä selkeästi kansainvälisen yhteisön sitoutuneisuuteen, joka ei tällä hetkellä ole riittävän vahva. Siinä meillä on keskusteluyhteys kaikkiin muihin osapuoliin tarpeen.

Hanna-Leena Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! Kuuntelin ilolla äskeistä ed. Kalliomäen puhetta, erityisesti loppua siitä ja kuinka kansainvälisen yhteisön pitäisi nyt sitoutua. Kyllä se sitoutuminen varmasti on vaikeaa, jos jokaisessa parlamentissa, aivan kuten Suomessakin, käydään jatkuvasti keskustelua siitä, mikä on Afganistanin exit plan. Kuitenkin tämä Afganistanin vakauttaminen, demokratian ja ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kehityksen edistäminen, perustuu vuoden 2001 Bonnin sopimukseen siitä, miten kansainvälinen yhteisö periaatteessa toimii Afganistanissa. Näistä tavoitteista ei ole mitään varaa tinkiä edelleenkään — ei mistään hinnasta. Nyt on se aika, jolloin tämän kansainvälisen yhteisön pitäisi nimenomaan toimia vastuullisesti ja luotettavasti eikä käydä niitä keskusteluja, joissa vaaditaan, että toiminta lakkautetaan mahdollisimman nopeasti. Nyt on se näytön paikka näyttää, että meistä, kansainvälisestä yhteisöstä, on tekemään tämä.

Edistystä on tapahtunut mutta lisää tarvitaan, sen tiedämme jokainen täällä. Afganistanin tilanne ei ratkea hetkessä, ei vuosissa, vaan 20 tai 30 vuodessa. Viime kädessä meidän on muistettava lordi Ashdownin sanat: "Se, joka lyö talebanit, on Afganistanin kansa itse." Meidän tehtävämme on siis ainoastaan auttaa tekemään tämä Afganistanin kansalle mahdolliseksi.

Kun puhuttiin täällä oopiumista voisin todeta, että kunpa oopiumia voitaisiin käyttää autojen biopolttoaineena. Luulen, että monta ongelmaa ratkeaisi saman tien. Kun maa ei sovellu muuhun oikeastaan kuin oopiumin kasvattamiseen, on selvä, että meidän täytyy rakentaa yhteiskunta, jossa voi muullakin toiminnalla elää. Aivan kuten ed. Andersson sanoi, tilanne on lähtenyt siitä, että ihmiset kokevat elämänsä toivottomaksi. Meidän tehtävämme on luoda yhteiskuntarakenne, joka mahdollistaa toivon syntymisen. Siksi koulujen rakentamisella, yhteiskunnan rakentamisella kaiken kaikkiaan, on äärimmäisen suuri merkitys.

Yhdyn ulkoasiainvaliokunnan lausuntoon, että valtioneuvoston tulisi laatia kokonaisvaltainen kriisinhallintastrategia ja Afganistania koskeva toimintaohjelma viipymättä. Olinkin iloinen, kun uusi ulkoministerimme kertoi, että tällaista työtä ollaan ulkoministeriössä jo tekemässä. Toivon itse kuitenkin, että valtioneuvostolla olisi rohkeita ja radikaalimpiakin toimenpiteitä Afganistanin suhteen.

Pohjoismaista Ruotsi ja Tanska harkitsevat sotilaallisen panostuksensa lisäämistä Afganistanissa. Ruotsilla on tällä hetkellä Afganistanissa 340 sotilasta, ja sillä on valtiopäivien mandaatti nostaa sotilaiden määrä tarvittaessa 600:aan. Suomella on 100 sotilasta, ja nyt ollaan lähettämässä 10 poliisin lisäjoukko. Tämä on äärimmäisen hieno asia. Tämä on lisänä siinä tärkeässä osassa Afganistanin rauhanturvaoperaatiota eli kriisinhallintaa, ja sikäli voimme olla iloisia siitä.

Afganistanin vakauttaminen ja jälleenrakentaminen on kansainvälisen yhteisön moraalinen yhteistyöprojekti. On sikäli hienoa, että tämä on lähtenyt YK-projektina, ja toivonkin, että YK sitä voisi johtaa. Mutta koska näin ei ole käynyt, vaan siitä on tullut Nato-johtoinen operaatio, on meidän jokaisen, myöskin sen sotilasosuuden vastustajan, muistettava, että YK on antanut Natolle mandaatin toimia Afganistanissa.

Siviilikriisinhallinnassa on selvät organisatoriset ongelmansa. Olisikin tärkeää, että juuri tässä kohtaa Suomi olisi edistämässä Esdp:n työtä siviilikriisinhallinnan saralla entistä painokkaammin ja tästä osasta Afganistanin tilannetta eduskunta saisi paremman selvityksen hieman säännöllisemmin.

Perinteisiä rauhanturvaoperaatioita, joista rauhanturvaajat selviävät käsiään likaamatta, ilman sotilaallisia kahakoita, ei käytännössä enää ole. Rauhan rakentamisessa sotilaallista vakauttamista tarvitaan, jotta turvallinen toimintaympäristö siviilikriisinhallinnalle pystytään luomaan. Tätä sanomaa vievät sotilaat itsekin jatkuvasti. Molempia osia tarvitaan — sekä sotilaallista että siviilikriisinhallintaa. On tärkeä muistaa, että Afganistanissa ovat tällä hetkellä jo läsnä kaikki siviilikriisinhallintajärjestöt. Se, että me emme paremmin tiedä tämän työn sisällöstä ja näistä saavutuksista, puhuu omaa karua kieltään tilanteesta.

Mielestäni keskustelu suomalaisten sotilaiden osallistumisesta Afganistanin vakauttamiseen pohjoisessa mutta ei etelässä on saanut vääristyneitä piirteitä. Ensinnäkin suhteellisuuden taju pitää säilyttää. Suomalaisten sotilaiden mukaan tilanne Afganistanin eteläosissa on tällä hetkellä yhtä vaarallinen kuin mitä se oli pohjoisosissa, kun suomalaiset menivät pohjoisosiin Afganistanissa. Tilanteen vaarallisuuden etelässä ei myöskään ole todettu paljoa poikkeavan tilanteesta Tšadissa tällä hetkellä.

Afganistanin operaation kulmakivi on Etelä-Afganistanin vakauttaminen. Isafin lähinnä brittiläiset ja kanadalaiset sotilaat etelässä tarvitsevat tuntuvaa apua, jos etelän maakunnat koskaan aiotaan saada vakautettua jälleenrakentamista varten. Vasta kun tilanne etelässä on saatu rauhoitettua, voidaan ajatella, että Afganistanin operaatio alkaa olla hallussa. Suomalainen solidaarisuus ei tähän tehtävään etelässä, näemme nyt, veny. Etelä-Afganistaniin kulminoituu myös Afganistanin huumeongelman ratkaisu, sillä tiheimmin oopiumia viljellään juuri siellä. Oopiumi ja siihen liittyvä rikollisuus sekä korruptio ovat Afganistanin vakauttamiselle jopa suurempia uhkia kuin Taleban-sotilaat. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Kansainvälisellä yhteistyöllä ei ole varaa epäonnistua Afganistanissa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Toivosta haluaisin sanoa, että varmasti jokaisen lapsen silmistä loistaa toivo, kun hän syntyy, ja sen jälkeen tulee tämä epätoivo, joka näkyi myös esimerkiksi niistä silmistä, kun olimme Kabulissa vuonna 2000 kesällä ja siellä oli 4-vuotias tyttö, jonka molemmat jalat olivat amputoituneet miinan räjähdyksessä ja toinen käsi myös. Kaikissa näissä kolmessa raajassa oli myös proteesi, kiitos itävaltalaisten.

Mutta ed. Andersson totesi hyvin tärkeän asian. Se on tämä terrorismin pohja, kasvualusta. Muistan sen keskustelun, sen vähäisen keskustelun, mitä tässä salissa käytiin vuoden 2001 tapahtumien jälkeen. Silloin syyllistettiin niitä, jotka hakivat selitystä terrorismille köyhyydestä, epätasa-arvosta. Mutta nyt olen huomannut, että myös paavi Benedictus XVI nostaa nimenomaan tämän asian keskiöön.

Todellakin, mitä ed. Kalliomäki totesi, kyllä historiallinen näkökulma on tärkeä, ja mielestäni sitä ei pidä unohtaa. Sen ymmärtäminen, mihinkä ed. Pulliainen viittasi, että Afganistan on todella sosiaalinen mosaiikki, sen ymmärtäminen ja sen sisälle pääseminen on myös ehtona siihen, että eteläinen osa Afganistanista pystytään saamaan mukaan rauhoittumaan ja rauhalliseen sosiaaliseen kehitykseen.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kokoavana vastauspuheenvuorona muutamaan puheenvuoroon.

Ensinnäkin tästä yleisestä politiikan teosta. Tämän laatuisessa asiassa, arvoisat edustajatoverit, tämän laatuisessa asiassa jonkun edustajan leimaaminen konservatiiviksi muutaman vuoden tai muutaman kuukauden takaisiin kannanottoihin nähden ja niiden perusteella on äärimmäisen kohtuutonta. Jos tällaisella takarivin taavi -kansanedustajalla on ollut sellaiset tiedot valtioneuvoston meille saattamina kuin meillä on ollut, niin jos edustaja tulee niillä tiedoilla varovaiseksi kannanotoissaan, harjoittaa niin sanotun varovaisuusperiaatteen toteuttamista, ei se ole ihme. Sen pitäisi olla kaikkien kohdalla ensimmäinen vaihtoehto. Ja vielä sen lisäksi aina pitää projisoida siihen tietoon, mikä sillä hetkellä on, siihen maailmantilanteeseen, paikalliseen tilanteeseen, mikä silloin vallitsee, eikä sillä tavalla, että ollaan besserwissereitä kahden vuoden kuluttua ja sanotaan, että ähäkutti, nytpäs olitkin muuttanut mielipidettäsi asiasta.

Arvoisa puhemies! Toinen kokoava vastauspuheenvuoro on se, että mikä pitää olla sen perimmäisen tavoitteen, arvoisa läsnä oleva ministeri, tässä tapauksessa. Se on se, että perustuotanto on kunnossa. Se on sillä tavalla, että nykyisin koko maapallolla kaikki on kiinni perustuotannosta, energian riittävyydestä ja ruuan riittävyydestä ja kysymys on siis maankäytöstä. Jos mihinkä tahansa tällaiseen operaatioon ryhdytään, niin jos ei siinä perimmäisenä tavoitteena ulkopuolisen intervention kautta ole perustuotannon turvaaminen sillä alueella, niin sehän johtaa siihen, että heti, kun turvaajat ovat lähteneet pois, ruvetaan taistelemaan niistä resursseista, jotka sillä paikalla on, ja tämä maapallo on jo kohta täynnä resurssisotia. Toisin sanoen sen takia kai minä olen ymmärtänyt, että me olemme päässeet jonkinlaiseen konsensukseen siitä, että meillä on sotilaallinen kriisinhallinta, siviilikriisinhallinta ja kehitysyhteistyö yhdessä ketjussa tällä hetkellä ja rinnakkaiselementteinä perimmäisenä tavoitteena nimenomaan se, että se normaali elämänmeno kestävällä tavalla maankäytöllisesti mahdollisissa olosuhteissa on ylipäätään mahdollinen.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa puhemies! Kyllä Bukarestin kokous osoitti sen, että kansainvälisen yhteisön eri toimijat istuvat samassa pöydässä ja haluavat yhdessä kantaa vastuuta. Se oli vahva osoitus, ja Suomi oli siinä pöydässä mukana. Juuri eilen saimme myöskin käydessämme Nato-esikunnassa ja myöskin EU:n sotilasesikunnassa vastaavan viestin. He totesivat tyytyväisinä tämän yhteisestä pöydästä annetun viestin. Se varmasti vie asioita eteenpäin Afganistanissa, joka on todellinen koetinkivi kansainväliselle yhteisölle, miten siellä pystytään etenemään.

Suomen panos on ollut vahva omalla alueellaan, ja Suomen on edettävä tällä samalla alueella, panostettava niihin keinoihin, mitä se on tähänkin mennessä käyttänyt, ja lisättävä kehitysapua, jotta ed. Pulliaisen perään kuuluttamat perustuotannon turvaamiset ja yhteiskunnan toimivuuden ja ihmisoikeuksien eteneminen etenevät ja oikeusvaltioperiaatteet etenevät niin vahvasti, jotta siitä tulee toimiva yhteiskunta, joka sitten pystyy ottamaan myöskin koko valtakunnan omaan johtoonsa. Se on tosin haasteellinen ottaen huomioon talebanien historian ja muun, mutta tällä tiellä on edettävä. Ja Suomi on vahvasti mukana ja toivon mukaan lisää panostuksia juuri niin kuin tässä on viitoitettu tämänkin keskustelun aikana. Siinä on meillä aivan riittävästi haastetta. Sitten on tulevina vuosina katsottava, kun nähdään, miten muut käynnissä olevat rauhanturvaoperaatiot, kriisinhallintaoperaatiot, etenevät.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Seppo Kääriäinen.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomi on erittäin kiitettävästi kantanut kansainvälistä vastuuta kriisinhallinnassa, siviilikriisinhallinnassa, kehitysyhteistyössä. Tämä on kansakuntamme voimavaroja ajatellen ehdottomasti olemassa oleva tosiasia. Samalla kun osallistumme näihin vaikeisiin kriisinhallintaoperaatioihin, on pidettävä kuitenkin määrätietoisesti huoli siitä, että nämä eivät liikaa kuluta meidän voimavarojamme eivätkä ole pois meidän oman maamme puolustuskyvystä. Toivon, että tähän asiaan jatkossa kiinnitetään voimakasta huomiota.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomella on pitkät perinteet rauhanturvaamisessa, ja on hyvä, että Suomikin on pienellä joukolla mukana Afganistanissa. Erityisesti siviilikriisinhallinta tulee olemaan tärkeä haaste. Ja kuten ed. Pulliainen sanoi, alkutuotanto, ruuan saanti ja ihmisoikeudet ovat ne kysymykset erityisesti, missä Suomi voi olla mukana.

Olisin toisaalta kysynyt puolustusministeriltä, kun toisaalta Nato on muuttumassa eurooppalaisemmaksi, siellä ei olla välttämättä enää ihan samaa mieltä transatlanttisesti Yhdysvaltojen kanssa, ei oltu Irakiin lähdöstäkään. Kuitenkin pääministeri Vanhanen konkretisoi aika hyvin, että jos Suomi olisi Nato-joukoissa, niin he olisivat siellä kovissa paikoissa Etelä-Afganistanissa, nyt he ovat rauhanturvaamisoperaatiossa Pohjois-Afganistanissa. Miten te näette, tuleeko YK:n ja Naton yhteistyö lisääntymään kriisinhallinnassa entisestään, kun tuolla Bukarestin kokouksessa oli näin monia osapuolia mukana nimenomaan kansainvälisistä osapuolista?

Ja sitten tietysti yksi kysymys on se, onko esimerkiksi tässä Afganistan-politiikassa tosiaan myös eduskunnalla teidän mielestänne riittävästi valtaa siitä meidän puolestamme päättää.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Kaikki viestit, mitä Afganistanista tulee, ovat hälyttäviä. Tilanne siellä on vaikea, pohjoisessa joten kuten hallinnassa mutta etelässä kehittymässä pahempaan suuntaan. Kun kuulee, mitä presidentti Bush, Chirac ym., ym. sanovat, niin he kaikki ovat sitä mieltä, että sinne pitää saada lisää sotilaita. Ranskalaiset ja italialaiset todennäköisesti lähettävät niin kuin myöskin tanskalaiset. Saksassa käydään kovaa, kovaa keskustelua siitä, lähetetäänkö vai eikö.

Ja kaikissa näissä maissa, kaikissa maissa, kansa ja yleinen mielipide on sitä vastaan, että lisäjoukkoja sinne lähetettäisiin. Tämä synnyttää tietenkin erittäin vaikean tilanteen. Asiantuntijat, jotka tuntevat tilanteen, sanovat, että sinne tarvitaan lisää sotilaita. Kansa niissä maissa, mistä sotilaita tulisi lähettää, on sitä vastaan, ja ratkaisu siirtyy poliitikoille, lähettävätkö poliitikot vai eivät. Niin kuin sanoin, Ranska ja Italia ja todennäköisesti myöskin Tanska lähettävät, mutta ei taida riittää.

Ed. Martti Korhonen merkittiin läsnä olevaksi.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Näin lopuksi minunkin oli vähän vaikea saada selkoa ed. Tiusasen puheenvuorosta, muisteliko hän lämmöllä neuvostomiehitystä tai Talibanien kykyä kitkeä huumetuotanto. Tuntui kuin tämä YK:n mandatoima Isaf-operaatio ei olisi saanut siinä maassa mitään aikaan, mutta sen takia en sitä puheenvuoroa sen enempää kommentoi.

Mutta siihen kysymykseen on itse kukin usein joutunut vastaamaan, kauanko tuo operaatio kestää. Siihen ei varmasti tästä salista vastausta löydy. Mutta sen sijaan, jos kysytään, että jos Isaf-operaatio maasta poistuu, mitä sitten tapahtuu, aika moni päätyy hyvin johdonmukaisesti siihen vastaukseen, että johtopäätös on se, että Karzain nykyinen hallinto kaatuu ja tilalle tulee Taliban-hallinto. Siitä meillä on kokemusta, minkälainen hallinto se oli. Se on se vaihtoehto.

Näin ollen on tietysti haastava tilanne, millä tavalla esimerkiksi Naton piirissä — on ihan totta, että siellä on käyty keskustelua siitä, että erityisesti Etelä-Afganistanin osalta on ikään kuin sotaväsymystä — haluttaisiin taakanjakoa laventaa. Erityisesti toiveet ovat kohdistuneet Saksaan, joka toistaiseksi on rajannut hyvin määrätietoisesti. Nythän Yhdysvallat päätti lähettää sinne reilu 3 000, Ranska noin 800. Se keskustelu indikoi sitä, että he pysyvät siellä. Tältä osin näyttää, että pahimmat ikään kuin tämän tyyppiset keskustelut on ohitettu.

Mutta todellakin tuo Bukarestin viesti oli yksiselitteinen siinä mielessä, että koko kansainvälinen yhteisö oli paikalla, näistä vaikeuksista huolimatta uskoo, että oikein toteutettuna sekin päivä koittaa, jolloin tämä rauhanturvaoperaatio voi sieltä poistua, mutta se edellyttää ennen kaikkea sitä, että Afganistanin armeija, poliisi ottavat vastuuta, että saadaan näitä kehitystoimia, juuri sitä laajaa kriisinhallintamallia vietyä eteenpäin, mitä täällä on peräänkuulutettu.

Haluan omalta osaltani kiittää eduskunnan UaV:tä, ulkoasiainvaliokuntaa, tästä lausunnosta ja tästä käydystä keskustelusta ja näistä evästyksistä. Ne otetaan taatusti huomioon, ja uskon, että tämä asia ei ole loppuun käsitelty.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ei varmasti olekaan. Kun ministeri käyttää puheenvuoron ministerivastuulla ja ministeriaitiosta ja toteaa, että ed. Tiusanen muistelee lämmöllä Neuvostoliiton miehitystä, niin kysyn, arvoisa ministeri, mitä te sillä tarkoitatte. Kun totesin suunnilleen sanatarkasti, että britit tulivat 1800-luvun lopussa verissä päin pois Afganistanista ja Neuvostoliitolla on omat kokemuksensa siitä, ja muuta en todennut Neuvostoliiton miehityksestä. Mikä on se lämmöllä muisteleminen, ministeri Häkämies? Mitä te tarkoitatte, vai onko se vain teidän omaa ehkä alitajuista muuta ajattelua ja suhtautumista edustajaan? En ymmärrä tuota. Ehkä selitätte sen.

Mitä tulee siihen, onko saatu mitään aikaan, niin varmasti on saatu aikaankin. Kysymys on siitä, mitä vielä ei ole saatu aikaan. Sen takia kai täällä keskustellaan.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Arvoisalle ministerille kommentoin äskeisen lausunnon johdosta sitä osuutta, että jos nykyiset joukot sieltä lähtevät pois, niin talebanit tulevat tilalle ja talebanit siellä ovat, elikkä toisin sanoen tämä on potentiaalinen uhkatilanne hyvin pitkäksi aikaa eteenpäin. Arvoisa ministeri, eikö silloin ole sillä tavalla, että silloin koko tätä konseptia pitää muuttaa sillä tavalla, että siihen alkutuotantoon, perustuotantoon, yhteiskunnan perusrakenteeseen pitää satsata valtavasti, koska sehän on se vaihtoehto, mikä tarjotaan, ja sitten se helpottaa meidän muukalaisten läsnäoloa siellä, kun siellä on se kunnossa. Pitää siellä meikäläistenkin siitä selvitä.

Keskustelu päättyi.