Pertti Salolainen /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Sen jälkeen kun valiokunta on käsitellyt tätä asiaa, olemme saaneet lukea tiedotusvälineistä, että Afganistanin presidentti on antanut aika erikoisia lausuntoja, jotka ovat omiaan hämmentämään sitä tilannetta, joka muutenkin on aivan riittävän sekava, ja tämä keskustelu siis käydään tilanteessa, jossa Afganistanin presidentti Karzai on näillä lausunnoillaan asettanut tiettyjä kysymysmerkkejä siitä, mihin ollaan matkalla.

Afganistanin tilanne on kaikilla mittareilla mitattuna edelleenkin hyvin vaikea. Ulkoasiainvaliokunta ja koko eduskunta on käsitellyt Afganistanin tilannetta ja Suomen kokonaisvaltaista osallistumista Isaf-operaatioon säännöllisesti vuodesta 2002 lähtien. Keskeinen johtopäätös on ollut koko ajan täsmälleen sama: Afganistanin kriisin ratkaisu voi perustua vain poliittisen sovinnon varaan.

Afganistanin vakauttamisen kannalta tämä ja seuraava vuosi ovat hyvin tärkeitä. Afgaanit ja maan vakauttamista tukeva kansainvälinen yhteisö odottavat näkevänsä sellaisia konkreettisia tuloksia, jotka mahdollistavat vastuun asteittaisen siirron maan omille viranomaisille ja kansainvälisen tuen painopisteen siirtämisen sotilaallisesta siviilikriisinhallintaan ja kehitysyhteistyöhön, siis enemmän siihen suuntaan.

Presidentti Karzaihin kohdistuu nyt entistäkin suurempia odotuksia. Mutta kuten edellä totesin, hänen viimeaikaiset lausuntonsa eivät ole olleet omiaan lisäämään luottamusta hänen kykyynsä vakauttaa sisäpoliittista tilannetta ja kumppanuutta kansainvälisen yhteisön kanssa. Olihan aika outo heitto, että kansainväliset tarkkailijat olivat käyneet sotkemassa Afganistanin vaalit.

Kriisin ratkaisun kannalta olennaista kuitenkin on, että afganistanilaiset itse ovat avainroolissa. Heitä vastassa olevien haasteiden mittavuutta ei ole syytä mitenkään vähätellä. Valiokunnan mietinnössä todetaan, että puutteet oi-keusvaltiokehityksessä ja hyvän hallinnon rakentamisessa ovat aseellisen toiminnan ohella tavallisten afganistanilaisten turvallisuuteen kohdistuvia uhkia.

Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota ihmisoikeuskysymyksiin. Erityisesti naisten ja tyttöjen ihmisoikeudet ja muun muassa uskonnonvapaus eivät käytännössä toteudu Afganistanissa. Huumeilla ja huumetaloudella on keskeinen konfliktia ylläpitävä rooli. Talouden kasvu on perustunut pitkälle huumetalouden varaan. Huumerikollisilla on vahvat yhteydet maan viranomaisiin ja vastarintaryhmiin, Taleban mukaan lukien. Korruptio on keskeinen viranomaisten uskottavuutta väestön ja kansainvälisen yhteisön silmissä heikentävä ilmiö.

Pakistanilla on tietenkin avainrooli koko alueen kehityksen kannalta. Afganistanin kriisiin ei voida löytää kestävää ratkaisua ilman Pakistanin myötävaikutusta. Toisaalta myös Pakistaniin kohdistuu sisäisiä ja ulkoisia uhkia, jotka horjuttavat sen olemassaoloa sekä demokratian kehittymistä. Tietenkin on niin, että jos Pakistan horjahtaa islamistien käsiin, se on aivan toisen mittaluokan ongelma kansainväliselle yhteisölle kuin konsanaan Afganistanin tilanne.

Herra puhemies! Asevoimien ja poliisin rakentamisessa saavutetut tulokset osoittavat, että afgaanit ovat kyllä halukkaita ottamaan itselleen vastuuta ja jopa päävastuun turvallisuustilanteen parantamiseen tähtäävässä toiminnassa. Afganistanin hallitus tarvitsee kuitenkin kansainvälisen yhteisön tukea omien valmiuksiensa kehittämiseen, ja siksihän mekin siellä olemme.

Turvallisuusvastuun siirrolle on nyt asetettu aikataulutavoite, jonka mukaan turvallisuusvastuun siirto aloitetaan rauhallisemmissa maakunnissa vuosien 2010—2011 taitteessa, eli siis kyllä täytyy sanoa: aika pian. Afganistanin hallituksen tavoitteena on, että kolmen vuoden kuluessa maan turvallisuusviranomaiset ottavat asteittain päävastuun operaatioiden toimeenpanosta Isaf-joukkojen roolin muuttuessa tukea antavaksi. Afganistanin turvallisuusviranomaisten tulisi ottaa täysi vastuu turvallisuudesta viiden vuoden kuluessa. Sekin on äärimmäisen haastava tavoite.

Turvallisuusvastuun siirrolle kansainvälisesti asetettu aikataulutavoite ohjaa myös Suomen osallistumista koskevaa suunnittelua. Ulkoasiainvaliokunnan enemmistö asettui tukemaan suomalaisen kriisinhallintajoukon esitettyä väliaikaista vahventamista enintään 195 sotilaaseen. Valiokunnan mietinnössä korostetaan, että eduskuntaa on informoitava säännöllisesti Isaf-operaation etenemisestä kiinnittäen nykyistä enemmän huomiota myös kriisinhallinnan vaikuttavuuteen.

Vuoden 2011 loppupuolella tehtävässä tarkastelussa tulee erikseen huomioida edistys vastuunsiirrossa afgaaneille sekä Suomen ja kansainvälisen yhteisön vahva pyrkimys sotilaallisen kriisinhallintaosallistumisen asteittaiseen vähentämiseen. Emme me suomalaiset halua myöskään olla siellä päivääkään yli tarpeen, vaan heti kun tilanne on jotenkin hallinnassa, sieltä on lähdettävä pois.

Herra puhemies! Haluan lopuksi kiinnittää huomiota siihen, että Afganistanista on tullut Suomen kriisinhallintaosallistumisen ja kehitysyhteistyön tärkein yksittäinen kohdemaa. Sotilaallisen kriisinhallintaosallistumisen kannalta Afganistanin merkitys painottuu entisestään, sillä tiedossa olevan suunnittelun perusteella Suomen osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan laskee vain noin 250 sotilaaseen vuoden 2011 alkuun mennessä, kun marginaaliahan meillä on perinteisesti ollut tuhanteen sotilaaseen asti, eli siis me laskeudumme aika alhaiselle tasolle. On jopa hieman paradoksaalista, että samaan aikaan noin 300 suomalaista sotilasta on valmiusvuorossa kahdessa EU:n taisteluosastossa.

Osallistumisen laskeva trendi on ristiriidassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon linjausten kanssa. Vajetta ei voida korvata siviilikriisinhallinnan osallistumistason nopealla ja merkittävällä kohottamisella, sillä siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiudet eivät ole sillä tasolle, että korjausliike olisi nopeasti toteutettavissa.

Osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan on tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Toivon ministereiden esittävän omissa puheenvuoroissaan näkemyksiään siitä, miten Suomen osallistumistasoa ja osallistumisen muotoa kriisinhallintaan tulisi jatkossa kehittää. Lisäpanostus rauhanvälitystoiminnan vahvistamiseen voisi olla yksi mahdollisuus, jota kannattaisi selvittää ja joka täydentäisi Suomen panosta kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan alueella, ja voin sanoa, että tästä on myöskin varsin myönteiseen sävyyn keskusteltu viime aikoina ulkoasiainvaliokunnan kokouksissa.

Juha Korkeaoja /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! YK:n mandatoima ja Naton johtama Isaf-operaatio käynnistyi joulukuussa 2001, eli se on kestänyt tähän mennessä jo reilut kahdeksan vuotta. Vaikka Afganistanissa on saatu aikaan monilla osa-alueilla positiivista kehitystä, muun muassa tyttöjen koulunkäynti on laajentunut ja terveydenhuollon tila on parantunut, ei Isaf-operaation tuloksia voida pitää riittävän hyvinä. Turvallisuustilanne maassa myös aikaisemmin rauhallisilla pohjoisilla alueilla on heikentynyt, huumetalous on vahvistunut ja korruptio rehottaa. Isaf-operaatio ei ole onnistunut saavuttamaan kansalaisten luottamusta, ja tosiasiassa maa on poliittisesti pahasti jakaantunut. Erityisen suurena ongelmana on pidettävä sitä, että maan suurimman etnisen ryhmän, pataanien, keskuudessa luottamus Karzain hallitusta ja sitä tukevia Isaf-joukkoja kohtaan ei ole suuri.

Ulkoasiainvaliokunta toteaa mietinnössään, että sotilaallisin toimin ratkaisua Afganistanin kriisissä ei voida saavuttaa. Keskustan eduskuntaryhmä yhtyy tähän käsitykseen. Afganistanin kriisinhallintaoperaation toimintatapoja onkin pyritty muuttamaan parempien tulosten aikaansaamiseksi. Tavoitteeksi on asetettu kokonaisvaltainen lähestymistapa, jossa sotilaallisen kriisinhallinnan ohella pyritään vahvistamaan siviilikriisinhallinnan elementtejä, kuten poliisin ja oikeuslaitoksen kehittämistä, ja luomaan kehitysyhteistyöllä perustaa yhteiskunnan perusrakenteiden luomiseksi ja vahvistamiseksi. Sotilaallisen kriisinhallinnan alueella tavoitteeksi on asetettu afgaanikansalaisten suojelu ja vastuun siirtäminen Afganistanin omille turvallisuusviranomaisille tukemalla muun muassa Afganistanin kansallisen armeijan koulutusta.

Arvoisa puhemies! Kuitenkin kaikkein tärkeimpänä toimintastrategian muutoksena voidaan pitää sitä, että kansallinen sovintoprosessi on aloitettu. Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että kokonaisvaltaista lähestymistapaa vahvistetaan lisäämällä siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön elementtejä huomattavasti nykyisestä. Erityisen tärkeää todella on se, että poliittinen sovintoprosessi saadaan täydellä vauhdilla liikkeelle, sillä kestävää rauhantilaa ja vakaata kehitystä ei voida saavuttaa ilman Afganistanin kaikkien etnisten ryhmien mukanaoloa. Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että Isafin rinnalla toimivaa YK:n avustusmissiota Unamaa vahvistetaan, sillä YK:n missiolla on päävastuu kansainvälisen toiminnan koordinoimisesta.

Ulkoasiainvaliokunta toteaa puolustusvaliokunnan kantaan yhtyen, että Isaf-operaation luonne on muuttunut sen alkuajoista merkittävästi. Natosta ja Isafista on tullut konfliktin osapuoli. Tätä tosiseikkaa on pidettävä Suomen osallistumisen näkökulmasta merkittävänä muutoksena, sillä perinteisesti Suomi on osallistunut rauhanturvaamiseen neutraalina konfliktin osapuolten suhteen. Muutosta ei voida pitää ongelmattomana ottaen huomioon suomalaisten joukkojen luonne asevelvollisuusarmeijan reserviin kuuluvana joukkona.

Keskustan eduskuntaryhmä tukee hallituksen ja tasavallan presidentin esitystä suomalaisten joukkojen määrän lisäämisestä väliaikaisesti nykyisestä 145:stä 195:een samalla, kun myös siviilikriisinhallintaa ja kehitysyhteistyötä vahvistetaan. Sotilaitten määrän lisääminen on suhteessa Isafin kokonaisvahvuuden kasvattamiseen ja mahdollistaa toimimisen komppaniavahvuudessa. Samalla keskustan eduskuntaryhmä pitää kuitenkin tärkeänä, että Isaf-operaatiossa määrätietoisesti pyritään tilanteeseen, mikä mahdollistaa joukkojen vähentämisen aloittamisen heti, kun turvallisuustilanne sen sallii. Suomen tulee omalta osaltaan aktiivisesti seurata operaatiolle asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja tehdä päätökset oman osallistumisen jatkosta ja osallistumisen muodoista tältä pohjalta. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että huolimatta tavoitteesta siirtää painopistettä siviilikriisinhallinnan suuntaan sekä koko Isafin osalta että Suomen osallistumisen osalta nyt tehtävillä päätöksillä ei painopisteen muutos toteudu.

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä yhteistyön kehittäminen Ruotsin ja Norjan kanssa on tarpeen. Tämä on tärkeää siksi, että pohjoismaisen viitekehyksen puitteissa joukkojen käytön toiminta-ajatus on pitkälle yhteneväinen ja poikkeaa muiden maiden toimintatavoista. Pohjoismaiselle toimintatavalle on ominaista pyrkimys luoda kontakteja ja sitä kautta luottamukselliset suhteet paikalliseen väestöön.

Ulkoasiainvaliokunta yhtyy puolustusvaliokunnan lausuntoon sisältyviin kantoihin Porin Prikaatin valmiusjoukkokoulutuksen hyvän soveltuvuuden, sopimuksen vapaaehtoisuuden, varttuneempien ja kokeneempien reserviläisten osaamisen yhdistämisen periaatteiden ja joukkojen varustamisen osalta. Aidon vapaaehtoisuuden merkitystä ja sen toteutumisen varmistamista onkin syytä korostaa erityisesti niissä tilanteissa, joissa operaatioon lähdetään lähes suoraan varusmiespalvelun päätyttyä.

Arvoisa puhemies! Varusmiespalvelun suorittaminen pohjautuu perustuslaissa säädettyyn maanpuolustusvelvoitteeseen. Tästä poiketen osallistuminen kriisinhallintaoperaatioon on, niin kuin tiedetään, täysin vapaaehtoista.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että hallitus informoi eduskuntaa säännöllisesti Isaf-operaation etenemisestä selonteossa toteutetulla tavalla ja muun muassa arvioi asetettujen tavoitteiden saavuttamista.

Ilkka Kanerva /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensin hyvät uutiset. Joukkomurhat Kabulin jalkapallostadionilla ovat historiaa. Vielä kymmenen vuotta takaperin afganistanilaisessa koulussa oli vain noin 800 000 poikaa, ei ensimmäistäkään tyttöä. Tällä hetkellä eri puolilla maata käy päivittäin koulussa 8 miljoonaa tyttöä ja poikaa. Terveydenhuolto on parantunut, polio lähes kukistettu. Valtaosa afganistanilaisista saa tänä päivänä terveyspalvelunsa. 5 miljoonaa talebanien hirmuhallintoa paennutta afgaania on voinut palata koteihinsa. (Ed. Laakso: Iran on pakottanut!) Poliittisen järjestelmän kehitys on aluillaan, ja maassa vallitsee jonkin asteinen ilmaisunvapaus satojen eri medioitten muodossa. Kansantuote on kymmenenä viime vuotena likipitäen kaksinkertaistunut. Luottamus kansainvälisiin joukkoihin on vahva. Viimeisimpien tietojen mukaan afgaanit tukevat kansainvälisiä joukkoja, eivät missään nimessä talebaneja.

Puhemies! Sitten ikävät tosiasiat. Turvallisuustilanne on erittäin heikko, itse asiassa heikentynyt kaiken aikaa. Korruptio läpäisee koko yhteiskunnan. Köyhyydestä ja syrjäytyneisyydestä sikiää vastenmielistä väkivaltaa ja vierasvihaa. Räikeät ihmisoikeusloukkaukset ovat jokapäiväisiä. Kansainvälisen yhteisön sosiaaliset ohjelmat eivät saa riittävää luottamusta osakseen. Huumetalous, huumerikollisuus kukoistavat ennennäkemättömällä tavalla. Afganistanin ja ydinasevaltio Pakistanin väliset kytkökset ja sisäiset epävarmuudet voivat johtaa äärettömän vakaviin alueellisiin tai kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaaviin tilanteisiin.

Yhtä kaikki, rauhanturvatoiminnan perusta on yleensä siinä, että on olemassa rauha, jota turvataan. Sitä Afganistanissa ei tänä päivänä valitettavasti ole, mutta onneksi on YK:n mandatoima rauhanturvaoperaatio, joka antaa toivoa. Suuri virhe nyt olisi se, että talebaneille ja al-Qaidalle annettaisiin vapaat kädet. Se olisi tuhoisaa ei vain Afganistanille vaan aiheuttaisi myös vaarallisia asetelmia meille kaikille.

Yksinomaista sotilaallista ratkaisua ei tietenkään ole. Mutta kysymys kuuluu, onko ylipäätään mitään realistista ratkaisumallia. Mitä tähän sanoo kansainvälinen yhteisö? Sen on nyt annettava vahva tukensa Afganistanille, mutta vihdoin on onnistuttava myös sovintoprosessin osalta. Lähivuosina on toteutettava vastuun siirto asteittain afgaaneille itselleen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tukitoimia Afganistanin hyväksi tultaisi jatkamaan vielä erittäin pitkään. Matka kansainvälisen terrorismin koulutuskeskuksesta, huumekaupan ja pakolaisvirtojen lähteiltä tulee vielä vuosikausia vaatimaan kansainvälisen yhteisön kärsivällisyyttä ja ponnisteluja. Pelissä on YK:n ja koko kansainvälisen yhteisön uskottavuus ja tulevaisuus.

Herra puhemies! Mitä tähän sanoo sitten Suomi? Tärkeintä on turvallisuus ja vakaus, toisekseen huumeiden ja rikollisuuden torjunta. Tämä edellyttää tietysti ensinnäkin panostustamme kehitysyhteistyöhön yli 100 miljoonan euron tasolla lähivuosien, nähtävissä olevien vuosien myötä. Tietenkin panostamme siviili- ja sotilaskriisinhallintaan, ja tältä osin nyt tehtävä lisäys on väliaikainen mutta ei määräaikainen. Nyt toteutettava vahvistus on tärkeä myös meidän omien joukkojemme turvallisuuden kannalta. Kansainvälisellä yhteisöllä ei kerta kaikkiaan ole varaa epäonnistua Afganistanissa. Viime kädessä kysymys on myös suomalaisten turvallisuudesta.

Tilanne on vakava, vaikea, muttei toivoton. Kehitys pitää kääntää parempaan suuntaan, ja voimme osaltamme vaikuttaa siihen osana kansainvälistä yhteisöä. Näitä päätöksiä ei tehdä kevein perustein. Linjaus on aina vaativa ja raskas, ja meidän on tehtävä kaikki mahdollinen myös omien joukkojemme suojelemiseksi. Tilanne ei rauhoitu pelkin asein. On päästävä neuvottelemaan rauhasta. Afganistania ei tule jättää talebanien armoille. Me emme käy Afganistanissa sotaa, vaan autamme siellä uuden valtion ja uuden vakauden rakentamista. Tarvitsemme sotilaita, tarvitsemme siviilejä, mutta syvimmiltään meidän on nähtävä afganistanilaisen konfliktin taustat ja niihin liittyvät ratkaisumahdollisuudet.

Herra puhemies! Niinpä Suomen myönteinen panos vakavien kriisien ratkaisemiseen saattaisi olla itse asiassa jopa moninkertainen, mikäli kykenisimme keskittymään myös rauhanvälitystoimintaan ja laajan kehityspolitiikan eri osa-alueisiin. Samalla kun kokoomus selkeästi tukee hallituksen linjauksia Afganistanin tilanteen helpottamiseksi, pidämme samalla myös tärkeänä Euroopan unionin aktiivisuutta rauhanvälitystoiminnan edistämisessä.

Krista Kiuru /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kahdeksassa vuodessa kansainvälisen yhteisön käynnistämä Afganistanin vakauttaminen on muuttanut luonnettaan oleellisesti. Vaikka motiivit Afganistaniin lähtöön olivat kestävät, yhä useampi kysyy jo, voidaanko asetettuja tavoitteita saavuttaa ylipäätäänkään tai olivatko ne realistiset. Pienimuotoiset ja väliaikaiset rauhanturvajoukot ovat vuosien varrella muuttuneet laajamittaiseksi ja pitkäaikaiseksi kriisinhallintaoperaatioksi. Myös Suomen joukkojen paikallaolo on venynyt yhä pidemmäksi, samalla kun tehtäväkuva sekä riskit ovat merkittävästi muuttuneet. Isaf-operaatioon osallistuvista maista on tullut tavallaan konfliktin osapuoli ja sotilaallisista yhteenotoista arkea.

Sosialidemokraattien kanta on, että Afganistanin tilanteeseen ei löydy pelkästään eikä ensisijaisesti ratkaisua sotilaallisin keinoin. Sen sijaan että tilanteen vakauttamisessa kasvatetaan vain sotilaallista voimaa, on haettava afgaaniyhteiskunnan sisäistä vuoropuhelua ja tuettava siviiliyhteiskunnan vahvistumista. Vakauttamisen onnistuminen vaatii kansainväliseltä yhteisöltä enemmän voimavaroja, oikein kohdennettuina, siviiliyhteiskunnan jälleenrakentamiseksi. Lontoossa pidetyssä Afganistan-kokouksessa sovittu kokonaisvaltainen lähestymistapa on juuri tätä. Sosialidemokraatit uskovat, että Afganistanin kriisi ratkeaa jatkossa valtiota tukemalla ja rakentamalla juuri siviilikriisinhallinnan, kehitysyhteistyön ja humanitäärisen avustustoiminnan kautta.

Suomalaissotilaiden päätehtävänä tulee olla avustusympäristön turvaaminen. Sotilaallisen ja muun avustavan toiminnan rajojen pitää olla selkeät. Näin ymmärretty kokonaisvaltainen kriisinhallintakonsepti lisää paikallisväestön luottamusta alueella ja tuo todellista apua arkeen. Jotta kokonaisvaltainen kriisinhallintakonsepti olisi uskottava, kehitysyhteistyöhön, siviilikriisinhallintaan ja humanitääriseen apuun tulee ohjata riittävät varat.

Arvoisa puhemies! Lontoossa sitouduttiin kansainväliseen aikataulutavoitteeseen joukkojen vetämiseksi Afganistanista. Valtioneuvoston selonteossakin sotilaallisten operaatioiden päävastuu on määrä siirtää kolmessa vuodessa ja täysi vastuu viidessä vuodessa Afganistanin turvallisuusviranomaisille. Sosialidemokraatit vaativat myös hallitusta sitoutumaan kansainväliseen exit-suunnitelmaan. Jotta turvallisuusvastuun siirtäminen ja kokonaisvaltainen lähestymistapa kriisin ratkaisuun voidaan toteuttaa esitetyllä tavalla, olemme valmiit siirtymäjärjestelmänä hyväksymään 50 sotilaan väliaikaisen lisäyksen Afganistanissa vuoden 2011 alusta. (Ed. Laukkanen: Se on hyvä!) Emme ole lisäjoukkojen lähettämisestä innoissamme, mutta väliaikaisena toimena ja osana laajaa siviiliyhteiskunnan rakentamista painottavaa strategiaa olemme valmiit lisäyksen hyväksymään. Vastuu Afganistanin turvallisuudesta täytyy siirtää afgaaneille itselleen ja suomalaisten lisäjoukkojen läsnäolon määräaikaisuus tulee selkeästi välittää Afganistanin hallitukselle.

Sosialidemokraattien kanta on, että vuoden 2011 lopussa on syytä arvioida uudelleen koko sotilaallista läsnäoloa Afganistanissa. (Ed. Kallis: Miksei tänään?) Lähdemme kansainvälisen yhteisön lailla siitä, että joukkojen lisäämisen tuomat tulokset saadaan aikaan 12—18 kuukauden kuluessa. Valiokuntakäsittelyn aikana jouduimme kuitenkin ihmettelemään hallituspuolueiden haluttomuutta sitoutua näihin kansainvälisen yhteisön viitoittamiin askelmerkkeihin. Puolustusvaliokunnassa löytyi vielä yksimielisyys siitä, että vuoden 2011 loppuun mennessä voidaan tehdä päätöksiä lisäjoukkojen kotiuttamisesta. Yllättäen kuitenkin ulkoasianvaliokunnassa hallituspuolueet ajoivat täyttä häkää sellaista linjaa, että aikataulutavoitteista ei haluttu enää sopia.

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta joutuu jälleen kerran painottamaan eduskunnan tarvetta saada realistinen ja oikea kokonaisarvio Afganistanin tilanteesta, valtioneuvosto kun tyytyi selonteossaan luvattoman yleisluonteiseen ku-vaukseen. Lisäksi kaipaamme hallitukselta selkeästi aktiivisempaa otetta siihen, että Suomi olisi ohjaamassa EU:ta realistisempaan Afganistan-politiikkaan sen sijaan, että se tyytyy kuuliaisesti tekemään, mitä muut ovat jo päättäneet. (Ed. Laukkanen: Höpö höpö!)

Isaf-operaatio ja osallistuminen EU:n taisteluosastoihin tulevat viemään suurimman osan lähivuosien sotilaallisen kriisinhallinnan resursseista. Koska kuitenkin joukkojen määrä maailmalla laskee tulevaisuudessa, yhä avoimeksi jää, miten esimerkiksi YK-johtoisissa operaatioissa ollaan jatkossa mukana. Lisäksi pidämme tärkeänä, että tulevaisuudessa rauhanvälittämisen roolia painotetaan vahvemmin. Siksi sosialidemokraatit edellyttävät jatkossa kaikkien käynnissä olevien operaatioiden vaikuttavuuden arviointia säännöllisesti, jotta olemme oikeassa paikassa ja oikein kohdennuksin liikkeellä maailman hätää lievittämässä.

Esko-Juhani Tennilä /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Afganistanissa on käyty kahdeksan vuotta sotaa, eikä valoa tunnelin päässä näy. Silti joukkojen määrää haluttaisiin edelleen lisätä ja myös suomalaisten osuutta kasvattaa. Sodan kiihdyttäminen ei kuitenkaan tule tuomaan ratkaisua, mistä, yllättävää kyllä, täällä tunnutaan olevan aika lailla yksimielisiä näitten ryhmäpuheenvuorojen pohjalta, tähän saakka kuultujen, ja silti kuitenkin näissä muissa ryhmissä näyttää olevan halu lisätä sotilaita. Päinvastoin sotatoimien kiihdyttäminen tulee vain lisäämään afgaanien kärsimyksiä. Uutistoimistot kertovat lähes päivittäin uusista siviiliuhreista, joita Yhdysvaltain ja Nato-joukkojen toistuva, sattumanvarainen ja suhteeton voimankäyttö jatkuvasti aiheuttavat. Uusien siviiliuhrien myötä kansan viha ulkomaalaisia joukkoja vastaan vain vahvistuu.

Kaikkiaan siviilejä on Afganistanin sodassa kuollut USA-johtoisissa pommituksissa ensi alkuun ja sitten näissä Naton sotatoimissa kaikkiaan jopa kymmeniätuhansia. Turvattomuuden vuoksi maasta myös pakenee edelleen paljon ihmisiä. Suomesta haki turvapaikkaa viime vuonna 461 afgaania, ja kaikkiaan Suomeen turvapaikkaoikeutta on hakenut 1 500 afgaania sodan aikana. Toisesta USA-johtoisesta sotamaasta, Irakista muuten, Suomeen oli viime vuonna hakemassa 1 195 turvapaikan hakijaa. Suomessa tylyin asenne pakolaisia kohtaan on muuten usein juuri niillä, jotka ovat olleet näitä USA-johtoisia sotia kaikkein innokkaimmin kannattamassa. Sieltä sodan jaloista on tännekin pyritty tulemaan.

Arvoisa puhemies! Tilanne Afganistanissa on todellakin se, että ratkaisua ei näy. Taliban-liike hallitsee jopa yli puolta maata. Afganistanin korruptoituneen presidentin Karzain hallinnon ote on heikko sielläkin, missä talibaneilla ei ole merkittävää asemaa. Sotapäälliköiden ja heimojohtajien aseistettuja joukkoja ei ole kyetty riisumaan aseista. Turvattomuus estää jälleenrakennusta sekä lisää työttömyyttä ja hallituksen kanssa kilpailevien ryhmien kannatusta. Se, mikä on lisääntynyt rajusti, on huumetuotanto. Jopa 90 prosenttia maailman oopiumista tulee Afganistanista.

Kysymys kuuluu: Miksi amerikkalaiset ja heidän liittolaisensa sitten ovat Afganistanissa? Yhdysvaltain julkilausuttu tavoite Afganistanissa on ollut terrorismin vastaisen sodan voittaminen. Tosiasiassa USA hakee alueelta myös pysyvää jalansijaa itselleen. Maalla on eri puolilla maapalloa suuri määrä sotilastukikohtia, joita se ylläpitää poliittisten, mutta myös taloudellisten intressiensä varmistamiseksi.

Miksi sitten Suomi on vieläpä lisäämässä Afganistanissa nykyisestä 120 sotilaasta 195 sotilaaseen osallistumisensa? Vastaukseni on, että Suomen johdolla näyttää olevan kova tarve miellyttää amerikkalaisjohtajia. Muuta selitystä joukkojen lisäämiselle en keksi. Nyky-Suomen johdolta puuttuu itsellisyyttä. Oikeaa Suomen linjan mukaista politiikkaa olisi lisätä Suomen kehityspanostuksia Afganistanissa ja ottaa samalla aloitteentekijän rooli poliittisten neuvottelujen ja sovun aikaansaamiseksi afgaaniryhmien välille. Tämän roolin voi ottaa vai sellainen maa, joka itse ei ole mukana sotatoimissa tai niitä tukemassa. (Ed. Kanerva: Ei Suomi ole sotatoimissa!) — Suomi on ainakin niitä tukemassa. Se on tulkintaa, mutta joka tapauksessa osapuolen puolella kirkkaasti, ja se on vaikea silloin olla uskottava sovunrakentaja.

Olemme kuunnelleet paljon asiantuntijoita valiokunnassa, ja hyvin monien kansalaisjärjestöjen mielipide oli sama. Erityisen suurta huolta näiden ryhmien taholta kannettiin siitä, että nyt sekoavat kehitysyhteistyötä tekevien ryhmien työ ja sotatoimet. Se on todella suuri vahinko, koska sinne kehitysyhteistyöhön pitää panostaa. Afgaaneja pitää auttaa aidosti parempaan elämään eikä iskeä pommeilla taivaalta päin heidän tuhoamisekseen. (Ed. Kanerva: Väyrynen istuu rahojen päällä!)

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton mielestä ulkomaalaiset sotajoukot tulee vetää pois Afganistanista ja maan kansalaisten on saatava itse päättää kohtalostaan ja tulevaisuudestaan. (Ed. Laukkanen: Mitä siitä seuraisi?) Me lähdemme siitä, että Suomen nykyinen sotilasoperaatio Afganistanissa muutetaan siviilioperaatioksi, joka tukee maan jälleenrakentamista. Meidän näkemyksemme on se, että Afganistan tarvitsee lisää kouluja ja terveyskeskuksia, ei lisää aseita ja ulkomaalaisia sotajoukkoja.

Arvoisa puhemies! Viitaten valiokunnan mietintöön liitettyyn ed. Lapintien vastalauseeseen ehdotan eduskunnan hyväksyttäväksi vastalauseen mukaisen kannanoton, joka kuuluu näin:

"Eduskunta ei hyväksy Suomen sotilaallisen panoksen lisäämistä Afganistanissa. Sen lisäksi eduskunta edellyttää valtioneuvostolta, että pikaisesti valmistellaan suunnitelma Suomen osallistumisen muuttamiseksi sellaiseksi siviilioperaatioksi, joka tukee Afganistanin jälleenrakentamista, ja suomalaisten sotilaiden vetämiseksi kokonaan pois Afganistanista."

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattien kantaa minun oli aivan erityisen vaikea ymmärtää. Te edellytitte, että Suomi lähtee pois sotilaittensa osalta Afganistanista. Samalla te kannatatte sotilaiden lisäämistä Afganistanissa. Vaikea ymmärtää, mutta ehkä te selitätte vielä tarkemmin asian.

Pekka Haavisto /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vihreä eduskuntaryhmä hyväksyy valtioneuvoston selonteon ehdotuksen suomalaisten kriisinhallintajoukkojen väliaikaisesta vahvistamisesta Afganistanissa 50 hengellä. Vihreät eivät kuitenkaan katso, että Suomen tulisi valmistautua pitkään kriisinhallintajoukkojen läsnäoloon Afganistanissa. Tammikuussa Lontoossa pidetyssä kansainvälisessä Afganistan-kokouksessa asetettiin aikatauluksi, että kolmen vuoden kuluessa tulisi toteuttaa vastuun siirto Afganistanin omille turvallisuusviranomaisille niin, että vastuun siirto alkaa rauhallisemmista maakunnista jo vuodenvaihteessa 2010—2011. Pääkaupungissa Kabulissa tämä vastuun siirto on jo toteutettu. Isaf-joukkojen rooli muuttuu tässä vaiheessa vain tukea-antavaksi, ja joukkojen määrän tulee vähentyä painopisteen siirtyessä kehitysyhteistyöhön ja siviilikriisinhallintaan.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä on myös tärkeää, että kansalliselle sovintoprosessille Afganistanissa luodaan nyt tilaa. Lontoossa tammikuussa kansainvälinen yhteisö edellytti afgaanijohtoisen kansallisen sovintoprosessin tehostamista ja oli myös valmis tukemaan esimerkiksi entisten Taleban-taistelijoiden ja muiden aseellisten oppositioryhmien sopeuttamista takaisin yhteiskuntaan. Vihreät katsovat, että Suomen on oltava mukana Afganistanin sovintoprosessin tukemisessa ja aktiivisesti etsittävä tapoja, joilla Afganistanin hallituksen ja eri oppositioryhmien välistä vuoropuhelua ja sovintoa voidaan edistää mukaan lukien maltilliset Taleban-liikkeen tukijat. Vihreät eivät usko, että sotilastoimilla Afganistaniin voidaan saada aikaan rauhaa ja sovintoa. (Ed. Tennilä: Silti lisää sotilaita!)

Afganistanista käytävälle keskustelulle on myös tyypillistä, että sotilaallista läsnäoloa siellä perustellaan monilla eri syillä. On tavallaan sellainen sekatavarakauppa. Avainsyy on tietysti entinen Taleban-hallinto, joka antoi käyttää maataan Yhdysvaltoihin kohdistuneihin terroristi-iskuihin ja niiden valmisteluun vuonna 2001. Tämä johti sekä USA:n johtaman terrorismin vastaisen sodan että YK:n mandaatilla toimivan Nato-johtoisen kriisinhallintaoperaation käynnistymiseen.

Monet tukevat kuitenkin kriisinhallintaoperaatiota siksi, että Afganistanin naisten ja tyttöjen asema on perinteisessä heimoyhteiskunnassa ollut niin alistettu. Toiset haluavat olla Afganistanissa osoittamassa solidaarisuutta Yhdysvalloille, joka joutui terroristihyökkäyksen kohteeksi. (Ed. Laakso: Se on vihreiden perustelu!) Joillekin kriisinhallintaoperaatio merkitsee demokratian ja hyvän hallinnon tukemista, toisille se on kansainvälisen huumekaupan vastaista taistelua, ja jotkut katsovat, että alueella pitää olla läsnä Pakistanin arvaamattoman tilanteen ja kehityksen vuoksi. Operaatiota perustellaan myös sillä, että vain sen turvin siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön tekijät ovat voineet toimia maassa turvallisesti.

Nämä kaikki ovat arvokkaita päämääriä sinänsä, mutta vihreiden mielestä — ja nyt tulee, ed. Laakso, se vastaus — kriisinhallintaoperaation tärkein tehtävä on turvata mahdollisuus kansalliseen sovintoprosessiin, jonka turvin Afganistanin kehitys voidaan vakauttaa. Jos itse kriisinhallinta vie meitä kauemmaksi tästä päämäärästä, tilanne ei ole hyväksyttävä.

Poliittinen prosessi Afganistanissa on vihreiden mielestä edennyt liian hitaasti. Epäonnistuneet presidentinvaalit viime syksynä veivät Afganistanin sisäpolitiikkaa valitettavasti taaksepäin, eivät eteenpäin. Kun presidentti Karzai on vielä vierittänyt syyn epäonnistumisista YK:n ja EU:n niskoille, se ei ainakaan ole tätä tilannetta helpottanut.

Vihreät yhtyvät ulkoasiainvaliokunnan esittämään kritiikkiin, että hallituksen selonteossa analyysi Afganistanin poliittisesta kehityksestä ja turvallisuustilanteeseen vaikuttavista eri osatekijöistä on valitettavasti heikko. Eduskuntaa on informoitava säännöllisesti Isaf-operaation ete-nemisestä. Suomen Isaf-osallistumista mukaan lukien nyt päätettävä väliaikainen vahvennus on tarkasteltava puolivuosittaisissa kriisinhallintakatsauksissa. Sitten vuoden 2011 loppupuolella on edessä totuuden hetki, miten vastuun siirrossa afgaaneille on edistytty ja miten kansainvälinen yhteisö Suomi mukaan lukien voi asteittain vähentää roolia sotilaallisessa kriisinhallinnassa Afganistanissa.

Elisabeth Nauclér /r(ryhmäpuheenvuoro):

Ärade herr talman! Svenska riksdagsgruppen är villig att förorda den tillfälliga förstärkning av de finländska trupperna i Isaf-operationen i Afghanistan som regeringen föreslår. Samtidigt är det uppenbart att krisen i Afghanistan inte kan lösas med militära medel. Det behövs mycket mer än militära medel.

Som utskottet konstaterar måste ett förbättrat säkerhetsläge prioriteras och det är därför viktigt att den militära och civila krishanteringen samordnas eftersom alla insatser kommer att behövas samtidigt. Det är fortfarande FN, Unama, som har det huvudsakliga ansvaret för samordningen av de internationella insatserna, och det är därför viktigt att vi är med och påverkar det arbete som sker inom FN så att vår kompetens tas tillvara på bästa sätt. Det internationella samfundet måste stödja det afghanska samhället kraftfullt så att den politiska dialogen effektiveras, vilket bland annat kan ske genom stöd till den fond som upprättats för fredsmedling. Kvinnor borde spela en större roll när det gäller medling på det sätt som framgår i FN:s resolution 1325 och det är därför viktigt att regeringen tydligt för riksdagen redovisar hur Finland avser bidra till genomförandet av resolutionen. Den delen av redogörelsen är alltför svag i den nuvarande utformningen.

Om målet är en bestående fred måste kvinnorna engageras också i beslutsprocesserna, och inte minst i de freds- och stabilitetsförhandlingar som förhoppningsvis snart kan överta huvudrollen från de militära operationerna. Det är viktigt att vår medverkan inte stannar vid att välutbildade och välutrustade finska militärer bygger murar runt flickskolor. Syftet är gott, men vi kan så mycket mer än så. Ta till exempel den utbildning av kvinnliga journalister som Finland finansierat. Vi ska på allt sätt medverka till att de mänskliga rättigheterna också gäller afghanska kvinnor, vilket inte är fallet nu.

Värderade herr talman! Den militära krishanteringen i Afghanistan syftar till att trygga en varaktig fred, stabila förhållanden, demokrati och ett rättssamhälle. Isaf-operationen måste avslutas snarast möjligt. Vid utrikesministermötet i London i januari bestämdes att överföringen av säkerhetsansvaret från de internationella styrkorna till afghanska myndigheter kommer att börja om cirka ett år. Då intar Isaf-styrkorna en mera stödjande roll.

Utrikesutskottet påpekar att enligt den exit-startegi som slogs fast i London behövs det mera resurser från det internationella samfundet till krishantering, och av tilläggsstyrkorna ska en del utbilda den afghanska armén, men också den civila samhällsapparaten. Detta betyder bland annat poliser och andra myndigheter.

Afganistanin poliisin ja oikeuslaitoksen kehittäminen on avainasemassa Afganistanin vakauttamisessa ja vastuun siirtämisessä paikallisille turvallisuusviranomaisille. Näiden sektoreiden kehittämisessä kansainvälisen yhteisön siviilikriisinhallintatoiminta ja kehitysyhteistyö tulevat olemaan vielä nykyistä keskeisemmässä asemassa. Suomen siviilikriisinhallintaan osallistuminen keskittyy EU:n Eupol AFG-operaatioon erityisesti poliisin mutta myös oikeuslaitoksen ja erityisesti syyttäjänviraston kehittämiseksi. Suomen panostus Eupol-operaatioon on tuottanut erittäin hyvää tulosta, ja voimme olla ylpeitä siitä, että siviilikriisinhallinnan alueella osaamisemme on maailmanlaajuisesti huipputasoa.

Därför ska Finland öka sin insats i civil krishantering som utgör ett område som vi kan och där våra begränsade resurser ger största möjliga nytta. Den finländska krishanteringen, krishanteringscentret i Kuopio och dess fortsatta verksamhet och utveckling ska tryggas genom att vi beviljar de anslag som behövs.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä tukee joukon lisäämistä enintään 195 henkilöön maan turvallisuustilanteen vuoksi mutta korostaa samanaikaisesti, että panoksemme tulee entistä enemmän johtaa demokraattisten perusperiaatteitten toteuttamiseen maassa ja niiden koko yhteiskunnan läpäisevyyteen aina koulutuksesta vaalijärjestelmän kautta armeijaan.

Bjarne Kallis /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On ehkä syytä palauttaa mieleen, mistä kaikki alkoi. Kaikki alkoi 11. syyskuuta 2001 WTC-torniin hyökkäyksen jälkeen. Silloin USA vaati, että talebanien pitää luovuttaa Osama bin Laden, jonka arveltiin piileskelevän Afganistanin seudulla. Kun tähän ei suostuttu, USA hyökkäsi. Kahden kolmen viikon jälkeen sota oli ohi, mutta sen jälkeen on paljon, paljon ikävää tapahtunut. Ja voisikin sanoa, että tuo väite, että sodat loppuvat sotimalla, ei pidä paikkaansa. Sota ei lopu sotimalla. Sodat loppuvat — uskallan näin sanoa — kehitysyhteistyön avulla. (Ed. Pulliainen: Sopimalla!)

Kun katsoo, mitä on tuon kahdeksan vuoden aikana tapahtunut: alussa siellä oli 3 000 sotilasta, tällä hetkellä 120 000 sotilasta. Mitä nämä sotilaat ovat saaneet aikaan? Angela Merkel sanoi Bundestagissa eli parlamentissa, että ei ole saavutettu niitä tavoitteita, mitä on asetettu, ja sen takia pitää strategiaa muuttaa. No, jos muutetaan strategia, muuttuuko strategia, jos lisätään sinne 40 000 sotilasta? Sanot: 120 000 ei riittänyt, strategia pitää muuttaa. Ei kai se muutu, jos sinne lähetetään 40 000 sotilasta lisää.

Ed. Kanerva totesi, että siellä voidaan havaita ainakin yksi myönteinen asia, ja se on se, että lasten koulunkäynti on lisääntynyt. On ihan oikein, että kun tämä sota alkoi talebanien aikana, niin koulussa oli alle miljoona lasta, tyttöjä ei juuri lainkaan, prosentti alle 0, tänä päivänä 6 miljoonaa lasta koulussa ja tyttöjen osuus 35 prosenttia. Tähän on kehitysyhteistyön avulla päästy. Mutta turvallisuustilanne on heikentynyt, aseellinen vastarinta on lisääntynyt, poliittinen tilanne ei ole selkiintynyt, rahaa, jolla on yritetty ostaa talebaneja, on New York Timesin mukaan siirtynyt aseisiin. Talebaneja on yritetty ostaa, he saavat liikkeeltä 10 dollaria päivässä. Länsi yrittää maksaa vähän enemmän, jotta saisi heidät puolelleen. He saavat rahat ja ostavat niillä aseita. Ja aika yllättävä oli Wall Street Journalin mukaan presidentti Karzain toteamus, jossa hän sanoi, että talebanliikkeestä on kehittymässä oikeutettu vastarintaliike, oikeutettu vastarintaliike, ja vielä lisäsi, että hän voi myöskin itse tietyissä tilanteissa liittyä siihen liikkeeseen. (Ed. Laakso: Jos länsi jatkaa sekaantumista!) — No, te saatte sitten vastauspuheenvuoroja ottaa ja korjata, jos siinä on virheitä. Minä viittaan vain siihen, mitä Wall Street Journal ja New York Times ovat kirjoittaneet.

Mutta kyllä on kai pakko myöskin katsoa, mitkä ovat kustannukset: 53 miljoonaa, tämä päätös, jonka nyt olemme tekemässä, merkitsee 10 miljoonaa, 5 miljoonaa suurin piirtein materiaaliin, palkkoihin 5 miljoonaa, josta tietenkin osa on näitä palkankorotuksia jo siellä oleville sotilaille, mutta 10 miljoonaa, ja valtaosa näistä rahoista menee panssaroituihin ajoneuvoihin, jotka ostetaan Etelä-Afrikasta. Onko vaihtoehtoa? Vaihtoehto: mitä saisi tällä 10 miljoonalla eurolla, saisi 2 500 opettajaa ja koulutukseen 182 000 oppilasta, siis meidän lisäpanostuksellamme 2 500 opettajaa ja 182 000 oppilasta kouluun. Aivan varmasti tulokset olisivat paremmat. Enkä voi olla ihmettelemättä, miten 10 miljoonaa löytyy helposti tähän mutta reumasairaalaan ei löytynyt kahta miljoonaa. Mutta asiat on pantava aina tärkeysjärjestykseen.

Arvoisa herra puhemies! Totean nyt vielä lyhyesti, että myöskin arviot kestosta, kauanko siellä pitää olla, vaihtelevat aika paljon: Karzai sanoi, että 10—15 kuukautta, Merkel sanoi, että ensi vuonna vedetään ensimmäiset sotilaat takaisin ja vuonna 2014 loput. Pakolaisia tulee. Ruotsin hallitus on tehnyt sellaisen päätöksen, että hankitaan Afganistanista pakolaisille lastenkoti ja ne alaikäiset lapset, jotka pyrkivät Ruotsiin, palautetaan sinne lastenkotiin, koska lapsen kannalta on parempi, että lapsi on kotimaassa silloin, kun lapselle etsitään vanhempia, ja mielestäni Suomi voisi olla tässä yhteistyössä Ruotsin kanssa.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraatit esittävät, että eduskunta hyväksyy seuraavan kannanoton: "Eduskunta ei hyväksy esitystä lisätä Afganistanissa palvelevien suomalaisten sotilaallisen kriisinhallintajoukon määrää 145:stä 195:een. Henkilöstö- ja resurssilisäykset painotetaan siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön suunnitelman onnistumiseen parantaen näiden toimijoiden toimintamahdollisuuksia."

Pentti Oinonen /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevan selonteon mukaan hallitus haluaa lähettää 50 lisäsotilasta sotilaallisen kriisinhallinnan nimissä Afganistanin pohjoisosiin. Kokoomuksen sotapäälliköiden Stubbin ja Häkämiehen johdolla hallitus on sitomassa käsiään Natoon, joka käytännössä on johtanut YK:n puolesta operaatiota elokuusta 2003 lähtien. (Ed. Laukkanen: Häkämiehelle kypärä päähän!)

Perussuomalaiset eivät hyväksy Nato-intoilijapuolueiden hämäysoperaatiota viedä Suomi kiertotietä sotilasliiton jäseneksi, mistä on esimerkkinä sotilaskalustomme yhdenmukaistaminen. (Ed. Laakso: Eikö puheenjohtaja Soini tue Nato-jäsenyyttä?) Tämä on hullunkurinen tilanne, koska tuoreen tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä. (Ed. Laakso: Mutta ei Soini!) Itse asiassa vain yhden eduskuntapuolueen eli kokoomuksen kannattajista enemmistö haluaa sitä.

Perussuomalaiset eivät kannata Afganistanissa olevien sotilaiden määrän kasvattamista. Operaatiossa alkaa olla enemmänkin kyse siitä, miten saamme omat joukkomme kunnialla taistelukentältä pois. (Ed. Kanerva: Eivät ne ole missään taistelukentillä! Älkää puhuko roskaa!) On valitettavasti vain ajan kysymys, koska kotimaahan tulee suruviestejä ja suomalaisia sotilaita haudataan maamme multiin — siniristilippu kiedottuna arkun päälle ja Porilaisten marssin soidessa. (Ed. Laakso: Edustaja on oikeassa!)

Arvoisa puhemies! Sota on kallista, eikä Afganistan tee tässä suhteessa poikkeusta. Se tulee kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle aikana, jolloin rahasta on muutenkin tiukkaa. Perussuomalaisten mielestä määrärahoja, jotka on suunnattu sotilaalliseen kriisinhallintaan, maahanmuuttoon ja kehitysapuun, pitäisi tulevassa talousarviossa leikata kutakin puoleen nykytasostaan ja suunnata näin säästyvät noin 425 miljoonaa euroa kotimaisen työllisyyden hoitoon sekä köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyyn.

Jos suomalaisia Afganistanissa tarvitaan, meitä tarvitaan siellä jälleenrakentamisessa eikä kriisejä luomassa. (Ed. Laukkanen: Me ollaan ratkomassa niitä!) Maineemme puolueettomana maana on ennen edesauttanut luottamuksellisten suhteiden luomista kriisien osapuoliin. Afganistanin osalta tätä puolueettomuutta ei tosin ole nykyhallituksen Nato-seikkailun johdosta. Perussuomalaiset näkisivät suomalaiset mieluummin kouluttamassa paikallisia siviilejä ja edistämässä sellaista kehitystä, jossa afgaanit auttavat itse kehittämään itseään ja kansaansa ja yhteiskuntaansa. (Ed. Kanerva: Juuri niin tehdään! Siitä juuri on kysymys!)

Niin kuin SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen totesi jokin aika sitten jo legendaariseksi muodostuneessa puheenvuorossaan, maassa on elettävä maan tavalla. (Eduskunnasta: Eikös se lainannut teitä?) Tosin näinhän todettiin perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmassa jo vuonna 2007.

Suomalainen siviili tai sotilas ei voi muuttaa afganistanilaisten tapoja ja yhteiskuntaa vastaamaan meidän näkemyksiämme — eikä pidäkään. Mutta me voimme tukea Afganistanin rauhaa tukemalla kaikkien afgaanien, olivat he sitten mitä heimoa tai sukupuolta tahansa, kouluttamista ja omaehtoista toimeentuloa maanviljelyn tai kaupan parissa. (Ed. Kanerva: Hyvä!) Mutta — Kanerva, kuulkaapas tätä — nykyisen hallituksemme valitsemalla sotapolitiikalla se on valitettavasti mahdotonta.

Arvoisa puhemies! Edellä olevan perusteella ehdotan, että eduskunta hyväksyy seuraavan kannanoton: "Eduskunta ei hyväksy suomalaisten joukkojen väliaikaista vahvistamista Afganistanissa ja edellyttää suomalaisten joukkojen hallittua vetäytymistä Afganistanista."

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Afganistanin kriisinhallintaoperaatio on ehkä Suomen historian vaikein ja vaativin kriisinhallintaoperaatio. Puheenvuorot, jotka äsken kuulimme, ainakin hallituksen puolella, tulkitaan erittäin vahvaksi tueksi sille linjalle, jonka Afganistanissa olemme seuraavalle 12—18 kuukaudelle valinneet. Meidän päätöksessämmehän on kolme osiota, joista ensimmäinen on sotilaiden lisääminen 145:stä enimmillään 195:een, toinen on siviilitoimijoiden lisääminen yli 30:een — tässä on tapahtunut erittäin hyvää kehitystä myös lähipäivien aikana — ja kolmas on kehitysavun ja kehitysyhteistyön lisääminen. Eli meidän lähtökohtamme Afganistanissa on kokonaisvaltainen.

Pohjoisen alueen suunnittelun osalta, kuten ed. Salolainen totesi, tarvitaan tarkennuksia ja me tulemme antamaan lisäselvityksen ennen kesätaukoa.

Huomioimme myös ulkoasiainvaliokunnan näkemyksen siitä, että Suomen on oltava aktiivinen kriisinhallinnassa ympäri maailmaa, ja me tiedostamme sen kokonaisuuden, että tällä hetkellä meillä on maailmalla 498 sotilasta ja tämä luku tulee mahdollisesti laskemaan seuraavien kuukausien aikana. Haluamme myös katsoa meidän kriisinhallintatoimiamme kokonaisvaltaisesti mukaan lukien YK-operaatiot ja Euroopan unionin operaatiot. Me kehitämme myös omaa operaatioiden vaikuttavuutta osana kokonaisuutta.

On itsestäänselvää, että Afganistanissa ei ole ainoastaan sotilaallista ratkaisua, vaan sen sotilaallisen kriisinhallinnan kanssa käsi kädessä on siviilikriisinhallintaa ja kehitysyhteistyötä. Monessa puheenvuorossa, muun muassa ed. Korkeaojan puheenvuorossa, puhuttiin sovintoprosessista ja sen tärkeydestä.

Ed. Kiurulle ehkä toteaisin, että olen monesta asiasta innostunut, mutta en tietenkään, eikä hallituskaan, ole innostunut siitä, että me joudumme lisäämään läsnäoloamme Afganistanissa. Me innostumme siinä vaiheessa, kun tämä operaatio lähenee loppua ja se operaatio on ollut onnistunut (Ed. Kallis: Päätetään, että se on loppu!) ja Suomi jonain päivänä Afganistanista vetäytyy.

Haluaisin myös osoittaa erityisen kiitoksen sekä vasemmistoliitolle että perussuomalaisille, jotka ainakin suoraan vastustivat hallituksen linjaa eivätkä tehneet omaa kantaansa epäselväksi tai kiemurrelleet missään muodossa.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Hyvin lyhyesti kahdesta näkökulmasta tähän asiaan: ensinnäkin turvallisuustilanteesta ja toisaalta sitten tämän kriisinhallintaoperaation jatkosta ja tulevaisuudesta.

Ensinnäkin turvallisuustilanne: Vaikka perinteisesti talvi on tuolla pohjoisella alueella rauhoittanut tilannetta, ei voi millään tavalla riskejä poissulkea. Me kaikki tiedämme, että valitettavasti esimerkiksi kaksi ruotsalaista sotilasta menehtyi hiljattain. Näin ollen riskit tässä operaatiossa myös pohjoisella alueella ovat aina läsnä.

Sinänsä, vaikka operaatioon liittyvät huomiot ovat aika tummanpuhuvia, on ehkä hyvä kuitenkin todeta kahden kansainvälisen tutkimuksen tulokset, joiden mukaan 70 prosenttia afgaaneista, vastanneista afgaaneista katsoo, että kehitys on mennyt hyvään suuntaan. Sama määrä, 69 prosenttia, katsoo, että Taliban on se suurin uhkatekijä. Eli nämä ovat kuitenkin selkeästi esimerkkejä siitä, että valtaväestö näkee Isaf-operaation positiivisena, vaikkakin varsin haastavana. Näistä vastaajista vain 6 prosenttia ilmoittaa kannattavansa talibaneja.

Selvää on, että myöskin pohjoisella alueella turvallisuustilanne tulee muuttumaan. Joukkojen määrien lisääminen tulee varmasti lisäämään iskuja ja yhteenottoja. Tämä osaltaan saattaa tehdä oppositiovoimien ja Talibanin olot niin sanotusti ahtaiksi, ja tässä mielessä voi olla, että heidän määränsä tuolla alueella vähenee. Mutta ainakin väliaikaisesti yhteenotot varmastikin lisääntyvät, ja niihin liittyy aina riskejä. Edelleen myös Yhdysvallat lisää joukkojaan pohjoisella alueella, lähes 5 000 sotilaalla. Se tuo myöskin tietysti tälle kansainväliselle operaatiolle lisää voimavaroja mutta varmasti myöskin saattaa aiheuttaa kostoiskuja. On tärkeää, että nämäkin riskit tässä yhteydessä todetaan.

Operaation jatkosta muutama sana. Suomi luonnollisesti neuvottelee tämän toiminnan luonteen muuttamisesta johtovaltio Saksan kanssa. Saksahan on tuolla pohjoisella alueella se johtovaltio, ja toimimme Ruotsin alaisessa Prt:ssä. Näitä keskusteluja käydään viikoittain, ja uskon, että muutaman viikon sisällä tuon operaation sisällön muutos selviää.

Selvää on se, että toiminnan luonne on olennaisesti muuttunut näiden vuosien aikana. On siirrytty tämmöisestä joukkojen — suomalaistenkin — partioinnista selkeästi tilanteeseen, jossa ensisijainen vastuu on afgaanien omalla armeijalla ja suomalaisten ja ruotsalaisten ja saksalaisten tehtävä on tukea ja kouluttaa heitä. Tämä on tietysti ihan oikea suunta. Afgaanien omaa armeijaa täytyy kouluttaa ja tukea ja siirtää sitä vastuuta. Millä aikataululla tuolla alueella vastuunsiirto afgaaniarmeijalle tapahtuu, sitä on vaikea ennustaa, mutta kuitenkin olen arvioinut, että tämä armeijakunta 209, joka tuolla pohjoisella alueella toimii, jonka luona vierailin, jota on viime aikoina hyvin paljon koulutettu, olisi varmasti ensimmäisten joukossa, kun se vastuu siirretään afgaanien omalle armeijalle.

Me olemme panostaneet sotilaidemme, rauhanturvaajien, turvallisuuteen voimakkaasti niin toiminnan sisällössä kuin varusteissa. Näin tapahtuu jatkossakin, se on ensisijainen prioriteetti, ja tässä suhteessa tuon operaation ikään kuin kalleus tulee sitten näkyviin.

Lopuksi: se ulkoasiainvaliokunnan edellytys siitä, että valiokuntaa informoidaan, kun nämä yhteistyökeskustelut Saksan ja Ruotsin kanssa johtavat päätökseen, on luonnollinen ja perusteltu, ja näin tulee tapahtumaan.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näistä presidentti Karzain omituisista lausunnoista on esitetty kahdenlaisia tulkintoja. Yksi tulkinta on ollut se, että hän on tarvinnut tällaista lausumaa ikään kuin kotimaiseen kulutukseen. Siihen viittaa sekin, että hän puhui luottamuksellisesti parlamentaarikoille, 70 parlamentaarikolle, ja että siinä olisi tällaista niin kuin oman porukan hoitoa. Onko teillä käsitystä siitä, kumpi tulkinta näistä on oikea: se, että hän todella on siirtymässä enemmän tällaiseen uudenlaiseen ajatteluun, vai se, että siinä on home consumption -näkökohta kaikkein keskeisin?

Sitten olisi hyvä kuulla vielä, kun Pakistanin kriisi on niin vakava, onko teillä mitään tietoa siitä, onko Pakistanin tilanne tulossa vielä vaarallisemmaksi kuin mitä se on ollut tähän asti, onko siitä analyyttista tietoa, koska se on kyllä aika huolestuttavaa, mitä siellä on tapahtunut viime aikoina.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Korostin puheenvuorossani kansallisen sovintoprosessin tärkeyttä, ja samansuuntaisia puheenvuoroja oli monessa muussakin ryhmäpuheenvuorossa. Tärkeä kysymys on se, kuka tai mikä taho voi olla tämmöisen kansallisen sovintoprosessin eteenpäinviejänä. Varmaan on niin, että YK:n rooli, Unaman rooli, tässä suhteessa on keskeinen. Minkälaisia olisivat ne toimet, joilla Suomi voisi tukea tätä kansallista sovintoprosessia? Miten hallitus on arvioinut mahdollisuuksia YK:n roolin vahvistamiseen tässä suhteessa?

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä hiukan kriittisempääkin palautetta hallitukselle, ihan asiasta, sen vuoksi, että tähän sisältyy nyt mekanismi, jossa eduskuntaan edellytetään — myös eduskunnan itsensä, valiokuntien — toimesta jatkuvasti, mekaanisesti, teknisesti toistuvia kertomuksia, informaatiota ja tiedonkulkua. Kyllä, hyvä näin. Mutta paljon tätä, ehkä jo puisevaksi, inflatoivaksi menettelyksi muodostuvaa prosessia, tärkeämpää mielestäni olisi, että Suomi tekee nämä arvionsa osana kansainvälistä yhteisöä, ei kalenterista katsoen, milloin pitää antaa raportti eduskunnalle, vaan silloin kun kansainvälisesti tapahtuu jotakin, silloin pitäisi ottaa asia esille ja nopeallakin mekanismilla kyetä tässä suhteessa reagoimaan. Tästä pyydän ministereiltä vähän kommentteja.

Toinen asia: Tämä kansallinen sovintoprosessi on olennainen. Täällä on useammassakin puheenvuorossa viitattu rauhanvälitystoiminnan tärkeyteen ja Suomen mahdollisuuteen (Puhemies: Minuutti!) profiloitua siinä. Toivon, että tästä myöskin otettaisiin pieni koppi hallituksen aitiossa.

Krista Kiuru /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me sosialidemokraatit olemme täysin sitoutuneita kansainvälisiin aikataulutavoitteisiin Afganistanin suhteen. Niin kuin Lontoossa sovittiin, päämääränä on nyt siirtää turvallisuusvastuu afgaaneille kolmessa vuodessa ja täysi vastuu viidessä vuodessa. Näin tämän suunnitelman osana tarvitaan lisää joukkoja, joten myös me sosialidemokraatit voimme hyväksyä tämän lisäyksen tämän kansainvälisen suunnitelman osana. Sen takia ihmettelemmekin tämän salin keskustelua, kun yllättäen kuitenkaan puolustusvaliokunnan lausuntoa ei voitu sellaisenaan hyväksyä ulkoasiainvaliokunnassa, vaan katsottiin, että täytyykin ajaa aivan toiseen suuntaan täyttä häkää. Meitä ihmetyttää tämä linjanmuutos, että joukkojen vetäytymisestä vuoden 2011 loppuun mennessä ei voitu sopia.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lähes koko eduskunnalla, ehkä kaikilla täällä, on sama käsitys nyt Afganistanin osalta, että sotilaallista ratkaisua ei ole vaan tarvitaan kansallinen sovinto. Samaan aikaan ollaan valmiita lisäämään sotilaallisia toimia. Eihän se edistä sitä sovinnon hakua. Miten silloin sovinto syntyy, jos pannaan pistooli toisen osapuolen ohimolle ja sanotaan, että sopikaa nyt tai ... (Ed. Kanerva: Kuvitteletteko, että suomalaiset toimivat näin?) Suomen roolinhan pitää olla se, että me aidosti edistämme sitä sovintoa. Ja silloin se edellyttää sitä, että me emme ole sotatoimissa mukana, ja samaan aikaan oman kehityspanostuksen voimakasta lisäämistä, aitoa kansan auttamista. Se on se, mihin me haluamme Suomen suuntautuvan ja vielä nopealla aikataululla. Ei se ole tämä tie, tämä tie kuljetaan loppuun. Yksi päivä — ja Karzai ja kumppanit sopivat keskenään, miten siellä lähdetään ajamaan. Mitä se länsi silloin tekee?

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni ne, jotka täällä sanovat, että Suomen pitää toimia osana kansainvälistä yhteisöä ja arvioida roolinsa siinä, ovat oikeassa. Mutta se viiteryhmä on varmasti meidän EU-kumppanimme, Ruotsi, Saksa, Itävalta, Irlanti, keiden kanssa haluamme nyt tehdä muutenkin tätä turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötä. Minusta on hyvä arvioida tätä siinä yhteisössä, ja kun ed. Kallis täällä viittasi esimerkiksi liittokansleri Merkeliin, niin on ihan hyvä seurata saksalaista ja ruotsalaistakin keskustelua tässä. Olemme hyvin paljon samassa veneessä, myöskin aikataulullisesti: mikään maa ei voi itse tehdä omaa aikatauluaan, milloin lähtee Afganistanista, vaan pitää tehdä yhteistyötä.

Mutta kysymykseni on sinne ministeriaitioon tästä, mihinkä ed. Salolainenkin viittasi, että tämä on vähän niin kuin sanasota myöskin, joka on Yhdysvaltain ja afgaanien välille syntynyt monessa asiassa. Viimeksi luin diplomaatti Peter Galbraithin lausuntoja presidentti Karzaista, jotka eivät olleet kovin mieltä ylentäviä. Tämähän on huolestuttavaa, jos sanotaan ihan suoraan. Se nimenomaan liittyy siihen poliittisen johdon toimintakykyyn maassa. Miten arvioitte tätä, näitä uutisia?

Elisabeth Nauclér /r(vastauspuheenvuoro):

Ärade herr talman! Så sent som den 22 mars i år slogs de nya riktlinjerna för koordineringen i Afghanistanarbetet fast i FN:s resolution 1917. Det är en närmast fullständig katalog över de uppgifter som det internationella samfundet ska utföra på det civila området, vad som ska göras för att uppnå god förvaltning, hur man ska bekämpa korruption, hur man ska samarbeta med de lokala rörelserna för mänskliga rättigheter, Afghan Independent Human Rights Commission, hur narkotika bekämpningen ska gå till etc.

Vår nordiske granne Norge har innehaft, och nu innehar Sverige posten som chef för FN:s mission i Afghanistan. Jag skulle vilja höra från minister Stubb hur Finland har engagerat sig i utarbetandet av resolution 1917, och vidare fråga om vi, som våra grannländer, tillräckligt mycket engagerat oss i FN:s civila krishantering eftersom det ändå är där som våra resurser tas till vara bäst.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! On ihan luonnollista, että meillä ei ole sellaista tietoa, mitä meillä pitäisi olla Afganistanin tilanteesta. Meidän pitää luottaa siihen, mitä muut asiantuntijat lausuvat. Minäkin viittaan siihen, mitä totesi norjalainen Kai Eide, joka oli YK:n edustajana Afganistanissa joitakin viikkoja sitten. Hän pahoitteli sitä, että kaikki neuvottelut ja keskustelut talebanien kanssa loppuivat sen jälkeen, kun sotilaallista toimintaa lisättiin Afganistanissa. Ja tässä kaikki olemme puhuneet siitä, että sovintokeskusteluja ja keskusteluja tarvitaan. Nythän tämä osoittaa, että kun lisätään sitä sotilaallista toimintaa, niin ne välttämättömät keskustelut loppuvat. Miten tähän suhtaudutaan?

Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhdysvallat on aiemmin ilmoittanut aikovansa siirtää vastuuta maan turvallisuustilanteesta Afganistanin omalle armeijalle heinäkuussa 2011. On ilmeistä, että kaikki ulkomaiset joukot tulevat jossain vaiheessa vetäytymään sieltä pois. Kysyisin ministeri Stubbilta:

Mikä on ulkoministeriön ja puolustusministeriön käsitys suomalaisten joukkojen vetäytymisaikataulusta, ja oletteko ministeriöissä ajankohdasta yksimielisiä?

Erkki Tuomioja /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! On selvää, että Suomen täytyy olla valmis kantamaan vastuuta ja osallistumaan kriisinhallintaan myöskin vaativissa ja vaarallisissakin tehtävissä silloin, kun me arvioimme ja näemme, että meidän panoksellamme voidaan saada jotain myönteistä aikaan rauhanturvaamisen, rauhanrakentamisen, kriisinhallinnan kautta.

Mutta kysymys ei ole todellakaan siitä, että pitää näyttää lippua. Me emme ole mikään iso maa. Meidän voimavaramme ovat rajalliset, ja ne täytyy käyttää sellaisissa paikoissa ja tehtävissä, joissa niistä saadaan kansainvälisen yhteisön kannalta maksimaalinen hyöty. Tämä nostaa kyllä myös tähän keskusteluun näkökohdan siitä, ovatko suomalainen osaaminen ja voimavarat tänä päivänä parhaassa mahdollisessa käytössä Afganistanissa verrattuna muualla maailmassa kaikkiin niihin muihin kriisitarpeisiin ja konfliktinhallintatilanteisiin, joissa sitä suomalaista osaamista myös tarvittaisiin. Niin kauan kuin arvioimme, että me pystymme jollain tavoin tuottamaan lisäarvoa, (Puhemies: Minuutti on mennyt!) myönteistä kehitystä Afganistaniin, siellä kannattaa jatkaa. Mutta olosuhteet ovat sellaiset, että tämä kysymys suhteessa muihin tehtäviin ja voimavarojen muuhun käyttöön täytyy myöskin ottaa tässä keskustelussa huomioon.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Viimeisten kuukausien aikana Afganistanissa on tapahtunut jotakin uutta, jo täällä puhunutta ulkoministeriä lainaten, ainakin neljässä eri asiassa.

Yhdysvaltain ja Karzain hallinnon suhteet ovat heikommat kuin ne ovat olleet koko tämän kansainvälisen operaation aikana.

Toiseksi, koalitio on heikkenemässä. Halukkuus osallistua Afganistanin operaatioon on selvästi heikkenemässä, ja mielenkiintoista on, että heikoin lenkki näyttää olevan Yhdysvallat. Muutos Yhdysvalloissa on raju.

Kolmanneksi, on sanottava, että Yhdysvallat ja Nato ovat epäonnistuneet yrityksissään saada Venäjä, Kiina ja Intia mukaan sotilaallisesti Afganistanin operaatioon.

Neljänneksi, on myös todettava, että neuvottelut eivät ole edenneet. Niitähän on käyty Saudi-Arabian ja eräiden muiden maiden johdolla maltillisten talebanien kanssa. Nämä neuvottelut eivät ole edenneet, ja näyttää siltä, että niitä ei tällä hetkellä käydä.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ongelma on ollut siinä, että yhtä aikaa meillä täytyy olla visio siitä exitistä: siitä että joku päivä tämä projekti loppuu. Mutta samaan aikaan meidän täytyy sanoa, että emme voi lähteä sieltä pois. Se olisi kaikkein vastuuttominta, arvoisat vasemmistoliiton puhujat, että nyt jätämme projektin kesken. Ketkä siitä kärsivät? Naiset ja lapset, kaikki ne joutuvat kostotoimenpiteiden kohteiksi, joiden kanssa olemme tehneet siellä yhteistyötä ja joita olemme puolustaneet.

Koko tämä hallituksen linjahan on muotoiltu hallituksen ja tasavallan presidentin kanssa yhteistyössä. Te kannatatte vahvoja valtaoikeuksia presidentille myös ulkopolitiikassa, ja nyt te haastatte myöskin sen linjan, mitä hän on ollut muotoilemassa tässä asiassa. Minusta tämä on erittäin tärkeä näkökohta myöskin tähän keskusteluun.

Sama koskee myöskin, arvoisa ed. Kiuru, teidän puheenvuoroanne. Kyse on väliaikaisesta projektista, jolla ei voi olla määräaikaa. Te kannatatte väliaikaiseen projektiin osallistumista, mutta sanotte, että pitäisi asettaa määräaika: 2012. Ei se ole silloin väliaikainen. (Puhemies: Minuutti on nyt täysi!) Eli tämä on keskeinen lähtökohta, että tuetaan nyt hallituksen esitystä, joka on väliaikainen ja tavoitteena exitti kansainvälisen yhteisön strategian mukaisella tavalla.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olen ymmärtänyt, että tällä väliaikaisella vahvuuden nostolla on tarkoitus parantaa yhteistyömahdollisuuksia paikallisten viranomaisten kanssa ja lisätä yhteistyötä ja sitä kautta päästä myöskin sitten tämän vastuun siirron osalta eteenpäin.

Tässä katsannossa nämä presidentti Karzain lausunnot kyllä minun mielestäni aiheuttavat ainakin hämmennystä. Jos hän todella näkee niin, että länsimaitten, läntisen liittoutuman, kansainvälisen yhteisön, osallistuminen vahvistaa Taleban-liikettä ja saa sille ikään kuin paikallisen väestön kannatusta, niin se on huolestuttavaa, ja toivoisin, että tähän ulkoministeri Stubb ottaisi kantaa.

Toinen asia, jota haluaisin vielä vahvistaa, on se, mikä tuli kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa ed. Kanervan toimesta esille: Olisiko Suomella nyt tämän kriisin yhteydessä ja yleisemminkin mahdollisuutta panostaa tähän rauhanvälitystoimintaan? Se tuli muun muassa ulkoasiainvaliokunnassa asiantuntijakuulemisessa aika lailla selvästi esille.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pari kuukautta sitten samoihin aikoihin kuin tämä selonteko eduskunnalle annettiin, tiedotusvälineet kertoivat, että Isaf-joukot olivat aloittaneet muun muassa Helmandin maakunnassa aikamoisen operaation talebaneja vastaan, mutta varsin yllättäen ei tainnut oikein löytyä niitä vihollisia sieltä.

Elikkä siis toisin sanoen, pitääkö tästä, arvoisat ministerit, oppia, että tämä niin sanottu vihollinen taikka järjestykseen pantava joukko on itse asiassa hyvin järkevästi järjestäytynyt ja taktisesti varautunut niin, että turhaan ei viitsi tapattaa itseänsä silloin, kun toiset mesoavat oikein paljon? Se tietysti merkitsee aika paljon siinä, millä tavalla kansainväliset joukot pystyvät niitten puolesta toimimaan, joittenka puolesta toimimaan ovat sinne lähteneet.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ministeri Stubb arvosteli SDP:n ryhmäpuheenvuoroa. Sanon, että myös ulkopolitiikassa tulee hetkiä, jolloin ruma sana pitää sanoa niin kuin se on. Ei täällä kannata hymistellä silloin, kun itse tapahtumapaikalla kielitoimenpiteet ovat kovaa suorasukaista puhetta ja myöskin uhkaavaa puhetta. Viittaan presidentti Karzaihin, johon täällä muutkin ovat viitanneet, taikka Isaf-sotilaitten palautteeseen, pataaniväestön vihaan kaikkea ulkopuolista kohtaan. Meidän sotilaidemme läsnäolo siellä ja kv-yhteisön läsnäolo on tarpeellinen, mutta itse tavoitteen kannalta sen ilme on aina vain huolestuttavampi. Tähän todellisuuteen SDP:n ryhmäpuheenvuorossa minun mielestäni viitattiin ja kannettiin huolta siitä, että tavoite alkaa karata meidän käsistämme.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Ihan ensimmäisenä: En oikein ymmärtänyt ed. Kalliomäen huomiota, koska minä en tainnut kertaakaan mainita SDP:tä omassa puheenvuorossani muuta kuin siinä innostumiskohdassa. Mutta ehkä tämä oli väärinkäsitys, pahoittelen sitä.

Minun mielestäni oli neljä keskeistä kysymystä, jotka nousivat erinomaisissa puheenvuoroissa ja esityksissä esille.

Ensimmäinen oli Karzain lausunnot, siis ne, joissa hän vahvasti kritisoi länsimaita, Yhdysvaltoja, Euroopan unionia, Natoa. Meidän tulkintamme on yksiselitteisen selkeä: hän haki tällä takalautaa näihin sovintokeskusteluihin ja teki sen sisäpoliittisista syistä, eli hän halusi näyttää riippumattomuutta lännestä. Tietysti se Karzain asema on aika vaikea, koska jos hän tukee länttä, hän saa kritiikkiä siitä, että hän tekee sitä, jos hän kritisoi, niin tapahtuu ihan päinvastoin.

Toinen huomio — ed. Korkeaoja puhui tästä, ja ed. Tennilä, myös ed. Laakso — kansallisesta sovintoprosessista: Voi hyvin olla, että se on tällä hetkellä hiukkasen liian hidas, mutta tosiasia on se, että Karzai pyrkii puhumaan erilaisten kapinaryhmittymien kanssa. Ongelma on se, että niiden ehtona on kansainvälisten joukkojen vetäytyminen ja šaria-lain uudelleen tuominen. Ja tämähän on ehtona aika vaikea niin sanotusti, mutta yritystä on. Itse asiassa, ed. Kallis, 2.—4.5. järjestetään tällainen rauhankokous, Peace Jirga, johonka Karzai on koonnut osallistujia ja jossa yritetään jälleen kerran käydä tällaista laajempaa keskustelua.

Monessa puheenvuorossa, muun muassa ed. Kiurun puheenvuorossa, puhuttiin kansainvälisestä aikataulusta. Siis Afganistanin oma määritelmä on se, että kolmen vuoden sisällä pitäisi siirtää suurin osa vastuusta ja viiden vuoden sisällä kaikki vastuu. Tässä viitattiin, ed. Haavisto ja monet muut, tähän meidän Afganistan-kokoukseen Lontoossa. Siellä todellakin pyrittiin tämän tyyppiseen aikatauluun, mutta kukaan ei voi tässä vaiheessa vielä sanoa, että lähdemme viiden vuoden päästä tai lähdemme kolmen vuoden päästä, koska sitä kristallipalloa ei valitettavasti kenelläkään ole.

Ed. Nauclér puhui YK:n roolista. Totta kai me tuemme YK:ta ja YK:n toimintaa sataprosenttisesti. Sovintoprosessissa muuten on myös Undp:n rahasto mukana.

Viimeinen huomio, ed. Tuomioja, osaamisesta ja voimavaroista, onko meillä parhaimmat käytössämme. Totta kai, niin kuin hyvin tiedätte, puolivuosittain ja useamminkin me analysoimme jokaisen kriisinhallintaoperaation, jossa me olemme. Me pyrimme siihen, että suomalaista asiantuntemusta saadaan parhaisiin paikkoihin parhaimmalla tavalla. Esimerkkinä minun mielestäni tällä hetkellä on meidän siviilipuoli Afganistanissa, jossa me siis nostamme sen yli 30:een ja tulemme olemaan sen kautta EU:n toiseksi suurin kontribuuttori tällä puolella. Se, osuuko se aina oikein, niin vaikea sanoa.

Viimeinen huomio, ed. Laukkanen ja myös ed. Ravi, kiitos vahvasta tuesta. Todellakin tämä operaatio meille on väliaikainen, mutta määräaikaa sille ei voida tässä vaiheessa vielä pistää.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Kolmeen kohtaan.

Yhdyn täysin niihin ed. Tuomiojan esittämiin näkemyksiin. Suomi on mukana omalta osaltaan kantamassa kansainvälistä vastuuta, mutta omalla rajallisella panoksella. Me emme ole pyrkineet mihinkään johtorooleihin, vaan toimimme Ruotsin kanssa yhteistyössä, ja tämä on ollut se linja. Mutta esimerkiksi, kun Suomi lähetti vaalivalmennusjoukkoja tuonne pohjoisille alueille, meidän joukkomme toimivat kaikkein vaativimmissa olosuhteissa, paštu-kylissä silloin vaalien alla, mistä kertoivat joka päivä ne uutiset niistä yhteenotoista. Eli olimme kaikkein vaativimmissa, kovimmissa tehtävissä. Se kertoo suomalaisesta osaamisesta, että selvisimme ilman uhreja ja vaalit voitiin myös niissä kylissä järjestää.

Toiseen kysymykseen: Ed. Kanerva otti esille sen, että miten tehdään arvioita tuloksista ja etenemisestä tässä operaatiossa. Luonnollisesti teemme niitä kansallisista lähtökohdista, mutta olennaista on tietysti koko operaation kannalta, että ne tehdään Isafin toimesta ja näissä Isafin ministerikokouksissa, joihin kollegan kanssa molemmat osallistumme. Esimerkiksi Isafin puolustusministerit kokoontuvat puolen vuoden välein, ja siellä kokouksissa niitä tuloksia ja edistysaskeleita ja myöskin ongelmia käydään lävitse.

Kolmanneksi tähän poistumisaikatauluun: Helppo yhtyä siihen, mitä ulkoministeri totesi, että tarkkaa aikataulua, tarkkaa rajaa on mahdoton tässä vaiheessa määrittää. Kunnianhimoinen tavoite on tuo 12—18 kuukautta, ja siihen juuri tämä afgaaniarmeijan valmentaminen ja vastuunsiirto tähtää. Mutta luonnollisesti tässäkin toimimme osana kansainvälistä yhteisöä ja olemme mukana yhdessä tekemässä sitä päätöstä, vaikka osuutemme on noinkin rajallinen.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Stubb viittasi tuohon sovintoprosessiin, ja valiokunnan mielestä tässä mietinnössä totesimme, että Suomen pitäisi korvamerkitä rahoitusta 1325 päätöslauselman mukaisesti, jotta naisia saadaan mukaan sovitteluprosesseihin. Toivoisin kommenttia tähän meidän kannanottoomme. Tietenkin työtä esimerkiksi naisten rohkaisemiseksi olemaan ehdokkaana parlamenttivaaleissa. Sitten kun naisia on ehdolla, niin se on tärkeää, että he pystyvät toimimaan myös siellä parlamentissa. Tässä on ollut ongelmia esimerkiksi Afganistanissa näkyvillä tällä kaudella.

Arvoisa puhemies! Toinen asia: Nyt kun näitten alueellisten jälleenrakennusryhmien ohella Afganistanissa on kohdennettu lisävoimavaroja asevoimien ja poliisin toiminnan kehittämiseen jatkuvasti lisää, niin miten näette, että tässä on oikeasti edistytty tunnistaen ne ongelmat, mitä siellä on esimerkiksi hyvän hallinnon toteuttamisessa tällä hetkellä?

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kiurulle toteaisin, että kannattaisi lukea puolustusvaliokunnan lausunto ja verrata sitä ulkoasiainvaliokunnan mietintöön. Ei niissä oleellisesti mitään eroa ole. Me odotamme tuloksia vuoden 2011 loppuun mennessä. Sitten tehdään, arvioidaan, milloin tullaan pois. Se ei ole yhtään sen kummempaa, mitä UaV:n lausunnossa on. Kyllä me osasimme tämän tarkoin katsoa, että kannattaisi vähän katsoa eikä vaan tyytyä johonkin huomioon.

Sitten toinen kysymys puolustusministerille. Kun meidän joukkomme ovat selvinneet erinomaisesti, kiitettävällä tavalla, myöskin varusmieskoulutuksesta suoraan menneet. Nyt tulee lisäjoukkojen tarve, lisämateriaalia, myös kouluttajia tarvitaan. Kysyisin: Miten arvioitte, että me saamme riittävästi hyvää joukkoa, riittävästi materiaalia ja myöskin joukkoa niihin kouluttajatehtäviin?

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta pitäisi huomattavasti tarkemmin arvioida Afganistanin sisäisen tilanteen ja hallitsemattoman huumetilanteen vaikutuksia meidän ja EU:n sisäiseen turvallisuuteen.

Asia, joka myös on jäänyt vähälle keskustelulle, oli puheenjohtajuuskaudellamme 2006. Me pyrimme välttämään myöskin esimerkiksi terrorismin kohteeksi joutumisen riskiä, ja tämä tarkoitti sitä, että me arvioimme EU:n ja kolman-sien maiden suhdetta myöskin oman turvallisuuden ja terrorismin riskin näkökulmasta. Tätä keskustelua en ole huomannut erityisemmin käydyn.

Minusta meidän pitäisi kyllä selkeästi paneutua siviilikriisinhallintapainotteiseen työhön, ja kansallisen turvallisuuden etu ei ole kyllä mielestäni leimautua sotilaalliseksi osapuoleksi Afganistanin tilanne huomioon ottaen.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun itse en ole asianomaisissa valiokunnissa, jotka ovat kuulleet asiantuntijoita, niin odotin, että arvoisat ministerit olisivat jollakin tavoin kommentoineet huumetilannetta. Koska olen antanut ymmärtää itselleni, että jossakin vaiheessa maanviljelys oli lähtemässä hyvin liikkeelle, mutta ne tiedot, joita itselläni on, jotka voivat varmasti olla vääriäkin, ovat, että huumeiden tuotanto on kasvanut viime aikoina hyvinkin voimakkaasti. Mikä merkitys tällä huumetaloudella on nimenomaan tällä hetkellä tähän kriisiin ja näihin, sitaateissa sanottuna, "sotatoimiin", joista jotkut käyttävät sanaa ilman sitaatteja? Eli onko tällä huumetaloudella merkitystä talibanien voimakkuuteen ja mahdollisuuteen hankkia lisäaseistusta?

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalaiset jatkavat siis rauhanturvatyötä Afganistanissa. Se on selvä asia. Kiinnitän huomiota seikkaan, jonka valiokunnassa yksi asiantuntija nosti hyvin selkeästi esille. Tämä on suora lainaus hänen suosituksestaan: "Suomen panos olisi moninkertainen, jos se auttaisi ratkaisemaan kriisejä eikä olisi vain mukana. Tarvitaan satsausta rauhanvälitystoimintaan, mutta myös laajan kehityspolitiikan eri osa-alueisiin."

Miten olisi, arvoisat ministerit, esimerkiksi huumeet? Olisiko siinä siis tällä samalla joukolla joku semmoinen selektiivinen hotpoint, joka otettaisiin ihan toisella lailla käsittelyyn kuin aikaisemmin? Tämä on aika viisas sanonta tämä, että emme olisi ainoastaan vain mukana.

Tähän liittyy toinen asia, jota olen hyvin vähän kuullut täällä perättävän. Se on se, että maahanmuuttajat, jotka tulevat Suomeen niiltä alueilta, missä heitä voitaisiin, heidän tietotaitoaan, kielitaitoaan ja muuta käyttää hyväksi, onko sitä yleensä tehty? Onko sitä harkittu tulevaisuudessa, koska toimintaahan tietysti pitäisi kehittää tänä aikana, joka meillä siellä on vielä jäljellä?

Krista Kiuru /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suurennuslasilla ei tarvitse, ed. Nepponen, lukea sitä puolustusvaliokunnan lausuntoa. Niin hyvin olemme sen lukeneet, että tiedämme, miten se eroaa ulkoasiainvaliokunnan mietinnöstä.

Ministeri Stubbille totean, että kyllä minä olin tulkitsevinani ministeriaitiosta kritiikkiä puhettamme kohtaan. Me olemme täällä vastuullisesti olleet mukana tässä Afganistanin erittäin vaikeassa prosessissa ja olemme vielä lähteneet siitä, että kansainvälisten aikataulusuunnitelmien mukaisesti olemme myöskin osa sitä linjaa, että lisäämme näitä joukkoja, vaikkemme teekään sitä missään nimessä innoissamme. Näin ollen on aivan ihmeellistä, että se ainut asia, joka olisi suomalaisia kiinnostanut, on se, sitoudutaanko myös kansainväliseen aikataulutavoitteeseen niin kuin selonteossa sitoudutaan tähän 3—5 vuoden aikataulutavoitteeseen tai siihen ikkunaan, johon ministeri Stubb jo aikaisemmin viittasi, eli 12—18 kuukautta. Meitä kaikkia suomalaisia olisi kiinnostanut se, (Puhemies: Minuutti!) milloin arvioidaan, koska tämä vetäytyminen alkaa kansainvälisten aikataulujen mukaisesti.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On hyvin yllättävää tämä keskustelu, mitä sosialidemokraattinen puolue täällä nyt esittää, että linjoissa oli jotain eroa puolustusvaliokunnan kanssa. Tämä oli ihan ällistyvää erityisesti sen takia, kun itse olen ollut mukana siinä keskustelussa, mitä puolustusvaliokunnassa käytiin, ja muistelen sen osallistumisen, mikä sosialidemokraateilla oli puolustusvaliokunnassa tämän lausunnon kirjoittamiseen. Vaikuttaa ihan selvästi nyt siltä valitettavasti, että sosialidemokraatit ovat tehneet oman tulkintansa siinä, minkälaista peliä tämän Afganistanista poistumisen suhteen kannattaa tällä hetkellä käydä, koska mielipiteet ovat nyt selvästi koventuneet siihen nähden, mitä puolustusvaliokunnassa teidän ryhmäpuheenjohtajanne myös käytti lausunnon kirjoittamisen yhteydessä.

Tietysti olisi hirveän toivottavaa, että sosialidemokraatit osallistuisivat siihen puolustusvaliokuntatyöskentelyyn enemmän, jolloin ne kannat tulisivat ehkä paremmin esiin myöskin sitten ja ymmärrettäisiin kirjoittaa niitä paremmin. Nyt minusta puolustusvaliokunnan lausunto on juuri sen mukainen, (Puhemies: Minuutti!) mikä oli keskustelu meillä valiokunnassa.

Erkki Tuomioja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olemme hyväksymässä nyt tämän väliaikaisen lisäämisen, siitä ei ole kysymys, ja ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö suomalaiset tee vaikeissa olosuhteissa erittäin hyvää työtä. Mutta kysymys on myöskin siitä, mitenkä ovat ne kokonaisolosuhteet kehittymässä ja tuleeko se meidän osaamisemme oikeaan käyttöön pitkällä aikavälillä, jos siellä ei tapahdu sellaista muutosta, joka perustelisi juuri tuonne suunnattujen voimavarojen käyttämistä. Tämä on se oleellinen kysymys, jonka haluan tässä nostaa esiin, nimenomaan kun se tapahtuu tilanteessa, jossa sen jälkeen, kun vetäydymme Tšadista, Suomella ei tule olemaan kuin noin 80 sotilashenkilöä YK:n tehtävissä maailmalla, ja tämä on kyllä aikalainen vinoutuma kokonaisuudessaan meidän rauhanturvapanoksessamme, kun kuitenkin tiedämme, että näissä YK-tehtävissäkin sille suomalaiselle osaamiselle olisi erittäin paljon tarvetta ja käyttöä.

Juha Mieto /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Afganistanis on nyt käyty sotaa, ja Neuvostoliitto kun meni sinne vuonna 1979, eli kolmisenkymmentä vuotta rapiat sitten, eikä oo kystä tullu, niin nyt ku Karzai valittihin uurelleen presidentiksi, niin kyllä ihmetyttää hänen puheensa ainakin täällä länsimaissa, siinä mielessä, että ne ovat ristiriitaasia, ne eivät anna luottamusta, ja kun otetahan huomiohon, jotta siellä kuitenkin on huumeviljely, niin ku ed. Vistbacka sanoo, valloillaan, joka on pääasiallinen rahantulo, ja sitten ku yhteispartiointia on ruvettu pitämähän siellä afgaanien kanssa, joka on ihan oikeen, ja toivotahan, että kahren kolmen vuoden päästä, niin ku Obama sano, että sieltä pois tullahan, niin ovatko ministerit huolestuneita siitä, (Puhemies: Minuutti!) mitä presidentti Karzai on puheillaan saanu aikahan?

Reijo Paajanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tällä hetkellä Afganistanin turvallisuustilanne lienee riippuvainen täysin kansainvälisten joukkojen tuesta. Tässä mielessä on helppo olla ed. Laukkasen kanssa samaa mieltä siitä, että siellä pitää olla. Ennen pitkää tietysti tavoitteena on siirtää päävastuu Afganistanin omille turvallisuusviranomaisille. Tuon vastuunsiirron takaamiseksi Euroopan valtioiden varmaan tarvitsee tukea niin armeijan kuin poliisivoimien joukkueita Afganistanissa. Kysynkin, miten arvioitte, ministerit, löytyykö ulkopuolista apua, resurssia, EU:lta, Euroopalta, tuohon tarpeeseen.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Vasemmistoliitto siis tähdentää suoran kehitysavun lisäämistä, ja kannattaa muistaa, mitä esimerkiksi Kirkon ulkomaanapu on sanonut tästä tilanteesta. Heidän mukaansa sotilaallista ratkaisua ei ole, ja he kantavat suurta huolta siitä, että tämä sotilasoperaatio ja siviilitoiminta sekoitetaan nyt toisiinsa. Saman huolen jakoivat tuolla valiokunnassa muun muassa Suomen Punainen Risti ja Rauhanliitto. Siis tämä ongelma siellä on: kun tehdään tätä kansan elämän parantamista, niin menee sekaisin, kenen asialla kukin on.

Mitä Karzaihin tulee, josta täällä kannetaan suurta huolta, niin tottahan kaikki tietävät, että hän on entinen talibani ja saattaa olla huomenna taas avoimesti sitä uudelleen, mutta sehän on heidän asiansa. Emme kai me voi ruveta sanelemaan, mikä se sovintoprosessi Afganistanissa on, että pitää olla semmoinen toiveiden mukainen lopputulos siitä sovintoprosessista. Täällä jo ulkoministeri asetteli ehtoja, että tätä ei ainakaan voida hyväksyä. Jos afgaanit sopivat niin, niin ne sopivat niin, ja tämä, mitä me ehdotamme eli kehitysapua, (Puhemies: Minuutti on mennyt!) sen pitää jatkua siinäkin tilanteessa.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuten keskustan ryhmäpuheenvuoron käyttäjä ed. Korkeaoja totesi, meidän toimintatavoillemme on hyvin ominaista se, että me luomme kontakteja ja sitä kautta luottamukselliset suhteet paikalliseen väestöön, ja tämä tuottaa myöskin tuloksia. On kuitenkin tärkeää muistaa, että ilman sitä sotilaallisen kriisinhallinnan panosta on äärimmäisen vaikea antaa siviiliapua tai kehitysapua niille kohteille. Me tarvitsemme sen sotilaallisen ulottuvuuden tässä mukana. Sen takia olisi hyvin tärkeä samalla, kun me puhumme pohjoismaisesta toimintatavasta, rakentaa yhteistyötä ja kumppanuutta myöskin EU:n ei Nato-jäsenmaiden, kuten Itävallan, kanssa. Meillä on vähän saman tyyppistä lähestymistapaa täällä.

Ed. Tuomioja nosti täällä esiin erittäin tärkeän asian. Vuosi sitten meillä oli ulkona 700 henkilöä sotilaallisissa operaatioissa. Tšadin jälkeen se tulee olemaan todella noin parinsadan luokkaa, kaksi ja puolisataa. Eli olisiko nyt, arvoisat ministerit, aika miettiä uudelleen vähän meidän koko toimintakonseptiamme ja katsoa todellakin painopisteitä (Puhemies: Minuutti!) sotilaallisen siviilikriisinhallinnan ja ennen muuta tämän rauhanvälitystoiminnan kesken.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tässä on aika paljon puhuttu vetäytymisen aikataulusta ja on sanottu, ettei sellaista voi asettaa. Mutta kuitenkin ovat esimerkiksi saksalaiset todenneet, ulkoministeri Westerwelle sanoi joitakin viikkoja sitten, että vuonna 2011 alkaa vetäytyminen. Merkel sanoi, että se alkaa vuonna 2011, ja vuonna 2014 ollaan kokonaan poissa.

Kun ulkoministeri viittasi Karzain lausuntoon ja puhui 3—5 vuodesta, niin haastattelussa BBC:lle hän muutama viikko sitten totesi, että siellä tarvitaan joukkoja 10—15 vuotta, 10—15 vuotta.

Sörja för våra styrkor, så behöver den tiden utsträckas till 10—15 år förklarade han.

Ja ulkoministerit, 60 ulkoministeriä, eräiden lehtitietojen mukaan ovat todenneet (Puhemies: Minuutti on jälleen täysi!) että 3—5 vuotta.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näyttää siltä, että täällä sekoitetaan kaksi asiaa, vetäytyminen ja vastuunotto. Ei kansainvälinen yhteisö ole tehnyt missään yhteydessä päätöstä vetäytymisestä, ed. Kiuru. Täytyy lukea tarkasti, mitä on päätetty ja mitä ei. Tiedän, että esimerkiksi ed. Heinäluoma usein vetoaa Obaman puheisiin. Ei siellä ole sellaista. Siellä puhutaan tämän lisäyksen vetäytymisen aloittamisesta vuonna 2011. Tämä on kokonaan toinen asia kuin kokonaan vetäytyminen, ja tämä on toinen asia kuin vastuunotto. Vastuunotosta tietyillä alueilla on olemassa päätöksiä ja myös tämän vastuunoton aikataulusta. Täytyy olla tarkka näissä asioissa.

Te luotte perusteetonta mielikuvaa tällä hetkellä, että muka kansainvälinen yhteisö olisi vetäytymässä Afganistanista. Näin ei ole tapahtumassa. Se on tässä se ongelma. Päinvastoin, sotilaallista voimaa ollaan koko ajan lisäämässä Afganistaniin, mutta sen tuloksena (Puhemies: Minuutti!) sotatilanne tulee entistä vaikeammaksi ja koalitio on murenemassa.

Elisabeth Nauclér /r(vastauspuheenvuoro):

Ärade herr talman! Flera har lyft fram FN:s resolution 1325 och kvinnornas roll och ingen, ingen, är naturligtvis mot förbättrade förhållanden för kvinnor och en starkare ställning. Men regeringens redogörelse är väldigt tunn på den här punkten. Den saknar verklig substans och en redogörelse över en långsiktig strategi eller en djupare analys.

Jag skulle vilja fråga ministrarna: Kan ni lova att vi får en bättre redogörelse för kvinnornas medverkan och genomförandet av 1325 i nästa redogörelse?

Eero Reijonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On perusteltua, että vastuullisena valtiona Suomi on mukana Afganistanissa, ja se että lisäämme joukkoja reilulla joukkueella, ei kovin paljon varmasti sitä tilannetta siellä muuta. Sinänsä vastaamme myös siihen samaan haasteeseen, mihin muutkin siellä olevat maat.

Puolustusvaliokunnassa keskusteltiin varsin laajasti siitä, muuttuuko siellä pohjoisella alueella tilanne missä määrin sen seurauksena, että yhdysvaltalaisia joukkoja tulee sinne lisää, mutta toisaalta nähtiin selkeästi se, että se luo sinne huoltoon paremman tilanteen kuin tähän saakka, kun siellä on ennen kaikkea helikopterijoukkoja, mutta kukaan meistä ei tiedä, mikä se tilanne siellä tulee olemaan.

Se että käymme keskustelua poistumisaikataulusta ja vetäytymisestä sieltä, on minusta aivan turhaa. Kukaan meistä ei tänä päivänä pysty sanomaan, mikä siellä se kehitys on. Toki me kaikki toivomme, että vuonna 2011 tilanne on parempi, mutta aivan varmaan on tilanne se, että tämä eduskunta ja tulevat eduskunnat (Puhemies: Minuutti!) kyllä pitävät huolen siitä, että Suomi omalta osaltaan ottaa sitten kantaa, kun tilanne muuttuu.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskustelu ulkoasiainvaliokunnassa sen suhteen, voiko se olla samaa mieltä puolustusvaliokunnan kanssa, oli lähinnä huvittavaa. Kaikkien vastaus oli se, että kyllä voimme olla samaa mieltä. Myöskin ed. Tennilän edustama ryhmä oli sen parin virkkeen osalta samaa mieltä. Mutta kun sitten piti kirjata se puolustusvaliokunnan lause sinne ulkoasiainvaliokunnan mietintöön, niin sitten ei enää ollutkaan samaa yksimielisyyttä. Tästä oli kysymys eikä mistään muusta. Sitten korjattiin asia sillä tavalla, että tehtiin paljon laajempaan tulkintaan oikeuttava muoto sinne, ja siitä tässä nyt turhanpäiten väitellään. Olisi hoidettu se silloin niin kuin piti, siteerattu puolustusvaliokuntaa ja sillä hyvä!

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Molemmissa valiokunnissa mukana olleena minä en kyllä näe suurta eroa näissä kannanotoissa. Puolustusvaliokunnan osalta todettiin, että operaatio on määräaikainen, väliaikainen ja toivomme kuitenkin, että mahdollisimman pian tässä voitaisiin tehdä päätöksiä tämän operaation alentamisesta. Eli tässä suhteessa se, mitä sisältyy UaV:n kantaan, on minusta ihan samansisältöinen.

Vielä haluan nostaa tämän kysymyksen siitä, onko Karzailla kykyä viedä eteenpäin tätä kansallista sovintoprosessia ja mikä voisi olla YK:n rooli. Mikä on Unaman rooli ja millä tavalla Suomi voisi vahvistaa (Puhemies: Minuutti!) nimenomaan tällaista ulkopuolista toimintaa? Vielä sitten haluaisin todeta sen, että tämä arviointi, johon UaV kiinnittää huomiota, saavutetaanko tuloksia, tarkoittaa tietenkin sitä, että sen perusteella sitten (Puhemies: Minuutti on mennyt!) jatkotoimenpiteistä vedetään arvioita.

Krista Kiuru /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totean nyt vielä kerran alkuun, että sekä lähetekeskustelussa että tässä keskustelussa sosialidemokraattien kanta on ollut muuttumaton. Se kanta on se, että meidän pitää jossakin vaiheessa lähettää viesti sekä hallitukselle että afgaaneille siitä, että joukkojen kotiuttamisen aikataulusta Suomessakin päätetään. Me olemme pyytäneet, että tuo aika olisi vuoden 2011 syksy, jolloin tätä tilannetta arvioidaan. Totean sen nyt vielä kerran tässä, ettei jäänyt kenellekään epäselväksi.

Lopuksi, puhemies, haluan nostaa vielä toisen näkökulman esiin, mistä vähemmän on puhuttu. Nimittäin kun meille tulee nyt tämä kokonaisvaltainen kriisinhallinnan konsepti, jota Afganistanissa kokeillaan, niin se tietenkin tarvitsee paukkuja tuekseen. Ihmettelenkin ministeri Väyrysen läsnäoloa tässä keskustelussa, kun se täysin puuttuu. Hän istuisi sellaisella pallilla, josta tulisi tukea tähän (Puhemies: Minuutti on nyt mennyt!) kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan konseptiin.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vuonna 2011 varmasti arvioidaan. Sen ovat kaikki hyväksyneet, ja se on tuolla selonteossakin mainittu.

Mutta palaisin ed. Tuomiojan ihan aiheelliseen huoleen siitä meidän läsnäolostamme rauhanturvatehtävissä nyt, kun Kosovo loppuu. Olemme Afganistanissa sillä joukolla, vajaalla kahdella sadalla, ja muutamalla hengellä jossain muualla, se on paljon paljon vähemmän kuin vuosia sitten. Vain pari vuotta sitten olimme paljon runsaammalla. On vakavasti harkittava, mihin me menemme, arvioitava, ja uskon, että näin sekä ulkoministeriössä että puolustusministeriössä tehdään, ja se viesti tuli myöskin presidentiltä, kun hänen luonaan käytiin. Se on harkinnan paikka jatkossa. Totta kai se on myöskin kustannuskysymys.

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Monet ovat viitannee exit-strategiaan ja sen tarpeeseen, mutta toisaalta käydään sellaista jonkinlaista kauneuskilpailua siitä, kuka vetäytyy ryhdikkäimmin. Mielestäni se on aika tarpeetonta, kun tilannearvio on aika saman tyyppinen kaikilla Afganistanista.

Olisin myöskin kyllä antanut arvoa SDP:n ryhmäpuheenvuorolle ja siinä esitetyille näkemyksille ja korostanut, miten tärkeätä on se, että mahdollisimman laajalla joukolla kuitenkin eduskunnassa on voitu antaa tukea suomalaisille rauhanturvaajille Afganistanissa. Se tästä nyt vielä puuttuisi, jos täällä tuki olisi hyvin heikko ja kapea ihmisille, jotka ovat muutenkin erittäin vaarallisessa ja vaikeassa paikassa.

Mutta olisin ottanut myöskin toisen asian esille, saman kuin ed. Tuomioja, että osallistuisimme YK-operaatioon. Että samalla, kun puhumme tästä Afganistan-operaatiosta, niin kannan kyllä huolta siitä, mitä voisimme tehdä enemmän YK-operaatiossa, käyttää suomalaisten osaamista myöskin YK:n puolella.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Aivan aluksi minun on todettava, että olen jälleen kerran 100-prosenttisesti samaa mieltä ed. Laakson kanssa keskustelusta vetäytyminen ja vastuun siirto. Todellakin asia on juuri niin kuin ed. Laakso totesi. Eli Afganistan on itse ilmoittanut haluavansa ottaa vastuun sekä poliisin että armeijan puolella 3—5 vuoden sisällä. Tällä voi olla yhteys vetäytymiseen, mutta sillä ei välttämättä sitä yhteyttä ole. Eli tässä on todellakin kahdesta erilaisesta asiasta kyse, ja sen takia palaan ed. Reijosen huomioon siitä, että on oikeastaan mahdoton tällä hetkellä sanoa, missä vaiheessa me vetäydymme Afganistanista. Me tarkastelemme tätä kysymystä vähintään puolivuosittain ja erittäin tiuhaan.

Toinen huomio sekä ed. Nauclérille että ed. Komille 1325-päätöslauselmasta. Me olemme useasti painottaneet tätä kysymystä. Me pidämme sitä tärkeänä ja olemme myös olleet mukana tutkimassa, millä tavalla Prt:n puitteissa ja EU:n puitteissa voitaisiin tätä resoluutiota tavalla tai toisella edistää. Tämän lisäksi totean, että meillä on yksi suomalainen ihmisoikeusasiantuntija Eusr:n eli EU:n erityisedustajan alaisuudessa ja yksi gender-asiantuntija Eupolissa. Eli kysymys on meillä jatkuvasti esillä.

Kolmas huomio. Rauhanvälitys on noussut monessa puheenvuorossa esille. Että jos vähän voin raottaa verhoa sen verran, että meiltä on tulossa suurempi rauhanvälitysehdotus tai -aloite muutaman viikon sisällä, joka ei suoranaisesti tule kohdistumaan pelkästään Afganistaniin vaan Suomen toimintaan eri maailmankolkissa ja millä tavalla voimme käyttää suomalaisia rauhanvälittäjiä, ennaltaehkäisijöitä erilaisissa kriiseissä.

Viimeinen huomio. Ed. Tuomioja, muutama muu edustaja, myös ed. Haavisto mainitsisi sen: YK:n operaatiot. Siis tilannehan on se, että vuodesta 1990 YK:n rinnalle on noussut erilaisia toimijoita erilaisissa kriisinhallintatoimissa, kuten Nato, Euroopan unioni, Afrikan unioni ja Etyj. Meillähän on ollut johtolankana se, että me menemme niihin paikkoihin, missä me voimme antaa lisäarvoa, ja varmistamme, että sillä operaatiolla on aina YK:n oikeutus.

Olemme keskustelleet tästä tasavallan presidentin kanssa. Tulemme keskustelemaan hänen kanssaan asiasta myös huomenna. Me yritämme löytää hyvän tasapainon, jossa meillä on Nato-operaatioissa, YK-operaatioissa ja EU-operaatioissa ... Ihan vaan esimerkinomaisesti voin todeta, että kun Irlanti lähtee Tšadista, heidän YK-operaatiopanoksensa putoaa noin 480:stä sotilaasta alle 20:een. Ruotsin tämän hetkiset YK-operaatiot noin 60. Jos ja kun Suomi vetäytyy Tšadista, niin meidän YK-panos tulee myös olemaan liian matala ja me katsomme erilaisia vaihtoehtoja, joissa voimme olla YK:n erilaisissa rauhanturvatehtävissä mukana.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Aivan kuten edustaja Haavisto sanoi, se eduskunnan hyvin laaja konsensus on äärimmäisen arvokas asia: tämä on niin vaativa kriisinhallintaoperaatio, pelkästään sen vuoksi, ja toiseksikin voi sanoa näin, että se on arvokas viesti meidän rauhanturvaajillemme, että he ovat siellä tekemässä tärkeää tehtävää, ja heillä on eduskunnan tuki ja luottamus takanaan.

Toiseksi ed. Nepponen kysyi arviota rekrytoinnin tulevaisuudesta, niin minusta Afganistanin osalta se on toistaiseksi näissä vaihtoehdoissa vetänyt parhaiten. En siinä mielessä ole huolissani. Mutta erityisesti kouluttajatehtävissä — jotka siis kouluttaisivat afgaaniarmeijaa, meillä on siellä tällä hetkellä noin viitisen kappaletta kouluttajia, ja sitä määrää tulee aika nopeasti lisätä — siinä on ollut haasteita, mutta uskon, että siitäkin selvitään ja pystytään tätä asiaa edistämään.

Ed. Kiuru on aika paljon puhunut aikataulusta. Haluaisin korostaa, että se järjestys menee niin, että ensin pitää olla strategia, joka nyt on muotoiltu uudelleen. Tulokset aikaisemmin olivat heikkoja. Nyt on uusi strategia, johon on sitouduttu: afgaaniarmeijan kouluttaminen, siviiliväestön suojelu, siihen liittyvä joukkojen lisääminen. Te pyydätte aikataulua ennen kuin Suomi ja muut maat ovat edes lisänneet niitä joukkoja. Kyllä tässä täytyy mennä niin, että ensin strategia, sen mukaiset toimet, tulokset ja sitten johtopäätökset. Minusta se järjestys menee tätä kautta. Toivon mukaan voidaan tehdä nopeammin näitä.

Ed. Akaan-Penttilän kysymys huumeista. Huumetalouden osuus ja rooli on tietysti äärimmäisen iso ja vakava tässä yhteydessä. Huumetalouden osuus on tipahtanut suhteessa Afganistanin bruttokansantuotteeseen. Pari vuotta sitten se oli noin 50 prosenttia, viime vuonna 25 prosenttia. Oopiumin vienti väheni 18 prosenttia viime vuoden aikana. Isaf ja YK muuttivat toimintatapaansa niin, että näitä huumeviljelmiä ei sinänsä tuhottu — koska ne ovat niille viljelijöille niin äärimmäisen tärkeitä, vaikkakaan me tietysti emme niitä voi hyväksyä — vaan huomio keskitettiin huumelaboratorioihin. Eli tämä on ollut se suunta, mutta äärimmäisen vaikea, haastava, mutta se on myös alue, jossa Natolla ja Venäjällä on yhteiset intressit eli näiden huumeiden tuonnin ja viennin ehkäisy.

Lopuksi tämä toteamus YK-operaatiosta, Tšadista. Tietysti pitää muistaa se, että eihän tämä Tšadin operaation loppuminen ollut suunniteltu. Pikemminkin se on äärimmäisen valitettavaa, sen seuraukset voivat sillä alueella erityisesti pakolaisleireissä olla kohtalokkaat. Näin ollen yhdyn siihen, mitä ulkoministeri totesi, että lähiaikoina varmasti tätä tilannetta arvioidaan ja YK-operaatioiden rooli tulee tulevaisuudessakin varmasti olemaan hyvin korkealla prioriteetissa.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa puhemies! Oikeastaan aloittaisin samasta, mihin juuri päädyttiin tuossa, että on äärimmäisen tärkeää, että Suomen eduskunta antaa lähes yksimielisen tuen sille ratkaisulle, jota olemme nyt täällä tekemässä. Se on kansalaisille tärkeä mutta äärimmäisen tärkeä nimenomaan sille suomalaiselle joukolle, joka Afganistanissa tekee erittäin vaativaa kriisinhallintatyötä. Kahdeksan vuotta on oltu, 50 miehen vahvuisena aloitettiin, nyt noin 125, jota nyt sitten vahvistettaneen siihen 195:een.

Kun olosuhteita katseli ilmasta käsin palatessamme tuolta hallinto- ja turvallisuusjaoston matkalta, kun sattui olemaan kirkas sää Afganistanin yllä, niin ajattelin, että ei tuolla ole mikään herkku olla paikassa, missä sitten milloin tahansa voi kohdata luodin taikka miinan taikka jonkun muun. Siksi ne tiedot, jotka suomalaisen joukon osaamisesta olemme saaneet vastaanottaa asiantuntijakuulemisessa, ovat olleet jopa mieltä ylentäviä.

Niistä vaikeista olosuhteista, mitkä siellä suomalainen kohtaa, on ollut hieno todeta, että suoraan varusmieskoulutuksesta vaativan koulutuksen jälkeen tehtävään lähetetty varttuneilla ja kokeneilla miehillä tai naisilla täydennetty joukko on selviytynyt erinomaisesti. Se on hyvän koulutuksen tulos. Se on myöskin hieno osoitus siitä, että miehet, jotka ovat valikoituneet kansainväliseen koulutukseen, on osattu valita oikein, ja asennoituminen on sitten hyvä lähtökohta.

Nyt pitää vain varmistaa, niin kuin on tehtykin ja kaikki budjettilisäyksetkin kertovat, että miesten varustus on viimeisen päälle sellainen, että he kokevat, että heistä kannetaan huolta, ja kokevat, että ne välineet antavat mahdollisuuden tehdä sitä työtä. Ja ne panostukset näkyvät, maksaahan se, mutta näin on oltava.

Muutos sillä alueella tulee olemaan melkoinen nyt, kun uuteen strategiaan, uuteen toimintatapaan siirrytään. Pienistä patrulleista siirrytään vähän isompaan joukkokokoonpanoon ja alueelle, johon myöskin amerikkalaiset tulevat, ja vastassa saattaa olla sitten kovempiakin. Uskon, että siitä selvitään, mutta kuitenkin on jatkettava sillä perinteisellä suomalaisella menettelytavalla, jolla muodostetaan yhteys siviiliväestöön.

Samanaikaisesti kun siihen alueelle, niin kuin täällä selonteossa ja myöskin mietinnössä korostetaan, tuodaan siviilikriisinhallinnan keinoin kehitysapua ja muuta apua, jolloin yhteiskunta kokee, että sen kansainvälisen joukon läsnäolo tuottaa tulosta. Ja sitähän se on tuottanutkin, niin kuin täällä on lukuja kerrottukin naisten koulunkäynnistä jne. Muistan aina edelleen ja toistan sen tänäänkin, kun olin vuonna 1987 Golanin kukkuloilla Syyrian puolella. Aamuvarhaisella sieltä savimajoista lähti se iloinen tyttöjen ja poikien joukko koulua kohti. Se oli tulosta siitä, että siellä oli rauhanturvaoperaatio varmistanut, että sota oli loppunut, miinakenttiä oli purettu ja lapset voivat turvallisesti mennä kouluun.

Näin on onnistuttu myöskin Afganistanissa. Siksi siellä on oltava ja väliaikaisesti on vahvennettava, jotta voitaisiin vastuuta siirtää afgaanien omille turvallisuusviranomaisille, jotka aikaa myöten ottavat vastuun sekä sotilaallisesta että muusta hallinnosta, erityisesti myöskin poliisihallinnosta. Siihen tarvitaan sitten lisäksi sotilaita, mutta tarvitaan myöskin siviilikriisinhallintaa ja kehitysyhteistyötä, joihin on nähty selkeästi aiheelliseksi panostaa.

Ne näkyivät myöskin viimeksi tässä lisäbudjetissa miljoonina euroina, joilla hankitaan muun muassa panssaroituja ajoneuvoja. Ja viime vuoden budjetista otan vielä esiin yhtenä erikoisuutena: Suomessa on erityisosaamista muun muassa siinä, miten voidaan ennalta havaita tienvarsipommit. Se on uutta tekniikkaa, ja siihen on rahaa annettu tämän vuoden budjetissa.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kun on kuunnellut tätä keskustelua, yhä enemmän tulee vakuuttuneeksi siitä, että tätä operaatiota ei ratkaista sotilasvoimin, vaan että kyllä siellä neuvottelujen kautta pitää lähteä liikkeelle aivan toiselta pohjalta kuin sotilaallisten operaatioitten kautta päästään. Kyllä minun mielestäni sitä osoittaa se, että kahdeksan vuoden aikana ei juurikaan kovin positiivisia viestejä siltä suunnalta ole tullut.

Arvoisa puhemies! Kyllä ainakin minun käsitykseni on se, että Suomen osalta tässä operaatiossa alkaa olla kyse siitä, miten me saamme omat joukkomme kunnialla sieltä pois: näiltä kentiltä, missä taisteluja koko ajan käydään. Ja oma ongelmansa varmasti on siinä, että päivisin osa voi olla operaatiossa, mukana ulkomaisten joukkojen kanssa, ystäviä mutta yöllä vihollisia. Eli koskaan ei tiedetä, mikä on todellinen niin sanottu vihollisten linja.

Arvoisa puhemies! Lopuksi kannatan ed. Pentti Oinosen esittämää kannanottoa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi kannatan ed. Tennilän puheenvuorossaan esittämää ehdotusta, joka on ulkoasiainvaliokunnan mietinnön liitteenä vasemmistoliiton vastalauseena ja jonka ed. Annika Lapintie on allekirjoittanut.

Niin, puhemies, tosiaan, täällä aloitti ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Salolainen puheenvuoronsa analysoimalla, tai ihmettelemällä, presidentti Karzain lausuntoja. Mielestäni ne hyvällä tavalla kuvaavat sitä sekavuutta, mikä on tällä hetkellä Afganistanin poliittinen tilanne myös Kabulissa, puhumattakaan siitä, mikä se on sitten muualla Afganistanissa. Helmandissa on kovat paikat. Siellä urhea veljeskansamme Viro sotii. Suomi onneksi ei ole siellä, mutta Pohjois-Afganistanissa saksalaiset viime viikolla menettivät kolme sotilasta kuolleina ja neljä haavoittuneina. Olin viime viikon Berliinissä ja voin todeta, että siellä Saksassa keskustelu on aivan eri tavalla kriittistä kuin meillä, ja myöskin Bundestagissa, missä myös esimerkiksi Saksan vihreät erittäin kriittisesti suhtautuvat tähän sotaan, jossa Suomi on mukana sillä tavalla, että se on valinnut puolensa sodan kävijöiden välillä.

Puhemies! Mielestäni Suomen tulisi todellakin vetää sotilaalliset joukkonsa pois Afganistanista.

Reijo Paajanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Valtioneuvoston selonteossa esitetty suomalaisten kriisinhallintajoukkojen väliaikainen lisääminen 50 hengellä tuonne Afganistaniin on herättänyt täällä mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Hämmästyttää samalla tavalla kuin ed. Tennilän näkemys — harvoin ed. Tennilän kanssa ihan samaa mieltä tässä salissa on — se, mikä oli tuo ed. Kiurun puheenvuoron sisältö, kannattiko vai eikö kannattanut.

Puolustusvaliokunnan näkemys oli, että sotilaallisen ratkaisun saavuttaminen on epätodennäköistä nykytilanteessa. Rauha voidaan saavuttaa vain poliittisin sopimuksin mutta ei ilman maassa samanaikaisesti toteutettavaa kansainvälistä sotilas- ja kriisinhallintaa. Näin varmasti on, mutta lopputuloksen kannalta yksi ratkaiseva tekijä on kuitenkin väestö. Sen suhtautuminen sotiviin osapuoliin on avain voittoon tai tappioon.

Tämä elettävä aika on taloudellisesti vaikea. Monet eivät näe Suomen toimintaa Afganistanissa järkevänä, kun kriisinhallinta nielee rajallisia käytössämme olevia resursseja. Puolustusvaliokunnassa korostettiin kuitenkin sitä, että Suomen tulee jatkossakin osallistua YK:n rauhanturvaoperaatioihin, vaikka viime vuosina painopiste on ollut EU- ja Nato-johtoisissa operaatioissa.

Herra puhemies! Suomi on ollut Isaf-operaatioissa mukana jo vuodesta 2002 lähtien. Kuluneen kahdeksan vuoden aikana operaation luonne on Afganistanin tilanteen mukana muuttunut huomattavassa määrin. Operaatio on venynyt, ja sen väliaikaisuudesta tuskin enää puhuu kukaan. Humanitaarisena apuna alkanut operaatio on muuttunut niin, että Isaf-joukoista on tullut konfliktin osapuoli. Monet tuon operaation vastustajat ajattelevat, että Afganistanin operaatiolla pyritään parantamaan vain Afganistanin sisäistä turvallisuutta. Tosiasiassa Afganistanin epäva-kaus ja sekasortoon romahtaminen vaikuttavat muihinkin maailmankolkkiin. Esimerkiksi terroristit, sotalordit ja kasvava huumekauppa ovat uhka jokaiselle yhteiskunnalle. Afganistanissa on merkittäviä terrorijärjestöjä, jotka voivat organisoida iskuja muualle maailmaan. Isaf-operaatio pyrkii omalta osaltaan pienentämään tätäkin terrorismin uhkaa.

Herra puhemies! Afganistanin yhteiskunnan kehitys on juuttunut paikalleen turvallisuustilanteen heiketessä. Turvallisuustilanteen heikkeneminen vaikeuttaa tärkeitä kehitysyhteistyön ja siviilikriisinhallinnan projekteja. Sitä suuremmalla syyllä Afganistanissa tarvitaan poliittinen ratkaisu, jolla väkivaltaisuudet saadaan kuriin. Ilman vakaata turvallisuusympäristöä poliittisen ratkaisun aikaansaamisesta on turhaa haaveilla. Isaf-joukoilla on tärkeä rooli tämän tarvittavan turvallisuuden luomisessa ja ylläpitämisessä. Suomalaisia joukkoja lisätään väliaikaisesti, jotta päävastuu turvallisuudesta voidaan siirtää ehkä muutaman vuoden kuluttua Afganistanin omille viranomaisille. Pohjois-Afganistanissa vastuunsiirto voi ehkä alkaa jo paljon nopeammassa aikataulussa. Joukkojen lisäämiselle on mielestäni hyvä perustelu, mutta sovitussa aikataulussa on jollakin tavalla pysyttävä, jotta Isaf-joukkoja voidaan alkaa vähitellen vähentää ja lopulta toivottavasti kotiuttaa kokonaan. Näkyviä tuloksia tilanteen parantumisesta on mielenkiintoista odottaa: tapahtuuko se jo esimerkiksi kahden vuoden kuluessa?

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ensin haluan kommentoida tätä keskustelua, joka sai täällä minusta kohtuuttomankin paljon huomiota, eli tätä tulkintaeroa puolustusvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan muotoilussa koskien tietyn tyyppistä tarkastelua joukkojen kotiuttamisesta.

Luen ihan täsmälleen, mitä puolustusvaliokunta sanoi: "Valiokunta odottaa, että vuoden 2011 loppuun mennessä on saavutettu sellaisia tuloksia, joiden perusteella on tehtävissä päätöksiä lisäjoukon kotiuttamisesta." Ei tämä ole määräaikaisuutta tarkoittava muotoilu tämäkään, vaan tämäkin alleviivaa väliaikaisuutta. Korostaa vain sitä, että tuolloin on tarkasteltava. Ulkoasiainvaliokunta muotoili sen näin: "Vuoden 2011 loppupuolella tehtävässä tarkastelussa tulee erikseen huomioida edistys vastuunsiirrossa afgaaneille sekä Suomen ja kansainvälisen yhteisön vahva pyrkimys sotilaallisen kriisinhallintaosallistumisen asteittaiseen vähentämiseen Afganistanissa." Minusta tämä on aika selkeää tekstiä. Henki on sama, mutta meidän kutyymiimme kuuluu, hyvänen aika, tässä talossa, arvon kollegat, että mietintövaliokunta haluaa kirjoittaa sen omin sanoin. Ei tässä ole sen suuremmasta dramatiikasta kyse. Viesti oli sama.

Mielestäni ulkoasiainvaliokunta tavallaan korosti myös sitä, että Suomi kansainvälisen yhteisön kanssa ja osana sitä tarkastelee asteittaista vähentämistä tällaisena vahvana pyrkimyksenä ja sillä tavalla täyttää Suomen oman konseptin, joka mielestäni on tullut myöskin koko kansainvälisen yhteisön konseptiksi ja jossa on pyritty luomaan entistä tiiviimmät suhteet myöskin afgaaniväestöön, koska tämähän on kaikissa asiantuntijalausunnoissa käynyt ilmi, että tällä on saavutettu erinomaisia tuloksia. Jos me emme saavuta siellä paikallisen väestön luottamusta kansainvälisten joukkojen läsnäololle, emme tule koskaan siellä onnistumaan.

Mutta vaikka kuinka puhutaan nyt exitistä ja exitistähän tietysti pitää puhua, niin täytyy olla myöskin realisti. Ei todellakaan ole kristallipalloa, milloin se voidaan toteuttaa. Ei Lontoonkaan kokous voinut tehdä muuta kuin asettaa tavoitteita, kolmea tai viittä vuotta. Ne ovat selkeitä tavoitteita. Niitä pitää olla, mutta ei voida sanoa, että tuolloin sieltä tullaan pois. Siksi haluan alleviivatakin sitä, että me otamme tavattoman suuren riskin, jos me spekuleeraamme sillä, että me voisimme tavallaan jättää kesken tämän projektin.

Kuten monissa keskusteluissa on käynyt ilmi, jos sieltä nyt lähdetään tai lähdetään ennen aikojaan, niin kostotoimenpiteet kohdistuvat niihin, joiden kanssa me olemme tehneet siellä yhteistyötä, joita olemme pyrkineet auttamaan. Siksi on erittäin tärkeä asia, että me kannamme oman osuutemme, oman vastuumme, tästä eteenpäin vahvalla tavalla.

Mutta se on ollut hyvin tärkeä osa, arvoisa puhemies, tätä keskustelua, että nyt mietitään todellakin, missä se Suomen tärkein ja paras osaaminen on. Ei pidä nähdä siviilikriisinhallintaa toisaalta pelkkänä vaihtoehtona sotilaalliselle kriisinhallinnalle, koska kumpaakin tarvitaan. Mutta monet pienet teot ja pienet asiat, mitä Suomi on tehnyt — kuten kerrottiin, että sotilaat ovat omilla määrärahoillaan rakentaneet muurin tyttökoulun ympärille suojatakseen koulunkäyntiä — kertovat juuri sitä, miten halpoja innovatiivisia hankkeita siellä voidaan tehdä ja auttaa todellakin sitten tätä transformaatiota, että me luomme vakautta tämän kaltaisten hankkeiden kautta.

Tästä on keskusteltu myöskin monissa kansainvälisissä kokouksissa, joihin on ollut mahdollisuus osallistua, ja on juuri todettu, että kaikkea tarvitaan. Tarvitaan teiden rakentamista, tarvitaan koulujen rakentamista, tarvitaan maata-loustyöpaikkoja, että saadaan nuoret sinne eikä huumeviljelyn piiriin jne. Tarvitaan oikeusvaltion kehittämiseen tähtääviä toimia: poliisihallinnon rakentamista, rajaviranomaiskoulutusta, kaikkea tätä, missä Suomi on vahvasti mukana, ja siksi Kuopion kriisinhallintakeskus — jag tittar nu på riksdagsledamot Nauclér — on tehnyt tässä asiassa erinomaista työtä, ja siksi sitä toimintaa meidän täytyy täällä monin tavoin nyt jatkossa myöskin tukea.

Eli on arvioitava nyt, kun Suomi todellakin lähtee Tšadista pois, missä Suomen painopiste kokonaisuudessaan kriisinhallintaoperaatioissa tulee olemaan. Siksi oli mielenkiintoista kuulla, mitä ulkoministeri Stubb täällä sanoi: että lähiviikkoina on hallitukselta tulossa ulos ikään kuin jokin tämmöinen rauhanvälitykseen tähtäävä kokonaisvaltaisempi strategia tai politiikka-aloite. Tosin hän jätti avaamatta, mitä se on. Mutta nyt on varmasti aika, jos meidän ulkona olevien joukkojemme määrä on niin vähäinen, miettiä kokonaisuutta uudelleen ja todellakin katsoa, (Puhemies: 5 minuuttia!) voisiko panoksemme olla moninkertainen, jos tapamme toimia esimerkiksi rauhanvälitystoiminnan kautta, rauhanrakentamistoiminnan kautta, auttaisi ratkomaan kriisejä tavalla, jossa Suomella on historiallista osaamista.

Sari Palm /kd:

Arvoisa puhemies! On erittäin helppo tukea täällä salissa tänäänkin mo-nesti esiin noussutta naisten ja lasten aseman parantamista. Tämän takia kristillisdemokraatitkin tukevat ja haluavat vahvistaa painopisteen siirtoa siviilikriisinhallintaan ja kehitysyhteistyöhön. Toisaalta on helppo tukea ja kannustaa sovittelutoimen synnyttämiseen ja sen syventämiseen. Se on erinomainen rauhanomainen ratkaisu.

Sotilaallisen kriisinhallinnan osalta vaikuttavuuden mittaus on vajavaista. Täällä tänään nousivat esimerkiksi nämä huumevirrat esille, ja itselläni on se mielikuva, että nimenomaan tämä sotilaallinen läsnäolo on myös ruokkinut paljon sitä huumevirtaa, joka Eurooppaan sieltä Afganistanista valuu.

Toisaalta minusta Suomessa tulee käydä periaatteellinen erillinen keskustelu siitä, mikä tämän Afganistan-selonteon yhteydessä on nyt selkeästi noussut esiin. Eli asia on se, että meillä tällä hetkellä kriisinhallinnan muoto on muuttunut siten, että Suomi on toisella puolella siellä kentällä. Ed. Nepponen kuvasi sitä aamun tunnelmaa, kun hän näki kahden rintaman välistä, mitä tapahtuu. Mutta Afganistanissa ollaan afgaaniarmeijan rinnalla.

Tämä painopisteen muutos aiheuttaa myös sellaisia turvallisuusriskejä, joiden takia minun ei ainakaan ole kovin helppo sitoutua miehistön lisäämiseen siitä huolimatta, että itse näen, että nimenomaan siellä läsnä olevien suomalaisten turvallisuuskysymykset tulee ratkaista mitä parhaimmalla välineistöllä ja turvallisuutta lisäävillä tarvikkeilla.

Ed. Kallis esitti puolustusvaliokunnan eriävän mielipiteen mukaisen lausuman äsken puhuessaan, ja kannan tätä ed. Kalliksen esittämää lausumaa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Muutama näkökohta vaan vielä tähän keskusteluun.

Ensinnäkin kiinnitän huomiota siihen, minkälaisia päivämääriä tämän konfliktin poistumiseen meidän agendaltamme on esitetty. Kuulimme juuri ed. Laukkasen sisältälukua siitä, minkälaista sanamuotoilua vuoteen 2011 saattaa sisältyä. Minä en kyllä nähnyt niissä muotoiluissa mitään eroa, mutta se johtuu pelkästä yksinkertaisuudestani ja opin puutteesta. (Ed. Laukkanen: Puhuja kuuli ihan oikein!)

Toisekseen, kun minä vertailin nyt täydellisen konsensuksen saavuttaneiden ministeri Stubbin ja ed. Laakson suuriin lukuihin — kolmesta viiteen vuotta — liittyviä tavoite-asetelmia, niin, arvoisa puhemies, totean, että ne ovat hyvin lähitulevaa aikaa. Ja mitä tänä aikana pitäisi saada aikaiseksi? Pitäisi saada tietysti sotilaallisesti jonkinlainen säällinen tila, sopimus, siis sopimus jonkinlaisesta yhteiselosta. Sen avuksi pitää saada ylimenokauteen siviilikriisinhallinnallinen avustustila, ja sitten pitäisi saada sen päätteeksi kehitysyhteistyölle altis ympäristö.

Nimittäin, arvoisa puhemies, minä en usko mihinkään muuhun kuin sellaiseen ratkaisuun, että ekologisten perustekijöitten, ravinnon ja suojan, osalta on saatu kohtuulliset olosuhteet, ja ravinto-osioon liittyy äärimmäisen tärkeä asia. Se on huumetuotannon korvaaminen vehnän tuotannolla, maissin tuotannolla jnp., elikkä palaaminen juurille koko hommassa. Tästä tässä on kysymys.

Se, mikä minua kiusaa näissä selonteoissa, jotka puolustushallinnosta tulevat, on se, että nämä ovat armeijan kalustoluetteloita. Ne ovat pikkuisen parantuneita pikkuhiljaa, kun on oikein paljon moittinut. Mutta tämäkin läpyskä, mikä tuli helmikuussa tänä vuonna, on armeijan kalustoluettelon liite, jossa on uusittavia osia ja muutama päivämäärä ja sopimus jnp. Mutta sellaisesta kuvauksesta ei kyllä ole rääpystäkään, mikä edes jollakin tavalla kertoo — olkoon siellä pohjoisessa tai Helmandin maakunnassa etelässä — minkälainen on se tosiasiallinen tila, johon meidän pitäisi mielikuvituksemme projisoida, ja se on huono homma.

Hanna-Leena Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen sanoi, että tämä selonteko on armeijan kalustoluettelo. Se voi olla sitä hyvinkin, mutta sen kalustoluettelon tarkoitus on tehdä mahdolliseksi se siviilikriisinhallinta, mitä Afganistanissakin tehdään. Sitä varten se on, mitä on.

Nykytilanne on täällä kerrottu moneen kertaan. On kerrottu useaan kertaan, mitä on saavutettu Afganistanissa. Olen iloinen siitä, että näin moni mies viimein kantaa huolta naisista ja lapsista, olkoonkin sitten Afganistanissa tällä hetkellä. Silti nykytilanteeseen kuuluu, että turvallisuustilanne Afganistanissa kiristyy, ja se heijastuu luonnollisesti siihen, millä lailla mekin keskustelemme Afganistanista tällä hetkellä. Samaan aikaan kansainvälinen kritiikki kasvaa luonnollisesti.

Olen hyvin pettynyt sosialidemokraattiseen puolueeseen siinä, että he käyttävät sisäpoliittiseen peliin tätä tilannetta, kansainvälistä kritiikkiä, niin että myös suomalaisten tuki Afganistanin operaatioon osallistumiselle on heikkenemässä. Tätä käytetään nyt vaaliasetelmapelinä ja annetaan kuva, että kyllä sosialidemokraattinen puolue haluaa suomalaiset sotilaat tyylikkäästi pois Afganistanista. Tilanne on sikäli hyvin hämmästyttävä, että meidän täytyy koko ajan muistaa, että Afganistanin operaation tuki on presidenttiä ja eduskuntaa myöten hyvin laaja. Pidän sosialidemokraattien toimintaa rintamakarkuruutena tässä suhteessa.

Samoin täytyy koko ajan meidän muistaa, että suomalaiset sotilaat itse kokevat tekevänsä hyvin tärkeää työtä auttaessaan afganistanilaisia rakentamaan jonkinlaista ihmisarvoista elämää. On hämmästyttävää, että jokin puolue tässä tilanteessa lähtee poistamaan tätä tukea tällä hetkellä edes vaatimalla aikataulua siihen, milloin poistutaan sieltä.

Mitä itse toivoisin näihin selontekoihin, on, että me huomioisimme jatkossa Pakistanin tilanteen kehittymisen entistä selkeämmin.

Puolustusministeri Häkämies äsken sanoi, että Afganistanissa on tärkeää strategia, siitä toimet, sitten tulokset ja niitten perusteella johtopäätökset. Tästä puuttui minulle kaikkein tärkein eli visio. Se visio tarkoittaa sitä, mitä me tällä operaatiolla, suomalaisten sotilaiden ja ylipäätään suomalaisen kriisinhallinnan avulla, halutaan saavuttaa Afganistanissa. Tällä hetkellä voidaan ehkä kiteyttää tämä visio siihen, että haluamme siirtää afganistanilaisille itselleen vastuun maansa demokratian ja ihmisoikeuksien rakentamisesta.

Mutta se, mikä visio on, vaikuttaa luonnollisesti Suomen tavoitteeseen sillä alueella ja siihen, miten tavoite siirretään strategiaksi. Eli vision pohjalta on tehtävä analyysi, miten saavutetaan tilanne, jota halutaan. Tämän analyysin pohjalta määrittyvät luonnollisesti ne taloudelliset ja henkilöresurssit, mitä me olemme sinne ohjaamassa. Tässä tapauksessa se tarkoittaa juuri tällä hetkellä muun muassa sotilaiden lisäämistä alueelle sitä varten, että siviilikriisinhallinnan toimijoilla olisi paremmat edellytykset toimia omalla sektorillaan Afganistanissa.

Pidän sikäli tarpeettomana keskustella erityisesti siitä, kuinka nopeasti Suomi vetää joukkonsa pois Afganistanista, ja siitä, kuinka monta sotilasta Suomi lähettää Afganistaniin. Tämä täytyy lähteä ratkaisemaan sieltäpäin, mitä me suomalaisina haluamme saavuttaa, ja meillä toki on sivistysvaltiona velvollisuutemme myös Afganistanissa.

Krista Kiuru /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiinnitin jo aikaisemmin huomiota ed. Hemmingin näkökulmaan, jonka hän esitti uudelleen. Totesitte, että sosialidemokraatit ovat rintamakarkureita. Minusta tämä väite on pöyristyttävä. Se on pöyristyttävä väite sen takia, että me olemme systemaattisesti olleet mukana tässä kansainvälisen yhteisön operaatiossa auttaa Afganistania, ja niin me olemme ja seisomme täällä sitä yhä tukemassa. Me jopa sitoudumme paljon vahvemmin kansainvälisen yhteisön suunnitelmaan tai strategiaan, niin kuin ministeri sitä täällä nimitti, ja olemme sitä mieltä, että tällä 3—5 vuoden aikaperspektiivillä tämä asia tulee kuntoon, toivottavasti. Itse olette, edustaja, sitoutunut tähän puolustusvaliokunnan lausuntoon, jossa ihan selkeästi todetaan tämä sama asia, tämä aikaperspektiivi, ja todetaan vielä, että valiokunta odottaa, että vuoden 2011 loppuun mennessä on saavutettu sellaisia tuloksia, (Puhemies: Minuutti!) joiden perusteella on tehtävissä päätöksiä lisäjoukon kotiuttamisesta. On oikein meillekin kysyä, mitä tämä tarkoittaa. Ei vissiin mitään.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Afganistanissa on monenlaisista ongelmista kysymys. Nyt ratkaistaan Suomen jatkoa siellä, ja siltä osin päätös on ihan selkeä: me olemme rauhanturvatyössä siellä edelleen.

Tarkastelen vähän eri lailla koko tätä ongelmaa lähtien siitä kokonaisuudesta, että siellä on osaongelmia aika monta. Lähden liikkeelle niinpäin, että itse asiassa, mitenkä tätä asiaa lähestyisimme, jos Afganistan ei olisikaan Afganistan, vaan se olisi sairaus, jolla olisi joku diagnoosi. Silloin joutuisimme väkisin miettimään, mitkä ovat tämän sairauden syyt, mitkä ovat sen etiologiset seikat, mitä kautta pääsisimme ehkä lähemmäksi sitä ajatusta, miten tätä sairasta potilasta, sairasta maata, pitäisi hoitaa, miten se ehkä pitäisi parantaa. Siellä on useita tekijöitä, ja ne ovat kyllä kaikki aika vaikeita käytännössä Suomen, pienen toimijan, mutta tehokkaan terrieritoimijan ulkopuolella.

Kaikki Pakistaniin liittyvät ongelmat te, jotka ulkopolitiikkaa harrastatte, tiedätte. Hahmotatte sen kartan ja sen alueen, mikä Pakistan on: monin tavoin erittäin vaikea paikka maailmanpoliittisesti. Intia siellä takana, kaikki tämä. Miten tämmöistä etiologista tekijää hoidetaan sillä joukolla, joka meiltä täältä Suomesta sinne lähtee? (Ed. Korkeaojan välihuuto) — Se on, ed. Korkeaoja, tosi iso kysymys monella tavalla. — Entä sitten Taleban-liike ja kaikki muut eri uskonnot, jotka siellä vaikuttavat, jotka ovat vuosisataisia traditioita osin? Miten siihen vaikutetaan? Miten presidentti Karzaihin, kun hän on lähtenyt ehkä sisäpoliittisista syistä antamaan lausuntoja, jotka ovat kuitenkin saaneet silmäkulmat kurtistumaan länsimaissa, koska siinä on huoli myöskin mukana toisella lailla. Miten siihen etiologiseen syyhyn vaikutetaan?

Entä sitten huumeet, jotka ovat tosi iso ongelma? Minua vähän jopa suorastaan häiritsee se, että siitä tavallaan vapaaehtoisesti otetaan näihin lausuntoihin aika vähän. Kyllä ulkoasiainvaliokunta sitten esimerkiksi minun esitykseni mukaisesti otti hyvin mukavasti lisää mainintoja, mutta sehän ei vielä paljon auta. Vaikkapa täällä sanottu maininta siitä, että ne pitäisi muuttaa viljelykseen, joka olisi viljaa ja muuta, sekin on helppo sanoa, vaikea vaan toteuttaa. Missä ne markkinat siellä ovat ja miten se toteutetaan verrattuna siihen, miten huume toimii pankkina ja rahana ja monenlaisen korruption lähteenä? Se on tämän sairauden yksi ehkä vaikeimmin kitkettäviä asioita näiden uskonnollisten asioiden ohella.

Entä sitten klaanitraditio, joka on elänyt siellä ehkä tuhansia vuosia mieluummin kuin useita satoja vuosia? Niillä on omat sääntönsä, ja se on pesiytynyt sinne niin hyvin, että se on heidän identiteettinsä. Se on yksi, joka varmasti aiheuttaa tässä kaikenlaista osaongelmaa.

Sitten näistä nykyaikaisista seikoista vaikkapa se, että pelkästään Kabulissa on ainakin minun tietojeni mukaan tällä hetkellä — joku meidän asiantuntijoistamme ulkoasiainvaliokunnassa sen taisi sanoakin — yli 5000 kansainvälistä avustajaa. Itse asiassa sekin on varmaan aikalainen ongelma, miten heidän työnsä koordinoidaan siellä niin, että he tosiaan jonkun tautipesäkkeen hoitaisivat.

Tällä asenteella en suinkaan tarkoita sitä, että me olemme mahdottoman tilanteen edessä, mutta me olemme vaikean tilanteen edessä. Se, joka sanoo, että kaikki nämä asiat, mitä olen edellä luetellut, hoidetaan pois pelkästään sotilaallisella läsnäololla, sen eriasteisella ehkä kireälläkin toiminnalla ja hyvinkin armeijamaisesti, niin eipä taida olla ainoa keino. Se on yksi. Se on ehkä operatiivinen keino, siis leikkaus ja siihen liittyvä asia, mutta taudin hoitamisessa on aina myös konservatiivisia keinoja, jotka tarkoittavat jotain muuta.

Tähän haluan liittää tästä Afganistanin valtataistelusta ja heikkenevästä turvallisuustilanteesta suoraa tekstiä asiantuntija Ari Kerkkäsen meille valiokunnalle antamasta lausunnosta. Hän on Kriisinhallintakeskuksesta johtaja, ja hänen lausuntonsa yksi osa kuului näin: "’Kapinallistoimintaa’ tai talebaneja voidaan pitää Afganistanissa turvallisuusongelman ilmentymänä, mutta ei syynä. Kapinallisuudessa heijastuu Afganistanin monietnisyydestä nouseva valtataistelu, joka lisäksi saa tukea eri etnisiä kansanryhmiä tukevista naapurimaista. Yksinkertaistettuna kyseessä on pohjoisen (pohjoisen liittokunnan etniset ryhmät ja sotapäälliköt) ja etelän (pataanit) välinen valtataistelu. Pataanit ovat Afganistanin suurin etninen ryhmä, joka kokee joutuvansa syrjäytetympään asemaan keskushallintotasolla se-kä neuvostomiehitystä seuranneiden vuosien aikana että Taleban-hallinnon jälkeen. Ns. kapinalliset tulevat pääasiassa pataanien joukosta - -." Hyppään vähän lausunnossa eteenpäin ajan puutteen vuoksi, mutta hän jatkaa sanomalla muun muassa näin: "Tämä puolestaan" — kaikki edellä mainittu — "on vaarassa syöstä Afganistan entistä vakavampaan valtataisteluun ja sitä kautta sisällissotaan kansainvälisen yhteisön alkaessa vetäytyä".

Tässä ehkä, arvoisa puhemies, tavallaan on koko tämän sairauden koko kirjo. Tämä potilas on nyt meidän mielestämme ollut (Puhemies: 5 minuuttia!) sairaana ainoastaan kahdeksan vuotta, mutta monen muun yhteisön mielestä tiedetään, että se on paljon pitemmän ajan tulos. Kun jatkossa käsittelemme näitä asioita, niin toivoisin, että Suomessakin, kun me täällä varmaan olemme kansainvälisien velvoitteidemme mukaisesti mukana — minusta siinä ei ole mitään outoa sinänsä — emme olisi ainoastaan mukana sillä tavallisella tavalla, johon olemme tottuneet, vaan keksisimme jonkin uuden pienen sektorin, esimerkiksi vaikkapa nämä huumeet, niin että kansainvälisellä sektorilla jatkuvasti puhuisimme, miten se ongelma ratkaistaan. Isommat toimijat, isommat maat, löytävät siihen toisenlaiset, paremmat keinot. Tässä on liian paljon puhetta, liian vähän ihan selkeää konkretiaa, jota kuitenkin soisin tässä olevan paljon enemmän.

Thomas Blomqvist /r:

Värderade herr talman! Då man diskuterar en ökning av den finländska krigshanteringsstyrkan i Afghanistan, måste man komma ihåg, vilket här har sagts många gånger i dag, att militära insatser i sig själva inte är svaret på problemet. De är ändå en förutsättning för att problemet ska kunna lösas på ett politiskt plan. Den militära krishanteringen har en uppgift att fylla. Den behövs för att skapa en säker miljö i vilken utvecklingsarbetet och den civila krishanteringen kan verka. Det är alltså för att skapa de här förutsättningarna som vi ska stöda stadsrådets proposition att tillfälligt öka antalet finländska soldater i Afghanistan, inte för att den militära operationen i sig skulle vara viktigare än de andra insatserna.

Arvoisa herra puhemies! Keskusteltaessa Suomen kriisinhallintajoukon vahvistamisesta on muistettava, että sotilaalliset toimet eivät sinänsä, kuten monesti on sanottu tässä salissa, ole vastaus ongelmaan, johon tarvitaan poliittinen ratkaisu. Sotilaallisella kriisinhallinnalla on kuitenkin tehtävänsä. Se on tarpeen turvallisen ympäristön luomiseksi, jossa kehitysyhteistyö ja siviilikriisinhallinta voivat toimia. Näiden edellytysten luomiseksi myös minä kannatan valtioneuvoston esitystä suomalaisten sotilaiden määrän väliaikaisesta lisäämisestä Afganistanissa.

Herr talman! Isaf-operationen i Afghanistan har nu pågått i över åtta år och det är viktigt, både för de internationella styrkorna som verkar i landet, liksom för den lokala befolkningen, att man så gott det går försöker följa den planerade tidtabellen. De afghanska säkerhetsmyndigheterna måste vara kapabla att ta över huvudansvaret för de militära operationerna så snart som möjligt, helst inom tre år som planen är, och helt sköta dem så fort det bara går, naturligtvis helst också det inom fem år, som det står i planen. På det här sättet märker lokalbefolkningen att insatsen har gett resultat och att de själva verkligen har makten i sitt land. Samtidigt betyder det att länderna som sänt trupper till Afghanistan kan se fram emot att ta hem sina män och kvinnor permanent.

Herra puhemies! Vaikka osallistuminen Isaf-operaatioon on merkinnyt uhrauksia, operaation ja Suomen osallistumisen merkitystä ei kuitenkaan pidä asettaa kyseenalaiseksi. YK:n jäsenenä meillä on velvollisuus osallistua myös tähän YK:n mandaatilla toimivaan operaatioon. Kansainvälinen yhteisö tekee todella tärkeää työtä Afganistanissa. Meillä Suomessa on myös velvollisuus omia joukkojamme kohtaan, nimittäin taata niille asianmukainen varustus. Tässä asiassa ei pidä säästää resursseja. Niin kauan kuin meidän joukkomme ovat Afganistanissa, niillä on myös oltava kaikki tarpeellinen varustus.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Pidän erittäin tärkeänä sitä, että silloin kun suomalaisia sotilaita lähetetään Suomen rajojen ulkopuolelle ja erityisesti tällaisiin vaarallisiin tehtäviin, mitä tämä Afganistanin operaatio on, päätökset tehdään tasavallan presidentin, valtioneuvoston ja eduskunnan yhteisillä päätöksillä niin, että jokainen valtioelin omalta puoleltaan antaa luvan näille päätöksille. Sen takia myöskin tästä lähtökohdasta pidän erittäin tärkeänä sitä, että eduskunnassa päätös voidaan tehdä laajemmalla enemmistöllä kuin pelkästään hallituspuolueiden hartioilla. Sen takia omalta puoleltani sanon, että annan suuren arvon sille, että tässä perusasiassa sosialidemokraattinen puolue oppositiossa ollessaan antaa tukensa tälle, vaikka nyt täällä on käyty keskustelua tästä exit-lausekkeesta ja sen tulkinnasta. Se on mielestäni kuitenkin sitten pieni asia tämän kokonaisuuden rinnalla. Pidän tärkeänä, että todella tässä on tällainen erittäin laaja konsensus.

Tärkeää on myöskin se, että kun Suomi lähettää sotilaita, me annamme täältä tuen siellä vaikeissa olosuhteissa tehtävälle työlle ja osoitamme, että se on tällaisella valtiollisella, laajalla päätöksellä, tämä ratkaisu, tehty. Vaikka halusin omassa puheenvuorossani korostaa myös sitä, että tämä lähteminen näihin tehtäviin on vapaaehtoista, ja korostaa erityisesti sitä, kun on nuorista miehistä kysymys, että mikään tämmöinen joukkopäätös lähtemiseen ei saa ikään kuin viedä pohjaa siltä, että tämä on vapaaehtoista toimintaa. Näin tähän asiaan on Porin prikaatissa kiinnitetty huomiota aivan oikealla tavalla. (Puhemies: 2 minuuttia!)

Toinen kysymys on se, että meidän pitää arvioida tätä strategiaa ja sen onnistumista säännöllisin välein. Kansainvälinen yhteisö on nyt muuttanut toimintatapaansa, ja aika näyttää, tuottaako se niitä tuloksia. (Puhemies: 2 minuuttia!)

Ed. Hemming totesi, että pitää katsoa sitä, miten tavoite saavutetaan. Juuri niin. Pitää arvioida, saavutetaanko se tällä toimintakonseptilla, joka nyt on luotu, siis sotilaallisen toiminnan vahvistaminen, rauhallisten olosuhteiden luominen ja siviilikriisinhallinnan toimien vahvistaminen samassa yhteydessä. Täällä on epäilty sitä, että tämä konsepti ei toimi. Sitä arvioidaan nyt sitten säännöllisin väliajoin, ja, totta kai, jos sitten osoittautuu, että tämä toimintamalli, jota nyt kansainvälinen yhteisö ja Suomi sen mukana vie eteenpäin, ei toimi, se tarkoittaa sitä, että silloin myöskin sitten uudelleen arvioidaan, pitääkö toimintamallia muuttaa. Mutta tässä vaiheessa tietysti uskomme siihen, että tämä kansainvälisen yhteisön uusi toimintamalli tuottaa tuloksia. Mutta niin kuin on täällä todettu, olosuhteet ovat vaikeat ja nähtäväksi jää, olemmeko tässä oikeassa vai väärässä.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Palasin oikeastaan vielä käyttämään puheenvuoron tänne ed. Pulliaisen viisaan puheenvuoron johdosta. Oli aivan oikein pohtia todellakin, että entäs sitten. Ja jäin myöskin miettimään sitä, kun pohditte, mitä sitten seuraa tästä sotilaallisen kriisinhallinnan ja myös siviilikriisinhallintatoimien jälkeen vuonna 2011 tai mistä vuodesta me puhummekaan.

Silloinhan olisi johdonmukaista nähdä näin, että se kansainvälisen yhteisön, McCrystalin johdolla tehty niin sanottu uusi konsepti pitäisi sisällään paitsi sitä transformaatiota afgaaniväestön viranomaiselle itselleen myöskin etabloitumista tavallaan vielä syvemmälle tähän siviiliväestön kanssa tehtävään yhteistyöhön, jota olemme tehneet, mutta sitten, ed. Pulliainen, todellakin myös teidän esiin nostamienne kehitysyhteistyöpoliittisten keinojen käyttöönottoa. Ja silloin me voimme nähdä myöskin, että joku päivä, näinhän me toivomme, voitaisiin siirtyä Afganistanissa tilanteeseen, jolloin voidaan palata myöskin tämmöiseen perinteiseen rauhanturvaamiseen. Se voisi olla toisaalta sitten sen sotilaallisen kriisinhallinnan seuraava vaihe, perinteinen rauhanturvaaminen, joka voi olla sitten myöskin tämän päivän terminologiaa käyttäen sitä rauhanrakentamista ja rauhan ylläpitämistä, ja sitten siihen rinnalle vahvat kehityspoliittiset toimet, joissa Suomi on minusta tehnyt erittäin tärkeitä avauksia.

Siksi on tärkeätä, että me olemme myöskin mukana tämän tärkeimmän kehitysyhteistyörahoituskanavan eli Maailmanpankin muodostaman Afganistanin jälleenrakennusrahaston toiminnassa ja rahoituksessa, ja on hyvin tärkeää, että tähän jälleenrakennusrahastoon kohdennetaan rahoitusta sillä tavalla, että 75 prosenttia tästä suunnataan maaseudun kehittämiseen ja naisten asemaa, demokratiaa, pienyrittäjyyttä tukeviin hankkeisiin. Nämä ovat juuri niitä pienimuotoisia hankkeita, joilla saadaan oikeastaan pienillä satsauksilla paljon aikaan paikan päällä, ja silloin saadaan yhä enemmän sitä paikallisen väestön hyväksyttävyyttä ja edistettyä sitä siirtoa paikallisten viranomaisten hallintaan. Mikä tärkeintä, uusia työpaikkoja maassa, jossa työttömyys on valtaisaa, tarvitaan erityisesti, koska se on tärkeässä roolissa täällä ed. Akaan-Penttilän esillä pitämän huumetalouden vastaisen taistelun keinona, juuri se, että pystytään luomaan maatalouteen oikeita maataloustyöpaikkoja.

Lisäksi tämän monenkeskisen yhteistyön ohella meillähän on kahdenvälisen yhteistyön kautta annettavaa Afganistanin kehittämiseen varsinkin opetus-, metsä- ja kaivossektoreilla, ja näihin me pystymme osoittamaan myöskin sitten Suomen elinkeinoelämän osaamista. Myöskin näissä metsityshankkeissa meillä on paljon hyviä kokemuksia niin eroosion estämisessä kuin siinä, että maatalousmaata ei poistu maataloustuotannon käytöstä.

Sitten, puhemies, vielä tavallaan sitten tähän jatkoon. Oli erittäin tärkeä viesti, jota ministeri Stubbin olisi pitänyt hieman enemmän vielä todellakin avata, että jos on tulossa tämmöinen rauhanvälitystoiminnan poliittinen avaus, strateginen aloite, niin minä rohkenen tulkita sitä nyt näin, että hallitus nyt pohtii todellakin tätä kokonaisuutta. Sen jälkeen, kun me vedämme Tšadista joukot pois, me näemme, miten vähän meillä enää on ulkona joukkoja, ja siksi on tärkeää nähdä tämä kokonaisuus, jonka elementtejä ovat sotilaallinen kriisinhallinta, siviilikriisinhallinta, rauhanvälitystoiminta ja totta kai perinteinen rauhanturvaamistoiminta, kun on siihen soveltuva kohde, ja sitten vielä kaikki ne kehityspoliittiset toimet, joita voidaan räätälöidä kunkin kohdemaan mukaisella tavalla. Tässä on tavallaan nyt semmoinen tietynlainen saumakohta olemassa Suomella miettiä meidän tulevien kriisinhallintaoperaatioiden painopistettä siten, että siinä tulee suomalainen osaaminen parhaiten käyttöön, kuten täällä ovat monet arvon kollegat myöskin omissa puheenvuoroissaan todenneet.

Lopuksi haluan vielä, puhemies, sanoa sen, että olen aivan samaa mieltä kollega Korkeaojan kanssa siitä, että tällaisten operaatioiden pitää olla kolmen lukon takana jatkossakin. Kyllä se on ihan selvää, että tämänkin päätöksenteon muotoilussa on ollut tavattoman tärkeää, että hallituksen esitys on syntynyt tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistyössä ja se lopullinen kanta muotoutuu sitten täällä. Ja ylipäällikkönä tietenkin sitten tasavallan presidentti päättää lopulta, lähetetäänkö vai ei. Mutta tämä on se hyvä suomalainen malli, millä kannattaa tässä nyt meidän sitten toimia, ja tästä sitten seuraa se laajan poliittisen konsensuksen hakemisen välttämättömyys. Kyllä me ymmärsimme, ed. Kiuru, teidän pääviestinne aivan oikealla tavalla, ja se tarkoitti sitä, että ilman mitään pitkiä hampaita te olette aidosti sitoutuneet tähän hallituksen esitykseen ja lisäjoukkojen lähettämiseen. Näitä pieniä mietintö—lausunto-muotoilueroja voidaan saivarrella miten päin vaan. Olennaista nyt on vaan se, että me annamme selkeän hyväksynnän tälle selkeällä enemmistöllä täältä tästä talosta. Se on minusta tärkeää paitsi hallitukselle myös tämän hankkeen toteuttamiselle ja myöskin viesti kansainväliselle yhteisölle siitä vakavuudesta ja tavasta, millä Suomi tällaisiin hankkeisiin sitoutuu.

Krista Kiuru /sd:

Arvoisa puhemies! Haluan aivan aluksi kiittää edustajia Korkeaoja ja Laukkanen. Tämä lämmitti mieltä näin illan lopuksi. Voin sanoa, että juuri tätä näkökulmaa me olemme tämän illan keskustelussa odottaneet. (Ed. Laukkanen: Niinhän se oli tarkoituskin!) Nimittäin sosialidemokraatit sitoutuvat täysillä siihen, että me olemme mukana tässä Afganistanin vakavassa tilanteessa ja autamme parhaamme mukaan siinä, missä Suomi sitä voi tehdä. Meillä on kuitenkin näkemys siitä, että me emme ole ratkaisevassa roolissa Afganistanissa. Me olemme osa joukkuetta ja osa jengiä, mistä syystä johtuen me katsomme, että Suomen kannattaa hakea omaa linjaansa erityisesti kansainvälisiä lähteitä kuunnellen. Siitä syystä johtuen me olemme tänään vain ja ainoastaan pyytäneet myös hallitusta sitoutumaan tähän kansainväliseen strategiaan, joka nyt on tehty.

Arvoisa puhemies! Siihen liittyen haluan nostaa vielä yhden teeman esiin, jota vähemmän tänään on käsitelty. Nimittäin, niin kuin aikaisemmin debattipuheenvuorossani jo totesin, tämä kokonaisvaltainen lähestymistapa, joka nyt ensi kertaa oikein kunnolla brändättiin Lontoon ko-kouksessa, on sitä uutta, jolla, itse ainakin uskon, Afganistaniin voidaan löytää aivan toisenlainen ratkaisu. Se on hyvin otettu myös näissä sekä lausunnossa että mietinnössä molemmilta valiokunnilta esiin. Olen erityisen mielissäni puolustusvaliokunnan lausekkeesta, ja haluan sen oikein tässä lukea. Nimittäin: "Valiokunta yhtyy tähän näkemykseen ja korostaa, että kokonaisvaltaisen kriisinhallintakonseptin menestyksekäs soveltaminen edellyttää selkeää eri toimijoiden välistä työnjakoa, jotta resurssit ja tukitoimet voidaan kohdentaa oikein ja tuloksellisesti." Tämä on todella hienoa, näin tämän pitää ollakin.

Niin kuin me tiedämme, Afganistanin tilanteeseen ei löydy pelkästään eikä ensisijaisesti tuota sotilaallista ratkaisua, ja nyt sitä haetaan tältä kokonaisvaltaisen lähestymistavan puolelta. Tietysti keskeistä onkin kysyä hallituspuolueidenkin kansanedustajilta, että kai tähän on nyt sitten sitouduttu. Tämä on nimittäin kova kansainvälisen yhteisön uusi tavoite saada tämä Afganistanin tilanne jollakin tavalla ratkaistua. Minusta tämän sovintoprosessin edistämiseksi on tärkeää, että siviiliyhteiskuntaa rakennetaan, ja rakennusaineina on hyvä käyttää niitä komponentteja, joita tämä kokonaisvaltainen lähestymistapa tarjoaa meille. Se tarjoaa siis sotilaallista kriisinhallintaa, joka tuo turvaa tälle avustusympäristön toimivuudelle, mutta sen lisäksi tarvitaan siviilikriisinhallintaa, kehitysyhteistyötä ja humanitääristä apua. Ja minusta ne ovat nyt ne palikat, joissa meidänkin pitäisi vielä kääriä hihat.

Ehdin jo ihmetellä ministeri Väyrysen poissaoloa. Nimittäin hän istuu erittäin tärkeällä pallilla, (Ed. Laukkanen: Virkamatkalla!) ja tosiasiassa hänen pallinsa voisi edesauttaa erityisesti tätä kokonaisvaltaista kriisinhallintaa ja sitä konseptia. Jotta tämä konsepti nyt olisi uskottava, niin myös Suomen sitten pitäisi olla mukana riittävillä varoilla kehitysyhteistyön, siviilikriisinhallinnan ja humanitäärisen avun tarjoamisessa. Mitä se todellisuudessa sitten tarkoittaa, kun katsotaan lukuja: Vuonna 2010 tulemme käyttämään tähän Afganistanin operaatioon 33 miljoonaa. Samaan aikaan me käytämme kehitysyhteistyöhön vähän reilu 10 miljoonaa, jos me otamme tämän niin sanotun virallisen kehitysyhteistyöluvun nyt huomioon, pikkuisen yli 10 miljoonaa. Ja se toive, joka kansainvälisellä yhteisöllä on kokonaisvaltaiselle lähestymistavalle, ei toteudu missään nimessä näissä meidän Suomen panostuksissa. Meidän pitäisi katsoa tätä aivan uudella tavalla. Minä uskon, että poliittista tahtoa siihen katsomiseen on, mutta keskeinen kysymys tulee olemaan se, riittävätkö resurssit. Me tiedämme tämän kehysbudjetin päätöksen ja me tiedämme, että voi olla, jos ei oteta virallisia kehitysyhteistyörahoja mukaan vaan otetaan nämä todelliset rahat mukaan, todellisia voimavaroja ei olekaan sitten enää mahdollista kohdentaa tänne Afganistaniin ottamatta muilta pois.

Arvoisa puhemies! Mutta sitten aivan lopuksi haluan vielä todeta tulevasta jotakin, sekin valitettavasti oli tungettava muutamaan lauseeseen omassa ryhmäpuheenvuorossani. Mutta sosialidemokraateille on tärkeää nyt pohtia, miten me menemme eteenpäin ylipäänsä rauhanturvaamisessa, jonka luonne on erityisellä tavalla muuttunut, ja miten se sotilaallinen kriisinhallinta tullaan sijoittamaan Suomen mittakaavassa niin, että meidän niukat resurssimme ovat kaikkein parhaiten käytössä. Tämä on se keskeinen kysymys.

Toivon kyllä, että me emme unohtaisi näitä YK-operaatioita myöskään, koska tilannehan on aika, voisiko sanoa ikävä siinä suhteessa, että kun Tšadista tullaan pois ja meillä jää muutama kymmenen kaveria, jotka sitten ovat tekemässä YK-johteisissa operaatioissa tärkeää työtä maailman hädän lievittämiseksi, miten me tällä puolella tulemme menemään eteenpäin. Se on kiinnostavaa. Onko kysymys siis siitä, että me emme ole löytäneet oikeita YK-projekteja, vai onko meillä liian vähän kysyntää? Sekin pitäisi kyllä käydä läpi. Lisäksi minusta olisi mielenkiintoista käydä vuoropuhelua niiden maiden kanssa, jotka eivät ole Nato-maita EU:ssa, eli kyllä olisi kiinnostavaa katsoa sitä, mitä sellaisia konsepteja esimerkiksi Itävallalla, Irlannilla tai Ruotsilla olisi tarjota, jotka sopisivat meille.

Lisäksi, puhemies, haluaisin vielä todeta, että kyllä on kiinnostavaa tämä ajattelu siitä, olisiko meillä täällä rauhanrakentamisen puolella aivan jotain uutta saavutettavaa. Ryhmäpuheenvuorossani hyvin lyhyesti jouduin sitä teemaa käymään läpi. Mutta Norjalla on hyviä esimerkkejä, ja minusta niitä esimerkkejä voitaisiin täällä Suomessakin vähän enemmän pöyhiä.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tuntuu siltä, että ed. Kiurun puheet puhe puheelta paranevat ja ovat yhä rakentavampia, yhteistyöhaluisempia. Ei kannata, ed. Kiuru, epäillä hallituksen sitoutumista tähän hankkeeseen. Se on varmasti sataprosenttinen. Se on ollut ainoa lähtökohta tämän hankkeen toteuttamiselle. Se viesti pitää antaa myöskin täältä.

Mutta tästä YK-mandaatista. Se on tärkeä pointti. Meidän peruslähtökohtammehan on ollut aina se, että niissä operaatioissa, missä Suomen kaltaiset maat ovat mukana, on oltava YK-mandaatti.

Itsekin halusin korostaa sitä, että yhteistyötä kannattaa tehdä tietysti Pohjoismaiden kanssa, joiden kanssa meillä on aika lailla samankaltainen toimintatapa, mihin myöskin ed. Korkeaoja puheenvuorossaan viittasi. Mutta olen myös samaa mieltä siitä, että Itävalta ja muut ei-Nato-maat EU:ssa voivat muodostaa myöskin eräänlaisen yhteisön, jossa maat voivat sitten tavallaan tämmöistä omaa toimintatapaansa vaihtaa ja myöskin kehittää.

Vielä lopuksi lyhyt toteamus tästä rauhanvälityksen painopisteestä. Minusta oli erittäin tärkeätä, että hallituksen puolelta tuli viesti tästä asiasta, mikä tarkoittaa silloin sitä, että hallitus näkee sen, että jos meillä on ollut aikanaan maine tämmöisenä rauhanturvaamisen suurvaltana, niin meillä voi olla tarjolla nyt rauhanvälityksen suurvallan rooli. Siksi on aivan selvä asia, että silloin me otamme tavallaan aikamoisen tiikerinloikan uusiin toimintatapoihin, uusille aloille myöskin. Suomi voisi olla myöskin rauhan rakentamisen ja rauhan välittämisen toimijana sillä erinomaisella kokemuksella, johon presidentti Ahtisaari on omalla toiminnallaan tietä viitoittanut erityyppisissä maailman kriisipesäkkeissä. Olen aika vakuuttunut siitä, että sen kaltaiselle toiminnalle on tällä hetkellä maailmalla paljon kysyntää.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Lyhyesti yritän ed. Kiurulle vaan sanoa, että teidän pohdintannehan on mennyt ihan oikeaan suuntaan, ja itse asiassa me puhumme ihan samasta asiasta vähän eri lailla. Ja jos eri valiokunnissa on erilaisia painotuksia, niin se nyt menee jo murteiden ja erilaisten kulttuuriperintöjen ja näkemysten tiliin, ei tässä sillä lailla eroa ole.

Yksi kehotus minulla olisi ehkä teille, kun olette nyt vähän aikaa vasta ollut ulkoasiainvaliokunnan toiminnassa mukana, ja se on se, että jatkakaa tuolla tiellä, mutta syventäkää sitä analyysia, niin että päästäisiin vähän siihen, että kun me olemme siellä mukana, mitkä esimerkiksi teidän mielestänne ovat ne temput yksi, kaksi ja kolme, mitä pitäisi tehdä, koska meidän voimavaramme ovat kuitenkin rajalliset. Me voimme muiden valtioiden kanssa neuvotella jossain määrin lisää, mutta jotain toiminnan kehittämistä ja modernisaatiota tähän tarvitaan, ja sillä ei kyllä ole mitään tekemistä politiikan kanssa, se on ihan muunlainen juttu. Silloin Suomen voimavaratkin tulisi oikealla tavalla käytettyä.