3) Hallituksen esitys Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja
Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta tehdyn
Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi
sen lainsäädännön alaan kuuluvien
määräysten voimaansaattamisesta
jatkui
Ulla Karvo /kok:
Arvoisa puhemies! Lähetekeskustelussa nyt oleva Lissabonin
sopimus kattaa perustuslaillisen sopimuksen olennaisen sisällön.
EU on jatkuvasti laajentunut, ja sopimus auttaa parantamaan EU:n
toimintakykyä. Kuten todettu, kaikkien jäsenvaltioiden
tulisi ratifioida sopimus tämän vuoden kuluessa,
jotta se astuisi voimaan vuoden 2009 alussa, näin myös
Suomen.
Sopimuksen hyväksymiskeskusteluissa nousee esiin kritiikkiä EU:ta
kohtaan. Rakentava kritiikki on aina paikallaan. Sillä voidaan
saada edistystä aikaan. EU-kriittisyys, joka esittää,
että Suomen olisi erottava unionista, on tämän
hetken tilanteessa kuitenkin teoreettinen. Suomi ei ole omavarainen
ja rikas kuten Norja, ja Norjakin on läheisessä yhteistyössä EU:n
kanssa. Tässä yhteydessä rakentava kritiikki
olisikin hyvä kohdistaa Suomen toimintatapoihin unionissa.
EU:ssa on tärkeää liittoutuminen
ja verkostoituminen. Suomen on tärkeiksi kokemissaan asioissa
osattava hakea oikeat liittolaiset. Ne eivät aina ole muut
pienet maat, vaan asiasta riippuen mikä tahansa maaryhmittymä saattaa
olla suomalaisten etujen kanssa yhteisrintamassa. Suomalaisten käsitys
meistä EU:n mallioppilaana pitää varmasti
osittain paikkansa, mutta rähinöinnillä tuskin
saavutettaisiin mitään pitkällä tähtäimellä.
Toimintatapoja on kuitenkin aina syytä kehittää paremmiksi,
ja niitä voidaan varmasti terävöittää.
Näin varsinkin, jos komission jäsenmäärää supistetaan
niin, ettei kaikilla jäsenmailla ole omaa komissaaria.
Lapin kannalta on ollut myönteistä olla EU:n jäsenenä.
Jos Suomi on nettomaksajan roolissa, on Lappi ollut kohtuudella
saajan asemassa. On hyvä, että EU:n tasolla on
Lapille myönnetty erityisasema pitkien välimatkojen,
harvan asutuksen ja vaikeiden sääolosuhteiden
maakuntana. Erityisasema turvaa maakunnan kehitysmahdollisuuksia.
Jos vielä Suomessa tämä erityisasema painokkaammin
hyväksyttäisiin, niin Lapin kehitys omien voimavarojen
pohjalta vahvistuisi.
Lissabonin sopimus lisää EU:n yhtenäisyyttä, mikä on
erityisen tärkeää globaalin maailman
kehityksessä. Suomenkin vaikutusmahdollisuudet maailmanlaajuisesti
ovat paremmat ollessamme EU:n jäsen kuin jos olisimme sen
ulkopuolella. EU on maailmanlaajuinen vaikuttaja, ja sen rooli vahvistuu
jatkuvasti. Kansainvälisellä yhteistyöllä ajetaan
kansallisia etuja. Yhä suuremmassa määrin
on kannustettavaa, että unionin ulkopoliittista edustusta
vahvistetaan, jotta Euroopan ääni kuuluisi paremmin.
Lissabonin sopimus sisältää keskinäisen
avunannon velvoitteen. Tämän niin sanotun turvatakuun
määrittäminen vaatii tulkintaa, mutta
selvää on, että jäsenmaat ovat
sopimuksen tultua voimaan siihen oikeudellisesti sidottuja riippumatta
jäsenmaan liittoutumisista. Mitä se sitten käytännössä merkitsee,
se jää nähtäväksi.
Turvatakuulauseketta varten ei ole rakennettu mitään sotilaallista
järjestelmää. Avunannon velvoite ei vähennä tarvetta
kehittää Suomen yhteistyötä ja yhteensopivuutta
Naton kanssa. Järjestelmät voidaan nähdä toisiaan
täydentävinä.
Arvoisa puhemies! Uusien jäsenmaiden mukaantulo unioniin
muuttaa jatkuvasti unionin luonnetta. Lissabonin sopimus ei ole
mikään loppu yhteistyön kehittämiselle
vaan yksi vaihe mentäessä eteenpäin.
Vaikka sopimus on monin paikoin hyvinkin tulkinnanvarainen, tapahtuu
sisällön määrittyminen käytännössä,
niin kuin usein kansallisten lakien, EU-direktiivien ja asetustenkin
ollessa kysymyksessä. Yhteistyön ja unionin vahvistaminen
vaatii jatkuvaa työtä, jotta tulevaisuuden haasteisiin
voidaan vastata. Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on yksi
tärkeistä kehittämiskohteista, ja tiivis
yhteistyö on Suomen kannalta tärkeää.
Pekka Haavisto /vihr:
Arvoisa puhemies! Haluan tuoda muutaman lisänäkökulman
tähän keskusteluun Lissabonin sopimuksesta. Ensinnäkin
puhun EU:n ulkosuhdehallinnosta ja sitten muutaman sanan EU:n antamista
turvatakuista.
Ensin ulkosuhdehallintoon. Lissabonin sopimus antaa vihdoin
vauhtia EU:n yhteiselle ulkopolitiikalle ja antaa lisävaltuuksia
EU:n korkealle edustajalle ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tämä on
hyvä asia, jotta Euroopan unioni voisi toimia yhtenäisemmin
ensinnäkin suhteissa suurvaltoihin, Yhdysvaltoihin, Venäjään,
Kiinaan, mutta myös koko teolliseen maailmaan ja myöskin
kehitysmaihin. Ennen kaikkea yhtenäisyyttä on
kaivattu Euroopan unionin politiikassa suhteessa maailman kriisipesäkkeisiin.
EU on valitettavasti usein nähty vain maksajan roolissa
maailman kriisialueilla. Kaiken huippuna komission ja neuvoston
toiminta ei aina ole ollut koordinoitua eikä EU ole osannut esimerkiksi
ehdollistaa omia tukipanoksiaan silloinkaan, kun on yritetty tavoitella
hyvää hallintoa, ihmisoikeuksien kunnioittamista
tai irtipääsyä korruptiosta EU:n tuen
kohdemaissa. Toivottavasti tähän tulee nyt enemmän
tolkkua.
Toimintaa YK:ssa ja YK:n turvaneuvostossa ei Lissabonin sopimuskaan
valitettavasti yhtenäistä. YK:ssa tulevat edelleen
säilymään keskeisessä roolissa
turvaneuvoston pysyvät jäsenet Ranska ja Englanti,
ja EU pysyy vielä pitkään takapenkkiläisenä maailmanjärjestössä.
Tämä ei ole ihanteellinen tilanne. Tulisi etsiä ratkaisua, jossa
EU:n yhtenäinen ääni kuuluisi myös
YK:n käytävillä ja sen päätöksenteossa.
Kun EU:n uutta ulkosuhdehallintoa rakennetaan, sen pitäisi
hyödyntää niitä resursseja ja
verkostoja, joita EU:n komissio jo on rakentanut, eikä muodostaa
tuplaorganisaatiota eri kohdemaihin. Ulkosuhdehallinnon rakentamista
pitääkin seurata tarkasti, ja se tulee varmasti
tarjoamaan myös vaikutusmahdollisuuksia Suomelle ja suomalaisille.
Arvoisa puhemies! EU:n turvatakuut tai niiden puuttuminen ovat
puhuttaneet eduskuntaa paljon. Oma käsitykseni on, että globaalit
turvatakuut tulevat kaikille YK:n jäsenmaille jo YK:n peruskirjan
kautta. Mailla on oikeus puolustautua laittomia hyökkäyksiä vastaan.
Niillä on oikeus pyytää apua tähän
puolustukseensa, ja YK:n turvaneuvostolla on mandaatti puuttua tällaisiin tilanteisiin.
Lähihistoriasta varmasti Irakin tekemä Kuwaitin
miehitys on esimerkki tilanteesta, jossa maa joutuu laittoman hyökkäyksen
ja miehityksen kohteeksi ja pyytää ja saa toisilta
YK:n jäsenmailta tarvitsemaansa apua. Kosovon kriisiä ei voi
suoraan verrata tähän tilanteeseen, kun kysymys
oli Serbian omalla alueellaan tekemästä miehityksestä ja
etnisestä puhdistuksesta. Mutta Kosovon ja Ruandan kaltaisten
tilanteiden varalle on YK:ssa syntynyt Responsibility
to Protect -suojeluvastuuajattelu, jossa valtioiden suvereenisuudesta
piittaamatta kansainvälisellä yhteisöllä on
velvollisuus puuttua kansanmurhiin ja etnisiin puhdistuksiin ja
auttaa siviiliväestöä näissä tilanteissa.
EU:n turvatakuulausekkeessa viitataan YK:n peruskirjan 51 artiklaan
mutta mainitaan myös, että Nato on sen jäsenmaina
oleville EU:n jäsenmaille puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.
Kun näitä maita on 21, ei varmasti tule syntymään
Natolle rinnakkaisia sotilas- ja esikuntarakenteita EU:n piirissä.
On silti selvää, että EU:n kaltaisen
syvän yhteistyön puitteissa jäsenmaat
ovat kiinnostuneita toistensa turvallisuudesta ja valmiita toimimaan tilanteissa,
joissa toisen jäsenmaan turvallisuus olisi jollakin tavalla
uhattuna. Ruotsin uusi puolustusdoktriini, jossa kiinnitetään
huomiota Ruotsin kykyyn toimia lähialueillaan, on esimerkki
tällaisesta uudesta ajattelusta. Kun on todennäköistä,
että Suomi myös EU:n puitteissa on pikemmin turvallisuuden
tuottaja kuin sen kuluttaja, pitäisikin enemmän
miettiä sitä, mitä me voimme tehdä EU:n
yhteisen turvallisuuden eteen, eikä niin paljon sitä,
mitä EU voi meidän eteemme tehdä. Kaikki
kuitenkin ymmärtävät, että yhteistyö turvallisuuden
ja puolustuksen saralla on vastavuoroista.
Lopuksi, puhemies: ajatellen Suomen yhteistyötä Naton
kanssa EU-jäsenyydestä ja Lissabonin sopimuksesta
ei sinänsä seuraa mitään. Olen pitänyt
hyvänä Nrf-toimintaan osallistumista. Pidän
hyvänä myöskin yhteisen kuljetuskapasiteetin
hankintaa, mutta Nato-kysymystä täytyy pohtia
erillisenä, ja sitä tulisi mielestäni
miettiä ennen kaikkea siitä näkökulmasta,
voiko Suomi jollain tavalla Nato-yhteistyön kautta parantaa
kykyään kansainvälisessä kriisinhallinnassa.
En usko, että olemme lainkaan samassa tilanteessa esimerkiksi
Georgian tai Ukrainan kanssa suhteissamme Venäjään.
Mielestäni näistä kysymyksistä ei
kannata puhua samana päivänä.
Lopuksi, arvoisa puhemies: kannatan Lissabonin sopimuksen hyväksymistä tässä eduskunnassa.
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Arvoisa puhemies! Arvoisat edustajat! Jos sallitte, esittäisin
kolme huomiota Lissabonin sopimuksesta.
Niistä ensimmäinen huomio on, että Lissabonin
sopimus on huomattava parannus Nizzan sopimukseen, ja se on sitä minun
mielestäni kahdesta syystä:
Ensimmäinen syy on tehokkuusnäkökulma. EU:n
instituutioita uudistetaan, määräenemmistöpäätöksiä lisätään,
ja EU saa oikeushenkilöllisyyden. Se mahdollistaa sen,
että EU voi toimia 27 jäsenmaan unionina ja saada
tehokkaita päätöksiä aikaan
kaikilla saroilla: ulkopolitiikassa, sisämarkkinoilla,
maatalouspolitiikassa ja koko EU:n toiminta-alalla.
Toinen huomattava parannus aikaisempaan on se, että EU:n
demokratiaulottuvuus paranee ja sitä kautta demokratiavaje
vähenee. Ja tämä kolmesta syystä:
Ensimmäiseksi, kansalliset parlamentit saavat lisää valtaa
ja samalla Euroopan parlamentin valtaa lisätään.
Toiseksi, tulee miljoonan kansalaisen niin sanottu kansalaisaloite. Ja
kolmanneksi, unioni saa oikeudellisesti sitovat perusoikeudet. Nämä ovat
kaikki pitkälle meneviä askeleita unionin demokratiakehityksessä. (Ed.
Kimmo Kiljunen: Ja unioni tulee avoimemmaksi!) — Ja avoimuus
paranee samalla.
Toinen huomio tänään, arvoisa puhemies,
liittyy ulkosuhteisiin:
Jos yksi ala otetaan tästä sopimuksesta, jossa ikään
kuin unioni ottaa pitkän ponnahduksen eteenpäin,
niin se on nimenomaan ulkosuhteet, ja siinä on muutama
ulottuvuus, joista ensimmäinen on tietenkin se, että unioni
saa tämän oikeushenkilöllisyyden, joka
siis mahdollistaa kansainvälisten sopimusten tekemisen
yhtenäisesti. Aikaisemmin järjestelmä toimi
siten, että jouduttiin joka kerta tekemään
sekasopimus, joka ratifioitiin 27 jäsenmaassa. Nyt otetaan
tässä askel eteenpäin.
Toinen ala on tietysti se, että unioni tai Eurooppa-neuvosto
saa puheenjohtajan tai presidentin. Minä näen
tämän enemmän mahdollisuutena kuin uhkana
myös meille pienille maille.
Kolmas ala on se, että unioni saa ulkoministerin. Tämä tulee
parantamaan unionin edustavuutta ulospäin, ja tässä on
toki hirveän tärkeä katsoa sitten, mitkä tehtävät
tälle ulkoministerille tulevat.
Neljäs ala on se, että unioni saa turvatakeet, joista
on paljon myös meillä Suomessa keskusteltu. Eli
kaiken kaikkiaan ulkosuhteissa luodaan nyt mahdollisuus. Ja kuten
ed. Haavisto tuossa aikaisemmin totesi, ulkosuhdepalvelu tulee olemaan
erittäin tärkeä kokonaisuus myös
meille Suomelle ja siitä tulee olemaan meille hyötyä, kunhan
me asemoimme itsemme oikealla tavalla ja todellakin rakennamme eurooppalaisen
diplomaattikunnan.
Kolmas ja viimeinen huomio, arvoisa puhemies, on se, että minun
mielestäni tämä uusi sopimus on sisällöltään,
substanssiltaan, 99-prosenttisesti sama kuin se aikaisempi perustuslaillinen
sopimus. Eli siinä mielessä se päätös,
jonka eduskunta teki 18. maana, joka ratifioi sen, oli erinomainen.
Tämä sopimus ei radikaalisti muutu. Toki se muuttuu
ulkonäöltään: symbolit poistetaan,
nimi lähtee ja sopimukset eivät ole enää konsolidoituja,
mutta puhtaasti substanssissa ollaan pitkälti samoilla
linjoilla, paitsi tietenkin ne maat, jotka ovat saaneet omat opt-outinsa.
Tavoitteena on, että tämä sopimus ratifioidaan 1.1.2009
mennessä. Toistaiseksi ratifioinnin ovat suorittaneet 7
maata, ja mitä nopeammin me saamme sen tämän
keskustelun jälkeen täällä Suomessa
ratifioitua, sen parempi signaali.
Ja viimeinen huomio: sen jälkeen onkin katse siirrettävä toimeenpanoon,
joka tulee olemaan erittäin tärkeä vuonna
2009.
Eli, arvoisa puhemies, nämä kolme huomiota. Ensimmäinen:
huomattava parannus Nizzan sopimukseen. Toinen: ulkosuhteet painopisteenä. Ja
kolmas: ratifiointi mahdollisimman nopeasti.
Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Entisessä elämässänne
meppinä te, herra ulkoministeri, hääditte
presidenttiä pois EU-pöydistä; nyt te
ette enää sitä tee. Entisessä elämässänne
te olitte kiihkeä EU-federalisti; nyt te ette enää ole.
Vaikuttaakin siltä, että teillä on tämmöinen
nelikeulainen kelkka, jota voi vedellä milloin mihinkin
suuntaan vaivattomasti, ainakin näissä EU-asioissa,
ja kun olette joustava mies, niin ehdotankin, että te ryhdytte
toimiin, että Suomi saa takaisin pysyvän komissaarin,
josta Vanhanen läpihuutojuttuna tuli luopuneeksi. Se on
Suomelle tärkeä posti, ja siinä olisi
oikeata työmaata Suomen etujen ajamisessa.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olemme viime viikolla saaneet valtiosihteeri
Teija Tiilikaisen selvityksen unionin turvatakuista. Ed. Karvo täällä käytti äsken
puheenvuoron, jossa hän totesi, että EU:n turvatakuiden
takana ei ole sotilaallista järjestelmää.
Haluaisin ulkoministeriltä tiedustella, onko sellainen
syntymässä. EU:n turvatakuitahan on verrattu Naton
turvatakuisiin, ja jos katsotaan Naton takana olevaa järjestelmää,
niin siellähän on esikunta ja johtojärjestelmä,
suunnittelukoneisto ja tiedustelujärjestelmä.
Natolla ei ole olemassa omia joukkoja. Haluaisin tiedustella: Onko
Euroopan unionille kehittymässä saman tyyppinen
sotilaallinen komentojärjestelmä, esikuntajärjestelmä,
suunnittelukoneisto kuin on esimerkiksi juuri Natolla?
Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Täällä edellisellä kerralla,
kun käsiteltiin tätä sopimusta, pääministeri
vastasi kysymykseeni näistä turvatakuista, että Suomi sekä antaa
tarvittaessa apua että edellyttää sitä myöskin
saavansa.
Tässä valtiosihteeri Tiilikaisen selvityksessä todetaan,
että tästä käytöstä ja
toimeenpanosta sovittaisiin jäsenmaiden kesken yksimielisesti. Tästä yksimielisyysvaatimuksesta
ei kuitenkaan ole mitään mainintaa tässä hallituksen
esityksessä, ja nyt on kysymys siitä, onko Suomen
etujen mukaista se, että päätös
olisi yksimielinen. Kun tämä on kerran avoin kysymys,
niin siihen olisi hyvä saada jotain selvitystä,
mitenkä hallitus näkee tämän
EU-maiden yksimielisyysvaatimuksen, koska perustaltaanhan turvatakuujärjestelmä perustuu
kansallisiin päätöksiin.
Mikko Alatalo /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ennemmin horna jäätyy kuin Ranska
luopuu paikastaan YK:n turvallisuusneuvostossa Euroopan yhteisen
edustajan vuoksi. Miten te näette, ulkoministeri, pienten
maiden edustuksen siellä turvaneuvostossa rotaatiopaikan
lisäksi? Miten pienten maiden, kuten Suomen, tulisi toimia,
hyökkäävämmin vai liittoutuen,
ja kenen kanssa liittoutuen, isojen vai pienten maiden kanssa? Ovatko
nämä määräenemmistöpäätökset
päinvastoin uhka pienille maille?
Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On syytä yhtyä ministeri Stubbin
perusanalyysiin tästä Lissabonin sopimuksesta,
mutta yhdestä asiasta kyllä kannattaa eduskunnan
olla huolestunut: siitä haudanhiljaisuudesta, joka vallitsee
tämän sopimuksen ympärillä kansalaisten
keskuudessa. Minulta on tasan yksi ihminen toissa kesänä kysynyt
Oulun kauppatorilla tästä asiasta. Kukaan ei ole
ollut yhtään kiinnostunut, eikä se ole
ihme: itse asiassa me saimme tämän hienon konsolidoidun
toisinnon tänään meidän pöydillemme,
joten on kyllä todella vaikea kuvitella, että tästä vilkasta kansalaiskeskustelua
käytäisiin. Mutta, ministeri Stubb, kun te olette
puhunut siitä, että haluatte tuoda ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
ja myös EU-politiikkaa lähemmäksi kansalaisia,
niin millä tavalla hallitus aikoo tämän
konsolidoidun sopimuksen kansalaisille tehdä tunnetuksi?
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Arvoisa puhemies! Ed. Tennilälle: Euroopan unioni on
enemmän kuin kansainvälinen järjestö,
vähemmän kuin valtio. Sitä se tulee aina
olemaan, myös vastaisuudessa. (Ed. Tennilä: Mutta
te olette ollut liittovaltion kannattaja kuitenkin!) — Minä olen
ilman muuta ollut eräänlaisen liittovaltiokehityksen
kannattaja, kyllä.
Mitä tulee pysyvään komissaariin,
sopimuksessa lukee tällä hetkellä yksiselitteisesti,
että vuonna 2014 kaksi kolmasosaa jäsenmaista
on komission kokoonpano. Tämän päätöksen
pystyy muuttamaan ilman hallitustenvälistä konferenssia
yksimielisesti, eli en vielä niin sanotusti kuuluttaisi
tätä kirkossa. (Ed. Tennilä: Aiotteko tehdä jotakin?)
Ed. Kimmo Kiljunen kysyi turvatakeista, onko kysymys sotilaallisesta
järjestelmästä, saman tyyppisestä kuin
Nato, ollaanko menossa siihen suuntaan. Ei välttämättä,
mutta turvatakeet, kun on keskusteltu niistä, ovat yksiselitteiset.
Jos joku maa hyökkää Suomeen, kaikki
EU-maat tulevat auttamaan; jos jotain maata vastaan hyökätään,
on ilman muuta selvää, että Suomella on
avunantovelvoite.
Yksimielinen päätös on kaikkien sotilaallisten
kysymysten takana, kuten ed. Salolainen kysymyksessään
esitti, eli yksimielisyysvaatimus, kyllä.
Tulemmeko YK:n turvaneuvostossa olemaan yhdellä EU-tuolilla
ja poistamaan sieltä Ranskan ja Saksan? Se ei ehkä ihan
välttämättä ole realismia, vaikka
sinänsä ihan kutkuttava ajatus. (Ed. Kimmo Kiljusen
välihuuto) — Anteeksi, Britannia ja Ranska.
Viimeinen kysymys liittyi ed. Jaakonsaaren mainitsemaan haudanhiljaisuuteen
Lissabonin sopimuksesta. Täysin ymmärrettävää.
Silloin kun puhutaan yhteispäätösmenettelystä tai
Ruotsin neliöjuurimallissa ääntenpainotuksesta,
se ei välttämättä ikään
kuin hirveästi (Puhemies: Ministeri, puolitoista minuuttia
on jo mennyt!) keskustelua vie eteenpäin. Mitä hallitus
aikoo tehdä? Puhua tästä sopimuksesta
selkokielellä.
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
Arvoisa puhemies! Minä luulen, että Lissabonin
sopimus ei kaada mitään kioskeja, jos näin
sanotaan. Mutta ensi syksynä on tärkeää,
kun meillä on 20 ministeriä ja 20 maakuntaa, että kaikki
ministerit jalkautuvat ja keskustelevat EU:n tulevaisuudesta, eri
asiakohdista. Tällainen suunnitelma on, koska me otamme
tämän hiljaisuuden ja kansalaisten epäluulon
vakavasti.
Ed. Alatalolle toteaisin, että kyllähän
se edelleen pätee, että me liittoudumme niitten
kanssa, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin me, näin asiakohdittain.
On myöskin sanottava, että nyt on syntymässä kyllä eri
pikkuporukoita, joita on seurattava tarkasti, liittyen esimerkiksi
oikeus- ja sisäasioihin, jotka muuttuvat hyvin paljon myöskin
Lissabonin sopimuksen myötä.
Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Monet kansalaiset ovat huolissaan EU:n ja
Venäjän suhteiden kehittymisestä. Tietysti
Suomessa sitä on seurattu puutullikysymyksenä ja
muuna. Toisaalta komissaari Mandelson neuvottelee, toisaalta Suomella
on bilateraalisuhteita Venäjälle. Kun Saksa teki
päätöksen Venäjän kanssa
maakaasuputkesta, ei EU:ta paljon konsultoitu. Miten näette
tämän Euroopan unionin ja Venäjän
suhteiden kehittymisen? Tuleeko enemmän yhteistä EU:n
ulkopolitiikkaa Venäjälle, vai jatkuvatko eri
maiden bilateraaliset suhteet?
Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pääministeri Vanhanen esittelypuheenvuorossaan
mainitsi, että erityisen paljon haasteita täytäntöönpanossa
aiheuttavat Lissabonin sopimuksen mukanaan tuomat uudet korkean
tason toimijat, Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja
ja korkea edustaja. Hän totesi myös, että uusien
toimijoiden tehokas toiminta edellyttää, että heidän
tehtävänkuvansa ja keskinäinen työnjakonsa
on selkeä. Hän myös puheenvuorossaan
mainitsi, että tässä Lissabonin sopimuksessa
on piirteitä sekä liittovaltion suuntaan että hallitustenväliseen
toimintaan. Nyt kysyisin, arvoisa ulkoministeri, kun te tuossa mainitsitte,
että te olette kovasti kannattanut tätä liittovaltiosuuntaa:
Mitä Suomi aikoo tehdä juuri siinä, että tämä huoli,
mikä haasteista on pääministerillä,
toteutuisi sillä tavalla, että tässä huomioidaan
nyt koko Suomi ja Suomen eduskunta ja kansa? Mitä me tulemme
painottamaan, että mennään oikeata linjaa
kohti?
Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ensin lyhyt kiitos ulkoministerille.
Tämä on 99-prosenttisesti sama sopimus. Englannin
parlamentissa, kun Gordon Brownista tuli pääministeri,
hän sanoi, että ei voida järjestää kansanäänestystä,
jonka Tony Blair lupasi, kun tämä on eri sopimus.
Tässä näkee, kuinka valheellisella perustalla
koko Euroopan unioni lepää. Heti kansilehdellä on
valheita. Mutta ulkoministeri puhui oikein. Mainitsitte tästä kansalaisaloitteesta.
Siitä oli oikeastaan käytännön
toimenpide: Rekkaralli Brysselin ja Strasbourgin välillä piti
lopettaa. Miljoona nimeä kerättiin. Mitään
ei tapahtunut, paitsi että EU osti Strasbourgin kaupungilta
nämä rakennukset eli byrokratia lisääntyi.
Tässä itsemääräämisoikeus
vähenee, itsenäisyys kapenee. Suora punainen kortti,
ulosajo, tälle laille itsenäisen Suomen parlamentissa!
Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun yritykset toimivat rajojen yli, niin
pitää työläisilläkin
olla oikeus toimia rajojen yli. Nyt EY-tuomioistuimen päätöksellä on
kuitenkin rajoitettu työläisten lakko-oikeutta
EU:ssa. Lissabonin sopimukseen liitetty perusoikeuskirja
ei turvaa tätä EU:n tasoista lakko-oikeutta. Sen
vuoksi myös Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön
pääsihteeri John Monks on vaatinut tämmöistä lisäystä.
Tässä debatissa, kun on keskusteltu turvatakuista,
tarjoankin nyt sosialidemokraateille yhteistyötä:
lähdetään nyt yhteistyössä taistelemaan
siitä, että Lissabonin sopimusta ei hyväksytä,
ennen kuin ammattiyhdistysliikkeelle taataan EU:n turvatakuut lakko-oikeuteen.
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Arvoisa puhemies! Aloitetaan toisesta suunnasta. Ed. Arhinmäki
kysyi lakko-oikeudesta. Itse asiassa pieni mahdollisuus siihen suuntaan
on olemassa, mutta niin kauan kuin EU:lla ei ole yhteistä talouspolitiikkaa
puhtaasti, sinne ei mennä. Toki, jos lakko-oikeus annetaan,
sehän on selvä merkki siitä, että EU
ikään kuin federalisoituu.
Ed. Soinille: 99-prosenttisesti sama, kyllä. Mutta
itse asiassa Britannialle tämä on erilainen sopimus,
koska heillä on niin sanottuja poikkeuksia tästä sopimuksesta,
pääsevät siitä irti.
Miljoona allekirjoitusta, mutta se ei ole vielä voimassa.
Se ei ole vielä voimassa, ja siitä käydään
keskustelua, ja se tulee olemaan ensimmäinen keissi Euroopan
parlamentissa, ja siitä tulee myös oletettavasti
komission puolelta aloite.
Mitä tulee EU:n ja Venäjän suhteisiin
suhteessa Lissabonin sopimukseen, niin ilman muuta tämä vahvistaa
EU:n roolia suhteessa Venäjään ja ulkopolitiikkaan
ylipäätään. Venäjä-suhteita hoidetaan
varmasti tulevaisuudessa sekä bilateraalisesti että EU:n
kautta.
Eero Heinäluoma /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Arvostan suuresti ulkoministeri Stubbin asiantuntemusta,
mutta työntekijöiden oikeuksien osalta jäin
kyllä hivenen ihmettelemään, mihin ministeri
Stubb nojaa tämän äskeisen lausuntonsa
siitä, että työntekijöiden oikeudet,
kuten tämä lakko-oikeus, tarkoittaisivat federalismia.
Miten nyt tämmöinen voi tulla tähän
kuvaan mukaan? Muistutan vaan mieleen, että perusoikeuskirjassa
tunnustetaan työntekijöiden lakko-oikeus ja siitä tulee
osa tätä sopimusta. Eli jatkossa se, mitä täällä toivotaan,
tulee toteutumaan, jos Suomenkin eduskunta antaa tälle
hyväksynnän.
Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nyt on kyllä pakko yhtyä pitkälti
ed. Heinäluoman näkemykseen. On nimenomaan niin,
että tässä sopimuksessa on mainittu työmarkkinajärjestöjen
rooli. Se on virallistettu tässä sopimuksessa
ja se on otettu sillä tavalla huomioon aivan eri tavalla
kuin aikaisemmin. Eli se on merkittävä edistysaskel.
Mitä muuten tähän sopimukseen tulee
ja sen kansalaisten keskuudessa saamaan varsin pieneen huomioon,
tässä on kuitenkin hyvin yksinkertaisesta asiasta
kyse. Kun EU toimii tehokkaammin, niin se toimii myöskin
kansalaisten taloudellisten ja sosiaalisten etujen puolesta paljon paremmin
kuin aikaisemmin. Ja kun yhteinen ulkopolitiikka toimii tehokkaammin,
se edesauttaa rauhan säilymistä meidän
lähialueillamme ja sitä kautta edistää meidän
turvallisuuttamme. Näin yksinkertaisesta asiasta tässä on
kyse.
Antti Kaikkonen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä palata tähän
turvatakuulausekkeeseen ja sen tulkintaan, koska se on varmasti
suomalaisia kiinnostava kysymys tässä debatissa.
Meillähän on Teija Tiilikaisen selvitys tästä aiheesta,
ja sitten meillä on siitä erilaisia tulkintoja.
Esimerkiksi Matti Vanhanen puheissaan viime viikolla otti tämän
esille. Omasta mielestäni Tiilikaisen ja Vanhasen puheenvuorot
ovat korostaneet tämän turvatakuulausekkeen poliittista,
solidaarista luonnetta.
Teillä taas on, ulkoministeri Stubb, hyvin suoraviivainen
näkemys tämän sotilaallisen puolen kannalta:
elikkä jos jonnekin hyökätään,
niin mennään pyssyt ojossa auttamaan ja päinvastoin.
Haluaisin kysyä ulkoministeriltä: Mikä on nyt
hallituksen yhteinen näkemys tästä turvatakuulausekkeesta,
onko se poliittinen, solidaarinen vai sotilaallinen vai kaikkia
näitä? Mikä se tulkinta oikein on?
Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Se, mitä ed. Arhinmäki nosti
esille, on äärimmäisen tärkeä asia. Viittaan
Vaxholm- ja Viking-tapauksiin, siihen, mitkä ovat kansalliset
työehtosopimusjärjestelmät, mitä on
tässä uudessa perustuslaissa mutta mitä jää myös
ulkopuolelle. Sellaista yleissitovaa työehtosopimusjärjestelmää kuin
Suomessa on, joka antaa kohtuuhyvän suojan, ei ole lähestulkoonkaan
muissa maissa.
Oleellista on se, mihin suuntaan ollaan menossa, löytyykö sellaista
suojaa suomalaisia työntekijöitä kohtaan,
mitä pitäisi löytyä. Viittaan
esimerkiksi vuokratyödirektiiviin, jossa luovuttiin kansallisesta
varaumasta, mahdollistettiin Suomen kannankin mukaan 6 viikon kynnysaika, jona
aikana samalla työpaikalla samaa työtä tekeville
työntekijöille voidaan käyttää ihan
mitä tahansa työehtoja. Kyse on siitä,
mitä sopimuksessa on ja mitä siellä ei
ole.
Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä Lissabonin sopimuksessahan
on valitettavasti kansalaisten kannalta heikennyksiä. Yksi
koskee sitä, että perusoikeuskirja siirretään
ulos sopimuksesta, ja sen tulisi antaa sitten tulevaisuudessa nämä kolme
perusinstituutiota erillisellä asiakirjalla. On hyvin epäselvää,
millä tavalla sitä parannetaan, jos sellainen
tilanne tulee.
Toinen selvä heikennys on se, että liittymistä Euroopan
ihmisoikeussopimukseen vaikeutetaan sekä EU:n sisällä ja
myös jäsenmaat voivat sitä jarruttaa,
puhumattakaan siitä, että Euroopan neuvoston sisällä Venäjä voi
sitten pysäyttää koko hankkeen.
Minä olisin vaan esittänyt sen nöyrän
toivomuksen, että meidän nuorekkaat ja ponnekkaat ministerimme
kaikissa olosuhteissa puolustaisivat sitä, että nämä kaksi
asiaa toteutuisivat kansalaisten kannalta.
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Arvoisa puhemies! Vastaus ed. Kaikkoselle turvatakuista. Kysyitte,
onko lauseke sotilaallinen, poliittinen vai solidaarinen. Minun
mielestäni se on kaikkia näitä kolmea.
Siis meille se on tärkeä velvoite, vahva kansainvälisoikeudellinen
sitoumus. Me suhtaudumme siihen vakavasti niin kuin kaikkiin kansainvälisoikeudellisiin
velvoitteisiin. Me korostamme EU-maiden välistä solidaarisuutta.
Myös sotilaallinen yhteistoimintavalmius EU:n osalta
on tässä tärkeä. Se ei tietenkään
ole yhtä pitkälle mennyt kuin Nato. Mutta minun mielestäni
tässä keskustelussa pitää nyt
yksiselitteisesti sanoa, että me olemme tilanteessa, jossa meillä on
automaattinen avunantovelvoite, joka on osa solidaarisuutta, osa
puolustusyhteistyötä. Eli minun mielestäni
meidän linjamme on tässä erittäin
selvä.
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
Arvoisa puhemies! Ed. Söderman on oikeassa, että ihmisoikeussopimuksen
lisäpöytäkirja on venynyt toivottoman
kauan ja Venäjä on sitä jarruttanut.
Mutta muuten on mahdollisuuksia kyllä edetä näitten säännösten
pohjalta.
Mitä tulee sitten varsinaiseen perusoikeuskirjaan,
sen ovat kolme instituutiota, toimielintä, jo hyväksyneet
ja se tullaan julkaisemaan.
Ed. Rauhala, meidän näkökohtamme
on se, että pitää edelleen turvata niin
sanottu yhteisömetodi tai komission vahva asema. Tämä on
yksi meidän päämäärämme,
kun Lissabonin sopimus pannaan täytäntöön.
Erkki Tuomioja /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kuten pääministeri Vanhanen äsken
suuressa valiokunnassa muistutti, tällaista artiklaa turvatakuista
ei ole sopimuksessa sillä nimellä eikä sitä missään
muualla tällä lailla tunneta.
Ehkä on myöskin syytä kuitenkin tästä erottaa faktat
ja se, mitä me itse pitäisimme toivottavana. Yhdyn
täysin siihen, mitä hallitus on lausunut siitä,
mitä me toivoisimme tämän merkitsevän,
mutta fakta on kuitenkin se, että se on ennen kaikkea poliittinen
sitoumus. Historioitsijana voisin kyllä muistuttaa aika
paljon erilaisista muista sitoumuksista, muka juridisista sitoumuksista,
joille kuitenkaan ei ole kriisitilanteissa löytynyt mitään
vahvistusta. Tämä on siinä suhteessa
kyllä harvinaisen löysällä pohjalla.
Mutta yhdyn täysin siihen, että meidän
etujemme mukaista on toki pyrkiä tukemaan sellaista kehitystä, joka
antaa sille tulevaisuudessa enemmän merkitystä,
mutta ei pidä antaa tämän päivän
tilanteesta väärää kuvaa.
Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Minäkin olisin jatkanut keskustelua
tästä turvatakuulausekkeesta ja siitä näkökulmasta,
mitä ed. Salolainen täällä aikaisemmassa
puheenvuorossaan kysyi. Eli valtiosihteeri Tiilikainen aikaisemmin
ja ministeri Stubb nyt ovat tulkinneet, että tämä avun
antaminen tässä tarkoitetun artiklan mukaisesti
vaatii yksimielisen ratkaisun unionin piirissä.
Minä kyseenalaistan tämän tulkinnan,
koska itse koen, että tässä artiklassa
on kyse velvoitteesta, joka kohdistuu suoraan jäsenmaihin,
ei unioniin sinänsä. Kun velvoite kohdistuu suoraan
jäsenmaihin, mielestäni on kyseenalaista, voidaanko
tulkita tällaista yksimielisyysvaatimusta, joka käytännössä tarkoittaisi
sitä, että yksikin jäsenmaa pystyisi
tietyllä tavalla vetollaan estämään
muita antamasta artiklassa tarkoitettua apua. Sinänsä,
totta kai, toivon, että tämä on täysin
teoreettista keskustelua, ja uskonkin tässä vaiheessa,
(Puhemies: Ja minuuttikin kului!) että emme kohtaa näitä ongelmia
käytännössä.
Eero Heinäluoma /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen erittäin usein ollut ed. Zyskowiczin
kanssa täällä toista mieltä,
mutta nyt joudun sanomaan, että hän puhui täyttä asiaa.
On siis mahdoton ajatella, että tämä avunantovelvoite,
joka on jäsenmaita koskeva, olisi kytketty siihen, että siihen
tarvitaan jokaisen jäsenmaan erillinen suostumus yhdessä tehtynä.
Pidän tätä kummallisena ja ymmärrän,
että tämä virhe voi yhden kerran tulla
asiakirjoihin, mutta toivoisin, että hallitus harkitsisi
kantaansa.
Suomen etujen mukaista on, että täällä on
selvä turvatakuusitoumus, erittäin vahva. Se vahvistaa
meidän turvallisuuttamme ja samalla tarkoittaa sitä,
että me itse toimimme sen mukaisesti, että olemme
Euroopan unionin täysivaltaisia jäseniä ja
koemme solidaarisuutta näitä muita unionin jäsenmaita
kohtaan. Minusta ei kannata esittää mitään
varaumia tämän sopimuksen sisältöön
meidän toimestamme eikä ollenkaan vähätellä sitä.
Tämä on meidän turvallisuuttamme vahvistava
tekijä. Antakaamme sille mahdollisimman positiivinen sisältö.
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Arvoisa puhemies! Ed. Tuomiojalle, ed. Zyskowiczille ja ed.
Heinäluomalle: Me olemme täysin samaa mieltä hallituksen sisällä,
eli tässä on yksiselitteinen avunantovelvoite,
ei turvatakuulauseke, kuten ed. Tuomioja totesi. Me sitoudumme siihen
täysin, ja se päätös tapahtuu,
kuten ed. Zyskowicz totesi, jäsenmaiden kesken, ei varsinaisesti
neuvostossa. Se keskustelu, joka liittyy yksimieliseen päätökseen, liittyy
sitten unionin puolustusulottuvuuteen ylipäätään.
Mutta ilman muuta vastaus on yksiselitteinen: Me sitoudumme tähän,
ja meidän intressissämme on, että tämä avunantovelvoite
tulkitaan myös EU:n piirissä mahdollisimman selkeästi.
Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! On tietysti äärettömän
tärkeä tämä kysymys yksimielisyydestä,
koska se on ihan tämä Pudels Kern, niin kuin sanotaan. Silloin
täytyy lähteä juuri siitä, onko
todella yhdellä jäsenmaalla mahdollisuus blokeerata
koko tällainen toiminta. Silloin emme voi sanoa, että tässä vaaditaan
täydellistä yksimielisyyttä. Totean vielä seuraavasti:
Natoon kuulumattomana EU:n jäsenmaana Suomen intressi ei
ole hakea yksimielisyyttä turvatakuulain käyttöönoton
ja toimeenpanon edellytykseksi. Miksi yksittäiselle jäsenmaalle
annettaisiin mahdollisuus tehdä tyhjäksi jäsenmaiden
toisilleen antama lupaus avunannosta kaikin käytettävissä olevin
keinoin. Tämä on erittäin tärkeä kohta,
jota me olemme nyt käsittelemässä.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minusta tämä yksimielisyysvaatimus
tässä kohdassa on outoa nostaa edes esille, koska
on itsestäänselvää, että tämä artikla on
velvoittava. Sen sijaan minusta on yllättävää, jos
Suomen eduskunnassa on sellaista näkemystä olemassa,
että me vähättelemme tämän
turvatakuulausekkeen merkitystä. Vähän
ed. Tuomiojan puheenvuoro viittasi siihen suuntaan, että tämä olisi
vain poliittinen deklaraatio. Kyllähän tässä on
velvoittavuutta, ja ymmärsin, että hallituksen
puolella on nimenomaan tämä näkemys myöskin
hallitsevana.
Edustajat Mustajärvi ja Arhinmäki täällä viittasivat
tähän perusoikeuskirjaan ja lakkotaisteluoikeuksiin.
Perusoikeuskirjassa on selkeästi määritelty
ammatillinen järjestäytymisoikeus, kollektiivinen
neuvotteluoikeus ja työtaisteluoikeus. Peruskirja ei ole
tällä hetkellä sitovana voimassa. Sen
takia on ollut EY-tuomioistuimen päätöksiä,
joita kansainvälinen eurooppalainen ammattiyhdistysliike
on pitänyt huonoina.
Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tässä nyt taas ydintä kierretään.
Kun ajatellaan, mikä nyt EU on, sen tärkein tavoite
on vapaa pääoman liike, vapaa voiton tuottaminen,
ja kaikki vastavoima sille on pahasta.
Otan yhden esimerkin, miten tämä meidän
kotimaiseen asiaan on liittynyt. Äitiyspakkaukset kilpailutettiin
täällä kilpailulainsäädännön
puitteissa. Niitä ei enää tehdä Suomessa,
tanskalainen firma ne tekee, teettää alihankintana
Kiinassa ja muualla Kaukoidässä, missä ei
ollenkaan pidetä huolta työntekijöiden
oikeuksista. Tälle ei ole mitään vastavoimaa
tulossa, ja tässä on koko vasemmistolle ja sosialidemokraateillekin
kysymys siitä, miten työpaikat säilytetään
täällä, ja tästä ei
ole nyt kysymys, että tähän tulisi mitään parannusta.
Oikeisto hörisee, ed. Satonenkin siellä: kun itsenäisyys
menee, niin te luulette, että se lisääntyy!
Mirja Vehkaperä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Lissabonin sopimus pyrkii lisäämään
avoimuutta, demokratiaa ja tietysti hyvää hallintoa.
Yksi tärkeimmistä asioista on se, että Euroopan
parlamentti nousee tasavertaiseksi päättäjäksi
neuvoston rinnalle, ja tämä on erittäin
hyvä asia.
Täällä on ehkä vähätelty
liikaa sitä, että suomalaiset kansalaiset eivät
tiedä unionista ja parlamentin päätöksistä niinkään
paljon, mutta tärkeää on se, että erilaisilla
asioilla ihmisten osallistumista kannustetaan. Tämä kansalaisaloite
on yksi niistä, joka tulee mahdolliseksi, mutta sopimukseen
on myöskin lisätty se, että nuorten osallistumista
päätöksentekoon lisätään
monella eri tavalla. Mutta kysynkin ulkoministeriltä: Miten tätä kansallisten
parlamenttien asemaa, siis tämän salin asemaa,
suhteessa unioniin vahvistetaan?
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Arvoisa puhemies! Kaksi vastausta, ensimmäinen avunantovelvoitteeseen.
Kun niitä tekstejä lukee, siellä yksiselitteisesti minun
mielestäni ei löydy sellaista kohtaa, jossa joku
jäsenmaa voi estää avunantovelvoitteen. Siellä on
toki viittaus siihen, että kaikki tekevät päätöksensä oman
perustuslakinsa mukaisesti, mikä oli ikään
kuin kädenojennus puolueettomille maille tietyissä tapauksissa,
mutta estäminen ei ole mahdollista.
Ed. Vehkaperä kysyi Euroopan parlamentin vallasta ja
varsinkin kansallisten parlamenttien asemasta. Siellä on
niin sanottu keltaisen kortin järjestelmä, joka
ensimmäistä kertaa tekee mahdolliseksi kansallisille
parlamenteille, jos niitä on tarpeeksi, ikään
kuin ainakin viivyttää sitä päätöstä ja
antaa signaalia komission suuntaan. Meillähän
tämä järjestelmä on aika selkeä,
koska meillä eduskunnalla on erittäin paljon päätösvaltaa
Euroopan unionin kysymyksissä, kuten myös esimerkiksi
Tanskassa, mutta monessa muussa EU-maassa ei ole, ja sen takia tämä on parannus
nykyjärjestelmään.
Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Te, ulkoministeri Stubb, lupasitte selkokieltä Lissabonin
sopimuksesta suomalaisille. Mielestäni nyt tässä turvatakuuasiassa
sitä selkokieltä todella tarvittaisiin, ennen
kuin tämä sopimus voidaan eduskunnassa hyväksyä.
Totesitte, että yksimielisyysvaatimus liittyy puolustuselementtiin
tässä avunannossa. Pyydän, että vielä nyt
hyvin selkeästi muotoilisitte sen, missä asioissa
tämä yksimielisyys vaaditaan, missä ei.
On todellakin kummallinen tilanne, jos tositilanteessa, jossa apua
tarvitaan, yksikin maa voisi tuon avun antamisen omalla veto-oikeudellaan
kieltää. On vaikea sovittaa yhteen toisaalta tätä yksimielisyysvaatimusta
ja toisaalta sitä, että avunantosopimus ja avun
antaminen on todellakin kaikkia maita velvoittava. Miten nopealla
viipeellä esimerkiksi tämä voidaan käytännössä hoitaa?
Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minäkin käytän
puheenvuoron näiden turvatakuiden merkityksestä. Nimittäin
tämä valtiosihteeri Teija Tiilikaisen selvitys
on erinomainen, ja näyttää ainakin, että täällä salin
puolella meillä on tästä vähän
erilaisia käsityksiä. Hän ihan selvästi
sanoo esimerkiksi niin, että avunantovelvoite on selvä mutta se
ei tuo minkäänlaista uutta toimivaltaa EU:n toimielimille.
Tästä seuraa se, että sitoutumiseen liittyy
pieni epäilys useimmissa maissa, se on vähän
epävarma asia. Ja esimerkiksi se, miten Suomi käyttäytyy
tulevissa mahdollisissa kriisitilanteissa, tulee tätä kautta
vähän epäselväksi ilmeisesti.
Meillä on Euroopassa tilanne, jossa yhteistä puolustusta
ei ole EU:lla, vaikka meillä on yhteiset turvatakuut.
Jotenkin ajattelisin, että meidän pitää varmaan
tässä salissa syventyä paljon paremmin Tiilikaisen
väitteisiin ja sen pohjalta uudestaan keskustella tästä asiasta.
Pyytäisin, että meidän uusi ulkoministerimme
tämän jotenkin junailisi niin, että pääsisimme
selville vesille. Tämä on meillekin näköjään
demagogisesti vaikea paikka. Miten se on sitten Suomen kansalle?
Se pitää saada selväksi. Tämä on
liian vakava asia ohitettavaksi.
Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Ministeri Stubb alkupuheenvuorossaan totesi,
että Euroopan parlamentin valta lisääntyy,
kansallisten parlamenttien valta lisääntyy. Kuka
menettää valtaa? Komissio, ministerineuvosto.
Mitenkä nämä suurten maiden mepit sitten
pitävät siellä esimerkiksi Suomen puolta,
kun meillä on vaan 13 edustajaa tulevassa EU-parlamentissa?
Eiköhän se mahda olla niin, että saksalaiset
pitävät saksalaisten puolta ja italialaiset italialaisten
puolta. (Ed. Heinäluoma: Siis ne olivat työväenliikkeen
kansanedustajia!) — Kyllä siellä on porvarienemmistö,
ed. Heinäluoma, ja se on syytä muistaa.
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
Arvoisa puhemies! Mitä tulee kansallisten parlamenttien vahvistamiseen,
tietenkin se on eduskunnasta kiinni ja siitä, miten muotoillaan
työjärjestys täällä. Hallitus
ei siihen puutu.
Ed. Soinille: Kyllä Euroopassa löytyy hyviä tuotteita
muualtakin kuin Suomesta. Esimerkiksi tanskalaiset tuotteet ovat
verrattain hyviä.
Mitä tulee kantoihin tässä turvatakuussa,
niin kyllähän hallituksen esityksessä on
todettu tämän toimivuus ja se, mikä on
hallituksen yhteinen kanta. Siinä esimerkiksi ei turvatakuissa
ole puhuttu mistään yksimielisyydestä.
Hallituksen esityksessä on käyty tämä avunantovelvoite myöskin
täsmällisesti lävitse.
Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On tärkeätä, että Euroopan unioni
nyt todella toimii käytännössä tehokkaasti.
Toivon, että ulkoministeri, riippumatta aikaisemmista kannoistaan,
huolehtii siitä, että ei keskustella nyt niistä kahdesta
lautasesta.
Olisin kysynyt: Millä tavoin nämä YK-asiat kansallisesti
ja EU:n taholta tullaan nyt jatkossa hoitamaan? Toisaalta sitten
tämän kansalaisille tiedottamisen osalta minulla
on vähän samanlainen tilanne kuin ed. Jaakonsaarella:
yksi kysyi tästä Lissabonin sopimuksesta ja hänkin äskettäin
kuoli. (Ed. Zyskowicz: Tuskin näiden välillä mitään
syy-yhteyttä oli!) Millä tavoin hallitus käytännössä todella
aikoo nyt jalkauttaa nämä ministerit, niin että voimme
siellä maakunnassa valmistautua tällaiseen ilosanomaan?
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Arvoisa puhemies! Palaan vielä avunantovelvoitteeseen,
koska tästä näyttää olevan
hiukkasen epäselvyyttä ja ihan ymmärrettävistä syistä.
Siis EU:lla ei ole yhteistä puolustusta, elleivät
jäsenmaat toisin yksimielisesti päätä.
(Ed. Jaakonsaari: No mikä on todennäköistä?)
Silloin todellisuudessa, minä veikkaisin, tässäkin
on terveen järjen käyttö sallittua. Eli jos
joku EU:n jäsenmaa joutuu hätään,
niin emme me silloin jää tuijottamaan juridisia
prosesseja tai päätöksentekomekanismeja,
vaan kaikki rientävät apuun. Tämä on
se lähtökohta. Jotta me voimme selventää tätä kysymystä,
minä lähtisin siitä, että voidaan
tiettyjä passuksia pistää meidän
turvallisuuspoliittiseen selontekoomme, jotka sitten edelleen vahvistavat
tätä kokonaisuutta.
Ed. Kuopalle: Kuka sitten menettää valtaa? Minun
mielestäni ei kukaan. EU ei ole nollasummapeliä.
EU ei ole nollasummapeliä, jossa voidaan panna vastakkain
esimerkiksi kansalliset parlamentit ja Euroopan parlamentti. Lähtökohta
on ilman muuta tämä. Ei myöskään
voida katsoa, mikä instituutio häviää tai
voittaa tässä kokonaisuudessa. Minun mielestäni
tämä on huomattava parannus meidän kaikkien
kannalta.
Pentti Oinonen /ps:
Arvoisa puhemies! Nyt se on sitten käsittelyssä,
nimittäin Euroopan unionin uusi perustuslaki
eli Lissabonin sopimus. Jokainen ymmärtää,
että EU:n nykyinen yhteinen valuutta, parlamentti sekä armeija
ovat toimineet savisena kivijalkana, jonka päälle
nyt aiotaan rakentaa Euroopan liittovaltio -niminen huojuva talo.
Tähän taloon ollaan tekemässä seiniä ja
ikkunoita luomalla unionin ulkopoliittiset elimet. Samalla luodaan
määräenemmistöihin perustuva
päätöksentekojärjestelmä.
Taloon tulee myös ovi, jonka avaamalla unionista pääsee pois.
Euroopan unionista voi siis erota, onneksi. Suomella on yllin kyllin
esimerkkejä ongelmista ajaa etujaan osittain liian myötäilevän
hallituksemme takia.
Uuden sopimuksen myötä edellytykset ajaa asioitamme
tulisivat heikkenemään entisestään. Enemmistöpäätös
on demokratiaa, mutta kysynpä vain, millaista demokratiaa,
kun sitä sovelletaan kansainvälisesti niinkin
eripuraisella mantereella kuin Eurooppa. Olemmeko todella valmiit antamaan
käytännön päätösvallan
Suomea koskevissa asioissa vieraille valtioille? Tulevaisuudessa
nykyisen Euroopan unionin kuusi suurinta maata voisivat käytännössä päättää asioista
keskenään kaikkien unionin jäsenmaiden
puolesta. Vaikka euromeppien paikat on jaettu Brysselin politbyroossa
poliittisten suuntausten mukaisesti, esimerkiksi Saksan lähes
sata edustajaa puhaltavat tarvittaessa yhteen hiileen. Siinä vaakakupissa
eivät Suomen 13 edustajaa vaikuta kovinkaan paljoa.
Arvoisa puhemies! Edellisen perustuslain kaatuminen Ranskassa
ja Hollannissa pidetyissä kansanäänestyksissä pelästytti
euromaanikot. Jotain oli tehtävä. Niinpä päätettiin
epäileväisen kansan uunottamiseksi muuttaa perustuslakisopimuksen
nimi Lissabonin sopimukseksi ja muokata sisältöä.
Tuloksena oli sillisalaatti, josta ei ota selvää erkkikään.
(Ed. Pulliainen: Kyllä se saa!) Helmikuun lopussa pidettiin
Helsingin yliopistossa seminaari, jonka aiheena oli Lissabonin sopimus
ja sen mukanaan tuomat muutokset. Luennoitsijat myönsivät,
etteivät täysin ymmärrä tämän
sopimuksen sisältöä.
Arvon kollegat, jos sopimusta eivät ymmärrä oppineet
oikeustieteilijätkään, niin miten mahtaa olla
meidän kaikkien kansanedustajien laita? (Ed. Pulliainen:
Ei tietenkään!) Muutamien viikkojen sisällä tämän
salin niin sanottu veri punnitaan. Silloin katsotaan, onko teillä edustajilla kanttia
puolustaa Suomen itsemääräämisoikeutta
vai oletteko valmiit luovuttamaan sen lopullisesti pois. Onko puolueilla
edes kanttia antaa yksittäisten kansanedustajiensa päättää itsenäisesti omantunnon
kysymyksenä Lissabonin sopimuksesta, vai varmistetaanko
sopimuksen läpimeno jälleen kerran saneluun perustuvalla
puoluepoliittisella ryhmäkurilla?
Arvoisa puhemies! Lopuksi muutama kansan keskuudesta esitetty
ja esiin noussut kysymys. Miksi sopimuksesta ei pidetä kansanäänestystä? Nöyryyttääkö
hallitus
kansalaisia epäämällä heiltä mahdollisuuden
sanoa oman mielipiteensä? Ja pitääkö hallitus
suomalaisia niin hölmöinä, etteivät
he kykene äänestämään
sopimuksen puolesta tai sitä vastaan? Perussuomalaiset
eivät tule äänestämään
perustuslakisopimuksen hyväksymisen puolesta.
Sanna Perkiö /kok:
Arvoisa puhemies! Tänään keskustelun
alla oleva Lissabonin sopimus muuttaa politiikka-alojen asemaa EU:n
päätöksenteossa. Energia on yksi uusista
EU:n oikeusperustoista, jota voi tervehtiä ilolla. EU:n
energiapolitiikka on tähän mennessä ollut
jonkin verran vähäveristä siihen verrattuna,
mitä toiset suurvallat tekevät, toisin kuin EU:n
ympäristöpolitiikka, se on ollut pitkään
maailman kärjessä. Unionin energiapolitiikalla
pyritään yhteisvastuun hengessä vahvistamaan
energiamarkkinoita ja energian toimitusvarmuutta sekä edistämään energiatehokkuutta,
uusia energiamuotoja ja energiaverkkojen yhteenliittämistä.
Energiapolitiikan vahvistamisen ja yhteisvastuun tarve EU:ssa
on ilmeinen. On kyse suurista asioista, joiden hoitoon tarvitaan
yhä enemmän unionitasoista politiikkaa. Kysymyksessä on taistelu
maailman energiavaroista. Huomattavaa on, että EU:n toimenpiteet
eivät vaikuta jäsenvaltion oikeuteen määritellä omien
energiavarojensa hyödyntämisen ehtoja. Energiapolitiikka
kuuluukin unionin ja jäsenvaltioiden jaetun toimivallan
piiriin.
Energiapolitiikan vahvistamisella Lissabonin sopimuksessa EU
ottaa yhä enemmän vastuuta harjoittamastaan energiapolitiikasta
ja sen ympäristövaikutuksista. Ympäristömääräyksistä huolimatta
EU:n ilmasto- ja energiapaketin laadinnassa ympäristövaikutukset
jäivät aivan liian vähälle huomiolle,
joten vastuun ottamiseen on tilausta. Tavoitteiden hyväksymisen
jälkeen on julkaistu kriittisiä tutkimuksia esimerkiksi
biopolttoaineiden ympäristö- ja ilmastovaikutuksista
sekä bioenergian riittävyydestä.
Arvoisa puhemies! Uudessa sopimuksessa ilmastonmuutoksen torjunta
on lisätty artiklaan, joka käsittelee unionin
ympäristöpolitiikan tavoitteita ja periaatteita.
Kansainvälisten toimenpiteiden edistäminen ilmastonmuutoksen
hillitsemiseksi on tervetullut lisä sopimustekstiin. EU:lla
on toki vielä tekemistä omienkin politiikkaohjelmiensa
ympäristö- ja ilmastovaikutusten arvioinnissa
ja kestävässä päätöksenteossa.
Lissabonin sopimuksella EU muuttuu oikeushenkilöksi. Tämä antaa
sille mahdollisuuden tehdä kansainvälisesti vahvempaa
sekä energia- että ympäristöpolitiikkaa
itsenäisenä sopimusosapuolena. Kansainvälisessä ilmastopolitiikassa EU
näyttää sitoumuksillaan esimerkkiä muille. Moraalisen
johtajuuden ottamiseen YK:n ilmastoneuvotteluissa taitaakin piakkoin
olla riittävästi aineksia tämän
sopimuksen myötä.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Perkiö puhui hyvin. Haluaisin
painottaa tuota asiaa, että kun EU otti biopolttoaineet
käyttöön, nimenomaan sen 10 prosenttia
liikenteeseen, ei sertifioitu, mitä ne tosiasiassa ovat,
ja nyt niistä tulee ehkä suurempi uhka kuin osasimme
aavistaakaan muun muassa sademetsien hakkuiden suhteen.
Esitän nyt kysymyksen. Toivon mukaan ministeri voi
siihen myöhemmin joskus vastata. Onko tämä lisäys
ilmastonmuutoksen torjumisen mukaan ottamisesta tänne 191
artiklaan vahvistus komissiolle, myös EU:n toiminnalle,
tulevissa ilmastokokouksissa Kööpenhaminassa? 2009:hän
tämä voisi olla jo toiminnassa.
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
Arvoisa puhemies! Mitä tulee niin sanottuun sertifiointiin
bioenergian osalta, niin päätöksen yhteydessähän sovittiin,
että kestävyyskriteereistä sovitaan,
ja siinä mielessä haluaisin täydentää ed.
Tiusasen lausumaa. Muuten tietenkin koko oikeusperusta vahvistaa
yhteistä politiikkaa.
Päivi Lipponen /sd:
Arvoisa puhemies! EU on ollut menestystarina. Lyhyessä ajassa
suursodan jälkeen maanosaan on saatu vakiinnutettua demokratia
ja ihmisoikeudet. Lisäksi on synnytetty ennennäkemätön
vauraus. Hyvä, että me suomalaiset olemme päässeet
hyötymään tästä kehityksestä.
Aikoinaan EU perustettiin taloudellisena yhteistyönä kuuden
valtion kesken. Vuosien kuluessa EU on laajentunut käsittämään
niin sosiaalisia kuin ulkopoliittisia asioita. EU on laajentunut voimakkaasti
ja integroinut itseensä monia kulttuureita ja toimintatapoja.
Pikku-Euroopasta on tullut Euroopan unioni.
Lissabonin sopimus tähtää nyt päätöksenteon selkeyttämiseen
ja tehostamiseen. Tämän jälkeen unionia
ei voi enää käyttää yhden
valtiojohtajan mielihalujen temmellyskenttänä ja
kotimaan politiikan irtopisteiden hakupaikkana.
Suomi on pieni maa jopa Euroopassa. Uudistuksessa menetämme
oman komissaarimme. Päätöksenteossa suhteelliset
vaikutusmahdollisuutemme heikkenevät entisestään.
Saamme kuitenkin vaikutusvaltaa vahvemmassa unionissa. Oma asemamme
riippuu omasta aktiivisuudestamme.
Valitettavasti EU:ssa on ollut vallalla itsekäs nationalismi.
Isot maat päättävät asiat tavalla, mikä on
heille parasta, oli kyse sokerintuotannosta tai lentoliikenteen
päästökaupasta. Suomi on ollut reilu
sopijakumppani, mutta on joutunut antamaan periksi monessa asiassa.
Lissabonin sopimuksen hyväksyminen on oleellista, mutta
meidän on myös luotava strategia, kuinka Suomen
intressit tulevat kuulluiksi EU:ssa. Kun päätökset
näyttävät olevan selvästi Suomen
etujen vastaiset, Suomen ei pidä joustaa. On myös
vaadittava suurilta mailta, kuten Saksalta ja Ranskalta, todellista
pientenkin jäsenmaiden edut huomioon ottavaa johtajuutta.
Meillä usein vedotaan vaikeiden asioiden kohdalla,
että EU vaatii. Kansalaiset saavat aivan oikeutetusti EU:sta
usein oudon mielikuvan. Ei EU vaadi mitään sellaista,
mihin emme ole jo suostuneet. EU:n toimielimet valvovat vain, että noudatamme
omia sopimuksiamme. Esimerkiksi susiasiassa, kun Suomi ilmoitti,
että susi on uhanalainen eläin, EU valvoo, että susia
suojellaan Suomessa. Kun Suomi päätti, että turve
on uusiutumaton luonnonvara, EU vahtii, että turvetta ei käytetä uusiutuvan
energian tuotannossa. Sen sijaan, että EU puuttuu kaikkeen
mahdolliseen tupakka-askin etiketeistä bussien turvavöihin,
sen tulisi keskittyä miettimään Euroopan
talousalueen kilpailukykyä. Sillä tulisi olla
välineet vaatia, että jäsenmaat noudattavat
sovittuja pelisääntöjä. Näin
ei ole tapahtunut, ja suuret maat ovat ottaneet oikeuksia, jotka
vaarantavat euroalueen tasapainon. EU:lla pitää olla
objektiiviset mittarit, rakenneindikaattorit, joilla saadaan tietoa, miten
jäsenmaissa on päätöksiä pantu
voimaan.
Pääministeri teki näyttävän
vedon. Hän kutsui liberaaliryhmän poliitikot Suomeen
Rukalle keskustelemaan, miten johtajanpaikkoja EU:ssa jaetaan, ja
vaatimaan niistä yhden liberaaliryhmälle. Ei voi
olla niin, että Suomen tärkein huoli ja profilointi
EU-kysymyksissä on varmistaa Tanskan pääministerille
merkittävä EU-virka. Suomen ainoa tapa pärjätä EU:ssa
on olla ajoissa liikkeellä, esittää Suomelle
parhaita vaihtoehtoja. Tämä on mahdollista vain
osaamisen ja aktiivisen vaikuttamisen avulla.
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa puhemies! Kun viime viikolla suuren valiokunnan jäseniä kävi
Brysselissä, niin kysyin arvostetulta europarlamentaarikolta,
mikä tässä uudessa uudistussopimuksessa
on erilaista kuin siinä perustuslaillisessa sopimuksessa,
jonka eduskunta on aikaisemmin hyväksynyt. Hän
sanoi, että siinä oli 300 sivua ja tässä on
3 000 sivua. Siinä se ero. Elikkä siinä se
ero on, että mekin saimme vasta tänä päivänä paksun
kirjan niin sanotun konsolidoidun vai minkä konsoliversion.
Olkoon nyt konsuliversio! (Ed. Pulliainen: Konsoliversio!) — Konsuliversio.
Se on ihan hyvä suomalaiseen suuhun. — Saimme
sen luettavaksi.
Mutta, arvoisa puhemies, en ala tässä siteerata,
toistaa niitä asioita, minkä vuoksi tämä sopimus
on hyvä. Puutun vain kahteen asiaan eli kahden lautasen
politiikkaan ja sitten näihin EU:n turvatakuihin.
Tämä kahden lautasen politiikka minun käsittääkseni
poistuu vallan mainiosti tämän sopimuksen myötä sen
takia, että Eurooppa-neuvostosta tulee Euroopan unionin
toimielin. Elikkä silloin Eurooppa-neuvoston päätökset
kaikkinensa, myös ulkopolitiikkaa koskien, ovat valtioneuvoston
elikkä pääministerin vastuulla. Näinhän
demokratiassa pitää ollakin. Täytyy olla
joku, joka vastaa Euroopan unionin päätöksistä ja siellä tehtävistä Suomen
kannoista eduskunnalle, ja se on nimenomaan pääministeri.
Ei presidentti voi tulla antamaan selontekoa siitä, mitä hän
on mahdollisesti tehnyt tai päättänyt
tai puhunut Eurooppa-neuvostossa. Tämä on minun mielipiteeni.
Me emme tähän kahden lautasen politiikan poistumiseen
välttämättä tarvitse edes perustuslain
muutosta, vaan se tämän sopimuksen mukaan muuttuu.
Mutta on sanottu, että onhan hyvä, että meillä on
kaksi päätä, kaksi aivoa siellä Euroopan
huippukokouksessa. Jos siltä tuntuu, niin mikäpäs
siinä, mutta tärkeintä on, että vastuu
näistä asioista on yhdellä ihmisellä, yhdellä toimielimellä,
ja se on pääministeri ja valtioneuvosto, ja sillä siisti.
Sitten minä menisin näihin turvatakuisiin.
Valitettavasti tämä keskustelu näistä turvatakuista, mikä nyt
käytiin, hieman hämmensi. Elikkä minä huomasin,
että tässä todella on eduskunnassa monenlaisia
mielipiteitä. Valtiosihteeri Tiilikaisen selvitys ei myöskään
tuonut lopullista vastausta kysymykseen, riittävätkö EU-maiden
keskinäiset avunantovelvoitteet turvaamaan avunsaannin
myös Suomelle, jos siihen olisi tarve. Keskustelua on toki
käyty ilmeisesti muissakin maissa, mutta siellä ei
tätä ole esitetty eurooppalaisen Naton äidiksi,
eurooppalaiseksi Natoksi tai vaihtoehdoksi Suomen Nato-jäsenyydelle, vaan
Suomi ja suomalaiset ovat esittäneet EU:n turvatakuita
Naton 5 artiklan vaihtoehdoksi. Näin siksi, että Natoon
kuuluvien 21 EU-maan turvana on Nato-sopimuksen 5 artikla.
Sotilassuhteen ulkopuolella olevat maat taas tuntevat muutenkin
olevansa turvassa. Itävalta on Naton ympäröimä.
Sen asemaa turvaa myös toisen maailmansodan voittajavaltioiden
sopimus. Irlanti sijaitsee Britannian länsipuolella Atlantilla.
Uudet liittoutumattomat jäsenmaat Kypros ja Malta ovat
Välimerellä. Ruotsia ympäröivät
Nato-maa Norja ja puskurimaa Suomi. Ruotsi on turvassa Suomen selän
takana, kuten se on ollut kautta koko yhteisen historiamme. Hiljattain
tuli uutinen, jonka mukaan Ruotsilla olisi ollut vuosikymmeniä hiljainen
epävirallinen avunantosopimus Nato-avusta hädän
hetkellä. Ehkä tällainen sopimus on vieläkin
voimassa hiljaisesti ja sopimatta.
Turvatakuu-sanaa ei esiinny aiemmissa EU:n perussopimuksissa,
eikä sitä esiinny myöskään allekirjoitetussa
Lissabonin sopimuksessa. Turvatakuu on nimenomaan avunantosopimus
eikä mitään muuta. Harhakäsitystä on
ruokkinut muun muassa se, että muiden tavoitteiden ohella EU:n
perussopimukseen Maastrichtissa lisättiin 1990-luvun alussa
kaukotavoitteena mahdollisuus siirtyä yhteiseen puolustukseen,
jos EU:n jäsenmaiden valtionpäämiehet
näin yksimielisesti päättäisivät.
Kuuluisa avunantolauseke kuuluu seuraavasti: "Jos jäsenvaltio
joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen
kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa
sille apua kaikin käytettävissään
olevin keinoin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51 artiklan
mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus-
ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.
Tämän alan sitoumusten on oltava Pohjois-Atlantin
liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin
liitto on jäseninään oleville valtioille
edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava
elin."
Tiilikaisen selvityksen mukaan turvatakuut ovat vahva kansainvälisoikeudellinen
velvoite ja EU-maiden keskinäisen solidaarisuuden ilmaisu,
mutta määrittelemättä on, millainen
velvoitteen käytännön toteutus olisi.
Jos hyökkäys kohdistuisi Nato-maahan, Naton avunantojärjestelmä aktivoituisi.
Natoon kuulumattomien rooli taas jäisi neuvottelujen varaan.
Jos taas Nato ei tulisi apuun, EU joutuisi luomaan tyhjästä sotilaallisen
organisaation. Tämä ei onnistu.
Pykälä ei anna EU:lle unionina mitään
toimivaltaa, vaan jokainen jäsenmaa päättää avunannosta
itse, kuten ministeri täällä huomautti.
Lauseke kuitenkin velvoittaa kaikkia jäsenmaita yhtä lailla.
Tätä ei muuta toiseksi se, että Nato-maat
ja liittoutumattomat maat lisäisivät omia varaumiaan.
Nato-maille ensisijainen on puolustusyhteistyö, liittoutumattomille
oikeus säilyttää oma erityisluonteensa.
Suomi valitettavasti sekoili silloin, kun tämä turvatakuuneuvottelu
käynnistettiin edellisen hallituksen ulkoministerin johdolla.
Emme halunneet hyväksyä sanamuotoa, jonka mukaan muut
jäsenmaat antavat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi
joutuneille jäsenvaltioille apua. Suomi halusi sanoa, että hyökkäyksen
kohteeksi joutunut valtio voi pyytää apua, ja
kun tämä ei mennyt läpi, niin sitten
tyydyttiin tähän monimutkaiseen lauserakennelmaan,
jossa jokaisella on oikeus säilyttää oman
puolustuksensa erityisluonne.
Arvoisa puhemies! Aikanaan äänestin EU-jäsenyyden
puolesta vain ja ainoastaan siksi, että unioniin kuuluminen
kuitenkin lisää niin sanottua pehmeää turvallisuutta.
Sain silloin 90-luvun alussa toverillista satikutia. Eihän
tuollaista saanut ääneen tässä salissa
sanoa. Se sanottiin vasta myöhemmin presidentti Koiviston
muistelmissa.
Kiistatta on niin, että vahvaan unioniin kuuluvan jäsenmaan
kimppuun ei niin vain käydä. Edes kaasusota ei
olisi mahdollista, jos EU olisi yhtenäinen. Suuret jäsenmaat
kuitenkin sooloilevat Venäjä-politiikassaan, ja
Venäjä käyttää tilannetta
hyväkseen. Hajota ja hallitse on aina ollut itsevaltaisten
valtiomiesten ja valtioiden toimintatapa. Tästä huolimatta
on syytä korostaa, että Euroopan unioni on yhteisen
lainsäädännön ja valuutan alueena
olennaisesti lisännyt jäsenmaiden turvallisuutta.
EU kykenee antamaan poliittista turvaa ja pehmeää turvaa
mahdollisen kriisin sattuessa.
Sitten haluan tähän keskusteluun tehdä teille, arvoisat
kansanedustajat, muutaman arvoituksen. Kuka sanoi näin:
"Kun punnitaan Euroopan unionin avunantovelvollisuutta, velvoitteen
Suomelle antamaa turvaa, kiusallista Natoa ei enää voida
sivuuttaa tai lakaista maton alle. Se on pakko nostaa esille ja
puntaroida EU:n Lissabonin sopimukseen sisältyvän
keskinäisen avunannon velvoitteen kytkyä Natoon"?
Ja lisäksi: "Suomi joutuu punnitsemaan kantaansa sellaiseen
EU:n turvayhteisöön, joka viime kädessä tukeutuu
Natoon." Täysin itsenäiseen puolustukseen tämän sanoja
ei usko. Pitää siis ratkaista, ollaanko sellaisessa
eurooppalaisessa yhteistyössä, joka viime kädessä nojaa
Natoon.
Arvoisat kollegat, tämän sanoi eduskunnan puhemies
Sauli Niinistö Kalevassa sunnuntaina.
Claes Andersson /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Ukkola sanoi, ettei Suomen presidentillä ole
mitään tekemistä EU:n kokouksissa eikä EU-asioissa.
Minusta hän antoi tässä väärän
todistuksen. Sikäli kun EU on sisäpolitiikkaa,
tämä pitää tietysti paikkansa,
mutta huomattava osa EU:n toimintaa on ulkopolitiikkaa ja turvallisuuspolitiikkaa,
ja Suomen perustuslain mukaan presidentti yhteistyössä valtioneuvoston
kanssa vastaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. On myöskin
luonnollista, että silloin kun on EU-asia kysymyksessä ja
kun EU käsittelee ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, presidentin
asema velvoittaa häntä osallistumaan tähän
toimintaan.
Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä epäilen, että jos
EU kaikkinensa on virallinen toimija, virallinen yhteisö,
joka pystyy tekemään itsenäisiä sopimuksia,
niin kyllä EU:n ulkopolitiikkaan liittyvät päätökset
kuuluvat valtioneuvostolle ja pääministerille
eikä niissä välttämättä silloin
tarvita presidenttiä. Näin se vain nyt on.
Johanna Ojala-Niemelä /sd:
Arvoisa herra puhemies! On ilo päästä osalliseksi
Euroopan unionin uudistussopimuksen eli niin kutsutun Lissabonin
sopimuksen hyväksymisprosessista. Lopultakin on päästy
eteenpäin yli kuusi vuotta unionia vaivanneesta perustuslaillisesta
umpikujasta, Euroopan unionin yksinkertaistamista sekä päätöksenteon
demokraattisuutta ja tehokkuutta lisäävä prosessi
kun käynnistettiin toden teolla jo 2000-luvun alussa. Jäsenvaltiot
saavuttivat yksimielisyyden perustuslaillisesta sopimuksesta jo vuonna
2004. Kyseisellä sopimuksella olisi päästy
merkittävä askel eteenpäin unionin toiminnan parantamisessa.
Ranskalaiset ja hollantilaiset näkivät kuitenkin
asian toisin ja asettivat samalla meidän päättäjämme
perimmäisten kysymysten äärelle. Avoimuus,
selkeys, läheisyys ja ymmärrettävyys
kun eivät ole ensimmäisiä asioita, jotka
tulevat mieleen puhuttaessa Euroopan unionista, näin erityisesti
meillä Suomessa, jossa kansalaisten kriittisyys Euroopan
unionia kohtaan on selvästi keskimääräistä suurempaa.
Mutta juuri sen vuoksi tämän perustuslaillisen
prosessin eteenpäinvieminen onkin tärkeää.
Vaikka kaikki unioniin liittyvät ongelmat eivät
tämän sopimuksen hyväksymisen myötä poistu,
selkiytyy vallitseva tila huomattavasti.
Suomen kannalta on tärkeää, että saimme
läpi tärkeimmät tavoitteemme. Perusoikeuskirjan muuttaminen
oikeudellisesti sitovaksi vahvistaa unionin roolia kansalaisten
Eurooppana. Merkittävä edistysaskel
on myös uusi oikeusperusta, joka koskee unionin liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen.
Määräenemmistöpäätöksentekoa
lisäämällä asioita saadaan jatkossa paremmin
eteenpäin. Lisäksi Suomen kannalta oli tärkeää,
ettei Lissabonin sopimuksella puututtu unionin toimielimistä aiemmin
saavutettuun kompromissiin, jolla huomioitiin tasapuolisesti sekä pienten
että suurten maiden näkökulmat ja edut.
Uudistussopimuksella saadaan eteenpäin myös
unionin sosiaalista ulottuvuutta esittämällä uusi
näkökulma sosiaalipolitiikkaan. Tavoitteiden lisäksi
sopimukseen sisällytettiin moninainen sosiaalilauseke,
jonka mukaan unionin on politiikkojensa toteuttamisessa otettava
huomioon korkean työllisyystason edistäminen,
riittävän sosiaalisen suojelun takaaminen, sosiaalisen syrjäytymisen
torjuminen sekä koulutus ja terveyden suojelu.
Myös työmarkkinaosapuolten asema tunnustetaan
uudessa sopimuksessa, ja siihen sisältyy kasvua ja työllisyyttä käsittelevä sosiaalialan
kolmikantahuippukokous.
Uudistamissopimuksessa on siis paljon eväitä ihmisten
elämän ja unionin parantamiseksi. Täydellisenä sopimusta
kuitenkaan ei voida pitää. Suurin pettymys on
se, ettei sopimuksella saada aikaan tavoiteltua perussopimusten
kokonaisuudistusta. Päätymällä valittuun
tilkkutäkkiratkaisuun tavoitteena ollut sopimusten yksinkertaistaminen
ei onnistunut. Lisäksi unionin laajentumisen myötä jatkossakin
riittää tarpeita unionin parantamiseksi.
Lopputuloksen kanssa on kuitenkin hyvä mennä eteenpäin.
Sopimusten yksinkertaistamisessa kohdattu epäonnistuminen
kuitenkin lisää paineita meille päättäjille.
Vaikka onkin niin helppo syyttää unionia ja Brysselin
herroja kaikista ikävistä ratkaisuista, on kuitenkin
hyvä muistaa, että me kansanedustajat olemme omalta osaltamme
lähes päivittäin vaikuttamassa unionissa
yhteisesti tehtäviin päätöksiin:
Suomen eduskunta on Euroopan kärkeä vaikutusmahdollisuuksissaan
unionin asioihin jo valmisteluvaiheessa. Tämän
uudistamissopimuksen kaltaisten rakenteita käsittelevien
asioiden ohella unionissa päätetään
monista ihmisten arkeen vaikuttavista asioista, siis muistakin kuin
kurkuista tai tervasta. Siten meillä on suuri vastuu myös
siinä, miten Euroopan unioniin yleensä ja unionissa päätettäviin
asioihin suhtaudutaan. Verrattuna nyt voimassa olevaan Nizzan sopimukseen
uudistussopimus tuo lukuisia huomattavia parannuksia varsinkin demokratian,
kansalaisten oikeuksien, avoimuuden ja unionin toimintakyvyn suhteen.
Mirja Vehkaperä /kesk:
Arvoisa puhemies! Euroopan unionin uudistustaival ei ole pelkästään
ollut tasaista ylämäkeä. Mutkia ja kuoppia on
osunut tielle, mutta niistä huolimatta viime lokakuussa
saavutettiin merkittävä virstanpylväs, kun
unionin jäsenvaltiot pääsivät
yhteisymmärrykseen Lissabonin sopimuksesta. Sopimus on osoitus
unionin päätöksentekokyvystä,
vahvasta yhteiseurooppalaisesta hengestä sekä halusta
kehittää unionia. Lissabonin sopimus selkeyttää Euroopan
unionin toimintaa ja vahvistaa yhteisön periaatteita. Se
lisää demokratiaa, avoimuutta ja hyvää hallintoa.
Unionin toimielinten uudistaminen ja niiden vastuunjaon tarkistaminen
sekä päätöksentekomenettelyjen
selkeyttäminen parantavat unionin sisäistä toimintakykyä.
Tärkeä uudistus on muun muassa tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen
eli yhteistoimintamenettelyn soveltamisen laajentaminen pääsääntöiseksi
menettelytavaksi.
Euroopan yhteisön ja Euroopan unionin yhdistyminen
yhdeksi yhtenäiseksi oikeushenkilöstatuksen omaavaksi
unioniksi yksinkertaistaa unionin perusrakennetta. Oikeushenkilön
asema tarjoaa myös unionille mahdollisuuden liittyä kansainvälisiin
sopimuksiin. Muutenkin maailmanlaajuisilla areenoilla EU:n tulisi
tulevaisuudessa pyrkiä toimimaan entistä yhtenäisemmin
ja hyödyntää jäsenvaltioidensa
summasta syntyvän painoarvon paljon tehokkaammin.
Arvoisa puhemies! Kansanvallan otetta unionissa vahvistaa Euroopan
parlamentin nousu tasavertaiseksi päättäjäksi
neuvoston rinnalle lähes kaikilla unionin päätöksenteon
piiriin kuuluvilla politiikan areenoilla. Tämä on
hyvä. Kansalaisaloitteen tekemisen mahdollisuus on tärkeä avaus
kohti osallistuvaa yhteiseurooppalaista kansanvaltaa, vaikka asiaa
on kyllä katseltu vähän toisinkin silmin.
Erityisen ilahduttavaa on se, että sopimuksen kirjauksissa
on esitetty tavoitteeksi kannustaa nuoria osallistumaan Euroopan laajuisen
demokratian kehittämiseen. Kaiken tasoiseen päätöksentekoon
osallistumisen kannustaminen on tervetullutta. Euroopan unionin
lainsäädäntö ei varmasti ole
kaikille kansalaisille kovinkaan tuttua. Tulevien vaikuttajien ajatusmaailman
laajentaminen myös ylikansalliseen demokratiaan on kauaskantoinen
toimenpide ja näin hyvä.
Niitä, jotka ovat huolissaan vallan karkaamisesta suomalaisten
käsistä, haluan muistuttaa siitä, että Lissabonin
sopimuksen soveltamisen myötä myös kansallisten
parlamenttien asema suhteessa unioniin vahvistuu. Suomen eduskunta
voi yhdessä muiden jäsenvaltioiden parlamenttien
kanssa katkaista komission ajaman uudistuksen tien, jos sen katsotaan
pyrkivän toimivaltansa ylittäville sivupoluille,
ja ulkoministeri ilmeisesti tarkoitti tässä sitä keltaisen
kortin käyttöä. Unionin päätöksentekoa
ohjaa myös läheisyysperiaate, jonka mukaan päätökset
tulee tehdä mahdollisimman lähellä kansalaisia.
Periaatteen toteutumisen valvonta kuuluu sekin kansan suoraan valitsemalle
parlamentille.
Arvoisa puhemies! Euroopan unionin kehittämistyö ei
tosiaankaan tule valmiiksi vielä tällä Lissabonin
sopimuksellakaan, mutta ei Roomaakaan rakennettu yhdessä yössä.
Unionin pitkäjänteistä kehittämistä tulee
jatkaa, ja Suomen on oltava aktiivisesti mukana uudistustyössä,
kuten me olemme olleet tähänkin saakka.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! Tuntuu siltä, että edelleenkin
on vaikeaa käsittää Euroopan unionin
politiikkaa sisäpolitiikkana; se käsitetään
edelleenkin ulkopolitiikkana. Tästä keskustelimmekin
juuri suuressa valiokunnassa ulkoministerin kanssa, ja hän
korosti sitä, että EU-politiikka on sisäpolitiikkaa
hänen näkemyksensä mukaan, ja seuraavaksi
hän mainitsi tärkeänä pohjoismaisen
yhteistyön syventämisen, Baltian maiden välisen
yhteistyön syventämisen ja sitten Venäjän.
En tiedä, onko tämä tärkeysjärjestys — nämä mainittiin,
mutta en tiedä, onko tämä tärkeysjärjestys.
Hallitusohjelmassahan sanotaan: "Sotilasliittoon kuulumaton
Suomi ylläpitää ja kehittää kansallista
puolustusta ja uskottavaa suorituskykyä, osallistuu täysipainoisesti
EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan ja kriisinhallintayhteistyöhön,
kehittää rauhankumppanuutta Naton kanssa ja säilyttää mahdollisuuden
hakea Naton jäsenyyttä. Suomen puolustusratkaisu
nojaa koko maan puolustamiseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen
puolustukseen." Jatkuu vielä: "EU:n ja Naton yhteistyön
kehittäminen on tärkeä osa Euroopan turvallisuus-
ja puolustuspolitiikkaa." Ja viittaan ed. Ukkolan lukemaan tekstiin,
johon voin ainakin osaltani itse täysin yhtyä.
Lisäksi hallitusohjelma pitää tärkeänä pohjoismaisen
yhteistyön syventämistä, ja sitähän
on jo aloitettu tällä vaalikaudella.
Kansalaisilla on kova huoli huoltovarmuudesta, ja lisäksi
"Suomi tukee puolustusmateriaaliteollisuuden vientiedellytyksiä ja
noudattaa puolustustarvikkeiden viennissä EU:n yhteisiä sääntöjä ja
osallistuu niiden kehittämiseen. Puolustustarvikkeiden
hankinnoissa pyritään edistämään
eurooppalaista yhteistyötä sekä otetaan huomioon
yhteensopivuus ja kansainvälisten sopimusten velvoitteet.
Sotilaallinen huoltovarmuus turvataan kansallisesti ja osana kansainvälistä yhteistyötä."
Toisin sanoen olemme yhä riippuvaisempia toisistamme
niin taloudellisesti, turvallisuuspoliittisesti kuin puolustuspoliittisesti.
Puolustusvälineteollisuuden osalta Patria on pystynyt hyvin
pitämään puolensa ja tekemään
yhteistyötä niin EU-maiden kanssa kuin myös
Euroopan ulkopuolisten maiden kanssa. Neljällä mantereella on
yhteistyötä meidän Patriallamme, ja siitä voimme
olla tyytyväisiä. Eli rauhanturvatyö jatkuu
nykymuodossaan mielestäni hyvältä pohjalta,
ja hyvä näin.
Mielestäni tärkeää olisi
huomioida se, että kun turvatakuusta puhutaan, niin käsittääkseni
se virallinen termi on "keskinäisen avunannon velvoite",
ja olisi syytä pysyä siinä, ettei tule
väärää käsitystä,
että joku turvatakuu on, vaikka ymmärränkin,
että puhekieli lyhentää sanoja. Kuitenkin ne
voidaan käsittää täysin eri
lailla. Mutta kanta Natoon meidän on muodostettava, enää emme voi
sitä lykätä, ja varmasti, niin kuin ulkoministeri
sanoi, selonteossa siihen tullaan ottamaan reippaammin kantaa.
Jos tällainen tilanne tulee, että tarvitaan
keskinäistä avunantoa, niin mitä joukkoja
silloin käytetään? EU:lla ei todellakaan
ole mitään sotilasjoukkoja, vaan silloin käytetään
jokaisen maan joukkoja ja ne ovat Nato-joukkoja lähinnä,
ja maat ovat riippuvaisia toistensa turvallisuudesta. Tämä keskinäisen
avunannon velvoite koskee siis kaikkia EU-maita, kuuluivatpa ne
Natoon tai eivät.
Kun ajatellaan sitten tätä, mitenkä Venäjä suhtautuu
Suomen Nato-jäsenyyteen ja Suomen EU-jäsenyyteen,
niin EU:hun liittyminen oli lähinnä turvallisuuspoliittinen
ratkaisu monen äänestäjän kannalta.
Siksi minäkin äänestin sen puolesta,
että liitymme Euroopan unioniin, mutta pelkkä paratiisi
se Euroopan unioni ei ole. Nyt kuitenkin, kun puhutaan Natosta ja
Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, Venäjä ottaa
voimakkaasti kantaa siihen, että Suomen ja Venäjän
väliset suhteet saattavat muuttua, jos Suomi liittyy Natoon.
Mielestäni näistä asioista tulisi kyllä avoimesti
keskustella, ja muistaakseni ed. Akaan-Penttilä puheenvuorossaan
otti tämän selkeästi esille. Ja juuri
Ranskan liittyminen toimintaan mukaan Natossa varmasti helpottaa
asioiden käsittelyä.
Kaiken kaikkiaan on tärkeää, että ikääntyvä Eurooppa
pitää yhtä keskenään,
ettemme jää Aasian ja Yhdysvaltojen jalkoihin,
vaikka Yhdysvalloissa nyt tietenkin on omat kriisinsä tällä hetkellä Irakin
sodan ja talouden kanssa. Mutta katson, että Lissabonin
sopimus parantaa Euroopan yhtenäisyyttä ja Suomen
mahdollisuutta vaikuttaa globaalissa maailmassa, ja unionin yhtenäisyys
on tärkeä asia. Mutta aivan ongelmaton tämä yhteistyö ei
ole, ja toivon, että tämä saadaan selkokielellä — onneksi
nimi ei olekaan perustuslaki, sillä muistaakseni Napoleon
sanoi, että perustuslain tulee olla lyhyt ja epäselvä,
ja tämä asiakirja ei todellakaan ole lyhyt.
Timo Soini /ps:
(Ed. Pulliainen: Herkistykääpä nyt
kuuntelemaan!) Arvoisa puhemies! Niin, kyllä tässä huolestuneena
olen kuunnellut näitä todistuksia siitä,
kuinka itsenäisyys vahvistuu silloin, kun se supistuu.
Siis kannattaisi, arvoisa puhemies, lukea tuo perustuslaki. Ulkoministeri
Stubb sen osaa. Hän on rehellisesti sanonut jo vuosia,
että EU-jäsenyys on vienyt itsemääräämisoikeuttamme
ja itsenäisyyttämme. Hän on tosin myös
sanonut, että se on sitten tilalle tuonut vaikutusvaltaa
Euroopan unionissa. (Ed. Kimmo Kiljunen: Se on vahvistanut sitä!) Näin
hän on sanonut, mutta vanhat puolueet täällä eivät
myönnä. Katsokaa vaikkapa maatalouspolitiikkaa.
Suomalainen talonpoika on Brysselin torppari ja orja. Hän
ei päätä enää yhtään
mistään. Hän anoo rahoja Brysseliltä.
Meillä ei ole mitään käytännöllistä sananvaltaa
siinä. Meillä ei ole itsenäistä rahapolitiikkaa.
On yksi Suomen Pankin johtaja, joka käy Ekp:n kokouksissa, mutta
ei vaikuta korkotasoon, ei vaikuta niihin isoihin päätöksiin,
ja kuin profetianomaisesti, ed. Jaakonsaari, sanoin täällä viime
viikolla: Italian fasistit ja Kreikan kommunistit. (Ed. Jaakonsaari:
Ja Suomen populistit!) Mikä on nyt tilanne Italiassa? Siellä ovat
nyt hallitusvastuussa fasistit. Tämäkö on
sitä demokratiaa, jota te täällä kauppaatte,
että meidän asioista päättävät
yhä enemmän kreikkalaiset kommunistit, italialaiset fasistit,
sillä sitä merkitsee Euroopan parlamentin vallan
kasvu, että he saavat enemmän sananvaltaa? Meillä on
siellä 13 edustajaa. Komissaareihin tulee kierrätysjärjestelmä,
ja nämä ovat ne vaikutusvallat.
Arvoisa puhemies! Ed. Nurmi, minä en ole koskaan liittynyt
Euroopan unioniin, minut liitettiin siihen, (Ed. Nurmi: Otan osaa!)
enkä aio koskaan siihen henkilökohtaisesti liittyäkään,
mutta sitä vettä melotaan, mitä kanootin
alla on, ei mahda mitään. Mutta en tätä systeemiä tule
rakastamaan, ja kun katson vähän eteenpäin
tätä järjestelmää,
niin tämä on "Tyyris Tyllerö muurille
kipusi ja Tyyris Tyllerö muurilta lipesi". Sammakonkin,
kun se tarpeeksi ottaa näitä asioita, leukapussi
pullistuu ja lopulta räjähtää.
Näin käy myös Euroopan unionille. Ahneudelle
käy näin. Ed. Jaakonsaari ja ed. Kiljunen, olen
iloinen, että täällä on kaksi
sosialidemokraattia puolustamassa porvarihallituksen linjaa. Tämä on minun
mielestäni aivan erinomaista!
Arvoisa puhemies! Tästä ottaisin sosialidemokraattisena
vasemmistona nyt vaarin, mitä täällä vapaassa
kilpailussa tapahtuu. Otin tämän äitiyspakkauksen
esille. Se oli meidän kansallinen instituutiomme. Se oli
pakko pistää vapaaseen kilpailuun. Tanskalaiset
voittivat sen. Nyt sitten Kiinassa ja Thaimaassa tehdään
meidän äitiyspakkaukset. Onko tämä järkevää?
Ed. Kuoppa tietää hyvin ay-miehenä Vaxholmin,
Rüffertin ja muut tapaukset. Jos tähän
tilanteeseen mennään, niin ay-liike tulee kääntymään
tätä vastaan. Vapaa kilpailu on hyvä,
mutta pitää olla kokonaisvaltainen näkemys
eikä pelkästään halvin tarjous,
mutta Euroopan unionin vapaa pääomien liikkuvuus,
se on ykkönen. Kuka sitä tulkitsee? EY-tuomioistuin.
Arvoisa puhemies! Kun meillä sanotaan perustuslaissa,
että "valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa
valtiopäiville kokoontunut eduskunta", (Ed. Salolainen:
Tämä on meidän käsissä!)
niin ei missään puhuta, että täällä sitten käyttää valtaa
Euroopan parlamentti tai käyttää valtaa
tulevaisuudessa EY-tuomioistuin. Mikä on meidän
tuomioistuintemme riippumattomuus, jos sanotaan, että EY-tuomioistuimen
ennakkotapaukset sitovat meitä? Mikä riippumaton
tuomioistuin Suomessa sen jälkeen toimii? Ja jos te olette
tätä mieltä, että se on ihan
oikein, niin sanokaa se. Se on poliittisesti minun mielestäni
rehellistä sanoa, että haluamme kuulua tämmöiseen
järjestelmään, katsomme, että se
on isänmaan etu. Se on minun mielestäni rehellistä puhetta.
Sitä mieltä voi olla, mutta sitä en henkilökohtaisesti
eivätkä perussuomalaiset siedä, että sanotaan,
että itsenäisyys vahvistuu ja itsemääräämisoikeus.
Sitä merkitsee juuri pilarijaon poistuminen ja monet muut
asiat, että me olemme luovuttaneet toimivaltaa, ja aivan
kuten ulkoministeri sanoi aivan oikein esittelypuheenvuorossaan,
tämä on 99-prosenttisesti sama sopimus, joka hylättiin
kansanäänestyksissä, ja tästä on
kysymys. Sen takia olen häntä julkisesti kiittänyt,
että hän on rehellisesti sanonut, että tästä on
kysymys, ja sieltä on sitten nämä liput
ja laulut ja muut poistettu, mutta de facto se on sama sopimus.
Ja määräenemmistöpäätökset,
joista kovasti iloitaan, merkitsevät sitä, että meillä vetokortti
on vedetty pois, ja täällä sanottiin
joku keltainen kortti. Ennen, kun oli yksimielisyyspäätös,
meillä oli perälauta. Nyt kun mennään enemmistöpäätöksen
mukaan ja hävitään äänestyksissä,
niin aina tulee pataa. (Ed. Salolainen: Ei kaikissa asioissa!) — Ei
kaikissa asioissa, ed. Salolainen, vain näissä asioissa,
jotka on luovutettu. Meillä on vielä itsemääräämisoikeutta
useilla alueilla.
Ja, arvoisa puhemies, tähän lopetan: Euroedustaja
Jens-Peter Bonde teki mainion kirjan siitä hylätystä perustuslaista.
Siinä on 113 kohtaa, joissa toimivaltaa siirretään
unionille, ei yhtään kohtaa, jossa sitä palautetaan
kansallisvaltioille. Ja aivan kuten ulkoministeri Stubb on todennut:
99-prosenttisesti sama sopimus. Siis tällä sopimuksella
siirretään toimivaltaa unionille.
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Arvoisa puhemies! Jos sallitte, niin vastaisin lyhyesti edustajille
Pentti Oinonen, Perkiö, Tiusanen, Lipponen, Ukkola, Claes
Andersson, Ojala-Niemelä, Vehkaperä, Nurmi ja
Soini.
Ensinnäkin yleishuomiona: Koko Euroopan unionin lähtökohta
ja tavoitteenasettelu on selkeä. EU on olemassa neljästä syystä.
Ne ovat rauha, vakaus, vauraus ja turvallisuus. Tämän
parempaa konfliktinestojärjestöä ei maailmanhistoria
kerta kaikkiaan tunne, ja oletan, että myös ed. Soini
sen myöntää. (Ed. Soini: Tämän
myönnän!)
Toinen huomio: Pienen jäsenmaan etu edellyttää sitä,
että me olemme aktiivisesti mukana Euroopan unionin tapaisessa
organisaatiossa. Olemme aktiivisesti mukana siinä toiminnassa. On
huomattavasti helpompi olla sisällä kuin ulkopuolella.
Esimerkkinä on Norja, joka maksaa EU:sta huomattavasti
enemmän kuin me mutta ei ole samalla tavalla päättämässä kuin
me olemme.
Mitä tulee määräenemmistöpäätöksiin,
se on ainoa ja paras tapa, jolla unioni pystyy tekemään päätöksiä.
Silloin, kun päätetään yksimielisesti, yleensä suuret
maat yrittävät estää sen päätöksen syntymisen.
Eli myös määräenemmistöpäätökset
ovat pienen maan etu ja turva. Ei ole kyse siitä, että me
ikään kuin annamme tai luovutamme itsemääräämisoikeutta,
vaan me jaamme toimivaltaa yhdessä EU-tasolla sellaisissa
asioissa, joissa me voimme ratkaista näitä ongelmia
vain yhdessä. Minun mielestäni EU:n vastustaminen on
vähän niin kun internetin vastustamista: se on olemassa
ja siellä kannattaa käydä, oppii paljon ja
pääsee ajamaan asioita.
Viimeisenä huomiona: Se, mikä minua huolestuttaa
hirveästi tässä yleiseurooppalaisessa keskustelussa
tänä päivänä, on se,
että EU:sta on tullut sylkykuppi. Eli kaikki, mikä on
huonoa, tulee Brysselistä, kaikki, mikä on hyvää,
on kansallisvaltion ansiota. Eihän se nyt ihan näin
voi olla. Toki EU:ta voidaan syyttää monesta,
kuten varmasti eri puolilla Suomea syytetään Arkadianmäkeä monesta.
Mutta se on liian yksinkertainen ja liian yksiselitteinen vastaus.
Loppuhuomiona: Olen julkisessa keskustelussa huomannut, että ed.
Soini on siirtynyt Naton kannattajaksi. Hallituksen piirissä me
suhtaudumme Nato-jäsenyyteen huomattavasti varovaisemmin,
mutta toivomme tietenkin, että ed. Soini siirtyy myös
EU:n kannattajaksi muutaman viikon kuluttua.
Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Soinille: En usko, että kukaan
täällä salissa olisi ollut sitä mieltä, kuten
väitätte, että Lissabonin sopimus olisi
jotenkin ratkaisevasti erilainen kuin perustuslaillinen sopimus.
(Ed. Kimmo Kiljunen: Sehän on käytännössä sama!) — Se
on käytännössä sama, ja siitä on
lähdetty. — Minusta oli hieno asia, että Suomi
oli sitä ratifioimassa.
Jostain olen lukenut, että teillä on mainostoimisto,
joka keksii noita uusia hienoja metaforia, joista taas saimme näytteen,
mutta niiden pohja on virheellinen siinä, että Suomi
ikään kuin ei olisi hyötynyt mitään.
Tästä on tehty Itävallassa tutkimus,
jossa verrattiin Itävallan, Ruotsin ja Suomen EU-jäsenyyttä ja — yllätys,
yllätys — todettiin, että Suomi on hyötynyt
eniten EU-jäsenyydestä. Tämä ei
tietenkään tarkoita sitä, että EU
olisi tuonut jotain hyvää, vaan Euroopan unioni
on ollut hyvä sparraaja siinä, että me olemme
itse tehneet niitä välttämättömiä uudistuksia.
Sehän esimerkiksi on näkynyt työllisyyskehityksessä ja
monissa muissa.
Meillä demokratiakäsitys on varmasti erilainen.
Minäkin haluaisin, että täällä olisi
enemmän sosialidemokraatteja, mutta minusta kuitenkin demokratiaan
kuuluu se, että tehdään yhteistyötä muittenkin
kanssa. Sama koskee Euroopan unionia. Ette tekään
kieltäydy Espoon valtuustosta sen takia, että siellä sattuu
olemaan porvareita ja saattaa olla joku oikein kovakin porvari. Sen
takia on ihan oikein, että ollaan mukana Euroopan unionissa
riippumatta siitä, minkälaiset poliittiset voimasuhteet
siellä on.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Soini aloitti puheenvuoronsa termillä,
että täällä väitetään,
että itsenäisyys vahvistuu Euroopan unionin jäsenyyden kautta.
Minä ihmettelen, että ed. Soini tämän
kyseenalaistaa. Itsenäisyytemme vahvistuu, vaikutusvaltamme
vahvistuu Euroopan unionin kautta suhteessa sellaisiin ongelmiin,
joita me emme voi yksinkertaisesti täällä Arkadianmäellä sillä absoluuttisella
suvereniteetilla, joka Suomen kansanedustuslaitoksella on, ratkaista.
Minä väännän nyt teille rautalangasta:
Kaksi kolmatta osaa happosateista Suomeen tulee ulkomailta, lähinnä Euroopasta,
kaksi kolmatta osaa. Tehdessämme täällä vaikka
kuinka hyvää lainsäädäntöä sillä kapealla,
absoluuttisella suvereniteetilla, jonka perustuslakimme sallii,
me emme ratkaise tätä suomalaisten ongelmaa. Vain
ylikansallisella yhteistyöllä voimme ratkaista
sen. Mukanaolo Euroopan unionissa siis vahvistaa itsenäisyyttämme,
vaikutusvaltaamme meidän suomalaisten ongelmiin, ed. Soini.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Arvoisalle ulkoministerille kommenttina: se,
mitenkä te esittelitte äsken Euroopan unionia
ja sitä, mitenkä siellä touhutaan ja
mitä se merkitsee, tuo, minkä te toitte ilmi,
on minulle äärimmäisen tuttua. Kun vuonna
1994 tässä samassa salissa käytiin Euroopan yhteisöön
liittymiseen liittyvä keskustelu, silloin noita sanoja,
tuota retoriikkaa, käytettiin täsmälleen.
Mikä on tällä hetkellä tilanne?
Euroopan unionin, niin kuin sitä nyt kutsutaan, kannatus
ja hyväksyttävyys ei ole hitustakaan lisääntynyt täällä,
koska tuo retoriikka ei Suomen kansaan mene. — Palaan vielä puheenvuorossani
tähän asiaan.
Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kirjaintakaan tästä sopimuksesta
suomalainen kansanedustaja ei voi muuttaa, ei kirjaintakaan. (Kimmo
Kiljusen välihuuto) — Ed. Kimmo Kiljunen, kun
Mooses tuli vuorelta, siellä oli kymmenen käskyä.
Meillä on nyt tällainen lärpäke
täällä, ja mitään ei
voida muuta kuin hyväksyä, ja pitäisi
taputtaa vielä. Ed. Kiljunen, en kuulu siihen joukkoon.
Kommunistinen sotahuuto oli aikoinaan: kaikkien maiden proletaarit,
liittykää yhteen. Nyt sosialistit ovat päässeet
tähän. Koko Euroopan proletariaatit ovat yhdessä,
niin myös porvarit. Sieltä oikealta laidaltakin
kuulisi mielellään mielipidettä suvereniteetista.
Se on ihmeellinen järjestelmä, jos Euroopan unionia
ei saa arvostella. On ihmeellistä, ettei siitä eroa
saisi vaatia. Eikö se ole normaalia demokratiaa? Luuletteko
te, että tämä unioni maailman tappiin
kestää? Ei varmasti kestä! (Ed. Kimmo
Kiljunen: Vain vahvistuu!) Minä en hyväksy tätä suvereniteetin
supistamista ja olen iloinen, että Suomen kansa on sen
ymmärtänyt.
Ed. Jaakonsaari, en tarvitse mitään toimistoja. Sydämen
kyllyydestä suu puhuu. (Ed. Jaakonsaari: No, itse olette
kertonut, että teillä on toimisto!)
Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä kysyä ulkoministeriltä,
kun hän on toiminut entisenä meppinä:
mitenkä te näette Suomen kiltin toiminnan Euroopan
unionin jäsenenä? Katson, että pitkäjänteinen,
kestävä kehitys ansaitsee yhteistyötä, sanotaan
näin. Näin jälkikäteen katsoen,
koska olen nainen ja poliitikot ja arkeologit ja naiset saavat kaivella
vanhoja, kysyn: miten näette, miksi Galileoa ja tätä maataloussopimusta
ei millään lailla koplattu yhteen? On päivänselvää,
että kun rajat madaltuvat, niin nämä yksittäiset
nationalistiset ajatukset, kielikysymykset ym. nousevat pintaan.
Näin ainakin tutkijat väittävät.
Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Soini jälleen kerran tätä itsenäisyysnäkökulmaa
käsitteli tuossa omassa puheenvuorossaan. Minä haluan
siihen tarttua sen vuoksi, että kyllä tietyllä tavalla
meillä on yhteinen haaste siinä, mitenkä me
autamme myös kansalaisia ymmärtämään
nykyistä paremmin sen, että Suomi on itsenäinen
jäsenvaltio. Ne kansainväliset riippuvuussuhteet,
jotka vuosikymmenien saatossa ovat muuttuneet, ovat merkinneet tällaista
uutta tilannetta, Euroopan unionin jäsenyyttä.
Sen lisäksi, että me ratkaisemme ylikansallisia
ongelmia, meidän pitäisi pystyä paremmin
viestittämään sitä, mitä uusia
mahdollisuuksia, mitä uusia hyötyjä tämä avaa
kansalaisille ja kansalaisten toiminnalle, mutta nimenomaan niin,
että Suomi on itsenäinen, nykyaikainen, aktiivinen,
vastuullinen kansakunta.
Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Silloin kun Suomi liittyi Euroopan unioniin,
niin rauha, vakaus ja turvallisuus olivat ne tärkeimmät
syyt, minkä vuoksi minä äänestin
sen puolesta ja minkä vuoksi suomalaiset halusivat liittyä siihen.
Euroopalla oli silloin idea, päämäärä,
tavoite. Ja voi sanoa, että Euroopassa on rauha ja vakaus
ja että Euroopan unioni on todellakin tärkein
ja laajin kriisinhallintaorganisaatio.
Mutta Eurooppa tarvitsee selviytyäkseen niistä haasteista,
kun se laajentuu ja ottaa sisäänsä uusia
jäsenmaita, uuden idean. Mikä on Euroopalle se
uusi idea, jonka puolesta me voisimme taistella? Se on minusta se
oleellinen kysymys, johon myös Suomen poliittisen johdon
tulisi paneutua.
Sitten olisin sanonut ed. Pulliaiselle, että silloin
kun keskusteltiin, niin kyllä vihreät ed. Pulliaisen
johdolla puhuivat siitä, että nyt tulevat saksalaiset
ja ostavat suomalaiset rannat. Eivät tulleet saksalaiset,
tulivat venäläiset (Puhemies: Minuutti on mennyt!)
isolla rahalla. Nyt he ostavat ne suomalaiset rannat.
Lyly Rajala /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tulee mieleen tästä EU:n
Lissabonin sopimuksesta myöskin se, millä tavalla EU:n
laajeneminen vaikuttaa meidän Venäjä-suhteisiimme.
Olin tuolla Venäjällä duuman vaaleissa
tarkkailijana, ja kun siellä keskustelin silloisen suurlähettilään
Heleniuksen kanssa aiheesta, hän sanoi, että mitä enemmän
EU laajenee itään, sitä leveämmin
Moskova hymyilee, koska se aiheuttaa hajaannusta, kun tulee heikkoja
EU-maita. Mitä mieltä olette, ulkoministeri Stubb?
Joskus on jossakin heitetty, että EU laajenee, kunnes Tyynimeri
tulee vastaan.
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Arvoisa puhemies! Yritän vastata kaikkiin kysymyksiin.
Ed. Pulliaiselle siitä, mikä EU:n kannatus
tänä päivänä on ja
käytämmekö samaa retoriikkaa kuin jäsenyyskeskustelussa
1994: Minä sanoisin, ettei missään nimessä samaa
retoriikkaa. (Ed. Pulliainen: Kyllä minä muistan
sen!) Minun näkökulmani on se, että EU:ssa
on hyviä puolia ja EU:ssa on huonoja puolia. EU on poliittinen järjestelmä,
jossa on paljon hyvää, mutta toki paljon mätää.
Minun argumenttini on se, että meidän täytyy
puhua tästä avoimesti ja tuoda näitä pointteja
esille. Ongelma on se, että nyt tuodaan koko ajan vain
negatiivisia asioita ja ne ikään kuin vievät
tätä keskustelua eteenpäin.
Ed. Soinille toteaisin, että kansalliset parlamentit
ovat vaikuttaneet jo tähän prosessiin, ei vähimmin
konventin aikana, jolloin tätä vietiin eteenpäin,
ja myös yleisesti hallitustensa kautta.
Sitten minä toteaisin ed. Nurmelle, että Suomen
toiminta minun mielestäni on ollut hyvää ja aktiivista.
Tässä europarlamentaarikkokysymyksessä eli siinä,
että meillä lukumäärä laskee
14:stä 13:een, ehkä kannattaa panostaa enemmän
laatuun kuin määrään näissäkin
kysymyksissä. Nykyinen meppikatras on minun mielestäni
erittäin hyvä esimerkki siitä, miten
saadaan asioita hoidettua.
Ed. Ukkolalle lyhyesti: Mikä on se uusi idea? Toteaisin,
että se uusi idea on itse asiassa ilmastonmuutos ja energiapolitiikka.
Se on se punainen lanka, joka EU:lle löytyi kylmän
sodan jälkeen.
Ed. Rajalalle viimeinen huomio: En ole sitä mieltä,
että itälaajentuminen on hajottanut EU:ta. Päinvastoin
se on tiivistänyt, ja itse asiassa nämä uudet
maat ovat tuoneet uuden ulottuvuuden EU:lle. Se, pitäisikö EU:n
rajoista käydä keskustelua, on sitten ihan toisen
jutun paikka.
Sampsa Kataja /kok:
Arvoisa puhemies! Aloitan siitä, että Suomi
saavuttaa omalta kannaltaan parhaimmat tulokset myös Euroopan unionissa
olemalla aktiivinen ja aloitteellinen jäsenmaa, joka toimii
myös uudistuksen ytimessä. On aivan selvää,
että ulkopuolelle jäämällä ei asioita
hoideta. Aktiivisesti kansallistakin etuaan valvovan maan pitää pyrkiä siihen
ja sinne, missä päätöksiä tehdään.
Vielä 90-luvulla Suomi oli tällainen aktiivinen
maa, mutta aivan viime vuosina emme ehkä samanlaiseen ole
yltäneet. Toisaalta Suomi ei myöskään
ole omaksunut niitä päätöksenteon kauppakäytäntöjä,
joilla päätöksentekoa hoidetaan erityisesti
Etelä- tai Itä-Euroopassa. Suomen onkin valittava
linjansa, kumpaa käytäntöä käytämme
vaikutusvaltamme lisäämiseksi kehityksen kärjessä.
Vaikutammeko päätöksentekoon vai käymmekö kauppaa?
Itse kannatan tätä ensimmäistä vaihtoehtoa
ja olen erittäin tyytyväinen siitä, että olemme
saaneet ulkoministerin, jolla on kaikki edellytykset tätä tehtävää näin hoitaa.
Lissabonin sopimuksella EU-päätöksentekokyky
paranee. Samaan aikaan kuitenkin yhteisöllisyys, kansalaisten
yhteisöllisyys, lisääntyy muun muassa
kansalaisaloitteen muodossa. Erittäin tärkeää on
se, että tässä EU-maiden välille
ja EU-kansalaisten välille luodaan turvallisuustakuut,
turvatakuut. Tämä on merkittävä solidaarisuuden
osoitus EU-maiden välillä ja oikeuttaa Suomen
saamaan apua tarvittaessa, mutta toisaalta myös velvoittaa
sitä antamaan. Ongelma tai ainakin vastausta odottava kysymys
on sitten se, että kun tämä turvatakuulauseke
ei sisällä mitään sotilaallista
järjestelmää, miten käytännössä kaikissa
ulottuvuuksissaan tämä toimii. Täälläkin
aiheesta on keskusteltu, mutta ihan lopullista, yksiselitteistä vastausta
mielestäni ei ole annettu, vaikka terveeseen järkeen
onkin viitattu, mutta pelkästään siihen
en tätä kysymystä jättäisi.
Yksi kysymys, mikä erityisesti, kun aiemmin käytiin
debattia tästä EU-kokonaisuudesta ja Lissabonin
sopimuksestakin, oli esillä, on Euroopan unionin rahoitus.
Nyt kun tässä Lissabonin sopimuksessa tai sen
myötä EU:n toimivaltuudet kasvavat, mikä on
hyvä asia, niin minusta on rehellistä myöntää,
että on vähintään syytä keskustella
EU-rahoituksen riittävyydestä ja siitä,
että rahoitusmuodot ovat oikeanlaiset. Kysymystä on syytä tarkastella
ennakkoluulottomasti.
On syytä muistaa, että EU-budjetti on noin yksi
prosentti koko unionin alueen bruttokansantuotteesta ja keskimäärin
EU:n kansalainen maksaa yhteiseen kassaan 250 euroa vuodessa, josta suuri
osa palautuu jäsenmaihin erilaisina tukina. Samaan aikaan
voi todeta, että keskimäärin suomalainen
maksaa valtiolle veroina noin 7 000 euroa vuodessa.
Mutta kysymys rahoituksesta on oikeutettu, sillä tämä nykyinen
vaikeaselkoinen ja tukipainotteinen rahoitusjärjestelmä heikentää kansalaisten
luottamusta unioniin ja toisaalta jakaa jäsenmaita nettosaajien
ja -maksajien leireihin. Siksi toivoisin, että tätä EU-rahoituspohjaa
yksinkertaistettaisiin ja selkeytettäisiin, ja kun ulkoministerikin
on paikalla ja osaava alueella, niin haluaisin oikeastaan kysyä samalla:
miten te näette, miten tätä EU:n rahoituspohjaa
voitaisiin yksinkertaistaa ja selkeyttää?
Elisabeth Nauclér /r:
Ärade herr talman! Lagstiftningsbehörigheten
i Finland är delad mellan två parlament, Finlands
riksdag och Ålands lagting. Det finns två jurisdiktioner,
Finland och det autonoma området Åland. EU känner
bara självständiga stater som medlemmar. Alla
de självstyrande områden i Europa som haft en
möjlighet att välja om de vill gå med
i unionen eller inte har därför valt att stanna
utanför. Bara ett område har valt att självmant
gå in, nämligen Åland. Det finns många
starka regioner som är med i EU, men de är delar
av federativa stater. I federationer regleras inflytandefrågorna internt
medan i en stat med delad kompetens — ett asymmetriskt
system som i Finlands fall — är detta inte möjligt.
Besvikelsen med EU har därför varit stor
på Åland. Man känner att man gett ifrån
sig behörighet till unionen liksom medlemsstaterna, men inte
fått någon kompensation. Ålänningarna
kan inte representeras av någon annan än sig själva. Det
går inte att säga att det handlar ju om en så liten
folkgrupp, bara 27 000 människor. Resultatet av
den internationella konfliktlösningen i Genève
1921 ledde till att denna folkgrupp inom staten Finland för
alltid fick garantier för sin autonoma ställning
grundad på språket och kulturen.
Vi vet att Finland den här gången, och jag
säger den här gången, inte lyckades få förståelse
för att Åland måste ha en egen plats
i Europaparlamentet. Problemet kvarstår så länge
frågan inte är löst. Frågan är
inte ny och det blir tillfälle att återkomma till
den.
Ärade herr talman! Genom Lissabonavtalet införs
den s.k. subsidiaritetskontrollen och genom den stärks
de nationella parlamentens roll. De förfogar över
två röster, en för varje kammare, om
parlamentet har två kammare. I frågor där Åland
har lagstiftningsbehörighet borde Åland förfoga över
den ena rösten på samma sätt som i federationer.
Denna åsikt delas inte av rikssidan.
Det sägs i propositionen att Ålands lagting måste
betecknas som ett regionalt parlament, men så är
naturligtvis inte fallet. Regionala parlament är sådana
som fått sin lagstiftningsmakt genom decentralisering eller
delegering av statens behörighet. Det har inte Åland
fått. Makten är delad och lagtinget borde jämföras
med ett nationellt parlament i detta sammanhang. Följaktligen
borde Åland i de fall landskapet har lagstiftningsbehörighet
få låna den ena av Finlands röster eller
i samråd med Finland forma den ena rösten om man
så vill.
Ofta möts man av argumentet att en lösning
på Ålands problem kunde bli prejudicerande. Andra
regioner skulle kunna kräva samma sak. Det stämmer
naturligtvis inte eftersom Åland är det enda autonoma
området med denna starka ställning inom EU. Det
kan inte jämföras med något annat. Vidare
ligger det i Finlands intresse att framstå som föregångare
i internationella konfliktlösningar. De enda regioner som
kan intressera sig för ett modus vivendi för Åland
i EU är de regioner som idag ligger utanför EU
och det skulle säkert bara gagna unionen att skapa en plats
för dessa områden inom EU, i många fall tax
havens.
Genom Lissabonfördraget får det nationella parlamentet
en särskild roll — vetorätt — när
det gäller att förhindra en övergång
till beslutande med kvalificerad majoritet. En annan nyhet är
att EU blir en juridisk person som kommer att få möjlighet
att ingå avtal på ett mer utvidgat sätt än tidigare.
Det är en smidig lösning och förbättring för
EU. Om denna effektivering av unionens externa behörighet
kan ha den inverkan att det blir avgjort svårare att beakta
de inskränkningar som följer av Ålands
självstyrelse är oklart och måste utredas.
Troligtvis förutsätter det att man på förhand
går in för en viss reservationspraxis från Finlands
eller kommissionens sida. Underrättandet av de andra medlemsstaterna
och kommissionen om detta kan förutsätta en särskild
förklaring av Finland. Det är frågor
där det kommer att finnas behov av särskilda lösningar
för Åland med Finlands hjälp.
Det mest kända problemet för Ålands
del är kanske det faktum att man inte har någon
talerätt i EG-domstolen. Ålands åsikter
har inte framförts på det sätt man från Åland
velat, vare sig i frågan om sjöfågeljakten
eller snusförsäljningen. Åländska
myndigheter får inte framföra sina åsikter,
men blir trots det tvungna att betala ersättningen om landskapet
döms. Detta är ett annat exempel på ett
systemfel inom EU som måste åtgärdas
på sikt, och nu i samband med Lissabonfördraget
på bästa möjliga sätt genom
bilaterala lösningar mellan Åland och riket, troligtvis
i form av en ändring i självstyrelselagen.
En av de möjligheter till inflytande som finns är
genom deltagande i ministerrådsarbetet. Möjligheten
för Åland att delta finns redan nu, men måste
i praktiken utvidgas. Hittills har Åland heller inte getts
möjlighet att delta i konventsarbetet vid utarbetandet
av nya fördrag. Antagligen kommer konventsformen att bli
vanligare i framtiden och det skulle då vara viktigt att Åland
ges möjligheter att delta direkt.
Nytt i Lissabonavtalet är att den s.k. biståndsbestämmelsen
som införs i artikel 28 a 7 punkten. Om en medlemsstat
utsätts för ett väpnat angrepp är övriga
medlemsstater skyldiga att bistå enligt 51 artikeln i FN-stadgan.
Detta ska inte påverka den särskilda karaktären
hos medlemsstaternas säkerhets- och försvarspolitik.
Med anledning av bestämmelsen har utrikesministeriet gjort
en särskild utredning, och i statssekreterare Tiilikainens
utredning sägs bara att de internationella förpliktelser
som gäller för Ålands demilitarisering
och neutralisering måste beaktas. Hur det ska ske så att Ålands
status inte påverkas måste bli föremål
för granskning.
Finland har flera gånger ändrat självstyrelselagen
för att med interna lösningar försöka
komma till rätta med strukturproblem hos unionen, och jag är
säker på att Finland även den här
gången kommer att försöka göra
sitt bästa att med nationella beslut kompensera den förlust
av behörighet som självstyrelsen är utsatt
för. Europa har utvecklats mycket sedan Kol- och stålunionens tid
med enbart nationalstater som medlemmar till dagens union med medlemsstater
som inte är i kontroll av hela sitt territorium, troligtvis
med medlemmar på kommande som visserligen är självständiga
stater på pappret men inte ännu i kontroll av
sitt territorium, med autonoma områden som valt att stanna
utanför eller rent av lämna unionen. Nej, det är
dags att verka för ett EU som är mer anpassat
till dagens verklighet.
Ärade herr talman! Åland hade inte någon egen
plats i Finlands riksdag från början, Åland hade
inte någon plats i Nordiska rådet från
början och Åland var inte med i Nordiska ministerrådet
när verksamheten inleddes. Allt detta har vi lyckats tillskapa
oss och på den vägen fortsätter vi.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Seppo Kääriäinen.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Herr talman! Det var ett mycket viktigt tal riksdagsledamot
Nauclér höll om Ålands position visavi
Lissabonfördraget.
Tässä on tärkeästä näkökulmasta
kyse nyt, Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksynnän saamisesta
tämän Lissabonin sopimuksen taakse, koska tilanne
aukeaa muuten hyvin ongelmalliseksi. Haluaisin ulkoministeriltä nyt
vielä tarkennusta siihen, miksi asetelma muodostuisi, jos maakuntapäivillä ei
saataisi kahden kolmasosan enemmistöä tämän
sopimuksen taakse. Eräitä keinojahan tässä tietysti
on ratkoa sitä muullakin tavalla kuin mitä ehkä ed.
Elisabeth Nauclérin puheenvuorossa äsken kuulimme.
Eli mietittäisiin tätä kotimaista
käytäntöä sen suhteen, kuinka
EU-asioista paremmin informoitaisiin maakuntapäiviä ja
kuinka esimerkiksi tämän toissijaisuusperiaatteen
valvonnassa, kun tämä uusi käytäntö tulee
nyt Lissabonin sopimuksen kautta, ahvenanmaalaisten kannat myöskin
silloin, kun eduskunta mahdollisesti näyttää sitä keltaista
korttiansa, tulisivat kuulluiksi. Nämä olisivat
varmaan niitä käytäntöjä,
joilla me voisimme lähestyä Ahvenanmaata. Mutta
miten ulkoministeri (Puhemies koputtaa) arvioi nyt tätä Ahvenanmaan
mahdollista kielteistä päätöstä, mitkä sen
vaikutukset ovat?
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Koska näyttää siltä,
että tämä ratifiointiprosessi kuitenkin
menee hyvin varman tuntuisesti eteenpäin, yritän
paneutua pelkästään näihin turvatakuihin
jatkossa ja niihin liittyviin seikkoihin, lähinnä sen
vuoksi, että valtiosihteeri Tiilikainen, josta aikaisemminkin
täällä on ollut puhetta,
on tehnyt siitä hyvin ansiokkaan selvityksen omalla tavallaan.
Haluan siitä ottaa muutamia asioita esille, jotka toki
ovat omia tulkintojani, mutta kuitenkin siltä pohjalta,
että tästä asiasta ihan toisella lailla
jatkossa keskusteltaisiin kuin tähän mennessä.
Näiden turvatakuuselvitysten tarvehan tuli ilmeiseksi
silloin, kun tätä perustuslaillista sopimusta
lähdettiin muuttamaan. Se kirjattiin Vanhasen kakkoshallituksessa,
että hallitus selvittää sekä Nato-jäsenyyden
vaikutukset että EU:n turvatakuiden merkityksen. Näin
tämä varsinainen teksti siellä kuuluu.
Siis tämä on elänyt pitkän aikaa.
Tämän selvityksen tarkoituksena on tietysti palvella
myöskin tätä turvallisuus- ja puolustuspoliittista
selontekoa, joka tulee meille käsittelyyn ilmeisesti nyt
sitten syksyn lopulla kunnallisvaalien jälkeen.
Mutta ennen kuin menen näihin Tiilikaisen selvityksiin,
niin muutaman asian sanoisin yleisesti. Nimittäin se, mitä varten
on tämä kaikki puhe tai ovat nämä takuut,
ne ovat tietysti sitä varten, jos meille tulee sotilaallinen
kriisi. No, sehän ei tule yllättäen.
Siitä kai kaikki asiantuntijat ainakin tuntuvat sanovan
näin, vaan siinä on omat merkkinsä, jotka
ovat pitkän ajan sisällä sattuvia, toinen
toistaan kiristyvämpiä tilanteita, ja se johtaa
eskalaatioon ja sitten aikanansa ehkä sotilaallisiin toimenpiteisiin.
Sehän on hirvittävän vakava tilanne,
eikä siihen voi suhtautua niin kuin tässä suhtaudutaan,
että terminologia on epäselvää,
olemme lähinnä demagogisella tasolla ja tietyllä lailla
jopa juridisesti kikkaillaan — minusta tuntuu vähän
siltä — näiden termien välillä.
Aina välillä näissä asioissa
vertaan jonkun ison yliopistollisen keskussairaalan ensiapupoliklinikkaan.
Ei siellä tämmöisillä valmiuksilla pärjätä.
Siellä pitää tietää kaikista
asioista etukäteen, mitä tehdään,
jos joku tapaus tulee. Se on hätätapaus nimenomaan.
Se on ainoa tapa yrittää pärjätä tässä hyvin
kiireisessä ja teknisessä maailmassa. Siinä hengessä toivoisin,
että tätä asiaakin pohdittaisiin. Tässähän
on pohjimmiltaan kysymys EU:n alueella olevien jäsenvaltioiden
yhteistyöstä ohitse sen varsinaisen organisaation, koska
tässä ei tule mitään toimivaltaa
varsinaisesti EU:lle, vaan se jää jäsenten
väliseksi eräässä mielessä.
Suuri kysymys on silloin, että kun kriisi kolkuttaa
ovelle, mitä ne jäsenet silloin tekevät. Meillä on
muutamia merkkejä taustana, jotka minusta eivät
oikein ole hyvän tuntuisia. Tulee mieleen se, miten Winston
Churchill tässä meitä ohjaisi, kun hän
silloin aikanaan sanoi, että "never war again in Europe".
Hän varmasti hyvin jämäkästi
tekisi kaikkensa, että niin ei kävisi.
Ensinnäkin näistä käsitteistä vähän
lisää. Siis siellähän käytetään
termejä "yhteisvastuulauseke" ja "turvatakuulauseke". Tämä "yhteisvastuulauseke"
on toiselta nimeltänsä myöskin "solidaarisuuslauseke".
Se Tiilikaisen mukaan lähinnä kohdennetaan terrori-iskuihin,
luonnonmullistuksiin ja ihmisen aiheuttamaan suuronnettomuuteen.
Tämä on tietysti ihan järkevää jakoa. Sen
sijaan tähän "turvatakuulausekkeeseen" liittyen,
joka varsinaisesti taitaa tekstissä olla nimellä "keskinäisen
avunannon velvoite", joka on tämä 28 artikla ja
sen 7 kohta, hänen mielestään nämä termit
"keskinäisen avunannon velvoite" ja "turvatakuu" ovat erisisältöiset.
Tämä on Tiilikaisen selkeä tulkinta siitä.
Hän sanoo, että "keskinäisen avunannon
velvoite" on oikeudellisesti oikea termi ja sen käyttöä suositellaan.
Sen sijaan "turvatakuu" on yleisempi ja kansanomaisempi ilmaisu
eikä varsinaisesti oikea. Siis hän sanoo, että se
oikeastaan on huono termi käyttää. Mitä me
täällä olemme tänään
muuta tehneet kuin käyttäneet koko ajan tätä termiä,
joka ainakin yhden asiantuntijan mielestä taitaa olla vähän
toissijainen? Tämähän vaatii ehdottomasti
tarkennusta. Tästä me voimme täällä salissa
olla eri mieltä emmekä täällä koskaan
ehkä pääse yksimielisyyteen, mutta me tarvitsemme
tässä toisenlaista esittelyä tältä pohjalta.
Samaten nämä "liittoutumisen" ja "liittoutumattomuuden"
käsitteet eivät nykypäivänä hänen
mielestään enää sovellu termistöön
niin kuin joskus aikaisemmin, silloin kun meillä oli useita sotilasliittoja
tässä maailmassa ja oli puolueettomia maita. Silloin
ne viittasivat sotilasliittoon ja yhteispuolustusjärjestelmiin.
Nythän meillä on toinen aika, ja sen takia kun
EU on paljon muuta, näistä termeistä pitäisi
myöskin tavallaan päästä eroon.
Itse analyyttisesti ajatellen haluaisin tämän
laatuista keskustelua, arvoisa ministeri, jatkossa tässä meidän
salissamme.
Jatkan vielä kertomalla näitä Tiilikaisen
mielipiteitä sen verran kuin tässä on
aikaa jäljellä, jolloin me saamme paljon paremman
keskustelun tason. Tämä oli hyvä lähetekeskustelu
tänään, mutta kun varsinaisesti turvatakuista
ohitan ratifiointiprosessin, niin kyllä toki soisin, että se
olisi selkeästi suomenkielisempää ja
täsmällisempää.
Ensinnäkin on ne kolme erilaista avunantovelvoitteen
ulottuvuutta.
Miten nyt sitten Tiilikaisen mielestä juoksee tämä oikeudellinen
velvoite? Hän sanoo, että se on sikäli
ihan selvää, että siinä tulee
oikeus vastaanottaa apua ja velvollisuus antaa apua niin, että se
koskee samalla lailla kaikkia EU-maita. No, tämähän
on täällä sanottu monta kertaa, niin että siinä ei
ole varmaan mitään.
Mutta sitten se erityisasema, joka siellä on muutamien
maiden suhteen, esimerkiksi niiden, jotka ovat Naton jäseniä ja
muuta. Hänen mielestään se ei mitenkään
laimenna tätä yhtäläistä velvollisuutta
kaikkien EU-maiden suhteen. Se kirjaus on kait helpottanut näiden
ei-Nato-maiden osalta eniten Itävaltaa ja Irlantia, jotka
eivät ole siellä mukana, mutta mitään
erityisasemaa yhdelläkään EU-maalla ei
ole tämän varsinaisen maininnan suhteen.
Samaten se keskinäisen avunannon velvoite tässä Lissabonin
sopimuksessa on hyvin erilainen rakenteeltaan kuin muut EU:ssa olevat
velvoitteet, koska, niin kuin olen aikaisemmin minäkin
sanonut ja monet muut, tässä ei tule varsinaista
toimivaltaa unionille itselleen, ei tule mitään
sotakoneistoa. Meillä on jonkilaisia valmiuksia, EU:lla,
korkeintaan näihin kriisinhallintatehtäviin, mutta
sotilaallisen hyökkäyksen tapahtuessa edelleen
on suuri kysymysmerkki, mikä se varsinainen varmuus on,
kuka tulee ja millä lailla auttamaan.
Samaten avoin tulkintakysymys on se, onko avunantolauseke sovellettavissa
tiukasti ainoastaan aseelliseen hyökkäykseen vai
voisiko jokin muu tilanne, joita aikaisemmin luettelin — terrori-isku,
energiakuljetusten estäminen tai tietojärjestelmäuhka — laukaista
tämän saman. Tämmöisiähän
meidän ei pidä kysyä. Näitä nyt
yksi asiantuntija kysyy, voidaanko ne ottaa vai eikö voida.
Minä kyllä katsoisin, että kun jatkossa
puhumme tästä, niin vastaus on joko "juu" tai
"ei", ja minun ekspertiisini ei siihen varmasti riitä.
Tätä Naton 5 artiklan soveltamista, jota tässä voidaan
käyttää esimerkkinä, on yhden
ainoan kerran toteutettu: silloin kun kaksoistorneihin hyökättiin,
terroristihyökkäys Amerikassa tapahtui. Se on
ainoa tämmöinen reaalimaailman referenssi.
Samaten on selkeästi sopimatta, miten hyökkäyksen
kohteeksi joutunut jäsenvaltio pyytäisi apua muilta
jäsenmailta ja mistä apu lopulta löytyisi.
Jos meillekin se kysymys tulisi huomenna, miten me siihen vastaisimme?
Kyllä me täällä osaamme näitä termejä heitellä ja
käyttää, kun ei ole vastuuta niiden lunastamisesta,
mutta tämä on erittäin vakava paikka
minusta puhua, kun me olemme näin ison unionin sisällä.
Sitten on tietysti nämä poliittiset aspektit
ja vaikutus vaikkapa puolustuspolitiikkaan. Minä lyhennän
vaan tätä omaa arviotani sen verran, että sanon
tähän loppuun, että minä en
ole kuullut, vaikka olen koko ajan istunut täällä salissa, että kukaan
olisi arvioinut sitä, pitääkö tässä sotilaallisessa
aspektissa — sitä olisi minusta hyvä meidän
ulkoministerimme selvittää — jotenkin tuoda
esille se, pitääkö lakia Puolustusvoimista myös
muuttaa nyt jo etukäteen vai onko se ajan tasalla näihin
uusiin tilanteisiin nähden. Minulla on semmoinen käsitys,
että se ei ole ajan tasalla tähän kaikkeen
nähden.
En voi muuta sanoa tähän loppuun kuin sen, että näin
iso, vaikea yhteistyöasia meillä on. Hassulta
tuntui, kun tänään tuli sähköpostista
Maanpuolustuskorkeakoulun mainos heidän luentotilaisuudestaan,
joka on parin viikon kuluttua, ja siinä luki: "Onko kriisinhallinta
kriisissä maailmassa?" Jos se termien kautta menee kriisiin, niin
mehän olemme silloin tosi kummallisessa jamassa. Realismia
toisin sanoen ja konkretiaa kaipaan tähän.
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Arvoisa puhemies! Tähän loppuun ensinnäkin
haluaisin kiittää edustajia mahdollisuudesta osallistua
tähän keskusteluun aiheesta, joka on ollut viimeiset
15 vuotta aika lähellä sydäntä.
Siinä mielessä on mukavaa, että todellinen
ensiesiintyminen tapahtui tänään. Yleishuomiona
minun mielestäni tämä keskustelu on ollut
erinomaista ja on osoitus siitä, että me voimme
Suomessa käydä erittäin korkeatasoista
EU-keskustelua. Minä en ole näin hyvää keskustelua
monessakaan parlamentissa koskaan EU-asioista kuullut.
Yleisvastauksena tähän loppuun minä nostaisin
esille ne kolme pointtia, jotka nousivat tässä viimeisimmässä osassa.
Ensimmäinen oli ed. Katajan kysymys, millä tavalla
EU:n rahoituspohjaa voitaisiin jollain tavalla yksinkertaistaa.
Siis tällä hetkellähän se on aikamoinen
sekamelska, jossa on osittain bkt-osuus ja osittain epäsuora
verotusjärjestelmä. Rahoituskeskustelun me tulemme
käymään täällä salissa
uudestaan, koska sellainen on kaavailussa myös EU:n sisällä.
Oma näkemykseni tähän kokonaispakettiin
on se, että mitä selkeämmäksi
se uusi järjestelmä saadaan, sitä parempi. Ja
todellakin ollaan tilanteessa, jossa EU:n kokonaisbudjetti on ainoastaan
prosentin verran koko tästä bkt:sta, ja siitäkin
pitää voida keskustella.
Sedan hade vi ledamot Nauclérs anförande som
hade mycket att göra speciellt med Åland och Ålands
självstyre. Här skulle jag för det första
hänvisa till grundlagsutskottets uttalande i den här
frågan, att om det skulle te sig så att Åland
inte skulle ratificera Lissabonfördraget så skulle
det egentligen inte vara något juridiskt problem för
Finland. Visserligen stämmer det här, men jag
skulle våga påstå att det skulle vara ett
otroligt dåligt beslut för både Ålands
och Finlands del. Ju mer vi kan föra fram de positiva sidorna
av Lissabonfördraget på Åland, desto
bättre, och ju starkare stöd Åland ger
det här fördraget, desto bättre.
Åland har varit starkt med i konsultationerna och
vi har försökt hitta en lösning för
platsen i Europaparlamentet, för en möjlighet
att föra åtal i EG-domstolen och överhuvudtaget
om subsidiaritetsfrågor. Jag hoppas att Åland
kommer till ett positivt slutresultat i den här frågan.
(Ed. Kimmo Kiljunen: Går de kanske ut?) — Nej,
det hoppas ingen. Det finns ingen som vill att Åland träder
ut ur EU, det är ju självklart. Åland är
en viktig del av Finland och av EU och därmed måste
vi fortsätta det här samarbetet.
Ed. Akaan-Penttilälle viimeisenä huomiona laatukeskustelusta:
Kyllä, ja minun mielestäni tämä keskustelu
on samalla osoittanut sen, että me tarvitsemme jatkokeskustelua
avunantovelvoitteesta, ja toivottavasti me voimme käydä sitä turvallisuuspoliittisen
selonteon yhteydessä. Minun mielestäni valtiosihteeri
Tiilikaisen selvitys oli erinomainen, koska se avasi tätä keskustelua myös
minulle, ja siitä on hyvä jatkaa, kunnes me sitten
otamme tarkempia kantoja.
Mitä tulee lakiin Puolustusvoimista jne., siihen ei
tässä vaiheessa ole kompetenssia vastata.
Mutta ylipäätään, kiitos
mahdollisuudesta saada vastata teidän kysymyksiinne. Keskustelu
oli tänään minun mielestäni
erinomainen. Minä joudun menemään elämäni
ensimmäiseen iltakouluun.
Elisabeth Nauclér /r(vastauspuheenvuoro):
Ärade herr talman! Ett tack till utrikesministern för
de här synpunkterna. Det är helt klart att det nu är
på det sättet att detta handlar om Finlands riksdags
behandling av Lissabonfördraget, den fråga som
jag egentligen lyfte upp var Ålands lagtings behandling
av Lissabonavtalet.
Men eftersom jag vet hur viktigt det är att regeringen
i Helsingfors och regeringen i Mariehamn lyckas lösa de
här frågorna, och om jag på något
sätt kan bidra till och vara en brobyggare så ser
jag det som min uppgift. Därför var det viktigt
för mig att lyfta upp den här frågan.
Men om inte Åland skulle godkänna avtalet — och
vi ska kanske inte spekulera i det — så vet vi
att det är inget hinder för Finlands del. Och
det är också så att på Åland,
vad gäller den delen där staten har behörighet,
så kommer det ju att träda i kraft ändå,
och till den del man från tidigare är bunden så gäller
det ju i alla fall.
Sanna Perkiö /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä palata tähän energiapolitiikka-asiaan,
jos ministerillä vielä olisi mahdollisuus tarkentaa
sitä, mihin suuntaan EU mahtaa olla suuntaamassa energiapolitiikkaansa,
kun se nyt vahvistaa energian osuutta ulkosuhteiden hoidossa. Mitkä nämä strategiat,
energiakumppanit
meillä ovat?
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vielä kertaalleen kysyn tätä Ahvenanmaan
tilannetta, jatkan siitä, mistä ed. Nauclér
täällä puhui. Jos käy niin,
että Ahvenanmaa hylkäisi tämän
Lissabonin sopimuksen, niin mikä on se lopputulos? Johtaako
se siihen, että Ahvenanmaa tosiasiassa sulkeutuu Euroopan unionin
ulkopuolelle? Ministeri vastasi, että hän poliittisesti
toivoo, että tähän tilanteeseen ei ajauduta,
mutta tarkoittaako se juridisesti tosiasiassa sitä, että tämä Ahvenanmaan
maakuntapäivien ratkaisu itse asiassa johtaisi — vähän
samalla tavalla kuin Grönlanti aikoinaan joutui eroamaan unionista — Ahvenanmaan
eroamiseen unionin alueesta?
Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kiitoksia ulkoministerille, että hänellä on
ollut aikaa, ja sen näemme tämän päivän
esityslistastakin, että hän on todella sitoutunut
tehtäväänsä täysillä eikä harhaile
muissa luottamustehtävissä kovinkaan paljon. Arvostan sitä,
samoin sitä, että hän on täällä läsnä.
En varmasti ehdi kaikkia niitä asioita sanoa, mitä halusin
sanoa äsken, kun koetin puhua nopeasti ja tuli väärinymmärrys.
Tarkoitin sitä, että kun kestävää kehitystä edistetään
ja pitkäjänteisiä ratkaisuja tehdään,
niin mielestäni olisi voinut esimerkiksi Galileo-hankkeen
kytkeä maataloussopimuksien kanssa yhteen niin, että me
olisimme voineet tehdä yhteistyötä Galileo-hankkeen
kanssa, koska Patrialla olisi ehkä mahdollisuus tehdä avaruusteknologiayhteistyötä
ja
olisimme voineet saada sitä kautta suurten maiden ääniä omalle
kannallemme, omalle puolellemme. Sitä tarkoitin, tällaista
yhteistyötä.
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Arvoisa puhemies! Mennään järjestyksessä.
Ed. Perkiö, anteeksi, että en heti huomannut vastata.
Kysymyksenne energiapolitiikasta oli kaksiulotteinen. Ensimmäinen
on energiapaketti, jonka komissio on jo tänä päivänä pistänyt pöytään
ja joka on tämä niin kutsuttu 20—20-paketti.
Siitä käydään ihan normaali
lainsäädäntökeskustelu. Tällä hetkellä paketti
on Euroopan parlamentin ja neuvoston käsittelyssä.
Toinen ulottuvuus on, kuten totesitte, ulko- ja turvallisuuspoliittinen.
Energiakeskustelu on nousemassa myös ikään
kuin tähän kategoriaan, ja tätä keskustelua
tullaan myös käymään tulevaisuudessa. Pidän
hirveän tärkeänä, että EU:lla
olisi yhteinen energiapolitiikka, ja tämä tarkoittaa
myös tiettyjen valtiomonopolien purkamista, ei vähiten
eräässä suuressa jäsenmaassa,
jota ei ehkä välttämättä tässä kannata
nimeltä mainita. Mutta tämä on se suunta,
mihinkä mennään. Meillä pitää olla
yhteinen energiapolitiikka.
Ed. Kimmo Kiljunen kysyi, ajautuuko Ahvenanmaa samanlaiseen
tilanteeseen kuin Grönlanti. Mielestäni vastaus
tähän on yksiselitteinen ei. On toki selvää,
että Ahvenanmaa ei tässä tapauksessa
voi välttämättä panna toimeen
kaikkia niitä lainsäädäntökysymyksiä,
joita Lissabonin sopimuksen kautta tulee, ja se voi olla monimutkaista,
mutta erosta minä en lähtisi missään
nimessä tässä vaiheessa puhumaan.
Ed. Nurmi, Galileon ja maatalouden kytkeminen toisiinsa on osa
tätä kokonaispakettia. Kannattaa vaan tarkkaan
katsoa, mitkä osat ja missä vaiheessa kytketään
toisiinsa. Kiitos siitä, että olitte iloinen,
että olen ollut paikalla koko tämän päivän!
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ed. Jaakonsaari avasi omalta osaltaan tämän
päivän EU-keskustelun kertomalla kokemuksiaan Oulun
torilla, jossa ei näistä asioista paljon puhella.
Arvoisa puhemies! En ihmettele lainkaan, että ei puhuta,
koska siellä jokapäiväinen keskustelunaihe
on se, joko Liisa on päässyt Natoon. Joka kerta,
kun torille menee, joku tulee kysymään, joko se
Jaakonsaari on päässyt Natoonsa, se ratkaisisi
paljon ongelmia myöskin Oulussa, elikkä siis toisin
sanoen tältä osalta vastaus on hyvin selvä ja
yksinkertainen.
Mutta itse ytimessä, mikä on kansalaisyhteiskunnan
rooli EU:ssa, hän oli aivan nappiin osuva. Minä vielä toistan
sen, että silloin, kun tässä salissa
vuonna 1994 käytiin ne pitkät EY-keskustelut,
niin jos jotakin, kysyttiin tästä kansalaisyhteiskunnasta
ja siitä, millä tavalla se voisi toimia tällaisessa
yhteisössä. Siihen suhtauduttiin äärimmäisen
ylimielisesti, niin ylimielisesti, herjaavasti, kun sitä asiaa
vihjaisikaan täällä, että syntyi
hillitön mylvintä niiden taholta, jotka olivat
fanaattisesti EY:hyn menossa. Siitä asiasta ei pystynyt
edes asiallisesti käymään keskustelua. Ja
mikään ei ole muuttunut. Muuttunut on vain se,
että joukot täällä salissa ovat
paljon vähäisemmät. Siitä ei
mylvintää enää synny, jos olisi jotakin
mieltä, ja se on ihan selvä asia.
Siis toisin sanoen EU on väärällä tavalla
arkipäiväistynyt. Se on ylätason toimeliaisuutena
arkipäiväistynyt, niin kuin tämänpäiväinenkin
turvallisuuspoliittinen keskustelu osoittaa. Tietenkin se on ilman
muuta ulkoministerin, ent. mepin, kannalta aivan fantastista, että tällaista
lievästi saivartelevaa sanonnallista keskustelua käydään.
Se on hänen mielestään korkeatasoista keskustelua.
Mutta jos tämä pitäisi viedä kansan keskuuteen,
tällainen keskustelu, jossa tasavallan huippuasiantuntijat
ovat sanonnoista erimielisiä, niin eihän se tätä ymmärtämystä lisää pätkänkään
vertaa.
Mitä lukeutuu tähän itse ydinasiaan
elikkä siihen, mitä tämä keskinäisen
avunannon velvoite sitten merkitsee, niin se tietysti käytännön
tasolla merkitsee ihan sitä samaa, mitä se merkitsee ylipäätään
valtioitten ja myöskin kansalaisten välisessä työssä.
Jos meinaa apua antaa, siihen tarvitaan kyky, siihen tarvitaan tahto
ja siihen tarvitaan luottamus. Olipa siinä velvoitesopimuksessa
mitä tahansa, niin eihän siinä sanktioita
ladella, jos ei toimi sen mukaan kuin on joskus sovittu jossakin
sopimuksessa, olkoon se nyt minkälainen sopimus tahansa.
Ei siitä tulla rankaisemaan pätkänkään
vertaa. Mutta on erinomaisen hyvä se, että siinä maailmassa,
jossa nyt tällä hetkellä eletään,
pyritään edes pääsemään
kansainväliseen yhteisymmärrykseen jonkinlaisten
alueitten puitteissa jonkinlaisista asioista. Kysymys on vain siitä,
mitä muita tavoitteita tällaiseen kansainväliseen
yhteistyöhön kytketään.
Kun käytiin näitä keskusteluja 1994,
silloin puhuttiin Euroopan yhdysvaltoihin pyrkimisestä,
oliko se idea nyt sitten Coudenhove-Kalergin, kreivin 20-luvulta,
joka sai Santeri Alkionkin innostumaan näistä asioista — tämän
ideologian 100-vuotisjuhlia reilun kymmenen vuoden päästä sitten
juhlivat ne, jotka tällaisia asioita juhlivat. Mutta näillä eväillä siitä hankkeesta
ei tule yhtään mitään. Nimittäin
tämä järjestelmä on testissä.
Se on sillä tavalla testissä, onneksi, että sen piirissä on
tajuttu, missä testissä tämä yhteisö on. Se
on ilmastotestissä, ja se on siihen liittyen energiatestissä.
Ja se on aivan mainio asia, että näitten keskinäinen
yhteys on tajuttu täydellisesti kutakuinkin, niin kuin
kävi ulkoministerin äskeisestä vastauspuheenvuorostakin
ilmi hänen vastatessaan ed. Perkiön kysymykseen.
Siitä on kysymys.
Arvoisa puhemies! Ed. Kimmo Kiljuselle, joka on jo kymmenen
kertaa pyytänyt puheenvuoroni aikana vastauspuheenvuoroa,
totean, että hänen esimerkkinsä siitä,
mikä on ydinkeskusteluasia sitten muutoin kansainvälisessä yhteistyössä,
meni minun kannaltani kyllä harvinaisen pieleen, kun hän
otti happosateet, rikkidioksidi- ja typenoksidipäästöt
esimerkiksi, kun siellä ollaan juuri nyt tekemässä sitä kaikkein
suurinta mahdollista virhettä, mitä voi tehdä tällä hetkellä näissä kuvioissa.
Nimittäin jos te ette sitä tiedä, niin
minä kerron teille, ed. Kimmo Kiljunen, mikä se
on. Se on kirjattu pyrkimys, joka löytyy myöskin
ympäristöministeriön sivuilta tällä hetkellä kertomuksena,
ja se on se, että niin sanotusta parhaasta mahdollisesta
tekniikasta, parhaasta käytettävissä olevasta
tekniikasta, elikkä Batista ja sitä selvittävistä asiakirjoista
Brefistä luovuttaisiin ja korvattaisiin se järjestelmä rikkidioksidi-
ja typenoksidipäästöoikeuksilla aivan
siihen samaan tyyliin kuin on kysymys näissä kasvihuonekaasuissa.
Se olisi täydellisesti ojasta allikkoon menoa. Ja kuitenkin
juuri tällä hetkellä siellä on
voimakkaat lobbarit ajamassa tätä hanketta. Otitte
harvinaisen huonon esimerkin kerta kaikkiaan. Mutta varmasti teillä oli
vilpitön mieli federalistina tässä asiassa.
Arvoisa puhemies! Siis toisin sanoen kysymys on siitä,
että EU on luonnonvaratestissä ja kaikki tämä toimeliaisuus,
mitä EU:n puitteissa on tällä hetkellä meneillään,
perustuu uusiutumattoman energian hyödyntämiseen.
Tosin nyt on asetettu uusiutuvalle energialle jonkinlaisia tavoitteita,
ja jos se ei tässä tavoitteenasetannassa onnistu,
niin sille tulee käymään ohkoosesti yhteisönä,
koska se ajautuu aivan samaan tilanteeseen, mihinkä maapallon
historia on aina ajautunut, elikkä sisäiseen kisaan
siitä, kuka ne viimeiset tilkat saa käyttää hyväkseen.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Jos ulkoministeri tässä äsken sanoi
olevansa federalisti tai ainakin ajattelisi sen suuntaisesti, niin
minä en ole sanonut sitä missään
yhteydessä. En ole todellakaan federalisti. Euroopan unioni
on sui generis, aivan omanlaatuisensa, ylikansallinen päätöksentekojärjestelmä,
se ei ole johtamassa Euroopan Yhdysvaltoihin.
Ed. Pulliainen tässä totesi, että arkipäiväistyminen
on tärkeätä. Miksi te muuten vaaditte
Euroopan unionilta jotakin aivan muuta kuin te vaaditte Suomelta?
Jos Suomen perustuslaista käytäisiin Oulun torilla
keskustelua, minä voin vakuuttaa, ed. Pulliainen, höykäsen
pölähtävää kansalaiset
eivät ymmärrä siitä perustuslakikeskustelusta
siellä. Ei heiltä pidä vaatia myöskään unionin
perussopimusten osalta sen suurempaa sivistystasoa tai asioiden
yksityiskohtien ymmärrystä kuin oman perustuslakimme
osalta. Jos puhutaan arkipäiväisyydestä,
Oulun torilla nähdään kyllä Euroopan
unionin arkipäiväisyys hyvin konkreettisesti koko
ajan. Siellä käydään kauppaa
tuotteista ja ne maksetaan euroilla. Se on Euroopan unionin arkipäivää hyvin
selkeästi.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nyt ei ed. Kimmo Kiljusella oikein natsaa
tänä päivänä, mutta
ehkä tuossa parin tunnin kuluttua rupeaa taas raksuttamaan.
Nimittäin siellä Oulun torilla käydään
nyt juuri perustuslakikeskustelua, kun siellä on niin valtavan
paljon sellaisia kansalaisia, oululaisia, ketä tahansa,
jotka ovat sitä mieltä, että perustuslaillista
vaikuttamisen oikeutta ei pidä tasavallan presidentiltä poistaa.
Elikkä siellä käydään
justiinsa keskustelua semmoisesta asiasta, joka heitä kiinnostaa
valtavan paljon.
Mikko Kuoppa /vas:
Herra puhemies! Ulkoministeri Stubb aloitti puheenvuoronsa toteamalla,
että Lissabonin sopimus lisää Euroopan
parlamentin valtaa ja kansallisten parlamenttien valtaa eikä kenenkään
valta vähene. Tämä on aika erikoinen
johtopäätös. Yleensä kuitenkin
valta on aina rajallinen ja jossain se raja on, ja jos sitä valtaa
on käytetty, niin joltain se vähenee, jos joku
toinen sitä saa. Minä pahoin pelkään,
että tässä nyt petetään
tai joku pettää itseään pahemman
kerran, elikkä kyllä valtaa siirtyy johonkin, joko
tänne tai johonkin toiseen paikkaan. Mutta itsepetos sallittakoon
sitten tietenkin niille, jotka sitä haluavat.
Lissabonin sopimus ei lisää pienten maiden vaikutusvaltaa
EU:ssa vaan vahvistaa entisestään suurten jäsenmaiden
mahdollisuuksia ajaa omia etujaan. Se johtuu siitä, että määräenemmistöksi
on sovittu niin sanottu kaksoisenemmistö elikkä 55
prosenttia valtioista ja 65 prosenttia väestöstä.
Tämä pitää sisällään
sen, että käytännössä kolmella
suurella jäsenmaalla on EU:ssa veto-oikeus. (Ed. Kimmo
Kiljunen: Ei se pidä paikkaansa!) — Näin
se on. Jos siihen tulee yksi pieni valtio lisää,
niin se on. (Ed. Kimmo Kiljusen välihuuto) — Ed.
Kiljunen, jos on yksi pikkuvaltio mukana, niin se on silloin veto-oikeus.
Erityisen huolestuttava kehitys on työelämän alueella.
EY-tuomioistuimesta on tullut useita huonoja päätöksiä,
joilla on suuri merkitys kohtuullisten työ- ja palkkaetujen
säilyttämisessä. Viimeksi EY-tuomioistuin
teki päätöksen niin sanotussa Rüffert-tapauksessa.
Se päätti Laval-tapauksen hengessä niin,
että julkisissa tarjouskilpailuissa ei voida vaatia työntekomaan
työehtoja sovellettaviksi. Ja tämä on
todella huolestuttava linja, jos ei voida vaatia työntekomaan
työehtoja sovellettaviksi. Suomea tämä ei
koske, koska meillä on valtakunnallisesti yleissitovat työehtosopimukset,
mutta EU:ssa on paljon maita, joita tämä tulee
koskemaan.
Pääsihteeri John Monks, joka edustaa 36 maan ay-liikettä,
sanoo: "Tämä on taas yksi tuhoisa ja vahingollinen
tuomio, jossa palvelujen vapaa liikkuvuus asetetaan etusijalle työntekijämaan työehtoihin
nähden." Tuomioistuinpäätökset osoittavat,
että EU on yhä enemmän pääoman vapaa
temmellyskenttä ja työntekijöiden oikeuksia
poljetaan yhä alemmaksi. Oikeistopuolueiden johtama EU
on työntänyt sosiaalisen Euroopan yhä enemmän
taka-alalle. Merkillepantavaa on, ettei Lissabonin sopimuksesta
haluta järjestää kansanäänestystä,
koska EU-eliitti pelkää kansan äänestävän
eliitin mielestä väärin.
Vasemmistoliiton mielestä näin suuresta ja tärkeästä asiasta
pitäisi järjestää kansanäänestys, jossa
kansa voisi sanoa käsityksensä EU:n uudesta perustuslaista,
jota perustuslaiksi ei saa sanoa vaan Lissabonin sopimukseksi. Tosiasiassa, kuten
ulkoministerikin täällä mainitsi, 99-prosenttisesti
tämä on sama sopimus, joka perustuslakisopimuksena
Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksessä hylättiin.
Tässä sopimuksessa on myös kohta,
jossa vaaditaan jäsenmaiden varustelumenojen lisäämistä.
Eikö tämän laatuisten asioiden pitäisi
olla aivan ehdottomasti vain Suomen kansan omassa päätäntävallassa
eikä Lissabonin sopimuksen painostuksen alaisena? Oikeus
Suomen puolustamisesta päättämiseen pitää olla
vain eduskunnalla, sillä eduskunnalle kuuluu budjettivalta Suomessa
yksiselitteisesti.
Suomi on EU:n nettomaksaja, ja moni kadunmies ja -nainen miettii
sitä, saammeko rahoillemme vastinetta vai menevätkö ne
rahat kankkulan kaivoon. Tämän vuoden valtion
budjetin mukaan on arvioitu EU-jäsenmaksun olevan 1 601 miljoonaa
euroa. Takaisin arvioidaan saatavan 1 328 miljoonaa euroa,
joten nettomaksuosuus on näin ollen 273 miljoonaa euroa.
Vuoden 2006 tilinpäätöksen mukaan nettomaksu
Suomen osalta oli 483 miljoonaa euroa. EU ei ole Suomelle taloudellisesti
ilmainen harrastus. Luvut osoittavat, että me emme saa
EU-rahaa vaan jokainen euro, joka sieltä tulee, on suomalaisten
työn tuloksena syntynyt ja EU:n byrokraattien päätösten
varaan lähetetty. Elikkä kaikki se raha, mitä meillä puhutaan
EU-rahasta, että saamme EU:sta rahaa, on meidän
omaa ansaittua rahaa, jota sitten anomme EU-byrokraateilta takaisin.
Ja tämä on kyllä aika erikoinen kierrätys,
että rahaa täytyy lähettää ensin
Euroopan unioniin ja sitten me anomme omaa rahaamme sieltä erilaisiin
hankkeisiin.
Herra puhemies! Lissabonin sopimus ei vastaa niitä tavoitteita,
joita me vasemmistoliitossa edellytämme sosiaaliselta Euroopalta,
ja tämän johdosta emme tule hyväksymään
tämän laatuista sopimusta.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minusta ed. Kuoppa tulkitsi ongelmallisesti
lähetettyjen työntekijöiden direktiiviä,
kun hän totesi EY-tuomioistuimen päätökseen
viitaten, että siinä ei noudatettaisi kansallisia
työehtoja. (Ed. Kuoppa: Sanasta sanaan lainattu!) Se on
totta, että jos ei ole yleisesti toimivaa järjestelmää,
niin silloin se on kansallisesta päätöksenteosta
kiinni, miten näitä työehtoja noudatetaan,
mutta lähetettyjen työntekijöiden direktiivi
lähtee yksiselitteisesti siitä, että nimenomaan
kohdemaan työehtoja noudatetaan, eli vika ei ole unionin
päässä, vaan kansallisessa päässä.
Tässä suhteessa tietysti tämä perusoikeuskirjan
voimaantulo tulee asiaa entisestään selkiyttämään.
Tämäkin tässä täytyy
nyt tunnistaa.
Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Muutama luku ed. Kuopalle:
Ensinnäkin nettona yksittäinen suomalainen maksaa
88 euroa vuodessa Suomen EU-jäsenyydestä, mutta
se voidaan sanoa ihan toisinkinpäin. EU:n budjetti on noin
prosentin verran koko EU-alueen bruttokansantuotteesta, noin 120
miljardia euroa. Keskimääräinen EU-kansalainen
maksaa siis EU:sta vajaat 250 euroa vuodessa. Se on bruttona. Esimerkiksi
Suomen valtion budjetti on yli 30 prosenttia bruttokansantuotteestamme
eli noin 40 miljardia euroa, ja keskimääräinen
suomalainen maksaa Suomen valtion kassaan noin 7 000 euroa
vuodessa. Tässä muutama luku vertailuna. Kyllä EU:ssa
on monella tapaa hyvä olla.
Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Ed. Akaan-Penttilälle haluan todeta,
että Suomen valtion budjetissa se maksetaan suomalaisten
kansalaisten hyväksi. Tässä Euroopan
unionin budjetissa tämä nettomaksuosuus menee
jonnekin muualle, mihin me emme enää voi vaikuttaa.
(Ed. Kimmo Kiljunen: Myöskin suomalaisten hyväksi!) — Nettomaksuosuus ei
tule suomalaisten hyväksi. Se menee jonnekin muualle. (Ed.
Kimmo Kiljunen: Totta kai tulee!) — Kyllä sillä maksetaan
jotakin muita valtion tukia joillekin muille maille.
Mutta sitten vielä tästä ay-liikkeen
asemasta. En minä tiedä, onko tämä pääsihteeri
John Monks sitten täysin väärässä ed.
Kiljuseen verrattuna. Eikö hän tunne ay-liikkeen
asemaa ja tilannetta, kun hän kumminkin kertoo lausunnossaan
näin, kuten minä totesin, että "tämä on
taas yksi tuhoisa ja vahingollinen tuomio, jossa palvelujen vapaa
liikkuvuus asetetaan etusijalle työntekijämaan
työehtoihin nähden"? (Ed. Kimmo Kiljunen: Se pitää paikkansa!)
Näin tapahtuu, ja näitä tuomioita on
useita. Miksi te väitätte, että tämä parantaisi
muka meidän tilannetta?
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! Tässä näkee, kuinka
vaikeaa ryhmässä on toimia ja hoitaa asioita yhdessä,
kun me täällä 200 ihmisen kesken emme
löydä kovinkaan helposti kompromissia — varmasti
löydämme sen — niin kuinka se on sitten,
kun mennään vielä suuremmille foorumeille.
Kun täällä sanottiin, että Euroopan
unionista ei ole mitään hyvää sanottavaa,
niin kyllä täytyy ainakin sanoa, kun puhutaan,
että Euroopan unioni on rakennettu turvaamaan muun muassa rauha,
vakaus ja turvallisuus, että kyllä siinä on mielestäni
aika hyvin onnistuttu. Ulkoministeri Stubb totesi suuren valiokunnan
kokouksessa tänään, että edelleen — sehän
oli vanha tieto — Euroopan unioni on eräs keskeisistä kehitysavun maksajista
maailmalla, ja mielestäni kehitysavun antaminen ja varsinkin
sen hoitaminen sillä lailla, että ongelmat hoidetaan
paikan päällä inhimillisesti opettamalla
ihmisiä ja Millennium-tavoitteiden mukaisesti, on mielestäni
inhimillisempää kuin se, että ihmiset
joutuvat lähtemään pakoon vieraaseen
kulttuuriin, vieraaseen maahan, mutta tietenkin jos muuta vaihtoehtoa
ei ole, niin totta kai silloin pakolaiseksi on pakko lähteä.
Tämä keskustelu on lähetekeskustelu.
Meillähän on mahdollisuus äänestää tästä,
onko kannatus tämän esityksen takana vai ei, ja
voimme äänestää myös
hylkäyksestä. Sehän on vielä meillä edessä.
Mutta vielä kerran haluan ottaa esille sen, että toivoisin,
vaikka Galileo on kunnianhimoinen hanke, että siihen Suomessakin
perehdyttäisiin, koska Gps-järjestelmä on
amerikkalainen sotilasjärjestelmä, jota me käytämme,
ja jos sen käyttö meiltä estyy, niin
meillä ei ole omaa satelliittijärjestelmää,
ja sen takia Galileon kehittäminen on tärkeää.
Mielestäni siinä kannattaisi harkita liittoutumista,
kun ajatellaan, että me joudumme kuitenkin maatalouden
kanssa miettimään uusia jatkosopimuksia. Mielestäni
tämä olisi tullut tehdä jo aiemmin, koska
molemmat asiat ovat olleet vuosikausia auki.
Koska ulkoministeri otti meppien lukumäärän tässä puheeksi,
niin otan puheeksi sen nyt itsekin. Mielestäni on päivänselvää,
että nyt kun meppejä on vähemmän,
niin se ei riitä, että täällä on
poliitikkoja, joilla on kansan luottamus. Sitten kun neuvotellaan
asioista, niin siellä pitää olla voimaa
osoittaa ja siellä pitää olla asiantuntijoita
mukana. Siellä pitää olla poliittisia
osaajia ja neuvojia mukana ja kielitaitoista väkeä ja myös
juristeja ja sitten tietenkin asiantuntijoita siltä alalta,
mitä käsitellään. Nämä eivät
voi tietenkään olla yhdessä henkilössä,
vaan siihen tarvitaan tiimiporukka, jolla se tehdään.
Eli kun meidän edustajien määrä vähenee,
niin silloin pitää lisätä niiden
henkilöiden määrää,
jotka tukevat meppejä ja myös meidän
omia ministereitämme täällä.
Sen piirin tulee koostua asiantuntijoista, politiikan asiantuntijoista,
kielitaitoa omaavista henkilöistä, ja heidän
pitää sitten myös pystyä luomaan
henkilökohtaisia suhteita, koska en usko, että näitä asioita
pelkillä puhelinsoitoilla tai sähköpostiviesteillä hoidetaan.
Tero Rönni /sd:
Arvoisa puhemies! En ajatellut ensiksi ollenkaan tästä puheenvuoroa
käyttää, mutta kun kuuntelin työhuoneessani
näitä puheita täältä ja
ettei jäisi sellaista käsitystä, että kaikki
demarit ovat menossa silmät kiiluen ja hyväksymässä tätä sopimusta
ihan tuosta noin vaan ilman minkäänlaista kritiikkiä,
niin ajattelin kuitenkin käyttää puheenvuoron.
On meitä täällä nyt sentään
vähän tässäkin joukossa joitain
poikkeavia ihmisiä, jotka olemme vähän
toista mieltä tästä koko hommasta.
Tästä keskustelusta, mitä tässä nyt
viimeksi olen kuunnellut, niin minusta ihan hyvin tuli esille tuo
ed. Pulliaisen keskustelu siitä, mitä tapahtui
Oulun torilla. Minä myöskin vertaan sitä,
että jos minä Mäntän torille
menen puhumaan, niin ei siellä kukaan kyllä hölynpölyä ymmärrä tästä, päinvastoin.
Tämä käsitetään ihan
puhtaasti tämmöisenä eliitin yhteiskuntana
ja eliitin keskusteluasioina. Jos näitä asioita
ottaa esille, niin sitten hyvin äkkiä kyllä palautetaan
vaikkapa siihen Suomen perustuslain keskusteluun. Se sama asia kyllä löytyy
tuolta meiltäkin linja-autoaseman keskusteluista lähtien,
elikkä kyllä ne asiat siellä esille tulevat.
Mitä näistä EU-asioista yleensä esille
tulee, niin ne ovat kaikki tämmöisiä kielteisiä asioita, joita
sitten kyllä on erittäin vaikea meikäläisenkin
lähteä selvittämään,
että miksi ja miksi. Mikä on monesti ollut esillä,
on tämä työntekijöitten asema
ja nämä päätökset,
mitä on tullut, ja tokihan meilläkin on olemassa
aloja, joilla ei ole yleissitovia työehtosopimuksia ja
joilla voi käydä sitten köpelösti,
jos sieltä jostain päin tullaan siihen, muun muassa
julkinen puoli. Ja mitä erityisesti tässä kaikki
kritisoitte ja koko asiassa, ovat nämä tukipolitiikat:
niin maatalouden kuviot kuin sitten sellaiset tukiasiat, joissa
toivottaisiin harmonisointia, jotain laivojen tukipolitiikkaa, siis
merenkulun tukipolitiikkaa, joka voisi olla yhtenäinen
koko alueella. Niistä ei saada mitään
järjestystä, verotuksessa ei saada minkäänlaista
yhtenäistä aikaan. Sitten yhtenä hyvänä kiistana
on tämä Ahvenanmaan nuuskajuttu, jota pidetään
täysin naurettavana kuviona. Kun näitä ihmisille
sitten koitat selittää, niin ei siinä ainakaan
meikäläisen tolkku riitä hakemaan sieltä sitä hyvää puolta,
mikä tarkoitus tässä on.
Samaten tämän jäsenmaksun kohdalta,
niin se on hyvin pieni, jos verrataan sitä bkt:hen — niin, ed.
Akaan-Penttilä, se on aika pieni, jos verrataan sitä bkt:hen — mutta
sitten kun lasketaan se, montako virkamiestä ihan oikeasti
meillä pyörii pelkästään
meidän oman maksun piikissä näitten EU-asioitten
parissa, ja kun ruvetaan laskemaan sitä summaa, päästäänkin
varmaan ihan toisenlaiseen kuvioon niin meidän omassa byrokratiassamme,
erilaisissa valtionhallinnoissa kuin monessa muussakin. Ja sitten
meillä on vielä palkattuakin väkeä,
joka on siellä töissä ja josta me maksamme
itse suoraan palkat. Me sanomme, että me saimme jonkun
hienon virkamiehen tai hienon sotilasasiamiehen tai jonkun muun — saammehan
me, kun maksamme itse palkat ja viemme niille mersut ja pelit ja
pensselit sinne. Kyllähän näitä virkoja
sitten saadaan, mutta maksetaan kanssa. Ja mihin sen jäsenmaksun loppuosuus
sitten menee? Taitaa mennä sinne Englannin kuningashuoneen
ketunmetsästykseen. Sekö se on se paikka, mihinkä se
meidän netto-osuus menee? Kyllä näissä naurettavuus
on vähän monessa asiassa kaukana, kun ajattelee, mihinkä laitetaan
sitten rahat. Kuitenkin isoista summista puhutaan.
Ja joka kerta, kun menet käymään
tuolla Keski-Euroopassa, käyt sitten missä vaan
hallintopaikkakunnalla, niin aina pahemmalle mielelle tulet. Pari
viikkoa sitten kävimme Haagissa ja Luxemburgissa, ja kyllähän
se byrokratian osuus saa aina aika huonolle tuulelle. Nyt sinne
on perustettu jo virkamiesten riitelyä varten oma virkamiestuomioistuinkin,
niin ei se kyllä hyvältä näytä.
Jos nämä kaikki ihmisille kertoisi ja kertoisi
niiden lasipalatsien ja byrokraattien määrän,
mitä siellä pyörii, ja mitä kaikkea
he tekevät tai ovat tekemättä, niin ei
siitä kyllä kansalta mitään
hurraa-huutoja saa. Se on ihan varma juttu. Jos kaikki kerrottaisiin
ja äänestys pidettäisiin, niin minä luulen,
että ei tästä eteenpäin meitä kovinkaan
isoa joukkoa olisi, joka kannattaisi EU:ta. Kyllä kielteisyys
on noussut aika paljon esiin, eikä tämä sopimus
minun mielestäni kyllä edesauta yhtään
sen myönteisyyden tuomista. Kyllä pitäisi
palata siihen kansalaisyhteiskuntaan ja saada ihan oikeat asiat
esille, mitä tehdään ja mitä hyötyä tästä meille
jokaiselle on.
Jyrki Yrttiaho /vas:
Arvoisa herra puhemies! Kun kuunteli tässä ed.
Rönnin puheenvuoroa, niin saattoi todeta, että kyllä ay-miehillä ja
-naisilla on tavallisesti jalat maassa näissäkin asioissa.
Palkansaajien Eurooppa-järjestö Eay on vaatinut
muutoksia EU:n perustamissopimusten uudistusprosessiin, ja syynä tähän
ovat paljolti nämä tuoreet EY-tuomioistuimen tuomiot
Vaxholmin, Vikingin ja viimeksi Rüffertin työehtoriitoja
koskien. Eay on tyytymätön siihen, että EU:n
perusoikeuskirjan uskotellaan kytkeytyvän tehokkaasti vain
viittaussäännöksellä tähän uuteen
EU-sopimukseen, jota nyt täälläkin käsitellään.
Eay vaatii tämän Lissabonin sopimusluonnoksen
muuttamista. Tämä on selkeästi näin. Kysymys
on palkkatyöläisten ja ammattiyhdistysliikkeen
kannalta keskeisestä, aivan oleellisesta asiasta. Näemme
komission toiminnassa selvän linjan: EU ja komissio eivät
halua kehittää Eurooppa-tasoista työmarkkinoiden
ja työehtojen sääntelyä, työntekijöiden
tehokkaampaa suojelua. Komissio on sangen passiivinen, kun on kysymys
työntekijöiden oikeuksia turvaavan lainsäädännön
luomisesta.
Nyt kun Euroopassa tarvittaisiin lainsäädäntöä villien
vuokratyömarkkinoiden, kansainvälisen ihmiskaupan
ja häikäilemättömän
riiston hillitsemiseksi, komissio on sangen hiljaa. Työnantajaleiri,
poliittinen oikeisto ja suuret jäsenmaat hallitsevat täydellisesti
komission toimintaa, ja samaan aikaan EY-tuomioistuin murentaa tulkinnoillaan
kansallisen lainsäädännön ja
sopimusjärjestelmien luomaa turvaa. EY-tuomioistuin on
ottamassa lainsäätäjän paikan
komission passiivisuuden takia. Tästähän
on kysymys näissä Vaxholmin, Vikingin ja Rüffertin
tuomioissa. Näiden poliittisten tuulien puhaltaessa saamme kyllä haudata
haaveet sosiaalisesta Euroopasta. Ne eivät toteudu nykyisen
kaltaisen tai vielä tiiviimmän EU:n kautta. Palkkatyöläisten
kansalliset oikeudet murenevat, ja EU keskittyy entistä tehokkaammin
vaalimaan yhteismarkkinoiden, suuren rahan ja keskittyvien monopoliyritysten vapauksia.
Mainitussa Rüffertin tapauksessa syntyi riitaa siitä,
oliko puolalaisella työnantajalla velvollisuus maksaa työntekijöilleen
palkkaa työn suorituspaikassa, Ala-Saksin osavaltiossa,
noudatettavan työehtosopimuksen mukaisesti. EY-tuomioistuin
vastasi, että Saksan osavaltion julkisia hankintoja koskeva
lainsäädäntö oli ristiriidassa EU-oikeuden
eli EY 49 artiklan tulkinnan kanssa. Niinpä puolalainen
yritys sai oikeuden maksaa työntekijöilleen alle
puolet siitä, mitä paikallinen työehtosopimus
olisi edellyttänyt.
Täällä on sanottu, että Suomen
työmarkkinoita suojaa laaja yleissitovuus, mutta kannattaa muistaa,
että meillä korkein oikeus on antanut ratkaisuja,
joissa on katsottu, että julkisen sektorin työehtosopimukset
eivät ole yleissitovia.
Eikä meidän tarvitse mennä edes Saksaan saakka
voidaksemme todeta, mikä on EU:n asettama marssijärjestys.
Eilen meille esiteltiin täällä alkoholilain
muutos, jossa kumotaan vasta vuoden ikäinen säännös
alkoholihaitoista muistuttavista pakkausmerkinnöistä.
EU-komission lausunnon mukaan pakkausmerkintöjä koskevien
kansallisten vaatimusten on oltava tasapainossa sisämarkkinoiden
toiminnan kannalta ja niissä on vältettävä asettamasta
perusteettomia ja suhteettomia esteitä tavaroiden vapaalle
liikkumiselle sisämarkkinoilla, aivan kuten nämä pienet,
turhanpäiväiset tarrat olisivat joku erittäin oleellinen,
suhteeton, perusteeton este tavaroiden vapaalle liikkumiselle.
Vuosi sitten ministeri Hyssälä todisteli enkelin
kielin täällä viinapullojen kylkiin liimattavien
varoitustarrojen ja alkoholivalistuksen puolesta. Eilen ministeri
Risikko perusteli yhtä euforisesti varoitustarrojen poistamista
ja alkoholilain 33 b §:n kumoamista, ja kaiken takana on vain
viinamonopolien edut, joita Euroopan unioni vaalii ja vahtii. Kyllä tässäkin
asiassa Suomen eduskunta pantiin jälleen naurunalaiseksi,
mutta onhan tälle Suomen EU-alamaisuudelle naurettu ennenkin,
viimeksi silloin, kun täällä kuumeisesti
runnottiin läpi joulukuussa 2005 edellinen sopimus, edellinen
perustuslakiluonnos, josta jo tiedettiin, ettei se tule koskaan
voimaan. (Ed. Kimmo Kiljunen: Tuleehan se melkein kokonaan!) Lisää vain
tällaista päätösvaltaa! Tällä tavalla
voi toivottaa ulkoministeri Stubbille. Niin, on aivan varmaa, että nauruun
yhtyvät Korkeasaaren marakatitkin.
Se, joka vannoo sosiaalisen perusoikeuskirjan liittyvän
tähän käsittelyssä olevaan sopimukseen,
mielestäni kyllä valehtelee. Viittaussäännös
on se juustopala, jolla eurooppalaista ay-liikettä houkutellaan
käymään loukkuun ja koukkuun, tukemaan
EU:n liittovaltioitumista, militarisoitumista ja päätösvallan
keskittämistä. Meillä Suomessa ay-eliitti
on ollut innokas EU-jäsenyyden, rahaliiton, EU:n laajenemisen
ja nyt liittovaltioitumisen markkinamies. Harvan maan ay-liike on
ollut näin ehdoitta markkinoimassa EU-jäsenyyttä ja
kansallisen päätösvallan luovuttamista.
Muistan, kuinka SAK järjesti aikoinaan yli 60 alueellista
tilaisuutta käännyttääkseen
jäsenistönsä EU-myönteiseksi.
Mitä jäsenistö sai palkakseen? Se sai
palkakseen uusliberalistisen leikkauspolitiikan, porvarienemmistöisen
eduskunnan ja porvarihallituksen. Jotakin olisi jo aika oppia, myös
toverit sosialidemokraatit. Nyt tarvitaan vähintään
600 alueellista tilaisuutta kansanäänestyksen
ja palkkatyöläisten EU-tason oikeuksien puolesta.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Kommentoin näitä muutamia
puheenvuoroja.
Lähden ed. Rönnistä, ryhmätoverista,
joka totesi, että hän on yksi niistä sosialidemokraateista,
joka ei mene silmät kiiluen ja kaiken hyväksyen
Euroopan unionin tahdissa mukana. (Ed. Pulliainen: Onko semmoisiakin
vielä teillä?) — Kyllä. Tässä ilmoittautuu,
arvoisa puhemies, toinen sellainen sosialidemokraatti, joka ei myöskään
mene silmät kiiluen ja kaiken hyväksyen Euroopan
unionissa eteenpäin, missään tapauksessa
ei.
Ed. Rönni, otanpa tästä Lissabonin
sopimuksesta vaikkapa kolme punktia, jotka kertovat, kuinka voimakkaasti
kritisoin tätä sopimusta.
Ensimmäinen seikka on se, että tässä määräenemmistöpäätöksenteossa
siirrytään kaksinkertaiseen enemmistöön,
ei valitettavasti siihen, mitä konventissa ja itse asiassa
hallitustenvälisissä neuvotteluissa myöskin
Suomi ajoi, yksinkertaiseen kaksoisenemmistöön,
joka olisi ollut järkevämpi, jossa on lähtökohtana
se, että ministerineuvoston tehdessä päätöksiä enemmistö jäsenmaista
edustaen enemmistöä väestöstä olisi
se määräenemmistön pohja. Se
olisi ollut selkeä järjestelmä, myöskin
kansalaisille ymmärrettävä. Nyt me olemme
tässä 55—65 prosenttia -mallissa, joka
on hieman sekava, mutta on selkeämpi kuin nykyiset määräenemmistöpäätöstä määrittävät
kriteerit. Se on yksi kritiikin kohde.
Toinen selkeä kritiikin kohde, jota tässä perussopimuksessa
ei sinänsä määritellä mutta
joka on kummajainen unionissa, on esimerkiksi parlamentin sijaintipaikka.
Se sijaitsee kolmessa eri kaupungissa: sihteeristö on Luxemburgissa,
parlamentin varsinaiset istunnot käydään
Strasbourgissa ja valiokunnat ovat Brysselissä. Tämähän ei
ole tästä maailmasta, ja tätähän
ovat ne voimat, jotka ovat voimakkaimmin muun muassa tätä perustuslakisopimusta
ja perussopimusta olleet ajamassa, useissa eri yhteyksissä kritisoineet,
että tässä yhteydessä siihen
olisi voitu ottaa kantaa.
Kolmas seikka, joka on avoin kysymys, jota joudutaan vielä harkitsemaan
Eurooppa-neuvoston eli huippukokouksen tasolla, kun vuosi 2014 lähestyy,
on se komission jäsenyys. Nythän tässä sopimuksessa
lähdetään liikkeelle siitä,
että kaksi kolmasosaa jäsenmaista saa pitää komissaarinsa
ja sinne tehdään sitten kierrätysjärjestelmä, että kolmesta
kaudesta kahdella kaudella on komissaari ja yhdellä ei.
Mutta tilanne on auki, ja siitä joudutaan sitten vielä keskustelemaan.
Tämän perussopimuksen mukaan tilanne on auki ja siitä joudutaan
vielä sitten kättä vääntämään,
ja tämäkin on yksi kohta, jossa voi olla paikallaan Suomessa
vielä arvioida tätä tilannetta uudestaan.
Ei siis mennä silmät kiiluen vaan tunnistaen ne
valtavat edut, mitkä tässä kokonaisjärjestelyssä joka
tapauksessa on.
Kun kuuntelin edustajien Yrttiaho ja Kuoppa äskeisiä puheenvuoroja,
jotka koskivat työntekijöiden oikeuksia, harvoin,
arvoisa puhemies, olen kuullut niin komeita puheenvuoroja tämän Lissabonin
sopimuksen puolesta, tarmokkaita, selkeitä puheenvuoroja,
joissa looginen johtopäätös on se, että aivan
varmasti edustajat Yrttiaho ja Kuoppa, jotka niin vahvasti rakensivat oman
puheenvuoronsa työntekijöiden aseman turvaamiseen,
tulevat äänestämään
tämän Lissabonin sopimusjärjestelyn puolesta,
kun se oli teille avainkysymys, kun se oli teille avainkysymys.
Te viittaatte niihin EY-tuomioistuimen päätöksiin,
joissa kieltämättä eurooppalainen ammattiyhdistysliike
on kokenut ongelmalliseksi sen, että tulkinnat selvästi
ovat sotineet niitä ay-oikeuksia vastaan, jotka ammattiyhdistysliike haluaisi
pitää esillä, eli että kohdemaan
työehtoja noudatetaan. Tämä on tilanne
nykyisessä Euroopan unionissa, joka on pohjautunut talousintegraatioon.
Jos te haluatte pitää nykyisen sopimusjärjestelmän
voimassa ettekä hyväksy Lissabonin sopimusta,
eurooppalainen ammattiyhdistysliike joutuu juuri toteamaan tuon,
että EY-tuomioistuimen päätökset
ovat, te käytitte termiä, markkinaliberalistisia.
Mutta tehän todennäköisesti tällä argumentaatiolla
tulette vahvasti tukemaan tätä Lissabonin sopimusta,
koska se muuttaa tämän tilanteen. Se nimenomaan
muuttaa tämän tilanteen, ja sen jälkeen
tietysti EY-tuomioistuimen päätöksiä joudutaan
katsomaan uudelta pohjalta.
Miksi se muuttaa sen tilanteen? Se muuttaa sen vuoksi, että tämä perusoikeuskirja
tulee sitovaksi osaksi tätä sopimusjärjestelmää.
Siihenhän nimenomaan myöskin eurooppalainen ammattiyhdistysliike
on vedonnut. Te totesitte sen omissa puheenvuoroissanne, että tämä viittauskäytäntö,
joka nyt tässä Lissabonin sopimuksessa on otettu
vastoin sitä perustuslakisopimusta, jossa tämä perusoikeuskirja
oli osa sitä sopimuspakettia, olisi ikään
kuin heikentämässä tätä perusoikeuskirjan
sitovuutta.
Arvoisa puhemies! Tänään olemme perustuslakivaliokunnassa
kuulleet asiantuntijat läpi, huippujuristit, jotka kävivät
sen selkeästi meille sanomassa, ja se oli silloin aikoinaan,
kun hallitustenvälisessä konferenssissakin tämä on
jo hyväksytty, kirjattu tämä asia ylös.
Perusoikeuskirjan juridinen selkeys ja näkyvyys heikkenee
tällä muutoksella, joka Lissabonin sopimukseen
tulee suhteessa siihen aikaisempaan perustuslakisopimukseen, mutta
nimenomaan oikeudellinen sitovuus ei muutu lainkaan. Eli se tulee
oikeudellisesti sitovaksi. Siinä perusoikeuskirjassa, ed. Yrttiaho,
nimenomaan lähtökohtana on se, että tunnistetaan
ammatillinen järjestäytymisoikeus unionin alueella,
tunnistetaan kollektiivinen neuvotteluoikeus ja tunnistetaan myöskin
työtaisteluoikeus. Siinä suhteessa EY-tuomioistuin
joutuu jatkossa ne tulkinnat tekemään täysin
toisin kuin tänä päivänä.
Sen vuoksi, ed. Yrttiaho, teidän puheenvuoronne oli loistava
puolustuspuhe tämän Lissabonin sopimuksen puolesta.
Olen täysin vakuuttunut, täysin vakuuttunut, siitä,
että tulette äänestämään
toisin kuin teidän ryhmänne nyt tässä asiassa,
koska puheenvuoronne oli niin painava tässä asiassa.
Kolmas seikka, joka oli edustajien Yrttiaho ja Kuoppa puheenvuoroissa
ristiriitainen ja kummallinen: Kummassakin puheenvuorossa oltiin jyrkästi
vastaan unionin liittovaltiokehitystä, vastustettiin, sanottiin,
että tämä ei saa johtaa federalistisiin
ratkaisuihin ja yhä enemmän liittovaltiotyyppiseen
järjestelmään. Samanaikaisesti, hämmästyttävää,
molemmissa puheenvuoroissa puhuttiin, että tämä Lissabonin
sopimus pitäisi hyväksyä kansanäänestyksellä Suomessa.
Jos se täällä Suomessa hyväksyttäisiin
kansanäänestyksellä, sehän tarkoittaisi,
että me nostaisimme tämän Lissabonin
sopimuksen oman perustuslakimme yläpuolelle, ja tämä tarkoittaisi
silloin selvästi liittovaltioistumiskehitykselle annettavaa
tukea. Mehän elämme suvereenisessa Suomessa, missä toimii
meidän oma perustuslakimme ja missä nimenomaan
valtiovalta kuuluu kansan valitsemalle eduskunnalle, ja silloin
sen meidän oman valtiosääntömme
mukaan itsestäänselvästi tämmöisessä kansainvälisessä sopimuksessa
tämä talo on se paikka, joka tämän ratifiointiratkaisun
tekee. Miksi te haluatte nostaa kansanäänestyksen
tasolle tämän unionin perussopimuksen toisin kuin
oman perustuslakimme, jota ei hyväksytä kansanäänestyksellä,
koska se tarkoittaisi tosiasiassa sitä, että se
unionin perustuslaki saisikin kansan suvereniteetista suoran legitimiteettinsä?
Silloinhan me olemme tilanteessa, että itse asiassa tämä suora
kansan suvereniteetista tuleva määräytyminen
tälle prosessille on liittovaltioistumiskehityksen eräs
olennainen piirre.
Minä en ole missään vaiheessa ollut
kannattamassa ajatustapaa, että unionista tehdään
liittovaltio, vaan päinvastoin se on nimenomaan valtioiden
välinen yhteisö, jolla on legitiimiä,
suvereenia toimivaltaa niissä asioissa, joissa sitä toimivaltaa
on meidän kansanedustuslaitoksessamme päättäen
siirretty unionitasolle. Tässä suhteessa kansanäänestys
ei tulisi kuuloonkaan, jos haluaa nimenomaan puolustaa sitä rakennetta, että tämä
on
kuitenkin valtioiden välinen yhteistyöelin eikä liittovaltio.
Minä en kerta kaikkiaan logiikkaa ymmärtänyt
edustajien Yrttiaho ja Kuoppa puheenvuoroissa.
Sitten, arvoisa puhemies, täällä ed.
Kuoppa toi esille sen, että tässä Lissabonin
sopimuksessa olisi ikään kuin sisäänrakennettu
artikla, että kansallisia puolustusmenoja automaattisesti
tämän Lissabonin sopimuksen kautta lisättäisiin. Siellä on,
arvoisa puhemies, huomio, jossa todetaan, että jäsenvaltiot
sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavaroja, mutta
tiedän hyvin täsmälleen tämän
neuvottelun kohdan. Olen ollut aikoinaan konventissa, kun tätä pykälää on
tänne laitettu, ja sittemmin seurannut myöskin
ulkoasiainvaliokunnassa ja myöhemmin kansallisen parlamenttimme
tasolla, kun tätä kohtaa on määritelty.
Sen sisältö on hyvin selkeästi laadullinen
parantaminen yhtä lailla kuin määrällinen
parantaminen, jos sikseen tulee. Siinä ei ole mitään
automatiikkaa suhteessa sotilaallisiin puolustusbudjetteihin ja
määrärahoihin. Kyse on siitä,
että yhteisessä puolustuspolitiikassa, kun ruvetaan
koordinoimaan puolustushankintoja ja muita, pyritään
tähän laadulliseen kehittämiseen. Sillä ei
ole mitään automatiikkaa suhteessa puolustusmenoihin.
Sitten, arvoisa puhemies, viimeinen huomio, joka liittyy edustajien
Kuoppa ja Rönni puheenvuoroihin, joissa pohdittiin maksumääriä.
Minusta ed. Akaan-Penttilä tähän jo osittain
vastasi. Käydään nyt ihan muutamalla
luvulla tämä asia läpi.
Euroopan unionin budjetti kokonaisuudessaan on noin karkeasti
ottaen 100 miljardia euroa. Se on noin prosentti unionimaiden bruttokansantuotteesta.
Yhdysvaltojen, johon tässä on viitattu federalistisena
ratkaisuna, federaatiotason budjetti eli Yhdysvaltojen liittovaltion
budjetti on 3 000 miljardia euroa, ja se on 25 prosenttia
Yhdysvaltojen kansantuotteesta. Mittakaavat ovat aivan toisella
tasolla, jos minä pohdiskelen, että unioni olisi
ikään kuin joku liittovaltiokonstruktio.
Unionilla on työntekijöitä yhteensä,
arvoisa puhemies, 30 000. 30 000 henkeä on
se byrokratia, joka Brysselissä ja muualla unionirakenteissa
työskentelee. Se vastaa samaa työntekijämäärää,
siis koko unionilla samaa työntekijämäärää, kuin
Helsingin kaupungilla on työntekijöitä.
(Puhemies koputtaa) Eihän tästä nyt kannata
pohdiskella, että tässä on kohtuuttomuuksista
kysymys.
Arvoisa puhemies! Eikö käsitykseni mukaan meillä ole
käytäntö, jossa puheaikaa ei ole rajoitettu
eduskunnassa? Meillä on suosituspituus tässä olemassa.
Ensimmäinen varapuhemies:
Halusin vaan, arvoisa edustaja, huomauttaa, että 10
minuuttia on kulunut.
Juuri näin, 10 minuuttia. Mutta minähän
olen kai asiassa pysynyt, eikö niin?
Ensimmäinen varapuhemies:
Olkaa hyvä, jatkakaa!
Kiitoksia! Minä lopetan ihan pian, mutta siinä mielessä se
oli vaan huomautus 10 minuutista.
Halusin vaan tästä budjetista todeta sen seikan,
että budjettimenot koko unionilla ovat suhteellisen pienet,
ja sekin kertoo rakenteen luonteesta, eli ei ole liittovaltiosta
kyse vaan valtioiden välisestä yhteistyöjärjestelmästä.
Ehkä, puhemies, se viimeinen ajatus, joka tähän
liittyy: Kun me puhumme, paljonko Suomi maksaa unionille, mikä on
se nettomaksuosuus — Suomi tulee jatkossakin olemaan nettomaksaja
johtuen tulotasoistamme — niin kyllä kai me jokainen
tunnistamme, kyllä kai me jokainen tunnistamme, unionin
monet edut. Mutta se olennaisin etu on se, mistä täällä myöskin
ulkoministeri puhui, turvallisuuden ja vakauden synnyttäminen
Euroopassa. Minä kysyn, arvon kollegat, kansanedustajat,
mikä on turvallisuuden hinta. Jos se on tämä hinta,
minkä me tässä Euroopan unionin kautta
maksamme, se on peanuts. Se on pieniä murusia. Siinä suhteessa
täytyy nähdä tämä kokonaisuus,
missä me työskentelemme. Olin iloinen, kun havaitsin,
että vasemmistoliitosta tulee vahvaa tukea tälle
Lissabonin sopimukselle sillä logiikalla, joka tässä tuli.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Kimmo Kiljunen noudattaa
vanhoja periaatteitaan, että näistä keskinäisistä puheaikarajoitussopimuksista
ei tarvitse välittää. Kerran me koimme
sen televisioidussa lähetyksessä, kun hän
käytti koko sen ajan, mikä eduskunnalle oli varattu.
Sitä emme unohda koskaan, ja muistelmiinikin sen tulen
laittamaan, että te jäätte ikuisesti
mieleen.
Toisekseen se, että tämä oli mielenkiintoinen puheenvuoro.
Minä toivon hartaasti, että teidän puheenvuoroanne
seuraa se, että ay-liikkeen huippuasiantuntijat ja -juristit
Suomesta ja Eay:stä tulevat kertomaan, että te
olette oikeassa.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Muutamia kommentteja ja selvennyksiä tähän
keskusteluun lähinnä tältä puolelta,
mistä nyt illan pimetessä tai viiletessä olemme
keskustelleet.
Nimittäin tämä kielteinen asenne
EU:hun on sinänsä aivan ymmärrettävää,
se on ehkä jopa toivottavaakin, ja se on hyvää,
jos se perustuu tietoihin ja analyysiin ja semmoisiin perusteisiin,
joista ymmärtää, että niiden
takana on todellista ajattelua. Mutta täällä on
nyt useampi kansanedustaja — minä koen sen niin — aika
yleisellä tasolla heittänyt kielteisiä asioita,
joissa koko ajan moititaan EU:ta. Esimerkiksi niitäkin lukuja,
joita täällä on lueteltu, vähän
tarkoitushakuisesti käytetään. Näin
tietysti tehdään politiikassa monta kertaa, mutta
näin isossa asiassa kuin EU tämähän
on tietysti vaan yksi puoli. Haluaisin rohkaista teitä tässä negatiivisessa
asenteessanne mutta niin, että te tulisitte konkreettisemmin
ulos.
Ulkoministeri Stubb oli vaivautunut täällä siitä,
että EU:sta on tulossa yleisesti sylkykuppi, ja se kyllä pitää käsitteenä paikkansa,
jos ajattelee, mitä lehdissä puhutaan, ja osittain
kuuntelee tämänkin salin keskustelua. Jos siitä tulee
sylkykuppi ja se on totta, niin sittenhän se on niin, mutta
itse koen kyllä tämän asian ihan päinvastoin johtuen
siitä, että se on niin iso kokonaisuus, jonka
jokainen meistä silloin hahmottaa omalla tavallaan. Minun
kysymykseni teille arvostelijoille oikeastaan onkin, oletteko te
vaan arvostelijoita vai oletteko te itse asiassa tosissanne EU:n vastustajia,
sillä jos te olette tosissanne sen systeemin vastustajia,
niin silloinhan teidän kokeneina poliitikkoina pitäisi
käyttäytyä hivenen eri tavalla. Paitsi
että ne perustelut ovat realistisia, niin pitäisi
tehdä muutosehdotuksia, eikö niin, pitäisi äänestyttää täällä salissa.
(Ed. Pulliainen: Mihinkä tehdä, pakettihan pitää ratifioida!) — Kyllä voi
tehdä muutosehdotuksia hyvin monella tavalla. Täytyykö ed.
Pulliaiselle sitten kahden kesken niitä konsteja neuvoa?
(Ed. Pulliainen: Minä odotan niitä!) — Odotatteko?
No hyvä, minäpäs kerron tämän
esitelmän jälkeen niitä teille.
Samaten kukaan ei ole sanonut ääneen, että Suomen
pitää erota. Täällä on
ainakin kahden puolueen edustajat käyttäneet puheenvuoroja edestä ja
sivunneet sitä. Välihuutoihin, kun olen kysynyt,
pitäisikö erota, kukaan ei ole vastannut, että pitäisi.
Ei siinä ole mitään pahaa, että semmoisen
mielipiteen tuo esille. Minä vaan penään sitä,
miksi näin ei sanota, sillä tämä on
niin iso kakku, että tässä on paljon
rusinoita. Nyt ne arvostelijat ovat näitä rusinoiden
poimijoita. Haluaisin teille sanoa ja tavallaan myöskin
tämmöisenä yleisenä kommenttina,
että se on ihan kuin raskauden tila: ei voi olla puoliksi
raskaana. Jos on raskaana, niin on raskaana, ja silloin on pakko hyväksyä siihen
liittyvät erilaiset haittatekijät, komplikaatiot
ja muut vastaavat. Me olemme EU:n jäsen. Se on harhaanjohtamista,
jos Suomen kansalle väitetään, että siellä on
vaan hyviä asioita. Siellä on monia huonoja asioita,
mutta siellä on paljon enemmän hyviä asioita.
Tästä rohkenen kyllä hyvin voimakkaasti
olla tätä mieltä. Siitä voi
myöskin esimerkkejä luetella pitkän pinon.
Itse asiassa tähän väliin sanoisin
nyt muutaman semmoisen seikan; vielä haluan toistaa, mitkä ovat
näitä hyviä asioita. Esimerkiksi sisämarkkinoita
saa kiittää myös kymmenessä vuodessa
yli 50 prosenttia halvenneista puheluista, 40 prosenttia edullisemmista
lentohinnoista ja kauppojen reilusti laajentuneesta tuotevalikoimasta.
Neljän vapauden mukanaan tuomien hyötyjen suuruudeksi
on laskettu 135 miljardia euroa. Tämä ei ole minun
päästäni; tämä on lainattua,
jonka lähteen voin teille osoittaa. Samaten euroalueen
jäsenyys on taannut myös matalan korkotason, mistä yrittäjät
ja asuntovelalliset ovat varmasti kiitollisia. Tuskin tämä teitä arvostelijoitakaan
ärsyttää.
Esimerkiksi viime vuonna 100 000 euron asuntolainasta joutui
maksamaan yli 4 500 euroa vähemmän korkoa
kuin 10 vuotta sitten. Aika hyvän suuntainen kehitys sekin. Myös
suomalaisen työn kannalta EU:n sisämarkkinat ovat
tärkeät. Niistä hyötyvät
ennen kaikkea pk-yritykset, joille kynnys kansainvälistymiseen olisi
muuten liian korkea. Varmasti ihan totta. Viennistämme
60 prosenttia suuntautuu nykyiselle EU-alueelle, joka on siis meidän
luonteva kauppakumppanimme. Laajentuminen on luonut maailman suurimman
450 miljoonan ihmisen yhtenäisen talouden.
Nämä kaikki ovat näitä hyviä asioita.
Tämän laatuisia huonoja asioita toivoisin teidän
vastustajien kertovan ehkä täällä,
mutta vielä viisaammin sitten, kun te puhutte omien äänestäjienne
ja väestön kanssa. Samalla lailla koko tätä käsittelyä voisi
ajatella toimielintarkasteluna, jolloin osoittaisitte oman tietomääränne
tässä asiassa esimerkiksi niin, miten nämä toimielimet
muuttuvat tämän Lissabonin jälkeen. Siellähän
tulee neljä keskeistä toimielintä: Eurooppa-neuvosto, neuvosto,
Euroopan parlamentti ja komissio. Onko teillä vastustajilla
niiden toimielinten suhteen jotain semmoista erityistä närää,
joka pitäisi nostaa esille? Nythän se aika on,
tai tietysti valiokunnassa sitten toisaalta, jos halutaan. Täällä en ole
kuullut millään lailla moitittavan näitä varsinaisia
toimielimiä.
Eurooppa-neuvostohan muuttuu monin tavoin. Siitä tulee
virallinen instituutio. Onko se nyt sitten paha asia teidän
mielestänne? Sinne tulee pysyvä puheenjohtaja.
Onko se paha asia? Entäs sen kokoonpano tai sen tehtävät?
Voi ihan hyvin sanoa niin, että siitä tulee ehkä pääministereiden
neuvosto, jossa muita ministereitä ei sitten ihan aina
ole läsnä. Onko se hyvä tai huono asia?
Ministerineuvosto muuttuu seuraavasti: Sinne tulee lisää määräenemmistöpäätöksiä,
sinne tulee kaksi kokoonpanoa, yleiset asiat ja ulkosuhdeasiat.
Onko siinä jotain huonoa? Korkea edustaja, ulkoministeri.
Hyvä vai huono? Minusta ilman muuta hyvä. Kissinger
kaipasi tätä jo kauan sitten. Entäs pohja,
puheenjohtajuus, tämä troikka? Hyvä vai
huono asia jälleen? Näistähän
sitä saisi ihan rauhallisella tavalla keskustelua aikaan;
minä toivoisinkin, että näistä keskusteltaisiin
näin. Se olisi myöskin Suomen väestölle
hyvä. Se, että tämä vastustus
näin kovasti koko ajan nousee, aiheuttaa minusta vaan pahoinvointia Suomessa.
Ei meidän hallitusneuvotteluissa tai missään
muualla ole käsitelty sitä, että meidän pitäisi
ruveta eroamaan tästä yhteisöstä,
vaikka tässä uudessa sopimuksessa se tehdään
selkeämmin mahdolliseksi kuin aikaisemmin.
Samaten komission muutokset: kaksoishatutettu ulkoministeri,
ulkosuhdehallinto tai -kokoonpano. Löytyykö sieltä semmoista
happamuutta, joka pitäisi olla toisin, josta voidaan vetää ihan
selvästi johtopäätöksiä?
Minusta itsestäni siellä esimerkiksi on niin,
että koko tämän komission kokoonpanon
osalta on varmasti syytä olla jatkossa valppaana, miten
se kaikki järjestyy. Onko niin, että kun yksi
kolmasosa on ulkopuolella, niin me hyväksymme sen Suomessa karvoinemme
ja nahkoinemme ja luotamme, että sinä aikana meidän
muut suhteet ovat niin hyvät, että tämä riittää?
Luulen, että tässä kohtaa nähdään
vielä monenlaista muutosta. Se on seikka, jossa suomalaisten
EU-politiikassa mukana olevien, myös muiden kuin pääministerin,
pitää osata olla aika tarkka, pitää osata
olla kielitaitoinen, verkottunut ja iskeä oikeassa paikassa.
Tai sitten nämä Euroopan parlamentin sisällä olevat
asiat.
Kai silloin yleisesti johtopäätöksenä näistä institutionaalisista
rakenteista voidaan sanoa, että Euroopan parlamentti ja
Eurooppa-neuvosto ovat Lissabonin sopimuksen niin sanottuja voittajia.
Vai oletteko, arvostelijat, sitä mieltä, että ne ovat
häviäjiä? Vai onko niin, että tässä ei
mikään muuttunut? Tämän tasoisia
kommentteja kaipaisin. Komission ja neuvoston asema ei ehkä ole ihan
yhtä yksiselitteinen. Niiden asema riippuu kuitenkin paljon
siitä, miten uuden sopimuksen muutoksia sovelletaan.
Ylipäätään tämän
sopimuksen institutionaaliset osiot, totta kai, jättävät
tulkinnanvaraa. Sehän on ihan selvä. Seurausvaikutukset
jäsenmaiden voimatasapainoon, instituutioiden väliseen toimintaan
ratkaistaan varmaan seuraavien 18 kuukauden aikana, jolloin troikka
tässä toimii. Jokainen päätös
vaikuttaa Suomeen ja kaikkien maiden olemassaoloon ja jatkoon. Eikö niin,
arvoisat edustajat, että näinhän se on?
Itse asiassa lopetan vähän samalla lailla
kuin ed. Kimmo Kiljunen. Minä olen kaikissa tilaisuuksissa — kun
olen myöskin tavannut, totta kai, paljon jopa vihaisia
ihmisiä, jotka purkavat minusta joskus välillä jotain
aivan muuta kuin tätä EU-asiaa, kun ovat niin äkäisiä — pyytänyt ihmisiä ymmärtämään
nämä Churchillin sanat. Olen ne sanonut täällä kaksi
kertaa aikaisemmin ja sanon ne vielä tähän
loppuun kolmannen kerran. Hän sanoi ne vuonna 1948 minun
tietojeni mukaan: "never war again in Europe", ei koskaan enää sotaa
Euroopassa. Silloin perustettiin nämä alkusiemenet,
joita me nyt hoidamme eteenpäin. Se on niin iso, niin tärkeä asia,
että sille voi kaikki muut pyhittää,
ja ne huonot puolet, mitä täällä on,
ne pitää korjata, mutta ei pidä liian
negatiivisella leimalla koko juttua noin puolihuolimattomasti ja
yleisellä tasolla torpedoida.
Tero Rönni /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilälle ja ed. Kimmo
Kiljuselle myöskin osaksi totean, että kyllä ne
seikat, millä minä olen pyrkinyt puolustelemaan
asioita, ovat lähinnä juuri sitä, mikä ed. Akaan-Penttilän
viimeisessäkin lauseessa tuli, että jos tällä yksikin
sota pystytään estämään
Euroopassa, niin meidän monen vuoden jäsenmaksumme
on sillä kuitattu. Se on niin kuin se hyvä puoli,
ja kyllä näitä korkoja ja muita asioita
tietysti joutuu arvioimaan.
Mutta mitä tähän itse sopimukseen
tulee, minä käsitin kuitenkin, että tätä pakettia
ei nyt enää tässä salissa sorvata
eikä muutella. Se on minun mielestäni kuitenkin
se kohde, niin että ei kai meidän tarvitse nyökätä kaikkien
täällä, vaan me voimme minun mielestäni
arvostella. Eikä sen koko EU-kuvionkaan niin pidä olla,
ettei saa arvostella niitä huonoja kohtia, koska minun
mielestäni niitä pitää sitten
jossain kohtaa muuttaa, sitten kun se tilaisuus tulee, mutta nythän
tätä pakettia ei muuteta. Se joko hyväksytään
tai hylätään.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaiselle totean sen verran, kun hän
kritisoi oman puheeni muotoa, että minä yritin
tässä summata useita vastauspuheenvuoroja mieluummin
peräjälkeen kuin yhteen puheeseen, se ehkä oli
hieman liian pitkä ja olisi voinut tiiviimminkin sanoa.
Ja puhemiehen pieni napautus siinä 10 minuutin kohdalla
oli varmaan paikallaan.
Oli mukava kuulla ed. Rönnin puheenvuoro, että hänessä on
sen verran kiiluvaa silmää EU:n suuntaan, että näkee
tämän kokonaisuuden hyödylliseksi. Ne
kohdat, mitä usein vastustajat tuovat puheenvuoroissaan
esille, niin kuin vasemmistoliiton eräät puheenvuorot
korostivat, eivät olleet itse Lissabonin sopimukseen liittyviä kritiikin
aiheita, vaan puhuttiin lähetettyjen työntekijöiden
direktiivistä tai vuokratyöhön liittyvistä direktiiveistä,
jotka ovat ongelmallisia. Niistä on syytä käydä keskustelua,
mutta niillä ei ole Lissabonin sopimuksen kanssa mitään
tekemistä, koska Lissabonin sopimus parantaa asiaa.
Ed. Akaan-Penttilä toi esille näitä hyviä puolia.
Minä voin ottaa yhden lisäkritiikin, kun te viittasitte
tähän ulkoasiainministeriin tai korkeaan edustajaan,
kuten tässä uudessa sopimuksessa häntä nimitetään.
Siinä on itse asiassa ongelmallinen tilanne. Kyllä on
alun pitäen keskusteltu, että tämä kaksoishatutus
on vähän hankalaa, että on sekä komission
jäsenyys että johto, ulkoasiainneuvosto. Siinä on
muuten henkilö, jolle tulee sekä aloitevalta,
päätöksentekovalta että viime
kädessä myöskin toimeenpanovalta samoissa
asioissa. Se on kova vallan keskittymä, ja tätä me
aika paljon Suomenkin puolelta kritisoimme, kun tähän
järjestelmään mentiin. Eli kyllä tässä on
paljon elementtejä, joissa meillä olisi arvioitavaa.
Kokonaisuuttahan meidän täytyy katsoa, ja se on
tässä joka tapauksessa valtava parannus.
Viimeinen lausahdus, arvoisa puhemies, liittyy tähän
hylkäämiseen ja hyväksymiseen. Ne, jotka äänestävät
tätä vastaan, Lissabonin sopimusta vastaan, tosiasiassa
ottavat sen kannan, että Suomen ei pitäisi olla
Euroopan unionin jäsenenä. Kyllä tässä kansanedustajien
täytyy tämä vastuu kantaa tästä asiasta,
että jos vastaan tässä kohdassa äänestää,
niin se tarkoittaa ikään kuin unionin kaikkien
rakenteiden ulkopuolelle asettumista. Ja siitä perspektiivistä tätä asiaa
täytyy katsoa. Arvostin ed. Rönnin viimeistä puheenvuoroa,
jossa hän nimenomaan näkee tämän
kokonaisuuden.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilälle ystävällisesti
kommenttina se, että ensinnäkin kun ulkoministeri
tässä lähestyi asiaa, hän osoitti
sen, että hänenkin piti verrata Nizzan sopimukseen
tätä Lissabonin sopimusta, ja siinä on
aivan totta, että se on niin sekapäinen sopimus,
se Nizzan sopimus, ettei siitä saa kukaan mitään
selvää. Sen suhteen tämä on parannus.
Mutta, arvoisa ed. Akaan-Penttilä, tässä asiassa
se vertailukohta on tilanne vuonna 1994 eikä mikään
muu. Ja nyt otan yhden pienen pienen esimerkin vaan. Kun olen istunut
maatalousvaliokunnassa koko tämänkin ajan, niin
eihän siellä käsitellä mitään
muuta kuin tappioita, jos näin voi sanoa. Elikkä aina
joka paikassa annetaan periksi ja annetaan periksi ja annetaan periksi
yhteisen maatalouspolitiikan hyväksi. Ja Suomi häviää siinä systemaattisesti
joka ikinen kerta ja vuonna 2015 häviää lopullisesti,
kun kaikki erioikeudet, mitä on saatu alueellisesta sijoittumisestamme
johtuen, kaikki ne edut menevät käytännöllisesti
katsoen. Elikkä näin se vertailu tapahtuu. Mutta
teidän fanaattisuuttanne minä ihailen. Se on pysynyt
samana koko ajan. Siinä ei horjumista ole, ja se on varmaan
mukavaa elämää.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaiselle sanoisin, että minusta
se on logiikkaa, analytiikkaa, mitä minä yritän
harrastaa. Jos se teidän mielestänne on jotain
muuta, niin kiitoksia siitä terminologiamuunnoksesta. Kun
te vertaatte vuoteen 1994, tarkoittaako se sitä, että teidän
mielestänne se systeemi on parempi kuin tämä nykyinen
ehdotus? Minä olen kyllä tämän
nykyisen ehdotuksen kannalla. Kehitys menee kuitenkin eteenpäin.
Sitten ed. Kimmo Kiljuselle sanoisin tästä korkeasta
edustajasta, että se on ihan selvää,
että siinä on näitä riskejä mukana
aina, kun on kaksoishatutuksesta ja vielä uudesta rakenteesta
kysymys. Mutta se onkin haasteen paikka, kenet siihen valitaan ja
miten se kaikki sitten järjestetään. Senhän
tulevat seuraavat 18 kuukautta varmaan näyttämään.
Ed. Rönnille sanon, että ehkä vähän
ymmärsitte väärin. Minä nimenomaan
en pyrkinyt tuomitsemaan tätä negatiivista arvostelua.
Ja tässähän on ota tai jätä -tilanne,
mutta halusin vaan signaloida sitä, että siinä keskustelussa,
mitä käydään, olisi tietysti
suonut, että olisi kerrottu sen kakun kaikki ominaisuudet
eikä vain niitä rusinoita, jotka teidän
mielestänne olivat vielä happamia.
Keskustelu päättyi.