Täysistunnon pöytäkirja 34/2010 vp

PTK 34/2010 vp

34. TORSTAINA 8. HUHTIKUUTA 2010 kello 16.01

Tarkistettu versio 2.0

Korkeakoulujen opiskelijavalinnan kehittäminen

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Näin keväisin monet lukioista ja ammatillisesta koulutuksesta valmistuvat nuoret pohtivat jatko-opintopaikkaansa ja pänttäävät pääsykokeisiin. Valitettavasti kuitenkin tänäkin vuona moni nuori joutuu pääsykoetulosten saapuessa pettymään kovasta ahkeroinnista huolimatta. Välivuosia tulee monelle tahtomatta, kun opiskelupaikka jää saamatta. Oecd:n eilen julkaistussa raportissa todetaan, että nuortemme pitäisi valmistua koulutusjärjestelmästä nopeammin työelämään. Ja kysyisinkin opetusministeri Virkkuselta:

Millä tavoin opiskelijavalintaa ja pääsykoejärjestelmää ollaan tulevaisuudessa kehittämässä ja voidaanko turhilta välivuosilta tulevaisuudessa välttyä?

Opetusministeri Henna Virkkunen

Arvoisa puhemies! Hallitus linjasi jo vuosi sitten, että toiselta asteelta pääsyä korkea-asteelle halutaan sujuvoittaa ja nopeuttaa erityisesti opinto-ohjausta lisäämällä ja valintajärjestelmää uudistamalla. Tähän liittyvä työryhmätyö valmistui muutama viikko sitten, ja hallitus linjasi, että näitä päälinjauksia lähdetään nyt toteuttamaan. Nuorten kannalta olennaisinta on se, että toisen asteen tutkintotodistusta ja ylioppilastutkintoa halutaan hyödyntää korkea-asteen valinnoissa nykyistä enemmän. Siis suurempi osa opiskelijoista otettaisiin suoraan sisään yo-todistuksen ja toisen asteen todistuksen pohjalta. Luonnollisesti pitää myös muita mahdollisuuksia jatkossakin olla, ja varmasti sellaisia aloja löytyy, joissa pääsykokeita ja valintakokeita, soveltuvuustestejä jatkossakin tarvitaan. Mutta kun vuosittain valitaan 57 000 uutta korkeakouluopiskelijaa, niin heistä suurin osa on tarkoitus ottaa suoraan ylioppilastodistuksen ja toisen asteen todistuksen pohjalta. Olennaista on myös se, että uudet ylioppilaat ja sellaiset hakijat, joilla on jo korkeakoulututkinto, aiotaan laittaa eri jonoon tässä haussa.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Harva nuori lukioon mennessään tietää, mille alalle haluaa jatko-opintoihin, ja opinto-ohjauksen merkitys on tässä erittäin suuri. Kysyisinkin ministeri Virkkuselta edelleen: Miten hallitus aikoo panostaa opinto-ohjaukseen nuorten opintojen etenemisen turvaamiseksi?

Opetusministeri Henna Virkkunen

Arvoisa puhemies! Opinto-ohjaus on aivan keskeinen kysymys erityisesti silloin, kun ollaan siirtymässä koulutusasteelta toiselle.

Perusopetuksen osalta: perusopetuksen tavoitteet, tuntijako ja opinto-ohjaus ovat parhaillaan työryhmän käsittelyssä, ja muutaman viikon kuluttua he antavat oman esityksensä. Lukioiden ja ammatillisen koulutuksen osalta: lukioissa aiotaan nyt syksyllä käynnistää pilotit, joissa nimenomaan henkilökohtaista ohjausta ryhdytään kehittämään niin, että jatkossa jokainen lukion käyvä, sieltä lähtevä tekee henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja hänen kanssaan käydään jo läpi jatko-opintomahdollisuudet ja ne valinnat, joita opintojen aikana tehdään.

On totta, että nuoret ovat hyvin epävarmoja tulevaisuudestaan. Nuoret eivät vielä tunne omia vahvuuksiaan eivätkä tiedä, mille aloille heillä olisi mahdollisuuksia ja miten sinne haettaisiin. Siinä he tarvitsevat kaikkien aikuisten tukea ja ohjausta, kaikkien opettajien tukea, mutta erityisesti opinto-ohjaajalla on tässä keskeinen rooli. Ammatillisessa koulutuksessa ongelmana on se, että siellä aika moni keskeyttää opintonsa, ja sen vuoksi on kehitetty ammattistartti, joka tänä vuonna vakinaistui, ja hallitus lisäsi siihen juuri 1 000 aloituspaikkaa. Se sopii hyvin nuorille, jotka haluavat opiskella ammatillisessa koulutuksessa (Puhemies: Minuutti on nyt taas täyttynyt!) mutta eivät tiedä vielä sitä linjaansa.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.