Susanna Huovinen /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunnalla on ollut tämän vuoden aikana lukuisia aika vaikeita asioita käsittelyssä. Tämä kuuluu niihin, ja pahoittelen, että näin illan mittaan joudun vielä vaivaamaan kohtuullisen vaikeaselkoisella asialla, jos nyt näin sanoisin. Tässä valiokunta on joutunut tekemään kovasti töitä korjatakseen hallituksen esitystä hiukan. Kuitenkin ympäristövaliokunta tätä esitystä on pitänyt tarpeellisena, ja puollamme enemmistönä tämän lakiehdotuksen hyväksymistä mutta kuitenkin joidenkin muutosten kera.

Tämän esityksen tavoitteena on saattaa rakennusperinnön säilyttämistä koskevat säännökset ajan tasalle ja myöskin vastaamaan hiukan paremmin kansainvälisiä sopimuksia. Tarkoituksena on myös selkiyttää rakennusperinnön suojelemista kaavoitetuilla aluilla sillä tavoin, että suojelu tapahtuisi pääasiassa maankäyttö- ja rakennuslain keinoin. Lisäksi on tavoitteena selventää rakennusperinnön omistajalle suoritettavan korvauksen perusteita ja mahdollisia rajoituksia.

Tämä uudistus on pääosin onnistunut. Uusi lakiehdotus selkeyttää suojelukohteiden määrittelyä, täsmentää useita käytännössä esille tulleita epäselvyyksiä soveltamisen osalta ja lisää myös yleisesti suojeluprosessin avoimuutta ja myös lain ymmärrettävyyttä. Rakennusperintö muodostaa osan kansallisesta kulttuuriperinnöstä. Rakennettu kulttuuriympäristö, rakennusperintö, viittaa siis konkreettiseen rakennettuun ympäristöön mutta myös maankäytön ja rakentamisen historiaan ja syntytapaan sisältäen erilaiset rakenteet, kuten pihat, puistot ja kadut.

Kohteiden arvottamisessa on kysymys kulttuurihistoriallisen arvon määrittelystä. Muiden arvojen ja seikkojen merkitys, kuten suojelun tarkoituksenmukaisuus, arvioidaan sitten suojelupäätöksen tekemisen yhteydessä, ja museovirastohan meillä arvottaa valtakunnallisesti arvokkaita rakennuksia ja rakennettuja ympäristöjä.

Valiokunta korostaa tarvetta parantaa yleistä ymmärrystä kulttuuriympäristön merkityksestä ja arvottamisen moninaisesta perusteesta. Optimaalisessa tilanteessahan suojelu toteutuu vapaaehtoisesti. Niinpä vuorovaikutteisten prosessien vahvistaminen, kuulemismenettelyjen ja yleensä suojeluprosessin avoimuuden lisääminen edistää suojelun ymmärrettävyyttä ja siten myös sen hyväksyttävyyttä.

Arvoisa puhemies! Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta, sen monimuotoisuudesta ja ympäristöstä sekä kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille ja julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Valiokunta pitää tärkeänä, että hallituksen esityksessä vahvistetaan osallistumisoikeutta monin tavoin. Esimerkiksi pykäläehdotuksen 1 §:ään sisältyvän 2 momentin mukaan rakennusperinnön suojelua koskevassa asiassa tulee toimia niin, että asianosaisilla on mahdollisuus osallistua asian valmisteluun. Tämä muodostaa perustan sitten yksityiskohtaisemmalle sääntelylle.

Esityksen rakennuksen suojelemisesta saa tehdä omistaja, valtion viranomainen, kunta, jonka alueella rakennus sijaitsee, maakunnan liitto ja toimialueellaan sellainen rekisteröity yhteisö, jonka toimialaan kuuluu kulttuuriperinnön vaaliminen. Valiokunta pitää perusteltuna muutosta, joka laajentaa oikeuden sijaintipaikkakunnalla toimivista yhdistyksistä yhteisöihin, samalla rajaten ne niihin, joiden tavoitteena on nimenomaan kulttuuriperinnön vaaliminen toimialueellaan. Tämä voi puolestaan olla yksittäistä paikkakuntaa laajempikin. Ratkaisevaa on siis toiminnan tavoite, ei järjestön oikeudellinen muoto.

Valiokunta toteaa, että pääosa rakennussuojelusta toteutetaan maankäyttö- ja rakennuslain keinoin ja näin vuorovaikutteisella osallistumismenettelyllä on ehkä vieläkin vahvempi asema. Kaavoitusmenettelyssähän kuntalaisilla on laajemmat vaikutusmahdollisuudet tuohon päätöksentekoon. Kokonaisuuden kannalta maankäyttö- ja rakennuslailla on keskeinen merkitys rakennussuojelun toteuttamisessa, kun asemakaava-alueella ensisijainen suojelukeino on asemakaavasuojelu.

Hallituksen esityksellä selvennetään nyt niitä perusteita, jolloin lakia rakennusperinnön suojelemisesta voidaan soveltaa myös asemakaava-alueella. Tällöin kohteen suojeluun on lain mukaisesti erityisiä syitä asemakaavoitustilanteen vuoksi. Tällaisena pidetään esimerkiksi tilannetta, jossa asemakaavaa voidaan pitää rakennusperinnön huomioon ottamisen kannalta vanhentuneena eikä asian selvittäminen ja ratkaiseminen käynnisty enää asemakaavan muutoksella, ja myös kaavoituksen viivästyminen voi olla tällainen syy. Valiokunta pitääkin erityisten syiden laajentamista merkittävänä parannuksena lainsäädännön toimivuuden kannalta.

Tärkeä uudistus liittyy myös rakennuksen sisätilojen ja kiinteän sisustuksen suojeluun. Tämähän edistää ulko- ja sisäarkkitehtuurin arvokkaiksi määriteltyjen kokonaisuuksien kokonaisvaltaista suojelua.

Tässä rakennussuojelussa haasteena on myös suojeluarvojen säilymisen kannalta riittävän kokonaisuuden säilyttäminen. Tähän ovat lukuisat kansainväliset sopimuksetkin hyvin laajasti kiinnittäneet huomiota. Tähän liittyen kiinnitetään huomiota myös alueen ympäristöön, ympäristön laadun edistämiseen ja joissakin tapauksissa eräänlaisen suojavyöhykkeen tarpeeseen. Hallituksen esityksessä on pyritty kehittämään lakia vastaamaan tähän.

Valiokunta korostaa tässä, että kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan suojelemiseksi on usein tarpeen rajoittaa esimerkiksi raskaan liikenteen kulkua rakennusten välittömässä läheisyydessä. Liikenteen ohjaamiseen pitääkin kiinnittää huomiota. Tähän on kiinnittänyt myös sivistysvaliokunta omassa lausunnossaan huomion.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan valtion erityisasema omistajana poistettavaksi ja valtion rakennusten suojelusta annettu asetus kumottavaksi. Valtion omistajaroolin muututtua ei ole enää pidetty tarpeellisena ylläpitää erillistä valtion omistamien rakennusten suojelua koskevaa asetusta. Valiokunta toteaa, että huolta on herättänyt se, että valtion erityisaseman muuttuminen voi johtaa muutoksiin, ja toteaakin, että tämän asetuksen nojalla kun on suojeltu noin 800 rakennusta, nämä rakennukset edelleen säilyvät suojeltuina, ellei suojelua erillisellä päätöksellä lakkauteta. Näiden suojeltujen rakennusten siirrosta toiselle tulee ilmoittaa viranomaiselle, ja ilmoitusmenettely onkin aivan välttämätön ja korostaa myös tarvetta ottaa tämä resurssitarve asianmukaisesti huomioon. Tässä olemme nostaneet esimerkinomaisesti esiin esimerkiksi yliopistokiinteistöt.

Arvoisa puhemies! Rakennusperintöä koskeva suojeluasia tulee vireille joko viranomaisen omasta tai sille tehdystä aloitteesta, usein myös rakennuksen omistajan aloitteesta. Voimassa olevan lain mukaan viranomaisen on kiellettävä rakennuksen omistajaa ryhtymästä toimenpiteisiin, jotka voivat vaarantaa tuon rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan toimenpidekieltoa vastaavan vaarantamiskiellon määräämiseen harkintaoikeutta. Perusteeksi pakollisen kiellon poistamiselle on esitetty erityisesti se, että kiellon antaminen ei ole tarkoituksenmukaista silloin, kun rakennuksen suojelua koskeva asia tulee vireille omistajan omasta aloitteesta tai suostumuksella. Perusteluissa kuitenkin todetaan, että vaarantamiskielto on mahdollista määrätä myös kesken suojeluprosessin, jos myöhemmin ilmenee, että rakennuksen suojeltavat arvot ovat vaarassa tai olosuhteet muutoin muuttuneet.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan tarkastellut tätä vaarantamiskieltoa ja harkinnanvaraisuudelle esitettyjä perusteluita ja katsonut, että tätä sääntelyä on syytä täsmentää perusteluja vastaavasti. Vaarantamiskielto on siis määrättävä, jos suojelun turvaaminen sitä välttämättä edellyttää. Lisäksi säädetään velvoite tehdä suojelua koskeva päätös kahden vuoden kuluessa vaarantamiskiellon antamisesta. Me ympäristövaliokunnassa yhdymme tähän perustuslakivaliokunnan näkemykseen.

Myöskin tähän käsittelyyn viitaten valiokunta pitää tarpeellisena säätää käsittelyajasta voimassa olevan lain tapaan siten, että päätös todellakin tehdään kahden vuoden kuluessa tuon kiellon antamisesta. Määräajassa on valiokunnan näkemyksen mukaan kysymys hallituksen henkeen hyvin sopivasta säännöksestä, joka ei ole hallintolain voimassa ollessa välttämätön. Määräajasta erikseen säätäminen on omiaan parantamaan rakennuksen omistajan tai haltijan ja viranomaisten välisen yhteistyön sujuvuutta.

Arvoisa puhemies! Sitten tästä korvausperusteesta, joka on herättänyt myöskin paljon keskustelua. Jos vaarantamiskiellosta aiheutuu rakennuksen omistajalle merkityksellistä vahinkoa tai haittaa, hänellä on siis oikeus saada valtiolta täysi korvaus. Perustelujen mukaan tarkoituksena ei ole muuttaa korvauskynnystä nykyisestä. Perustuslakivaliokunta on tarkastellut tätä merkityksellisen haitan käsitettä omassa lausunnossaan ja toteaa, että korvauskynnystä tarkentavat jossain määrin 13 §:n 2 momentin säännökset, joiden perusteella korvattavaksi tulevat lähinnä sellaiset kustannukset, jotka ylittävät tavanomaisen kunnossapitovastuun.

Perustuslakivaliokunta katsoo, että sääntelylle ei ole perustuslain näkökulmasta estettä mutta sääntelyä on tarpeen täsmentää maininnalla siitä, että vahingon tai haitan merkityksellisyyttä arvioitaessa otetaan huomioon suojelumääräyksen tai vaarantamiskiellon sisältö ja kesto. Ympäristövaliokunta yhtyy näihin näkemyksiin ja pitää tarpeellisena tarkentaa tätä sääntelyä tulkintaepäselvyyksien välttämiseksi. Valiokunta kuitenkin korostaa, että sinänsä tarkoituksena on korvauksen määräytymisen perusteiden säilyminen sanamuodon muuttamisesta huolimatta pääosin ennallaan.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi vielä siitä, että rakennussuojelun tavoitteiden katsotaan tähän mennessä toteutuneen kohtuullisen hyvin, mutta tämän uuden lain toimivuuteen on kiinnitettävä jatkuvasti huomiota. Laki mahdollistaa suojelun mutta edellyttää kyllä soveltajiltaan paljon. Valtion tukee aktiivisesti edistää tiedollista ja taidollista tukea rakennusperinnön suojeluun, ja myöskin riittävät resurssit tähän työhön on varmistettava. Lisäksi valtiontalousarviossa on erikseen määräraha rakennusperinnön hoitoon. Valiokunta on halunnut korostaa määrärahan huomattavaa merkitystä ja tarvetta määrärahan kasvattamiselle. Valiokunnan tekemien muutosten osalta viittaan, arvoisa rouva puhemies, yksityiskohtaisiin perusteluihin. Mietintöön sisältyy yksi vastalause.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Suomessa rakennusperinnön suojelun onnistuminen näkyy Helsingin keskustassa, Mannerheimintien alkupäässä, sadoissa kirkonkylissä ja lukuisten 1800-luvun lopun ja viime vuosisadan alun kauppahallien kohtaloissa esimerkiksi Kotkassa ja Haminassa. Näky on lohduton. Tehokkuuden nimissä ja suojelun heikkouden vuoksi jugend- ja kertaustyylisten rakennusten tilalle on noussut teräs- ja lasikuutioita, joissa riittää kerrosneliömetrejä. Menettelynä oli myös suojelupyrkimyksen kohteena olevien rakennusten rikollinen vahingoittaminen, joka on johtanut korvaamattomiin vahinkoihin ja lopulta rakennuksen purkamiseen.

Voimassa oleva vuoden 1985 rakennussuojelulaki ei mahdollistanut tehokasta rakennussuojelua lähinnä taloudellisten edellytysten puutteen vuoksi. Yksinkertaisesti rakennussuojelulain mukaiseen suojeluun ei ole ollut varoja. Näin kansallisestikin merkittävät suojelukohteet on jätetty suojeltavaksi maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Kuitenkin kuntien valmiudet tähän ovat olleet puutteelliset.

Nyt valtion korvausvelvollisuutta lain tasolla täsmennetään, mitä valtiovarainministeriö onkin ehtinyt vastustaa, ja tämä täsmennys kuuluu: "Jos suojelusta tai 6 §:ssä tarkoitetusta vaarantamiskiellosta aiheutuu rakennuksen omistajalle merkityksellistä vahinkoa tai haittaa, hänellä on oikeus saada siitä valtiolta täysi korvaus." Tässä onkin eräs keskeinen ero nykylainsäädäntöön, eli vaarantamiskiellosta jo, eli vastaa nykyistä toimenpidekieltoa, voi saada täyden korvauksen, kun toimenpidekiellosta ei ole nykylainsäädännössä tällaista velvoitetta.

Lakia rakennusperinnön suojelemisesta säädetään aikana, jolloin talouden liberalismi ja omistajan oikeudet ovat korostuneessa asemassa. Tämä näkyy hallituksen esityksen mielestäni ongelmallisimmassa kohdassa eli vaarantamiskiellossa, joka on 6 §:ssä.

Hallituksen alkuperäisen esityksen mukaan "Alueellinen ympäristökeskus voi kieltää rakennuksen kulttuurihistoriallista merkitystä vaarantaviin toimenpiteisiin ryhtymisen (vaarantamiskielto)". Perustuslakivaliokunta kuitenkin totesi muotoilun ongelmallisuuden, koska sääntelyn sanamuodon mukaan, siis "voidaan suojella", suojelun edellytysten täyttyminen ei vielä välttämättä johda suojelupäätösten tekemiseen. Perustuslakivaliokunta viittasi edelleen siihen, että perustuslain 20 §:n kannalta on ongelmallista, jos pykälämuotoilu johtaa "hyvin korkeaan suojeltavaksi määräämisen kynnykseen", kuten valiokunta muotoilee. Perustuslain 20 § toteaakin vastuun kulttuuriperinnöstä kuuluvan kaikille.

Näin ollen ympäristövaliokunta muuttikin hallituksen esitystä rakennussuojelun kannalta toimivampaan suuntaan ja muotoili 6 §:n 1 momentin: "Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi kieltää rakennuksen kulttuurihistoriallista merkitystä vaarantaviin toimenpiteisiin ryhtymisen (vaarantamiskielto). Vaarantamiskielto on kuitenkin määrättävä aina, kun suojelun turvaaminen sitä välttämättä edellyttää."

Kuitenkin valiokunnan muotoilu "välttämättä edellyttää" on tulkinnanvarainen. Se nostaa ikään kuin yhden kynnyksen, joka on ylitettävä, ennen kuin tällaiseen vaarantamiskieltoon päädytään. Tästä syystä ehdotan vastalauseessani sanan "välttämättä" jättämistä pois tästä 6 §:n muotoilusta. Tämä ehdotus saattaa tuntua pieneltä tai ehkä epäoleelliselta, mutta mielestäni on kysymys erittäin oleellisesta asiasta, ja tuskin se vahingossa, tämä välttämättä-sana, sinne perustuslakivaliokunnankin muotoiluun on eksynyt.

Hallituksen esitys ja myöskään ympäristövaliokunnan mietintö eivät samalla tavalla vahvista suojelun tavoitteita kuin nykyinen rakennussuojelulaki nimenomaan tämän toimenpidekiellon luonteen pois jäämisen vuoksi. Ympäristökeskusten, nykyisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, tulee rakennussuojelulain 9 §:n mukaan kieltää rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa vaarantavaan toimenpiteeseen ryhtyminen, kun rakennuksen suojelua koskeva asia on pantu vireille ja kun kyseessä saattaa olla rakennussuojelulain tarkoittama rakennus. Siis nykyinen käytäntö on yksiselitteinen ja selkeä.

Heikennystä on perusteltu tarpeella yhteistoimintaan mahdollisen suojelukohteen omistajatahon kanssa. Tätä toki tarvitaan, ja yhteistyö on varmasti hyvä asia, mutta ei sillä tavalla, että se vaarantaa rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon säilymisen.

Lisäksi vastalauseessani asian vireillesaattamisoikeus tulee antaa sellaiselle rekisteröidylle yhteisölle, jonka toimialaan kuuluu kulttuuriperinnön tai ympäristön vaaliminen. Ympäristöjärjestöt ympäri Suomea ovat vuosikymmenten ajan toimineet laajasti kulttuuriperinnön suojelun puolesta. Tätä puoltaa myös hallituksen esityksen 3 §:n luettelo suojelun kohteista, joissa suojelun kohteena voivat olla rakennelmat, rakennusryhmät tai rakennetut alueet, joilla on merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen tai rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtu-mien kannalta. Siis ympäristöarvot on otettu mukaan — positiivinen asia. Suojelu voi kohdistua myös rakennuksen osaan, rakennuksen kiinteään sisustukseen taikka muuhun rakentamalla tai istuttamalla muodostettuun alueeseen, kuten siis puistoon.

Vastalauseessani täsmennetään muutoksenhakuoikeus toimialueellaan sellaiselle rekisteröidylle yhteisölle, jonka toimialaan kuuluu kulttuuriperinnön ja ympäristön vaaliminen. Muutoksenhaku kohdistuu alueellisen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen suojelupäätöksestä ympäristöministeriöön ja vaarantamispäätöksestä toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle. Olen halunnut siis tuossa vastalauseessa vielä painottaa, kenellä on mahdollisuus muutoksenhakuun. Tässä onkin heikkona lenkkinä hallinto-oikeuksien henkilöresurssien vaje.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan yhteenvedonomaisesti todeta, että hallituksen esitys sinänsä on oikean suuntainen. Siinä on paljon hyviä asioita. 3 §:n suojelukohteiden luettelo on uudenlainen. Siinä on myös tämä detaljinsuojelumahdollisuus, siis kiinteistön interiööriin liittyvä mahdollisuus, joka on uusi. Mietintökin on mielestäni hyvä ja osoittaa valiokunnan aktiivisuutta ja valiokuntaneuvosten samalla tavalla aktiivisuutta ja tietotaitoa, ja se myöskin jalostui vielä valiokunnan ensimmäisessä käsittelyssä, joka oli samalla toinen käsittely.

Joka tapauksessa tämä hallituksen esitys ei ole siis millään lailla kokonaisuutena huono. Mutta siellä on tuo vaarantamiskielto ja siihen liittyvä heikennys nykytilanteesta, siis tästä toimenpidekiellosta, ja kun sitä perustellaan sillä, että halutaan enemmän tehdä omistajatahon kanssa yhteistyötä, niin sanoisin, että jos omistajataho haluaa rakennussuojelua, niin asia ei ole ongelmallinen, vaikka siihen liittyisikin tämä vaarantamiskiellon ehdottomuus. Mutta jos omistajataho haluaa aiheuttaa kulttuurihistoriallisen rakennuksen menettämisen, niin silloin ei pitäisi tähän omistamisen etuoikeuteen kiinnittää huomiota, vaan pitää huomio tässä yleisessä edussa, niin kuin voimassa olevassa rakennussuojelulaissa on lähtökohtaisesti menetelty.

Arvoisa puhemies! Kun me arvotamme perustuslain pykäliä, niin myös perustuslain 20 § on pidettävä mielessä ja sille on annettava sen ansaitsema arvo.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Suomi on rakennusperinnöltään köyhä maa. Merkittävin rakennusperintö sijoittuu 1700-luvun lopulle ja 1800-luvulle, tai jossain määrin merkittävää rakennusperintöä on myös 1900-luvun alusta. Poikkeuksen tekevät tietysti arkkitehtuurin kannalta suojeltavat rakennukset, joita niitäkin on varsin harvassa.

Rakennusperinnön suojelu on tietysti tarpeellista, mutta sen pitää perustua pääasiassa kiinteistöjen omistajien haluun suojella rakennusta yhdessä viranomaisten kanssa vapaaehtoisesti. Suojelupäätösten ja kaavoituksen lähtökohtina käytettävien inventointien pitää olla asiantuntevasti tehtyjä. Ei ole mitään järkeä suojella vanhoja rakennuksia, joiden kunto tai rakenne estää niiden käytön sekä pilaa jopa ympäristöä olemassaolollaan.

Kiinteistönomistajalle korvauskynnyksen pitää olla matala. Rakennusperinnön suojeleminen on yhteiskunnan tehtävä. Sen on myös kannettava taloudellinen vastuu rakennusten korjaamisesta. Purkamisen estäminen ja siitä koituvan taloudellisen hyödyn menettäminen on myös korvattava. Kaikkein eniten haittaa kiinteistönomistajille on hitaasta päätöksenteosta, jossa arvuutellaan, kuuluuko rakennus purettavien vai suojeltavien joukkoon ja miten rakennusta pitäisi korjata.

Arvoisa puhemies! Suojelusta aiheutuviin korvauksiin täytyy olla riittävät määrärahat, samoin korjausavustuksiin. Meillä on useita rakennusperintökohteita, jotka on jätetty päätöksen jälkeen heitteille. Halua rakennusperinnön säilyttämiseen on, mutta voimavarat puuttuvat.

Tarkastusoikeutta suojeltavaksi esitettyyn tai jo suojeltuun rakennukseen täytyy käyttää aina omistajan kanssa neuvotellen ja hyvässä yhteistyössä. Meillä on tapauksia, joissa kiinteistönomistaja on jätetty täysin huomioimatta. Näin ei saa jatkossa tapahtua.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laxell on Turun suunnasta, tosin vain Salosta, mutta me tiedämme, että on olemassa Turun tauti, joka pahasti on runnellut Turkua. Sitä tautia on kyllä sairasteltu muuallakin Suomessa, niin ettei se ihan turkulainen tauti ole ollut, mutta varsin selkeästi sen arvet näkyvät tuossa kaupungissa. Se on sitä, että ei arvosteta historiallisia kerrostumia, ei nähdä kaupungissa ollutta asukkaiden historiaa, jonka arkkitehtuuri ja rakennuskanta luo, eikä arvosteta kaupungin taikka taajaman omaleimaisuutta. Niin kuin varmasti ed. Laxellkin tietää, vastaavanlaisia arvottomia ympäristöjä löytyy kirkonkylistä ympäri Suomen.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ihan lyhyesti vaan: Jos ed. Laxellin äsken esittämällä henkisellä virityksellä toimittaisiin, niin ei tämmöistä lakia tarvita ollenkaan. Se kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti, jos on tapahtuakseen, mutta rakennussuojelusta ei voida puhua millään tavalla.

Jouko Laxell /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vastaan ed. Tiusaselle. Hänen puheessaan Turusta on varmaan paljon totta, mutta Turku on jo ehtinyt tuhotakin melkein kaiken arvokkaan.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Rakennusperinnön suojelua koskeva lainsäädäntö on, niin kuin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Susanna Huovinen totesi, pääsääntöisesti onnistunut, ja etenemme aivan oikeaan suuntaan. Rakennettua kulttuuriympäristöähän ovat rakennusperintöön kuuluvat rakennukset ja rakennetut alueet, mutta myös erilaiset rakenteet, kuten sillat, laissakin mainitut majakat, tiet ja tämän tyyppiset kokonaisuudet. Sitten taasen kulttuurimaisemaa on se, missä ihmisen toiminta näkyy eri tavoin. Tämä on luonut ja muokannut maaperää ja ympäristöä. Nämä ovat tärkeä osa sitä historiallisesti arvokasta kokonaisuutta, jota meidän pitää vaalia, ja tämä laki tulee tärkeään aikaan.

Täällä on puhuttu paljon eri aikakausien rakennuksista ja toisaalta myös arvosteltu niitä toimia, joita joskus on tehty. Mutta itse asiassa tästä tulee hyvin vahvasti omasta mielestäni se rakennusperinnön suojelun tulevaisuuden suurin haaste. Eli enää ei riitäkään se, että me olemme suojelemassa tiettyjä vanhoja 1800-luvun taikka 1900-luvun alun taikka sitä vanhempia kokonaisuuksia, vaan meillä on hyvin nopeasti edessä se aika, että meidän on syytä suojella myös sellaisia asioita, joita me emme ehkä vielä osaa tässä vaiheessa arvostaa taikka osaammeko koskaan niitä arvostaa, mutta niitäkin meidän pitäisi jättää ainakin jonkinlaisina palasina tuleville sukupolville muistoiksi niistä ajoista, jolloin esimerkiksi näitä ed. Tiusasenkin esille nostamia rakennuksia tehtiin ja tuhottiin siinä alla toki vanhempaa ja joidenkin mielestä arvokkaampaa. Nekin ovat varmasti aina arvostuskysymyksiä.

Kirjailija Juhani Peltonen kuvaa Elmo-romaanissa Korsoa, miten sinne betonibunkkerit nousevat. Ne ovat varmasti yksi sellainen oman aikakautensa juttu, ja varmasti on syytä myös miettiä, millä tavalla niitä voidaan suojella. Taikka hyvä esimerkki, joka ehkä helposti tuntuu vähäpätöiseltä: eduskunnan lisärakennukset, jotka on siis rakennettu kolmisenkymmentä vuotta sitten, on nyt suojeltu. Ne ovat hyvä osoitus siitä, että tätä suojelutarvetta tulee koko ajan myös 1970-luvulta, puhumattakaan vähän vanhemmasta, mutta koko ajan myös uudemmasta rakentamisesta ja myös siitä rakentamisesta, jolla me emme ehkä tässä vaiheessa osaa nähdä minkäänlaista arvoa.

Arvoisa puhemies! Sitten oma osansa ovat tietysti esimerkiksi vaikkapa Riihimäen kaupungin toimet, joita ovat siellä aikanaan syntyneiden urheilupuistojen ja tämän tyyppisten rakennuskokonaisuuksien suojeleminen ja säilyttäminen. On arvokasta, että niitäkin halutaan vaalia. Tämä tarve tulee väistämättä kasvamaan. On mielenkiintoista joskus nähdä, koska näitä tämän päivän moottoritien pätkiä taikka kantatien pätkiä tai valtatien pätkiä halutaan suojella muistoksi tuleville sukupolville. Varmasti sekin on jossain vaiheessa edessä.

Kaavoilla Suomessa on suojeltu kymmeniätuhansia rakennuksia ja alueita. Lailla on suojeltu rakennuksia Suomessa parituhatta, rakennussuojelulailla noin kaksi- ja puolisataa ja kirkkolailla arvioiden mukaan noin kahdeksisensataa rakennusta ja asetuksella valtion omistamista rakennuksista noin kahdeksansataa ja kaksisataa erilaista aluetta. Niiden suojelua siis valvoo Museovirasto, ja tämä on nyt vain esimerkki siitä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.

Ympäristövaliokunnassa, niin kuin puheenjohtaja Huovinen kävi läpi, tuo vaarantamiskielto nousi selkeästi esille, ja se on yksi sellainen asia, joka väistämättä tulee näissä suojelutilanteissa varsinkin silloin, kun ehkä tullaan näihin tilanteisiin, että emme itse osaa arvostaa sitä kohdetta, jota olisi syytä suojella, taikka koetaan niin, että tuo alue olisi arvokkaampi tai itselle arvokkaampi jollain tavalla muuten rakennettuna, ja silloin tämän tyyppisiä tilanteita tulee. On hyvä, että tähän vaarantamiskieltoon nyt otetaan vahvasti kantaa, ja myös perustuslakivaliokunta on tuonut tämän pakollisuusnäkökulman tähän, että tietyissä tilanteissa on mahdollista toimia niinkin, mutta kuitenkin lähtökohtana niin, että halutaan toimia hyvässä yhteistyössä viranomaisten ja rakennusten omistajien tai haltijoiden välillä. Tämä tietysti on aina se paras lähtökohta näitä suojelupäätöksiä tehtäessä.

Arvoisa puhemies! Me käsittelimme tätä lakia myös sivistysvaliokunnassa, mikä oli ehkä toisaalta vähän poikkeuksellista, että tämän tyyppinen laki siellä oli käsittelyssä, ja oli myös mielenkiintoinen asiantuntijakuuleminen, joka tapahtui jo viime vuonna. Siellä pidimme erityisen tärkeänä sitä, että avoimuutta näissä prosesseissa lisätään ja myös asianomaisten kuulemista nykytilanteesta tullaan lisäämään, ja tämä on erittäin merkittävää, kerran ainoastaan hyvällä yhteistyöllä näissä saadaan aikaiseksi kestäviä suojelupäätöksiä, sellaisia että aidosti ihmiset sitoutuvat siihen suojeluun ja ylläpitämiseen.

Oma lukunsa on sitten se, onko meillä riittävästi rahaa. Äsken kuvasin sitä kasvavaa tarvetta, joka on tulevaisuudessa, ja kuinka ison vastuun siitä voimme yhteisesti ottaa. Museovirastohan käytti viime vuonna hieman yli 2 miljoonaa euroa entistämisavustuksiin, ja kyllä se kiistatta tuli esille, että se on riittämätön. Esimerkiksi Porvoon kaupunki oli meillä yhtenä esimerkkinä sivistysvaliokunnassa, ja nousi hyvin esille, että hyvin paljon tuo entistäminen on edelleen pelkästään näiden kiinteistönomistajien harteilla ja niin, että se vielä usein on huomattavasti paljon kalliimpaa kuin tuo perinteinen rakentaminen, kun vaatimukset ovat erittäin korkealla. Sen takia kyllä tähän määrärahatasoon on väistämättä tulevaisuudessa kiinnitettävä huomiota ja pohdittava, onko siinä jotain tehtävissä. Itse en siihen usko, että yhteiskunnan varat tulevat riittämään vaikkapa siihen kasvavaan betonibunkkereidenkin suojeluun, joka jossain vaiheessa on todennäköisesti edessä.

Porvoon asiantuntijakuulemisessa nousi myös esille se minun mielestäni erittäin mielenkiintoinen näkökulma, että meillä on esimerkiksi Porvoon Vanhassakaupungissa erittäin upeita taloja, joita omistajat ovat itse entisöineet, mutta kaupunki ei esimerkiksi ole halunnut siirtää raskasta liikennettä pois sieltä Vanhastakaupungista. Tämä on muodostunut nyt siellä aika isoksi haasteeksi pelkästään perustuksiin tulevan rasituksen kautta, mutta myös sen kautta, että tuo läpikulkuliikenne ja aika kova liikenne usein pitää nämä vanhat talot ja niiden seinät märkinä, ja tähän halusimme myös kiinnittää huomiota. Ne ovat sellaisia asioita, joita varmasti pitää pohtia siinä vaiheessa, kun tämäkin laki lähtee huomattavasti enempi siitä, että enää ei yksittäisiä kiinteistöjä välttämättä olla suojelemassa, vaan halutaan suojella sitä miljöötä, puutarhaa, teitä ja sitä kokonaisuutta, joka on syntynyt. Sehän on huomattavasti arvokkaampaa, jos tällainen kokonaisuus pystytään suojelemaan.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Tähän ed. Heinosen hyvän puheenvuoron perään muutama huomio. Nämä 1950-, 1960- ja 1970-luvun rakennuselementit, niiden suojelukysymykset ovat varmasti juuri tämän päivän kysymyksiä, ja aivan oikein nyt tapahtuu asioita, joita ei aina pitäisi suinkaan tapahtua, eli puretaan aika uniikkeja asioita. Funktionalisimin säilyttäminen on aika hyvin Suomessa onnistunut. Meillä on paljon myös julkisia rakennuksia, jotka ovat parasta funkkista, ja niitä on hyvinkin suojeltu.

Suojelun ei aina tarvitse olla suinkaan mikään omistajansa taakka, päinvastoin se voi olla aivan hyvä tuki tälle rakennuksen arvolle ja sen jatkokäytölle. Mitä enemmän mennään kokonaisuuksiin, niin sitä enemmän myöskin sen pitää olla ja sen tulee olla yhteistoimintaa ja myöskin vapaaehtoista siinä mielessä, että siellä ei juurikaan voida korvauksia maksaa, koska ne summat olisivat sitten, jos lähdetään johonkin menetetyn edun korvaamiseen tai aiheutetun haitan korvaamiseen, merkittävän haitan korvaamiseen, kohtuuttomia.

Voi todeta, että nyt on jo ensimmäiset lähiöt suojeltu, niistä on suojelukaavat. Maankäyttö- ja rakennuslakia todella käytetään, mutta monesti tilanne on niin kiireinen purku-uhan vuoksi, että ainut tapa tähän saakka on ollut käyttää rakennussuojelulakia, ja nyt kyllä tuon vaarantamiskiellon pitäisi toimia tässä. Muuta käyttökelpoista nopeaa toimivälinettä meillä ei ole. Maankäyttö- ja rakennuslaissa sellaista ei ole.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä laki modernisoituna on todella todella paikallaan, mutta se on kyllä tällaisella viritykselläänkin aika tavalla paljon ajastaan jäljessä. Jos ajatellaan ihan rehellisesti, niin Suomi on äärimmäisen köyhä näissä rakennussuojeluasioissa. Jos jätetään Helsinki, Turku ja kirkkorakennukset ulkopuolelle, niin ei täällä paljon ole. Mikkelissä on aika hyvä tilanne, mutta esimerkiksi Oulussa tilanne on todella köykäinen. Oulussa pitäisi olla rakennussuojelulailla kielletty sytkärin tulen päästäminen irti aamulla 4:n ja 5:n välillä. Yleensä, jos on joku vanhempi rakennus, niin ne tahtovat palaa kaikki siihen aikaan vuorokaudesta. Elikkä siis toisin sanoen tämä puoli on selvä.

Sitten mitalin toisesta puolesta, joka liittyy tähän mietintöön, mutta on sisällöltään ihan toisenlainen. Luin tämän mietintötekstin. Tämä on poikkeuksellisen hyvää suomen kieltä, selkokieltä, tätä on nautinto lukea. Terveiset valiokuntaneuvokselle, kuka onkaan tämän tehnyt, niin hyvä on.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Kiinnittäisin tässä vaiheessa huomiota korvausvelvollisuuden syntyyn ja siihen varattaviin rahoihin. Nyt herkästi ihan aiheellisestikin suojellaan, mutta joskus herää kysymys, onko tarpeen suojella. Mutta jos näin tehdään, niin silloin pitää kyllä joko valtion tai kunnan osallistua kustannuksiin, jotta omistaja pystyy ylläpitämään sitä kiinteistöä.

Meillä on Museovirasto saanut semmoisen ylivahtimestarin homman siinä, että melkein aina, kun joku kaava tulee vanhoille rakennusalueille, sieltä tulee kovia vaatimuksia: tämä ja tämä rakennus pitää suojella. Pitää kuitenkin muistaa, että Museovirasto on vaan yksi lausunnonantaja, joka herkästi vaatii, mutta sitten sillä kuitenkaan ei ole varoja hoitaa sitä.

Parhaillaan Mikkelissä 1970-luvulla rakennetulla kasarmialueella, joka tyhjeni Savon Prikaatin lakkauttamiseen liittyen, ollaan kymmentä rakennusta noin viidestätoista rakennuksesta suojelemassa. Mitä järkeä siinä on? Alueella, jota kaupungin pitäisi kehittää, suojellaan rakennuksia. Se olisi hyvä alue kehittää teollisuutta ja muuta varten. Mistä löytyvät ne varat, joilla tuota aluetta voidaan edelleen kehittää? Nyt täytyy katsoa, miten tässä edetään, mutta se on vaan yksi esimerkki siitä, että mielellään esitetään, että näin tehdään, mutta sitten ei löydy käytännössä niitä varoja ja tuo alueen kehittäminen jää silleen.

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Nepponen on aivan oikeassa siinä, että rahaa tuo suojelu ehdottomasti vaatii, ja tämä oli aika keskeisessä roolissa keskustelussa myös tässä meidän asiantuntijakuulemisessamme. Totesimme siellä kyllä varsin yksimielisesti sen, että rahat ovat riittämättömiä, mutta ei kyllä kukaan pystynyt osoittamaan, mistä sellaiset summat löydettäisiin. Meillähän nyt tilanne on suurin piirtein se, että tuosta vajaasta 2,4 miljoonasta riittää noin kolmasosalle hakijoita tuota tukea ja se on nimenomaan ollut tällaista alkusysäystä, ja sen takia näissä tapauksissa olisikin syytä pystyä etenemään vapaaehtoista tietä. Silloin saadaan varmasti paras tulos tuossa suojelussa.

Sitten valiokunnassa nousi esille myös tällaisten verotuksellisten hyötyjen etsiminen elikkä se, olisiko mahdollista verotuksen keinoin kannustaa tuohon suojeluun ja entisöintiin, ja se on varmasti yksi sellainen asia, joka on syytä ottaa tarkasteluun.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa puhemies! Haluan vain kiittää valiokunnan ja valiokuntaneuvosten puolesta tästä kiitoksesta, joka tuli tähän mietintötekstiin liittyen. Meillä todella on hyvät neuvokset, jotka osaavat kirjoittaa vaikeistakin asioista selkokielistä tekstiä. Niin kuin tuossa omassa esittelypuheenvuorossani totesin, tämä asia oli hyvin monimutkainen ja jouduimme tähän tekemään kohtuullisen paljon alkuperäiseen esitykseen nähden näitä muutoksia.

Mutta haluan vielä tästä suojelun tasosta, johon ed. Nepponen täällä kiinnitti huomiota, todeta sen, että vähän liiaksi minusta vaikuttaa julkisessa, yleisessä keskustelussa siltä, että jos puhutaan jonkin rakennuksen tai ympäristön suojelemisesta, niin se tarkoittaa samaa kuin museointi, ja näinhän se asianlaita ei ole, vaan meidän täytyy pyrkiä hakemaan sellaisia keinoja, joilla voidaan nämä rakennukset, ympäristöt, pihat, aukiot — olivatpa ne mitä tahansa — suojelemaan mutta silti sallimaan niissä tietynlaiset käyttötavat, mikäli se on tämän suojeltavan kohteen kannalta mahdollista. Senkin vuoksi tämä vapaaehtoisuuden kautta suojeleminen olisi se tärkeä tapa ja keino.

Tuossa ed. Heinonen jo totesi sen, minkä itsekin aioin vaan vielä lisätä tähän, että nämä avustukset ovat olleet merkittäviä silloin kun on puhuttu tämän suojelun aloittamisesta, ja sen vuoksi tätä rahamäärää pitäisi kyllä valtiovallan puolella älytä kasvattaa.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Kuten ed. Heinonen sanoi, vain pari miljoonaa on avustuksia käytettävissä, ja jokainen ymmärtää, miten vähän se meillä Suomessa on. On monia ihmisiä, jotka haluaisivat rakennuksensa korjauttaa. Tässä tarvitaan ammattitaitoista ja kallista väkeä, ja sillä rahalla ei paljon korjailla.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Todella taloudellisten resurssien puute on ollut yksi syy, miksi rakennussuojelulaki, joka tällä hetkellä vielä on voimassa, ei ole suinkaan aina toteutunut.

Tuohon kasarmien käyttöön, ed. Nepponen: Kouvolassa taas vähän vanhempi Kasarminmäki on ammattikorkeakoulun käytössä, ja siellä se luo erittäin hyvän viihtyisän kokonaisympäristön. Eli juuri käytön löytäminen niille on varmasti ongelma, ei mikään yksinkertainen asia. Mutta juuri se olisi tärkeää, että eri ajanjaksoilta ja ikäkausilta saadaan erityyppisiä rakennuksia suojeltua tai säilytettyä.

Mutta Suomi on kyllä kehitysmaa näissä asioissa. Jos mennään Keski-Eurooppaan, vaikka Puolaan Varsovaan, niin puolalaisethan rakensivat Varsovan uudelleen, kun se tuhottiin suunnilleen maan tasalle. He tekivät sen siihen vanhaan formaattiin. Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, joka paikassa, saattaa olla monisatavuotisina kerroksina rakennuksia nykyaikaisessa käytössä. Tähän tyyliin me, aivan toisella kulttuuripohjalla, emme aina tietysti ikään kuin sisäistä sitä kulttuurin merkitystä. Me olemme tässä niin uusia.

Mutta haluaisin vielä lopuksi, arvoisa rouva puhemies, viitata Kymenlaakson maakuntamuseon lausuntoon ja siihen, että nopeissa purkutapauksissa tarvitaan siis edelleenkin nopeaa lainsäädäntöä, nopeita toimenpiteitä. Maankäyttö- ja rakennuslaki eivät niihin ehdi, ja silloin tarvitaan tätä vaarantamiskiellon toteuttamista. Silloin kyllä paikallisten elyjen on hyvä pitää hoksottimet valveilla ja seurata sitä keskustelua, mitä käydään alueilla näistä rakennussuojelukysymyksistä. Tähän myöskin ympäristövaliokunnan mietinnössä on viittaus.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa puhemies! Tunnen tuon Kouvolankin niin hyvin, että en yhtään ihmettele, että on suojeltu, koska pääosa rakennuksista on 1800-luvun lopulta. Mikkelissä meillä on 1800-luvun lopulta lähes täydellisesti säilynyt puukasarmialue, joka on suojeltu ja jota on hoidettu periaatteessa oikein hyvin, eikä siinä ole mitään.

Mutta kun 1970-luvulla rakennettuja laatikoita nyt pitäisi ruveta suojelemaan, se on aivan eri asia, koska niiden käyttötarkoituksen muuttaminen on paljon vaikeampaa jne. Tässä pitäisi olla vähän kieli keskellä suuta ja katsoa, miten voidaan aluetta kehittää ja hyödyntää kaupungin kupeessa paremmin, eikä suojelulla hankaloiteta sitä asiaa.